Accept Refuse

EUR-Lex Access to European Union law

This document is an excerpt from the EUR-Lex website

Document 52017PC0677

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista

COM/2017/0677 final - 2017/0305 (NLE)

No longer in force, Date of end of validity: 16/07/2018

Bryssel22.11.2017

COM(2017) 677 final

2017/0305(NLE)

Ehdotus

NEUVOSTON PÄÄTÖS

jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista


PERUSTELUT

Euroopan unionin toiminnasta tehdyssä sopimuksessa määrätään, että jäsenvaltiot pitävät talouspolitiikkaansa ja työllisyyden edistämistä yhteistä etua koskevina asioina ja sovittavat toimensa yhteen neuvostossa. Siinä määrätään, että neuvosto hyväksyy työllisyyspolitiikan suuntaviivat (148 artikla) ja että niiden on oltava talouspolitiikan laajojen suuntaviivojen mukaisia (121 artikla).

Vaikka talouspolitiikan laajat suuntaviivat pysyvät voimassa toistaiseksi, työllisyyspolitiikan suuntaviivat on laadittava joka vuosi. Suuntaviivat hyväksyttiin ensimmäisen kerran yhdessä (yhdennetty paketti) vuonna 2010 Eurooppa 2020 -strategian tueksi. Yhdennetyt suuntaviivat pysyivät vakaina vuoteen 2014 asti. Vuonna 2015 hyväksyttiin tarkistetut yhdennetyt suuntaviivat. Suuntaviivat tarjoavat puitteet jäsenvaltioiden politiikan koordinoinnin laajuudelle ja suunnalle mutta myös perustan maakohtaisille suosituksille eri aloilla.

Nykyisillä yhdennetyillä suuntaviivoilla on tarkoitus tukea Eurooppa 2020 -strategiaa hyödyntämällä talouspolitiikan lähestymistapaa, joka perustuu investointeihin, rakenneuudistuksiin ja finanssipoliittiseen vastuullisuuteen. Yhdennetyillä suuntaviivoilla on tarkoitus tukea älykästä, kestävää ja osallistavaa kasvua ja talouspolitiikan EU-ohjausjakson tavoitteita.

Jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivat esitetään neuvoston päätöksessä jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista – yhdennettyjen suuntaviivojen II osassa. Jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan tarkistettuja suuntaviivoja on muutettu niiden yhdenmukaistamiseksi Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarin periaatteiden kanssa. Tarkoituksena on parantaa Euroopan kilpailukykyä ja tehdä siitä houkuttelevampi kohde investoinneille, työpaikkojen luomiselle ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden edistämiselle.

Tarkistetut työllisyyden suuntaviivat ovat seuraavat:

Suuntaviiva 5:    Työvoiman kysynnän lisääminen

Suuntaviiva 6:    Työvoiman tarjonnan parantaminen: työhön pääsy, taidot ja osaamisen

Suuntaviiva 7:    Työmarkkinoiden toiminnan ja työmarkkinaosapuolten vuoropuhelun toimivuuden parantaminen

Suuntaviiva 8:    Yhtäläisten mahdollisuuksien ja sosiaalisen osallisuuden edistäminen sekä köyhyyden torjuminen

2017/0305 (NLE)

Ehdotus

NEUVOSTON PÄÄTÖS

jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 148 artiklan 2 kohdan,

ottaa huomioon Euroopan komission ehdotuksen,

ottaa huomioon Euroopan parlamentin lausunnon,

ottaa huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon,

ottaa huomioon alueiden komitean lausunnon,

ottaa huomioon työllisyyskomitean lausunnon,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)Jäsenvaltioiden ja unionin on määrä pyrkiä kehittämään yhteensovitettua työllisyysstrategiaa ja erityisesti edistämään ammattitaitoisen, koulutetun ja mukautumiskykyisen työvoiman sekä talouden muutoksiin reagoivien työmarkkinoiden kehittymistä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 3 artiklassa määriteltyjen täystyöllisyyttä ja sosiaalista edistystä koskevien tavoitteiden saavuttamiseksi. Jäsenvaltiot pitävät – työnantajien ja työntekijöiden velvollisuuksiin liittyvät kansalliset käytännöt huomioon ottaen – työllisyyden edistämistä yhteistä etua koskevana asiana ja sovittavat sitä koskevan toimintansa yhteen neuvostossa.

