EUROOPAN KOMISSIO
Bryssel 25.10.2024
COM(2024) 480 final
2024/0284(BUD)
Ehdotus
EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS
Euroopan unionin solidaarisuusrahaston varojen käyttöönotosta tuen antamiseksi Saksalle ja Italialle vuonna 2024 esiintyneiden tulvien johdosta
PERUSTELUT
1.Ehdotuksen tausta
Tämä päätös kattaa 116 031 553 euron käyttöönoton Euroopan unionin solidaarisuusrahastosta, jäljempänä ’EUSR’, neuvoston asetuksen (EY) N:o 2012/2002, jäljempänä ’EUSR-asetus’, mukaisesti avun antamiseksi Saksalle ja Italialle vuonna 2024 tapahtuneiden luonnonkatastrofien (tulvien) vuoksi.
Tähän varojen käyttöönottoa koskevaa ehdotukseen liittyy määrärahasiirtoesitys nro DEC 14/2024, jossa ehdotetaan, että eurooppalaisesta solidaarisuusvarauksesta, jäljempänä ’solidaarisuusvaraus’, siirretään 116 031 553 euroa EUSR:n toimintamäärärahojen budjettikohtaan sekä maksusitoumus- että maksumäärärahoina.
2.Tiedot ja ehdot
2.1Saksa – suurkatastrofi: tulvat Etelä-Saksassa toukokuussa 2024
Saksaa koettelivat 30. toukokuuta 2024 rankkasateet, jotka johtivat kesäkuun alussa erittäin voimakkaisiin tulviin Etelä-Saksassa.
Tämän seurauksena Saksa haki rahoitustukea EUSR:stä.
(1)Saksa toimitti 20. elokuuta 2024 hakemuksen, joka koski EUSR:stä maksettavaa rahoitusosuutta toukokuussa 2024 Etelä-Saksassa aiheutuneiden tulvien takia toteutettujen hätä- ja pelastustoimien rahoittamiseen.
(2)Saksa haki rahoitusosuutta EUSR:stä 12 viikon määräajan kuluessa siitä, kun katastrofi aiheutti ensimmäiset vahingot 30. toukokuuta 2024. Hakemus sisältää kaikki EUSR-asetuksen 4 artiklassa edellytetyt tiedot.
(3)Kyseessä on luonnonkatastrofi, joka kuuluu EUSR:n soveltamisalaan.
(4)Saksan viranomaiset arvioivat katastrofista aiheutuneiden välittömien vahinkojen kokonaismääräksi 4 139,9 miljoonaa euroa. Komissio on katsonut uskottavaksi arvioksi välittömien vahinkojen kokonaismäärästä 4 131,6 miljoonaa euroa. Tämä määrä ylittää Saksaan ”suurten luonnonkatastrofien” osalta sovellettavan kynnysarvon, joka on 3 miljardia euroa vuoden 2011 hintoina, eli 3,8 miljardia euroa käypinä hintoina vuonna 2024. Katastrofi katsotaan siten EUSR-asetuksen 2 artiklan 2 kohdan mukaisesti ’suureksi luonnonkatastrofiksi’.
(5)EUSR:stä myönnettävä rahoitusosuus lasketaan välittömien vahinkojen kokonaismäärän perusteella. Rahoitusosuutta saa käyttää ainoastaan EUSR-asetuksen 3 artiklassa määriteltyjen ensisijaisten hätä- ja pelastustoimien toteuttamiseen.
(6)Saksa ei pyytänyt EUSR-asetuksen 4 a artiklan mukaisen ennakkomaksun maksamista.
