Accept Refuse

EUR-Lex Access to European Union law

This document is an excerpt from the EUR-Lex website

Document 52001PC0400

Ehdotus: neuvoston direktiivi säästöjen korkojen muodossa tuottamien tulojen tosiasiallisen vähimmäisverotuksen varmistamisesta yhteisössä

/* KOM/2001/0400 lopull. - CNS 2001/0164 */

OJ C 270E , 25.9.2001, p. 259–265 (ES, DA, DE, EL, EN, FR, IT, NL, PT, FI, SV)

No longer in force, Date of end of validity: 03/06/2003

52001PC0400

Ehdotus: neuvoston direktiivi säästöjen korkojen muodossa tuottamien tulojen tosiasiallisen vähimmäisverotuksen varmistamisesta yhteisössä /* KOM/2001/0400 lopull. - CNS 2001/0164 */

Virallinen lehti nro 270 E , 25/09/2001 s. 0259 - 0265


Ehdotus: neuvoston direktiivi säästöjen korkojen muodossa tuottamien tulojen tosiasiallisen vähimmäisverotuksen varmistamisesta yhteisössä

(komission esittämä)

PERUSTELUT

1. Johdanto

1. Komissio antoi 5. marraskuuta 1997 tiedonannon "Toimenpidepaketti vahingollisen verokilpailun poistamiseksi Euroopan unionissa" [1], jossa se korosti Euroopan tasolla toteutettavien koordinoitujen toimien tarvetta haitallisen verokilpailun kurissa pitämiseksi. Näin olisi mahdollista saavuttaa tiettyjä tavoitteita, kuten vähentää sisämarkkinoilla edelleen esiintyviä vääristymiä, estää verotulojen liialliset menetykset ja tukea verotusjärjestelmien kehittämistä enemmän työllisyyttä edistävään suuntaan. Ecofin-neuvosto keskusteli kokouksessaan 1. joulukuuta 1997 [2] laajasti kyseisestä tiedonannosta, antoi yritysverotuksen käytännesääntöjä koskevan päätöslauselman, hyväksyi säästötulojen verotusta koskevan tekstin direktiivin pohjaksi sekä katsoi, että komission olisi annettava ehdotus yritysten välisiä korko- ja rojaltimaksuja koskevaksi direktiiviksi. 1. joulukuuta 1997 tehdyn sopimuksen mukaisesti komissio antoi 4. maaliskuuta 1998 ehdotuksensa neuvoston direktiiviksi eri jäsenvaltioissa sijaitsevien lähiyhtiöiden välisiin korko- ja rojaltimaksuihin sovellettavaksi yhteiseksi verojärjestelmäksi [3] ja 20. toukokuuta 1998 ehdotuksen neuvoston direktiiviksi säästöjen korkojen muodossa tuottamien tulojen tosiasiallisen vähimmäisverotuksen varmistamisesta yhteisössä [4].

[1] KOM(1997) 564 lopullinen, 5.11.1997.

[2] EYVL C 2, 6.1.1998, s. 1.

[3] EYVL C 123, 22.4.1998, s. 9.

[4] EYVL C 212, 8.7.1998, s. 13.

2. Euroopan parlamentti antoi 10. helmikuuta 1999 lausuntonsa ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi säästöjen korkojen muodossa tuottamien tulojen tosiasiallisen vähimmäisverotuksen varmistamisesta yhteisössä [5]. Talous- ja sosiaalikomitea antoi oman lausuntonsa 24. helmikuuta 1999 [6]. Neuvosto aloitti direktiiviehdotuksen käsittelyn heinäkuussa 1998 Itävallan puheenjohtajakaudella. Viimeisten kolmen vuoden aikana ehdotuksesta on käyty perusteellisia keskusteluja sekä poliittisella että teknisellä tasolla. Näiden keskustelujen kuluessa neuvosto on omaksunut selkeästi erilaisen lähestymistavan säästötulojen verotukseen.

[5] EYVL C 150, 28.5.1999, s. 184.

[6] EYVL C 116, 28.4.1999, s. 18.

3. Ecofin-neuvoston 1. joulukuuta 1997 julkistettujen päätelmien mukaisesti komissio perusti direktiiviehdotuksensa kompromissiratkaisuun, joka tunnetaan "rinnakkaiselon mallina". Siinä kullakin jäsenvaltiolla olisi mahdollisuus valita, periikö se lähdeveroa toisessa jäsenvaltiossa asuvalle henkilölle maksetuista korkotuloista vai toimittaako se tarvittavat tiedot tosiasiallisen edunsaajan asuinvaltiolle. Santa Maria da Feiran Eurooppa-neuvostossa 19. ja 20. kesäkuuta 2000 [7] jäsenvaltiot kuitenkin päättivät yksimielisesti, että EU:n lopulliseksi tavoitteeksi olisi kansainvälisen kehityksen suuntaisesti asetettava mahdollisimman laajapohjainen tietojenvaihto. Samalla sovittiin, että vain muutamilla erikseen nimetyillä jäsenvaltioilla olisi oikeus soveltaa siirtymäkauden ajan lähdeveroa, ja kyseiset jäsenvaltiot lupasivat siirtyä tietojenvaihtojärjestelmään heti kun olosuhteet sallivat, kuitenkin viimeistään seitsemän vuoden kuluttua direktiivin voimaantulosta. Lähdeveroa perivät jäsenvaltiot sitoutuivat myös siirtämään asianmukaisen osuuden verotuloistaan sijoittajan asuinvaltiolle. EU:n rahoitusmarkkinoiden kilpailukyvyn säilyttämistä silmällä pitäen sovittiin, että heti kun neuvosto on päässyt yksimielisyyteen direktiivin keskeisestä sisällöstä, ja ennen sen hyväksymistä, puheenjohtajavaltio ja komissio aloittavat keskustelut Yhdysvaltojen ja muiden tärkeimpien yhteisön ulkopuolisten maiden kanssa (Sveitsi, Liechtenstein, Monaco, Andorra ja San Marino) edistääkseen vastaavanlaisten säännösten käyttöönottoa kyseisissä maissa. Samalla jäsenvaltiot sitoutuivat edistämään samojen säännösten käyttöönottoa kaikilla asiaankuuluvilla epäitsenäisillä tai assosioituneilla alueilla (Kanaalisaaret, Man-saari ja Karibian epäitsenäiset tai assosioituneet alueet). Heti kun on saatu riittävät takeet samojen säännösten soveltamisesta epäitsenäisillä tai assosioituneilla alueilla ja vastaavanlaisten säännösten käyttöönotosta mainituissa yhteisön ulkopuolisissa maissa, neuvosto tekee päätöksensä direktiivin hyväksymisestä ja täytäntöönpanosta, kuitenkin viimeistään 31. joulukuuta 2002 ja yksimielisesti. Lopuksi neuvosto sopi vielä, että työtä jatketaan tältä pohjalta, niin että voidaan saada aikaan sopimus veropaketista kokonaisuutena, soveltaen yhtenäistä aikataulua paketin eri osiin (säästötulojen verotus, yritysverotuksen käytännesäännöt ja korko- ja rojaltimaksut). Feiran Eurooppa-neuvosto antoi Ecofin-neuvostolle tehtäväksi päästä yksimielisyyteen säästötulojen verotusta koskevan direktiivin keskeisestä sisällöstä, lähdeveron suuruus mukaan luettuna, vuoden 2000 loppuun mennessä.

[7] Puheenjohtajavaltion päätelmien liite IV Santa Maria da Feiran Eurooppa-neuvostossa 19.-20. kesäkuuta 2000, lehdistötiedote N:o 200/1/00, 19.6.2000, julkaistu Euroopan unionin neuvoston Internet-sivuilla (http://ue.eu.int).

4. Kokouksessaan 26. ja 27. marraskuuta 2000 [8] Ecofin-neuvosto päätti yksimielisesti säästötulojen verotusta koskevan direktiivin keskeisestä sisällöstä ja direktiivin täytäntöönpanon ehdoista, myös vaiheesta toiseen siirtymisen ehdoista. Sovittiin, että kaikki jäsenvaltiot vaihtavat tietoja kunkin muun jäsenvaltion kanssa seitsemän vuotta direktiivin voimaantulopäivän jälkeen. Ainoastaan Itävalta, Belgia ja Luxemburg käyttävät mahdollisuuttaan soveltaa lähdeverojärjestelmää siirtymäkauden ajan, ja sovittiin, että näiden kolmen jäsenvaltion soveltama lähdeverokanta on 15 prosenttia siirtymäkauden kolmen ensimmäisen vuoden aikana ja tämän jälkeen 20 prosenttia siirtymäkauden loppuun saakka. Samalla sovittiin, että nämä jäsenvaltiot siirtävät 75 prosenttia lähdeveroista kertyneistä verotuloistaan sijoittajan asuinvaltiolle. Siirtymäkauden ajan muut jäsenvaltiot antavat automaattisesti tietoja näille jäsenvaltioille ilman vastavuoroisuusehtoa. Ecofin-neuvosto sopi, että direktiivin soveltamisalaan sisältyisivät kaikenlaisten velkasitoumusten korot ja erityisesti kotimaisten tai kansainvälisten obligaatioiden tuotot, velkasitoumusten myynnin, takaisinoston tai lunastuksen yhteydessä kertyneet tai pääomitetut korot, nollakuponkilainat ja samanlaiset tuotteet, sijoitusrahastojen jakamat tuotot sekä kasvurahastojen pääomaan liitetyt korot siltä osin kuin tuotot tai korot liittyvät velkasitoumuksiin. Sijoitusrahastojen sijasta käytettävien järjestelmien (trustit, henkilöyhtiöt jne.) kautta kulkevat samanlaiset tuotot kuuluvat myös direktiivin soveltamisalaan. Markkinoiden vääristymisen välttämiseksi Ecofin-neuvosto sopi, että siirtymäkauden ajan mukaan otetaan "saavutettujen etuuksien säilyttämislauseke", jonka tarkoituksena on jättää tänä aikana direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle siirtokelpoisten velkakirjalainojen tuotot, jotka liittyvät liikkeeseenlaskuihin, joiden listalleottoesitteen toimivaltainen viranomainen on vahvistanut ennen 1 päivää maaliskuuta 2001, tai listalleottoesitteen puuttuessa ennen tätä päivää toteutettuihin liikkeeseenlaskuihin. (Saavutettujen etuuksien säilyttämislausekkeen soveltamista 1 päivän maaliskuuta 2001 jälkeen tapahtuneisiin liikkeeseenlaskuihin on selvitetty Ecofin-neuvoston 2. maaliskuuta 2001 antamissa täydentävissä päätelmissä [9].) Ecofin-neuvosto vahvisti myös, että komission vuonna 1998 tekemän ehdotuksen ja Ecofin-neuvoston 1. joulukuuta 1997 julkistamien päätelmien mukaisesti direktiivin olisi edelleen perustuttava maksuasiamiesperiaatteeseen. Maksuasiamies on välittäjien ketjussa viimeinen toimija, joka maksaa koron suoraan tosiasialliselle edunsaajalle tai hänen välittömäksi hyödykseen. Ecofin-neuvosto kuitenkin päätti joistakin maksuasiamiesjärjestelmää koskevista tarkennuksista, joiden tarkoituksena on lisätä ehdotetun direktiivin tehokkuutta. Ecofin-neuvosto sopi myös vähimmäisvaatimuksista, joita maksuasiamiehen on noudatettava tosiasiallisen edunsaajan henkilöllisyyden ja asuinpaikan määrittämisessä.

[8] Ecofin-neuvoston päätelmät 26.-27. marraskuuta 2000, lehdistötiedote N:o 13861/00 (Presse 453), 26.11.2000, julkaistu Euroopan unionin neuvoston Internet-sivuilla.

[9] Kirjallisessa menettelyssä hyväksytyt päätökset, lehdistötiedote N:o 6744/01 (Presse 85), 2.3.2001, julkaistu Euroopan unionin neuvoston Internet-sivuilla.

5. Komissio tukee täysin Ecofin-neuvoston omaksumaa uutta lähestymistapaa, jossa perimmäisenä tavoitteena on mahdollisimman laaja kansainvälinen tietojenvaihto. Tämä lähestymistapa heijastelee kansainvälistä suuntausta kohti hallinnollisen yhteistyön ja tietojenvaihdon lisäämistä eri maiden veroviranomaisten välillä. On kuitenkin tunnustettava, että kyseinen lähestymistapa poikkeaa merkittävästi vuoden 1998 direktiiviehdotuksesta ja Ecofin-neuvoston 1. joulukuuta 1997 julkistamista päätelmistä, joihin sen oli alun perin määrä perustua. Kuten edellä todettiin, vuoden 1998 direktiiviehdotus perustui rinnakkaiselon malliin, joka tarjosi jäsenvaltioille mahdollisuuden valita lähdeveron perimisen ja toisessa jäsenvaltiossa asuville henkilöille maksettuja korkoja koskevan tietojenvaihdon välillä. Uudessa Ecofin-neuvoston hyväksymässä lähestymistavassa kaikkien jäsenvaltioiden edellytetään lopulta osallistuvan maasta toiseen maksettavia korkotuloja koskevaan tietojenvaihtoon. Lähdeverojärjestelmää käyttävät vain muutamat jäsenvaltiot ja nekin vain siirtymäkauden ajan.

6. Edellisen huomioon ottaen komissio katsoo, että sen vuonna 1998 tekemä direktiiviehdotus ei enää vastaa jäsenvaltioiden yleistä mielipidettä. Koska neuvoston sopimat muutokset ovat luonteeltaan varsin perustavanlaatuisia, komissio on päättänyt vetää pois vuoden 1998 direktiiviehdotuksensa ja esittää uuden direktiiviehdotuksen. Vuoden 1998 direktiiviehdotus vedetään pois samaan aikaan uuden ehdotuksen esittämisen kanssa. Tämän uuden direktiiviehdotuksen tavoitteena on vastata mahdollisimman tarkasti Ecofin-neuvostossa 26. ja 27. marraskuuta 2000 tehtyjä päätöksiä, joiden pääpiirteet on esitelty edellä.

2. Direktiiviehdotuksen artiklojen selitykset

I luku: Johdantosäännökset

1 artikla

1. Tämän direktiivin tavoitteena on varmistaa säästöistä kertyvien korkotulojen, jotka yleensä ovat kaikkien 15 jäsenvaltion asukkaiden osalta verotettavaa tuloa, tosiasiallinen verotus. Direktiivi rajoittuu toisesta jäsenvaltiosta saataviin korkotuloihin eikä vaikuta jäsenvaltioiden sisäisiin säästötulojen verotusjärjestelmiin.

2. Direktiiviä sovelletaan yhteisön alueella maksettuihin korkoihin riippumatta korkoon oikeuttavan velkasitoumuksen liikkeeseenlaskijan sijoittautumispaikasta. Kunkin jäsenvaltion on varmistettava, että sen alueelle sijoittautuneet maksuasiamiehet täyttävät niille asetetut velvoitteet direktiivin täytäntöönpanossa.

