EUR-Lex Access to European Union law

Back to EUR-Lex homepage

This document is an excerpt from the EUR-Lex website

Document 02005R1236-20170317

Consolidated text: Neuvoston asetus (EY) N:o 1236/2005, annettu 27 päivänä kesäkuuta 2005 , tiettyjen sellaisten tavaroiden kaupasta, joita voi käyttää kuolemanrangaistuksen täytäntöönpanoon, kidutukseen ja muuhun julmaan, epäinhimilliseen tai halventavaan kohteluun tai rankaisemiseen

ELI: http://data.europa.eu/eli/reg/2005/1236/2017-03-17

02005R1236 — FI — 17.03.2017 — 011.006


Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentoinnin apuväline eikä sillä ole oikeudellista vaikutusta. Unionin toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. Säädösten todistusvoimaiset versiot on johdanto-osineen julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä ja ne ovat saatavana EUR-Lexissä. Näihin virallisiin teksteihin pääsee suoraan tästä asiakirjasta siihen upotettujen linkkien kautta.

►B

NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o 1236/2005,

annettu 27 päivänä kesäkuuta 2005,

tiettyjen sellaisten tavaroiden kaupasta, joita voi käyttää kuolemanrangaistuksen täytäntöönpanoon, kidutukseen ja muuhun julmaan, epäinhimilliseen tai halventavaan kohteluun tai rankaisemiseen

(EUVL L 200 30.7.2005, s. 1)

Muutettu:

 

 

Virallinen lehti

  N:o

sivu

päivämäärä

 M1

KOMISSION ASETUS (EY) N:o 1377/2006, annettu 18 päivänä syyskuuta 2006,

  L 255

3

19.9.2006

 M2

NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o 1791/2006, annettu 20 päivänä marraskuuta 2006,

  L 363

1

20.12.2006

 M3

KOMISSION ASETUS (EY) N:o 675/2008, annettu 16 päivänä heinäkuuta 2008,

  L 189

14

17.7.2008

 M4

KOMISSION ASETUS (EU) N:o 1226/2010, annettu 20 päivänä joulukuuta 2010,

  L 336

13

21.12.2010

 M5

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) N:o 1352/2011, annettu 20 päivänä joulukuuta 2011,

  L 338

31

21.12.2011

 M6

NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o 517/2013, annettu 13 päivänä toukokuuta 2013,

  L 158

1

10.6.2013

 M7

KOMISSION ASETUS (EU) N:o 585/2013, annettu 20 päivänä kesäkuuta 2013,

  L 169

46

21.6.2013

►M8

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o 37/2014, annettu 15 päivänä tammikuuta 2014,

  L 18

1

21.1.2014

►M9

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) N:o 775/2014, annettu 16 päivänä heinäkuuta 2014,

  L 210

1

17.7.2014

►M10

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) 2015/1113, annettu 6 päivänä toukokuuta 2015,

  L 182

10

10.7.2015

►M11

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) 2016/2134, annettu 23 päivänä marraskuuta 2016,

  L 338

1

13.12.2016


Oikaisu

►C1

Oikaisu, EUVL L 079, 16.3.2006, s.  32 (1236/2005,)

►C2

Oikaisu, EUVL L 157, 20.6.2017, s.  22 (2016/2134,)




▼B

NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o 1236/2005,

annettu 27 päivänä kesäkuuta 2005,

tiettyjen sellaisten tavaroiden kaupasta, joita voi käyttää kuolemanrangaistuksen täytäntöönpanoon, kidutukseen ja muuhun julmaan, epäinhimilliseen tai halventavaan kohteluun tai rankaisemiseen



I LUKU

Kohde, soveltamisala ja määritelmät

▼M11

1 artikla

Kohde

Tässä asetuksessa vahvistetaan unionin säännöt, joilla säännellään kolmansien maiden kanssa käytävää sellaisten tavaroiden kauppaa, joita voi käyttää kuolemanrangaistuksen täytäntöönpanoon, kidutukseen ja muuhun julmaan, epäinhimilliseen tai halventavaan kohteluun tai rankaisemiseen, sekä tällaisiin tavaroihin liittyvää välityspalvelujen, teknisen avun, koulutuksen ja mainonnan toimittamista.

▼B

2 artikla

Määritelmät

Tässä asetuksessa tarkoitetaan

▼M11

a) ’kidutuksella’ kaikkia tekoja, joilla henkilölle aiheutetaan tahallisesti kovaa kipua tai joko ruumiillista tai henkistä kärsimystä tietojen tai tunnustuksen saamiseksi häneltä tai kolmannelta henkilöltä, hänen rankaisemisekseen teosta, jonka hän tai kolmas henkilö on tehnyt taikka hänen tai kolmannen henkilön epäillään tehneen, hänen tai kolmannen henkilön pelottelemiseksi tai pakottamiseksi taikka minkälaiseen tahansa syrjintään perustuvasta syystä, kun virkamies tai muu virallisessa asemassa toimiva henkilö aiheuttaa tällaista kipua tai kärsimystä, yllyttää tai suostuu niiden aiheuttamiseen tai hyväksyy sen hiljaisesti. Kidutusta ei kuitenkaan ole kipu tai kärsimys, joka aiheutuu pelkästään lainmukaisista seuraamuksista joko niihin kuuluvana tai niihin liittyvänä. Kuolemanrangaistusta ei katsota lainmukaiseksi seuraamukseksi missään olosuhteissa;

b) ’muulla julmalla, epäinhimillisellä tai halventavalla kohtelulla tai rankaisemisella’ kaikkia tekoja, joilla henkilölle aiheutetaan voimakkuudeltaan tietyn vähimmäistason saavuttavaa kipua tai kärsimystä, joko ruumiillista tai henkistä, kun virkamies tai muu virallisessa asemassa toimiva henkilö aiheuttaa tällaista kipua tai kärsimystä, yllyttää tai suostuu sen aiheuttamiseen tai hyväksyy sen hiljaisesti. Sitä ei kuitenkaan ole kipu tai kärsimys, joka aiheutuu pelkästään lainmukaisista seuraamuksista joko niihin kuuluvana tai niihin liittyvänä. Kuolemanrangaistusta ei katsota lainmukaiseksi seuraamukseksi missään olosuhteissa;

c) ’lainvalvontaviranomaisella’ kaikkia rikosten ehkäisemisestä, havaitsemisesta, tutkimisesta, torjumisesta ja rankaisemisesta vastuussa olevia viranomaisia, mukaan luettuina mutta niihin rajoittumatta poliisit, syyttäjät, oikeusviranomaiset, julkiset ja yksityiset vankilaviranomaiset sekä tapauksesta riippuen valtion turvallisuusjoukot ja sotilasviranomaiset;

d) ’viennillä’ tavaroiden poistumista unionin tullialueelta, mukaan lukien sellaisten tavaroiden lähtö, joista on tehtävä tulli-ilmoitus, ja tavaroiden poistuminen sen jälkeen, kun ne ovat olleet varastoituina vapaa-alueelle Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) N:o 952/2013 ( 1 ) tarkoitetulla tavalla;

e) ’tuonnilla’ tavaroiden tuontia unionin tullialueelle, mukaan lukien väliaikainen varastointi, tuominen vapaa-alueelle, asettaminen erityismenettelyyn ja luovutus vapaaseen liikkeeseen asetuksessa (EU) N:o 952/2013 tarkoitetulla tavalla;

▼B

f) ’teknisellä avulla’ kaikkea teknistä tukea, joka liittyy korjaamiseen, kehittämiseen, valmistukseen, testaamiseen, kunnossapitoon, kokoamiseen tai muuhun tekniseen palveluun ja joka voi olla ohjausta, neuvontaa, koulutusta, käytännön tietojen tai taitojen välittämistä tai konsulttipalveluja. Tekninen apu sisältää avun antamisen suullisessa muodossa ja sähköisin keinoin;

g) ’museolla’ voittoa tavoittelematonta ja pysyvää, yhteiskuntaa ja sen kehittämistä palvelevaa laitosta, joka on yleisölle avoin ja joka hankkii, säilyttää, tutkii ja asettaa näytteille tutkimus-, koulutus- ja virkistystarkoituksessa aineellisia todisteita ihmisistä ja heidän ympäristöstään ja tiedottaa niistä;

▼M11

h) ’toimivaltaisella viranomaisella’ liitteessä I lueteltuja jäsenvaltioiden viranomaisia, joilla on 8 artiklan nojalla valtuudet tehdä lupahakemusta koskeva päätös tai kieltää viejää käyttämästä unionin yleistä vientilupaa;

i) ’hakijalla’

1. jäljempänä 3, 5 tai 7 b artiklassa tarkoitetun viennin osalta viejää;

2. jäljempänä 4 a artiklassa tarkoitetun kauttakuljetuksen osalta luonnollista henkilöä, oikeushenkilöä, yhteisöä tai elintä, joka kuljettaa tavaroita unionin tullialueella;

3. jäljempänä 3 artiklassa tarkoitetun teknisen avun toimittamisen osalta teknisen avun toimittajaa;

4. jäljempänä 4 artiklassa tarkoitetun tuonnin ja teknisen avun toimittamisen osalta tavarat esille asettavaa museota; ja

5. jäljempänä 7 a artiklassa tarkoitetun teknisen avun toimittamisen osalta teknisen avun toimittajaa tai 7 d artiklassa tarkoitettujen välityspalvelujen toimittamisen osalta välittäjää;

▼M11

j) ’unionin tullialueella’ asetuksen (EU) N:o 952/2013 4 artiklassa tarkoitettua aluetta;

k) ’välityspalveluilla’

1) sellaisista liiketapahtumista neuvottelemista tai sellaisten liiketapahtumien järjestelemistä, joiden tavoitteena on kyseessä olevien tavaroiden osto, myynti tai toimitus kolmannesta maasta toiseen kolmanteen maahan; tai

2) kolmannessa maassa sijaitsevien kyseessä olevien tavaroiden myyntiä tai ostoa niiden siirtämiseksi johonkin toiseen kolmanteen maahan.

Tässä asetuksessa pelkkä liitännäispalvelujen tarjoaminen ei kuulu tämän määritelmän soveltamisalaan. Liitännäispalveluja ovat kuljetus-, rahoitus-, vakuutus- ja jälleenvakuutuspalvelut sekä yleinen mainonta ja myynninedistäminen;

l) ’välittäjällä’ luonnollista henkilöä, oikeushenkilöä, yhteisöä tai elintä, kumppanuus mukaan lukien, jolla on asuinpaikka jäsenvaltiossa tai joka on sijoittautunut jäsenvaltioon ja joka toimittaa k alakohdassa määriteltyjä palveluja unionin alueelta; luonnollista henkilöä, joka on jonkin jäsenvaltion kansalainen, riippumatta siitä, missä hänellä on asuinpaikka, ja joka toimittaa tällaisia palveluja unionin alueelta; sekä oikeushenkilöä, yhteisöä tai elintä, joka on perustettu tai muodostettu jonkin jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti, riippumatta siitä, mihin se on sijoittautunut, ja joka toimittaa tällaisia palveluja unionin alueelta;

m) ’teknisen avun toimittajalla’ luonnollista henkilöä, oikeushenkilöä, yhteisöä tai elintä, kumppanuus mukaan lukien, jolla on asuinpaikka jäsenvaltiossa tai joka on sijoittautunut jäsenvaltioon ja joka toimittaa f alakohdassa määriteltyä teknistä apua unionin alueelta; luonnollista henkilöä, joka on jonkin jäsenvaltion kansalainen, riippumatta siitä, missä hänellä on asuinpaikka, ja joka toimittaa tällaista apua unionin alueelta; sekä oikeushenkilöä, yhteisöä tai elintä, joka on perustettu tai muodostettu jonkin jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti, riippumatta siitä, mihin se on sijoittautunut, ja joka toimittaa tällaista apua unionin alueelta;

n) ’viejällä’ luonnollista henkilöä, oikeushenkilöä, yhteisöä tai elintä, kumppanuus mukaan lukien, jonka puolesta vienti-ilmoitus tehdään, eli henkilöä, yhteisöä tai elintä, jolla vienti-ilmoituksen vastaanottamisen ajankohtana on sopimus kyseisessä kolmannessa maassa olevan vastaanottajan kanssa ja jolla on tarvittava valtuutus päättää tavaroiden lähettämisestä unionin tullialueelta. Jos tällaista sopimusta ei ole tehty tai jos tällaisen sopimuksen haltija ei toimi omasta puolestaan, viejällä tarkoitetaan henkilöä, yhteisöä tai elintä, jolla on tarvittava valta päättää tavaroiden lähettämisestä unionin tullialueelta. Jos oikeus määrätä tavaroista kuuluu kyseisen sopimuksen perusteella henkilölle, yhteisölle tai elimelle, jolla on asuinpaikka unionin ulkopuolella tai joka on sijoittautunut unionin ulkopuolelle, viejänä pidetään sopimuspuolta, jolla on asuinpaikka unionissa tai joka on sijoittautunut unioniin;

o) ’unionin yleisellä vientiluvalla’ lupaa, joka voidaan myöntää tiettyihin maihin suuntautuvaa d alakohdassa määriteltyä vientiä varten kaikille viejille, jotka noudattavat liitteessä III b lueteltuja vientiluvan käytön ehtoja ja vaatimuksia;

p) ’yksittäisellä luvalla’ lupaa, joka on myönnetty

1. yhdelle tietylle viejälle yhden tai useamman tavaran d alakohdassa määriteltyä vientiä varten yhdelle kolmannessa maassa sijaitsevalle loppukäyttäjälle tai vastaanottajalle;

2. yhdelle tietylle välittäjälle yhtä tai useampaa tavaraa koskevien k alakohdassa määriteltyjen välityspalvelujen toimittamista varten yhdelle kolmannessa maassa sijaitsevalle loppukäyttäjälle tai vastaanottajalle; tai

3. luonnolliselle henkilölle, oikeushenkilölle, yhteisölle tai elimelle, joka kuljettaa tavaroita unionin tullialueella s alakohdassa määriteltyä kauttakuljetusta varten;

q) ’koontiluvalla’ yhdelle tietylle viejälle tai välittäjälle liitteessä III tai liitteessä III a olevaan luetteloon sisältyvän tavaralajin osalta myönnettyä lupaa, joka voi kattaa

1. d alakohdassa määritellyn viennin yhdelle tai useammalle määritetylle loppukäyttäjälle yhdessä tai useammassa määritetyssä kolmannessa maassa;

2. d alakohdassa määritellyn viennin yhdelle tai useammalle määritetylle jakelijalle yhdessä tai useammassa määritetyssä kolmannessa maassa, jos viejä on liitteessä III olevaan 3.2 tai 3.3 kohtaan tai liitteessä III a olevaan 1 jaksoon sisältyvien tavaroiden valmistaja;

3. kolmannessa maassa sijaitsevien tavaroiden kuljettamiseen liittyvien välityspalvelujen toimittamisen yhdelle tai useammalle määritetylle loppukäyttäjälle yhdessä tai useammassa määritetyssä kolmannessa maassa;

4. kolmannessa maassa sijaitsevien tavaroiden kuljettamiseen liittyvien välityspalvelujen toimittamisen yhdelle tai useammalle määritetylle jakelijalle yhdessä tai useammassa määritetyssä kolmannessa maassa, jos välittäjä on liitteessä III olevaan 3.2 tai 3.3 kohtaan tai liitteessä III a olevaan 1 jaksoon sisältyvien tavaroiden valmistaja;

r) ’jakelijalla’ talouden toimijaa, joka harjoittaa liitteessä III olevassa 3.2 tai 3.3 kohdassa tai liitteessä III a olevassa 1 jaksossa lueteltuihin tavaroihin liittyvää tukkukauppatoimintaa, kuten hankkii tällaisia tavaroita valmistajilta tai pitää hallussaan, toimittaa tai vie tällaisia tavaroita; tällaisiin tavaroihin liittyvään tukkukauppatoimintaan eivät kuulu sairaaloiden, farmaseuttien tai terveydenhuollon ammattilaisten ainoastaan tällaisten tavaroiden toimittamiseksi yleisölle suorittamat hankinnat;

s) ’kauttakuljetuksella’ unionin tullialueen kautta unionin tullialueen ulkopuoliseen määräpaikkaan kulkevien muiden kuin unionin tavaroiden kuljettamista unionin tullialueella.

▼B



II LUKU

Tavarat, joita ei käytännössä voi käyttää muuhun tarkoitukseen kuin kuolemanrangaistuksen täytäntöönpanoon, kidutukseen ja muuhun julmaan, epäinhimilliseen tai halventavaan kohteluun tai rankaisemiseen

3 artikla

Vientikielto

▼M11

1.  Kielletään liitteessä II lueteltujen tavaroiden vienti tällaisten tavaroiden alkuperästä riippumatta.

Liite II sisältää tavarat, joita ei käytännössä voi käyttää muuhun tarkoitukseen kuin kuolemanrangaistuksen täytäntöönpanoon, kidutukseen ja muuhun julmaan, epäinhimilliseen tai halventavaan kohteluun tai rankaisemiseen.

