Sisällys

A.

JOHDANTO: MUUTOKSENHAKU- JA VIREILLEPANO-OIKEUS EU:N YMPÄRISTÖLAINSÄÄDÄNNÖSSÄ

2

B.

OIKEUDELLINEN TAUSTA: KANSALLISET TUOMIOISTUIMET, EU:N YMPÄRISTÖLAINSÄÄDÄNTÖ JA ÅRHUSIN YLEISSOPIMUS

5

C.

MUUTOKSENHAKU- JA VIREILLEPANO-OIKEUDEN TAKAAMINEN YMPÄRISTÖASIOISSA

7

1.

YLEISET EDUT SEKÄ OIKEUSSUOJAN KÄYTTÄMISEEN LIITTYVÄT VELVOITTEET JA OIKEUDET

7

1.1.

Johdanto

8

1.2.

Yleiset edut, velvoitteet ja oikeudet

9

1.3.

Yleisön aktiivisen roolin varmistaminen, oikeuksien turvaaminen ja velvoitteiden ylläpitäminen

11

2.

ASIAVALTUUS

14

2.1.

Johdanto

14

2.2.

Ympäristötietoa koskevat pyynnöt ja tiedonsaantioikeus

15

2.3.

Tietty toiminta, johon sovelletaan yleisön osallistumista koskevia vaatimuksia

17

2.4.

Ympäristövastuuta koskevien sääntöjen nojalla esitetyt toimintapyynnöt

23

2.5.

Muut asiat, kuten kansallinen täytäntöönpanolainsäädäntö, yleiset sääntelytoimet, suunnitelmat, ohjelmat ja poikkeukset

24

3.

TUOMIOISTUIMESSA TAPAHTUVAN UUDELLEENTARKASTELUN LAAJUUS

30

3.1.

Johdanto

30

3.2.

Tuomioistuimessa tapahtuvan uudelleentarkastelun mahdolliset perusteet

31

3.3.

Tarkastelun perinpohjaisuus / valvonnan taso

33

4.

TEHOKKAAT OIKEUSSUOJAKEINOT

41

4.1.

Johdanto

41

4.2.

Vähäisiä menettelyvirheitä koskevat oikeussuojakeinot

42

4.3.

Lainvastaisten päätösten tai toimien keskeyttäminen, peruuttaminen tai kumoaminen sekä säädösten ja sääntelytoimien soveltamatta jättäminen

43

4.4.

Ohjeet laiminlyötyjen toimenpiteiden toteuttamiseksi

44

4.5.

Lainvastaisen päätöksen, toimen tai laiminlyönnin aiheuttaman lainvastaisen vahingon korjaaminen

45

4.6.

Välitoimet

47

5.

KULUT

48

5.1.

Johdanto

48

5.2.

Kulujen kohtuuttomuuden arvioinnissa käytettävät perusteet

49

5.3.

Oikeusapu

52

6.

MENETTELYJEN MÄÄRÄAJAT, NOPEUS JA TEHOKKUUS

53

7.

KÄYTÄNNÖN TIEDOT

54

D.

PÄÄTELMÄT

55

LIITE I

56

LIITE II

59

LIITE III

62

A.   JOHDANTO: MUUTOKSENHAKU- JA VIREILLEPANO-OIKEUS EU:N YMPÄRISTÖLAINSÄÄDÄNNÖSSÄ

1.

Euroopan unionin ympäristön suojelu on tärkeää muutenkin kuin sen itseisarvon vuoksi. Se on välttämätöntä unionin resilienssin, vaurauden ja kilpailukyvyn kannalta. Unionin asukkaiden terveys ja hyvinvointi sekä EU:n talouden häiriönsietokyky ja strateginen autonomia ovat riippuvaisia ympäristöstä sekä riittävien puhtaiden luonnonvarojen saatavuudesta. EU:ssa 23:sta talouden alasta 19:llä on merkittävä riippuvuussuhde luontoon (1). Ympäristön laadun säilyttäminen, suojelu ja parantaminen on Euroopan unionin toiminnasta tehdyssä sopimuksessa, jäljempänä ’SEUT-sopimus’, vahvistettu yhteinen tavoite, ja EU:n ympäristölainsäädännässä säädetään puitteet liiketoiminnan kehittäjiä, viranomaisia ja yleisöä koskeville oikeuksille ja velvollisuuksille, joita sovelletaan myös eri sidosryhmiin.

2.

Komission tiedonannossa ”Muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeuden edistäminen ympäristöasioissa EU:ssa ja sen jäsenvaltioissa” (2) korostetaan, että jos kansallisella tasolla toteutetaan toimia, jotka vaikuttavat EU:n ympäristölainsäädännön mukaisiin velvoitteisiin tai oikeuksiin, asia olisi voitava saattaa kansallisten tuomioistuinten käsiteltäväksi Euroopan unionista tehdyn sopimuksen, jäljempänä SEU-sopimus, 4 artiklan 3 kohdassa ja 19 artiklan 1 kohdassa (3) sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjan (4), jäljempänä ’perusoikeuskirja’, 47 artiklassa vahvistettujen vilpittömän yhteistyön ja tehokkaan oikeussuojan periaatteiden mukaisesti.

3.

Kuten komission vuoden 2025 työohjelmaa koskevassa tiedonannossa ”Yhdessä eteenpäin: rohkeammin, yksinkertaisemmin ja nopeammin toimiva unioni” todetaan, lainsäädännön yksinkertaistaminen lupamenettelyjen ja raportointivaatimusten keventämiseksi on tarpeen unionin kilpailukyvyn, vaurauden ja häiriönsietokyvyn parantamiseksi. Samalla kun menettelyjä pyritään tehostamaan, osallistumisoikeuksia koskevia vaatimuksia, kuten vaatimuksia, jotka koskevat yleisön osallistumisoikeutta ja muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeutta ympäristöasioissa, on kunnioitettava noudattaen EU:n lainsäädäntöä, joka puolestaan perustuu unionin ja sen jäsenvaltioiden kansainvälisiin velvoitteisiin (5).

4.

Tiedon saannista, yleisön osallistumisoikeudesta päätöksentekoon sekä muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeudesta ympäristöasioissa tehdyssä yleissopimuksessa (6), jäljempänä ’Århusin yleissopimus’, ja erityisesti sen 9 artiklassa määrätään, että luonnolliset henkilöt ja oikeushenkilöt (kuten valtiosta riippumattomat järjestöt) voivat tietyissä tapauksissa, kansallisen lainsäädännön puitteissa, pyrkiä saattamaan julkisten tai yksityisten elinten toteuttamat toimet tai laiminlyönnit uuden tutkittaviksi tuomioistuimessa tai muussa puolueettomassa elimessä (7).

5.

Osallistumisoikeuksia, mukaan lukien muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeutta, koskevan tasapainoisen ja toimivan kehyksen sekä tehokkaiden ympäristöarviointien ja lupamenettelyjen varmistaminen on keskeistä unionin ympäristö- ja kilpailukykytavoitteiden saavuttamisen kannalta. Århusin yleissopimus on edelleen päätöksenteon legitiimiyden ja vastuuvelvollisuuden turvaamisen kulmakivi, ja hyvin toimivat hallinnolliset ja oikeudelliset muutoksenhakujärjestelmät voivat parantaa sekä tulosten laatua että yleistä hyväksyntää. Näin ollen käynnissä olevissa toimissa keskitytään parantamaan menettelyjen selkeyttä, ennustettavuutta ja tehokkuutta muun muassa digitalisaation, standardoitujen arviointikriteerien ja asiavaltuutta koskevien selkeämpien sääntöjen avulla. Tällaisilla toimenpiteillä voidaan helpottaa oikea-aikaisten hallinnollisten päätösten tekemistä erityisesti strategisesti tärkeissä hankkeissa (8) samalla kun turvataan kaikilta osin avoimuus, yleisön merkityksellinen osallistuminen ja tehokas oikeussuoja.

6.

Sen varmistaminen, että luonnollisilla henkilöillä ja valtiosta riippumattomilla järjestöillä on Århusin yleissopimuksen mukainen muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeus, on tärkeää paitsi kansainvälisen sitoumuksen noudattamiseksi, myös siksi, että se on merkittävä keino varmistaa EU:n ympäristölainsäädännön yhdenmukainen soveltaminen ja noudattamisen valvonta kaikissa jäsenvaltioissa ilman komission tarvetta puuttua asiaan.

7.

Århusin yleissopimusta sovelletaan EU:n toimielimiin ja elimiin tiedon saatavuutta, yleisön osallistumista päätöksentekoon sekä oikeuden saatavuutta ympäristöasioissa koskevan Århusin yleissopimuksen määräysten soveltamisesta yhteisön toimielimiin ja elimiin annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1367/2006 (9) mukaisesti. Lisäksi useissa johdettuun oikeuteen kuuluvissa säädöksissä on nimenomaisia muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeutta koskevia säännöksiä, jotka vastaavat yleissopimuksen määräyksiä (10).

8.

Ajan mittaan Euroopan unionin tuomioistuin on antanut merkittäviä tuomioita, joissa selvennetään muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeutta ympäristöasioissa koskevia vaatimuksia niin yhdenmukaistetun johdetun oikeuden puitteissa kuin sen soveltamisalan ulkopuolella. Tuloksena on laaja tuomioistuimen oikeuskäytäntö, joka koskee aiheen kaikkia osa-alueita.

9.

Tämä tausta huomioon ottaen on todettu useita haasteita: — Julkishallinto ja kansalliset tuomioistuimet ovat osallisina riita-asioissa, jotka koskevat muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeuteen liittyviä ongelmia. Selkeämmän ohjeistuksen antaminen Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella voisi osaltaan lisätä oikeusvarmuutta sekä tehostaa julkishallintoa ja oikeudenkäyttöä. — Ripeät hallinnolliset menettelyt ja selkeä lainsäädäntökehys ovat erityisen olennaisia yritysten kannalta, sillä varsinkaan pienillä ja keskisuurilla yrityksillä, jäljempänä ’pk-yritykset’ ei ole varaa tarpeettoman pitkiin lupamenettelyihin eikä epävarmuuteen siitä, onko niillä riski tulla haastetuksi oikeuteen ja missä laajuudessa. — Yksityishenkilöt ja valtiosta riippumattomat järjestöt voivat kohdata käytännön vaikeuksia, jotka johtuvat epäselvistä asiavaltuutta koskevista säännöistä, jotka heikentävät oikeussuojan saatavuutta kansallisissa tuomioistuimissa. Kansallisten tuomioistuinten unionin tuomioistuimelle esittämien ennakkoratkaisupyyntöjen määrä voi myös olla merkki tarpeesta selventää ehtoja, joiden nojalla muutoksenhaku tuomioistuimessa on sallittava. Samalla asiavaltuutta koskevien sääntöjen laatimisessa ja soveltamisessa oikeussuojakeinojen saatavuus on sovitettava yhteen oikeusvarmuuden, oikeudenkäyntimenettelyjen taloudellisuuden ja oikea-aikaisen päätöksenteon tarpeen kanssa. Tämä koskee erityisesti aloja, joihin sovelletaan nopeutettuja lupamenettelyjä. — Yritykset kärsivät hallinnollisen päätöksenteon liiallisista viivästyksistä, jotka liittyvät pitkittyneisiin riita-asioihin. Tämä voi johtua epäselvistä muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeuteen liittyvistä säännöistä, jotka koskevat esimerkiksi asiavaltuutta ja tuomioistuimessa tapahtuvan uudelleentarkastelun laajuutta. Kansalliset tuomioistuimet paikkaavat yhä useammin kansallisen prosessilainsäädännön puutteita, erityisesti asiavaltuutta koskevissa kysymyksissä. Niiden päätökset liittyvät kuitenkin yksittäisiin tapauksiin, eivätkä ne tästä syystä voi aina tarjota riittävää selkeyttä ja ennustettavuutta, jota tarvitaan investointipäätösten tueksi. Komissio on hyväksynyt vuoden 2017 ensimmäisen ympäristölainsäädännön täytäntöönpanon arvioinnin jälkeen kolme ympäristölainsäädännön täytäntöönpanon arviointia vuosina 2019 (11), 2022 (12) ja 2025 (13) sekä tutkimuksen Århusin yleissopimuksen täytäntöönpanosta muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeuden osalta vuonna 2019 (14). Näissä asiakirjoissa tuodaan esiin esteitä muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeudelle ympäristöasioissa: kansallisiin tuomioistuimiin turvautumisen kohtuuttomat kustannukset, kansalaisjärjestöiltä puuttuva asiavaltuus riitauttaa oikeudessa EU:hun liittyviä ympäristökysymyksiä, menettelylliset esteet, pitkät käsittelyajat ja EU:n ympäristölainsäädännön epäyhdenmukainen saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä eri jäsenvaltioissa (15).

10.

Tulkitseva tiedonanto muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeudesta ympäristöasioissa (eli tämä tiedonanto (16)) voi auttaa ratkaisemaan näitä ongelmia. Euroopan unionin tuomioistuimen kaiken asiaankuuluvan oikeuskäytännön kokoaminen yhteen ja huolellinen tulkinta voi tarjota lisää selkeyttä ja toimia tietolähteenä seuraaville tahoille: i) kansalliset viranomaiset, jotka vastaavat EU:n ympäristölainsäädännön soveltamisesta; ii) kansalliset tuomioistuimet, jotka varmistavat unionin oikeuden noudattamisen ja joilla on toimivalta esittää EU:n oikeuden pätevyyttä ja tulkintaa koskevia kysymyksiä Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaistaviksi; iii) yleisö, erityisesti yksityishenkilöt ja valtiosta riippumattomat ympäristöjärjestöt, jotka toimivat usein yleisen edun puolustajina; sekä iv) talouden toimijat, joiden yhteisen edun mukaista on lainsäädännön soveltamisen ennakoitavuus.

11.

Tämä tiedonanto perustuu EU:n lainsäädäntöön, perusoikeuskirja mukaan lukien, sekä Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön. Tiedonannossa selvennetään sitä, miten yleisö voi riitauttaa viranomaisten päätöksiä, toimia tai laiminlyöntejä tuomioistuimessa tai vastaavassa elimessä. Keskeisiä käsiteltäviä seikkoja ovat asiavaltuus, kansallisten tuomioistuinten suorittaman tutkinnan perinpohjaisuus ja sen tarjoamat tehokkaat oikeussuojakeinot sekä muut suojatoimet.

12.

Mikäli jäsenvaltioiden täytyy ryhtyä toimenpiteisiin varmistaakseen säädösten noudattamisen, komissio tukee niitä tarvittavien muutosten tekemisessä esimerkiksi ympäristölainsäädännön täytäntöönpanon arviointien puitteissa (17). Nämä arvioinnit (vuosina 2017, 2019, 2022 ja 2025) osoittavat, että ympäristöpolitiikka ja -lainsäädäntö toimivat, ja niissä tuodaan esiin jäsenvaltioiden omaksumia hyviä käytäntöjä. Arvioinnit osoittavat kuitenkin myös, että EU:n ympäristöpolitiikan ja -lainsäädännön käytännön täytäntöönpanossa on edelleen merkittäviä poikkeamia joissakin jäsenvaltioissa. Nämä puutteet voivat vaikuttaa EU:n ympäristötavoitteiden saavuttamiseen. Täytäntöönpanon puutteita esiintyy eri jäsenvaltioissa kiertotaloutta ja jätehuoltoa, luontoa ja sen monimuotoisuutta, ilmanlaatua, veden laatua ja vesihuoltoa koskevilla politikanaloilla. Ympäristölainsäädännön täytäntöönpanon arviointien 27 maakohtaista raporttia tarjoavat pohjan myönteiselle ja rakentavalle tavalle parantaa EU:n lainsäädännön täytäntöönpanoa, ja tätä tiedonantoa olisi luettava niitä täydentävänä asiakirjana.

13.

Jos jokin jäsenvaltio ei noudata unionin säännöstöön sisältyviä oikeudellisia vaatimuksia, komissio voi edelleen turvautua myös rikkomusmenettelyyn varmistaakseen vaatimusten noudattamisen (18).

14.

Vaikka tässä tiedonannossa keskitytään ympäristöasioihin, se liittyy oikeusvaltioperiaatetta ja oikeussuojan saatavuutta koskevaan laajempaan komission työhön, erityisesti vuotuiseen oikeusvaltiokertomukseen ja EU:n oikeusalan tulostauluun sekä Euroopan oikeusportaaliin (19). Tehokkailla oikeusjärjestelmillä on olennainen rooli oikeusvaltioperiaatteen ja Euroopan unionin perusarvojen ylläpitämisessä, mikä kattaa myös perusoikeuskirjassa vahvistettujen perusoikeuksien kunnioittamisen, sekä unionin oikeuden tehokkaan soveltamisen ja keskinäisen luottamuksen varmistamisessa. Tästäkin syystä kansallisten oikeuslaitosten toimivuuden parantaminen on yksi EU:n talouspolitiikan vuosittaisen ohjausjakson painopisteistä. Oikeusvaltiokertomuksessa seurataan sekä myönteistä että kielteistä merkittävää kehitystä, joka liittyy oikeusvaltiotilanteeseen EU:n jäsenvaltioissa (20). EU:n oikeusalan tulostaulu auttaa jäsenvaltioita oikeudenkäytön tehostamisessa, sillä se tarjoaa vertailukelpoisia tietoja kansallisten oikeusjärjestelmien laadusta, toimivuudesta ja riippumattomuudesta (21). Komissiolla on käytössään myös erilaisia mekanismeja, joiden avulla se voi reagoida oikeusvaltioperiaatteen rikkomiseen, kuten rikkomusmenettely ja SEU-sopimuksen 7 artiklan mukainen menettely. Oikeusvaltioperiaatteen kunnioittaminen on kaikkien perussopimuksissa lueteltujen perusarvojen sekä perusoikeuskirjan mukaisten perusoikeuksien suojelemisen ennakkoehto. Lisäksi Euroopan oikeusportaali tarjoaa tietoa oikeusjärjestelmistä 23 kielellä ja parantaa näin oikeussuojan saatavuutta koko EU:ssa. Siihen sisältyy muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeutta ympäristöasioissa käsittelevä alasivusto, joka tarjoaa helposti saatavilla olevaa tietoa muutoksenhakumenettelyn aloittamisesta riippumattomassa tuomioistuimessa tai hallintoelimessä (22).

15.

Tässä tiedonannossa käsitellään vain muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeutta suhteessa jäsenvaltioiden viranomaisten päätöksiin, toimiin ja laiminlyönteihin. Yksityisten tahojen välisiä riitoja ympäristöasioissa ei käsitellä (23). Tiedonannossa ei myöskään käsitellä EU:n toimielimien hallintotoimien tai hallinnollisten laiminlyöntien hallinnollista tai oikeudellista uudelleentarkastelua unionin yleisessä tuomioistuimessa. Kyseinen asia kuuluu Århus-asetuksen piiriin. Lisäksi vaikka tiedonannon sisältö on Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukainen, vain tuomioistuin itse voi tehdä lopullisia tulkintoja EU:n lainsäädännöstä.

16.

Näissä rajoissa tiedonannon on tarkoitus edistää EU:n ympäristölainsäädännön parempaa täytäntöönpanoa jäsenvaltioissa selventämällä, miten yleisö voi vedota kansallisiin tuomioistuimiin. Nämä puolestaan pystyvät yleensä paremmin löytämään asianmukaiset ratkaisut, koska ne tuntevat lähemmin tapausten tosiseikat ja kontekstin. Näin tiedonanto edistää myös oikeusvaltioperiaatteen kunnioittamista, joka on yksi EU:n oikeusjärjestyksen perusarvoista.

B.   OIKEUDELLINEN TAUSTA: KANSALLISET TUOMIOISTUIMET, EU:N YMPÄRISTÖLAINSÄÄDÄNTÖ JA ÅRHUSIN YLEISSOPIMUS

17.

Kansalliset tuomioistuimet ovat niin kutsuttuja yleisiä tuomioistuimia, jotka vastaavat unionin oikeuden täytäntöönpanosta jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmissä (24). Niillä on valtuudet tarkastella uudelleen päätöksiä, jotka ovat unionin oikeuden vastaisia, ja määrätä rahallisia korvauksia aiheutetusta vahingosta (25).

18.

Muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeus ympäristöasioissa perustuu unionin oikeuden yleisiin periaatteisiin, joihin perustuvat myös EU:n perussopimusten, perusoikeuskirjan ja Århusin yleissopimuksen määräykset sekä johdettu oikeus sellaisena, kuin Euroopan unionin tuomioistuin on sitä tulkinnut oikeuskäytännössään.

19.

EU:n ympäristölainsäädäntö kattaa EU:n lainsäädännöstä sen osan, jolla edistetään seuraavien SEUT-sopimuksen 191 artiklan 1 kohdassa asetettujen EU:n ympäristöpolitiikan tavoitteiden (26) saavuttamista: — ympäristön laadun säilyttäminen, suojelu ja parantaminen — ihmisten terveyden suojelu — luonnonvarojen harkittu ja järkevä käyttö — sellaisten toimenpiteiden edistäminen kansainvälisellä tasolla, joilla puututaan alueellisiin tai maailmanlaajuisiin ympäristöongelmiin, ja erityisesti ilmastonmuutoksen torjuminen.

20.

Ympäristölainsäädäntö aiheuttaa velvoitteita, joita jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten on noudatettava, ja se on merkityksellistä monissa viranomaisten vastuualaan kuuluvissa päätöksissä, toimissa ja laiminlyönneissä.

21.

Euroopan unionin tuomioistuin korostaa, että unionin oikeus muodostaa erillisen ja itsenäisen oikeusjärjestyksen, ja se on unionin oikeuden määrittämiseksi ja tukemiseksi hyväksynyt ja kehittänyt yleisiä periaatteita, kuten vastaavuus- ja tehokkuusperiaatteet (27). Samanaikaisesti se tunnustaa jäsenvaltioiden menettelyllisen itsemääräämisoikeuden (28) eli oikeuden määrätä omista yksityiskohtaisista menettelyjä koskevista vaatimuksistaan.

22.

Oikeusvaltioperiaate edellyttää tehokasta oikeussuojaa unionin oikeudessa vahvistettujen oikeuksien osalta. Tämä otetaan huomioon EU:n primaarioikeudessa. SEU-sopimuksen 19 artiklan 1 kohdassa edellytetään, että ”jäsenvaltiot säätävät tarvittavista muutoksenhakukeinoista tehokkaan oikeussuojan takaamiseksi unionin oikeuteen kuuluvilla aloilla” (29). Jäsenvaltioiden velvollisuus varmistaa muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeus kattaa sekä Århusin yleissopimuksessa myönnetyt oikeudet että EU:n lainsäädännöstä johtuvat oikeudet, jotka eivät kuulu yleissopimuksen soveltamisalaan. Kuten Euroopan unionin tuomioistuin on toistuvasti korostanut, perussopimukset sisältävät kattavan oikeussuojajärjestelmän, jossa mitään EU:n toimielinten tai jäsenvaltioiden toimia ei pohjimmiltaan voida jättää tuomioistuinvalvonnan ulkopuolelle (30). Lisäksi jäsenvaltioiden on unionin oikeuden täytäntöönpanon yhteydessä noudatettava perusoikeuskirjan 47 artiklaa, jonka ensimmäisessä kohdassa vahvistetaan oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin. Artiklassa todetaan, että ”jokaisella, jonka unionin oikeudessa taattuja oikeuksia ja vapauksia on loukattu, on oltava tässä artiklassa määrättyjen edellytysten mukaisesti käytettävissään tehokkaat oikeussuojakeinot tuomioistuimessa” (31). SEUT-sopimuksen 19 artiklan 1 kohta ei kuitenkaan yksinään takaa suoria menettelyllisiä oikeuksia yksilöille. Perusoikeuskirjan 47 artikla vastaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 ja 13 artiklaa, joissa määrätään oikeudesta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin (6 artikla) ja oikeudesta tehokkaaseen oikeussuojakeinoon (13 artikla).

23.

Tehokas oikeussuoja liittyy läheisesti unionin oikeuden yhdenmukaiseen tulkintaan unionin tuomioistuimessa ja kansallisille tuomioistuimille annettuun – sekä toisinaan niiltä edellytettyyn – mahdollisuuteen esittää Euroopan unionin tuomioistuimelle kysymyksiä unionin toimielinten ja elinten säädösten pätevyydestä ja tulkinnasta pyytämällä SEUT-sopimuksen 267 artiklassa tarkoitettua ennakkoratkaisua.

24.

Århusin yleissopimus on ollut osa EU:n oikeusjärjestystä siitä lähtien, kun EU ratifioi sen ja se tuli voimaan, ja se sitoo jäsenvaltioita SEUT-sopimuksen 216 artiklan 2 kohdan nojalla (32). EU:n oikeusjärjestyksen puitteissa Euroopan unionin tuomioistuin on näin ollen lähtökohtaisesti toimivaltainen antamaan ennakkoratkaisuja tämän sopimuksen tulkinnasta (33).

25.

Århusin yleissopimuksen tavoitteena on edistää ”nykyiseen sukupolveen ja tuleviin sukupolviin kuuluvien oikeutta elää heidän terveytensä ja hyvinvointinsa kannalta riittävän laadukkaassa ympäristössä” (34). Se velvoittaa sopimuspuolia takaamaan yksityishenkilöille ja heidän yhteenliittymilleen oikeudet, jotka jakautuvat kolmeen laajaan osa-alueeseen, eli ympäristöä koskevan tiedon saantia, päätöksentekoon osallistumista sekä muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeutta ympäristöasioissa koskevat oikeudet.

26.

Muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeutta käsitellään yleissopimuksen 9 artiklassa. Artiklan rakenteessa näkyvät yleissopimuksen edellä mainitut kolme osa-aluetta, ja siinä korostetaan, että muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeus täydentävät ja tukevat muita oikeuksia (35). Århusin yleissopimuksen sihteeristön julkaisemassa Århusin yleissopimuksen soveltamisohjeessa (36) annetaan sopimuspuolille lisätietoa yleissopimuksen vaatimusten täytäntöönpanosta ja tulkinnasta. Unionin tuomioistuin on katsonut, että Århusin yleissopimuksen soveltamisohje voidaan tarvittaessa ottaa huomioon muun asiaankuuluvan aineiston ohella, vaikka ”sillä ei kuitenkaan ole sitovaa vaikutusta eikä Århusin yleissopimuksen määräyksille kuuluvaa oikeusnormin asemaa” (37). Sama koskee äskettäin julkaistua asiakirjaa ”Digest of Selected Findings and Advice of the Aarhus Convention Compliance Committee” (38).

27.

Unionin tuomioistuin on katsonut, että tehokkaan oikeussuojan varmistaminen EU:n ympäristölainsäädännön soveltamisalaan kuuluvilla aloilla edellyttää, että kansallisen tuomioistuimen on toteutettava kaikki asianmukaiset toimenpiteet ja tulkittava kansallista lainsäädäntöään tavalla, joka on mahdollisimman yhdenmukainen Århusin yleissopimuksessa vahvistettujen tavoitteiden ja velvoitteiden kanssa ja vastaa perusoikeuskirjan 47 artiklaa (39).

28.

Muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeutta ympäristöasioissa koskeva Euroopan unionin tuomioistuimen mittava oikeuskäytäntö on pääasiassa seurausta ennakkoratkaisuista, joita kansalliset tuomioistuimet ovat pyytäneet SEUT-sopimuksen 267 artiklan nojalla. Merkittävä osa näistä tuomioista koskee EU:n johdetun oikeuden muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeutta koskevien säännösten tulkintaa. Mukana on myös tapauksia, joissa korostetaan unionin oikeuden yleisten periaatteiden merkitystä – erityisesti tehokkuusperiaatetta (40).

29.

Edellä esitetyt seikat muodostavat laajat puitteet EU:n ympäristöasioita koskevalle muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeudelle jäsenvaltioissa. Vaikka puitteet on luotu unionin tasolla, ne saavat käytännön merkityksensä jäsenvaltioiden ja erityisesti kansallisten tuomioistuinten tasolla.

C.   MUUTOKSENHAKU- JA VIREILLEPANO-OIKEUDEN TAKAAMINEN YMPÄRISTÖASIOISSA

1.   YLEISET EDUT SEKÄ OIKEUSSUOJAN KÄYTTÄMISEEN LIITTYVÄT VELVOITTEET JA OIKEUDET

1.1.   Johdanto

Ympäristöasioita koskevan muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeuden tarkoituksena on tarjota luonnollisille henkilöille ja heidän yhteenliittymilleen mahdollisuus käyttää EU:n ympäristölainsäädännössä heille vahvistettuja oikeuksia. Nämä oikeudet auttavat lisäksi varmistamaan EU:n ympäristölainsäädännön tavoitteiden saavuttamisen ja velvoitteiden täyttymisen.

30.

Unionin oikeuden mukainen muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeus ympäristöasioissa tukee muita oikeuksia, ja sillä on kaksi tarkoitusta. Muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeuden ansiosta yksityishenkilöt ja heidän yhteenliittymänsä voivat käyttää unionin oikeudessa heille vahvistettuja oikeuksia, ja lisäksi se auttaa varmistamaan, että EU:n ympäristölainsäädännöstä johtuvia velvoitteita noudatetaan (41).

1.2.   Yleiset edut, velvoitteet ja oikeudet

EU:n ympäristölainsäädännöllä pyritään turvaamaan yleiset edut, kuten puhdas ilma, puhtaat ja riittävät vesivarat, terve maaperä sekä terve luonnon monimuotoisuus. Yleisön aktiivinen osallistuminen on ympäristöä koskeva yleinen etu, joka liittyy edellä mainittuihin yleisiin etuihin ja tukee niitä.

31.

Unionin lainsäätäjä on antanut runsaasti ympäristön laadun säilyttämistä, suojelemista ja parantamista koskevaa lainsäädäntöä, jolla edistetään yleisiä etuja, kuten puhdasta ilmaa (42), turvallisia ja riittäviä vesivaroja (43), tervettä maaperää (44), tervettä luonnon monimuotoisuutta sekä jätteen ja muovisaasteen välttämistä (45). Nämä ovat yleisiä etuja, koska yhteiskunnallinen hyvinvointi riippuu niistä (46).

32.

Kyseisten yleisten etujen turvaamiseksi unionin lainsäätäjä on ottanut käyttöön muun muassa seuraavat toimenpiteet: a. sitovat ympäristön laatua koskevat tavoitteet ja velvoitteet, joita jäsenvaltioiden on noudatettava (47) b. ympäristön tilan seurantaa koskevat jäsenvaltioiden velvoitteet (48) c. viranomaisille säädetyt vaatimukset pilaantumisen ja jätteiden vähentämiseen tähtäävien suunnitelmien ja ohjelmien laatimisesta (49) d. vaatimukset siitä, että tietyt toimet ovat mahdollisia vasta viranomaisilta saadun luvan tai suostumuksen jälkeen (50) e. vaatimus ympäristöarviointien laatimisesta ennen kuin tietyntyyppisille suunnitelmille ja hankkeille myönnetään suostumus (51). Jäsenvaltioiden on täydennettävä näitä toimenpiteitä kansallisella täytäntöönpanolainsäädännöllä ja yleisillä sääntelytoimilla sekä viranomaisten päätöksillä ja toimilla.

33.

Euroopan unioni on myös 1980-luvulta lähtien ottanut vaiheittain käyttöön toimenpiteitä sen tunnustamiseksi, että yleisön aktiivinen osallistuminen näihin toimenpiteisiin on sekin yleinen etu (52). Euroopan unionin tuomioistuin on pannut merkille yhteyden ympäristöasioiden muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeuden ja sen välillä, että ”unionin lainsäätäjä on halunnut säilyttää ympäristön laadun sekä suojella ja parantaa sitä ja antaa yleisölle tässä yhteydessä aktiivisen roolin” (53).

1.3.   Yleisön aktiivisen roolin varmistaminen, oikeuksien turvaaminen ja velvoitteiden ylläpitäminen

EU:n ympäristölainsäädännössä vahvistettujen yleisten ja muiden etujen sekä niihin liittyvien viranomaisille määrättyjen velvoitteiden myötä yksityishenkilöt ja heidän yhteenliittymänsä saavat menettelyllisiä ja aineellisia oikeuksia. Kansallisten tuomioistuinten on suojeltava näitä oikeuksia.

34.

Euroopan unionin tuomioistuin on todennut, että edellä mainituista yleisistä eduista ja viranomaisille määrätyistä velvoitteista seuraa, että yksityishenkilöillä ja heidän yhteenliittymillään on oikeuksia, joita kansallisten tuomioistuinten on suojeltava. Kyseiset oikeudet ovat luonteeltaan sekä menettelyllisiä että aineellisia. Useita menettelyllisiä ja aineellisia oikeuksia voidaan käyttää samanaikaisesti esimerkiksi tilanteissa, joissa viranomaisen päätökseen, toimeen tai laiminlyöntiin liittyy kysymyksiä yleisön osallistumisesta sekä olennaisten ympäristönsuojeluvelvoitteiden noudattamisesta. Tällä perusteella unionin tuomioistuin on todennut asiassa Stichting Varkens in Nood ym. antamassaan tuomiossa, että oikeus osallistua päätöksentekoon edellyttää, että asianomaisella on myös oikeus saada tietoja hankkeesta ja suunnitellusta menettelystä sekä oikeus tutustua tietoihin (54). Sen vuoksi jäsenvaltioiden on annettava nämä tiedot ja asetettava asiakirjat saataville asianmukaisesti ja oikea-aikaisesti (55). Yleisön osallistuminen päätöksiin, joilla voi olla merkittäviä ympäristövaikutuksia, on toteutettava varhaisessa vaiheessa, kun kaikki vaihtoehdot ovat vielä avoimia ja yleisön tosiasiallinen osallistuminen on mahdollista. Esimerkiksi vesipolitiikan puitedirektiivin johdanto-osan 46 kappaleessa mainitaan nimenomaisesti kansalaisten mahdollisuus osallistua valmisteluun ennen lopullisten päätösten tekemistä (56).

35.

Lisäksi, kuten edellä mainitussa asiassa IL ym. v. Land Nordrhein-Westfalen annetussa tuomiossa todettiin, yhden menettelyllisen velvoitteen noudattamatta jättäminen voi tehdä myös muista yleisön oikeuksista tehottomia (57). Kyseisessä tapauksessa asiaa koskevien tietojen puute heikensi yleisön mahdollisuuksia osallistua päätöksentekomenettelyyn. Näin ollen ympäristövaikutusten arviointia (YVA) koskevassa direktiivissä 2011/92/EU säädetyn yleisön osallistumista koskevan vaatimuksen noudattamatta jättämisen voidaan katsoa vaikuttavan lopullisen päätöksen lopputulokseen.

36.

Unionin tuomioistuin totesi asiassa LZ II antamassaan tuomiossa luontodirektiiviin 92/43/ETY liittyen, että ”olisi SEUT 288 artiklassa direktiiveille tunnustetun sitovan vaikutuksen vastaista, että henkilöillä, joita asia koskee, ei lähtökohtaisesti olisi mahdollisuutta vedota direktiivissä säädettyihin velvoitteisiin” (58). Tämä perustelu toistettiin vesipolitiikan puitedirektiiviin 2000/60/EY liittyen asiassa IL ym. v. Land Nordrhein-Westfalen annetussa tuomiossa (59). Unionin tuomioistuin katsoi, että jos unionin lainsäätäjä on direktiivin avulla velvoittanut jäsenvaltiot toimimaan tietyllä tavalla, tällaisen toimen tehokas vaikutus heikentyisi, jos yksityisiä estettäisiin vetoamasta siihen tuomioistuimessa. Kansallisten tuomioistuinten on näin ollen voitava ottaa tämä velvollisuus toimia tietyllä tavalla huomioon unionin oikeuden osana, kun ne päättävät, onko kansallinen lainsäätäjä pysynyt harkintavaltansa rajoissa, kun otetaan huomioon sille varattu oikeus päättää direktiivin täytäntöönpanon muodosta ja keinoista (60).

37.

Yksi muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeutta ympäristöasioissa koskevista perusteluista on tarve varmistaa EU:n ympäristölainsäädännössä säädettyjen velvoitteiden noudattaminen. Ehdot, jotka koskevat asian saattamista kansallisen tuomioistuimen käsiteltäväksi, saattavat kuitenkin vaihdella riippuen siitä, ketä asian katsotaan koskevan. Tässä yhteydessä on tehtävä ero valtiosta riippumattomien ympäristöjärjestöjen ja yksityishenkilöiden välillä. Kanteen tutkittavaksi ottaminen voi perustua riittävään etuun tai siihen, että kantaja vetoaa oikeuksiensa heikentymiseen (61). Käsitteitä ”riittävä etu” ja ”oikeuksien heikentyminen” käsitellään tarkemmin 2.3.1 jaksossa. Tähän liittyen ympäristöä koskevan EU:n johdetun oikeuden tulkinnassa on tärkeää ottaa huomioon Århusin yleissopimuksen vastaavien määräysten sanamuoto ja tavoite, jotta voidaan varmistaa unionin oikeuden johdonmukaisuus (62). Ympäristönsuojelu koskee valtiosta riippumattomien ympäristöjärjestöjen etua, ja tällaisilla järjestöillä on menettelyllisiä oikeuksia, joita kansallisten tuomioistuinten on suojattava. Tämän seurauksena valtiosta riippumattomat ympäristöjärjestöt voivat osallistua sen varmistamiseen, että EU:n ympäristölainsäädännön velvoitteita noudatetaan.