(7)Baijerin ja Baden-Württembergin osavaltioita koettelivat 30. toukokuuta 2024 rankkasateet, jotka johtivat kesäkuun alussa erittäin voimakkaisiin tulviin Etelä-Saksassa. Monin paikoin vesi nousi ennätyksellisen korkealle, ja 18:ssa Baijerin piirikunnassa julistettiin hätätila. Tulvakatastrofi johti kuuteen kuolonuhriin ja monien alueen patojen pettämiseen, mikä edellytti useiden kuntien evakuointia ja pelastusoperaatioita. Tulvavesi ja murevirta vaurioittivat siltoja, rautatieverkkoa ja teitä, mikä vaikeutti maata pitkin matkustamista tulva-alueilla. Junaliikenteelle aiheutui vakavaa haittaa, ja yhdessä tapauksessa 185:ttä matkustajaa kuljettanut pikajuna suistui raiteilta maanvyörymän jälkeen.
(8)Saksan viranomaiset eivät pyytäneet apua Euroopan unionin pelastuspalvelumekanismin kautta.
(9)Saksa arvioi EUSR-asetuksen 3 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen tukikelpoisten toimien kustannuksiksi 235 miljoonaa euroa ja esitti kustannuksista toimityyppien mukaisesti jaotellun yhteenvedon. Suurin osa hätätoimien kustannuksista (132 miljoonaa euroa) koskee infrastruktuurin ja laitosten palauttamista toimintakuntoon energian, vesi- ja jätevesihuollon, tietoliikenteen, liikenteen, terveydenhuollon ja koulutuksen aloilla. Toiseksi suurin osa kustannuksista (72,9 miljoonaa euroa) liittyy ennaltaehkäisevän infrastruktuurin turvaamiseen ja kulttuuriperinnön suojaamiseen. Kolmanneksi suurin osa kustannuksista (27,5 miljoona euroa) liittyy tilapäisiin majoitusjärjestelyihin ja pelastuspalveluihin. Katastrofialueen raivaamiseen liittyvät kustannukset ovat 2,6 miljoonaa euroa.
(10)Direktiivi 2007/60/EY on saatettu vesitalouslaissa (Wasserhaushaltsgesetz) kokonaisuudessaan osaksi Saksan kansallista lainsäädäntöä. Lain täytäntöönpanoa seurataan osavaltioiden tasolla.
(11)Hakemuksen jättöpäivänä Saksaa vastaan ei ollut käynnissä katastrofin luonteeseen liittyvän unionin lainsäädännön soveltamista koskevia rikkomusmenettelyjä.
(12)Saksan viranomaiset ilmoittivat, että vakuutuksilla katetut vahingot kohdistuivat ensisijaisesti yksityisiin kotitalouksiin ja yrityksiin mutta julkisen sektorin kohteille aiheutuneet vahingot eivät kuulu vakuutusten piiriin. Näin ollen Saksan viranomaiset eivät ilmoittaneet tukikelpoisille kustannuksille mitään vakuutusturvaa.
2.2Italia – alueellinen katastrofi: tulvat Valle d’Aostan alueella
Italiassa kärsittiin 29. kesäkuuta 2024 rajuista myrskyistä, jotka johtivat jokien ja purojen tulvimiseen Valle d’Aostan autonomisella alueella.
Tämän seurauksena Italia haki rahoitustukea EUSR:stä.
(1)Italia toimitti 20. syyskuuta 2024 hakemuksen, joka koski EUSR:stä maksettavaa rahoitusosuutta Valle d’Aostan autonomisella alueella 29. kesäkuuta 2024 aiheutuneiden tulvien takia toteutettujen hätä- ja pelastustoimien rahoittamiseen.
(2)Italia haki rahoitusosuutta EUSR:stä 12 viikon määräajan kuluessa siitä, kun katastrofi aiheutti ensimmäisen vahingon 29. kesäkuuta 2024. Hakemus sisältää kaikki EUSR-asetuksen 4 artiklassa edellytetyt tiedot.
(3)Kyseessä on luonnonkatastrofi, joka kuuluu EUSR:n soveltamisalaan.
