52006DC0049

[pic] | EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO |

Bryssel 10.2.2006

KOM(2006) 49 lopullinen

KOMISSION VIIDES KERTOMUS NEUVOSTOLLE, EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE SEKÄ ALUEIDEN KOMITEALLE

direktiivin 89/552/ETY ”televisio ilman rajoja” soveltamisesta {SEK(2006) 160}

SISÄLLYSLUETTELO

1. Johdanto 3

1.1. Taustaa 3

1.2. Euroopan televisiomarkkinoiden kehitys 3

2. Uusien jäsenvaltioiden ilmoitukset direktiivin täytäntöönpanosta 5

3. Direktiivin soveltaminen 5

3.1. Soveltamisala 5

3.2. Lainkäyttövalta (2 artikla) 5

3.3. Yhteiskunnallisesti erityisen merkittävät tapahtumat (3 a artikla) 6

3.4. Eurooppalaisten televisio-ohjelmien jakelun ja tuotannon edistäminen (4 ja 5 artikla) 7

3.5. Mainontaa koskevat säännöt (10–20 artikla) 8

3.5.1. Tulkitseva tiedonanto 8

3.5.2. Mainostaulujen näkyminen urheilutapahtumia edelleenlähetettäessä 8

3.5.3. Seuranta 9

3.6. Alaikäisten suojelu ja yleinen järjestys (2 a, 22 ja 22 a artikla) 9

3.7. Jäsenvaltioiden viranomaisten ja komission välinen koordinointi 9

3.7.1. Yhteyskomitea 9

3.7.2. Sääntelyviranomaisten ryhmä 10

4. Direktiivin uudelleentarkastelu 10

5. Kansainväliset näkökohdat 11

5.1. EU:n laajentuminen 11

5.2. Yhteistyö Euroopan neuvoston kanssa 11

6. Päätelmät 11

Johdanto

Taustaa

Komissio antaa tällä tiedonannolla neuvostolle, Euroopan parlamentille, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle sekä (tiedoksi) alueiden komitealle viidennen kertomuksen direktiivin 89/552/ETY[1], sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 97/36/EY[2], ”televisio ilman rajoja” (jäljempänä ’direktiivi’) soveltamisesta.

Direktiivin 26 artiklassa säädetään, että komissio antaa viimeistään 31. joulukuuta 2000 ja sen jälkeen kahden vuoden välein Euroopan parlamentille, neuvostolle sekä talous- ja sosiaalikomitealle kertomuksen muutetun direktiivin soveltamisesta ja tekee tarvittaessa uusia ehdotuksia sen mukauttamiseksi televisiolähetystoiminnan alan kehitykseen ottaen erityisesti huomioon tekniikan viimeaikaisen kehityksen.

Tämä kertomus seuraa tammikuussa 2003 annettua neljättä kertomusta[3] ja käsittelee direktiivin soveltamista vuosina 2003 ja 2004[4].

Neljännen kertomuksen liitteessä komissio ehdotti työohjelmaa, jolla avattaisiin keskustelu mahdollisesta tarpeesta uudistaa alan sääntelyjärjestelmää EU:ssa markkinoiden ja tekniikan kehityksen perusteella. Työohjelman mukaisesti komissio käynnisti vuonna 2003 kuulemiset[5] direktiivin tarkistamista silmällä pitäen.

Tämä kertomus on nähtävä käydyn keskustelun valossa.

Euroopan televisiomarkkinoiden kehitys

Vuoteen 2004 mennessä EU:n audiovisuaalialan myönteinen kehitys päätyi varsin korkealle tasolle. Samalla jotkin liiketoimintamallit joutuivat kovaan testiin, ja joillain aloilla toiminnanharjoittajat kävivät läpi yhdistysmisprosessin.

Uudet liiketoimintamahdollisuudet ja varsinkin maanpäälliset digitaalilähetykset[6] sekä audiovisuaalisten palvelujen jakelu uusien jakelukanavien kautta on parantanut näiden palvelujen asemaa markkinoilla. Tämä on samalla vahvistanut jo tutuksi käynyttä tarjonnan pirstaloitumiskehitystä. Suuntaus näyttäisi olevan tasoittumassa mainostulojen kasvun tasaantumisen ja julkisen rahoituksen heikkojen kasvunäkymien myötä.

Käytännössä tarjolla oleva kanavavalikoima kirjo on selkeä osoitus palvelujen määrän kasvusta. Vuoden 2001 alussa maanpäällisen verkon, satelliittien tai kaapeliverkon välityksellä oli tarjolla yli 660 valtakunnallista kanavaa[7], kun jo kolmen vuoden kuluttua tällaisia kanavia oli 15 jäsenvaltion EU:n alueella yli 860[8].

Lisäksi muille kuin kansallisille markkinoille suunnattujen televisiolähetysten määrä on kasvanut vieläkin nopeammin. Vuoden 2004 alussa tällaisia kanavia oli tarjolla noin 220[9]. Yli 160:tä näistä lähetettiin yhteen tai useampaan 25 jäsenvaltion EU:n jäsenvaltioon toisesta jäsenvaltiosta tai muualta maailmasta (vuonna 2001 tällaisia kanavia oli EU15-alueella vain 68).

Tärkein edellytys Internet-pohjaisten audiovisuaalipalvelujen kehitykselle on laajakaistayhteyksien hyvä saatavuus. Viime vuosien huomattavat ja edelleen kasvussa olevat investoinnit ovat luoneet useimpiin EU15-alueen maihin infrastruktuurin, joka kattoi vuoden 2004 loppuun mennessä keskimäärin 88 prosenttia väestöstä[10]. Samalla kiinteän verkon laajakaistayhteyksien määrä on kasvanut tasaisesti vuoden 2004 loppuun mennessä 10 prosenttiin EU15-alueen ja 9 prosenttiin EU25-alueen väestöstä[11].

Markkinoiden kooksi EU25-alueella alan yritysten tuloina mitattuna arvioitiin vuonna 2003 noin 64,5 miljardia euroa (vuonna 2001 vastaava arvio oli 62,2 miljardia euroa, joten kasvua oli tapahtunut 3,7 prosenttia)[12].

Julkisen palvelun yleisradioyhtiöt ovat tuloissa mitattuna vahvistaneet asemiaan EU:n markkinoilla. Vuonna 2003 julkisten radio- ja televisioyhtiöiden tulot olivat 29,1 miljardia (EU25-alueella, mukaan luettuna radiotoiminnan osuus 1,6 miljardia euroa). Luku oli vuoteen 2002 verrattuna pysynyt lähes ennallaan[13].

EU25-alueen kaupalliset lähetysyhtiöt ilmoittivat tuloikseen vuonna 2003 yhteensä 18,3 miljardia euroa. Tämäkin määrä oli pysynyt edellisvuoteen verrattuna lähes samana[14]. Maksullisten kanavien ja kanavapakettitilausten liikevaihto kasvoi vuonna 2003 yhteensä 13,6 miljardiin euroon, mikä merkitsi edellisvuoteen verrattuna 14,3 prosentin kasvua. Kasvua tuli lähinnä kanavapakettien menestyksen kautta[15].

Euroopan unionin televisiotoiminnan harjoittajien pääasiallinen tulonlähde on edelleen mainonta. Useiden vuosien kasvun seurauksena – joka keskeytyi ainoastaan vuonna 2001 – televisiomainonnan markkinat olivat vuonna 2004 EU15-alueella arvoltaan noin 25,7 miljardia euroa (vuodesta 2003 kasvua kertyi 7,2 prosenttia)[16]. Vuoden 2001 pudotus mainostuloissa oli arviolta noin 6,8 prosenttia (vuosien 2002 ja 2000 tietojen vertailun perusteella)[17]. Vuonna 2004 televisiomainonnan markkinat olivat nimellisarvoltaan suurin piirtein vuoden 2000 tasolla ja ne vastasivat lähes kolmasosasta mainonnan kokonaisinvestoinneista[18].

Uusien jäsenvaltioiden ilmoitukset direktiivin täytäntöönpanosta

Toukokuun 1. päivänä 2004 EU:n jäseniksi tulleiden uusien jäsenvaltioiden oli määrä ilmoittaa säännöksistä, joilla ne saattavat direktiivin osaksi lainsäädäntöään. Arviointi osoittaa, että ne ovat täyttäneet tämän velvollisuutensa.

Direktiivin soveltaminen

Soveltamisala

Mediakabel BV -yrityksen valitettua Commissariaat voor de Media n (Alankomaiden tiedotusvälineitä valvova viranomainen) päätöksestä Alankomaiden Raad van State pyysi Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelta ennakkoratkaisua siitä, kuuluvatko ns. porrastetut tilausvideopalvelut ( near video-on-demand ), eli käyttökertakohtaisesti maksettavat, useilla kanavilla porrastetusti lähetettävät lähetykset, direktiivin soveltamisalaan. Vuonna 2004 päätös oli tuomioistuimessa edelleen vireillä[19].

