Choose the experimental features you want to try

This document is an excerpt from the EUR-Lex website

Document 52020PC0452

Muutettu ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Euroopan aluekehitysrahastosta ja koheesiorahastosta

COM/2020/452 final

Bryssel 28.5.2020

COM(2020) 452 final

2018/0197(COD)

Muutettu ehdotus

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Euroopan aluekehitysrahastosta ja koheesiorahastosta


PERUSTELUT

1.EHDOTUKSEN TAUSTA

Ehdotuksen perustelut ja tavoitteet

Euroopan talouteen on kohdistunut syvä ja ulkosyntyinen häiriötila covid-19-pandemian vuoksi. Talous supistuu ja työttömyys lisääntyy. Epävarmuus tilanteen kehittymisestä voi hidastaa elpymistä. Ensimmäiset kriisitoimet riippuivat suuressa määrin kansallisista ja alueellisista valmiuksista, joissa oli suuria eroja eri jäsenvaltioiden ja alueiden välillä erilaisten taloudellisten rakenteiden ja talouden liikkumavaran vuoksi. Nämä erot voivat johtaa epäsymmetriseen elpymiseen ja alueellisten erojen kasvuun, mikä puolestaan voi heikentää sisämarkkinoita, euroalueen rahoitusvakautta ja unionin sisäistä solidaarisuutta.

Koronaviruksen leviäminen eri maihin on saanut monet hallitukset ottamaan käyttöön ennennäkemättömiä toimenpiteitä pandemian hillitsemiseksi, kuten yritysten sulkeminen tilapäisesti ja laajat matkustus- ja liikkumisrajoitukset. Tilanne on myös johtanut epävarmuuden lisääntymiseen rahoitusmarkkinoilla. Tämä puolestaan on johtanut tuotannon jyrkkään laskuun monissa talouksissa, millä on ollut vakavia yhteiskunnallisia seurauksia. Se aiheuttaa tulevina vuosina merkittäviä haasteita julkiselle taloudelle, mikä puolestaan saattaa rajoittaa talouden elpymisen edellyttämiä julkisia investointeja.

Komissio ehdottaa, että EU:n talousarvion koko painoarvoa hyödynnetään investointien liikkeelle saamiseksi ja rahoitustuen antamiseksi etupainotteisesti elpymisen ratkaisevan tärkeinä ensimmäisinä vuosina. Nämä ehdotukset perustuvat kahteen pilariin: Ensimmäinen näistä on hätätilanteen Euroopan unionin elpymisväline, jolla lisätään tilapäisesti EU:n talousarvion rahoituskapasiteettia, kun EU:n talousarviossa olevaa liikkumavaraa käytetään lisärahoituksen hankkimiseen rahoitusmarkkinoilta. Toinen on lujitettu monivuotinen rahoituskehys vuosiksi 2021–2027. Komissio ehdottaa keskeisten ohjelmien lujittamista Euroopan unionin elpymisvälineen avulla. Näin voidaan suunnata investointeja nopeasti sinne, missä niitä eniten tarvitaan, vahvistaa sisämarkkinoita, tehostaa yhteistyötä terveydenhuollon ja kriisinhallinnan kaltaisilla aloilla ja tarjota unionille pitkän aikavälin talousarvio, jolla edistetään pitkän aikavälin siirtymistä kestävämpään, vihreämpään ja digitaaliseen Eurooppaan.

Tämä ehdotus kuuluu edellä mainittuun toiseen pilariin. On ratkaisevan tärkeää, että varmistetaan EU:n talouden nopea elpyminen covid-19-pandemian jälkeen ja noudatetaan samalla perussopimuksen tavoitteita lähentymisestä ja erojen vähentämisestä. Tämä edellyttää räätälöityjä toimia kansallisten ja alueellisten talouksien puitteissa. Koheesiopolitiikan investoinneilla on oltava ensisijainen rooli, kun pyritään varmistamaan kaikkia hyödyttävä elpyminen, jolla luodaan perusta taloudelliselle kehitykselle pitkällä aikavälillä. Tuen myöntämisessä on kiinnitettävä erityistä huomiota alueisiin, joihin kriisi on eniten vaikuttanut ja joiden valmiudet toipua ovat muita heikommat.

