51999AC0457

Talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta "Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi sähköistä kaupankäyntiä sisämarkkinoilla koskevista tietyistä oikeudellisista näkökohdista"(1)

(1999/C 169/14)

Neuvosto päätti 23. huhtikuuta 1999 EY:n perustamissopimuksen 100 a artiklan nojalla pyytää talous- ja sosiaalikomitean lausunnon edellä mainitusta ehdotuksesta.

Asian valmistelusta vastannut "yhtenäismarkkinat, tuotanto ja kulutus" -jaosto antoi lausuntonsa 15. huhtikuuta 1999. Esittelijä oli Harald Glatz.

Talous- ja sosiaalikomitea hyväksyi 28. ja 29. huhtikuuta 1999 pitämässään 363. täysistunnossa (huhtikuun 29. päivän kokouksessa) seuraavan lausunnon. Äänestyksessä annettiin 115 ääntä puolesta ja 2 vastaan 6:n pidättyessä äänestämästä.

1. Johdanto

1.1. Sähköinen kaupankäynti voi tarjota sekä unionin kansalaisille että taloudelle uusia mahdollisuuksia. Se voi lisätä talouskasvua, luoda työpaikkoja sekä mahdollistaa uusien tuotteiden ja markkinoiden kehittämisen, parantaa eurooppalaisten yritysten kilpailukykyä ja laajentaa eurooppalaisen kuluttajan saatavilla olevien tavaroiden ja palvelujen tarjontaa.

1.1.1. Esim. työllisyyden suhteen näiden odotusten toteutuminen riippuu kuitenkin useista ennakkoehdoista. Komitea kehottaakin komissiota tutkimuksin selvittämään tätä kysymystä nykyistä tehokkaammin erityisesti työllisyyden osalta.

1.1.2. Myönteiset vaikutukset toteutuvat erityisesti mikäli Euroopan pystyy hankimaan itselleen maailmanlaajuisesti ja etenkin Yhdysvaltoihin verrattuna hyvän aseman. Tilanne on kuitenkin toistaiseksi se, että OECD:n mukaan 80 % sähköisestä kaupasta käydään Yhdysvalloissa. Euroopan onkin välttämättä ryhdyttävä toimiin, joiden avulla sen on mahdollista tulevaisuudessa hyödyntää sähköisen kaupankäynnin tarjoamia mahdollisuuksia eikä jäädä jälkeen Yhdysvaltojen dynaamisesta kehityksestä.

1.2. Mahdollisten myönteisten vaikutusten toteutuminen edellyttää yhtäältä sähköistä kaupankäyntiä koskevien oikeudellisten rajoitusten poistamista ja toisaalta edellytysten luomista sille, että sähköisten kaupankäyntipalvelujen mahdolliset käyttäjät (kuluttajat ja yritykset) voivat luottaa sähköiseen kaupankäyntiin. Näiden kahden vaatimuksen välillä on löydettävä paras mahdollinen tasapaino. Koska direktiivin kattama ala on laaja ja sen yhteydet muihin säädöksiin monimutkaisia, on asiaa lähestyttävä erittäin huolellisesti ja vastuuntuntoisesti.

1.3. Direktiivin tavoitteena on edistää sähköisen kaupankäynnin yleistymistä poistamalla kaupan oikeudellisia esteitä. Mikäli halutaan, että asiakkaat (kuluttajat ja yritykset) hyväksyvät laajasti uudet etäpalvelut, on pohdinnoissa annettava keskeinen sija perinteisessä kaupankäynnissä noudatettavien kuluttajan- ja tietosuojastandardien säilyttämiselle myös sähköiseen kaupankäyntiin liittyvien teknisten näkökohtien ja niiden käytännön toteutuksen osalta.

1.4. Nykyään suurimmalla osalla väestöstä ei ole mahdollisuutta käyttää tiedontarjontapalveluja täysin vapaasti. Tietyillä väestöryhmillä, erityisesti ikääntyneillä henkilöillä, ei ole tietoliikenneyhteyksiä ja he haluavat olla nimenomaan henkilökohtaisesti yhteydessä toisiin osapuoliin. Komitean mielestä tärkeimmät normaaliin elämään kuuluvat palvelut (esim. pankkitili) on tarjottava myös muutoin kuin sähköisesti, jottei tiettyjä väestöryhmiä suljeta niiden ulkopuolelle. Uuden tekniikan käyttöönotto ei myöskään saa luoda esteitä, jotka haittaavat tiettyjen väestöryhmien osallistumista sähköiseen kaupankäyntiin tai estävät sen kokonaan. Unionin politiikan avulla on siksi pyrittävä varmistamaan, etteivät puutteelliset tekniset mahdollisuudet ja taidot tai henkilökohtainen taloudellinen tilanne tee tietoyhteiskunnan palvelujen hyödyntämistä mahdottomaksi.

1.4.1. Jotta väestö voisi laajasti ja vaaratta hyötyä tietoyhteiskunnan palveluista, on kuluttajille suunnattu koulutus ja valistus tarpeen.

1.5. Teknologian ansiosta helposti rajat ylittävät kaupankäynnin muodot edellyttävät epäilemättä yleismaailmallisia ratkaisuja. Tämän vuoksi asiasta on viime aikoina keskusteltu vilkkaasti kansainvälisellä tasolla. Aihetta on käsitelty monissa kansainvälisissä konferensseissa sekä hallitusten ja alan edustajien välisissä foorumeissa. Tässä yhteydessä on erityisesti mainittava Turussa (marraskuussa 1997) ja Ottawassa (lokakuussa 1998) järjestetyt OECD:n konferenssit, Brysselissä (helmikuussa 1995) järjestetty G7-ministerikokous sekä Bonnin ministerikokous (heinäkuussa 1997). Aihetta on ryhdytty käsittelemään myös WTO:n piirissä. Kansainvälisellä tasolla asiassa on siis varmasti edistytty, mutta käytyjen keskustelujen ja neuvottelujen tuloksina on toistaiseksi ollut ainoastaan yleisiä periaatteita.

1.6. Mikäli Euroopalle tarjoutuvat taloudelliset ja yhteiskunnalliset mahdollisuudet halutaan hyödyntää, on tämän vuoksi tehtävä myös Euroopan tason aloitteita. Tosiseikasta, että sähköinen kaupankäynti muuttaa perusteellisesti sekä kaupankäyntiä että ihmisten kanssakäymistä, on myös seurannut, että Euroopassa on ryhdytty aloitteisiin erityisesti sähköisen kaupankäynnin jatkokehitystä koskevan selkeän kehyksen määrittelemiseksi. Näin pyritään edistämään sijoittamista kasvuun, kilpailukykyyn ja työllisyyteen myönteisesti vaikuttaviin sähköisen kaupankäynnin palveluihin.

1.6.1. Kyseisiä aloitteita ovat esim.

- tiedonanto "Eurooppalainen elektronisen kaupankäynnin aloite"(2),

- "Komission tiedonanto neuvostolle, Euroopan parlamentille, talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle tietoturvan ja luottamuksen varmistaminen sähköisessä viestinnässä - Digitaalisia allekirjoituksia ja viestien salausta koskeva eurooppalainen malli"(3),

- "Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi sähköisten allekirjoitusten yhteisestä kehyksestä (komission esittämä)"(4),

- tiedonanto "Maailmanlaajuistuminen ja tietoyhteiskunta - Vahvemman kansainvälisen koordinaation tarve"(5),

- ehdotus Internetin käyttöturvallisuuden parantamista koskevaksi toimintasuunnitelmaksi(6), jonka tavoitteena on eri toimin vahvistaa luottamusta verkkoon ja joka on siksi osa sähköistä kaupankäyntiä edistäviä toimia,

- myös Euroopan parlamentti on 14. toukokuuta 1998 antamassaan päätöslauselmassa kehottanut komissiota antamaan mahdollisimman nopeasti direktiiviehdotuksen, jolla tämä ongelma voitaisiin ratkaista yhtenevästi.

2. Komission ehdotus

2.1. Käsiteltävän direktiiviehdotuksen tarkoituksena on poistaa jäsenvaltioiden lainsäädännön eroista johtuvat oikeusvarmuuden puute ja oikeudelliset esteet yksilöimällä viidellä keskeisellä osa-alueella ratkaisut, joiden on tarkoitus muodostaa sähköiselle kaupankäynnille johdonmukainen kehys.

2.2. Direktiiviehdotuksessa käsitellään viittä osa-aluetta:

2.2.1. Tietoyhteiskunnan palveluja tarjoavien toimijoiden sijoittautuminen: Direktiiviehdotuksessa määritellään sijoittautumispaikka ja kielletään ennakkolupamenettelyjen soveltaminen tietoyhteiskunnan palveluihin. Toiminnan avoimuuden takaamiseksi palvelujen toimijoiden tulee täyttää tietyt ilmoitusvelvoitteet.

2.2.2. Kaupallinen viestintä (mainonta, suoramarkkinointi jne.): Direktiiviehdotuksessa määritellään kaupallisen viestinnän osatekijät ja asetetaan tietyt avoimuusvaatimukset. Kaupallisen viestinnän sekä sen toimiksiantajien on oltava helposti tunnistettavissa. Käyttäjän on voitava tunnistaa vaivattomasti myös ei-toivottu kaupallinen viestintä.

2.2.3. Sopimukset: Jäsenvaltioiden määräykset on sovitettava yhteen siten, etteivät etenkään muotovaatimukset estä sähköisessä muodossa tehtyjen sopimusten todellista käyttöä. Oikeusvarmuuden takaamiseksi on tarkoitus määritellä tietyissä tapauksissa tarkasti se, mistä lähtien sopimus on sitova.

