JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

ELEANOR SHARPSTON

8 päivänä heinäkuuta 2010 ¹(1)

Asia C‑303/08

Metin Bozkurt

vastaan

Land Baden-Württemberg

(Bundesverwaltungsgerichtin (Saksa) esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

ETY:n ja Turkin välinen assosiaatiosopimus – Päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäinen kohta – Turkkilaisen työntekijän aviopuolison saama oleskeluoikeus – Mahdollinen menettäminen avioeron johdosta – Mahdollinen menettäminen aviosuhteen, jonka perusteella oleskeluoikeus saadaan, väärinkäytön johdosta

1.        Nyt käsiteltävänä oleva ennakkoratkaisupyyntö koskee jälleen kerran ETY–Turkki-assosiaationeuvoston päätöstä N:o 1/80 (jäljempänä päätös N:o 1/80).(2) Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin tiedustelee, mikä on sellaisen Turkin kansalaisen asema, joka on saanut oikeuden oleskella jäsenvaltiossa turkkilaisen työntekijän aviomiehenä. Avioliitto on myöhemmin purkautunut ja aviomies on tuomittu entisen vaimonsa raiskauksesta ja pahoinpitelystä. Voiko hän yhä vedota päätöksen N:o 1/80 7 artiklan mukaisiin oikeuksiin siitä huolimatta, että avioliitto, jonka perusteella hänellä oli alun alkaen oikeus oleskella vastaanottavassa jäsenvaltiossa, on purkautunut? Jos vastaus on myöntävä, merkitseekö se, että hän on mahdollisesti väärinkäyttänyt aviosuhdetta raiskaamalla ja pahoinpitelemällä vaimoansa, sitä, että hänellä mahdollisesti 7 artiklan nojalla olleet oikeudet on menetetty?

 Asiaa koskevat oikeussäännöt

 ETY:n ja Turkin välinen assosiaatiosopimus

2.        ETY:n ja Turkin välinen assosiaatiosopimus(3) (jäljempänä assosiaatiosopimus) tehtiin vuonna 1963.

3.        Assosiaatiosopimuksen lisäpöytäkirjan(4) 59 artiklan sanamuoto on seuraava:

”Tämän [pöytäkirjan] soveltamisalalla Turkkiin ei voida soveltaa edullisempaa kohtelua kuin se, jonka jäsenvaltiot myöntävät toisilleen yhteisön perustamissopimuksen mukaisesti.”

4.        Päätöksen N:o 1/80 II luvun otsikkona on ”Sosiaaliset määräykset”. Tämän luvun 1 jakson otsikkona on ”Työhön ja työntekijöiden vapaaseen liikkuvuuteen liittyvät kysymykset”. Jakso sisältää päätöksen 6–16 artiklan.

5.        Päätöksen N:o 1/80 6 artiklan 1 ja 2 kohdassa määrätään seuraavaa:

”1)      Jollei hänen perheenjäsentensä vapaata oikeutta työskentelyyn koskevista 7 artiklan määräyksistä muuta johdu, turkkilaisella työntekijällä, joka kuuluu laillisille työmarkkinoille tietyssä jäsenvaltiossa, on oikeus

–        työskenneltyään säännönmukaisesti yhden vuoden saada työlupansa uudistetuksi tässä jäsenvaltiossa samaa työnantajaa varten, jos hänellä on työpaikka

–        työskenneltyään säännönmukaisesti kolme vuotta vastaanottaa tässä jäsenvaltiossa valitsemaltaan saman ammattialan työnantajalta työtarjous, joka on tehty tavanomaisin ehdoin ja joka on rekisteröity tämän valtion työvoimaviranomaisissa, jollei yhteisön jäsenvaltioiden työntekijöille annettavasta etusijasta muuta johdu

–        työskenneltyään säännönmukaisesti neljä vuotta tehdä tässä jäsenvaltiossa vapaasti minkälaista tahansa valitsemaansa palkattua työtä.

2)      Vuosiloma ja äitiysloma sekä poissaolo työtapaturman tai sairauden vuoksi lyhyen aikaa rinnastetaan säännönmukaisiin työskentelykausiin. Toimivaltaisen viranomaisen asianmukaisesti toteamat omasta tahdosta riippumattomat työttömyyskaudet ja poissaolo pitempiaikaisen sairauden vuoksi, vaikka niitä ei rinnasteta säännönmukaisiin työskentelykausiin, eivät vaikuta haitallisesti niihin oikeuksiin, jotka on saatu aikaisempien työskentelykausien perusteella.”?(5)

6.        Päätöksen N:o 1/80 7 artiklassa määrätään seuraavaa:

”Jäsenvaltion laillisille työmarkkinoille kuuluvan turkkilaisen työntekijän perheenjäsenillä, joille on annettu lupa muuttaa työntekijän luokse, on oikeus

–        asuttuaan tässä jäsenvaltiossa säännönmukaisesti vähintään kolme vuotta vastaanottaa mikä tahansa työtarjous, jollei yhteisön jäsenvaltioiden työntekijöille annettavasta etusijasta muuta johdu

–        asuttuaan tässä jäsenvaltiossa säännönmukaisesti vähintään viisi vuotta tehdä tässä jäsenvaltiossa vapaasti minkälaista tahansa valitsemaansa palkattua työtä.

Turkkilaisten työntekijöiden lapset, jotka ovat saaneet ammattikoulutusta vastaanottavassa valtiossa, voivat tässä jäsenvaltiossa asumisensa kestosta riippumatta vastaanottaa tässä jäsenvaltiossa minkä tahansa työtarjouksen sillä edellytyksellä, että toinen vanhemmista on työskennellyt laillisesti kyseisessä jäsenvaltiossa vähintään kolme vuotta.”

7.        Päätöksen N:o 1/80 14 artiklan 1 kohdassa määrätään seuraavaa:

”Tämän jakson määräyksiä on sovellettava, jollei yleisen järjestyksen, turvallisuuden tai kansanterveyden vuoksi perustelluista rajoituksista muuta johdu.”

 Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset

8.        Metin Bozkurt, asiaa ensimmäisessä oikeusasteessa käsiteltäessä kantaja, on Turkin kansalainen. Hän on syntynyt vuonna 1959.

9.        Bozkurt saapui Saksaan vuonna 1992 ja haki turvapaikkaa. Hän solmi syyskuussa 1993 avioliiton sellaisen turkkilaisen työntekijän kanssa, joka kuului laillisille työmarkkinoille kyseisessä jäsenvaltiossa. Solmittuaan avioliiton Bozkurt peruutti turvapaikkahakemuksensa ja hänelle myönnettiin määräaikainen oleskelulupa lokakuussa 1993. Oleskelulupa muutettiin pysyväksi oleskeluluvaksi lokakuussa 1998. Hän oli tuolloin täyttänyt päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäisessä kohdassa asetetut ehdot.

10.      Bozkurt on asunut erillään vaimostaan kesäkuusta 2000 lähtien. Avioliitto päättyi eroon marraskuussa 2003.

11.      Saksassa oleskellessaan Bozkurt on työskennellyt useassa työpaikassa. Kansallinen tuomioistuin kuitenkin toteaa, ettei se voi antaa yksityiskohtaisia tietoja näistä työpaikoista, koska Bozkurt on kieltäytynyt toimittamasta näitä tietoja pyynnöstä huolimatta. Näyttää siltä, että hän oli vuoden 2000 alusta lähtien 18 kuukauden pituisella sairauslomalla. Tämän jälkeen hän on ollut työttömänä ja saanut valtiolta sosiaalietuuksia.