38.

Yleisön määritelmän on katsottu kattavan paitsi yksityishenkilöt myös näiden yhteenliittymät (63). Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä todetaankin, että ympäristöalan järjestöillä – valtiosta riippumattomilla ympäristöjärjestöillä – on rooli EU:n ympäristölainsäädännön velvoitteiden noudattamisen varmistamisessa. Tätä varten ja Århusin yleissopimuksen 2 artiklan 5 kappaleen mukaisesti ympäristönsuojelua edistäviä ja kansallisen lainsäädännön vaatimukset täyttäviä valtiosta riippumattomia järjestöjä on pidettävä ympäristöä koskevassa päätöksenteossa yleisönä, jonka etua asia koskee (64).

39.

Unionin tuomioistuin totesi asiassa LZ I (joka tunnetaan myös nimellä ”Slovak Brown Bears”) antamassaan tuomiossa, että ”kansallisen tuomioistuimen on siten tulkittava muutoksenhaulle hallinnon sisällä ja tuomioistuimissa asetettuja edellytyksiä koskevia menettelysääntöjä niin pitkälti kuin mahdollista sekä Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 3 kappaleen tavoitteiden että unionin oikeuteen perustuvien oikeuksien tehokasta oikeussuojaa koskevien tavoitteiden mukaisesti mahdollistaakseen sen, että zoskupenien kaltainen ympäristönsuojelujärjestö voi riitauttaa tuomioistuimessa hallinnollisessa menettelyssä tehdyn päätöksen, joka voi olla unionin ympäristöoikeuden säännösten vastainen” (65). Lisäksi Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 3 kappaleessa määrätty oikeus oikeussuojakeinoihin menettäisi kaiken tehokkaan vaikutuksensa, jos tällaisia ehtoja asettamalla tietyiltä ryhmiltä, jotka kuuluvat ”yleisöön, jota asia koskee”, kuten ympäristönsuojelujärjestöiltä, jotka täyttävät Århusin yleissopimuksessa asetetut vaatimukset, evättäisiin oikeussuojakeinot (66).

40.

Asiassa LZ I annettu tuomio on huomionarvoinen myös sen vuoksi, että se koski viranomaisen antamaa päätöstä sallia ruskeakarhujen metsästys poikkeuksena luontodirektiivissä 92/43/ETY säädetyistä lajien suojelua koskevista säännöksistä. Kyseisen direktiivin sisältämien lajien suojelua koskevien säännösten tarkoituksena ei ole suojella yksilöitä vaan ympäristöä, ja suojelun tulee tapahtua yleisen edun mukaisesti. Tästä syystä unionin tuomioistuin katsoi, että kantajana olleella valtiosta riippumattomalla ympäristöjärjestöllä oli kyseisessä tapauksessa oikeus, johon liittyi oikeussuoja, kuten oikeus saattaa luontodirektiivin säännökset täytäntöönpanokelpoisiksi.

41.

Tämä on merkityksellistä erityisesti luonnonsuojelun alalla, koska tällä alalla voi olla vaikea osoittaa, että viranomaisten päätökset, toimet tai laiminlyönnit saattavat vaikuttaa tiettyihin yksilöiden oikeuksiin, kuten terveyteen liittyviin oikeuksiin.

42.

Unionin tuomioistuimen kanta asiassa LZ I on yhdenmukainen myös Århusin yleissopimuksen johdanto-osan seitsemännen, kolmannentoista ja kahdeksannentoista kappaleen kanssa. Niissä tunnustetaan valtiosta riippumattomien ympäristöjärjestöjen keskeinen rooli ympäristönsuojelussa. Unionin tuomioistuimen ratkaisu asiassa LZ I ei myöskään ole ainoa tähän aiheeseen liittyvä ratkaisu. Se vastaa aiemmin asiassa Janecek annettua tuomiota, jossa todetaan, että niin oikeushenkilöiden kuin luonnollistenkin henkilöiden on voitava vedota EU:n ympäristölainsäädäntöön, jonka tarkoituksena on kansanterveyden suojelu (67).

43.

Sen lisäksi, että unionin tuomioistuin on tunnustanut valtiosta riippumattomien ympäristöjärjestöjen oikeuden asioissa LZ I ja Janecek (68) antamissaan tuomioissa, monissa EU:n säädöksissä tunnustetaan valtiosta riippumattomien ympäristöjärjestöjen asema myöntämällä niille lain nojalla asiavaltuus sellaisten tiettyjen toimien yhteydessä, jotka edellyttävät yleisön osallistumista, sekä ympäristövahinkoja koskevissa tilanteissa. Näitä tarkastellaan yksityiskohtaisemmin C.2 jaksossa. Esimerkkinä voidaan mainita unionin tuomioistuimen tuomio asiassa Protect Natur, jossa unionin tuomioistuin totesi, että vesipolitiikan puitedirektiivin tehokas vaikutus edellyttää, että ympäristönsuojelujärjestö voi vedota siihen tuomioistuimessa ja että kansalliset tuomioistuimet voivat ottaa kyseisen direktiivin huomioon tarkastellessaan, onko hankkeelle, jolla voi olla vaikutuksia vesien tilaan, myönnetty lupa direktiivin mukainen (69). EU:n ympäristölainsäädännössä vahvistetaan yksityishenkilöiden menettelylliset ja aineelliset oikeudet. Ne liittyvät erityisesti viranomaisiin kohdistuviin vaatimuksiin noudattaa asianmukaisesti menettelyä, johon yleisön on tarkoitus osallistua, sekä ihmisten terveyttä ja omaisuutta koskeviin säännöksiin.

(a)   Menettelylliset oikeudet

44.

Århusin yleissopimuksen 2 artiklan 4 kappaleessa esitettyyn ’yleisön’ määritelmään kuuluvat myös luonnolliset henkilöt, ja myös heillä on tunnustettu rooli ympäristön laadun säilyttämisessä, suojelussa ja parantamisessa. Kansallisella lainsäädännöllä voidaan kuitenkin rajoittaa oikeutta saattaa EU:n ympäristölainsäädännössä kansallisille viranomaisille määrättyjä velvoitteita kansallisen tuomioistuimen tutkittavaksi niin, että se koskee vain tilanteita, joissa voidaan osoittaa riittävä etu tai oikeuksien heikentyminen (70). Oikeus saattaa asia kansallisen tuomioistuimen käsiteltäväksi voidaan näin ollen rajoittaa niiden säännösten täytäntöönpanoon, joilla paitsi määrätään viranomaisille velvoitteita myös annetaan oikeuksia yksityishenkilöille. Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 3 kappaleen nojalla jäsenvaltiot eivät kuitenkaan voi evätä tietyiltä ”yleisöön kuuluvilta” ryhmiltä kanneoikeutta, jonka nojalla nämä voivat vedota kansallisessa ympäristölainsäädännössä niille mahdollisesti myönnettyihin laajempiin oikeuksiin osallistua päätöksentekoon (71).

45.

Menettelylliset oikeudet liittyvät yleensä yleisön osallistumiseen. Niissä on tavallisesti kyse käytännön järjestelyistä, joiden kautta viranomaiset ilmoittavat yleisölle päätösehdotuksesta, vastaanottavat kannanottoja ja ottavat ne huomioon sekä ilmoittavat julkisesti päätöksestään. Århusin yleissopimuksessa käsitellään yleisön osallistumista a. erityisiä toimia koskevaan päätöksentekoon (72) b. ympäristöön liittyvien suunnitelmien, ohjelmien ja toimintaohjelmien valmisteluun (73) c. viranomaismääräysten ja/tai yleisesti sovellettavien oikeudellisesti sitovien asiakirjojen laadintaan (74). Yksittäisiä toimia koskevien päätösten yhteydessä ainoastaan yleisöllä, jota asia koskee, voi kuitenkin olla mahdollisuus osallistua päätöksentekoprosessin vaiheisiin, jotka on tarkoitettu yleisön osallistumiseen (75). Näin ollen näihin vaiheisiin liittyvät menettelylliset oikeudet, jotka on vahvistettu Århusin yleissopimuksen 6 artiklassa, myönnetään ainoastaan yleisölle, jota asia koskee (76).

46.

Yleisön osallistumista koskevia nimenomaisia säännöksiä sisältyy pääasiassa (muttei pelkästään) seuraaviin EU:n ympäristödirektiiveihin: ympäristövaikutusten arvioinnista annettu direktiivi 2011/92/EU, teollisuuden päästödirektiivi 2010/75/EU, yleisön osallistumisesta annettu direktiivi 2003/35/EY ja strategisesta ympäristöarvioinnista annettu direktiivi 2001/42/EY. Lisäksi asiassa LZ II unionin tuomioistuin tulkitsi laajasti Århusin yleissopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen b kohdassa esitettyjä yleisön osallistumista koskevia pakollisia vaatimuksia ja luki niitä yhdessä luontodirektiivin 92/43/ETY 6 artiklan 3 kohdan kanssa (77). Tähän liittyen unionin tuomioistuin vahvisti asiassa komissio v. Puola (Bonne Pratique Forestières) annetussa tuomiossa, että luontodirektiivissä konkretisoidaan vaatimukset, jotka koskevat ympäristövaikutusten merkittävyyden arviointia ympäristönsuojelun alalla unionin oikeuden mukaisesti. Näin ollen eurooppalaisten suojelualueiden suojelutavoitteisiin kohdistuvia kielteisiä vaikutuksia olisi lähtökohtaisesti pidettävä Århusin yleissopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen b kohdassa tarkoitetulla tavalla merkittävinä. Tämän perusteella ympäristöjärjestöillä on oikeus pyytää toimivaltaisia viranomaisia tarkastamaan tapauskohtaisesti, voiko ehdotetuilla toiminnoilla olla todennäköisesti merkittäviä ympäristövaikutuksia (78).

47.

Menettelyllisten oikeuksien tarkoituksena on lisäksi varmistaa EU:n ympäristölainsäädännön tehokas täytäntöönpano, kuten tuomioistuin huomautti asiassa Kraaijeveld antamassaan tuomiossa: ”Erityisesti niissä tapauksissa, joissa yhteisön toimielimet ovat direktiivillä velvoittaneet jäsenvaltioita toimimaan tietyllä tavalla, tällaisen säädöksen tehokas vaikutus (effet utile) heikentyisi, jos yksityisiä estettäisiin vetoamasta siihen tuomioistuimessa” (79). Tietyllä tavalla toimiminen, johon kyseisessä asiassa viitattiin, oli ympäristövaikutusten arvioinnin toteuttaminen, johon sisältyi julkinen kuuleminen. Samat perusteet pätevät muihin julkista kuulemista edellyttäviin EU:n ympäristölainsäädännön säännöksiin, kuten strategisesta ympäristöarvioinnista annetun direktiivin 2001/42/EY säännöksiin (80).

48.

Kansallisella lainsäätäjällä on harkintavalta vahvistaa menettelysäännöissä edellytykset, joiden on täytyttävä, jotta kansallisessa lainsäädännössä vahvistettujen oikeuksien vastaisten toimien ja laiminlyöntien riitauttamiseksi on mahdollista turvautua hallinnollisiin menettelyihin tai tuomioistuinmenettelyihin, kunhan nämä edellytykset eivät evää oikeussuojakeinoja tietyiltä ”yleisöön kuuluvien” ryhmiltä (81). Lisäksi lainsäädännön, jossa säädetään tällaisesta muutoksenhakumahdollisuudesta, on täytettävä ympäristölainsäädännössä asetetut selkeys- ja täsmällisyysvaatimukset; kansallisten viranomaisten käytännöllä ei voida yksinään taata oikeusvarmuuden vaatimusten täyttämiseksi vaadittavaa selkeyttä ja täsmällisyyttä (82).

49.

Jäsenvaltioilla on oikeus toteuttaa toimenpiteitä, jotka johtavat Århusin yleissopimuksessa ja unionin lainsäädännössä määrättyjä oikeuksia suotuisampiin menettelyllisiin oikeuksiin (83).

(b)   Aineelliset oikeudet

50.

Unionin tuomioistuin on todennut, että ympäristöä koskevan EU:n johdetun oikeuden tietyissä osissa vahvistetaan yksityishenkilöille ja heidän yhteenliittymilleen menettelyllisten oikeuksien lisäksi aineellisia oikeuksia.

51.

Asiassa Janecek antamassaan tuomiossa tuomioistuin totesi, että ”kaikissa niissä tilanteissa, joissa ilman ja juomaveden laatua koskevien direktiivien edellyttämien toimenpiteiden, joiden tarkoituksena on kansanterveyden suojelu, toteuttamatta jättäminen voi vaarantaa ihmisten terveyden, heidän on voitava vedota direktiivien sisältämiin pakottaviin säännöksiin” (84).

52.

Asiassa Janecek tunnustetulla aineellisella oikeudella – eli oikeudella siihen, että EU:n ympäristölainsäädäntö suojelee yksilön terveyttä – on laaja merkitys kahdesta syystä.

53.

Ensinnäkin unionin tuomioistuin itse sovelsi asiassa Stichting Natuur en Milieu (85) myöhemmin antamassaan tuomiossa samoja perusteita ilmanlaatua koskevaan lainsäädäntöön, jolla on laajempi vaikutusala kuin asiassa Janecek käsitellyllä paikallistason asialla. Tämä tarkoittaa, että ihmisten terveyden suojelun ei voida katsoa liittyvän vain välittömiin, paikallisiin uhkiin (86).

54.

Toiseksi EU:n ympäristölainsäädännön tavoitteisiin sisältyy usein ihmisten terveyden suojelu perusoikeuskirjan 35 artiklan mukaisesti (87). Ihmisten terveys mainitaankin erikseen eräissä tärkeimmissä EU:n ympäristösäädöksissä, kuten jätepuitedirektiivissä 2008/98/EY (88), vesipolitiikan puitedirektiivissä 2000/60/EY (89) ja kansallisista päästörajoista annetussa direktiivissä (EU) 2016/2284 (90). Asiassa Janecek annetun tuomion perusteet voisivat siksi olla merkityksellisiä selvästi ilmanlaatua ja juomavettä koskevaa lainsäädäntöä laajemmin.

55.

Yksityishenkilö voi saada oikeuden vedota EU:n ympäristölainsäädäntöön tuomioistuimessa myös ympäristölainsäädännön vastaisesta viranomaisen päätöksestä, toimesta tai laiminlyönnistä johtuvan mahdollisen omistusoikeuden loukkaamisen ja siihen liittyvän taloudellisen vahingon myötä.

56.

Unionin tuomioistuin katsoi asiassa Leth antamassaan tuomiossa, että ”taloudellisten vahinkojen välttäminen kuuluu direktiivin 85/337/ETY [nykyisin direktiivi 2011/92/EU] suojatavoitteeseen siltä osin kuin ne ovat julkisen tai yksityisen hankkeen ympäristövaikutusten suoria taloudellisia seurauksia” (91). Asiassa Leth annetun tuomion perusteet koskevat myös EU:n muita ympäristösäädöksiä, kuten strategisesta ympäristöarvioinnista annettua direktiiviä 2001/42/EY.

57.

EU:n ympäristölainsäädäntö ei takaa kaikille yksilöille yleistä oikeutta terveelliseen ja koskemattomaan ympäristöön, vaan siinä asetetaan tavoitteita ympäristön laadun säilyttämiseksi, suojelemiseksi ja parantamiseksi sekä ihmisten terveyden suojelemiseksi. Oikeushenkilö tai luonnollinen henkilö on kuitenkin voinut saada oikeuden käyttää ympäristöä tiettyyn taloudelliseen tai voittoa tavoittelemattomaan toimintaan. Esimerkkinä tästä voidaan mainita kalastusoikeuden myöntäminen ja hankkiminen tietyssä vesistössä. Tämä voi synnyttää tarpeen riitauttaa mikä tahansa päätös, toimi tai laiminlyönti, joka vaikuttaa kyseiseen nimenomaisesti myönnettyyn oikeuteen käyttää ympäristöä. Tällaisten oikeuksien haltijoilla on siis oltava mahdollisuus ympäristövahinkoa koskevaan muutoksenhakumenettelyyn direktiivin 2004/35/EY nojalla (92). Kyseisessä direktiivissä ja erityisesti sen 12 artiklassa säädetään, että on kolme ryhmää, jotka voivat ilmoittaa ympäristövahinkoihin liittyvistä havainnoista, pyytää, että toimivaltaiset viranomaiset ryhtyvät toimenpiteisiin, ja saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimessa tai muussa julkisessa toimivaltaisessa elimessä. Nämä ryhmät ovat luonnollisia henkilöitä tai oikeushenkilöitä, a) joihin ympäristövahinko vaikuttaa tai todennäköisesti vaikuttaa, b) joiden etua vahinkoon liittyvä ympäristöä koskeva päätöksenteko riittävästi koskee, tai vaihtoehtoisesti c) jotka väittävät oikeuksiensa heikentyvän, mikäli tämä esitetään ennakkoehtona jäsenvaltion hallintolainkäyttöä koskevassa säännöstössä (93). Jäsenvaltioilla on harkintavaltaa sen määrittämisessä, mikä on 12 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettu etu, jota asia riittävästi koskee, tai 12 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettu oikeuksien heikentyminen, mutta 12 artiklan 1 kohdan a alakohdan nojalla niillä ei ole tällaista harkintavaltaa niiden ryhmien määrittämisessä, joihin ympäristövahinko vaikuttaa tai todennäköisesti vaikuttaa (94).

58.

Tällä on merkitystä erityisesti vesistöjä ja luontoa koskevan EU:n lainsäädännön kannalta. Vesiasiat yleisesti kattavassa vesipolitiikan puitedirektiivissä 2000/60/EY määritellään ”pilaantuminen” aineiden tai lämmön päästämisenä, joka ”vahingoittaa aineellista omaisuutta tai heikentää tai estää ympäristön virkistyskäyttöä tai ympäristön muuta oikeutettua käyttöä”. Sekä luonnonvaraisten lintujen suojelusta annetussa direktiivissä 2009/147/EY että luontodirektiivissä 92/43/ETY viitataan monenlaisiin luonnon käyttötapoihin, kuten vapaa-ajan harrastuksiin (esim. metsästys), tutkimukseen ja koulutukseen. Asioissa IL ym. (95) ja Prandl (96) antamissaan tuomioissa tuomioistuin vahvisti, että vesi voi olla oikeutettua käyttöä koskevan oikeuden kohteena. Tätä oikeutta voidaan loukata, jos jäsenvaltiot eivät noudata EU:n ympäristölainsäädännön säännöksiä, joiden tarkoituksena on ehkäistä ja vähentää pilaantumista, minkä seurauksena kyseisen oikeuden haltija ei pysty käyttämään kyseistä vettä tai hänelle aiheutuu siitä lisäkustannuksia (97). Tämä päättely voidaan laajentaa vastaavasti koskemaan muitakin ympäristön osa-alueita ja niiden oikeutettua käyttöä.

59.

Tämän tiedonannon muissa osissa muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeutta ympäristöasioissa tarkastellaan tätä taustaa vasten seuraavista eri näkökulmista: — täsmällinen perusta ja olosuhteet, joiden perusteella yksityishenkilöt ja valtiosta riippumattomat ympäristöjärjestöt voivat olettaa saavansa asiavaltuuden — tarkastelun laajuus eli riidanalaisten päätösten, toimien ja laiminlyöntien uudelleentarkasteluun sovellettavat perusteet ja tarkastelun perinpohjaisuus — virheellisiksi todettujen päätösten, toimien ja laiminlyöntien korjaamiseen käytettävät tehokkaat oikeussuojakeinot — oikeudenkäyntikulut sekä tekijät, jotka pitää ottaa huomioon kulujen pitämiseksi kohtuullisina — menettelyjen oikea-aikaisuus ja tarve tarjota yleisölle käytännön tietoa.

2.   ASIAVALTUUS

2.1.   Johdanto

Asiavaltuus merkitsee oikeutta nostaa kanne tuomioistuimessa tai muussa riippumattomassa ja puolueettomassa elimessä, jotta kantaja voi suojella oikeuttaan tai etuaan viranomaisen päätöksen, toimen tai laiminlyönnin laillisuuden suhteen. Asiavaltuus voi vaihdella sen mukaan, mikä on riidanalaisen päätöksen, toimen tai laiminlyönnin kohde. Se voi vaihdella myös sen mukaan, onko kantaja yksityishenkilö vai tunnustettu valtiosta riippumaton ympäristöjärjestö.

60.

Asiavaltuus, josta toisinaan käytetään nimitystä locus standi, merkitsee oikeutta nostaa kanne tuomioistuimessa tai muussa riippumattomassa ja puolueettomassa elimessä, jotta kantaja voi suojella oikeuttaan tai etuaan. Kanneoikeus koskee sellaisia viranomaisten päätöksiä, toimia ja laiminlyöntejä, jotka saattavat loukata tällaista oikeutta tai etua. Päätökset, toimet ja laiminlyönnit edustavat tapoja, joilla viranomaiset täyttävät EU:n ympäristölainsäädännössä niille määrättyjä velvoitteita – tai ottavat kantaa niihin – esimerkiksi varmistaakseen, että jätealueilla ja teollisuuslaitoksilla on toimintaansa varten vaadittava lupa (98). Sen lisäksi, että asiavaltuuden kautta varmistetaan oikeuksien ja etujen suojelu, se merkitsee vastuuvelvollisuuden varmistamista tällaisten päätösten, toimien ja laiminlyöntien suhteen.

61.

Muutamassa EU:n ympäristödirektiivissä on muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeutta koskevia säännöksiä, joissa nimenomaisesti vaaditaan, että jäsenvaltioiden on annettava asiavaltuus (99). Suurimmassa osassa ympäristöä koskevaa EU:n johdettua oikeutta ei kuitenkaan ole muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeutta ja asiavaltuutta koskevia nimenomaisia säännöksiä. Nimenomaisten säännösten puuttumisesta huolimatta asiavaltuutta koskevia vaatimuksia on kuitenkin tulkittava Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä vahvistettujen periaatteiden mukaisesti. Tähän liittyen on huomattava, että on kansallisen tuomioistuimen tehtävä tulkita muutoksenhaulle asetettuja edellytyksiä koskevia menettelysääntöjä niin pitkälti kuin mahdollista, jotta ympäristönsuojelujärjestö voi riitauttaa tuomioistuimessa päätöksen, joka voi olla EU:n ympäristölainsäädännön vastainen. Lisäksi Euroopan unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kansallisen tuomioistuimen on varmistettava unionin oikeuden täysi vaikutus tarvittaessa niin, että se jättää soveltamatta kaikkia sen kanssa ristiriidassa olevia kansallisen lainsäädännön säännöksiä, vaikka ne olisi annettu myöhemmin. Tuomioistuimen ei tarvitse pyytää tai odottaa, että nämä säännökset ensin poistetaan lainsäädäntöteitse tai jossain muussa perustuslaillisessa menettelyssä. Kaikki kansalliset säännökset, joilla voitaisiin estää kansallista tuomioistuinta tekemästä kaikkea tarpeellista sellaisten kansallisten säännösten sivuuttamiseksi, jotka saattaisivat estää unionin sääntöjen täyden vaikutuksen, ovat yhteensopimattomia sen vaatimuksen kanssa, jonka mukaan unionin oikeuden kanssa ristiriidassa olevaa kansallista lainsäädäntöä ei pidä soveltaa (100).

62.

Asiavaltuuden peruste vaihtelee riitautettavan päätöksen, toimen tai laiminlyönnin kohteen mukaan. Seuraavissa jaksoissa tehdään ero seuraavia seikkoja koskevien päätösten, toimien ja laiminlyöntien välillä: — ympäristötietoa koskevat pyynnöt ja tiedonsaantioikeus (C.2.2 jakso) — tietty toiminta, johon sovelletaan yleisön osallistumista koskevia vaatimuksia (C.2.3 jakso) — ympäristövastuuta koskevien sääntöjen nojalla esitetyt toimintapyynnöt (C.2.4 jakso) — muu kohde, kuten kansallinen täytäntöönpanolainsäädäntö, yleiset sääntelytoimet, suunnitelmat, ohjelmat ja poikkeukset (C.2.5 jakso).

63.

Kolmen ensimmäisen kategorian osalta nimenomaisista asiavaltuutta koskevista oikeuksista on pitkälti säädetty ympäristöä koskevassa EU:n johdetussa oikeudessa (101). Viimeisen kategorian osalta asiavaltuus riippuu sitä koskevista yleisistä periaatteista sellaisina kuin unionin tuomioistuin on niitä tulkinnut.

64.

Asiavaltuuden laajuus vaihtelee myös sen mukaan, onko asian riitauttamaan pyrkivä taho yksityishenkilö, ympäristöalan kansalaisjärjestö vai jokin muu yhteisö. Tätä näkökohtaa tarkastellaan myös seuraavissa kohdissa.

2.2.   Ympäristötietoa koskevat pyynnöt ja tiedonsaantioikeus

Tietopyynnön esittävillä luonnollisilla henkilöillä ja oikeushenkilöillä on asiavaltuus, jonka perusteella he voivat riitauttaa kyseisen pyynnön käsittelystä vastaavan viranomaisen päätöksen, toimen tai laiminlyönnin. Yksityishenkilöillä ja yhdistyksillä voi olla kanneoikeus myös sillä perusteella, että heillä on oikeus vastaanottaa aktiivisesti levitettyä tietoa.

65.

EU:n ympäristölainsäädännössä annetaan luonnollisille henkilöille ja oikeushenkilöille oikeus pyytää ympäristötietoa. Ympäristötiedon julkisesta saatavuudesta annetussa direktiivissä 2003/4/EY todetaan muun muassa, että sillä pyritään takaamaan oikeus saada viranomaisten hallussa olevaa ympäristötietoa ja että tavoitteena on saattaa ympäristötietoa yhä laajemmin yleisön saataville ja levittää sitä (102). Tämän tavoitteen mukaisesti kansalliset viranomaiset eivät voi vaatia hakijaa, joka pyytää saada ympäristötietoa, esittämään erityistä etua, joka oikeuttaa kyseisten tietojen ilmaisemisen (103).

66.

Termi ”viranomaiset” viittaa Århusin yleissopimuksessa ja ympäristötiedon julkisesta saatavuudesta annetussa direktiivissä 2003/4/EY hallintoviranomaisiin (104) eikä lainkäyttöelimiin tai tuomioistuimiin, sillä hallintoelinten on osana tehtäviensä hoitoa säilytettävä ympäristötietoa (105). Näin ollen oikeus saada ympäristötietoa ei ole ehdoton, sillä direktiivissä ei anneta oikeutta tutustua tuomioistuinaineistoihin sisältyviin ympäristötietoihin (106). Lisäksi direktiivin soveltamisalaan kuuluvat kansalliset viranomaiset voivat evätä tietopyynnön direktiivin 4 artiklassa lueteltujen poikkeusten nojalla. Ympäristötiedon epäämisen on kuitenkin aina perustuttava kyseessä olevien intressien vertailuun kunkin tilanteen tosiasioiden ja erityispiirteiden tarkastelun perusteella, ja kansallisen viranomaisen on perusteltava epäämispäätös (107). Tämä toteamus ei estä kansallista lainsäätäjää määrittämästä perusteita, joilla helpotetaan eri intressien vertailua. Kun otetaan huomioon ympäristötiedon saatavuuden varmistamista koskeva tavoite, viranomaisilla on velvollisuus arvioida, voidaanko osa pyydetyistä tiedoista erottaa tiedoista, jotka kuuluvat tiedonsaantioikeutta koskevan poikkeuksen soveltamisalaan, jolloin tiedot voitaisiin luovuttaa osittain (108).

67.

Lisäksi direktiivin 2003/4/EY 6 artiklassa säädetään nimenomaisesti, että direktiivin soveltamisalaan kuuluviin ympäristötietoa koskeviin pyyntöihin liittyvät viranomaisten toimet tai laiminlyönnit on voitava saattaa uudelleen tutkittaviksi oikeudellisessa menettelyssä. Oikeus uudelleentarkasteluun perustuu Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 1 kappaleen vaatimuksiin, ja sen tarkoituksena on suojella oikeutta tietopyynnön esittämiseen (109). Direktiivin soveltamisalaan kuuluvan tietopyynnön esittävillä luonnollisilla henkilöillä ja oikeushenkilöillä on asiavaltuus (110).

68.

EU:n ympäristölainsäädännössä annetaan luonnollisille henkilöille ja oikeushenkilöille paitsi oikeus pyytää ympäristötietoa myös oikeus vastaanottaa sitä (111). Unionin tuomioistuimen asiassa East Sussex antamasta tuomiosta käy selvästi ilmi, että pyynnön esittäjän oikeuteen saada ympäristötietoa sisältyy oikeus siihen, että toimivaltainen viranomainen täyttää asianmukaisesti tiedon toimittamiseen liittyvät edellytykset (112). Kyseinen asia koski tiedon saantia pyynnöstä, mutta yleisöllä on myös oikeus saada toimivaltaisten viranomaisten aktiivisesti levittämää tietoa (113). Unionin tuomioistuin vahvisti asiassa Land Baden-Württemberg antamassaan tuomiossa, että direktiivin 2003/4/EY tarkoituksena on taata oikeus saada viranomaisten hallussa olevaa ympäristötietoa ja varmistaa, että ympäristötietoa saatetaan viran puolesta asteittain saataville ja levitetään yleisölle (114). Se, että viranomaiset täyttävät ympäristötiedon aktiivista levittämistä koskevat velvoitteensa, voi olla tärkeää muun muassa terveyden suojelua koskevan oikeuden kannalta (115).

2.3.   Tietty toiminta, johon sovelletaan yleisön osallistumista koskevia vaatimuksia

Tiettyyn toimintaan sovellettavien yleisön osallistumista koskevien vaatimusten myötä asianosaiset saavat oikeuksia ja mahdollisuuden pyytää kyseessä olevan päätöksen, toimen tai laiminlyönnin uudelleentarkastelua.

69.

EU:n ympäristölainsäädäntö sisältää merkittävän määrän velvoitteita, jotka edellyttävät, että viranomaiset tekevät päätöksiä tietystä ympäristöön mahdollisesti vaikuttavasta toiminnasta. Esimerkiksi moottoritien rakentamissuunnitelma edellyttää viranomaisen suostumusta ennen rakennustyön aloittamista. Teollista toimintaa koskeva suunnitelma saattaa samaan tapaan edellyttää teollisuuden päästölupaa koskevaa viranomaispäätöstä, ennen kuin toiminta voi alkaa. Lisäksi ympäristöä koskevassa EU:n johdetussa oikeudessa edellytetään usein julkisen kuulemisen järjestämistä päätöksentekoprosessin aikana (116). Pakollinen kuuleminen tarkoittaa, että ne yleisöön kuuluvat, joilla on oikeus osallistua, saavat osallistumisoikeudet.

70.

Jos tiettyyn toimintaan sovelletaan yleisön osallistumista koskevia vaatimuksia, sitä koskevien päätösten, toimien ja laiminlyöntien asiasisällön tai niihin liittyvien menettelyjen laillisuuden riitauttamiseen liittyvä asiavaltuus (117) perustuu sekä Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 2 kappaleen asiavaltuutta koskeviin nimenomaisiin määräyksiin ja asiaan liittyvään EU:n johdettuun oikeuteen (118) että Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön. Tuomioistuin on vahvistanut erityisesti asiassa Kraaijveld antamassaan tuomiossa (119), että osallistumisoikeuksia heikentävän viranomaisen päätöksen, toimen tai laiminlyönnin perusteella syntyy oikeus saattaa asia tuomioistuimen tutkittavaksi.

71.

Asiassa Kraaijveld annetun tuomion jälkeen Århusin yleissopimukseen on lisätty osallistumisoikeuteen perustuva nimenomainen asiavaltuus. Erityisesti Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 2 kappaleessa edellytetään mahdollisuutta saattaa minkä tahansa Århusin yleissopimuksen 6 artiklan yleisön osallistumista koskevien määräysten soveltamisalaan kuuluvan päätöksen, toimen tai laiminlyönnin asiasisällön tai niihin liittyvien menettelyjen laillisuus uudelleen tutkittavaksi tuomioistuimessa ja/tai muussa laillisesti perustetussa riippumattomassa ja puolueettomassa elimessä (120).

72.

Ympäristöä koskevassa EU:n johdetussa oikeudessa (121) on yleissopimuksen 9 artiklan 2 kappaleen sanamuotoon perustuvia säännöksiä. Johdettu oikeus ei kuitenkaan kata kaikkia yleissopimuksen 6 artiklassa, eikä siten myöskään 9 artiklan 2 kappaleessa, käsiteltyjä päätöksentekomenettelyjä. Koska 9 artiklan 2 kappaleessa viitataan tilanteisiin, joihin sovelletaan Århusin yleissopimuksen 6 artiklan määräyksiä, jotka koskevat yleisön osallistumista, jäsenvaltioilla on velvollisuus tarjota mahdollisuus tuomioistuimessa tapahtuvaan uudelleentarkasteluun aina, kun on kyse yleissopimuksen 6 artiklassa määrätystä yleisön osallistumista koskevasta velvoitteesta. Jäsenvaltioiden tavoitteena on oltava laaja muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeus, kun ne vahvistavat säännöt, jotka koskevat mahdollisuutta tuomioistuimessa tapahtuvaan uudelleentarkasteluun (122).

73.

Unionin tuomioistuin katsoi asiassa LZ II antamassaan tuomiossa (123), että Århusin yleissopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen b kohdan yleisön osallistumista koskevia vaatimuksia on sovellettava myös luontodirektiivin 92/43/ETY 6 artiklan 3 kohdan yhteydessä tilanteisiin, joissa viranomaisella on kansallisen lainsäädännön nojalla velvollisuus päättää, onko hankkeesta, jolla saattaa olla merkittävää vaikutusta suojellun Natura 2000 -alueen koskemattomuuteen, toteutettava asianmukainen arviointi. Koska yleissopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen b kohdan vaatimuksia on sovellettava tällaisiin tilanteisiin, se katsoi lisäksi, että myös 9 artiklan 2 kappaleen vaatimuksia on sovellettava.

74.

Unionin tuomioistuin selvensi tällä tuomiolla, että Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 2 kappaleen ja perusoikeuskirjan 47 artiklan määräyksiä voidaan soveltaa myös sellaisiin ympäristölainsäädännön osa-alueisiin, joihin ei sisälly nimenomaisia muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeutta koskevia vaatimuksia. Vaikka asia LZ II koskikin luontodirektiiviä 92/43/ETY, unionin tuomioistuimen tulkinnan perusteita voidaan vastaavasti soveltaa EU:n ympäristölainsäädännön muiden osa-alueiden, kuten vesihuollon (124) ja jätehuollon, päätöksentekoprosesseihin.

75.

”Yleisö, jota asia koskee”, on se taho, joka hyötyy Århusin yleissopimuksen 6 artiklan 2 kappaleen yleisön osallistumista koskevista määräyksistä ja siten myös 9 artiklan 2 kappaleen muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeutta koskevista määräyksistä sekä vastaavasta EU:n johdetusta oikeudesta. ’Yleisöllä, jota asia koskee’ tarkoitetaan ”yleisöä, johon ympäristöä koskeva päätöksenteko vaikuttaa tai todennäköisesti vaikuttaa, taikka yleisöä, jonka etua se koskee” (125). ’Yleisöllä’ tarkoitetaan ”yhtä tai useampaa luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä ja, kansallisen lainsäädännön tai käytännön mukaisesti, näiden henkilöiden yhteenliittymiä, järjestöjä tai ryhmiä” (126). Asiassa Stichting Varkens in Nood ym. annetussa tuomiossa todetaan ympäristönsuojeluyhdistysten osalta, että Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 2 kappaleen toisen kohdan toisessa ja kolmannessa virkkeessä määrätään, että kyseisen yleissopimuksen 2 artiklan 5 kappaleessa esitetyt vaatimukset täyttävien valtiosta riippumattomien järjestöjen etua pidetään riittävänä tai näillä järjestöillä katsotaan olevan oikeuksia, joita on mahdollista loukata, sen mukaan, kumpaan näistä tutkittavaksi ottamisen edellytyksistä kansallisessa lainsäädännössä viitataan (127). Valtiosta riippumattomille järjestöille annetaan siten 9 artiklan 2 kappaleen nojalla automaattinen asiavaltuus, kun ne täyttävät ”yleisöön, jota asia koskee” kuulumista koskevan edellytyksen (128).

76.

