LIITE

Lyhenneluettelo

AT1-instrumentit – vakavaraisuusasetuksen 52 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut ensisijaisen lisäpääoman instrumentit

CET1-pääoma – vakavaraisuusasetuksen 50 artiklassa tarkoitettu ydinpääoma

Ensimmäinen pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivi – direktiivi (EU) 2014/59/EU ilman muutoksia

Ensimmäinen yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annettu asetus – asetus (EU) N:o 806/2014 ilman muutoksia

EPV – Euroopan pankkiviranomainen

ESMA – Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen

G-SII-laitos – maailmanlaajuinen järjestelmän kannalta merkittävä laitos

Kokoluokaltaan suurimmat pankit – pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 45 c artiklan 5 kohdassa tarkoitetut kriisinratkaisun kohteena olevien konsernien kriisinratkaisun kohteena olevat yhteisöt, joiden varat ovat yli 100 miljardia euroa

M-MDA – pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 16 a artiklassa tarkoitettuun omien varojen ja hyväksyttävien velkojen määrää koskevaan vähimmäisvaatimukseen liittyvä jakokelpoinen enimmäismäärä

MREL-vähimmäisvaatimus – omien varojen ja hyväksyttävien velkojen määrää koskeva vähimmäisvaatimus

NCWO – periaate, jonka mukaan velkojat eivät saa jäädä huonompaan asemaan kuin maksukyvyttömyysmenettelyssä

Pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivi – Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2014/59/EU (1), sellaisena kuin se on muutettuna Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä (EU) 2019/879 (2)

Rahoitusmarkkinadirektiivi – Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/65/EU (3)

Sisäinen MREL-vähimmäisvaatimus – omien varojen ja hyväksyttävien velkojen määrää koskeva vähimmäisvaatimus, jota sovelletaan kriisinratkaisun kohteena olevan yhteisön tai kolmannen maan yhteisön tytäryrityksiin, jotka eivät itse ole pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 45 f artiklassa tarkoitettuja kriisinratkaisun kohteena olevia yhteisöjä

T2-instrumentit – pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 2 artiklan 1 kohdan 73 alakohdassa tarkoitetut toissijaisen pääoman instrumentit

TLAC – kokonaistappionkattamiskyky

TLAC-standardi – finanssimarkkinoiden vakauden valvontaryhmän marraskuussa 2015 julkaisema kokonaistappionkattamiskykyä koskeva asiakirja

TLAC-vähimmäisvaatimus – vakavaraisuusasetuksen 92 a ja 92 b artiklassa ja pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 45 d artiklan 1 kohdan a alakohdassa ja 2 kohdan a alakohdassa tarkoitettu maailmanlaajuisten järjestelmän kannalta merkittävien laitosten TLAC-standardin yhdenmukaistettu vähimmäistaso

Ulkoinen MREL-vähimmäisvaatimus – kriisinratkaisun kohteena oleviin yhteisöihin sovellettava ja pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 45 e artiklassa tarkoitettu omien varojen ja hyväksyttävien velkojen määrää koskeva vähimmäisvaatimus

Vakavaraisuusasetus – Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 575/2013 (4), sellaisena kuin se on muutettuna Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) 2019/876 (5)

Vakavaraisuusdirektiivi – Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2013/36/EU (6), sellaisena kuin se on muutettuna Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä (EU) 2019/878 (7)

Yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annettu asetus – Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 806/2014l (8), sellaisena kuin se on muutettuna Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) 2019/877 (9)

Ellei toisin mainita, kaikki tämän liitteen viittaukset säännöksiin on ymmärrettävä viittauksiksi pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin säännöksiin.

a.   MÄÄRITELMIIN LIITTYVÄT KYSYMYKSET

1.   Kysymys (2 artikla)

Sisältyvätkö myös 44 a artiklassa tarkoitetut ”etuoikeudeltaan huonommat hyväksyttävät velat” 2 artiklan 1 kohdan 71 b alakohdassa määriteltyihin ”etuoikeusasemaltaan huonompiin hyväksyttäviin instrumentteihin”?

Vastaus

Pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 44 a artiklassa tarkoitetut ”etuoikeudeltaan huonommat hyväksyttävät velat” sisältyvät pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 2 artiklan 1 kohdan 71 b alakohdassa määriteltyyn käsitteeseen ”etuoikeusasemaltaan huonommat hyväksyttävät instrumentit”. Jälkimmäinen käsite on laajempi kuin edeltävä käsite, sillä ”etuoikeusasemaltaan huonompiin hyväksyttäviin instrumentteihin” kuuluvat myös T2-instrumentit, jotka täyttävät vakavaraisuusasetuksen 72 a artiklan 1 kohdan b alakohdan edellytykset.

2.   Kysymys (2 artikla)

Millä edellytyksillä ja mitä kolmansiin maihin sijoittautuneita yhteisöjä odotetaan sisällytettävän kriisinratkaisun kohteena olevaan konserniin sovellettaessa 2 artiklan 1 kohdan 83 b alakohdassa säädettyä ”kriisinratkaisun kohteena olevan konsernin” määritelmää?

Vastaus

Kolmansiin maihin sijoittautuneiden yhteisöjen sisällyttäminen kriisinratkaisun kohteena olevaan konserniin riippuu konsernin kriisinratkaisusuunnitelmassa esitetystä kriisinratkaisustrategiasta. Tällainen strategia määritetään asianomaisen kriisinratkaisuviranomaisen 12 artiklan 1 ja 3 kohdan ja 45 e artiklan 2 kohdan loppuosan mukaisesti tekemällä päätöksellä.

Jos konsernin kriisinratkaisusuunnitelmassa edellytetään, että jos kolmanteen maahan sijoittautunut tytäryritys kaatuu, unionissa emoyrityksenä toimiva yritys tarjoaisi tukea kyseiselle tytäryritykselle, se olisi sisällytettävä kyseisen unionissa emoyrityksenä toimivan yrityksen johtamaan kriisinratkaisun kohteena olevaan konserniin. Jos taas kolmannen maan viranomaiset käsittelisivät, konsernin kriisinratkaisusuunnitelman mukaisesti, kolmannen maan tytäryrityksen kaatumisen kolmannen maan kriisinratkaisumenettelyillä tai muilla kolmannen maan menettelyillä, tytäryritystä ei pitäisi sisällyttää unionissa emoyrityksenä toimivan yrityksen johtamaan kriisinratkaisun kohteena olevaan konserniin.

3.   Kysymys (2 artikla)

Mikä on 2 artiklan 1 kohdan 5 alakohdassa olevassa ”tytäryrityksen” määritelmässä olevan 7 artiklaan tehdyn viittauksen tarkoitus?

Vastaus

Pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 2 artiklan 1 kohdan 5 alakohdassa olevaa ”tytäryrityksen” määritelmää muutettiin direktiivillä (EU) 2019/879 keskusyhteisöön pysyvästi kuuluvien luottolaitosten, itse keskusyhteisön ja niiden tytäryritysten kohtelun selkeyttämiseksi ottamalla huomioon niiden erityinen konsernirakenne.

”Tytäryrityksen” määritelmään lisätyllä toisella osalla selvennetään, että sovellettaessa 7, 12, 17, 18, 45–45 m, 59–62, 91 ja 92 artiklaa viittauksen ”tytäryritykseen” olisi katsottava sisältävän myös yhteisöt, jotka kuuluvat 2 artiklan 1 kohdan 83 b alakohdan b alakohdassa tarkoitettuihin kriisinratkaisun kohteena oleviin konserneihin, eli luottolaitokset, jotka ovat pysyvästi liittyneet keskusyhteisöön, itse keskusyhteisö ja niiden tytäryritykset. Näiden konsernien erityisen omistusrakenteen vuoksi nämä yhteisöt eivät yleensä kuulu ”tytäryrityksen” määritelmän ensimmäiseen osaan. Käsitteen ”tytäryritys” soveltamisalan laajentamisen olisi kuitenkin tapahduttava vain tarpeen mukaan ottaen huomioon, minkä tällaisten kriisinratkaisun kohteena olevien konsernien yhteisöjen olisi kriisinratkaisuviranomaisen päätöksen mukaisesti noudatettava 45 e artiklan 3 kohtaa.

”Tytäryrityksen” määritelmän toisessa osassa olevalla viittauksella 7 artiklaan selvennetään, että tätä säännöstä, jossa edellytetään sellaisten konsernin elvytyssuunnitelmien laatimista, joissa esitetään toimenpiteet, jotka voidaan toteuttaa unionissa emoyrityksenä toimivan yrityksen ja kunkin yksittäisen tytäryrityksen tasolla, sovelletaan myös yhteisöihin, jotka kuuluvat 2 artiklan 1 kohdan 83 b alakohdan b alakohdassa tarkoitettuihin kriisinratkaisun kohteena oleviin konserneihin. Elvytyssuunnitelmat laaditaan koko konsernin eikä kriisinratkaisuviranomaisen konsernin kriisinratkaisusuunnitelmissa yksilöimien kriisinratkaisun kohteena olevien konsernien osalta, mutta lainsäätäjän tarkoituksena oli selventää, että 7 artiklassa olevat viittaukset ”tytäryritykseen” voivat tarvittaessa kattaa myös edellä mainittuihin kriisinratkaisun kohteena oleviin konserneihin kuuluvat yhteisöt.

4.   Kysymys (2 artikla)

Mikä on pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 2 artiklan 1 kohdan a alakohdan 5 alakohdassa tarkoitetun ”keskusyhteisön” määritelmä?

Vastaus

Pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivissä ei määritellä ”keskusyhteisöä”, koska tämän käsitteen määritelmä voi vaihdella jäsenvaltion kansallisesta lainsäädännöstä riippuen. Kukin jäsenvaltio voi määritellä keskusyhteisön lainsäädäntönsä mukaisesti edellyttäen, että siihen kuuluu useita laitoksia. Vaikka vakavaraisuusasetuksen 10 artiklan 1 kohdassa mainittuja ja pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 45 g artiklan a–d alakohdassa esitettyjä piirteitä voidaan käyttää viitteenä, ne eivät sisällä ”keskusyhteisöjen” määritelmää vaan pikemminkin keskusyhteisöön kuulumisen piirteitä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että yhteisöt, joita voidaan kansallisen lainsäädännön mukaisesti pitää keskusyhteisöinä, voivat hyötyä kyseisissä säännöksissä säädetyistä vapautuksista vain, jos niiden edellytykset täyttyvät.

Viittaukset keskusyhteisöihin eivät ole uusia, sillä kyseiset viittaukset erityisesti 4 artiklan 8 ja 9 kohtaan sisältyivät jo ensimmäiseen pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiiviin.

B.   KYSYMYKSET PANKKIEN ELVYTYS- JA KRIISINRATKAISUDIREKTIIVIN 16 A ARTIKLASSA TARKOITETUISTA VALTUUKSISTA KIELTÄÄ TIETYT VOITON- JA MUUT JAOT

5.   Kysymys (16 a artikla)

Miten 16 a artiklaa olisi sovellettava yhteisöihin, joiden kriisinratkaisusuunnitelmassa edellytetään niiden likvidaatiota tavanomaisessa maksukyvyttömyysmenettelyssä ja joiden MREL-vähimmäisvaatimus on asetettu tasolle, joka ylittää 45 c artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaisen tappioiden kattamiseksi tarvittavan määrän?

Vastaus

Pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 16 a artiklan 1 kohdan mukaisesti valtuudet kieltää tietyt voiton- ja muut jaot ovat käytettävissä tilanteessa, jossa yhteisö täyttää yhteenlasketun puskurivaatimuksen vakavaraisuusdirektiivin 141 a artiklan 1 kohdan a, b ja c alakohdassa tarkoitettujen omia varoja koskevien vaatimusten lisäksi mutta ei täytä yhteenlaskettua puskurivaatimusta pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 45 c ja 45 d artiklassa tarkoitettujen vaatimusten (eli MREL-vähimmäisvaatimuksen) lisäksi. Tätä säännöstä sovelletaan myös pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 45 c artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitettuihin yhteisöihin, sillä näitä yhteisöjä ei ole suljettu pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 16 a artiklan 1 kohdan soveltamisalan ulkopuolelle.

6.   Kysymys (16 a artikla)

Direktiivin 16 a artiklassa annetaan kriisinratkaisuviranomaisille valtuudet kieltää voiton- ja muut jaot, jotka ylittävät M-MDA:n, vain silloin, kun kyseinen laitos ei täytä yhteenlaskettua puskurivaatimusta, kun sitä tarkastellaan yhdessä kokonaisriskin perusteella lasketun MREL-vähimmäisvaatimuksen kanssa.

Sisältyvätkö tähän myös tapaukset, joissa yhteisö ei saavuta yhteenlaskettua puskurivaatimusta yhdessä 45 m artiklan 1 kohdan toisen alakohdan mukaisesti määritettyjen MREL-vähimmäisvaatimuksen välitavoitteiden kanssa? Pitäisikö näitä valtuuksia soveltaa vain silloin, kun yhteisö ei saavuta yhteenlaskettua puskurivaatimusta yhdessä MREL-vähimmäisvaatimuksen lopullisen tavoitteen kanssa?

Vastaus

Direktiivin 16 a artiklan 1 kohdassa tarkoitetut kriisinratkaisuviranomaisten valtuudet rajoittaa yhteisöjen tiettyjä voiton- ja muita jakoja otetaan käyttöön vain, kun yhteisö täyttää yhteenlasketun puskurivaatimuksen yhdessä asianomaisten omia varoja koskevien vaatimusten kanssa mutta ei yhdessä MREL-vähimmäisvaatimuksen kanssa. Koska 45 m artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitettu MREL-vähimmäisvaatimuksen välitavoite sitoo yhteisöä kyseisen säännöksen mukaisesti, 16 a artiklan 1 kohdassa säädetyt kriisinratkaisuviranomaisten valtuudet otetaan käyttöön myös silloin, kun yhteisö täyttää yhteenlasketun puskurivaatimuksensa yhdessä asiaankuuluvien omien varojen vaatimusten kanssa mutta ei yhdessä MREL-vähimmäisvaatimuksen välitavoitteen kanssa. Nämä valtuudet ovat harkinnanvaraisia, ja niihin sovelletaan 16 a artiklan 2 ja 3 kohdassa säädettyjä edellytyksiä.

7.   Kysymys (16 a artikla)

Merkitseekö 16 a artiklan 1 kohdan b alakohdan soveltaminen sitä, että muuttuvan palkkion maksuvelvoitteita ei voida kieltää, kun ne on luotu ennen kuin yhteisö ei ole täyttänyt yhteenlaskettua puskurivaatimustaan kyseisessä säännöksessä tarkoitetussa tilanteessa?

Vastaus

Jos edellytykset kriisinratkaisuviranomaisten tietyn voiton- ja muun jaon kieltämistä koskevien valtuuksien käyttämiselle täyttyvät, kriisinratkaisuviranomainen voi kieltää yhteisöä jakamasta suurempaa määrää kuin M-MDA niin, että yhteisö ei saa

—	suorittaa ydinpääomaan (CET1) liittyviä voitonjakoja

—	maksaa muuttuvia palkkioita tai lisäeläke-etuuksia

—	suorittaa AT1-instrumentteihin liittyviä maksuja.

Direktiivin 16 a artiklan 1 kohdan b alakohdassa säädetään nimenomaisesti, että rajoituksia sovelletaan uusiin tai olemassa oleviin muuttuvan palkkion maksuvelvoitteisiin, ”jos maksuvelvoite on luotu aikana, jona yhteisö ei ole täyttänyt yhteenlaskettua puskurivaatimusta”. Näin ollen jos muuttuvan palkkion maksuvelvoite on syntynyt ennen kuin yhteisö ei ole täyttänyt yhteenlaskettua puskurivaatimusta, tällaiseen maksuun ei sovelleta 16 a artiklan 1 kohdassa säädettyjä rajoituksia.

C.   KRIISINRATKAISUSUUNNITELMAAN LIITTYVÄT KYSYMYKSET

8.   Kysymys (12 artikla)

Pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 12 artiklan 3 kohdan e alakohdassa säädetään, että konsernin kriisinratkaisusuunnitelmassa on ”esitettävä mahdolliset lisätoimet, joita ei ole mainittu tässä direktiivissä ja joita asianomaiset kriisinratkaisuviranomaiset aikovat soveltaa kuhunkin kriisinratkaisun kohteena olevaan konserniin kuuluviin yhteisöihin”. Mitä toimia tämä säännös koskee?

Vastaus

Pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 12 artiklan 3 kohdan e alakohdassa tarkoitetussa konsernin kriisinratkaisusuunnitelmassa esitetyissä lisätoimissa viitataan yleensä kansallisessa lainsäädännössä säädettyihin välineisiin ja valtuuksiin, jotka eivät perustu pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 1 artiklan 2 kohtaan ja 37 artiklan 9 kohtaan.

Tämä konsernin kriisinratkaisusuunnitelman osa sisältyi jo ensimmäiseen pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiiviin. Direktiivillä (EU) 2019/879 12 artiklan 3 kohdan e alakohtaan tehdyillä muutoksilla lisättiin ainoastaan viittaus kriisinratkaisun kohteena oleviin konserneihin.

9.   Kysymys (17 ja 18 artikla)

Direktiivillä (EU) 2019/879 muutettiin pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 17 ja 18 artiklaa, jotka koskevat kriisinratkaisuviranomaisten valtuuksia puuttua purkamismahdollisuuksien esteisiin tai poistaa ne korvaamalla viittaukset ”laitokseen” viittauksilla ”yhteisöön”.

Kun otetaan huomioon, että ”laitoksella” tarkoitetaan ainoastaan luottolaitoksia ja sijoituspalveluyrityksiä ja että ”yhteisöillä” tarkoitetaan kaikkia pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 1 artiklan 1 kohdan a–d alakohdassa tarkoitettuja yhteisöjä, tarkoittaako tämä, että muutetussa pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 17 ja 18 artiklassa säädetään nyt valtuuksien soveltamisesta purkamismahdollisuuksien esteisiin puuttumiseksi tai niiden poistamiseksi pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 1 artiklan 1 kohdan a–d alakohdassa tarkoitettujen yhteisöjen osalta?

Vastaus

Direktiiviin (EU) 2019/879 tehdyllä muutoksella laajennettiin 17 ja 18 artiklan soveltamisalaa ja annettiin kriisinratkaisuviranomaisille mahdollisuus soveltaa sen säännöksiä 1 artiklan 1 kohdan a–d alakohdassa tarkoitettuihin yhteisöihin (eli laitoksiin, rahoituslaitoksiin ja tiettyihin holdingyhtiöihin).

10.   Kysymys (17 artikla)

Direktiivin 17 artiklan 3 kohdassa säädetään, että jos yhteisölle on ilmoitettu purkamismahdollisuuksien olennaisista esteistä, kyseisen yhteisön on ehdotettava kriisinratkaisuviranomaiselle mahdollisia toimenpiteitä näihin esteisiin puuttumiseksi tai niiden poistamiseksi. Kriisinratkaisuviranomaisen on tämän jälkeen arvioitava, puututaanko ehdotetuilla toimenpiteillä tehokkaasti kyseiseen olennaiseen esteeseen tai poistetaanko se.

Sitovatko ehdotetut toimenpiteet yhteisöä, jos kriisinratkaisuviranomainen hyväksyy ne, ja voiko kriisinratkaisuviranomainen panna ne täytäntöön?

Vastaus

Pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivissä ei nimenomaisesti ilmoiteta, millainen oikeusvaikutus olisi oltava yhteisön ehdottamilla toimenpiteillä, joilla puututaan kriisinratkaisuviranomaisen esittämiin purkamismahdollisuuksien olennaisiin esteisiin tai joilla ne poistetaan sen jälkeen, kun kriisinratkaisuviranomainen on arvioinut kyseiset toimenpiteet tehokkaiksi.

Sen varmistamiseksi, että olennaisiin esteisiin puututaan tehokkaasti tai että ne poistetaan, yhteisön ehdottamien toimenpiteiden on kuitenkin oltava sitovia ja täytäntöönpanokelpoisia samalla tavalla kuin kriisinratkaisuviranomaisen 17 artiklan 4 ja 5 kohdan mukaisesti määrittelemät vaihtoehtoiset toimenpiteet. Sen vuoksi kriisinratkaisuviranomaisen olisi voitava vaatia yhteisöä korjaamaan yhteisön ehdottamien toimenpiteiden virheellinen tai riittämätön täytäntöönpano.

Pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivissä ei täsmennetä, miten täytäntöönpano olisi varmistettava. Tämä jätetään siis kansallisten lainsäätäjien harkintavaltaan. Jäsenvaltio voi esimerkiksi säätää kansallisessa lainsäädännössään, jolla pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivi saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä, että yhteisön ehdottamista toimenpiteistä tulee sitovia kriisinratkaisuviranomaisen hyväksyttyä ne. Vaihtoehtoisesti kansallisessa lainsäädännössä voidaan edellyttää, että kriisinratkaisuviranomaiset tekevät asianomaisille yhteisöille osoitetun hallinnollisen päätöksen, jolla hyväksytään ehdotetut toimenpiteet ja vaaditaan niiden täytäntöönpanoa.

11.   Kysymys (17 artikla)

Direktiivin 17 artiklan 4 kohdassa säädetään, että harkitessaan tiettyjä toimenpiteitä purkamismahdollisuuksien esteiden poistamiseksi ”kriisinratkaisuviranomaisen on otettava huomioon kyseisten purkamismahdollisuuksien esteiden rahoitusvakaudelle muodostama uhka ja toimenpiteiden vaikutukset yhteisön liiketoimintaan, sen vakauteen ja sen kykyyn edistää taloutta”.

Mitkä ovat 17 artiklan 4 kohdan toisen alakohdan viimeisessä virkkeessä tarkoitetut toimenpiteet, jotka kriisinratkaisuviranomaisen on otettava huomioon? Yhteisön alun perin purkamismahdollisuuksien esteiden poistamiseksi ehdottamat toimenpiteet vai kriisinratkaisuviranomaisen ehdottamat vaihtoehtoiset toimenpiteet?

