KOMISSION TIEDONANTO

Komission tiedonanto (1) tiettyjen ilman epäpuhtauksien kansallisten päästöjen vähentämisestä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2016/2284 (NEC-direktiivi) 9 artiklan ja liitteen V mukaisesta ekosysteemien seurannasta

(2019/C 92/01)

1.   Johdanto ja oikeusperusta

Näiden ohjeiden tarkoitus on antaa vastauksia keskeisiin käytännön kysymyksiin, joita jäsenvaltioilla saattaa olla direktiivin (EU) 2016/2284 (NEC-direktiivi) (2) 9 artiklan vaatimukset täyttävien seurantapaikkojen verkoston perustamisen ja toiminnan osalta. Ohjeasiakirja ei ole luonteeltaan oikeudellisesti sitova, ja jäsenvaltiot voivat perustaa verkostonsa siten kuin on tarkoituksenmukaista ja käytännöllistä niiden omissa olosuhteissa, kunhan ne huolehtivat ilman pilaantumisen vaikutusten seurannasta 9 artiklan mukaisesti. Jäsenvaltioita kannustetaan toimittamaan verkostoista raportoimisen yhteydessä asiakirja, josta selviää, kuinka verkostot on kehitetty sellaisiksi, että ne täyttävät NEC-direktiivin vaatimukset.

Sekä direktiivin 2001/81/EY (3) (vanha NEC-direktiivi) ja direktiivin (EU) 2016/2284 (NEC-direktiivin) tavoitteena on parantaa sekä ihmisten terveyttä että ekosysteemien tilaa kaikkialla EU:ssa. Puhdasta ilmaa Euroopalle -ohjelman (4) tavoitteisiin kuuluu terveyshaittojen vähentäminen kaikkialla Euroopassa, mutta myös rehevöityvien ekosysteemien alan vähentäminen 35 prosentilla vuoteen 2030 mennessä vuoteen 2005 verrattuna.

Ekosysteemeille EU:ssa aiheutuvien ilman pilaantumisen vaikutusten määritys perustuu rikin, typen ja otsonin kriittisten kuormitusten ja tasojen ylitykseen, joka johtuu pääasiassa epäpuhtauksien kaukokulkeutumisesta. Vaikutusten raja-arvojen laskenta perustuu valtiosta toiseen tapahtuvasta ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumisesta tehdyn yleissopimuksen (kaukokulkeutumissopimus (5)) Göteborgin pöytäkirjan alaisen vaikutuksia käsittelevän työryhmän (Working Group on Effects) työhön, mukaan lukien vaikutusten koordinointikeskuksen (Coordinating Centre for Effects, CCE) ja vesistöjä, metsiä, kasvillisuutta ja yhdennettyä seurantaa koskevien kansainvälisten yhteistyöohjelmien (International Cooperative Programmes, ICP) työ (6), sekä tätä tarkoitusta varten perustettuihin Göteborgin pöytäkirjan osapuolten seurantaverkostoihin.

Koska tämä työ on erittäin tärkeää EU:n ilmanlaatupolitiikan ekosysteemejä koskevien tavoitteiden ja kansallisten päästövähennysvelvoitteiden tehokkuuden arvioinnin kannalta, lainsäätäjät ovat sisällyttäneet NEC-direktiivin säännöksiin vaatimuksen ekosysteemeille aiheutuvien ilman pilaantumisen vaikutusten seurannasta. Pakollisen seurannan on tarkoitus myös vahvistaa kaukokulkeutumissopimuksen nojalla tehtyä työtä.

Jäsenvaltioiden pääasialliset NEC-direktiivin mukaiset velvoitteet ovat seuraavat:

—

varmistaa ekosysteemeihin kohdistuvien ilman pilaantumisen kielteisten vaikutusten seuranta sellaisen seurantapaikkojen verkoston pohjalta, joka on niiden makeanveden luontotyyppejä, luonnontilassa ja osittain luonnontilassa olevia muita kuin metsäalueiden elinympäristöjä sekä metsien ekosysteemityyppejä edustava, noudattaen kustannustehokasta ja riskiperusteista lähestymistapaa (9 artiklan 1 kohdan 1 alakohta);

—	raportoida komissiolle ja Euroopan ympäristökeskukselle seurantapaikkojen sijainti ja niihin liittyvät ilman pilaantumisen vaikutusten seurantaan käytetyt indikaattorit viimeistään 1 päivänä heinäkuuta 2018 ja sen jälkeen neljän vuoden välein (10 artiklan 4 kohdan a alakohta);

—	raportoida komissiolle ja Euroopan ympäristökeskukselle 9 artiklassa tarkoitetut seurantatiedot viimeistään 1 päivänä heinäkuuta 2019 ja sen jälkeen neljän vuoden välein (10 artiklan 4 kohdan b alakohta).

Komissio

—

antaa Euroopan parlamentille ja neuvostolle viimeistään 1 päivänä huhtikuuta 2020 ja sen jälkeen neljän vuoden välein kertomuksen edistymisestä seitsemännen ympäristöä koskevan toimintaohjelman (7) mukaisten monimuotoisuutta ja ekosysteemejä koskevien unionin tavoitteiden saavuttamisessa (11 artiklan 1 kohdan a alakohdan iii alakohta) (tarkempaa tietoa osassa 2).

Täysin toimivan ilman pilaantumisen vaikutusten seurantaverkoston perustamisessa on kyse vähittäisistä parannuksista. Näissä ohjeissa keskitytään ensimmäisten raportointikausien (2018 ja 2019) keskeisiin kysymyksiin. Komissio arvioi NEC-direktiivin 11 artiklan mukaisesti vuonna 2020 julkaistavassa kertomuksessaan jäsenvaltioiden 10 artiklan mukaisesti raportoimien tietojen perusteella, missä laajuudessa siihen mennessä perustettuja seurantaverkostoja olisi vahvistettava, jotta 9 artiklan vaatimukset täyttyisivät. Kyseisen arvioinnin ja täytäntöönpanomenettelyn aikana mahdollisesti esiin nousseiden muiden kysymysten tai kertyneiden kokemusten pohjalta arvioidaan, tarvitaanko seurantaan lisäparannuksia. Parannukset olisi toteutettava mahdollisuuksien mukaan toiseen raportointikauteen (2022 ja 2023) mennessä.

Ohjeasiakirja on jäsennelty seuraavasti:

—	Osa 2: NEC-direktiivin mukaisen ekosysteemien seurannan tavoitteet

—	Osa 3: Ekosysteemien seurantaverkoston soveltamisala ja suunnittelu

—	Osa 4: Suhde muihin seurantatoimiin

—	Osa 5: Raportointi

—	Osa 6: Täytäntöönpanon tuki

—	Osa 7: Tapaustutkimukset

2.   NEC-direktiivin mukaisen ekosysteemien seurannan tavoitteet

Ekosysteemien seurantaohjelman tarkoitus on tuottaa tarvittava tietopohja NEC-direktiivin ympäristönsuojelua koskevan tehokkuuden arviointia varten. Ympäristönsuojelun osalta direktiivissä (1 ja 11 artikla) mainitaan ”seitsemännen ympäristöä koskevan toimintaohjelman mukaiset monimuotoisuutta ja ekosysteemejä koskevat unionin tavoitteet”, jotka ilman pilaantumisen yhteydessä määritetään seuraavasti: ”ilman pilaantumista ja sen vaikutuksia ekosysteemeihin ja luonnon monimuotoisuuteen vähennetään edelleen, jotta voidaan saavuttaa pitkän aikavälin tavoite, joka koskee kriittisten kuormitusten ja tasojen alapuolella pysymistä” (8).

Tavoitteena on siis vahvistaa ekosysteemien seurantaverkostoa, jota tarvitaan maan ja makeanveden ekosysteemien tilan määrittämiseen ja niissä tapahtuvien rikin oksidien (SOX), typen oksidien (NOX), ammoniakin (NHy) ja alailmakehän otsonin vaikutuksista (happamoituminen, rehevöityminen, otsonin aiheuttamat vauriot tai muutokset luonnon monimuotoisuudessa) aiheutuvien muutosten ennustamiseen pitkällä aikavälillä. Siten seurannan perimmäinen tavoite on parantaa ilman pilaantumisen vaikutuksista maan ja makeanveden ekosysteemeille saatavia tietoja, mukaan lukien vaikutusten laajuus ja ekosysteemien palautumisaika vaikutusten vähentyessä, sekä edistää kriittisten kuormitusten ja tasojen uudelleentarkastelua.

Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi jäsenvaltioiden on sovitettava toimintansa yhteen muiden niiden omalla alueella ja kaikkialla Euroopan unionissa sekä mahdollisesti kaukokulkeutumissopimuksen nojalla toteutettavien muiden seurantaohjelmien kanssa. Tämänhetkinen lintudirektiivin (9), luontodirektiivin (10) ja vesipolitiikan puitedirektiivin (11) mukainen ekosysteemien seuranta edellyttää laaja-alaista ekosysteemien yleistä tilaa koskevaa raportointiverkostoa, mutta kyseisten direktiivien nojalla ei seurata ilman pilaantumisen vaikutuksia. Siksi kyseisissä laajapohjaisissa arvioinneissa kerätyt ekosysteemien tilaa koskevat tiedot ovat vain osittain merkityksellisiä 9 artiklan tavoitteiden kannalta (tätä asiaa käsitellään tarkemmin jäljempänä osassa 4 ”Suhde muihin seurantatoimiin”. NEC-direktiivin mukainen seuranta on kaukokulkeutumissopimuksen mukaista vaikutusten seurantaa, sillä se koskee erityisesti ilman pilaantumisen vaikutusten tutkimista ekosysteemeihin kohdistuvana paineena, ja sen tarkoituksena on ymmärtää paremmin asiaan liittyviä mekanismeja, vaikutusten laajuutta ja palautumismahdollisuuksia. Kaukokulkeutumissopimuksen mukainen ekosysteemien seuranta liittyy siten suoraan NEC-direktiivin tavoitteisiin.

3.   Ekosysteemien seurantaverkoston soveltamisala ja suunnittelu

3.1    Keskeiset vaikutukset

Ilman pilaantumisen keskeiset vaikutukset ekosysteemien seurannassa koskevat ensisijaisesti aineita, joiden vähennysvelvoitteista on säädetty direktiivin liitteessä II (SO2, NOX, NMVOC, NH3 ja PM2,5), eli kyseessä on happamoituminen, rehevöityminen ja otsonin kasvien kasvulle ja luonnon monimuotoisuudelle aiheuttamat vauriot. Muut epäpuhtaudet (esim. raskasmetallit) ovat myös huolenaiheita, mutta asiaan on syytä puuttua asteittain, ja siksi seurannan ensimmäisessä vaiheessa on hyvä keskittyä edellä esitettyihin kolmeen vaikutukseen.