(4)Hakemuksen mukaan kyseessä on EUSR-asetuksen 2 artiklan 3 kohdassa tarkoitettu ’alueellinen luonnonkatastrofi’. Alueellisella luonnonkatastrofilla tarkoitetaan mitä tahansa luonnonkatastrofia, jonka seurauksena tukikelpoisen valtion NUTS 2 -tason alueella syntyy välittömiä vahinkoja, joiden kustannukset ovat yli 1,5 prosenttia alueen bruttokansantuotteesta (BKT). Italian viranomaiset arvioivat katastrofista aiheutuneiden välittömien vahinkojen kokonaismääräksi 158,39 miljoonaa euroa. Määrä ylittää ”alueellisen katastrofin” osalta sovellettavan kynnysarvon, joka on Valle d’Aostan alueen kohdalla 71,05 miljoonaa euroa vuonna 2024.
(5)EUSR:stä myönnettävä rahoitusosuus lasketaan välittömien vahinkojen kokonaismäärän perusteella. Rahoitusosuutta saa käyttää ainoastaan EUSR-asetuksen 3 artiklassa määriteltyjen ensisijaisten hätä- ja pelastustoimien toteuttamiseen.
(6)Italia ei pyytänyt EUSR-asetuksen 4 a artiklan mukaisen ennakkomaksun maksamista.
(7)Kesäkuun 29. päivän 2024 rajuihin myrskyihin liittyi huomattavia sademääriä, jotka johtivat jokien ja purojen tulvimiseen. Vuolas tulviminen aiheutti Valle d’Aostan autonomisella alueella laajoja vahinkoja infrastruktuurille, katkaisi palveluja ja johti yhteisöjen jäämiseen eristyksiin. Tulvat vaikuttivat 58 prosenttiin Valle d’Aostan kunnista ja alueen yhteenlasketusta maapinta-alasta noin 66 prosentin osuuteen. Vakavimmat vahingot aiheutuivat Aymavillesin, Cognen ja Valtournenchen kunnissa. Katastrofi vaikutti suoraan yli 52 000 asukkaaseen ja 4 800 yritykseen.
(8)Italian viranomaiset eivät pyytäneet apua Euroopan unionin pelastuspalvelumekanismin kautta. Italian pelastuspalveluvirasto on kuitenkin pitänyt Euroopan komission EU:n pelastuspalveluasioiden ja humanitaarisen avun operaatioiden pääosaston alaisen EU:n hätäavun koordinointikeskuksen (ERCC) ajan tasalla katastrofinhallintatoimien edistymisestä.
(9)Italia arvioi EUSR-asetuksen 3 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen tukikelpoisten toimien kustannuksiksi 39 miljoonaa euroa ja esitti kustannuksista toimityyppien mukaisesti jaotellun yhteenvedon. Suurin osa hätätoimien kustannuksista (26,3 miljoonaa euroa) koskee infrastruktuurin ja laitosten palauttamista toimintakuntoon energian, vesi- ja jätevesihuollon, tietoliikenteen, liikenteen, terveydenhuollon ja koulutuksen aloilla. Toiseksi suurin osa kustannuksista (10 miljoonaa euroa) liittyy ennaltaehkäisevän infrastruktuurin turvaamiseen ja kulttuuriperinnön suojaamiseen. Kolmanneksi suurin osa kustannuksista (1,7 miljoonaa euroa) liittyy katastrofialueiden raivaamiseen. Lisäksi kustannuksista 0,7 miljoonaa euroa liittyy tilapäisiin majoitusjärjestelyihin ja pelastuspalveluihin.
(10)Italia on saattanut direktiivin 2007/60/EY osaksi kansallista lainsäädäntöään 23. helmikuuta 2010 annetulla asetuksella nro 49, jossa säädetään, että siinä määritellyille alueille on hyväksyttävä tulvavaara- ja tulvariskikartat. Lisäksi ennen 22. joulukuuta 2015 hyväksyttiin tulvariskien hallintasuunnitelma, joka on jaettu vesipiireihin.
(11)Hakemuksen jättöpäivänä Italiaa vastaan ei ollut käynnissä katastrofin luonteeseen liittyvän unionin lainsäädännön soveltamista koskevaa rikkomusmenettelyä.
(12)Italian viranomaiset eivät ilmoittaneet tukikelpoisille kustannuksille mitään vakuutusturvaa.