Vastaus

Direktiivin 17 artiklan 4 kohdan toisen alakohdan viimeisessä virkkeessä tarkoitetut ”toimenpiteet”, joiden vaikutukset asianomaisen yhteisön liiketoimintaan ja vakauteen sekä sen kykyyn edistää taloutta kriisinratkaisuviranomaisen on otettava huomioon, viittaavat vaihtoehtoisiin toimenpiteisiin, jotka kriisinratkaisuviranomaisen on esitettävä saman säännöksen ensimmäisen virkkeen nojalla. Direktiivin 17 artiklan 4 kohdan toista alakohtaa sovelletaan kriisinratkaisuviranomaisen vaihtoehtoisten toimenpiteiden esittämiseen.

12.   Kysymys (18 artikla)

Konsernitason purkamismahdollisuuksien esteiden poistamisen osalta 18 artiklan 4 kohdan toisessa virkkeessä viitataan ”konsernitason kriisinratkaisuviranomaisiin”. Pyritäänkö tällä viittauksella kattamaan myös asianomaisen kriisinratkaisun kohteena olevan yhteisön kriisinratkaisuviranomainen?

Vastaus

Direktiivin 18 artiklan 4 kohdan toisella virkkeellä katetaan emoyrityksen ja kaikkien pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin soveltamisalaan kuuluvien tytäryritysten kriisinratkaisuviranomaiset. Sellaisten kriisinratkaisun kohteena olevien yhteisöjen kriisinratkaisuviranomaiset, jotka eivät itse ole unionissa emoyrityksenä toimivia yrityksiä, otetaan huomioon viittauksella ”tytäryritysten kriisinratkaisuviranomaisiin”.

13.   Kysymys (18 artikla)

Konsernitason purkamismahdollisuuksien esteiden poistamista koskevien 18 artiklan 6, 6 a ja 7 kohdan mukaisesti, jos kriisinratkaisuviranomainen on mainitun artiklan 5 kohdassa tarkoitetun yhteisen päätöksen tekemiselle asetetun määräajan päättyessä saattanut mainitun artiklan 9 kohdassa mainitun asian EPV:n käsiteltäväksi sitovaa sovittelua varten, konsernitason kriisinratkaisuviranomaisen, kriisinratkaisun kohteena olevan yhteisön kriisinratkaisuviranomaisen ja tytäryrityksen kriisinratkaisuviranomaisen on tapauksen mukaan lykättävä päätöstään ja odotettava, että EPV tekee asiasta päätöksen.

Voiko mikä tahansa kriisinratkaisuviranomainen, myös se, jonka on tehtävä päätös yhteisen päätöksen puuttuessa, saattaa 18 artiklan 9 kohdassa mainitut asiat EPV:n käsiteltäviksi?

Vastaus

18 artiklan 6, 6 a ja 7 kohdassa tarkoitetut päätökset on keskeytettävä, jos kriisinratkaisuviranomainen on saattanut 18 artiklan 9 kohdassa mainitun asian EPV:n käsiteltäväksi sitovaa sovittelua varten 18 artiklan 5 kohdassa tarkoitetun määräajan kuluessa. Kyseinen kriisinratkaisuviranomainen voi olla mikä tahansa kriisinratkaisuviranomainen, myös se, joka tekee 18 artiklan 6, 6 a tai 7 kohdassa tarkoitetun päätöksen, jos yhteistä päätöstä ei ole tehty.

14.   Kysymys (13, 16, 18 ja 45 h artikla)

Konsernin kriisinratkaisusuunnitelma, konsernin purkamismahdollisuuksien arviointi ja sellaisten toimenpiteiden hyväksyminen, joilla puututaan purkamismahdollisuuksien olennaisiin esteisiin tai poistetaan ne, hyväksytään 13 artiklan 4 kohdan, 16 artiklan 3 kohdan ja 18 artiklan 1 kohdan mukaisesti yhdellä yhteisellä päätöksellä, joka tehdään koko konsernin tasolla.

Toisaalta 45 h artiklassa säädetään, että MREL-vähimmäisvaatimusta koskevat yhteiset päätökset tehdään kriisinratkaisun kohteena olevan konsernin tasolla mutta aina konsernitason kriisinratkaisuviranomaisen myötävaikutuksella, vaikka se olisi eri kuin kriisinratkaisun kohteena olevan yhteisön kriisinratkaisuviranomainen.

Tarkoittaako tämä sitä, että sellaisten konsernien osalta, joilla on usean kriisinratkaisuviranomaisen mallia koskeva strategia, kriisinratkaisuviranomaiset, jotka vastaavat tytäryrityksistä, jotka eivät kuulu kriisinratkaisun kohteena olevaan konserniin, eivät osallistu yhteistä MREL-vähimmäisvaatimusta koskeviin yhteisiin päätöksiin kyseisen kriisinratkaisun kohteena olevan konsernin osalta?

Vastaus

Direktiivillä (EU) 2019/879 pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiiviin tehdyillä muutoksilla on otettu käyttöön erilainen päätöksentekomenettely usean kriisinratkaisuviranomaisen mallin konsernien (eli kun konsernilla on useampi kuin yksi kriisinratkaisun kohteena oleva yhteisö) kriisinratkaisusuunnitelmia ja MREL-vähimmäisvaatimuksen määrittämistä varten.

Direktiivin 12 artiklan 3 kohdan a ja aa alakohdan mukaisesti konsernin kriisinratkaisusuunnitelmissa on esitettävä kriisinratkaisutoimet, jotka on toteutettava kunkin kyseiseen konserniin kuuluvan kriisinratkaisun kohteena olevan yhteisön osalta. Näin ollen 13 artiklan 4 kohdassa säädetään, että konsernin kriisinratkaisusuunnitelmat on hyväksyttävä konsernitason kriisinratkaisuviranomaisen ja tytäryritysten kriisinratkaisuviranomaisten yhteisellä päätöksellä ja että kriisinratkaisutoimien suunnittelu konsernin kunkin kriisinratkaisun kohteena olevan yhteisön osalta on sisällytettävä kyseiseen yhteiseen päätökseen. Näin ollen hyväksytään vain yksi konsernin kriisinratkaisusuunnitelma yhdellä yhteisellä päätöksellä riippumatta kriisinratkaisun kohteena olevien konsernien lukumäärästä. Tämä koskee myös 16 artiklan mukaista konsernin purkamismahdollisuuksien arviointia ja 18 artiklassa tarkoitettujen toimenpiteiden hyväksymistä purkamismahdollisuuksien esteisiin puuttumiseksi tai niiden poistamiseksi.

MREL-vähimmäisvaatimuksen asettamisessa päätöksentekomenettely muuttuu kuitenkin seuraavasti: sen sijaan, että se perustuisi konsernin yleiseen rakenteeseen, se perustuu kunkin kriisinratkaisun kohteena olevan konsernin rakenteeseen. Direktiivin 45 h artiklan 1 kohdassa säädetäänkin, että kunkin kriisinratkaisun kohteena olevan yhteisön ja sen samaan kriisinratkaisun kohteena olevaan konserniin kuuluvien tytäryritysten MREL-vähimmäisvaatimus olisi määritettävä yhteisellä päätöksellä. Yhteisen päätöksen hyväksyvät kriisinratkaisun kohteena olevan yhteisön kriisinratkaisuviranomainen, konsernitason kriisinratkaisuviranomainen (jos eri kuin ensin mainittu) ja kriisinratkaisuviranomaiset, jotka vastaavat kriisinratkaisun kohteena olevan konsernin tytäryhtiöistä, joihin sovelletaan MREL-vähimmäisvaatimusta yhteisökohtaisesti. Näin ollen kun kyseessä on usean kriisinratkaisuviranomaisen mallia koskeva strategia, konsernitason kriisinratkaisuviranomainen on aina mukana kunkin kriisinratkaisun kohteena olevan konsernin MREL-vähimmäisvaatimusta koskevassa yhteisessä päätöksentekomenettelyssä, mutta eri kriisinratkaisun kohteena olevaan konserniin kuuluvien tytäryritysten kriisinratkaisuviranomaiset eivät ole osa kyseistä menettelyä.

D.   KYSYMYKSET, JOTKA LIITTYVÄT KRIISINRATKAISUTOIMIEN PIIRIIN KUULUMATTOMIIN LAITOKSIIN JA YHTEISÖIHIN SOVELLETTAVIIN MAKSUKYVYTTÖMYYSMENETTELYIHIN

15.   Kysymys (32 b artikla)

Direktiivin 32 b artiklassa säädetään, että laitos tai yhteisö on likvidoitava asianmukaisesti sovellettavan kansallisen lainsäädännön mukaisesti, jos se on lähellä kaatumista tai todennäköisesti kaatumassa ja jos vaihtoehtoiset yksityisen sektorin toimenpiteet tai valvontatoimet eivät estäisi tätä kaatumista oikea-aikaisesti eikä kriisinratkaisutoimen katsota olevan yleisen edun mukainen.

Direktiivin 32 b artiklassa viitataan 32 artiklan 1 kohdan a–c alakohdassa esitettyihin edellytyksiin, jotka koskevat 1 artiklan 1 kohdan b–d alakohdassa tarkoitettuja yhteisöjä. Direktiivin 32 artiklan 1 kohtaa sovelletaan kuitenkin vain laitoksiin (eli 1 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettuihin yhteisöihin). Direktiivin 32 artiklan 1 kohtaa sovelletaan ainoastaan b–d alakohdassa tarkoitettuihin yhteisöihin epäsuorasti ristiviittauksella tähän 33 artiklan säännökseen. Pitäisikö 32 b artiklassa viitata näiden yhteisöjen osalta 33 artiklaan eikä 32 artiklaan?

Vastaus

Direktiivin 32 b artiklassa viitataan ainoastaan 32 artiklan 1 kohdan a–c alakohdassa mainittuihin edellytyksiin eikä koko 32 artiklan 1 kohtaan. Direktiivin 32 artiklan 1 kohta on oikea viittaus, sillä tässä säännöksessä tarkoitettuja edellytyksiä sovelletaan myös 1 artiklan 1 kohdan b–d alakohdassa tarkoitettuihin yhteisöihin viittaamalla niihin 33 artiklassa.

16.   Kysymys (32 b artikla)

Miten jäsenvaltioiden olisi pantava pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 32 b artikla täytäntöön kansallisessa lainsäädännössään ja mikä on kyseisen artiklan ja yhteisön toimiluvan peruuttamisen vuorovaikutus?

Vastaus

Pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 32 b artiklan sanamuoto on laaja, jotta voidaan ottaa huomioon pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 1 artiklan 1 kohdan b–d alakohdassa tarkoitettujen laitosten ja muiden finanssialan yhteisöjen maksukyvyttömyyttä sääntelevien kansallisten lakien väliset erot. Koska lähellä kaatumista olevan yhteisön kriisinratkaisuun ei liity yleistä etua, kansallisella tasolla käytettävissä olevia maksukyvyttömyysmenettelyjä olisi sovellettava siltä osin kuin ne

—	täyttävät pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 2 artiklan 47 kohdassa määritellyt tavanomaisen maksukyvyttömyysmenettelyn käsitettä koskevat kriteerit ja

—	johtavat yhteisön likvidointiin pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 32 b artiklan mukaisesti.

Pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 32 b artiklassa kuvatut edellytykset täyttävän yhteisön toimiluvan peruuttamisesta on todettava, ettei kyseisessä säännöksessä säädetä mistään erityisestä vaatimuksesta peruuttaa toimilupa, kun nämä edellytykset täyttyvät, eikä sillä muuteta säännöksiä, joilla säännellään toimiluvan peruuttamista. Näin ollen toimiluvan peruuttamisen perusta on edelleen sama kuin ennen pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 32 b artiklan voimaantuloa eli vakavaraisuusdirektiivin 18 artikla ja mahdolliset sovellettavat kansalliset säännökset.

Jäsenvaltioiden on arvioitava, estääkö toimiluvan peruuttamatta jättäminen pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 32 b artiklan asianmukaisen täytäntöönpanon ja ovatko kansallisen tason toimenpiteet tältä osin mahdollisia ja tarpeellisia.

E.   KYSYMYKSET VALTUUKSISTA KESKEYTTÄÄ MAKSU- JA TOIMITUSVELVOITTEITA 33 A ARTIKLAN JA 69 ARTIKLAN NOJALLA

17.   Kysymys (33 a artikla)

Direktiivin 33 a artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on ”varmistettava, että kriisinratkaisuviranomaisilla on toimivaltaisia viranomaisia kuultuaan, joiden on vastattava asianmukaisessa ajassa, valtuudet keskeyttää [...] maksu- tai toimitusvelvoitteet”.

Lisäksi 45 d artiklan 4 kohdassa todetaan, että jos ”kriisinratkaisun kohteena on useampi kuin yksi samaan G-SII-laitokseen kuuluva G-SII-yhteisö, asianomaisten kriisinratkaisuviranomaisten on laskettava 3 kohdassa tarkoitettu määrä”.

Jos kyseessä on rajojen yli toimiva rahoituslaitos tai konserni, voitaisiinko pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin perusteella vaatia jäsenvaltioita asettamaan täytäntöönpanolainsäädännössä sitova vaatimus toimivaltaisille viranomaisille tai kriisinratkaisuviranomaisille, jotka eivät kuulu jäsenvaltion lainkäyttövaltaan?

Vastaus

Kun pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivi saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä, jäsenvaltion velvoitteet rajoittuvat siihen, mikä on mahdollista kyseisen jäsenvaltion toimivallan ja toimivaltuuksien puitteissa.

Sen vuoksi 33 a artiklan 1 kohdassa ja 45 d artiklan 4 kohdassa ei edellytetä, että jäsenvaltio asettaa niissä säädettyjä velvoitteita lainkäyttövaltaansa kuulumattomille viranomaisille.

18.   Kysymys (33 a artikla)

Pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 33 a artiklan nojalla kansallisille sääntelyviranomaisille annetaan valtuudet keskeyttää tiettyjä velvoitteita (moratorio), kun on todettu, että yhteisö on lähellä kaatumista tai todennäköisesti kaatumassa. Jäsenvaltiot voivat 33 a artiklan 3 kohdan mukaisesti säätää, että kriisinratkaisuviranomaisten on varmistettava, että tallettajilla on pääsy asianmukaiseen päivittäiseen summaan.

Riippuen siitä, miten 33 a artikla on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä, kansallisessa lainsäädännössä voidaan joko säännellä tarkasti sitä, miten valtuuksia varmistaa päivittäisen summan saatavuus olisi käytettävä, mukaan lukien kyseisen summan määrittäminen suoraan lainsäädännössä, tai sen sijaan vahvistaa ne kriteerit, joiden mukaisesti kriisinratkaisuviranomainen määrittää kyseisen päivittäisen summan kussakin tapauksessa. Kriisinratkaisuviranomaisen olisi silloin noudatettava näitä kriteereitä valtuuksia käyttäessään.

Yhteisen kriisinratkaisumekanismin yhteydessä yhteisen kriisinratkaisuneuvoston vastuualueelle suoraan kuuluvien laitosten osalta kansallisten kriisinratkaisuviranomaisten olisi käytettävä keskeyttämisvaltuuksia, jotta ne voivat panna täytäntöön kaikki kriisinratkaisuneuvoston niille osoittamat päätökset.

Jäsenvaltioissa, jotka saattavat 33 a artiklan 3 kohdan osaksi kansallista lainsäädäntöään siten, että kriisinratkaisuviranomaisille annetaan valtuudet päättää, onko talletusten päivittäinen summa varmistettava ja missä määrin, mikä viranomainen tekisi nämä päätökset suoraan yhteisen kriisinratkaisuneuvoston toimivaltaan kuuluvien yhteisöjen osalta: kansalliset kriisinratkaisuviranomaiset vai yhteinen kriisinratkaisuneuvosto itse?

Vastaus

Kun 33 a artikla on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä siten, että kriisinratkaisuviranomaiselle annetaan valtuudet päättää, onko tallettajille taattava mahdollisuus saada tietty päivittäinen summa ja mikä tämä summa on, yhteinen kriisinratkaisuneuvosto voi käyttää näitä valtuuksia niiden menettelyjen mukaisesti, jotka ovat saatavilla yhteisen kriisinratkaisuneuvoston suoraan vastuualueeseen kuuluvia yhteisöjä koskevassa yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetussa asetuksessa. Missään tapauksessa tällä säännöksellä ei estetä sitä, että yhteinen kriisinratkaisuneuvosto siirtää päivittäistä summaa koskevan päätöksen kansallisille kriisinratkaisuviranomaisille ilman, että yhteinen kriisinratkaisuneuvosto tarvitsee summaan liittyvää lisäsopimusta.

Kun otetaan huomioon myös tämän tehtävän erityisluonne ja se, että asianmukaisen summan määrittäminen riippuu kansallisista erityispiirteistä, yhteisen kriisinratkaisuneuvoston olisi tehtävä yhteistyötä kansallisten kriisinratkaisuviranomaisten kanssa asianmukaisen summan määrittämiseksi yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 30 artiklan mukaisesti.

19.   Kysymys (33 a ja 69 artikla)

Direktiivin 33 a artiklan 3 kohdan ja 69 artiklan 5 kohdan kolmannen alakohdan mukaan ”jäsenvaltiot voivat säätää, että kun maksu- ja toimitusvelvoitteiden keskeyttämistä koskevia valtuuksia käytetään suojakelpoisiin talletuksiin nähden, kriisinratkaisuviranomaisten on varmistettava, että tallettajilla on pääsy asianmukaiseen päivittäiseen summaan talletuksistaan.” Miten tämä päivittäinen summa olisi laskettava?

Lisäksi EPV:n 30. lokakuuta 2019 antaman talletusten vakuusjärjestelmän maksuja koskevan lausunnon sivuilla 3 ja 4 todetaan, että EU:n lainsäädäntökehyksen muuttaminen on toivottavaa sen varmistamiseksi, että tallettajilla, joilla ei ole mahdollisuutta saada erääntyneitä ja maksettavia talletuksia mutta joiden talletuksia ei ole määritelty talletuksiksi, joita ei kyetä maksamaan, on pääsy asianmukaiseen päivittäiseen summaan talletuksistaan. Tällaisen asianmukaisen päivittäisen summan tarjoamista ei tulisi suorittaa talletusten vakuusjärjestelmillä, vaan se tulisi suorittaa käyttäen laitoksen varoja. Tarkoittaako tämä sitä, että talletusten vakuusjärjestelmän varoja ei voida käyttää 33 a ja 69 artiklassa mainittujen päivittäisten summien maksamiseen?

Vastaus

Päivittäisen summan määrittäminen kuuluu jäsenvaltiolle. Tämä voidaan saavuttaa joko ilmoittamalla kyseinen summa tarkemmin täytäntöönpanosäädöksessä tai antamalla kriisinratkaisuviranomaiselle tehtäväksi tehdä päätös tapauskohtaisesti.

Päivittäisen summan antamisen perusperiaatteena on, että tallettajat voivat kriisinratkaisun aikana säilyttää pääsyn osaan laitoksessa olevista talletuksistaan. Tämän maksun tukemiseen tarkoitettujen varojen olisi sen vuoksi tultava laitokselta tallettajan tilillä käytettävissä olevan summan rajoissa. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/49/EU (10) 11 artiklassa ei näytä olevan perusteita tukea talletusten vakuusjärjestelmän väliintuloa päivittäisen summan maksamisen rahoittamiseksi laitoksen kriisinratkaisun aikana.

20.   Kysymys (33 a artikla)

Sisältyvätkö 33 a artiklan 8 kohtaan myös tapaukset, joissa todetaan, että 1 artiklan 1 kohdan b, c tai d alakohdassa tarkoitettu yhteisö (rahoituslaitokset tai tietyt holdingyhtiöt) on lähellä kaatumista tai todennäköisesti kaatuu?

Vastaus

Direktiivin 33 a artiklaa ja sen 8 kohtaa sovelletaan 1 artiklan 1 kohdan b–d alakohdassa tarkoitettuihin yhteisöihin. Määritettäessä, ovatko kyseiset yhteisöt lähellä kaatumista tai todennäköisesti kaatuvia, 33 a artiklan 8 kohdassa viitataan 32 artiklan 1 kohdan a alakohdan edellytykseen, jota sovelletaan myös näihin yhteisöihin 33 artiklassa olevalla ristiviittauksella.

F.   KYSYMYKSET ETUOIKEUDELTAAN HUONOMPIEN HYVÄKSYTTÄVIEN VELKOJEN MYYNNISTÄ YKSITYISASIAKKAILLE

21.   Kysymys (44 a artikla)

Etuoikeudeltaan huonompia hyväksyttäviä velkoja voi myydä kuka tahansa henkilö, jolla on oikeus myydä tällaisia velkoja ja jolla on sellaisia hallinnassaan, esimerkiksi finanssialan ulkopuolinen yhteisö tai luonnollinen henkilö. Onko kaikkien tällaisten yhteisöjen ja henkilöiden tässä tapauksessa noudatettava 44 a artiklan 1–4 kohtaa?

Vastaus

Pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 44 a artiklaa sovelletaan rahoitusmarkkinadirektiivin 4 artiklan 1 kohdan 1 alakohdassa tarkoitettuihin sijoituspalveluyrityksiin, luottolaitoksiin, yhteissijoitusyrityksen rahastoyhtiöihin ja vaihtoehtoisen sijoitusrahaston hoitajiin, jotka tarjoavat sijoituspalveluja tai harjoittavat sijoitustoimia, joiden perusteella yksityisasiakkaille siirretään etuoikeudeltaan huonompi hyväksyttävä velka. Tällaiset yhteisöt ovat pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 44 a artiklassa tarkoitettuja ”myyjiä”, sillä ainoastaan tällaiset yhteisöt täyttävät 44 a artiklan edellytykset ja pystyvät erityisesti suorittamaan 44 a artiklan 1 kohdan mukaisen soveltuvuustestin (ks. 29. syyskuuta 2020 annetun komission tiedonannon kysymys 10). Näin ollen etuoikeudeltaan huonompien hyväksyttävien velkojen myynti yksityisasiakkaille, joihin mikään näistä laitoksista ei osallistu myyjinä, ei kuulu 44 a artiklan 1–4 kohdan soveltamisalaan, ja tässä tapauksessa etuoikeudeltaan huonompien hyväksyttävien velkojen myyjiin ei sovelleta siinä asetettuja vaatimuksia.

