EUR-Lex Access to European Union law

Back to EUR-Lex homepage

This document is an excerpt from the EUR-Lex website

Document 52013DC0196

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Sisämarkkinoiden luominen vihreille tuotteille Tuotteiden ja organisaatioiden ympäristötehokkuutta koskevan tiedottamisen helpottaminen

/* COM/2013/0196 final */

52013DC0196

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Sisämarkkinoiden luominen vihreille tuotteille Tuotteiden ja organisaatioiden ympäristötehokkuutta koskevan tiedottamisen helpottaminen /* COM/2013/0196 final */


KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

Sisämarkkinoiden luominen vihreille tuotteille

Tuotteiden ja organisaatioiden ympäristötehokkuutta koskevan tiedottamisen helpottaminen

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

1.           Johdanto

Resurssitehokasta Eurooppaa koskevassa etenemissuunnitelmassa[1] asetetaan kunnianhimoinen tavoite, joka on määrä saavuttaa vuoteen 2020 mennessä. Tavoitteena on, että vuoteen 2020 mennessä kansalaisilla ja viranomaisilla on sopivat kannusteet kaikkein resurssitehokkaimpien tuotteiden ja palvelujen valitsemiseksi. Kannusteet on toteutettu asianmukaisin hintasignaalein ja selkeän ympäristötiedon avulla. Etenemissuunnitelmassa todetaan myös, että sisämarkkinat ovat tärkeässä asemassa, kun luodaan markkinoille resurssitehokkaampia tuotteita palkitsevat puitteet. Nyt käsillä oleva aloite ”Sisämarkkinoiden luominen vihreille tuotteille” on merkittävä askel tähän suuntaan.

Resurssitehokkaat tuotteet leviävät tällä hetkellä markkinoilla huonosti, vaikka tuottajat voisivat toimittaa kyseisiä tuotteita ja kysyntä lisääntyy kuluttajien keskuudessa. Sekä tuottajat että kuluttajat kohtaavat esteitä näiden tuotteiden toimittamiselle ja hankkimiselle. Monet esteet johtuvat epävarmuudesta sen suhteen, mitkä ovat tosiasiallisesti ”vihreitä” tuotteita ja ”vihreitä” organisaatioita. Käsillä oleva komission aloite on askel tämän epävarmuuden poistamiseksi, koska aloitteella parannetaan tuotteiden ja organisaatioiden ympäristötehokkuuden mittaamista ja siitä tiedottamista.

Tässä komission tiedonannossa neuvostolle ja parlamentille esitetään kaksi mittausmenetelmää sekä periaatteet, jotka koskevat tuotteiden ja organisaatioiden ympäristötehokkuuden mittaamista sekä sitä koskevaa tiedottamista. Tiedonantoon liittyy komission suositus, jossa kannustetaan jäsenvaltioita ja yksityistä sektoria käyttämään näitä menetelmiä tilanteen mukaan. Samalla varmistetaan, että sisämarkkinoiden normaalia toimintaa parannetaan.

Tässä aloitteessa ehdotetaan testausvaihetta, jonka aikana sidosryhmät yhdessä komission kanssa arvioivat ehdotettujen menetelmien tehokkuutta sekä mahdollisuutta käyttää niitä kaikkialla sisämarkkinoilla. Testivaiheen tuloksista järjestetään riippumaton vertaisarviointi, jonka aikana tarkastellaan myös vaihtoehtoisia menetelmiä. Mikäli testivaihe onnistuu, komissio aikoo edelleen kuulla sidosryhmiä siitä, miten tämän aloitteen edut voidaan parhaiten varmistaa. Lisäksi kansainvälisten kumppaneiden kanssa jatketaan keskusteluja menetelmien kehittämisestä. Tarkoituksena on varmistaa yhteensopivuus ja synergia muiden laajasti käytettyjen menetelmien kanssa.

Näiden toimien tavoitteena on mahdollistaa ja helpottaa keskipitkällä aikavälillä vihreiden tuotteiden leviämistä ja yritysten siirtymistä vihreämpiin käytäntöihin EU:n markkinoilla, koska niillä autetaan poistamaan vihreiden tuotteiden vapaata liikkumista sisämarkkinoilla haittaavia esteitä.

2.           Ehdotuksen sisältö

2.1.        Ympäristöön ja resurssitehokkuuteen liittyvät haasteet

YK:n kestävän kehityksen kokouksessa vuonna 2012 (Rio+20) kansainvälinen yhteisö tunnusti, että "perustavaa laatua olevat muutokset yhteiskuntien tavoissa tuottaa ja kuluttaa ovat välttämättömiä globaalin kestävän kehityksen tavoitteen saavuttamiseksi.”[2] YK on luokitellut miltei kaksi kolmannesta maailman ekosysteemeistä ”heikkeneviksi”[3]. Luonnon monimuotoisuuden arvioivaan häviävän noin 100 kertaa luonnollista häviämisvauhtia nopeammin. Ilmastonmuutokseen liittyvät riskit ja suuntaukset ovat hyvin tiedossa[4]. OECD on varoittanut, että ”luonnon pääoman” tilan jatkuva huononeminen ja eroosio aiheuttavat peruuttamattomia muutoksia, jotka voivat vaarantaa kahden vuosisadan aikana tapahtuneen elintason nousun[5].

2.2.        Vihreiden tuotteiden ja vihreiden organisaatioiden ympäristöhyödyt

"Vihreät tuotteet” voidaan määritellä tuotteiksi, joissa käytetään resursseja muita samaan luokkaan kuuluvia tuotteita tehokkaammin ja jotka aiheuttavat vähemmän ympäristöhaittoja koko elinkaarensa aikana aina raaka-aineiden hankkimisesta tuotteiden valmistukseen, jakeluun, käyttöön sekä käytöstä poistamiseen (mukaan lukien uudelleenkäyttö, kierrätys ja hyödyntäminen). ”Vihreitä tuotteita” sisältyy kaikkiin tuoteluokkiin riippumatta siitä, onko niissä ympäristömerkki tai pidetäänkö niitä kaupan ”vihreitä tuotteina”. Ne ovat ”vihreitä” ympäristötehokkuutensa perusteella.

Kun tällaiset tuotteet yleistyvät markkinoilla, tuloksena on sekä vähemmän ympäristöhaittoja että kuluttajien suurempi tyytyväisyys. Tuottajat ja kuluttajat saavat mahdollisia taloudellisia etuja luonnonvarojen tehokkaamman käytön ansiosta.

