EUR-Lex Access to European Union law

Back to EUR-Lex homepage

This document is an excerpt from the EUR-Lex website

Document 52010PC0475

Proposal for a DIRECTIVE OF THE EUROPEAN PARLIAMENT AND OF THE COUNCIL establishing a single European railway area

52010PC0475




FI

Bryssel 17.9.2010

KOM(2010) 475 lopullinen

2010/0253 (COD)

Ehdotus

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIKSI

yhtenäisestä eurooppalaisesta rautatiealueesta

(Uudelleenlaatiminen)

SEK(2010) 1043

SEK(2010) 1042

PERUSTELUT

1. Ehdotuksen tausta

1.1. Tausta

Rautatiesektorin 1800-luvulla alkanut kukoistuskausi jatkui vielä 1900-luvun alkupuolella, mutta sen jälkeen rautatieliikenne alkoi taantua, kun henkilöautoilun ja lentomatkustamisen suosio lisääntyi 1970-luvulta lähtien. Tämän taantumisen pysäyttämiseksi Euroopan yhteisö on toteuttanut lukuisia rautatieliikenteen elvyttämiseen tähtääviä lainsäädäntötoimenpiteitä, joilla pyritään vähitellen luomaan yhtenäinen eurooppalainen rautatiealue. Komission vuonna 1998 esittämä ensimmäinen rautatiepaketti, joka hyväksyttiin vuoden 2000 lopulla, oli osoitus kansallisten ja EU:n päätöksentekijöiden halusta uudistaa lainsäädäntöpuitteita rautatiesektorin yhdentämiseksi Euroopan tasolla ja jotta rautatieliikenne voisi kilpailla muiden liikennemuotojen kanssa mahdollisimman suotuisin ehdoin.

Ensimmäinen rautatiepaketti koostui kolmesta direktiivistä:

– 26 päivänä helmikuuta 2001 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2001/12/EY [1], jolla muutettiin yhteisön rautateiden kehittämisestä 29 päivänä heinäkuuta 1991 annettua aikaisempaa neuvoston direktiiviä [2];

– 26 päivänä helmikuuta 2001 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2001/13/EY [3], jolla muutettiin rautatieyritysten toimiluvista 27 päivänä kesäkuuta 1995 annettua aikaisempaa neuvoston direktiiviä [4]; ja

– rautateiden infrastruktuurikapasiteetin käyttöoikeuden myöntämisestä ja rautateiden infrastruktuurin käyttömaksujen perimisestä 26 päivänä helmikuuta 2001 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2001/14/EY [5].

Näiden direktiivien voimaantulolla vuonna 2003 on ollut kauaskantoisia vaikutuksia siihen, miten rautatieliiketoimintaa harjoitetaan Euroopan unionissa (EU). Alan kaksi keskeistä toimijaa ovat rautatieyritykset ja infrastruktuurin haltijat. Rautatieyrityksillä, jotka ovat saaneet EU:n vaatimusten mukaisen toimiluvan, pitäisi olla tasavertaiset ja syrjimättömät oikeudet käyttää rautatieinfrastruktuuria ja tarjota Euroopan laajuisia palveluja. Infrastruktuurin haltijat voivat periä verkkonsa käytöstä maksuja, ja niiden on tarjottava tietty palvelujen vähimmäistaso ja mahdollistettava tiettyjen varusteiden käyttö. Direktiiveissä määritellään tavara- ja henkilöliikennepalvelujen käyttöoikeudet sekä tietyt rautatieyritysten hallintoa koskevat varotoimet, joilla varmistetaan kilpailijoiden syrjimätön pääsy verkkoon. Lisäksi direktiiveissä annetaan ohjeita siitä, miten rautatiealan riippumattomat kansalliset sääntelyelimet olisi perustettava, jotta voidaan varmistaa syrjimättömät käyttöoikeudet ja seurata kilpailua rautatieliikenteen markkinoilla.

Uuden sääntelykehyksen turvin rautatieala on kyennyt vakauttamaan kuljetusvolyymit ja saamaan eräissä jäsenvaltioissa markkinaosuutta takaisin tieliikenteeltä. Myös alan työttömyyden kasvu hidastui ennen kriisiä. Rautateiden tavaraliikenteen viime vuosina tapahtunut kasvu kuljetettuina tonneina mitattuna ei ole kuitenkaan ollut riittävän suurta vuosina 1995–2003 menetetyn 2,3 prosenttiyksikön markkinaosuuden menetyksen takaisin saamiseksi. Jos aikaisempi suuntaus jatkuu, rautateiden tavaraliikenteen osuus kaikista liikennemuodoista ei kasva. Henkilöliikenteessä taantuminen ei ole viimeksi kuluneiden kolmen vuosikymmenen aikana ollut yhtä dramaattista kuin tavaraliikenteessä. Rautateiden osuus (henkilökilometreinä) kaikista henkilöliikenteen markkinoista väheni 15 jäsenvaltion EU:ssa 10,2 prosentista 6,1 prosenttiin vuosina 1970–2003, ja 27 jäsenvaltion EU:ssa se on pudonnut vuoden 1995 6,6 prosentista 5,9 prosenttiin vuonna 2003. Sen jälkeen ala on elpynyt hieman ja vakautunut.

Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa rautatiemarkkinoiden suoritustaso heikkenee entisestään. Tavaraliikenteen markkinat (rautatiet mukaan lukien) ovat viime aikoina supistuneet merkittävästi (20–50 prosenttia markkinasegmentistä riippuen), ja myös henkilöliikenne on vähentynyt. Sidosryhmät ovat ilmoittaneet, että kansalliset elvytyssuunnitelmat eivät tuota investointeja niin nopeasti kuin toivottiin ja että merkittäviä irtisanomisia on odotettavissa erityisesti tavaraliikenteen alalla.

1.2. Ongelmat

Rautatiesektorin kehittymistä ja sen kykyä kilpailla kannattavasti muiden liikennemuotojen kanssa haittaavat edelleen vakavat ongelmat, jotka liittyvät a) infrastruktuurin rahoitukseen ja hinnoitteluun, b) kilpailun esteisiin ja c) asianmukaisen viranomaisvalvonnan puuttumiseen.

a) Rautateiden infrastruktuurin kehittämiseen ja kunnossapitoon ei monissa jäsenvaltioissa investoida tarpeeksi. Infrastruktuuri on useissa tapauksissa rappeutumassa. Kansallisten investointien riittämättömyys johtuu osittain selkeiden investointisuunnitelmien ja pitkän aikavälin strategioiden puuttumisesta. Huono kunnossapito, hidas uudistaminen ja verkon pullonkaulojen lisääntyminen vaikuttavat suoraan rautatieyrityksiin, jotka eivät näiden ongelmien vuoksi pysty kilpailemaan muiden liikennemuotojen kanssa ja niin ollen houkuttelemaan investointeja. Infrastruktuurimaksujen taso ja rakenne ovat monissa jäsenvaltioissa sellaisia, että ne vain pahentavat näitä ongelmia.

b) Rautatieyritysten välistä kilpailua rajoittavat monet eri tekijät. Markkinaolojen läpinäkyvyyden puute ja huonosti toimivat institutionaaliset puitteet hankaloittavat uusien yrittäjien mahdollisuuksia tarjota kilpailukykyisiä rautatieliikennepalveluja. Toinen merkittävä haitta on jatkuva syrjintä, johon uudet yrittäjät törmäävät hakiessaan käyttöoikeuksia rautatieliikenteen palveluihin, jotka ovat usein vakiintuneiden rautatieyritysten omistuksessa ja hallussa. Syrjintää esiintyy lisäksi infrastruktuurin saatavuuden edellytyksissä (reittien myöntäminen ja hinnoittelu).

Edellä esitettyjä ongelmia pahentavat vaikeudet, joita sääntelyelimet kohtaavat valvontatehtävissään, erityisesti yrittäessään varmistaa rautatieyritysten välistä syrjimättömyyttä, hinnoitteluperiaatteiden asianmukaista soveltamista tai tilien eriyttämisvaatimuksen noudattamista. Nämä vaikeudet johtuvat usein pätevän henkilöstön ja muiden resurssien puuttumisesta. Monissa tapauksissa tilannetta pahentaa riittämätön riippumattomuus infrastruktuurin haltijoista, vakiintuneesta rautatieyrityksestä tai ministeriöstä, joka käyttää omistajan oikeuksia vakiintuneessa yrityksessä.

Nykyisen lainsäädännön täysimittainen täytäntöönpano auttaa merkittävästi näiden ongelmien ratkaisemisessa. Sen vuoksi komissio on ryhtynyt varmistamaan, että nykyisen lainsäädännön täytäntöönpanoa valvotaan, aloittamalla rikkomismenettelyjä niitä jäsenvaltioita vastaan, jotka eivät ole saattaneet sitä osaksi kansallista lainsäädäntöään asianmukaisesti tai kaikilta osin.

Nykyisessä sääntelykehyksessä on kuitenkin heikkouksia, tulkinnanvaraisuuksia ja puutteita, joihin on puututtava, jotta lainsäädännön kaikki tavoitteet voidaan saavuttaa. Komissio katsoo ensimmäisen rautatiepaketin uudelleenlaadinnan olevan yksi mahdollinen keino tämän toteuttamiseksi.

2. Ehdotuksen tavoitteet

2.1. Yleiset tavoitteet

Euroopan unionin liikennepolitiikan päätavoite on perustaa sisämarkkinat laatimalla yhteiset toimintaperiaatteet, joilla edistetään korkeatasoista kilpailukykyä sekä taloudellisen toiminnan sopusointuista, tasapainoista ja kestävää kehittämistä. Ensimmäisen rautatiepaketin uudelleenlaatimista koskeva ehdotus, jolla täydennetään ja vahvistetaan EU:ssa jo hyväksyttyjä rautatiealan toimenpiteitä, edistää edellä mainitun tavoitteen saavuttamista helpottamalla Euroopan rautatiemarkkinoiden yhdentämistä ja kehittämistä.

Todellisten sisämarkkinoiden luominen on välttämätön edellytys rautatiesektorin elvyttämiselle, ja se auttaa lisäämään rautateiden tavara- ja henkilöliikenteen kilpailukykyä, jolloin myös niiden houkuttelevuus ja määrällinen osuus kaikista liikennemuodoista lisääntyvät. Rautatieliikenteen parempi energiatehokkuus (erityisesti tieliikenteeseen verrattuna) tarkoittaa myös sitä, että liikennemuotosiirtymä tieliikenteestä rautateille auttaa vähentämään CO2-päästöjä ja muita pilaavia tekijöitä.

2.2. Horisontaaliset tavoitteet

Komission työskentelyssä keskeisenä tavoitteena on yksinkertaistaa, selkiyttää ja uudistaa Euroopan sääntely-ympäristöä. Täyttääkseen tämän laaja-alaisen strategisen tavoitteen komissio noudattaa sääntelyn parantamista koskevaa kunnianhimoista suunnitelmaa, jonka tarkoituksena on osaltaan edistää Eurooppa 2020 -strategian toteutumista.

Lainsäädännön yksinkertaistaminen konsolidoinnin ja yhdistämisen avulla on ensimmäinen tämän uudelleenlaatimisaloitteen taustalla olevista horisontaalisista tavoitteista. Alan kolmen direktiivin ristiinviittausten poistaminen muokkaamalla ne uudestaan ja yhdistämällä ne yhdeksi rautateiden markkinoille pääsyä koskevaksi säännöstöksi on keskeinen keino tämän tavoitteen saavuttamiseksi.

Toiseksi komissio katsoo, että rautateiden markkinoillepääsyä koskevan lainsäädännön eräiden säännösten selkiyttäminen helpottaisi Euroopan unionin lainsäädännön saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä sekä sen tehokasta täytäntöönpanoa kaikissa jäsenvaltioissa. Kuten edellä todetaan, eräissä ensimmäisen rautatiepaketin säännöksissä on tulkinnanvaraisuuksia eikä niissä määritellä riittävällä tavalla täytäntöönpanokeinoja.

Lisäksi lainsäädäntöä on tarpeen uudenaikaistaa poistamalla siitä vanhentuneita säännöksiä (joita tarvittiin aikana ennen markkinoiden täysimittaista avaamista ja jotka saattavat liittyä siihen, että liikenteenharjoittaja ja infrastruktuuri haltija ovat perinteisesti olleet sama yritys) sekä ottamalla käyttöön uusia säännöksiä, jotka vastaavat paremmin markkinoiden nykyistä toimintaa (esimerkiksi uudet yrittäjät ja valtion kokonaan tai osittain omistama infrastruktuuri).

2.3. Erityiset tavoitteet

Ensimmäisen rautatiepaketin ehdotettu uudelleenlaatiminen käsittää a) rautateiden infrastruktuurin riittävän rahoituksen ja hinnoittelun, b) rautatiemarkkinoiden kilpailuedellytykset ja c) organisatoriset uudistukset, jotka ovat tarpeen markkinoiden asianmukaisen valvonnan turvaamiseksi.

a) Ehdotetun uudelleenlaadinnan ensimmäisen tavoitteen muodostavat infrastruktuurin riittävän, läpinäkyvän ja kestävän rahoituksen turvaaminen, rautatieyritysten investointien helpottaminen, mitä edesauttaa infrastruktuurin kehittämisen ja käyttöoikeuksia koskevien ehtojen parempi ennustettavuus; infrastruktuurimaksujen asianmukaisempi taso ja rakenne, rautatiealan toimijoiden kilpailukyvyn parantaminen suhteessa muihin liikennemuotoihin sekä ympäristökustannusten sisällyttäminen hintoihin.

b) Toiseen tavoitekokonaisuuteen kuuluu valtion varojen käytöstä kaupalliseen tarkoitukseen johtuvan kilpailun vääristymisen ehkäiseminen sekä sen estäminen, että vakiintuneet toimijat voisivat kerätä kaupallisesti arkaluontoisia tietoja, joita ne voisivat käyttää mahdollisia kilpailijoitaan vastaan. Lisäksi siihen kuuluu eturistiriitojen ehkäisy rautateihin liittyvien palvelujen hallinnoinnissa sekä tällaisten palvelujen parempi saatavuus uusien yrittäjien kannalta ja markkinoiden läpinäkyvyyden lisääminen tehokkaan kilpailun turvaamiseksi,

c) Viranomaisvalvonnan osalta ehdotetulla uudelleenlaadinnalla pyritään varmistamaan, että sääntelyelimillä on lisääntyneen riippumattomuuden, laajennetun toimivallan ja käytettävissään olevan paremman keinovalikoiman ansiosta mahdollisuudet toteuttaa tehtävänsä tehokkaasti.

3. Ehdotetut muutokset

3.1. Alustava tarkastelu

Komissio on määritellyt laajojen tutkimusten ja arviointien perusteella joukon toimenpiteitä, joilla olisi mahdollista edistää kunkin edellä olevassa jaksossa esitetyn tavoitteen saavuttamista. Useiden vuosien aikana tehtyjen tutkimusten [6] tulokset ja sidosryhmien kannanotot huomioon ottaen komissio esitti 37:ää toimenpidettä. Näiden 37 toimenpiteen perusteellisen ennakkoarvioinnin perusteella valittiin 26 toimenpidettä. Ennakkoarviointi toteutettiin kahdessa vaiheessa: ensin otettiin huomioon sidosryhmien kuulemisen tulokset ja sen jälkeen toimenpiteistä tehtiin riippumaton arviointi, jossa käytettiin viittä kriteeriä (vaikuttavuus, täytäntöönpanoaika, tehokkuus, hallinnollinen toteutettavuus ja johdonmukaisuus suhteessa voimassa olevaan oikeudelliseen kehykseen).

