EUR-Lex Access to European Union law
This document is an excerpt from the EUR-Lex website
Document 52018DC0762
REPORT FROM THE COMMISSION TO THE EUROPEAN PARLIAMENT AND THE COUNCIL on the implementation of Regulation (EC) No 1013/2006 on shipments of waste Generation, treatment and transboundary shipment of hazardous waste and other waste in the Member States of the European Union, 2013-2015; exercise of the power to adopt delegated acts
KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE jätteiden siirrosta annetun asetuksen (EY) N:o 1031/2006 täytäntöönpanosta vaarallisten jätteiden ja muiden jätteiden syntyminen, käsittely ja maan rajat ylittävät siirrot Euroopan unionin jäsenvaltioissa 2013-2015 delegoitujen säädösten antamisvallan käyttö
KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE jätteiden siirrosta annetun asetuksen (EY) N:o 1031/2006 täytäntöönpanosta vaarallisten jätteiden ja muiden jätteiden syntyminen, käsittely ja maan rajat ylittävät siirrot Euroopan unionin jäsenvaltioissa 2013-2015 delegoitujen säädösten antamisvallan käyttö
COM/2018/762 final
EUROOPAN KOMISSIO
Bryssel 22.11.2018
COM(2018) 762 final
KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE
jätteiden siirrosta annetun asetuksen (EY) N:o 1031/2006 täytäntöönpanosta
vaarallisten jätteiden ja muiden jätteiden syntyminen, käsittely ja maan rajat ylittävät siirrot Euroopan unionin jäsenvaltioissa 2013-2015
delegoitujen säädösten antamisvallan käyttö
{SWD(2018) 468 final}
vaarallisten jätteiden ja muiden jätteiden syntyminen, käsittely ja siirto EU:n jäsenvaltioissa 2013–2015;
delegoitujen säädösten antamisvallan käyttö
1.Johdanto
Euroopan unioni, jäljempänä ”EU”, on vaarallisten jätteiden maan rajan ylittävien siirtojen ja käsittelyn valvonnasta 22. maaliskuuta 1989 tehdyn Baselin yleissopimuksen, jäljempänä ”yleissopimus”, osapuoli. Yleissopimuksen tarkoituksena on suojella ihmisten terveyttä ja ympäristöä vaarallisten jätteiden haitallisilta vaikutuksilta.
Yleissopimus on saatettu osaksi EU:n lainsäädäntöä jätteiden siirroista 14. kesäkuuta 2006 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 1013/2006 1 , jäljempänä ”asetus”, ja sitä sovelletaan sellaisenaan jäsenvaltioissa. Asetusta muutettiin vuonna 2014 asetuksella (EU) N:o 660/2014 2 .
Kukin jäsenvaltio toimittaa kunakin kalenterivuonna yleissopimuksen sihteeristölle edellistä kalenterivuotta koskevan kertomuksen, jossa käsitellään yleissopimuksen täytäntöönpanoa. Myös komissiolle toimitetaan jäljennös tästä kertomuksesta, jäljempänä ”Baselin yleissopimuksen mukainen kertomus”, yhdessä kyselylomakkeella toimitettavien lisätietojen kanssa, jäljempänä ”EU:n kyselylomake”, 3 .
Komissio laatii kolmen vuoden välein täytäntöönpanoa koskevan kertomuksen, joka perustuu Baselin yleissopimuksen mukaisiin kertomuksiin ja EU:n kyselylomakkeisiin. Tämä on viides täytäntöönpanokertomus, ja se kattaa vuodet 2013–2015. Tarkemmat tiedot jäsenvaltioiden kertomuksista ovat liitteenä olevassa komission yksiköiden valmisteluasiakirjassa.
Käsitteitä ”tuonti” ja ”vienti” käytetään Baselin yleissopimuksessa kaikkien yleissopimuksen sopimuspuolena olevaan maahan tai tällaisesta maasta tapahtuvien siirtojen yhteydessä. EU:n lainsäädännössä näitä käsitteitä taas käytetään vain, kun on kyse Euroopan unioniin sen ulkopuolelta tai Euroopan unionista sen ulkopuolelle suuntautuvista siirroista. Tässä asiakirjassa termit on esitetty lainausmerkeissä ja ne määritellään yleissopimuksen mukaisesti.
Kaikki luvut ovat likimääräisiä, ja ne on pyöristetty ylöspäin.
Delegoitujen säädösten antamisvallan käyttö
Asetuksen 58 artiklassa siirretään komissiolle valta antaa delegoituja säädöksiä 58 a artiklan mukaisesti asetuksen liitteiden muuttamiseksi. Tarkoituksena on ottaa huomioon sovitut muutokset direktiivin 2008/98/EY 7 artiklan mukaisesti hyväksyttyyn jäteluetteloon, asiaa koskevien kansainvälisten yleissopimusten ja sopimusten nojalla tehdyt päätökset sekä Baselin yleissopimuksen ja OECD:n päätöksen mukaisesti sovitut muutokset 4 . Direktiivin 58 a artiklan 2 kohdassa säädetään, että kyseinen valta siirretään komissiolle viiden vuoden ajaksi 17. heinäkuuta 2014 alkaen. Komission on laadittava siirrettyä säädösvaltaa koskeva kertomus viimeistään yhdeksän kuukautta ennen tämän viiden vuoden pituisen kauden päättymistä.