Kielletään teknisen avun toimittajaa toimittamasta liitteessä II lueteltuihin tavaroihin liittyvää teknistä apua kolmannessa maassa olevalle henkilölle, yhteisölle tai elimelle vastiketta vastaan tai vastikkeetta.

▼B

2.  Toimivaltainen viranomainen voi 1 kohdasta poiketen antaa luvan liitteessä II lueteltujen tavaroiden vientiin ja siihen liittyvän teknisen avun toimittamisen, jos voidaan osoittaa, että näitä tavaroita käytetään siinä maassa, johon ne on tarkoitus viedä, yksinomaan niiden museossa tapahtuvaan asettamiseen julkisesti esille niiden historiallisen merkityksen vuoksi.

4 artikla

Tuontikielto

▼M11

1.  Kielletään liitteessä II lueteltujen tavaroiden tuonti näiden tavaroiden alkuperästä riippumatta.

Kielletään liitteessä II lueteltuihin tavaroihin liittyvän sellaisen teknisen avun hyväksyminen unionissa olevan henkilön, yhteisön tai elimen toimesta, jonka jokin henkilö, yhteisö tai elin toimittaa kolmannesta maasta käsin vastiketta vastaan tai vastikkeetta.

▼B

2.  Toimivaltainen viranomainen voi 1 kohdasta poiketen antaa luvan liitteessä II lueteltujen tavaroiden tuontiin ja siihen liittyvän teknisen avun toimittamisen, jos voidaan osoittaa, että asianomaisia tavaroita käytetään määräjäsenvaltiossa yksinomaan niiden museossa tapahtuvaan asettamiseeen julkisesti esille niiden historiallisen merkityksen vuoksi.

▼M11

4 a artikla

Kauttakuljetuskielto

1.  Kielletään liitteessä II lueteltujen tavaroiden kauttakuljetus.

2.  Toimivaltainen viranomainen voi 1 kohdasta poiketen antaa luvan liitteessä II lueteltujen tavaroiden kauttakuljetukseen, jos osoitetaan, että näitä tavaroita käytetään määrämaassa yksinomaan museossa tapahtuvaan julkisesti esille asettamiseen niiden historiallisen merkityksen vuoksi.

4 b artikla

Välityspalvelujen kieltäminen

Kielletään välittäjiä toimittamasta kolmannessa maassa olevalle henkilölle, yhteisölle tai elimelle välityspalveluja, jotka liittyvät liitteessä II lueteltuihin tavaroihin, näiden tavaroiden alkuperästä riippumatta.

4 c artikla

Koulutuksen kieltäminen

Kielletään teknisen avun toimittajaa tai välittäjää toimittamasta tai tarjoamasta kolmannessa maassa olevalle henkilölle, yhteisölle tai elimelle koulutusta liitteessä II lueteltujen tavaroiden käytöstä.

4 d artikla

Messut

Kielletään luonnollista henkilöä, oikeushenkilöä, yhteisöä tai elintä, kumppanuus mukaan lukien, riippumatta siitä, onko tällä asuinpaikka jäsenvaltiossa tai onko tämä sijoittautunut jäsenvaltioon, asettamasta esille tai tarjoamasta myytäväksi liitteessä II lueteltua tavaraa näyttelyssä tai messuilla, jotka järjestetään unionin alueella, ellei osoiteta, että näyttelyn tai messujen luonteen huomioon ottaen tällainen esille asettaminen tai myytäväksi tarjoaminen ei helpota tai edistä asianomaisen tavaran myyntiä tai toimittamista kolmannessa maassa olevalle henkilölle, yhteisölle tai elimelle.

4 e artikla

Mainonta

Kielletään luonnollista henkilöä, oikeushenkilöä, yhteisöä tai elintä, kumppanuus mukaan lukien, jolla on asuinpaikka jäsenvaltiossa tai joka on sijoittautunut jäsenvaltioon ja joka myy tai ostaa mainostilaa tai mainosaikaa unionin alueelta käsin, luonnollista henkilöä, jolla on jäsenvaltion kansalaisuus ja joka myy tai ostaa mainostilaa tai mainosaikaa unionin alueelta käsin, sekä oikeushenkilöä, yhteisöä tai elintä, joka on perustettu tai muodostettu jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti ja joka myy tai ostaa mainostilaa tai mainosaikaa unionin alueelta käsin, myymästä tai ostamasta kolmannessa maassa olevalta henkilöltä, yhteisöltä tai elimeltä liitteessä II lueteltuihin tavaroihin liittyvää mainostilaa painetuissa viestimissä tai internetissä taikka mainosaikaa televisio- tai radioasemalta.

4 f artikla

Kansalliset toimenpiteet

1.  Jäsenvaltiot voivat ottaa käyttöön tai pitää voimassa kansallisia toimenpiteitä, joilla rajoitetaan liitteessä II lueteltuihin tavaroihin liittyviä kuljetus-, rahoitus-, vakuutus- ja jälleenvakuutuspalveluja tai yleistä mainontaa ja myynninedistämistä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta sovellettavien unionin sääntöjen, muun muassa kansalaisuuteen perustuvaa syrjintää koskevan kiellon, soveltamista.

2.  Jäsenvaltioiden on ilmoitettava 1 kohdan mukaisesti hyväksymistään toimenpiteistä komissiolle. Voimassa olevista toimenpiteistä on ilmoitettava viimeistään 17 päivänä helmikuuta 2017. Uusista toimenpiteistä, muutoksista ja kumoamisista on ilmoitettava ennen niiden voimaantuloa.

▼B



III LUKU

Tavarat, joita voi käyttää kidutukseen ja muuhun julmaan, epäinhimilliseen tai halventavaan kohteluun tai rankaisemiseen

5 artikla

Viennin luvanvaraisuus

▼M11

1.  Liitteessä III lueteltujen tavaroiden vientiin tarvitaan näiden tavaroiden alkuperästä riippumatta lupa. Lupaa ei kuitenkaan tarvita tavaroille, jotka ainoastaan kulkevat unionin tullialueen kautta, eli tavaroille, joille ei ole osoitettu muuta tulliselvitysmuotoa kuin asetuksen (EU) N:o 952/2013 226 artiklan mukainen ulkoinen passitusmenettely, mukaan lukien muiden kuin unionin tavaroiden varastointi vapaa-alueelle.

Liite III sisältää ainoastaan seuraavat tavarat, joita voi käyttää kidutukseen ja muuhun julmaan, epäinhimilliseen tai halventavaan kohteluun tai rankaisemiseen:

a) ensisijaisesti lainvalvonnassa käytettävät tavarat; ja

b) tavarat, jotka ovat rakenteeltaan ja teknisiltä ominaisuuksiltaan sellaisia, että on olemassa olennainen riski, että niitä voidaan käyttää kidutukseen ja muuhun julmaan, epäinhimilliseen tai halventavaan kohteluun tai rankaisemiseen.

Liite III ei sisällä seuraavia tavaroita:

a) ampuma-aseet, joita valvotaan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 258/2012 ( 2 );

b) kaksikäyttötuotteet, joita valvotaan neuvoston asetuksella (EY) N:o 428/2009 ( 3 ); ja

c) tavarat, joita valvotaan neuvoston yhteisen kannan 2008/944/YUTP ( 4 ) mukaisesti.

▼B

2.  Edellä 1 kohtaa ei sovelleta vientiin niille jäsenvaltioiden alueille, jotka on lueteltu liitteessä IV ja jotka eivät kuulu yhteisön tullialueeseen edellyttäen, että tavaroita käyttää viranomainen, joka vastaa lain noudattamisen valvonnasta sekä määrämaassa tai -alueella että sen jäsenvaltion emämaan alueella, jolle kyseinen alue kuuluu. Tullilla tai muilla asianomaisilla viranomaisilla on oikeus selvittää, täyttyykö tämä edellytys, ja ne voivat päättää, ettei tavaroita saa viedä ennen kuin tällainen selvitys on tehty.

3.  Edellä 1 kohtaa ei sovelleta vientiin kolmansiin maihin edellyttäen, että tavaroita käyttää jonkin jäsenvaltion sotilas- tai siviilihenkilöstö, jos tämä henkilöstö osallistuu Euroopan unionin tai Yhdistyneiden Kansakuntien rauhanturvaamis- tai kriisinhallintaoperaatioon kyseisessä kolmannessa maassa tai jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välisiin puolustusalan sopimuksiin perustuvaan operaatioon. Tullilla tai muilla asianomaisilla viranomaisilla on oikeus selvittää, täyttyykö tämä edellytys. Tavaroita ei saa viedä ennen kuin tällainen selvitys on tehty.

6 artikla

Vientiluvan myöntämisperusteet

▼M11

1.  Toimivaltaiset viranomaiset päättävät liitteessä III lueteltujen tavaroiden vientiä koskevista lupahakemuksista ottaen huomioon kaikki merkitykselliset näkökohdat, erityisesti sen, onko toinen jäsenvaltio hylännyt olennaisesti samanlaista vientiä koskevan hakemuksen viimeksi kuluneiden kolmen vuoden aikana, ja aiottuun lopulliseen käyttöön ja luvan kiertämisen vaaraan liittyvät näkökohdat.

▼B

2.  Toimivaltainen viranomainen ei saa myöntää lupaa, jos on perusteltua syytä olettaa, että kolmannen maan lainvalvontaviranomainen taikka luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö voi käyttää liitteessä III lueteltuja tavaroita kidutukseen tai muuhun julmaan, epäinhimilliseen tai halventavaan kohteluun tai rankaisemiseen, mukaan lukien tuomioistuimen määräämän ruumiinrangaistuksen täytäntöönpano.

Toimivaltaisen viranomaisen on otettava huomioon

 saatavilla olevat kansainväliset tuomioistuinratkaisut,

 Yhdistyneiden Kansakuntien, Euroopan neuvoston ja Euroopan unionin toimivaltaisilta elimiltä saadut tiedot sekä Euroopan neuvoston kidutuksen ja epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rankaisemisen vastaisen komitean sekä kidutusta ja muuta julmaa, epäinhimillistä tai halventavaa kohtelua tai rankaisemista käsittelevän Yhdistyneiden Kansakuntien erityisraportoijan raportit.

Huomioon voidaan ottaa myös muut asiaan liittyvät tiedot, mukaan lukien saatavilla olevat kansalliset tuomioistuinratkaisut, valtioista riippumattomien järjestöjen laatimat raportit tai niillä olevat muut tiedot sekä tiedot määrämaan soveltamista liitteissä II ja III lueteltuja tavaroita koskevista vientirajoituksista voidaan ottaa huomioon.

▼M11

3.  Lopullisen käytön ja luvan kiertämisen vaaran selvittämiseksi sovelletaan seuraavia sääntöjä:

3.1 Jos liitteessä III olevassa 3.2 tai 3.3 kohdassa lueteltujen tavaroiden valmistaja hakee lupaa tällaisten tavaroiden viemiseksi jakelijalle, toimivaltaisen viranomaisen on arvioitava valmistajan ja jakelijan tekemät sopimusjärjestelyt ja toimenpiteet, jotka ne toteuttavat sen varmistamiseksi, ettei kyseisiä tavaroita ja soveltuvissa tapauksissa tuotteita, joihin ne tulevat sisältymään, käytetä kidutukseen tai muuhun julmaan, epäinhimilliseen tai halventavaan kohteluun tai rankaisemiseen.

3.2 Jos lupaa haetaan liitteessä III olevassa 3.2 tai 3.3 kohdassa lueteltujen tavaroiden viemiseksi loppukäyttäjälle, toimivaltainen viranomainen voi luvan kiertämisen vaaraa arvioidessaan ottaa huomioon sovellettavat sopimusjärjestelyt ja loppukäyttäjän allekirjoittaman selvityksen lopullisesta käytöstä, jos tällainen selvitys esitetään. Ellei selvitystä lopullisesta käytöstä esitetä, on viejän vastuulla osoittaa, kuka loppukäyttäjä on ja mihin tarkoitukseen tämä käyttää tavaroita. Ellei viejä esitä riittäviä tietoja loppukäyttäjästä ja lopullisesta käytöstä, toimivaltaisella viranomaisella katsotaan olevan perusteltu syy olettaa, että tavaroita saatetaan käyttää kidutukseen tai muuhun julmaan, epäinhimilliseen tai halventavaan kohteluun tai rankaisemiseen.

4.  Edellä 1 kohdassa säädettyjen kriteerien lisäksi toimivaltaisen viranomaisen on koontilupahakemusta arvioidessaan otettava huomioon, onko viejällä käytössä oikeasuhteisia ja riittäviä keinoja ja menettelyjä tämän asetuksen säännösten ja tavoitteiden sekä lupaehtojen ja -vaatimusten noudattamisen varmistamiseksi.

6 a artikla

Kauttakuljetuskielto

Kielletään luonnollista henkilöä, oikeushenkilöä, yhteisöä tai elintä, kumppanuus mukaan lukien, riippumatta siitä, onko tällä asuinpaikka jäsenvaltiossa tai onko tämä sijoittautunut jäsenvaltioon, suorittamasta liitteessä III lueteltujen tavaroiden kauttakuljetusta, jos hän tai se tietää, että osa tällaisten tavaroiden kuljetuksesta on tarkoitettu käytettäväksi kidutukseen tai muuhun julmaan, epäinhimilliseen tai halventavaan kohteluun tai rankaisemiseen kolmannessa maassa.

▼B

7 artikla

Kansalliset toimenpiteet

1.  Sen estämättä, mitä 5 ja 6 artiklassa säädetään, jäsenvaltio voi kieltää jalkarautojen, joukkokahleiden ja kannettavien sähköshokkilaitteiden viennin tai pitää voimassa niitä koskevan vientikiellon.

2.  Jäsenvaltio voi vaatia luvan sellaisten käsirautojen vientiin, joiden kokonaispituus on lukittuna ja ketju mukaan luettuna toisen rannekkeen ulkoreunasta toisen rannekkeen ulkoreunaan mitattuna yli 240 millimetriä. Asianomainen jäsenvaltio soveltaa tällaisiin käsirautoihin III ja IV lukua.

3.  Jäsenvaltioiden on ilmoitettava 1 ja 2 kohtien mukaisesti hyväksymistään toimenpiteistä komissiolle. Voimassa olevista toimenpiteistä on ilmoitettava viimeistään 30 päivänä heinäkuuta 2006. Myöhemmin toteutettavista toimenpiteistä on ilmoitettava ennen niiden voimaantuloa.

▼M11

7 a artikla

Tiettyjen palvelujen luvanvaraisuus

1.  Lupa tarvitaan, jos teknisen avun toimittaja tai välittäjä toimittaa jonkin seuraavista palveluista kolmannessa maassa olevalle henkilölle, yhteisölle tai elimelle vastiketta vastaan tai vastikkeetta:

a) liitteessä III lueteltuihin tavaroihin liittyvä tekninen apu näiden tavaroiden alkuperästä riippumatta; ja

b) liitteessä III lueteltuihin tavaroihin liittyvät välityspalvelut näiden tavaroiden alkuperästä riippumatta.

2.  Tehtäessä päätöksiä lupahakemuksista, jotka koskevat liitteessä III lueteltuihin tavaroihin liittyvien välityspalvelujen toimittamista, sovelletaan 6 artiklaa soveltuvin osin.

Tehtäessä päätöksiä lupahakemuksista, jotka koskevat liitteessä III lueteltuihin tavaroihin liittyvän teknisen avun toimittamista, 6 artiklassa säädetyt kriteerit otetaan huomioon arvioitaessa sitä,

a) toimitettaisiinko teknistä apua henkilölle, yhteisölle tai elimelle, joka saattaa käyttää tavaroita, joihin tekninen apu liittyy, kidutukseen tai muuhun julmaan, epäinhimilliseen tai halventavaan kohteluun tai rankaisemiseen; ja

b) käytettäisiinkö teknistä apua liitteessä III lueteltujen tavaroiden korjaamiseen, kehittämiseen, valmistukseen, testaamiseen, kunnossapitoon tai kokoamiseen taikka teknisen avun toimittamiseen henkilölle, yhteisölle tai elimelle, joka saattaa käyttää tavaroita, joihin tekninen apu liittyy, kidutukseen tai muuhun julmaan, epäinhimilliseen tai halventavaan kohteluun tai rankaisemiseen.

