Natura 2000 -alueiden suojelu ja käyttö

Luontodirektiivin 92/43/ETY 6 artiklan säännökset

(2019/C 33/01)

SISÄLLYS

ALKUSANAT

4

1.

Johdanto

5

1.1

Asema luontodirektiivin ja lintudirektiivin muodostamassa yleisessä järjestelmässä ja laajemmassa asiayhteydessä

5

1.2

Suhde lajien suojelua koskevaan lukuun

7

1.3

Luontodirektiivin 6 artiklan sisällyttäminen jäsenvaltioiden lainsäädäntöön: kansallinen voimaansaattamisvelvollisuus

7

1.4

Luontodirektiivin 6 artiklan voimaantulo: mistä päivästä alkaen 6 artiklan velvoitteita sovelletaan?

8

1.4.1

Lintudirektiivin mukaiset erityiset suojelualueet

8

1.4.2

Luontodirektiivin mukaiset alueet

9

2.

6 artiklan 1 kohta

10

2.1

Teksti

10

2.2

Soveltamisala

10

2.3

Mitä ”tarvittavien suojelutoimenpiteiden” tulisi sisältää?

11

2.3.1

Aluetason suojelutavoitteiden asettaminen

11

2.3.2

Tarvittavien suojelutoimenpiteiden toteuttaminen

13

2.3.3

Ekologiset vaatimukset

14

2.4

Minkälaisia tarvittavat suojelutoimenpiteet voivat olla?

15

2.4.1

Käyttösuunnitelmat

15

2.4.2

Lainsäädännölliset, hallinnolliset tai sopimusoikeudelliset toimenpiteet

16

3.

6 artiklan 2 kohta

17

3.1

Teksti

17

3.2

Soveltamisala

17

3.3

Mitä ilmaisu ”on toteutettava – tarpeellisia toimenpiteitä – estämiseksi” tarkoittaa?

19

3.4

Eroaako heikentymiseen liittyvien toimenpiteiden toteuttaminen häiriöihin liittyvien toimenpiteiden toteuttamisesta?

20

3.5

Heikentymisen ja häiriöiden indikaattorit

20

3.5.1

Luontotyyppien ja lajien elinympäristöjen heikentyminen

21

3.5.2

Lajien häirintä

22

4.

6 artiklan 3 kohta

22

4.1

Teksti

22

4.2

Soveltamisala

23

4.3

Luontodirektiivin 6 artiklan 2 ja 3 kohdan välinen suhde

23

4.4

Mitä tarkoittavat ”suunnitelmat tai hankkeet, jotka eivät liity suoranaisesti alueen käyttöön tai ole sen kannalta tarpeellisia”?

24

4.4.1

Hanke

25

4.4.2

Suunnitelma

25

4.4.3

Eivät liity suoranaisesti alueen käyttöön tai ole sen kannalta tarpeellisia …

26

4.5

Miten määritetään, ovatko suunnitelmat tai hankkeet sellaisia, että ne ”ovat omiaan vaikuttamaan – - merkittävästi” alueeseen ”joko erikseen tai yhdessä muiden suunnitelmien tai hankkeiden kanssa”?

27

4.5.1

Ovat omiaan vaikuttamaan…

27

4.5.2

Merkittävä vaikutus

29

4.5.3

… joko erikseen tai yhdessä muiden suunnitelmien tai hankkeiden kanssa

29

4.6

Mitä tarkoittaa ”… on arvioitava asianmukaisesti sen kannalta, miten ne vaikuttavat alueen suojelutavoitteisiin”?

30

4.6.1

Mitä tarkoitetaan ”asianmukaisella” arvioinnilla?

30

4.6.2

Asianmukaisen arvioinnin sisältö

32

4.6.3

… sen kannalta, miten ne vaikuttavat alueen suojelutavoitteisiin

33

4.6.4

”Alueen koskemattomuuden” käsite

33

4.6.5

Alueeseen kohdistuvien vaikutusten arviointi

34

4.6.6

Vaikutusten estämiseen tai vähentämiseen sopivien lieventävien toimenpiteiden tarkastelu

35

4.7

Päätöksenteko

36

4.7.1

”Toimivaltaiset kansalliset viranomaiset”

36

4.7.2

Milloin kansalaisten kuuleminen on asianmukaista?

37

4.7.3

Päätöksen tekeminen asianmukaisen arvioinnin perusteella

37

5.

6 artiklan 4 kohta

38

5.1

Teksti

38

5.2

Soveltamisala

38

5.3

Alkuvaiheessa huomioon otettavat seikat

39

5.3.1

Vaihtoehtoisten ratkaisujen tutkiminen

39

5.3.2

Erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavien syiden tutkiminen

40

5.4

Korvaavien toimenpiteiden toteuttaminen

42

5.4.1

Mitä tarkoitetaan ”korvaavilla toimenpiteillä” ja milloin niiden toteuttamista olisi harkittava?

42

5.4.2

Natura 2000 -verkoston ”yleisen kokonaisuuden yhtenäisyys”

43

5.4.3

Korvaavien toimenpiteiden tavoite ja yleinen sisältö

44

5.4.4

Korvaavissa toimenpiteissä huomioon otettavia avaintekijöitä

46

5.5

Korvaavien toimenpiteiden suunnittelua koskevat perusteet

46

5.5.1

Korvaavien toimenpiteiden kohdentaminen

46

5.5.2

Korvaavien toimenpiteiden tehokkuus

47

5.5.3

Tekninen toteutettavuus

47

5.5.4

Korvaavien toimenpiteiden laajuus

48

5.5.5

Korvaavien toimenpiteiden toteutuspaikka

48

5.5.6

Korvaavien toimenpiteiden ajoitus

49

5.5.7

Toteutus pitkällä aikavälillä

49

5.6

Kuka vastaa korvaavien toimenpiteiden kustannuksista?

50

5.7

Korvaavien toimenpiteiden ilmoittaminen komissiolle

50

5.8

Mitä tapahtuu alueille, joilla on ensisijaisesti suojeltavia luontotyyppejä ja/tai lajeja?

51

5.8.1

Kyseiset alueet

51

5.8.2

Käsitteet ”ihmisen terveys”, ”yleinen turvallisuus” ja ”ensisijaisen tärkeät suotuisat vaikutukset ympäristöön”

51

5.8.3

Komission lausunnon antaminen ja sen seuraukset

52

Liite I

Menettelyjen vertailu: asianmukainen arviointi ja ympäristövaikutusten arviointi (YVA) / strateginen ympäristöarviointi (SYA)

53

Liite II

Natura 2000 -alueita koskevien suunnitelmien ja hankkeiden arviointi

56

Liite III

Lomake tietojen antamiseen Euroopan komissiolle 6 artiklan 4 kohdan mukaisesti

57

ALKUSANAT

TÄMÄN ASIAKIRJAN TARKOITUS JA LUONNE

Luontodirektiivin (92/43/ETY) 6 artiklalla on Natura 2000 -verkostoon kuuluvien suojelukohteiden hoidossa ratkaiseva merkitys. Siinä tuodaan esiin eri tehtävät, joilla kohteisiin liittyvät luonnonsuojelunäkökohdat voidaan turvata, ja otetaan samalla huomioon ympäristöulottuvuuden sisällyttäminen yhteisön politiikkaan.

Tämän asiakirjan tarkoituksena on antaa jäsenvaltioille suuntaviivat tiettyjen luontodirektiivin 6 artiklassa käytettyjen keskeisten käsitteiden tulkitsemiseen.

Toimintasuunnitelmassa luontoa, ihmisiä ja taloutta varten (1) komissio on sitoutunut ”päivittämään tulkintaohjeen luontodirektiivin 6 artiklan säännöksistä, joissa käsitellään Natura 2000 -alueiden hoitoa ja käyttöä”. Näin ollen tämä asiakirja korvaa asiakirjan alkuperäisen version, joka julkaistiin huhtikuussa 2000 (2).

Päivitetyssä versiossa on otettu huomioon suuri joukko päätöksiä, jotka Euroopan unionin tuomioistuin on vuosien varrella antanut 6 artiklasta (3). Asiakirja pohjautuu niin ikään komission muistioihin Natura 2000 -alueiden hoidosta ja käytöstä sekä muihin komission 6 artiklaa koskeviin ohjeasiakirjoihin (4), joita olisi luettava käsillä olevan asiakirjan rinnalla.

Asiakirjan ensisijaisena kohderyhmänä ovat jäsenvaltioiden viranomaiset. Sen odotetaan kuitenkin myös auttavan kaikkia Natura 2000 -alueiden hoitoon ja käyttöön ja 6 artiklan mukaiseen lupamenettelyyn osallistuvia henkilöitä ymmärtämään luontodirektiivin toimintamekanismia.

Ennen asiakirjan laadintaa jäsenvaltioiden luonnonsuojelusta vastaavien viranomaisten ja sidosryhmien kanssa järjestettiin kuulemisia. Asiakirjan tarkoituksena on auttaa jäsenvaltioiden viranomaisia sekä kaikkia Natura 2000 -alueiden hoitoon ja käyttöön ja 6 artiklan mukaiseen lupamenettelyyn osallistuvia henkilöitä soveltamaan luontodirektiiviä. Ainoastaan Euroopan unionin tuomioistuimella on lopullinen toimivalta tulkita unionin lainsäädäntöä.

Komission tekemät tulkinnat eivät voi mennä direktiivin sisällön edelle. Asia on näin erityisesti tämän direktiivin osalta, sillä siinä noudatetaan toissijaisuusperiaatetta ja jäsenvaltioille annetaan Natura 2000 -verkoston eri kohteisiin liittyvien erityistoimenpiteiden käytännön toteuttamisen suhteen laaja toimintavapaus. Jäsenvaltioilla on joka tapauksessa vapaus valita haluamansa tarkoituksenmukainen tapa toteuttaa käytännön toimenpiteet edellyttäen, että niillä saavutetaan direktiivin tavoitteet.

Vaikka tämä asiakirja onkin tulkintaohje, sen tarkoituksena ei ole antaa ehdottomia vastauksia yksittäisiä kohteita koskeviin kysymyksiin. Tällaisia kysymyksiä olisi käsiteltävä tapauskohtaisesti ottaen samalla huomioon tässä asiakirjassa annetut suuntaviivat.

ASIAKIRJAN RAKENNE

Alussa on johdanto 6 artiklan yleisestä sisällöstä ja logiikasta, ja sitä seuraavat kutakin kohtaa (6 artiklan 1–4 kohtaa) käsittelevät yksityiskohtaiset kuvaukset, joissa noudatetaan samaa yleistä rakennetta. Kuvaukset sisältävät johdatuksen tarkasteltavana olevaan kohtaan ja sen soveltamisalueeseen sekä keskeisiä käsitteitä ja esiin tulleita kysymyksiä koskevan pohdintaosuuden, joka perustuu komission tietämykseen, Euroopan unionin tuomioistuimen olemassa olevaan oikeuskäytäntöön ja tarvittaessa muuhun EU:n lainsäädäntöön.

Komission analyyseista johtuvat avainkohdat esitetään tiivistelmänä (lihavoituna tekstinä) jokaisen kohdan lopussa, mikä nopeuttaa tutustumista kutakin aihetta koskeviin päätelmiin.

1.   JOHDANTO

6 artiklan asiayhteys

1.1   ASEMA LUONTODIREKTIIVIN JA LINTUDIREKTIIVIN MUODOSTAMASSA YLEISESSÄ JÄRJESTELMÄSSÄ JA LAAJEMMASSA ASIAYHTEYDESSÄ

Ennen 6 artiklan yksityiskohtaista käsittelemistä on syytä palauttaa mieliin sen asema direktiivissä 92/43/ETY (jäljempänä ”luontodirektiivi”) (5) kokonaisuutena ja toisaalta suhteessa direktiiviin 2009/147/EY (jäljempänä ”lintudirektiivi”) (6) sekä sen suhde laajempaan lainsäädännölliseen asiayhteyteen.

Direktiivin 92/43/ETY ensimmäisen, 1 ja 2 artiklasta koostuvan luvun otsikkona on ”Määritelmät”. Luvussa säädetään direktiivin tavoitteesta, joka on ”edistää luonnon monimuotoisuuden säilymistä suojelemalla luontotyyppejä ja luonnonvaraista eläimistöä ja kasvistoa jäsenvaltioiden sillä Euroopassa olevalla alueella, jossa perustamissopimusta sovelletaan” (7). Lisäksi luvussa säädetään direktiivin täytäntöönpanon yleisistä suuntaviivoista: Yhtäältä siinä viitataan tarpeeseen suunnitella kaikki direktiivin mukaisesti toteutettavat toimenpiteet sellaisiksi kuin tiettyjen luontotyyppien ja lajien ”suotuisan suojelun tason” (8) säilyttäminen taikka ennalleen saattaminen edellyttää. Toisaalta siinä viitataan tarpeeseen ottaa direktiivin mukaisesti toteutettavilla toimenpiteillä ”huomioon taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset vaatimukset sekä alueelliset ja paikalliset erityispiirteet” (9).

Luontodirektiivin tärkeimmät erityisvaatimukset on ryhmitelty kahteen seuraavaan lukuun. Ensimmäisen luvun otsikko on ”Luontotyyppien ja lajien elinympäristöjen suojelu”, ja se käsittää 3–11 artiklan. Seuraavan luvun otsikko on ”Lajien suojelu”, ja se käsittää 12–16 artiklan.

Luvussa ”Luontotyyppien ja lajien elinympäristöjen suojelu” käsitellään niiden alueiden perustamista ja suojelua, jotka osoitetaan direktiivin liitteissä I ja II lueteltujen yhteisön tärkeinä pitämien luontotyyppien ja lajien suojeluun. Nämä alueet muodostavat yhdessä lintudirektiivin mukaisesti luokiteltujen alueiden kanssa Natura 2000 -verkoston (3 artiklan 1 kohta). Tähän lukuun sisältyvässä 6 artiklassa on Natura 2000 -alueiden suojelua ja hallintaa koskevat säännökset. Tätä taustaa vasten 6 artikla on direktiivin kaikkiaan 24 artiklasta keskeisimpiä, sillä juuri siinä suojelun ja muun sosioekonomisen toiminnan välinen suhde ensi sijassa määritellään.

Tässä artiklassa säännökset on esitetty kolmena pääryhmänä. Tarvittavien suojelutoimenpiteiden toteuttamista käsitellään 6 artiklan 1 kohdassa, jossa päähuomio kiinnitetään myönteisiin ja ennakoiviin toimenpiteisiin, joiden avulla säilytetään tai saatetaan ennalleen luontotyyppien ja luonnonvaraisten eläin- ja kasvikantojen suotuisa suojelun taso. Luontotyyppien heikentymisen ja lajeja koskevien merkittävien häiriöiden estämisestä säädetään 6 artiklan 2 kohdassa. Näin ollen sen lähtökohtana on ennalta ehkäisevä toiminta. Direktiivin 6 artiklan 3 ja 4 kohdassa säädetään menetelmällisistä ja aineellisista varotoimista, joita sovelletaan suunnitelmiin ja hankkeisiin, jotka ovat omiaan vaikuttamaan merkittävästi Natura 2000 -alueeseen.

Tässä rakenteessa 6 artikla jakautuu kahteen osaan niin, että sen1 ja 2 kohdassa määritellään yleinen järjestelmä ja 3 ja 4 kohdassa määritellään erityisissä olosuhteissa sovellettava menettely.

Kokonaisuutena 6 artiklan säännökset kuvastavat direktiivin 2 artiklassa ja johdanto-osan kappaleissa esitettyä yleistä lähestymistapaa. Tähän kuuluu tarve edistää luonnon monimuotoisuutta säilyttämällä tiettyjen luontotyyppien tai lajien ”suotuisa suojelun taso” tai saattamalla se ennalleen niiden luontaisella levinneisyysalueella EU:ssa. Samalla otetaan huomioon taloudelliset, sosiaaliset, kulttuuriset ja alueelliset vaatimukset ja edistetään näin osaltaan kestävää kehitystä.

Sen tärkeän aseman lisäksi, joka 6 artiklalla on luontodirektiivin kokonaisuudessa, on huomattava myös artiklan suhde lintudirektiivin rakenteeseen:

—	Ensinnäkin lintudirektiivin rakenne muistuttaa pitkälti luontodirektiivin rakennetta. Erityisesti luontodirektiivin luku ”Luontotyyppien ja lajien elinympäristöjen suojelu” vastaa lintudirektiivin 3 ja 4 artiklaa.

—

Toiseksi direktiiveihin perustuvat järjestelmät ovat sulautuneet tai yhdistyneet toisiinsa huomattavassa määrin. Ensiksikin erityiset suojelualueet (SPA-alueet), jotka on luokiteltu lintudirektiivin mukaisesti, ovat nyt kiinteä osa Natura 2000 -verkostoa (10). Lisäksi luontodirektiivin 6 artiklan 2, 3 ja 4 kohdan säännökset on ulotettu koskemaan erityisiä suojelualueita (11).

Luontodirektiivin 6 artiklaa on lisäksi tarkasteltava laajemmin luonnon monimuotoisuutta koskevan EU:n politiikan (12) yhteydessä. Artikla on ratkaisevan tärkeä tämän politiikan tavoitteiden saavuttamiselle. Muut tämän politiikan puitteissa toteutetut toimet voivat niin ikään edesauttaa 6 artiklan täytäntöönpanoa. Erityisesti ekosysteemien ja ekosysteemipalvelujen kartoituksessa ja arvioinnissa (13) ekosysteemin tilan määrittämiseksi tehdystä työstä saadaan hyödyllisiä ja merkityksellisiä – myös alakohtaisia – ohjeita eri kysymysten käsittelyyn: tällaisia ovat esimerkiksi luontodirektiivin laajoja luontotyyppejä vastaavien ekosysteemityyppien tilan määrittäminen ja arviointi; ekosysteemeihin kohdistuvien paineiden määrittäminen; ekologisten vaatimusten sekä alueiden heikentymisen ja ekologisen koskemattomuuden kvantifiointi.

Laajemmassa asiayhteydessä – Euroopan unionista tehdyn sopimuksen valossa – 6 artiklaa voidaan pitää yhtenä tärkeimmistä kehyksistä, joilla toteutetaan periaatetta ympäristönäkökohtien huomioon ottamisesta EU:n muilla politiikan aloilla, koska siinä rohkaistaan jäsenvaltioita hallinnoimaan Natura 2000 -alueita kestävällä tavalla ja asetetaan rajat toiminnalle, joka voi vaikuttaa suojelualueisiin kielteisesti, samalla kun tietyissä olosuhteissa sallitaan joitakin poikkeuksia. Toimenpiteillä, joista 6 artiklassa säädetään, voidaan myös saada synergiaetuja, jos niitä toteutetaan EU:n muiden ympäristöpolitiikkojen, kuten vesi-, meri- tai kalastuspolitiikan, kanssa.

Luontodirektiivin 6 artiklaan kuuluvat toimenpiteet voivat edellyttää yhteisen kalastuspolitiikan eli YKP:n (asetuksen (EU) N:o 1380/2013) alaan kuuluvien toimenpiteiden hyväksymistä. Erityisesti tältä osin voi olla syytä huomioida YKP:n 11 artiklan säännökset säilyttämistoimenpiteistä unionin ympäristölainsäädännön mukaisten velvoitteiden täyttämiseksi. Näitä säännöksiä selvennetään komission yksiköiden valmisteluasiakirjassa (SWD(2018)288 final) yhteisen kalastuspolitiikan alaisten suojelutoimenpiteiden vahvistamisesta Natura 2000 -alueita ja meristrategiapuitedirektiiviä varten (SWD(2018)288 final). Komissio on jo hyväksynyt useita YKP:n 11 artiklan mukaisia delegoituja säädöksiä (saatavilla osoitteessa https://ec.europa.eu/fisheries/cfp/fishing_rules_fi).

Kansainvälisen yhteistyön näkökulmasta 6 artikla auttaa saavuttamaan alan kansainvälisten luonnonsuojelusopimusten tavoitteet, jotka on asetettu esimerkiksi Bernin yleissopimuksessa (14) ja biologista monimuotoisuutta koskevassa yleissopimuksessa (15). Samalla siinä luodaan kyseisiä yleissopimuksia yksityiskohtaisemmat puitteet alueiden säilyttämiselle ja suojelulle.

Luontodirektiivin 6 artikla on keskeinen osa direktiivin lukua ”Luontotyyppien ja lajien elinympäristöjen suojelu”. Siinä säädetään kehys alueiden säilyttämiselle ja suojelulle, ja se sisältää ennakoivia, ennalta ehkäiseviä ja menettelyjä koskevia vaatimuksia. Sitä sovelletaan lintudirektiivin mukaisesti luokiteltuihin erityisiin suojelualueisiin sekä luontodirektiivin mukaisesti osoitettuihin alueisiin. Kehys on tärkeä väline, jolla tuetaan näiden kahden direktiivin yleisiä tavoitteita ja edistetään luonnon monimuotoisuutta koskevan EU:n politiikan tavoitteiden saavuttamista. Sillä toteutetaan niin ikään periaatetta, jonka mukaan ympäristökysymykset on otettava huomioon EU:n muilla politiikan aloilla, ja viime kädessä edistetään kestävää kehitystä.

1.2   SUHDE LAJIEN SUOJELUA KOSKEVAAN LUKUUN

Kuten edellä on todettu, luontodirektiivin luku ”Lajien suojelu” käsittää 12–16 artiklan ja koskee direktiivin liitteessä IV lueteltuja tarkasti suojeltuja eläin- ja kasvilajeja sekä liitteessä V lueteltuja eläin- ja kasvilajeja, jotka edellyttävät erityisiä hoitotoimenpiteitä (16).

Luontodirektiivin 12, 13 ja 14 artiklaa sovelletaan myös tiettyihin direktiivin liitteessä II oleviin kasvi- ja eläinlajeihin. Tällöin nämä lajit kuuluvat myös artiklan 6 säännösten soveltamisalaan silloin, kun ne ovat Natura 2000 -alueilla (17). Näin ollen tietty toiminta voi kuulua samanaikaisesti kummankin luvun soveltamisalaan.

Esimerkiksi karhun, Ursus arctos, pesän tuhoaminen voi olla 12 artiklan 1 kohdan d alakohdassa säädetyn kiellon vastaista, ja se voi rikkoa samalla myös 6 artiklaa, jos pesä on tälle lajille osoitetulla Natura 2000 -alueella.

Vaikka tämä voisi näyttää merkitsevän päällekkäisyyttä, on huomattava seuraavat seikat:

—	Ensinnäkään tietyt 12, 13 ja 14 artiklan soveltamisalaan kuuluvat kasvi- ja eläinlajit eivät sisälly liitteeseen II. Näin ollen Natura 2000 -verkostoon kuuluvien alueiden säilyttämis- ja suojelusäännökset eivät koske niitä suoraan.

—

Toiseksi 6 artiklan mukainen suojelu rajoittuu Natura 2000 -verkoston alueisiin vaarantuneiden lajien (kuten suurpetojen) osalta, joihin sovelletaan sekä luontotyyppien ja lajien elinympäristöjen suojelua koskevan luvun että lajien suojelua koskevan luvun säännöksiä. Sen sijaan lajien suojelua koskevan luvun antama suoja ei rajoitu tietyille alueille. Näin ollen 6 artikla koskee lajeille Natura 2000 -verkostossa osoitettujen alueiden säilyttämistä ja suojelua, kun taas lajien suojelua koskevan luvun säännökset suojelevat lajeja kaikkialla EU:ssa niiden luontaisella levinneisyysalueella (myös tietyillä Natura 2000 -verkostoon kuulumattomilla alueilla, joilla lajia esiintyy, erityisesti eläinten lisääntymis- ja pesäpaikoilla).

Vaikka tiettyihin kasvi- ja eläinlajeihin sovelletaan sekä luontotyyppien ja lajien elinympäristöjen suojelua koskevan luvun että lajien suojelua koskevan luvun säännöksiä, kyseisten säännösten soveltamisala ja luonne ovat erilaiset.

1.3   LUONTODIREKTIIVIN 6 ARTIKLAN SISÄLLYTTÄMINEN JÄSENVALTIOIDEN LAINSÄÄDÄNTÖÖN: KANSALLINEN VOIMAANSAATTAMISVELVOLLISUUS

On syytä huomata, että 6 artiklan säännökset on saatettava osaksi kansallista lainsäädäntöä (eli niistä on laadittava kansalliset säädökset, joilla niiden vaatimukset saatetaan voimaan). Tältä osin niihin sovelletaan direktiivin 23 artiklaa, jossa säädetään, että ”jäsenvaltioiden on saatettava tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan kahden vuoden kuluessa sen tiedoksiantamisesta”. Jäsenvaltion mukaan voimaansaattamisen määräaika oli 10. kesäkuuta 1994 tai päivä, jona maa liittyi EU:hun.

Tämä ilmentää käytetyn oikeudellisen välineen eli direktiivin luonnetta. Direktiivi on sillä saavutettavan tuloksen kannalta sitova, mutta jättää jäsenvaltion päätettäväksi sen, millä tavoin ja mitä menetelmiä käyttäen kyseinen tulos saavutetaan.

Vakiintuneessa oikeuskäytännössä selvennetään, että säännösten saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä on toteutettava selvästi, täsmällisesti, tarkasti ja kiistattoman pakottavasti (ks. unionin tuomioistuimen (jäljempänä ”tuomioistuin”) asiat C-363/85, C-361/88, C-159/99, 32 kohta, C-415/01, 21 kohta, C-58/02, C-6/04, 21, 25, 26 kohta, C-508/04, 80 kohta) (18).

Jäsenvaltion mukaan 6 artikla oli saatettava osaksi kansallista lainsäädäntöä ensimmäisten 12 jäsenvaltion osalta 10. kesäkuuta 1994 mennessä ja muiden jäsenvaltioiden osalta siihen päivään mennessä, jona ne liittyivät EU:hun.

1.4   LUONTODIREKTIIVIN 6 ARTIKLAN VOIMAANTULO: MISTÄ PÄIVÄSTÄ ALKAEN 6 ARTIKLAN VELVOITTEITA SOVELLETAAN?

Yleisesti on erotettava 6 artiklan säännösten kansallisen lainsäädännön osaksi saattamiselle asetettu määräaika ja ajankohta, josta alkaen kyseisiä säännöksiä sovelletaan yksittäisiin alueisiin.

Yksittäisten alueiden osalta on erotettava toisistaan lintudirektiivin mukaisesti luokitellut erityiset suojelualueet ja luontodirektiivin mukaiset muut alueet, joita ovat yhteisön tärkeinä pitämät alueet (SCI-alueet) ja erityisten suojelutoimien alueet (SAC-alueet).

1.4.1   Lintudirektiivin mukaiset erityiset suojelualueet

Erityisiä suojelualueita koskevat suojeluvaatimukset esitetään lintudirektiivin 4 artiklan 4 kohdan ensimmäisessä virkkeessä, jossa säädetään kyseisten alueiden osalta, että ”jäsenvaltioiden on toteutettava asianmukaiset toimenpiteet – – elinympäristöjen pilaantumisen tai huonontumisen sekä lintuihin vaikuttavien häiriöiden estämiseksi, jos häiriöt vaikuttaisivat merkittävästi tämän artiklan tavoitteisiin – –”.

Luontodirektiivin voimaantulon jälkeen edellä mainitut velvoitteet on korvattu kyseisen direktiivin 7 artiklan nojalla. Artiklassa säädetään seuraavaa:

Näin ollen 6 artiklan 1 kohdan säännöksiä ei sovelleta erityisiin suojelualueisiin (SPA-alueisiin). SPA-alueisiin sovelletaan kuitenkin vastaavia säännöksiä lintudirektiivin 3 artiklan ja 4 artiklan 1 ja 2 kohdan nojalla. Päivä, josta alkaen kyseisiä samankaltaisia säännöksiä pitäisi periaatteessa soveltaa SPA-alueisiin, on päivä, jona lintudirektiiviä on alettu soveltaa jäsenvaltioissa (asiat C-355/90, komissio v. Espanja, ”Santoñan suot”, C-166/97, komissio v. Ranska, ”Seinen suisto”).

Direktiivin 7 artiklan perusteella on selvää, että 6 artiklan 2, 3 ja 4 kohdan säännöksiä sovelletaan SPA-alueisiin, jotka oli jo luokiteltu silloin, kun luontodirektiivi tuli voimaan. Direktiivin 7 artiklan sanamuodon perusteella voidaan kuitenkin kysyä, sovelletaanko lintudirektiivin 4 artiklan 4 kohdan ensimmäisen virkkeen säännöksiä edelleen ”tämän direktiivin täytäntöönpanopäivän” (silloisissa jäsenvaltioissa 10. kesäkuuta 1994 ja myöhemmin EU:hun liittyneissä jäsenvaltioissa niiden liittymispäivä) jälkeen alueisiin, jotka olisi pitänyt luokitella SPA-alueiksi mutta joita ei ole kuitenkaan sellaisiksi luokiteltu.

Asiassa Santoñan suot (C-355/90, 22 kohta) tuomioistuin totesi, että lintudirektiivin 4 artiklan 4 kohdan ensimmäistä virkettä voidaan soveltaa luokittelemattomaan alueeseen, joka olisi pitänyt luokitella SPA-alueeksi lintudirektiivin täytäntöönpanopäivästä (joka oli silloisissa jäsenvaltioissa 7. huhtikuuta 1981 ja myöhemmin EU:hun liittyneissä jäsenvaltioissa niiden liittymispäivä) lukien.

Asian Basses Corbières (C-374/98, 43–57 kohta; ks. myös C-141/14) mukaan alueet, joita ei ole luokiteltu SPA-alueiksi mutta jotka olisi pitänyt luokitella sellaisiksi, kuuluvat yhä lintudirektiivin 4 artiklan 4 kohdan ensimmäiseen virkkeeseen perustuvan järjestelmän piiriin. Tämä järjestelmä on luontodirektiivin 6 artiklan 2–4 kohdan järjestelmää tiukempi, sillä siinä ei säädetä poikkeuksesta. Kahden eri järjestelmän soveltaminen luo jäsenvaltioille kannustimen tehdä luokitteluja, sillä se antaa niille mahdollisuuden käyttää menettelyä, jolla ne voivat erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavista syistä, myös sosiaalisista ja taloudellisista syistä, tietyin edellytyksin hyväksyä suunnitelmia tai hankkeita, jotka vaikuttavat kielteisesti SPA-alueeseen.

Luontodirektiivin 6 artiklan 1 kohtaa ei sovelleta SPA-alueisiin. Vastaavia säännöksiä on kuitenkin myös lintudirektiivin 3 artiklassa ja 4 artiklan 1 ja 2 kohdassa, ja niitä on sovellettu asianomaisen direktiivin täytäntöönpanopäivästä lukien. Sen ajankohdan osalta, jona luontodirektiivin 6 artiklan 2, 3 ja 4 kohtaa aletaan soveltaa SPA-alueisiin, on huomattava, että näitä artikloja sovelletaan kaikkiin lintudirektiivin 4 artiklan 1 ja 2 kohdan mukaisesti SPA-alueiksi luokiteltuihin alueisiin luontodirektiivin täytäntöönpanopäivästä alkaen. Alueet, joita ei ole luokiteltu SPA-alueiksi mutta jotka olisi pitänyt luokitella sellaisiksi, kuuluvat yhä lintudirektiivin 4 artiklan 4 kohdan ensimmäiseen virkkeeseen perustuvan suojelujärjestelmän piiriin. Tämä järjestelmä on luontodirektiivin 6 artiklan 2–4 kohdan säännöksiä tiukempi.

1.4.2   Luontodirektiivin mukaiset alueet

Luontodirektiivin 6 artiklan 1 kohtaa sovelletaan erityisten suojelutoimien alueisiin (SAC-alueisiin). Direktiivin 4 artiklan 4 kohdan mukaisesti SAC-alue syntyy, kun jäsenvaltio osoittaa alueen sellaiseksi. Tämä on mahdollista vasta sen jälkeen, kun alue on hyväksytty direktiivin 4 artiklan 2 kohdan mukaisesti yhteisön tärkeänä pitämäksi alueeksi (SCI-alueeksi). SCI-alue on osoitettava SAC-alueeksi ”mahdollisimman nopeasti ja viimeistään kuuden vuoden kuluessa”.

SCI-alueen osoittaminen SAC-alueeksi käynnistää tosiasiassa 6 artiklan 1 kohdan täytäntöönpanon, sillä kaikki muut 6 artiklan edellyttämät toimenpiteet (6 artiklan 2, 3 ja 4 kohta) – mukaan lukien velvollisuus estää tilanteen heikentyminen – koskevat SCI-alueita jo ennen kuin ne osoitetaan SAC-alueiksi.

Luontodirektiivin 4 artiklan 5 kohdassa säädetään seuraavaa:

Näin ollen 6 artiklan 2, 3 ja 4 kohtaa aletaan soveltaa heti, kun alue on hyväksytty SCI-alueeksi (eli jo ennen kuin se on osoitettu SAC-alueeksi), kun taas 6 artiklan 1 kohdan säännöksiä sovelletaan vasta sitten, kun SCI-alue on osoitettu SAC-alueeksi. Direktiivin 6 artiklan 1 kohtaa sovelletaan kuitenkin myös SCI-alueisiin siinä tapauksessa, että niitä koskeva kuuden vuoden määräaika on umpeutunut eikä niitä ole vielä vastoin 4 artiklan 4 kohtaa osoitettu SAC-alueiksi. Toisin sanoen velvoitetta tarvittavien suojelutoimenpiteiden toteuttamisesta sovelletaan viimeistään silloin, kun kuuden vuoden määräaika on umpeutunut.

Komission päätöksissä, joilla hyväksytään SCI-alueet, todetaan selvästi seuraavaa: – on painotettava, että direktiivin 92/43/ETY 4 artiklan 4 kohdasta ja 6 artiklan 1 kohdasta johtuvia velvoitteita olisi sovellettava mahdollisimman pian ja enintään kuuden vuoden kuluessa siitä, kun alustavat tai päivitetyt luettelot luonnonmaantieteellisellä alueella olevista yhteisön tärkeinä pitämistä alueista on hyväksytty, riippuen siitä, kumpaan luetteloon yhteisön tärkeänä pitämä alue oli alun perin sisällytetty.