Edellä mainitun 58 artiklan mukainen valta antaa delegoituja säädöksiä siirrettiin komissiolle asetuksella (EU) N:o 660/2014 tehdyllä muutoksella, jota on sovellettu 1. päivästä tammikuuta 2016 alkaen. Komissio ei ole käyttänyt sille asetuksen nojalla siirrettyä toimivaltaa, koska jäteluetteloon ei ole tehty muutoksia direktiivin 2008/98/EY 7 artiklan mukaisesti ja koska asiaa koskevien kansainvälisten yleissopimusten ja sopimusten, kuten Baselin yleissopimuksen ja OECD:n päätöksen, nojalla ei ole tehty merkityksellisiä, asiaa koskevia päätöksiä tai muutoksia, joiden perusteella tätä toimivaltaa olisi oikeasuhteisesti perusteltua käyttää. Komissio arvioi kuitenkin, että tällaisista muutoksista saatetaan sopia Baselin yleissopimuksen mukaisesti muutaman seuraavan vuoden kuluessa.
2.Jäsenvaltioiden kertomukset
Tätä kertomusta laadittaessa kaikki EU:n 28 jäsenvaltiota olivat toimittaneet vastaukset sekä Baselin yleissopimuksen mukaiseen kertomukseen että EU:n kyselylomakkeeseen vuosien 2013–2015 osalta.
Jäsenvaltioiden välillä siirretyn jätteen kokonaismäärissä ilmeni eroja ”vientimaiden” ja ”tuontimaiden” ilmoittamien määrien suhteen (taulukot 2-48 ja 2-50). Luokassa ”kaikki ilmoitettu jäte” nämä erot vaihtelivat 2 prosentin (2013) ja 12 prosentin (2014) välillä. Myös vaarallisten jätteiden ja kaikkien muiden ilmoitettujen jätteiden siirroissa oli havaittavissa samanlaisia eroja. Yksi mahdollinen selitys tälle epäjohdonmukaisuudelle on se, että jätteen ”vievä” jäsenvaltio voi laskea kalenterivuoden lopussa siirretyt jätteet ”viedyiksi” kyseisen vuoden aikana, kun taas vastaanottava jäsenvaltio voi katsoa, että ne on ”tuotu” vasta kun ne on käsitelty seuraavan vuoden aikana. Tällaisissa tapauksissa ”viedyt” määrät ovat todennäköisesti minä tahansa vuonna ”tuotuja” määriä suurempia. Seuraavana vuonna voidaan havaita päinvastainen ilmiö. Lisäksi jotkin jäsenvaltiot eivät sisällytä Baselin yleissopimuksen mukaiseen kertomukseensa sellaisia ilmoitetun jätteen siirtoja, jotka eivät kuulu yleissopimuksen soveltamisalaan, koska niillä ei ole lakiin perustuvaa velvollisuutta tehdä niin. Muita eroja on voinut syntyä paperiasiakirjoista peräisin olevien tietojen manuaalisesta käsittelystä, koska täysin sähköiset järjestelmät eivät ole vielä käytössä.
3.Vaarallisten jätteiden syntyminen
Jäsenvaltiot toimittavat Baselin yleissopimuksen mukaisessa kertomuksessa tiedot niissä syntyneiden vaarallisten jätteiden ja ”muiden jätteiden” kokonaismäärästä. Vaaralliset jätteet määritellään jätevirta- ja/tai ainesosaluettelon (yleissopimuksen luokat Y1–Y45) sekä eräiden vaarallisten ominaisuuksien perusteella. Lisäksi jos jäte luokitellaan kansallisessa lainsäädännössä vaaralliseksi, se katsotaan vaaralliseksi myös, jos siitä ilmoitetaan yleissopimuksen sihteeristölle. Yleissopimuksen mukaan ”muilla jätteillä” tarkoitetaan kotitalouksista kerättyjä jätteitä (nimike Y46) ja kotitalousjätteiden polttamisessa syntyviä jäämiä (kohta Y47). Näihin jäteluokkiin sovelletaan samanlaisia tarkastuksia kuin yleissopimuksessa tarkoitettuihin vaarallisiin jätteisiin. Valmisteluasiakirjan D jaksossa esitetään täydellinen luettelo yleissopimuksen mukaisista Y-koodeista.
Tätä kertomusta laadittaessa tiedot vuonna 2015 syntyneen vaarallisen jätteen kokonaismäärästä olivat vielä puutteelliset, sillä 11 jäsenvaltiota ei ollut toimittanut mitään tietoja (taulukko 2-1). Lisäksi viisi jäsenvaltiota jätti toimittamatta vuoden 2014 tiedot, ja viisi ei toimittanut vuotta 2013 koskevia tietoja. Puuttuvia tietoja täydennettiin arvioilla, jotka perustuivat edellisten vuosien tietoihin.