Jäsenvaltioilla on Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 2 kappaleen nojalla velvollisuus varmistaa, että niillä, jotka kuuluvat ”yleisöön, jota asia koskee”, on mahdollisuus saattaa minkä tahansa sellaisen päätöksen laillisuus, johon sovelletaan yleisön osallistumista koskevia vaatimuksia, uudelleen tutkittavaksi tuomioistuimessa tai muussa riippumattomassa ja puolueettomassa elimessä (129). Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 2 kappaleen ja EU:n johdetun oikeuden säännösten tarkoituksena ei kuitenkaan ole antaa yleisölle ehdotonta muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeutta, vaan taata tämä oikeus vain niille, jotka kuuluvat yleisöön, jota asia koskee, ja jotka täyttävät tietyt edellytykset. (130). Sopimuspuolet ja jäsenvaltiot voivat yleissopimuksen ja lainsäädännön nojalla määrätä tätä varten tietyistä ehdoista ja näin välttää sen, että yleinen asiavaltuus ympäristöasioissa koskisi kaikkia (actio popularis) (131). Jäsenvaltioiden on näin ollen määritettävä nämä ehdot perustellusti ja sen tavoitteen mukaisesti, että yleisölle, jota asia koskee, annetaan laaja muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeus (132). Lisäksi sekä Århusin yleissopimuksessa että siitä johdetussa EU:n oikeudessa tehdään ero eri tahojen asiavaltuutta koskevien oikeuksien välillä. Ero tehdään yhtäältä yksityishenkilöiden, yhdistysten, järjestöjen ja ryhmien ja toisaalta tunnustettujen valtiosta riippumattomien ympäristöjärjestöjen välillä.

2.3.1.    Yksityishenkilöt

Yksityishenkilöille määrättyä ehtoa, jonka mukaan heidän on osoitettava ”oikeuksiensa heikentyminen” tai riittävä etu, jotta heillä olisi asiavaltuus tietyn toiminnan riitauttamiseksi, on tulkittava ja sovellettava laajan muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeuden myöntämistä ympäristöasioissa koskevan velvollisuuden perusteella. Oikeuksia, jotka voivat heikentyä, ovat EU:n ympäristölainsäädännöstä johtuvat yksilöiden menettelylliset oikeudet (esimerkiksi yleisön osallistumisoikeudet) sekä yksilöille myönnetyt aineelliset oikeudet (esimerkiksi ihmisten terveyden suojelu, omistusoikeus).

77.

Sopimuspuolet ja jäsenvaltiot voivat Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 2 kappaleen, ympäristövaikutusten arvioinnista annetun direktiivin 2011/92/EU 11 artiklan, teollisuuden päästödirektiivin 2010/75/EU 25 artiklan ja ympäristövastuudirektiivin 2004/35/EY 12 artiklan mukaisesti rajoittaa oikeuden saattaa asia tuomioistuimen käsiteltäväksi koskemaan sellaisia henkilöitä, jotka osoittavat, että asia koskee riittävästi heidän etuaan, tai vaihtoehtoisesti väittävät oikeuksiensa heikentyvän. Tältä osin jäsenvaltioiden olisi määriteltävä, mikä muodostaa riittävän edun tai vaihtoehtoisesti oikeuden heikentymisen, sen tavoitteen mukaisesti, että yksityishenkilöille annetaan laaja muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeus. Ympäristövastuudirektiivissä jäsenvaltioille annettua harkintavaltaa ei saa tulkita siten, että se mahdollistaisi kokonaisten oikeudenhaltijaryhmien poissulkemisen (133). ”Oikeuksien heikentymistä” koskevaa periaatetta selitetään tarkemmin C.2.5.3 jaksossa. Näin ollen jokaisella, joka täyttää nämä edellytykset, on oltava mahdollisuus riitauttaa jonkin tietyn toiminnan aineellinen ja menettelyllinen lainmukaisuus laillisesti perustetussa riippumattomassa ja puolueettomassa elimessä (134).

2.3.2.    Valtiosta riippumattomat ympäristöjärjestöt, joilla on asiavaltuus lain nojalla

2.3.2.1.    Yleinen periaate

Tunnustetuilla valtiosta riippumattomilla ympäristöjärjestöillä on lain nojalla asiavaltuus sellaista toimintaa koskevien viranomaisten päätösten, toimien ja laiminlyöntien riitauttamiseksi, johon sovelletaan EU:n lainsäädännössä vahvistettuja yleisön osallistumista koskevia vaatimuksia.

78.

Århusin yleissopimuksen 2 artiklan 5 kappaleessa ja 9 artiklan 2 kappaleessa sekä yleissopimuksen täytäntöönpanoa varten annetussa EU:n lainsäädännössä tunnustetaan valtiosta riippumattomien ympäristöjärjestöjen kaltaisten toimijoiden tärkeä asema osana ”yleisöä, jota asia koskee” myöntämällä niille lain nojalla asiavaltuus sillä edellytyksellä, että ne täyttävät kansallisessa lainsäädännössä säädetyt vaatimukset. Riittävään etuun tai oikeuden heikentymiseen perustuvan asiavaltuuden ehtojen katsotaan täyttyvän näiden valtiosta riippumattomien järjestöjen osalta (135). Lain nojalla myönnetty asiavaltuus vaikuttaa paitsi kanteen hyväksyttävyyteen myös kansallisen tuomarin suorittaman uudelleentarkastelun laajuuteen (ks. C.3.2.2.2 jakso).

79.

Unionin tuomioistuin on selventänyt, millaisia kansallisen lainsäädännön vaatimuksia valtiosta riippumattomien järjestöjen voidaan odottaa täyttävän saadakseen tämän asiavaltuuden. Tuomioistuin on todennut, että vaikka jäsenvaltioiden tehtävänä on antaa kyseisiä vaatimuksia koskevia sääntöjä, niitä ei saa muotoilla siten, että valtiosta riippumattomien järjestöjen olisi mahdotonta käyttää oikeuttaan saattaa asia tuomioistuimen käsiteltäväksi suojellakseen yleistä etua (136). Kansallisilla säännöillä ”on taattava laaja muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeus” (137).

80.

Unionin tuomioistuimen mukaan kansallisessa lainsäädännössä rikotaan ympäristövaikutusten arvioinnista annetun direktiivin 2011/92/EU 11 artiklaa, jos siinä ei myönnetä kyseisen direktiivin 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitetuille valtiosta riippumattomille järjestöille oikeutta vedota tuomioistuimessa EU:n ympäristölainsäädännöstä johtuvan ja ympäristön suojelemiseksi tarkoitetun kansallisen säännön rikkomiseen, kun kysymys on muutoksenhausta lupapäätökseen, joka koskee mainitun direktiivin 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja hankkeita, joilla ”todennäköisesti on merkittäviä ympäristövaikutuksia”, sillä perusteella, että kyseisellä säännöllä suojellaan pelkästään yleistä etua yksityisten etujen sijaan (138).

81.

Näitä perusteita sovelletaan kaikkiin asioihin, joihin liittyy asiavaltuus lain nojalla, eli Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 2 kappaleen soveltamisalaan kuuluviin asioihin. Valtiosta riippumattomille ympäristöjärjestöille asetettujen lain nojalla myönnettävän asiavaltuuden saamista koskevien vaatimusten täyttäminen ei saa olla kohtuuttoman vaikeaa, ja vaatimuksissa on otettava huomioon pienten ja paikallisten valtiosta riippumattomien järjestöjen edut.

2.3.2.2.    Lain nojalla saatua asiavaltuutta koskevat erityisvaatimukset

82.

Kansallisissa säännöissä voidaan määrittää vaatimukset, jotka valtiosta riippumattomien järjestöjen on täytettävä saadakseen asiavaltuuden lain nojalla. Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä selvennetään, miten tiukkoja tällaiset säännöt voivat olla. Lisäksi lainsäädännön, jossa säädetään tällaisesta mahdollisuudesta saattaa asia tuomioistuimen käsiteltäväksi, on täytettävä ympäristöoikeuden alalla Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti asetetut selkeys- ja täsmällisyysvaatimukset (139).

(a)   Aktiivisuus ympäristöalalla

83.

Sitoutuminen ympäristöasioihin auttaa varmistamaan, että valtiosta riippumattomalla järjestöllä on hyödyllistä asiantuntemusta ja tietoa. Yhteisöjen tuomioistuin vahvisti asiassa Djurgården antamassaan tuomiossa, että ”kansallisessa lainsäädännössä voidaan edellyttää, että tällaisen yhdistyksen, joka aikoo riitauttaa oikeusteitse direktiivin 85/337/ETY [nykyisin direktiivi 2011/92/EU] alaan kuuluvan hankkeen, sääntömääräisen tavoitteen on liityttävä luonnon- ja ympäristönsuojeluun” (140). Tästä sanamuodosta ei voida päätellä, että tuomioistuin olisi hyväksynyt vaatimuksen, jonka mukaan valtiosta riippumattoman järjestön yksinomaisena tavoitteena on oltava ympäristönsuojelu. Jäsenvaltioilla näyttäisi kuitenkin olevan oikeus vaatia, että luonnonsuojelun on oltava tällaisen järjestön johtava tai olennainen tavoite.

(b)   Jäsenyysvaatimus

84.

Valtiosta riippumattoman järjestön jäsenmäärä voi olla tärkeä osoitus sen toiminnan aktiivisuudesta. Yhteisöjen tuomioistuin tarkasteli asiassa Djurgården antamassaan tuomiossa kansallisen lainsäädännön vaatimusta, jonka mukaan valtiosta riippumattomalla järjestöllä oli oltava tietty määrä jäseniä. Tuomioistuin totesi, ettei vaadittua jäsenmäärää voida asettaa sellaiselle tasolle, että se on vastoin tavoitetta, jonka mukaan asiat on voitava saattaa helposti tuomioistuimen käsiteltäviksi (141). Se korosti myös, että on tärkeää helpottaa paikallistason järjestöjen mahdollisuutta muutoksenhakuun, sillä nämä todennäköisimmin riitauttavat oikeusteitse pienehköjä hankkeita, joilla ei ole kansallista tai alueellista merkitystä mutta jotka silti vaikuttavat merkittävästi ympäristöön (142). Kaikki valtiosta riippumattomat järjestöt, joilla on asiavaltuus lain nojalla, eivät ole jäsenyyteen perustuvia. Osa on yleishyödyllisiä säätiöitä. Merkittävää Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä perustuukin tällaisten säätiöiden nostamiin kanteisiin.

(c)   Muut vaatimukset

85.

Käytännössä jotkin jäsenvaltiot edellyttävät, että valtiosta riippumattomien järjestöjen on täytettävä muita vaatimuksia saadakseen asiavaltuuden lain nojalla. Vaatimukset voivat liittyä siihen, onko järjestö riippumaton tai voittoa tavoittelematon tai onko se erillinen oikeushenkilö kansallisen lainsäädännön nojalla. Järjestöä voidaan myös vaatia osoittamaan, että sen talous on tarpeeksi vakaalla pohjalla, jotta se voi edistää ympäristönsuojelua. Vaatimuksissa voidaan myös edellyttää tiettyä toiminnan vähimmäiskestoa, ennen kuin järjestölle myönnetään asiavaltuus lain nojalla. Tässä yhteydessä olisi otettava huomioon yhteisöjen tuomioistuimen asiassa Djurgården antamassa tuomiossa esittämät jäsenvaatimuksiin liittyvät perusteet, joita on käsitelty edellisessä kohdassa (143).

2.3.3.    Ulkomaisten valtiosta riippumattomien järjestöjen syrjimättömyys

Vaatimusten, jotka valtiosta riippumattomien ympäristöjärjestöjen on täytettävä saadakseen asiavaltuuden lain nojalla, täytyy olla samantasoiset ulkomaisille ja kotimaisille järjestöille.

86.

Naapurijäsenvaltioiden valtiosta riippumattomat ympäristöjärjestöt voivat haluta osallistua tiettyyn toimintaan liittyvään päätöksentekoprosessiin tai muutoin toimia aktiivisesti siihen liittyen. Tämä tulee kyseeseen erityisesti silloin, kun toiminnalla saattaa olla valtioiden rajat ylittäviä ympäristövaikutuksia. Århusin yleissopimuksen 3 artiklan 9 kappaleessa määrätään, että ”yleisöllä on […] oikeus muutoksenhakuun tai vireillepanoon ympäristöasioissa ilman kansalaisuuteen, kansallisuuteen tai kotipaikkaan liittyvää syrjintää, sekä, oikeushenkilön osalta, ilman sen rekisteröidyn toimipaikan sijaintiin tai sen toiminnan todelliseen keskukseen perustuvaa syrjintää”. Kun siis ulkomainen valtiosta riippumaton järjestö pyytää asiavaltuutta, sitä on kohdeltava samanarvoisesti kuin kotimaisia valtiosta riippumattomia järjestöjä suhteessa ehtoihin, jotka järjestön on täytettävä saadakseen asiavaltuuden lain nojalla.

87.

Århusin yleissopimuksen 3 artiklan 9 kappaleessa kielletään ainoastaan syrjintä, joten jäsenvaltio voi vaatia, että muiden kuin kotimaisten valtiosta riippumattomien järjestöjen on täytettävä samat ehdot, joita sovelletaan kotimaisiin järjestöihin. Kyseiset ehdot eivät kuitenkaan saa estää ulkomaista järjestöä saamasta asiavaltuutta tai tehdä sen saamisesta kohtuuttoman vaikeaa. Tämä koskee erityisesti menettelyä, jolla valtiosta riippumattomalle järjestölle myönnetään asiavaltuus lain nojalla (144).

2.3.4.    Muut yhdistykset, järjestöt ja ryhmät

Vaikka muilla yhdistyksillä, järjestöillä ja ryhmillä ei ole asiavaltuutta lain nojalla, niillä voi olla kansallisen lainsäädännön mukaisesti asiavaltuus samalla perusteella kuin yksityishenkilöillä.

88.

Kuten edellä on todettu, ’yleisöllä’ tarkoitetaan Århusin yleissopimuksen määritelmän mukaan ”yhtä tai useampaa luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä ja, kansallisen lainsäädännön tai käytännön mukaisesti, näiden henkilöiden yhteenliittymiä, järjestöjä tai ryhmiä”. Vaikka yhdistykset, järjestöt ja ryhmät eivät olisikaan oikeutettuja saamaan asiavaltuutta lain nojalla, niillä voi siis olla oikeus saada asiavaltuus samoin perustein kuin luonnollisilla henkilöillä. Tämä voi helpottaa kanteiden yhdistämistä tapauksissa, joissa yksittäisten kantajien olisi muutoin nostettava erillisiä kanteita. Tästä hyötyvät sekä yleisö, jota asia koskee (riita-asiasta aiheutuvan taakan jakaminen), että viranomainen (pienempi riski joutua käsittelemään useita erillisiä oikeuskanteita) (145). Asiassa Deutsche Umwelthilfe annetun tuomiossa todetaan lisäksi, että kun yhdistys on perustettu kansallisessa lainsäädännössä asetettujen vaatimusten mukaisesti ja sille on näin ollen myönnetty oikeus esiintyä tuomioistuimessa asianosaisena ympäristöasioissa, unionin ympäristölainsäädännön säännösten rikkomisen on katsottava koskevan sitä riittävästi, jotta se voi riitauttaa tällaisen rikkomisen kansallisissa tuomioistuimissa (146).

2.3.5.    Aiempi osallistuminen

Jäsenvaltiot eivät saa rajoittaa viranomaisen tekemän päätöksen riitauttamiseen liittyvää asiavaltuutta koskemaan vain sellaisia siihen yleisöön kuuluvia, jota asia koskee, jotka ovat osallistuneet päätöksen tekemistä edeltävään hallinnolliseen menettelyyn.

89.

Se, että henkilö tai ryhmä ei ole osallistunut päätöksen tekemistä koskevaan hallinnolliseen menettelyyn, saattaa olla ongelmallista kyseistä päätöstä koskevan muutoksenhaun käsiteltäväksi ottamisen kannalta (147). Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä korostetaan kansallisten tuomioistuinten roolia yksityishenkilöille ja yhdistyksille unionin oikeudessa vahvistettujen aineellisten oikeuksien suojaamisessa, ja samanaikaisesti sitä, että hallinnollisilla menettelyillä ja oikeudellisilla menettelyillä on eri tarkoitus. Viranomaisen tekemä päätös saattaa esimerkiksi rikkoa kantajan oikeutta terveytensä suojeluun riippumatta kantajan menettelyllisistä oikeuksista.

90.

Yhteisöjen tuomioistuin totesi asiassa Djurgården antamassaan tuomiossa, että ympäristövaikutusten arvioinnista annettuun direktiiviin 2011/92/EU liittyvän päätöksen yhteydessä ”osallistuminen ympäristöä koskeviin päätöksentekomenettelyihin […] on erillinen oikeus, jonka päämäärät eroavat tuomioistuimelle osoitettavan muutoksenhaun päämääristä, sillä viimeksi mainittua keinoa voidaan näet tarvittaessa käyttää tässä menettelyssä tehdyn päätöksen riitauttamiseksi” (148). Sen vuoksi ”siihen yleisöön kuuluvilla, jota asia koskee, on oltava oikeus hakea muutosta päätökseen, jolla jäsenvaltion oikeuslaitokseen kuuluva elin on ratkaissut hanketta koskevan lupahakemuksen, siitä riippumatta, millainen osa niillä on ollut hakemuksen käsittelyssä, kun ne ovat osallistuneet tässä elimessä toimitettuun menettelyyn ja esittäneet tässä yhteydessä kantansa”.

2.4.   Ympäristövastuuta koskevien sääntöjen nojalla esitetyt toimintapyynnöt

91.

Ympäristövastuudirektiivillä 2004/35/EY pyritään muun muassa kannustamaan luonnollisia henkilöitä ja oikeushenkilöitä avustamaan toimivaltaisia viranomaisia, jotta nämä voivat puuttua ympäristövastuusta annettujen sääntöjen soveltamisalaan kuuluviin ympäristövahinkoihin (149). Direktiivin mukaan luonnollisilla henkilöillä ja oikeushenkilöillä, joihin tällainen vahinko vaikuttaa tai joiden etua vahinko riittävästi koskee tai jotka väittävät vahingon heikentävän oikeuksiaan, on oikeus ilmoittaa toimivaltaisille kansallisille viranomaisille tilanteesta ja pyytää näitä ryhtymään tarvittaviin toimenpiteisiin. Direktiivin perusteella tietyillä valtiosta riippumattomilla järjestöillä katsotaan olevan riittävä etu tai oikeuksia, jotka voivat heikentyä, jotta niillä on oikeus pyytää toimia. Toimivaltaisen viranomaisen on tehtävä päätös toimintapyynnön perusteella (150). Kun ympäristövahingossa on kyse vesille aiheutuvasta vahingosta (151), kansallisella lainsäädännöllä ei saa sulkea käsitteen ulkopuolelle vahinkoa, joka vaikuttaa huomattavan haitallisesti vesien ekologiseen, kemialliseen tai määrälliseen tilaan tai ekologiseen potentiaaliin, pelkästään siitä syystä, että kyseisen lainsäädännön mukaisesti myönnetty lupa kattaa vahingon (152).

92.

Oikeus tulla kuulluksi ja pyytää toimenpiteitä on ilmaistu pitkälti samoin sanamuodoin kuin Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 2 kappaleessa sekä ympäristövaikutusten arvioinnista annetun direktiivin 2011/92/EU vastaavissa säännöksissä. Niillä, joilla on oikeus tulla kuulluksi ja pyytää toimenpiteitä, on myös oikeus saattaa toimivaltaisen viranomaisen tällaisten kuulemisten ja toimintapyyntöjen perusteella tekemien päätösten, toimien tai toimimatta jättämisten asiasisällön ja niihin liittyvien menettelyjen lainmukaisuus tutkittavaksi uudelleen (153). Ympäristövastuudirektiivissä 2004/35/EY luetellaan kolme luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden ryhmää, jotka voivat pyytää toimivaltaista viranomaista ryhtymään toimenpiteisiin ja joilla on sen vuoksi oikeus panna vireille menettely tuomioistuimessa tai muussa toimivaltaisessa julkisessa elimessä (154). Nämä kolme ryhmää ovat ne, joihin ympäristövahinko vaikuttaa tai todennäköisesti vaikuttaa, joiden etua vahinkoon liittyvä ympäristöä koskeva päätöksenteko riittävästi koskee tai jotka väittävät oikeuksiensa heikentyvän, jos tämä on ennakkoehtona jäsenvaltion hallintolainkäyttöä koskevassa säännöstössä (155). Jäsenvaltioilla on laaja harkintavalta sen määrittelemisessä, mitkä henkilöt voivat kuulua kahteen viimeksi mainittuun ryhmään. Niillä ei kuitenkaan ole tällaista harkintavaltaa sellaisten henkilöiden osalta, joihin ympäristövahinko vaikuttaa tai todennäköisesti vaikuttaa (156).

93.

Sanamuodon samankaltaisuus, myös valtiosta riippumattomien ympäristöjärjestöjen etuoikeuden osalta, merkitsee, että C.2.3 jaksossa esitetty asiavaltuutta koskeva Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö voidaan niin ikään ottaa huomioon ympäristövastuudirektiivin 2004/35/EY tulkinnassa.

2.5.   Muut asiat, kuten kansallinen täytäntöönpanolainsäädäntö, yleiset sääntelytoimet, suunnitelmat, ohjelmat ja poikkeukset

2.5.1.    Asiavaltuuden yleinen perusta

Jäsenvaltioiden EU:n ympäristölainsäädännön soveltamisalaan kuuluvilla aloilla tekemien päätösten, toimien ja laiminlyöntien riitauttamiseen tarvittavan asiavaltuuden yleisestä perustasta säädetään kansallisessa lainsäädännössä. Sitä on kuitenkin tulkittava Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 3 kappaleen, SEU-sopimuksen 19 artiklan 1 kohdan sekä perusoikeuskirjan 47 artiklan vaatimusten mukaisesti.

94.

SEU-sopimuksen 19 artiklan 1 kohdassa, johon sisältyy tehokasta oikeussuojaa koskeva vakiintunut periaate (157), edellytetään, että ”jäsenvaltiot säätävät tarvittavista muutoksenhakukeinoista tehokkaan oikeussuojan takaamiseksi unionin oikeuteen kuuluvilla aloilla”. Pannessaan täytäntöön EU:n lainsäädäntöä jäsenvaltiot joutuvat lisäksi noudattamaan perusoikeuskirjaa, jonka 47 artiklan 1 kohdassa todetaan, että ”jokaisella, jonka unionin oikeudessa taattuja oikeuksia ja vapauksia on loukattu, on oltava tässä artiklassa määrättyjen edellytysten mukaisesti käytettävissään tehokkaat oikeussuojakeinot tuomioistuimessa”.

95.

Ympäristöasioiden osalta Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 3 kappaleessa määrätään, että kukin sopimuspuoli varmistaa, että yleisöön kuuluvilla, jotka täyttävät mahdolliset kansallisessa lainsäädännössä asetetut vaatimukset, on mahdollisuus turvautua hallinnollisiin tai tuomioistuinmenettelyihin yksityishenkilöiden ja viranomaisten sellaisten toimien tai laiminlyöntien tutkimiseksi uudelleen, jotka ovat sopimuspuolen kansallisen ympäristölainsäädännön säännösten kanssa ristiriidassa. Kuten edellä on todettu, ”yleisön” määritelmään sisältyvät valtiosta riippumattomat ympäristöjärjestöt.

96.

Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 3 kappaleen soveltamisala on laajempi kuin saman artiklan 2 kappaleen, sillä asiavaltuuden saajana on ”yleisö”, joka on Århusin yleissopimuksen määritelmän mukaan laajempi käsite kuin ”yleisö, jota asia koskee”. Yleissopimuksen 9 artiklan 3 kappaleessa viitataan kaikkiin ympäristöön liittyviin kansallisen lainsäädännön väitettyihin rikkomisiin, myös yksityishenkilöiden toimiin ja laiminlyönteihin, kun taas 9 artiklan 2 kappale rajoittuu viranomaisten päätöksiin, toimiin ja laiminlyönteihin (158). Toisaalta 9 artiklan 3 kappale tarjoaa sopimuspuolille vapauden valita hallinnollisten menettelyjen ja tuomioistuinmenettelyjen välillä. Siinä ei myöskään mainita oikeuden saatavuuden ehtona oikeuksien heikentymistä tai riittävää etua, eikä siinä vahvisteta valtiosta riippumattomille ympäristöjärjestöille asiavaltuutta lain nojalla. Asiassa Protect Natur antamassaan tuomiossa unionin tuomioistuin totesi, että osallistuminen ympäristöä koskevaan päätöksentekomenettelyyn on katsottava erilliseksi tuomioistuinmenettelystä, koska ensin mainitun menettelyn päätteeksi tehty päätös voidaan riitauttaa tuomioistuimessa. Lisäksi yleisön osallistuminen voidaan toteuttaa kirjallisesti tai julkisessa kuulemistilaisuudessa toimittamalla kaikki ehdotetun toimen kannalta merkityksellisinä pidetyt tiedot. Tämän osallistumisen on alettava ”jo alkuvaiheessa, kun kaikki vaihtoehdot ovat avoimia ja kun yleisö voi osallistua menettelyyn tehokkaasti” (159). Unionin tuomioistuin totesi myös, että vesipolitiikan puitedirektiivin 2000/60/EY 14 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että se on esteenä kansallisen prosessioikeuden säännöksille, joilla yksityishenkilöiltä ja ympäristöjärjestöiltä evätään mahdollisuus osallistua tuomioistuinmenettelyyn sillä perusteella, että ne eivät ole olleet asianosaisina aikaisemmassa hallinnollisessa menettelyssä, koska tämä heikentää niiden kanneoikeuden tehokkuutta sekä direktiivissä säädettyä jäsenvaltioiden velvollisuutta kannustaa aktiivisesti kaikkia asianomaisia osapuolia osallistumaan päätöksentekomenettelyyn (160).

97.

Tämän seurauksena unionin tuomioistuin on selventänyt asiassa LZ I antamassaan tuomiossa, että 9 artiklan 3 kappaleen määräykset eivät sisällä yhtään selvää ja täsmällistä velvoitetta, joka koskisi välittömästi yksityisten oikeusasemaa, koska määräyksen täytäntöönpano edellyttää sopimuspuolilta muita toimenpiteitä (161). Unionin tuomioistuin katsoi kuitenkin myös, että 9 artiklan 3 kappaleen määräysten tarkoituksena on taata tehokas ympäristönsuojelu, vaikka ne ovatkin sanamuodoltaan yleisluonteisia (162), ja että ”Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 3 kappaleen määräyksiä ei voida [...] tulkita sellaisella tavalla, että unionin oikeudessa vahvistettujen oikeuksien käyttäminen on käytännössä mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa” (163). Näin ollen jäsenvaltiot eivät voi asettaa ehtoja, joilla tietyiltä ”yleisöön kuuluvien” ryhmiltä evättäisiin oikeussuojakeinot, minkä seurauksena Århusin sopimuksen 9 artiklan 3 kappale menettäisi kaiken tehokkaan vaikutuksensa (164).

98.

Århusin yleissopimus on osa unionin oikeusjärjestystä SEUT-sopimuksen 216 artiklan 2 kohdan nojalla (165). Yleissopimuksen 9 artiklan 3 kappaleen täytäntöönpanossa jäsenvaltioita sitoviin unionin oikeusjärjestyksen vaatimuksiin sisältyvät unionin oikeuden yhdenmukainen soveltaminen ja tulkinta. Kansallisten tuomioistuinten mahdollisuus – ja toisinaan velvollisuus – pyytää Euroopan unionin tuomioistuimelta SEUT-sopimuksen 267 artiklan nojalla ennakkoratkaisua unionin oikeuden tiettyjen vaatimusten pätevyydestä tai tulkinnasta on keskeinen mekanismi unionin oikeuden yhdenmukaisen soveltamisen varmistamisessa. Tämä edellyttää asian saattamista kansallisen tuomioistuimen käsiteltäväksi.

99.

Kaikkien edellä mainittujen seikkojen perusteella jäsenvaltioiden on lainsäädännössään mahdollistettava asiavaltuus, jotta varmistetaan tehokkaiden oikeussuojakeinojen saatavuus EU:n ympäristölainsäädännössä vahvistettujen menettelyllisten ja aineellisten oikeuksien suojaamiseksi, vaikka kyseessä oleva EU:n ympäristösäädös ei sisältäisi erityisiä säännöksiä asiasta (166). Unionin tuomioistuin katsoi asiassa Protect Natur antamassaan tuomiossa, että tämä asiavaltuus on myönnettävä myös ympäristöjärjestöille. Tässä yhteydessä on kansallisen tuomioistuimen tehtävä tulkita muutoksenhaulle asetettuja edellytyksiä koskevia menettelysääntöjä niin pitkälti kuin mahdollista, jotta ympäristönsuojelujärjestö voi riitauttaa tuomioistuimessa päätöksen, joka voi olla EU:n ympäristölainsäädännön vastainen (167).

2.5.2.    EU:n ympäristölainsäädännön mukaisten menettelyllisten oikeuksien suojaamista koskeva asiavaltuus

Yksityishenkilöille ja valtiosta riippumattomille ympäristöjärjestöille on annettava asiavaltuus, jotta EU:n ympäristöä koskevien menettelysäännösten noudattaminen voidaan varmistaa. Näitä ovat esimerkiksi säännökset, joilla säädetään yleisön osallistumista edellyttävistä päätöksentekoprosesseista esimerkiksi suunnitelmia ja ohjelmia koskevissa menettelyissä.

100.

Menettelylliset oikeudet ovat erityisen merkityksellisiä suunnitelmien ja ohjelmien kannalta. Monissa EU:n ympäristöalan säädöksissä vaaditaan suunnitelmien ja ohjelmien hyväksymistä, jotta kaavailtujen ympäristötavoitteiden saavuttaminen voidaan varmistaa. Kyseisten asiakirjojen avulla voidaan hallinnoida toimenpiteitä pitkällä aikavälillä (esimerkiksi vesipiirin hoitosuunnitelmat) (168) tai käynnistää toimia tiettyihin ongelmiin puuttumiseksi (esimerkiksi ilmanlaatusuunnitelmat ilman liiallisten ilman epäpuhtauksien vähentämiseksi) (169). EU:n ympäristölainsäädännössä vaaditaan tietynlaisten suunnitelmien ja ohjelmien hyväksymisen lisäksi sellaisten suunnitelmien ja ohjelmien (esimerkiksi maankäyttösuunnitelmien) ympäristöarviointia, joilla voi olla huomattavia ympäristövaikutuksia (170). Kuten unionin tuomioistuin on todennut vesipolitiikan puitedirektiivin yhteydessä, näillä vaatimuksilla voi olla sitova vaikutus jokaisessa EU:n ympäristölainsäädännössä säädetyn menettelyn vaiheessa, myös tietyillä hanketasoilla (171).

101.

Suuri osa asiaa koskevasta lainsäädännöstä edellyttää pakollisen julkisen kuulemisen järjestämistä päätöksentekoprosessin aikana. Tähän liittyen Århusin yleissopimuksen 7 artiklassa määrätään, että sen laajaan soveltamisalaan kuuluvista suunnitelmista ja ohjelmista on järjestettävä julkinen kuuleminen. Näin ollen ympäristöön liittyvistä suunnitelmista ja ohjelmista, jotka ovat EU:n oikeuden nojalla pakollisia mutta joihin ei liity nimenomaisia julkista osallistumista koskevia säännöksiä, on mahdollisesti silti järjestettävä julkinen kuuleminen.

102.

Yleissopimuksen 7 artiklan soveltamisalaan kuuluvia suunnitelmia ja ohjelmia koskevien viranomaisten päätösten, toimien ja laiminlyöntien riitauttamiseen liittyvä asiavaltuus voidaan määritellä yleisön osallistumista koskevan Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella. Yhteisöjen tuomioistuimen asiassa Kraaijveld (172) (jossa oli suunnitelman tai ohjelman sijaan kyse hankkeesta) antaman tuomion perusteiden mukaisesti niillä henkilöillä, joilla on osallistumisoikeus, on oikeus pyytää tuomioistuinta tutkimaan uudelleen, onko suunnitelman tai ohjelman päätöksentekoprosessissa noudatettu vaadittua menettelyä. Toisaalta on huomattava, että lainsäädännöllä, jonka mukaan yksityisten nostamien kanteiden tutkittavaksi ottamisen edellytyksenä on, että yksityiset vetoavat oikeuksien loukkaamiseen, ja jossa yksityisille samanaikaisesti annetaan mahdollisuus vedota menettelyvirheeseen, joka vaikuttaa yleisön osallistumiseen päätöksentekomenettelyyn, vaikka kyseisellä virheellä ei ole ollut vaikutusta kyseessä olevan päätöksen sisältöön, annetaan käyttöön oikeussuojakeino myös tapauksissa, joissa sitä ei direktiivin 2011/92/EU 11 artiklan 1 kohdan b alakohdassa edellytetä (173). Toimintaohjelmien, kuten nitraattidirektiivin 91/676/ETY 5 artiklan mukaisten toimintaohjelmien, osalta Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä on todettu, että luonnollisilla henkilöillä ja oikeushenkilöillä, jotka vastaavat vesihuollosta tai joilla on mahdollisuus käyttää kaivoa, on oltava mahdollisuus vaatia toimivaltaisia kansallisia viranomaisia muuttamaan olemassa olevaa toimintaohjelmaa tai toteuttamaan lisätoimenpiteitä tai tehostettuja toimia, kun kyseisen direktiivin liitteessä III vahvistetut raja-arvot ylittyvät (174).

103.

Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella asiavaltuus on olennainen paitsi yksittäisiä suunnitelmia ja ohjelmia koskevien päätösten, toimien ja laiminlyöntien kannalta, myös sellaisen kansallisen lainsäädännön ja yleisten sääntelytoimien kannalta, joilla vahvistetaan tällaisten suunnitelmien ja ohjelmien menettelylliset vaatimukset. Unionin tuomioistuin katsoikin yhdistetyissä asioissa Terre Wallonne ja Inter-Environnement Wallonie antamassaan tuomiossa (175), että nitraattidirektiivissä 91/676/ETY vaadittu toimintaohjelma lähtökohtaisesti edellyttää myös strategista ympäristöarviointia (johon sisältyy julkinen kuuleminen) strategisesta ympäristöarvioinnista annetun direktiivin 2001/42/EY mukaisesti. Tämän seurauksena kansallinen tuomioistuin kumosi osia nitraatteja koskevan toimintaohjelman perustamisesta annetusta kansallisesta määräyksestä sillä perusteella, ettei ohjelmasta ollut toteutettu strategista ympäristöarviointia. Unionin tuomioistuin vahvisti myöhemmin käsitellyssä asiassa Inter-Environnement Wallonie antamassaan tuomiossa, että kumoaminen oli asianmukaista näissä olosuhteissa (176). Lisäksi kansallinen lainsäätäjä voi säätää, että kanne, jolla vaaditaan hanketta koskevan lupapäätöksen kumoamista menettelyvirheen vuoksi, voidaan ottaa tutkittavaksi vain, jos vaatimuksen esittäjät ovat tosiasiallisesti menettäneet oikeutensa osallistua päätöksentekomenettelyyn kyseisen virheen vuoksi, silloin kun virhe ei ole omiaan muuttamaan kyseisen päätöksen sisältöä (177).

104.

Sekä yksityishenkilöt että valtiosta riippumattomat ympäristöjärjestöt voivat hyötyä menettelyllisten oikeuksien suojaamista koskevasta asiavaltuudesta. Tämä johtuu siitä, että molemmilla on oikeus käyttää näitä oikeuksia, ja niiden on voitava vaatia toimivaltaisia viranomaisia suojaamaan näitä oikeuksia tarvittaessa tuomioistuinmenettelyssä (178).

2.5.3.    Aineellisten oikeuksien suojaamista koskeva asiavaltuus

Jäsenvaltioiden on taattava asiavaltuus, jonka perusteella voidaan saattaa hyvin monenlaisia päätöksiä, toimia ja laiminlyöntejä tutkittavaksi uudelleen, jotta voidaan varmistaa eri aineellisten oikeuksien käytön mahdollisuus.

105.

Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella on selvää, että asiavaltuus on taattava luonnollisille henkilöille ja valtiosta riippumattomille ympäristöjärjestöille, jotta voidaan suojella ihmisten terveyttä EU:n ympäristölainsäädännön kautta, EU:n ympäristölainsäädännön tavoitteiden piiriin kuuluvia omistusoikeuksia sekä valtiosta riippumattomien ympäristöjärjestöjen tapauksessa ympäristöä EU:n ympäristölainsäädännön vaatimusten perusteella. Sen vuoksi Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 3 kappaleessa määrätty oikeus oikeussuojakeinoihin menettäisi tehokkaan vaikutuksensa, jos olisi hyväksyttävä, että oikeussuojakeinot evättäisiin tietyiltä ryhmiltä, jotka kuuluvat ”yleisöön, jota asia koskee”, kuten ympäristönsuojelujärjestöiltä, jotka täyttävät Århusin yleissopimuksen 2 artiklan 5 kappaleessa asetetut vaatimukset (179).

106.

Oikeuksien heikentymistä koskevan periaatteen (eli tiettyjen jäsenvaltioiden noudattaman periaatteen, jonka mukaan henkilön on osoitettava tuomioistuimelle, että hänelle kuuluva oikeus on heikentynyt) soveltaminen on osoittautunut haasteelliseksi, koska ympäristönsuojelussa yleensä edistetään yleistä etua eikä siinä yleensä pyritä nimenomaisesti antamaan oikeuksia yksittäisille ihmisille. Vaihtoehtoinen lähestymistapa, jossa edellytetään riittävän edun osoittamista, ei vaikuta yhtä haasteelliselta, mutta sen arvioinnissa olisi sovellettava soveltuvin osin samankaltaisia perusteita kuin oikeuksien heikentymiseen.

107.

Unionin tuomioistuin on vahvistanut, että jäsenvaltioiden tehtävänä on määrittää, mitä oikeuksien heikentymisellä tarkoitetaan (180). Toisaalta tuomioistuin on myös selventänyt, että ympäristövaikutusten arvioinnista annetun direktiivin 2011/92/EU 11 artiklan 3 kohdan ja Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 2 kappaleen toisen kohdan sanamuodot merkitsevät, että kyseistä harkintavaltaa rajoittaa vaatimus kunnioittaa tavoitetta siitä, että yleisölle, jota asia koskee, annetaan laaja muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeus (181). Jäsenvaltioiden harkintavalta sen määrittämisessä, mitä oikeuksien heikentymisellä tarkoitetaan, ei saisi myöskään tehdä unionin oikeudessa vahvistettujen oikeuksien suojelemisesta kohtuuttoman vaikeaa tai evätä oikeussuojakeinoja tietyiltä ”yleisöön kuuluvien” ryhmiltä. Tästä syystä Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 2 kappaleen soveltamisalaan kuuluvien päätösten, toimien tai laiminlyöntien vaikutuspiiriin kuuluvan yleisön asiavaltuutta ei voida tulkita suppeasti (182). Tämä päättely pätee sitäkin suuremmalla syyllä Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 3 kappaleen soveltamisalaan kuuluviin tilanteisiin, koska kyseisessä kappaleessa annetaan jäsenvaltioille vieläkin suurempi harkintavalta kuin yleissopimuksen 9 artiklan 2 kappaleessa (183). Jäsenvaltioille ympäristövaikutusten arvioinnista annetun direktiivin 11 artiklan 3 kohdan nojalla annettu harkintavalta päättää, mitä oikeuksien heikentymisellä tarkoitetaan 11 artiklan 1 kohdan b alakohtaa sovellettaessa, mahdollistaa kuitenkin sen, että ne voivat rajoittaa asiavaltuutta jättämällä tunnustamatta yksilön oikeuden loukkaamisen, jos menettelyvirheellä ei ole osoitettavissa olevaa vaikutusta päätökseen, koska jos virhe ei vaikuta päätökseen, sen ei voida katsoa loukanneen oikeutta (184). Muutoin oikeussuojakeino annettaisiin käyttöön tapauksissa, joissa tätä ei edellytetä ympäristövaikutusten arvioinnista annetun direktiivin 2011/92/EU 11 artiklan 1 kohdan b alakohdassa. Jos menettelyvirhe ei vaikuta lopulliseen päätökseen, jäsenvaltiot voivat näin ollen vaatia kantajia osoittamaan, että kyseinen menettelyvirhe on evännyt heiltä kokonaan heidän osallistumisoikeutensa (185).

108.

Unionin tuomioistuin on puolustanut unionin oikeudessa vahvistettuja oikeuksia viranomaisten seuraavien päätösten, toimien ja laiminlyöntien yhteydessä: lakisääteiset ilmanlaatusuunnitelmat (tai niiden hyväksymisen laiminlyönti) (186), hyväksytyt kansalliset päästöjen vähentämistä koskevat ohjelmat (187), poikkeuksen myöntäminen luontoa koskevan lainsäädännön nojalla (188), hyväksytyt nitraatteja koskevat toimintaohjelmat (189), vesilainsäädännön nojalla myönnetyt luvat (190) ja ajoneuvojen EY-tyyppihyväksyntää koskevat hallinnolliset päätökset (191). Oikeuskäytännössä painotetaan näin ollen, että jäsenvaltioiden ja kansallisten tuomioistuinten on varmistettava asiavaltuus, jonka nojalla on mahdollista riitauttaa laajojen aineellisten ja menettelyllisten oikeuksien perusteella hyvin monenlaisia päätöksiä, toimia ja laiminlyöntejä, jotka kuuluvat Århusin yleissopimuksen 6 artiklan soveltamisalaan sekä kyseisen yleissopimuksen muiden artiklojen soveltamisalaan, kun se on kansallisen lainsäädännön mukaista (192). Tämä päättely käy ilmi asiassa WertInvest Hotelbetrieb annetussa tuomiossa, jossa unionin tuomioistuin katsoi, että YVA-direktiivin 11 artiklan 1 kohdassa ei rajoiteta perusteita, joihin voidaan vedota uudelleentarkastelua koskevan pyynnön tueksi (193).

109.

Lisäksi oikeuskäytännössä täsmennetään, että luonnollisilla henkilöillä ja oikeushenkilöillä, joita direktiivin säännösten rikkominen koskee suoraan, on vähintään oltava oikeus vaatia toimivaltaisia viranomaisia noudattamaan kyseessä olevia velvoitteita, tarvittaessa saattamalla asia tuomioistuimen käsiteltäväksi. Tämä perustuu ajatukseen, jonka mukaan silloin, kun direktiivissä on asetettu jäsenvaltioille velvollisuus toimia tietyllä tavalla, tällaisen toimen tehokas vaikutus heikentyisi, jos yksityisiä estettäisiin vetoamasta direktiivissä asetettuun velvollisuuteen kansallisessa tuomioistuimessa ja jos jäsenvaltioita estettäisiin ottamasta sitä huomioon, kun ne päättävät, onko kansallinen lainsäädäntö pantu täytäntöön direktiivissä säädetyn harkintavallan rajoissa (194). Lisäksi Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklassa tarkoitettu kanneoikeus ei ole tehokas, jos valtiosta riippumattomat ympäristöjärjestöt eivät voi nostaa kannetta tuomioistuimessa, vaikka ne täyttävät tätä varten asetetut edellytykset (195). Tämä epääminen olisi myös vastoin vilpittömän yhteistyön periaatetta, jonka mukaisesti kansallisten tuomioistuinten tehtävänä on varmistaa henkilöiden, myös oikeushenkilöiden, kuten valtiosta riippumattomien ympäristöjärjestöjen, unionin oikeuteen perustuvien oikeuksien oikeussuoja (196). Nitraattidirektiivin 91/676/ETY osalta asiavaltuus on katsottu olevan sellaisilla luonnollisilla henkilöillä ja oikeushenkilöillä, joilla on mahdollisuus käyttää pohjavettä ja joita koskee suoraan nitraattipitoisuuden nousu vedessä ja siitä johtuva vesien pilaantuminen, koska jäsenvaltiot eivät ole noudattaneet kyseisessä direktiivissä säädettyjä velvoitteita (197), sekä sellaisilla henkilöillä, jotka riitauttavat luvan hankkeelle, jolla voi olla vaikutuksia vesien tilaan (198).

2.5.4.    Vaatimukset, jotka yksityishenkilöiden ja valtiosta riippumattomien järjestöjen on täytettävä saadakseen asiavaltuuden

Jäsenvaltiot voivat säätää vaatimuksista, jotka yksityishenkilöiden ja valtiosta riippumattomien järjestöjen on täytettävä saadakseen asiavaltuuden. Kyseiset vaatimukset eivät kuitenkaan saa tehdä unionin oikeudessa vahvistettujen aineellisten ja menettelyllisten oikeuksien käyttämisestä mahdotonta tai kohtuuttoman vaikeaa.

110.

Sopimuspuolet saavat Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 3 kappaleen sanamuodon (”jotka täyttävät mahdolliset kansallisessa lainsäädännössä asetetut vaatimukset”) myötä jonkin verran harkintavaltaa asiavaltuutta koskevien vaatimusten määrittämisessä. On muistutettava, että Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 3 kappale ei kata uudelleentarkastelumenettelyjä, jotka koskevat Århusin yleissopimuksen 6 artiklan soveltamisalaan kuuluvaa toimintaa ja siihen osallistumista koskevien oikeuksien täytäntöönpanoa, vaan ainoastaan menettelyjä, jotka liittyvät Århusin yleissopimuksen muihin määräyksiin. Jäsenvaltioilla on laaja harkintavalta sellaisten menettelysääntöjen vahvistamisessa, joissa vahvistetaan edellytykset Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 3 kappaleessa tarkoitetun uudelleentarkastelumenettelyn käyttämiselle (199). Nämä edellytykset voivat kuitenkin rajoittaa oikeutta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin, mikä on perusteltava perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdan nojalla (200).

111.

Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 3 kappaleen sanamuodon mukaan tällaiset menettelysäännöt koskevat kuitenkin ainoastaan oikeussuojakeinojen käyttämiseen oikeutettujen ryhmän eivätkä oikeussuojakeinon kohteen määrittämistä siltä osin kuin oikeussuojakeinon kohteena on kansallisen ympäristölainsäädännön säännösten rikkominen. Jäsenvaltiot eivät siis voi supistaa kyseisen 9 artiklan 3 kappaleen aineellista soveltamisalaa sulkemalla oikeussuojakeinon kohteen ulkopuolelle tiettyjä kansallisen ympäristölainsäädännön säännösten ryhmiä. Kun kansallisessa menettelysäännöstössä suljetaan ympäristönsuojelujärjestöiltä pois oikeussuojakeinot esimerkiksi tietylle ”tuotteelle” myönnettävää lupaa koskevan päätöksen osalta (esim. päätös, jolla myönnetään EY-tyyppihyväksyntä tai muutetaan sitä), kyseinen menettelysäännöstö on ristiriidassa Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 3 kappaleesta ja perusoikeuskirjan 47 artiklasta, kun niitä luetaan yhdessä, johtuvien vaatimusten kanssa (201).

112.

Jäsenvaltioiden ei ole pakko antaa asiavaltuutta kaikille yleisöön kuuluville (actio popularis) eikä kaikille valtiosta riippumattomille järjestöille. Århusin yleissopimuksen soveltamisohjeen mukaan tähän liittyvien vaatimusten olisi kuitenkin oltava yhdenmukaisia oikeuden saatavuuden varmistamista koskevien yleissopimuksen tavoitteiden kanssa (202). Näin ollen jäsenvaltioiden harkintavaltaa asiavaltuutta koskevien vaatimusten määrittämisessä rajoittaa tavoite varmistaa ”laaja muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeus” (203). Unionin tuomioistuin vahvisti asiassa Protect Natur antamassaan tuomiossa, että ympäristöjärjestöt, jotka täyttävät yleissopimuksen 2 artiklan 5 kappaleessa esitetyt vaatimukset ja joita voidaan näin ollen pitää ”yleisönä, jota asia koskee”, täytyy voida vedota tuomioistuimessa sellaisiin kansallisen oikeuden sääntöihin, joilla pannaan täytäntöön unionin ympäristölainsäädäntöä (204). Sopimuspuolet eivät saa käyttää ilmaisua ”jotka täyttävät mahdolliset kansallisessa lainsäädännössä asetetut vaatimukset” verukkeena, jonka varjolla ne ottavat käyttöön tai soveltavat niin tiukkoja vaatimuksia, että ne tosiasiallisesti estävät kaikkia tai lähes kaikkia ympäristöjärjestöjä tai muita henkilöitä riitauttamasta kansallisen ympäristölainsäädännön vastaisia toimia tai laiminlyöntejä (205). Tällaiset säännöt on useimmiten tarkoitettu yleisen edun ajamiseksi eikä tiettyjen yksityishenkilöiden henkilökohtaisten intressien suojelemiseksi. Koska ympäristöjärjestöjen tarkoituksena on puolustaa yleistä etua, niillä on oltava mahdollisuus tuomioistuimessa tapahtuvaan muutoksenhakumenettelyyn (206). Jäsenvaltioilla on kuitenkin oikeus vaatia muita oikeushenkilöitä, jotka eivät ole ympäristöjärjestöjä, osoittamaan, että niiden ”oikeutettua yksityistä etua” on loukattu, jotta ne voivat nostaa kanteen hallintotoimesta, jota ei ole osoitettu niille (207).

113.

Tehokkuusperiaatteen mukaisesti jäsenvaltiot eivät myöskään saa säätää vaatimuksista, jotka tekevät unionin oikeuden mukaisten oikeuksien käyttämisestä mahdotonta tai kohtuuttoman vaikeaa (208). Unionin tuomioistuin on kuitenkin katsonut, että kansallinen sääntö, jolla asetetaan määräaika yleisön osallistumiselle, voi olla perusteltu, jos siitä säädetään lailla, se kunnioittaa kyseisen lain keskeistä sisältöä, se on tarpeellinen ja suhteellisuusperiaatteen mukainen ja se vastaa yleisen edun mukaisia tavoitteita tai tarvetta suojella muiden henkilöiden oikeuksia ja vapauksia (209). Sitä pidetään kuitenkin kohtuuttoman rajoittavana, jos se johtaa siihen, että asianosainen menettää sekä asemansa hallinnollisen menettelyn asianosaisena että oikeutensa nostaa kanne tämän menettelyn päätteeksi tehdystä päätöksestä (210).

114.

Jäsenvaltioiden säätämät asianmukaiset vaatimukset, joita sovelletaan Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 2 kappaleen yhteydessä, sopivat myös 9 artiklan 3 kappaleen soveltamiseen. Yleissopimuksen 9 artiklan 2 kappaleesta poiketen 9 artiklan 3 kappaleessa ei kuitenkaan nimenomaisesti määrätä valtioista riippumattomille ympäristöjärjestöille asiavaltuutta lain nojalla. Yleissopimuksen 9 artiklan 3 kappaleessa määrätty oikeus oikeussuojakeinoihin menettäisi kuitenkin kaiken tehokkaan vaikutuksensa, jos ”yleisöön, jota asia koskee” kuuluville ympäristöjärjestöille asetetut ehdot johtaisivat siihen, että niiltä evättäisiin oikeussuojakeinot (211). Jäsenvaltioilla on siis oikeus soveltaa oikeuksien heikentymistä koskevaa periaatetta ottamatta huomioon sitä, että valtiosta riippumattomat järjestöt eivät voi osoittaa oikeuksiensa heikentymistä samalla tavalla kuin yksityishenkilöt. Kun otetaan huomioon valtiosta riippumattomien ympäristöjärjestöjen rooli ympäristöön liittyvien yleisten etujen, kuten ilmanlaadun ja luonnon monimuotoisuuden, suojelemisessa, oikeuksien heikentymistä koskevaa periaatetta soveltavien jäsenvaltioiden on sovellettava sitä tavalla, jolla varmistetaan, että ympäristöjärjestöille annetaan asiavaltuus, jotta ne voivat riitauttaa niiden rooliin liittyviä päätöksiä, toimia ja laiminlyöntejä.

3.   TUOMIOISTUIMESSA TAPAHTUVAN UUDELLEENTARKASTELUN LAAJUUS

3.1.   Johdanto

Tuomioistuimessa tapahtuvan uudelleentarkastelun laajuus määrää sen, miten kansalliset tuomarit arvioivat riitautettujen päätösten, toimien ja laiminlyöntien lainmukaisuutta. Uudelleentarkastelun laajuudella on kaksi ulottuvuutta: tuomioistuimessa tapahtuvan uudelleentarkastelun mahdolliset perusteet eli lainsäädännön osa-alueet ja oikeudelliset perustelut, joihin voidaan vedota, sekä tarkastelun perinpohjaisuus (tuomioistuinvalvonnan taso).

115.

Tuomioistuimessa tapahtuvan uudelleentarkastelun laajuus on tehokkaan tuomioistuinvalvonnan olennainen tekijä, sillä tarkastelun laajuus määrää sen, miten kansalliset tuomarit arvioivat riitautettujen päätösten, toimien ja laiminlyöntien lainmukaisuutta. Uudelleentarkastelun laajuudella on kaksi pääasiallista ulottuvuutta. Ensimmäinen liittyy lainsäädännön osa-alueisiin ja oikeudellisiin perusteluihin, joihin voidaan vedota haettaessa muutosta oikeusteitse, erityisesti kun on kyse siitä, onko kantajalla oikeus vedota EU:n ympäristölainsäädännön kaikkiin olennaisiin säännöksiin asiansa yhteydessä. Tätä käsitellään C.3.2 jaksossa. Toinen ulottuvuus liittyy tuomareiden suorittaman tarkastelun perinpohjaisuuteen, kun nämä arvioivat lainmukaisuutta. Tätä käsitellään C.3.3 jaksossa.

116.

Monissa EU:n direktiiveissä, joissa nimenomaisesti säädetään muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeudesta, on tuomioistuimessa tapahtuvan uudelleentarkastelun laajuuteen liittyviä säännöksiä (212). Tällaiset säännökset kuitenkin useimmiten puuttuvat ympäristöä koskevasta johdetusta oikeudesta. Tästä syystä udelleentarkastelun laajuuden ymmärtämiseksi on tarpeen tarkastella Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä, kuten tehtiin asiavaltuuden yhteydessä.

3.2.   Tuomioistuimessa tapahtuvan uudelleentarkastelun mahdolliset perusteet

117.

Mahdollisten perusteiden tarkastelu on erityisen olennaista niillä oikeudenkäyttöalueilla, joilla asiavaltuus myönnetään ainoastaan sillä perusteella, että kantajan oikeudet ovat heikentyneet. Tuomioistuimessa tapahtuvan uudelleentarkastelun mahdolliset perusteet rajataan usein perinteisesti säännöksiin, joissa yksilöille annetaan oikeuksia, joihin asiavaltuus kyseessä olevassa asiassa perustuu.

3.2.1.   Tietty toiminta, johon sovelletaan yleisön osallistumista koskevia vaatimuksia

118.

Tämä näkökohta kuuluu Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 2 kappaleen soveltamisalaan. Kuten edellä on todettu, 9 artiklan 2 kappaleen tarkoituksena on vahvistaa muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeus asioissa, joissa on kyse päätöksistä, toimista tai laiminlyönneistä, jotka koskevat tiettyä toimintaa, johon sovelletaan yleissopimuksen 6 artiklassa määrättyjä yleisön osallistumisvaatimuksia.

119.

Edellä on todettu niin ikään, että 9 artiklan 2 kappaleen perusteella jäsenvaltiot voivat rajoittaa asiavaltuuden koskemaan yksityishenkilöitä, jotka osoittavat oikeuksiensa heikentyvän tai joiden etua asia riittävästi koskee. Tuomioistuimessa tapahtuvan uudelleentarkastelun mahdollisten perusteiden kannalta tämä tarkoittaa, että yksityishenkilöiden ja valtiosta riippumattomien ympäristöjärjestöjen kanteita saatetaan käsitellä eri tavoin. Tämä on erityisen olennaista sellaisten päätösten, toimien ja laiminlyöntien kannalta, jotka liittyvät ympäristövaikutusten arvioinnista annettuun direktiiviin 2011/92/EU ja teollisuuden päästödirektiiviin 2010/75/EU. Nämä ovat EU:n johdetun oikeuden keskeiset säädökset, joilla 9 artiklan 2 kappaleen määräyksiä pannaan täytäntöön. Unionin tuomioistuin vahvisti kuitenkin asiassa LZ II antamassaan tuomiossa (213), että Århusin yleissopimuksen 6 artiklan soveltamisala – ja näin ollen myös 9 artiklan 2 kappaleen soveltamisala – on kyseisten direktiivien soveltamisalaa laajempi.

3.2.1.1.    Yksityishenkilöt

Jos jäsenvaltio säätää, että yksilön oikeuksien heikentyminen on ehto yksityisten nostamien kanteiden tutkittavaksi ottamiselle, sillä on myös oikeus edellyttää, että kansallinen tuomioistuin saa kumota hallinnollisen päätöksen vain siinä tapauksessa, että kantajan oikeutta on loukattu.

120.

Unionin tuomioistuin katsoi asiassa komissio v. Saksa antamassaan tuomiossa, että tilanteissa, joissa jäsenvaltio rajoittaa ympäristövaikutusten arvioinnista annetun direktiivin 2011/92/EU ja teollisuuden päästödirektiivin 2010/75/EU muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeutta koskevien säännösten mukaisesti yksityisten asiavaltuuden tilanteisiin, joissa näiden oikeuksia on loukattu, ”sillä on myös oikeus asettaa edellytys, jonka mukaan toimivaltainen tuomioistuin saa kumota hallintopäätöksen vain siinä tapauksessa, että kantajan subjektiivista oikeutta on loukattu” (214). Tätä tulkintaa voidaan soveltaa muihin Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 2 kappaleen soveltamisalaan kuuluviin riidanalaisiin päätöksiin, toimiin ja laiminlyönteihin.

121.

Tämä merkitsee, että jos kansallinen tuomioistuin noudattaa oikeuksien heikentymistä koskevaa periaatetta, se voi rajata yksityishenkilöiden tekemiä kanteita koskevan tarkastelunsa koskemaan vain säännöksiä, joiden perusteella kyseessä oleva henkilö on saanut oikeuden hakea muutosta oikeusteitse.

3.2.1.2.    Tunnustetut valtiosta riippumattomat ympäristöjärjestöt

Kun on kyse Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 2 kappaleen soveltamisalaan kuuluvasta muutoksenhausta, oikeudellisia perusteita, joihin tunnustetut valtiosta riippumattomat ympäristöjärjestöt voivat vedota, ei rajoiteta, vaan järjestöillä on oikeus vedota mihin tahansa EU:n ympäristölainsäädännön säännökseen.

122.

C.3.2.1.1 jaksossa esitetty perusteiden rajoittaminen ei koske ympäristöjärjestöjä, jotka täyttävät asiavaltuuden saamista lain nojalla koskevat kansallisen lainsäädännön vaatimukset.

123.

Unionin tuomioistuin selvensi asiassa Trianel antamassaan tuomiossa, että valtiosta riippumattomilla järjestöillä on oikeus vedota mihin tahansa EU:n ympäristölainsäädännön säännökseen, jolla on välitön oikeusvaikutus, ja kansalliseen lainsäädäntöön, jolla pannaan täytäntöön unionin lainsäädäntöä. Se totesi, että ”vaikka kansallinen lainsäätäjä voi rajoittaa pelkästään subjektiivisiin julkisoikeudellisiin oikeuksiin ne oikeudet, joiden loukkaamiseen yksityinen voi vedota muutoksenhaussa tuomioistuimissa […], tällaista rajoitusta ei voida soveltaa sellaisenaan ympäristönsuojeluyhdistyksiin, sillä silloin ei oteta huomioon direktiivin 85/337/ETY 10 a artiklan kolmannen kohdan viimeisen virkkeen tavoitteita” (215).

124.

Tämä merkitsee, että valtiosta riippumattomalla ympäristöjärjestöllä, joka on pannut oikeudenkäynnin vireille lain nojalla saadun asiavaltuuden perusteella, on oikeus vedota mihin tahansa EU:n ympäristölainsäädännön säännökseen, jota se katsoo rikotun.

3.2.2.    Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 3 kappaleen soveltamisalaan kuuluvat kohteet

Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 3 kappaleen soveltamisalaan kuuluvassa tuomioistuinkäsittelyssä tutkittavien perusteiden olisi katettava vähintään ne säännökset, joihin kantajan asiavaltuutta koskeva oikeus perustuu.

125.

Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 3 kappaleen määräykset koskevat asiavaltuutta, jonka perusteella on mahdollisuus riitauttaa sellaiset toimet ja laiminlyönnit, jotka eivät kuulu yleissopimuksen 9 artiklan 1 tai 2 kappaleen soveltamisalaan. Asiassa Prandl antamassaan tuomiossa unionin tuomioistuin katsoi, että yleisöllä on myös Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 3 kappaleessa määrätyt oikeudet, jos se täyttää kansallisessa lainsäädännössä asetetut vaatimukset (216).

3.2.2.1.    Yksityishenkilöt

126.

Yleisöön kuuluvilla on Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 3 kappaleen perusteella mahdollisuus turvautua oikeudelliseen menettelyyn, kun ne täyttävät kansallisessa lainsäädännössä asetetut vaatimukset. Tämä määräys liittyy Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklaan, jossa määrätään, että jäsenvaltioilla on velvollisuus varmistaa unionin oikeudessa annettujen oikeuksien tehokas oikeussuoja, ja sitä on sen vuoksi luettava yhdessä kyseisen artiklan kanssa kiinnittäen erityistä huomiota ympäristölainsäädännön säännöksiin (217). Näin ollen jäsenvaltiot voivat oikeuksien heikentymistä koskevan periaatteen perusteella rajata uudelleentarkastelun koskemaan vain perusteita, jotka liittyvät niihin oikeuksiin, joiden kantaja väittää heikentyneen.

3.2.2.2.    Valtiosta riippumattomat ympäristöjärjestöt

127.

Jos valtiosta riippumattomilla ympäristöjärjestöillä ei ole asiavaltuutta lain nojalla, niillä on vähintään oikeus pyytää uudelleentarkastelua tuomioistuimessa niiden säännösten osalta, joiden perusteella niillä on kannekelpoisia oikeuksia ja etuja. Valtiosta riippumattomilla ympäristöjärjestöillä on laaja oikeus suojella ympäristöä ja vedota ympäristövelvoitteisiin kansallisissa tuomioistuimissa, kuten käy ilmi C.1 ja 2 jaksossa sekä erityisesti unionin tuomioistuimen asiassa LZ II antamasta tuomiosta. Lisäksi yleissopimuksen 9 artiklan 3 kohta menettäisi tehokkaan vaikutuksensa, jos tietyiltä yleisöön kuuluvilta ryhmiltä, kuten ympäristöjärjestöiltä, jotka täyttävät Århusin yleissopimuksen 2 artiklan 5 kappaleessa esitetyt vaatimukset, evättäisiin oikeussuojakeinot (218).

3.2.3.    Prekluusio ja muut rajoitukset

128.

Unionin tuomioistuin totesi asiassa komissio v. Saksa antamassaan tuomiossa, ettei ole mahdollista rajoittaa ”tuomioistuinvalvonnan laajuutta siten, että kyseistä valvontaa voidaan harjoittaa pelkästään kyseisen päätöksen tekemiseen johtaneen hallintomenettelyn kuluessa asetetun määräajan aikana esitettyjen huomautusten osalta”. Tuomioistuin perusteli kantaansa viittaamalla direktiivin 2011/92/EU 11 artiklassa ja direktiivin 2010/75/EU 25 artiklassa säädettyyn velvoitteeseen varmistaa, että valvonta käsittää riitautetun päätöksen aineellisen ja menettelyllisen lainmukaisuuden kokonaisuudessaan (219). Kyseinen tuomio on merkityksellinen ympäristövaikutusten arvioinnista annetun direktiivin 2011/92/EU 11 artiklan ja teollisuuden päästödirektiivin 2010/75/EU 25 artiklan sekä Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 2 ja 3 kappaleen soveltamisalaan kuuluvien päätösten, toimien ja laiminlyöntien kannalta (220).

129.

Tämä oikeudellinen arviointi perustuu oikeussuojan saatavuutta koskevaan EU:n oikeudelliseen kehykseen, johon ei nimenomaisesti sisälly mahdollisuutta estää argumenttien esittämistä tuomioistuimessa, jos niitä ei ole esitetty hallinnollisessa vaiheessa (221).

3.3.   Tarkastelun perinpohjaisuus / valvonnan taso

Jäsenvaltioiden on varmistettava Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 2 ja 3 kappaleen mukaisesti näiden määräysten soveltamisalaan kuuluvien päätösten, toimien ja laiminlyöntien asiasisällön tai niihin liittyvien menettelyjen laillisuuden tehokas uudelleentarkastelu tuomioistuimessa, vaikka EU:n johdetussa oikeudessa ei nimenomaisesti viitattaisi valvonnan tasoon, joka kattaa nämä kummatkin laillisuuden osa-alueet. Tarkasteluun olisi tarvittaessa sisällytettävä lainsäädännön ja sääntelytoimien lainmukaisuuden tarkistaminen tapauksissa, joissa säädöksillä rajoitetaan tai heikennetään menettelyllisiä ja aineellisia oikeuksia.

130.

Tarkastelun perinpohjaisuus tai valvonnan taso merkitsee sen määrittämistä, kuinka tarkasti kansallisen tuomioistuimen on arvioitava kyseessä olevan päätöksen, toimen tai laiminlyönnin lainmukaisuutta. Lähestymistavat vaihtelevat huomattavasti jäsenvaltioittain. Tarkastelussa voidaan keskittyä lähinnä menettelyllisiin kysymyksiin tai tutkia perusteellisesti uudelleen riidanalaisten päätösten, toimien ja laiminlyöntien lainmukaisuus, jolloin tuomareilla on mahdollisuus korvata hallinnollisessa menettelyssä tehdyt päätelmät omalla arvioinnillaan.

131.

Tarkastelun perinpohjaisuudesta tai valvonnan tasosta ei ole annettu yksityiskohtaisia määräyksiä tai säännöksiä Århusin yleissopimuksessa eikä EU:n johdetussa oikeudessa. Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö selventää kuitenkin vähimmäisvaatimuksia, jotka tuomioistuimessa tapahtuvan uudelleentarkastelun on täytettävä, jotta sitä voidaan pitää tehokkaana. Asiassa Craeynest antamassaan tuomiossa unionin tuomioistuin katsoi, että kansallisille viranomaisille tai elimille annettu harkintavalta ei merkitse sitä, että niiden päätökset eivät olisi minkäänlaisen tuomioistuinvalvonnan kohteena erityisesti sen varmistamiseksi, että ne eivät ole ylittäneet harkintavaltansa rajoja (222) ja että tarkastelun kohteena oleva päätös on perustunut luotettavaan tieteelliseen tietoon, joka on dokumentoitu asianmukaisesti (223). Unionin oikeuden nojalla tehtyjen kansallisten päätösten tuomioistuinvalvonnan intensiivisyyden määrittämiseksi on otettava huomioon säädöksen tarkoitus ja varmistettava, ettei sen tehokkuutta vaaranneta (224). Jos säädöksessä velvoitetaan jäsenvaltioita toimimaan tietyllä tavalla, tällaisen säädöksen tehokas vaikutus heikentyisi, jos yksityisiä estettäisiin vetoamasta siihen tuomioistuimessa. Tämä pätisi myös siinä tapauksessa, että kansallisia tuomioistuimia estettäisiin ottamasta kyseistä säädöstä huomioon arvioidessaan, onko kansallinen lainsäätäjä pysynyt harkintavaltansa rajoissa (225). Tämä ei rajoita sitä, että kansallisten tuomioistuinten olisi teknisten ja monimutkaisten arviointien yhteydessä tehostettava valvontaa.

3.3.1.    Ympäristötietoa koskevat pyynnöt

Jäsenvaltioiden on varmistettava ympäristötiedon saantia koskevan oikeuden tehokas tuomioistuinvalvonta, joka kattaa unionin oikeuden asiaankuuluvat periaatteet ja säännöt. Jälkimmäisiin sisältyy erityisehtoja, jotka viranomaisen on täytettävä ympäristötiedon saantia koskevien sitovien EU:n säännösten mukaisesti.

132.

Ympäristötietoa koskevista pyynnöistä tehtyihin päätöksiin liittyvä muutoksenhaku kuuluu Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 1 kappaleen soveltamisalaan. Ympäristötiedon julkisesta saatavuudesta annettu direktiivi 2003/4/EY (226) sisältää muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeutta koskevia säännöksiä, jotka ovat yleissopimuksen 9 artiklan 1 kappaleen vaatimusten mukaisia. Niiden mukaan jäsenvaltioiden on huolehdittava, että pyynnön esittäjällä on mahdollisuus saattaa asia uudelleen tutkittavaksi tuomioistuimessa tai jossakin muussa riippumattomassa ja puolueettomassa lailla perustetussa elimessä, jossa kyseisen viranomaisen toimet tai laiminlyönnit voidaan käsitellä uudelleen ja jonka päätökset voivat tulla lopullisiksi. Niissä ei kuitenkaan määritetä direktiivissä edellytetyn uudelleentarkastelun laajuutta.

133.

Unionin tuomioistuinta pyydettiin tulkitsemaan ympäristötiedon julkisesta saatavuudesta annetussa direktiivissä 2003/4/EY edellytetyn uudelleentarkastelun laajuutta asiassa East Sussex. Tuomioistuin totesi, että ”jos asiaa ei ole täsmennetty unionin oikeudessa, kyseinen laajuus on määritettävä jäsenvaltioiden oikeusjärjestyksessä edellyttäen, että vastaavuus- ja tehokkuusperiaatetta noudatetaan” (227). Unionin tuomioistuin totesi kyseisen direktiivin muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeutta koskevien säännösten soveltamisesta, että tehokkaan uudelleentarkastelun on täytettävä tavoite tarjota yleinen järjestelmä, jonka tarkoituksena on varmistaa, että kaikilla jäsenvaltioiden luonnollisilla henkilöillä ja oikeushenkilöillä on oikeus saada viranomaisten hallussa tai viranomaisia varten toisen hallussa olevaa ympäristötietoa tarvitsematta ilmoittaa, että asia koskee näiden etua (228). Tarkastellessaan riidanalaista hallinnollista päätöstä, joka koski tietyn maksun perimistä vastauksesta tietopyyntöön, unionin tuomioistuin katsoi asiassa East Sussex antamassaan tuomiossa, että kansallisen tuomioistuimen on ainakin tutkittava, onko direktiivin asiaankuuluvat ehdot täytetty (229).

3.3.2.    Muu kohde, kuten yleisön osallistumista edellyttävä tietty toiminta, ympäristövastuu, suunnitelmat ja ohjelmat, poikkeukset sekä kansallinen täytäntöönpanolainsäädäntö ja sääntelytoimet

Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö sisältää ohjeita siitä, miten EU:n ympäristölainsäädännön soveltamisalaan kuuluvien päätösten, toimien ja laiminlyöntien valvonta olisi toteutettava.

3.3.2.1.    Tarve tarkistaa sekä menettelyjen että asiasisällön laillisuus

134.

Riidanalaisten päätösten, toimien ja laiminlyöntien asiasisällön tai niihin liittyvien menettelyjen laillisuuden arviointi edellyttää Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 2 kappaleen määräysten – sekä niiden täytäntöönpanemiseksi säädetyn EU:n johdetun oikeuden – mukaista uudelleentarkastelua tuomioistuimessa. Århusin yleissopimuksessa ja EU:n johdetussa oikeudessa ei kuitenkaan täsmennetä, kuinka laajasti asiasisällön tai menettelyjen laillisuutta on tuomioistuimessa tutkittava. Tämä kysymys kuuluu jäsenvaltioiden menettelyllisen itsemääräämisoikeuden piiriin edellyttäen, että ne noudattavat tehokkuus- ja vastaavuusperiaatetta (230).

135.

Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 3 kappaleessa ei myöskään anneta nimenomaista määräystä perustaa muutoksenhakujärjestelmä toimen tai laiminlyönnin asiasisällön tai niihin liittyvien menettelyjen laillisuuden arviointia varten. Tällaisesta vaatimuksesta säädetään EU:n johdetussa oikeudessa tällä hetkellä erikseen ainoastaan ympäristövastuudirektiivissä 2004/35/EY. Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä, erityisesti asioissa East Sussex ja Janecek annetuissa tuomioissa, todetaan kuitenkin, että tehokasta tuomioistuinvalvontaa koskevaa EU:n periaatetta, joka kattaa asiasisällön tai menettelyjen laillisuuden tutkimisen, sovelletaan Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 3 kappaleen soveltamisalaan kuuluviin toimiin ja laiminlyönteihin. Muutoin ei voitaisi varmistaa EU:n ympäristölainsäädännön tavoitteiden ja siinä vahvistettujen oikeuksien riittävää suojelua kansallisissa tuomioistuimissa. Århusin yleissopimuksen soveltamisohjeen mukaan 9 artiklan 3 kappaletta koskevissa tapauksissa sovellettava valvonnan taso on yhtäläinen yleissopimuksen 9 artiklan 2 kappaletta koskevissa tapauksissa sovellettavan valvonnan tason kanssa. Tämä tarkoittaa, että kansallisen tuomioistuimen on tutkittava sekä asiasisällön että menettelyjen laillisuutta (231).

136.

Edellä todetusta huolimatta, jos direktiivissä säädetään selkeistä, täsmällisistä ja ehdottomista velvoitteista, yksityiset voivat vedota niihin tuomioistuimessa kansallista toimivaltaista viranomaista vastaan. Tämä koskee esimerkiksi ilmanlaatudirektiiviä 2008/50/EY (232). Kansallisten tuomioistuinten on varmistettava, että näiden velvoitteiden mukaisesti toteutetut kansalliset toimenpiteet ovat ennalta varautumisen ja ennalta ehkäisemisen periaatteiden mukaisia vilpittömän yhteistyön, tehokkaan oikeussuojan ja direktiivien sitovan vaikutuksen periaatteiden lisäksi (233).

137.

Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee selvästi, että pelkän menettelyjen laillisuuden tutkiminen ei olisi yleissopimuksen 9 artiklan 2 kappaleesta ja siihen liittyvästä EU:n johdetusta oikeudesta johtuvien velvoitteiden mukaista. Unionin tuomioistuin totesi asiassa komissio v. Saksa antamassaan tuomiossa, että ”direktiivin 2011/92/EU 11 artiklan ja direktiivin 2010/75/EU 25 artiklan varsinaisena tavoitteena ei ole pelkästään sen takaaminen, että yksityisillä olisi mahdollisimman laaja oikeus saada asiansa tuomioistuimen tutkittavaksi, vaan tavoitteena on myös sen mahdollistaminen, että tämän harjoittama valvonta käsittäisi riitautetun päätöksen aineellisen ja menettelyllisen lainmukaisuuden kokonaisuudessaan” (234).