3.2    Ekosysteemityypit

NEC-direktiivin 9 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on toteutettava seuranta: ”sellaisen seurantapaikkojen verkoston pohjalta, joka on niiden makeanveden luontotyyppejä, luonnontilassa ja osittain luonnontilassa olevia elinympäristöjä sekä metsien ekosysteemityyppejä edustava, noudattaen kustannustehokasta ja riskiperusteista lähestymistapaa”.

Eri puolilla Eurooppaa on lukuisia erilaisia ekosysteemityyppejä (12), ja niiden määrä vaihtelee suuresti eri jäsenvaltioissa. Verkoston kattavuuden on oltava jäsenvaltioiden alueella olevia ekosysteemejä edustava, ja jäsenvaltioiden on noudatettava kustannustehokasta ja riskiperusteista lähestymistapaa seurantapaikkojen lukumäärän ja sijainnin sekä seurattavien indikaattoreiden valinnassa NEC-direktiivin 9 artiklan 1 kohdan mukaisesti.

Kussakin jäsenvaltiossa olevien luonnonmaantieteellisten vyöhykkeiden lukumäärä on seurattavien ekosysteemien ja niiden luontotyyppien kattavan määrän määrittämisen lähtökohta. Alla olevassa kuvassa 1 esitetään EU:n tuoreimpaan luonnonmaantieteellisten vyöhykkeiden luokitteluun kuuluvat 11 aluetta (alppivyöhyke, Anatolian vyöhyke, arktinen vyöhyke, Atlantin vyöhyke, Mustanmeren vyöhyke, boreaalinen vyöhyke, mannervyöhyke, Makaronesian vyöhyke, Välimeren vyöhyke, Pannonian vyöhyke ja arovyöhyke).

Ihanteellista olisi perustaa ainakin yksi seurantapaikka kuhunkin ekosysteemityyppiin kussakin luonnonmaantieteellisessä vyöhykkeessä.

Kuva 1

Euroopan luonnonmaantieteelliset vyöhykkeet (1)

(1)	https://www.eea.europa.eu/data-and-maps/data/biogeographical-regions-europe-3

Kunkin luonnonmaantieteellisen vyöhykkeen pääasialliset ekosysteemit ja tärkeät luontotyypit voidaan luokitella MAES- (13) ja EUNIS (14)-luokittelujen mukaisesti. Kunkin MAES-luokittelun mukaisen ekosysteemityypin kattaman alueen osuus vaihtelee huomattavasti (kuva 2) yksittäisen maan sisällä ja koko EU:n alueella, ja myös eri maiden välillä on merkittäviä eroja.

Kuva 2

MAES-luokituksen mukaisten maan ja makeanveden ekosysteemityyppien ala ja prosenttiosuus EU:n 28 jäsenvaltiossa (MAES, 2016 (1))

(1)	MAESin tekninen raportti 2016–095 ”Mapping and assessing the condition of Europe's ecosystems: Progress and challenges” (Euroopan ekosysteemien tilan kartoitus ja arviointi: edistys ja haasteet). 3. raportti – lopullinen, maaliskuu 2016

Jotkin MAES-luokituksen mukaiset ekosysteemityypit ovat selvästi epäolennaisia NEC-direktiivin kannalta (pääasiassa kaupunkialueiden ekosysteemit ja useimmat alueet, joilla on niukasti tai ei lainkaan kasvillisuutta). Viljelysmailla ilman pilaantumisen aiheuttama ravinnekuormitus ei ole yhtä merkittävää kuin lannoitus ja muut toimenpiteet, mutta seuranta on perusteltua, koska viljakasvit ovat herkkiä otsonille.

Tämän perusteella kuusi ekosysteemien pääkategoriaa ovat merkityksellisiä NEC-direktiivin kannalta: niityt, viljelysmaat, metsät, nummet ja pensaikot, kosteikot sekä joet ja järvet (ks. taulukko 1). Nämä MAES-kategoriat on helppo yhdistää EUNIS-luontotyyppiluokkiin (tasot 1 ja 2) ja Corine Land Cover (15) -maankäyttöluokkiin (taso 3) vastaavalla saatavilla olevien tietojen tasolla, joka vaihtelee yleistasosta 1 yksityiskohtaisempaan tasoon 3 tai vielä korkeampaan tasoon. Erityisen kiinnostavat, tärkeät tai arvokkaat ekosysteemit voidaan ottaa mukaan seurantajärjestelmään ja yhdistää kyseisiin kategorioihin.

Taulukko 1

Yleiskatsaus ekosysteemeistä ja luontotyypeistä ja yhteys MAES-ekosysteemityyppien, EUNIS-luontotyyppiluokkien ja Corine-maankäyttöluokkien välillä

MAES-ekosysteemityyppi	EUNIS-luontotyyppiluokat Taso 1	EUNIS-luontotyyppiluokat Taso 2	Corine-maankäyttöluokat Taso 3
Viljelysmaa	I Säännöllisesti tai hiljattain viljeltyjen maatalous-, puutarha- ja piha-alueiden luontotyypit	I1 Peltomaat ja kauppapuutarhat I2 Puutarhojen ja puistojen viljellyt alueet	2.1.1 Kastelematon peltomaa 2.1.2 Jatkuvasti kasteltu maa 2.1.3 Riisipellot 2.2.1 Viinitarhat 2.2.2 Hedelmä- ja marjaviljelmät 2.2.3 Oliivitarhat 2.4.1 Yksivuotiset viljelmät, jotka ovat pysyvien viljelmien yhteydessä 2.4.2 Sekaviljelmät 2.4.3 Pääasiassa maanviljelyyn käytetty maa, jossa on suuria alueita luonnonvaraista kasvillisuutta 2.4.4 Peltometsäalat
Niityt	E Niityt ja pääasiassa ruohokasveja, sammalia ja jäkäliä kasvava maa	E1 Kuivat niityt E2 Tuoreet niityt E3 Kausittain kosteat ja kosteat niityt E4 Alpiiniset ja subalpiiniset niityt E5 Metsien reunat, metsäaukiot ja korkeat ruohikot E6 Sisämaan suola-arot E7 Vähäpuustoiset niityt	2.3.1 Laidunmaat 3.2.1 Luonnonniityt
Metsät	G Metsät ja muu puustoinen maa	G1 Kesävihannat lehtimetsät G2 Ainavihannat lehtimetsät G3 Havumetsät G4 Sekametsät G5 Puurivistöt, metsiköt, hiljattain hakatut metsät, nuoret metsät, vesakkometsät	3.1.1 Lehtimetsä 3.1.2 Havumetsä 3.1.3 Sekametsä 3.2.4 Kasvuvaiheessa olevat metsät
Nummet ja pensaikot	F Nummet, pensaikot ja tundra	F1 Tundra F2 Arktiset, alpiiniset ja subalpiiniset pensaikot F3 Lauhkean alueen ja mediterraanisten vuoristoalueiden pensaikot F4 Lauhkean alueen pensaikkoa kasvavat nummet F5 Macchia-pensaikot, puustoinen matorral ja termomediterraaniset pensaikot F6 Kitukasvuiset pensaikot F7 Mediterraanisen alueen piikkipensaita kasvavat nummet F8 Termo-atlanttisen alueen kuivat pensaikot F9 Vesistöalueiden ja soiden pensaikot FA Pensasaidat FB Istutetut pensaikot	3.2.2 Nummet 3.2.3 Sklerofyyttisen kasvillisuuden alueet
Kosteikot	D Suot	D1 Keidassuot ja peittosuot D2 Laaksojen suot, nevat ja vaihettumissuot D3 Aapa-, palsa- ja polygonisuot D4 Letot ja kalkkipitoiset lähteiköt D5 Sarasuot ja ruoikot, joissa ei yleensä ole seisovaa vettä D6 Sisämaan suolavetiset marskimaat ja murtovesiniityt ja ruoikot	4.1.1 Sisämaan marskimaat 4.1.2 Turvesuot
Joet ja järvet	C Sisämaan pintavedet	C1 Seisovat pintavedet C2 Virtaavat pintavedet C3 Rannikkoalueen sisämaan pintavesistöt	5.1.1 Vesiväylät 5.1.2 Vesistöt
Lähde: http://ec.europa.eu/environment/nature/knowledge/ecosystem_assessment/pdf/MAESWorkingPaper2013.pdf

3.3    Seurantapaikkojen valinta, lukumäärä ja tiheys

Tässä osassa annetaan laadulliset kriteerit kullekin ekosysteemityypille merkityksellisten seurantapaikkojen valintaa varten, ottaen huomioon ilman pilaantumisen aiheuttamaa kuormitusta koskevat erilaiset olosuhteet sekä kunkin ekosysteemityypin biologiset, kemialliset ja fyysiset ominaisuudet eri puolilla EU:ta. Kriteerien on tarkoitus toimia seurantapaikkojen valinnan ja niiden lukumäärän ja tiheyden perusteena, jotta voidaan varmistaa kunkin jäsenvaltion tilanteen mukainen riittävä ja yhtenäinen seurantaverkosto. On muistettava, että seurantapaikkojen valinnassa käytetään monia erilaisia kriteerejä, jotka saattavat olla erilaisia eri jäsenvaltioissa.

Valittujen seurantapaikkojen tulisi mahdollisuuksien mukaan olla seuraavien periaatteiden mukaisia:

—	seurantapaikan tulisi olla tyypillinen seurattavalle ekosysteemityypille;

—	seurantapaikan tulisi olla sellainen, että ilman epäpuhtauksien laskeumien vaikutukset voidaan erottaa muista ympäristöön kohdistuvista paineista;

—	seurantapaikan tulisi olla herkkä kyseessä olevalle paineelle, jotta mahdolliset vaikutukset olisivat helposti tunnistettavissa.

Seurantapaikkojen valinnassa voi olla hyötyä tietyille vaikutuksille herkkien alueiden kartasta.