Vuonna 2015 EU-28-maissa syntyi vaarallista jätettä 70 miljoonaa tonnia. Vuonna 2014 määrä oli 71 miljoonaa tonnia ja vuonna 2013 se oli 75 miljoonaa tonnia 5 .
EU-28-maissa vaarallista jätettä syntyi vuonna 2013 148 kiloa henkeä kohti. Vuonna 2014 luku oli 141 kiloa ja vuonna 2015 määrä väheni edelleen 138 kiloon (taulukko 2-2). Vuotuinen keskiarvo vuosina 2013–2015 oli 143 kiloa.
Eniten vaarallista jätettä vuoden aikana syntyi Saksassa: 17 miljoonaa tonnia vuonna 2013. Tätä kirjoitettaessa Saksa ei ollut toimittanut vaarallisen jätteen syntymistä koskevia tietoja vuosilta 2014 ja 2015.
Jäsenvaltioista, jotka ilmoittivat syntyneistä jätteistä Y-koodeja käyttäen, Puola ilmoitti suurimman määrän luokkiin Y46 ja Y47 kuuluvia jätteitä, 11 miljoonaa tonnia vuonna 2015.
4.Jätteiden siirrot jäsenvaltioista
Kaikki 28 jäsenvaltiota toimittivat vaarallisten jätteiden ”vientiä” koskevia tietoja vuosia 2013–2015 koskevissa Baselin yleissopimuksen mukaisissa kertomuksissaan.
Vuosina 2013–2015 EU:n jäsenvaltioista siirrettiin 1,2 miljoonaa tonnia vaarallista jätettä Euroopan unionin ulkopuolelle 6 . Samalla ajanjaksolla EU:hun siirrettiin vaarallista jätettä kolmansista maista 6,2 miljoonaa tonnia.
Vuosina 2001–2015 EU:ssa ja EU:sta tapahtuva vaarallisten jätteiden rajatylittävä kauppa kasvoi 53 prosenttia (taulukko 2-6). Suurin osa kasvusta toteutui vuosina 2001–2007, kun vuosina 2008–2015 kauppa väheni 24 prosenttia.
Suurin kaikkien ilmoitettujen jätteiden ”viejä” (12 miljoonaa tonnia) vuosina 2013–2015 oli Yhdistynyt kuningaskunta. Se ohitti Alankomaat (8 miljoonaa tonnia), joka oli suurin ”viejä” vuosina 2010–2012 (taulukko 2-9). Yhdistynyt kuningaskunta alkoi vuonna 2010 ”viedä” jätettä energian talteenottoa varten 7 , mikä näyttää olleen syynä sen ”kokonaisviennin” lisääntymiseen kyseisinä vuosina. Kuten vuosina 2010–2012, Ranska ja Italia olivat vuosina 2013–2015 kaksi suurinta vaarallisen jätteen ”viejää”: kummastakin maasta ”vietiin” 4 miljoonaa tonnia vaarallista jätettä.
Vaarallisten jätteiden osuus jäsenvaltioiden ”viemien” jätteiden kokonaismäärästä oli 35 prosenttia vuosina 2013–2015 (vaarallinen jäte ja muu ilmoitettu jäte) (taulukko 2-11, taulukko 2-12 ja taulukko 2-13). Kypros, Latvia, Malta, Romania, Tšekki ja Viro erottuvat maiksi, joiden ”viemän” vaarallisen jätteen osuus niiden kaikkien ilmoitettujen jätteiden ”kokonaisviennistä” oli suurin. Kunkin maan kohdalla vaarallisen jätteen osuus kaikesta ”viennistä” on 90 prosenttia tai enemmän.
Vuodet 2010–2012 kattavassa täytäntöönpanokertomuksessa todettiin, että sellaisten jätteiden määrä, jotka on luokiteltu EU:n tai kansallisten koodien avulla yleissopimuksen Y-koodien sijasta, oli lisääntynyt. Tämä suuntaus on jatkunut; vuosina 2013–2015 ”EU:n tai kansallinen vaaraton jäte” (eli kansallisia tai EWC-koodeja käyttäen luokiteltu vaaraton jäte) muodosti ensimmäistä kertaa suurimman jäteluokan (vuosina 2013 ja 2014) (taulukot 2-14–2-16).
Vähemmän kuin 1 prosentti jätteistä siirrettiin luokittelemattomina sekä vuonna 2013 että vuonna 2014 (taulukot 2-15 ja 2-16). Vuonna 2015 2 prosenttia jätteistä siirrettiin luokittelemattomina, kaikki kyseiset jätteet olivat peräisin Irlannista (taulukko 2-14). Vuotta 2015 lukuun ottamatta vuodesta 2009 havaittu suuntaus jatkui, ja vähemmän kuin 1 prosentti jätteistä siirrettiin luokittelemattomina (taulukko 2-17).
