Choose the experimental features you want to try

This document is an excerpt from the EUR-Lex website

Document 52011PC0926

    Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja Israelin valtion välisen, Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Israelin valtion välisestä assosioinnista tehdyn Euro–Välimeri-sopimuksen pöytäkirjojen N:o 1 ja N:o 2 sekä niiden liitteiden muuttamista koskevan sopimuksen tekemisestä kirjeenvaihtona

    /* KOM/2011/0926 lopullinen - 2011/0457 (NLE) */

    52011PC0926

    Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja Israelin valtion välisen, Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Israelin valtion välisestä assosioinnista tehdyn Euro–Välimeri-sopimuksen pöytäkirjojen N:o 1 ja N:o 2 sekä niiden liitteiden muuttamista koskevan sopimuksen tekemisestä kirjeenvaihtona /* KOM/2011/0926 lopullinen - 2011/0457 (NLE) */


    PERUSTELUT

    1. EHDOTUKSEN TAUSTA

    Neuvosto valtuutti 14. lokakuuta 2005 komission neuvottelemaan Euro–Välimeri-sopimuksen mukaisesti Israelin valtion kanssa ottaen huomioon Israelin edistymisen Euroopan naapuruuspolitiikan toimintaohjelmassa, jotta maataloustuotteiden, jalostettujen maataloustuotteiden sekä kalojen ja kalastustuotteiden vastavuoroista kauppaa voitaisiin vapauttaa Barcelonan prosessin hengen, Euroopan naapuruuspolitiikan periaatteiden ja 30.–31. toukokuuta 2005 Luxemburgissa järjestetyn ulkoasiainministerien Euro–Välimeri-kokouksen päätelmien mukaisesti.

    Euroopan komissio ja Israel aloittivat neuvottelut virallisesti Tel Avivissa 19. kesäkuuta 2006, ja ne saatiin päätökseen 30. huhtikuuta 2008. Uusi kirjeenvaihtona tehty sopimus allekirjoitettiin 4. marraskuuta 2009 Brysselissä, ja se tuli voimaan 1. tammikuuta 2010.

    Uuden sopimuksen soveltamisen alettua Israelin suurlähetystö ilmoitti 26. huhtikuuta 2010 ongelmasta, joka koski Israelista peräisin olevan kemiallisesti puhtaan laktoosin EU:hun tuonnissa kannettavaa tullia.

    Komission yksiköt päättelivät asiaa perusteellisesti tutkittuaan, että kun EU:n ja Israelin assosiaatiosopimuksen 7 artiklassa olevan teollisuustuotteiden määritelmän[1] alkuperäinen sanamuoto muutettiin neuvottelujen aikana WTO-määritelmän mukaiseksi, komissio poisti tällöin tahtomattaan voimassa olevan tariffimyönnytyksen. Uudessa pöytäkirjassa N:o 1 (EU:n myönnytykset Israelille) olevassa herkkien tuotteiden luettelossa ei mainita, että CN-alanimikkeet 1702 11 00 (kemiallisesti puhdas laktoosi), ex 1702 30 50 ja ex 1702 30 90 (kemiallisesti puhdas glukoosi) jätetään pois nimikkeestä 1702 (jota EU piti Israelin kanssa käytyjen neuvottelujen aikana kokonaisuudessaan herkkänä). Sen vuoksi EU on 1. tammikuuta 2010 alkaen soveltanut kemiallisesti puhtaan laktoosin ja glukoosin Israelista tuonnissa täysimääräistä tullia. Nämä tekniset muutokset ovat tarpeen, jotta aiemmissa sopimuksissa maataloustuotteiden ja jalostettujen maataloustuotteiden markkinoillepääsyn osalta annettuja sitoumuksia voidaan noudattaa.

    Näiden assosiaatiosopimuksen osalta tarvittavien teknisten muutosten tekemisen yhteydessä hyödynnettiin mahdollisuutta tehdä muitakin jalostettuihin maataloustuotteisiin liittyviä teknisiä oikaisuja tulkinnan selkeyttämiseksi Euroopan yhteisöjen ja Israelin valtion välisen edellä mainittuja tuotteita koskevia vastavuoroisia vapauttamistoimenpiteitä 4. marraskuuta 2009 allekirjoitetun, kirjeenvaihtona tehdyn sopimuksen oikeusturvan vuoksi.

    Euroopan komissio ja Israelin valtio saivat tarvittavia teknisiä muutoksia koskevat neuvottelut päätökseen 19. syyskuuta 2011 Brysselissä, ja yhteisesti hyväksytyt pöytäkirjamerkinnät ja kirjeenvaihtona tehtävän sopimuksen luonnos parafoitiin samana päivänä. Israelin valtion kanssa sovitun teknisen mukautuksen tulosten täytäntöönpanemiseksi komissio ehdottaa, että neuvosto hyväksyy liitteenä olevan kirjeenvaihdon.

    Molempien sopimuspuolten aikomuksena on, että tämä sopimus tulee voimaan vuonna 2011.

    Sen vuoksi komissio ehdottaa, että neuvosto hyväksyy liitteenä olevan päätöksen.

    2. TALOUSARVIOVAIKUTUKSET

    Ei talousarviovaikutuksia.

    2011/0457 (NLE)

    Ehdotus

    NEUVOSTON PÄÄTÖS

    Euroopan yhteisön ja Israelin valtion välisen, Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Israelin valtion välisestä assosioinnista tehdyn Euro–Välimeri-sopimuksen pöytäkirjojen N:o 1 ja N:o 2 sekä niiden liitteiden muuttamista koskevan sopimuksen tekemisestä kirjeenvaihtona

    EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

    ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 207 artiklan 4 kohdan ensimmäisen alakohdan yhdessä sen 218 artiklan 6 kohdan a alakohdan kanssa,

    ottaa huomioon komission ehdotuksen,

    ottaa huomioon Euroopan parlamentin hyväksynnän[2],

    sekä katsoo seuraavaa:

    (1) Neuvosto valtuutti 14 päivänä marraskuuta 2005 komission käymään eräiden Välimeren maiden kanssa neuvotteluja maataloustuotteiden, jalostettujen maataloustuotteiden sekä kalojen ja kalastustuotteiden kaupan vapauttamisen laajentamiseksi. Israelin kanssa käydyt neuvottelut saatiin onnistuneesti päätökseen 18 päivänä heinäkuuta 2008. Neuvottelujen tulokset sisältyvät maataloustuotteita, jalostettuja maataloustuotteita sekä kaloja ja kalastustuotteita koskevia vastavuoroisia vapauttamistoimenpiteitä, Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Israelin valtion välisestä assosioinnista tehdyn Euro–Välimeri-sopimuksen pöytäkirjojen N:o 1 ja N:o 2 sekä niiden liitteiden ja mainitun assosiaatiosopimuksen muuttamista koskevaan kirjeenvaihtona tehtyyn sopimukseen[3], jäljempänä ’kirjeenvaihtona tehty sopimus’, joka tuli voimaan 1 päivänä tammikuuta 2010.

    (2) Euroopan komissio ja Israel ovat kirjeenvaihtona tehdyn sopimuksen voimaantultua pitäneet mainitun sopimuksen täytäntöönpanoon liittyviä teknisiä kokouksia. Kokouksissa on havaittu, että Euroopan yhteisöjen ja Israelin valtion välisten aiempien, vuosien 2000 ja 2006 välisenä aikana voimaantulleiden sopimusten sitoumusten noudattamisen varmistamiseksi on tarpeen tehdä eräitä teknisiä mukautuksia. Komissio ja Israel saivat 19 päivänä syyskuuta 2011 päätökseen neuvottelut tarvittavista teknisistä mukautuksista, ja Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Israelin välisestä assosiaatiosta tehdyn Euro-Välimeri-sopimuksen pöytäkirjassa n:o 1 olevan liitteen ja pöytäkirjassa n:o 2 olevan liitteen muuttamisesta kirjeenvaihtona tehtyn Euroopan unionin ja Israelin valtion välinen sopimun, jäljempänä ’sopimus’, allekirjoitettiin (…)[4] (…) annetun neuvoston päätöksen …/2011/EU[5] mukaisesti.

    (3) Sopimus olisi hyväksyttävä,

    ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

    1 artikla

    Hyväksytään unionin puolesta Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Israelin välisestä assosiaatiosta tehdyn Euro-Välimeri-sopimuksen pöytäkirjassa N:o 1 olevan liitteen ja pöytäkirjassa N:o 2 olevan liitteen muuttamisesta kirjeenvaihtona tehty Euroopan unionin ja Israelin valtion välinen sopimus, jäljempänä ’sopimus’.

    Sopimuksen teksti on tämän päätöksen liitteenä.

    2 artikla

    Neuvoston puheenjohtaja nimeää henkilön, jolla on valtuudet tallettaa Euroopan unionin puolesta sopimuksessa tarkoitetut hyväksymiskirjat osoitukseksi siitä, että Euroopan unioni suostuu sitoutumaan sopimukseen[6].

    3 artikla

    Tämä päätös tulee voimaan sitä päivää seuraavana päivänä, jona se hyväksytään. Se julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Sopimuksen voimaantulopäivä julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

    Tehty Brysselissä

                                                                           Neuvoston puolesta

                                                                           Puheenjohtaja

    LIITE

    EUROOPAN UNIONIN JA ISRAELIN VALTION VÄLINEN KIRJEENVAIHTONA TEHTY SOPIMUS EUROOPAN YHTEISÖJEN JA NIIDEN JÄSENVALTIOIDEN SEKÄ ISRAELIN VÄLISESTÄ ASSOSIAATIOSTA TEHDYN EURO-VÄLIMERI-SOPIMUKSEN PÖYTÄKIRJASSA N:o 1 OLEVAN LIITTEEN JA PÖYTÄKIRJASSA N:o 2 OLEVAN LIITTEEN MUUTTAMISESTA

    Kirje nro 1 Euroopan unionin kirje

    Bryssel, …. 2011

    Arvoisa Herra

    Minulla on kunnia viitata teknisiin kokouksiin, jotka liittyvät Euroopan yhteisön ja Israelin valtion välisen maataloustuotteita, jalostettuja maataloustuotteita sekä kaloja ja kalastustuotteita koskevia vastavuoroisia vapauttamistoimenpiteitä, Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Israelin valtion välisestä assosioinnista tehdyn Euro–Välimeri-sopimuksen pöytäkirjojen n:o 1 ja n:o 2 sekä niiden liitteiden ja mainitun assosiaatiosopimuksen muuttamista koskevan kirjeenvaihtona tehdyn, Brysselissä 4 päivänä marraskuuta 2009 allekirjoitetun sopimuksen täytäntöönpanoon. Mainituissa kokouksissa todettiin, että eräät tekniset mukautukset ovat tarpeen.

    Sen vuoksi ehdotan, että 1 päivästä tammikuuta 2010 voimassa olleen Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Israelin valtion välisestä assosioinnista tehdyn Euro–Välimeri-sopimuksen pöytäkirjassa N:o 1 oleva liite, joka koskee Israelin valtiosta peräisin olevien maataloustuotteiden, jalostettujen maataloustuotteiden sekä kalojen ja kalastustuotteiden Euroopan yhteisöön tuontiin sovellettavia järjestelyjä, ja pöytäkirjassa N:o 2 oleva liite, joka koskee Euroopan yhteisöstä peräisin olevien maataloustuotteiden, jalostettujen maataloustuotteiden sekä kalojen ja kalastustuotteiden Israelin valtioon tuontiin sovellettavia järjestelyjä, korvataan tämän sopimuksen liitteillä 1 päivästä tammikuuta 2010.

    Tämä kirjeenvaihtona tehty sopimus tulee voimaan viimeisen hyväksymisasiakirjan tallettamispäivää seuraavan kolmannen kuukauden ensimmäisenä päivänä.

    Olisin kiitollinen, jos voisitte vahvistaa, että hallituksenne hyväksyy tämän kirjeen sisällön.

    Vastaanottakaa, Arvoisa Herra/Rouva, korkeimman kunnioitukseni vakuutus.

    Euroopan unionin puolesta

    LIITE PÖYTÄKIRJAAN N:o 1

    Taulukko 1

    Kaikki tuotteet, jotka eivät sisälly seuraavaan taulukkoon, ovat tullittomia. Eräisiin jäljempänä lueteltuihin tuotteisiin sovellettava etuuskohtelu esitetään taulukoissa 2 ja 3.

    CN-koodi (1) || Tavaran kuvaus (2)

    0105 12 00 || Elävät kalkkunat, paino enintään 185 g

    0207 27 0207 33 0207 34 0207 35 0207 36 || Kalkkuna, paloiteltu liha ja muut eläimenosat, jäädytetyt Ankan, hanhen tai helmikanan liha

    ex 0302 69 99 ex 0303 79 98 ex 0304 19 99 ex 0304 29 99 ex 0305 30 90 || Boga (Boops boops): tuoreet tai jäähdytetyt; jäädytetyt; kalafileet, jäädytetyt, ja muu kalanliha, tuore tai jäähdytetty; kalafileet, kuivatut, suolatut tai suolavedessä, ei kuitenkaan savustetut

    CN-koodi (1) || Tavaran kuvaus (2)

    ex 0301 99 80 0302 69 61 0302 69 95 0303 79 71 ex 0303 79 98 ex 0304 19 39 ex 0304 19 99 ex 0304 29 99 ex 0304 99 99 ex 0305 10 00 ex 0305 30 90 ex 0305 49 80 ex 0305 59 80 ex 0305 69 80 || Hammasahven (Dentex dentex) ja pagellit (Pagellus spp.) ja kultaotsa-ahven (Sparus aurata): elävät; tuoreet tai jäähdytetyt; jäädytetyt; kalafileet ja muu kalanliha, jäädytetyt, tuore tai jäähdytetty; kuivatut, suolatut tai suolavedessä olevat; savustetut; ihmisravinnoksi soveltuvat jauhot, jauheet ja pelletit

    CN-koodi (1) || Tavaran kuvaus (2)

    ex 0301 99 80 0302 69 94 ex 0303 77 00 ex 0304 19 39 ex 0304 19 99 ex 0304 29 99 ex 0304 99 99 ex 0305 10 00 ex 0305 30 90 ex 0305 49 80 ex 0305 59 80 ex 0305 69 80 || Meribassit (Dicentrarchus labrax): elävät; tuoreet tai jäähdytetyt; jäädytetyt; kalafileet ja muu kalanliha, jäädytetyt, tuore tai jäähdytetty; kuivatut, suolatut tai suolavedessä olevat, savustetut; ihmisravinnoksi soveltuvat jauhot, jauheet ja pelletit

    0404 10 || Hera ja modifioitu hera, myös tiivistetty tai lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävä

    0408 11 80 || Munankeltuaiset, kuivatut, ihmisravinnoksi soveltuvat, myös lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävät

    0408 19 89 || Munankeltuaiset, jäädytetyt tai muulla tavalla säilötyt, ihmisravinnoksi soveltuvat, myös lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävät (paitsi kuivatut ja nestemäiset)

    0408 91 80 || Kuivatut linnunmunat, kuorettomat, myös lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävät, ihmisravinnoksi soveltuvat, ei kuitenkaan munankeltuaiset

    0409 00 00 || Luonnonhunaja

    0603 11 00 0603 12 00 0603 13 00 0603 14 00 0603 19 10 0603 19 90 || Leikkokukat ja kukannuput, tuoreet

    0701 90 50 || Tuoreet tai jäähdytetyt uudet perunat, tullattaessa 1.1.–30.6.

    0702 00 00 || Tuoreet tai jäähdytetyt tomaatit

    0703 20 00 || Tuoreet tai jäähdytetyt valkosipulit

    0707 00 || Tuoreet tai jäähdytetyt kurkut

    0709 60 10 || Tuoreet tai jäähdytetyt makeat ja miedot paprikat

    0709 90 70 || Tuoreet tai jäähdytetyt kesäkurpitsat

    0710 40 00 || Jäädytetty sokerimaissi (myös höyryssä tai vedessä keitetyt)

    0710 90 00 || Jäädytetyt kasvissekoitukset (myös höyryssä tai vedessä keitetyt)

    0711 90 30 || Sokerimaissi (myös höyryssä tai vedessä keitetty) väliaikaisesti (esim. rikkidioksidikaasulla tai suolavedessä, rikkihapoke- tai muussa säilöntäliuoksessa) säilöttynä, mutta siinä tilassa välittömään kulutukseen soveltumattomana

    0712 90 30 || Kuivatut tomaatit, kokonaiset, paloitellut, viipaloidut, rouhitut tai jauhetut, mutta ei enempää valmistetut

    0805 10 || Tuoreet tai kuivatut appelsiinit

    0805 20 10 || Tuoreet tai kuivatut klementiinit

    0805 20 50 || Tuoreet tai kuivatut mandariinit ja wilkingit

    0806 10 10 || Tuoreet syötäviksi tarkoitetut viinirypäleet

    0807 19 00 || Tuoreet melonit, muut kuin vesimelonit

    0810 10 00 || Tuoreet mansikat

    1509 10 || Neitsytoliiviöljy

    1602 || Valmisteet ja säilykkeet, jotka on valmistettu lihasta, muista eläimenosista tai verestä (paitsi makkarat ja niiden kaltaiset tuotteet sekä lihauutteet- ja mehut)

    1604 13 || Kalavalmisteet ja -säilykkeet sardiineista, Sardinella-suvun kaloista ja kilohailista, kokonaisena tai paloiteltuna, ei kuitenkaan murskeena tai jauheena

    1604 14 || Kalavalmisteet ja -säilykkeet tonnikalasta, boniitista ja sardoista (Sarda spp.), kokonaisena tai paloiteltuna, ei kuitenkaan murskeena tai jauheena

    1604 15 || Kalavalmisteet ja -säilykkeet kokonaisesta tai paloitellusta makrillista (paitsi murskatusta tai jauhetusta kalasta)

    1604 19 31 || Fileet (ns. ”loins”) Euthynnus-suvun kalat, muut kuin boniitti [Euthynnus (Katsuwonus) pelamis], kokonainen tai paloiteltu kala, ei kuitenkaan murskeena tai jauheena

    1604 19 39 || Kalavalmisteet ja -säilykkeet, Euthynnus-suvun kalasta, muut kuin boniitti [Euthynnus (Katsuwonus) pelamis], kokonainen tai paloiteltu kala, ei kuitenkaan murskeena tai jauheena, muut kuin fileet (ns. ”loins”)

    1604 20 50 || Kalavalmisteet ja -säilykkeet sardiinista, sardasta, Scomber scombrus- ja Scomber japonicus-lajin makrillista, Orcynopsis unicolor -lajin kalasta (juovaton sarda)

    1604 20 70 || Kalavalmisteet ja säilykkeet tonnikalasta, boniitista tai muusta Euthynnus-suvun kalasta

    1701 || Ruoko- ja juurikassokeri sekä kemiallisesti puhdas sakkaroosi, jähmeät

    ex 1702 || Muut sokerit, myös kemiallisesti puhdas laktoosi, maltoosi ja glukoosi, jähmeät; lisättyä maku- tai väriainetta sisältämättömät sokerisiirapit; keinotekoinen hunaja, myös luonnonhunajan kanssa sekoitettuna, sokeriväri, lukuun ottamatta CN-koodin 1702 11 00 kemiallisesti puhdasta laktoosia, CN-koodien ex 1702 30 50 ja ex 1702 30 90 kemiallisesti puhdasta glukoosia sekä CN-koodin 1702 50 00 kemiallisesti puhdasta fruktoosia

    1704 10 90 || Purukumi, myös sokerilla kuorrutettu, jossa on vähintään 60 painoprosenttia sakkaroosia (mukaan lukien inverttisokeri sakkaroosina ilmaistuna)

    ex 1704 90 || Muut kaakaota sisältämättömät sokerivalmisteet lukuun ottamatta: – CN-koodin 1704 90 10 lakritsiuutetta, jossa on sakkaroosia enemmän kuin 10 painoprosenttia, mutta ei muita lisättyjä aineita; – CN-koodin 1704 90 30 valkoista suklaata; – CN-koodin 1704 90 51 pastoja ja massoja, ei myöskään marsipaania, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino vähintään 1 kg – CN-koodin ex 1704 90 99 kaakaota sisältämätöntä marsipaania, jossa on enintään 45 painoprosenttia sokeria (mukaan lukien inverttisokeri sakkaroosina ilmaistuna

    1806 10 20 1806 10 30 1806 10 90 || Kaakaojauhe, jossa on vähintään 5 painoprosenttia, mutta vähemmän kuin 65 painoprosenttia sakkaroosia (mukaan lukien inverttisokeri sakkaroosina ilmaistuna) tai isoglukoosia sakkaroosina ilmaistuna Kaakaojauhe, jossa on vähintään 65 painoprosenttia, mutta vähemmän kuin 80 painoprosenttia sakkaroosia (mukaan lukien inverttisokeri sakkaroosina ilmaistuna) tai isoglukoosia sakkaroosina ilmaistuna Kaakaojauhe, jossa on vähintään 80 painoprosenttia sakkaroosia (mukaan lukien inverttisokeri sakkaroosina ilmaistuna) tai isoglukoosia sakkaroosina ilmaistuna

    1806 20 || Muut valmisteet enemmän kuin 2 kg:n painoisina levyinä tai tankoina taikka nesteenä, tahnana, jauheena, rakeina tai niiden kaltaisessa muodossa, astian tai muun tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino suurempi kuin 2 kg

    ex 1901 90 99 || Muualle kuulumattomat hienoista tai karkeista jauhoista, rouheista, tärkkelyksestä tai mallasuutteesta tehdyt elintarvikevalmisteet, joissa ei ole lainkaan kaakaota tai joissa sitä on vähemmän kuin 40 painoprosenttia täysin rasvattomasta aineesta laskettuna; muualle kuulumattomat nimikkeiden 0401–0404 tuotteista tehdyt elintarvikevalmisteet, joissa ei ole lainkaan kaakaota tai joissa sitä on vähemmän kuin 5 painoprosenttia täysin rasvattomasta aineesta laskettuna, joissa on vähintään 60 painoprosenttia sakkaroosia (mukaan lukien inverttisokeri sakkaroosina ilmaistuna) tai isoglukoosia sakkaroosina ilmaistuna

    1905 20 30 1905 20 90 || Maustekakut, joissa on vähintään 30 painoprosenttia sakkaroosia (mukaan lukien inverttisokeri sakkaroosina ilmaistuna)

    2001 90 30 || Etikan tai etikkahapon avulla valmistettu tai säilötty sokerimaissi (Zea mays var. saccharata)

    2002 90 91 2002 90 99 || Muulla tavalla kuin etikan tai etikkahapon avulla valmistetut tai säilötyt tomaatit, kuiva-ainepitoisuus vähintään 30 painoprosenttia

    2004 90 10 || Muulla tavalla kuin etikan tai etikkahapon avulla valmistettu tai säilötty sokerimaissi (Zea mays var. saccharata), jäädytetty

    2005 80 00 || Muulla tavalla kuin etikan tai etikkahapon avulla valmistettu tai säilötty sokerimaissi (Zea mays var. saccharata), jäädyttämätön

    ex 2005 99, eivät kuitenkaan 2005 99 50 ja 2005 99 90 || Muut kasvikset

    2008 70 || Säilötyt persikat, myös nektariinit

    2009 11 2009 12 00 2009 19 || Appelsiinimehu

    ex 2009 90 || Sitrushedelmäsekamehu

    2101 12 98 2101 20 98 || Kahviin, teehen ja mateen perustuvat valmisteet

    ex 2106 90 98 || Muut muualle kuulumattomat elintarvikevalmisteet (eivät kuitenkaan proteiinitiivisteet ja teksturoidut proteiiniaineet), joissa on vähintään 60 painoprosenttia sakkaroosia (mukaan lukien inverttisokeri sakkaroosina ilmaistuna) tai isoglukoosia sakkaroosina ilmaistuna

    2204 || Tuoreista rypäleistä valmistettu viini, myös väkevöity viini; rypäleen puristemehu, ei kuitenkaan nimikkeeseen 2009 kuuluva

    2905 43 00 2905 44 || Mannitoli ja D-glusitoli (sorbitoli)

    3302 10 29 || Valmisteet, joissa on kaikki juomille luonteenomaiset aromiaineet, joissa on vähintään 1,5 painoprosenttia maitorasvaa, vähintään 5 painoprosenttia sakkaroosia tai isoglukoosia ja vähintään 5 painoprosenttia glukoosia tai tärkkelystä

    3501 10 50 3501 10 90 3501 90 90 || Kaseiini, muu kuin keinotekoisten tekstiilikuitujen valmistukseen tarkoitettu, kaseinaatit ja muut kaseiinijohdannaiset

    3502 11 90 3502 19 90 || Kuivattu muna-albumiini (ovalbumiini), ihmisravinnoksi tarkoitettu Muu muna-albumiini (ovalbumiini), ihmisravinnoksi tarkoitettu

    3502 20 91 3502 20 99 || Kuivattu maitoalbumiini (laktalbumiini), ihmisravinnoksi tarkoitettu Muu maitoalbumiini (laktalbumiini), ihmisravinnoksi tarkoitettu

    ex 3505 10 3505 20 || Dekstriini ja muu modifioitu tärkkelys, tärkkelykseen, dekstriiniin tai muuhun modifioituun tärkkelykseen perustuvat liimat ja liisterit, ei kuitenkaan CN-koodin 3505 10 50 esteröity ja eetteröity tärkkelys

    3809 10 || Viimeistelyvalmisteet, valmisteet, jotka nopeuttavat värjäytymistä tai väriaineiden kiinnittymistä, sekä muut tuotteet ja valmisteet (esim. liistausaineet ja peittausaineet), jollaisia käytetään tekstiili-, paperi-, nahka- tai niiden kaltaisessa teollisuudessa, muualle kuulumattomat, tärkkelyspitoisiin aineisiin perustuvat

    3824 60 || Sorbitoli, muu kuin alanimikkeeseen 2905 44 kuuluva

    (1)               CN-koodit asetuksen (EY) N:o 861/2010 (EUVL L 284, 29.10.2010, s. 1) mukaisesti.

    (2)               Sen estämättä, mitä yhdistetyn nimikkeistön tulkintasäännöissä määrätään, etuusmenettely määritetään tämän liitteen osalta CN-koodien sisällön perusteella, ja tavaran kuvauksena olevaa nimiketekstiä pidetään ainoastaan ohjeellisena. Jos CN-koodin edessä on ”ex”, etuusmenettely määräytyy sekä CN-koodin että sitä vastaavan tavaran kuvauksen perusteella.

    Taulukko 2

    Seuraaville tuotteille annetaan etuuskohtelu, joka myönnetään tariffikiintiöinä ja tiettyinä ajanjaksoina seuraavan luettelon mukaisesti:

    CN-koodi (1) || Tavaran kuvaus (2) || a || b || c

    Suosituim­muus-tullin alennus (%) || Tariffikiintiö (nettotonnia, jollei toisin ilmoiteta) || Nykyisen tariffikiintiön ulkopuolella kannettavan suosituimmuus­tullin alennus (%)

    || 0105 12 00 || Elävät kalkkunat, paino enintään 185 g || 100 || 129 920 kpl || –

    || 0207 27 10 || Kalkkuna, luuttomat palat, jäädytetyt || 100 || 4 000 || –

    || 0207 27 30 0207 27 40 0207 27 50 0207 27 60 0207 27 70 || Kalkkuna, luulliset palat, jäädytetyt

    ex || 0207 33 || Ankka ja hanhi, paloittelematon, jäädytetty || 100 || 560 || –

    ex || 0207 35 || Ankka ja hanhi, muut ja muut syötävät eläimenosat, tuoreet tai jäähdytetyt || || ||

    ex || 0207 36 || Ankka ja hanhi, muut ja muut syötävät eläimenosat, jäädytetyt || || ||

    || 0404 10 || Hera ja modifioitu hera, myös tiivistetty tai lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävä || 100 || 1 300 || –

    || 0603 11 00 0603 12 00 0603 13 00 0603 14 00 0603 19 10 0603 19 90 || Leikkokukat ja kukannuput, tuoreet || 100 || 22 196 || –

    || 0603 19 90 || Muut leikkokukat ja kukannuput, tuoreet, tullattaessa 1.11.–15.4. || 100 || 7 840 || –

    || 0701 90 50 || Tuoreet tai jäähdytetyt uudet perunat, tullattaessa 1.1.–30.6. || 100 || 33 936 || –

    ex || 0702 00 00 || Tuoreet tai jäähdytetyt kirsikkatomaatit (³) || 100 || 28 000 || –

    ex || 0702 00 00 || Tuoreet tai jäähdytetyt tomaatit, muut kuin kirsikkatomaatit || 100 || 5 000 || –

    || 0707 00 05 || Tuoreet tai jäähdytetyt kurkut || 100 || 1 000 || –

    || 0709 60 10 || Tuoreet tai jäähdytetyt makeat ja miedot paprikat || 100 || 17 248 || 40

    || 0709 90 70 || Tuoreet tai jäähdytetyt kesäkurpitsat, tullattaessa 1.12.–helmikuun loppu. || 100 || – || –

    || 0710 40 00 2004 90 10 || Jäädytetty sokerimaissi || 100 % tullin arvotulliosuudesta + 30 % maatalouden maksuosasta || 10 600 || (**)

    || 0711 90 30 2001 90 30 2005 80 00 || Jäädyttämätön sokerimaissi || 100 % tullin arvotulliosuudesta + 30 % maatalouden maksuosasta (*) || 5 400 || (**)

    || 0712 90 30 || Kuivatut tomaatit, kokonaiset, paloitellut, viipaloidut, rouhitut tai jauhetut, mutta ei enempää valmistetut || 100 || 1 200 || –

    ex || 0805 10 || Tuoreet appelsiinit || 100 || 224 000 (4) || 60

    ex ex || 0805 20 10 0805 20 50 || Tuoreet klementiinit, mandariinit ja wilkingit || 100 || 40 000 || 60

    ex ex || 0805 20 10 0805 20 50 || Tuoreet klementiinit, mandariinit ja wilkingit, tullattaessa 15.3.–30.9. || 100 || 15 680 || 60

    || 0806 10 10 || Tuoreet syötäviksi tarkoitetut viinirypäleet, tullattaessa 1.4.–31.7. || 100 || – || –

    || 0807 19 00 || Muut tuoreet melonit (ei kuitenkaan vesimelonit), tullattaessa 1.8.–31.5. || 100 || 30 000 || 50

    || 0810 10 00 || Tuoreet mansikat, tullattaessa 1.11.–30.4. || 100 || 5 000 || 60