2 artikla

1. Tosiasiallinen edunsaaja on henkilö, joka vastaanottaa korkotuloja omaan lukuunsa. Yritysten tai muiden oikeushenkilöiden korkotulot eivät kuulu tämän direktiivin soveltamisalaan. Jotta maksuasiamiehille ei aiheutettaisi kohtuuttomia hallinnollisia rasitteita, direktiiviä sovelletaan riippumatta siitä, ovatko korkotulot liiketuloja vai asianomaisen henkilön henkilökohtaista tuloa. Järjestelmän yksinkertaistamiseksi maksuasiamiesten kannalta koron saaja katsotaan yleensä tosiasialliseksi edunsaajaksi, ellei hän pysty osoittamaan, ettei ole vastaanottanut korkoa omaan lukuunsa. Koron saajaa ei katsota tosiasialliseksi edunsaajaksi, mikäli hän toimii maksuasiamiehenä toisen henkilön puolesta. Tällöin hänen velvollisuutenaan on täyttää direktiivissä maksuasiamiehille vahvistetut tehtävät. Koron saajaa ei myöskään katsota tosiasialliseksi edunsaajaksi, mikäli hän toimii oikeushenkilön, yritysverotuksen yleisten käytäntöjen mukaisesti voitoistaan verotettavan yhteisön, neuvoston direktiivissä 85/611/ETY [10] tarkoitetun arvopapereihin kohdistuvaa yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavan yrityksen (yhteissijoitusyrityksen) tai 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun yhteisön lukuun. Näissä tapauksissa koron saaja ei ole tosiasiallinen edunsaaja eikä hän toimi direktiivin tarkoittamana maksuasiamiehenä, koska hän ei maksa korkoa yksityishenkilölle. Tällöin hän toimii "välittävänä" asiamiehenä. Direktiivin 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitetut yhteisöt ovat oma kategoriansa, jota varten katsottiin tarvittavan lisäsuojaa. Koron saajan velvollisuus ilmoittaa 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun yhteisön nimi ja osoite korkoa maksavalle taloudelliselle toimijalle ja taloudellisen toimijan velvollisuus ilmoittaa kyseiset tiedot sijoittautumisvaltiolleen on tarkoitettu varmistamaan, että kyseisen yhteisön sijoittautumisvaltio on tietoinen yhteisön saamista korkotuloista. C alakohta on suunniteltu kattamaan tilanteet, joissa koron saaja toimii toisen henkilön eli tosiasiallisen edunsaajan valtuuttamana. Tämä tilanne eroaa a alakohdasta siinä, että koron saaja ei ole maksuasiamiehenä toimiva taloudellinen toimija.

[10] EYVL L 375, 31.12.1985, s. 3.

2. Artiklan 2 kohta koskee tilannetta, jossa maksuasiamiehellä on hallussaan tietoja, joiden perusteella on syytä olettaa, että koron saaja ei ole tosiasiallinen edunsaaja. Tässä tapauksessa maksuasiamiehen on ryhdyttävä kohtuullisiin toimiin tosiasiallisen edunsaajan henkilöllisyyden selvittämiseksi. Mikäli maksuasiamies ei kuitenkaan onnistu siinä, hänen on kohdeltava koron saajaa jatkossakin tosiasiallisena edunsaajana.

3 artikla

1. Tässä artiklassa määritellään tosiasiallisen edunsaajan henkilöllisyyden ja asuinpaikan selvittämistä koskevat vähimmäisvaatimukset. Jäsenvaltiot voivat halutessaan määrätä alueelleen sijoittautuneille maksuasiamiehille tiukempiakin velvoitteita. EU:n rahoitusmarkkinoiden kilpailukyvyn säilyttämiseksi on kuitenkin tärkeää, että tällaiset lisävaatimukset eivät ole markkinatoimijoiden kannalta liian hankalia.

2. Artiklan 2 kohdassa säädetään tosiasiallisen edunsaajan henkilöllisyyden selvittämiseen liittyvistä vähimmäisvaatimuksista. Siinä tehdään ero ennen ja jälkeen direktiivin voimaantulopäivän syntyneiden sopimussuhteiden välillä. Ennen direktiivin voimaantuloa syntyneiden sopimussuhteiden osalta tosiasiallisen edunsaajan henkilöllisyyden tunnistamiseen riittää nimi ja osoite. Maksuasiamies selvittää tosiasiallisen edunsaajan nimen ja osoitteen hallussaan olevien tietojen perusteella. Rahalaitoksia vaaditaan jo nyt selvittämään vakituisten asiakkaidensa henkilöllisyys rahoitusjärjestelmän rahanpesutarkoituksiin käyttämisen torjumisesta annettuun direktiivin 91/308/ETY [11] sisältyvien asiakassuhdetta koskevien sääntöjen mukaisesti. Nykyisen asiakaskuntansa osalta maksuasiamiesten pitäisi siis pystyä tukeutumaan mahdollisimman pitkälti muita tarkoituksia varten keräämiinsä tietoihin. Direktiivin voimaantulopäivänä tai sen jälkeen syntyneissä sopimussuhteissa henkilöllisyyden tunnisteina käytetään nimeä, osoitetta ja verotustunnistenumeroa tai muuta tunnistenumeroa tai niiden puuttuessa syntymäaikaa ja -paikkaa. Useat jäsenvaltiot antavat kullekin veronmaksajalle oman verotustunnistenumeron. Toisilla jäsenvaltioilla ei ehkä ole erillistä verotustunnistenumeroa, vaan ne käyttävät hyväksi muihin, yleisempiin tarkoituksiin laadittuja henkilökohtaisia tunnistenumeroita. Jos henkilökohtaista tunnistenumeroa ei ole käytettävissä, maksuasiamiehen on selvitettävä tosiasiallisen edunsaajan syntymäaika ja -paikka.

[11] EYVL L 166, 28.6.1991, s. 77.

3. Artiklan 3 kohdassa säädetään tosiasiallisen edunsaajan asuinpaikan selvittämiseen liittyvistä vähimmäisvaatimuksista. Tässä voidaan erottaa kolme ajanjaksoa. Ennen tammikuun 1 päivää 2001 syntyneissä sopimussuhteissa maksuasiamies selvittää tosiasiallisen edunsaajan asuinpaikan käyttämällä ennestään, etenkin direktiivin 91/308/ETY nojalla, hallussaan olevia tietoja. Direktiivin voimaantulopäivänä ja sen jälkeen syntyneissä sopimussuhteissa maksuasiamiehen on eroteltava ne henkilöt, jotka ilmoittavat asuvansa kolmannessa valtiossa ja näin ollen direktiivin soveltamisalan ulkopuolella, ja toisaalta ne, jotka ilmoittavat asuinpaikakseen jonkin jäsenvaltioista. Jos yhteisön passin tai muun vastaavan virallisen asiakirjan esittävä henkilö ilmoittaa asuvansa kolmannessa valtiossa, hänen tosiasiallinen asuinpaikkansa näytetään toteen sen kolmannen valtion, jonka henkilö ilmoittaa asuinpaikakseen, toimivaltaisen viranomaisen myöntämällä kotipaikkatodistuksella. Tämän säännöksen tarkoituksena on poistaa henkilöiltä, joilla on tunnettu yhteys johonkin jäsenvaltioon, mahdollisuus välttää direktiivin soveltaminen ilmoittamalla väärin perustein jokin kolmas valtio asuinpaikakseen. Kaikissa muissa tapauksissa asuinpaikaksi katsotaan se valtio, jossa tosiasiallisella edunsaajalla on pysyvä osoite. Jäsenvaltioiden tehtäväksi jää vahvistaa yksityiskohtaiset säännöt tosiasiallisen edunsaajan pysyvän osoitteen määrittämistä varten. Käytännössä jäsenvaltiot käyttävät jo nyt kansallisessa asiakassuhdelainsäädännössään osoitteen varmentamiseen monia erilaisia keinoja, kuten äänestäjäluetteloiden tarkistamista, luottotietotoimistoihin tehtäviä kyselyjä, uusimpien puhelin- tai sähkölaskujen, kunnallisverolipun tai pankin tai asunto-osuuskunnan tiliotteen pyytämistä nähtäväksi tai paikallisen puhelinluettelon tarkistamista. Tammikuun 1. päivän 2001 ja direktiivin voimaantulon välisenä aikana syntyneissä sopimussuhteissa maksuasiamiehen on tarkistettava tosiasiallisen edunsaajan asuinpaikka direktiivin voimaantulopäivänä tai sen jälkeen syntyneitä sopimussuhteita varten säädetyn menettelyn mukaisesti. Maksuasiamiehen oikeudellinen velvollisuus soveltaa direktiivissä säädettyä menettelyä alkaa vasta siitä päivästä, jolloin direktiivi tulee voimaan sen sijoittautumisvaltiossa. Siitä lähtien sen on määritettävä uusien asiakkaidensa asuinpaikka ja tarkistettava asuinpaikka myös niiltä nykyisiltä asiakkailta, joiden kanssa se on solminut sopimussuhteen 1. tammikuuta 2001 tai sen jälkeen b alakohdassa säädetyn menettelyn mukaisesti.

4 artikla

1. Maksuasiamies on taloudellinen toimija, joka maksaa korkotuotot tai varmistaa niiden maksamisen tosiasialliselle edunsaajalle. Taloudellinen toimija on luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, joka maksaa korkoa elinkeino- tai liiketoimintansa yhteydessä. Taloudellisen toimijan katsotaan "varmistavan korkotuottojen maksamisen", mikäli sen tehtävänä on koron periminen tosiasiallisen edunsaajan puolesta. Markkinatermein tällaista taloudellista toimijaa kutsuttaisiin usein "inkassovaltuutetuksi". Tämän määritelmän tarkoituksena on taata se, että monien välikäsien ketjusta voidaan nimetä yksi maksuasiamies. Kun koron maksun tosiasialliselle edunsaajalle suorittaa velallinen itse, hänet katsotaan maksuasiamieheksi. Jos toisaalta koron maksu tapahtuu useiden välikäsien kautta, joiden tehtäväksi velallinen tai todellinen edunsaaja on antanut koron maksun tai sen maksamisen varmistamisen, "maksuasiamiehellä" tarkoitetaan ainoastaan viimeisintä välikättä, joka maksaa koron suoraan tai varmistaa sen maksamisen tosiasiallisen edunsaajan välittömäksi hyödyksi. On kuitenkin syytä korostaa, että pankki tai muu talteenottaja ei ole "maksuasiamies" suhteessa korkoihin, joita se kirjaa asiakkaansa tilille, ellei se ole itse maksanut kyseistä korkoa tai varmistanut sen maksamista.

2. Artiklan 2 kohdassa laajennetaan maksuasiamiehen määritelmää. Tämän säännöksen piiriin kuuluva yhteisö katsotaan maksuasiamieheksi heti korkosuorituksen saatuaan eikä vasta sitten, kun se on maksanut koron tosiasialliselle edunsaajalle. Kyseinen artiklan kohta on suunniteltu kattamaan muiden säännösten ulkopuolelle jäävät yhteisöt, joihin ei mahdollisesti kohdistu kovin tarkkaa veroviranomaisten valvontaa. Säännöksen tarkoituksena on varmistaa, että tällaiset yhteisöt noudattavat maksuasiamiehen velvollisuuksiaan. Näin ollen se soveltuu ainoastaan jäsenvaltioihin sijoittautuneisiin yhteisöihin. Kuuluakseen tämän säännöksen piiriin yhteisön on täytettävä joitakin ehtoja. Osa ehdoista saattaa olla keskenään päällekkäisiä ja riittää, että yhteisö täyttää jonkin niistä. Jäsenvaltioiden tehtäväksi jää päättää ehtojen soveltamisen yksityiskohdista. Järjestelmän perimmäisenä tarkoituksena pitäisi kuitenkin olla maksuasiamiesten hallinnollisten rasitteiden vähentäminen. Yhteisö katsotaan tämän kohdan mukaan maksuasiamieheksi, kun se ei ole oikeushenkilö, ei yritysverotuksen yleisten käytäntöjen mukaisesti voitoistaan verotettava yhteisö eikä direktiivissä 85/611/ETY tarkoitettu yhteissijoitusyritys. Kyseisen yhteisön sijoittautumisvaltion saattamiseksi tietoiseksi siitä, että sen alueelle sijoittautunut yhteisö katsotaan korkosuorituksen saatuaan maksuasiamieheksi, tällaiselle yhteisölle korkoa maksavan taloudellisen toimijan on ilmoitettava yhteisön nimi ja osoite ja maksettujen korkojen yhteissumma sijoittautumisvaltiolleen. Nämä tiedot toimitetaan sitten edelleen yhteisön sijoittautumisvaltiolle. Yhteisön, joka määritellään tämän kohdan perusteella maksuasiamieheksi ja joka ei ole käyttänyt 3 kohdan mukaista mahdollisuuttaan, ei tarvitse huolehtia tässä direktiivissä säädetyistä tehtävistä, mikäli se myöhemmin maksaa korkoa tai varmistaa sen maksamisen suoraan tosiasialliselle edunsaajalle. Tällaiset myöhemmät maksut jäävät tämän direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle.

3. Artiklan 2 kohdassa tarkoitettu yhteisö voi halutessaan tulla kohdelluksi tämän direktiivin soveltamista varten direktiivin 85/611/ETY mukaisena yhteissijoitusyrityksenä (vaikka ei olisikaan direktiivin 85/611/ETY mukainen yhteissijoitusyritys). Jäsenvaltioiden on laadittava yksityiskohtaiset säännöt tämän vaihtoehdon käyttömahdollisuuksista. Tällaisten sääntöjen nojalla jäsenvaltiot voivat vapaasti antaa yhteisöille mahdollisuuden käyttää tätä vaihtoehtoa tietyissä tilanteissa ja kieltää se toisissa väärinkäytösten estämiseksi. Jos yhteisö päättää käyttää tätä mahdollisuuttaan, sitä ei enää katsota 2 kohdassa tarkoitetuksi maksuasiamieheksi, vaan siitä tulee 1 kohdan mukainen maksuasiamies, mikäli se myöhemmin maksaa korkoa tai varmistaa sen maksamisen suoraan tosiasialliselle edunsaajalle. Käyttäessään tätä mahdollisuuttaan yhteisö on velvollinen soveltamaan 2 kohdassa mainittuja ehtoja kaikkiin myöhemmin maksamiinsa korkoihin määrittääkseen, kuuluuko kyseinen maksutapahtuma direktiivin soveltamisalaan. Yhteisön on ilmoitettava sijoittautumisvaltiolleen, mikäli se haluaa käyttää tätä vaihtoehtoa.

4. Kun korkoa maksava taloudellinen toimija ja 2 kohdassa tarkoitettu yhteisö ovat sijoittautuneita samaan jäsenvaltioon, direktiivissä ei säädetä minkäänlaista ilmoitusvelvollisuutta taloudelliselle toimijalle. Toissijaisuusperiaatteen mukaisesti jää kunkin jäsenvaltion tehtäväksi varmistaa, että kyseinen yhteisö täyttää velvollisuutensa maksuasiamiehenä.

5 artikla

Jäsenvaltioiden on ilmoitettava direktiivin soveltamisen suhteen toimivaltaiset viranomaisensa komissiolle. Avoimuuden varmistamiseksi komissio aikoo laatia ja julkaista luettelon jäsenvaltioiden ilmoittamista toimivaltaisista viranomaisista. Kolmansien valtioiden osalta "toimivaltaisilla viranomaisilla" tarkoitetaan viranomaista, jolla on valtuudet kahden- tai monenvälisten verosopimusten tekemiseen. Jos kolmas valtio ei ole tehnyt tällaisia sopimuksia, toimivaltaisena viranomaisena pidetään verotukseen liittyviä kotipaikkatodistuksia myöntävää viranomaista.

6 artikla

1. Tässä artiklassa esitetään direktiivissä käytettävä "korkojen" määritelmä.

a) Tässä alakohdassa määritellään direktiivin kattamat velkasitoumukset. Määritelmä vastaa tulo- ja pääomaverotusta koskevan OECD:n malliverosopimuksen 11 artiklan 3 kohdassa esitettyä korkojen määritelmää. Se käsittää selkeästi käteistalletukset ja rahan muodossa olevat vakuudet, mutta myös kaikentyyppiset yritysten ja valtion obligaatiot ja debentuurit ja vastaavanlaiset siirtokelpoiset velkasitoumukset. Velkakirjojen, joihin liittyy oikeus osallisuuteen velallisen voitosta, on katsottava tuottavan korkoa eikä osinkoa, ellei lainattaviin varoihin todellisuudessa liity osaa velallisen riskistä.

b) Alakohdassa b säädetään, että a alakohdassa mainittujen velkasitoumusten myynnin, takaisinoston tai lunastuksen yhteydessä kertyneet tai pääomitetut korot sisältyvät myös korkojen määritelmään. Tämä käsittää myös nollakuponkilainojen, diskonttolainojen ja vastaavien velkasitoumusten myynnin, takaisinoston tai lunastuksen yhteydessä realisoituneet korot.

c) Alakohdassa c laajennetaan korkojen määritelmää direktiivissä 85/611/ETY tarkoitettujen yhteissijoitusyritysten, 4 artiklan 3 kohdan nojalla sellaisiksi määriteltävien yhteisöjen sekä EU:n ulkopuolelle sijoittautuneiden yhteissijoitusyritysten jakamiin tuloihin. Tämän säännöksen tarkoituksena on varmistaa, että tällaisilta yrityksiltä tai yhteisöiltä suoraan tai epäsuorasti saadut säästötulot kuuluvat myös direktiivin soveltamisalaan.

Tässä direktiivissä termi "yhteissijoitusyritykset" kattaa kaikki sellaiset yhteissijoitusyritykset, jotka täyttävät direktiivin 85/611/ETY yleiset vaatimukset. Termi "7 artiklassa tarkoitetun alueen ulkopuolelle sijoittautuneet yhteissijoitusyritykset" kattaa kaikki yhteissijoitusyritykset riippumatta niiden yritysmuodosta ja varojen rakenteesta. Määritelmään sisältyy yrityksiä, jotka jäsenvaltioihin sijoittautuneina katsottaisiin direktiivissä 85/611/ETY tarkoitetuiksi yhteissijoitusyrityksiksi, mutta myös muun tyyppisiä kollektiivisia sijoitusjärjestelyjä (esim. sijoituskerhot).

Edellä mainittujen yritysten ja yhteisöjen jakamat tulot sisältyvät korkojen määritelmään, mikäli tulot ovat peräisin joko suoraan tai 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun yhteisön välityksellä maksetuista koroista (niin kutsuttu "look-through" -lähestymistapa). "Korkojen maksulla" tarkoitetaan kaikkien 6 artiklan kattamien korkojen maksua. Se käsittää kaikki tällaisille yrityksille tai yhteisöille niiden hallussa olevista velkasitoumuksista maksetut korot, mutta myös kaikki kertyneet tai pääomitetut korot, jotka realisoituvat velkasitoumusten myynnin, takaisinoston tai lunastuksen yhteydessä. Lisäksi se sisältää toisten vastaavien yritysten tai yhteisöjen näille yrityksille tai yhteisöille jakamat tulot silloin, kun tulot ovat peräisin koroista, sekä yritysten tai yhteisöjen realisoimat tulot vastaavien yritysten tai yhteisöjen osakkeiden myynnin, takaisinoston tai lunastuksen yhteydessä, mikäli viimeksi mainitut ovat sijoittaneet yli 40 prosenttia varoistaan velkasitoumuksiin. Ilman tällaisten osakkuuksien sisällyttämistä direktiivin soveltamisalaan edellä mainittujen yritysten tai yhteisöjen olisi mahdollista välttyä direktiivin soveltamiselta siten, että ne eivät pidä velkasitoumuksia hallussaan suoraan vaan vastaavien yritysten tai yhteisöjen välityksellä.

Viittauksella korkojen maksamiseen "4 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun yhteisön välityksellä" on tarkoitus varmistaa, että säännösten piiriin kuuluvat myös sellaiset edellä mainittujen yritysten tai yhteisöjen jakamat tulot, jotka ovat peräisin niiden osallisuudesta sijoitusjärjestelyihin, jotka kuuluvat 4 artiklan 2 kohdassa määriteltyyn kategoriaan.

d) Alakohdassa d laajennetaan korkojen määritelmää tuloihin, jotka ovat realisoituneet direktiivissä 85/611/ETY tarkoitettujen yhteissijoitusyritysten, 4 artiklan 3 kohdan nojalla sellaisiksi laskettavien yhteisöjen ja EU:n ulkopuolelle sijoittautuneiden yhteissijoitusyritysten osakkeiden tai osuuksien myynnin, takaisinoston tai lunastuksen yhteydessä, edellyttäen, että nämä yritykset ja yhteisöt ovat sijoittaneet yli 40 prosenttia varoistaan velkasitoumuksiin. Tämä säännös on suunniteltu varmistamaan, että edellä mainittujen yritysten ja yhteisöjen osakkeiden myynnin, takaisinoston tai lunastuksen yhteydessä kertyneet tai pääomitetut korot sisältyvät myös direktiivin soveltamisalaan. Järjestelmän yksinkertaistamiseksi maksuasiamiesten kannalta käytetään 40 prosentin rajaa, jolla vältetään maksuasiamiehen velvollisuus selvittää osakkeiden myynnin, takaisinoston tai lunastuksen yhteydessä realisoituneiden tulojen alkuperä. Mikäli yritys tai yhteisö täyttää 40 prosentin ehdon, kaikki tulot katsotaan kokonaisuudessaan korkotuloiksi.

40 prosentin raja ei koske ainoastaan velkasitoumuksia, vaan myös osakkuuksia muissa vastaavissa yrityksissä ja yhteisöissä. Mikäli varojen rakenteeseen liittyviä ehtoja sovellettaisiin ainoastaan yritysten suoraan hallussaan pitämiin velkasitoumuksiin, pääomaansa realisoivan yrityksen olisi mahdollista välttyä direktiivin soveltamiselta pitämällä velkasitoumuksia hallussaan ainoastaan muiden vastaavien yritysten tai yhteisöjen välityksellä. 40 prosentin rajaa on sovellettava koko sijoitusketjuun: Jos yrityksellä on osakkuuksia toisessa yhtiössä, joka täyttää 40 prosentin ehdon, nämä osakkuudet otetaan täysimääräisesti huomioon sovellettaessa 40 prosentin rajaa ensimmäiseen yritykseen. Jos taas toisaalta toinen yritys ei täytä ehtoa, osakkuuksia ei miltään osin lasketa mukaan sovellettaessa prosenttirajaa ensimmäiseen yritykseen.

Voidaan todeta, että tietty yritys tai yhteisö voi kuulua sekä c että d alakohdan piiriin, mikäli se jakaa osan velkasitoumusten koroista peräisin olevista tuloistaan ja aktivoi loput.

2. Tietyissä tilanteissa maksuasiamies ei välttämättä pysty selvittämään, mikä osa 1 kohdan c alakohdassa tarkoitetuista tuloista on peräisin korkomaksuista. Tässä artiklan kohdassa säädetään, että tällaisissa tilanteissa yrityksen tai yhteisön jakamat tulot katsotaan kokonaisuudessaan koroiksi.

3. Joissakin tilanteissa maksuasiamiehellä ei ole tietoa siitä, kuinka suuren prosenttiosuuden varoistaan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitettu yritys tai yhteisö on sijoittanut velkasitoumuksiin, esimerkiksi jos EU:n ulkopuolelle sijoittautunut yhteissijoitusyritys kieltäytyy paljastamasta varojensa rakennetta. Tällaisissa tilanteissa prosenttiosuuden katsotaan artiklan 3 kohdan mukaan olevan yli 40 prosenttia. Näin ollen kyseisen yrityksen tai yhteisön jakamat tulot sisältyvät korkojen määritelmään.

4. Artiklan 4 kohdassa laajennetaan korkojen määritelmää tilanteisiin, joissa koron saajana on 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu yhteisö, joka katsotaan maksuasiamieheksi koron vastaanotettuaan. Tässä direktiivissä koron vastaanottaminen katsotaan yhteisön suorittamaksi korkomaksuksi.

5. Artiklan 1 kohdan b ja d alakohdan osalta jäsenvaltioille annetaan mahdollisuus vaatia alueelleen sijoittautuneita maksuasiamiehiä vuotuistamaan korot tietylle ajanjaksolle, joka ei saa olla pitempi kuin yksi vuosi. Jäsenvaltiot voivat halutessaan käyttää tätä vain tietyn tyyppisiin säästämisjärjestelmiin.

6. Artiklan 6 kohta sisältää niin kutsutun de minimis -säännön. Jäsenvaltioilla on mahdollisuus jättää korkojen määritelmän ulkopuolelle tulot, jotka on saatu yhteissijoitusyrityksiltä tai 4 artiklan 3 kohdan nojalla sellaisiksi laskettavilta yhteisöiltä, jos nämä ovat sijoittaneet velkasitoumuksiin enintään 15 prosenttia varoistaan. Tämän säännöksen tavoitteena on antaa jäsenvaltioille mahdollisuus jättää direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle sellaiset yritykset, jotka sijoittavat pääasiallisesti osakkeisiin, mutta joilla saattaa olla jonkin verran myös velkasitoumuksia maksuvalmiussyistä. Jos jäsenvaltio päättää käyttää tätä mahdollisuutta alueelleen sijoittautuneiden yhteissijoitusyritysten suhteen, ratkaisu sitoo myös muita jäsenvaltioita. Tämä merkitsee sitä, että muut jäsenvaltiot eivät voi vaatia alueelleen sijoittautuneita maksuasiamiehiä antamaan tietoja tai perimään lähdeveroa tällaisesta tulosta.

7. Ecofin-neuvosto vahvisti 1 kohdan d alakohdassa ja 3 kohdassa mainitun 40 prosentin rajan 26.-27. marraskuuta 2000 pitämänsä kokouksen päätelmissä. Ecofin-neuvoston päätelmien mukaan prosenttirajaa on alennettava siirtymäkauden lopussa. Komissio ehdottaa prosenttirajan alentamista 15 prosenttiin. Tämä prosenttiraja vaikuttaisi riittävältä kattamaan asianomaisten yritysten ja yhteisöjen maksuvalmiusvaatimukset.

8. Artiklan 8 kohdassa säädetään, että 1 kohdan d alakohdassa ja 6 kohdassa mainitut prosenttirajat määritellään periaatteessa asianomaisen yrityksen tai yhteisön julkistamissa rahaston säännöissä tai yhtiöjärjestyksessä esitetyn investointiohjelman perusteella. Usein rahaston säännöissä tai yhtiöjärjestyksessä mainitaan, kuinka suuren osuuden varoistaan yritys tai yhteisö saa tai on velvollinen sijoittamaan velkasitoumuksiin tai osakkeisiin. Jos tällaisia sääntöjä tai yhtiöjärjestystä ei ole olemassa tai jos niissä ei määritellä yrityksen investointiohjelmaa, prosenttiosuudet määrätään yrityksen varojen todellisen rakenteen perusteella. Jäsenvaltioiden tehtäväksi jää laatia yksityiskohtaiset säännöt tämän säännöksen soveltamista varten. Sääntöjä on suunniteltava muun muassa väärinkäytösten estämiseen tilanteissa, joissa yrityksen todellisuudessa noudattama investointipolitiikka poikkeaa rahaston säännöissä tai yhtiöjärjestyksessä määritellystä.

7 artikla

Tämän direktiivin soveltamisala on alue, jolla sovelletaan Euroopan yhteisön perustamissopimusta sen 299 artiklan mukaisesti.

II luku: Tietojenvaihto

8 artikla

1. Toissijaisuusperiaatteen mukaisesti tässä artiklassa määritellään ne vähimmäistiedot, jotka maksuasiamiehen on ilmoitettava sijoittautumisvaltiolleen. Jäsenvaltiot voivat halutessaan määrätä alueelleen sijoittautuneille maksuasiamiehille muitakin ilmoitusvelvollisuuksia. EU:n rahoitusmarkkinoiden kilpailukyvyn säilyttämiseksi on kuitenkin tärkeää, että tällaiset vaatimukset eivät ole markkinatoimijoiden kannalta liian hankalia. Artiklan 1 kohdassa määritellään tosiasiallisen edunsaajan, maksuasiamiehen ja korkoon oikeuttavan velkasitoumuksen osalta ilmoitettavat vähimmäistiedot.

