EUR-Lex Access to European Union law
This document is an excerpt from the EUR-Lex website
Document 52014DC0015
COMMUNICATION FROM THE COMMISSION TO THE EUROPEAN PARLIAMENT, THE COUNCIL, THE EUROPEAN ECONOMIC AND SOCIAL COMMITTEE AND THE COMMITTEE OF THE REGIONS A policy framework for climate and energy in the period from 2020 to 2030
KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE Ilmasto- ja energiapolitiikan puitteet vuosille 2020–2030
KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE Ilmasto- ja energiapolitiikan puitteet vuosille 2020–2030
/* COM/2014/015 final */
KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE Ilmasto- ja energiapolitiikan puitteet vuosille 2020–2030 /* COM/2014/015 final */
KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN
PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN
KOMITEALLE Ilmasto- ja energiapolitiikan puitteet
vuosille 2020–2030 1. Johdanto Edistystä on tapahtunut paljon sitten vuoden
2008, jolloin EU hyväksyi ensimmäisen ilmasto- ja energiapoliittisen
toimenpidepakettinsa. EU on hyvää vauhtia saavuttamassa vuodelle 2020 asetetut
kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisen ja uusiutuvan energian käytön lisäämisen
tavoitteet, ja energiatehokkuus on huomattavasti parantunut tehokkaampien
rakennusten, tuotteiden, teollisuusprosessien ja ajoneuvojen ansiosta. Nämä
saavutukset ovat sitäkin merkittävämmät, kun otetaan huomioon, että vuodesta
1990 Euroopan talous on kasvanut reaalisesti noin 45 prosenttia. Kasvihuonekaasupäästöjä,
uusiutuvaa energiaa ja energiasäästöjä koskevat niin sanotut
20-20-20–tavoitteet ovat olleet tämän edistyksen keskeinen vauhdittaja. Ne ovat
työllistäneet yli 4,2 miljoonaa henkeä eri ympäristöteollisuuden aloilla[1], joilla tapahtui kasvua
myös talous- ja finanssikriisin aikana. Kenttä 1: Nykyisten ilmasto- ja energiapolitiikan puitteiden tärkeimmät saavutukset Unioni on asettanut itselleen kolme tavoitetta vuodelle 2020: kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen (20 prosentilla), uusiutuvan energian osuuden nostaminen (20 prosentilla) ja energiatehokkuuden parantaminen (20 prosentilla). Nykyisellä ilmasto- ja energiapolitiikalla on edistytty huomattavasti näissä 20-20-20–tavoitteissa: · Vuonna 2012 kasvihuonekaasupäästöt olivat 18 prosenttia pienemmät kuin vuonna 1990, ja nykyisillä toimenpiteillä niiden odotetaan vähenevän edelleen tasolle, joka on vuoteen 2020 mennessä 24 prosenttia ja vuoteen 2030 mennessä 32 prosenttia vuoden 1990 tasosta. · Uusiutuvan energian osuus energian kokonaiskulutuksesta nousi 13 prosenttiin vuonna 2012, ja sen odotetaan nousevan edelleen 21 prosenttiin vuonna 2020 ja 24 prosenttiin vuonna 2030. · Vuoden 2012 lopulla EU oli ottanut käyttöön noin 44 prosenttia koko maailman uusiutuvista energialähteistä tuotetusta sähköstä (pois lukien vesivoima). · EU:n talouden energiaintensiteetti väheni 24 prosenttia vuosina 1995–2011. Teollisuuden alalla se väheni noin 30 prosenttia. · EU:n talouden hiili-intensiteetti aleni 28 prosenttia vuosina 1995–2010. Suuria muutoksia on siis tapahtunut sitten
vuoden 2008. Näkyvimpiä niistä ovat talous- ja finanssikriisin vaikutukset,
jotka ovat heikentäneet jäsenvaltioiden investointikykyä. Fossiilisten
polttoaineiden hinnat ovat pysyneet korkeina, millä on kielteisiä vaikutuksia
unionin kauppataseeseen ja energiakustannuksiin. Vuonna 2012 EU toi öljyä ja
kaasua yli 400 miljardilla eurolla, mikä on noin 3,1 prosenttia suhteessa
unionin BKT:hen. Maailman energiankysynnässä painopiste on ratkaisevasti
siirtynyt nousevan talouden maihin, erityisesti Kiinaan ja Intiaan. Samalla
kotitaloudet ja teolliset käyttäjät ovat entistä huolestuneempia nousevista
energianhinnoista ja hintaeroista verrattuna unionin moniin kauppakumppaneihin,
erityisesti USA:han. Energian sisämarkkinat ovat kehittyneet, mutta uusia pirstaloitumisriskejä
on ilmaantunut. EU:n päästökauppajärjestelmä ei edistä riittävän hyvin
investoimista vähähiilisiin teknologioihin, mikä lisää sellaisten uusien
kansallisten toimintalinjojen todennäköisyyttä, jotka heikentävät niitä
tasapuolisia toimintaolosuhteita, jotka päästökauppajärjestelmällä haluttiin
alun perin luoda. Uusiutuvan energian teknologiat ovat kypsyneet, ja niihin
liittyvät kustannukset ovat pienentyneet huomattavasti. Uusiutuvien
energialähteiden alan nopea kehitys aiheuttaa kuitenkin uusia haasteita
energiajärjestelmälle. Monet energiaa käyttävät tuotteet ovat nykyään
aikaisempaa energiatehokkaampia, ja kuluttajat hyötyvät todellisista energia-
ja kustannussäästöistä. Samaan aikaan on saatu lisänäyttöä ihmisen
toiminnan todennäköisestä vaikutuksesta ilmastonmuutokseen ja siitä, että
kasvihuonekaasupäästöjä on vähennettävä merkittävästi ja kestävästi, jotta
ilmastonmuutoksen etenemistä voidaan rajoittaa[2].
Siksi on syytä tarkastella näitä
kehityssuuntia ja pohtia tarvittavia poliittisia puitteita vuodelle 2030. Kuten
asiaa koskevaan vihreään kirjaan[3]
annetuista sidosryhmien kannanotoista ilmenee, edistystä on ohjattava edelleen
kohti vähähiilistä taloutta, joka varmistaa kilpaillun ja kohtuuhintaisen
energian kaikille kuluttajille, luo uusia kasvu- ja
työllistymismahdollisuuksia, parantaa energian huoltovarmuutta sekä vähentää
tuontiriippuvuutta unionissa yleensä. On sitouduttava uusiin määrätietoisiin
kasvihuonekaasupäästöjen vähennyksiin sen kustannustehokkaan kehityspolun
mukaisesti, joka esitetään vuotta 2050 koskevissa etenemissuunnitelmissa[4], ja niihin on
sitouduttava ajoissa tulevia kansainvälisestä ilmastosopimuksesta käytäviä
neuvotteluita silmällä pitäen. Vähähiilisiin teknologioihin investoiville
tahoille on tarjottava sääntelyvarmuutta mahdollisimman aikaisessa vaiheessa,
jotta voidaan vauhdittaa tutkimusta, kehitystä ja innovointia sekä
tuotantoketjujen laadullista ja teollista kehittämistä uusia teknologioita
varten. Tässä yhteydessä on otettava huomioon vallitseva taloudellinen ja
poliittinen tilanne sekä kokemus nykyisistä poliittisista puitteista. Tätä taustaa vasten vuoden 2030 poliittisten
puitteiden olisi perustuttava sekä 20-20-20–tavoitteiden täysimääräiseen
täytäntöönpanoon että seuraaviin toimiin: ·
Sitoudutaan määrätietoisesti vähentämään
kasvihuonekaasupäästöjä vuotta 2050 koskevien etenemissuunnitelmien mukaisesti
sellaisen kustannustehokkaan lähestymistavan perusteella, joka vastaa
kohtuuhintaisuuden, kilpailukyvyn, huoltovarmuuden ja kestävyyden haasteisiin
ja jossa otetaan huomioon nykyinen taloudellinen ja poliittinen tilanne. ·
Yksinkertaistetaan alan poliittisia puitteita sekä
parannetaan täydentävyyttä ja yhdenmukaisuutta päämäärien ja välineiden
välillä. ·
Annetaan näissä poliittisissa puitteissa
jäsenvaltioille joustavuutta määritellä vähähiiliseen talouteen siirtyminen
oman tilanteensa, energiayhdistelmänsä ja energiavarmuustarpeensa mukaisesti
siten, että ne voivat pitää kustannukset mahdollisimman alhaisina. ·
Tiivistetään alueellista yhteistyötä jäsenvaltioiden
välillä, jotta jäsenvaltioiden on helpompi vastata yhteisiin ilmasto- ja
energiahaasteisiin kustannustehokkaammin; edistetään samalla markkinoiden
yhdentymistä ja torjutaan markkinoiden vääristymistä. ·
Hyödynnetään uusien energialähteiden kehityksen
taustalla olevaa muutosvoimaa sellaisen toimintalinjan avulla, joka perustuu
kustannustehokkaampaan lähestymistapaan, vahvistaa eurooppalaista ulottuvuutta
ja pyrkii energian sisämarkkinoiden lisäyhdentymiseen ja vääristymättömään
kilpailuun. ·
Selvitetään, mitkä tekijät vaikuttavat
energiakustannuksiin, jotta toimintalinja perustuu tosiseikkoihin ja näyttöön
ja jotta tiedetään, mihin kansallisella ja unionin politiikalla voidaan
vaikuttaa ja mihin ei. Varmistetaan, että yritysten kilpailukyky ja energian
kohtuuhintaisuus kuluttajien kannalta ovat keskeisellä sijalla määritettäessä
politiikan puitteiden tavoitteita ja täytäntöönpanovälineitä. ·
Parannetaan energiavarmuutta sekä luodaan
vähähiilinen ja kilpailtu energiajärjestelmä yhteistoimin yhdentämällä
markkinoita, monipuolistamalla tuontia, kehittämällä omia energialähteitä
kestävällä tavalla, investoimalla tarvittavaan infrastruktuuriin, toteuttamalla
loppukäytön energiasäästöt ja tukemalla tutkimusta ja innovointia. ·
Tarjotaan investoijille enemmän sääntelyvarmuutta
selventämällä, miten politiikan puitteet muuttuvat vuoden 2020 jälkeen, ja
varmistamalla, että nykyisiin päämääriin ja välineisiin ei tehdä merkittäviä
muutoksia ennen kyseistä vuotta. ·
Jaetaan taakka oikeudenmukaisella tavalla
jäsenvaltioiden kesken ottaen huomioon niiden tilanne ja valmiudet. Tällä tiedonannolla luodaan puitteet tulevalle
EU:n tulevalle ilmasto- ja energiapolitiikalle sekä käynnistetään prosessi
yhteisen käsityksen saamiseksi siitä, miten sitä olisi kehitettävä jatkossa. 2. Puitteiden keskeiset osat Komission vihreässä kirjassa pyydettiin
esittämään kannanottoja siitä, mikä olisi vuoden 2030 ilmasto- ja
energiatavoitteiden kaikkein asianmukaisin laajuus ja rakenne. Sidosryhmät
olivat laajalti yhtä mieltä siitä, että kasvihuonekaasupäästöille on
toivottavaa asettaa uusi vähennystavoite, mutta näkemykset erosivat siitä,
mille tasolle se olisi asetettava[5].
Näkemykset erosivat myös siitä, onko uusiutuville energialähteille ja
energiatehokkuudelle asetettava uudet tavoitteet, jotta saadaan aikaan
lisäedistystä vuoteen 2030 mennessä. Samanaikaisesti näiden poliittisten puitteiden
kanssa julkaistussa vaikutusten arvioinnissa analysoidaan erilaisia
kasvihuonekaasupäästöjen vähennystavoitteita (35 prosentin, 40 prosentin
ja 45 prosentin tavoitteet). Analyysi vahvisti energia-alan
etenemissuunnitelmassa 2050[6]
tehdyt päätelmät, erityisesti sen, että vähähiiliseen energiajärjestelmään
siirtymisestä aiheutuvat kustannukset eivät merkittävästi eroa kustannuksista,
jotka aiheutuisivat joka tapauksessa, koska vanhentumassa oleva
energiajärjestelmä on uusittava. Se vahvisti myös fossiilisten polttoaineiden
hintojen nousun ja nykyisen ilmasto- ja energiapolitiikan noudattamisen.
Energiajärjestelmän kustannusten odotetaan kuitenkin nousevan vuoteen 2030 mennessä
noin 14 prosenttiin suhteessa BKT:hen (kun ne vuonna 2010 olivat noin 12,8 prosenttia
suhteessa BKT:hen). Painopiste siirtyy kuitenkin polttoainemenoista korkean
lisäarvon innovatiivisiin laitteisiin. Tämä vauhdittaa investoimista
innovatiivisiin tuotteisiin ja palveluihin, luo uusia työpaikkoja ja kasvua
sekä parantaa unionin kauppatasetta. Kuten tähän tiedonantoon liittyvässä
tiedonannossa Kohti Euroopan teollista renessanssia[7] esitetään, suotuisten
taloudellisten toimintaedellytysten ja kohdennetun teollisuuspolitiikan
odotetaan auttavan teollisuutta ja yrityksiä hyödyntämään näitä
mahdollisuuksia. Nykyisistä vuotta 2020 koskevista puitteista
saatu kokemus osoittaa, että vaikka EU:n ja kansallisen tason tavoitteilla
voidaan vauhdittaa määrätietoista toimintaa jäsenvaltioissa ja kasvua
kehittyvillä aloilla, niillä ei aina voida varmistaa markkinoiden yhdentymistä,
kustannustehokkuutta ja vääristymätöntä kilpailua. Vaikutusten arviointi
osoittaa, että yksi kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisen päätavoitteista on
minimikustannuksiin perustuva kehityspolku kohti vähähiilistä taloutta, joka
itsessään vauhdittaisi uusiutuvien energialähteiden osuuden lisäämistä ja
energiasäästöjä unionissa. Nykyisistä toimintalinjoista saadun näytön ja
kokemuksen perusteella komissio ehdottaa EU:n vuoden 2030 ilmasto- ja
energiapolitiikan keskeisenä osana, että EU:n omille kasvihuonekaasupäästöille
asetetaan uudeksi vähennystavoitteeksi 40 prosenttia vuoden 1990 tasosta. Tämä
vähennystavoite on jaettava EU:n päästökauppaan kuuluvien ja kuulumattomien
alojen välillä[8].
EU:n päästökauppaan kuulumattomille aloille tarkoitettu tavoite jaettaisiin
jäsenvaltioiden kesken (ks. jäljempänä). Siihen liitetään uusiutuvia
energialähteitä koskeva johdonmukainen vähintään 27 prosentin yleistavoite EU:n
tasolla, mutta jäsenvaltioille annetaan joustavuutta asettaa kansallisia
päämääriä. Sitä, miten vuonna 2030 saataisiin aikaan optimaaliset
energiansäästöt, analysoidaan yksityiskohtaisemmin energiatehokkuusdirektiivin
uudelleentarkastelun yhteydessä myöhemmin vuonna 2014. Jäsenvaltioille annetun suuremman joustavuuden
lisäksi vahvistetaan eurooppalaista hallintojärjestelmää, jotta uusiutuvaa
energiaa ja energiasäästöjä koskevat EU:n tavoitteet saavutetaan tavalla, joka
on linjassa sekä kansallisten ja eurooppalaisten kasvihuonekaasujen
vähentämistavoitteiden saavuttamisen kanssa että Euroopan energiapolitiikan
laajempien periaatteiden kanssa, muun muassa energian sisämarkkinoiden
toiminnan ja lisäyhdentymisen sekä kilpaillun, varman ja kestävän
energiajärjestelmän toteuttamisen kanssa. 2.1 Kasvihuonekaasupäästöjä
koskeva tavoite Komissio ehdottaa, että EU:n omille
kasvihuonekaasupäästöille asetetaan uudeksi vähennystavoitteeksi 40 prosenttia
vuonna 2030 vuoden 1990 tasosta. On tärkeää huomata, että jäsenvaltioiden
suunnittelemat tai jo täytäntöönpanemat toimintalinjat ja toimenpiteet, jotka
koskevat niiden nykyisiä kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisvelvoitteita, ovat
voimassa myös vuoden 2020 jälkeen. Jos nämä toimenpiteet pannaan kokonaan täytäntöön
ja ne ovat tosiasiassa voimassa, niiden odotetaan tuottavan 32 prosentin
päästövähennys vuoden 1990 päästöjen tasosta. Tämä edellyttää jatkuvia
ponnisteluja, mutta samalla se osoittaa, että ehdotettu vuoden 2030 tavoite on
saavutettavissa. Edistystä on kuitenkin tärkeää arvioida jatkuvalta pohjalta,
jotta voidaan ottaa huomioon kansainvälinen ulottuvuus ja varmistaa, että
unioni edelleenkin noudattaa minimikustannuksiin perustuvaa kehityspolkua kohti
vähähiilistä taloutta. EU:n tason tavoite on jaettava EU:n
päästökauppajärjestelmän ja sen kesken, mitä jäsenvaltioiden on saavutettava
yhteisesti EU:n päästökauppajärjestelmään kuulumattomilla aloilla. Vuoteen 2030
mennessä EU:n päästökauppajärjestelmään kuuluvilla aloilla olisi saatava aikaan
kasvihuonekaasupäästöjen 43 prosentin vähennys ja EU:n
päästökauppajärjestelmään kuulumattomilla aloilla 30 prosentin vähennys vuoden
2005 tasosta. Jotta EU:n päästökauppajärjestelmään kuuluvilla aloilla saadaan
aikaan vaadittu päästövähennys, vuotuista kerrointa, jolla sallittujen
päästöjen kattoa alennetaan EU:n päästökauppajärjestelmässä, olisi nostettava
nykyisestä 1,74 prosentista 2,2 prosenttiin vuoden 2020 jälkeen. Myös EU:n päästökauppajärjestelmään
kuulumattomien alojen yhteinen taakka on jaettava yksittäisten jäsenvaltioiden
kesken asianmukaisesti ja oikea-aikaisesti. Nykyään se jaetaan suhteellisen
vaurauden perusteella (BKT asukasta kohden), minkä tuloksena saadaan useita
erilaisia velvoitteita aina 20 prosentin päästövähennyksestä 20 prosentin päästölisäykseen.
Analyysissä, johon komission vaikutusten arviointi perustuu, esitetään
kustannustehokas tapa jakaa tämä taakka jäsenvaltioiden välillä. Analyysi
vahvistaa, että kustannukset ja investoinnit olisivat suhteellisesti suuremmat
alemman tulotason jäsenvaltioissa mutta että kustannukset alenisivat minimiin
unionissa yleensä. Tämä kuvastaa kyseisten jäsenvaltioiden suhteellisesti
suurempaa hiili-intensiteettiä, alempaa energiatehokkuutta ja pienempää
investointikykyä. Analyysi osoittaa esimerkiksi, että maiden, joiden BKT on
alle 90 prosenttia EU:n keskiarvosta, olisi vuosina 2021–2030 tehtävä
investointeja tasolla, joka on vuosittain noin kolme miljardia euroa enemmän
kuin kustannusten keskimääräinen nousu EU:ssa vuosina 2021–2030. Komissio katsoo siksi, että määritettäessä
kunkin jäsenvaltion päästövähennystavoitetta vuodelle 2030 olisi edelleen
otettava huomioon nämä jakotekijät. Samalla olisi varmistettava
sisämarkkinoiden eheys, esimerkiksi energiatehokkuuden ja energiaa käyttävien
tuotteiden suhteen. Koska tulevat investoinnit ovat tärkeitä, tarvitaan myös
ratkaisuja, joilla voidaan osaltaan parantaa rahoitusta (ks. jäljempänä). Komissio ei näe syytä ehdottaa suurempaa
ehdollista tavoitetta ennen kansainvälisistä neuvotteluista saatuja tuloksia. Jos
neuvottelutulokset antavat aihetta määrätietoisemmalle unionin tavoitteelle,
tällaista ylimääräistä pyrkimystä voidaan tasapainottaa sallimalla
kansainvälisten hyvitysten saatavuus. 2.2 Uusiutuvaa energiaa koskeva
tavoite EU:n tasolla Uusiutuvan energian on myös jatkossa oltava
perustavanlaatuisessa asemassa siirryttäessä kilpaillumpaan, varmempaan ja
kestävämpään energiajärjestelmään. Tällainen siirtyminen ei ole mahdollista
ilman huomattavasti suurempaa uusiutuvan energian osuutta. EU:ssa tuotetuilla uusiutuvilla
energialähteillä voidaan vähentää EU:n kauppavajetta energiahyödykkeiden alalla
sekä altistumista toimituskatkoksille ja fossiilisten polttoaineiden
hintavaihtelulle. Uusiutuvien energialähteiden avulla voidaan myös edistää
kasvua innovatiivisten teknologioiden alalla, luoda uusia työpaikkoja
kehittyvillä aloilla ja vähentää ilman pilaantumista. Uusiutuvan energian nopea käyttöönotto asettaa
nyt jo haasteita erityisesti sähköjärjestelmälle, jonka on mukauduttava yhä
hajautetumpaan ja vaihtelevasti saatavilla olevaan tuotantoon (aurinko- ja
tuulivoima). Lisäksi uusiutuvien energialähteiden kehitystä vauhditetaan EU:ssa
useimmiten kansallisilla tukijärjestelmillä, joilla toisaalta voidaan ottaa
huomioon kansalliset ja alueelliset erityispiirteet mutta jotka toisaalta
estävät markkinoiden yhdentymistä ja alentavat kustannustehokkuutta.