    || 1602 31 19 1602 31 30 || Valmisteet ja säilykkeet, jotka on valmistettu kalkkunan lihasta, muista eläimenosista tai verestä, joissa on vähintään 57 painoprosenttia siipikarjan lihaa tai muita osia, muut kuin yksinomaan kypsentämättömästä kalkkunanlihasta valmistetut Valmisteet ja säilykkeet, jotka on valmistettu kalkkunan lihasta, muista eläimenosista tai verestä, joissa on vähintään 25 painoprosenttia, mutta vähemmän kuin 57 painoprosenttia siipikarjanlihaa tai muita osia || 100 || 5 000 || –

    || 1602 32 19 1602 32 30 || Valmisteet ja säilykkeet, jotka on valmistettu kanan lihasta, muista eläimenosista tai verestä ja joissa on vähintään 57 painoprosenttia siipikarjan lihaa tai muita osia, muut kuin kypsentämättömät Valmisteet ja säilykkeet, jotka on valmistettu kanan lihasta, muista eläimenosista tai verestä, joissa on vähintään 25 painoprosenttia, mutta vähemmän kuin 57 painoprosenttia siipikarjanlihaa tai muita osia || 100 || 2 000 || –

    || 1704 10 90 || Purukumi, myös sokerilla kuorrutettu, kaakaota sisältämätön, jossa on vähintään 60 painoprosenttia sakkaroosia (mukaan lukien inverttisokeri sakkaroosina ilmaistuna) || 100 || 100 || (**)

    || || || || ||

    || 1806 10 20 1806 10 30 1806 10 90 1806 20 || Kaakaojauhe, jossa on vähintään 5 painoprosenttia sakkaroosia (mukaan lukien inverttisokeri sakkaroosina ilmaistuna) tai isoglukoosia sakkaroosina ilmaistuna Muut valmisteet enemmän kuin 2 kg:n painoisina levyinä tai tankoina taikka nesteenä, tahnana, jauheena, rakeina tai niiden kaltaisessa muodossa, astian tai muun tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino suurempi kuin 2 kg || 100 % tullin arvotulliosuudesta + 15% maatalouden maksuosasta (*) || 2 500 || (**)

    || 1905 20 30 1905 20 90 || Maustekakut, joissa on vähintään 30 painoprosenttia sakkaroosia (mukaan lukien inverttisokeri sakkaroosina ilmaistuna) || 100 % tullin arvotulliosuudesta + 30% maatalouden maksuosasta (*) || 3 200 || (**)

    || 2002 90 91 2002 90 99 || Muulla tavalla kuin etikan tai etikkahapon avulla valmistetut tai säilötyt tomaatit, kuiva-ainepitoisuus suurempi kuin 30 painoprosenttia || 100 || 784 || –

    ex || 2008 70 71 || Persikkaviipaleet, öljyssä kypsytetyt || 100 || 112 || –

    || 2009 11 2009 12 00 2009 19 || Appelsiinimehu || 100 || 35 000, josta enintään 21 280 enintään 2 l vetävissä astioissa || 70

    ex || 2009 90 || Sitrushedelmäsekamehu || 100 || 19 656 || –

    || 2204 || Tuoreista rypäleistä valmistettu viini, myös väkevöity viini; rypäleen puristemehu, ei kuitenkaan nimikkeeseen 2009 kuuluva || 100 || 6 212 hl || –

    || 3505 20 || Tärkkelykseen, dekstriiniin tai muuhun modifioituun tärkkelykseen perustuvat liimat ja liisterit || 100 || 250 || (**)

    (1)               CN-koodit asetuksen (EY) N:o 861/2010 (EUVL L 284, 29.10.2010, s. 1) mukaisesti.

    (2)               Sen estämättä, mitä yhdistetyn nimikkeistön tulkintasäännöissä määrätään, etuusmenettely määritetään tämän liitteen osalta CN-koodien sisällön perusteella, ja tavaran kuvauksena olevaa nimiketekstiä pidetään ainoastaan ohjeellisena. Jos CN-koodin edessä on ”ex”, etuusmenettely määräytyy sekä CN-koodin että sitä vastaavan tavaran kuvauksen perusteella.

    (3)               Tähän alanimikkeeseen luokitteluun sovelletaan asiaa koskevia yhteisön säännöksiä (asetuksen (EU) N:o 543/2011 liitteessä I olevan B osan (Kaupan pitämisen erityisvaatimukset) 10 osa).

    (4)               Tässä tariffikiintiössä sovellettava yhteisön WTO:lle tekemien myönnytysten luettelossa vahvistettu paljoustulli on nolla 1.12.-31.5., jos tulohinta ei alita Euroopan komission ja Israelin välillä sovittua tulohintaa, joka on 264 euroa tonnilta. Jos lähetyksen tulohinta on kaksi, neljä, kuusi tai kahdeksan prosenttia sovittua tulohintaa alempi, tariffikiintiössä kannettava paljoustulli on vastaavasti kaksi, neljä, kuusi tai kahdeksan prosenttia sovitusta tulohinnasta. Jos lähetyksen tulohinta on vähemmän kuin 92 prosenttia sovitusta tulohinnasta, sovelletaan WTO:ssa sidottua paljoustullia.

    (*)              Tässä yhteydessä maatalouden maksuosa on asetuksessa (EY) N:o 861/2010 (EUVL L 284, 29.10.2010, s. 1) vahvistetun tullin paljoustulliosuus.

    (**)            Kyseisten tuotteiden tariffikiintiön ulkopuolella kannettava tulli vahvistetaan tämän liitteen taulukossa 3.

    Taulukko 3

    Eräiden taulukossa 1 lueteltujen tuotteiden tullit on sidottava seuraavasti:

    CN-koodi (1) || Tavaran kuvaus (2) || a || b (3)

    Tullin arvotulliosuus (%) || Tullin paljoustulliosuus

    || 0710 40 00 || Jäädytetty sokerimaissi (myös höyryssä tai vedessä keitetty) || 0 || 9,4 € / 100 kg net eda

    || 0711 90 30 || Sokerimaissi väliaikaisesti (esim. rikkidioksidikaasulla tai suolavedessä, rikkihapoke- tai muussa säilöntäliuoksessa) säilöttynä, mutta siinä tilassa välittömään kulutukseen soveltumattomana || 0 || 9,4 € / 100 kg net eda

    || 1704 10 90 || Purukumi, myös sokerilla kuorrutettu, jossa on vähintään 60 painoprosenttia sakkaroosia (mukaan lukien inverttisokeri sakkaroosina ilmaistuna) || 0 || 30,90 € / 100 kg net MAX 18,20%

    ex || 1704 90 || Muut kaakaota sisältämättömät sokerivalmisteet lukuun ottamatta: – CN-koodiin 1704 90 10 kuuluvaa lakritsiuutetta, jossa on sakkaroosia enemmän kuin 10 painoprosenttia, mutta ei muita lisättyjä aineita; – CN-koodiin 1704 90 30 kuuluvaa valkoista suklaata; – CN-koodiin 1704 90 51 kuuluvia pastoja ja massoja, ei myöskään marsipaania, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino vähintään 1 kg || 0 || EA MAX 18,7% + AD S/Z

    || 1806 10 20 || Kaakaojauhe, jossa on vähintään 5 painoprosenttia, mutta vähemmän kuin 65 painoprosenttia sakkaroosia (mukaan lukien inverttisokeri sakkaroosina ilmaistuna) tai isoglukoosia sakkaroosina ilmaistuna || 0 || 25,2 € / 100 kg net

    || 1806 10 30 || Kaakaojauhe, jossa on vähintään 65 painoprosenttia, mutta vähemmän kuin 80 painoprosenttia sakkaroosia (mukaan lukien inverttisokeri sakkaroosina ilmaistuna) tai isoglukoosia sakkaroosina ilmaistuna || 0 || 31,4 € / 100 kg net

    || 1806 10 90 || Kaakaojauhe, jossa on vähintään 80 painoprosenttia sakkaroosia (mukaan lukien inverttisokeri sakkaroosina ilmaistuna) tai isoglukoosia sakkaroosina ilmaistuna || 0 || 41,9 € / 100 kg net

    ex || 1806 20 || Muut valmisteet enemmän kuin 2 kg:n painoisina levyinä tai tankoina taikka nesteenä, tahnana, jauheena, rakeina tai niiden kaltaisessa muodossa, astian tai muun tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino suurempi kuin 2 kg; lukuun ottamatta CN-koodiin 1806 20 70 kuuluvaa ”chocolate milk crumb”:a || 0 || EA MAX 18,7% +AD S/Z

    || 1806 20 70 || ”Chocolate milk crumb” || 0 || EA

    ex || 1901 90 99 || Muualle kuulumattomat hienoista tai karkeista jauhoista, rouheista, tärkkelyksestä tai mallasuutteesta tehdyt elintarvikevalmisteet, joissa ei ole lainkaan kaakaota tai joissa sitä on vähemmän kuin 40 painoprosenttia täysin rasvattomasta aineesta laskettuna; muualle kuulumattomat nimikkeiden 0401–0404 tuotteista tehdyt elintarvikevalmisteet, joissa ei ole lainkaan kaakaota tai joissa sitä on vähemmän kuin 5 painoprosenttia täysin rasvattomasta aineesta laskettuna ja joissa on vähintään 60 painoprosenttia sakkaroosia (mukaan lukien inverttisokeri sakkaroosina ilmaistuna) tai isoglukoosia sakkaroosina ilmaistuna || 0 || EA

    || 1905 20 30 || Maustekakut, joissa on vähintään 30 painoprosenttia, mutta vähemmän kuin 70 painoprosenttia sakkaroosia (mukaan lukien inverttisokeri sakkaroosina ilmaistuna) || 0 || 24,6 € / 100 kg net

    || 1905 20 90 || Maustekakut, joissa on vähintään 50 painoprosenttia sakkaroosia (mukaan lukien inverttisokeri sakkaroosina ilmaistuna) || 0 || 31,4 € / 100 kg net

    || 2001 90 30 || Etikan tai etikkahapon avulla valmistettu tai säilötty sokerimaissi (Zea mays var. saccharata) || 0 || 9,4 € / 100 kg, net eda

    || 2004 90 10 || Muulla tavalla kuin etikan tai etikkahapon avulla valmistettu tai säilötty sokerimaissi (Zea mays var. saccharata), jäädytetty || 0 || 9,4 € / 100 kg, net eda

    || 2005 80 00 || Muulla tavalla kuin etikan tai etikkahapon avulla valmistettu tai säilötty sokerimaissi (Zea mays var. saccharata), jäädyttämätön || 0 || 9,4 € / 100 kg, net eda

    || 2101 12 98 || Kahviin perustuvat valmisteet || 0 || EA

    || 2101 20 98 || Teehen tai mateen perustuvat valmisteet || 0 || EA

    ex ||  2106 90 98 || Muut muualle kuulumattomat elintarvikevalmisteet (eivät kuitenkaan proteiinitiivisteet ja teksturoidut proteiiniaineet), joissa on vähintään 60 painoprosenttia sakkaroosia (mukaan lukien inverttisokeri sakkaroosina ilmaistuna) tai isoglukoosia sakkaroosina ilmaistuna || 0 || EA

    || 2905 43 00 || Mannitoli || 0 || 125,8 € / 100 kg net

    || 2905 44 11 || D-glusitoli (sorbitoli) vesiliuoksena, jossa on enintään 2 painoprosenttia D-mannitolia D-glusitoli-pitoisuudesta laskettuna || 0 || 16,1 € / 100 kg net

    || 2905 44 19 || D-glusitoli (sorbitoli) vesiliuoksena, jossa on enemmän kuin 2 painoprosenttia D-mannitolia D-glusitoli-pitoisuudesta laskettuna || 0 || 37,8 € / 100 kg net

    || 2905 44 91 || D-glusitoli (sorbitoli), muuna kuin vesiliuoksena, jossa on enintään 2 painoprosenttia D-mannitolia D-glusitoli-pitoisuudesta laskettuna || 0 || 23 € / 100 kg net

    || 2905 44 99 || D-glusitoli (sorbitoli), muuna kuin vesiliuoksena, jossa on enemmän kuin 2 painoprosenttia D-mannitolia D-glusitolipitoisuudesta laskettuna || 0 || 53,7 € / 100 kg net

    || 3302 10 29 || Valmisteet, joissa on kaikki juomille luonteenomaiset aromiaineet, joissa on vähintään 1,5 painoprosenttia maitorasvaa, vähintään 5 painoprosenttia sakkaroosia tai isoglukoosia ja vähintään 5 painoprosenttia glukoosia tai tärkkelystä || 0 || EA

    || 3501 10 50 || Kaseiini, teollisuuskäyttöön, ei kuitenkaan elintarvikkeiden tai rehun valmistukseen tarkoitettu, muu kuin keinotekoisten tekstiilikuitujen valmistukseen tarkoitettu || 3% || –

    || 3501 10 90 || Muu kaseiini || 9% || –

    || 3501 90 90 || Kaseinaatit ja muut kaseiinijohdannaiset (muut kuin kaseiiniliimat) || 6,4% || –

    || 3505 10 10 || Dekstriini || 0 || 17,7 € / 100 kg net

    || 3505 10 90 || Muu modifioitu tärkkelys, muu kuin esteröity tai eetteröity || 0 || 17,7 € / 100 kg net

    || 3505 20 10 || Tärkkelykseen, dekstriiniin tai muuhun modifioituun tärkkelykseen perustuvat liimat ja liisterit, joissa on vähemmän kuin 25 painoprosenttia tärkkelystä tai dekstriiniä tai muuta modifioitua tärkkelystä || 0 || 4,5 € / 100 kg net MAX 11,5%

    || 3505 20 30 || Tärkkelykseen, dekstriiniin tai muuhun modifioituun tärkkelykseen perustuvat liimat ja liisterit, joissa on vähintään 25 painoprosenttia, mutta vähemmän kuin 55 painoprosenttia tärkkelystä tai dekstriiniä tai muuta modifioitua tärkkelystä || 0 || 8,9 € / 100 kg net MAX 11,5%

    || 3505 20 50 || Tärkkelykseen, dekstriiniin tai muuhun modifioituun tärkkelykseen perustuvat liimat ja liisterit, joissa on vähintään 55 painoprosenttia, mutta vähemmän kuin 80 painoprosenttia tärkkelystä tai dekstriiniä tai muuta modifioitua tärkkelystä || 0 || 14,2 € / 100 kg net MAX 11,5%

    || 3505 20 90 || Tärkkelykseen, dekstriiniin tai muuhun modifioituun tärkkelykseen perustuvat liimat ja liisterit, joissa on vähintään 80 painoprosenttia tärkkelystä tai dekstriiniä tai muuta modifioitua tärkkelystä || 0 || 17,7 € / 100 kg net MAX 11,5%

    || || Viimeistelyvalmisteet, valmisteet, jotka nopeuttavat värjäytymistä tai väriaineiden kiinnittymistä, sekä muut tuotteet ja valmisteet (esim. liistausaineet ja peittausaineet), jollaisia käytetään tekstiili-, paperi-, nahka- tai niiden kaltaisessa teollisuudessa, muualle kuulumattomat, tärkkelyspitoisiin aineisiin perustuvat: || ||

    || 380910 10 || - joissa on vähemmän kuin 55 painoprosenttia tärkkelyspitoisia aineita || 0 || 8,9 € / 100 kg net MAX 12,8%

    || 380910 30 || - joissa on vähintään 55 painoprosenttia, mutta vähemmän kuin 70 painoprosenttia tärkkelyspitoisia aineita || 0 || 12,4 € / 100 kg net MAX 12,8%

    || 380910 50 || - joissa on vähintään 70 painoprosenttia, mutta vähemmän kuin 83 painoprosenttia tärkkelyspitoisia aineita || 0 || 15,1 € / 100 kg net MAX 12,8%

    || 3809 10 90 || - joissa on vähintään 83 painoprosenttia tärkkelyspitoisia aineita || 0 || 17,7 € / 100 kg net MAX 12,8%

    || || Sorbitoli, muu kuin alanimikkeeseen 2905 44 kuuluva: || ||

    || 3824 60 11 || - vesiliuoksena:      -- jossa on enintään 2 painoprosenttia D-mannitolia D-glusitolipitoisuudesta laskettuna || 0 || 16,2 € / 100 kg net

    || 3824 60 19 || - vesiliuoksena:      -- jossa on enemmän kuin 2 painoprosenttia D-mannitolia D-glusitolipitoisuudesta laskettuna || 0 || 37,8 € / 100 kg net

    || 3824 60 91 || - muuna kuin vesiliuoksena:  -- jossa on enintään 2 painoprosenttia D-mannitolia D-glusitolipitoisuudesta laskettuna || 0 || 23 € / 100 kg net

    || 3824 60 99 || - muuna kuin vesiliuoksena:  -- jossa on enemmän kuin 2 painoprosenttia D-mannitolia D-glusitolipitoisuudesta laskettuna || 0 || 53,7 € / 100 kg net

    (1)               CN-koodit asetuksen (EY) N:o 861/2010 (EUVL L 284, 29.10.2010, s. 1) mukaisesti.

