This document is an excerpt from the EUR-Lex website
Document 52012DC0635
REPORT FROM THE COMMISSION TO THE EUROPEAN PARLIAMENT AND THE COUNCIL Concerning the application of Directive 2009/22/EC of the European Parliament and of the Council on injunctions for the protection of consumers' interest
KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE kuluttajien etujen suojaamista tarkoittavista kieltokanteista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/22/EY soveltamisesta
KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE kuluttajien etujen suojaamista tarkoittavista kieltokanteista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/22/EY soveltamisesta
/* COM/2012/0635 final */
KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE kuluttajien etujen suojaamista tarkoittavista kieltokanteista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/22/EY soveltamisesta /* COM/2012/0635 final */
KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE
JA NEUVOSTOLLE kuluttajien etujen
suojaamista tarkoittavista kieltokanteista annetun Euroopan parlamentin ja
neuvoston direktiivin 2009/22/EY soveltamisesta SISÄLLYSLUETTELO 1........... JOHDANTO................................................................................................................. 2 2........... DIREKTIIVIN SOVELTAMINEN VUODESTA
2008 ETEENPÄIN.......................... 3 3........... DIREKTIIVIN VAIKUTUS KULUTTAJIIN................................................................ 7 4........... KIELTOKANTEIDEN TOIMIVUUTTA
HAITTAAVAT ESTEET............................ 11 5........... SEURAAVAT VAIHEET............................................................................................ 14 6........... PÄÄTELMÄT............................................................................................................. 16 1. JOHDANTO Kuluttajien etujen
suojaamista tarkoittavista kieltokanteista 19 päivänä toukokuuta 1998 annetulla
direktiivillä 98/27/EY[1]
otettiin käyttöön hallinnollinen tai tuomioistuinmenettely, jolla
kuluttajajärjestöt ja/tai viranomaiset voivat nostaa kieltokanteen
lopettaakseen missä tahansa jäsenvaltiossa elinkeinonharjoittajan toimintatavan,
joka on tiettyjen (direktiivin liitteessä lueteltujen) kuluttajansuojaa
koskevien EU:n sääntöjen vastainen. Direktiiviä 98/27/EY on muutettu useaan
kertaan (liitteeseen on lisätty uusia direktiivejä). Selkeyden vuoksi kyseinen
direktiivi kodifioitiin direktiivillä 2009/22/EY, joka on nykyisin voimassa. 1.1. Direktiivin
saattaminen osaksi jäsenvaltioiden kansallista lainsäädäntöä ja sen
soveltaminen vuoteen 2008 asti Ensimmäisessä
kertomuksessa todettiin kieltokanteita koskevan direktiivin tärkeimpänä hyötynä
olleen sen, että sillä otettiin käyttöön menettely, jonka avulla tietyt tahot
voivat nostaa kieltokanteita kuluttajien yhteisten etujen suojaamiseksi
kussakin jäsenvaltiossa. Näitä menettelyjä on käytetty menestyksekkäästi
kansallisissa oikeudenloukkauksissa, mutta rajat ylittävissä
loukkaustapauksissa niiden merkitys on ollut vähäisempi. Sekä jäsenvaltioiden
että asianosaisten mukaan tärkeimmät syyt sille, että kieltokanteita on
nostettu toisissa jäsenvaltioissa niin vähän, ovat muissa jäsenvaltioissa
toteutettujen toimien kustannukset, monimutkaisuus ja pitkä kesto. Komission
kertomuksessa korostettiin lisäksi, että sitä, miksi viranomaiset ovat
käyttäneet kieltokanteita koskevaa menettelyä niin vähän rajat ylittävissä
rikkomistapauksissa, selittää osaltaan myös täytäntöönpanosta vastaavien
kansallisten viranomaisten yhteistyöstä kuluttajansuojalakien täytäntöönpanossa
(asetus kuluttajansuojaa koskevasta yhteistyöstä) annetun asetuksen (EY) N:o
2006/2004[2]
voimaantulo, sillä asetuksen mukaisista keskinäisen avunannon mekanismeista
aiheutuu vähemmän kustannuksia. 1.2. Tämän
kertomuksen metodologia ja tarkoitus Kuluttajien etujen suojaamista tarkoittavista
kieltokanteista annetun direktiivin 2009/22/EY, jäljempänä ’direktiivi’, 6
artiklan 1 kohdan mukaan direktiivin soveltamisesta annetaan kertomus joka
kolmas vuosi. Ensimmäinen kertomus oli tarkoitus antaa vuonna 2003, mutta se
annettiinkin vasta marraskuussa 2008. Komissio aloitti
tämän toisen kertomuksen valmistelun maaliskuussa 2011 lähettämällä direktiivin
soveltamista koskevan kyselyn viranomaisille ja kuluttajajärjestöille. Komissio
sai kyselyynsä 58 vastausta, joista 37 oli ministeriöiltä tai muilta
jäsenvaltioiden viranomaisilta ja 21 kansallisen tai Euroopan tason
kuluttajajärjestöiltä. Lisäksi komissio
tilasi ulkopuoliselta taholta tutkimuksen[3], jonka tarkoituksena oli kerätä muitakin
tietoja direktiivin soveltamisesta ja auttaa muodostamaan yleiskäsitys
direktiivin vaikutuksesta kuluttajiin yhdeksässä jäsenvaltiossa, jotka olivat
Alankomaat, Bulgaria, Espanja, Itävalta, Portugali, Ranska, Ruotsi, Saksa ja
Yhdistynyt kuningaskunta. Nämä jäsenvaltiot valittiin sen vuoksi, että niissä
on kieltokannemenettelyn lisäksi kollektiivisia vahingonkorvausmenettelyjä,
jotka ovat olleet käytössä jo useita vuosia. 2. DIREKTIIVIN
SOVELTAMINEN VUODESTA 2008 ETEENPÄIN 2.1. Arvio
kieltokanteiden lukumäärästä Kansallisista ja
rajatylittävistä kieltokanteista, joita eri jäsenvaltioissa on nostettu
kuluttajien kollektiivisten etujen puolustamiseksi, ei ole saatavilla kovin
paljon tietoja. Kattavien ja luotettavien tilastotietojen puuttuminen johtuu
siitä, ettei jäsenvaltioilla ole muodollista velvollisuutta pitää yllä
keskustietokantaa niiden alueella vireille pannuista kieltokanteista ja
ilmoittaa tällaisia tietoja komissiolle. Tämän vuoksi kieltokanteiden määrän
arviointi on vaikea tehtävä, ja kaikkiin esitettyihin arvioihin on syytä
suhtautua varauksella. Se, että dokumentoituja tapauksia on olemassa, ei
tarkoita, että ne olisivat ainoita nostettuja kieltokanteita. Sidosryhmille
lähetetyssä kyselyssä vastaajia pyydettiin ilmoittamaan, montako kieltokannetta
ne olivat nostaneet vuodesta 2008 lähtien kotimaassaan ja yli rajojen. Yhteensä
ilmoitettiin 5 632 kieltokannetta. Selvästi suurin osa näistä oli kansallisia.
Vastaajat ilmoittivat kyseiseltä ajanjaksolta vain noin 70 kieltokannetta,
joihin liittyi rajat ylittävä ulottuvuus. Jos näitä lukuja tarkastellaan
jäsenvaltiokohtaisesti, voidaan todeta, että jäsenvaltiot, joista ilmoitettiin
suurin määrä kieltokanteita vuodesta 2008 lähtien, olivat seuraavat:
Saksa: keskitettyjä ja kaikenkattavia tilastotietoja ei ole, mutta Saksan
liittotasavalta ilmoitti, että vain seitsemän saksalaisen oikeutetun yksikön
voimin oli nostettu yli 3 000 kieltokannetta. Tämä voi hyvinkin olla
yhteydessä siihen, että Saksassa kuluttajamarkkinoiden valvontaa on
perinteisesti toteutettu yksityisin voimin. Latvia: kuluttajansuojaviranomainen
ilmoitti 956 tapausta. Yhdistynyt kuningaskunta: Kilpailuvirasto OFT (Office of
Fair Trading) ilmoitti 938 kannetta. Itävallassa kanteita oli edellä mainitun
ulkopuolisen tutkimuksen mukaan nostettu yli 500, ja Maltan hallitus ilmoitti
267 tapausta. Kieltokanteita, joihin liittyy valtioiden
rajat ylittävä ulottuvuus, oli kyseisellä kaudella
eniten seuraavissa jäsenvaltioissa: Saksa: Saksan kuluttajajärjestöjen liitto
ilmoitti panneensa vireille noin 20 kieltokannetta rajatylittävissä
oikeudenloukkaustapauksissa. Itävalta: Liittovaltion työvoimakamari ilmoitti
nostaneensa kahdeksan rajatylittävää kieltokannetta. Oikeutetut yksiköt ja
kuluttajalainsäädäntöön erikoistuneet lakimiehet (asianajajat) monesti ryhtyvät
toimiin vain tapauksissa, joissa Itävallan tuomioistuimet ovat varmasti
toimivaltaisia. Kanteista suuri osa voitetaan. Tämä johtuu
osittain siitä, että oikeudenkäynteihin liittyvien kustannusriskien vuoksi
oikeutetut yksiköt ryhtyvät toimiin vain silloin, kun uskovat varmasti
voittavansa. 2.2. Talouden
alat, joilla vaikutukset ovat suurimmat Kieltokanteita on nostettu hyvin monilla
talouden aloilla, mutta valtaosa kieltokanteista keskittyy vain muutamalle
alalle. Talouden aloista, joilla kieltokanteita eniten
käytetään, vastaajat mainitsivat useimmin seuraavat: (1)
Televiestintä (2)
Pankki- ja sijoitustoiminta (3)
Matkailu ja pakettimatkat Muita useiden vastaajien mainitsemia aloja
olivat etämyynti, vakuutusala, energia, kulutushyödykkeet (muut kuin
elintarvikkeet) ja matkustajaliikenne. Muutamat vastaajat mainitsivat muina
aloina kiinteistö- ja remontointipalvelut ja muiden kuin pankkialan laitosten
harjoittaman antolainauksen (ns. pikaluotot). 2.3. Tavallisimmat
kuluttajansuojasääntöjen rikkomiset Kieltokanteita on
nostettu hyvin monenlaisista kuluttajansuojalainsäädännön rikkomisista. Lisäksi
joissakin jäsenvaltioissa kieltokanteiden soveltamisala on direktiivin
liitteessä olevaa suppeahkoa luetteloa laajempi. Tällainen laajennus on hyvä
asia kuluttajien kannalta. Oikeusvarmuuden turvaamiseksi olisi kuitenkin
huolehdittava asianmukaisista viittauksista direktiivin liitteessä lueteltuun
lainsäädäntöön. Saksa, Itävalta, Portugali, Espanja, Bulgaria ja Alankomaat
ovat jäsenvaltioita, joissa kieltokanteiden soveltamisala on paljon laajempi
kuin direktiivin liitteeseen sisältyvä luettelo lainsäädännöstä.. Suurimmassa
osassa vireille pannuista kieltokanteista kohteena on kuitenkin ollut vain
pieni määrä kuluttajien yhteisiä etuja haittaavia lainvastaisia toimintatapoja.
Kyselyyn saatujen
vastausten perusteella kuluttajien yhteisiä etuja haittaavia lainvastaisia
toimintatapoja, jotka ovat useimmin johtaneet kieltokanteen nostamiseen, ovat –
tässä järjestyksessä – seuraavat: (1)
Kohtuuttomat sopimusehdot. Tämä on selvästi
käytäntö, joka useimmiten johti kieltokanteen nostamiseen; (2)
Sopimattomat kaupalliset menettelyt ja
harhaanjohtava mainonta, molemmat yhtä suuressa määrin. Muunlaisia
kuluttajien oikeuksien loukkaamisia, jotka johtivat kieltokanteen käyttämiseen
mutta joita oli paljon vähäisemmässä määrin, olivat takaussääntöjen ja hintojen
ilmoittamista koskevien määräysten rikkominen sekä ei-toivottujen
sähköpostiviestien lähettäminen. Eräissä jäsenvaltioissa (erityisesti
Espanjassa), on nostettu kieltokanteita myös kulutusluottodirektiivin
soveltamisesta. Joissakin niistä jäsenvaltioista, joissa kieltokanteiden
soveltamisala on laajempi, oli ryhdytty toimiin myös välttämättömien palvelujen
(kuten sähkönjakelu) keskeytymisen vuoksi. Tällaisessa tapauksessa
kieltokanteen seurauksena voidaan määrätä tietty taho toteuttamaan toimia
kuluttajien oikeuksien noudattamiseksi. Välttämättömien tai yleishyödyllisten
palvelujen keskeytyminen Espanjassa ja muut sen kaltaiset tapaukset ovat hyvä
esimerkki kieltokanteesta, josta seuraa velvoittava määräys ryhtyä toimiin. 2.4. Oikeutetut
yksiköt: oikeudellinen ympäristö eri jäsenvaltioissa Viimeisimmässä luettelossa oikeutetuista
yksiköistä[4]
on yhteensä 313 yksikköä. Oikeutettujen yksikköjen lukumäärä ja ominaispiirteet
vaihtelevat suuresti jäsenvaltiosta toiseen. Monet jäsenvaltiot ovat nimenneet
vain yhden oikeutetun yksikön (Alankomaat, Irlanti, Latvia, Liettua, Romania ja
Ruotsi), mutta joissakin niitä on yli 70 (Saksa ja Kreikka). Espanja, Italia ja
Ranska sijoittuvat näiden välille: niissä on yli 15 mutta alle 30 nimettyä
oikeutettua yksikköä. Jos jäsenvaltio on nimennyt vain yhden oikeutetun
yksikön, se on tavallisesti kuluttajansuojasta vastaava viranomainen, mutta
poikkeuksiakin tästä on (esimerkiksi Alankomaat). Jäsenvaltioissa, jotka ovat nimenneet useita
oikeutettuja yksikköjä, niihin kuuluu tavallisesti kuluttaja-asioista
paikallisella, alueellisella ja kansallisella tasolla vastaavia viranomaisia
sekä edustavimpia kuluttajajärjestöjä. Oikeutettujen yksikköjen luettelossa
mainitaan yksiköt, joilla on oikeus nostaa kieltokanne toisessa jäsenvaltiossa.
Lisäksi monissa jäsenvaltioissa on oikeushenkilöitä, joita ei mainita
luettelossa mutta joilla on lain mukaan oikeus nostaa kieltokanteita
kansallisella tasolla. Jotkin kuluttajajärjestöt kritisoivat liiallista
harkintavaltaa päätettäessä siitä, mitä oikeushenkilöitä luetteloon
sisällytetään, sillä se voi johtaa epäoikeudenmukaisiin ja mielivaltaisiin
päätöksiin. Eräät toiset puolestaan haluaisivat myös, että
kuluttajajärjestöillä olisi oikeus nostaa kieltokanteita kaikissa
jäsenvaltioissa, sekä kansallisissa että rajatylittävissä tapauksissa. Tehty tutkimus osoittaa myös, että siihen, käytetäänkö
kieltokanteita todellisuudessa, vaikuttavat niitä nostamaan oikeutetun
oikeudellisen henkilöstön tietämys ja valmiudet. Lisäksi kokemus on osoittanut,
että jopa niissä jäsenvaltioissa, joissa oikeus nostaa kieltokanteita on
suurella määrällä toimijoita, ainoastaan pieni osa niistä käyttää tätä
mahdollisuutta. 2.5. Kieltokanteet,
joilla on rajatylittäviä ulottuvuuksia: direktiivin perusajatukset ja käytännön
tilanne Jotta
kieltokanteiden käyttöä EU:ssa voitaisiin kunnolla arvioida, rajatylittävien
riita-asioiden käsitettä olisi selkiytettävä. Näyttää siltä, että
rajatylittäviä kieltokanteita eli kieltokanteita, joihin liittyy valtioiden
rajat ylittävä tekijä, voi olla erimuotoisia. Direktiiviä
laadittaessa oli ajatuksena, että jäsenvaltion A oikeutetut yksiköt voisivat
haastaa oikeuteen liiketoiminnan harjoittajia jäsenvaltiossa B, jos
liiketoiminnan harjoittajat rikkovat kuluttajansuojalainsäädäntöä käydessään
kauppaa kuluttajien kanssa jäsenvaltiossa A. Tämän mahdollistamiseksi
oikeutetuille yksiköille annettiin asiavaltuus ulkomaisissa tuomioistuimissa.
Jäsenvaltion B tuomioistuin, jossa nostetaan kieltokanne kyseisen jäsenvaltion
lainkäyttöalueelle sijoittautunutta elinkeinonharjoittajaa vastaan, käsittelee
asian ja tekee siitä päätöksen kyseenalaistamatta jäsenvaltion A oikeutetun
yksikön asiavaltuutta. Yksi tärkeimmistä
tutkimuksen tuottamista havainnoista oli kuitenkin, että direktiivin mukaiset
rajatylittävät tapaukset edustavat vain toista niistä kahdesta sellaisten
mahdollisten kieltokanteiden muodosta, joihin liittyy rajatylittäviä
ulottuvuuksia, ja lisäksi sitä käytetään harvoin. Myös toinen,
tavallisempi rajatylittävä tapaus liittyy liiketoimintaan, jota harjoitetaan
jäsenvaltiosta B jäsenvaltioon A. Toisin kuin direktiivin laatijat olivat
ajatelleet, kanteen nostaa kuitenkin jäsenvaltiossa A oleva oikeutettu yksikkö
jäsenvaltion A tuomioistuimessa. Toiseen valtioon sijoittautunut
elinkeinonharjoittaja siis haastetaan oikeuteen maassa, johon hänen kaupallinen
toimintansa suuntautuu. Tällä tavoin toimimisessa on se etu, että oikeutettu
yksikkö voi saada tapauksen käsiteltäväksi omalla tutulla lainkäyttöalueellaan,
jolla sovellettavat menettelysäännöt se todennäköisesti tuntee parhaiten. Jos
lisäksi sovelletaan jäsenvaltion A lakia (Rooma II ‑asetuksen[5] 6
artiklassa tarkoitettu lex loci damni ‑periaate) ja oikeudellisten
asiakirjojen tiedoksiannosta ulkomailla aiheutuva ongelma on ratkaistavissa,
tämä toinen kieltokannemahdollisuus on helpoin vaihtoehto. Se mahdollistaa myös
kieltovaatimuksen esittämisen kolmannessa maassa toimivia
elinkeinonharjoittajia vastaan. Aivan erityislaatuisen rajatylittävän toimen
aloitti toukokuussa 2009 portugalilainen kuluttajansuojajärjestö DECO[6]
yhteistyössä ranskalaisen UFC-Que Choisir ‑järjestön ja belgialaisen
Test-Achats’n kanssa. Kyseinen ”koordinoitu toimi” koski lentoyhtiöiden yleisiä
kuljetusehtoja (direktiivi 93/13/ETY). Tuomio annettiin Belgiassa, ja se
velvoitti kolme lentoyhtiötä lopettamaan eräiden kohtuuttomina pidettyjen
sopimusehtojen soveltamisen. Kaikki kuluttajajärjestöjen toteuttamat toimet oli
koordinoitu niiden kesken, myös julkisuustoimenpiteet, kuten
lehdistötiedotteet. Tällainen koordinoitu toiminta edusti tietyntyyppistä
rajatylittävää yhteistyötä, jota ei voinut kuitenkaan muodollisesti pitää
rajatylittävänä oikeudenkäyntinä. 2.6. Suhde
kuluttajansuojaa koskevasta yhteistyöstä annettuun asetukseen Kuluttajansuojaa
koskevasta yhteistyöstä annetussa asetuksessa säädetään kansallisille
toimeenpanoviranomaisille tarkoitetuista vastavuoroisen avun puitteista, joiden
avulla viranomaiset voivat saada toisiltaan tutkinta- ja/tai toimeenpanoapua
lopettaakseen käytäntöjä, jotka eivät ole asetuksen liitteessä luetellun
lainsäädännön mukaisia. Kuluttajansuojaa koskevasta yhteistyöstä annetun asetuksen
tarkoituksena on kuluttajien kollektiivisten taloudellisten etujen suojelu, ei
yksittäisten kantelujen käsittely. Kieltokanteita
koskevasta direktiivistä vuonna 2008 annetussa kertomuksessa tultiin siihen
tulokseen, että kuluttajansuojaa koskevasta yhteistyöstä annetulla asetuksella
oli vaikutusta kieltokanteiden käyttöön. Kokemus osoitti erityisesti, että
kuluttajansuojaa koskevasta yhteistyöstä annetun asetuksen voimaantulosta
lähtien useimmat viranomaiset ovat turvautuneet asetuksen mukaisen keskinäisen
avunannon mekanismeihin elinkeinonharjoittajan toisessa jäsenvaltiossa
harjoittamien lainvastaisten toimintatapojen torjumiseksi sen sijaan, että ne
nostaisivat suoraan kieltokanteen kyseisen jäsenvaltion tuomioistuimissa, sillä
ensimmäisestä vaihtoehdosta aiheutuu niille todennäköisesti vähemmän
kustannuksia. Vuoden 2011 kyselyyn saadut vastaukset vahvistavat tämän
suuntauksen, vaikka erään jäsenvaltion yksi viranomainen korostikin, että
kieltokanteet ovat edelleen viranomaisille tärkeä väline, jota voisi käyttää,
jos kuluttajansuojaa koskevasta yhteistyöstä annetun asetuksen mekanismit eivät
johda toivottuun tulokseen. Lisäksi useat
kyselyyn vastanneet painottivat, että kieltokanteista annetun direktiivin
liitteessä oleva luettelo lainsäädännöstä olisi yhdenmukaistettava
kuluttajansuojayhteistyötä koskevan asetuksen liitteen kanssa. 3. DIREKTIIVIN
VAIKUTUS KULUTTAJIIN Kyselyyn saadut vastaukset ja tutkimuksen
tulokset osoittavat, että kieltokanteet ovat toimiva väline markkinoiden
valvonnassa ja erityisesti oikeudenmukaisten sopimusehtojen turvaamisessa.
Tässä suhteessa niistä on ollut kuluttajille merkittävää hyötyä.
Kieltokanteiden vaikutukset suuntautuvat kuitenkin enemmän tulevaisuuteen kuin
menneiden vahinkojen korjaamiseen, ja rahamääräistä vaikutusta on hyvin vaikea
arvioida. Vaikka kieltokanteet eivät sinänsä auta
korvaamaan menneisyydessä aiheutunutta vahinkoa, niiden käyttömahdollisuudella
voi olla oma itseisarvonsa. Hallinnointivälineenä kieltokanteet voivat toimia
pelotteena, vaikka tuomioistuimeen asti ei mentäisikään. Toinen tärkeä päätelmä on, että kieltokanteet
toimivat erityisen hyvin sellaisten markkinatoimijoiden tapauksessa, jotka
noudattavat jossain määrin lakia. Huijareiden ja rikollisten tapauksessa
lainvastaisia toimintatapoja ei välttämättä pystytä kitkemään kieltokanteilla.
Monet haastatelluista sanovat, että tällaisissa tilanteissa rikosoikeudelliset
ja hallinnolliset seuraamukset, kuten sakot ja erityisten rajoitusten
asettaminen liiketoiminnan harjoittamiselle, voivat olla tarpeen sen
varmistamiseksi, että kuluttajansuojalainsäädäntöä noudatetaan. 3.1. Kuluttajansuojaa
koskevien sääntöjen rikkomisen väheneminen Vaikka suurin osa vastaajista ja
haastatelluista asiantuntijoista totesi, että kieltokanteiden vaikutusta ei
voida mitata ainoastaan tuomioistuinkäsittelyyn johtaneiden tapausten määrällä,
kieltokanne on kuitenkin merkittävä vaihtoehto, jota käyttämällä yrityksiä
voidaan saada lopettamaan sääntöjen rikkominen vapaaehtoisesti. Monien tahojen
osalta jo pelkällä mahdollisuudella nostaa kieltokanne on luonnostaan
pelotevaikutus neuvoteltaessa lainsäädäntöä rikkovien toimijoiden kanssa.
Toisaalta joissakin tapauksissa voi käydä niin, että jos kieltokanne voitetaan
ja elinkeinonharjoittajan toimintatapa todetaan lainvastaiseksi, muutkin
elinkeinonharjoittajat saattavat alkaa välttää samanlaisia toimintatapoja,
vaikka tuomio ei oikeudellisesti sidokaan niitä. Tutkimuksen tulokset ja kyselyyn saadut
vastaukset huomioon ottaen komission päätelmä on, että direktiivi on jossain
määrin tehostanut kuluttajansuojalainsäädännön noudattamista talouden
toimijoiden keskuudessa tietyillä talouden aloilla, vaikkakaan saatavilla ei
ole riittävästi tietoja muutoksen arvioimiseksi prosentuaalisesti. 3.2. Kuluttajille
aiheutuvien haittojen väheneminen Merkittävä päätelmä tutkimuksesta on, että
direktiivistä on ollut välitöntä laadullista hyötyä kuluttajille, vaikka
rahamääräistä hyötyä ei välttämättä voikaan mitata. Tämä johtuu siitä, että
monissa tapauksissa ei ole mahdollista määrittää niiden kuluttajien täsmällistä
lukumäärää, joille lainvastaisesta toimintatavasta on mahdollisesti aiheutunut
vahinkoa. Lisäksi kieltokanteiden seurauksena on todettu lainvastaisiksi myös
monia sellaisia sopimusehtoja, jotka eivät liity kuluttajien maksamaan hintaan.
Jotta voitaisiin arvioida kieltokanteiden
mahdollisia vaikutuksia kuluttajille aiheutuvien haittojen vähenemiseen, olisi
kiinnitettävä erityistä huomiota kohtuuttomiin sopimusehtoihin, joilla voi olla
välitöntä suoraa vaikutusta kuluttajien sopimusvelvoitteisiin. Jos tuomioistuin toteaa tietyn sopimusehdon
mitättömäksi, elinkeinonharjoittaja ei enää saa käyttää sitä missään
sopimuksissaan. Tästä on hyötyä kuluttajille, varsinkin jos ehto koskee
hinnankorotuksia tai sillä on muita taloudellisia vaikutuksia. Tällaisessa
tapauksessa rahallinen hyöty voidaan arvioida, koska monien kuluttajien tulevat
maksut alenevat suoraan kieltokanteen vaikutuksesta. Esimerkiksi Espanjassa
pyöristyslausekkeita koskevat tapaukset johtivat uusien lainvastaisten maksujen
kieltämiseen useilla aloilla (pankkitoiminta, televiestintä, pysäköinti). Toinen esimerkki on Itävalta, jossa nostettiin
kieltokanne erään itävaltalaisen pankin kohtuuttomia sopimusehtoja vastaan.
Kyseinen pankki ilmoitti elokuussa 2009 asiakkailleen tiliotteessa, että
käyttötileistä perittäviä maksuja korotettaisiin 1. lokakuuta alkaen vuoden
2008 kuluttajahintaindeksin mukaisesti eli 3,2 prosenttia. Pankki vetosi
vakiosopimuksen indeksointilausekkeeseen, joka antoi pankille mahdollisuuden
korottaa automaattisesti kerran vuodessa jatkuviin velvoitteisiin liittyviä
hintoja kuluttajahintaindeksin muutosten mukaisesti. Kieltokanteella oli suurta
merkitystä kuluttajille, sillä keväällä 2011 useimmat muut pankit, joilla oli
ollut samanlaisia sopimusehtoja, eivät korottaneet hintoja automaattisesti.
Tästä hyötyivät useat miljoonat itävaltalaisten pankkien asiakkaat. Tässä
tapauksessa voitetulla kieltokanteella oli selvästi konkreettinen vaikutus
lainsäädännön noudattamiseen vastaajan lisäksi koko talouden alan osalta.
Lisäksi kuluttajille koituva rahamääräinen hyöty oli helppo arvioida. Myös Yhdistyneestä kuningaskunnasta löytyy
esimerkkitapaus, jossa oikeudenkäynnistä seuraava rahamääräinen hyöty
kuluttajille voidaan mitata. Tapaus oli Foxtons[7], jossa oli kyse kohtuuttomista ehdoista
yksityisten vuokranantajien kanssa tehtävissä vuokrasopimuksissa.
Kohtuullisuuden kannalta tarkasteltiin Foxtonsin ehtoja, jotka koskivat a)
välityspalkkiota vuokrasopimuksen uusimisen yhteydessä b) välityspalkkiota
myynnin yhteydessä ja c) välityspalkkiota vuokrasopimuksen uusimisen yhteydessä
kolmannen osapuolen tapauksessa. High Court totesi, että eräät ehdot Foxtonsin
sopimuksissa olivat kohtuuttomia, ja määräsi Foxtonsille rajoituksia, jotka
koskivat kyseisiin tai vastaaviin ehtoihin vetoamista tai niiden
sisällyttämistä tuleviin sopimuksiin. OFT:n mukaan kuluttajien tästä saaman
hyödyn määrä on 4,4 miljoonaa puntaa, mutta yksi haastatelluista sanoi
uskovansa, että hyöty voi vielä osoittautua 10–20 kertaa suuremmaksi. 3.3. Kieltokanteiden
vaikutukset yksittäisiin kuluttajiin, joihin rikkomukset vaikuttavat:
oikeussuojakeinot eri jäsenvaltioissa Direktiivillä käyttöön otettuun
kieltokannemenettelyyn ei pääsääntöisesti sisälly korvauksia kuluttajille,
joille on aiheutunut vahinkoa lainvastaisen toimintatavan vuoksi.
Jäsenvaltioiden välillä on kuitenkin eroja siinä, millaisia oikeussuojakeinoja
on käytettävissään niillä kuluttajilla, joihin kieltokanteen seurauksena
lainvastaiseksi todettu elinkeinonharjoittajan toimintatapa vaikuttaa. Eräät
jäsenvaltiot siirtävät kieltokanteiden vaikutukset jossakin määrin kuluttajien
tasolle. Monet kyselyyn vastanneista ja haastatelluista korostivat, että on
tärkeää laajentaa kieltokanteiden vaikutuksia koskemaan yksittäisiä kuluttajia,
jotta näillä olisi mahdollisuus saada asianmukainen korvaus kärsitystä
haitasta. Jäljempänä kuvaillaan eräitä sekä yksittäisiä että kollektiivisia
oikeussuojakeinoja, joita on eri jäsenvaltioissa. a) Yksittäiset
oikeussuojakeinot Useimmissa jäsenvaltioissa kieltokanteella ei
ole yhteyttä kuluttajille lainvastaisen toimintatavan vuoksi aiheutuneista
vahingoista myönnettäviin korvauksiin. Kuluttajien, joiden oikeuksia on
loukattu, on vaadittava oikeuksiaan nostamalla kanne yleisessä tuomioistuimessa
joko yksittäin tai yhdessä niissä jäsenvaltioissa, joissa on käytössä
kollektiivisia oikeussuojamekanismeja. Lisäksi monissa jäsenvaltioissa
kieltokanteessa annettu aikaisempi tuomio ei sido tuomioistuimia, jotka
käsittelevät tällaisia kuluttajien korvausasioita. Vahingonkorvauksia hakevien
kuluttajien on näytettävä toteen rikkominen ja aiheutunut vahinko sekä niiden
välinen syy-yhteys. Joissakin jäsenvaltioissa tilanne on kuitenkin
toisenlainen. Esimerkiksi Bulgarian kuluttajansuojalautakunnan mukaan
kuluttajat voivat korvauksia vaatiessaan vedota kieltokanteesta tehtyyn
täytäntöönpanokelpoiseen oikeuden päätökseen, ja tällöin heidän on näytettävä
toteen ainoastaan kärsityn vahingon suuruus. Luxemburgissa kuluttaja voi hakea
kieltokanteesta tehdyn tuomioistuimen päätöksen nojalla korvausta
rauhantuomarilta. Irlannissa tuomioistuin voi vaatia elinkeinonharjoittajaa
suorittamaan korvauksia kuluttajalle, jolle on aiheutunut
elinkeinonharjoittajan toimien johdosta menetys. Maltassa voidaan määrätä
hallinnollisella menettelyllä palauttamaan mikä tahansa kuluttajan suorittama
maksu tai luovuttama omaisuus. Muissa jäsenvaltioissa kuluttajat, joihin
lainvastainen toimintatapa on vaikuttanut, voivat saada korvausta tuomion
täytäntöönpanon yhteydessä, jolloin tuomioistuin voi määritellä, miten korvaukset
tällaisille kuluttajille olisi suoritettava. Elinkeinonharjoittaja voidaan
esimerkiksi määrätä palauttamaan aiheettomat maksusuoritukset. Alankomaissa eräs tuomioistuin katsoi, että
yrityksen toiminnan lainvastaisuuden oli katsottava koskevan myös yksittäistä
korvauksenhakijaa, jos tämä kuuluu tuomiossa mainittuun ryhmään. Tämä
tarkoittaa sitä, että kollektiivisessa oikeudenkäynnissä tuomittua
lainvastaisuutta voidaan pitää lähtökohtana myöhemmissä jatkotoimissa. Näin
ollen kieltokannemenettely auttoi yksittäistä korvauksenhakijaa todistamaan
vastaajan toiminnan lainvastaisuuden. b) Kollektiiviset
oikeussuojakeinot Joissakin jäsenvaltioissa, joissa on käytössä
kollektiivisia oikeussuojajärjestelmiä, voitetulla kieltokanteella voi
edellisessä kohdassa mainittujen tavanomaisten vaikutusten lisäksi olla
joitakin vaikutuksia kollektiivisiin toimiin, joihin kuluttajat ryhtyvät
vaatiakseen korvauksia lainvastaisesta toimintatavasta aiheutuneista
vahingoista. Espanjassa on mahdollista liittää kieltokanteeseen
pyyntö palauttaa kuluttajilta lainvastaisen toimintatavan seurauksena saadut
maksut, ja tuomiossa, jolla toimintatapa todetaan lainvastaiseksi, määritetään
tässä tapauksessa myös elinkeinonharjoittajan maksettavaksi tulevat korvaukset.
Jos kuluttajat, joita asia koskee, on yksilöity, tuomioistuin määrittelee
kullekin kuluttajalle palautettavan määrän. On kuitenkin olemassa joitakin
menettelyllisiä esteitä, jotka vaikeuttavat käytännössä kieltokanteen ja
korvaushakemuksen yhdistämistä. Alankomaissa vahinkoa kärsineitä kuluttajia
edustavat osapuolet voivat hakea vahvistustuomiota, jossa todetaan vahingon
aiheuttajan syyllistyneen oikeudenloukkaukseen. Tällaista vahvistustuomiota
pidetään osapuolille kannustimena pyrkiä ratkaisuun ja tehdä siitä sitova Alankomaiden
ryhmäkannelain (Wcam[8])
nojalla. Kyseisen vuonna 2005 annetun lain mukaan Amsterdamin
vetoomustuomioistuin voi tehdä kollektiivista etua edustavaa tahoa ja vahingon
aiheuttajaa tai aiheuttajia koskevasta ratkaisusta kaikkia ryhmän jäseniä
sitovan. Lähtökohtana on sopimus, jolla pyritään korvaamaan kollektiiviset
vahingot. Sopimuksen osapuolet pyytävät yhteisesti Amsterdamin tuomioistuinta
julistamaan sopimuksen sitovaksi. Wcam-laille on olennaista se, että kun
tuomioistuin on todennut ratkaisusopimuksen sitovaksi, sopimus sitoo kaikkia
vahinkoa kärsineitä osapuolia. Siitä voi kuitenkin sanoutua irti. Yksi
järjestelmän rajoituksista on, että se toimii vain, jos osapuolet pääsevät
asiasta sopimukseen, ja edes toiminnan lainvastaiseksi toteamista koskeva
päätös ei aina riitä varmistamaan ratkaisuun pääsemistä. Bulgariassa vahingonkorvauskanne voidaan
jättää samalla kuin kieltokanne. Tuomioistuin asettaa määräajan, johon mennessä
vahinkoa kärsineet osapuolet voivat ilmoittaa osallistuvansa oikeudenkäyntiin.
Päätöksen tehtyään tuomioistuin voi määrätä maksamaan korvauksia vahinkoa
kärsineille osapuolille. Tuomio sitoo rikkojaa, kantajia ja kaikkia saman
rikkomuksen kohteeksi joutuneita, jotka eivät ole ilmoittaneet nostavansa
erillistä kannetta. Kieltokanne edeltää korvausmääräystä. Jos kieltokanne
voitetaan, ryhmä kuluttajia voi nostaa vahingonkorvauskanteen. Tässä (uudessa) tuomioistuinkäsittelyssä ei
tarvitse osoittaa lainsäädännön rikkomista (lainvastainen toimintatapa tai
kohtuuton ehto); ainoastaan kärsittyjen vahinkojen määrä on osoitettava.
Edustuksellinen kanne voidaan käsitellä samassa oikeudenkäynnissä kuin
kieltokanne tai erillisessä menettelyssä. Usein tuomioistuimet kuitenkin
erottavat nämä kaksi kannetta erillisiin oikeudenkäynteihin. Ruotsissa keskeinen asema kuluttajien
kollektiivisten oikeuksien toteutumisessa on myös kuluttaja-asiamiehellä, joka
voi kieltokannemenettelyssä nostaa useiden kuluttajien nimissä ryhmäkanteen
vahinkojen korvaamiseksi. Tätä mahdollisuutta on kuitenkin käytetty vain
harvoin. 4. KIELTOKANTEIDEN
TOIMIVUUTTA HAITTAAVAT ESTEET Kieltokanteiden tehokkuuden haittana olevat
esteet voidaan luokitella seuraaviin ryhmiin: taloudelliset riskit,
oikeudenkäyntien kesto, oikeudenkäyntien monimutkaisuus, tuomioiden rajalliset
oikeusvaikutukset ja tuomioiden täytäntöönpano. 4.1. Oikeudenkäynteihin
liittyvä taloudellinen riski Yhdeksi kieltokanteiden laajemman käytön
keskeiseksi esteeksi ilmoitetaan oikeudenkäyntien kustannukset. Vaikka
tuomioistuinmaksut ovat yleensä aika pieniä ja lakimiesten palkkiot eivät
kaikissa maissa ole kohtuuttoman suuria, kustannukset ovat silti tärkein
ehkäisevä tekijä varsinkin sen vuoksi, että häviäjä joutuu maksamaan ne.
Vastapuolen maksujen ja kustannusten maksajaksi joutumisen riskiä pienennetään
viemällä oikeuteen ainoastaan asioita, joissa voittaminen on varmaa. Joskus
kuitenkin varakkaammat oikeutetut yksiköt ovat oikeudenkäyntiin ryhtyessään
valmiita hyväksymään häviämisriskin, jos kyse on periaatteesta. Asian
voittaminenkaan ei kuitenkaan poista oikeutettujen yksikköjen taloudellista
riskiä: sidosryhmät mainitsivat riskinä olevan myös, että vaikka kantaja
voittaisi asiansa, oikeudenkäyntikulujen korvaukset voivat silti jäädä
saamatta, jos vastaaja ei pysty maksamaan kustannuksia. Lisäksi joissakin jäsenvaltioissa,
kuten Itävallassa, kieltokanteen nostava osapuoli velvoitetaan maksamaan
vahingonkorvausta, jos välipäätös myöhemmin kumotaan varsinaisessa
käsittelyssä. Taloudellinen riski on pienempi eräissä
jäsenvaltioissa, joissa yhteisiä etuja puolustavat organisaatiot on vapautettu
tuomioistuinmaksuista ja ne voivat jopa hakea tukea yleisestä
oikeusapujärjestelmästä. Tämä on tilanne esimerkiksi Espanjassa. Alankomaissa
tällaista mahdollisuutta harkitaan parhaillaan. Espanjassa tämä oikeus
oikeudelliseen apuun kattaa lakimiesten ja asianajajien maksut, ilmoitusten ja
tiedoksiantojen julkaisemisen, jäljennökset, todistukset jne. Niissäkin
jäsenvaltioissa, joissa kuluttajajärjestöt saavat tukea
oikeusapujärjestelmistä, on kuitenkin eräitä ongelmia. Näistä
kuluttajajärjestöjen ongelmista suurimmat liittyvät joukkoviestimissä
julkaistaviin ilmoituksiin, jotka ovat tarpeen kuluttajajärjestöjen nostaessa
kieltokanteen lisäksi kollektiivisia vahingonkorvauskanteita, sillä tällaisten
ilmoitusten kustannuksia ei korvata. Bulgariassa kuluttajajärjestöt eivät saa
mitään tukea oikeudenkäynteihin, mutta ne saavat rahoitusta sen mukaan, mitä
toimia ne ovat kuluttajien hyväksi toteuttaneet edellisen vuoden aikana. Eräs
perusteista, joiden mukaan kuluttajajärjestöille myönnetään valtion tukea, on
niiden edellisen vuoden aikana nostamien kieltokanteiden lukumäärä. Lisäksi
Bulgariassa on käytössä muita siviiliprosessilaissa vahvistettuja perusteita,
jotka liittyvät siihen, voidaanko kanne ottaa tutkittavaksi: oikeutettujen
yksikköjen on osoitettava voivansa vastata asian käsittelyyn liittyvistä
maksuista, kustannukset mukaan luettuina. 4.2. Asian
käsittelyn kesto Toinen este on asian käsittelyn kesto. Se,
mitä voidaan pitää hyväksyttävänä käsittelyaikana, vaihtelee jäsenvaltioittain.
On syytä huomata, että käsittelyn kesto ei johdu varsinaisesti
kieltokannemenettelyistä vaan kansallisten oikeudenkäyntimenettelyjen yleisestä
hitaudesta. Ruotsissa tapaukset käsitellään melko
nopeasti, koska siellä on erityinen markkinatuomioistuin, joka käsittelee
pääasiassa kieltokanteita kuluttajien kollektiivisten etujen suojelemiseksi.
Markkinatuomioistuimessakin keskimääräinen käsittelyaika on silti noin 11–12
kuukautta. Muissa jäsenvaltioissa kaikki kolme oikeusastetta läpi käyvä menettely
voi joissakin vaikeissa tapauksissa kestää jopa yli viisi vuotta. Yksi pitkästä käsittelyajasta aiheutuva este
liittyy täytäntöönpanoajankohtaan. Vaikka esimerkiksi Espanjassa mikä tahansa
tuomio on lain mukaan yleensä väliaikaisesti täytäntöönpanokelpoinen eikä
kieltokanteiden osalta ole olemassa poikkeuksia tästä yleisestä säännöstä,
tuomioistuimet ovat tavallisesti päättäneet, että näitä tuomioita ei niiden
väliaikaisen luonteen vuoksi panna täytäntöön. Tällaisessa tapauksessa
oikeutetut yksiköt joutuvat odottamaan lopullista päätöstä. Bulgariassa uuden siviiliprosessilain
säännösten voimaantulo vuonna 2008 merkitsi, että valitustapauksissa
kieltokanteista tehdyt oikeuden päätökset voidaan panna täytäntöön vasta
kolmannen oikeusasteen tuomioistuimen päätöksen jälkeen. 4.3. Menettelyn
monimutkaisuus Useimpien sidosryhmien ja asiantuntijoiden
mielestä yksi kieltokanteiden laajempaa käyttöä ehkäisevä tärkeä tekijä on
menettelyn todellinen tai mielletty monimutkaisuus. Tämä korostuu erityisesti
rajatylittävissä tapauksissa, jolloin syynä on se, että muiden jäsenvaltioiden
aineellisia sääntöjä ja menettelysääntöjä ei tunneta. Sidosryhmät ja asiantuntijat ovat maininneet,
että rajatylittävissä tapauksissa yksi tähän liittyvä vaikeus koskee
kansainvälisen yksityisoikeuden sääntöjen soveltamista erityisesti
tuomioistuinten toimivallan (asetus 44/2001 tuomioistuimen toimivallasta sekä
tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden
alalla [Bryssel I][9])
ja sovellettavan lain (asetus 864/2007 sopimukseen perustumattomiin
velvoitteisiin sovellettavasta laista [Rooma II][10]) osalta.
Sidosryhmien vastausten perusteella on vaikea tietää, johtuuko tämä tiedon tai
kokemuksen puutteesta vai lainsäädännön heikkouksista. Kansainvälisen
yksityisoikeuden sääntöjen yhdenmukaistaminen unionin tasolla on epäilemättä
lisännyt oikeusvarmuutta verrattuna parin vuoden takaiseen tilanteeseen, jossa
kukin jäsenvaltio sovelsi omia sääntöjään. Yhdenmukaistamisesta huolimatta
näiden sääntöjen tulkinnasta voi kuitenkin olla epäselvyyttä vielä siihen asti,
kunnes unionin tuomioistuimelta saadaan tarkempia ohjeita niiden
soveltamisesta. Tämä koskee varsinkin sopimukseen perustumattomiin
velvoitteisiin sovellettavasta laista (Rooma II) annettua asetusta, jota on
sovellettu unionissa vasta lyhyen aikaa. Kieltokanteiden monimutkaisuuteen
rajatylittävissä tapauksissa yhdistyy muita käytännönläheisempiä ongelmia,
kuten kieliesteet sekä vaikeudet saada yritysten tietoja ulkomailta. Yksi
ongelmista on ulkomaisen elinkeinonharjoittajan yksilöinti ja osoitteen
selvittäminen. Tämä vaikeuttaa varoituskirjeiden lähettämistä ja kanteen
nostamista. Vaikka elinkeinonharjoittaja onnistuttaisiinkin löytämään,
tiedoksianto ulkomaisille yrityksille voi kestää kauan tai epäonnistua, jos elinkeinonharjoittaja
on antanut vain postilokero-osoitteen tai väärän osoitteen[11]. 4.4. Tuomioiden
rajalliset vaikutukset Monissa
jäsenvaltioissa ratkaisulla on pakottava vaikutus ainoastaan kyseessä olevan
tapauksen ja asianosaisten suhteen. Joissakin jäsenvaltioissa tätä periaatetta ei
sovelleta yhtä tiukasti, varsinkin jos on kyse kohtuuttomien sopimusehtojen
pätemättömyydestä. Ranska on malliesimerkki tämän periaatteen tiukasta
soveltamisesta, sillä Ranskassa kohtuuttomien sopimuslausekkeiden kumoaminen vaikuttaa
ainoastaan elinkeinonharjoittajan tulevaisuudessa tekemiin sopimuksiin. Näin
ollen kohtuuttomia ehtoja vastaan nostetuista kanteista ei ole hyötyä, jos
elinkeinonharjoittaja ei enää tarjoa kiistanalaista sopimusehtoa kuluttajille. Kun Espanjassa tuomitaan ehto kohtuuttomaksi,
se mitätöidään samalla taannehtivasti. Tämä tarkoittaa paluuta aikaisemmin
vallinneeseen tilanteeseen ja velvollisuutta palauttaa kohtuuttoman ehdon
perusteella lainvastaisesti saadut maksut kuluttajille. Lisäksi tuomioistuimet
ovat joissakin tapauksissa päättäneet, että sama sopimusehto olisi mitätöitävä
myös muiden sitä käyttävien yritysten osalta. Toinen ongelma on se, että koska
kieltokanteilla ei ole Euroopan laajuista soveltamisalaa, vilpillisesti toimiva
elinkeinonharjoittaja voi siirtyä jäsenvaltiosta toiseen ja jatkaa
toimintaansa. Yksi sidosryhmien edustaja mainitsi myös, että monilla
lainkäyttöalueilla määräyksiä ei voi osoittaa yksittäisille henkilöille.
Yhdistyneessä kuningaskunnassa OFT voi ryhtyä harhaanjohtavan mainonnan vuoksi
toimiin ketä tahansa mainoksen levittämiseen osallistuvaa henkilöä (esimerkiksi
yrityksen johtajistoa ja toimitusjohtajaa) vastaan. 4.5. Tuomioiden
täytäntöönpano Edellisissä jaksoissa esitetyt vaikeudet ovat
liittyneet pääasiassa tuomion saamiseen kieltokannemenettelyssä. Tämän
perusteella voitaisiin olettaa, että kun esteet on voitettu ja oikeutettu
yksikkö on saanut tuomioistuimelta lopullisen myönteisen päätöksen, asia on
tullut ratkaistuksi. Tämä ei kuitenkaan välttämättä pidä paikkaansa, koska
monissa tapauksissa myönteisen päätöksen tekeminen ei vielä tarkoita sen
tosiasiallista täytäntöönpanoa ja oikeudenloukkauksen lopettamista. Monet
sidosryhmät korostivat, että on vaikeaa varmistaa tehtyjen päätösten
toteuttaminen, erityisesti tapauksissa, joissa myyjä tai palveluntarjoaja ei
noudata päätöstä asetetuista rangaistusseuraamuksista huolimatta. Kokemus on
osoittanut, että oikeudenloukkauksia voidaan torjua asianmukaisesti vain, jos
elinkeinonharjoittajille on odotettavissa riittävän ennaltaehkäisevä seuraus,
joka myös todella toteutuu. Jos seuraamus ei ole riittävän ankara, monet
elinkeinonharjoittajat hyväksyvät tietoisesti oikeudenkäyntikustannukset, jos
ne jäävät alhaisemmiksi kuin saavutettu hyöty. Kieltokanteiden johdosta annettujen tuomioiden
noudattamatta jättämisestä määrätään eri jäsenvaltioissa erilaisia
seuraamuksia, mutta yleisesti seuraamusten ei katsota olevan riittävän ankaria
ennaltaehkäisevyyden kannalta. Alankomaissa on mahdollista määrätä
tuomioistuimen päätöksen noudattamatta jättämisestä kiinteämääräinen maksu. Jos
näin tehdään, maksun saa toinen osapuoli. Ruotsissa kieltotuomioihin liitetään
uhkasakko noudattamatta jättämisestä. Bulgariassa määrätään 5 000–23 000
Bulgarian levin[12]
sakko sille, joka ei noudata kieltotuomiota. Espanjassa on käytössä
päivittäinen sakkomaksu, jonka määrä vaihtelee 600:sta 60 000:een euroon
jokaista päivää kohden, jonka tuomioistuimen päätöksen noudattaminen viivästyy.
Teoreettisesti katsottuna Espanjassa jokaiselle, joka jatkuvasti kieltäytyy
noudattamasta tuomioistuimen päätöstä, voidaan langettaa rikosoikeudellisia
seuraamuksia, mutta tiettävästi tätä ei ole koskaan tapahtunut kieltokanteiden
yhteydessä. 5. SEURAAVAT
VAIHEET 5.1. Johdanto Vaikka kieltokanteisiin liittyy epäkohtia,
ylivoimainen enemmistö sidosryhmistä ja asiantuntijoista pitää niitä
hyödyllisenä välineenä, joka tarjoaa huomattavia mahdollisuuksia, jos
havaittuihin epäkohtiin puututaan. Euroopan
parlamentti katsoo 2. helmikuuta 2012 antamassaan päätöslauselmassa
”Kollektiivisia oikeussuojakeinoja koskeva johdonmukainen eurooppalainen
lähestymistapa”, että ”kieltovaatimuksilla on myös merkittävä asema niiden
oikeuksien suojaamisessa, joita kansalaisilla ja yrityksillä on EU:n
lainsäädännön nojalla, ja katsoo, että kuluttajansuojaa koskevasta yhteistyöstä
annetun asetuksen (EY) N:o 2006/2004 sekä kuluttajien etujen suojaamista
tarkoittavista kieltokanteista annetun direktiivin 2009/22/EY perusteella
käyttöönotettuja mekanismeja voidaan huomattavasti parantaa, jotta voidaan
edistää yhteistyötä ja kieltovaatimuksia rajat ylittävissä tilanteissa”. Sidosryhmät ovat
ehdottaneet kieltokanteiden vaikuttavuuden parantamiseksi seuraavia
toimenpiteitä: a) Muut kuin
lainsäädäntötoimenpiteet On olemassa toimenpiteitä, joilla voidaan
lisätä kieltokanteiden käyttöä ja vaikuttavuutta muuttamatta eurooppalaista tai
kansallista lainsäädäntöä. Yksi tällainen mahdollinen toimenpide on järjestää
oikeutetuille yksiköille tietoisuutta lisääviä kampanjoita ja koulutusta
kieltokanteiden käytöstä, sillä monilla yksiköillä ei ole tarpeeksi tietoa,
jotta ne voisivat hyödyntää kieltokanteita. Samoin jotkin sidosryhmät
ehdottavat mekanismeja (kuten verkkosivuja), joilla voitaisiin tiedottaa
eri puolilla Eurooppaa nostetuista kieltokanteista. Tällaisilla verkkosivuilla
voisi olla myös kaikille EU:n virallisille kielille käännettyjä tietoja
kieltokanteiden soveltamisalasta ja eri jäsenvaltioiden menettelysäännöistä. b) Mahdolliset
lainsäädäntömuutokset Useimpien sidosryhmien mielestä direktiivi on
selkeä ja hyvin laadittu säädös. Siitä huolimatta näyttää siltä, että
kieltokanteiden käyttö ja vaikuttavuus vaihtelee jäsenvaltioittain enemmän kuin
olisi suotavaa. Direktiivissä annetaan perussäännöt, mutta jäsenvaltioille
annetaan huomattavasti liikkumavaraa kieltokanteiden toteutukseen. Tämä koskee
sekä menettelysääntöjä että kieltokanteiden soveltamisalaa ja vaikutuksia. Se,
että kieltokanteet eivät ole yhtä tehokkaita kaikissa jäsenvaltioissa, johtuu
pääosin eroista siinä, miten jäsenvaltiot ovat saattaneet direktiivin osaksi
kansallista lainsäädäntöään, sekä eroista jäsenvaltioiden prosessioikeuden ja
aineellisen oikeuden säännöksissä. Useat vastaajat, myös joidenkin
jäsenvaltioiden viranomaiset, kannattavat ainakin rajatylittävissä tapauksissa
eri jäsenvaltioiden kieltokannemenettelyjen pidemmälle menevää
yhdenmukaistamista (kanteen nostamista ja tuomioistuimen päätöksen antamista
koskevien määräaikojen sekä kustannusten suhteen). Joka tapauksessa olisi
tarkoituksenmukaista, että eräiden jäsenvaltioiden säännöksiä, joista on
erityistä hyötyä kieltokanteiden vaikuttavuuden parantamisessa, otettaisiin
käyttöön myös muualla. Sidosryhmät ovat esittäneet useita mahdollisia
toimenpiteitä, joilla voitaisiin varmistaa kieltokanteiden käytön ja
vaikuttavuuden lisääntyminen. On esitetty, että joitakin toimenpiteitä, jotka
ovat jo käytössä joissakin jäsenvaltioissa, otettaisiin käyttöön Euroopan
tasolla. Tärkeimmät näistä ovat seuraavat: 1. Direktiivin soveltamisalan
laajentaminen kaikkiin kuluttajansuojasääntöihin. Useat sidosryhmät
kannattavat kieltokanteiden soveltamisalan ulottamista direktiivin liitteessä
olevaa luetteloa laajemmalle, kuten on jo tehtykin joissakin jäsenvaltioissa.
Esimerkiksi yksityisyyden ja henkilötietojen suojaa koskevaa lainsäädäntöä
pidetään enenevässä määrin kuluttajalainsäädäntönä. 2. Päätösten vaikutusten
laajentaminen. Useimpien sidosryhmien mielestä kuluttajien pitäisi hyötyä
voitetussa tapauksessa annetusta tuomiosta välittömästi sen sijaan, että
oikeuksien toteutumiseksi on aloitettava uusi oikeudenkäynti. Direktiiviin
olisi lisättävä selkeitä säännöksiä mahdollisuudesta maksaa kuluttajille
korvauksia sekä siitä, miten se toteutetaan. Lisäksi olisi keskeytettävä
kieltokannemenettelyn ajaksi valituksen tekemisen määräaikojen kuluminen niiden
kuluttajien osalta, joihin oikeudenloukkaus vaikuttaa. Jos sopimusehto todetaan
lainvastaiseksi, päätöksen vaikutusten olisi ulotuttava kaikkiin samanlaisiin
jo tehtyihin ja tulevaisuudessa tehtäviin sopimuksiin (mikä onkin jo tilanne
joissakin jäsenvaltioissa). 3. Nopeutettu menettely
välitoimien osalta. Monet sidosryhmät kannattivat säännöstä, joka tekisi
nopeutetun menettelyn käytön pakolliseksi kaikissa kieltokanteissa eikä
ainoastaan ”tapauksen mukaan”, kuten direktiivin 2 artiklassa säädetään. Koska
eri jäsenvaltioiden lainsäädännössä ei kuitenkaan tarkoiteta ”nopeutetulla
menettelyllä” samaa asiaa, direktiiviin olisi sisällytettävä tiettyjä
nopeutettua menettelyä koskevia vaatimuksia esimerkiksi kieltokanteesta
tehtävän oikeuden päätöksen määräaikojen osalta. 4. Tiedonsaantioikeus. Useat
sidosryhmät katsoivat, että oikeutettujen yksikköjen olisi voitava saada
tietoonsa lainvastaisiin toimintatapoihin liittyvien yritysten nimi ja
virallinen osoite. Yritykset olisi velvoitettava asettamaan saataville käyttämänsä
vakiosopimukset. Näin on esimerkiksi Espanjassa, jossa vakiosopimusten ehtojen
on oltava rekisterissä ”Registro de Condiciones Generales de la Contratación”.
Useimmat sidosryhmät ovat myös sitä mieltä, että päätökset olisi julkaistava
tiedoksi kuluttajille ja varoitukseksi elinkeinonharjoittajille. Näin
tehdäänkin jo eräissä jäsenvaltiossa. 5. Rahoitus. Useimmat
sidosryhmät katsovat, että ”häviäjä maksaa” -periaatetta olisi sovellettava
kieltokanteissa edelleen. Eräät kuitenkin totesivat, että tätä periaatetta
olisi sovellettava joustavasti oikeutettujen yksikköjen eduksi, kuten joissakin
jäsenvaltioissa jo tehdäänkin. 6. Päätösten täytäntöönpanoa
olisi tehostettava. Tässä tarkoituksessa useat sidosryhmät katsovat, että
jäsenvaltiot olisi velvoitettava asettamaan kieltokanteen noudattamatta
jättämisen varalta riittävän ankaria seuraamuksia, jotta voitaisiin varmistaa,
että sopimattomat kauppatavat ovat elinkeinonharjoittajille kannattamattomia. Monet sidosryhmät, joiden joukossa oli myös
eräiden jäsenvaltioiden viranomaisia, ilmoittivat, että kieltokanteiden
mahdollisten parannusten lisäksi olisi otettava Euroopan tasolla käyttöön
kuluttajien kollektiivisten oikeussuojakeinojen mekanismi. 6. PÄÄTELMÄT Edellä esitetyn
perusteella komissio tekee seuraavat päätelmät direktiivin soveltamisesta: Vaikka kieltokanteisiin
liittyy tiettyjä rajoituksia, ne ovat hyödyllinen väline kuluttajien
kollektiivisten etujen suojelemisessa. Oikeutetut yksiköt ovat vähitellen
tulossa tietoisiksi direktiivin niille tarjoamista mahdollisuuksista ja
saamassa kokemusta tämän välineen käytöstä. Jäsenvaltioiden välillä on
kuitenkin suuria eroja siinä, missä määrin kieltokanteita käytetään ja miten ne
vaikuttavat. Joka tapauksessa jopa niissä jäsenvaltioissa, joissa
kieltokanteita pidetään melko tehokkaina ja niitä käytetään laajasti, niiden
kaikkia mahdollisuuksia ei voida käyttää hyväksi tässä kertomuksessa todettujen
puutteiden vuoksi. Tärkeimpiä näistä puutteista ovat oikeudenkäyntien korkeat
kustannukset, pitkä kesto ja monimutkaisuus sekä
kieltotuomioiden suhteellisen rajalliset vaikutukset ja niiden
täytäntöönpanon vaikeus. Nämä ongelmat tulevat vieläkin selvemmin esiin niissä
kieltokanteissa, joihin liittyy rajatylittävä ulottuvuus. Komissio ottaa huomioon sidosryhmien esittämät seikat ja niiden
ehdotukset ongelmien käsittelemiseksi. Komissio seuraa edelleen direktiivin
soveltamista jäsenvaltioissa. Se aikoo lisäksi arvioida, miten tässä
kertomuksessa esitettyjä kysymyksiä voitaisiin parhaiten käsitellä
jäsenvaltioiden kanssa ja miten olisi saavutettavissa parannuksia nykyisen
lainsäädännön puitteissa. Komissio katsoo, että tässä vaiheessa ei näytä olevan
riittävästi aihetta ehdottaa muutoksia direktiiviin. Se tarkastelee asiaa
uudelleen direktiivin seuraavaa soveltamiskertomusta valmisteltaessa. [1] Direktiivin
teksti (EUVL L 110, 1.5.2009, s. 30–36) on saatavilla internetosoitteessa
http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=CELEX:32009L0022:FI:NOT. [2] (EUVL
364, 9.12.2004, s. 1–11). [3] IBF
International Consultingin toteuttama tutkimus kuluttajien etujen suojaamista
tarkoittavista kieltokanteista annetun direktiivin 2009/22/EY soveltamisesta. [4] EUVL C
97, 31.3.2012. [5] Euroopan
parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 864/2007, annettu 11 päivänä
heinäkuuta 2007, sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovellettavasta
laista (Rooma II) (EUVL L 199, 31.7.2007, s. 40–49). [6] Associação
Portuguesa para a Defesa do Consumidor. [7] http://www.oft.gov.uk/OFTwork/consumer-enforcement/consumer-enforcement-completed/foxtons. [8] Wet
collectieve afwikkeling massaschade. [9] EYVL L
12, 16.1.2001, s. 1–23. [10] EUVL L
199, 31.7.2007, s. 40–49. [11] Asetukset
(EY) N:o 1393/2007 ja (EY) N:o 1206/2001 ovat nopeuttaneet asiakirjojen
tiedoksiantoa ja todisteiden vastaanottamista yli rajojen sekä lisänneet niiden
oikeusvarmuutta. [12] 2 556–11 759
euroa kesäkuun 21. päivän 2012 vaihtokurssin mukaan.