Uusiutuvien energialähteiden nopea käyttöönotto myös vaikuttaa sellaisten
muiden energialähteiden kilpailukykyyn, jotka ovat edelleen perustavanlaatuisia
EU:n energiajärjestelmän kannalta, ja vähentää kannustimia investoida
tuotantokapasiteettiin, jota tarvitaan siirryttäessä kilpailukykyisempään,
varmempaan ja kestävämpään energiajärjestelmään (esimerkiksi vaihtelevasti
saatavilla olevan uusiutuvan energian varajärjestelmänä). Uusiutuvasta energiasta saatavia etuja on
tulevaisuudessa hyödynnettävä mahdollisimman pitkälle markkinavetoisesti. EU:n
päästökauppajärjestelmän toiminta ja uusiutuvien energialähteiden panos
kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen liittyvät läheisesti toisiinsa ja
täydentävät toisiaan. Kasvihuonekaasupäästöjen 40 prosentin vähennystavoitteen
olisi jo itsessään kannustettava uusiutuvan energian osuuden nostamiseen EU:ssa
vähintään 27 prosenttiin. Komissio ehdottaa siksi, että tämän olisi oltava
EU:n tavoite EU:ssa kulutetun uusiutuvan energian osuuden osalta. Tavoite olisi
sitova EU:n tasolla muttei jäsenvaltioiden tasolla. Se saavutettaisiin
selkeillä sitoumuksilla, joista jäsenvaltiot päättäisivät itse. EU:n tason
tavoite olisi saavutettava yhteisesti sen perusteella, mitä kunkin jäsenvaltion
olisi saavutettava suhteessa nykyisiin vuoden 2020 tavoitteisiinsa. Näitä uusia
vuotta 2030 koskevia sitoumuksia tarkistetaan kohdassa 3 kuvatun
hallintoprosessin yhteydessä. Tarvittaessa niitä täydennetään muilla EU:n
toimilla ja välineillä sen varmistamiseksi, että EU:n tavoite saavutetaan. Tämä EU:n tason tavoite edistää jatkuvaa
investoimista uusiutuvaan energiaan, mikä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että
uusiutuvan energian osuus kasvaisi sähköalalla nykyisestä 21 prosentista
vähintään 45 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Toisin kuin nykyisissä
puitteissa, EU:n tavoitetta ei muunnettaisi kansallisiksi tavoitteiksi EU:n
lainsäädännöllä, mikä antaisi jäsenvaltioille enemmän joustavuutta saavuttaa
omat kasvihuonekaasupäästöjen vähennystavoitteensa kaikkein
kustannustehokkaimmalla tavalla niiden oman tilanteen, energiayhdistelmän ja
uusiutuvan energian tuotantokapasiteetin mukaisesti. Komissio katsoo, ettei ole aiheellista asettaa
uusia tavoitteita uusiutuvalle energialle eikä sellaisten polttoaineiden
kasvihuonekaasuintensiteetille, joita käytetään liikenteen alalla tai muilla
osa-aloilla, vuoden 2020 jälkeistä aikaa silmällä pitäen. Analyysi siitä, miten
voitaisiin minimoida maankäytön muutoksesta aiheutuvat välilliset päästöt,
osoitti selvästi, että ensimmäisen sukupolven biopolttoaineilla voidaan vain
rajallisesti vähentää hiilidioksidia liikenteen alalla. Komissio on jo
esittänyt esimerkiksi, että ravintokasveihin pohjautuville biopolttoaineille ei
pitäisi antaa julkista tukea vuoden 2020 jälkeen[9].
Jotta liikenteen alan haasteisiin voidaan puuttua vuotta 2030 ja sen jälkeistä
aikaa silmällä pitäen, tarvitaan erilaisia vaihtoehtoisia uusiutuvia
polttoaineita ja yhdistelmä kohdennettuja toimenpiteitä, jotka perustuvat
liikenteen valkoiseen kirjaan. Toimintapolitiikan laadinnassa painopisteen
olisi oltava liikennejärjestelmän tehokkuuden parantamisessa, sähköisten
ajoneuvojen lisäkehittämisessä ja käyttöönotossa sekä toisen ja kolmannen
sukupolven vaihtoehtoisissa kestävissä polttoaineissa osana kattavampaa ja
yhdennetympää lähestymistapaa. Tämä on linjassa vaihtoehtoisia polttoaineita
koskevan strategian[10]
kanssa, ja se olisi otettava huomioon asiaa koskevan lainsäädännön tulevan
uudelleentarkastelun ja tarkistamisen yhteydessä vuoden 2020 jälkeistä aikaa
silmällä pitäen. Jäsenvaltioiden käytettävissä olevan suuremman
joustavuuden lisäksi olisi annettava enemmän painoarvoa energian
sisämarkkinoiden toteuttamiselle. Erilaisia kansallisia tukijärjestelmiä on järkeistettävä,
jotta ne ovat yhdenmukaisemmat sisämarkkinoiden kanssa ja kustannustehokkaammat
ja jotta ne tarjoavat investoijille enemmän sääntelyvarmuutta. Uusiutuvia
energialähteitä koskevan EU:n tavoitteen saavuttaminen varmistettaisiin uudella
hallintojärjestelmällä, joka perustuu jäsenvaltioiden laatimiin kilpailtua,
varmaa ja kestävää energiaa koskeviin kansallisiin suunnitelmiin (ks.
jäljempänä). Jotkin jäsenvaltiot ovat jo asettaneet uusiutuville
energialähteille määrätietoisia tavoitteita, jotka ulottuvat vuoteen 2030 ja
sen jälkeiselle ajalle ja joilla saadaan aikaan huomattavaa edistystä kohti
EU:n tavoitetta. Kukin jäsenvaltio antaisi selkeän sitoumuksen uusiutuviin
energialähteisiin ja ilmoittaisi, miten tavoite saavutetaan. Tässä yhteydessä on
noudatettava kilpailu- ja valtiontukisääntöjä markkinoiden vääristymisen
välttämiseksi ja varmistettava kustannustehokkuus (ks. kohta 2.5 jäljempänä). Samaan aikaan EU:n ja jäsenvaltioiden on
kehitettävä poliittisia puitteitaan edelleen, jotta energiainfrastruktuuri on
helpompi muuntaa sellaiseksi, jossa on enemmän yhteenliitäntöjä,
varastointipotentiaalia ja älykkäitä verkkoja. Näin voidaan hallita kysyntää ja
varmistaa energiahuolto järjestelmässä, jossa on aikaisempaa suurempi osuus
vaihtelevasti saatavilla olevaa uusiutuvaa energiaa. Tämä lähestymistapa tarkoittaa sitä, että
uusiutuvia energialähteitä koskevaa direktiiviä on olennaisesti tarkistettava
vuoden 2020 jälkeisen ajan osalta, jotta EU:lla olisi käytettävissään välineet
varmistaa vuotta 2030 koskevan EU:n tason tavoitteen saavuttaminen. Myös
biomassaa koskevaa toimintalinjaa on parannettava, jotta voidaan maksimoida
biomassan resurssitehokas käyttö ja saada siten aikaan luotettavia ja
todennettavia kasvihuonekaasupäästöjen vähennyksiä sekä taata terve kilpailu
biomassaresurssien eri käyttäjien välillä rakennusalalla, paperi- ja
selluteollisuudessa sekä biokemian- ja energiantuotannossa. Tähän
toimintalinjaan olisi sisällyttävä myös maan kestävä käyttö ja metsien kestävä
hoito EU:n metsästrategian[11]
mukaisesti. Siinä olisi myös otettava huomioon maankäytön välilliset
vaikutukset, jotka liittyvät esimerkiksi biopolttoaineisiin. 2.3 Energiatehokkuus Energiatehokkuuden parantaminen vaikuttaa
keskeisellä tavalla EU:n ilmasto- ja energiapolitiikan kaikkiin tärkeimpiin
päämääriin, jotka ovat parempi kilpailukyky, huoltovarmuus, kestävyys ja
siirtyminen vähähiiliseen talouteen. Energiatehokkuuden parantamisen
tärkeydestä vallitsee laaja poliittinen yksimielisyys. Energiatehokkuutta
koskeva EU:n tavoite ei ole sitova. Edistystä saadaan aikaan erityisillä
unionin ja kansallisen tason toimenpiteillä muun muassa kodinkoneiden ja
teollisuuden suurlaitteiden, ajoneuvojen ja rakennuskannan alalla.
Energiatehokkuusdirektiivissä otetaan kattavampi lähestymistapa energiasäästöihin
EU:ssa. Määräaika säännösten saattamiselle osaksi kansallista lainsäädäntöä on
kesäkuussa 2014 (muutamat jäsenvaltiot eivät vielä ole panneet niitä
täytäntöön), ja neuvosto ja Euroopan parlamentti ovat pyytäneet arvioinnin
tekemistä siitä viimeistään vuoden 2014 puolivälissä. Kyseisessä arvioinnissa
on määrä tarkastella, miten vuoden 2020 energiatehokkuustavoitteen
saavuttamisessa on edistytty. Tällä hetkellä näyttää siltä, että 20 prosentin
tavoitetta ei saavuteta. Kunhan energiatehokkuusdirektiiviä on tarkasteltu
uudelleen, komissio aikoo harkita, onko siihen tarpeen ehdottaa muutoksia. Uudelleentarkastelu on välttämätön, jotta
voidaan asettaa tarkka tavoitetaso tulevalle energiansäästöpolitiikalle ja sen
toteuttamiseksi tarvittaville toimenpiteille. Sen perustana käytetään samaa
analyysiä, johon tämä tiedonanto perustuu, sekä kasvihuonekaasujen vähentämistä
ja uusiutuvaa energiaa koskevia tavoitteita ja päämääriä. Uusiutuvien
energialähteiden käyttöönottoa jäsenvaltioissa olisi täydennettävä
energiasäästöillä osana niiden suunnitelmia tuottaa kasvihuonekaasupäästöjen
vähennyksiä. Tässä yhteydessä olisi myös kartoitettava kansallisia toimia,
joilla parannetaan energiatehokkuutta. Komission analyysi osoittaa, että
kasvihuonekaasupäästöjen 40 prosentin vähennystavoite edellyttäisi
energiasäästötason nostamista noin 25 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Teollisuuden ja henkilöajoneuvojen kaltaisilla
aloilla on jatkettava viime vuosina aikaansaatuja parannuksia, kun taas muiden
liikennemuotojen, asumisen ja sähkölaitteiden kaltaisilla aloilla on tarpeen
vauhdittaa nykyisiä pyrkimyksiä merkittävästi, jotta käyttämätön potentiaali
voidaan hyödyntää. Tämä edellyttää vahvaa investoimista rakennusalaan (siten,
että toimintakustannukset alenevat), toimintakehystä ja tietoa, joka kannustaa
kuluttajia käyttämän innovatiivisia tuotteita ja palveluita, sekä asianmukaisia
rahoitusvälineitä sen varmistamiseksi. että kaikki energiankuluttajat hyötyvät
aikaansaaduista muutoksista. EU:n on myös jatkossa täydennettävä
kansallisia pyrkimyksiä määrätietoisilla EU:n laajuisilla
energiatehokkuusstandardeilla koneiden, laitteiden, rakennusten sekä
ajoneuvojen hiilidioksidistandardien alalla. Hyödyntämällä sisämarkkinoiden
mittakaavaetuja voidaan tuottaa hyötyä EU:n tuottajille ja auttaa niitä
säilyttämään kärkiasema teknologian alalla. Uudelleentarkastelun yhteydessä on myös
tarkoitus pohtia, mikä seuraavista olisi viitearvo, jonka pohjalta vuoden 2030
tavoite muotoiltaisiin: koko talouden ja sen alojen energiaintensiteetin
vähentäminen, absoluuttiset energiasäästöt vai näiden kahden yhdistelmä. 2.4 Päästökauppajärjestelmän
uudistaminen Vuonna 2012 komissio julkaisi
hiilimarkkinoiden toimintaa koskevan kertomuksen, joka sisältää useita
vaihtoehtoja päästöoikeuksien kertyneeseen ylijäämään puuttumiseksi. Ylijäämä
johtuu taloudellisen toiminnan laskusuhdanteesta talous- ja finanssikriisin
aikana, kansainvälisten hyvitysten helposta saatavuudesta sekä – vähäisemmässä
määrin – vuorovaikutuksesta muiden ilmasto- ja energiatoimintalinjojen kanssa.