3.2. Asiantuntijatiedon käyttö ja sidosryhmien kuuleminen

Kun ensimmäisen rautatiepaketin uudelleenlaadintaehdotuksesta oli päätetty tehdä vaikutustenarviointi, komission liikenteen ja energian pääosasto teetti vaikutusten arviointia koskevan puitesopimuksen TREN/A2/143-2007 yhteydessä ulkopuolisen tutkimuksen, jonka toteutti PriceWaterhouseCoopers Advisory (PWC).

Sidosryhmien kuuleminen, johon osallistui lähes 380 organisaatiota EU:n 25 jäsenvaltiosta (EU-27 lukuun ottamatta Kyprosta ja Maltaa, joilla ei ole rautateitä), toteutettiin osana PWC:n tekemää ulkopuolista tutkimusta. Sidosryhmiltä pyydettiin tietoja siitä, mitkä erityiset esteet niiden mielestä haittaavat kansainvälisen rautatieliikenteen markkinoiden täysimittaista avaamista ja rautateihin liittyvien palvelujen kehittämistä. Lisäksi niiltä pyydettiin mielipidettä EU-lainsäädännön alueista, joita olisi syytä kehittää, sekä suunniteltujen toimenpiteiden mahdollisesta tehokkuudesta.

3.3. Vaikutusten arviointi

Komissio laati edellä mainitun ulkopuolisen tutkimuksen ja sidosryhmien kuulemisesta tehtyjen päätelmien perusteella määrällisen ja laadullisen arvion alustavasti valittujen toimenpiteiden yhteisvaikutuksesta. Arviossa tarkasteltiin mahdollisia vaihtoehtoja niille nykyisen sääntelykehyksen uudistamista koskeville uusille toimenpiteille, joista ei ollut vielä aikaisemmin tehty vaikutustenarviointia.

3.4. Toissijaisuus

Rautatiealan ongelmiin liittyy ylikansallisia näkökohtia, jotka edellyttävät toimia EU:n tasolla. Jäsenvaltioiden ja muiden toimijoiden välisen koordinoinnin puutteet häiritsevät kansainvälisen rautatieliikenteen tehokkuutta ja voivat johtaa siirtymiseen rautatieliikenteestä maantieliikenteeseen, mikä puolestaan lisäisi ruuhkia ja ympäristön pilaantumista. Rautateiden markkinoille pääsyä koskevan sääntelykehyksen selkiyttäminen markkinoille pääsyn helpottamiseksi ja rautatiepalvelujen markkinoiden kehittämiseksi, rautatiekuljetusten tarjoamiseen liittyvät palvelut mukaan luettuina, on tavoite, joka on paremmin saavutettavissa unionin kuin yksittäisten jäsenvaltioiden toimin.

4. Tärkeimmät ehdotetut muutokset

4.1. Tilien eriyttäminen (6 artikla)

Uusissa säännöksissä selkiytetään rautatieyrityksen kirjanpidon eriyttämistä, joka on tarpeen asianmukaisen läpinäkyvyyden turvaamiseksi. Niissä velvoitetaan pitämään erillistä kirjanpitoa toiminnoista, joilla on oikeudellinen monopoli, sekä toiminnoista, joiden alalla esiintyy kilpailua. Tämä on varotoimi sen estämiseksi, että tuottamattomaan toimintaan myönnettyjä valtion varoja siirrettäisiin tukemaan kaupallista toimintaa, ja näin ollen tarpeen kilpailun vääristymisen ehkäisemiseksi.

4.2. Olennaisten toimintojen riippumattomuus (7 artikla)

Ehdotuksessa esitetyllä poistolla estettäisiin mahdollisuus antaa rautateiden infrastruktuurimaksujen periminen rautatieyritysten tehtäväksi. Tämä toimenpide edistäisi oikeudenmukaista kilpailua siten, että tietyt (vakiintuneet) rautatieyritykset eivät voisi saada kilpailevien rautatieyritysten (uudet tulijat) laskuista kaupallisesti arkaluontoisia tietoja reiteistä. Lisäksi se tarjoaa lisäkannustimen infrastruktuurin moitteettomaan ja syrjimättömään varainhoitoon.

4.3. Infrastruktuurin kehittämisstrategia (8 artikla)

Ehdotetun direktiivin 8 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on julkaistava rautatiesektorin keskipitkän–pitkän aikavälin kehittämisstrategiat siitä, miten rautatiet voivat vastata tulevaisuuden liikkuvuustarpeisiin. Strategioiden on perustuttava rautatiejärjestelmän terveeseen ja kestävään rahoitukseen, joka kannustaa rautatiealalle välttämättömiin pitkäaikaisiin investointeihin. Pitkän aikavälin sitoumukset ovat tarpeen uusien toimijoiden houkuttelemiseksi markkinoille sekä uusien palvelujen kehittämiseksi.

4.4. Rautatieliikenteeseen liittyvät palvelut

Ehdotetut muutokset koskevat rautateihin liittyvien palvelujen uudenaikaistamista. Muutoksia on kahdenlaisia.

Ensimmäisellä toimenpiteellä otetaan käyttöön palvelujen hallinnointia ja rautatiekuljetusten tarjontaa koskevia riippumattomuusvaatimuksia (oikeudellinen, organisatorinen ja päätöksenteon riippumattomuus), joiden tarkoituksena on ehkäistä eturistiriidat rautateihin liittyvien palvelujen tarjoajien ja palvelujen tarjoamiseen käytettävien varusteiden omistajien ja toisaalta vakiintuneiden rautatieyritysten välillä. Tämä toimenpide auttaa varmistamaan palvelujen syrjimättömän käyttöoikeuden.

Toinen 13 artiklassa ehdotettu toimenpide on ”käytä tai menetä” -säännös, joka koskee rautateihin liittyvien palvelujen hallinnointia. Se tarkoittaa sitä, että jos palvelun tarjoamiseen tarvittava varuste ei ole käytössä, sen omistajan on annettava se (vuokrasopimuksella) toisen asianomaisen osapuolen käyttöön. Tämä toimenpide parantaa varusteiden saatavuutta markkinoille ehkäisemällä keinotekoisen täyskäytön ongelmat.

4.5. Rajat ylittävät sopimukset (14 artikla)

Ehdotetuissa säännöksissä selkiytetään rautatieyritysten ja jäsenvaltioiden sekä jäsenvaltioiden ja muiden valtioiden rajat ylittäviin sopimuksiin sovellettavia yleisiä periaatteita. Lisäksi niissä säädetään ilmoittamis- ja yhteistyömenettelyistä, joiden turvin komissio voi varmistaa, että sopimukset ovat Euroopan unionin lainsäädännön mukaisia.

4.6. Markkinoiden seuranta (15 artikla)

Tavoitteena on tehdä selväksi, että komission rautatiemarkkinoiden seurantatehtävä kattaa esimerkiksi rautateiden infrastruktuuri-investoinnit, rautatieliikennepalvelujen hintakehityksen ja laadun sekä rautateiden henkilöliikenteen julkisen palvelun velvoitteet ja että jäsenvaltioiden on sen vuoksi toimitettava asiaa koskevia tietoja, jotka luetellaan liitteessä IV. Tämä toimenpide auttaa havaitsemaan palvelumarkkinoiden pullonkaulat.

4.7. Verkkoselostuksen julkaiseminen (27 artikla)

Ehdotetuissa säännöksissä täsmennetään, millä tavoilla ja keinoilla infrastruktuurin haltijoiden on julkaistava verkkoselostukset. Verkkoselostusten julkaiseminen toisella EU:n virallisella kielellä ja sähköisessä muodossa Euroopan rautatieviraston (ERA) portaalissa auttaa parantamaan verkkoselostusten saatavuutta ja sen myötä lisäämään läpinäkyvyyttä.

4.8. Hinnoittelujärjestelmiä koskevat tiedot (29 artikla)

Valtion varojen käyttöä koskevan läpinäkyvyyden lisäämiseksi ehdotetaan vaatimusta, jonka mukaan jäsenvaltioiden hinnoittelupuitteet ja -säännöt on julkaistava verkkoselostuksissa.

4.9. Toimivaltaisten viranomaisten ja infrastruktuurin haltijoiden väliset sopimukset (30 artikla)

Ehdotetuissa muutoksissa esitetään yksityiskohtaisesti prosessi, jonka mukaisesti laaditaan ja hallinnoidaan kansallisten toimivaltaisten viranomaisten ja infrastruktuurin haltijoiden välisiä sopimuksia infrastruktuurin kustannuksista ja käyttömaksuista. Erityisesti valtuutetaan sääntelyelin arvioimaan rahoituksen riittävyyttä keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä suhteessa infrastruktuurin korkean tason tulosvaatimuksiin samalla ajanjaksolla (suorituskykytavoitteet). Tällainen riippumaton arviointi voi pienentää sitä vaaraa, että vakiintuneet rautatieyritykset käyttäisivät poliittista vaikutusvaltaansa vaikuttaakseen sopimuksiin.

4.10. Hinnoitteluperiaatteet (31 artikla)

Direktiivin 31 artiklan sisältöä muutetaan ottamalla käyttöön kaksi erillistä toimenpidettä:

Ensimmäinen toimenpide koskee radan käyttömaksujen eriyttämistä junan muodostavan liikkuvan kaluston melupäästöominaisuuksien perusteella. Tämä tarjoaa selvän kannustimen infrastruktuurin uudistamiseen ja erityisesti kestävämpään ratateknologiaan investoimiseen.

Maksujen läpinäkyvyyden parantamiseksi täsmennetään, että palveluntarjoajien on myös annettava rautateihin liittyvistä palveluista perittäviä maksuja koskevia tietoja julkaistaviksi infrastruktuurin haltijoiden verkkoselostuksissa.

4.11. Hinnoitteluperiaatteisiin liittyvät poikkeukset (32 artikla)

Radan käyttöoikeudesta perittävien maksujen kansallisten järjestelyjen yhdenmukaisuuden parantamiseksi ehdotetaan yhteisiä kriteereitä sellaisten markkinasegmenttien määrittelemiseksi, joissa palveluilla voi olla mahdollisuuksia lisämaksuihin. Nämä kriteerit vahvistetaan liitteessä VIII olevassa 3 kohdassa.

Infrastruktuurin kunnossapitokustannuksia pyritään vähentämään lyhentämällä siirtymäaikaa, jonka aikana radat ovat varustettuja sekä kansallisilla merkinantojärjestelmillä että ETCS-junakulunvalvontajärjestelmillä (European Train Control Systems). Tämän toteuttamiseksi ehdotetaan ETCS-järjestelmällä varustetuille junille alennettuja käyttöoikeusmaksuja.

4.12. Infrastruktuurin haltijoiden yhteistyö (37 artikla)

Samalla tavalla kuin 40 artiklassa säädetään kapasiteetin myöntämisen osalta, uudessa 37 artiklassa säädetään uusista toimenpiteistä, joilla varmistetaan, että infrastruktuurin haltijat tekevät yhteistyötä useamman kuin yhden verkon hinnoittelujärjestelmien vahvistamiseksi.

4.13. Sääntelyelimet (55 artikla)

Sääntelyelinten riippumattomuutta koskevia säännöksiä ehdotetaan uudistettavan siten, että sääntelyelinten vaaditaan olevan selvästi riippumattomia kaikista muista viranomaisista. Sääntelyelinten riippumattomuuden varmistaminen erityisesti suhteessa viranomaiseen, joka on vakiintuneen rautatieyrityksen omistaja, vähentää eturistiriitojen mahdollisuuksia ja parantaa siten sääntelyelimen valvontavalmiuksia ja uskottavuutta.

4.14. Sääntelyelinten toiminta (56 artikla)

Kolmella toimenpiteellä, joita esitetään 56 artiklassa, laajennetaan sääntelyelinten toimivaltuuksia. 1) Niiden toimivaltuuksiin sisällytetään nimenomaisesti päätökset, jotka koskevat markkinoille tulon ja tasavertaisen kilpailun kannalta välttämättömien rautateihin liittyvien palvelujen käyttöoikeutta ja hinnoittelua. 2) Kirjanpidon eriyttämisen tehostamiseksi ja, jotta voitaisiin välttää epäoikeudenmukainen kilpailu, sen estämiseksi, että kaupallista toiminta rahoitettaisiin tuottamattomaan toimintaan osoitetuilla valtion varoilla, sääntelyelimet valtuutetaan tekemään tai teettämään tarkastuksia rautatieyrityksissä ja infrastruktuurin haltijoissa tarkistaakseen, että kirjanpidon eriyttämistä koskevia säännöksiä noudatetaan. 3) Jotta sääntelyelimet voisivat toimia tehokkaammin, infrastruktuurin haltijoiden on toimitettava kustannuslaskentaa koskevat tiedot yhdistetysti vakiomuotoisina koosteina eli ”säänneltyinä tilinpäätöksinä”.

4.15. Sääntelyelinten yhteistyö (57 artikla)

Rajat ylittävän yhteistyön lisäämiseksi ja markkinoille pääsyn edellytysten parantamiseksi sääntelyelinten on tehtävä yhteistyötä kansainvälisiin liikennepalveluihin liittyvässä käyttöoikeuksia ja hinnoittelua koskevassa päätöksenteossa. Tämän vuoksi päätöksentekoprosessin on mahdollistettava se, että sääntelyelimet voivat vaihtaa tietoja ajoissa.

4.16. Rautatieliikenteeseen liittyvien palvelujen luokittelu (liite III)

Määrittelemällä sähkönsiirtolaitteiden käyttö kuljetusvirran saamiseksi osaksi vähimmäiskäyttömahdollisuuksia voidaan varmistaa, että siihen sovelletaan syrjimättömyyden vaatimuksia. Lisäksi velvollisuus osoittaa erikseen sähkönsiirtolaitteiden käyttöä ja kuljetusvirtaa koskevat maksut lisää verkon toimintakustannusten läpinäkyvyyttä ja kannustaa siten infrastruktuurin haltijoita alentamaan infrastruktuurin tarjonnan kustannuksia.

4.17. Verkkoselostuksen sisältö (liite VI)

Liitteessä VI ehdotetuilla toimenpiteillä selkiytetään verkkoselostusten sisältöä, jotta niiden tehokkuus paranisi ja läpinäkyvyys lisääntyisi rautatiemarkkinoilla. Uusissa säännöksissä säädetään erityisesti, että infrastruktuurin haltijoiden on julkaistava 1) kapasiteettihakemusten mallilomake, 2) yksityiskohtaiset tiedot kansainvälisten reittien myöntämismenettelyistä, 3) tietoja rautatietoimiluvan ja rautateiden turvallisuustodistusten hakemisesta, 4) tietoja markkinoille pääsyä koskevista riitojenratkaisu- ja muutoksenhakumenettelyistä sekä 5) tietoja rautateihin liittyvien palvelujen saatavuudesta (nykyisin vaadittavien hinnoittelutietojen lisäksi).

4.18. Sopimukset (liite VII)

Uudessa liitteessä VII selkiytetään 30 artiklan mukaisten sopimusten sisältöä ja toimintaa. Tavoitteena on edistää rautateiden kehittämistä koskevien pitkän aikavälin strategioiden käyttöönottoa.

