EUR-Lex Access to European Union law

Back to EUR-Lex homepage

This document is an excerpt from the EUR-Lex website

Document 02017R2402-20210409

Consolidated text: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2017/2402, annettu 12 päivänä joulukuuta 2017, yleisestä arvopaperistamista koskevasta kehyksestä ja erityisestä kehyksestä yksinkertaiselle, läpinäkyvälle ja standardoidulle arvopaperistamiselle sekä direktiivien 2009/65/EY, 2009/138/EY ja 2011/61/EU ja asetusten (EY) N:o 1060/2009 ja (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta

ELI: http://data.europa.eu/eli/reg/2017/2402/2021-04-09

02017R2402 — FI — 09.04.2021 — 001.001


Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentoinnin apuväline eikä sillä ole oikeudellista vaikutusta. Unionin toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. Säädösten todistusvoimaiset versiot on johdanto-osineen julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä ja ne ovat saatavana EUR-Lexissä. Näihin virallisiin teksteihin pääsee suoraan tästä asiakirjasta siihen upotettujen linkkien kautta.

►B

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) 2017/2402,

annettu 12 päivänä joulukuuta 2017,

yleisestä arvopaperistamista koskevasta kehyksestä ja erityisestä kehyksestä yksinkertaiselle, läpinäkyvälle ja standardoidulle arvopaperistamiselle sekä direktiivien 2009/65/EY, 2009/138/EY ja 2011/61/EU ja asetusten (EY) N:o 1060/2009 ja (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta

(EUVL L 347 28.12.2017, s. 35)

Muutettu:

 

 

Virallinen lehti

  N:o

sivu

päivämäärä

►M1

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) 2021/557, annettu 31 päivänä maaliskuuta 2021,

  L 116

1

6.4.2021




▼B

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) 2017/2402,

annettu 12 päivänä joulukuuta 2017,

yleisestä arvopaperistamista koskevasta kehyksestä ja erityisestä kehyksestä yksinkertaiselle, läpinäkyvälle ja standardoidulle arvopaperistamiselle sekä direktiivien 2009/65/EY, 2009/138/EY ja 2011/61/EU ja asetusten (EY) N:o 1060/2009 ja (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta



1 LUKU

YLEISET SÄÄNNÖKSET

1 artikla

Kohde ja soveltamisala

1.  
Tässä asetuksessa vahvistetaan arvopaperistamista koskeva yleinen kehys. Siinä määritellään arvopaperistaminen ja säädetään asianmukaista huolellisuutta, riskin pidättämistä ja läpinäkyvyyttä koskevista vaatimuksista arvopaperistamisiin osallistuville osapuolille, luoton myöntämisen kriteereistä, arvopaperistamisten myyntiä yksityisasiakkaille koskevista vaatimuksista, uudelleenarvopaperistamisen kiellosta, arvopaperistamista varten perustettuja erillisyhtiöitä koskevista vaatimuksista sekä arvopaperistamisrekistereitä koskevista edellytyksistä ja menettelyistä. Lisäksi siinä luodaan yksinkertaisen, läpinäkyvän ja standardoidun arvopaperistamisen, jäljempänä ’YLS-arvopaperistaminen’, erityinen kehys.
2.  
Tätä asetusta sovelletaan institutionaalisiin sijoittajiin sekä alullepanijoihin, järjestäjiin, alkuperäisiin luotonantajiin ja arvopaperistamista varten perustettuihin erillisyhtiöihin.

2 artikla

Määritelmät

Tässä asetuksessa tarkoitetaan

1) 

’arvopaperistamisella’ liiketointa tai järjestelmää, jolla vastuuseen tai vastuukantaan liittyvä luottoriski jaetaan etuoikeusluokkiin ja jolla on kaikki seuraavat ominaisuudet:

a) 

liiketoimen tai järjestelmän maksut riippuvat vastuun tai vastuukannan kehityksestä;

b) 

etuoikeusluokkien järjestys määrittää tappioiden jakautumisen liiketoimen tai järjestelmän voimassaoloaikana;

c) 

liiketoimi tai järjestelmä ei luo vastuita, joilla on kaikki asetuksen (EU) N:o 575/2013 147 artiklan 8 kohdassa luetellut ominaisuudet;

2) 

’arvopaperistamista varten perustetulla erillisyhtiöllä’ tai ’erillisyhtiöllä’ sellaista yritystä, trustia tai muuta yhteisöä kuin alullepanijaa tai järjestäjää, joka on perustettu yhden tai useamman arvopaperistamisen toteuttamiseksi, jonka toiminta on rajattu tämän tavoitteen saavuttamisen edellyttämiin tehtäviin, jonka rakenteen tarkoituksena on erottaa erillisyhtiön velvoitteet alullepanijan velvoitteista;

3) 

’alullepanijalla’ yhteisöä, joka

a) 

on osallistunut joko itse tai siihen suoraan tai välillisesti etuyhteydessä olevien yhteisöjen kautta alkuperäiseen sopimukseen, jonka perusteella velallisen tai mahdollisen velallisen sellaiset velvoitteet tai mahdolliset velvoitteet, joihin liittyvät vastuut arvopaperistetaan, ovat syntyneet; tai

b) 

hankkii kolmannen osapuolen vastuut omaan lukuunsa ja arvopaperistaa ne;

4) 

’uudelleenarvopaperistamisella’ arvopaperistamista, jossa vähintään yksi arvopaperistetuista vastuista on arvopaperistamispositio;

5) 

’järjestäjällä’ asetuksen (EU) N:o 575/2013 4 artiklan 1 kohdan 1 alakohdassa määriteltyä luottolaitosta riippumatta siitä, sijaitseeko se unionissa, tai direktiivin 2014/65/EU 4 artiklan 1 kohdan 1 alakohdassa määriteltyä sijoituspalveluyritystä, joka ei ole alullepanija ja joka

a) 

järjestää omaisuusvakuudellisen yritystodistusohjelman tai muun arvopaperistamisen, jonka kautta kolmansilta yhteisöiltä hankitaan vastuita, ja hallinnoi sitä, tai

b) 

järjestää omaisuusvakuudellisen yritystodistusohjelman tai muun arvopaperistamisen, jonka kautta kolmansilta yhteisöiltä hankitaan vastuita, ja siirtää kyseisen arvopaperistamisen päivittäisen aktiivisen salkunhoidon yhteisölle, jolla on toimilupa harjoittaa tällaista toimintaa direktiivin 2009/65/EY, direktiivin 2011/61/EU tai direktiivin 2014/65/EU mukaisesti;

6) 

’etuoikeusluokalla’ sopimusperusteisesti muodostettua vastuuseen tai vastuukantaan liittyvää luottoriskiluokkaa, kun positioon segmentissä liittyy suurempi tai pienempi luottotappioriski kuin samansuuruiseen positioon muussa segmentissä, ottamatta huomioon luottosuojaa, jonka kolmas osapuoli tarjoaa suoraan position haltijoille kyseisessä segmentissä tai muissa segmenteissä;

7) 

’omaisuusvakuudellisella yritystodistusohjelmalla’ tai ’ABCP-ohjelmalla’ arvopaperistamisohjelmaa, jonka kautta liikkeeseen lasketut arvopaperit ovat pääasiallisesti omaisuusvakuudellisia yritystodistuksia, joiden alkuperäinen maturiteetti on enintään yksi vuosi;

8) 

’omaisuusvakuudellisella yritystodistusliiketoimella’ tai ’ABCP-liiketoimella’ ABCP-ohjelman puitteissa tapahtuvaa arvopaperistamista;

9) 

’perinteisellä arvopaperistamisella’ arvopaperistamista, jossa arvopaperistettavien vastuiden taloudellinen etu siirretään siirtämällä kyseisten vastuiden omistusoikeus alullepanijalta erillisyhtiölle tai erillisyhtiön osittaisen omistusyhteyden kautta, kun liikkeeseenlasketut arvopaperit eivät aiheuta maksuvelvoitteita alullepanijalle;

10) 

’synteettisellä arvopaperistamisella’ arvopaperistamista, jossa riskin siirto tapahtuu käyttämällä luottojohdannaisia tai takauksia ja arvopaperistettavat vastuut säilyvät alullepanijan vastuina;

11) 

’sijoittajalla’ luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, jolla on hallussaan arvopaperistamispositio;

12) 

’institutionaalisella sijoittajalla’ sijoittajaa, joka on jokin seuraavista:

a) 

direktiivin 2009/138/EY 13 artiklan 1 alakohdassa määritelty vakuutusyritys;

b) 

direktiivin 2009/138/EY 13 artiklan 4 alakohdassa määritelty jälleenvakuutusyritys;

c) 

ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoava laitos, joka kuuluu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2016/2341 ( 1 ) soveltamisalaan kyseisen direktiivin 2 artiklan mukaisesti, jollei jäsenvaltio ole kyseisen direktiivin 5 artiklan mukaisesti päättänyt olla soveltamatta mainittua direktiiviä kokonaan tai osittain kyseiseen laitokseen; tai ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavan laitoksen direktiivin (EU) 2016/2341 32 artiklan nojalla nimeämä omaisuudenhoitaja tai hyväksytty yhteisö;

d) 

direktiivin 2011/61/EU 4 artiklan 1 kohdan b alakohdassa määritelty vaihtoehtoisen sijoitusrahaston hoitaja, joka hoitaa ja/tai markkinoi vaihtoehtoisia sijoitusrahastoja unionissa;

e) 

direktiivin 2009/65/EY 2 artiklan 1 kohdan b alakohdassa määritelty siirtokelpoisiin arvopapereihin kohdistuvaa yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavan yrityksen, jäljempänä ’yhteissijoitusyritys’, rahastoyhtiö;

f) 

sisäisesti hoidettu yhteissijoitusyritys, joka on direktiivin 2009/65/EY mukaisesti toimiluvan saanut sijoitusyritys, joka ei ole nimennyt kyseisen direktiivin nojalla toimiluvan saanutta rahastoyhtiötä hoitajakseen;

g) 

asetuksen (EU) N:o 575/2013 4 artiklan 1 kohdan 1 alakohdassa kyseisen asetuksen soveltamista varten määritelty luottolaitos tai kyseisen asetuksen 4 artiklan 1 kohdan 2 alakohdassa määritelty sijoituspalveluyritys;

13) 

’hallinnoijalla’ yhteisöä, joka hallinnoi päivittäin ostettujen saamisten kantaa tai kohde-etuutena olevia luottovastuita;

14) 

’likviditeettisopimuksella’ arvopaperistamispositiota, joka syntyy sellaisella sopimuksella, jolla hankitaan oikea-aikaiset rahavirrat sijoittajille varmistavaa rahoitusta;

15) 

’uudistettavalla vastuulla’ vastuuta, jonka määrä saa sovittuun limiittiin asti vaihdella luotonottajien nostojen ja takaisinmaksujen mukaan;

16) 

’uudistettavalla arvopaperistamisella’ arvopaperistamista, jossa itse arvopaperistamisrakenne uusiutuu, kun vastuita lisätään vastuukantaan tai poistetaan siitä, riippumatta siitä, uusiutuvatko vastuut vai eivät;

17) 

’ennenaikaista kuoletusta koskevilla ehdoilla’ uudistettavien vastuiden arvopaperistamisessa tai uudistettavassa arvopaperistamisessa olevaa sopimuslauseketta, jossa edellytetään, että sijoittajien arvopaperistamispositioita lunastetaan tietyissä tilanteissa ennen kuin kyseisten positioiden alkuperäinen maturiteetti päättyy;

18) 

’suuririskisimmällä etuoikeusluokalla’ arvopaperistamisen heikointa etuoikeusluokkaa, joka kantaa ensimmäisenä arvopaperistetuista vastuista aiheutuneet tappiot ja suojaa näin ollen riskiltään toiseksi suurinta etuoikeusluokkaa tai tapauksen mukaan parempia etuoikeusluokkia;

19) 

’arvopaperistamispositiolla’ arvopaperistettua vastuuta;

20) 

’alkuperäisellä luotonantajalla’ yhteisöä, joka on tehnyt joko itse tai siihen suoraan tai välillisesti etuyhteydessä olevien yhteisöjen kautta alkuperäisen sopimuksen, jonka perusteella velallisen tai mahdollisen velallisen sellaiset velvoitteet tai mahdolliset velvoitteet, joihin liittyvät vastuut arvopaperistetaan, ovat syntyneet;

21) 

’täysin tuetulla ABCP-ohjelmalla’ ABCP-ohjelmaa, jota sen järjestäjä tukee suoraan ja täysimääräisesti tarjoamalla erillisyhtiölle tai -yhtiöille yhtä tai useampaa likviditeettisopimusta, joka kattaa ainakin kaikki seuraavat:

a) 

ABCP-ohjelman kaikki likviditeetti- ja luottoriskit;

b) 

mahdolliset arvopaperistettavien vastuiden olennaiset laimentumisriskit;

c) 

kaikki muut ABCP-liiketoimitason ja ABCP-ohjelmatason kustannukset, jos ne ovat tarpeen, jotta sijoittajalle taataan minkä tahansa määrän maksaminen kokonaisuudessaan omaisuusvakuudellisen yritystodistuksen nojalla;

22) 

’täysin tuetulla ABCP-liiketoimella’ ABCP-liiketointa, jota tuetaan liiketoimitasolla tai ABCP-ohjelmatasolla likviditeettisopimuksella, joka kattaa ainakin kaikki seuraavat:

a) 

ABCP-liiketoimen kaikki likviditeetti- ja luottoriskit;

b) 

mahdolliset ABCP-liiketoimessa arvopaperistettavien vastuiden olennaiset laimentumisriskit;

c) 

kaikki muut ABCP-liiketoimitason ja ABCP-ohjelmatason kustannukset, jos ne ovat tarpeen, jotta sijoittajalle taataan minkä tahansa määrän maksaminen kokonaisuudessaan omaisuusvakuudellisen yritystodistuksen nojalla;

23) 

’arvopaperistamisrekisterillä’ oikeushenkilöä, joka keskitetysti kerää ja säilyttää tietoja arvopaperistamisista.

Tämän asetuksen 10 artiklaa sovellettaessa asetuksen (EU) N:o 648/2012 61, 64, 65, 66, 73, 78, 79 ja 80 artiklan viittauksia ”kauppatietorekisteriin” pidetään viittauksina ”arvopaperistamisrekisteriin”;

▼M1

24) 

”järjestämättömällä vastuulla” tarkoitetaan vastuuta, joka täyttää jonkin asetuksen (EU) N:o 575/2013 47 a artiklan 3 kohdassa säädetyistä edellytyksistä;

25) 

”järjestämättömien vastuiden arvopaperistamisella” arvopaperistamista, jonka vakuutena on sellaisten järjestämättömien vastuiden kanta, joiden nimellisarvo on vähintään 90 prosenttia koko kannan nimellisarvosta alullepanoajankohtana ja minä tahansa myöhempänä ajankohtana, jona arvopaperistettuun kantaan lisätään tai siitä poistetaan omaisuuseriä täydentämisen, uudelleenjärjestelyn tai minkä tahansa muun asian kannalta olennaisen syyn vuoksi;

26) 

”luottosuojasopimuksella” sopimusta, joka tehdään alullepanijan ja sijoittajan välillä arvopaperistettujen vastuiden luottoriskin siirtämiseksi alullepanijalta sijoittajalle käyttämällä luottojohdannaisia tai takauksia niin, että alullepanija sitoutuu maksamaan luottosuojapreemiona tunnetun summan sijoittajalle ja sijoittaja sitoutuu maksamaan luottosuojamaksuna tunnetun summan alullepanijalle, jos jokin sopimusperusteisesti määritellyistä luottotapahtumista toteutuu;

27) 

”luottosuojapreemiolla” määrää, jonka alullepanija on luottosuojasopimuksen mukaisesti sitoutunut maksamaan sijoittajalle sijoittajan lupaamasta luottosuojasta;

28) 

”luottosuojamaksulla” määrää, jonka sijoittaja on luottosuojasopimuksen mukaisesti sitoutunut maksamaan alullepanijalle, jos jokin luottosuojasopimuksessa määritelty luottotapahtuma toteutuu;

29) 

”synteettisellä hintaerolla” määrää, jonka alullepanija osoittaa synteettistä arvopaperistamista koskevien asiakirjojen mukaan sopimusperusteisesti tarkoituksena vähentää arvopaperistettujen vastuiden niiden tappioiden vaikutuksia, jotka voivat toteutua ennen liiketoimen maturiteettipäivää;

30) 

”kestävyystekijöillä” Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2019/2088 ( 2 ) 2 artiklan 24 alakohdassa määriteltyjä kestävyystekijöitä;

31) 

”muulla kuin hyvitettävällä ostohinnan alennuksella” arvopaperistetun kannan vastuiden maksamatta olevan määrän ja alullepanijan kyseisten vastuiden myynnistä erillisyhtiölle saaman hinnan välistä erotusta, kun erotusta ei hyvitetä alullepanijalle eikä alkuperäiselle luotonantajalle.

▼B

3 artikla

Arvopaperistamisten myynti yksityisasiakkaille

1.  

Arvopaperistamisposition myyjä ei saa myydä tällaista positiota direktiivin 2014/65/EU 4 artiklan 1 kohdan 11 alakohdassa määritellylle yksityisasiakkaalle, elleivät kaikki seuraavat edellytykset täyty:

a) 

arvopaperistamisposition myyjä on suorittanut soveltuvuustestin direktiivin 2014/65/EU 25 artiklan 2 kohdan mukaisesti;

b) 

arvopaperistamisposition myyjä on a alakohdassa tarkoitetun testin perusteella varmistunut siitä, että arvopaperistamispositio soveltuu kyseiselle yksityisasiakkaalle;

c) 

arvopaperistamisposition myyjä antaa yksityisasiakkaalle välittömästi soveltuvuustestin tuloksen sisältävän raportin.

2.  
Kun 1 kohdassa säädetyt edellytykset täyttyvät ja kyseisen yksityisasiakkaan rahoitusvälinesalkun arvo on enintään 500 000 euroa, myyjän on yksityisasiakkaan 3 kohdan mukaisesti antamien tietojen perusteella varmistettava, että yksityisasiakkaan arvopaperistamispositioihin sijoittama kokonaismäärä ei ylitä kymmentä prosenttia kyseisen yksityisasiakkaan rahoitusvälinesalkusta ja että yhteen tai useampaan arvopaperistamispositioon alun perin sijoitettujen varojen määrä on vähintään 10 000 euroa.
3.  
Yksityisasiakkaan on annettava tarkat tiedot myyjälle rahoitusvälinesalkustaan, myös mahdollisista sijoituksista arvopaperistamispositioihin.
4.  
Edellä olevia 2 ja 3 kohtaa sovellettaessa yksityisasiakkaan rahoitusvälinesalkkuun on sisällytettävä käteistalletukset ja rahoitusvälineet lukuun ottamatta mahdollisia vakuudeksi annettuja rahoitusvälineitä.

4 artikla

Erillisyhtiöitä koskevat vaatimukset

Erillisyhtiöitä ei saa perustaa sellaiseen kolmanteen maahan, johon sovelletaan jotakin seuraavista:

▼M1

a) 

kolmas maa on luokiteltu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2015/849 ( 3 ) 9 artiklan mukaisesti suuririskiseksi kolmanneksi maaksi, jonka rahanpesun ja terrorismin rahoituksen torjuntajärjestelmässä on strategisia puutteita;

▼M1

a a) 

kolmas maa on lueteltu veroasioissa yhteistyöhaluttomia lainkäyttöalueita koskevan EU:n luettelon liitteessä I;

▼B

b) 

kolmas maa ei ole allekirjoittanut minkään jäsenvaltion kanssa sopimusta, jolla varmistetaan, että kyseinen kolmas maa täyttää täysin Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön (OECD) tuloa ja varallisuutta koskevan malliverosopimuksen 26 artiklassa tai tietojenvaihtoa veroasioissa koskevassa OECD:n mallisopimuksessa vahvistetut vaatimukset ja varmistaa tehokkaan tietojenvaihdon veroasioissa, mukaan lukien mahdolliset monenväliset verosopimukset.

▼M1

Kun arvopaperistamista varten perustettu erillisyhtiö on 9 päivän huhtikuuta 2021 jälkeen sijoittautunut liitteessä II mainitulle lainkäyttöalueelle haitallisen verojärjestelmän soveltamisen vuoksi, sijoittajan on ilmoitettava kyseisen erillisyhtiön liikkeeseen laskemiin arvopapereihin sijoittamisesta sen jäsenvaltion toimivaltaisille veroviranomaisille, jossa sijoittajan verotuksellinen kotipaikka sijaitsee.

▼B



2 LUKU

KAIKKIIN ARVOPAPERISTAMISIIN SOVELLETTAVAT SÄÄNNÖKSET

5 artikla

Institutionaalisille sijoittajille asetettavat asianmukaista huolellisuutta koskevat vaatimukset

1.  

Ennen arvopaperistamisposition hallussa pitämistä institutionaalisen sijoittajan, joka on muu kuin alullepanija, järjestäjä tai alkuperäinen luotonantaja, on tarkistettava seuraavat seikat:

a) 

jos unioniin sijoittautunut alullepanija tai alkuperäinen luotonantaja ei ole asetuksen (EU) N:o 575/2013 4 artiklan 1 kohdan 1 ja 2 alakohdassa määritelty luottolaitos tai sijoituspalveluyritys, alullepanija tai alkuperäinen luotonantaja myöntää kaikki arvopaperistetut vastuut muodostavat luotot hyvin perusteltujen ja tarkasti määriteltyjen kriteerien perusteella ja soveltamalla selkeästi määriteltyjä prosesseja kyseisten luottojen myöntämisessä, muuttamisessa, uudistamisessa ja rahoituksessa, ja sillä on käytössä tehokkaita järjestelmiä kyseisten kriteerien ja prosessien soveltamiseksi tämän asetuksen 9 artiklan 1 kohdan mukaisesti;

b) 

jos alullepanija tai alkuperäinen luotonantaja on sijoittautunut kolmanteen maahan, alullepanija tai alkuperäinen luotonantaja myöntää kaikki arvopaperistetut vastuut muodostavat luotot hyvin perusteltujen ja tarkasti määriteltyjen kriteerien perusteella ja soveltamalla selkeästi määriteltyjä prosesseja kyseisten luottojen myöntämisessä, muuttamisessa, uudistamisessa ja rahoituksessa, ja sillä on käytössä tehokkaita järjestelmiä kyseisten kriteerien ja prosessien soveltamiseksi, jotta varmistetaan, että luoton myöntäminen perustuu velallisen luottokelpoisuuden perusteelliseen arviointiin;

c) 

jos alullepanija, järjestäjä tai alkuperäinen luotonantaja on sijoittautunut unioniin, se säilyttää jatkuvasti olennaisen nettomääräisen taloudellisen osuuden 6 artiklan mukaisesti ja riskin pidättämisestä ilmoitetaan institutionaaliselle sijoittajalle 7 artiklan mukaisesti;

d) 

jos alullepanija, järjestäjä tai alkuperäinen luotonantaja on sijoittautunut kolmanteen maahan, se säilyttää jatkuvasti olennaisen nettomääräisen taloudellisen osuuden, joka ei missään tapauksessa saa olla alle viittä prosenttia 6 artiklan mukaisesti määritettynä, ja ilmoittaa riskin pidättämisestä institutionaalisille sijoittajille;

e) 

alullepanija, järjestäjä tai erillisyhtiö on tarvittaessa asettanut 7 artiklassa vaaditut tiedot saataville kyseisessä artiklassa säädetyin väliajoin ja menettelytavoin;

▼M1

f) 

järjestämättömien vastuiden tapauksessa vastuiden valinnassa ja hinnoittelussa sovelletaan hyvin perusteltuja standardeja.

▼B

2.  
Poiketen siitä, mitä 1 kohdassa säädetään, 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettua vaatimusta sovelletaan täysin tuettujen ABCP-liiketoimien osalta järjestäjään. Tällaisissa tapauksissa järjestäjän on tarkistettava, että alullepanija tai alkuperäinen luotonantaja, joka ei ole luottolaitos tai sijoituspalveluyritys, myöntää kaikki arvopaperistetut vastuut muodostavat luotot hyvin perusteltujen ja tarkasti määriteltyjen kriteerien perusteella ja soveltamalla selkeästi määriteltyjä prosesseja kyseisten luottojen myöntämisessä, muuttamisessa, uudistamisessa ja rahoituksessa, ja sillä on käytössä tehokkaita järjestelmiä kyseisten kriteerien ja prosessien soveltamiseksi 9 artiklan 1 kohdan mukaisesti.
3.  

Ennen arvopaperistamisposition hallussaan pitämistä institutionaalisen sijoittajan, joka on muu kuin alullepanija, järjestäjä tai alkuperäinen luotonantaja, on suoritettava asianmukaista huolellisuutta koskeva arviointi, jonka avulla se voi arvioida järjestelyyn liittyvät riskit. Tässä arvioinnissa on tarkasteltava ainakin kaikkia seuraavia seikkoja:

a) 

yksittäiseen arvopaperistamispositioon ja sen perustana oleviin vastuisiin liittyvät riskiominaisuudet;

b) 

kaikki arvopaperistamisen rakenteelliset tekijät, jotka voivat olennaisesti vaikuttaa arvopaperistamisposition kehitykseen, mukaan lukien maksujen sopimusperusteinen etuoikeusjärjestys ja maksujen etuoikeusjärjestykseen liittyvät laukaisevat tekijät, erilliset takaukset, likviditeettisopimukseen edullisesti vaikuttavat takaukset, markkina-arvolaukaisijat ja liiketoimikohtaiset maksukyvyttömyyden määritelmät;

c) 

YLS-arvopaperistamiseksi 27 artiklan mukaisesti ilmoitetun arvopaperistamisen osalta se, täyttääkö kyseinen arvopaperistaminen 19–22 artiklassa tai 23–26 artiklassa ja 27 artiklassa säädetyt vaatimukset. Institutionaaliset sijoittajat voivat riittävässä määrin luottaa 27 artiklan 1 kohdan mukaiseen YLS-ilmoitukseen sekä alullepanijan, järjestäjän ja erillisyhtiön ilmoittamiin tietoihin YLS-vaatimusten täyttämisestä luottamatta kuitenkaan yksinomaisesti tai mekaanisesti kyseiseen ilmoitukseen tai tietoihin.

Sen estämättä, mitä ensimmäisen alakohdan a ja b alakohdassa säädetään, jos kyseessä on täysin tuettu ABCP-ohjelma, kyseisessä ABCP-ohjelmassa liikkeeseen laskettuun yritystodistukseen sijoittavien institutionaalisten sijoittajien on otettava huomioon ABCP-ohjelman ominaispiirteet ja täysi maksuvalmiustuki.

4.  

Institutionaalisen sijoittajan, joka on muu kuin alullepanija, järjestäjä tai alkuperäinen luotonantaja ja jolla on hallussaan arvopaperistamispositio, on ainakin

a) 

otettava käyttöön asianmukaiset kirjalliset menettelyt, jotka ovat oikeassa suhteessa arvopaperistamisposition riskiprofiiliin nähden sekä tarvittaessa institutionaalisen sijoittajan kaupankäyntivarastoon ja muuhun rahoitustoimintaan nähden, jotta se voi jatkuvasti valvoa 1 ja 3 kohdan noudattamista sekä arvopaperistamisposition ja sen perustana olevien vastuiden kehitystä.

Arvopaperistamisen ja sen kohteena olevien vastuiden osalta kyseisiin kirjallisiin menettelyihin on tarvittaessa sisällyttävä vastuutyypin valvonta, erääntyneinä yli 30, 60 ja 90 päivää olleiden lainojen prosenttiosuus, maksukyvyttömyysasteet, ennakkomaksuasteet, ulosmittauksessa olevat lainat, takaisinperintäasteet, takaisinostot, lainojen muutokset, maksuvapaat kaudet, vakuuksien tyypit ja hallinta, sekä arvopaperistamisen kohteena olevien vastuiden luottopisteytyksen tai muiden luottokelpoisuusmittareiden mukainen frekvenssijakauma, toimialoittainen tai maantieteellinen hajaantuneisuus, luototusasteen frekvenssijakauma soveltaen luokkarajoja, jotka helpottavat riittävää herkkyysanalyysiä. Jos arvopaperistetut vastuut ovat itse arvopaperistamispositioita, mikä sallitaan 8 artiklan nojalla, institutionaalisten sijoittajien on myös valvottava kyseisten positioiden perustana olevia vastuita;

b) 

suoritettava muun arvopaperistamisen kuin täysin tuetun ABCP-ohjelman tapauksessa säännöllisesti stressitestejä arvopaperistettuja vastuita tukeville rahavirroille ja vakuusarvoille tai, jos rahavirroista ja vakuusarvoista ei ole riittävästi tietoja, tappio-odotuksia koskevia stressitestejä ottaen huomioon arvopaperistamisposition riskin luonne, laajuus ja monitahoisuus;

c) 

suoritettava täysin tuetun ABCP-ohjelman tapauksessa säännöllisesti järjestäjän vakavaraisuutta ja maksuvalmiutta koskevia stressitestejä;

d) 

huolehdittava sisäisestä raportoinnista hallintoelimelleen, jotta hallintoelin on tietoinen arvopaperistamispositiosta aiheutuvista olennaisista riskeistä ja jotta näitä riskejä hallitaan asianmukaisesti;

e) 

pystyttävä pyynnöstä osoittamaan toimivaltaisille viranomaisilleen, että sillä on kattava ja syvällinen käsitys arvopaperistamispositiosta ja sen perustana olevista vastuista ja että se on ottanut käyttöön kirjalliset toimintatavat ja menettelyt arvopaperistamisposition riskinhallintaa varten sekä 1 ja 2 kohdan mukaisten tarkistusten ja asianmukaisen huolellisuuden noudattamista koskevien tietojen ja muiden asiaankuuluvien tietojen säilyttämistä varten; ja

f) 

kun on kyse vastuun ottamisesta täysin tuetusta ABCP-ohjelmasta, pystyttävä pyynnöstä osoittamaan toimivaltaisille viranomaisilleen, että sillä on kattava ja syvällinen käsitys järjestäjän luottoluokasta ja likviditeettisopimuksen ehdoista.

5.  
Jos institutionaalinen sijoittaja on antanut toiselle institutionaaliselle sijoittajalle valtuudet tehdä sijoitusten hoitoa koskevia päätöksiä, jotka voivat saattaa sen vastuuseen arvopaperistamisesta, institutionaalinen sijoittaja voi antaa kyseisen sijoituksia hoitavan osapuolen tehtäväksi täyttää sille tämän artiklan nojalla kuuluvat velvoitteet kaikista kyseisistä päätöksistä johtuvista arvopaperistetuista vastuista, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tämän artiklan 1–4 kohdan soveltamista. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että jos institutionaaliselle sijoittajalle on tämän kohdan mukaisesti annettu tehtäväksi täyttää toisen institutionaalisen sijoittajan velvoitteet eikä se täytä niitä, 32 ja 33 artiklan mukaisia seuraamuksia voidaan määrätä sijoituksia hoitavalle osapuolelle eikä arvopaperistamisesta vastuun ottavalle institutionaaliselle sijoittajalle.

6 artikla

Riskin pidättäminen

1.  
Arvopaperistamisen alullepanijan, järjestäjän tai alkuperäisen luotonantajan on säilytettävä jatkuvasti vähintään viiden prosentin olennainen nettomääräinen taloudellinen osuus arvopaperistamisesta. Tämä osuus mitataan alussa, ja se määritellään taseen ulkopuolisten erien nimellisarvoa käyttäen. Jos alullepanija, järjestäjä tai alkuperäinen luotonantaja eivät ole sopineet keskenään, mikä niistä säilyttää olennaisen nettomääräisen taloudellisen osuuden, alullepanijan on säilytettävä olennainen nettomääräinen taloudellinen osuus. Säilyttämisvaatimuksia ei sovelleta mihinkään arvopaperistamiseen moninkertaisesti. Olennaista nettomääräistä taloudellista osuutta ei saa jakaa erityyppisten säilyttäjien kesken eikä se saa olla minkäänlaisen luottoriskin vähentämisen tai suojauksen kohteena.

Tätä artiklaa sovellettaessa yhteisöä ei pidetä alullepanijana, jos yhteisön perustamisen tai toiminnan ainoana tarkoituksena on arvopaperistaa vastuita.

▼M1

Mitattaessa olennaista nettomääräistä taloudellista osuutta säilyttäjän on otettava huomioon mahdolliset maksut, joilla voidaan käytännössä alentaa tosiasiallista olennaista nettomääräistä taloudellista osuutta.

Perinteisissä järjestämättömien vastuiden arvopaperistamisissa tämän kohdan vaatimuksen voi täyttää myös hallinnoija edellyttäen, että hallinnoija voi osoittaa, että sillä on asiantuntemusta arvopaperistettuja vastuita luonteeltaan vastaavien vastuiden hallinnoinnista ja että sillä on käytössään vastuiden hallinnointiin liittyviä hyvin dokumentoituja ja asianmukaisia toimintaperiaatteita, menettelyjä sekä riskienhallinnan valvontajärjestelyjä.