12.      Bozkurt on tuomittu rikoksista useaan otteeseen. Hänet tuomittiin toukokuussa 1996 neljän kuukauden pituiseen vankeusrangaistukseen vakavan ruumiinvamman aiheuttavasta pahoinpitelystä. Hänet tuomittiin marraskuussa 2000 kahdeksan kuukauden pituiseen vankeusrangaistukseen pahoinpitelystä, vakavan ruumiinvamman aiheuttavan pahoinpitelyn yrityksestä ja vahingonteosta. Toukokuussa 2004 hänet tuomittiin yksin teoin tehdystä entisen vaimonsa raiskauksesta ja tahallisen ruumiinvamman tuottamisesta. Näyttää siltä, että raiskaus tapahtui vuonna 2002, kun pariskunta oli yhä avioliitossa, mutta asui erillään. Bozkurtin rangaistuksen pituudeksi määrättiin ylemmässä oikeusasteessa kaksi vuotta. Rangaistus muutettiin ehdolliseksi, ja hänet vapautettiin tammikuussa 2005.

13.      Land Baden-Württemberg, asiaa ensimmäisessä oikeusasteessa käsiteltäessä vastaaja, määräsi 26.7.2005 tekemällään päätöksellä Bozkurtin karkotettavaksi Saksasta. Bozkurt valitti tästä päätöksestä Verwaltungsgerichtiin (hallintotuomioistuin), ja päätös kumottiin 5.7.2006 annetulla tuomiolla. Land Baden-Württemberg puolestaan valitti tästä tuomiosta Verwaltungsgerichtshofiin (toisen asteen hallintotuomioistuin). Valitus hylättiin 14.3.2007 annetulla tuomiolla. Verwaltungsgerichtshof katsoi pääpiirteissään, että koska Bozkurtilla oli oikeus vedota päätöksen N:o 1/80 7 artiklan mukaiseen oleskeluoikeuteen, hänen karkottamistaan koskevan päätöksen tekemisessä oli noudatettava niitä menettelytapoja, joita sovelletaan unionin kansalaisiin.(6) Koska näitä menettelytapoja ei ollut noudatettu, karkotuspäätös oli lainvastainen. Se, että Bozkurt oli ollut työttömänä vuodesta 2000 lähtien, se, että oli mahdollista, ettei hän koskaan palaisi töihin sairautensa takia, ja se, että hän oli ollut noin yhdeksän kuukautta vankilassa, eivät merkinneet sitä, että hän olisi menettänyt 7 artiklan mukaiset oikeutensa. Päinvastoin unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä tulkittiin siten, että hänen oleskeluoikeutensa jatkui siitä huolimatta, että edellytykset, jotka johtivat sen saamiseen, eivät enää täyttyneet. Tästä seurasi, että hän pystyi yhä vetoamaan tämän artiklan mukaisiin oikeuksiin.

14.      Land Baden-Württemberg valitti tästä tuomiosta Bundesverwaltungsgerichtiin (korkein hallintotuomioistuin). Tässä valituksessa on tuotu esiin kysymyksiä oikeuksien, jotka perustuvat muun muassa päätöksen N:o 1/80 7 artiklaan, sovellettavuudesta Bozkurtin kaltaiseen henkilöön.

15.      Koska Bundesverwaltungsgericht katsoi, että sen käsiteltävänä olevan asian ratkaiseminen edellyttää tämän määräyksen tulkintaa, se on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”1)      Säilyykö jäsenvaltion laillisille työmarkkinoille kuuluvan turkkilaisen työntekijän aviopuolison perheenjäsenenä päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäisen kohdan toisen luetelmakohdan nojalla saama työskentely- ja oleskeluoikeus myös avioeron jälkeen?

Jos ensimmäiseen kysymykseen vastataan myöntävästi:

2)      Onko vetoaminen päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäisen kohdan toisen luetelmakohdan mukaiseen entisen aviovaimon välityksellä saatuun oleskeluoikeuteen oikeuden väärinkäyttöä, kun Turkin kansalainen on kyseisen oikeudellisen aseman saatuaan raiskannut entisen aviovaimonsa ja pahoinpidellyt tätä ja kun hänet on tuomittu kyseisestä teosta kahden vuoden vankeusrangaistukseen?”

16.      Bozkurt, Tanskan, Saksan ja Italian hallitukset, Land Baden-Württemberg sekä Euroopan komissio ovat esittäneet kirjallisia huomautuksia. Suullista käsittelyä ei ole pyydetty eikä järjestetty.

 Arviointi

 Alustava huomautus

17.      Vaikka ennakkoratkaisukysymykset koskevatkin vain päätöksen N:o 1/80 7 artiklaa, kansallinen tuomioistuin viittaa ennakkoratkaisupyynnössään siihen, että Bozkurt on mahdollisesti saanut turkkilaisena työntekijänä tämän päätöksen 6 artiklan mukaiset oikeudet. Se kuitenkin toteaa seuraavaksi, että tätä mahdollisuutta ei voida ottaa huomioon, koska Bozkurt ei ole toimittanut yksityiskohtaisia tietoja työskentelystään Saksassa eikä tähän liittyviä asiakirjoja Land Baden-Württembergin pyynnöstä huolimatta. Ilman Bozkurtin myötävaikutusta on mahdotonta selvittää, onko hän saanut tämän artiklan mukaiset oikeudet tai onko hän mahdollisesti menettänyt ne, koska hän on ollut usean vuoden ajan työttömänä.

18.      Komissio tuo huomautuksissaan esille epäilyksensä kansallisen tuomioistuimen näkemyksen oikeellisuudesta. Se huomauttaa, että päätöksen N:o 1/80 6 artiklan 2 kohdassa todetaan selkeästi, että vaikka omasta tahdosta riippumattomia työttömyyskausia ja poissaoloa pitempiaikaisen sairauden vuoksi ei rinnasteta säännönmukaisiin työskentelykausiin, ne eivät vaikuta haitallisesti niihin oikeuksiin, jotka on saatu aikaisempien työskentelykausien perusteella. Komission mukaan kansallisen tuomioistuimen pitäisi tutkia tätä seikkaa uudelleen. Jos Bozkurtilla olisi 6 artiklan mukaiset oikeudet, ei olisi tarpeen harkita hänen asemaansa 7 artiklan nojalla.

19.      Kuten komissio itse toteaa, vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan EY 234 artiklassa (josta on tullut SEUT 267 artikla) tarkoitetussa menettelyssä, joka perustuu kansallisten tuomioistuimien ja unionin tuomioistuimen tehtävien selkeään jakoon, oikeusriidan tosiseikaston arvioiminen kuuluu kaikilta osin kansallisen tuomioistuimen toimivaltaan.(7) Samoin yksinomaan kansallisen tuomioistuimen, jossa asia on vireillä ja joka vastaa annettavasta ratkaisusta, tehtävänä on kunkin asian erityispiirteiden perusteella harkita, onko ennakkoratkaisu tarpeen asian ratkaisemiseksi ja onko sen unionin tuomioistuimelle esittämillä kysymyksillä merkitystä asian kannalta.(8)

20.      Siitä saattaa kuitenkin olla hyötyä, että totean kansallisen tuomioistuimen käsiteltävänä olevan asian ratkaisemista helpottaakseni yhtyväni komission huomautuksiin päätöksen N:o 1/80 6 artiklan sanamuodosta ja vaikutuksesta. Se seikka, että Bozkurt on ollut usean vuoden ajan työttömänä, ei sinänsä johda siihen, että hänen tämän artiklan mukaiset oikeutensa on menetetty.(9) Tämän artiklan tarkempi soveltaminen pääasiassa on tietysti yksinomaan kansallisen tuomioistuimen tehtävä.