2.3Päätelmät
Edellä esitettyjen seikkojen ja toimitettujen tietojen arvioinnin perusteella komissio katsoo, että Saksan ja Italian toimittamissa hakemuksissa tarkoitetut katastrofit täyttävät EUSR:n varojen käyttöönotolle EUSR-asetuksessa säädetyt edellytykset.
3.Rahoitus
Vuosia 2021–2027 koskevan monivuotisen rahoituskehyksen vahvistamisesta 17 päivänä joulukuuta 2020 annetun neuvoston asetuksen (EU, Euratom) 2020/2093, jäljempänä ’rahoituskehysasetus’, nojalla EUSR:stä voidaan ottaa käyttöön varoja solidaarisuus- ja hätäapuvarauksen yhteydessä. Talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta, talousarvioyhteistyöstä ja moitteettomasta varainhoidosta sekä uusista omista varoista, mukaan lukien etenemissuunnitelma uusien omien varojen käyttöönottamiseksi, 16 päivänä joulukuuta 2020 tehdyn Euroopan parlamentin, Euroopan unionin neuvoston ja Euroopan komission välisen toimielinten sopimuksen 10 kohdassa vahvistetaan menettelyt, jotka koskevat varojen käyttöönottoa EUSR:stä solidaarisuus- ja hätäapuvarauksen yhteydessä.
Koska EUSR on perustettu solidaarisuuden tukemiseksi, komissio katsoo, että tuen olisi oltava porrasteista. Näin ollen siihen osaan vahingoista, joka ylittää ’suurille luonnonkatastrofeille’ asetetun EUSR:n varojen käyttöönoton kynnysarvon (eli 0,6 % BKTL:sta tai 3 miljardia euroa vuoden 2011 hintoina sen mukaan, kumpi näistä määristä on pienempi; vrt. EUSR-asetuksen 2 artiklan 2 kohta), olisi sovellettava suurempaa tuki-intensiteettiä kuin siihen osaan vahingoista, joka jää kynnysarvon alle. Tämä tarkoittaa, että ’suuren luonnonkatastrofin’ edellytykset täyttävästä katastrofista kärsivälle maalle myönnettävän tuen määrä lasketaan laskemalla yhteen seuraavat kaksi määrää: 2,5 prosenttia kynnysarvon alittavasta välittömien vahinkojen kokonaismäärästä ja 6 prosenttia kynnysarvon ylittävästä välittömien vahinkojen kokonaismäärän osuudesta.
’Alueellisten luonnonkatastrofien’ johdosta maksettavien tukimäärien määrittämiseen sovellettava tukiprosentti, joka jää alle kansallisen kynnysarvon, on 2,5 prosenttia välittömien vahinkojen kokonaismäärästä.
EUSR:stä myönnettävän tuen laskutapa on määritelty rahaston vuosikertomuksessa (2002–2003), ja Euroopan parlamentti ja neuvosto ovat hyväksyneet sen. Komissio ehdottaa näin ollen budjettivallan käyttäjälle seuraavien määrien käyttöönottoa Saksan ja Italian hakemusten osalta:
|
Katastrofi
|
Välittömien vahinkojen kokonaismäärä
(euroa)
|
Sovellettu katastrofin kynnysarvo
(euroa)
|
2,5 % välittömien vahinkojen kokonaismäärästä enintään suurkatastrofiin sovellettavaan kynnysarvoon asti
(euroa)
|
6 % välittömistä vahingoista suurkatastrofiin sovellettavan kynnysarvon ylittävältä osuudelta
(euroa)
|
2,5 % välittömien vahinkojen kokonaismäärästä
(euroa)
|
Ehdotettu tuen kokonaismäärä
(euroa)
|
Ennakkomaksu
(euroa)
|
Loppumaksu
(euroa)
|
|
Saksa – tulva (suurkatastrofi)
|
4 131 673 024
|
3 880 820 000
|
97 020 500
|
15 051 181
|
Ei sovelleta
|
112 071 681
|
Ei sovelleta
|
112 071 681
|
|
Italia (Valle d’Aosta) – tulva (alueellinen katastrofi)
|
158 394 907
|
71 054 400
|
Ei sovelleta
|
Ei sovelleta
|
3 959 872
|
3 959 872
|
Ei sovelleta
|
3 959 872
|
|
YHTEENSÄ
|
116 031 553
|
Ei sovelleta
|
116 031 553
|
Vuosia 2021–2027 koskevan monivuotisen rahoituskehyksen vahvistamisesta annetun asetuksen (EU, Euratom) 2020/2093 muuttamisesta 29 päivänä helmikuuta 2024 annetussa neuvoston asetuksessa (EU, Euratom) 2024/765 jaetaan solidaarisuus- ja hätäapuvaraus kahteen erilliseen välineeseen: eurooppalainen solidaarisuusvaraus ja hätäapuvaraus. Eurooppalaisen solidaarisuusvarauksen vuotuinen määrä on 1 016 miljoonaa euroa (vuoden 2018 hintoina eli 1 144,2 miljoonaa euroa vuoden 2024 hintoina), ja siitä annettavalla avulla vastataan EUSR:n kattamiin hätätilanteisiin.