Luonnon monimuotoisuuden tulisi olla toinen seurantapaikkojen valintakriteeri, jotta voidaan puuttua syy-seuraussuhteisiin, jotka koskevat saasteiden vaikutusta luonnon monimuotoisuuteen. Kaikkien seurantapaikkojen ei tarvitse välttämättä olla biologiselta monimuotoisuudeltaan erityisen rikkaita, mutta verkoston on kokonaisuudessaan edustettava riittävästi sellaisia seurantapaikkoja, joissa suoritetaan mahdollisimman vähän hoitotoimenpiteitä ja joissa on paljon lajeja. Tällaiset paikat voivat sijaita esimerkiksi Natura 2000 -alueilla, kansallisesti nimetyillä alueilla tai muilla suojelluilla alueilla.

Yleisesti ottaen tarvittava seurantapaikkojen määrä ja tiheys riippuvat ekosysteemien herkkyydestä, ekosysteemityypeistä, joille vaikutuksia aiheutuu, eri luonnonmaantieteellisiltä vyöhykkeiltä löytyvien erilaisten ekosysteemityyppien määrästä (ks. osa 3.2 edellä), sekä ilman epäpuhtauksista johtuvan paineen voimakkuudesta. Kansallisen verkoston tulisi mahdollistaa alueellisten muuttujien analyysi ja syy-seuraussuhteiden ymmärtäminen, ja sen tulisi tarjota tietoa kriittisten kuormitusten ja tasojen ja niiden ylitysten kartoitusta ja mallintamista varten. On tärkeämpää, että seurantapaikkoja on eri alueilla kuin että kullakin alueella on useita seurantapaikkoja. Koskemattomilla alueilla, joilla ei ole odotettavissa suuria muutoksia, tarvitaan vähemmän seurantapaikkoja, mutta niitä ei kuitenkaan pidä jättää seurannan ulkopuolelle.

Verkoston tulisi kattaa jäsenvaltioiden tärkeimmät luonnonolosuhteiden muuttujat. Tärkeimpien ilmasto-olosuhteita koskevien muuttujien (sadanta, lämpötila), hydrologisten muuttujien ja maaperän alkaliniteettia (esim. pH) koskevien muuttujien tulisi olla järjestelmällisesti erilaisia. Nämä tiedot ovat osittain kullekin luonnonmaantieteelliselle vyöhykkeelle ominaisia (ks. osa 3.2), ja niistä voi antaa lisätietoja kartoilla, joista näkyy yksityiskohtaisempi ympäristön kerrostumien luokittelu (esim. Metzger et al. 2005 (16)).

Kunkin jäsenvaltion olisi perustettava seurantapaikkoja ainakin sellaisille alueille, joilla on korkeita happamoitumista ja rehevöitymistä aiheuttavien ilman epäpuhtauksien laskeumien tasoja (kansallisessa mittakaavassa) ja korkeita otsonipitoisuuksia. Pitkän aikavälin vertailua varten jäsenvaltioiden tulisi valita myös vertailupaikkoja, joissa laskeumien tai pitoisuuksien tasot ovat matalia. Seurantapaikkojen valinnassa on suositeltavaa käyttää olemassa olevia kriittisten kuormitusten tai tasojen ylityksen osoittavia karttoja.

Kunkin jäsenvaltion tulisi valita seurantapaikat eri ekosysteemityypeissä sen mukaan, miten edustavia ekosysteemityypit ovat niiden alueella (ks. taulukko 1). Lisäksi luontodirektiivin 92/43/ETY liitettä I voi käyttää luontotyyppien valitsemiseen niiden merkityksellisyyden mukaan.

Kun otetaan huomioon herkkien ekosysteemien esiintyminen ja ilman pilaantumisen vaikutusten arviointiin tarvittavat resurssit, voi olla tarkoituksenmukaista ottaa käyttöön vaiheittainen lähestymistapa, jossa suhteellisen yksinkertaisen muuttujajoukon (taso I) laaja-alaista seurantaa vahvistetaan pienemmän, yksityiskohtaisempien muuttujien joukon (taso II) kohdistetummalla ja syvällisemmällä seurannalla. Joissakin ekosysteemeissä voi olla tarkoituksenmukaista käyttää tason I seurannassa seurantapaikkojen vähimmäistiheyttä (esimerkiksi ICP Forests -ohjelman mukaisessa tason I seurannassa käytetään verkostoa, joka perustuu 16 × 16 kilometrin kokoisiin alueisiin). Tällainen tasojen erottelu tehdään soveltuvin osin jäljempänä annettavissa muuttujia ja seurantatiheyttä koskevissa suosituksissa.

3.4    Seurattavat muuttujat ja seurantatiheys

Ohjeiden tässä osassa käsitellään seurattavia muuttujia, ja ne noudattelevat NEC-direktiivin liitteessä V, jossa määritetään valinnaiset indikaattorit ilman pilaantumisen vaikutusten seurantaa varten, kuvattuja muuttujia. Tässä osassa annetaan suositukset happamoitumisen ja rehevöitymisen seurantaa varten kokemusten ja metsiä ja makeanveden ekosysteemejä koskevien ICP-ohjelmien aiempien toimien pohjalta sekä otsonin aiheuttamien vaurioiden seurantaa varten kaikissa maaekosysteemeissä. Siinä viitataan myös ICP-yhteistyöohjelmien yhdennetyn seurannan seurantapaikkoihin, joista saadaan tietoja sekä kullekin ekosysteemille aiheutuvista vaikutuksista että siitä, mitkä vaikutukset johtuvat ilman epäpuhtauksista ja mitkä muista syistä, erityisesti makeanveden ekosysteemeissä. Tämä osa perustuu pääasiassa kansainvälisten ICP-yhteistyöohjelmien ja kaukokulkeutumissopimuksen asiaa koskeviin käsikirjoihin ja siinä otetaan huomioon käytössä olevat tieteellisesti hyväksytyt menetelmät ja saastumisen vaikutusten seurannan pitkän aikavälin kokemukset, joita NEC-direktiivin asiantuntijaryhmä on arvioinut. Raportoinnin olisi kuitenkin katettava myös sellaiset ekosysteemit, joita ei tällä hetkellä seurata ICP-ohjelmissa, erityisesti niityt, nummet ja muut erittäin tärkeät luonnontilassa ja osittain luonnontilassa olevat ekosysteemit. Kokonaisvaltainen luettelo muuttujista, joita ehdotetaan seurattaviksi NEC-direktiivin 9 artiklan mukaisesti, löytyy 1. heinäkuuta 2018 lähtien raportointiin käytettävästä mallilomakkeesta ja siihen liittyvistä asiakirjoista (17).

Seuraavissa osissa 3.4.1–3.4.4 on tärkeistä muuttujista lyhyet yleiskuvaukset, jotka perustuvat ICP-ohjelmien nykyisiin kaukokulkeutumissopimuksen mukaisesti laadittuihin seurantaohjelmiin. Happamoitumisen ja rehevöitymien osalta tähän mennessä kyseisiä järjestelmiä on kehitetty vain metsille ja makeanveden ekosysteemeille. Otsonin aiheuttamien vaikutusten seurannassa on keskitytty pääasiassa viljelysmaihin.

Näitä osia on hieman tarkistettu ja muutettu, ja niitä voi käyttää muiden NEC-direktiivin 9 artiklassa esitettyjen ekosysteemien ja luontotyyppien, kuten niittyjen, nummien ja muiden luonnontilassa ja osittain luonnontilassa olevien ekosysteemien seurannan ohjeina. Seurantaan voidaan ottaa mukaan myös tietyillä alueilla, kuten kaupungeissa tai kaupunkien lähiympäristöissä tai rannikkoalueilla sijaitsevat luonnontilassa ja osittain luonnontilassa olevien ekosysteemit, sillä ne ovat erityisen tärkeitä jäsenvaltioiden asiaan liittyvien politiikkojen kannalta.

Kuten myöhemmin osassa 4 esitetään, seurantaan voidaan yhdistää muista verkostoista saatavat tiedot kustannustehokkuuden parantamiseksi ja rinnakkaisen työn välttämiseksi. Vuoteen 2020 ulottuvan luonnon monimuotoisuutta koskevan EU:n strategian 5 toimen mukaisesti MAES (Mapping and Assessment of Ecosystems and their Services – ekosysteemien ja niiden palvelujen kartoitus ja arviointi) antaa erityisesti viidennessä kertomuksessaan (18) lisätietoja siitä, miten ekosysteemien tilaa voidaan mitata ja arvioida, sekä asiaan liittyvät käyttökelpoiset indikaattorit.

3.4.1   Maaekosysteemit: ICP-ohjelman mukaiset metsät

Jäljempänä taulukossa 2 esitetään muuttujat ja niiden seurannan tiheys metsäekosysteemien tason I ja II havaintoaloilla (19) ICP Forests -ohjelman lähestymistavan ja NEC-direktiivin liitteen V mukaisesti. Kattavassa käsikirjassa (20) on yksityiskohtainen kuvaus kaikista metsäekosysteemien tilan seurantaan käytetyistä menetelmistä sekä tason I että tason II intensiteetillä, ja seuraavassa taulukossa viitataan käsikirjan asianomaisiin osiin muun muassa raportoitavien tietojen osalta. Kyseisestä käsikirjasta ja internetistä (http://icp-forests.net/) löytyy yleiskuvaus ICP Forests -ohjelman mukaisesti suoritetuista tutkimuksista sekä niissä käytetyistä koko ohjelman muuttujista.

Taulukko 2

Valitut ICP Forests -ohjelman indikaattorijoukot, muuttujat ja menetelmien lähteet, jotka täydentävät NEC-direktiivin liitteen V valinnaisia indikaattoreita

Mittaus (indikaattorijoukko)	Muuttujat	Toistuvuus	Menetelmät
Maaperän happamuus maaperän kiinteässä faasissa	Alkuaineiden pitoisuudet (esim. emäskationit) Ca, Mg, K, Na, Alex, Ntot ja C/N-suhteet	10–15 vuoden välein tason I ja II havaintoaloilla	Osa X
Maaperän happamuus maanesteessä	pH, [SOx] (*1), [NO3], [emäskationit (Ca, Mg, K, Na)], [Alex].	4 viikon välein tason II havaintoaloilla	Osa XI
Maaperän nitraattien huuhtoutuminen maanesteessä	[NO3+] syvimmässä maakerroksessa (40–80 cm); virtausten laskennassa on käytettävä maaperän veden virtauksen mallia (vesitasemallia).	4 viikon välein tason II havaintoaloilla	Osa X, vesitasemalli ks. osa IX
C/N-suhde + maaperän kokonais-N maaperän kiinteässä faasissa	C-pitoisuus, N-pitoisuus, C/N-suhde.	10–15 vuoden välein tason I ja II havaintoaloilla	Osa X
Lehvistön ravinnetasapaino	[N], [P], [K], [Mg] ja [N]-suhteet.	Joka toinen vuosi tason II havaintoaloilla ja 10–15 vuoden välein tason I havaintoaloilla	Osa XII

Myös muut muuttujat, jotka koskevat metsäekosysteemien muita tärkeitä piirteitä ja ominaisuuksia, kuten metsikön ikää, puulajeja ja pintakasvillisuuden lajikoostumusta ja monimuotoisuutta, latvusten kuntoa, lehtialaindeksiä, metsikkösadannan kemiallista koostumusta, karikkeen määrää ja kemiallista koostumusta tai puiden rungoilla kasvavia jäkäliä, ovat tärkeitä ja voivat täydentää NEC-direktiivin liitteessä V määritettyjä valinnaisia indikaattoreita. Menetelmät annetaan ICP Forests -ohjelman käsikirjan asiaankuuluvissa osissa.