 Ensimmäinen kysymys

21.      Ensimmäisellä kysymyksellään kansallinen tuomioistuin tiedustelee lähinnä, voidaanko päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäisen kohdan toisen luetelmakohdan (jäljempänä 7 artikla) mukaisiin oikeuksiin vedota, kun kyseinen henkilö ei ole enää vastaanottavan jäsenvaltion laillisille työmarkkinoille kuuluvan turkkilaisen työntekijän ”perheenjäsen”.

22.      Kuuluuko toisin sanoen jäsenvaltion toimivaltaan asettaa ”perheenjäsenen” aseman säilyminen näiden oikeuksien ehdoksi? Kyseinen valtio ei voi karkottaa Bozkurtin tilanteessa olevaa henkilöä, jos kyseisten oikeuksien on katsottava olevan itsenäisiä sen jälkeen, kun ne on saatu.

23.      Tanskan ja Saksan hallitukset sekä Land Baden-Württemberg väittävät, että nämä oikeudet menetetään, jollei perheenjäsenen asema säily. Bozkurt ja komissio esittävät päinvastaisen väitteen, eli toisin sanoen ne väittävät, että nämä oikeudet ovat itsenäisiä sen jälkeen, kun ne on saatu. Italian hallitus väittää, ettei Bozkurtin avioeron pitäisi vaikuttaa hänen 7 artiklan mukaisiin oikeuksiinsa mutta asettaa tälle näkemykselle tiettyjä ehtoja.

24.      Tähän kysymykseen vastaamiseksi on ensinnäkin tarpeen pohtia, missä määrin päätöksen N:o 1/80 6 ja 7 artiklassa toteutetaan yhteiskunnallista tehtävää perustamalla turkkilaisille työntekijöille ja heidän perheenjäsenilleen oikeuksia jäsenvaltioissa. Toiseksi on kiinnitettävä huomiota siihen prosessiin, jossa näiden määräysten taustalla olevia tavoitteita on sovellettava käytännössä, ja laajemmassa merkityksessä siihen, missä määrin nämä valtiot voivat asettaa ehtoja niiden henkilöiden oleskeluoikeudelle, jotka pyrkivät nauttimaan tästä oikeudesta. Unionin tuomioistuin on antanut useita tuomioita tällä alalla, ja nojaudun suuressa määrin tähän oikeuskäytäntöön näitä seikkoja arvioidessani.

 Päätöksen 7 artikla yhteiskunnallisena välineenä

25.      Päätöksen 7 artikla on päätöksen N:o 1/80 II luvun (jonka otsikkona on ”Sosiaaliset määräykset”) 1 jaksossa (jonka otsikkona on ”Työhön ja työntekijöiden vapaaseen liikkuvuuteen liittyvät kysymykset”).

26.      On selvää, että 7 artiklalla on katsottava olevan välitön oikeusvaikutus jäsenvaltioissa, joten ne Turkin kansalaiset, jotka täyttävät heille siinä myönnettyjen oikeuksien edellytykset, voivat suoraan vedota kyseisiin oikeuksiin.(10)

27.      Päätöksen N:o 1/80 samassa jaksossa olevassa 6 artiklassa annetaan turkkilaisille työntekijöille, jotka kuuluvat laillisille työmarkkinoille tietyssä jäsenvaltiossa, tiettyjä oikeuksia päästä kyseisen valtion työmarkkinoille. Heillä on tässä artiklassa tarkoitetun neljän vuoden pituisen säännönmukaisen työskentelyn jälkeen oikeus tehdä minkälaista tahansa valitsemaansa työtä sillä ehdolla, että tätä työtä tehdään vastaanottavassa jäsenvaltiossa.(11)

28.      Päätöksen 7 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan tällaisen työntekijän perheenjäsenillä, joille on annettu lupa muuttaa tämän työntekijän luokse, on rajoitettu oikeus päästä vastaanottavan jäsenvaltion työmarkkinoille asuttuaan tässä valtiossa säännönmukaisesti vähintään kolme vuotta. Asuttuaan tässä valtiossa säännönmukaisesti vähintään viisi vuotta he voivat tehdä vapaasti minkälaista tahansa valitsemaansa palkattua työtä. Näiden määräysten avulla käynnistetään sekä työntekijän että hänen perheenjäsentensä asteittain etenevä kotoutumisprosessi.

29.      Jotta kyseinen perheenjäsen voi nauttia 7 artiklan mukaisista oikeuksista, hänen on yhtäältä oltava vastaanottavan jäsenvaltion laillisille työmarkkinoille jo kuuluvan turkkilaisen työntekijän perheenjäsen, ja tämän jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten on täytynyt toisaalta antaa hänelle lupa muuttaa kyseisen työntekijän luokse.(12)

30.      Päätöksen 7 artiklan mukainen kotoutumisprosessi on kaksivaiheinen. Ensimmäinen vaihe kestää kolme vuotta. Kyseisellä henkilöllä ei ole kyseisenä ajanjaksona oikeutta työskennellä vastaanottavassa jäsenvaltiossa, jollei tämä valtio päätä toteuttaa yleisesti perheenjäsenille edullisempia toimenpiteitä. Toinen vaihe kestää kaksi vuotta. Perheenjäsen voi työskennellä, mutta tähän on oikeus vain, jollei ”yhteisön jäsenvaltioiden työntekijöille annettavasta etusijasta muuta johdu”. Kun tämä viiden vuoden pituinen ajanjakso on päättynyt, perheenjäsen voi tehdä vapaasti minkälaista tahansa valitsemaansa palkattua työtä.

31.      Oikeus hakea ja/tai tehdä työtä edellyttää välttämättä sellaista tätä oikeutta vastaavaa oleskeluoikeutta vastaanottavassa jäsenvaltiossa, jota ilman edellä mainittu oikeus olisi vailla vaikutuksia.(13)

 Päätöksen 7 artiklan soveltaminen käytännössä

32.      Missä määrin jäsenvaltiot voivat asettaa ehtoja perheenjäsenen oleskeluoikeudelle?

33.      Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kyseinen jäsenvaltio voi asettaa ehtoja sekä perheenjäsenen ensimmäiselle maahantulolle että tämän henkilön tällaisen maahantulon jälkeiselle (ainakin) kolmen vuoden pituiselle oleskelulle. Maahantuloa koskevan päätöksen tekeminen kuuluu yksinomaan vastaanottavalle jäsenvaltiolle. Se voi vapaasti asettaa ehtoja tälle maahantulolle. Ehdot, joita tämä valtio voi asettaa sen jälkeen, kun maahantulolupa on myönnetty, ovat rajoitetumpia: niiden avulla voidaan varmistaa se, että perheenjäsen oleskelee valtion alueella ”7 artiklan hengen ja päämäärän mukaisesti”. On selvää, että vastaanottava jäsenvaltio voi esimerkiksi asettaa sellaisen ehdon, että perheenjäsenen on asuttava saman katon alla kuin työntekijän, jonka luokse hänelle on annettu lupa muuttaa.(14)

34.      Mitkä ovat tämän odotusajanjakson tavoitteet turkkilaisen työntekijän ja hänen perheenjäsentensä kannalta katsoen?

35.      Niitä on pääasiassa kaksi. Ensinnäkin perheenjäsenten oleskelulla vastaanottavan jäsenvaltion alueella on tarkoitus mahdollistaa perheen yhdistäminen.(15) Ainakin aluksi painopiste on perheenjäsenten tilanteen parantamisen sijasta turkkilaisten työntekijöiden tilanteen parantamisessa. Heidän elämänlaatunsa työskentelyvaltiossa paranee, kun perheenjäsenet ovat heidän luonaan.

