16

Aluksi on palautettava mieleen, että varainhoitoasetuksen 101 artiklan mukaan julkiset hankinnat ovat vastikkeellisia kirjallisia sopimuksia, jotka tehdään yhden tai useamman taloudellisen toimijan sekä yhden tai useamman hankintaviranomaisen välillä ja jotka koskevat irtaimen tai kiinteän omaisuuden, työsuoritusten taikka palveluiden hankkimista Euroopan unionin talousarviosta osittain tai kokonaan suoritettavaa maksua vastaan. Tämän saman artiklan mukaan näitä hankintoja ovat erityisesti ”kiinteistöhankintasopimukset”, jotka koskevat muun muassa kiinteistön ostoa tai vuokrausta. Varainhoitoasetuksen 102 artiklan 1 kohdassa täsmennetään lisäksi, että ”[unionin] talousarviosta kokonaan tai osittain rahoitettavissa julkisissa hankinnoissa on noudatettava avoimuuden, suhteellisuuden, tasapuolisen kohtelun ja syrjimättömyyden periaatteita”. Kun on erityisesti kyse säännöistä, jotka koskevat julkisia hankintoja koskevien sopimusten tekomenettelyjä, varainhoitoasetuksen 102 artiklan 2 kohdassa säädetään, että ”julkiset hankinnat on kilpailutettava mahdollisimman laajasti, jollei [varainhoitoasetuksen] 104 artiklan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitetusta neuvottelumenettelystä muuta johdu”.

17

Viimeksi mainitusta menettelystä on todettava, että delegoidun asetuksen N:o 1268/2012 134 artiklan 1 kohdan h alakohdassa täsmennetään, että hankintaviranomainen voi käyttää neuvottelumenettelyä julkaisematta etukäteen hankintailmoitusta riippumatta siitä, mikä on hankinnan arvioitu arvo, ”kiinteistöhankintasopimuksiin, kun paikalliset kiinteistömarkkinat on kartoitettu”. Käytännössä hankintaviranomainen voi tällaisessa menettelyssä valita ennalta yrityksen tai yritykset, joiden kanssa se haluaa aloittaa neuvottelut asianomaisen hankintasopimuksen tekemiseksi ja sen sopimuspuolen valitsemiseksi (ks. vastaavasti tuomio 8.5.2007, Citymo v. komissio, T‑271/04, EU:T:2007:128, 94 kohta).

18

Edellä 16 ja 17 kohdassa mainituista säännöksistä ilmenee, että asianomaisella hankintaviranomaisella on neuvottelumenettelyssä, joka toteutetaan julkaisematta etukäteen hankintailmoitusta, laaja harkintavalta, kun on kyse seikoista, jotka on huomioitava, kun päätetään siitä, tehdäänkö kyseessä oleva kiinteistöhankintasopimus vai ei, sekä valittaessa hyväksyttävää tarjoajaa tai tarjoajia, koska tällaista hankintaa ei nimittäin välttämättä tarvitse toteuttaa laajimmalla mahdollisella kilpailulla asiasta kiinnostuneiden välillä (ks. vastaavasti tuomio 8.5.2007, Citymo v. komissio, T‑271/04, EU:T:2007:128, 111 kohta). Näin on sitäkin suuremmalla syyllä vaiheessa, jossa kartoitetaan paikallisia markkinoita ja joka edeltää varsinaista hankintasopimuksen neuvotteluvaihetta. Kyseisessä vaiheessa hankintaviranomainen pyrkii lähinnä paremmin valmistelemaan asianomaista hankintasopimusta koskevia mahdollisia neuvotteluja edellä 16 kohdassa mieleen palautettuja periaatteita ja erityisesti avoimuuden, yhdenvertaisen kohtelun ja syrjintäkiellon periaatetta noudattaen. Hankintaviranomaiselle on lisäksi tunnustettu tämä erittäin laaja harkintavalta – valintaperusteiden valinnassa ja arvioinnissa mukaan lukien –, kun tämä on ne ennalta määritellyt hankinta-asiakirjoissa, jotka koskevat asianomaista neuvottelumenettelyä (ks. vastaavasti tuomio 6.5.2013, Kieffer Omnitec v. komissio, T‑288/11, ei julkaistu, EU:T:2013:228, 47 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

19

Kun on kyse sekä itse neuvottelumenettelystä kiinteistöhankintasopimuksen sopimuspuolen valitsemiseksi että sitä edeltävästä paikallisten markkinoiden kartoittamisvaiheesta, unionin yleisen tuomioistuimen valvonnan on tässä tilanteessa rajoituttava sen varmistamiseen, että menettelyä koskevia sääntöjä, jotka hankintaviranomainen on halunnut panna täytäntöön, ja perusteluvelvollisuutta koskevia sääntöjä on noudatettu; että tosiseikat pitävät asiallisesti paikkansa; että tosiseikkoja ei ole arvioitu ilmeisen virheellisesti ja että harkintavaltaa ei ole käytetty väärin (ks. vastaavasti tuomio 28.1.2016, Zafeiropoulos v. Cedefop, T‑537/12, ei julkaistu, EU:T:2016:36, 36 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Valvontaansa harjoittaessaan unionin yleisen tuomioistuimen on niin ikään varmistettava, että asianomainen hankintaviranomainen on noudattanut avoimuusperiaatetta, suhteellisuusperiaatetta, yhdenvertaisen kohtelun periaatetta ja syrjintäkiellon periaatetta, jotka palautetaan mieliin varainhoitoasetuksen 102 artiklassa (ks. edellä 16 kohta).

[– –]

35

Kanneperusteen toinen osa on tässä tilanteessa hylättävä.