3.  Edellä olevaa 1 kohtaa ei sovelleta teknisen avun toimittamiseen, jos

a) teknistä apua toimitetaan jäsenvaltion lainvalvontaviranomaiselle tai 5 artiklan 3 kohdan ensimmäisessä virkkeessä kuvatulle jäsenvaltion sotilas- tai siviilihenkilöstölle;

b) tekninen apu muodostuu yleisesti tiedossa olevien tietojen antamisesta; tai

c) tekninen apu on vähimmäisapua, joka on välttämätöntä sellaisten liitteessä III lueteltujen tavaroiden, joille toimivaltainen viranomainen on myöntänyt vientiluvan tämän asetuksen mukaisesti, käyttöönottoa, toimintaa, kunnossapitoa tai korjausta varten.

4.  Sen estämättä, mitä 1 kohdassa säädetään, jäsenvaltio voi pitää voimassa jalkarautoihin, joukkokahleisiin ja kannettaviin sähköshokkilaitteisiin liittyvien välityspalvelujen toimittamiskiellon. Jos jäsenvaltio pitää tällaisen kiellon voimassa, sen on ilmoitettava hyväksymistään toimenpiteistä komissiolle viimeistään 17 päivänä helmikuuta 2017 ja ilmoitettava komissiolle, jos näitä toimenpiteitä muutetaan tai ne kumotaan.



III a LUKU

Tavarat, joita voidaan käyttää kuolemanrangaistuksen täytäntöönpanoon

7 b artikla

Viennin luvanvaraisuus

1.  Liitteessä III a lueteltujen tavaroiden vientiin tarvitaan näiden tavaroiden alkuperästä riippumatta lupa. Lupaa ei kuitenkaan tarvita tavaroille, jotka ainoastaan kulkevat unionin tullialueen kautta, eli tavaroille, joille ei ole osoitettu muuta tulliselvitysmuotoa kuin asetuksen (EU) N:o 952/2013 226 artiklan mukainen ulkoinen passitusmenettely, mukaan lukien muiden kuin unionin tavaroiden varastointi vapaa-alueelle.

Liite III a sisältää ainoastaan tavarat, joita voidaan käyttää kuolemanrangaistuksen täytäntöönpanoon ja jotka yksi tai useampi kolmas maa, joka ei ole poistanut kuolemanrangaistusta, on hyväksynyt tai joita se on tosiasiallisesti käyttänyt kuolemanrangaistuksen täytäntöönpanoon. Siihen eivät kuulu

a) ampuma-aseet, joita valvotaan asetuksella (EU) N:o 258/2012;

b) kaksikäyttötuotteet, joita valvotaan asetuksella (EY) N:o 428/2009; ja

c) tavarat, joita valvotaan yhteisen kannan 2008/944/YUTP mukaisesti.

2.  Jos lääkevalmisteiden vienti edellyttää tämän asetuksen mukaista vientilupaa ja tällaiseen vientiin sovelletaan myös huumausaineita ja psykotrooppisia aineita koskevien kansainvälisten yleissopimusten, kuten vuonna 1971 tehdyn psykotrooppisia aineita koskevan yleissopimuksen, mukaisia lupavaatimuksia, jäsenvaltiot voivat käyttää yhtä ainoaa menettelyä niille tässä asetuksessa ja asianomaisessa yleissopimuksessa asetettujen velvoitteiden täyttämiseen.

7 c artikla

Vientiluvan myöntämisperusteet

1.  Toimivaltaiset viranomaiset päättävät liitteessä III a lueteltujen tavaroiden vientiä koskevista lupahakemuksista ottaen huomioon kaikki merkitykselliset näkökohdat, erityisesti sen, onko toinen jäsenvaltio hylännyt olennaisesti samanlaista vientiä koskevan hakemuksen viimeksi kuluneiden kolmen vuoden aikana, ja aiottuun lopulliseen käyttöön ja luvan kiertämisen vaaraan liittyvät näkökohdat.

2.  Toimivaltainen viranomainen ei saa myöntää lupaa, jos on perusteltu syy olettaa, että liitteessä III a lueteltuja tavaroita saatetaan käyttää kuolemanrangaistuksen täytäntöönpanoon kolmannessa maassa.

3.  Lopullisen käytön ja luvan kiertämisen vaaran selvittämiseksi sovelletaan seuraavia sääntöjä:

3.1 Jos liitteessä III a olevassa 1 jaksossa lueteltujen tavaroiden valmistaja hakee lupaa tällaisen tuotteen viemiseksi jakelijalle, toimivaltaisen viranomaisen on arvioitava valmistajan ja jakelijan tekemät sopimusjärjestelyt ja toimenpiteet, jotka ne toteuttavat sen varmistamiseksi, ettei kyseisiä tavaroita käytetä kuolemanrangaistuksen täytäntöönpanoon.

3.2 Jos lupaa haetaan liitteessä III a olevassa 1 jaksossa lueteltujen tavaroiden viemiseksi loppukäyttäjälle, toimivaltainen viranomainen voi luvan kiertämisen vaaraa arvioidessaan ottaa huomioon sovellettavat sopimusjärjestelyt ja loppukäyttäjän allekirjoittaman selvityksen lopullisesta käytöstä, jos tällainen selvitys esitetään. Ellei selvitystä lopullisesta käytöstä esitetä, on viejän vastuulla osoittaa, kuka loppukäyttäjä on ja mihin tarkoitukseen tämä käyttää tavaroita. Ellei viejä esitä riittäviä tietoja loppukäyttäjästä ja lopullisesta käytöstä, toimivaltaisella viranomaisella katsotaan olevan perusteltu syy olettaa, että tavaroita saatetaan käyttää kuolemanrangaistuksen täytäntöönpanoon.

3.3 Komissio voi yhteistyössä jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten kanssa hyväksyä parhaiden käytäntöjen suuntaviivat, jotka koskevat lopullisen käytön arvioimista sekä sen arvioimista, mihin tarkoitukseen teknistä apua käytettäisiin.

4.  Edellä 1 kohdassa säädettyjen kriteerien lisäksi toimivaltaisen viranomaisen on koontilupahakemusta arvioidessaan otettava huomioon, onko viejällä käytössä oikeasuhteisia ja riittäviä keinoja ja menettelyjä tämän asetuksen säännösten ja tavoitteiden sekä lupaehtojen ja -vaatimusten noudattamisen varmistamiseksi.

7 d artikla

Kauttakuljetuskielto

Kielletään luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, yhteisöä tai elintä, kumppanuus mukaan lukien, riippumatta siitä, onko tällä asuinpaikka jäsenvaltiossa tai onko tämä sijoittautunut jäsenvaltioon, suorittamasta liitteessä III a lueteltujen tavaroiden kauttakuljetusta, jos hän tai se tietää, että osa tällaisten tavaroiden kuljetuksesta on tarkoitettu käytettäväksi kuolemanrangaistuksen täytäntöönpanoon kolmannessa maassa.

7 e artikla

Tiettyjen palvelujen luvanvaraisuus

1.  Lupa tarvitaan, jos teknisen avun toimittaja tai välittäjä toimittaa jonkin seuraavista palveluista kolmannessa maassa olevalle henkilölle, yhteisölle tai elimelle vastiketta vastaan tai vastikkeetta:

a) liitteessä III a lueteltuihin tavaroihin liittyvä tekninen apu näiden tavaroiden alkuperästä riippumatta; ja

b) liitteessä III a lueteltuihin tavaroihin liittyvät välityspalvelut näiden tavaroiden alkuperästä riippumatta.

2.  Tehtäessä päätöksiä lupahakemuksista, jotka koskevat liitteessä III a lueteltuihin tavaroihin liittyvien välityspalvelujen toimittamista, sovelletaan 7 c artiklaa soveltuvin osin.

Tehtäessä päätöksiä lupahakemuksista, jotka koskevat liitteessä III a lueteltuihin tavaroihin liittyvän teknisen avun toimittamista, 7 c artiklassa säädetyt kriteerit otetaan huomioon arvioitaessa sitä,

a) toimitettaisiinko teknistä apua henkilölle, yhteisölle tai elimelle, joka saattaa käyttää tavaroita, joihin tekninen apu liittyy, kuolemanrangaistuksen täytäntöönpanoon; ja

b) käytettäisiinkö teknistä apua liitteessä III a lueteltujen tavaroiden korjaamiseen, kehittämiseen, valmistukseen, testaamiseen, kunnossapitoon tai kokoamiseen tai teknisen avun toimittamiseen henkilölle, yhteisölle tai elimelle, joka saattaa käyttää tavaroita, joihin tekninen apu liittyy, kuolemanrangaistuksen täytäntöönpanoon.

3.  Edellä olevaa 1 kohtaa ei sovelleta teknisen avun toimittamiseen, jos

a) tekninen apu muodostuu yleisesti tiedossa olevien tietojen antamisesta; tai

b) tekninen apu on vähimmäisapua, joka on välttämätöntä sellaisten liitteessä III a lueteltujen tavaroiden, joille toimivaltainen viranomainen on myöntänyt vientiluvan tämän asetuksen mukaisesti, käyttöönottoa, toimintaa, kunnossapitoa tai korjausta varten.

▼B



IV LUKU

Lupamenettelyt

▼M11

8 artikla

Lupatyypit ja myöntävät viranomaiset

1.  Tällä asetuksella otetaan käyttöön liitteessä III b esitetty unionin yleinen vientilupa tietyn viennin osalta.

Sen jäsenvaltion, jossa viejällä on asuinpaikka tai johon viejä on sijoittautunut, toimivaltainen viranomainen voi kieltää viejää käyttämästä tätä lupaa, jos on perusteltu syy epäillä viejän kykyä noudattaa tällaisen luvan ehtoja tai vientivalvontalainsäädännön säännöksiä.

Jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten on vaihdettava tietoja kaikista viejistä, joilta on evätty oikeus käyttää unionin yleistä vientilupaa, paitsi jos ne katsovat, että tietty viejä ei yritä viedä liitteessä III a lueteltuja tavaroita toisen jäsenvaltion kautta. Tähän tarkoitukseen on käytettävä tietojenvaihtoon tarkoitettua suojattua ja koodattua järjestelmää.

2.  Sen jäsenvaltion, jossa viejällä on asuinpaikka tai johon viejä on sijoittautunut, liitteessä I mainittu toimivaltainen viranomainen myöntää luvan muuhun kuin 1 kohdassa tarkoitettuun vientiin, jota varten tarvitaan lupa tämän asetuksen nojalla. Tällainen lupa voi olla yksittäinen lupa tai koontilupa, jos se koskee liitteessä III tai liitteessä III a lueteltuja tavaroita. Liitteessä II lueteltuja tavaroita koskevan luvan on oltava yksittäinen lupa.

3.  Sen jäsenvaltion, jossa luonnollisella henkilöllä, oikeushenkilöllä, yhteisöllä tai elimellä, joka kuljettaa tavaroita unionin tullialueella, on asuinpaikka tai johon se on sijoittautunut, liitteessä I mainittu toimivaltainen viranomainen myöntää luvan liitteessä II lueteltujen tavaroiden kauttakuljetukseen. Jos kyseisellä henkilöllä, yhteisöllä tai elimellä ei ole asuinpaikkaa jäsenvaltiossa tai se ei ole sijoittautunut jäsenvaltioon, luvan myöntää sen jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen, jossa tavaroiden saapuminen unionin tullialueelle tapahtuu. Tällaisen luvan on oltava yksittäinen lupa.

4.  Sen jäsenvaltion, johon museo on sijoittautunut, liitteessä I mainittu toimivaltainen viranomainen myöntää luvan tuontiin, jota varten tarvitaan lupa tämän asetuksen nojalla. Liitteessä II lueteltuja tavaroita koskevan luvan on oltava yksittäinen lupa.

5.  Luvan liitteessä II lueteltuihin tavaroihin liittyvän teknisen avun toimittamiseen myöntää

a) sen jäsenvaltion, jossa teknisen avun toimittajalla on asuinpaikka tai johon se on sijoittautunut, liitteessä I mainittu toimivaltainen viranomainen tai, jos sellaista jäsenvaltiota ei ole, sen jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen, jonka kansalainen teknisen avun toimittaja on tai jonka lainsäädännön mukaisesti se on perustettu tai muodostettu, jos apu toimitetaan kolmannessa maassa sijaitsevalle museolle; tai

b) liitteessä I mainittu museon sijoittautumisjäsenvaltion toimivaltainen viranomainen, jos apu toimitetaan unionissa sijaitsevalle museolle.

6.  Luvan liitteessä III tai liitteessä III a lueteltuihin tavaroihin liittyvän teknisen avun toimittamiseen myöntää sen jäsenvaltion, jossa teknisen avun toimittajalla on asuinpaikka tai johon se on sijoittautunut, liitteessä I mainittu toimivaltainen viranomainen tai, jos sellaista jäsenvaltiota ei ole, sen jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen, jonka kansalainen teknisen avun toimittaja on tai jonka lainsäädännön mukaisesti se on perustettu tai muodostettu.

7.  Luvan liitteessä III tai liitteessä III a lueteltuihin tavaroihin liittyvien välityspalvelujen toimittamiseen myöntää sen jäsenvaltion, jossa välittäjällä on asuinpaikka tai johon se on sijoittautunut, liitteessä I mainittu toimivaltainen viranomainen tai, jos sellaista jäsenvaltiota ei ole, sen jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen, jonka kansalainen välittäjä on tai jonka lainsäädännön mukaisesti se on perustettu tai muodostettu. Tämä lupa myönnetään vahvistetulle määrälle tiettyjä tavaroita, jotka liikkuvat kahden tai useamman kolmannen maan välillä. Tavaroiden sijainti kolmannessa maassa, josta ne ovat peräisin, loppukäyttäjä ja loppukäyttäjän tarkka sijainti on ilmoitettava selvästi.

8.  Hakijoiden on annettava toimivaltaiselle viranomaiselle kaikki vientiä tai välityspalveluja koskevia yksittäisiä lupia ja koontilupia tai teknistä apua koskevia lupia, tuontia koskevia yksittäisiä lupia tai kauttakuljetusta koskevia yksittäisiä lupia koskevien hakemustensa kannalta tarpeelliset tiedot.

Viennin osalta toimivaltaisten viranomaisten on saatava täydelliset tiedot erityisesti loppukäyttäjästä, määrämaasta ja tavaroiden lopullisesta käytöstä.

Välityspalvelujen osalta toimivaltaisten viranomaisten on erityisesti saatava tiedot tavaroiden sijainnista kolmannessa maassa, josta ne ovat peräisin, selkeä kuvaus tavaroista ja niiden määrästä, tiedot liiketoimeen osallistuvista kolmansista osapuolista, määrämaana olevasta kolmannesta maasta, loppukäyttäjästä kyseisessä maassa ja loppukäyttäjän tarkasta sijainnista.

Luvan myöntäminen saattaa tarvittaessa edellyttää selvitystä lopullisesta käytöstä.

9.  Poiketen siitä, mitä 8 kohdassa säädetään, valmistajan tai valmistajan edustajan aikoessa viedä tai myydä ja siirtää liitteessä III olevaan 3.2 tai 3.3 kohtaan taikka liitteessä III a olevaan 1 jaksoon sisällytettyjä tavaroita kolmannessa maassa olevalle jakelijalle valmistajan on toimitettava tiedot järjestelyistä ja toimenpiteistä, jotka on toteutettu sen estämiseksi, että liitteessä III olevaan 3.2 tai 3.3 kohtaan sisällytettyjä tavaroita käytetään kidutukseen tai muuhun julmaan, epäinhimilliseen tai halventavaan kohteluun tai rankaisemiseen tai että liitteessä III a olevaan 1 jaksoon sisällytettyjä tavaroita käytetään kuolemanrangaistuksen täytäntöönpanoon, sekä määrämaasta ja, jos tiedot ovat saatavilla, tavaroiden lopullisesta käytöstä ja loppukäyttäjistä.

10.  Toimivaltaiset viranomaiset voivat vuonna 1984 tehdyn kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastaisen yleissopimuksen valinnaisen pöytäkirjan mukaisesti perustetun kidutuksen vastaisen kansallisen valvontaelimen pyynnöstä päättää asettaa hakijalta saamansa tiedot määrämaasta, vastaanottajasta, lopullisesta käytöstä ja loppukäyttäjistä tai tarvittaessa jakelijasta sekä 9 kohdassa tarkoitetuista järjestelyistä ja toimenpiteistä pyynnön esittäneen kansallisen valvontaelimen saataville. Toimivaltaisten viranomaisten on kuultava hakijaa ennen kuin ne asettavat tietoja saataville, ja ne voivat rajoittaa sitä, miten tietoja voidaan hyödyntää. Toimivaltaisten viranomaisten on tehtävä päätöksensä kansallisen lainsäädännön ja käytännön mukaisesti.

11.  Jäsenvaltioiden on käsiteltävä yksittäisiä lupia tai koontilupia koskevat hakemukset kansallisessa lainsäädännössä tai käytännössä määritettävässä määräajassa.