Tämä tarkoittaa sitä, että kuuden vuoden määräaika alkaa kulua siitä päivästä, jona alue on ensimmäisen kerran sisällytetty komission päätökseen. Jos myöhemmin tehtävät päätökset muuttavat joitakin alueen tietoja, sitä ei pitäisi käyttää verukkeena lykätä alueen osoittamista erityisten suojelutoimien alueeksi. Nämä uudet muutokset on kuitenkin sisällytettävä prosessiin, joka koskee osoittamista SAC-alueeksi, ja otettava huomioon, kun toteutetaan tarvittavia suojelutoimenpiteitä.

Asiassa Draggagi (C-117/03, 29 kohta) tuomioistuin totesi, että ”kun on kyse alueista, jotka voidaan yksilöidä yhteisön tärkeinä pitämiksi alueiksi ja jotka mainitaan komissiolle toimitettavissa kansallisissa luetteloissa ja joihin voivat kuulua muun muassa alueet, joilla on ensisijaisesti suojeltavia luontotyyppejä tai lajeja, jäsenvaltioiden on direktiivin perusteella toteutettava suojelutoimenpiteitä, joilla voidaan turvata tämä ekologinen merkitys”.

Asiassa Bund Naturschutz (C-244/05, 47 kohta) tuomioistuin totesi myös, että ”direktiivin 4 artiklan 1 kohdan nojalla komissiolle toimitettuun kansalliseen luetteloon sisältyviin alueisiin sovellettava asianmukainen suojelujärjestelmä edellyttää, että jäsenvaltiot eivät salli puuttumisia, jotka voivat vaarantaa vakavasti näiden alueiden ekologiset ominaispiirteet”.

Edellä esitetystä ilmenee, että jäsenvaltioiden viranomaisten täytyy varmistaa, että alueiden, jotka on sisällytetty SCI-alueiksi ehdotettavien alueiden kansallisiin luetteloihin, ei anneta heikentyä ja niitä suojellaan niiden ekologisen merkityksen turvaamiseksi jo ennen kuin unionin luettelo yhteisön tärkeinä pitämistä alueista on hyväksytty. Jos kansallinen luettelo on vajavainen, jäsenvaltioita kehotetaan myös turvaamaan sellaisten alueiden ekologinen merkitys, joiden pitäisi luontodirektiivin liitteessä III esitetyt perusteet täyttävän tieteellisen näytön perusteella kuulua kansalliseen luetteloon. Tätä varten on yhtenä käytännön ehdotuksena esitetty, että direktiivin 2011/92/EU (19) mukaista ympäristövaikutusten arviointimenettelyä sovellettaisiin asianmukaisesti hankkeisiin, joilla voi olla merkittäviä vaikutuksia ympäristöön (mikäli ne kuuluvat kyseisen direktiivin soveltamisalaan). Tuomioistuin on jo vahvistanut, että herkkiin ympäristöalueisiin on erittäin tärkeää kiinnittää huomiota, kun tehdään päätöksiä siitä, pitäisikö hankkeisiin kyseisen direktiivin perusteella soveltaa ympäristövaikutusten arviointimenettelyä (C-392/96, 66 kohta).

Edellä esitetyt näkökohdat voidaan tiivistää seuraavanlaiseksi taulukoksi:

Alueen asema	SCI-alueeksi ehdotettu alue	SCI-alue	SAC-alue	SPA-alue	Alueet, jotka olisi pitänyt luokitella SPA-alueiksi
6 artiklan 1 kohta	Vapaaehtoinen	Vapaaehtoinen (pakollinen, jos kuuden vuoden määräaika on umpeutunut)	Pakollinen	Ei sovelleta, mutta sovelletaan vastaavia lintudirektiivin 3 artiklan ja 4 artiklan 1 ja 2 kohdan säännöksiä.	Ei sovelleta.
6 artiklan 2, 3 ja 4 kohta	Vapaaehtoinen, mutta jäsenvaltioiden on toteutettava asianmukaisia suojelutoimenpiteitä alueiden ekologisen merkityksen turvaamiseksi (20).	Pakollinen	Pakollinen	Pakollinen	Ei sovelleta, mutta nämä alueet kuuluvat edelleen lintudirektiivin 4 artiklan 4 kohdan ensimmäiseen virkkeeseen perustuvan suojelujärjestelmän piiriin.

Luontodirektiivin 6 artiklan 2, 3 ja 4 kohtaa sovelletaan luontodirektiivin mukaisiin yhteisön tärkeinä pitämiin alueisiin (SCI-alueisiin) ja erityisten suojelutoimien alueisiin (SAC-alueisiin). Luontodirektiivin 6 artiklan 1 kohtaa sovelletaan luontodirektiivin mukaisiin SAC-alueisiin. Näitä säännöksiä ei sovelleta alueisiin, jotka sisältyvät direktiivin 4 artiklan 1 kohdan mukaisesti komissiolle toimitettavaan kansalliseen luetteloon. Jäsenvaltioiden on kuitenkin toteutettava asianmukaisia suojelutoimenpiteitä kyseisten alueiden ekologisen merkityksen turvaamiseksi. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että jäsenvaltiot eivät salli kajoamisia, jotka voivat vaarantaa vakavasti alueiden ekologiset ominaispiirteet. Siinä tapauksessa, että täydellistä kansallista luetteloa ei ole toimitettu, jäsenvaltioita kehotetaan noudattamaan samankaltaista lähestymistapaa myös niiden alueiden osalta, joiden pitäisi direktiivissä esitettyjen tieteellisten perusteiden nojalla selvästi kuulua kansalliseen luetteloon.

2.   6 ARTIKLAN 1 KOHTA

Käsitteiden tarvittavat suojelutoimenpiteet, suojelutavoitteet, ekologiset vaatimukset, käyttösuunnitelmat ja lainsäädännölliset, hallinnolliset tai sopimusoikeudelliset toimenpiteet selventäminen

2.1   TEKSTI

2.2   SOVELTAMISALA

Luontodirektiivin 6 artiklan 1 kohdassa säädetään yleisestä suojelujärjestelmästä, joka jäsenvaltioiden on perustettava kaikkia erityisten suojelutoimien alueita (SAC-alueita) varten.

Direktiivin 6 artiklan 1 kohta

—

sisältää säännökset myönteisistä suojelutoimenpiteistä, joihin liittyy tarvittaessa käyttösuunnitelmia ja lainsäädännöllisiä, hallinnollisia tai sopimusoikeudellisia toimenpiteitä, jotka vastaavat liitteen I luontotyyppien ja liitteessä II esitettyjen lajien ekologisia vaatimuksia alueilla. Tässä suhteessa 6 artiklan 1 kohta on erilainen kuin 6 artiklan kolme muuta kohtaa, joissa säädetään Natura 2000 -alueiden tilan heikentymistä ja häirintää sekä niihin kohdistuvia merkittäviä vaikutuksia ennalta ehkäisevistä toimenpiteistä;

—	toimii viitteenä, joka helpottaa 6 artiklan ja sen kolmen muun kohdan tarkoituksen ja yleisen merkityksen ymmärtämistä;

—

toimii perustana yleiselle suojelujärjestelmälle, jota sovelletaan poikkeuksetta kaikkiin Natura 2000 -verkoston SAC-alueisiin ja kaikkiin näillä alueilla oleviin liitteessä I mainittuihin luontotyyppeihin ja liitteessä II mainittuihin lajeihin lukuun ottamatta sellaisia, jotka on Natura 2000 -tietolomakkeella ilmoitettu muiksi kuin merkittäviksi luontotyypeiksi tai lajeiksi (21);

—

koskee nimenomaan SAC-alueita: 6 artiklan 1 kohtaa ei sovelleta erityisiin suojelualueisiin (SPA-alueisiin), vaikka sen 2, 3 ja 4 kohtaa sovelletaankin niihin. Näin lainsäätäjä on vahvistanut — lintudirektiivin 3 artiklan ja 4 artiklan 1 ja 2 kohdan mukaisen järjestelmän, jossa vahvistetaan kyseisen direktiivin mukaisesti luokiteltuihin SPA-alueisiin sovellettavat ”erityiset suojelutoimenpiteet”; — luontodirektiivin 6 artiklan 1 kohdan mukaisen järjestelmän, jossa vahvistetaan kyseisen direktiivin mukaisesti osoitettuihin SAC-alueisiin sovellettavat ”tarvittavat suojelutoimenpiteet”;

—

koskee myös SCI-alueita siinä tapauksessa, että niitä koskeva kuuden vuoden määräaika on umpeutunut eikä niitä ole vielä vastoin 4 artiklan 4 kohtaa osoitettu SAC-alueiksi. Toisin sanoen velvoitetta tarvittavien suojelutoimenpiteiden toteuttamisesta sovelletaan viimeistään silloin, kun kuuden vuoden määräaika on umpeutunut;

—	liittyy 1 artiklan a kohtaan, jossa suojelutoimenpiteet määritellään toimenpidekokonaisuudeksi, jota luontotyyppien ja luonnonvaraisten eläin- ja kasvikantojen suotuisan suojelun tason säilyttäminen tai ennalleen saattaminen edellyttää;

—	liittyy 2 artiklan 2 kohtaan, jossa vahvistetaan, että tämän direktiivin mukaisesti toteutetuilla toimenpiteillä pyritään varmistamaan yhteisön tärkeänä pitämien luontotyyppien ja luonnonvaraisten eläin- ja kasvilajien suotuisan suojelun tason säilyttäminen tai sen ennalleen saattaminen;

—	liittyy 2 artiklan 3 kohtaan, jossa täsmennetään, että toimenpiteiden toteutuksessa on otettava huomioon taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset vaatimukset sekä alueelliset ja paikalliset erityispiirteet.

Jäsenvaltioiden on kaikkien SAC-alueiden osalta suunniteltava suojelutoimenpiteitä ja toteutettava tarpeellisia lainsäädännöllisiä, hallinnollisia tai sopimusoikeudellisia toimenpiteitä. Nämä toimenpiteet on toteutettava viimeistään kuuden vuoden kuluessa siitä hetkestä, jona unionin luettelot yhteisön tärkeinä pitämistä alueista (SCI-alueista) on hyväksytty. Toimenpiteet ovat myönteisiä ja aluekohtaisia; niitä sovelletaan kaikkiin alueilla oleviin liitteessä I mainittuihin luontotyyppeihin ja liitteessä II mainittuihin lajeihin, paitsi sellaisiin, joiden säilymistä ei Natura 2000 -tietolomakkeella ole pidetty olennaisena. Toimenpiteillä pyritään varmistamaan yhteisön tärkeinä pitämien luontotyyppien ja luonnonvaraisten eläin- ja kasvilajien suotuisan suojelun tason säilyttäminen tai sen ennalleen saattaminen; ja niiden toteutuksessa otetaan huomioon taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset vaatimukset sekä alueelliset ja paikalliset erityispiirteet.

2.3   MITÄ ”TARVITTAVIEN SUOJELUTOIMENPITEIDEN” TULISI SISÄLTÄÄ?

2.3.1   Aluetason suojelutavoitteiden asettaminen (22)

”Suojelutavoitteisiin” viitataan direktiivin johdannossa useaan otteeseen, ja ne mainitaan nimenomaisesti 6 artiklan 3 kohdassa. Tämän käsitteen tarvetta korostetaan myös direktiivin 4 artiklan 4 kohdassa ja 6 artiklan 1 kohdassa. Näin ollen on hyödyllistä selvittää, mitä ”suojelutavoitteilla” tarkoitetaan ja millä tavalla ne liittyvät 6 artiklan 1 kohdassa mainittujen SAC-alueita koskevien tarvittavien suojelutoimenpiteiden toteuttamiseen.

Luontodirektiivin 1 artiklassa todetaan, että kyseisessä direktiivissä ”suojelulla tarkoitetaan toimenpidekokonaisuutta, jota luontotyyppien ja luonnonvaraisten eläin- ja kasvikantojen suotuisan suojelun tason säilyttäminen tai ennalleen saattaminen – - edellyttää”.

Kuten direktiivin 2 artiklassa todetaan, luontodirektiivin yleisenä tavoitteena on edistää luonnon monimuotoisuuden säilymistä suojelemalla luontotyyppejä ja luonnonvaraista eläimistöä ja kasvistoa. Direktiivin mukaisesti toteutetuilla toimenpiteillä pyritään varmistamaan, että direktiivin alaan kuuluvat lajit ja luontotyypit saadaan pidettyä ”suotuisalla suojelun tasolla” eli luontotyyppien säilyminen ja lajien eloonjääminen pitkällä aikavälillä saadaan taattua EU:ssa koko niiden luontaisella levinneisyysalueella.

Koska kukin alue edistää omalta osaltaan suotuisan suojelun tason saavuttamista, tämä yleinen tavoite voidaan määritellä ja saavuttaa vain lajin tai luontotyypin luontaisen levinneisyysalueen tasolla (ks. direktiivin 1 artiklan e ja i kohta). Suotuisan suojelun tason saavuttamiseen tähtäävää laajaa suojelutavoitetta voidaan näin ollen tarkastella ainoastaan asianmukaisella tasolla, kuten kansallisella, luonnonmaantieteellisellä tai Euroopan tasolla.

Yleinen tavoite suotuisan suojelun tason saavuttamisesta kaikkien luontodirektiivin liitteessä I ja II lueteltujen lajien ja luontotyyppien osalta on kuitenkin muutettava aluetason suojelutavoitteiksi. Yksittäisten alueiden suojelutavoitteet ja suotuisan suojelun tason saavuttamista koskeva yleinen tavoite on tärkeää erottaa toisistaan.

Aluetason suojelutavoitteet ovat erityisiä tavoitteita, jotka alueella on saavutettava sen varmistamiseksi, että alue edistää parhaalla mahdollisella tavalla suotuisan suojelun tason saavuttamista asianmukaisella tasolla (kun otetaan huomioon kyseisten lajien tai luontotyyppien luontainen levinneisyysalue).

Aluetason suojelutavoitteita olisi asetettava luontodirektiivin mukaisten erityisten suojelutoimien alueiden (SAC-alueiden) lisäksi myös lintudirektiivin mukaisille erityisille suojelualueille (SPA-alueille) kyseisen direktiivin 2 ja 3 artiklassa ja 4 artiklan 1, 2 ja 4 kohdassa asetettujen vaatimusten täyttämiseksi.

Periaatteessa aluetason suojelutavoitteita olisi asetettava kaikille luontodirektiivin soveltamisalaan kuuluville yhteisön tärkeinä pitämille lajeille ja luontotyypeille sekä lintudirektiivin liitteessä I mainituille lintulajeille tai säännöllisesti esiintyville muuttaville lajeille, joita esiintyy alueella merkittävässä määrin. Erityisiä suojelutavoitteita tai suojelutoimenpiteitä ei kuitenkaan tarvitse asettaa sellaisille lajeille tai luontotyypeille, joita Natura 2000 -tietolomakkeen mukaan alueella ei esiinny merkittävästi (23).

Aluetason suojelutavoitteiden pitäisi perustua kyseisten alueella esiintyvien luontotyyppien ja lajien ekologisiin vaatimuksiin (ks. jäljempänä oleva kohta 2.3.3), ja näissä tavoitteissa olisi määriteltävä, millainen niiden suojelun tilan toivotaan olevan. Tavoitteiden olisi ilmennettävä alueen merkitystä alueella esiintyvien luontotyyppien ja lajien säilyttämisen tai ennalleen saattamisen sekä Natura 2000 -verkoston yhtenäisyyden kannalta. Niissä olisi myös otettava huomioon alueen luontotyyppien ja lajien heikentymisen tai tuhoutumisen uhat, mukaan lukien ilmastonmuutoksen aiheuttamat uhat.

Aluetason suojelutavoitteissa olisi määriteltävä, millainen alueen lajien ja luontotyyppien suojelun tilan toivotaan olevan, jotta alueen vaikutus suotuisan suojelun tason saavuttamiseen asianmukaisella tasolla olisi mahdollisimman suuri. Toisinaan suojelutavoitteet määritellään tietyllä aikavälillä toteutettavina tavoitteina. Nämä tavoitteet olisi asetettava alueen kustakin tietolomakkeella ilmoitetusta lajista ja luontotyypistä tehdyn suojelun tarpeen arvioinnin perusteella.

Suojelutavoitteissa voidaan huomioida alueen painopisteitä. Asiassa C-241/08 tuomioistuin päätteli, että ”– kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 71 kohdassa perustellusti todennut – suojelua ja ennalleen saattamista koskevien tavoitteiden määrittely Natura 2000 -ohjelman puitteissa saattaa edellyttää eri tavoitteiden välisten ristiriitojen ratkaisemista”.

Tavoitteet ja toimenpiteet on tärkeää erottaa selkeästi toisistaan. Voidaan esimerkiksi olettaa, että suojelutavoitteet eivät suuremmin muutu ajan myötä – useimmissa tapauksissa niiden täytyykin olla pitkän aikavälin tavoitteita. Sen sijaan näiden tavoitteiden saavuttamisen edellyttämät suojelutoimenpiteet todennäköisesti muuttuvat muun muassa siksi, että alueita kohtaavat uhat muuttuvat, ja luonnollisesti myös sen seurauksena, että jo toteutetuilla suojelutoimenpiteillä on toivottavasti myönteisiä vaikutuksia.

Kun Natura 2000 -alueen suojelutavoitteet on määritelty, suojelutoimenpiteet voidaan määritellä ja toteuttaa melko joustavasti. Tarjolla on useita eri vaihtoehtoja (valittavana on hallinnollisia, sopimusoikeudellisia tai lainsäädännöllisiä toimenpiteitä), joissa otetaan huomioon alueiden muu sosioekonominen toiminta.

Esimerkkejä aluetason suojelutavoitteista 1. Alue x on osoitettu suojeltavaksi, koska sitä pidetään tärkeänä luontotyypin ”puoliluontaiset niityt” (6210) suojelun kannalta. Tietolomakkeen mukaan luontotyypin suojelun tila on huono (tietolomakkeeseen on merkitty luokka C). Tämän alueen suojelutavoitteeksi on näin ollen voitu asettaa, että luontotyypin suojelun tilaa parannettaisiin 10 vuoden kuluessa niin, että se kuuluisi luokkaan A (”erinomainen”), kun otetaan huomioon, että luontotyypin suojelun taso on asianomaisella maantieteellisellä alueella hyvin epäsuotuisa. Luontodirektiivin 6 artiklan 1 kohdan mukaisesti toteutettavat tarvittavat suojelutoimenpiteet on laadittu niin, että tämä tavoite pystytään saavuttamaan. 2. Alue y on osoitettu suojeltavaksi siksi, että sillä sijaitsee laaja keidassuo (7110). Tietolomakkeen mukaan luontotyypin tila on erinomainen (tietolomakkeeseen on merkitty luokka A). Näin ollen tämän alueen suojelutavoitteeksi on asetettu pelkästään alueen vallitsevan tilan säilyttäminen, vaikka luontotyypin suojelun taso on kyseessä olevalla maantieteellisellä alueella epäsuotuisa. Mitään 6 artiklan 1 kohdan mukaisia suojelutoimenpiteitä ei ole toteutettu, koska alueen tilan säilyttäminen ei edellytä aktiivisia hoitotoimenpiteitä. Periaatteessa suojelutavoitteet olisi asetettava kullekin alueelle ja kaikille lajeille ja luontotyypeille, joita esiintyy merkittävässä määrin kullakin alueella. Tavoitteiden pitäisi perustua alueella esiintyvien lajien ja luontotyyppien ekologisiin vaatimuksiin, ja niissä tulisi määritellä, millainen kyseisten lajien ja luontotyyppien suojelun tilan toivotaan alueella olevan. Tavoitteet olisi asetettava kustakin tietolomakkeella ilmoitetusta lajista ja luontotyypistä tehdyn suojelun tarpeen arvioinnin perusteella. Suojelutavoitteissa tulisi myös ottaa huomioon alueen merkitys Natura 2000 -verkoston yhtenäisyyden kannalta niin, että kukin alue vaikuttaa parhaalla mahdollisella tavalla suotuisan suojelun tason saavuttamiseen asianmukaisella maantieteellisellä tasolla asianomaisten lajien tai luontotyyppien luontaisella levinneisyysalueella.

2.3.2   Tarvittavien suojelutoimenpiteiden toteuttaminen (24)

Suojelutoimenpiteillä tarkoitetaan niitä tosiasiallisia mekanismeja ja toimia, jotka on otettava käyttöön Natura 2000 -alueella asianomaisen alueen suojelutavoitteiden saavuttamiseksi ja niihin paineisiin ja uhkiin puuttumiseksi, joita alueen lajeihin ja luontotyyppeihin kohdistuu.

Luontodirektiivin 6 artiklan 1 kohdan mukaan ”jäsenvaltioiden on toteutettava – - tarvittavat suojelutoimenpiteet”, jotka vastaavat yhteisön tärkeinä pitämien luontotyyppien ja lajien ekologisia vaatimuksia alueilla. Tämä tulisi ymmärtää niin, että kaikki tarvittavat suojelutoimenpiteet on toteutettava.

Tuomioistuin on vahvistanut tämän tulkinnan toteamalla seuraavaa: ”Direktiivissä asetetaan näin ollen velvollisuus toteuttaa tarvittavat suojelutoimenpiteet, mikä sulkee pois sen, että jäsenvaltioilla olisi tässä suhteessa harkintavaltaa, ja siinä rajoitetaan kansallisten viranomaisten mahdollinen lainsäädäntö- tai päätösvalta koskemaan näiden toimenpiteiden toteuttamisessa käytettäviä keinoja ja teknisiä valintoja. – - yhteisöjen lainsäätäjä on direktiivin 6 artiklan 1 kohdassa käyttämillään ilmaisuilla halunnut asettaa jäsenvaltioille velvollisuuden toteuttaa sellaiset tarvittavat suojelutoimenpiteet , jotka vastaavat direktiivin liitteissä I ja II tarkoitettujen luontotyyppien ja lajien asettamia ekologisia vaatimuksia” (asia C-508/04, 76 ja 87 kohta).

Tuomioistuin on lisäksi todennut seuraavaa: ”luontodirektiivin 6 artiklan 1 kohdassa ja lintudirektiivin 4 artiklan 1 ja 2 kohdassa vaaditaan kuitenkin kyseessä olevalla alueella suojeltujen luontotyyppien ja lajien suotuisan suojelun tason säilyttämiseksi tarpeellisten suojelutoimien lisäksi myös ja ennen kaikkea niiden tehokasta täytäntöönpanoa sillä uhalla, että ne muuten menettävät tehokkaan vaikutuksensa” (asia C-441/17, 213 kohta).

Velvoite edellyttää tarvittavien suojelutoimenpiteiden määrittämistä riippumatta siitä, sovelletaanko näitä toimenpiteitä yksittäisillä alueilla vai tietyissä tapauksissa jopa alueiden rajojen ulkopuolella taikka useilla eri alueilla. Tietyissä tapauksissa jäsenvaltio saattaa täyttää 6 artiklan 1 kohdan vaatimukset olennaisilta osin laaja-alaisemmilla toimenpiteillä, jotka kuitenkin edistävät myös aluekohtaisia suojelutavoitteita ja mukautetaan SAC-alueilla suojeltujen luontotyyppien ja lajien ekologisiin vaatimuksiin. Tämä koskee eritoten merialueita, joiden osalta esimerkiksi kalastustoiminnan yleinen sääntely (25) voi olla merkittävä osatekijä 6 artiklan 1 kohdan noudattamisen kannalta.

Tarvittavien suojelutoimenpiteiden määrittämisessä huomioon otettavia avaintekijöitä (26) Hyvä tietopohja olisi hankittava muun muassa alueen sen hetkisistä olosuhteista, lajien ja luontotyyppien tilasta ja niihin vaikuttavista pääasiallisista paineista sekä uhista, nykyisistä maankäyttötavoista ja sidosryhmien eduista. Tietoihin tulisi sisältyä alueen tärkeimpien luonnonominaisuuksien (luontotyyppien ja lajien) tarkka sijainti; tärkeimmät maankäyttötavat ja toiminta, joka voi vaikuttaa asianomaisten luontotyyppien ja lajien suojelun tasoon; kaikki tunnistetut asiaankuuluvat sidosryhmät, joiden on tarpeen olla mukana tai joita on kuultava käyttösuunnitelmaprosessin aikana; mahdolliset konfliktit sekä mahdolliset tavat ja keinot niiden ratkaisemiseksi. Osallistuminen, kuuleminen ja tiedottaminen Natura 2000 -alueen suojelutyön suunnittelussa ja valmistelussa mahdollistaa alueella asuvien ja työskentelevien tai aluetta käyttävien ihmisten mielipiteiden huomioon ottamisen ja auttaa varmistamaan, että eri sidosryhmät osallistuvat alueen hoitoon, mikä kasvattaa onnistumisen todennäköisyyttä. Yleisön osallistuminen on mahdollista missä tahansa alueen käytön suunnittelun vaiheessa – prosessi alkaa sidosryhmien varhaisella kuulemisella ja osallistumisella, jonka tarkoituksena on antaa ryhmille tietoa alueen suojelutavoitteista ja merkityksestä ja selventää asianmukaisen hoidon vaiheita. Osallistuminen voidaan toteuttaa esimerkiksi ohjausryhmissä tai komiteoissa, joihin kuuluu paikallisia viranomaisia ja Natura 2000 -alueen maanomistajien, käyttäjien ja tärkeimpien toimijoiden edustajia. Toiminta edellyttää prosessin tehokasta organisointia, eri politiikan tasojen välistä yhteistyötä, riittävää henkilöstöä ja riittäviä määrärahoja sekä tehokkaita viestintävälineitä; huomattavaa lisäarvoa prosessiin voidaan lisäksi saada kohdennetulla koulutuksella ja tehokkailla konfliktinratkaisumenetelmillä sekä helpottamalla koko prosessin toteutusta erityisen ”alueen puolustajan” nimittämisellä. Tarvittavien suojelutoimenpiteiden määritteleminen riittävän yksityiskohtaisesti (kuka tekee mitä, milloin ja miten) helpottaa toimenpiteiden täytäntöönpanoa ja voi estää mahdollisia konflikteja. Toimenpiteiden on oltava realistisia, määrinä ilmaistavia, hallittavia ja selkeästi laadittuja, ja niiden tulee perustua asianmukaiseen tekniseen asiantuntemukseen, jonka avulla pystytään tunnistamaan välttämättömät toimenpiteet ja toimenpiteet, joille on olemassa erilaisia toteutusvaihtoehtoja, jotka voidaan mukauttaa paikallisiin intresseihin. Toimenpiteiden tarkka toteutuspaikka ja kuvaus toimenpiteiden toteutukseen tarvittavista keinoista ja välineistä tulisi esittää esimerkiksi työsuunnitelmassa, jonka tulee olla riittävän joustava, jotta sitä voidaan tarpeen mukaan tarkistaa ja muuttaa. On myös tärkeää asettaa aikataulu, jonka mukaisesti arvioidaan suojelutoimenpiteiden toteutumista ja niiden soveltuvuutta sekä edistymistä suojelutavoitteiden saavuttamisessa. Suojelutoimenpiteiden toteuttamiseen tarvittavat resurssit, kuten muun muassa tiedot toimenpiteiden toteutuksesta ja seurannasta, hallinnosta ja korvauksista aiheutuvista arvioiduista kustannuksista sekä tiedot tarvittavista henkilöresursseista ja vaaditusta osaamisesta sekä mahdollisista rahoitusvälineistä, on otettava huomioon kaikkien Natura 2000 -alueiden hoitoon liittyvien välineiden kohdalla. Vastaavasti on otettava kattavasti huomioon ne moninaiset hyödyt, joita investoiminen Natura 2000 -verkostoon synnyttää alueiden ekosysteemipalveluiden kautta. Tämän lisäksi olisi analysoitava sosioekonomisen toiminnan eri muotoja ja niiden vuorovaikutusta luonnonympäristön kanssa mahdollisten alueen hoidosta syntyvien kustannusten ja hyötyjen sekä todellisen taloudellisen tukitarpeen määrittämiseksi. Tehokas täytäntöönpano ja tiedottaminen on varmistettava mekanismilla, jolla pystytään osoittamaan, että tarvittavia toimenpiteitä ei ole ainoastaan määritetty vaan ne on myös pantu täytäntöön, ja saattamalla toimenpiteitä koskevat tiedot yleisön saataville (esimerkiksi verkkosivustoille tai virallisiin rekistereihin) niin, että kaikki asianosaiset voivat tutustua niihin.

Luontodirektiivin 6 artiklan 1 kohdassa säädetään velvoitteesta määrittää ja toteuttaa tarvittavat suojelutoimenpiteet, jotka vastaavat liitteissä I ja II tarkoitettujen luontotyyppien ja lajien asettamia ekologisia vaatimuksia. Säännöksessä ei tässä suhteessa anneta jäsenvaltioille minkäänlaista harkintavaltaa.

2.3.3   Ekologiset vaatimukset

Direktiivin 6 artiklan 1 kohdassa tarkennetaan, että tarvittavien suojelutoimien on vastattava ”liitteen I luontotyyppien ja liitteessä II esitettyjen lajien ekologisia vaatimuksia alueilla”. Näin ollen jäsenvaltioiden on määriteltävä suojelutoimenpiteet suhteessa luontotyyppien ja lajien ekologisiin vaatimuksiin.

Vaikkakaan direktiivissä ei määritellä ”ekologisia vaatimuksia”, 6 artiklan 1 kohdan tarkoitus ja asiayhteys osoittavat, että näihin kuuluvat kaikki ekologiset tarpeet, mukaan lukien abioottiset ja bioottiset tekijät, joita pidetään välttämättöminä luontotyyppien ja lajien suojelun varmistamiseksi, mukaan lukien niiden suhde fyysiseen ympäristöön (kuten ilmaan, veteen, maaperään ja kasvillisuuteen) (27).

Nämä vaatimukset perustuvat tieteelliseen tietoon, ja ne voidaan määritellä vain tapauskohtaisesti liitteessä I lueteltujen luontotyyppien, liitteessä II mainittujen lajien sekä näiden luontotyyppien ja lajien esiintymisalueiden mukaisesti. Tällainen tieto on ratkaisevan tärkeää suojelutoimenpiteiden tapauskohtaisen suunnittelun mahdollistamiseksi.

Ekologiset vaatimukset voivat vaihdella lajeittain mutta myös saman lajin osalta eri alueilla. Niinpä direktiivin liitteessä II mainittuihin lepakoihin liittyvät ekologiset vaatimukset ovat erilaiset talvehtimiskaudella (jolloin ne lepäävät maanalaisissa ympäristöissä, luolamaisissa onkaloissa tai rakennuksissa) ja keväällä alkavalla aktiivisella kaudella (jolloin ne jättävät talviset olinpaikkansa ja alkavat taas pyydystää hyönteisiä). Liitteessä II mainitun Triturus cristatus -sammakkoeläimen ekologiset vaatimukset ovat erilaiset sen elinkaaren eri vaiheissa. Laji talvehtii maan alla (koloissa, halkeamissa), ja keväällä ja alkukesästä se munii lammikoihin. Sen jälkeen se jättää vesiympäristön ja elää kesän ja syksyn kuivalla maalla. Saman lajin ekologiset vaatimukset voivat näin ollen vaihdella kulloisenkin alueen (vesi- tai maaympäristö) mukaan. Tämän lajin levinneisyysalue Euroopassa on myös laaja, joten sen ekologiset vaatimukset voivat niin ikään vaihdella levinneisyysalueen eri osissa.

Alueilla esiintyviä liitteessä I mainittuja luontotyyppejä ja liitteessä II mainittuja lajeja koskevien ekologisten vaatimusten määritteleminen kuuluu jäsenvaltioille. Ne voivat halutessaan vaihtaa tätä alaa koskevia tietojaan Euroopan komission sekä Euroopan ympäristökeskuksen ja biologisen monimuotoisuuden eurooppalaisen aihekeskuksen tuella.

Suojelutoimenpiteiden on vastattava alueella esiintyvien liitteessä I mainittujen luontotyyppien ja liitteessä II mainittujen lajien ekologisia vaatimuksia. Näiden luontotyyppien ja lajien ekologisiin vaatimuksiin kuuluvat kaikki sellaiset ekologiset tarpeet, joita pidetään välttämättöminä luontotyyppien ja lajien suojelun varmistamiseksi. Ne voidaan määritellä vain tapauskohtaisesti tieteellisen tiedon perusteella.

2.4   MINKÄLAISIA TARVITTAVAT SUOJELUTOIMENPITEET VOIVAT OLLA?

Suojelutoimenpiteet voivat olla ”tarpeellisia lainsäädännöllisiä, hallinnollisia tai sopimusoikeudellisia toimenpiteitä –” ja ”tarvittaessa tarkoituksenmukaisia käyttösuunnitelmia”.

Valinta jätetään jäsenvaltioille toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Direktiivissä asetetaan saavutettavat tulokset, mutta jäsenvaltiot saavat itse päättää, miten tulokset käytännössä saavutetaan. Usein 6 artiklan 1 kohdassa mainittuja eri vaihtoehtoja käytetään yhdistelminä Natura 2000 -alueiden hoidossa.

Suojelutoimenpiteiden täytäntöönpanovastuut sekä tarvittavat taloudelliset resurssit on kaikissa tapauksissa määriteltävä selkeästi.

2.4.1   Käyttösuunnitelmat

Tarvittaviin suojelutoimenpiteisiin voi kuulua ”tarvittaessa tarkoituksenmukaisia käyttösuunnitelmia, jotka koskevat erityisesti näitä alueita tai jotka sisältyvät muihin kehityssuunnitelmiin”. Tällaisissa käyttösuunnitelmissa olisi käsiteltävä kaikkea senhetkistä toimintaa, mukaan lukien säännöllinen meneillään oleva toiminta, kuten päivittäinen maataloustoiminta, kun taas uusia suunnitelmia ja hankkeita käsitellään 6 artiklan 3 ja 4 kohdan mukaisesti.

Yleensä aluetason käyttösuunnitelmia käytetään alueen suojelutavoitteiden laadintaan alueen lajien ja luontotyyppien suojelun tasosta ja niihin kohdistuvista paineista ja uhkista tehdyn analyysin perusteella sekä näiden tavoitteiden saavuttamiseksi tarvittavien toimenpiteiden suunnitteluun. Käyttösuunnitelmia käytetään usein välineenä, jolla alueiden hallinnoijia ja muita asianosaisia ohjataan Natura 2000 -alueiden suojelussa ja jolla eri sosioekonomiset sidosryhmät ja viranomaiset, mukaan lukien paikalliset yhteisöt, maanomistajat, maanviljelijät, kalastajat ja muut eturyhmät, saadaan mukaan toteuttamaan tunnistettuja tarvittavia suojelutoimenpiteitä.