22.   Kysymys (44 a artikla)

Komission 29. syyskuuta 2020 antaman tiedonannon kysymykseen 10 sisältyy pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 44 a artiklan 1 kohdassa mainittu ”myyjän” käsite – ”yhteissijoitusyrityksen rahastoyhtiöihin ja vaihtoehtoisen sijoitusrahaston hoitajiin, jotka tarjoavat sijoituspalveluja tai harjoittavat sijoitustoimia, joiden perusteella yksityisasiakkaille siirretään etuoikeudeltaan huonompi hyväksyttävä velka”. Voitteko vahvistaa, että tämä koskee vain tapauksia, joissa yhteissijoitusyritysten rahastoyhtiöt ja vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajat tarjoavat rahoitusmarkkinadirektiivin mukaisia palveluja yksittäisille yksityisasiakkaille, ei tapauksia, joissa ne tarjoavat yhteistä salkunhoitoa?

Vastaus

Pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 44 a artiklaa sovelletaan rahoitusmarkkinadirektiivin 4 artiklan 1 kohdan 1 alakohdassa tarkoitettuihin sijoituspalveluyrityksiin, luottolaitoksiin, yhteissijoitusyrityksen rahastoyhtiöihin ja vaihtoehtoisen sijoitusrahaston hoitajiin, jotka tarjoavat sijoituspalveluja tai harjoittavat sijoitustoimia, joiden perusteella yksityisasiakkaille siirretään etuoikeudeltaan huonompi hyväksyttävä velka. Tällaiset yhteisöt ovat pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 44 a artiklassa tarkoitettuja ”myyjiä” (ks. 29. syyskuuta 2020 annetun komission tiedonannon kysymys 10).

Kuten pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 44 a artiklan 1–4 kohdassa säädetään, näin määriteltyjen myyjien olisi tässä yhteydessä tarjottava sijoituspalveluja tai harjoitettava sijoitustoimintaa suhteessa yksityisasiakkaaseen, myös silloin, kun ne ovat vastapuolena etuoikeudeltaan huonompien hyväksyttävien velkojen myynnissä yksityisasiakkaalle.

23.   Kysymys (44 a artikla)

Mitä tulee 29. syyskuuta 2020 annetun komission tiedonannon kysymyksessä 10 olevan ”myyjän” käsitteen tulkintaan, miten jäsenvaltiot voivat asettaa 44 a artiklan 1–4 kohdan mukaiset velvoitteet sijoituspalveluyrityksille, yhteissijoitusyritysten rahastoyhtiöille ja vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajille, kun otetaan huomioon, että ne eivät kuulu pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin soveltamisalaan 1 artiklan nojalla ja että nämä velvoitteet eivät sisälly näihin yhteisöihin sovellettaviin säädöksiin?

Vastaus

Direktiivin 44 a artiklassa ei viitata mihinkään tiettyyn viranomaiseen, joka vastaisi sen täytäntöönpanosta. Tämä tarkoittaa, että jäsenvaltiot voivat nimetä minkä tahansa asianmukaisen viranomaisen tai asianmukaiset viranomaiset 44 a artiklan täytäntöönpanoa varten, myös rahoitusmarkkinadirektiivin mukaisesti nimetyt viranomaiset (markkinakäyttäytymistä valvovat viranomaiset). Direktiivin 44 a artiklan täytäntöönpanosta vastaavien viranomaisten olisi sovellettava kaikkia käytettävissään olevia toimenpiteitä ja seuraamuksia sen varmistamiseksi, että myyjät ja niiden yksityisasiakkaat soveltavat 44 a artiklaa tehokkaasti. Tällaisten seuraamusten olisi oltava oikeasuhteisia ja niissä olisi kunnioitettava unionin lainsäädännön mukaisia perusoikeuksia. Ks. myös 29. syyskuuta 2020 annetun komission tiedonannon kysymys 13.

24.   Kysymys (44 a artikla)

Komission 29. syyskuuta 2020 antaman tiedonannon kysymykseen 10 annetussa vastauksessa todetaan, että pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 44 a artiklaa sovelletaan useisiin yhteisöihin, myös sijoituspalveluyrityksiin, mutta sitä ei sovelleta ”sijoituspalvelujen välittäjiin”. Sovelletaanko pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 44 a artiklaa sellaisiin henkilöihin, jotka on vapautettu rahoitusmarkkinadirektiivin soveltamisesta sen 3 artiklan nojalla?

Vastaus

Henkilöihin, jotka on vapautettu rahoitusmarkkinadirektiivin soveltamisesta sen 3 artiklan nojalla, sovelletaan kansallista järjestelmää, eivätkä he hyödy rahoitusmarkkinadirektiivin nojalla palvelujen tarjoamisen vapaudesta tai vapaudesta perustaa sivuliikkeitä muihin jäsenvaltioihin. Tämän kansallisen järjestelmän on vastattava rahoitusmarkkinadirektiivin järjestelmää vähintään muun muassa rahoitusmarkkinadirektiivin 25 artiklan 2 kohdan mukaisen soveltuvuuden arvioinnin osalta.

Näitä soveltuvuusvaatimuksia on tiukennettu pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 44 a artiklassa erityisesti etuoikeudeltaan huonompien hyväksyttävien velkojen osalta. Jotta voidaan varmistaa korkeatasoinen sijoittajansuoja rahoitusmarkkinadirektiivin 3 artiklan mukaisesti, jäsenvaltioiden olisi tämän vuoksi myös asetettava vaatimuksia, jotka vähintään vastaavat pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 44 a artiklan tiukempia vaatimuksia, henkilöille, jotka on vapautettu rahoitusmarkkinadirektiivistä (sijoituspalveluiden välittäjät), kun ne myyvät etuoikeudeltaan huonompia hyväksyttäviä velkoja yksityisasiakkaille.

25.   Kysymys (44 a artikla)

Direktiivin 44 a artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa annetaan jäsenvaltioille mahdollisuus ulottaa kyseisen artiklan säännökset koskemaan muita instrumentteja, jotka luetaan omiksi varoiksi tai alentamiskelpoisiksi veloiksi.

Jos jäsenvaltio käyttää pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin kansallisessa täytäntöönpanossa 44 a artiklan 1 kohdan mukaista mahdollisuutta sisällyttää osakkeet tämän säännöksen soveltamisalaan, mitä tapahtuisi, jos luottolaitos kutsuisi olemassa olevat osakkeenomistajat uusmerkintään, jolla merkitsijät ottaisivat uusia osakkeita osinkojen sijasta? Olisiko myyjä tässä tapauksessa velvollinen tekemään tällaisille merkitsijöille 44 a artiklan 1 kohdan mukaisen soveltuvuustestin?

Vastaus

Direktiivin 44 a artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa annetaan jäsenvaltioille mahdollisuus ulottaa tämän säännöksen soveltamisalaa omiin varoihin tai muihin 2 artiklan 1 kohdan 71 alakohdassa määriteltyihin alentamiskelpoisiin velkoihin (ks. 29. syyskuuta 2020 annetun komission tiedonannon kysymys 14). Direktiivin 44 a artiklan 1 kohdan soveltamisalaa voitaisiin laajentaa kattamaan osakkeet. Direktiivin (EU) 2019/879 johdanto-osan 16 kappaleessa säädetään tältä osin seuraavasti:

”Lisäksi myös jäsenvaltioiden olisi voitava rajoittaa edelleen tiettyjen muiden instrumenttien markkinointia ja myyntiä tietyille sijoittajille.”

Näin ollen mikä tahansa osakkeiden siirtoon yksityisasiakkaalle johtava transaktio voisi mahdollisesti kuulua 44 a artiklan 1 kohdan laajennetun soveltamisalan piiriin osakkeenomistajien taloudellisia oikeuksia ja omistusoikeuksia kunnioittaen.

26.   Kysymys (44 a artikla)

Mitä menettelyä noudatetaan, jos myyjä toteaa pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 44 a artiklan 1 kohdassa tarkoitetun soveltuvuuden arvioinnin yhteydessä tai myöhemmin, että yksityisasiakkaan kyseisen artiklan 3 kohdan mukaisesti antamat tiedot ovat virheellisiä? Koska soveltuvuustesti suoritetaan rahoitusmarkkinadirektiivin säännösten mukaisesti, olisiko asianmukaista noudattaa rahoitusmarkkinadirektiivin 25 artiklan 3 kohdan mukaista menettelyä, mikä tarkoittaisi, että myyjän olisi ainoastaan varoitettava asiakasta siitä, että sijoituspalveluyritys ei pysty määrittämään, onko suunniteltu palvelu tai tuote heille soveltuva, mutta voisi silti tarjota palvelun?

Voisivatko jäsenvaltiot määrätä tiukempia toimenpiteitä, jos yksityisasiakas ei noudata 44 a artiklan 3 kohtaa eli kieltäytyy tarjoamasta palvelua, vai edellytetäänkö pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 44 a artiklan 3 kohdassa, että toimivaltaisten viranomaisten olisi määrättävä seuraamuksia yksityisasiakkaille, jos nämä eivät noudata velvollisuuttaan antaa myyjälle tarkkoja tietoja?

Vastaus

Etuoikeudeltaan huonommat hyväksyttävät velat voidaan pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 44 a artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti myydä yksityisasiakkaille vain, jos myyjä on vakuuttunut siitä, että tällaiset velat soveltuvat kyseiselle yksityisasiakkaalle sen jälkeen, kun se on tehnyt rahoitusmarkkinadirektiivin 25 artiklan 2 kohdan mukaisen soveltuvuustestin (ks. vastaus komission 29. syyskuuta 2020 antaman tiedonannon kysymykseen 15).

Myyjän on pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 44 a artiklan 2 kohdan mukaisesti varmistettava, että yksityisasiakkaiden etuoikeudeltaan huonompiin hyväksyttäviin velkoihin tekemät sijoitukset eivät ylitä tiettyjä rajoja.

Näin ollen jos yksityisasiakkaan antamat tiedot eivät ole tarkkoja tai riittäviä pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 44 a artiklan 2 kohdassa tarkoitetun soveltuvuustestin tai rajojen tarkistamisen suorittamiseksi, myyjän ei pitäisi saada myydä etuoikeudeltaan huonompia hyväksyttäviä velkoja yksityisasiakkaalle.

Soveltuvuussäännöissä ei säädetä yksityisasiakkaille määrättävistä seuraamuksista. Myyjän on toteutettava kaikki kohtuulliset toimenpiteet varmistaakseen, että asiakkaista kerätyt soveltuvuuden arviointia koskevat tiedot ovat luotettavia. Tähän sisältyy esimerkiksi sen varmistaminen, että

—	asiakkaat tietävät, miten tärkeää tarkkojen ja ajan tasalla olevien tietojen antaminen on

—	kaikki välineet, joilla arvioidaan asiakkaan tietämystä ja kokemusta, ovat tarkoituksenmukaisia ja asianmukaisesti suunniteltuja käytettäviksi asiakkaiden kanssa

—	asiakkaat todennäköisesti ymmärtävät kysymykset

—	toteutetaan toimenpiteitä, joilla varmistetaan asiakastietojen johdonmukaisuus, esimerkiksi tarkastelemalla, onko niissä ilmeisiä epätarkkuuksia.

Komission delegoidun asetuksen (EU) 2017/565 (11) 54 artiklassa säädetään myös seurauksista tapauksissa, joissa yritys ei saa tarvittavia tietoja: yritys ei saa suositella asiakkaalle tai mahdolliselle asiakkaalle sijoituspalveluja tai rahoitusvälineitä.

Lisäksi rahoitusmarkkinadirektiivin soveltuvuuden arvioinnin tiettyjä näkökohtia koskevissa ESMAn ohjeissa (12) annetaan lisätietoja siitä, miten asiakkaiden itsearviointia olisi tasapainotettava yritysten objektiivisilla arviointiperusteilla:

”Yritysten on kuitenkin tarpeen toteuttaa kohtuulliset toimenpiteet asiakkaista kerättyjen tietojen luotettavuuden, täsmällisyyden ja johdonmukaisuuden tarkistamiseksi. Yritysten vastuulla on varmistaa, että niillä on riittävästi tietoa soveltuvuusarvioinnin tekemiseksi. Siksi asiakkaan mahdollisesti allekirjoittamat sopimukset tai yrityksen tiedonannot, jotka tähtäävät yrityksen vastuun rajoittamiseen soveltuvuusarvioinnin osalta, eivät ole MiFIDII:n tai siihen liittyvän delegoidun asetuksen asiaankuuluvien vaatimusten mukaisia.”

27.   Kysymys (44 a artikla)

Direktiivin 44 a artiklan 2 kohdan mukaan etuoikeudeltaan huonompien hyväksyttävien velkojen myyjän on varmistettava, että yksityisasiakkaan etuoikeudeltaan huonompiin hyväksyttäviin velkoihin tekemä sijoitus ei ylitä tiettyä rajaa sen rahoitusvälinesalkussa.

Yksityisasiakkaan rahoitusvälinesalkku sisältää 44 a artiklan 4 kohdan mukaisesti käteistalletukset ja rahoitusvälineet lukuun ottamatta vakuuksina annettuja rahoitusvälineitä. Sisältyvätkö rahoitusvälineet, jotka asiakas on antanut vakuudeksi, vai myös rahoitusvälineet, jotka asiakas on saanut vakuudeksi, käsitteeseen ”vakuudeksi annetut rahoitusvälineet”?

Vastaus

Direktiivin 44 a artiklan 4 kohdassa tarkoitetuilla ”vakuuksilla” viitataan rahoitusvälineisiin, jotka annetaan vakuudeksi yksityisasiakkaalle.

Rahoitusvälineet, jotka kolmas osapuoli antaa vakuudeksi yksityisasiakkaalle, olisi jätettävä sen rahoitusvälinesalkun ulkopuolelle sovellettaessa 44 a artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja etuoikeudeltaan huonompien hyväksyttävien velkojen omistusrajoja. Jos näistä rahoitusvälineistä aiheutuu tappiota, se ei vaikuta suoraan yksityisasiakkaan taloudelliseen tilanteeseen, koska vakuudeksi annetut instrumentit ovat vain kohde-etuutena oleva arvopaperi, jolla taataan kolmannen osapuolen velka yksityisasiakkaalle. Sen vuoksi yksityisasiakkaalle annetut vakuudet olisi jätettävä rahoitusvälinesalkun ulkopuolelle laskettaessa etuoikeudeltaan huonompien hyväksyttävien velkojen sijoitusten sallittuja rajoja.

Rahoitusvälineitä, jotka yksityisasiakas on antanut vakuudeksi taatakseen oman velkansa kolmannelle osapuolelle, ei kuitenkaan pitäisi jättää yksityisasiakkaan rahoitussalkun ulkopuolelle, koska yksityisasiakas vastaa suoraan kyseisistä rahoitusvälineistä mahdollisesti aiheutuvista tappioista. Nämä instrumentit on palautettava yksityisasiakkaalle, kun yksityisasiakkaan velka kolmannelle osapuolelle on lakannut. Näin ollen yksityisasiakkaan antama vakuus on merkityksellinen laskettaessa etuoikeudeltaan huonompien hyväksyttävien velkojen sijoituksien sallittuja rajoja.

28.   Kysymys (44 a artikla)

Voidaanko 44 a artiklan 1–4 kohdan ja 5 kohdan vaihtoehtoja yhdistää, kun pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivi saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä? Voidaanko esimerkiksi 5 kohdassa mainittua vähimmäisnimellisarvoa vahvistaa edelleen sillä 44 a artiklan 2 kohdan b alakohdassa mainitulla lisäedellytyksellä, että sijoitus ei ylitä 10:tä prosenttia koko sijoitussalkusta?

Vastaus

Direktiivin (EU) 2019/879 johdanto-osan 16 kappaleessa selvennetään, että 44 a artiklan 1–4 kohtaa ja 5 kohtaa ei pitäisi saattaa osaksi kansallista lainsäädäntöä yhdessä, vaan niillä tulisi esittää kaksi erillistä vaihtoehtoa. Vähittäissijoittajien suojan parantamiseksi jäsenvaltio voi kuitenkin säätää, että etuoikeudeltaan huonompien hyväksyttävien velkojen vähimmäisnimellisarvo on suurempi kuin 50 000 euroa, jos se päättää saattaa 44 a artiklan 5 kohdan osaksi kansallista lainsäädäntöään (ks. myös 29. syyskuuta 2020 annetun komission tiedonannon kysymykseen 16 annettu vastaus).

29.   Kysymys (44 a artikla)

Liittyykö 44 a artiklan 5 kohdassa tarkoitettu vähintään 50 000 euron vähimmäisnimellisarvo yksittäiseen velkaan tai velkaryhmään (pakettikohtaisena arvona)?

Vastaus

Vähimmäisnimellisarvoa koskevaa sääntöä sovelletaan kuhunkin yksittäiseen rahoitusvälineeseen, joka täyttää etuoikeudeltaan huonomman hyväksyttävän velan vaatimukset. Tämän säännön perustelut esitetään direktiivin (EU) 2019/879 johdanto-osan 16 kappaleessa:

”Sen varmistamiseksi, etteivät vähittäissijoittajat sijoita liikaa tiettyihin velkainstrumentteihin, jotka ovat hyväksyttäviä MREL-vähimmäisvaatimuksen täyttämiseksi, jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että tällaisten instrumenttien vähimmäisnimellisarvo on suhteellisen korkea – –” (lihavointi lisätty).

30.   Kysymys (44 a artikla)

Jos jäsenvaltio päättää saattaa 44 a artiklan 6 kohdan osaksi kansallista lainsäädäntöään, eikö se voisi panna täytäntöön myös saman artiklan 1 kohdan, 2 kohdan a alakohdan sekä 3 ja 4 kohdan vaatimuksia?

Vastaus

Direktiivin 44 a artiklan 6 kohdassa säädetty mahdollisuus on käytettävissä vain, jos siinä säädetty 50 miljardin euron kynnysarvo täyttyy (ks. 29. syyskuuta 2020 annetun komission tiedonannon kysymys 19). Tässä vaihtoehdossa jäsenvaltion on sovellettava rahoitusmarkkinadirektiivissä säädettyjen yleisten sijoittajansuojasääntöjen lisäksi ainoastaan 44 a artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettua 10 000 euron alun perin sijoitettujen varojen määrän vaatimusta.

Kyseinen jäsenvaltio voi kuitenkin soveltaa tiettyjä 44 a artiklan 1–5 kohdassa säädettyjä lisävaatimuksia, esimerkiksi 44 a artiklan 1 kohdassa tarkoitettua soveltuvuustestiä tai etuoikeudeltaan huonompien hyväksyttävien velkojen vähimmäisnimellisarvoa koskevaa alle 50 000 euron sääntöä. Tämä on perusteltua sen vuoksi, että 44 a artiklan 6 kohdassa säädetään yksityisasiakkaiden heikommasta suojasta kuin 44 a artiklan 1–4 kohdassa ja 44 a artiklan 5 kohdassa olevissa kahdessa keskeisessä käytettävissä olevassa vaihtoehdossa.

Samaan aikaan tätä vaihtoehtoa on sovellettava yhdessä jonkin 44 a artiklan 1–4 kohdassa tai 44a artiklan 5 kohdassa tarkoitetun vaihtoehdon kanssa sellaisten toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneiden yhteisöjen liikkeeseen laskemiin etuoikeudeltaan huonompiin hyväksyttäviin velkoihin, jotka eivät hyödy 44 a artiklan 6 kohdassa tarkoitetun vaihtoehdon mukaisesta kohtelusta (ks. 29. syyskuuta 2020 annetun komission tiedonannon kysymys 12).

31.   Kysymys (44 a artikla)

Jos jäsenvaltio päättää saattaa pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 44 a artiklan 6 kohdan osaksi kansallista lainsäädäntöään, onko mikä tahansa asiakas, joka haluaa ostaa etuoikeudeltaan huonomman hyväksyttävän velan, 44 a artiklan 2 kohdan b alakohdan mukainen asiakas?

Vastaus

Direktiivin 44 a artiklan 6 kohtaa ei sovelleta, jos etuoikeudeltaan huonompien hyväksyttävien velkojen ostaja ei ole rahoitusmarkkinadirektiivin 4 artiklan 1 kohdan 11 alakohdassa määritelty yksityisasiakas, sillä myynti asiakkaille, jotka eivät ole yksityisasiakkaita, ei kuulu 44 a artiklan 1 kohdan soveltamisalaan, josta 44 a artiklan 6 kohdassa poiketaan. Lisäksi sovelletaan rahoitusmarkkinadirektiivissä säädettyjä sijoittajansuojaa koskevia vaatimuksia.

32.   Kysymys (44 a artikla)

Lasketaanko 44 a artiklan 6 kohdan mukainen 50 miljardin euron kynnysarvo suhteessa yhteisöjen kokonaisvarojen arvoon ennen kriisinratkaisua, kriisinratkaisun aloittamisajankohtana vai etuoikeudeltaan huonompien hyväksyttävien velkojen liikkeeseenlaskuajankohtana?

Vastaus

Pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 44 a artiklan 6 kohdassa säädetään rajatummasta osaksi kansallista lainsäädäntöä saattamista koskevasta erityisestä vaihtoehdosta jäsenvaltioille, joiden markkinat ovat pienet ja vähemmän likvidit kuin mihin direktiivissä esitetty 50 miljardin euron raja-arvo perustuu. Jäsenvaltion olisi arvioitava tätä kynnysarvoa, kun direktiivi (EU) 2019/879 saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä. Koska tähän osaksi kansallista lainsäädäntöä saattamista koskevaan vaihtoehtoon sovelletaan raja-arvon ehdollisuutta, jäsenvaltioiden velvollisuutena on seurata ja arvioida säännöllisesti, täyttävätkö niiden markkinat 50 miljardin euron raja-arvon ja onko pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 44 a artiklan 6 kohdassa tarkoitetun vaihtoehdon käyttö edelleen perusteltua. Jos raja-arvoa ei enää täytetä, kyseisen jäsenvaltion tulisi valita jompikumpi kahdesta keskeisestä vaihtoehtoisesta mahdollisuudesta, jolla pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 44 a artikla saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä, ja säätää kyseisistä säännöistä kansallisessa lainsäädännössä (ks. 29. syyskuuta 2020 annetun komission tiedonannon kysymys 20).