9 artikla

Luvat

1.  Vienti-, tuonti- ja kauttakuljetusluvat myönnetään liitteessä V olevan mallin mukaisella lomakkeella. Välityspalveluja koskevat luvat myönnetään liitteessä VI olevan mallin mukaisella lomakkeella. Teknistä apua koskevat luvat myönnetään liitteessä VII olevan mallin mukaisella lomakkeella. Tällaiset luvat ovat voimassa koko unionissa. Lupa on voimassa 3–12 kuukautta, ja sen voimassaoloa voidaan jatkaa enintään 12 kuukaudella. Koontilupa on voimassa yhdestä kolmeen vuotta, ja sen voimassaoloa voidaan jatkaa enintään kahdella vuodella.

2.  Edellä olevan 6 tai 7 c artiklan mukaisesti myönnetty vientilupa valtuuttaa viejän toimittamaan teknistä apua loppukäyttäjälle siinä määrin kuin tällainen apu on välttämätöntä niiden tavaroiden, joille vientilupa on myönnetty, käyttöönottoa, toimintaa, kunnossapitoa tai korjausta varten.

3.  Luvat voidaan myöntää sähköisesti. Sitä koskevat erityismenettelyt vahvistetaan kansallisesti. Tätä mahdollisuutta käyttävien jäsenvaltioiden on ilmoitettava siitä komissiolle.

4.  Toimivaltainen viranomainen voi asettaa vientiä, tuontia, kauttakuljetusta, teknisen avun toimittamista tai välityspalvelujen toimittamista koskevien lupien myöntämiselle asianmukaisiksi katsomiaan vaatimuksia ja ehtoja.

5.  Jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset voivat tämän asetuksen mukaisesti toimiessaan evätä luvan sekä mitätöidä jo myöntämänsä luvan, keskeyttää sen soveltamisen, muuttaa sitä tai peruuttaa sen.

▼B

10 artikla

Tullimuodollisuudet

1.  Tullimuodollisuuksia täyttäessään viejän tai tuojan on toimitettava liitteessä V oleva lomake asianmukaisesti täytettynä selvitykseksi siitä, että asianomaiselle viennille tai tuonnille on saatu siihen vaadittava lupa. Jos kyseistä asiakirjaa ei ole täytetty sen jäsenvaltion virallisella kielellä, jossa tullimuodollisuudet täytetään, viejältä tai tuojalta voidaan vaatia käännöstä asianomaiselle viralliselle kielelle.

▼M11

2.  Jos tulli-ilmoitus tehdään liitteessä II, III tai III a mainituista tavaroista ja käy ilmi, ettei aiotulle viennille tai tuonnille ole myönnetty tämän asetuksen mukaista lupaa, tulliviranomaisten on otettava ilmoitetut tavarat haltuunsa ja ilmoitettava viejälle tai tuojalle mahdollisuudesta hakea tämän asetuksen mukaista lupaa. Jos lupahakemusta ei tehdä kuuden kuukauden kuluessa haltuunotosta tai jos toimivaltainen viranomainen hylkää tällaisen hakemuksen, tulliviranomaiset toteuttavat haltuun otettuihin tavaroihin sovellettavat kansallisen lain mukaiset toimenpiteet.

11 artikla

Ilmoittamis- ja kuulemisvelvollisuus

1.  Jäsenvaltion on ilmoitettava muille jäsenvaltioille ja komissiolle, jos sen liitteessä I luetellut toimivaltaiset viranomaiset tekevät päätöksen tämän asetuksen mukaisen lupahakemuksen hylkäämisestä tai mitätöivät jo myöntämänsä luvan. Ilmoitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tai mitätöimisen tekopäivästä.

2.  Toimivaltaisen viranomaisen on kuultava, diplomaattiteitse, jos sitä edellytetään tai se on tarpeen, viranomaista tai viranomaisia, jotka ovat viimeksi kuluneiden kolmen vuoden aikana hylänneet tämän asetuksen mukaisen vientiä, kauttakuljetusta, teknisen avun toimittamista kolmannessa maassa olevalle henkilölle, yhteisölle tai elimelle taikka välityspalvelujen toimittamista koskevan lupahakemuksen, jos se vastaanottaa vientiä, kauttakuljetusta, teknisen avun toimittamista kolmannessa maassa olevalle henkilölle, yhteisölle tai elimelle taikka välityspalvelujen toimittamista koskevan lupahakemuksen, joka käsittää olennaisesti samanlaisen toimen kuin se, jota on tarkoitettu tällaisessa aiemmassa hakemuksessa, ja jos se katsoo, että lupa olisi tästä huolimatta myönnettävä.

3.  Jos toimivaltainen viranomainen päättää 2 kohdassa tarkoitetun kuulemisen jälkeen myöntää luvan, asianomaisen jäsenvaltion on ilmoitettava päätöksestään välittömästi muille jäsenvaltioille ja komissiolle ja perusteltava päätöksensä sekä toimitettava kaikki tarvittavat sen perusteena olevat tiedot.

4.  Jos luvan epääminen perustuu kansalliseen kieltoon 7 artiklan 1 kohdan tai 7 a artiklan 4 kohdan mukaisesti, sitä ei pidetä tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna hakemuksen hylkäämistä koskevana päätöksenä.

5.  Kaikki tässä artiklassa edellytetyt ilmoitukset on tehtävä käyttäen tietojenvaihtoon tarkoitettua suojattua ja koodattua järjestelmää.

▼B



V LUKU

Yleiset säännökset ja loppusäännökset

▼M11

12 artikla

Liitteiden muuttaminen

Siirretään komissiolle valta antaa liitteiden I, II, III, III a, III b, IV, V, VI ja VII muuttamiseksi delegoituja säädöksiä 15 a artiklan mukaisesti. Liitteessä I olevia jäsenvaltioiden toimivaltaisia viranomaisia koskevia tietoja muutetaan jäsenvaltioiden toimittamien tietojen pohjalta.

Tämän artiklan nojalla annettaviin delegoituihin säädöksiin sovelletaan 15 b artiklassa säädettyä menettelyä, kun tämä on tarpeen erittäin kiireellisessä tapauksessa, joka liittyy liitteiden II, III, III a tai III b muuttamiseen.

▼M11

12 a artikla

Pyynnöt tavaroiden lisäämiseksi johonkin tavaroiden luetteloon

1.  Kukin jäsenvaltio voi esittää komissiolle asianmukaisesti perustellun pyynnön lisätä lainvalvontaa varten suunniteltuja tai markkinoituja tavaroita liitteeseen II, liitteeseen III tai liitteeseen III a. Tällaisessa pyynnössä on oltava tiedot

a) tavaroiden rakenteesta ja ominaispiirteistä;

b) kaikista tarkoituksista, joihin niitä voi käyttää; ja

c) kansainvälisistä tai kansallisista säännöistä, joita rikottaisiin, jos tavaroita käytettäisiin lainvalvontaan.

Osoittaessaan pyyntönsä komissiolle pyynnön esittävän jäsenvaltion on myös toimitettava kyseinen pyyntö muille jäsenvaltioille.

2.  Komissio voi kolmen kuukauden kuluessa pyynnön vastaanottamisesta pyytää pyynnön esittänyttä jäsenvaltiota toimittamaan lisätietoja, jos se katsoo, että pyynnöstä puuttuu yhtä tai useampaa merkityksellistä näkökohtaa koskevia tietoja tai että yhdestä tai useammasta merkityksellisestä näkökohdasta tarvitaan lisätietoja. Se ilmoittaa näkökohdat, joista lisätietoja on toimitettava. Komissio toimittaa kysymyksensä muille jäsenvaltioille. Muut jäsenvaltiot voivat myös toimittaa komissiolle lisätietoja pyynnön arviointia varten.

3.  Jos komissio katsoo, ettei lisätietojen pyytäminen ole tarpeen, tai tapauksen mukaan kun se saa pyytämänsä lisätiedot, komissio aloittaa 20 viikon kuluessa pyynnön tai tapauksen mukaan lisätietojen vastaanottamisesta menettelyn pyydetyn muutoksen hyväksymiseksi tai ilmoittaa pyynnön esittäneelle jäsenvaltiolle syyt, joiden vuoksi menettelyä ei aloiteta.

▼B

13 artikla

Jäsenvaltioiden viranomaisten ja komission välinen tietojenvaihto

1.  Rajoittamatta 11 artiklan soveltamista komissio ja jäsenvaltiot tiedottavat pyynnöstä toisilleen tämän asetuksen nojalla toteutetuista toimenpiteistä sekä toimittavat toisilleen muut käytössään olevat tähän asetukseen liittyvät tiedot, erityisesti tiedot myönnetyistä ja evätyistä luvista.

2.  Myönnettyjä ja evättyjä lupia koskeviin tietoihin on sisällyttävä vähintään päätöksen tyyppi, päätöksen perusteet tai tiivistelmä niistä, vastaanottajien, ja jos ne eivät ole samat, loppukäyttäjien sekä asianomaisten tavaroiden nimet.

3.  Jäsenvaltioiden on laadittava, mikäli mahdollista yhteistyössä komission kanssa, vuosittain julkinen toimintakertomus, jossa ne antavat tiedot vastaanotettujen hakemusten määrästä, hakemuksen kohteena olevista tavaroista ja maista sekä hakemusten johdosta tekemistään päätöksistä. Tähän kertomukseen ei sisällytetä tietoja, joiden ilmaisemisen jäsenvaltio katsoo keskeisten turvallisuusetujensa vastaiseksi.

▼M11

3 a.  Komissio laatii vuosikertomuksen, joka koostuu 3 kohdassa tarkoitetuista vuosittaisista toimintakertomuksista. Tämä vuosikertomus asetetaan julkisesti saataville.

▼B

4.  Tämä artikla ei rajoita salassapitovelvollisuutta ja ammattisalaisuutta koskevien kansallisten sääntöjen soveltamista, ellei se ole tarpeen 2 kohdassa mainittujen tietojen toimittamiseksi muiden jäsenvaltioiden viranomaisille ja komissiolle.

5.  Luvan epäämistä kansallisen kiellon perusteella 7 artiklan 1 kohdan mukaisesti ei pidetä tämän artiklan 1, 2 ja 3 kohdassa tarkoitettuna luvan epäämisenä.

▼M11

13 a artikla

Henkilötietojen käsittely

Henkilötietoja on käsiteltävä ja vaihdettava niiden sääntöjen mukaisesti, joista säädetään Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 95/46/EY ( 5 ) ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EY) N:o 45/2001 ( 6 ).

▼B

14 artikla

Tietojen käyttäminen

Tämän asetuksen nojalla vastaanotettuja tietoja saa käyttää ainoastaan siihen tarkoitukseen, johon ne on pyydetty, sanotun kuitenkaan rajoittamatta Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission asiakirjojen saamisesta yleisön tutustuttavaksi 30 päivänä toukokuuta 2001 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1049/2001 ( 7 ) sekä asiakirjojen saamista yleisön tutustuttavaksi koskevan kansallisen lainsäädännön soveltamista.

▼M8 —————

▼M11

15 a artikla

Siirretyn säädösvallan käyttäminen

1.  Komissiolle siirrettyä valtaa antaa delegoituja säädöksiä koskevat tässä artiklassa säädetyt edellytykset.

2.  Siirretään komissiolle 16 päivästä joulukuuta 2016 viiden vuoden ajaksi 12 artiklassa tarkoitettu valta antaa delegoituja säädöksiä. Komissio laatii siirrettyä säädösvaltaa koskevan kertomuksen viimeistään yhdeksän kuukautta ennen tämän viiden vuoden kauden päättymistä. Säädösvallan siirtoa jatketaan ilman eri toimenpiteitä samanpituisiksi kausiksi, jollei Euroopan parlamentti tai neuvosto vastusta tällaista jatkamista viimeistään kolme kuukautta ennen kunkin kauden päättymistä.

3.  Euroopan parlamentti tai neuvosto voi milloin tahansa peruuttaa 12 artiklassa tarkoitetun säädösvallan siirron. Peruuttamispäätöksellä lopetetaan tuossa päätöksessä mainittu säädösvallan siirto. Peruuttaminen tulee voimaan sitä päivää seuraavana päivänä, jona sitä koskeva päätös julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä, tai jonakin myöhempänä, kyseisessä päätöksessä mainittuna päivänä. Peruuttamispäätös ei vaikuta jo voimassa olevien delegoitujen säädösten pätevyyteen.

4.  Ennen kuin komissio hyväksyy delegoidun säädöksen, se kuulee kunkin jäsenvaltion nimeämiä asiantuntijoita paremmasta lainsäädännöstä 13 päivänä huhtikuuta 2016 tehdyssä toimielinten välisessä sopimuksessa ( 8 ) vahvistettujen periaatteiden mukaisesti.

5.  Heti kun komissio on antanut delegoidun säädöksen, komissio antaa sen tiedoksi yhtäaikaisesti Euroopan parlamentille ja neuvostolle.

6.  Edellä olevan 12 artiklan nojalla annettu delegoitu säädös tulee voimaan ainoastaan, jos Euroopan parlamentti tai neuvosto ei ole kahden kuukauden kuluessa siitä, kun asianomainen säädös on annettu tiedoksi Euroopan parlamentille ja neuvostolle, ilmaissut vastustavansa sitä tai jos sekä Euroopan parlamentti että neuvosto ovat ennen mainitun määräajan päättymistä ilmoittaneet komissiolle, että ne eivät vastusta säädöstä. Euroopan parlamentin tai neuvoston aloitteesta tätä määräaikaa jatketaan kahdella kuukaudella.

▼M11

15 b artikla

Kiireellinen menettely

1.  Tämän artiklan nojalla annetut delegoidut säädökset tulevat voimaan viipymättä, ja niitä sovelletaan niin kauan kuin niitä ei vastusteta 2 kohdan mukaisesti. Kun delegoitu säädös annetaan tiedoksi Euroopan parlamentille ja neuvostolle, esitetään samalla ne perusteet, joiden vuoksi sovelletaan kiireellistä menettelyä.

2.  Euroopan parlamentti ja neuvosto voivat 15 a artiklan 6 kohdassa tarkoitetun menettelyn mukaisesti vastustaa delegoitua säädöstä. Siinä tapauksessa komissio kumoaa säädöksen välittömästi sen jälkeen, kun Euroopan parlamentin tai neuvoston päätös vastustaa sitä on annettu sille tiedoksi.

15 c artikla

Kidutuksen vastainen koordinointiryhmä

1.  Perustetaan kidutuksen vastainen koordinointiryhmä, jonka puheenjohtajana on komission edustaja. Kukin jäsenvaltio nimeää edustajan tähän ryhmään.

2.  Ryhmä tutkii kaikki tämän asetuksen soveltamista koskevat asiat, mukaan lukien ja rajoituksetta hallinnollisia käytäntöjä koskeva tietojenvaihto ja kysymykset, jotka sen puheenjohtaja tai jäsenvaltion edustaja saattaa sen käsiteltäväksi.

3.  Kidutuksen vastainen koordinointiryhmä voi tarpeelliseksi katsoessaan kuulla viejiä, välittäjiä, teknisen avun toimittajia ja muita asianomaisia sidosryhmiä, joita tämä asetus koskee.

4.  Komissio toimittaa Euroopan parlamentille kirjallisen vuosikertomuksen kidutuksen vastaisen koordinointiryhmän toiminnasta, tutkimuksista ja kuulemisista.

Vuosikertomus laaditaan kiinnittäen asianmukaista huomiota tarpeeseen olla vahingoittamatta luonnollisten henkilöiden tai oikeushenkilöiden kaupallisia etuja. Ryhmässä käytävät keskustelut ovat luottamuksellisia.

15 d artikla

Uudelleentarkastelu

1.  Komissio tarkastelee tämän asetuksen täytäntöönpanoa sekä antaa Euroopan parlamentille ja neuvostolle kattavan täytäntöönpano- ja vaikutustenarviointikertomuksen, johon voi sisältyä muutosehdotuksia, viimeistään 31 päivänä heinäkuuta 2020 ja sen jälkeen viiden vuoden välein. Tarkastelussa arvioidaan tarvetta sisällyttää asetukseen unionin kansalaisten toiminta ulkomailla. Jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle kaikki tämän kertomuksen laatimista varten tarvittavat tiedot.

2.  Kertomuksen eri osissa on käsiteltävä seuraavia:

a) kidutuksen vastainen koordinointiryhmä ja sen toiminta. Kertomus laaditaan kiinnittäen asianmukaista huomiota tarpeeseen olla vahingoittamatta luonnollisten henkilöiden tai oikeushenkilöiden kaupallisia etuja. Ryhmässä käytävät keskustelut ovat luottamuksellisia; ja

b) tiedot jäsenvaltioiden 17 artiklan 1 kohdan mukaisesti toteuttamista ja 17 artiklan 2 kohdan mukaisesti komissiolle ilmoittamista toimenpiteistä.

▼M8 —————

▼B

17 artikla

Seuraamukset

1.  Jäsenvaltioiden on annettava tämän asetuksen säännösten rikkomiseen sovellettavia seuraamuksia koskevat säännöt ja toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että ne pannaan täytäntöön. Säädettyjen seuraamusten on oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia.

2.  Jäsenvaltioiden on ilmoitettava nämä säännöt komissiolle viimeistään 29 päivänä elokuuta 2006 sekä ilmoitettava sille viipymättä niihin vaikuttavista muutoksista.

18 artikla

Alueellinen soveltamisala

▼M11

1.  Tällä asetuksella on sama alueellinen soveltamisala kuin perussopimuksilla, lukuun ottamatta 3 artiklan 1 kohdan ensimmäistä alakohtaa, 4 artiklan 1 kohdan ensimmäistä alakohtaa, 4 a, 5, 6 a, 7, 7 b ja 7 d artiklaa, 8 artiklan 1–4 kohtaa sekä 10 artiklaa, joita sovelletaan

 unionin tullialueeseen,

 Espanjalle kuuluviin Ceutan ja Melillan alueisiin,

 Saksalle kuuluvaan Helgolandin alueeseen.

▼B

2.  Tätä asetusta sovellettaessa Ceutaa, Helgolandia ja Melillaa kohdellaan osana yhteisön tullialuetta.

19 artikla

Voimaantulo

Tämä asetus tulee voimaan 30 päivänä heinäkuuta 2006.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

▼M10




LIITE I

Luettelo 8 ja 11 artiklassa tarkoitetuista viranomaisista ja osoite Euroopan komissiolle toimitettavia ilmoituksia varten

A.    Jäsenvaltioiden viranomaiset

BELGIA

Federale Overheidsdienst Economie, K.M.O., Middenstand en Energie

Algemene Directie Economische Analyses en Internationale Economie

Dienst Vergunningen

Vooruitgangstraat 50

1210 Brussel

BELGIË

Service public fédéral économie, PME, classes moyennes et énergie

Direction générale des Analyses économiques et de l'Economie internationale

Service licences

Rue du Progrès 50

1210 Bruxelles

BELGIQUE

Puhelin: +32 22776713, +32 22775459

Faksi: +32 22775063

Sähköposti: frieda.coosemans@economie.fgov.be

johan.debontridder@economie.fgov.be

BULGARIA

Министерство на икономиката

ул.”Славянска” № 8

1052 София/Sofia

БЪЛГАРИЯ/BULGARIA

Ministry of Economy

8, Slavyanska Str.

1052 Sofia

BULGARIA

Puhelin: +359 29407771

Faksi: +359 29880727

Sähköposti: exportcontrol@mi.government.bg

TŠEKKI

Ministerstvo průmyslu a obchodu

Licenční správa

Na Františku 32

110 15 Praha 1

ČESKÁ REPUBLIKA

Puhelin: +420 224907638

Faksi: +420 224214558

Sähköposti: dual@mpo.cz

TANSKA

Liite III, 2 ja 3 kohta

Justitsministeriet

Slotsholmsgade 10

DK-1216 København K

DANMARK

Puhelin: +45 72268400

Faksi: +45 33933510

Sähköposti: jm@jm.dk

Liite II ja liite III, 1 ja 4 kohta

Erhvervs- og Vækstministeriet

Erhvervsstyrelsen

Eksportkontrol

Langelinie Allé 17

DK-2100 København Ø

DANMARK

Puhelin: +45 35291000

Faksi: +45 35291001

Sähköposti: eksportkontrol@erst.dk

SAKSA

Bundesamt für Wirtschaft und Ausfuhrkontrolle (BAFA)

Frankfurter Straße 29–35

65760 Eschborn

DEUTSCHLAND

Puhelin: +49 6196 908 2217

Faksi: +49 6196 908 1800

Sähköposti: ausfuhrkontrolle@bafa.bund.de

VIRO

Strateegilise kauba komisjon

Islandi väljak 1

15049 Tallinn

EESTI/ESTONIA

Puhelin: +372 6377192

Faksi: +372 6377199

Sähköposti: stratkom@vm.ee

IRLANTI

Licensing Unit

Department of Jobs, Enterprise and Innovation

23 Kildare Street

Dublin 2

ÉIRE

Puhelin: +353 16312121

Faksi: +353 16312562

Sähköposti: exportcontrol@djei.ie

KREIKKA

Υπουργείο Ανάπτυξης, Ανταγωνιστικότητας, Υποδομών, Μεταφορών και Δικτύων

Γενική Διεύθυνση Διεθνούς Οικονομικής Πολιτικής

Διεύθυνση Καθεστώτων Εισαγωγών-Εξαγωγών, Εμπορικής Άμυνας

Ερμού και Κορνάρου 1,

GR-105 63 Αθήνα/Athens

ΕΛΛΑΔΑ/GREECE

Ministry of Development, Competitiveness, Infrastructure, Transport and Networks

General Directorate for International Economic Policy

Directorate of Import-Export Regimes, Trade Defence Instruments

Ermou and Kornarou 1,

GR-105 63 Athens

GREECE

Puhelin: +30 2103286021–22, +30 2103286051–47

Faksi: +30 2103286094

Sähköposti: e3a@mnec.gr, e3c@mnec.gr

ESPANJA

Subdirección General de Comercio Internacional de Material de Defensa y Doble Uso

Secretaría de Estado de Comercio

Ministerio de Economía y Competitividad

Paseo de la Castellana 162, planta 7

E-28046 Madrid

ESPAÑA

Puhelin: +34 913492587

Faksi: +34 913492470

Sähköposti: sgdefensa.sscc@comercio.mineco.es

RANSKA

Ministère des finances et des comptes publics

Direction générale des douanes et droits indirects

Bureau E2

11 Rue des Deux Communes

F-93558 Montreuil Cedex

FRANCE

Puhelin: +33 1 57 53 43 98

Faksi: + 33 1 57 53 48 32

Sähköposti: dg-e2@douane.finances.gouv.fr

KROATIA

Ministarstvo vanjskih i europskih poslova

Samostalni sektor za trgovinsku politiku i gospodarsku multilateralu

Trg Nikole Šubića Zrinskog 7–8

10 000 Zagreb

Republika Hrvatska

Puhelin: +385 16444625 (626)

Faksi: + 385 16444601

ITALIA

Ministero dello Sviluppo Economico

Direzione Generale per la Politica Commerciale Internazionale

Divisione IV

Viale Boston, 25

00144 Roma

ITALIA

Puhelin: +39 0659932439

Faksi: +39 0659647506

Sähköposti: polcom4@mise.gov.it

KYPROS

Υπουργείο Εμπορίου, Βιομηχανίας και Τουρισμού

Υπηρεσία Εμπορίου

Μονάδα Έκδοσης Αδειών Εισαγωγών/Εξαγωγών

Ανδρέα Αραούζου 6

CY-1421 Λευκωσία

ΚΥΠΡΟΣ/CYPRUS

Ministry of Commerce, Industry and Tourism

Trade Service

Import/Export Licensing Unit

6 Andreas Araouzos Street

CY-1421 Nicosia

CYPRUS

Puhelin: +357 22867100, +357 22867197

Faksi: +357 22375443

Sähköposti: pevgeniou@mcit.gov.cy

LATVIA

Ārlietu ministrija

K. Valdemāra iela 3

LV-1395 Rīga

LATVIJA

Puhelin: +371 67016426

Faksi: +371 67828121

Sähköposti: mfa.cha@mfa.gov.lv

LIETTUA

Liite II ja liite III, 1, 2 3 ja 5 kohta

Policijos departamento prie Vidaus reikalų ministerijos

Viešosios policijos valdybos Licencijavimo skyrius

Saltoniškių g. 19

LT-08105 Vilnius

LIETUVA/LITHUANIA

Puhelin: +370 82719767

Faksi: +370 52719976

Sähköposti: leidimai.pd@policija.lt

Liite III, 4 kohta

Valstybinė vaistų kontrolės tarnyba prie Lietuvos Respublikos sveikatos apsaugos ministerijos

Žirmūnų g. 139 A,

LT-09120 Vilnius

LIETUVA/LITHUANIA

Puhelin: +370 852639264

Faksi: +370 852639265

Sähköposti: vvkt@vvkt.lt

LUXEMBURG

Ministère de l'Economie

Office des Licences

19-21, boulevard Royal

L-2449 Luxembourg

BP 113/L-2011 Luxembourg

LUXEMBOURG

Puhelin: +352 22 61 62

Faksi: +352 46 61 38

Sähköposti: office.licences@eco.etat.lu

UNKARI

Magyar Kereskedelmi Engedélyezési Hivatal

Németvölgyi út 37–39

H-1124 Budapest

MAGYARORSZÁG/HUNGARY

Puhelin: +36 14585599

Faksi: +36 14585885

Sähköposti: armstrade@mkeh.gov.hu

ΜΑLTA

Dipartiment tal-Kummerċ

Servizzi ta' Kummerċ

Lascaris

Valletta VLT2000

ΜΑLTA

Commerce Department

Trade Services

Lascaris

Valletta VLT2000

ΜΑLTA

Puhelin: +356 21242270

Faksi: +356 25690286

ALANKOMAAT

Ministerie van Buitenlandse Zaken

Directoraat-Generaal Buitenlandse Economische Betrekkingen

Directie Internationale Marktordening en Handelspolitiek

Bezuidenhoutseweg 67

Postbus 20061

2500 EB Den Haag

NEDERLAND

Puhelin: +31 703485954, +31 703484652

ITÄVALTA

Bundesministerium für Wissenschaft, Forschung und Wirtschaft

Abteilung ”Außenwirtschaftskontrolle” C2/9

Stubenring 1

A-1011 Wien

ÖSTERREICH

Puhelin: +43 1711008341

Faksi: +43 1711008366

Sähköposti: post.c29@bmwfw.gv.at

PUOLA

Ministerstwo Gospodarki

Departament Handlu i Usług

Plac Trzech Krzyży 3/5

00–507 Warszawa

POLSKA/POLAND

Puhelin: +48 226935553

Faksi: +48 226934021

Sähköposti: SekretariatDHU@mg.gov.pl

PORTUGALI

Ministério das Finanças

AT- Autoridade Tributária e Aduaneira

Direcção de Serviços de Licenciamento

Rua da Alfândega, n.5, r/c

P-1149-006 Lisboa

PORTUGAL

Puhelin: +351 218813843

Faksi: +351 218813986

Sähköposti: dsl@at.gov.pt

ROMANIA

Ministerul Economiei, Comerțului și Turismului

Departamentul pentru Comerț Exterior și Relații Internaționale

Direcția Politici Comerciale

Calea Victoriei nr. 152

București, sector 1

Cod poștal 010096

ROMÂNIA

Puhelin: 0040214010552, 0040214010504, 0040214010507

Faksi: 0040214010568, 0040213150454

Sähköposti: adrian.berezintu@dce.gov.ro

SLOVENIA

Ministrstvo za gospodarski razvoj in tehnologijo

Direktorat za turizem in internacionalizacijo

Kotnikova 5

1000 Ljubljana

REPUBLIKA SLOVENIJA

Puhelin: +386 14003521

Faksi: +386 14003611

SLOVAKIA

Ministerstvo hospodárstva Slovenskej republiky

Odbor výkonu obchodných opatrení

Mierová 19

827 15 Bratislava

SLOVENSKO

Puhelin: +421 248542163

Faksi: +421 243423915

Sähköposti: lucia.filipkova@economy.gov.sk

SUOMI

Sisäministeriö

Poliisiosasto

PL 26

FI-00023 VALTIONEUVOSTO

FINLAND

Inrikesministeriet

Polisavdelningen

PB 26

FI-00023 STATSRÅDET

SUOMI/FINLAND

Puhelin: +358 295480171

Faksi: +358 916044635

Sähköposti: kirjaamo@intermin.fi

RUOTSI

Kommerskollegium

Box 6803

SE-113 86 Stockholm

SVERIGE

Puhelin: +46 86904800

Faksi: +46 8306759

Sähköposti: registrator@kommers.se

YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA

Liitteessä II lueteltujen tavaroiden tuonti:

Department for Business, Innovation and Skills (BIS)

Import Licensing Branch (ILB)

Sähköposti: enquiries.ilb@bis.gsi.gov.uk

Liitteissä II ja III lueteltujen tavaroiden vienti sekä 3 artiklan 1 kohdassa ja 4 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu, liitteessä II lueteltuihin tavaroihin liittyvä tekninen apu:

Department for Business, Innovation and Skills (BIS)

Export Control Organisation

1 Victoria Street

London

SW1H 0ET

UNITED KINGDOM

Puhelin: +44 2072154594

Faksi: +44 2072152635

Sähköposti: eco.help@bis.gsi.gov.uk

B.    Osoite tietojen ilmoittamiseksi Euroopan komissiolle

European Commission

Service for Foreign Policy Instruments

Office EEAS 02/309

1049 Bruxelles/Brussel

BELGIUM

Sähköposti: relex-sanctions@ec.europa.eu

▼M9




LIITE II

Luettelo 3 ja 4 artiklassa tarkoitetuista tavaroista

Alkuhuomautus:

Tämän liitteen CN-koodit viittaavat tariffi- ja tilastonimikkeistöstä ja yhteisestä tullitariffista 23 päivänä heinäkuuta 1987 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2658/87 ( 9 ) liitteen I toisessa osassa määriteltyihin koodeihin.

Kun CN-koodia edeltää merkintä ”ex”, asetuksen (EY) N:o 1236/2005 kattamat tavarat muodostavat ainoastaan osan CN-koodin soveltamisalasta, ja niitä määrittävät sekä tässä liitteessä annettu määritelmä että CN-koodin soveltamisala.

Huomautukset:

1. Taulukon 1 jakson 1.3 ja 1.4 kohdassa tarkoitetut henkilöiden teloittamiseen tarkoitetut tavarat eivät sisällä lääkintäteknisiä tavaroita.

2. Tässä liitteessä tarkoitettua valvontaa ei saa kiertää viemällä ei-valvonnanalaisia tavaroita (tuotantolaitos mukaan lukien), jotka sisältävät yhden tai useampia valvonnanalaisia komponentteja, kun valvonnanalainen komponentti on tavaran olennainen osa ja irrotettavissa tai käytettävissä toisiin tarkoituksiin.

Huomautukset:  Arvioitaessa sitä, onko valvonnanalaista komponenttia pidettävä olennaisena osana, on välttämätöntä tarkastella määrän, arvon ja teknologisen taitotiedon tekijöitä sekä muita erityisolosuhteita, jotka voisivat osoittaa valvonnanalaisen komponentin olevan toimitettavien tavaroiden olennainen osa.



CN-koodi

Kuvaus

 

1.  Henkilöiden teloittamiseen tarkoitetut tavarat seuraavasti:

▼M11

ex 4421 90 97

ex 8208 90 00

1.1.  Hirsipuut, giljotiinit ja giljotiinin terät

▼M9

ex 8543 70 90

ex 9401 79 00

ex 9401 80 00

ex 9402 10 00

1.2  Henkilöiden teloittamiseen tarkoitetut sähkötuolit

ex 9406 00 38

ex 9406 00 80

1.3  Esimerkiksi teräksestä ja lasista tehdyt, henkilöiden teloittamiseen tappavalla kaasulla tai aineella suunnitellut ilmatiiviit kammiot

ex 8413 81 00

ex 9018 90 50

ex 9018 90 60

ex 9018 90 84

1.4  Henkilöiden teloittamiseen tappavalla kemiallisella aineella suunnitellut automaattiset ruiskutusjärjestelmät

 

2.  Tavarat, joita eivät sovellu lainvalvontaviranomaisten käyttöön henkilöihin kohdistuvassa voimankäytössä, seuraavasti:

ex 8543 70 90

2.1  Voimankäytön kohteena olevan henkilön päälle puettavaksi tarkoitetut sähköshokkilaitteet, kuten vyöt, hihat ja rannekkeet, jotka on suunniteltu henkilöihin kohdistuvaan voimankäyttöön antamalla sähköiskuja

ex 7326 90 98

ex 7616 99 90

ex 8301 50 00

ex 3926 90 97

ex 4203 30 00

ex 4203 40 00

ex 4205 00 90

2.2  Peukalo- ja sormiraudat, peukalo- ja sormiruuvit

Huomautukset:

Tähän sisältyvät sekä hammastetut että hammastamattomat raudat ja ruuvit.

ex 7326 90 98

ex 7616 99 90

ex 8301 50 00

ex 3926 90 97

ex 4203 30 00

ex 4203 40 00

ex 4205 00 90

ex 6217 10 00

ex 6307 90 98

2.3  Tangolliset kahleet, painolliset jalkakahleet ja joukkokahleet, joihin kuuluu tangollisia kahleita tai painollisia jalkakahleita

Huomautukset:

1.  Tangolliset kahleet ovat lukitusmekanismilla varustettuja kahleita tai nilkkarenkaita, jotka on kytketty yhteen suoralla, tavallisesti metallisella tangolla.