138.

Asiassa East Sussex antamassaan tuomiossa (235) unionin tuomioistuin totesi yleisemmin, että tuomioistuinvalvonnan järjestelmä on tehokkuusperiaatteen mukainen, ”mikäli tällaisesta päätöksestä nostettua kumoamiskannetta käsittelevä tuomioistuin voi päätöksen laillisuusvalvonnan yhteydessä tosiasiassa soveltaa asiassa merkityksellisiä unionin oikeuden periaatteita ja sääntöjä”. Lisäksi kansallisen tuomioistuinvalvonnan vähimmäistaso vastaa unionin tuomioistuinten soveltamaa valvonnan tasoa, kun ne arvioivat toimielinten toteuttamia samankaltaisia toimenpiteitä, koska unionin oikeudessa ei vaadita jäsenvaltioita suorittamaan laajempaa valvontaa kuin unionin tuomioistuin suorittaa vastaavissa tapauksissa (236). Tehokkuusperiaate ei kuitenkaan velvoita kansallisia tuomioistuimia ottamaan omasta aloitteesta huomioon unionin oikeussääntöjen rikkomista koskevaa perustetta (237). Näin ollen jäsenvaltiot voivat antaa kansallisia menettelysääntöjä, joiden mukaan oikeudenkäynnin kohde määräytyy niiden kanneperusteiden perusteella, joihin asianosaiset ovat vedonneet kanteen nostamishetkellä (238).

139.

Vaikka valvonnan tasoa ei ole täsmennetty unionin oikeudessa, uudelleentarkastelu on toteutettava siten, että siinä varmistetaan tosiasiallinen oikeuksien toteutuminen ja asiaan vaikuttavan EU:n lainsäädännön tavoitteiden saavuttaminen. Yleissääntönä on, että monitahoisissa tai teknisissä arvioinneissa viranomaisille annetaan laajempi harkintavalta. Tämä harkintavalta rajoittuu kuitenkin tiettyihin tapauksiin, ja sitä on valvottava tehokkaammin keskittyen mahdollisiin perusoikeuksien loukkauksiin (239).

3.3.2.2.    Menettelyjen laillisuus

140.

Århusin yleissopimuksen soveltamisohjeen määritelmän mukaan menettelyllinen lainvastaisuus on kyseessä silloin, kun viranomainen on soveltanut virheellisesti lainsäädännössä säädettyjä menettelyjä (240).

141.

Päätöksen, toimen tai laiminlyönnin lainvastaisuuteen mahdollisesti johtavat menettelylliset puutteet voivat liittyä 1) viranomaisen toimivaltaan tehdä kyseessä oleva päätös tai toimi, 2) päätöksentekoprosessia varten säädettyyn pakolliseen menettelyyn (esimerkiksi julkinen kuuleminen tai ympäristövaikutusten arvioinnin laatiminen) tai 3) päätöksen, toimen tai laiminlyönnin muotoon.

142.

Kohdista 1) ja 3) päättävät tavallisesti jäsenvaltiot menettelyllisen itsemääräämisoikeutensa mukaisesti, mutta kohta 2) määräytyy todennäköisemmin unionin oikeuden perusteella tapauksissa, joissa Århusin yleissopimukseen ja asiaa koskevaan EU:n johdettuun oikeuteen sisältyy pakollista yleisön osallistumista koskevia vaatimuksia. Esimerkiksi ympäristövaikutusten arvioinnista annetussa direktiivissä 2011/92/EU säädetään julkisia kuulemisia koskevista muodollisista vaatimuksista, jotka viranomaisen on täytettävä suorittaessaan ympäristövaikutusten arvioinnin. Kyseisten vaatimusten täyttäminen on olennaisen tärkeää, jotta varmistetaan yleisön tosiasiallinen osallistuminen päätöksentekoprosessiin. Näin ollen edellä mainittua lähestymistapaa sovellettaessa kansallisella tuomioistuimella on oltava valtuudet tutkia, onko kyseisiä muodollisia vaatimuksia noudatettu, ja päättää riittävistä oikeussuojakeinoista, jos menettelyssä on havaittu puutteita. Viranomaisella ei ole harkintavaltaa pakollisten muodollisten vaatimusten suhteen.

143.

Menettelyjen laillisuuden tutkiminen voi koskea mahdollisuutta saattaa yksityisen osapuolen tai viranomaisen lainvastaiset toimenpiteet lainmukaisiksi. Unionin tuomioistuin on sallinut toimenpiteiden korjaamisen mutta liittänyt siihen ehtoja (241). Unionin tuomioistuinta pyydettiin asiassa Križan tarkastelemaan mahdollisuutta korjata viranomaisen kaatopaikan lupamenettelyn yhteydessä tekemä virhe (jossa oli kyse tiettyjen tietojen toimittamatta jättämisestä lupamenettelyn yhteydessä) kyseisen viranomaisen tekemää päätöstä koskevassa hallinnollisessa muutoksenhakumenettelyssä. Unionin tuomioistuin vahvisti, että menettelyvirheen korjaaminen oli mahdollista, kunhan kaikki vaihtoehdot ja ratkaisut olivat muutoksenhakumenettelyssä vielä avoimia (242). Näiden seikkojen tutkiminen on kansallisen tuomioistuimen tehtävä (243). Kun on kyse sellaisen hankkeen legalisoinnista, joka on toteutettu ilman ympäristövaikutusten arviointia, vaikka arviointi olisi pitänyt suorittaa ennen hankkeen toteuttamista, unionin tuomioistuin vahvisti asiassa Comune di Corridonia antamassaan tuomiossa, että legalisointi ei saa tarjota asianomaisille mahdollisuutta kiertää unionin oikeuden sääntöjä tai vapauttaa näitä niiden soveltamisesta (244). Kaikissa legalisaatiota koskevissa arvioinneissa on otettava huomioon hankkeen toteuttamisesta alkaen aiheutuneet ympäristövaikutukset sekä sen tulevat vaikutukset (245).

3.3.2.3.    Asiasisällön laillisuus

144.

Århusin yleissopimuksen soveltamisohjeessa asiasisällön lainvastaisuus on määritelty tapaukseksi, jossa lain asiasisältöä on rikottu (246).

(a)   Asiaan vaikuttavat seikat

145.

Asiasisällön laillisuuden tarkistaminen koskee ensinnäkin tapaukseen liittyviä tosiseikkoja. Toimivaltainen viranomainen päättää päätöksen tai toimen tekemisestä tai tekemättä jättämisestä sekä sen sisällöstä ja perusteista niiden tosiseikkojen perusteella, jotka hallinto on kerännyt ja joita on täydennetty julkisessa kuulemisprosessissa. Jos tosiseikat ovat puutteellisia tai virheellisiä tai jos niitä on tulkittu väärin, se vaikuttaa suoraan hallinnollisen päätöksen laatuun ja voi vaarantaa EU:n ympäristölainsäädännön tavoitteiden toteutumisen.

146.

Unionin tuomioistuimen asiassa East Sussex antaman tuomion mukaan silloin, kun unionin oikeudessa ei ole annettu sääntöjä, kunkin jäsenvaltion asiana on sisäisessä oikeusjärjestyksessään antaa menettelysäännöt sellaisia oikeussuojakeinoja varten, joilla pyritään turvaamaan yksityisillä unionin oikeuden perusteella olevat oikeudet. Tässä yhteydessä unionin oikeusjärjestyksessä vahvistettujen oikeuksien käyttäminen ei saa käytännössä olla mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa (tehokkuusperiaate) (247). Lisäksi jäsenvaltioiden säätämissä yksityiskohtaisissa menettelysäännöissä on noudatettava vastaavuusperiaatetta, eivätkä ne saa olla epäedullisempia kuin samankaltaisiin jäsenvaltion sisäisiin tilanteisiin sovellettavat säännöt (248).

147.

Kansallisia tuomioistuimia ei tavallisesti vaadita suorittamaan tietojen keräämistä tai tosiasioiden tutkimista yksin. Päätösten, toimien tai laiminlyöntien tehokkaan uudelleentarkastelun varmistamiseksi tosiseikkojen tarkasteluun on kuitenkin sovellettava vähimmäisvaatimuksia, jotta varmistetaan, että kantaja voi käyttää uudelleentarkastelua koskevaa oikeuttaan tehokkaasti myös tosiseikkojen tarkastelun osalta. Jos kansallinen tuomioistuin ei koskaan voisi tarkistaa tosiseikkoja, joiden perusteella hallinnollinen päätös on tehty, tämä voisi lähtökohtaisesti estää kantajaa esittämästä perusteltua vaatimusta tehokkaasti. Unionin tuomioistuin katsoi asiassa Craeynest antamassaan tuomiossa, että tosiseikkojen tarkastelu kattaa myös sen, että kansalliset tuomioistuimet varmistavat, että jäsenvaltiot ovat toimineet sovellettavassa direktiivissä säädettyjen perusteiden mukaisesti (249).

(b)   Päätöksen, toimen tai laiminlyönnin asiaperusteiden arviointi

148.

Hallinnollisten päätösten tekijöillä on tavallisesti laaja harkintavalta, kun he tekevät johtopäätöksiä tosiseikoista ja asiaan sovellettavasta lainsäädännöstä. Unionin tuomioistuin on todennut, että päätöksen, toimen tai laiminlyönnin asiaperusteiden rajoitettu tuomioistuinvalvonta voi olla unionin oikeuden mukaista. Kuten edellä on todettu, unionin tuomioistuin katsoi asiassa East Sussex antamassaan tuomiossa, että vaikka rajoitettu tuomioistuinvalvonta ei sinänsä tee unionin oikeusjärjestyksessä vahvistettujen oikeuksien käyttämisestä suhteettoman vaikeaa, valvonnalla on vähintään mahdollistettava se, että kannetta käsittelevä tuomioistuin voi tosiasiassa soveltaa asiassa merkityksellisiä unionin oikeuden periaatteita ja sääntöjä (250). Unionin tuomioistuin totesi asiassa Folk antamassaan tuomiossa (251) erityisesti vesipolitiikkaa koskevan päätöksentekijöiden harkintavallan suhteen, että luvan antaminen kattamaan vahingot, jotka jätetään ympäristövahingon käsitteen ulkopuolelle, ei ole ympäristövastuudirektiivin 2004/35/EY 2 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukainen poikkeus (252). Tämä johtuu siitä, että kyseisessä artiklassa säädetään ainoastaan poikkeuksesta, joka koskee haitallisia vaikutuksia, joihin sovelletaan direktiivin 2000/60/EY 4 artiklan 7 kohtaa.

149.

Tämä tarkoittaa, että sovelletun valvonnan tason on oltava sellainen, että sen avulla turvataan asiaan liittyvän unionin oikeuden tavoitteet ja soveltamisala. Valvonnan tasossa on myös otettava huomioon päättäjän käyttämän harkintavallan laajuus tämän arvioidessa tosiseikkoja ja tehdessä niistä päätelmiä. Asiassa C-529/15 Folk antamassaan tuomiossa unionin tuomioistuin asetti joitakin rajoituksia jäsenvaltioiden päätöksentekoviranomaisten harkintavallalle (253). Kansallisilla tuomareilla on siten ympäristövastuudirektiivin nojalla vireille pannussa menettelyssä toimivalta tutkia kansallisten viranomaisten riitautettujen päätösten asiasisältö ja se, ovatko kyseiset viranomaiset noudattaneet asianomaisessa kattavassa unionin lainsäädännössä (tässä tapauksessa vesipolitiikan puitedirektiivissä) säädettyjä edellytyksiä (254).

150.

Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö tuo selvyyttä siihen, miten kansallisten tuomareiden olisi tutkittava viranomaisten harkintavaltaa eri asiayhteyksissä. Vesipolitiikan alalla unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä on katsottu, että pelkästään se, että kansallisen lainsäädännön mukaisesti myönnetty lupa kattaa vahingon, joka vaikuttaa huomattavan haitallisesti kyseessä olevien vesien ekologiseen, kemialliseen tai määrälliseen tilaan tai ekologiseen potentiaaliin, ei riitä sulkemaan kyseistä vahinkoa ympäristövahingon käsitteen ulkopuolelle. Näin ollen ympäristövastuudirektiiviä 2004/35/EY on tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle säännökselle, jossa todetaan päinvastaista (255), eikä tällainen poissulkeminen kuulu viranomaisten harkintavaltaan.

151.

Unionin tuomioistuin on asioissa Mellor ja Gruber antamissaan tuomioissa (256) todennut, että sovellettaessa ympäristövaikutusten arvioinnista annettua direktiiviä 2011/92/EU yleisöön kuuluva henkilö voi riitauttaa kansallisessa tuomioistuimessa hallinnollisen päätöksen olla suorittamatta ympäristövaikutusten arviointia tietystä hankkeesta. Tehokkaaseen tuomioistuinvalvontaan sisältyy erityisesti riidanalaisen päätöksen perustelujen lainmukaisuuden uudelleentutkiminen (257). Tämä koskee myös kysymystä siitä, onko hankkeella todennäköisesti merkittävää vaikutusta ympäristöön. Unionin tuomioistuin on todennut saman direktiivin soveltamisesta asiassa komissio v. Saksa antamassaan tuomiossa, että jäsenvaltio ei voi rajoittaa tuomioistuimessa tapahtuvaa uudelleentarkastelua vain sen arviointiin, oliko ympäristövaikutusten arvioinnin tekemättä jättämistä koskeva päätös pätevä. Tuomioistuin huomautti, että tuomioistuimessa tapahtuvan uudelleentarkastelun epääminen tilanteessa, jossa ympäristövaikutusten arviointi on toteutettu mutta siinä on ehkä vakaviakin virheitä, veisi yleisön osallistumista koskevilta direktiivin säännöksiltä keskeisiltä osin niiden tehokkaan vaikutuksen (258). Lisäksi asiassa komissio vastaan Puola annetussa tuomiossa todettiin, että ympäristöjärjestön, joka täyttää yleissopimuksen 2 artiklan 5 kappaleessa asetetut edellytykset, on voitava riitauttaa yleissopimuksen 9 artiklan 2 kappaleessa tarkoitetulla oikeussuojakeinolla sekä päätös siitä, ettei asianmukaista arviointia suunnitelman tai hankkeen vaikutuksista kyseessä olevalle alueelle tehdä, että myös suoritettu arviointi, jos siinä on tehty virheitä (259).

152.

Unionin tuomioistuin totesi asiassa Waddenzee antamassaan tuomiossa (260) luontodirektiivin 92/43/ETY 6 artiklan 3 kohtaan liittyen, että viranomaiset voivat sallia toiminnan suojellulla Natura 2000 -alueella ainoastaan jos voidaan todeta, ottaen huomioon asianmukaisen arvioinnin päätelmät ja alueen suojelutavoitteet, ettei ole olemassa mitään tieteelliseltä kannalta perusteltua epäilyä siitä, että toiminta vaikuttaisi kyseisen alueen koskemattomuuteen. Tämä merkitsee sitä, että kun kansallista tuomaria pyydetään tutkimaan tällaiselle toiminnalle annettua lupaa koskevan päätöksen lainmukaisuus, tämän täytyy määrittää, onko tieteellinen näyttö, johon viranomainen on vedonnut, sellaista, jonka perusteella asiasta ei jää perusteltua epäilyä.

153.

Kansallista tuomaria voidaan näin edellyttää ottamaan huomioon merkityksellinen tieteellinen näyttö, johon ympäristötoimenpiteet yleensä perustuvat. Asiassa Waddenzee annetun tuomion muotoilu antaa ymmärtää, että perustellun epäilyn olemassaoloa on arvioitava objektiivisesti, eikä asiaa voida kansallisessa tuomioistuimessa käsitellä subjektiivisena seikkana, joka olisi yksinomaan viranomaisen harkinnassa. Näin ollen kansallisten tuomioistuinten on voitava tutkia teknisiä ja monitahoisia arviointeja asiaa koskevan unionin oikeuden tarkoituksen ja tavoitteiden perusteella (261).

154.

Asiassa Janecek käsitellään vaatimusta laatia ilmanlaadusta annetun lainsäädännön mukaisia ilmanlaatusuunnitelmia. Yhteisöjen tuomioistuin on todennut antamassaan tuomiossa, että ”vaikka jäsenvaltioilla siis on harkintavaltaa, direktiivin 96/62/EY 7 artiklan 3 kohta sisältää kyseisen harkintavallan käytön rajat, joihin kansallisessa tuomioistuimessa voidaan vedota (ks. vastaavasti asia C-72/95, Kraaijeveld ym., tuomio 24.10.1996, Kok. 1996, s. I-5403, 59 kohta) siltä osin kuin kyse on niiden toimenpiteiden riittävyydestä, jotka toimintasuunnitelman on sisällettävä, ylityksen uhan vähentämisen ja sen keston lyhentämisen tavoitteeseen nähden, kun otetaan huomioon tasapaino, joka tämän tavoitteen ja käsillä olevien eri julkisten ja yksityisten intressien välillä on varmistettava” (262). Tuomioistuin katsoo tuomiossaan näin ollen, että kansallisen tuomarin suorittamaan tarkasteluun olisi sisällyttävä toimenpiteiden riittävyyden arviointi, kun otetaan huomioon asiaan liittyvät keskeiset edut. Vastaavasti unionin tuomioistuin katsoi asiassa Stichting Natuur en Milieu antamassaan tuomiossa, joka koski jäsenvaltioiden velvollisuutta laatia ohjelmia tiettyjen epäpuhtauspäästöjen vähentämiseksi kansallisista päästörajoista annetussa direktiivissä (EU) 2016/2284 (263) niille säädettyjen päästörajojen mukaisesti, että tuomioistuinkäsittelyssä olisi tutkittava, sisältyykö kansallisiin ohjelmiin asiaankuuluvia ja johdonmukaisia politiikkoja ja toimenpiteitä, joilla päästöjä pystytään vähentämään päästörajojen edellyttämille tasoille (264).

155.

Lisäksi unionin tuomioistuin totesi asiassa Craeynest antamassaan tuomiossa ilmanlaatudirektiiviin 2008/50/EY liittyen, että näytteenottopaikkojen asianmukainen sijainti alueilla, joilla esiintyy korkeita epäpuhtauspitoisuuksia, on keskeistä direktiivin tavoitteen eli ihmisten terveyden suojelun saavuttamiseksi. Tästä syystä kansalaisilla on oikeus saattaa viranomaiset vastuuseen ilmanlaadun hallinnasta tapauksissa, joissa näytteenottopaikkoja ei ole tai ne on sijoiteltu väärin (265). Kansallisten tuomioistuinten on myös varmistettava, että käyttäessään harkintavaltaansa viranomaiset varmistavat, että näytteenottopaikkojen sijoittelu on tehokasta. Sen avulla on minimoitava riski siitä, että raja-arvojen ylitys tapahtuu huomaamatta. Sijoittelua koskevien päätösten on perustuttava luotettavaan tieteelliseen tietoon (266). Nämä päätökset voidaan saattaa tuomioistuimen tutkittaviksi sen varmistamiseksi, että viranomaiset eivät ole ylittäneet harkintavaltansa rajoja valitessaan näytteenottopaikkojen sijainteja (267).

156.

Tuomioistuimessa tapahtuvan tarkastelun perinpohjaisuus, jota unionin tuomioistuin edellytti asioissa Janecek ja Stichting Natuur en Milieu antamissaan tuomioissa, on vastaavasti olennaista myös vesi- ja jätehuoltoa koskevan EU:n lainsäädännön puitteissa, jossa toimivaltaisia viranomaisia koskevilla vaatimuksilla laatia suunnitelmia ja ohjelmia on samoin keskeinen rooli ympäristötavoitteiden kannalta. Unionin tuomioistuin totesi asiassa Prandl antamassaan tuomiossa, että vaatimukset tuomioistuimessa tapahtuvalle tarkastelulle, jossa arvioidaan nitraattien aiheuttaman vesien pilaantumisen vähentämiseen tähtäävien toimintaohjelmien, muiden tarvittavien lisätoimenpiteiden tai tehostettujen toimien riittävyyttä ja tehokkuutta, ovat nitraattidirektiivin 91/676/ETY tarkoituksen mukaisia (268). Tällaisia toimenpiteitä ja toimia olisi toteutettava erityisesti silloin, kun toimintaohjelman täytäntöönpanosta saatujen kokemusten perusteella on ilmeistä, että nitraattidirektiivin 91/676/ETY 5 artiklan 4 kohdassa tarkoitetut toimenpiteet eivät ole riittäviä ohjelman tavoitteiden saavuttamiseksi. Lisäksi näiden toimenpiteiden on oltava tuomioistuinvalvonnan kohteena, jotta voidaan varmistaa etenkin se, että valtuuksien käytölle asetettuja rajoja ei ole ylitetty (269).

157.

Unionin tuomioistuin huomautti asiassa Stichting Natuur en Milieu antamassaan tuomiossa jäsenvaltioita yleisesti koskevasta velvoitteesta pidättäytyä toteuttamasta yleisiä tai erityisiä toimenpiteitä, jotka ovat omiaan vakavasti vaarantamaan direktiivissä säädetyn tuloksen saavuttamisen (270). Tämä on tärkeää sellaisissa tapauksissa, joissa kansalliselle tuomarille esitetään, että EU:n ympäristölainsäädäntöön kuuluvan säädöksen täytäntöönpanoa varten tehty päätös haittaa toisen säädöksen täytäntöönpanoa.

158.

Edellä mainittuja asioita ja asiaa East Sussex yhdistävät yksittäisten EU:n säädösten erityispiirteiden merkitys ja EU:n lainsäädännön oikea tulkinta päätöksentekoprosessin aikana. Suuri osa mainitusta oikeuskäytännöstä perustuu kansallisten tuomioistuinten ennakkoratkaisupyyntöihin, joita ne ovat esittäneet voidakseen varmistaa, onko hallinnollisen päätöksen tekijä soveltanut unionin lainsäädännön oikeaa tulkintaa. Tässä yhteydessä on muistutettava, että kansallisten tuomioistuinten on viran puolesta sovellettava asiaan liittyvää unionin oikeutta riippumatta siitä, mihin asianosaiset ovat menettelyissä vedonneet, jos niiden on kansallisen lainsäädännön nojalla tutkittava sellaiseen pakottavaan kansalliseen oikeussääntöön perustuvat oikeudelliset perusteet, joihin asianosaiset eivät ole vedonneet (271).

159.

Suhteellisuusperiaate on niin ikään tärkeä silloin, kun otetaan huomioon EU:n ympäristölainsäädännön erityispiirteet (272)

(c)   Kansallisen lainsäädännön ja sääntelytoimien tutkiminen

160.

Kuten C.1.2 jaksossa todetaan, yleisten etujen, kuten yleisön osallistumista koskevan edun, turvaamista koskeva EU:n ympäristölainsäädäntö riippuu osaksi kansallisesta täytäntöönpanolainsäädännöstä ja yleisistä sääntelytoimista. Lait ja sääntelytoimet voivat nekin toisinaan olla virheellisiä, ja C.1 jaksossa mainitut oikeudet saattavat niiden perusteella olla EU:n ympäristölainsäädännössä taattuja oikeuksia rajatumpia. Virheellinen kansallinen täytäntöönpanolainsäädäntö ja sääntelytoimet voivat johtaa siihen, ettei EU:n ympäristölainsäädäntöä sovelleta yhdenmukaisesti. Siksi unionin tuomioistuin on todennut, että on tarpeen säätää niiden tarkistamisesta tietyissä olosuhteissa.

161.

Lainsäädäntö on suljettu Århusin yleissopimuksen soveltamisalan ulkopuolelle (273), ja ympäristövaikutusten arvioinnista annetussa direktiivissä 2011/92/EU säädetään, ettei sitä sovelleta ”hankkeisiin, joista on yksityiskohtaisesti säädetty erityisellä kansallisen lainsäädännön alaan kuuluvalla säädöksellä”. Unionin tuomioistuin vahvisti kuitenkin asioissa Boxus ja Solvay antamissaan tuomioissa, että kansallisten tuomioistuinten on oltava valmiita tutkimaan kansallisia säädöksiä varmistaakseen, että ne ovat sellaisten ehtojen mukaisia, joiden mukaan olisi perusteltua jättää ne ympäristövaikutusten arviointia koskevien vaatimusten ulkopuolelle. Kyseiset asiat liittyivät kansalliseen lainsäädäntöön, jossa oli tarkoituksena säätää tiettyjä lentokenttä- ja rautatieinfrastruktuurin osa-alueita koskevista vaatimuksista riippumatta tavanomaisista hallinnollisista menettelyistä. Unionin tuomioistuin katsoi, että säädöksiä koskevaa poikkeusta voidaan soveltaa ainoastaan silloin, kun tietyt ehdot täyttyvät, ja huomautti, että muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeutta koskevat Århusin yleissopimuksen määräykset ja ympäristövaikutusten arvioinnista annetun direktiivin 2011/92/EU säännökset menettäisivät tehokkaan vaikutuksensa, jos pelkästään siitä seikasta, että hankkeesta on säädetty säädöksellä, seuraisi, ettei säädöksen asiasisällön ja siihen liittyvän menettelyn laillisuutta voida saattaa uudelleen tutkittavaksi (274). Tästä syystä kansallisten tuomioistuinten on tarkistettava, täyttyvätkö ehdot, joiden perusteella soveltamisalan ulkopuolelle jääminen on perusteltua (275).

162.

Unionin tuomioistuin korosti asiassa Inter-Environnement Wallonie antamassaan tuomiossa, että kansallisten tuomioistuinten on tutkittava säädöksiä, jotta ne voisivat varmistaa suunnitelmia ja ohjelmia koskevien EU:n ympäristölainsäädännön vaatimusten täyttymisen (276). Asiassa Stadt Wiener Neustadt antamassaan tuomiossa unionin tuomioistuin tähdensi kansallisen tuomioistuimen roolia sen selvittämisessä, ovatko oikeuden vastaisten toimenpiteiden legalisointia koskevat kansallisen lainsäädännön säännökset ympäristövaikutusten arvioinnista annetun direktiivin 2011/92/EU mukaisia (277). Tuomioistuin katsoi tässä asiassa, että unionin oikeus on esteenä sellaisen kansallisen lainsäädännön soveltamiselle, jossa säädetään, että tietyistä hankkeista etukäteen toteutettava ympäristövaikutusten arviointi oli katsottava suoritetuksi, vaikka tosiasiassa arviointia ei ollut tehty. Se huomautti, että tällainen lainsäädäntö voisi tehdä tyhjäksi mahdollisuuden saada tehokkaita oikeussuojakeinoja kohtuullisin ehdoin (278).

(d) EU:n toimielinten ja elinten hyväksymien säädösten pätevyyden tutkiminen

163.

Kansalliset tuomioistuimet voivat SEUT-sopimuksen 267 artiklan nojalla esittää Euroopan unionin tuomioistuimelle ennakkoratkaisupyyntöjä unionin säädösten pätevyydestä ja tulkinnasta. Kyseisen mahdollisuuden käytöstä toimii esimerkkinä asia Standley, jossa yhteisöjen tuomioistuin tutki kansallisen tuomioistuimen esittämien kysymysten perusteella muun muassa nitraattidirektiivin (91/676/ETY) pätevyyttä SEUT-sopimuksen 191 artiklan mukaisen saastuttaja maksaa -periaatteen kannalta (279). Vastaavasti asiassa Safety Hi Tech yhteisöjen tuomioistuin tutki otsoniasetuksen (EY) N:o 3093/94 (nykyisin asetus (EY) N:o 2037/2000) pätevyyttä SEUT-sopimuksen 191 artiklan määräyksen suhteen, jonka mukaan unionin ympäristöpolitiikalla pyritään suojelun korkeaan tasoon (280). Asiassa Eco-Emballages SA, jossa tarkasteltiin muun muassa pakkausjätedirektiivin 94/62/EY nojalla hyväksytyn komission direktiivin pätevyyttä koskevaa kysymystä, käy ilmi, miten SEUT-sopimuksen 267 artiklaa voidaan käyttää arvioitaessa unionissa hyväksyttyä toissijaista säädöstä (281). Asiassa Vereniging Hoekschewaards Landschap annettu tuomio taas osoittaa, miten SEUT-sopimuksen 267 artiklaa voidaan soveltaa täytäntöönpanopäätösten yhteydessä. Asia koski komission täytäntöönpanopäätöksen (EU) 2015/72, jolla pienennettiin erityisten suojelutoimien alueen pinta-alaa, laillisuutta sen perusteella, että Natura 2000 -alueen pinta-alan pienentämisen perusteluksi tarvitaan tieteellistä näyttöä (282).

4.   TEHOKKAAT OIKEUSSUOJAKEINOT

4.1.   Johdanto

Jäsenvaltioiden kaikkien elinten on korjattava lainvastaiset seuraukset, jotka aiheutuvat EU:n ympäristölainsäädännön rikkomisesta. Jäsenvaltioiden on myös pidättäydyttävä toimenpiteistä, jotka voivat vakavasti vaarantaa EU:n ympäristölainsäädännössä säädetyn tavoitteen toteutumisen. Jäsenvaltiot voivat päättää tehokkaista oikeussuojakeinoista harkintansa mukaan, kunhan ne ovat vastaavuus- ja tehokkuusperiaatteen mukaisia.

164.

Tuomioistuimessa tapahtuvassa uudelleentarkastelussa ei yleensä riitä pelkästään se, että määritetään, onko tietty päätös, toimi tai laiminlyönti lainmukainen. Kansallisen tuomioistuimen on myös tarkasteltava, onko tehokkaita oikeussuojakeinoja käytettävissä sellaisissa tapauksissa, joissa viranomaisen toiminnan on todettu olleen unionin oikeuden vastaista. Unionin tuomioistuin on johtanut vilpittömän yhteistyön periaatteesta, josta nykyisin määrätään SEU-sopimuksen 4 artiklan 3 kohdassa, vaatimuksen, että jäsenvaltioiden kaikkien elinten on korjattava lainvastaiset seuraukset, jotka aiheutuvat unionin oikeuden rikkomisesta (283). Yhteistyövelvoite edellyttää niin ikään rikkomusten ennaltaehkäisyä. Jäsenvaltioiden on näin ollen pidättäydyttävä kaikista toimenpiteistä, jotka voivat vakavasti vaarantaa EU:n ympäristölainsäädännössä säädetyn tavoitteen toteutumisen (284). Jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmien on siis mahdollistettava näiden vaatimusten mukaiset tehokkaat oikeussuojakeinot.

165.

Jos unioni ei ole antanut asiaa koskevia säännöksiä, kunkin jäsenvaltion on annettava menettelyllisen itsemääräämisoikeuden periaatteen mukaisesti kansallisessa oikeusjärjestyksessään menettelysäännöt sellaisia toimia varten, joilla pyritään turvaamaan oikeudet, joita yksilöillä on unionin oikeuden nojalla. Menettelysäännöt eivät saa olla epäedullisempia kuin ne, jotka koskevat luonteeltaan samankaltaisia jäsenvaltion sisäisiä tilanteita (vastaavuusperiaate), eivätkä ne saa olla sellaisia, että unionin oikeusjärjestyksessä vahvistettujen oikeuksien käyttäminen on käytännössä mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa (tehokkuusperiaate) (285). Unionin tuomioistuin on vedonnut tehokkuusperiaatteen osalta myös Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklan ensimmäiseen kohtaan, jossa vahvistetaan oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin puolueettomassa tuomioistuimessa (286). Perusoikeuskirjan 47 artiklaa sovelletaan aina, kun jäsenvaltiot soveltavat unionin oikeutta perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla. Tämä koskee siis myös tilanteita, joissa jäsenvaltio vahvistaa menettelysääntöjä, joita sovelletaan Århusin yleissopimuksesta tai unionin ympäristölainsäädännöstä johtuvien oikeuksien käyttämistä koskeviin tilanteisiin (287). Jäsenvaltioiden harkintavalta säätää kanneoikeutta koskevista säännöistä ei vaikuta niiden velvollisuuteen varmistaa oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin (288). Jos ympäristöjärjestöltä evätään oikeus hakea muutosta kansallisen viranomaisen päätökseen, toimeen tai laiminlyöntiin, joka on ristiriidassa jonkin unionin lainsäädännön ympäristöön liittyvän säännöksen kanssa, kyseessä on perusoikeuskirjan 47 artiklassa taatun tehokkaita oikeussuojakeinoja koskevan oikeuden rajoitus, joka ei ole perusteltavissa (289). Lisäksi perusoikeuskirjan 47 artiklaa sovelletaan suoraan eri aloihin, eikä sitä tarvitse täsmentää unionin oikeuden tai kansallisen oikeuden säännöksillä, jotta yksityiset saisivat oikeuden, johon he voivat vedota sellaisenaan. Kyseiseen artiklaan voidaan siten vedota tässä suhteessa jäsenvaltioille annetun harkintavallan rajoituksena (290).

166.

Myös Århusin yleissopimuksessa viitataan tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin. Sen 9 artiklan 4 kappaleessa määrätään oikeudesta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ja edellytetään, että tuomioistuimessa tehtävään päätöksen, toimen tai laiminlyönnin laillisuuden uudelleentutkintaan liittyvien menettelyiden tulee olla riittäviä ja tehokkaita oikeussuojakeinoja, joihin sisältyvät tarvittaessa ”väliaikaiset turvaamistoimenpiteet” (291). Tämä edellytys täydentää yleissopimuksen 9 artiklan 1, 2 ja 3 kappaleen määräyksiä. Oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin olisi vain näennäinen, jos jäsenvaltion oikeusjärjestyksessä sallittaisiin tilanne, jossa tuomioistuimen tuomio jäisi tehottomaksi, koska sen noudattamisen varmistamiseksi ei olisi keinoja. Kansallisten tuomioistuinten tehtävänä on tulkita kansallista oikeutta tavalla, joka on mahdollisimman pitkälti yhdenmukainen sekä Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 3 ja 4 kappaleessa vahvistettujen tavoitteiden että unionin oikeuteen perustuvien oikeuksien tehokasta oikeussuojaa koskevan tavoitteen kanssa. Jos tällainen tulkinta ei ole mahdollinen, kansallisella tuomioistuimella on velvollisuus jättää soveltamatta kaikkia unionin oikeuden kanssa ristiriidassa olevia kansallisen oikeuden säännöksiä (292). Lain, jolla annetaan tuomioistuimelle toimivalta riistää henkilöltä hänen vapautensa, on oltava saatavuudeltaan, täsmällisyydeltään ja soveltamisen ennakoitavuudeltaan riittävä kaiken mielivallan vaaran välttämiseksi, kuten perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdassa määrätään. Jos näin ei ole, kansallinen tuomioistuin ei voi pelkästään tehokkuusperiaatteen ja tehokasta oikeussuojaa koskevan oikeuden perusteella määrätä pakkokeinona käytettävästä vankeusrangaistuksesta. Kaikista rajoituksista vapautta koskevaan oikeuteen on säädettävä lailla, joka täyttää perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdassa asetetut vaatimukset (293). Lisäksi unionin oikeuden ensisijaisuus edellyttää, että viranomaisten on jätettävä soveltamatta kansallista lainsäädäntöä, joka on ristiriidassa unionin oikeuden kanssa (294). Tämä vahvistaa tarvetta varmistaa unionin oikeuden täysi tehokkuus, eli jäsenvaltioiden kaikkien elinten velvollisuus olla soveltamatta unionin oikeuden vastaista kansallista lainsäädäntöä sekä velvollisuus varmistaa unionin oikeuden täysi tehokkuus kyseessä olevalle elimelle annetun toimivallan rajoissa.

4.2.   Vähäisiä menettelyvirheitä koskevat oikeussuojakeinot

Vähäiset menettelyvirheet eivät edellytä korjaustoimenpiteitä, jos voidaan osoittaa – asettamatta kantajalle minkäänlaista todistustaakkaa – etteivät virheet vaikuttaneet riidanalaiseen päätökseen.

167.

Asiassa Altrip antamassaan tuomiossa, joka liittyi tulkintakysymyksiin, jotka koskivat tulvavesien säilytysallasta koskevasta suunnitelmasta tehtyyn ympäristövaikutusten arviointiin liittyviä väitettyjä sääntöjenvastaisuuksia, unionin tuomioistuin huomautti, että ”ei kuitenkaan voida kiistää sitä, että kaikilla menettelyvirheillä ei välttämättä ole vaikutusta päätöksen sisältöön” (295). Tuomioistuin totesi, että tehokkaita oikeussuojakeinoja, kuten päätöksen peruuttamista, ei tarvita, jos riidanalainen päätös ei olisi ollut erilainen ilman menettelyvirhettä, johon on vedottu (296). Se totesi kuitenkin lisäksi, ettei kantajaa voitu vaatia osoittamaan menettelyvirheen ja riidanalaisen päätöksen välistä syy-yhteyttä (297). Sen sijaan vastapuolen oli todistettava, ettei päätös olisi ollut erilainen ilman menettelyvirhettä (298).