(2)Unioni torjuu sosiaalista syrjäytymistä ja syrjintää ja edistää sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja suojelua sekä naisten ja miesten tasa-arvoa. Politiikkansa ja toimintansa määrittelyssä ja toteuttamisessa unioni ottaa huomioon korkean työllisyystason edistämiseen, riittävän sosiaalisen suojelun takaamiseen, köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjumiseen sekä korkeatasoiseen koulutukseen liittyvät vaatimukset.

(3)Unioni on Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen mukaisesti kehittänyt ja pannut täytäntöön politiikan yhteensovittamisvälineitä finanssi-, makrotalous- ja rakennepolitiikkaa varten. Jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan nykyiset suuntaviivat yhdessä neuvoston suosituksessa (EU) 2015/1184 vahvistettujen jäsenvaltioiden ja unionin talouspolitiikan laajojen suuntaviivojen kanssa ovat osa näitä välineitä ja muodostavat yhdennetyt suuntaviivat Eurooppa 2020 -strategian täytäntöönpanoa varten. Niiden tarkoituksena on ohjata jäsenvaltioita ja unionia politiikan täytäntöönpanossa ottaen huomioon jäsenvaltioiden keskinäinen riippuvuus. Tämän tuloksena saatavilla yhteensovitetuilla eurooppalaisilla ja kansallisilla politiikoilla ja uudistuksilla pyritään muodostamaan yleinen talous- ja sosiaalipoliittinen yhdistelmä, jonka avulla saadaan aikaan myönteisiä heijastusvaikutuksia.

(4)Työllisyyspolitiikan suuntaviivat ovat johdonmukaisia vakaus- ja kasvusopimuksen, voimassa olevan Euroopan unionin lainsäädännön ja unionin eri aloitteiden kanssa, mukaan lukien neuvoston suositus nuorisotakuun perustamisesta 1 , neuvoston suositus pitkäaikaistyöttömien työllistämisestä 2 , neuvoston suositus taitojen parantamisesta 3 ja ehdotus neuvoston suositukseksi laadukkaan ja tehokkaan oppisopimuskoulutuksen eurooppalaisista puitteista 4 .

(5)Talouspolitiikan eurooppalainen ohjausjakso yhdistää nämä eri välineet talouden, julkisen talouden ja työllisyys- ja sosiaalipolitiikan monenvälisen yhdennetyn valvonnan kehykseen, ja sillä pyritään toteuttamaan Eurooppa 2020 -strategian tavoitteista myös ne, jotka koskevat työllisyyttä, koulutusta ja köyhyyden vähentämistä, sellaisina kuin ne on esitetty neuvoston päätöksessä 2010/707/EU 5 . Vuodesta 2015 lähtien eurooppalaista ohjausjaksoa on jatkuvasti vahvistettu ja tehostettu etenkin sen työllisyys- ja sosiaalisen ulottuvuuden vahvistamiseksi ja jäsenvaltioiden, työmarkkinaosapuolten ja kansalaisyhteiskunnan edustajien välisen vuoropuhelun lisäämiseksi.

(6)Euroopan unionin toipuminen talouskriisistä vahvistaa positiivisia työmarkkinasuuntauksia, mutta jäsenvaltioiden taloudelliseen ja sosiaaliseen suorituskykyyn kohdistuu edelleen merkittäviä haasteita ja jäsenvaltioiden välillä on eroja. Kriisi korosti jäsenvaltioiden talouksien ja työmarkkinoiden tiivistä keskinäistä riippuvuutta. Keskeisenä haasteena on varmistaa, että unioni siirtyy tilaan, jossa kasvu on älykästä, kestävää ja osallisuutta edistävää ja jossa luodaan työpaikkoja. Tämä edellyttää yhteensovitettuja, kunnianhimoisia ja tehokkaita toimia sekä unionin että jäsenvaltioiden tasolla Euroopan unionista tehdyn sopimuksen ja unionin talouden ohjausjärjestelmää koskevien säännösten mukaisesti. Näissä politiikan toimissa yhdistetään tarjonta- ja kysyntäpuolen toimenpiteitä, ja niillä on määrä edistää investointeja, saada aikaan entistä vahvempi sitoutuminen rakenneuudistuksiin, joilla parannetaan tuottavuutta, kasvua, sosiaalista yhteenkuuluvuutta ja talouden sietokykyä stressitilanteissa, sekä harjoittaa vastuullista finanssipolitiikkaa, samalla kun otetaan huomioon niiden työllisyys- ja sosiaalipoliittiset vaikutukset.