2.  Tähän sisältyvät tangolliset kahleet ja painolliset jalkakahleet, jotka on kytketty ketjulla tavanomaisiin käsirautoihin.

ex 7326 90 98

ex 7616 99 90

ex 8301 50 00

ex 3926 90 97

ex 4203 30 00

ex 4203 40 00

ex 4205 00 90

ex 6217 10 00

ex 6307 90 98

2.4  Ihmisten kahlitsemiseen tarkoitetut kahlitsemisrenkaat, jotka on tarkoitettu kiinnitettäväksi seinään, lattiaan tai kattoon

ex 9401 61 00

ex 9401 69 00

ex 9401 71 00

ex 9401 79 00

ex 9401 80 00

ex 9402 10 00

2.5  Kahletuolit: tuolit, jotka on varustettu kahleilla tai muilla henkilöiden kahlitsemiseen tarkoitetuilla välineillä

Huomautukset:

Tämä kohta ei koske tuoleja, jotka on varustettu ainoastaan hihnoilla tai vöillä.

ex 9402 90 00

ex 9403 20 20

ex 9403 20 80

ex 9403 50 00

ex 9403 70 00

ex 9403 81 00

ex 9403 89 00

2.6  Kahlepöydät ja -vuoteet: pöydät ja vuoteet, jotka on varustettu kahleilla tai muilla henkilöiden kahlitsemiseen tarkoitetuilla välineillä

Huomautukset:

Tämä kohta ei koske pöytiä ja vuoteita, jotka on varustettu ainoastaan hihnoilla tai vöillä.

ex 9402 90 00

ex 9403 20 20

ex 9403 50 00

ex 9403 70 00

ex 9403 81 00

ex 9403 89 00

2.7  Häkkivuoteet: vuoteet, joihin kuuluu häkki (neljä sivua ja katto) tai sen kaltainen rakenne henkilön sulkemiseksi vuoteeseen ja joiden katto tai yksi tai useampi sivu on varustettu metalli- tai muilla tangoilla ja jotka voidaan avata ainoastaan ulkopuolelta

ex 9402 90 00

ex 9403 20 20

ex 9403 50 00

ex 9403 70 00

ex 9403 81 00

ex 9403 89 00

2.8  Verkkovuoteet: vuoteet, joihin kuuluu häkki (neljä sivua ja katto) tai sen kaltainen rakenne henkilön sulkemiseksi vuoteeseen ja joiden katto tai yksi tai useampi sivu on varustettu verkoilla ja jotka voidaan avata ainoastaan ulkopuolelta

 

3.  Kannettava välineistö, joka ei sovellu lainvalvontaviranomaisten käyttöön mellakantorjunnassa tai itsesuojelussa, seuraavasti:

ex 9304 00 00

3.1  Metalliset tai muusta materiaalista tehdyt pamput ja patukat, joissa on metallipiikein varustettu runko

ex 3926 90 97

ex 7326 90 98

3.2  Metallipiikein varustetut kilvet

 

4.  Ruoskat seuraavasti:

ex 6602 00 00

4.1  Ruoskat, joissa on useita siimoja tai naruja, kuten solmuruoskat tai yhdeksänhäntäiset kissat

ex 6602 00 00

4.2  Ruoskat, joissa on yksi tai useampi, iskun voimistamiseksi piikeillä, koukuilla, metallilangalla tai sen kaltaisilla esineillä varustettu siima tai naru




LIITE III

Luettelo 5 artiklassa tarkoitetuista tavaroista

Alkuhuomautus:

Tämän liitteen CN-koodit viittaavat tariffi- ja tilastonimikkeistöstä ja yhteisestä tullitariffista annetun asetuksen (ETY) N:o 2658/87 liitteen I toisessa osassa määriteltyihin koodeihin.

Kun CN-koodia edeltää merkintä ”ex”, asetuksen (EY) N:o 1236/2005 kattamat tavarat muodostavat ainoastaan osan CN-koodin soveltamisalasta, ja sitä määrittävät sekä tässä liitteessä annettu määritelmä että CN-koodin soveltamisala.

Huomautukset:

1. Tässä liitteessä tarkoitettua valvontaa ei saa kiertää viemällä ei-valvonnanalaisia tavaroita (tuotantolaitos mukaan lukien), jotka sisältävät yhden tai useampia valvonnanalaisia komponentteja, kun valvonnanalainen komponentti on tavaran olennainen osa ja irrotettavissa tai käytettävissä toisiin tarkoituksiin.

Huomautukset:  Arvioitaessa sitä, onko valvonnanalaista komponenttia pidettävä olennaisena osana, on välttämätöntä tarkastella määrän, arvon ja teknologisen taitotiedon tekijöitä sekä muita erityisolosuhteita, jotka voisivat osoittaa valvonnanalaisen komponentin olevan toimitettavien tavaroiden olennainen osa.

2. Joissain tapauksissa kemikaalit on luetteloitu nimen ja CAS-numeron mukaan. Luetteloa sovelletaan kemikaaleihin, joilla on sama rakennekaava (mukaan lukien hydraatit) riippumatta nimestä tai CAS-numerosta. CAS-numerot on esitetty, jotta olisi helpompi tunnistaa tietty kemikaali tai seos nimikkeistöstä riippumatta. CAS-numeroita ei voida käyttää yksilöllisinä tunnisteina, koska joillakin tietyn luetteloidun kemikaalin muodoilla on eri CAS-numerot ja tiettyä luetteloitua kemikaalia sisältävillä seoksilla voi myös olla eri CAS-numerot.



CN-koodi

Kuvaus

 

1.  Henkilöihin kohdistuvaan voimankäyttöön suunnitellut tavarat seuraavasti:

ex 7326 90 98

ex 7616 99 90

ex 8301 50 00

ex 3926 90 97

ex 4203 30 00

ex 4203 40 00

ex 4205 00 90

ex 6217 10 00

ex 6307 90 98

1.1  Kahleet ja joukkokahleet

Huomautukset:

1.  Kahleet ovat kahlitsemisvälineitä, jotka muodostuvat kahdesta lukitusmekanismilla varustetusta renkaasta, joita yhdistää ketju tai tanko.

2.  Tämä kohta ei koske jalkakahleita ja joukkokahleita, jotka on kielletty liitteessä II olevassa 2.3 kohdassa.

3.  Tämä kohta ei koske tavanomaisia käsirautoja. Tavanomaisille käsiraudoilla tarkoitetaan käsirautoja, jotka täyttävät seuraavat ehdot:

— niiden kokonaispituus on molemmat rannekkeet lukittuina ja ketju mukaan luettuna toisen rannekkeen ulkoreunasta toisen rannekkeen ulkoreunaan mitattuna 150–280 mm,

— kummankin rannekkeen sisäympärysmitta on enintään 165 mm, kun lukitushampaisto on lukittuneena lukitusmekanismissa viimeisen loven kohdalla,

— kummankin rannekkeen sisäympärysmitta on vähintään 200 mm, kun lukitushampaisto on lukittuneena lukitusmekanismissa ensimmäisen loven kohdalla, ja

— rannekkeita ei ole muunnettu aiheuttamaan ruumiillista kipua tai kärsimystä.

ex 7326 90 98

ex 7616 99 90

ex 8301 50 00

ex 3926 90 97

ex 4203 30 00

ex 4203 40 00

ex 4205 00 90

ex 6217 10 00

ex 6307 90 98

1.2  Yksittäiset lukitusmekanismilla varustetut kahlitsemisrenkaat, joiden sisäympärysmitta ylittää 165 mm, kun lukitushampaisto on lukittuneena lukitusmekanismissa viimeisen loven kohdalla

Huomautukset:

Tähän sisältyvät lukitusmekanismilla varustetut kaulakahleet ja muut yksittäiset kahlitsemisrenkaat, jotka on kytketty tavanomaisiin käsirautoihin ketjulla

ex 6505 00 10

ex 6505 00 90

ex 6506 91 00

ex 6506 99 10

ex 6506 99 90

1.3  Sylkyhuput: huput, mukaan lukien verkosta tehdyt huput, jotka peittävät suun sylkemisen estämiseksi

Huomautukset:

Tähän sisältyvät sylkyhuput, jotka on kytketty tavanomaisiin käsirautoihin ketjulla

 

2.  Mellakantorjuntaan tai itsesuojeluun suunnitellut aseet ja välineet seuraavasti:

ex 8543 70 90

ex 9304 00 00

2.1  Kannettavat sähköshokkiaseet, joilla voidaan antaa sähköisku ainoastaan yhdelle henkilölle kerrallaan, myös sähköpamput, -kilvet ja -pistoolit ja sähkönuolia ampuvat pistoolit

Huomautukset:

1.  Tämä kohta ei koske liitteessä II olevassa 2.1 kohdassa kuvattuja sähköshokkivöitä ja muita laitteita.

2.  Tämä kohta ei koske yksilöllisiä sähköshokkivälineitä, kun ne ovat käyttäjänsä mukana hänen henkilökohtaista suojautumistaan varten.

ex 8543 90 00

ex 9305 99 00

2.2  Pakkaukset, jotka sisältävät kaikki olennaiset osat 2.1 kohdassa tarkoitettujen kannettavien sähköshokkiaseiden kokoamiseksi

Huomautukset:

Seuraavat tavarat katsotaan olennaisiksi osiksi:

— sähköiskun tuottava yksikkö,

— katkaisija, myös kauko-ohjattava, ja

— elektrodit tai tapauksen mukaan johdot, joiden välityksellä sähköisku annetaan.

ex 8543 70 90

ex 9304 00 00

2.3  Kiinteät tai koottavat sähköshokkiaseet, jotka kattavat laajan alueen ja joilla voidaan antaa sähköiskuja useille henkilöille

 

3.  Mellakantorjuntaan tai itsesuojeluun tarkoitetut, lamaannuttavia tai ärsyttäviä kemiallisia aineita levittävät aseet ja välineet sekä tietyt niihin liittyvät aineet seuraavasti:

ex 8424 20 00

ex 8424 89 00

ex 9304 00 00

3.1  Kannettavat aseet ja laitteet, joilla voidaan kohdistaa annos lamaannuttavaa tai ärsyttävää kemiallista ainetta yhteen henkilöön tai levittää annos tällaista ainetta sumutteena tai pilvenä pienelle alueelle

Huomautukset:

1.  Tämä kohta ei koske välineitä, jotka sisältyvät Euroopan unionin yhteisen puolustustarvikeluettelon (1) ML7.e kohtaan.

2.  Tämä kohta ei koske yksilöllisiä kannettavia välineitä, vaikka ne sisältäisivät kemiallista ainetta, kun ne ovat käyttäjänsä mukana hänen henkilökohtaista suojautumistaan varten.

3.  Mellakantorjunta-aineiden tai PAVAn kaltaisten aineiden lisäksi lamaannuttaviksi tai ärsyttäviksi kemiallisiksi aineiksi katsotaan 3.3 ja 3.4 kohdassa tarkoitetut tuotteet.

ex 2924 29 98

3.2  Pelargonihappovanillyyliamidi (PAVA) (CAS 2444-46-4).

ex 3301 90 30

3.3  Oleoresin capsicum (OC) (CAS RN 8023-77-6)

ex 2924 29 98

ex 2939 99 00

ex 3301 90 30

ex 3302 10 90

ex 3302 90 10

ex 3302 90 90

ex 3824 90 97

3.4  Seokset, jotka sisältävät vähintään 0,3 painoprosenttia PAVAa tai OC:tä ja liuotinta (kuten etanolia, 1-propanolia tai heksaania), joita voidaan käyttää sellaisenaan lamaannuttavana tai ärsyttävänä aineena etenkin aerosolina tai nestemäisessä muodossa tai joita voidaan käyttää lamaannuttavien tai ärsyttävien aineiden valmistuksessa

Huomautukset:

1.  Tämä kohta ei koske kastikkeita ja valmisteita niitä varten, keittoja tai valmisteita niitä varten eikä maustamisvalmistesekoituksia, jos PAVA tai OC ei ole niiden ainoa makuaine.

2.  Tämä kohta ei koske lääkevalmisteita, joille on myönnetty unionin lainsäädännön (2) mukainen myyntilupa.

ex 8424 20 00

ex 8424 89 00

3.5  Lamaannuttavan tai ärsyttävän kemiallisen aineen levitykseen tarkoitetut kiinteät laitteet, jotka voidaan kiinnittää seinään tai kattoon rakennuksen sisällä, joihin kuuluu lamaannuttavaa tai ärsyttävää kemiallista ainetta sisältävä säiliö ja jotka voidaan aktivoida kaukosäätimellä

Huomautukset:

Mellakantorjunta-aineiden tai PAVAn kaltaisten aineiden lisäksi lamaannuttaviksi tai ärsyttäviksi kemiallisiksi aineiksi katsotaan 3.3 ja 3.4 kohdassa tarkoitetut tuotteet.

ex 8424 20 00

ex 8424 89 00

ex 9304 00 00

3.6  Lamaannuttavan tai ärsyttävän kemiallisen aineen levitykseen tarkoitetut kiinteät tai koottavat laitteet, jotka kattavat laajan alueen ja joita ei ole suunniteltu kiinnitettäväksi seinään tai kattoon rakennuksen sisällä

Huomautukset:

1.  Tämä kohta ei koske välineitä, jotka sisältyvät Euroopan unionin yhteisen puolustustarvikeluettelon ML7.e kohtaan.

2.  Tämä kohta koskee myös vesitykkejä.

3.  Mellakantorjunta-aineiden tai PAVAn kaltaisten aineiden lisäksi lamaannuttaviksi tai ärsyttäviksi kemiallisiksi aineiksi katsotaan 3.3 ja 3.4 kohdassa tarkoitetut tuotteet.

▼M11 —————

(1)   Neuvosto on hyväksynyt viimeisimmän version 11. maaliskuuta 2013 (EUVL C 90, 27.3.2013, s. 1).

(2)   Katso erityisesti ihmisille ja eläimille tarkoitettuja lääkkeitä koskevista yhteisön lupa- ja valvontamenettelyistä ja Euroopan lääkeviraston perustamisesta 31 päivänä maaliskuuta 2004 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 726/2004 (EUVL L 136, 30.4.2004, s. 1) ja ihmisille tarkoitettuja lääkkeitä koskevista yhteisön säännöistä 6 päivänä marraskuuta 2001 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2001/83/EY (EUVL L 311, 28.11.2001, s. 67).

▼M11




LIITE III a

7 b ARTIKLASSA TARKOITETUT TAVARAT, JOITA VOIDAAN KÄYTTÄÄ KUOLEMANRANGAISTUKSEN TÄYTÄNTÖÖNPANOON



CN-koodi

Kuvaus

 

1.  Valmisteet, joita voidaan käyttää henkilöiden teloittamiseen ruiskuttamalla tappava annos, seuraavasti:

 

1.1.  Nopeasti ja keskinopeasti vaikuttavat anesteettiset barbituraatit, mukaan lukien seuraavat aineet niihin kuitenkaan rajoittumatta:

ex 2933 53 90 [a)–f)]

ex 2933 59 95 [g) ja h)]

a)  amobarbitaali (CAS RN 57-43-2)

b)  amobarbitaalinatriumsuola (CAS RN 64-43-7)

c)  pentobarbitaali (CAS RN 76-74-4)

d)  pentobarbitaalinatriumsuola (CAS 57-33-0)

e)  sekobarbitaali (CAS RN 76-73-3)

f)  sekobarbitaalinatriumsuola (CAS RN 309-43-3)

g)  tiopentaali (CAS RN 76-75-5)

h)  tiopentaalinatriumsuola (CAS RN 71-73-8), tunnetaan myös nimellä tiopentoninatrium

ex 3003 90 00

ex 3004 90 00

ex 3824 90 96

Huomautus:

Tähän kohtaan kuuluvat myös valmisteet, jotka sisältävät jotakin nopeasti tai keskinopeasti vaikuttavien anesteettisten barbituraattien luettelossa mainittua anesteettista ainetta.




LIITE III b

UNIONIN YLEINEN VIENTILUPA EU GEA 1236/2005

Osa 1 – Tavarat

Tämä yleinen vientilupa kattaa neuvoston asetuksen (EY) N:o 1236/2005 ( 10 ) liitteessä III a luetellut tavarat.