36.      Toiseksi tavoitteena on perheenjäsenen kotouttaminen. Kun perheenjäsenten sallitaan oleskelevan vastaanottavassa jäsenvaltiossa, heillä on mahdollisuus kotoutua asteittain tämän valtion yhteiskuntaan ja lopulta ryhtyä tekemään työtä tässä valtiossa. Heidän asemansa vastaanottavassa jäsenvaltiossa on tämän seurauksena ”vahvistettu”.(16) Tällöin asian painopiste on perheenjäsenissä eikä siinä turkkilaisessa työntekijässä, jonka luokse nämä tulivat.

37.      Mikä on tilanne odotusajanjakson päätyttyä? Voiko vastaanottava jäsenvaltio yhä asettaa ehtoja näiden perheenjäsenten oleskeluoikeudelle, kun he ovat saaneet rajoittamattoman oikeuden päästä kyseisen valtion työmarkkinoille? Voiko se käytännössä sanoa Bozkurtin kaltaiselle henkilölle, että ”voitte oleskella tässä valtiossa niin kauan kuin olette naimisissa. Jos kuitenkin eroatte, pidätämme oikeuden karkottaa teidät alueeltamme”?

38.      Mielestäni vastaanottava jäsenvaltio ei voi enää asettaa ehtoja oleskeluoikeudelle tällaisessa tilanteessa. Tämä ei ole enää mahdollista.

39.      Tämä päätelmä on vahvistettu unionin tuomioistuimen 7 artiklaa koskevassa oikeuskäytännössä sekä unionin tuomioistuimen suorittaman oleskeluoikeuden yleistä luonnetta koskevan arvioinnin osalta että niiden tiettyjen tilanteiden osalta, joissa unionin tuomioistuin on tunnustanut tämän oikeuden pysyvyyden. Yleisesti ottaen unionin tuomioistuin on korostanut oikeuden odotusajanjakson päättymisen jälkeistä itsenäistä luonnetta. Asiassa Ergat(17) todettiin, että ”jäsenvaltioilla ei ole enää oikeutta asettaa turkkilaisen työntekijän perheenjäsenille tällaisia oleskeluluvan edellytyksiä kyseisen kolmen vuoden ajanjakson jälkeen” ja että ”näin on oltava sitä suuremmalla syyllä, kun kyseessä on – – turkkilainen siirtolainen, joka täyttää – – 7 artiklan 1 kohdan toisessa luetelmakohdassa asetetut edellytykset” (toisin sanoen, joka on asunut vastaanottavassa jäsenvaltiossa säännönmukaisesti viiden vuoden ajan).(18) Tämän jälkeen määritettiin 7 artiklassa asetetut ehdot täyttävä perheenjäsen sellaiseksi henkilöksi, joka ”on jo säännönmukaisesti integroitunut vastaanottavaan jäsenvaltioon” ja jolla ”on mahdollisuus integroitua pysyvästi vastaanottavaan jäsenvaltioon”.(19) Asiassa Eyüp(20) viitattiin edellytykseen siitä, että ”perheen yhdistäminen, jonka perusteella perheenjäsen on saapunut vastaanottavan jäsenvaltion alueelle, ilmenee tietyn ajanjakson ajan siten, että perheenjäsen tosiasiallisesti asuu yhdessä työntekijän kanssa samassa taloudessa ja että näin on oltava niin kauan kun hän ei itse täytä työmarkkinoille pääsyn edellytyksiä kyseisessä valtiossa”.(21)

40.      Asettaessaan painoarvoa 7 artiklan tehtävälle niiden perheenjäsenten, joilla on tämän artiklan mukaisia oikeuksia, kotouttamisessa vastaanottavan jäsenvaltion yhteiskuntaan unionin tuomioistuin on korostanut sitä, että oleskeluoikeus, joka on kyseisen jäsenvaltion työmarkkinoille pääsyä koskevan oikeuden välitön seuraus, on ”riippumaton siitä, täyttyvätkö [tämän oikeuden] saamisen edellytykset edelleen”.(22) Asiassa Ergat todettiin, että ”asianomaiselle annettu ehdoton oikeus – jota ei ole rajoitettu myöskään jäsenvaltioiden työntekijöille annettavalla etusijalla – tehdä mitä tahansa vapaasti valitsemaansa työtä menettäisi täysin merkityksensä, jos toimivaltaisilla kansallisilla viranomaisilla olisi mahdollisuus säätää, tavalla tai toisella, – – päätöksessä [N:o 1/80] turkkilaisille siirtolaisille suoraan tunnustettujen täsmällisten oikeuksien soveltamiselle ehtoja tai rajoituksia”.(23)

41.      Soveltaessaan tätä päättelyä yksittäisiin tilanteisiin unionin tuomioistuin on katsonut esimerkiksi, että 7 artiklan mukaisiin oikeuksiin voidaan menestyksekkäästi vedota, vaikka erään kantajan isä, jonka välityksellä kantaja on saanut oleskeluoikeutensa, oli poistunut vastaanottavasta jäsenvaltiosta silloin, kun tätä oikeutta käytettiin, eikä enää oleskellut tai työskennellyt siellä.(24) Samoin se on katsonut, että se seikka, että 7 artiklan ensimmäisessä kohdassa asetetut ehdot täyttänyt henkilö ei vielä 23-vuotiaanakaan tehnyt palkkatyötä, ei ole esteenä hänen oleskeluoikeudelleen.(25)

42.      On totta, että oikeuskäytäntö koskee henkilöitä, jotka – toisin kuin Bozkurt – olivat ”perheenjäseniä” silloin, kun vastaanottava jäsenvaltio riitautti heidän oleskeluoikeutensa. Mutta Tanskan ja Saksan hallitusten ja Land Baden-Württembergin huomautuksissaan esittämä väite siitä, että katkeamattoman perhesiteen puuttuminen tarkoittaa sitä, että Bozkurt on nyt menettänyt 7 artiklan mukaiset oikeutensa, ei mielestäni osu asian ytimeen. Ennakkoratkaisupyynnöstä käy selvästi ilmi, että Bozkurt oli jäsenvaltion, tässä tapauksessa Saksan, laillisille työmarkkinoille kuuluvan turkkilaisen työntekijän perheenjäsen viiden vuoden ajan. Mikään ei viittaa siihen, että hän olisi jättänyt noudattamatta hänelle asetettuja ehtoja kyseisenä ajanjaksona. Siten hän sai tämän viiden vuoden pituisen ajanjakson päätyttyä täydet 7 artiklan mukaiset oikeudet. Nämä oikeudet olivat itsenäisiä ja kahden ehdon, joita käsittelen seuraavassa kohdassa, täyttymisen mukaan jatkuvia. Se seikka, että Bozkurt myöhemmin erosi puolisostaan ja menetti ”perheenjäsenen” ominaisuuden, ei voi käsitykseni mukaan mitenkään vaikuttaa hänen oikeudelliseen asemaansa.

43.      Kyseiset kaksi ehtoa ovat seuraavat. Turkin kansalaiset, jotka ovat saaneet ehdottoman oleskeluoikeuden ja ehdottoman oikeuden päästä vastaanottavan jäsenvaltion työmarkkinoille, voivat menettää nämä oikeudet kahdessa eri tilanteessa. Yleiseen järjestykseen, turvallisuuteen ja kansanterveyteen perustuva peruste, josta määrätään päätöksen N:o 1/80 14 artiklan 1 kohdassa, koskee ensimmäistä tilannetta. Palaan tähän jäljempänä.(26) Toisessa tilanteessa kyseinen henkilö poistuu vastaanottavan jäsenvaltion alueelta merkittäväksi ajaksi ilman perusteltua syytä.(27)

44.      Ensimmäinen tilanne heijastaa jäsenvaltion pysyvää oikeutta karkottaa Turkin kansalainen jäsenvaltion alueelta tietystä hyvästä syystä – tämä on oikeus, joka sillä on myös Euroopan unionin kansalaisten osalta. Toinen tilanne heijastaa sitä seikkaa, että ehdoton oleskeluoikeus ei ole käsitteellisesti sama asia kuin vastaanottavan jäsenvaltion kansalaisuuden omaaminen tai unionin kansalaisuuteen liittyvien erityisten oikeuksien nauttiminen.

45.      Mielestäni on melko selvää, että nämä ovat ainoat perusteet, joiden nojalla Bozkurtin kaltaisen henkilön nauttimat oikeudet voidaan peruuttaa.(28)

46.      Kansallinen tuomioistuin viittaa ennakkoratkaisupyynnössään siihen vaikutukseen, joka asetuksella N:o 1612/68(29) saattaa olla Bozkurtin tilanteeseen. Tältä osin unionin tuomioistuin on katsonut, että koska 7 artikla ei sisällä ”perheenjäsenen” käsitteen määritelmää, tämä käsite voitaisiin määritellä vastaavalla tavalla kuin se on määritelty kyseisessä asetuksessa.(30) Asiassa Reed(31) todettiin asetuksen N:o 1612/68 10 artiklan osalta, ettei työntekijän ”perheen” käsite ulottunut työntekijän avopuolisoon.(32) Kansallinen tuomioistuin (jonka päättelyä Tanskan ja Saksan hallitukset tukevat tältä osin) tiedustelee, onko tämän katsottava merkitsevän, että Bozkurtin oleskeluoikeus päättyi hänen avioeronsa myötä.

47.      Käsitykseni mukaan edellä olevasta arvioinnista seuraa, että kun viiden vuoden pituinen ajanjakso on päättynyt ja 7 artiklan mukaiset täydet oikeudet on saatu, kysymys asetuksen N:o 1612/68 analogisesta soveltamisesta Bozkurtin tilanteessa olevaan henkilöön menettää merkityksensä. Kysymystä siitä, onko Bozkurt perheenjäsen, ei ole yksinkertaisesti tarpeen tutkia tässä yhteydessä. Ratkaisevaa on se, että hän on ollut perheenjäsen viiden vuoden pituisen odotusajanjakson ajan.

48.      Lopuksi on käsiteltävä kysymystä, joka koskee lisäpöytäkirjan 59 artiklan soveltamista ja jonka myös kansallinen tuomioistuin ja Tanskan, Saksan ja Italian hallitukset ovat nostaneet esiin. Tässä määräyksessä suljetaan käytännössä pois Turkin kansalaisten edullisempi kohtelu verrattuna vastaavissa tilanteissa oleviin unionin kansalaisiin. Bozkurtia koskevan karkotuspäätöksen tekemisen aikaan voimassa olleen yhteisön lainsäädännön(33) mukaan unionin kansalaiset, jotka olivat saapuneet jäsenvaltioon ja oleskelleet siellä perheenjäsenen asemassa, saattoivat menettää oleskeluoikeuden siinä tapauksessa, että he erosivat henkilöstä, jonka luokse he olivat tulleet. On väitetty, että jos 7 artiklaa tulkittaisiin siten, että Bozkurtilla olisi vastaavassa tilanteessa pysyvä oleskeluoikeus, tämä johtaisi siihen, että häntä kohdeltaisiin edullisemmin. Tällainen lopputulos olisi 59 artiklan vastainen, ja sitä ei voitaisi siten hyväksyä.

49.      En ole samaa mieltä.

50.      Kuten komissio toteaa perustellusti huomautuksissaan, sama väite esitettiin soveltuvin osin – asiassa oli kyse puolison sijaan lapsesta – ja hylättiin asiassa Derin.(34) Tässä asiassa oli kyse Turkin kansalaisen lapsesta, joka vetosi 7 artiklan mukaiseen oleskeluoikeuteen, vaikka hän oli yli 21-vuotias ja vaikkei hän enää asunut vanhempiensa, joiden luokse hän oli tullut vastaanottavaan jäsenvaltioon, kanssa eikä ollut näiden huollettava. Pohtiessaan 59 artiklan sovellettavuutta yhteisöjen tuomioistuin vertasi unionin kansalaisten oikeuksia Turkin kansalaisten oikeuksiin. Se huomautti, että unionin kansalaisten lapsilla oli ehdoton oikeus tulla asumaan perheensä kanssa vastaanottavaan jäsenvaltioon, kun taas Turkin kansalaisten lasten vastaava oikeus oli ehdollinen, koska se edellytti kyseisen valtion viranomaisten lupaa. Tämän jälkeen se huomautti, että unionin kansalaisen lapsilla oli oikeus ryhtyä mihin tahansa palkattuun työhön vastaanottavassa jäsenvaltiossa, kun taas turkkilaisten työntekijöiden lasten vastaavaa oikeutta säännellään täsmällisesti 7 artiklan ensimmäisessä kohdassa. Lopuksi se totesi, että Turkin kansalaisilla ei ole oikeutta liikkua vapaasti yhteisössä ja että he voivat menettää oleskeluoikeutensa silloin kun päätöksen N:o 1/80 14 artikla tulee sovellettavaksi tai silloin kun he ovat poistuneet vastaanottavasta jäsenvaltiosta merkittäväksi ajaksi ilman perusteltua syytä.(35) Tuomiossa katsottiin siten, että turkkilaisen työntekijän lapsen tilannetta ”ei – – voida tehokkaasti rinnastaa” jäsenvaltion kansalaisen jälkeläisen tilanteeseen, kun otetaan huomioon heidän oikeusasemansa väliset huomattavat erot.(36)

51.      Käsitykseni mukaan mikään ei estä sitä, että tätä päättelyä sovelletaan Bozkurtin kaltaiseen henkilöön Turkin kansalaisen entisenä puolisona.

52.      Tästä seuraa, että lisäpöytäkirjan 59 artiklaan perustuva väite on hylättävä.

53.      Kaiken edellä esitetyn perusteella käsitykseni on, että ensimmäiseen kysymykseen on vastattava siten, että jäsenvaltion laillisille työmarkkinoille kuuluvan turkkilaisen työntekijän aviopuolison perheenjäsenenä saama 7 artiklan ensimmäisen kohdan toisen luetelmakohdan mukainen työskentely- ja oleskeluoikeus säilyy myös avioeron jälkeen.

 Toinen kysymys

54.      Tämä on tärkeä kysymys. Ennen kuin ryhdyn käsittelemään siihen liittyviä oikeudellisia kysymyksiä, haluan korostaa sitä, että tässä asiassa ei ole kyse raiskauksesta eikä siitä, mitä raiskauksesta ajatellaan. Asiassa on kyse siitä, mikä on oikeuden väärinkäyttöä, kun avioliitto, jonka perusteella on saatu 7 artiklan mukainen oleskeluoikeus, on päättynyt. Kysymykseen on vastattava tätä taustaa vasten. Jäsenvaltion oikeus karkottaa Bozkurtin tilanteessa oleva henkilö on erikseen arvioitava seikka, jota säännellään päätöksen N:o 1/80 14 artiklassa ja jota käsittelen jäljempänä 71 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa.