Tämän vuoksi on tarpeen ehdottaa muutoksia Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) soveltamisalaan ja erityistavoitteisiin sekä joustavaa mekanismia, jota voidaan soveltaa nopeasti, mikäli muut mahdolliset poikkeukselliset tapahtumat johtavat kriisitilanteeseen unionissa.

Koheesiopolitiikka mahdollistaa jo monia erilaisia rahoitustapoja, joten sitä voidaan mukauttaa jäsenvaltioiden ja alueiden yksittäisiin olosuhteisiin. EU:n yleisen taloudellisen elpymisen ja palautumisen parantamiseksi ehdotetaan kuitenkin, että ohjelmissa parannetaan investointien joustavuutta, jotta voidaan puuttua terveydenhoitoalan heikkouksiin, parantaa varautumista odottamattomiin hätätilanteisiin, edistää työpaikkojen luomista pienissä ja keskisuurissa yrityksissä ja hyödyntää kaikilta osin matkailu- ja kulttuurialojen taloudellista potentiaalia.

Jotta voidaan parantaa valmiuksia ehkäistä terveyttä uhkaavia hätätilanteita, suojautua niitä vastaan, reagoida niihin nopeasti ja palautua niistä, ehdotetaan, että investoinnit, joilla parannetaan terveydenhoitoalan selviytymiskykyä, ohjelmoidaan ja pannaan täytäntöön kattavalla tavalla. Tämä edellyttää, että investointeja voidaan ulottaa infrastruktuurin toteuttamisen lisäksi laitteisiin ja tarvikkeisiin, jotka ovat tarpeen terveydenhoitojärjestelmien häiriönsietokyvyn varmistamiseksi. Koska minkä tahansa uuden kriisin tehokas hoitaminen edellyttää tarvittavien tarvikkeiden saatavuutta, EAKR:stä olisi voitava rahoittaa myös tarvikkeita, joilla parannetaan terveydenhoitojärjestelmien häiriönsietokyvyn lisäksi selviytymiskykyä katastrofitilanteissa. Tässä kontekstissa on tarpeen, että jäsenvaltiot varmistavat koordinoidun lähestymistavan ja täydentävyyden [terveysohjelmasta] ja EAKR:stä rahoitettujen investointien välillä.

Covid-19-pandemian vuoksi toteutetut sulkutoimet vaikuttavat vakavasti alueisiin, joiden taloudessa kulttuuri- ja matkailualoilla on merkittävä vaikutus. Käytettävissä olevat tiedot osoittavat, että asetetuista matkustusrajoituksista johtuvat taloudelliset ja yhteiskunnalliset vaikutukset sekä asiakkaiden luottamuksen horjuminen ovat suurimpia alueilla, jotka ovat erityisen riippuvaisia matkailu- sekä majoitus- ja ravitsemisaloista. Sen vuoksi ehdotetaan, että sen lisäksi, että matkailu- ja kulttuurialoja on mahdollista tukea muiden toimintapoliittisten tavoitteiden yhteydessä, luodaan erillinen erityistavoite 4, jotta voidaan hyödyntää kulttuuri- ja matkailualojen potentiaalia taloudellisen kehityksen, sosiaalisen osallisuuden ja sosiaalisen innovoinnin parantamiseksi.

Työllisyyttä suosivan kasvun ja pk-yritysten kilpailukyvyn edistämiseksi EAKR:n erityistavoitteilla olisi pyrittävä työpaikkojen luomiseen pk-yrityksissä. Lisäksi ehdotetaan, että jos vahvistetaan tilapäisiä valtiontukitoimenpiteitä erityisolosuhteissa, EAKR:stä myönnetään tukea vaikeuksissa oleville yrityksille. Tämä on johdonmukaista sen lähestymistavan kanssa, jota sovelletaan valtiontukitoimenpiteistä talouden tukemiseksi tämänhetkisessä covid-19-epidemiassa annetuissa tilapäisissä puitteissa, sekä vähämerkityksisen tuen myöntämistä koskevien sääntöjen kanssa.

Lisäksi on tarpeen mukauttaa indikaattoreita kulttuuria ja matkailua koskevaan erityistavoitteeseen ehdotettujen muutosten mukaisesti, jotta matkailuun ja kulttuuriin liittyviä tuotos- ja tulosindikaattoreita voidaan käyttää toimintapoliittista tavoitetta 5 laajemmin.