    (2)               Sen estämättä, mitä yhdistetyn nimikkeistön tulkintasäännöissä määrätään, etuusmenettely määritetään tämän liitteen osalta CN-koodien sisällön perusteella, ja tavaran kuvauksena olevaa nimiketekstiä pidetään ainoastaan ohjeellisena. Jos CN-koodin edessä on ”ex”, etuusmenettely määräytyy sekä CN-koodin että sitä vastaavan tavaran kuvauksen perusteella.

    (3)                       Ilmaisut ’EA’ ja ’AD S/Z’ viittaavat sokeria koskevaan maatalouden maksuosaan ja lisätulleihin, joiden määrät vahvistetaan asetuksen (EY) N:o (EY) N:o 861/2010 (EUVL L 284, 29.10.2010, s. 1) liitteessä I.

    LIITE PÖYTÄKIRJAAN N:o 2

    Taulukko 1

    Kaikki tuotteet, jotka eivät sisälly seuraavaan taulukkoon, ovat tullittomia. Eräisiin jäljempänä lueteltuihin tuotteisiin sovellettava etuuskohtelu esitetään taulukoissa 2 ja 3.

    HS-koodi tai Israelin nimikkeistön koodi (1) || Tavaran kuvaus (2)

    ex 0102 90 || Elävät teurastettaviksi tarkoitetut vasikat

    0104 10 || Elävät lampaat

    0104 10 20 || - viidennen lisäyksen mukaisesti

    0104 10 90 || - muut

    0104 20 || Elävät vuohet:

    0104 20 90 || - muut

    0105 12 || Elävät kalkkunat, paino enintään 185 g:

    0105 12 10 || - joiden minkään arvo ei ylitä NIS 12:ta

    0105 12 80 || - viidennen lisäyksen mukaisesti

    0105 19 || Elävät ankat, hanhet ja helmikanat, paino enintään 185 g:

    0105 19 10 || - joiden minkään arvo ei ylitä NIS 12:ta

    0105 19 80 || - viidennen lisäyksen mukaisesti

    || Muut:

    0105 94 0105 99 || - kanat  - muut

    0106 32 90 || Elävät papukaijalinnut (myös papukaijat, undulaatit, arat ja kakadut)

    0106 39 || Elävät linnut, muut kuin petolinnut ja papukaijalinnut:

    0106 39 19 || - koristetarkoituksiin käytettävät linnut, laululinnut ja lemmikkilinnut

    0201 || Naudanliha, tuore tai jäähdytetty

    0204 || Lampaan- ja vuohenliha, tuore, jäähdytetty tai jäädytetty

    0206 10 || Naudan muut syötävät osat, tuoreet tai jäähdytetyt

    0206 80 00 || Lampaan, vuohen, hevosen, aasin, muulin ja muuliaasin muut syötävät osat, tuoreet tai jäähdytetyt

    0207 || Nimikkeen 0105 siipikarjan liha ja muut syötävät osat, tuoreet, jäähdytetyt tai jäädytetyt

    0210 20 00 || Lihasta tai muista eläimenosista valmistettu syötävä jauho ja jauhe

    0210 91 || - kädellistä nisäkästä, suolattu, suolavedessä, kuivattu tai savustettu:

    0210 91 10 || - liha tai muut eläimenosat

    0301 eivät kuitenkaan: 0301 10 10 0301 91 10 0301 92 10 0301 92 90 0301 93 10 0301 94 10 0301 94 90 0301 95 10 0301 95 90 0301 99 10 || Elävät kalat

    0302 eivät kuitenkaan: 0302 40 20 0302 50 20 0302 62 20 0302 63 20 0302 64 10 0302 65 20 0302 66 10 0302 68 10 0302 70 10 || Tuore tai jäähdytetty kala, ei kuitenkaan kalafileet eikä muu nimikkeen 0304 kalanliha

    0303 eivät kuitenkaan: 0303 11 10 0303 19 10 0303 22 10 0303 29 10 0303 43 30 0303 51 10 0303 52 10 0303 71 30 0303 72 10 0303 73 10 0303 74 10 0303 75 10 0303 76 10 0303 78 10 0303 79 30 0303 79 51 0303 80 10 || Jäädytetty kala, ei kuitenkaan kalafileet eikä muu nimikkeen 0304 kalanliha

    0304 eivät kuitenkaan: 0304 11 10 0304 12 10 0304 19 22 0304 19 92 0304 22 00 0304 29 22 0304 29 42 0304 29 92 0304 91 10 0304 92 10 0304 99 20 || Kalafileet ja muu kalanliha (myös murskeena tai jauhettuna), tuoreet, jäähdytetyt tai jäädytetyt

    0305 41 00 || Tyynenmerenlohet (Oncorhynchus nerka, Oncorhynchus gorbuscha, Oncorhynchus keta, Oncorhynchus tschawytscha, Oncorhynchus kisutch, Oncorhynchus masou ja Oncorhynchus rhodurus), merilohi (Salmo salar) ja tonavanjokilohi (Hucho hucho), savustettu kala, myös fileinä

    0305 49 00 || Muu savustettu kala, myös fileinä, muut kuin tyynenmerenlohet (Oncorhynchus nerka, Oncorhynchus gorbuscha, Oncorhynchus keta, Oncorhynchus tschawytscha, Oncorhynchus kisutch, Oncorhynchus masou ja Oncorhynchus rhodurus), merilohi (Salmo salar) ja tonavanjokilohi (Hucho hucho) sekä silli ja silakka (Clupea harengus, Clupea pallasii)

    0306 eivät kuitenkaan: 0306 11 10 0306 12 10 0306 14 20 0306 19 20 0306 21 10 0306 22 10 0306 24 20 0306 29 10 0306 29 92 || Äyriäiset, kuorineen tai ilman kuorta, elävät, tuoreet, jäähdytetyt, jäädytetyt, kuivatut, suolatut tai suolavedessä olevat; äyriäiset kuorineen, höyryssä tai vedessä keitetyt, myös jäähdytetyt, jäädytetyt, kuivatut, suolatut tai suolavedessä; ihmisravinnoksi soveltuvat äyriäisistä valmistetut jauhot, jauheet ja pelletit

    0307 eivät kuitenkaan: 0307 10 20 0307 21 20 0307 29 20 0307 31 20 0307 39 20 0307 60 10 0307 60 92 0307 91 20 0307 99 20 || Nilviäiset, kuorineen tai ilman kuorta, elävät, tuoreet, jäähdytetyt, jäädytetyt, kuivatut, suolatut tai suolavedessä; vedessä elävät muut selkärangattomat (muut kuin äyriäiset ja nilviäiset), elävät, tuoreet, jäähdytetyt, jäädytetyt, kuivatut, suolatut tai suolavedessä; ihmisravinnoksi soveltuvat vedessä elävistä selkärangattomista (muista kuin äyriäisistä) valmistetut jauhot, jauheet ja pelletit

    0401 || Maito ja kerma, tiivistämätön ja lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältämätön

    0402 || Maito ja kerma, tiivistetty tai lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävä

    0403 || Kirnumaito ja kirnupiimä, juoksetettu maito ja kerma, jogurtti, kefiiri ja muu käynyt tai hapatettu maito tai kerma, myös tiivistetty tai maustettu tai lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta, hedelmää, pähkinää tai kaakaota sisältävä

    0404 || Hera, myös tiivistetty tai lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävä; muualle kuulumattomat maidon luonnollisista ainesosista koostuvat tuotteet, myös sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävät

    0405 || Voi ja muut maitorasvat; maidosta valmistetut levitteet:

    0405 10 || - voi:

    || -- pakkauksen nettopaino suurempi kuin 1 kg:

    0405 10 31 || - viidennen lisäyksen mukaisesti

    0405 10 39 || --- muut

    || -- pakkauksen nettopaino enintään 1 kg:

    0405 10 91 || - viidennen lisäyksen mukaisesti

    0405 10 99 || --- muut

    0405 20 || - maidosta valmistetut levitteet:

    0405 20 10 || - viidennen lisäyksen mukaisesti

    0405 20 90 || -- muut

    || - muut maidosta saadut rasvat ja öljy:

    0405 90 19 || - viidennen lisäyksen mukaisesti

    0405 90 90 || --- muut

    0406 || Juusto ja juustoaine

    0407 ei kuitenkaan 0407 00 10 || Kuorelliset linnunmunat, tuoreet, säilötyt tai keitetyt

    0408 || Kuorettomat linnunmunat ja munankeltuainen, tuoreet, kuivatut, höyryssä tai vedessä keitetyt, muotoillut, jäädytetyt tai muulla tavalla säilötyt, myös lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävät

    0409 || Luonnonhunaja

    0701 || Tuoreet tai jäähdytetyt perunat:

    0701 90 || - ei kuitenkaan siemenperunat

    0702 || Tuoreet tai jäähdytetyt tomaatit

    0703 || Tuoreet tai jäähdytetyt kepa-, salotti-, valko- ja purjosipulit sekä muut Allium-sukuiset kasvikset

    0704 || Tuore tai jäähdytetty keräkaali, kukkakaali, kyssäkaali ja lehtikaali sekä niiden kaltainen Brassica-sukuinen syötävä kaali

    0705 11 0705 19 || Tuore tai jäähdytetty salaatti

    0706 || Tuoreet tai jäähdytetyt porkkanat, nauriit, punajuuret, kaurajuuret, mukulasellerit, retiisit ja retikat sekä niiden kaltaiset syötävät juuret

    0707 || Tuoreet tai jäähdytetyt kurkut

    0708 ei kuitenkaan 0708 90 20 || Tuoreet tai jäähdytetyt palkokasvit, myös silvityt

    0709 20 || Tuore tai jäähdytetty parsa

    0709 30 || Tuoreet tai jäähdytetyt munakoisot

    0709 40 || Tuoreet tai jäähdytetyt ruoti- eli lehtisellerit

    0709 51 0709 59 || Tuoreet tai jäähdytetyt sienet:

    0709 51 90 || - sienet (Agaricus spp.)

    0709 59 90 || - muut

    0709 60 || Capsicum- tai Pimenta-sukuiset hedelmät, tuoreet tai jäähdytetyt

    0709 70 || Tuoreet tai jäähdytetyt pinaatit, uudenseelanninpinaatti ja tarhamaltsa

    0709 90 || Muut tuoreet tai jäähdytetyt kasvikset

    0710 10 || Jäädytetyt perunat (keittämättömät tai vedessä tai höyryssä keitetyt)

    0710 21 || Jäädytetyt silvityt tai silpimättömät herneet (Pisum sativum), myös höyryssä tai vedessä keitetyt

    0710 22 || Jäädytetyt silvityt tai silpimättömät pavut (Vigna spp., Phaseolus spp.), myös höyryssä tai vedessä keitetyt

    0710 29 ei kuitenkaan 0710 29 20 || Muut jäädytetyt silvityt tai silpimättömät palkokasvit (myös höyryssä tai vedessä keitetyt)

    0710 30 || Jäädytetty pinaatti, uudenseelanninpinaatti ja tarhamaltsa (myös höyryssä tai vedessä keitetty)

    0710 40 || Jäädytetty sokerimaissi (myös höyryssä tai vedessä keitetty)

    0710 80 10 || Jäädytetyt porkkanat, kukkakaali, parsakaali, (purjo), keräkaali, paprikat, selleri (eu 5)

    0710 80 40 || Jäädytetyt porkkanat

    || Muut jäädytetyt kasvikset:

    0710 80 80 || - viidennen lisäyksen mukaisesti

    0710 80 90 || - muut

    0710 90 || Jäädytetyt kasvissekoitukset (myös höyryssä tai vedessä keitetyt)

    0711 || Kasvikset, väliaikaisesti (esim. rikkidioksidikaasulla tai suolavedessä, rikkihapoke- tai muussa säilöntäliuoksessa) säilöttyinä, mutta siinä tilassa välittömään kulutukseen soveltumattomina:

    0711 20 || - oliivit

    0711 40 || - kurkut

    0711 90 || - muut kasvikset sekä kasvissekoitukset

    0712 || Kuivatut kasvikset, myös paloitellut, viipaloidut, rouhitut tai jauhetut, mutta ei enempää valmistetut:

    0712 20 || - kepasipulit

    0712 90 ei kuitenkaan 0712 90 40 0712 90 70 || - muut kuivatut kasvikset, kasvissekoitukset

    0713 20 || Kuivatut kahviherneet (garbanzot)

    0714 20 || Bataatit, tuoreet, jäähdytetyt, jäädytetyt tai kuivatut, myös paloitellut tai pelleteiksi valmistetut

    0802 11 90 || Tuoreet tai kuivatut mantelit, kuorelliset

    0802 12 90 || Tuoreet tai kuivatut mantelit, kuorettomat

    0802 31 0802 32 || Tuoreet tai kuivatut saksanpähkinät, myös kuorettomat

    0802 60 || Tuoreet tai kuivatut australianpähkinät (macadamiapähkinät), myös kuorettomat

    0802 90 20 || Tuoreet tai kuivatut pekaanipähkinät, myös kuorettomat

    || Muut pähkinät:

    0802 90 92 || - viidennen lisäyksen mukaisesti

    0802 90 99 || - muut pähkinät

    0803 00 10 || Tuoreet banaanit, myös jauhobanaanit

    0804 10 || Tuoreet taatelit

    0804 20 || Tuoreet ja kuivatut viikunat

    0804 30 10 || Tuoreet ananakset

    0804 40 10 || Tuoreet avokadot

    0804 50 ei kuitenkaan 0804 50 90 || Tuoreet guavat, mangot ja mangostanit

    0805 10 10 || Tuoreet appelsiinit

    0805 20 10 || Tuoreet mandariinit (myös tangeriinit ja satsumat); klementiinit, wilkingit ja muut niiden kaltaiset sitrushedelmähybridit