55.      Toisella kysymyksellään kansallinen tuomioistuin tiedustelee, onko se, että Bozkurtin kaltainen henkilö vetoaa 7 artiklan ensimmäisen kohdan toisen luetelmakohdan mukaiseen entisen vaimon välityksellä saatuun oleskelulupaan, oikeuden väärinkäyttöä, kun hän on kyseisen oikeudellisen aseman saatuaan raiskannut tämän ja pahoinpidellyt tätä ja kun hänet on tuomittu kyseisestä teosta kahden vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

56.      Tanskan ja Saksan hallitukset ja Land Baden-Württemberg väittävät, että tällainen menettely tosiaankin on oikeuden väärinkäyttöä. Tästä seuraa, että jäsenvaltio voi peruuttaa Bozkurtin oleskeluoikeuden. Italian hallitus katsoo, että tätä kysymystä on tarkoituksenmukaisinta tarkastella päätöksen N:o 1/80 14 artiklan 1 kohdan valossa. Käsittelen tätä jäljempänä.(37) Komissio puolestaan väittää, että on virheellistä soveltaa oikeuden väärinkäytön käsitettä sellaiseen tilanteeseen, jossa Bozkurt on pääasiassa.

57.      Olen samaa mieltä komission kanssa.

58.      On täysin selvää, että oikeuden väärinkäyttö on unionin oikeuden yleisen oikeusperiaatteen mukaan kiellettyä.(38) Tästä seuraa, että unionin oikeuteen ei voida vedota vilpillisesti tai käyttää sitä väärin.(39)

59.      On katsottu, että sen arvioimisen, onko menettely yksittäistapauksessa oikeuden väärinkäyttöä, lähtökohtana on se, ”onko sen yhteisön oikeussäännön, jossa tämä oikeus annetaan, tarkoituksia ja tavoitteita vääristelty”.(40)

60.      Oikeus, josta pääasiassa on kysymys, on 7 artiklaan perustuva oleskeluoikeus. Olen jo edellä esittänyt tämän oikeuden tarkoitukset ja tavoitteet.(41)

61.      Voidaanko sanoa, että Bozkurtin moitittava menettely voi yksin ja ilman muita perusteita johtaa siihen, että tämä oikeus peruutetaan?

62.      Mielestäni näin ei voida sanoa.

63.      Ennakkoratkaisupyyntöön sisältyvän aineiston perusteella vaikuttaa siltä, ettei mikään viittaa siihen, että kyseessä olisi lumeavioliitto, joka on solmittu sellaisten etuuksien saamiseksi, jotka eivät muuten olisi saatavilla. Unionin tuomioistuin on katsonut, että lumeavioliitto ei voi luoda unionin oikeuteen perustuvia oikeuksia.(42) Jos Bozkurt olisi yrittänyt hankkia 7 artiklan mukaisia oikeuksia ryhtymällä kuvitteelliseen ihmissuhteeseen, nämä oikeudet olisivat olleet arvottomia.(43) Mutta tässä ei ole kyse tällaisesta tilanteesta.

64.      Raiskaus on erittäin vakava rikos. Kun otetaan huomioon se, että Bozkurtin tekemän rikoksen uhri oli hänen vaimonsa, ei ole epäilystäkään siitä, että Bozkurt käytti avioliittoa väärin. Mielestäni kyse ei ole kuitenkaan sellaisesta menettelystä, joka olisi sellaista Bozkurtin 7 artiklan mukaisen oleskeluoikeuden väärinkäyttöä, jonka seurauksena olisi se, että tämä oikeus olisi katsottava menetetyksi edellä mainittujen periaatteiden perusteella.

65.      Olen tätä mieltä kahdesta eri syystä.

66.      Ensinnäkin minusta näyttää siltä, että jos kyseistä oikeutta on pidettävä itsenäisenä, kuten olen esittänyt, on virheellistä puhua oikeuden väärinkäytöstä, joka johtuu siitä, että sitä henkilöä, jolta tämä oikeus on johdettu, vastaan on tehty rikos. Jos tämä oikeus on itsenäinen, tämän oikeuden alkuperään liittyvillä seikoilla ei ole sinänsä enää merkitystä.

67.      Toiseksi on välttämätöntä tarkastella oikeuskäytännössä asetettuja edellytyksiä, jotta voidaan ratkaista, onko 7 artiklassa tarkoitettuja oikeuksia väärinkäytetty. Asiassa Emsland-Stärke(44) katsottiin, että on suoritettava kaksivaiheinen arviointi. Ensiksi on tarpeen määritellä joukko objektiivisesti arvioitavia seikkoja, joiden vuoksi yhteisön säännöstön tavoitetta ei saavuteta – riippumatta siitä, että säännöstön edellytyksiä on muodollisesti noudatettu. Toiseksi on oltava olemassa subjektiivinen tekijä, eli tahto saada yhteisön säännöstöstä johtuva etuus luomalla keinotekoisesti sen saamiseksi vaadittavat edellytykset.(45) Tämän subjektiivisen tekijän on oltava kyseisen menettelyn ainoa tarkoitus.(46)

68.      On selvää, että Bozkurtin moitittava menettely ei täytä molempia näistä edellytyksistä. Ei voida sanoa, että kun hän solmi avioliiton rouva Bozkurtin kanssa, hänen ainoa tarkoituksensa oli saada yhteisön säännöstöstä johtuva etuus. Kansallinen tuomioistuin katsoo, että Bozkurtin menettelystä seuraa se, ettei hän ”ansaitse” 7 artiklan mukaisia oikeuksia. Tämä voi olla totta, mutta tällainen ansaitsemattomuus ja unionin lainsäädännössä tarkoitettu oikeuden väärinkäyttö eivät ole sama asia. ”Ansaitsemattomuus” ei ole asiassa Emsland-Stärke(47) asetettu arviointikriteeri.

69.      Täydellisyyden vuoksi totean vielä, että tämän johtopäätöksen loogisena seurauksena on se, että vaikka moitittava menettely olisi tapahtunut 7 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitettujen kolmen tai viiden vuoden pituisen ajanjakson aikana, se ei kuitenkaan olisi merkinnyt Euroopan unionin oikeudessa tarkoitettua oikeuden väärinkäyttöä.

70.      Kaiken edellä esitetyn perusteella käsitykseni on, että toiseen kysymykseen on vastattava siten, että vetoaminen 7 artiklan ensimmäisen kohdan toisen luetelmakohdan mukaiseen entisen vaimon välityksellä saatuun oleskeluoikeuteen ei ole oikeuden väärinkäyttöä, kun kyseinen henkilö on kyseisen oikeudellisen aseman saatuaan raiskannut tämän ja pahoinpidellyt tätä ja kun hänet on tuomittu kyseisestä teosta kahden vuoden ehdolliseen vapausrangaistukseen.

 Loppuhuomautukset

71.      Vaikka kansallinen tuomioistuin mainitseekin päätöksen N:o 1/80 14 artiklan ennakkoratkaisupyynnössään, se ei esitä mitään tiettyjä tätä artiklaa koskevia päätelmiä. Yritys karkottaa Bozkurt vuonna 2005 epäonnistui käsittääkseni direktiivin 64/221 9 artiklan takia. Oli selvää, että tätä säännöstä oli noudatettava, jotta karkotuspäätös olisi pätevä, ja että tätä säännöstä ei ollut noudatettu.(48)

72.      On kuitenkin vaikea päästä eroon tunteesta, jota voisin kuvata tyytymättömyyden tunteeksi ja joka käy ilmi sekä ennakkoratkaisupyynnöstä että Tanskan ja Saksan hallitusten sekä Land Baden-Württembergin huomautuksista ja joka liittyy siihen, että Bozkurtin kaltaisen henkilön, jolla on rikosrekisteri, pitäisi saada jäädä kansalliselle alueelle – jotain on tehtävä.

73.      En haluaisi sanoa, että yritykset käsitellä karkottamiseen liittyviä ongelmia ”tavanomaisesta poikkeavalla tavalla”, kuten pääasiassa on tehty, ovat välttämättä tuhoon tuomittuja. Henkilöllä, joka ei täytä 7 artiklassa asetettuja ehtoja, sellaisina kuin ne ovat asianmukaisesti tulkittuina, ei ole oikeutta jäädä vastaanottavan jäsenvaltion alueelle, ja hänet voidaan karkottaa.

74.      Minusta näyttää kuitenkin siltä, että kun nousee esiin kysymys siitä, voidaanko päätöksen N:o 1/80 mukaisia oikeuksiaan käyttänyt Turkin kansalainen karkottaa jäsenvaltion alueelta, se voidaan pääsääntöisesti helpoiten käsitellä käyttämällä lähtökohtana tämän päätöksen 14 artiklaa. Tämä määräys on loppujen lopuksi tarkoitettu koskemaan karkotuksia juuri tämän kaltaisissa tapauksissa.

75.      Unionin tuomioistuin on määrittänyt selkeästi päätöksen N:o 1/80 14 artiklan 1 kohdan sovellettavuutta koskevat säännöt. Seuraavassa käydään ne lyhyesti läpi. Kun kansalliset viranomaiset haluavat karkottaa henkilön tämän artiklan perusteella, ne ovat velvollisia arvioimaan rikoksentekijän omaa käyttäytymistä ja sitä, merkitseekö tämä käyttäytyminen välitöntä, todellista ja riittävän vakavaa vaaraa yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle, ja lisäksi niiden on noudatettava suhteellisuusperiaatetta. Erityisesti on katsottava, että 14 artiklan 1 kohtaan perustuva karkotuspäätös voidaan tehdä ainoastaan, jos asianomaisen oma käyttäytyminen viittaa konkreettiseen vaaraan uusista yleiseen järjestykseen kohdistuvista vakavista häiriöistä. Tällaista päätöstä ei voida tehdä automaattisesti rikostuomion perusteella ja yleisestävyyden vuoksi.(49) Kansallisen tuomioistuimen, joka tutkii tällaisessa tilanteessa karkotuspäätöksen lainmukaisuutta, on otettava huomioon toimivaltaisten viranomaisten tekemän viimeisen päätöksen jälkeen tapahtuneet tosiseikat, jotka voivat osoittaa, että päätöksen kohteena olevan henkilön käyttäytymisen yleiselle järjestykselle aiheuttama välitön uhka on poistunut tai pienentynyt.(50)

76.      Kaikkia unionin oikeuden ja kansallisen lainsäädännön menettelyä koskevia vaatimuksia on tietenkin noudatettava.

77.      Tätä taustaa vasten kysymys siitä, voidaanko päätöksen N:o 1/80 14 artiklan 1 kohtaa soveltaa pääasian tosiseikkoihin sellaisina kuin ne tällä hetkellä on määritetty, on yksinomaan kansallisen tuomioistuimen ratkaistavissa.

 Ratkaisuehdotus

78.      Kaiken edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Bundesverwaltungsgerichtin esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:

1)      Jäsenvaltion laillisille työmarkkinoille kuuluvan turkkilaisen työntekijän aviopuolison perheenjäsenenä ETY–Turkki-assosiaationeuvoston päätöksen N:o 1/80 7 artiklan ensimmäisen kohdan toisen luetelmakohdan nojalla saama työskentely- ja oleskeluoikeus säilyy myös avioeron jälkeen.

2)      Vetoaminen 7 artiklan ensimmäisen kohdan toisen luetelmakohdan mukaiseen entisen vaimon välityksellä saatuun oleskeluoikeuteen ei ole oikeuden väärinkäyttöä, kun kyseinen henkilö on kyseisen oikeudellisen aseman saatuaan raiskannut entisen aviovaimonsa ja pahoinpidellyt tätä ja kun hänet on tuomittu kyseisestä teosta kahden vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

---

1 – Alkuperäinen kieli: englanti.

---

2 – Assosiaation kehittämisestä 19.9.1980 tehty Ankarassa 12.9.1963 allekirjoitetulla Euroopan talousyhteisön ja Turkin välisellä assosiaatiosopimuksella perustetun assosiaationeuvoston päätös N:o 1/80.

---

3 –      Ankarassa 12.9.1963 allekirjoitettu ETA:n ja Turkin tasavallan välinen assosiaatiosopimus.

---

4 – Brysselissä 23.11.1970 allekirjoitettu lisäpöytäkirja, joka tehtiin, hyväksyttiin ja vahvistettiin yhteisön puolesta 19.12.1972 annetulla neuvoston asetuksella (ETY) N:o 2760/72 (EYVL L 293, s. 1).

---

5?       Tässä ja jäljempänä ratkaisuehdotuksessa esitetyt lainaukset päätöksestä on suomennettu unionin tuomioistuimessa, koska EYVL:ssä ei ole julkaistu suomenkielistä tekstiä.

---

6 – Ks. tästä asia C-136/03, Dörr ja Ünal, tuomio 2.6.2005 (Kok., s. I-4759, 69 kohta). Ulkomaalaisten liikkumista ja oleskelua koskevien, yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen sekä kansanterveyteen perustuvien erityistoimenpiteiden yhteensovittamisesta 25.2.1964 annetun neuvoston direktiivin 64/221/ETY (EYVL 56, s. 850) 8 ja 9 artiklan mukaisia menettelyllisiä takeita sovelletaan niihin Turkin kansalaisiin, joiden oikeudellinen asema määritellään päätöksen N:o 1/80 6 tai 7 artiklassa. Tämän direktiivin 9 artiklan 1 kohdassa säädetään, että muutoin kuin silloin, kun on olemassa rajoittamaton oikeus hakea muutosta tuomioistuimelta ja muutoksenhaulla on lykkäävä vaikutus, ja muutoin kuin kiireellisissä tapauksissa kansalliset viranomaiset eivät saa jättää oleskelulupaa uudistamatta tai tehdä oleskeluluvan haltijaa koskevaa karkotuspäätöstä hankkimatta lausuntoa vastaanottavan maan toimivaltaiselta viranomaiselta, jonka luona asianomaisella on sellaiset oikeudet puolustukseen sekä avustajan ja asiamiehen käyttöön kuin tuossa maassa sovellettavissa säännöksissä säädetään. Vaikka näyttää siltä, että 9 artiklan 1 kohtaa sovelletaan Bozkurtin karkotuspäätökseen, toimivaltaiselta viranomaiselta ei ole koskaan hankittu tässä säännöksessä edellytettyä lausuntoa. Direktiivi 64/221 kumottiin Euroopan unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeudesta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella, asetuksen (ETY) N:o 1612/68 muuttamisesta ja direktiivien 64/221/ETY, 68/360/ETY, 72/194/ETY, 73/148/ETY, 75/34/ETY, 75/35/ETY, 90/364/ETY, 90/365/ETY ja 93/96/ETY kumoamisesta 29.4.2004 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2004/38/EY (EUVL L 158, s. 77) 30.4.2006 alkaen.