Jotta voidaan hyödyntää meneillään olevasta kriisistä saatuja kokemuksia, on ehdottoman tärkeää, että koheesiopolitiikan oikeudellisissa puitteissa säädetään mekanismeista, jotka voidaan käynnistää nopeasti, jos seuraavan vuosikymmenen aikana syntyy poikkeuksellisia olosuhteita. Tämän vuoksi ehdotetaan tilapäisiä toimenpiteitä EAKR:n käyttöön poikkeuksellisissa ja epätavallisissa olosuhteissa sen varmistamiseksi, että rajallisissa eritysolosuhteissa tiettyihin sääntöihin voidaan tehdä poikkeuksia, joilla helpotetaan toimia tällaisissa olosuhteissa.

Näihin kuuluu mahdollisuus laajentaa EAKR:n tuen soveltamisalaa, esimerkiksi tarjoamalla pk-yrityksille käyttöpääomaa avustusten muodossa ja helpottamalla tarvittaessa temaattista keskittämistä koskevia vaatimuksia tilapäisenä toimenpiteenä, jolla vastataan tehokkaasti tällaisiin poikkeuksellisiin ja epätavallisiin olosuhteisiin.

Yhdenmukaisuus muiden alaa koskevien politiikkojen säännösten kanssa

Tämä ehdotus rajoittuu 29. toukokuuta 2018 tehdyn asetusehdotuksen COM(2018) 372 kohdennettuun muutokseen, ja se on johdonmukainen rahastoja varten vahvistettujen yleisten oikeudellisten puitteiden kanssa, erityisesti 29. toukokuuta 2018 annetun asetusehdotuksen COM(2018) 375 ja sen muuttamista koskevan ehdotuksen kanssa.

Yhdessä 29. toukokuuta 2018 annetun muutetun asetusehdotuksen COM(2018) 375 kanssa se muodostaa keinon tukea taloudellista elpymistä ja kriisinhallintamekamismia yhteistyössä suoritettavaa hallinnointia koskevien sääntöjen mukaisesti, mikäli poikkeukselliset tapahtumat johtavat kriisitilanteeseen unionin tasolla.

Yhdenmukaisuus unionin muiden politiikkojen kanssa

Tämä ehdotus rajoittuu 29. toukokuuta 2018 annetun asetusehdotuksen COM(2018) 372 kohdennettuihin muutoksiin, ja siinä säilytetään yhdenmukaisuus unionin muiden politiikkojen kanssa ja erityisesti edistetään täydentävyyttä ja synergioita terveysohjelman kanssa.

2.OIKEUSPERUSTA, TOISSIJAISUUSPERIAATE JA SUHTEELLISUUSPERIAATE

Oikeusperusta

Ehdotus perustuu SEUT-sopimuksen 177 artiklaan, 178 artiklaan ja 349 artiklaan.

Toissijaisuusperiaate (jaetun toimivallan osalta)

Ehdotuksella lisätään ohjelmoinnin joustoa, jotta jäsenvaltiot voivat edottaa toimia, joilla parhaiten voidaan torjua covid-19-pandemian aiheuttaman kriisin taloudellisia seurauksia unionissa ja tukea talouden elpymistä kaikilla alueilla. Sillä myös otetaan käyttöön kriisinhallintamekamismi yhteistyössä suoritettavaa hallinnointia koskevien sääntöjen mukaisesti siirtämällä täytäntöönpanovaltaa komissiolle sen varmistamiseksi, että poikkeuksellisissa olosuhteissa voidaan myöntää tilapäisiä poikkeuksia tällaisiin tapahtumiin vastaamiseksi.

Suhteellisuusperiaate

Ehdotus on rajallinen eikä kohdennetulla muutoksella ylitetä sitä, mikä on tarpeen tavoitteen saavuttamiseksi eli lisäjouston luomiseksi Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) soveltamisalaan ja tavoitteisiin, jotta voidaan tukea taloudellista elpymistä ja varautua poikkeuksellisiin tapahtumiin, jotka tulevaisuudessa voivat johtaa kriisitilanteeseen unionin tasolla.

Toimintatavan valinta

Ehdotuksella muutetaan ehdotusta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi.