    0805 40 10 || Tuoreet greipit ja pomelot

    0805 50 10 || Tuoreet sitruunat (Citrus limon, Citrus limonum) ja limetit (Citrus aurantifolia, Citrus latifolia)

    0805 90 11 || Tuoreet sukaattisitruunat (Citrus medica), kumkvatit ja limetit

    0805 90 19 || Muut tuoreet sitrushedelmät

    0806 || Tuoreet tai kuivatut viinirypäleet

    0807 || Tuoreet melonit (myös vesimelonit) ja papaijat

    0808 || Tuoreet omenat, päärynät ja kvittenit

    0809 || Tuoreet aprikoosit, kirsikat, persikat (myös nektariinit), luumut ja oratuomenmarjat

    0810 10 || Tuoreet mansikat

    0810 20 || Tuoreet vadelmat, karhunvatukat, mulperinmarjat ja loganinmarjat

    0810 50 || Tuoreet kiivit

    0810 60 || Tuoreet durianit

    0810 90 || Muut tuoreet hedelmät

    0811 || Jäädytetyt hedelmät ja pähkinät, keittämättömät tai vedessä tai höyryssä keitetyt, myös lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävät:

    0811 10 || - mansikat

    || - vadelmat, karhunvatukat, mulperinmarjat, loganinmarjat, musta-, valko- ja punaherukat sekä karviaiset:

    0811 20 20 || - viidennen lisäyksen mukaisesti

    0811 20 90 || --- muut

    0811 90 || - muut hedelmät ja pähkinät

    0812 || Hedelmät ja pähkinät, väliaikaisesti (esim. rikkidioksidikaasulla tai suolavedessä, rikkihapoke- tai muussa säilöntäliuoksessa) säilöttyinä, mutta siinä tilassa välittömään kulutukseen soveltumattomina

    0813 20 || Kuivatut luumut:

    0813 20 20 || - viidennen lisäyksen mukaisesti

    0813 20 99 || - muut

    0813 40 00 || - muut kuivatut hedelmät

    0813 50 || 8 ryhmän pähkinöiden ja/tai kuivattujen hedelmien sekoitukset

    0904 || Piper-sukuinen pippuri; kuivatut, murskatut tai jauhetut Capsicum- tai Pimenta-sukuiset hedelmät

    0910 10 91 || Inkivääri, joka tullataan lokakuun ja tammikuun välisenä aikana

    0910 99 90 || Muut mausteet

    1001 || Vehnä sekä vehnän ja rukiin sekavilja

    1005 90 10 || Paukkumaissi

    1105 20 00 || Perunasta valmistetut hiutaleet, jyväset ja pelletit

    1108 11 1108 12 1108 13 1108 14 1108 19 || Tärkkelys

    1202 10 00 || Paahtamattomat tai muulla tavoin kypsentämättömät maapähkinät, myös kuoritut tai murskatut, kuorelliset

    1202 20 90 || Kuoritut paahtamattomat tai muulla tavoin kypsentämättömät maapähkinät, myös kuoritut tai murskatut

    1206 00 90 || Muut auringonkukansiemenet, myös murskatut

    1207 20 00 || Puuvillansiemenet

    1207 99 20 || Risiininsiemenet

    1209 91 29 || Kurpitsansiemenet

    1209 99 20 || Vesimeloninsiemenet

    1404 90 19 || Muu siitepöly, ei eläinten rehuksi tarkoitettu

    1501 || Sianrasva, myös sianihra (laardi) ja siipikarjanrasva, muut kuin nimikkeeseen 0209 tai 1503 kuuluvat

    1507 || Soijaöljy ja sen jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat

    1508 10 00 || Raaka maapähkinäöljy ja sen jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat

    1508 90 90 || Muut, maapähkinäöljy ja sen jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat, muu kuin raaka öljy ja muu kuin syötävä öljy

    1509 || Oliiviöljy ja sen jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat

    1510 || Muut yksinomaan oliiveista saadut öljyt ja niiden jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat, myös näiden öljyjen tai jakeiden ja nimikkeen 1509 öljyjen tai jakeiden sekoitukset

    1511 10 20 || Raaka palmuöljy ja sen jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat

    1511 90 90 || Palmuöljy ja sen jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat, muu kuin raaka öljy ja muu kuin syötävä öljy

    1512 11 1512 19 || Auringonkukka- ja safloriöljy sekä niiden jakeet

    1512 21 90 || Raaka puuvillansiemenöljy ja sen jakeet, myös sellainen, josta gossypoli on poistettu

    1512 29 90 || Puuvillansiemenöljy ja sen jakeet, myös sellainen, josta gossypoli on poistettu, muu kuin raaka öljy ja muu kuin ravinnoksi soveltuva öljy

    1513 || Kookos- (kopra-), palmunydin- ja babassuöljy sekä niiden jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat

    1514 eivät kuitenkaan 1514 91 19 1514 99 19 || Rapsi-, rypsi- ja sinappiöljy sekä niiden jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat

    1515 || Muut kasvirasvat ja rasvaiset kasviöljyt (myös jojobaöljy) sekä niiden jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat:

    || - pellavaöljy ja sen jakeet:

    1515 11 90 || -- ravinnoksi soveltumaton raaka öljy

    1515 19 90 || -- muut ravinnoksi soveltumattomat

    || - maissiöljy ja sen jakeet:

    1515 21 20 || -- ravinnoksi soveltumaton raaka öljy

    1515 29 90 || -- muut ravinnoksi soveltumattomat

    1515 30 00 || - risiiniöljy ja sen jakeet

    1515 50 90 || - muu ravinnoksi soveltumaton seesamiöljy ja sen jakeet

    1515 90 || - muut:

    1515 90 22 || -- muut nimikkeeseen 0802 tai 1212 kuuluvat öljyt, pähkinöistä tai hedelmänsiemenistä tai -kivistä valmistetut

    1515 90 30 || --- muut

    1516 || Eläin- ja kasvirasvat ja -öljyt sekä niiden jakeet, osittain tai kokonaan hydratut, vaihtoesteröidyt, uudelleen esteröidyt tai elaidinoidut, myös puhdistetut, mutta ei enempää valmistetut:

    1516 10 || - eläinrasvat ja -öljyt sekä niiden jakeet:

    1516 10 11 || -- jähmeät ravintorasvat

    1516 10 19 || -- muut, jähmeät rasvat

    1516 20 || - kasvirasvat ja -öljyt sekä niiden jakeet:

    1516 20 19 || -- muut, jähmeät rasvat

    1516 20 91 || - risiiniöljy

    1516 20 92 || -- pellavansiemenöljy

    1516 20 99 || -- muut

    1517 90 21 || Syötävät seokset ja valmisteet, jotka on valmistettu eläin- tai kasvirasvoista tai tämän ryhmän eri rasvojen ja öljyjen jakeista, muut kuin nimikkeen 1516 syötävät rasvat ja öljyt sekä niiden jakeet, oliiviöljyä sisältävät

    1517 90 22 || Syötävät seokset ja valmisteet, jotka on valmistettu eläin- tai kasvirasvoista tai tämän ryhmän eri rasvojen ja öljyjen jakeista, muut kuin nimikkeen 1516 syötävät rasvat ja öljyt sekä niiden jakeet, soija-, auringonkukka-, pellavansiemen-, maissi- tai rapsiöljyä sisältävät

    1518 00 21 || Risiiniöljy

    1601 || Makkarat ja niiden kaltaiset tuotteet, jotka on valmistettu lihasta, muista eläimenosista tai verestä; tällaisiin tuotteisiin perustuvat elintarvikevalmisteet

    1602 || Muut valmisteet ja säilykkeet, jotka on valmistettu lihasta, muista eläimenosista tai verestä:

    1602 20 91 || - eläimenmaksasta valmistetut, jotka sisältävät kananmaksaa

    1602 20 99 || - muut eläimenmaksasta valmistetut

    1602 31 90 || - kalkkunasta valmistetut

    1602 32 90 || - kanasta valmistetut

    1602 39 90 || - muusta kuin nimikkeen 0105 siipikarjasta valmistetut

    || - siasta valmistetut:

    1602 41 00 || -- kinkku ja sen palat

    1602 42 00 || -- lapa ja sen palat

    1602 49 90 || -- muut, myös sekoitukset

    ex 1602 50 || -- naudasta valmistetut:

    1602 50 80 || - viidennen lisäyksen mukaisesti

    1602 50 91 || -- jossa on enemmän kuin 20 painoprosenttia kananlihaa

    1602 50 99 || -- muut

    1602 90 90 || - muut, myös eläimenverestä tehdyt valmisteet

    1603 || Lihasta, kalasta, äyriäisistä, nilviäisistä tai muista vedessä elävistä selkärangattomista saadut uutteet ja mehut

    1604 eivät kuitenkaan 1604 11 20 1604 12 10 1604 19 20 1604 15 20 1604 20 10 1604 20 20 || Kalavalmisteet- ja säilykkeet; kaviaari ja kalanmädistä valmistetut kaviaarinkorvikkeet

    1702 30 10 || Nestemäinen glukoosi

    1704 10 90 || Muu purukumi, myös sokerilla kuorrutettu, jossa on perusmassaa vähemmän kuin 10 painoprosenttia

    1905 31 10 || Makeat keksit ja pikkuleivät (sweet biscuits), jotka sisältävät munaa vähintään 10 painoprosenttia, mutta vähintään 1,5 % maitorasvoja ja vähintään 2,5 % maitoproteiineja

    1905 32 20 || Vohvelit ja vohvelikeksit – muut, ilman täytettä

    1905 32 30 || Vohvelit ja vohvelikeksit – täytetyt, jotka sisältävät vähintään 1,5 % maitorasvoja ja vähintään 2,5 % maitoproteiineja

    1905 32 90 || Vohvelit ja vohvelikeksit – muut, täytteellä

    1905 90 || Ruokaleipä, kakut ja leivokset, keksit ja pikkuleivät (biscuits) sekä muut leipomatuotteet, myös jos niissä on kaakaota; ehtoollisleipä, tyhjät oblaattikapselit, jollaiset soveltuvat farmaseuttiseen käyttöön, sinettiöylätit, riisipaperi ja niiden kaltaiset tuotteet, muut:

    1905 90 30 || - esipaistettu taikina, nimikkeen 1905 tuotteiden valmistukseen tarkoitettu

    1905 90 91 || - muut, jotka sisältävät munaa vähintään 10 painoprosenttia, mutta vähintään 1,5 % maitorasvoja ja vähintään 2,5 % maitoproteiineja

    1905 90 92 || - muut, jotka sisältävät muuta jauhoa kuin vehnäjauhoa ja jonka määrä on suurempi kuin 15 prosenttia jauhon kokonaispainosta

    2001 || Etikan tai etikkahapon avulla valmistetut tai säilötyt kasvikset, hedelmät, pähkinät ja muut syötävät kasvinosat

    2002 || Muulla tavalla kuin etikan tai etikkahapon avulla valmistetut tai säilötyt tomaatit

    2004 || Muulla tavalla kuin etikan tai etikkahapon avulla valmistetut tai säilötyt muut kasvikset, jäädytetyt, muut kuin nimikkeen 2006 tuotteet:

    2004 10 10 || - perunat – hienoista tai karkeista jauhoista valmistetut tuotteet

    2004 10 90 || - perunat, muut

    || -- hienoista tai karkeista jauhoista valmistetut muut kasvistuotteet:

    2004 90 11 || - viidennen lisäyksen mukaisesti

    2004 90 19 || --- muut

    || --- muut kasvikset:

    2004 90 91 || - viidennen lisäyksen mukaisesti

    2004 90 93 || -- sokerimaissi

    2004 90 94 || -- palkokasvit

    2004 90 99 || --- muut kasvikset

    2005 || Muulla tavalla kuin etikan tai etikkahapon avulla valmistetut tai säilötyt muut kasvikset, jäädyttämättömät, muut kuin nimikkeen 2006 tuotteet:

    2005 20 10 || - perunasta valmistetut hienot ja karkeat jauhot ja jauhe sekä hiutaleet, jyväset ja pelletit

    2005 20 90 || - muut, perunat

    2005 40 10 || - herneet (Pisum sativum) – hienoista tai karkeista jauhoista valmistetut tuotteet

    2005 40 90 || - muut, herneet (Pisum sativum)

    2005 51 00 || - Silvityt pavut

    2005 59 10 || - muut pavut, hienoista tai karkeista jauhoista valmistetut tuotteet

    2005 59 90 || - muut pavut

    2005 60 00 || - parsa

    2005 70 || - oliivit

    2005 80 || - minimaissi ja muut, sokerimaissi

    || - muut kasvikset:

    2005 99 10 || -- hienoista tai karkeista jauhoista valmistetut tuotteet

    2005 99 30 || -- porkkanat, paitsi nimikkeeseen 9020 kuuluvat

    2005 99 40 || -- kahviherneet

    2005 99 50 || -- kurkut

    2005 99 80 || - viidennen lisäyksen mukaisesti

    2005 99 90 || -- muut

    2006 00 || Sokerilla säilötyt (valellut, lasitetut tai kandeeratut) kasvikset, hedelmät, pähkinät, hedelmänkuoret ja muut kasvinosat

    2007 || Keittämällä valmistetut hillot, hedelmähyytelöt, marmelaatit, hedelmä- ja pähkinäsoseet sekä hedelmä- ja pähkinäpastat, myös lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävät:

    2007 91 00 || - sitrushedelmät

    2007 99 ei kuitenkaan 2007 99 93 || - muut

    2008 || Muulla tavalla valmistetut tai säilötyt hedelmät, pähkinät ja muut syötävät kasvinosat, myös lisättyä sokeria, muuta makeutusainetta tai alkoholia sisältävät, muualle kuulumattomat:

    2008 11 || - maapähkinät:

    2008 11 20 || -- paahdetut

    2008 11 90 || -- muut

    2008 19 32 || - muut paahdetut mantelit

    2008 19 39 || - muut, pähkinät, ja muut paahdetut siemenet

    2008 19 40 || - muut, pähkinät ja muut siemenet - todellinen alkoholipitoisuus suurempi kuin 2 % mas

    2008 19 91 || - muut, mantelit

    2008 19 99 || - muut, pähkinät, ja muut siemenet

    2008 20 || - ananakset

    2008 30 || - sitrushedelmät:

    2008 30 20 || - alkoholipitoisuus suurempi kuin 2 % mas

    2008 30 90 || -- muut

    2008 40 || - päärynät

    2008 50 || - aprikoosit

    2008 60 || - kirsikat

    2008 70 || - persikat, myös nektariinit:

    2008 70 20 || - todellinen alkoholipitoisuus suurempi kuin 2 % mas

    2008 70 80 || -- viidennen lisäyksen mukaisesti

    2008 80 || - mansikat

    2008 91 || - palmunsydämet

    2008 92 || - sekoitukset

    || - luumut:

    2008 99 12 || -- alkoholipitoisuus suurempi kuin 2 % mas

    2008 99 19 || --- muut

    || -- muut, hedelmät, pähkinät ja muut syötävät kasvinosat:

    2008 99 30 || -- alkoholipitoisuus suurempi kuin 2 % mas

    2008 99 90 || --- muut

    2009 11 2009 12 2009 19 eivät kuitenkaan 2009 11 11 2009 11 40 2009 19 11 || Appelsiinimehu

    2009 21 2009 29 ei kuitenkaan 2009 29 11 || Greippimehu

    2009 31 2009 39 || Muun sitrushedelmän mehu

    2009 50 || Tomaattimehu

    2009 61 2009 69 || Viinirypälemehu (mukaan lukien rypäleen puristemehu ”grape must”)