Käyttösuunnitelmat ovat hyödyllinen väline, jonka avulla varmistetaan, että 6 artiklan 1 kohdan säännösten täytäntöönpano tehdään selkeästi ja avoimesti ja niin, että kaikki sidosryhmät saavat tietoa Natura 2000 -verkoston tavoitteista ja voivat osallistua aktiivisesti tähän keskusteluun. Käyttösuunnitelmat voivat myös auttaa toimenpiteiden rahoitustarpeiden tunnistamisessa ja parantaa toimenpiteiden sisällyttämistä osaksi muita suunnitelmia.

Ilmaus ”tarvittaessa” tarkoittaa, että käyttösuunnitelmat eivät ole välttämättä aina tarpeellisia. Jos jäsenvaltio päättää tehdä käyttösuunnitelmia, ne on usein järkevää laatia ennen kuin päätetään 6 artiklan 1 kohdassa mainituista muista toimenpiteistä, eritoten sopimusoikeudellisista toimenpiteistä. Sopimusoikeudellisissa toimenpiteissä on usein otettava huomioon toimivaltaisten viranomaisten ja yksittäisten maanomistajien välinen suhde, ja ne rajoittuvat yksittäisiin tiluksiin, jotka ovat tavallisesti asianomaista aluetta pienempiä. Tällaisissa olosuhteissa aluetta koskeva käyttösuunnitelma luo laajemmat puitteet ja sen sisältö toimii hyödyllisenä lähtökohtana sopimusoikeudellisten toimenpiteiden yksityiskohtien laadinnalle.

Käyttösuunnitelmien on oltava ”tarkoituksenmukaisia” ja sellaisia, että ne ”koskevat erityisesti näitä alueita”, eli ne on kohdistettava Natura 2000 -verkostoon kuuluviin alueisiin. Olemassa olevat muita suojelualueiden luokkia (esimerkiksi kansallis- tai luonnonpuistoja) koskevat käyttösuunnitelmat eivät välttämättä ole riittäviä käytettäväksi Natura 2000 -alueiden hoidossa, joten niitä tulisi mukauttaa tai täydentää lisätoimenpiteillä, jotta niillä voitaisiin saavuttaa alueella esiintyvien yhteisön tärkeinä pitämien lajien ja luontotyyppien erityiset suojelutavoitteet. Muiden suojelualuetyyppien ja Natura 2000 -alueiden rajat eivät myöskään saa olla täysin yhteneväiset.

Käyttösuunnitelmat voivat olla erillisiä asiakirjoja, taikka ne voivat olla suunnitelmia, jotka ”sisältyvät muihin kehityssuunnitelmiin”, sen periaatteen mukaisesti, että ympäristönäkökohdat on otettava huomioon EU:n muissa politiikoissa. Kun kyseessä on muiden suunnitelmien osaksi sisällytetty suunnitelma, on tärkeää varmistaa, että alueella esiintyville luontotyypeille ja lajeille määritetään selkeät suojelutavoitteet ja -toimenpiteet.

Natura 2000 -alueiden käyttösuunnitelmat ovat hyödyllinen väline, jolla varmistetaan, että 6 artiklan 1 kohdan säännösten täytäntöönpano tehdään selkeästi ja avoimesti ja niin, että sidosryhmät ovat prosessissa mukana. Tällaiset suunnitelmat eivät ole aina tarpeen, mutta silloin, kun niitä käytetään, niiden tulisi koskea erityisesti kyseisiä alueita tai ne tulisi sisällyttää muihin kehityssuunnitelmiin, jos sellaisia on olemassa. Niissä tulisi käsitellä kaikkea tiedossa olevaa toimintaa, kun taas uusia suunnitelmia ja hankkeita käsitellään 6 artiklan 3 ja 4 kohdan mukaisesti.

2.4.2   Lainsäädännölliset, hallinnolliset tai sopimusoikeudelliset toimenpiteet

Ilmaus ”tarvittaessa” viittaa ainoastaan käyttösuunnitelmiin eikä lainsäädännöllisiin, hallinnollisiin tai sopimusoikeudellisiin toimenpiteisiin, joita tarvitaan kaikissa tapauksissa (asia C-508/04, 71 kohta). Vaikka jäsenvaltio katsoisi käyttösuunnitelman laatimisen tarpeettomaksi, sen on siis tästä huolimatta toteutettava kyseiset toimenpiteet.

Jako näihin kolmeen toimenpideluokkaan on käsitettävä laajasti. Monenlaisia toimenpiteitä voidaan pitää tarpeellisina kullekin alueelle asetettujen suojelutavoitteiden saavuttamiseksi. Yleensä tavoitteiden saavuttaminen edellyttää alueen aktiivista hoitoa, mutta joissakin tapauksissa toimenpiteet voivat olla enemmänkin passiivisia ja ennalta ehkäiseviä (alueen hoito voi esimerkiksi perustua toimenpiteistä pidättymiseen). Toisaalta toimenpiteet eivät ole välttämättä uusia toimenpiteitä, koska jo käytössä olevat toimenpiteet voidaan katsoa riittäviksi, jos ne ovat asianmukaisia.

—	Lainsäädännölliset toimenpiteet noudattavat tavallisesti laissa määrättyä kaavaa, ja niillä voidaan asettaa erityisvaatimuksia, jotka koskevat alueella sallittavaa, rajoitettavaa tai kiellettävää toimintaa.

—	Hallinnollisilla toimenpiteillä voidaan asettaa tarvittavia säännöksiä, jotka koskevat suojelutoimenpiteiden toteutusta tai muun toiminnan sallimista alueella.

—	Sopimusoikeudellisissa toimenpiteissä laaditaan sopimuksia yleensä hallintoviranomaisten ja alueen maanomistajien tai käyttäjien välille.

Maa- ja metsätalouden ympäristötoimenpiteet ovat hyviä esimerkkejä sopimusoikeudellisista toimenpiteistä, joissa Natura 2000 -alueita hyödyttäviä sopimuksia laaditaan niin, että samalla huomioidaan myös sosioekonomiset vaatimukset. Ne olisi suunniteltava alueella toteutettavien suojelutoimenpiteiden mukaisesti ja niin, että alueen suojelutavoitteet pystytään saavuttamaan. — Maanviljelijöiden kanssa maaseudun kehittämisohjelmissa laadittavia maatalouden ympäristösopimuksia voidaan käyttää sopimusoikeudellisena toimenpiteenä, jonka tarkoituksena on säilyttää tiettyjen luontotyyppien (esimerkiksi niittyjen ja laidunmaiden) ja lajien suojelun tila tai parantaa sitä useilla alueilla. — Metsätalouden ympäristötoimenpiteitä voidaan myös käyttää metsänhoitoa koskevien sopimusten laatimiseen metsänomistajien kanssa luontotyyppien ja lajien suojelun edistämiseksi.

Tästä näkökulmasta katsottuna kaikki soveltuvat EU:n rahastot (esimerkiksi maaseudun kehittämis- ja aluekehitysrahastot sekä Life-ohjelma (28)) olisi katsottava keinoiksi toteuttaa näitä toimenpiteitä (29).

Jäsenvaltiot päättävät, mitä lainsäädännöllisiä, hallinnollisia tai sopimusoikeudellisia toimenpiteitä ne valitsevat. Tämä on toissijaisuusperiaatteen mukaista. Jäsenvaltioiden on kuitenkin valittava ainakin yksi näistä kolmesta luokasta eli joko lainsäädännölliset, hallinnolliset tai sopimusoikeudelliset toimenpiteet.

Näillä kolmella luokalla ei ole mitään keskinäistä arvojärjestystä. Näin ollen jäsenvaltioilla on mahdollisuus soveltaa Natura 2000 -alueella joko yhtä ainoaa toimenpideluokkaa (esimerkiksi vain sopimusoikeudellisia toimenpiteitä) tai yhdistettyjä toimenpiteitä (esimerkiksi lainsäädännöllisten ja sopimusoikeudellisten toimenpiteiden yhdistelmää sen mukaan, millaisia suojelukysymyksiä alueella esiintyviin liitteessä I mainittuihin luontotyyppeihin tai liitteessä II mainittuihin lajeihin liittyy). Jäsenvaltiot voivat myös valitsemiensa pakollisten toimenpiteiden lisäksi laatia ja toteuttaa käyttösuunnitelmia.

Asianomaisia kolmea toimenpideluokkaa luonnehditaan ”tarpeellisiksi”. Tätä määrettä ei määritellä direktiivissä. Direktiivin 6 artiklan 1 kohdassa lainsäädännölliset, hallinnolliset tai sopimusoikeudelliset toimenpiteet kuuluvat kuitenkin suojelutoimenpiteiden käsitteen piiriin. Määreellä ”tarpeellinen” ei ole tässä yhteydessä muuta tarkoitusta kuin muistuttaa, että riippumatta siitä, minkä toimenpidetyypin jäsenvaltiot valitsevat, niillä on velvollisuus varmistaa, että toimenpiteet vastaavat asianomaisten Natura 2000 -alueiden ominaispiirteiden ekologisia vaatimuksia ja noudattavat direktiivin yleistä tavoitetta, joka on määritelty sen 2 artiklan 1 ja 2 kohdassa.

Jäsenvaltioiden on määritettävä ja toteutettava SAC-alueilla tarpeelliset lainsäädännölliset, hallinnolliset tai sopimusoikeudelliset toimenpiteet. Niiden on a) vastattava alueella esiintyvien liitteessä I mainittujen luontotyyppien ja liitteessä II mainittujen lajien ekologisia vaatimuksia ja b) täytettävä direktiivin yleinen tavoite säilyttää tai saattaa ennalleen yhteisön tärkeinä pitämien luontotyyppien ja eläin- ja kasvilajien suotuisa suojelun taso.

3.   6 ARTIKLAN 2 KOHTA

Käsitteiden tarpeellisten estämistoimenpiteiden toteuttaminen; heikentyminen; ja häiriö selventäminen

3.1   TEKSTI

3.2   SOVELTAMISALA

Artiklan lähtökohtana on ennaltaehkäisyn periaate: ”Jäsenvaltioiden on toteutettava erityisten suojelutoimien alueilla tarpeellisia toimenpiteitä – heikentymisen sekä – häiriöiden estämiseksi  –.”

Nämä toimenpiteet menevät pidemmälle kuin pelkät suojelun edellyttämät hoitotoimenpiteet, sillä viimeksi mainitut on jo käsitelty 6 artiklan 1 kohdassa. Ilmauksilla ”estämiseksi” ja ”saattaisivat vaikuttaa merkittävästi” korostetaan toteutettavien toimenpiteiden ennakoivaa luonnetta. Toimenpiteiden toteuttamista ei ole luvallista lykätä siihen saakka, että heikentymistä tai häiriöitä tapahtuu (asia C-418/04 – ks. myös kohdassa 4.4.1 esitetty tulkinta direktiivin 6 artiklan 3 kohdan ilmauksesta ”ovat omiaan”).

Tämä kohta on tulkittava siten, että jäsenvaltioiden edellytetään toteuttavan kaikki tarpeelliset toimet sen varmistamiseksi, että heikentymistä tai merkittäviä häiriöitä ei tapahdu. Se edellyttää luontotyyppien ja lajien elinympäristöjen heikentymisen estämistä, olipa kyseessä ihmisen aiheuttama tai ennakoitavissa oleva luonnollinen heikentyminen.

Tämän kohdan soveltamisala on laajempi kuin 6 artiklan 3 ja 4 kohdan soveltamisalat, joihin kuuluvat ainoastaan suunnitelmat ja hankkeet. Kohtaa sovelletaan myös kaikkeen meneillään olevaan toimintaan, kuten maatalouteen, kalastukseen tai vesienhoitoon, jotka eivät välttämättä kuulu 6 artiklan 3 kohdan soveltamisalaan (30), sekä jo aiemmin hyväksyttyihin suunnitelmiin ja hankkeisiin, jotka ovat omiaan aiheuttamaan heikentymistä taikka häiriöitä (31). Sitä voidaan niin ikään soveltaa sellaisten suunnitelmien tai hankkeiden toteutukseen, jotka oli hyväksytty ennen 6 artiklan 3 kohdan soveltamisen alkamista (asia C-399/14, 33 kohta).

6 artiklan 2 kohtaa

—

sovelletaan pysyvästi SAC-, SCI- ja SPA-alueilla. Sen soveltamisalaan voivat kuulua aiemmat, nykyiset tai tulevat toiminnat tai tapahtumat. Jos SAC- tai SPA-alueella jo meneillään oleva toiminta on omiaan aiheuttamaan luontotyyppien heikentymistä taikka häiriöitä lajeille, joita varten alue on osoitettu, toimintaan on tarpeen mukaan sovellettava luontodirektiivin 6 artiklan 2 kohdassa tai lintudirektiivin 4 artiklan 4 kohdassa säädettyjä tarpeellisia toimenpiteitä. Tämä voi tarpeen vaatiessa edellyttää, että kielteinen vaikutus lopetetaan joko keskeyttämällä toiminta ja/tai toteuttamalla lieventäviä tai ennallistavia toimenpiteitä. Apuna voidaan käyttää jälkiarviointia. Tulkintaa tukee asiassa Owenduff annettu tuomio (asia C-117/00, 28–30 kohta) (32), jossa tuomioistuin totesi, että 6 artiklan 2 kohtaa oli rikottu, koska SPA-alueella ei ollut toteutettu toimenpiteitä niiden lajien elinympäristöjen heikentymisen estämiseksi, joita varten SPA-alue oli osoitettu. Tuomioistuin on lisäksi todennut, että jäsenvaltio ei noudata luontodirektiivin 6 artiklan 2 kohdan mukaisia velvoitteitaan, mikäli se säätää yleisesti, että tietty toiminta, jota harjoitetaan voimassa olevissa laeissa ja asetuksissa sallituissa oloissa ja niissä sallituilla alueilla, ei ole toimintaa, josta aiheutuu häiriötä tai tällaisia vaikutuksia (asia C-241/08, 76 kohta).

—

ei ole rajoitettu tahallisiin toimiin, vaan sitä voidaan soveltaa myös kaikkiin sattumanvaraisiin tapahtumiin, joita voi esiintyä (kuten tulipaloihin tai tulviin), jos ne ovat ennakoitavissa – jos niitä esimerkiksi esiintyy yleensä muutaman vuoden välein (33). Luonnononnettomuuksien osalta tämä koskee ainoastaan velvoitetta toteuttaa (suhteellisia) varotoimenpiteitä luonnononnettomuuksien riskin vähentämiseksi sikäli, kun ne voivat vaarantaa direktiivin tarkoituksen. — ei ole rajoitettu ihmisen toimintaan. Asiassa C-6/04 antamansa tuomion 34 kohdassa tuomioistuin katsoi, että ”luontodirektiivin 6 artiklan 2 kohdan täytäntöönpanemiseksi voi olla tarpeen toteuttaa sekä toimenpiteitä, joilla pyritään torjumaan ihmisen aiheuttamia ulkopuolisia loukkauksia ja häiriöitä, että toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on hillitä luonnollista kehitystä, joka voi heikentää erityisten suojelutoimien alueilla esiintyvien lajien ja luontotyyppien suojelun tasoa”. Esimerkiksi silloin, kun on kyse luontaisesta sukkessiosta tai ilmastonmuutoksen vaikutuksista, tämä prosessi on pysäytettävä tai sitä on hillittävä toimenpiteillä, jos sen katsotaan vaikuttavan kielteisesti niihin lajeihin ja luontotyyppeihin, joita varten alue on osoitettu. Vastaavasti luonnollisesti muuttuvia tilanteita sekä ilmastonmuutokseen liittyviä muutoksia (esimerkiksi merenpinnan nousu, lajien häviäminen tai uusien lajien ilmaantuminen) olisi arvioitava tapauskohtaisesti (34).

Lainsäätäjä on halunnut rajata jäsenvaltioiden vastuuta asettamalla seuraavat rajoitukset:

—

Aluetta koskeva rajoitus – toimenpiteet koskevat ainoastaan ”erityisten suojelutoimien alueilla” (SAC-alueilla) esiintyviä lajeja ja luontotyyppejä. Toisaalta toimenpiteitä voi olla tarpeen toteuttaa SAC-alueiden ulkopuolella, jos ulkoiset tapahtumat voivat vaikuttaa lajeihin ja luontotyyppeihin SAC-alueen sisällä. Esimerkiksi kosteikkoon vaikuttavan myrkkypäästön tapauksessa 6 artiklan 2 kohdan soveltaminen merkitsisi sitä, että kaikki päästön välttämiseksi tarpeelliset ennalta ehkäisevät toimenpiteet olisi pitänyt toteuttaa, vaikka tapahtumapaikka olisi etäällä kosteikosta. Artiklassa ei nimenomaisesti säädetäkään, että toimenpiteet olisi toteutettava SAC-alueilla vaan että toimenpiteillä pitäisi estää heikentyminen SAC-alueilla. Sama logiikka pätee SPA-alueisiin.

—

Luontotyyppejä ja lajeja koskeva rajoitus – Tarpeelliset toimenpiteet koskevat vain luontotyyppejä ja lajeja, ”joita varten alueet on osoitettu”. Tarkemmin sanottuna toteutettavien toimenpiteiden kohteena ovat ne luontotyypit ja lajit, jotka on nimetty Natura 2000 -tietolomakkeilla (ks. kohdat 2.2 ja 4.6.3). Näin ollen tavoitteena ei ole yleisten suojelutoimenpiteiden toteuttaminen vaan sellaisten toimenpiteiden toteuttaminen, jotka on kohdistettu alueen valintaperusteena olleisiin lajeihin ja luontotyyppeihin (eli niihin lajeihin ja luontotyyppeihin, joita tietolomakkeen tietojen mukaan esiintyy asianomaisella alueella merkittävässä määrin ja jotka on nimetty alueen osoittamisesta laaditussa asiakirjassa). Häiriöt ja/tai heikentyminen määritetään näin ollen niiden tietojen perusteella, joita jäsenvaltiot ovat toimittaneet ja joita on käytetty Natura 2000 -verkoston yhtenäisyyden varmistamiseksi kyseisten lajien ja luontotyyppien osalta.

Jäsenvaltioiden edellytetään toteuttavan ennalta ehkäiseviä toimenpiteitä ennustettavissa olevaan tapahtumaan, toimintaan tai prosessiin liittyvien heikentymisen ja häiriöiden estämiseksi. Nämä toimenpiteet koskevat kaikkia lajeja ja luontotyyppejä, joita varten alueet on osoitettu, ja niitä tulee toteuttaa tarvittaessa myös alueiden ulkopuolella.

3.3   MITÄ ILMAISU ”ON TOTEUTETTAVA – TARPEELLISIA TOIMENPITEITÄ – ESTÄMISEKSI” TARKOITTAA?

Luontodirektiivin 6 artiklan 2 kohdassa edellytetään, että jäsenvaltioiden ”on toteutettava – tarpeellisia toimenpiteitä – estämiseksi”. Useissa tuomioistuimen käsittelemissä asioissa on selvennetty, minkä tyyppisen oikeudellisen suojelujärjestelmän käyttöönottoa luontodirektiivin 6 artiklan 2 kohdassa edellytetään. Niissä painotetaan erityisesti, että oikeudellisen järjestelmän on oltava täsmällinen, johdonmukainen ja kattava ja sen avulla on voitava varmistaa kyseisten alueiden kestävä käyttö ja hoito sekä tehokas suojelu (asia C-293/07, 26–29 kohta) (35).

Lisäksi tuomioistuin on havainnut rikkomuksia tapauksissa, joissa käytössä ollut järjestelmä on ollut ”liian yleisluonteinen eikä koskenut nimenomaisesti kyseistä SPA-aluetta tai sillä esiintyviä lajeja” (asia C-166/04, 15 kohta), joissa säännöksiin voidaan turvautua ”vasta sen jälkeen, kun kyseiset toiminnat on jo aloitettu, ja siis sen jälkeen, kun mahdollista huonontumista on jo aiheutunut” (asia C-418/04, 208 kohta), tai joissa SPA-alueisiin sovellettiin ”heterogeenisia oikeudellisia järjestelmiä, jotka eivät taanneet SPA-alueille riittävää suojelua” (asia C-293/07, 26 kohta).

Tietyissä tapauksissa rikossyytteen nostaminen heikentymisestä/häiriöistä vastuussa olevaa osapuolta vastaan tai sakkojen määrääminen tälle osapuolelle ei välttämättä vielä yksin riitä varmistamaan, että jäsenvaltio noudattaa 6 artiklan 2 kohtaa (asia C-504/14, 55 ja 56 kohta).

Tuomioistuimen mukaan ”luontodirektiivin 6 artiklan 2 kohdan termi ’tarpeelliset toimenpiteet’ – merkitsee sitä, että jäsenvaltioilla on harkintavaltaa tätä säännöstä soveltaessaan. – on muistutettava, että toiminta on tämän säännöksen mukaista ainoastaan, mikäli taataan se, että tällaisella toiminnalla ei aiheuteta minkäänlaista häiriötä, joka on omiaan vaikuttamaan merkittävästi tämän direktiivin tavoitteisiin ja erityisesti sen suojelutavoitteisiin” (tuomio asiassa C-404/09, komissio v. Espanja, 126 kohta ja siinä mainittu oikeuskäytäntö). Lisäksi tuomioistuin katsoo, että ”jos luontodirektiivin 6 artiklan 2 kohtaan perustuva jälkikäteinen arviointi todetaan – - kyseisessä säännöksessä tarkoitetuksi ’tarpeelliseksi toimenpiteeksi’, on tässä arvioinnissa määriteltävä yksityiskohtaisesti, mitkä ovat kyseessä olevan suunnitelman tai hankkeen toteuttamisesta aiheutuvat sellaiset heikentymisen ja häiriöiden vaarat, joilla voi olla tässä säännöksessä tarkoitetulla tavalla merkittävä vaikutus, ja arviointi on toteutettava tämän direktiivin 6 artiklan 3 kohdan vaatimusten mukaisesti” (asia C-399/14, 40, 41 ja 54 kohta).

Direktiivin 6 artiklan 2 kohdan mukaisen oikeudellisen järjestelmän on oltava täsmällinen, johdonmukainen ja kattava, ja sen avulla on voitava varmistaa kyseeseen tulevien alueiden tehokas suojelu. Jäsenvaltioilla on harkintavaltaa, kun ne toteuttavat 6 artiklan 2 kohdan täytäntöönpanon edellyttämiä tarpeellisia toimenpiteitä, mikäli taataan, että heikentymistä ja häiriöitä ei tapahdu. Jos 6 artiklan 2 kohdan säännösten noudattaminen edellyttää suunnitelman tai hankkeen arviointia, se on toteutettava 6 artiklan 3 kohdan vaatimusten mukaisesti.

3.4   EROAAKO HEIKENTYMISEEN LIITTYVIEN TOIMENPITEIDEN TOTEUTTAMINEN HÄIRIÖIHIN LIITTYVIEN TOIMENPITEIDEN TOTEUTTAMISESTA?

Lajeja koskevien häiriöiden osalta 6 artiklan 2 kohdassa täsmennetään, että tarpeellisia toimenpiteitä on toteutettava häiriöiden estämiseksi ”siinä määrin kuin nämä häiriöt saattaisivat vaikuttaa merkittävästi tämän direktiivin tavoitteisiin” .

Kyseisten häiriöiden on oltava merkityksellisiä lajin suojelun tason kannalta (niiden on vaikutettava lajin suojelun tasoon) direktiivin tavoitteisiin nähden. Jäsenvaltion on siis selvitettävä nimenomaan näihin tavoitteisiin nähden, ovatko häiriöt merkittäviä.

Luontotyyppien (eli sekä luontotyyppien että lajien elinympäristöjen) heikentymisen osalta 6 artiklan 2 kohdan tekstissä ei kuitenkaan nimenomaisesti mainita vaikutuksen suhdetta direktiivin tavoitteisiin. Siinä todetaan vain, että luontotyyppien heikentyminen on estettävä.

Heikentymisen arvioiminen absoluuttisesti ilman mitattavia viiteraja-arvoja voi tuntua vaikealta. Liittämällä heikentyminen aluetason suojelutavoitteisiin, joiden avulla edistetään direktiivin tavoitteiden saavuttamista, pystytään ehkä kuitenkin tulkitsemaan, millaisia raja-arvoja heikentymisen osalta pitäisi soveltaa (ks. osa 3.5.1).

Luontodirektiivin 6 artiklan 2 ja 3 kohta tulee ymmärtää yhtenäisenä kokonaisuutena, jolla pyritään varmistamaan luontotyypeille ja lajien elinympäristöille sama suojelun taso (asia C-258/11, 32 kohta; asia C-521/12, 19 kohta; yhdistetyt asiat C-387 ja C-388). Näin ollen heikentymisen arvioinnissa, jos sellainen on tarpeen, pitäisi noudattaa samoja kriteereitä ja käyttää samoja menetelmiä kuin silloin, kun sovelletaan 6 artiklan 3 kohtaa (ks. myös asia C-399/14, 54 kohta).

Alueella esiintyvän luontotyypin tai lajin elinympäristön suojelun tilaa voidaan arvioida vertaamalla sitä Natura 2000 -tietolomakkeessa ilmoitettuun suojelun tilaan edellyttäen, että nämä tiedot ovat ajan tasalla.

Tietyn alueen suojelun tilan tulisi ilmentää asianomaisten luontotyyppien ja lajien dynaamista luonnetta.

Lajeja koskevat häiriöt on estettävä siinä määrin kuin nämä häiriöt saattaisivat vaikuttaa merkittävästi tämän direktiivin tavoitteisiin. Luontotyypin tai lajin elinympäristön heikentymiseen ei sitä vastoin sovelleta vaatimusta siitä, että heikentymisen tulisi vaikuttaa merkittävästi direktiivin tavoitteisiin – heikentymistä on yksinkertaisesti kerta kaikkiaan vältettävä. Heikentymistä ja häiriöitä on arvioitava alueen suojelutavoitteiden ja alueella esiintyvien lajien ja luontotyyppien suojelun tilan perusteella samoin kriteerein kuin 6 artiklan 3 kohdan menettelyssä. Tämä lähestymistapa olisi ymmärrettävä dynaamisesti niin, että siinä otetaan huomioon luontotyypin tai lajin suojelun tilan kehittyminen alueella.

3.5   HEIKENTYMISEN JA HÄIRIÖIDEN INDIKAATTORIT

Jäsenvaltioiden on toteutettava asianmukaisia suojelutoimenpiteitä Natura 2000 -alueiden ekologisten ominaispiirteiden säilyttämiseksi siitä lähtien, kun alueita ehdotetaan yhteisön tärkeinä pitämiksi alueiksi.

Tuomioistuin on vahvistanut tämän asiassa Bund (asia C-244/05, 45 kohta): ”- – on palautettava mieliin, että direktiivin liitteessä III olevan 1 vaiheen mukaan toimivaltaisten kansallisten viranomaisten yksilöimän alueen ekologiset ominaisuudet kuvastavat siinä mainittuja valintaperusteita eli luontotyypin edustavuutta, pinta-alaa, rakennetta ja toimintoja, alueella elävän lajin kannan kokoa ja tiheyttä, kyseisen lajin kannalta tärkeitä elinympäristötekijöitä, alueella elävän kannan eristyneisyyttä sekä alueen merkitystä kyseisen luontotyypin ja lajin suojelulle”.

Tämä merkitsee sitä, että alueen ekologisia ominaispiirteitä ei saa päästää heikentymään tasosta, joka alueella vallitsi silloin, kun se osoitettiin suojelun kohteeksi. Jos alueen tilaa on saatu parannettua, tätä parantunutta tilaa olisi käytettävä viitekohtana. Yleensä tietyn alueen häiriöitä tai heikentymistä arvioidaan tapauskohtaisesti indikaattoreiden avulla (ks. jäljempänä) kiinnittämällä huomiota niiden arvojen muutosten merkittävyyteen (36).

3.5.1   Luontotyyppien ja lajien elinympäristöjen heikentyminen

Heikentymisellä tarkoitetaan mitä tahansa luontotyyppiin (tai elinympäristöön) vaikuttavaa huononemista. Jäsenvaltion on otettava huomioon kaikki vaikutukset, jotka kohdistuvat ympäristöön (tilaan, veteen, ilmaan, maaperään), jossa asianomaiset luontotyypit (tai elinympäristöt) sijaitsevat. Jos näiden vaikutusten tuloksena luontotyypin (tai elinympäristön) suojeluparametrit huononevat aiemmasta, heikentymistä voidaan katsoa tapahtuneen.

On tärkeää muistaa, että heikentymisen estämistä koskevaa vaatimusta ei sovelleta yksinomaan niihin luontodirektiivin liitteessä I lueteltuihin luontotyyppeihin , joita varten alue on osoitettu, vaan myös niiden luontodirektiivin liitteessä II ja lintudirektiivin liitteessä I lueteltujen lajien ja lintudirektiivin 4 artiklan 2 kohdan alaan kuuluvien muuttavien lajien elinympäristöihin , joita varten alue on osoitettu.

Heikentymisen arvioinnissa voidaan käyttää viitteenä alueen suojelutavoitteita ja alueen ekologisia ominaispiirteitä, joiden perusteella se on valittu SCI-alueeksi (direktiivin liitteessä III mainittujen valintaperusteiden mukaisesti) tai SPA-alueeksi.

Nämä luontotyyppien ekologiset ominaispiirteet kirjataan tietolomakkeeseen seuraavien parametrien mukaisesti (37):

—

Luontotyypin edustavuus – tämä ilmentää sitä, miten ”tyypillinen” luontotyyppi alueella on. Tätä parametria tulee tarkastella liitteessä I olevien luontotyyppien tulkintakäsikirjan (38) pohjalta, sillä tulkintakäsikirja sisältää kaikkien luontotyyppien määritelmät sekä tiedot tyypillisistä lajeista ja muita tärkeitä mainintoja. Kaikkia sellaisia tapahtumia, toimintoja tai prosesseja, joiden seurauksena luontotyyppi menettää edustavuutensa, on arvioitava heikentymisenä.

—

Luontotyypin (tai elinympäristön) pinta-ala alueella ja sen suhteellinen pinta-ala verrattuna kyseisen luontotyypin kokonaispinta-alaan koko maassa. Kaikki tapahtumat, toiminnat tai prosessit, jotka vaikuttavat sen luontotyypin tai lajin elinympäristön laajuutta pienentävästi alueella, jota varten kyseinen alue on osoitettu, on katsottava heikentymiseksi.

—	Kyseessä olevan luontotyypin rakenteen ja toimintojen suojeluaste sekä mahdollisuudet palauttaa sen alkuperäinen tila.

Samankaltaisia näkökohtia voidaan ottaa huomioon silloin, kun on kyse lajien elinympäristöistä, kuten esimerkiksi lintujen käyttämistä kosteikoista. Minkä tahansa näiden luontotyyppien ja lajien elinympäristöjen pitkän aikavälin säilymisen kannalta tarpeellisten tekijöiden kaikenlainen huononeminen voidaan katsoa heikentymiseksi – tässä on syytä huomioida, että heikentyminen ei välttämättä johdu vain luontotyypin (tai elinympäristön) fyysisen koon pienenemisestä vaan myös esimerkiksi siitä, että se ei enää kelpaa lajin lisääntymis-, ruokailu-, pesä- tai pysähdysalueeksi.

Pitkän aikavälin säilymisen edellyttämät toiminnot riippuvat tietenkin kyseessä olevasta luontotyypistä (tai elinympäristöstä). Jäsenvaltioiden on tunnettava nämä vaatimukset (esimerkiksi tutkimusten ja tietojen keruun pohjalta), koska 6 artiklan 1 kohdassa säädetään, että niiden on toteutettava toimenpiteitä, ”jotka vastaavat liitteen I luontotyyppien ja liitteessä II esitettyjen lajien ekologisia vaatimuksia”.

Luontotyyppi (tai elinympäristö) heikentyy alueella silloin, kun alueella oleva luontotyypin tai lajin elinympäristön kattama ala pienenee tai kun se erityinen rakenne ja ne erityiset toiminnot, jotka ovat tarpeen tämän luontotyypin tai tälle luontotyypille luonteenomaisten lajien tilan säilyttämiseksi pitkällä aikavälillä, supistuvat alkuperäiseen taikka ennalleen saatettuun tasoonsa verrattuna. Tämä arviointi perustuu alueen suojelutavoitteisiin ja siihen, miten alue vaikuttaa verkoston yhtenäisyyteen.

3.5.2   Lajien häirintä

Heikentymisestä poiketen häiriöt eivät vaikuta suoraan alueen fyysisiin olosuhteisiin; ne vaikuttavat sen sijaan lajeihin ja voivat olla ajallisesti rajoitettuja (esimerkiksi melu ja valonlähteet). Häiriöiden voimakkuus, kesto ja toistumistiheys ovat näin ollen tärkeitä parametreja.

Silloin, kun arvioidaan häiriön merkittävyyttä direktiivin tavoitteiden kannalta, voidaan vertailukohtana käyttää 1 artiklan i kohdassa esitettyä lajin suotuisan suojelun tason määritelmää, joka perustuu seuraaviin tekijöihin:

—

”Kyseisen lajin kannan kehittymistä koskevat tiedot osoittavat, että tämä laji pystyy pitkällä aikavälillä selviytymään luonnollisten elinympäristöjensä elinkelpoisena osana.” Mikä tahansa tapahtuma, toiminta tai prosessi, joka vaikuttaa lajin alueella esiintyvää kantaa vähentävästi pitkällä aikavälillä, voidaan katsoa merkittäväksi häiriöksi.

—	”Lajin luontainen levinneisyysalue ei pienene eikä ole vaarassa pienentyä ennakoitavissa olevassa tulevaisuudessa.” Mikä tahansa tapahtuma, toiminta tai prosessi, joka vaikuttaa lajin levinneisyysaluetta pienentävästi tai lisää sen pienentymisvaaraa alueella, voidaan katsoa merkittäväksi häiriöksi.

—	”Lajin kantojen pitkäaikaiseksi säilymiseksi on ja tulee todennäköisesti olemaan riittävän laaja elinympäristö .” Mikä tahansa tapahtuma, toiminta tai prosessi, joka vaikuttaa lajin käytettävissä olevan elinympäristön laajuutta pienentävästi, voidaan katsoa merkittäväksi häiriöksi.

Näin ollen melun, tärinän ja lajin kantaan kuuluvien alapopulaatioiden eristäytymisen kaltaiset vaikutukset voivat aiheuttaa lajille merkittäviä häiriöitä. Siksi jäsenvaltion katsotaan jättäneen noudattamatta luontodirektiivin 6 artiklan 2 kohdan mukaisia velvoitteita, mikäli se ei ole toteuttanut tarpeellisia toimenpiteitä asianomaisten häiriöiden estämiseksi (asia C-404/09).