G.   KYSYMYKSET OMIA VAROJA JA HYVÄKSYTTÄVIÄ VELKOJA KOSKEVASTA VÄHIMMÄISVAATIMUKSESTA

a)    Hyväksyttävät velat

33.   Kysymys (45 b ja 45 f artikla)

Pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 45 b ja 45 f artiklassa täsmennetään hyväksyttävien velkojen kriteerit kriisinratkaisun kohteena oleville yhteisöille ja sellaisten kriisinratkaisun kohteena olevien yhteisöjen tytäryrityksille, jotka eivät itse ole kriisinratkaisun kohteena olevia yhteisöjä. Mitä hyväksyttävyyskriteereitä sovelletaan yhteisöihin, joiden kriisinratkaisusuunnitelmassa edellytetään niiden likvidaatiota tavanomaisessa maksukyvyttömyysmenettelyssä? Miten vakavaraisuusdirektiivin 104 a artiklan mukaisia omien varojen lisävaatimuksia olisi käsiteltävä määritettäessä MREL-vähimmäisvaatimusta kyseisille yhteisöille silloin, kun tällaisia omien varojen lisävaatimuksia ei ole asetettu yksittäiselle yhteisölle?

Vastaus

Pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivissä säädetään vain kahdenlaisista MREL-vähimmäisvaatimuksen täyttämisen hyväksyttävyyskriteereistä:

—	pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 45 b artiklan 1–3 kohdassa säädetään kriisinratkaisun kohteena oleviin yhteisöihin sovellettavista hyväksyttävyyskriteereistä

—

pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 45 f artiklan 2 kohdassa säädetään niihin laitoksiin sovellettavista hyväksyttävyyskriteereistä, jotka ovat kriisinratkaisun kohteena olevan yhteisön tai kolmannen maan yhteisön tytäryrityksiä mutta jotka eivät itse ole kriisinratkaisun kohteena olevia yhteisöjä.

Koska ei ole olemassa erityisiä hyväksyttävyyskriteereitä yhteisöille, joiden kriisinratkaisusuunnitelmassa edellytetään niiden likvidaatiota pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 45 c artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaisesti, näitä kahta kriteeriä olisi sovellettava vastaavasti. Yhteisöihin, jotka eivät ole kriisinratkaisun kohteena olevan yhteisön tytäryrityksiä, sovellettaisiin pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 45 b artiklan 1–3 kohdan kriteereitä. Tämä koskee yhteisöjä, jotka ovat emoyrityksiä, jotka eivät kuulu konsolidoidun valvonnan piiriin kuuluvaan konserniin tai jotka ovat sellaisen emoyrityksen tytäryrityksiä, jonka kriisinratkaisusuunnitelmassa edellytetään myös sen likvidaatiota. Yhteisöihin, jotka ovat kriisinratkaisun kohteena olevan yhteisön tytäryrityksiä, olisi sovellettava pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 45 f artiklan 2 kohdan kriteereitä.

Kussakin tapauksessa hyväksyttävyyskriteereitä olisi sovellettava tapauksen erityisolosuhteet huomioon ottaen. Esimerkiksi yhteisöihin, jotka eivät ole kriisinratkaisun kohteena olevan yhteisön tytäryrityksiä, ei ehkä sovelleta vakavaraisuusasetuksen 72 b artiklan 2 kohdan b alakohdan i alakohdan kriteeriä (jota sovelletaan pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 45 b artiklan 1 kohdan nojalla), jonka mukaan samaan kriisinratkaisun kohteena olevaan konserniin kuuluvat yhteisöt eivät saa omistaa hyväksyttäviä velkoja, sillä tässä tapauksessa likvidaatioyhteisö ei kuulu kriisinratkaisun kohteena olevaan konserniin. Pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 45 f artiklan 2 kohdan rajoituksilla, jotka koskevat kriisinratkaisun kohteena olevan yhteisön ja olemassa olevien osakkeenomistajien hyväksyttävien velkojen omistusta ja kolmansien osapuolten omien varojen omistusta, ei ole vastaavasti merkitystä niiden yhteisöjen osalta, jotka ovat kriisinratkaisun kohteena olevan yhteisön tytäryrityksiä. Näissä tilanteissa ei voida soveltaa tarvetta varmistaa, että alaskirjaus- ja muuntamisvaltuuksien käyttö ei vaikuta kriisinratkaisun kohteena olevan yhteisön määräysvaltaan tytäryrityksessä, koska tytäryritys likvidoidaan, jos se kaatuu.

Jos toimivaltainen viranomainen ei ole asettanut omien varojen lisävaatimuksia vakavaraisuusdirektiivin 104 a artiklan nojalla samalla perusteella kuin MREL-vähimmäisvaatimusta koskeva päätös tehdään, kriisinratkaisuviranomaisten olisi katsottava, että kyseistä yhteisöä koskevat omien varojen lisävaatimukset ovat nolla. Jos kriisinratkaisuviranomaiset kuitenkin katsovat, että MREL-vähimmäisvaatimuksen asettaminen siten, että siinä otetaan huomioon ainoastaan yksittäiseen laitokseen sovellettavat vakavaraisuusvaatimukset, ei riittäisi muun muassa pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 45 c artiklan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitetun yhteisön liiketoimintamallin tai riskiprofiilin huomioon ottamiseen, ne voivat elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 45 c artiklan 2 kohdan mukaisesti arvioida, olisiko MREL-vähimmäisvaatimus rajoitettava tappioiden kattamiseksi tarvittavaan määrään ja olisiko MREL-vähimmäisvaatimusta korotettava, jotta se vastaisi asianmukaisesti toimivaltaisen viranomaisen vakavaraisuusdirektiivin 104 a artiklan mukaisesti asettaman konsolidoitujen omien varojen lisävaatimuksen asiaankuuluvaa osaa. Ks. myös 29. syyskuuta 2020 annetun komission tiedonannon (13) liitteessä oleva vastaus kysymykseen 35.

34.   Kysymys (45 b artikla)

Mikä on mahdollinen vuorovaikutus pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 45 b artiklan 4 kohdan mukaisen velkojen kokonaismäärää ja omia varoja koskevan 8 prosentin vaatimuksen mahdollisen alentamisen ja vakavaraisuusasetuksen 72 b artiklan 3 kohdassa säädetyn TLAC-vähimmäisvaatimuksen täyttämiseksi mahdollisesti myönnettävän luvan käyttää enintään 3,5 prosenttia etuoikeutettuja velkoja välillä? Onko G-SII-laitosten tapauksessa aina niin, että molemmat on myönnettävä yhdessä, vaikka vain osittain mainitun luvan osalta, jos NCWO-arviointi sen sallii?

Vastaus

Vakavaraisuusasetuksen 72 b artiklan 3 kohdan mukainen lupa käyttää etuoikeutettuja velkoja enintään 3,5 prosenttia kokonaisriskin määrästä TLAC-vähimmäisvaatimuksen täyttämiseksi ja pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 45 b artiklan 4 kohdassa tarkoitettu etuoikeusasemaa koskevan vähimmäisvaatimuksen alentaminen voidaan myöntää yhdessä.

Sekä tällaisen luvan että alentamisen perusteet ovat samat eli vakavaraisuusasetuksen 72 b artiklan 3 kohdan a–c alakohdassa mainitut ehdot, joissa viitataan siihen, ettei ole riskiä NCWO-periaatteen rikkomisesta. Lupaa ja alentamista sovelletaan kuitenkin eri tarpeisiin, mikä voi johtaa erilaisiin nimellismääriin. Näin ollen on mahdollista, että vaikka vakavaraisuusasetuksen 72 b artiklan 3 kohdan edellytykset voivat täyttyä yhden vaatimuksen osalta, ne eivät ehkä täyty tai ne voivat täyttyä vain osittain toisen vaatimuksen osalta.

Vaikka tällainen lupa ja alentaminen voidaan myöntää sekä vakavaraisuusasetuksen 92 a artiklan mukaisen TLAC-vähimmäisvaatimuksen täyttämiseksi että pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 45 b artiklan 4 kohdan mukaisen sovellettavan etuoikeusaseman tason määrittämiseksi, pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivissä ei näin ollen edellytetä niiden myöntämistä yhdessä. Vakavaraisuusasetuksen 72 b artiklan 3 kohdan a–c alakohdassa mainittujen sovellettavien lakisääteisten edellytysten on kummassakin tapauksessa täytyttävä.

35.   Kysymys (45 b artikla)

Pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivissä käytetään nykyisin yksinomaan ilmaisua ”velkojen kokonaismäärä, omat varat mukaan luettuina”, kun aiemmin ensimmäisen pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 45 artiklan 1 kohdassa käytettiin ilmaisua ”velkojen ja omien varojen kokonaismäärä”. Oliko muutos yksinomaan semanttinen vai edustaako se olennaista muutosta siihen, miten määrät olisi laskettava?

Vastaus

Ensimmäisen pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin suomenkielisessä versiossa 45 artiklan 1 kohtaan sisältyi ilmaisu ”velkojen ja omien varojen kokonaismäärä”, mutta tämä sanamuoto korvattiin direktiivillä (EU) 2019/879. Direktiivillä (EU) 2019/879 sanamuodosta tehtiin yhdenmukainen sekä ensimmäisen pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin että pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä (EU) 2019/879, muiden säännösten kanssa, joissa käytetään ilmaisua ”velkojen kokonaismäärä, omat varat mukaan luettuina”. Tällä muutoksella ei muuteta tämän ilmaisun merkitystä, jota olisi näin ollen tulkittava samalla tavalla kaikkialla pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivissä.

b)    MREL-vähimmäisvaatimuksen määrittäminen

36.   Kysymys (45 c artikla)

Voitteko vahvistaa, että 45 c artiklassa käytetty ilmaisu ”kriittiset taloudelliset toiminnot” ei ole uusi käsite ja että käsitteellä on sama merkitys kuin ”kriittisillä toiminnoilla”, jota on jo käytetty ja joka on määritelty muissa pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin säännöksissä?

Vastaus

Direktiivin 45 c artiklan 3 kohdan kahdeksannessa alakohdassa ja 45 c artiklan 7 kohdan kahdeksannessa alakohdassa käytetty ilmaisu ”kriittiset taloudelliset toiminnot” olisi ymmärrettävä samaksi käsitteeksi kuin kaikkialla pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivissä käytetty ilmaisu ”kriittiset toiminnot”, sellaisena kuin se on määritelty 2 artiklan 1 kohdan 35 alakohdassa.

37.   Kysymys (45 c artikla)

Direktiivin 45 c artiklan 2 kohdassa edellytetään, että likvidaation ollessa ensisijainen kriisinratkaisustrategia kriisinratkaisuviranomaisen on ”arvioitava, onko perusteltua rajoittaa” MREL-vähimmäisvaatimus tappioiden kattamiseksi tarvittavaan määrään.

Kun kriisinratkaisuviranomainen arvioi, ettei ole perusteltua rajoittaa kyseisten yhteisöjen MREL-vähimmäisvaatimusta tappioiden kattamiseksi tarvittavaan määrään, onko oikein, että 45 c artiklan 2 kohdassa ei edellytetä kriisinratkaisusuunnitelman strategian muuttamista likvidaatiosta kriisinratkaisuun vaan annetaan kriisinratkaisuviranomaiselle mahdollisuus asettaa tappioiden kattamiseksi tarvittavaa määrää suurempi MREL-vähimmäisvaatimus?

Vastaus

Direktiivin 45 c artiklan 2 kohdan toisessa ja kolmannessa alakohdassa säädetään, miten MREL-vähimmäisvaatimus määritetään niiden yhteisöjen osalta, joiden kriisinratkaisusuunnitelmassa edellytetään, että yhteisö likvidoidaan siinä tapauksessa, että se kaatuu.

Kriisinratkaisuviranomaisen on kyseisen säännöksen mukaisesti arvioitava, onko kyseisten yhteisöjen osalta perusteltua rajoittaa MREL-vähimmäisvaatimus 45 c artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan a alakohdassa tarkoitettuun tappioiden kattamiseksi tarvittavaan määrään. Kriisinratkaisuviranomaisten on tässä arvioinnissa arvioitava erityisesti tällaisen MREL-vähimmäisvaatimuksen mahdollisia vaikutuksia rahoitusvakauteen ja rahoitusjärjestelmää koskevien häiriöiden leviämisen riskiin. Jos kriisinratkaisuviranomainen katsoo tämän arvioinnin jälkeen, ettei ole perusteltua rajoittaa kyseisten yhteisöjen MREL-vähimmäisvaatimusta tappioiden kattamiseksi tarvittavaan määrään, se voi määrittää MREL-vähimmäisvaatimuksen suuremmaksi kuin määrä, joka seuraisi 45 c artiklan 3 kohdan a alakohdan i alakohdasta ja b alakohdan i alakohdasta tai 45 c artiklan 7 kohdan a alakohdan i alakohdasta tai b alakohdan i alakohdasta. Ks. myös 29. syyskuuta 2020 annetun komission tiedonannon (14) kysymys 37.

38.   Kysymys (45 c artikla)

Direktiivin 45 c artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa edellytetään, että kriisinratkaisuviranomaiset arvioivat, onko perusteltua rajoittaa tavanomaisen maksukyvyttömyysmenettelyn mukaisesti likvidoitavien yhteisöjen MREL-vähimmäisvaatimus tappioiden kattamiseksi tarvittavaan määrään. Kyseisen säännöksen kolmannessa alakohdassa edellytetään lisäksi, että kriisinratkaisuviranomaiset harkitsevat mahdollisia vaikutuksia rahoitusvakauteen ja rahoitusjärjestelmää koskevien häiriöiden leviämisen riskiin.

Tulisiko tämä arviointi tehdä käyttämällä jompaakumpaa seuraavista keinoista:

—	yleinen lähestymistapa, jossa lasketaan yksi korotus, joka lisätään sen jälkeen kunkin sellaisen yhteisön tappioiden kattamiseksi tarvittavaan määrään, joka aiotaan likvidoida tavanomaisessa maksukyvyttömyysmenettelyssä asianomaisen kriisinratkaisuviranomaisen alaisuudessa

—	täsmällinen lähestymistapa, jossa päätökset korotuksen asettamisesta ja sen kalibroinnista tehdään tapauskohtaisesti?

Vastaus

Direktiivin 45 c artiklan 2 kohdan toista ja kolmatta alakohtaa, joissa säädetään, miten MREL-vähimmäisvaatimus määritetään yhteisöille, joiden kriisinratkaisusuunnitelmassa edellytetään likvidaatiota niiden kaatuessa, olisi sovellettava tapauskohtaisesti. Tämä on pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin MREL-vähimmäisvaatimuksen määrittämistä koskevien säännösten yleinen perusperiaate.

Tämä ei vaikuta kriisinratkaisuviranomaisten mahdollisuuteen soveltaa tässä asiassa sisäisiä periaatteita, joita sitten sovelletaan yksittäisiin tapauksiin.

39.   Kysymys (45 c artikla)

Onko pääomapohjan vahvistamiseen tarvittavaa määrää laskettaessa oikeudellisesti mahdollista määrittää tiukat ylärajat kokonaisriskin määrän ja vastuiden kokonaismäärän mahdolliselle alentamiselle kriisinratkaisun jälkeen 45 c artiklan 3 kohdan viidettä alakohtaa sovellettaessa, vai olisiko kokonaisriskin määrä ja vastuiden kokonaismäärä aina laskettava taseen tosiasiallisen vähentämisen perusteella ottaen huomioon tappioiden kattamiseksi tarvittava määrä?

Vastaus

Pääomapohjan vahvistamiseen tarvittavan määrän olisi 45 c artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaisesti mahdollistettava se, että yhteisön omien varojen kokonaismäärä ja vähimmäisomavaraisuusastetta koskeva vaatimus voidaan jälleen täyttää ensisijaisen kriisinratkaisustrategian täytäntöönpanon jälkeen.

Kun pääomapohjan vahvistamiseen tarvittava määrä vahvistetaan osana MREL-vähimmäisvaatimuksen kalibrointia, 45 c artiklan 3 kohdan viidennessä alakohdassa edellytetään, että kokonaisriskin määrä ja vastuiden kokonaismäärä mukautetaan kriisinratkaisusuunnitelmassa tarkoitetuista kriisinratkaisutoimista johtuviin mahdollisiin muutoksiin (eli päätökseen laitoksen asettamisesta kriisinratkaisuun, kriisinratkaisuvälineen käyttöön tai yhden tai useamman kriisinratkaisuvaltuuden käyttöön, kuten 2 artiklan 1 kohdan 40 alakohdassa määritellään).

Tämä merkitsee sitä, että pääomapohjan vahvistamiseen tarvittavaan määrään mahdollisesti tehtävät mukautukset olisi tehtävä tapauskohtaisesti ja niiden olisi oltava linjassa suunnitelluista kriisinratkaisutoimista mahdollisesti johtuvien muutosten kanssa. Kriisinratkaisun suunnittelun ja MREL-vähimmäisvaatimuksen kalibroinnin ajankohtana pääomapohjan vahvistamiseen tarvittavan määrän mukauttamisen on perustuttava arvioihin pääomapohjan vahvistamistarpeista kriisinratkaisun jälkeen (eli arvioihin taseen kokonaismäärän mahdollisesta kasvusta tai pienenemisestä ja muista tekijöistä, jotka aiheuttavat muutoksia yhteisön omien varojen vaatimuksiin ja vähimmäisomavaraisuusastetta koskeviin vaatimuksiin kriisinratkaisun jälkeen). Näin ollen 45 c artiklan 3 kohdan soveltaminen tavalla, joka on yhdenmukainen MREL-vähimmäisvaatimuksen lainsäädännöllisen tarkoituksen ja rakenteen kanssa, tarkoittaisi, että laskettaessa pääomapohjan vahvistamiseen tarvittavaa määrää kriisinratkaisun aikana odotettavissa olevat tappiot, jotka johtavat taseen pienenemiseen, kuten viidennen alakohdan a alakohdassa mainitaan, vastaavat ensimmäisen alakohdan a alakohdan i alakohdan ja b alakohdan i alakohdan mukaisesti laskettua tappioiden kattamiseksi tarvittavaa määrää.

40.   Kysymys (45 c artikla)

Ulkoisen MREL-vähimmäisvaatimuksen ja sisäisen MREL-vähimmäisvaatimuksen kalibrointi on 45 c artiklan 3 ja 7 kohdan mukaan samanlainen. Onko kriisinratkaisuviranomaisen toimivaltaan kuuluvien yhteisöjen osalta oikeudellisesti mahdollista, että kyseinen kriisinratkaisuviranomainen sisällyttää niihin vain erityistapauksissa kyseisten säännösten kuudennessa alakohdassa mainitun markkinaluottamuspuskurin (esimerkiksi turvautumalla kriteereihin, jotka liittyvät tytäryhtiön riippuvuuteen tukkurahoituksesta)?

Vastaus

Kun kalibroidaan sekä ulkoista että sisäistä MREL-vähimmäisvaatimusta, 45 c artiklan 3 ja 7 kohdassa säädetään, että kriisinratkaisuviranomaisella on valtuudet korottaa pääomapohjan vahvistamiseen tarvittavaa määrää, kun se lasketaan kokonaisriskin määrän perusteella, määrällä, joka riittää säilyttämään markkinoiden luottamuksen. Näiden säännösten nojalla tämä on harkintavaltaa, jota kriisinratkaisuviranomaisen olisi sovellettava tapauskohtaisesti. Tämä ei vaikuta kriisinratkaisuviranomaisten mahdollisuuteen soveltaa tässä asiassa sisäisiä periaatteita, joita sitten sovelletaan yksittäisiin tapauksiin.

41.   Kysymys (45 c artikla)

Voisitteko selventää, miten kriisinratkaisuviranomaisen olisi otettava huomioon 45 c artiklan 6 kohdassa mainitut kriteerit arvioidessaan, sovelletaanko kyseisen artiklan 5 kohdan vaatimuksia kriisinratkaisun kohteena olevaan yhteisöön, joka ei ole G-SII-laitos, osa G-SII-laitosta tai suurimman kokoluokan pankki?

Vastaus

Päätettäessä, sovelletaanko 45 c artiklan 5 kohdassa säädettyjä vaatimuksia kriisinratkaisun kohteena olevaan yhteisöön, joka ei ole G-SII-laitos, osa G-SII-laitosta tai osa kriisinratkaisun kohteena olevaa konsernia, jonka kokonaisvarat ovat yli 100 miljardia euroa (suurimman kokoluokan pankki), keskeinen tekijä kriisinratkaisuviranomaisen päätöksessä on arvio, jonka mukaan kyseinen kriisinratkaisun kohteena oleva yhteisö aiheuttaa kohtuullisen todennäköisesti järjestelmäriskin kaatuessaan.

Tämän arvion lisäksi kriisinratkaisuviranomaisen on otettava huomioon myös seuraavat perusteet:

—	talletusten yleisyys ja velkainstrumenttien puuttuminen rahoitusmallista

—	missä määrin hyväksyttävien velkojen pääsy pääomamarkkinoille on rajoittunut

—	missä määrin kyseinen kriisinratkaisun kohteena oleva yhteisö on riippuvainen ydinpääomasta (CET1) täyttääkseen MREL-vähimmäisvaatimuksensa.