Tuoreimpien saatavilla olevien tietojen mukaan noin 92 prosenttia EU:n vaarallisesta jätteestä käsitellään alkuperämaassa (taulukko 2-8). Vuonna 2015 neljä jäsenvaltiota ”vei” yli 40 prosenttia vaarallisesta jätteestään: 8 :
·Irlanti – 78 prosenttia
·Luxemburg – 84 prosenttia
·Malta – 42 prosenttia
·Slovenia – 44 prosenttia
Vuosina 2013–2015 noin 75 prosenttia jäsenvaltioista siirretystä vaarallisesta jätteestä hyödynnettiin. Luku on pysynyt viime vuosina melko vakaana (taulukko 2-18). Raportointikauden aikana noin 22 prosenttia jäsenvaltioista pois siirretystä vaarallisesta jätteestä loppukäsiteltiin, kun taas 1,5 prosentille vaarallisista jätteistä tehtiin sekakäsittely (eli loppukäsittelyn ja hyödyntämisen yhdistelmä). Murto-osassa tapauksissa jäsenvaltioiden pois siirretyn vaarallisen jätteen käsittelymenetelmästä ei ollut tarkkaa tietoa (alle 0,1 prosenttia).
Vuonna 2013 kaikista ilmoitetuista jätteistä 94 prosenttia ”vietiin” jäsenvaltiosta toiseen EU:n jäsenvaltioon, kun vastaava luku oli 92 prosenttia sekä vuonna 2014 että vuonna 2015 (taulukko 2-22). Vuonna 2013 ilmoitetusta jätteestä alle 1 prosentti siirrettiin muihin kuin OECD-maihin 9 , kun taas vuosina 2014 ja 2015 luku oli 2,5 prosenttia. Vuonna 2013 97 prosenttia vaarallisesta jätteestä ”vietiin” yhdestä jäsenvaltiosta toiseen EU:n jäsenvaltioon. Määrä laski jonkin verran eli 92 prosenttiin vuosina 2014 ja 2015 (taulukko 2-23).
Seitsemän jäsenvaltiota (Alankomaat, Irlanti, Itävalta, Ranska, Ruotsi, Saksa ja Slovenia) on toimittanut tietoja kotitalouksista kerättävistä jätemääristä (nimike Y46), jotka on ”viety” maasta hävitettäväksi vuosina 2013–2015 (taulukko 2-39). Ruotsi oli näistä maista ainoa, joka ilmoitti ”vieneensä” kotitalouksista kerättyä jätettä toiseen EU:n jäsenvaltioon maahan sijoitettavaksi (esim. kaatopaikalle sijoitettavaksi) 10 yhteensä 3 000 tonnia vuosina 2013–2015.
Kahdeksan jäsenvaltiota (Alankomaat, Irlanti, Italia, Itävalta, Saksa, Suomi, Tšekki ja Yhdistynyt kuningaskunta) ilmoitti kotitalouksista kerättyjen jätteiden ”viennistä” energian talteenottoa varten 11 vuosina 2013–2015 (taulukko 2-40). Lukuun ottamatta Itävaltaa, Ranskaa ja Saksaa, jotka siirsivät jätteitä sekä EU:ssa että EU:n ulkopuolisiin OECD-maihin, kaikki muut jäsenvaltiot harjoittavat ”vientiä” energian talteenottoa varten ainoastaan EU:n alueella. Yhdistynyt kuningaskunta ”vei” selkeästi eniten, 7 miljoonaa tonnia, kotitalouksista kerättyjä jätteitä energian talteenottoa varten raportointikaudella.
Jäsenvaltioista 16 (Alankomaat, Belgia, Bulgaria, Irlanti, Itävalta, Kroatia, Kypros, Luxemburg, Malta, Portugali, Ranska, Saksa, Slovakia, Suomi, Tanska ja Yhdistynyt kuningaskunta) ilmoitti ”vieneensä” kotitalouksista kerättyjä jätteitä ”muita” (eli muita kuin R1-hyödyntämistoimia) ja ainoastaan EU:n alueella toteutettavia hyödyntämistoimia varten (taulukko 2-40). Yhdistynyt kuningaskunta oli jälleen suurin ”viejä”: sen vienti oli 352 000 tonnia vuosina 2013–2015.
5.Jätteiden siirrot jäsenvaltioihin
Kaikki jäsenvaltiot toimittivat tietoja jätteiden ”tuonnista” niiden vuotuisissa Baselin yleissopimuksen mukaisissa kertomuksissaan raportointikaudella 2013–2015 12 .
Vuonna 2013 jäsenvaltioihin siirrettiin muista jäsenvaltioista ja kolmansista maista 19 miljoonaa tonnia ilmoitettua jätettä, josta 9 miljoonaa tonnia oli vaarallista (taulukko 2-30). Vuonna 2014 määrä kasvoi 25 miljoonaan tonniin, josta 7 miljoonaa tonnia oli vaarallista. Vuonna 2015 siirrettyjen jätteiden määrä oli 24 miljoonaa tonnia, josta 10 miljoonaa oli vaarallista (taulukko 2-29 ja taulukko 2-28).
