62002B0167

1. Kumoamiskanne - Luonnolliset henkilöt tai oikeushenkilöt - Suoraan ja erikseen luonnollisia henkilöitä tai oikeushenkilöitä koskevat toimet - Direktiivi, jossa säädetään velvollisuudesta ilmoittaa rehuseoksiin sisältyvien rehuaineiden täsmälliset painoprosenttimäärät - Tutkimatta jättäminen

(EY 230 artiklan neljäs kohta; Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/2/EY)

2. Euroopan yhteisöt - Toimielinten toimien laillisuuden tuomioistuinvalvonta - Yleisesti sovellettavat toimet - Luonnollisten henkilöiden tai oikeushenkilöiden tarve käyttää lainvastaisuusväitettä tai ennakkoratkaisupyyntöä pätevyyden arvioimiseksi - Kansallisten tuomioistuinten velvollisuus soveltaa kansallisia menettelysääntöjä siten, että yleisesti sovellettavien yhteisön toimien laillisuus voidaan riitauttaa - Kumoamiskanteen nostamista yhteisöjen tuomioistuimissa tilanteessa, jossa kansalliset menettelysäännöt estävät kanteen nostamisen, ei hyväksytä

(EY 234 ja EY 241 artikla sekä EY 230 artiklan neljäs kohta)

1. Rehuseosten liikkuvuudesta annettu neuvoston direktiivi 2002/2/EY - siltä osin kuin sen säännökset, erityisesti velvollisuus ilmoittaa eläimille tarkoitettuihin rehuihin sisältyvien rehuaineiden tarkat painoprosentit, on ilmaistu yleisesti, ja niitä sovelletaan objektiivisesti määritellyissä tilanteissa, ja niillä on oikeusvaikutuksia yleisesti ja abstraktisti määriteltyihin henkilöryhmiin, kuten eläimille tarkoitettujen rehuseosten valmistajiin, pakkaajiin, maahantuojiin ja tukku- ja vähittäismyyjiin - koskee eläinten ruokinta-alan yritystä, jonka pääasiallisena toimialana on tuotantoeläimille tarkoitettujen rehuseosten kehittäminen ja valmistaminen, ainoastaan objektiivisesti määritellyn tällaisten rehujen valmistajan ominaisuudessa eikä loukkaa mitään sellaista erityistä oikeutta, jonka yritys väittää sillä olevan ja joka perustuisi yrityksen tietotaitoa ja liikesalaisuuksia koskevaan suojaan yhteisön oikeudessa, joten direktiivi ei koske sitä EY 230 artiklassa tarkoitetulla tavalla erikseen.

( ks. 50-57 kohta )

2. Perustamissopimuksessa on EY 230 ja EY 241 artiklalla sekä EY 234 artiklalla vahvistettu täysin kattava oikeussuojakeinojen ja menettelyjen järjestelmä, jonka tarkoituksena on toimielinten toimiin kohdistuva laillisuusvalvonta, antamalla se yhteisöjen tuomioistuimen tehtäväksi. Tässä järjestelmässä luonnolliset henkilöt tai oikeushenkilöt, jotka eivät voi EY 230 artiklan neljännessä alakohdassa mainittujen tutkittavaksi ottamisen edellytysten vuoksi suoraan riitauttaa yleisesti sovellettavia yhteisön toimia, voivat tilanteen mukaan vedota tällaisten toimien pätemättömyyteen joko välillisesti EY 241 artiklan nojalla yhteisöjen tuomioistuimissa tai kansallisissa tuomioistuimissa, jotka eivät ole toimivaltaisia itse toteamaan, että kyseiset toimet ovat pätemättömiä, ja vaatia viimeksi mainittuja esittämään yhteisöjen tuomioistuimelle tältä osin ennakkoratkaisukysymyksiä.

Sen lisäksi, että jäsenvaltioiden on luotava oikeussuojakeinojen ja menettelyjen järjestelmä, jolla voidaan taata oikeus tehokkaaseen oikeussuojaan, sellaista EY 230 artiklassa vahvistettujen, tutkittavaksi ottamista koskevien sääntöjen tulkintaa ei voida hyväksyä, jonka mukaan kumoamiskanne yhteisöjen tuomioistuimissa olisi mahdollinen, mikäli tällaisen tuomioistuimen suorittaman kansallisten menettelysääntöjen konkreettisen tarkastelun pohjalta voidaan osoittaa, että näiden menettelysääntöjen mukaan yksityinen oikeussubjekti ei voi nostaa kannetta, jolla se voisi riitauttaa riidanalaisen yhteisön toimen pätevyyden. Tällaisessa järjestelmässä edellytettäisiin kussakin konkreettisessa tilanteessa, että yhteisöjen tuomioistuimet tutkivat ja tulkitsevat kansallisia menettelysääntöjä, mikä ylittäisi niiden toimivallan yhteisön toimien laillisuusvalvonnan alalla. Tämä kanta on pakostakin omaksuttava silloin kun asiassa ei ole väitetty, että kansallisessa tuomioistuimessa ei ole käytettävissä oikeussuojakeinoja direktiivin pätevyyden kyseenalaistamiseksi.

( ks. 65 ja 66 kohta )

Asiassa T-167/02,

Établissements Toulorge, kotipaikka Bricquebec (Ranska), edustajinaan asianajajat D. Waelbroeck ja D. Brinckman,

kantajana,

vastaan

Euroopan parlamentti, asiamiehinään C. Pennera ja E. Waldherr, prosessiosoite Luxemburgissa,

ja

Euroopan unionin neuvosto, asiamiehinään I. Díez Parra ja F. P. Ruggeri Laderchi,

vastaajina,

joita tukevat

Saksan liittotasavalta, asiamiehinään W.-D. Plessing ja M. Lumma,

ja

Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehenään A. Bordes, prosessiosoite Luxemburgissa,

väliintulijoina,

jossa kantaja vaatii yhtäältä rehuseosten liikkuvuudesta annetun neuvoston direktiivin 79/373/ETY muuttamisesta ja komission direktiivin 91/357/ETY kumoamisesta 28 päivänä tammikuuta 2002 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/2/EY (EYVL L 63, s. 23) kumoamista ja toisaalta aiheutuneeksi väitetyn vahingon korvaamista,

EUROOPAN YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIN (neljäs jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja V. Tiili sekä tuomarit P. Mengozzi ja M. Vilaras,

kirjaaja: H. Jung,

on antanut seuraavan

määräyksen

Asiaa koskevat oikeussäännöt

1 Parlamentti ja neuvosto antoivat 28.1.2002 direktiivin 2002/2/EY rehuseosten liikkuvuudesta annetun neuvoston direktiivin 79/373/ETY muuttamisesta ja komission direktiivin 91/357/ETY kumoamisesta (EYVL L 63, s. 23; jäljempänä direktiivi 2002/2/EY tai riidanalainen direktiivi).