    2009 71 2009 79 || Omenamehu

    2009 80 || Muun hedelmän tai kasviksen mehu:

    2009 80 10 || - viidennen lisäyksen mukaisesti

    2009 80 29 || - muu mehutiiviste

    2009 80 90 || - muu, mehu

    2009 90 || Sekamehut

    2104 10 10 || Keitot ja liemet sekä valmisteet niitä varten

    2105 00 || Jäätelö, mehujää ja niiden kaltaiset jäädytetyt valmisteet, myös kaakaota sisältävät:

    2105 00 11 || - joissa on vähemmän kuin 3 % maitorasvaa

    2105 00 12 || - joissa on maitorasvaa vähintään 3 %, mutta vähemmän kuin 7 %

    2105 00 13 || - joissa on vähintään 7% maitorasvaa

    2204 || Tuoreista rypäleistä valmistettu viini, myös väkevöity viini; rypäleen puristemehu, ei kuitenkaan nimikkeeseen 2009 kuuluva

    2205 || Vermutti ja muu tuoreista viinirypäleistä valmistettu viini, joka on maustettu kasveilla tai aromaattisilla aineilla

    2206 || Muut käymisen avulla valmistetut juomat (esim. siideri, päärynäviini ja sima); käymisen avulla valmistettujen juomien sekoitukset sekä käymisen avulla valmistettujen juomien ja alkoholittomien juomien sekoitukset, muualle kuulumattomat

    2207 10 || Denaturoimaton etyylialkoholi (etanoli), alkoholipitoisuus vähintään 80 tilavuusprosenttia; tarkoitettu toimiluvan saaneen alkoholijuomien valmistajan käyttöön alkoholijuoman tuottamiseksi, jos alkoholi on tarkoitettu ilmoituksen mukaiseen käyttöön:

    2207 10 51 || - rypäleistä valmistettu alkoholi

    2207 10 80 || - viidennen lisäyksen mukaisesti

    2207 10 90 || Denaturoimaton etyylialkoholi (etanoli), alkoholipitoisuus vähintään 80 tilavuusprosenttia, muut:

    2207 10 91 || - rypäleistä valmistettu alkoholi

    2208 20 91 || Väkevät alkoholijuomat, rypäleviinistä tai viininvalmistuksen puristejäännöksestä tislaamalla valmistetut, joiden alkoholipitoisuus on vähintään 17 tilavuusprosenttia ja hinta senttilitraa kohti vähemmän kuin 0,05 USD shekeleinä, viidennen lisäyksen mukaisesti

    2208 20 99 || Väkevät alkoholijuomat, rypäleviinistä tai viininvalmistuksen puristejäännöksestä tislaamalla valmistetut, joiden alkoholipitoisuus on vähintään 17 tilavuusprosenttia ja hinta senttilitraa kohti vähemmän kuin 0,05 USD shekeleinä

    2304 || Öljykakut ja muut soijaöljyn erottamisessa syntyneet kiinteät jätetuotteet, myös jauhetut tai pelleteiksi valmistetut

    2306 || Öljykakut ja muut kasvirasvojen tai -öljyjen erottamisessa syntyneet kiinteät jätetuotteet, myös jauhetut tai pelleteiksi valmistetut, muut kuin nimikkeisiin 2304 ja 2305 kuuluvat

    2309 10 ei kuitenkaan 2309 10 90 || Koiran- tai kissanruoka vähittäismyyntipakkauksissa

    2309 90 || Valmisteet, jollaisia käytetään eläinten ruokintaan, ei kuitenkaan koiran- tai kissanruoka, vähittäismyyntipakkauksissa:

    2309 90 20 || - joissa on vähintään 15 painoprosenttia ja enintään 35 painoprosenttia proteiiniaineita ja vähintään 4 painoprosenttia rasva-aineita

    3502 11 3502 19 || Muna-albumiini (ovalbumiini):

    3502 11 10 || - kuivattu viidennen lisäyksen mukaisesti

    3502 11 90 || - kuivattu, muu

    3502 19 10 || - muu kuin kuivattu, viidennen lisäyksen mukaisesti

    3502 19 90 || - muu kuin kuivattu, muu

    3505 || Dekstriini ja muu modifioitu tärkkelys (esim. esihyytelöity tai esteröity tärkkelys); tärkkelykseen, dekstriiniin tai muuhun modifioituun tärkkelykseen perustuvat liimat ja liisterit:

    3505 10 21 || - tärkkelys – vehnä- tai maissipohjainen (ei kuitenkaan vahamaissi)

    3505 20 00 || - liimat ja liisterit

    (1)               Israelin tullitariffia vastaavat Israelin koodit, julkaistu Jerusalemissa 1.1.2010, versio 1590.

    (2)               Sen estämättä, mitä HS-nimikkeistön tai Israelin tariffinimikkeistön tulkintasäännöissä määrätään, etuusmenettely määritetään tämän liitteen osalta HS-nimikkeiden tai Israelin tariffinimikkeistön koodien sisällön perusteella, ja tavaran kuvauksena olevaa nimiketekstiä pidetään ainoastaan ohjeellisena. Jos HS-nimikkeen tai Israelin tariffinimikkeistön koodin edellä on ”ex”, etuusmenettely määräytyy sekä HS-nimikkeen tai Israelin tariffinimikkeistön koodin että sitä vastaavan tavaran kuvauksen perusteella.

    Taulukko 2

    Seuraaville tuotteille annetaan etuuskohtelu, joka myönnetään tariffikiintiöinä ja tiettyinä ajanjaksoina seuraavan luettelon mukaisesti:

    HS-nimike tai Israelin tullikoodi (1) || Tavaran kuvaus (2) || a || b || c

    Suosituim­muus-tullin alennus (%) || Tariffikiintiö (tonnia, jollei toisin ilmoiteta) || Nykyisen tariffikiintiön ulkopuolella kannettavan suosituimmuus­tullin alennus (%)

    ex || 0102 90 || Elävät teurastettaviksi tarkoitetut vasikat || 100 || 1 200 || –

    ex || 0105 12 0105 19 || Elävät ankat, hanhet, kalkkunat ja helmikanat, paino enintään 185 g || 100 || 2 060 000 kpl || –

    || 0201 || Naudanliha, tuore tai jäähdytetty || 100 || 1 120 || –

    || 0204 || Lampaan- ja vuohenliha, tuore, jäähdytetty tai jäädytetty || 100 || 800 || –

    ex || 0207 || Nimikkeeseen 0105 kuuluvan siipikarjan liha ja muut syötävät osat, tuoreet, jäähdytetyt tai jäädytetyt, ei kuitenkaan ankka (liha tai maksa) || 100 || 1 200 || –

    ex || 0207 34 || Hanhenmaksa || 100 || 100 || –

    ex || 0207 36 || Ankan liha ja maksa, jäädytetty || 100 || 500 || –

    || 0302 31 20 || Ainoastaan alanimikkeeseen 0302 31 00 kuuluva valkotonnikala (Thunnus alalunga) || 100 || 250 || –

    || 0303 31 10 || Ainoastaan alanimikkeeseen 0303 31 00 kuuluva ruijanpallas (Reinhardtius hippoglossoides, Hippoglossus hippoglossus, Hippoglossus stenolepis) || 100 || 100 || 25

    || 0303 33 10 || Ainoastaan alanimikkeeseen 0303 33 00 kuuluva kielikampela (Solea spp.)

    || 0303 39 10 || Ainoastaan alanimikkeeseen 0303 39 00 kuuluvat (muut kuin Reinhardtius hippoglossoides, Hippoglossus hippoglossus, Hippoglossus stenolepis, Pleuronectes platessa, Solea spp.)

    || 0303 79 91 || Maatalousministeriön pääjohtaja hyväksynyt kalaksi, joka ei kasva ja jota ei kalasteta Israelissa tai Välimeressä || 10 || – || –

    || 0304 19 41 || Ainoastaan alanimikkeeseen 0304 19 40 kuuluvat (Pleuronectidae, Bothidae, Cynoglossidae, Thunnus, boniitti, Euthynnus pelamis, silli ja silakka, turska, sardiinit, kolja, seiti, makrilli, piikkihai, ankerias, kummeliturska, punasimppu, niilinahven ) || 100 || 50 || –

    || 0402 10 21 || Maito ja kerma jauheena, rakeina tai muussa kiinteässä muodossa, rasvapitoisuus enintään 1,5 painoprosenttia || 100 || 2 180 || –

    || 0402 10 10 || Maito ja kerma jauheena, rakeina tai muussa kiinteässä muodossa, rasvapitoisuus enintään 1,5 painoprosenttia || 55 || 2 180 || –

    || 0402 21 || Maito ja kerma jauheena, rakeina tai muussa kiinteässä muodossa, rasvapitoisuus suurempi kuin 1,5 painoprosenttia, lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältämättömät || 100 || 4 420 || –

    ex ex || 0402 91 0402 99 || Maitotiiviste || 100 || 100 || -

    || 0403 || Kirnumaito ja kirnupiimä, juoksetettu maito ja kerma, jogurtti, kefiiri ja muu käynyt tai hapatettu maito tai kerma, myös tiivistetty tai maustettu tai lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta, hedelmää, pähkinää tai kaakaota sisältävä || 100 || 200 || – - jogurtit, joissa on kaakaota, aromiaineita ja/tai lisättyä sokeria – sovelletaan ainoastaan maatalouden maksuosaa (**)

    || 0404 || Hera, myös tiivistetty tai lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävä; muualle kuulumattomat maidon luonnollisista ainesosista koostuvat tuotteet, myös sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävät || 100 || 1 300 || –

    || 0405 || Voi ja muut maitorasvat; maidosta valmistetut levitteet: || 100 || 650 || –

    || 0405 10 || - voi:

    || || -- pakkauksen nettopaino suurempi kuin 1 kg:

    || 0405 10 31 || - viidennen lisäyksen mukaisesti

    || 0405 10 39 || --- muut

    || || -- pakkauksen nettopaino enintään 1 kg:

    || 0405 10 91 || - viidennen lisäyksen mukaisesti

    || 0405 10 99 || --- muut

    || 0405 20 || - maidosta valmistetut levitteet:

    || 0405 20 10 || -- viidennen lisäyksen mukaisesti

    || 0405 20 90 || -- muut

    || || - muut maidosta saadut rasvat ja öljy:

    || 0405 90 19 || -- viidennen lisäyksen mukaisesti

    || 0405 90 90 || --- muut

    || 0406 || Juusto ja juustoaine || 100 || 830 || –

    ex || 0407 || Kuorelliset linnunmunat, tuoreet, säilötyt tai keitetyt, ihmisravinnoksi tarkoitetut || 100 || 8 004 800 kpl || –

    ex || 0407 || Kuorelliset linnunmunat, tuoreet, haudottaviksi tarkoitetut || 100 || 50 000 kpl || –

    ex || 0409 || Luonnonhunaja || 100 || 180 || –

    ex || 0409 || Luonnonhunaja pakkauksissa, joiden paino suurempi kuin 50 kg || 100 || 300 || –

    || 0701 90 || Tuoreet tai jäähdytetyt perunat, muut kuin siemenperunat || 100 || 6 380 || –

    || 0703 10 || Tuoreet tai jäähdytetyt kepa- ja salottisipulit || 100 || 2 300 || –

    || 0703 20 || Tuore tai jäähdytetty valkosipuli || 100 || 230 || 25

    ex || 0709 20 || Tuore tai jäähdytetty valkoinen parsa || 100 || 100 || –

    ex ex || 0709 51 0709 59 || Tuoreet tai jäähdytetyt sienet, muut kuin kesäkuusta lokakuuhun luovutetut || 100 || 200 || –

    || 0710 10 || Jäädytetyt perunat (keittämättömät tai vedessä tai höyryssä keitetyt) || 100 || 250 || –

    || 0710 21 || Jäädytetyt silvityt tai silpimättömät herneet (Pisum sativum), myös höyryssä tai vedessä keitetyt || 100 || 1 090 || –

    || 0710 22 || Jäädytetyt silvityt tai silpimättömät pavut (Vigna spp., Phaseolus spp.), myös höyryssä tai vedessä keitetyt || 100 || 1 460 || –

    || 0710 29 || Muut jäädytetyt silvityt tai silpimättömät palkokasvit (myös höyryssä tai vedessä keitetyt) || 100 || 660 || –

    || 0710 30 || Jäädytetty pinaatti, uudenseelanninpinaatti ja tarhamaltsa (myös höyryssä tai vedessä keitetyt) || 100 || 650 || –

    || 0710 80 0710 90 || Muut jäädytetyt kasvikset (myös höyryssä tai vedessä keitetyt)  Jäädytetyt kasvissekoitukset (myös höyryssä tai vedessä keitetyt) || 100 || 1 580 || –

    ex || 0712 90 || Muut kasvikset sekä kasvissekoitukset, kuivatut, kokonaiset, paloitellut, viipaloidut, rouhitut tai jauhetut, mutta ei enempää valmistetut, muut kuin sokerimaissi, silpimättömät pavut, parsakaali, valkosipuli ja kuivatut tomaatit || 100 || 350 || –

    || 0712 90 81 || Valkosipuli, kuivattu, kokonainen, paloiteltu, viipaloitu, rouhittu tai jauhettu, mutta ei enempää valmistettu || 100 || 60 || –

    ex || 0712 90 30 2002 90 20 || Kuivatut tomaatit, kokonaiset, paloitellut, viipaloidut, rouhitut tai jauhetut, mutta ei enempää valmistetut           Tomaatit, muut kuin kokonaiset tai paloitellut, muulla tavalla kuin etikan tai etikkahapon avulla valmistetut tai säilötyt, jauheena || 100 || 1 230 || –

    ex || 0802 60 0802 90 || Tuoreet tai kuivatut australianpähkinät (macadamiapähkinät), myös kuorettomat      Pekaanipähkinät ja muut tuoreet tai kuivatut pähkinät, myös kuorettomat, ei kuitenkaan australianpähkinät (macadamiapähkinät) ja pinjansiemenet || 100 || 560 || 15

    ex || 0804 20 || Kuivatut viikunat || 100 || 560 || 20

    || 0805 10 10 || Tuoreet appelsiinit || 100 || 1 000 || –

    || 0805 20 10 || Tuoreet mandariinit (myös tangeriinit ja satsumat); klementiinit, wilkingit ja muut niiden kaltaiset sitrushedelmähybridit || 100 || 2 000 || –

    || 0805 50 10 || Tuoreet sitruunat (Citrus limon, Citrus limonum) ja limetit (Citrus aurantifolia, Citrus latifolia) || 100 || 500 || –

    || 0806 10 || Tuoreet viinirypäleet || 100 || 500 || –

    || 0806 20 || Viinirypäleet, kuivatut || 100 || 120 || 25

    || 0807 11 || Tuoreet vesimelonit || 100 || 750 || –

    || 0807 19 || Tuoreet melonit || 100 || 300 || –

    || 0808 10 || Tuoreet omenat || 100 || 3 280 || –

    ex || 0808 20 || Tuoreet päärynät || 100 || 2 140 || –

    ex || 0808 20 || Tuoreet kvittenit || 100 || 380 || –

    || 0809 10 || Tuoreet aprikoosit || 100 || 300 || –

    || 0809 20 || Tuoreet kirsikat || 100 || 100 || –

    || 0809 30 || Persikat, myös nektariinit || 100 || 300 || –

    || 0809 40 || Luumut ja oratuomenmarjat || 100 || 500 || –

    || 0810 50 || Tuoreet kiivit || 100 || 200 || –

    ex || 0811 20 || Jäädytetyt vadelmat, mustaherukat, punaherukat, karhunvatukat ja mulperinmarjat, keittämättömät tai vedessä tai höyryssä keitetyt, makeuttamattomat || 100 || 160 || –

    || 0811 90 || Muut jäädytetyt hedelmät ja pähkinät, myös vedessä tai höyryssä keitetyt, myös lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävät || 100 || 660 || –

    || 0812 10 || Kirsikat, väliaikaisesti (esim. rikkidioksidikaasulla tai suolavedessä, rikkihapoke- tai muussa säilöntäliuoksessa) säilöttyinä, mutta siinä tilassa välittömään kulutukseen soveltumattomina || 100 || 620 || –

    || 0812 90 10 || Mansikat, väliaikaisesti säilöttyinä, mutta siinä tilassa välittömään kulutukseen soveltumattomina || 100 || 100 || –

    || 0813 20 || Kuivatut luumut || 100 || 730 || –

    || 0904 20 || Kuivatut, murskatut tai jauhetut Capsicum- tai Pimenta-sukuiset hedelmät || 100 || 110 || –

    || 1001 10 || Durumvehnä || 100 ||  10 640 || –

    || 1001 90 || Muu vehnä sekä vehnän ja rukiin sekavilja || 100 ||   190 840 || –

    ex || 1001 90 || Eläinten ruokintaan käytettävä muu vehnä sekä vehnän ja rukiin sekavilja[7], || 100 || 300 000 || –

    || 1209 99 20 || Vesimeloninsiemenet || 100 || 560 || –

    || 1507 10 10 1507 90 10 || Soijaöljy, myös sellainen, josta kasvilima on poistettu, ravinnoksi soveltuva || 100 || 5 000 || 40

    || 1509 10 1509 90 30 || Neitsytoliiviöljy   Muu kuin neitsytoliiviöljy, ravinnoksi soveltuva || 100 || 300 || –

    || 1509 90 90 || Oliiviöljy, muu kuin neitsytoliiviöljy, muu kuin ravinnoksi soveltuva || 100 || 700 || –

    ex || 1512 || Auringonkukka-, saflori- ja puuvillansiemenöljy sekä niiden jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat, ravinnoksi soveltuvat || 40 || rajoittamaton || –

    ex || 1514 || Rapsi-, rypsi- ja sinappiöljy sekä niiden jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat, ravinnoksi soveltuvat || 40 || rajoittamaton || –

    || 1601 || Makkarat ja niiden kaltaiset tuotteet, jotka on valmistettu lihasta, muista eläimenosista tai verestä; tällaisiin tuotteisiin perustuvat elintarvikevalmisteet || 100 || 500 || –

    || 1602 31 || Valmisteet tai säilykkeet, jotka on valmistettu kalkkunanlihasta tai muista eläimenosista || 100 || 5 000 || –

    || 1602 32 || Valmisteet ja säilykkeet, jotka on valmistettu kananlihasta tai muista eläimenosista || 100 || 2 000 || –

    || 1602 50 || Valmisteet ja säilykkeet, jotka on valmistettu naudanlihasta tai muista naudanosista || 100 || 340 || –

    || 1604 11 10 || Lohi, ilmanpitävissä pakkauksissa || 100 || 100 || –

    || 1604 12 90 || Muut || 50 || rajoittamaton || –

    || 1604 13 || Sardiinit || 100 || 230 || –

    || 1604 14 || Tonnikala || 100 || 330 || –

    ex || 1604 15 90 || Makrillit || 100 || 80 || –

    || 1604 16 00 || Anjovikset || 50 || rajoittamaton || –

    ex || 1604 19 90 || Turska, seiti, kummeliturska, alaskanseiti || 100 || 150 || –

    ex || 1604 20 90 || Silli ja silakka, miekkakala, makrilli || 100 || 100 || –

    || 1604 30 || Kaviaari ja kaviaarinkorvikkeet || 100 || 25 || –

    || 1702 30 10 || Nestemäinen glukoosi || 15 || rajoittamaton || –

    || 1704 10 90 || Purukumi, myös sokerilla kuorrutettu, jossa on perusmassaa enintään 10 painoprosenttia || 100 || 75 || (*)

    || 1905 31 10 1905 32 20 1905 32 30 1905 32 90 || Makeat keksit ja pikkuleivät (sweet biscuits), joissa on munaa vähintään 10 painoprosenttia, mutta vähintään 1,5 % maitorasvoja ja vähintään 2,5 % maitoproteiineja   Vohvelit ja vohvelikeksit, muut, ilman täytettä   Vohvelit ja vohvelikeksit, täytetyt, joissa on vähintään 1,5 % maitorasvoja ja vähintään 2,5 % maitoproteiineja   Muut || 100 || 1 200 || (*) (*) (*) (*)

    || 2001 10 || Etikan tai etikkahapon avulla valmistetut tai säilötyt kurkut || 17 || 60 || –

    || 2001 90 90 || Muut etikan tai etikkahapon avulla valmistetut tai säilötyt kurkut, oliivit, sokerimaissi (Zea mays var. saccharata), jamssit, bataatit ja niiden kaltaiset syötävät kasvinosat, joissa on vähintään 5 painoprosenttia tärkkelystä || 100 || 1 000 || –

    || 2002 10 || Muulla tavalla kuin etikan tai etikkahapon avulla valmistetut tai säilötyt kokonaiset tai paloitellut tomaatit || 100 || 100 || –

    ex ex || 2002 90 10 2002 90 90 || Tomaattisose, teollisuusministeriön pääjohtajan hyväksymä, tomaattiketsupin tuottajille || 50 || 1 030 || –

    ex || 2004 90 || Muut kasvikset sekä kasvissekoitukset, muut kuin homogenoidut valmisteet, hienoina tai karkeina jauhoina || 100 || 340 || –

    ex || 2004 90 || Muut kasvikset, muut kuin homogenoidut valmisteet || 65 || rajoittamaton || –

    || 2005 20 90 || Muulla tavalla kuin etikan tai etikkahapon avulla valmistetut tai säilötyt perunat, jäädyttämättömät || 100 || 250 || –

    || 2005 40 90 || Muut kasvikset, muulla tavalla kuin etikan tai etikkahapon avulla valmistetut tai säilötyt, jäädyttämättömät || 100 || 300 || –

    || 2005 51 || Muulla tavalla kuin etikan tai etikkahapon avulla valmistetut tai säilötyt silvityt pavut, jäädyttämättömät || 100 || 300 || –

    || 2005 70 || Muulla tavalla kuin etikan tai etikkahapon avulla valmistetut tai säilötyt oliivit, jäädyttämättömät || 100 || 250 || –

    || 2005 99 90 || Muut kasvikset ja kasvissekoitukset, muulla tavalla kuin etikan tai etikkahapon avulla valmistetut tai säilötyt, jäädyttämättömät || 100 || 1 310 || –

    || 2006 00 || Sokerilla säilötyt (valellut, lasitetut tai kandeeratut) kasvikset, hedelmät, pähkinät, hedelmänkuoret ja muut kasvinosat || 100 || 100 || –

    ex || 2007 99 || Muut hillot, hedelmähyytelöt, marmelaatit, hedelmä- ja pähkinäsoseet sekä hedelmä- ja pähkinäpastat, keittämällä valmistetut, sokeripitoisuus suurempi kuin 30 painoprosenttia || 100 || 1 430 || –

    || 2008 40 || Päärynät, muuten valmistetut tai säilötyt || 100 || 500 || –

    || 2008 50 || Aprikoosit, muulla tavalla valmistetut tai säilötyt || 100 || 520 || –

    ex || 2008 60 || Hapankirsikat, valmistetut tai säilötyt, alkoholia sisältämättömät, mutta lisättyä sokeria sisältävät || 92 || 270 || –

    || 2008 70 || Persikat, myös nektariinit, muulla tavalla valmistetut tai säilötyt || 100 || 2 240 || –

    ex || 2008 80 || Mansikat, muulla tavalla valmistetut tai säilötyt, vähintään 4,5 kg:n pakkauksissa (ei kuitenkaan lisättyä sokeria tai alkoholia sisältävät) || 100 || 220 || –

    ex || 2008 92 || Trooppisista hedelmistä valmistetut sekoitukset, mansikoita, pähkinöitä ja sitrushedelmiä sisältämättömät || 100 || 560 || –

    || 2008 99 || Muulla tavalla valmistetut muut hedelmät, pähkinät ja muut syötävät kasvinosat, myös lisättyä sokeria, muuta makeutusainetta tai alkoholia sisältävät, muualle kuulumattomat || 100 || 500 || –

    ex ex || 2009 11 2009 19 || Appelsiinimehu, jäädytetty ja jäädyttämätön, käymättömät ja lisättyä alkoholia sisältämättömät, myös lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävät, Brix-arvo enintään 67, yli 230 kg:n pakkauksissa || 100 || rajoittamaton || –

    ex || 2009 29 || Greippimehu, käymättömät ja lisättyä alkoholia sisältämättömät, myös lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävät, Brix-arvo enintään 67, yli 230 kg:n pakkauksissa || || ||

    ex || 2009 31 || Sitruunamehu, käymättömät ja lisättyä alkoholia sisältämättömät, lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältämättömät, Brix-arvo enintään 20 || 100 || 560 || –

    ex || 2009 39 11 || Muu sitruunamehu, käymättömät ja lisättyä alkoholia sisältämättömät, myös lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävät, Brix-arvo suurempi kuin 50 || 100 || 1 080 || –

    || 2009 61 || Greippimehu, (myös rypäleen puristemehu), käymättömät ja lisättyä alkoholia sisältämättömät, myös lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävät, Brix-arvo enintään 30 || 100 || 230 || –

    ex || 2009 69 || Muu greippimehu, (myös rypäleen puristemehu), käymättömät ja lisättyä alkoholia sisältämättömät, myös lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävät, Brix-arvo suurempi kuin 67

    || 2009 71 || Omenamehu, käymättömät ja lisättyä alkoholia sisältämättömät, myös lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävät, Brix-arvo enintään 20 || 100 || 790 || –

    ex || 2009 79 || Muu omenamehu, käymättömät ja lisättyä alkoholia sisältämättömät, myös lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävät, Brix-arvo suurempi kuin 20 || 100 || 1 670 || –

    ex || 2009 80 || Muun hedelmän tai kasviksen mehu, käymätön ja lisättyä alkoholia sisältämätön, myös lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävä, Brix-arvo suurempi kuin 67 || 100 || 880 || –

    ex || 2009 90 || Sekamehu, ei kuitenkaan viinirypäleistä ja tomaateista, Brix-arvo suurempi kuin 20 || 100 || 600 || –

    || 2105 00 || Jäätelö, mehujää ja niiden kaltaiset jäädytetyt valmisteet, myös kaakaota sisältävät || 100 prosentin alennus tullin arvotulli-osuudesta ja 30 prosentin alennus maatalouden maksuosasta (**) || 500 || (*)

    || 2204 || Tuoreista rypäleistä valmistettu viini, myös väkevöity viini; rypäleen puristemehu, ei kuitenkaan nimikkeeseen 2009 kuuluva || 100 || 4 300 hl || –

    || 2205 10 2205 90 || Vermutti ja muu tuoreista viinirypäleistä valmistettu viini, joka on maustettu kasveilla tai aromaattisilla aineilla || 100 || 2 000 hl || (*)

    || 2207 10 51 2207 10 91 || Viinirypäleistä valmistettu denaturoimaton etyylialkoholi (etanoli), alkoholipitoisuus vähintään 80 tilavuusprosenttia || 100 || 3 450 || (*)

    || 2208 20 91 || Väkevät alkoholijuomat, rypäleviinistä tai viininvalmistuksen puristejäännöksestä tislaamalla valmistetut, joiden alkoholipitoisuus on vähintään 17 tilavuusprosenttia ja hinta senttilitraa kohti suurempi kuin 0,05 USD shekeleinä || 100 || 2000 Hpa || (*)

    || 2304 || Öljykakut ja muut soijaöljyn erottamisessa syntyneet kiinteät jätetuotteet, myös jauhetut tai pelleteiksi valmistetut || 100 || 5 220 || –

    || 2306 30 00 || Öljykakut ja muut kiinteät jätetuotteet || Kannettava tulli: 2,5% || 10 000 || –

    || 2306 41 || Rapsirouhe || Kannettava tulli: 4,5% || 3 920 || –

    || 2309 10 20 || Koiran- tai kissanruoka vähittäismyyntipakkauksissa, valkuaisainepitoisuus vähintään 15 ja enintään 35 painoprosenttia ja rasvapitoisuus vähintään 4 painoprosenttia || 100 || 1 150 || –

    || 2309 90 20 || Muut valmisteet, jollaisia käytetään eläinten ruokintaan, joiden valkuaisainepitoisuus on vähintään 15 mutta enintään 35 painoprosenttia ja rasvapitoisuus vähintään 4 painoprosenttia, sekä koristekalojen ja häkkilintujen ruokintaan käytettävät valmisteet || 100 || 1 610 || –

    || 3502 11 3502 19 || Muna-albumiini (ovalbumiini) || 100 || 50 || (*)

    (1)               Israelin tullitariffia vastaavat Israelin koodit, julkaistu Jerusalemissa 1.1.2010, versio 1590.

    (2)               Sen estämättä, mitä HS-nimikkeistön tai Israelin tariffinimikkeistön tulkintasäännöissä määrätään, etuusmenettely määritetään tämän liitteen osalta HS-nimikkeiden tai Israelin tariffinimikkeistön koodien sisällön perusteella, ja tavaran kuvauksena olevaa nimiketekstiä pidetään ainoastaan ohjeellisena. Jos HS-nimikkeen tai Israelin tariffinimikkeistön koodin edellä on ”ex”, etuusmenettely määräytyy sekä HS-nimikkeen tai Israelin tariffinimikkeistön koodin että sitä vastaavan tavaran kuvauksen perusteella.

    (*)              Tariffi-kiintiön ulkopuoliset etuustullit vahvistetaan tämän liitteen taulukossa 3.

    (**)            Maatalouden maksuosa vahvistetaan edelleen Israelin EY:n ja Israelin kauppasopimukseen sisältyviin jalostettuihin maataloustuotteisiin sovellettavaa hintakompensaatiojärjestelmää koskevassa pöytäkirjassa vahvistettujen suuntaviivojen mukaisesti, jotka Israelin valtion teollisuus- ja kauppaministeriö ja ulkomaankauppaliitto ovat julkaisseet syyskuussa 1995 (viitenumero 2536/G). Israel ilmoittaa yhteisölle, jos uusia maatalouden maksuosia vahvistetaan.