4.19. Infrastruktuurikustannukset ja maksuja koskevat vaatimukset (liite VIII)

Rautatiejärjestelmän terveen ja kestävän rahoituksen edistämiseksi uudessa liitteessä VIII selkiytetään eräitä 31 artiklan säännöksiä. Tähän sisältyvät yksityiskohtaiset tiedot 1) kustannuksista, joita ei pidä sisällyttää vähimmäiskäyttömahdollisuuksien ja radan käyttöoikeuspalvelujen suoria kustannuksia koskeviin laskelmiin (kuten liitteessä III olevassa 1 ja 2 kohdassa määritellään), ja kriteereistä, joilla määritellään markkinasegmentit, joissa palveluilla voi olla mahdollisuuksia lisämaksuihin, 2) radan käyttöoikeusmaksujen eriyttämisvaatimuksista melupäästöjen mukaan, 3) siitä, miten infrastruktuurin haltijat määrittelevät markkinasegmentit lisämaksujen käyttöönoton arvioimiseksi, ja 4) suorituskykyjärjestelmien tärkeimmistä ominaisuuksista ja pääperiaatteista.

4.20. Säännellyt tilinpäätökset (liite X)

Uudessa liitteessä X täsmennetään säänneltyjen tilinpäätösten toimittamisen yhteinen vakiomuoto. Tällä toimenpiteellä on tarkoitus varmistaa, että sääntelyelimillä on mahdollisuus analysoida infrastruktuurin haltijoiden tiedot yksityiskohtaisesti, sekä helpottaa sääntelyelinten valvontatehtävien hoitamista.

2004/49/EY 30 artiklan 1 kohta (mukautettu)

2010/0253 (COD)

Ehdotus:

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

yhtenäisestä eurooppalaisesta rautatiealueesta

(Uudelleenlaatiminen)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

2001/14/EY (mukautettu)

EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka

ottavat huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 91 artiklan,

ottavat huomioon Euroopan komission ehdotuksen,

sen jälkeen, kun esitys lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäväksi säädökseksi on toimitettu kansallisille parlamenteille,

ottavat huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon [7],

ottavat huomioon alueiden komitean lausunnon [8],

noudattavat tavallista lainsäätämisjärjestystä ,

sekä katsovat seuraavaa:

uusi

(1) Yhteisön rautateiden kehittämisestä 29 päivänä heinäkuuta 1991 annettua neuvoston direktiiviä 91/440/ETY [9], rautatieyritysten toimiluvista 19 päivänä kesäkuuta 1995 annettua neuvoston direktiiviä 95/18/EY [10] sekä rautateiden infrastruktuurikapasiteetin käyttöoikeuden myöntämisestä ja rautateiden infrastruktuurin käyttömaksujen perimisestä 26 päivänä helmikuuta 2001 annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä 2001/14/EY [11] on muutettu vuosina 2004 ja 2007 huomattavilta osin. Koska uusia muutoksia tehdään ja kyseiset säännökset ovat yhteydessä toisiinsa, mainitut direktiivit olisi selkeyden vuoksi uudelleenlaadittava ja yhdistettävä yhdeksi säädökseksi.

91/440/ETY johdanto-osan 1 kappale (mukautettu)

(2) Unionin kuljetusalan suurempi yhdentyminen on olennainen osa sisämarkkinoiden toteuttamista ; rautatiet ovat elintärkeä osa unionin kuljetusalaa, joka on siirtymässä kestävän kehityksen periaatteiden mukaiseen liikkuvuuteen .

91/440/ETY johdanto-osan 2 kappale

(3) On tarpeen parantaa rautatieverkon tehokkuutta sen yhdentämiseksi kilpailumarkkinoihin ottaen samalla huomioon rautateiden erityispiirteet.

95/18/EY johdanto-osan 5 kappale (mukautettu)

(4) Alueellinen liikenne, kaupunki- ja esikaupunkiliikenne sekä sukkulaliikenne Kanaalitunnelin läpi olisi jätettävä tämän direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle .

91/440/ETY johdanto-osan 3 kappale (mukautettu)

(5) Tehdäkseen rautatiekuljetukset tehokkaiksi ja muiden liikennemuotojen kanssa kilpailukykyisiksi jäsenvaltioiden olisi varmistettava , että rautatieyrityksillä on riippumattomien, kaupallisten liikenteenharjoittajien asema siten, että niiden on mahdollista sopeutua markkinoiden tarpeisiin.

91/440/ETY johdanto-osan 4 kappale (mukautettu)

(6) Rautatieverkon tulevan kehityksen ja tehokkaan käytön varmistamiseksi olisi erotettava liikennepalvelujen tarjoaminen ja infrastruktuurin toiminta . Sen vuoksi näitä kahta toimintaa on hoidettava erillisinä ja niillä on oltava erillinen kirjanpito.

95/18/EY johdanto-osan 2 kappale (mukautettu)

(7) Palvelujen tarjoamisen vapauden periaatetta olisi sovellettava rautatiesektorilla ottaen huomioon tämän sektorin erityispiirteet.

91/440/ETY johdanto-osan 5 kappale (mukautettu)

(8) Tehostaakseen kilpailua rautatieliikenteen hoidossa mukavuuden ja käyttäjille tarjottavien palvelujen parantamiseksi jäsenvaltioilla olisi säilyttävä yleinen vastuu asianmukaisen rautateiden infrastruktuurin kehittämisestä.

91/440/ETY johdanto-osan 6 kappale (mukautettu)

(9) Koska infrastruktuurin kustannusten kohdentamisesta ei ole yhteisiä sääntöjä, jäsenvaltioiden olisi infrastruktuurin haltijaa kuultuaan vahvistettava yksityiskohtaiset säännöt rautatieyrityksiltä rautateiden infrastruktuurin käyttämisestä perittävästä maksusta. Kyseiset säännöt eivät saisi olla rautatieyrityksiä syrjiviä.

91/440/ETY johdanto-osan 7 kappale (mukautettu)

(10) Jäsenvaltioiden olisi huolehdittava siitä, että infrastruktuurin haltijoilla ja julkisessa omistuksessa tai määräysvallassa olevilla rautatiekuljetusyrityksillä on moitteeton varainhoito , ottaen asianmukaisesti huomioon unionin valtiontukisäännöt .

2001/14/EY johdanto-osan 8 kappale (mukautettu)

(11) Tehokas tavaraliikenne ja erityisesti tehokas rajat ylittävä tavaraliikenne edellyttävät markkinoiden avaamistoimia .

95/18/EY johdanto-osan 4 kappale (mukautettu)

(12) Sen varmistamiseksi , että oikeuksia käyttää rautateiden infrastruktuuria sovelletaan yhtenäisesti ja syrjimättömästi koko unionin alueella, olisi otettava käyttöön rautatieyrityksiä koskeva toimilupa.

2007/58/EY johdanto-osan 7 kappale (mukautettu)

(13) Niiden reittien osalta, joilla on väliasemia, uusilla markkinoille tulijoilla olisi oltava oikeus ottaa ja jättää matkustajia reittiosuuden varrella, jotta tällainen liikenne voi olla kannattavaa ja jotta mahdollisia kilpailijoita ei aseteta epäsuotuisaan asemaan jo toiminnassa oleviin liikenteenharjoittajiin nähden.

2007/58/EY johdanto-osan 8 kappale (mukautettu)

(14) Avoimen markkinoille pääsyn ja väliasemia sisältävien uusien kansainvälisten henkilöliikennepalvelujen käyttöönotto ei saisi johtaa kotimaisten henkilöliikennepalvelujen markkinoiden avaamiseen, vaan niiden olisi koskettava vain kansainvälisellä reittiosuudella olevia liitännäisasemia. Uusien palvelujen päätarkoituksena olisi oltava kansainvälisellä matkalla olevien matkustajien kuljettaminen . Sen arvioimiseksi , onko tämä kulloisenkin palvelun päätarkoitus, huomioon olisi otettava eri arviointiperusteita, kuten kotimaisen tai kansainvälisen liikenteen matkustajien kuljetuksesta saatu osuus liikevaihdosta ja matkustajamäärästä sekä matkaosuuden pituus. Asianomaisen kansallisen sääntelyelimen olisi tehtävä arviointi palvelujen päätarkoituksesta asianomaisen osapuolen pyynnöstä.

2007/58/EY johdanto-osan 9 kappale (mukautettu)

(15) Rautateiden ja maanteiden julkisista henkilöliikennepalveluista 23 päivänä lokakuuta 2007 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1370/2007 [12] mukaan jäsenvaltiot ja paikallisviranomaiset voivat tehdä julkisia palveluhankintoja koskevia sopimuksia, joihin voi sisältyä tiettyjen palvelujen tarjoamista koskevia yksinoikeuksia. Sen vuoksi on tärkeää varmistaa, että mainitun asetuksen säännökset sopivat yhteen kansainvälisten henkilöliikennepalvelujen kilpailulle avaamisen periaatteen kanssa.

2007/58/EY johdanto-osan 10 kappale (mukautettu)

(16) Kansainvälisten henkilöliikennepalvelujen avaaminen kilpailulle voi vaikuttaa julkisia palveluhankintoja koskevan sopimuksen mukaisesti tuotettujen rautateiden henkilöliikennepalvelujen järjestelyihin ja rahoitukseen. Jäsenvaltioilla olisi oltava mahdollisuus rajoittaa markkinoille pääsyä, jos tämä vaarantaisi tällaisten julkisia palveluhankintoja koskevien sopimusten taloudellisen tasapainon ja jos tämän direktiivin 55 artiklassa tarkoitettu asianomainen sääntelyelin on tämän hyväksynyt objektiivisen taloudellisen arvioinnin perusteella ja julkisia palveluhankintoja koskevan sopimuksen tehneiden toimivaltaisten viranomaisten pyynnöstä.

2007/58/EY johdanto-osan 12 kappale (mukautettu)

(17) Arvioitaessa, voiko julkisia palveluhankintoja koskevien sopimusten taloudellinen tasapaino vaarantua, olisi otettava huomioon ennalta määritettyjä perusteita kuten vaikutus minkä tahansa julkisia palveluhankintoja koskevaan sopimukseen sisältyvän palvelun kannattavuuteen, mukaan lukien siitä aiheutuvat vaikutukset julkisia palveluhankintoja koskevan sopimuksen tehneen toimivaltaisen viranomaisen nettokustannuksiin, matkustajien kysyntä, lippujen hinnoittelu, lipunmyyntijärjestelyt, väliasemien sijainti ja lukumäärä rajan molemmin puolin sekä ehdotetun uuden palvelun ajoitus ja vuorotiheys Tällaisen arvioinnin ja asianomaisen sääntelyelimen päätöksen mukaisesti jäsenvaltiot saavat voivat myöntää tai evätä haetun kansainvälisen henkilöliikennepalvelun käyttöoikeuden taikka muuttaa sitä, sekä myös periä käyttömaksua uuden kansainvälisen henkilöliikennepalvelun liikenteenharjoittajalta, taloudellisen arvioinnin mukaisesti sekä unionin lainsäädäntöä ja yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden periaatteita noudattaen.

2007/58/EY johdanto-osan 13 kappale

(18) Henkilöliikennepalvelujen toiminnan edistämiseksi linjoilla, joilla toteutetaan julkisen palvelun velvoitetta, jäsenvaltioiden olisi halutessaan voitava antaa palveluista vastaaville viranomaisille valtuudet periä maksu niiden toimivaltaan kuuluvista henkilöliikennepalveluista. Maksu olisi käytettävä sellaisten julkisen palvelun velvoitteiden rahoittamiseen, jotka asetetaan julkisia palveluhankintoja koskevassa sopimuksessa.

2007/58/EY johdanto-osan 14 kappale

(19) Sääntelyelimen olisi toimittava tavalla, jolla vältetään eturistiriidat ja mahdollinen osallistuminen käsiteltävänä olevan julkisia palveluhankintoja koskevan sopimuksen tekemiseen. Sääntelyelimen toimivaltaa olisi laajennettava siten, että siihen sisältyy kansainvälisen palvelun tarkoituksen ja tarvittaessa olemassa oleviin julkisia palveluhankintoja koskeviin sopimuksiin kohdistuvien taloudellisten vaikutusten arviointi.

2007/58/EY johdanto-osan 16 kappale (mukautettu)

(20) Suurnopeusyhteyksien kaltaisia erikoistuneita infrastruktuureita käyttäviin palveluihin investoimiseksi hakijat tarvitsevat oikeusvarmuutta ottaen huomioon laajat ja pitkäaikaiset investoinnit.

2007/58/EY johdanto-osan 17 kappale

(21) Kansallisten sääntelyelinten olisi vaihdettava keskenään tietoja ja tarvittaessa yksittäistapauksissa sovitettava yhteen niitä periaatteita ja käytäntöjä, joiden perusteella arvioidaan, vaarantuuko julkisia palveluhankintoja koskevan sopimuksen taloudellinen tasapaino. Niiden olisi asteittain laadittava saamiinsa kokemuksiin perustuvat suuntaviivat.

uusi

(22) Rautatieyritysten välisen terveen kilpailun varmistamiseksi olisi erotettava toisistaan liikennepalvelujen tarjoaminen ja palvelujen tarjoamisvarusteiden käyttö. Tämän vuoksi on tarpeen, että erilliset oikeushenkilöt harjoittavat näitä kahta toimintoa toisistaan riippumattomasti. Tällaisen riippumattomuuden ei tarvitse tarkoittaa sitä, että jokaista palvelua varten olisi perustettava erillinen elin tai yritys.

95/18/EY johdanto-osan 9 kappale (mukautettu)

(23) Luotettavien ja riittävien palvelujen varmistamiseksi on välttämätöntä, että rautatieyritykset aina täyttävät tietyt hyvää mainetta, taloudellista vakavaraisuutta ja ammatillista pätevyyttä koskevat vaatimukset.

95/18/EY johdanto-osan 10 kappale

(24) Asiakkaiden ja kolmansien suojelemiseksi on tärkeää varmistaa, että rautatieyritysten vakuutukset ovat riittävät korvausvelvollisuuden varalta.

95/18/EY johdanto-osan 12 kappale (mukautettu)

(25) Rautatieyritysten olisi noudatettava myös rautatiepalvelujen käyttöä koskevia kansallisia ja unionin säännöksiä, joita on sovellettava ketään syrjimättä ja joiden tarkoituksena on varmistaa, että yritys voi harjoittaa toimintaansa tietyillä rataosuuksilla turvallisesti ja terveyden, sosiaaliset olot sekä työntekijöiden ja kuluttajien oikeudet asianmukaisesti huomioon ottaen .

95/18/EY johdanto-osan 14 kappale (mukautettu)

(26) Rautatieyritysten toimilupien myöntämistä, ylläpitoa ja muuttamista koskevien menettelyjen olisi oltava läpinäkyviä ja syrjimättömyysperiaatteen mukaisia.

2001/14/EY johdanto-osan 5 kappale (mukautettu)

(27) Jotta kaikille rautatieyrityksille voitaisiin varmistaa läpinäkyvyys ja ketään syrjimätön pääsy rautateiden infrastruktuurikapasiteetin ja rautateihin liittyvien palvelujen käyttöön, kaikki markkinoille pääsyyn tarvittavat tiedot on julkaistava verkkoselostuksessa.

2001/14/EY johdanto-osan 6 kappale

(28) Rautateiden infrastruktuurin kapasiteetin käyttöoikeuden asianmukaiset myöntämisjärjestelmät ja kilpailukykyiset liikenteenharjoittajat tuottavat yhdessä hyvän liikennemuotojen tasapainon.

2001/14/EY johdanto-osan 7 kappale

(29) Rautateiden infrastruktuurin optimaalisen käytön edistämisellä osaltaan vähennetään yhteiskunnalle liikenteestä aiheutuvia kustannuksia.