Häiriön voimakkuuden, tiheyden ja keston kaltaisia tekijöitä voidaan ottaa huomioon, kun selvitetään häiriön merkittävyyttä – se voi vaihdella yhdestä lajista toiseen ja eri aikoina ja eri olosuhteissa (tähän vaikuttavat esimerkiksi ravintovarannot tai se, onko lähellä riittävästi alueita, joihin häiriöt eivät ulotu).

Lajeja koskevat häiriöt alueilla johtuvat tapahtumista, toiminnoista tai prosesseista, jotka vaikuttavat alueella niin, että lajin kanta pienenee pitkällä aikavälillä, sen levinneisyysalue supistuu tai on vaarassa supistua ja sen käytettävissä oleva elinympäristö pienenee. Tämä arviointi perustuu alueen suojelutavoitteisiin ja siihen, miten alue vaikuttaa verkoston yhtenäisyyteen.

4.   6 ARTIKLAN 3 KOHTA

Käsitteiden suunnitelma tai hanke, merkittävien vaikutusten todennäköisyys, asianmukainen arviointi, alueen suojelutavoitteet; kumulatiiviset vaikutukset, toimivaltaiset viranomaiset, kansalaisten kuuleminen, alueen koskemattomuus selventäminen

4.1   TEKSTI

4.2   SOVELTAMISALA

Direktiivin 6 artiklan 3 ja 4 kohdan merkitystä on arvioitava niiden tarkoituksen ja asiayhteyden osalta suhteessa 6 artiklan 1 kohdan merkitykseen (tai silloin, kun on kyse SPA-alueista, suhteessa lintudirektiivin 3 artiklan ja 4 artiklan 1 ja 2 kohdan merkitykseen) ja 6 artiklan 2 kohdan merkitykseen. Erityisesti on tärkeää muistaa, että vaikka katsottaisiin, että aloite taikka toiminta ei kuulu 6 artiklan 3 kohdan soveltamisalaan, se tulee kuitenkin saattaa muiden edellä mainittujen säännösten mukaiseksi.

Huomautettakoon, että alueen suojelutavoitteita edistävä tai niiden kanssa yhteensopiva toiminta on jo voitu ottaa huomioon 6 artiklan 1 ja 2 kohdassa – tällaista toimintaa voivat olla esimerkiksi perinteiset viljelykäytännöt, jotka edistävät tiettyjen luontotyyppien ja lajien säilymistä. Direktiivin 6 artiklan 3 ja 4 kohdan säännökset muodostavat tietynlaisen luvanantojärjestelmän, jossa määritetään olosuhteet, joissa suunnitelmia ja hankkeita, jotka ovat omiaan aiheuttamaan Natura 2000 -alueilla merkittäviä kielteisiä vaikutuksia, voidaan hyväksyä tai jättää hyväksymättä. Säännöksillä näin ollen varmistetaan, että taloudellisia ja muita ekologisiin vaatimuksiin kuulumattomia vaatimuksia voidaan tarkastella kattavasti alueen suojelutavoitteiden valossa.

Direktiivin 6 artiklan 3 kohdassa määritellään vaiheittainen menettely (39) suunnitelmien ja hankkeiden tarkastelua varten.

a)

Tämän menettelyn ensimmäinen osa käsittää ennakkoarviointivaiheen (”selvitysvaiheen”), jossa on tarkoitus selvittää ensinnäkin, liittyykö suunnitelma tai hanke suoranaisesti alueen käyttöön taikka onko se alueen käytön kannalta tarpeellinen, ja toiseksi, onko suunnitelma tai hanke omiaan vaikuttamaan alueeseen merkittävästi; menettelyn tähän osaan sovelletaan 6 artiklan 3 kohdan ensimmäistä virkettä.

b)	Menettelyn toinen osa, johon sovelletaan 6 artiklan 3 kohdan toista virkettä, liittyy toimivaltaisten kansallisten viranomaisten tekemään asianmukaiseen arviointiin ja niiden antamaan päätökseen.

Menettelyn kolmas osa (johon sovelletaan 6 artiklan 4 kohtaa) tulee kysymykseen, mikäli arvioinnin kielteisestä tuloksesta huolimatta hankkeen tai suunnitelman hylkäämistä ei ehdoteta vaan halutaan edelleen harkita sen hyväksymistä. Tässä tapauksessa 6 artiklan 4 kohta antaa tietyissä olosuhteissa mahdollisuuden poiketa 6 artiklan 3 kohdasta.

Menettelyn sovellettavuus ja sen soveltamisalan laajuus riippuvat useista tekijöistä, ja koska kyseessä on vaiheittainen menettely, edellinen vaihe vaikuttaa aina seuraavaan vaiheeseen. Vaiheiden toteuttamisjärjestys on näin ollen olennainen 6 artiklan 3 kohdan asianmukaisen soveltamisen kannalta.

Maantieteellisen laajuuden osalta 6 artiklan 3 kohdan säännökset eivät rajoitu koskemaan niitä suunnitelmia ja hankkeita, jotka toteutetaan yksinomaan suojellulla alueella tai käsittävät koko asianomaisen alueen. Säännökset koskevat myös sellaisia suunnitelmia ja hankkeita, jotka toteutetaan alueen ulkopuolella mutta jotka ovat omiaan vaikuttamaan siihen merkittävästi, olipa niiden etäisyys alueesta mikä tahansa (asiat C-98/03, 51 kohta, ja C-418/04, 232 ja 233 kohta).

Tuomioistuin on tämän lisäksi todennut, että luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohta ei estä toteuttamasta tiukempia kansallisia suojelutoimenpiteitä, joilla voidaan esimerkiksi kieltää tietyntyyppinen toiminta kokonaan ilman, että yksittäisen hankkeen tai suunnitelman ympäristövaikutusta kyseessä olevaan Natura 2000 -alueeseen olisi tarpeen arvioida (asia C-2/10, 39–75 kohta).

Luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohdassa määritellään vaiheittainen menetelmä sellaisten suunnitelmien ja hankkeiden tarkasteluun, jotka voivat vaikuttaa merkittävästi Natura 2000 -alueeseen. Toimintojen, jotka eivät kuulu 6 artiklan 3 kohdan soveltamisalaan, on kuitenkin oltava luontodirektiivin 6 artiklan 1 kohdan (tai SPA-alueiden osalta lintudirektiivin 3 artiklan ja 4 artiklan 1 ja 2 kohdan) ja luontodirektiivin 6 artiklan 2 kohdan säännösten mukaisia.

4.3   LUONTODIREKTIIVIN 6 ARTIKLAN 2 JA 3 KOHDAN VÄLINEN SUHDE

Luontodirektiivin 6 artiklassa sekä 2 että 3 kohdan säännöksillä pyritään ehkäisemään alueisiin kohdistuvia kielteisiä vaikutuksia. Direktiivin 6 artiklan 2 kohdan tarkoituksena on ”heikentymisen” ja ”merkittävän häiriön” estäminen. Direktiivin 6 artiklan 3 kohdan tavoitteena on estää sellaisten suunnitelmien tai hankkeiden hyväksyminen, jotka voisivat ”vaikuttaa alueen koskemattomuuteen”. Näiden kohtien tavoitteet ovat siis pitkälti samankaltaiset. On kuitenkin syytä pitää mielessä, että 6 artiklan 2 kohdan säännöksiä sovelletaan alueeseen aina, kun taas 6 artiklan 3 kohdan säännöksiä sovelletaan ainoastaan silloin, jos ehdotetaan sellaista suunnitelmaa tai hanketta, joka voi vaikuttaa alueeseen merkittävästi. Koska kummallakin kohdalla on sama yleinen tavoite, voidaan loogisesti päätellä, että kaikki sellaiset suunnitelmat tai hankkeet, jotka on hyväksytty 6 artiklan 3 kohdan mukaisesti, ovat myös 6 artiklan 2 kohdan säännösten mukaisia, ellei myöhemmin osoittaudu, että suunnitelma tai hanke on omiaan heikentämään luontotyyppiä ja/tai häiritsemään lajeja, joita varten alue on osoitettu.

Tuomioistuin on vahvistanut tämän tulkinnan (asia C-127/02, 35–37 kohta): ”Se, että suunnitelma tai hanke hyväksytään luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohdassa säädetyn menettelyn mukaisesti, tekee saman artiklan 2 kohdassa tarkoitetun yleisen suojelunormin samanaikaisen soveltamisen tarpeettomaksi, kun kyseessä on kyseisessä suunnitelmassa tai hankkeessa tarkoitettuun suojeltuun alueeseen vaikuttaminen. Luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohdan nojalla myönnetyn suunnitelmaa tai hanketta koskevan luvan välttämättömänä edellytyksenä on, että suunnitelmaa tai hanketta pidetään sellaisena, että se ei vaikuta kyseessä olevan alueen koskemattomuuteen eikä se näin ollen voi aiheuttaa kyseisen artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja merkittäviä heikentymisiä tai häiriöitä.

Ei kuitenkaan voida sulkea pois sitä mahdollisuutta, että tällainen suunnitelma tai hanke osoittautuu sittemmin sellaiseksi, että se aiheuttaa tällaista heikentymistä tai häiriöitä, vaikkei voitaisikaan todeta toimivaltaisten kansallisten viranomaisten tehneen virhettä. Näissä olosuhteissa luontodirektiivin 6 artiklan 2 kohdan perusteella voidaan saavuttaa ympäristön säilyttämisen ja suojelun keskeinen tavoite, mukaan lukien luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston säilyttäminen, kuten saman direktiivin ensimmäisessä perustelukappaleessa todetaan.”

Toisaalta niissä tapauksissa, joissa suunnitelmalle tai hankkeelle on myönnetty lupa noudattamatta 6 artiklan 3 kohtaa, saatetaan todeta, että 6 artiklan 2 kohtaa on rikottu, mikäli on vahvistettu, että luontotyyppi on heikentynyt tai lajeihin, joita varten kyseinen alue on osoitettu, on kohdistunut häiriöitä (asiat C-304/05, C-388/05, C-404/09 ja C-141/14).

Sama pätee kaikkiin hankkeisiin ja toimintoihin, jotka on hyväksytty ennen alueiden sisällyttämistä SCI-alueiden luetteloon tai luokittelemista SPA-alueiksi ja joihin ei sovelleta 6 artiklan 3 kohdan mukaista velvoitetta niiden luontotyyppeihin ja lajeihin kohdistuvien vaikutusten arvioinnista mutta jotka voivat vaikuttaa haitallisesti näiden alueiden koskemattomuuteen. Luontodirektiivin 6 artiklan 2 ja 3 kohta tulee ymmärtää yhtenäisenä kokonaisuutena, jolla pyritään varmistamaan luontotyypeille ja lajien elinympäristöille sama suojelun taso (asiat C-258/11, C-521/12 ja C-399/14, yhdistetyt asiat C-387/15 ja 388/15).

Näin ollen silloin, kun 6 artiklan 2 kohta velvoittaa tekemään jälkikäteisarvioinnin suunnitelman tai hankkeen vaikutuksista kyseessä olevaan alueeseen, tämä arviointi on toteutettava 6 artiklan 3 kohdan vaatimusten mukaisesti (asia C-399/14, 54 kohta).

Direktiivin 6 artiklan 3 kohtaa ei sovelleta toimiin, joiden toteuttaminen olisi edellyttänyt lupaa mutta jotka toteutettiin luvatta ja näin ollen sääntöjenvastaisesti. Tällaisilla toimilla voi kuitenkin olla 6 artiklan 2 kohdan rikkomiseen johtavia seurauksia, ja jäsenvaltiot ovat velvollisia ryhtymään mainitun säännöksen edellyttämiin toimenpiteisiin (asia C-504/14).

4.4   MITÄ TARKOITTAVAT ”SUUNNITELMAT TAI HANKKEET, JOTKA EIVÄT LIITY SUORANAISESTI ALUEEN KÄYTTÖÖN TAI OLE SEN KANNALTA TARPEELLISIA”?

Koska luontodirektiivissä ei määritellä ”suunnitelmaa” tai ”hanketta”, on otettava asianmukaisesti huomioon tulkinnan yleiset periaatteet, erityisesti periaate, jonka mukaan EU:n lainsäädännön yksittäistä säännöstä on tulkittava sen sanamuodon, tarkoituksen ja asiayhteyden perusteella.

Käsitteiden ”suunnitelma” tai ”hanke” tulkitsemista laajasti voidaan perustella kahdella tavalla:

—	Ensinnäkään direktiivissä ei rajoiteta ”suunnitelman” tai ”hankkeen” käsitteen laajuutta viittaamalla kummankaan erityisiin luokkiin. Sen sijaan tärkeimpänä rajoittavana tekijänä on se, ovatko ne omiaan vaikuttamaan alueeseen merkittävästi.

—

Toiseksi luonnollinen seuraus 6 artiklan 2 kohdan jatkuvasta sovellettavuudesta 6 artiklan 3 ja 4 kohdan soveltamisalaan kuulumattomaan toimintaan on, että mitä suppeammin ”suunnitelma” ja ”hanke” määritellään, sitä heikommiksi saattavat jäädä keinot tuoda esiin suojeluun liittyvää etua vahingollisten muuhun kuin suojeluun liittyvien etujen yhteydessä ja siten varmistaa 6 artiklan 2 kohdan asianmukainen soveltaminen eli heikentymisen ja häiriöiden estäminen.

4.4.1   Hanke

”Hankkeen” määrittäminen laajasti saa analogisesti lisätukea, kun huomioon otetaan direktiivi 2011/92/EU tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista (jäljempänä ”YVA-direktiivi”) (40). Asianomaisella direktiivillä on samankaltainen asiayhteys, sillä siinä vahvistetaan säännöt sellaisten hankkeiden arviointiin, jotka todennäköisesti aiheuttavat merkittäviä ympäristövaikutuksia. YVA-direktiivin 1 artiklan 2 kohdassa säädetään, että ”hankkeella” tarkoitetaan

”—	rakennustyön tai muun laitoksen tai suunnitelman toteuttamista, – muuta luonnonympäristöön ja maisemaan kajoamista mukaan lukien maaperän luonnonvarojen hyödyntäminen”.

Tämä on hyvin laaja määritelmä (asia C-72/95, Kraaijeveld, 30 ja 31 kohta), joka ei rajoitu vain fyysiseen rakentamiseen vaan kattaa myös muun kajoamisen luonnonympäristöön, kuten luonnonvarojen hyödyntämiseen tähtäävän säännöllisen toiminnan (41). Määritelmän piiriin voi esimerkiksi kuulua maatalouden merkittävä tehostaminen, joka uhkaa vahingoittaa tai tuhota alueen osaksi luonnontilaisen luonteen (42).

Tuomioistuin on antanut useita päätöksiä siitä, minkä tyyppisiin kajoamisiin 6 artiklan 3 kohtaa on sovellettava.

Asiassa Waddenzee (asia C-127/02, 25–29 kohta) selvennettiin, että toimintoja, joita on harjoitettu kausittain jo useita vuosia kyseisellä alueella mutta joiden harjoittamiseksi tarvitaan vuosittain myönnettävä määräaikainen lupa, jonka myöntäminen edellyttää aina sekä tämän toiminnan harjoittamismahdollisuuksien että sen alueen, jolla sitä harjoitetaan, uutta arviointia, olisi kunkin luvan haun yhteydessä arvioitava luontodirektiivissä tarkoitettuna erillisenä suunnitelmana tai hankkeena.

Asiassa Papenburg (asia C-226/08, 50–51 kohta) tuomioistuin totesi lisäksi, että ”- – joen suiston liikenneväylien jatkuvasti toteutettavien kunnostamistoimenpiteiden, jotka eivät liity suoranaisesti alueen käyttöön tai ole sen kannalta tarpeellisia – - osalta on tehtävä – siltä osin kuin ne muodostavat hankkeen ja ovat omiaan vaikuttamaan kyseiseen alueeseen merkittävästi – arviointi niiden vaikutuksista kyseiselle alueelle edellä mainittujen säännösten [6 artiklan 3 kohdan] mukaisesti”.

Toisaalta ”- – jos on niin, että kun otetaan huomioon muun muassa pääasiassa kyseessä olevien ylläpitotöiden toistuvuus, luonne ja toteuttamisedellytykset, niiden voidaan katsoa muodostavan yhden toimenpiteen erityisesti, kun niiden tarkoituksena on joen liikenneväylän tietyn syvyyden ylläpitäminen säännöllisten ja tätä tarkoitusta varten tarpeellisten ruoppausten avulla, näiden ylläpitotöiden voidaan katsoa muodostavan yhden luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun hankkeen”.

Tuomioistuin on niin ikään todennut, että tiettyjen toimintojen yleinen vapauttaminen velvoitteesta ei ole luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohdan säännösten mukaista (asiat C-256/98, C-6/04, C-241/08, C-418/04 ja C-538/09). Lisäksi tuomioistuin on todennut, että hankkeita ei voida jättää arviointivelvoitteen ulkopuolelle vain sillä perusteella, että ne eivät ole luvanvaraisia (asia C-98/03, 43–52 kohta).

Tuomioistuin on myös todennut, että hankkeen koko ei ole olennainen, sillä se ei itsessään sulje pois sitä mahdollisuutta, että hanke voi olla omiaan vaikuttamaan merkittävästi suojeltuun alueeseen (asiat C-98/03 ja C-418/04, 244 kohta).

4.4.2   Suunnitelma

Myös käsite ”suunnitelma” voidaan 6 artiklan 3 kohdassa ymmärtää hyvin laajasti. Tässä yhteydessä voidaan soveltuvin osin ottaa huomioon direktiivi 2001/42/EY tiettyjen suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista (jäljempänä ”SYA-direktiivi”) (43), jonka 2 artiklan a kohdassa suunnitelmilla ja ohjelmilla tarkoitetaan

”sellaisia suunnitelmia ja ohjelmia, mukaan lukien Euroopan yhteisön yhteisrahoittamat suunnitelmat ja ohjelmat, sekä niitä koskevia muutoksia

—	jotka kansallinen, alueellinen tai paikallinen viranomainen valmistelee ja/tai hyväksyy tai jotka viranomainen valmistelee kansanedustuslaitoksen tai hallituksen hyväksyttäväksi lainsäädäntömenettelyllä, ja

—	joita lait, asetukset tai hallinnolliset määräykset edellyttävät”.

Tältä osin tuomioistuin on todennut, että ”kun otetaan huomioon direktiivin 2001/42 tavoite, joka on korkeatasoisen ympäristönsuojelun takaaminen, säännöksiä, joilla rajataan direktiivin soveltamisalaa , ja erityisesti säännöksiä, joissa määritellään, mitä toimia direktiivi koskee, on kuitenkin tulkittava laajasti” (C-567/10, 24–43 kohta).

Luontodirektiivin kannalta erityisen olennaisia ovat luonnollisesti maankäyttöön ja aluesuunnitteluun liittyvät suunnitelmat. Joillakin suunnitelmilla on maankäyttöön suoria oikeudellisia vaikutuksia, toisilla vain välillisiä. Esimerkiksi alueellisia tai maantieteellisesti laajoja alueiden käyttösuunnitelmia ei useinkaan sovelleta suoraan, vaan ne muodostavat perustan yksityiskohtaisemmille suunnitelmille tai toimivat kehyksenä kehittämisluville, joilla puolestaan on suoria oikeudellisia vaikutuksia. Kummankin tyyppisten maankäyttösuunnitelmien olisi katsottava kuuluvan 6 artiklan 3 kohdan soveltamisalaan siltä osin kuin ne ovat omiaan vaikuttamaan merkittävästi Natura 2000 -alueisiin.

Tuomioistuin on yhtynyt tähän näkemykseen (asia C-6/04, 52 kohta) ja todennut, että vaikka maankäyttösuunnitelmat eivät aina anna lupaa alueen kehittämiseen ja kehittämishankkeisiin on tavalliseen tapaan hankittava suunnittelulupa, tällaiset suunnitelmat vaikuttavat kuitenkin merkittävästi kehittämispäätöksiin. Näin ollen maankäyttösuunnitelmien vaikutuksia kyseessä olevaan alueeseen on arvioitava asianmukaisesti (ks. myös asia C-418/04).

Alakohtaisten suunnitelmien on myös katsottava kuuluvan 6 artiklan 3 kohdan soveltamisalaan, mutta jälleen vain siltä osin kuin ne ovat omiaan vaikuttamaan merkittävästi Natura 2000 -alueeseen. Esimerkkejä tällaisista suunnitelmista ovat liikenneverkkoa koskevat suunnitelmat, energiasuunnitelmat, jätehuoltosuunnitelmat, vesihuoltosuunnitelmat ja metsänhoitosuunnitelmat (ks. asia C-441/17, 122–124 kohta).

Näistä suunnitelmista on kuitenkin erotettava sellaiset ”suunnitelmat”, jotka ovat luonteeltaan poliittisia julkilausumia eli toimintalinjoja koskevia asiakirjoja, joissa ilmaistaan ministeriön tai tätä alemman viranomaisen yleinen poliittinen tahto tai aikomus. Yhtenä esimerkkinä voisi olla yleinen koko jäsenvaltiota tai tiettyä aluetta koskeva kestävän kehityksen suunnitelma. Näiden käsitteleminen 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuina ”suunnitelmina” ei vaikuta asianmukaiselta varsinkaan silloin, mikäli kyseisistä poliittisista julkilausumista johtuvien aloitteiden on yhä läpäistävä maankäyttösuunnitelman tai alakohtaisen suunnitelman välivaihe (asia C-179/06, 41 kohta) (44). Direktiivin 6 artiklan 3 kohtaa on kuitenkin sovellettava, jos yhteys tällaisen aloitteen ja Natura 2000 -alueeseen todennäköisesti kohdistuvien merkittävien vaikutusten välillä on selvä ja suora.

Jos suunnitelma sisältää yleisellä tasolla yhden tai useamman yksittäisen hankkeen, joista ei kuitenkaan esitetä yksityiskohtia, suunnitelmasta tehty arvio ei vapauta yksittäisiä hankkeita 6 artiklan 3 kohdan mukaisista arviointivaatimuksista myöhemmässä vaiheessa, jolloin niistä on saatu enemmän tietoa (45).

4.4.3   Eivät liity suoranaisesti alueen käyttöön tai ole sen kannalta tarpeellisia …

Direktiivin 6 artiklan asiayhteyden ja tarkoituksen perusteella on ilmeistä, että ilmaisun ”käyttö” on katsottava viittaavan alueen ”suojelun” hallintaan, toisin sanoen se on ymmärrettävä merkityksessä, joka sillä on 6 artiklan 1 kohdassa. Näin ollen toiminta vapautetaan arviointia koskevasta vaatimuksesta, jos se liittyy suoraan suojelutavoitteisiin ja on tarpeen niiden saavuttamiseksi.

Direktiivin 6 artiklan 1 kohdassa säädetään käyttösuunnitelmien laatimismahdollisuudesta joustavasti niin, että jäsenvaltiot voivat itse vaikuttaa tällaisten suunnitelmien muotoon. Suunnitelmat voidaan joko laatia erityisesti kyseessä oleville alueille tai ne voivat ”sisältyä muihin kehityssuunnitelmiin”. Näin ollen suunnitelma voi olla ”pelkästään” suojeluun liittyvä käyttösuunnitelma tai ”monialainen” suunnitelma, jolla on sekä suojelullisia että muita tavoitteita.

Ilmauksella ”eivät liity suoranaisesti alueen käyttöön tai ole sen kannalta tarpeellisia…” varmistetaan, että myös suunnitelman tai hankkeen muuhun kuin suojeluun liittyvältä osuudelta voidaan yhä edellyttää asianmukaista arviointia, mikäli suojelun hallinta on yksi asianomaisen suunnitelman tai hankkeen tavoitteista.

Esimerkiksi kaupallisessa tarkoituksessa tehty metsänhakkuu voi olla osa erityisten suojelutoimien alueeksi osoitetun metsämaan suojeluun liittyvää käyttösuunnitelmaa. Siltä osin kuin suunnitelman kaupallinen ulottuvuus ei ole alueen suojelun hallinnan kannalta tarpeellinen, voi olla syytä harkita sen asianmukaista arviointia.

Tuomioistuin on yhtynyt tähän näkemykseen (asia C-241/08, 55 kohta) huomauttamalla, että ”pelkästään sitä, että Natura 2000 -sopimukset ovat alueen suojelutavoitteiden mukaisia, ei voida pitää luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohdan perusteella riittävänä niin, että näiden sopimusten mukaiset työt, hankkeet tai kehittämistoimet voitaisiin järjestelmällisesti vapauttaa alueelle aiheutuvien vaikutusten arviointimenettelystä”.

Joissain olosuhteissa on mahdollista, että suunnitelma tai hanke, joka liittyy suoraan tietyn alueen käyttöön tai on sen kannalta tarpeellinen, vaikuttaa myös toiseen alueeseen.

Esimerkiksi jonkin alueen tulvien torjuntajärjestelmän parantamiseksi voidaan ehdottaa padon rakentamista toiselle alueelle, johon tällä toimenpiteellä voisi olla merkittävä kielteinen vaikutus. Tällaisessa tapauksessa suunnitelma tai hanke olisi arvioitava sen alueen kannalta, johon vaikutus kohdistuu.

Lisäksi asiassa C-441/17 (123 kohta) annetaan esimerkki suunnitelmasta (joka koskee yksinomaan metsähakkuiden määrän kasvattamista toteuttamalla Natura 2000 -alueella aktiivista metsänhoitoa), joka ei liity suoraan suojeluun, koska siinä ei esitetä minkäänlaisia suojelutavoitteita tai -toimenpiteitä, ja jota näin ollen olisi tarkasteltava 6 artiklan 3 kohdan mukaisesti.

Ilmaisua ”hanke” olisi tulkittava laajasti niin, että se sisältää sekä rakennustyöt että muut kajoamiset luonnonympäristöön. Myös ilmaisun ”suunnitelma” merkitys on laaja, ja se sisältää maankäyttösuunnitelmat ja alakohtaiset suunnitelmat tai ohjelmat. Alueen suojelun hallintaan suoraan liittyviin suunnitelmiin ja hankkeisiin, jotka voivat olla yksittäisiä suunnitelmia tai hankkeita taikka muiden suunnitelmien ja hankkeiden osia, ei yleensä pidä soveltaa 6 artiklan 3 kohdan säännöksiä, mutta niiden muuhun kuin suojeluun liittyviä osia voi kuitenkin olla syytä arvioida.

4.5   MITEN MÄÄRITETÄÄN, OVATKO SUUNNITELMAT TAI HANKKEET SELLAISIA, ETTÄ NE ”OVAT OMIAAN VAIKUTTAMAAN – - MERKITTÄVÄSTI” ALUEESEEN ”JOKO ERIKSEEN TAI YHDESSÄ MUIDEN SUUNNITELMIEN TAI HANKKEIDEN KANSSA”?

Tähän virkkeeseen sisältyy sekä syy-seuraussuhde että kumulatiivinen näkökulma. Yhtäältä on tarpeen tutkia, millaisia vaikutuksia säännös koskee (”vaikuttamaan – merkittävästi”), ja toisaalta, minkälaiset syyt voivat aiheuttaa tällaisia vaikutuksia (”ovat omiaan – joko erikseen tai yhdessä”).

Sen määrittämisellä, onko suunnitelma tai hanke omiaan vaikuttamaan alueeseen merkittävästi, on käytännöllisiä ja oikeudellisia seurauksia. Kun suunnitelmaa tai hanketta ehdotetaan, on näin ollen tärkeää harkita ensiksi tätä avainkysymystä ja toiseksi sitä, kestääkö harkinnan tulos tieteellisen ja asiantuntijoiden tarkastelun.

Suunnitelmat ja hankkeet, joiden ei katsota olevan omiaan vaikuttamaan alueeseen merkittävästi, voidaan käsitellä ottamatta huomioon 6 artiklan 3 kohdassa esitettyjä seuraavia vaiheita. Jäsenvaltioiden tulee kuitenkin perustella selvitysvaiheessa tehty päätelmä ja kirjata siihen johtaneet syyt.

4.5.1   Ovat omiaan vaikuttamaan…

Direktiivin 6 artiklan 3 kohdassa säädettyjen varotoimien toteuttaminen ei edellytä varmuutta vaan todennäköisyyttä, että vaikutukset ovat merkittäviä. Näin ollen on ennalta varautumisen periaatteen mukaista, että arviointia ei saa jättää suorittamatta sen vuoksi, että vaikutusten merkittävyydestä ei ole varmuutta.

Tuomioistuin on vahvistanut tämän näkemyksen asiassa Waddenzee antamassaan tuomiossa (asia C-127/02, 39–44 kohta): ”– 6 artiklan 3 kohdassa säädetyn ympäristönsuojelumekanismin käyttöön ottamisen edellytyksenä ei ole – - varmuus siitä, että kyseessä oleva suunnitelma tai hanke vaikuttaa kyseiseen alueeseen merkittävästi, vaan pelkkä todennäköisyys siitä, että kyseiseen suunnitelmaan tai hankkeeseen liittyy tällainen vaikutus. – jos on epäilyksiä merkittävien vaikutusten aiheutumatta jäämisestä, tällainen arviointi on suoritettava.  – 6 artiklan 3 kohdan ensimmäistä virkettä on tulkittava niin, että kaikki suunnitelmat tai hankkeet, jotka eivät liity suoranaisesti alueen käyttöön tai ole sen kannalta tarpeellisia, on arvioitava asianmukaisesti sen kannalta, miten ne vaikuttavat alueen suojelutavoitteisiin, mikäli objektiivisten seikkojen perusteella ei ole poissuljettua , että ne vaikuttavat kyseiseen alueeseen merkittävästi joko erikseen tai yhdessä muiden suunnitelmien tai hankkeiden kanssa.”

Tässä yhteydessä on jälleen hyödyllistä viitata YVA-direktiiviin 2011/92/EU (sellaisena kuin se on muutettuna), koska ilmaisu ”ovat omiaan vaikuttamaan merkittävästi” on lähes sama kuin ilmaisu, johon jäsenvaltioiden arviointivelvollisuus YVA-direktiivissä perustuu (46). YVA-direktiivistä on apua myös silloin, kun määritetään tekijöitä, jotka voivat vaikuttaa merkittävän vaikutuksen todennäköisyyteen (47). Kaikkien ehdotusten, joiden katsotaan edellyttävän YVA-direktiivin mukaista arviointia muun muassa sillä perusteella, että niiden vaikutus Natura 2000 -alueeseen on todennäköisesti merkittävä, voidaan katsoa kuuluvan myös 6 artiklan 3 kohdan arviointivaatimuksen soveltamisalaan (48).

Silloin, kun määritetään merkittävien vaikutusten todennäköisyyttä ja näin ollen asianmukaisen arvioinnin tarvetta, lieventäviä toimenpiteitä (eli kielteisten vaikutusten estämiseksi tai vähentämiseksi toteutettavia toimenpiteitä) ei voida ottaa huomioon. Tuomioistuin on vahvistanut tämän näkemyksen asiassa C-323/17 antamassaan tuomiossa: ”Luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta 21.5.1992 annetun neuvoston direktiivin 6 artiklan 3 kohtaa on tulkittava siten, että määritettäessä sitä, onko myöhemmin tarpeen tehdä asianmukainen arviointi suunnitelman tai hankkeen vaikutuksista asianomaiseen alueeseen, selvitysvaiheessa ei ole asianmukaista ottaa huomioon toimenpiteitä, joilla pyritään välttämään kyseisen suunnitelman tai hankkeen haitalliset vaikutukset asianomaiseen alueeseen tai vähentämään niitä.” (49)

Merkittävien vaikutusten todennäköisyys ei ole välttämättä seurausta ainoastaan suojeltavan alueen sisällä toteutettavista suunnitelmista tai hankkeista vaan myös sen ulkopuolella toteutettavista suunnitelmista tai hankkeista (asia C-142/16, 29 kohta). Esimerkiksi kosteikko voi vahingoittua jonkin etäisyyden päässä kosteikon rajojen ulkopuolella toteutettavan ojitushankkeen seurauksena tai ulkoisesta lähteestä syntynyt epäpuhtauspäästö voi vaikuttaa alueeseen. Siksi on tärkeää, että jäsenvaltiot mahdollistavat sekä lainsäädännössään että käytännöissään 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitettujen varotoimien soveltamisen kaikkiin kehityspaineisiin – myös sellaisiin, jotka kohdistuvat Natura 2000 -alueiden ulkopuolelle mutta jotka ovat omiaan vaikuttamaan merkittävästi johonkin näistä alueista.

Tässä yhteydessä on myös otettava huomioon mahdolliset rajatylittävät vaikutukset. Jos yhdessä maassa toteutettava suunnitelma tai hanke on omiaan vaikuttamaan merkittävästi toisessa maassa olevaan Natura 2000 -alueeseen joko erikseen tai yhdessä muiden suunnitelmien taikka hankkeiden kanssa, on toteutettava asianmukainen arviointi, jossa tarkastellaan muiden muassa mahdollisia vaikutuksia, jotka kohdistuvat Natura 2000 -alueiden koskemattomuuteen kyseisessä toisessa maassa.

Rajatylittäviä suunnitelmia ja hankkeita (eli suunnitelmia tai hankkeita, jotka toteutetaan useammassa kuin yhdessä jäsenvaltiossa ja jotka voivat liittyä esimerkiksi putkistoihin, kaapeleihin, siltoihin tai tunneleihin) on käsiteltävä vastaavalla tavalla niin, että varmistetaan, että kaikki mahdolliset Natura 2000 -alueisiin kohdistuvat vaikutukset otetaan huomioon. Tämän takia – ja päällekkäisyyksien välttämiseksi – asianomaisten toimivaltaisten viranomaisten tulisi koordinoida arviointejaan.

Tämä on Espoon yleissopimuksen ja sen SEA-pöytäkirjan (50) mukaista. Nämä sopimukset pannaan EU:ssa täytäntöön YVA- ja SYA-direktiiveillä (51). Koska kyseiset direktiivit koskevat suunnitelmia taikka hankkeita, jotka todennäköisesti edellyttävät myös luontodirektiivin 6 artiklan mukaista arviointia, tästä seuraa, että myös rajatylittäviä vaikutuksia on käsiteltävä luontodirektiivin mukaisesti toteutettavissa asianmukaisissa arvioinneissa asianomaisten direktiivien asiaa koskevien säännösten mukaisesti.

Luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohdan mukaisen menettelyn toteuttamiseen ei edellytetä varmuutta suunnitelmien tai hankkeiden aiheuttamista merkittävistä vaikutuksista vaan niiden todennäköisyyttä, ja arvioitavien suunnitelmien tai hankkeiden toteutuspaikka voi sijaita sekä suojellulla alueella että sen ulkopuolella. Tällainen todennäköisyys on olemassa, jos ei voida sulkea pois sitä mahdollisuutta, että vaikutukset alueeseen ovat merkittäviä. Lieventäviä toimenpiteitä ei voida ottaa huomioon tässä vaiheessa. Rajatylittävät vaikutukset on myös otettava huomioon.

4.5.2   Merkittävä vaikutus

”Merkittävän” vaikutuksen käsitettä ei tule määritellä mielivaltaisesti. Ensinnäkin direktiivissä käsitettä käytetään objektiivisesti (toisin sanoen siihen ei liitetä harkinnanvaraisia tulkintoja). Toiseksi ”merkittävyyden” käsitteen yhdenmukainen tulkitseminen on välttämätöntä, jotta voidaan varmistaa Natura 2000 -verkoston johdonmukainen toiminta.

Vaikka objektiivisuus on tarpeen ”merkittävyyden” käsitteen tulkinnassa, tätä objektiivisuutta ei voida selvästikään erottaa suunnitelman tai hankkeen kohteena olevan suojeltavan alueen erityispiirteistä ja ympäristöolosuhteista. Näin ollen alueen suojelutavoitteet sekä sitä koskevat ennakko- tai lähtötilannetta koskevat tiedot voivat olla hyvin tärkeitä, koska niiden avulla voidaan määrittää tarkemmin suojelun kannalta erityisen tarkasti huomioon otettavat seikat (asia C-127/02, 46–48 kohta).

Osa näistä tiedoista esitetään luonto- ja lintudirektiivien mukaisen alueiden valintaprosessin yhteydessä toimitettavassa tietolomakkeessa (ks. kohta 3.5.1). Jäsenvaltioilla saattaa myös olla käytettävissään tarkkoja alueen suojeluun liittyviä käyttösuunnitelmia, joissa kuvataan alueen luontotyyppien ja lajien herkkyyden vaihteluita suhteessa erilaisiin uhkiin.

Merkittävyys vaihtelee usean eri tekijän mukaan – tällaisia ovat muun muassa vaikutuksen suuruus, tyyppi, laajuus, kesto, voimakkuus, ajoitus, todennäköisyys, kumulatiiviset vaikutukset ja kyseisten luontotyyppien ja lajien haavoittuvuus.

Tätä taustaa vasten on selvää, että vaikutus, joka on merkittävä yhdellä alueella, ei välttämättä ole sitä toisella.

Esimerkiksi sadan neliömetrin menetys luontotyypin alueesta voi olla merkittävä, jos kysymyksessä on harvinaisen orkidean pieni kasvupaikka, kun taas laajan aromaan kannalta vastaava menetys voi olla merkityksetön, jos se ei vaikuta alueen suojelutavoitteisiin.

”Merkittävyyden” käsite on tulkittava objektiivisesti. Vaikutusten merkittävyys on määritettävä suhteessa suunnitelman tai hankkeen kohteena olevan suojeltavan alueen erityispiirteisiin ja ympäristöolosuhteisiin, ja erityisesti on otettava huomioon alueen suojelutavoitteet ja ekologiset ominaispiirteet.

4.5.3   … joko erikseen tai yhdessä muiden suunnitelmien tai hankkeiden kanssa

Joukko erikseen vähäisiä vaikutuksia voi synnyttää yhdessä merkittävän vaikutuksen. Tuomioistuin onkin huomauttanut, että ”siitä, ettei hankkeiden yhteisvaikutuksia oteta huomioon, aiheutuu käytännössä se lopputulos, että kaikki tietyntyyppiset hankkeet jäävät ympäristövaikutusten arviointia koskevan velvoitteen ulkopuolelle, vaikka niillä yhdessä voisi olla merkittäviä ympäristövaikutuksia” (asia C-418/04, C-392/96, 76 ja 82 kohta).

Direktiivin 6 artiklan 3 kohdassa pyritään ottamaan tämä huomioon viittaamalla muiden suunnitelmien tai hankkeiden yhteisvaikutukseen. Tältä osin 6 artiklan 3 kohdassa ei määritellä yksiselitteisesti, mitkä muut suunnitelmat ja hankkeet kuuluvat yhteisvaikutusta koskevan säännöksen soveltamisalaan.

On tärkeää huomata, että tämän yhteisvaikutusta koskevan säännöksen taustalla on pyrkimys ottaa huomioon kumulatiiviset vaikutukset, jotka tulevat usein ilmi vasta ajan myötä. Tässä yhteydessä tarkastelun kohteeksi voidaan ottaa suunnitelmia ja hankkeita, jotka on jo toteutettu tai hyväksytty mutta vielä kesken tai joita on vasta ehdotettu :

— Sen lisäksi, että tarkastellaan arvioinnin ensisijaisena kohteena olevien suunnitelmien tai hankkeiden vaikutuksia, tällä arvioinnin ”toisella tasolla” voi olla asianmukaista tarkastella vaikutuksia, joita on ollut jo toteutetuilla suunnitelmilla ja hankkeilla, mukaan lukien suunnitelmat ja hankkeet, jotka on toteutettu ennen direktiivin saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä taikka ennen kuin alue on osoitettu suojelun kohteeksi (ks. esimerkiksi asia C-142/16, 61 ja 63 kohta). Vaikka jo toteutetut suunnitelmat ja hankkeet eivät itsessään lukeudu 6 artiklan 3 kohdassa asetetun arviointivaatimuksen piiriin, ne on kuitenkin tärkeää ottaa huomioon tämänhetkisen suunnitelman tai hankkeen vaikutusten arvioinnissa, jotta voidaan määrittää, onko mahdollista, että tämänhetkinen hanke synnyttää kumulatiivisia vaikutuksia yhdessä muiden aiemmin toteutettujen suunnitelmien ja hankkeiden kanssa. Tällaisten jo toteutettujen suunnitelmien ja hankkeiden vaikutukset ovat yleensä osa alueen lähtötilannetta, joka otetaan huomioon tässä vaiheessa (52). — Suunnitelmat ja hankkeet, jotka on hyväksytty aikaisemmin mutta joita ei ole vielä alettu toteuttaa tai ei ole vielä saatettu päätökseen, olisi sisällytettävä yhteisvaikutusta koskevan säännöksen soveltamisalaan. — Muiden ehdotettujen suunnitelmien tai hankkeiden osalta vaikuttaa oikeusvarmuuden periaatteen nojalla asianmukaiselta, että yhteisvaikutusta koskevan säännöksen soveltaminen rajoitetaan koskemaan niitä suunnitelmia tai hankkeita, joita on tosiasiallisesti ehdotettu eli joista on esitetty hyväksyntä- tai lupahakemus. Samalla on oltava ilmeistä, että ehdotettua suunnitelmaa tai hanketta tarkastellessaan jäsenvaltiot eivät muodosta itselleen muita vielä ehdottamattomia tulevia suunnitelmia tai hankkeita tukevaa ennakkokäsitystä.

Jos esimerkiksi asuntojen rakentamista koskevalla suunnitelmalla tai hankkeella ei katsota olevan merkittävää vaikutusta ja se näin ollen hyväksytään, hyväksyntä ei saa aiheuttaa ennakkokäsitystä, joka tukee tulevia asuntojen rakennussuunnitelmia tai -hankkeita.

Lisäksi on tärkeää huomata, että kumulatiivisten vaikutusten arviointi ei rajoitu vain samantyyppisten ja samaa toimialaa koskevien suunnitelmien tai hankkeiden (esimerkiksi asuntorakentamishankkeiden) arviointiin. Arvioinnissa olisi otettava huomioon kaikentyyppiset suunnitelmat tai hankkeet, jotka voivat yhdessä tarkasteltavan suunnitelman tai hankkeen kanssa aiheuttaa merkittäviä vaikutuksia.

Samaan tapaan arvioinnissa olisi hankkeiden välisten taikka suunnitelmien välisten kumulatiivisten vaikutusten tarkastelun ohella tarkasteltava niin ikään hankkeiden ja suunnitelmien välisiä vaikutuksia (ja päinvastoin). Esimerkiksi alueen läpi kulkevan suuren moottoritien rakentamista koskeva uusi hanke ei välttämättä yksin vaikuta haitallisesti alueeseen, mutta jos tässä yhteydessä otetaan huomioon, että tälle samalle alueelle on jo hyväksytty asuntoaluesuunnitelma, nämä tekijät yhdessä voivat synnyttää merkittäviä kielteisiä vaikutuksia alueelle. Toisaalta suunnitelma ei välttämättä itsessään vaikuta merkittävästi Natura 2000 -alueeseen, mutta arvioinnin tulos voi muuttua, mikäli tässä yhteydessä otetaan huomioon, että alueelle on aiemmin ehdotettu suurta kehityshanketta taikka sellainen on jo hyväksytty eikä se sisälly arvioitavaan suunnitelmaan.

Mahdollisia kumulatiivisia vaikutuksia olisi arvioitava laadullisten perusteiden lisäksi myös lähtötilannetta koskevien luotettavien tietojen valossa. Kumulatiivisten vaikutusten arvioinnin olisi myös oltava erottamaton osa yleistä arviointia eikä vain ”sivuhuomio” arviointiprosessin lopussa.

Silloin, kun määritetään todennäköisiä merkittäviä vaikutuksia, olisi käsiteltävänä olevan suunnitelman tai hankkeen arvioinnin aikana tarkasteltava myös muiden suunnitelmien ja/tai hankkeiden yhdistelmiä kumulatiivisten vaikutusten huomioon ottamiseksi. Yhteisvaikutusta koskevaa säännöstä sovelletaan muihin suunnitelmiin tai hankkeisiin, jotka on jo toteutettu tai hyväksytty mutta vielä kesken tai joita on tosiasiallisesti ehdotettu.

4.6   MITÄ TARKOITTAA ”… ON ARVIOITAVA ASIANMUKAISESTI SEN KANNALTA, MITEN NE VAIKUTTAVAT ALUEEN SUOJELUTAVOITTEISIIN”?

4.6.1   Mitä tarkoitetaan ”asianmukaisella” arvioinnilla?

Asianmukaisen arvioinnin tarkoituksena on arvioida, miten suunnitelma tai hanke vaikuttaa alueen suojelutavoitteisiin joko erikseen tai yhdessä muiden suunnitelmien tai hankkeiden kanssa. Johtopäätösten perusteella toimivaltaisten viranomaisten pitäisi voida selvittää, vaikuttaako suunnitelma tai hanke haitallisesti kyseisen alueen koskemattomuuteen. Asianmukainen arviointi kohdistuu näin ollen nimenomaisesti niihin lajeihin ja/tai luontotyyppeihin, joita varten Natura 2000 -alue on osoitettu.

Asiassa Waddenzee antamassaan tuomiossa (asia C-127/02, 52–54 ja 59 kohta) tuomioistuin on painottanut, että asianmukaisen arvioinnin toteuttamisessa on tärkeää käyttää parasta tieteellistä tietoa, jotta toimivaltaiset viranomaiset voivat varmasti todeta, ettei alueen koskemattomuuteen kohdistu haitallisia vaikutuksia:

Arviointeja, joissa on vain yleisiä kuvauksia ja joissa annetaan vain pintapuolinen arvio olemassa olevista alueen ”luontoa” koskevista tiedoista, ei näin ollen voida pitää 6 artiklan 3 kohdassa edellytetyllä tavalla ”asianmukaisina”. Tuomioistuimen mukaan asianmukaisen arvioinnin pitää sisältää täydellisiä, täsmällisiä ja lopullisia toteamuksia ja päätelmiä, joilla voidaan hälventää kaikenlainen perusteltu tieteellinen epäilys ehdotettujen töiden vaikutuksista kyseessä olevaan alueeseen (asia C-304/05, 69 kohta) (53). Arviointia ei voida pitää asianmukaisena, jos alueen luontotyyppejä ja lajeja koskevat tiedot puuttuvat tai ne eivät ole luotettavia eivätkä ajantasaisia (asia C-43/10, 115 kohta).

Mitään perusteltua tieteellistä epäilystä siitä, että kyseisen alueen koskemattomuuteen kohdistuvat haitalliset vaikutukset jäävät aiheutumatta, ei saa olla siinä vaiheessa, kun annetaan päätös luvan myöntämisestä hankkeen toteuttamiseen (asia C-239/04, 24 kohta).

Monessa vaiheessa toteutettavaa seurantaa ei myöskään voida pitää riittävänä sen varmistamiseen, että luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohdassa säädettyä velvoitetta noudatetaan (asia C-142/16, 43 kohta).

Edellä esitetystä seuraa, että asianmukainen arviointi on perusteltava ja sen tiedot on kirjattava. Jos arviointia koskevista kirjatuista tiedoista ei käy ilmi perusteluja sen jälkeen tehdylle päätökselle (toisin sanoen jos kirjattuna on vain suunnitelmaa tai hanketta koskeva perustelematon myönteinen taikka kielteinen näkökanta), arviointi ei täytä tarkoitustaan eikä sitä voida pitää ”asianmukaisena”.

Myös ajoitus on tärkeä. Arviointi on vaihe, joka edeltää muita vaiheita ja on niiden – varsinkin suunnitelman tai hankkeen hyväksymisen tai hylkäämisen – perusta. Arviointi on näin ollen toteutettava ennen kuin toimivaltainen viranomainen päättää suunnitelman tai hankkeen toteuttamisesta tai hyväksymisestä (asia C-127/02, 42 kohta). On luonnollista, että jos suunnitelmaa tai hanketta muutetaan ennen sitä koskevaa päätöstä, on aivan oikein tarkistaa arviointia osana iteratiivista prosessia. Viranomaisilla ei kuitenkaan pitäisi olla mahdollisuutta täydentää arviointia jälkeenpäin, kun 6 artiklan 3 ja 4 kohdassa säädetyissä perättäisissä vaiheissa on jo siirrytty järjestyksessä seuraavaan vaiheeseen.

Suhde YVA- ja SYA-direktiiveihin Asianmukainen arviointi toteutetaan usein ympäristövaikutusten arviointiprosessin (YVA) tai strategisen ympäristöarviointiprosessin (SYA) osana tai sen rinnalla, ja arvioinnin tulokset sisällytetään asianomaiseen YVA- tai SYA-raporttiin. Tällä menettelyllä voidaan sujuvoittaa EU:n ympäristölainsäädännön edellyttämien kehittämislupien hankintaan liittyviä hallinnollisia vaiheita (54). Tarkistetussa YVA-direktiivissä (55) (2 artiklan 3 kohdassa) määrätään, että silloin, kun on kyse hankkeista, joita koskeva velvoite ympäristövaikutusten arviointien tekemiseen perustuu sekä YVA-direktiiviin että luontodirektiiviin, jäsenvaltioiden on tarpeen mukaan varmistettava, että arvioinneissa käytetään koordinoituja ja/tai yhteisiä menettelyjä. Tästä on annettu tarvittavat ohjeet (56). On kuitenkin ensiarvoisen tärkeää, että asianmukaisessa arvioinnissa edellytettävät tiedot ja arvioinnin johtopäätökset ovat ympäristövaikutusten arviointiraportissa selvästi erotettavissa ja tunnistettavissa niin, että niitä voidaan tarkastella erillään yleisen YVA:n tai SYA:n tiedoista ja johtopäätöksistä. Tämä on välttämätöntä, sillä ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA) / strategisen ympäristöarvioinnin (SYA) ja asianmukaisen arvioinnin menettelyissä on merkittäviä eroja, mikä tarkoittaa, että SYA tai YVA ei voi korvata asianmukaista arviointia, koska kumpikaan menettely ei syrjäytä toista. Tuomioistuin on myös vahvistanut tämän tulkinnan (asia C-418/04): ”Nämä kaksi direktiiviä (YVA- ja SYA-direktiivit) sisältävät päätöksentekomenettelyä koskevia säännöksiä, mutta ne eivät sido jäsenvaltioita päätöksen suhteen ja koskevat vain tiettyjä hankkeita ja suunnitelmia. Sitä vastoin luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohdan toisen virkkeen sanamuodon mukaan toimivaltaiset kansalliset viranomaiset voivat antaa hyväksyntänsä suunnitelmalle tai hankkeelle vasta varmistuttuaan siitä, että suunnitelma tai hanke ei vaikuta kyseisen alueen koskemattomuuteen. YVA-direktiivin tai SYA-direktiivin nojalla tehdyillä arvioinneilla ei näin ollen voida korvata luontodirektiivin 6 artiklan 3 ja 4 kohdassa säädettyä menettelyä.” Asianmukaisen arvioinnin ja YVA:n ja SYA:n keskeiset yhtäläisyydet ja erot esitetään liitteessä I.

4.6.2   Asianmukaisen arvioinnin sisältö

Kun tehdään asianmukaista arviointia suunnitelmista tai hankkeista, jotka ovat omiaan vaikuttamaan Natura 2000 -alueisiin, arvioinnissa pitäisi voida taata, että kaikki alueen koskemattomuuteen vaikuttavat tekijät (ks. kohta 3.7.4) otetaan täysimääräisesti huomioon sekä lähtötilanteen määrittelyssä että myöhemmissä vaiheissa, joissa yksilöidään mahdolliset vaikutukset, lieventävät toimenpiteet ja jäljelle jäävät vaikutukset.

Tästä syystä on varmistettava, että asianmukaisessa arvioinnissa käsitellään kaikkia alueen koskemattomuuteen vaikuttavia tekijöitä, jotka on määritelty alueen suojelutavoitteissa ja tietolomakkeessa, ja että arviointi perustuu alan parhaaseen käytettävissä olevaan tieteelliseen tietoon.

Arvioinnin edellyttämien tietojen tulee olla ajan tasalla (asia C-43/10, 115 kohta), ja ne voivat tarpeen mukaan koskea muun muassa seuraavia seikkoja:

—	alueen rakenne ja toiminnot sekä alueen ekologisten kohteiden merkitys;

—	alueella olevien luontotyyppien pinta-ala, edustavuus ja suojeluaste;

—	alueella esiintyvien luontodirektiivin liitteessä II mainittujen lajien tai niiden lintulajien, joita varten tietty SPA-alue on luokiteltu, kannan koko, eristyneisyys, ekotyyppi, geenipooli, ikäluokkarakenne ja suojeluaste;

—	mahdolliset muut alueella havaitut ekologiset kohteet ja toiminnot; ja

—	mahdolliset uhat, jotka vaikuttavat tai saattavat vaikuttaa alueella esiintyviin luontotyyppeihin ja lajeihin.

Asianmukaisessa arvioinnissa pitäisi niin ikään selvittää perusteellisesti kaikki suunnitelman tai hankkeen alueeseen kohdistuvat mahdolliset vaikutukset, jotka voivat olla merkittäviä, ja tässä yhteydessä on otettava huomioon kumulatiiviset ja muunlaiset vaikutukset, joita arvioitavana oleva suunnitelma tai hanke on omiaan aiheuttamaan yhdessä muiden suunnitelmien tai hankkeiden kanssa.

Arvioinnissa olisi käytettävä parhaita saatavilla olevia tekniikoita ja menetelmiä sen arvioimiseksi, miten laajoja vaikutuksia suunnitelmalla tai hankkeella on alueen (alueiden) koskemattomuuteen. Alueen koskemattomuudesta tehtävän kuvauksen ja vaikutustenarvioinnin on perustuttava parhaisiin mahdollisiin Natura 2000 -alueille ominaisiin indikaattoreihin, joista voi olla hyötyä myös suunnitelman tai hankkeen toteutuksesta aiheutuvien vaikutusten seurannassa.

Asianmukaisesta arvioinnista laadittavan raportin tulee olla riittävän yksityiskohtainen, jotta siitä käy ilmi, miten lopullinen päätös tehtiin ja millä tieteellisillä perusteilla. Esimerkiksi asiassa C-404/09 antamassaan tuomiossa tuomioistuin havaitsi tarkasteltavana olleessa asianmukaisessa arvioinnissa monia puutteita (arvioinnissa ei nimittäin tarkasteltu riittävästi kyseisten alueiden eri lajeille mahdollisesti aiheutuvia häiriöitä, kuten melua ja tärinää tai vaaraa, että kantojen alapopulaatiot joutuvat eristyksiin, kun asianomaisten alapopulaatioiden ja muiden kantojen väliset yhteyskäytävät tukitaan) (57).

4.6.3   … sen kannalta, miten ne vaikuttavat alueen suojelutavoitteisiin

Asianmukaisessa arvioinnissa keskitytään arvioimaan sitä, miten suunnitelmat tai hankkeet vaikuttavat alueeseen erikseen tai yhdessä muiden suunnitelmien tai hankkeiden kanssa, sen kannalta, miten ne vaikuttavat alueen suojelutavoitteisiin. Luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohdan tulkinnassa on näin ollen huomioitava tarkoin 6 artiklan 1 ja 2 kohta, sillä asianmukaisessa arvioinnissa hyödynnettävät suojelutavoitteet ovat kytköksissä myös näihin kahteen edelliseen kohtaan.

Kuten kohdassa 2.3.1 selitetään, ”suojelutavoitteet” on asetettava kunkin yksittäisen alueen tasolla, ja niissä on huomioitava kaikki asianomaisella alueella esiintyvät lajit ja luontotyypit, joita varten alue on luontodirektiivin mukaisesti osoitettu tai joita varten alue on luokiteltu lintudirektiivin mukaisesti.

Näiden suojelutavoitteiden pitäisi perustua alueella esiintyvien lajien ja luontotyyppien ekologisiin vaatimuksiin, ja niissä tulisi määritellä, millainen kyseisten lajien ja luontotyyppien suojelun tilan toivotaan alueella olevan. Määrittelyn tulee perustua siihen, millaiseksi kunkin lajin ja luontotyypin suojelun tila on tietolomakkeella ilmoitettu. Suojelutavoitteissa tulisi myös ottaa huomioon alueen merkitys Natura 2000 -verkoston yhtenäisyyden kannalta niin, että kukin alue vaikuttaa parhaalla mahdollisella tavalla suotuisan suojelun tason saavuttamiseen asianmukaisella maantieteellisellä tasolla asianomaisten lajien tai luontotyyppien luontaisella levinneisyysalueella.

Kun alueelle on asetettu tällaiset suojelutavoitteet, vaikutuksia on arvioitava näiden tavoitteiden valossa.

Tuomioistuin on vahvistanut tämän näkemyksen asiassa Waddenzee antamassaan tuomiossa (asia C-127/02, 46–48 kohta): ”Kuten luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohdan ensimmäisestä virkkeestä yhdessä kyseisen direktiivin kymmenennen perustelukappaleen kanssa ilmenee, sellaisten suunnitelmien tai hankkeiden, jotka eivät liity suoranaisesti alueen käyttöön tai ole sen kannalta tarpeellisia, vaikutuksen merkittävyyttä arvioidaan suhteessa alueen säilyttämisen tavoitteisiin. Silloin, kun suunnitelma tai hanke, jolla on vaikutusta kyseiseen alueeseen, ei kuitenkaan vaaranna sen säilyttämisen tavoitteita, sitä ei voida myöskään pitää sellaisena, että se voisi vaikuttaa merkittävästi kyseessä olevaan alueeseen.”

Mikäli alueelle ei ole vielä asetettu suojelutavoitteita, asianmukaisessa arvioinnissa on oletettava siihen asti, kunnes tällaiset tavoitteet asetetaan, että vähimmäistavoitteena on varmistaa, että alueella olevat luontotyypit tai lajien elinympäristöt eivät heikkene nykytasosta tai että lajeihin ei kohdistu merkittäviä häiriöitä, 6 artiklan 2 kohdan vaatimusten mukaisesti ja rajoittamatta niiden suojelutoimenpiteiden tehokkuutta, jotka ovat tarpeen 6 artiklan 1 kohdan vaatimusten täyttämiseksi.

Tuomioistuin on vahvistanut tämän näkemyksen (asia C-127/02, 36 kohta): ”Luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohdan nojalla myönnetyn suunnitelmaa tai hanketta koskevan luvan välttämättömänä edellytyksenä on, että suunnitelmaa tai hanketta pidetään sellaisena, että se ei vaikuta kyseessä olevan alueen koskemattomuuteen eikä se näin ollen voi aiheuttaa kyseisen artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja merkittäviä heikentymisiä tai häiriöitä.”

4.6.4   ”Alueen koskemattomuuden” käsite

Direktiivin asiayhteyden ja tarkoituksen perusteella on selvää, että ”alueen koskemattomuus” liittyy alueen suojelutavoitteisiin (ks. edellä kohta 4.6.3). On esimerkiksi mahdollista, että suunnitelma tai hanke vaikuttaa haitallisesti alueen koskemattomuuteen vain visuaalisesti tai vaikuttaa vain sellaisiin luontotyyppeihin tai lajeihin, joita ei ole lueteltu liitteessä I tai liitteessä II ja joita varten asianomaista aluetta ei ole osoitettu. Tällaisissa tapauksissa vaikutukset eivät ole 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuja haitallisia vaikutuksia.

Toisin sanoen, jos mihinkään niistä luontotyypeistä tai lajeista, joita varten kyseinen alue on osoitettu, ei kohdistu merkittävää vaikutusta, ei voida katsoa, että alueen koskemattomuuteen kohdistuisi haitallisia vaikutuksia. Sen sijaan, jos yhteenkin kyseisistä luontotyypeistä tai lajeista kohdistuu alueen suojelutavoitteiden kannalta merkittävä vaikutus, on väistämättä katsottava, että alueen koskemattomuuteen kohdistuu haitallisia vaikutuksia.

Tuomioistuimen asiassa C-258/11 antamassa tuomiossa (48 kohta) yhdytään tähän näkemykseen: ”Luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohtaa on tulkittava siten, että suunnitelma tai hanke , joka ei liity suoranaisesti alueen käyttöön tai ole sen kannalta tarpeellinen, vaikuttaa kyseisen alueen koskemattomuuteen, jos se voi estää asianomaisen alueen niiden perustavanlaatuisten ominaispiirteiden kestävän säilyttämisen, jotka liittyvät sellaisen ensisijaisesti suojeltavan luontotyypin esiintymiseen , jonka suojelutavoite on oikeuttanut asianomaisen alueen merkitsemisen yhteisön tärkeänä pitämien alueiden luetteloon direktiivissä tarkoitetulla tavalla. Tämän arvioimiseksi on sovellettava ennalta varautumisen periaatetta.” Tämä tulkintalogiikka on merkityksellinen myös muiden kuin ensisijaisesti suojeltavien luontotyyppien ja lajien elinympäristöjen kannalta.

Ilmaus ”alueen koskemattomuus” osoittaa, että huomio kohdistuu nimenomaan tiettyyn alueeseen. Näin ollen on kiellettyä tuhota alue tai sen osa ja perustella tätä sillä, että kyseisellä alueella olevien luontotyyppien ja lajien suojelun taso jää kuitenkin suotuisaksi jäsenvaltion Euroopassa olevalla alueella.

Ilmauksen ”koskemattomuus” sävyn tai tarkoituksen osalta on selvää, että kyse on ekologisesta koskemattomuudesta. Käsitteen voidaan katsoa tarkoittavan ehjänä tai täydellisenä olemista. Dynaamisessa ekologisessa kontekstissa siihen voidaan myös katsoa kuuluvan kestävyys ja kyky kehittyä tavoilla, jotka edistävät säilymistä.

”Alueen koskemattomuus” on hyödyllistä määritellä koko asianomaisen alueen ekologisen rakenteen, toiminnan ja ekologisten prosessien yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, jonka turvin alueella pystytään ylläpitämään niitä luontotyyppejä, luontotyyppien kokonaisuuksia ja/tai lajien kantoja, joita varten asianomainen alue on osoitettu.

Alueen voidaan katsoa olevan erittäin koskematon, mikäli sen sisäinen potentiaali saavuttaa alueen suojelutavoitteet realisoituu, sen itsekorjaava ja -uudistava kapasiteetti dynaamisissa olosuhteissa säilyy ja jos tämä kaikki vaatii vain hyvin vähän ulkoista hoidollista tukea.

Näin ollen ”alueen koskemattomuuden” tarkastelussa on tärkeää ottaa huomioon useita eri tekijöitä, mukaan lukien lyhyellä, keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä ilmenevien vaikutusten mahdollisuus.

Alueen koskemattomuus liittyy sen perustavanlaatuisiin ominaispiirteisiin ja ekologisiin toimintoihin. Koskemattomuuteen kohdistuvista haitallisista vaikutuksista tehtävän päätöksen tulee keskittyä ja rajoittua niihin luontotyyppeihin ja lajeihin, joita varten alue on osoitettu, ja alueen suojelutavoitteisiin.

4.6.5   Alueeseen kohdistuvien vaikutusten arviointi

Varsinaisessa asianmukaisessa arvioinnissa tarkastellaan kaikkia suunnitelmaan taikka hankkeeseen liittyviä seikkoja, jotka voivat vaikuttaa merkittävästi Natura 2000 -alueeseen. Tässä yhteydessä suunnitelman tai hankkeen jokainen osa on arvioitava vuorollaan ja kunkin osan mahdollisia vaikutuksia on tarkasteltava kunkin sellaisen lajin tai luontotyypin kannalta, joita varten alue on osoitettu (58). Sen jälkeen suunnitelman tai hankkeen eri piirteiden vaikutuksia tulisi tarkastella yhdessä ja toisiinsa nähden niin, että myös niiden väliset yhteisvaikutukset voidaan määrittää.

Voi esimerkiksi olla, että kuolleisuus, joka johtuu törmäyksistä tuuliturbiineihin, ei vielä yksin ole omiaan vaikuttamaan merkittävästi tiettyyn lintukantaan mutta jos lisäksi on otettava huomioon, että alueelle on määrä asentaa ilmavoimajohtoja, joihin törmääminen voi niin ikään aiheuttaa lintukuolemia, vaikutukset voivat olla asianomaisen lintukannan osalta merkittäviä.

On ilmeistä, että kunkin hankkeen vaikutukset ovat yksilöllisiä ja ne on arvioitava tapauskohtaisesti. Asiassa Waddenzee annetussa tuomiossa (asia C-127/02, 48 kohta) todetaan, että ”suunnitelmaan tai hankkeeseen liittyvien tulevien vaikutusten arvioinnin yhteydessä niiden merkittävyys on määritettävä erityisesti sen alueen, jota tämä suunnitelma tai hanke koskee, ominaisuuksien ja erityisten ympäristöolosuhteiden valossa”. Tässä yhteydessä voidaan käyttää hyväksi myös asiaa koskevia yleisiä asetuksia ja jäsenvaltioiden laatimia eritelmiä.

Vaikka arvioinnissa tuleekin keskittyä yhteisön tärkeinä pitämiin lajeihin ja luontotyyppeihin (sekä lintudirektiivin 4 artiklan 1 ja 2 kohdan mukaisesti yksilöityihin lintuihin), joiden perusteella alue on osoitettu suojelun kohteeksi, ei sovi kuitenkaan unohtaa sitä, että nämä suojelun kohteet ovat myös vuorovaikutuksessa muiden lajien ja luontotyyppien sekä fyysisen ympäristön kanssa monimutkaisilla tavoilla.

Siksi on tärkeää ottaa huomioon kaikki ne tekijät, jotka ovat välttämättömiä alueen toiminnoille ja rakenteelle ja alueella esiintyville luontotyypeille ja lajeille. Muut lajit voi olla syytä ottaa huomioon myös silloin, kun määritetään suojeltuihin luontotyyppeihin kohdistuvia mahdollisia vaikutuksia, jos nämä lajit ovat kyseessä olevalle luontotyypille tyypillisiä lajeja (59) tai osa ravintoketjua, josta suojelun kohteet ovat riippuvaisia.

Vaikutusten arvioinnin on perustuttava objektiivisiin ja, mikäli mahdollista, kvantifioitaviin kriteereihin. Vaikutukset on ennustettava niin tarkasti kuin mahdollista, ja ennusteiden perusteet on ilmoitettava selkeästi ja kirjattava asianmukaisesta arvioinnista laadittavaan raporttiin (tämä tarkoittaa sitä, että ennusteiden varmuusasteesta on myös esitettävä jonkinlainen luonnehdinta). Kuten kaikki vaikutusten arvioinnit, myös asianmukainen arviointi on toteutettava jäsennetysti. Näin varmistetaan, että ennusteet voidaan tehdä mahdollisimman objektiivisesti ja tarkasti.

On syytä muistaa, että tuomioistuin on korostanut sen tärkeyttä, että asianmukainen arviointi tehdään parhaan tieteellisen tiedon perusteella. Näin ollen olemassa olevien tietojen täydentämiseksi voidaan joutua suorittamaan uusia ekologisia ja kenttätutkimuksia. Tarkkojen tutkimusten ja kenttätöiden tulisi olla riittävän pitkäkestoisia ja keskittyä niihin suojelun kohteisiin, jotka ovat herkkiä hankkeessa toteutettaville toimille. Herkkyyden analysoinnissa olisi otettava huomioon mahdolliset vuorovaikutussuhteet hankkeen toiminnan (muun muassa toiminnan luonne, laajuus ja menetelmät) ja kyseisten luontotyyppien ja lajien (muun muassa niiden sijainti, ekologiset vaatimukset, elintärkeät alueet ja käyttäytyminen) välillä.

4.6.6   Vaikutusten estämiseen tai vähentämiseen sopivien lieventävien toimenpiteiden tarkastelu

Jos asianmukaisen arvioinnin aikana on havaittu alueen koskemattomuuteen kohdistuvia haitallisia vaikutuksia tai niitä ei voida sulkea pois, kyseistä suunnitelmaa tai hanketta ei voida hyväksyä. Havaitun vaikutuksen suuruuden mukaan saattaa kuitenkin olla mahdollista ottaa käyttöön tiettyjä lieventäviä toimenpiteitä, joilla nämä vaikutukset voidaan estää tai niitä voidaan vähentää niin paljon, että ne eivät enää vaikuta haitallisesti alueen koskemattomuuteen.