▼B

2.  
Alullepanijat eivät saa valita erillisyhtiöön siirrettäviä varoja siinä tarkoituksessa, että erillisyhtiöön siirrettyjen varojen tappiot liiketoimen elinkaaren aikana tai enintään neljän vuoden aikana, jos liiketoimen elinkaari on pidempi kuin neljä vuotta, mitattuina ovat korkeammat kuin alullepanijan taseessa olevien vertailukelpoisten varojen tappiot samalla ajanjaksolla. Jos toimivaltainen viranomainen havaitsee näyttöä siitä, että tätä kieltoa olisi rikottu, toimivaltaisen viranomaisen on tutkittava erillisyhtiöön siirrettyjen varojen ja alullepanijan taseessa olevien vertailukelpoisten varojen kehitys. Jos siirrettyjen varojen kehitys on alullepanijan tarkoituksen johdosta merkittävästi alempi kuin alullepanijan taseessa olevien vertailukelpoisten varojen kehitys, toimivaltaisen viranomaisen on määrättävä seuraamus 32 ja 33 artiklan nojalla.
3.  

Edellä 1 kohdassa tarkoitetuksi vähintään viiden prosentin olennaisen nettomääräisen taloudellisen osuuden säilyttämiseksi katsotaan ainoastaan seuraavat:

a) 

vähintään viiden prosentin säilyttäminen kunkin myydyn tai sijoittajille siirretyn etuoikeusluokan nimellisarvosta;

b) 

uudistettavien arvopaperistamisten tai uudistettavien vastuiden arvopaperistamisten tapauksessa alullepanijan osuuden säilyttäminen niin, että se on vähintään viisi prosenttia kunkin arvopaperistetun vastuun nimellisarvosta;

c) 

satunnaisvalinnalla valittujen vastuiden säilyttäminen niin, että ne vastaavat vähintään viittä prosenttia arvopaperistettujen vastuiden nimellisarvosta, jos tällaiset arvopaperistamattomat vastuut olisi muuten arvopaperistettu arvopaperistamisessa, edellyttäen, että mahdollisesti arvopaperistettuja vastuita on alun perin vähintään 100 kappaletta;

d) 

suuririskisimmän etuoikeusluokan säilyttäminen sekä tarvittaessa, jos säilyttäminen ei ole suuruudeltaan viittä prosenttia arvopaperistettujen vastuiden nimellisarvosta, muiden etuoikeusluokkien, joilla on sama tai huonompi riskiprofiili kuin sijoittajille siirretyillä tai myydyillä etuoikeusluokilla ja jotka eivät eräänny aikaisemmin kuin sijoittajille siirretyt tai myydyt etuoikeusluokat, säilyttäminen niin, että se vastaa kaikkiaan vähintään viittä prosenttia arvopaperistettujen vastuiden nimellisarvosta; tai

e) 

suuririskisimmän vastuun säilyttäminen niin, että se on vähintään viisi prosenttia jokaisesta arvopaperistetusta vastuusta arvopaperistamisessa.

▼M1

3 a.  
Poiketen siitä, mitä 3 kohdassa säädetään, järjestämättömien vastuiden arvopaperistamisten tapauksessa, kun on sovittu muusta kuin hyvitettävän ostohinnan alennuksesta, kyseistä kohtaa sovellettaessa olennaisen nettomääräisen taloudellisen osuuden säilyttämisen on oltava suuruudeltaan vähintään viisi prosenttia niiden arvopaperistettujen vastuiden nettoarvon, jotka katsotaan järjestämättömiksi vastuiksi, ja tapauksen mukaan mahdollisten arvopaperistettujen järjestettyjen vastuiden nimellisarvon yhteenlasketusta summasta.

Järjestämättömän vastuun nettoarvo lasketaan siten, että alullepanoajankohtana yksittäisen arvopaperistetun vastuun osalta sovittu muu kuin hyvitettävä ostohinnan alennus, tai tapauksen mukaan arvopaperistettujen vastuiden kannan osalta sovittu vastaava osuus muusta kuin hyvitettävästä ostohinnan alennuksesta, vähennetään vastuun nimellisarvosta tai tapauksen mukaan sen alullepanoajankohtana jäljellä olevasta arvosta. Määritettäessä arvopaperistettujen järjestämättömien vastuiden nettoarvoa muuhun kuin hyvitettävään ostohinnan alennukseen voi lisäksi sisältyä alullepanijan myöhempää myyntiä varten merkitsemien järjestämättömien vastuiden arvopaperistamisen etuoikeusluokkien nimellisarvon ja näistä etuoikeusluokista niiden ensimmäisestä myynnistä ulkopuoliselle kolmannelle saadun hinnan välinen erotus.

▼B

4.  
Kun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2002/87/EY ( 4 ) tarkoitettu unioniin sijoittautunut rahoitusalan sekaholdingyhtiö, asetuksessa (EU) N:o 575/2013 tarkoitettu unioniin sijoittautunut emoyrityksenä toimiva laitos tai rahoitusalan holdingyhtiö tai jokin sen tytäryrityksistä arvopaperistaa alullepanijana tai järjestäjänä yhdestä tai useammasta konsolidoidun valvonnan alaan kuuluvasta luottolaitoksesta, sijoituspalveluyrityksestä tai muusta rahoituslaitoksesta peräisin olevia vastuita, 1 kohdassa tarkoitetut vaatimukset voidaan täyttää unioniin sijoittautuneen emoyrityksenä toimivan laitoksen, rahoitusalan holdingyhtiön tai rahoitusalan sekaholdingyhtiön konsolidoidun aseman perusteella.

Ensimmäistä alakohtaa sovelletaan vain, kun arvopaperistetut vastuut luoneet luottolaitokset, sijoituspalveluyritykset tai rahoituslaitokset noudattavat Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/36/EU ( 5 ) 79 artiklassa säädettyjä vaatimuksia ja toimittavat tämän asetuksen 5 artiklassa säädettyjen vaatimusten täyttämiseksi tarvittavat tiedot oikea-aikaisesti alullepanijalle tai järjestäjälle ja unioniin sijoittautuneelle unionissa emoyrityksenä toimivalle luottolaitokselle, rahoitusalan holdingyhtiölle tai rahoitusalan sekaholdingyhtiölle.

5.  

Edellä olevaa 1 kohtaa ei sovelleta, jos arvopaperistetut vastuut ovat seuraaviin yhteisöihin kohdistuvia vastuita tai näiden yhteisöjen kokonaan, ehdoitta ja peruuttamattomasti takaamia:

a) 

keskushallinnot tai keskuspankit;

b) 

jäsenvaltioiden aluehallinnot, paikallisviranomaiset ja asetuksen (EU) N:o 575/2013 4 artiklan 1 kohdan 8 alakohdassa tarkoitetut julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset;

c) 

laitokset, joihin sovelletaan asetuksen (EU) N:o 575/2013 kolmannen osan II osaston 2 luvun mukaisesti korkeintaan 50 prosentin riskipainoa;

d) 

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2015/1017 ( 6 ) 2 artiklan 3 alakohdassa tarkoitetut kansalliset kehityspankit tai -laitokset; tai

e) 

asetuksen (EU) N:o 575/2013 117 artiklassa luetellut kansainväliset kehityspankit.

6.  
Edellä olevaa 1 kohtaa ei sovelleta selkeään, läpinäkyvään ja helposti saatavaan indeksiin perustuviin liiketoimiin, kun taustalla olevat referenssiyhteisöt ovat vastaavat kuin ne, joista koostuu laajalti kaupan kohteena olevien erien indeksi, tai kun ne ovat muita vaihdantakelpoisia arvopapereita kuin arvopaperistamispositioita.
7.  

EPV laatii tiiviissä yhteistyössä ESMAn ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 1094/2010 ( 7 ) perustetun Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomaisen (EIOPA) kanssa luonnokset teknisiksi sääntelystandardeiksi, joissa määritetään yksityiskohtaisemmin riskinpidättämisvaatimus erityisesti seuraavilta osin:

a) 

edellä 3 kohdan mukaista riskin pidättämistä koskevat yksityiskohtaiset säännöt, mukaan lukien synteettinen tai ehdollinen pidättämismuoto;

b) 

edellä 1 kohdassa tarkoitetun säilyttämisen tason mittaaminen;

c) 

säilytettävän osuuden suojauksen tai myynnin kielto;

d) 

edellä olevan 4 kohdan mukaisen konsolidoidun säilyttämisen edellytykset;

e) 

edellytykset, jotka koskevat poikkeuksen myöntämistä 6 kohdassa tarkoitettuun selkeään, läpinäkyvään ja helposti saatavaan indeksiin perustuville liiketoimille;

▼M1

f) 

edellä olevien 3 ja 3 a kohdan mukaiset riskin pidättämistä koskevat yksityiskohtaiset säännöt järjestämättömien vastuiden arvopaperistamisten tapauksessa;

g) 

säilyttäjälle suoritettujen maksujen vaikutus 1 kohdassa tarkoitettuun tosiasialliseen olennaiseen nettomääräiseen taloudelliseen osuuteen.

▼M1

EPV toimittaa kyseiset teknisten sääntelystandardien luonnokset komissiolle viimeistään 10 päivänä lokakuuta 2021.

▼B

Siirretään komissiolle valta täydentää tätä asetusta hyväksymällä tässä kohdassa tarkoitetut tekniset sääntelystandardit asetuksen (EU) N:o 1093/2010 10–14 artiklan mukaisesti.

7 artikla

Alullepanijoita, järjestäjiä sekä erillisyhtiöitä koskevat läpinäkyvyysvaatimukset

1.  

Alullepanijan, järjestäjän ja erillisyhtiön on tämän artiklan 2 kohdan mukaisesti asetettava vähintään seuraavat tiedot arvopaperistamisposition haltijoiden, 29 artiklassa tarkoitettujen toimivaltaisten viranomaisten sekä pyynnöstä mahdollisten sijoittajien saataville:

a) 

arvopaperistettuja vastuita koskevat tiedot neljännesvuosittain tai, kun kyseessä on ABCP-ohjelma, tiedot perustana olevista saamisista tai lainasaamisista kuukausittain;

b) 

kaikki liiketoimen ymmärtämisen kannalta olennainen tausta-aineisto, soveltuvin osin muun muassa mutta ei yksinomaan seuraavat asiakirjat:

i) 

lopullinen tarjousasiakirja tai esite sekä liiketoimen päätösasiakirjat lukuun ottamatta oikeudellisia lausuntoja;

ii) 

perinteisen arvopaperistamisen osalta varojen myyntisopimus, luovutus-, uudistamis- tai siirtosopimus sekä mahdolliset asiaan liittyvät luottamuksenilmaisut;

iii) 

johdannais- ja takuusopimukset sekä kaikki asiaankuuluvat vakuusjärjestelyjä koskevat asiakirjat, kun arvopaperistettavat vastuut säilyvät alullepanijan vastuina;

iv) 

liiketoimien hallinnointi- ja varahallinnointisopimukset, hallinnolliset sopimukset ja kassanhallintasopimukset;

v) 

perustamiskirjat, vakuuskirjat, edustussopimukset, tilipankkisopimukset, taatut investointisopimukset, yhtiösopimusten ehdot tai joukkolainan haltijoiden edustamisjärjestelyjen puitesopimukset tai joukkolainan haltijoiden edustamisjärjestelyjen määritelmiä koskevat sopimukset tai oikeudelliselta arvoltaan vastaavat oikeudelliset asiakirjat;

vi) 

kaikki asiaan liittyvät lainanantajien väliset sopimukset, johdannaisia koskevat asiakirja-aineistot, pääomalainasopimukset, startup-lainasopimukset ja likviditeettisopimukset;

Kyseiseen tausta-aineistoon on sisällyttävä yksityiskohtainen kuvaus arvopaperistamisen maksujen etuoikeusjärjestyksestä;

c) 

siinä tapauksessa, että esitettä ei ole laadittu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/71/EY ( 8 ) mukaisesti, tiivistelmä liiketoimesta tai yleiskatsaus arvopaperistamisen keskeisistä ominaisuuksista, mukaan lukien tarvittaessa

i) 

tiedot liiketoimen rakenteesta, mukaan lukien rakennekaaviot, joihin sisältyy yleiskatsaus liiketoimesta, kassavirroista ja omistusrakenteesta;

ii) 

tiedot vastuiden ominaisuuksista, kassavirroista, tappioiden järjestyksestä, erillisistä takauksista ja maksuvalmiustukeen liittyvistä ominaisuuksista;

iii) 

tiedot arvopaperistamisposition haltijoiden äänioikeuksista ja suhteista muihin vakuusvelkojiin; ja

iv) 

luettelo kaikista b alakohdan mukaisesti toimitetuissa asiakirjoissa tarkoitetuista laukaisevista tekijöistä ja tapahtumista, jotka voivat vaikuttaa olennaisesti arvopaperistamisposition kehitykseen;

d) 

kun kyseessä on YLS-arvopaperistaminen, 27 artiklassa tarkoitettu YLS-ilmoitus;

e) 

neljännesvuosittaiset sijoittajaraportit tai, kun kyseessä on ABCP-ohjelma, kuukausittaiset sijoittajaraportit, joihin sisältyvät seuraavat tiedot:

i) 

kaikki olennaisen tärkeät tiedot arvopaperistettujen vastuiden luottoluokituksista ja kehityksestä;

ii) 

tiedot tapahtumista, jotka aiheuttavat muutoksia maksujen etuoikeusjärjestykseen tai vastapuolten vaihtamisen, ja muun arvopaperistamisen kuin ABCP-liiketoimen tapauksessa tiedot kassavirroista, jotka johtuvat kohteena olevista vastuista sekä arvopaperistamisen veloista;

iii) 

edellä olevan 6 artiklan mukaisesti tiedot pidätetystä riskistä, mukaan lukien tiedot siitä, mitä 6 artiklan 3 kohdassa säädettyä menettelytapaa on sovellettu;

f) 

kaikki arvopaperistamista koskevat sisäpiiritiedot, jotka alullepanija, järjestäjä tai erillisyhtiö on velvollinen julkaisemaan sisäpiirikauppoja ja markkinoiden manipulointia koskevan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 596/2014 ( 9 ) 17 artiklan mukaisesti;

g) 

jos f alakohtaa ei sovelleta, kaikki merkittävät tapahtumat, kuten

i) 

edellä olevan b alakohdan mukaisesti saataville asetetuissa asiakirjoissa vahvistettujen velvoitteiden olennainen rikkominen, mukaan lukien tällaiseen rikkomiseen liittyvät korjaavat toimet, vapautukset tai myöhemmin annetut suostumukset;

ii) 

muutos rakenteellisissa tekijöissä, joka voi olennaisesti vaikuttaa arvopaperistamisen kehitykseen;

iii) 

muutos arvopaperistamisen tai sen kohteena olevien vastuiden riskiominaisuuksissa, joka voi olennaisesti vaikuttaa arvopaperistamisen kehitykseen;

iv) 

YLS-arvopaperistamisen osalta se, että arvopaperistamisen YLS-vaatimukset eivät enää täyty tai toimivaltaiset viranomaiset ovat toteuttaneet korjaavia tai hallinnollisia toimia;

v) 

mikä tahansa olennainen muutos liiketoimiasiakirjoissa.

Ensimmäisen alakohdan b, c ja d alakohdassa kuvatut tiedot on asetettava saataville ennen hinnoittelua.

Ensimmäisen alakohdan a ja e alakohdassa kuvatut tiedot on asetettava saataville samanaikaisesti vuosineljänneksittäin, viimeistään yksi kuukausi koronmaksun erääntymispäivän jälkeen tai ABCP-liiketoimien tapauksessa viimeistään yksi kuukausi raportointikauden päättymisen jälkeen.

Kun kyseessä on ABCP-ohjelma, ensimmäisen alakohdan a alakohdassa, c alakohdan ii alakohdassa ja e alakohdan i alakohdassa kuvatut tiedot on asetettava kootusti arvopaperistamisposition haltijoiden sekä pyynnöstä mahdollisten sijoittajien saataville. Lainoja koskevat tiedot on asetettava järjestäjän ja pyynnöstä toimivaltaisten viranomaisten saataville.

Ensimmäisen alakohdan f ja g alakohdassa kuvatut tiedot on asetettava saataville viipymättä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta asetuksen (EU) N:o 596/2014 soveltamista.

Arvopaperistamisen alullepanijan, järjestäjän ja erillisyhtiön on tätä kohtaa noudattaessaan noudatettava tietojen luottamuksellisuuden suojaa ja henkilötietojen käsittelyä koskevaa kansallista ja unionin oikeutta, jotta vältetään mahdollisia kyseisen oikeuden rikkomuksia, sekä asiakasta, alkuperäistä luotonantajaa tai velallista koskevien tietojen salassapitovelvollisuus, ellei kyseisiä luottamuksellisia tietoja ole anonymisoitu tai yhdistetty.

Alullepanija, välittäjä ja erillisyhtiö voivat erityisesti ensimmäisen alakohdan b alakohdassa tarkoitettujen tietojen osalta toimittaa asianomaisten asiakirjojen tiivistelmän.

Jäljempänä 29 artiklassa tarkoitettujen toimivaltaisten viranomaisten on voitava pyytää, että niille toimitetaan tällaiset luottamukselliset tiedot tämän asetuksen mukaisten tehtäviensä suorittamiseksi.

2.  
Arvopaperistamisen alullepanijan, järjestäjän ja erillisyhtiön on nimettävä keskuudestaan yhteisö, joka täyttää 1 kohdan ensimmäisen alakohdan a, b, d, e, f ja g alakohdan mukaiset tiedonantovaatimukset.

Ensimmäisen alakohdan mukaisesti nimettävän yhteisön on asetettava arvopaperistamisliiketointa koskevat tiedot saataville arvopaperistamisrekisteriin.

Toisessa ja neljännessä alakohdassa tarkoitettuja velvoitteita ei sovelleta arvopaperistamisiin, joista ei edellytetä laadittavan esitettä direktiivin 2003/71/EY mukaisesti.

Jos arvopaperistamisrekisteriä ei rekisteröidä 10 artiklan mukaisesti, tämän artiklan 1 kohdassa säädetyt vaatimukset täyttämään nimetyn yhteisön on asetettava tiedot saataville verkkosivustolla,

a) 

johon sisältyy hyvin toimiva tietojen laadunvalvontajärjestelmä;

b) 

jossa noudatetaan asianmukaisia hallintonormeja ja pidetään yllä ja käytetään asianmukaista organisaatiorakennetta, joka takaa verkkosivuston jatkuvuuden ja moitteettoman toiminnan;

c) 

jota koskevat asianmukaiset järjestelmät, tarkastukset ja menettelyt, joilla yksilöidään kaikki merkitykselliset toiminnallisen riskin lähteet;

d) 

johon kuuluu järjestelmiä, joilla varmistetaan vastaanotettujen tietojen suojaaminen ja eheys sekä tietojen nopea tallennus; ja

e) 

joka mahdollistaa sen, että tietoja säilytetään vähintään viiden vuoden ajan arvopaperistamisen maturiteettipäivän jälkeen.

Arvopaperistamista koskevassa asiakirja-aineistossa on mainittava yhteisö, joka vastaa tietojen ilmoittamisesta, sekä arvopaperistamisrekisteri, jossa tiedot ovat saatavilla.

3.  
ESMA laatii tiiviissä yhteistyössä EPV:n ja EIOPAn kanssa luonnokset teknisiksi sääntelystandardeiksi, joissa täsmennetään tiedot, jotka alullepanijan, järjestäjän ja erillisyhtiön on annettava täyttääkseen 1 kohdan ensimmäisen alakohdan a ja e alakohdan mukaiset velvoitteensa, ottaen huomioon tietojen hyödyllisyys arvopaperistamisposition haltijan kannalta, onko arvopaperistamispositio lyhytaikainen ja, kun on kyse ABCP-liiketoimesta, onko se järjestäjän täysin tukema;

ESMA toimittaa kyseiset teknisten sääntelystandardien luonnokset komissiolle viimeistään 18 päivänä tammikuuta 2019.

Siirretään komissiolle valta täydentää tätä asetusta hyväksymällä tässä kohdassa tarkoitetut tekniset sääntelystandardit asetuksen (EU) N:o 1095/2010 10–14 artiklan mukaisesti.

4.  
Edellä olevan 3 kohdan mukaisesti täsmennettävien tietojen yhdenmukaisten soveltamisedellytysten varmistamiseksi ESMA laatii tiiviissä yhteistyössä EPV:n ja EIOPAn kanssa luonnokset teknisiksi täytäntöönpanostandardeiksi, joissa vahvistetaan tietojen esitystapa vakiolomakkeiden avulla.

ESMA toimittaa kyseiset teknisten täytäntöönpanostandardien luonnokset komissiolle viimeistään 18 päivänä tammikuuta 2019.

Siirretään komissiolle valta hyväksyä tässä kohdassa tarkoitetut tekniset täytäntöönpanostandardit asetuksen (EU) N:o 1095/2010 15 artiklan mukaisesti.

8 artikla

Uudelleenarvopaperistamisen kielto

1.  
Arvopaperistamisen kohteena oleviin arvopaperistettuihin vastuisiin ei saa sisältyä arvopaperistamispositioita.

Ensimmäistä alakohtaa ei kuitenkaan sovelleta

a) 

arvopaperistamisiin, joiden arvopaperit on laskettu liikkeeseen ennen 1 päivää tammikuuta 2019; ja

b) 

arvopaperistamisiin, joita käytetään 3 kohdassa säädettyihin laillisiin tarkoituksiin ja joiden arvopaperit on laskettu liikkeeseen 1 päivänä tammikuuta 2019 tai sen jälkeen.

2.  
Tapauksen mukaan 29 artiklan 2, 3 tai 4 kohdan nojalla nimetty toimivaltainen viranomainen voi antaa jollekin valvomalleen yhteisölle luvan sisällyttää arvopaperistamispositioita arvopaperistamisen kohteena oleviin arvopaperistettuihin vastuisiin, jos kyseinen toimivaltainen viranomainen katsoo, että uudelleenarvopaperistamista käytetään tämän artiklan 3 kohdassa säädettyihin laillisiin tarkoituksiin.

Kun valvottava yhteisö on asetuksen (EU) N:o 575/2013 4 artiklan 1 kohdan 1 ja 2 alakohdassa määritelty luottolaitos tai sijoituspalveluyritys, tämän kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetun toimivaltaisen viranomaisen on kuultava kriisinratkaisuviranomaista ja muita kyseisen yhteisön kannalta merkityksellisiä viranomaisia ennen kuin se antaa luvan sisällyttää arvopaperistamispositioita arvopaperistamisen kohteena oleviin arvopaperistettuihin vastuisiin. Kuuleminen saa kestää enintään 60 päivää siitä päivästä, jona toimivaltainen viranomainen ilmoitti kuulemistarpeesta kriisinratkaisuviranomaiselle ja muille kyseisen yhteisön kannalta merkityksellisille viranomaisille.

Jos kuulemisen tuloksena päätetään antaa lupa käyttää arvopaperistamispositioita arvopaperistamisen kohteena oleviin arvopaperistettuihin vastuisiin, toimivaltaisen viranomaisen on ilmoitettava tästä ESMAlle.

3.  

Tätä artiklaa sovellettaessa laillisiksi tarkoituksiksi katsotaan seuraavat:

a) 

luottolaitoksen, sijoituspalveluyrityksen tai rahoituslaitoksen likvidaation helpottaminen;

b) 

luottolaitoksen, sijoituspalveluyrityksen tai rahoituslaitoksen elinkelpoisuuden varmistaminen toiminnan jatkuvuuden kannalta sen likvidaation välttämiseksi; tai

c) 

järjestämättömien vastuiden osalta sijoittajien etujen turvaaminen.

4.  
Täysin tuettua ABCP-ohjelmaa ei pidetä uudelleenarvopaperistamisena tätä artiklaa sovellettaessa edellyttäen, ettei yksikään ohjelmaan sisältyvistä ABCP-liiketoimista ole uudelleenarvopaperistaminen ja että erilliset takaukset eivät muodosta toista etuoikeusluokkiin jakamisen kerrosta ohjelmatasolla.
5.  
Jotta otetaan huomioon muiden laillisissa tarkoituksissa tehtyjen uudelleenarvopaperistamisten markkinakehitys ja yleiset tavoitteet ylläpitää rahoitusvakautta ja turvata sijoittajien edut, ESMA voi laatia tiiviissä yhteistyössä EPV:n kanssa luonnoksia teknisiksi sääntelystandardeiksi täydentämään 3 kohdan luetteloa laillisista tarkoituksista.

ESMA toimittaa kyseiset teknisten sääntelystandardien luonnokset komissiolle. Siirretään komissiolle valta täydentää tätä asetusta hyväksymällä tässä kohdassa tarkoitetut tekniset sääntelystandardit asetuksen (EU) N:o 1095/2010 10–14 artiklan mukaisesti.

9 artikla

Luotonmyöntämiskriteerit

1.  
Alullepanijoiden, järjestäjien ja alkuperäisten luotonantajien on sovellettava arvopaperistettaviin vastuisiin samoja hyvin perusteltuja ja tarkasti määriteltyjä luotonmyöntämiskriteereitä kuin arvopaperistamattomiin vastuisiin. Tätä varten on sovellettava samoja selkeästi määriteltyjä prosesseja niin luottojen myöntämisessä kuin tapauksen mukaan luottojen muuttamisessa, uudistamisessa sekä uudelleenrahoituksessa. Alullepanijoilla, järjestäjillä ja alkuperäisillä luotonantajilla on oltava käytössään kyseisten kriteerien ja prosessien soveltamiseksi tehokkaita järjestelmiä sen varmistamiseksi, että luoton myöntäminen perustuu velallisen luottokelpoisuuden perusteelliseen arviointiin ottaen asianmukaisesti huomioon tekijät, jotka ovat merkityksellisiä tarkistettaessa velallisen mahdollisuuksia täyttää luottosopimuksen mukaiset velvoitteensa.

▼M1

Poiketen siitä, mitä ensimmäisessä alakohdassa säädetään, kun on kyse arvopaperistetuista vastuista, jotka ovat olleet järjestämättömiä vastuita ajankohtana, jona alullepanija hankki ne asianomaiselta kolmannelta osapuolelta, vastuiden valinnassa ja hinnoittelussa on sovellettava hyvin perusteltuja standardeja.

▼B

2.  
Jos arvopaperistamisen kohteena olevat vastuut ovat asuntolainoja, jotka on tehty direktiivin 2014/17/EU voimaantulon jälkeen, kyseisten lainojen kanta ei saa sisältää lainoja, joita on markkinoitu ja jotka on merkitty olettaen, että lainan hakijalle tai tapauksen mukaan välittäjille on annettu tieto siitä, että lainanantaja ei välttämättä tarkista lainan hakijan toimittamia tietoja.
3.  
Jos alullepanija ostaa kolmannen osapuolen vastuut omaan lukuunsa ja sen jälkeen arvopaperistaa ne, kyseisen alullepanijan on tarkistettava, että yhteisö, joka osallistui suoraan tai välillisesti alkuperäiseen sopimukseen, jonka perusteella arvopaperistettavat velvoitteet tai mahdolliset velvoitteet syntyivät, täyttää 1 kohdassa tarkoitetut vaatimukset.
4.  

Edellä olevaa 3 kohtaa ei sovelleta, jos

a) 

alkuperäinen sopimus, jonka perusteella velallisen tai mahdollisen velallisen velvoitteet tai mahdolliset velvoitteet ovat syntyneet, tehtiin ennen direktiivin 2014/17/EU voimaantuloa; ja

b) 

alullepanija, joka ostaa kolmannen osapuolen vastuut omaan lukuunsa ja sen jälkeen arvopaperistaa ne, täyttää velvoitteet, jotka alullepanevien laitosten oli delegoidun asetuksen (EU) N:o 625/2014 21 artiklan 2 kohdan mukaan täytettävä ennen 1 päivää tammikuuta 2019.



3 LUKU

ARVOPAPERISTAMISREKISTERIN REKISTERÖINTIEDELLYTYKSET JA -MENETTELYT

10 artikla

Arvopaperistamisrekisterin rekisteröinti

1.  
ESMA rekisteröi arvopaperistamisrekisterin 5 artiklan soveltamiseksi tässä artiklassa säädetyin edellytyksin ja tässä artiklassa säädettyä menettelyä noudattaen.
2.  
Voidakseen tulla rekisteröidyksi tämän artiklan mukaisesti arvopaperistamisrekisterin on oltava unioniin sijoittautunut oikeushenkilö, sen on sovellettava menettelyjä sen saataville tämän asetuksen 7 artiklan 1 kohdan mukaisesti asetettujen tietojen täydellisyyden ja johdonmukaisuuden tarkistamiseksi ja täytettävä asetuksen (EU) N:o 648/2012 78 ja 79 artiklassa sekä 80 artiklan 1–3, 5 ja 6 kohdassa säädetyt vaatimukset. Tätä artiklaa sovellettaessa asetuksen (EU) N:o 648/2012 78 ja 80 artiklassa olevia viittauksia kyseisen asetuksen 9 artiklaan pidetään viittauksina tämän asetuksen 5 artiklaan.
3.  
Arvopaperistamisrekisterin rekisteröinti on voimassa koko unionin alueella.
4.  
Rekisteröidyn arvopaperistamisrekisterin on aina täytettävä rekisteröinnin edellytykset. Arvopaperistamisrekisterin on ilman aiheetonta viivästystä ilmoitettava ESMAlle kaikista rekisteröinnin edellytyksiin tehtävistä olennaisista muutoksista.
5.  

Arvopaperistamisrekisterin on toimitettava ESMAlle jompikumpi seuraavista:

a) 

rekisteröintihakemus;

b) 

hakemus rekisteröinnin laajentamista varten tämän asetuksen 7 artiklan soveltamiseksi, kun on kyse asetuksen (EU) N:o 648/2012 VI osaston 1 luvun tai Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2015/2365 ( 10 ) III luvun mukaisesti jo rekisteröidystä kauppatietorekisteristä.

6.  
ESMA arvioi 20 työpäivän kuluessa hakemuksen vastaanottamisesta, onko hakemus täydellinen.

Jos hakemus ei ole täydellinen, ESMA asettaa määräajan, johon mennessä arvopaperistamisrekisterin on toimitettava lisätietoja.

Kun ESMA on arvioinut, että hakemus on täydellinen, se ilmoittaa tästä arvopaperistamisrekisterille.

7.  

Jotta voidaan varmistaa tämän artiklan yhdenmukainen soveltaminen, ESMA laatii luonnokset teknisiksi sääntelystandardeiksi, joissa määritetään kaikki seuraavat seikat:

a) 

tämän artiklan 2 kohdassa tarkoitetut menettelyt, joita arvopaperistamisrekisterien on sovellettava niiden saataville 7 artiklan 1 kohdan mukaisesti asetettujen tietojen täydellisyyden ja johdonmukaisuuden tarkistamiseksi;

b) 

edellä 5 kohdan a alakohdassa tarkoitettu rekisteröintihakemus;

c) 

edellä 5 kohdan b alakohdassa tarkoitettu rekisteröinnin laajentamista koskeva yksinkertaistettu hakemus.

ESMA toimittaa kyseiset teknisten sääntelystandardien luonnokset komissiolle viimeistään 18 päivänä tammikuuta 2019.

Siirretään komissiolle valta täydentää tätä asetusta hyväksymällä tässä kohdassa tarkoitetut tekniset sääntelystandardit asetuksen (EU) N:o 1095/2010 10–14 artiklan mukaisesti.

8.  

Jotta voidaan varmistaa 1 ja 2 kohdan yhdenmukaiset soveltamisedellytykset, ESMA laatii luonnokset teknisiksi täytäntöönpanostandardeiksi, joissa määritetään molempien seuraavien muoto:

a) 

edellä 5 kohdan a alakohdassa tarkoitettu rekisteröintihakemus;

b) 

edellä 5 kohdan b alakohdassa tarkoitettu rekisteröinnin laajentamista koskeva hakemus.

Ensimmäisen alakohdan b alakohdan osalta ESMA laatii yksinkertaistetun mallin päällekkäisten menettelyjen välttämiseksi.

ESMA toimittaa kyseiset teknisten täytäntöönpanostandardien luonnokset komissiolle viimeistään 18 päivästä tammikuuta 2019.

Siirretään komissiolle valta hyväksyä tässä kohdassa tarkoitetut tekniset täytäntöönpanostandardit asetuksen (EU) N:o 1095/2010 15 artiklan mukaisesti.