Lainkäyttövalta (2 artikla)

Direktiivin kulmakivi on alkuperämaaperiaate. Sillä taataan EU:ssa vapaa liikkuvuus sellaisille ohjelmille, jotka ovat alkuperämaan lainsäädännön ja direktiivin säännösten mukaisia.

Tarkastelujaksona komissio käynnisti Alankomaiden viranomaisia vastaan rikkomismenettelyn, koska Commissariaat voor de Media oli päättänyt ottaa itselleen lainkäyttövaltaa suhteessa RTL4- ja RTL5-kanaviin, joita lähettää Luxemburgin lainkäyttövaltaan kuuluva televisioyhtiö. Ottamatta kantaa Commissariaat voor de Media n asiaperusteisiin, Alankomaiden Raad van State kumosi päätöksen todeten, ettei Commissariaat voor de Media voi ottaa itselleen asiassa lainkäyttövaltaa ja aiheuttaa näin direktiivin kanssa ristiriidassa olevaa kahden päällekkäisen lainkäyttövallan tilannetta. Tämän kumoamisen jälkeen komissio päätti lopettaa rikkomismenettelyn, koska kahden päällekkäisen lainkäyttövallan vaara poistui.

Direktiivin 2 a artiklan 2 kohdan mukaisiin alkuperämaaperiaatteen poikkeuksiin liittyen ongelmia esiintyi Extasi TV :n tapauksessa. Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus ilmoitti 20. joulukuuta 2004 komissiolle aikomuksestaan kieltää nimellä Extasi TV tunnettu palvelu. Syyksi se ilmoitti, että kyseinen televisiopalvelu oli ilmiselvästi, törkeästi ja vakavasti rikkonut direktiivin 22 artiklan säännöksiä. Tapauksessa oli epäselvää, minkä jäsenvaltion lainkäyttövaltaan kyseinen kanava kuului.

Lainkäyttövaltaan liittyviä ongelmia ilmeni myös 2 a artiklan 2 kohdan soveltamisalaan kuulumattomissa tapauksissa, joissa vastaanottomaan lainsäädäntö sisälsi tiukempia tai yksityiskohtaisempia sääntöjä kuin televisioyhtiön sijoittautumisvaltion lainsäädäntö. Esimerkiksi Ruotsissa alan valvontaelin ( Radionämnden ) ilmoitti komissiolle katsovansa virallisesti Yhdistyneen kuningaskunnan lainkäyttövaltaan kuuluvien TV3- ja Canal 5 -kanavien kuuluvan myös Ruotsin lainkäyttövaltaan. Sen sijaan että olisi ryhtynyt yksipuolisesti toimenpiteisiin, Ruotsi käynnisti neuvottelut asianomaisten sääntelyviranomaisten kesken. Komissio kannattaa tällaista lähestymistapaa ja on valmis tarjoamaan apuaan, kunhan tällaisissa neuvotteluissa ei kyseenalaisteta alkuperämaaperiaatetta. Samankaltaisia ongelmia ilmeni Irlannin ja Yhdistyneen kuningaskunnan välillä.

Lisäksi tarkastelujaksolla nousi erityisen voimakkaasti esiin kysymys EU:n ulkopuolelta tulevista vihaa lietsovista ohjelmista, joihin jäsenvaltioilla on lainkäyttövaltaa 2 artiklan 4 kohdan nojalla. Al Manar -kanavaa lähetettiin useiden eurooppalaisten satelliittioperaattorien välityksellä. Ranska ryhtyi ensimmäisenä toimiin estääkseen kanavan lähettämisen Eutelsat -satelliittien kautta, jotka kuuluvat Ranskan lainkäyttövaltaan 2 artiklan 4 kohdan mukaisesti. Al Manar -kanavan lähetettyä joukon juutalaisvastaisia ohjelmia, Ranskan viranomaiset määräsivät 13. joulukuuta 2004 satelliittioperaattorin lopettamaan kanavan välittämisen. Määräystä noudatettiin välittömästi, ja lähetykset lopetettiin 14. joulukuuta 2004.