Lieventävien toimenpiteiden on oltava suorassa yhteydessä asianmukaisessa arvioinnissa havaittuihin todennäköisiin vaikutuksiin, ja ne voidaan määritellä vasta sen jälkeen, kun nämä vaikutukset on perusteellisesti arvioitu ja kuvattu asianmukaisessa arvioinnissa. Kuten kohdassa 4.5.1 huomautettiin, lieventävät toimenpiteet voidaan siis ottaa huomioon vasta tässä vaiheessa eikä selvitysvaiheessa.

Lieventävien toimenpiteiden määrityksen on – varsinaisen vaikutustenarvioinnin tavoin – perustuttava luotettavaan käsitykseen kyseessä olevista lajeista ja luontotyypeistä. Lieventävät toimenpiteet voivat kohdistua esimerkiksi seuraaviin seikkoihin:

—	toteutusajankohta ja -aikataulu (esimerkiksi toimintaa ei harjoiteta tietyn lajin lisääntymiskaudella);

—	käytettävien välineiden ja harjoitettavan toiminnan tyyppi (esimerkiksi käytetään tietynlaista ruoppaajaa sovitulla etäisyydellä rannasta, jotta herkälle luontotyypille ei koidu vahinkoa, tai vähennetään päästöjä, joista voi aiheutua haitallisia epäpuhtauskerrostumia); ja

—	ehdottomasti kielletyt alueet suojelualueen sisällä (esim. jonkin eläinlajin talvehtimispesät).

Lieventäviä toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on estää vaikutukset tai vähentää niitä taikka ehkäistä jo alkujaan niiden syntyminen, ei pidä sekoittaa korvaaviin toimenpiteisiin, joiden tarkoituksena on korvata mahdolliset hankkeen aiheuttamat vahingot. Korvaavia toimenpiteitä voidaan harkita 6 artiklan 4 kohdan nojalla ainoastaan siinä tapauksessa, että suunnitelma tai hanke on hyväksytty erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavista syistä eikä vaihtoehtoja ole (ks. kohta 5).

Tuomioistuin on vahvistanut tämän eron ja todennut seuraavaa: ”Luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohtaa on tulkittava siten, että suunnitelma tai hanke, joka ei liity suoraan yhteisön tärkeänä pitämän alueen käyttöön tai ole tarpeellinen sen käytön kannalta, jolla on haitallisia vaikutuksia tällä alueella olevaan luontotyyppiin ja jolla suunnitellaan toimenpiteitä tämän luontotyypin samankokoisen tai suuremman pinta-alan kehittämiseksi tällä alueella, vaikuttaa mainitun alueen koskemattomuuteen. Tällaiset toimenpiteet voidaan tarvittaessa katsoa tämän artiklan 4 kohdassa tarkoitetuiksi ’korvaaviksi toimenpiteiksi’ vain, jos siinä vahvistetut edellytykset täyttyvät. (…) On nimittäin todettava, ettei näillä toimenpiteillä pyritä välttämään tai vähentämään merkittäviä haitallisia vaikutuksia, joita aiheutuu – - tälle luontotyypille – - hankkeesta, vaan niillä pyritään korvaamaan nämä vaikutukset jälkeenpäin. Näin ollen niillä ei voida taata, ettei hanke vaikuta mainitun alueen koskemattomuuteen luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla.” (asia C-521/12, 29–35 ja 38–39 kohta; ks. myös yhdistetyt asiat C-387/15 ja 388/15, 48 kohta).

Näiden päätelmien yhteydessä tuomioistuin on todennut, että ”- – toimenpiteitä, jotka sisältyvät suunnitelmaan tai hankkeeseen, joka ei liity suoraan yhteisön tärkeänä pitämän alueen käyttöön tai ole sen kannalta tarpeellinen, ja joissa edellytetään ennen kielteisten vaikutusten aiheuttamista alueella esiintyvälle luontotyypille tämäntyyppisen alueen tulevaa kehittämistä, joka kuitenkin saatetaan päätökseen vasta sen jälkeen, kun on arvioitu kyseisen alueen koskemattomuuteen mahdollisesti aiheutuvan vaikutuksen merkittävyyttä, ei voida ottaa huomioon kyseisen arvioinnin yhteydessä” (yhdistetyt asiat C- 387/15 ja 388/15, 64 kohta).

Hyvin suunnitellut ja toteutetut lieventävät toimenpiteet luonnollisesti vähentävät korvaavien toimenpiteiden (sikäli kuin niitä voidaan 6 artiklan 4 kohdan nojalla soveltaa) tarvetta pienentämällä jäljelle jääviä korvattavia vaikutuksia.

Jotta toimivaltainen viranomainen kykenisi päättämään, ovatko lieventävät toimenpiteet riittäviä poistamaan suunnitelman tai hankkeen mahdolliset haitalliset vaikutukset alueeseen (ja varmistamaan, että toimenpiteillä ei tahattomasti aiheuteta muita haitallisia vaikutuksia kyseisille lajeille ja luontotyypeille), jokainen lieventävä toimenpide on kuvattava yksityiskohtaisesti ja on esitettävä tieteelliseen näyttöön perustuva selostus siitä, miten toimenpiteellä poistetaan havaitut haitalliset vaikutukset tai vähennetään niitä. Tämän lisäksi olisi ilmoitettava, miten ja milloin toimenpiteet toteutetaan ja kuka ne toteuttaa ja millaisia järjestelyjä otetaan käyttöön toimenpiteiden vaikuttavuuden seuraamiseksi ja tarvittavien korjaavien toimenpiteiden toteuttamiseksi. Asiassa C-142/16 (37–45 kohta) on niin ikään tuotu esiin, että lopullisten tietojen tulee olla käytettävissä luvan antamishetkellä.

Mikäli toimivaltainen viranomainen katsoo, että lieventävät toimenpiteet riittävät estämään ne alueen koskemattomuuteen kohdistuvat haitalliset vaikutukset, jotka asianmukaisessa arvioinnissa havaittiin, niistä tulee lopullisen suunnitelman tai hankkeen eritelmän kiinteä osa tai ne voidaan mainita hankkeen hyväksymisedellytyksenä. Mikäli sen sijaan alueen koskemattomuuteen kohdistuu yhä jäljelle jääviä haitallisia vaikutuksia vielä senkin jälkeen, kun lieventäviä toimenpiteitä on otettu käyttöön, suunnitelmaa tai hanketta ei voida hyväksyä (elleivät 6 artiklan 4 kohdassa asetetut edellytykset täyty).

Suunnitelman tai hankkeen ehdottaja voi ehdottaa lieventäviä toimenpiteitä ja/tai toimivaltaiset kansalliset viranomaiset saattavat edellyttää niitä asianmukaisessa arvioinnissa havaittujen mahdollisten vaikutusten estämiseksi tai niiden vähentämiseksi niin paljon, että ne eivät enää vaikuta haitallisesti alueen koskemattomuuteen. Lieventävien toimenpiteiden määrityksen on – varsinaisen vaikutustenarvioinnin tavoin – perustuttava luotettavaan käsitykseen kyseessä olevista lajeista ja luontotyypeistä, ja ne on kuvattava yksityiskohtaisesti. Hyvin suunnitellut ja toteutetut lieventävät toimenpiteet vähentävät korvaavien toimenpiteiden – sikäli kuin niitä voidaan 6 artiklan 4 kohdan nojalla soveltaa – tarvetta pienentämällä jäljelle jääviä korvattavia vaikutuksia.

4.7   PÄÄTÖKSENTEKO

4.7.1   ”Toimivaltaiset kansalliset viranomaiset”

On selvää, että sanaa ”kansalliset” on käytetty tässä ilmauksessa sanojen ”EU:n” tai ”kansainväliset” (viranomaiset) vastakohtana. Näin ollen käsitteellä ei tarkoiteta ainoastaan keskushallinnon viranomaisia vaan myös alueellisia, maakunnallisia tai kunnallisia viranomaisia, joiden tehtäviin kuuluu hyväksynnän tai luvan antaminen suunnitelmalle tai hankkeelle. Tuomioistuin voi olla toimivaltainen viranomainen, mikäli sillä on oikeus tehdä päätös 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun ehdotetun suunnitelman tai hankkeen sisällöstä (asia C-127/04, 69 kohta).

Tietyissä olosuhteissa lainsäädäntöviranomainen (kansallinen tai alueellinen parlamentti) voi myöntää hyväksynnän suunnitelmalle tai hankkeelle, ja tällöin hyväksyntä esitetään lainsäädäntötekstinä. Tuomioistuin on tältä osin todennut asiassa C-182/10 (69–70 kohta) seuraavaa: ”Jäsenvaltioilla on nämä luontodirektiivin [6 artiklan 3 kohdan] mukaiset velvoitteet siitä riippumatta, millainen kansallinen viranomainen on toimivaltainen antamaan luvan kyseiselle suunnitelmalle tai hankkeelle. Luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohdassa, jossa viitataan ’toimivaltaisiin kansallisiin viranomaisiin’, ei anneta mitään erityisiä sääntöjä, jotka koskisivat lainsäädäntöviranomaisen hyväksymiä suunnitelmia tai hankkeita. Tällä ominaisuudella ei siten ole vaikutusta luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohdan säännösten mukaisten jäsenvaltioiden velvoitteiden laajuuteen tai sisältöön – - luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohtaa on tulkittava siten, että siinä ei sallita kansallisen viranomaisen, ei lainsäätäjänkään, myöntävän lupaa suunnitelmalle tai hankkeelle, jollei se ole varmistautunut siitä, että suunnitelma tai hanke ei vaikuta kyseisen alueen koskemattomuuteen.”

Toisin sanoen suunnitelmalle tai hankkeelle ei voida lailla myöntää lupaa, jos asianmukaista arviointia ei ole toteutettu etukäteen luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohdan mukaisesti tai jos asianmukaisessa arvioinnissa ei ole kyetty varmasti toteamaan, että alueen koskemattomuudelle ei aiheudu haitallisia vaikutuksia (60).

Toimivaltaiset kansalliset viranomaiset ovat niitä, joilla on oikeus antaa hyväksyntä tai lupa suunnitelmalle tai hankkeelle.

4.7.2   Milloin kansalaisten kuuleminen on asianmukaista?

Luontodirektiiviin ei sisälly selväsanaista velvoitetta kuulla kansalaisia silloin, kun hyväksytään sellaisia suunnitelmia tai hankkeita, jotka edellyttävät asianmukaista arviointia. Direktiivin 6 artiklan 3 kohdan mukaan kansalaisia on kuultava vain ”tarvittaessa”. Kansalaisten kuuleminen on kuitenkin olennainen elementti YVA- ja SYA-direktiiveissä. Näin ollen on ilmeistä, että mikäli 6 artiklan 3 kohdassa edellytettyä arviointia koordinoidaan yhdessä näiden direktiivien mukaisen arvioinnin kanssa, on tarpeen kuulla kansalaisia asianomaisten direktiivien vaatimusten mukaisesti.

Tuomioistuin on selventänyt hiljattain antamassaan tuomiossa Århusin yleissopimuksen (61) vaatimusten perusteella, että vaikka suunnitelma tai hanke ei kuuluisi SYA- tai YVA-direktiivien soveltamisalaan ja sitä arvioitaisiin vain luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohdan perusteella, asianosaisilla kansalaisilla, tunnustetut ympäristönsuojelujärjestöt mukaan lukien, on oikeus osallistua lupamenettelyyn (asia C-243/15, 49 kohta). Tähän oikeuteen kuuluu eritoten ”oikeus ’osallistua tehokkaasti ympäristöä koskevaan päätöksentekoon’ esittämällä ’kirjallisesti tai tarvittaessa julkisessa kuulemistilaisuudessa tai vastauksena hakijalle toimitettuun pyyntöön kaikki huomautukset, tiedot, analyysit tai mielipiteet, joita yleisö pitää ehdotetun toimen kannalta oleellisina’” (asia C-243/15, 46 kohta).

Tässä yhteydessä on aiheellista mainita, että tuomioistuin on yleisön osallistumisoikeuksien pohjalta todennut, että erityisesti tunnustetuilla ympäristönsuojelujärjestöillä on oikeus valittaa ”toimivaltaisten kansallisten viranomaisten direktiivin 92/43/ETY 6 artiklan 3 kohdan yhteydessä [tekemistä päätöksistä] – - riippumatta siitä, koskevatko ne vaatimusta saada osallistua lupamenettelyyn, suojellulla alueella toteutettavan suunnitelman tai hankkeen ympäristövaikutusten arvioinnin tarpeellisuutta tai tällaiseen arviointiin perustuvien, suunnitelman tai hankkeen tällaisen alueen koskemattomuudelle aiheuttamia vaaroja koskevien johtopäätösten asianmukaisuutta” (asia C-243/15, 56 kohta).

4.7.3   Päätöksen tekeminen asianmukaisen arvioinnin perusteella

Toimivaltaisten kansallisten viranomaisten tehtävänä on hyväksyä suunnitelma tai hanke niiden johtopäätösten perusteella, jotka asianmukaisessa arvioinnissa on tehty suunnitelman tai hankkeen vaikutuksista kyseessä olevaan Natura 2000 -alueeseen. Hyväksyntä voidaan antaa vasta sen jälkeen, kun viranomaiset ovat saaneet varmuuden siitä, ettei suunnitelma tai hanke vaikuta kyseisen alueen koskemattomuuteen haitallisesti. Näin on silloin, kun ei ole olemassa mitään tieteelliseltä kannalta järkevää epäilyä tällaisten vaikutusten aiheutumatta jäämisestä.

Kun suunnitelmasta tai hankkeesta kyseisen alueen koskemattomuudelle aiheutuvien haitallisten vaikutusten puuttuminen on epävarmaa, toimivaltaisen viranomaisen on kieltäydyttävä hyväksymästä sitä (asia C-127/02, 57 kohta).

Lisäksi todetaan seuraavaa: ”Luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohdan toisessa virkkeessä säädetty hyväksymiskriteeri sisältää ennalta varautumisen periaatteen, ja sen perusteella voidaan tehokkaasti estää suojeltujen alueiden koskemattomuudelle aiotuista suunnitelmista tai hankkeista aiheutuvat haitat. Tätä hyväksymiskriteeriä lievemmän kriteerin avulla ei voida taata yhtä tehokkaasti kyseisen säännöksen kohteena olevan alueiden suojelutavoitteen saavuttamista” (asia C-127/02, 58 kohta).

Todistustaakka koskee näin ollen ennalta varautumisen periaatteen mukaisesti haitallisten vaikutusten puuttumisen eikä niinkään niiden olemassaolon osoittamista (C-157/96, 63 kohta). Tästä syystä asianmukaisen arvioinnin on oltava riittävän yksityiskohtainen ja riittävän hyvin perusteltu, jotta voidaan osoittaa haitallisten vaikutusten puuttuminen alan parhaan tieteellisen tiedon perusteella (asia C-127/02, 61 kohta).

5.   6 ARTIKLAN 4 KOHTA

Seuraavien käsitteiden selventäminen: vaihtoehtoiset ratkaisut, erittäin tärkeät yleisen edun kannalta pakottavat syyt, korvaavat toimenpiteet, yleisen kokonaisuuden yhtenäisyys, komission lausunto

5.1   TEKSTI

5.2   SOVELTAMISALA

Tämä säännös on osa sitä toimivaltaisten kansallisten viranomaisten menettelyä, jolla arvioidaan ja mahdollisesti hyväksytään suunnitelmia ja hankkeita, jotka ovat omiaan vaikuttamaan erityisten suojelutoimien alueeseen (SAC-alueeseen), erityiseen suojelualueeseen (SPA-alueeseen) tai yhteisön tärkeänä pitämään alueeseen (SCI-alueeseen). Asiaan liittyy kaksi perustavanlaatuista näkökohtaa:

—	yhtäältä säännöksessä käsitellään poikkeuksia 6 artiklan 3 kohdan yleisestä säännöstä, jonka mukaan hyväksyntä voidaan antaa vain suunnitelmille tai hankkeille, jotka eivät vaikuta kyseisen alueen (kyseisten alueiden) koskemattomuuteen;

—	toisaalta sen käytännön soveltaminen on toteutettava direktiivissä säädettyjen vaiheiden mukaisesti ja direktiivissä vahvistetussa järjestyksessä. Tuomioistuin on toistuvasti vahvistanut tämän seikan (asiat C-209/02, C-239/04, C-304/05, C-560/08 ja C-404/09).

Asiassa C-304/05 antamassaan tuomiossa (83 kohta) tuomioistuin totesi selkeästi seuraavaa: ”Direktiivin 92/43 6 artiklan 4 kohtaa voidaan soveltaa vasta sen jälkeen, kun suunnitelman tai hankkeen vaikutukset on tutkittu tämän direktiivin 6 artiklan 3 kohdan mukaisesti . Näiden vaikutusten tunteminen asianomaisen alueen suojelutavoitteiden kannalta on välttämätön edellytys direktiivin 6 artiklan 4 kohdan soveltamiselle , koska muussa tapauksessa kyseessä olevan poikkeussäännöksen soveltamisedellytyksiä ei voida tutkia. Mahdollisten erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavien syiden sekä vähemmän haitallisten vaihtoehtojen olemassaolon tutkiminen nimittäin edellyttää niiden vertaamista asianomaisen suunnitelman tai hankkeen alueelle aiheuttamaan vahinkoon. Lisäksi mahdollisten korvaavien toimenpiteiden luonteen määrittäminen edellyttää, että kyseiseen alueeseen kohdistuva vahinko voidaan määrittää täsmällisesti” (ks. myös asiat C-399/14, yhdistetyt asiat C-387/15 ja C-388/15 ja asia C-142/16).

Luontodirektiivin 6 artiklan 4 kohtaa ei sovelleta automaattisesti. Viranomaisten tehtävänä on päättää, voidaanko 6 artiklan 3 kohdasta poikkeamiselle asetettuja edellytyksiä soveltaa, jos asianmukaisessa arvioinnissa on todettu, että kyseinen suunnitelma tai hanke vaikuttaa haitallisesti kyseisen alueen koskemattomuuteen, tai jos tällaisten haitallisten vaikutusten aiheutumatta jäämisestä ollaan epävarmoja.

Tuomioistuin vahvisti 6 artiklan 4 kohdan valinnaisen luonteen asiassa C-241/08 (72 kohta): ”Siten luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohdan nojalla suoritetun vaikutusten arvioinnin päätyttyä ja arvioinnin tuloksen ollessa kielteinen toimivaltaiset viranomaiset voivat joko kieltäytyä antamasta lupaa kyseisen suunnitelman tai hankkeen toteuttamiselle tai hyväksyä sen tämän direktiivin 6 artiklan 4 kohdan nojalla siltä osin kuin siinä vahvistetut edellytykset täyttyvät.”

Jos suunnitelman tai hankkeen toteuttamisessa päätetään edetä, päätöksen on täytettävä 6 artiklan 4 kohdassa asetetut edellytykset ja vaatimukset. Erityisesti on oltava asiakirjoin osoitettu, että

1.

hyväksyttäväksi esitetystä vaihtoehdosta aiheutuu vähiten haittavaikutuksia Natura 2000 -alueen (-alueiden) luontotyypeille, lajeille ja koskemattomuudelle (tässä yhteydessä taloudellisia näkökohtia ei oteta huomioon) ja että muuta toteuttamiskelpoista vaihtoehtoa, joka ei vaikuttaisi haitallisesti alueen (alueiden) koskemattomuuteen, ei ole olemassa;

2.	on olemassa erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavia syitä, mukaan lukien ”sosiaaliset tai taloudelliset syyt”;

3.	kaikki tarvittavat korvaavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että Natura 2000 -verkoston yleinen kokonaisuus säilyy yhtenäisenä, toteutetaan.

Koska tämä säännös on poikkeus 6 artiklan 3 kohdasta, sitä on tulkittava tiukasti (asia C-239/04, 25–39 kohta) ja sitä voidaan soveltaa vain tilanteissa, joissa kaikki direktiivissä asetetut edellytykset täyttyvät. Näin ollen jokaisen, joka haluaa käyttää tätä poikkeusta hyväkseen, on ensin ehdottomasti todistettava, että edellä mainitut edellytykset todella täyttyvät kussakin erityistapauksessa.

Kun sopivien vaihtoehtojen puuttuminen ja erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavien syiden olemassaolo on varmistettu ja asiakirjoin osoitettu, on toteutettava kaikki ne korvaavat toimenpiteet, jotka tarvitaan Natura 2000 -verkoston yleisen kokonaisuuden yhtenäisyyden suojelemiseksi. Toteutettavista korvaavista toimenpiteistä on aina ilmoitettava komissiolle.

Luontodirektiivin 6 artiklan 4 kohta antaa mahdollisuuden poikkeamiseen 6 artiklan 3 kohdan yleisestä säännöstä, mutta sitä ei sovelleta automaattisesti. Viranomaisen tehtävänä on päättää, voidaanko poikkeusta 6 artiklan 3 kohdasta soveltaa. Direktiivin 6 artiklan 4 kohdan soveltamisen on tapahduttava direktiivissä vahvistetussa järjestyksessä – eli vasta sen jälkeen, kun kaikki 6 artiklan 3 kohdan säännöksissä edellytetyt vaiheet on toteutettu asianmukaisesti.

5.3   ALKUVAIHEESSA HUOMIOON OTETTAVAT SEIKAT

5.3.1   Vaihtoehtoisten ratkaisujen tutkiminen

Ensimmäinen direktiivin 6 artiklan 4 kohdan poikkeamismenettelyä koskeva velvoite on tutkia, onko suunnitelmalle tai hankkeelle vaihtoehtoisia ratkaisuja. Tältä osin tuomioistuin on selvästi todennut, että kyseinen tutkinta kuuluu muodollisesti 6 artiklan 4 kohdan eikä 6 artiklan 3 kohdan alaan (asiat C-441/03, 15 kohta, C-241/08, 69 kohta, ja C-142/16, 72 kohta).

Jotta Natura 2000 -verkoston laatu ei epätoivotulla tavalla heikentyisi, ehdotetun suunnitelman tai hankkeen perusteellista tarkistamista ja/tai peruuttamista pitäisi harkita, mikäli sen on havaittu vaikuttavan kielteisesti alueen koskemattomuuteen. Näin ollen toimivaltaisten viranomaisten on analysoitava kyseessä olevan suunnitelman tai hankkeen tarvetta ja osoitettava tarpeen olemassaolo – tässä vaiheessa on otettava huomioon myös nollavaihtoehto.

Seuraavaksi toimivaltaisten viranomaisten on tutkittava mahdollisuutta turvautua vaihtoehtoisiin ratkaisuihin, jotka suojaisivat paremmin kyseisen alueen koskemattomuutta. Kaikki toteutuskelpoiset vaihtoehdot, joilla suunnitelman tai hankkeen tavoitteet voidaan saavuttaa, ja erityisesti niiden suhteellinen toimivuus alueen suojelutavoitteisiin ja koskemattomuuteen ja Natura 2000 -verkoston yleisen kokonaisuuden yhtenäisyyden säilyttämiseen nähden on analysoitava. Samalla on huomioitava myös vaihtoehtojen kustannusten suhteellisuus. Vaihtoehdoissa voidaan esittää vaihtoehtoisia toteutuspaikkoja tai reittejä, eri mittakaavoja tai erilaisia kehityssuunnitelmia tai vaihtoehtoisia prosesseja.

Kun vaihtoehtojen arvioinnissa tarkastellaan eri toimenpiteitä, niiden taloudelliset kustannukset eivät saa olla vaihtoehtoisten ratkaisujen valinnassa ainoa määräävä tekijä (C-399/14, 77 kohta). Toisin sanoen hankkeen ehdottaja ei voi todeta, että vaihtoehtoja ei ole tutkittu siksi, että ne maksaisivat liikaa.

Toissijaisuusperiaatteen mukaisesti toimivaltaisten kansallisten viranomaisten tehtävänä on arvioida näiden vaihtoehtoisten ratkaisujen suhteellista vaikutusta asianomaiseen alueeseen. On syytä korostaa, että näissä vertailuissa käytettävät viiteparametrit liittyvät alueen suojelua ja alueen koskemattomuuden ja sen ekologisten toimintojen säilyttämistä koskeviin näkökohtiin. Näin ollen tässä vaiheessa ei voida katsoa, että muut arviointiperusteet, kuten taloudelliset perusteet, olisivat määräävässä asemassa ekologisiin perusteisiin nähden.

Vaihtoehtojen puuttuminen on osoitettava ennen kuin tarkastelussa voidaan edetä vaiheeseen, jossa tutkitaan, onko suunnitelma tai hanke tarpeen erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavista syistä (tuomioistuimen antama tuomio asiassa Castro Verde, C-239/04, 36–39 kohta).

Toimivaltaisten kansallisten viranomaisten on varmistettava, että kaikki toteutuskelpoiset vaihtoehdot, joilla suunnitelman/hankkeen tavoitteet voidaan saavuttaa, on tutkittu yhtä yksityiskohtaisesti. Tämän arvioinnin on perustuttava siihen, mitä lajeja ja luontotyyppejä varten alue on osoitettu ja mitä suojelutavoitteita alueelle on asetettu.

5.3.2   Erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavien syiden tutkiminen

Jos vaihtoehtoisia ratkaisuja ei ole – tai jos tarjolla olevien ratkaisujen ympäristövaikutukset ovat direktiivin edellä mainittujen suojelutavoitteiden kannalta vielä kielteisempiä kyseiselle alueelle (kyseisille alueille) – toimivaltaisten viranomaisten on tutkittava, onko olemassa sellaisia yleisen edun kannalta pakottavia syitä, mukaan lukien sosiaaliset tai taloudelliset syyt, jotka edellyttävät kyseisen suunnitelman tai hankkeen toteuttamista.

Käsitettä ”erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavat syyt” ei määritellä direktiivissä. Sen 6 artiklan 4 kohdan toisessa alakohdassa mainitaan kuitenkin esimerkkeinä tällaisista syistä ihmisen terveys, yleinen turvallisuus ja ensisijaisen tärkeät suotuisat vaikutukset ympäristöön. ”Muista erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavista syistä”, jotka ovat luonteeltaan sosiaalisia tai taloudellisia, käy sanamuodon perusteella selväksi, että vain yleiset edut, olivatpa ne julkisten tai yksityisten tahojen edistämiä, voidaan ottaa huomioon direktiivin suojelutavoitteiden vastapainona. Yksityisten tahojen kehittämät hankkeet tulevat näin ollen kyseeseen vain silloin, kun ne todistetusti palvelevat tällaisia yleisiä etuja.

Tuomioistuimen on vahvistanut tämän tulkinnan asiassa C-182/10 antamassaan tuomiossa (75–78 kohta): ”Luontodirektiivin 6 artiklan 4 kohdassa tarkoitetun edun, jonka vuoksi suunnitelma tai hanke voidaan toteuttaa, on oltava sekä ’yleinen’ että ’erittäin tärkeä’, joten sen on oltava verrattavissa luontodirektiivin tavoitteena olevaan luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojeluun . Yrityksen sijoittamiseksi tai laajentamiseksi tehtävät työt täyttävät nämä edellytykset lähtökohtaisesti vain poikkeustapauksissa. Sitä, että asia on niin, ei voida sulkea pois , jos hanke todella on yksityisestä luonteestaan huolimatta erittäin tärkeän yleisen edun mukainen sekä laatunsa että taloudellisen ja sosiaalisen asiayhteytensä puolesta ja vaihtoehtoisten ratkaisujen puuttuminen on osoitettu. Hallinnollisen keskuksen sijoituspaikaksi tarkoitetun infrastruktuurin rakentaminen itsessään ei näiden perusteiden kannalta voi lähtökohtaisesti olla luontodirektiivin 6 artiklan 4 kohdassa tarkoitettu erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottava syy.”

Saattaa olla myös hyödyllistä tutustua EU:n lainsäädännön muihin aloihin, joilla käytetään samankaltaisia käsitteitä.

Tuomioistuin on tulkinnut käsitteen ”pakottava syy” poikkeuksena tavaroiden vapaan liikkuvuuden periaatteesta. Tällaisina pakottavina syinä, jotka voivat oikeuttaa toteuttamaan vapaata liikkuvuutta rajoittavia kansallisia toimenpiteitä, tuomioistuin hyväksyi kansanterveyden ja ympäristönsuojelun sekä pyrkimisen perusteltuihin talous- ja sosiaalipoliittisiin päämääriin.

Tämän lisäksi EU:n lainsäädännössä tunnetaan myös käsite ”yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvä palvelu”, joka mainitaan Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 106 artiklan 2 kohdassa. Käsite liittyy kilpailusääntöjä koskeviin poikkeuksiin, joita sovelletaan tällaisia palveluja hoitaviin yrityksiin. Tiedonannossaan EU:n yleishyödyllisistä palveluista (62) komissio otti huomioon asiaa koskevan oikeuskäytännön ja määritteli yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvät palvelut palveluiksi, jotka ovat ”yhteistä kokonaisetua palvelevia taloudellisia toimintoja, joita markkinat eivät suorittaisi (tai jotka markkinat suorittaisivat erilaisin ehdoin laatuun, turvallisuuteen, kohtuulliseen hintaan, yhdenvertaiseen kohteluun tai yleiseen saatavuuteen liittyvin ehdoin) ilman julkisia toimia”.

Kun otetaan huomioon säännöksen rakenne, toimivaltaisten kansallisten viranomaisten on annettava kussakin erityistapauksessa hyväksyntänsä asianomaisille suunnitelmille ja hankkeille, mikäli edellä mainittujen pakottavien syiden edut osoittautuvat tärkeämmäksi kuin kyseisiin aloitteisiin liittyvän alueen suojelutavoitteiden edut. Määrityksen perusteena tulee käyttää seuraavia seikkoja:

a)	Suunnitelman tai hankkeen toteuttamiseen pitää olla pakottava syy;

b)

yleisen edun on oltava erittäin tärkeä: tämän takia on selvää, etteivät kaikki luonteeltaan sosiaaliset tai taloudelliset yleiset edut ole riittäviä, erityisesti kun niitä verrataan direktiivillä suojattaviin erityisen painaviin etuihin (ks. esimerkiksi johdanto-osan 4 kappale, jossa viitataan ”yhteisön luonnon perintöön”);

c)

tässä yhteydessä näyttää myös kohtuulliselta olettaa, että yleinen etu voi olla erittäin tärkeä vain, jos kyseessä on pitkäaikainen etu; lyhytaikaiset taloudelliset edut tai muut edut, jotka tuottaisivat yhteiskunnalle ainoastaan lyhytaikaisia hyötyjä, eivät näytä riittävän tärkeiltä ylittääkseen direktiivillä suojeltavat pitkän aikavälin suojeluun liittyvät edut.

Esimerkkinä siitä, mitä pidetään erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavina syinä, voidaan mainita tuomioistuimen tuomio suurta maantieteellistä aluetta (Kreikan Thessaliaa) koskevassa asiassa. Tuomioistuin totesi, että ”kastelu ja juomaveden toimittaminen täyttävät lähtökohtaisesti nämä edellytykset ja ne ovat näin ollen omiaan oikeuttamaan vedenjuoksun siirtämistä koskevan hankkeen toteuttamisen vaihtoehtoisten ratkaisujen puuttuessa” (asia C-43/10, 122 kohta) (63).

On kohtuullista katsoa, että ”erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavat syyt, mukaan lukien sosiaaliset tai taloudelliset syyt” tarkoittavat tilanteita, joissa aiotut suunnitelmat tai hankkeet osoittautuvat välttämättömiksi: — kansalaisten elämän suojelua edistävien perusarvojen (terveys, turvallisuus, ympäristö) turvaamiseen tähtäävien toimien tai politiikkojen osana; — valtion ja yhteiskunnan perustana olevien politiikkojen osana; — osana sellaisten luonteeltaan taloudellisten tai sosiaalisten toimintojen suorittamista, joilla täytetään julkisen palvelun erityisiä velvoitteita. Toimivaltaisten viranomaisten tehtävänä on punnita, onko suunnitelmalla tai hankkeella erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavia syitä, joita voidaan pitää tärkeämpinä kuin luontotyyppien ja luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelutavoitetta. Viranomaiset voivat hyväksyä suunnitelman tai hankkeen vain, jos suunnitelman tai hankkeen pakottavat syyt ovat tärkeämpiä kuin suunnitelman tai hankkeen vaikutus suojelutavoitteisiin.

Tarkemman käsityksen siitä, mitä voidaan oikeutetusti pitää mahdollisina erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavina syinä, saa tutustumalla esimerkkeihin, joita on poimittavissa komission 6 artiklan 4 kohdan toisesta alakohdasta antamista lausunnoista ja niihin liittyvistä jäsenvaltioiden esittämistä perusteluista osoitteessa http://ec.europa.eu/environment/nature/natura2000/management/opinion_en.htm

5.4   KORVAAVIEN TOIMENPITEIDEN TOTEUTTAMINEN

5.4.1   Mitä tarkoitetaan ”korvaavilla toimenpiteillä” ja milloin niiden toteuttamista olisi harkittava?

Käsitettä ”korvaavat toimenpiteet” ei ole määritelty luontodirektiivissä. Käytäntö osoittaa, että korvaavilla ja lieventävillä toimenpiteillä on seuraava ero:

—

lieventävät toimenpiteet ovat laajassa merkityksessä toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on minimoida tai jopa poistaa kielteiset vaikutukset, joita suunnitelman tai hankkeen toteuttamisesta todennäköisesti aiheutuu, niin, että alueen koskemattomuuteen ei kohdistu haitallisia vaikutuksia. Näitä toimenpiteitä tarkastellaan 6 artiklan 3 kohdan yhteydessä, ja ne ovat kiinteä osa suunnitelman tai hankkeen eritelmiä tai edellytys suunnitelman tai hankkeen hyväksymiselle (ks. kohta 4.6.5);

—

korvaavat toimenpiteet ovat riippumattomia hankkeesta (mahdolliset hankkeeseen liittyvät lieventävät toimenpiteet mukaan lukien). Niiden tarkoituksena on olla vastapainona suunnitelman tai hankkeen jäljelle jääville kielteisille vaikutuksille siten, että Natura 2000 -verkoston yleinen ekologinen yhtenäisyys säilyy. Näitä toimenpiteitä voidaan tarkastella ainoastaan 6 artiklan 4 kohdan yhteydessä.

Hyvin suunnitellut ja toteutetut lieventävät toimenpiteet voivat luonnollisesti vähentää korvaavien toimenpiteiden tarvetta pienentämällä korvattavia jäljelle jääviä kielteisiä vaikutuksia.