2.2.4. Välittäjien vastuu: Verkkopalvelujen tarjoajan vastuu siirrettäessä ja tallennettaessa kolmannen osapuolen tietoja on määriteltävä selkeästi. Ehdotuksen mukaan pelkän siirtotoiminnan ollessa kyseessä välittäjä ei ole vastuussa tiedoista. Muuta siirtotoimintaa koskevaa vastuuta on rajoitettu.

2.2.5. Täytäntöönpano: Yhteisön tason käytännesääntöjen käyttöönottoa ja jäsenvaltioiden keskinäistä avunantoa on tarkoitus edistää. Rajatylittävien riitatapausten ratkaisemiseksi on tarkoitus helpottaa vaihtoehtoisten sovittelumenetelmien laatimista. Riitojen ratkaiseminen tuomioistuinten ulkopuolella on myös tarkoitus tehdä mahdolliseksi.

3. Yleisiä huomioita

3.1. Keskenään erilaiset ja epäselvät oikeudelliset kehykset kiistämättä haittaavat sähköistä kaupankäyntiä ja estävät sen myönteisten vaikutusten toteutumisen. Tämän vuoksi aloitteita, joilla pyritään parantamaan oikeusvarmuutta palvelujen tarjoajien ja käyttäjien kannalta, on pidettävä tervetulleina.

3.1.1. Komissio direktiiviehdotuksen esittämisajankohta on sopiva, koska useimmissa jäsenvaltioissa sähköiset oikeustoimet ja sähköinen kaupankäynti ovat ajankohtainen ja voimakkaasti kehittyvä ala. Ehdotuksella on myös selvästi tiivis asiayhteys digitaalisia allekirjoituksia koskevaan direktiiviin(7).

3.2. Sisämarkkinoilla käytävän sähköisen kaupan tiettyjä oikeudellisia näkökohtia koskevan direktiiviehdotuksen ensisijaisena tavoitteena on poistaa oikeudelliset esteet, jotka voivat estää sähköisten palvelujen leviämistä Euroopassa.

3.3. Komiteasta ehdotuksen sisältämät sähköiseen kaupankäyntiin liittyvät kuluttajansuojatoimet (esim. palvelun tarjoajan tietojen toimittamisvelvollisuus ja tuomioistuinten ulkopuolinen riitojen sovittelujärjestelmä) ovat erityisen onnistuneita. Sen mielestä on ratkaisevan tärkeää, ettei sähköistä kaupankäyntiä edistetä kuluttajansuojan tasoa laskemalla.

3.4. Sähköistä ja toimipaikkaan sidottua kauppaa koskevien oikeudellisten kehysten tulee olla yhdenmukaisia ja myös teknologian suhteen tasapuolisia, mikäli poikkeukselle ei ole päteviä perusteita. Koska toimipaikkaan sidottua kauppaa voivat luonnollisesti koskea myös tietyt erityismääräykset (esim. rakennusmääräysten kaltaiset standardit), voi seurauksena olla eriarvoisuutta ja kilpailun vääristymiä. Komitean mielestä tämä näkökohta on otettava huomioon pohdittaessa sähköistä kaupankäyntiä koskevien yleisten määräysten parantamista.

3.5. Direktiivin erityispiirre on sen soveltamisalan osa-alueiden (esim. kaupallinen viestintä, sähköiset sopimukset) laajuus ja se, että yksittäisiä aloja on tarkoitus yhdenmukaistaa vain osittain. Direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle jääviä jäsenvaltioiden omia säännöksiä voidaan antaa vain komitologiamenettelyä noudattaen (22 artikla).

3.6. Direktiivin soveltamisalaan kuuluvilla aloilla, joita direktiivillä ei ole tarkoitus yhtenäistää, pätee nk. alkuperämaan periaate. Tämä merkitsee palveluntarjoajan sijaintimaan oikeusjärjestyksen soveltamista. Lähtökohtana on arvio, että tarjoajan on vaikea toimia kohdemaiden lakien velvoitteiden mukaisesti.

3.6.1. Direktiivi ei vaikuta yhteisön nykyiseen lainsäädäntöön. Silti ristiriitaisuus jäsenvaltioissa sovellettavan yhteisön oikeuden kanssa on mahdollinen, koska osa kuluttajansuojaa koskevista direktiiveistä on vähimmäisdirektiivejä. Niinpä esim. etäsopimuksiin liittyvää kuluttajansuojaa(8) koskevan direktiivin 14 artikla antaa jäsenvaltioille mahdollisuuden ottaa käyttöön tai noudattaa jatkossakin tiukempaa kuluttajansuojaa ja esim. kieltää yleisen edun vuoksi tiettyjen tuotteiden tai palvelujen (esim. lääkkeiden) etäkaupan.

3.6.2. Komitea kannattaa periaatteessa alkuperämaan periaatteen soveltamista. Tietoyhteiskunnan palveluja tarjoavien oikeudellisia kuluja alentamalla se tarjoaa myös niille tervetulleen edun. Koska vastuu on periaatteen mukaan alkuperämaan viranomaisilla, se mahdollistaa myös suojamääräysten entistä paremman toimeenpanon.

3.6.3. Periaatteen soveltamisen vuoksi asiakas, erityisesti kuluttaja, joutuu tekemisiin tietoyhteiskunnan palvelujen sisältöä, laatua ja oikeusvarmuutta koskevien erilaisten oikeusjärjestelmien kanssa. Jäsenvaltioiden järjestelmien erojen vuoksi puite-ehdot poikkeavat usein huomattavasti toisistaan. Alkuperämaan periaatteen soveltaminen voi siten aiheuttaa käyttäjälle riskejä tilanteessa, jossa kohdemaan säännöstön suoja ei päde.

3.6.4. Koska yhdestä jäsenvaltiosta peräisin oleva kuluttaja ei välttämättä tunne palvelujen toimittajan sijaintimaan lainsäädännön mukaisia oikeuksiaan, jäsenvaltioiden ja komission tulee varmistaa, että jäsenvaltioiden välinen kuluttajansuojavirastojen tai kuluttaja-asiamiesten verkko perustetaan viipymättä. Verkko tarjoaisi valituskanavan ja välittäisi eri maissa sijaitsevien kuluttajien ja palveluntoimittajien mahdollisissa kiistoissa. Tällainen verkko olisi yhtenäismarkkinoiden periaatteen mukainen ja tarjoaisi samalla kuluttajille oikeudenkäyntiä yksinkertaisemman, halvemman ja tehokkaamman tavan hakea hyvitystä. Samalla kuluttaja säilyttäisi kuitenkin oikeuden viedä asia tuomioistuinkäsittelyyn, mikäli kiistaan ei saada tyydyttävää ratkaisua.

3.6.5. Niin kauan kuin nykyistä korkeamman tason yhdenmukaistaminen puuttuu, on komiteasta järkevää edetä palvelujen toimittajaa hyödyttävässä yksinkertaistamisessa erittäin vastuullisesti ja harkiten. Tämä käy ilmi myös direktiiviehdotuksesta, jossa luetellaan kyseisen yleisperiaatteen ulkopuolelle jääviä aloja.

3.6.6. Talous- ja sosiaalikomitea epäilee, että aloilla, joilla jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmät ovat hyvin erilaiset tai jotka ovat jäsenvaltioissa vallitsevan yleisen mielipiteen mukaan arkaluonteisia (esim. lapsille suunnattu mainonta, mainostarkoituksessa järjestettävät kilpailut, lääkkeiden postimyynti, säännellyt palvelut), voivat lisäpoikkeukset olla perusteltuja. Mikäli alkuperämaan periaatetta sovellettaisiin yleisesti esim. mainontaan, voisi kuluttaja joutua uuteen tilanteeseen. Juuri herkillä aloilla toimipaikan valinta sen mukaan, missä säännökset ovat palvelujen tarjoajan kannalta kaikkein edullisimmat (forum shopping) on ongelmallista, etenkin kun muistetaan, että esim. pk-yrityksillä on siihen vain rajalliset mahdollisuudet. Tämän vuoksi on vielä luotava periaatteita ohjenuoraksi, jonka avulla voidaan määritellä sekä ne alat, joilla alkuperämaan periaate on voimassa, että alat, jotka toistaiseksi jäävät sen soveltamisen ulkopuolelle. On selvää, etteivät tällaiset periaatteet saa muodostaa esteitä sisämarkkinoilla. Lisäksi on pyrittävä yhdenmukaisen korkeisiin standardeihin.

3.7. Komitea panee merkille, että monet ehdotuksen säännöksistä on muotoiltu epäselvästi, ja pitää nykyistä täsmällisempiä muotoiluja välttämättöminä.

4. Erityistä

4.1. 2 artikla: Määritelmät

4.1.1. Talous- ja sosiaalikomitea toteaa, että tekniikan jatkuvan lähentymisen myötä tietyt määritelmät voivat vanhentua nopeasti. Kuten tiedotusvälineiden, televiestinnän ja tietotekniikan lähentymistä käsittelevästä vihreästä kirjasta(9) ilmenee, syntyy lähentyvillä markkinoilla useiden perinteisten palvelujen piirteitä yhdistäviä "risteytymäpalveluja". Monimedian eri muotojen, kuten Internet-selaimella varustettujen televisioiden, televisio- ja radio-ohjelmien vastaanottoon soveltuvien tietokoneiden, matkapuhelimien ja Internet-puhelujen kohdalla on vähitellen mahdotonta selvästi erottaa joukko- ja henkilökohtaisen viestinnän välillä.

Komitea kehottaa, että direktiiviehdotuksen jatkokäsittelyssä tämä ongelma tiedostetaan ja että tuleva kehitys otetaan määritelmistä lopullisesti päätettäessä huomioon. Näin tulisi varmistaa, etteivät määritelmät vanhene liian nopeasti.

4.1.2. Tämän lisäksi myös "tietoyhteiskunnan palvelut" -käsitteen määritelmä herättää määritteen rajaamiseen liittyviä kysymyksiä, joihin direktiivin 98/48(10) ja etenkään sen liitteen V tarkastelu ei tarjoa täydellistä vastausta. Ymmärtämisen helpottamiseksi ja epäselvyyksien välttämiseksi komission tulisi esittää luettelot direktiivin piiriin ja sen ulkopuolelle jäävistä nykyisistä palveluista (kuten edellä mainitun direktiivin osalta on sen liitteessä V tehty).

4.1.3. Samankaltaiset epäselvyydet koskevat myös käsitteiden "yhteensovitettu ala", "kaupallinen viestintä" ja "sijoittautunut palvelun tarjoaja" määritelmiä.

4.1.4. "Kuluttaja"-käsite olisi määriteltävä seuraavasti: Kuluttajia ovat kaikki yhteisössä asuvat luonnolliset henkilöt, jotka solmivat tässä direktiivissä tarkoitettuja sopimuksia muissa kuin ammatti- tai elinkeinotoimintaansa palvelevissa tarkoituksissa.

4.1.5. Koska direktiivin soveltamisala tulee herättämään monia kysymyksiä ja koska se on hyvin tärkeä, on sen täsmentäminen erittäin tarpeellista.

4.2. 3 artikla: Sisämarkkinat

4.2.1. Palvelun tarjoajan sijaintijäsenvaltiolla on 3 artiklan mukaan velvollisuus huolehtia palveluntarjoajan toiminnan lainmukaisuudesta (alkuperämaan periaate). Tämän periaatteen vaikutuksia käsiteltiin jo kohdassa 3.6.

4.3. 4 artikla: Ennakkoluvan kielto

4.3.1. Artiklassa säädetään, ettei tietoyhteiskunnan palvelujen saatavuuteen saa liittyä erityisvaatimuksia. Muut yleiset lupasäännöt säilyvät kuitenkin ennallaan, kuten myös direktiiviehdotuksessa todetaan.

4.4. 5 artikla: Toimitettavat yleiset tiedot

4.4.1. Komiteasta on myönteistä, että etäsopimuksia koskevan direktiivin luetteloa ennakkotietoja koskevasta vähimmäisvelvollisuudesta on tarkoitus täydentää olennaisilla, palvelujen tarjoajaa koskevilla tiedoilla. Komitea kehottaa myös sisällyttämään direktiiviehdotukseen selkeän viittauksen etäsopimuksia koskevan direktiivin 97/7/EY(11) 4 artiklan ennakkotietovelvoitteisiin. Kyseisessä direktiivissä luetellaan ennakkotiedot, jotka on ennen etäsopimuksen tekemistä annettava kuluttajalle. Tähän liittyy erityisesti myös velvollisuus kertoa kuluttajalle ennen sopimuksen solmimista selvästi, täsmällisesti ja kattavasti sopimukseen sovellettavasta peruuttamisoikeudesta, josta säädetään kyseisen direktiivin 6 artiklassa.

4.4.2. Komitean mielestä myös lisätiedot olisivat tarpeellisia (esim. tarjouksen voimassaoloalue, tarjouksen sitova voimassaoloaika, ennakoitu toimitusaika, vakuutukset ja yleiset kauppaehdot) rasittamatta kuluttajia ja tarjoajia kuitenkaan liialla tiedolla.

4.4.3. Lisäksi tulee varoittaa tuotteiden turvallisuuteen liittyvistä seikoista. Mahdollisista riskeistä kertominen kuluttajalle (esim. tuoteselosteessa tai käyttöohjeessa) vaikuttaa ratkaisevasti ostopäätökseen.

4.4.4. Kuluttajille on myös kerrottava myyntirajoituksista, tiedostojen imurointiajoista (mikäli mahdollista) ja ohjelmistotuotteiden käyttöoikeustilanteesta.

4.5. 6 artikla: Kaupallinen viestintä

4.5.1. Perinteisissä viestimissä kaupallinen viestintä ja toimituksellinen aineisto on erotettu melko selvästi toisistaan. Tämä ero on kuitenkin vaarassa hämärtyä. Tätä uhkaa onkin sähköisessä kaupankäynnissä pyrittävä torjumaan.

4.5.2. Ostajan (yritys tai kuluttaja) on mahdollista arvioida mainontaa ja markkinointia riittävällä tavalla ainoastaan, mikäli hän voi sen selvästi sellaiseksi tunnistaa. Tämän vuoksi TSK:n pitää toimitettavia tietoja koskevia 6 artiklan säännöksiä erittäin tervetulleina.

4.6. 7 artikla: Ei-toivottu kaupallinen viestintä

4.6.1. Sen lisäksi, että sähköinen mainonta on vastaanottajan kannalta usein ei-toivottua on myös sen määrällä ja siitä aiheutuvilla puhelinkuluihin ja muistikapasiteettiin vaikuttavilla teknisillä seikoilla merkitystä vastaanottajalle. Määrä aiheuttaa ongelmia myös välittäjille (Internet-palvelun tarjoajille).

4.6.2. Direktiiviehdotus sisältää säännöksen, jonka mukaan sähköpostitse toimitettava ei-toivottu kaupallinen viestintä on merkittävä. Siten sekä vastaanottajan että välittäjän on mahdollista erityisillä ohjelmilla suodattaa pois ei-toivotut sähköpostimainokset ("opt-out"). Vastaanottajalta edellytetään kuitenkin aktiivisuutta.

4.6.3. Nämä ratkaisut ovat kuitenkin puutteellisia. Muun kuin nk. roskapostin suodattaminen on Internet-palvelun tarjoajalle mahdollista ainoastaan käyttäjän toivomuksesta, sillä muuten viestejä eivät saisi niitä haluavatkaan. Toisaalta, mikäli käyttäjän sähköpostiohjelman tulolokero pitkähkön poissaolon aikana täyttyy, ei vastaanottaja saa myöskään toivottuja (esim. yksityisiä) sähköpostiviestejään.

4.6.4. Tämän vuoksi komitea esittää tarkasteltavaksi myös toista nk. "opt-in" -vaihtoehtoa, jossa kyseisten viestien vastaanottamisesta kiinnostuneet käyttäjät ilmoittaisivat siitä selvästi tiedon vastaanottamista koskevan vapaan valinnanmahdollisuuden mukaisesti. Tämä nk. "opt-in" -mahdollisuus on toistaiseksi tarkoitettu jäsenvaltiokohtaiseksi (ks. direktiiviehdotuksen liite II), mutta se olisi syytä yleistää.

4.7. 8 artikla: Säännellyt ammatit

4.7.1. Direktiivin säännökset koskevat säännellyillä aloilla yleisesti havaittavaa kehitystä, eli kyseisten alojen avautumista tietoyhteiskunnan palveluille. Direktiiviehdotuksessa myös myönnetään, että tässä yhteydessä tärkeimpien etujen turvaamiseksi (kuluttajan- ja eri osapuolten suoja, luotettava palvelujen tarjoaminen, väärinkäytösten ennaltaehkäisy jne.) tarvitaan lisäsäännöksiä. Periaatteessa tämä säännös on kannatettava. Jäsenvaltioiden toimivalta ja läheisyysperiaate huomioon ottaen on yksityiskohtien osalta kuitenkin kiinnitettävä huomiota siihen, missä määrin toiminta unionin tasolla on mahdollista. Komitea huomauttaa, ettei sääntely ammattiryhmittymien ja organisaatioiden käytännesäännöin ole riittävä, ellei niitä koskevia kriteerejä anneta.

4.8. 9 artikla: Sähköiset sopimukset

4.8.1. Jäsenvaltioiden määräysten lisäksi myös EU:n lainsäädäntö, kuten esim. kulutusluottodirektiivi(12) sisältää tiettyjä sopimusten muotoseikkoihin liittyviä määräyksiä. Tämä osoittaa, että tietyissä tapauksissa on todistamisen helpottamiseksi välttämätöntä määrätä sopimukset laadittavaksi kirjallisesti tai mainita sopimusosapuolille erityismerkityksestä, joka sopimuksen solmimisella on. Direktiiviehdotuksen 9 artikla velvoittaa jäsenvaltiot muuttamaan lainsäädäntöään siten, ettei se "estä sähköisessä muodossa tehtyjen sopimusten käyttöä ja johda siihen, että tällaisilta sopimuksilta puuttuisi oikeusvaikutukset ja ne olisivat pätemättömiä".

4.8.2. Sitä ei voida kiistää, etteikö myös sähköisten sopimusten tulee olla päteviä. Herkillä kaupan aloilla on kuitenkin oltava mahdollista asettaa tiettyjä oikeudellista pätevyyttäkoskevia ehtoja. Sopimusosapuolten suojan tarve ei ole sähköisessä kaupankäynnissä pienempi kuin perinteisten sopimustenkaan kohdalla. Tämän vuoksi komitea korostaakin, että sähköisessä muodossa laadittaville tai solmittaville arkaluonteisille sopimuksille ja ilmoituksille on välttämätöntä luoda nykyisiä muotomääräyksiä vastaava ja niiden kanssa tasa-arvoinen muoto.

4.8.3. Niinpä elektronisia allekirjoituksia koskevassa direktiivissä(13) ei käsitelty lainkaan sopimusten lainmukaisuutta. Jäsenvaltiot voivatkin vapaasti päättää tiettyjen sopimustyyppien salauksesta. Ne voivat siten vapaasti jättää eräät sopimustyypit direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle tai määrätä esim. tietyllä tavalla salatun sähköisen allekirjoituksen käyttämisestä määrätyn muotoisten sähköisten sopimusten pätevyyden varmistamiseksi Tämän direktiivin luomien ennakkoehtojen lisäksi sähköisten allekirjoitusten käyttäminen on sähköisen kaupankäynnin nykyistä tehokkaamman edistämisen kannalta keskeisessä asemassa.

4.9. 10 artikla: Toimitettavat tiedot

4.9.1. Komiteasta palvelujen käyttöön liittyvien perusasioiden selkeä esittäminen on erittäin kannatettavaa, koska se palvelee avoimuutta ja torjuu oikeusseuraamuksiltaan ei-toivottuja väärinkäsityksiä.

4.10. 11 artikla: Sopimuksen syntyhetki

4.10.1. Oikeusvaikutukseltaan pätevän sopimuksen solmimisen edellytyksenä on palvelun tarjoajan lähettämä vastaanottoilmoitus ja vastaanottajan lähettämä vahvistus sen saamisesta. Sopimuksen syntyhetken tarkka määrittely ja eräät tarjottavat keinot antavat käyttäjälle mahdollisuuden havaita ja korjata mahdolliset käsittelyvirheet. Tämä on komiteasta kannatettavaa. Komitea huomauttaa, että porsaanreikien tukkimiseksi käsite "tarjous" on määriteltävä selkeästi. Joissain jäsenvaltioissa asiakkaat voivat ymmärtää web-sivulla olevan "tarjouksen" tarkoittavan "tarjouksen laatimispyyntöä". Tämä seikka kaipaa täsmennystä.

4.10.2. On epäselvää, kuka vastaa teknisestä viasta johtuvasta sähköisen viestin katoamisesta. Lisäksi on kyseenalaista, tiedostavatko kuluttajat ylipäänsä jo riittävästi, että oikeudellisesti mahdollisesti merkittäviä tietoja on pyydettävä säännöllisesti kaikkien elektronisten päätelaitteiden kautta.

4.11. 12-15 artiklat: Välittäjien vastuu

4.11.1. Portaittaisen vastuuvapaus- tai rajoitusjärjestelmän käyttöönotolla luodaan yhtenäinen vastuukehys, joka perusteella Internet-palvelujen tarjoajien hyvinkin heterogeenistä toimintaa voidaan välitetyn sisällön ja sen valvontamahdollisuuksien perusteella arvioida eriytetysti. Komitea arvostaa ponnisteluja, joilla pyritään luomaan palvelujen välittäjiä tai tietoyhteiskuntaa koskevat selkeät vastuusäännöt, ja on yhtä mieltä siitä, että vastuun tulisi ensisijaisesti olla sisällön "valmistajalla".

4.11.2. Välittäjälle myönnetään 12-15 artiklojen nojalla osittainen vastuuvapaus "siirrettyjen tietojen" osalta. Selvyyden vuoksi tulisi viitata erityisesti siihen, ettei vastuu puutteellisesta sisällön valvonnasta ole mainituissa oloissa palvelun tarjoajalla, mutta että tämä vastaa tietosuojan mukaisesta toiminnasta asianmukaisten tietosuoja- ja televiestintälakien puitteissa.

4.12. 17 artikla: Riita-asioiden ratkaiseminen tuomioistuinten ulkopuolella

4.12.1. Riita-asioiden oikeudenmukaiseen ratkaisuun liittyvät kysymykset ovat sähköisen kaupankäynnin hyväksynnän kannalta on ratkaisevan tärkeitä. Erityisesti oikeustapauksissa, joissa kiistan kohde on arvoltaan vähäinen voidaan oikeudenkäyntimenettelyn tarjoamaa oikeusturvaa täydentää muilla riita-asioiden ratkaisutavoilla. Tuomioistuinten ulkopuolella tapahtuvaan riita-asioiden ratkaisemiseen liittyen direktiiviehdotuksessa käsitellään seikkaa, jolla on oikeuslaitoksen yleisen ruuhkautumisen vuoksi yhä enemmän merkitystä. Riitatapausten nopea ja edullinen käsittely, joka on tärkeä osa kansalaisten yhdenvertaista mahdollisuutta hakea oikeutta, voi onnistua ainoastaan, mikäli yhtäältä taataan tietty vähimmäislaatu ja toisaalta hyödynnetään kaikkia tarjolla olevia mahdollisuuksia.

4.12.2. Tässä yhteydessä komitea kehottaa lisäksi ottamaan toimintaan mukaan nykyiset eurooppalaiset kuluttajatietopalvelut.

4.13. 18 artikla: Valitusmahdollisuudet

4.13.1. Kieltotuomiot ovat epäilemättä osoittautuneet käytännössä toimiviksi ratkaisuiksi. Komiteasta on myönteistä, että niitä on tarkoitus soveltaa myös sähköisiin etäpalveluihin liittyvissä riitatapauksissa. Lisäksi kieltokanteita koskevan direktiivin(14) soveltamisalan laajentaminen koskemaan tässä käsiteltävän direktiivin määräysten loukkauksia vaikuttaa tarkoituksenmukaiselta.

4.14. 19 artikla: Yhteistyö

4.14.1. Jäsenvaltiot voinevat täyttää virka-apua ja tiedusteluja koskevat velvollisuudet ainoastaan omien salassapitoa ja tietosuojaa koskevien lakiensa sallimissa rajoissa.