11 artikla

Toimivaltaisille viranomaisille ilmoittaminen ja niiden kuuleminen ennen rekisteröintiä tai rekisteröinnin laajentamista

1.  
Jos arvopaperistamisrekisteri hakee rekisteröintiä tai rekisteröintinsä laajentamista kauppatietorekisterinä, ja se on yhteisö, jolle sen sijoittautumisjäsenvaltion toimivaltainen viranomainen on myöntänyt toimiluvan tai jonka kyseinen viranomainen on rekisteröinyt, ESMA ilmoittaa asiasta ilman aiheetonta viivästystä kyseiselle toimivaltaiselle viranomaiselle ja kuulee sitä ennen arvopaperistamisrekisterin rekisteröintiä tai rekisteröinnin laajentamista.
2.  
ESMA ja kyseinen toimivaltainen viranomainen vaihtavat kaikki tiedot, jotka tarvitaan arvopaperistamisrekisterin rekisteröintiin tai rekisteröinnin laajentamiseen sekä sen valvomiseen, että yhteisö noudattaa rekisteröintiään tai toimilupaansa koskevia edellytyksiä sijoittautumisjäsenvaltiossaan.

12 artikla

Hakemuksen tutkiminen

1.  
ESMA tutkii 40 työpäivän kuluessa 10 artiklan 6 kohdassa tarkoitetusta ilmoituksesta rekisteröintiä tai rekisteröinnin laajentamista koskevan hakemuksen sen perusteella, onko arvopaperistamisrekisteri tämän luvun säännösten mukainen, ja antaa kaikilta osin perustellun päätöksen rekisteröinnin tai rekisteröinnin laajentamisen hyväksymisestä taikka epäämisestä.
2.  
ESMAn 1 kohdan mukaisesti antama päätös tulee voimaan viidentenä työpäivänä sen jälkeen, kun se on annettu.

13 artikla

Rekisteröintiä tai rekisteröinnin laajentamista koskevista ESMAn päätöksistä ilmoittaminen

1.  
Kun ESMA antaa 12 artiklassa tarkoitetun päätöksen tai peruuttaa rekisteröinnin 15 artiklan 1 kohdan mukaisesti, se ilmoittaa arvopaperistamisesta kauppatietorekisterille viiden työpäivän kuluessa ja perustelee samalla päätöksensä kaikilta osin.

ESMA ilmoittaa päätöksestään ilman aiheetonta viivästystä 11 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulle toimivaltaiselle viranomaiselle.

2.  
ESMA tiedottaa 1 kohdan mukaisista päätöksistään ilman aiheetonta viivästystä komissiolle.
3.  
ESMA julkaisee verkkosivustollaan luettelon tämän asetuksen mukaisesti rekisteröidyistä arvopaperistamisrekistereistä. Luettelo saatetaan ajan tasalle viiden työpäivän kuluessa siitä, kun 1 kohdan mukainen päätös on annettu.

14 artikla

ESMAn valtuudet

1.  
ESMAlle asetuksen (EU) N:o 648/2012 61–68, 73 ja 74 artiklan, luettuina yhdessä kyseisen asetuksen liitteiden I ja II kanssa, mukaisesti annettuja valtuuksia käytetään myös tämän asetuksen osalta. Asetuksen (EU) N:o 648/2012 liitteessä I olevia viittauksia kyseisen asetuksen 81 artiklan 1 ja 2 kohtaan pidetään viittauksina tämän asetuksen 17 artiklan 1 kohtaan.
2.  
ESMAlle tai sen virkamiehelle tai sen valtuuttamalle muulle henkilölle asetuksen (EU) N:o 648/2012 61–63 artiklan mukaisesti annettuja valtuuksia ei saa käyttää lakisääteisen salassapitovelvollisuuden piiriin kuuluvien tietojen tai asiakirjojen julkistamisen vaatimiseen.

15 artikla

Rekisteröinnin peruuttaminen

1.  

Rajoittamatta asetuksen (EU) N:o 648/2012 73 artiklan soveltamista ESMA peruuttaa arvopaperistamisrekisterin rekisteröinnin, jos arvopaperistamisrekisteri

a) 

nimenomaisesti luopuu rekisteröinnistä tai ei ole tarjonnut palveluja kuuden edellisen kuukauden aikana;

b) 

on saanut rekisteröinnin virheellisten tietojen perusteella tai muilla epärehellisillä keinoilla; tai

c) 

ei enää täytä edellytyksiä, joiden perusteella se rekisteröitiin.

2.  
ESMA ilmoittaa ilman aiheetonta viivästystä 11 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulle asianomaiselle toimivaltaiselle viranomaiselle päätöksestä peruuttaa arvopaperistamisrekisterin rekisteröinti.
3.  
Sellaisen jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen, jossa arvopaperistamisrekisteri tarjoaa palvelujaan ja harjoittaa toimintaansa ja joka katsoo, että jokin 1 kohdassa tarkoitetuista edellytyksistä on täyttynyt, voi pyytää ESMAa tutkimaan, täyttyvätkö kyseisen arvopaperistamisrekisterin rekisteröinnin peruuttamista koskevat edellytykset. Jos ESMA päättää olla peruuttamatta kyseisen arvopaperistamisrekisterin rekisteröinnin, se perustelee päätöksensä yksityiskohtaisesti.
4.  
Tämän artiklan 3 kohdassa tarkoitettu toimivaltainen viranomainen on tämän asetuksen 29 artiklan mukaisesti nimetty viranomainen.

16 artikla

Valvontamaksut

1.  
ESMA veloittaa arvopaperistamisrekistereiltä maksut tämän asetuksen mukaisesti ja tämän artiklan 2 kohdan nojalla annettujen delegoitujen säädösten mukaisesti.

Maksujen on oltava oikeassa suhteessa kyseisen arvopaperistamisrekisterin liikevaihtoon, ja niillä on katettava kokonaan ESMAlle arvopaperistamisrekisterien rekisteröinnistä, tunnustamisesta ja valvonnasta aiheutuvat välttämättömät menot sekä korvattava mahdolliset kustannukset, joita toimivaltaisille viranomaisille aiheutuu tehtävien siirtämisestä tämän asetuksen 14 artiklan 1 kohdan nojalla. Siltä osin kuin tämän asetuksen 14 artiklan 1 kohdassa viitataan asetuksen (EU) N:o 648/2012 74 artiklaan, viittauksia kyseisen asetuksen 72 artiklan 3 kohtaan pidetään viittauksina tämän artiklan 2 kohtaan.

Jos kauppatietorekisteri on jo rekisteröity asetuksen (EU) N:o 648/2012 VI osaston 1 luvun tai asetuksen (EU) 2015/2365 III luvun nojalla, tämän kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettuja maksuja mukautetaan ainoastaan tämän asetuksen mukaiseen arvopaperistamisrekisterien rekisteröintiin ja valvontaan liittyvien välttämättömien lisäkulujen huomioon ottamiseksi.

2.  
Siirretään komissiolle valta antaa 47 artiklan mukaisesti delegoitu säädös, jolla se täydentää tätä asetusta määrittelemällä tarkemmin maksujen tyypin, maksujen perimisen perusteet, maksujen määrän ja maksutavan.

17 artikla

Arvopaperistamisrekisterissä pidettyjen tietojen saatavuus

1.  

Arvopaperistamisrekisterin on kerättävä ja ylläpidettävä arvopaperistamista koskevia tietoja, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 7 artiklan 2 kohdan soveltamista. Sen on annettava kaikille seuraaville yhteisöille veloituksetta suora ja välitön pääsy tietoihin, jotta nämä voivat täyttää velvollisuutensa, toimeksiantonsa ja velvoitteensa:

a) 

ESMA;

b) 

EPV;

c) 

EIOPA;

d) 

EJRK;

e) 

Euroopan keskuspankkijärjestelmän (EKPJ) asiaankuuluvat jäsenet, mukaan lukien Euroopan keskuspankki (EKP) sen hoitaessa tehtäviään yhteisen valvontamekanismin puitteissa asetuksen (EU) N:o 1024/2013 mukaisesti;

f) 

asiaankuuluvat viranomaiset, joiden valvontavelvollisuudet ja -tehtävät kattavat tämän asetuksen soveltamisalaan kuuluvat liiketoimet, markkinat, osallistujat ja varat;

g) 

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/59/EU ( 11 ) 3 artiklan mukaisesti nimetyt kriisinratkaisuviranomaiset;

h) 

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 806/2014 ( 12 ) perustettu yhteinen kriisinratkaisuneuvosto;

i) 

jäljempänä 29 artiklassa tarkoitetut viranomaiset;

j) 

sijoittajat ja mahdolliset sijoittajat.

2.  

ESMA laatii tiiviissä yhteistyössä EPV:n ja EIOPAn kanssa ja ottaen huomioon 1 kohdassa tarkoitettujen yhteisöjen tarpeet luonnokset teknisiksi sääntelystandardeiksi, joissa määritetään seuraavat seikat:

a) 

edellä 1 kohdassa tarkoitetut arvopaperistamista koskevat tiedot, jotka alullepanijan, järjestäjän tai erillisyhtiön on annettava täyttääkseen 7 artiklan 1 kohdan mukaiset velvoitteensa;

b) 

toimintaa koskevat standardit, jotta mahdollistetaan oikea-aikainen, jäsennelty ja kattava

i) 

arvopaperistamisrekisterien suorittama tietojen kerääminen; ja

ii) 

tietojen kokoaminen ja vertailu eri arvopaperistamisrekisterien välillä;

c) 

yksityiskohtaiset tiedot, joihin 1 kohdassa tarkoitetuilla yhteisöillä on oltava pääsy, ottaen huomioon niiden toimivaltuudet ja niiden erityistarpeet;

d) 

ne ehdot ja edellytykset, joiden mukaisesti 1 kohdassa tarkoitetuilla yhteisöillä on oltava suora ja välitön pääsy arvopaperistamisrekistereissä pidettyihin tietoihin.

ESMA toimittaa kyseiset teknisten sääntelystandardien luonnokset komissiolle viimeistään 18 päivänä tammikuuta 2019.

Siirretään komissiolle valta täydentää tätä asetusta hyväksymällä tässä kohdassa tarkoitetut tekniset sääntelystandardit asetuksen (EU) N:o 1095/2010 10–14 artiklan mukaisesti.

3.  
Edellä olevan 2 kohdan yhdenmukaisten soveltamisedellytysten varmistamiseksi ESMA laatii tiiviissä yhteistyössä EPV:n ja EIOPAn kanssa luonnokset teknisiksi täytäntöönpanostandardeiksi, joissa vahvistetaan vakiolomakkeet, joilla alullepanijan, järjestäjän tai erillisyhtiön on annettava tiedot arvopaperistamisrekisterille, ottaen huomioon olemassa olevien arvopaperistamistietojen kerääjien kehittämät ratkaisut.

ESMA toimittaa kyseiset teknisten täytäntöönpanostandardien luonnokset komissiolle viimeistään 18 päivänä tammikuuta 2019.

Siirretään komissiolle valta hyväksyä tässä kohdassa tarkoitetut tekniset täytäntöönpanostandardit asetuksen (EU) N:o 1095/2010 15 artiklan mukaisesti.



4 LUKU

YKSINKERTAINEN, LÄPINÄKYVÄ JA STANDARDOITU ARVOPAPERISTAMINEN

18 artikla

Nimityksen ”yksinkertainen, läpinäkyvä ja standardoitu arvopaperistaminen” käyttö

Alullepanijat, järjestäjät ja erillisyhtiöt saavat käyttää arvopaperistamisensa yhteydessä nimitystä ”YLS” tai ”yksinkertainen, läpinäkyvä ja standardoitu” tai nimitystä, jolla suoraan tai välillisesti viitataan kyseisiin termeihin ainoastaan silloin, kun

▼M1

a) 

arvopaperistaminen täyttää kaikki tämän luvun 1, 2 tai 2 a jaksossa säädetyt vaatimukset ja ESMAlle on ilmoitettu 27 artiklan 1 kohdan mukaisesti; ja

▼B

b) 

arvopaperistaminen on sisällytetty 27 artiklan 5 kohdassa tarkoitettuun luetteloon.

YLS-arvopaperistamiseksi katsottuun arvopaperistamiseen osallistuvan alullepanijan, järjestäjän ja erillisyhtiön on oltava sijoittautuneita unioniin.



1 JAKSO

▼M1

Muiden kuin ABCP-liiketoimien yksinkertaista, läpinäkyvää ja standardoitua perinteistä arvopaperistamista koskevat vaatimukset

▼B

19 artikla

▼M1

Muiden kuin ABCP-liiketoimien yksinkertainen, läpinäkyvä ja standardoitu perinteinen arvopaperistaminen

1.  
YLS-arvopaperistamiseksi katsotaan ABCP-ohjelmia ja -liiketoimia lukuun ottamatta perinteiset arvopaperistamiset, jotka täyttävät 20, 21 ja 22 artiklassa säädetyt vaatimukset.

▼B

2.  
EPV antaa viimeistään 18 päivänä lokakuuta 2018 tiiviissä yhteystyössä ESMAn ja EIOPAn kanssa asetuksen (EU) N:o 1093/2010 16 artiklan mukaisesti ohjeita ja suosituksia 20, 21 ja 22 artiklassa säädettyjen vaatimusten yhdenmukaisesta tulkinnasta ja soveltamisesta.

20 artikla

Yksinkertaisuutta koskevat vaatimukset

1.  
Erillisyhtiön on hankittava arvopaperistettujen vastuiden omistusoikeus aidon kaupan tai luovutuksen taikka oikeusvaikutukseltaan vastaavan siirron kautta niin, että toimi on täytäntöönpanokelpoinen myyjään tai mihin tahansa kolmanteen osapuoleen nähden. Omistusoikeuden siirtoon erillisyhtiölle ei saa soveltaa ankaria oikeustoimen peräyttämissäännöksiä myyjän maksukyvyttömyystilanteessa.
2.  

Edellä olevaa 1 kohtaa sovellettaessa kaikkia seuraavia säännöksiä pidetään ankarina liiketoimen peräyttämissäännöksinä:

a) 

säännökset, joiden johdosta myyjän selvitysmies voi mitätöidä arvopaperistettujen vastuiden myynnin yksinomaan sillä perusteella, että myynti on tapahtunut tietyn ajanjakson aikana ennen myyjän maksukyvyttömyyden toteamista;

b) 

säännökset, joiden mukaan erillisyhtiö voi estää a alakohdassa tarkoitetun mitätöinnin ainoastaan, jos se voi todistaa, ettei se ollut tietoinen myyjän maksukyvyttömyydestä myyntiajankohtana.

3.  
Edellä olevaa 1 kohtaa sovellettaessa kansallisten maksukyvyttömyyslainsäädäntöjen peräyttämissäännökset, joiden johdosta selvitysmies tai tuomioistuin voi mitätöidä arvopaperistettujen vastuiden myynnin silloin, kun on kyse vilpillisistä siirroista, kohtuuttomasta vahingosta velkojille tai siirroista, joiden tarkoituksena on epäasianmukaisesti suosia tiettyjä velkojia muiden kustannuksella, eivät ole ankaria peräyttämissäännöksiä.
4.  
Jos myyjä ei ole alkuperäinen luotonantaja, arvopaperistettujen vastuiden aidon kaupan tai luovutuksen taikka oikeusvaikutukseltaan vastaavan siirron kyseiselle myyjälle on täytettävä 1–3 kohdassa säädetyt vaatimukset, tapahtuipa kyseinen aito kauppa tai luovutus taikka oikeusvaikutukseltaan vastaava siirto suoraan tai yhden tai useamman välivaiheen kautta.
5.  

Jos arvopaperistetut vastuut siirretään luovutusteitse ja siirto saadaan päätökseen myöhemmin kuin liiketoimen sulkemisajankohtana, kyseisen päätökseen saamisen laukaiseviin tekijöihin on kuuluttava ainakin seuraavat tapahtumat:

a) 

myyjän luottoluokituksen vakava laskeminen;

b) 

myyjän maksukyvyttömyys; ja

c) 

myyjän sopimusvelvoitteiden rikkomiset, joita ei korjata, mukaan lukien myyjän maksulaiminlyönti.

6.  
Myyjän on annettava vahvistusilmoitukset ja takuut siitä, että arvopaperistamiseen sisältyvät arvopaperistetut vastuut ovat myyjän saatavilla olevien tietojen perusteella kiinnittämättömiä ja muutenkin sellaisessa tilassa, jonka ei voida odottaa vaikuttavan kielteisesti aidon kaupan tai luovutuksen taikka oikeusvaikutukseltaan vastaavan siirron täytäntöönpanokelpoisuuteen.
7.  
Myyjältä erillisyhtiölle siirrettyjen tai luovutettujen arvopaperistettujen vastuiden on täytettävä ennalta määritellyt, selkeät ja dokumentoidut kelpoisuusvaatimukset, joissa ei sallita kyseisten vastuiden aktiivista salkunhoitoa. Tätä kohtaa sovellettaessa vahvistusilmoitusten ja takuiden vastaisten vastuiden korvaamista toisilla ei katsota aktiiviseksi salkunhoidoksi. Erillisyhtiölle liiketoimen sulkemisen jälkeen siirrettyjen vastuiden on täytettävä alkuperäisiin arvopaperistettuihin vastuisiin sovellettavat kelpoisuusvaatimukset.
8.  
Arvopaperistamisen vakuutena on oltava sellaisten arvopaperistettujen vastuiden kanta, jotka ovat omaisuuserätyypiltään homogeenisiä, ottaen huomioon omaisuuserätyypin kassavirtoihin liittyvät ominaisuudet, mukaan lukien sopimusperusteiset sekä luottoriskiin ja ennakkomaksuihin liittyvät ominaisuudet. Arvopaperistettujen vastuiden kannassa saa olla vain yhtä omaisuuserätyyppiä. Arvopaperistettujen vastuiden on sisällettävä sopimusperusteisesti sitovia ja täytäntöönpanokelpoisia velvoitteita, joihin liittyy täysimääräinen takautumisoikeus velallisten ja tilanteen mukaan takaajien suhteen.

Arvopaperistetuilla vastuilla on määräajoin oltava määriteltyjä maksuvirtoja, joiden maksuerien määrät saattavat vaihdella ja jotka liittyvät vuokra-, pääoma- tai korkomaksuihin tai mahdolliseen muuhun oikeuteen saada tuloa omaisuuseristä, joihin kyseiset maksut perustuvat. Arvopaperistetut vastuut voivat myös tuottaa rahoitettujen tai vuokrattujen omaisuuserien myynnistä saatavaa tuloa.

Arvopaperistamisen kohteena oleviin vastuisiin ei saa sisältyä direktiivin 2014/65/EU 4 artiklan 1 kohdan 44 alakohdassa määriteltyjä muita siirtokelpoisia arvopapereita kuin yrityslainoja edellyttäen, että niitä ei ole listattu kauppapaikalla.

9.  
Arvopaperistetut vastuut eivät saa sisältää arvopaperistamispositioita.
10.  
Arvopaperistettujen vastuiden on oltava peräisin alullepanijan tai alkuperäisen luotonantajan tavanomaisesta liiketoiminnasta sellaisten luotonmyöntämiskäytäntöjen mukaisesti, jotka ovat vähintään yhtä tiukat kuin käytännöt, joita alullepanija tai alkuperäinen luotonantaja sovelsi samankaltaisten arvopaperistamattomien vastuiden alullepanon yhteydessä. Luotonmyöntämiskäytännöt, joiden nojalla arvopaperistetut vastuut ovat syntyneet, sekä olennaiset muutokset aikaisempiin käytäntöihin nähden on ilmoitettava ilman aiheetonta viivästystä täysimääräisesti mahdollisille sijoittajille.

Jos kyse on arvopaperistamisista, joissa kohteena olevat vastuut ovat asuntolainoja, lainakanta ei saa sisältää lainoja, joita on markkinoitu ja jotka on merkitty olettaen, että lainan hakijalle tai tapauksen mukaan välittäjille on annettu tieto siitä, että lainanantaja ei välttämättä tarkista toimitettuja tietoja.

Lainanottajan luottokelpoisuuden arvioinnin on täytettävä direktiivin 2008/48/EY 8 artiklassa tai direktiivin 2014/17/EU 18 artiklan 1–4 kohdassa, 5 kohdan a alakohdassa ja 6 kohdassa säädetyt vaatimukset tai tarpeen mukaan kolmansien maiden vastaavat vaatimukset.

Alullepanijalla tai alkuperäisellä luotonantajalla on oltava asiantuntemusta arvopaperistettuja vastuita luonteeltaan vastaavien vastuiden alullepanosta.

11.  

Arvopaperistetut vastuut on valinnan jälkeen siirrettävä erillisyhtiölle ilman aiheetonta viivästystä eivätkä ne saa valinta-ajankohtana sisältää asetuksen (EU) N:o 575/2013 178 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja maksukyvyttömyystilassa olevia vastuita tai saatavia luottohäiriöiseltä velalliselta tai takaajalta, joka alullepanijan tai alkuperäisen luotonantajan saatavilla olevien tietojen perusteella

a) 

on todettu maksukyvyttömäksi tai jonka velkojille tuomioistuin on myöntänyt lopullisen ulosmittausoikeuden, johon ei saa hakea muutosta, tai merkittävän korvauksen aineellisista vahingoista alullepanopäivää edeltävien kolmen vuoden aikana tapahtuneen maksulaiminlyönnin seurauksena taikka jonka järjestämättömät vastuut ovat olleet uudelleenjärjestelymenettelyn kohteena vastuiden siirtoa tai luovutusta erillisyhtiölle edeltävien kolmen vuoden aikana, paitsi jos

i) 

uudelleenjärjesteltyyn arvopaperistettuun vastuuseen ei ole kertynyt uusia maksurästejä sitten uudelleenjärjestelyn, jonka on täytynyt tapahtua vähintään vuosi ennen arvopaperistettujen vastuiden siirtoa tai luovutusta erillisyhtiölle; ja

ii) 

alullepanijan, järjestäjän ja erillisyhtiön 7 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan a alakohdan ja e alakohdan i alakohdan mukaisesti antamissa tiedoissa esitetään nimenomaisesti uudelleenjärjesteltyjen arvopaperistettujen vastuiden osuus, uudelleenjärjestelyn ajankohta ja tarkat tiedot uudelleenjärjestelystä sekä vastuiden kehitys sitten uudelleenjärjestelyn;

b) 

oli tapauksen mukaan alullepanoajankohtana merkitty julkiseen luottorekisteriin henkilöistä, joilla on negatiiviset luottotiedot, tai jos tällaista julkista luottorekisteriä ei ole, muuhun luottorekisteriin, joka on alullepanijan tai alkuperäisen luotonantajan saatavilla; tai

c) 

on saanut luottoluokituksen tai luottopisteytyksen, joka viittaa siihen, että sopimusperusteisten maksujen suorittamatta jättämisen riski on merkittävästi suurempi kuin alullepanijan hallussa olevien vertailukelpoisten arvopaperistamattomien vastuiden osalta.

12.  
Vastuiden siirtämisajankohtana velallisten on täytynyt suorittaa vähintään yksi maksu, paitsi jos kyseessä ovat uudistettavat arvopaperistamiset, joiden vakuutena on yhtenä eränä suoritettavat tai maturiteetiltaan alle vuoden pituiset vastuut, mukaan lukien rajoituksetta uudistettaviin luottoihin liittyvät kuukausittaiset maksut.
13.  
Takaisinmaksu arvopaperistamispositioiden haltijoille ei saa olla strukturoitu siten, että se riippuu pääasiallisesti arvopaperistettujen vastuiden vakuutena olevien varojen myynnistä. Tämä ei saa estää tällaisten vastuiden myöhempää uusimista tai jälleenrahoittamista.

Takaisinmaksun sellaisten arvopaperistamispositioiden haltijoille, joissa arvopaperistettujen vastuiden vakuutena olevien varojen arvo taataan tai katetaan täysin arvopaperistettujen vastuiden vakuutena olevien varojen myyjän tai kolmannen osapuolen takaisinostovelvoitteella, ei katsota olevan riippuvainen kyseisten arvopaperistettujen vastuiden vakuutena olevien varojen myynnistä.

14.  
EPV laatii tiiviissä yhteistyössä ESMAn ja EIOPAn kanssa luonnokset teknisiksi sääntelystandardeiksi, joissa täsmennetään, mitä 8 kohdassa tarkoitettuja arvopaperistettuja vastuita pidetään homogeenisinä.

EPV toimittaa kyseiset teknisten sääntelystandardien luonnokset komissiolle viimeistään 18 päivänä heinäkuuta 2018.

Siirretään komissiolle valta täydentää tätä asetusta hyväksymällä tässä kohdassa tarkoitetut tekniset sääntelystandardit asetuksen (EU) N:o 1093/2010 10–14 artiklan mukaisesti.

21 artikla

Standardointia koskevat vaatimukset

1.  
Alullepanijan, järjestäjän tai alkuperäisen luotonantajan on täytettävä riskinpidättämisvaatimus 6 artiklan mukaisesti.
2.  
Arvopaperistamisesta johtuvia korko- ja valuuttariskejä on asianmukaisesti vähennettävä ja tässä tarkoituksessa toteutetuista toimenpiteistä on ilmoitettava. Erillisyhtiö ei saa tehdä johdannaissopimuksia, paitsi jos niiden tarkoituksena on suojautuminen korko- tai valuuttariskiltä, ja sen on varmistettava, ettei arvopaperistettujen vastuiden kanta sisällä johdannaisia. Kyseiset johdannaissopimukset on tehtävä ja dokumentoitava kansainvälisen rahoituksen alalla sovellettujen yhteisten standardien mukaisesti.
3.  
Arvopaperistettujen varojen ja velkojen yhteydessä suoritettavien mahdollisten viitearvoon sidottujen korkomaksujen on perustuttava yleisesti käytettyihin markkinakorkoihin tai yleisesti käytettyihin rahoituskulut huomioiviin alakohtaisiin korkoihin, eikä kyseisten korkomaksujen perustana saa olla monimutkaisia kaavoja tai johdannaisia.
4.  

Jos on annettu täytäntöönpano- tai erääntymisilmoitus

a) 

erillisyhtiöön ei saa jäädä käteistä enempää, kuin mitä tarvitaan erillisyhtiön operatiivisen toiminnan varmistamiseksi tai asianmukaisen takaisinmaksun varmistamiseksi sijoittajille arvopaperistamista koskevien sopimusehtojen mukaisesti, elleivät poikkeukselliset olosuhteet edellytä tietyn määrän jättämistä käytettäväksi sijoittajien edun mukaisesti kuluihin, jotta vältetään arvopaperistettujen vastuiden luottoluokan laskeminen;

b) 

arvopaperistettujen vastuiden pääomatulot on siirrettävä sijoittajille arvopaperistamispositioiden etuoikeusluokan mukaan määräytyvän arvopaperistamispositioiden vaiheittaisen kuoletuksen kautta;

c) 

arvopaperistamispositioiden takaisinmaksu ei saa tapahtua niiden etuoikeusluokkiin nähden käänteisessä järjestyksessä; ja

d) 

määräyksissä ei saa edellyttää kohteena olevien vastuiden automaattista realisointia markkina-arvoon.

5.  
Etuoikeusjärjestyksestä poikkeavia maksuja sisältävissä liiketoimissa on oltava arvopaperistettujen vastuiden kehitykseen liittyviä laukaisevia tekijöitä, joiden johdosta maksujen etuoikeusjärjestys muuttuu etuoikeusluokan mukaan määräytyviksi vaiheittaisiksi maksuiksi. Vastuiden kehitykseen liittyviin laukaiseviin tekijöihin on kuuluttava ainakin arvopaperistettujen vastuiden luottoluokan laskeminen ennalta määritetyn kynnysarvon alapuolelle.
6.  

Liiketoimea koskevien asiakirjojen on käsitettävä asianmukaiset ennenaikaisen kuoletuksen ehdot tai uusiutumisjakson päättymisen laukaisevat tekijät, jos kyseessä on uudistettava arvopaperistaminen, mukaan lukien ainakin seuraavat:

a) 

arvopaperistettujen vastuiden luottoluokan laskeminen ennalta määritettyyn kynnysarvoon tai sen alapuolelle;

b) 

alullepanijaan tai hallinnoijaan liittyvän maksukyvyttömyystapahtuman ilmeneminen;

c) 

erillisyhtiön hallussa olevien arvopaperistettujen vastuiden arvo alittaa ennalta määritetyn kynnysarvon (ennenaikaisen kuoletuksen laukaiseva tapahtuma); ja

d) 

ennalta määritetyn luottoluokan vaatimukset täyttävien uusien arvopaperistettujen vastuiden riittämätön tuottaminen (uusiutumisjakson päättymisen laukaiseva tekijä).

7.  

Liiketoimea koskevissa asiakirjoissa on ilmoitettava selvästi

a) 

hallinnoijan ja mahdollisen omaisuudenhoitajan sekä muiden oheispalvelujen tarjoajien sopimusvelvoitteet, tehtävät ja velvollisuudet;

b) 

prosessit ja velvollisuudet, jotka ovat tarpeen sen varmistamiseksi, ettei hallinnoijan maksulaiminlyönti tai maksukyvyttömyys johda hallinnoinnin lopettamiseen, kuten sopimusmääräys, joka mahdollistaa hallinnoijan vaihtamisen mainituissa tilanteissa; ja

c) 

määräykset, joilla varmistetaan, että johdannaissopimusten vastapuolet, likviditeetin tarjoajat ja tilipankki vaihdetaan toisiin maksulaiminlyönti- tai maksukyvyttömyystapauksessa tai jos ilmenee mahdollisia muita erikseen määritettyjä tapahtumia.

8.  
Hallinnoijalla on oltava asiantuntemusta arvopaperistettuihin vastuisiin rinnastettavien vastuiden hallinnoinnista, ja sillä on oltava käytössään vastuiden hallinnointiin liittyviä hyvin dokumentoituja ja asianmukaisia toimintaperiaatteita, menettelyjä sekä riskienhallinnan valvontajärjestelyjä.
9.  
Liiketoimea koskevissa asiakirjoissa on oltava selvästi ja johdonmukaisesti ilmaistuina määritelmät, korjaavat toimenpiteet sekä toimet, jotka koskevat velallisten maksulaiminlyöntejä ja maksukyvyttömyyttä, velkojen uudelleenjärjestelyä, velkojen anteeksiantoa, sitoumusten laiminlyöntiä, maksuvapaita kausia, tappioita, tappioiden kirjaamista, takaisinperintää ja muita omaisuuserien kehitykseen vaikuttavia toimia. Liiketoimea koskevissa asiakirjoissa on määritettävä selkeästi maksujen etuoikeusjärjestys, maksujen etuoikeusjärjestyksen muutoksia laukaisevat tapahtumat sekä velvollisuus ilmoittaa tällaisista tapahtumista. Kaikista maksujen etuoikeusjärjestysten muutoksista, jotka vaikuttavat olennaisen kielteisesti arvopaperistamispositioiden takaisinmaksuun, on ilmoitettava sijoittajille ilman aiheetonta viivästystä.
10.  
Liiketoimea koskevissa asiakirjoissa on oltava selvät määräykset, jotka edistävät eri sijoittajaluokkien välisten riitojen nopeaa ratkaisemista, äänioikeudet on määritettävä selvästi ja kohdennettava velkakirjojen haltijoille, ja omaisuudenhoitajan sekä muiden sijoittajiin nähden luottamusvelvollisuuden alaisten yhteisöjen velvollisuudet on yksilöitävä selvästi.

22 artikla

Läpinäkyvyyttä koskevat vaatimukset

1.  
Alullepanijan ja järjestäjän on ennen hinnoittelua asetettava mahdollisten sijoittajien saataville staattista ja dynaamista maksukyvyttömyyttä ja tappiokehitystä, kuten maksulaiminlyöntejä ja maksukyvyttömyyttä, koskevat historiatiedot sellaisista vastuista, jotka ovat keskeisiltä osiltaan samanlaisia kuin kyseessä olevat arvopaperistettavat vastuut, sekä käytetyt tietolähteet ja perusteet väitetylle samanlaisuudelle. Kyseiset tiedot on annettava vähintään viideltä vuodelta.
2.  
Ennen arvopaperistamisesta johtuvien arvopapereiden liikkeeseenlaskua asianmukaisen ja riippumattoman tahon on suoritettava arvopaperistetuista vastuista poimittua otosta koskeva ulkoinen tarkastus, jossa muun muassa tarkastetaan, että arvopaperistetuista vastuista ilmoitetut tiedot pitävät paikkansa.
3.  
Alullepanijan tai järjestäjän on ennen arvopaperistamisen hinnoittelua asetettava mahdollisten sijoittajien saataville velan kassavirtamalli, joka vastaa tarkasti sopimussuhdetta toisaalta arvopaperistettujen vastuiden ja toisaalta alullepanijan, järjestäjän, sijoittajien, muiden kolmansien osapuolten ja erillisyhtiön välillä suoritettavien maksujen välillä, ja hinnoittelun jälkeen asetettava kyseinen malli jatkuvasti sijoittajien saataville ja pyynnöstä mahdollisten sijoittajien saataville.
4.  
Jos kyse on arvopaperistamisista, joissa kohteena olevat vastuut ovat asuntolainoja, autolainoja tai autoleasingsopimuksia, alullepanijan ja järjestäjän on julkaistava saatavilla olevat tiedot kyseisillä asuntolainoilla, autolainoilla tai autoleasingsopimuksilla rahoitettujen omaisuuserien ympäristötehokkuudesta osana 7 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan a alakohdan nojalla julkistettavia tietoja.