2 Etikettien osalta rehuseosten liikkuvuudesta 2 päivänä huhtikuuta 1979 annetussa neuvoston direktiivissä 79/373/ETY (EYVL L 86, s. 30) säädettiin tuotantoeläinten rehuissa käytettyjen rehuaineiden joustavasta ilmoittamisesta ilman täsmällistä mainintaa niiden määristä, jolloin annettiin mahdollisuus ilmoittaa rehuaineiden ryhmät itse rehuaineiden sijasta (direktiivin 2002/2/EY kolmas perustelukappale).

3 Direktiivin 2002/2/EY neljännessä perustelukappaleessa todetaan, että naudan spongiforminen enkefalopatia -taudin (BSE) aiheuttama kriisi ja äskettäinen dioksiinikriisi ovat osoittaneet, että nykyiset säännökset ovat riittämättömät ja että on tarpeen säätää yksityiskohtaisempien tietojen antamisesta tuotantoeläimille tarkoitettujen rehuseosten sisältämien rehuaineiden laadusta ja määrästä. Direktiivin viidennessä perustelukappaleessa täsmennetään, että yksityiskohtaisten määrällisten tietojen antaminen voi auttaa mahdollisesti saastuneiden rehuaineiden jäljittämisessä tiettyihin eriin, mistä on etua kansanterveydelle ja mikä estää sellaisten tuotteiden haaskaantumisen, jotka eivät aiheuta merkittävää vaaraa kansanterveydelle.

4 Direktiivin 79/373/ETY 5 artiklan 1 kohdan 1 alakohdassa, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivin 2002/2/EY 1 artiklalla, säädetään seuraavaa:

"1. Jäsenvaltioiden on säädettävä, että rehuseosta ei saa pitää kaupan, ellei jäljempänä lueteltuja tietoja merkitä selvästi näkyvällä, helposti luettavalla ja pysyvällä tavalla pakkaukseen, säiliöön tai siihen kiinnitettävään etikettiin, ja ellei niistä ilmene tiedoista vastuussa oleva tavaran valmistaja, pakkaaja, maahantuoja, tukku- tai vähittäismyyjä, joka on sijoittautunut yhteisöön:

- -

1) muille kuin lemmikkieläimille tarkoitetuissa rehuseoksissa maininta tarkat painoprosentit tähän rehuseokseen sisältyvistä rehuaineista ovat saatavissa: - - (tässä kohdassa tarkoitetuista merkinnöistä vastuussa olevan henkilön nimi tai toiminimi, osoite tai päätoimipaikka, puhelinnumero ja sähköpostiosoite). Tämä tieto on toimitettava asiakkaan pyynnöstä."

5 Direktiivin 2002/2/EY 1 artiklassa säädetään lisäksi, että direktiivin 79/373/ETY 5 artiklan c kohtaa muutetaan seuraavasti:

"1. Rehuseoksen sisältämät rehuaineet on lueteltava erityisnimillään.

2. Rehuaineiden luetteloinnissa on noudatettava seuraavia sääntöjä:

a) muille kuin lemmikkieläimille tarkoitetut rehuseokset:

i) rehuaineet luetellaan rehuseoksessa olevien painoprosenttiosuuksien mukaisesti suurimmasta pienimpään;

ii) edellä mainittujen prosenttiosuuksien osalta sallitaan +/- 15 prosentin poikkeama;

- - "

6 Direktiivin 2002/2/EY 3 artiklassa säädetään seuraavaa:

"1. Jäsenvaltioiden on saatettava voimaan ja julkaistava tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset viimeistään 6 päivänä maaliskuuta 2003. Niiden on ilmoitettava tästä komissiolle viipymättä.

Niiden on sovellettava näitä säännöksiä 6 päivästä marraskuuta 2003 lukien - - "

Riidan perustana olevat tosiseikat ja asian käsittelyn vaiheet

7 Kantaja on eläinten ruokinta-alan yritys, jonka pääasiallisena toimialana on tuotantoeläimille tarkoitettujen rehuseosten kehittäminen ja valmistaminen. Yritys väittää sillä olevan merkittävän tutkimus- ja kehittämistyön ansiosta eläinten ruokinta-alalla huippuunsa viety ammattitaito, jonka vuoksi yritys pystyy valmistamaan huippuunsa erikoistuneita rehuseoksia ja laajentamaan siten asiakaskuntaansa.

8 Kantaja väittää, että riidanalaisella direktiivillä luodaan rehuseoksille uusi etikettijärjestelmä, jonka seurauksena sen osaaminen ja liikesalaisuudet paljastuvat, mikä vaarantaa samalla vakavasti sen taloudellisen toiminnan ja uhkaa jopa koko yrityksen elinkelpoisuutta.

9 Kantaja nosti käsiteltävänä olevan kanteen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa 30.5.2002.

10 Parlamentti ja neuvosto esittivät ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle 16.8. ja 30.9.2002 toimittamillaan erillisillä asiakirjoilla oikeudenkäyntiväitteen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 114 artiklan perusteella. Kantaja esitti huomautuksensa mainituista väitteistä 18.11.2002.

11 Saksan liittotasavalta ja komissio pyysivät ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle 10. ja 11.9.2002 esittämillään asiakirjoilla saada osallistua meneillään olevaan oikeudenkäyntiin väliintulijoina vastaajien tueksi. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen neljännen jaoston puheenjohtaja hyväksyi väliintulohakemuksen 2.10.2002 antamallaan määräyksellä. Komissio ja Saksan liittotasavalta esittivät väliintulokirjelmänsä 29.10. ja 11.11.2002.