    Taulukko 3

    Seuraavien tuotteiden tullit on sidottava seuraavasti:

    Israelin tullikoodi (1) || Sidottavat arvotullit (%) || Sidottavat paljoustullit (2) || || Israelin tullikoodi (1) || Sidottavat arvotullit (%) || Sidottavat paljoustullit (2) || || Israelin tullikoodi (1) || Sidottavat arvotullit (%) || Sidottavat paljoustullit (2)

    || (a) || (b) || || || (a) || (b) || || || (a) || (b)

    0104 10 90 || 110 || || || 0809 30 90 || 50 || || || 2004 10 10 || 8 ||

    0105 12 10 || 60 || || || 0809 40 90 || 60 || || || 2004 90 19 || 8 ||

    0105 19 10 || 60 || || || 0810 20 00 || 30 || || || 2004 90 93 || 0 || 0,71 NIS per kg

    0105 94 00 || 110 || || || ex 0810 90 || 30 || || || 2005 20 10 || 8 ||

    0105 99 00 || 110 || || || 0811 20 90 || 12 || || || 2005 40 10 || 5,8 ||

    0204 10 19 || 50 || || || 0811 90 11 || 20 || || || 2005 51 00 || 12 ||

    0204 10 99 || 50 || || || 0811 90 19 || 30 || || || 2005 59 10 || 6,3 ||

    0204 21 19 || 50 || || || 0812 90 90 || 12 || || || 2005 60 00 || 12 ||

    0204 21 99 || 50 || || || 0813 40 00 || 20 || || || 2005 80 20 || 0 || 0,71 NIS per kg, mutta enintään 12%

    0204 22 19 || 50 || || || 0904 11 00 || 8 || || || 2005 80 91 || 12 || –

    0204 22 99 || 50 || || || 0904 12 00 || 15 || || || 2005 80 99 || 0 || 0,71 NIS per kg

    0204 23 19 || 50 || || || 0904 20 90 || 12 || || || 2005 99 10 || 6 ||

    0204 23 99 || 50 || || || 0910 99 90 || 15 || || || 2006 00 00 || 12 ||

    0204 30 90 || 50 || || || 1001 10 90 || 50 || || || 2007 91 00 || 12 ||

    0204 41 90 || 50 || || || 1001 90 90 || 50 || || || 2007 99 91 || 12 ||

    0204 42 90 || 50 || || || 1105 20 00 || 14,4 || || || 2007 99 92 || 12 ||

    0204 43 90 || 50 || || || 1108 11 00 || 15 || || || 2008 19 32 || 40 ||

    0204 50 19 || 50 || || || 1108 12 10 || 8 || || || 2008 19 40 || 12 ||

    0206 80 00 || 60 || || || 1108 12 90 || 12 || || || 2008 19 91 || 30 ||

    0207 11 10 || 80 || || || 1108 13 00 || 8 || || || 2008 20 20 || 12 ||

    0207 11 90 || 80 || || || 1108 14 00 || 8 || || || 2008 20 90 || 12 ||

    0207 12 10 || 80 || || || 1108 19 00 || 8 || || || 2008 30 20 || 12 ||

    0207 12 90 || 80 || || || 1209 91 29 || 12 || || || 2008 40 20 || 12 ||

    0207 13 00 || 110 || || || 1404 90 19 || 19,5 || || || 2008 50 20 || 12 ||

    0207 14 10 || 110 || || || 1501 00 00 || 12 || || || 2008 60 20 || 12 ||

    0207 14 90 || 110 || || || 1507 10 90 || 8 || || || 2008 70 20 || 12 ||

    0207 24 00 || 80 || || || 1507 90 90 || 8 || || || 2008 80 20 || 12 ||

    0207 25 00 || 80 || || || 1508 10 00 || 8 || || || 2008 91 00 || 12 ||

    0207 26 00 || 110 || || || 1508 90 90 || 8 || || || 2008 92 30 || 12 ||

    0207 27 10 || 110 || || || 1510 00 90 || 8 || || || 2008 99 12 || 12 ||

    0207 27 90 || 110 || || || 1511 10 20 || 8 || || || 2008 99 19 || 40 ||

    0210 20 00 || 110 || || || 1511 90 90 || 8 || || || 2008 99 30 || 12 ||

    0408 91 00 || 110 || || || 1512 11 90 || 8 || || || 2009 11 19 || 30 ||

    0408 99 00 || 110 || || || 1512 19 90 || 8 || || || 2009 11 20 || 45 ||

    0702 00 10 || 150 || || || 1512 21 90 || 8 || || || 2009 11 90 || 30 ||

    0702 00 90 || 150 || || || 1512 29 90 || 8 || || || 2009 12 90 || 30 ||

    0703 90 00 || 75 || || || 1513 11 90 || 8 || || || 2009 19 19 || 30 ||

    0704 10 10 || 75 || || || 1513 19 90 || 8 || || || 2009 19 90 || 45 ||

    0704 10 20 || 75 || || || 1513 21 20 || 8 || || || 2009 21 90 || 30 ||

    0704 10 90 || 75 || || || 1513 29 90 || 8 || || || 2009 29 19 || 30 ||

    0704 20 00 || 75 || || || 1514 11 90 || 8 || || || 2009 29 90 || 45 ||

    0704 90 10 || 75 || || || 1514 19 90 || 8 || || || 2009 31 10 || 12 ||

    0704 90 20 || 75 || || || 1514 91 90 || 8 || || || 2009 31 90 || 12 ||

    0704 90 30 || 75 || || || 1514 99 90 || 8 || || || 2009 39 11 || 12 ||

    0704 90 90 || 75 || || || 1515 11 90 || 4 || || || 2009 39 19 || 12 ||

    0705 11 00 || 60 || || || 1515 19 90 || 4 || || || 2009 39 90 || 12 ||

    0705 19 00 || 60 || || || 1515 21 20 || 8 || || || 2009 71 10 || 25 ||

    0706 90 10 || 75 || || || 1515 29 90 || 8 || || || 2009 71 90 || 30 ||

    0706 90 30 || 75 || || || 1515 30 00 || 8 || || || 2009 79 30 || 20 ||

    0706 90 50 || 110 || || || 1515 50 90 || 8 || || || 2009 79 90 || 45 ||

    0706 90 90 || 75 || || || 1515 90 22 || 8 || || || 2009 90 21 || 35 ||

    0708 10 00 || 75 || || || 1515 90 30 || 8 || || || 2009 90 24 || 30 ||

    0708 20 00 || 75 || || || 1516 10 11 || 28 || || || 2104 10 10 || 8 ||

    0708 90 10 || 75 || || || 1516 20 19 || 8 || || || 2105 00 11 || 0 || 0,24 NIS per kg, mutta enintään 85%

    0709 20 00 || 75 || || || 1516 20 91 || 12 || || || 2105 00 12 || 0 || 1,22 NIS per kg, mutta enintään 85%

    0709 40 00 || 60 || || || 1516 20 92 || 4 || || || 2105 00 13 || 0 || 1,87 NIS per kg, mutta enintään 85%

    0709 51 90 || 60 || || || 1516 20 99 || 8 || || || 2205 10 00 || 20 ||

    0709 59 90 || 60 || || || 1601 00 90 || 12 || || || 2205 90 00 || 20 ||

    0709 70 00 || 80 || || || 1602 20 99 || 12 || || || 2207 10 51 || 0 || 8,90 NIS per Lt. Kohl.

    0709 90 31 || 75 || || || 1602 41 00 || 12 || || || 2207 10 91 || 0 || 8,90 NIS per Lt. Kohl.

    0709 90 33 || 75 || || || 1602 42 00 || 12 || || || 2208 20 99 || 0 || 7,5 NIS per Lt. Kohl.

    0709 90 90 || 75 || || || 1602 49 90 || 12 || || || 3502 11 90 || 0 || 8,4 NIS per kg, mutta mutta enintään 50%

    0710 29 90 || 20 || || || 1602 50 91 || 12 || || || 3502 19 90 || 0 || 3,25 NIS per kg, mutta mutta enintään 50%

    0710 30 90 || 30 || || || 1602 50 99 || 12 || || || 3505 10 21 || 8 ||

    0710 40 00 || 0 || 0,63 NIS per kg || || 1602 90 90 || 12 || || || 3505 20 00 || 8 ||

    0711 90 41 || 0 || 0,55 NIS per kg || || 1603 00 00 || 12 || || || || ||

    0805 40 10 || 90 || || || 1704 10 90 || 0 || 0,11 NIS per kg || || || ||

    0805 50 10 || 120 || || || 1905 31 10 || 0 || 1,05 NIS per kg, mutta enintään 112% || || || ||

    0805 90 11 || 100 || || || 1905 32 20 || 0 || 0,42 NIS per kg, mutta enintään 112% || || || ||

    0805 90 19 || 75 || || || 1905 32 30 || 0 || 1,05 NIS per kg, mutta enintään 112% || || || ||

    0806 10 00 || 150 || || || 1905 32 90 || 0 || 0,42 NIS per kg, mutta enintään 112% || || || ||

    0806 20 90 || 150 || || || 1905 90 30 || 6,3 || || || || ||

    0807 11 10 || 50 || || || 1905 90 91 || 0 || 1,05 NIS per kg, mutta enintään 112% || || || ||

    0807 19 90 || 70 || || || 1905 90 92 || 0 || 0,17 NIS per kg, mutta enintään 112% || || || ||

    0808 20 19 || 80 || || || 2001 90 30 || 0 || 0,71 NIS per kg || || || ||

    0809 10 90 || 60 || || || 2001 90 40 || 0 || 1.95 NIS per kg || || || ||

    (1)            Israelin tullitariffia vastaavat Israelin koodit, julkaistu Jerusalemissa 1.1.2010, versio 1590.

    (2)            BNM tarkoittaa ’mutta enintään’ (but no more).

    Kirje nro 2 Israelin kirje

    Tel Aviv/Bryssel, ………. 2011

    Arvoisa Herra/Rouva

    Minulla on kunnia ilmoittaa vastaanottaneeni seuraavan […] päivätyn kirjeenne:

    ”Minulla on kunnia viitata teknisiin kokouksiin, jotka liittyvät Euroopan yhteisön ja Israelin valtion välisen maataloustuotteita, jalostettuja maataloustuotteita sekä kaloja ja kalastustuotteita koskevia vastavuoroisia vapauttamistoimenpiteitä, Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Israelin valtion välisestä assosioinnista tehdyn Euro–Välimeri-sopimuksen pöytäkirjojen n:o 1 ja n:o 2 sekä niiden liitteiden ja mainitun assosiaatiosopimuksen muuttamista koskevan kirjeenvaihtona tehdyn, Brysselissä 4 päivänä marraskuuta 2009 allekirjoitetun sopimuksen täytäntöönpanoon. Mainituissa kokouksissa todettiin, että eräät tekniset mukautukset ovat tarpeen.

    Sen vuoksi ehdotan, että 1 päivästä tammikuuta 2010 voimassa olleen Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Israelin valtion välisestä assosioinnista tehdyn Euro–Välimeri-sopimuksen pöytäkirjassa N:o 1 oleva liite, joka koskee Israelin valtiosta peräisin olevien maataloustuotteiden, jalostettujen maataloustuotteiden sekä kalojen ja kalastustuotteiden Euroopan yhteisöön tuontiin sovellettavia järjestelyjä, ja pöytäkirjassa N:o 2 oleva liite, joka koskee Euroopan yhteisöstä peräisin olevien maataloustuotteiden, jalostettujen maataloustuotteiden sekä kalojen ja kalastustuotteiden Israelin valtioon tuontiin sovellettavia järjestelyjä, korvataan tämän sopimuksen liitteillä 1 päivästä tammikuuta 2010.

    Tämä kirjeenvaihtona tehty sopimus tulee voimaan viimeisen hyväksymisasiakirjan tallettamispäivää seuraavan kolmannen kuukauden ensimmäisenä päivänä.”

    Minulla on kunnia ilmoittaa teille, että Israelin valtio hyväksyy tämän kirjeen sisällön.

    Vastaanottakaa, Arvoisa Herra/Rouva, korkeimman kunnioitukseni vakuutus.

    Israelin valtion puolesta

    RAHOITUSSELVITYS || Fichefin/11/1228868 DDG/dz/ 6.0.2005.1-2011

    || PÄIVÄYS: 21.10.2011

    1. || BUDJETTIKOHTA: Luku 12 – Tullimaksut ja muut maksut || MÄÄRÄRAHAT: DB2012: 19 171.2 milj. euroa

    2. || TOIMENPITEEN NIMI: Ehdotus: neuvoston päätös Euroopan yhteisön ja Israelin valtion välisen, Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Israelin valtion välisestä assosioinnista tehdyn Euro–Välimeri-sopimuksen pöytäkirjojen N:o 1 ja N:o 2 sekä niiden liitteiden muuttamista koskevan sopimuksen tekemisestä kirjeenvaihtona

    3. || OIKEUSPERUSTA: Euroopan unionin toiminnasta tehty sopimus ja erityisesti sen 207 artiklan 5 kohdan ensimmäinen alakohta yhdessä sen 218 artiklan 6 kohdan kanssa

    4. || TAVOITTEET: Tehdä aiempaan sopimukseen teknisiä muutoksia, jotta maataloustuotteiden ja jalostettujen maataloustuotteiden markkinoillepääsyn osalta annettuja sitoumuksia voidaan noudattaa.

    5. || VAIKUTUKSET TALOUSARVIOON || 12 KUUKAUDEN JAKSO (milj. euroa) || KULUVA VARAINHOITOVUOSI 2011 (milj. euroa) || SEURAAVA VARAINHOITO-VUOSI (2012) (milj. euroa)

    5.0 || MENOT -               EY:N TALOUSARVIOSTA (TUET/INTERVENTIOT) -               KANSALLISISTA TALOUSARVIOISTA -               MUISTA LÄHTEISTÄ || - || - || -

    5.1 || TULOT -               EY:N OMAT VARAT (MAKSUT/TULLIT) -               KANSALLISELLA TASOLLA || - || - || -

    || || 2013 || 2014 || 2015

    5.0.1 || MENOARVIO || || ||

    5.1.1 || TULOARVIO || - || - || -

    5.2 ||  LASKUTAPA: -

    6.0 || MAHDOLLISUUS RAHOITUKSEEN TOTEUTETTAVANA OLEVAN TALOUSARVION KYSEISEEN LUKUUN OTETUISTA MÄÄRÄRAHOISTA || KYLLÄ EI

    6.1 || MAHDOLLISUUS RAHOITUKSEEN TOTEUTETTAVANA OLEVAN TALOUSARVION LUKUJEN VÄLISILLÄ SIIRROILLA || KYLLÄ EI

    6.2 || LISÄTALOUSARVION TARVE || KYLLÄ EI

    6.3 || MYÖHEMPIIN TALOUSARVIOIHIN OTETTAVAT MÄÄRÄRAHAT || KYLLÄ EI

    HUOMAUTUKSIA: Toimenpide koskee sopimuksen pöytäkirjoihin N:o 1 ja N:o 2 tehtäviä teknisiä muutoksia eräiden maataloustuotteiden yhteisön tuonnin osalta. Sillä ei ole vaikutusta talousarvioon.

    [1]               EU:n ja Israelin assosiaatiosopimuksen 7 artiklassa olevan teollisuustuotteiden määritelmän alkuperäinen sanamuoto: ”Tämän luvun määräyksiä sovelletaan muihin yhteisöstä ja Israelista peräisin oleviin tuotteisiin kuin Euroopan yhteisön perustamissopimuksen liitteessä II tarkoitettuihin ja, Israelista peräisin olevien tuotteiden osalta, muihin kuin tämän sopimuksen liitteessä I tarkoitettuihin.”

    [2]               EUVL C […], […], s. […].

    [3]               OJL 313 of 28.11.2009.

    [4]               EUVL: lisätään päivämäärä.

    [5]               EUVL: lisätään numero, päivämäärä ja EUVL-viite.

    [6]               Neuvoston pääsihteeristö julkaisee sopimuksen voimaantulopäivänä Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

    [7]               Maatalousministeriön pääjohtajan hyväksymä.

    Top