YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (viides jaosto)

10 päivänä kesäkuuta 2004

Asia T-307/01

Jean-Paul François

vastaan

Euroopan yhteisöjen komissio

Henkilöstö – Kurinpitojärjestelmä – Ikälisien alentaminen – Komission rakennusten vartioimisesta tehty sopimus – Kohtuullinen aika – Rikosoikeudenkäynti – Vahingonkorvauskanne

Täydellinen teksti ranskan kielellä II - 0000

Kanne: Kanne, jossa vaaditaan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta kumoamaan 5.4.2001 tehty komission päätös, jolla kantajalle on määrätty kurinpitoseuraamuksena yhden ikälisän alentaminen, ja toisaalta määräämään korvausta aineellisesta vahingosta ja henkisestä kärsimyksestä, jota kantaja arvioi itselleen aiheutuneen.

Ratkaisu: Komission 5.4.2001 tekemä päätös, jolla kantajalle on määrätty kurinpitoseuraamuksena yhden ikälisän alentaminen, kumotaan. Komissio velvoitetaan suorittamaan kantajalle 8 000 euron suuruinen korvaus hänelle aiheutuneesta henkisestä kärsimyksestä. Komissio velvoitetaan korvaamaan kaikki oikeudenkäyntikulut.

Tiivistelmä

1.     Henkilöstö – Kurinpitojärjestelmä – Kurinpitomenettely – Liitteessä IX olevassa 7 artiklassa vahvistetut määräajat – Hallintoviranomaisen velvollisuuden toimia kohtuullisessa ajassa noudattamatta jättämisen seuraukset

(Henkilöstösääntöjen liitteessä IX oleva 7 artikla)

2.     Henkilöstö – Kurinpitojärjestelmä – Kurinpitomenettelyn aloittaminen – Vanhentumisajan puuttuminen – Hallintoviranomaisen velvollisuuden toimia kohtuullisessa ajassa noudattamatta jättämisen seuraukset

(Henkilöstösääntöjen 86–89 artikla ja liite IX)

3.     Henkilöstö – Kurinpitojärjestelmä – Kurinpitomenettely – Samoja tekoja koskevien kurinpitomenettelyn ja syytteiden samanaikaisuus – Hallintoviranomaisen velvollisuus tehdä lopullinen päätös virkamiehen aseman osalta vasta rikostuomioistuimen lainvoimaisen tuomion jälkeen

(Henkilöstösääntöjen 88 artiklan 5 kohta ja liittessä IX olevan 7 artiklan 2 kohta)

4.     Henkilöstö – Kurinpitojärjestelmä – Kurinpitomenettely – Samoja tekoja koskevien kurinpitomenettelyn ja syytteiden samanaikaisuus – Kurinpitomenettelyn keskeyttämisen tavoite – Velvollisuus ottaa huomioon rikostuomioistuimen rikosoikeudenkäynnin yhteydessä toteamat tosiseikat – Mahdollisuus luonnehtia niitä virkavirheen käsitteen kannalta

(Henkilöstösääntöjen 88 artiklan 5 kohta)

5.     Henkilöstö – Oikeudet ja velvollisuudet – Vartiointisopimuksen väärinkäyttö ottamalla palvelukseen työntekijä hallinnollisiin tehtäviin – Yleisesti käytössä oleva käytäntö, joka ei sinänsä ole vilpillinen – Ilmoituksen tekemättä tai paheksumisen esittämättä jättäminen – Henkilösääntöjen mukaisten velvoitteiden rikkomisen puuttuminen, koska kyseessä on ura-alueeseen B kuuluva virkamies

(Henkilöstösääntöjen 11 artikla)

6.     Henkilöstö – Kanne – Vahingonkorvauskanne – Riidanalaisen päätöksen kumoaminen, joka ei ole henkisen kärsimyksen osalta vahinkoa vastaava korvaus – Sääntöjenvastaisen kurinpitomenettelyn aiheuttama henkinen kärsimys

(Henkilöstösääntöjen 91 artikla)

1.     Vaikka henkilöstösääntöjen liitteessä IX olevassa 7 artiklassa vahvistetut kurinpitomenettelyn kulkua koskevat tarkat määräajat eivät ole pakottavia, niissä vahvistetaan kuitenkin hyvää hallintotapaa koskeva sääntö, jonka tarkoituksena on estää sekä hallintoviranomaisen että virkamiesten etujen mukaisesti se, että kurinpitomenettelyn päätteeksi tehtävää päätöstä perusteettomasti viivytetään. Näin ollen kurinpitoviranomaisilla on velvollisuus saattaa kurinpitomenettely päätökseen viivyttelemättä ja toimia siten, että jokainen kurinpitomenettelyyn liittyvä toimenpide toteutetaan kohtuullisen määräajan kuluessa tätä edeltävästä toimenpiteestä. Tämän määräajan noudattamatta jättäminen, jota voidaan arvioida vain tapaukseen liittyvien erityisten olosuhteiden perusteella, voi johtaa päätöksen kumoamiseen.