Lisäksi vihreät yritykset saavat aikaan lisähyötyjä ympäristön kannalta. Ne parantavat omia prosessejaan, vaikuttavat toimittajiinsa sekä muihin arvoketjun toimijoihin sen kummassakin päässä ja synnyttävät innovaatiota. Yritys, joka sisällyttää elinkaariajattelun strategioihinsa ja päätöksentekoonsa, minimoi toimiensa ympäristövaikutukset sekä suoraan että välillisesti.

2.3.        Vihreiden tuotteiden ja vihreiden organisaatioiden ympäristöhyödyt

”Vähähiilisten” ja ”ympäristöystävällisten” tuotteiden ja palvelujen (jotka muodostavat vihreiden tuotteiden kokonaismarkkinoiden osan) maailmanlaajuisten markkinoiden arvioidaan olevan noin 4,2 biljoonaa euroa, josta EU:n osuus on 21 prosenttia[6]. Nämä markkinat ovat kasvaneet vuosittain keskimäärin neljällä prosentilla jopa taloudellisen taantuman aikana[7]. Vihreä talous on näin ollen yksi aloista, joilla on eniten työllisyyspotentiaalia[8]. Yritykset kilpailevat yhä enemmän markkinaosuuksista näillä markkinoilla. Vihreät tuotteet voivat auttaa vähentämään valmistajien kustannuksia tuotannon aikana (resurssien käytön vähentyminen tarkoittaa alempia tuotantokustannuksia) sekä kuluttajien kustannuksia käytön aikana (esim. kodinkoneet, jotka vastaavat hyvin energiankulutusmerkintöjä koskevan direktiivin[9] vaatimuksia). Vihreitä tuotteita on myös yleensä helpompi kierrättää tai käyttää uudelleen, mikä osaltaan parantaa jätehuoltoa ja vähentää siten koko yhteiskunnalle koituvia kustannuksia.

Suhteutettuna vihreiden tuotteiden osuus EU:n kulutustavaramarkkinoista on yhä marginaalinen[10]. On kuitenkin olemassa näyttöä siitä, että näille tuotteille on huomattavasti kysyntää, jos niitä tarjotaan kilpailukykyiseen hintaan, ja sen vuoksi sisämarkkinoilla on käyttämätöntä potentiaalia[11]. Tämä vaikuttaisi positiivisesti työllisyyteen. Yleisesti ottaen parantamalla EU:n talouksien resurssitehokkuutta voitaisiin luoda jopa 2,8 miljoonaa työpaikkaa vuoteen 2020 mennessä[12].

Vihreät yritykset ovat usein innovaatioiden eturintamassa. Alhaisempien kustannusten ja paremman tuottavuuden, toimitusvarmuuden ja vähempien ympäristöriskien ansiosta Euroopan yrityksillä on ekoinnovaatiota koskeva kilpailuetu. Ilman lisätoimia tämän tukemiseksi alan kilpailukyky on vaarassa[13].

3.           Ongelmat, joita ehdotuksella pyritään ratkaisemaan

3.1.        ”Vihreän tuotteen” ja ”vihreän organisaation” yhteisen määritelmän puute

Ei ole olemassa yleisesti hyväksyttyjä, tieteeseen perustuvia määritelmiä siitä, mitä ”vihreät tuotteet” ja ”vihreät organisaatiot” itse asiassa ovat. Tällä hetkellä käytetään useita menetelmiä ympäristötehokkuuden[14] mittaamiseen ja vertailemiseen, mutta ne vaihtelevat ja antavat erilaisia tuloksia, kun niitä sovelletaan samaan tuotteeseen tai organisaatioon. Käyttäjän harkittavaksi jää useita menetelmävaihtoehtoja, ja jopa samaa menetelmää käyttäen saadut tulokset eivät aina ole vertailtavissa. Tällainen vertailukelpoisuus on kuitenkin tärkeää, jotta mahdollistetaan kilpailu ympäristötehokkuuden perusteella ja jotta kuluttajat ja yritykset voivat tehdä tietoon perustuvia päätöksiä.

Yksi suurimmista puutteista joissakin ympäristötehokkuuden mittaamiseen käytettävissä lähestymistavoissa on se, etteivät ne kata kaikkia vaikutuksia. Niissä ei tarkastella kyseessä olevan tuotteen tai organisaation kaikkia suoria tai välillisiä vaikutuksia eli ei koko elinkaarta. Monissa indikaattoreissa keskitytään käyttövaiheeseen (esim. pesukoneen vedenkulutukseen), mutta jätetään huomiotta tuotannosta ja hävittämisestä aiheutuvat kustannukset sekä uudelleenkäytön ja kierrätyksen mahdollisuudet. Joissakin arvioinneissa keskitytään yhteen ympäristöindikaattoriin, jolloin muut indikaattorit jäävät huomiotta, mikä johtaa niin sanottuun ”rasituksen siirtymiseen”. Esimerkiksi jossakin uudessa, energiaa vähän käyttävässä tuotteessa voidaan tarvita harvinaisia tai vaarallisia aineita. Tämä voi olla myönteistä energiansäästölle, mutta haitallista luonnonvarojen ehtymiselle tai tuotteen käytöstä poistamisesta aiheutuville vaikutuksille. Joka tapauksessa olisi arvioitava koko elinkaarta, jotta ympäristötehokkuuden parantamista koskevat päätökset voidaan tehdä täydellisten tietojen perusteella.

3.2.        Yritysten tarpeettomat kustannukset

Ympäristönäkökohdat ovat entistä enemmän osa monien yritysten ja niiden investoijien toimintaa ja markkinointistrategioita. Nämä yritykset käyttävät yhä enemmän elinkaariarviointia (LCA)[15] välineenä, jolla ne arvioivat sekä omaansa että toimittajiensa ympäristöuskottavuutta ja mittaavat (ja parantavat) tuotteidensa ympäristötehokkuutta.

Jalanjälkeen (esim. hiilijalanjälkeen, vesijalanjälkeen) perustuvien menetelmien määrä lisääntyy nopeasti samaan aikaan kansallisten ja yksityisen sektorin aloitteiden kanssa. Tästä voi aiheutua merkittäviä kustannuksia yrityksille, erityisesti jos niiden on noudatettava erilaisia menetelmiä tai erilaisia merkintä- ja tarkastusvaatimuksia eri maita ja vähittäismyyjiä varten. Suhteelliset kustannukset ja asiaan liittyvät rasitteet ovat paljon korkeampia pk-yrityksille.