3.JÄLKIARVIOINTIEN, SIDOSRYHMIEN KUULEMISTEN JA VAIKUTUSTENARVIOINTIEN TULOKSET

Jälkiarvioinnit/toimivuustarkastukset

Ei sovelleta

Sidosryhmien kuuleminen

Ulkoisia sidosryhmiä ei kuultu. Ehdotusta ovat kuitenkin viime viikkoina edeltäneet laajat jäsenvaltioiden ja Euroopan parlamentin kuulemiset covid-19-pandemian aiheuttaman kriisin taloudellisista seurauksista.

Asiantuntijatiedon keruu ja käyttö

Ei sovelleta

Vaikutustenarviointi

Vaikutustenarviointi on tehty laadittaessa 29. toukokuuta 2018 annettua asetusehdotusta COM(2018) 372. Nyt tehtävät rajalliset ja kohdennetut muutokset eivät edellytä erillistä vaikutustenarviointia.

Sääntelyn toimivuus ja yksinkertaistaminen

Ei sovelleta

Perusoikeudet

Ei sovelleta

4.TALOUSARVIOVAIKUTUKSET

Ehdotetut muutokset eivät aiheuta muutoksia 2. toukokuuta 2018 annettuun ehdotukseen neuvoston asetukseksi vuosia 2021–2027 koskevan monivuotisen rahoituskehyksen vahvistamisesta (COM(2018) 322). Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) ja koheesiorahaston määrärahat vuosille 2021–2027 pysyvät muuttumattomina.

5.LISÄTIEDOT

Toteuttamissuunnitelmat, seuranta, arviointi ja raportointijärjestelyt

Toimenpiteiden toteuttamista seurataan ja siitä raportoidaan 29. toukokuuta 2018 annetulla asetusehdotuksella COM(2018) 375 ja 29. toukokuuta 2018 annetulla asetusehdotuksella COM(2018) 372 perustettujen raportointimekanismien puitteissa.

Selittävät asiakirjat (direktiivien osalta)

Ei sovelleta

Ehdotukseen sisältyvien säännösten yksityiskohtaiset selitykset

Ehdotetaan 29. toukokuuta 2018 annetun asetusehdotuksen COM(2018) 372 muuttamista seuraavasti:

1)Muutetaan 2 artiklan 1 kohdan a alakohdan iii alakohta siten, että erityistavoite kattaa työpaikkojen luomisen;

2)Muutetaan 2 artiklan 1 kohdan d alakohdan ii alakohta siten, että varmistetaan tuki häiriönsietokyvyn parantamiselle etä- ja verkkokoulutuksen avulla;

3)Muutetaan 2 artiklan 1 kohdan d alakohdan iv alakohta siten, että erityistavoitteen otsikko kattaa terveydenhoitojärjestelmien häiriönsietokyvyn;

4)Lisätään 2 artiklan 1 kohdan d alakohtaan uusi v alakohta uudesta erityistavoitteesta, joka liittyy kulttuuriin ja matkailuun;

5)Lisätään 4 artiklan 1 kohtaan uusi alakohta, jotta varmistetaan mahdollisuus myöntää tukea kriittisille tarvikkeille, jotka ovat tarpeen terveyden tai selviytymiskyvyn vahvistamiseksi katastrofitilanteiden varalta;

6)Muutetaan 6 artiklan 1 kohdan d alakohta siten, että jos vahvistetaan tilapäisiä valtiontukitoimenpiteitä erityisolosuhteissa, EAKR:stä myönnetään tukea vaikeuksissa oleville yrityksille;

7)Lisätään uusi 11 a artikla tilapäisistä toimenpiteistä, jotta poikkeuksellisissa ja epätavallisissa olosuhteissa vakaus- ja kasvusopimuksen yhteydessä mahdollistetaan EAKR:n soveltamisalan kohdennettu laajentaminen, joka koskee muun muassa pk-yritysten käyttöpääomaa avustusten muodossa, sekä poikkeaminen kestävää kaupunkikehitystä koskevista temaattisen keskittämisen ja vähimmäisrahoituksen vaatimuksista;

8)Muutetaan liite I, jotta mahdollistetaan matkailuun ja kulttuuriin liittyvien tuotos- ja tulosindikaattorien käyttö toimintapoliittisen tavoitteen 5 ulkopuolella.