2001/14/EY johdanto-osan 10 kappale (mukautettu)

(30) Rautateiden infrastruktuurin asianmukaiset hinnoittelujärjestelmät sekä muiden liikennemuotojen hinnoittelujärjestelmät ja kilpailukykyiset liikenteenharjoittajat tuottaisivat yhdessä kestävältä pohjalta parhaan mahdollisen tasapainon eri liikennemuotojen välillä.

2001/14/EY johdanto-osan 11 kappale

(31) Hinnoittelujärjestelmissä ja kapasiteetin käyttöoikeuden myöntämisjärjestelmissä kaikille yrityksille olisi mahdollistettava yhtäläinen ja ketään syrjimätön markkinoillepääsy, ja niissä on mahdollisuuksien mukaan pyrittävä täyttämään kaikkien käyttäjien ja liikennetyyppien tarpeet oikeudenmukaisella ja ketään syrjimättömällä tavalla.

2001/14/EY johdanto-osan 16 kappale

(32) Hinnoittelujärjestelmien ja kapasiteetin käyttöoikeuden myöntämisjärjestelmien olisi mahdollistettava rehellinen kilpailu rautatiepalvelujen tarjonnassa.

2001/14/EY johdanto-osan 12 kappale

(33) Jäsenvaltioiden asettamissa puitteissa hinnoittelujärjestelmien ja kapasiteetin käyttöoikeuden myöntämisjärjestelmien olisi kannustettava rautateiden infrastruktuurin haltijoita optimoimaan infrastruktuurinsa käyttö.

2001/14/EY johdanto-osan 13 kappale

(34) Rautatieyritysten olisi saatava kapasiteetin käyttöoikeuden myöntämisjärjestelmistä jatkuvasti selkeitä ja johdonmukaisia tietoja, joiden perusteella ne voivat tehdä järkeviä päätöksiä.

2001/14/EY johdanto-osan 35 kappale

(35) Hinnoittelujärjestelmillä annetaan taloudellisia viestejä käyttäjille. On tärkeää, että nämä viestit rautatieyrityksille ovat johdonmukaisia ja auttavat yrityksiä tekemään järkeviä päätöksiä.

2001/14/EY johdanto-osan 14 kappale

(36) Jotta voitaisiin ottaa huomioon rautateiden infrastruktuurikapasiteetin käyttäjien ja mahdollisten käyttäjien tarpeet suunnitella liiketoimintaansa sekä asiakkaiden ja rahoittajien tarpeet, infrastruktuurin haltijan on tärkeää varmistaa, että infrastruktuurikapasiteetin käyttöoikeus myönnetään tavalla, jossa kuvastuu tarve pitää yllä ja parantaa palvelun luotettavuustasoa.

2001/14/EY johdanto-osan 15 kappale

(37) On suotavaa tarjota rautatieyrityksille ja infrastruktuurin haltijalle kannustimia minimoida verkossa esiintyvät häiriöt ja parantaa sen suorituskykyä.

2001/14/EY johdanto-osan 9 kappale

(38) Jäsenvaltioiden olisi voitava sallia se, että rautatiepalvelujen ostajat osallistuvat suoraan kapasiteetin käyttöoikeuden myöntämismenettelyyn.

2001/14/EY johdanto-osan 17 kappale

(39) On tärkeää ottaa huomioon liiketoiminnan vaatimukset sekä vaatimukset täyttävien hakijoiden että infrastruktuurin haltijan osalta.

2001/14/EY johdanto-osan 18 kappale (mukautettu)

(40) On tärkeää, että infrastruktuurin haltijoiden käytettävissä olevat joustot tulevat täysin hyödynnetyiksi infrastruktuurikapasiteetin käyttöoikeuksia myönnettäessä, kuitenkin niin, ettei syntyisi ristiriitaa vaatimukset täyttävän hakijan kohtuullisten vaatimusten kanssa.

2001/14/EY johdanto-osan 19 kappale (mukautettu)

(41) Kapasiteetin käyttöoikeuden myöntämismenettelyn on oltava sellainen, ettei se aseta tarpeettomia rajoitteita muiden niiden yritysten aikomuksille, joilla on oikeus käyttää infrastruktuuria oman liiketoimintansa kehittämiseksi, tai joiden on tarkoitus hankkia tämä oikeus.

2001/14/EY johdanto-osan 21 kappale

(42) Kapasiteetin käyttöoikeuden myöntämisjärjestelmissä ja hinnoittelujärjestelmissä joudutaan mahdollisesti ottamaan huomioon se, että rautateiden infrastruktuuriverkon eri osat on saatettu suunnitella erilaisia pääasiallisia käyttäjiä silmällä pitäen.

2001/14/EY johdanto-osan 23 kappale (mukautettu)

(43) Koska erilaisilla käyttäjillä ja käyttäjätyypeillä on usein erilainen vaikutus infrastruktuurikapasiteettiin, eri palvelujen tarpeet on tasapainotettava oikein.

2001/14/EY johdanto-osan 24 kappale (mukautettu)

(44) Viranomaisten kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti tarjottavat palvelut voivat edellyttää erityissääntöjä, jotta palvelut säilyisivät käyttäjien silmissä houkuttelevina.

2001/14/EY johdanto-osan 25 kappale

(45) Hinnoittelujärjestelmissä ja kapasiteetin käyttöoikeuden myöntämisjärjestelmissä on otettava huomioon kapasiteetin jatkuvasti lisääntyvän kyllästymisen vaikutukset ja viime kädessä infrastruktuurikapasiteetin niukkuus.

2001/14/EY johdanto-osan 26 kappale (mukautettu)

(46) Eri liikennetyyppien suunnittelu vaatii eripituisen ajan, joten olisi varmistettava , että vuosittaisen liikenteen aikataulujen laatimismenettelyn jälkeen tehdyt infrastruktuurikapasiteettia koskevat hakemukset voidaan täyttää.

2001/14/EY johdanto-osan 28 kappale

(47) Parhaan mahdollisen tuloksen varmistamiseksi rautatieyrityksille olisi edellytettävä arvioinnin tekemistä infrastruktuurikapasiteetin käytöstä, jos käyttäjien tarpeiden tyydyttämiseksi tarvitaan kapasiteettia koskevien hakemusten yhteensovittamista.

2001/14/EY johdanto-osan 29 kappale (mukautettu)

(48) Infrastruktuurin haltijoiden määräävän aseman vuoksi ne olisi velvoitettava tutkimaan käytettävissä olevaa infrastruktuurikapasiteettia ja menetelmiä sen vahvistamiseksi, jos kapasiteetin käyttöoikeuden myöntämismenettelyllä ei pystytä tyydyttämään käyttäjien tarpeita.

2001/14/EY johdanto-osan 30 kappale (mukautettu)

(49) Tiedonpuute muiden rautatieyritysten pyynnöistä sekä järjestelmän sisäisistä rajoitteista saattaa vaikeuttaa infrastruktuurikapasiteettia koskevien hakemusten optimointia rautatieyrityksissä.

2001/14/EY johdanto-osan 31 kappale (mukautettu)

(50) On tärkeää varmistaa käyttöoikeuden myöntämisjärjestelmien parempi yhteensovittaminen, jotta parannettaisiin rautatieliikenteen houkuttelevuutta sellaisessa liikenteessä, jossa käytetään useamman kuin yhden infrastruktuurin haltijan verkkoa, erityisesti kansainvälisessä liikenteessä.

2001/14/EY johdanto-osan 32 kappale

(51) On tärkeää minimoida kilpailun vääristymät, joita hinnoitteluperiaatteissa esiintyvät merkittävät erot voivat aiheuttaa joko rautateiden infrastruktuurien tai eri liikennemuotojen välillä.

2001/14/EY johdanto-osan 33 kappale

(52) Olisi määriteltävä ne infrastruktuuripalvelujen osat, jotka ovat välttämättömiä, jotta liikenteenharjoittaja voi tarjota palveluja, ja jotka olisi tarjottava vähimmäiskäyttömaksuja vastaan.

2001/14/EY johdanto-osan 34 kappale (mukautettu)

(53) Investoinnit rautateiden infrastruktuuriin ovat tarpeen , ja infrastruktuurin hinnoittelujärjestelmien olisi tarjottava infrastruktuurin haltijoille kannustimia tehdä tarkoituksenmukaisia investointeja taloudellisesti järkeviin kohteisiin.

2001/14/EY johdanto-osan 36 kappale

(54) Infrastruktuurimaksujen sopivan ja oikeudenmukaisen tason vahvistamiseksi infrastruktuurin haltijoiden olisi kirjattava ja vahvistettava käyttöomaisuutensa arvo sekä muodostettava selkeä kuva infrastruktuurin toimintaan liittyvistä kustannustekijöistä.

2001/14/EY johdanto-osan 37 kappale

uusi

(55) Olisi varmistettava, että liikennettä koskevia päätöksiä tehtäessä otetaan huomioon ulkoiset kustannukset ja että rautatieliikenteen infrastruktuurimaksuilla voidaan edistää ulkoisten kustannusten sisällyttämistä hintoihin johdonmukaisesti ja tasapainoisesti kaikissa liikennemuodoissa .

2001/14/EY johdanto-osan 38 kappale (mukautettu)

uusi

(56) On tärkeää varmistaa, että kotimaisen ja kansainvälisen liikenteen maksut mahdollistavat rautateille markkinoiden tarpeita vastaavan toiminnan. Infrastruktuurimaksut olisi sen vuoksi vahvistettava niiden kustannusten perusteella, jotka aiheutuvat suoraan junapalvelujen käytöstä.

2001/14/EY johdanto-osan 39 kappale (mukautettu)

(57) Valtion rahoitettavaksi jäävä osuus riippuu siitä, miltä osin infrastruktuurien käyttömaksut kattavat kokonaiskustannukset. Jäsenvaltiot voivat vaatia maksujen erilaisia kokonaiskustannusten kattavuustasoja. Infrastruktuurin hinnoittelujärjestelmässä olisi kuitenkin mahdollistettava rautatieverkon käyttömahdollisuus liikenteelle, joka voi korvata ainakin aiheuttamansa lisäkustannukset.

2001/14/EY johdanto-osan 40 kappale

(58) Rautateiden infrastruktuuri on luonnollinen monopoli. Sen vuoksi on tarpeen tarjota infrastruktuurin haltijoille kannustimia kustannusten vähentämiseksi ja infrastruktuurin hallinnoinnin tehostamiseksi.

2001/14/EY johdanto-osan 41 kappale (mukautettu)

(59) Rautatieliikennettä olisi kehitettävä muun muassa käytettävissä olevien unionin välineiden avulla, sanotun kuitenkaan rajoittamatta jo vahvistettujen painopistealueiden kehittämistä .

2001/14/EY johdanto-osan 42 kappale (mukautettu)

(60) Rautatieyrityksille annettavien alennusten on oltava suhteessa tosiasiallisiin hallinnossa saavutettuihin kustannussäästöihin , erityisesti liiketoimintakustannusten säästöihin . Alennuksia voidaan käyttää myös infrastruktuurin tehokkaan käytön edistämiseen.

2001/14/EY johdanto-osan 43 kappale

(61) Rautatieyrityksille ja infrastruktuurin haltijalle olisi tarjottava kannustimia minimoida verkossa esiintyvät häiriöt.

2001/14/EY johdanto-osan 44 kappale

(62) Kapasiteetin käyttöoikeuden myöntämiseen liittyy infrastruktuurin haltijalle aiheutuvia kustannuksia, joiden maksamista olisi edellytettävä.

2001/14/EY johdanto-osan 46 kappale (mukautettu)

(63) Rautateiden infrastruktuurin tehokas hallinto ja oikeudenmukainen ja ketään syrjimätön käyttö edellyttävät sellaisen sääntelyelimen perustamista, joka valvoo tässä direktiivissä vahvistettujen sääntöjen soveltamista ja toimii muutoksenhakuelimenä riippumatta mahdollisuudesta hakea muutosta tuomioistuimelta.

2001/14/EY johdanto-osan 47 kappale (mukautettu)

(64) Tarvitaan erityistoimenpiteitä, jotta otettaisiin huomioon tiettyjen jäsenvaltioiden erityinen geopoliittinen ja maantieteellinen sijainti ja rautatiealan erityisjärjestelyt monissa jäsenvaltioissa samalla, kun turvataan sisämarkkinoiden yhtenäisyys.

uusi

(65) Komissiolle olisi annettava valtuudet mukauttaa tämän direktiivin liitteitä. Koska kyseiset toimenpiteet ovat soveltamisalaltaan yleisiä, ja niillä muutetaan tämän direktiivin muita kuin keskeisiä osia, ne on annettava delegoituina säädöksinä perussopimuksen 290 artiklan mukaisesti.

2001/14/EY johdanto-osan 48 kappale

(66) Tämän direktiivin täytäntöönpanemiseksi tarvittavista toimenpiteistä olisi päätettävä menettelystä komissiolle siirrettyä täytäntöönpanovaltaa käytettäessä 28 päivänä kesäkuuta 1999 tehdyn neuvoston päätöksen 1999/468/EY [13] mukaisesti.

2001/13/EY johdanto-osan 7 kappale (mukautettu)

(67) Tämän direktiivin tavoitteita, jotka ovat unionin rautateiden kehittämisen edistäminen, rautatieyritysten toimilupien myöntämistä toimilupia koskevien laajojen periaatteiden vahvistaminen ja niiden järjestelyjen yhteensovittaminen jäsenvaltioissa, jotka koskevat rautateiden infrastruktuurikapasiteetin käyttöoikeuden myöntämistä ja käyttämisestä perittäviä maksuja , ei voida riittävästi saavuttaa jäsenvaltioiden toimin, koska tällaisten toimilupien myöntämiseen ja rautatieverkkojen merkittävien osien toimintaan liittyy korostetusti kansainvälinen ulottuvuus ja koska on tarpeen varmistaa tasapuoliset ja syrjimättömät ehdot infrastruktuurin käyttöoikeudelle , vaan nämä tavoitteet voidaan niiden kansalliset rajat ylittävien vaikutusten vuoksi siten paremmin saavuttaa unionin tasolla Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklassa vahvistettujen toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteiden mukaisesti. Tässä direktiivissä ei ylitetä sitä, mikä on näiden tavoitteiden saavuttamiseksi tarpeen.

uusi

(68) Velvollisuus saattaa tämä direktiivi osaksi kansallista lainsäädäntöä olisi rajoitettava koskemaan ainoastaan niitä säännöksiä, joilla muutetaan aikaisempien direktiivien sisältöä. Velvollisuus saattaa sisällöltään muuttumattomat säännökset osaksi kansallista lainsäädäntöä perustuu aikaisempiin direktiiveihin.

2007/58/EY johdanto-osan 21 kappale (mukautettu)

(69) Jäsenvaltio, jolla ei ole rautatiejärjestelmää eikä välittömiä suunnitelmia rakentaa sellaista, joutuisi täyttämään suhteettoman ja hyödyttömän velvoitteen, jos sen olisi saatettava tämä direktiivi osaksi kansallista lainsäädäntöä ja pantava se täytäntöön. Sen vuoksi tällaiset jäsenvaltiot olisi vapautettava tästä velvoitteesta .