2. Artiklan 2 kohdassa määritellään 6 artiklan mukaisten korkokategorioiden osalta ilmoitettavat vähimmäistiedot. Alakohdassa b viitataan velkasitoumusten myynnin, takaisinoston tai lunastuksen yhteydessä kertyneeseen tai pääomitettuun korkoon sekä yhteissijoitusyritysten, 4 artiklan 3 kohdan nojalla sellaisiksi laskettavien yhteisöjen ja EU:n ulkopuolelle sijoittautuneiden yhteissijoitusyritysten osakkeiden myynnin, takaisinoston tai lunastuksen yhteydessä realisoituneisiin tuottoihin. Se antaa jäsenvaltioille mahdollisuuden valita, vaativatko ne maksuasiamiehiä ilmoittamaan 6 artiklan 1 kohdan b ja d alakohdissa tarkoitettujen korkojen tai tulojen määrän vai myynnin, takaisinoston tai lunastuksen yhteydessä kertyneen koko tuoton. Alakohdassa c viitataan yhteissijoitusyritysten, 4 artiklan 3 kohdan nojalla sellaisiksi laskettavien yhteisöjen ja EU:n ulkopuolelle sijoittautuneiden yhteissijoitusyritysten jakamiin tuloihin. Se antaa jäsenvaltioille mahdollisuuden valita, vaativatko ne maksuasiamiehiä ilmoittamaan 6 artiklan 1 kohdan c alakohdassa esitetyn "look-through" -lähestymistavan avulla määriteltyjen korkojen määrän vai jaetun kokonaismäärän. Alakohdassa d viitataan 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen yhteisöjen, jotka eivät ole käyttäneet 4 artiklan 3 kohdassa annettua mahdollisuutta, maksamiin korkoihin. Tällaisten yhteisöjen on ilmoitettava, mikä osuus korosta kuuluu kullekin yhteisön osakkaista, jotka ovat 2 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja tosiasiallisia edunsaajia ja joiden asuinpaikka on muussa kuin yhteisön sijoittautumisvaltiossa.

9 artikla

1. Jäsenvaltion on välitettävä alueelleen sijoittautuneen maksuasiamiehen ilmoittamat tiedot edelleen toiselle jäsenvaltiolle, jossa tosiasiallisella edunsaajalla on tässä direktiivissä tarkoitettu asuinpaikka.

2. Artiklan 2 kohdassa säädetään perusperiaatteesta, jonka mukaan tietojenvaihdon on tapahduttava automaattisesti ja vähintään kerran vuodessa, kuuden kuukauden kuluessa maksuasiamiehen jäsenvaltion verovuoden päättymisestä. Tietojen toimittaminen vain pyydettäessä ei olisi sopusoinnussa direktiivin tavoitteen kanssa, sillä sen avulla ei pystyttäisi takaamaan kyseisten korkotulojen verotusta tosiasiallisen edunsaajan asuinvaltiossa. Automaattisen tietojenvaihdon yksityiskohtia valmistellaan parhaillaan.

3. Artiklan 3 kohdassa säädetään, että jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten keskinäisestä avusta välittömien ja välillisten verojen alalla annetun direktiivin 77/799/ETY [12] 8 artiklaa ei sovelleta tämän direktiivin nojalla ilmoitettaviin tietoihin. Kyseisen tietojenvaihdon rajoituksia koskevan artiklan soveltaminen voisi vaikeuttaa tämän direktiivin tavoitteen saavuttamista. Tämä pätee erityisesti direktiivin 77/799/ETY 8 artiklan 3 kohdassa annettuun mahdollisuuteen vaihtaa tietoja ainoastaan vastavuoroisuuteen perustuen.

[12] EYVL L 336, 27.12.1977, s. 15.

III luku : Siirtymäsäännökset

10 artikla

Direktiivin voimaantulon jälkeen alkavan seitsemän vuoden siirtymäkauden ajan Belgian, Luxemburgin ja Itävallan ei tarvitse soveltaa II luvun säännöksiä. Näin ollen ne eivät ole velvollisia toimittamaan tietoja tänä aikana, mutta niillä on oikeus saada tietoja muilta jäsenvaltioilta. Niiden on kuitenkin toimitettava tietoja silloin, kun sovelletaan 13 artiklan 1 kohdan a alakohdassa määriteltyä menettelyä. Siirtymäkauden lopussa III luvun säännösten voimassaolo lakkaa, ja Belgian, Luxemburgin ja Itävallan on alettava soveltaa II luvun säännöksiä.

11 artikla

1. Tietojenvaihdon sijaan Belgia, Luxemburg ja Itävalta perivät 15 prosentin lähdeveroa siirtymäkauden ensimmäisten kolmen vuoden ajan ja 20 prosentin lähdeveroa lopun kauden ajan.

2. Direktiivin yleisten periaatteiden mukaisesti lähdeveron kantaa maksuasiamies. Maksuasiamiehen on varmistettava, että sen pidättämä vero siirretään sen sijoittautumisvaltiolle 12 artiklassa säädetyn kuuden kuukauden määräajan kuluessa. Artiklan 2 kohdassa yksilöidään, miten vero olisi perittävä kuhunkin 6 artiklassa määriteltyyn kategoriaan kuuluvista korkotuloista. Alakohdassa b mainitaan "saajan maksettavaksi jäävä vaikutuksiltaan vastaavansuuruinen vero". Jäsenvaltiot voivat halutessaan periä veroa myynnin, takaisinoston tai lunastuksen yhteydessä syntyneiden tulojen koko summasta sen sijaan että perisivät lähdeveroa korkotuloista. Vero ei kuitenkaan saa jäädä tosiasiallisen edunsaajan yksin kannettavaksi tai vaikuttaa vastaavalla tavalla kertyneistä tai pääomitetuista koroista perittävän lähdeveron määrään, eli se ei saa johtaa korkotulojen alhaisempaan verotukseen maksuasiamiehen jäsenvaltiossa. Tällainen vero katsotaan tämän direktiivin tarkoittamaksi lähdeveroksi ja siihen sovelletaan näin ollen III luvun säännöksiä, jotka koskevat muun muassa verotulojen jakojärjestelmää ja kaksinkertaisen verotuksen estämistä.

3. Artiklan 3 kohdan tavoitteena on välttää lähdeveron kertautuminen silloin, kun velkasitoumukset ovat vaihtaneet omistajaa voimassaolonsa aikana. Periaatteessa lähdeveroa tulisi periä ainoastaan siitä osasta korkotuloja, joka vastaa tosiasiallisen edunsaajan hallussapitoaikaa. Vain kun maksuasiamies ei pysty määrittelemään hallussapitoaikaa, sen on oletettava tosiasiallisen edunsaajan olleen velkasitoumuksen haltija koko sen voimassaolon ajan. Tällaisissa tilanteissa tosiasiallinen edunsaaja voi kuitenkin itse esittää todisteita hankinta-ajankohdasta.

4. Maksuasiamiehen jäsenvaltion perimä lähdevero ei vapauta tosiasiallista edunsaajaa verovelvollisuudesta omassa asuinvaltiossaan. Asuinvaltiolla on täysi oikeus periä veroa tosiasiallisen edunsaajan saamista tuloista kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti. Se on kuitenkin velvollinen estämään maksuasiamiehen jäsenvaltion perimän lähdeveron mahdollisesti aiheuttaman kaksinkertaisen verotuksen.

12 artikla

Maksuasiamiehen jäsenvaltion 11 artiklan mukaisesti perimästä lähdeverosta 75 prosenttia on siirrettävä tosiasiallisen edunsaajan asuinvaltiolle. Näiden tulojen siirtämisen yhteydessä lähdeveron perinyttä jäsenvaltiota ei vaadita antamaan mitään tietoja tosiasiallisen edunsaajan henkilöllisyydestä. Toissijaisuusperiaatteen mukaisesti lähdeveroa perivien jäsenvaltioiden valittavaksi jää, millaisin käytännön järjestelyin verotulojen jakojärjestelmän asianmukainen toiminta pystytään parhaiten turvaamaan.

13 artikla

1. Lähdeveron määrääminen 11 artiklan nojalla on katsottava käytännön keinoksi, jolla voidaan varmistaa jäsenvaltiosta toiseen maksettavien korkotulojen tosiasiallinen vähimmäisverotus yhteisössä. Direktiivin tavoitteena on kuitenkin varmistaa tällaisten tulojen tosiasiallinen verotus nimenomaan edunsaajan asuinvaltiossa. Edistääkseen tämän tavoitteen saavuttamista lähdeveroa perivien jäsenvaltioiden on toteutettava jompikumpi tässä artiklan kohdassa mainituista menettelytavoista, joiden avulla tosiasiallinen edunsaaja voi välttää lähdeveron ilmoittamalla korkotulot asuinvaltionsa verotuksessa. Jos jäsenvaltio toteuttaa a alakohdassa määriteltyä menettelyä ja tosiasiallinen edunsaaja valtuuttaa maksuasiamiehensä ilmoittamaan tiedot 8 artiklan mukaisesti, kyseisen jäsenvaltion on toimitettava tiedot edelleen tosiasiallisen edunsaajan asuinvaltiolle 9 artiklan mukaisesti.

2. Tämän kohdan tarkoituksena on yksilöidä ne tiedot, joiden on käytävä ilmi tosiasiallisen edunsaajan asuinvaltion toimivaltaisen viranomaisen antamasta todistuksesta. Todistus on voimassa kolme vuotta, edellyttäen että tiedot, joiden perusteella todistus on annettu, eivät ole vanhentuneet. Jos todistuksessa ilmoitettuihin tietoihin tulee muutoksia, tosiasiallinen edunsaaja ei voi enää käyttää todistusta, vaan hänen on haettava heti uutta.

14 artikla

1. Artiklan 1 kohdassa säädetään tosiasiallisen edunsaajan asuinvaltion yleisestä velvollisuudesta pyrkiä poistamaan 11 artiklan mukaisen lähdeveron perimisestä mahdollisesti aiheutuva kaksinkertainen verotus.

2. Artiklan 2 kohdassa säädetään menetelmästä, jolla asuinvaltion on määrä estää kaksinkertainen verotus. Sen on myönnettävä tosiasialliselle edunsaajalle verohyvitystä lähdeverona maksetun määrän verran sen alueella kyseisistä koroista perittävän veron määrään asti. Jos perityn lähdeveron määrä on suurempi kuin kyseisistä koroista perittävä vero, sen on palautettava erotus suoraan edunsaajalle. Esimerkiksi jos perityn lähdeveron määrä on 10 yksikköä ja asuinvaltiossa koroista perittävän veron määrä 15, asuinvaltio hyvittää koko lähdeverona perityn summan (asuinvaltiossa veroa jää vielä maksettavaksi 15 - 10 = 5). Jos perityn lähdeveron määrä on 15 ja asuinvaltiossa perittävän veron määrä on 10, asuinvaltio hyvittää 10 yksikköä peritystä lähdeverosta (asuinvaltiossa maksettavaksi jäävän veron määrä on 10 - 10 = 0) ja palauttaa liikaa perityt 5 yksikköä tosiasialliselle edunsaajalle.

3. Artiklan 3 kohdassa säädetään, missä järjestyksessä hyvityksiä on myönnettävä, jos 11 artiklassa tarkoitetun lähdeveron lisäksi korosta on peritty myös muun tyyppisiä lähdeveroja ja jos asuinvaltio myöntää tällaisista lähdeveroista verohyvitystä kansallisen lainsäädäntönsä tai kaksinkertaista verotusta koskevien verosopimusten perusteella. Tämä säännös on erityisesti tarkoitettu tilanteisiin, joissa korosta on peritty velallistyyppistä lähdeveroa toisessa jäsenvaltiossa tai kolmannessa valtiossa. Artiklan 3 kohdasta käy ilmi, että näistä muun tyyppisistä lähdeveroista on maksettava hyvitystä ensin. Esimerkiksi: Maksuasiamies jäsenvaltiossa A maksaa jäsenvaltiossa B asuvalle tosiasialliselle edunsaajalle korkoa velkasitoumuksesta, joka on tehty jäsenvaltiossa C. Jäsenvaltio C perii siitä 15 yksikön suuruisen velallistyyppisen lähdeveron. Jäsenvaltio A perii 10 artiklan mukaisesti 20 yksikön suuruisen lähdeveron. Jäsenvaltiossa B perittävän veron suuruus on 25 yksikköä. Artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltion B on hyvitettävä tosiasialliselle edunsaajalle jäsenvaltion C perimä 15 yksikön suuruinen velallistyyppinen lähdevero (jäsenvaltiossa B maksettavaksi jäävä vero on 25 - 15 = 10). Sen jälkeen jäsenvaltion B on estettävä jäsenvaltion A perimästä lähdeverosta mahdollisesti aiheutuva kaksinkertainen verotus. Artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltion B on hyvitettävä 10 yksikköä perittyä lähdeveroa (asuinvaltiossa maksettavaksi jäävä vero on 10 - 10 = 0) ja palautettava liikaa perityt 10 yksikköä tosiasialliselle edunsaajalle.

15 artikla

1. Useimmat olemassa olevat kotimaiset ja kansainväliset obligaatiot ja muut siirtokelpoiset velkasitoumukset sisältävät niin kutsuttuja "gross-up-lausekkeita" ja "etuaikaista lunastusta koskevia lausekkeita" (takaisinmaksulauseke). "Gross-up-lauseke" velvoittaa liikkeeseenlaskijan hyvittämään sijoittajalle kaikki liikkeeseenlaskijan sijoittautumisvaltiossa pidätetyt verot. Takaisinmaksulauseke kuitenkin antaa tavallisesti liikkeeseenlaskijalle mahdollisuuden lunastaa laina etuaikaisesti sen nimellisarvolla. On olemassa vaara, että 11 artiklassa tarkoitetun lähdeveron määrääminen voisi johtaa tällaisten lausekkeiden soveltamiseen, etenkin tilanteissa, joissa velallinen tai velallisen maksuasiamies maksaa koron suoraan 2 artiklassa tarkoitetulle tosiasialliselle edunsaajalle. Näiden lausekkeiden laukeamisen mahdollisesti aiheuttaman markkinoiden vääristymisen estämiseksi tässä artiklassa säädetään voimassa olevien siirtokelpoisten velkakirjalainojen jättämisestä direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle siirtymäkauden ajaksi. Siirtymäkauden ajan tällaisia velkakirjalainoja ei katsota 6 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetuiksi velkasitoumuksiksi. Tämä merkitsee sitä, että tällaisista arvopapereista saadut tuotot eivät sisälly direktiivin soveltamisalaan, riippumatta siitä, pitääkö yksityinen henkilö niitä suoraan hallussaan vai epäsuorasti direktiivissä 85/611/ETY tarkoitettujen yhteissijoitusyritysten tai 4 artiklan 3 kohdan nojalla sellaisiksi laskettavien yhteisöjen välityksellä. Samalla se merkitsee myös sitä, että mainittuja arvopapereita ei katsota velkasitoumuksiksi 6 artiklan 1 kohdan d alakohdassa ja 6 kohdassa mainittuja prosenttiosuuksia laskettaessa.

Maksuasiamiesten välisen kilpailun vääristymisen estämiseksi saavutettujen etuuksien säilyttämislauseketta sovelletaan riippumatta siitä, onko maksuasiamies sijoittautunut lähdeverojärjestelmää vai tietojenvaihtojärjestelmää käyttävään jäsenvaltioon. Käytännön syistä tätä artiklaa sovelletaan kaikkiin siirtokelpoisiin velkakirjalainoihin riippumatta siitä, sisältävätkö ne tosiasiallisesti gross-up-lausekkeen tai etuaikaista lunastusta koskevan lausekkeen, joihin tätä direktiiviä sovellettaessa olisi mahdollisuus vedota. Termi "siirtokelpoiset velkakirjalainat" käsittää kaikentyyppiset velkasitoumukset, joilla voidaan vapaasti käydä kauppaa jälkimarkkinoilla tai jotka arvopaperin haltija voi siirtää toiselle henkilölle ilman liikkeeseenlaskijan etukäteislupaa. Näihin sisältyvät kaikki kotimaiset ja kansainväliset obligaatiot, mutta myös muun tyyppiset siirtokelpoiset velkasitoumukset, kuten euro-yritystodistukset, keskipitkät euro-velkasitoumukset ja maksumääräykset.