2018/0197 (COD)

Muutettu ehdotus

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Euroopan aluekehitysrahastosta ja koheesiorahastosta

Muutetaan komission ehdotus COM(2018) 372 seuraavasti:

1)Lisätään johdanto-osaan 7 a kappale seuraavasti:

”(7a) Koska pk-yritykset ovat Euroopan talouden selkäranka, EAKR:stä olisi jatkossakin tuettava pk-yritysten kehitystä parantamalla niiden kasvua ja kilpailukykyä. Lisäksi kun otetaan huomioon mahdollisesti perustavanlaatuinen vaikutus, joka aiheutuu covid-19-pandemiasta tai joistakin muista tulevaisuudessa mahdollisesti syntyvistä, yrityksiin ja työllisyyteen vaikuttavista kriisitilanteista, EAKR:stä olisi tuettava palautumista tällaisesta kriisistä tukemalla työpaikkojen luomista pk-yrityksissä.”;

2)Lisätään johdanto-osaan 10 a kappale seuraavasti:

”(10 a) Jotta voidaan vahvistaa etä- ja verkkokoulutukseen liittyvää valmiutta sosiaalisesti osallistavalla tavalla, EAKR:n olisi tehtävässään, jonka mukaan se helpottaa pääsyä osallistaviin ja laadukkaisiin koulutuksen ja elinikäiseen oppimisen palveluihin, edistettävä etenkin etä- ja verkko-opiskeluun liittyvää häiriönsietokykyä. Toimet, joilla on pyritty varmistamaan koulutuksen jatkuvuus covid-19-pandemian aikana, ovat tuoneet esiin merkittäviä puutteita heikommassa asemassa olevien tai syrjäisillä alueilla asuvien oppijoiden mahdollisuuksissa käyttää tarvittavia tieto- ja viestintäteknisiä laitteita ja heidän pääsyssään verkkoon. Tämän vuoksi EAKR:stä olisi tuettava tieto- ja viestintäteknisiä laitteiden sekä yhteyksien saatavuutta ja siten edistettävä koulutusjärjestelmien häiriönsietokykyä etä- ja verkko-opiskelun avulla.”;

2)Lisätään johdanto-osaan 10 b kappale seuraavasti:

”(10 b) Jotta voidaan vahvistaa julkisten terveydenhoitojärjestelmien valmiuksia ehkäistä terveyttä uhkaavia hätätilanteita, reagoida niihin nopeasti ja palautua niistä, EAKR:stä olisi edistettävä myös terveydenhoitoalan häiriönsietokykyä. Lisäksi koska ennennäkemätön covid-19-pandemia on tuonut esiin sen, miten tärkeää on kriittisten tarvikkeiden välitön saatavuus, jotta hätätilanteeseen voidaan vastata tehokkaasti, EAKR:n tuen soveltamisalaa olisi laajennettava niin, että se kattaa niiden tarvikkeiden oston, jotka ovat tarpeen selviytymiskyvyn vahvistamiseksi katastrofitilanteissa sekä terveydenhoitojärjestelmien häiriönsietokyvyn vahvistamiseksi. Kun ostetaan tarvikkeita terveydenhoitojärjestelmien häiriönsietokyvyn vahvistamiseksi, tarvikkeiden olisi oltava kansallisen terveysstrategian vaatimusten mukaisia eikä ylitettävä niitä ja niiden osalta olisi varmistettava täydentävyys [terveysohjelman] sekä unionin pelastuspalvelumekanismin (UCPM) alaisen recEU-reservin kanssa.”;

3)Lisätään johdanto-osaan 10 c kappale seuraavasti:

”(10 c) Jotta voidaan tukea matkailu- ja kulttuurialoista vahvasti riippuvaisia alueellisia talouksia, olisi säädettävä erillisestä erityistavoitteesta. Näin voitaisiin hyödyntää matkailu- ja kulttuurialojen koko potentiaali taloudellista elpymistä, sosiaalista osallisuutta ja sosiaalista innovointia varten, sanotun kuitenkaan rajoittamatta mahdollisuuksia antaa EAKR:n tukea muiden erillistavoitteiden mukaisille aloille.”;

4)Korvataan johdanto-osan 21 kappale seuraavasti:

”(21) Samanaikaisesti on tärkeä selkeyttää EAKR:n ja koheesiorahaston ulkopuolelle jäävää toimintaa, mukaan lukien investointeja, joilla pyritään vähentämään Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/87/EY(*) 20 liitteessä I luetelluista toiminnoista aiheutuvia kasvuhuonekaasupäästöjä, jotta voidaan välttää päällekkäisyys kyseisen direktiivin perusteella jo käytettävissä olevan rahoituksen kanssa. EAKR:stä ja koheesiorahastosta ei myöskään pitäisi tukea vaikeuksissa olevia yrityksiä, sellaisina kuin ne on määritelty komission asetuksessa (EU) N:o 651/2014(**), paitsi jos tämä on sallittua poikkeuksellisten olosuhteiden varalta luoduissa tilapäisissä valtiontukipuitteissa. Lisäksi olisi erikseen säädettävä, että SEUT-sopimuksen liitteessä II luetellut merentakaiset maat ja alueet eivät voi saada tukea EAKR:stä eivätkä koheesiorahastosta.

_____________

(*) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2003/87/EY, annettu 13 päivänä lokakuuta 2003 , kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kaupan järjestelmän toteuttamisesta unionissa ja neuvoston direktiivin 96/61/EY muuttamisesta (EUVL L 275, 25.10.2003, s. 32).

(**) Komission asetus (EU) N:o 651/2014, annettu 17 päivänä kesäkuuta 2014, tiettyjen tukimuotojen toteamisesta sisämarkkinoille soveltuviksi perussopimuksen 107 ja 108 artiklan mukaisesti (EUVL L 187, 26.6.2014, s. 1).”;

5)Lisätään johdanto-osaan 27 a kappale seuraavasti:

”(27 a) Jotta voidaan mahdollistaa nopeat toimet vakaus- ja kasvusopimuksessa tarkoitetuissa poikkeuksellisissa ja epätavallisissa olosuhteissa, joita seuraavalla ohjelmakaudella voi ilmetä, olisi mahdollistettava tilapäiset toimenpiteet, joilla helpotetaan EAKR:n tuen käyttöä tällaisissa olosuhteissa. Rahastojen käyttöä poikkeuksellisissa ja epätavallisissa olosuhteissa koskeviin tilapäisiin toimenpiteisiin liittyvä täytäntöönpanovalta olisi hyväksyttävä ilman komiteamenettelyjä, koska soveltamisala määritellään vakaus- ja kasvusopimuksessa ja se rajoittuu tässä asetuksessa säädettyihin toimenpiteisiin.”; 

6)Muutetaan 2 artiklan 1 kohta seuraavasti:

a)korvataan a alakohdan iii alakohta seuraavasti:

”iii) parantamalla pk-yritysten kasvua ja kilpailukykyä ja työpaikkojen luomista pk-yrityksissä;”;

b)muutetaan d alakohta seuraavasti:

i) korvataan ii alakohta seuraavasti:

”ii) helpottamalla mahdollisuuksia käyttää osallistavia ja laadukkaita koulutuksen ja elinikäisen oppimisen palveluita kehittämällä infrastruktuuria, mukaan lukien etä- ja verkkokoulutukseen liittyvän häiriönsietokyvyn parantaminen;”;

ii)    korvataan iv alakohta seuraavasti:

”iv) varmistamalla tasavertainen pääsy terveydenhuoltoon ja edistämällä terveydenhoitojärjestelmien häiriönsietokykyä;”;

iii)    lisätään v alakohta seuraavasti:

”v) parantamalla kulttuurin ja matkailun roolia taloudellisessa kehityksessä, sosiaalisessa osallisuudessa ja sosiaalisessa innovoinnissa;”;

7)Lisätään 4 artiklan 1 kohtaan alakohta seuraavasti:

”Edellä 2 artiklan 1 kohdan b alakohdan iv alakohdassa esitetyn, toimintapoliittiseen tavoitteeseen 2 kuuluvan erityistavoitteen ja kyseisen artiklan d alakohdan iv alakohdassa esitetyn, toimintapoliittiseen tavoitteeseen 4 kuuluvan erityistavoitteen edistämiseksi EAKR:stä tuetaan myös niiden tarvikkeiden ostoa, jotka ovat tarpeen terveydenhoitojärjestelmien häiriönsietokyvyn vahvistamiseksi sekä selviytymiskyvyn vahvistamiseksi katastrofitilanteissa.”;

8)Korvataan 6 artiklan 1 kohdan d alakohta seuraavasti:

”d) komission asetuksen (EU) N:o 651/2014 2 artiklan 18 kohdassa määritellyt vaikeuksissa olevat yritykset, paitsi jos tämä on sallittua poikkeuksellisten olosuhteiden varalta luoduissa tilapäisissä valtiontukipuitteissa;”;

9)Lisätään II a luku seuraavasti:

II a LUKU

Tilapäiset toimenpiteet poikkeuksellisissa ja epätavallisissa olosuhteissa

11 a artikla

Tilapäiset toimenpiteet EAKR:n käyttämiseksi poikkeuksellisissa ja epätavallisissa olosuhteissa

Jos neuvosto on [tämän asetuksen voimaantulopäivä] jälkeen havainnut sellaisen asetuksen (EY) N:o 1466/97 (*) 5 artiklan 1 kohdan kymmenennessä alakohdassa, 6 artiklan 3 kohdan neljännessä alakohdassa, 9 artiklan 1 kohdan kymmenennessä alakohdassa ja 10 artiklan 3 kohdan neljännessä alakohdassa tarkoitetun epätavallisen tapahtuman esiintymisen, johon kyseinen jäsenvaltio tai kyseiset jäsenvaltiot eivät voi vaikuttaa ja jolla on merkittävää vaikutusta julkisen talouden rahoitusasemaan, tai euroalueen tai koko unionin talouden vakavan taantuman, tai sellaisen asetuksen (EY) N:o 1467/97(**) 3 artiklan 5 kohdassa ja 5 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun odottamattoman haitallisen taloudellisen tapahtuman esiintymisen, joka vaikuttaa huomattavan epäsuotuisasti julkiseen talouteen, komissio voi täytäntöönpanopäätöksellä kyseisessä päätöksessä määritetyksi määräajaksi:

a)poiketen siitä, mitä 4 artiklassa säädetään, laajentaa EAKR:n tuen soveltamisalaa, jotta voidaan tukea toimenpiteitä, jotka ovat ehdottoman välttämättömiä, jotta voidaan vastata tehokkaasti tällaisiin poikkeuksellisiin ja epätavallisiin olosuhteisiin, erityisesti tarjoamalla pk-yrityksille käyttöpääomaa avustusten muodossa;

b)poiketen siitä, mitä 3 artiklassa ja 9 artiklan 2 kohdassa säädetään, lieventää kestävää kaupunkikehitystä koskevia temaattista keskittämistä ja vähimmäisrahoitusta koskevia vaatimuksia.

_____________

(*) Neuvoston asetus (EY) N:o 1466/97, annettu 7 päivänä heinäkuuta 1997, julkisyhteisöjen rahoitusaseman valvonnan sekä talouspolitiikan valvonnan ja yhteensovittamisen tehostamisesta (EYVL L 209, 2.8.1997, s. 1).

(**) Neuvoston asetus (EY) N:o 1467/97, annettu 7 päivänä heinäkuuta 1997, liiallisia alijäämiä koskevan menettelyn täytäntöönpanon nopeuttamisesta ja selkeyttämisestä (EYVL L 209, 2.8.1997, s. 6).”;

(10)Muutetaan liite I tämän ehdotuksen liitteen mukaisesti.

Tehty Brysselissä

Euroopan parlamentin puolesta    Neuvoston puolesta

Puhemies    Puheenjohtaja

Top

Bryssel 28.5.2020

COM(2020) 452 final

LIITE

asiakirjaan

Muutettu ehdotus

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Euroopan aluekehitysrahastosta ja koheesiorahastosta


LIITE

Muutetaan komission ehdotuksen COM(2018) 372 liitteessä I oleva taulukko 1 seuraavasti:

1)    Korvataan indikaattori ”RCO 77 – Tuen piiriin kuuluvan kulttuuri- ja matkailuinfrastruktuurin kapasiteetti” seuraavasti:

”RCO 77 – Tuen piiriin kuuluvan kulttuuri- ja matkailuinfrastruktuurin kapasiteetti*”

2)    Korvataan indikaattori ”RCR 78 – Tuen piiriin kuuluvasta kulttuuri-infrastruktuurista hyötyvät käyttäjät ” seuraavasti:

”RCR 78 – Tuen piiriin kuuluvasta kulttuuri-infrastruktuurista hyötyvät käyttäjät*”

Top