EUSR-asetuksen 3 artiklan 7 kohdan ja rahoituskehysasetuksen 9 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaisesti EUSR:n vuotuisista määrärahoista asetetaan kunkin vuoden lokakuun 1. päivänä käyttöön 25 prosenttia (eli 286 miljoonaa euroa vuonna 2024).
EUSR-asetuksen 4 a artiklan 4 kohdan mukaisesti EU:n vuoden 2024 yleiseen talousarvioon on jo otettu 50 miljoonaa euroa (maksusitoumus- ja maksumäärärahoina) mahdollisten ennakkomaksujen maksamista varten.
Näin ollen EUSR:ää varten on eurooppalaisen solidaarisuusvarauksen vuoden 2024 määrärahoista käytettävissä (ennakkomaksut pois lukien) tässä vaiheessa enintään 297 420 718 euroa, mikä mahdollistaa tästä käyttöönotosta aiheutuvien maksutarpeiden kattamisen.
|
EUSR:stä käytettävissä oleva määrä vuonna 2024:
|
|
|
EUSR:n vuotuiset kokonaismäärärahat v. 2024 (ml. lokakuun 1. päivän erä)
|
1 144 181 018
|
|
Ennakkomaksuihin varatut määrärahat (-)
|
50 000 000
|
|
Ensimmäisen varojen käyttöönottopäätöksen perusteella käyttöönotettu määrä (-)
|
796 760 300
|
|
Käyttöön otettavissa oleva määrä (ilman ennakkomaksuja)
|
297 420 718
|
|
Toisessa varojen käyttöönottopäätöksessä käyttöön otettavaksi ehdotettu määrä
|
116 031 553
|
|
Ennakkomaksuihin vielä käytettävissä oleva määrä
|
12 926 996
|
|
Tulevia hakemuksia (myös ennakkomaksuja) varten jäljelle jäävä määrä
|
194 316 161
|
Komissio on suorittanut EU:n vuoden 2024 yleiseen talousarvioon ennakkomaksuja varten otetusta 50 miljoonan euron määrästä vuonna 2024 Kreikalle Daniel-myrskyn aiheuttamien tulvien johdosta 25 382 237 euron ennakkomaksun ja Ranskalle entisen Nord-Pas-de-Calais’n alueen tulvien johdosta 11 690 767 euron ennakkomaksun. Näin ollen ennakkomaksuja varten on käytettävissä vielä 12 926 996 euroa. Tämän määrän lisäksi jäljellä olevat määrärahat ovat 297 420 718 euroa, joten yhteensä jäljellä olevat määrärahat ovat 310 347 714 euroa. Kun tämä varojen käyttöönottopäätös on hyväksytty, käytettävissä olevia määrärahoja jää jäljelle 194 316 161 euroa. Rahoituskehysasetuksen 9 artiklan 2 kohdan mukaisesti kaikki sellaiset osuudet vuotuisesta määrästä, joita ei ole käytetty vuonna 2024, ovat käytettävissä vuonna 2025.