(7)Työmarkkinoiden uudistuksissa, kansalliset palkanmuodostusmekanismit mukaan lukien, olisi noudatettava työmarkkinavuoropuhelun kansallisia käytäntöjä sekä annettava tarvittava määrä poliittista liikkumavaraa sosioekonomisten kysymysten, kuten kilpailukyvyn parantamisen, työpaikkojen luomisen, elinikäisen oppimisen ja koulutuspolitiikan sekä reaalitulojen, laajaa pohdintaa varten.

(8)Jäsenvaltioiden ja unionin olisi puututtava myös talous- ja finanssikriisin sosiaalisiin vaikutuksiin ja pyrittävä rakentamaan osallisuutta lisäävä yhteiskunta, jossa ihmiset pystyvät ennakoimaan ja hallitsemaan muutosta ja osallistumaan aktiivisesti yhteiskuntaan ja talouteen, kuten komission suosituksessa työmarkkinoilta syrjäytyneiden aktiivisen osallisuuden edistämisestä 6 todetaan. Olisi puututtava epätasa-arvoon, varmistettava yhtäläiset mahdollisuudet ja vähennettävä (myös lasten) köyhyyttä ja sosiaalista syrjäytymistä varmistamalla työmarkkinoiden ja sosiaalisen suojelun järjestelmien tehokas toiminta ja poistamalla tekijöitä, jotka estävät koulutukseen ja työmarkkinoille osallistumista. Uudet taloudelliset ja liiketoimintamallit saavat jalansijaa työpaikoilla, ja myös työsuhteet muuttuvat. Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että uusissa työsuhteissa säilytetään Euroopan sosiaalinen malli ja vahvistetaan sitä.

(9)Laajan julkisen kuulemisen jälkeen Euroopan parlamentti, neuvosto ja komissio allekirjoittivat 17 päivänä marraskuuta 2017 toimielinten välisen julistuksen Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarista 7 . Pilarissa esitetään 20 periaatetta ja oikeutta, joilla tuetaan oikeudenmukaisia ja moitteettomasti toimivia työmarkkinoita ja hyvinvointijärjestelmiä. Ne jakautuvat kolmeen luokkaan: yhtäläiset mahdollisuudet ja pääsy työmarkkinoille, oikeudenmukaiset työolot sekä sosiaalinen suojelu ja sosiaalinen osallisuus. Pilari muodostaa viitekehyksen, jonka pohjalta arvioidaan jäsenvaltioiden suoriutumista sosiaali- ja työllisyysasioissa ja tuetaan kansallisen tason uudistuksia. Sen pitäisi myös antaa suuntaa uudelle lähentymisprosessille koko Euroopassa. Koska näillä periaatteilla on merkitystä rakennepolitiikkojen koordinoinnille, työllisyyden suuntaviivat linjataan yhdenmukaisiksi Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarin periaatteiden kanssa.

(10)Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilariin liittyy tulostaulu, jolla seurataan pilarin täytäntöönpanoa ja edistymistä tarkastelemalla kehityssuuntauksia ja tuloskuntoa eri EU-maissa ja arvioidaan edistymistä kohti suurempaa sosioekonomista lähentymistä. Analyysista saadaan pohjaa talouspolitiikan eurooppalaiselle ohjausjaksolle.

(11)Yhdennettyjen suuntaviivojen olisi muodostettava perusta maakohtaisille suosituksille, joita neuvosto voi antaa jäsenvaltioille. Jäsenvaltioiden olisi hyödynnettävä täysimääräisesti Euroopan sosiaalirahastoa ja unionin muita rahastoja työllisyyden, sosiaalisen osallisuuden, elinikäisen oppimisen ja koulutuksen edistämiseksi sekä julkishallinnon parantamiseksi. Vaikka yhdennetyt suuntaviivat on osoitettu jäsenvaltioille ja unionille, ne olisi pantava täytäntöön yhdessä kansallisten, alueellisten ja paikallisten viranomaisten kanssa kumppanuudessa, jossa parlamentit, työmarkkinaosapuolet ja kansalaisyhteiskunnan edustajat ovat tiiviisti mukana.