2007/58/EY johdanto-osan 23 kappale (mukautettu)

(70) Paremmasta lainsäädännöstä tehdyn toimielinten välisen sopimuksen [14] 34 kohdan mukaisesti jäsenvaltioita rohkaistaan laatimaan itseään varten ja unionin edun vuoksi omia taulukoitaan, joista ilmenee mahdollisuuksien mukaan tämän direktiivin ja kansallisen lainsäädännön osaksi saattamista koskevien toimenpiteiden välinen vastaavuus, ja julkaisemaan ne.

uusi

(71) Tämä direktiivi ei vaikuta liitteessä XI olevassa B osassa mainittuihin määräaikoihin, joihin mennessä jäsenvaltioiden on noudatettava aiempia direktiivejä,

2001/14/EY (mukautettu)

OVAT HYVÄKSYNEET TÄMÄN DIREKTIIVIN:

I LUKU

Yleiset säännökset

91/440/ETY (mukautettu)

1 artikla

Kohde ja soveltamisala

1. Tässä direktiivissä säädetään:

a) jäljempänä II luvussa vahvistettuun rautateiden infrastruktuurin hallintoon ja jäsenvaltioihin sijoittautuneiden tai sijoittautuvien rautatieyritysten rautatiekuljetustoimintaan sovellettavista säännöistä ;

2001/13/EY 1 artiklan 1 kohta (mukautettu)

b) jäljempänä III luvussa vahvistetuista arviointiperusteista, joita sovelletaan kun jäsenvaltiot myöntävät, uusivat tai muuttavat unioniin sijoittautuneille tai sijoittautuville rautatieyrityksille tarkoitettuja toimilupia;

2001/14/EY (mukautettu)

c) jäljempänä IV luvussa vahvistetuista rautateiden infrastruktuurin käyttömaksujen määrittämiseen ja perimiseen sekä rautateiden infrastruktuurikapasiteetin käyttöoikeuden myöntämiseen sovellettavista periaatteista ja menettelytavoista.

2. Tätä direktiiviä sovelletaan rautateiden infrastruktuurin käyttöön kotimaisessa ja kansainvälisessä rautatieliikenteessä.

91/440/ETY 2 artiklan 2 kohta (mukautettu)

2 artikla

Soveltamisalan ulkopuolelle jättäminen

1. Jäljempänä II lukua ei sovelleta rautatieyrityksiin, jotka harjoittavat ainoastaan kaupunki-, esikaupunki- tai alueellista liikennettä.

2001/13/EY 1 artiklan 1 kohta (mukautettu)

2. Jäljempänä III luvun osalta jäsenvaltiot voivat jättää soveltamisalan ulkopuolelle seuraavasti:

2001/13/EY 1 artiklan 1 kohta

a) yritykset, jotka harjoittavat ainoastaan rautateiden henkilöliikennettä erillisissä, paikallisissa ja alueellisissa rautateiden infrastruktuureissa;

b) rautatieyritykset, jotka harjoittavat ainoastaan rautateiden henkilöliikennettä kaupungeissa tai esikaupungeissa;

2001/13/EY 1 artiklan 1 kohta (mukautettu)

c) rautatieyritykset, jotka harjoittavat ainoastaan alueellisia rautateiden tavaraliikennepalveluja ;

d) yritykset, jotka harjoittavat ainoastaan tavaraliikennepalveluja yksityisomistuksessa olevassa rautateiden infrastruktuurissa, jota infrastruktuurin omistaja käyttää yksinomaan omaan tavaraliikenteeseensä tähän tarkoitukseen varatussa infrastruktuurissa.

2001/14/EY (mukautettu)

3. Jäljempänä IV luvun osalta jäsenvaltiot voivat jättää soveltamisalan ulkopuolelle seuraavasti:

a) erilliset rautateiden infrastruktuurin henkilöliikenteen lähiverkot ja alueelliset verkot;

b) verkot, jotka on tarkoitettu ainoastaan rautateiden henkilöliikenteen kaupunki- ja esikaupunkiliikennepalveluihin ;

c) alueelliset verkot, joita 1 kohdan soveltamisalaan kuulumaton rautatieyritys käyttää yksinomaan alueellisiin tavaraliikennepalveluihin, kunnes toinen hakija hakee kyseisen verkon kapasiteetin käyttöoikeutta;

2001/14/EY

d) yksityisomistuksessa olevat rautateiden infrastruktuurit, joita infrastruktuurin omistaja käyttää yksinomaan omiin tavarakuljetuksiinsa;

2007/58/EY 2 artiklan 1 kohta (mukautettu)

e) rautatiepalvelut, jotka toteutetaan kauttakuljetuksina unionin kautta.

2001/12/EY 1 artiklan 3 kohta (mukautettu)

4. Tätä direktiiviä ei sovelleta yrityksiin, joiden junaliikenne rajoittuu ainoastaan sukkulaliikennepalvelujen tarjoamiseen maantieliikenteen ajoneuvoille Kanaalitunnelin läpi , eikä sukkulaliikennepalveluihin, joita tarjotaan maantieliikenteen ajoneuvoille Kanaalitunnelin läpi , lukuun ottamatta 6 artiklan 1 kohtaa, 10, 11, 12 ja 28 artiklaa.

2007/58/EY 1 artiklan 1 kohta (mukautettu)

5. Jäsenvaltiot voivat jättää 10, 11, 12 ja 28 artiklan soveltamisalan ulkopuolelle rautatiepalvelut, jotka toteutetaan kauttakuljetuksina unionin kautta ja jotka alkavat ja päättyvät unionin alueen ulkopuolella.

91/440/ETY (mukautettu)

3 artikla

Määritelmät

Tässä direktiivissä tarkoitetaan

2001/12/EY 1 artiklan 4 kohdan a alakohta (mukautettu)

1) ’rautatieyrityksellä’ tämän direktiivin mukaisesti toimiluvan saanutta julkista tai yksityistä yritystä, jonka päätoimena on rautateiden tavara- ja/tai henkilöliikenteen harjoittaminen ja joka on velvollinen huolehtimaan vetopalveluista; tähän kuuluvat myös yksinomaan vetopalveluja tarjoavat yritykset;

2) ’infrastruktuurin haltijalla’ elintä tai yritystä, joka on vastuussa erityisesti rautateiden infrastruktuurin rakentamisesta, hallinnoinnista ja kunnossapidosta, mukaan lukien liikenteen hallinta sekä ohjaus, hallinta ja merkinanto ; verkkoa tai verkon osaa koskevat infrastruktuurin haltijan tehtävät voidaan antaa eri elimille tai yrityksille;

91/440/ETY (mukautettu)

uusi

3) ’rautateiden infrastruktuurilla’ kaikkia niitä nimikkeitä, jotka luetellaan 4 päivänä kesäkuuta 1970 annetun asetuksen (ETY) N:o 1108/70 liitteessä I olevien kirjanpitokaavojen eri kohtiin sisältyvistä eristä 18 päivänä joulukuuta 1970 annetun komission asetuksen (ETY) N:o 2598/70 [15] liitteessä I olevassa A osastossa ja jotka selvyyden vuoksi sisältyvät tämän direktiivin liitteeseen I ;lukuun ottamatta viimeistä luetelmakohtaa, joka tätä direktiiviä sovellettaessa kuuluu seuraavasti: ”Infrastruktuurista vastaavan yksikön käyttämät rakennukset”

2001/12/EY 1 artiklan 4 kohdan b alakohta

4) ’kansainvälisellä tavaraliikennepalvelulla’ liikennepalveluja, joissa juna ylittää vähintään yhden jäsenvaltion rajan; juna voidaan liittää toiseen ja/tai jakaa osiin ja eri osilla voi olla eri lähtöpaikat ja määränpäät edellyttäen, että kaikki vaunut ylittävät vähintään yhden rajan;

2007/58/EY 1 artiklan 3 kohta

5) ’kansainvälisellä henkilöliikennepalvelulla’ henkilöliikennepalvelua, jossa juna ylittää vähintään yhden jäsenvaltion rajan ja jossa palvelun päätarkoituksena on kuljettaa matkustajia eri jäsenvaltioissa sijaitsevien asemien välillä; juna voidaan liittää toiseen ja/tai jakaa osiin ja eri osilla voi olla eri lähtöpaikat ja määränpäät edellyttäen, että kaikki vaunut ylittävät vähintään yhden rajan;

91/440/ETY

6) ’kaupunki- ja esikaupunkiliikenteellä’ liikennettä, jota hoidetaan kaupunkikeskuksen tai taajaman sekä tällaisen kaupunkikeskuksen tai taajaman ja ympäristöalueiden kuljetustarpeiden täyttämiseksi;

7) ’alueellisella liikenteellä’ liikennettä, jota hoidetaan alueen kuljetustarpeiden täyttämiseksi;

2007/58/EY 1 artiklan 4 kohta (mukautettu)

8) ’kauttakuljetuksella’ unionin alueen kautta kulkemista lastaamatta tai purkamatta tavaroita ja/tai ottamatta tai jättämättä matkustajia unionin alueella;

95/18/EY (mukautettu)

9) ’toimiluvalla’ jäsenvaltion yritykselle myöntämää lupaa, jolla tunnustetaan sen oikeus tarjota rautatieliikennepalveluja; kyseinen toimintaoikeus voidaan rajoittaa tietyn tyyppisten palvelujen tarjoamiseen;

10) ’toimilupaviranomaisella’ viranomaista, joka jäsenvaltiossa vastaa toimilupien myöntämisestä ;

2001/14/EY

11) ’käyttöoikeuden myöntämisellä’ infrastruktuurin haltijan suorittamaa rautateiden infrastruktuurikapasiteetin käyttöoikeuden myöntämistä;

2001/14/EY (mukautettu)

12) ’hakijalla’ rautatieyritystä ja muita oikeushenkilöitä tai luonnollisia henkilöitä, kuten asetuksessa (EY) N:o 1370/2007 tarkoitettuja toimivaltaisia viranomaisia sekä laivaajia, huolitsijoita ja yhdistettyjen kuljetusten harjoittajia, jotka joko julkisen palvelun tarjoamiseen liittyvistä tai kaupallisista syistä haluavat hankkia infrastruktuurikapasiteettia;

13) ’ylikuormitetulla infrastruktuurilla’ infrastruktuurin osuutta , johon kohdistuvaa infrastruktuurikapasiteetin kysyntää ei voida tiettyinä aikoina täysin tyydyttää edes kapasiteetin varaushakemusten yhteensovittamisen jälkeen;

14) ’kapasiteetin vahvistamissuunnitelmalla’ toimenpidettä tai toimenpiteiden sarjaa, jonka toteuttamiselle on vahvistettu aikataulu ja jonka tarkoituksena on vähentää niitä kapasiteetin rajoitteita , jotka ovat johtaneet infrastruktuurin osuuden nimeämiseen ”ylikuormitetuksi infrastruktuuriksi”;

15) ’yhteensovittamisella’ menettelyä, jonka avulla infrastruktuurin haltija ja hakijat yrittävät ratkaista tilanteet, joissa on kilpailevia infrastruktuurikapasiteettia koskevia varaushakemuksia;

16) ’puitesopimuksella’ julkis- tai yksityisoikeudellista oikeudellisesti sitovaa yleistä sopimusta, jossa määritetään hakijan ja infrastruktuurin haltijan oikeudet ja velvoitteet yhtä liikenteen aikataulun kautta pidemmäksi ajaksi myönnettävän infrastruktuurikapasiteetin ja samalta ajalta perittävien maksujen osalta;

2001/14/EY

17) ’infrastruktuurikapasiteetilla’ mahdollisuutta laatia aikatauluja reiteille, joiden käyttöoikeutta on haettu tietyksi ajaksi infrastruktuurin jollekin osuudelle;

2001/14/EY (mukautettu)

18) ’verkolla’ koko infrastruktuurin haltijan hallinnoimaa rautateiden infrastruktuuria;

19) ’verkkoselostuksella’ asiakirjaa, jossa esitellään yksityiskohtaisesti hinnoittelujärjestelmien ja kapasiteetin käyttöoikeuden myöntämisjärjestelmien yleiset säännöt, määräajat, menettelyt ja perusteet; muut tiedot, joita tarvitaan infrastruktuurikapasiteettia koskevissa hakemuksissa mukaan lukien ;

20) ’reitillä’ infrastruktuurikapasiteettia, joka tarvitaan tietyn junan kuljettamiseen paikasta toiseen tiettynä ajanjaksona;

2001/14/EY (mukautettu)

21) ’liikenteen aikataululla’ tietoja, joissa määritellään kaikki junien ja liikkuvan kaluston suunniteltu liikkuminen kyseisessä infrastruktuurissa aikataulun voimassaoloaikana;

91/440/ETY (mukautettu)

II LUKU

UNIONIN RAUTATEIDEN KEHITTÄMINEN

1 JAKSO

2001/12/EY 1 artiklan 5 kohta

Hallinnon riippumattomuus

2001/12/EY 1 artiklan 6 kohta (mukautettu)

4 artikla

Rautatieyritysten ja infrastruktuurin haltijoiden riippumattomuus

1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että rautatieyrityksillä , jotka ovat jäsenvaltioiden suorassa tai epäsuorassa omistuksessa tai määräysvallassa, on liikkeenjohdon ja hallinnon sekä hallinnon, talouden ja kirjanpidon sisäisen tarkastuksen osalta riippumaton asema siten, että erityisesti niiden varat, talousarviot ja tilit ovat erillään valtion varoista, talousarviosta ja tileistä.

2. Infrastruktuurin haltijan on noudatettava jäsenvaltioiden vahvistamia hinnoittelua ja käyttöoikeuden myöntämistä koskevia puitteita ja erityisiä sääntöjä , mutta se on myös vastuussa omasta liikkeenjohdostaan, hallinnostaan ja sisäisestä tarkastuksestaan .

91/440/ETY (mukautettu)

5 artikla

Rautatieyritysten johtaminen kaupallisten periaatteiden mukaisesti

1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että rautatieyritykset voivat mukauttaa toimintansa markkinoiden mukaan ja hoitaa tätä toimintaa hallintoelintensä vastuulla tarjotakseen tehokkaita ja tarkoituksenmukaisia palveluja vaadittuun palvelutasoon nähden mahdollisimman alhaisin kustannuksin.

Rautatieyrityksiä on niiden omistusjärjestelyistä riippumatta johdettava kaupallisiin yhtiöihin soveltuvien periaatteiden mukaisesti. Tämä koskee myös jäsenvaltioiden niille asettamia julkisen palvelun velvoitteita ja valtion toimivaltaisten viranomaisten kanssa tehtyjä julkisia palveluhankintoja koskevia sopimuksia .

2. Rautatieyritysten on laadittava liiketoimintasuunnitelmansa, mukaan lukien investointi- ja rahoitusohjelmat. Nämä suunnitelmat on laadittava taloudellisen tasapainon sekä muiden teknisten, kaupallisten ja varainhoidon tavoitteiden saavuttamiseksi; suunnitelmissa on myös ilmoitettava keinot, joilla nämä tavoitteet voidaan saavuttaa.

3. Kunkin jäsenvaltion antamat yleiset poliittiset suuntaviivat sekä kansalliset, mahdollisesti monivuotiset suunnitelmat ja sopimukset, mukaan lukien investointi- ja rahoitussuunnitelmat, huomioon ottaen rautatieyrityksillä on erityisesti oltava vapaus:

91/440/ETY

a) luoda sisäinen organisaationsa, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 7, 29 ja 39 artiklan säännösten soveltamista;

b) säädellä palvelujen tarjoamista ja niiden pitämistä kaupan sekä määrätä niiden hinnoittelusta, sanotun kuitenkaan rajoittamatta asetuksen (EY) N:o 1370/2007 soveltamista;

c) päättää henkilöstöään, varojaan ja hankintojaan koskevista asioista;

d) laajentaa markkinaosuuttaan, kehittää uutta teknologiaa ja uusia palveluja sekä ottaa käyttöön uudistavia johtamismenetelmiä;

e) kehittää uutta rautatiealaan liittyvää toimintaa.

uusi

4. Jos rautatieyritys on suoraan tai välillisesti jäsenvaltion omistuksessa tai määräysvallassa, jäsenvaltion määräysvalta sen johtamisen suhteen ei saa ylittää niitä johtamiseen liittyviä oikeuksia, joita yksityisten osakeyhtiöiden osakkeenomistajilla saa kansallisen yhtiöoikeuden mukaisesti olla. Edellä 3 kohdassa mainitut poliittiset suuntaviivat, jotka valtio voi vahvistaa yhtiöille osakkeenomistajien määräysvallan osalta, saavat olla ainoastaan yleisiä, eivätkä ne saa vaikuttaa johdon tekemiin erityisiin liiketoimintaa koskeviin päätöksiin.

91/440/ETY

uusi

2 JAKSO

Infrastruktuurin hallinnon ja kuljetustoiminnan sekä eri kuljetustoimintojen erottaminen

2001/12/EY 1 artiklan 7 kohta (mukautettu)

6 artikla

Tilien eriyttäminen

1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että rautatieyritysten liikenteen harjoittamiseen liittyvästä liiketoiminnasta ja rautateiden infrastruktuurin hoitoon liittyvästä liiketoiminnasta pidetään erillisiä tuloslaskelmia ja taseita ja että nämä julkaistaan erillisinä. Jommallekummalle toiminnalle maksettavaa julkista rahoitusta ei saa siirtää toiselle.

2. Jäsenvaltiot saavat myös määrätä, että tämä erottaminen edellyttää erillisten yksiköiden perustamista yksittäiseen yritykseen tai että infrastruktuuria ja kuljetuspalveluja hoitavat erilliset yksiköt .

2001/12/EY 1 artiklan 10 kohta (mukautettu)

3. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että rautateiden tavaraliikennepalvelujen tarjoamiseen liittyvästä liiketoiminnasta ja henkilöliikennepalvelujen tarjoamiseen liittyvästä toiminnasta tehdään erilliset tuloslaskelmat ja taseet ja että ne julkaistaan . Julkisina palveluina tarjottaviin liikennepalveluihin maksettava julkinen rahoitus on kirjattava kunkin julkisia palveluja koskevan sopimuksen osalta erikseen asianmukaisille tileille, eikä sitä saa siirtää muiden liikennepalvelujen tarjoamiseen liittyvään tai muuhun liiketoimintaan.

2001/12/EY 1 artiklan 7 kohta (mukautettu)

uusi

4. Edellä 1 ja 3 kohdassa tarkoitettujen eri toimintojen kirjanpitoa on hoidettava siten, että siitä ilmenee tämä kielto on mahdollista valvoa kieltoa, joka koskee yhteen toiminnan lajiin myönnettyjen julkisten varojen siirtämistä toiseen toimintaan .

7 artikla

Olennaisten toimintojen riippumattomuus infrastruktuurin haltijasta

1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että infrastruktuurin yhtäläisten ja ketään syrjimättömien käyttömahdollisuuksien, liitteessä II luetellut toiminnot annetaan tehtäväksi sellaisille elimille tai yrityksille, jotka eivät itse harjoita rautatieliikennepalveluja . Organisatorisesta rakenteesta riippumatta on voitava osoittaa, että tämä tavoite on saavutettu.

uusi

Liitettä II voidaan muuttaa kokemuksen perusteella 60 artiklassa tarkoitettua menettelyä noudattaen.

2001/12/EY 1 artiklan 7 kohta (mukautettu)

Jäsenvaltiot voivat kuitenkin antaa rautatieyritykselle tai muulle elimelle vastuun rautateiden infrastruktuurin kehittämisen edistämisestä esimerkiksi investoinneilla, kunnossapidolla ja rahoituksella .

4. Sovellettaessa, mitä 3 kohdassa säädetään, on otettava huomioon 10 b artiklan mukainen komission ennen 15 päivää maaliskuuta 2006 antama kertomus.

2001/14/EY (mukautettu)

2. Jos infrastruktuurin haltija ei ole oikeudelliselta muodoltaan, organisaatioltaan tai päätöksenteoltaan rautatieyrityksestä riippumaton, IV luvun 2 ja 3 jaksossa esitetyt toiminnot suorittaa hinnoitteluelin ja käyttöoikeuden myöntävä elin , jotka ovat oikeudelliselta muodoltaan, organisaatioltaan ja päätöksenteoltaan rautatieyrityksestä riippumattomia .

uusi

3. Jäljempänä IV luvun 2 ja 3 jaksossa olevia viittauksia infrastruktuurin haltijan olennaisiin toimintoihin on pidettävä viittauksina hinnoitteluelimeen ja käyttöoikeuden myöntävään elimeen niiden toimiessa toimivaltuuksiensa mukaisesti.

91/440/ETY

3 JAKSO

Taloudellisen aseman parantaminen

2001/12/EY 1 artiklan 8 kohta (mukautettu)

uusi

8 artikla

Infrastruktuurin haltijan vakaa rahoitus

1. Jäsenvaltioiden on kehitettävä kansallista rautateiden infrastruktuuriaan ottaen tarvittaessa huomioon unionin yleiset tarpeet. Tätä varten niiden on julkaistava viimeistään kahden vuoden kuluttua tämän direktiivin voimaantulosta rautateiden infrastruktuurin kehittämisstrategia, jonka tavoitteena on tulevaisuuden liikkumistarpeisiin vastaaminen rautatiejärjestelmän vakaan ja kestävän rahoituksen avulla. Strategian on oltava vähintään viisivuotinen ja uusittavissa.

2. Jäsenvaltiot saavat myös myöntää infrastruktuurin haltijalle, ottaen asianmukaisesti huomioon perussopimuksen 93, 107 ja 108 artiklan, sen tehtäviä, infrastruktuurin kokoa ja rahoitustarpeita vastaavaa rahoitusta, erityisesti uusien investointien kattamiseksi.

3. Infrastruktuurin haltijan on hyväksyttävä valtion määrittämän yleisen politiikan puitteissa ja 1 kohdassa tarkoitettu rautateiden infrastruktuurin kehittämisstrategia huomioon ottaen liiketoimintasuunnitelma, joka sisältää investointi- ja rahoitusohjelmat. Suunnitelmalla on pyrittävä infrastruktuurin optimaaliseen ja tehokkaaseen käyttöön, saataville asettamiseen ja kehittämiseen, varmistamaan rahoituksen tasapaino ja antamaan keinot saavuttaa kyseiset tavoitteet. Infrastruktuurin haltijan on varmistettava, että hakijoita kuullaan ennen liiketoimintasuunnitelman hyväksymistä. Jäljempänä 55 artiklassa tarkoitetun sääntelyelimen on annettava lausunto, joka ei ole sitova, liiketoimintasuunnitelman asianmukaisuudesta näiden tavoitteiden saavuttamiseksi.

2001/14/EY (mukautettu)

uusi

4. Jäsenvaltioiden on varmistettava , että tavanomaisissa liikeolosuhteissa ja enintään kolmen vuoden kohtuullisen ajanjakson aikana infrastruktuurin haltijan tileissä ovat keskenään tasapainossa toisaalta infrastruktuurin käyttömaksuista saatavat tulot, muista kaupallisista toimista aiheutuvat ylijäämät ja valtion rahoitus sekä toisaalta infrastruktuurista aiheutuvat menot, mukaan lukien mahdolliset ennakkomaksut valtiolta.

2001/14/EY

Jäsenvaltio voi 31 ja 32 artiklassa säädettyjen hinnoitteluperiaatteiden puitteissa edellyttää, että infrastruktuurin haltija saattaa tilinsä tasapainoon ilman valtion rahoitusta, sanotun kuitenkaan rajoittamatta sitä, että pitkän aikavälin tavoitteena saattaa olla se, että infrastruktuurin käyttäjä kattaa kaikkien liikennemuotojen infrastruktuurikustannukset tasapuolisen ja syrjimättömän liikennemuotojen välisen kilpailun pohjalta, jos rautatieliikenne pystyy kilpailemaan muiden liikennemuotojen kanssa.

91/440/ETY

78 artikla

Rautateiden infrastruktuurin hallinto perii rautatieyrityksiltä vastuullaan olevan rautateiden infrastruktuurin käyttämisestä käyttömaksun. Jäsenvaltiot määrittävät tämän maksun perusteet rautateiden infrastruktuurin hallintoa kuultuaan.

Käyttömaksussa, joka on laskettava siten, ettei mitään rautatieyritystä syrjitä, voidaan ottaa huomioon erityisesti matkan pituus, junan kokoonpano sekä muut erityisvaatimukset kuten nopeus, akselipaino sekä infrastruktuurin käytön määrä tai aika.

91/440/ETY (mukautettu)

uusi

9 artikla

Läpinäkyvä velkahuojennus

1. Jäsenvaltioiden on yhdessä olemassa olevien julkisten rautatieyritysten kanssa luotava asianmukaiset mekanismit julkisessa omistuksessa tai määräysvallassa olevien yritysten velkaantumisen vähentämiseksi tasolle, joka ei ole esteenä moitteettomalle varainhoidolle , sekä niiden taloudellisen aseman parantamiseksi, sanotun kuitenkaan rajoittamatta unionin valtiontukisääntöjen soveltamista ja perussopimuksen 93, 107 ja 108 artiklan noudattamista .

2. Edellä 1 kohdassa tarkoitettuihin tarkoituksiin jäsenvaltioiden on edellytettävä erillisen yksikön perustamista kirjanpitoyksikköjen yhteyteen velkojen kuolettamista varten.

Yksikön taseessa saadaan ottaa huomioon, siihen asti kunnes ne on kuoletettu, kaikki velat, jotka yritys ottaa sekä investointien rahoittamiseksi että rautatieliikenteen harjoittamisesta tai rautateiden infrastruktuurista johtuvien ylimääräisten käyttökustannusten kattamiseksi. Tytäryhtiöiden toiminnasta johtuvia velkoja ei oteta huomioon.

uusi

3. Edellä 1 ja 2 kohtaa ei sovelleta sellaisiin velkoihin tai niiden korkoihin, joita yrityksille on aiheutunut 15 päivän maaliskuuta 2001 jälkeen tai unioniin liittymisen jälkeen niiden jäsenvaltioiden osalta, jotka ovat liittyneet unioniin 15 päivän maaliskuuta 2001 jälkeen.

2001/12/EY 1 artiklan 9 kohta

3. Jäsenvaltioiden tukea rautatieyrityksille tässä artiklassa tarkoitettujen velkojen poistamiseksi myönnettäessä on otettava huomioon perustamissopimuksen 73, 87 ja 88 artikla.

91/440/ETY (mukautettu)

4 JAKSO

Oikeus käyttää rautateiden infrastruktuuria ja palveluja

2001/12/EY 1 artiklan 11 kohta (mukautettu)

10 artikla

Rautateiden infrastruktuurin käyttöoikeutta koskevat ehdot

2. Edellä 2 artiklassa tarkoitetuille rautatieyrityksille on myönnettävä yhtäläisin ehdoin oikeus muiden jäsenvaltioiden infrastruktuurin käyttöön kansainvälisten yhdistettyjen tavarakuljetusten hoitamiseksi.

2004/51/EY 1 artiklan 2 kohdan a alakohta (mukautettu)

uusi

3. Edellä 2 artiklan soveltamisalaan kuuluville rautatieyrityksille on myönnettävä yhtäläisin ehdoin oikeus käyttää 10 a artiklassa ja liitteessä I määriteltyä Euroopan laajuista rautateiden tavaraliikenneverkkoa ja viimeistään 1 päivänä tammikuuta 2006 oikeus käyttää koko rautatieverkkoa kansainvälisen tavaraliikennepalvelujen suorittamiseen.

1. Tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluville rautatieyrityksille on viimeistään 1 päivänä tammikuuta 2007 myönnettävä yhtäläisin, syrjimättömin ja läpinäkyvin ehdoin oikeus käyttää infrastruktuuria kaikissa jäsenvaltioissa kaikenlaisten rautateiden tavaraliikennepalvelujen suorittamiseen. Tämä koskee myös oikeutta käyttää satamiin johtavia ratoja.

2007/58/EY 1 artiklan 8 kohta (mukautettu)

2. Tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluville rautatieyrityksille on viimeistään 1 päivänä tammikuuta 2010 myönnettävä oikeus infrastruktuurin käyttöön kaikissa jäsenvaltioissa kansainvälisten henkilöliikennepalvelujen tarjoamiseksi. Rautatieyrityksillä on kansainvälisiä henkilöliikennepalveluja tarjotessaan oikeus ottaa ja jättää matkustajia kansainvälisellä reittiosuudella sijaitsevilla asemilla, myös niillä, jotka ovat samassa jäsenvaltiossa.

2007/58/EY 1 artiklan 8 kohta

Oikeus niiden jäsenvaltioiden infrastruktuurin käyttöön, joissa rautateiden kansainvälisen henkilöliikenteen osuus on yli puolet kyseisen jäsenvaltion rautatieyritysten henkilöliikenteen liikevaihdosta, on myönnettävä viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2011.

2007/58/EY 1 artiklan 8 kohta (mukautettu)

Jäljempänä 55 artiklassa tarkoitetun yhden tai useamman asianomaisen sääntelyelimen on määritettävä asianomaisten toimivaltaisten viranomaisten tai asianomaisten rautatieyritysten pyynnöstä, onko palvelun päätarkoituksena matkustajien kuljettaminen eri jäsenvaltioissa sijaitsevien asemien välillä.

uusi

Komissio voi hyväksyä täytäntöönpanotoimenpiteitä, joissa vahvistetaan tämän kohdan soveltamiseksi noudatettavan menettelyn ja perusteiden yksityiskohdat. Kyseiset toimenpiteet, joiden tarkoituksena on varmistaa tämän direktiivin täytäntöönpano yhdenmukaisin edellytyksin, annetaan täytäntöönpanosäädöksinä 63 artiklan 3 kohdan mukaisesti.

2007/58/EY 1 artiklan 8 kohta (mukautettu)

11 artikla

Käyttöoikeuden ja matkustajien ottamista ja jättämistä koskevan oikeuden rajoittaminen

1. Jäsenvaltiot voivat rajoittaa 10 artiklassa säädettyä käyttöoikeutta tietyn lähtöpaikan ja määränpään välisellä osuudella tarjottavien sellaisten palvelujen osalta, joista on tehty yksi tai useampi voimassa olevan unionin lainsäädännön mukainen julkisia palveluhankintoja koskeva sopimus. Tällaisella rajoittamisella ei saa rajoittaa oikeutta ottaa ja jättää matkustajia kansainvälisellä reittiosuudella sijaitsevilla asemilla, myös niillä, jotka ovat samassa jäsenvaltiossa, paitsi jos tämän oikeuden käyttäminen vaarantaisi julkisia palveluhankintoja koskevan sopimuksen taloudellisen tasapainon.

2. Jäljempänä 55 artiklassa tarkoitetun yhden tai useamman asianomaisen sääntelyelimen on määritettävä objektiivisen taloudellisen arvioinnin ja ennalta määritettyjen perusteiden mukaisesti , vaarantuuko julkisia palveluhankintoja koskevan sopimuksen taloudellinen tasapaino, jonkin seuraavista pyynnöstä:

2007/58/EY 1 artiklan 8 kohta

a) julkisia palveluhankintoja koskevan sopimuksen tehnyt yksi tai useampi toimivaltainen viranomainen;

b) muu asiaan liittyvä toimivaltainen viranomainen, jolla on tämän artiklan nojalla oikeus rajoittaa käyttöoikeutta;

c) infrastruktuurin haltija;

d) julkisia palveluhankintoja koskevaa sopimusta täytäntöön paneva rautatieyritys.

Toimivaltaisten viranomaisten ja julkisia palveluja tarjoavien rautatieyritysten on toimitettava yhdelle tai useammalle asianomaiselle sääntelyelimelle tiedot, joita päätöksen tekeminen kohtuudella edellyttää. Sääntelyelimen on tarkasteltava toimitettuja tietoja, tarvittaessa kaikkia asianomaisia osapuolia kuullen, ja annettava asianomaisille osapuolille tiedoksi perusteltu päätöksensä ennalta määritetyn kohtuullisen ajan ja joka tapauksessa kahden kuukauden kuluessa kaikkien asianomaisten tietojen vastaanottamisesta.

2007/58/EY 1 artiklan 8 kohta (mukautettu)

3. Sääntelyelimen on perusteltava päätöksensä ja asetettava määräaika, jonka kuluessa, ja edellytykset, joiden mukaisesti jokin seuraavista voi pyytää päätöksen uudelleen tarkastelua:

2007/58/EY 1 artiklan 8 kohta

a) asianomainen yksi tai useampi toimivaltainen viranomainen;

b) infrastruktuurin haltija;

c) julkisia palveluhankintoja koskevaa sopimusta täytäntöön paneva rautatieyritys;

d) käyttöoikeutta hakeva rautatieyritys.

uusi

4. Komissio voi hyväksyä täytäntöönpanotoimenpiteitä, joissa vahvistetaan tämän artiklan 1, 2 ja 3 kohdan soveltamiseksi noudatettavan menettelyn ja perusteiden yksityiskohdat. Kyseiset toimenpiteet, joiden tarkoituksena on varmistaa tämän direktiivin täytäntöönpano yhdenmukaisin edellytyksin, annetaan täytäntöönpanosäädöksinä 63 artiklan 3 kohdan mukaisesti.

2007/58/EY 1 artiklan 8 kohta (mukautettu)

5. Jäsenvaltiot voivat niin ikään rajoittaa oikeutta ottaa ja jättää matkustajia samassa jäsenvaltiossa kansainvälisellä henkilöliikennepalvelun reittiosuudella sijaitsevilla asemilla, jos matkustajien kuljettamiseen kyseisten asemien välillä on myönnetty yksinoikeus toimilupasopimuksen perusteella , joka on tehty ennen 4 päivää joulukuuta 2007 oikeudenmukaisen ja kilpailuun perustuvan tarjousmenettelyn perusteella ja unionin lainsäädännön asiaankuuluvien periaatteiden mukaisesti. Tätä rajoitusta voidaan soveltaa sopimuksen alkuperäisen keston ajan tai 15 vuotta sen mukaan, kumpi määräaika on lyhyempi.

3d. Tämän direktiivin säännöksillä ei ennen 1 päivää tammikuuta 2010 velvoiteta jäsenvaltiota myöntämään 3 a kohdassa tarkoitettua käyttöoikeutta rautatieyrityksille ja niiden määräysvallassa suoraan tai välillisesti oleville yrityksille, jotka ovat saaneet toimiluvan sellaisessa jäsenvaltiossa, jossa vastaavanlaisia käyttöoikeuksia ei myönnetä.

6. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että 1, 2, 3 ja 5 kohdassa tarkoitettuihin päätöksiin voidaan hakea muutosta.

12 artikla

Henkilöliikennepalveluja tarjoavilta rautatieyrityksiltä perittävä maksu

2007/58/EY 1 artiklan 8 kohta (mukautettu)

1. Jäsenvaltiot voivat tässä artiklassa säädetyin edellytyksin sallia, että rautateiden henkilöliikenteestä vastaava viranomainen perii henkilöliikennepalveluja tarjoavilta rautatieyrityksiltä maksun sellaisten viranomaisen toimivallan piiriin kuuluvien reittiosuuksien käytöstä, joilla liikennöidään kahden kyseisessä jäsenvaltiossa olevan aseman välillä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 11 artiklan 2 kohdan soveltamista.

Tässä tapauksessa kotimaan tai kansainvälisiä rautateiden henkilöliikennepalveluja tarjoavilta rautatieyrityksiltä peritään sama maksu liikennöinnistä reittiosuuksilla , jotka kuuluvat kyseisen viranomaisen toimivallan piiriin.

2007/58/EY 1 artiklan 8 kohta (mukautettu)

2. Maksu on tarkoitettu korvaamaan viranomaiselle unionin lainsäädännön mukaisesti tehdyssä julkisia palveluhankintoja koskevassa sopimuksessa asetetut julkisen palvelun velvoitteet. Maksusta kertyneet ja korvauksena maksettavat tulot eivät saa ylittää sitä, mikä on tarpeen kattamaan kaikki asianomaisten julkisen palvelun velvoitteiden täyttämisestä aiheutuneet kustannukset tai osa niistä ottaen huomioon kyseisten velvoitteiden täyttämisestä saatavat tulot ja kohtuullinen voitto.

3. Maksun on oltava unionin lainsäädännön mukainen ja sen on noudatettava erityisesti oikeudenmukaisuuden, avoimuuden, syrjimättömyyden ja suhteellisuuden periaatetta etenkin palvelusta matkustajalta perittävän keskimääräisen hinnan ja maksun suuruuden osalta. Tämän kohdan mukaisesti perittyjen maksujen kokonaismäärä ei saa vaarantaa sen rautateiden henkilöliikennepalvelun taloudellista elinkelpoisuutta, josta ne peritään.

2007/58/EY 1 artiklan 8 kohta

4. Asianomaisten viranomaisten on säilytettävä tiedot maksuista, jotta niiden alkuperä ja käyttö voidaan jäljittää. Jäsenvaltioiden on toimitettava nämä tiedot komissiolle.

2001/12/EY 1 artiklan 11 kohta

4. Komissio tutkii jäsenvaltion pyynnöstä tai omasta aloitteestaan tämän artiklan soveltamista ja täytäntöönpanoa yksittäistapauksissa ja päättää kahden kuukauden kuluessa tällaisen pyynnön vastaanottamisesta ja kuultuaan 11 a artiklan 2 kohdassa tarkoitettua komiteaa, voidaanko kyseisen toimenpiteen soveltamista jatkaa. Komissio ilmoittaa päätöksestään Euroopan parlamentille, neuvostolle ja jäsenvaltioille.

Jäsenvaltio voi saattaa komission päätöksen neuvoston ratkaistavaksi yhden kuukauden kuluessa, sanotun kuitenkaan rajoittamatta perustamissopimuksen 226 artiklan soveltamista. Neuvosto voi poikkeuksellisissa olosuhteissa päättää määräenemmistöllä asiasta toisin yhden kuukauden kuluessa.

2004/51/EY 1 artiklan 2 kohdan c alakohta

6. Kaikille rautatieyrityksille on ketään syrjimättömällä ja avoimella tavalla tarjottava oikeus käyttää useampaa kuin yhtä loppuasiakasta palvelevien tai mahdollisesti palvelevien terminaalien ja satamien 1, 2 ja 3 kohdassa tarkoitettuun rautatietoimintaan liittyviin palveluihin johtavia ratoja sekä oikeus tarjota näissä palveluja, ja rautatieyritysten pyyntöjä voidaan rajoittaa ainoastaan, jos markkinaolosuhteissa toteuttamiskelpoisia vaihtoehtoja on olemassa.

2001/14/EY (mukautettu)

uusi

13 artikla

Palvelujen käyttöoikeutta koskevat ehdot

1. Rautatieyrityksille on tarjottava ketään syrjimättömin perustein liitteessä III olevassa 1 kohdassa vahvistetut vähimmäiskäyttömahdollisuudet.

2. Kaikkien palvelun harjoittajien on tarjottava liitteessä III olevassa 2 kohdassa tarkoitettuja palveluja ketään syrjimättömällä tavalla. ja rautatieyrityksen hakemus voidaan evätä ainoastaan, jos on olemassa markkinaolosuhteiden mukaisia toteuttamiskelpoisia vaihtoehtoja. Jos palveluja tarjoaa useampi kuin yksi infrastruktuurin hallinto, ”pääinfrastruktuurin” tarjoajan on pyrittävä kaikkia kohtuullisia keinoja käyttäen helpottamaan näiden palvelujen saantia.

uusi

Jos palvelun harjoittaja kuuluu elimeen tai yritykseen, joka on myös aktiivinen ja toimii määräävässä asemassa vähintään yhdellä niistä rautatieliikennepalvelujen markkinoista, joilla palvelua käytetään, palvelun harjoittajan on oltava oikeudellisesti, organisatorisesti ja päätöksenteon osalta riippumaton kyseisestä elimestä tai yrityksestä.

Rautatieyritysten hakemukset palvelun käyttöoikeuden saamiseksi voidaan evätä ainoastaan, jos on olemassa toteuttamiskelpoisia vaihtoehtoja, jotka mahdollistavat niille kyseessä olevan tavara- tai henkilöliikennepalvelun harjoittamisen samalla reittiosuudella taloudellisesti hyväksyttävin edellytyksin. Toteuttamiskelpoisten vaihtoehtojen olemassaolon todistaminen kuuluu palvelun harjoittajalle.

Jos palvelun harjoittaja saa keskenään ristiriitaisia pyyntöjä, sen on yritettävä sovittaa kaikki pyynnöt mahdollisimman hyvin yhteen. Jos toteuttamiskelpoisia vaihtoehtoja ei ole saatavilla ja kaikkien palvelun käyttöoikeutta koskevien pyyntöjen toteuttaminen ei ole osoitettujen tarpeiden perusteella mahdollista, 55 artiklassa tarkoitetun sääntelyelimen on omasta aloitteestaan tai valituksen johdosta toteutettava asianmukaisia toimia varmistaakseen, että asianmukainen osuus kapasiteetista osoitetaan rautatieyrityksille, jotka eivät kuulu samaan elimeen tai yritykseen kuin palvelun harjoittaja. Tiettyä uutta liikkuvaa kalustoa varten kehitetyt uudet kunnossapitovarusteet tai muut tekniset varusteet voidaan kuitenkin varata yhden rautatieyrityksen käyttöön viiden vuoden ajaksi niiden käyttöönotosta.

Jos palvelua ei ole käytetty vähintään kahteen peräkkäiseen vuoteen, sen omistajan on ilmoitettava palvelun olevan vuokrattavissa.

2001/14/EY (mukautettu)

3. Jos infrastruktuurin haltija tarjoaa jotakin liitteessä III olevassa 3 kohdassa tarkoitetuista palveluista lisäpalveluina, sen on toimitettava ne syrjimättömästi rautatieyritysten pyynnöstä.

2001/14/EY

4. Rautatieyritykset voivat hakea muita liitteessä III olevassa 4 kohdassa lueteltuja oheispalveluja infrastruktuurin haltijalta tai muilta palvelujen tarjoajilta. Infrastruktuurin haltija ei ole velvollinen toimittamaan näitä oheispalveluja.

uusi

5. Liitettä III voidaan muuttaa kokemuksen perusteella 60 artiklassa tarkoitettua menettelyä noudattaen.

2001/12/EY 1 artiklan 12 kohta

10 a artikla

1. Euroopan laajuinen rautateiden tavaraliikenneverkko muodostuu seuraavasti:

a) Liitteessä I olevissa kartoissa esitetyt radat.

b) Tarvittavat kiertotiereitit, erityisesti direktiivissä 2001/14/EY tarkoitetun ylikuormitetun infrastruktuurin lähistöllä. Kun tällaisia reittejä tarjotaan, kokonaismatka-ajan on, jos mahdollista, pysyttävä samana.

c) Useampaa loppuasiakasta palveleviin tai mahdollisesti palveleviin terminaaleihin ja muille paikoille sekä rakennelmille ja laitteille johtavat radat, näille paikoille johtavat ja niistä ulosvievät syöttölinjat mukaan lukien.

d) Liitteessä I lueteltuihin satamiin johtavat ja niistä ulosvievät radat, syöttölinjat mukaan lukien.

2. Edellä 1 artiklan c ja d alakohdassa mainittujen syöttölinjojen pituus matkan alku- tai loppupäässä on 50 kilometriä tai 20 prosenttia matkan pituudesta 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetuilla radoilla sen mukaan kumpi on pitempi.

Belgia ja Luxemburg ovat jäsenvaltioita, joilla on suhteellisen pieni tai keskittynyt verkko ja ne saavat siksi rajoittaa syöttölinjojen pituutta siten, että se on 15 päivää maaliskuuta 2003 seuraavan vuoden ajan vähintään 20 kilometriä ja toisen vuoden loppuun asti vähintään 40 kilometriä.

uusi

5 JAKSO

Rajat ylittävät sopimukset

14 artikla

Rajat ylittäviä sopimuksia koskevat yleiset periaatteet

1. Korvataan jäsenvaltioiden välisissä rajat ylittävissä sopimuksissa olevat rautatieyrityksiä syrjivät määräykset ja määräykset, jotka rajoittavat rautatieyritysten vapautta harjoittaa rajat ylittäviä palveluja.

Näistä sopimuksista on ilmoitettava komissiolle. Komissio tutkii tällaisten sopimusten tämän direktiivin mukaisuuden sekä päättää 64 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua menettelyä noudattaen, saako sopimusten soveltamista jatkaa. Komissio ilmoittaa päätöksestään Euroopan parlamentille, neuvostolle ja jäsenvaltioille.

2. Jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välisten rajat ylittävien sopimusten neuvottelemiseen ja täytäntöönpanoon sovelletaan jäsenvaltioiden ja komission välistä yhteistyömenettelyä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta toimivallan jakoa unionin ja jäsenvaltioiden välillä unionin oikeuden mukaisesti.

Komissio voi hyväksyä täytäntöönpanotoimenpiteitä, joissa vahvistetaan tämän kohdan soveltamiseksi noudatettavan menettelyn yksityiskohdat. Kyseiset toimenpiteet, joiden tarkoituksena on varmistaa tämän direktiivin täytäntöönpano yhdenmukaisin edellytyksin, annetaan täytäntöönpanosäädöksinä 63 artiklan 3 kohdan mukaisesti.

2001/12/EY 1 artiklan 13 kohta (mukautettu)

uusi

6 JAKSO

Komission seurantatehtävät

15 artikla

Markkinoiden seurannan soveltamisala

1. Komissio toteuttaa viimeistään 15 päivänä syyskuuta 2001tarvittavat järjestelyt seuratakseen teknisiä ja taloudellisia edellytyksiä ja markkinoiden kehitystä Euroopan rautatieliikenteessä .Komissio varmistaa, että käytettävissä on riittävät voimavarat tämän alan tehokkaan seurannan mahdollistamiseksi.

2. Näissä puitteissa komissio kutsuu jäsenvaltioiden edustajia ja asianomaisten alojen edustajia, käyttäjät mukaan lukien, osallistumaan tiiviisti työhönsä, jotta nämä voisivat paremmin seurata rautatiesektorin kehittämistä ja markkinoiden kehitystä, arvioida toteutettujen toimenpiteiden vaikutusta ja analysoida komission suunnittelemien toimenpiteiden vaikutuksia.