2024/0284 (BUD)
Ehdotus
EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS
Euroopan unionin solidaarisuusrahaston varojen käyttöönotosta tuen antamiseksi Saksalle ja Italialle vuonna 2024 esiintyneiden tulvien johdosta
EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka
ottavat huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,
ottavat huomioon Euroopan unionin solidaarisuusrahaston perustamisesta 11 päivänä marraskuuta 2002 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 2012/2002 ja erityisesti sen 4 artiklan 3 kohdan,
ottavat huomioon vuosia 2021–2027 koskevan monivuotisen rahoituskehyksen vahvistamisesta 17 päivänä joulukuuta 2020 annetun neuvoston asetuksen (EU, Euratom) 2020/2093 ja erityisesti sen 9 artiklan,
ottavat huomioon Euroopan parlamentin, Euroopan unionin neuvoston ja Euroopan komission välillä 16 päivänä joulukuuta 2020 tehdyn toimielinten sopimuksen talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta, talousarvioyhteistyöstä ja moitteettomasta varainhoidosta sekä uusista omista varoista, mukaan lukien etenemissuunnitelma uusien omien varojen käyttöönottamiseksi, ja erityisesti sen 10 kohdan,
ottavat huomioon Euroopan komission ehdotuksen,
sekä katsovat seuraavaa:
(1)Euroopan unionin solidaarisuusrahaston, jäljempänä ’rahasto’, tavoitteena on antaa unionille mahdollisuus reagoida nopeasti, tehokkaasti ja joustavasti hätätilanteisiin osoittaakseen solidaarisuutta suurten tai alueellisten luonnonkatastrofien tai vakavien kansanterveysuhkien kohteeksi joutuneiden alueiden väestöä kohtaan.
(2)Rahasto ei saa ylittää neuvoston asetuksen (EU, Euratom) 2020/2093, sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella (EU, Euratom) 2024/765, 9 artiklassa vahvistettuja enimmäismääriä.
(3)Saksa toimitti 20 päivänä elokuuta 2024 hakemuksen rahaston varojen käyttöönottamiseksi Etelä-Saksassa toukokuussa 2024 aiheutuneiden tulvien vuoksi.
(4)Italia toimitti 20 päivänä syyskuuta 2024 hakemuksen rahaston varojen käyttöönottamiseksi maan Valle d’Aostan autonomisella alueella 29 päivänä kesäkuuta 2024 aiheutuneiden tulvien vuoksi.
(5)Edellä mainitut hakemukset täyttävät asetuksen (EY) N:o 2012/2002 4 artiklassa säädetyt edellytykset rahoitusosuuden myöntämiseksi rahastosta.
(6)Sen vuoksi rahastosta olisi otettava käyttöön varoja rahoitusosuuden myöntämiseksi Saksalle ja Italialle.
(7)Jotta rahaston varat saataisiin käyttöön mahdollisimman nopeasti, tätä päätöstä olisi sovellettava siitä päivästä, jona se hyväksytään,
OVAT HYVÄKSYNEET TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:
1 artikla
Unionin yleisessä talousarviossa otetaan käyttöön Euroopan unionin solidaarisuusrahaston varoja maksusitoumus- ja maksumäärärahoina luonnonkatastrofeihin liittyen seuraavasti:
a)Saksalle myönnetään 112 071 681 euroa touko- ja kesäkuussa 2024 aiheutuneiden tulvien vuoksi;
b)Italialle myönnetään 3 959 872 euroa Valle d’Aostan autonomisella alueella 29 päivänä kesäkuuta 2024 aiheutuneiden tulvien vuoksi.
2 artikla
Tämä päätös tulee voimaan päivänä, jona se julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä.
Sitä sovelletaan [sen hyväksymispäivästä].
Tehty Brysselissä
Euroopan parlamentin puolesta
Neuvoston puolesta
Puhemies
Puheenjohtaja