Asianosaisten vaatimukset

12 Kantaja vaatii kanteessaan, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin

- kumoaa direktiivin 2002/2/EY

- toteaa, että yhteisöllä, jota vastaajat edustavat, on sopimussuhteen ulkopuolinen vastuu, ja velvoittaa viimeksi mainitut korvaamaan kaiken direktiivistä 2002/2/EY aiheutuneen vahingon

- velvoittaa asianosaiset toimittamaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen päätöksen mukaisesti kohtuullisessa määräajassa tarkat määrälliset tiedot vahingosta sopimuksen mukaisesti, tai jos sopimusta ei ole, "sellaiset lisäkirjelmät, joista tarkat määrälliset tiedot ilmenevät"

- velvoittaa vastaajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

13 Vastaajat vaativat oikeudenkäyntiväitteessään, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin

- jättää kanteen kokonaisuudessaan tutkimatta

- velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

14 Kantaja vaatii oikeudenkäyntiväitteiden johdosta esittämissään huomautuksissa, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin

- hylkää oikeudenkäyntiväitteet tai ainakin siirtää tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä koskevan kysymyksen käsiteltäväksi pääasian yhteydessä ja toteaa pääasian johdosta antamassaan tuomiossa, että mainitut väitteet hylätään perusteettomina

- velvoittaa vastaajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

15 Väliintulijat vaativat väliintulokirjelmässään, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin

- jättää kanteen tutkimatta

- velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Oikeudellinen arviointi

16 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 114 artiklan 1 kohdassa todetaan, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin voi ratkaista tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä koskevan väitteen käsittelemättä itse pääasiaa, jos asianosainen näin haluaa. Kyseisen 114 artiklan 3 kohdan mukaan hakemuksen jatkokäsittely on suullinen, jollei yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toisin päätä. Käsiteltävänä olevassa asiassa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo saaneensa oikeudenkäyntiaineistosta riittävät tiedot, joten se on päättänyt olla aloittamatta suullista käsittelyä.

17 Aluksi on tarkasteltava kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä siltä osin kuin siinä vaaditaan riidanalaisen direktiivin kumoamista.

Riidanalaisen toimenpiteen luonne

Asianosaisten lausumat

18 Vastaajat, joita väliintulijat tukevat, väittävät, ettei EY 230 artiklan neljännessä alakohdassa mainita direktiivejä vaan ainoastaan luonnolliselle henkilölle tai oikeushenkilölle osoitettu päätös ja sellainen päätös, joka "siitä huolimatta, että se on annettu asetuksena tai toiselle henkilölle osoitettuna päätöksenä, koskee ensin mainittua henkilöä suoraan ja erikseen".

19 Näissä olosuhteissa on syytä selvittää, kuten yhteisöjen tuomioistuin on tehnyt asiassa C-10/95 P, Asocarne vastaan neuvosto, 23.11.1995 antamassaan määräyksessä (Kok. 1995, s. I-4149), onko direktiivi 2002/2/EY todellakin soveltamisalaltaan yleinen. Vastaajien mukaan direktiivi 2002/2/EY on lainsäädäntötoimi, koska sitä sovelletaan yleisesti ja abstraktisti objektiivisesti määritellyissä tilanteissa, eikä "naamioitu" päätös.

20 Vastaajien mukaan käsiteltävänä oleva kumoamiskanne tulisi siten jo yksinomaan direktiivin muodon ja sisällön välisen yhtenevyyden vuoksi jättää tutkimatta, ja sen kysymyksen ratkaiseminen, koskeeko riidanalainen direktiivi kantajaa suoraan ja erikseen, olisi tarpeetonta.

21 Kantaja huomauttaa, että vaikka EY 230 artiklassa ei nimenomaisesti käsitellä direktiiviä vastaan nostettujen kumoamiskanteiden tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä, oikeuskäytännöstä kuitenkin ilmenee, ettei toimen lainsäädännöllinen luonne - direktiivit mukaan lukien - ole esteenä sille, että yksityinen oikeussubjekti voi sen riitauttaa edellyttäen, että mainittu toimi koskee häntä suoraan ja erikseen (asia T-135/96, UEAPME v. neuvosto, tuomio 17.6.1998, Kok. 1998, s. II-2335) kuten käsiteltävänä olevassa asiassa on asianlaita.

22 Kantaja pitää näin ollen virheellisenä vastaajien oikeuskäytännöstä esittämää käsitystä, jonka mukaan yksityisen oikeussubjektin direktiiviä vastaan nostama kanne ei periaatteellisista syistä ole mahdollinen, ellei direktiivi erityislaatuisten säännöstensä vuoksi vastaa yksittäispäätöstä.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

23 EY 230 artiklan neljännen alakohdan mukaan "luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö voi - - nostaa kanteen hänelle osoitetusta päätöksestä tai päätöksestä, joka siitä huolimatta, että se on annettu asetuksena tai toiselle henkilölle osoitettuna päätöksenä, koskee ensin mainittua henkilöä suoraan ja erikseen".

24 Vaikka EY 230 artiklan neljännessä alakohdassa ei nimenomaisesti käsitellä luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön direktiiviä vastaan nostamien kumoamiskanteiden tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä, oikeuskäytännöstä kuitenkin ilmenee, ettei tällaisia kanteita voida yksinomaan tällä perusteella jättää tutkimatta (em. asia UEAPME v. neuvosto, tuomion 63 kohta sekä asia T-223/01, Japan Tobacco ja JT International v. parlamentti ja neuvosto, määräys 10.9.2002, Kok. 2002, s. II-3259, 28 kohta). Lisäksi on huomautettava, etteivät yhteisön toimielimet voi yksinomaan valitsemalla kyseessä olevalle toimelle tietyn muodon sulkea pois yksityisille oikeussubjekteille mainitulla perustamissopimuksen määräyksellä annettua oikeussuojaa (em. asia Japan Tobacco ja JT International v. parlamentti ja neuvosto, määräyksen 28 kohta). Näin ollen on selvitettävä, onko riidanalainen direktiivi EY 230 artiklan neljännessä alakohdassa tarkoitettu kantajaa suoraan ja erikseen koskeva päätös.

25 Käsiteltävänä olevassa asiassa on selvää, että riidanalainen direktiivi on lainsäädäntötoimi. Siihen sisältyvät säännökset, erityisesti velvollisuus ilmoittaa tuotantoeläimille tarkoitettuihin rehuihin sisältyvien rehuaineiden tarkat painoprosentit, lausutaan yleisesti, ja niitä sovelletaan objektiivisesti määritellyissä tilanteissa, ja niillä on oikeusvaikutuksia yleisesti ja abstraktisti määriteltyihin henkilöryhmiin, toisin sanoen eläimille tarkoitettujen rehuseosten valmistajiin, pakkaajiin, maahantuojiin ja tukku- ja vähittäismyyjiin.