(12)Työllisyyskomitean ja sosiaalisen suojelun komitean olisi perussopimuksessa määritettyjen toimeksiantojensa mukaisesti seurattava, miten työllisyyspolitiikan suuntaviivat toteutuvat asianomaisten politiikkojen täytäntöönpanossa. Näiden komiteoiden ja muiden talous- ja sosiaalipolitiikkojen yhteensovittamiseen osallistuvien neuvoston valmisteluelinten olisi tehtävä tiivistä yhteistyötä,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

Hyväksytään liitteessä olevat jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivat. Nämä suuntaviivat ovat osa yhdennettyjä Eurooppa 2020 -suuntaviivoja.

2 artikla

Jäsenvaltioiden on otettava huomioon liitteessä esitetyt suuntaviivat työllisyyspolitiikassaan ja uudistusohjelmissaan, joista annetaan selvitys Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 148 artiklan 3 kohdan mukaisesti.

3 artikla

Tämä päätös on osoitettu kaikille jäsenvaltioille.

Tehty Brysselissä

   Neuvoston puolesta

   Puheenjohtaja

(1)    EUVL C 120, 26.4.2013, s. 1–6. 
(2)    EUVL C 67, 20.2.2016, s. 1–5.
(3)    EUVL C 484, 24.12.2016, s. 1–6.
(4)    COM/2017/0563 final – 2017/0244 (NLE).
(5)    EUVL L 308, 24.11.2010, s. 46–50.
(6)    COM(2008) 0639 final.
(7)    xxx
Top

Bryssel22.11.2017

COM(2017) 677 final

LIITE

asiakirjaan

Ehdotus

NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI

jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista


LIITE

Suuntaviiva 5: Työvoiman kysynnän lisääminen

Jäsenvaltioiden olisi helpotettava laadukkaiden työpaikkojen luomista muun muassa vähentämällä esteitä, joita yritykset kohtaavat palkatessaan työntekijöitä, edistämällä yrittäjyyttä ja itsenäistä ammatinharjoittamista sekä tukemalla mikroyritysten ja pienten yritysten perustamista ja kasvua. Jäsenvaltioiden olisi edistettävä aktiivisesti yhteisötaloutta ja kannustettava sosiaalisiin innovaatioihin.

Jäsenvaltioiden olisi edistettävä innovatiivisia työnteon muotoja, joilla luodaan vastuullisella tavalla uusia työpaikkoja kaikille.

Verotusta olisi siirrettävä työn verottamisesta muihin verotuslähteisiin, jotka ovat työllisyyden ja kasvun kannalta vähemmän haitallisia. Tältä osin olisi otettava huomioon verotusjärjestelmän uudelleenjakovaikutukset ja varmistettava, että verotuloja kerätään riittävästi sosiaaliseen suojeluun ja kasvua edistäviin julkisiin menoihin.

Jäsenvaltioiden olisi kansallisten käytäntöjensä mukaisesti ja työmarkkinaosapuolten autonominen asema huomioon ottaen rohkaistava käyttämään läpinäkyviä ja ennakoitavia palkanmuodostusmekanismeja, joissa palkat voivat reagoida tuottavuuden kehitykseen mutta joilla samalla varmistetaan kohtuullisen elintason takaavat oikeudenmukaiset palkat. Mekanismeissa olisi otettava huomioon erot ammattitaidossa ja talouden suorituskyvyssä eri alueilla ja toimialoilla sekä eri yrityksissä. Jäsenvaltioiden ja työmarkkinaosapuolten olisi varmistettava riittävät vähimmäispalkat kansallisten käytäntöjensä mukaisesti ja otettava huomioon niiden vaikutuksen kilpailukykyyn, työpaikkojen syntymiseen ja työssäkäyvien köyhyyteen.

Suuntaviiva 6: Työvoiman tarjonnan parantaminen: työhön pääsy, taidot ja osaaminen

Teknologiaan, ympäristöön ja väestöön liittyvien muutosten huomioon ottamiseksi jäsenvaltioiden olisi yhdessä työmarkkinaosapuolten kanssa edistettävä tuottavuutta ja työllistyvyyttä läpi työelämän ja vastattava siten työmarkkinoiden nykyisiin ja tuleviin tarpeisiin. Jäsenvaltioiden olisi tehtävä tarvittavat investoinnit sekä perus- että jatkokoulutukseen. Niiden olisi tehtävä yhteistyötä työmarkkinaosapuolten, koulutuksen järjestäjien ja muiden sidosryhmien kanssa, jotta voidaan puuttua koulutusjärjestelmien rakenteellisiin ongelmiin ja tarjota laadukasta ja osallistavaa koulutusta ja elinikäisen oppimisen mahdollisuuksia. Jäsenvaltioiden olisi varmistettava koulutusta koskevien etuuksien säilyminen työelämän muutostilanteissa. Näin kaikki voisivat ennakoida työmarkkinoiden tarpeita, mukautua niihin helpommin ja hallita muutostilanteet paremmin, mikä vahvistaa talouden yleistä häiriönsietokykyä.