Kun otetaan huomioon, että kriisinratkaisuviranomaisen tekemä päätös merkitsee sitä, että kyseiseen kriisinratkaisun kohteena olevaan yhteisöön sovelletaan tiukempia vaatimuksia MREL-vähimmäisvaatimuksen kalibroinnin osalta (45 c artiklan 5 kohta ja etuoikeusasema [45 b artiklan 4, 7 ja 8 kohta]), nämä kriteerit auttavat varmistamaan, että tällainen päätös on oikeassa suhteessa tavoiteltuihin päämääriin ja että siinä otetaan huomioon asianomaisen yhteisön ominaispiirteet. Sen vuoksi voitaisiin katsoa, että jos edellä mainitut kriteerit täyttyvät kriisinratkaisun kohteena olevan yhteisön osalta (eli talletusten yleisyys rahoituksessa, rajoitettu pääsy velkamarkkinoille ja riippuvuus ydinpääomasta (CET1) MREL-vähimmäisvaatimuksen täyttämiseksi), kriisinratkaisuviranomaisen ei pitäisi soveltaa 45 c artiklan 5 kohdassa säädettyjä vaatimuksia tällaiseen yhteisöön, jos tämä johtaisi suhteettomaan MREL-vaatimukseen. Tämän päätelmän ei pitäisi olla automaattinen, ja sen tulisi riippua kyseisen tapauksen erityistilanteesta.

Edellä mainitut kolme kriteeriä ovat myös 45 m artiklan 7 kohdassa, jossa niitä käytetään määritettäessä yleisesti siirtymäkausien oikeasuhteista pituutta. Direktiivin 45 m artiklan 1 kohdan kolmannessa alakohdassa viitataan 45 m artiklan 7 kohdan kriteereihin, ja ne koskevat myös 1. tammikuuta 2024 jälkeen päättyvien siirtymäkausien asettamista. Tässä nimenomaisessa päätöksessä, jolla siirtymäkautta pidennetään päättymään 1. tammikuuta 2024 jälkeen, kriisinratkaisuviranomaisten on kuitenkin otettava huomioon myös seuraavat seikat:

—	yhteisön taloudellisen tilanteen kehittyminen

—	todennäköisyys, että yhteisö pystyy kohtuullisessa ajassa varmistamaan MREL-vähimmäisvaatimuksen ja sen etuoikeusasemaa koskevan komponentin noudattamisen

—	se, pystyykö yhteisö korvaamaan velkoja, jotka eivät enää täytä hyväksyttävyys- tai maturiteettikriteerejä, ja jos ei pysty, onko tämä kyvyttömyys luonteeltaan epäsystemaattista vai markkinoiden laajuisen häiriön aiheuttamaa.

Sen vuoksi 45 m artiklan 1 kohdan kolmannen alakohdan mukainen 1. tammikuuta 2024 jälkeen päättyvien siirtymäkausien asettaminen ei sinänsä estä kriisinratkaisuviranomaista päättämästä soveltaa 45 c artiklan 5 kohdassa säädettyjä vaatimuksia samaan kriisinratkaisun kohteena olevaan yhteisöön. Samoin kriisinratkaisun kohteena olevalla yhteisöllä, johon on sovellettu 45 c artiklan 5 kohdassa säädettyjä vaatimuksia, voi olla 45 m artiklan 7 kohdan mukaisesti määritetty siirtymäkausi, joka päättyy 1. tammikuuta 2024 jälkeen.

42.   Kysymys (45 c artikla)

Olisiko kriisinratkaisuviranomaisten ja toimivaltaisten viranomaisten kuultava toisiaan 45 c artiklan 10 kohdan soveltamiseksi, vai olisiko kriisinratkaisuviranomaisten vaadittava asianomaiselta laitokselta tarvittavat tiedot?

Vastaus

Direktiivin 45 c artiklan 1 kohdassa selvennetään, että kriisinratkaisuviranomaisen on toimivaltaista viranomaista kuultuaan määritettävä MREL-vähimmäisvaatimus, jonka kalibrointi esitetään yksityiskohtaisesti 45 c artiklan seuraavissa kohdissa. Jotta MREL-vähimmäisvaatimusta voidaan kalibroida, kriisinratkaisuviranomaisilla on lisäksi mahdollisuus vaatia toimivaltaisilta viranomaisilta tarvittavat tiedot pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin mukaisten tehtävien hoitamiseksi 3 artiklan 4 kohdan ja 90 artiklan 1 kohdan mukaisesti.

c)    MREL-vähimmäisvaatimuksen määrittäminen G-SII-laitosten kriisinratkaisun kohteena oleville yhteisöille

43.   Kysymys (45 d artikla)

Mitä tarkoitetaan 45 d artiklan 1 kohdan ilmauksella ”osa G-SII-laitosta”?

Vastaus

G-SII-laitokset määritellään pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 2 artiklan 1 kohdan 83 c alakohdassa ristiviittauksella vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 133 alakohtaan. Viimeksi mainitussa säännöksessä G-SII-laitoksilla tarkoitetaan niitä laitoksia, jotka on yksilöity vakavaraisuusdirektiivin 131 artiklan 1 ja 2 kohdan mukaisesti. Vakavaraisuusdirektiivin 131 artiklan 1 kohdassa edellytetään, että jäsenvaltiot nimeävät viranomaiset, jotka vastaavat G-SII-laitosten konsolidoidusta määrittämisestä lainkäyttöalueellaan. Direktiivin 131 artiklan 2 kohdassa säädetään tähän käytettävästä menetelmästä.

Vakavaraisuusdirektiivin 131 artiklan 1 kohdassa säädetään, että G-SII-laitoksen on oltava jokin seuraavista:

a)	ryhmä, jonka toimintaa johtaa EU:ssa emoyrityksenä toimiva laitos, EU:ssa emoyrityksenä toimiva rahoitusalan holdingyhtiö tai EU:ssa emoyrityksenä toimiva rahoitusalan sekaholdingyhtiö tai

b)	laitos, joka ei ole EU:ssa emoyrityksenä toimivan laitoksen, EU:ssa emoyrityksenä toimivan rahoitusalan holdingyhtiön eikä EU:ssa emoyrityksenä toimivan rahoitusalan sekaholdingyhtiön tytäryritys.

Edellä b kohdassa mainittu mahdollisuus koskee teoreettista tapausta, jossa G-SII on itsenäinen pankki. Näin ollen kriisinratkaisun kohteena oleva yhteisö, joka on ”osa G-SII-laitosta”, on yhteisö, joka ei ole itse G-SII-laitos vakavaraisuusdirektiivin 131 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti vaan osa G-SII-laitosten varovaisuusperiaatteen mukaista konsolidointia kyseisen säännöksen a alakohdan mukaisesti. Käytännössä tällä on merkitystä silloin, kun vakavaraisuusdirektiivin 131 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetun yhteisön lisäksi myös toinen G-SII-konserniin kuuluva yhteisö on yksilöity kriisinratkaisun kohteena olevaksi yhteisöksi, toisin sanoen kun sovelletaan usean kriisinratkaisuviranomaisen mallia koskevaa kriisinratkaisustrategiaa. Tässä tapauksessa kumpaankin kriisinratkaisun kohteena olevaan yhteisöön olisi sovellettava pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 45 d artiklaa.

44.   Kysymys (45 d ja 45 h artikla)

Mikä on ”samaan G-SII-laitokseen kuuluva G-SII-yhteisö”, joka mainitaan pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 45 d artiklan 4 kohdassa ja 45 h artiklan 2 kohdassa?

Vastaus

G-SII-laitokset määritellään pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 2 artiklan 1 kohdan 83 c alakohdassa ja vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 133 alakohdassa ristiviittauksella vakavaraisuusdirektiivin 131 artiklan 1 ja 2 kohtaan.

G-SII-yhteisöllä tarkoitetaan vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 136 alakohdan mukaisesti ”yhteisöä, joka on oikeushenkilö ja G-SII-laitos tai osa G-SII-laitosta tai EU:n ulkopuolista G-SII-laitosta”.

Näillä määritelmillä on merkitystä sovellettaessa pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 45 d artiklan 4 kohtaa ja 45 h artiklan 2 kohtaa. Käytännössä näillä säännöksillä katetaan tilanne, jossa G-SII-laitoksen johtamaan konserniin kuuluu useampi kuin yksi kriisinratkaisun kohteena oleva yhteisö (yleensä itse G-SII-laitos ja yksi tai useampi muu yhteisö), eli jossa sovelletaan usean kriisinratkaisuviranomaisen mallia koskevaa kriisinratkaisustrategiaa.

45.   Kysymys (45 d artikla)

Mitä tarkoitetaan 45 d artiklan 4 kohdan b alakohdan käsitteellä ”unionissa toimiva emoyhteisö”? Viitataanko sillä unionissa emoyrityksenä toimivaan yritykseen vai unionissa emoyrityksenä toimivaan laitokseen?

Vastaus

Direktiivin 45 d artiklan 4 kohdan b alakohdassa tarkoitettu ”unionissa toimiva emoyhteisö” on 2 artiklan 1 kohdan 85 alakohdassa määritelty unionissa emoyrityksenä toimiva yritys.

d)    Sisäisen MREL-vähimmäisvaatimuksen soveltaminen yhteisöihin, jotka eivät itse ole kriisinratkaisun kohteena olevia yhteisöjä

46.   Kysymys (45 f artikla)

Pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 45 f artiklan 2 kohdan a alakohdan ii alakohdan mukaisesti velan on täytettävä vakavaraisuusasetuksen 72 b artiklan 2 kohdan d alakohdassa asetetut ensisijaisuusjärjestystä koskevat vaatimukset, jotta sen voidaan hyväksyä noudattavan sisäistä MREL-vähimmäisvaatimusta.

Samalla pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 45 f artiklan 2 kohdan a alakohdan iii alakohdassa todetaan, että sisäisen MREL-vähimmäisvaatimuksen mukaiset hyväksyttävät velat ”tulevat tavanomaisen maksukyvyttömyysmenettelyn ensisijaisuusjärjestyksessä sellaisten velkojen jälkeen, jotka eivät täytä i alakohdassa tarkoitettua edellytystä ja joita ei voida hyväksyä omien varojen vaatimukseen”.

Kriteeri, joka esitetään i alakohdassa, ei kuitenkaan koske maksukyvyttömyyden ensisijaisuusjärjestystä. Siinä todetaan, että velat ”on laskettu liikkeeseen kriisinratkaisun kohteena olevalle yhteisölle ja jotka ovat sen ostamia joko suoraan tai välillisesti muiden samaan kriisinratkaisun kohteena olevaan konserniin kuuluvien yhteisöjen välityksellä, jotka ostivat velat tämän artiklan soveltamisalaan kuuluvalta yhteisöltä, tai jotka on laskettu liikkeeseen muulle kuin samaan kriisinratkaisun kohteena olevaan konserniin kuuluvalle nykyiselle osakkeenomistajalle ja jotka ovat tämän ostamia, niin kauan kuin alaskirjaus- tai muuntamisvaltuuksien käyttö 59–62 artiklan mukaisesti ei vaikuta kriisinratkaisun kohteena olevan yhteisön määräysvaltaan tytäryrityksessä”. Näin ollen 45 f artiklan 2 kohdan a alakohdan i alakohdassa tarkoitetuilla veloilla voi olla käytännössä mikä tahansa ensisijaisuusjärjestys.

Onko totta, että pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 45 f artiklan 2 kohdan a alakohdan iii alakohdassa tarkoitettu ensisijaisuusjärjestys riippuu niiden instrumenttien paremmuusjärjestyksestä, jotka eivät täytä saman säännöksen i alakohdan kriteeriä eli sitä, että sisäisen MREL-vähimmäisvaatimuksen mukaisten instrumenttien vaadittu sijoitus riippuu niiden instrumenttien paremmuusjärjestyksestä, jotka tytäryritys on tosiasiallisesti laskenut liikkeeseen kriisinratkaisun kohteena olevan konsernin ulkopuolelle? Tämä tarkoittaisi sitä, että sisäisen MREL-vähimmäisvaatimuksen täyttämiseksi vaadittava ensisijaisuusjärjestys olisi arvioitava kunkin laitoksen osalta tapauskohtaisesti.

Vastaus

Pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 45 f artiklan 2 kohdan a alakohdan i, ii ja iii alakohdan yhdistetty tulkinta johtaa seuraaviin vaatimuksiin, jotka koskevat hyväksyttävien velkojen maksukyvyttömyyttä koskevaa ensisijaisuusjärjestystä sisäisen MREL-vähimmäisvaatimuksen osalta:

—

niiden on täytettävä vakavaraisuusasetuksen 72 b artiklan 2 kohdan d alakohdan mukainen yleinen ensisijaisuusjärjestystä koskeva kriteeri eli vakavaraisuusasetuksen 72 a artiklan 2 kohdan mukainen huonompi etuoikeusasema suhteessa pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 45 f artiklan 2 kohdan a alakohdan ii alakohdan nojalla soveltamisalan ulkopuolelle rajattuihin velkoihin

—

niiden on täytettävä pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 45 f artiklan 2 kohdan a alakohdan i ja iii alakohdan mukainen ensisijaisuusjärjestystä koskeva lisäkriteeri siten, että ne ovat huonommassa etuoikeusasemassa kuin kaikki velat, joita ei voida hyväksyä sisäiseen MREL-vähimmäisvaatimukseen ja jotka eivät ole omia varoja.

Erityisen ensisijaisuusjärjestystä koskevan vaatimuksen tarkoituksena on varmistaa, että sisäiseen MREL-vähimmäisvaatimukseen liittyvät hyväksyttävät velat eivät ole etuoikeusasemaltaan samanlaisia kuin muut etuoikeudeltaan huonommat velat, joita ei voida hyväksyä sisäiseen MREL-vähimmäisvaatimukseen 45 f artiklan 2 kohdan a alakohdan i alakohdan mukaisesti. Tämä lieventää NCWO-vaateiden riskejä, jos sisäisen MREL-vähimmäisvaatimuksen mukaisesti hyväksyttävien velkojen arvo alaskirjataan tai ne muunnetaan 59 artiklan 1 kohdan a alakohdan ja 1 a kohdan mukaisesti riippumatta kriisinratkaisutoimesta (eli elinkelvottomaksi toteamisen ajankohtana), koska ainoastaan kyseiset hyväksyttävät velat voidaan kyseisessä tapauksessa alaskirjata tai muuntaa.

47.   Kysymys (45 f artikla)

Ovatko pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 45 f artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitetut ydinpääoman (CET1) ja muiden omien varojen määrät vakavaraisuusasetuksen 36, 56 ja 66 artiklan mukaisesti tehtyjen vähennysten summa?

Vastaus

Sekä ulkoisen että sisäisen MREL-vähimmäisvaatimuksen noudattamisen yhteydessä viittauksia ”omiin varoihin” olisi tulkittava pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 2 artiklan 1 kohdan 38 alakohdan mukaisesti, jossa viitataan vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 118 alakohdassa annettuun määritelmään, jollei pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivissä täsmennetä lisäehtoja, kuten 45 f artiklan 2 kohdan b alakohdan ii alakohdan lisäehtoja.

Tässä yhteydessä vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 118 alakohdassa säädetään, että ”omilla varoilla” tarkoitetaan ensisijaisen pääoman ja toissijaisen pääoman summaa. Vakavaraisuusasetuksen vastaavissa säännöksissä ensisijaisen pääoman (25 artikla) ja toissijaisen pääoman laskemisesta (71 artikla) todetaan selvästi, että määrät ilmaistaan vakavaraisuusasetuksen 56 ja 66 artiklassa tarkoitettujen vähennysten jälkeen.

Lisäksi pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 2 artiklan 1 kohdan 68 a alakohdassa määritellään ”ydinpääoma (CET1)” viittaamalla vakavaraisuusasetuksen 50 artiklaan, kun taas jälkimmäisessä selvennetään, että ydinpääoma (CET1) lasketaan ilman vakavaraisuusasetuksen 36 artiklassa tarkoitettuja vähennyksiä.

48.   Kysymys (45 f artikla)

Mitä eroa on 45 f artiklan 3 ja 4 kohdalla?

Vastaus

Ero 45 f artiklan 3 ja 4 kohdan välillä liittyy omistussuhteeseen sen tytäryrityksen, jonka osalta sisäinen MREL-vähimmäisvaatimus voitaisiin vapauttaa, ja sen väliyrityksenä toimivan tai perimmäisen emoyrityksen välillä.

Artiklan 3 kohdassa viitataan mahdollisuuteen myöntää vapautus sisäisestä MREL-vähimmäisvaatimuksesta, jos tytäryritys ja kriisinratkaisun kohteena oleva yhteisö sijaitsevat samassa jäsenvaltiossa, ja siinä säädetään tällaisen vapautuksen edellytyksistä.

Artiklan 4 kohdassa viitataan mahdollisuuteen myöntää vapautus sisäisestä MREL-vähimmäisvaatimuksesta, jos tytäryritys ja väliyrityksenä toimiva emoyritys sijaitsevat samassa jäsenvaltiossa ja perimmäinen emoyritys (kriisinratkaisun kohteena oleva yhteisö) sijaitsee eri jäsenvaltiossa. Näin ollen 3 kohdassa säädetään suorasta omistusrakenteesta, kun taas 4 kohdassa säädetään useammassa kuin yhdessä jäsenvaltiossa olevasta niin sanotusta daisy chain ‐ketjusta.

49.   Kysymys (45 f artikla)

Kriisinratkaisuviranomainen voi 45 f artiklan mukaisesti luopua sisäisen MREL-vähimmäisvaatimuksen soveltamisesta kahdessa tapauksessa:

—	sekä tytäryritys että kriisinratkaisun kohteena oleva yhteisö ovat sijoittautuneet samaan jäsenvaltioon (3 kohta)

—	tytäryritys ja sen emoyritys ovat sijoittautuneet samaan jäsenvaltioon, vaikka kriisinratkaisun kohteena oleva yhteisö ei olisi sijoittautunut samaan jäsenvaltioon, edellyttäen, että emoyritys noudattaa muun muassa alakonsolidointiryhmän sisäistä MREL-vähimmäisvaatimusta (4 kohta).

Pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivissä säädetään kuitenkin nimenomaisesti 45 f artiklan 5 kohdassa säädettyjen takausten myöntämisestä vain tässä ensimmäisessä tilanteessa eli silloin, kun kriisinratkaisun kohteena oleva yhteisö ja tytäryritys sijaitsevat samassa jäsenvaltiossa.

Ei ole selvää, miksi rajat ylittävän kriisinratkaisun kohteena olevien konsernien osalta on mahdollista myöntää vapautuksia (joita voidaan pitää ”riskialttiimpana” lähestymistapana) mutta ei ole mahdollista sallia sisäisen MREL-vähimmäisvaatimuksen noudattamista vakuuden avulla (joka on ”vähemmän riskialtis” lähestymistapa).

Voiko tytäryrityksen kriisinratkaisuviranomainen sallia, että 45 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu vaatimus täytetään kokonaan tai osittain sen emoyrityksen 45 f artiklan 5 kohdan edellytysten mukaisesti antamalla takauksella, vaikka kriisinratkaisun kohteena oleva yhteisö ei ole sijoittautunut samaan jäsenvaltioon kuin tytäryritys?

Vastaus

Direktiivin 45 f artiklan 3 kohdassa viitataan vapautuksiin sisäisen MREL-vähimmäisvaatimuksen osalta tilanteessa, jossa tytäryritys ja kriisinratkaisun kohteena oleva yhteisö ovat suorassa omistussuhteessa samassa jäsenvaltiossa, kun taas 45 f artiklan 4 kohdassa viitataan vapautuksiin sisäisen MREL-vähimmäisvaatimuksen osalta tilanteessa, jossa tytäryritys ja sen väliyrityksenä toimiva emoyritys ovat samassa jäsenvaltiossa mutta kriisinratkaisun kohteena oleva yhteisö on tai ei ole samassa jäsenvaltiossa.

Mitä tulee tytäryrityksen mahdollisuuteen täyttää osittain tai kokonaan sisäinen MREL-vähimmäisvaatimus vakuudellisilla takauksilla (45 f artiklan 5 kohta), säännös koskee nimenomaisesti tilannetta, jossa tytäryritys ja kriisinratkaisun kohteena oleva yhteisö ovat suorassa omistussuhteessa samassa jäsenvaltiossa, mutta siinä ei säädetä vastaavasta säännöksestä sellaista tilannetta varten, jossa tytäryritys ja sen väliyrityksenä toimiva emoyritys ovat samassa jäsenvaltiossa.

Jälkimmäisessä tapauksessa olisi kuitenkin oltava mahdollista käyttää myös vakuudellisia takauksia sisäisen MREL-vähimmäisvaatimuksen täyttämiseksi. Jos vapautusta voidaan käyttää tytäryrityksen ja sen samassa jäsenvaltiossa olevan väliyrityksenä toimivan emoyrityksen välillä, myös vakuudellisen takauksen olisi oltava käytettävissä samankaltaisissa olosuhteissa, varsinkin kun sillä tarjottaisiin tytäryritykselle parempi suoja asiaankuuluvien varojen vastaanottamisessa kuin täydellä vapautuksella MREL-vähimmäisvaatimuksesta.

50.   Kysymys (45 f artikla)

Kun arvioidaan vapautuksien myöntämisen kriteereitä pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 45 f artiklan 3 kohdan b alakohdassa ja 45 f artiklan 4 kohdan b alakohdassa tarkoitetusta sisäisestä MREL-vähimmäisvaatimuksesta tai 45 f artiklan 5 kohdan mukaisten vakuudellisten takausten käytöstä, mikä on MREL-vähimmäisvaatimuksen tavoite, jonka noudattamista on arvioitava MREL-vähimmäisvaatimuksen vuoteen 2024 saakka jatkuvassa laadintavaiheessa? Olisiko noudattamista arvioitava suhteessa vuoden 2024 lopulliseen MREL-vähimmäisvaatimukseen vai vuoden 2022 välitavoitteeseen?

Voiko kriisinratkaisuviranomainen sallia mahdollisen siirtymäkauden aikana sisäisen MREL-vähimmäisvaatimuksen täyttämisen takauksin, jos kaikki muut edellytykset (lukuun ottamatta ulkoisen MREL-vähimmäisvaatimuksen noudattamista) täyttyvät?

Vastaus

Arvioitaessa, noudattaako kriisinratkaisun kohteena oleva yhteisö tai emoyritys 45 e artiklassa ja 45 artiklan 1 kohdassa säädettyä MREL-vähimmäisvaatimusta, kuten 45 f artiklan 3 kohdan b alakohdassa ja 45 f artiklan 4 kohdan b alakohdassa säädetään, olisi otettava huomioon 45 m artiklassa säädetyt siirtymäkaudet.