Vuonna 2012 komissio myös esitti ehdotuksen, jolla komissio valtuutetaan
lykkäämään 900 miljoonan päästöoikeuden huutokauppa vuosille 2019–2020.
Euroopan parlamentti ja neuvosto hyväksyivät kyseisen ehdotuksen joulukuussa
2013. Vaikka kyseinen ehdotus on merkittävä
edistysaskel, rakenteellinen ylijäämä säilyy pitkälle vuoden 2020 jälkeiseen
aikaan (neljäs päästökauppakausi), jos ei toteuteta muita toimenpiteitä EU:n
päästökauppajärjestelmän uudistamiseksi. Ylijäämän odotetaan edelleen
heikentävän EU:n päästökauppajärjestelmän asemaa teknologianeutraalina,
kustannustehokkaana ja EU:n laajuisena välineenä, joka vauhdittaa vähähiilisiin
teknologioihin investoimista. Komission vihreään kirjaan kannanottoja
esittäneet vastaajat olivat laajalti yksimielisiä siitä, että EU:n
päästökauppajärjestelmän olisi säilyttävä keskeisenä vähähiiliseen talouteen
siirtymisen välineenä. Jotta EU:n päästökauppajärjestelmä tosiasiassa
edistäisi vähähiilisiin teknologioihin investoimista mahdollisimman vähäisin
kustannuksin yhteiskunnalle, EU:n päästökauppajärjestelmän vahvistamisesta on
tehtävä päätös ajoissa. Komissio katsoo, että paras tapa saavuttaa tämä on
luoda markkinavakausvaranto neljännen päästökauppakauden alussa vuonna 2021.
Asiaa koskeva lainsäädäntöehdotus esitetään yhtä aikaa tämän tiedonannon kanssa[12]. Markkinavakausvaranto
mukauttaisi huutokaupattavien päästöoikeuksien tarjontaa automaattisesti ylös-
tai alaspäin ennalta määritettyjen sääntöjen perusteella, parantaisi
järjestelmän iskunkestävyyttä ja vakauttaisi markkinoita. Siihen ei sisältyisi
harkinnanvaraista tarjonnan säätelyä. Markkinavakausvaranto toimisi myös
joustavana välineenä, jonka avulla voidaan lisätä päästöoikeuksien tarjontaa,
jos kysyntä yhtäkkiä kasvaisi tilapäisesti. Näin voitaisiin vaimentaa
vaikutuksia, jotka kohdistuvat yrityksiin ja aloihin, joilla on hiilivuodon
riski. Koska markkinavakausvaranto otettaisiin
käyttöön vasta vuonna 2021, tarvitaan erityisiä säännöksiä, joilla voidaan
puuttua mahdolliseen vuonna 2020 ilmenevään tarjontahuippuun, joka voi aiheutua
myöhennetyn huutokaupan päästöoikeuksien palauttamisesta kolmannen
päästökauppakauden lopulla, sekä muihin vaikutuksiin, jotka aiheutuvat
siirtymisestä seuraavaan päästökauppakauteen. 2.5 Kilpailun varmistaminen yhdennetyillä
markkinoilla Energian sisämarkkinoiden toteuttaminen sekä
sähkön että kaasun osalta on edelleen yksi komission kiireellisimpiä
ensisijaisia tavoitteita. Kilpailukykyiset ja yhdennetyt energian sisämarkkinat
tarjoavat toimintaympäristön ja hintasignaalin, jotka ovat tarpeen
energiapoliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi kustannustehokkaalla tavalla. Komissio on äskettäin antanut ohjeita
julkisista interventiotoimista sähkömarkkinoilla, jotta vääristävät vaikutukset
voidaan minimoida[13].
Myös energia- ja ympäristöalaa varten on laadittava valtiontukiohjeita, jotta
voidaan edistää markkinasuuntautuneempia lähestymistapoja, jotka kuvastavat
energia-alan teknologioiden kehittyvää kustannusrakennetta ja lisääntyvää
kustannuskilpailukykyä sisämarkkinoilla. Kaikki kypsyneiden energia-alan
teknologioiden tuet, myös uusiutuvia energialähteitä koskevat tuet, olisi
poistettava asteittain vuosina 2020–2030. Sellaisten uusien ja kypsymättömien
teknologioiden tuet, joilla on huomattavaa potentiaalia nostaa uusiutuvien
energialähteiden osuutta kustannustehokkaasti, olisivat edelleen sallittuja.
Komissio järjestää parhaillaan kuulemisen ympäristö- ja energia-alaa koskevien
(vuoteen 2020 ulottuvien) valtiontukiohjeiden tarkistamisesta[14]. Energian sisämarkkinat ovat auttaneet pitämään
energian (erityisesti sähkön) tukkuhinnan kurissa viimeksi kuluneiden viiden
vuoden aikana verrattuna fossiilisten polttoaineiden kasvaneisiin
taustakustannuksiin. Sähkö, jota tuotetaan yhä enemmän aurinko- ja
tuulivoimalla, on myös painanut tukkuhintoja laskuun, erityisesti alueilla,
joilla uusiutuvien energialähteiden osuus on suuri, ja nostanut osaltaan
vähittäismarkkinahintoja sitä mukaa, kun tukijärjestelmien kustannuksia on
siirretty kuluttajien maksettaviksi. Lisäksi vähittäissegmentille on edelleen
luonteenomaista korkea markkinoiden keskittyminen ja hintasääntely useimmissa
jäsenvaltioissa, mikä tosiasiassa rajoittaa kilpailukykyä ja kuluttajien
valinnanvaraa. Kaasun ja sähkön jakelu on myös luonnollinen monopoli, ja
käyttöoikeussopimuksia on myönnettävä syrjimättömällä ja kilpailullisella
tavalla. Voimakas kilpailu energian sisämarkkinoilla on
edellytys sille, että unionin energiapolitiikan kaikissa tavoitteissa
edistytään vuoteen 2030 mennessä. Se tarjoaa keskeiset välineet hillitä
energian hintoja yritysten ja kotitalouksien eduksi. Täysin yhdentyneet ja
kilpaillut energiamarkkinat voisivat johtaa 40–70 miljardin euron
kustannussäästöihin vuoteen 2030 mennessä verrattuna nykytilanteeseen. Jotta
kuluttajat voisivat hyötyä täysin sellaisista energiamarkkinoista, joilla
sääntely on purettu, sekä sähkön että kaasun vähittäismarkkinoista on tehtävä
dynaamisemmat ja kilpailukykyisemmät. Kuluttajien on voitava hallita
kulutustietoja ja vapaasti valita energiapalveluntarjoajansa tai tuottaa oma
kestävä energiansa. Komissio aikoo edelleen seurata sähkön ja kaasun vähittäis-
ja tukkumarkkinoiden keskittymistä sekä varmistaa kilpailunrajoitusten ja
yrityskeskittymien tosiasiallisen valvonnan. Kenttä 2: Muutokset EU:n painotetuissa keskimääräisissä sähkön vähittäishinnoissa kotitalouksien ja teollisuuden osalta vuosina 2008–2012 Vuosina 2007–2012 kaasun hinta (mukaan lukien verot ja maksut) nousi 5 prosenttia ja sähkön hinta (mukaan lukien verot ja maksut) 15 prosenttia teollisuuden osalta, kun ne kotitalouksien osalta nousivat 13,6 prosenttia ja 18 prosenttia. Lähde: Eurostat. Mukaan lukien verot kotitalouksien tapauksessa; pois lukien alv ja muut verot, joista saa palautusta, teollisuuden tapauksessa; muita teollisuuden vapautuksia ei ole otettu huomioon (ei saatavilla). Lopullisissa sähkönhinnoissa erilaisia veroja ja maksuja on noin 30 prosenttia kotitalouksien osalta (26 prosenttia vuonna 2008) ja noin 18 prosenttia teollisuuden osalta. Teollisuuden sähkökustannusten veroja ja maksuja koskeva osa nousi kyseisellä ajanjaksolla 127 prosenttia ilmaistuna EU:n painotettuna keskiarvona (saatavilla ei ole johdonmukaisia kansallisia tietoja, mutta monet jäsenvaltiot myöntävät huomattavia vapautuksia veroista ja maksuista). Taustalla olevat energiakustannukset pysyivät suhteellisen vakioina noin puolessa koko sähkölaskusta kotitalouksien ja teollisten käyttäjien osalta. Taustalla olevat verkkokustannukset muodostivat loput sähkölaskusta. Kukin sähkökustannusten eri osatekijöistä vaihtelee huomattavasti jäsenvaltioittain, mikä on energian sisämarkkinoille haaste. Esimerkiksi vuonna 2012 verojen ja maksujen osuus kotitalouksien sähkönhinnasta vaihteli 5 ja 56 prosentin välillä. 2.6 Kilpailukykyistä ja
kohtuuhintaista energiaa kaikille kuluttajille Energia-ala on tärkeä jäsenvaltioiden
talouksien kilpailukyvylle, koska se vaikuttaa teollisuuden ja palvelujen
tuotantokustannuksiin sekä kotitalouksien ostovoimaan. Viime vuosina energian
hintakuilu EU:n ja monien sen tärkeiden kauppakumppaneiden välillä on vain
kasvanut. Liuskekaasun saatavuus USA:ssa on merkittävästi alentanut maakaasun
ja maakaasusta tuotetun sähkön hintoja USA:ssa. Hintaerot esimerkiksi Kiinaan
ja Etelä-Koreaan nähden eivät ole kasvussa, mutta suhteellisia haittoja on
edelleen. Tällaiset energian hintaerot saattavat vähentää tuotantoa ja
investointeja sekä muuttaa maailmanlaajuisen kaupan rakennetta, ellei niitä
tasata parantamalla energiatehokkuutta. Tämä riski on erityisen suuri teollisuuden
aloilla, joiden energiakustannukset ovat suuret ja jotka altistuvat
kansainväliselle kilpailulle. Samaan aikaan EU:n tuotannolla on matalat
toiminnalliset energiakustannukset suhteessa sekä tuotokseen että lisäarvoon.