Saavutettujen etuuksien säilyttämislauseketta sovelletaan kaikkiin siirtokelpoisiin velkakirjalainoihin, jotka on laskettu liikkeeseen ensimmäistä kertaa ennen maaliskuun 1. päivää 2001 tai joiden alkuperäiset listalleottoesitteet on vahvistettu ennen kyseistä päivämäärää. Saavutettujen etuuksien säilyttämislauseke ei siis koske 1. maaliskuuta 2001 tai sen jälkeen liikkeeseen laskettuja siirtokelpoisia velkakirjalainoja, ellei alkuperäistä listalleottoesitettä ole vahvistettu sitä ennen.

Saavutettujen etuuksien säilyttämislausekkeen soveltaminen edellä mainittuihin arvopapereihin riippuu siitä, liittyykö niihin 1. maaliskuuta 2002 tai sen jälkeen toteutettuja lisäanteja. Joukkovelkakirjalainoja liikkeeseen laskevilla julkisyhteisöillä ja yrityksillä on yleisenä käytäntönä kasvattaa tai "sarjoittaa" liikkeeseen laskettuja eriä. Jos olemassa oleva joukkovelkakirja on sijoittajien keskuudessa suosittu, mutta vaikeasti muutettavissa rahaksi, sen avaaminen uudelleen kaupankäynnille voi parantaa maksuvalmiutta. Obligaatioantien uudelleenavaamisesta on tullut yleisin valtioiden ja muiden suursijoittajien käyttämä tekniikka, jolla ne pyrkivät kasvattamaan viitelainaemission kokoa toivotun maksuvalmiuden saavuttamiseksi. Kun lisäanti tai "sarjoitus" toteutetaan yhdenmukaisin ehdoin ja tarkoituksena tehdä uusista joukkovelkakirjoista vaihtokelpoisia aikaisemman annin kanssa, kyseiset kaksi antia ovat toisensa korvaavia. Käytännössä molemmilla anneilla käydään kauppaa samalla tunnistenumerolla, ja jos tarvitaan niiden konkreettista siirtämistä, kumpaan tahansa antiin kuuluvien obligaatioiden siirtäminen täyttää siirtovelvoitteen. Käytännössä siis arvopapereilla käydään kauppaa yhtenä antina.

Artiklassa tehdään ero valtion ja muiden julkisyhteisöjen ja toisaalta muiden liikkeeseenlaskijoiden (esim. yritykset) liikkeeseen laskemien siirtokelpoisten velkakirjalainojen välillä. "Muilla julkisyhteisöillä" tarkoitetaan julkisia tahoja, jotka hallitus on valtuuttanut laskemaan liikkeeseen joukkovelkakirjalainoja. Ilmaus ei viittaa (yritys-) joukkovelkakirjoja liikkeeseen laskeviin valtionyrityksiin. Jos edellä mainituista valtion tai muiden julkisyhteisöjen liikkeeseen laskemista arvopapereista järjestetään lisäanti 1. maaliskuuta 2002 tai sen jälkeen, ei koko antiin (ei alkuperäiseen eikä mahdollisiin lisäanteihin) voida soveltaa saavutettujen etuuksien säilyttämislauseketta. On selvää, että tällaisissa tilanteissa on olemassa vaara, että jotkut yksittäiset sijoittajat saattavat haluta vedota gross-up-lausekkeisiin. Markkinoiden vääristymisen estämiseksi odotetaan kuitenkin, että jäsenvaltiot ja niiden julkisyhteisöt sitoutuvat olemaan verotussyistä irtisanomatta tai lunastamatta tällaisia velkoja etuaikaisesti. Kolmannet maat ja niiden julkisyhteisöt voivat tietenkin vapaasti sitoutua samaan. Jos jokin muu liikkeeseenlaskija (esim. yritys) toteuttaa edellä mainittujen arvopaperien lisäannin 1. maaliskuuta 2002 tai sen jälkeen, lisäantiin ei sovelleta saavutettujen etuuksien säilyttämislauseketta, kun taas alkuperäiseen antiin ja mahdollisiin ennen 1. maaliskuuta 2002 toteutettuihin lisäanteihin niitä sovelletaan. Lisäannit eivät siis vaikuta aikaisempiin anteihin sovellettaviin säännöksiin. Joukkovelkakirjoja liikkeeseen laskevien yritysten ja kansallisten ja kansainvälisten numerointivirastojen odotetaan helpottavan tämän säännöksen soveltamista varmistamalla, että 1. maaliskuuta 2002 jälkeen toteutettavista lisäanneista ei tehdä edellisiä anteja korvaavia. Ne voivat tehdä lisäanneista erikseen tunnistettavia rekisteröimällä ne eri ISIN-numerolla tai kansainvälisellä rekisteröintinumerolla kuin alkuperäisen annin.

2. Tässä artiklassa säädetään vain yhdestä poikkeuksesta direktiivin soveltamiseen. Sillä ei ole vaikutusta jäsenvaltioiden verolainsäädännön soveltamiseen. Jäsenvaltioilla on edelleen täysi oikeus periä kansallisen lainsäädäntönsä mukaisia veroja arvopapereista, joihin sovelletaan saavutettujen etuuksien säilyttämislauseketta.

16 artikla

Tätä artiklaa sovelletaan useisiin kansainvälisiin järjestöihin, jotka sopimustensa nojalla ovat vapautettuja velvollisuudesta vähentää lähdevero koroista, joita ne maksavat liikkeeseen laskemilleen velkasitoumuksille. Tällaisia kansainvälisiä järjestöjä ovat muun muassa Kansainvälinen jälleenrakennus- ja kehittämispankki (IBRD) ja Kansainvälinen rahoitusyhtiö (IFC) (molemmat maailmanpankkiryhmän jäseniä), Latinalaisen Amerikan kehityspankki (IADB), Kansainvälinen investointiyhtiö, Aasian kehityspankki ja Afrikan kehityspankki. Kaikki EU:n jäsenvaltiot ovat allekirjoittaneet ja ratifioineet IBRD:n ja IFC:n kansainväliset perustamissopimukset, ja useimmat jäsenvaltiot ovat jäseninä myös muissa kansainvälisissä järjestöissä. Tämä artikla antaa 11 artiklan mukaista lähdeveroa periville jäsenvaltioille, jotka ovat osallisina kyseisiä järjestöjä koskevissa kansainvälisissä sopimuksissa, mahdollisuuden noudattaa kansainvälisiä velvoitteitaan vapauttamalla näiden järjestöjen nimissä toimivat maksuasiamiehet velvollisuudestaan periä lähdeveroa, mikäli tällainen velvollisuus olisi vastoin tehtyjä sopimuksia. Tämän poikkeuksen soveltamisala on rajallinen, koska se kattaa vain tilanteet, joissa kansainvälinen järjestö itse tai sen nimittämä maksuasiamies maksaa korkoa suoraan tosiasialliselle edunsaajalle. Poikkeus ei päde silloin, kun kansainvälisen järjestön liikkeeseen laskemasta velkasitoumuksesta syntyvien korkojen maksaminen on annettu toisen maksuasiamiehen tehtäväksi.

IV luku: Muut säännökset ja loppusäännökset

17 artikla

Jäsenvaltiot voivat halutessaan periä muunkin tyyppisiä lähdeveroja kuin 11 artiklassa mainittuja oman lainsäädäntönsä tai kaksinkertaista verotusta koskevien verosopimusten mukaisesti. Tämä koskee erityisesti velallistyyppisiä lähdeveroja, joita jäsenvaltiot voivat periä alueellaan syntyvistä koroista. Tällaisia velallistyyppisiä lähdeveroja käytetään usein kaksinkertaista verotusta koskevien verosopimusten nojalla verotusoikeuden jakamiseksi tosiasiallisen edunsaajan asuinvaltion ja korkoa tuottavan velkasitoumuksen alkuperävaltion kesken.

18 artikla

Tässä artiklassa säädetään aikataulusta ja vaatimuksista, jotka koskevat direktiivin saattamista osaksi jäsenvaltioiden kansallista lainsäädäntöä. Jäsenvaltioiden on viipymättä ilmoitettava komissiolle direktiivin saattamisesta osaksi kansallista lainsäädäntöä ja toimitettava komissiolle vastaavuustaulukko, jossa esitetään tämän direktiivin jokaista artiklaa vastaavat kansalliset säännökset.

19 artikla

Komissio esittää kolmen vuoden välein neuvostolle kertomuksen tämän direktiivin toiminnasta. Kertomuksissaan komission on kiinnitettävä erityistä huomiota tietojenvaihdon alalla tapahtuvaan kansainväliseen kehitykseen. Tarvittaessa komissio tekee ehdotuksia direktiivin muuttamiseksi, jotta varmistetaan säästöjen tuottamien tulojen parempi tosiasiallinen verotus ja estetään haitallinen kilpailun vääristyminen.

-------------------------------

2001/0164 (CNS)

Ehdotus: neuvoston direktiivi säästöjen korkojen muodossa tuottamien tulojen tosiasiallisen vähimmäisverotuksen varmistamisesta yhteisössä

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 94 artiklan,

ottaa huomioon komission ehdotuksen [13],

[13] EYVL C , , s. .

ottaa huomioon Euroopan parlamentin lausunnon [14],

[14] EYVL C , , s. .

ottaa huomioon talous- ja sosiaalikomitean lausunnon [15],

[15] EYVL C , , s. .

sekä katsoo seuraavaa:

(1) Perustamissopimuksen 67 artiklan täytäntöönpanosta 24 päivänä kesäkuuta 1988 annettu neuvoston direktiivi 88/361/ETY [16] on mahdollistanut yhteisössä tapahtuvien jäsenvaltioissa asuvien henkilöiden välisten pääomanliikkeiden, suorat sijoitukset mukaan luettuina, täydellisen vapauttamisen vuodesta 1990 lähtien. Nykyään pääomien vapaa liikkuvuus kuuluu perustamissopimuksen 56-60 artiklan piiriin.

[16] EYVL L 178, 8.7.1988, s. 5.

(2) Velkasitoumusten koroista kertyvät säästötulot ovat kaikkien jäsenvaltioissa asuvien osalta verotettavaa tuloa.

(3) Perustamissopimuksen 58 artiklan 1 kohdan nojalla jäsenvaltioilla on oikeus soveltaa niitä verolainsäädäntönsä säännöksiä, joiden mukaan verovelvollisia kohdellaan eri tavoin heidän asuinpaikkansa tai heidän pääomansa sijoituspaikan perusteella, sekä toteuttaa kaikki tarvittavat toimenpiteet, jotta estetään erityisesti verotusta koskevien kansallisten lakien ja asetusten rikkominen.

(4) Väärinkäytöksiä tai petoksia estämään tarkoitetut jäsenvaltioiden verolainsäädännön säännökset eivät perustamissopimuksen 58 artiklan 3 kohdan mukaan saa olla keino mielivaltaiseen syrjintään taikka 56 artiklassa tarkoitetun pääomien tai maksujen vapaan liikkuvuuden peiteltyä rajoittamista.

(5) Säästöjen korkojen muodossa tuottamien tulojen verotusta ja erityisesti kussakin jäsenvaltiossa muille kuin siellä asuville maksettujen korkojen kohtelua koskevien kansallisten järjestelmien yhteensovittamisen puuttuessa jäsenvaltioiden asukkaiden on nykyään usein mahdollista välttyä muussa kuin asuinjäsenvaltiossa saatujen korkojen kaikelta verotukselta.

(6) Tämä mahdollisuus verojen välttämiseen johtaa jäsenvaltioiden välisten pääomanliikkeiden vääristymiin, jotka eivät ole yhteensopivia sisämarkkinoiden kanssa.

(7) Ecofin-neuvoston 1 päivänä joulukuuta 1997 julkaisemien päätelmien mukaisesti komissio antoi 20 päivänä toukokuuta 1998 [17] ehdotuksen neuvoston direktiiviksi säästöjen korkojen muodossa tuottamien tulojen tosiasiallisen vähimmäisverotuksen varmistamisesta yhteisössä.

[17] EYVL C 212, 8.7.1998, s. 13.

(8) Tästä direktiiviehdotuksesta käytiin tiiviitä keskusteluja sekä poliittisella että teknisellä tasolla heinäkuusta 1998 lähtien, mutta se ei saanut jäsenvaltioiden yksimielistä tukea.

(9) Näin ollen tämä direktiivi perustuu Santa Maria da Feirassa 19 ja 20 päivänä kesäkuuta 2000 kokoontuneessa Eurooppa-neuvostossa ja myöhemmin 26 ja 27 päivänä marraskuuta 2000 kokoontuneessa Ecofin-neuvostossa saavutettuun yhteisymmärrykseen.

(10) Tämän direktiivin tavoitteena on varmistaa, että toisessa jäsenvaltiossa olevista säästöistä kertyviä korkotuloja voidaan verottaa tehokkaasti veronmaksajan asuinvaltiossa sen oman kansallisen lainsäädännön mukaisesti.

(11) Direktiivin soveltamisala rajoittuu korkoihin, joita yhteen jäsenvaltioon sijoittautunut maksuasiamies maksaa toisessa jäsenvaltiossa asuville yksityishenkilöille tosiasiallisina edunsaajina.

(12) Koska jäsenvaltiot eivät kansallisten säästötulojen verotusjärjestelmien yhteensovittamisen puutteen vuoksi pysty riittävällä tavalla saavuttamaan direktiivin tavoitetta, eli toisesta jäsenvaltiosta saatavien säästötulojen tosiasiallista vähimmäisverotusta yhteisössä, ja tavoite voidaan näin ollen saavuttaa paremmin yhteisön tasolla, yhteisö voi toteuttaa toimenpiteitä perustamissopimuksen 5 artiklassa määritellyn toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Samassa artiklassa määritellyn suhteellisuusperiaatteen mukaisesti direktiivissä rajoitutaan tavoitteiden saavuttamiseksi tarvittaviin vähimmäistoimiin menemättä pidemmälle kuin tavoitteiden saavuttamisen kannalta on välttämätöntä.

(13) Maksuasiamies on taloudellinen toimija, joka maksaa korkotuotot tai varmistaa niiden maksamisen tosiasialliselle edunsaajalle; määritelmään ei sisälly pankin tai rahoituslaitoksen hoitama maksun vastaanottaminen tosiasiallisen edunsaajan tilille.