Jäsenvaltioiden olisi edistettävä yhtäläisiä mahdollisuuksia koulutuksessa ja nostettava ylipäätään koulutuksen tasoa erityisesti vähiten koulutettujen parissa. Niiden olisi varmistettava hyvät oppimistulokset, vahvistettava perustaitoja, vähennettävä koulunkäynnin keskeyttävien nuorten määrää, lisättävä korkea-asteen tutkintojen työmarkkinarelevanssia, parannettava osaamisen seurantaa ja ennakointia sekä lisättävä aikuisten osallistumista täydennyskoulutukseen. Jäsenvaltioiden olisi tehostettava työssä oppimista ammatillisen koulutuksen järjestelmissä muun muassa laadukkailla ja tehokkailla oppisopimuksilla, lisättävä taitojen näkyvyyttä ja vertailtavuutta sekä parannettava mahdollisuuksia saada tunnustus ja validointi virallisen koulutusjärjestelmän ulkopuolella hankituille taidoille ja osaamiselle. Niiden olisi parannettava ja lisättävä joustavan ammatillisen täydennyskoulutuksen tarjontaa ja siihen osallistumista. Lisäksi jäsenvaltioiden olisi rohkaistava vähän koulutettuja aikuisia ylläpitämään ja parantamaan työllistettävyyttään pitkällä aikavälillä parantamalla korkealaatuisten oppimismahdollisuuksien tarjontaa ja niihin osallistumista, antamalla mahdollisuuksia osaamisen päivittämiseen ja arvioimiseen, tarjoamalla sopivaa koulutusta ja validoimalla ja tunnustamalla jo hankitut taidot.

Korkeaan työttömyyteen ja työvoiman ulkopuolelle jäämiseen olisi puututtava myös oikea-aikaisilla ja räätälöidyillä tukitoimilla, jotka perustuvat työnhaun, koulutuksen ja uudelleenkoulutuksen tukemiseen. Olisi sovellettava kattavia toimintatapoja, joihin sisältyy yksilöllinen arviointi viimeistään 18 kuukauden kuluttua työttömyyden alkamisesta, ja pyrittävä siten merkittävästi vähentämään ja estämään rakennetyöttömyyttä. Nuorisotyöttömyyteen sekä työelämän ja koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten (not in education, employment or training, NEET) korkeaan määrään olisi kiinnitettävä edelleen huomiota parantamalla rakenteellisesti koulusta työelämään siirtymistä sekä panemalla nuorisotakuu kokonaisuudessaan täytäntöön 1 .

Verouudistuksilla, joilla siirretään verotusta työn verottamisesta muihin verotuslähteisiin, olisi pyrittävä poistamaan tekijöitä, jotka kannustamisen sijaan estävät osallistumista työmarkkinoille, etenkin niiden henkilöiden osalta, jotka ovat kauimpana työmarkkinoista. Jäsenvaltioiden olisi tuettava asianmukaisia työympäristöjä vammaisille. Tämä sisältää kohdennetun rahoitustuen toimille ja palveluille, joiden avulla vammaiset voivat osallistua työmarkkinoille ja yhteiskuntaan.

Osallistumisen ja urakehityksen esteitä olisi poistettava esimerkiksi maksamalla samasta työstä sama palkka, jotta varmistetaan sukupuolten tasa-arvo ja jotta naiset osallistuvat työmarkkinoille entistä enemmän. Työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista olisi edistettävä muun muassa parantamalla pitkäaikaishoitoa ja takaamalla kohtuuhintainen ja laadukas varhaiskasvatus. Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että vanhemmilla ja muilla hoitovelvollisuuksia omaavilla on mahdollisuus asianmukaisiin perhevapaisiin ja joustaviin työaikajärjestelyihin työ- ja perhe-elämän yhteensovittamiseksi. Niiden olisi myös edistettävä näiden oikeuksien jakamista tasapuolisesti naisten ja miesten välillä.