Tämä johtuu pääasiassa teollisuustuotannon alhaisesta energiaintensiteetistä ja
painopisteen asettamisesta suuren lisäarvon tuotteisiin. Tuotantoteollisuus on
vastannut energian hinnannousuun kestävillä energiaintensiteetin
vähentämistoimilla ja siten säilyttänyt suhteellisen hyvän aseman. Vuodesta
2005 lähtien on kuitenkin tapahtunut rakennemuutosta kohti alhaisempien
energiakustannusten aloja. Kun otetaan huomioon USA:n ja EU:n suhteellinen
asema ja se, että USA on parantanut energia-alan kauppatasettaan, EU:n ja USA:n
välillä hyödykkeiden kauppataseessa ja tuotantoteollisuuden yleisessä
rakenteessa ei ole vielä tapahtunut merkittäviä muutoksia. Tätä ei kuitenkaan
voida pitää merkkinä siitä, ettei energiahintojen kasvava kuilu aiheuttaisi
mitään vaikutuksia, varsinkin koska energiatehokkuuden parantuminen saattaa
hidastua. Energian hintoja ja kustannuksia koskevat
analyysit (jotka julkaistaan tämän tiedonannon yhteydessä)[15] osoittavat, että
korkeammat energian hinnat ja hiilen hinta EU:n päästökauppajärjestelmässä ovat
vaikuttaneet EU:n suhteelliseen kilpailukykyyn vain vähän. Tämä johtuu
energiatehokkuuden parantumisesta. Eroja on kuitenkin aloittain, ja
välillisillä vaikutuksilla, kuten sähkökustannusten nousulla, on ollut
vaikutuksia alumiinintuottajien kaltaisiin intensiivisiin sähkönkäyttäjiin. Nykyiset
hiilivuotoa torjuvat toimintalinjat, kuten päästöoikeuksien jakaminen maksutta
EU:n päästökauppajärjestelmässä, ovat myös olleet menestyksekkäitä. Kaikki
tulevaisuuden skenaariot osoittavat, että energiakustannuksilla on paineita
nousta EU:ssa. Syitä tähän ovat tarve korvata vanhentunut infrastruktuuri
uudella, fossiilisten polttoaineiden hinnannousu, nykyisen ilmasto- ja
energiapolitiikan täytäntöönpano ja hiilen korkeamman hinnan vaikutukset. Sen vuoksi on aiheellista säilyttää kolmannen
päästökauppakauden loppuun saakka nykyiset poliittiset puitteet niiden
teollisuuden alojen osalta, joilla hiilivuodon riski on suurin. Komissio aikoo
siksi esittää asiaa käsittelevälle sääntelykomitealle luonnoksen
hiilivuotoluettelon uudelleentarkastelua koskevaksi päätökseksi. Tarkoituksena
on säilyttää nykyiset perusteet ja oletukset. Näin voidaan taata jatkuvuus
luettelon sisällön osalta. Niin kauan kuin muut suuret taloudet eivät toteuta
vastaavia toimia, samankaltaisia toimintalinjoja (myös paremmin kohdennettu
päästöoikeuksien ilmaisjakojärjestelmä) tarvitaan myös vuoden 2020 jälkeen,
jotta voidaan varmistaa Euroopan energiaintensiivisen teollisuuden
kilpailukyky. Komissio aikoo edelleen seurata voimassa olevien
hiilivuotosääntöjen ja muiden asiaa koskevien toimenpiteiden soveltamista näiden
puitteiden täytäntöön panemiseksi, jotta voidaan ottaa huomioon yleinen
talouden tilanne ja edistys, jota on saavutettu kansainvälisissä
ilmastoneuvotteluissa. 2.7 Energian huoltovarmuuden
edistäminen Energian huoltovarmuus tarkoittaa sitä, että
varmistetaan energian jatkuvat ja riittävät toimitukset kaikista
energialähteistä kaikille käyttäjille. Kansainvälisen energiajärjestön
ennusteen mukaan EU tulee olemaan entistä riippuvaisempi tuontiöljystä: nousua
tapahtuu nykyisistä 80 prosentista yli 90 prosenttiin vuoteen 2035 mennessä.
Samalla tavoin myös riippuvuus kaasuntuonnista lisääntynee 60 prosentista yli
80 prosenttiin. Maailmanlaajuisesti kasvava energiankysyntä ja riittämätön
kilpailu EU:n energiamarkkinoilla ovat pitäneet yllä korkeita hyödykehintoja.
Vuonna 2012 öljyn- ja kaasuntuonti maksoi Euroopalle yli 400 miljardia
euroa, mikä on noin 3,1 prosenttia suhteessa EU:n BKT:hen (vuosina 1990–2011
tuonnin arvo oli keskimäärin noin 180 miljardia euroa). Tämä lisää EU:n
altistumista toimituskatkoksille ja energian hinnanvaihteluille. Toimintalinjojen, joilla parannetaan unionin
huoltovarmuutta, on perustuttava kolmiosaiseen lähestymistapaan. Ensinnäkin
EU:n öljyn- ja kaasuntuotannon väheneminen tekee kestävien omien
energialähteiden edelleen hyödyntämisestä välttämätöntä. Tässä yhteydessä
jäsenvaltiot voivat tukeutua uusiutuviin energialähteisiin, omiin perinteisten
ja muiden fossiilisten polttoaineiden (etupäässä maakaasun) varantoihin sekä
ydinvoimaan valitsemansa energiayhdistelmän mukaisesti yhdennetyillä
markkinoilla, joilla kilpailu ei ole vääristynyttä. Hyödynnettäessä omia
energialähteitä olisi noudatettava voimassa olevaa unionin lainsäädäntöä ja
kansainvälisiä sitoumuksia, esimerkiksi G20-ryhmän hyväksymää sitoumusta, joka
koskee fossiilisten polttoaineiden tukien poistamista asteittain. Komissio on
tähän tiedonantoon liittyen esittänyt liuskekaasun varmaa ja ympäristön
kannalta turvallista hyödyntämistä koskevat puitteet[16]. Toisekseen jäsenvaltioiden on yhteistoimin
monipuolistettava fossiilisten polttoaineiden tuontimaita ja -reittejä.
Kilpailua on lisättävä energiamarkkinoilla myös vapauttamalla markkinoita
enemmän ja toteuttamalla energian sisämarkkinat, mihin kuuluu myös energia-alan
liikenneinfrastruktuurin kehittäminen yhteenliitäntöineen, mikä saattaa olla
tehokkaampi tapa varmistaa huoltovarmuus kuin oman tuotantokapasiteetin
tukeminen. Energiainfrastruktuuriasetuksen nojalla hyväksyttyjen yhteisen edun
mukaisten hankkeiden avulla useimpien jäsenvaltioiden olisi voitava saavuttaa
vuonna 2002 hyväksytty yhteenliitäntöjen 10 prosentin osuus käyttöönotetusta
tuotantokapasiteetista. Kolmanneksi vaaditaan vahvempia pyrkimyksiä,
jotta voidaan vähentää talouden energiaintensiteettiä kustannustehokkaasti ja
tuottaa energiansäästöjä rakennusten, tuotteiden ja prosessien paremman
energiatehokkuuden ansiosta. Energiansäästöä koskevien toimintalinjojen
uudelleentarkastelu vuonna 2014 selkeyttää tulevia toimia ja päämääriä tällä
alalla. 3. Vuoden 2030 puitteiden
eurooppalainen hallinnointi 3.1 Kilpailtua, varmaa ja
kestävää energiajärjestelmää koskevat kansalliset suunnitelmat Jäsenvaltioiden on voitava joustavasti valita
omaan kansalliseen energialähteiden valikoimaansa ja valintoihinsa parhaiten
sopivat toimintapolitiikat, mutta tämä joustavuus ei saa olla ristiriidassa
markkinoiden suuremman yhdentämisen, kilpailun lisäämisen ja unionin tasolla
vahvistettujen ilmasto- ja energiatavoitteiden saavuttamisen kanssa. Komissio katsoo, että uusiutuviin
energialähteisiin, energiatehokkuuteen ja kasvihuonekaasupäästöjen
vähentämiseen liittyviä nykyisiä erillisiä raportointiprosesseja on
yksinkertaistettava ja yhdenmukaistettava vuoden 2020 jälkeistä ajanjaksoa
varten ja että jäsenvaltioiden kanssa on sovellettava yhdennettyä
hallintoprosessia. Asetetut tavoitteet saavutettaisiin unionin toimenpiteiden
ja kilpailtua, varmaa ja kestävää energiajärjestelmää koskevissa kansallisissa
suunnitelmissa kuvailtujen kansallisten toimenpiteiden yhdistelmällä. Näillä
toimenpiteillä –
varmistetaan EU:n ilmasto- ja energiapolitiikan
tavoitteiden saavuttaminen, –
yhdenmukaistetaan jäsenvaltioiden toimintamalleja, –
edistetään markkinoiden suurempaa yhdentymistä ja
kilpailua, –
luodaan investoijille varmuutta vuoden 2020
jälkeistä ajanjaksoa varten. Suunnitelmissa olisi esitettävä selkeä
lähestymistapa niiden kansallisten tavoitteiden saavuttamiseen, jotka liittyvät
kasvihuonekaasupäästöihin EU:n päästökauppajärjestelmään kuulumattomalla
alalla, uusiutuviin energialähteisiin, energiavarmuuteen, tutkimukseen ja
innovointiin sekä muihin tärkeisiin valintoihin kuten ydinenergiaan,
liuskekaasuun ja hiilidioksidin talteenottoon ja varastointiin. Nimenomaisena
tavoitteena pitäisi olla suuremman varmuuden luominen investoijille ja
avoimuuden lisääminen, yhdenmukaisuuden, EU:n koordinoinnin ja seurannan