(ks. 47 kohta)

Viittaukset: asia 13/69, Van Eick v. komissio, 4.2.1970 (Kok. 1970, s. 3); asia 228/83, F v. komissio, 29.1.1985 (Kok. 1985, s. 275); yhdistetyt asiat 175/86 ja 209/86, M v. neuvosto, 19.4.1988 (Kok. 1988, s. 1891); asia T‑26/89, de Compte v. parlamentti, 17.10.1991 (Kok. 1991, s. II‑781, 88 kohta); asia T‑549/93, D v. komissio, 26.1.1995 (Kok. H. 1995, s. I‑A‑13 ja II‑43, 25 kohta) ja asia T‑197/00, Onidi v. komissio, 30.5.2002 (Kok. H. 2002, s. I‑A‑69 ja II‑325, 91 kohta).

2.     Vaikka vanhentumisajasta ei olekaan säädetty henkilöstösääntöjen 86–89 artiklassa ja liitteessä IX, kurinpitoviranomaisilla on siitä lähtien, kun hallintoviranomainen on saanut tiedon teoista ja menettelytavoista, jotka saattavat merkitä virkamiehen henkilöstösääntöjen mukaisten velvollisuuksien laiminlyömistä, velvollisuus toimia siten, että seuraamuksen määräämiseen johtava menettely aloitetaan kohtuullisessa ajassa. Se, että tätä kohtuullista määräaikaa, joka riippuu kuhunkin yksittäistapaukseen liittyvistä olosuhteista, ei noudateta, saattaa merkitä sitä, että hallintoviranomaisten liian myöhään aloittama kurinpitomenettely on lainvastainen, jolloin tällaisen menettelyn päätteeksi annettu seuraamus on kumottava.

Oikeusvarmuuden periaate vaarannettaisiin, mikäli hallintoviranomaiset viivästyttäisivät kurinpitomenettelyn aloittamista liian myöhäiseksi. Sekä se, että hallintoviranomaiset arvioivat tekoja ja menettelytapoja, jotka saattavat merkitä virkavirhettä, että se, että virkamies käyttää puolustautumisoikeuksiaan, saattavat näet osoittautua erityisen hankaliksi, mikäli tekojen ja menettelytapojen tapahtumisajan ja kurinpitomenettelyyn kuuluvan tutkimuksen aloittamisen välillä on kulunut paljon aikaa.

(ks. 48 ja 49 kohta)

Viittaukset: asia C‑270/99 P, Z v. parlamentti, 27.11.2001 (Kok. 2001, s. I‑9197, 43 ja 44 kohta); asia T‑78/02, Voigt v. EKP, 19.6.2003 (64 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa); em. asia de Compte v. parlamentti, 88 kohta ja em. asia D v. komissio, 25 kohta.

3.     Henkilöstösääntöjen 88 artiklan viidennessä kohdassa määrätään, että nimittävä viranomainen ei saa ratkaista kurinpitomenettelyssä lopullisesti kyseisen virkamiehen tilannetta antamalla ratkaisua teoista, jotka ovat samanaikaisesti rikosoikeudenkäynnin kohteena, niin kauan kuin rikosoikeudenkäynnissä annettu ratkaisu ei ole tullut lopulliseksi. Tässä artiklassa ei siten anneta harkintavaltaa nimittävälle viranomaiselle, jonka tehtävänä on tehdä lopullinen päätös sellaisen virkamiehen osalta, joka on kurinpitomenettelyn kohteena, toisin kuin henkilöstösääntöjen liitteessä IX olevan 7 artiklan toisessa kohdassa, jossa määrätään, että jos asia on saatettu rikosoikeudelliseen käsittelyyn, kurinpitolautakunta voi päättää viivyttää lausuntonsa antamista, kunnes rikostuomioistuin on tehnyt asiassa päätöksen.

(ks. 59 kohta)

Viittaukset: asia T‑74/96, Tzoanos v. komissio, 19.3.1998 (Kok. H. 1998, s. I‑A‑129 ja II‑343, 32 ja 33 kohta) ja asia T‑166/02, Pessoa e Costa v. komissio, 13.3.2003 (45 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

4.     Henkilöstösääntöjen 88 artiklan viidennellä kohdalla on kaksi tarkoitusta. Ensinnäkin kyseisellä artiklalla pyritään siihen, että asianomaisen virkamiehen asemaa häntä vastaan vireillä olevassa rikosoikeudenkäynnissä ei heikennetä sellaisten tekojen vuoksi, jotka ovat lisäksi kurinpitomenettelyn kohteena hänen toimielimessään. Toiseksi kurinpitomenettelyn lykkääminen siihen saakka, kunnes rikosoikeudenkäynti on saatettu päätökseen, mahdollistaa sen, että kurinpitomenettelyssä voidaan ottaa huomioon rikostuomioistuimen toteamat tosiseikat, kun sen ratkaisusta on tullut lainvoimainen. Henkilöstösääntöjen 88 artiklan viidennessä kohdassa näet vahvistetaan periaate, jonka mukaan ”rikosoikeudenkäynti määrää kurinpitomenettelyä”, mikä on perusteltua erityisesti sen vuoksi, että kansallisilla rikostuomioistuimilla on laajemmat tutkintavaltuudet kuin nimittävällä viranomaisella. Näin ollen niissä tapauksissa, joissa samat teot voivat merkitä sekä rikosta että virkamiehen henkilöstösääntöihin perustuvien velvollisuuksien laiminlyöntiä, hallintoviranomaisia sitovat rikostuomioistuimen rikosoikeudenkäynnin yhteydessä toteamat tosiseikat. Kun rikostuomioistuin on todennut tosiseikat, hallintoviranomaiset voivat tämän jälkeen luonnehtia niitä oikeudellisesti virkavirheen käsitteen kannalta ja selvittää erityisesti sen, merkitsevätkö ne henkilöstösääntöjen mukaisten velvollisuuksien laiminlyöntiä.

(ks. 75 kohta)

Viittaukset: asia T‑23/00, A v. komissio, 21.11.2000 (Kok. H. 2000, s. I‑A‑263 ja II‑1211, 35 ja 37 kohta).

5.     On perusteetonta väittää, että ura-alueeseen B kuuluva virkamies, jonka tehtävät ovat henkilöstösääntöjen 5 artiklan 1 kohdan mukaan täytäntöönpanotehtäviä ja avustavia tehtäviä mutta eivät johtamistehtäviä, jotka vastaavat ura-alueeseen A kuuluville virkamiehille annettuja tehtäviä, olisi laiminlyönyt henkilöstösääntöjen mukaiset velvollisuutensa pelkästään sen vuoksi, että hän ei ollut ilmoittanut, että vartiointisopimusta koskeneen tarjouskilpailun voittajayhtiö maksoi työtoverin, joka hoiti pelkästään hallinnollisia tehtäviä, palkan, tai ei ollut esittänyt asianmukaisin keinoin paheksumistaan tätä menettelytapaa kohtaan, kun tätä koskeva käytäntö oli komission eri yksiköiden järjestämä, yleisesti käytössä, sen alullepanijana olivat olleet toimielimen elimet ja tämä käytäntö ei sinänsä ollut vilpillinen, vaikka se olikin sääntöjenvastainen.

(ks. 92 ja 93 kohta)

6.     Erityisiä olosuhteita lukuun ottamatta virkamiehen riitauttaman päätöksen kumoaminen on sellaisenaan asianmukainen ja lähtökohtaisesti riittävä korvaus virkamiehelle mahdollisesti aiheutuneesta vahingosta.

Sitä vastoin silloin, kun kurinpitomenettelyssä tehdyissä eri päätöksissä ja hallinnollisissa lausunnoissa on esitetty kantajaa vastaan syytöksiä, jotka ovat osoittautuneet paikkansapitämättömiksi, kun toimielin on aloittanut kurinpitomenettelyn kohtuullisen määräajan periaatetta loukaten, kun lisäksi mainittu menettely pitkittyi lisäksi lähes kolmeen vuoteen seuraamuksen määräämiseen saakka ja kun sitä ei ole lykätty siihen saakka, kunnes kantajaa vastaan vireille pantu rikosoikeudenkäynti olisi saatettu päätökseen, on katsottava, että kaikki nämä seikat ovat vahingoittaneet kantajan mainetta ja häirinneet hänen yksityiselämäänsä sekä asettaneet hänet pitkittyneeseen epävarmuustilanteeseen, josta on aiheutunut hänelle henkistä kärsimystä, josta riidanalaisen päätöksen kumoaminen ei ole riittävä korvaus, koska mainittua henkistä kärsimystä ei kyetä jälkikäteen poistamaan.

(ks. 110 kohta)

Viittaukset: asia T‑165/89, Plug v. komissio, 27.2.1992 (Kok. 1992, s. II‑367, 118 kohta); asia T‑140/97, Hautem v. EIP, 28.9.1999 (Kok. H. 1999, s. I‑A‑171 ja II‑897, 82 kohta) ja asia T‑89/01, Willeme v. komissio, 11.9.2002 (Kok. H. 2002, s. I‑A‑153 ja II‑803, 97 kohta).