26.11.2011   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 347/22

—

unionin yleisen tuomioistuimen (kahdeksas jaosto) yhdistetyissä asioissa T-144/07, T-147/07, T-148/07, T-149/07, T-150/07 ja T-154/07, ThyssenKrupp Liften Ascenseurs ym. vastaan Euroopan komissio, 13.7.2011 antama tuomio on kumottava siltä osin kuin siinä hylätään kanne ja se koskee valittajaa

—

toissijaisesti 21.2.2007 tehdyn Euroopan komission riidanalaisen päätöksen 2 artiklassa valittajalle määrätyn sakon määrää on asianmukaisesti edelleen alennettava

—

vieläkin toissijaisemmin asia on palautettava unionin yleiseen tuomioistuimeen uutta ratkaisua varten

—

Euroopan komissio on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Ensinnäkin valittaja väittää, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen vahvistaessaan komission toimivallan menettelyn toteuttamisessa. Valittajan mukaan unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt todeta komission päätös mitättömäksi, koska SEUT 101 artiklaa (entinen EY 81 artikla) ei voida soveltaa sen takia, ettei väitetyillä paikallisilla kilpailusääntöjen rikkomisilla ole rajat ylittävää merkitystä. Vaikka unionin yleinen tuomioistuin olisikin pitänyt SEUT 101 artiklaa sovellettavana, sen olisi pitänyt ottaa huomioon, että komission toimivallan esteenä on joka tapauksessa asetuksella N:o 1/2003 (1) perustettu rinnakkaisen toimivallan järjestelmä Euroopan kilpailuviranomaisten verkostosta annetun tiedonannon mukaisesti. Lopuksi unionin yleinen tuomioistuin ei ota huomioon sitä, että komissio loukkaa myöhemmällä menettelyn aloittamisella seuraamusten yhteydessä perusoikeutena suojattua oikeusvarmuuden periaatetta ja laillisuusperiaatetta.

Toiseksi valittaja väittää unionin yleisen tuomioistuimen tekevän oikeudellisen virheen pysyttäessään komission päätöksen, jossa tämä katsoo valittajan olevan yhteisvastuullinen ThyssenKrupp AG:n konserniliikevaihdon perusteella. Tältä osin tuomio on vastoin asetuksen N:o 1/2003 23 artiklaa, nulla poena sine lege -periaatteena sovellettavaa oikeusvaltioperiaatetta, oikeasuhteisten seuraamusten periaatetta, in dubio pro reo -periaatetta ja syyllisyysperiaatetta. Tuomio on oikeudellisesti virheellinen siltä osin kuin se perustuu olettamaan, että tytäryhtiö muodostaa yhdessä emoyhtiönsä (ja muiden konserniyhtiöiden) kanssa tappionjakojärjestelyn taloudellisena yksikkönä. Toisaalta ja tästä riippumatta tuomio on vastoin syyllisyysperiaatetta, koska valittajalle ja sen emoyhtiölle on yhdessä määrätty sakko yhteisvastuullisesti. Toissijaisesti vedotaan siihen, että unionin yleinen tuomioistuin on vahvistanut yhteisvastuullisuuden, vaikkei konsernin sisällä ole määrätty vastuunjaosta.

Kolmanneksi valittaja väittää, että unionin yleinen tuomioistuin on tuomiossaan laiminlyönyt oikeudellista kattavaa tutkintavelvoitettaan, koska se on tutkinut riittämättömästi sakon perusmäärän ja ehkäisevän vaikutuksen kertoimen vahvistamisen suhteettomuuden ja sen, ettei komissio ole ottanut tarpeeksi huomioon valittajan sen kanssa tekemää yhteistyötä, ja siten se on loukannut oikeudenmukaista menettelyä koskevaa perusoikeutta ja siihen sisältyviä oikeussuojatakeita.