26 Se, että riidanalainen toimi on luonteeltaan lainsäädäntötoimi eikä EY 249 artiklassa tarkoitettu päätös, ei kuitenkaan sellaisenaan riitä sulkemaan pois sitä mahdollisuutta, että kantajalla olisi oikeus nostaa sitä vastaan kumoamiskanne.

27 Tietyissä olosuhteissa jopa sellainen lainsäädäntötoimi, jota sovelletaan suurimpaan osaan niistä taloudellisista toimijoista, joita asia koskee, voi nimittäin koskea niistä joitakin suoraan ja erikseen (asia C-358/89, Extramet Industrie v. neuvosto, tuomio 16.5.1991, Kok. 1991, s. I-2501, 13 kohta; asia C-309/89, Codorniu v. neuvosto, tuomio 18.5.1994, Kok. 1994, s. I-1853, Kok. Ep. XV, s. I-177, 19 kohta sekä em. asia Japan Tobacco ja JT International v. parlamentti ja neuvosto, määräyksen 29 kohta).

28 Tästä seuraa, että tutkimattajättämisperuste, joka koskee riidanalaisen toimen lainsäädännöllistä luonnetta, on hylättävä ja näin ollen on siten selvitettävä, koskeeko riidanalainen direktiivi kantajaa suoraan ja erikseen.

Kantajan asiavaltuus

Asianosaisten lausumat

29 Vastaajat ja väliintulijat katsovat, ettei riidanalainen direktiivi koske kantajaa erikseen.

30 Parlamentti täsmentää erityisesti sen kantajan lausuman osalta, joka perustuu tosiasiallisen oikeussuojan periaatteeseen, ettei mainitun periaatteen tulkinnalla voida syrjäyttää EY 230 artiklan neljännen alakohdan mukaisia edellytyksiä, joiden mukaan luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö voi nostaa kumoamiskanteen soveltamisalaltaan yleisestä toimesta vain, jos se koskee mainittua henkilöä suoraan ja erikseen (asia C-50/00 P, Unión de Pequeños Agricultores v. neuvosto, tuomio 25.7.2002, Kok. 2002, s. I-6677, 44 kohta).

31 Neuvosto väittää, että vaikka yhteisöjen tuomioistuin noudatti edellä mainitussa tuomiossa tulkintaa, jonka julkisasiamies Jacobs oli esittänyt ratkaisuehdotuksessaan, joka koski asetuksia vastaan nostettujen kanteiden tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä, mainitun tulkinnan ulottaminen koskemaan direktiivejä heikentäisi oikeusvarmuutta ja yksityisten oikeussubjektien oikeusturvaa. Viimeksi mainitut eivät enää voisi olettaa tuntevansa direktiivien täytäntöönpanomenetelmiä eivätkä siten voisi arvioida sovellettavia säännöksiä kokonaisvaltaisesti eivätkä yksityiskohtaisesti ennen niiden riitauttamista kansallisissa tuomioistuimissa, koska jos yhteisöjen tuomioistuimessa ei ole nostettu kannetta EY 230 artiklan tiukkojen määräaikojen kuluessa, mahdollisuutta ennakkoratkaisukysymyksen esittämiseen direktiivin pätevyydestä ei 9.3.1994 annetun yhteisöjen tuomioistuimen tuomion (asia C-188/92, TWD, Kok. 1994, s. I-833, Kok. Ep. XV, s. I-67) mukaan enää ole.

32 Kantaja väittää täyttävänsä erillistä intressiä koskevan edellytyksen, sellaisena kuin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on sen tulkinnut asiassa Jégo-Quéré vastaan komissio 3.5.2002 annetussa tuomiossa (asia T-177/01, Kok. 2002, s. II-2365, 51 kohta).

33 Kantajan mukaan ei näin ollen ole epäilystäkään siitä, etteikö riidanalainen direktiivi vaikuta sen oikeudelliseen asemaan edellä mainitussa tuomiossa tarkoitetulla tavalla varmasti ja tosiasiallisesti. Direktiivillä käyttöönotettu velvollisuus ilmoittaa rehuihin sisältyvien rehuaineiden tarkat painoprosentit loukkaa kantajan mukaan sillä olevia oikeuksia osaamiseensa ja liikesalaisuuksiinsa, mikä lisäksi loukkaa kantajan oikeutta taloudellisen toimintansa vapaaseen harjoittamiseen.

34 Vastauksena parlamentin lausumaan, jonka mukaan yhteisöjen tuomioistuin on vahvistanut edellä mainitussa asiassa Unión de Pequeños Agricultores vastaan neuvosto annetussa tuomiossa erillistä intressiä koskevan perinteisen oikeuskäytännön, josta edellä mainitussa asiassa Jégo-Quéré vastaan komissio annetussa tuomiossa on poikettu, kantaja väittää, ettei yhteisöjen tuomioistuin ole nimenomaisesti hylännyt ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kantaa. Kantajan mukaan yhteisöjen tuomioistuin ei tosiasiassa selvästi lausunut, mikä merkitys erillistä intressiä koskevalle edellytykselle on annettava, koska tosiasiallista kanneoikeutta koskeva kantajan lausuma houkutteli yksinkertaisesti syrjäyttämään edellä mainitun edellytyksen kokonaan. Tämä ei ole kantajan näkemys käsiteltävänä olevassa asiassa.

35 Kanne on kantajan mukaan joka tapauksessa otettava tutkittavaksi myös edellä mainitusta asiassa Jégo-Quéré vastaan komissio annetusta tuomiosta ilmenevä aikaisempi oikeuskäytäntö huomioon ottaen.

36 Kantaja väittää ensinnäkin edellä mainittuun asiassa Codorniu vastaan neuvosto annettuun tuomioon viitaten, että direktiivi 2002/2/EY koskee sitä erikseen, kun otetaan huomioon, että mainitulla direktiivillä loukataan sen erityisiä oikeuksia, toisin sanoen osaamiseen ja liikesalaisuuksiin liittyviä oikeuksia. Mainitut oikeudet, joille annetaan suojaa jäsenvaltioiden oikeusjärjestyksissä ja "GATT-TRIPS" -säännöissä ovat kantajan mukaan erityisiä, koska niille annetaan yhteisön oikeudessa "aivan erityistä suojaa" yhteisöjen tuomioistuimen itsensä käyttämän sanamuodon mukaan (asia 53/85, AKZO Chemie v. komissio, tuomio 24.6.1986, Kok. 1986, s. 1965, Kok. Ep. VIII, s. 675, 28 ja 29 kohta).

37 Yhteisön oikeudessa myönnetään siten kantajan mukaan, että osaaminen on elintärkeä kilpailukykyyn liittyvä parametri ja että sellainen yritys, joka myöntää esimerkiksi osaamistaan koskevan lisenssin toiselle yritykselle, ansaitsee mainitun osaamisen paljastumista vastaan oikeussuojaa, joka on täysin rinnastettavissa patentin antamaan suojaan (asia 161/84, Pronuptia, tuomio 28.1.1986, Kok. 1986, s. 353, 16 kohta; EY:n perustamissopimuksen 81 artiklan 3 kohdan soveltamisesta tiettyihin vertikaalisten sopimusten ja yhdenmukaistettujen menettelytapojen ryhmiin 22 päivänä joulukuuta 1999 annetun komission asetuksen (EY) N:o 2790/1999 (EYVL L 336, s. 21) 5 artiklan b alakohta ja perustamissopimuksen [81] artiklan 3 kohdan soveltamisesta tekniikansiirtosopimusten ryhmiin 31 päivänä tammikuuta 1996 annetun komission asetuksen (EY) N:o 240/96 (EYVL L 31, s. 2) 2 artiklan 1 kohta).

38 Kantaja täsmentää, että liikesalaisuuksien suoja mainitaan nimenomaisesti EY 287 artiklassa ja se on vahvistettu useaan otteeseen yhteisön lainsäädännössä ja yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä.

39 Komissio on kantajan mukaan lisäksi tunnustanut kyseessä olevien oikeuksien erityisluonteen, eikä parlamenttikaan käsiteltävänä olevassa asiassa kiistä sitä, että ne tiedot, jotka kantaja joutuu paljastamaan, ovat merkittäviä ja salaisia.

40 Se, ettei kantaja ole ainoa yritys, johon riidanalainen direktiivi vaikuttaa, kuten parlamentti korostaa oikeudenkäyntiväitteensä tueksi, on kantajan mukaan vailla merkitystä, koska ne oikeudet, joihin se vetoaa, eivät ole yleisiä vaan erityisiä, toisin sanoen erilaisia kuin sen kilpailijoilla (asia C-390/95 P, Antillean Rice Mills ym., tuomio 11.2.1999, Kok. 1999, s. I-769, 67 kohta ja sitä seuraavat kohdat; asia T-435/93, ASPEC ym. v. komissio, tuomio 27.4.1995, Kok. 1995, s. II-1281 ja em. asia Jégo-Quéré v. komissio, tuomion 51 kohta). Näin on asianlaita käsiteltävänä olevassa asiassa, koska kantajalla oleva osaaminen on kantajan mukaan eläinten ruokinta-alalla jatkuvasti suoritetun tutkimustyön tulosta.

41 Kantaja väittää toiseksi, että riidanalainen direktiivi koskee sitä edellä mainitussa asiassa Extramet Industrie vastaan neuvosto annetussa tuomiossa tarkoitetulla tavalla erikseen, koska sille on pienenä tai keskisuurena yrityksenä vaarassa aiheutua riidanalaisesta direktiivistä vakavia seurauksia sen vuoksi, että sen taloudellisen toiminnan jatkuminen varsin suurelta osin riippuu sen osaamiselle annettavasta suojasta. Direktiivi 2002/2/EY loukkaa kantajan mukaan sen oikeutta kaikkeen siihen, mikä käytännössä muodostaa sen pääasiallisen kilpailuvaltin ja sen toiminnan tärkeimmän lisäarvon samalla kun se antaa merkittävän kilpailuedun suhteessa kantajan kilpailijoihin ja erityisesti rehun suurtuottajiin.

42 Kantaja korostaa, että yhteisöjen tuomioistuin on toistuvasti korostanut yrityksillä olevaa intressiä siihen, etteivät niiden liikesalaisuudet paljastu, sekä sitä lähes mittaamatonta vahinkoa, joka voi aiheutua asiakirjojen luvattomasta päätymisestä kilpailijan haltuun (em. asia AKZO Chemie v. komissio, tuomion 28 ja 29 kohta). Yleisellä tasolla oikeuskäytännöstä seuraa kantajan mukaan, että kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä arvioitaessa otetaan huomioon kyseessä olevan toimenpiteen oikeusvaikutusten merkitys eikä ainoastaan sen kohdetta tai pelkästään velvollisuutta ottaa huomioon erityisiä oikeuksia.

43 Kantaja huomauttaa, että sen tilanne on ainutlaatuinen moniin muihin rehunvalmistajiin verrattuna. Kyseisellä alalla on kantajan mukaan entistä enemmän "vertikaalisia sopimuksia" karjankasvattajasta rehuntuotannon kautta aina teurastamoon asti. Kuvion ollessa tämänkaltainen intressi olla paljastamatta osaamista ei kantajan mukaan ole enää merkityksellinen, koska sopimusosapuolena oleva yritys on samanaikaisesti tavarantoimittaja ja yrityksen oma asiakas. Kantaja johtaa tästä päätelmän, että sille aiheutuva vahinko on varsin erityislaatuinen.

44 Kolmanneksi kantaja väittää viitaten edellä mainitussa asiassa Jégo-Quéré vastaan komissio annettuun tuomioon sekä julkisasiamies Jacobsin edellä mainitussa asiassa Unión de Pegueños Agricultores vastaan neuvosto (Kok. 2002, s. I-6681) esittämään ratkaisuehdotukseen, että ainoastaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa nostettu suora kanne voi turvata sille asianmukaisen oikeussuojan. Kantaja katsoo, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on edellä mainitussa tuomiossa katsonut aivan oikein, ettei yhtäältä EY 234 artiklan ja toisaalta EY 235 artiklan ja EY 288 artiklan toisen alakohdan mukaisten menettelyjen voida Roomassa 4 päivänä marraskuuta 1950 ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn Euroopan neuvoston yleissopimuksen (Euroopan ihmisoikeussopimus) 6 ja 13 artikla ja Nizzassa 7 joulukuuta 2000 annetun Euroopan unionin perusoikeuskirjan (EYVL C 364, s. 1) 47 artikla huomioon ottaen katsoa turvaavan yksityisille oikeussubjekteille sellaista tosiasiallista oikeutta kanteen nostamiseen, joka antaisi mahdollisuuden riitauttaa sellaisten yleisesti sovellettavien yhteisön oikeuden säännösten laillisuus, jotka vaikuttavat suoraan heidän oikeudelliseen asemaansa.

45 Näin ollen oikeusvarmuuden takaamista koskeva väite, sellaisena kuin se on esitetty edellä mainitussa ratkaisuehdotuksessa, soveltuu kantajan mukaan sitäkin suuremmalla syyllä tilanteeseen, jossa on kyseessä sellainen direktiivi, jonka täytäntöönpano voi eri jäsenvaltioissa huomattavasti vaihdella ajallisesti. Tällaisessa tilanteessa keskitetyn ja välittömän laillisuusvalvonnan tarve on kantajan mukaan perusteltu, jotta estetään kyseessä olevan toimenpiteen soveltamisesta aiheutuvien vahingollisten - tässä tapauksessa korvaamattomien - seurausten syntyminen.

46 Kantaja pitää virheellisenä vastaajien väitettä, jonka mukaan edellä mainittu asiassa Unión de Pequeños Agricultores vastaan neuvosto annettu tuomio osoittaa, ettei tosiasiallisen oikeussuojan periaatteeseen perustuva kantajan lausuma ole käsiteltävänä olevan asian kannalta relevantti. Kantajan mukaan yhteisöjen tuomioistuin tunnustaa mainitussa tuomiossa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 ja 13 artiklan mukaisen oikeuden mainitunlaiseen suojaan sekä sen, että erillistä intressiä koskevaa edellytystä, jota koskevaa vaatimusta tässä asiassa ei riitauteta, on tulkittava tosiasiallista oikeussuojaa koskevan periaatteen valossa kaikki ne seikat huomioon ottaen, joiden perusteella kantaja erottuu muista.

47 Vastauksena neuvoston lausumaan, jonka mukaan käsiteltävänä olevan kanteen tutkittavaksi ottaminen mahdollistaisi riidanalaisen direktiivin pätevyyttä koskevien kysymysten esittämisen kansallisille tuomioistuimille edellä mainitussa asiassa TWD annetussa tuomiossa esitetyn ratkaisun johdosta, kantaja väittää, että viimeksi mainittu koski yksittäispäätöstä ja ettei mainittua ratkaisua voida soveltaa soveltamisalaltaan yleisiin toimiin eikä varsinkaan direktiiveihin (asia C-408/95, Eurotunnel ym., tuomio 11.11.1997, Kok 1997, s. I-6315).

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

48 On syytä huomauttaa, että oikeuskäytännön mukaan luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö voi väittää riidanalaisen säännöksen koskevan itseään erikseen ainoastaan, jos kyseisellä säännöksellä vaikutetaan kyseiseen henkilöön joidenkin tälle tunnusomaisten erityispiirteiden tai sellaisen tosiasiallisen tilanteen takia, jonka perusteella kyseinen henkilö erottuu kaikista muista ja jonka perusteella mainittu henkilö on verrattavissa siihen, jolle toimenpide on osoitettu (asia 25/62, Plaumann v. komissio, tuomio 15.7.1963, Kok. 1963, s. 197 ja 223, Kok. Ep. I, s. 181 sekä em. asiassa UEAPME v. neuvosto, tuomion 69 kohta).

49 Mainittu luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön nostaman kanteen tutkittavaksi ottamista koskeva edellytys on vielä äskettäin toistettu yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä samalla tavoin muotoiltuna kuin edellä 48 kohdassa (em. asia Unión de Pequeños Agricultores v. neuvosto, tuomion 36 kohta).

50 Käsiteltävänä olevassa asiassa on selvää, että riidanalaiseen direktiiviin sisältyvät säännökset, erityisesti velvollisuus ilmoittaa eläimille tarkoitettuihin rehuihin sisältyvien rehuaineiden tarkat painoprosentit, lausutaan yleisesti ja että niitä sovelletaan objektiivisesti määritellyissä tilanteissa ja että niillä on oikeusvaikutuksia yleisesti ja abstraktisti määriteltyihin henkilöryhmiin, toisin sanoen eläimille tarkoitettujen rehuseosten valmistajiin, pakkaajiin, maahantuojiin ja tukku- ja vähittäismyyjiin.

51 Tästä seuraa, että direktiivi 2002/2/EY koskee kantajaa ainoastaan objektiivisesti määritellyn mainitunlaisten rehujen valmistajan ominaisuudessa, samoin kuin mitä tahansa muuta kyseisellä alalla toimintaa harjoittavaa taloudellista toimijaa.

52 Tätä päätelmää kantajan lausuma ei kumoa siltä osin kuin kyse on niiden oikeuksien väitetystä erityisluonteesta, jotka kantaja väittää itsellään olevan ja joita se katsoo riidanalaisella direktiivillä loukattavan.

53 Aluksi on huomautettava, että yrityksen osaamista ja liikesalaisuuksia koskevan "aivan erityisen suojan" olemassaolo yhteisön oikeudessa tai jopa kansallisissa oikeusjärjestyksissä tai muussa lainsäädännössä, johon asiassa on vedottu, ei erota kantajaa muista rehunvalmistajista, joita riidanalainen direktiivi koskee ja jotka voisivat siten yhtä lailla vedota mainittuun suojaan omalta osaltaan.

54 Tältä osin edellä mainitussa asiassa Codorniu vastaan neuvosto annetun tuomion perustana oleva tilanne eroaa selvästi nyt esillä olevan asian tilanteesta. Toisin kuin käsiteltävänä olevassa asiassa, edellä mainitussa asiassa oli kantajana yritys, joka oli nimen käyttämistä sääntelevän lainsäädäntötoimen vuoksi estynyt käyttämästä sellaista graafista merkkiä, jonka se oli rekisteröinyt ja jota se oli jo pitkään ennen riidanalaisen asetuksen hyväksymistä käyttänyt erottuakseen muista taloudellisista toimijoista.

55 Seuraavaksi on korostettava, että kantajan omista kirjallisista esityksistä seuraa, että tärkein "rehunvalmistajien" kilpailukykyyn liittyvä parametri on niiden tuotteen "valmistusohje", joka perustuu menetelmiin, joissa on otettu huomioon valmistajilla oleva eläinten ravitsemuksellisia tarpeita koskeva asiantuntemus ja osaaminen, ja että direktiivistä 2002/2/EY seuraa, että "rehuseosten valmistajien, kantaja mukaan luettuna" perustavanlaatuinen osaaminen ja liikesalaisuudet paljastuvat.

56 Tätä taustaa vasten kantajan väite, jonka mukaan sillä on sellaisia erityisiä oikeuksia, jotka eroavat sen kilpailijoilla olevista oikeuksista, koska sillä oleva osaaminen on eläinten ruokinta-alalla jatkuvasti suoritetun tutkimustyön tulosta, ei ole erillistä intressiä koskevan vaatimuksen kannalta lainkaan relevantti.

57 Se, että kantaja valmistaa rehuseoksia omilla menetelmillään - aivan samoin kuin sen kilpailijatkin tekevät - ei millään tavoin osoita, että kantaja olisi erityisasemassa kaikkiin muihin kyseessä olevien tuotteiden valmistajiin nähden. Riidanalainen direktiivi vaikuttaa siten samalla tavoin kaikkiin eläimille tarkoitettujen rehuseosten valmistajiin, koska kukin niistä valmistaa tuotteensa omien "valmistusohjeidensa" ja oman osaamisensa perusteella.

58 Kantajan väitteellä, jonka mukaan direktiivistä 2002/2/EY aiheutuu edellä mainitussa asiassa Extramet Industrie vastaan neuvosto annetussa tuomiossa tarkoitettuja vakavia seurauksia sen taloudelliselle toiminnalle, ei kiistetä edellä 51 kohdassa mainittua päätelmää.

59 Yhteisöjen tuomioistuin katsoi mainitussa tuomiossa, joka liittyi polkumyyntiä koskevaan asetukseen, että riidanalainen toimi koski poikkeuksellisten olosuhteiden vuoksi kantajana olevaa itsenäisenä maahantuojana toimivaa yritystä erikseen. Kantaja oli ensinnäkin osoittanut, että se oli polkumyyntiä koskevan toimenpiteen kohteena olevan tuotteen merkittävin maahantuoja ja samalla viimesijainen käyttäjä; toiseksi kantaja oli osoittanut, että sen taloudellinen toiminta oli varsin suurelta osin riippuvaista sen suorittamasta maahantuonnista, ja kolmanneksi, että kyseisestä asetuksesta aiheutui mainitulle toiminnalle vakavia seurauksia, koska kyseisen tuotteen valmistajia oli vähän ja koska kantaja koki vaikeaksi hankintojen suorittamisen ainoalta yhteisön alueella toimivalta valmistajalta, joka kaiken lisäksi oli sen pääasiallinen kilpailija jalostetun tuotteen osalta.

60 Vaikka nyt esillä olevassa asiassa oletettaisiin, että direktiivi 2002/2/EY saattaisi vaikuttaa kantajan asemaan, tämä ei ole esittänyt mitään näyttöä sellaisista olosuhteista, joiden perusteella voitaisiin katsoa, että aiheutuneeksi väitetty vahinko on omiaan erottamaan kantajan kaikista muista rehuseosten valmistajista, joita mainittu direktiivi koskee samalla tavoin kuin kantajaa.

61 Näin ollen lukuun ottamatta sitä, että edellä 43 kohdassa mainitun lausuman tarkoituksena on väittää, että direktiivistä 2002/2/EY aiheutuu kantajalle vakavia seurauksia, koska kantaja on ainoa eläimille tarkoitettujen rehuseosten tuottaja, joka ei ole osana mitään vertikaaliseen sopimukseen perustuvaa kokoonpanoa, mitä ei ole millään tavoin näytetty toteen, kyseinen lausuma on vailla merkitystä, koska kantajan tilanne ei ole ainoa laatuaan, vaan kaikki ne rehuseosten valmistajat, jotka kantajan tavoin eivät ole samanaikaisesti myös karjankasvattajia ja lihantuottajia, ovat kantajan kanssa samassa asemassa (ks. vastaavasti asia T-39/98, Sadam Zuccherifici ym. v. neuvosto, määräys 8.12.1998, Kok. 1998, s. II-4207, 22 kohta).

62 Sekään, että vaikutukset kantajaan voisivat olla erityisen vakavia, koska se on pieni tai keskisuuri yritys, ei ole sellainen seikka, jonka perusteella voitaisiin katsoa, että direktiivi 2002/2/EY koskee kantajaa EY 230 artiklassa tarkoitetulla tavalla erikseen, kun otetaan huomioon, kuten parlamentti aivan oikeutetusti korostaa, että direktiivi 2002/2/EY koskisi suurta joukkoa toimijoita samalla tavoin.

63 Vielä on syytä todeta, että se seikka, että säädöksellä voi olla erilaisia konkreettisia vaikutuksia niille eri oikeussubjekteille, joihin sitä sovelletaan, ei ole omiaan erottamaan kantajaa kaikista muista toimijoista, joita asia koskee, kun säädöstä sovelletaan objektiivisesti määritellyn tilanteen perusteella (asia T-138/98, ACAV ym. v. neuvosto, tuomio 22.2.2000, Kok. 2000, s. II-341, 66 kohta), kuten nyt esillä olevassa asiassa kiistämättä on asianlaita.