”Tuonnin” kasvu jatkuu: kaiken jäsenvaltioihin siirretyn ilmoitetun jätteen määrä on kasvanut 222 prosenttia vuodesta 2001, ja ajanjaksoina 2010–2012 ja 2013–2015 kasvu oli 41 prosenttia (taulukko 2-35). Jäsenvaltioihin siirretyn vaarallisen jätteen määrä (taulukko 2-36) kasvoi vuosien 2001 ja 2015 välillä lähes samoin prosenttiluvuin eli 225 prosenttia, mikä myötäilee kaiken ilmoitetun jätteen ”tuonnin” kasvua.
Saksa oli vuosina 2013–2015 jälleen kerran suurin kaikkien ilmoitettujen jätteiden ”tuoja”. Sinne siirrettiin 19 miljoonaa tonnia jätettä (taulukot 2-28–2-30). Toiseksi suurin ”tuoja” raportointikaudella oli Alankomaat, jonne siirrettiin 13 miljoonaa tonnia jätettä. Se ohitti Ranskan, joka oli 11 miljoonalla tonnillaan kolmanneksi suurin ”tuoja” (vuosina 2010–2012 se oli toiseksi suurin). Näissä maissa on huomattavaa kysyntää jätteenpolttouunien syöttöaineena käytettävälle jätteelle, mikä vaikuttaa niiden kokonaistuontilukuihin. Lisäksi Saksa ”toi” eniten vaarallisia jätteitä vuosina 2013–2015 (8 miljoonaa tonnia). Ranska ”toi” enemmän vaarallisia jätteitä (7 miljoonaa tonnia) kuin Alankomaat (3 miljoonaa tonnia).
Vuonna 2015 81 prosenttia jäsenvaltioihin siirretystä vaarallisesta jätteestä hyödynnettiin ja 19 prosenttia loppukäsiteltiin (taulukko 2-31). Raportointikaudella ”tuodusta” vaarallisesta jätteestä hyödynnettiin keskimäärin 78 prosenttia ja loppukäsiteltiin keskimäärin 22 prosenttia. Alle 0,1 prosentille jätteistä tehtiin ”sekakäsittely” (eli loppukäsittelyn ja hyödyntämisen yhdistelmä) tai ne ilmoitettiin ”tuoduiksi” tarkemmin määrittelemätöntä käsittelyä varten. Loppukäsiteltäväksi ”tuodun” vaarallisen jätteen osuus on suurempi kuin vuonna 2001, jolloin se oli 11 prosenttia. Loppukäsiteltäväksi ”tuodun” jätteen osuus on kuitenkin hieman laskenut viime vuosien raportointijaksoilla vuosien 2007–2009 25 prosentista vuosien 2010–2012 24 prosenttiin ja edelleen 22 prosenttiin raportointijaksolla 2013–2015.
Saksa vastaanotti raportointikaudella 2013–2015 suurimman osan, 46 prosenttia, kaikesta loppukäsiteltäväksi ”tuodusta” vaarallisesta jätteestä. Tämä johtuu todennäköisesti siitä, että Saksassa on enemmän vaarallisen jätteen turvalliseen hävittämiseen soveltuvia käsittelylaitoksia kuin muissa EU:n jäsenvaltioissa. Ranska vastaanotti raportointikaudella 2013–2015 suurimman osan, 32 prosenttia, kaikesta hyödynnettäväksi ”tuodusta” vaarallisesta jätteestä. Toiseksi eniten, 29 prosenttia, vastaanotti Saksa. Tämä johtuu edelleen todennäköisesti siitä, että näillä mailla on tähän soveltuvia käsittelylaitoksia.
Kuten vuosina 2010–2012, lähes kaikki vaarallisen ja muun ilmoitetun jätteen jäsenvaltioihin vuosina 2013–2015 suuntautuneet siirrot olivat peräisin muista EU:n jäsenvaltioista tai EFTA-maista (taulukko 2-35). Näiden kahden lähteen yhteenlaskettu osuus oli 98 prosenttia vuonna 2013, 99 prosenttia vuonna 2014 ja 98 prosenttia vuonna 2015. Tämä prosenttiosuus on pysynyt erittäin vakaana vuodesta 2001, vaihdellen vain prosenttiyksikön verran. Lähes kaikki vuosina 2013–2015 jäsenvaltioihin siirretty vaarallinen jäte oli peräisin EU:n jäsenvaltioista ja EFTA-maista. Vuosina 2013 ja 2014 niistä peräisin olevan vaarallisen jätteen osuus oli 97 prosenttia ja vuonna 2015 96 prosenttia kaikesta siirretystä vaarallisesta jätteestä.
OECD:n ulkopuolisista maista siirretyn vaarallisen jätteen määrä on kasvanut lähes yhdeksänkertaiseksi vuodesta 2001 13 ; prosenttiosuutena Euroopan unioniin siirretyn vaarallisen jätteen kokonaismäärästä se on kuitenkin edelleen alhainen ja on kasvanut vain 1 prosentista 2 prosenttiin vuodesta 2001 (taulukko 2-36).