Ranskan viranomaisten kiellettyä Al Manar in lähetykset kanava oli kuitenkin vielä saatavilla satelliittioperaattorien New Sky Satellite (pääpaikka Haag) ja Hispasat välityksellä. Asiasta järjestettiin useita tapaamisia ja neuvotteluja jäsenvaltioiden ja komission kesken. Näiden johdosta myös Alankomaiden ja Espanjan viranomaiset päättivät kieltää Al Manar in lähetykset. Tällaisella tiiviillä yhteistyöllä Euroopassa on voitu tehokkaasti torjua EU:n ulkopuolelta tulevissa lähetyksissä ilmenevää vihanlietsontaa.

Yhteiskunnallisesti erityisen merkittävät tapahtumat (3 a artikla)

Direktiivin 3 a artiklan 1 kohta koskee jäsenvaltioiden toimenpiteitä, joilla ne voivat varmistaa yhteiskunnallisesti erityisen merkittävien tapahtumien lähettämisen suurelle yleisölle. Vuoden 2004 loppuun mennessä 3 a artiklan 1 kohdan mukaisia toimenpiteitä olivat komissiolle antamansa ilmoituksen mukaan toteuttaneet seuraavat jäsenvaltiot: Italia, Saksa, Yhdistynyt kuningaskunta, Itävalta ja Irlanti. Irlannin kaavailemista toimenpiteistä keskusteltiin 30. tammikuuta 2003 yhteyskomiteassa (joka antoi niistä myönteisen lausunnon) ja ne julkistettiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä huhtikuussa 2003[20]. Belgian ja Ranskan suunnittelemista toimenpiteistä keskusteltiin kyseisten kansallisten viranomaisten kesken ja yhteyskomiteassa maaliskuussa 2004. Yhteyskomitea antoi toimenpiteistä myönteisen lausunnon. Belgia teki myöhemmin vuonna 2004 komissiolle ilmoituksen lopullisista toimenpiteistään, jotka julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä [21].

Direktiivin 3 a artiklan 2 kohdan mukaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä on julkaistava vuosittain luettelo jäsenvaltioiden vahvistetuista toimenpiteistä. Viimeisin tällainen luettelo julkaistiin elokuussa 2003[22].

Euroopan yhteisöjen ensimmäisen asteen tuomioistuimessa on edelleen vireillä asia, joka koskee komission asemaa suhteessa direktiivin 3 a artiklaan[23].

Eurooppalaisten televisio-ohjelmien jakelun ja tuotannon edistäminen (4 ja 5 artikla)

Komissio antoi 28. heinäkuuta 2004 kuudennen tiedonantonsa direktiivin 4 ja 5 artiklan soveltamisesta. Tiedonanto kattaa EU15-alueen ja koskee vuosia 2001–2002. Eurooppalaisten teosten keskimääräinen osuus lähetyksistä EU15-alueella oli 66,95 prosenttia vuonna 2001 ja 66,10 prosenttia vuonna 2002. Neljän vuoden aikana (1999–2002) osuus oli kasvanut 5,42 prosentilla. Riippumattomien tuottajien eurooppalaisten teosten osuus EU15-alueella oli 37,75 prosenttia vuonna 2001 ja 34,03 prosenttia vuonna 2002. Niiden osuus vakiintui siis tasolle, joka vastaa noin kolmasosaa laskelmissa huomioiduista lähetyksistä ja puolta eurooppalaisista teoksista. Tämä ylittää reilusti direktiivin 5 artiklassa asetetun 10 prosentin tavoitteen. Nämä tulokset heijastelevat sitä, että viime vuosikymmenen ajan jatkuvassa kasvussa ollut kotimaisten ja eurooppalaisten teosten kysyntä saavutti uuden huippunsa vuonna 2002, jolloin niiden osuus kaikista laskelmissa huomioiduista lähetyksistä oli lähes kaksi kolmannesta. Kun otetaan huomioon direktiivissä asetettu 50 prosentin tavoiteosuus, 66 prosenttia on hyvä saavutus, joka ilmentää Euroopan audiovisuaalialan vahvuutta.