Suuntaviiva 7: Työmarkkinoiden toiminnan ja työmarkkinaosapuolten vuoropuhelun toimivuuden parantaminen

Hyötyäkseen dynaamisesta ja tuottavasta työvoimasta ja uusista työtavoista ja liiketoimintamalleista jäsenvaltioiden olisi tehtävä yhteistyötä työmarkkinaosapuolten kanssa joustoa ja turvaa koskevien periaatteiden täytäntöön panemiseksi. Niiden olisi vähennettävä ja ehkäistävä työmarkkinoiden segmentoitumista, torjuttava pimeää työtä ja edistettävä siirtymistä toistaiseksi voimassa oleviin työsuhteen muotoihin. Työlainsäädännön sekä työsuojelusääntöjen ja -laitosten olisi kaikkien taattava asianmukainen rekrytointiympäristö. Työnantajille on varmistettava riittävä joustavuus, jotta ne voivat mukautua nopeasti taloustilanteen muutoksiin. Samalla on huolehdittava työturvasta ja työterveydestä ja varmistettava, että työntekijöiden työympäristö pysyy turvallisena ja vakaana. Epävarmoihin työoloihin johtavat työsuhteet olisi estettävä esimerkiksi kieltämällä epätyypillisten sopimusten väärinkäyttö. Olisi varmistettava, että perusteettomien irtisanomisten yhteydessä käytettävissä on tehokas ja puolueeton riitojenratkaisu ja oikeus hakea muutosta, myös oikeus saada riittävä korvaus.

Politiikalla olisi pyrittävä parantamaan kysynnän ja tarjonnan kohtaamista työmarkkinoilla ja tukemaan siirtymiä. Jäsenvaltioiden olisi tehokkaasti aktivoitava henkilöitä, jotka voivat osallistua työmarkkinoille, ja annettava heille mahdollisuuksia. Jäsenvaltioiden olisi tehostettava aktiivista työmarkkinapolitiikkaa parantamalla sen kohdentamista, saavuttavuutta ja kattavuutta ja yhdistämällä se paremmin toimeentulotukeen ottaen huomioon aktiivisesti työtä hakevien työttömien oikeudet ja vastuut. Jäsenvaltioiden olisi pyrittävä tehostamaan julkisia työnvälityspalveluja varmistamalla työnhakijoille oikea-aikainen ja räätälöity apu, tukemalla työmarkkinoiden kysyntää ja ottamalla käyttöön suoritusperusteinen hallinnointi.

Jäsenvaltioiden olisi tarjottava työttömille kohtuulliseksi ajaksi riittävät työttömyysetuudet sosiaalivakuutusmaksujensa ja kansallisten kelpoisuussääntöjen mukaisesti. Tällaiset etuudet eivät saisi estää työttömien nopeaa paluuta työmarkkinoille.

Oppijoiden ja työvoiman liikkuvuutta olisi edistettävä parantamalla työllistyvyyttä edistäviä taitoja ja hyödyntämällä täysimääräisesti eurooppalaisten työmarkkinoiden mahdollisuudet. Olisi poistettava koulutuksen liikkuvuuteen, työ- ja yksilöllisiin eläkkeisiin ja pätevyyden tunnustamiseen liittyviä esteitä. Jäsenvaltioiden olisi toteutettava toimia sen varmistamiseksi, että hallinnolliset menettelyt eivät estä tai vaikeuta työntekijöiden työskentelyä toisessa jäsenvaltiossa. Jäsenvaltioiden olisi myös estettävä voimassa olevien sääntöjen väärinkäytökset ja puututtava mahdolliseen tietyiltä alueilta tapahtuvaan ”aivovuotoon”.

Jäsenvaltioiden olisi työmarkkinaosapuolten vuoropuhelun tehostamiseksi ja sosioekonomisten vaikutusten parantamiseksi varmistettava kansallisten käytäntöjensä puitteissa, että työmarkkinaosapuolet otetaan tarkoituksenmukaisella tavalla ja riittävän ajoissa mukaan taloudellisten, työllisyyspoliittisten ja sosiaalisten uudistusten ja politiikkojen suunnitteluun ja toteutukseen sekä tuettava työmarkkinaosapuolten valmiuksien lisäämistä. Työmarkkinaosapuolia olisi kannustettava neuvottelemaan ja laatimaan työehtosopimuksia niiden kannalta merkityksellisissä asioissa. Tällöin on kunnioitettava niiden itsenäisyyttä ja työtaisteluoikeutta.