Se kattaa myös teknisen avun toimitukset loppukäyttäjälle siinä määrin kuin tällainen apu on välttämätöntä niiden tavaroiden, joille vientilupa on myönnetty, käyttöönottoa, toimintaa, kunnossapitoa tai korjausta varten, jos viejä antaa tällaista apua.

Osa 2 – Määräpaikat

Asetuksen (EY) N:o 1236/2005 mukaista vientilupaa ei vaadita toimituksille unionin tullialueeseen kuuluvaan maahan tai siihen kuuluvalle alueelle, joihin tätä asetusta sovellettaessa kuuluvat Ceuta, Helgoland ja Melilla (18 artiklan 2 kohta).

Tämä yleinen vientilupa on voimassa kaikkialla unionissa seuraaviin määräpaikkoihin suuntautuvassa viennissä:

Tullialueeseen kuulumattomat Tanskan alueet:

 Färsaaret

 Grönlanti

Tullialueeseen kuulumattomat Ranskan alueet:

 Ranskan eteläiset ja antarktiset alueet

 Ranskan Polynesia

 Saint-Barthélemy

 Saint-Pierre ja Miquelon

 Uusi-Kaledonia ja siihen kuuluvat alueet

 Wallis ja Futuna

Tullialueeseen kuulumattomat Alankomaiden alueet:

 Aruba

 Bonaire

 Curaçao

 Saba

 Sint Eustatius

 Sint Maarten

Asiaan liittyvät, tullialueeseen kuulumattomat brittiläiset territoriot:

 Anguilla

 Bermuda

 Etelä-Georgia ja Eteläiset Sandwichsaaret

 Falklandinsaaret

 Gibraltar

 Montserrat

 Saint Helena ja siihen kuuluvat alueet

 Turks- ja Caicossaaret

Albania

Andorra

Argentiina

Australia

Benin

Bolivia

Bosnia ja Hertsegovina

Costa Rica

Djibouti

Ecuador

entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia

Etelä-Afrikka

Filippiinit

Gabon

Georgia

Guinea-Bissau

Honduras

Islanti

Itä-Timor

Kanada

Kap Verde

Kirgisia

Kolumbia

Liberia

Liechtenstein

Meksiko

Moldova

Mongolia

Montenegro

Mosambik

Namibia

Nepal

Nicaragua

Norja

Panama

Paraguay

Ruanda

San Marino

Serbia

Seychellit

Sveitsi (mukaan lukien Büsingen ja Campione d'Italia)

Turkki

Turkmenistan

Ukraina

Uruguay

Uusi-Seelanti

Uzbekistan

Venezuela

Osa 3 – Yleisen vientiluvan käytön ehdot ja vaatimukset

1) Tätä yleistä vientilupaa ei saa käyttää, jos

a) viejää on kielletty käyttämästä tätä yleistä vientilupaa asetuksen (EY) N:o 1236/2005 8 artiklan 1 kohdan mukaisesti;

b) viejän asuin- tai sijoittautumisjäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset ovat antaneet viejälle tiedon, että kyseiset tavarat ovat tai voivat olla kokonaan tai osittain tarkoitettuja joko jälleenvietäviksi kolmanteen maahan tai käytettäviksi kuolemanrangaistuksen täytäntöönpanoon kolmannessa maassa;

c) viejä tietää tai sillä on perusteltu syy olettaa, että kyseiset tavarat ovat kokonaan tai osittain tarkoitettuja joko jälleenvietäviksi kolmanteen maahan tai käytettäviksi kuolemanrangaistuksen täytäntöönpanoon kolmannessa maassa;

d) asianomaiset tavarat viedään tullivapaalle vapaa-alueelle tai vapaavarastoon, joka sijaitsee tämän yleisen vientiluvan kattamassa määräpaikassa;

e) viejä on kyseisten lääkevalmisteiden valmistaja eikä se ole tehnyt jakelijan kanssa oikeudellisesti sitovaa sopimusta, jossa jakelija velvoitetaan tekemään kaikista toimituksista ja siirroista oikeudellisesti sitova sopimus, jossa asiakkaalta edellytetään, mieluiten varoittavan sopimussakon uhalla, että

i) se ei käytä mitään jakelijalta saatuja tavaroita kuolemanrangaistuksen täytäntöönpanoon;

ii) se ei toimita eikä siirrä mitään näistä tavaroista kolmannelle osapuolelle, jos se tietää tai sillä on perusteltu syy olettaa, että tavarat ovat tarkoitettuja käytettäviksi kuolemanrangaistuksen täytäntöönpanoon; ja

iii) se asettaa samat vaatimukset kaikille kolmansille osapuolille, joille se saattaa toimittaa tai siirtää joitakin näistä tavaroista;

f) viejä ei ole kyseisten lääkevalmisteiden valmistaja eikä ole saanut määrämaassa olevalta loppukäyttäjältä allekirjoitettua selvitystä loppukäyttäjästä;

g) lääkevalmisteiden viejä ei ole tehnyt jakelijan tai loppukäyttäjän kanssa oikeudellisesti sitovaa sopimusta, jossa jakelija tai, jos sopimuksen on tehnyt loppukäyttäjä, loppukäyttäjä velvoitetaan, mieluiten varoittavan sopimussakon uhalla, hankkimaan viejältä ennakkolupa seuraavia tarkoituksia varten:

i) kuljetuksen jonkin osan siirto tai toimitus lainvalvontaviranomaiselle maassa tai alueella, joka ei ole poistanut kuolemanrangaistusta;

ii) kuljetuksen jonkin osan siirto tai toimitus luonnolliselle henkilölle, oikeushenkilölle, yhteisölle tai elimelle, joka hankkii asianomaisia tavaroita tai tarjoaa tällaisten tavaroiden käyttöön liittyviä palveluja tällaiselle lainvalvontaviranomaiselle; ja

iii) kuljetuksen jonkin osan jälleenvienti tai siirto maahan tai alueelle, joka ei ole poistanut kuolemanrangaistusta; tai

h) muiden tavaroiden kuin lääkevalmisteiden viejä ei ole tehnyt g alakohdassa tarkoitettua oikeudellisesti sitovaa sopimusta loppukäyttäjän kanssa.

2) Tätä yleistä vientilupaa EU GEA 1236/2005 käyttävien viejien on ilmoitettava asuin- tai sijoittautumisjäsenvaltionsa toimivaltaisille viranomaisille tämän yleisen vientiluvan ensimmäisestä käyttökerrasta viimeistään 30 päivän kuluttua ensimmäisestä vientipäivämäärästä.

Viejien on myös ilmoitettava tulli-ilmoituksessa, että ne käyttävät tätä yleistä vientilupaa EU GEA 1236/2005, merkitsemällä lomakkeen kohtaan 44 TARIC-tietokannasta löytyvä asianomainen koodi.

3) Jäsenvaltiot määrittelevät tämän yleisen vientiluvan käyttöön liittyvät ilmoitusvaatimukset sekä mahdolliset lisätiedot, jotka jäsenvaltio, josta vienti tapahtuu, saattaa vaatia tämän yleisen vientiluvan perusteella viedyistä tuotteista.

Jäsenvaltio voi vaatia alueellaan asuvia tai alueelleen sijoittautuneita viejiä rekisteröitymään ennen tämän yleisen vientiluvan ensimmäistä käyttökertaa. Rekisteröinti tapahtuu automaattisesti, ja toimivaltaiset viranomaiset ilmoittavat siitä viejälle viipymättä ja joka tapauksessa kymmenen työpäivän kuluessa rekisteröinnin vastaanottamisesta, sanotun kuitenkaan rajoittamatta asetuksen (EY) N:o 1236/2005 8 artiklan 1 kohdan soveltamista.

▼B




LIITE IV

Luettelo 5 artiklan 2 kohdassa tarkoitetuista jäsenvaltioiden alueista

TANSKA:

 Grönlanti

RANSKA:

 Uusi-Kaledonia ja siihen kuuluvat alueet

 Ranskan Polynesia

 Ranskan eteläiset ja antarktiset alueet

 Wallis- ja Futunasaaret

 Mayotte

 Saint-Pierre ja Miquelon

SAKSA:

 Büsingen




▼C1

LIITE V

▼B

9 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu vienti- tai tuontilupalomake

Tekninen eritelmä:

Seuraavan lomakkeen on oltava mitoiltaan 10 × 297 mm siten, että mittojen osalta hyväksytään enintään – 5 ja + 8 mm:n poikkeama. Ruutujen mittayksikkö on tuuman yksi kymmenesosa vaakasuoraan ja tuuman yksi kuudesosa pystysuoraan. Alajaottelun mittayksikkö on tuuman yksi kymmenesosa vaakasuoraan.

image

image

Lomaketta koskevat selitykset ”Sellaisten tavaroiden vienti- tai tuontilupa, joita voitaisiin käyttää kidutukseen (asetus (EY) N:o 1236/2005)”

Lupalomaketta käytetään asetuksen (EY) N:o 1236/2005 mukaisen vienti- tai tuontiluvan myöntämiseen tiettyjen sellaisten tavaroiden kauppaa varten, joita voitaisiin käyttää kuolemanrangaistuksen täytäntöönpanoon, kidutukseen tai muuhun julmaan, epäinhimilliseen tai halventavaan kohteluun tai rankaisemiseen. Sitä ei saa käyttää luvan myöntämiseen teknisen avun toimittamiseen.

Luvan myöntävä viranomainen on neuvoston asetuksen (EY) N:o 1236/2005 2 artiklan h alakohdassa määritelty viranomainen, joka on mainittu tämän asetuksen liitteessä I.

Luvat myönnetään käyttäen tätä yksilehtistä lomaketta, joka olisi painettava molemmin puolin. Toimivaltainen tulliviranomainen vähentää viedyt määrät käytettävissä olevasta kokonaismäärästä. Sen on varmistettava, että ne eri tavarat, joita varten vaaditaan lupa, on tätä varten selvästi eroteltu toisistaan.

Jos jäsenvaltioiden kansalliset menettelyt edellyttävät, että lomake laaditaan useampana kappaleena (esimerkiksi hakemusta varten), tämä lupalomake voidaan sisällyttää lomakesarjaan, jossa on sovellettavien kansallisten sääntöjen mukaiset tarvittavat kappaleet. Kunkin lomakkeen ruudun 3 yläpuolella olevaan ruutuun ja vasemmanpuoleiseen marginaaliin olisi selvästi merkittävä, mihin tarkoitukseen (esim. hakemus, kopio hakijalle) kukin kappale on tarkoitettu. Vain yksi näistä kappaleista on asetuksen (EY) N:o 1236/2005 liitteessä V esitetty lupalomake.



Ruutu 1:

Hakija:

Ilmoitetaan hakijan nimi ja täydellinen osoite.

Myös hakijan tullinumero voidaan ilmoittaa (useimmissa tapauksissa valinnainen).

Hakijatyyppi olisi merkittävä (valinnainen) sitä koskevaan ruutuun käyttäen numeroita 1, 2 tai 4, jotka viittaavat asetuksen (EY) N:o 1236/2005 2 artiklan i alakohdassa olevassa määritelmässä oleviin alakohtiin.

Ruutu 3:

Lupa nro:

Merkitään luvan numero ja rasti joko vienti- tai tuontiruutuun. ►C1  Katso asetuksen 2 artiklan d ja e alakohta sekä 18 artikla ◄ käsitteiden ”vienti” ja ”tuonti” määritelmän osalta.

Ruutu 4:

Voimassaolo päättyy:

Ilmoitetaan päivä (kaksi numeroa), kuukausi (kaksi numeroa) ja vuosi (neljä numeroa).

Ruutu 5:

Asiamies/edustaja:

Ilmoitetaan hakijan puolesta toimivan asianmukaisesti valtuutetun edustajan tai asiamiehen (tulliasioitsijan) nimi, jos hakija itse ei esitä hakemusta. Katso myös neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2913/92 5 artikla.

Ruutu 6:

Tavaroiden sijaintimaa:

Ilmoitetaan asianomaisen maan nimi ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 1172/95 (EYVL L 118, 25.5.1995, s. 10) vahvistettujen maakoodien mukainen maatunnus. ►C1  Katso komission asetus (EY) N:o 1779/2002 (EYVL L 269, 5.10.2002, s. 6) ◄ .

Ruutu 7:

Määrämaa:

Ilmoitetaan asianomaisen maan nimi ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 1172/95 (EYVL L 118, 25.5.1995, s. 10) vahvistettujen maakoodien mukainen maatunnus. ►C1  Katso komission asetus (EY) N:o 1779/2002 (EYVL L 269, 5.10.2002, s. 6) ◄ .

Ruutu 10:

Tavaran kuvaus:

Mahdollisuuksien mukaan merkitään kyseisten tavaroiden pakkausmerkinnät. Ruutuun 10 voidaan merkitä myös tavaroiden arvo.

Jos ruudussa 10 ei ole riittävästi tilaa, käytetään lisälehteä, johon merkitään lupanumero. Lisälehtien määrä merkitään ruutuun 16.

Tämä lomake on suunniteltu käytettäväksi enintään kolmea erityyppistä tavaraa varten (katso asetuksen liitteet II ja III). Jos on tarpeen myöntää lupa useamman kuin kolmen erityyppisen tavaran viennille tai tuonnille, myönnetään kaksi lupaa.

Ruutu 11

Tavaran nro:

Tämä kohta täytetään vain lomakkeen kääntöpuolella. On varmistettava, että tavaran numero vastaa lomakkeen etupuolella olevaa painettua numeroa, joka on tavaran kuvauksen vieressä olevassa ruudussa 11.

Ruutu 14:

Erityisvaatimukset ja -ehdot:

Jos ruudussa 14 ei ole riittävästi tilaa, käytetään lisälehteä, johon merkitään lupanumero. Lisälehtien määrä merkitään ruutuun 16.

Ruutu 16:

Liitteiden määrä:

Ilmoitetaan mahdollisten liitteiden määrä (katso ruutuja 10 ja 14 koskeva selitys).

▼M11




LIITE VI

LUPALOMAKE 9 ARTIKLAN 1 KOHDASSA TARKOITETTUJEN VÄLITYSPALVELUJEN TOIMITTAMISTA VARTEN

Tekninen eritelmä:

Seuraavan lomakkeen on oltava mitoiltaan 210 × 297 mm siten, että mittojen osalta hyväksytään enintään – 5 ja + 8 mm:n poikkeama. Ruutujen mittayksikkö on tuuman yksi kymmenesosa vaakasuoraan ja tuuman yksi kuudesosa pystysuoraan. Alajaottelun mittayksikkö on tuuman yksi kymmenesosa vaakasuoraan.

image

image

►(1) C2  

Lomaketta koskevat selitykset

”Sellaisiin tavaroihin liittyvien välityspalvelujen toimittamista koskeva lupa, joita voi käyttää kidutukseen tai kuolemanrangaistuksen täytäntöönpanoon (neuvoston asetus (EY) N:o 1236/2005 ( 11 ))”

Lupalomaketta käytetään asetuksen (EY) N:o 1236/2005 mukaisen välityspalveluja koskevan luvan myöntämiseen.

Luvan myöntävä viranomainen on asetuksen (EY) N:o 1236/2005 2 artiklan h alakohdassa määritelty viranomainen. Se on viranomainen, joka on sisällytetty kyseisen asetuksen liitteessä I olevaan toimivaltaisten viranomaisten luetteloon.



Ruutu 1

Lupaa hakeva välittäjä

Ilmoitetaan lupaa hakevan välittäjän nimi ja täydellinen osoite. Välittäjä on määritelty asetuksen (EY) N:o 1236/2005 2 artiklan l alakohdassa.

Ruutu 3

Lupa nro

Merkitään luvan numero ja ilmoitetaan merkitsemällä rasti oikeaan ruutuun, onko kyseessä yksittäinen lupa vai koontilupa (ks. määritelmät asetuksen (EY) N:o 1236/2005 2 artiklan p ja q alakohdassa).

Ruutu 4

Voimassaolon päättymispäivä

Ilmoitetaan päivä (kaksi numeroa), kuukausi (kaksi numeroa) ja vuosi (neljä numeroa). Yksittäinen lupa on voimassa 3–12 kuukautta ja koontilupa 1–3 vuotta. Kun voimassaoloaika päättyy, voidaan tarvittaessa pyytää sen jatkamista.

Ruutu 5

Vastaanottaja

Nimen ja osoitteen lisäksi ilmoitetaan, onko määrämaana olevassa kolmannessa maassa oleva vastaanottaja loppukäyttäjä, asetuksen (EY) N:o 1236/2005 2 artiklan r alakohdassa tarkoitettu jakelija vai osapuoli, jolla on jokin muu osuus liiketoimessa.

Jos vastaanottaja on jakelija mutta myös käyttää osaa kuljetuksesta tiettyyn lopulliseen käyttöön, merkitään rasti sekä vaihtoehtoon ”jakelija” että vaihtoehtoon ”loppukäyttäjä” ja ilmoitetaan lopullinen käyttö ruudussa 11.