Vuonna 2004 komissio suoritti vapaaehtoisen selvityksen EU:hun 1. toukokuuta 2004 liittyneissä seitsemässä uudessa jäsenvaltiossa voidakseen paremmin ennakoida 4 ja 5 artiklan tulevia vaikutuksia niiden alueella. Tarkastelujaksona käytettiin liittymistä edeltävää vaihetta tammikuusta 2003 huhtikuuhun 2004. Eurooppalaisten teosten osuus oli vuonna 2003 keskimäärin 60 prosenttia ja vuoden 2004 alkukuukausina 62 prosenttia. Kymmenen prosentin tavoitetason oli vuonna 2003 saavuttanut 77 prosenttia ja vuoden 2004 alkukuukausina 83 prosenttia kanavista. Riippumattomien tuottajien eurooppalaisten teosten osuus oli 30 prosenttia vuonna 2003 ja 31 prosenttia vuoden 2004 alkukuukausina. Kun otetaan huomioon, että nämä luvut koskevat liittymistä edeltävää aikaa, voidaan olettaa, että 4 ja 5 artiklaa tullaan kyseisissä jäsenvaltioissa soveltamaan tyydyttävällä tavalla.

Seitsemäs tiedonanto 4 ja 5 artiklan soveltamisesta koskee vuosia 2002–2004 ja kattaa ensimmäistä kertaa kaikki 25 jäsenvaltiota. Komission tarkoituksena on antaa tiedonanto vuoden 2006 alkupuoliskolla.

Mainontaa koskevat säännöt (10–20 artikla)

Tulkitseva tiedonanto

Uusien mainontatekniikoiden, kuten jaettujen kuvaruutujen, vuorovaikutteisen mainonnan, virtuaalimainonnan ja tuotesijoittelun, vuoksi komissio antoi 23. huhtikuuta 2004 tulkitsevan tiedonannon tiettyjen direktiivin artiklojen merkityksen selventämiseksi[24]. Tiedonannossa tarkennetaan varsinkin sitä, miten direktiivin sääntöjä on sovellettava jaettua kuvaruutua käyttävään mainontaan, mainosikkunoihin (ns. mini-spotit), myyntiohjelmiin, virtuaalisponsorointiin ja vuorovaikutteiseen mainontaan. Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti tiedonannossa lähdetään siitä, että tiettyä tekniikkaa käyttävä tai tietyntyyppinen mainonta voidaan kieltää vain jos siitä nimenomaisesti säädetään direktiivissä. Jäsenvaltiot voivat kuitenkin vapaasti soveltaa lainkäyttövaltaansa kuuluviin televisioyhtiöihin tiukempia tai yksityiskohtaisempia sääntöjä.

Mainostaulujen näkyminen urheilutapahtumia edelleenlähetettäessä

Ranskan tupakka- ja alkoholimainonnan vastainen laki (ns. Evin-laki) kieltää alkoholijuomien suoran ja epäsuoran televisiomainonnan. Tästä seuraa, että lähettäessään pääosin ranskalaiselle yleisölle kahden maan välisiä urheilutapahtumia, ranskalaisten televisioyhtiöiden on kaikin mahdollisin keinoin estettävä alkoholijuomien mainosten näkyminen kuvaruudussa.

Tuomioistuimen käsiteltäväksi on tullut kaksi tähän lakiin liittyvää tapausta: yksi rikkomismenettely[25] ja yksi ennakkoratkaisupyyntö[26]. Ennakkoratkaisu, joka on tämän kertomuksen kannalta kiinnostavampi, koskee tilannetta, jossa TF1-kanava pyysi Groupe Darmon - ja Girosport -yrityksiä, jotka neuvottelevat sen puolesta jalkapallo-ottelujen televisiointioikeuksista, varmistamaan, ettei kuvaruudussa näy alkoholijuomien tuotenimiä. Tämän johdosta Bacardi France -yritykselle ei vuokrattu mainostilaa jalkapallostadionien mainostauluilta. Bacardi France pyysi Ranskan oikeusviranomaisia määräämään TF1:n, Groupe Darmon in ja Girosport in lopettamaan ulkomaisten jalkapallojoukkueiden painostamisen. Ranskan korkein siviilituomioistuin ( Cour de Cassation ) pyysi yhteisöjen tuomioistuimelta asiassa ennakkoratkaisua siitä, onko Ranskan järjestelmä yhteisön oikeuden ja asiaa koskevan direktiivin säännösten vastainen.