6.Laittomat siirrot, tarkastukset ja täytäntöönpanotoimet
Jäsenvaltiot raportoivat laittomista siirroista EU:n kyselylomakkeessa. 25 jäsenvaltiota ilmoitti laittomia siirtoja tapahtuvan; tällaisista siirroista eivät ilmoittaneet Latvia, Luxemburg ja Malta.
Kaikki 28 jäsenvaltiota toimittivat tietoja jätteiden siirtoja ja niihin liittyviä hyödyntämis- ja loppukäsittelytoimia koskevien pistokokein tehtävien tarkastusten määrästä. Kuitenkin vain 11 jäsenvaltiota toimitti vastauksensa kunakin vuonna EU:n kyselylomakkeessa pyydetyssä muodossa eli ilmoitti tehtyjen tarkastusten määrän ja todettujen laittomien siirtojen määrän. Kaikki EU:n jäsenvaltiot eivät myöskään toimittaneet yksityiskohtaisia tietoja käyttöön otetuista täytäntöönpanotoimista, joilla pyritään estämään laittomien jätteiden siirrot. Raportoinnin epäjohdonmukaisuuden vuoksi tieto jää laadultaan heikoksi, minkä vuoksi niistä voidaan tehdä vain varovaisia päätelmiä.
Jäsenvaltioiden tähän kysymykseen antamien vastausten tarkkuus vaihtelee, koska ne ovat tulkinneet termin ”pistokokein tehtävät tarkastukset” eri tavoin. Jotkin jäsenvaltiot toimittivat yksityiskohtaisia tietoja yksittäisistä fyysisistä tarkastuksista, kun taas toiset toimittivat tietoja myös hallinnollisista tarkastuksista. On tärkeää huomata, ettei aina ole mahdollista tietää, mitä määritelmää on käytetty – jopa niiden jäsenvaltioiden osalta, jotka toimittivat tiedot pyydetyssä muodossa – koska tätä ei ole selkeästi kerrottu.
Komissio on jo toteuttanut toimia yhtenäistääkseen asiaa koskevaa jäsenvaltioiden raportointia. Asetuksella (EU) N:o 660/2014 vahvistetulla muutoksella määrittelemätön termi ”pistokokein tehtävä tarkastus” korvattiin termillä ”tarkastus”, joka nyt määritellään asetuksessa. Koska muutos tuli voimaan 1. tammikuuta 2016, jäsenvaltioiden tarkastuksia koskevien kertomusten odotetaan olevan johdonmukaisempia seuraavalla raportointikaudella.
Raportointikaudella 2013–2015 ilmoitettiin yhteensä 2 800 laittomasta jätteen siirrosta. Tapausten määrä kasvoi vuosina 2010–2012 ilmoitettuun 2 500 tapaukseen nähden 14 . Myös ilmoitettujen tarkastusten kokonaismäärä on kasvanut vuosien 2010–2012 noin 450 000 tarkastuksesta vuosien 2013–2015 noin 600 000 tarkastukseen. Havaittujen laittomien siirtojen määrän kasvu saattaa johtua tästä.
Suurimman määrän laittomia siirtoja vuosina 2013–2015 ilmoitti Belgia. Se ilmoitti 644 tapauksesta – 23 prosenttia kaikista EU-28-alueella vuosina 2013–2015 ilmoitetuista tapauksista. Alankomaat ilmoitti toiseksi eniten tapauksia, 493 tapausta (18 prosenttia), ja Yhdistynyt kuningaskunta 385 tapausta (14 prosenttia). Nämä olivat myös ne kolme jäsenvaltiota, jotka suorittivat eniten jätteiden siirtoja koskevia pistokokein tehtäviä tarkastuksia. Tämä saattaa olla syynä siihen, että laittomia siirtoja havaittiin enemmän. Kuten IMPEL-verkon täytäntöönpanotoimia vuosina 2014–2015 koskevassa raportissa esitettiin, syynä Alankomaiden ja Yhdistyneen kuningaskunnan ilmoittamien tapausten suureen määrään voi olla myös se, että kyseiset maat ovat merenrantavaltioita ja voivat tarkastella siirtoja varustamo- ja tullitietoja vasten 15 .
IMPEL-raportin mukaan 31 osallistujamaassa (EU-28-maat sekä Norja, Serbia ja Sveitsi) kuljetuksille tehtiin 4 787 hallinnollista ja 12 396 fyysistä tarkastusta. Näistä 28,7 prosenttia (noin 4 930) kohdistui jätteen siirtoihin, ja niissä paljastui 815 laitonta siirtoa. Jäsenvaltioiden komissiolle toimittamissa kertomuksissa sen sijaan ilmoitetaan noin 2 000 laittomasta siirrosta vuosina 2014 ja 2015. On arvioitu, että IMPEL-raportin luvut antavat tilannekuvan osallistujamaissa tapahtuvasta kohdennetusta toiminnasta sen sijaan, että ne antaisivat tarkan kuvan täytäntöönpanon valvonnasta EU:ssa.