(14) Korkojen käsitteen ja maksuasiamiesjärjestelmän määrittelyssä on tarpeen mukaan tukeuduttava arvopapereihin kohdistuvaa yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavia yrityksiä (yhteissijoitusyritykset) koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta 20 päivänä joulukuuta 1985 annettuun neuvoston direktiiviin 85/611/ETY [18].

[18] EYVL L 375, 31.12.1985, s. 3.

(15) Direktiivin soveltamisala olisi rajoitettava velkasitoumusten korkojen muodossa tuottamien säästötulojen verotukseen jättäen ulkopuolelle eläke- ja vakuutusetuuksien verotuksen.

(16) Korkotulojen tosiasiallisen vähimmäisverotuksen varmistamisen tavoite voidaan saavuttaa jäsenvaltioiden välisen korkojen maksua koskevan tietojenvaihdon avulla.

(17) Jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten keskinäisestä avusta välittömien ja välillisten verojen alalla 19 päivänä joulukuuta 1977 annetussa neuvoston direktiivissä 77/799/ETY [19], sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna Itävallan, Suomen ja Ruotsin liittymisasiakirjalla, luodaan jäsenvaltioille perusta verotusta koskevaan tietojenvaihtoon, ja sitä on yleissääntönä sovellettava myös tämän direktiivin mukaiseen tietojenvaihtoon.

[19] EYVL L 336, 27.12.1997, s. 15.

(18) Tässä direktiivissä tarkoitettuja korkoja koskevien tietojen automaattinen vaihtaminen jäsenvaltioiden välillä on jäsenvaltiosta toiseen maksettavien korkotulojen tosiasiallisen vähimmäisverotuksen varmistamisen ehdoton edellytys.

(19) Sen vuoksi on tärkeätä säätää, että tämän direktiivin mukaisesti tietoja vaihtavat jäsenvaltiot eivät voi enää vedota direktiivin 77/799/ETY 8 artiklassa tarkoitettuun mahdollisuuteen rajoittaa tietojenvaihtoa.

(20) Saadakseen lisäaikaa lainsäädäntönsä mukauttamiseen Belgia, Luxemburg ja Itävalta vapautetaan velvollisuudestaan osallistua direktiivin edellyttämään tietojenvaihtoon seitsemän vuoden siirtymäkauden ajan direktiivin voimaantulosta lähtien, mutta muiden jäsenvaltioiden olisi toimitettava niille kyseiset tiedot.

(21) Tämän siirtymäkauden ajan näiden kolmen jäsenvaltion on varmistettava säästöjen korkojen muodossa tuottamien tulojen tosiasiallinen vähimmäisverotus perimällä niistä lähdeveroa.

(22) Näiden jäsenvaltioiden on siirrettävä suurin osa mainitusta lähdeverosta saamistaan tuloista koron tosiasiallisen edunsaajan asuinvaltiolle.

(23) Näiden jäsenvaltioiden on säädettävä menettelystä, joka antaa toisessa jäsenvaltiossa asuville tosiasiallisille edunsaajille mahdollisuuden välttää lähdevero, valtuuttamalla maksuasiamiehensä ilmoittamaan maksetut korot tai esittämällä asuinvaltionsa toimivaltaisen viranomaisen myöntämä todistus.

(24) Tosiasiallisen edunsaajan asuinvaltion on estettävä tässä direktiivissä säädetyn menettelyn mukaisesti perityn lähdeveron mahdollisesti aiheuttama korkotulojen kaksinkertainen verotus; sen on toteutettava tämä myöntämällä verohyvitystä lähdeverona maksetun määrän verran sen alueella kyseisistä koroista perittävän veron määrään asti ja palauttamalla liikaa peritty lähdevero tosiasialliselle edunsaajalle.

(25) Markkinoiden vääristymisen estämiseksi direktiiviä ei siirtymäkauden aikana sovelleta korkoihin, joita maksetaan kotimaisista tai kansainvälisistä obligaatioista tai muista siirtokelpoisista velkakirjalainoista, joiden listalleottoesitteet on vahvistettu ennen 1 päivää maaliskuuta 2001 tai, listalleottoesitteen puuttuessa, jotka on laskettu liikkeeseen ennen kyseistä päivämäärää.

(26) Säännöksissä on annettava lähdeveroa periville jäsenvaltioille mahdollisuus vapauttaa joukkovelkakirjoja liikkeeseen laskevien kansainvälisten järjestöjen puolesta toimivat maksuasiamiehet velvollisuudestaan periä lähdeveroa tällaisille velkasitoumuksille maksetuista koroista, silloin kun tällainen velvollisuus olisi vastoin jäsenvaltioiden asianomaisten järjestöjen kanssa tekemiä sopimuksia.

(27) Tämä direktiivi ei saa estää jäsenvaltioita perimästä alueellaan syntyvistä koroista muita kuin tässä direktiivissä tarkoitettuja lähdeveroja.

(28) Komission on esitettävä kolmen vuoden välein kertomus tämän direktiivin toiminnasta ja tehtävä neuvostolle tarvittaessa ehdotuksia direktiivin muuttamiseksi, jotta varmistetaan säästöjen tuottamien tulojen parempi tosiasiallinen verotus ja kilpailun vääristymien estäminen.

(29) Tässä direktiivissä kunnioitetaan erityisesti Euroopan unionin perusoikeuskirjassa tunnustettuja perusoikeuksia ja periaatteita,

ON ANTANUT TÄMÄN DIREKTIIVIN:

I luku: Johdantosäännökset

1 artikla

Tavoite

1. Tämän direktiivin tavoitteena on varmistaa, että säästöistä kertyviä korkotuloja, joita jäsenvaltioissa maksetaan toisessa jäsenvaltiossa asuville yksityishenkilöille tosiasiallisina edunsaajina, voidaan verottaa tehokkaasti viimeksi mainitun jäsenvaltion kansallisen lainsäädännön mukaisesti.

2. Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että niiden alueelle sijoittautuneet maksuasiamiehet toteuttavat tämän direktiivin täytäntöön panemiseksi tarvittavat toimet riippumatta korkoon oikeuttavan velkasitoumuksen liikkeeseenlaskijan sijoittautumispaikasta.

2 artikla

Tosiasiallisen edunsaajan määritelmä

1. Tässä direktiivissä "tosiasiallisella edunsaajalla" tarkoitetaan kaikkia luonnollisia henkilöitä, joille maksetaan korkoja tai joiden hyväksi korkojen maksu varmistetaan, jolleivät he pysty todistamaan, etteivät ole saaneet korkoa omaan lukuunsa. Tosiasiallisena edunsaajana ei pidetä henkilöä, joka

(a) toimii 4 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna maksuasiamiehenä, tai

(b) toimii oikeushenkilön, yritysverotuksen yleisten käytäntöjen mukaisesti voitoistaan verotettavan yhteisön, neuvoston direktiivissä 85/611/ETY tarkoitetun yhteissijoitusyrityksen tai tämän direktiivin 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun yhteisön lukuun; viimeksi mainitussa tapauksessa hänen on lisäksi ilmoitettava kyseisen yhteisön nimi ja osoite korkoa maksavalle taloudelliselle toimijalle, jonka puolestaan on ilmoitettava tiedot sijoittautumisvaltiolleen, tai

(c) toimii toisen henkilön eli tosiasiallisen edunsaajan valtuuttamana; tällöin hänen on ilmoitettava tosiasiallisen edunsaajan henkilöllisyys maksuasiamiehelle 3 artiklan 2 kohdan mukaisesti.

2. Jos maksuasiamiehellä on hallussaan tietoja, joiden perusteella on syytä olettaa, että henkilö, jolle korko maksetaan tai jonka puolesta koron maksaminen varmistetaan, ei ole tosiasiallinen edunsaaja, sen on ryhdyttävä kohtuullisiin toimiin tosiasiallisen edunsaajan henkilöllisyyden selvittämiseksi 3 artiklan 2 kohdan mukaisesti. Mikäli maksuasiamies ei pysty määrittämään tosiasiallisen edunsaajan henkilöllisyyttä, sen on kohdeltava koron saajaa tosiasiallisena edunsaajana.

3 artikla

Tosiasiallisen edunsaajan henkilöllisyys ja asuinpaikka

1. Jokaisen jäsenvaltion on omalla alueellaan otettava käyttöön tarvittavat menettelyt, joiden avulla maksuasiamiehen on mahdollista määrittää tosiasialliset edunsaajat ja heidän asuinpaikkansa tämän direktiivin soveltamista varten, sekä varmistettava niiden täytäntöönpano.

Näiden menettelyjen on täytettävä 2 ja 3 kohdassa määritellyt vähimmäisvaatimukset.

2. Tosiasiallisen edunsaajan henkilöllisyyden määrittämisessä on noudatettava seuraavia vähimmäisvaatimuksia:

(a) ennen direktiivin voimaantuloa syntyneissä sopimussuhteissa maksuasiamiehen on määritettävä tosiasiallisen edunsaajan henkilöllisyys, johon sisältyy nimi ja osoite, käyttämällä tietoja, jotka sillä on hallussaan erityisesti sen sijoittautumisvaltiossa voimassa olevien säädösten ja neuvoston direktiivin 91/308/ETY [20] perusteella,

[20] EYVL L 166, 28.6.1991, s. 77.

(b) direktiivin voimaantulopäivänä tai sen jälkeen syntyneissä sopimussuhteissa maksuasiamiehen on määritettävä tosiasiallisen edunsaajan henkilöllisyys, johon sisältyy nimi, osoite ja verotustunnistenumero tai muu tunnistenumero tai niiden puuttuessa syntymäaika ja -paikka.

3. Tosiasiallisen edunsaajan asuinpaikan määrittämisessä tämän direktiivin soveltamista varten on noudatettava seuraavia vähimmäisvaatimuksia:

(a) ennen tammikuun 1 päivää 2001 syntyneissä sopimussuhteissa maksuasiamiehen on selvitettävä tosiasiallisen edunsaajan asuinpaikka käyttämällä tietoja, jotka sillä on hallussaan erityisesti sen sijoittautumisvaltiossa voimassa olevien säädösten ja direktiivin 91/308/ETY perusteella,

(b) direktiivin voimaantulopäivänä tai sen jälkeen syntyneissä sopimussuhteissa maksuasiamiehen on määritettävä tosiasiallisen edunsaajan asuinpaikka seuraavan menettelyn mukaisesti:

(i) jos yhteisön passin tai muun vastaavan virallisen asiakirjan esittävä henkilö ilmoittaa asuvansa kolmannessa valtiossa, hänen asuinpaikkansa näytetään toteen sen kolmannen valtion, jonka henkilö ilmoittaa asuinpaikakseen, toimivaltaisen viranomaisen antamalla kotipaikkatodistuksella,

(ii) kaikissa muissa tapauksissa asuinpaikaksi katsotaan se valtio, jossa tosiasiallisella edunsaajalla on pysyvä osoite.

(c) Tammikuun 1 päivän 2001 ja direktiivin voimaantulon välisenä aikana syntyneissä sopimussuhteissa maksuasiamiehen on tarkistettava tosiasiallisen edunsaajan asuinpaikka direktiivin voimaantulopäivänä tai sen jälkeen syntyneitä sopimussuhteita varten säädetyn menettelyn mukaisesti.

4 artikla

Maksuasiamiehen määritelmä

1. Tässä direktiivissä "maksuasiamiehellä" tarkoitetaan kaikkia taloudellisia toimijoita, jotka maksavat korkoa tai varmistavat korkojen maksamisen suoraan tosiasialliselle edunsaajalle. Maksuasiamies voi olla joko korkoa tuottavan velkasitoumuksen tehnyt velallinen tai toimija, jonka tehtäväksi velallinen tai tosiasiallinen edunsaaja on antanut koron maksun tai sen maksamisen varmistamisen.

2. Jäsenvaltioon sijoittautunut yhteisö, jolle korkoa maksetaan tai jolle koron maksaminen varmistetaan tosiasiallisen edunsaajan hyväksi, katsotaan myös maksuasiamieheksi tällaisen maksusuorituksen tai varmistuksen saatuaan, edellyttäen että kyseessä ei ole:

(a) oikeushenkilö,

(b) yritysverotuksen yleisten käytäntöjen mukaisesti voitoistaan verotettava yhteisö,

(c) direktiivissä 85/611/ETY tarkoitettu yhteissijoitusyritys.

Artiklan tämän kohdan nojalla maksuasiamieheksi katsottavalle toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneelle yhteisölle korkoa maksavan tai korkojen maksamisen varmistavan taloudellisen toimijan on ilmoitettava yhteisön nimi, osoite sekä maksettujen tai varmistettujen korkojen yhteissumma sijoittautumisvaltionsa toimivaltaiselle viranomaiselle, joka välittää tiedot kyseisen yhteisön sijoittautumisvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle.

3. Artiklan 2 kohdassa tarkoitettu yhteisö voi kuitenkin halutessaan tulla kohdelluksi tämän direktiivin soveltamista varten direktiivin 85/611/ETY mukaisena yhteissijoitusyrityksenä. Tämän vaihtoehdon käyttämisestä kyseisen yhteisön on ilmoitettava sijoittautumisvaltiolleen.

Jäsenvaltioiden on laadittava tämän vaihtoehdon käyttämistä koskevat yksityiskohtaiset säännöt.

4. Kun korkoa maksava taloudellinen toimija ja 2 kohdassa tarkoitettu yhteisö ovat sijoittautuneina samaan jäsenvaltioon, kyseisen jäsenvaltion on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että yhteisö noudattaa maksuasiamiehenä toimiessaan tämän direktiivin säännöksiä.

5 artikla

Toimivaltaisen viranomaisen määritelmä

Tässä direktiivissä "toimivaltaisella viranomaisella" tarkoitetaan:

(a) jäsenvaltioiden osalta kaikkia jäsenvaltioiden komissiolle ilmoittamia viranomaisia, ja

(b) kolmansien maiden osalta kahden- tai monenvälisten verosopimusten nojalla toimivaltaisia viranomaisia tai tällaisten puuttuessa verotukseen liittyviä kotipaikkatodistuksia myöntäviä viranomaisia.

6 artikla

Korkojen määritelmä

1. Tässä direktiivissä "koroilla" tarkoitetaan:

(a) kaikenlaisiin velkasitoumuksiin liittyviä maksettuja tai tilille kirjattuja korkoja riippumatta siitä, onko niiden vakuutena kiinnitys ja liittyykö niihin oikeus osuuteen velallisen voitosta, ja erityisesti valtioiden liikkeeseen laskemien arvopapereiden ja joukkovelkakirjojen tuottoa mukaan luettuina niihin liittyvät emissiovoitot ja palkkiot; maksun viivästymisestä maksettavia sakkomaksuja ei pidetä korkoina,

(b) a alakohdassa tarkoitettujen velkasitoumusten myynnin, takaisinoston tai lunastuksen yhteydessä kertyneitä tai pääomitettuja korkoja,

(c) tuloja, joita jakavat joko suoraan tai 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun yhteisön välityksellä

(i) direktiivissä 85/611/ETY tarkoitetut yhteissijoitusyritykset,

(ii) 4 artiklan 3 kohdassa mainittua vaihtoehtoa käyttäneet yhteisöt sekä

(iii) 7 artiklassa tarkoitetun alueen ulkopuolelle sijoittautuneet yhteissijoitusyritykset,

(d) seuraavassa mainittujen yritysten tai yhteisöjen osakkeiden tai osuuksien myynnin, takaisinoston tai lunastuksen yhteydessä realisoituneita tuloja, jos kyseiset yritykset tai yhteisöt ovat sijoittaneet yli 40 prosenttia varoistaan a alakohdassa tarkoitettuihin velkasitoumuksiin tai muihin tässä alakohdassa määriteltyihin osakkeisiin tai osuuksiin:

(i) direktiivissä 85/611/ETY tarkoitettujen yhteissijoitusyritysten,

(ii) 4 artiklan 3 kohdassa mainittua vaihtoehtoa käyttäneiden yhteisöjen ja

(iii) 7 artiklassa tarkoitetun alueen ulkopuolelle sijoittautuneiden yhteissijoitusyritysten.

2. Kun maksuasiamies ei 1 kohdan c alakohdan osalta pysty selvittämään, mikä osa tuloista on peräisin korkomaksuista, tulot katsotaan kokonaisuudessaan koroiksi.

3. Kun maksuasiamiehellä ei 1 kohdan d alakohdan osalta ole tietoa siitä, kuinka suuri prosenttiosuus varoista on sijoitettu velkasitoumuksiin tai kyseisessä alakohdassa määriteltyihin osakkeisiin tai osuuksiin, prosenttiosuuden katsotaan olevan yli 40 prosenttia.

4. Kun 1 kohdassa määritelty korko maksetaan tai kirjataan 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun yhteisön tilille, se katsotaan kyseisen yhteisön suorittamaksi korkomaksuksi, ellei kyseinen yhteisö ole käyttänyt 4 artiklan 3 kohdassa annettua mahdollisuuttaan.

5. Artiklan 1 kohdan b ja d alakohdan osalta jäsenvaltioille annetaan mahdollisuus vaatia alueelleen sijoittautuneita maksuasiamiehiä vuotuistamaan korot tietylle ajanjaksolle, joka ei saa olla pitempi kuin yksi vuosi, ja kohdella tällaisia vuotuistettuja korkoja direktiivissä tarkoitettuna korkomaksuna, vaikka kyseisenä ajanjaksona ei olisikaan toteutettu myynti-, takaisinosto- tai lunastustapahtumia.

6. Poiketen siitä, mitä 1 kohdan c ja d alakohdassa säädetään, jäsenvaltioilla on mahdollisuus jättää korkojen määritelmän ulkopuolelle kyseisissä alakohdissa mainitut, niiden alueelle sijoittautuneilta yrityksiltä tai yhteisöiltä saadut tulot siinä tapauksessa, että asianomaiset yhteisöt eivät ole sijoittaneet yli 15:tä prosenttia varoistaan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettuihin velkasitoumuksiin.

Jäsenvaltion päätös käyttää tätä mahdollisuutta sitoo myös muita jäsenvaltioita.

7. 10 artiklassa mainitun siirtymäkauden päätyttyä 1 kohdan d alakohdassa ja 3 kohdassa mainittu prosenttiosuus on 15 prosenttia.

8. 1 kohdan d alakohdassa ja 6 kohdassa mainitut prosenttirajat määritetään asianomaisen yrityksen tai yhteisön julkistamissa rahaston säännöissä tai yhtiöjärjestyksessä esitetyn investointiohjelman perusteella tai sellaisten puuttuessa asianomaisen yrityksen tai yhteisön varojen todellisen rakenteen perusteella.

7 artikla

Alueellinen soveltamisala

Tätä direktiiviä sovelletaan maksuasiamiehen, joka on sijoittautunut alueelle, jossa sovelletaan perustamissopimusta sen 299 artiklan nojalla, maksamiin korkoihin.

II luku: Tietojenvaihto

8 artikla

Maksuasiamiehen ilmoitusvelvollisuus

1. Vähimmäistietoihin, jotka maksuasiamiehen on ilmoitettava sijoittautumisvaltionsa toimivaltaiselle viranomaiselle, on sisällyttävä:

(a) tosiasiallisen edunsaajan henkilöllisyys ja asuinpaikka 3 artiklan mukaisesti määritettynä,

(b) maksuasiamiehen nimi ja osoite,

(c) tosiasiallisen edunsaajan tilinumero tai sellaisen puuttuessa korkoon oikeuttavan velkasitoumuksen tunnistetiedot, ja

(d) korkoa koskevat tiedot tämän artiklan 2 kohdan mukaisesti.

2. Maksuasiamiehen on ilmoitettava korosta vähintään seuraavat tiedot:

(a) mikäli koron maksu on tapahtunut 6 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaisesti: maksetun tai tilille kirjatun koron määrä,

(b) mikäli koron maksu on tapahtunut 6 artiklan 1 kohdan b tai d alakohdan mukaisesti: joko mainituissa alakohdissa tarkoitetun koron tai tulojen määrä tai myynnin, takaisinoston tai lunastuksen yhteydessä kertynyt koko määrä,

(c) mikäli koron maksu on tapahtunut 6 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaisesti: joko kyseisessä alakohdassa tarkoitettujen tulojen määrä tai jaettu kokonaismäärä,

(d) mikäli koron maksu on tapahtunut 6 artiklan 4 kohdan mukaisesti: kullekin 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun yhteisön 1 artiklan 1 kohdassa ja 2 artiklan 1 kohdassa asetetut ehdot täyttävälle osakkaalle kuuluva korko-osuus,

(e) kun jäsenvaltio on käyttänyt 6 artiklan 5 kohdassa säädettyä mahdollisuuttaan: vuotuistetun koron määrä.

9 artikla

Automaattinen tietojenvaihto

1. Maksuasiamiehen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen on ilmoitettava 8 artiklassa tarkoitetut tiedot tosiasiallisen edunsaajan asuinvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle.

2. Tietojenvaihdon on tapahduttava automaattisesti ja vähintään kerran vuodessa, kuuden kuukauden kuluessa maksuasiamiehen jäsenvaltion verovuoden päättymisestä, kaikista vuoden aikana maksetuista koroista.

3. Direktiivin 77/799/ETY [21] 8 artiklaa ei sovelleta tämän luvun mukaisesti annettaviin tietoihin.

[21] EYVL L 336, 27.12.1977, s. 15.

III luku: Siirtymäsäännökset

10 artikla

Siirtymäkausi

Tämän direktiivin voimaantulon jälkeen alkavan seitsemän vuoden siirtymäkauden aikana Belgia, Luxemburg ja Itävalta ovat vapautettuja velvollisuudestaan soveltaa II luvun säännöksiä, ellei 13 artiklan 1 kohdasta muuta johdu.

Muiden jäsenvaltioiden on kuitenkin toimitettava niille tietoja II luvun mukaisesti.

11 artikla

Lähdevero

1. 10 artiklassa tarkoitetun siirtymäkauden ajan Belgia, Luxemburg ja Itävalta varmistavat säästöjen korkojen muodossa tuottamien tulojen tosiasiallisen vähimmäisverotuksen perimällä 15 prosentin lähdeveroa siirtymäkauden ensimmäisten kolmen vuoden ajan ja 20 prosentin lähdeveroa lopun kauden ajan.

2. Maksuasiamiehen on kannettava lähdeveroa seuraavasti:

(a) mikäli koron maksu on tapahtunut 6 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaisesti: maksetun tai tilille kirjatun koron määrästä,

(b) mikäli koron maksu on tapahtunut 6 artiklan 1 kohdan b tai d alakohdan mukaisesti: joko mainituissa alakohdissa tarkoitetuista koroista tai tuloista tai perimällä tulojen saajan maksettavaksi jäävä vaikutuksiltaan vastaavansuuruinen vero myynnin, takaisinoston tai lunastuksen yhteydessä kertyneestä koko tuotosta,

(c) mikäli koron maksu on tapahtunut 6 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaisesti: kyseisessä kohdassa tarkoitetuista tuloista,

(d) mikäli koron maksu on tapahtunut 6 artiklan 4 kohdan mukaisesti: kullekin 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun yhteisön 1 artiklan 1 kohdassa ja 2 artiklan 1 kohdassa asetetut ehdot täyttävälle osakkaalle kuuluvista tuloista,

(e) mikäli jäsenvaltio on käyttänyt 6 artiklan 5 kohdassa säädettyä mahdollisuuttaan: vuotuistetun koron määrästä.

3. 2 kohdan a ja b alakohdan tapauksessa lähdeveroa peritään määräsuhteessa velkasitoumuksen hallussapitoaikaan.

Jos maksuasiamies ei pysty hallussaan olevien tietojen perustella määrittelemään hallussapitoaikaa, sen on oletettava tosiasiallisen edunsaajan olleen velkasitoumuksen haltija koko sen voimassaolon ajan, ellei tämä pysty esittämään todisteita hankinta-ajankohdasta.

4. Maksuasiamiehen jäsenvaltion määräämä lähdevero ei estä tosiasiallisen edunsaajan jäsenvaltiota perimästä korkotuloista tuloveroa kansallisen lainsäädäntönsä nojalla, jollei perustamissopimuksen noudattamisesta muuta johdu.

12 artikla

Verotulojen jakojärjestelmä

11 artiklan mukaisesti lähdeveroa perivien jäsenvaltioiden on pidettävä 25 prosenttia näistä verotuloista itsellään ja siirrettävä 75 prosenttia koron tosiasiallisen edunsaajan asuinvaltiolle. Siirron on tapahduttava kuuden kuukauden kuluessa maksuasiamiehen jäsenvaltion verovuoden päättymisestä.

Lähdeveroa perivien jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet verotulojen jakojärjestelmän asianmukaisen toiminnan varmistamiseksi.

13 artikla

Poikkeukset lähdeverojärjestelmään

1. 11 artiklan mukaisesti lähdeveroa perivien jäsenvaltioiden on järjestettävä jompikumpi seuraavista menettelyistä sen varmistamiseksi, että tosiasiallisella edunsaajalla on mahdollisuus pyytää vapautusta lähdeverosta:

(a) menettely, joka antaa tosiasialliselle edunsaajalle mahdollisuuden nimenomaisesti valtuuttaa maksuasiamies ilmoittamaan tiedot II luvun mukaisesti, jolloin valtuutus on voimassa kolme vuotta ja kattaa kaikki kyseisen maksuasiamiehen edunsaajalle maksamat korot; tällaisessa tilanteessa sovelletaan 9 artiklan säännöksiä,

(b) menettely, jolla varmistetaan, että lähdeveroa ei peritä, kun tosiasiallinen edunsaaja pystyy esittämään maksuasiamiehelle asuinvaltionsa toimivaltaisen viranomaisen nimelleen laatiman todistuksen, jonka sisällöstä säädetään tarkemmin tämän artiklan 2 kohdassa.

2. Tosiasiallisen edunsaajan pyynnöstä hänen asuinvaltionsa toimivaltainen viranomainen antaa todistuksen, josta käyvät ilmi seuraavat tiedot:

(a) tosiasiallisen edunsaajan nimi, osoite ja verotustunnistenumero tai muu tunnistenumero tai niiden puuttuessa syntymäaika ja -paikka,

(b) maksuasiamiehen nimi ja osoite,

(c) tosiasiallisen edunsaajan tilinumero tai sellaisen puuttuessa velkasitoumuksen tunnistetiedot.

Todistus on voimassa kolme vuotta, edellyttäen että tiedot, joiden perusteella todistus on annettu, eivät ole vanhentuneet. Todistus on myönnettävä kaikille sitä pyytäville tosiasiallisille edunsaajille kahden kuukauden kuluessa pyynnön vastaanottamisesta.

14 artikla

Kaksinkertaisen verotuksen estäminen

1. 10 artiklassa tarkoitetun siirtymäkauden ajan tosiasiallisen edunsaajan asuinvaltion on estettävä 11 artiklassa tarkoitetun lähdeveron perimisestä mahdollisesti aiheutuva kaksinkertainen verotus tämän artiklan 2 ja 3 kohdan säännösten mukaisesti.

2. Jos tosiasiallisen edunsaajan saamista koroista on peritty lähdevero maksuasiamiehen jäsenvaltiossa, edunsaajalle myönnetään hänen omassa asuinjäsenvaltiossaan verohyvitystä lähdeverona maksetun määrän verran sen alueella kyseisistä koroista kansallisen lainsäädännön nojalla perittävän veron määrään asti. Silloin kun perityn lähdeveron määrä on suurempi kuin maksettavat verot, asuinjäsenvaltio palauttaa erotuksen suoraan tosiasialliselle edunsaajalle.

3. Jos tosiasialliselle edunsaajalle maksetuista koroista on 10 artiklassa tarkoitetun lähdeveron lisäksi peritty muun tyyppisiä lähdeveroja ja asuinvaltio myöntää tällaisista lähdeveroista verohyvitystä kansallisen lainsäädäntönsä tai kaksinkertaista verotusta koskevien verosopimusten perusteella, tällainen lähdevero on hyvitettävä ennen 2 kohdassa säädetyn menettelyn soveltamista.

15 artikla

Siirtokelpoiset velkakirjalainat

1. 10 artiklassa tarkoitetun siirtymäkauden ajan kotimaisia ja kansainvälisiä obligaatioita ja muita siirtokelpoisia velkakirjalainoja, jotka on ensimmäistä kertaa laskettu liikkeeseen ennen 1 päivää maaliskuuta 2001 tai joiden alkuperäisen listalleottoesitteen neuvoston direktiivissä 80/390/ETY [22] tarkoitetut toimivaltaiset viranomaiset tai kolmannen valtion vastaavat viranomaiset ovat hyväksyneet ennen kyseistä päivämäärää, ei katsota 6 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetuiksi velkasitoumuksiksi, edellyttäen että kyseisistä siirtokelpoisista velkakirjalainoista ei toteuteta lisäanteja 1 päivänä maaliskuuta 2002 tai sen jälkeen.

[22] EYVL L 100, 17.4.1980, s. 1.

Jos edellä mainituista valtion tai muun julkisyhteisön liikkeeseen laskemista siirtokelpoisista velkakirjalainoista järjestetään lisäanti 1 päivänä maaliskuuta 2002 tai sen jälkeen, koko anti, sekä alkuperäinen että mahdollinen lisäanti, katsotaan 6 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetuksi velkasitoumukseksi.

Jos muu kuin edellisessä virkkeessä tarkoitettu liikkeeseenlaskija toteuttaa lisäannin edellä mainituista siirtokelpoisista velkakirjalainoista 1 päivänä maaliskuuta 2002 tai sen jälkeen, tällainen lisäanti katsotaan 6 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetuksi velkasitoumukseksi.

2. Mikään tässä artiklassa säädetystä ei estä jäsenvaltioita verottamasta 1 kohdassa tarkoitetuista siirtokelpoisista velkakirjalainoista saatavia tuloja kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti.

16 artikla

Kansainväliset järjestöt

10 artiklassa tarkoitetun siirtymäkauden ajan 11 artiklan mukaista lähdeveroa perivät jäsenvaltiot voivat vapauttaa velkasitoumuksia liikkeeseen laskevien kansainvälisten järjestöjen puolesta toimivat maksuasiamiehet velvollisuudesta periä lähdeveroa tällaisille velkasitoumuksille maksettavasta korosta, mikäli tällainen velvollisuus olisi vastoin kyseisten jäsenvaltioiden asianomaisten kansainvälisten järjestöjen kanssa tekemiä sopimuksia.

IV luku: Muut säännökset ja loppusäännökset

17 artikla

Muut lähdeverot

Tämä direktiivi ei estä jäsenvaltioita kantamasta muun tyyppisiä lähdeveroja kuin 11 artiklassa mainitut oman kansallisen lainsäädäntönsä tai kaksinkertaista verotusta koskevien verosopimusten mukaisesti.

18 artikla

Saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä

1. Jäsenvaltioiden on annettava ja julkaistava tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset viimeistään 1 päivänä tammikuuta 2004.

Kansallisissa säädöksissä on viitattava tähän direktiiviin tai niitä virallisesti julkaistaessa niihin on liitettävä viittaus tähän direktiiviin. Jäsenvaltioiden on säädettävä siitä, miten viittaukset tehdään.

2. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava tästä viipymättä komissiolle sekä toimitettava tässä direktiivissä tarkoitetuista kysymyksistä antamansa keskeiset kansalliset säännökset kirjallisina komissiolle. Samalla jäsenvaltioiden on toimitettava vastaavuustaulukko, jossa esitetään tämän direktiivin jokaista artiklaa vastaavat kansalliset säännökset.

19 artikla

Uudelleentarkastelu

Komissio esittää kolmen vuoden välein neuvostolle kertomuksen tämän direktiivin toiminnasta. Näiden kertomusten perusteella komissio tekee neuvostolle tarvittaessa ehdotuksia direktiivin muuttamiseksi, jotta varmistetaan säästöjen tuottamien tulojen parempi tosiasiallinen verotus ja estetään kilpailun vääristyminen.

20 artikla

Voimaantulo

Tämä direktiivi tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä.

21 artikla

Osoitus

Tämä direktiivi on osoitettu kaikille jäsenvaltioille.

Tehty Brysselissä

Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja

RAHOITUSSELVITYS

Tällä ehdotuksella neuvoston direktiiviksi ei ole vaikutuksia yhteisön talousarvioon.

VAIKUTUSTEN ARVIOINTI EHDOTUKSEN VAIKUTUS YRITYSTOIMINTAAN JA ERITYISESTI PIENIIN JA KESKISUURIIN YRITYKSIIN (PK-YRITYKSET)

Ehdotuksen nimi

Ehdotus neuvoston direktiiviksi säästöjen korkojen muodossa tuottamien tulojen tosiasiallisen vähimmäisverotuksen varmistamisesta yhteisössä.

Asiakirjan viitenumero

Ehdotus

1. Miksi yhteisön lainsäädäntöä tarvitaan tällä alalla ja mitkä ovat sen tärkeimmät tavoitteet toissijaisuusperiaate huomioon ottaen-

Tämän direktiivin tavoitteena on varmistaa, että säästöistä kertyviä korkotuloja, joita jäsenvaltioissa maksetaan toisessa jäsenvaltiossa asuville yksityishenkilöille, voidaan verottaa tehokkaasti viimeksi mainitun jäsenvaltion kansallisen lainsäädännön mukaisesti.

Koska tällä hetkellä jäsenvaltioiden välinen koordinointi puuttuu, henkilöt voivat usein välttää toisesta jäsenvaltiosta saamiensa korkotulojen verotuksen omassa asuinvaltiossaan. Tämä vääristää yhtenäismarkkinoiden toimintaa ja aiheuttaa jäsenvaltioille verotulojen menetyksiä. On selvää, että Euroopan rahoitusmarkkinoiden kaikki hyödyt eivät voi toteutua, jos säästäjät tekevät päätöksensä verojen välttämismahdollisuuden perusteella sen sijaan, että vertailisivat eri sijoitusvaihtoehtoja niiden omien ansioiden pohjalta.

Tämä direktiiviehdotus on suunniteltu auttamaan näiden ongelmien poistamisessa ja antamaan jäsenvaltioille mahdollisuus verottaa asukkaitaan toisesta jäsenvaltiosta saaduista korkotuloista oman lainsäädäntönsä mukaisesti. Ehdotuksen tarkoituksena ei ole yhdenmukaistaa korkotulojen kansallista verotuskohtelua eri jäsenvaltioissa.

Vaikutus yritystoimintaan

2. Mitä yrityksiä ehdotus koskee-

- Yritystoiminnan alat

- Yritysten koko (pk-yritysten osuus)

- Ovatko yritykset keskittyneet yhteisön tietylle maantieteelliselle alueelle-

Direktiiviä sovelletaan yksityishenkilöiden toisesta jäsenvaltiosta saamiin korkotuloihin. Oikeushenkilöiden korkotulot eivät kuulu direktiivin soveltamisalaan. Jotta maksuasiamiehille ei asetettaisi liikaa hallinnollisia rasitteita, direktiiviä sovelletaan riippumatta siitä, ovatko korkotulot liiketuloa vai henkilökohtaisia sijoitustuloja. Näin ollen yksityisyrittäjien toisista jäsenvaltioista saamat korkotulot kuuluvat direktiivin soveltamisalaan. Direktiivissä säädetään kuitenkin menettelyistä, joka antaa yksityisyrittäjille ja muille henkilöille mahdollisuuden välttää siirtymäkauden ajan perittävän lähdeveron valtuuttamalla maksuasiamiehensä ilmoittamaan korkotulot viranomaisille tai hankkimalla asuinvaltionsa viranomaisilta asiaa koskevan todistuksen. Lisäksi direktiivissä säädetään asuinvaltion velvollisuudesta poistaa lähdeveron perimisestä mahdollisesti aiheutuva kaksinkertainen verotus. Yksityisyrittäjille ja muille yksityishenkilöille ei näin ollen kohdistu suurempaa verorasitetta tämän direktiivin seurauksena.

Maksuasiamiehet ovat avainasemassa tämän direktiivin täytäntöönpanossa. Niiden tehtävänä on toimittaa viranomaisille tietoja tai siirtymäkausijärjestelmässä vähentää yksityishenkilöille maksettavista korkotuloista lähdevero. Tässä direktiivissä maksuasiamiehellä tarkoitetaan taloudellista toimijaa, joka maksaa korkotuotot tai varmistaa niiden maksamisen tosiasiallisen edunsaajan välittömäksi hyödyksi, onpa sitten kyseessä korkoa tuottavan velkasitoumuksen suhteen velallinen tai velallisen tai tosiasiallisen edunsaajan valtuuttama toimija, jonka tehtävänä on koron maksaminen tai sen maksamisen varmistaminen. Direktiivi koskee ainoastaan niitä taloudellisia toimijoita, jotka maksavat korkoa suoraan yksityishenkilöille eli viimeistä välikättä mahdollisessa välikäsien ketjussa. Suurimmalle osalle arvopapereiden liikkeeseenlaskijoista ja muista taloudellisista toimijoista ei siis aiheudu hallinnollisia lisäkustannuksia tästä direktiivistä.

Maksuasiamiehille asetetut velvoitteet tuovat asianomaisille taloudellisille toimijoille joitakin hallinnollisia lisäkustannuksia ja saattavat vaatia niitä muuttamaan hallintomenettelyjään ja tietokonejärjestelmiään. Direktiivin noudattamisesta maksuasiamiehille aiheutuvat kustannukset on kuitenkin pyritty pitämään mahdollisimman pieninä, erityisesti yksinkertaistamalla tunnistus- ja ilmoitusvelvollisuuksia ja perustamalla ne mahdollisuuksien mukaan jo ennestään kansainvälisten ja kansallisten rahanpesusäännösten ja asiakassuhdetta koskevien sääntöjen nojalla voimassa oleviin velvoitteisiin. Saattaessaan tätä direktiiviä osaksi kansallista lainsäädäntöään jäsenvaltioiden olisi otettava huomioon ylimääräisten kustannusten ja rasitteiden pitäminen mahdollisimman pieninä.

3. Mitä yritysten on tehtävä noudattaakseen ehdotusta-

Maksuasiamiehinä toimivien taloudellisten toimijoiden on noudatettava direktiivin asettamia tunnistus- ja ilmoitusvelvollisuuksia. Niiden on määritettävä tosiasiallisten edunsaajien henkilöllisyys ja asuinpaikka direktiivissä säädettyjen vähimmäisvaatimusten mukaisesti ja ilmoitettava tällaisille henkilöille maksamansa korkotulot sijoittautumisvaltionsa veroviranomaisille. Seitsemän vuoden siirtymäkauden ajan Belgiaan, Luxemburgiin ja Itävaltaan sijoittautuneita maksuasiamiehiä ei vaadita ilmoittamaan maksamiaan korkoja, vaan perimään sen sijaan lähdeveroa. Kuten edellä todettiin, nämä velvoitteet todennäköisesti vaativat maksuasiamiehiä muuttamaan hallintomenettelyjään ja tietokonejärjestelmiään, vaikkakin kaikki voitava on tehty, jotta hallinnolliset lisäkustannukset säilyisivät mahdollisimman pieninä.

4. Millaisia taloudellisia vaikutuksia ehdotuksella todennäköisesti on

- työllisyyteen-

- investointeihin ja uusien yritysten perustamiseen-

- yritysten kilpailukykyyn-

Tämänhetkinen kansainvälisten korkotulojen verottamattomuus aiheuttaa jäsenvaltioille verotulojen menetyksiä ja voi jopa pakottaa jotkin jäsenvaltiot alentamaan kotimaisten korkotulojen verotusta, jotta vältettäisiin säästöjen siirtyminen ulos maasta. Varmistamalla kansainvälisten korkotulojen tehokkaan verotuksen direktiivi voi osaltaan edistää jäsenvaltioiden pyrkimyksiä palauttaa eri tuotannontekijöiden verorasituksen välinen tasapaino ja sitä kautta alentaa palkkatulojen verotusta. Tällä olisi varmasti myönteisiä vaikutuksia uusien työpaikkojen luomiseen ja työttömyyden torjuntaan. Direktiivillä pitäisi myös olla suotuisia vaikutuksia Euroopan rahoitusalueeseen, koska säästäjien päätöksiä ei enää sanelisi mahdollisuus verojen välttämiseen, vaan päätökset voisivat perustua eri investointimuotojen omiin ansioihin. Tämä edesauttaisi rahoituslaitosten, sijoitusrahastojen ja muiden markkinatoimijoiden tasaväkistä kilpailua.

Koska direktiivin soveltamisalaan kuuluvat kaikki kansainväliset korkotulot riippumatta korkoon oikeuttavan velkasitoumuksen liikkeeseenlaskijan sijoittautumispaikasta, EU:n alueelle sijoittautuneet velalliset eivät ole kilpailullisesti epäedullisessa asemassa yhteisön ulkopuolisiin liikkeeseenlaskijoihin nähden. Sitä paitsi direktiivin soveltamisalaan sisältyvät myös yhteisön ulkopuolelle sijoittautuneista sijoitusrahastoista saatavat tulot, kun tulot maksetaan jossakin jäsenvaltioista. Näin ollen direktiiviin ei pitäisi liittyä mitään erityistä riskiä joukkovelkakirjojen liikkeeseenlaskuun tai sijoitusrahastoihin liittyvien toimintojen siirtämisestä yhteisön ulkopuolisiin maihin. Maksuasiamiesten toimipaikkojen siirtämistä yhteisön ulkopuolelle ehkäistään toimilla, joiden tarkoituksena on pitää hallinnolliset lisäkustannukset mahdollisimman pieninä, sekä pyrkimällä vastedes vastaavanlaisten toimien käyttöönottoon laajemmalla kansainvälisellä tasolla.

5. Sisältyykö ehdotukseen toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on ottaa huomioon pienten ja keskisuurten yritysten erityistarpeet (muihin ryhmiin verrattuna lievemmät tai erilaiset vaatimukset tms.)-

Ehdotus ei sisällä erityisiä toimenpiteitä, jotka kohdistuisivat pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Ylimääräiset kustannukset ja rasitteet on kuitenkin pyritty pitämään mahdollisimman pieninä kaikille yrityksille. Tämän pitäisi hyödyttää erityisesti pk-yrityksiä, joihin tällaiset kustannukset vaikuttavat yleensä eniten.

Kuuleminen

6. Luettelo ehdotuksen valmistelussa kuulluista tahoista ja niiden esittämien kantojen pääpiirteet

Ehdotuksen taustalla olevista periaatteista sovittiin Ecofin-neuvostossa 26. ja 27. marraskuuta 2000. Ecofin-neuvoston päätelmissä otetaan huomioon tarve pyrkiä pitämään markkinatoimijoille aiheutuvat hallinnolliset lisäkustannukset mahdollisimman pieninä. Tämä on ollut päällimmäisenä tavoitteena neuvoston keskusteluissa. Koko neuvottelujen ajan jäsenvaltioita on kehotettu kuulemaan alueensa markkinatoimijoita.

Komissio on myös saanut useita kirjallisia lausuntoja yksittäisiltä markkinatoimijoilta ja edustuselimiltä, joita ovat esimerkiksi Euroopan pankkiyhdistys, Euroopan investointirahastojen ja -yhtiöiden liitto (FEFSI), Lontoon investointipankkiyhdistys (LIBA) sekä Kansainvälinen ensimarkkinayhdistys (IPMA).

Komissio on pitänyt neuvoston jatkuvasti ajan tasalla markkinatoimijoiden kanssa käymistään keskusteluista, ja neuvoston työryhmä on käyttänyt paljon aikaa tutkiakseen, kuinka alan edustajien esittämät huolenaiheet voidaan ottaa huomioon direktiiviehdotuksessa. Neuvoston työryhmän jäsenten ja alan edustajien kesken järjestettiin 18. marraskuuta 1999 erittäin hyödyllinen kokous, jossa pohdittiin näitä kysymyksiä sekä keskusteltiin erityisesti keinoista, joiden avulla olisi mahdollista vähentää direktiivin vaikutuksia markkinatoimijoiden kannalta.

---------------------------------

Top