4.3.   Lainvastaisten päätösten tai toimien keskeyttäminen, peruuttaminen tai kumoaminen sekä säädösten ja sääntelytoimien soveltamatta jättäminen

Kansallisten tuomioistuinten on harkittava yleisiä tai kohdennettuja toimenpiteitä, mikäli EU:n ympäristölainsäädäntöä ei sovelleta oikein. Tällaisia toimenpiteitä voivat olla lainvastaisten päätösten tai toimien keskeyttäminen, peruuttaminen tai kumoaminen sekä säädösten ja sääntelytoimien soveltamatta jättäminen.

168.

Asiassa Wells, joka koski louhintaluvan myöntämistä ilman ympäristövaikutusten arviointia, yhteisöjen tuomioistuin tarkasteli antamassaan tuomiossa ympäristövaikutusten arvioinnin suorittamatta jättämisestä aiheutuvan korjausvelvoitteen laajuutta. Se totesi, että toimivaltaisten viranomaisten on toimivaltansa rajoissa ryhdyttävä kaikkiin tarvittaviin yleis- tai erityistoimenpiteisiin korjatakseen hankkeen ympäristövaikutusten arvioinnin laiminlyönnin (299). Se huomautti niin ikään, että ”kansallisen tuomioistuimen on todettava, onko sisäisen oikeuden mukaan mahdollista, että jo myönnetty lupa peruutetaan tai sitä lykätään siten, että kyseisen hankkeen ympäristövaikutukset voidaan arvioida” (300). Tuomioistuin katsoi, että riidanalaisen luvan lykkääminen tai peruuttaminen olisi ensimmäinen askel ympäristövaikutusten arviointia koskevan laiminlyönnin korjaamisessa (301).

169.

Asioissa Boxus ja Solvay antamissaan tuomioissa unionin tuomioistuin tarkasteli, miten kansallisen tuomioistuimen olisi toimittava tilanteessa, jossa kansallinen lainsäädäntö ei täyttänyt edellytyksiä, joiden perusteella ympäristövaikutusten arviointia koskevien vaatimusten noudattamatta jättäminen olisi perusteltua. Se katsoi, että kansallisen tuomioistuimen pitäisi jättää soveltamatta virheellistä säädöstä (302). Asiassa Stadt Wiener Neustadt antamassaan tuomiossa unionin tuomioistuin katsoi, että kansallinen lainsäädäntö, joka voisi ehkäistä laiminlyönnin korjaamisen tehokkaasti asiassa Wells tarkoitetulla tavalla, on vastoin ympäristövaikutusten arvioinnista annetun direktiivin 2011/92/EU vaatimuksia (303). Kansallisen tuomioistuimen tehtävänä oli tutkia tämä seikka (304). Joillakin kansallisilla tuomioistuimilla on valtuudet rajoittaa EU:n ympäristölainsäädännön vastaisiksi todettujen sääntelytoimien kumoamisen vaikutuksia. Valtuuksia voidaan käyttää kuitenkin ainoastaan tiukkojen ehtojen täyttyessä.

170.

Asiassa AquaPri antamassaan tuomiossa unionin tuomioistuin tarkasteli mahdollisia oikeussuojakeinoja tilanteessa, jossa hanke oli lopullisesti hyväksytty sellaisen arvioinnin perusteella, joka ei ollut luontodirektiivin 92/43/ETY vaatimusten mukainen (305). Unionin tuomioistuin totesi, että vaikka lupa olisi lainvoimainen, kyseisen hankkeen ei kuitenkaan voitu katsoa saaneen laillisesti lupaa (306). Toimivaltaisella viranomaisella on tässä tilanteessa käytettävissään useita asianmukaisia korjaavia toimenpiteitä. Ensinnäkin se voi vain suorittaa hankkeen ja sen vaikutusten arvioinnin jälkikäteen luontodirektiivin 92/43/ETY 6 artiklan 2 kohdan perusteella (307). Toiseksi viranomainen voi myös peruuttaa jo myönnetyn luvan tai lykätä sitä ja tehdä uuden arvioinnin edellyttäen, että toimenpide toteutetaan kohtuullisessa ajassa ja että siinä otetaan huomioon päätöksen mahdollinen lainvoimaisuus (308). Tässä skenaariossa ja jos tilanteen katsotaan täyttävän kansallisessa lainsäädännössä säädetyn poikkeuksellisen tapauksen määritelmän, toimivaltainen viranomainen voi saattaa tilanteen sääntöjenmukaiseksi. Kolmanneksi, jos kansallisessa lainsäädännössä edellytetään uutta lupaa hankkeen jatkamiseksi, toimivaltainen viranomainen voi korjata alkuperäisen laiminlyönnin tekemällä asianmukaisen arvioinnin myöhemmän lupamenettelyn puitteissa (309). Riippumatta siitä, minkä tyyppiseen korjaavaan toimenpiteeseen turvaudutaan, laiminlyönnistä vastuussa oleva jäsenvaltio voi olla velvollinen korvaamaan vahingon, jonka luvan peruuttaminen tai muuttaminen on voinut aiheuttaa luvan saaneelle henkilölle (310).

171.

Jos EU:n ympäristölainsäädännön rikkominen edellyttää sääntelytoimien kumoamista (kansallisessa lainsäädännössä tuomioistuimille myönnettyjen toimivaltuuksien mukaisesti), kansallinen tuomioistuin saattaa ajautua seuraavaan pulmatilanteeseen: miten voidaan rajoittaa sääntelytoimen kumoamisesta mahdollisesti aiheutuvia ei-toivottuja ympäristövaikutuksia sillä välin, kun korvaavia sääntelytoimia ei vielä ole otettu käyttöön? Unionin tuomioistuin on esittänyt kriteerit tällaisen ongelman ratkaisemiseksi tuomioissa, jotka se antoi asiassa Inter-Environnement Wallonie (311), joka koski oikeudellisesti virheellistä nitraatteja koskevaa toimintaohjelmaa, ja asiassa Association France Nature Environnement (312), joka koski oikeudellisesti virheellistä määräystä strategisista ympäristöarvioinneista. Se vahvisti, että kansallinen tuomioistuin voi rajoittaa kumoamisen oikeudellisia vaikutuksia edellyttäen, että rajoituksen taustalla on ympäristönsuojeluun liittyvä pakottava syy.

172.

Kansallinen tuomioistuin voi kuitenkin käyttää toimivaltaansa kumoamisen vaikutusten rajoittamiseen ainoastaan seuraavien edellytysten täyttyessä (313): i. riidanalaisen kansallisen säännöksen on oltava EU:n ympäristönsuojelulainsäädännön asianmukainen täytäntöönpanotoimi ii. uuden kansallisen säännöksen antamisella ja voimaantulolla ei voida estää riidanalaisen toimen kumoamisesta aiheutuvia haitallisia ympäristövaikutuksia iii. kumoamisesta seuraisi säädöksen täytäntöönpanoon liittyvä oikeudellinen tyhjiö, joka aiheuttaisi enemmän vahinkoa ympäristölle, koska kumoaminen vähentäisi suojelua iv. kansallisen toimen vaikutusten poikkeuksellinen voimassa pitäminen voi olla perusteltua ainoastaan sen ajan, joka on ehdottoman tarpeen todetun sääntöjenvastaisuuden korjaamiseksi tarpeellisten toimenpiteiden toteuttamiseksi.

4.4.   Ohjeet laiminlyötyjen toimenpiteiden toteuttamiseksi

Toimivaltaisten hallintoviranomaisten on harkittava yleisten tai erityisten toimenpiteiden toteuttamista, mikäli EU:n ympäristölainsäädäntöä ei noudateta. Jos ne eivät toimi näin, kansallisella tuomioistuimella on toimivalta toteuttaa kaikki tarpeelliset toimenpiteet.

173.

Yhteisöjen tuomioistuin tarkasteli asiassa Janecek (314) antamassaan tuomiossa tapausta, jossa viranomainen ei ollut hyväksynyt laissa vaadittua ilmanlaadun toimintasuunnitelmaa, jolla puututtaisiin korkeisiin pienhiukkaspitoisuuksiin. Tuomioistuin vahvisti, että kansallinen tuomioistuin voi vaatia viranomaisia hyväksymään tällaisen suunnitelman. Kyseisessä asiassa tuodaan siis esiin kansallisten tuomioistuinten rooli tahona, joka voi määrätä laiminlyödyt toimenpiteet toteutettaviksi. Asiassa Comune di Corridonia antamassaan tuomiossa (315) unionin tuomioistuin totesi, että jäsenvaltioiden on poistettava lainvastaiset seuraukset, jotka ovat aiheutuneet vaaditun ympäristövaikutusten arvioinnin suorittamatta jättämisestä. Niillä on myös oikeus korjata tällainen puute tekemällä vaikutustenarviointi sen jälkeen, kun kyseessä oleva hanke on saatu päätökseen ja otettu käyttöön. Tämä on mahdollista sillä edellytyksellä, että ratkaisu ei saa tarjota hakijalle mahdollisuutta kiertää unionin oikeuden sääntöjä tai vapauttaa tätä niiden soveltamisesta ja että tällaisessa arvioinnissa on otettava huomioon hankkeen toteuttamisesta alkaen aiheutuneet ympäristövaikutukset sekä sen tulevat vaikutukset.

174.

Asiassa Deutsche Umwelthilfe eV v. Freistaat Bayern antamassaan tuomiossa unionin tuomioistuin tarkasteli tilannetta, jossa viranomainen kieltäytyi jatkuvasti noudattamasta tuomioistuimen päätöstä, jossa sitä kehotettiin noudattamaan unionin oikeudesta johtuvaa velvoitetta (316). Kyseisessä asiassa unionin tuomioistuin katsoi, että unionin oikeudessa ei anneta kansallisille tuomioistuimille toimivaltaa määrätä viranhaltijoille pakkokeinona käytettävää vankeusrangaistusta, mutta että kansallisten tuomioistuinten on määrättävä tällainen toimenpide, jos kansallisen oikeuden säännökset tarjoavat tällaiselle pakkokeinolle saatavuudeltaan, täsmällisyydeltään ja soveltamisen ennakoitavuudeltaan riittävän oikeusperustan ja jos kyseinen toimenpide täyttää perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdassa vahvistetut edellytykset. Perusoikeuskirjan 47 artiklassa vahvistettu oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin on sitäkin tärkeämpi, kun kyseessä olevan säännöksen tai määräyksen tavoitteena on ihmisten terveyden suojeleminen (317).

175.

Tuomioistuin menee asioissa Janecek (318), Client Earth (319) ja Altrip (320) antamissaan tuomioissa pidemmälle, kun se toteaa, että kansallisen tuomioistuimen rooliin kuuluu myös päätösten ja toimien sisällön tarkistaminen siltä osin, että ne ovat unionin oikeuden vaatimusten mukaisia. Tästä seuraa, että tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin on sisällyttävä sisällön puutteiden korjaaminen, esimerkiksi ohjeistus, jossa edellytetään jo hyväksytyn ilmanlaadun toimintasuunnitelman tarkistamista (321).

4.5.   Lainvastaisen päätöksen, toimen tai laiminlyönnin aiheuttaman lainvastaisen vahingon korjaaminen

Oikeussuojakeinoihin on sisällyttävä toimia, joilla korjataan lainvastaisen päätöksen, toimen tai laiminlyönnin aiheuttama lainvastainen vahinko. Tällaisiin toimenpiteisiin kuuluvat paitsi rahalliset vahingonkorvaukset myös ympäristölle aiheutuneen lainvastaisen vahingon korjaaminen.

176.

Unionin oikeuden täysi tehokkuus ja yksityisillä unionin oikeuden perusteella olevien oikeuksien tehokas suojelu voidaan tarvittaessa varmistaa periaatteella, jonka mukaan valtio on vastuussa vahingoista, joita yksityisille on aiheutunut unionin oikeuden rikkomisesta (322). Ennen kuin jokin päätös, toimi tai laiminlyönti riitautetaan, vahinkoa on jo saattanut tapahtua. Yhteisöjen tuomioistuin totesi asiassa Wells antamassaan tuomiossa, että jäsenvaltion on korjattava kaikki EU:n ympäristölainsäädännön noudattamatta jättämisestä aiheutuneet vahingot (323). Se mainitsi myös kanteen tehneen henkilön mahdollisuuden vaatia vahingonkorvausta. Myöhemmässä oikeuskäytännössä, esimerkiksi asiassa Grüne Liga Sachsen annetusta tuomiossa (324), hyvitysmahdollisuus ulotetaan koskemaan myös itse ympäristöä, erityisesti silloin, kun vaatimusta noudattamalla olisi vältetty tai korvattu ympäristövahinko.

4.5.1.    Taloudellisen vahingon korvaaminen

Valtion vastuuta koskevan periaatteen mukaan yleisöllä, jota asia koskee, voi olla oikeus rahalliseen korvaukseen EU:n ympäristölainsäädännön rikkomisesta aiheutuneesta vahingosta. Kansallisen tuomioistuimen tehtävänä on arvioida, täyttyvätkö unionin oikeuden mukaiset kolme vastuuta koskevaa edellytystä, joiden perusteella oikeus vahingonkorvaukseen määräytyy.

177.

Asia Leth koski lentoaseman laajennuksesta johtuvan kiinteistön väitetyn arvonalennuksen seurauksena nostettua vahingonkorvauskannetta. Koska hankkeesta ei ollut tehty ympäristövaikutusten arviointia, unionin tuomioistuin selvitti asiassa antamassaan tuomiossa kantajan mahdollisuutta saada rahallista korvausta EU:n ympäristölainsäädännön vastaisen toiminnan perusteella. Se vahvisti, että taloudellisten vahinkojen välttäminen sisältyy ympäristövaikutusten arvioinnista annetun direktiivin 2011/92/EU suojelutavoitteeseen ja että vahingonkorvausvaatimuksia koskevat yksityiskohtaiset menettelysäännöt on annettava kunkin jäsenvaltion sisäisessä oikeusjärjestyksessä vastaavuus- ja tehokkuusperiaatteen mukaisesti (325). Unionin tuomioistuin muistutti vakiintuneesta oikeuskäytännöstä, jossa on vahvistettu valtion vastuuta koskeva periaate. Sen mukaan vahinkoa kärsineillä henkilöillä on oikeus korvaukseen silloin, kun seuraavat kolme edellytystä täyttyvät: — unionin rikotun oikeussäännön tarkoituksena on antaa oikeuksia yksityisille — tämän oikeussäännön rikkominen on riittävän ilmeinen — yksityisille aiheutunut vahinko on välittömässä syy-yhteydessä tähän rikkomiseen (326). — Tuomioistuin korosti, että rikotun oikeussäännön luonne on otettava huomioon ja epäili, voiko ympäristövaikutusten arvioinnin laiminlyönti sellaisenaan olla kiinteistön arvon alenemisen syy (327). Se vahvisti myös, että kansallisen tuomioistuimen tehtävänä on arvioida, täyttyvätkö vahingonkorvauksen saamisen edellytykset. On huomattava, että unionin tuomioistuin totesi asiassa JP v. Ministre de la Transition écologique antamassaan tuomiossa, että vaikka ilmanlaatudirektiiveissä asetetaan selkeitä ja täsmällisiä velvoitteita, jotka jäsenvaltioiden on täytettävä, niiden tavoitteena on ympäristön ja ihmisten terveyden suojelu yleisesti eikä yksilön oikeus terveyteen ja ympäristönsuojeluun (328). Yksityisten olisi tällaisissa tapauksissa vedottava kansalliseen tuomioistuimeen saadakseen siltä määräyksen, jolla viranomaiset velvoitetaan laatimaan asiaankuuluvat suunnitelmat (329).

178.

Asiassa Leth annetun tuomion perusteita sovelletaan EU:n ympäristölainsäädännön muihin rikkomisiin silloin, kun kyseessä olevan säädöksen tarkoituksena on antaa yksilölle oikeuksia, kuten muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeus, tai suojella niitä.

4.5.2.    Ympäristölle aiheutuneen lainvastaisen vahingon korjaaminen

179.

Unionin tuomioistuimelle esitettiin asiassa Grüne Liga Sachsen kysymyksiä luontodirektiivin 92/43/ETY tulkinnasta tilanteessa, jossa kyseisen direktiivin nojalla suojellulle alueelle oli jo rakennettu silta ilman, että tätä varten olisi ensin hyväksytty tarvittavia suojatoimia. Tuomioistuin vaati arvioimaan asiaa jälkikäteen siten, että tilanne vastaisi mahdollisimman tarkoin tilannetta ennen kyseisen hankkeen aloittamista. Samojen ehtojen oli täytyttävä soveltuvin osin. Näin ollen sillan vaikutuksia oli arvioitava asianmukaisesti ja tarkasteltava jopa sillan purkamista yhtenä mahdollisena ratkaisuna, jolla voitaisiin välttää vahingot (330). Tuomiosta voidaan lisäksi päätellä, että suojelulle alueelle jo aiheutuneet lainvastaiset vahingot oli korvattava (331).

180.

Ympäristölle aiheutuneeseen vahinkoon on puututtava tehokkaalla tavalla, joka vastaa asiaa koskevan EU:n ympäristölainsäädännön tavoitteita (332).

4.6.   Välitoimet

EU:n ympäristölainsäädännön alaan kuuluvaa riita-asiaa käsittelevällä kansallisella tuomioistuimella on oltava valtuudet määrätä välitoimista.

181.

Välitoimet, joista Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 4 kappaleessa käytetään nimitystä ”väliaikaiset turvaamistoimenpiteet”, antavat tuomioistuimelle mahdollisuuden määrätä, ettei riidanalaista päätöstä tai toimea panna täytäntöön tai että jokin positiivinen toimenpide on toteutettava ennen tuomioistuimen lopullisen tuomion antamista. Tarkoituksena on välttää mahdollisesti lainvastaiseksi osoittautuvasta päätöksestä tai toimesta aiheutuvaa vahinkoa.

182.

Unionin tuomioistuimelta kysyttiin asiassa Križan, joka koski kaatopaikkalupaa, olivatko välitoimet mahdollisia (vaikkei niitä erityisesti mainittu) asiasta annetun direktiivin, joka nykyisin on teollisuuden päästödirektiivi 2010/75/EU, muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeutta koskevien säännösten perusteella. Se totesi, että (tuolloisen) ”direktiivin 96/61/EY 15 a artiklassa säädettyä muutoksenhakuoikeutta käyttämällä ei kuitenkaan olisi mahdollista torjua tehokkaasti kyseistä pilaantumista, jollei olisi mahdollista estää sitä, että laitos, jota varten lupa saattaa olla myönnetty tämän direktiivin vastaisesti, jatkaa toimintaansa siihen asti, kunnes kysymys luvan laillisuudesta on lopullisesti ratkaistu. Tästä seuraa, että kyseisessä 15 a artiklassa säädetyn muutoksenhakuoikeuden tehokkuuden turvaaminen edellyttää, että yleisöön, jota asia koskee, kuuluvilla henkilöillä on oikeus pyytää tuomioistuinta tai muuta lailla perustettua riippumatonta ja puolueetonta elintä määräämään turvaamistoimista, joihin voi tapauksen mukaan kuulua riitautetun luvan soveltamisen tilapäinen keskeyttäminen” (333) .

183.

Tuomioistuin muistutti asiassa Križan antamassaan tuomiossa myös, että mahdollisuus välitoimien (tuomiossa ”turvaamistoimet”) määräämiseen on unionin oikeusjärjestykseen kuuluva yleinen edellytys. EU:n sääntöjen puuttuessa jäsenvaltioiden tehtävänä on määrittää välitoimien myöntämisen yksityiskohtaiset ehdot menettelyllisen itsemääräämisoikeuden periaatteen mukaisesti.

184.

Euroopan unionin tuomioistuin on määrittänyt kriteerit välitoimia koskevista hakemuksista tehtäville päätöksille sen toimivaltaan kuuluvilla aloilla. Tuomioistuimen määräyksistä, joita se on antanut myös EU:n ympäristölainsäädännön alalla, käy ilmi, että sille esitettävän asian on oltava ilmeisen perusteltu, kiireellinen ja siinä on otettava huomioon tasapaino eri intressien välillä (334). Unionin tuomioistuimella on toimivalta päättää tarpeellisiksi katsomistaan välitoimista, myös uhkasakoista, jotta se voi taata tulevan lopullisen ratkaisun täyden tehokkuuden (335). Tätä tarkoitusta varten sillä on laaja harkintavalta täsmentää kantajan hakemien välitoimien kohde ja ulottuvuus, ja se voi myös hyväksyä omasta aloitteestaan muita toimenpiteitä pitäessään niitä tarkoituksenmukaisina (336).

5.   KULUT

5.1.   Johdanto

Jäsenvaltioiden on varmistettava, ettei EU:n ympäristölainsäädäntöön liittyvien päätösten, toimien ja laiminlyöntien saattaminen uudelleen tutkittavaksi tuomioistuimessa ole niin kallista, että se olisi esteenä menettelyyn osallistumiselle.

185.

Tuomioistuimessa tapahtuvan uudelleentarkastelun kustannukset voivat muodostaa huomattavan esteen asian saattamiselle kansallisen tuomioistuimen tutkittavaksi. Tämä koskee erityisesti ympäristöön liittyviä asioita, jotka pannaan usein vireille yleisten etujen suojaamiseksi ja joissa ei tavoitella taloudellista etua. Yleisö, jota asia koskee, saattaa jättää yrittämättä muutoksenhakua tuomioistuimessa jopa perustelluissa tapauksissa punnittuaan riita-asian mahdollisia hyötyä ja asian käsittelystä aiheutuvia suuria oikeudenkäyntikuluja.

186.

Århusin yleissopimuksessa puututaan kustannusten mahdolliseen ehkäisevään vaikutukseen 9 artiklan 4 kappaleessa määräämällä, että 9 artiklan 1–3 kappaleessa tarkoitetut uudelleentarkastelumenettelyt eivät saa olla niin kalliita, että se olisi esteenä menettelyyn osallistumiselle. Koska Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 4 kappaleen kuluja koskeva määräys on kyseisen artiklan 1–3 kappaletta täydentävä vaatimus, sillä on merkitystä kaikenlaisissa EU:n ympäristölainsäädäntöön liittyvissä muutoksenhauissa, jotka kuuluvat näiden määräysten soveltamisalaan (337). Tällaisen määräyksen katsotaan näin ollen kattavan menettelyn, jolla pyritään riitauttamaan hankkeen lupamenettely (338), sekä oikeusriidan sen osan, jota vaatimus ei koske, siltä osin kuin tarkoituksena on taata kansallisen ympäristölainsäädännön noudattaminen (339).

187.

Asiassa Klohn antamassaan tuomiossa unionin tuomioistuin totesi, että Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 4 kappale (340) tai direktiivin 85/337/ETY 10 a artiklan viides kohta (341) eivät olleet välittömästi sovellettavissa asiaan. Kansallisten tuomioistuinten on kuitenkin otettava lakia tulkitessaan huomioon direktiivissä esitetty sääntö, jonka mukaan menettely ei saa olla niin kallis, että se olisi esteenä kyseiseen menettelyyn osallistumiselle, siten, että yksityisiä ei estetä aloittamasta tai jatkamasta kyseisen artiklan soveltamisalaan kuuluvaa tuomioistuinmenettelyä siitä mahdollisesti aiheutuvan taloudellisen rasitteen vuoksi (342). Edellytyksenä on, että jäsenvaltio ei ole saattanut kyseistä artiklaa osaksi kansallista lainsäädäntöään ja että määräaika direktiivin saattamiselle osaksi kansallista lainsäädäntöä on päättynyt. Sama sääntö esitetään ympäristövaikutusten arvioinnista annetun direktiivin 2011/92/EU 11 artiklan 4 kohdassa.

188.

Tietyissä EU:n direktiiveissä on nimenomainen kuluja koskeva vaatimus, joka perustuu yleissopimuksen 9 artiklan 4 kappaleen sanamuotoon (343). Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä (344) on tulkittu ympäristövaikutusten arvioinnista annettuun direktiiviin 2011/92/EU ja teollisuuden päästödirektiiviin 2010/75/EU sisältyviä kuluja koskevia säännöksiä, jotka kumpikin perustuvat Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 4 kappaleen asiaa koskevan määräyksen sanamuotoon. Asiassa Klohn annetussa tuomiossa kehitellään edelleen tätä tulkintaa, sillä unionin tuomioistuin katsoi, että ympäristövaikutusten arvioinnista annettuun direktiiviin 2011/92/EU sisältyy yleisluontoinen sääntö siitä, että menettely ei saa olla kohtuuttoman kallis, mutta siinä ei aseteta jäsenvaltioille riittävän täsmällisiä velvoitteita. Vastaavuus- ja tehokkuusperiaatteen mukaisesti jäsenvaltioilla on jonkin verran harkintavaltaa kyseisen direktiivin muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeutta koskevien säännösten täytäntöönpanossa (345). Direktiivissä 85/337/ETY tarkoitettua sääntöä, jonka mukaan menettely ei saa olla kohtuuttoman kallis, on kuitenkin tulkittava siten, että kansallisten tuomioistuinten on tulkittava kansallista oikeutta kyseisen direktiivin mukaisesti, kun ne päättävät oikeudenkäyntikulujen määrästä ja jakamisesta oikeudenkäyntimenettelyissä, jotka olivat vireillä kyseisen säännöksen täytäntöönpanolle asetetun määräajan päättyessä, riippumatta siitä, milloin nämä oikeudenkäyntikulut olivat aiheutuneet (346). Kansallisen tuomioistuimen on varmistettava, että oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevan lainvoimaisen päätöksen oikeusvoima ei estä tätä (347).

189.

Kaikki tuomioistuinmenettelystä aiheutuvat kustannukset on otettava huomioon unionin tuomioistuimen asiassa North East Pylon antaman tuomion mukaisesti (348). Tähän sisältyvät kustannukset, jotka aiheutuvat luvan hakemisesta ennen kanteen nostamista, jos kansallinen prosessioikeus tällaista edellyttää (349), ja kanteen nostamisesta lupamenettelyn päättämistä koskevien päätösten riitauttamiseksi niissä vaiheissa, jolloin jäsenvaltiot sen sallivat (350).

190.

Lisäksi unionin tuomioistuin on katsonut asiassa Edwards ja Pallikaropoulos antamassaan tuomiossa, että vaatimus, jonka mukaan menettely ei saa olla liian kallis, ”liittyy ympäristöä koskevissa asioissa Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklassa vahvistetun tehokkaita oikeussuojakeinoja koskevan oikeuden noudattamiseen ja tehokkuusperiaatteen noudattamiseen; tehokkuusperiaatteen mukaan menettelysäännöt sellaisia oikeussuojakeinoja varten, joilla pyritään turvaamaan unionin oikeuteen perustuvat yksityisten oikeudet, eivät saa olla sellaisia, että unionin oikeusjärjestyksessä vahvistettujen oikeuksien käyttäminen on käytännössä mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa” (351). Järjestelmän on sen vuoksi oltava kustannusten osalta sellainen, että sillä taataan EU:ssa vahvistettujen oikeuksien tosiasiallinen toteutuminen.

191.

Tähän liittyen Euroopan unionin tuomioistuin on määrittänyt arviointiperusteita, joiden avulla pyritään välttämään oikeudenkäyntikulujen nouseminen kohtuuttoman suuriksi.

5.2.   Kulujen kohtuuttomuuden arvioinnissa käytettävät perusteet

Vaatimusta siitä, etteivät tuomioistuimessa tapahtuvat muutoksenhakumenettelyt saa olla niin kalliita, että se olisi esteenä menettelyyn osallistumiselle, tulkitaan unionin tasolla. Vaatimus liittyy kaikkiin menettelyyn osallistumisesta aiheutuviin kuluihin, kantajalta vaadittavat taloudelliset vakuudet mukaan lukien, ja sitä sovelletaan oikeudenkäynnin kaikkiin vaiheisiin. Kantajilla on oikeus kohtuulliseen ennustettavuuteen sen suhteen, millaisia kuluja voi tulla heidän maksettavakseen. Jos kansallisella tuomioistuimella on valtuudet päättää, mitä kuluja kantajan on maksettava tämän hävitessä oikeuskäsittelyn, se voi ottaa huomioon kantajaan liittyvät subjektiiviset seikat samalla kun se myös varmistaa, että kulut eivät ole objektiivisesti ottaen kohtuuttomia.

(a)   Kansalliset tuomioistuimet ja kuluja koskevat määräykset ja säännökset

192.

Århusin yleissopimuksen 3 artiklan 8 kappaleen mukaan kyseisen kappaleen määräys ei vaikuta kansallisten tuomioistuinten oikeuteen määrätä kohtuullisten oikeudenkäyntikulujen korvaamista. Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä vahvistetaan niin ikään, ettei kuluja koskeva määräys estä kansallisia tuomioistuimia määräämästä oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta (352).

193.

Toisaalta Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 4 kappaleen mukaan kulut eivät saa olla niin kalliita, että se olisi esteenä menettelyyn osallistumiselle. Tähän liittyen unionin tuomioistuin on vahvistanut, ettei sen arviointi, ovatko kulut niin kalliita, että se olisi esteenä menettelyyn osallistumiselle, voi kuulua yksinomaan kansallisen lainsäädännön alaan ja että unionin oikeuden yhdenmukainen soveltaminen ja yhdenvertaisuusperiaate edellyttävät, että tätä sanamuotoa on tulkittava koko Euroopan unionissa itsenäisesti ja yhdenmukaisesti (353).

194.

Tuomioistuin on huomauttanut, että ympäristövaikutusten arvioinnista annetun direktiivin 2011/92/EU ja teollisuuden päästödirektiivin 2010/75/EU vaatimus, jonka mukaan menettelyt eivät saa olla saa olla niin kalliita, että se olisi esteenä niihin osallistumiselle, merkitsee, että ”kyseisten säännösten soveltamisalaan kuuluvia henkilöitä ei saa estää aloittamasta tai jatkamasta oikeudenkäyntiä kyseisten artiklojen soveltamisalalla siitä mahdollisesti aiheutuvan taloudellisen taakan takia” (354).

195.

Unionin tuomioistuin on tarkastellut, miten kuluja koskeva ehto on sisällytetty kansalliseen lainsäädäntöön. Se on katsonut, että kun säädökset saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä (355), samalla pitäisi taata kantajan kannalta kohtuullinen ennustettavuus paitsi sen suhteen, onko tämä vastuussa aloittamansa tuomioistuinmenettelyn kustannuksista, myös kyseisten kustannusten määrän suhteen (356). Kun kuitenkin otetaan huomioon jäsenvaltioiden harkintavalta Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 4 kappaleen täytäntöönpanossa, sitä, että kansallisessa lainsäädännössä ei ole määritelty ympäristöä koskevien oikeusriitojen kustannuksia yksityiskohtaisesti, ei pidetä yhteensopimattomana kyseiseen artiklaan sisältyvän vaatimuksen kanssa, jonka mukaan tuomioistuinmenettelyt eivät saa olla niin kalliita, että se olisi esteenä menettelyyn osallistumiselle (357).

196.

Unionin tuomioistuin on katsonut, että kuluja koskevan ehdon tulkinnassa on otettava huomioon kaikki tuomioistuinmenettelyyn osallistumisesta aiheutuvat kulut (358). Siksi on otettava huomioon kaikki asianosaiselle osapuolelle aiheutuneet kulut, joita voivat olla oikeudellisen edustajan palkkiot, oikeudenkäyntimaksut sekä todistelukustannukset ja asiantuntijapalkkiot.

197.

Unionin tuomioistuin on lisäksi selventänyt välitoimiin liittyen, että kuluja koskevaa säännöstä sovelletaan myös sellaisista toimenpiteistä aiheutuneisiin taloudellisiin kustannuksiin, jotka kansallinen tuomioistuin voi asettaa turvaamistoimien myöntämisen edellytyksiksi ympäristövaikutusten arvioinnista annetusta direktiivistä 2011/92/EU ja teollisuuden päästödirektiivistä 2010/75/EU aiheutuvissa riita-asioissa (359). Se on tarkastellut tarkemmin taloudellisiin vakuuksiin (kuten joukkovelkakirjoihin tai vastasitoumuksiin) liittyviä kustannuksia. Kantajalta voidaan edellyttää tällaisia vakuuksia korvauksena hankkeen viivästymisestä hävityn kanteen vuoksi. Unionin tuomioistuin on yhtäältä todennut, että vaatimusta, jonka mukaan menettely ei saa olla niin kallis, että se olisi esteenä menettelyyn osallistumiselle, ei voida tulkita siten, että se olisi esteenä taloudellisten vakuuksien soveltamiselle silloin, kun vakuudesta säädetään kansallisessa oikeudessa (360). Toisaalta tuomioistuin on katsonut, että ”tämän kysymyksen ratkaisevan tuomioistuimen on [...] varmistuttava siitä, että tästä kantajalle aiheutuva taloudellinen riski sisällytetään myös kaikkiin menettelystä aiheutuneisiin kustannuksiin silloin, kun kyseinen tuomioistuin arvioi, onko menettely niin kallis, että se on esteenä menettelyyn osallistumiselle” (361).

198.

Lisäperuste liittyy siihen, missä oikeusasteessa kuluja koskevaa ehtoa sovelletaan. Unionin tuomioistuin on selventänyt, että sitä sovelletaan kaikkiin menettelyvaiheisiin, eli ei pelkästään ensimmäisessä oikeusasteessa käytävään menettelyyn vaan myös valitusvaiheessa tai jatkovalitusvaiheessa (362). Sitä, onko menettely niin kallis, että se olisi esteenä menettelyyn osallistumiselle, on arvioitava kokonaisuutena niin, että otetaan huomioon kaikki kyseessä olevalle asianosaiselle aiheutuneet kulut (363). Arvioidessaan kustannuksia kansalliset tuomioistuimet voivat ottaa huomioon muun muassa sen, onko kanteella käytännössä mahdollisuus menestyä vai onko se aiheeton, kunhan aina huolehditaan, että kantajalle määrätyt oikeudenkäyntikulut eivät ole kohtuuttoman suuret (364).

(b)   Häviäjä maksaa -periaatteen ja muiden kulujen kohdentamista koskevien lähestymistapojen soveltaminen kuluista päätettäessä

199.

Unionin tuomioistuin on tarkastellut sitä, miten kansallisten tuomioistuinten olisi sovellettava häviäjä maksaa -periaatetta määrätessään oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta hävinneen kantajan osalta. Tämän periaatteen mukaan kansallinen tuomioistuin voi määrätä hävinneen osapuolen vastaamaan koko oikeudenkäyntimenettelyn kuluista, myös vastapuolen kuluista. Oikeuskäytännön mukaan kansallisen tuomioistuimen tekemässä kuluja koskevassa päätöksessä sekä subjektiiviset että objektiiviset seikat ovat merkityksellisiä. Oikeuskäytännössä torjutaan myös väite siitä, että menettely ei ole voinut olla niin kallis, että se olisi esteenä menettelyyn osallistumiselle, jos kantaja on saattanut asian tuomioistuimen käsiteltäväksi (365).

200.

Subjektiivisia tekijöitä ovat muun muassa seuraavat: — asianosaisen taloudellinen tilanne — kantajan tosiasialliset mahdollisuudet asian voittamiseen — asian merkitys kantajalle ja ympäristönsuojelulle — asiassa sovellettavien oikeussääntöjen ja menettelyn monimutkaisuus — onko kanne jossain vaiheessa mahdollisesti ollut perusteeton (366).

201.

Kansallisen tuomioistuimen on paitsi tarkasteltava asianomaisen kantajan tilannetta (subjektiivinen arviointi) ja asian tosiseikkoja, myös suoritettava objektiivinen arviointi varmistaakseen, etteivät kulut ole objektiivisesti tarkasteltuina kohtuuttomia. Unionin tuomioistuin on korostanut tätä liittyen siihen, että yksityishenkilöillä ja yhdistyksillä on aktiivinen rooli ympäristönsuojelussa (367). Menettelystä aiheutuvat kulut eivät siksi saa ylittää asianomaisen henkilön taloudellisia voimavaroja, eivätkä ne missään tapauksessa saa olla objektiivisesti tarkasteltuina kohtuuttomia (368).

202.

Asioissa, joissa sovelletaan häviäjä maksaa -periaatetta, kulujen kohdentaminen niin, että niitä voidaan rajoittaa, saattaa osoittautua hyödylliseksi. Näin mahdollisia kustannuksia on helpompi ennakoida ja kontrolloida. Asiaan liittyy tietty mekanismi eli kulusuojamääräys (protective cost order). Sitä sovellettaessa määritetään menettelyjen alussa katto sille, kuinka paljon kuluja kantajan on maksettava, jos hän häviää – ja jos kulujen rajoittaminen on vastavuoroista, kuinka paljon hänen kulujaan voidaan korvata, jos hän voittaa käsittelyn. Kun kuluja rajoitetaan yksipuolisesti, kantajan vastattavaksi asian häviämisen seurauksena tulevat kulut rajataan tiettyyn määrään, mikä lisää taloudellisen riskin ennakoitavuutta. Jos taas kulujen rajoittaminen on vastavuoroista, viranomaisen velvoitetta maksaa asian voittaneelle kantajalle on myös rajoitettu, ja kantaja vastaa yksin mahdollisesta ylimenevästä osuudesta.