Joissakin ICP Forests -ohjelman seurantapaikoissa, mutta myös muissa metsä- ja maaekosysteemien seurantapaikoissa sammalten typpipitoisuuksia seurataan joka viides vuosi (raskasmetallien ja tiettyjen pysyvien orgaanisten yhdisteiden lisäksi), ja niistä raportoidaan ICP Vegetation -ohjelmaan (käsikirja saatavilla verkkosivustolla http://icpvegetation.ceh.ac.uk).

3.4.2   Makeanveden ekosysteemit: ICP-ohjelman mukaiset joet ja järvet

Pintavedet, kuten joet ja järvet, reagoivat usein ensimmäisinä happamoitumiseen ja rehevöitymiseen ekosysteemissä. Happamoitumiselle alttiita valuma-alueita, joiden maaperä on ohut ja hyvin kvartsipitoinen ja joiden sulfaatin- ja nitraatinpidätyskyky on alhainen, löytyy ylänköalueilta monissa osissa Eurooppaa. Kalojen ja muiden vesieliöiden kannoille on aiheutunut vakavaa haittaa viimeisten sadan vuoden aikana. Monissa joissa ja järvissä kalakannat ovat hävinneet valtiosta toiseen tapahtuvan ilman epäpuhtauksien kulkeutumisen vuoksi. Herkkien vesistöjen sulfaatti-, nitraatti-, alkaalisuus-, pH- ja alumiinitasot muuttuvat nopeasti päästöjen muutosten mukaan, mikä vaikuttaa herkkiin eliöihin ja siten koko ekosysteemiin. Tällaiset vaikutukset ovat selviä sekä suhteellisen lähellä että kaukana merkittävistä päästölähteistä. Kun päästöt alkoivat vähetä 1980-luvulla, veden kemialliset indikaattorit alkoivat nopeasti osoittaa palautumisen merkkejä, kun taas biologinen elpyminen on ollut hitaampaa. Hiljattain havaittiin myös, että typpilaskeumilla voi olla lannoittava (rehevöittävä) vaikutus joissakin pintavesissä koskemattomilla alueilla, jotka sijaitsevat kaukana ihmisen toiminnan aiheuttamista suorista häiriöistä. Siten ilmakehän kasvava typpikuormitus saattaa muuttaa vesistöjen ravintoketjun toimintaa, millä voi olla vakavia seurauksia. Pintavesien kemiallinen ja biologinen koostumus ovat parhaita Euroopan ekosysteemeihin kohdistuvien ilman pilaantumisen vaikutusten ja niiden lieventämiseen tähtäävien toimenpiteiden indikaattoreita.

Makeille vesille aiheutuvien rikki- ja typpilaskeumien vaikutusten seurantaan tarkoitetussa ohjelmassa pitäisi käyttää vähintään taulukossa 3 lueteltuja muuttujia. Näytteenottotiheydessä tulisi ottaa huomioon seurantapaikan ajallinen vaihtelu. Paikat, joissa vesi vaihtuu nopeasti, reagoivat nopeammin laskeumien muutoksiin. ICP Waters -ohjelmassa suositellaan, että sellaisista järvistä ja joista, joissa vesi vaihtuu nopeasti, otetaan näytteitä joka kuukausi (ICP:n vesistöohjelma, 2010). Näytteenotto neljännesvuosittain tai kerran kunakin vuodenaikana voi riittää järvissä, joissa veden teoreettinen viipymäaika on pidempi kuin muutama kuukausi. Herkkien lajien tai yhdyskuntien biologinen seuranta ainakin joissakin valituista seurantapaikoista on erittäin suositeltavaa (taulukko 4).

Muista fyysisistä ja kemiallisista muuttujista, kuten lämpötilasta, veden virtauksesta, alumiinifraktioista sekä typen ja fosforin kokonaispitoisuuksista saadaan lisätietoja, jotka voivat olla hyödyllisiä paikallisista olosuhteista riippuen esimerkiksi ilman pilaantumisen biologisten vaikutusten tulkinnassa.

Taulukko 3

Joet ja järvet: Suositellut vähimmäismuuttujat, ICP Waters -ohjelman mukainen kemiallinen koostumus

Lisätietoja löytyy ICP Waters -ohjelman käsikirjasta (ICP:n vesistöohjelma, 2010). Viitteet koskevat käsikirjan lukuja

Mittaus	Muuttujat	Toistuvuus	Menetelmä	Raportoitavat tiedot
Järven valuma-alueen herkkyys ja ilman pilaantumisen hydrokemialliset vaikutukset (happamoituminen)	Alkaliniteetti, sulfaatti, typpi, kloridi, pH, kalsium, magnesium, natrium, kalium, liuennut orgaaninen hiili ja ominaisjohtokyky	Kausittain/neljännesvuosittain tai vähintään vuosittain veden vaihtuvuusasteen mukaan	Hetkellinen näytteenotto yläkerroksesta (0,1–1 m) tai järven laskukohdasta. Kuvaus luvussa 3.	Tärkeimmät ionit (mg/l), nitraatti (μg N/L), pH, liuennut orgaaninen hiili (mg C/l), alkaliniteetti (μeq/L), johtokyky 25 °C:ssa (μS/cm)
Joen valuma-alueen herkkyys ja ilman pilaantumisen hydrokemialliset vaikutukset (happamoituminen)	Alkaliniteetti, sulfaatti, typpi, kloridi, pH, kalsium, magnesium, natrium, kalium, liuennut orgaaninen hiili ja ominaisjohtokyky	Kuukausittain	Hetkellinen näytteenotto. Kuvaus luvussa 3.	Tärkeimmät ionit (mg/l), nitraatti (μg N/L), pH, liuennut orgaaninen hiili (mg C/l), alkaliniteetti (μeq/L), johtokyky 25 °C:ssa (μS/cm)

Taulukko 4

Joet ja järvet: Suositellut muut muuttujat, ICP Waters -ohjelman mukaiset biologiset ominaisuudet

Lisätietoja löytyy ICP Waters -ohjelman käsikirjasta. Viitteet koskevat käsikirjan lukuja.

Mittaus	Muuttujat	Tiheys	Menetelmä	Raportoitavat tiedot
Ilman pilaantumisen biologiset indikaattorit (happamoituminen). Jokien ja järvien pohjaeläimistö.	Tiettyjen ryhmien/lajien esiintyminen/puuttuminen tai suhteellinen paljous	Kausittain–vuosittain	Varsihaavinäytteet, rantanäytteenotto tai kairausnäytteet. Ks. luku 4. Vesipuitedirektiivin menetelmät perustuvat CEN- ja ISO-standardeihin, jotka ovat riittäviä.	Kvalitatiiviset tai kvantitatiiviset tiedot. http://www.icp-waters.no/data/submit-data/
Happamoitumisen bioindikaattoreina voi käyttää myös muita ryhmiä, kuten kaloja, piilevää ja päällyskasvustoa.

3.4.3   Maaekosysteemit: ICP-ohjelmassa tarkoitetut otsonin aiheuttamat vauriot

Otsonin aiheuttamien vaurioiden seurantaan liittyy otsonille ominaisia haasteita. Laskeutuneet rikki- ja typpiyhdisteet jäävät makeanveden ja maan ekosysteemeissä sekä kasvillisuuteen että maaperään jossakin seurattavissa olevassa kemiallisessa muodossa, esimerkiksi pitoisuuksiksi kasveihin ja sammaliin (ks. taulukot 3 ja 4). Lisäksi rikki- ja/tai typpilaskeumat johtavat makean veden ja maaperän happamoitumiseen, jota on mahdollista seurata. Otsoni ei kuitenkaan itsessään keräänny kasvillisuuteen tai maaperään, vaan vauriot aiheutuvat otsonin hajoamistuotteista kasvien sisällä sekä kasvien reaktioista niihin.

Liiallisella altistumisella alailmakehän otsonille on haitallisia vaikutuksia monille kasvillisuustyypeille, mikä vaikuttaa maaekosysteemeihin ja niiden tuottamiin palveluihin (esim. elintarvikkeiden ja puutavaran tuotanto, hiilidioksidin talteenotto, ilmanlaatu ja ilmaston säätely). Otsonille herkille lajeille aiheutuvia vaikutuksia ovat esimerkiksi näkyvät lehdistövauriot, kasvun, viljelykasvien sadon laadun ja määrän sekä kukkien määrän ja siementen tuotannon väheneminen sekä lisääntynyt herkkyys abioottiselle stressille, kuten hallalle tai kuivuudelle, ja bioottiselle stressille, kuten tuholaisille ja taudeille.

Lehdistövauriot ovat maaekosysteemien ainoat näkyvät vauriot, jotka voidaan yhdistää suoraan otsoniin. Otsonille herkkiin lajeihin ilmestyy otsonista johtuvia lehdistövaurioita sellaisina päivinä, joina alailmakehän otsonipitoisuudet ovat korkeita. Nähtävissä ei kuitenkaan ole selvää yhteyttä otsonin aiheuttamien lehdistövaurioiden ja niiden vaikutusten välillä, joita kohdistuu kasvillisuuteen liittyviin tärkeisiin muuttujiin, kuten kasvuun (esim. puiden kasvu) tai satoon (viljelykasvien kohdalla). Lehtivihannesten markkina-arvo laskee, jos niissä on näkyviä lehdistövaurioita. Tietyille muuttujille, kuten puiden biomassalle ja viljelykasvien sadolle, on asetettu otsonin kriittiset tasot kokeellisesti saatujen tietojen pohjalta, sillä kyseisissä muuttujissa voidaan nähdä kausiluonteisen otsonille altistumisen kumulatiiviset vaikutukset.