64 Kantajan väite, jonka mukaan asiassa Piraiki-Patraiki ym. vastaan komissio 17.1.1985 annetussa yhteisöjen tuomioistuimen tuomiossa (asia 11/82, Kok. 1985, s. 207), asiassa Sofrimport v. komissio 26.6.1990 annetussa yhteisöjen tuomioistuimen tuomiossa (asia C-152/88, Kok. 1990, s. I-2477) ja edellä mainitussa asiassa Antillean Rice Mills ym. annetussa tuomiossa ei selvitetty, oliko kantajien tilanne ainutlaatuinen, perustuu mainittujen tuomioiden virheelliseen lukemiseen. On huomattava, että yhteisöjen tuomioistuin on kaikissa näissä asioissa selvittänyt, olivatko asianomaiset esittäneet näyttöä joidenkin tunnusomaisten erityispiirteiden tai tosiseikkojen olemassaolosta, jotka erottaisivat ne kaikista muista henkilöistä ja joiden perusteella mainitut henkilöt erottuisivat muista vastaavalla tavalla kuin se, jolle toimenpide on osoitettu. Yhteisöjen tuomioistuin on tämän jälkeen todennut, että näin oli kaikkien kantajien osalta, koska ylemmäntasoinen oikeussäännös velvoitti kyseisen lainsäädäntötoimen tekijän ottamaan mainittujen henkilöiden tilanteen huomioon erityisellä tavalla suhteessa niihin muihin henkilöihin, joita mainittu toimi koski.

65 Sen kantajan lausuman osalta, joka perustuu tosiasiallista oikeussuojaa koskevaan oikeuteen, riittää, että todetaan, kuten yhteisöjen tuomioistuin on edellä mainitussa asiassa Unión de Pequeños Agricultores vastaan neuvosto annetussa tuomiossa lausunut, että perustamissopimuksen EY 230 ja EY 241 artiklalla sekä EY 234 artiklalla on luotu täydellinen oikeussuojakeinoja ja menettelyjä koskeva järjestelmä, jonka tarkoituksena on turvata toimielinten toimien laillisuusvalvonta antamalla se yhteisöjen tuomioistuimen tehtäväksi (ks. myös asia 294/83, Les Verts v. parlamentti, tuomio 23.4.1986, Kok. 1986, s. 1339, 23 kohta). Tämän järjestelmän mukaan luonnolliset henkilöt tai oikeushenkilöt eivät voi EY 230 artiklan neljännen alakohdan mukaisten tutkittavaksi ottamisen edellytysten vuoksi nostaa suoraan kannetta soveltamisalaltaan yleisiä yhteisön toimenpiteitä vastaan, mutta mainituilla henkilöillä on tapauksen mukaan mahdollisuus vaatia tällaisten toimenpiteiden julistamista pätemättömiksi joko vaatimalla niiden soveltamatta jättämistä yhteisöjen tuomioistuimessa EY 241 artiklan perusteella tai nostamalla kanne kansallisissa tuomioistuimissa, joilla ei kuitenkaan ole toimivaltaa itse todeta mainittuja toimia pätemättömiksi (asia 314/85, Foto-Frost, tuomio 22.10.1987, Kok. 1987, s. 4199, Kok. Ep. IX, s. 235, 20 kohta), vaan niiden on pyydettävä asiasta ennakkoratkaisua yhteisöjen tuomioistuimelta (em. asia Unión de Pequeños Agricultores v. neuvosto, tuomion 40 kohta).

66 Sen lisäksi, että jäsenvaltioiden asiana on säätää sellaisesta oikeussuojakeinoja ja menettelyjä koskevasta järjestelmästä, jolla turvataan tosiasiallista oikeussuojaa koskevan oikeuden toteutuminen, yhteisöjen tuomioistuin on todennut, ettei sellaista EY 230 artiklan mukaisten tutkittavaksi ottamista koskevien sääntöjen tulkintaa voida hyväksyä, jonka mukaan kumoamiskanne yhteisöjen tuomioistuimissa olisi mahdollinen, mikäli tällaisen tuomioistuimen suorittaman kansallisten menettelysääntöjen konkreettisen tarkastelun pohjalta voidaan osoittaa, että näiden menettelysääntöjen mukaan yksityinen oikeussubjekti ei voi nostaa kannetta, jolla se voisi riitauttaa riidanalaisen yhteisön toimen pätevyyden. "Tällaisessa järjestelmässä edellytettäisiin kussakin konkreettisessa tilanteessa, että yhteisöjen tuomioistuimet tutkivat ja tulkitsevat kansallisia menettelysääntöjä, mikä ylittäisi niiden toimivallan yhteisön toimien laillisuusvalvonnan alalla" (em. asia Unión de Pequeños Agricultores v. neuvosto, tuomion 43 kohta). Tämän arvioinnin on katsottava pitävän paikkansa sitäkin suuremmalla syyllä silloin kun asiassa ei ole kiistetty, kuten nyt esillä olevassa asiassa, etteikö kansallisessa tuomioistuimessa olisi oikeussuojakeinoa riidanalaisen direktiivin pätevyyden kyseenalaistamiseksi (ks. vastaavasti asia T-155/02 R, VVG International ym. v. komissio, määräys 8.8.2002, Kok. 2002, s. II-3239, 39 kohta).

67 Näin ollen kantajan lausuma, joka perustuu tosiasiallista oikeussuojaa koskevaan oikeuteen sen yhteydessä esitetty oikeusvarmuutta koskeva vaatimus mukaan luettuna, on hylättävä.

68 Kaikesta edellä esitetystä yhdessä seuraa, ettei voida katsoa, että riidanalainen direktiivi koskee kantajaa erikseen. Koska kantaja ei täytä toista EY 230 artiklan neljännen alakohdan mukaisista tutkittavaksi ottamisen edellytyksistä, ei ole tarpeen tarkastella vastaajien ja väliintulijoiden väitettä, jonka mukaan mainittu direktiivi ei koske kantajaa suoraan.

69 Tästä seuraa, että kanne on jätettävä tutkimatta siltä osin kuin se koskee direktiivin 2002/2/EY kumoamista.

70 Vastaajien esittämät vaatimukset, joiden mukaan kanne on jätettävä tutkimatta aiheutuneeksi väitetyn vahingon korvaamista koskevilta osin, on sitä vastoin tutkittava pääasian yhteydessä.

Näillä perusteilla

YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIN

(neljäs jaosto)

on määrännyt seuraavaa:

1) Kanne jätetään tutkimatta siltä osin kuin se koskee rehuseosten liikkuvuudesta annetun neuvoston direktiivin 79/373/ETY muuttamisesta ja komission direktiivin 91/357/ETY kumoamisesta 28 päivänä tammikuuta 2002 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/2/EY kumoamista.

2) Vastaajien esittämät vaatimukset, että kanne jätettäisiin tutkimatta aiheutuneeksi väitetyn vahingon korvaamista koskevilta osin, tutkitaan pääasian yhteydessä.

3) Oikeudenkäyntikuluista päätetään myöhemmin.