4.15. 22 artikla: Poikkeukset

4.15.1. Direktiiviluonnoksessa esitetään monenlaisia poikkeussäännöksiä. Jäsenvaltiokohtaisiin "toimenpiteisiin" on sovellettava komission ohjaamaa komitologiamenettelyä. Komissio voi sen avulla jälkikäteen muuttaa direktiivin soveltamisalaa ilman, että jäsenvaltiot ja Euroopan parlamentti välttämättä osallistuvat siihen EY:n perustamissopimuksen 189 b artiklan yhteispäätösmenettelyn mukaisesti uudelleen. Direktiiviehdotuksen 22 artiklan 3 kohdan d alakohdan nojalla komissiolle on tarkoitus antaa valtuutus päättää siitä, ovatko toimenpiteet yhteisönoikeuden mukaisia. Tämä valtuutus voi loukata Euroopan tuomioistuimen toimivaltaa.

4.15.2. Ainoastaan tuomioistuinten päätökset jäävät yksiselitteisesti tämän menettelyn ulkopuolelle. Olisi täsmennettävä tarkoitetaanko direktiiviehdotuksen 22 artiklan 3 kohdan d alakohdassa "toimenpiteillä" hallintoviranomaisten toimenpiteitä vai lainsäädäntötoimia.

4.16. Liitteet

4.16.1. Liitteen I osalta olisi tarkistettava, onko uhka- ja pyramidipelit tarkoitus jättää direktiivin ja erityisesti sen 3 artiklan soveltamisalan ulkopuolelle.

4.16.2. Liitteessä II luetelluilla oikeuden aloilla ei sovelleta alkuperämaan periaatetta. Niihin kuuluvat mm. "sopimusvelvoitteet, jotka koskevat kuluttajien tekemiä sopimuksia". On varmistettava, että sopimusvelvoitteiden lisäksi myös kuluttajien tekemiä sopimuksia koskevat juridiset velvoitteet jäävät periaatteen soveltamisalan ulkopuolelle. Kyseeseen tulevat esim. selvitys- ja huolellisuusvelvoite. Tässä yhteydessä on kuitenkin välttämätöntä tehdä ero kaupalliseen viestintään. Sitä koskevat vaatimukset eivät tiukasti määriteltyinä kuulu sopimusta edeltäviin velvoitteisiin.

Bryssel 29. huhtikuuta 1999.

Talous- ja sosiaalikomitean

puheenjohtaja

Beatrice RANGONI MACHIAVELLI

(1) EYVL C 30, 5.2.1999, s. 4.

(2) KOM(97) 157 lopull., 16.4.1997, TSK:n lausunto EYVL C 19, 21.1.98, s.72.

(3) KOM(97) 503 lopull., 8.10.1997, TSK:n lausunto EYVL C 157, 25.5.1998, s.1.

(4) KOM(1998) 297 lopull., 13.5.1998, EYVL C 325, 23.10.1998, s. 5, TSK:n lausunto EYVL C 40, 15.2.1999.

(5) KOM(1998) 50 lopull., 4.2.1998,TSK:n lausunto EYVL C 248, 14.9.1998, s. 6.

(6) KOM(1998) 582 lopull., EYVL C 48, 13.2.1998, TSK:n lausunto EYVL C 214, 10.7.1998, s. 29.

(7) KOM(97) 503 lopull., 8.10.1997, TSK:n lausunto EYVL C 157, 25.5.1998, s.1 ja KOM(1998) 297 lopull., EYVL C 325, 23.10.1998, s. 5, TSK:n lausunto 1444/98, EYVL C 40, 15.2.1999, s. 5.

(8) Direktiivi 97/7/EY, 20.5.1997, EYVL L 144, 4.6.1997, s. 19, TSK:n lausunto EYVL C 19, 25.1.1993, s. 11.

(9) KOM(97) 623 lopull., TSK:n lausunto EYVL C 214, 10.7.1998, s. 79.

(10) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 98/48/EY, annettu 20.7.1998, teknisiä standardeja ja määräyksiä koskevien tietojen toimittamisessa noudatettavasta menettelystä annetun direktiivin 98/34/EY muuttamisesta, EYVL L 217, 5.8.1998, s. 18.

(11) Direktiivi 97/7/EY, 20.5.1997, EYVL L 144, 4.6.1997, s.19.

(12) Direktiivi 98/7/EY, 16.2.1998, EYVL L 101, 1.4.1998, s. 17, TSK:n lausunto EYVL C 30, 30. 1.1997, s. 94.

(13) KOM(1998) 297 lopull., TSK:n lausunto 1444/98, 2.12. 1998, EYVL C 40, 15.2.1999, EYVL C 40, 15.2.1999.

(14) Direktiivi 98/27/EY, 19.5.1998, EYVL L 166, 11.6.1998, s. 51, TSK:n lausunto EYVL C 30, 30.1.1997, s. 112.