36

Kantajat väittävät, että parlamentin niiden ehdotuksesta tekemään arviointiin liittyy ilmeinen virhe lähinnä siksi, että verrattuna lopulta hyväksyttyyn tarjoukseen niiden ehdotus vastasi paremmin arviointiperusteita, jotka ehdotuspyynnössä vahvistettiin.

37

Tästä on todettava, että vaikka hankintaviranomainen totesi ehdotuksen hylkäämistä koskevassa päätöksessä, ettei kantajien tarjous ollut ”edullisin”, tästä ei voida päätellä, että kantajien ehdotusta olisi verrattu koko menettelyn jälkeen lopulta hyväksyttyyn tarjoukseen, koska osapuolten kesken on kiistatonta, etteivät kantajat, joiden ehdotus oli hylätty jo paikallisten markkinoiden kartoittamisvaiheessa, olleet niiden viiden tarjoajan joukossa, jotka valittiin osallistumaan varsinaisiin neuvotteluihin. Tässä tilanteessa kanneperustetta, joka koskee ilmeistä arviointivirhettä, on pidettävä tehokkaana yksinomaan siltä osin kuin se koskee paikallisten kiinteistömarkkinoiden kartoittamisvaihetta, jonka aikana kantajien ehdotusta toki vertailtiin muihin ehdotuksiin tulevan sopimuspuoleksi valitun ehdotus mukaan lukien.

38

On näin ollen korostettava aluksi, että sen osoittamiseksi, että hankintaviranomainen teki siinä määrin ilmeisen virheen tosiseikkojen arvioinnissa, että tämän perusteella päätöksen, jolla sopimustarjous hylättiin, kumoaminen on oikeutettua, kantajan esittämien todisteiden on oltava riittäviä siihen, että asianomaisessa päätöksessä tehdyiltä arvioinneilta viedään uskottavuus. Toisin sanoen kanneperuste, joka perustuu ilmeiseen virheeseen, on hylättävä, jos – kantajan esittämistä seikoista huolimatta – riitautettua arviointia voidaan pitää totena tai pätevänä (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 12.12.1996, AIUFFASS ja AKT v. komissio, T‑380/94, EU:T:1996:195, 59 kohta ja tuomio 12.2.2008, BUPA ym. v. komissio, T‑289/03, EU:T:2008:29, 221 kohta).

39

Näin on etenkin silloin, kun kyseisessä päätöksessä on arviointivirheitä, jotka kokonaisuutena tarkasteltuna ovat luonteeltaan vain vähäisiä eivätkä ole voineet vaikuttaa hallinnon ratkaisuun enemmän suuntaan kuin toiseen (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 29.9.2011, AJ v. komissio, F‑80/10, EU:F:2011:172, 36 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

[– –]

66

Kun on kyse hankintasopimuksen sopimuspuolen valintaa koskevan päätöksen kumoamisvaatimuksesta, on palautettava mieleen, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on niin, että kun tarjoajan tarjous hylätään menettelyn vaiheessa, joka edeltää päätöstä hankintasopimuksen sopimuspuolen valinnasta, joten tarjousta ei ole verrattu muihin tarjouksiin, kyseisen tarjoajan päätöksestä, jossa päätetään hankintasopimuksen sopimuspuolen valinnasta, nostaman kanteen tutkittavaksi ottaminen riippuu päätöksen, jolla kyseisen tarjoajan tekemä tarjous on hylätty, kumoamisesta (tuomio 13.9.2011, Dredging International ja Ondernemingen Jan de Nul v. EMSA, T‑8/09, EU:T:2011:461, 134 ja 135 kohta ja tuomio 22.5.2012, Evropaïki Dynamiki v. komissio, T‑17/09, ei julkaistu, EU:T:2012:243, 118 ja 119 kohta).

67

Käsiteltävässä asiassa on kiistatonta, että kantajien ehdotus hylättiin paikallisten kiinteistömarkkinoiden kartoittamisvaiheessa, joten heitä ei kutsuttu osallistumaan neuvotteluvaiheeseen, joka johti sopimuspuoleksi valitun nimeämiseen. Tässä tilanteessa on niin, että koska vaatimus ehdotuksen hylkäämisestä tehdyn päätöksen kumoamisesta on hylätty, vaatimus hankintasopimuksen sopimuspuolen valintaa koskevan päätöksen kumoamisesta on jätettävä tutkimatta, koska tämä kuuluu hankintasopimuksen sopimuspuolen valintaa koskevan menettelyn vaiheeseen, johon kantajat eivät saaneet osallistua.

68

On lisäksi todettava, että kantajat eivät esitä hankintasopimuksen sopimuspuolen valintaa koskevan päätöksen osalta ensimmäistäkään kanneperustetta, joka poikkeaisi niistä, jotka on esitetty ehdotuksen hylkäämistä koskevan päätöksen laillisuuden riitauttamiseksi. Koska kaikki kyseiset perusteet – sikäli kuin ne kaikki ovat siirrettävissä koskemaan hankintasopimuksen sopimuspuolen valintaa koskevaa päätöstä – on hylätty, hankintasopimuksen sopimuspuolen valintaa koskevan päätöksen kumoamisvaatimus on, kuten parlamentti perustellusti toteaa, myös hylättävä tällaisesta syystä, koska kyseiset kaksi päätöstä liittyvät käsiteltävässä asiassa läheisesti toisiinsa (ks. vastaavasti tuomio 10.10.2012, Evropaïki Dynamiki v. komissio, T‑247/09, ei julkaistu, EU:T:2012:533, 170 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; tuomio 28.6.2016, AF Steelcase v. EUIPO, T‑652/14, ei julkaistu, EU:T:2016:370, 94 kohta).

[– –]

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kolmas jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti: