This document is an excerpt from the EUR-Lex website
Document 52013PC0404
Proposal for a DIRECTIVE OF THE EUROPEAN PARLIAMENT AND OF THE COUNCIL on certain rules governing actions for damages under national law for infringements of the competition law provisions of the Member States and of the European Union
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI tietyistä säännöistä, joita sovelletaan jäsenvaltioiden ja Euroopan unionin kilpailuoikeuden säännösten rikkomisen johdosta kansallisen lainsäädännön nojalla nostettuihin vahingonkorvauskanteisiin
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI tietyistä säännöistä, joita sovelletaan jäsenvaltioiden ja Euroopan unionin kilpailuoikeuden säännösten rikkomisen johdosta kansallisen lainsäädännön nojalla nostettuihin vahingonkorvauskanteisiin
/* COM/2013/0404 final - 2013/0185 (COD) */
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI tietyistä säännöistä, joita sovelletaan jäsenvaltioiden ja Euroopan unionin kilpailuoikeuden säännösten rikkomisen johdosta kansallisen lainsäädännön nojalla nostettuihin vahingonkorvauskanteisiin /* COM/2013/0404 final - 2013/0185 (COD) */
PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA 1.1. Yleinen tausta Asetuksella N:o 1/2003[1] pannaan täytäntöön
kilpailunvastaiset sopimukset (muun muassa kartellit) ja määräävän aseman
väärinkäytön kieltävät EU:n säännöt, jäljempänä ’EU:n kilpailusäännöt’, joista
määrätään Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen, jäljempänä
’perussopimus’, 101 ja 102 artiklassa, vahvistamalla ne edellytykset, joiden
mukaan komissio, kansalliset kilpailuviranomaiset ja kansalliset tuomioistuimet
soveltavat näitä määräyksiä yksittäisissä tapauksissa. Asetuksessa N:o 1/2003 annetaan komissiolle ja
kansallisille kilpailuviranomaisille toimivalta soveltaa perussopimuksen 101 ja
102 artiklaa[2].
Komissio voi määrätä sakkoja yrityksille, jotka ovat rikkoneet näitä määräyksiä[3]. Kansallisten
kilpailuviranomaisten toimivalta on vahvistettu asetuksen N:o 1/2003
5 artiklassa. EU:n kilpailusääntöjen soveltamista komission ja
kansallisten kilpailuviranomaisten toimesta kutsutaan usein EU:n
kilpailuoikeuden julkisoikeudelliseksi täytäntöönpanoksi. Julkisoikeudellisen täytäntöönpanon lisäksi
perussopimuksen 101 ja 102 artiklan suorana vaikutuksena on, että ne luovat
yksilöille oikeuksia ja velvollisuuksia, joiden täytäntöönpanoa jäsenvaltioiden
kansalliset tuomioistuimet voivat valvoa[4].
Tätä kutsutaan EU:n kilpailusääntöjen yksityisoikeudelliseksi
täytäntöönpanoksi. Perussopimuksen 101 tai 102 artiklan
rikkomista koskevat vahingonkorvausvaateet muodostavat tärkeän osan EU:n
kilpailuoikeuden yksityisoikeudellista täytäntöönpanoa. Perussopimuksen 101 ja
102 artiklassa määrättyjen kieltojen välittömästä oikeusvaikutuksesta
seuraa, että jokainen voi vaatia aiheutuneen vahingon korvaamista, jos kyseisen
vahingon ja EU:n kilpailusääntöjen rikkomisen välillä on syy-yhteys[5].
Vahinkoa kärsineiden osapuolten on voitava vaatia korvausta sekä kärsitystä
todellisesta vahingosta (damnum emergens) että saamatta jääneestä
voitosta (lucrum cessans), minkä lisäksi heidän on voitava vaatia
korkojen maksamista[6].
EU:n kilpailusääntöjen rikkomisesta aiheutuneesta vahingosta ei ole mahdollista
saada korvausta julkisoikeudellisen täytäntöönpanon kautta. Korvauksen
myöntäminen ei kuulu komission eikä kansallisten kilpailuviranomaisten
toimivaltaan, vaan se kuuluu kansallisten tuomioistuinten ja siviilioikeuden ja
-prosessin alaan. Näin ollen EU:n kilpailusääntöjen
noudattaminen varmistetaan komission ja kansallisten kilpailuviranomaisten
harjoittamalla kilpailusääntöjen tiukalla julkisoikeudellisella
täytäntöönpanolla yhdessä kansallisten tuomioistuinten harjoittaman
yksityisoikeudellisen täytäntöönpanon kanssa. 1.2. Ehdotuksen perustelut ja
tavoitteet Tämän ehdotuksen tarkoituksena on varmistaa
EU:n kilpailusääntöjen tehokas täytäntöönpano i) optimoimalla kilpailuoikeuden
julkisoikeudellisen ja yksityisoikeudellisen täytäntöönpanon välinen
vuorovaikutus; ja ii) varmistamalla, että EU:n
kilpailusääntöjen rikkomisen uhrit voivat saada täyden korvauksen kärsimästään
vahingosta. Kilpailuoikeuden julkisoikeudellisen ja
yksityisoikeudellisen täytäntöönpanon välisen vuorovaikutuksen optimointi EU:n kilpailusääntöjen yleinen täytäntöönpano
taataan parhaiten, kun näiden sääntöjen julkisoikeudellinen ja
yksityisoikeudellinen täytäntöönpano täydentävät toisiaan. Nykyinen
lainsäädäntö ei kuitenkaan sääntele kunnolla näiden EU:n kilpailuoikeuden
kahden täytäntöönpanopuolen välistä vuorovaikutusta. Yritys, joka harkitsee yhteistyötä
kilpailuviranomaisen kanssa sakoista vapauttamista tai niiden lieventämistä
koskevan ohjelman puitteissa (jolloin yritys myöntää osallistumisensa
kartelliin, minkä vastineeksi se vapautetaan sakoista tai sen sakkoja
alennetaan), ei voi yhteistyönsä aikaan tietää, saavatko kilpailuoikeuden
rikkomisen uhrit käyttöönsä tiedot, jotka yritys toimitti vapaaehtoisesti
kilpailuviranomaiselle. Unionin tuomioistuin, jäljempänä ’tuomioistuin’, totesi
vuonna 2011 asiassa Pfeiderer antamassaan tuomiossa[7], että silloin kun asiasta ei
ole säädetty EU:n oikeudessa, kansallisen tuomioistuimen asiana on määrittää
kansallisen lainsäädäntönsä perusteella tapauskohtaisesti, annetaanko oikeus
tutustua asiakirjoihin, mukaan lukien sakoista vapauttamista tai niiden
lieventämistä koskevaan menettelyyn liittyvät asiakirjat. Tehdessään tällaista
päätöstä kansallisen tuomioistuimen olisi otettava huomioon intressit, jotka
liittyvät EU:n kilpailusääntöjen tehokkaan julkisoikeudellisen täytäntöönpanon
suojeluun ja sen varmistamiseen, että oikeus täyteen korvaukseen voi
tosiasiallisesti toteutua. Tämä voi johtaa siihen, että jäsenvaltioiden välillä
ja jopa niiden sisällä on eroja, jotka koskevat kilpailuviranomaisten hallussa
olevien todisteiden esittämisvelvollisuutta. Lisäksi se, ettei ole varmuutta
sakoista vapauttamista tai niiden lieventämistä koskevaan menettelyyn
liittyvien tietojen julkistettavuudesta, vaikuttaa todennäköisesti yrityksen
päätökseen yhteistyön tekemisestä kilpailuviranomaisten kanssa sakoista
vapauttamista tai niiden lieventämistä koskevan ohjelman puitteissa. Sakoista
vapauttamista tai niiden lieventämistä koskevat ohjelmat muodostavat erittäin
tärkeän välineen EU:n kilpailusääntöjen julkisoikeudellisessa
täytäntöönpanossa, mutta ilman oikeudellisesti sitovaa toimea EU:n tasolla
niiden tehokkuus voisi vaarantua vakavasti seurauksena siitä riskistä, että
tiettyjä asiakirjoja voitaisiin käyttää kansallisissa tuomioistuimissa nostetuissa
vahingonkorvauskanteissa. Tarve säännellä yksityisoikeudellisen ja
julkisoikeudellisen täytäntöönpanon vuorovaikutusta sai vahvistuksen
sidosryhmien vastauksissa vuonna 2008 järjestettyyn julkiseen kuulemiseen
valkoisesta kirjasta yhteisön kilpailuoikeuden rikkomisesta johtuvista
vahingonkorvauskanteista, jäljempänä ’valkoinen kirja’[8], ja vuonna 2011 järjestettyyn
kuulemiseen kollektiivisia oikeussuojakeinoja koskevasta johdonmukaisesta
eurooppalaisesta lähestymistavasta[9]. Euroopan kilpailuviranomaisten
johtajien toukokuussa 2011 antamassa päätöslauselmassa korostettiin niin ikään
sakoista vapauttamiseen tai sakkojen lieventämiseen liittyvän aineiston
suojelua siviilioikeudellisten vahingonkorvauskanteiden yhteydessä[10]. Euroopan parlamentti on
toistuvasti korostanut, että julkisoikeudellinen täytäntöönpano on
välttämätöntä kilpailun alalla, ja se on kehottanut komissiota varmistamaan,
että yksityisoikeudellinen täytäntöönpano ei vaaranna sakoista vapauttamista
tai niiden lieventämistä koskevien ohjelmien eikä sovintomenettelyjen
tehokkuutta[11]. Näin ollen tämän ehdotuksen ensimmäisenä
päätavoitteena on optimoida EU:n kilpailusääntöjen julkisoikeudellisen ja
yksityisoikeudellisen täytäntöönpanon välinen vuorovaikutus siten, että
varmistetaan, että komissio ja kansalliset kilpailuviranomaiset voivat
säilyttää voimakkaan julkisoikeudellisen täytäntöönpanon samalla kun
kilpailuoikeuden rikkomisen uhrit voivat saada korvauksen kärsimästään
vahingosta. Varmistetaan, että uhrien oikeus täyteen
korvaukseen toteutuu käytännössä Toinen päätavoite on varmistaa, että EU:n
kilpailusääntöjen rikkomisen uhreilla on mahdollisuus saada tosiasiallisesti
korvaus kärsimästään vahingosta. Vaikka oikeus täyteen korvaukseen taataan
perussopimuksessa ja se on osa yhteisön säännöstöä, käytännössä oikeuden
käyttäminen on usein vaikeaa tai jopa lähes mahdotonta sovellettavien sääntöjen
ja menettelyjen vuoksi. Vaikka eräissä jäsenvaltioissa on viime aikoina näkynyt
merkkejä tilanteen paranemisesta, useimmat EU:n kilpailusääntöjen rikkomisen
uhrit eivät käytännössä saa korvausta kärsimästään vahingosta. Komissio määritteli jo vuonna 2005 vihreässä
kirjassaan yhteisön kilpailuoikeuden rikkomisesta johtuvista
vahingonkorvauskanteista[12],
jäljempänä ’vihreä kirja’, pääasialliset esteet kilpailuoikeuden rikkomisesta
johtuvia vahingonkorvauskanteita koskevan tehokkaamman järjestelmän luomiselle.
Samat esteet ovat vielä nytkin olemassa suurimmassa osassa jäsenvaltioita. Ne
liittyvät seuraaviin seikkoihin: i) asian toteen näyttämiseksi
tarvittavien todisteiden hankkiminen; ii) tehokkaiden kollektiivisten
oikeussuojakeinojen puuttuminen, erityisesti kuluttajien ja pk-yritysten
tapauksessa; iii) vahingon siirtämiseen perustuvaa
puolustusta koskevien selvien sääntöjen puuttuminen; iv) selkeän todistusarvon puuttuminen
kansallisten kilpailuviranomaisten päätöksiltä; v) mahdollisuus nostaa
vahingonkorvauskanne sen jälkeen kun kilpailuviranomainen on todennut
rikkomisen; ja vi) kilpailuoikeuden rikkomisesta
aiheutuneen vahingon määrittämistapa. Näiden erityisten, korvauksen tosiasiallisen
saamisen tiellä olevien aineellisoikeudellisten esteiden lisäksi
kilpailuoikeuden rikkomisesta johtuvia vahingonkorvauskanteita koskevat
kansalliset oikeussäännöt ovat hyvin erilaisia ja niiden erilaisuus on vain
lisääntynyt viime vuosina. Tämä erilaisuus voi heikentää oikeusvarmuutta
vahingonkorvauskanteen kaikkien osapuolten osalta, mikä puolestaan johtaa
kilpailusääntöjen tehottomaan yksityisoikeudelliseen täytäntöönpanoon,
erityisesti rajat ylittävissä tapauksissa. Jotta voitaisiin korjata tämä tilanne, tämän
ehdotuksen toisena päätavoitteena on varmistaa, että EU:n kilpailusääntöjen
rikkomisen uhreilla on kaikkialla Euroopassa käytössään tehokkaat menetelmät
saada täysi korvaus kärsimästään vahingosta. Tämä luo yrityksille
tasapuolisemmat toimintaedellytykset sisämarkkinoilla. Lisäksi, jos on entistä
todennäköisempää, että perussopimuksen 101 ja 102 artiklan rikkojat joutuvat
vastaamaan rikkomisensa aiheuttamista kustannuksista, tämä ei pelkästään siirrä
kustannuksia pois lainvastaisen toiminnan uhreilta vaan myös kannustaa
noudattamaan paremmin EU:n kilpailusääntöjä. Komissio esitti vuoden 2008 valkoisessa
kirjassaan konkreettisia ehdotuksia tämän tavoitteen saavuttamiseksi.
Järjestetyssä julkisessa kuulemisessa kansalaisyhteiskunta ja
institutionaaliset sidosryhmät kuten Euroopan parlamentti[13] ja Euroopan talous- ja
sosiaalikomitea[14]
pitivät näitä toimenpiteitä pääasiassa hyvinä ja kehottivat antamaan erityistä
EU:n lainsäädäntöä, joka koskee kilpailuoikeuden rikkomisen johdosta nostettuja
vahingonkorvauskanteita[15]. 1.3. Voimassa olevat aiemmat
säännökset –
Neuvoston asetus (EY) N:o 1/2003
perustamissopimuksen 101 ja 102 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen
täytäntöönpanosta ·
Asetuksen 2 artiklan mukaan perussopimuksen 101
artiklan 1 kohdan tai 102 artiklan määräysten rikkomista koskeva todistustaakka
kuuluu osapuolelle, joka väittää määräyksiä rikottavan. Jos vastaajana oleva
osapuoli vetoaa perussopimuksen 101 artiklan 3 kohdasta johtuvaan
etuun, kyseisen kohdan edellytysten täyttymistä koskeva todistustaakka kuuluu
asianomaiselle osapuolelle. Näitä sääntöjä sovelletaan sekä
julkisoikeudelliseen täytäntöönpanoon että perussopimuksen 101 tai 102 artiklan
rikkomisen johdosta nostettuihin vahingonkorvauskanteisiin. ·
Asetuksen 15 artiklan 1 kohdassa säädetään, että
jäsenvaltioiden tuomioistuimet voivat perussopimuksen 101 tai 102 artiklan
soveltamismenettelyissä pyytää komissiota toimittamaan niille sen hallussa
olevia tietoja. Komission tiedonannossa perussopimuksen 101 ja 102 artiklan
soveltamiseen liittyvästä yhteistyöstä komission ja EU:n jäsenvaltioiden
tuomioistuinten välillä[16]
käsitellään yksityiskohtaisemmin tämän säännöksen tulkintaa ja soveltamista
käytännössä. ·
Asetuksen 16 artiklan 1 kohdassa säädetään, että
kun kansalliset tuomioistuimet antavat ratkaisuja perussopimuksen 101 tai 102
artiklan nojalla sopimuksista, päätöksistä tai menettelytavoista, joista
komissio on jo tehnyt päätöksen, ne eivät voi tehdä päätöksiä, jotka olisivat
ristiriidassa komission tekemän päätöksen kanssa. Kansallisten tuomioistuinten
on myös vältettävä tekemästä päätöksiä, jotka olisivat ristiriidassa sellaisen
päätöksen kanssa, jota komissio harkitsee jo käynnistämässään menettelyssä.
Kansallinen tuomioistuin voi tässä tarkoituksessa arvioida, onko sen
keskeytettävä oma käsittelynsä. –
Neuvoston asetus (EY) N:o 44/2001 sisältää
sääntöjä, jotka koskevat tuomioistuimen toimivaltaa sekä tuomioiden
tunnustamista ja täytäntöönpanoa siviili- ja kauppaoikeuden alalla[17]. Asetuksessa vahvistettujen
edellytysten täyttyessä jäsenvaltioiden tuomioistuimilla on toimivalta
käsitellä kilpailuoikeuden rikkomisesta johtuvia vahingonkorvauskanteita, ja
tällaisista kanteista annetut tuomiot tunnustetaan ja pannaan täytäntöön muissa
jäsenvaltioissa. –
Neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1206/2001 säädetään
jäsenvaltioiden tuomioistuinten välisestä yhteistyöstä siviili- ja
kauppaoikeudellisissa asioissa tapahtuvassa todisteiden vastaanottamisessa. Sen
soveltamisalaan kuuluvat myös kilpailuoikeuden rikkomisen johdosta nostetut vahingonkorvauskanteet[18]. –
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY)
N:o 864/2007 6 artiklan 3 kohdassa annetaan sääntöjä kilpailuoikeuden
rikkomista koskeviin vahingonkorvauskanteisiin sovellettavasta laista[19]. –
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EY)
N:o 861/2007[20]
säädetään eurooppalaisesta vähäisiin vaatimuksiin sovellettavasta menettelystä,
jonka tavoitteena on yksinkertaistaa ja nopeuttaa vähäisiä vaatimuksia koskevia
rajat ylittäviä oikeudenkäyntejä ja vähentää kustannuksia. –
Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä
2008/52/EY jäsenvaltiot velvoitetaan tarjoamaan mahdollisuus sovitteluun
kaikissa siviili- ja kauppaoikeuden alaan kuuluvissa asioissa, myös
kilpailuoikeuden rikkomista koskevissa vahingonkorvauskanteissa[21]. –
Komission asetuksen N:o 773/2004[22] 15 artiklan 4 kohdassa
säädetään, että asiakirjoja, jotka on saatu käyttämällä oikeutta tutustua
komission asiakirja-aineistoon, saa käyttää ainoastaan perussopimuksen 101 ja
102 artiklan soveltamista koskevissa oikeudellisissa tai hallinnollisissa
menettelyissä. Tarkempia sääntöjä oikeudesta tutustua komission
asiakirja-aineistoon ja kyseisten asiakirjojen käytöstä annetaan komission
tiedonannossa oikeudesta tutustua asiakirja-aineistoon[23]. –
Komission tiedonantoon sakoista vapauttamisesta ja
sakkojen lieventämisestä kartelleja koskevissa asioissa[24] sisältyy sääntöjä, jotka
koskevat niitä edellytyksiä, joiden täyttyessä yritykset voivat tehdä komission
kanssa yhteistyötä sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä koskevan
ohjelman puitteissa saadakseen vapautuksen sakoista tai lievennyksen sakkoihin
kartelliasiassa. Tiedonannon 33 kohdan mukaan yrityslausuntoihin tutustuminen
sallitaan vain väitetiedoksiannon kohteena oleville osapuolille, ja sillä
edellytyksellä, että ne ja niiden puolesta tutustumisoikeuden saavat
oikeudelliset avustajat sitoutuvat olemaan ottamatta kopioita mekaanisin tai
sähköisin laittein mistään tutustuttavaksi annettavaan yrityslausuntoon
sisältyvästä tiedosta ja varmistamaan, että yrityslausunnosta ilmeneviä tietoja
käytetään ainoastaan tiedonannossa mainittuihin tarkoituksiin. Muut osapuolet,
kuten kantelijat, eivät saa tutustua yrityslausuntoihin. Tämä erityinen
yrityslausuntojen suoja ei ole enää perusteltu siitä hetkestä alkaen kun hakija
paljastaa kolmannelle osapuolelle yrityslausuntonsa sisällön. Lisäksi komission
tiedonannossa sovintomenettelyn toteuttamisesta neuvoston asetuksen (EY) N:o
1/2003 7 ja 23 artiklan mukaisten päätösten tekemiseksi kartelliasioissa,
jäljempänä ’sovintomenettelytiedonanto’[25],
vahvistetaan puitteet komission kanssa tehtävästä yhteistyöstä palkitsemiseksi
menettelyissä, jotka on aloitettu perussopimuksen 101 artiklan soveltamiseksi
kartelliasioissa (’sovintomenettely’). Sen 39 kohta sisältää sääntöjä, jotka
koskevat sovintoehdotusten toimittamista kansallisille tuomioistuimille. 2. INTRESSITAHOJEN KUULEMISEN
JA VAIKUTUSTEN ARVIOINNIN TULOKSET 2.1. Intressitahojen kuuleminen Sekä vuoden 2005 vihreä kirja että vuoden 2008
valkoinen kirja saivat aikaan laajalti keskustelua sidosryhmien parissa, ja
julkisten kuulemisten aikana saatiin runsaasti kannanottoja[26]. Julkiset kuulemiset
osoittivat, että komission yleisellä lähestymistavalla kilpailuoikeuden
rikkomista koskeviin vahingonkorvauskanteisiin oli laaja hyväksyntä. Vastaajat
olivat tyytyväisiä lähestymistavan peruslähtökohtana olevaan
korvausperiaatteeseen ja siihen, että komissio oli päättänyt olla ehdottamatta
amerikkalaistyylistä joukkokannejärjestelmää, laajoja tutkintamenettelyjä tai
moninkertaisia vahingonkorvauksia, sillä näissä vaihtoehdoissa päätavoitteena
olisi ollut lähinnä ennalta ehkäisevän vaikutuksen aikaan saaminen. Esteet,
joiden vuoksi kilpailusääntöjen rikkomisen johdosta vahinkoa kärsineet eivät
saa tehokasta oikeussuojaa, tunnustettiin laajalti. Vastauksissa esitettiin
kuitenkin erilaisia näkemyksiä niistä aineellisen oikeuden alaan kuuluvista
toimenpiteistä, joita oli esitetty ongelmien ratkaisemiseksi. Komissio järjesti vuonna 2011 julkisen
kuulemisen kollektiivisia oikeussuojakeinoja koskevasta johdonmukaisesta eurooppalaisesta
lähestymistavasta[27].
Kuulemiseen saatujen sidosryhmien vastausten ja Euroopan parlamentin kannanoton[28] perusteella komissio päätyi
tässä kysymyksessä horisontaaliseen lähestymistapaan sen sijaan, että
ehdotukseen sisällytettäisiin erityisesti kilpailuun liittyviä kollektiivisia
oikeussuojakeinoja koskevia säännöksiä. Horisontaalisen lähestymistavan
ansiosta kollektiivisia oikeussuojakeinoja koskevia yhteisiä sääntöjä on
mahdollista soveltaa kaikilla politiikanaloilla, joilla vahinkoa yleensä ilmenee
ja joilla kuluttajien ja pk-yritysten on vaikea saada vahingonkorvauksia.
Kollektiivisia oikeussuojakeinoja koskevaan horisontaaliseen lähestymistapaan
liittyvänä ensimmäisenä toimena komissio antoi tiedonannon ”Kohti
kollektiivisia oikeussuojakeinoja koskevaa EU:n horisontaalista kehystä”[29] ja komission suosituksen
unionin lainsäädäntöön perustuvien oikeuksien loukkauksiin perustuvia
kieltokanteita ja vahingonkorvausvaatimuksia koskeviin jäsenvaltioiden
kollektiivisiin oikeussuojakeinoihin sovellettavista yhteisistä periaatteista.[30] Komissio järjesti myös vuonna 2011 julkisen
kuulemisen kilpailuoikeuden rikkomisesta johtuvia vahingonkorvauskanteita
koskevan ohjeasiakirjan luonnoksesta[31].
Tässä asiakirjassa esitellään useita menetelmiä, joita käytetään vahingon
määrittämiseksi vahingonkorvauskanteissa, ja selitetään näiden menetelmien
vahvuuksia ja heikkouksia. Institutionaaliset ja muut sidosryhmät pitivät
yleisesti ottaen hyvänä sitä ajatusta, että annetaan ei-sitovia ohjeita
kilpailuoikeuden rikkomisesta johtuvan vahingon määrittämistä varten[32]. 2.2. Ulkopuolisen
asiantuntijatiedon käyttö Komissio tilasi ulkopuolisia tutkimuksia
valmistellessaan vuoden 2005 vihreää kirjaa[33], vuoden 2008 valkoista kirjaa[34] ja kilpailuoikeuden
rikkomisesta johtuvan vahingon määrittämistä koskevan ohjeasiakirjan vuoden
2011 luonnosta[35]. 2.3. Vaikutusten arviointi Direktiiviehdotuksen valmistelua edelsi
vaikutusten arviointi, joka pääosin perustui valkoisesta kirjasta tehdyn
vaikutusten arvioinnin tuloksiin. Toimenpiteitä, jotka jätettiin valkoisessa
kirjassa tarkastelun ulkopuolelle niiden todennäköisen tehottomuuden tai niistä
todennäköisesti aiheutuvien kohtuuttomien kustannusten vuoksi, ei otettu
uudelleen harkittaviksi. Vaikutusten arvioinnista tehdyssä raportissa[36] keskityttiin neljään
vaihtoehtoiseen jatkotoimeen, joiden tavoitteena on optimoida EU:n
kilpailusääntöjen julkisoikeudellisen ja yksityisoikeudellisen täytäntöönpanon
välinen vuorovaikutus ja taata tehokkaampi oikeudellinen kehys EU:n
kilpailusääntöjen rikkomisesta johtuville vahingonkorvauskanteille kaikkialla
Euroopassa. Näistä vaihtoehdoista ensimmäisessä ei toteuteta toimia EU:n
tasolla, toisena vaihtoehtona on ei-sitova lähestymistapa ja kolmantena ja
neljäntenä vaihtoehtona on sitova EU:n säädös. Parhaaksi arvioitu vaihtoehto, johon tämä
direktiiviehdotus perustuu, katsotaan kustannustehokkaimmaksi tavaksi saavuttaa
asetetut tavoitteet tehokkaasti. Siinä huomioidaan asianmukaisesti viimeisten
kahdeksan vuoden aikana järjestetyissä julkisissa kuulemisissa saadut tärkeimmät
kannanotot ja viimeaikainen lainsäädännön ja oikeusjärjestelmän kehitys EU:n ja
jäsenvaltioiden tasolla. 3. EHDOTUKSEEN LIITTYVÄT
OIKEUDELLISET NÄKÖKOHDAT 3.1. Ehdotuksen oikeusperusta EU:n toimen oikeusperustan valinnan on
perustuttava objektiivisiin seikkoihin, jotka voivat olla tuomioistuimen
suorittaman valvonnan kohteena. Näihin seikkoihin kuuluvat toimen tarkoitus ja
sisältö. Tämä ehdotus perustuu perussopimuksen 103 ja 114 artiklaan, koska
sillä on kaksi yhtä tärkeää tavoitetta, jotka ovat erottamattomassa yhteydessä
toisiinsa, nimittäin a) perussopimuksen 101 ja 102 artiklassa vahvistettujen
periaatteiden soveltaminen sekä b) tasapuolisempien toimintaedellytysten
takaaminen sisämarkkinoilla toimiville yrityksille ja sisämarkkinoiden tuomien oikeuksien
käytön helpottaminen kansalaisille ja yrityksille. Ensimmäisen tavoitteen osalta tuomioistuin on
selventänyt, että EU:n kilpailusääntöjen oikeusvaikutuksen täysimääräinen
toteutuminen ja etenkin niiden sisältämien kieltojen oikeusvaikutuksen toteutuminen
käytännössä vaarantuisivat, jos kuka tahansa ei voisi hakea korvausta
vahingosta, jota hänelle on aiheutunut sopimuksesta tai menettelytavasta, joka
todennäköisesti rajoittaa tai vääristää kilpailua. Se katsoi, että
vahingonkorvauskanteet parantavat EU:n kilpailusääntöjen toimintaa ja voivat
siten vaikuttaa osaltaan merkittävästi tehokkaan kilpailun säilyttämiseen
EU:ssa[37].
Tässä ehdotuksessa pyritään parantamaan edellytyksiä, joiden täyttyessä
vahinkoa kärsineet osapuolet voivat hakea vahingonkorvauksia, ja optimoimaan
SEUT-sopimuksen 101 ja 102 artiklan julkisoikeudellisen ja
yksityisoikeudellisen täytäntöönpanon välinen vuorovaikutus, joten sillä
selvästi toteutetaan näiden määräysten oikeusvaikutus. Tämä tarkoittaa sitä,
että ehdotetun direktiivin on perustuttava perussopimuksen 103 artiklaan. Kyseinen oikeusperusta ei kuitenkaan riitä
itsessään, sillä sekä ehdotetun direktiivin tavoite että sisältö ylittävät
tämän oikeusperustan. Ehdotetun direktiivin tavoite on laajempi kuin
SEUT-sopimuksen 101 ja 102 artiklan soveltaminen. EU:n kilpailusääntöjen
rikkomisesta johtuvia vahingonkorvauskanteita koskevien kansallisten sääntöjen
erilaisuus sekä kyseisten kanteiden vuorovaikutus kilpailusääntöjen
julkisoikeudellisen täytäntöönpanon kanssa ovat luoneet selvästi
epätasapuoliset toimintaedellytykset sisämarkkinoilla. Näitä selviä eroja
kuvailtiin jo vuoden 2004 vertailevassa tutkimuksessa[38] ja vuoden 2008 valkoisessa
kirjassa ja siihen liittyvässä vaikutusten arvioinnissa. Tämän jälkeen erot
ovat lisääntyneet seurauksena lainsäädännön ja oikeusjärjestyksen erilaisesta
kehityksestä, jota on tapahtunut vain joissakin jäsenvaltioissa. Yksi esimerkki erilaisuudesta ovat todisteiden
käyttöön saamista koskevat erilaiset kansalliset säännöt. Muutamaa
jäsenvaltiota lukuun ottamatta jäsenvaltioissa ei ole riittäviä sääntöjä
asiakirjojen esittämisvelvollisuudesta kansallisen tuomioistuimen
menettelyissä, mikä tarkoittaa sitä, että vahingonkorvausta hakevat
kilpailuoikeuden rikkomisen uhrit eivät tosiasiallisesti saa todisteita
käyttöönsä. Muut esimerkit koskevat vahingon siirtämistä koskevia kansallisia
sääntöjä (tältä osin olemassa olevilla eroilla on suuri vaikutus
suorien/välillisten ostajien kykyyn hakea vahingonkorvausta ja vastaajan
mahdollisuuksiin välttyä korvaamasta aiheutettua vahinkoa), kansallisten
kilpailuviranomaisten päätösten todistusarvoa myöhemmissä
vahingonkorvauskanteissa ja kansallisia sääntöjä, jotka liittyvät
kilpailuoikeuden rikkomisesta johtuvan vahingon määrittämiseen (esim.
vahinko-olettaman olemassaolo). Tämän kansallisten lainsäädäntöjen selvän
erilaisuuden vuoksi kantajat katsovat, että joissakin jäsenvaltioissa on
sovellettavien sääntöjen ansiosta helpompi nostaa vahingonkorvauskanteita kuin
toisissa jäsenvaltioissa. Nämä erot johtavat epätasa-arvoon ja epävarmuuteen
niistä ehdoista, joiden täyttyessä vahinkoa kärsineet osapuolet, niin
kansalaiset kuin yritykset, voivat käyttää perussopimuksessa taattua oikeutta
korvaukseen, ja ne vaikuttavat tämän oikeuden tehokkuuteen. Kun toimivaltaa koskevat
säännöt sallivat sen, että kantaja voi nostaa kanteensa jossakin näistä
’suotuisista’ jäsenvaltioista, ja kantajalla on tarvittavat resurssit ja
kannustimet tehdä niin, EU:n lainsäädäntöön perustuvan korvausoikeuden
tosiasiallinen toteutuminen on paljon todennäköisempää kuin jos kantaja ei voi
tehdä niin. Ne vahinkoa kärsineet osapuolet, joiden vaateet ovat pienempiä
ja/tai joilla on vähemmän resursseja, päätyvät yleensä hakemaan
vahingonkorvausta sijoittautumisjäsenvaltiossaan (yksi syy on se, että varsinkaan
kuluttajilla ja pienemmillä yrityksillä ei ole varaa valita suotuisampaa
tuomiovaltaa), minkä vuoksi kansallisten sääntöjen erilaisuus voi johtaa
epätasapuolisiin toimintaedellytyksiin vahingonkorvauskanteiden osalta ja voi
vaikuttaa kilpailuun niillä markkinoilla, joilla vahinkoa kärsineet osapuolet
toimivat. Nämä selvät erot merkitsevät myös sitä, että
eri jäsenvaltioihin sijoittautuneilla ja niissä toimintaa harjoittavilla
yrityksillä on hyvin erilainen riski joutua vastuuseen kilpailuoikeuden rikkomisesta.
Tämä EU:n lainsäädäntöön perustuvan korvausoikeuden epätasainen täytäntöönpano
voi tarjota kilpailuetua niille yrityksille, jotka ovat rikkoneet
perussopimuksen 101 tai 102 artiklaa mutta joiden päätoimipaikka ei ole tai
jotka eivät harjoita toimintaa jossakin kyseisistä ’suotuisista’
jäsenvaltioista. Toisaalta epätasainen täytäntöönpano ei kannusta käyttämään
sijoittautumisoikeutta ja oikeutta tarjota tavaroita ja palveluja niissä
jäsenvaltioissa, joissa korvausoikeus on pantu tehokkaammin täytäntöön.
Vastuujärjestelmien erot voivat näin ollen vaikuttaa kielteisesti kilpailuun,
ja ne uhkaavat vääristää tuntuvasti sisämarkkinoiden moitteetonta toimintaa. Jotta voitaisiin taata sisämarkkinoilla
toimiville yrityksille tasapuolisemmat toimintaedellytykset ja parantaa
vahinkoa kärsineiden osapuolten edellytyksiä käyttää sisämarkkinoiden tuomia
oikeuksia, on asianmukaista parantaa oikeusvarmuutta ja vähentää
kilpailuoikeuden rikkomisesta johtuvia vahingonkorvauskanteita koskevien
jäsenvaltioiden sääntöjen välisiä eroja. Kansallisten sääntöjen lähentämistavoite ei
koske pelkästään EU:n kilpailusääntöjen vaan myös kansallisten
kilpailusääntöjen rikkomisesta johtuvia vahingonkorvauskanteita, jos näitä
sääntöjä sovelletaan rinnakkain. Erityisesti silloin, kun rikkominen, jolla on
vaikutusta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, rikkoo myös kansallista
kilpailuoikeutta, siihen perustuvien vahingonkorvauskanteiden on noudatettava
samoja sääntöjä kuin EU:n kilpailuoikeuden rikkomisen tapauksessa. Aineellisen oikeuden ja prosessioikeuden
kansallisten sääntöjen lähentäminen tavoitteena vääristymätön kilpailu
sisämarkkinoilla ja sisämarkkinoiden kansalaisille ja yrityksille tuomien
oikeuksien ja vapauksien täysimääräinen toteutuminen ei ole pelkästään osa EU:n
kilpailusääntöjen tehokkaan täytäntöönpanon varmistamista koskevaa tavoitetta.
Tämä päätelmä ei ole seurausta pelkästään ehdotetun direktiivin tavoitteista
vaan myös sen erityisistä säännöksistä. Perussopimuksen 103 artikla ei voi
kattaa kokonaan ehdotetun direktiivin sisältöä, koska siinä muutetaan myös
sovellettavia kansallisia sääntöjä, jotka koskevat oikeutta hakea korvausta
kansallisen kilpailuoikeuden rikkomisesta, vaikka niin tehdään ainoastaan
sellaisen kilpailunvastaisen toiminnan osalta, joka vaikuttaa jäsenvaltioiden
väliseen kauppaan ja johon sen vuoksi sovelletaan myös EU:n kilpailuoikeutta[39]. Tästä seuraa, että ehdotetun
direktiivin laajuus, joka perustuu sekä direktiivin tavoitteisiin että sen
sisältöön, ylittää perussopimuksen 101 ja 102 artiklan soveltamisen. Tämä
merkitsee sitä, että ehdotetun direktiivin on perustuttava myös perussopimuksen
114 artiklaan. Näitä ehdotetun direktiivin toisistaan
riippuvaisia mutta kuitenkin erillisiä tavoitteita ei voida saavuttaa erikseen
antamalla kaksi eri säädöstä. Esimerkiksi ei ole mahdollista jakaa ehdotettua
direktiiviä SEUT-sopimuksen 103 artiklaan perustuvaan säädökseen, jolla
lähennetään SEUT-sopimuksen 101 ja 102 artiklan rikkomisesta johtuvia
vahingonkorvauskanteita koskevia kansallisia sääntöjä, ja toiseen säädökseen,
joka perustuisi SEUT-sopimuksen 114 artiklaan ja jossa säädettäisiin, että
jäsenvaltioiden on sovellettava samoja aineellisen oikeuden ja prosessioikeuden
sääntöjä kansallisen kilpailuoikeuden rikkomisesta johtuviin
vahingonkorvauskanteisiin. Tämä ei ole mahdollista aineellisoikeudellisista ja
prosessioikeuteen liittyvistä syistä. Aineellisoikeudelliselta kannalta näiden
kahden itsenäisen tavoitteen välinen kiinteä yhteys vahvistaa konkreettisia
toimenpiteitä, joilla tavoitteisiin pyritään. Esimerkiksi
esittämisvelvollisuutta koskevat poikkeukset ja vastuun rajoittaminen takaavat
101 ja 102 artiklan täyden oikeusvaikutuksen myös vaateissa, jotka perustuvat
kansallisen kilpailuoikeuden rikkomiseen, kun kansallista oikeutta on
sovellettu samanaikaisesti perussopimuksen määräysten kanssa. Lisäksi
oikeusvarmuuden ja tasapuolisten toimintaedellytysten tarve sisämarkkinoilla
edellyttää, että EU:n kilpailusääntöjen ja kansallisen kilpailuoikeuden
rikkomiseen sovelletaan samoja sääntöjä, kun kansallista kilpailuoikeutta
sovelletaan rinnakkain EU:n kilpailusääntöjen kanssa. Prosessioikeuden kannalta
ainoa tapa saavuttaa yhtenäiset säännöt molempia tilanteita varten on yhden
ainoan oikeudellisen välineen antaminen samassa menettelyssä, jottei heikennetä
institutionaalista tasapainoa EU:n lainsäätäjän sisällä. Näistä syistä aloitteen sisältöä ei ole jaettu
erillisiin säädöksiin vaan se sisältyy kokonaisuudessaan ehdotettuun
direktiiviin, jonka oikeusperustaksi on näin ollen otettava sekä
perussopimuksen 103 että 114 artikla. 3.2. Toissijaisuusperiaate
(Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklan 3 kohta) Ehdotettu direktiivi noudattaa
toissijaisuusperiaatetta, koska jäsenvaltiot eivät pysty riittävällä tavalla
saavuttamaan sen tavoitteita, ja EU:n toimiin on selvä tarve ja niillä on selvä
arvo. Oikeudellisesti sitova EU:n tason säädös voi paremmin taata
perussopimuksen 101 ja 102 artiklan täyden oikeusvaikutuksen, sillä yhteiset
vaatimukset tekevät vahingonkorvauskanteista tehokkaita kaikkialla EU:ssa ja
luovat tasapuolisemmat toimintaedellytykset sisämarkkinoilla. Ehdotetun direktiivin voidaan katsoa
noudattavan toissijaisuusperiaatetta erityisesti seuraavista syistä: ·
On olemassa merkittävä riski, että komission ja
kansallisten kilpailuviranomaisten harjoittaman julkisoikeudellisen
täytäntöönpanon tehokkuus voisi vaarantua ilman julkisoikeudellisen ja
yksityisoikeudellisen täytäntöönpanon EU:n laajuista sääntelyä ja erityisesti
ilman yhteistä eurooppalaista sääntöä, joka koskee kilpailuviranomaisen hallussa
olevien tietojen saatavuutta vahingonkorvauskannetta varten. Näin on
erityisesti silloin, kun on kyse tiedoista, jotka yritykset ovat
vapaaehtoisesti toimittaneet kilpailuviranomaisille sakoista vapauttamista tai
niiden lieventämistä koskevan ohjelman nojalla. Ennustettavuuden puutetta, joka
on seurausta siitä, että kunkin kansallisen tuomioistuimen on päätettävä
tapauskohtaisesti ja sovellettavien kansallisten sääntöjen perusteella,
annetaanko nämä sakoista vapauttamiseen tai sakkojen lieventämiseen liittyvät
tiedot toisten käyttöön, ei voida poistaa riittävällä tavalla kansallisilla
lainsäädännöillä, jotka mahdollisesti poikkeavat toisistaan. Koska komissio ja
kansalliset kilpailuviranomaiset voivat vaihtaa keskenään tietoja Euroopan
kilpailuviranomaisten verkostossa, mahdolliset sakoista vapauttamista tai
niiden lieventämistä hakevat yritykset ottavat todennäköisesti huomioon, minkä
jäsenvaltion lainsäädäntö tarjoaa heikoimman suojelutason (sen pelossa, että
asia voi päätyä kyseisen jäsenvaltion kilpailuviranomaisen päätettäväksi). Se,
millaiseksi sakoista vapauttamiseen tai niiden lieventämiseen liittyvien
tietojen suojelutaso mielletään, määräytyy näin ollen sen kansallisen
lainsäädännön perusteella, joka tarjoaa alhaisimman suojelutason, muissa jäsenvaltioissa
sovellettavien sääntöjen kustannuksella. Sen vuoksi on tarpeen määrittää
julkisoikeudellisen ja yksityisoikeudellisen täytäntöönpanon väliselle
vuorovaikutukselle vaatimustaso, joka on sama kaikissa jäsenvaltioissa. Tämä on
mahdollista vain EU:n tasolla. ·
Kokemus on osoittanut, että ilman EU:n
lainsäädäntöä useimmat jäsenvaltiot eivät omasta aloitteestaan luo tehokkaita
puitteita perussopimuksen 101 ja 102 artiklan rikkomisen uhrien korvauksille,
mitä tuomioistuin on useaan otteeseen vaatinut. Komission vihreän ja valkoisen
kirjan julkaisemisen jälkeen vain muutama jäsenvaltio on antanut lainsäädäntöä,
jonka tavoitteena on tehdä kilpailuoikeuden rikkomiseen liittyvät
vahingonkorvauskanteet mahdollisiksi, ja tällöinkin lainsäädännössä rajoitutaan
tavallisesti tiettyihin kysymyksiin eikä se kata kaikkia tässä ehdotuksessa
suunniteltuja toimenpiteitä. Huolimatta joidenkin jäsenvaltioiden toteuttamista
toimista EU:n kilpailusääntöjen rikkomisen uhrit eivät vieläkään saa
riittävässä määrin korvauksia. Ainoastaan kannustimien lisääminen Euroopan
tasolla voi luoda sellaisen oikeudellisen kehyksen, joka varmistaa tehokkaan
korvauksen vahingosta ja takaa oikeuden tehokkaaseen oikeussuojaan, kuten
Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklassa määrätään. ·
Tällä hetkellä jäsenvaltioiden välillä on
merkittävää eriarvoisuutta aiheuttavia eroja siinä, minkä tasoista oikeussuojaa
perussopimuksen takaamille yksilöllisille oikeuksille tarjotaan; tämä voi
vääristää kilpailua ja sisämarkkinoiden moitteetonta toimintaa. Seurauksena on,
että EU:n lainsäädännössä taatun vahingonkorvausoikeuden sisällössäkin on
ilmeisiä eroja. Erityisesti on mahdollista, että täysin samanlaiseen
rikkomiseen perustuva, jäsenvaltion lain mukainen vahingonkorvausvaade johtaa
toisissa jäsenvaltioissa kantajan vahingon täyteen korvaamiseen ja toisissa
huomattavasti pienempään korvaukseen tai jopa siihen, ettei korvausta määrätä
lainkaan. Tämä eriarvoisuus lisääntyy, jos – kuten tällä hetkellä on – vain
jotkin jäsenvaltiot parantavat edellytyksiä, joiden täyttyessä kilpailuoikeuden
rikkomisen uhrit voivat hakea korvausta kärsimästään vahingosta.
Perussopimuksen 101 ja 102 artiklan rajat ylittävä ulottuvuus ja niiden
luontainen yhteys sisämarkkinoiden toimintaan ovat peruste EU:n tason
toimenpiteille. 3.3. Suhteellisuusperiaate
(Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklan 4 kohta) Kun tarkastellaan suhteellisuutta, ehdotettu
direktiivi ei ylitä sitä, mikä on tarpeen sen tavoitteiden saavuttamiseksi,
nimittäin EU:n kilpailuoikeuden tehokkaan julkisoikeudellisen täytäntöönpanon
takaamiseksi kaikkialla EU:ssa ja sen takaamiseksi, että kilpailuoikeuden
rikkomisen uhreilla on käytettävissään todella tehokas menetelmä korvauksen
saamiseksi kärsimästään vahingosta samalla kun suojataan vastaajien ja kolmansien
osapuolten oikeutetut edut. Ehdotetulla direktiivillä nämä tavoitteet myös
saavutetaan mahdollisimman alhaisilla kustannuksilla. Kansalaisille ja
yrityksille mahdollisesti aiheutuvat kustannukset ovat oikeassa suhteessa
edellä mainittuihin tavoitteisiin. Ensimmäinen askel tähän suuntaan otettiin
valkoisessa kirjassa jättämällä ulkopuolelle mullistavammat toimenpiteet
(esimerkiksi moninkertaiset vahingonkorvaukset, opt-out-periaatteeseen
perustuvat ryhmäkanteet ja laajat tutkintamenettelyt). Pyrkimyksiä saavuttaa
tämä tasapaino pidettiin julkisissa kuulemisissa yleisesti hyvinä. Ehdotettuun
direktiiviin sisältyvät suojatoimet vahvistavat tätä tasapainoa vähentämällä
mahdollisia kustannuksia (erityisesti oikeudenkäyntikuluja) vaarantamatta
oikeutta korvaukseen. Lisäksi jotkin valkoisessa kirjassa ehdotetuista
toimenpiteistä, kuten kollektiiviset oikeussuojakeinot ja syyllisyyden
osoittamista edellyttävää vaatimusta koskevat säännöt, on sittemmin jätetty
tämän ehdotuksen ulkopuolelle. Direktiivin valinta asianmukaiseksi välineeksi
noudattaa myös periaatetta, jonka mukaan tavoitteet olisi saavutettava
mahdollisimman vähäisillä toimenpiteillä. 3.4. Direktiivi on asianmukaisin
oikeudellisesti sitova väline Tämän ehdotuksen tavoitteet saavutetaan
parhaiten direktiivillä. Direktiivillä voidaan parhaiten varmistaa, että
toimenpiteet ovat tehokkaita ja että ne voidaan ottaa vaivattomasti osaksi
jäsenvaltioiden oikeusjärjestyksiä. –
Direktiivi velvoittaa jäsenvaltiot saavuttamaan
asetetut tavoitteet ja ottamaan toimenpiteet osaksi kansallisia aineellisen
oikeuden ja prosessioikeuden järjestelmiään. Direktiivi tarjoaa jäsenvaltioille
enemmän valinnanvapautta EU:n toimenpiteen toteuttamisessa kuin asetus, koska
jäsenvaltiot voivat itse valita direktiivin sisältämien toimenpiteiden
toteuttamiseen parhaiten soveltuvat välineet. Jäsenvaltiot voivat näin
varmistaa, että direktiiviin perustuvat säännöt ovat yhdenmukaisia niiden
soveltamien aineellisen oikeuden ja prosessioikeuden alaan kuuluvien säännösten
kanssa. –
Lisäksi direktiivillä voidaan ottaa joustavasti
käyttöön yhteiset säännöt sellaisilla kansallisen lainsäädännön osa-alueilla,
jotka ovat tärkeitä sisämarkkinoiden toiminnan kannalta ja vaikuttavat
ratkaisevasti vahingonkorvauskanteiden toimivuuteen, ja sillä varmistetaan,
että kaikkialla EU:ssa tarjotaan riittävät takeet samalla kun yksittäisille
jäsenvaltioille annetaan mahdollisuus ottaa halutessaan käyttöön
lisätoimenpiteitä. –
Direktiivillä varmistetaan lisäksi, ettei
toimenpiteitä tarvita, jos jäsenvaltioissa jo voimassa olevat säännökset ovat
tässä ehdotettujen toimenpiteiden mukaisia. 4. Ehdotuksen yksityiskohtainen
kuvaus 4.1. Soveltamisala
ja määritelmät (I luku: 1–4 artikla) Ehdotetun direktiivin tarkoituksena on
parantaa edellytyksiä, joiden täyttyessä on mahdollista saada korvausta a) EU:n
kilpailusääntöjen rikkomisen aiheuttamasta vahingosta ja b) kansallisen
kilpailuoikeuden säännösten rikkomisesta aiheutuvasta vahingosta, jos
kansallinen kilpailuviranomainen tai tuomioistuin soveltaa kansallisia
säännöksiä samassa asiassa rinnakkain EU:n kilpailusääntöjen kanssa. Tällainen
rinnakkainen soveltaminen perustuu tapaan, jolla asetuksessa N:o 1/2003
säännellään perussopimuksen 101 ja 102 artiklan ja kansallisen
kilpailulainsäädännön välistä suhdetta. Asetuksessa N:o 1/2003 säädetään, että
kansallisten kilpailuviranomaisten tai kansallisten tuomioistuinten soveltaessa
kansallista kilpailulainsäädäntöä perussopimuksen 101 artiklassa
tarkoitettuihin sopimuksiin, jotka saattavat vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen
kauppaan, niiden on sovellettava myös 101 artiklaa. Samoin niiden soveltaessa
kansallista kilpailulainsäädäntöä 102 artiklassa kiellettyihin
väärinkäyttötapauksiin, niiden on sovellettava myös 102 artiklaa[40]. Kun korvausta haetaan sekä
EU:n että jäsenvaltion kilpailuoikeuden rikkomisesta, on kyseisiin
vahingonkorvauskanteisiin asianmukaista soveltaa samoja aineellisen oikeuden ja
prosessioikeuden sääntöjä. Erilaisten siviilioikeudellista vastuuta koskevien
sääntöjen soveltaminen tiettyyn kilpailunvastaiseen käyttäytymiseen ei
pelkästään tekisi tuomareille mahdottomaksi käsitellä asiaa, vaan se merkitsisi
myös oikeudellista epävarmuutta kaikille asianosaisille ja voisi johtaa
ristiriitaisiin tuloksiin riippuen siitä, katsooko kansallinen tuomioistuin
kyseessä olevan EU:n kilpailuoikeuden vai kansallisen kilpailuoikeuden
rikkominen. Näin se estäisi kyseisten sääntöjen tehokkaan soveltamisen. Sen
vuoksi ehdotetussa direktiivissä viitataan ’kansallisen tai EU:n
kilpailuoikeuden rikkomiseen’ tai yhdessä ’kilpailuoikeuden rikkomiseen’.
Kansallinen kilpailuoikeus määritellään tässä yhteydessä suppeasti siten, että
se kattaa ainoastaan tapaukset, joissa sitä sovelletaan rinnakkain EU:n
kilpailuoikeuden kanssa. Ehdotetussa direktiivissä vahvistetaan
säännöt, joilla i) varmistetaan, että kaikki luonnolliset ja oikeushenkilöt,
jotka ovat kärsineet vahinkoa kilpailusääntöjen rikkomisen johdosta, saavat
samanarvoisen suojelun kaikkialla unionissa ja voivat tosiasiallisesti
hyödyntää EU:ssa sovellettavaa oikeuttaan täyteen korvaukseen kansallisissa
tuomioistuimissa nostettujen vahingonkorvauskanteiden kautta; ja ii)
optimoidaan tällaisten vahingonkorvauskanteiden ja kilpailusääntöjen
julkisoikeudellisen täytäntöönpanon välinen vuorovaikutus. Ehdotetun direktiivin 2 artiklassa muistutetaan
EU:n kansalaisilla olevaa oikeutta täyteen korvaukseen koskevasta unionin
säännöstöstä. Ehdotetussa direktiivissä on näin ollen omaksuttu korvaamiseen
perustuva lähestymistapa: tavoitteena on, että kilpailusääntöjen rikkomisen
johdosta vahinkoa kärsineet voivat saada korvauksen kärsimästään vahingosta
lakia rikkoneelta yritykseltä (rikkoneilta yrityksiltä). Lisäksi 2 artiklassa viitataan asiavaltuutta
ja korvattavan vahingon määritelmää koskevaan unionin säännöstöön. Tässä
artiklassa tarkoitettu todellisen vahingon käsite perustuu unionin
tuomioistuimen oikeuskäytäntöön, ja se sisältää kaikentyyppiset (aineelliset ja
aineettomat) vahingot, joita on voinut aiheutua kilpailusääntöjen rikkomisesta. Ehdotetun direktiivin 3 artiklassa
muistutetaan tehokkuus- ja vastaavuusperiaatteista, joita kansallisten
vahingonkorvauskanteita koskevien sääntöjen ja menettelyjen on noudatettava. 4.2. Velvollisuus esittää
todisteita (II luku: 5–8 artikla) Kilpailusääntöjen rikkomisen
toteennäyttäminen, kilpailusääntöjen rikkomisesta johtuvan vahingon
määrittäminen sekä rikkomisen ja kärsityn vahingon välisen syy-yhteyden
toteennäyttäminen edellyttävät yleensä monimutkaista tosiseikkojen ja
taloudellisten näkökohtien analyysia. Suuri osa asiaan liittyvistä todisteista,
joita kantaja tarvitsee asiansa todistamiseksi, on vastaajan tai kolmansien
hallussa, eikä kantajilla useinkaan ole riittävästi tietoa kyseisistä
todisteista tai riittävää mahdollisuutta tutustua niihin (”tietojen
epäsymmetria”). Se, että kantajan on vaikea saada tietoonsa kaikkea tarvittavaa
todistusaineistoa, on yleisen näkemyksen mukaan monissa jäsenvaltioissa yksi
tärkeimmistä kilpailuasioihin liittyvien vahingonkorvauskanteiden nostamista
haittaavista esteistä. Siltä osin kuin todistustaakka on (väitetyllä)
kilpailusääntöjä rikkovalla yrityksellä[41],
myös se saattaa tarvita kantajan ja/tai kolmannen osapuolen hallussa olevia
todisteita. Sen vuoksi menettelyn kummallakin osapuolella on mahdollisuus
pyytää tuomaria antamaan määräys todisteiden esittämiseksi. Ehdotetussa direktiivissä esitetty todisteiden
esittämistä koskeva järjestelmä perustuu teollis- ja tekijänoikeuksien
noudattamisen varmistamisesta annetussa direktiivissä 2004/48/EY[42] omaksuttuun lähestymistapaan.
Sen tavoitteena on varmistaa, että kantajat tai vastaajat voivat kaikissa
jäsenvaltioissa saada käyttöönsä vähimmäismäärän todisteita näyttääkseen toteen
vahingonkorvausvaateensa tai siihen liittyvän puolustuksensa. Samalla
ehdotetussa direktiivissä on kuitenkin vältetty ottamasta käyttöön liian laajaa
ja liian suuria kustannuksia aiheuttavaa esittämisvelvollisuutta, joka voisi
rasittaa asianosaisia aiheettomasti ja johtaa väärinkäytösten vaaraan. Komissio
on myös pyrkinyt erityisesti varmistamaan, että ehdotus on eri jäsenvaltioiden
oikeusjärjestysten mukainen. Tämän vuoksi ehdotuksessa on noudatettu
valtaosassa jäsenvaltioita vallitsevaa oikeusperinnettä, ja direktiivi perustuu
sen tuomioistuimen keskeiseen asemaan, jossa vahingonkorvauskanne on nostettu:
ainoastaan tuomioistuin voi määrätä vastapuolen tai kolmannen esittämään tämän
hallussa olevat todisteet, ja todisteiden esittämisvelvollisuuden
välttämättömyyteen, laajuuteen ja oikeasuhteisuuteen sovelletaan tiukkaa ja
aktiivista tuomioistuinvalvontaa. Kansallisilla tuomioistuimilla olisi oltava käytössään
tehokkaita toimenpiteitä, joilla suojataan oikeudenkäynnissä esitettyjä
liikesalaisuuksia ja muita luottamuksellisia tietoja. Lisäksi todisteiden
esittämistä ei pitäisi sallia, jos se olisi ristiriidassa tiettyjen oikeuksien
ja velvollisuuksien kanssa, joihin kuuluu muun muassa salassapitovelvollisuus.
Tuomioistuinten olisi lisäksi voitava määrätä vaikutuksiltaan riittäviä
ennaltaehkäiseviä seuraamuksia, joilla estetään asiaan liittyvien todisteiden
tuhoaminen tai todisteiden esittämistä koskevan määräyksen noudattamatta
jättäminen. Jotta velvollisuus esittää todisteita ei
vaarantaisi kilpailuviranomaisen harjoittamaa kilpailusääntöjen
julkisoikeudellista täytäntöönpanoa, ehdotetussa direktiivissä myös
vahvistetaan yhteiset EU:n laajuiset rajat velvollisuudelle esittää todisteita,
jotka sisältyvät kilpailuviranomaisen asiakirja-aineistoon: a) Ensinnäkin siinä säädetään
kahdenlaisten asiakirjojen absoluuttisesta suojasta. Kyseisten asiakirjojen
katsotaan olevan ratkaisevan tärkeitä julkisoikeudellisen täytäntöönpanon
kannalta. Nämä asiakirjat ovat sakoista vapauttamiseen tai niiden
lieventämiseen liittyvät yrityslausunnot ja sovintoehdotukset. Näiden
asiakirjojen esittäminen saattaisi vaikuttaa vakavasti sakoista vapauttamista
tai niiden lieventämistä koskevan ohjelman ja sovintomenettelyjen tehokkuuteen.
Ehdotetun direktiivin mukaan kansallinen tuomioistuin ei voi koskaan määrätä
esittämään tällaisia asiakirjoja vahingonkorvauskanteen yhteydessä. b) Toiseksi siinä säädetään sellaisten
asiakirjojen tilapäisestä suojelusta, jotka osapuolet ovat laatineet
erityisesti julkisoikeudellista täytäntöönpanomenettelyä varten (esim.
osapuolten vastaukset viranomaisen tietopyyntöihin) tai jotka
kilpailuviranomainen on laatinut menettelyn aikana (esim. väitetiedoksianto).
Nämä asiakirjat voidaan esittää vahingonkorvauskanteen yhteydessä ainoastaan
sen jälkeen kun kilpailuviranomainen on lopettanut menettelynsä. c) Sen lisäksi, että edellä mainitut
suojatoimenpiteet rajoittavat kansallisen tuomioistuimen mahdollisuuksia
määrätä esittämään todisteita, niiden pitäisi toimia myös jos ja kun suojellut
asiakirjat on saatu haltuun julkisoikeudellisen täytäntöönpanomenettelyn aikana
(esim. osapuolen käyttäessä puolustautumisoikeuksiaan). Kun yksi
vahingonkorvauskanteen osapuolista on saanut kyseiset asiakirjat
kilpailuviranomaisen asiakirja-aineistosta, asiakirjoja ei voida käyttää
todisteina vahingonkorvauskanteessa (edellä a alakohdassa luetellut asiakirjat)
tai niitä voidaan käyttää vasta viranomaisen lopetettua menettelynsä (edellä b
alakohdassa tarkoitetut asiakirjat). d) Jos asiakirja ei kuulu edellä
mainittuihin luokkiin, tuomioistuin voi määrätä sen esitettäväksi milloin
tahansa. Tällöin kansallisten tuomioistuinten olisi kuitenkin vältettävä
antamasta todisteiden esittämistä koskevaa määräystä viittaamalla
kilpailuviranomaiselle sen menettelyn yhteydessä toimitettuihin tietoihin[43]. Tutkimuksen ollessa käynnissä
tällainen esittäminen voisi haitata julkisoikeudellista
täytäntöönpanomenettelyä, koska se paljastaisi, mitä tietoja
kilpailuviranomaisella on hallussaan, ja sitä voitaisiin käyttää keinona saada
selville viranomaisen tutkintastrategia. Kilpailuviranomaiselle menettelyä
varten toimitettavien jo olemassa olevien asiakirjojen valinta on sinänsä
tärkeä seikka, sillä yrityksiä kehotetaan toimittamaan todisteita, jotka ovat
olennaisia yhteistyön kannalta. Yritysten halukkuus toimittaa perinpohjaiset
tai valikoidut todisteet niiden tehdessä yhteistyötä kilpailuviranomaisten
kanssa voi heikentyä, jos asiakirjat määritetään esittämismääräyksessä
viittaamalla niiden sisältymiseen kilpailuviranomaisen asiakirja-aineistoon,
sen sijaan että viitattaisiin niiden tyyppiin, luonteeseen tai tavoitteeseen
(esim. pyyntö esittää kaikki kilpailuviranomaisen asiakirja-aineistoon sisältyvät
asiakirjat tai kaikki osapuolen toimittamat asiakirjat). Sen vuoksi
tuomioistuimen olisi yleensä katsottava, että tällaiset yleiset asiakirjojen
esittämispyynnöt ovat suhteettomia eivätkä ne noudata pyynnön esittäjällä
olevaa velvollisuutta määritellä todisteluokat mahdollisimman tarkkaan ja
suppeasti. e) Jotta kilpailuviranomaisen hallussa
oleviin asiakirjoihin tutustumisoikeuden kautta saaduilla asiakirjoilla ei
voitaisi käydä kauppaa, ainoastaan sen henkilön, joka sai oikeuden tutustua
asiakirja-aineistoon (tai sen oikeusseuraajan, jolle vaateeseen liittyvät
oikeudet siirtyvät), pitäisi pystyä käyttämään kyseisiä asiakirjoja todisteena
vahingonkorvauskanteessa. Esittämisvelvollisuutta ja tiettyjen
kilpailuviranomaisen asiakirja-aineistoon sisältyvien asiakirjojen käyttöä
koskevien sääntöjen yhtenäistämiseksi on tarpeen muuttaa myös nykyisiä
komission sääntöjä, jotka koskevat komission menettelyjen kulkua ja joista
säädetään komission asetuksessa 773/2004[44],
erityisesti komission asiakirja-aineistoon tutustumisen ja komissiolta saatujen
asiakirjojen käytön osalta, sekä komission julkaisemia selittäviä tiedonantoja[45]. Komissio aikoo tehdä
muutokset sen jälkeen kun Euroopan parlamentti ja neuvosto ovat hyväksyneet
tämän direktiivin. 4.3. Kansallisten päätösten
vaikutus, vanhentumisajat ja yhteisvastuu (III luku: 9–11 artikla) 4.3.1. Kansallisten päätösten
todistusvoima Asetuksen N:o 1/2003 16 artiklan 1 kohdan
mukaan perussopimuksen 101 tai 102 artiklaa koskevalla komission päätöksellä on
todistusvoima myöhemmissä vahingonkorvauskanteissa, sillä kansallinen
tuomioistuin ei voi tehdä päätöstä, joka olisi ristiriidassa komission tekemän
päätöksen kanssa[46].
On tarkoituksenmukaista antaa tämänkaltainen vaikutus myös kansallisten
kilpailuviranomaisten (tai muutoksenhakutuomioistuinten) lopullisille
rikkomista koskeville päätöksille. Jos rikkomista koskeva päätös on jo tehty ja
se on lopullinen, ei olisi tarkoituksenmukaista, että rikkomiseen syyllistynyt
yritys voisi viedä saman asian uudelleen tuomioistuimen käsiteltäväksi uudella
vahingonkorvauskanteella, ja lisäksi se aiheuttaisi oikeudellista epävarmuutta
ja tarpeettomia kustannuksia kaikille asianosaisille ja oikeuslaitokselle. Ehdotettu rikkomista koskevien kansallisten
kilpailuviranomaisten lopullisten päätösten todistusvoima ei kavenna
asianomaisten yritysten oikeussuojaa, koska rikkomista koskevat kansallisten
kilpailuviranomaisten päätökset voidaan saattaa tuomioistuimen tutkittaviksi.
Lisäksi yrityksillä on kaikkialla EU:ssa samantasoiset puolustautumisoikeudet,
kuten EU:n perusoikeuskirjan 48 artiklan 2 kohdassa määrätään. Tämä sääntö ei
myöskään vaikuta perussopimuksen 267 artiklan mukaisiin kansallisten
tuomioistuinten oikeuksiin ja velvollisuuksiin. 4.3.2. Vanhentumisajat Jotta kilpailusääntöjen rikkomisen johdosta
vahinkoa kärsineille voitaisiin tarjota kohtuullinen mahdollisuus
vahingonkorvauskanteen nostamiseen ja samalla varmistaa kaikkien osapuolten
kannalta asianmukainen oikeusvarmuuden taso, komissio ehdottaa, että
vahingonkorvauskanteiden vanhentumisaikoja koskevilla kansallisilla säännöillä
varmistetaan, –
että kaikilla vahinkoa kärsineillä on riittävästi
aikaa (vähintään viisi vuotta) nostaa vahingonkorvauskanne sen jälkeen kun he
ovat tulleet tietoisiksi rikkomisesta, siitä aiheutuneesta vahingosta ja
rikkomiseen syyllistyneen henkilöllisyydestä; –
ettei vanhentumisaika ala kulua ennen päivää, jona
jatkuva tai toistuva rikkominen päättyy; ja –
että kilpailuviranomaisen aloittaessa epäiltyä
rikkomista koskevan menettelyn rikkomista koskevan vahingonkorvauskanteen
nostamiseen sovellettava vanhentumisaika keskeytetään vähintään vuodeksi sen
jälkeen, kun menettelyssä tehdään lopullinen päätös tai se lopetetaan muulla
tavoin. 4.3.3. Yhteisvastuu Kun useat
yritykset rikkovat kilpailusääntöjä yhdessä – tavallisesti kartellissa – on
tarkoituksenmukaista, että ne vastaavat yhdessä rikkomisen aiheuttamasta koko
vahingosta. Ehdotettu direktiivi perustuu tähän yleiseen sääntöön, mutta siinä
tehdään kuitenkin joitakin muutoksia sakoista vapautettuja yrityksiä koskevan vastuun
osalta. Muutosten tavoitteena on taata komission ja kansallisten
kilpailuviranomaisten sakoista vapauttamista ja sakkojen lieventämistä
koskevien ohjelmien houkuttelevuus, sillä nämä ohjelmat ovat olennaisia
kartellien havaitsemisessa ja siten erittäin tärkeitä kilpailusääntöjen
tehokkaan julkisoikeudellisen täytäntöönpanon kannalta. Koska on
epätodennäköisempää, että lievempää kohtelua saaneet yritykset hakevat muutosta
rikkomista koskevaan päätökseen, päätös tulee näiden yritysten kohdalla usein aikaisemmin
lopulliseksi kuin kartellin muiden jäsenten tapauksessa. Tämän vuoksi lievempää
kohtelua saaneet yritykset voivat olla vahingonkorvauskanteiden ensisijaisia
kohteita. Jotta voitaisiin välttää tällaisen altistumisen epäedulliset
seuraukset rajoittamatta kohtuuttomasti vahinkoa kärsineiden osapuolten
mahdollisuuksia saada täysi korvaus kärsimästään vahingosta, ehdotuksessa
esitetään sakoista vapautetun yrityksen vastuun ja yhteisvastuun perusteella
muille rikkojille maksaman osuuden rajoittamista vahinkoon, joka on aiheutunut
sen omille suorille tai välillisille ostajille, tai ostokartellin tapauksessa
sen suorille tai välillisille toimittajille. Jos kartellista on aiheutunut
vahinkoa ainoastaan muille tahoille kuin rikkomiseen syyllistyneiden yritysten
asiakkaille/toimittajille, sakoista vapautettu yritys vastaisi ainoastaan
omasta osuudestaan kartellin aiheuttamasta vahingosta. Kuinka tämä osuus
määritetään (esim. liikevaihto, markkinaosuus, rooli kartellissa jne.),
jätetään jäsenvaltioiden harkintavaltaan, kunhan tehokkuus- ja
vastaavuusperiaatteita noudatetaan. Sakoista
vapautettujen yritysten suojelu ei kuitenkaan saa vaikuttaa vahinkoa
kärsineillä EU:ssa olevaan oikeuteen saada täysi korvaus. Sen vuoksi ehdotettu
sakoista vapautetun yrityksen vastuun rajoittaminen ei voi olla absoluuttinen:
sakoista vapautetulla yrityksellä säilyy täysimääräinen vastuu viimeisenä
velallisena, jos vahinkoa kärsineet osapuolet eivät pysty saamaan täyttä
korvausta toisilta rikkomiseen syyllistyneiltä yrityksiltä. Tämän poikkeuksen
tehokkuuden takaamiseksi jäsenvaltioiden on varmistettava, että vahinkoa
kärsineet osapuolet voivat edelleen hakea korvausta sakoista vapautetulta
yritykseltä, kun he saavat tietää, etteivät he pysty saamaan täyttä korvausta
muilta kartellin jäseniltä. 4.4. Ylihinnan
siirtäminen (IV luku: 12–15 artikla) Henkilöillä,
joille on aiheutunut vahinkoa kilpailusääntöjen rikkomisesta, on oikeus
korvaukseen riippumatta siitä, ovatko he suoria vai välillisiä ostajia.
Vahinkoa kärsineet osapuolet ovat oikeutettuja saamaan korvauksen sekä
todellisesta vahingosta (ylihinnasta aiheutunut vahinko) että saamatta
jääneestä voitosta. Kun vahinkoa kärsinyt osapuoli on pienentänyt todellista
vahinkoaan siirtämällä sen osittain tai kokonaan eteenpäin omille ostajilleen,
tällä tavoin siirretty menetys ei enää ole sellaista vahinkoa, josta vahingon
siirtäneelle osapuolelle olisi maksettava korvausta. Vahingon siirtämisestä
johtuva suoran ostajan hinnankorotus johtaa kuitenkin todennäköisesti
myyntimäärän pienentymiseen. Saamatta jäänyt voitto ja se todellinen vahinko,
jota ei siirretty edelleen (kun on kyse osittaisesta vahingon siirtämisestä),
on yhä sellaista kilpailusääntöjen rikkomisesta johtuvaa vahinkoa, josta
vahinkoa kärsinyt osapuoli voi hakea korvausta. Jos aiheutunut
vahinko on seurausta rikkomisesta, joka liittyy rikkomiseen syyllistyneen
yrityksen hankintatoimintaan, vahingon siirtäminen voi tapahtua myös ylöspäin
jakeluketjussa. Näin olisi esimerkiksi silloin, kun kartellin jäsenten
toimittajat alentavat ostokartellin seurauksena hintojaan ja vaativat
puolestaan alhaisempia hintoja omilta toimittajiltaan. Sen varmistamiseksi, että korvausta voivat
hakea ainoastaan ylihinnasta aiheutuneesta vahingosta kärsineet suorat ja
välilliset ostajat, ehdotetussa direktiivissä tunnustetaan selvästi
rikkojayrityksen mahdollisuus vedota ylihinnan siirtämistä koskevaan
puolustukseen. Ylihinnan
siirtämistä koskevaan puolustukseen ei kuitenkaan voida vedota sellaisissa
tilanteissa, joissa ylihinta on siirretty jakeluketjun seuraavalla tasolla
oleville luonnollisille tai oikeushenkilöille, joiden on oikeudellisista syistä
mahdotonta hakea korvausta. Välillisten ostajien voi olla oikeudellisesti
mahdotonta hakea korvausta syy-yhteyttä koskevien kansallisten sääntöjen vuoksi
(mukaan lukien ennakoitavuutta ja etäisyyttä koskevat säännöt). Ylihinnan
siirtämiseen vetoavan puolustuksen salliminen silloin kun sen osapuolen, jolle
ylihinta oletettavasti siirrettiin, on oikeudellisesti mahdotonta hakea
korvausta, olisi epäoikeudenmukaista, koska se merkitsisi sitä, että
rikkomiseen syyllistynyt yritys vapautetaan aiheettomasti vastuusta
aiheuttamansa vahingon osalta. Vastuu ylihinnan siirtämisen toteennäyttämisestä
on aina rikkomiseen syyllistyneellä yrityksellä. Kun on kyse välillisen ostajan
nostamasta vahingonkorvauskanteesta, tämä merkitsee kumottavissa olevaa
olettamaa, jonka mukaan ylihinta siirrettiin kyseiselle välilliselle ostajalle
tiettyjen edellytysten täyttyessä. Ylihinnan siirtämisen suuruuden
määrittämisen osalta kansallisella tuomioistuimella olisi oltava valtuudet
arvioida käsiteltävänään olevassa kiistassa, kuinka suuri osuus ylihinnasta on
siirretty välillisten ostajien tasolle. Kun jakeluketjun eri tasoilla toimivat
vahinkoa kärsineet osapuolet nostavat erillisiä vahingonkorvauskanteita, jotka
liittyvät samaan kilpailuoikeuden rikkomiseen, kansallisten tuomioistuinten
olisi otettava asianmukaisella tavalla huomioon, siinä määrin kuin se on
sallittua sovellettavan kansallisen tai EU:n lainsäädännön nojalla, rinnakkaiset
tai edeltävät kanteet (tai tällaisista kanteista annetut tuomiot), jotta
vältettäisiin liian pienten tai liian suurten korvausten myöntäminen kyseisen
rikkomisen aiheuttamasta vahingosta ja parannettaisiin tällaisissa toisiinsa
liittyvissä menettelyissä annettujen tuomioiden yhdenmukaisuutta. Kanteita,
jotka ovat käsiteltävinä eri jäsenvaltioiden tuomioistuimissa, voidaan pitää
toisiinsa liittyvinä asetuksen N:o 1215/2012[47]
30 artiklassa tarkoitetussa merkityksessä, mikä merkitsee sitä, että niiden
välillä on niin läheinen liittymä, että niiden käsitteleminen ja ratkaiseminen
yhdessä on toivottavaa, jotta kanteiden käsitteleminen eri oikeudenkäynneissä
ei johtaisi ristiriitaisiin tuomioihin. Tämän seurauksena muu tuomioistuin kuin
se, jossa kanne on ensin nostettu, voi keskeyttää asian käsittelyn tai jättää
asian tutkimatta, jos se tuomioistuin, jossa kanne nostettiin ensin, on
toimivaltainen tutkimaan kyseiset kanteet ja niiden yhdistäminen on tämän
tuomioistuimen lain mukaan sallittua. Sekä asetuksen N:o
1215/2012 että tämän ehdotetun direktiivin tavoitteena on siis parantaa
toisiinsa liittyvien kanteiden seurauksena annettujen tuomioiden
johdonmukaisuutta. Tämän saavuttamiseksi ehdotetun direktiivin soveltamisala on
laajempi kuin asetuksen N:o 1215/2012, sillä se kattaa myös samaan
kilpailuoikeuden rikkomiseen liittyvät myöhemmät vahingonkorvauskanteet, joita
jakeluketjun eri tasoilla toimivat vahinkoa kärsineet osapuolet nostavat.
Tällaisia kanteita voidaan nostaa samassa tuomioistuimessa, saman jäsenvaltion
eri tuomioistuimissa tai eri jäsenvaltioiden eri tuomioistuimissa. Kaikissa
näissä tilanteissa ehdotetussa direktiivissä kannustetaan noudattamaan
johdonmukaisuutta toisiinsa liittyvissä menettelyissä ja tuomioissa. 4.5. Vahingon määrittäminen (V
luku: 16 artikla) Kilpailuoikeuden
rikkomisesta johtuvan vahingon todistaminen ja määrittäminen vaatii yleensä
paljon tietoja ja on kallista, koska se edellyttää monimutkaisten
taloudellisten mallien soveltamista. Jotta autettaisiin kartellin uhreja
kilpailuoikeuden rikkomisesta aiheutuneen vahingon määrittämisessä, ehdotetussa
direktiivissä säädetään kumottavissa olevasta olettamasta, joka koskee
kartellista aiheutuvan vahingon olemassaoloa. Tällainen olettama, joka perustuu
siihen toteamukseen, että yli yhdeksän kymmenestä kartellista todella johtaa
laittomaan ylihintaan[48],
vähentää vahinkoa kärsineen osapuolen vaikeuksia ja alentaa kustannuksia, joita
aiheutuu sen todistamisesta, että kartellin vuoksi perittiin korkeampia hintoja
kuin jos kartellia ei olisi ollut. Rikkomiseen
syyllistynyt yritys voi kumota tämän olettaman ja käyttää hallussaan olevia
todisteita osoittaakseen, että kartelli ei aiheuttanut vahinkoa. Näin ollen
todistustaakka on sillä osapuolella, jolla jo on hallussaan tarvittavat
todisteet todistustaakan täyttämiseksi. Tällä tavoin vältetään todisteiden
esittämisestä aiheutuvat kustannukset, joita vahinkoa kärsineet osapuolet eivät
todennäköisesti voisi välttää voidakseen todistaa vahingon olemassaolon. Edellä mainittua
olettamaa lukuun ottamatta kilpailuoikeuden rikkomisesta aiheutunut vahinko
määritetään kansallisten sääntöjen ja menettelyjen mukaisesti. Näiden sääntöjen
ja menettelyjen on kuitenkin noudatettava vastaavuus- ja tehokkuusperiaatteita.
Erityisesti jälkimmäisen mukaan todistustaakka ja todisteiden taso ei saa
käytännössä tehdä vahinkoa kärsineelle osapuolelle mahdottomaksi tai
kohtuuttoman vaikeaksi käyttää oikeuttaan vahingonkorvaukseen. Määritettäessä
kilpailuoikeuden rikkomisesta aiheutunutta vahinkoa, minkä yhteydessä
todellista tilannetta on verrattava hypoteettiseen tilanteeseen, tämä merkitsee
sitä, että tuomareiden on voitava arvioida vahingon määrä. Tämä lisää
todennäköisyyttä, että vahinkoa kärsineet todella saavat asianmukaisen
korvauksen kärsimästään vahingosta. Helpottaakseen
kansallisten tuomioistuinten vahingon määrittämiseen liittyvää tehtävää
komissio antaa myös ei-sitovia ohjeita tästä aiheesta tiedonannossaan vahingon
määrittämisestä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 101 tai 102
artiklan rikkomisesta johtuvissa vahingonkorvauskanteissa[49]. Tiedonannon liitteenä on
komission yksiköiden valmisteluasiakirja, joka on muodoltaan käytännön opas
vahingon määrittämisestä EU:n kilpailuoikeuden rikkomisesta johtuvissa
vahingonkorvauskanteissa. Käytännön oppaassa selitetään kilpailuoikeuden
rikkomisesta johtuvan vahingon määrittämisessä käytettävien eri menetelmien ja
tekniikkojen vahvuuksia ja heikkouksia. Siinä esitellään ja käsitellään myös
useita käytännön esimerkkejä, jotka tuovat esille ne tavanomaiset vaikutukset,
joita EU:n kilpailusääntöjen rikkomisella yleensä on, ja kuinka käytettävissä
olevia menetelmiä ja tekniikkoja voidaan soveltaa käytännössä. 4.6. Sovitteluun perustuva
riitojenratkaisu (VI luku: 17-18 artikla) Yksi ehdotetun direktiivin päätavoitteista on
tehdä kilpailuoikeuden rikkomisesta kärsineille mahdollisuus saada täysi
korvaus kärsimästään vahingosta. Tämä tavoite on mahdollista saavuttaa
nostamalla vahingonkorvauskanne tuomioistuimessa tai sovitteluun perustuvalla
osapuolten välisellä sovintomenettelyllä tuomioistuimen ulkopuolella. Jotta
osapuolia kannustettaisiin ratkaisemaan kiistansa sovittelun avulla, ehdotetun
direktiivin tavoitteena on optimoida tuomioistuinten ulkopuolisten
sovintomenettelyjen ja vahingonkorvauskanteiden välinen tasapaino. Sen vuoksi siihen sisältyvät seuraavat
säännökset: i) vahingonkorvauskanteen nostamista
koskevat vanhentumisajat keskeytetään siksi aikaa kun rikkomiseen syyllistynyt
ja vahinkoa kärsinyt osapuoli ovat sovitteluun perustuvassa
riitojenratkaisumenettelyssä; ii) käynnissä oleva menettely
keskeytetään sovitteluun perustuvan riitojenratkaisumenettelyn ajaksi; iii) sovintoratkaisuun osallistuvan
vahinkoa kärsineen osapuolen vaadetta pienennetään sovintoratkaisuun
osallistuvan rikkojan osuudella vahingosta. Vaateen loppuosan osalta
sovintoratkaisuun osallistuvaa rikkojaa voitaisiin vaatia maksamaan
vahingonkorvausta ainoastaan, jos muut rikkojat eivät pystyisi maksamaan
vahinkoa kärsineelle osapuolelle täyttä korvausta; ja iv) sovitteluun perustuvan
sovintomenettelyn kautta maksetut vahingonkorvaukset on otettava
asianmukaisesti huomioon määritettäessä sitä osuutta, joka sovintoratkaisuun
osallistuvan rikkojan on maksettava myöhemmin esitettävän
vahingonkorvausmääräyksen perusteella. Tässä yhteydessä osuus viittaa tilanteeseen,
jossa sovintoratkaisuun osallistuva rikkoja ei ollut vastaajana
vahingonkorvauskanteessa mutta muut rikkojat, jotka määrättiin maksamaan
vahingonkorvauksia, pyytävät sitä osallistumaan maksamiseen yhteisvastuuta
koskevien sääntöjen perusteella. 5. TALOUSARVIOVAIKUTUKSET Ehdotetulla direktiivillä ei ole
talousarviovaikutuksia. 6. LISÄTIETOJA 6.1. Lainsäädännön kumoaminen Ehdotetulla säädöksellä ei kumota mitään
aikaisempaa säädöstä. 6.2. Uudelleentarkastelu Ehdotetun direktiivin 21 artiklan mukaan
komission on annettava Euroopan parlamentille ja neuvostolle kertomus sen
vaikutuksista viimeistään viiden vuoden kuluttua sen määräajan päättymisestä,
johon mennessä direktiivi on saatettava osaksi kansallista lainsäädäntöä. Ehdotetun direktiivin hyväksymisen jälkeen
komissio jatkaa jäsenvaltioissa sovellettavan kilpailuoikeuden rikkomisesta
johtuvia vahingonkorvauskanteita koskevan oikeudellisen kehyksen seurantaa,
jossa se keskittyy pääasiassa ehdotetun direktiivin kahden päätavoitteen
saavuttamiseen, jotka ovat i) kilpailuoikeuden julkisoikeudellisen ja
yksityisoikeudellisen täytäntöönpanon välisen vuorovaikutuksen optimointi; ja ii) sen varmistaminen, että EU:n
kilpailusääntöjen rikkomisen uhrit voivat saada täyden korvauksen kärsimästään
vahingosta. Komissio arvioi, onnistuuko direktiivi
poistamaan esteet, joiden vuoksi kilpailuoikeuden rikkomisen uhrit eivät voi
saada täyttä korvausta, ja onko kilpailuoikeuden julkisoikeudellisen ja
yksityisoikeudellisen täytäntöönpanon välinen vuorovaikutus niin sujuvaa, että
se takaa EU:n kilpailuoikeuden optimaalisen kokonaisvaltaisen täytäntöönpanon.
Osana tätä seurantaa komissio jatkaa vuoropuhelua kaikkien asiaan liittyvien
sidosryhmien kanssa. Kun direktiivissä säädetyt toimenpiteet on
kokonaisuudessaan pantu täytäntöön jäsenvaltioissa, eli vähintään viiden vuoden
kuluttua direktiivin saattamiselle osaksi kansallista lainsäädäntöä asetetusta
määräajasta, suoritetaan jälkiarviointi, jossa tarkastellaan tarvetta
lisämuutoksiin. 6.3. Selittävät asiakirjat Ehdotetussa direktiivissä säädetään
erityisistä toimenpiteistä, joilla lähennetään jäsenvaltioiden ja Euroopan
unionin kilpailuoikeuden säännösten rikkomisesta johtuvia
vahingonkorvauskanteita koskevia kansallisia aineellisen oikeuden ja
prosessioikeuden sääntöjä. Ehdotetusta direktiivistä aiheutuu useita
oikeudellisia velvoitteita. Sen vuoksi sen saattaminen tehokkaasti osaksi
kansallista lainsäädäntöä edellyttää, että asiaa koskeviin kansallisiin
sääntöihin tehdään täsmällisiä ja kohdennettuja muutoksia. Jotta komissio voisi
valvoa asianmukaista täytäntöönpanoa, ei sen vuoksi riitä, että jäsenvaltiot
toimittavat täytäntöönpanosäännösten tekstin, koska voi olla tarpeen arvioida
yleisesti seurauksena olevaa kansallisen lain mukaista järjestelmää. Näistä
syistä jäsenvaltioiden olisi toimitettava komissiolle myös selittäviä
asiakirjoja, joissa osoitetaan, millä kansallisen lainsäädännön olemassa
olevilla tai uusilla säännöksillä ehdotetussa direktiivissä säädetyt
yksittäiset toimenpiteet on tarkoitus panna täytäntöön. 6.4. Euroopan talousalue Ehdotettu direktiivi koskee perussopimuksen
101 ja 102 artiklan tehokasta täytäntöönpanoa käyttämällä tehokkaasti hyväksi
näiden määräysten julkisoikeudellisen ja yksityisoikeudellisen täytäntöönpanon
välistä vuorovaikutusta sekä parantamalla edellytyksiä, joiden täyttyessä
kilpailuoikeuden rikkomisen uhrit voivat vaatia vahingonkorvausta. Ehdotettu
direktiivi edistää sisämarkkinoiden moitteetonta toimintaa, sillä se luo
tasapuolisemmat toimintaedellytykset yrityksille, jotka rikkovat
kilpailusääntöjä, ja myös tämän laittoman toiminnan uhreille. Koska ehdotuksen
tavoitteet liittyvät kilpailuun ja sisämarkkinoihin, jotka muodostavat osan
ETA:n oikeussäännöistä, se on merkityksellinen myös ETA:n kannalta. 2013/0185 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON
DIREKTIIVI tietyistä säännöistä, joita sovelletaan
jäsenvaltioiden ja Euroopan unionin kilpailuoikeuden säännösten rikkomisen
johdosta kansallisen lainsäädännön nojalla nostettuihin
vahingonkorvauskanteisiin (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN
UNIONIN NEUVOSTO, jotka ottavat huomioon Euroopan unionin toiminnasta
tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 103 ja 114 artiklan, ottavat huomioon Euroopan komission ehdotuksen[50], sen jälkeen kun esitys lainsäätämisjärjestyksessä
hyväksyttäväksi säädökseksi on toimitettu kansallisille parlamenteille, ottavat huomioon Euroopan talous- ja
sosiaalikomitean lausunnon[51], noudattavat tavallista
lainsäätämisjärjestystä, sekä katsovat seuraavaa: (1) Euroopan unionista tehdyn
sopimuksen, jäljempänä ’perussopimus’, 101 ja 102 artiklassa on kyse
oikeusjärjestyksen perusteista, ja niitä on sovellettava tehokkaasti kaikkialla
unionissa sen varmistamiseksi, että kilpailu sisämarkkinoilla ei vääristy. (2) Kyseisten perussopimuksen
määräysten julkisoikeudellisesta täytäntöönpanosta vastaa komissio, jolle on
annettu toimivaltuudet perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklassa vahvistettujen
kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16 päivänä joulukuuta 2002 annetussa
neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1/2003[52],
jäljempänä ’asetus N:o 1/2003’. Myös kansalliset kilpailuviranomaiset
osallistuvat julkisoikeudelliseen täytäntöönpanoon tekemällä asetuksen N:o
1/2003 5 artiklassa lueteltuja päätöksiä. (3) Perussopimuksen 101 ja 102
artikla tuottavat yksityisten oikeussubjektien välisiin suhteisiin kohdistuvia
välittömiä vaikutuksia ja asianomaisille yksityisille oikeussubjekteille
oikeuksia ja velvollisuuksia, jotka kansallisten tuomioistuinten on saatettava
voimaan. Näin ollen kansallisilla tuomioistuimilla on yhtä tärkeä rooli
kilpailusääntöjen soveltamisessa (yksityisoikeudellinen täytäntöönpano). Kun
kansalliset tuomioistuimet ratkaisevat yksityisten oikeussubjektien välisiä
kiistoja, ne suojelevat unionin lainsäädännön mukaisia subjektiivisia oikeuksia
esimerkiksi myöntämällä vahingonkorvauksia rikkomisen vuoksi vahinkoa
kärsineille. Perussopimuksen 101 ja 102 artiklan oikeusvaikutuksen
täysimääräinen toteutuminen ja etenkin niissä määrättyjen kieltojen
oikeusvaikutuksen toteutuminen käytännössä edellyttävät, että kaikki – olipa
kyse oikeussubjektista, kuluttajat ja yritykset mukaan lukien, tai
viranomaisesta – voivat hakea kansallisissa tuomioistuimissa korvausta näiden
määräysten rikkomisesta itselleen aiheutuneesta vahingosta. Tätä unionin lainsäädäntöön
perustuvaa oikeutta saada korvaus sovelletaan samalla tavalla 101 ja 102
artiklan rikkomiseen, johon syyllistyvät julkiset yritykset tai yritykset,
joille jäsenvaltiot ovat myöntäneet perussopimuksen 106 artiklassa
tarkoitettuja erityis- tai yksinoikeuksia. (4) Unionin lainsäädäntöön
perustuva oikeus saada korvaus kilpailuoikeuden rikkomisesta johtuvasta
vahingosta edellyttää, että kaikissa jäsenvaltioissa on prosessioikeuden
säännöt, jotka takaavat kyseisen oikeuden tosiasiallisen toteutumisen.
Tehokkaiden oikeussuojakeinojen tarve voidaan johtaa myös oikeudesta
tehokkaaseen oikeussuojaan, josta määrätään Euroopan unionin perusoikeuskirjan[53] 47 artiklan ensimmäisessä
kohdassa ja Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 19 artiklan 1 kohdan toisessa
alakohdassa. (5) Kilpailusääntöjen tehokkaan
julkisoikeudellisen ja yksityisoikeudellisen täytäntöönpanon varmistamiseksi on
tarpeen säännellä sitä, kuinka nämä kaksi täytäntöönpanomuotoa sovitetaan
yhteen, esimerkiksi kilpailuviranomaisten hallussa oleviin asiakirjoihin
tutustumisen osalta. Tällainen yhteensovittaminen unionin tasolla auttaa myös
välttämään sovellettavien sääntöjen erilaisuutta, joka voisi vaarantaa
sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan. (6) Perussopimuksen 26 artiklan 2
kohdan mukaisesti sisämarkkinat käsittävät alueen, jolla ei ole sisäisiä rajoja
ja jolla tavaroiden, henkilöiden, palvelujen ja pääomien vapaa liikkuvuus
taataan. Kansallisen tai unionin kilpailuoikeuden rikkomisesta johtuvia
vahingonkorvauskanteita koskevissa jäsenvaltioiden säännöissä on suuria eroja.
Nämä erot aiheuttavat epävarmuutta niistä ehdoista, joiden täyttyessä vahinkoa
kärsineet osapuolet voivat käyttää perussopimuksessa taattua oikeutta
korvaukseen, ja heikentävät tämän oikeuden tehokkuutta. Vahinkoa kärsineet
osapuolet nostavat usein vahingonkorvauskanteensa omassa
sijoittautumisjäsenvaltiossaan, minkä vuoksi kansallisten sääntöjen erilaisuus
johtaa epätasapuolisiin toimintaedellytyksiin vahingonkorvauskanteiden osalta
ja voi vaikuttaa kilpailuun niillä markkinoilla, joilla kyseiset vahinkoa
kärsineet osapuolet ja rikkomiseen syyllistyneet yritykset toimivat. (7) Eri jäsenvaltioihin
sijoittautuneisiin ja niissä toimintaa harjoittaviin yrityksiin sovelletaan
prosessioikeuden sääntöjä, jotka vaikuttavat merkittävästi siihen, missä määrin
ne voivat joutua vastuuseen kilpailuoikeuden rikkomisesta. Tämä unionin
lainsäädäntöön perustuvan korvausoikeuden epätasainen täytäntöönpano voi myös
antaa joillekin perussopimuksen 101 tai 102 artiklaa rikkoneille yrityksille kilpailuedun
ja heikentää halukkuutta käyttää sijoittautumisoikeutta ja oikeutta tarjota
tavaroita tai palveluja niissä jäsenvaltioissa, joissa oikeus korvauksen
saamiseen on pantu tehokkaammin täytäntöön. Jäsenvaltioissa sovellettavien
vastuujärjestelmien erot voivat vaikuttaa kielteisesti sekä kilpailuun että
sisämarkkinoiden moitteettomaan toimintaan. (8) Sen vuoksi on välttämätöntä
varmistaa tasapuolisemmat toimintaedellytykset sisämarkkinoilla toimiville
yrityksille ja parantaa kuluttajien mahdollisuuksia käyttää sisämarkkinoiden
tuomia oikeuksia. On myös aiheellista lisätä oikeusvarmuutta ja vähentää niiden
jäsenvaltioiden kansallisten sääntöjen erilaisuutta, jotka koskevat EU:n
kilpailuoikeuden rikkomisesta johtuvia vahingonkorvauskanteita, ja kansallisen
kilpailuoikeuden rikkomisesta johtuvia vahingonkorvauskanteita silloin, kun
kansallista oikeutta sovelletaan rinnakkain EU:n kilpailuoikeuden kanssa.
Näiden sääntöjen lähentäminen auttaa myös estämään suurempien erojen syntymisen
kilpailuasioihin liittyviä vahingonkorvauskanteita koskevien jäsenvaltioiden
sääntöjen välille. (9) Asetuksen (EY) N:o 1/2003 3
artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa: ”Jos jäsenvaltioiden
kilpailuviranomaiset tai kansalliset tuomioistuimet soveltavat kansallista
kilpailulainsäädäntöä [perussopimuksen 101] artiklan 1 kohdassa tarkoitettuihin
sopimuksiin, yritysten yhteenliittymien päätöksiin tai yhdenmukaistettuihin
menettelytapoihin, jotka saattavat vaikuttaa kyseisessä säännöksessä
tarkoitettuun jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, niiden on myös sovellettava
[perussopimuksen 101] artiklaa mainitunlaisiin sopimuksiin, päätöksiin tai
yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin. Jos jäsenvaltioiden
kilpailuviranomaiset tai kansalliset tuomioistuimet soveltavat kansallista
kilpailulainsäädäntöä [perussopimuksen 102] artiklassa kiellettyihin
väärinkäyttötapauksiin, niiden on myös sovellettava [perussopimuksen 102]
artiklaa.” Sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan varmistamiseksi ja
oikeusvarmuuden lisäämiseksi ja tasapuolisempien toimintaedellytysten
takaamiseksi yrityksille ja kuluttajille on aiheellista, että tätä direktiiviä
sovelletaan kansallisen kilpailuoikeuden rikkomista koskeviin
vahingonkorvauskanteisiin, kun kansallista kilpailuoikeutta sovelletaan
asetuksen (EY) N:o 1/2003 3 artiklan 1 kohdan mukaisesti. Siviilioikeudellista
vastuuta koskevien erilaisten sääntöjen soveltaminen perussopimuksen 101 ja 102
artiklan rikkomiseen ja samassa asiassa unionin kilpailuoikeuden kanssa
rinnakkain sovellettavan kansallisen kilpailuoikeuden rikkomiseen vaikuttaisi
muutoin kielteisesti kantajien asemaan samassa asiassa ja heidän esittämiensä
vaateiden laajuuteen ja muodostaisi esteen sisämarkkinoiden moitteettomalle
toiminnalle. (10) Jos asiasta ei ole annettu
unionin lainsäädäntöä, vahingonkorvauskanteisiin sovelletaan kansallisia
sääntöjä ja jäsenvaltioiden menettelyjä. Kaikissa kansallisissa säännöissä,
joita sovelletaan perussopimuksen 101 tai 102 artiklan rikkomisesta aiheutuneen
vahingon johdosta määrättävää korvausta koskevan oikeuden käyttämiseen, myös
sellaisia seikkoja koskevissa säännöissä, joita ei käsitellä tässä
direktiivissä, kuten rikkomisen ja vahingon syy-yhteys, on noudatettava
tehokkuus- ja vastaavuusperiaatteita. Tämä tarkoittaa, ettei sääntöjä saa
laatia tai soveltaa siten, että perussopimuksessa taatun korvausoikeuden
käyttäminen on kohtuuttoman vaikeaa tai käytännössä mahdotonta tai että ne ovat
epäedullisempia kuin säännöt, jotka koskevat samankaltaisia jäsenvaltion
kansalliseen oikeuteen perustuvia kanteita. (11) Tässä direktiivissä
vahvistetaan unionin lainsäädäntöön perustuvaa oikeutta saada korvaus unionin
kilpailuoikeuden rikkomisesta aiheutuneesta vahingosta koskeva unionin
säännöstö, erityisesti asiavaltuuden ja vahingon määritelmän osalta, sellaisena
kuin se on ilmaistuna Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä, eikä
se estä unionin säännöstön kehittämistä jatkossa. Jokainen, joka on kärsinyt
rikkomisen johdosta vahinkoa, voi vaatia korvausta sekä todellisesta vahingosta
(damnum emergens) että saamatta jääneestä voitosta (lucrum cessans)
ja lisäksi koron maksua ajalta, joka ulottuu vahingon syntymisestä korvauksen
maksamiseen. Tämä oikeus on kaikilla luonnollisilla ja oikeushenkilöillä, niin
kuluttajilla, yrityksillä kuin viranomaisilla, riippumatta siitä, onko
rikkomiseen syyllistyneeseen yritykseen olemassa suoraa sopimussuhdetta ja onko
kilpailuviranomainen jo todennut kilpailusääntöjen rikkomisen. Tässä
direktiivissä ei pitäisi velvoittaa jäsenvaltioita ottamaan käyttöön
kollektiivisia oikeussuojakeinoja perussopimuksen 101 ja 102 artiklan
täytäntöönpanemiseksi. (12) Kansallisen tai unionin
kilpailuoikeuden rikkomista koskevat vahingonkorvauskanteet edellyttävät
yleensä monimutkaista tosiseikkojen ja taloudellisten näkökohtien analyysia.
Vahingonkorvausvaateen toteen näyttämiseksi tarvittavat todisteet ovat usein
vastapuolen tai kolmansien hallussa, eikä kantajalla useinkaan ole riittävästi
tietoa kyseisistä todisteista tai riittävää mahdollisuutta tutustua niihin. Jos
tällaisissa olosuhteissa kantajille asetetaan erittäin tiukat oikeudelliset
vaatimukset, joiden mukaan kantajien on esitettävä yksityiskohtaisesti kaikki
asiaan liittyvät tosiseikat heti kanteen käsittelyn alkaessa ja esitettävä
tosiseikkojen tueksi täsmällisesti yksilöityjä todisteita, voidaan samalla
aiheettomasti haitata perussopimuksessa taatun, korvausta koskevan oikeuden
tehokasta käyttämistä. (13) Todisteet ovat merkittävässä
asemassa, kun nostetaan kanne kansallisen tai unionin kilpailuoikeuden
rikkomisen vuoksi. Koska kilpailua koskeville oikeudenkäynneille on kuitenkin
tavanomaista tietojen epäsymmetria, on aiheellista varmistaa, että vahinkoa
kärsineillä osapuolilla on oikeus vaatia esittämään korvausvaatimuksensa
kannalta merkitykselliset todisteet ilman, että heidän pitäisi yksilöidä
tarkkaan yksittäiset todistekappaleet. Jotta voitaisiin varmistaa osapuolten
tasavertaisuus, tällaisten keinojen olisi oltava myös vahingonkorvauskanteissa
vastaajina olevien käytettävissä, jotta ne voivat vaatia vahinkoa kärsineitä
osapuolia esittämään todisteita. Kansalliset tuomioistuimet voivat lisäksi
vaatia kolmansia esittämään todisteita. Jos kansallinen tuomioistuin haluaa
määrätä komission esittämään todisteita, sovelletaan Euroopan unionin ja
jäsenvaltioiden välisen vilpittömän yhteistyön periaatetta (Euroopan unionista
tehdyn sopimuksen 4 artiklan 3 kohta) ja asetuksen N:o 1/2003 15 artiklan 1
kohtaa tietopyyntöjen osalta. (14) Asiaankuuluvien todisteiden
esittämiseen velvoittamisen olisi tapahduttava tuomioistuimen päätöksen nojalla
ja tuomioistuimen tiukassa valvonnassa etenkin siltä osin kuin kyse on
todisteiden esittämisvelvollisuutta koskevan toimenpiteen välttämättömyydestä
ja oikeasuhteisuudesta. Oikeasuhteisuuden vaatimuksesta seuraa, että
todisteiden esittämisvelvollisuuden asettamista voidaan pyytää ainoastaan
silloin, kun vahinkoa kärsinyt osapuoli on kohtuudella käytettävissään olevien
tietojen perusteella osoittanut uskottavasti kärsineensä vahinkoa vastaajan
toimien vuoksi. Todisteiden esittämisvelvollisuuden asettamista koskevassa
pyynnössä olisi viitattava niin täsmällisiin ja tarkkaan rajattuihin
todisteluokkiin kuin kohtuudella käytettävissä olevien tietojen perusteella on
mahdollista. (15) Suhteellisuusvaatimusta olisi
arvioitava huolellisesti myös silloin, kun todisteiden esittämisvelvollisuus
uhkaa tuoda ilmi kilpailuviranomaisen tutkintastrategian paljastamalla, mitkä
asiakirjat kuuluvat asiakirja-aineistoon, tai vaikuttaa kielteisesti tapaan,
jolla yritykset tekevät yhteistyötä kilpailuviranomaisen kanssa. Sen vuoksi
todisteiden esittämisvelvollisuuden asettamista koskevaa pyyntöä ei pitäisi
katsoa suhteelliseksi, kun siinä viitataan yleisesti kilpailuviranomaisen
hallussa olevien tiettyä asiaa koskevien asiakirjojen tai kaikkien tietyn
osapuolen tietyssä asiassa toimittamien asiakirjojen esittämiseen. Tällaiset
laajat todisteiden esittämisvelvollisuuden asettamista koskevat pyynnöt eivät
myöskään täyttäisi pyynnön esittävän osapuolen velvollisuutta yksilöidä
todisteluokat mahdollisimman täsmällisesti ja suppeasti. (16) Jos tuomioistuin pyytää toisen
jäsenvaltion toimivaltaista tuomioistuinta ottamaan vastaan todisteita tai
pyytää saada ottaa vastaan todisteita suoraan toisessa jäsenvaltiossa,
sovelletaan jäsenvaltioiden tuomioistuinten välisestä yhteistyöstä siviili- ja
kauppaoikeudellisissa asioissa tapahtuvassa todisteiden vastaanottamisessa 28
päivänä toukokuuta 2001 annettua neuvoston asetusta (EY) N:o 1206/2001[54]. (17) Liikesalaisuuksia tai muita
luottamuksellisia tietoja sisältävien asiaan liittyvien todisteiden olisi periaatteessa
oltava käytettävissä vahingonkorvauskanteissa, mutta tällaisia
luottamuksellisia tietoja on kuitenkin suojeltava asianmukaisella tavalla. Sen
vuoksi kansallisten tuomioistuinten käytettävissä olisi oltava toimenpiteitä,
joilla suojataan luottamuksellisia tietoja oikeudenkäynnissä. Tällaisiin
toimenpiteisiin voivat kuulua mahdollisuus järjestää kuulustelu suljetuin ovin,
tuomioistuimen määräykset sen henkilöryhmän rajoittamisesta, jolla on oikeus
nähdä todisteet, ja asiantuntijoille annetut kehotukset laatia yleisemmälle
tasolle koostettua tietoa sisältäviä tai luottamuksellista tietoa
sisältämättömiä yhteenvetoja. Liikesalaisuuksien tai muun luottamuksellisen tiedon suojaamiseksi
toteutetut toimenpiteet eivät saisi käytännössä haitata korvausoikeuden
käyttöä. (18) Jotta
komissio ja kansalliset kilpailuviranomaiset voisivat soveltaa perussopimuksen
101 ja 102 artiklaa tehokkaasti ja johdonmukaisesti, todisteiden
esittämisvelvollisuutta ja mainittujen artiklojen täytäntöönpanoa
kilpailuviranomaisen toimesta koskevien sääntöjen vuorovaikutuksen olisi
perustuttava kaikkialla unionissa yhteiseen lähestymistapaan. Todisteiden
esittämisvelvollisuus ei saisi vaikuttaa kohtuuttomasti kilpailuviranomaisen
harjoittamaan kilpailuoikeuden täytäntöönpanoon. Todisteiden
esittämisvelvollisuutta koskevat rajoitukset eivät saisi estää
kilpailuviranomaisia julkaisemasta päätöksiään sovellettavien unionin tai
kansallisten sääntöjen mukaisesti. (19) Sakoista vapauttamista ja niiden lieventämistä koskevat
ohjelmat ja sovintomenettelyt ovat tärkeitä välineitä unionin kilpailuoikeuden
julkisoikeudellisessa täytäntöönpanossa, koska ne edistävät osaltaan
vakavimpien kilpailuoikeuden rikkomistapausten havaitsemista, syytteeseenpanoa
ja seuraamusten määräämistä niiden perusteella. Yritykset eivät ehkä ryhdy
tällaiseen yhteistyöhön, jos niiden yhteistyötä varten tuottamien asiakirjojen
esittämisvelvollisuus asettaisi ne siviilioikeudelliseen vastuuseen muita
rikkomiseen syyllistyneitä yrityksiä, jotka eivät tee yhteistyötä kilpailuviranomaisten
kanssa, huonommilla ehdoilla. Jotta voitaisiin varmistaa, että yritykset ovat
edelleen halukkaita antamaan kilpailuviranomaiselle vapaaehtoisia lausuntoja
osallistumisestaan unionin tai kansallisen kilpailuoikeuden rikkomiseen
sakoista vapauttamista tai niiden lieventämistä koskevan ohjelman tai
sovintomenettelyn puitteissa, tällaisiin lausuntoihin ei pitäisi soveltaa
todisteiden esittämisvelvollisuutta. (20) Esittämisvelvollisuutta
koskevaa poikkeusta olisi lisäksi sovellettava kaikkiin sellaisiin
esittämisvelvollisuutta koskeviin toimenpiteisiin, jotka aiheettomasti
haittaisivat käynnissä olevaa kilpailuviranomaisen tutkimusta, joka koskee
kansallisen tai unionin kilpailuoikeuden rikkomista. Sen vuoksi tiedot, jotka
on laatinut kilpailuviranomainen kansallisen tai unionin kilpailuoikeuden
täytäntöönpanoa koskevan menettelyn aikana (kuten väitetiedoksianto), tai
menettelyn osapuoli (kuten vastaukset kilpailuviranomaisen tietopyyntöihin),
olisi esitettävä vahingonkorvauskanteissa vasta sen jälkeen, kun
kilpailuviranomainen on todennut kansallisten tai unionin kilpailusääntöjen
rikkomisen tai muulla tavoin lopettanut menettelynsä. (21) Muiden kuin johdanto-osan 19
ja 20 kappaleissa mainittujen todisteiden osalta kansallisten tuomioistuinten
olisi voitava määrätä esittämään vahingonkorvauskanteen yhteydessä todisteet,
jotka eivät liity kilpailuviranomaisen menettelyyn (’jo olemassa olevat
tiedot’). (22) Kaikki luonnolliset ja
oikeushenkilöt, jotka saavat todisteita kilpailuviranomaisen hallussa oleviin
asiakirjoihin tutustumisoikeuden kautta käyttäessään puolustautumisoikeuksiaan
kilpailuviranomaisen tutkimuksessa, voivat käyttää kyseisiä todisteita
ainoastaan vahingonkorvauskanteessa, jossa ne itse ovat osapuolena. Tällaisten
todisteiden käyttö olisi sallittava myös luonnollisille ja oikeushenkilöille,
joille oikeudet ja velvollisuudet ovat oikeusseuraajana siirtyneet esimerkiksi
vaateen saannon kautta. Jos todisteiden saaja on oikeushenkilö, joka on osa
perussopimuksen 101 ja 102 artiklaa sovellettaessa yhdeksi yritykseksi
katsottavaa yritysryhmää, todisteiden käyttö sallitaan myös muille samaan
yritykseen kuuluville oikeushenkilöille. (23) Edellisessä johdanto-osan
kappaleessa tarkoitettu todisteiden käyttö ei saisi kuitenkaan haitata
kohtuuttomasti kilpailuviranomaisen harjoittamaa kilpailuoikeuden tehokasta
täytäntöönpanoa. Johdanto-osan 19 ja 20 kappaleessa mainittuja rajoituksia
olisikin sovellettava myös sellaisten todisteiden käyttöön, jotka on saatu
yksinomaan kilpailuviranomaisen asiakirja-aineistoon sisältyviä asiakirjoja
koskevan tutustumisoikeuden kautta. Lisäksi kilpailuviranomaiselta
puolustautumisoikeuksien käytön yhteydessä saaduista todisteista ei pitäisi
tulla kaupankäynnin kohdetta. Mahdollisuus käyttää todisteita, jotka on saatu
yksinomaan kilpailuviranomaisen asiakirja-aineistoon sisältyviä asiakirjoja
koskevan tutustumisoikeuden kautta, olisi sen vuoksi rajattava niihin
luonnollisiin tai oikeushenkilöihin, jotka käyttivät puolustautumisoikeuttaan,
sekä niiden oikeusseuraajiin, kuten johdanto-osan edellisessä kappaleessa
todetaan. Tämä rajoitus ei kuitenkaan estä kansallista tuomioistuinta
määräämästä näiden todisteiden esittämistä tässä direktiivissä säädettyjen
edellytysten mukaisesti. (24) Tilanteisiin, joissa esitetään
vahingonkorvausvaade tai joissa kilpailuviranomainen aloittaa tutkimuksen,
liittyy riski siitä, että asianomaiset yritykset tuhoavat tai kätkevät
todisteita, jotka olisivat hyödyllisiä vahinkoa kärsineen osapuolen
vahingonkorvausvaateen toteen näyttämiseksi. Jotta asiaan liittyvien
todisteiden tuhoaminen voitaisiin estää ja varmistaa, että todisteiden
esittämiseen velvoittavia tuomioistuimen määräyksiä noudatetaan,
tuomioistuinten olisi voitava määrätä vaikutuksiltaan riittäviä
ennaltaehkäiseviä seuraamuksia. Kun kyse on oikeudenkäynnin asianosaisista,
epäedullisten päätelmien tekeminen vahingonkorvausoikeudenkäynnissä voi olla
erityisen tehokas seuraamus, jonka avulla voidaan välttää viivästykset.
Seuraamuksia olisi voitava määrätä myös luottamuksellisten tietojen
suojaamisvelvoitteen noudattamatta jättämisestä ja todisteina esitettyjen
tietojen väärinkäytöstä. Samoin seuraamuksia olisi voitava määrätä, jos
tietoja, jotka on saatu kilpailuviranomaisen asiakirja-aineistoon sisältyviä
asiakirjoja koskevan tutustumisoikeuden kautta käytettäessä
puolustautumisoikeuksia kyseisen kilpailuviranomaisen tutkimuksessa, käytetään
väärin vahingonkorvauskanteessa. (25) Asetuksen (EY) N:o 1/2003 16
artiklan 1 kohdassa säädetään, että kun kansalliset tuomioistuimet antavat
ratkaisuja perussopimuksen 101 tai 102 artiklan nojalla sopimuksista,
päätöksistä tai menettelytavoista, joista komissio on jo tehnyt päätöksen, ne
eivät voi tehdä päätöksiä, jotka olisivat ristiriidassa komission tekemän
päätöksen kanssa. Jotta voitaisiin lisätä oikeusvarmuutta, varmistaa edellä
mainittujen perussopimuksen määräysten johdonmukainen soveltaminen ja tehostaa
vahingonkorvauskanteiden vaikutusta ja niihin liittyvää
oikeudenkäyntimenettelyä yritysten ja kuluttajien kannalta, kansallisen
kilpailuviranomaisen tai muutoksenhakutuomioistuimen lopullisessa ratkaisussa
todettua perussopimuksen 101 tai 102 artiklan rikkomista ei myöskään saisi
kyseenalaistaa samaan rikkomiseen liittyvissä vahingonkorvauskanteissa siitä
riippumatta, onko vahingonkorvauskanne nostettu kyseisen kilpailuviranomaisen
tai muutoksenhakutuomioistuimen jäsenvaltiossa. Tätä olisi sovellettava myös
päätöksiin, joissa on katsottu, että kansallisen kilpailuoikeuden säännöksiä on
rikottu asiassa, jossa kansallista ja unionin kilpailuoikeutta sovelletaan
rinnakkain. Tämän kansallisten kilpailuviranomaisten ja
muutoksenhakutuomioistuinten kilpailusääntöjen rikkomisen toteavien päätösten
vaikutuksen olisi koskettava päätöksen artiklaosaa ja siihen liittyviä
johdanto-osan kappaleita. Tämä ei vaikuta perustamissopimuksen 267 artiklan
mukaisiin kansallisten tuomioistuinten oikeuksiin ja velvoitteisiin. (26) Vanhentumisaikojen alkamista,
kestoa, lykkäämistä tai keskeyttämistä koskevien kansallisten sääntöjen ei
pitäisi aiheettomasti haitata vahingonkorvauskanteiden nostamista. Tämä on
tärkeää etenkin kanteissa, jotka perustuvat rikkomisen toteavaan
kilpailuviranomaisen tai muutoksenhakutuomioistuimen päätökseen. Tätä
tarkoitusta varten vahinkoa kärsineiden osapuolten olisi edelleen voitava
nostaa vahingonkorvauskanne kilpailuviranomaisen lopetettua menettelyn
kansallisen ja unionin kilpailuoikeuden täytäntöönpanemiseksi. (27) Kun
useat yritykset rikkovat kilpailusääntöjä yhdessä (kuten kartellin
tapauksessa), on tarkoituksenmukaista määrätä, että ne vastaavat yhdessä
rikkomisen aiheuttamasta koko vahingosta. Rikkomiseen yhdessä syyllistyneillä
yrityksillä olisi oltava oikeus saada toisiltaan korvausta, jos yksi
rikkomiseen syyllistyneistä yrityksistä on maksanut enemmän kuin oman
osuutensa. Tämän osuuden määrittäminen tietyn rikkojan suhteellisen vastuun ja
merkityksellisten arviointiperusteiden, kuten liikevaihdon, markkinaosuuden tai
yrityksellä kartellissa olleen roolin, perusteella tapahtuu sovellettavan
kansallisen lainsäädännön mukaisesti ottaen huomioon tehokkuus- ja
vastaavuusperiaatteet. (28) Yrityksillä, jotka tekevät
kilpailuviranomaisten kanssa yhteistyötä sakoista vapauttamista tai niiden
lieventämistä koskevan ohjelman nojalla, on tärkeä rooli kartellien
paljastamisessa ja tällaisten rikkomisten lopettamisessa, mikä usein lieventää
vahinkoa, joka olisi voinut aiheutua, jos rikkominen olisi jatkunut. Sen vuoksi
on tarkoituksenmukaista säätää, että yrityksiä, jotka kilpailuviranomainen on
vapauttanut sakoista sakoista vapauttamista tai niiden lieventämistä koskevan
ohjelman nojalla, suojellaan joutumasta kohtuuttomassa määrin alttiiksi
vahingonkorvauskanteille, ottaen huomioon, että kilpailuviranomaisen
rikkomisesta tekemä päätös voi usein tulla sakoista vapautetun yrityksen osalta
lopulliseksi ennen kuin se tulee lopulliseksi niiden yritysten osalta, joille
ei ole myönnetty vapautusta sakoista. Sen vuoksi on tarkoituksenmukaista, että
koko vahinkoa koskevaa yhteisvastuun periaatetta ei sovelleta sakoista
vapautettuun yritykseen ja että sen maksuosuus ei ylitä vahinkoa, joka aiheutuu
sen omille suorille tai välillisille asiakkaille, tai ostokartellin tapauksessa
omille suorille tai välillisille toimittajille. Jos kartellista on aiheutunut
vahinkoa muille tahoille kuin rikkomiseen syyllistyneiden yritysten
asiakkaille/toimittajille, sakoista vapautetun yrityksen osuus ei saisi ylittää
sen suhteellista vastuuta kartellin aiheuttamasta vahingosta. Tämä osuus olisi
määritettävä samojen sääntöjen mukaisesti, joita käytetään määritettäessä
rikkomiseen syyllistyneiden yritysten keskinäisiä maksuosuuksia (johdanto-osan
27 kappale edellä). Sakoista vapautetulla yrityksellä olisi edelleen oltava
täysimääräinen vastuuvelvollisuus muita vahinkoa kärsineitä osapuolia kuin omia
suoria tai välillisiä ostajiaan tai toimittajiaan kohtaan ainoastaan, kun nämä
eivät pysty saamaan täyttä korvausta muilta rikkomiseen syyllistyneiltä
yrityksiltä. (29) Kansallisen tai unionin
kilpailuoikeuden rikkomisen johdosta vahinkoa kärsineillä kuluttajilla ja
yrityksillä on oikeus saada korvaus todellisesta vahingosta ja saamatta
jääneestä voitosta. Todellinen vahinko voi olla seurausta todellisuudessa
maksetun hinnan ja sen hinnan erotuksesta, joka olisi maksettu, jos rikkomista
ei olisi tapahtunut. Kun vahinkoa kärsinyt osapuoli on pienentänyt todellista
vahinkoaan siirtämällä sen osittain tai kokonaan eteenpäin omille ostajilleen,
tällä tavoin siirretty menetys ei ole enää sellaista vahinkoa, josta vahingon
siirtäneelle osapuolelle olisi maksettava korvausta. Tämän vuoksi on periaatteessa
aiheellista sallia, että rikkomiseen syyllistynyt yritys vetoaa todellisen
vahingon siirtämiseen puolustautuessaan vahingonkorvausvaadetta vastaan. On
tarkoituksenmukaista säätää, että rikkomiseen syyllistyneen yrityksen, joka
vetoaa ylihinnan siirtämistä koskevaan puolustukseen, on todistettava ylihinnan
siirtäminen ja sen laajuus. (30) Kun on kyse tilanteesta, jossa
ylihinta siirrettiin henkilöille, jotka eivät oikeudellisista syistä pysty
hakemaan korvausta, ei ole tarkoituksenmukaista sallia sitä, että rikkomiseen
syyllistynyt yritys vetoaa puolustuksenaan ylihinnan siirtämiseen, koska tämä
puolustus vapauttaisi sen kohtuuttomalla tavalla vastuusta aiheuttamansa
vahingon osalta. Sen vuoksi tuomioistuimen, jossa kanne on nostettu, olisi
ylihinnan siirtämiseen vetoavan puolustuksen yhteydessä arvioitava, pystyvätkö
ne henkilöt, joille ylihinta oletetusti siirrettiin, oikeudellisesti hakemaan
korvausta. Vaikka välillisillä ostajilla on oikeus vaatia korvausta,
syy-yhteyttä koskevat kansalliset säännöt (mukaan lukien ennakoitavuutta ja
etäisyyttä koskevat säännöt), joita sovelletaan unionin oikeuden periaatteiden
mukaisesti, voivat merkitä sitä, että tietyillä henkilöillä (esimerkiksi
jakeluketjun sellaisella tasolla, joka on kaukana rikkomisesta) ei ole
oikeudellista mahdollisuutta hakea korvausta tietyssä asiassa. Ainoastaan
silloin, kun tuomioistuin toteaa, että henkilö, jolle ylihinta oletetusti
siirrettiin, pystyy oikeudellisesti hakemaan korvausta, se arvioi ylihinnan
siirtämiseen vetoavaa puolustusta. (31) Kuluttajat ja yritykset,
joille todellinen vahinko on siirretty, kärsivät vahinkoa, joka on aiheutunut
kansallisen tai unionin kilpailuoikeuden rikkomisesta. Vaikka rikkomiseen
syyllistyneen yrityksen olisi korvattava tällainen vahinko, sellaisten
kuluttajien ja yritysten, jotka eivät itse ole ostaneet mitään rikkomiseen
syyllistyneeltä yritykseltä, saattaa olla erityisen vaikea näyttää toteen
tällaisen vahingon laajuus. Sen vuoksi on tarkoituksenmukaista säätää, että kun
vahingonkorvausvaateen olemassaolo tai myönnettävän korvauksen suuruus riippuu
siitä, onko rikkomiseen syyllistyneen yrityksen suoran ostajan maksama ylihinta
siirretty välilliselle ostajalle ja missä määrin näin on tapahtunut,
jälkimmäisen katsotaan todistaneen, että suoran ostajan maksama ylihinta on
siirretty välillisen ostajan tasolle, kun välillinen ostaja pystyy osoittamaan,
että tällainen ylihinnan siirtäminen on ilmeisesti tapahtunut. Lisäksi on
tarkoituksenmukaista määritellä, milloin välillisen ostajan voidaan katsoa esittäneen
tällaisen prima facie -näytön. Siirretyn ylihinnan suuruuden
määrittämisen osalta kansallisella tuomioistuimella olisi oltava toimivalta
arvioida käsiteltävänään olevassa kiistassa, kuinka suuri osuus ylihinnasta on
siirretty välillisten ostajien tasolle. Rikkomiseen syyllistyneen yrityksen
olisi voitava esittää todisteita, jotka osoittavat, ettei todellista vahinkoa
ole siirretty tai että sitä ei ole siirretty kokonaisuudessaan. (32) Kilpailuoikeuden rikkominen
koskee usein niitä ehtoja ja sitä hintaa, joilla tavaroita ja palveluita
myydään, ja johtaa ylihintaan ja muunlaiseen vahinkoon rikkomiseen
syyllistyneiden yritysten asiakkaille. Rikkominen voi koskeva myös toimituksia
rikkomiseen syyllistyneelle yritykselle (esimerkiksi ostajien muodostaman
kartellin tapauksessa). Tällöinkin olisi sovellettava tämän direktiivin
säännöksiä ja erityisesti vahingon siirtämistä koskevia sääntöjä. (33) Vahingonkorvauskanteen voivat
nostaa sekä sellaiset vahinkoa kärsineet osapuolet, jotka ovat ostaneet
tavaroita tai palveluja rikkomiseen syyllistyneeltä yritykseltä, että
jäljempänä jakeluketjussa olevat ostajat. Jotta voitaisiin lisätä tällaisissa
toisiinsa liittyvissä oikeudenkäynneissä tehtyjen ratkaisujen johdonmukaisuutta
ja näin välttää se, että kansallisen tai unionin kilpailuoikeuden rikkomisesta
aiheutunutta vahinkoa ei korvata kokonaisuudessaan tai että rikkomiseen
syyllistynyt yritys joutuu maksamaan vahingonkorvauksia vahingosta, jota ei ole
kärsitty, kansallisten tuomioistuinten olisi otettava asianmukaisella tavalla
huomioon, siinä määrin kuin se on sallittua sovellettavan kansallisen tai
unionin oikeuden nojalla, kaikki käsiteltävänä olevaan asiaan liittyvät kanteet
ja ratkaisut etenkin tapauksissa, joissa se katsoo, että vahingon siirtäminen
on näytetty toteen. Tämä ei saisi vaikuttaa puolustautumisoikeuksia, tehokkaita
oikeussuojakeinoja ja puolueetonta tuomioistuinta koskeviin perusoikeuksiin
niiden osapuolten osalta, jotka eivät olleet asianosaisia oikeudenkäynnissä.
Kaikkia tällaisia kanteita, jotka ovat käsiteltävinä eri jäsenvaltioiden
tuomioistuimissa, voidaan pitää asetuksen N:o 1215/2012 30 artiklassa
tarkoitettuina toisiinsa liittyvinä kanteina. Kyseisen artiklan mukaan kaikki
muut kansalliset tuomioistuimet paitsi se, jossa kanne on ensin nostettu,
voivat keskeyttää asian käsittelyn tai tietyin edellytyksin jättää asian
tutkimatta. (34) Vahinkoa kärsineen osapuolen,
joka on näyttänyt toteen kärsineensä vahinkoa kilpailuoikeuden rikkomisen
seurauksena, on vielä osoitettava vahingon laajuus saadakseen
vahingonkorvausta. Kilpailuoikeuden rikkomisesta johtuvan vahingon
määrittäminen vaatii paljon tietoja ja voi edellyttää monimutkaisten
taloudellisten mallien soveltamista. Tämä on usein erittäin kallista ja
aiheuttaa vahinkoa kärsineille osapuolille vaikeuksia, jotka liittyvät
vaateiden toteennäyttämisen edellyttämien tietojen hankintaan. Sellaisenaan
kilpailuoikeuden rikkomisesta johtuvan vahingon määrittäminen voi muodostaa
suuren esteen, jonka vuoksi vahinkoa kärsineet osapuolet eivät saa korvausta
kärsimästään vahingosta. (35) Jotta voitaisiin korjata
tietojen epäsymmetriaa ja poistaa osa niistä vaikeuksista, jotka liittyvät
kilpailuoikeuden rikkomisesta johtuvan vahingon määrittämiseen, sekä varmistaa
vahingonkorvausvaateiden tehokkuus, on tarkoituksenmukaista olettaa, että kun
rikkomisessa on kyse kartellista, rikkominen on aiheuttanut vahinkoa,
erityisesti hintavaikutuksen muodossa. Asiaan liittyvistä tosiseikoista
riippuen tämä merkitsee sitä, että kartelli on aiheuttanut hinnan nousemisen tai
estänyt hintojen laskemisen, joka olisi tapahtunut ilman rikkomista.
Rikkomiseen syyllistyneen yrityksen olisi voitava kiistää tällainen olettama.
On tarkoituksenmukaista rajoittaa tämä kumottavissa oleva olettama
kartelleihin, sillä niiden salainen luonne lisää mainittua tietojen
epäsymmetriaa ja tekee vahinkoa kärsineelle osapuolelle vaikeammaksi saada
tarvittavat todisteet vahingon toteennäyttämiseksi. (36) Ilman unionin sääntöjä, jotka
koskevat kilpailuoikeuden rikkomisesta johtuvan vahingon määrittämistä, on
kunkin jäsenvaltion sisäisessä oikeusjärjestyksessä ja kansallisissa
tuomioistuimissa määritettävä ne vaatimukset, jotka vahinkoa kärsineen
osapuolen on täytettävä osoittaessaan kärsimänsä vahingon määrää, tarkkuus,
jolla kyseinen määrä on näytettävä toteen, menetelmät, joita voidaan käyttää
vahingon määrittämisessä, ja seuraukset siitä, jos kantaja ei pysty täyttämään
kaikkia asetettuja vaatimuksia. Nämä vaatimukset eivät saisi olla
epäsuotuisampia kuin vaatimukset, joita sovelletaan samankaltaisiin
jäsenvaltion kansalliseen lainsäädäntöön perustuviin kanteisiin
(vastaavuusperiaate), eivätkä ne saisi tehdä unionin lainsäädäntöön perustuvan
vahingonkorvausoikeuden käyttämisestä käytännössä mahdotonta tai suhteettoman
vaikeaa (tehokkuusperiaate). Tässä yhteydessä olisi otettava huomioon
mahdollinen tietojen epäsymmetria osapuolten välillä ja se, että vahingon
määrittäminen tarkoittaa sen arvioimista, kuinka kyseessä olevat markkinat
olisivat kehittyneet ilman rikkomista. Tähän arviointiin sisältyy vertailu
sellaiseen tilanteeseen, joka on itsessään hypoteettinen, joten arvio ei voi
koskaan olla täysin tarkka. Sen vuoksi on tarkoituksenmukaista antaa
kansallisille tuomioistuimille toimivalta arvioida kilpailuoikeuden
rikkomisesta johtuvan vahingon suuruus. (37) Vahinkoa kärsineitä osapuolia
ja rikkomiseen syyllistyneitä yrityksiä olisi kannustettava sopimaan
kilpailuoikeuden rikkomisesta johtuvasta vahingosta maksettava korvaus
sovitteluun perustuvilla riitojenratkaisumenettelyillä, kuten tuomioistuimen
ulkopuoliset sovintoratkaisut, välimiesmenettely ja sovittelu. Tällaisen
sovitteluun perustuvan riitojenratkaisun olisi mahdollisuuksien mukaan
katettava niin monta vahinkoa kärsinyttä osapuolta ja rikkomiseen
syyllistynyttä yritystä kuin mahdollista. Sen vuoksi tämän direktiivin
sisältämien sovitteluun perustuvaa riitojenratkaisua koskevien säännösten
tarkoituksena on helpottaa tällaisten menettelyjen käyttöä ja lisätä niiden
tehokkuutta. (38) Vahingonkorvauskanteisiin
sovellettavat vanhentumisajat voivat johtaa siihen, ettei vahinkoa kärsineillä
osapuolilla ja rikkomiseen syyllistyneillä yrityksillä ole riittävästi aikaa
päästä sopimukseen maksettavasta korvauksesta. Jotta molemmille voitaisiin
antaa todellinen mahdollisuus osallistua sovitteluun perustuvaan
riitojenratkaisumenettelyyn ennen asian panemista vireille kansallisessa
tuomioistuimessa, vanhentumisaika on tarpeen keskeyttää sovitteluun perustuvan
riitojenratkaisumenettelyn ajaksi. (39) Kun osapuolet päättävät
aloittaa sovitteluun perustuvan riitojenratkaisun sen jälkeen, kun
kansallisessa tuomioistuimessa on nostettu vahingonkorvauskanne samasta
vaateesta, kyseinen tuomioistuin voi keskeyttää menettelynsä sovitteluun
perustuvan riitojenratkaisumenettelyn ajaksi. Harkitessaan asian käsittelyn keskeyttämistä
kansallisen tuomioistuimen olisi otettava huomioon nopean menettelyn edut. (40) Jotta kannustettaisiin
sovitteluun perustuvaan sovintoratkaisuun, rikkomiseen syyllistynyttä yritystä,
joka maksaa vahingonkorvauksia sovitteluun perustuvan riitojenratkaisun
perusteella, ei pitäisi asettaa huonompaan asemaan suhteessa muihin rikkojiin
kuin se olisi ilman sovitteluun perustuvaa sovintoratkaisua. Näin voisi olla
silloin, jos sovintoratkaisuun osallistuva rikkoja olisi sovitteluun perustuvan
sovintoratkaisun jälkeenkin yhteisvastuussa rikkomisen aiheuttamasta koko
vahingosta. Sovintoratkaisuun osallistuvan rikkojan ei periaatteessa pitäisi
osallistua vahingonkorvauksiin, joita sen sovintoratkaisun ulkopuoliset
rikkojakumppanit maksavat sille vahinkoa kärsineelle osapuolelle, jonka kanssa
se on aikaisemmin tehnyt sovintoratkaisun. Vastaavasti vahinkoa kärsineen
osapuolen vaadetta olisi pienennettävä sovintoratkaisuun osallistuvan rikkojan
osuudella aiheutetusta vahingosta. Tämä osuus olisi määritettävä samojen
sääntöjen mukaisesti, joita käytetään määritettäessä rikkomiseen
syyllistyneiden yritysten keskinäisiä maksuosuuksia (johdanto-osan 27 kappale
edellä). Ilman tällaista vähennystä sovintoratkaisun ulkopuolisille rikkojille
aiheutuisi oikeudettomasti vaikutuksia sovintoratkaisusta, johon ne eivät
osallistuneet. Sovintoratkaisuun osallistuvan rikkojan on edelleen maksettava
vahingonkorvauksia, jos vahinkoa kärsinyt osapuoli ei muulla tavoin pysty
saamaan täyttä korvausta. (41) Kun sovintoratkaisuun osallistuvia
rikkojia pyydetään osallistumaan sovintoratkaisun ulkopuolisten rikkojien
myöhemmin maksamiin vahingonkorvauksiin, kansallisen tuomioistuimen olisi
otettava huomioon sovintomenettelyssä jo maksetut vahingonkorvaukset pitäen
mielessä, että kaikki rikkojat eivät välttämättä ole osallistuneet rikkomiseen
yhtä suuressa määrin sen koko aineellisessa, ajallisessa ja maantieteellisessä
laajuudessa. (42) Tässä asetuksessa
kunnioitetaan perusoikeuksia ja noudatetaan Euroopan unionin
perusoikeuskirjassa tunnustettuja periaatteita. (43) Koska toisistaan poikkeavilla
kansallisen tason poliittisilla valinnoilla ja oikeussäännöillä, jotka koskevat
unionin lainsäädäntöön perustuvaa oikeutta saada korvaus unionin
kilpailusääntöjen rikkomisen johdosta nostettavien vahingonkorvauskanteiden
perusteella, ei ole mahdollista taata perussopimuksen 101 ja 102 artiklan
täysimääräistä oikeusvaikutusta eikä moitteettomasti toimivia sisämarkkinoita
yrityksille ja kuluttajille, näitä tavoitteita ei voida riittävällä tavalla
saavuttaa jäsenvaltioiden toimin, vaan ne voidaan saavuttaa paremmin unionin
tasolla, kun otetaan huomioon perussopimuksen 101 ja 102 artiklan
soveltamisessa vaadittava vaikuttavuus ja johdonmukaisuus. Euroopan parlamentti
ja neuvosto antavat sen vuoksi tämän direktiivin Euroopan unionista tehdyn
sopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti.
Kyseisessä artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä
direktiivissä ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen edellä mainittujen tavoitteiden
saavuttamiseksi. (44) Jäsenvaltiot ovat selittävistä
asiakirjoista 29 päivänä syyskuuta 2011 annetun jäsenvaltioiden ja komission
yhteisen poliittisen lausuman[55]
mukaisesti sitoutuneet perustelluissa tapauksissa liittämään ilmoitukseen
toimenpiteistä, jotka koskevat direktiivin saattamista osaksi kansallista
lainsäädäntöä, yhden tai useamman asiakirjan, joista käy ilmi direktiivin osien
ja kansallisen lainsäädännön osaksi saattamiseen tarkoitettujen välineiden
vastaavien osien suhde. Tämän direktiivin osalta lainsäätäjä pitää tällaisten
asiakirjojen toimittamista perusteltuna, OVAT HYVÄKSYNEET TÄMÄN DIREKTIIVIN: I LUKU SOVELTAMISALA JA MÄÄRITELMÄT 1 artikla Direktiivin soveltamisala 1. Tässä direktiivissä annetaan
tietyt säännöt, jotka ovat tarpeen sen varmistamiseksi, että kaikki
perussopimuksen 101 tai 102 artiklan taikka kansallisen kilpailuoikeuden
rikkomisen johdosta vahinkoa kärsineet osapuolet voivat tosiasiallisesti
käyttää oikeuttaan saada täysi korvaus kyseisestä vahingosta. Siinä annetaan myös
säännöt, joilla edistetään vääristymätöntä kilpailua sisämarkkinoilla ja
poistetaan sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan esteet varmistamalla
kaikkialla unionissa samantasoinen suojelu niille, jotka ovat kärsineet
tällaista vahinkoa. 2. Tässä direktiivissä annetaan
myös säännöt, joiden avulla voidaan sovittaa yhteen kilpailuviranomaisten
harjoittama kilpailusääntöjen täytäntöönpano ja kansallisissa tuomioistuimissa
käsiteltäviin vahingonkorvauskanteisiin perustuva kilpailusääntöjen
täytäntöönpano. 2 artikla Oikeus täyteen korvaukseen 1. Jokaisen, joka on kärsinyt
vahinkoa unionin tai kansallisen kilpailuoikeuden rikkomisen johdosta, on
voitava hakea täyttä korvausta kyseisestä vahingosta. 2. Täydellä korvauksella
saatetaan vahinkoa kärsinyt osapuoli asemaan, jossa se olisi ollut, jos
rikkomista ei olisi tapahtunut. Tätä varten sen on sisällettävä korvaus
todellisesta vahingosta ja saamatta jääneestä voitosta sekä korko ajalta, joka
ulottuu vahingon syntymisestä siihen asti kun korvaus kyseisestä vahingosta on
todella maksettu. 3. Jäsenvaltioiden on
varmistettava, että kaikki vahinkoa kärsineet osapuolet voivat tosiasiallisesti
hakea vahingonkorvausta. 3 artikla Tehokkuus- ja vastaavuusperiaatteet Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kaikki
vahingonkorvauskanteisiin liittyvät kansalliset säännöt ja menettelyt on
laadittu ja niitä sovelletaan niin, että voidaan varmistaa, että kaikki
vahinkoa kärsineet osapuolet voivat käyttää tosiasiallisesti unionin
lainsäädäntöön perustuvaa oikeutta saada täysi korvaus kilpailuoikeuden
rikkomisesta aiheutuneesta vahingosta. Perussopimuksen 101 tai
102 artiklan rikkomisen johdosta nostettuihin vahingonkorvauskanteisiin
liittyvät kansalliset säännöt ja menettelyt eivät saa olla vahinkoa kärsineille
osapuolille epäedullisempia kuin ne säännöt ja menettelyt, joita sovelletaan
samankaltaisiin jäsenvaltion sisäiseen oikeuteen perustuviin kanteisiin. 4 artikla Määritelmät Tässä direktiivissä tarkoitetaan: 1. ’kilpailuoikeuden
rikkomisella’ perussopimuksen 101 tai 102 artiklan taikka 2 kohdassa
tarkoitetun kansallisen kilpailuoikeuden rikkomista; 2. ’kansallisella
kilpailuoikeudella’ kansallisen lainsäädännön säännöksiä, joilla on samat
pääasialliset tavoitteet kuin perussopimuksen 101 ja 102 artiklalla ja joita
sovelletaan samaan asiaan rinnakkain unionin kilpailuoikeuden kanssa asetuksen
(EY) N:o 1/2003 3 artiklan 1 kohdan mukaisesti; 3. ’vahingonkorvauskanteella’
kansallisen lainsäädännön mukaista kannetta, jolla vahinkoa kärsinyt osapuoli
esittää kansalliselle tuomioistuimelle vahingonkorvausvaateen; se voi myös
kattaa kanteet, joilla yhden tai useamman vahingosta kärsineen osapuolen
puolesta toimiva taho esittää kansalliselle tuomioistuimelle
vahingonkorvausvaateen, jos tällaisesta mahdollisuudesta säädetään kansallisessa
lainsäädännössä; 4. ’vahingonkorvausvaateella’
vaatimusta korvata kilpailuoikeuden rikkomisesta aiheutunut vahinko; 5. ’vahinkoa kärsineellä
osapuolella’ sitä, jolla on vahingonkorvausvaade; 6. ’kansallisella
kilpailuviranomaisella’ viranomaista, jonka jäsenvaltio on nimennyt asetuksen
(EY) N:o 1/2003 35 artiklan mukaisesti vastaamaan perussopimuksen 101 ja 102
artiklan soveltamisesta; 7. ’kilpailuviranomaisella’
komissiota tai kansallista kilpailuviranomaista; 8. ’kansallisella
tuomioistuimella’ tai ’tuomioistuimella’ mitä tahansa perussopimuksen 267
artiklassa tarkoitettua jäsenvaltion tuomioistuinta; 9. ’muutoksenhakutuomioistuimella’
kansallista tuomioistuinta, jolla on toimivalta tutkia kansallisen
kilpailuviranomaisen tekemiä päätöksiä koskevat valitukset, minkä yhteydessä
sillä voi olla myös toimivalta todeta perussopimuksen 101 tai 102 artiklan
rikkominen; 10. ’rikkomista koskevalla
päätöksellä’ kilpailuviranomaisen tai muutoksenhakutuomioistuimen päätöstä,
jossa todetaan kilpailuoikeuden rikkominen; 11. ’lopullisella’ rikkomista
koskevalla päätöksellä rikkomista koskevaa kilpailuviranomaisen tai
muutoksenhakutuomioistuimen päätöstä, johon ei voida enää hakea muutosta; 12. ’kartellilla’ kahden tai
useamman yrityksen välistä sopimusta ja/tai yhdenmukaistettua menettelytapaa,
jonka tarkoituksena on sovittaa yhteen niiden kilpailukäyttäytyminen
markkinoilla esimerkiksi vahvistamalla tai sovittamalla yhteen osto- tai
myyntihinnat tai muut kauppaehdot, jakamalla tuotanto- tai myyntikiintiöt,
jakamalla markkinat ja asiakkaat, tarjouskeinottelu mukaan lukien,
rajoittamalla tuontia tai vientiä ja/tai kilpailunvastaisilla toimilla muita
kilpailijoita vastaan; 13. ’sakoista vapauttamista tai
niiden lieventämistä koskevalla ohjelmalla’ ohjelmaa, jonka perusteella
salaiseen kartelliin osallistunut yritys tekee muista kartelliin
osallistuneista yrityksistä riippumatta yhteistyötä kilpailuviranomaisen
tutkimuksessa toimittamalla oma-aloitteisia selostuksia, joissa esitetään
yrityksellä kartellista olevat tiedot ja sen rooli kartellissa, minkä
vastineeksi yritykselle myönnetään vapautus kartellille määrättävistä sakoista
tai sen sakkoja lievennetään; 14. ’yrityslausunnolla’ yrityksen
laatimaa tai sen puolesta laadittua kilpailuviranomaiselle osoitettua
oma-aloitteista suullista tai kirjallista selostusta, jossa esitetään
yrityksellä salaisesta kartellista olevat tiedot ja yrityksen rooli kyseisessä
kartellissa ja joka on laadittu nimenomaan esitettäväksi kilpailuviranomaiselle
sakoista vapauttamiseksi tai sakkojen lieventämiseksi sellaisen ohjelman
mukaisesti, joka koskee sakoista vapauttamista tai niiden lieventämistä
perussopimuksen 101 artiklaa tai kansallisen lainsäädännön vastaavaa säännöstä
sovellettaessa; tämä ei kata asiakirjoja tai tietoja, joiden olemassaolo ei ole
yhteydessä kilpailuviranomaisen menettelyyn (’jo olemassa olevat tiedot’); 15. ’sovintoehdotuksella’
yrityksen laatimaa tai sen puolesta laadittua oma-aloitteista selostusta
kilpailuviranomaiselle, jossa yritys myöntää osallisuutensa perussopimuksen 101
artiklan tai kansallisen oikeuden vastaavan säännöksen rikkomiseen ja vastuunsa
kyseisestä rikkomisesta ja joka on laadittu nimenomaan osana
kilpailuviranomaiselle esitettävää virallista pyyntöä nopeutetun menettelyn
hakemiseksi; 16. ’ylihinnalla’ todellisuudessa
maksetun hinnan ja sen hinnan positiivista erotusta, joka olisi maksettu, jos
kilpailuoikeutta ei olisi rikottu; 17. ’sovitteluun perustuvalla
sovintoratkaisulla’ sovitteluun perustuvan riitojenratkaisun jälkeistä
sopimusta vahingonkorvauksen maksamisesta. II LUKU VELVOLLISUUS ESITTÄÄ TODISTEITA 5 artikla Velvollisuus esittää todisteita 1. Jäsenvaltioiden on
varmistettava, että kun kantaja on esittänyt kohtuudella käytettävissä olevia
tosiseikkoja ja todisteita, joiden mukaan on perusteltua epäillä kantajan tai
niiden, joita se edustaa, kärsineen vahinkoa sen johdosta, että vastaaja on
rikkonut kilpailuoikeutta, kansalliset tuomioistuimet voivat tässä luvussa
säädetyin ehdoin määrätä, että vastaajan tai kolmannen osapuolen on tuotava
todiste tuomioistuimeen, riippumatta siitä, onko kyseinen todiste myös
kilpailuviranomaisen asiakirja-aineistossa. Jäsenvaltioiden on varmistettava,
että tuomioistuimet voivat myös määrätä kantajan tai kolmannen osapuolen
esittämään todisteita vastaajan pyynnöstä. Tällä säännöksellä ei ole vaikutusta neuvoston
asetuksen (EY) N:o 1206/2001 mukaisiin kansallisten tuomioistuinten oikeuksiin
ja velvollisuuksiin. 2. Jäsenvaltioiden on
varmistettava, että kansalliset tuomioistuimet antavat 1 kohdassa
tarkoitetun todisteiden esittämistä koskevan määräyksen, jos todisteiden
esittämistä pyytänyt osapuoli on a) osoittanut, että toisen asianosaisen tai
kolmannen osapuolen hallinnassa olevat todisteet ovat olennaisia vaateen tai
puolustuksen perustelemiseksi; ja b) yksilöinyt yksittäiset todisteet tai niin
täsmälliset ja tarkkaan rajatut todisteluokat kuin kohtuudella käytettävissä
olevien tosiseikkojen perusteella on mahdollista. 3. Jäsenvaltioiden on
varmistettava, että kansalliset tuomioistuimet rajoittavat todisteiden
esittämisvelvollisuuden siihen mikä on oikeasuhteista. Arvioidessaan sitä, onko
osapuolen pyytämä todisteiden esittämisvelvollisuus oikeasuhteinen,
kansallisten tuomioistuinten on otettava huomioon kaikkien asianosaisten ja
asiaan liittyvien kolmansien osapuolten oikeutetut edut. Niiden on erityisesti
otettava huomioon a) sen todennäköisyys, että väitetty
kilpailuoikeuden rikkominen on tapahtunut; b) esittämisvelvollisuuden laajuus ja
kustannukset, erityisesti kolmansien osapuolten osalta; c) sisältyykö esitettäviin tietoihin
luottamuksellisia tietoja, erityisesti kolmansia osapuolia koskevia
luottamuksellisia tietoja, ja järjestelyt tällaisten luottamuksellisten
tietojen suojelemiseksi; ja d) niissä tapauksissa, joissa
kilpailuviranomainen tutkii tai on tutkinut rikkomista, onko pyynnössä mainittu
erityisesti kyseisten asiakirjojen luonne, tavoite tai sisältö vai koskeeko
pyyntö yleisesti asiakirjoja, jotka on toimitettu kilpailuviranomaiselle tai
jotka sisältyvät kilpailuviranomaisen asiakirja-aineistoon. 4. Jäsenvaltioiden on
varmistettava, että kansallisten tuomioistuinten käytettävissä on tehokkaita
keinoja suojata luottamuksellisia tietoja väärältä käytöltä mahdollisimman
tehokkaasti ja samalla varmistaa, että tällaisia tietoja sisältävät olennaiset
todisteet ovat käytettävissä vahingonkorvausoikeudenkäynnissä. 5. Jäsenvaltioiden on
toteutettava tarvittavat toimenpiteet, joilla varmistetaan sellaisten
erioikeuksien ja muiden oikeuksien täysimääräinen toteutuminen, joiden mukaan
todisteiden esittämiseen ei voida velvoittaa. 6. Jos jäsenvaltioiden
tuomioistuimilla on toimivalta määrätä esittämään todisteita kuulematta sitä
henkilöä, joka määrätään esittämään todisteita, jäsenvaltioiden on
varmistettava, että tällaisen määräyksen noudattamatta jättämisestä ei voida määrätä
rangaistusta ennen kuin tuomioistuin on kuullut määräyksen kohteena olevaa. 7. Todisteisiin kuuluvat
kaikentyyppiset todisteet, jotka asiaa käsittelevä kansallinen tuomioistuin
ottaa vastaan, erityisesti asiakirjat ja muut tietoa sisältävät esineet riippumatta
siitä, millaiselle välineelle tieto on tallennettu. 8. Rajoittamatta 4 kohdassa
säädetyn velvollisuuden ja 6 artiklassa säädettyjen rajoitusten soveltamista
tämä artikla ei estä jäsenvaltioita säilyttämästä tai ottamasta käyttöön
sääntöjä, jotka johtaisivat laajempaan todisteiden esittämisvelvollisuuteen. 6 artikla Kilpailuviranomaisen
asiakirja-aineistoon sisältyvien todisteiden esittämisvelvollisuutta koskevat
rajoitukset 1. Jäsenvaltioiden on
varmistettava, että kansalliset tuomioistuimet eivät voi
vahingonkorvauskanteissa määrätä missään vaiheessa osapuolta tai kolmatta
osapuolta esittämään seuraaviin luokkiin kuuluvia todisteita: a) sakoista vapauttamista tai niiden
lieventämistä koskevaan ohjelmaan liittyvät yrityslausunnot; ja b) sovintoehdotukset. 2. Jäsenvaltioiden on
varmistettava, että kansalliset tuomioistuimet voivat vahingonkorvauskanteita
käsitellessään määrätä esittämään seuraaviin luokkiin kuuluvat todisteet vasta
sen jälkeen, kun kilpailuviranomainen on lopettanut menettelynsä tai tehnyt
asetuksen N:o 1/2003 5 artiklassa tai asetuksen N:o 1/2003 III luvussa
tarkoitetun päätöksen: a) tiedot, jotka luonnollinen tai
oikeushenkilö on laatinut erityisesti kilpailuviranomaisen menettelyä varten; b) tiedot, jotka kilpailuviranomainen on laatinut
menettelynsä aikana. 3. Kilpailuviranomaisen
asiakirja-aineistoon sisältyvät todisteet, jotka eivät kuulu mihinkään tämän
artiklan 1 tai 2 kohdassa luetelluista luokista, voidaan vaatia esittäväksi
vahingonkorvausoikeudenkäynnissä milloin tahansa. 7 artikla Rajoitukset, jotka koskevat
yksinomaan kilpailuviranomaisen asiakirja-aineistoa koskevan tutustumisoikeuden
kautta saatujen todisteiden käyttöä 1. Jäsenvaltioiden on
varmistettava, että 6 artiklan 1 kohdassa lueteltuihin luokkiin kuuluvat todisteet,
jotka luonnollinen tai oikeushenkilö on saanut yksinomaan kilpailuviranomaisen
asiakirja-aineistoa koskevan tutustumisoikeuden kautta käyttäessään asetuksen
N:o 1/2003 27 artiklan tai kansallisen lainsäädännön vastaavien säännösten
mukaisia puolustautumisoikeuksiaan, eivät kelpaa todisteeksi
vahingonkorvausoikeudenkäynneissä. 2. Jäsenvaltioiden on
varmistettava, että 6 artiklan 2 kohdassa lueteltuihin luokkiin kuuluvat
todisteet, jotka luonnollinen tai oikeushenkilö on saanut yksinomaan
kilpailuviranomaisen asiakirja-aineistoa koskevan tutustumisoikeuden kautta
käyttäessään asetuksen N:o 1/2003 27 artiklan tai kansallisen
lainsäädännön vastaavien säännösten mukaisia puolustautumisoikeuksiaan, eivät
kelpaa todisteeksi vahingonkorvausoikeudenkäynneissä ennen kuin kyseinen
kilpailuviranomainen on lopettanut menettelynsä tai tehnyt asetuksen N:o 1/2003
5 artiklassa tai asetuksen N:o 1/2003 III luvussa tarkoitetun päätöksen. 3. Jäsenvaltioiden on
varmistettava, että todisteita, jotka luonnollinen tai oikeushenkilö on saanut
yksinomaan kilpailuviranomaisen asiakirja-aineistoa koskevan tutustumisoikeuden
kautta käyttäessään asetuksen N:o 1/2003 27 artiklan tai kansallisen
lainsäädännön vastaavien säännösten mukaisia puolustautumisoikeuksiaan ja jotka
eivät ole todisteeksi kelpaamattomia tämän artiklan 1 tai 2 kohdan mukaisesti,
voi käyttää vahingonkorvauskanteissa ainoastaan kyseinen henkilö taikka
luonnollinen tai oikeushenkilö, jolle oikeudet ovat oikeusseuraajana
siirtyneet, mukaan lukien henkilö, jolle vaade on siirtynyt. 8 artikla Seuraamukset 1. Jäsenvaltioiden on
varmistettava, että kansalliset tuomioistuimet voivat määrätä seuraamuksia
asianosaisille, kolmansille osapuolille ja niiden laillisille edustajille, jos: a) tuomioistuimen antaman todisteiden esittämistä
koskevan määräyksen noudattaminen laiminlyödään tai siitä kieltäydytään; b) asiaan liittyviä todisteita tuhotaan, jos
tuhoamisen ajankohtana i) tuhoava osapuoli oli tai oli ollut
asianosaisena kilpailuviranomaisen menettelyssä, joka liittyy siihen
toimintaan, johon vahingonkorvauskanne perustuu; tai ii) tuhoava osapuoli tiesi tai sen olisi
pitänyt tietää, että kansallisessa tuomioistuimessa oli nostettu
vahingonkorvauskanne ja että todisteet olivat olennaisia joko
vahingonkorvausvaateen tai sitä vastaan esitettävän puolustuksen
perustelemiseksi; tai iii) tuhoava osapuoli tiesi, että todisteet
olivat olennaisia sen nostaman tai sitä vastaan nostetun vireillä olevan tai
aiotun vahingonkorvauskanteen kannalta; c) tuomioistuimen määräämien luottamuksellisen
tiedon suojaamista koskevien velvoitteiden noudattaminen laiminlyödään tai
siitä kieltäydytään; tai d) tässä luvussa säädettyjä todisteiden
esittämisvelvollisuuteen liittyviä oikeuksia ja niiden avulla saatuja
todisteita ja tietoja käytetään väärin. 2. Jäsenvaltioiden on
varmistettava, että seuraamukset, joita kansalliset tuomioistuimet voivat
määrätä, ovat tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia. Kansallisen
tuomioistuimen määrättävissä oleviin seuraamuksiin on kuuluttava
vahingonkorvausoikeudenkäynnin asianosaisten toiminnan osalta mahdollisuus
tehdä epäedullisia päätelmiä, kuten olettaa, että tarkasteltavana oleva seikka
on näytetty toteen, tai hylätä vaateet tai puolustus kokonaan tai osittain, ja
mahdollisuus määrätä oikeudenkäyntikulujen maksamisesta. III LUKU KANSALLISTEN PÄÄTÖSTEN VAIKUTUS,
VANHENTUMISAJAT JA YHTEISVASTUU 9 artikla Kansallisten päätösten vaikutus Jäsenvaltioiden
on varmistettava, että kansallisten tuomioistuinten tehdessä perussopimuksen
101 tai 102 artiklan taikka kansallisen kilpailuoikeuden nojalla nostettuja
vahingonkorvauskanteita käsitellessään päätöksiä sellaisista sopimuksista,
päätöksistä tai menettelytavoista, joista kansallinen kilpailuviranomainen tai
muutoksenhakutuomioistuin on jo tehnyt lopullisen rikkomista koskevan
päätöksen, kyseiset tuomioistuimet eivät voi tehdä päätöksiä, jotka olisivat
ristiriidassa tällaisen rikkomisen toteamisen kanssa. Tämä velvoite ei vaikuta
perussopimuksen 267 artiklan mukaisiin oikeuksiin ja velvoitteisiin. 10 artikla Vanhentumisajat 1. Jäsenvaltioiden on
vahvistettava säännöt, joita sovelletaan vahingonkorvauskanteiden nostamista
koskeviin vanhentumisaikoihin, tämän artiklan mukaisesti. Kyseisissä säännöissä
on määritettävä, milloin vanhentumisaika alkaa kulua, sen kesto ja olosuhteet,
joiden vallitessa vanhentumisaika voidaan keskeyttää tai sitä voidaan lykätä. 2. Jäsenvaltioiden on
varmistettava, että vanhentumisaika ei ala kulua ennen kuin vahinkoa kärsineen
osapuolen tiedossa on, tai sen tiedossa voidaan kohtuudella olettaa olevan i) toiminta, josta rikkominen muodostuu; ii) tällaisen toiminnan luokittelu unionin
tai kansallisen kilpailuoikeuden rikkomiseksi; iii) se, että rikkominen on aiheuttanut
sille vahinkoa; ja iv) vahingon aiheuttaneen rikkojan
henkilöllisyys. 3. Jäsenvaltioiden on
varmistettava, että vanhentumisaika ei ala kulua ennen päivää, jona jatkuva tai
toistuva rikkominen lakkaa. 4. Jäsenvaltioiden on
varmistettava, että vahingonkorvauskanteen nostamiseen sovellettava
vanhentumisaika on vähintään viisi vuotta. 5. Jäsenvaltioiden on
varmistettava, että vanhentumisaika keskeytetään, jos kilpailuviranomainen
käynnistää tutkimuksen tai menettelyn rikkomisesta, johon vahingonkorvauskanne
liittyy. Keskeyttäminen saa päättyä aikaisintaan vuosi sen jälkeen, kun
rikkomista koskevasta päätöksestä on tullut lopullinen tai menettely on muulla
tavoin lopetettu. 11 artikla Yhteisvastuu 1. Jäsenvaltioiden on
varmistettava, että yritykset, jotka ovat rikkoneet kilpailuoikeutta yhteisellä
toiminnalla, ovat yhdessä vastuussa rikkomisen aiheuttamasta vahingosta: kukin
rikkomiseen syyllistynyt yritys on velvollinen korvaamaan vahingon
kokonaisuudessaan, ja vahinkoa kärsinyt osapuoli voi vaatia miltä tahansa
kyseisistä yrityksistä täyttä korvausta, kunnes se on saanut täyden korvauksen.
2. Jäsenvaltioiden on
varmistettava, että yritys, jonka kilpailuviranomainen on vapauttanut sakoista
sakoista vapauttamista tai niiden lieventämistä koskevan ohjelman nojalla, on
vastuussa muille vahinkoa kärsineille osapuolille kuin omille suorille tai välillisille
ostajilleen tai toimittajilleen ainoastaan, kun tällaiset vahinkoa kärsineet
osapuolet osoittavat, etteivät ne pysty saamaan täyttä korvausta muilta samaan
kilpailuoikeuden rikkomiseen syyllistyneiltä yrityksiltä. 3. Jäsenvaltioiden on varmistettava,
että rikkomiseen syyllistynyt yritys voi vaatia miltä tahansa muulta
rikkomiseen syyllistyneeltä yritykseltä osuutta, jonka suuruus määritetään sen
perusteella, mikä niiden suhteellinen vastuu rikkomisen aiheuttamasta
vahingosta on. Jos kilpailuviranomainen on vapauttanut yrityksen sakoista
sakoista vapauttamista tai niiden lieventämistä koskevan ohjelman nojalla,
kyseisen yrityksen osuus ei saa ylittää vahinkoa, jonka se on aiheuttanut
omille suorille tai välillisille ostajilleen tai toimittajilleen. 4. Jäsenvaltioiden on
varmistettava, että siinä määrin kuin rikkominen aiheutti vahinkoa muille
vahinkoa kärsineille osapuolille kuin rikkomiseen syyllistyneiden yritysten
suorille tai välillisille ostajille tai toimittajille, sakoista vapautetun
yrityksen osuus määritetään sen perusteella, mikä sen suhteellinen vastuu
kyseisestä vahingosta on. IV LUKU YLIHINNAN SIIRTÄMINEN 12 artikla Ylihinnan siirtämiseen vetoava
puolustus 1. Jäsenvaltioiden on
varmistettava, että vahingonkorvauskanteen vastaaja voi puolustuksenaan vedota
siihen, että kantaja siirsi rikkomisesta johtuvan ylihinnan edelleen kokonaan
tai osittain. Ylihinnan siirtämistä koskeva todistustaakka on vastaajalla. 2. Jos ylihinta on siirretty
jakeluketjun seuraavalla tasolla oleville henkilöille, joiden on
oikeudellisista syistä mahdotonta hakea vahingonkorvausta, vastaajalla ei saa
olla mahdollisuutta vedota edeltävässä kohdassa mainittuun puolustukseen. 13 artikla Välilliset ostajat 1. Jäsenvaltioiden on
varmistettava, että silloin kun vahingonkorvausvaateen olemassaolo ja
myönnettävän korvauksen määrä riippuu vahingonkorvauskanteessa siitä,
siirrettiinkö ylihinta ja missä määrin se siirrettiin kantajalle, tällaisen
siirtämisen tapahtumista ja laajuutta koskeva todistustaakka on kantajalla. 2. Tämän artiklan 1 kohdassa
tarkoitetussa tilanteessa välillisen ostajan katsotaan näyttäneen ylihinnan
siirtämisen toteen, kun se on osoittanut, että a) vastaaja on syyllistynyt kilpailuoikeuden
rikkomiseen; b) rikkominen johti ylihinnan veloittamiseen
vastaajan suoralta ostajalta; ja c) se osti tavarat tai palvelut, joita
kyseinen rikkominen koskee, tai osti tavaroita tai palveluja, jotka olivat
peräisin sellaisista tavaroista tai palveluista tai jotka sisälsivät sellaisia
tavaroita tai palveluja, joita kyseinen rikkominen koskee. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että
tuomioistuimella on toimivalta arvioida, mikä osuus ylihinnasta siirrettiin. Tämä säännös ei vaikuta rikkomiseen syyllistyneen
oikeuteen osoittaa, ettei ylihintaa siirretty välilliselle ostajalle tai että
se siirrettiin vain osittain. 14 artikla Saamatta jäänyt voitto ja
rikkominen hankintatoiminnan tasolla 1. Tässä luvussa säädetyt
säännöt eivät vaikuta vahinkoa kärsineen osapuolen oikeuteen hakea korvausta
saamatta jääneestä voitosta. 2. Jäsenvaltioiden on
varmistettava, että tässä luvussa säädettyjä sääntöjä sovelletaan myös silloin,
kun kilpailuoikeuden rikkominen liittyy rikkomiseen syyllistyneen yrityksen
hankintatoimintaan. 15 artikla Jakeluketjun eri tasoilla olevien
kantajien vahingonkorvauskanteet 1. Jäsenvaltioiden on
varmistettava, että arvioidessaan 13 artiklan soveltamisesta johtuvan
todistustaakan täyttämistä kansalliset tuomioistuimet, joissa on nostettu
vahingonkorvauskanne, ottavat asianmukaisella tavalla huomioon a) samaan kilpailuoikeuden rikkomiseen
liittyvät vahingonkorvauskanteet, joiden nostajat toimivat jakeluketjun muilla
tasoilla; tai b) tällaisista kanteista annetut ratkaisut. 2. Tällä artiklalla ei ole
vaikutusta asetuksen (EU) N:o 1215/2012 30 artiklan mukaisiin kansallisten
tuomioistuinten oikeuksiin ja velvollisuuksiin. V LUKU VAHINGON MÄÄRITTÄMINEN 16 artikla Vahingon määrittäminen 1. Jäsenvaltioiden on
varmistettava, että kun rikkomisessa on kyse kartellista, rikkomisen oletetaan
aiheuttaneen vahinkoa. Rikkomiseen syyllistyneellä yrityksellä on oltava oikeus
kiistää tämä olettama. 2. Jäsenvaltioiden on
varmistettava, että vahingon määrittämisen edellyttämä todistustaakka sekä
todisteiden ja tosiseikkojen esittämisen taso eivät tee vahinkoa kärsineelle
osapuolelle käytännössä mahdottomaksi tai kohtuuttoman vaikeaksi käyttää
oikeuttaan saada vahingonkorvaus. Jäsenvaltioiden on säädettävä, että
tuomioistuimelle on annettava toimivalta arvioida vahingon suuruus. VI LUKU SOVITTELUUN PERUSTUVA RIITOJENRATKAISU 17 artikla Sovitteluun perustuvan
riitojenratkaisun lykkäävä vaikutus 1. Jäsenvaltioiden on
varmistettava, että vahingonkorvauskanteen nostamista koskeva vanhentumisaika
keskeytetään sovitteluun perustuvan riitojenratkaisumenettelyn ajaksi.
Vanhentumisaika keskeytetään ainoastaan niiden osapuolten osalta, jotka ovat
tai olivat mukana sovitteluun perustuvassa riitojenratkaisussa. 2. Jäsenvaltioiden on
varmistettava, että vahingonkorvauskannetta käsittelevä kansallinen
tuomioistuin voi keskeyttää oikeudenkäynnin, jos kyseisen oikeudenkäynnin
asianosaiset ovat sovitteluun perustuvassa riitojenratkaisussa kyseessä olevan
vahingonkorvauskanteen kattaman vaateen osalta. 18 artikla Sovitteluun perustuvien
sovintoratkaisujen vaikutus myöhempiin vahingonkorvauskanteisiin 1. Jäsenvaltioiden on
varmistettava, että sovitteluun perustuvan sovintoratkaisun jälkeen
sovintoratkaisuun osallistuvan vahinkoa kärsineen osapuolen vaateesta
vähennetään sovintoratkaisuun osallistuvan rikkojan osuus vahingosta, jonka
rikkominen aiheutti vahinkoa kärsineelle osapuolelle. Sovintoratkaisun
ulkopuoliset rikkojat eivät voi vaatia sovintoratkaisuun osallistuvaa rikkojaa
maksamaan osuutta jäljellä olevasta vaateesta. Ainoastaan silloin, kun
sovintoratkaisun ulkopuoliset rikkojat eivät pysty maksamaan jäljellä olevan
vaateen mukaisia vahingonkorvauksia, voidaan sovintoratkaisuun osallistuvaa
rikkojaa vaatia maksamaan vahingonkorvausta sovintoratkaisuun osallistuvalle
vahinkoa kärsineelle osapuolelle. 2. Määrittäessään kunkin
rikkojan osuutta kansallisten tuomioistuinten on otettava asianmukaisella
tavalla huomioon aikaisemmat sovitteluun perustuvat sovintoratkaisut, joissa
kyseinen rikkoja on osallisena. VII LUKU LOPPUSÄÄNNÖKSET 19 artikla Uudelleentarkastelu Komissio tarkastelee tätä direktiiviä
uudelleen ja laatii kertomuksen Euroopan parlamentille ja neuvostolle
viimeistään [...] [viisi vuotta sen määräajan päättymisestä, johon mennessä
tämä direktiivi on saatettava osaksi kansallista lainsäädäntöä]. 20 artikla Saattaminen osaksi kansallista
lainsäädäntöä 1. Jäsenvaltioiden on saatettava
tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset
määräykset voimaan viimeistään […] päivänä […]kuuta […] [kaksi vuotta tämän
direktiivin hyväksymispäivästä]. Niiden on viipymättä toimitettava komissiolle
kirjallisina nämä säännökset. Näissä jäsenvaltioiden antamissa säännöksissä on
viitattava tähän direktiiviin tai niihin on liitettävä tällainen viittaus, kun
ne virallisesti julkaistaan. Jäsenvaltioiden on säädettävä siitä, miten
viittaukset tehdään. 2. Jäsenvaltioiden on
toimitettava tässä direktiivissä tarkoitetuista kysymyksistä antamansa
keskeiset kansalliset säännökset kirjallisina komissiolle. 21 artikla Voimaantulo Tämä direktiivi tulee voimaan
kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan
unionin virallisessa lehdessä. 22 artikla Osoitus Tämä direktiivi
on osoitettu kaikille jäsenvaltioille. Tehty Strasbourgissa Euroopan parlamentin puolesta Neuvoston
puolesta SÄÄDÖKSEEN LIITTYVÄ RAHOITUSSELVITYS Tämä
ehdotus ei vaikuta EU:n talousarvioon. [1] Neuvoston asetus (EY) N:o 1/2003, annettu
16 päivänä joulukuuta 2002, perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklassa
vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta, EYVL L 1, 4.1.2003, s. 1.
EY:n perustamissopimuksen 81 artiklasta tuli 1 päivänä joulukuuta 2009
perussopimuksen 101 artikla ja 82 artiklasta 102 artikla. Niiden sisältö ei ole
muuttunut. [2] Asetuksen N:o 1/2003 4 ja 5 artikla. [3] Asetuksen N:o 1/2003 23 artikla. [4] Asetuksen N:o 1/2003 6 artikla; ks. myös asia 127/73, BRT
v. SABAM, tuomio 27.3.1974, Kok., s. 51, 16 kohta; asia C-282/95 P, Guérin
Automobiles v. komissio, tuomio 18.3.1997, Kok., s. I-1503, 39 kohta. [5] Ks. asia C-453/99, Courage ja Crehan, tuomio
20.9.2001, Kok., s. I-6297; yhdistetyt asiat C-295/04–C-298/04, Manfredi,
tuomio 13.7.2006, Kok., I-6619; asia C-360/09, Pfleiderer AG v.
Bundeskartellamt, tuomio 14.6.2011, Kok., s. I-5161; ja asia C-199/11, Euroopan
yhteisö v. Otis NV ynnä muut, tuomio 6.11.2012, Kok., s. I-0000. [6] Ks. alaviitteessä 5 mainittu asia Manfredi, 95 kohta. [7] Asia C-360/09, Pfleiderer AG v. Bundeskartellamt, tuomio
14.6.2011, Kok., s. I-5161. [8] KOM(2008) 165 lopullinen; ks. myös valkoisen kirjan
liitteenä oleva komission yksiköiden valmisteluasiakirja SEC(2008) 404. [9] Julkinen kuuleminen ”Kollektiivisia oikeussuojakeinoja
koskeva johdonmukainen eurooppalainen lähestymistapa”, ks. http://ec.europa.eu/competition/consultations/2011_collective_redress/fi.pdf. [10] Resolution of the Meeting of the Heads of the
European Competition Authorities of 23 May 2012, Protection of leniency
material in the context of civil damages actions, saatavilla osoitteessa: http://ec.europa.eu/competition/ecn/leniency_material_protection_en.pdf. [11] Ks. Euroopan parlamentin päätöslauselma 2. helmikuuta 2012
kollektiivisia oikeussuojakeinoja koskevasta johdonmukaisesta eurooppalaisesta
lähestymistavasta (2011/2089(INI)): http://www.europarl.europa.eu/sides/getDoc.do?type=TA&language=EN&reference=P7-TA-2012-21
ja kilpailupolitiikkaa koskevasta kertomuksesta (2011/2094(INI))
http://www.europarl.europa.eu/sides/getDoc.do?type=TA&language=EN&reference=P7-TA-2012-31. [12] KOM(2005) 672 lopullinen; ks. myös vihreän kirjan
liitteenä oleva komission yksiköiden valmisteluasiakirja SEC(2005) 1732. [13] Yhteisön kilpailuoikeuden rikkomisesta johtuvia vahingonkorvauskanteita
koskevasta valkoisesta kirjasta 26. maaliskuuta 2009 annettu Euroopan
parlamentin päätöslauselma (2008/2154(INI)). [14] Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta
Valkoinen kirja yhteisön kilpailuoikeuden rikkomisesta johtuvista
vahingonkorvauskanteista, 25. maaliskuuta 2009 (EUVL C
228, 22.9.2009, s. 40). [15] Ks. Euroopan parlamentin päätöslauselma 2. helmikuuta 2012
EU:n kilpailupolitiikkaa koskevasta kertomuksesta 2010 (2011/2094(INI)). [16] EUVL C 101, 27.4.2004, s. 54. [17] Neuvoston asetus (EY) N:o 44/2001, annettu 22 päivänä
joulukuuta 2000, tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta
ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla (EYVL L 12, 16.1.2001,
s. 1). Tämä asetus on hiljattain korvattu tuomioistuimen toimivallasta sekä
tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden
alalla 12 päivänä joulukuuta 2012 annetulla asetuksella (EU) N:o 1215/2012
(EUVL L 351, 20.12.2012, s. 1), joka tulee suurimmalta osaltaan voimaan 10
päivänä tammikuuta 2015. [18] Neuvoston asetus (EY) N:o 1206/2001, annettu 28
päivänä toukokuuta 2001, jäsenvaltioiden tuomioistuinten välisestä yhteistyöstä
siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa tapahtuvassa todisteiden
vastaanottamisessa (EYVL L 174, 27.6.2001, s. 1). [19] Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o
864/2007, annettu 11 päivänä heinäkuuta 2007, sopimukseen perustumattomiin
velvoitteisiin sovellettavasta laista (Rooma II) (EUVL L 199, 31.7.2007, s.
40). [20] Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY)
N:o 861/2007, annettu 11 päivänä heinäkuuta 2007, eurooppalaisesta
vähäisiin vaatimuksiin sovellettavasta menettelystä (EUVL L 199, 31.7.2007, s.
1). [21] Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/52/EY,
annettu 21 päivänä toukokuuta 2008, tietyistä sovittelun näkökohdista siviili-
ja kauppaoikeuden alalla (EUVL L 136, 24.5.2008, s. 3). [22] Komission asetus (EY) N:o 773/2004, annettu 7 päivänä
huhtikuuta 2004, EY:n perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklan mukaisten
komission menettelyjen kulusta (EUVL L 123, 27.4.2004, s. 18). [23] Komission tiedonanto oikeutta tutustua komission
asiakirja-aineistoon koskevista säännöistä EY:n perustamissopimuksen 81 ja 82
artiklan, ETA-sopimuksen 53, 54 ja 57 artiklan ja neuvoston asetuksen (EY) N:o
139/2004 soveltamistapauksissa (EUVL C 325, 22.12.2005, s. 7). [24] Komission tiedonanto sakoista vapauttamisesta ja sakkojen
lieventämisestä kartelleja koskevissa asioissa (EUVL C 298, 8.12.2006, s. 17). [25] EUVL C 167, 2.7.2008, s. 1. [26] Komission
julkisten kuulemisten aikana saamat kirjalliset kannanotot ovat saatavilla
seuraavilla verkkosivuilla: http://ec.europa.eu/competition/antitrust/actionsdamages/green_paper_comments.html
(vihreää kirjaa koskeva kuuleminen) ja http://ec.europa.eu/competition/antitrust/actionsdamages/white_paper_comments.html
(valkoista kirjaa koskeva kuuleminen). [27] Ks.
alaviite 9 edellä. [28] Euroopan parlamentin päätöslauselma 2. helmikuuta 2012
kollektiivisia oikeussuojakeinoja koskevasta johdonmukaisesta eurooppalaisesta
lähestymistavasta (2011/2089(INI)): http://www.europarl.europa.eu/sides/getDoc.do?type=TA&language=EN&reference=P7-TA-2012-21. [29] Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle,
Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle ”Kohti
kollektiivisia oikeussuojakeinoja koskevaa EU:n horisontaalista kehystä”,
COM(2013) 401 final. [30] Komission suositus unionin lainsäädäntöön perustuvien
oikeuksien loukkauksiin perustuvia kieltokanteita ja vahingonkorvausvaatimuksia
koskeviin jäsenvaltioiden kollektiivisiin oikeussuojakeinoihin sovellettavista
yhteisistä periaatteista, C(2013) 3539 final. [31] Julkinen
kuuleminen ohjeasiakirjan luonnoksesta –Vahingon määrittäminen Euroopan unionin
toiminnasta tehdyn sopimuksen 101 tai 102 artiklan rikkomisesta johtuvissa
vahingonkorvauskanteissa, saatavilla osoitteessa http://ec.europa.eu/competition/consultations/2011_actions_damages/index_en.html. [32] Julkiseen kuulemiseen saadut vastaukset ovat saatavilla
osoitteessa http://ec.europa.eu/competition/consultations/2011_actions_damages/index_en.html#contributions. [33] ”Study on the conditions of claims for damages in case
of infringement of EC competition rules”, saatavilla osoitteessa http://ec.europa.eu/competition/antitrust/actionsdamages/study.html. [34] ”Making
antitrust damages actions more effective in the EU: welfare impact and
potential scenarios”, saatavilla osoitteessa http://ec.europa.eu/competition/antitrust/actionsdamages/files_white_paper/impact_study.pdf. [35] ”Quantifying
antitrust damages – Towards non-binding guidance for courts”, saatavilla
osoitteessa http://ec.europa.eu/competition/antitrust/actionsdamages/quantification_study.pdf. [36] Komission yksiköiden valmisteluasiakirja,
vaikutustenarviointiraportti, EU:n kilpailusääntöjen rikkomisesta johtuvat
vahingonkorvauskanteet, Strasbourg 11.6.2013, SWD(2013) 203 final. [37] Ks. edellä oleva alaviite 5. [38] Ks. edellä oleva alaviite 33. [39] Ks. jäljempänä 4.1 jakso. [40] Asetuksen N:o 1/2003 3 artiklan 1 kohta. [41] Esim. vahingon siirtämiseen vetoava puolustus, ks. 4.4
jakso jäljempänä. [42] Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/48/EY,
annettu 29 päivänä huhtikuuta 2004, teollis- ja tekijänoikeuksien noudattamisen
varmistamisesta (EUVL L 157, 30.4.2004, s. 45). [43] On itsestään selvää, että sama rajoitus koskee tilanteita,
joissa kansalliset tuomioistuimet määräävät esittämään luokkaan b kuuluvat
asiakirjat sen jälkeen kun kilpailuviranomainen on lopettanut menettelynsä. [44] Komission asetus (EY) N:o 773/2004, annettu 7 päivänä
huhtikuuta 2004, EY:n perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklan mukaisten
komission menettelyjen kulusta, EUVL L 123, 27.4.2004, s. 18. [45] Komission tiedonanto EY:n perustamissopimuksen 81 ja 82
artiklan soveltamiseen liittyvästä yhteistyöstä komission ja EU:n
jäsenvaltioiden tuomioistuinten välillä (EUVL C 101, 27.4.2004, s. 54);
komission tiedonanto oikeutta tutustua komission asiakirja-aineistoon
koskevista säännöistä EY:n perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklan,
ETA-sopimuksen 53, 54 ja 57 artiklan ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 139/2004
soveltamistapauksissa (EUVL C 325, 22.12.2005, s. 7); ja komission tiedonanto
sovintomenettelyn toteuttamisesta neuvoston asetuksen (EY) N:o 1/2003 7 ja 23
artiklan mukaisten päätösten tekemiseksi kartelliasioissa (EUVL C 167,
2.7.2008, s. 1). [46] Asia C-199/11, Euroopan yhteisö v. Otis NV ynnä muut,
tuomio 6.11.2012, Kok., s. I-0000. [47] Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o
1215/2012, annettu 12 päivänä joulukuuta 2012, tuomioistuimen toimivallasta
sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden
alalla (EUVL L 351, 20.12.2012, s. 1). [48] ”Quantifying antitrust damages – Towards non-binding
guidance for courts”, saatavilla osoitteessa http://ec.europa.eu/competition/antitrust/actionsdamages/quantification_study.pdf,
s. 91. [49] Komission tiedonanto vahingon määrittämisestä Euroopan unionin
toiminnasta tehdyn sopimuksen 101 tai 102 artiklan rikkomisesta johtuvissa
vahingonkorvauskanteissa, C(2013) 3440. [50] EUVL C […], […], s. […]. [51] EUVL C […], […], s. […]. [52] EYVL L 1, 4.1.2003, s. 1. EY:n perustamissopimuksen 81
artiklasta tuli 1 päivänä joulukuuta 2009 SEUT-sopimuksen 101 artikla ja 82
artiklasta SEUT-sopimuksen 102 artikla. Kyseisten artiklojen määräykset ovat
asiasisällöltään samat. [53] EUVL C 326, 26.10.2012, s. 391. [54] EYVL L 174, 27.6.2001, s. 1. [55] EUVL C 369, 17.12.2011, s. 14.