203.

Unionin tuomioistuin tarkasteli asiassa komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta antamassaan tuomiossa kulujen rajoittamista ja totesi, että lähtökohtaisesti tuomioistuimen, jossa asia on vireillä, mahdollisuus antaa kulusuojamääräys takaa menettelyn kustannusten paremman ennustettavuuden ja edistää osaltaan kulujen kohtuullisuutta koskevan vaatimuksen noudattamista (369). Tuomioistuin katsoi kuitenkin, että jäsenvaltion kulujen rajoittamista koskevan järjestelmän erityispiirteet – kuten se, että tuomioistuimilla ei ole velvollisuutta myöntää suojaa tapauksissa, joissa oikeudenkäyntikulut ovat objektiivisesti tarkastellen kohtuuttomat, ja suojan epääminen tapauksissa, jossa kyseessä on vain kantajan yksityinen etu – merkitsivät, ettei tällä menetelmällä pystytä täyttämään vaatimusta, jonka mukaan menettely ei saa olla niin kallis, että se olisi esteenä menettelyyn osallistumiselle.

204.

Perustelut, joita unionin tuomioistuin sovelsi kulujen rajoittamista koskevaan järjestelmään asiassa komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta, ovat vastaavasti merkityksellisiä muiden kulujen kohdentamista koskevien lähestymistapojen kannalta. Jos kansallisella tuomioistuimella on harkintavaltaa määrätä, että kummankin osapuolen, myös käsittelyn voittaneen kantajan, on vastattava omista kuluistaan, sen on otettava huomioon unionin tuomioistuimen vaatimus siitä, etteivät oikeudenkäyntikulut saa olla objektiivisesti tarkasteltuina kohtuuttomia. Sen, että kantaja määrätään ympäristöön liittyvässä asiassa vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan myös voittaessaan, voidaan väittää olevan kohtuutonta ja vastoin Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 4 kappaleen vaatimusta, jonka mukaan menettelyjen on oltava oikeudenmukaisia ja tasapuolisia.

205.

Yksipuolinen kulujen siirtäminen tarkoittaa, että ympäristöön liittyvän asian kantaja voi voittaessaan periä omat kulunsa (kuten häviäjä maksaa -periaatetta sovellettaessa), mutta hävitessään tämä säästyy kokonaan tai osittain maksamasta vastapuolen kuluja. Kulujen siirtämistä saatetaan laajentaa niin, että valtio maksaa osan hävinneen kantajan kuluista, esimerkiksi tilanteessa, jossa riita-asian katsotaan koskevan tärkeää yleistä etua. Yksipuoliseen kulujen siirtämiseen voi näin ollen sisältyä piirteitä, joilla korjataan muiden kulujen kohdentamista koskevien lähestymistapojen mahdollisia puutteita (jotka liittyvät vaatimukseen kulujen kohtuullisuudesta objektiivisesti tarkasteltuna ja vaatimukseen menettelyjen oikeudenmukaisuudesta ja tasapuolisuudesta).

206.

Jotkin kulujen siirtämistä koskevat järjestelmät ovat ehdollisia niiden käytön rajoittamiseksi, ja kulujen kohdentamisesta vastaavan kansallisen tuomioistuimen on huomioitava ratkaisussaan tietyt perusteet, kuten asian merkitys, ympäristövaikutukset, lainsäädännön rikkomisen vakavuus tai osapuolten toiminta. Liian laaja harkintavalta saattaa kuitenkin heikentää kulujen ennakoitavuutta, joka taas on katsottu tärkeäksi Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä, erityisesti silloin, kun oikeudenkäyntiin liittyy suuria asianajokuluja. Se voi myös johtaa siihen, että järjestelmä ei täytä yleistä vaatimusta siitä, että oikeudenkäyntikulut eivät saa olla objektiivisesti tarkasteltuina kohtuuttomia (370).

5.3.   Oikeusapu

207.

Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 5 kappaleessa edellytetään, että sopimuspuolet harkitsevat asianmukaisten oikeusapujärjestelmien perustamista poistaakseen muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeuden käyttöön liittyvät taloudelliset esteet ja muut esteet tai vähentääkseen niitä. Määräyksessä ei suoraan edellytetä oikeusavun tarjoamista, eikä ympäristöä koskevassa EU:n johdetussa oikeudessa mainita oikeusavusta mitään. Sen vuoksi jäsenvaltiot voivat itse valita, ottavatko ne käyttöön oikeusapujärjestelmän, jonka avulla vähennetään ympäristöasioita koskevien oikeudenkäyntien kustannusriskiä. Oikeusapujärjestelmän olemassaolo itsessään ei kuitenkaan välttämättä osoita, että kustannukset eivät ole niin kalliita, että se olisi esteenä menettelyyn osallistumiselle, jos oikeusavun saaminen perustuu tarveharkintaan ja kuuluu ainoastaan yksityisille. Tämä johtuu siitä, että vaatimus, jonka mukaan kustannukset eivät saa olla niin kalliita, että se olisi esteenä menettelyyn osallistumiselle, koskee myös maksukykyisiä yksityishenkilöitä ja yhdistyksiä.

208.

Samalla on muistutettava, että perusoikeuskirjan 47 artiklan kolmannessa kohdassa edellytetään, että ”maksutonta oikeusapua annetaan vähävaraisille, jos tällainen apu on tarpeen, jotta asianomainen voisi tehokkaasti käyttää oikeutta saattaa asiansa tuomioistuimen käsiteltäväksi”. Kyseinen määräys antaa jäsenvaltioille vapauden valita keinot, joilla ne takaavat kantajille oikeusavun sen varmistamiseksi, että nämä voivat tosiasiallisesti käyttää muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeuttaan. Jäsenvaltiot voivat näin perustaa oikeusapujärjestelmänsä asianmukaisena pitämällään tavalla. Esimerkkejä oikeusavusta ovat kanteen nostamista edeltävä neuvonta, oikeusapu ja edustaminen tuomioistuimessa sekä täysi tai osittainen vapautus oikeudenkäyntikuluista. Kuten oikeus saattaa asia tuomioistuimen käsiteltäväksi, oikeusapua koskeva oikeus ei ole ehdoton ja siihen saattaa liittyä rajoituksia. Jäsenvaltiot voivat siksi vapaasti määrätä oikeusavun saamisen ehdoista, jotka voivat perustua esimerkiksi kantajan mahdollisuuksiin menestyä oikeudenkäynnissä. Kyseiset ehdot eivät kuitenkaan saa estää yksityishenkilöitä käyttämästä käytännössä ja tehokkaasti oikeuttaan saattaa asiansa tuomioistuimen käsiteltäväksi. (371).

6.   MENETTELYJEN MÄÄRÄAJAT, NOPEUS JA TEHOKKUUS

Jäsenvaltioilla on oikeus vaatia, että ympäristöasioita koskevat kanteet saatetaan tuomioistuimen käsiteltäväksi niille asetettujen kohtuullisten määräaikojen kuluessa. Jäsenvaltioiden on Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 4 kappaleen nojalla varmistettava, että tuomioistuimessa tapahtuvat muutoksenhakumenettelyt ovat nopeita.

209.

Ympäristöasioita koskevaan muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeuteen liittyy useita ajallisia tekijöitä: kantajia koskeva vaatimus saattaa asiansa tuomioistuimen käsiteltäväksi määräajan kuluessa sekä muutoksenhakumenettelyjen nopeutta koskeva vaatimus.

210.

Unionin tuomioistuin vahvisti asiassa Stadt Wiener Neustadt antamassaan tuomiossa, että kohtuullisten määräaikojen asettaminen kanteen nostamiselle oikeusvarmuuden edistämiseksi on unionin oikeuden mukaista. Tällä suojellaan sekä yksityisiä että viranomaista, joita asia koskee (372). Toisaalta, kuten asiassa Protect Natur annetussa tuomiossa todetaan, Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 3 ja 4 kappaletta on tulkittava siten, että se estää soveltamasta ympäristönsuojelujärjestöön kansallisen menettelysäännön mukaista määräaikaa, jonka nojalla järjestö menettää asianosaisasemansa menettelyssä eikä voi siis nostaa kannetta tehdystä päätöksestä, jos se ei ole esittänyt väitteitään määräajassa jo hallinnollisen menettelyn aikana (373).

211.

Tuomioistuinmenettelyjen oikea-aikaisuus on tärkeää, jotta voidaan taata käsittelyn tehokkuus. Siksi Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 4 kappaleessa edellytetään, että 9 artiklan 1–3 kappaleessa tarkoitettujen menettelyjen on oltava nopeita.

212.

Nopeista menettelyistä on hyötyä monessa suhteessa. Niillä mahdollistetaan oikeudellinen selkeys ja kanteiden ratkaiseminen ilman aiheetonta viivytystä. Pitkistä menettelyistä aiheutuu tavallisesti korkeampia oikeudenkäyntikuluja, jolloin kiistan osapuolten taloudellinen taakka kasvaa. Ne saattavat myös viivästyttää hankkeita ja muuta taloudellista toimintaa, jotka todetaan lopulta lainmukaisiksi. Nopeat menettelyt ovat näin ollen paitsi kantajien myös kaikkien muiden osapuolten, talouden toimijat mukaan lukien, etujen mukaisia.

213.

Menettelyjen nopeutta koskeva yleissopimuksen 9 artiklan 4 kappaleen vaatimus ei ole riittävän selvä tai ehdoton, jotta sitä voisi soveltaa suoraan. Vaatimus on siksi saatettava osaksi kansallista lainsäädäntöä, jotta se tulee voimaan.

214.

Perusoikeuskirjan 47 artiklan toisessa kohdassa vahvistetaan myös yleinen velvoite varmistaa oikeudenkäynnin tapahtuminen kohtuullisen ajan kuluessa. Kyseinen kohta vastaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohtaa, joka koskee oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin.

7.   KÄYTÄNNÖN TIEDOT

Yleisölle on annettava tietoa mahdollisuudesta käyttää uudelleentarkastelumenettelyjä tuomioistuimessa.

215.

Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 5 kappaleen mukaan kunkin sopimuspuolen on varmistettava, että ”yleisölle annetaan tietoa mahdollisuudesta käyttää […] tuomioistuimessa tapahtuvia uudelleentarkastelumenettelyjä”. Velvoite tiedottaa yleisölle muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeudesta on otettu huomioon myös tietyissä EU:n johdettuun oikeuteen kuuluvissa säädöksissä, joilla Århusin yleissopimus saatetaan osaksi EU:n lainsäädäntöä (374). Velvollisuus tiedottaa yleisölle koskee yleissopimuksen 9 artiklan 1–3 kappaleessa tarkoitettuja menettelyjä.

216.

Yhteisöjen tuomioistuin viittasi asiassa komissio v. Irlanti antamassaan tuomiossa tähän velvollisuuteen, josta säädetään nykyään ympäristövaikutusten arvioinnista annetun direktiivin 2011/92/EU 11 artiklan 5 kohdassa (375), ja korosti, että ”velvollisuutta antaa yleisölle käytännön tietoja mahdollisuudesta turvautua hallinnollisiin ja tuomioistuimessa tapahtuviin muutoksenhakumenettelyihin on tarkasteltava tiettyä sellaista tulosta koskevana velvollisuutena, joka jäsenvaltion on täytettävä” (376). Se totesi niin ikään, että ”kun yleisölle näin myönnetyistä oikeuksista tiedottamisesta ei ole erikseen säädetty laissa tai asetuksessa, hallinnollisia ja tuomioistuimessa tapahtuvia muutoksenhakumenettelyjä koskevien sääntöjen asettamista saataville pelkästään julkaisemalla tai sähköisesti ja mahdollisuutta saada tietoja tuomioistuinten ratkaisuista ei voi pitää toimenpiteinä, joilla voitaisiin taata riittävän selvästi ja täsmällisesti, että yleisöllä, jota asia koskee, on mahdollisuus tuntea muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeutensa ympäristöasioissa” (377).

217.

Jäsenvaltiot voivat käyttää laajaa harkintavaltaa sen suhteen, miten ne täyttävät kyseisen vaatimuksen. Asiassa komissio v. Irlanti annetussa tuomiossa vahvistetaan kuitenkin, että jäsenvaltioiden toimet eivät ole riittäviä, jos ne pelkästään julkaisevat muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeutta koskevat kansalliset säännökset ja antavat mahdollisuuden saada tietoja tuomioistuinten ratkaisuista. Unionin tuomioistuimen toteamus, että yleisön, jota asia koskee, on saatava tietoa muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeudestaan riittävän selkeästi ja täsmällisesti, tarkoittaa, että jäsenvaltioiden on huomioitava ensinnäkin tietojen vastaanottajat, toiseksi tietojen sisältö ja kolmanneksi niiden esitystapa.

218.

Vastaanottajien osalta olisi varmistettava, että tiedot saavuttavat mahdollisimman laajan ja edustavan yleisön. Käytännön tietojen asettaminen saataville vain sähköisesti ei aina riitä, koska huomattavalla osalla väestöstä ei välttämättä ole mahdollisuutta käyttää internetiä. Vaikka internet on tehokas väline, sitä olisi täydennettävä muilla tavoin.

219.

Sisällön osalta muutoksenhakumenettelyjä koskevissa tiedoissa olisi kerrottava kaikki olennaiset seikat, jotta yleisöön kuuluva henkilö voisi niiden perusteella tehdä päätöksen asiansa saattamisesta tuomioistuimen käsiteltäväksi.

220.

Tietojen on oltava kattavia, täsmällisiä ja ajantasaisia (378), ja niistä on käytävä ilmi muutoksenhakumenettelyjen kannalta merkitykselliset muutokset. Vanhentuneista tai harhaanjohtavista tiedoista voi aiheutua vakavia seurauksia. Siksi käytössä olisi oltava asianmukaisia järjestelyjä tämän välttämiseksi. Tiedoissa olisi mainittava kaikki muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeuden ehtojen määrittämisessä käytetyt oikeuslähteet sekä merkityksellinen kansallinen oikeuskäytäntö.

221.

Tietojen esitystavan osalta edellytetään, että tiedot on esitettävä selkeästi ja niin, että myös lainsäädäntöön perehtymättömät maallikot pystyvät ymmärtämään ne.

222.

Tähän liittyy myös Århusin yleissopimuksen 3 artiklan 3 kappale, jossa määrätään, että ”kukin sopimuspuoli edistää ympäristökasvatusta ja yleisön tietoisuutta ympäristöasioista, erityisesti tietoisuutta siitä, miten yleisö voi saada ympäristöä koskevaa tietoa, osallistua ympäristöasioita koskevaan päätöksentekoon ja käyttää muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeuttaan ympäristöasioissa”.

D.   PÄÄTELMÄT

223.

Euroopan unionin tuomioistuimen tulkitsemat nykyiset unionin säännöstön vaatimukset, ja erityisesti ympäristöä koskevasta EU:n johdetusta oikeudesta sekä kansainvälisistä sitoumuksista johtuvat vaatimukset, muodostavat kattavan ympäristöasioiden muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeutta koskevan kehyksen. Nykyiset vaatimukset kattavat aiheen kaikki keskeiset osa-alueet, ja niiden avulla varmistetaan, että yleisöön kuuluvilla henkilöillä ja ympäristöjärjestöillä on mahdollisuus saattaa asioita kansallisten tuomioistuinten tutkittavaksi niin, että ne tutkitaan asianmukaisesti ja niihin sovelletaan tehokkaita oikeussuojakeinoja. Euroopan unionin tuomioistuimen viimeisen vuosikymmenen aikana antamista tuomioista käy ilmi, että tuomioistuin pitää muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeutta kansallisissa tuomioistuimissa tärkeänä unionin oikeuden tehokkuuden varmistamisen kannalta. Kansallisissa tuomioistuimissa nostettujen kanteiden tarkoituksena ei ole pelkästään jäsenvaltioiden viranomaisten tekemien päätösten, toimien ja laiminlyöntien riitauttaminen EU:n ympäristölainsäädännön perusteella, vaan kansalliset tuomioistuimet voivat myös pyytää Euroopan unionin tuomioistuinta antamaan SEUT-sopimuksen 267 artiklan nojalla ennakkoratkaisuja unionin säädösten pätevyydestä ja tulkinnasta.

224.

Euroopan unionin tuomioistuimella on jatkossakin keskeinen rooli muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeuteen ympäristöasioissa vaikuttavan unionin oikeuden tulkinnassa, mikä koskee myös SEU-sopimuksen 19 artiklan 1 kohdan määräyksistä johtuvien tehokasta oikeussuojaa koskevien vaatimusten toteutumista perusoikeuskirjan 47 artiklan mukaisesti. Oikeuskäytäntö ilmentää Euroopan unionin tuomioistuimen ja kansallisten tuomioistuinten välistä tuloksekasta yhteistyötä, joka perustuu SEUT-sopimuksen 267 artiklan soveltamiseen. Yhteistyön odotetaan jatkuvan.

---

(1)  COM(2025) 980 final.

(2)  COM(2020) 643 final.

(3)  Ks. myös unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-64/16, Associação Sindical dos Juízes Portugueses, 30 ja 34–38 kohta, sekä tuomiossa mainittu oikeuskäytäntö.

(4)   EUVL C 326, 26.10.2012, s. 1.

(5)  COM(2022) 438 final.

(6)   http://www.unece.org/fileadmin/DAM/env/pp/documents/cep43e.pdf. Århusin yleissopimus hyväksyttiin 17 päivänä helmikuuta 2005 tehdyllä neuvoston päätöksellä 2005/370/EY tiedon saantia, yleisön osallistumisoikeutta päätöksentekoon sekä muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeutta ympäristöasioissa koskevan yleissopimuksen tekemisestä Euroopan yhteisön puolesta (EUVL L 124, 17.5.2005, s. 1).

(7)  Ks. erityisesti Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 2 ja 3 kappale.

(8)  COM(2025) 980 final.

(9)   EUVL L 264, 25.9.2006, s. 13.

(10)  Esimerkiksi ympäristövaikutusten arvioinnista annettu direktiivi 2011/92/EU, teollisuuspäästödirektiivi 2010/75/EU, ympäristövastuudirektiivi 2004/35/EY, Seveso III -direktiivi 2012/18/EU, yhdyskuntajätevesidirektiivi (EU) 2024/3019, metsäkatoasetus (EU) 2023/1115, ilmanlaatudirektiivi (EU) 2024/2881, muovipellettiasetus (EU) 2025/2365 ja maaperän seurannasta ja kestokyvystä annettu direktiivi (EU) 2025/2360.

(11)  Ympäristölainsäädännön täytäntöönpanon arviointi 2019: Eurooppa suojelee kansalaisiaan ja parantaa heidän elämänlaatuaan, COM(2019) 149 final.

(12)  Ympäristölainsäädännön täytäntöönpanon arviointi 2022: Suunnanmuutos tehostamalla ympäristövaatimusten noudattamista, COM/2022/438 final.

(13)  Ympäristölainsäädännön täytäntöönpanon arviointi 2025: Ympäristölainsäädännön täytäntöönpanolla vaurautta ja turvallisuutta, COM(2025) 420 final.

(14)  Milieu Consulting, ”Study on EU implementation of the Aarhus Convention in the area of access to justice in environmental matters – Final Report” (07.0203/2018/786407/SER/ENV.E.4.) (syyskuu 2019).

(15)  Ks. edellinen alaviite. Ks. myös COM(2020) 643 final.

(16)  C(2017) 2616 final; tällä tiedonannolla korvataan ja päivitetään edeltävä tiedonanto C/2017/2616, EUVL C 275, 18.8.2017, s. 1–39.

(17)   https://environment.ec.europa.eu/law-and-governance/environmental-implementation-review_en#country-reports.

(18)  Komission tiedonanto ”EU:n lainsäädäntö: toimiva täytäntöönpano, tuloskuntoinen EU”, COM(2022) 518 final. Ks. myös asiassa C-416/17, komissio v. Ranska, annettu unionin tuomioistuimen tuomio, jonka 106 kohdassa painotettiin kansallisten ylimmän oikeusasteen tuomioistuinten velvollisuutta pyytää unionin tuomioistuimelta ennakkoratkaisua aina, kun EU:n oikeuden tulkinnasta on olemassa perusteltu epäily. Kyseisessä asiassa unionin tuomioistuin totesi ensimmäistä kertaa, että se, ettei kansallinen ylimmän oikeusasteen tuomioistuin esitä ennakkoratkaisupyyntöä EU:n oikeuden tulkinnasta SEUT-sopimuksen 267 artiklan mukaisesti, voi johtaa rikkomusmenettelyyn ja unionin tuomioistuimen antamaan tuomioon perussopimuksen noudattamatta jättämisestä.

(19)   https://e-justice.europa.eu/home.do?action=home.

(20)   https://commission.europa.eu/strategy-and-policy/policies/justice-and-fundamental-rights/upholding-rule-law/rule-law/rule-law-mechanism_fi.

(21)  Komissio käynnisti vuonna 2008 tuomareille tarkoitetun EU:n ympäristölainsäädäntöä käsittelevän koulutusohjelman. Jäsenvaltioiden tuomarit ja koulutuslaitokset saavat verkossa saatavilla olevien koulutusohjelmien kautta ajantasaista ja täsmällistä tietoa EU:n ympäristölainsäädännön eri osa-alueista, kuten muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeudesta, ympäristövastuusta sekä vesi- ja jätehuollosta. Tätä koulutusohjelmaa täydentävät komission muut valmiuksien kehittämistä koskevat aloitteet (kuten Life-hanke ”Access to Justice for a greener Europe” (oikeussuojan toteutuminen vihreämmän Euroopan edistämiseksi)) ja jatkuva yhteistyö oikeuslaitosten kanssa ympäristöoikeuteen erikoistuneiden tuomareiden eurooppalaisen foorumin (European Union Forum of Judges for the Environment, EUFJE) kautta.

(22)   https://e-justice.europa.eu/300/FI/access_to_justice_in_environmental_matters.

(23)  Asiaa käsitellään kollektiivisia oikeussuojakeinoja koskevassa komission suosituksessa 2013/396/EU.

(24)  Lausunto 1/09, Yhdistetyn patenttioikeudenkäyntijärjestelmän perustaminen, ECLI:EU:C:2011:123, 80 kohta.

(25)  Komission tiedonanto – EU:n lainsäädäntö: parempiin tuloksiin soveltamista parantamalla, C/2016/8600 (EUVL C 18, 19.1.2017, s. 10).

(26)  Ks. perusoikeuskirjan 37 artikla.

(27)  Ks. esimerkiksi unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-115/09, Bund für Umwelt und Naturschutz, 43 kohta, ja unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-570/13, Gruber, 37 kohta.

(28)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-416/10, Križan, 106 kohta.

(29)  Ks. myös unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-64/16, Associação Sindical dos Juízes Portugueses, 30 ja 34–38 kohta, sekä tuomiossa mainittu oikeuskäytäntö.

(30)  Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio asiassa C-294/83, Les Verts, 23 kohta.

(31)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-685/15, Online Games Handels GmbH, 54 kohta.

(32)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-243/15, Lesoochranarske zoskupenie VLK II (LZ II), 45 kohta.

(33)  Ks. unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-240/09, Lesoochranarske zoskupenie VLK I (LZ I), 30 kohta, Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 3 kappaleen tulkinnasta.

(34)  Århusin yleissopimuksen 1 artikla.

(35)  Yleissopimuksen 9 artiklan 1 kappale koskee tiedonsaantioikeutta, 9 artiklan 2 kappale koskee osallistumisoikeutta tiettyyn toimintaan liittyviin päätöksentekomenettelyihin, 9 artiklan 3 kappale koskee ympäristölainsäädäntöä rikkovia toimia tai laiminlyöntejä yleisesti ja 9 artiklan 4 kappaleessa käsitellään oikeussuojakeinoja sekä edellisissä kappaleissa tarkoitettujen menettelyjen oikea-aikaisuutta ja niistä aiheutuvia kuluja.

(36)  The Aarhus Convention: An Implementation Guide, second edition 2014 http://www.unece.org/env/pp/implementation_guide.html.

(37)  Ks. unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-182/10, Solvay ym., 27 kohta.

(38)  Digest of Selected Findings and Advice of the Aarhus Convention Compliance Committee, 10. helmikuuta 2026 UNECE releases digest of Aarhus Convention Compliance Committee findings and advice | UNECE.

(39)  Ks. unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-240/09, LZ I, 50 kohta, unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-664/15, Protect Natur, 45 kohta, ja unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-752/18, Deutsche Umwelthilfe v. Freistaat Bayern, 39 ja 40 kohta. Nämä päätökset koskivat Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 3 kappaletta.

(40)  Muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeudesta ympäristöasioissa on saatu jonkin verran selvyyttä myös Euroopan komission SEUT-sopimuksen 258 artiklan nojalla suorittamista suorista toimista, joilla se on puuttunut ympäristövaikutusten arvioinnista annetun direktiivin 2011/92/EU ja teollisuuden päästödirektiivin 2010/75/EU saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä koskeviin ongelmiin. Ks. esimerkiksi yhteisöjen tuomioistuimen tuomio asiassa C-427/07, komissio v. Irlanti, ja unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-530/11, komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta.

(41)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-71/14, East Sussex, 52 kohta, yhteisöjen tuomioistuimen tuomio asiassa C-72/95, Kraaijeveld, 56 kohta, ja unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-752/18, Deutsche Umwelthilfe v. Freistaat Bayern, 34 ja 40 kohta.

(42)  Asiassa C-723/17, Craeynest, annetun unionin tuomioistuimen tuomion 47 kohdassa laajennettiin yksityisten käytettävissä olevaa oikeudellisten välineiden valikoimaa, jotta nämä voivat vaatia puhtaampaa ilmaa, sillä siinä todettiin, että näytteenottopaikkojen sijainnilla on keskeinen asema ilmanlaatudirektiivissä 2008/50/EY säädetyssä ilmanlaadun arviointia ja parantamista koskevassa järjestelmässä ja että ”direktiivin 2008/50 tarkoitus” – eli ihmisten terveyden suojeleminen – ”vaarantuisi, jos tietyllä alueella tai tietyssä taajamassa sijaitsevia näytteenottopaikkoja ei sijoitettaisi siinä säädettyjen perusteiden mukaisesti”. Tässä asiassa annettu tuomio on jatkoa asioissa Janecek ja ClientEarth annetuille tuomioille, joissa oli kyse oikeudesta valittaa asianmukaisten ilmanlaatusuunnitelmien puutteesta. Asiassa Craeynest annettu tuomio antaa kansalaisille oikeuden pyytää luotettavaa ja täsmällistä tietoa ilmanlaadusta, sillä unionin tuomioistuin totesi tuomion 42 kohdassa, että mainittuun direktiiviin sisältyvät näytteenottopaikkoja koskevat säännöt ovat selkeitä, täsmällisiä ja ehdottomia velvoitteita, ”joten yksityiset voivat vedota niihin jäsenvaltiota vastaan”. Kansalaiset voivat siten kyseenalaistaa seurantaverkostojen riittävyyden, ja tuomioistuimilla on valtuudet toteuttaa kaikki asianmukaiset toimenpiteet näytteenottopaikkojen asianmukaisen sijoittamisen varmistamiseksi.

(43)  Asiassa C-535/18, IL ym., annetun unionin tuomioistuimen tuomion 128 kohdassa vahvistetaan, että vesipolitiikan puitedirektiivissä 2000/60/EY pyritään myös erityistavoitteeseen, joka koskee pohjaveden suojelemista ihmisten käyttöön tarkoitettuna luonnonvarana.

(44)  Ks. maaperän seurannasta ja kestokyvystä annettu direktiivi (EU) 2025/2360 (maaperän seurantaa koskeva laki).

(45)  Ks. muovipellettihävikin estämisestä mikromuovisaasteen vähentämiseksi annettu asetus (EU) 2025/2365.

(46)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-664/15, Protect Natur, 58 kohta.

(47)  Näitä ovat esimerkiksi merkittävien ilman epäpuhtauksien, kuten rikkidioksidin, hiukkasten ja typpidioksidin, raja-arvot ilmanlaatudirektiivin 2008/50/EY 13 artiklan mukaisesti, pintavesien ja pohjaveden hyvää laatua koskevat tavoitteet vesipolitiikan puitedirektiivin 2000/60/EY 4 artiklan mukaisesti sekä monien lajien ja luontotyyppien suotuisan suojelun tason saavuttaminen luontodirektiivin 92/43/ETY 2 artiklan mukaisesti.

(48)  Esimerkkeinä mainittakoon uimavesien seurantaa koskeva velvoite uimavesidirektiivin 2006/7/EY 3 artiklan mukaisesti, ilmanlaadun arviointi ilmanlaatudirektiivin 2008/50/EY 5–11 artiklan mukaisesti sekä maaperän terveyden seuranta ja arviointi maaperän seurannasta ja kestokyvystä annetun direktiivin (EU) 2025/2360 (maaperän seurantaa koskeva laki) 6–9 artiklan mukaisesti. Ks. myös unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-723/17, Craeynest ym., 56 kohta.

(49)  Esimerkkejä näistä ovat muun muassa vaatimukset laatia vesienhoitosuunnitelmia vesipolitiikan puitedirektiivin 2000/60/EY 13 artiklan mukaisesti, ilmanlaatusuunnitelmia ilmanlaatudirektiivin 2008/50/EY 23 ja 24 artiklan mukaisesti, jätehuoltosuunnitelmia jätepuitedirektiivin 2008/98/EY 28 artiklan mukaisesti sekä nitraattipäästöjen vähentämistä ja ehkäisemistä koskevia toimintaohjelmia nitraattidirektiivin 91/676/ETY 1 ja 5 artiklan mukaisesti. Ks. myös unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-197/18, Prandl ym., 46, 69 ja 73 kohta, ja unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-752/18, Deutsche Umwelthilfe v. Freistaat Bayern, 30 kohta.

(50)  Esimerkkejä näistä ovat muun muassa velvoitteet hankkia jätepuitedirektiivin 2008/98/EY 23 artiklan mukainen jätelupa, teollisuuden päästödirektiivin 2010/75/EU 4 artiklan mukainen lupa sekä luontodirektiivin 92/43/ETY 6 artiklan 3 kohdan mukainen suostumus. Ks. myös unionin tuomioistuimen tuomio asioissa C-196/16 ja C-197/16, Comune di Corridonia, 37–43 kohta.

(51)  Esimerkiksi strategisesta ympäristöarvioinnista annetun direktiivin 2001/42/EY 3 artikla ja ympäristövaikutusten arvioinnista annetun direktiivin 2011/92/EU 2 artikla. Ks. myös unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-535/18, IL ym. v. Land Nordrhein-Westfalen, 76 kohta.

(52)  Ympäristövaikutusten arvioinnista annetussa alkuperäisessä direktiivissä 85/337/ETY edellytettiin, että yleisölle on annettava mahdollisuus ilmaista näkemyksensä hankkeiden kehittäjien toimittamista ympäristötiedoista, jotta näitä tietoja voidaan täydentää. Ympäristöä koskevan tiedon saannin vapaudesta annetun alkuperäisen direktiivin 90/313/ETY johdanto-osassa todettiin, että ”viranomaisten hallussa olevan ympäristöä koskevan tiedon saanti parantaa ympäristön suojelua”. Kyseisiä säännöksiä on vahvistettu hyväksymällä Århusin yleissopimus ja useita EU:n johdettuun oikeuteen kuuluvia säädöksiä. Tähän liittyen asiassa C-280/18, Flausch, annetun tuomion 58 kohdassa vahvistetaan, että yleisön mahdollisuutta osallistua ympäristöä koskevaan päätöksentekoon on tuettava asianmukaisin keinoin, kuten antamalla riittävää ja oikea-aikaista tietoa.

(53)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-260/11, Edwards ja Pallikaropoulos, 32 kohta.

(54)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-826/18, Stichting Varkens in Nood ym., 43 kohta.

(55)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-280/18, Flausch, 58 kohta.

(56)  Julkisasiamies Hoganin ratkaisuehdotus asiassa C-535/18, IL ym. v. Land Nordrhein-Westfalen, 50 kohta.

(57)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-535/18, IL ym. v. Land Nordrhein-Westfalen, 62 kohta.

(58)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-243/15, LZ II, 44 kohta.

(59)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-535/18, IL ym. v. Land Nordrhein-Westfalen, 121 kohta.

(60)  Ks. edellinen alaviite, 122 kohta.

(61)  Ks. edellinen alaviite, 54–55 kohta.

(62)  Julkisasiamies Bobekin ratkaisuehdotus asiassa C-826/18, Stichting Varkens in Nood ym., 36 kohta. Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 2 kappaleen sanamuoto antaa muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeuden ainoastaan ”yleisölle, jota asia koskee”, eikä ”yleisölle”, joten direktiivin 2011/92 6 ja 11 artiklaa sekä direktiivin 2010/75 24 ja 25 artiklaa on tulkittava Århusin yleissopimuksen 6 artiklan ja 9 artiklan 2 kappaleen vastaavien määräysten valossa.

(63)  Esimerkiksi Århusin yleissopimuksen määritelmän mukaan ’yleisöön’ kuuluvat luonnollisten henkilöiden tai oikeushenkilöiden yhteenliittymät, järjestöt tai ryhmät.

(64)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-826/18, Stichting Varkens in Nood ym., 35 kohta.

(65)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-240/09, LZ I, 50 ja 51 kohta.

(66)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-664/15, Protect Natur, 46 kohta.

(67)  Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio asiassa C-237/07, Janecek, 39 kohta.

(68)  Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio asiassa C-237/07, Janecek, 39 kohta.

(69)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-664/15, Protect Natur, 34 kohta.

(70)  Ks. esimerkiksi ympäristövaikutusten arvioinnista annetun direktiivin 2011/92/EU 11 artiklan 1 kohta ja Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 2 kohta.

(71)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-826/18, Stichting Varkens in Nood ym., 51 kohta.

(72)  6 artikla. Ks. myös unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-529/15 Folk, joka koskee kalastusoikeuksien haltijoiden osallistumista.

(73)  7 artikla. Ks. myös unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-197/18, Prandl ym., joka koskee nitraatteja, ja unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-723/17, Craeynest, joka koskee ilmanlaatuohjelmia.

(74)  8 artikla.

(75)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-826/18, Stichting Varkens in Nood ym., 39 ja 41 kohta.

(76)  Ks. edellinen alaviite, 38–42 kohta.

(77)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-243/15, LZ II, 45 kohta.

(78)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-432/21, komissio v. Puola, 175 kohta.

(79)  Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio asiassa C-72/95, Kraaijeveld, 56 kohta.

(80)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-41/11, Inter-Environnement Wallonie, 42 kohta.

(81)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-826/18, Stichting Varkens in Nood ym., 49 ja 50 kohta.

(82)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-432/21, komissio v. Puola, 177 kohta.

(83)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-826/18, Stichting Varkens in Nood ym., 47 kohta.

(84)  Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio asiassa C-237/07, Janecek, 38 kohta. Ennen asian Janecek käsittelyä tuomioistuin oli antanut useita tuomioita, joissa se oli korostanut, että on tärkeää saattaa ilman ja juomaveden laatua koskevat direktiivit asianmukaisesti osaksi kansallista lainsäädäntöä, jotta varmistettaisiin asianosaisten henkilöiden oikeuksien toteutuminen kaikilta osin (ks. asiat C-361/88, komissio v. Saksa, 24 kohta ja C-59/89, komissio v. Saksa, 13 kohta).

(85)  Unionin tuomioistuimen tuomio yhdistetyissä asioissa C-165/09–C-167/09, Stichting Natuur en Milieu, 94 kohta.

(86)  Asiassa Janecek oli kyse Münchenin kaupungin ilmanlaatua koskevista toimenpiteistä, kun taas asiassa Stichting Natuur en Milieu oli kyse Alankomaiden kansallisista päästörajoista.

(87)  Artiklan mukaan ”ihmisten terveyden korkeatasoinen suojelu varmistetaan kaikkien unionin politiikkojen ja toimintojen määrittelyssä ja toteuttamisessa”.

(88)  Ks. 13 artikla.

(89)  Ks. ”pilaantumisen” määritelmä 2 artiklan 33 alakohdassa.

(90)  Ks. 1 artikla.

(91)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-420/11, Leth, 36 kohta.

(92)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-529/15, Folk, 50 kohta.

(93)  Ks. edellinen alaviite, 44 kohta.

(94)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-535/18, IL ym. v. Land Nordrhein-Westfalen, 126–131 kohta.

(95)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-535/18, IL ym. v. Land Nordrhein-Westfalen, 126–131 kohta.

(96)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-197/18, Prandl ym., 36–39 kohta.

(97)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-535/18, IL ym. v. Land Nordrhein-Westfalen, 132 ja 133 kohta; ks. myös unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-197/18, Prandl ym., 40 ja 41 kohta.

(98)  Nämä velvoitteet esitetään jätepuitedirektiivissä 2008/98/EY ja teollisuuden päästödirektiivissä 2010/75/EU.

(99)  Ympäristötiedon julkisesta saatavuudesta annetun direktiivin 2003/4/EY 6 artiklan 2 kohta, ympäristövastuudirektiivin 2004/35/EY 13 artikla, teollisuuden päästödirektiivin 2010/75/EU 25 artikla, ympäristövaikutusten arvioinnista annetun direktiivin 2011/92/EU 11 artikla, Seveso III -direktiivin 2012/18/EU 23 artikla, muovipellettiasetuksen (EU) 2025/2365 19 artikla ja maaperän seurannasta ja kestokyvystä annetun direktiivin (EU) 2025/2360 23 artikla. Ks. myös kansallisia päästörajoja koskevan direktiivin (EU) 2016/2284 johdanto-osan 27 kappale, jossa viitataan muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeutta käsittelevään unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön.

(100)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-664/15, Protect Natur, 54, 56 ja 57 kohta.

(101)  Ks. myös unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-243/15, LZ II. Euroopan unionin tuomioistuin vahvistaa EU:n johdetun oikeuden ulkopuolisiin asioihin liittyvät asiavaltuutta koskevat vaatimukset perusoikeuskirjan 47 artiklan ja Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 2 kappaleen perusteella sellaisten päätösten, toimien ja laiminlyöntien osalta, joihin sovelletaan Århusin yleissopimuksen 6 artiklan yleisön osallistumista koskevia määräyksiä.

(102)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-619/19, Land Baden-Württemberg, 30 kohta.

(103)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-619/19, Land Baden-Württemberg, 61 kohta.

(104)  Asiassa C-279/12, Fish Legal, annetun unionin tuomioistuimen tuomion 73 kohdan mukaan vesiyhtiöiden kaltaiset yritykset, jotka tarjoavat ympäristöön liittyviä julkisia palveluja, ovat direktiivin 2003/4 2 artiklan 2 alakohdan a tai b alakohdassa tarkoitetun elimen tai henkilön valvonnassa, jolloin niitä on pidettävä kyseisen direktiivin 2 artiklan 2 alakohdan c alakohdan nojalla ”viranomaisina”, jos kyseiset yritykset eivät määrittele tosiasiallisesti itsenäisesti tapaa, jolla ne tarjoavat kyseisiä palveluja.

(105)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-470/19, Friends of the Irish Environment, 28 ja 34 kohta.

(106)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-470/19, Friends of the Irish Environment, 44 kohta.

(107)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-619/19, Land Baden-Württemberg, 58, 59, 60, 67 ja 69 kohta.

(108)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-619/19, Land Baden-Württemberg, 59 ja 66 kohta.

(109)  Oikeudesta esittää tietopyyntö määrätään Århusin yleissopimuksen 4 artiklassa.

(110)  Ks. Århusin yleissopimuksen soveltamisohje, s. 191, ja unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-470/19, Friends of the Irish Environment, 39 kohta.

(111)  Nämä sisältyvät ympäristötiedon julkisesta saatavuudesta annettuun direktiiviin 2003/4/EY sekä useisiin alakohtaisiin ympäristöalan säädöksiin.

(112)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-71/14, East Sussex, 56 kohta.

(113)  Ks. esimerkiksi ympäristötiedon julkisesta saatavuudesta annetun direktiivin 2003/4/EY 7 artikla ja INSPIRE-direktiivin 2007/2/EY 11 artikla.

(114)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-619/19, Land Baden-Württemberg, 30 kohta.

(115)  Huomattavia esimerkkejä tästä ovat uimaveden laadusta annetun direktiivin 2006/7/EY 12 artiklan 1 kohdan e alakohta, jossa edellytetään yleisölle tiedottamista, jos uiminen on kielletty tai se ei ole suositeltavaa, ja juomavesidirektiivin 98/83/ETY 8 artiklan 3 kohta, jossa vaaditaan, että kuluttajille on heti tiedotettava ihmisten käyttöön tarkoitetun veden terveyttä vaarantavasta pilaantumisesta.

(116)  Huomattavia esimerkkejä tästä ovat teollisuuden päästödirektiivin 2010/75/EU 24 artikla, ympäristövaikutusten arvioinnista

annetun direktiivin 2011/92/EU 6 artiklan 4 kohta ja Seveso III -direktiivin 2012/18/EU 15 artikla. Luontodirektiivin 92/43/ETY 6 artiklan 3 kohdassa on epämääräisempi julkista kuulemista koskeva vaatimus, joka on luettava kuitenkin yhdessä Århusin yleissopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen b kohdan kanssa, ks. unionin tuomioistuimen asiassa C-243/15 LZ II antaman tuomion 45 kohta.

(117)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-535/18, IL ym., 54 kohta.

(118)  Teollisuuden päästödirektiivin 2010/75/EU 25 artikla, ympäristövaikutusten arvioinnista annetun direktiivin 2011/92/EU 11 artikla, ja Seveso III -direktiivin 2012/18/EU 23 artikla. Direktiivin 2011/92/EU 11 artiklassa jätetään liikkumavaraa sen määrittelyssä, mikä muodostaa kyseisen direktiivin 11 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetun oikeuden heikentymisen, ja kansallisessa oikeudessa voidaan katsoa, ettei ole kyse tällaisesta heikentymisestä, jos osoitetaan, että käsiteltävän asian olosuhteissa on mahdollista, ettei riidanalainen päätös olisi ollut erilainen ilman menettelyvirhettä, johon on vedottu. Ks. unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-535/18, IL ym., 59 kohta.

(119)  Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio asiassa C-72/95, Kraaijeveld, 56 kohta.

(120)  Tässä tiedonannossa esitettyjä viittauksia kansallisiin tuomioistuimiin olisi soveltuvin osin pidettävä viittauksina myös muihin laillisesti perustettuihin riippumattomiin ja puolueettomiin elimiin.

(121)  Ks. esimerkiksi teollisuuden päästödirektiivin 2010/75/EU 25 artikla, ympäristövaikutusten arvioinnista annetun direktiivin 2011/92/EU 11 artikla, Seveso III -direktiivin 2012/18/EU 23 artikla, muovipellettiasetuksen (EU) 2025/2365 19 artikla ja maaperän seurannasta ja kestokyvystä annetun direktiivin (EU) 2025/2360 23 artikla.

(122)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-280/18, Flausch, 57 kohta. Ks. myös tuomion 60 kohta, jossa unionin tuomioistuin katsoi, että kun otetaan huomioon laajaa muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeutta koskeva tavoite ja tehokkuusperiaate, YVA-direktiivin 9 ja 11 artiklaa on tulkittava siten, että ne ovat esteenä säännöstölle, jonka mukaan muutoksenhaun määräaika alkaa kulua siitä, kun hanketta koskeva lupapäätös julkaistaan internetissä, jos kyseiseen säännöstöön voidaan vedota sellaisia henkilöitä vastaan, jotka kuuluvat yleisöön, jota asia koskee, mikäli näille henkilöille ei ole etukäteen annettu asianmukaista mahdollisuutta saada lupamenettelyä koskevia tietoja kyseisen direktiivin 6 artiklan 2 kohdan mukaisesti.

(123)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-243/15, LZ II, ja unionin tuomioistuimen tuomio C-664/15, Protect Natur, 38 ja 39 kohta.

(124)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-535/18, IL ym. v. Land Nordrhein-Westfalen, 128 ja 132 kohta, sekä unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-664/15, Protect Natur.

(125)  Ks. Århusin yleissopimuksen 2 artiklan 5 kappale ja ympäristövaikutusten arvioinnista annetun direktiivin 2011/92/EU 1 artiklan 2 kohdan d ja e alakohta.

(126)  Ks. Århusin yleissopimuksen 2 artiklan 4 kappale.

(127)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-826/18, Stichting Varkens in Nood ym., 57 kohta.

(128)  Julkisasiamies Bobekin ratkaisuehdotus asiassa C-826/18, Stichting Varkens in Nood ym., 142 kohta.

(129)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-826/18, Stichting Varkens in Nood ym., 34 kohta.

(130)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-826/18, Stichting Varkens in Nood ym., 36 kohta.

(131)  Ks. myös Århusin yleissopimuksen soveltamisohje, s. 199.

(132)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-826/18, Stichting Varkens in Nood ym., 38 kohta.

(133)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-529/15, Folk, 50 kohta, ja julkisasiamies Bobekin ratkaisuehdotus, 94 ja 95 kohta.

(134)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-575/21, WertInvest Hotelbetrieb, 70 ja 71 kohta.

(135)  Ks. ympäristövaikutusten arvioinnista annetun direktiivin 2011/92/EU 11 artiklan 3 kohta ja Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 2 kohta.

(136)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-873/19, Deutsche Umwelthilfe v. Saksan liittotasavalta, 60 kohta. Lisäksi unionin tuomioistuin totesi asiassa C-432/21, komissio vastaan Puola, että vaikka Århusin yleissopimuksessa ja erityisesti sen 6 artiklan 1 kappaleen b kohdassa annetaan sopimuspuolina oleville valtioille tiettyä harkintavaltaa toiminnan merkittävien ympäristövaikutusten tutkimisen osalta, luontodirektiivissä muotoillaan konkreettisesti vaatimukset, jotka olisi esitettävä tarkasteltaessa ympäristövaikutusten merkittävyyttä unionin ympäristönsuojelun alalla (175 kohta).

(137)  Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio asiassa C-263/08, Djurgården, 45 kohta.

(138)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-115/09, Bund für Umwelt und Naturschutz, 59 kohta.

(139)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-432/21, komissio v. Puola, 117 kohta.

(140)  Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio asiassa C-263/08, Djurgården, 46 kohta.

(141)  Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio asiassa C-263/08, Djurgården, 47 kohta.

(142)  Tässä asiassa yhteisöjen tuomioistuin katsoi, että vaatimus siitä, että järjestöllä on oltava vähintään 2 000 jäsentä, ei ole ympäristövaikutusten arvioinnista annetun direktiivin 2011/92/EU tavoitteiden mukainen.

(143)  Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio asiassa C-263/08, Djurgården, 47 kohta.

(144)  Ks. myös kollektiivisia oikeussuojakeinoja koskevan suosituksen 2013/396/EU 18 kohta, jossa suositellaan erilaista mekanismia asiavaltuuden myöntämiseksi toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneille valtiosta riippumattomille järjestöille. Tämä mekanismi perustuu siihen, että tunnustetaan asiavaltuus, joka on myönnetty siinä jäsenvaltiossa, jossa valtiosta riippumattomalla järjestöllä on kotipaikka. Tämä olisi suotuisampaa kuin syrjimättömyyden periaate erityisesti niihin jäsenvaltioihin sijoittautuneille järjestöille, joissa asiavaltuuden myöntämistä koskevat edellytykset ovat vähemmän tiukkoja. Näin ollen tapauksissa, jotka kuuluvat sekä Århusin sopimuksen että suosituksen soveltamisalaan, suosituksessa esitetty keskinäisen tunnustamisen soveltaminen helpottaisi valtiosta riippumattomien järjestöjen toimintaa entisestään.

(145)  Ks. unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-197/18, Prandl ym., jossa asianosaisena on kunnallinen vesilaitos.

(146)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-873/19, Deutsche Umwelthilfe v. Saksan liittotasavalta, 74 kohta.

(147)  Ks. myös Århusin yleissopimuksen soveltamisohje, s. 195.

(148)  Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio asiassa C-263/08, Djurgården, 38 kohta.

(149)  Näihin sääntöihin sisältyvät yksityiskohtaiset säännökset, jotka koskevat direktiivin soveltamisalaan kuuluvien ympäristövahinkojen edellyttämiä ”korjaavia toimenpiteitä”, ks. ympäristövastuudirektiivin 2004/35/EY 7 artikla.

(150)  Ympäristövastuudirektiivin 2004/35/EY 12 artikla.

(151)  Ympäristövastuudirektiivin 2004/35/EY 2 artiklan 1 kohdan b alakohta.

(152)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-529/15, Folk, 34 kohta.

(153)  Ympäristövastuudirektiivin 2004/35/EY 13 artikla.

(154)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-529/15, Folk, 46 kohta.

(155)  Ympäristövastuudirektiivin 2004/35/EY 12 artikla.

(156)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-529/15, Folk, 47 kohta.

(157)  Ks. esimerkiksi yhteisöjen tuomioistuimen tuomio asiassa C-432/05, Unibet, 37 kohta.

(158)  Tämän tiedonannon rajausta käsitellään tarkemmin A jaksossa; eroa Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 2 ja 3 kappaleen välillä käsitellään erityisesti asiassa C-664/15, Protect Natur, annetun tuomion 42 ja 43 kohdassa.

(159)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-664/15, Protect Natur, 63 kohta.

(160)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-664/15, Protect Natur, 75, 78, 80, 81 ja 101 kohta.

(161)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-240/09, LZ I, 45 kohta.

(162)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-240/09, LZ I, 46 kohta.

(163)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-240/09, LZ I, 49 kohta.

(164)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-826/18, Stichting Varkens in Nood ym., 50 kohta.

(165)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-243/15, LZ II, 45 kohta.

(166)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-432/21, komissio v. Puola, 172 ja 173 kohta.

(167)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-664/15, Protect Natur, 54 kohta.

(168)  Ks. vesipolitiikan puitedirektiivin 2000/60/EY 13 artikla.

(169)  Ks. ilmanlaatudirektiivin 2008/50/EY 23 artikla.

(170)  Ks. strategisesta ympäristöarvioinnista annetun direktiivin 2001/42/EY 4 artikla.

(171)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-535/18, IL ym. v. Land Nordrhein-Westfalen, 73 ja 74 kohta.

(172)  Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio asiassa C-72/95, Kraaijeveld, 56 kohta.

(173)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-535/18, IL ym. v. Land Nordrhein-Westfalen, 60 kohta.

(174)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-197/18, Prandl ym., 73 kohta.

(175)  Unionin tuomioistuimen tuomio yhdistetyissä asioissa Terre Wallonne ja Inter-Environnement Wallonie, C-105/09 ja C-110/09. Ks. myös unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-197/18, Prandl ym., 73 kohta.

(176)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-41/11, Inter-Environnement Wallonie, 46 kohta.

(177)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-535/18, IL ym. v. Land Nordrhein-Westfalen, 61 kohta.

(178)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-535/18, IL ym. v. Land Nordrhein-Westfalen, 123 kohta.

(179)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-664/15, Protect Natur, 46 kohta.

(180)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-115/09, Bund für Umwelt und Naturschutz, 44 kohta.

(181)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-570/13, Gruber, 39 kohta, ja unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-115/09, Bund für Umwelt und Naturschutz, 44 kohta.

(182)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-570/13, Gruber, 40 kohta.

(183)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-252/22, Societatea Civilă Profesională de Avocați AB & CD, 59 ja 60 kohta.

(184)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-535/18, IL ym. v. Land Nordrhein-Westfalen, 59 kohta.

(185)  Ks. edellinen alaviite, 60 kohta.

(186)  Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio asiassa C-237/07, Janecek, ja unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-723/17, Craeynest, 47 kohta.

(187)  Unionin tuomioistuimen tuomio yhdistetyissä asioissa Stichting Natuur en Milieu, C-165/09–C-167/09.

(188)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-240/09, LZ I.

(189)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-197/18, Prandl ym., 46 kohta.

(190)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-664/15, Protect Natur, 58 kohta.

(191)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-873/19, Deutsche Umwelthilfe v. Saksan liittotasavalta, 81 kohta.

(192)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-432/21, komissio v. Puola, 167 kohta.

(193)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-575/21, WertInvest Hotelbetrieb, 70 kohta.

(194)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-197/18, Prandl ym., 30–34 kohta.

(195)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-664/15, Protect Natur, 44–46 ja 54 kohta.

(196)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-664/15, Protect Natur, 35 kohta.

(197)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-197/18, Prandl ym., 44–46 kohta.

(198)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-664/15, Protect Natur, 34 kohta.

(199)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-826/18, Stichting Varkens in Nood ym., 49 kohta.

(200)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-664/15, Protect Natur, 90 kohta.

(201)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-873/19, Deutsche Umwelthilfe v. Saksan liittotasavalta, 66,68 ja 71 kohta.

(202)  Ks. Århusin yleissopimuksen soveltamisohje, s. 198.

(203)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-873/19, Deutsche Umwelthilfe v. Saksan liittotasavalta, 67 kohta.

(204)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-664/15, Protect Natur, 39 kohta.

(205)  Ks. Århusin yleissopimuksen soveltamisohje, s. 198, sekä unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-197/18, Prandl ym., 33 ja 34 kohta.

(206)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-664/15, Protect Natur, 46–48 kohta. ks. myös unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-873/19, Deutsche Umwelthilfe v. Saksan liittotasavalta, 68 kohta.

(207)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-252/22, Societatea Civilă Profesională de Avocați AB & CD, 63 kohta.

(208)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-664/15, Protect Natur, 48 kohta.

(209)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-664/15, Protect Natur, 90 kohta.

(210)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-664/15, Protect Natur, 98 kohta. Ks. myös asiassa C-280/18, Flausch, annetun tuomion 60 kohta, jossa unionin tuomioistuin korosti, että jäsenvaltiot eivät voi rajoittaa mahdollisuutta saattaa asia tuomioistuimen käsiteltäväksi asettamalla kanteen nostamiselle määräaikaa, joka alkaa kulua päätöksen tiedoksi antamisesta, jos yleisöllä, jota asia koskee, ei ole ollut asianmukaista mahdollisuutta saada tietoa kyseisestä päätöksestä.

(211)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-664/15, Protect Natur, 46 kohta.

(212)  Ympäristötiedon julkisesta saatavuudesta annetun direktiivin 2003/4/EY 6 artiklan 2 kohta, ympäristövastuudirektiivin 2004/35/EY 13 artikla, teollisuuden päästödirektiivin 2010/75/EU 25 artikla, ympäristövaikutusten arvioinnista annetun direktiivin 2011/92/EU 11 artikla, Seveso III -direktiivin 2012/18/EU 23 artikla, maaperän seurannasta ja kestokyvystä annetun direktiivin (EU) 2025/2360 23 artikla sekä muovipellettiasetuksen (EU) 2025/2365 19 artiklan 4 kohta. Ks. myös kansallisia päästörajoja koskevan direktiivin (EU) 2016/2284 johdanto-osan 27 kappale, jossa viitataan muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeutta käsittelevään unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön.

(213)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-243/15, LZ II.

(214)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-137/14, komissio v. Saksa, 32 kohta, ja unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-535/18, IL ym., 57 kohta.

(215)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-115/09, Bund für Umwelt und Naturschutz, 45 kohta.

(216)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-197/18, Prandl ym., 33 kohta.

(217)  Ks. edellinen alaviite, 33 kohta.

(218)  Ks. edellinen alaviite, 34 kohta, ja unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-664/15, Protect Natur, 46 kohta.

(219)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-137/14, komissio v. Saksa, 80 kohta.

(220)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-137/14, komissio v. Saksa, 80 kohta.

(221)  Komission ehdotuksessa asetukseksi ympäristöarviointien nopeuttamisesta (COM(2025) 984 final) ehdotetaan aineellisoikeudellista prekluusiota koskevaa säännöstä, johon sisältyy suojatoimia, joilla varmistetaan oikeussuojan saatavuus. Jos lainsäätäjät hyväksyvät tämän säännöksen, sillä selvennetään prekluusion edellytyksiä ja suojatoimia.

(222)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-723/17, Craeynest ym., 45 kohta.

(223)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-723/17, Craeynest ym., 51 kohta.

(224)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-723/17, Craeynest ym., 46 kohta.

(225)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-723/17, Craeynest ym., 34 kohta.

(226)  6 artiklan 2 kohta.

(227)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-71/14, East Sussex, 53 kohta.

(228)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-279/12, Fish Legal and Shirley, 36 kohta.

(229)  5 artiklan 2 kohdan mukaisesti.

(230)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-280/18, Flausch, 27 ja 51 kohta.

(231)  Århusin yleissopimuksen soveltamisohje, s. 199.

(232)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-723/17, Craeynest ym., 42–43 kohta.

(233)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-723/17, Craeynest ym., 31, 32 ja 34 kohta.

(234)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-137/14, komissio v. Saksa, 80 kohta (korostus lisätty).

(235)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-71/14, East Sussex, 58 kohta.

(236)  Julkisasiamies Kokottin ratkaisuehdotus asiassa C-723/17, Craeynest ym., 42 kohta.

(237)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-721/21, Eco Advocacy CLG v. An Bord Pleanála, 22 kohta.

(238)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-721/21, Eco Advocacy CLG v. An Bord Pleanála, 23 kohta.

(239)  Julkisasiamies Kokottin ratkaisuehdotus asiassa C-723/17, Craeynest ym., 43 kohta.

(240)  Ks. s. 196.

(241)  Unionin tuomioistuin totesi asiassa C-215/06 komissio v. Irlanti antamansa tuomion 57 kohdassa että ”vaikka yhteisön oikeuden vastaista ei voikaan olla se, että kansalliset sovellettavat säännökset sallivat tietyissä tapauksissa yhteisön oikeuden vastaisten menettelyjen tai toimenpiteiden korjaamisen, tällaisen mahdollisuuden edellytyksenä on oltava se, ettei se tarjoa asianomaisille tilaisuutta kiertää yhteisön sääntöjä tai vapauta niitä niiden soveltamisesta, ja että se pysyy poikkeuksellisena”.

(242)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-416/10, Križan, 87–91 kohta.

(243)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-416/10, Križan, 91 kohta.

(244)  Unionin tuomioistuimen tuomio asioissa C-196/16 ja C-197/16, Comune di Corridonia, 38 kohta. Nämä asiat koskivat päätöksiä, joissa katsottiin biokaasusta sähköenergiaa tuottavien laitosten olevan ympäristövaatimusten mukaisia ja jotka tehtiin näiden laitosten rakentamisen ja käyttöönoton sekä ensimmäisten lupien kumoamisen jälkeen suoritettujen arviointimenettelyjen päätteeksi.

(245)  Unionin tuomioistuimen tuomio asioissa C-196/16 ja C-197/16, Comune di Corridonia, 41 kohta.

(246)  Ks. s. 196.

(247)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-71/14, East Sussex, 52 kohta.

(248)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-723/17, Craeynest ym., 54 kohta.

(249)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-723/17, Craeynest ym., 52 kohta.

(250)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-71/14, East Sussex, 58 kohta.

(251)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-529/15, Folk, 28 kohta.

(252)  Ks. edellinen alaviite 151.

(253)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-529/15, Folk, 31 kohta: Jäsenvaltiot tosin ovat velvollisia epäämään luvan hankkeilta, jotka voivat huonontaa kyseisen vesimuodostuman tilaa, jollei katsota, että hanke kuuluu kyseisen direktiivin 2000/60 4 artiklan 7 kohdan mukaisen poikkeuksen piiriin. Tätä säännöstä sovelletaan kaikissa tilanteissa, joissa vesimuodostuman tila on huonontunut, siitä riippumatta, johtuuko se laitoksesta vai ei, ja siinä säädetään tilanteista, joissa jäsenvaltioilla ei ole tällaisen huononemisen johdosta kuitenkaan velvollisuutta ryhtyä toimiin. Kyseinen säännös ei koske ainoastaan luvanvaraisia hankkeita, eikä sillä ole vaikutusta ympäristövahingon käsitteeseen itsessään.

(254)  Ks. edellinen alaviite, 37–38 kohta.

(255)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-529/15, Folk, 51 kohta.

(256)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-570/13, Gruber, 42–50 kohta.

(257)  Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio asiassa C-75/08, Mellor, 59 kohta.

(258)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-137/14, komissio v. Saksa, 48 kohta, ja unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-72/12, Altrip, 37 kohta.

(259)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-432/21, komissio v. Puola, 120 kohta.

(260)  Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio asiassa C-127/02, Waddenzee, 59 kohta.

(261)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-723/17, Craeynest ym., 52 kohta.

(262)  Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio asiassa C-237/07, Janecek, 46 kohta.

(263)  Aiemmin direktiivi 2001/81/EY.

(264)  Unionin tuomioistuimen tuomio yhdistetyissä asioissa C-165/09–C-167/09, Stichting Natuur en Milieu.

(265)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-723/17, Craeynest ym., 46, 47 ja 49 kohta.

(266)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-723/17, Craeynest ym., 50–51 kohta.

(267)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-723/17, Craeynest ym., 44–45 kohta.

(268)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-197/18, Prandl ym., 36 kohta.

(269)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-197/18, Prandl ym., 52, 55, 61 ja 72 kohta.

(270)  Unionin tuomioistuimen tuomio yhdistetyissä asioissa C-165/09–C-167/09, Stichting Natuur en Milieu, 78–79 kohta.

(271)  Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio asiassa C-72/95, Kraaijeveld, 57 kohta.

(272)  Unionin tuomioistuin totesi viestinnän metatietojen säilyttämiseen liittyviä sääntöjä koskevissa yhdistetyissä asioissa C-293/12 ja C-594/12, Digital Rights Ireland Ltd, antamansa tuomion 47 kohdassa, että ”koska on kyse perusoikeuksiin puuttumisesta, näiden edellytysten noudattamista koskevassa tuomioistuinvalvonnassa unionin lainsäätäjän harkintavallan laajuus voi osoittautua rajoitetuksi tiettyjen seikkojen vuoksi, joita ovat muun muassa kyseinen ala, perusoikeuskirjassa taatun oikeuden luonne, puuttumisen luonne ja vakavuus sekä sen päämäärä”.

(273)  Tämä johtuu siitä, että Århusin yleissopimuksen 2 artiklan 2 kappaleessa ”viranomaisen” määritelmän ulkopuolelle jätetään elimet tai laitokset, jotka toimivat tuomio- tai lainsäädäntövallan käyttäjinä.

(274)  Unionin tuomioistuimen tuomio yhdistetyissä asioissa C-128/09–C-131/09, C-134/09 ja C-135/09, Boxus, 53 kohta.

(275)  Unionin tuomioistuimen tuomio yhdistetyissä asioissa C-128/09–C-131/09, C-134/09 ja C-135/09, Boxus.

(276)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassaC-41/11, Inter-Environnement Wallonie, 42–47 kohta.

(277)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-348/15, Stadt Wiener Neustadt, 38 kohta.

(278)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-348/15, Stadt Wiener Neustadt, 47 ja 48 kohta.

(279)  Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio asiassa C-293/97, Standley, 51 ja 52 kohta.

(280)  Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio asiassa C-284/95, Safety Hi-Tech, 33–61 kohta.

(281)  Unionin tuomioistuimen tuomio yhdistetyissä asioissa C-313/15 ja C-530/15, Eco-Emballages.

(282)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-281/16, Vereniging Hoekschewaards Landschap, 29, 31, 33, 34, 36, 37 ja 39 kohta.

(283)  Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio asiassa C-201/02, Wells, 64–65 kohta.

(284)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-129/96, Inter-Environnement Wallonie, 45 kohta.

(285)  Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio asiassa C-201/02, Wells, 67 kohta, ja unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-420/11, Leth, 38 kohta.

(286)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-71/14, East Sussex, 52 kohta.

(287)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-873/19, Deutsche Umwelthilfe v. Saksan liittotasavalta, 65 kohta.

(288)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-873/19, Deutsche Umwelthilfe v. Saksan liittotasavalta, 79 kohta.

(289)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-873/19, Deutsche Umwelthilfe v. Saksan liittotasavalta, 72 kohta.

(290)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-873/19, Deutsche Umwelthilfe v. Saksan liittotasavalta, 79 kohta.

(291)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-752/18, Deutsche Umwelthilfe v. Freistaat Bayern, 34 kohta.

(292)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-752/18, Deutsche Umwelthilfe v. Freistaat Bayern, 34–42 kohta.

(293)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-752/18, Deutsche Umwelthilfe v. Freistaat Bayern, 46 kohta.

(294)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-378/17, Minister for Justice and Equality ja Commissioner of An Garda Síochána v. Workplace Relations Commission, 52 kohta.

(295)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-72/12, Altrip, 49 kohta.

(296)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-72/12, Altrip, 51 kohta.

(297)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-72/12, Altrip, 52–54 kohta.

(298)  Mahdollisuus jättää vähäiset menettelyvirheet huomiotta oikeussuojakeinojen puitteissa ei kuitenkaan estä tuomaria toteamasta menettelyvirheen olemassaoloa.

(299)  Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio asiassa C-201/02, Wells, 65 kohta.

(300)  Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio asiassa C-201/02, Wells, 69 kohta.

(301)  Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio asiassa C-201/02, Wells, 60 kohta.

(302)  Unionin tuomioistuimen tuomio yhdistetyissä asioissa C-128/09–C-131/09, C-134/09 ja C-135/09, Boxus, 57 kohta, ja unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-182/10, Solvay ym., 52 kohta.

(303)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-348/15, Stadt Wiener Neustadt, 45–48 kohta.

(304)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-348/15, Stadt Wiener Neustadt, 31 kohta.

(305)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-278/21, AquaPri, 39–43 kohta.

(306)  Ks. edellinen alaviite, 39 kohta.

(307)  Ks. edellinen alaviite, 40 kohta.

(308)  Ks. edellinen alaviite, 42 kohta.

(309)  Ks. edellinen alaviite, 43 kohta.

(310)  Ks. edellinen alaviite, 46 kohta.

(311)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-41/11, Inter-Environnement Wallonie.

(312)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-379/15, Association France Nature Environnement.

(313)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-379/15, Association France Nature Environnement, 38 kohta.

(314)  Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio asiassa C-237/07, Janecek, 39–42 kohta.

(315)  Unionin tuomioistuimen tuomio asioissa C-196/16 ja C-197/16, Comune di Corridonia, 42–43 kohta.

(316)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-752/18, Deutsche Umwelthilfe v. Freistaat Bayern, 57 kohta.

(317)  Ks. edellinen alaviite, 36 kohta.

(318)  Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio asiassa C-237/07, Janecek, 46 kohta.

(319)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-404/13, Client Earth, 58 kohta. Tässä asiassa, joka liittyi ilmanlaatudirektiivin 2008/50/EY mukaisiin sitoviin ilmanlaadun raja-arvoihin, unionin tuomioistuin totesi, että ”kun jäsenvaltio ei ole noudattanut direktiivin 2008/50/EY 13 artiklan 1 kohdan toiseen alakohtaan perustuvia vaatimuksia eikä pyytänyt määräajan pidentämistä direktiivin 22 artiklassa säädetyin edellytyksin, toimivaltaisen kansallisen tuomioistuimen, jonka käsiteltäväksi asia mahdollisesti saatetaan, on toteutettava kansalliseen viranomaiseen nähden kaikki tarvittavat toimenpiteet, kuten annettava määräys, jotta kyseinen viranomainen laatii direktiivissä vaaditun suunnitelman siinä säädetyin edellytyksin”.

(320)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-72/12, Altrip.

(321)  Ks. alaviite 163.

(322)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-752/18, Deutsche Umwelthilfe v. Freistaat Bayern, 54 kohta.

(323)  Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio asiassa C-201/02, Wells, 66 kohta.

(324)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-399/14, Grüne Liga Sachsen.

(325)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-420/11, Leth, 36 ja 38 kohta.

(326)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-420/11, Leth, 41 kohta.

(327)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-420/11, Leth, 46 kohta.

(328)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-61/21, JP v. Ministre de la Transition écologique, 55 ja 56 kohta.

(329)  Ks. edellinen alaviite, 60 kohta.

(330)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-399/14, Grüne Liga Sachsen, 75 kohta.

(331)  Tämä johtuu tuomioistuimen vaatimuksesta tarkastella sillan tulevaisuutta luontodirektiivin 92/43/ETY 6 artiklan 4 kohdan säännösten pohjalta. Kohdassa edellytetään korvaavia toimenpiteitä, jos luontoa vahingoittavan hankkeen jatkaminen sallitaan vaihtoehtoisten ratkaisujen puuttuessa ja erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavista syistä.

(332)  Ks. myös unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-104/15, komissio v. Romania, 95 kohta, jossa viitataan tuloksia koskevien vaatimusten huomioon ottamisen tärkeyteen puututtaessa säädösten noudattamatta jättämiseen. Asia koski kaivannaisjätedirektiivin 2006/21/EY 4 artiklaa ja 13 artiklan 2 kohtaa.

(333)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-416/10, Križan, 109 kohta.

(334)  Ks. esimerkiksi yhteisöjen tuomioistuimen presidentin määräys asiassa C-404/04 P-R, Technische Glaswerke Ilmenau GmbH v. komissio, 10 kohta, jossa todetaan, että ”vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan välitoimista päättävä tuomioistuin voi määrätä välitoimista vain, jos on selvitetty, että niistä määrääminen ilmeisesti on tosiasiallisesti ja oikeudellisesti perusteltua (fumus boni juris) ja että ne ovat kiireellisiä siinä mielessä, että kantajan etuja koskevan vakavan ja korjaamattoman vahingon välttämiseksi on tarpeen, että näistä toimista määrätään ja niiden vaikutukset alkavat jo ennen kuin pääasiassa annetaan ratkaisu. Välitoimista päättävän tuomioistuimen on myös tilanteen mukaan vertailtava esillä olevia intressejä.” Määräyksen 11 kohdassa todetaan, että ”tämän oikeuskäytännön mukaiset edellytykset ovat kumulatiivisia, joten välitoimihakemus on hylättävä, kun jokin niistä ei täyty”.

(335)  Unionin tuomioistuimen määräys asiassa C-441/17 R, komissio v. Puola, 96 ja 108 kohta.

(336)  Ks. edellinen alaviite, 99 kohta.

(337)  Ks. myös yhteisöjen tuomioistuimen tuomio asiassa C-268/06, Impact, 51 kohta.

(338)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-470/16, North East Pylon, 49 kohta.

(339)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-470/16, North East Pylon, 58 kohta.

(340)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-167/17, Klohn, 32 kohta.

(341)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-167/17, Klohn, 33 kohta.

(342)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-167/17, Klohn, 36 kohta.

(343)  Ympäristövaikutusten arvioinnista annetun direktiivin 2011/92/EU 11 artiklan 4 kohta, teollisuuden päästödirektiivin 2010/75/EU 25 artiklan 4 kohta ja Seveso III -direktiivin 2012/18/EU 23 artikla.

(344)  Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio asiassa C-427/07, komissio v. Irlanti, unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-260/11, Edwards ja Pallikaropoulos, ja unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-530/11, komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta.

(345)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-167/17, Klohn, 28–30 kohta.

(346)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-167/17, Klohn, 55 kohta.

(347)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-167/17, Klohn, 71 kohta.

(348)  Ks. edellinen alaviite, 268 kohta.

(349)  Ks. edellinen alaviite, 269 kohta.

(350)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-470/16, North East Pylon, 33 kohta.

(351)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-260/11, Edwards ja Pallikaropoulos, 33 kohta.

(352)  Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio asiassa C-427/07, komissio v. Irlanti, 92 kohta.

(353)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-260/11, Edwards ja Pallikaropoulos, 29 ja 30 kohta.

(354)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-260/11, Edwards ja Pallikaropoulos, 35 kohta.

(355)  Oikeuskäytännössä on kyse kuluihin liittyvistä säännöksistä ympäristövaikutusten arvioinnista annetussa direktiivissä 2011/92/EU ja teollisuuden päästödirektiivissä 2010/75/EU, joita koskee direktiiveihin sovellettava velvollisuus saattaa ne osaksi kansallista lainsäädäntöä.

(356)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-530/11, komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta, 58 kohta.

(357)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-252/22, Societatea Civilă Profesională de Avocați AB & CD, 81 kohta.

(358)  Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio asiassa C-427/07, komissio v. Irlanti, 92 kohta.

(359)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-530/11, komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta, 66 kohta. Tämä on vastaavasti olennaista myös Seveso III -direktiivin 2012/18/EU kannalta.

(360)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-530/11, komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta, 67 kohta.

(361)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-530/11, komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta, 68 kohta.

(362)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-260/11, Edwards ja Pallikaropoulos, 45 ja 48 kohta.

(363)  Ks. edellinen alaviite, 268 kohta.

(364)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-470/16, North East Pylon, 61 kohta.

(365)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-260/11, Edwards ja Pallikaropoulos, 43 kohta.

(366)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-260/11, Edwards ja Pallikaropoulos, 42 kohta.

(367)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-260/11, Edwards ja Pallikaropoulos, 40 kohta.

(368)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-530/11, komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta, 47 kohta.

(369)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-530/11, komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta, 54 kohta.

(370)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-530/11, komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta, 47 kohta.

(371)  Ks. Euroopan unionin perusoikeuskirjan selitykset, 47 artiklan kolmas kohta.

(372)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-348/15, Stadt Wiener Neustadt, 41 kohta.

(373)  Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-664/15, Protect Natur, 101 kohta.

(374)  Esimerkiksi ympäristövaikutusten arvioinnista annetun direktiivin 2011/92/EU 11 artiklan 5 kohta sekä muovipellettiasetuksen (EU) 2025/2365 19 artiklan 5 kohta.

(375)  Aiemmin direktiivin 85/337/ETY 10 artiklan 6 kohta.

(376)  Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio asiassa C-427/07, komissio v. Irlanti, 97 kohta (korostus lisätty).

(377)  Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio asiassa C-427/07, komissio v. Irlanti, 98 kohta.

(378)  Myös Euroopan oikeusportaalissa on muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeutta koskeva tietoja, joita jäsenvaltioiden on päivitettävä säännöllisesti, ks. https://e-justice.europa.eu/content_access_to_justice_in_environmental_matters-300-en.do.