parantaminen, mukaan lukien suunnitelmien arviointi suhteessa unionin tason
ilmasto- ja energiatavoitteisiin, sekä edistyminen kohti energian
sisämarkkinoiden ja valtiontukia koskevien suuntaviivojen tavoitteiden
saavuttamista. Tarvitaan selkeä hallintorakenne, johon sisältyy komission
johtama monivaiheinen prosessi, jossa jäsenvaltioiden suunnitelmia arvioidaan
näiden yhteisten kysymysten osalta ja jossa annetaan tarvittaessa suosituksia. Tämä prosessi voitaisiin toteuttaa kolmessa
vaiheessa: Vaihe 1: Komissio
laatii uuden hallintoprosessin toimintaa ja erityisesti kansallisten
suunnitelmien sisältöä koskevat yksityiskohtaiset ohjeet. On tärkeää määritellä suunnitelmien kattavuus
ja tavoitteet sekä niiden toteuttamisen puite-edellytykset. Suunnitelmien olisi
katettava kilpaillun, varman ja kestävän energiajärjestelmän kannalta tärkeät
näkökohdat ja osoitettava, kuinka ne edistävät EU:n tason ilmasto- ja
energiatavoitteiden saavuttamista. Suunnitelmissa olisi erityisesti kuvailtava,
kuinka jäsenvaltio aikoo saavuttaa vaaditut kasvihuonekaasupäästöjen
vähennykset, sekä ilmoitettava uusiutuvien energialähteiden ja
energiansäästöjen määrät, jotka se aikoo saavuttaa vuoteen 2030 mennessä ottaen
huomioon voimassa olevat EU:n säädökset ja politiikat. Suunnitelmissa olisi
lisäksi kuvailtava kansalliseen energialähteiden valikoimaan vaikuttavat
toimintapolitiikat, kuten uuden ydinvoimakapasiteetin rakentaminen,
hiilidioksidin talteenoton ja varastoinnin käyttöönotto, siirtyminen vähemmän
hiiltä sisältäviin polttoaineisiin, kotimaisten energiavarojen kehittäminen,
infrastruktuurisuunnitelmat, esim. uudet yhteenliitännät, kansalliset vero- ja
tukijärjestelmät, joilla on suoria tai välillisiä vaikutuksia, ja älykkäiden
verkkojen käyttöönotto. Vaihe 2: Jäsenvaltioiden
suunnitelmat laaditaan monivaiheisessa prosessissa. Naapurimaiden kuulemisen pitäisi olla
olennainen osa suunnitelmien laadintaa. Alueellisia lähestymistapoja (jotka
perustuvat esimerkiksi alueellisiin sähköryhmittymiin) olisi tuettava, sillä ne
edistävät markkinoiden yhdentymistä, kun uusiutuvien energialähteiden
käyttöönotosta, tasehallintamarkkinoista, tuotannon riittävyydestä ja yhteenliitäntöjen
rakentamisesta tehdään yhteisiä päätöksiä. Jäsenvaltioiden yhteistyö parantaa
myös investointien kustannustehokkuutta ja verkon vakautta. Vaihe 3:
Jäsenvaltioiden suunnitelmat ja sitoumukset arvioidaan. Kolmannessa vaiheessa komissio tarkastaisi
kansalliset suunnitelmat sen arvioimiseksi, ovatko yksittäisen jäsenvaltion
toimet ja sitoumukset riittäviä unionin ilmasto- ja energiatavoitteiden
saavuttamiseksi. Jos suunnitelman katsotaan olevan riittämätön, kyseisen
jäsenvaltion kanssa toteutetaan syvemmälle menevä monivaiheinen prosessi, jossa
pyritään vahvistamaan suunnitelman sisältöä. Yleisesti ottaen komissio katsoo, että
kansallisten suunnitelmien toteuttamisen pitäisi alkaa hyvissä ajoin ennen
vuotta 2020, jotta jäsenvaltioiden toimia voitaisiin ohjata ajoissa ajanjaksoa
2020–2030 ajatellen ja jotta voitaisiin kannustaa investointeja. Kansallisia suunnitelmia
pitäisi myös päivittää vähintään kerran ennen vuotta 2030, jotta voidaan ottaa
huomioon muuttuvat olosuhteet, mutta pitäen kuitenkin mielessä investoijien
oikeutetut odotukset. Vaikka tämän hallintoprosessin ja
talouspolitiikan eurooppalaisen ohjausjakson puitteissa ilmoitettujen
kansallisten toimintapolitiikkojen välillä on selkeitä yhteyksiä ja ne
täydentävät toisiaan, komissio uskoo, että näitä kahta prosessia, vaikka ne
täydentävätkin toisiaan, olisi hallinnoitava erikseen energia- ja ilmastoalojen
poikkeavien ja erityisten piirteiden ja näiden kahden prosessin erilaisen
ajoituksen vuoksi. Hallintorakenne voidaan myöhemmin joutua vahvistamaan
lainsäädännöllä, jos suunniteltu yhteistyöhön perustuva toimintatapa ei näytä
tuottavan tuloksia. Komissio ottaa tällaista hallintorakennetta koskevia
ehdotuksia laatiessaan huomioon Euroopan parlamentin, jäsenvaltioiden ja
sidosryhmien näkemykset. 3.2 Kilpailtua, varmaa ja
kestävää energiajärjestelmää koskevat indikaattorit ja tavoitteet Vaikka uusiutuvien energialähteiden kasvava
osuus ja entistä tehokkaammat energiajärjestelmät edistävät sekä kilpailukykyä
että energiansaannin varmuutta (sen lisäksi että niillä on myönteinen vaikutus
kasvihuonekaasupäästöihin ja epäpuhtauspäästöihin), ne eivät yksin riitä
takaamaan riittävää edistymistä, jotta nämä tavoitteet varmasti saavutettaisiin
kaikilta osin vuoteen 2030 mennessä. Jotta voitaisiin arvioida edistymistä ja
päättää mahdollisista tulevista poliittisista toimista, tarvitaan keskeisiin
indikaattoreihin perustuvaa järjestelmällistä seurantaa. Indikaattoreihin
lukeutuisivat muun muassa seuraavat: ·
energianhintojen erot EU:n ja tärkeimpien
kauppakumppaneiden välillä energian hintoja ja kustannuksia koskevan raportin
pohjalta ·
energiantuonnin monipuolistuminen ja kotimaisten
energialähteiden osuus kulutetusta energiasta vuoteen 2030 ulottuvana
ajanjaksona ·
älykkäiden verkkojen ja jäsenvaltioiden välisten yhteenliitäntöjen
käyttöönotto, painottaen etenkin niiden jäsenvaltioiden välisiä yhteyksiä,
jotka ovat kauimpana jäsenvaltioille jo sovittujen tavoitteiden
saavuttamisesta, jotta voidaan varmistaa sähköyhteenliitäntöjen taso, joka
vastaa vähintään 10 prosenttia jäsenvaltioiden tuotantokapasiteetista ·
energiamarkkinoiden yhdistäminen EU:n sisällä EU:n
lainsäädännöllä jo saavutetun sähkö- ja kaasumarkkinoiden vapauttamisen
pohjalta ·
kilpailu energiamarkkinoilla ja markkinoiden
keskittyminen kansallisella tasolla ja alueellisesti ja toimiva markkinoiden
yhdistäminen tukkutasolla ·
teknologinen innovointi (t&k-menot, EU-patentit,
teknologioiden kilpailutilanne EU:n ulkopuolisiin maihin verrattuna). Komissio raportoi määräajoin näistä
indikaattoreista ja esittää tarvittaessa niihin liittyviä toimenpiteitä. 4. Tärkeimmät täydentävät
politiikan alat 4.1 Liikenne Liikennepolitiikan valkoisessa kirjassa[17] asetetaan tavoitteeksi
vähentää liikennesektorin kasvihuonekaasupäästöjä 60 prosentilla vuoden 1990
tasoista vuoteen 2050 mennessä ja noin 20 prosentilla vuoden 2008 päästöihin
verrattuna vuoteen 2030 mennessä. Kasvihuonekaasupäästöt kasvoivat 33
prosenttia vuosina 1990–2007, mutta ovat sen jälkeen vähentyneet korkeiden
öljynhintojen, autojen parantuneen polttoainetehokkuuden ja liikkuvuuden kasvun
hidastumisen myötä. Tämän suuntauksen odotetaan jatkuvan vuoteen 2020, mutta vuoden
2020 jälkeen tarvitaan lisätoimia, jos valkoisen kirjan tavoitteet halutaan
saavuttaa. Liikenteen päästöjen suurempi vähentäminen
vaatii koko liikennejärjestelmän asteittaista siirtymistä kohti
liikennemuotojen parempaa yhdentämistä, maantieliikenteelle vaihtoehtoisten
liikennemuotojen laajempaa hyödyntämistä, liikennevirtojen parempaa hallintaa
älykkäiden liikennejärjestelmien avulla sekä laajamittaista innovointia ja
innovaatioiden käyttöönottoa uusien käyttövoima- ja navigointiteknologioiden ja
vaihtoehtoisten polttoaineiden alalla. Tätä on tuettava modernilla ja
johdonmukaisella infrastruktuurin suunnittelulla ja infrastruktuurin käytön
älykkäämmällä hinnoittelulla. Jäsenvaltioiden olisi myös harkittava, kuinka
liikennesektorin kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä voitaisiin tukea
polttoaine- ja ajoneuvoverotuksella energiatuotteiden verotusta koskevan
komission ehdotuksen[18]
mukaisesti. Kansainvälisellä tasolla EU:n olisi
osallistuttava aktiivisesti Kansainvälisen siviili-ilmailujärjestön työhön, jonka
tavoitteena on luoda vuoteen 2016 mennessä ilmailualalla maailmanlaajuinen
markkinapohjainen mekanismi, joka on toiminnassa vuodesta 2020 alkaen.
Meriliikenteen päästöjen osalta komissio toteuttaa strategiaansa alan
liittämiseksi EU:n kasvihuonekaasupäästöjen vähentämispolitiikkaan[19] ja toimii yhdessä
Kansainvälisen merenkulkujärjestön kanssa sellaisen maailmanlaajuisen ratkaisun
löytämiseksi, jolla tarvittavat päästövähennykset voidaan saavuttaa sopivimmin
toimenpitein. 4.2 Maatalous ja maankäyttö Maatalous, maankäytön muutos ja metsätalous
palvelevat monia tavoitteita, kuten elintarvikkeiden, rehujen, raaka-aineiden
ja energian tuotanto, ympäristön laadun parantaminen ja ilmastonmuutoksen
hillitseminen ja siihen sopeutuminen. Yhdessä
nämä alat sekä tuottavat kasvihuonekaasuja että poistavat niitä ilmakehästä. Esimerkiksi kotieläintuotanto ja lannoitteiden käyttö
synnyttävät päästöjä, kun taas nurmiviljely tai metsätaloustoimet voivat
poistaa hiilidioksidia ilmakehästä. Nykyisin näitä päästöjä ja
poistoja käsitellään EU:n ilmastopolitiikan eri osissa. Maatalouden muita kuin
hiilidioksidipäästöjä käsitellään taakanjakopäätöksessä, kun taas maankäyttöön
ja metsätalouteen liittyviä hiilidioksidipäästöjä ja -poistoja ei oteta
huomioon EU:n omassa päästötavoitteessa mutta ne lasketaan mukaan
kansainvälisissä sitoumuksissa. Sen varmistamiseksi, että kaikki alat
osallistuvat hillitsemistoimiin kustannustehokkaalla tavalla, maatalous,
maankäyttö, maankäytön muutos ja metsätalous olisi huomioitava vuodelle 2030 asetetussa
kasvihuonekaasujen vähennystavoitteessa. Hillitsemispotentiaalin ja sopivimman
toimintamallin arvioimiseksi tehdään vielä lisäanalyysi. Toimintamallina voisi
olla esimerkiksi päästökauppajärjestelmään kuulumattomien toimialojen
kasvihuonekaasupäästöjä koskevan uuden taakanjakopäätöksen tai oman erillisen
pilarin käyttäminen tai näiden yhdistelmä. Asiaan liittyvissä poliittisissa
toimenpiteissä olisi myös otettava huomioon kokemukset, joita on saatu yhteisen
maatalouspolitiikan mukaisesta ”vihertämisestä”, ja niissä olisi varmistettava
yhteensopivuus muiden unionin politiikkojen kanssa. 4.3 Hiilidioksidin talteenotto ja
varastointi (CCS) EU:n energia-alan ja runsaasti hiiltä
käyttävien teollisuudenalojen kasvihuonekaasupäästöjä on vähennettävä merkittävästi,
jotta EU:n pitkän aikavälin kasvihuonekaasupäästötavoitteet voidaan saavuttaa.
Koska tehokkuuden teoreettiset rajat ollaan saavuttamassa eikä prosesseihin
liittyviä päästöjä voida välttää, CCS saattaa olla ainoa käytettävissä oleva
vaihtoehto teollisuusprosesseista aiheutuvien suorien päästöjen vähentämiseksi
suuressa mittakaavassa pitkällä aikavälillä. T&k-toimien lisääminen ja
CCS:n kaupallinen demonstrointi on siis olennaisen tärkeää seuraavan
vuosikymmenen aikana, jotta teknologia voidaan ottaa käyttöön vuoteen 2030
mennessä. Tätä varten tarvitaan EU:n tukikehystä, jossa käytetään entistä
suuremmassa määrin huutokauppatuloja. Voimantuotannon alalla CCS voisi olla
keskeinen teknologia fossiilisiin polttoaineisiin perustuvassa tuotannossa, joka
voi tarjota sekä peruskuormaa että tasapainotuskapasiteettia
sähköjärjestelmään, jossa vaihtelevasti saatavilla olevien uusiutuvien
energialähteiden osuudet kasvavat. Jäsenvaltioiden, joissa on fossiilisten
polttoaineiden varantoja ja/tai joissa fossiiliset polttoaineet muodostavat
suuren osan energialähteiden valikoimasta, olisi tuettava CCS:ää kaupallista
käyttöönottoa edeltävässä vaiheessa, jotta kustannuksia voidaan alentaa ja
teknologia voidaan ottaa kaupalliseen käyttöön seuraavan vuosikymmenen puolivälissä.
Tähän on liityttävä riittävän hiilidioksidin varastointi- ja
siirtoinfrastruktuurin kehittäminen. Tässä työssä voidaan hyödyntää EU:n
rahoitusta kuten Verkkojen Eurooppa -välinettä ja sen mahdollista seuraajaa. 4.4 Innovointi ja rahoitus Vuoden 2020 puitteissa strateginen
energiateknologiasuunnitelma (SET-suunnitelma) on kasvattanut unionin
t&k-investoinnit 3,2 miljardista eurosta 5,4 miljardiin euroon vuodessa.
Suunnitelmassa pyritään etenemään kohti yhtä yhtenäistä etenemissuunnitelmaa, joka
ohjaa tulevia investointeja. Unioni lisää investointeja energiaan ja ilmastoon
liittyvään tutkimukseen ja kehittämiseen vuosina 2014–2020. Unionin uudessa
tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelmassa Horisontti 2020 lähes 6 miljardia
euroa on osoitettu energiatehokkuuteen ja turvallisiin, puhtaisiin ja
vähähiilisiin teknologioihin sekä älykkäisiin kaupunkeihin ja yhteisöihin. Myös
rahoitusvälineisiin, julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksiin ja
pk-yritysten hankkeisiin on osoitettu enemmän varoja. EU:n on kuitenkin
tehostettava tutkimus- ja innovaatiopoliittisia toimiaan vuoden 2020 jälkeistä
aikaa koskevien ilmasto- ja energiapuitteiden tukemiseksi. Nykyisessä
SET-suunnitelmassa saavutetun edistyksen pohjalta olisi jo nyt alettava
miettiä, kuinka tämä voidaan toteuttaa parhaiten ja mitkä aiheet olisi
asetettava etusijalle. Erityisesti olisi korostettava vähähiilisten
teknologioiden (uusiutuvat energialähteet, energiatehokkuus ja vähähiiliset
teollisuusprosessit eri aloilla) kustannusten alentamisen ja markkinoille tulon
nopeuttamista. Tässä olisi keskityttävä laajamittaisiin
demonstrointihankkeisiin tehtävien investointien kasvattamiseen,
innovatiivisten teknologioiden kysynnän edistämiseen ja asianmukaisen
sääntelykehyksen varmistamiseen yhtenäismarkkinoilla. On näyttöä siitä, että
kustannusten voidaan odottaa alenevan 30–80 prosenttia uusien
energiateknologioiden kypsyessä. Näihin toimiin
voisi sisältyä päästökauppajärjestelmästä saatavien tulojen käyttäminen
esimerkiksi uusiutuviin energialähteisiin ja energiatehokkuuteen liittyvien
vähähiilisten demonstrointihankkeiden rahoittamiseen ja suurempien yksityisten
investointien houkuttelemiseen Euroopan investointipankin kautta. Eri
teollisuudenalojen laatimat vähähiilisyyttä koskevat etenemissuunnitelmat toivat
esiin selkeän tarpeen innovatiivisten vähähiilisten teollisuusprosessien
kehittämiseen ja laajamittaiseen demonstrointiin sekä uusien, suurta lisäarvoa
tarjoavien vähähiilisten tuotteiden kehittämiseen. Unionin innovointi- ja
teollisuuspolitiikkojen mukaisesti laajennettua NER300-järjestelmää
tarkastellaan siten yhtenä keinona kohdentaa päästökauppajärjestelmästä
saatavat tulot innovatiivisten vähähiilisten teknologioiden demonstrointiin eri
teollisuudenaloilla ja voimantuotannossa. Osa huutokauppatuloista voitaisiin
myös käyttää uusien kasvihuonekaasupäästöjen hillitsemistoimenpiteiden
edistämiseen, esimerkiksi hyödyntämällä uusiutuvia energialähteitä koskevien
kansallisten kannustinjärjestelmien yhtäläisyyksiä, tai yhteenliitäntöjen
laajentamiseen ja älykkäiden verkkojen käyttöönottoon etenkin niissä
jäsenvaltioissa, joilla on vähäisemmät investointivalmiudet. On selvää, että hiljattain hyväksytyt unionin
ohjelmat tarjoavat jäsenvaltioille suuria mahdollisuuksia edistää uusiutuvia
energialähteitä ja nostaa energiatehokkuuden vähimmäistasoa. EU:n rahoitusta on
saatavilla vuosina 2014–2020 Euroopan rakenne- ja investointirahastoista,
joissa vähintään 23 miljardia euroa on varattu temaattiseen tavoitteeseen
”Siirtyminen vähähiiliseen talouteen”. Tämä tarkoittaa merkittävää kasvua
uusiutuvien energialähteiden laajamittaiselle käyttöönotolle,
energiatehokkuudelle, vähähiiliselle kaupunkiliikenteelle ja älykkäille
verkkojärjestelmille annettavassa EU:n tuessa. Entistä enemmän huomiota olisi
kiinnitettävä uusien rahoitusvälineiden jäsentämiseen ja käyttöönottoon (tai
olemassa olevien välineiden pääomapohjan vahvistamiseen). Nämä välineet
lisäävät sijoittajien luottamusta, jolloin julkista rahoitusta voidaan käyttää
tehokkaammin yksityisen pääoman houkuttelemiseen. On kuitenkin alettava miettiä välineitä, joita
tarvitaan vuoden 2020 jälkeisenä aikana ilmastoon ja energiaan liittyvien
kysymysten käsittelemiseksi, ottaen huomioon edellä 2.1 kohdassa kuvatut
erilaiset kustannusvaikutukset eri jäsenvaltioille. On myös tärkeää kehittää
uusia rahoitusjärjestelyjä ja parantaa pk-yritysten mahdollisuuksia saada
rahoitusta. Tällaisten välineiden tulisi myös antaa alue- ja
paikallisviranomaisille mahdollisuuksia investoida vähähiilisiin teknologioihin
ja hyödyntää niiden tarjoamia mahdollisuuksia, kuten jo tapahtuu älykkäitä
kaupunkeja koskevassa unionin aloitteessa, jossa tuetaan kaupunkeja ja alueita
toteuttamaan kunnianhimoisia ja uraauurtavia toimia kasvihuonekaasupäästöjen
vähentämiseksi 40 prosentilla vuoteen 2020 mennessä energian kestävän käytön ja
tuotannon avulla[20].
5. Kansainvälinen toimintakehys Vuoden 2030 uusissa puitteissa on otettava
huomioon vallitseva kansainvälinen tilanne ja odotettu kehitys.
Energiaympäristössä on tapahtumassa kauaskantoisia muutoksia. On selvää, että
vuoteen 2030 ulottuvana ajanjaksona energian maailmalaajuinen kysyntä kasvaa
etenkin Aasiassa, jossa hiilivetyjen tuonnin odotetaan kasvavan voimakkaasti
Kiinan ja Intian kaltaisissa maissa. Kasvava energiankysyntä odotetaan
tyydytettävän osittain hyödyntämällä teknologian kehityksen mahdollistamia
uusia resursseja (syvän meren resurssit, parannetut talteenottoteknologiat,
epätavanomaiset resurssit) ja siihen liittyvän tuotannon ja kauppareittien
maantieteellisen monipuolistumisen avulla (etenkin nesteytetyn maakaasun
osalta). Nämä kehityssuunnat vaikuttavat suuresti energian kauppavirtoihin ja
hintoihin, ja niillä on seurauksia myös EU:lle, joka on suurelta osin
riippuvainen tuonnista. Samaa aikaan energiavirtojen globalisoituminen ja
kansainvälisten toimijoiden monipuolistuminen luo painetta kehittää uusi
lähestymistapa energiavarojen sääntöpohjaiseen kansainväliseen hallintoon. Unionin kansainväliset kumppanit ovat
toteuttaneet vaihtelevia toimia kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi. Kööpenhamina-Cancun-prosessin
”alhaalta ylöspäin” annetut lupaukset olivat merkittävä, joskin riittämätön
askel kohti kattavampaa järjestelmää. Prosessissa Kiina, Intia, Brasilia,
Yhdysvallat, EU ja yli sata muuta maata (jotka edustavat yli 80 prosenttia maailmanlaajuisista
päästöistä) sitoutuivat yhdessä tiettyihin ilmastopolitiikkoihin. Yleisesti
ottaen ilmastotoimet ovat kuitenkin olleet hajanaisia ja tiettyjen
taloudellisten ehtojen sanelemia. 38 kehittynyttä maata, joiden joukossa ovat
EU, jäsenvaltiot ja Islanti, ovat tehneet Kioton pöytäkirjan mukaiset
oikeudellisesti sitovat päästösitoumukset toiseksi kaudeksi. Ne vastaavat
vähintään 18 prosentin keskimääräistä vähennystä vuoden 1990 tasoon verrattuna.