▼M1

Poiketen siitä, mitä ensimmäisessä alakohdassa säädetään, alullepanijat voivat 1 päivästä kesäkuuta 2021 päättää julkaista saatavilla olevat tiedot arvopaperistetuilla vastuilla rahoitettujen omaisuuserien pääasiallisista haitallisista vaikutuksista kestävyystekijöihin.

▼B

5.  
Alullepanija ja järjestäjä ovat vastuussa 7 artiklan noudattamisesta. Edellä 7 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan a alakohdassa vaaditut tiedot on asetettava pyynnöstä mahdollisten sijoittajien saataville ennen hinnoittelua. Edellä 7 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan b–d alakohdassa vaaditut tiedot on asetettava saataville ennen hinnoittelua ainakin luonnoksena tai alustavassa muodossa. Lopullinen asiakirja-aineisto on asetettava sijoittajien saataville viimeistään 15 päivän kuluttua liiketoimen sulkemisesta.

▼M1

6.  
Euroopan valvontaviranomaiset laativat viimeistään 10 päivänä heinäkuuta 2021 Euroopan valvontaviranomaisten yhteiskomitean välityksellä asetusten (EU) N:o 1093/2010, (EU) N:o 1094/2010 ja (EU) N:o 1095/2010 10–14 artiklan mukaisesti luonnokset teknisiksi sääntelystandardeiksi tämän artiklan 4 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitettujen tietojen sisällöstä, menetelmistä ja esitystavasta ilmastoon kohdistuvia haitallisia vaikutuksia ja muita ympäristöön, yhteiskuntaan ja hyvään hallintotapaan liittyviä haitallisia vaikutuksia koskevien kestävyysindikaattoreiden osalta.

Ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettujen teknisten sääntelystandardien luonnoksissa on tarvittaessa otettava huomioon Euroopan valvontaviranomaisille asetuksessa (EU) 2019/2088 ja erityisesti sen 2 a artiklassa sekä 4 artiklan 6 ja 7 kohdassa annetun toimeksiannon nojalla laaditut tekniset sääntelystandardit tai hyödynnettävä niitä.

Siirretään komissiolle valta täydentää tätä asetusta hyväksymällä ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetut tekniset sääntelystandardit asetusten (EU) N:o 1093/2010, (EU) N:o 1094/2010 ja (EU) N:o 1095/2010 10–14 artiklan mukaisesti.

▼B



2 JAKSO

Yksinkertaista, läpinäkyvää ja standardoitua ABCP-arvopaperistamista koskevat vaatimukset

23 artikla

Yksinkertainen, läpinäkyvä ja standardoitu ABCP-arvopaperistaminen

1.  
ABCP-liiketoimi on katsottava YLS-arvopaperistamiseksi, jos se täyttää 24 artiklassa säädetyt liiketoimitason vaatimukset.
2.  
ABCP-ohjelma katsotaan YLS-arvopaperistamiseksi, jos se täyttää 26 artiklassa säädetyt vaatimukset ja ABCP-ohjelman järjestäjä täyttää 25 artiklassa säädetyt vaatimukset.

Tätä jaksoa sovellettaessa ’myyjällä’ tarkoitetaan ’alullepanijaa’ tai ’alkuperäistä luotonantajaa’.

3.  
EPV antaa viimeistään 18 päivänä lokakuuta 2018 tiiviissä yhteystyössä ESMAn ja EIOPAn kanssa asetuksen (EU) N:o 1093/2010 16 artiklan mukaisesti ohjeita ja suosituksia tämän asetuksen 24 ja 26 artiklassa säädettyjen vaatimusten yhdenmukaisesta tulkinnasta ja soveltamisesta.

24 artikla

Liiketoimitason vaatimukset

1.  
Erillisyhtiön on hankittava arvopaperistettujen vastuiden omistusoikeus aidon kaupan tai luovutuksen taikka oikeusvaikutukseltaan vastaavan siirron kautta niin, että toimi on täytäntöönpanokelpoinen myyjään tai mihin tahansa kolmanteen osapuoleen nähden. Omistusoikeuden siirtoon erillisyhtiölle ei saa soveltaa ankaria peräyttämissäännöksiä myyjän maksukyvyttömyystilanteessa.
2.  

Edellä olevaa 1 kohtaa sovellettaessa kaikkia seuraavia säännöksiä pidetään ankarina peräyttämissäännöksinä:

a) 

säännökset, joiden johdosta myyjän selvitysmies voi mitätöidä arvopaperistettujen vastuiden myynnin yksinomaan sillä perusteella, että myynti on tapahtunut tietyn ajanjakson aikana ennen myyjän maksukyvyttömyyden toteamista;

b) 

säännökset, joiden mukaan erillisyhtiö voi estää a alakohdassa tarkoitetun mitätöimisen ainoastaan, jos se voi todistaa, ettei se ollut tietoinen myyjän maksukyvyttömyydestä myyntiajankohtana.

3.  
Edellä olevaa 1 kohtaa sovellettaessa kansallisten maksukyvyttömyyslainsäädäntöjen peräyttämissäännökset, joiden johdosta selvitysmies tai tuomioistuin voi mitätöidä arvopaperistettujen vastuiden myynnin silloin, kun on kyse vilpillisistä siirroista, kohtuuttomasta vahingosta velkojille tai siirroista, joiden tarkoituksena on epäasianmukaisesti suosia tiettyjä velkojia muiden kustannuksella, eivät ole ankaria peräyttämissäännöksiä.
4.  
Jos myyjä ei ole alkuperäinen luotonantaja, arvopaperistettujen vastuiden aidon kaupan tai luovutuksen taikka oikeusvaikutukseltaan vastaavan siirron myyjälle on täytettävä 1–3 kohdassa säädetyt vaatimukset, tapahtuipa kyseinen aito kauppa tai luovutus taikka oikeusvaikutukseltaan vastaava siirto suoraan tai yhden tai useamman välivaiheen kautta.
5.  

Jos arvopaperistetut vastuut siirretään luovutusteitse ja jos siirto saadaan päätökseen myöhemmin kuin liiketoimen sulkemisajankohtana, kyseisen päätökseen saamisen laukaiseviin tekijöihin on kuuluttava ainakin seuraavat tapahtumat:

a) 

myyjän luottoluokituksen vakava laskeminen;

b) 

myyjän maksukyvyttömyys; ja

c) 

myyjän sopimusvelvoitteiden rikkomiset, joita ei korjata, mukaan lukien myyjän maksulaiminlyönti.

6.  
Myyjän on annettava vahvistusilmoitukset ja takuut siitä, että arvopaperistamiseen sisältyvät arvopaperistetut vastuut ovat sen saatavilla olevien tietojen perusteella kiinnittämättömiä ja muutenkin sellaisessa tilassa, jonka ei voida odottaa vaikuttavan kielteisesti aidon kaupan tai luovutuksen taikka oikeusvaikutukseltaan vastaavan siirron täytäntöönpanokelpoisuuteen.
7.  
Myyjältä erillisyhtiölle siirrettyjen tai luovutettujen arvopaperistettujen vastuiden on täytettävä ennalta määritellyt, selkeät ja dokumentoidut kelpoisuusvaatimukset, joissa ei sallita kyseisten vastuiden aktiivista salkunhoitoa. Tätä kohtaa sovellettaessa vahvistusilmoitusten ja takuiden vastaisten vastuiden korvaamista toisilla ei katsota aktiiviseksi salkunhoidoksi. Erillisyhtiölle liiketoimen sulkemisen jälkeen siirrettyjen vastuiden on täytettävä alkuperäisiin arvopaperistettuihin vastuisiin sovellettavat kelpoisuusvaatimukset.
8.  
Arvopaperistetut vastuut eivät saa sisältää arvopaperistamispositioita.
9.  

Arvopaperistetut vastuut on siirrettävä erillisyhtiölle valinnan jälkeen ilman aiheetonta viivästystä, eivätkä ne saa valinta-ajankohtana sisältää asetuksen (EU) N:o 575/2013 178 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja maksukyvyttömyystilassa olevia vastuita tai saatavia luottohäiriöiseltä velalliselta tai takaajalta, joka alullepanijan tai alkuperäisen luotonantajan saatavilla olevien tietojen perusteella

a) 

on todettu maksukyvyttömäksi tai jonka velkojille tuomioistuin on myöntänyt lopullisen ulosmittausoikeuden, johon ei saa hakea muutosta, tai korvauksen aineellisista vahingoista alullepanopäivää edeltävien kolmen vuoden aikana tapahtuneen maksulaiminlyönnin seurauksena taikka jonka järjestämättömät vastuut ovat olleet uudelleenjärjestelyn kohteena arvopaperistettujen vastuiden siirtoa tai luovutusta erillisyhtiölle edeltävien kolmen vuoden aikana, paitsi jos

i) 

uudelleenjärjesteltyyn arvopaperistettuun vastuuseen ei ole kertynyt uusia maksurästejä sitten uudelleenjärjestelyn, jonka on täytynyt tapahtua vähintään vuosi ennen arvopaperistettujen vastuiden siirtoa tai luovutusta erillisyhtiölle; ja

ii) 

alullepanijan, järjestäjän ja erillisyhtiön 7 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan a alakohdan ja e alakohdan i alakohdan mukaisesti antamissa tiedoissa esitetään nimenomaisesti uudelleenjärjesteltyjen arvopaperistettujen vastuiden osuus, uudelleenjärjestelyn ajankohta ja tarkat tiedot uudelleenjärjestelystä sekä vastuiden kehitys sitten uudelleenjärjestelyn;

b) 

oli tapauksen mukaan alullepanoajankohtana merkitty julkiseen luottorekisteriin henkilöistä, joilla on negatiiviset luottotiedot, tai jos tällaista julkista luottorekisteriä ei ole, muuhun luottorekisteriin, joka on alullepanijan tai alkuperäisen luotonantajan saatavilla; tai

c) 

on saanut luottoluokituksen tai luottopisteytyksen, joka viittaa siihen, että sopimusperusteisten maksujen suorittamatta jättämisen riski on merkittävästi suurempi kuin alullepanijan hallussa olevien vertailukelpoisten arvopaperistamattomien vastuiden osalta.

10.  
Vastuiden siirtämisajankohtana velallisten on täytynyt suorittaa vähintään yksi maksu, paitsi jos kyseessä ovat uudistettavat arvopaperistamiset, joiden vakuutena on yhtenä eränä suoritettavat tai maturiteetiltaan alle vuoden pituiset vastuut, mukaan lukien rajoituksetta uudistettaviin luottoihin liittyvät kuukausittaiset maksut.
11.  
Takaisinmaksu arvopaperistamispositioiden haltijoille ei saa olla strukturoitu siten, että se riippuu pääasiallisesti arvopaperistettujen vastuiden vakuutena olevien omaisuuserien myynnistä. Tämä ei saa estää näiden omaisuuserien myöhempää uusimista tai jälleenrahoittamista.

Takaisinmaksun sellaisten arvopaperistamispositioiden haltijoille, joissa arvopaperistettujen vastuiden vakuutena olevien omaisuuserien arvo taataan tai täysin katetaan arvopaperistettujen vastuiden vakuutena olevien omaisuuserien myyjän tai kolmannen osapuolen takaisinostovelvoitteella, ei katsota olevan riippuvainen kyseisten arvopaperistettujen vastuiden vakuutena olevien omaisuuserien myynnistä.

12.  
Arvopaperistamisesta johtuvia korko- ja valuuttariskejä on asianmukaisesti vähennettävä ja tätä varten toteutetuista toimenpiteistä on ilmoitettava. Erillisyhtiö ei saa tehdä johdannaissopimuksia, paitsi jos niiden tarkoituksena on suojautuminen korko- tai valuuttariskiltä, ja sen on varmistettava, ettei arvopaperistettujen vastuiden kanta sisällä johdannaisia. Kyseiset johdannaissopimukset on tehtävä ja dokumentoitava kansainvälisen rahoituksen alalla sovellettujen yhteisten standardien mukaisesti.
13.  
Liiketoimea koskevissa asiakirjoissa on oltava selvästi ja johdonmukaisesti ilmaistuina määritelmät, korjaavat toimenpiteet sekä toimet, jotka koskevat velallisten maksulaiminlyöntejä ja maksukyvyttömyyttä, velkojen uudelleenjärjestelyä, velkojen anteeksiantoa, sitoumusten laiminlyöntiä, maksuvapaita kausia, tappioita, tappioiden kirjaamista, takaisinperintää ja muita omaisuuserien kehitykseen vaikuttavia toimia. Liiketoimea koskevissa asiakirjoissa on määritettävä selkeästi maksujen etuoikeusjärjestys, maksujen etuoikeusjärjestyksen muutoksia laukaisevat tapahtumat sekä velvollisuus ilmoittaa tällaisista tapahtumista. Kaikista maksujen etuoikeusjärjestysten muutoksista, jotka vaikuttavat olennaisen kielteisesti arvopaperistamispositioiden takaisinmaksuun, on ilmoitettava sijoittajille ilman aiheetonta viivästystä.
14.  
Alullepanijan ja järjestäjän on ennen hinnoittelua asetettava mahdollisten sijoittajien saataville staattista ja dynaamista maksukyvyttömyyttä ja tappiokehitystä, kuten maksulaiminlyöntejä ja maksukyvyttömyyttä, koskevat historiatiedot sellaisista vastuista, jotka ovat keskeisiltä osiltaan samanlaisia kuin kyseessä olevat arvopaperistettavat vastuut, sekä käytetyt tietolähteet ja perusteet väitetylle samanlaisuudelle. Jos järjestäjällä ei ole pääsyä tällaisiin tietoihin, sen on hankittava myyjältä pääsy staattista tai dynaamista historiakehitystä, kuten maksulaiminlyöntejä ja maksukyvyttömyyttä, koskeviin tietoihin sellaisista vastuista, jotka ovat keskeisiltä osiltaan samanlaisia kuin kyseessä olevat arvopaperistettavat vastuut. Tällaiset tiedot on annettava vähintään viideltä vuodelta lukuun ottamatta myyntisaamisiin liittyviä tietoja ja muita lyhytaikaisia saamisia, joiden osalta historiatietojen on katettava vähintään kolmen vuoden jakso.
15.  
ABCP-liiketoimien vakuutena on oltava sellaisten arvopaperistettujen vastuiden kanta, jotka ovat omaisuuserätyypiltään homogeenisiä, ottaen huomioon erilaisten omaisuuserätyyppien kassavirtoihin liittyvät ominaisuudet, mukaan lukien niiden sopimusperusteiset sekä luottoriskiin ja ennakkomaksuihin liittyvät ominaisuudet. Arvopaperistettujen vastuiden kantaan on kuuluttava vain yksi omaisuuserätyyppi.

Arvopaperistettujen vastuiden kannan jäljellä oleva painotettu keskimääräinen elinaika on enintään yksi vuosi ja yhdenkään arvopaperistetun vastuun jäljellä oleva maturiteetti ei ole pitempi kuin kolme vuotta.

Poiketen siitä, mitä toisessa alakohdassa säädetään, autolainojen, autoleasingsopimusten ja laitteiden leasingliiketoimien kantojen jäljellä oleva painotettu keskimääräinen elinaika on enintään kolme ja puoli vuotta, ja yhdenkään arvopaperistetun vastuun jäljellä oleva maturiteetti ei ole pitempi kuin kuusi vuotta.

Arvopaperistetut vastuut eivät saa sisältää asuin- tai liikekiinteistövakuudellisia lainoja eivätkä asetuksen (EU) N:o 575/2013 129 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan e alakohdassa tarkoitettuja täysin taattuja asuntolainoja. Arvopaperistettujen vastuiden on sisällettävä sopimusperusteisesti sitovia ja täytäntöönpanokelpoisia velvoitteita, joihin liittyy täysimääräinen takautumisoikeus velallisten suhteen ja joista saadaan määriteltyjä maksuvirtoja, jotka liittyvät vuokraukseen, pääomaan, korkoihin tai mahdolliseen muuhun oikeuteen saada tuloa omaisuuseristä, joihin kyseiset maksut perustuvat. Arvopaperistetuista vastuista voidaan myös saada rahoitettujen tai vuokrattujen omaisuuserien myyntituloa. Arvopaperistamisen kohteena oleviin vastuisiin ei saa sisältyä direktiivin 2014/65/EU 4 artiklan 1 kohdan 44 alakohdassa määriteltyjä muita siirtokelpoisia arvopapereita kuin yrityslainoja, joita ei ole listattu kauppapaikalla.

16.  
ABCP-liiketoimen varojen ja velkojen yhteydessä suoritettavien mahdollisten viitearvoon sidottujen korkomaksujen on perustuttava yleisesti käytettyihin markkinakorkoihin tai yleisesti käytettyihin rahoituskulut huomioiviin alakohtaisiin korkoihin, eikä kyseisten korkomaksujen perustana saa olla monimutkaisia kaavoja tai johdannaisia. ABCP-liiketoimen velkojen yhteydessä suoritettavat viitearvoon sidotut korkomaksut voivat perustua ABCP-ohjelman rahoituskulut huomioiviin korkoihin.
17.  

Myyjän maksukyvyttömyyden tapauksessa tai erääntymistapauksessa

a) 

erillisyhtiöön ei saa jäädä käteistä enempää kuin mitä tarvitaan erillisyhtiön operatiivisen toiminnan varmistamiseksi tai asianmukaisen takaisinmaksun varmistamiseksi sijoittajille arvopaperistamista koskevien sopimusehtojen mukaisesti, elleivät poikkeukselliset olosuhteet edellytä tietyn määrän jättämistä käytettäväksi sijoittajien edun mukaisesti kuluihin, jotta vältetään arvopaperistettujen vastuiden luottoluokan laskeminen;

b) 

arvopaperistettujen vastuiden pääomatulot on siirrettävä arvopaperistamispositiota hallussaan pitäville sijoittajille arvopaperistamispositioiden etuoikeusluokan mukaan määräytyvän arvopaperistamisposition vaiheittaisen maksun kautta; ja

c) 

määräyksissä ei saa edellyttää kohteena olevien vastuiden automaattista realisointia markkina-arvoon.

18.  
Arvopaperistettujen vastuiden on oltava peräisin myyjän tavanomaisesta liiketoiminnasta sellaisten luotonmyöntämiskäytäntöjen mukaisesti, jotka ovat vähintään yhtä tiukat kuin käytännöt, joita myyjä sovelsi samankaltaisten arvopaperistamattomien vastuiden alullepanon yhteydessä. Luotonmyöntämiskäytännöt, joiden nojalla arvopaperistetut vastuut ovat syntyneet, sekä olennaiset muutokset aiempiin käytäntöihin nähden on ilmoitettava ilman aiheetonta viivästystä täysimääräisesti ABCP-liiketoimen järjestäjälle ja muille ABCP-liiketoimesta suoraan vastuun ottaneille osapuolille. Myyjällä on oltava asiantuntemusta kyseisiin arvopaperistettuihin vastuisiin rinnastettavien vastuiden alullepanosta.
19.  

Jos ABCP-liiketoimi on uudistettava arvopaperistaminen, liiketoimea koskevien asiakirjojen on käsitettävä uusiutumisjakson päättymisen laukaisevat tekijät, mukaan lukien ainakin seuraavat:

a) 

arvopaperistettujen vastuiden luottoluokan laskeminen ennalta määritettyyn kynnysarvoon tai sen alapuolelle; ja

b) 

myyjään tai hallinnoijaan liittyvän maksukyvyttömyystapahtuman ilmeneminen.

20.  

Liiketoimea koskevissa asiakirjoissa on ilmoitettava selvästi

a) 

järjestäjän, hallinnoijan ja mahdollisen omaisuudenhoitajan sekä muiden oheispalvelujen tarjoajien sopimusvelvoitteet, tehtävät ja velvollisuudet;

b) 

tarvittavat prosessit ja velvollisuudet, joiden avulla varmistetaan, ettei hallinnoijan maksulaiminlyönti tai maksukyvyttömyys johda hallinnoinnin lopettamiseen;

c) 

määräykset, joilla varmistetaan, että johdannaissopimusten vastapuolet ja tilipankki vaihdetaan toisiin niiden maksulaiminlyönti- ja maksukyvyttömyystilanteessa ja jos ilmenee mahdollisia muita erikseen määritettyjä tapahtumia; ja

d) 

miten järjestäjä täyttää 25 artiklan 3 kohdan vaatimukset.

21.  
EPV laatii tiiviissä yhteistyössä ESMAn ja EIOPAn kanssa luonnokset teknisiksi sääntelystandardeiksi, joissa täsmennetään, mitä 15 kohdassa tarkoitettuja arvopaperistettuja vastuita pidetään homogeenisinä.

EPV toimittaa kyseiset teknisten sääntelystandardien luonnokset komissiolle viimeistään 18 päivänä heinäkuuta 2018.

Siirretään komissiolle valta täydentää tätä asetusta hyväksymällä tässä kohdassa tarkoitetut tekniset sääntelystandardit asetuksen (EU) N:o 1093/2010 10–14 artiklan mukaisesti.

25 artikla

ABCP-ohjelman järjestäjä

1.  
ABCP-ohjelman järjestäjän on oltava direktiivin 2013/36/EU nojalla valvottu luottolaitos.
2.  
ABCP-ohjelman järjestäjän on oltava likviditeettisopimuksen tarjoaja, ja sen on tuettava kaikkia arvopaperistamispositioita ABCP-ohjelman tasolla kattamalla tämän tuen avulla kaikki likviditeetti- ja luottoriskit ja mahdolliset arvopaperistettujen vastuiden olennaiset laimentumisriskit sekä kaikki muut liiketoimikustannukset ja ohjelmatason kustannukset, jos se on tarpeen, jotta sijoittajalle taataan minkä tahansa määrän täysimääräinen maksaminen omaisuusvakuudellisen yritystodistuksen nojalla. Järjestäjän on annettava sijoittajille kuvaus liiketoimitasolla tarjotusta tuesta, mukaan lukien kuvaus tarjotuista likviditeettisopimuksista.
3.  
Ennen kuin luottolaitos voi toimia YLS-arvopaperistamisen mukaisen ABCP-ohjelman järjestäjänä, sen on osoitettava toimivaltaiselle viranomaiselleen, että sen 2 kohdan mukainen rooli ei vaaranna sen vakavaraisuutta ja maksuvalmiutta edes markkinoiden äärimmäisessä stressitilanteessa.

Tämän kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettu vaatimus katsotaan täytetyksi, kun toimivaltainen viranomainen on todennut direktiivin 2013/36/EU 97 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun tarkastuksen ja arvioinnin perusteella, että kyseisen luottolaitoksen järjestelyt, strategiat, prosessit ja mekanismit sekä sen omat varat ja maksuvalmius takaavat sen riskien moitteettoman hallinnan ja kattamisen.

4.  
Järjestäjän on suoritettava oma asianmukaista huolellisuutta koskeva tarkastus ja varmistettava tämän asetuksen 5 artiklan 1 ja 3 kohdassa säädettyjen vaatimusten noudattaminen tarvittaessa. Sen on myös varmistettava, että myyjän velanhoitokyky ja perintämenetelmät täyttävät asetuksen (EU) N:o 575/2013 265 artiklan 2 kohdan h–p alakohdassa täsmennetyt vaatimukset tai vastaavat vaatimukset kolmansissa maissa.
5.  
Myyjän on liiketoimitasolla tai järjestäjän ABCP-ohjelman tasolla täytettävä 6 artiklassa tarkoitettu riskinpidättämisvaatimus.
6.  

Järjestäjä on vastuussa 7 artiklan noudattamisesta ABCP-ohjelman tasolla ja seuraavien tietojen asettamisesta pyynnöstä mahdollisten sijoittajien saataville ennen hinnoittelua:

a) 

7 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan a alakohdassa vaaditut kootut tiedot; ja

b) 

7 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan b–e alakohdassa vaaditut tiedot ainakin luonnoksena tai alustavassa muodossa.

7.  
Jos järjestäjä ei uusi likviditeettisopimuksen rahoitussitoumusta ennen sen voimassaolon päättymistä, likviditeettisopimus otetaan käyttöön ja erääntyvät arvopaperit maksetaan takaisin.

26 artikla

Ohjelmatason vaatimukset

1.  
Kaikkien ABCP-ohjelmaan kuuluvien ABCP-liiketoimien on täytettävä 24 artiklan 1–8 ja 12–20 kohdan vaatimukset.

Enintään viisi prosenttia ABCP-liiketoimien kohteena olevien, ABCP-ohjelmasta rahoitettujen vastuiden kokonaismäärästä voi tilapäisesti olla täyttämättä 24 artiklan 9, 10 ja 11 kohdan vaatimuksia ilman, että tämä vaikuttaa ABCP-ohjelman YLS-asemaan.

Tämän kohdan toista alakohtaa sovellettaessa asianmukaisen ja riippumattoman tahon on säännöllisesti suoritettava arvopaperistetuista vastuista poimitun otoksen vaatimustenmukaisuuden ulkoinen tarkastus.

2.  
ABCP-ohjelman arvopaperistettujen vastuiden jäljellä oleva painotettu keskimääräinen elinaika saa olla enintään kaksi vuotta.
3.  
Järjestäjän on tuettava täysin ABCP-ohjelmaa 25 artiklan 2 kohdan mukaisesti.
4.  
ABCP-ohjelma ei saa sisältää uudelleenarvopaperistamisia, eivätkä erilliset takaukset saa muodostaa toista etuoikeusluokkiin jakamisen kerrosta ohjelmatasolla.
5.  
ABCP-ohjelmassa liikkeeseen laskettuihin arvopapereihin ei saa sisältyä osto-optioita, jatkamista koskevia lausekkeita tai muita lausekkeita, jotka vaikuttavat niiden lopulliseen maturiteettiin, jos tällaiset optiot tai lausekkeet voivat olla myyjän, järjestäjän tai erillisyhtiön päätösvallassa.
6.  
ABCP-ohjelman tasolla aiheutuvia korko- ja valuuttariskejä on asianmukaisesti vähennettävä ja tätä varten toteutetuista toimenpiteistä on ilmoitettava. Erillisyhtiö ei saa tehdä johdannaissopimuksia, paitsi jos niiden tarkoituksena on suojautuminen korko- tai valuuttariskiltä, ja sen on varmistettava, ettei arvopaperistettujen vastuiden kanta sisällä johdannaisia. Kyseiset johdannaissopimukset on tehtävä ja dokumentoitava kansainvälisen rahoituksen alalla sovellettujen yhteisten standardien mukaisesti.
7.  

ABCP-ohjelmaa koskevissa asiakirjoissa on ilmoitettava selvästi

a) 

omaisuudenhoitajan sekä mahdollisten muiden sijoittajiin nähden luottamusvelvollisuuden alaisten yhteisöjen velvollisuudet;

b) 

järjestäjän, jolla on oltava asiantuntemusta luottojen myöntämisestä, mahdollisen omaisuudenhoitajan ja muiden oheispalvelujen tarjoajien sopimusvelvoitteet, tehtävät ja velvollisuudet;

c) 

tarvittavat prosessit ja velvollisuudet, joiden avulla varmistetaan, ettei hallinnoijan maksulaiminlyönti tai maksukyvyttömyys johda hallinnoinnin lopettamiseen;

d) 

määräykset siitä, että johdannaissopimusten vastapuolet ja tilipankki vaihdetaan toisiin ABCP-ohjelman tasolla niiden maksulaiminlyönti- tai maksukyvyttömyystilanteessa tai jos ilmenee muita erikseen määritettyjä tapahtumia, jos likviditeettisopimus ei kata tällaisia tapahtumia;

e) 

että erikseen määriteltyjen tapahtumien ilmetessä tai järjestäjän maksulaiminlyönti- tai maksukyvyttömyystilanteessa on toteutettava korjaavia toimia, jotta tapauksen mukaan voidaan saada rahoitussitoumukselle vakuudet tai vaihtaa likviditeettisopimuksen tarjoaja toiseen; ja

f) 

että likviditeettisopimus otetaan käyttöön ja erääntyvät arvopaperit maksetaan takaisin, jos järjestäjä ei uusi likviditeettisopimuksen rahoitussitoumusta ennen sen voimassaolon päättymistä.

8.  
Hallinnoijalla on oltava asiantuntemusta arvopaperistettuihin vastuisiin rinnastettavien vastuiden hallinnoinnista, ja sillä on oltava käytössään vastuiden hallinnointiin liittyviä hyvin dokumentoituja toimintaperiaatteita, menettelyjä sekä riskienhallinnan valvontajärjestelyjä.

▼M1



2 a JAKSO

Yksinkertaisia, läpinäkyviä ja standardoituja taseen arvopaperistamisia koskevat vaatimukset

26 a artikla

Yksinkertaiset, läpinäkyvät ja standardoidut taseen arvopaperistamiset

1.  
Taseen YLS-arvopaperistamisiksi katsotaan synteettiset arvopaperistamiset, jotka täyttävät 26 b–26 e artiklassa säädetyt vaatimukset.
2.  
EPV voi antaa tiiviissä yhteistyössä ESMAn ja EIOPAn kanssa asetuksen (EU) N:o 1093/2010 16 artiklan mukaisesti ohjeita ja suosituksia tämän asetuksen 26 b–26 e artiklassa säädettyjen vaatimusten yhdenmukaisesta tulkinnasta ja soveltamisesta.

26 b artikla

Yksinkertaisuutta koskevat vaatimukset

1.  
Alullepanijan on oltava unionissa toimiluvan tai muun luvan saanut yhteisö.

Alullepanijan, joka hankkii kolmannen osapuolen vastuut omaan lukuunsa ja sen jälkeen arvopaperistaa ne, on sovellettava kyseisiin vastuisiin sovellettavia luottoja, perintää, velanhoitokyvyn palauttamista ja velanhoitoa koskevia käytäntöjä, jotka ovat vähintään yhtä tiukat kuin käytännöt, joita alullepanija soveltaa sellaisten vastaavien vastuiden yhteydessä, joita ei ole hankittu.

2.  
Arvopaperistettujen vastuiden on oltava peräisin alullepanijan ydinliiketoiminnasta.
3.  
Arvopaperistettujen vastuiden on oltava liiketoimen sulkemisajankohtana kirjattuina alullepanijan tai alullepanijan kanssa samaan ryhmään kuuluvan yhteisön taseeseen.

Tätä kohtaa sovellettaessa ryhmällä tarkoitetaan yhtä seuraavista:

a) 

oikeushenkilöiden ryhmä, johon sovelletaan varovaisuusperiaatteen mukaista konsolidointia asetuksen (EU) N:o 575/2013 ensimmäisen osan II osaston 2 luvun mukaisesti;

b) 

direktiivin 2009/138/EY 212 artiklan 1 kohdan c alakohdassa määritelty ryhmä.

4.  
Alullepanija ei saa suojautua arvopaperistamisen kohteena olevien vastuiden luottoriskille altistumiselta muuten kuin luottosuojasopimuksesta saatavan suojan avulla.
5.  
Luottosuojasopimuksessa on noudatettava asetuksen (EU) N:o 575/2013 249 artiklassa vahvistettuja luottoriskin vähentämistä koskevia sääntöjä tai, jos kyseistä artiklaa ei voida soveltaa, vaatimuksia, jotka ovat vähintään yhtä tiukat kuin kyseisessä artiklassa säädetyt vaatimukset.
6.  