Otsonin kriittisellä tasolla tarkoitetaan ilman epäpuhtauksien kumulatiivisen altistumisen tai kumulatiivisen ilmarakojen kautta tapahtuvan virtauksen rajaa, jonka yläpuolella herkille kasveille saattaa nykytiedon mukaan aiheutua haitallisia vaikutuksia. EU:n lainsäädännössä (direktiivi 2008/50/EY (21)) kasvillisuuden suojelua varten asetetut otsonin kriittiset tasot ja tavoitearvot perustuvat kumulatiivisiin otsonipitoisuuksiin. Tuoreissa tutkimuksissa on käynyt ilmi, että kumulatiivisten ilmarakojen kautta tapahtuvien otsonivirtausten tavoitearvot (esimerkiksi fytotoksinen otsonimäärä –indikaattori (POD)) ovat biologisesti merkityksellisempiä kuin pitoisuuksiin perustuvat tavoitearvot (esim. AOT40), sillä niiden avulla saadaan arvio siitä, kuinka suuri määrä otsonia kulkeutuu kasviin ilmarakojen kautta ja aiheuttaa vaurioita kasvin sisällä (Mills et al. 2011a,b). Fytotoksisen otsonimäärän laskentamenetelmät on kehitetty ja niitä on sovellettu ICP Vegetation -ohjelmassa DO3SE-mallin avulla. Kumulatiiviset ilmarakojen kautta tapahtuvat otsonivirtaukset voidaan laskea tietyille kasvilajeille seuraamalla otsonipitoisuuksia ja meteorologisia muuttujia tunnin välein (taulukko 5). Ilmarakojen kautta tapahtuvien virtausten kriittisten tasojen ylitys antaa viitteitä siitä, että otsonille herkille lajeille saattaa aiheutua otsonista johtuvia vaikutuksia seurantapaikassa. Lisätietoja fytotoksisen otsonimäärän laskennasta ja sen soveltamisesta löytyy käsikirjasta ”Manual on methodologies and criteria for modelling and mapping critical loads and levels and air pollution effects, risks and trends” (22).

Taulukko 5

NEC-direktiivin liitteen V mukaiset indikaattorit otsonin kasvillisuuden aiheuttamien vaurioiden arviointia varten

Lisätietoja löytyy mainituista ICP:n käsikirjoista.

Indikaattori	Mittaus	Tiheys	Menetelmiä ja tietojen raportointia koskevat viitteet
Otsonin aiheuttamat lehdistövauriot puissa	Näkyvät otsonioireet puiden lehdissä sekä puissa ja metsien kasveissa valoisilla näytealoilla (Light Exposed Sampling Site, LESS); Puun läpimitan kasvu.	Näkyvät otsonioireet: vuosittain tason II havaintoaloilla; Läpimitan kasvu: 5 vuoden välein.	ICP Forests -ohjelman käsikirjan osa VIII (näkyvät otsonioireet) ja osa V (läpimitan kasvu)
Otsonin aiheuttamat lehdistövauriot viljelykasveissa ja muissa lajeissa kuin puissa	Näkyvät otsonioireet lehdissä; Viljelykasvit: korjattu sato	Näkyvät otsonioireet: vähintään kerran vuodessa kasvukaudella, mieluiten heti (3–7 päivän kuluessa) otsoniepisodin jälkeen (1); Viljelykasvien sato: vuosittain	http://icpvegetation.ceh.ac.uk. Tarkistettava aiemmissa käsikirjoissa NEC-direktiivin mukaisesti (mukaan lukien otsonille herkkien lajien luettelot)
Otsonin virtaukseen perustuvien kriittisten tasojen ylitys	Otsonipitoisuus (2), säätiedot (3) (lämpötila, suhteellinen kosteus, valon voimakkuus, sademäärä, tuulen nopeus, ilmanpaine) ja maalaji (hiekka, savi tai hiesu) seurantapaikassa tai sen lähellä (4). Otsonin virtauksen ja kriittisten tasojen ylityksen laskennassa voidaan käyttää virtaukseen perustuvaa DO3SE-mallia	Joka vuosi: Tiedot tunnin välein kasvukaudella (5)	Menetelmä kaukokulkeutumissopimuksen mallinnus- ja kartoituskäsikirjassa (Modelling and Mapping Manual), luku 3 – ”Mapping critical levels for vegetation” (kasvillisuuden kriittisten tasojen kartoitus) (http://icpvegetation.ceh.ac.uk, jossa on linkki DO3SE-mallin verkkoversioon (6)).

3.4.4   ICP-ohjelman mukainen makeanveden ja maan ekosysteemien yhdennetty seuranta

Ekosysteemien yhdennetty seuranta tarkoittaa syvällistä seurantaa, jossa mitataan yhtä aikaa valuma-alueen fyysisiä, kemiallisia ja biologisia ominaisuuksia ajan mittaan ja eri osa-alueilla. Moninaisuutensa vuoksi yhdennetyssä seurannassa ei pyritä kattamaan laajoja alueita vaan parantamaan ilman, maaperän, veden ja biologisen vasteen välisen yhteyden kausaalista ymmärtämistä pääasiassa metsien ekosysteemeissä. Tällaisista seuranta-alueista voidaan saada kutakin ekosysteemiä, kuten metsien tai makeanveden ekosysteemejä, koskevia tietoja, ja toisaalta niiden avulla voidaan erottaa paremmin ilman epäpuhtauksiin liittyvät vaikutukset muista mahdollisista epäpuhtauksien lähteistä. Yleensä jäsenvaltioilla on muutamia paikkoja, joissa suoritetaan yksityiskohtaista seurantaa. Suositus on, että jäsenvaltioilla olisi ainakin kaksi seurantapaikkaa, jotka kattaisivat merkitykselliset sääolosuhteita ja laskeumia koskevat muuttujat. Yhdennetyn seurannan seurantapaikkojen tulisi olla pieniä, selvärajaisia valuma-alueita luonnontilassa tai osittain luonnontilassa olevilla alueilla. Mittauksiin kuuluvat säätiedot, märät ja kuivat laskeumat, metsikkösadanta, maaperän kemiallinen koostumus (kiinteä ja nestefaasi), pintaveden ja pohjaveden kemiallinen koostumus ja biologinen vaste (kasvillisuus ja muut biologiset tekijät). Tarkoituksena on seurata ja arvioida sekä biogeokemiallisia suuntauksia että biologisia vasteita, erottaa epäolennaiset ilmiöt ja luonnollinen vaihtelu ihmisen toiminnasta johtuvista muutoksista luonnollisten metsäekosysteemien seurannalla ja kehittää ja soveltaa välineitä, esimerkiksi malleja, alueelliseen arviointiin ja pitkän aikavälin vaikutusten ennustamiseen.

Taulukossa 6 on NEC-direktiivin liitteen V mukaiset muuttujat ja ilman pilaantumisen vaikutukset ekosysteemeihin. ICP Integrated Monitoring -ohjelman käsikirjassa (23) on yksityiskohtainen kuvaus tarvittavista välineistä, suunnittelusta ja menetelmistä. Kattavassa mittausohjelmassa on työkalut myös yksityiskohtaiseen mallinnukseen, syy-seuraussuhteiden analyysiin ja vuorovaikutuksen tutkimiseen ilmastonmuutoksen prosessien kanssa (24) (25) (26).

Taulukko 6

ICP:n yhdennetyn seurannan seurantapaikkojen muuttujat ja seurannan toistuvuus

ICP Integrated Monitoring -ohjelman käsikirjassa on yksityiskohtainen kuvaus ja menetelmät  (27)

Mittaus (indikaattorijoukko)	Muuttuja	Tiheys	Menetelmä
Säätiedot	Sadanta, ilman lämpötila, maan lämpötila, suhteellinen kosteus, tuulen nopeus, tuulen suunta, kokonaissäteily/nettosäteily	Kuukausittain	Osa 7.1
Ilman kemiallinen koostumus	Rikkidioksidi, typpidioksidi, otsoni, pienhiukkasten sulfaatti, nitraatit aerosoleissa ja kaasuissa, typpihappo, ammoniakki ja ammonium aerosoleissa	Kuukausittain	Osa 7.2
Sadannan kemiallinen koostumus (EMEP-ohjelman käsikirja)	sulfaatti, nitraatti, ammonium, kloridi, natrium, kalium, kalsium, magnesium ja alkaliniteetti	Kuukausittain	Osa 7.3
Metsikkösadanta	Sulfaatti, typpi, ammonium, kokonais-N, kloridi, natrium, kalium, kalsium, magnesium, liuennut orgaaninen hiili ja vahva happo (pH:n mukaan)	Viikoittain–kuukausittain	Osa 7.5
Maaperän kemiallinen koostumus	pH (CaCl2), kokonais-S, kokonais-P, kokonais-N, vaihtuva Ca, vaihtuva Mg. Vaihtuva K, vaihtuva Na, vaihtuva Al, TOC, vaihtuva kokonaishappamuus (H + Al)	Viiden vuoden välein	Osa 7.7
Maaveden kemiallinen koostumus	pH, sähkönjohtavuus, alkaliniteetti, Gran-titraus, kokonais-N, ammonium, nitraatti, kokonais-P, Ca, Mg, K, Na, kokonaisalumiini, labiili alumiini	Neljä kertaa vuodessa	Osa 7.8
Valumaveden kemiallinen koostumus	alkaliniteetti, sulfaatti, nitraatti, kloridi, liuennut orgaaninen hiili, pH, kalsium, magnesium, natrium, kalium, epäorgaaninen (labiili) alumiini, kokonaistyppi, ammonium, joen valumavesi, ominaisjohtokyky	Kuukausittain	Osa 7.10
Lehvistön kemiallinen koostumus	Ca, K, Mg, Na, N, P, S, Cu, Fe, Mn, Zn ja TOC	Viiden vuoden välein	Osa 7.12
Karikkeen kemiallinen koostumus	Ca, K, Mg, Na, N, P, S, Cu, Fe, Mn, Zn ja TOC	Vuosittain	Osa 7.13
Kasvillisuus (intensiivisen seurannan havaintoala)	Pohja-, kenttä-, pensas- ja puukerroksen kasvillisuus, maassa kasvavat putkilokasvit, sammalet ja jäkälät. Puun läpimitta, latvuston rakenne	Kolmen vuoden välein	Osa 7.17
Puiden runkojen päällyskasvit	Elävien puiden rungoilla kasvavat jäkälät	Viiden vuoden välein	Osa 7.20
Maalla kasvavat viherlevät	oksien määrä, nuorimmat versot, joissa on levää paksuin leväkerros puuta kohti, sellaisten vuosikasvainten määrä, joissa on > 50 % neulasia jäljellä, sellaisten vuosikasvainten määrä, joissa on > 5 % neulasia jäljellä	Vuosittain	Osa 7.21

4.   Suhde muihin seurantatoimiin

NEC-direktiivin 9 artiklassa edellytetään seuraavaa: ”Jäsenvaltioiden on […] koordinoitava toimiaan muiden seurantaohjelmien kanssa, jotka on perustettu unionin lainsäädännön, mukaan lukien direktiivi 2008/50/EY, […] direktiivi 2000/60/EY ja […] direktiivi 92/43/ETY, ja tarpeen mukaan kaukokulkeutumissopimuksen nojalla, sekä tarvittaessa käytettävä näiden ohjelmien yhteydessä kerättyjä tietoja.”