Esimerkiksi hiilikaivoksen maanalaisen hiilenlouhintatoiminnan laajentaminen alueille, joita ei vielä tähän mennessä ole louhittu, aiheuttaa laajamittaista maan vajoamista, tulvia ja pohjaveden tason nousua, mikä vaikuttaa merkittävästi kaikkiin alueen ekosysteemeihin. Hankkeen kielteisten vaikutusten korvaamiseksi valitaan ekologisten kriteerien perusteella maa-alueita, joille luodaan muita kuin ensisijaisesti suojeltavia luontotyyppejä (pyökki- ja tammimetsiä) metsittämällä tai jalostamalla/kehittämällä olemassa olevia metsiä. Lisäksi harkitaan tulvametsien luomista ja kehittämistä sekä joenuomien kunnostamista tai optimoimista ensisijaisesti suojeltavan luontotyypin (Alnion glutinoso-incanae -tulvametsät) ja muun kuin ensisijaisesti suojeltavan luontotyypin (vuorten alapuoliset tasankojoet, joissa on kelluvaa kasvillisuutta) menetyksen korvaamiseksi. Toimenpiteen avulla torjutaan myös hankkeesta aiheutuvaa kielteistä vaikutusta Lampetra planeri -lajiin.

Korvaavat toimenpiteet on toteutettava luontodirektiiviin ja lintudirektiiviin taikka EU:n lainsäädännössä asetettuihin velvoitteisiin perustuvien tavanomaisten käytäntöjen mukaisten toimien lisäksi. Esimerkiksi suojelutoimenpiteiden toteuttaminen 6 artiklan 1 kohdan mukaisesti tai jo yhteisön tärkeänä pitämäksi alueeksi luokitellun uuden alueen ehdottaminen/osoittaminen suojeltavaksi alueeksi ovat jäsenvaltion ”tavanomaisia” toimenpiteitä. Korvaavat toimenpiteet menevät siten pidemmälle kuin ne toimenpiteet, joita Natura 2000 -alueiden osoittamiseksi, suojelemiseksi ja hallinnoimiseksi yleensä/tavallisesti vaaditaan.

Toinen esimerkki korvaavasta toimenpiteestä liittyy sataman laajennushankkeeseen, jonka seurauksena lintujen pesintäpaikka tuhoutuu ja vuorovesivaihtelun paljastamat matalat liejurannat ja kaislikot kaventuvat. Hankkeen aiheuttamaa kielteistä vaikutusta pyritään korvaamaan luomalla nousuvesikauden pesintäpaikkoja ja matalia liejurantoja sekä kunnostamalla kaislikoiden ja kosteikkoniittyjen luontotyyppejä vedenjohtotöillä ja toteuttamalla kaislikoiden ja niittyjen maatalouskäyttöön liittyviä ympäristönsuojelutoimenpiteitä.

Korvaavat toimenpiteet eivät näin ollen ole keino, jonka avulla suunnitelmat tai hankkeet voidaan toteuttaa välittämättä 6 artiklassa asetetuista asianmukaista arviointia koskevista velvoitteista. Luontodirektiivin 6 artiklan 4 kohdan sijainnista käy selvästi ilmi, että korvaavat toimenpiteet ovat ”viimesijaisia keinoja”. Niitä on harkittava vasta silloin, kun on varmistauduttu Natura 2000 -alueen koskemattomuuteen kohdistuvasta kielteisestä vaikutuksesta taikka kun sitä ei voida sulkea pois kaikista niistä muista toimenpiteistä huolimatta, jotka on määrä toteuttaa alueeseen kohdistuvien haitallisten vaikutusten estämiseksi tai vähentämiseksi, ja kun on päätetty, että hankkeen/suunnitelman toteuttamisessa on edettävä erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavista syistä, ja todettu, että vaihtoehtoisia ratkaisuja ei ole olemassa.

Korvaavat toimenpiteet ovat hanke- tai suunnitelmakohtaisia toimenpiteitä, jotka toteutetaan lintu- ja luontodirektiiveihin perustuvien tavanomaisten velvoitteiden lisäksi. Näillä toimenpiteillä pyritään hyvittämään nimenomaisesti se kielteinen vaikutus, joka suunnitelmalla tai hankkeella on kyseessä oleviin lajeihin tai luontotyyppeihin. Ne ovat ”viimesijaisia keinoja”, joihin turvaudutaan vasta siinä vaiheessa, kun muut direktiivissä säädetyt varokeinot on käytetty ja kun on kaikesta huolimatta päätetty harkita Natura 2000 -alueeseen kielteisesti vaikuttavan hankkeen/suunnitelman toteuttamista tai kun tällaista vaikutusta ei voida sulkea pois.

5.4.2   Natura 2000 -verkoston ”yleisen kokonaisuuden yhtenäisyys”

Ilmaisu ”yleisen kokonaisuuden yhtenäisyys” esiintyy 6 artiklan 4 kohdassa (”yleinen kokonaisuus säilyy yhtenäisenä”) yhteydessä, jossa suunnitelman tai hankkeen toteuttaminen hyväksytään erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavista syistä ja aiheutuvan vahingon korvaamiseksi on määrä toteuttaa toimenpiteitä.

Se esiintyy myös 3 artiklan 1 kohdassa, jossa todetaan, että Natura 2000 on ”erityisten suojelutoimien alueiden yhtenäinen eurooppalainen ekologinen verkosto”, jonka avulla ”on varmistettava kyseisten luontotyyppien ja lajien elinympäristöjen suotuisan suojelun tason säilyttäminen tai tarvittaessa ennalleen saattaminen niiden luontaisella levinneisyysalueella”. Toisin sanoen huomioon otetaan kaksi eri kriteeriä: yhtäältä kohteena olevien lajien ja luontotyyppien määrä ja laatu ja toisaalta alueen merkitys riittävän maantieteellisen levinneisyyden varmistamisessa.

Luontodirektiivin 3 artiklan 3 kohdassa määrätään, että ”jäsenvaltioiden on, missä ne katsovat tarpeellisiksi, pyrittävä parantamaan Natura 2000:n ekologista yhtenäisyyttä säilyttämällä ja tarvittaessa kehittämällä 10 artiklassa mainittuja maiseman piirteitä, jotka ovat erityisen merkittäviä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston kannalta”.

Direktiivin 10 artiklassa, jossa maankäytön suunnittelua ja kehittämispolitiikkaa käsitellään yleisemmin, säädetään seuraavaa:

Sanaa ”ekologinen” käytetään sekä 3 artiklassa että 10 artiklassa selittämään yhtenäisyyden luonnetta. On ilmeistä, että 6 artiklan 4 kohdassa ilmaisua ”yleisen kokonaisuuden yhtenäisyys” käytetään samassa merkityksessä.

Tämän perusteella on selvää, että alueen merkitys verkoston yhtenäisyyden kannalta riippuu alueen suojelutavoitteista, niiden luontotyyppien ja lajien lukumäärästä ja suojelun tasosta, joita varten alue on osoitettu, ja siitä, miten alue auttaa varmistamaan asianomaisten luontotyyppien ja lajien riittävän maantieteellisen levinneisyyden.

Mikäli suunnitelma tai hanke esimerkiksi vahingoittaa harvinaiseen luontotyyppiin kuuluvaa aluetta, tämän luontotyypin esiintymisalue on hyvin suppea ja sitä on hyvin vaikeaa luoda uudelleen ja kyseinen alue on yksi kaikkiaan vain kymmenestä tätä luontotyyppiä varten osoitetusta alueesta, korvaavien toimenpiteiden on mitä ilmeisimmin oltava hyvin tuntuvia, jos niillä aiotaan varmistaa, että Natura 2000:n yleinen kokonaisuus säilyy yhtenäisenä. Jos taas suunnitelma tai hanke vahingoittaa sellaisen lajin elinympäristöä, joka on levinnyt EU:ssa laajalle alueelle, joka voidaan verraten helposti palauttaa ennalleen ja jonka suojelulle kyseisellä alueella on vain vähäinen merkitys (esimerkiksi Triturus cristatus), korvaavat toimenpiteet on helpompi toteuttaa eivätkä ne ole lainkaan niin raskaita.

Direktiivin 6 artiklan 4 kohdassa edellytetään sen varmistamista, että Natura 2000 -verkoston yleinen kokonaisuus säilyy yhtenäisenä. Näin ollen direktiivissä oletetaan, että ”alkuperäinen” verkosto on ollut yhtenäinen. Jos poikkeusjärjestelyä sovelletaan, tilanne on korjattava niin, että yhtenäisyys palautuu täysin.

Suunnitelman tai hankkeen yhteydessä toteutettavissa korvaavissa toimenpiteissä, joiden tehtävänä on suojella Natura 2000 -verkoston yleisen kokonaisuuden yhtenäisyyttä, on otettava huomioon edellä mainitut perusteet. Korvaavien toimenpiteiden on siis vaikutettava alueen suojelutavoitteisiin ja kielteisten vaikutusten kohteena oleviin luontotyyppeihin ja lajeihin lukumääräisesti ja suojelun tason osalta vastaavassa määrin. Samalla on myös löydettävä korvaava alue, jonka merkitys luonnonmaantieteellisen levinneisyyden kannalta on vastaava.

Tässä yhteydessä on hyvä muistaa, että alueen valitsemisessa Natura 2000 -verkostoon on luontodirektiivin mukaisesti otettava huomioon seuraavat seikat:

—	luontotyypin (luontotyyppien) ja lajin osuudet (pinta-alat, kannat), jotka on ilmoitettu tietolomakkeessa;

—	alueen sijainti asianomaisella luonnonmaantieteellisellä alueella; ja

—	luontotyyppikomitean vahvistamat ja biologisen monimuotoisuuden eurooppalaisen aihekeskuksen käyttämät valintaperusteet, joiden avulla komissiota ohjeistetaan ottamaan alueita unionin luetteloon (64).

Toimivaltaisten viranomaisten pitäisi tarkastella näitä perusteita silloin, kun ne suunnittelevat hankkeen korvaavia toimenpiteitä, ja varmistaa, että toimenpiteillä tuotetaan ominaisuuksia ja toimintoja, jotka vastaavat alkuperäisen alueen valinnan perusteena olleita ominaisuuksia ja toimintoja.

Lintudirektiivissä ei ole säännöksiä luonnonmaantieteellisistä alueista tai EU:n tasolla tehtävästä valinnasta. Analogisesti voidaan kuitenkin katsoa, että verkoston yleisen kokonaisuuden yhtenäisyys varmistetaan, jos

—	korvaava ratkaisu täyttää samat tarkoitukset, joiden vuoksi alue oli luokiteltu lintudirektiivin 4 artiklan 1 ja 2 kohdan mukaisesti;

—	korvaava ratkaisu täyttää saman tehtävän saman muuttoreitin varrella; ja

—	korvaavat alueet ovat varmasti niiden lintujen käytettävissä, joita tavallisesti esiintyy hankkeen vaikutuksen kohteena olevalla alueella.

Jos esimerkiksi hanke vaikuttaa kielteisesti SPA-alueeseen, jonka erityinen tehtävä on toimia muuttolintulajien levähdyspaikkana niiden lentäessä pohjoiseen, ehdotettujen korvaavien toimenpiteiden pitäisi kohdistua tähän kyseisen alueen hoitamaan erityistehtävään. Näin ollen korvaavat toimenpiteet, joiden avulla luotaisiin tarvittavat edellytykset saman lajin levähtämiselle muuttoreitin ulkopuolella tai muuttoreitin varrella mutta verraten kaukana alkuperäisestä alueesta, eivät riittäisi varmistamaan verkoston yleisen kokonaisuuden yhtenäisyyttä. Tässä tapauksessa korvaavan ratkaisun pitäisi turvata suojelun kohteena oleville lajeille muuttoreitin oikeassa kohdassa sijaitseva soveltuva levähdyspaikka, jonka hankkeen vaikutuksen kohteena olevaa alkuperäistä aluetta käyttäneet linnut todella pystyvät saavuttamaan.

Natura 2000 -verkoston yleisen kokonaisuuden yhtenäisyyden varmistamiseksi hanketta varten ehdotettujen korvaavien toimenpiteiden olisi näin ollen a) kohdistuttava oikeassa suhteessa kielteisten vaikutusten kohteena oleviin luontotyyppeihin ja lajeihin; ja b) tuotettava toimintoja, jotka vastaavat alkuperäisen alueen valinnan perusteena olleita toimintoja erityisesti riittävän maantieteellisen levinneisyyden osalta. Näin ollen ei riitä, että korvaavat toimenpiteet koskettavat samaa luonnonmaantieteellistä aluetta samassa jäsenvaltiossa. Alkuperäisen alueen ja korvaavien toimenpiteiden alueen välinen etäisyys ei välttämättä ole este, kunhan se ei vaikuta alueen käyttökelpoisuuteen, sen merkitykseen maantieteellisen levinneisyyden kannalta ja sen alkuperäisen valinnan perusteisiin.

5.4.3   Korvaavien toimenpiteiden tavoite ja yleinen sisältö

Korvaavilla toimenpiteillä on varmistettava, että alue edistää myös jatkossa luontotyyppien ja lajien elinympäristöjen suotuisan suojelun tason säilyttämistä ”kyseisellä luonnonmaantieteellisellä alueella”, eli lyhyesti sanottuna niillä on varmistettava, että Natura 2000 -verkoston yleinen kokonaisuus säilyy yhtenäisenä. Tästä seuraa, että

—

hanke ei yleensä saa vaikuttaa alueeseen peruuttamattomasti ennen kuin korvaavat toimenpiteet on otettu käyttöön. Tietyissä tilanteissa tämän edellytyksen täyttäminen ei kuitenkaan ole välttämättä mahdollista. Esimerkiksi kestää useita vuosia ennen kuin uudelleen luotu metsäluontotyyppi voi hoitaa samoja tehtäviä kuin hankkeen kielteisten vaikutusten kohteena ollut alkuperäinen luontotyyppi. Tästä syystä olisi parhaalla mahdollisella tavalla pyrittävä varmistamaan, että korvaavat toimenpiteet on otettu jo etukäteen käyttöön ja että, jos tämä ei ole täysin mahdollista, toimivaltaiset viranomaiset harkitsevat täydentäviä korvaavia ratkaisuja odotusaikana aiheutuvien menetysten vastapainoksi;

—	korvaavien toimenpiteiden on tultava sen panostuksen lisäksi, joka jäsenvaltion on ollut direktiivien mukaisesti määrä antaa Natura 2000 -verkostoon.

Jäsenvaltioiden pitäisi kiinnittää erityistä huomiota tilanteisiin, joissa suunnitelman tai hankkeen kielteiset vaikutukset kohdistuvat harvinaisiin luontotyyppeihin tai sellaisiin luontotyyppeihin, joiden ekologisen toimivuuden palauttaminen kestää pitkän aikaa.

Natura 2000 -verkostoon voidaan kyllä osoittaa uusia alueita osana 6 artiklan 4 kohdan mukaisia korvaavia toimenpiteitä, mutta ne eivät yksin riitä ilman muita liitännäisiä hoitotoimenpiteitä.

Lintudirektiivin mukaan korvaaviin toimenpiteisiin voisi esimerkiksi kuulua työ jonkin luokitellun tai myöhemmin luokiteltavan alueen biologisen arvon parantamiseksi niin, että sen kantokyky tai arvo ravinnon lähteenä lisääntyvät määrällä, joka vastaa hankkeen vaikutuksen kohteena olevalle alueelle aiheutuvaa menetystä. Vastaavasti kyseessä olevalle lintulajille suotuisan luontotyypin luominen uudelleen muualle voidaan hyväksyä, mikäli muodostettu alue on käytettävissä silloin, kun vaikutuksen kohteena oleva alue menettää luontoarvonsa.

Luontodirektiivin mukaan korvaaviin toimenpiteisiin voisi samoin kuulua vastaavanlaisen luontotyypin luominen uudelleen tai epäsuotuisalla suojelun tasolla olevan samaa luontotyyppiä edustavan kohteen biologinen parantaminen olemassa olevalla suojeltavaksi osoitetulla alueella tai jopa uuden, laadultaan alkuperäistä vastaavan alueen lisääminen Natura 2000 -verkostoon. Viimeksi mainitussa tapauksessa voitaisiin väittää, että kaiken kaikkiaan hanke merkitsisi jäsenvaltion tasolla nettotappiota kyseisen luontotyypin kannalta. Sen sijaan EU:n tasolla uutta aluetta suojeltaisiin 6 artiklan mukaisesti, mikä puolestaan edistäisi direktiivin tavoitteita.

Natura 2000 -alueeseen kohdistuvien haitallisten vaikutusten hyvittämisen kannalta asianmukaisiin tai tarpeellisiin korvaaviin toimenpiteisiin (eli toimenpiteisiin, jotka tulevat direktiiveissä jo lähtökohtaisesti edellytettyjen velvoitteiden lisäksi) voi kuulua seuraavanlaisia toimenpiteitä:

—	luontotyypin parantaminen olemassa olevilla alueilla: luontotyypin parantaminen sen kyseiselle alueelle jäljelle jäävällä osalla tai luontotyypin saattaminen ennalleen toisella Natura 2000 -alueella tavalla, joka on oikeassa suhteessa suunnitelman tai hankkeen aiheuttamaan menetykseen;

—	luontotyypin luominen uudelleen: luontotyypin luominen uudelle tai laajennetulle alueelle, joka liitetään Natura 2000 -verkostoon; tai,

—	kuten edellä on kuvattu, riittävän laadukkaan uuden alueen ehdottaminen luonto- tai lintudirektiivin mukaisesti muiden korvaavien töiden yhteydessä ja suojelutoimenpiteiden määrittäminen/toteuttaminen tällä uudella alueella.

EU:n tämänhetkisiin käytäntöihin luontodirektiivin alalla kuuluvat niin ikään seuraavat korvaavat ja liitännäistoimenpiteet:

—	lajien uudelleenistutus;

—	lajien elvyttäminen ja vahvistaminen, mukaan lukien saalislajien vahvistaminen;

—	maanhankinta;

—	oikeuksien hankinta;

—	varauksien luominen (mukaan lukien tiukat rajoitukset maankäytölle);

—	kannustimet tietyille taloudellisille toiminnoille, jotka tukevat keskeisiä ekologisia toimintoja;

—	(muiden) yleensä lajeihin kohdistuvien uhkien vähentäminen joko yhteen lähteeseen kohdistettavilla toimilla tai kaikkiin uhkatekijöihin (esimerkiksi tilanahtauden vaikutuksista johtuvat tekijät) kohdistettavilla koordinoiduilla toimilla.

Periaatteessa korvaavien toimenpiteiden tulos pitää olla saavutettu silloin, kun vahinko toteutuu asianomaisella alueella. Tietyissä olosuhteissa, joissa tämä ei ole täysin mahdollista, edellytetään ylimääräisiä korvaavia toimenpiteitä odotusaikana aiheutuvien menetysten vastapainoksi.

5.4.4   Korvaavissa toimenpiteissä huomioon otettavia avaintekijöitä

Luontodirektiivin 6 artiklan 4 kohdan mukaisten korvaavien toimenpiteiden tulee koskea kaikkia niitä – teknisiä, oikeudellisia tai taloudellisia – seikkoja, jotka ovat tarpeen suunnitelmasta tai hankkeesta aiheutuvien kielteisten vaikutusten hyvittämiseksi ja Natura 2000 -verkoston yleisen kokonaisuuden yhtenäisyyden säilyttämiseksi.

Seuraava luettelo antaa yleiskuvan huomioon otettavista näkökohdista:

—	Tiivis koordinointi ja yhteistyö Natura 2000 -verkoston viranomaisten, arviointiviranomaisten ja suunnitelman tai hankkeen ehdottajan välillä

—	Selkeät tavoitteet ja kohdearvot, jotka vastaavat alueen suojelutavoitteita

—

Kuvaus korvaavista toimenpiteistä sekä tieteellisesti perusteltu selostus siitä, miten nämä toimenpiteet tosiasiallisesti korvaavat suunnitelman tai hankkeen kielteiset vaikutukset lajeihin ja luontotyyppeihin alueen suojelutavoitteisiin nähden ja miten niillä varmistetaan, että Natura 2000 -verkoston yleinen kokonaisuus säilyy yhtenäisenä

—	Näyttö toimenpiteiden teknisestä toteutettavuudesta niiden tavoitteisiin nähden

—	Näyttö toimenpiteiden oikeudellisesta ja/tai taloudellisesta toteutettavuudesta vaaditussa aikataulussa

—	Korvaavien toimenpiteiden toteuttamiseen soveltuvien sijaintipaikkojen analysointi ja asianomaisiin maa-alueisiin liittyvien oikeuksien hankinta (esimerkiksi osto, vuokraus)

—	Selostus siitä, millä aikavälillä korvaavien toimenpiteiden odotetaan saavuttavan niille asetetut tavoitteet

—	Toteutusaikataulu ja sen sovittaminen yhteen suunnitelman tai hankkeen toteutusaikataulun kanssa

—	Tiedotustoimet ja/tai yleisön kuulemiset

—	Erityiset seuranta- ja raportointiaikataulut, jotka perustuvat edistymistä korvaavien toimenpiteiden tavoitteiden saavuttamisessa kuvaaviin indikaattoreihin

—	Rahoitusohjelma, joka on hyväksytty tarvittavalle kaudelle toimenpiteiden onnistumisen takaamiseksi

5.5   KORVAAVIEN TOIMENPITEIDEN SUUNNITTELUA KOSKEVAT PERUSTEET

5.5.1   Korvaavien toimenpiteiden kohdentaminen

Luontodirektiivin mukaisten korvaavien toimenpiteiden määrittämisessä on noudatettava viite-ehtoja, jotka määritellään alueella todennäköisesti menetettävän taikka heikentyvän koskemattomuuden kuvauksen pohjalta ja niiden todennäköisesti merkittävien kielteisten vaikutusten pohjalta, jotka jäävät jäljelle lieventävistä toimenpiteistä huolimatta.

Kun alueen todennäköisesti vahingoittuva koskemattomuus ja tämän vahingon todellinen laajuus on määritetty, korvaavat toimenpiteet on laadittava niin, että niillä puututaan nimenomaisesti kyseisiin vaikutuksiin, jotta ne koskemattomuuteen liittyvät osatekijät, jotka vaikuttavat Natura 2000 -verkoston yleisen kokonaisuuden yhtenäisyyteen, saadaan korvattua pitkällä aikavälillä. Toimenpiteiden pitäisi siis soveltua mahdollisimman hyvin ennakoidun vaikutustyypin hyvittämiseen, ja niissä olisi keskityttävä tavoitteisiin ja päämääriin, joilla selvästi turvataan vaikutusten kohteena olevien Natura 2000 -verkoston osatekijöiden säilymistä. Niiden on oltava selvästi kytköksissä alueen koskemattomuuteen liittyviin rakenteellisiin ja toiminnallisiin näkökohtiin ja vaikutusten kohteena oleviin luontotyyppeihin ja lajipopulaatioihin.

Tämä tarkoittaa sitä, että on välttämätöntä, että korvaavat toimenpiteet ovat ekologisia toimenpiteitä. Luontodirektiivin mukaan maksut yksittäisille henkilöille tai erikoisrahastoihin eivät siis kelpaa, vaikka varat lopulta kohdennettaisiinkin luonnonsuojeluhankkeisiin. Tämän lisäksi toissijaisilla tai välillisillä toimenpiteillä, joita saatetaan ehdottaa ensisijaisten korvaavien toimenpiteiden tehostamiseksi, on oltava selkeä yhteys korvaavien toimenpiteiden tavoitteisiin ja päämääriin.

Esimerkiksi silloin, kun suunnitellaan lajeja koskevia korvaavia toimenpiteitä, on määritettävä seuraavat seikat:

—	haitallisten vaikutusten kohteena olevat lajit, niiden yhteenlasketut lukumäärät ja niiden osuus kannan (kantojen) kokonaismäärästä;

—	niiden haitallisten vaikutusten kohteena olevien elinympäristöjen pääasiallinen toiminto (pääasialliset toiminnot), joista lajit ovat riippuvaisia esimerkiksi ravinnonsaannin ja pesinnän osalta;

—	toimenpiteet, joita tarvitaan elinympäristön toiminnoille ja lajeille aiheutuvan vahingon korvaamiseksi siten, että ne palautetaan tilaan, joka vastaa vaikutusten kohteeksi joutuneen alueen suotuisaa suojelun tasoa.

5.5.2   Korvaavien toimenpiteiden tehokkuus

Korvaavien toimenpiteiden toteuttamiskelpoisuus ja tehokkuus ovat ehdottoman tärkeitä tekijöitä luontodirektiivin 6 artiklan 4 kohdan toteuttamiseksi ennalta varautumisen periaatteen ja hyvien käytäntöjen mukaisesti. Tehokkuuden varmistamisessa on teknisen toteutettavuuden lisäksi pidettävä huolta korvaavien toimenpiteiden oikeasta laajuudesta, ajoituksesta ja toteutuspaikasta.

Korvaavien toimenpiteiden on oltava toteuttamiskelpoisia, ja niiden avulla on kyettävä palauttamaan tarvittavat ekologiset edellytykset Natura 2000 -verkoston yleisen kokonaisuuden yhtenäisyyden varmistamiselle. Arvioitu aikataulu ja toimenpiteiden toimivuuden parantamiseen mahdollisesti tarvittavat ylläpitotoimet pitäisi olla tiedossa ja/tai ennakoitu heti alusta alkaen ennen toimenpiteiden toteutusta. Arvioiden on perustuttava parhaaseen saatavilla olevaan tieteelliseen tietoon sekä sillä nimenomaisella alueella tehtyihin erityisiin tutkimuksiin, jolla korvaavat toimenpiteet on tarkoitus toteuttaa. Toimenpiteitä, joiden onnistumisesta ei ole kohtuullisia takeita, ei pitäisi 6 artiklan 4 kohdan nojalla ottaa harkittavaksi, ja korvaavan toimenpideohjelman onnistumistodennäköisyyden pitäisi vaikuttaa suunnitelman tai hankkeen lopulliseen hyväksymiseen ennaltaehkäisyn periaatteen mukaisesti. Kun päätetään, mikä mahdollisista korvaavista toimenpiteistä valitaan, on niin ikään valittava tehokkaimmat vaihtoehdot, joilla on parhaat onnistumismahdollisuudet.

Korvaavien toimenpiteiden ohjelman toteutumista on seurattava tarkasti sen pitkän aikavälin tehokkuuden varmistamiseksi. Koska seuranta toteutetaan Natura 2000 -verkoston puitteissa, sitä tulisi toteuttaa koordinoidusti luontodirektiivin 11 artiklan mukaisen seurannan kanssa ja mahdollisesti yhdistää siihen.

Toimenpiteitä, jotka eivät käytännössä näytä edistävän tavoitteita kovinkaan tehokkaasti, on muutettava asianmukaisesti.

5.5.3   Tekninen toteutettavuus

Tämänhetkisen tiedon mukaan on hyvin epätodennäköistä, että ekologinen rakenne ja ekologiset toiminnot tai asianomaiset luontotyypit ja lajipopulaatiot pystytään palauttamaan sille tasolle, joka niillä oli ennen suunnitelman tai hankkeen aiheuttamaa vahinkoa. Jotta ekologisten olosuhteiden palauttamisen onnistumista rajoittavat tyypilliset vaikeudet voidaan selvittää, korvaavien toimenpiteiden suunnittelussa on meneteltävä seuraavasti:

1)	suunnittelun on perustuttava tieteellisiin kriteereihin ja parhaaseen tieteelliseen tietoon pohjautuviin arvioihin; ja

2)	suunnittelussa on huomioitava palautettaviin ekologisiin ominaisuuksiin liittyvät erityisvaatimukset (esimerkiksi maaperä, kosteus, valo, olemassa olevat uhat ja muut ennalleen palauttamisen onnistumisen kannalta olennaiset edellytykset).

Teknisen toteutettavuuden kannalta ehdottoman tärkeät näkökohdat ratkaisevat korvaavien toimenpiteiden toteutuspaikan soveltuvuuden (alueellinen toteutettavuus), oikean ajoituksen ja toimenpiteiden tarvittavan laajuuden.

Lisäksi yksittäisten toimenpiteiden valinnassa ja niiden suunnittelussa on noudatettava olemassa olevia ohjeita, jotka koskevat kutakin yksittäistä käytäntöä eli luontotyypin luomista, luontotyypin ennalleen palauttamista, kannan vahvistamista, lajien uudelleenistutusta tai mitä tahansa muita korvaavassa toimenpideohjelmassa harkittuja toimenpiteitä.

5.5.4   Korvaavien toimenpiteiden laajuus

Laajuus, jota korvaavilta toimenpiteiltä edellytetään, jotta ne olisivat tehokkaita, kytkeytyy suoraan niiden koskemattomuuden osatekijöiden (esimerkiksi rakenne ja toiminnot sekä merkitys Natura 2000 -verkoston yleisen kokonaisuuden yhtenäisyyden kannalta) määrällisiin ja laadullisiin näkökohtiin, jotka todennäköisesti kärsivät vahinkoa, ja toimenpiteiden arvioituun tehokkuuteen.

Korvaavuussuhteet voidaankin määritellä parhaiten tapauskohtaisesti, ja ne on aluksi määritettävä 6 artiklan 3 kohdan mukaan toteutetusta asianmukaisesta arvioinnista saatujen tietojen pohjalta niin, että niillä varmistetaan ekologinen toimivuus. Korvaavuussuhteet voidaan myöhemmin määritellä uudelleen tehokkuuden seurannasta saatujen tulosten perusteella, ja lopullinen päätös korvaavien toimenpiteiden laajuudesta on perusteltava.

Yleisesti hyväksytään, että korvaavuussuhteiden pitäisi yleensä olla selvästi enemmän kuin 1:1. Korvaavuussuhde 1:1 tai sitä pienempi suhde voikin tulla kyseeseen lähinnä vain silloin, kun pystytään osoittamaan, että tällä laajuudella toimenpiteillä onnistutaan täysimääräisesti palauttamaan rakenne ja toiminnot ennalleen lyhyellä aikavälillä (esimerkiksi vaarantamatta niiden luontotyyppien tai keskeisten lajien kantojen säilymistä, joihin suunnitelma tai hanke todennäköisesti vaikuttaa, tai niille asetettuja suojelutavoitteita).

5.5.5   Korvaavien toimenpiteiden toteutuspaikka

Korvaavat toimenpiteet olisi toteutettava alueilla, joilla ne tehokkaimmin edistävät Natura 2000 -verkoston yleisen kokonaisuuden yhtenäisyyden säilymistä. Tästä seuraa eräitä ennakkoehtoja, jotka kaikkien korvaavien toimenpiteiden on täytettävä:

—

Korvaavien toimenpiteiden toteutuspaikaksi valitun alueen on (luontodirektiivin mukaisesti osoitettujen alueiden tapauksessa) sijaittava samalla luonnonmaantieteellisellä alueella tai (lintudirektiivin mukaisesti osoitettujen alueiden tapauksessa) lintulajin samalla esiintymisalueella, muuttoreitillä tai talvehtimisalueella asianomaisessa jäsenvaltiossa. Alueen on myös turvattava toimintoja, jotka vastaavat niitä toimintoja, joiden perusteella alkuperäinen alue oli valittu, erityisesti riittävän maantieteellisen levinneisyyden osalta.

—

Korvaavien toimenpiteiden toteutuspaikaksi valitulla alueella on oltava – tai sinne on voitava luoda – ne erityisominaisuudet, jotka liittyvät ekologiseen rakenteeseen ja toimintoihin ja joita luontotyypit ja lajien kannat edellyttävät. Tämä liittyy laadullisiin näkökohtiin, kuten vahinkoa kärsivien kohteiden ainutlaatuisuuteen, ja edellyttää paikallisten ekologisten olosuhteiden huomioon ottamista.

—

Korvaavat toimenpiteet eivät saa vaarantaa minkään muun Natura 2000 -verkoston yleisen kokonaisuuden yhtenäisyyttä palvelevan alueen koskemattomuutta. Jos toimenpiteet toteutetaan olemassa olevalla Natura 2000 -alueella (tai useammilla alueilla), niiden on oltava yhdenmukaisia alueen (alueiden) suojelutavoitteiden kanssa ja ulotuttava luontodirektiivin 6 artiklan 1 kohdan mukaisesti toteutettuja suojelutoimenpiteitä pidemmälle. Käyttösuunnitelmat ovat tässä yhteydessä hyödyllinen viitekohta, jonka avulla korvaavia toimenpiteitä voidaan suunnata järkevästi.

Yleisesti ollaan myös yhtä mieltä siitä, että kyseisten ekologisten kohteiden ennalleen palauttamiseen tarvittavien paikallisten olosuhteiden on löydyttävä mahdollisimman läheltä suunnitelman tai hankkeen vahingoittamaa aluetta. Korvaavien toimenpiteiden toteuttaminen asianomaisella Natura 2000 -alueella tai sen läheisyydessä paikassa, jossa on sopivat olosuhteet toimenpiteiden onnistumiselle, on näin ollen suositeltavin ratkaisu. Tämä ei kuitenkaan ole aina mahdollista, ja siksi luontodirektiivin vaatimukset täyttävien toteutuspaikkojen etsinnässä tavoitteille on määritettävä ensisijaisuusjärjestys:

1)	Korvaavien toimenpiteiden toteuttaminen asianomaisella Natura 2000 -alueella, mikäli alueella on olemassa ekologisen yhtenäisyyden ja verkoston toimivuuden varmistamiseen tarvittavat osatekijät.

2)

Korvaavien toimenpiteiden toteuttaminen asianomaisen Natura 2000 -alueen ulkopuolella mutta samassa topografisessa tai maisemallisessa kokonaisuudessa, mikäli toimenpiteet ovat toteutettavissa niin, että alueella voi olla samanlainen tehtävä ekologisessa rakenteessa ja/tai verkoston toiminnassa. Uusi sijaintipaikka voi olla toinen Natura 2000 -alueeksi osoitettu alue tai alue, jota ei ole osoitettu suojeltavaksi. Jälkimmäisessä tapauksessa alue on osoitettava Natura 2000 -alueeksi ja sen on täytettävä kaikki luonnonsuojeludirektiivien vaatimukset.

3)

Korvaavien toimenpiteiden toteuttaminen Natura 2000 -alueen ulkopuolella eri topografisessa tai maisemallisessa kokonaisuudessa. Uusi sijaintipaikka voi olla toinen Natura 2000 -alueeksi osoitettu alue. Jos korvaavat toimenpiteet toteutetaan alueella, jota ei ole osoitettu suojeltavaksi, se on osoitettava Natura 2000 -alueeksi ja sen on täytettävä kaikki luonnonsuojeludirektiivien vaatimukset.