Tämä on prosentti enemmän kuin ensimmäisellä sitoumuskaudella, mutta Japani,
Uusi-Seelanti ja Venäjän federaatio eivät ole tehneet uusia sitoumuksia. Kenttä 3: Kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisen kansainvälinen kehitys Vuonna 2012 maailmanlaajuiset hiilidioksidipäästöt kasvoivat 1,1 prosenttia, joskin kasvuvauhti oli hitaampi kuin edellisen vuosikymmenen keskimääräinen vuosittainen kasvu, joka oli 2,9 prosenttia. Suurimmat hiilidioksidipäästöjen tuottajat ovat nykyisin Kiina (29 % maailmanlaajuisista päästöistä), Yhdysvallat (16 %), EU (11 %), Intia (6 %), Venäjän federaatio (5 %) ja Japani (3,8 %). Kiinan hiilidioksidipäästöt ovat kasvaneet voimakkaasti: vuodesta 1990 kasvu on noin 290 prosenttia ja vuodesta 2005 noin 70 prosenttia. Asukaskohtaiset päästöt ovat nyt jota kuinkin EU:n tasolla eli noin 7 tonnia. Yhdysvaltojen hiilidioksidipäästöt vähenivät 4 prosenttia vuonna 2012, ja ne ovat pudonneet yli 12 prosenttia vuodesta 2005. Asukaskohtaiset päästöt ovat kuitenkin huomattavasti EU:ta korkeammat eli 16,4 tonnia vuonna 2012. Päästöjen merkittävä väheneminen johtuu pääasiassa kotimaisen liuskekaasun hyödyntämisestä. Se on korvannut kivihiilen voimantuotantoalalla. Intian päästöt kasvoivat 6,8 prosenttia vuonna 2012 ja 53 prosenttia vuosina 2005–2012. Kaikkiaan päästöt ovat kasvaneet 200 prosenttia vuoteen 1990 verrattuna, vaikka asukaskohtaiset päästöt ovat vielä huomattavasti alhaisemmat kuin EU:ssa, eli 2 tonnia. Japanin päästöt pysyivät muuttumattomina vuosina 2005–2012, mutta ne ovat kasvaneet vuodesta 1990 ja ovat edelleen kasvusuunnassa. Japani on hiljattain supistanut huomattavasti kasvihuonekaasupäästöjen vähennyksiä, jotka se suunnitteli saavuttavansa vuoteen 2020 mennessä. Tämä johtuu Fukushiman ydinvoimalaonnettomuudesta seuranneesta energiapolitiikan uudelleentarkastelusta. Myös Australia ja Kanada ovat alentaneet vähennystavoitteitaan. Kiina investoi nykyisin yhdessä EU:n kanssa
eniten uusiutuviin energialähteisiin. Se on ottanut käyttöön joukon alueellisia
päästökauppajärjestelmiä, jotka kattavat tärkeimmät talousalueet. Tavoitteena
on luoda kansallinen järjestelmä, jossa keskitytään erityisesti paikalliseen
ilman saastumiseen ja energiavarmuuteen. Yhdysvaltojen tavoitteena on vähentää
kasvihuonekaasupäästöjä 17 prosenttia vuoteen 2020 mennessä vuoteen 2005
verrattuna, ja sen päästöt ovat vähentyneet tämän tavoitteen mukaisesti. Tähän
on vaikuttanut siirtyminen hiilen käytöstä kaasuun, mutta myös autojen
tiukennetut hiilidioksidipäästövaatimukset, uusiutuvien energialähteiden
laajempi käyttöönotto sekä aktiivinen yksityinen sektori, joka investoi
voimakkaasti uusiin teknologioihin ja innovointiin. Brasilia on edistynyt
laajamittaisen metsäkadon pysäyttämisessä. EU on nykyisin maailmanlaajuinen
edelläkävijä vähähiilisten teknologioiden alalla, mutta myös muut suuret ja
nopeasti kasvavat taloudet ovat ilmaisseet strategisen kiinnostuksensa
kilpailla näillä markkinoilla. Uudet ilmasto- ja energiatavoitteet antavat
Euroopalle mahdollisuuden säilyttää etulyöntiasemansa näillä nopeasti
kasvavilla maailmanmarkkinoilla. Kaiken kaikkiaan on olemassa suuri kuilu
suunniteltujen hillitsemistoimien ja niiden toimien välillä, joita tarvitaan
maapallon lämpötilan nousun rajoittamiseksi alle kahteen celsiusasteeseen[21]. Tästä syystä UNFCCC:n
osapuolet käynnistivät vuonna 2011 prosessin, jonka tavoitteena on uuden
kansainvälisen sopimuksen tekeminen Pariisissa joulukuussa 2015. Sopimusta
sovellettaisiin kaikkiin osapuoliin ja se kattaisi vuoden 2020 jälkeisen
ajanjakson. Osapuolten olisi ilmoitettava omista sitoumuksistaan vuoden 2015
ensimmäiseen neljännekseen mennessä, jotta jää riittävästi aikaa keskustelulle
ja toimien arvioinnille suhteessa sovittuun tavoitteeseen rajoittaa maapallon
lämpötilan nousu alle kahteen celsiusasteeseen. Unionin olisi oltava valmis
tekemään oma osansa ja toteuttamaan uusia kunnianhimoisia toimia
kasvihuonekaasupäästöjensä vähentämiseksi ja uusiutuvien energialähteiden ja
energiatehokkuuden edistämiseksi. Tämä on unionin oman edun mukaista, mutta
samanlaisia toimia olisi edellytettävä myös sen kansainvälisiltä kumppaneilta,
jotta ne osallistuisivat ilmastonmuutoksen rajoittamisen asettaman
maailmanlaajuisen haasteen ratkaisemiseen. Laajempi kansainvälinen toiminta
auttaisi myös unionin teollisuuspohjan kilpailukyvyn säilyttämisessä pitkällä
aikavälillä. 6. Seuraavat vaiheet Komissio katsoo, että vuoteen 2030 ulottuvien
uusien ilmasto- ja energiapolitiikan puitteiden tulisi koostua seuraavista
osatekijöistä: EU:n tasolla asetettu kasvihuonekaasupäästöjen vähennystavoite,
joka jaetaan tasapuolisesti jäsenvaltioiden kesken sitovien kansallisten
tavoitteiden muodossa; päästökauppajärjestelmän uudistus; EU:n tason tavoite
uusiutuvien energialähteiden osuudelle sekä energia- ja ilmastopolitiikan uusi
eurooppalainen hallintoprosessi, joka perustuu kilpailtua, varmaa ja kestävää
energiajärjestelmää koskeviin jäsenvaltioiden suunnitelmiin. Energiatehokkuus
on jatkossakin tärkeä tekijä unionin ilmasto- ja energiatavoitteiden
saavuttamisessa, ja sitä tarkastellaan uudelleen vuoden 2014 loppuun mennessä. Komissio pyytää neuvostoa ja Euroopan parlamenttia
sopimaan vuoden 2014 loppuun mennessä siitä, että EU:n olisi sitouduttava
vuoden 2015 alkuun mennessä 40 prosentin vähennykseen kasvihuonekaasupäästöissä
osana neuvotteluja, jotka saatetaan päätökseen Pariisissa joulukuussa 2015.
Unionin olisi myös oltava valmis antamaan myönteinen panos YK:n pääsihteerin
syyskuussa 2014 isännöimässä huippukokouksessa. Komissio pyytää neuvostoa ja Euroopan
parlamenttia tukemaan EU:n tason tavoitetta, jonka mukaan vuoteen 2030 mennessä
vähintään 27 prosenttia EU:ssa kulutetusta energiasta pitäisi olla tuotettu
uusiutuvista energialähteistä. Tämä tavoite pitäisi saavuttaa jäsenvaltioiden
itsensä päättämillä selkeillä sitoumuksilla, joita tuetaan vahvemmilla EU-tason
toteutusmekanismeilla ja indikaattoreilla. Komissio pyytää vielä neuvostoa ja Euroopan
parlamenttia tukemaan tulevaa ilmasto- ja energiapolitiikka koskevaa komission
lähestymistapaa ja sen ehdotusta luoda yksinkertaistettu mutta tehokas
hallintojärjestelmä ilmasto- ja energiatavoitteiden saavuttamista varten. [1] Eurostat-tiedot ympäristöhyödykkeiden ja -palvelujen
alalta. [2] Climate Change 2013 – The Physical Science
Basis, hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin työryhmä I, yhteenveto
poliittisille päättäjille, lokakuu 2013. [3] COM(2013) 169, Vihreä kirja – Ilmasto- ja
energiapolitiikan puitteet vuoteen 2030. [4] KOM(2011) 885, Energia-alan etenemissuunnitelma 2050;
KOM(2011) 112, Etenemissuunnitelma – siirtyminen kilpailukykyiseen
vähähiiliseen talouteen vuonna 2050. [5] http://ec.europa.eu/energy/consultations/20130702_green_paper_2030_en.htm
[6] KOM(2011) 885. [7] COM(2014) 14. [8] EU:n päästökauppaan kuuluu 11 000 kiinteää voimalaa ja
tuotantolaitosta, jotka ovat merkittäviä energiankäyttäjiä. [9] COM(2012) 595. [10] COM(2013) 17. [11] COM(2013) 659. [12] COM(2014) 20. [13] COM(2013) 7243. [14] http://ec.europa.eu/competition/consultations/2013_state_aid_environment/index_en.html [15] COM(2014) 21, SWD(2014) 19 ja SWD(2014) 20. [16] COM(2014) 23 ja C(2014) 267. [17] COM(2011) 144. [18] COM(2011) 169. [19] COM(2013) 479. [20] http://setis.ec.europa.eu/set-plan-implementation/technology-roadmaps/european-initiative-smart-cities [21] UNEP: The Emissions Gap Report 2013.