---

7 – Ks. mm. asia 36/79, Denkavit Futtermittel, tuomio 15.11.1979 (Kok., s. 3439, 12 kohta) ja asia C-433/05, Sandström, tuomio 15.4.2010 (35 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

---

8 – Ks. mm. asia C-415/93, Bosman, tuomio 15.12.1995 (Kok., s. I-4921, 59 kohta) ja asia C-440/08, Gielen, tuomio 18.3.2010 (27 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

---

9 – Ks. tästä asia C-171/95, Tetik, tuomio 23.1.1997 (Kok., s. I-329, 38 kohta).

---

10 – Ks. asia C-325/05, Derin, tuomio 18.7.2007 (Kok., s. I-6495, 47 kohta).

---

11 – Päätöksen N:o 1/80 6 ja 7 artiklan taustaa on tarkasteltu yksityiskohtaisemmin asiassa C-484/07, Pehlivan, esittämässäni ratkaisuehdotuksessa (esitetty samana päivänä kuin tämä ratkaisuehdotus; 29 kohta ja sitä seuraavat kohdat).

---

12 – Ks. asia C-275/02, Ayaz, tuomio 30.9.2004 (Kok., s. I-8765, 34 kohta).

---

13 – Ks. mm. asia C-351/95, Kadiman, tuomio 17.4.1997 (Kok., s. I-2133, 29 kohta). Yhteisöjen tuomioistuimen tässä asiassa esittämät perustelut muistuttavat sen aikaisempia päätöksen N:o 1/80 6 artiklaa koskevia perusteluja: ks. asia C-192/89, Sevince, tuomio 20.9.1990 (Kok., s. I-3461, Kok. Ep. X, s. 529, 29 kohta) ja asia C-237/91, Kus, tuomio 16.12.1992 (Kok., s. I-6781, Kok. Ep. XIII, s. I-255, 22 kohta).

---

14 – Ks. edellä alaviitteessä 12 mainittu asia Kadiman, tuomion 33 ja 41 kohta. Ehtoja, jotka vastaanottava jäsenvaltio voi asettaa kyseisen ajanjakson aikana, on tarkasteltu yksityiskohtaisemmin edellä alaviitteessä 10 mainitussa asiassa Pehlivan esittämässäni ratkaisuehdotuksessa, 39 kohta ja sitä seuraavat kohdat.

---

15 – Ks. edellä alaviitteessä 12 mainittu asia Kadiman, tuomion 35 ja 36 kohta.

---

16 – Ks. vastaavasti edellä alaviitteessä 12 mainittu asia Kadiman, tuomion 35 ja 36 kohta.

---

17 – Asia C-329/97, tuomio 16.3.2000 (Kok., s. I-1487).

---

18 – Tuomion 38 ja 39 kohta.

---

19 – Tuomion 42 ja 43 kohta.

---

20 – Asia C-65/98, tuomio 22.6.2000 (Kok., s. I-4747).

---

21 – Tuomion 28 kohta (kursivointi tässä).

---

22 – Ks. edellä alaviitteessä 16 mainittu asia Ergat, tuomion 40 kohta ja asia C-467/02, Cetinkaya, tuomio 11.11.2004 (Kok., s. I-10895, 31 kohta).

---

23 – Ks. tuomion 41 kohta. Ks. myös asia C-453/07, Er, tuomio 25.9.2008 (Kok., s. I-7299, 27 kohta).

---

24 – Ks. asia C-210/97, Akman, tuomio 19.11.1998 (Kok., s. I-7519, 51 kohta).

---

25 – Ks. edellä alaviitteessä 22 mainittu asia Er, tuomion 31 kohta, josta käy ilmi, että 7 artikla eroaa tältä osin päätöksen N:o 1/80 6 artiklan 1 kohdasta. Ks. myös asia C-373/03, Aydinli, tuomio 7.7.2005 (Kok., s. I-6181, 31 kohta) ja edellä alaviitteessä 9 mainittu asia Derin, tuomion 56 kohta.

---

26 – Ks. jäljempänä 71 kohta ja sitä seuraavat kohdat.

---

27 – Ks. mm. edellä alaviitteessä 16 mainittu asia Ergat, tuomion 48 kohta; asia C-349/06, Polat, tuomio 4.10.2007 (Kok., s. I-8167, 21 kohta) ja asia C-337/07, Altun, tuomio 18.12.2008 (Kok., s. I-10323, 62 kohta).

---

28 – Ks. mm. edellä alaviitteessä 21 mainittu asia Cetinkaya, tuomion 38 kohta.

---

29 – Työntekijöiden vapaasta liikkuvuudesta yhteisön alueella 15.10.1968 annettu neuvoston asetus (ETY) N:o 1612/68 (EYVL L 257, s. 2), sellaisena kuin se on muutettuna. Tämän asetuksen 10 ja 11 artikla kumottiin ja korvattiin 30.4.2006 alkaen direktiivillä 2004/38.

---

30 – Ks. edellä alaviitteessä 11 mainittu asia Ayaz, tuomion 38 kohta.

---

31 – Asia 59/85, tuomio 17.4.1986 (Kok., s. 1283, Kok. Ep. VIII, s. 539).

---

32 – Ks. tuomion 16 kohta.

---

33 – Ks. edellä 46 kohta.

---

34 – Mainittu edellä alaviitteessä 9.

---

35 – Tuomion 62–67 kohta.

---

36 – Tuomion 68 kohta.

---

37 – Ks. jäljempänä 71 kohta ja sitä seuraavat kohdat.

---

38 – Ks. mm. asia C-321/05, Kofoed, tuomio 5.7.2007 (Kok., s. I-5795, 38 kohta).

---

39 – Ks. mm. asia C-367/96, Kefalas, tuomio 12.5.1998 (Kok., s. I-2843, 20 kohta); asia C-373/97, Diamantis, tuomio 23.3.2000 (Kok., s. I-1705, 33 kohta) ja asia C-16/05, Tum ja Dari, tuomio 20.9.2007 (Kok., s. I-7415, 64 kohta).

---

40 – Ks. julkisasiamies Tizzanon 18.5.2004 esittämä ratkaisuehdotus asiassa C-200/02, Zhu, tuomio 19.10.2004 (Kok., s. I-9925, 115 kohta).

---

41 – Ks. edellä 25 kohta ja sitä seuraavat kohdat.

---

42 – Ks. asetuksen N:o 1612/68 osalta asia C-109/01, Akrich, tuomio 23.9.2003 (Kok., s. I-9607, 61 kohta). Ks. päätöksen N:o 1/80 6 artiklan osalta asia C-285/95, Kol, tuomio 5.6.1997 (Kok., s. I-3069, 25 kohta).

---

43 – Näkemykseni mukaan jopa 7 artiklassa asetettujen ajanjaksojen päätyttyä. Ks. ratkaisuehdotukseni edellä alaviitteessä 10 mainitussa asiassa Pehlivan, 89 kohta ja sitä seuraavat kohdat.

---

44 – Asia C-110/99, tuomio 14.12.2000 (Kok., s. I-11569).

---

45 – Ks. tuomion 52 ja 53 kohta.

---

46 – Tuomion 50 kohta. Ks. myös edellä alaviitteessä 37 mainittu asia Kofoed, tuomion 38 kohta, jossa unionin tuomioistuin viittasi siihen, että kyseisen menettelyn tarkoituksena oli ”yksinomaan” etuuden hankkiminen.

---

47 – Mainittu edellä alaviitteessä 43.

---

48 – Ks. edellä 13 kohta ja alaviite 5.

---

49 – Ks. edellä alaviitteessä 9 mainittu asia Derin, tuomion 74 kohta.

---

50 – Ks. edellä alaviitteessä 21 mainittu asia Cetinkaya, tuomion 47 kohta.