Yhteisön tuomioistuin totesi 13. heinäkuuta 2004 antamassaan päätöksessä, että mainostaulujen näkymisestä kuvaruudussa tiettyjä urheilutapahtumia edelleenlähetettäessä johtuvaa alkoholijuomien epäsuoraa televisiomainontaa ei voida pitää direktiivissä tarkoitettuna tuotteiden tai palvelujen myynnin edistämiseksi lähetettävänä erillisenä mainoksena. Tuomioistuin katsoi, että televisioyhtiöiden olisi käytännössä mahdotonta näyttää tällaisia mainostauluja ainoastaan kyseisen lähetyksen eri osien välillä tauoilla. Näin ollen tuomioistuin päätti, että direktiivin säännöksiä ei sovelleta tällaiseen tilanteeseen ja että Ranskan televisiomainoksia koskevat säännökset ovat sopusoinnussa yhteisön oikeuden kanssa.

Seuranta

Komissio on säännöllisesti selvittänyt, varmistavatko jäsenvaltiot asianmukaisesti, että niiden lainkäyttövaltaan kuuluvat televisioyhtiöt noudattavat direktiivin mainontasääntöjä. Joka vuosi on tutkittu kolmen maan tilanne. Komissiolla on ollut apunaan riippumaton konsultti, jonka tehtävänä on ollut kerätä tarvittavat tiedot.

Seurantaraporttien perusteella joitakin jäsenvaltioita vastaan on käynnistetty rikkomismenettely ja Belgian kuningaskunnalle on lähetetty perusteltu lausunto. Direktiivin mainontasääntöjen rikkomisten määrän ja vakavuuden perusteella voidaan todeta, että kyseisen jäsenvaltion vastuuviranomaiset eivät ole riittävästi varmistuneet siitä, että niiden lainkäyttövaltaan kuuluvat televisioyhtiöt noudattavat kyseisiä sääntöjä.

Alaikäisten suojelu ja yleinen järjestys (2 a, 22 ja 22 a artikla)

Komissio antoi 12. joulukuuta 2003 toisen arviointikertomuksensa neuvostolle ja Euroopan parlamentille neuvoston 24. syyskuuta 1998 antaman alaikäisten ja ihmisarvon suojelua käsittelevän suosituksen soveltamisesta[27]. Asiaan liittyen lähetettiin kysely jäsenvaltioille, ETA-maille ja silloisille EU:hun liittymässä oleville maille[28].

Toinen arviointikertomus osoitti, että suositusta noudatettiin edelleen jäsenvaltioissa eri tavoin, mutta että kehitys oli pääpiirteissään myönteistä.

Komissio ehdotti 30. huhtikuuta 2004 toisen arviointikertomuksen pohjalta uutta suositusta. Kyseessä on Euroopan parlamentin ja neuvoston suositus alaikäisten ja ihmisarvon suojelusta ja vastineoikeudesta Euroopan audiovisuaalisia ja tietopalveluja tuottavien yritysten kilpailukyky huomioon ottaen[29].

Lisäsuosituksen avulla pyritään pysymään tekniikan kehityksen tasalla. Ehdotus rakentuu vuoden 1998 suositukselle ja kattaa medialukutaidon, mediakasvatuksen, oikeuden vastineeseen kaikissa tiedotusvälineissä, audiovisuaalisisällön luokittelua harjoittavien (itse)sääntelyelinten välisen yhteistyön ja kokemusten ja hyvien toimintatapojen vaihdon sekä syrjinnän vastaiset toimet kaikissa tiedotusvälineissä.

Ehdotus on parhaillaan neuvoston ja Euroopan parlamentin käsiteltävänä.

Jäsenvaltioiden viranomaisten ja komission välinen koordinointi

Yhteyskomitea

Direktiivin sääntöjen soveltaminen on kunkin jäsenvaltion vastuulla. Järjestelmällistä yhteydenpitoa kansallisten sääntelyelinten kanssa on jatkettu varsinkin direktiivillä (23 a artikla) perustetun yhteyskomitean välityksellä. Tämän kertomuksen tarkastelujaksona komitea piti viisi kokousta.

Komitea on hoitanut sille direktiivissä annettuja tehtäviä. Se on antanut lausuntoja 3 a artiklan 2 kohdassa säädetyssä yhteiskunnallisesti erityisen merkittäviä tapahtumia koskevassa menettelyssä[30].

Jotta direktiivin täytäntöönpanoa voitaisiin helpottaa käymällä jatkuvaa vuoropuhelua sen soveltamiseen liittyvistä ongelmista, yhteyskomiteassa on keskusteltu muun muassa mainontaa koskevasta komission tulkitsevasta tiedonannosta.

Vuosina 2002–2004 useissa komitean kokouksissa käsiteltiin direktiivin uudelleentarkastelua. Komissio raportoi komitealle vuoden 2003 julkisesta kuulemisesta ja teemaryhmien ( focus groups ) työn tuloksista[31].

Yhteyskomitealle ilmoitettiin myös Yhdistyneen kuningaskunnan aikeista ryhtyä toimiin direktiivin 2 a artiklan nojalla. Komiteassa käsiteltiin kysymystä toimivaltaisen jäsenvaltion määrittämisestä[32].

Sääntelyviranomaisten ryhmä

Vaikka direktiivissä ei suoraan viitatakaan kansallisiin sääntelyviranomaisiin, komissio järjesti 27. maaliskuuta 2003 sääntelyviranomaisten korkean tason yhteistyöryhmän perustamiskokouksen. Yhteistyöryhmä kokoaa yhteen alan sääntelyn toteuttamisesta vastaavat jäsenvaltioiden viranomaiset. Ryhmä kokoontuu keskimäärin kahdesti vuodessa ja se pyrkii vahvistamaan kansallisten sääntelyviranomaisten yhteistyötä varmistaakseen, että EU:n sääntelyjärjestelmää sovelletaan yhdenmukaisesti.

Direktiivin uudelleentarkastelu

Direktiivin uudelleentarkastelu – johon kuului julkisia kuulemistilaisuuksia ja kirjallinen lausuntokierros – käynnistettiin vuonna 2003 neljännen soveltamista koskevan kertomuksen[33] liitteenä olevalla työohjelmalla.

Komissio esitti päätelmänsä tästä ensimmäisestä kuulemisvaiheesta tiedonannossaan Audiovisuaalialan sääntelyn tulevaisuus Euroopassa [34]. Kuulemisessa nousi esiin muutamia ongelmia, jotka on ratkaistava keskipitkällä aikavälillä, jotta direktiivi voisi jatkossakin vaikuttaa myönteisesti televisiolähetysten vapaaseen liikkuvuuteen EU:ssa. Vuoden 2003 tiedonannolla perustettiin erityisiä teemaryhmiä ( focus groups ) tarkastelemaan näitä kysymyksiä.

Euroopan parlamentti oli aktiivisesti mukana kuulemisprosessissa varsinkin useiden parlamentin jäsenten osallistumisen kautta[35]. Komissio antanee asiassa lainsäädäntöehdotuksen vuoden 2005 loppuun mennessä.

Kansainväliset näkökohdat

EU:n laajentuminen

Tarkastelujaksolla EU laajeni 15-jäsenisestä 25-jäseniseksi kymmenen uuden jäsenvaltion liityttyä unioniin 1. toukokuuta 2004.

EU:n ja tuolloisten ehdokasmaiden välisiä suhteita kehitettiin lähentymisstrategioiden mukaisesti. Kun tulevat jäsenvaltiot olivat saattaneet kansallisen lainsäädäntönsä riittävässä määrin direktiivin mukaiseksi, kulttuuri- ja audiovisuaalipolitiikkaa koskevat neuvottelut saatiin lopulliseen päätökseen Kööpenhaminan Eurooppa-neuvostossa joulukuussa 2002. Komissio seurasi prosessia kiinnittäen erityistä huomiota direktiivin täytäntöönpanon edellyttämien hallinnollisten ja oikeudellisten valmiuksien kehitykseen.

EU valmistautuu nyt seuraavaan laajentumiseen. Bulgarian ja Romanian odotetaan liittyvän Euroopan unioniin vuonna 2007. Kroatia ja Turkki on nimetty ehdokasmaiksi.

Eurooppa-neuvosto on useaan otteeseen korostanut Länsi-Balkanin maiden mahdollisuuksia tulla EU:n jäseniksi. Komission strategiana on yhteistyössä Euroopan neuvoston kanssa tuoda näiden maiden audiovisuaalipolitiikkaa lähemmäs eurooppalaisen median normeja.

Yhteistyö Euroopan neuvoston kanssa

Yhteistyötä komission ja Euroopan neuvoston välillä on kehitetty edelleen. Erityisesti on lisätty yhteistyötä rajat ylittäviä televisiolähetyksiä koskevaan eurooppalaiseen yleissopimukseen liittyen. Komissiolla on ollut edustaja tarkkailijana rajat ylittäviä televisiolähetyksiä käsittelevän pysyvän komitean (T-TT) viidessä kokouksessa ja joukkotiedotusvälineitä käsittelevän ohjauskomitean (CDMM) neljässä kokouksessa. Komissio oli mukana myös joukkotiedotusvälineitä käsitelleessä Euroopan neuvoston ministerikonferenssissa Kiovassa.