Jos uusia alueita osoitetaan suojeltavaksi osana korvaavia toimenpiteitä, tiedot kyseisistä alueista on ilmoitettava komissiolle ennen toimenpiteiden toteuttamista ja ennen hankkeen toteutusta mutta kuitenkin sen jälkeen, kun hanke on hyväksytty. Tiedot uusista suojeltavaksi osoitettavista alueista on asetettava komission saataville vakiintuneiden väylien ja menettelyjen kautta samoin kuin SCI-alueista laadittujen luetteloiden ja SPA-alueiden luokittelujen yhteydessä, ja alueiden on täytettävä suojelualueiksi osoittamiselle luonto- ja lintudirektiiveissä asetetut asianmukaiset perusteet.

Jäsenvaltioiden on tehtävä mahdollisimman läheistä yhteistyötä ja koordinoitava toimintaansa silloin, kun korvaaville toimenpiteille määritetään toteutuspaikkaa valtioiden rajat ylittävissä hankkeissa.

5.5.6   Korvaavien toimenpiteiden ajoitus

Korvaavien toimenpiteiden ajoituksesta on päätettävä tapauskohtaisesti. Käyttöön otettavan aikataulun avulla on varmistettava niiden ekologisten prosessien jatkuvuus, jotka ovat välttämättömiä Natura 2000 -verkoston yleisen kokonaisuuden yhtenäisyyttä edistävien rakenteen ja toimintojen säilyttämiselle. Tämä edellyttää suunnitelman tai hankkeen toteutuksen ja korvaavien toimenpiteiden toteutuksen tiivistä koordinointia ja riippuu muun muassa siitä, kuinka paljon aikaa tarvitaan luontotyyppien kehittymiseen ja/tai lajien kantojen elpymiseen tai vakiintumiseen tietyllä alueella.

Lisäksi on otettava huomioon myös muita tekijöitä ja prosesseja:

—	Alue ei saa kärsiä peruuttamatonta vahinkoa ennen kuin korvaavat toimenpiteet on otettu käyttöön.

—	Korvaavien toimenpiteiden tulokset tulee olla käytännössä saavutettu silloin, kun vahinko toteutuu asianomaisella alueella. Tietyissä olosuhteissa, joissa tämä ei ole täysin mahdollista, edellytetään ylimääräisiä korvaavia toimenpiteitä odotusaikana aiheutuvien menetysten vastapainoksi.

—	Ajalliset viiveet sallitaan vain, jos on varmistauduttu siitä, että ne eivät vaaranna tavoitetta, jonka mukaan Natura 2000 -verkoston yleisen kokonaisuuden yhtenäisyydelle ei saa aiheutua ”nettotappioita”.

—

Ajallisia viiveitä ei esimerkiksi voida hyväksyä silloin, jos ne johtavat jonkin sellaisen alueella suojellun lajin kannan pienenemiseen, joka mainitaan luontodirektiivin liitteessä II tai lintudirektiivin liitteessä I; luontodirektiivin liitteessä II lueteltuihin ensisijaisesti suojeltaviin lajeihin on kiinnitettävä erityistä huomiota.

—	Korvaavia toimenpiteitä voidaan mahdollisesti vähentää asteittain ajan mittaan sen mukaan, odotetaanko merkittävien kielteisten vaikutusten ilmenevän lyhyellä, keskipitkällä vai pitkällä aikavälillä.

Erityistoimenpiteet sellaisten väliaikaisten menetysten korvaamiseksi, joita aiheutuu ennen suojelutavoitteiden saavuttamista, voivat olla suositeltavia. Kaikkien korvaavien toimenpiteiden toteuttamiseen tarvittavien teknisten, oikeudellisten tai taloudellisten säännösten on oltava valmiina ennen kuin suunnitelman tai hankkeen toteutus alkaa, jotta voidaan välttyä mahdollisilta ennakoimattomilta viivästyksiltä, jotka saattaisivat heikentää toimenpiteiden tehoa.

5.5.7   Toteutus pitkällä aikavälillä

Korvaavat toimenpiteet edellyttävät sitä, että niiden pitkän aikavälin toteutuksen ja alueiden suojelun, seurannan ja ylläpidon edellyttämä vankka oikeudellinen ja taloudellinen perusta varmistetaan ennen kuin luontotyyppeihin ja/tai lajeihin kohdistuvat vaikutukset toteutuvat. Tähän voi liittyä seuraavia toimenpiteitä:

—	Tilapäisen suojelun tarjoaminen, vaikka SCI-/SPA-alueen asema myönnetään vasta myöhemmin.

—

Sitovien täytäntöönpanovälineiden soveltaminen kansallisella tasolla korvaavien toimenpiteiden täysimääräisen toteutuksen ja tehokkuuden varmistamiseksi (nämä voivat esimerkiksi liittyä tarvittaessa YVA-direktiiviin tai ympäristövastuudirektiiviin; tai suunnitelman tai hankkeen hyväksymisen ehdoksi voidaan asettaa korvaavien toimenpiteiden toteutusta koskevien säännösten perusteellisuus).

—	Tarvittavien oikeudellisten keinojen soveltaminen, mikäli maan tai oikeuksien hankkiminen katsotaan välttämättömäksi, jotta toimenpiteet voidaan toteuttaa tehokkaasti hyvän käytännön mukaisesti (tällaisia voivat olla esimerkiksi standardimenettelyt pakkolunastukselle luonnonsuojelusyistä).

—

Seurantaohjelmien perustaminen sen varmistamiseksi, että korvaavilla toimenpiteillä saavutetaan niille asetetut tavoitteet ja niitä ylläpidetään pitkällä aikavälillä ja, mikäli näin ei ole, toteutetaan korjaavia toimenpiteitä, joilla näihin ongelmiin puututaan. Seurattavia näkökohtia ovat muun muassa tavoitteet, vastuuelimet ja resurssitarpeet, indikaattorit ja vaatimukset, jotka koskevat raportointia komissiolle. Tähän tehtävään soveltuisivat parhaiten riippumattomat elimet, jotka on perustettu nimenomaisesti tätä tarkoitusta varten ja jotka koordinoivat toimintaansa tiiviisti Natura 2000 -verkoston viranomaisten kanssa ja tekevät niiden kanssa yhteistyötä.

5.6   KUKA VASTAA KORVAAVIEN TOIMENPITEIDEN KUSTANNUKSISTA?

Vaikuttaa loogiselta, että aiheuttaja maksaa -periaatteen mukaisesti suunnitelman tai hankkeen alkuunpanija vastaa korvaavien toimenpiteiden kustannuksista. Tämä voi sisällyttää kustannukset viranomaisille toimitettavaan koko hankkeen talousarvioon, jos hanke kuuluu yhteisrahoituksen piiriin. Näin ollen EU:n rahastot voisivat esimerkiksi yhteisrahoittaa TEN-verkkoon (Euroopan laajuiseen verkkoon) kuuluvaan ja kyseisistä rahastoista rahoitettavaan liikenneinfrastruktuuriin kytkeytyviä korvaavia toimenpiteitä, mikäli tällainen taloudellinen tuki vastaa kyseessä olevan EU:n rahaston tavoitteita ja noudattaa rahastoon sovellettavia sääntöjä ja menettelyjä.

5.7   KORVAAVIEN TOIMENPITEIDEN ILMOITTAMINEN KOMISSIOLLE

Toimivaltaisten kansallisten viranomaisten on ilmoitettava komissiolle toteutetuista korvaavista toimenpiteistä. Luontodirektiivin 6 artiklan 4 kohdassa ei täsmennetä näiden tietojen muotoa eikä tarkoitusta. Komissio on kuitenkin laatinut prosessin helpottamiseksi tietolomakkeen (65), jolla 6 artiklan 4 kohdassa edellytetyt tiedot voidaan toimittaa sille. Komission tehtäviin ei kuitenkaan kuulu ehdottaa korvaavia toimenpiteitä tai vahvistaa niitä tieteellisesti.

Komission pitäisi voida tietojen perusteella arvioida, miten haitalliset vaikutukset korvataan niin, että Natura 2000 -verkoston yleisen kokonaisuuden yhtenäisyyttä edistävät koskemattomuuden osatekijät saadaan säilytettyä pitkällä aikavälillä. Vaikka kansallisilla viranomaisilla on nimenomainen velvollisuus ilmoittaa ainoastaan toteutetuista korvaavista toimenpiteistä, saattaa osoittautua tarpeelliseksi ilmoittaa myös tietyistä tarkasteltujen vaihtoehtoisten ratkaisujen ja erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavien syiden piirteistä, joiden vuoksi suunnitelman taikka hankkeen hyväksymiseen on päädytty, sikäli kuin nämä piirteet ovat vaikuttaneet korvaavien toimenpiteiden valintaan.

Direktiivin 6 artiklan 4 kohdan ensimmäisen alakohdan toisessa virkkeessä asetettu velvoite ilmoittaa komissiolle toteutetut korvaavat toimenpiteet on saatettava täysimääräisesti osaksi kansallista lainsäädäntöä. Siinä tapauksessa, että kansallisessa lainsäädännössä ei ole tällaista säännöstä, jossa vahvistetaan riittävän yksityiskohtaiset säännöt toteutettujen korvaavien toimenpiteiden ilmoittamiseen, ”direktiivin 6 artiklan 4 kohdan ensimmäisen alakohdan toisen virkkeen täyden vaikutuksen ja sen tavoitteen toteuttamista ei voida varmistaa” (asia C-324/01, 21 kohta).

—	Missä vaiheessa suunnitteluprosessia korvaavista toimenpiteistä pitää ilmoittaa komissiolle ja kenen tehtävä se on?

Jotta komissio voisi pyytää lisätietoja toteutetuista toimenpiteistä tai ryhtyä toimiin, jos se katsoo, että direktiivin oikeudellisia vaatimuksia ei ole sovellettu asianmukaisesti, korvaavista toimenpiteistä pitäisi ilmoittaa komissiolle ennen niiden toteutusta – ja itse asiassa ennen asianomaisen suunnitelman tai hankkeen toteutusta mutta kuitenkin sen hyväksymisen jälkeen. Korvaavat toimenpiteet pitäisi näin ollen ilmoittaa komissiolle heti sen jälkeen, kun ne on hyväksytty, jotta komissio voi sille kuuluvan perussopimusten valvojan toimivallan mukaisesti arvioida, sovelletaanko direktiivin säännöksiä asianmukaisesti.

Koska Natura 2000 -verkostosta kussakin jäsenvaltiossa vastaavat viranomaiset ovat vastuussa Natura 2000 -verkoston yleisen kokonaisuuden yhtenäisyyden säilyttämisestä ja sitä koskevien tietojen päivittämisestä, niillä on oltava keskeinen tehtävä tässä prosessissa. Kansallisen viranomaisen tulee ilmoittaa tiedot kunkin jäsenvaltion pysyvän edustuston välityksellä, kuten myös alueluetteloiden hyväksymisprosessissa menetellään.

Korvaavia toimenpiteitä koskevien tietojen perusteella komission on voitava arvioida, miten haitalliset vaikutukset hyvitetään niin, että Natura 2000 -verkoston yleisen kokonaisuuden yhtenäisyyttä edistävät koskemattomuuden osatekijät saadaan säilytettyä pitkällä aikavälillä. Komission tehtävänä ei kuitenkaan ole ehdottaa korvaavia toimenpiteitä.

5.8   MITÄ TAPAHTUU ALUEILLE, JOILLA ON ENSISIJAISESTI SUOJELTAVIA LUONTOTYYPPEJÄ JA/TAI LAJEJA?

Luontodirektiivin 6 artiklan 4 kohdan toisessa alakohdassa säädetään erityiskohtelusta aina silloin, kun suunnitelma tai hanke koskee aluetta, jolla esiintyy ensisijaisesti suojeltavia luontotyyppejä ja/tai lajeja, ja vaikuttaa näihin ensisijaisesti suojeltaviin luontotyyppeihin ja/tai lajeihin. Tällaisissa tapauksissa suunnitelman tai hankkeen toteuttaminen voi olla perusteltua vain, jos esiin tulleet erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavat syyt koskevat ihmisen terveyttä ja yleistä turvallisuutta tai pakottavia suotuisia vaikutuksia ympäristöön taikka jos komissio antaa ennen suunnitelman tai hankkeen hyväksymistä lausunnon suunnitellusta aloitteesta.

Toisin sanoen alueille aiheutettava vahinko voidaan hyväksyä direktiivin tavoitteiden saavuttamista tärkeämmäksi toimeksi ainoastaan, jos tulee esiin edellä nimenomaisesti mainittuja pakottavia syitä, tai vaihtoehtoisesti sen jälkeen, kun komissio on suorittanut menettelyllisenä lisävarotoimenpiteenä asiassa riippumattoman arvioinnin.

Tämä säännös synnyttää joukon kysymyksiä, jotka liittyvät

—	kyseisten alueiden määrittämiseen;

—	käsitteiden ”ihmisen terveys”, ”yleinen turvallisuus” ja ”ensisijaisen tärkeät suotuisat vaikutukset ympäristöön” tulkintaan; ja

—	komission lausunnon antamismenettelyyn ja tämän lausunnon seurauksiin.

5.8.1

Kyseiset alueet

Direktiivin 6 artiklan 4 kohdan toista alakohtaa sovelletaan silloin, kun suunnitelman tai hankkeen toteuttaminen vaikuttaa alueeseen, jolla on ensisijaisesti suojeltavia luontotyyppejä ja/tai lajeja. Tällöin olisi perusteltua katsoa, että suunnitelman tai hankkeen, joka

a)	ei vaikuta millään tavoin ensisijaisesti suojeltavaan luontotyyppiin/lajiin; tai

b)	vaikuttaa luontotyyppiin/lajiin, jota ei ole otettu huomioon alueen valinnassa (tietolomakkeessa ”ei merkittävä edustavuus”),

ei pitäisi tosiasiallisesti riittää antamaan perustetta sille, että alueeseen tulisi soveltaa asianomaista toista alakohtaa.

Lintudirektiivissä ei luokitella mitään lajeja ensisijaisesti suojeltaviksi, joten korvaavista toimenpiteistä, joilla pyritään hyvittämään SPA-alueen lintukantoihin kohdistuvat vaikutukset, ei koskaan tarvittaisi komission lausuntoa.

Direktiivin 6 artiklan 4 kohdan toisen alakohdan voidaan ymmärtää koskevan kaikkia alueita, joilla on ensisijaisesti suojeltavia luontotyyppejä ja/tai lajeja, silloin, kun näihin luontotyyppeihin ja lajeihin kohdistuu vaikutuksia.

5.8.2   Käsitteet ”ihmisen terveys”, ”yleinen turvallisuus” ja ”ensisijaisen tärkeät suotuisat vaikutukset ympäristöön”

Ihmisen terveys, yleinen turvallisuus ja ensisijaisen tärkeät suotuisat vaikutukset ympäristöön ovat tärkeimmät erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavat syyt. Näitä kolmea luokkaa ei kuitenkaan nimenomaisesti määritellä, kuten ei määritellä myöskään ”erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavia syitä”.

Kuten kohdassa 5.3.2 mainittiin, EU:n lainsäädännössä kansanterveys ja yleinen turvallisuus mainitaan syinä, jotka voivat oikeuttaa kansallisten toimenpiteiden toteuttamisen tavaroiden, työvoiman ja palveluiden vapaan liikkuvuuden sekä sijoittautumisoikeuden rajoittamiseksi. Lisäksi ihmisten terveyden suojeleminen on yksi EU:n ympäristöpolitiikan perustavoitteista. Samalla tavalla ensisijaisen tärkeät suotuisat vaikutukset ympäristöön muodostavat luokan, joka on sisällytettävä näihin ympäristöpolitiikan perustavoitteisiin.

Toissijaisuusperiaatteen mukaisesti toimivaltaisten kansallisten viranomaisten tehtävänä on tarkistaa, onko kysymys tällaisesta tilanteesta. Tällaiset tilanteet tulevat tietenkin todennäköisesti komission tutkittaviksi osana työtä, jolla komissio valvoo EU:n lainsäädännön asianmukaista soveltamista.

”Yleisen turvallisuuden” käsitteen osalta on hyödyllistä tutustua tuomioistuimen antamaan tuomioon asiassa C-57/89 (”Leybuchtin penkereet”). Kyseinen tuomio on annettu ennen direktiivin 92/43/ETY antamista ja näin ollen myös ennen 6 artiklan laadintaa. Tuomiolla on kuitenkin merkitystä, eikä vähiten siksi, että tuomioistuimen lähestymistapa on vaikuttanut 6 artiklan laadintaan. Asia koski rakennustöitä Pohjanmeren rantapenkereiden vahvistamiseksi Leybuchtissa. Näiden töiden yhteydessä SPA-alueen pinta-ala pieneni. Tuomioistuin ilmoitti yleisenä periaatteena, että tällaiseen pinta-alan pienentämiseen oikeuttavien perusteiden on vastattava sellaista yleistä etua, joka on painavampi kuin direktiivin ekologisen tavoitteen palvelema yleinen etu. Tuomioistuin vahvisti tässä nimenomaisessa tapauksessa, että tulvariski ja rannikon suojelu olivat riittävän vakavia syitä oikeuttamaan pengerrystyöt ja rannikolla olevien rakenteiden vahvistamisen edellyttäen, että toimenpiteet rajattiin niin vähäisiksi kuin suinkin mahdollista. Myöhemmin käsiteltäväksi tulleessa asiassa (asia C-43/10, 128 kohta) tuomioistuin totesi seuraavaa: ”Kun tällainen hanke vaikuttaa ensisijaisesti suojeltavan luontotyypin ja/tai lajin sisältävän yhteisön tärkeänä pitämän alueen koskemattomuuteen, sen toteuttaminen voi olla lähtökohtaisesti oikeutettua juomaveden toimittamiseen liittyvistä syistä. Se voisi olla tietyissä olosuhteissa oikeutettua ensisijaisen tärkeiden suotuisten vaikutusten, joita kastelulla on ympäristöön, perusteella. Kastelu ei sen sijaan voi lähtökohtaisesti kuulua ihmisen terveyteen tai yleiseen turvallisuuteen liittyviin näkökohtiin, jotka oikeuttaisivat pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen hankkeen toteuttamisen.” Asiassa C-504/14 (77 kohta) tuomioistuin totesi, että ”- – vammaisten henkilöiden liikkumista helpottamaan tarkoitetun kulkuväylän voidaankin periaatteessa katsoa olevan toteutettu – - ihmisen terveyteen liittyvistä erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavista syistä”.

Kansalliset viranomaiset voivat hyväksyä suunnitelman tai hankkeen toteuttamisen vain, mikäli sille esitetään näyttöä edellä mainittujen erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavien syiden olemassaolosta, ja vain niissä rajoissa, joissa kyseinen suunnitelma taikka hanke osoittautuu välttämättömäksi asianomaisen yleisen edun saavuttamiseksi.

5.8.3   Komission lausunnon antaminen ja sen seuraukset

Jos kysymyksessä on erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottava syy, joka ei liity ihmisen terveyteen, turvallisuuteen eikä ympäristöhyötyihin, komission asiasta antama päätöstä edeltävä lausunto on välttämätön menettelyvaihe. Luontodirektiivin 6 artiklan 4 kohdan toisessa alakohdassa ei täsmennetä tällaisen lausunnon (66) antamismenettelyä eikä sen tarkkaa sisältöä. Siksi on jälleen huomioitava toiminnan taloudellisuus ja kyseisen säännöksen tavoitteet.

Lausunnossa on arvioitava niitä ekologisia arvoja, joihin suunnitelma taikka hanke todennäköisesti vaikuttaa, esiin tuotujen pakottavien syiden tärkeyttä ja näiden kahden vastakkaisen edun välistä suhdetta sekä korvaavia toimenpiteitä. Tähän arvioon kuuluu sekä tieteellinen että taloudellinen arviointi sekä suunnitelman tai hankkeen toteuttamisen tarpeellisuuden ja suhteellisuuden tarkastelu esiin tuodun pakottavan syyn osalta.

Komissio voi arvioida, täyttääkö suunnitelman tai hankkeen toteuttaminen EU:n lainsäädännön vaatimukset, ja käynnistää tarvittaessa asianmukaiset oikeustoimet.

Vaikka direktiivissä ei ole ilmoitettu tarkkaa määräaikaa lausunnon antamiselle, komissio ryhtyy kaikkiin tarvittaviin toimiin arviointien suorittamiseksi ja lausunnon antamiseksi mahdollisimman nopeasti.

Komission on lausuntoaan varten selvitettävä vaikutuksen kohteena olevien ekologisten arvojen ja esiin tuotujen pakottavien syiden välinen suhde sekä arvioitava korvaavat toimenpiteet.

---

(1)  https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/?uri=CELEX:52017DC0198

(2)  Natura 2000 -alueiden suojelu ja käyttö – Luontodirektiivin 92/43/ETY 6 artiklan säännökset, Euroopan yhteisöt, 2000 – ISBN 92-828-9141–0.

(3)  Keskeisten 6 artiklaa koskevien oikeustapausten kokoelma on käytettävissä osoitteessa http://ec.europa.eu/environment/nature/legislation/caselaw/index_en.htm

(4)  Komission muistiot erityisten suojelutoimien alueiksi (SAC) nimeämisestä, suojelutavoitteiden asettamisesta Natura 2000 -alueille ja suojelutoimenpiteiden käyttöönotosta Natura 2000 -alueilla. Komission ohjeasiakirjat 6 artiklan soveltamisesta eri aloilla.

Saatavilla osoitteesta http://ec.europa.eu/environment/nature/natura2000/management/guidance_en.htm

(5)  EYVL L 206, 22.7.1992, s. 7.

(6)  EUVL L 27, 26.1.2010, s. 7, direktiivi kumoaa direktiivin 79/409/ETY.

(7)  2 artiklan 1 kohta.

(8)  2 artiklan 2 kohta. Ilmaisu ”suotuisa suojelun taso” määritellään 1 artiklan e ja i kohdassa. Sillä tarkoitetaan yhteisön tärkeinä pitämien lajien tai luontotyyppien suojelun tasoa EU:ssa niiden luontaisella levinneisyysalueella.

(9)  2 artiklan 3 kohta.

(10)  Luontodirektiivin 3 artiklan 1 kohdassa säädetään, että ”Natura 2000 -verkostoon kuuluvat myös jäsenvaltioiden direktiivin 79/409/ETY säännösten mukaisesti luokittelemat erityiset suojelualueet”.

(11)  Luontodirektiivin 7 artikla.

(12)  Komission tiedonanto: Luonnonpääoma elämämme turvaajana: luonnon monimuotoisuutta koskeva EU:n strategia vuoteen 2020 (KOM(2011) 244).

(13)  http://ec.europa.eu/environment/nature/knowledge/ecosystem_assessment/index_en.htm

(14)  Neuvoston päätös 82/72/ETY, tehty 3 päivänä joulukuuta 1981, Euroopan luonnonvaraisen kasviston ja eläimistön sekä niiden elinympäristön suojelua koskevan yleissopimuksen tekemisestä (EYVL L 38, 10.2.1982, s. 1).

(15)  Neuvoston päätös 93/626/ETY, tehty 25 päivänä lokakuuta 1993, biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen tekemisestä (EYVL L 309, 13.12.1993, s. 1).

(16)  Komission ohjeasiakirjassa yhteisön tärkeinä pitämien lajien tiukasta suojelusta annetaan tarkempaa tietoa luontodirektiivin lajeja koskevien säännösten ja alueita koskevien suojelusäännösten suhteesta. http://ec.europa.eu/environment/nature/conservation/species/guidance/index_en.htm

(17)  Luontodirektiivin lajeja koskevia suojelusäännöksiä sovelletaan tiettyihin yhteisön tärkeinä pitämiin lajeihin mutta ei yhteisön tärkeinä pitämiin luontotyyppeihin. Viimeksi mainittuihin sovelletaan ainoastaan lukuun ”Luontotyyppien ja lajien elinympäristöjen suojelu” sisältyviä säännöksiä (3–11 artikla), mikä tarkoittaa, että luontodirektiivi ei suojaa näihin luontotyyppeihin kuuluvia alueita, elleivät ne kuulu Natura 2000 -verkostoon.

(18)  https://curia.europa.eu/jcms/jcms/Jo2_7045/fi/

(19)  EUVL L 26, 28.1.2011, s. 1, direktiivi sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2014/52/EU (EUVL L 124, 25.4.2014, s. 1).

(20)  Vastaava vaatimus koskee alueita, joiden pitäisi kuulua SCI-alueiksi ehdotettujen alueiden kansalliseen luetteloon luontodirektiivin liitteessä III esitettyjen perusteiden mukaisen tieteellisen näytön perusteella.

(21)  Komission päätös 2011/484/EU Natura 2000 -alueiden tietolomakkeesta http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=OJ:L:2011:198:0039:0070:FI:PDF.

(22)  Ks. lisätietoja komission suojelutavoitteiden asettamista koskevasta muistiosta (2013) osoitteessa http://ec.europa.eu/environment/nature/natura2000/management/docs/commission_note/commission_note2_FI.pdf

(23)  Tällaisia ovat toisin sanoen kaikki lajit, joiden kannan koon ja tiheyden on ilmoitettu olevan merkityksetön verrattuna kansallisella alueella esiintyviin kantoihin (kannan kokoluokka D), ja luontotyypit, joiden edustavuuden on ilmoitettu olevan merkityksetön (luokka D).

(24)  Ks. komission muistio suojelutoimenpiteiden käyttöönotosta (2013) osoitteessa http://ec.europa.eu/environment/nature/natura2000/management/docs/commission_note/comNote%20conservation%20measures_FI.pdf

(25)  Yhteisen kalastuspolitiikan sääntöjen mukaisesti ja muun muassa asetuksen (EU) N:o 1380/2013 11 artiklan nojalla toteutetuilla toimenpiteillä.

(26)  Ote komission muistiosta ”Suojelutoimenpiteiden käyttöönotto Natura 2000 -alueilla”, saatavilla osoitteessa http://ec.europa.eu/environment/nature/natura2000/management/docs/ commission_note/comNote%20conservation%20measures_FI.pdf.

(27)  Ekosysteemien ja ekosysteemipalvelujen kartoituksessa ja arvioinnissa tehdyllä työllä voidaan tukea liitteessä I esitettyjen luontotyyppien ekologisten vaatimusten määrittelyä – ks. erityisesti viides tekninen raportti (http://ec.europa.eu/environment/nature/knowledge/ecosystem_assessment/index_en.htm).

(28)  Asetus (EU) N:o 1293/2013.

(29)  Natura 2000 -verkoston rahoitus – http://ec.europa.eu/environment/nature/natura2000/financing/index_en.htm.

(30)  Ks. myös tämän asiakirjan 4.4.1 kohta, jossa käsitellään ilmausta ”hanke”.

(31)  Asia C-127/02, 37 kohta. Ks. myös tämän asiakirjan kohta 4.3, jossa käsitellään 6 artiklan 2 ja 3 kohdan keskinäistä suhdetta.

(32)  Ks. myös asiat C-75/01, C-418/04, C-508/04 ja C-301/12.

(33)  Ilmastoennusteiden mukaan erityisesti äärimmäiset sääilmiöt tulevat yleistymään ja niistä tulee entistä ankarampia. Tämä kehitys on otettava huomioon.

(34)  Ks. ohje ilmastonmuutoksesta ja Natura 2000 -verkostosta osoitteessa http://ec.europa.eu/environment/nature/climatechange/pdf/Guidance%20document.pdf.

(35)  Ks. myös asiat C-491/08 ja C-90/10.

(36)  Ekosysteemien ja ekosysteemipalvelujen kartoituksessa ja arvioinnissa tehdyssä työssä on laadittu indikaattoreita ekosysteemeihin kohdistuvista paineista, ja niitä voidaan myös käyttää heikentymisen ja häiriöiden arvioinnissa – ks. erityisesti viides tekninen raportti (http://ec.europa.eu/environment/nature/knowledge/ecosystem_assessment/index_en.htm).

(37)  Komission täytäntöönpanopäätös, annettu 11 päivänä heinäkuuta 2011, Natura 2000 -alueiden tietolomakkeesta (tiedoksiannettu numerolla K(2011) 4892) (2011/484/EU), EUVL L 198, 30.7.2011, s 39.

http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=OJ:L:2011:198:0039:0070:FI:PDF

(38)  http://ec.europa.eu/environment/nature/legislation/habitatsdirective/docs/Int_Manual_EU28.pdf

(39)  Tämän asiakirjan lopussa olevassa liitteessä II on tätä menettelyä kuvaava yksinkertaistettu kaavio.

(40)  EUVL L 26, 28.1.2012, s. 1, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2014/52/EU.

(41)  Tuomioistuin on niin ikään todennut tämän määritelmän merkityksen luontodirektiivin kannalta (asia C-127/02, 26 kohta).

(42)  YVA-direktiivin soveltamisalaan kuulumisen edellytyksenä on, että tällaisissa kajoamisissa/toiminnoissa muutetaan tietyn alueen fyysisiä ominaisuuksia (asia C-121/11, Pro-Braine, 31 kohta, asia C-275/09, Brussels Airport, 30 kohta).

(43)  EUVL L 197, 21.7.2001, s. 30.

(44)  Tämä ei rajoita SYA-direktiivin (2001/42/EY) soveltamista.

(45)  Eri arviointivaiheiden yhdistämistä koskevien yksityiskohtien osalta ks. myös yhteistä etua koskevien hankkeiden ympäristövaikutusten arviointimenettelyjen sujuvoittamista käsittelevän ohjeasiakirjan luku 3.2: http://ec.europa.eu/environment/eia/pdf/PCI_guidance.pdf

(46)  Ks. direktiivin 2011/92/EU (sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2014/52/EU) 2 artiklan 1 kohta.

(47)  Ks. direktiivin 2011/92/EU (sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2014/52/EU) liite III.

(48)  Toisaalta hankkeilta, jotka eivät kuulu YVA-direktiivin soveltamisalaan, saatetaan edellyttää 6 artiklan 3 kohdan mukaista asianmukaista arviointia.

(49)  YVA-direktiivi antaa kuitenkin mahdollisuuden ottaa huomioon sellaisia hankkeen piirteitä ja/tai toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on estää tai välttää merkittäviä haitallisia vaikutuksia, silloin, kun päätetään siitä, onko täydellisen ympäristövaikutusten arvioinnin toteuttaminen tarpeen (muutetun YVA-direktiivin 4 artiklan 5 kohdan b alakohta).

(50)  http://www.unece.org/env/eia/welcome.html

(51)  Direktiivin 2011/92/EU (sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2014/52/EU) 7 artikla ja direktiivin 2001/42/EY 7 artikla.

(52)  Jo toteutetut suunnitelmat ja hankkeet voivat myös herättää luontodirektiivin 6 artiklan 1 ja 2 kohtaan liittyviä kysymyksiä, jos niiden jatkuvat vaikutukset edellyttävät jäsenvaltioilta korjaavia taikka tasapainottavia suojelutoimenpiteitä tai toimenpiteitä, joilla estetään luontotyypin heikentyminen tai lajien häirintä.

(53)  Ks. myös asiat C-239/04 ja C-404/09.

(54)  Tällainen sujuvoittaminen voi koskea myös vesipuitedirektiivin 4 artiklan 7 kohdassa edellytettyjä arviointeja – ks. myös http://ec.europa.eu/environment/eia/pdf/PCI_guidance.pdf

(55)  Direktiivi 2011/92/EU sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2014/52/EU.

(56)  Komission ohjeasiakirja tarkistetun ympäristövaikutusten arvioinnista annetun direktiivin 2 artiklan 3 kohdan mukaisesti tehtävien ympäristövaikutusten arviointien sujuvoittamisesta (komission tiedonanto 2016/C 273/01 saatavilla osoitteessa http://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/?uri=OJ:C:2016:273:TOC)

(57)  Ks. myös asia C-441/17, 134–144 kohta.

(58)  Ekosysteemien ja ekosysteemipalvelujen kartoituksessa ja arvioinnissa tehdyllä työllä voidaan tukea vaikutusten arviointia esimerkiksi silloin, kun määritetään alueen ekologisia kohteita ja toimintoja, määritellään luontotyyppeihin ja lajeihin kohdistuvia uhkia ja määritetään laajojen luontotyyppien ekologista rakennetta ja toimintoja, jotka ovat merkityksellisiä alueen koskemattomuuden kannalta – ks. erityisesti viides ekologista tilaa käsittelevä tekninen raportti (http://ec.europa.eu/environment/nature/knowledge/ecosystem_assessment/index_en.htm).

(59)  Termiselitysten osalta ks. Euroopan unionin luontotyyppien tulkintakäsikirja Interpretation Manual of European Union Habitats – EUR28 osoitteessa http://ec.europa.eu/environment/nature/legislation/habitatsdirective/index_en.htm#interpretation

(60)  Ks. myös asia C-142/16, 33 kohta: ”Kuten unionin tuomioistuin on jo katsonut, toimivaltaiset kansalliset viranomaiset voivat nimittäin hyväksyä toiminnan, joka on arvioitava, vasta varmistuttuaan siitä, että se ei vaikuta haitallisesti suojellun alueen koskemattomuuteen. Näin on silloin, kun ei ole olemassa mitään tieteelliseltä kannalta perusteltua epäilyä tällaisten vaikutusten aiheutumatta jäämisestä.”

(61)  Yleissopimus tiedon saannista, yleisön osallistumisoikeudesta päätöksentekoon sekä muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeudesta ympäristöasioissa. Tämä yleissopimus on tehty Tanskan Århusissa kesäkuussa 1998. EU on hyväksynyt yleissopimuksen vuonna 2005 päätöksellä 2005/370/EY http://ec.europa.eu/environment/aarhus/legislation.htm

(62)  EU:n yleishyödyllisten palvelujen laatukehys (KOM(2011) 900 lopullinen, 20.12.2011.

(63)  Tämä ei kuitenkaan tässä yhteydessä tarkoita sitä, että juomaveden toimittamiseen ja kasteluun liittyvät hankkeet voitaisiin aina perustella erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavilla syillä.

(64)  https://biodiversity.eionet.europa.eu/activities/Natura_2000/chapter6

(65)  Saatavilla osoitteessa http://ec.europa.eu/environment/nature/natura2000/management/guidance_en.htm

(66)  Asianomaisella tietolomakkeella (osoitteessa http://ec.europa.eu/environment/nature/natura2000/management/ guidance_en.htm) voidaan myös pyytää 6 artiklan 4 kohdan toisen alakohdan mukaista komission lausuntoa.