Sen vuoksi 45 f artiklan 3 kohdan b alakohdan ja 4 kohdan b alakohdan noudattamista olisi ennen vuotta 2024 arvioitava suhteessa 45 m artiklan 1 kohdan toisen alakohdan mukaisesti määritettyyn sitovaan välitavoitteeseen.

Tämä tarkoittaa sitä, että sisäistä MREL-vähimmäisvaatimusta koskeva vapautus voitaisiin myöntää tytäryritykselle, joka ei ole kriisinratkaisun kohteena oleva yhteisö, jos kriisinratkaisun kohteena oleva yhteisö tai sen emoyritys noudattaa välivaatimusta konsolidoinnin perusteella ja kaikki muut 45 f artiklan 3 tai 4 kohdassa täsmennetyt edellytykset täyttyvät vapautuspäätöksen tekohetkellä.

Sama koskee 45 f artiklan 3 kohdan b alakohdassa säädetyn edellytyksen noudattamista arvioitaessa mahdollisuutta sallia, että 45 f artiklan 5 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaisilla vakuudellisilla takauksilla täytetään sisäinen MREL-vähimmäisvaatimus osittain tai kokonaan.

51.   Kysymys (45 f artikla)

Direktiivin 45 f artiklan 3 ja 4 kohdassa luetellaan useita edellytyksiä, jotka mahdollistaisivat sen, että 45 f artiklaa ei sovelleta. Direktiivin tekstistä ei kuitenkaan käy selvästi ilmi, onko näiden edellytysten täytyttävä kumulatiivisesti vai erikseen.

Ovatko 45 f artiklan 3 ja 4 kohdassa luetellut edellytykset kumulatiivisia, vai riittääkö vain joidenkin niistä täyttyminen myöntämään vapautus 45 f artiklan soveltamisesta tytäryritykseen, joka ei ole kriisinratkaisun kohteena oleva yhteisö?

Vastaus

Direktiivin 45 f artiklan 3, 4 ja 5 kohdassa täsmennettyjen edellytysten on täytyttävä kumulatiivisesti, jotta voidaan varmistaa riittävä varovaisuuden ja suojatoimien taso myönnettäessä vapautus sisäisestä MREL-vähimmäisvaatimuksesta tai sallittaessa vakuudellisten takausten käyttö.

52.   Kysymys (45 f artikla)

Voisitteko selittää 45 f artiklan 5 kohdassa asetettujen vakuudellisten takausten käyttämiseen sisäisen MREL-vähimmäisvaatimuksen täyttämiseksi liittyvien edellytysten perustelut?

Vastaus

Direktiivin 45 f artiklan 5 kohdassa annetaan tytäryrityksen kriisinratkaisuviranomaiselle valtuudet sallia, että sen sisäinen MREL-vähimmäisvaatimus täytetään osittain tai kokonaan asianomaisen kriisinratkaisun kohteena olevan yhteisön antamalla takauksella, kun kriisinratkaisun kohteena oleva yhteisö ja tytäryritys ovat sijoittautuneet samaan jäsenvaltioon, kuuluvat samaan kriisinratkaisun kohteena olevaan konserniin ja kun kriisinratkaisun kohteena oleva yhteisö noudattaa ulkoista MREL-vähimmäisvaatimusta (ks. myös vastaus kysymykseen 49, jos tytäryritys ja sen väliyrityksenä toimiva emoyritys sijaitsevat samassa jäsenvaltiossa).

Direktiivin 45 f artiklan 5 kohdassa vahvistetaan joukko edellytyksiä, jotka takausten on täytettävä sen varmistamiseksi, että takauksilla voidaan tehokkaasti kattaa tytäryrityksen tappiot ja vahvistaa sen pääomapohjaa niiden käynnistyessä, riippumatta siitä, onko kriisinratkaisun kohteena oleva yhteisö itse kriisinratkaisun kohteena kyseisenä ajankohtana. Näissä edellytyksissä määrätään seuraavaa:

—	Takaus annetaan sitä MREL-vähimmäisvaatimusta vastaavalle määrälle, jonka se korvaa (a alakohta).

—	Takauksen vakuutena on vähintään 50 prosenttia takauksen määrästä (c alakohta).

—

Takaukseen sovelletaan sekä harkinnanvaraista (eli sen toteamista, että tytäryritys ei ole enää elinkelpoinen – elinkelvottomaksi toteamisen ajankohta) että automaattista laukaisevaa tekijää (eli kykenemättömyyttä maksaa velkoja tai muita vastuita niiden erääntyessä) sen mukaan, kumpi on aiempi (b alakohta).

—

Ainoastaan Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2002/47/EY (15) määritelty rahoitusvakuus eli omistusoikeuden siirtävät rahoitusvakuusjärjestelyt tai panttioikeuteen perustuvat rahoitusvakuusjärjestelyt hyväksytään. Näin varmistetaan vakuudenhaltijalle parempi suoja, sillä kyseisen direktiivin mukaisesti tällainen vakuus on täytäntöönpanokelpoinen, vaikka kriisinratkaisun kohteena oleva yhteisö olisi maksukyvytön tai asetettu kriisinratkaisuun (c alakohta).

—	Vakuus on korkealaatuinen (kiinnittämätön, aliarvostuksen alainen) (d ja e alakohta).

—	Vakuuden efektiivinen maturiteetti täyttää samat maturiteettiedellytykset kuin hyväksyttävät velat (f alakohta).

—	Vakuuden siirrolle ei saisi olla esteitä, ei myöskään tapauksissa, joissa kriisinratkaisun kohteena olevaan yhteisöön kohdistetaan kriisinratkaisutoimia (g alakohta).

53.   Kysymys (45 f ja 45 g artikla)

Onko oikeutettua katsoa, että 45 f artiklan 3 kohdan c alakohdassa ja 4 kohdan c alakohdassa sekä 45 g artiklan f alakohdassa käytettyä käsitettä ”nopeasti” tai ”nopea” sovelletaan paitsi omien varojen siirtoon myös kriisinratkaisun kohteena olevan yhteisön tytäryritykselle suorittamiin velkojen takaisinmaksuihin?

Vastaus

Direktiivin 45 f artiklan 3 kohdan c alakohdassa ja 4 kohdan c alakohdassa sekä 45 g artiklan f alakohdassa tarkoitetulla edellytyksellä myöntää vapautus sisäisestä MREL-vähimmäisvaatimuksesta varmistetaan, ettei ole olemassa nykyisiä tai ennakoitavissa olevia (käytännöllisiä tai oikeudellisia) esteitä omien varojen nopealle siirrolle tytäryritykselle eikä kriisinratkaisun kohteena olevan yhteisön tai väliyrityksenä toimivan emoyrityksen suorittamalle sen velkojen nopealle takaisinmaksulle.

e)    MREL-vähimmäisvaatimuksen määrittämistä koskeva menettely

54.   Kysymys (45 h artikla)

Direktiivin 45 h artiklan 1 kohdassa todetaan, että kriisinratkaisun kohteena olevan yhteisön kriisinratkaisuviranomaisen, konsernitason kriisinratkaisuviranomaisen – jos eri kuin ensin mainittu – ja kriisinratkaisun kohteena olevan konsernin 45 f artiklassa tarkoitetun vaatimuksen soveltamisalaan yksittäisinä laitoksina kuuluvista tytäryrityksistä vastaavien kriisinratkaisuviranomaisten on tehtävä kaikkensa yhteisen päätöksen aikaansaamiseksi. Olisiko rajat ylittävien konsernien osalta asianmukaista sisällyttää kansalliseen lainsäädäntöön säännös, jonka mukaisesti kansallinen kriisinratkaisuviranomainen voi tehdä yhteistyötä kaikkien asiaankuuluvien viranomaisten kanssa?

Vastaus

Direktiivin 88 artiklan 5 kohdan toisessa alakohdassa säädetään jo, että kriisinratkaisukollegion jäsenten on tehtävä tiivistä yhteistyötä. Tämä velvoite koskee kaikkia 88 artiklan 1 kohdassa lueteltuja tehtäviä, joihin kuuluu MREL-vähimmäisvaatimuksen määrittäminen (kyseisen säännöksen i alakohta).

Näin ollen säännös, jolla annettaisiin kansallisille kriisinratkaisuviranomaisille mahdollisuus tehdä yhteistyötä muiden asiaankuuluvien viranomaisten kanssa, ei olisi pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin nykyisten sääntöjen vastainen.

55.   Kysymys (45 h artikla)

Pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 45 h artiklan 2 kohdassa viitataan vakavaraisuusasetuksen 12 artiklaan. Kyseinen 12 artikla on kuitenkin poistettu vakavaraisuusasetukseen asetuksella (EU) 2019/876 tehdyillä muutoksilla.

Voitteko vahvistaa, että pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 45 h artiklan 2 kohdassa olisi sen sijaan viitattava vakavaraisuusasetuksen 12 a artiklaan?

Vastaus

Pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 45 h artiklan 2 kohdassa olevaa viittausta vakavaraisuusasetuksen 12 artiklaan olisi pidettävä viittauksena vakavaraisuusasetuksen 12 a artiklaan.

56.   Kysymys (45 h artikla)

Kriisinratkaisuviranomaisten päätöksiin sovelletaan 45 h artiklan 4 ja 5 kohtaa erimielisyyksissä, jotka liittyvät kriisinratkaisun kohteena olevan konsernin konsolidoituun MREL-vaatimukseen (ulkoinen MREL-vaatimus) ja kriisinratkaisun kohteena olevan konsernin yhteisöjä koskevaan yksittäiseen MREL-vaatimukseen (sisäinen MREL-vaatimus).

Sovelletaanko 45 h artiklan 6 kohtaa, jos yhtäaikaisesti ei ole tehty yhteistä päätöstä yhdestäkään edellä mainitusta vaatimuksesta?

Vastaus

Direktiivin 45 h artiklan 6 kohdassa käsitellään tilannetta, jossa kriisinratkaisuviranomaisten välillä on erimielisyyttä sekä kriisinratkaisun kohteena olevaa konsernia koskevan konsolidoidun vaatimuksen tasosta että sellaisten tytäryritysten vaatimuksista, jotka eivät ole kriisinratkaisun kohteena olevia yhteisöjä. Tässä tapauksessa tytäryritysten kriisinratkaisuviranomaiset tekevät päätöksen tytäryrityksiä koskevan MREL-vaatimuksen yksittäisestä tasosta 5 kohdan mukaisesti (eli ottavat asianmukaisesti huomioon kriisinratkaisun kohteena olevan yhteisön kriisinratkaisuviranomaisen näkemykset). Lisäksi kriisinratkaisun kohteena olevan yhteisön kriisinratkaisuviranomainen tekee päätöksen konsernin konsolidoidusta vaatimuksesta 4 kohdassa säädettyjen vaiheiden mukaisesti.

f)    Siirtymäjärjestelyt ja kriisinratkaisun jälkeiset järjestelyt

57.   Kysymys (45 m artikla)

Kriisinratkaisuviranomaiset voivat 45 m artiklan 8 kohdan mukaisesti myöhemmin tarkistaa siirtymäkauden pituutta tai suunniteltua MREL-vaatimusta. Koskeeko tämä säännös ainoastaan 45 m artiklan 6 kohdan mukaista suunniteltua MREL-vaatimusta, vai voidaanko 45 m artiklan 1 kohdan mukaisesti määritettyä alun perin päätettyä siirtymäkautta tarkistaa myöhemmin?

Vastaus

Kriisinratkaisuviranomaiset voivat tarkistaa 45 m artiklan 1 kohdan mukaista alun perin päätettyä siirtymäkautta eivätkä ainoastaan 45 m artiklan 6 kohdan mukaisesti ilmoitettua suunniteltua MREL-vähimmäisvaatimusta.

Direktiivin 45 m artiklan 8 kohdan alussa oleva viittaus ”jollei 1 kohdan soveltamisesta muuta johdu” tehtiin sen varmistamiseksi, että kriisinratkaisuviranomainen noudattaa siinä säädettyjä sääntöjä ja kriteereitä siirtymäkautta tarkistaessaan.

58.   Kysymys (45 m artikla)

Voidaanko 45 m artiklan 1 kohdan toisen alakohdan mukaisesti määritettyä välitavoitetasoa jatkaa, jos kriisinratkaisuviranomaiset asettavat kyseisen säännöksen kolmannen alakohdan nojalla siirtymäkauden, joka päättyy 1. tammikuuta 2024 jälkeen?

Vastaus

Yhteisöjen on saavutettava 45 m artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa säädetty välitavoitetaso 1. tammikuuta 2022 mennessä, eikä kriisinratkaisuviranomainen voi pidentää sitä. Direktiivin 45 m artiklan 1 kohdan kolmannessa alakohdassa säädettyä mahdollisuutta asettaa siirtymäkausi, joka päättyy 1. tammikuuta 2024 jälkeen, sovelletaan ainoastaan lopulliseen MREL-vähimmäisvaatimukseen.

On kuitenkin huomattava, että välitavoitteella on pääsääntöisesti varmistettava omien varojen ja hyväksyttävien velkojen lineaarinen eteneminen kohti MREL-vähimmäisvaatimuksen täyttämistä. Näin ollen lopullisen MREL-vähimmäisvaatimuksen siirtymäajan jatkaminen 1. tammikuuta 2024 jälkeen vaikuttaa kriisinratkaisuviranomaisten asettamaan välitavoitteeseen, koska se johtaa alhaisempaan välitavoitteeseen kuin se, joka olisi asetettu, jos siirtymäkausi päättyisi 1. tammikuuta 2024.

59.   Kysymys (45 m artikla)

Direktiivin 45 m artiklan 1 kohdan toisen alakohdan mukaisesti ”Välitavoitetasoilla on pääsääntöisesti varmistettava omien varojen ja hyväksyttävien velkojen lineaarinen eteneminen kohti vaatimuksen täyttämistä”.

Voitteko vahvistaa, että kyseisessä säännöksessä ilmaisulla ”vaatimus” ei tarkoiteta ainoastaan yleistä määrällistä vaatimusta vaan myös etuoikeusasemaa?

Vastaus

Kriisinratkaisuviranomaisen määrittämät välitavoitetasot viittaavat 45 m artiklan 1 kohdan toisen alakohdan ensimmäisen virkkeen mukaisesti 45 e tai 45 f artiklan vaatimuksiin (ulkoinen tai sisäinen MREL-vähimmäisvaatimus) ja vaatimuksiin, jotka johtuvat tapauksen mukaan 45 b artiklan 4, 5 tai 7 kohdan (etuoikeusasema) soveltamisesta.

Sääntöä, jolla velvoitetaan kriisinratkaisuviranomaiset varmistamaan lineaarinen eteneminen, sovelletaan kaikkiin kriisinratkaisuviranomaisen asettamiin välitavoitetasoihin. Sen vuoksi MREL-vähimmäisvaatimuksen yleiseen kalibrointiin liittyvällä välitavoitetasolla olisi varmistettava lineaarinen eteneminen kohti kriisinratkaisuviranomaisen asettamaa lopullista ulkoista tai sisäistä MREL-vähimmäisvaatimusta. Etuoikeudeltaan huonompien velkojen osalta myös toissijainen välitavoite olisi määritettävä ottaen huomioon kriisinratkaisuviranomaisen asettama lopullinen etuoikeudeltaan huonompien velkojen tavoite. Lisäksi on otettava huomioon TLAC-vähimmäisvaatimus sekä 45 c artiklan 5 ja 6 kohdassa tarkoitettujen vaatimusten vähimmäistaso, jotka on täytettävä 1. tammikuuta 2022 mennessä, koska välitavoitetasoa ei voida asettaa kyseisiä vähimmäisvaatimuksia alemmalle tasolle (välitavoitetaso voitaisiin lineaarisen etenemisen säännön perusteella asettaa kyseisiä vähimmäisvaatimuksia korkeammalle tasolle).

H.   KYSYMYKSET VELKAKIRJOJEN ARVON ALASKIRJAUKSEN TUNNUSTAMISESTA SOPIMUKSISSA

60.   Kysymys (55 artikla)

Direktiivin 55 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetään, että niiden velkojen osalta, joita ei ole suljettu alaskirjauksen soveltamisalan ulkopuolelle ja joita säännellään kolmannen maan lailla, asiaankuuluvassa sopimuksessa on oltava sopimusehto, jolla vastapuoli tunnustaa, että kyseiseen velkaan voidaan soveltaa EU:n kriisinratkaisuviranomaisten alaskirjaus- tai muuntamisvaltuuksia, sekä hyväksyy kyseisten valtuuksien sitovuuden.

Lisäksi 55 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa annetaan kriisinratkaisuviranomaiselle valtuudet myöntää vapautus tästä vaatimuksesta yhteisöille, joiden MREL-vaatimukset vastaavat tappioiden kattamiseksi tarvittavaa määrää, edellyttäen, että asianomaisia velkojia ei oteta huomioon MREL-vaatimuksen täyttämisessä.

Pitäisikö 55 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan mukaista kriisinratkaisuviranomaisen harkintavaltaa soveltaa tapauskohtaisesti vai yleisesti kaikkiin yhteisöihin, jotka täyttävät asiaankuuluvat kriteerit?

Vastaus

Direktiivin 55 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitettu arviointi olisi tehtävä tapauskohtaisesti. Tällä säännöksellä annetaan kriisinratkaisuviranomaisille harkintavalta soveltaa poikkeusta (”voivat päättää”) kyseisessä säännöksessä mainittuun ryhmään kuuluviin yhteisöihin.

Lisäksi vapautus voidaan myöntää vain, jos laitos pystyy täyttämään MREL-vähimmäisvaatimuksensa jäljellä olevilla veloilla. Tämä seikka on tarkistettava ennen poikkeuksen myöntämistä, ja todentaminen vaikuttaa mahdolliselta vain tapauskohtaisesti.

61.   Kysymys (55 artikla)

Viitataanko 55 artiklan 1 kohdan d alakohdassa mainitulla päivämäärällä direktiiviin (EU) 2019/879 vai ensimmäiseen pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiiviin?

Vastaus

Direktiivin 55 artiklan 1 kohdan d alakohdassa viitataan ensimmäiseen pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiiviin, johon 55 artikla jo sisältyi, sillä siinä viitataan tämän artiklan sisältävän pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin jakson saattamiseen osaksi kansallista lainsäädäntöä eikä itse artiklan saattamiseen osaksi kansallista lainsäädäntöä. Direktiivillä (EU) 2019/879 käyttöön otetulla uudella 55 artiklalla korvattiin aiempi 55 artikla tämän säännöksen uudella versiolla, mutta sillä ei korvattu koko sitä jaksoa, johon 55 artikla kuuluu.

62.   Kysymys (55 artikla)

Miten 55 artiklan 2 kohdan viidennen alakohdan käsite ”luokka” olisi ymmärrettävä? Viitataanko sillä velkojen maksukyvyttömyyteen liittyvään ensisijaisuusjärjestykseen vai kyseessä olevan rahoitusvälineen tyyppiin?

Onko lisäksi 45 b artiklan 5 kohdassa olevia viittauksia ”luokkaan” tulkittava siten, että niillä on sama merkitys kuin 55 artiklan 2 kohdassa?

Vastaus

Direktiivin 55 artiklan 2 kohdan viidennessä alakohdassa käytetty sana ”luokka” viittaa velkojen ensisijaisuusjärjestykseen maksukyvyttömyyden yhteydessä. Tämä tulkinta vastaa sanan merkitystä ja käyttöä muissa pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin säännöksissä (esimerkiksi 34 artiklan 1 kohdan f alakohta, jossa viitataan NCWO-periaatteeseen). Tästä syystä 45 b artiklan 5 kohdassa oleva viittaus ”luokkaan” olisi siis tulkittava sen mukaisesti.

63.   Kysymys (55 artikla)

Direktiivin 55 artiklan 2 kohdan viidennessä alakohdassa säädetään, että jos kriisinratkaisuviranomainen purkamismahdollisuuksien arvioinnin yhteydessä tai milloin tahansa toteaa, että velkojen luokassa niiden velkojen määrä, jotka hyötyvät mahdottomuutta koskevasta poikkeuksesta, ja niiden velkojen määrä, jotka on rajattu velkakirjojen arvon alaskirjauksen ulkopuolelle tai todennäköisesti rajataan velkakirjojen arvon alaskirjauksen ulkopuolelle 44 artiklan 2 ja 3 kohdan mukaisesti, on enemmän kuin 10 prosenttia kyseisestä luokasta, sen on välittömästi arvioitava tämän seikan vaikutusta kyseisen yhteisön purkamismahdollisuuksiin. Kyseisessä säännöksessä ei kuitenkaan viitata velkoihin, joiden osalta laitos ei sisällytä sopimuslauseketta (eli rikkoo 55 artiklan 1 kohdan mukaista velvoitetta) arvioidessaan, ylittyykö 10 prosentin kynnysarvo.

Olisiko asianmukaista saattaa pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivi osaksi kansallista lainsäädäntöä siten, että ei sisällytettäisi velkoja, joiden osalta laitos ei ole sisällyttänyt sopimuslauseketta 10 prosentin kynnysarvoa laskettaessa?

Vastaus

Direktiivin 55 artiklan 2 kohdan viidennessä alakohdassa käytetty sanamuoto rajoittuu velkoihin, joiden osalta kriisinratkaisuviranomainen sallii olla sisällyttämättä sopimusehtoa sen vuoksi, että se ei ole käytännössä mahdollista, sekä velkoihin, jotka on rajattu tai todennäköisesti rajataan velkakirjojen arvon alaskirjauksen ulkopuolelle 44 artiklan 2 ja 3 kohdan mukaisesti. Tähän alakohtaan perustuva erityinen velvoite arvioida purkamismahdollisuuksiin kohdistuvia vaikutuksia voidaan näin ollen saattaa osaksi kansallista lainsäädäntöä ainoastaan näiden velkojen osalta.

Pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivillä ei kuitenkaan estetä jäsenvaltioita saattamasta säännöstä kattavasti osaksi kansallista lainsäädäntöään ja sisällyttämästä myös velkoja, joiden osalta pankki ei sisällytä lauseketta. Tämä lähestymistapa olisi kriisinratkaisun ja pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin tavoitteiden mukainen, koska se lisäisi laitoksen purkamismahdollisuuksien valvontaa.

Tämän säännöksen mukainen velvoite ei myöskään vaikuta kriisinratkaisuviranomaisen yleiseen velvollisuuteen varmistaa laitoksen purkamismahdollisuudet 17 artiklan mukaisesti. Kriisinratkaisuviranomaisen olisi yleisen purkamismahdollisuuksien arvioinnin yhteydessä otettava huomioon myös sellaisten velkojen vaikutus, joihin ei sisälly sopimuslauseketta, koska laitos tai yhteisö ei ole noudattanut 55 artiklan 1 kohdan mukaista velvoitetta.

64.   Kysymys (55 artikla)

Millä edellytyksillä kriisinratkaisuviranomainen voi todeta olevansa eri mieltä yrityksen arviosta, jonka mukaan ehtoa on mahdoton sisällyttää? Ongelmia voi ilmetä, kun sopimus on tehty, minkä jälkeen kriisinratkaisuviranomainen päättää, että sopimukseen olisi lisättävä 55 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu sopimuslauseke.

Jos yhteisö lisäksi tulee siihen tulokseen, että sopimuslausekkeen lisääminen on mahdotonta, ja ilmoittaa kriisinratkaisuviranomaiselle tästä arvioinnista 55 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaisesti, milloin yhteisö voi tehdä kyseisen sopimuksen?

Vastaus

Mahdottomuuden arviointiperusteet täsmennetään delegoidussa asetuksessa, jossa vahvistetaan 55 artiklan 6 kohdassa säädetyn valtuutuksen mukaisesti tekniset sääntelystandardit, joita EPV parhaillaan laatii.

Mitä tulee ajankohtaan, jona sopimus voidaan tehdä, laitos ei voi tehdä sopimusta ennen kuin siitä on ilmoitettu kriisinratkaisuviranomaiselle. Se voi kuitenkin liittyä sopimukseen odottamatta kriisinratkaisuviranomaisen mahdottomuuteen liittyvää vastausta, sillä 55 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa säädetään, että velvollisuus sisällyttää lauseke lakkaa siitä hetkestä alkaen, jona laitos ilmoittaa asiasta.

65.   Kysymys (55 artikla)

Miten 55 artiklan 2 kohdan ilmaus ”kohtuullisen ajan kuluessa” olisi ymmärrettävä?

Sovelletaanko erityisesti kyseisen säännöksen ensimmäisessä alakohdassa olevaa viittausta ”kohtuulliseen aikaan” yhteisöön (jonka on toimitettava kriisinratkaisuviranomaisen pyytämät tiedot tässä määräajassa) vai kriisinratkaisuviranomaiseen (jonka on pyydettävä tiedot tässä määräajassa)?

Vastaus

”Kohtuullisella määräajalla” tarkoitetaan sitä aikaa, jona kriisinratkaisuviranomainen voi pyytää tarvittavia tietoja (55 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä alakohdassa) ja jona lauseke voidaan lisätä (saman kohdan kolmannessa alakohdassa).

Direktiivin 55 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä alakohdassa annetaan kansalliselle tasolle harkintavalta määritellä kohtuullinen määräaika, jonka kuluessa kriisinratkaisuviranomaisen on pyydettävä tarvittavat tiedot yhteisöltä. Joka tapauksessa on suositeltavaa, että tällainen määräaika määritellään yhdenmukaisesti 55 artiklan 2 kohdan kolmannen alakohdan mukaisesti vahvistettavan määräajan kanssa lausekkeen lisäämistä koskevan pyynnön osalta. Tämä tekijä vahvistetaan delegoidussa asetuksessa, joka perustuu EPV:n 55 artiklan 6 kohdassa säädetyn toimeksiannon mukaisesti parhaillaan kehittämään tekniseen sääntelystandardiin.

66.   Kysymys (55 ja 59 artikla)

Direktiivin 55 artiklan 2 kohdan viidennessä alakohdassa viitataan 73 artiklaan, ”kun hyväksyttäviin velkoihin sovelletaan velkojen alaskirjaus- ja muuntamisvaltuuksia”. Direktiivin 73 artiklassa säädetään osakkeenomistajia koskevista suojatoimista ”osittaisten siirtojen” ja ”velkakirjojen arvon alaskirjauksen” tapauksessa.

Olisiko tätä tulkittava niin, että 73 artiklan suojatoimia sovelletaan myös hyväksyttävien velkojen alaskirjaukseen ja muuntamiseen ”erillään kriisinratkaisutoimesta” 59 artiklan 1 kohdan a alakohdan ja 1 a kohdan mukaisesti?

Vastaus

Direktiivin 73 artiklaa sovelletaan ainoastaan velkakirjojen arvon alaskirjaukseen, joka on yksi alaskirjaus- ja muuntamisvaltuuksien mahdollisista sovelluksista ja jota käytetään ”kriisinratkaisun kohteena olevan laitoksen velkoihin”.

NCWO-periaatteen soveltamista koskevaa 73 artiklan 1 kohdan b alakohdassa vahvistettua periaatetta sovelletaan kuitenkin myös silloin, kun alaskirjaus tai muuntaminen tehdään 59 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetusta kriisinratkaisusta riippumatta. Erityisesti 59 artiklan 1 kohdan kolmannessa alakohdassa säädetään, että ”sen jälkeen, kun kyseeseen tulevien pääomainstrumenttien ja hyväksyttävien velkojen alaskirjaus- tai muuntamisvaltuuksia on käytetty erillään kriisinratkaisutoimesta, on tehtävä 74 artiklassa tarkoitettu arvostus ja sovellettava 75 artiklaa”. Sekä 74 että 75 artiklassa edellytetään NCWO-periaatteen soveltamista.

I.   KYSYMYKSET PÄÄOMAINSTRUMENTTIEN JA HYVÄKSYTTÄVIEN VELKOJEN ALASKIRJAUSTA TAI MUUNTAMISTA KOSKEVASTA VAATIMUKSESTA

67.   Kysymys (59 artikla)

Mitkä ovat 59 artiklan 1 b kohdassa tarkoitetut ”poikkeukselliset olosuhteet”, jotka mahdollistaisivat poikkeamisen kriisinratkaisusuunnitelmasta?

Vastaus

Pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin johdanto-osan 54 kappaleessa ja 87 artiklan j alakohdassa selvennetään, että kriisinratkaisuviranomaisten olisi kriisinratkaisutoimea toteuttaessaan noudatettava kriisinratkaisusuunnitelmissa esitettyjä toimenpiteitä, paitsi jos ne arvioivat tietyn tapauksen olosuhteiden perusteella, että kriisinratkaisutavoitteet saavutettaisiin tehokkaammin toteuttamalla toimia, jotka eivät sisälly kriisinratkaisusuunnitelmaan. Direktiivin 59 artiklan 1 b kohdassa tarkoitettuja ”poikkeuksellisia olosuhteita” olisi näin ollen tulkittava johdanto-osan 54 kappale ja 87 artiklan j alakohta huomioon ottaen. Tämä on merkityksellistä sekä tapauksissa, joissa on toteutettava ainoastaan tytäryritystä koskevia toimenpiteitä, että tapauksissa, joissa tarvitaan konsernin kriisinratkaisun erityissuunnitelmaa, kuten 91 artiklan 6 kohdan a alakohdassa täsmennetään.

68.   Kysymys (59 artikla)

Pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 59 artiklaan tehtyjen muutosten ansiosta sellaisia hyväksyttäviä velkoja, jotka täyttävät pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 45 f artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitetut edellytykset, lukuun ottamatta velkojen jäljellä olevaa maturiteettia koskevaa edellytystä, josta säädetään vakavaraisuusasetuksen 72 c artiklan 1 kohdassa, voidaan myös alaskirjata tai muuntaa elinkelvottomuuden toteamishetkellä.

Sovelletaanko näiden instrumenttien alaskirjaus- tai muuntamisvaltuuksia vain tilanteissa, joissa kriisinratkaisun kohteena olevan yhteisön liikkeeseen laskeva tytäryritys kuuluu samaan kriisinratkaisun kohteena olevaan konserniin kuin kyseinen kriisinratkaisun kohteena oleva yhteisö? Vai voidaanko näitä valtuuksia soveltaa myös tilanteissa, joissa tytäryritys itse on kriisinratkaisun kohteena oleva yhteisö eikä siten kuulu samaan kriisinratkaisun kohteena olevaan konserniin kuin emoyhteisö ja joissa tytäryrityksellä – johon ei sovelleta sisäistä MREL-vähimmäisvaatimusta – on instrumentteja, jotka täyttävät sisäistä MREL-vähimmäisvaatimusta koskevat vaatimukset?

Vastaus

Pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 59 artiklan 1 a kohdassa tarkoitetut hyväksyttävien velkojen alaskirjaus- tai muuntamisvaltuudet elinkelvottomaksi todettaessa ovat käytettävissä ainoastaan sellaisten yhteisöjen osalta, jotka eivät itse ole kriisinratkaisun kohteena olevia yhteisöjä.

Tämä käy selvästi ilmi pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 59 artiklan 1 a kohdasta, jossa edellytetään, että 45 f artiklan 2 kohdan a alakohdan edellytykset täyttyvät, lukuun ottamatta velkojen jäljellä olevaa maturiteettia koskevaa edellytystä. Direktiivin 45 f artiklaa sovelletaan vain yhteisöihin, jotka eivät itse ole kriisinratkaisun kohteena olevia yhteisöjä.

Pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 45 f artiklan 2 kohdan johdantolauseessa selvennetään, että siihen sisältyviä säännöksiä sovelletaan pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 45 f artiklan 1 kohdassa tarkoitettuihin yhteisöihin. Viimeksi mainitussa säännöksessä vahvistetaan sisäisen MREL-vähimmäisvaatimuksen soveltamisala ja selvennetään, että sisäistä MREL-vähimmäisvaatimusta ei sovelleta kriisinratkaisun kohteena oleviin yhteisöihin.

Näin ollen sellaisten tytäryritysten hyväksyttävät velat, jotka ovat kriisinratkaisun kohteena olevia yhteisöjä, voidaan alaskirjata tai muuntaa kriisinratkaisun yhteydessä ainoastaan käyttämällä velkakirjojen arvon alaskirjausta eikä elinkelvottomaksi todettaessa.

J.   KYSYMYKSET KRIISINRATKAISUN LYKKÄÄMISVALTUUKSIEN TUNNUSTAMISESTA SOPIMUKSISSA

69.   Kysymys (71 a artikla)

Direktiivin 71 a artiklan 2 kohdassa annetaan jäsenvaltioille mahdollisuus vaatia, että unionissa emoyrityksenä toimivat yritykset varmistavat, että niiden kolmansissa maissa toimivat tytäryritykset sisällyttävät tiettyihin rahoitussopimuksiin ehtoja, joiden mukaan se, että kriisinratkaisuviranomainen käyttää kriisinratkaisuvaltuuksia, ei ole peruste kyseisten sopimusten purkamiselle tai muille täytäntöönpanotoimenpiteille. Tätä vaatimusta voidaan soveltaa sellaisiin kolmansissa maissa toimiviin tytäryrityksiin, jotka ovat luottolaitoksia, sijoituspalveluyrityksiä (tai jotka olisivat sijoituspalveluyrityksiä, jos niillä olisi päätoimipaikka asiaankuuluvassa jäsenvaltiossa) tai rahoituslaitoksia.

Voivatko jäsenvaltiot tätä mahdollisuutta käyttäessään soveltaa 71 a artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan vaatimusta vain yhteen tai kahteen luetelluista yhteisöryhmistä (esimerkiksi ainoastaan kolmansissa maissa toimiviin tytäryrityksiin, jotka ovat luottolaitoksia)?

Vastaus

Direktiivin 71 a artiklan 2 kohta voidaan saattaa osaksi kansallista lainsäädäntöä edellyttämällä siinä mainitun lausekkeen sisällyttämistä vain joihinkin toisen alakohdan a–c alakohdassa lueteltuihin yhteisöryhmiin edellyttäen, että tämä ei ole ristiriidassa pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin muiden säännösten kanssa.

K.   PANKKIEN ELVYTYS- JA KRIISINRATKAISUDIREKTIIVIN MUIHIN SÄÄNNÖKSIIN LIITTYVÄT KYSYMYKSET

70.   Kysymys (33 artikla)

Pitäisikö 33 artiklan 4 kohdassa olevan viittauksen kohdistua saman artiklan 2 kohtaan pikemminkin kuin 3 kohtaan? Direktiivin 33 artiklan 2 kohtaan sisältyy sääntö, jonka mukaisesti kriisinratkaisutoimia olisi toteutettava 1 artiklan 1 kohdan c tai d alakohdassa tarkoitettuihin yhteisöihin nähden vain, jos 32 artiklan 1 kohdan edellytykset täyttyvät; 4 kohdan säännös on poikkeus tähän sääntöön.

Vastaus

Direktiivin 33 artiklan 4 kohdassa olevalla viittauksella ”jollei tämän artiklan 3 kohdan säännöksistä muuta johdu” tarkoitetaan, että 33 artiklan 3 kohdan edellytyksiä on tarvittaessa noudatettava 33 artiklan 4 kohtaa sovellettaessa.

Tarkemmin sanottuna silloin, kun monialan holdingyhtiön tytäryritykset ovat suoraan tai välillisesti välitason rahoitusholdingyhtiön omistuksessa ja 33 artiklan 4 kohdan b ja c alakohdassa säädetyt edellytykset täyttyvät, kyseisen säännöksen a alakohdassa tarkoitetun yhteisön olisi katsottava olevan rahoitusalan holdingyhtiö eikä monialan holdingyhtiö. Näin ollen ilmaus ”jollei tämän artiklan 3 kohdan säännöksistä muuta johdu” on tarpeellinen selvennys, sillä molemmat holdingyhtiöt kuuluvat 1 artiklan 1 kohdan c ja d alakohdan soveltamisalaan.

71.   Kysymys (36 artikla)

Olisiko 36 artiklan 11 kohdan a alakohdan ilmaus ”pääomainstrumentit” korvattava ilmauksella ”pääomainstrumentit ja hyväksyttävät velat”?

Vastaus

Direktiivin 36 artiklan 11 kohdan a alakohtaan ei tarvita viittausta hyväksyttäviin velkoihin, sillä kyseisessä säännöksessä viitataan mahdollisuuteen alaskirjata saamiset vasta velkakirjojen arvon alaskirjauksen soveltamisen jälkeen eikä 59 artiklan mukaisten alaskirjaus- tai muuntamisvaltuuksien soveltamisen jälkeen.

Direktiivin 59–62 artiklan mukaisesti alaskirjattujen instrumenttien kirjanpitoarvon korottaminen on joka tapauksessa lopullisen arvostuksen jälkeen kuitenkin mahdollista 46 artiklan 3 kohdan ja 60 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti.

72.   Kysymys (47 artikla)

Direktiivin 47 artiklassa säädetään osakkeenomistajien käsittelystä velkakirjojen arvon alaskirjauksessa tai pääomainstrumenttien alaskirjauksessa tai muuntamisessa. Direktiivillä (EU) 2018/879 59 artiklan mukaiset alaskirjaus- ja muuntamisvaltuudet laajennettiin kuitenkin koskemaan myös tiettyjä hyväksyttäviä velkoja. Miksi tätä muutosta ei ole otettu huomioon 47 artiklassa?

Vastaus

Direktiivin 47 artiklaa sovelletaan ”osakkeenomistajiin ja muiden omistusinstrumenttien omistajiin” sovellettaessa velkakirjojen arvon alaskirjausta tai käytettäessä 59 artiklan mukaisia alaskirjaus- ja muuntamisvaltuuksia.

Direktiivillä (EU) 2018/879 laajennettiin alaskirjaus- ja muuntamisvaltuuksien soveltamisalaa sisällyttämällä niihin tiettyjen hyväksyttävien velkojen haltijat. Koska näitä haltijoita ei kuitenkaan 2 artiklan 1 kohdan 61 ja 62 alakohdan määritelmien perusteella voida pitää ”osakkeenomistajina ja muiden omistusinstrumenttien omistajina”, 47 artiklan soveltamisalaa ei ole tarpeen mukauttaa.

Vastaavasti 47 artiklan säännöksillä ei ole vaikutusta kyseeseen tulevien pääomainstrumenttien omistajiin (jotka jo kuuluvat ensimmäisen pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 59 artiklan soveltamisalaan), koska ne eivät myöskään ole edellä mainittujen määritelmien perusteella ”osakkeenomistajia ja muiden omistusinstrumenttien omistajia”.

Mitä tulee 47 artiklan 1 kohdan b alakohdan i alakohdassa olevaan viittaukseen osakkeenomistajien omistuksen laimentamiseen muuntamalla kyseeseen tulevia pääomainstrumentteja 59 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen valtuuksien mukaisesti, tämän olisi katsottava sisältävän myös 59 artiklan mukaisen hyväksyttävien velkojen muuntamisen. Kyseeseen tulevien pääomainstrumenttien ja hyväksyttävien velkojen alaskirjaus- ja muuntamisjärjestystä koskevassa 60 artiklan 1 kohdassa viitataan sen a alakohdassa tarpeeseen toteuttaa toinen tai molemmat 47 artiklan 1 kohdassa määritellyistä toimista ydinpääoman (CET1) erien vähentämiseksi ennen kuin se vaikuttaa muuntyyppisiin instrumentteihin.

73.   Kysymys (108 artikla)

Pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 108 artiklan 2 kohdan c alakohdassa edellytetään, että ”liikkeeseenlaskuun liittyvissä asiaa koskevissa sopimusasiakirjoissa ja tarpeen mukaan esitteessä viitataan nimenomaisesti tämän alakohdan mukaiseen huonompaan etuoikeusasemaan”. Olisiko 108 artiklan 2 kohdan c alakohdan kansallisissa täytäntöönpanotoimenpiteissä edellytettävä, että liikkeeseenlaskijat viittaavat asiakirjoissaan kyseisiin kansallisiin täytäntöönpanosäännöksiin vai sen sijaan pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 108 artiklan 2 kohtaan?

Vastaus

Direktiivin 108 artiklan 2 kohdan c alakohdassa edellytetty sopimusperusteinen viittaus velan huonompaan etuoikeusasemaan olisi tehtävä viittaamalla velkainstrumenttien liikkeeseenlaskijan jäsenvaltiossa toteutettuihin kansallisiin toimenpiteisiin, joilla 108 artiklan 2 kohta saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä. Sopimusehdossa oleva lisäviittaus pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 108 artiklan 2 kohtaan ei kuitenkaan ole ristiriidassa sen kanssa.

74.   Kysymys (yleistä)

Kattaako käsite ”yhteisö” silloin, kun sitä ei käytetä yhdessä käsitteen ”laitos” (eli ilmauksessa ”laitos tai 1 artiklan 1 kohdan b, c ja d alakohdassa tarkoitettu yhteisö”) kanssa, 1 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetut laitokset kyseisen säännöksen b–d alakohdassa mainittujen yhteisöjen lisäksi?

Viitataanko 16 a artiklan 1 kohdassa käsitteellä ”yhteisö” lisäksi laitokseen tai rahoitusalan holdingyhtiöön, jonka on noudatettava vakavaraisuusvaatimuksia konsolidoinnin perusteella?

Vastaus

Käsitteen ”yhteisö” konkreettinen merkitys riippuu säännöksistä, joissa sitä käytetään, ja siitä, kuka on kyseisten säännösten tai niissä mainittujen säännösten taustalla olevien velvoitteiden alainen. Siinä olisi otettava huomioon pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 1 artiklan 1 kohdan mukainen soveltamisala. Käsitteellä voidaan tarkoittaa kaikkia 1 artiklan 1 kohdan a–d alakohdassa tarkoitettuja yhteisöjä tai osaa niistä, mukaan lukien a alakohdassa mainitut laitokset.

Direktiivin 16 a artiklan tapauksessa viittauksen ”yhteisöön” on tarkoitus kattaa kaikki 1 artiklan 1 kohdan a–d alakohdassa tarkoitetut yhteisöt, joiden on noudatettava yhteenlaskettua puskurivaatimusta ja MREL-vähimmäisvaatimusta 45 artiklan mukaisesti, riippumatta siitä, onko se laitos- tai yhteisökohtaisperusteinen tai konsolidointiperusteinen (eli ulkoinen ja sisäinen MREL-vähimmäisvaatimus).

L.   YHTEISESTÄ KRIISINRATKAISUMEKANISMISTA ANNETTUUN ASETUKSEEN LIITTYVÄT KYSYMYKSET

75.   Kysymys (yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 3 artikla)

Yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 3 artiklan 1 kohdan 24 a alakohdassa olevassa ”kriisinratkaisun kohteena olevan yhteisön” määritelmässä viitataan ainoastaan yhteiseen kriisinratkaisuneuvostoon, ei kansallisiin kriisinratkaisuviranomaisiin. Tätä määritelmää käytetään useissa yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen artikloissa (esimerkiksi 12 k, 16, 21 ja 27 artikla). Voidaanko yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen säännöksiä, jotka sisältävät ilmaisun ”kriisinratkaisun kohteena oleva yhteisö”, soveltaa 7 artiklan 3 kohdassa mainittuihin kriisinratkaisun kohteena oleviin yhteisöihin ja konserneihin, jotka eivät kuulu yhteisen kriisinratkaisuneuvoston välittömään toimivaltaan?

Vastaus

Yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 3 artiklan 1 kohdan 24 a alakohdassa (pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 2 artiklan 83 a kohtaa vastaava säännös) ei valtuuteta yhteistä kriisinratkaisuneuvostoa erittelemään yhteisöä kriisinratkaisun kohteena olevaksi yhteisöksi. Tämä on pikemminkin seurausta kriisinratkaisusuunnitelmasta, jossa määrätään kyseistä yhteisöä koskevista kriisinratkaisutoimista.

Yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 9 artiklan 1 kohdassa edellytetään, että kansalliset kriisinratkaisuviranomaiset laativat ja hyväksyvät kriisinratkaisusuunnitelmat yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 7 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuja yhteisöjä varten yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 8 artiklan 5–13 kohdan mukaisesti. Kriisinratkaisusuunnitelman velvoitteesta edellyttää kriisinratkaisutoimia, joita voidaan soveltaa kaatumistapauksessa, säädetään yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 8 artiklan 6 kohdassa. Lisäksi yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 8 artiklan 10 kohdan toisessa alakohdassa säädetään vaatimuksesta eritellä kunkin konsernin osalta kriisinratkaisun kohteena olevat yhteisöt ja kriisinratkaisun kohteena olevat konsernit.

76.   Kysymys (yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 10 a artikla)

Yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 10 a artiklan 1 kohdassa säädetään, että jos yhteisö on tilanteessa, jossa se täyttää yhteenlasketun puskurivaatimuksen mutta ei täytä ulkoisia tai sisäisiä MREL-vaatimuksiaan, kun ne lasketaan kokonaisriskin määrän perusteella, yhteisellä kriisinratkaisuneuvostolla on valtuudet kieltää yhteisöä jakamasta suurempaa määrää kuin M-MDA. Koskeeko tämän säännöksen mukainen yhteisen kriisinratkaisuneuvoston toimivalta kaikkia niitä yhteisöjä, joihin sovelletaan yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annettua asetusta, vai ainoastaan niitä yhteisöjä, joista yhteinen kriisinratkaisuneuvosto on suoraan vastuussa yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 7 artiklan 2 kohdan, 4 kohdan b alakohdan ja 5 kohdan mukaisesti?

Miten yhteisen kriisinratkaisuneuvoston olisi lisäksi sovellettava yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 10 a artiklan mukaisia valtuuksia? Olisiko kansallisten kriisinratkaisuviranomaisten tässä tapauksessa pantava myös yhteisen kriisinratkaisuneuvoston ohjeet täytäntöön yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 29 artiklan mukaisesti?

Vastaus

Yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 7 artiklassa säädetyn tehtävänjaon mukaisesti yhteinen kriisinratkaisuneuvosto voi käyttää yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 10 a artiklassa sille annettuja valtuuksia ainoastaan suoraan toimivaltaansa kuuluviin yhteisöihin (eli yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 7 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuihin yhteisöihin ja konserneihin sekä 7 artiklan 4 kohdan b alakohdassa ja 5 kohdassa tarkoitettuihin yhteisöihin ja konserneihin, jos kyseisten kohtien soveltamisedellytykset täyttyvät). Muiden 7 artiklan 3 kohdassa mainittujen yhteisöjen osalta asianomaisen kansallisen kriisinratkaisuviranomaisen olisi käytettävä valtuuksia voiton- ja muiden jakojen rajoittamiseen.

Yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 10 a artiklassa ei nimenomaisesti esitetä, kenelle kriisinratkaisuneuvoston päätös kieltää M-MDA:n ylittävät voiton- ja muut jaot olisi osoitettava. Tämä päätös liittyy kuitenkin läheisesti MREL-vähimmäisvaatimuksen soveltamiseen, sillä yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 10 a artiklassa tarkoitetut valtuudet ovat yksi niistä toimenpiteistä, joiden avulla MREL-vähimmäisvaatimuksen rikkomista olisi käsiteltävä yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 12 j artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti. Se liittyy myös läheisesti purkamismahdollisuuksien olennaisten esteiden poistamiseen, koska yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 10 artiklan 9 kohdan toisessa alakohdassa todetaan, että tilanne, jossa laitos täyttää yhteenlasketun puskurivaatimuksen ja omia varoja koskevat vaatimuksensa mutta ei yhtä aikaa MREL-vähimmäisvaatimuksen kanssa, voi johtaa purkamismahdollisuuksien olennaiseen esteeseen. Molemmissa tapauksissa yhteisen kriisinratkaisuneuvoston päätökset osoitetaan kansallisille kriisinratkaisuviranomaisille, joiden on pantava ne täytäntöön yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 29 artiklan mukaisesti (ks. yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 12 artiklan 5 kohta ja 10 artiklan 10–12 kohta).

Näiden säännösten mukaisesti sekä ottaen huomioon yhteisen kriisinratkaisuneuvoston ja kansallisten kriisinratkaisuviranomaisten välisen vuorovaikutuksen taustalla olevat syyt yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 10 a artiklaa olisi tulkittava siten, että siinä säädetyt yhteisen kriisinratkaisuneuvoston määritykset olisi osoitettava asianomaisille kansallisille kriisinratkaisuviranomaisille, joiden olisi pantava ne täytäntöön yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 29 artiklan mukaisesti.

77.   Kysymys (yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 10 a artikla)

Jos yhteisö on tilanteessa, jossa se ei täytä yhteenlaskettua puskurivaatimusta yhdessä MREL-vähimmäisvaatimuksen kanssa, yhteisellä kriisinratkaisuneuvostolla on valtuudet kieltää yhteisöä jakamasta suurempaa määrää kuin M-MDA yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 10 a artiklan nojalla mitä tahansa siinä mainittua toimea käyttäen.

Yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 10 a artiklassa viitataan kuitenkin vain yhteiseen kriisinratkaisuneuvostoon, ei kansallisiin kriisinratkaisuviranomaisiin. Yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 10 a artiklaa ei myöskään mainita yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 7 artiklan 3 kohdan kolmannessa alakohdassa. Voivatko kansalliset kriisinratkaisuviranomaiset toteuttaa yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 10 a artiklan perusteella toimia yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 7 artiklan 3 kohdassa tarkoitettujen yhteisöjen ja konsernien suhteen?

Vastaus

Yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 7 artiklassa säädetyn tehtävänjaon vuoksi yhteinen kriisinratkaisuneuvosto voi käyttää yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 10 a artiklassa annettuja valtuuksia ainoastaan suoraan toimivaltaansa kuuluvien yhteisöjen osalta (eli yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 7 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen yhteisöjen ja konsernien osalta sekä 7 artiklan 4 kohdan b alakohdassa ja 5 kohdassa tarkoitettujen yhteisöjen ja konsernien osalta, jos kyseisten kohtien soveltamisedellytykset täyttyvät) (ks. myös vastaus kysymykseen 80). Huolimatta siitä, että yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 10 a artiklaa ei ole sisällytetty asetuksen 7 artiklan 3 kohdan neljännen alakohdan säännösluetteloon, kansallisilla kriisinratkaisuviranomaisilla on edelleen valtuudet käyttää valtuuksia kieltää tietyt voiton- ja muut jaot pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 16 a artiklan kansallisen täytäntöönpanon nojalla.

Vaikka yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 10 a artiklaa ei ole sisällytetty asetuksen 7 artiklan 3 kohdan neljännen alakohdan säännösluetteloon, on huomattava, että muissa säännöksissä, joita sovelletaan nimenomaisesti kansallisiin kriisinratkaisuviranomaisiin yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 7 artiklan 3 kohdan mukaisesti, on viittauksia tähän artiklaan:

—	yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 10 artiklan 9 kohdan toisen alakohdan i alakohtaan on sisällytetty asetuksen 10 a artiklan 1 kohdassa kuvaillut olosuhteet tilanteeksi, joka aiheuttaa olennaisen esteen purkamismahdollisuuksille

—	yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 12 j artiklan 1 kohdan b alakohdassa luetellaan asetuksen 10 a artiklassa tarkoitetut valtuudet yhtenä niistä toimenpiteistä, joita käytetään MREL-vähimmäisvaatimuksen rikkomiseen puuttumiseksi.

78.   Kysymys (yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 12 k artikla)

Yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 12 k artiklan 1 kohdan mukaisesti yhteisen kriisinratkaisuneuvoston on määritettävä välitavoitetasot asetuksen 12 f tai 12 g artiklan vaatimuksille tai asetuksen 12 c artiklan 4, 5 tai 7 kohdan soveltamisesta johtuville vaatimuksille, joita asetuksen 12 artiklan 1 ja 3 kohdassa tarkoitettujen yhteisöjen on noudatettava 1. tammikuuta 2022.

Olisiko tätä säännöstä tulkittava siten, että siinä velvoitetaan yhteinen kriisinratkaisuneuvosto määrittämään välitavoitetasot myös niille yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 7 artiklan 3 kohdassa tarkoitetuille yhteisöille, joille kansalliset kriisinratkaisuviranomaiset määrittävät MREL-vähimmäisvaatimuksen (eli asetuksen 12 artiklan 3 kohdassa tarkoitetuille yhteisöille)?

Vastaus

Yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 12 artiklan 3 kohdassa tarkoitettujen yhteisöjen osalta kansallisen kriisinratkaisuviranomaisen olisi määritettävä asetuksen 12 k artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitetut välitavoitteet asetuksen 7 artiklan 3 kohdassa säädetyn tehtävänjaon perusteella.

79.   Kysymys (yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 18 artikla)

Yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 18 artiklan 1 a kohdan mukaisesti yhteisellä kriisinratkaisuneuvostolla on valtuudet hyväksyä kriisinratkaisumääräys, joka koskee keskusyhteisöä ja kaikkia siihen pysyvästi kuuluvia luottolaitoksia, jotka kuuluvat samaan kriisinratkaisun kohteena olevaan konserniin, jos tämä kriisinratkaisun kohteena oleva konserni täyttää kokonaisuutena asetuksen 18 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetyt edellytykset.

Yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 18 artiklan 1 a kohdassa viitataan kuitenkin vain yhteiseen kriisinratkaisuneuvostoon, ei kansalliseen kriisinratkaisuviranomaiseen. Yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 18 artiklan 1 a kohtaa ei myöskään mainita asetuksen 7 artiklan 3 kohdan neljännessä alakohdassa. Onko kansallisilla kriisinratkaisuviranomaisilla yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen nojalla valtuudet hyväksyä kriisinratkaisumääräys, joka koskee samaan kriisinratkaisun kohteena olevaan konserniin kuuluvaa keskusyhteisöä ja siihen pysyvästi kuuluvia luottolaitoksia?

Vastaus

Yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 7 artiklan 3 kohdan neljäs alakohta ei sisällä viittausta asetuksen 18 artiklan 1 a kohtaan, joka koskee kriisinratkaisutoimen soveltamista keskusyhteisöön ja kaikkiin siihen pysyvästi kuuluviin luottolaitoksiin, jotka kuuluvat samaan kriisinratkaisun kohteena olevaan konserniin.

Kansallisilla kriisinratkaisuviranomaisilla on kuitenkin edelleen valtuudet toteuttaa kriisinratkaisutoimi yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 18 artiklan 1 a kohdassa mainituin edellytyksin, koska asetuksen 7 artiklan 3 kohdan e alakohdassa edellytetään, että kansalliset kriisinratkaisuviranomaiset antavat kriisinratkaisupäätöksiä ja soveltavat kriisinratkaisuvälineitä asiaankuuluvien menettelyjen ja suojatoimien mukaisesti suoraan toimivaltaansa kuuluviin yhteisöihin ja konserneihin. Yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 18 artiklan 1 a kohtaa voidaan pitää yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 18 artiklan 1 kohdassa säädettyjen edellytysten erityisenä piirteenä.

Lisäksi olisi sovellettava kansallista säännöstä, jolla pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 32 a artikla saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä, sillä se ei olisi ristiriidassa yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen kanssa.

80.   Kysymys (pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 33 artikla)

Miksi pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 33 artiklan 3 kohta ei vastaa yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annettua asetusta, ja mitkä ovat tästä mahdollisesti aiheutuvat seuraukset?

Vastaus

Näin oli jo ensimmäisessä yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetussa asetuksessa ja ensimmäisessä pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivissä.

Pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 33 artiklan 3 kohdassa säädetään, että jos monialan holdingyhtiön tytäryrityksenä toimivat laitokset ovat välitason rahoitusholdingyhtiön omistuksessa, konsernin kriisinratkaisuun tarkoitetut kriisinratkaisutoimet on toteutettava välitason rahoitusholdingyhtiön eikä monialan holdingyhtiön suhteen. Tätä artiklaa muutettiin direktiivillä (EU) 2019/879, mutta siihen ainoastaan lisättiin, että kriisinratkaisun suunnitteluvaiheessa välitason rahoitusholdingyhtiö on määritettävä kriisinratkaisun kohteena olevaksi yhteisöksi.

Monialan holdingyhtiöt kuuluvat pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin soveltamisalaan, sillä niihin viitataan 1 artiklan 1 kohdan c alakohdassa. Yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 2 artiklassa ei kuitenkaan viitata monialan holdingyhtiöihin, mikä tarkoittaa, että ne eivät kuulu yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen soveltamisalaan. Näin ollen pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 33 artiklan 3 kohtaa ei ollut tarpeen ottaa huomioon yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetussa asetuksessa. On huomattava, että pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 17 artiklan 5 kohdan k alakohtaa, jonka mukaisesti kriisinratkaisuviranomaiset voivat pyytää monialan holdingyhtiöitä perustamaan erillisen rahoitusalan holdingyhtiön purkamismahdollisuuksien olennaisiin esteisiin puuttumiseksi tai niiden poistamiseksi, ei myöskään ole otettu huomioon yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 10 artiklan 11 kohdassa.

81.   Kysymys (45 b artikla)

Kun otetaan huomioon 29. syyskuuta 2020 annetun komission tiedonannon kysymykseen 34 annettu vastaus, voitteko selventää, mitä tarkoitetaan ”yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen soveltamisalaan kuuluvilla yhteisöillä”?

Jos jäsenvaltiot käyttävät pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 45 b artiklan 8 kohdan viimeisessä alakohdassa säädettyä mahdollisuutta asettamalla prosenttiosuuden, joka on suurempi kuin 30 prosenttia, sovelletaanko tätä prosenttiosuutta yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 7 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuihin yhteisöihin, jotka kuuluvat suoraan kansallisten kriisinratkaisuviranomaisten toimivaltaan?

Vastaus

Yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen soveltamisalaan kuuluvat yhteisöt ovat asetuksen 2 artiklassa mainitut yhteisöt. Arvioitaessa, mitkä yhteisöt kuuluvat yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen soveltamisalaan, asetuksen 7 artiklassa esitetty yhteisen kriisinratkaisuneuvoston ja kansallisten kriisinratkaisuviranomaisten välinen tehtävänjako ei ole merkityksellinen.

Jos osallistuva jäsenvaltio käyttää pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 45 b artiklan 8 kohdan neljännen alakohdan mukaista vaihtoehtoa ja korottaa prosenttiosuutta yli 30 prosenttiin, tällaista korotusta sovellettaisiin vain yhteisöihin, jotka eivät kuulu yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen soveltamisalaan asetuksen 2 artiklan mukaisesti. Tämä johtuu siitä, että yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annettua asetusta sovelletaan kaikkiin sen soveltamisalaan kuuluviin yhteisöihin riippumatta yhteisen kriisinratkaisuneuvoston ja kansallisten kriisinratkaisuviranomaisten välisestä tehtävienjaosta. Kun kansallinen kriisinratkaisuviranomainen hoitaa yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 7 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuun yhteisöön liittyviä tehtäviään, sen on sovellettava yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen sääntöjä käyttäen valtuuksia, jotka on myönnetty niiden kansallisten sääntöjen perusteella, joilla pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivi saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä. Tämä käy selvästi ilmi yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 7 artiklasta ja erityisesti 7 artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan d alakohdasta ja neljännestä alakohdasta.

Sen lisäksi, että yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetussa asetuksessa annettiin yhteiselle kriisinratkaisuneuvostolle keskitetty kriisinratkaisuvalta, sen tarkoituksena oli myös mukauttaa pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin säännöt ja periaatteet yhteisen kriisinratkaisumekanismin erityispiirteisiin ja varmistaa, että yhteinen kriisinratkaisuneuvosto ja kansalliset kriisinratkaisuviranomaiset soveltavat samoja aineellisia sääntöjä antaessaan päätöksiä yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen nojalla. Tämä lähestymistapa esitetään yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen johdanto-osan 18, 21 ja 23 kappaleessa ja erityisesti johdanto-osan kappaleessa 28, jonka viimeisessä virkkeessä säädetään, että ”[t]ietyissä tilanteissa kansallisten kriisinratkaisuviranomaisten olisi suoritettava tehtävänsä tämän asetuksen perusteella ja sen mukaisesti käyttäen samalla valtuuksia, jotka niille on annettu sillä kansallisella lainsäädännöllä, jolla direktiivi 2014/59/EU saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä, ja kyseisen lainsäädännön mukaisesti, jos se ei ole ristiriidassa tämän asetuksen kanssa”. Tämä lähestymistapa aiheutuu myös yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 1 artiklan ensimmäisestä alakohdasta, jossa säädetään, että asetuksessa ”vahvistetaan yhdenmukaiset säännöt ja yhdenmukainen menettely [...] yhteisöjen kriisinratkaisua varten”.

Jos yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annettu asetus ja kansalliset säännöt, joilla pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivi saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä, eroavat toisistaan, yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen on näin ollen oltava ensisijainen sen soveltamisalaan kuuluvien yhteisöjen osalta, kuten yhteisestä kriisinratkaisumekanismista annetun asetuksen 2 artiklassa säädetään.

---

(1)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/59/EU, annettu 15 päivänä toukokuuta 2014, luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten elvytys- ja kriisinratkaisukehyksestä sekä neuvoston direktiivin 82/891/ETY, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 2001/24/EY, 2002/47/EY, 2004/25/EY, 2005/56/EY, 2007/36/EY, 2011/35/EU, 2012/30/EU ja 2013/36/EU ja asetusten (EU) N:o 1093/2010 ja (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta (EUVL L 173, 12.6.2014, s. 190).

(2)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2019/879, annettu 20 päivänä toukokuuta 2019, direktiivin 2014/59/EU muuttamisesta luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten tappionkattamiskyvyn ja pääomapohjan vahvistamiskyvyn osalta sekä direktiivin 98/26/EY muuttamisesta (EUVL L 150, 7.6.2019, s. 296).

(3)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/65/EU, annettu 15 päivänä toukokuuta 2014, rahoitusvälineiden markkinoista sekä direktiivin 2002/92/EY ja direktiivin 2011/61/EU muuttamisesta (EUVL L 173, 12.6.2014, s. 349).

(4)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 575/2013, annettu 26 päivänä kesäkuuta 2013, luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten vakavaraisuusvaatimuksista ja asetuksen (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta (EUVL L 176, 27.6.2013, s. 1).

(5)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2019/876, annettu 20 päivänä toukokuuta 2019, asetuksen (EU) N:o 575/2013 muuttamisesta vähimmäisomavaraisuusasteen, pysyvän varainhankinnan vaatimuksen, omien varojen ja hyväksyttävien velkojen vaatimusten, vastapuoliriskin, markkinariskin, keskusvastapuoliin liittyvien vastuiden, yhteistä sijoitustoimintaa harjoittaviin yrityksiin liittyvien vastuiden, suurten asiakasriskien ja raportointi- ja julkistamisvaatimusten osalta sekä asetuksen (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta (EUVL L 150, 7.6.2019, s. 1).

(6)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2013/36/EU, annettu 26 päivänä kesäkuuta 2013, oikeudesta harjoittaa luottolaitostoimintaa ja luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten vakavaraisuusvalvonnasta, direktiivin 2002/87/EY muuttamisesta sekä direktiivien 2006/48/EY ja 2006/49/EY kumoamisesta (EUVL L 176, 27.6.2013, s. 338).

(7)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2019/878, annettu 20 päivänä toukokuuta 2019, direktiivin 2013/36/EU muuttamisesta vapautettujen yhteisöjen, rahoitusalan holdingyhtiöiden, rahoitusalan sekaholdingyhtiöiden, palkitsemisen, valvontatoimenpiteiden ja ‐valtuuksien sekä pääoman ylläpitämistoimenpiteiden osalta (EUVL L 150, 7.6.2019, s. 253).

(8)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 806/2014, annettu 15 päivänä heinäkuuta 2014, yhdenmukaisten sääntöjen ja yhdenmukaisen menettelyn vahvistamisesta luottolaitosten ja tiettyjen sijoituspalveluyritysten kriisinratkaisua varten yhteisen kriisinratkaisumekanismin ja yhteisen kriisinratkaisurahaston puitteissa sekä asetuksen (EU) N:o 1093/2010 muuttamisesta (EUVL L 225, 30.7.2014, s. 1).

(9)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2019/877, annettu 20 päivänä toukokuuta 2019, asetuksen (EU) N:o 806/2014 muuttamisesta luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten tappionkattamiskyvyn ja pääomapohjan vahvistamiskyvyn osalta (EUVL L 150, 7.6.2019, s. 226).

(10)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/49/EU, annettu 16 päivänä huhtikuuta 2014, talletusten vakuusjärjestelmistä (EUVL L 173, 12.6.2014, s. 149).

(11)  Komission delegoitu asetus (EU) 2017/565, annettu 25 päivänä huhtikuuta 2016, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/65/EU täydentämisestä sijoituspalveluyritysten toiminnan järjestämistä koskevien vaatimusten, toiminnan harjoittamisen edellytysten ja kyseisessä direktiivissä määriteltyjen käsitteiden osalta (EUVL L 87, 31.3.2017, s. 1).

(12)  Ohjeet MiFID II:n soveltuvuusvaatimuksista eräiltä osin, 6. marraskuuta 2018, ESMA35-43-1163.

(13)  Komission tiedonanto tarkistetun pankkialan kriisinratkaisukehyksen tiettyjen säännösten tulkinnasta vastauksena jäsenvaltioiden viranomaisten esittämiin kysymyksiin (EUVL C 321, 29.9.2020, s. 1).

(14)  Komission tiedonanto tarkistetun pankkialan kriisinratkaisukehyksen tiettyjen säännösten tulkinnasta vastauksena jäsenvaltioiden viranomaisten esittämiin kysymyksiin (EUVL C 321, 29.9.2020, s. 1).

(15)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/47/EY, annettu 6 päivänä kesäkuuta 2002, rahoitusvakuusjärjestelyistä (EUVL L 168, 27.6.2002, s. 43).