Eurooppalaiset yritykset ovat täysin tietoisia tilanteesta: tähän aloitteeseen liittyvään julkiseen kuulemiseen osallistuneet vastaajat pitivät johdonmukaisuuden puutetta yhtenä esteenä ympäristötehokkuuden osoittamiselle ja vertailulle (72,5 %). Kun heiltä kysyttiin, mikä oli tähän suurin syy, esiin tulivat eniten aloitteiden moninaisuus EU:ssa (70,8 %) ja raportointivälineiden runsaus (76,3 %)[16].

3.3.        Vihreinä tuotteina markkinoitujen tuotteiden vapaan liikkuvuuden esteet

Sen lisäksi, että menetelmien runsaudesta aiheutuu ylimääräisiä kustannuksia, se voi vähentää vihreiden tuottajien mahdollisuutta käydä niillä kauppaa jopa EU:n sisällä. Yritykset voivat haluta käydä kauppaa yli kansallisten rajojen mutta havaita, että tietovaatimukset vaihtelevat niiden tuotteiden osalta, joita ne ovat aikoneet myydä kyseisten rajojen yli.

Laatikko 1 – vihreinä kaupattavien tuotteiden kauppaa sisämarkkinoilla haittaavia konkreettisia esteitä Seuraavasta tilanteesta on tulossa tavanomainen (mutta tehoton) tapa markkinoida vihreitä tuotteita Euroopassa: tietyn yrityksen, joka haluaa saattaa vihreänä tuotteena kaupattavan tuotteensa Yhdistyneen kuningaskunnan, Ranskan, Italian ja Sveitsin markkinoille, olisi noudatettava eri järjestelmiä, jotta se voisi kilpailla ympäristötehokkuuden perusteella eri maiden markkinoilla. Ranskassa sen olisi tehtävä ympäristövaikutusten arviointi Ranskan menetelmän mukaisesti (BP x30-323); Yhdistyneessä kuningaskunnassa sen olisi sovellettava PAS 2050 -spesifikaatiota tai WRI GHG -protokollaa; Sveitsissä sen olisi sovellettava Sveitsin lähestymistapaa (tällä hetkellä kehitteillä); Italiassa sen tulisi liittyä hallituksen tunnustamaan hiilijalanjälkijärjestelmään ja suorittaa vielä yksi analyysi. Saman yrityksen olisi myös laadittava ISO 14025 –standardiin perustuva ympäristötuoteseloste (EPD) Ruotsin markkinoita varten. Yritykset voivat joutua laatimaan useita ympäristötuoteselosteita, koska maailmassa on käytössä ainakin kuusi eri järjestelmää, joissa on omat vaatimuksensa, vaikka ne kaikki perustuisivatkin ISO 14025 -standardiin[17]. Jos oletetaan, että tietyn järjestelmän noudattamiseen tarvittavasta tutkimuksesta aiheutuu 10 000 euron kulut, yrityksen on kerrottava nämä kustannukset niiden markkinoiden määrällä, joille se haluaa päästä. Tässä skenaariossa yritykselle aiheutuisi jopa 50 000 euron kustannukset kutakin tuotetta kohti siitä, että se voisi kilpailla ympäristötehokkuuden perusteella viisillä kansallisilla markkinoilla Euroopassa.

Voidakseen kilpailla ympäristötehokkuuden perusteella yritysten on tosiasiallisesti liityttävä erilaisiin yksityisiin tai julkisiin järjestelmiin, jotka ovat määräävässä asemassa yksittäisillä markkinoilla ja jotka perustuvat erilaisiin menetelmiin. Toisin sanoen vastavuoroisen tunnustamisen periaate sisämarkkinoilla ei näytä pystyvän poistamaan EU:n sisäistä kauppaa haittaavia ei-teknisiä esteitä. Jopa ilman oikeudellisia vaatimuksia, viejien on käytettävä kansallisia viestintämenetelmiä (esim. kansallisia ympäristömerkkijärjestelmiä), jotka ovat tuttuja kotimaisille kuluttajille, jotta ne eivät joutuisi epäedulliseen asemaan suhteessa paikallisiin tuottajiin.

3.4.        Kuluttajien epäluottamus vihreitä tuotteita koskeviin väitteisiin

Tutkimukset osoittavat, että EU:n kuluttajat haluaisivat ostaa enemmän vihreitä tuotteita[18]. Samojen tutkimusten perusteella voidaan kuitenkin myös päätellä, että ihmisten asenteet ja käyttäytyminen eivät vastaa toisiaan ja havaittavissa on luottamuspula. Esimerkiksi 75 prosenttia EU:n kansalaisista sanoo olevansa valmis ostamaan vihreitä tuotteita, mutta vain 17 prosenttia oli tosiasiassa tehnyt niin tutkimusta edeltävänä kuukautena. Tähän on erilaisia syitä, esimerkiksi luottamuksen puute tuottajien ja vähittäismyyjien toimittamia tietoja kohtaan sekä vihreiden tuotteiden puutteellinen saatavuus kohtuulliseen hintaan. Lisäksi tuotteiden ympäristötahokkuudesta ei usein tiedoteta vertailukelpoisella tavalla, mikä rajoittaa mahdollisuutta tehdä tietoon perustuvia valintoja.

Ympäristöväittämien määrä kasvaa edelleen, mutta niistä on samalla tulossa pinnallisia ja epämääräisiä terminologian käytön osalta[19]. Tämä heikentää osaltaan kuluttajien luottamusta entisestään: 48 prosenttia kuluttajista ei luota tuotteiden ympäristötehokkuudesta annettuihin tietoihin[20]. Yhä enemmän on voitu havaita, että yritykset kilpailevat väitteiden perusteella niiden perustana olevan ympäristötehokkuuden sijaan.

4.           EU:n toteuttamat toimet

4.1.        EU:n toimien tavoite

EU:n toimien yleistavoitteena on osaltaan parantaa tuotteiden ja organisaatioiden ympäristötehokkuutta koskevien selkeiden, luotettavien ja vertailukelpoisten tietojen saatavuutta kaikille sidosryhmille, myös koko toimitusketjun toimijoille. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi komissio on useiden vuosien ajan tehnyt työtä sidosryhmien ja tiedeyhteisön kanssa, ja tällä perusteella se esittää kahta menetelmää ympäristötehokkuuden arvioimiseksi ja vertailemiseksi. Nämä menetelmät ovat vakaita (tieteelliseen tietoon perustuvia) ja kattavia (ne kattavat tuotteiden tai organisaatioiden koko elinkaaren ja erilaiset ympäristönäkökohdat), ja ne mahdollistavat lopulta ympäristötehokkuuden vertailtavuuden. Näistä menetelmistä on järjestetty kuuleminen ja ne on testattu yhdessä teollisuuden kanssa vuosina 2011-2012. Niitä testataan ja parannetaan edelleen erityisesti laatimalla yksinkertaistetut säännöt eri tuoteryhmiä ja aloja varten, ja niitä arvioidaan sen määrittämiseksi, missä määrin yritykset, erityisesti pk-yritykset, tai päättäjät voivat soveltaa niitä.