Alullepanijan on annettava vahvistusilmoitukset ja takuut siitä, että seuraavat vaatimukset on täytetty:

a) 

alullepanijalla tai alullepanijan kanssa samaan ryhmään kuuluvalla yhteisöllä on täysi laillinen ja voimassaoleva omistusoikeus arvopaperistettuihin vastuisiin ja niiden liitännäisoikeudet;

b) 

jos alullepanija on asetuksen (EU) N:o 575/2013 4 artiklan 1 kohdan 1 alakohdassa määritelty luottolaitos tai direktiivin 2009/138/EY 13 artiklan 1 alakohdassa määritelty vakuutusyritys, alullepanija tai yhteisö, joka on konsolidoidun valvonnan kohteena, säilyttää arvopaperistettujen vastuiden luottoriskin taseessaan;

c) 

jokainen arvopaperistettu vastuu täyttää kelpoisuusvaatimukset ja kaikki arvopaperistamista koskeviin asiakirjoihin sisältyvän luottosuojasopimuksen mukaiset luottosuojamaksun ehdot, 26 e artiklan 1 kohdassa tarkoitetun luottotapahtuman toteutumista lukuun ottamatta, sinä päivänä, kun arvopaperistettu vastuu sisällytetään arvopaperistettuun salkkuun;

d) 

alullepanijan saatavilla olevien tietojen perusteella jokaista arvopaperistettua vastuuta koskeva sopimus sisältää laillisen, voimassaolevan, sitovan ja täytäntöönpanokelpoisen velvoitteen, jonka nojalla velallisen on maksettava kyseisessä sopimuksessa määritetyt summat;

e) 

arvopaperistetut vastuut täyttävät luotonmyöntämiskriteerit, jotka ovat vähintään yhtä tiukat kuin yleiset luotonmyöntämiskriteerit, joita alullepanija soveltaa samankaltaisten arvopaperistamattomien vastuiden yhteydessä;

f) 

alullepanijan saatavilla olevien tietojen perusteella kukaan velallisista ei riko olennaisesti tai laiminlyö mitään arvopaperistettua vastuuta koskevaa velvollisuuttaan sinä päivänä, kun kyseinen arvopaperistettu vastuu sisällytetään arvopaperistettuun salkkuun;

g) 

alullepanijan saatavilla olevien tietojen perusteella liiketoimea koskevat asiakirjat eivät sisällä mitään virheellisiä tietoja arvopaperistettujen vastuiden yksityiskohdista;

h) 

kun liiketoimi suljetaan tai kun arvopaperistettu vastuu sisällytetään arvopaperistettuun salkkuun, velallisen ja alkuperäisen luotonantajan välillä kyseisestä arvopaperistetusta vastuusta tehtyä sopimusta ei ole muutettu tavalla, joka vaikuttaisi kyseisen arvopaperistetun vastuun täytäntöönpanokelpoisuuteen tai perittävyyteen.

7.  
Arvopaperistettujen vastuiden on täytettävä ennalta määritellyt, selkeät ja dokumentoidut kelpoisuusvaatimukset, joissa ei sallita kyseisten vastuiden aktiivista, harkinnanvaraista salkunhoitoa.

Tätä kohtaa sovellettaessa vahvistusilmoitusten tai takuiden vastaisten vastuiden korvaamista toisilla tai, jos arvopaperistaminen sisältää täydennysjakson, määritetyt täydennysehdot täyttävien vastuiden lisäämistä ei katsota aktiiviseksi salkunhoidoksi.

Kaikkien liiketoimen sulkemispäivän jälkeen lisättyjen vastuiden osalta on täytettävä kelpoisuusvaatimukset, jotka ovat vähintään yhtä tiukat kuin alkuperäisten arvopaperistettujen vastuiden valinnassa sovelletut vaatimukset.

Arvopaperistettu vastuu voidaan poistaa liiketoimesta, jos kyseinen arvopaperistettu vastuu

a) 

on maksettu kokonaan takaisin tai se on muutoin erääntynyt;

b) 

on luovutettu osana alullepanijan tavanomaista liiketoimintaa, edellyttäen, että tällainen luovutus ei ole asetuksen (EU) N:o 575/2013 250 artiklassa tarkoitettua epäsuoraa tukea;

c) 

on sellaisen muutoksen kohteena, joka ei ole luottovetoinen, kuten velan jälleenrahoitus tai uudelleenjärjestely, ja joka tapahtuu osana kyseisen arvopaperistetun vastuun tavanomaista hallinnointia; tai

d) 

ei täyttänyt kelpoisuusvaatimuksia sillä hetkellä, kun se sisällytettiin liiketoimeen.

8.  
Arvopaperistamisen vakuutena on oltava sellaisten arvopaperistettujen vastuiden kanta, jotka ovat omaisuuserätyypiltään homogeenisiä, ottaen huomioon omaisuuserätyypin kassavirtoihin liittyvät erityiset ominaisuudet, mukaan lukien niiden sopimusperusteiset sekä luottoriskiin ja ennakkomaksuihin liittyvät ominaisuudet. Arvopaperistettujen vastuiden kannassa saa olla vain yhtä omaisuuserätyyppiä.

Ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettujen arvopaperistettujen vastuiden on sisällettävä sopimusperusteisesti sitovia ja täytäntöönpanokelpoisia velvoitteita, joihin liittyy täysimääräinen takautumisoikeus velallisten ja tilanteen mukaan takaajien suhteen.

Ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetuilla arvopaperistetuilla vastuilla on määräajoin oltava määriteltyjä maksuvirtoja, joiden maksuerien määrät saattavat vaihdella ja jotka liittyvät vuokra-, pääoma- tai korkomaksuihin tai mahdolliseen muuhun oikeuteen saada tuloa omaisuuseristä, joihin kyseiset maksut perustuvat. Arvopaperistetut vastuut voivat myös tuottaa rahoitettujen tai vuokrattujen omaisuuserien myynnistä saatavaa tuloa.

Tämän kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettuihin arvopaperistettuihin vastuisiin ei saa sisältyä muita direktiivin 2014/65/EU 4 artiklan 1 kohdan 44 alakohdassa määriteltyjä siirtokelpoisia arvopapereita kuin yrityslainoja, joita ei ole listattu kauppapaikalla.

9.  
Arvopaperistetut vastuut eivät saa sisältää arvopaperistamispositioita.
10.  
Luotonmyöntämiskäytännöt, joiden nojalla arvopaperistetut vastuut ovat syntyneet, sekä olennaiset muutokset aikaisempiin luotonmyöntämiskäytäntöihin nähden on ilmoitettava ilman aiheetonta viivästystä täysimääräisesti mahdollisille sijoittajille. Arvopaperistetut vastuut on merkittävä niin, että niihin liittyy täysimääräinen takautumisoikeus velalliselle, joka ei ole erillisyhtiö. Mikään kolmas osapuoli ei saa olla osallisena luotto- tai merkintäpäätöksissä, jotka koskevat arvopaperistettuja vastuita.

Jos kyse on arvopaperistamisista, joissa kohteena olevat vastuut ovat asuntolainoja, lainakanta ei saa sisältää lainoja, joita on markkinoitu ja jotka on merkitty olettaen, että lainan hakijalle tai tapauksen mukaan välittäjille on annettu tieto siitä, että lainanantaja ei välttämättä tarkista toimitettuja tietoja.

Lainanottajan luottokelpoisuuden arvioinnin on täytettävä direktiivin 2008/48/EY 8 artiklassa tai direktiivin 2014/17/EU 18 artiklan 1–4 kohdassa, 5 kohdan a alakohdassa ja 6 kohdassa säädetyt vaatimukset tai tarpeen mukaan kolmansien maiden vastaavat vaatimukset.

Alullepanijalla tai alkuperäisellä luotonantajalla on oltava asiantuntemusta arvopaperistettuja vastuita luonteeltaan vastaavien vastuiden alullepanosta.

11.  

Arvopaperistetut vastuut eivät saa valinta-ajankohtana sisältää asetuksen (EU) N:o 575/2013 178 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja maksukyvyttömyystilassa olevia vastuita tai saatavia luottohäiriöiseltä velalliselta tai takaajalta, joka alullepanijan tai alkuperäisen luotonantajan saatavilla olevien tietojen perusteella

a) 

on todettu maksukyvyttömäksi tai jonka velkojille tuomioistuin on myöntänyt lopullisen ulosmittausoikeuden, johon ei saa hakea muutosta, tai merkittävän korvauksen aineellisista vahingoista alullepanopäivää edeltävien kolmen vuoden aikana tapahtuneen maksulaiminlyönnin seurauksena taikka jonka järjestämättömät vastuut ovat olleet uudelleenjärjestelyn kohteena arvopaperistettujen vastuiden valintapäivää edeltävien kolmen vuoden aikana, paitsi jos

i) 

uudelleenjärjesteltyyn arvopaperistettuun vastuuseen ei ole kertynyt uusia maksurästejä sitten uudelleenjärjestelypäivän, jolloin uudelleenjärjestelyn on täytynyt tapahtua vähintään vuosi ennen arvopaperistettujen vastuiden valintapäivää; ja

ii) 

alullepanijan 7 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan a alakohdan ja e alakohdan i alakohdan mukaisesti antamissa tiedoissa esitetään nimenomaisesti uudelleenjärjesteltyjen arvopaperistettujen vastuiden osuus, uudelleenjärjestelyn ajankohta ja tarkat tiedot uudelleenjärjestelystä sekä vastuiden kehitys sitten uudelleenjärjestelypäivän;

b) 

oli tapauksen mukaan arvopaperistetun vastuun alullepanoajankohtana merkitty julkiseen luottorekisteriin henkilöistä, joilla on negatiiviset luottotiedot, tai, jos tällaista julkista luottorekisteriä ei ole, muuhun luottorekisteriin, joka on alullepanijan tai alkuperäisen luotonantajan saatavilla; tai

c) 

on saanut luottoluokituksen tai luottopisteytyksen, joka viittaa siihen, että sopimusperusteisten maksujen suorittamatta jättämisen riski on merkittävästi suurempi kuin alullepanijan hallussa olevien vertailukelpoisten arvopaperistamattomien vastuiden osalta.

12.  

Arvopaperistettujen vastuiden sisällyttämisajankohtana velallisten on täytynyt suorittaa vähintään yksi maksu, paitsi jos

a) 

kyseessä on uudistettava arvopaperistaminen, jonka vakuutena ovat yhtenä eränä suoritettavat tai maturiteetiltaan alle vuoden pituiset vastuut, mukaan lukien rajoituksetta uudistettaviin luottoihin liittyvät kuukausittaiset maksut; tai

b) 

vastuu edustaa liiketoimeen jo sisällytetyn vastuun jälleenrahoittamista.

13.  
EPV laatii tiiviissä yhteistyössä ESMAn ja EIOPAn kanssa luonnokset teknisiksi sääntelystandardeiksi, joissa täsmennetään, mitä 8 kohdassa tarkoitettuja arvopaperistettuja vastuita pidetään homogeenisinä.

EPV toimittaa kyseiset teknisten sääntelystandardien luonnokset komissiolle viimeistään 10 päivänä lokakuuta 2021.

Siirretään komissiolle valta täydentää tätä asetusta hyväksymällä ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetut tekniset sääntelystandardit asetuksen (EU) N:o 1093/2010 10–14 artiklan mukaisesti.

26 c artikla

Standardointia koskevat vaatimukset

1.  
Alullepanijan tai alkuperäisen luotonantajan on täytettävä riskinpidättämisvaatimus 6 artiklan mukaisesti.
2.  
Arvopaperistamisesta johtuvat korko- ja valuuttariskit ja niiden mahdolliset vaikutukset alullepanijalle ja sijoittajille suoritettaviin maksuihin on kuvattava liiketoimea koskevissa asiakirjoissa. Kyseisiä riskejä on asianmukaisesti vähennettävä, ja tässä tarkoituksessa toteutetuista toimenpiteistä on ilmoitettava. Vakuudet, joilla sijoittajien luottosuojasopimuksen mukaiset velvoitteet turvataan, on ilmoitettava samassa valuutassa kuin luottosuojamaksu.

Erillisyhtiötä hyödyntävässä arvopaperistamisessa sijoittajille suoritettavia korkomaksuja koskevien erillisyhtiön velkojen määrän on oltava kunakin maksupäivänä yhtä suuri tai pienempi kuin erillisyhtiön tulojen määrä alullepanijalta ja mahdollisesta vakuusjärjestelystä.

Arvopaperistettujen vastuiden kanta ei saa sisältää johdannaisia, paitsi jos niiden tarkoituksena on suojautuminen arvopaperistettujen vastuiden korko- tai valuuttariskiltä. Kyseiset johdannaissopimukset on tehtävä ja dokumentoitava kansainvälisen rahoituksen alalla sovellettujen yhteisten standardien mukaisesti.

3.  

Liiketoimeen liittyvien mahdollisten viitearvoon sidottujen korkomaksujen on perustuttava jompaankumpaan seuraavista:

a) 

yleisesti käytettyihin markkinakorkoihin tai yleisesti käytettyihin rahoituskulut huomioiviin alakohtaisiin korkoihin, eikä kyseisten korkomaksujen perustana ole monimutkaisia kaavoja tai johdannaisia;

b) 

tuloihin vakuuksista, joilla sijoittajan velvoitteet turvataan luottosuojasopimuksen mukaisesti.

Arvopaperistettujen vastuiden yhteydessä suoritettavien mahdollisten viitearvoon sidottujen korkomaksujen on perustuttava yleisesti käytettyihin markkinakorkoihin tai yleisesti käytettyihin rahoituskulut huomioiviin alakohtaisiin korkoihin, eikä kyseisten korkomaksujen perustana saa olla monimutkaisia kaavoja tai johdannaisia.

4.  
Jos tapahtuu alullepanijaan liittyvä täytäntöönpanotapahtuma, sijoittaja voi toteuttaa täytäntöönpanotoimen.

Jos arvopaperistamisessa on käytetty erillisyhtiötä ja annetaan ilmoitus luottosuojasopimuksen täytäntöönpanosta tai irtisanomisesta, erillisyhtiöön ei saa jäädä käteistä enempää kuin mitä tarvitaan erillisyhtiön operatiivisen toiminnan varmistamiseksi, suojamaksujen suorittamiseksi maksukyvyttömyystilassa olevista arvopaperistetuista vastuista, joiden uudelleenjärjestely on vielä kesken irtisanomisajankohtana, tai asianmukaisen takaisinmaksun varmistamiseksi sijoittajille arvopaperistamista koskevien sopimusehtojen mukaisesti.

5.  
Tappiot jaetaan arvopaperistamispositioiden haltijoille etuoikeusluokan mukaisessa järjestyksessä alimmasta etuoikeusluokasta alkaen.

Vaiheittaista kuoletusta sovelletaan kaikkiin etuoikeusluokkiin, jotta voidaan määritellä etuoikeusluokkien jäljellä oleva arvo kunakin maksupäivänä, ylimmästä etuoikeusluokasta alkaen.

Poiketen siitä, mitä toisessa alakohdassa säädetään, etuoikeusjärjestyksestä poikkeavia maksuja sisältävissä liiketoimissa on oltava arvopaperistettujen vastuiden kehitykseen liittyviä laukaisevia tekijöitä, joiden johdosta maksujen etuoikeusjärjestys muuttaa kuoletuksen etuoikeusluokan mukaan määräytyviksi vaiheittaisiksi maksuiksi. Näihin kehitykseen liittyviin laukaiseviin tekijöihin on kuuluttava vähintään

a) 

joko laiminlyötyjen vastuiden kumulatiivisen määrän nouseminen tai kumulatiivisten tappioiden nouseminen yli tietyn prosenttiosuuden arvopaperistetun salkun jäljellä olevasta määrästä;

b) 

jokin toinen menneisyyttä tarkasteleva laukaiseva tekijä; ja

c) 

jokin tulevaisuutta tarkasteleva laukaiseva tekijä.

EPV laatii luonnokset teknisiksi sääntelystandardeiksi vastuiden kehitykseen liittyvien laukaisevien tekijöiden määrittelystä ja tarpeen mukaan niiden kalibroinnista.

EPV toimittaa kyseiset teknisten sääntelystandardien luonnokset komissiolle viimeistään 30 päivänä kesäkuuta 2021.

Siirretään komissiolle valta täydentää tätä asetusta hyväksymällä neljännessä alakohdassa tarkoitetut tekniset sääntelystandardit asetuksen (EU) N:o 1093/2010 10–14 artiklan mukaisesti.

Kun etuoikeusluokat kuoletetaan, kyseisten etuoikeusluokkien kuoletuksen määrää vastaava vakuuden määrä palautetaan sijoittajille sillä edellytyksellä, että sijoittajat ovat asettaneet kyseisille etuoikeusluokille vakuuden.

Jos 26 e artiklassa tarkoitettu luottotapahtuma on toteutunut arvopaperistettujen vastuiden osalta ja kyseisiä vastuita koskeva velanhoitokyvyn palauttaminen on vielä kesken, minä tahansa maksupäivänä jäljellä olevan luottosuojan määrän on oltava vähintään yhtä suuri kuin kyseisten arvopaperistettujen vastuiden jäljellä oleva nimellisarvo, josta on vähennetty kyseisten arvopaperistettujen vastuiden osalta mahdollisesti tehdyt välimaksut.

6.  

Liiketoimea koskevien asiakirjojen on käsitettävä asianmukaiset ennenaikaista kuoletusta koskevat ehdot tai uusiutumisjakson päättymisen laukaisevat tekijät, jos kyseessä on uudistettava arvopaperistaminen, mukaan lukien ainakin seuraavat:

a) 

arvopaperistettujen vastuiden luottoluokan laskeminen ennalta määritettyyn kynnysarvoon tai sen alapuolelle;

b) 

tappioiden määrän nouseminen suuremmaksi kuin ennalta määritetty kynnysarvo;

c) 

ennalta määritetyn luottoluokan vaatimukset täyttävien uusien arvopaperistettujen vastuiden riittämätön tuottaminen tietyllä ajanjaksolla.

7.  

Liiketoimea koskevissa asiakirjoissa on ilmoitettava selvästi

a) 

hallinnoijan, omaisuudenhoitajan ja soveltuvilta osin muiden oheispalvelujen tarjoajien sekä 26 e artiklan 4 kohdassa tarkoitetun kolmannen osapuolen tarkastajan sopimusvelvoitteet, tehtävät ja velvollisuudet;

b) 

määräykset, joilla varmistetaan, että hallinnoija, omaisuudenhoitaja, muiden oheispalvelujen tarjoajat tai 26 e artiklan 4 kohdassa tarkoitettu kolmannen osapuolen tarkastaja vaihdetaan toisiin jonkin kyseisen palveluntarjoajan, silloin kun kyseiset palveluntarjoajat ovat eri kuin alullepanija, maksulaiminlyönnin tai maksukyvyttömyyden sattuessa niin, ettei se johda kyseisten palvelujen lopettamiseen;

c) 

hallinnointimenettelyt, jotka koskevat arvopaperistettuja vastuita liiketoimen sulkemispäivänä ja sen jälkeen, sekä olosuhteet, joissa kyseisiä menettelyjä voidaan muuttaa;

d) 

hallinnointistandardit, joita hallinnoijan on noudatettava hallinnoidessaan arvopaperistettuja vastuita koko arvopaperistamisen elinkaaren ajan.

8.  
Hallinnoijalla on oltava asiantuntemusta arvopaperistettuja vastuita luonteeltaan vastaavien vastuiden hallinnoinnista, ja sillä on oltava käytössään vastuiden hallinnointiin liittyviä hyvin dokumentoituja ja asianmukaisia toimintaperiaatteita, menettelyjä sekä riskienhallinnan valvontajärjestelyjä.

Hallinnoijan on sovellettava arvopaperistetuissa vastuissa hallinnointimenettelyjä, jotka ovat vähintään yhtä tiukat kuin hallinnointimenettelyt, joita alullepanija soveltaa samankaltaisten arvopaperistamattomien vastuiden yhteydessä.

9.  
Alullepanijan on pidettävä ajan tasalla olevaa referenssirekisteriä, jolla voi aina yksilöidä arvopaperistetut vastuut. Rekisterissä on yksilöitävä referenssivelalliset, arvopaperistettujen vastuiden perusteena olevat referenssiomaisuuserät ja jokaisen arvopaperistetun vastuun suojattu, jäljellä oleva nimellisarvo.
10.  
Liiketoimea koskevissa asiakirjoissa on oltava selvät määräykset, jotka edistävät eri sijoittajaluokkien välisten riitojen nopeaa ratkaisemista. Jos arvopaperistamisessa hyödynnetään erillisyhtiötä, äänioikeudet on määritettävä selvästi ja kohdennettava velkakirjojen haltijoille, ja omaisuudenhoitajan sekä muiden sijoittajiin nähden luottamusvelvollisuuden alaisten yhteisöjen velvollisuudet on yksilöitävä selvästi.

26 d artikla

Läpinäkyvyyttä koskevat vaatimukset

1.  
Alullepanijan on ennen hinnoittelua asetettava mahdollisten sijoittajien saataville staattista ja dynaamista maksukyvyttömyyttä ja tappiokehitystä, kuten maksulaiminlyöntejä ja maksukyvyttömyyttä, koskevat historiatiedot sellaisista vastuista, jotka ovat keskeisiltä osiltaan samanlaisia kuin kyseessä olevat arvopaperistettavat vastuut, sekä kyseisten tietojen tietolähteet ja perusteet väitetylle samanlaisuudelle. Kyseiset tiedot on annettava vähintään viideltä vuodelta.
2.  
Ennen liiketoimen sulkemista asianmukaisen ja riippumattoman tahon on suoritettava arvopaperistetuista vastuista poimittua otosta koskeva ulkoinen tarkastus, jossa muun muassa tarkastetaan, että arvopaperistetut vastuut täyttävät luottosuojasopimuksen mukaisen luottosuojan edellytykset.
3.  
Alullepanijan on ennen arvopaperistamisen hinnoittelua asetettava mahdollisten sijoittajien saataville velan kassavirtamalli, joka vastaa tarkasti sopimussuhdetta toisaalta arvopaperistettujen vastuiden ja toisaalta alullepanijan, sijoittajien, muiden kolmansien osapuolten ja mahdollisen erillisyhtiön välillä suoritettavien maksujen välillä, ja hinnoittelun jälkeen asetettava kyseinen malli jatkuvasti sijoittajien saataville ja pyynnöstä mahdollisten sijoittajien saataville.
4.  
Jos kyse on arvopaperistamisesta, jossa kohteena olevat vastuut ovat asuntolainoja, autolainoja tai autoleasingsopimuksia, alullepanijan on julkaistava saatavilla olevat tiedot kyseisillä asuntolainoilla, autolainoilla tai autoleasingsopimuksilla rahoitettujen omaisuuserien ympäristötehokkuudesta osana 7 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan a alakohdan nojalla julkistettavia tietoja.

Poiketen siitä, mitä ensimmäisessä alakohdassa säädetään, alullepanijat voivat 1 päivästä kesäkuuta 2021 päättää julkaista saatavilla olevat tiedot arvopaperistetuilla vastuilla rahoitettujen omaisuuserien pääasiallisista haitallisista vaikutuksista kestävyystekijöihin.

5.  
Alullepanija on vastuussa 7 artiklan noudattamisesta. Edellä 7 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan a alakohdassa vaaditut tiedot on asetettava pyynnöstä mahdollisten sijoittajien saataville ennen hinnoittelua. Edellä 7 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan b–d alakohdassa vaaditut tiedot on asetettava saataville ennen hinnoittelua ainakin luonnoksena tai alustavassa muodossa. Lopullinen asiakirja-aineisto on asetettava sijoittajien saataville viimeistään 15 päivän kuluttua liiketoimen sulkemisesta.
6.  
Euroopan valvontaviranomaiset laativat viimeistään 10 päivänä heinäkuuta 2021 Euroopan valvontaviranomaisten yhteiskomitean välityksellä asetusten (EU) N:o 1093/2010, (EU) N:o 1094/2010 ja (EU) N:o 1095/2010 10–14 artiklan mukaisesti luonnokset teknisiksi sääntelystandardeiksi tämän artiklan 4 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitettujen tietojen sisällöstä, menetelmistä ja esitystavasta ilmastoon kohdistuvia haitallisia vaikutuksia ja muita ympäristöön, yhteiskuntaan ja hyvään hallintotapaan liittyviä haitallisia vaikutuksia koskevien kestävyysindikaattoreiden osalta.

Tämän kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetuissa teknisten sääntelystandardien luonnoksissa on tarvittaessa otettava huomioon Euroopan valvontaviranomaisille asetuksessa (EU) 2019/2088 ja erityisesti sen 2 a artiklassa sekä 4 artiklan 6 ja 7 kohdassa annetun toimeksiannon mukaisesti laaditut tekniset sääntelystandardit tai hyödynnettävä niitä.

Siirretään komissiolle valta täydentää tätä asetusta hyväksymällä ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetut tekniset sääntelystandardit asetusten (EU) N:o 1093/2010, (EU) N:o 1094/2010 ja (EU) N:o 1095/2010 10–14 artiklan mukaisesti.

26 e artikla

Luottosuojasopimusta, kolmannen osapuolen tarkastajaa ja synteettistä hintaeroa koskevat vaatimukset

1.  

Luottosuojasopimuksen on katettava ainakin seuraavat luottotapahtumat:

a) 

kun riskin siirto tapahtuu käyttämällä takauksia, asetuksen (EU) N:o 575/2013 215 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetut luottotapahtumat,

b) 

kun riskin siirto tapahtuu käyttämällä luottojohdannaisia, asetuksen (EU) N:o 575/2013 216 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetut luottotapahtumat;

Kaikki luottotapahtumat on dokumentoitava.

Asetuksen (EU) N:o 575/2013 47 b artiklassa tarkoitetut joustotoimenpiteet, joita sovelletaan arvopaperistettuihin vastuisiin, eivät saa estää hyväksyttyjen luottotapahtumien laukaisemista.

2.  
Luottosuojamaksu, joka seuraa luottotapahtuman toteutumista, lasketaan alullepanijan tai alkuperäisen luotonantajan todellisen toteutuneen tappion perusteella niiden asianomaisiin vastuutyyppeihin normaalisti soveltamien takaisinperintäkäytäntöjen ja -menetelmien mukaisesti ja kirjataan niiden tilinpäätöksiin maksun suoritushetken ajankohtana. Luottosuojan loppumaksu on suoritettava tietyn määräajan kuluessa asianomaista arvopaperistettua vastuuta koskevasta velanhoitokyvyn palauttamisesta, jos velanhoitokyvyn palauttaminen on saatettu päätökseen ennen maksuaikataulun mukaista laillista maturiteettia tai luottosuojasopimuksen ennenaikaista irtisanomista.

Luottosuojan välimaksu on suoritettava viimeistään kuuden kuukauden kuluttua 1 kohdassa tarkoitetun luottotapahtuman toteutumisesta, jos asianomaiseen arvopaperistettuun vastuuseen liittyviä tappioita koskevaa velanhoitokyvyn palauttamista ei ole saatettu päätökseen kyseisen kuuden kuukauden jakson kuluessa. Luottosuojan välimaksun on oltava vähintään yhtä suuri kuin seuraavista vaihtoehdoista suurempi:

a) 

ennakoidun tappion määrä, joka vastaa sitä arvon alenemista, jonka alullepanija kirjaa tilinpäätökseensä sovellettavan kirjanpitokehyksen mukaisesti välimaksun suoritusajankohtana sillä oletuksella, että luottosuojasopimusta ei ole eikä se kata mitään tappioita;

b) 

soveltuvin osin asetuksen (EU) N:o 575/2013 kolmannen osan II osaston 3 luvussa määritetty ennakoidun tappion määrä.

Jos suoritetaan luottosuojan välimaksu, ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettu luottosuojan loppumaksu on suoritettava, jotta oikaistaan tappioiden välimaksu todellisiin toteutuneisiin tappioihin.

Luottosuojan väli- ja loppumaksun laskentamenetelmä on määritettävä luottosuojasopimuksessa.

Luottosuojamaksu on suhteutettava vastaavan luottosuojasopimuksella suojatun arvopaperistetun vastuun jäljellä olevaan nimellisarvoon.

Alullepanijan oikeus saada luottosuojamaksu on täytäntöönpanokelpoinen. Määrät, jotka sijoittajien on luottosuojasopimuksen nojalla maksettava, on määritettävä selkeästi luottosuojasopimuksessa, ja niiden on oltava rajattuja. Kyseiset määrät on voitava laskea kaikissa olosuhteissa. Luottosuojasopimuksessa on määritettävä selkeästi olosuhteet, joissa sijoittajien on suoritettava maksuja. Jäljempänä 4 kohdassa tarkoitetun kolmannen osapuolen tarkastajan on arvioitava, ovatko tällaiset olosuhteet toteutuneet.

Luottosuojamaksun määrä on laskettava sellaisen yksittäisen arvopaperistetun vastuun tasolla, jota koskeva luottotapahtuma on toteutunut.

3.  
Luottosuojasopimuksessa on määritettävä velanhoitokyvyn palauttamiseen käytettävän lisäajan enimmäispituus niiden arvopaperistettujen vastuiden osalta, joiden osalta 1 kohdassa tarkoitettu luottotapahtuma on toteutunut mutta joiden osalta velanhoitokyvyn palauttamista ei ole saatettu päätökseen ennen maksuaikataulun mukaista laillista maturiteettia tai luottosuojasopimuksen ennenaikaista irtisanomista. Tällainen lisäaika saa olla enintään kaksi vuotta. Luottosuojasopimuksessa on määrättävä, että ennen lisäajan päättymistä on suoritettava luottosuojan loppumaksu alullepanijan sellaisen lopullisen tappioarvion perusteella, joka alullepanijan olisi kirjattava tilinpäätökseensä kyseisenä ajankohtana sillä oletuksella, että luottosuojasopimusta ei ole eikä se kata mitään tappioita.

Jos luottosuojasopimus irtisanotaan, velanhoitokyvyn palauttaminen jatkuu niiden jäljellä olevien luottotapahtumien osalta, jotka toteutuivat ennen irtisanomista, samalla tavoin kuin ensimmäisessä alakohdassa esitetään.

Luottosuojasopimuksen nojalla maksettavat luottosuojapreemiot on sidottava arvopaperistettujen järjestettyjen vastuiden jäljellä olevaan nimellisarvoon maksuhetkellä ja niissä on otettava huomioon suojattuun etuoikeusluokkaan liittyvä riski. Luottosuojasopimuksessa ei saa tätä varten määrätä taatuista preemioista, heti maksettavista preemioista, hyvitysmekanismeista eikä muista mekanismeista, joilla voidaan välttää tai vähentää tappioiden todellista kohdentumista sijoittajille tai palauttaa osa maksetuista preemioista alullepanijalle liiketoimen maturiteetin jälkeen.

Poiketen siitä, mitä tämän kohdan kolmannessa alakohdassa säädetään, heti maksettavat preemiot sallitaan edellyttäen, että valtiontukisääntöjä noudatetaan, tapauksissa, joissa takausjärjestelmästä säädetään nimenomaisesti jäsenvaltion kansallisessa lainsäädännössä ja on saatu vastatakaus miltä tahansa asetuksen (EU) N:o 575/2013 214 artiklan 2 kohdan a–d alakohdassa luetellulta yhteisöltä.

Liiketoimea koskevissa asiakirjoissa on kuvattava, miten luottosuojapreemio ja mahdolliset velkakirjan kuponkikorot lasketaan kunkin maksupäivän osalta arvopaperistamisen koko elinkaaren aikana.

Sijoittajien oikeudet saada luottosuojapreemioita ovat täytäntöönpanokelpoisia.

4.  

Alullepanijan on nimettävä kolmannen osapuolen tarkastaja ennen liiketoimen sulkemispäivää. Kolmannen osapuolen tarkastajan on tarkastettava vähintään kaikki seuraavat seikat jokaisesta arvopaperistetusta vastuusta, jonka osalta tehdään ilmoitus luottotapahtumasta:

a) 

ilmoituksessa mainittu luottotapahtuma on luottosuojasopimuksen ehdoissa yksilöity luottotapahtuma;

b) 

arvopaperistettu vastuu sisältyi referenssisalkkuun ajankohtana, jona kyseinen luottotapahtuma toteutui;

c) 

arvopaperistettu vastuu täytti kelpoisuusvaatimukset ajankohtana, jona se sisällytettiin referenssisalkkuun;

d) 

jos arvopaperistettu vastuu on lisätty arvopaperistamiseen täydennyksen seurauksena, tällainen täydennys täytti sille asetetut ehdot;

e) 

lopullisen tappion määrä on yhdenmukainen alullepanijan tuloslaskelmaan kirjaamien tappioiden kanssa;

f) 

sillä hetkellä, kun luottosuojan loppumaksu suoritetaan, arvopaperistettuihin vastuisiin liittyvät tappiot on kohdennettu sijoittajille oikein.

Kolmannen osapuolen tarkastajan on oltava riippumaton alullepanijasta ja sijoittajista sekä mahdollisesta erillisyhtiöstä, ja sen on täytynyt hyväksyä nimitys kolmannen osapuolen tarkastajaksi ennen liiketoimen sulkemispäivää.

Kolmannen osapuolen tarkastaja voi suorittaa tarkastuksen otoksesta sen sijaan, että tekisi sen jokaiselle yksittäiselle arvopaperistetulle vastuulle, jolle haetaan luottosuojamaksua. Sijoittajat voivat kuitenkin pyytää, että minkä tahansa tietyn arvopaperistetun vastuun kelpoisuus tarkastetaan, jos ne eivät ole tyytyväisiä otokseen perustuvaan tarkastukseen.

Alullepanijan on sisällytettävä liiketoimea koskeviin asiakirjoihin sitoumus siitä, että se toimittaa kolmannen osapuolen tarkastajalle kaikki tiedot, jotka ovat tarpeen ensimmäisessä alakohdassa säädettyjen vaatimusten tarkastamiseksi.

5.  

Alullepanija ei saa päättää liiketoimea ennen sen maksuaikataulun mukaista maturiteettia muusta syystä kuin mistä tahansa seuraavista tapahtumista johtuen:

a) 

sijoittajan maksukyvyttömyys;

b) 

sijoittaja jättää maksamatta jonkin luottosuojasopimuksen nojalla maksettavan määrän tai rikkoo jotakin liiketoimea koskevissa asiakirjoissa määrättyä olennaista velvoitetta;

c) 

asiaa koskevat sääntelyyn liittyvät tapahtumat, mukaan lukien

i) 

asiaa koskevat muutokset unionin tai kansallisessa lainsäädännössä, tapauksen mukaan toimivaltaisten viranomaisten tekemät asiaa koskevat muutokset kyseisten lakien virallisesti julkaistuissa tulkinnoissa taikka liiketoimen vero- tai kirjanpitokohtelua koskevat muutokset, joilla on olennainen kielteinen vaikutus liiketoimen taloudelliseen tehokkuuteen, verrattuna kussakin tapauksessa siihen, mitä oli odotettavissa liiketoimeen ryhdyttäessä ja mitä tuolloin ei voitu kohtuudella ennakoida;

ii) 

toimivaltainen viranomainen katsoo, että alullepanijalla tai alullepanijan sidosyhteisöllä ei ole tai ei enää ole lupaa tunnustaa merkittävää luottoriskin siirtoa arvopaperistamisessa asetuksen (EU) N:o 575/2013 245 artiklan 2 tai 3 kohdan mukaisesti;

d) 

liiketoimen osto-option käyttö tietyllä hetkellä (time call), kun liiketoimen sulkemispäivästä laskettu ajanjakso on kestänyt vähintään yhtä pitkään kuin alkuperäisen referenssisalkun painotettu keskimääräinen elinaika liiketoimen sulkemispäivänä;

e) 

asetuksen (EU) N:o 575/2013 242 artiklan 1 alakohdassa tarkoitetun alullepanijan takaisinlunastusmenettelyn käyttö;

f) 

takauksen luonteisen luottosuojan tapauksessa tilanne, jossa sijoittajaa ei enää pidetä 8 kohdan vaatimusten mukaisena hyväksyttynä luottosuojan tarjoajana.

Liiketoimea koskevissa asiakirjoissa on täsmennettävä, sisältyykö jompikumpi d ja e alakohdassa tarkoitetuista oikeuksista kyseessä olevaan liiketoimeen ja miten kyseiset oikeudet on strukturoitu.

Edellä olevaa d alakohtaa sovellettaessa time call -optio ei saa olla strukturoitu sitä varten, että vältettäisiin tappioiden kohdentaminen luottokelpoisuuden parantamispositioihin tai muihin sijoittajien hallussa oleviin positioihin, eikä se saa olla strukturoitu muulla tavoin luottokelpoisuuden parantamiseksi.

Time call -optiota käytettäessä alullepanijan on ilmoitettava toimivaltaisille viranomaisille, miten toisessa ja kolmannessa alakohdassa tarkoitetut vaatimukset täytetään, mukaan lukien perustelut time call -option käytölle ja uskottava selvitys, josta käy ilmi, että kyseisen option käytön peruste ei heikennä kohteena olevien omaisuuserien laatua.

Vastikkeellisen luottosuojan tapauksessa luottosuojasopimuksen irtisanomisen yhteydessä vakuus on palautettava sijoittajille etuoikeusluokan mukaisessa järjestyksessä alullepanijaan sovellettavan, asiaa koskevan maksukyvyttömyyslainsäädännön säännösten mukaisesti.

6.  
Sijoittajat eivät saa irtisanoa liiketoimea ennen sen maksuaikataulun mukaista maturiteettia mistään muusta syystä kuin siitä, että alullepanija laiminlyö luottosuojapreemion maksun tai jollakin muulla tavalla olennaisesti rikkoo sopimusvelvoitteitaan.
7.  

Alullepanija voi käyttää synteettistä hintaeroa, joka on saatavilla erillisenä takauksena sijoittajille, kun kaikki seuraavat ehdot täyttyvät:

a) 

synteettisen hintaeron määrä, jota alullepanija sitoutuu käyttämään erillisenä takauksena jokaisena maksukautena, on eritelty liiketoimea koskevissa asiakirjoissa ja ilmaistu kiinteänä prosenttiosuutena salkun jäljellä olevasta kokonaismäärästä kyseisen maksukauden alussa (kiinteä synteettinen hintaero);

b) 

synteettinen hintaero, jota ei käytetä kattamaan kunkin maksukauden aikana syntyviä luottotappioita, palautetaan alullepanijalle;

c) 

kun alullepanijat käyttävät asetuksen (EU) N:o 575/2013 143 artiklassa tarkoitettua sisäisten luottoluokitusten menetelmää (IRB-menetelmä), sitoumusten kokonaismäärä vuodessa saa olla enintään yhtä suuri kuin kaikista kyseisen vuoden arvopaperistetuista vastuista sääntelyn mukaisesti yhden vuoden aikana odotettujen tappioiden määrä, joka lasketaan mainitun asetuksen 158 artiklan mukaisesti;

d) 

kun alullepanijat eivät käytä asetuksen (EU) N:o 575/2013 143 artiklassa tarkoitettua IRB-menetelmää, arvopaperistetun salkun yhden vuoden aikana odotettujen tappioiden laskeminen on määriteltävä selkeästi liiketoimea koskevissa asiakirjoissa;

e) 

liiketoimea koskevissa asiakirjoissa täsmennetään tässä kohdassa asetetut ehdot.

8.  

Luottosuojasopimuksen on oltava jossakin seuraavista muodoista:

a) 

takaus, joka täyttää asetuksen (EU) N:o 575/2013 kolmannen osan II osaston 4 luvun vaatimukset ja jolla luottoriski siirretään mille tahansa asetuksen (EU) N:o 575/2013 214 artiklan 2 kohdan a–d alakohdassa tarkoitetulle yhteisölle, edellyttäen, että sijoittajalta oleviin saamisiin voidaan soveltaa 0 prosentin riskipainoa kyseisen asetuksen kolmannen osan II osaston 2 luvun mukaisesti;

b) 

takaus, joka täyttää asetuksen (EU) N:o 575/2013 kolmannen osan II osaston 4 luvun vaatimukset ja johon on saatu vastatakaus miltä tahansa tämän kohdan a alakohdassa tarkoitetulta yhteisöltä; tai

c) 

muu kuin tämän kohdan a ja b alakohdassa tarkoitettu luottosuoja, joka myönnetään sellaisen takauksen, luottojohdannaisen tai luottoriskin vaihtolainan muodossa, joka täyttää asetuksen (EU) N:o 575/2013 249 artiklan vaatimukset, edellyttäen, että sijoittajan velvoitteet on turvattu vakuudella, joka täyttää tämän artiklan 9 ja 10 kohdan vaatimukset.

9.  

Edellä 8 kohdan c alakohdassa tarkoitetun muun luottosuojan on täytettävä seuraavat vaatimukset:

a) 

alullepanijalla on täytäntöönpanokelpoinen oikeus käyttää vakuutta sijoittajien suojamaksuihin liittyvien velvoitteiden täyttämiseksi, ja kyseisen oikeuden täytäntöönpanokelpoisuus varmistetaan asianmukaisilla vakuusjärjestelyillä;

b) 

sijoittajilla on täytäntöönpanokelpoinen oikeus arvopaperistamisen purkauduttua tai etuoikeusluokkien kuoletuttua palauttaa mikä tahansa vakuus, jota ei ole käytetty suojamaksuihin;

c) 

jos vakuus on sijoitettu arvopapereihin, liiketoimea koskevissa asiakirjoissa määritetään kelpoisuusvaatimukset ja säilytysjärjestelyt kyseisille arvopapereille.

Liiketoimea koskevissa asiakirjoissa on määriteltävä, koskeeko sijoittajia alullepanijan luottoriski.

Alullepanijan on hankittava pätevältä oikeudelliselta neuvonantajalta lausunto, jossa vahvistetaan luottosuojan täytäntöönpanokelpoisuus kaikilla asian kannalta merkityksellisillä lainkäyttöalueilla.

10.  

Jos tämän artiklan 8 kohdan c alakohdan mukaisesti tarjotaan muu luottosuoja, alullepanijalla ja sijoittajalla on oikeus laadukkaaseen vakuuteen, jonka on oltava jompikumpi seuraavista:

a) 

vakuus asetuksen (EU) N:o 575/2013 kolmannen osan II osaston 2 luvussa tarkoitettuina 0 prosentin riskipainon vieraan pääoman ehtoisina arvopapereina, jotka täyttävät kaikki seuraavat ehdot:

i) 

kyseisten vieraan pääoman ehtoisten arvopapereiden jäljellä oleva maturiteetti, joka ei saa ylittää seuraavaan maksupäivään jäljellä olevaa aikaa, on enintään kolme kuukautta;

ii) 

kyseiset vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit voidaan muuttaa käteiseksi määrällä, joka vastaa suojatun etuoikeusluokan maksamatta olevaa määrää;

iii) 

kyseisiä vieraan pääoman ehtoisia arvopapereita säilyttää säilytysyhteisö, joka on riippumaton alullepanijasta ja sijoittajista;

b) 

käteisen muodossa oleva vakuus, jota säilyttää kolmannen osapuolen luottolaitos ja joka täyttää vähintään luottoluokka 3:n vaatimukset asetuksen (EU) N:o 575/2013 136 artiklassa säädetyn luottoluokitusten kuvauksen mukaisesti.

Poiketen siitä, mitä tämän kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetään, edellyttäen, että sijoittaja on antanut nimenomaisen suostumuksensa lopullisissa liiketoimea koskevissa asiakirjoissa suoritettuaan tämän asetuksen 5 artiklan mukaisen asianmukaista huolellisuutta koskevan tarkastuksen, mukaan lukien arvio mahdollisesta asiaa koskevasta vastapuoliriskistä, ainoastaan alullepanijalla on oikeus laadukkaaseen käteisen muodossa olevaan vakuuteen, jota alullepanija tai jokin sen sidosyhteisöistä säilyttää, jos alullepanija tai jokin sen sidosyhteisöistä täyttää vähintään luottoluokka 2:n vaatimukset asetuksen (EU) N:o 575/2013 136 artiklassa säädetyn luottoluokitusten kuvauksen mukaisesti.

Jäljempänä olevan 29 artiklan 5 kohdan mukaisesti nimetyt toimivaltaiset viranomaiset voivat EPV:tä kuultuaan sallia käteisen muodossa olevan vakuuden, jota alullepanija tai jokin sen sidosyhteisöistä säilyttää, jos alullepanija tai jokin sen sidosyhteisöistä täyttää luottoluokka 3:n vaatimukset, edellyttäen, että voidaan esittää näyttöä markkinavaikeuksista, laitoksen jäsenvaltioon sovellettavaan luottoluokkaan liittyvistä objektiivisista esteistä tai asianomaisessa jäsenvaltiossa mahdollisesti aiheutuvista merkittävistä keskittymiin liittyvistä ongelmista, jotka johtuvat toisessa alakohdassa tarkoitetusta vaatimuksesta täyttää vähintään luottoluokka 2:n vaatimukset.

Jos kolmannen osapuolen luottolaitos taikka alullepanija tai jokin sen sidosyhteisöistä ei enää täytä vähintään edellytetyn luottoluokan vaatimuksia, vakuus siirretään yhdeksän kuukauden kuluessa kolmannen osapuolen luottolaitokseen, joka täyttää vähintään luottoluokka 3:n vaatimukset, tai vakuus sijoitetaan arvopapereihin, jotka täyttävät ensimmäisen alakohdan a alakohdassa tarkoitetut kriteerit.

Tässä kohdassa säädetyt vaatimukset katsotaan täytetyiksi tapauksissa, joissa sijoitetaan alullepanijan liikkeeseenlaskemiin luottoriskien vaihtolainoihin asetuksen (EU) N:o 575/2013 218 artiklan mukaisesti.

EPV seuraa tämän artiklan mukaisten vakuuksien käyttöä koskevien käytäntöjen soveltamista ja kiinnittää erityisesti huomiota tällaisista vakuuskäytännöistä aiheutuviin sijoittajiin kohdistuviin vastapuoliriskiin ja muihin taloudellisiin ja rahoitusriskeihin.

EPV antaa havainnoistaan kertomuksen komissiolle viimeistään 10 päivänä huhtikuuta 2023.

Komissio antaa viimeistään 10 päivänä lokakuuta 2023 kyseisen EPV:n kertomuksen perusteella kertomuksen Euroopan parlamentille ja neuvostolle tämän artiklan soveltamisesta erityisesti sen osalta, muodostuuko rahoitusjärjestelmään liiallinen vastapuoliriski, ja esittää tarvittaessa lainsäädäntöehdotuksen tämän artiklan muuttamiseksi.

▼B



3 JAKSO

YLS-ilmoitus

27 artikla

YLS-ilmoitusta koskevat vaatimukset

▼M1

1.  
Alullepanijoiden ja järjestäjien on yhdessä annettava ESMAlle tämän artiklan 7 kohdassa tarkoitetun lomakkeen avulla ilmoitus, jos arvopaperistaminen täyttää 19–22 artiklan, 23–26 artiklan tai 26 a–26 e artiklan vaatimukset, jäljempänä ’YLS-ilmoitus’. ABCP-ohjelman osalta vain järjestäjä on vastuussa ilmoituksen antamisesta kyseisestä ohjelmasta ja ohjelmaan sisältyvistä 24 artiklan mukaisista ABCP-liiketoimista. Synteettisen arvopaperistamisen osalta vain alullepanija on vastuussa ilmoituksen antamisesta.

YLS-ilmoituksen on sisällettävä alullepanijan ja järjestäjän antama selvitys siitä, miten 20–22 artiklassa, 24–26 artiklassa tai 26 b–26 e artiklassa säädettyjä YLS-kriteerejä on noudatettu.

▼B

ESMA julkaisee YLS-ilmoituksen virallisella verkkosivustollaan 5 kohdan mukaisesti. Arvopaperistamisen alullepanijoiden ja järjestäjien on ilmoitettava YLS-ilmoituksesta toimivaltaisille viranomaisilleen ja nimettävä keskuudestaan yhteisö, joka toimii ensimmäisenä yhteyspisteenä sijoittajiin ja toimivaltaisiin viranomaisiin nähden.

2.  
►M1  Alullepanija, järjestäjä tai erillisyhtiö voi käyttää 28 artiklan nojalla toimiluvan saaneen kolmannen osapuolen palvelua sen arvioimiseen, täyttääkö arvopaperistaminen 19–22 artiklan, 23–26 artiklan tai 26 a–26 e artiklan vaatimukset. ◄ Tällaisen palvelun käyttö ei kuitenkaan vaikuta missään olosuhteissa alullepanijalla, järjestäjällä tai erillisyhtiöllä tämän asetuksen mukaisesti oleviin oikeudellisiin velvoitteisiin. Tällaisen palvelun käyttö ei vaikuta institutionaalisille sijoittajille 5 artiklassa asetettuihin velvoitteisiin.

►M1  Jos alullepanija, järjestäjä tai erillisyhtiö käyttää 28 artiklan nojalla toimiluvan saaneen kolmannen osapuolen palvelua sen arvioimiseen, täyttääkö arvopaperistaminen 19–22 artiklan, 23–26 artiklan tai 26 a–26 e artiklan vaatimukset, YLS-ilmoitukseen on sisällytettävä lausuma siitä, että kyseinen toimiluvan saanut kolmas osapuoli on vahvistanut YLS-kriteereiden noudattamisen. ◄ Ilmoituksessa on annettava toimiluvan saaneen kolmannen osapuolen nimi, sen sijoittautumispaikka ja sille toimiluvan antaneen toimivaltaisen viranomaisen nimi.

3.  

Jos alullepanija tai alkuperäinen luotonantaja ei ole asetuksen (EU) N:o 575/2013 4 artiklan 1 kohdan 1 ja 2 alakohdassa määritelty unioniin sijoittautunut luottolaitos tai sijoituspalveluyritys, tämän artiklan 1 kohdan mukaiseen ilmoitukseen on liitettävä seuraavat:

a) 

alullepanijan tai alkuperäisen luotonantajan vahvistus siitä, että se myöntää luottonsa hyvin perusteltujen ja tarkasti määriteltyjen kriteerien perusteella ja soveltamalla selkeästi määriteltyjä prosesseja luottojen myöntämisessä, muuttamisessa, uudistamisessa ja rahoituksessa ja että alullepanijalla tai alkuperäisellä luotonantajalla on käytössä tehokkaita järjestelmiä kyseisten prosessien soveltamiseksi tämän asetuksen 9 artiklan mukaisesti; ja

b) 

alullepanijan tai alkuperäisen luotonantajan ilmoitus siitä, valvotaanko a alakohdassa tarkoitettua luotonmyöntämistä.

▼M1

4.  
Alullepanijan ja tarvittaessa järjestäjän on välittömästi ilmoitettava ESMAlle ja toimivaltaiselle viranomaiselleen, jos arvopaperistaminen ei enää täytä 19–22 artiklan, 23–26 artiklan tai 26 a–26 e artiklan vaatimuksia.

▼B

5.  
►M1  ESMA ylläpitää virallisella verkkosivustollaan luetteloa kaikista arvopaperistamisista, joiden alullepanijat ja järjestäjät ovat ilmoittaneet sen täyttävän 19–22 artiklassa, 23–26 artiklassa tai 26 a–26 e artiklassa säädetyt vaatimukset. ◄ ESMA lisää välittömästi luetteloon jokaisen näin ilmoitetun arvopaperistamisen ja päivittää luetteloa, jos arvopaperistamisia ei toimivaltaisten viranomaisten päätöksen taikka alullepanijan tai järjestäjän ilmoituksen johdosta enää katsota YLS-arvopaperistamisiksi. Jos toimivaltainen viranomainen on määrännyt hallinnollisia seuraamuksia 32 artiklan mukaisesti, sen on välittömästi ilmoitettava niistä ESMAlle. ESMA mainitsee välittömästi luettelossa, että toimivaltainen viranomainen on määrännyt hallinnollisia seuraamuksia kyseisen arvopaperistamisen osalta.
6.  
ESMA laatii tiiviissä yhteistyössä EPV:n ja EIOPAn kanssa luonnokset teknisiksi sääntelystandardeiksi, joissa täsmennetään tiedot, jotka alullepanijan, järjestäjän ja erillisyhtiön on annettava täyttääkseen 1 kohdassa tarkoitetut velvoitteet.

▼M1

ESMA toimittaa kyseiset teknisten sääntelystandardien luonnokset komissiolle viimeistään 10 päivänä lokakuuta 2021.

▼B

Siirretään komissiolle valta täydentää tätä asetusta hyväksymällä tässä kohdassa tarkoitetut tekniset sääntelystandardit asetuksen (EU) N:o 1095/2010 10–14 artiklan mukaisesti.

7.  
Tämän asetuksen yhdenmukaisen täytäntöönpanon varmistamiseksi ESMA laatii tiiviissä yhteistyössä EPV:n ja EIOPAn kanssa luonnokset teknisiksi täytäntöönpanostandardeiksi, joissa vahvistetaan lomakkeet, joita on käytettävä 6 kohdassa tarkoitettujen tietojen antamisessa.

▼M1

ESMA toimittaa kyseiset teknisten täytäntöönpanostandardien luonnokset komissiolle viimeistään 10 päivänä lokakuuta 2021.

▼B

Siirretään komissiolle valta hyväksyä tässä kohdassa tarkoitetut tekniset täytäntöönpanostandardit asetuksen (EU) N:o 1095/2010 15 artiklan mukaisesti.

28 artikla

YLS-kriteerien noudattamisen tarkastava kolmas osapuoli

1.  

►M1  Toimivaltainen viranomainen antaa 27 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulle kolmannelle osapuolelle toimiluvan arvioida, täyttävätkö arvopaperistamiset 19–22 artiklassa, 23–26 artiklassa tai 26 a–26 e artiklassa säädetyt YLS-kriteerit. ◄ Toimivaltainen viranomainen saa myöntää toimiluvan vain, jos seuraavat edellytykset täyttyvät:

a) 

kolmas osapuoli perii kyseisen kolmannen osapuolen arvioimiin arvopaperistamisiin osallistuvilta alullepanijoilta, järjestäjiltä tai erillisyhtiöiltä ainoastaan syrjimättömiä ja kustannuksiin perustuvia maksuja tekemättä eroa sen arvioinnin tuloksista riippuvien tai niiden kanssa korreloivien maksujen välillä;

b) 

kolmas osapuoli ei ole direktiivin 2002/87/EY 2 artiklan 4 alakohdassa määritelty säännelty yritys eikä asetuksen (EY) N:o 1060/2009 3 artiklan 1 kohdan b alakohdassa määritelty luottoluokituslaitos, ja kolmannen osapuolen muiden toimintojen suoritus ei vaaranna sen arvioinnin riippumattomuutta tai eheyttä;

c) 

kolmas osapuoli ei tarjoa minkäänlaisia neuvonta-, tarkastus- tai muita vastaavia palveluja kyseisen kolmannen osapuolen arvioimiin arvopaperistamisiin osallistuville alullepanijoille, järjestäjille tai erillisyhtiöille;

d) 

kolmannen osapuolen hallintoelimen jäsenillä on kolmannen osapuolen tehtävien suorittamiseen riittävä ammatillinen pätevyys, taito ja kokemus, ja he ovat hyvämaineisia ja kunniallisia;

e) 

kolmannen osapuolen hallintoelimessä on riippumattomia johtajia vähintään yksi kolmasosa ja heitä on lukumääräisesti ainakin kaksi;

f) 

kolmas osapuoli toteuttaa kaikki tarvittavat toimenpiteet varmistaakseen, että YLS-kriteereiden noudattamisen tarkastamiseen ei vaikuta mikään olemassa oleva tai mahdollinen eturistiriita tai liikesuhde, joka liittyy kolmanteen osapuoleen, sen osakkeenomistajiin tai jäseniin, johtajiin, työntekijöihin tai muihin luonnollisiin henkilöihin, joiden tarjoamat palvelut ovat kolmannen osapuolen käytettävissä tai määräysvallassa. Tätä varten kolmannen osapuolen on luotava tehokas sisäinen valvontajärjestelmä, joka kattaa sellaisten toimintatapojen ja menettelyjen täytäntöönpanon, joilla voidaan määrittää ja ehkäistä mahdollisia eturistiriitoja, sekä pidettävä sitä yllä, valvottava sen täytäntöönpanoa ja huolehdittava sen dokumentoinnista. Tunnistetut mahdolliset tai olemassa olevat eturistiriidat on poistettava tai niitä on vähennettävä ja niistä on ilmoitettava välittömästi. Kolmannen osapuolen on luotava asianmukaiset menettelyt ja prosessit, joilla varmistetaan YLS-kriteereiden noudattamisen arvioinnin riippumattomuus, sekä pidettävä niitä yllä, valvottava niiden täytäntöönpanoa ja huolehdittava niiden dokumentoinnista. Kolmannen osapuolen on määräajoin seurattava ja tarkasteltava uudelleen näitä toimintatapoja ja menettelyjä, jotta voidaan arvioida, ovatko ne tehokkaita ja olisiko niitä päivitettävä; ja

g) 

kolmas osapuoli voi osoittaa, että sillä on asianmukaiset toiminnalliset takeet ja sisäiset prosessit, joiden ansiosta se pystyy arvioimaan YLS-kriteereiden noudattamista.

Toimivaltaisen viranomaisen on peruutettava toimilupa, jos se katsoo, että kolmas osapuoli ei olennaisilta osin noudata ensimmäistä alakohtaa.

2.  
Edellä olevan 1 kohdan mukaisesti toimiluvan saaneen kolmannen osapuolen on ilmoitettava toimivaltaiselle viranomaiselleen viipymättä kyseisen kohdan nojalla toimitettujen tietojen olennaisista muutoksista tai muista muutoksista, joiden voidaan kohtuudella katsoa vaikuttavan toimivaltaisen viranomaisen arviointiin.
3.  
Toimivaltainen viranomainen voi periä 1 kohdassa tarkoitetulta kolmannelta osapuolelta kustannuksiin perustuvia maksuja kattaakseen tarpeelliset menot, jotka liittyvät toimilupahakemusten arviointiin ja 1 kohdassa säädettyjen edellytysten noudattamisen valvontaan.
4.  
ESMA laatii luonnokset teknisiksi sääntelystandardeiksi, joissa täsmennetään tiedot, jotka kolmannen osapuolen toimilupahakemuksessa on 1 kohdan mukaisesti toimitettava toimivaltaisille viranomaisille.

ESMA toimittaa kyseiset teknisten sääntelystandardien luonnokset komissiolle viimeistään 18 päivänä heinäkuuta 2018.

Siirretään komissiolle valta täydentää tätä asetusta hyväksymällä tässä kohdassa tarkoitetut tekniset sääntelystandardit asetuksen (EU) N:o 1095/2010 10–14 artiklan mukaisesti.



5 LUKU

VALVONTA

29 artikla

Toimivaltaisten viranomaisten nimeäminen

1.  

Seuraavien toimivaltaisten viranomaisten on niille asianmukaisin säädöksin myönnettyjen valtuuksien mukaisesti valvottava tämän asetuksen 5 artiklassa säädettyjen velvoitteiden noudattamista:

a) 

vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten osalta direktiivin 2009/138/EY 13 artiklan 10 alakohdan mukaisesti nimetty toimivaltainen viranomainen;

b) 

vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien osalta direktiivin 2011/61/EU 44 artiklan mukaisesti nimetty vastaava toimivaltainen viranomainen;

c) 

yhteissijoitusyritysten ja niiden rahastoyhtiöiden osalta direktiivin 2009/65/EY 97 artiklan mukaisesti nimetty toimivaltainen viranomainen;

d) 

ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavien laitosten osalta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/41/EY ( 13 ) 6 artiklan g alakohdan mukaisesti nimetty toimivaltainen viranomainen;

e) 

luottolaitosten tai sijoituspalveluyritysten osalta direktiivin 2013/36/EU 4 artiklan mukaisesti nimetty toimivaltainen viranomainen, mukaan lukien EKP sille asetuksessa (EU) N:o 1024/2013 annettujen erityistehtävien osalta.

2.  
Järjestäjien valvonnasta direktiivin 2013/36/EU 4 artiklan mukaisesti vastaavien toimivaltaisten viranomaisten, mukaan lukien EKP sille asetuksessa (EU) N:o 1024/2013 annettujen erityistehtävien osalta, on valvottava, että järjestäjät noudattavat tämän asetuksen 6, 7, 8 ja 9 artiklassa säädettyjä velvoitteita.
3.  
Jos alullepanijat, alkuperäiset luotonantajat ja erillisyhtiöt ovat direktiivien 2003/41/EY, 2009/138/EY, 2009/65/EY, 2011/61/EU ja 2013/36/EU sekä asetuksen (EU) N:o 1024/2013 mukaisia valvottuja yhteisöjä, kyseisten säädösten mukaisesti nimettyjen asianomaisten toimivaltaisten viranomaisten, mukaan lukien EKP sille asetuksessa (EU) N:o 1024/2013 annettujen erityistehtävien osalta, on valvottava, että tämän asetuksen 6, 7, 8 ja 9 artiklassa säädettyjä velvoitteita noudatetaan.
4.  
Jos kyse on unioniin sijoittautuneista alullepanijoista, alkuperäisistä luotonantajista ja erillisyhtiöistä, jotka eivät kuulu 3 kohdassa tarkoitettujen unionin säädösten soveltamisalaan, jäsenvaltioiden on nimettävä yksi tai useampi toimivaltainen viranomainen, joka valvoo 6, 7, 8 ja 9 artiklassa säädettyjen velvoitteiden noudattamista. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava tämän kohdan mukaisesta toimivaltaisten viranomaisten nimeämisestä komissiolle ja ESMAlle 1 päivään tammikuuta 2019 mennessä. Tätä velvoitetta ei sovelleta yhteisöihin, jotka ainoastaan myyvät vastuita ABCP-ohjelman tai muun arvopaperistamisliiketoimen tai -järjestelyn mukaisesti ja jotka eivät aktiivisesti alullepane vastuita pääasiallisena tarkoituksenaan niiden säännöllinen arvopaperistaminen.
5.  
Jäsenvaltioiden on nimettävä yksi tai useampi toimivaltainen viranomainen valvomaan, että alullepanijat, järjestäjät ja erillisyhtiöt noudattavat 18–27 artiklaa ja että kolmannet osapuolet noudattavat 28 artiklaa. ►M1   Jäsenvaltioiden on ilmoitettava tämän kohdan mukaisesta toimivaltaisten viranomaisten nimeämisestä komissiolle ja ESMAlle viimeistään 10 päivänä lokakuuta 2021. Siihen saakka, kun nimetään 26 a–26 e artiklassa säädettyjen vaatimusten noudattamista valvova toimivaltainen viranomainen, se toimivaltainen viranomainen, joka on nimetty valvomaan 8 päivänä huhtikuuta 2021 sovellettavien 18–27 artiklassa säädettyjen vaatimusten noudattamista, valvoo myös 26 a–26 e artiklassa säädettyjen vaatimusten noudattamista. ◄
6.  
Tämän artiklan 5 kohtaa ei sovelleta yhteisöihin, jotka ainoastaan myyvät vastuita ABCP-ohjelman tai muun arvopaperistamisliiketoimen tai -järjestelyn mukaisesti ja jotka eivät aktiivisesti alullepane vastuita pääasiallisena tarkoituksenaan niiden säännöllinen arvopaperistaminen. Tällöin alullepanijan tai järjestäjän on tarkistettava, että kyseiset yhteisöt täyttävät 18–27 artiklassa säädetyt asiaa koskevat velvoitteet.
7.  
ESMA varmistaa tämän asetuksen 18–27 artiklassa säädettyjen velvoitteiden johdonmukaisen soveltamisen ja täytäntöönpanon asetuksessa (EU) N:o 1095/2010 säädettyjen tehtävien ja toimivaltuuksien mukaisesti. ESMA valvoo unionin arvopaperistamismarkkinoita Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 600/2014 ( 14 ) 39 artiklan mukaisesti ja soveltaa tarpeen mukaan valtuuksiaan toteuttaa väliaikaisia interventiotoimia asetuksen (EU) N:o 600/2014 40 artiklan mukaisesti.
8.  
ESMA julkaisee verkkosivustollaan luettelon tässä artiklassa tarkoitetuista toimivaltaisista viranomaisista ja pitää sen ajan tasalla.

30 artikla

Toimivaltaisten viranomaisten valtuudet

1.  
Kunkin jäsenvaltion on varmistettava, että 29 artiklan 1–5 kohdan mukaisesti nimetyllä toimivaltaisella viranomaisella on tämän asetuksen mukaisten tehtäviensä hoitamiseen tarvittavat valtuudet valvoa, tutkia ja määrätä seuraamuksia.
2.  
Toimivaltaisen viranomaisen on tarkasteltava säännöllisesti uudelleen järjestelyjä, prosesseja ja mekanismeja, joita alullepanijat, järjestäjät, erillisyhtiöt ja alkuperäiset luotonantajat ovat ottaneet käyttöön tämän asetuksen noudattamiseksi.

Ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettuun uudelleentarkasteluun on kuuluttava:

▼M1

a) 

prosessit ja mekanismit, joilla jatkuvasti mitataan asianmukaisesti olennaista nettomääräistä taloudellista osuutta ja säilytetään se 6 artiklan 1 kohdan mukaisesti, ja kaikkien 7 artiklan mukaisesti saataville asetettavien tietojen kerääminen ja niistä ilmoittaminen oikea-aikaisesti;

▼M1

a a) 

sellaisten vastuiden osalta, jotka eivät ole osa järjestämättömien vastuiden arvopaperistamista:

i) 

järjestettyihin vastuisiin sovelletut 9 artiklan mukaiset luotonmyöntämiskriteerit;

ii) 

edellä 9 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitetut hyvin perustellut standardit, joita sovelletaan valittaessa ja hinnoiteltaessa sellaisia arvopaperistettavia vastuita, jotka ovat järjestämättömiä vastuita;

▼B

b) 

sellaisten YLS-arvopaperistamisten osalta, jotka eivät ole ABCP-ohjelman puitteissa tapahtuvia arvopaperistamisia, prosessit ja mekanismit, joilla varmistetaan 20 artiklan 7–12 kohdan, 21 artiklan 7 kohdan ja 22 artiklan noudattaminen; ja

c) 

sellaisten YLS-arvopaperistamisten osalta, jotka ovat ABCP-ohjelman puitteissa tapahtuvia arvopaperistamisia, prosessit ja mekanismit, joilla varmistetaan ABCP-liiketoimien osalta 24 artiklan vaatimusten täyttäminen ja ABCP-ohjelmien osalta 26 artiklan 7 ja 8 kohdan vaatimusten täyttäminen;

▼M1

d) 

järjestämättömien vastuiden arvopaperistamisten osalta prosessit ja mekanismit, joilla varmistetaan 9 artiklan 1 kohdan vaatimusten täyttäminen niin, että estetään 9 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa säädetyn poikkeuksen väärinkäyttö; ja

e) 

taseen YLS-arvopaperistamisten osalta prosessit ja mekanismit, joilla varmistetaan 26 b–26 e artiklan vaatimusten täyttäminen.

▼B

3.  
Toimivaltaisten viranomaisten on vaadittava, että arvopaperistamisliiketoimista johtuvia riskejä, maineriskit mukaan lukien, arvioidaan ja käsitellään alullepanijoiden, järjestäjien, erillisyhtiöiden ja alkuperäisten luotonantajien soveltamien asianmukaisten toimintatapojen ja menettelyjen avulla.
4.  

Toimivaltaisen viranomaisen on osana harjoittamaansa arvopaperistamisen alan vakavaraisuusvalvontaa soveltuvin osin valvottava, millaisia erityisiä vaikutuksia arvopaperistamismarkkinoille osallistumisella on sellaisen rahoituslaitoksen vakaudelle, joka toimii alkuperäisenä luotonantajana, alullepanijana, järjestäjänä tai sijoittajana, sanotun rajoittamatta tiukemman alakohtaisen sääntelyn soveltamista, kun otetaan huomioon

a) 

pääomapuskurien koko;

b) 

likviditeettipuskurien koko; ja

c) 

sijoittajien likviditeettiriski, joka aiheutuu niiden rahoituksen ja sijoitusten maturiteettierosta.

Jos toimivaltainen viranomainen havaitsee rahoituslaitoksen tai koko rahoitusjärjestelmän rahoitusvakautta uhkaavan olennaisen riskin, sen on 36 artiklan mukaisista velvoitteistaan riippumatta toteutettava toimia näiden riskien lievittämiseksi, raportoitava havainnoistaan asetuksen (EU) N:o 575/2013 mukaisesti makrotason vakauden välineiden osalta nimetylle toimivaltaiselle viranomaiselle ja EJRK:lle.

5.  
Toimivaltaisen viranomaisen on valvottava 6 artiklan 2 kohdassa säädettyjen velvoitteiden mahdollista kiertämistä ja varmistettava, että seuraamuksia määrätään 32 ja 33 artiklan mukaisesti.

▼M1

31 artikla

Arvopaperistamismarkkinoiden makrotason vakauden valvonta

1.  
EJRK vastaa toimivaltuutensa rajoissa unionin arvopaperistamismarkkinoiden makrotason vakauden valvonnasta.
2.  
Edistääkseen rahoitusjärjestelmän kehityksestä johtuvien rahoitusvakauteen kohdistuvien järjestelmäriskien estämistä tai lieventämistä unionissa ja ottaen huomioon makrotalouden kehityksen, jotta voidaan välttää finanssialan häiriöiden laajalle leviämisen kausia, EJRK valvoo jatkuvasti arvopaperistamismarkkinoiden kehitystä. Jos EJRK katsoo sen tarpeelliseksi ja vähintään joka kolmas vuosi EJRK julkaisee yhteistyössä EPV:n kanssa kertomuksen arvopaperistamismarkkinoiden vaikutuksista rahoitusvakauteen rahoitusvakauteen kohdistuvien riskien korostamiseksi.
3.  
EJRK julkaisee 31 päivään joulukuuta 2022 mennessä tiiviissä yhteistyössä Euroopan valvontaviranomaisten kanssa kertomuksen, jossa arvioidaan taseen YLS-arvopaperistamisten käyttöönoton vaikutuksia rahoitusvakauteen ja mitä tahansa mahdollisia järjestelmäriskejä, kuten muiden kuin julkisten suojan myyjien keskittymisestä ja keskinäisistä yhteyksistä aiheutuvia riskejä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tämän artiklan 2 kohdan soveltamista tai 44 artiklassa tarkoitettua kertomusta.

Ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetussa EJRK:n kertomuksessa on otettava huomioon synteettisen arvopaperistamisen erityispiirteet, eli sen tyypillinen räätälöity ja yksityinen luonne rahoitusmarkkinoilla, ja tutkittava, edistääkö taseen YLS-arvopaperistamisen kohtelu rahoitusjärjestelmän kokonaisriskien vähentämistä ja reaalitalouden parempaa rahoitusta.

EJRK käyttää kertomustaan laatiessaan useita asiaa koskevia tietolähteitä, kuten

a) 

toimivaltaisten viranomaisten 7 artiklan 1 kohdan mukaisesti keräämiä tietoja;

b) 

toimivaltaisten viranomaisten 30 artiklan 2 kohdan mukaisesti suorittamien uudelleentarkastelujen tuloksia; ja

c) 

tietoja, joita säilytetään arvopaperistamisrekistereissä 10 artiklan mukaisesti.

4.  
EJRK antaa asetuksen (EU) N:o 1092/2010 16 artiklan mukaisesti varoituksia ja tarpeen mukaan suosituksia tämän artiklan 2 ja 3 kohdassa tarkoitettuja riskejä koskeviksi korjaaviksi toimiksi, mukaan lukien riskinpidättämistasojen muuttamisen tarkoituksenmukaisuudesta tai muista makrovakaustoimenpiteistä.

Suosituksen vastaanottajan on kolmen kuukauden kuluessa suosituksen toimittamispäivästä ilmoitettava asetuksen (EU) N:o 1092/2010 17 artiklan mukaisesti Euroopan parlamentille, neuvostolle, komissiolle ja EJRK:lle suosituksen perusteella toteuttamansa toimet ja esitettävä riittävät perustelut, jos toimia ei ole toteutettu.

▼B

32 artikla

Hallinnolliset seuraamukset ja korjaavat toimenpiteet

1.  

Rajoittamatta jäsenvaltioiden oikeutta säätää ja määrätä rikosoikeudellisia seuraamuksia 34 artiklan nojalla jäsenvaltioiden on vahvistettava tuottamuksellisten tai tahallisten rikkomistapausten kohdalla asianmukaisia hallinnollisia seuraamuksia ja korjaavia toimenpiteitä koskevat säännöt, joita sovelletaan ainakin silloin, kun

a) 

alullepanija, järjestäjä tai alkuperäinen luotonantaja ei ole noudattanut 6 artiklassa säädettyjä vaatimuksia;

b) 

alullepanija, järjestäjä tai erillisyhtiö ei ole noudattanut 7 artiklassa säädettyjä vaatimuksia;

c) 

alullepanija, järjestäjä tai alkuperäinen luotonantaja ei ole noudattanut 9 artiklassa säädettyjä kriteerejä;

▼M1

e) 

arvopaperistaminen katsotaan YLS-arvopaperistamiseksi ja kyseisen arvopaperistamisen alullepanija, järjestäjä tai erillisyhtiö ei ole noudattanut 19–22 artiklassa, 23–26 artiklassa tai 26 a–26 e artiklassa säädettyjä vaatimuksia;

▼B

f) 

alullepanija tai järjestäjä tekee 27 artiklan 1 kohdan mukaisen harhaanjohtavan ilmoituksen;

g) 

alullepanija tai järjestäjä ei ole noudattanut 27 artiklan 4 kohdassa säädettyjä vaatimuksia;

h) 

edellä 28 artiklan nojalla toimiluvan saanut kolmas osapuoli ei ole ilmoittanut 28 artiklan 1 kohdan mukaisesti toimitettujen tietojen olennaisista muutoksista tai muista muutoksista, joiden voidaan kohtuudella katsoa vaikuttavan toimivaltaisen viranomaisen arviointiin.

Jäsenvaltioiden on myös varmistettava, että hallinnolliset seuraamukset ja/tai korjaavat toimenpiteet pannaan tosiasiallisesti täytäntöön.

Seuraamusten ja toimenpiteiden on oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia.

2.  

Jäsenvaltioiden on annettava toimivaltaisille viranomaisille valtuudet soveltaa 1 kohdassa tarkoitettujen rikkomisten tapauksessa ainakin seuraavia seuraamuksia ja toimenpiteitä:

a) 

julkinen lausuma, josta käy 37 artiklan mukaisesti ilmi tiedot rikkomisesta vastuussa olevasta luonnollisesta henkilöstä tai oikeushenkilöstä sekä rikkomisen luonne;

b) 

määräys, jossa kyseistä luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä vaaditaan lopettamaan rikkominen ja olemaan toistamatta sitä;

c) 

väliaikainen kielto, jossa rikkomisesta vastuussa olevana pidettyä alullepanijan, järjestäjän tai erillisyhtiön hallintoelimen jäsentä tai muuta luonnollista henkilöä kielletään hoitamasta johtotehtäviä kyseisissä yrityksissä;

▼M1

d) 

kun kyseessä on tämän artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan e tai f alakohdassa tarkoitettu rikkominen, väliaikainen kielto, jossa alullepanijaa ja järjestäjää kielletään antamasta 27 artiklan 1 kohdan mukaista ilmoitusta siitä, että arvopaperistaminen täyttää 19–22 artiklassa, 23–26 artiklassa tai 26 a–26 e artiklassa säädetyt vaatimukset;

▼B

e) 

kun kyseessä on luonnollinen henkilö, hallinnollisia taloudellisia enimmäisseuraamuksia, jotka ovat määrältään vähintään 5 000 000 euroa tai niissä jäsenvaltioissa, joiden rahayksikkö ei ole euro, vastaava arvo kansallisena valuuttana 17 päivänä tammikuuta 2018;

f) 

kun kyseessä on oikeushenkilö, hallinnollisia taloudellisia enimmäisseuraamuksia, jotka ovat määrältään vähintään 5 000 000 euroa tai niissä jäsenvaltioissa, joiden rahayksikkö ei ole euro, vastaava arvo kansallisena valuuttana 17 päivänä tammikuuta 2018, tai enintään 10 prosenttia hallintoelimen hyväksymän viimeisen käytettävissä olevan tilinpäätöksen mukaisesta oikeushenkilön vuotuisesta nettomääräisestä kokonaisliikevaihdosta; jos oikeushenkilö on emoyritys tai sellaisen emoyrityksen tytäryhtiö, jonka on laadittava Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/34/EU ( 15 ) mukaisesti konsernitilinpäätös, huomioon otettava vuotuinen kokonaisliikevaihto on yritysten johdossa olevan emoyrityksen hallintoelimen hyväksymän viimeisen käytettävissä olevan konsernitilinpäätöksen mukainen vuotuinen kokonaisnettoliikevaihto tai vastaavantyyppinen tuotto asianomaisten tilinpäätössäädösten mukaisesti;

g) 

hallinnollisia taloudellisia enimmäisseuraamuksia, jotka ovat vähintään kaksi kertaa suurempia kuin rikkomisesta saatu hyöty, jos se voidaan määrittää, vaikka se ylittäisi e ja f alakohdan mukaiset enimmäismäärät;

▼M1

h) 

kun kyseessä on tämän artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan h alakohdassa tarkoitettu rikkominen, sellaisen 28 artiklassa tarkoitetun toimiluvan väliaikainen peruuttaminen, joka on myönnetty kolmannelle osapuolelle, jolla on valtuudet arvioida, täyttääkö arvopaperistaminen 19–22 artiklan, 23–26 artiklan tai 26 a–26 e artiklan vaatimukset.

▼B

3.  
Jos 1 kohdassa tarkoitettuja säännöksiä sovelletaan oikeushenkilöihin, jäsenvaltioiden on annettava toimivaltaisille viranomaisille toimivalta soveltaa kansallisessa lainsäädännössä säädetyin edellytyksin 2 kohdassa säädettyjä hallinnollisia seuraamuksia ja korjaavia toimenpiteitä hallintoelimen jäseniin ja muihin luonnollisiin henkilöihin, jotka ovat kansallisen lainsäädännön mukaan vastuussa rikkomisesta.
4.  
Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kaikki päätökset, joilla määrätään 2 kohdassa säädettyjä hallinnollisia seuraamuksia tai korjaavia toimenpiteitä, ovat asianmukaisesti perusteltuja ja että niihin voidaan hakea muutosta.

33 artikla

Hallinnollisten seuraamusten ja korjaavien toimenpiteiden määräämisvaltuuksien käyttö

1.  

Toimivaltaisten viranomaisten on käytettävä valtuuksiaan määrätä 32 artiklassa tarkoitettuja hallinnollisia seuraamuksia ja korjaavia toimenpiteitä kansallisen oikeudellisen kehyksensä mukaisesti tapauksen mukaan

a) 

suoraan;

b) 

yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa;

c) 

omalla vastuullaan antamalla valtuudet muille viranomaisille;

d) 

saattamalla asia toimivaltaisten oikeusviranomaisten käsiteltäväksi.

2.  

Kun toimivaltaiset viranomaiset määrittävät 32 artiklan mukaisesti määrätyn hallinnollisen seuraamuksen tai korjaavan toimenpiteen tyyppiä ja tasoa, niiden on otettava huomioon, missä määrin rikkominen on tahallinen tai tuottamuksellinen, ja kaikki muut asiaan vaikuttavat olosuhteet, mukaan lukien tapauksen mukaan seuraavat:

a) 

rikkomisen olennaisuus, vakavuus ja kesto;

b) 

rikkomisesta vastuussa olevan luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön vastuun aste;

c) 

vastuussa olevan luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön taloudellinen vahvuus;

d) 

vastuussa olevan luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön saamien voittojen tai välttämien tappioiden suuruus, jos ne ovat määritettävissä;

e) 

rikkomisesta kolmansille osapuolille aiheutuneet tappiot, jos ne ovat määritettävissä;

f) 

missä määrin vastuussa oleva luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö on tehnyt yhteistyötä toimivaltaisen viranomaisen kanssa, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tarvetta varmistaa, että kyseinen henkilö joutuu luopumaan saamistaan voitoista tai välttämistään tappioista;

g) 

vastuussa olevan luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön aiemmat rikkomiset.

34 artikla

Rikosoikeudelliset seuraamukset

1.  
Jäsenvaltiot voivat päättää, että ne eivät säädä hallinnollisia seuraamuksia tai korjaavia toimenpiteitä koskevia sääntöjä sellaisten rikkomisten osalta, joihin sovelletaan niiden kansallisen lainsäädännön mukaisia rikosoikeudellisia seuraamuksia.
2.  
Jos jäsenvaltiot ovat päättäneet tämän artiklan 1 kohdan mukaisesti säätää rikosoikeudellisista seuraamuksista 32 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta rikkomisesta, niiden on varmistettava, että on toteutettu asianmukaiset toimenpiteet, jotta toimivaltaisilla viranomaisilla on kaikki tarvittavat valtuudet olla yhteydessä oikeus- ja syyttäjäviranomaisiin tai rikosoikeusviranomaisiin niiden lainkäyttöalueella vastaanottaakseen tietoja rikosoikeudellisista tutkimuksista tai menettelyistä, jotka on käynnistetty 32 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen rikkomisten vuoksi, ja antaakseen samat tiedot muille toimivaltaisille viranomaisille sekä ESMAlle, EPV:lle ja EIOPAlle, jotta ne voivat täyttää yhteistyövelvoitteensa tätä asetusta sovellettaessa.

35 artikla

Ilmoitusvelvollisuudet

Jäsenvaltioiden on ilmoitettava viimeistään 18 päivänä tammikuuta 2019 komissiolle, ESMAlle, EPV:lle ja EIOPAlle tämän luvun täytäntöönpanoa koskevat lakinsa, asetuksensa ja hallinnolliset määräyksensä, mukaan lukien asiaa koskevat rikosoikeudelliset säännökset. Jäsenvaltioiden on ilman aiheetonta viivästystä ilmoitettava komissiolle, ESMAlle, EPV:lle ja EIOPAlle myöhemmistä muutoksista näihin säännöksiin.

36 artikla

Toimivaltaisten viranomaisten ja Euroopan valvontaviranomaisen välinen yhteistyö

1.  
Edellä 29 artiklassa tarkoitettujen toimivaltaisten viranomaisten ja ESMAn, EPV:n ja EIOPAn on tehtävä tiivistä yhteistyötä ja vaihdettava tietoja suorittaakseen 30–34 artiklassa säädetyt tehtävänsä.
2.  
Toimivaltaisten viranomaisten on koordinoitava tiiviisti valvontatoimiaan havaitakseen ja korjatakseen tämän asetuksen rikkomiset, kehittääkseen ja edistääkseen parhaita käytäntöjä, helpottaakseen yhteistyötä, parantaakseen tulkinnan johdonmukaisuutta ja antaakseen toisia oikeudenkäyttöalueita koskevia arviointeja erimielisyystilanteissa.
3.  
Euroopan valvontaviranomaisten yhteiskomitean yhteyteen perustetaan erityinen arvopaperistamiskomitea, jossa toimivaltaiset viranomaiset tekevät tiivistä yhteistyötä suorittaakseen 30–34 artiklassa säädetyt tehtävänsä.
4.  
Jos toimivaltainen viranomainen katsoo, että yhtä tai useampaa 6–27 artiklan vaatimusta on rikottu, tai sillä on syytä epäillä rikkomista, sen on ilmoitettava havainnoistaan riittävän yksityiskohtaisesti rikkomisesta epäillyn yhteisön tai rikkomisesta epäiltyjen yhteisöjen toimivaltaiselle viranomaiselle. Kyseisten toimivaltaisten viranomaisten on koordinoitava tiiviisti valvontaansa päätösten johdonmukaisuuden varmistamiseksi.
5.  
Jos tämän artiklan 4 kohdassa tarkoitetussa rikkomisessa on kyse erityisesti siitä, että 27 artiklan 1 kohdan mukainen ilmoitus on virheellinen tai harhaanjohtava, rikkomisen havainneen toimivaltaisen viranomaisen on ilmoitettava havainnoistaan viipymättä ensimmäiseksi yhteyspisteeksi 27 artiklan 1 kohdan nojalla nimetyn yhteisön toimivaltaiselle viranomaiselle. Ensimmäiseksi yhteyspisteeksi 27 artiklan 1 kohdan nojalla nimetyn yhteisön toimivaltaisen viranomaisen on vuorostaan ilmoitettava ESMAlle, EPV:lle ja EIOPAlle sekä noudatettava tämän artiklan 6 kohdassa säädettyä menettelyä.
6.  
Saatuaan 4 kohdassa tarkoitetut tiedot rikkomisesta epäillyn yhteisön toimivaltaisen viranomaisen on toteutettava tarvittavat toimet 15 työpäivän kuluessa puuttuakseen havaittuun rikkomiseen ja ilmoitettava asiasta muille asianomaisille toimivaltaisille viranomaisille, erityisesti alullepanijan, järjestäjän ja erillisyhtiön toimivaltaisille viranomaisille sekä arvopaperistamisposition haltijan, jos se on tiedossa, toimivaltaisille viranomaisille. Jos toimivaltainen viranomainen on eri mieltä toisen toimivaltaisen viranomaisen kanssa tämän toimintaan tai toimimatta jättämiseen liittyvästä menettelystä tai toiminnan tai toimimatta jättämisen sisällöstä, sen on ilmoitettava erimielisyydestään kaikille muille asianomaisille toimivaltaisille viranomaisille ilman aiheetonta viivästystä. Jos tätä erimielisyyttä ei ole ratkaistu kolmen kuukauden kuluessa siitä päivästä, jona kaikille asianomaisille toimivaltaisille viranomaisille on ilmoitettu asiasta, asia siirretään ESMAn ratkaistavaksi asetuksen (EU) N:o 1095/2010 19 artiklan ja tapauksen mukaan 20 artiklan mukaisesti. Asetuksen (EU) N:o 1095/2010 19 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu sovitteluaika on yksi kuukausi.

Jos asianomaiset toimivaltaiset viranomaiset eivät ole päässeet sopimukseen ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetussa sovitteluvaiheessa, ESMA tekee asetuksen (EU) N:o 1095/2010 19 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun päätöksen yhden kuukauden kuluessa. Tässä artiklassa säädetyn menettelyn aikana ESMAn tämän asetuksen 27 artiklan mukaisesti ylläpitämässä luettelossa oleva arvopaperistaminen on edelleen katsottava YLS-arvopaperistamiseksi tämän asetuksen 4 luvun mukaisesti ja pidetään kyseisessä luettelossa.

Jos asianomaiset toimivaltaiset viranomaiset ovat yhtä mieltä siitä, että rikkominen liittyy 18 artiklan noudattamatta jättämiseen, joka on tapahtunut vilpittömässä mielessä, ne voivat päättää myöntää alullepanijalle, järjestäjälle ja erillisyhtiölle enintään kolme kuukautta aikaa korjata havaittu rikkominen alkaen päivästä, jona toimivaltainen viranomainen on ilmoittanut rikkomisesta alullepanijalle, järjestäjälle ja erillisyhtiölle. Tänä aikana ESMAn 27 artiklan mukaisesti ylläpitämässä luettelossa oleva arvopaperistaminen on edelleen katsottava YLS-arvopaperistamiseksi 4 luvun mukaisesti ja pidetään kyseisessä luettelossa.

Jos yksi tai useampi asianomainen toimivaltainen viranomainen on sitä mieltä, että rikkomista ei ole asianmukaisesti korjattu kolmannessa alakohdassa vahvistetussa määräajassa, sovelletaan ensimmäistä alakohtaa.

7.  
ESMA suorittaa kolmen vuoden kuluttua tämän asetuksen soveltamisen aloittamispäivästä asetuksen (EU) N:o 1095/2010 30 artiklan mukaisen vertaisarvioinnin tämän asetuksen 19–26 artiklassa säädettyjen kriteereiden täytäntöönpanosta.
8.  
ESMA laatii tiiviissä yhteistyössä EPV:n ja EIOPAn kanssa luonnokset teknisiksi sääntelystandardeiksi, joissa täsmennetään yleinen yhteistyövelvoite ja 1 kohdan mukaisesti vaihdettavat tiedot sekä 4 ja 5 kohdan mukaiset ilmoitusvelvoitteet.

ESMA toimittaa tiiviissä yhteistyössä EPV:n ja EIOPAn kanssa kyseiset teknisten sääntelystandardien luonnokset komissiolle viimeistään 18 päivänä tammikuuta 2019.

Siirretään komissiolle valta täydentää tätä asetusta hyväksymällä tässä kohdassa tarkoitetut tekniset sääntelystandardit asetuksen (EU) N:o 1095/2010 10–14 artiklan mukaisesti.

37 artikla

Hallinnollisten seuraamusten julkaiseminen

1.  
Jäsenvaltioiden on varmistettava, että toimivaltaiset viranomaiset julkaisevat virallisilla verkkosivustoillaan ilman aiheetonta viivästystä vähintäänkin kaikki päätökset, joissa määrätään hallinnollinen seuraamus, johon ei voi hakea muutosta, ja joka määrätään 6, 7, 9 artiklan tai 27 artiklan 1 kohdan rikkomisesta, sen jälkeen, kun kyseinen päätös on annettu tiedoksi seuraamuksen kohteena olevalle henkilölle.
2.  
Edellä 1 kohdassa tarkoitetun julkaisemisen on sisällettävä tiedot rikkomisen tyypistä ja luonteesta, tiedot vastuussa olevista henkilöistä sekä määrätyt seuraamukset.
3.  

Jos toimivaltainen viranomainen katsoo, että oikeushenkilöiden henkilöllisyyden tai luonnollisten henkilöiden henkilöllisyyden ja henkilötietojen julkaiseminen on tapauskohtaisen arvioinnin perusteella kohtuutonta, tai jos toimivaltainen viranomainen katsoo, että julkaiseminen vaarantaa rahoitusmarkkinoiden vakauden tai meneillään olevan rikostutkinnan, tai jos julkaiseminen aiheuttaisi kohtuutonta vahinkoa asianomaiselle henkilölle sikäli kuin vahinko on arvioitavissa, jäsenvaltioiden on varmistettava, että toimivaltaiset viranomaiset joko

a) 

lykkäävät hallinnollisen seuraamuksen määräämistä koskevan päätöksen julkaisemista, kunnes ei enää ole perusteita olla julkaisematta näitä tietoja;

b) 

julkaisevat hallinnollisen seuraamuksen määräämistä koskevan päätöksen anonyymisti kansallisen lainsäädännön mukaisesti; tai

c) 

jättävät hallinnollisen seuraamuksen määräämistä koskevan päätöksen kokonaan julkaisematta, mikäli katsotaan, etteivät a ja b alakohdassa säädetyt vaihtoehdot ole riittäviä varmistamaan sitä,

i) 

ettei rahoitusmarkkinoiden vakaus vaarannu; tai

ii) 

että tällaisten päätösten julkistaminen on oikeassa suhteessa toimenpiteisiin, jotka katsotaan luonteeltaan vähäisiksi.

4.  
Jos kyseessä on päätös julkaista seuraamus anonyymisti, asiaankuuluvien tietojen julkaisemista voidaan lykätä. Jos toimivaltainen viranomainen julkaisee hallinnollisen seuraamuksen määräämistä koskevan päätöksen, johon haetaan muutosta asianomaisilta oikeusviranomaisilta, toimivaltaisten viranomaisten on lisäksi välittömästi lisättävä viralliselle verkkosivustolleen tämä tieto ja kaikki myöhemmät tiedot tällaisen muutoksenhaun lopputuloksesta. Lisäksi on julkaistava kaikki tuomioistuimen päätökset, joilla kumotaan hallinnollisen seuraamuksen määräämistä koskeva päätös.
5.  
Toimivaltaisten viranomaisten on varmistettava, että 1–4 kohdassa tarkoitetut julkaisut pysyvät niiden virallisella verkkosivustolla vähintään viiden vuoden ajan niiden julkaisemisen jälkeen. Julkaisuun sisältyvät henkilötiedot säilytetään toimivaltaisen viranomaisen virallisella verkkosivustolla ainoastaan tarpeellisen ajan sovellettavien tietosuojasääntöjen mukaisesti.
6.  
Toimivaltaisten viranomaisten on ilmoitettava ESMAlle kaikki määrätyt hallinnolliset seuraamukset, tarvittaessa mukaan lukien niitä koskevat mahdolliset muutoksenhaut ja niiden lopputulos.
7.  
ESMA ylläpitää keskustietokantaa sille ilmoitetuista hallinnollisista seuraamuksista. Kyseiseen tietokantaan on oltava pääsy ainoastaan ESMAlla, EPV:llä, EIOPAlla ja toimivaltaisilla viranomaisilla, ja sitä on päivitettävä toimivaltaisten viranomaisten 6 kohdan mukaisesti toimittamien tietojen perusteella.



6 LUKU

MUUTOKSET

38 artikla

Direktiivin 2009/65/EY muuttaminen

Korvataan direktiivin 2009/65/EY 50 a artikla seuraavasti:

”50 a artikla

Kun yhteissijoitusyrityksen rahastoyhtiö tai sisäisesti hoidettu yhteissijoitusyritys altistuu arvopaperistamiselle, joka ei enää täytä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) 2017/2402 ( *1 ) säädettyjä vaatimuksia, niiden on toimittava asianomaisen yhteissijoitusyrityksen sijoittajien edun mukaisesti ja tarvittaessa toteutettava korjaavia toimia.

39 artikla

Direktiivin 2009/138/EY muuttaminen

Muutetaan direktiivi 2009/138/EY seuraavasti:

1) 

Korvataan 135 artiklan 2 ja 3 kohta seuraavasti:

”2.  
Komissio hyväksyy tämän direktiivin 301 a artiklan mukaisesti delegoituja säädöksiä, joilla täydennetään tätä direktiiviä vahvistamalla ne olosuhteet, joissa voidaan määrätä oikeasuhteinen korotettu pääomavaatimus, kun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/2402 ( *2 ) 5 tai 6 artiklassa säädettyjä vaatimuksia on rikottu, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tämän direktiivin 101 artiklan 3 kohdan soveltamista.
3.  
Jotta voidaan varmistaa tämän artiklan 2 kohdan osalta jatkuva yhdenmukaistaminen, EIOPA laatii, jollei 301 b artiklasta muuta johdu, luonnokset teknisiksi sääntelystandardeiksi, joissa täsmennetään kyseisessä säännöksessä tarkoitettua oikeasuhteisen korotetun pääomavaatimuksen laskentaa koskevat metodiikat.

Siirretään komissiolle valta täydentää tätä direktiiviä hyväksymällä tässä kohdassa tarkoitetut tekniset sääntelystandardit asetuksen (EU) N:o 1094/2010 10–14 artiklan mukaisesti.

2) 

Kumotaan 308 b artiklan 11 kohta.

40 artikla

Asetuksen (EY) N:o 1060/2009 muuttaminen

Muutetaan asetus (EY) N:o 1060/2009 seuraavasti:

1) 

Korvataan johdanto-osan 22 ja 41 kappaleessa sekä liitteessä I olevan D jakson II osan 1 kohdassa ilmaisu ”strukturoidun rahoitusvälineen” ilmaisulla ”arvopaperistamisvälineen” sekä 8 c artiklassa ilmaisu ”strukturoidulle rahoitusvälineelle” ilmaisulla ”arvopaperistamisvälineelle”.

2) 

Korvataan johdanto-osan 34 ja 40 kappaleessa, 8 c artiklan otsikossa, 39 artiklan 4 kohdassa, liitteessä I olevan A jakson 2 kohdan viidennessä alakohdassa, liitteessä I olevan B jakson 5 kohdassa, liitteessä I olevan D jakson II osan otsikossa ja 2 kohdassa ja liitteessä III olevan I osan 8 ja 24 kohdassa ilmaisu ”strukturoitujen rahoitusvälineiden” ilmaisulla ”arvopaperistamisvälineiden”, 8 artiklan 4 kohdassa, 10 artiklan 3 kohdassa, liitteessä III olevan I osan 45 kohdassa ja liitteessä III olevan III osan 8 kohdassa ilmaisu ”strukturoituihin rahoitusvälineisiin” ilmaisulla ”arvopaperistamisvälineisiin”, johdanto-osan 40 kappaleessa ilmaisu ”strukturoiduilla rahoitusvälineillä” ilmaisulla ”arvopaperistamisvälineillä” ja 10 artiklan 3 kohdassa ilmaisu ”strukturoiduille rahoitusvälineille” ilmaisulla ”arvopaperistamisvälineille”.

3) 

Korvataan 1 artiklan toinen kohta seuraavasti:

’Tässä asetuksessa vahvistetaan myös unioniin sijoittautuneille liikkeeseenlaskijoille ja asianomaisille kolmansille osapuolille arvopaperistamisvälineitä koskevia velvoitteita.’

4) 

Korvataan 3 artiklan l kohta seuraavasti:

”l) 

”arvopaperistamisvälineellä” rahoitusvälinettä tai muita kohde-etuuksia, jotka johtuvat asetuksen (EU) 2017/2402 [arvopaperistamisasetus] 2 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta arvopaperistamisliiketoimesta tai -järjestelmästä;”.

5) 

Kumotaan 8 b artikla.

6) 

Poistetaan 4 artiklan 3 kohdan b alakohdasta, 5 artiklan 6 kohdan toisen alakohdan b alakohdasta sekä 25 a artiklasta viittaus 8 b artiklaan.

41 artikla

Direktiivin 2011/61/EU muuttaminen

Korvataan direktiivin 2011/61/EU 17 artikla seuraavasti:

”17 artikla

Kun vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajat altistuvat arvopaperistamiselle, joka ei enää täytä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) 2017/2402 ( *3 ) säädettyjä vaatimuksia, niiden on toimittava asianomaisten vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen sijoittajien edun mukaisesti ja tarvittaessa toteutettava korjaavia toimia.

42 artikla

Asetuksen (EU) N:o 648/2012 muuttaminen

Muutetaan asetus (EU) N:o 648/2012 seuraavasti:

1) 

Lisätään 2 artiklaan alakohdat seuraavasti:

”30) 

”katetulla joukkolainalla” joukkolainaa, joka täyttää asetuksen (EU) N:o 575/2013 129 artiklan vaatimukset;

31) 

”katettujen joukkolainojen yhteisöllä” katettujen joukkolainojen liikkeeseenlaskijoita tai katetun joukkolainan katekantaa.”

2) 

Lisätään 4 artiklaan kohdat seuraavasti:

”5.  