Ruutu 6

Kolmas maa, jossa tavarat sijaitsevat

Ilmoitetaan asianomaisen maan nimi sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 471/2009 (1) vahvistettujen maakoodien mukainen maatunnus. Ks. komission asetus (EU) N:o 1106/2012 (2).

Ruutu 7

Määrämaana oleva kolmas maa

Ilmoitetaan asianomaisen maan nimi ja asetuksella (EY) N:o 471/2009 vahvistettujen maakoodien mukainen maatunnus. Ks. asetus (EU) N:o 1106/2012.

Ruutu 9

Myöntävä jäsenvaltio

Ilmoitetaan asianmukaisella rivillä asianomaisen jäsenvaltion nimi ja asetuksella (EY) N:o 471/2009 vahvistettujen maakoodien mukainen maatunnus. Ks. asetus (EU) N:o 1106/2012.

Ruutu 11

Lopullinen käyttö

Esitetään tarkka kuvaus tavaroiden käytöstä ja ilmoitetaan, onko loppukäyttäjä asetuksen (EY) N:o 1236/2005 2 artiklan c alakohdassa määritelty lainvalvontaviranomainen tai välitettyjen tavaroiden käyttöä koskevan koulutuksen tarjoaja.

Jätetään tyhjäksi, jos välityspalveluja toimitetaan jakelijalle, paitsi jos jakelija ottaa itse osan tavaroista tiettyyn lopulliseen käyttöön.

Ruutu 12

Tavaroiden tarkka sijainti kolmannessa maassa, josta ne viedään

Annetaan kuvaus tavaroiden sijainnista kolmannessa maassa, josta ne toimitetaan ruudussa 2 mainitulle henkilölle, yhteisölle tai elimelle. Sijaintina on annettava osoite ruudussa 6 ilmoitetussa maassa tai vastaava tieto, joka kuvaa tavaroiden sijainnin. On huomattava, että tässä ei saa antaa postilokeron numeroa tai vastaavaa postiosoitetta.

Ruutu 13

Tavaran kuvaus

Tavaroiden kuvaukseen olisi sisällytettävä viittaus tiettyyn asetuksen (EY) N:o 1236/2005 liitteessä III tai III a olevaan tavaraan. Mahdollisuuksien mukaan merkitään kyseisten tavaroiden pakkausmerkinnät.

Jos ruudussa 13 ei ole riittävästi tilaa, käytetään lisälehteä, johon merkitään lupanumero. Lisälehtien määrä merkitään ruutuun 20.

Ruutu 14

Tavara nro

Tämä ruutu täytetään vain lomakkeen kääntöpuolella. On varmistettava, että tavaran numero vastaa lomakkeen etupuolella olevaa painettua numeroa, joka on tavaran kuvauksen vieressä olevassa ruudussa 14.

Ruutu 15

HS-koodi

HS-koodi on tavaroille harmonoidussa järjestelmässä osoitettu tullikoodi. Kun Euroopan unionin yhdistetyn nimikkeistön koodi tiedetään, sitä voidaan käyttää HS-koodin sijasta. Ks. yhdistetyn nimikkeistön nykyinen versio komission täytäntöönpanoasetuksessa (EU) 2015/1754 (3).

Ruutu 17

Valuutta ja arvo

Ilmoitetaan arvo ja valuutta käyttäen maksettavaa kauppahintaa (muuntamatta sitä). Jos tätä hintaa ei tiedetä, olisi ilmoitettava arvioitu arvo, jota edeltää merkintä EV. Valuutta on ilmoitettava käyttäen aakkoskoodia (ISO 4217:2015).

Ruutu 18

Erityisvaatimukset ja -ehdot

Ruutu 18 koskee sitä edeltävissä ruuduissa 14–16 kuvattua tavaraa nro 1, 2 tai 3 (täsmennetään tarvittaessa). Jos ruudussa 18 ei ole riittävästi tilaa, käytetään lisälehteä, johon merkitään lupanumero. Lisälehtien lukumäärä merkitään ruutuun 20.

Ruutu 20

Liitteiden määrä

Ilmoitetaan mahdollisten liitteiden määrä (ks. ruutuja 13 ja 18 koskevat selitykset).

(1)   Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 471/2009, annettu 6 päivänä toukokuuta 2009, kolmansien maiden kanssa käytävää ulkomaankauppaa koskevista yhteisön tilastoista ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1172/95 kumoamisesta (EUVL L 152, 16.6.2009, s. 23).

(2)   Komission asetus (EU) N:o 1106/2012, annettu 27 päivänä marraskuuta 2012, kolmansien maiden kanssa käytävää ulkomaankauppaa koskevista yhteisön tilastoista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 471/2009 täytäntöönpanosta maa- ja alueluokituksen ajan tasalle saattamisen osalta (EUVL L 328, 28.11.2012, s. 7).

(3)   Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2015/1754, annettu 6 päivänä lokakuuta 2015, tariffi- ja tilastonimikkeistöstä ja yhteisestä tullitariffista annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2658/87 liitteen I muuttamisesta (EUVL L 285, 30.10.2015, s. 1).




LIITE VII

LUPALOMAKE 9 ARTIKLAN 1 KOHDASSA TARKOITETUN TEKNISEN AVUN TOIMITTAMISTA VARTEN

Tekninen eritelmä:

Seuraavan lomakkeen on oltava mitoiltaan 210 × 297 mm siten, että mittojen osalta hyväksytään enintään – 5 ja + 8 mm:n poikkeama. Ruutujen mittayksikkö on tuuman yksi kymmenesosa vaakasuoraan ja tuuman yksi kuudesosa pystysuoraan. Alajaottelun mittayksikkö on tuuman yksi kymmenesosa vaakasuoraan.

image

►(1) C2  

Lomaketta koskevat selitykset

”Sellaisiin tavaroihin liittyvän teknisen avun toimittamista koskeva lupa, joita voi käyttää kidutukseen tai kuolemanrangaistuksen täytäntöönpanoon (neuvoston asetus (EY) N:o 1236/2005 ( 12 ))”

Lupalomaketta käytetään asetuksen (EY) N:o 1236/2005 mukaisen teknisen avun toimittamista koskevan luvan myöntämiseen. Jos tekninen apu liittyy vientiin, johon on myönnetty lupa asetuksella (EY) N:o 1236/2005 tai sen mukaisesti, tätä lomaketta ei pitäisi käyttää, lukuun ottamatta seuraavia tapauksia:

 tekninen apu liittyy asetuksen (EY) N:o 1236/2005 liitteessä II lueteltuihin tavaroihin (ks. 3 artiklan 2 kohta); tai

 asetuksen (EY) N:o 1236/2005 liitteessä III tai III a lueteltuihin tavaroihin liittyvä tekninen apu ylittää sen, mikä on välttämätöntä kyseisten vientitavaroiden käyttöönottoa, toimintaa, kunnossapitoa tai korjausta varten (ks. 9 artiklan 2 kohta ja liitteessä III a lueteltujen tavaroiden osalta asetuksen (EY) N:o 1236/2005 liitteessä III b olevan unionin yleisen vientiluvan EU GEA 1236/2005 osa 1).

Luvan myöntävä viranomainen on asetuksen (EY) N:o 1236/2005 2 artiklan h alakohdassa määritelty viranomainen. Se on viranomainen, joka on sisällytetty kyseisen asetuksen liitteessä I olevaan toimivaltaisten viranomaisten luetteloon.

Luvat myönnetään käyttäen tätä yksilehtistä lomaketta tarvittavine liitteineen.



Ruutu 1

Lupaa hakeva teknisen avun toimittaja

Ilmoitetaan hakijan nimi ja täydellinen osoite. Teknisen avun toimittaja on määritelty asetuksen (EY) N:o 1236/2005 2 artiklan m alakohdassa.

Jos tekninen apu liittyy vientiin, johon on myönnetty lupa, ilmoitetaan myös hakijan tullinumero, jos mahdollista, ja ilmoitetaan asianomaisen vientiluvan numero ruudussa 14.

Ruutu 3

Lupa nro

Merkitään luvan numero ja ilmoitetaan asetuksen (EY) N:o 1236/2005 sen artiklan numero, johon lupa perustuu, merkitsemällä rasti oikeaan ruutuun.

Ruutu 4

Voimassaolon päättymispäivä

Ilmoitetaan päivä (kaksi numeroa), kuukausi (kaksi numeroa) ja vuosi (neljä numeroa). Lupa on voimassa 3–12 kuukautta. Kun voimassaoloaika päättyy, voidaan tarvittaessa pyytää sen jatkamista.

Ruutu 5

Ruudussa 2 mainitun luonnollisen henkilön, oikeushenkilön, yhteisön tai elimen toiminta

Ilmoitetaan sen henkilön, yhteisön tai elimen pääasiallinen toiminta, jolle teknistä apua toimitetaan. Termi ”lainvalvontaviranomainen” on määritelty asetuksen (EY) N:o 1236/2005 2 artiklan c alakohdassa.

Jos pääasiallinen toiminta ei sisälly luetteloon, merkitään rasti ruutuun ”ei mikään edellä mainituista” ja kuvaillaan pääasiallinen toiminta käyttäen yleisnimiä (esimerkiksi tukkumyyjä, vähittäismyyjä, sairaala).

Ruutu 6

Kolmas maa tai jäsenvaltio, johon teknistä apua toimitetaan

Ilmoitetaan asianomaisen maan nimi sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 471/2009 (1) vahvistettujen maakoodien mukainen maatunnus. Ks. komission asetus (EU) N:o 1106/2012 (2).

On huomattava, että ruudussa 6 a olisi mainittava jäsenvaltio ainoastaan, jos lupa perustuu asetuksen (EY) N:o 1236/2005 4 artiklaan.

Ruutu 7

Lupatyyppi

Ilmoitetaan, toimitetaanko teknistä apua tietyn ajanjakson ajan, ja jos näin tapahtuu, mainitaan päivinä, viikkoina tai kuukausina se ajanjakso, jona teknisen avun toimittajan on vastattava neuvontaa, tukea tai koulutusta koskeviin pyyntöihin. Teknisen avun toimittamisessa yksi suoritus koskee yhtä tiettyä neuvonta-, tuki- tai koulutuspyyntöä (vaikka se koskisi usean päivän aikana pidettävää kurssia).

Ruutu 8

Luvan myöntävä jäsenvaltio

Ilmoitetaan asianmukaisella rivillä asianomaisen jäsenvaltion nimi ja asetuksella (EY) N:o 471/2009 vahvistettujen maakoodien mukainen maatunnus. Ks. asetus (EU) N:o 1106/2012.

Ruutu 9

Kuvaus tavaralajista, johon tekninen apu liittyy

Annetaan kuvaus tavaralajista, johon tekninen apu liittyy. Kuvaukseen olisi sisällytettävä viittaus tiettyyn asetuksen (EY) N:o 1236/2005 liitteessä II, III tai III a olevaan tavaraan.

Ruutu 10

Kuvaus teknisestä avusta, johon lupa annetaan

Annetaan selkeä ja tarkka kuvaus teknisestä avusta. Lisätään maininta teknisen avun toimittajan tekemän sopimuksen päivämäärästä ja numerosta tai tarvittaessa liitetään tämä sopimus hakemukseen.

Ruutu 11

Avun toimitustapa

Ruutuun 11 ei pitäisi merkitä mitään, jos lupa perustuu asetuksen (EY) N:o 1236/2005 4 artiklaan.

Jos tekninen apu toimitetaan kolmannesta maasta käsin, joka on muu kuin se kolmas maa, jossa vastaanottajalla on asuinpaikka tai johon se on sijoittautunut, ilmoitetaan asianomaisen maan nimi ja asetuksella (EY) N:o 471/2009 vahvistettujen maakoodien mukainen maatunnus. Ks. asetus (EU) N:o 1106/2012.

Ruutu 12

Kuvaus niiden tavaroiden käyttöä koskevasta koulutuksesta, joihin tekninen apu liittyy

Ilmoitetaan, liittyykö asetuksen (EY) N:o 1236/2005 2 artiklan f alakohdassa olevan teknisen avun määritelmän piiriin kuuluvaan tekniseen tukeen tai tekniseen palveluun asianomaisten tavaroiden käyttäjille annettava koulutus. Ilmoitetaan, mitkä käyttäjätyypit saavat tällaisen koulutuksen, ja määritetään koulutusohjelman tavoitteet ja sisältö.

Ruutu 14

Erityisvaatimukset ja -ehdot

Jos ruudussa 14 ei ole riittävästi tilaa, käytetään lisälehteä, johon merkitään lupanumero. Lisälehtien lukumäärä merkitään ruutuun 16.

Ruutu 16

Liitteiden määrä

Ilmoitetaan mahdollisten liitteiden määrä (ks. ruutuja 10 ja 14 koskeva selitys).

(1)   Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 471/2009, annettu 6 päivänä toukokuuta 2009, kolmansien maiden kanssa käytävää ulkomaankauppaa koskevista yhteisön tilastoista ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1172/95 kumoamisesta (EUVL L 152, 16.6.2009, s. 23).

(2)   Komission asetus (EU) N:o 1106/2012, annettu 27 päivänä marraskuuta 2012, kolmansien maiden kanssa käytävää ulkomaankauppaa koskevista yhteisön tilastoista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 471/2009 täytäntöönpanosta maa- ja alueluokituksen ajan tasalle saattamisen osalta (EUVL L 328, 28.11.2012, s. 7).



( 1 ) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 952/2013, annettu 9 päivänä lokakuuta 2013, unionin tullikoodeksista (EUVL L 269, 10.10.2013, s. 1).

( 2 ) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 258/2012, annettu 14 päivänä maaliskuuta 2012, kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden vastaista Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimusta täydentävän, ampuma-aseiden, niiden osien ja komponenttien sekä ampumatarvikkeiden laittoman valmistuksen ja laittoman kaupan torjuntaa koskevan lisäpöytäkirjan (YK:n ampuma-asepöytäkirja) 10 artiklan täytäntöönpanosta ja ampuma-aseiden, niiden osien ja komponenttien sekä ampumatarvikkeiden vientiluvasta ja tuonti- ja kauttakuljetusmenettelyistä (EUVL L 94, 30.3.2012, s. 1).

( 3 ) Neuvoston asetus (EY) N:o 428/2009, annettu 5 päivänä toukokuuta 2009, kaksikäyttötuotteiden vientiä, siirtoa, välitystä ja kauttakulkua koskevan yhteisön valvontajärjestelmän perustamisesta (EUVL L 134, 29.5.2009, s. 1).

( 4 ) Neuvoston yhteinen kanta 2008/944/YUTP, vahvistettu 8 päivänä joulukuuta 2008, sotilasteknologian ja puolustustarvikkeiden viennin valvontaa koskevien yhteisten sääntöjen määrittämisestä (EUVL L 335, 13.12.2008, s. 99).

( 5 ) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 95/46/EY, annettu 24 päivänä lokakuuta 1995, yksilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta (EYVL L 281, 23.11.1995, s. 31).

( 6 ) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 45/2001, annettu 18 päivänä joulukuuta 2000, yksilöiden suojelusta yhteisöjen toimielinten ja elinten suorittamassa henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta (EYVL L 8, 12.1.2001, s. 1).

( 7 ) EYVL L 145, 31.5.2001, s. 43.

( 8 ) EUVL L 123, 12.5.2016, s. 1.

( 9 ) EYVL L 256, 7.9.1987, s. 1.

( 10 ) Neuvoston asetus (EY) N:o 1236/2005, annettu 27 päivänä kesäkuuta 2005, tiettyjen sellaisten tavaroiden kaupasta, joita voi käyttää kuolemanrangaistuksen täytäntöönpanoon, kidutukseen ja muuhun julmaan, epäinhimilliseen tai halventavaan kohteluun tai rankaisemiseen (EUVL L 200, 30.7.2005, s. 1).

( 11 ) Neuvoston asetus (EY) N:o 1236/2005, annettu 27 päivänä kesäkuuta 2005, tiettyjen sellaisten tavaroiden kaupasta, joita voi käyttää kuolemanrangaistuksen täytäntöönpanoon, kidutukseen ja muuhun julmaan, epäinhimilliseen tai halventavaan kohteluun tai rankaisemiseen (EUVL L 200, 30.7.2005, s. 1).

( 12 ) Neuvoston asetus (EY) N:o 1236/2005, annettu 27 päivänä kesäkuuta 2005, tiettyjen sellaisten tavaroiden kaupasta, joita voi käyttää kuolemanrangaistuksen täytäntöönpanoon, kidutukseen ja muuhun julmaan, epäinhimilliseen tai halventavaan kohteluun tai rankaisemiseen (EUVL L 200, 30.7.2005, s. 1).

Top