Suuntaviiva 8: Yhtäläisten mahdollisuuksien ja sosiaalisen osallisuuden edistäminen sekä köyhyyden torjuminen

Jäsenvaltioiden olisi edistettävä kaikille avoimia osallistavia työmarkkinoita toteuttamalla tehokkaita toimenpiteitä, joilla edistetään työmarkkinoilla aliedustettujen ryhmien yhtäläisiä mahdollisuuksia. Niiden olisi varmistettava yhdenvertainen kohtelu työllisyyden, sosiaalisen suojelun, koulutuksen ja tavaroiden tai palvelujen saatavuuden suhteen sukupuolesta, rodusta tai etnisestä alkuperästä, uskonnosta tai vakaumuksesta, vammaisuudesta, iästä tai sukupuolisesta suuntautumisesta riippumatta.

Jäsenvaltioiden olisi nykyaikaistettava sosiaalisen suojelun järjestelmiä, jotta ne voivat tarjota tehokkaan, toimivan ja riittävän sosiaalisen suojelun kaikissa elämänvaiheissa, edistettävä sosiaalista osallisuutta ja sosiaalisen aseman kohentamista, tehtävä työmarkkinoille osallistuminen houkuttelevaksi sekä puututtava eriarvoisuuteen myös verotus- ja etuusjärjestelmien rakenteen kautta. Sosiaalisen suojelun järjestelmien nykyaikaistamisella olisi parannettava saatavuutta, kestävyyttä, riittävyyttä ja laatua.

Jäsenvaltioiden olisi kehitettävä ja toteutettava ehkäiseviä ja yhdennettyjä strategioita yhdistämällä aktiivisen osallisuuden kolme osa-aluetta eli riittävä toimeentulotuki, osallistavat työmarkkinat ja laadukkaiden palvelujen saatavuus. Nykyaikaisilla sosiaalisen suojelun järjestelmillä olisi varmistettava varattomille oikeus riittävään vähimmäistoimeentulotukeen ja edistettävä sosiaalista osallisuutta rohkaisemalla ihmisiä osallistumaan aktiivisesti työmarkkinoille ja yhteiskuntaan.

Kohtuuhintaiset, käytettävissä olevat ja laadukkaat palvelut, kuten lastenhoito, iltapäivähoito, koulutus, asuminen, terveyspalvelut ja pitkäaikaishoito, ovat välttämättömiä yhtäläisten mahdollisuuksien varmistamiseksi myös lasten ja nuorten kannalta. Erityisesti olisi kiinnitettävä huomiota köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjuntaan. Tähän kuuluu myös työssäkäyvien köyhyyden vähentäminen. Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että peruspalvelut (vesihuolto-, puhtaanapito-, energia-, liikenne- ja rahoituspalvelut sekä digitaalinen tietoliikenne) ovat kaikkien saatavilla. Heikommassa asemassa oleville jäsenvaltioiden olisi varmistettava riittävä sosiaalinen asuntotuotanto sekä oikeus asianmukaiseen apuun ja suojaan pakkohäätöä vastaan. Asunnottomuuteen olisi puututtava, ja vammaisten erityistarpeet olisi otettava huomioon.

Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että terveydenhuolto ja pitkäaikaishoito ovat saatavilla ajoissa ja kohtuuhintaan ja että tämä toteutetaan kestävällä tavalla.

Eliniän pidentyessä ja väestörakenteen muuttuessa jäsenvaltioiden olisi varmistettava miesten ja naisten eläkejärjestelmien kestävyys ja riittävyys ja tarjottava työntekijöille ja yrittäjille sukupuolesta riippumatta yhtäläiset mahdollisuudet eläkeoikeuksien hankkimiseen myös täydentävillä järjestelyillä, jotta taataan ihmisarvoinen elämä. Eläkeuudistuksia olisi tuettava toimenpiteillä, joilla pidennetään työelämän kestoa ja nostetaan eläkeikää, kuten rajoittamalla varhaista työmarkkinoilta poistumista ja nostamalla lakisääteistä eläkeikää vastaamaan kohonnutta elinajanodotetta. Jäsenvaltioiden olisi käytävä rakentavaa vuoropuhelua asianomaisten sidosryhmien kanssa ja annettavaa riittävästi aikaa uudistusten toteuttamiselle.

(1)    EUVL C 120, 26.4.2013, s. 1–6.
Top