Tämän artiklan 1 kohtaa ei sovelleta sellaisten OTC-johdannaissopimusten osalta, joita katettujen joukkolainojen yhteisöt ovat tehneet katetun joukkolainan yhteydessä tai joita arvopaperistamista varten perustettu erillisyhtiö on tehnyt Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) 2017/2402 ( *4 ) tarkoitetun arvopaperistamisen yhteydessä, edellyttäen, että

a) 

jos on kyse arvopaperistamista varten perustetuista erillisyhtiöistä, arvopaperistamista varten perustettu erillisyhtiö laskee liikkeeseen yksinomaan arvopaperistamisia, jotka täyttävät asetuksen (EU) 2017/2402 [arvopaperistamisasetus] 18 artiklan ja 19–22 artiklan tai 23–26 artiklan vaatimukset;

b) 

OTC-johdannaissopimusta käytetään ainoastaan suojautumaan katettua joukkolainaa tai arvopaperistamista koskevalta korko- tai valuuttapoikkeamalta; ja

c) 

katettua joukkolainaa tai arvopaperistamista koskevat järjestelyt lieventävät riittävästi vastapuoliluottoriskiä niiden OTC-johdannaissopimusten osalta, joita katettujen joukkolainojen yhteisö on tehnyt katetun joukkolainan yhteydessä tai joita arvopaperistamista varten perustettu erillisyhtiö on tehnyt katetun joukkolainan tai arvopaperistamisen yhteydessä.

6.  
Jotta voidaan varmistaa tämän artiklan yhdenmukainen soveltaminen ja koska on tarpeen ottaa huomioon toimijalle suotuisimman sääntelyn hyväksikäytön estäminen, Euroopan valvontaviranomaiset laativat luonnokset teknisiksi sääntelystandardeiksi, joissa määritetään perusteet sille, mitkä katettuja joukkolainoja tai arvopaperistamisia koskevat järjestelyt lieventävät riittävästi vastapuoliluottoriskiä 5 kohdassa tarkoitetulla tavalla.

Euroopan valvontaviranomaiset toimittavat kyseiset teknisten sääntelystandardien luonnokset komissiolle viimeistään 18 päivänä heinäkuuta 2018.

Siirretään komissiolle valta täydentää tätä asetusta hyväksymällä tässä kohdassa tarkoitetut tekniset sääntelystandardit asetuksen (EU) N:o 1093/2010, asetuksen (EU) N:o 1094/2010 tai asetuksen (EU) N:o 1095/2010 10–14 artiklan mukaisesti.

3) 

Korvataan 11 artiklan 15 kohta seuraavasti:

”15.  

Jotta voidaan varmistaa tämän artiklan yhdenmukainen soveltaminen, Euroopan valvontaviranomaiset laativat yhteiset luonnokset teknisiksi sääntelystandardeiksi, joissa yksilöidään

a) 

riskienhallintamenettelyt, mukaan lukien vakuuksien taso ja tyyppi sekä erottelumenettelyt, joita 3 kohdan noudattaminen edellyttää;

b) 

menettelyt, joita vastapuolten ja asianomaisten toimivaltaisten viranomaisten on noudatettava 6–10 kohdassa tarkoitettuja vapautuksia soveltaessaan;

c) 

edellä 5–10 kohdassa tarkoitetut sovellettavat perusteet, mukaan lukien erityisesti se, mitä on pidettävä käytännöllisenä tai oikeudellisena esteenä vastapuolten väliselle nopealle omien varojen siirrolle tai velkojen takaisinmaksulle.

Niiden vakuuksien taso ja tyyppi, joita vaaditaan OTC-johdannaissopimuksilta, joita katettujen joukkolainojen yhteisöt ovat tehneet katetun joukkolainan yhteydessä tai joita arvopaperistamista varten perustettu erillisyhtiö on tehnyt tässä asetuksessa tarkoitetun arvopaperistamisen yhteydessä ja jotka täyttävät tämän asetuksen 4 artiklan 5 kohdan edellytykset ja asetuksen (EU) 2017/2402 [arvopaperistamisasetus] 18 artiklassa ja 19–22 artiklassa tai 23–26 artiklassa säädetyt vaatimukset, on määritettävä ottaen huomioon mahdolliset esteet, joita on kohdattu vakuuksien vaihdossa katettua joukkolainaa tai arvopaperistamista koskevien olemassa olevien vakuusjärjestelyjen osalta.

Euroopan valvontaviranomaisten on toimitettava kyseiset teknisten sääntelystandardien luonnokset komissiolle viimeistään 18 päivänä heinäkuuta 2018.

Siirretään komissiolle valta hyväksyä tässä kohdassa tarkoitetut tekniset sääntelystandardit joko asetuksen (EU) N:o 1093/2010, asetuksen (EU) N:o 1094/2010 tai asetuksen (EU) N:o 1095/2010 10–14 artiklan mukaisesti riippuen siitä, mikä on vastapuolen oikeudellinen luonne.”

43 artikla

Siirtymäsäännökset

1.  
Tätä asetusta sovelletaan niihin arvopaperistamisiin, joiden arvopaperit on laskettu liikkeeseen 1 päivänä tammikuuta 2019 tai sen jälkeen, jollei 7 ja 8 kohdasta muuta johdu.
2.  
Alullepanijat, järjestäjät ja erillisyhtiöt saavat käyttää ennen 1 päivää tammikuuta 2019 liikkeeseen laskettujen arvopapereiden arvopaperistamisista nimitystä ”YLS” tai ”yksinkertainen, läpinäkyvä ja standardoitu” tai nimitystä, jossa suoraan tai välillisesti viitataan kyseisiin termeihin, ainoastaan silloin, kun noudatetaan 18 artiklassa säädettyjä vaatimuksia ja tämän artiklan 3 kohdassa säädettyjä edellytyksiä.
3.  

Arvopaperistamiset, joiden arvopaperit on laskettu liikkeeseen ennen 1 päivää tammikuuta 2019, lukuun ottamatta ABCP-liiketoimeen tai ABCP-ohjelmaan liittyviä arvopaperistamispositioita, katsotaan YLS-arvopaperistamisiksi edellyttäen, että

a) 

ne täyttävät kyseisten arvopapereiden liikkeeseenlaskuhetkellä 20 artiklan 1–5, 7–9 ja 11–13 kohdassa sekä 21 artiklan 1 ja 3 kohdassa säädetyt vaatimukset; ja

b) 

ne täyttävät 27 artiklan 1 kohdan mukaisen ilmoituksen antamisajankohdasta lähtien 20 artiklan 6 ja 10 kohdassa, 21 artiklan 2 ja 4–10 kohdassa sekä 22 artiklan 1–5 kohdassa säädetyt vaatimukset.

4.  

Edellä olevan 3 kohdan b alakohtaa sovellettaessa sovelletaan seuraavia:

a) 

22 artiklan 2 kohdassa ilmaisun ”ennen arvopaperistamisesta johtuvien arvopapereiden liikkeeseenlaskua” katsotaan tarkoittavan ”ennen arvopaperistamisesta ilmoittamista 27 artiklan 1 kohdan mukaisesti”;

b) 

22 artiklan 3 kohdassa ilmaisun ”ennen arvopaperistamisen hinnoittelua” katsotaan tarkoittavan ”ennen ilmoittamista 27 artiklan 1 kohdan mukaisesti”;

c) 

22 artiklan 5 kohta:

i) 

toisessa virkkeessä ilmaisun ”ennen hinnoittelua” katsotaan tarkoittavan ”ennen ilmoittamista 27 artiklan 1 kohdan mukaisesti”;

ii) 

ilmaisun ”ennen hinnoittelua ainakin luonnoksena tai alustavassa muodossa” katsotaan tarkoittavan ”ennen ilmoittamista 27 artiklan 1 kohdan mukaisesti”;

iii) 

neljännessä virkkeessä säädettyä vaatimusta ei sovelleta;

iv) 

viittaukset 7 artiklan noudattamiseen on ymmärrettävä siten, että 7 artiklaa sovelletaan kyseisiin arvopaperistamisiin sen estämättä, mitä 43 artiklan 1 kohdassa säädetään.

5.  
Kun on kyse arvopaperistamisista, joiden arvopaperit on laskettu liikkeeseen 1 päivänä tammikuuta 2011 tai sen jälkeen mutta ennen 1 päivää tammikuuta 2019, ja kun on kyse arvopaperistamisista, joiden arvopaperit on laskettu liikkeeseen ennen 1 päivää tammikuuta 2011 ja joiden osalta on lisätty tai korvattu uusia arvopaperistettuja vastuita 31 päivän joulukuuta 2014 jälkeen, asetuksessa (EU) N:o 575/2013, delegoidussa asetuksessa (EU) 2015/35 ja delegoidussa asetuksessa (EU) N:o 231/2013 säädettyjä asianmukaista huolellisuutta koskevia vaatimuksia sovelletaan edelleen sellaisina kuin niitä sovellettiin 31 päivänä joulukuuta 2018.
6.  
Kun on kyse arvopaperistamisista, joiden arvopaperit on laskettu liikkeeseen ennen 1 päivää tammikuuta 2019, asetuksen (EU) N:o 575/2013 4 artiklan 1 kohdan 1 ja 2 alakohdassa määriteltyjen luottolaitosten tai sijoituspalveluyritysten, direktiivin 2009/138/EY 13 artiklan 1 alakohdassa määriteltyjen vakuutusyritysten, direktiivin 2009/138/EY 13 artiklan 4 alakohdassa määriteltyjen jälleenvakuutusyritysten ja direktiivin 2011/61/EU 4 artiklan 1 kohdan b alakohdassa määriteltyjen vaihtoehtoisen sijoitusrahaston hoitajien on sovellettava edelleen asetuksen (EU) N:o 575/2013 405 artiklaa ja delegoidun asetuksen (EU) N:o 625/2014 I, II ja III lukua sekä 22 artiklaa, delegoidun asetuksen (EU) 2015/35 254 ja 255 artiklaa ja delegoidun asetuksen (EU) N:o 231/2013 51 artiklaa, sellaisina kuin niitä sovellettiin 31 päivänä joulukuuta 2018.
7.  
Siihen saakka, kun komission tämän asetuksen 6 artiklan 7 kohdan nojalla hyväksymiä teknisiä sääntelystandardeja ryhdytään soveltamaan, alullepanijoiden, järjestäjien tai alkuperäisen lainanantajan on tämän asetuksen 6 artiklassa säädettyjen velvoitteiden noudattamiseksi sovellettava arvopaperistamisiin, joiden arvopaperit on laskettu liikkeeseen 1 päivänä tammikuuta 2019 tai sen jälkeen, delegoidun asetuksen (EU) N:o 625/2014 I, II ja III lukua sekä 22 artiklaa.
8.  
Siihen saakka, kun komission tämän asetuksen 7 artiklan 3 kohdan nojalla hyväksymiä teknisiä sääntelystandardeja ryhdytään soveltamaan, alullepanijoiden, järjestäjien ja erillisyhtiöiden on tämän asetuksen 7 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan a ja e alakohdassa säädettyjen velvoitteiden noudattamiseksi asetettava delegoidun asetuksen (EU) 2015/3 liitteissä I–VIII tarkoitetut tiedot saataville tämän asetuksen 7 artiklan 2 kohdan mukaisesti.
9.  
Tätä artiklaa sovellettaessa niiden arvopaperistamisten, jotka eivät sisällä arvopaperien liikkeeseenlaskua, osalta viittausten ”arvopaperistamisiin, joiden arvopaperit on laskettu liikkeeseen” katsotaan tarkoittavan ”arvopaperistamisia, joiden alkuperäiset arvopaperistamispositiot on luotu” edellyttäen, että tätä asetusta sovelletaan kaikkiin arvopaperistamisiin, jotka luovat uusia arvopaperistamispositioita 1 päivänä tammikuuta 2019 tai sen jälkeen.

▼M1

43 a artikla

Siirtymäsäännökset taseen YLS-arvopaperistamisille

1.  
Alullepanijat ja erillisyhtiöt saavat käyttää sellaisista synteettisistä arvopaperistamisista, joiden luottosuojasopimus on tullut voimaan ennen 9 päivää huhtikuuta 2021, nimitystä ”YLS” tai ”yksinkertainen, läpinäkyvä ja standardoitu” tai nimitystä, jossa suoraan tai välillisesti viitataan kyseisiin termeihin, ainoastaan silloin, kun noudatetaan 18 artiklassa säädettyjä vaatimuksia ja tämän artiklan 3 kohdassa säädettyjä edellytyksiä 27 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun ilmoituksen antamishetkellä.
2.  
Edellä 27 artiklan 6 kohdassa tarkoitettujen teknisten sääntelystandardien soveltamispäivään saakka alullepanijoiden on 27 artiklan 1 kohdassa säädetyn velvoitteen noudattamiseksi annettava tarvittavat tiedot ESMAlle kirjallisesti.
3.  

Arvopaperistamiset, joiden alkuperäiset arvopaperistamispositiot on luotu ennen 9 päivää huhtikuuta 2021, katsotaan YLS-arvopaperistamisiksi edellyttäen, että

a) 

ne täyttivät kyseisten alkuperäisten arvopaperistamispositioiden luontihetkellä 26 b artiklan 1–5, 7–9, 11 ja 12 kohdassa, 26 c artiklan 1 ja 3 kohdassa sekä 26 e artiklan 1 kohdassa, 2 kohdan ensimmäisessä alakohdassa, 3 kohdan kolmannessa ja neljännessä alakohdassa ja 6–9 kohdassa säädetyt vaatimukset; ja

b) 

ne täyttävät 27 artiklan 1 kohdan mukaisen ilmoituksen antamisajankohdasta lähtien 26 b artiklan 6 ja 10 kohdassa, 26 c artiklan 2 ja 4–10 kohdassa, 26 d artiklan 1–5 kohdassa sekä 26 e artiklan 2 kohdan toisesta seitsemänteen alakohdassa, 3 kohdan ensimmäisessä, toisessa ja viidennessä alakohdassa ja 4 ja 5 kohdassa säädetyt vaatimukset.

4.  

Tämän artiklan 3 kohdan b alakohtaa sovellettaessa sovelletaan seuraavia:

a) 

26 d artiklan 2 kohdassa ilmaisun ”ennen liiketoimen sulkemista” katsotaan tarkoittavan ”ennen ilmoittamista 27 artiklan 1 kohdan mukaisesti”;

b) 

26 d artiklan 3 kohdassa ilmaisun ”ennen arvopaperistamisen hinnoittelua” katsotaan tarkoittavan ”ennen ilmoittamista 27 artiklan 1 kohdan mukaisesti”;

c) 

26 d artiklan 5 kohdassa:

i) 

toisessa virkkeessä ilmaisun ”ennen hinnoittelua” katsotaan tarkoittavan ”ennen ilmoittamista 27 artiklan 1 kohdan mukaisesti”;

ii) 

kolmannessa virkkeessä ilmaisun ”ennen hinnoittelua ainakin luonnoksena tai alustavassa muodossa” katsotaan tarkoittavan ”ennen ilmoittamista 27 artiklan 1 kohdan mukaisesti”;

iii) 

neljännessä virkkeessä säädettyä vaatimusta ei sovelleta;

iv) 

viittaukset 7 artiklan noudattamiseen on ymmärrettävä siten, että 7 artiklaa sovelletaan kyseisiin arvopaperistamisiin sen estämättä, mitä 43 artiklan 1 kohdassa säädetään.

▼B

44 artikla

Kertomukset

Euroopan valvontaviranomaisten yhteiskomitea julkaisee viimeistään 1 päivänä tammikuuta 2021 ja sen jälkeen kolmen vuoden välein kertomuksen, jossa tarkastellaan

a) 

edellä 18–27 artiklassa säädettyjen YLS-vaatimusten täytäntöönpanoa;

b) 

arviointia toimivaltaisten viranomaisten toteuttamista toimista, olennaisista riskeistä ja uusista haavoittuvuustekijöistä, joita on voinut tulla esiin, sekä markkinatoimijoiden toimista arvopaperistamista koskevien asiakirjojen standardoinnin jatkamiseksi;

c) 

edellä 5 artiklassa säädettyjen asianmukaista huolellisuutta koskevien vaatimusten ja 7 artiklassa säädettyjen läpinäkyvyysvaatimusten toimivuutta ja arvopaperistamismarkkinoiden läpinäkyvyyden tasoa unionissa, mukaan lukien se, tarjoavatko 7 artiklassa säädetyt läpinäkyvyysvaatimukset toimivaltaisille viranomaisille riittävän kokonaiskuvan markkinasta, jotta ne voivat täyttää toimeksiantonsa;

d) 

edellä 6 artiklassa säädettyjä vaatimuksia, mukaan lukien se, miten markkinatoimijat noudattavat niitä, ja 6 artiklan 3 kohdan mukaista riskin pidättämistä koskevat yksityiskohtaiset säännöt;

▼M1

e) 

erillisyhtiöiden maantieteellistä sijaintia.

Komissio laatii kolmen vuoden välein toimitettavien e alakohdassa tarkoitettujen tietojen perusteella arvion sijaintivalinnan taustalla olevista syistä, mukaan lukien tietojen saatavuuden ja käytettävyyden mukaan siitä, missä määrin suotuisan vero- ja sääntelyjärjestelmän olemassaololla on ratkaiseva vaikutus.

▼M1 —————

▼M1

45 a artikla

Kestävää arvopaperistamista koskevan kehyksen kehittäminen

1.  

EPV julkaisee tiiviissä yhteistyössä ESMAn ja EIOPAn kanssa viimeistään 1 päivänä marraskuuta 2021 kertomuksen erityisen, kestävää arvopaperistamista koskevan kehyksen kehittämisestä kestävyyteen liittyvien läpinäkyvyysvaatimusten sisällyttämiseksi tähän asetukseen. Kyseisessä kertomuksessa arvioidaan asianmukaisesti etenkin seuraavia seikkoja:

a) 

sellaisten oikeasuhteisten julkistamista ja asianmukaista huolellisuutta koskevien vaatimusten täytäntöönpano, jotka koskevat arvopaperistetuilla vastuilla rahoitettujen omaisuuserien mahdollisia myönteisiä ja haitallisia vaikutuksia kestävyystekijöihin;

b) 

tietojen sisältö, menetelmät ja esitystapa sellaisten kestävyystekijöiden osalta, jotka koskevat ympäristöön, yhteiskuntaan ja hyvään hallintotapaan kohdistuvia myönteisiä ja haitallisia vaikutuksia;

c) 

erityisen, kestävää arvopaperistamista koskevan kehyksen vahvistaminen siten, että siinä otetaan huomioon asetuksen (EU) 2019/2088 8 ja 9 artiklan kattamat rahoitustuotteet tai hyödynnetään niitä sekä otetaan tapauksen mukaan huomioon Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2020/852 ( 16 );

d) 

kestävää arvopaperistamista koskevan kehyksen mahdolliset vaikutukset rahoitusvakauteen sekä unionin arvopaperistamismarkkinoiden ja pankkien luotonantokyvyn laajentamiseen.

2.  
EPV ottaa tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitetun kertomuksen laatimisessa huomioon asetuksen (EU) 2019/2088 3, 4, 7, 8 ja 9 artiklassa asetetut avoimuusvaatimukset tai hyödyntää niitä tarpeen mukaan ja pyytää palautetta Euroopan ympäristökeskukselta ja Euroopan komission Yhteiseltä tutkimuskeskukselta.
3.  
Komissio antaa yhdessä 46 artiklassa tarkoitetun uudelleentarkastelua koskevan kertomuksen kanssa tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitetun EPV:n kertomuksen perusteella Euroopan parlamentille ja neuvostolle kertomuksen erityisen, kestävää arvopaperistamista koskevan kehyksen luomisesta. Komission kertomukseen liitetään tarvittaessa lainsäädäntöehdotus.

▼B

46 artikla

Uudelleentarkastelu

Komissio esittää viimeistään 1 päivänä tammikuuta 2022 Euroopan parlamentille ja neuvostolle kertomuksen tämän asetuksen toimivuudesta ja liittää siihen tarvittaessa lainsäädäntöehdotuksen.

Kertomuksessa on käsiteltävä erityisesti 44 artiklassa tarkoitetuissa kertomuksissa esitettyjä havaintoja ja siinä on arvioitava seuraavia seikkoja:

a) 

tämän asetuksen, myös YLS-arvopaperistamista koskevan merkinnän käyttöönoton, vaikutukset arvopaperistamismarkkinoiden toimintaan unionissa, arvopaperistamisen merkitys reaalitaloudelle, erityisesti pk-yritysten luotonsaannille ja investoinneille, sekä rahoituslaitosten keskinäiset yhteydet ja rahoitusalan vakaus;

b) 

edellä 7 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan e alakohdan iii alakohdan mukaisesti ilmoitettuihin tietoihin perustuvat erot 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitettujen menettelytapojen käytössä. Jos havainnot osoittavat, että 6 artiklan 3 kohdan a, b, c ja e alakohdassa tarkoitettujen menettelytapojen käytön seurauksena vakautta koskevat riskit ovat kasvaneet, on harkittava sopivia korjaavia toimenpiteitä;

c) 

onko 7 artiklan 2 kohdan kolmannessa alakohdassa tarkoitettujen liiketoimien määrässä tapahtunut suhteetonta kasvua sen jälkeen, kun tätä asetusta on ryhdytty soveltamaan, ja ovatko markkinatoimijat strukturoineet liiketoimia siten, että niillä kierretään 7 artiklan mukaista velvoitetta asettaa tietoja saataville arvopaperistamisrekisterien välityksellä;

d) 

onko tarvetta laajentaa 7 artiklan mukaiset julkistamisvaatimukset koskemaan 7 artiklan 2 kohdan kolmannessa alakohdassa tarkoitettuja liiketoimia ja sijoittajapositioita;

e) 

voitaisiinko YLS-arvopaperistamisten alalla ottaa käyttöön vastaava järjestelmä kolmansien maiden alullepanijoita, järjestäjiä ja erillisyhtiöitä varten ottaen huomioon arvopaperistamisen alalla tapahtunut kansainvälinen kehitys, erityisesti yksinkertaisia, läpinäkyviä ja vertailukelpoisia arvopaperistamisia koskevat aloitteet;

▼M1

f) 

edellä 22 artiklan 4 kohdassa ja 26 d artiklan 4 kohdassa säädettyjen vaatimusten täytäntöönpano ja se, voiko niitä laajentaa koskemaan arvopaperistamista, jossa kohteena olevat vastuut eivät ole asuntolainoja, autolainoja tai autoleasingsopimuksia, ympäristöön, yhteiskuntaan ja hyvään hallintotapaan liittyvien tietojen antamisen valtavirtaistamiseksi;

▼B

g) 

kolmannen osapuolen suorittamaa tarkastusta koskevan, 27 artiklassa ja 28 artiklassa säädetyn järjestelmän tarkoituksenmukaisuus sekä se, edistääkö 28 artiklassa säädetty kolmansien osapuolten toimilupajärjestelmä riittävästi kilpailua kolmansien osapuolten keskuudessa ja olisiko valvontakehykseen tehtävä muutoksia rahoitusvakauden varmistamiseksi; ja

h) 

onko tarpeen täydentää tässä asetuksessa säädettyä arvopaperistamiskehystä perustamalla sellaisten pankkien järjestelmä, joilla on rajallinen toimilupa, jotka hoitavat erillisyhtiöiden tehtäviä ja joilla on yksinoikeus hankkia vastuita alullepanijoilta ja myydä sijoittajille saamisia, joiden vakuutena ostetut vastuut ovat; ja

▼M1

i) 

mahdollisuudet standardointia ja julkistamista koskeviin lisävaatimuksiin, joilla vastataan muuttuviin markkinakäytäntöihin ja joihin liittyy erityisesti taulukkomallien käyttö sekä perinteisissä että synteettisissä arvopaperistamisissa, mukaan lukien räätälöidyt yksityiset arvopaperistamiset, joissa ei tarvitse laatia esitettä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/1129 ( 17 ) mukaisesti.

▼B

47 artikla

Siirretyn säädösvallan käyttäminen

1.  
Komissiolle siirrettyä valtaa antaa delegoituja säädöksiä koskevat tässä artiklassa säädetyt edellytykset.
2.  
Siirretään komissiolle 17 päivästä tammikuuta 2018 määräämättömäksi ajaksi 16 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu valta antaa delegoituja säädöksiä.
3.  
Euroopan parlamentti tai neuvosto voi milloin tahansa peruuttaa 16 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun säädösvallan siirron. Peruuttamispäätöksellä lopetetaan tuossa päätöksessä mainittu säädösvallan siirto. Peruuttaminen tulee voimaan sitä päivää seuraavana päivänä, jona sitä koskeva päätös julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä, tai jonakin myöhempänä, kyseisessä päätöksessä mainittuna päivänä. Peruuttamispäätös ei vaikuta jo voimassa olevien delegoitujen säädösten pätevyyteen.
4.  
Ennen kuin komissio hyväksyy delegoidun säädöksen, se kuulee kunkin jäsenvaltion nimeämiä asiantuntijoita paremmasta lainsäädännöstä 13 päivänä huhtikuuta 2016 tehdyssä toimielinten välisessä sopimuksessa vahvistettujen periaatteiden mukaisesti.
5.  
Heti kun komissio on antanut delegoidun säädöksen, komissio antaa sen tiedoksi yhtäaikaisesti Euroopan parlamentille ja neuvostolle.
6.  
Edellä olevan 16 artiklan 2 kohdan nojalla annettu delegoitu säädös tulee voimaan ainoastaan, jos Euroopan parlamentti tai neuvosto ei ole kahden kuukauden kuluessa siitä, kun kyseinen säädös on annettu tiedoksi Euroopan parlamentille ja neuvostolle, ilmaissut vastustavansa sitä tai jos sekä Euroopan parlamentti että neuvosto ovat ennen mainitun määräajan päättymistä ilmoittaneet komissiolle, että ne eivät vastusta säädöstä. Euroopan parlamentin tai neuvoston aloitteesta tätä määräaikaa jatketaan kahdella kuukaudella.

48 artikla

Voimaantulo

Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Sitä sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 2019.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.



( 1 ) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2016/2341, annettu 14 päivänä joulukuuta 2016, ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavien laitosten toiminnasta ja valvonnasta (EUVL L 354, 23.12.2016, s. 37).

( 2 ) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2019/2088, annettu 27 päivänä marraskuuta 2019, kestävyyteen liittyvien tietojen antamisesta rahoituspalvelusektorilla (EUVL L 317, 9.12.2019, s. 1).

( 3 ) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2015/849, annettu 20 päivänä toukokuuta 2015, rahoitusjärjestelmän käytön estämisestä rahanpesuun tai terrorismin rahoitukseen, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/60/EY ja komission direktiivin 2006/70/EY kumoamisesta (EUVL L 141, 5.6.2015, s. 73).

( 4 ) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/87/EY, annettu 16 päivänä joulukuuta 2002, finanssiryhmittymään kuuluvien luottolaitosten, vakuutusyritysten ja sijoituspalveluyritysten lisävalvonnasta sekä neuvoston direktiivien 73/239/ETY, 79/267/ETY, 92/49/ETY, 92/96/ETY, 93/6/ETY ja 93/22/ETY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 98/78/EY ja 2000/12/EY muuttamisesta (EUVL L 35, 11.2.2003, s. 1).

( 5 ) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2013/36/EU, annettu 26 päivänä kesäkuuta 2013, oikeudesta harjoittaa luottolaitostoimintaa ja luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten vakavaraisuusvalvonnasta, direktiivin 2002/87/EY muuttamisesta sekä direktiivien 2006/48/EY ja 2006/49/EY kumoamisesta (EUVL L 176, 27.6.2013, s. 338).

( 6 ) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2015/1017, annettu 25 päivänä kesäkuuta 2015, Euroopan strategisten investointien rahastosta, Euroopan investointineuvontakeskuksesta ja Euroopan investointihankeportaalista sekä asetusten (EU) N:o 1291/2013 ja (EU) N:o 1316/2013 muuttamisesta – Euroopan strategisten investointien rahasto (EUVL L 169, 1.7.2015, s. 1).

( 7 ) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1094/2010, annettu 24 päivänä marraskuuta 2010, Euroopan valvontaviranomaisen (Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomainen) perustamisesta sekä päätöksen N:o 716/2009/EY muuttamisesta ja komission päätöksen 2009/79/EY kumoamisesta (EUVL L 331, 15.12.2010, s. 48).

( 8 ) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2003/71/EY, annettu 4 päivänä marraskuuta 2003, arvopapereiden yleisölle tarjoamisen tai kaupankäynnin kohteeksi ottamisen yhteydessä julkistettavasta esitteestä ja direktiivin 2001/34/EY muuttamisesta (EUVL L 345, 31.12.2003, s. 64).

( 9 ) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 596/2014, annettu 16 päivänä huhtikuuta 2014, markkinoiden väärinkäytöstä (markkinoiden väärinkäyttöasetus) sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/6/EY ja komission direktiivien 2003/124/EY, 2003/125/EY ja 2004/72/EY kumoamisesta (EUVL L 173, 12.6.2014, s. 1).

( 10 ) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2015/2365, annettu 25 päivänä marraskuuta 2015, arvopapereilla toteutettavien rahoitustoimien ja uudelleenkäytön raportoinnista ja läpinäkyvyydestä sekä asetuksen (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta (EUVL L 337, 23.12.2015, s. 1).

( 11 ) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/59/EU, annettu 15 päivänä toukokuuta 2014, luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten elvytys- ja kriisinratkaisukehyksestä sekä neuvoston direktiivin 82/891/ETY, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 2001/24/EY, 2002/47/EY, 2004/25/EY, 2005/56/EY, 2007/36/EY, 2011/35/EU, 2012/30/EU ja 2013/36/EU ja asetusten (EU) N:o 1093/2010 ja (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta (EUVL L 173, 12.6.2014, s. 190).

( 12 ) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 806/2014, annettu 15 päivänä heinäkuuta 2014, yhdenmukaisten sääntöjen ja yhdenmukaisen menettelyn vahvistamisesta luottolaitosten ja tiettyjen sijoituspalveluyritysten kriisinratkaisua varten yhteisen kriisinratkaisumekanismin ja yhteisen kriisinratkaisurahaston puitteissa sekä asetuksen (EU) N:o 1093/2010 muuttamisesta (EUVL L 225, 30.7.2014, s. 1).

( 13 ) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2003/41/EY, annettu 3 päivänä kesäkuuta 2003, ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavien laitosten toiminnasta ja valvonnasta (EUVL L 235, 23.9.2003, s. 10).

( 14 ) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 600/2014, annettu 15 päivänä toukokuuta 2014, rahoitusvälineiden markkinoista sekä asetuksen (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta (EUVL L 173, 12.6.2014, s. 84).

( 15 ) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2013/34/EU, annettu 26 päivänä kesäkuuta 2013, tietyntyyppisten yritysten vuositilinpäätöksistä, konsernitilinpäätöksistä ja niihin liittyvistä kertomuksista, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/43/EY muuttamisesta ja neuvoston direktiivien 78/660/ETY ja 83/349/ETY kumoamisesta (EUVL L 182, 29.6.2013, s. 19).

( *1 ) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2017/2402, annettu 12 päivänä joulukuuta 2017, yleisestä arvopaperistamista koskevasta kehyksestä ja erityisestä kehyksestä yksinkertaiselle, läpinäkyvälle ja standardoidulle arvopaperistamiselle sekä direktiivien 2009/65/EY, 2009/138/EY ja 2011/61/EU ja asetusten (EY) N:o 1060/2009 ja (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta (EUVL L 347, 28.12.2017, s. 35).”

( *2 ) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2017/2402, annettu 12 päivänä joulukuuta 2017, yleisestä arvopaperistamista koskevasta kehyksestä ja erityisestä kehyksestä yksinkertaiselle, läpinäkyvälle ja standardoidulle arvopaperistamiselle sekä direktiivien 2009/65/EY, 2009/138/EY ja 2011/61/EU ja asetusten (EY) N:o 1060/2009 ja (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta (EUVL L 347, 28.12.2017, s. 35).”

( *3 ) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2017/2402, annettu 12 päivänä joulukuuta 2017, yleisestä arvopaperistamista koskevasta kehyksestä ja erityisestä kehyksestä yksinkertaiselle, läpinäkyvälle ja standardoidulle arvopaperistamiselle sekä direktiivien 2009/65/EY, 2009/138/EY ja 2011/61/EU ja asetusten (EY) N:o 1060/2009 ja (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta (EUVL L 347, 28.12.2017, s. 35).”

( *4 ) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2017/2402, annettu 12 päivänä joulukuuta 2017, yleisestä arvopaperistamista koskevasta kehyksestä ja erityisestä kehyksestä yksinkertaiselle, läpinäkyvälle ja standardoidulle arvopaperistamiselle sekä direktiivien 2009/65/EY, 2009/138/EY ja 2011/61/EU ja asetusten (EY) N:o 1060/2009 ja (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta (EUVL L 347, 28.12.2017, s. 35).).”

( 16 ) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2020/852, annettu 18 päivänä kesäkuuta 2020, kestävää sijoittamista helpottavasta kehyksestä ja asetuksen (EU) 2019/2088 muuttamisesta (EUVL L 198, 22.6.2020, s. 13).

( 17 ) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2017/1129, annettu 14 päivänä kesäkuuta 2017, arvopapereiden yleisölle tarjoamisen tai kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla ottamisen yhteydessä julkaistavasta esitteestä ja direktiivin 2003/71/EY kumoamisesta (EUVL L 168, 30.6.2017, s. 12).

Top