Kyseisten säännösten tavoitteena on maksimoida nykyisissä järjestelmissä kerättyjen tietojen käyttö, jotta voidaan välttää päällekkäiset toimet ja hyödyntää synergiaetuja. On kuitenkin tärkeää tunnistaa edellä osassa 3 tarkoitetut ekosysteemityypit, seurantapaikat ja muuttujat, jotta seuranta olisi merkityksellistä NEC-direktiivin tavoitteiden kannalta.

4.1    Suhde EU:n lainsäädännön tai aloitteiden mukaiseen seurantaan

Vesipuitedirektiivin (2000/60/EY) nojalla tehdään laaja-alaista makeiden vesistöjen seurantaa, ja luontodirektiivin (92/43/ETY) nojalla monien erilaisten luontotyyppien seurantaa. EU:lle raportoidut tiedot ovat saatavilla asiaan liittyvissä Eionet-tietokannoissa (28), joita koordinoi Euroopan ympäristökeskus.

Vain pieni joukko vesipuitedirektiivin mukaisista seurantapaikoista on merkityksellisiä NEC-direktiivin mukaisen seurannan tavoitteiden ja seurantapaikkojen valintaa koskevien vaatimusten kannalta. Ilman epäpuhtauksien vaikutukset veden laatuun voidaan todeta pääasiassa sellaisissa seurantapaikoissa, jotka ovat lähellä lähdettä ja joiden ympärillä on luonnonalueita. Osassa 7.2 kerrotaan tapaustutkimuksesta, jossa vesipuitedirektiivin mukainen seuranta liitettiin osaksi ilman epäpuhtauksien vaikutusten seurantaverkostoa Suomessa.

Maankäyttöä koskevasta LUCAS-tutkimuksesta (Land use and land cover survey) (29) saadaan muita tärkeitä tiedonlähteitä esimerkiksi maaperän hiili- ja typpipitoisuudesta, jotka voidaan liittää 9 artiklan mukaiseen seurantaan. Pölyttäjiä koskevan EU:n aloitteen (30) sekä yksittäisten EU:n ekosysteemien ja luonnon monimuotoisuuden seurantahankkeiden kautta voidaan saada lisämahdollisuuksia eri seurantaohjelmien väliseen yhdenmukaistamiseen, yhdistämiseen ja tiedonkeruun tehostamiseen.

4.2    Suhde kaukokulkeutumissopimuksen alaisten aloitteiden mukaiseen seurantaan

Kaukokulkeutumissopimuksen vaikutuksia käsittelevän työryhmän (Working Group on Effects, WGE) ekosysteemien seurantatoimet liittyvät suoraan NEC-direktiivin täytäntöönpanoon, sillä niillä on samat tavoitteet ja niissä on laadittu huomattavan paljon teknistä viiteaineistoa yli 20 vuoden toiminnan aikana.

Siten kaukokulkeutumissopimuksen alaisesta pitkän aikavälin seurannasta saadaan huomattavia historiallisia tietoaineistoja, jotka ovat syntyneet hyväksyttyjen menetelmien mukaisesta seurannasta ja siten yhdenmukaisilla näytteenotto- ja analyysimenettelyillä ja toistuvuudella.

Vaikutuksia käsittelevän työryhmän intensiiviset seurantaverkostot ovat ekosysteemipohjaisia, ongelmalähtöisiä (ilman epäpuhtaudet) ja pitkäaikaisia. Näiden piirteiden ansiosta voidaan havaita ekosysteemien muutokset, arvioida niihin vaikuttaneita tekijöitä ja tunnistaa ekosysteemien muutosten seuraukset, jolloin voidaan kertoa päättäjille ekosysteemien tilasta ja ennustaa tulevia muutoksia.

Yhteenvetona NEC-direktiivin mukaisen ekosysteemien seurannan ja olemassa olevien kaukokulkeutumissopimuksen mukaisten seurantaverkostojen tavoitteet ovat samat. Kaukokulkeutumissopimuksen mukaisesta seurannasta on hyötyä NEC-direktiivin päämäärien kannalta seuraavien piirteiden vuoksi:

—	siinä seurataan happamoitumisen, rehevöitymisen ja otsonin vaikutuksia ekosysteemeihin (melkein kaikki liitteen V muuttujat);

—	siinä havaitaan muutokset ekosysteemeissä;

—	siinä tunnistetaan muutoksen tai suuntauksen nopeus (aikaskaala), muutoksen laajuus (alueellinen mittakaava) ja voimakkuus (vaikutuksen suuruus);

—	sen avulla voidaan ymmärtää, kuinka muutokset vaikuttaisivat ekosysteemeihin;

—	sen avulla voidaan ennustaa ja tunnistaa luonnollisista prosesseista ja ihmisen toiminnasta johtuvat muutokset;

—	se helpottaa ekosysteemien dynamiikan mallintamista ja siihen liittyviä prosesseja;

—	sen avulla voidaan ennustaa mahdollisesti haitallisia vaikutuksia ja siten antaa varhaisvaroituksia;

—	sen avulla voidaan arvioida toimintalinjojen tehokkuutta.

On myös tärkeää korostaa, että kaukokulkeutumissopimuksessa ongelmalähtöisessä seurannassa yhdistyvät sekä ilman epäpuhtauksiin liittyvien uhkien että niiden vaikutusten seuranta, jotta voidaan saavuttaa riittävä ennustettavuus poliittisten toimien ohjaamista varten. Ekosysteemeille aiheutuvien paineiden (ilman epäpuhtaudet) ja vaikutusten samanaikainen seuranta parantaa seurannan tulosten tulkintaa.

4.3    Suhde muihin seurantaverkostoihin

ICP-ohjelmiin kuulumattomien ekosysteemityyppien seurannassa voidaan käyttää LTER-Europe-verkostoa (Long Term Ecosystem Research Europe). LTER-Europe on eurooppalainen kattojärjestö ja tutkimusinfrastruktuuri tutkimuslaitoksille ja -asemille, jotka harjoittavat ympäristöä ja ekosysteemejä koskevaa seurantaa ja tutkimusta (31). Eräs päätavoitteista on saada kaikki tällaiset eurooppalaiset tutkimuslaitokset kehittämään tietopohjaa, joka lisää ymmärrystä ekosysteemien rakenteesta ja toiminnoista ja niiden pitkän aikavälin reaktioista ympäristöön, yhteiskuntaan ja talouteen liittyviin tekijöihin.

LTER-Europe-verkoston päätavoitteet ovat seuraavat:

—	tunnistaa ekosysteemien muutosten syyt Euroopan erilaisissa ympäristö- ja talousolosuhteissa;

—	tutkia näiden syiden, reaktioiden ja kehitykseen liittyvien haasteiden välisiä suhteita yhteisessä tutkimusohjelmassa yhdenmukaistettujen muuttujien ja menetelmien avulla;

—	kehittää LTER-tutkimuslaitoksille ja LTSER (32)-tutkimusyksiköille kriteerejä, joiden avulla voidaan tukea huippututkimusta ainutlaatuisella paikan päällä sijaitsevalla infrastruktuurilla;

—	parantaa yhteistyötä ja synergiaa eri toimijoiden, eturyhmien, verkostojen ym. välillä.

LTER-Europe-verkosto pyrkii saavuttamaan nämä tavoitteet tarjoamalla kehyksen hankkeiden kehittämiselle, käsitteistöön liittyvälle työlle, koulutukselle, tietämyksen vaihdolle, viestinnälle ja institutionaaliselle yhdentymiselle. Joitakin NEC-direktiivin 9 artiklan mukaiselle seurannalle hyödyllisiä muuttujia seurataan jo LTER-Europe-verkoston alaisessa seurannassa, ja jäsenvaltiot saattavat haluta tutkia mahdollisuuksia ja tapoja täydentää järjestelmää, jotta se kattaisi muitakin muuttujia (33).

Lisäksi voidaan käyttää kansallisista metsäinventaareista ja muista kansallisista seurantatoimista saatavia tietoja. Myös tutkimushankkeista voidaan saada merkityksellisiä tietoja, kuten kaukokartoitukseen perustuvia tietoja, joista voidaan saada aluekohtaista informaatiota ilman pilaantumisen vaikutuksista kasvien tilaan (esim. Cotrozzi et al. 2018 (34)).

5.   Raportointi

5.1    Seurantapaikkoja ja indikaattoreita koskeva raportointi 1. heinäkuuta 2018 ja sen jälkeen neljän vuoden välein

Ilman pilaantumisen vaikutusten seurantapaikkojen sijainnin ja seurannassa käytettyjen indikaattorien raportoinnissa on ilmoitettava seuraavat tiedot NEC-direktiivin 10 artiklan 4 kohdan a alakohdan mukaisesti:

—	seurantapaikkojen koordinaatit ja korkeus, nimi ja luonto- tai ekosysteemityyppi sekä lyhyt kuvaus seurantapaikasta;

—	yksityiskohtaiset tiedot kussakin seurantapaikassa seurattavista muuttujista.

Näiden tietojen mukana on oltava selvitys siitä, kuinka verkosto on suunniteltu niin, että se täyttäisi NEC-direktiivin 9 artiklan mukaiset vaatimukset.