Päätelmät

”Televisio ilman rajoja” -direktiivi toimii edelleen menestyksekkäästi turvaten televisiopalvelujen vapaan tarjonnan Euroopan unionissa. Yleiseen etuun liittyvät perustavoitteet, joita direktiivillä pyritään suojaamaan sisämarkkinoiden vähimmäissäännöt yhdenmukaistamalla, ovat edelleen ajankohtaisia. Direktiivi sääntelee tehokkaasti Euroopan audiovisuaalialaa ja tämä kertomus vahvistaakin, että yhteiseurooppalaisen lähestymistavan noudattaminen audiovisuaalialan kysymyksissä on järkevää.

Edellä kuvailtu markkinoiden ja tekniikan kehitys on kuitenkin johtanut siihen, että nykyistä sääntelyjärjestelmää on tarkistettava. Näin ollen komissio aikoo vuoden 2005 lopulla antaa ehdotuksen direktiivin tarkistamiseksi.

[1] EYVL 298, 17.10.1989, s. 23.

[2] EYVL 202, 30.7.1997, s. 60.

[3] KOM(2002) 778 lopullinen, 6.1.2003.

[4] Tarpeen mukaan viitataan myös tilanteeseen vuonna 2005.

[5] Ks. kohta 4.

[6] Digitaalisiin maanpäällisiin televisiolähetyksiin on useimmissa jäsenvaltioissa tarkoitus siirtyä vuosina 2006–2012.

[7] Euroopan audiovisuaalialan seurantakeskus (European Audiovisual Observatory), vuosikirja 2001.

[8] Euroopan audiovisuaalialan seurantakeskus, vuosikirja 2004.

[9] Sama.

[10] IDATE, Development of broadband access in Europe , 2005.

[11] Viestintäkomitea, 2005.

[12] Euroopan audiovisuaalialan seurantakeskus, vuosikirja 2005. Laskelmassa ei ole otettu huomioon tietyn tyyppisiä julkisia ja yksityisiä radioasemia.

[13] Sama.

[14] Sama.

[15] Sama.

[16] Sama.

[17] Sama.

[18] Sama.

[19] Asia C-89/04. Päätös annettiin 2. kesäkuuta 2005. Ks. tämän kertomuksen liitteenä oleva komission yksiköiden valmisteluasiakirja.

[20] EYVL C 100, 26.4.2003.

[21] EUVL C 158, 29.6.2005. Vuonna 2005 myös Ranska teki komissiolle ilmoituksen joulukuussa 2004 hyväksymistään toimenpiteistä, jotka julkaistaan aikanaan.

[22] EUVL C 183, 2.8.2003. Vuonna 2004 luetteloa ei julkaistu, koska siihen ei tullut muutoksia. Komissio julkaisee Belgian ja Ranskan toimenpiteet sisältävän uuden luettelon heti kun luettelo Ranskan toimenpiteistä on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä .

[23] Asia T-33/01, kuuleminen pidettiin 7. heinäkuuta 2005.

[24] Komission tulkitseva tiedonanto tietyistä televisiomainontaa koskevien "televisio ilman rajoja" -direktiivin säännösten näkökohdista (EUVL C 102, 28.4.2004, s. 2).

[25] Asia C-262/02.

[26] Asia C-429/02.

[27] KOM(2003) 776 lopullinen, 12.12.2003.

[28] Ks. http://europa.eu.int/comm/avpolicy/regul/new_srv/secondreport_en.htm.

[29] KOM(2004) 341 lopullinen, 30.4.2004.

[30] Ks. kohta 3.3.

[31] Ks. kohta 4.

[32] Ks. kohta 3.2.

[33] KOM(2002) 778 lopullinen, 6.1.2003.

[34] KOM(2003) 784 lopullinen, 15.12.2003.

[35] Useat parlamentin jäsenet toimivat esittelijöinä Liverpoolin konferenssissa ja Henri Weberin valmistelemassa mietinnössä direktiivin 4 ja 5 artiklan soveltamisesta käsitellään tarvetta tarkistaa direktiiviä.