1)

Onko arvonlisäverodirektiivin (1) 90 artiklan 1 ja 2 kohdan säännöksiä tulkittava siten, että jäsenvaltioiden on tehtävä arvonlisäveron perusteen alentaminen mahdolliseksi silloin, kun voidaan osoittaa, että verovelvollisen suorittamasta liiketoimesta maksettava vastasuoritus on jäänyt kokonaan tai osittain lopullisesti saamatta ?

2)

Onko Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä, erityisesti tuomion Almos (C-337/13) 23 kohtaa, tuomion Di Maura (C-246/16) 20–29 kohtaa ja — analogisesti — tuomion T-2 (C-396/16) 31–45 kohtaa, tulkittava siten, että kun kyse on jäsenvaltiolle arvonlisäverodirektiivin 90 artiklan 1 kohdassa asetetusta velvollisuudesta alentaa jälkikäteen veron perustetta, tilanne, jossa ostaja on täysin tai osittain laiminlyönyt vastasuorituksen maksamisen, on erotettava tilanteesta, jossa myyjän saatavasta on tullut lopullisesti perintäkelvoton, siten, että ensimmäisessä tilanteessa jäsenvaltio voi käyttää 90 artiklan 2 kohdassa säädettyä poikkeamismahdollisuutta, kun taas toisessa tilanteessa tällainen poikkeaminen on poissuljettua, ja onko kyseisellä jäsenvaltiolla tuossa tapauksessa joka tapauksessa velvollisuus antaa mahdollisuus veron perusteen jälkikäteiseen alentamiseen?