On myös huomattava, että vaikka Latvia, Luxemburg ja Malta eivät ole toimittaneet tietoja, tämä ei välttämättä tarkoita sitä, ettei kyseisissä jäsenvaltioissa ole tapahtunut yhtään laitonta siirtoa. Se voi pikemminkin olla merkki siitä, että tarkastuksia tehdään vain harvoin tai ettei niitä kohdenneta.
Jäsenvaltioista 13 (Belgia, Italia, Itävalta, Kroatia, Latvia, Malta, Puola, Ranska, Saksa, Slovakia, Slovenia, Tšekki ja Viro) toimitti yksityiskohtaiset tiedot seuraamuksista, joita voidaan määrätä laittomien jätteiden siirtoja tekeville henkilöille kansallisen lainsäädännön nojalla. Niistä 12 ilmoitti taloudellisia seuraamuksia koskevista yksityiskohdista (kaikki paitsi Saksa). Korkeimmasta mahdollisesta taloudellisesta seuraamuksesta ilmoitti Tšekin tasavalta, jossa sekä luonnolliset henkilöt että oikeushenkilöt voivat saada jopa 2 miljoonan euron sakon. Viro, Latvia ja Slovenia soveltavat oikeushenkilöihin korkeampaa sakkotasoa kuin luonnollisiin henkilöihin. Malta on määrännyt ankaramman vähimmäissakon rikoksenuusijoille, mutta enimmäissakko on sama.
Seitsemän jäsenvaltiota (Belgia, Italia, Malta, Puola, Ranska, Saksa ja Suomi) toimitti tietoja vankeusrangaistuksista, joita voidaan määrätä rangaistukseksi kansallisen lainsäädännön nojalla. Pisin vankeusrangaistus – 10 vuotta vakavan ympäristövahingon tuottamisesta – voidaan määrätä Saksassa. Kaksi vuotta vaikuttaa yleiseltä vankeusrangaistuksen kestolta; muun muassa Italia, Malta, Ranska ja Suomi ilmoittivat tämän pituisista rangaistuksista.
Tietojen perusteella ei voida päätellä, estävätkö korkeammat sakot ja pidemmät vankeusrangaistukset laittomia jätteiden siirtoja. On mielenkiintoista, että Belgia ilmoitti suurimman laittomien siirtojen kokonaismäärän, vaikka sen määräämät sakot ovat toiseksi ja kolmanneksi suurimmat (jopa 500 000 euroa Flanderissa ja 1 000 000 euroa Valloniassa) ja vankeusrangaistuksia voidaan antaa.
7.Yleiset päätelmät
Raportointi ja tietojen laatu
Raportointikaudella 2013–2015 kaikki 28 jäsenvaltiota toimittivat vastauksia sekä Baselin yleissopimuksen mukaiseen kertomukseen että EU:n kyselylomakkeeseen.
Eniten eroja esiintyi jäsenvaltioiden välillä siirretyn jätteen kokonaismäärää koskevissa tiedoissa ”vietyjen” ja ”tuotujen” jätteiden määrien osalta. Kaikkien ilmoitettujen jätteiden osalta raportoinnissa oli eniten epätarkkuuksia vuonna 2014, jolloin ”tuonnin” määrä oli 12 prosenttia suurempi kuin ”viennin” määrä. Vaarallisten jätteiden osalta raportoinnissa oli epätarkkuutta eniten vuonna 2015, jolloin ”tuonnin” määrä oli 19 prosenttia ”viennin” määrää suurempi.
Jätteiden siirrot
Valtaosa vaarallisista jätteistä käsitellään alkuperämaassa. Jäsenvaltioista 23 ”vie” vaarallisista jätteistään vähemmän kuin 25 prosenttia. Irlanti, Luxemburg, Malta ja Slovenia olivat vuonna 2015 suurimmat vaarallisten jätteiden ”viejät”. Ne veivät vaarallisista jätteistään yli 40 prosenttia.
Vuosina 2013–2015 EU:n jäsenvaltioista siirrettiin 1,2 miljoonaa tonnia vaarallista jätettä Euroopan unionin ulkopuolelle. Samalla ajanjaksolla EU:hun siirrettiin vaarallista jätettä kolmansista maista 6,2 miljoonaa tonnia (taulukko 2-41) 16 . Tästä syystä EU on edelleen vaarallisen jätteen ”nettotuoja”: EU:hun ”tuotiin” 5 miljoonaa tonnia enemmän vaarallista jätettä kuin sitä ”vietiin” EU:sta. Koska EU:ssa syntyi vaarallista jätettä 216 miljoonaa tonnia kolmen vuoden raportointikauden aikana, tämä tarkoittaa myös sitä, että syntyneen vaarallisen jätteen määrästä alle 1 prosentti ”vietiin” EU:n ulkopuolelle.
Ruotsi oli ainoa jäsenvaltio, joka ilmoitti ”vieneensä” Y46-luokan jätettä EU:hun loppukäsittelytointa D1 (eli kaatopaikalle sijoittamista) varten yhteensä 3 000 tonnia vuosina 2013–2015. Alankomaat, Irlanti, Italia, Itävalta, Saksa, Suomi, Tšekki ja Yhdistynyt kuningaskunta ilmoittivat ”vieneensä” kotitalouksista kerättyjä jätteitä energian talteenottoa varten (polttoaineena käytettäväksi). Yhdistynyt kuningaskunta oli EU:n sisällä siirtämillään 7 miljoonalla tonnilla selkeästi suurin tähän tarkoitukseen käytetyn jätteen viejä raportointikaudella 2013–2015.
Jäsenvaltioista siirrettyjen hyödynnettäväksi tarkoitettujen vaarallisten jätteiden osuus on pysynyt melko vakaana vuodesta 2001 alkaen ja oli noin 75 prosenttia vuosina 2013–2015. Loppukäsittelyyn siirrettävän vaarallisen jätteen osuus on kasvanut 16 prosentista (vuonna 2001) 24 prosenttiin (vuonna 2015). Tämä on kuitenkin vain 2 prosenttia kaikesta syntyneestä vaarallisesta jätteestä (kuten edellä on todettu, suurin osa vaarallisesta jätteestä käsitellään alkuperämaassa).
Euroopan unioni ei kokonaisuutena vaikuta olevan kaikkien ilmoitettujen jätteiden eikä etenkään vaarallisen jätteen käsittelyssä lähempänä omavaraisuutta kuin vuonna 2001. Molempien EU:n sisällä siirrettyjen jätelajien prosenttiosuudet ovat vaihdelleet viimeisen 15 vuoden aikana, mutta vuonna 2015 ne olivat edelleen hieman alhaisemmat kuin vuonna 2001 (92 prosenttia kaikkien ilmoitettujen jätteiden osalta aiempaan 93 prosenttiin verrattuna ja 91 prosenttia vaarallisten jätteiden osalta aiempaan 95 prosenttiin verrattuna).
Laittomat jätteiden siirrot
Vuosina 2013–2015 raportoitiin 2 800 laitonta jätteen siirtoa, mikä merkitsee 12 prosentin lisäystä vuosina 2010–2012 raportoituihin 2 500 tapaukseen. Vuosina 2010–2012 toteutunut vuotuinen kasvu ei kuitenkaan jatkunut, ja laittomien siirtojen määrä laski 800:aan vuonna 2013 ennen kuin vakiintui 1 000:een vuosina 2014 ja 2015. Vertailun vuoksi todettakoon, että IMPEL-raportin mukaan vuosina 2014 ja 2015 tehtiin 815 laitonta jätteen siirtoa.
Jäsenvaltioiden toimittamat tiedot pistokokein tehtyjen tarkastusten määrästä vaihtelivat suuresti. Vastauksista toiset olivat yksityiskohtaisia ja toiset ylimalkaisempia, ja termiä ”pistokokein tehty tarkastus” tulkittiin eri tavoin. Yleisesti ottaen on mielenkiintoista huomata, että ilmoitettujen tarkastusten kokonaismäärä on kasvanut vuosien 2010–2012 noin 450 000 tarkastuksesta raportointikauden 2013–2015 aikana tehtyihin noin 600 000 tarkastukseen. Tämä saattaa selittää havaittujen laittomien siirtojen määrän kasvua.
12 jäsenvaltiota toimitti yksityiskohtaisia tietoja taloudellisista seuraamuksista, joita voidaan määrätä jätettä laittomasti siirtäville henkilöille. Seitsemän jäsenvaltiota toimitti yksityiskohtaisia tietoja vankeusrangaistuksista. Muiden jäsenvaltioiden vastausten perusteella voidaan olettaa, että myös ne käyttävät näitä pelotekeinoja. Ne eivät kuitenkaan ilmoittaneet yksityiskohtaisia tietoja vastauksissaan. Tiedot eivät kuitenkaan ole riittävän kattavia, jotta voitaisiin päätellä, toimivatko korkeammat sakot ja pidemmät vankeusrangaistukset pelotteena, joka ehkäisee laittomien jätteiden siirtoja.
8.Seuraavaksi
Asetuksen 60 artiklan 2 a kohdassa säädetään, että asetusta on tarkasteltava uudelleen viimeistään 31. joulukuuta 2020. Tätä kertomusta laadittaessa komissio oli jo alkanut valmistella asetuksen arviointia, joka on sen uudelleentarkasteluprosessin ensimmäinen vaihe. Arvioinnin tarkoituksena on tarkastella viittä kriteeriä – tuloksellisuutta, tehokkuutta, johdonmukaisuutta, merkityksellisyyttä ja EU:n tasolla saatavaa lisäarvoa – vasten, onko asetuksen tavoitteet saavutettu, sekä yksilöidä täytäntöönpanosta saatuja kokemuksia.