5.2    Tietovirtojen raportointi 1. heinäkuuta 2019 ja sen jälkeen neljän vuoden välein

NEC-direktiivin 9 artiklassa tarkoitettujen seurantatietojen raportoinnissa on noudatettava seuraavia periaatteita 10 artiklan 4 kohdan b alakohdan mukaisesti:

—	raportoinnin on oltava mahdollisuuksien mukaan olemassa olevien tietovirtojen mukaan standardisoitua;

—	siinä on otettava huomioon INSPIRE-direktiivin vaatimukset (35);

—	raportoinnin on perustuttava ICP-ohjelmissa laadittuihin raportointivaatimuksiin.

Komissio ja Euroopan ympäristökeskus ovat laatineet tämän perusteella mallilomakkeen (36) kyseisiä raportointivaatimuksia varten. Lomakkeen käyttö on erittäin suositeltavaa tietojen vertailtavuuden ja yhdenmukaisuuden vuoksi ja niiden analysoinnin helpottamiseksi.

6.   Täytäntöönpanon tuki

Jäsenvaltioiden käytäntöjä koskevasta tietojenvaihdosta oli paljon hyötyä näiden ohjeiden laatimisessa. Komission ympäristölainsäädännön täytäntöönpanon arvioinnin yhteydessä kehitetty vertaisväline tarjoaa mahdollisuuden järjestää lisää keskinäistä tukea esimerkiksi twinning-tukimekanismien tai suurempien jäsenvaltioryhmien välisen täytäntöönpanoa ja hyviä käytäntöjä koskevan tietojenvaihdon kautta. Välineessä käytetään komission vakiintunutta TAIEX-ohjelmaa, ja jäsenvaltion viranomaisen (esim. kansallisen, alueellisen tai paikallisen viranomaisen) pyynnöstä TAIEX-ohjelmassa voidaan järjestää ympäristöviranomaisten asiantuntijoiden vierailuja, joissa he tarjoavat asiantuntemustaan, henkilöstön opintomatkoja toiseen jäsenvaltioon vertaisoppimista varten sekä työpajoja yhdessä tai useassa maassa. Lisätietoja, verkkohakemus ja asiantuntijoiden rekisteröintimahdollisuus löytyvät seuraavalta verkkosivulta:

http://ec.europa.eu/environment/eir/p2p/index_en.htm

On myös muistettava, että ICP-ohjelmissa järjestetään vuosittain kokouksia, joissa kansalliset asiantuntijat voivat oppia lisää seurannasta ja jakaa kokemuksiaan omista seurantapaikoistaan. Lisätietoa on saatavissa seuraavalla verkkosivustolla:

https://www.unece.org/environmental-policy/conventions/envlrtapwelcome/meetings-and-events.html#/)

7.   Tapaustutkimukset

7.1    Yhdistyneen kuningaskunnan otsoniseuranta

Yhdistyneessä kuningaskunnassa on intensiivinen otsonin seurantapaikka, jota ylläpitää ICP Vegetation -ohjelman koordinointikeskus. Kyseisessä seurantapaikassa otsonipitoisuuksia ja meteorologisia muuttujia seurataan tunnin välein, jotta erilaisten kasvien (viljelykasvit, puut, (osittain) luonnonvarainen kasvillisuus) kumulatiiviset ilmarakojen kautta tapahtuvat otsonivirtaukset (fytotoksinen otsonimäärä) voidaan laskea kasvukaudella. Siten voidaan laskea otsonin virtaukseen perustuvien kriittisten tasojen ylitys. Lisäksi otsonille herkkien lajien lehdistövaurioita seurataan säännöllisesti, mutta niitä ei havaita usein, sillä kyseisessä seurantapaikassa ilman otsonipitoisuudet ovat yleensä matalia. Yhdistyneessä kuningaskunnassa on myös maaseutuverkosto, jossa noin 20 seurantapaikan otsonipitoisuudet kirjataan tunnin välein. Kun nämä tiedot yhdistetään mallinnettuihin säätietoihin, otsonin virtaukseen perustuvien kriittisten tasojen ylitys voidaan laskea näissä seurantapaikoissa. Kyseisissä seurantapaikoissa ei seurata tällä hetkellä otsonin aiheuttamia lehdistövaurioita.

7.2    Vesipuitedirektiivin, kaukokulkeutumissopimuksen alaisten ICP-ohjelmien ja NEC-direktiivin mukaisen Suomen pintavesien seurannan yhdistäminen

Vesipuitedirektiivin (2000/60/EY) mukaan jäsenvaltioiden on tehtävä perusseurantaohjelmat, jotka antavat tietoa esimerkiksi luonnonolojen pitkäaikaismuutosten ja laaja-alaisten ihmistoimintojen aiheuttamien (globaalien) pitkäaikaismuutosten arvioimiseksi. Näiden seurannan suunnittelua koskevien tavoitteiden saavuttamiseksi pintavesien ekologisen ja kemiallisen tilan seuranta on toteutettava yleensä sellaisissa vesistöissä, jotka edustavat luonnontilaisia tai osittain luonnontilaisia vertailuoloja ja joiden ekologinen tila on korkea tai hyvä. Kaukokulkeutumissopimuksen mukaisella rikistä ja typestä johtuvien ilman pilaantumisen vaikutusten seurannalla vesiekosysteemeissä on pääasiassa samat tavoitteet ja seurantamallit, ja siksi kaukokulkeutumissopimuksen alaisten ICP-ohjelmien mukainen vesiekosysteemien seuranta on merkityksellistä vesipuitedirektiivin mukaisen seurannan kannalta vertailupaikoissa (ja päinvastoin). Näiden seurantaohjelmien tavoitteet ovat myös merkityksellisiä NEC-direktiivin mukaisen ekosysteemien seurannan kannalta.

Vesipuitedirektiivin mukaista seurantaa Suomen vertailupaikoissa – sekä kemiallista että biologista – toteutetaan pääasiassa järvissä ja joissa, jotka sijaitsevat suojelluilla tai syrjäisillä alueilla, tai valuma-alueilla muilla alueilla, joilla ei ole lainkaan tai vain vähän suoraa ihmisen toiminnan vaikutusta. Yleensä tällaiset makeat vesistöt ovat Suomessa niukkaravinteisia tai humuspitoisia, maalla sijaitseva valuma-alue on yleensä metsän peittämää, ja veden kemialliselle koostumukselle on tyypillistä matala tai kohtalainen ionivahvuus. Siksi tällaiset vesistöt ovat alttiita ilman pilaantumisen vaikutuksille. Vesipuitedirektiivin mukaisessa järvien ja jokien ekologisen ja kemiallisen tilan seurannassa käytettävässä makeita vesistöjä ja niiden luonnontilassa ja osittain luonnontilassa olevia luontotyyppejä kuvaavassa typologiassa on seuraavat järvi- ja jokityypit (taulukko 8):

Taulukko 8

Suomen makeiden vesistöjen tyypittely

(https://www.ymparisto.fi/fi-FI/Vesi/Pintavesien_tila/Pintavesien_tyypittely).

Järvityypit	Jokityypit
Pienet ja keskikokoiset vähähumuksiset järvet	Pienet turvemaiden joet
Pienet humusjärvet	Pienet kangasmaiden joet
Keskikokoiset humusjärvet	Pienet savimaiden joet
Suuret vähähumuksiset järvet	Keskisuuret turvemaiden joet
Suuret humusjärvet	Keskisuuret kangasmaiden joet
Runsashumuksiset järvet	Keskisuuret savimaiden joet
Matalat vähähumuksiset järvet	Suuret turvemaiden joet
Matalat humusjärvet	Suuret kangasmaiden joet
Matalat runsashumuksiset järvet	Suuret savimaiden joet
Hyvin lyhytviipymäiset järvet	Erittäin suuret turvemaiden joet
Pohjois-Lapin järvet	Erittäin suuret kangasmaiden joet
Luonnostaan runsasravinteiset ja runsaskalkkiset järvet

Näistä 12:sta vesipuitedirektiivin mukaisessa seurannassa käytettävästä järvityypistä ”pieniin vähähumuksisiin järviin” tai ”pieniin humusjärviin” (mukaan lukien matalat järvet) kuuluu pieniä (pinta-alaltaan alle yhden neliökilometrin kokoisia) metsien latvavesijärviä, jotka ovat yleisiä boreaalisen vyöhykkeen havumetsissä ja turvealueilla ja joita on Suomessa paljon. Niiden on osoitettu olevan herkkiä ilman epäpuhtauksille, ja ne ovat hyviä ilman pilaantumisen vaikutusten indikaattoreita. ”Pohjois-Lapin järvet” -tyyppiin kuuluu myös Pohjois-Suomen metsä- ja tunturialueilla sijaitsevia herkkiä järviä, joiden kemiallisia ominaisuuksia ovat matala ionivahvuus ja köyhäravinteisuus. Samaten ”pienet turvemaiden joet”- ja ”pienet kangasmaiden joet” -jokityyppeihin kuuluu metsä- ja tunturialueilla sijaitsevia pieniä jokia, joista monet ovat herkkiä ja hyviä ilman pilaantumisen vaikutusten indikaattoreita.

Ilman pilaantumisen vaikutusten seurantaa järvissä ja joissa Suomen metsissä ja tuntureilla sijaitsevilla vertailualueilla toteutetaan kaukokulkeutumissopimuksen (ICP Waters -ohjelma ja ICP Integrated Monitoring -ohjelma) ja kansallisten seurantaohjelmien mukaisesti. Useimmissa seurantapaikoissa säännöllinen seuranta alkoi 1990-luvulla, ja tällä hetkellä seurannan piiriin kuuluu 34 seurantapaikkaa, jotka kattavat maantieteellisesti koko maan. Vesipuitedirektiivin mukaisen seurannan lisäämiseksi vertailupaikoissa 18 ICP-ohjelmien alaista / kansallista seurantapaikkaa 34:stä liitettiin vesipuitedirektiivin mukaiseen seurantaan/raportointiin, jotta niistä saataisiin tietoja luonnonolojen pitkäaikaismuutoksista sekä pääasiassa ilmakehän laskeumista ja ilmastonmuutoksesta johtuvien globaalien paineiden aiheuttamista pitkäaikaismuutoksista. Vastineeksi vesipuitedirektiivin mukaisesta seurannasta saadaan biologisia tietoja kaukokulkeutumissopimukseen perustuvien arviointien vaatimuksia varten. Kaukokulkeutumissopimukseen ja kansallisiin seurantaohjelmiin perustuvat arvioinnit, jotka soveltuvat ilman pilaantumisen vaikutusten arviointiin, täyttävät vesipuitedirektiivin mukaisen kemiallisen analyysin vaatimukset, mukaan lukien pH, alkaliniteetti, tärkeimmät anionit ja kationit, ravinteet ja liuennut orgaaninen hiili. Seurannan tavoitteita, valvonnan suunnittelua (kuten seurantapaikkojen perustamista/valintaa, näytteenottoa ja kemiallisia analyysejä) ja yhteistä tietokantaa koordinoi Suomen ympäristöhallinto, johon kuuluu Suomen ympäristökeskus ja 13 elinkeino-, kehitys-, liikenne- ja ympäristökeskusta. Luonnonvarakeskus (Luke) on myös mukana vesipuitedirektiivin mukaisessa seurannassa toimimalla kalakantojen seurannasta vastaavana viranomaisena ja asiantuntijana. Keskitetyt toimet mahdollistavat joustavan, riskiperusteisen ja kustannustehokkaan lähestymistavan eri kansainvälisten ohjelmien alaiseen seurantaan ja raportointiin sekä uusien seurantaohjelmien, kuten NEC-direktiivin mukaisen seurannan, suunnitteluun ja täytäntöönpanoon.