EU:n toimien tarkoituksena on vähentää nykyistä epävarmuutta siitä, mikä tekee tuotteesta ja organisaatiosta vihreän. Tämä on askel kohti entistä yhtenäisempiä sisämarkkinoita, joilla kuluttajat voivat tunnistaa tuotteet ja organisaatiot, jotka ovat aidosti ympäristöä säästäviä. Odotettavissa on, että vihreiden tuotteiden leviäminen edistää talouden elpymistä ja parantaa entisestään EU:n yritysten ekoinnovaatioon liittyvää kilpailuetua[21].

Yleisestä käsitteestä, jonka mukaan vihreä tuote on tuote, jolla on vähemmän vaikutuksia ympäristöön sen elinkaaren aikana verrattuna muihin tuotteisiin, tehdään operationaalinen kahdella tapaa: 1) menetelmä, jolla mitataan elinkaaren aikana syntyvät ympäristövaikutukset; ja 2) kutakin tuoteluokkaa koskevat säännöt, jotka toimivat vertailuarvona, joka on tarpeen todella vihreän tuotteen määrittämiseksi. Samaa lähestymistapaa sovelletaan organisaatioihin.

4.2.        Menetelmiin liittyvä työ tuotteiden ja organisaatioiden ympäristövaikutusten mittaamiseksi

Komissio on yhdessä sidosryhmien kanssa tehnyt työtä tällä alalla. Vuonna 2003 annetussa yhdennettyä tuotepolitiikkaa (IPP) koskevassa tiedonannossa[22] esiteltiin elinkaariajattelun käsite, jota voidaan käyttää EU:n politiikkojen suunnitteluun. Tämän jälkeen laadittiin vuonna 2008 kestävän kulutuksen ja tuotannon ja kestävän teollisuuspolitiikan toimintaohjelma[23], joka johti vuonna 2010 elinkaaritietojen kansainvälistä viitejärjestelmää (International Reference Life Cycle Data System, ILCD) koskevan käsikirjan[24] julkaisemiseen. Siinä annettiin teknisiä ohjeita yksityiskohtaisista elinkaaritutkimuksista ja esitettiin tekninen perusta, josta voidaan johtaa tuoteluokkakohtaisia perusteita, ohjeita ja yksinkertaistettuja välineitä.

Vuonna 2010 Euroopan unionin neuvosto kehotti komissiota kehittämään yhdenmukaistetun menetelmän tuotteiden ympäristöjalanjäljen laskemiseksi[25]. Tämän jälkeen komissio on työskennellyt jo olemassa olevien elinkaareen perustuvien lähestymistapojen ja kansainvälisten standardien[26] perusteella ja luonut uusia menetelmiä koskevia spesifikaatioita, jotka ovat tarpeen, jotta voitaisiin saada aiempaa yhdenmukaisempia, vertailukelpoisia ja tarkkoja tuloksia. Tämän työn tukemiseksi järjestettiin kuulemismenettely sekä käytännön testi[27] toimialan kanssa. Tämän seurauksena on laadittu menetelmät, joiden avulla voidaan määrittää tuotteiden ympäristöjalanjälki (PEF) ja organisaatioiden ympäristöjalanjälki (OEF)[28].

Näillä kahdella menetelmällä otettiin käyttöön useita merkittäviä parannuksia verrattuna muihin olemassa oleviin menetelmiin. Niitä ovat muun muassa seuraavat:

· selkeä erittely mahdollisista ympäristövaikutusten luokista[29], joita on tarkasteltava, jotta voidaan toteuttaa kattava elinkaariarviointi,

· vaatimus määrittää tietojen laatu,

· vähimmäisvaatimukset tietojen laatuvaatimuksille, ja

· selkeämmät tekniset ohjeet, joissa käsitellään joitakin elinkaariarviointiin perustuvan tutkimuksen kriittisiä näkökohtia (allokointi, kierrätys)[30].

PEF- ja OEF-menetelmät edellyttävät, että vertailuja varten lähitulevaisuudessa laaditaan säännöt tuotteiden ja organisaatioiden ympäristöjalanjäljen luokista (PEFCR- ja OEFSR-säännöt)[31]. Näissä räätälöidään PEF- ja OEF-menetelmät tuoteluokka- tai alakohtaisiksi säännöiksi, joiden perusteella voidaan keskittyä kolmeen tai neljään tärkeimpään ympäristövaikutukseen 14 keskeisen ympärivaikutusindikaattorin joukossa sekä kaikkein tärkeimpiin prosesseihin tai elinkaaren vaiheisiin tietyn tuotteen tai sektorin osalta. Tällä tavoin erillisten arviointien tulokset ovat vertailukelpoisia tietyssä tuoteluokassa tai tietyllä alalla riippumatta siitä, kuka arvioinnin suorittaa.

Esimerkiksi pesuaineiden luokassa PEFCR-säännöissä määritellään "mallituote", jonka katsotaan olevan edustava tuote pesuaineiden luokassa EU:n markkinoilla, ja lasketaan mallituotteen ympäristötehokkuus sen elinkaaren aikana. Tämän edustavan tuotteen ympäristötehokkuudesta tulee vertailuarvo (jota on tämän jälkeen jatkuvasti mukautettava ja tarkistettava teknologian kehityksen mukaan). Siihen verrataan markkinoilla myytävien muiden pesuaineiden ympäristötehokkuutta. Ympäristötehokkuudesta tiedotetaan kuluttajille, jotka siten voivat helposti verrata vaihtoehtoisia tuotteita keskenään ostoksia tehdessään.

Tulevaisuudessa näiden ratkaisevien uudistusten tulisi mahdollistaa se, että ympäristöjalanjälkimenetelmiä sovelletaan markkinoilla ja politiikoissa ja siitä tulee luotettava väline, jonka avulla voidaan tehdään ero tuotteiden ja organisaatioiden välillä pienemmillä kustannuksilla.

Komissio tukee myös erityisiä toimia, joiden tarkoituksena on laatia ala- ja tuoteluokkakohtaisia menetelmiä[32]. Komissio pyrkii jatkossakin tilanteen mukaan varmistamaan näiden menetelmien yhteensopivuuden.

4.3.        Ehdotuskokonaisuus uuden politiikan kehittämisen ensimmäisenä vaiheena

Tällä tiedonannolla ohjataan komission toimia seuraavan kolmen vuoden aikana.

Komissio kuulee sidosryhmiä ja sisällyttää vähitellen menetelmät asianmukaisesti ympäristöasioiden hallinta- ja auditointijärjestelmään (EMAS-järjestelmään), ympäristöä säästäviin julkisiin hankintoihin ja EU:n ympäristömerkkijärjestelmään[33].

4.3.1.     Komission suositus

Komissio antaa yhdessä tämän tiedonannon kanssa suosituksen "yhteisten PEF- ja OEF-menetelmien käyttämisestä tuotteiden ja organisaatioiden ympäristötehokkuuden mittaamiseen, vertailuun ja siitä tiedottamiseen”. Komissio kehottaa jäsenvaltioita ja sidosryhmiä käyttämään PEF- ja OEF-menetelmiä relevanteissa vapaaehtoisessa politiikoissa ja aloitteissa. Menetelmiä käytetään tuotteiden ja organisaatioiden ympäristötehokkuuden mittaamiseen ja siitä tiedottamiseen niiden elinkaaren aikana. Nämä menetelmät ovat olennainen osa suositusta.

4.3.2.     Pilottivaihe: ympäristöjalanjälkeä koskevien menetelmien testaus

Komissio järjestää kolmevaiheisen testauksen, jossa on mukana vapaaehtoisia sidosryhmiä. Tämän pilottivaiheen tavoitteena on:

· perustaa ja validoida PEFCR- ja OEFSR-sääntöjen laatimisprosessi, mukaan lukien ympäristöön liittyvien vertailuarvojen[34] laatiminen kaikkia niitä varten. Mikäli tuoteluokka- tai alakohtaiset säännöt ovat jo olemassa ja sidosryhmien käytössä, komissio käyttää näitä sääntöjä PEFCR- ja OEFSR-sääntöjen laatimisen perustana,

· tehdä ympäristöjalanjälkeä koskevien menetelmien soveltamisesta helpompaa erityisesti pk-yrityksiä varten testaamalla innovatiivisia tapoja hallita prosessia ja kehittämällä välineitä,

· testata erilaisia PEFCR- ja OEFSR-sääntöjen noudattamista ja tarkastamista koskevia järjestelmiä, mukaan lukien ennakkotarkastukset (vaatimustenmukaisuuden arviointi) ja jälkitarkastukset (markkinoiden valvonta), jotta voidaan perustaa ja vahvistaa oikeasuhtaiset, tehokkaat ja tulokselliset noudattamis- ja tarkastamisjärjestelmät,

· testata yhdessä sidosryhmien kanssa eri lähestymistavat sekä yritysten ja kuluttajien väliselle että yritysten väliselle viestinnälle.

Komissio aikoo esittää vuonna 2013 pyynnön vapaaehtoisista osallistujista (myös kolmansista maista) ja kehottaa sidosryhmiä osallistumaan PEFCR- ja OEFSR-sääntöjen laatimiseen tai johtamaan niiden laatimisprosessia. Pilottihankkeeseen osallistuvien tuoteluokkien ja alojen valinnan perusteena ovat muun muassa ympäristövaikutusten merkittävyys; sidosryhmien halukkuus osallistua prosessiin tai johtaa sitä; tarve varmistaa, että mukana on erilaisia tuotteita (myös monimutkaisia tuotteita) ja aloja (joilla on dynaaminen toimitusketju); jo tehty työ[35], ja käytettävissä olevat elinkaarta koskevat tiedot. Tämän pilottivaiheen onnistumista arvioidaan valittujen tuotteiden ja alojen monimuotoisuuden ja edustavuuden perusteella sekä osallistuvien sidosryhmien määrän ja merkityksen perusteella. Tällöin tarkastellaan myös pk-yritysten ja kansalaisjärjestön osallistumista sekä menetelmien toteuttamiseen liittyviä kustannuksia, etuja ja aikaa. Komissio raportoi säännöllisesti jäsenvaltioille ja muille sidosryhmille edistymisestä yhdennetyn tuotepolitiikan ja kestävän tuotannon ja kulutuksen kokousten puitteissa[36].

Komissio on valmis arvioimaan vaihtoehtoisia lähestymistapoja tuotteiden ja organisaatioiden ympäristöjalanjälkeen, mikäli niillä saavutetaan mainittujen tavoitteiden kanssa vertailukelpoiset tavoitteet. Tätä varten komissio aikoo toimittaa pilottivaiheen lopulliset tulokset riippumattomaan vertaisarviointiin, jossa tuloksia verrataan sidosryhmien mahdollisesti esittämiin vaihtoehtoisiin menetelmiin. Edellytyksenä sille, että kyseiset vaihtoehtoiset menetelmät voidaan arvioida tässä vertaisarviointina toteutettavassa vertailevassa analyysissä, on se, että niitä esittävät sidosryhmät ovat testanneet vaihtoehtoiset menetelmät samanlaisissa testausolosuhteissa. Tämän riippumattoman vertaisarvioinnin analyysi auttaa komissiota valitsemaan kaikkein lupaavimman ja toteuttamiskelpoisimman vaihtoehdon tässä tiedonannossa määriteltyjen tavoitteiden saavuttamiseksi.

4.3.3.     “Vihreät väitteet” ja sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevassa direktiivissä annettujen ohjeiden parantaminen

EU:n tasolla ei ole annettu lainsäädäntöä, joka koskisi nimenomaan kaikkien vihreiden väitteiden ja markkinoinnin yhdenmukaistamista. EU on säännellyt väittämien käyttöä sisällyttämällä sitä koskevia vaatimuksia erityiseen lainsäädäntöön, joilla säännellään erityyppisten tuotteiden tehokkuutta (esimerkiksi Energy Star ‑asetus[37]). Sääntelyä on harjoitettu myös vahvistamalla yleiset säännöt harhaanjohtavien ympäristöväitteiden estämisestä, jolloin jää viranomaisten tehtäväksi tulkita sääntöjä ja valvoa niiden noudattamista tapauskohtaisesti[38], kuten sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevassa direktiivissä[39] säädetään.

Komissio on vuonna 2009 kyseisen direktiivin täytäntöönpanon yhteydessä antanut erityiset ohjeet, joilla edistetään selkeiden, täsmällisten ja olennaisten ympäristöväittämien käyttöä markkinoinnissa ja mainonnassa. Komissio aikoo antaa lisäohjeita tästä aiheesta, jotta varmistetaan riittävä ja yhdenmukainen täytäntöönpano jäsenvaltioissa. Tämän toteuttamiseksi komissio on jo kuluttaja-asioiden toimintaohjelman[40] täytäntöönpanon puitteissa aloittanut vuoropuhelun sidosryhmien kanssa, jotta voidaan määrittää parhaat käytännöt ja sopia keskeisistä suosituksista tulevia toimia varten[41].

4.3.4.     Tuotteiden ja organisaatioiden ympäristötehokkuutta koskeva tiedottaminen

Puutteellinen tiedottaminen voi hämmentää tai harhaanjohtaa tietojen vastaanottajaa, haitata päätöksentekoa ja heikentää luottamusta ympäristöväittämiin. Tästä syystä ja sidosryhmien välisestä vuoropuhelusta saatujen kokemusten perusteella komissio suosittelee periaatteita, joita sovelletaan tiedotettaessa tuotteiden ja organisaatioiden ympäristötehokkuudesta.

1) Avoimuus. Talouden toimijoiden olisi annettava tietoa paitsi kyseessä olevien tuotteiden ja organisaatioiden ympäristötehokkuudesta myös tavasta, jolla tiedot on saatu, eli arviointimenettelystä, menetelmästä, tietolähteestä, perusteista jne.

2) Saatavuus. Talouden toimijoiden olisi annettava tiedot tuotteen ympäristötehokkuudesta suhteessa tärkeimpiin ympäristövaikutuksiin, ja tiedot olisi esitettävä yksinkertaisessa ja helposti ymmärrettävässä muodossa. Olennaisen tärkeitä tietoja olisi täydennettävä toimittamalla kuulemista varten yksityiskohtaisia tietoja käyttämällä uusia kanavia, kuten verkkosivustoja ja älypuhelinsovellutuksia.

3) Luotettavuus. Toimitettujen tietojen olisi oltava tieteellisesti oikeita ja todennettavissa, jotta varmistetaan käyttäjien luottamus vihreisiin väittämiin.

4) Kattavuus. Talouden toimijoiden olisi annettava tiedot kaikista ympäristövaikutusluokista, joilla on merkitystä sen tuotteen ja organisaation kannalta kustannustehokkaalla tavalla.

5) Vertailukelpoisuus. Talouden toimijoiden olisi valittava menetelmät johdonmukaisesti, jotta varmistetaan tiettyä tuoteluokkaa tai tiettyä sektoria koskevien ympäristötehokkuustietojen vertailukelpoisuus eri aikoina. Aina kun mahdollista, olisi käytettävä menetelmiä, jotka mahdollistavat ympäristöntehokkuuden vertailun samaan tuoteluokkaan kuuluvien tuotteiden ja samalla alalla toimivien organisaatioiden välillä.

6) Selkeys. Talouden toimijoiden olisi esitettävä tiedot käyttäjien kannalta selkeästi, täsmällisesti ja täysin ymmärrettävästi. Tietojen sisällön olisi oltava selvää ja niiden laajuus ja monimutkaisuus olisi mukautettava kohdeyleisön, tuotteen ominaisuuksien ja tiedonannon tarkoituksen mukaisesti.

Olemassa olevien ja yhteisten lähestymistapojen, normien ja menetelmien, kuten PEF- ja OEF-menetelmien, käyttö helpottaisi suuresti varmistamaan, että näitä periaatteita noudatetaan.

4.4.        Toinen vaihe: arviointi ja tuleva politiikka

Pilottivaiheen jälkeen komissio arvioi edistymistä ennen kuin päätetään tulevista toimista (”toinen vaihe”). Osana tätä komissio arvioi, olivatko menetelmät, tuotteiden ja alan tehokkuuden vertailuarvot ja kannustimet tuloksellisia ja voidaanko niitä soveltaa poliittisissa välineissä. Komissio arvioi erityisesti voidaanko ne sisällyttää moniin erilaisiin jo olemassa oleviin tai uusiin välineisiin, jotta voidaan parantaa tuotteiden ympäristötehokkuutta EU:n markkinoilla. Tällöin tarkastellaan mahdollisia sopivia välineitä, myös eurooppalaisia standardeja. Tämän arvioinnin perusteella komissio antaa asianmukaiset ehdotukset, kuten todetaan komission ehdotuksessa EU:n uudeksi ympäristöä koskevaa toimintaohjelmaksi vuoteen 2020[42].

5.           Maailmanlaajuinen tilanne ja kansainvälinen yhteistyö

Ympäristötehokkuuden mittaaminen ja siitä tiedottaminen muuttuu nopeasti kaikkialla maailmassa aivan samoin kuin EU:n jäsenvaltioissa. Esimerkiksi Sveitsi aikoo esittää vuonna 2013 lainsäädäntöä, jolla otettaisiin käyttöön kriteerit tuotteiden elinkaariarviointia ja kuluttajille kohdistettua tiedottamista varten. Japani, Etelä-Korea, Australia ja Kanada käyttävät myös elinkaariarviointia päätöksenteossa. Yhdysvaltain ympäristöviraston (EPA) johdolla kehitetään ohjeita tuoteluokkia koskevien sääntöjen laatimiseksi. Sustainability Consortium -aloite on yksi suurimmista yksityisistä aloitteista, jotka liittyvät tuotteiden ympäristöjalanjäljen määrittämiseen ja siitä tiedottamiseen. Tietojen ilmoittamiseen liittyen syntyy myös uusia aloitteita, kuten ”Sustainability Accounting Standards Board”.

Nämä tämänhetkiset toimet ovat myönteisiä, mutta on olemassa vaara, että suurin osa näistä aloitteista kehitetään erillään muista. Yhä globaalistuvammat ja monimutkaisemmat toimitusketjut edellyttäisivät koordinoidumpaa lähestymistapaa, jolla esimerkiksi saataisiin aikaan olemassa olevien välineiden ja järjestelmien vaihdettavuutta ja yhteentoimivuutta. On odotettavissa, että menetelmät kehittyvät jollakin lailla kansainvälisellä tasolla. Tarvitaan kuitenkin paremmin kohdennettuja ja kunnianhimoisempia toimia ja yhteisymmärryksen luomisen tehostamista.

EU aikoo tehdä aktiivista yhteistyötä EU:n tärkeimpien kauppakumppaneiden kanssa, jotta voidaan edistää koordinoidumpaa lähestymistapaa menetelmien kehittämiseen kansainvälisellä tasolla noudattaen avointa kuulemisprosessia, johon kaikki kiinnostuneet sidosryhmät voivat muiden foorumeiden lisäksi osallistua kestävää kulutusta ja tuotantoa koskevien ohjelmien kymmenvuotisessa toimintakehyksessä, joka hyväksyttiin Rio+20-huippukokouksessa. Edistymisestä raportoidaan jäsenvaltioille ja muille sidosryhmille yhdennetyn tuotepolitiikan ja kestävän tuotannon ja kulutuksen säännöllisissä kokouksissa.

EU antaa myös taloudellista tukea YK:n ympäristöohjelmalle (UNEP), joka edistää valmiuksien kehittämistä kehitysmaissa ja nousevan talouden maissa. Nämä valmiudet liittyvät esimerkiksi ympäristöjalanjälkeen, elinkaaren arviointimenetelmiin ja tiedonkeruuseen.

Kun PEF- ja OEF-menetelmiä aletaan soveltaa vähitellen kaikkialla EU:ssa, tästä saadaan etuja myös EU:n ulkopuolella toimiville yrityksille, koska niistä saadaan kaksi yksittäistä vertailuarvoa EU:n markkinoille pyrkiville yrityksille verrattuna nykyiseen tilanteeseen, jossa kansallisella tasolla sovelletaan monia järjestelmiä. Tämä vähentäisi viejien hallinnollisia kustannuksia ja laajentaisi entisestään vihreiden tuotteiden tarjontaa sisämarkkinoilla.

[1]               KOM(2011) 571 lopullinen.

[2]                      Kestävämpiä kulutus- ja tuotantomalleja koskeva 10-vuotinen puiteohjelma. A/CONF.216/5.

[3]                      YK:n pääsihteerin asettaman kestävän kehityksen korkean tason paneelin raportti ‘Resilient People, Resilient Planet: A future worth choosing’, 2012.

[4]               CBD Secretariat (2006) Global Biodiversity Outlook 2, http://unfccc.int/essential_background/items/6031.php

[5]               Environmental Outlook to 2050 (OECD 2012).

[6]               Department for Business, Innovations and Skills (2012): Low Carbon Environmental Goods and Services.

[7]               Green Seal (2009): Green Buying Research.

[8]               Vuonna 2012 ekoteollisuudessa työskentelevien ihmisten määrän EU:ssa arvioitiin olevan 3,4 miljoonaa. Vuonna 2008 määrä oli 2,7 miljoonaa. Tämä osoittaa, että jopa tämänhetkisessä taloudellisessa tilanteessa vihreällä sektorilla on työllisyyspotentiaalia. Katso ”Vuotuinen kasvuselvitys 2013", COM(2012) 750, lopullinen, http://ec.europa.eu/europe2020/pdf/ags2013_fi.pdf.

[9]               Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2010/30/EU, annettu 19 päivänä toukokuuta 2010, energiaan liittyvien tuotteiden energian ja muiden voimavarojen kulutuksen osoittamisesta merkinnöin ja yhdenmukaisin tuotetiedoin, EUVL L 153, 18.6.2010, s. 1–12.

[10]             Useat tutkimukset osoittavat, että ympäristötehokkuudeltaan parempien tuotteiden markkinaosuus on suhteellisen pieni, enintään viisi prosenttia joissakin tuoteluokissa tietyissä jäsenvaltioissa. Ks. vaikutusten arviointi.

[11]             Ks. vaikutusten arviointi.

[12]             Komission yksiköiden valmisteluasiakirja 'Exploiting the employment potential of green growth', SWD(2012) 92 final, joka liittyy tiedonantoon "Tavoitteena työllistävä elpyminen".

[13]             Tanska, Ruotsi ja Suomi ovat maailmanlaajuisesti johtavia maita puhtaiden tekniikoiden osalta, mutta niin ovat myös jotkin merkittävistä kilpailijoista, kuten Yhdysvallat. Kiina ja Intia menestyvät jo paremmin kuin Alankomaat, Itävalta, Belgia, Ranska ja Espanja. Katso “Global Cleantech Innovation Index 2012 report”, CleanTech Group & WWF.

[14]                    Menetelmät, joiden avulla voidaan mitata tuotteiden ja organisaatioiden ympäristötehokkuutta, voidaan jakaa kahteen pääluokkaan: 1) Ympäristötehokkuuden mittaaminen suorien vaikutusten perusteella (tuotteesta tai organisaatiosta suoraan aiheutuvat vaikutukset, kuten esimerkiksi tuotannosta aiheutuvat vaaralliset jätteet). Näistä menetelmistä jotkin koskevat yksittäisiä ympäristövaikutuksia (esim. kasvihuonekaasujen laskentaprotokolla ”GHG Protocol”, Scope 1), kun taas toiset kattavat useita ympäristövaikutuksia (esim. EMAS-järjestelmän keskeiset suoritusindikaattorit). 2) Ympäristötehokkuuden mittaaminen sekä suorien että välillisten vaikutusten perusteella (esim. mukaan lukien vaikutukset muissa elinkaaren vaiheissa, kuten raaka-aineiden hankinnassa, logistiikassa, käytössä ja käytöstä poistamisessa – elinkaariarviointi). Näistä menetelmistä jotkin kattavat ainoastaan yhden ympäristövaikutuksen (esim. kasvihuonekaasujen laskentaprotokolla ”GHG Protocol”, Scope 1), kun taas toiset kattavat useita ympäristövaikutuksia (esim. EU:n ympäristömerkki).

[15]             Elinkaariarviointi (Life Cycle Assessment, LCA) on vakiintunut menetelmä, jonka avulla sovelletaan määrällisesti elinkaariajattelua menetelmiin tai tuotteisiin liittyvien toimien ympäristöanalyysiin. Elinkaariajattelun keskeinen tekijä on se, että siinä keskitytään kokonaisvaltaisesti tuotteisiin ja prosesseihin sekä niihin liittyviin toimiin ottaen huomioon ketjun alku- ja loppupään toiminta. Näin esimerkiksi jonkin tuotteen elinkaariarviointi kattaa kaikki tuotantoprosessit ja palvelut, jotka liittyvät tuotteeseen sen elinkaaren aikana aina raaka-aineiden hankkimisesta tuotteen valmistuksessa käytettävien materiaalien valmistukseen, tuotteen käyttöön, sen kierrättämiseen ja/tai sen joidenkin osien lopulliseen hävittämiseen. Tällaisen täydellisen elinkaaren katsotaan ulottuvan ”kehdosta hautaan”.

[16]             Katso http://ec.europa.eu/environment/consultations/sustainable.htm

[17]             Saksa, Ruotsi, Norja, Japani, Etelä-Korea ja Taiwan.

[18]                    Erityisbarobarometri “Attitudes of European citizens towards the environment”, 2008, s. 27; Eurobarometer Europeans’ attitudes towards the issue of sustainable consumption and production, 2009

[19]             OECD (2011); Environmental Claims - Findings and Conclusions of the OECD Committee on Consumer Policy. - DEFRA (2010); Assessment of Green Claims on Product Packaging.

[20]                    Flash Eurobarometer 256 on Europeans' attitude towards SCP (2009). Lisäksi vuoden 2012 Flash Eurobarometer 332 osoitti (s. 11), että miltei kolmannes EU:n kuluttajista on saanut harhaanjohtavaa tietoa tuotteen ympäristövaikutuksista. Ks. vaikutusten arviointi.

[21]             Yksityiskohtaisempi analyysi tästä sisältyy vaikutusten arviointiin.

[22]             Komission tiedonanto neuvostolle ja Euroopan parlamentille - Yhdennetty tuotepolitiikka - Elinkaariajattelu politiikan perustana. KOM(2003) 0302 lopullinen.

[23]             Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle kestävän kulutuksen ja tuotannon ja kestävän teollisuuspolitiikan toimintaohjelmasta. KOM(2008) 0397 lopullinen.

[24]             http://lct.jrc.ec.europa.eu/pdf-directory/ILCD-Handbook-General-guide-for-LCA-DETAIL-online-12March2010.pdf

[25]             Ks. 20. joulukuuta 2010 annetut neuvoston päätelmät, joissa neuvosto kehotti komissiota kehittämään tuotteiden koko niiden elinkaaren aikaisten ympäristövaikutusten määrällistä arviointia koskevat yhteiset menetelmät tuotteiden arvioinnin ja merkitsemisen tukemiseksi.

[26]                    Analysis of Existing Environmental Footprint Methods for Products and Organizations: Recommendations, Rationale, and Alignment, JRC, 2011, http://ec.europa.eu/environment/eussd/pdf/Deliverable.pdf

[27]             Käytännön testaus, joka toteutettiin vuosina 2011 – 2012. Menetelmiä testattiin 10 tuotteen osalta (maatalous, vähittäiskauppa, rakentaminen, kemikaalit, tieto- ja viestintätekniikka, elintarvikkeet, valmistus – jalkineet, televisiot, paperi) sekä 10 organisaation osalta (vähittäiskauppa, elintarvikkeet, energiantuotanto, vesihuolto, rehut, julkinen sektori, tieto- ja viestintätekniikka, kaivos-, kemikaali- ja paperiteollisuus). Ks. liitteessä 9 oleva vaikutusten arviointi.

[28]             Lopulliset menetelmien luonnokset sekä tarkemmat tiedot PEF- ja OEF-menetelmien laatimisesta ovat osoitteessa: http://ec.europa.eu/environment/eussd/product_footprint.htm

[29]             Ilmastonmuutos otsonikato; myrkyllisyys ihmisille – syöpää aiheuttavat vaikutukset; myrkyllisyys ihmisille – muut kuin syöpää aiheuttavat vaikutukset; hiukkaset tai hengitykseen vaikuttavat epäorgaaniset aineet; ionisoiva säteily; valokemiallinen otsoninmuodostus; happamoituminen; rehevöityminen – maalla; rehevöityminen – vedessä; ekomyrkyllisyys – makeissa vesissä; maankäyttö; luonnonvarojen ehtyminen - vesi; luonnonvarojen ehtyminen – mineraalit ja fossiiliset polttoaineet.

[30]             Raportissa vaikutusten arvioinnista on selostettu yksityiskohtaisesti PEF- ja OEF-menetelmien teknisiä näkökohtia.

[31]             PEFCR-säännöt täydentävät yleisiä menetelmiä koskevia ohjeita PEF-tutkimuksia varten. Niissä annetaan täsmällisempiä ohjeita tiettyjen tuoteluokkien tasolla. OEFSR-säännöt täydentävät yleisiä menetelmiä koskevia ohjeita OEF-tutkimuksia varten. Niissä annetaan täsmällisempiä ohjeita alakohtaisella tasolla.

[32]             Hiilijalanjälki, jota esitettiin tiedonannossa “Euroopan digitaalistrategia”, KOM(2010)245 lopullinen, Envifood Protocol, joka laadittiin Food SCP Roundtable -foorumilla; rakennustöiden kestävyyteen liittyvä standardointityö CENin teknisessä komiteassa 350.

[33]                    Esim. PEF-tutkimusten käyttö tunnistamaan ympäristövaikutuksia ympäristömerkin kehittämisessä tai ympäristöä säästäviä julkisia hankintoja koskevissa kriteereissä; OEFSR-järjestelmän käyttö EMAS-järjestelmän alakohtaisissa viiteasiakirjoissa.

[34]                    Vertailuarvon asettaminen tarkoittaa sitä, että tunnistetaan markkinoilla saatavilla oleva keskimääräinen malli ja määritetään ympäristötehokkuuden luokat tämän analyysin perusteella.

[35]             Esimerkiksi tuoteluokan säännöt, jotka on laadittu ranskalaisen Grenelle II -kokeilun puitteissa tai muissa kansainvälisissä järjestelmissä, kuten ruotsalaisessa EPD-hankkeessa tai japanilaisessa Eco-leaf-hankkeessa, EMAS-järjestelmän alakohtaiset viiteasiakirjat.

[36]             http://ec.europa.eu/environment/ipp/ipp_wg.htm

[37]             Asetus 106/2008, annettu 15 päivänä tammikuuta 2008, toimistolaitteiden energiatehokkuutta osoittavia merkintöjä koskevasta yhteisön ohjelmasta.

[38]             SEC(2009) 1666 – Chapter 2.5 Misleading Environmental Claims in Guidance on the implementation/application of Directive 2005/29/EC on unfair commercial practices.

[39]             Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2005/29/EY, annettu 11 päivänä toukokuuta 2005, sopimattomista elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välisistä kaupallisista menettelyistä sisämarkkinoilla (sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskeva direktiivi) (EUVL L 149, 11.6.2005, s. 22).

[40]             Euroopan kuluttaja-asioiden toimintaohjelma – edistetään luottamusta ja kasvua, KOM(2012) 225 lopullinen.

[41]             Ympäristöväittämiä koskeva sidosryhmien välinen vuoropuhelu (MDEC), jonka puheenjohtajina toimivat pääosastot SANCO, JUST ja ENV. Kertomus, joka sisälsi MDEC:n keskeiset tulokset ja päätelmät, esitettiin 18. maaliskuuta 2013 European Consumer Summit –kuluttajakonferenssissa, http://www.european-consumer-summit.eu.

[42]             COM(2012) 710 lopullinen.

Top