---

(1)  Vastuuvapauslauseke: Tämä ohjeasiakirja on tarkoitettu kansallisten viranomaisten avuksi direktiivin (EU) 2016/2284 soveltamisessa. Siinä esitetään Euroopan komission näkemyksiä, eikä se ole luonteeltaan oikeudellisesti sitova. Euroopan unionin tuomioistuimella on yksinomainen toimivalta tulkita EU:n lainsäädäntöä sitovasti. Ohjeasiakirjassa esitettyjä näkemyksiä ei pidä ymmärtää siten, että ne määräävät ennalta komission kannan unionin tuomioistuimessa mahdollisesti käsiteltävissä asioissa.

(2)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2016/2284, annettu 14 päivänä joulukuuta 2016, tiettyjen ilman epäpuhtauksien kansallisten päästöjen vähentämisestä, direktiivin 2003/35/EY muuttamisesta sekä direktiivin 2001/81/EY kumoamisesta (EUVL L 344, 17.12.2016, s. 1).

(3)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2001/81/EY, annettu 23 päivänä lokakuuta 2001, tiettyjen ilman epäpuhtauksien kansallisista päästörajoista (EYVL L 309, 27.11.2001, s. 22).

(4)  Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle - ”Puhdasta ilmaa Euroopalle -ohjelma”, COM(2013)918 final.

(5)  https://www.unece.org/env/lrtap/welcome.html

(6)  Koko nimet: ICP on Assessment and Monitoring Effects of Air Pollution on Rivers and Lakes (joille ja järville aiheutuvien ilman pilaantumisen vaikutusten arviointia ja seurantaa koskeva kansainvälinen yhteistyöohjelma); ICP on Assessment and Monitoring of Air Pollution Effects on Forests (ilman pilaantumisen metsävaikutusten arviointia ja seurantaa koskeva kansainvälinen yhteistyöohjelma); ICP on Effects of Air Pollution on Natural Vegetation and Crops (luonnonvaraiselle kasvillisuudelle ja viljelykasveille aiheutuvia ilman pilaantumisen vaikutuksia koskeva kansainvälinen yhteistyöohjelma); ICP on Integrated Monitoring of Air Pollution Effects on Ecosystems (ekosysteemeille aiheutuvien ilman pilaantumisen vaikutusten yhdennettyä seurantaa koskeva kansainvälinen yhteistyöohjelma).

(7)  Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös N:o 1386/2013/EU, annettu 20 päivänä marraskuuta 2013, vuoteen 2020 ulottuvasta yleisestä unionin ympäristöalan toimintaohjelmasta ”Hyvä elämä maapallon resurssien rajoissa” (OJ L 354, 28.12.2013, p. 171).

(8)  Seitsemännen ympäristöä koskevan toimintaohjelman 28 kohdan d alakohta

(9)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/147/EY, annettu 30 päivänä marraskuuta 2009, luonnonvaraisten lintujen suojelusta (EUVL L 20, 26.1.2010, s. 7).

(10)  Neuvoston direktiivi 92/43/ETY, annettu 21 päivänä toukokuuta 1992, luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta (EYVL L 206, 22.7.1992, s. 7).

(11)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/60/EY, annettu 23 lokakuuta 2000, yhteisön vesipolitiikan puitteista (EYVL L 327, 22.12.2000, s. 1).

(12)  Ks. esim. luontodirektiivin 92/43/ETY liite 1.

(13)  Mapping and Assessment of Ecosystems and their Services – MAES (ekosysteemien ja niiden palvelujen kartoitus ja arviointi): http://ec.europa.eu/environment/nature/knowledge/ecosystem_assessment/pdf/MAESWorkingPaper2013.pdf

(14)  Euroopan luontoa koskeva tietojärjestelmä (EUNIS): https://www.eea.europa.eu/data-and-maps/data/eunis-habitat-classification

(15)  Corine Land Cover -luokat

(16)  Metzger, M.J., Bunce, R.G.H, Jongman, R.H.G, Mücher, C.A., Watkins, J.W. (2005). A climatic stratification of the environment of Europe. Global Ecology and Biogeography 14: s. 549–563. DOI-linkki: http://dx.doi.org/10.1111/j.1466-822x.2005.00190.x

(17)  Ks. http://ec.europa.eu/environment/air/reduction/ecosysmonitoring.htm, erityisesti http://ec.europa.eu/environment/air/pdf/Technical%20Specifications%20NEC%20Article%209%20location%20and%20indicators%20final.docx ja http://ec.europa.eu/environment/air/pdf/template%20NEC%20Article%209%20location%20and%20indicators%20for%2001%20July%202018%20final.xlsx

(18)  Maes, J. et al. 2018. Analytical framework for mapping and assessing of ecosystem condition (analyyttinen viitekehys ekosysteemien tilan kartoitusta ja arviointia varten), http://ec.europa.eu/environment/nature/knowledge/ecosystem_assessment/pdf/Brochure%20MAES.pdf

(19)  ICP-ohjelmissa käytetään käsitettä ”havaintoala” esimerkiksi ”seurantapaikan” sijaan.

(20)  UNECEn ICP Forests -ohjelman koordinointikeskus 2016. http://www.icp-forests.org/Manual.htm

(*1)  []: pitoisuudet

(21)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/50/EY, annettu 21 päivänä toukokuuta 2008, ilmanlaadusta ja sen parantamisesta(EUVL L 152, 11.6.2008, s. 1).

(22)  https://icpvegetation.ceh.ac.uk/publications/thematic; erityisesti https://www.icpmapping.org/Latest_update_Mapping_Manual luku 3: Mapping critical levels for vegetation (kasvillisuuden kriittisten tasojen kartoitus), kaukokulkeutumissopimus, 2017

(1)  Ks. otsoniepisodin määritelmä: https://www.eea.europa.eu/themes/air/air-quality/resources/glossary/ozone-episode

(2)  Mittauskorkeutta koskevat tiedot on annettava.

(3)  Jos mittaustietoja ei ole saatavilla, voidaan käyttää mallinnettuja tuntikohtaisia tietoja.

(4)  Seurantapaikan pituus- ja leveysaste sekä luonnonmaantieteellinen vyöhyke (ks. kuva 1) on annettava.

(5)  Ilmarakojen kautta tapahtuvan virtauksen laskentaan tarvitaan tunnin välein mitatut otsonipitoisuudet ja meteorologiset tiedot. Virtausten laskentaan arvioitujen otsonipitoisuuksien tuntikohtaisten tietojen perusteella käyttäen passiivisten otsoninäytteiden kerääjiä (joihin kertyy otsonia 1–2 viikon ajan) liittyy hyvin paljon epävarmuutta.

(6)  https://www.sei-international.org/do3se

(23)  www.syke.fi/luonto/yhdennettyseuranta

(24)  Holmberg, M., Vuorenmaa, J., Posch, M., Forsius, M. et al. 2013. Relationship between critical load exceedances and empirical impact indicators at Integrated Monitoring sites across Europe. Ecological Indicators 24, 256–265.

(25)  Dirnböck, T., Grandin, U., Bernhardt-Römermann, M., Beudert, B., Canullo, R., Forsius, M., Grabner, M.-T., Holmberg, M., Kleemola, S., Lundin, L., Mirtl, M., Neumann, M., Pompei, E., Salemaa, M., Starlinger, F., Staszewski, T., Uziębło, A.K., 2014. Forest floor vegetation response to nitrogen deposition in Europe. Global Change Biology 20, 429–440.

(26)  Vuorenmaa, J., Augustaitis, A., Beudert, B., Clarke, N., de Wit, H.A., Dirnböck, T., Frey, J., Forsius, M., Indriksone, I., Kleemola, S. 2017. Long-term sulphate and inorganic nitrogen mass balance budgets in European ICP Integrated Monitoring catchments (1990–2012). Ecological Indicators 76, 15–29.

(27)  UN/ECEn ICP Integrated Monitoring -ohjelman käsikirja 2017, http://www.syke.fi/en-US/Research__Development/Ecosystem_services/Monitoring/Integrated_Monitoring/Manual_for_Integrated_Monitoring

(28)  https://bd.eionet.europa.eu/activities/Reporting/Article_17, http://cdr.eionet.europa.eu/help/WFD/WFD_521_2016

(29)  https://ec.europa.eu/eurostat/statistics-explained/index.php/LUCAS_-_Land_use_and_land_cover_survey

(30)  http://ec.europa.eu/environment/nature/conservation/species/pollinators/index_en.htm

(31)  www.lter-europe.net

(32)  Long-Term Socio-Economic Research (pitkän aikavälin sosioekonominen tutkimus)

(33)  LTER-tutkimuslaitokset ja niiden mittausohjelmat löytyvät osoitteesta https://data.lter-europe.net/deims/

(34)  Cotrozzi, L., Townsend, P. A., Pellegrini, E., Nali, C., Couture, J. J. 2018: Reflectance spectroscopy: a novel approach to better understand and monitor the impact of air pollution on Mediterranean plants. https://doi.org/10.1007/s11356-017-9568-2

(35)  https://inspire.ec.europa.eu/

(36)  http://ec.europa.eu/environment/air/reduction/ecosysmonitoring.htm