3. Komissio seuraa verkkojen käyttöä ja puite-edellytysten kehitystä rautatiesektorilla, erityisesti infrastruktuurimaksujen perimistä, kapasiteetin käyttöoikeuden myöntämistä, turvallisuussääntöjä investointeja rautatieinfrastruktuuriin, hintojen ja rautatieliikennepalvelujen laadun kehittymistä, julkisia palveluhankintoja koskeviin sopimuksiin sisältyviä rautatieliikennepalveluja ja toimilupien myöntämistä sekä yhdenmukaistamisen astetta jäsenvaltioiden välillä . Komissio varmistaa aktiivisen yhteistyön jäsenvaltioiden asianomaisten sääntelyelinten kesken.

2001/12/EY 1 artiklan 13 kohta (mukautettu)

uusi

4. Komissio antaa Euroopan parlamentille ja neuvostolle säännöllisesti kertomuksen:

a) rautatiepalvelujen sisämarkkinoiden kehityksestä;

2001/12/EY 1 artiklan 13 kohta (mukautettu)

b) puite-edellytyksistä , myös rautateiden julkisten henkilöliikennepalvelujen osalta ;

2004/51/EY 1 artiklan 3 kohta

c) Euroopan rautatieverkon tilanteesta;

2001/12/EY 1 artiklan 13 kohta

d) käyttöoikeuksien käytöstä;

e) tehokkaampien rautatiepalvelujen esteistä;

f) infrastruktuurin rajoituksista;

g) lainsäädännön tarpeesta.

uusi

5. Jäsenvaltiot toimittavat komission suorittamaa markkinoiden seurantaa varten vuosittain liitteessä IV eritellyt tiedot sekä muut komission pyytämät tarvittavat tiedot.

Liitettä IV voidaan muuttaa kokemuksen perusteella 60 artiklassa tarkoitettua menettelyä noudattaen.

2001/13/EY 1 artiklan 3 kohta (mukautettu)

III LUKU

RAUTATIEYRITYSTEN TOIMILUVAT

1 JAKSO

Toimilupien myöntämisestä vastaava elin

16 artikla

Rautateiden toimiluvista vastaava elin

2001/13/EY 1 artiklan 3 kohta

Kunkin jäsenvaltion on nimettävä toimilupien myöntämisestä ja tästä luvusta johtuvien velvoitteiden toteuttamisesta vastaava elin.

2001/13/EY 1 artiklan 3 kohta (mukautettu)

Nimetty elin ei saa itse tarjota rautatieliikennepalveluja, ja sen on oltava riippumaton kyseisiä palveluja tarjoavista yrityksistä ja yksiköistä .

95/18/EY (mukautettu)

2 JAKSO

Toimiluvan saamisen edellytykset

17 artikla

Yleiset vaatimukset

95/18/EY (mukautettu)

uusi

1. Rautatieyrityksellä on oikeus hakea toimilupaa siinä jäsenvaltiossa, johon se on sijoittautunut edellyttäen, että yhteensä yli 50 prosenttia siitä on jäsenvaltioiden tai jäsenvaltioiden kansalaisten omistuksessa ja tosiasiallisessa määräysvallassa joko suoraan tai epäsuorasti yhden tai useamman muun yrityksen välityksellä, jollei muuta määrätä sellaisessa kolmannen maan kanssa tehdyssä sopimuksessa, jonka osapuoli Euroopan unioni on .

2. Jos yritys ei täytä tässä luvussa säädettyjä vaatimuksia, jäsenvaltiot eivät saa myöntää toimilupaa eivätkä pidentää niiden voimassaoloa.

3. Rautatieyritykset, jotka täyttävät tässä luvussa säädetyt vaatimukset, ovat oikeutettuja saamaan toimiluvan.

4. Rautatieyrityksellä ei ole lupa harjoittaa tämän luvun soveltamisalaan kuuluvia rautatieliikennepalveluja , jos sille ei ole myönnetty kyseisiin palveluihin soveltuvaa asianmukaista toimilupaa.

95/18/EY

Kyseinen toimilupa ei kuitenkaan sellaisenaan oikeuta käyttämään rautateiden infrastruktuuria.

uusi

5. Komissio voi hyväksyä täytäntöönpanotoimenpiteitä, joissa vahvistetaan tämän artiklan soveltamiseksi noudatettavan menettelyn yksityiskohdat, mukaan lukien toimiluvan yhteisen mallin käyttö. Kyseiset toimenpiteet, joiden tarkoituksena on varmistaa tämän direktiivin täytäntöönpano yhdenmukaisin edellytyksin, annetaan täytäntöönpanosäädöksinä 63 artiklan 3 kohdan mukaisesti.

95/18/EY (mukautettu)

18 artikla

Toimiluvan saamisen edellytykset

95/18/EY

Rautatieyrityksen on voitava osoittaa asianomaisen jäsenvaltion toimilupaviranomaisille ennen toimintansa aloittamista, että se kykenee jatkuvasti täyttämään hyvää mainetta, taloudellista vakavaraisuutta ja ammatillista pätevyyttä koskevat vaatimukset sekä kattamaan 19–22 artiklassa tarkoitetut korvausvelvollisuutensa.

95/18/EY (mukautettu)

Kunkin hakijan on toimitettava tätä tarkoitusta varten kaikki tarvittavat tiedot.

19 artikla

Hyvää mainetta koskevat vaatimukset

95/18/EY (mukautettu)

Jäsenvaltioiden on määriteltävä hyvää mainetta koskevan vaatimuksen täyttymisen edellytykset varmistaakseen, että hakijana olevaa rautatieyritystä tai sen johtamisesta vastaavia henkilöitä:

95/18/EY 5 ja 6 artikla

a) ei ole tuomittu vakavista rikoksista, mukaan lukien taloudellista laatua olevat rikkomukset;

b) ei ole julistettu konkurssiin;

c) ei ole tuomittu liikenteeseen sovellettavan erityislainsäädännön vakavista rikkomuksista;

2001/13/EY 1 artiklan 5 kohta

d) ei ole tuomittu vakavasta tai toistuvasta sosiaali- tai työlainsäädännön rikkomisesta, mukaan lukien työturvallisuutta ja työterveyttä koskevan lainsäädännön velvoitteiden rikkominen, eikä, jos kyseessä on yhtiö, jonka tavoitteena on tullimenettelyjen alaisen rajat ylittävän tavaraliikenteen harjoittaminen, ole tuomittu tullilainsäädännön vaatimusten rikkomisesta.

95/18/EY (mukautettu)

20 artikla

Taloudellista vakavaraisuutta koskevat vaatimukset

95/18/EY

Taloudellista vakavaraisuutta koskevat vaatimukset täytetään, kun toimilupaa hakeva rautatieyritys voi osoittaa kykenevänsä vastaamaan kahdentoista kuukauden ajan olemassa olevista ja mahdollisesti syntyvistä velvoitteistaan, jotka määritellään realististen oletusten perusteella.

95/18/EY (mukautettu)

Kunkin hakijan on annettava tätä tarkoitusta varten vähintään liitteessä V luetellut tiedot.

uusi

Liitettä V voidaan muuttaa kokemuksen perusteella 60 artiklassa tarkoitettua menettelyä noudattaen.

2004/49/EY 29 artiklan 1 kohta (mukautettu)

21 artikla

Ammatillista pätevyyttä koskevat vaatimukset

Ammatillista pätevyyttä koskevat vaatimukset täyttyvät, kun hakijana oleva rautatieyritys voi osoittaa, että sillä on tai vastaisuudessa on hallintorakenne, jolla on tarvittavat tiedot tai kokemus turvallisen ja luotettavan toiminnan hallinnan ja valvonnan harjoittamiseen toimiluvassa yksilöidyn toimintatyypin osalta.

95/18/EY (mukautettu)

22 artikla

Korvausvelvollisuutta koskevat vaatimukset

95/18/EY

uusi

Rautatieyrityksellä on oltava riittävät vakuutukset, jotta se voi kattaa tai sen on tehtävä vastaavat järjestelyt kattaakseenkansallisen ja kansainvälisen lainsäädännön mukaisesti korvausvelvollisuutensa onnettomuustilanteissa, erityisesti matkustajien, matkatavaroiden, rahdin, postin ja kolmansien osalta , sanotun kuitenkaan rajoittamatta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1371/2007 [16] III luvun soveltamista .

95/18/EY (mukautettu)

3 JAKSO

Toimiluvan voimassaolo

23 artikla

Voimassaoloaika ja -alue

2001/13/EY 1 artiklan 4 kohta (mukautettu)

1. Toimilupa on voimassa koko unionin alueella.

95/18/EY (mukautettu)

2. Toimilupa on voimassa niin kauan kuin rautatieyritys täyttää tässä luvussa säädetyt velvollisuudet. Toimilupaviranomainen voi kuitenkin määrätä säännöllisestä uudelleen tarkastelusta. Tällaisessa tapauksessa uudelleen tarkastelu on toteutettava vähintään joka viides vuosi.

95/18/EY

3. Toimilupaan voidaan sisällyttää erityismääräyksiä toimiluvan peruuttamisesta määräajaksi tai kokonaan.

95/18/EY (mukautettu)

24 artikla

Väliaikainen toimilupa, peruuttaminen määräajaksi ja hyväksyminen

1. Toimilupaviranomainen voi, jos on aihetta vakavasti epäillä, että rautatieyritys, jolle viranomainen on myöntänyt toimiluvan, ei täytä tämän luvun 2 ja 3 jakson ja erityisesti 18 artiklan vaatimuksia, milloin tahansa tarkastaa, noudatetaanko kyseisiä vaatimuksia.

Jos toimilupaviranomainen on vakuuttunut siitä, että rautatieyritys ei enää täytä vaatimuksia, sen on peruutettava toimilupa määräajaksi tai kokonaan.

95/18/EY

2. Jos jäsenvaltion toimilupaviranomainen toteaa, että on syytä vakavasti epäillä, että rautatieyritys, jolle toisen jäsenvaltion toimilupaviranomainen on myöntänyt toimiluvan, ei enää täytä tässä luvussa säädettyjä vaatimuksia, sen on viipymättä ilmoitettava asiasta jälkimmäiselle viranomaiselle.

3. Jos toimilupa peruutetaan määräajaksi tai kokonaan sen vuoksi, että taloudellista vakavaraisuutta koskevaa vaatimusta ei noudateta, toimilupaviranomainen voi myöntää väliaikaisen toimiluvan rautatieyrityksen uudelleenjärjestelyn ajaksi edellyttäen, että turvallisuutta ei vaaranneta, edellä sanotun kuitenkaan rajoittamatta 1 kohdan soveltamista. Väliaikainen toimilupa saa kuitenkin olla voimassa enintään kuusi kuukautta sen myöntämispäivästä.

95/18/EY 11 artikla (mukautettu)

4. Kun rautatieyritys on keskeyttänyt toimintansa kuudeksi kuukaudeksi tai ei ole aloittanut toimintaa kuuden kuukauden kuluessa toimiluvan myöntämisestä, toimilupaviranomainen voi päättää, että toimiluvasta on tehtävä uusi hakemus tai sitä on lykättävä.

95/18/EY (mukautettu)

Rautatieyritys voi pyytää toiminnan aloittamisen osalta, että, ottaen huomioon tarjottavien palvelujen erityinen luonne, vahvistetaan pidempi määräaika.

5. Jos rautatieyrityksen oikeudellinen asema muuttuu, erityisesti kun kyseessä on fuusio tai yritysvaltaus, toimilupaviranomainen voi päättää, että toimiluvasta on tehtävä uusi hakemus hyväksymistä varten. Kyseinen rautatieyritys voi jatkaa toimintaansa, jollei toimilupaviranomainen päätä, että turvallisuus vaarantuu. Siinä tapauksessa päätös on perusteltava.

6. Jos rautatieyritys aikoo muuttaa tai laajentaa toimintaansa merkittävästi, sen toimilupa on alistettava uudelleen toimilupaviranomaiselle uudelleen tutkittavaksi. .

95/18/EY 11 artikla

7. Toimilupaviranomainen ei saa antaa rautatieyrityksen säilyttää toimilupaansa, jos yhtiö on haettu konkurssiin tai jos sitä vastaan on aloitettu vastaavanlainen menettely ja jos viranomainen on vakuuttunut siitä, että tyydyttävään taloudelliseen uudelleenjärjestelyyn ei ole realistisia mahdollisuuksia kohtuullisessa ajassa.

2001/13/EY 1 artiklan 6 kohta

8. Kun toimilupaviranomainen myöntää, peruuttaa määräajaksi tai peruttaa kokonaan toimiluvan tai muuttaa sitä, kyseisen jäsenvaltion on ilmoitettava siitä komissiolle välittömästi. Komissio ilmoittaa siitä viipymättä muille jäsenvaltioille.

2001/13/EY 1 artiklan 7 kohta

12 artikla

1. Rautatieyrityksen on tässä direktiivissä vahvistettujen vaatimusten lisäksi noudatettava yhteisön lainsäädännön mukaista kansallista lainsäädäntöä ja säännöksiä, joita on sovellettava ketään syrjimättömällä tavalla, erityisesti:

a) rautatieliikenteen palveluja koskevia erityisiä teknisiä ja toimintaa koskevia vaatimuksia,

b) henkilökuntaan, liikkuvaan kalustoon ja yrityksen sisäiseen organisaatioon sovellettavia turvallisuusvaatimuksia,

c) terveyttä, turvallisuutta, sosiaalisia oloja sekä työntekijöiden ja asiakkaiden oikeuksia koskevia määräyksiä,

d) kuluttajien eduksi tai suojaamiseksi tarkoitettuja kaikkiin kyseisen rautatiealan yrityksiin sovellettavia vaatimuksia.

2. Rautatieyritys voi milloin tahansa pyytää komissiolta lausuntoa kansallisen lainsäädännön vaatimusten yhdenmukaisuudesta yhteisön lainsäädännön kanssa sekä siitä, sovelletaanko kyseisiä vaatimuksia ketään syrjimättömällä tavalla.

Jos komissio katsoo, että tämän direktiivin määräyksiä ei ole noudatettu, komissio antaa direktiivin asianmukaista tulkintaa koskevan lausunnon, sanotun kuitenkaan rajoittamatta perustamissopimuksen 226 artiklan soveltamista.

13 artikla

Rautatieyritysten on noudatettava kansainväliseen rautatieliikenteeseen sovellettavia siinä jäsenvaltiossa voimassa olevia sopimuksia, jossa ne toimivat. Niiden on noudatettava myös asianomaisia tulli- ja verosäännöksiä.

95/18/EY (mukautettu)

uusi

25 artikla

Toimilupien myöntämismenettely

1. Asianomaisten jäsenvaltioiden Asianomaisen toimilupaviranomaisen on julkistettava toimilupien myöntämisessä noudatettavat menettelyt ja ilmoitettava siitä komissiolle niistä Euroopan rautatievirastolle .

2. Toimilupaviranomaisen on tehtävä päätös hakemuksesta mahdollisimman nopeasti ja viimeistään kolmen kuukauden kuluttua kaikkien asiaankuuluvien tietojen ja erityisesti liitteessä V tarkoitettujen tietojen toimittamisesta. Toimilupaviranomaisen on otettava huomioon kaikki saatavilla olevat tiedot. Päätös on annettava tiedoksi hakijana olevalle rautatieyritykselle viipymättä . Hylkäävä päätös on perusteltava.

3. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että tuomioistuin voi tarkastaa toimilupaviranomaisen päätökset.

2001/14/EY (mukautettu)

IV LUKU

RAUTATEIDEN INFRASTRUKTUURIN KÄYTTÖMAKSUJEN PERIMINEN JA RAUTATEIDEN INFRASTRUKTUURIKAPASITEETIN KÄYTTÖOIKEUDEN MYÖNTÄMINEN

1 JAKSO

Yleiset periaatteet

26 artikla

Infrastruktuurikapasiteetin tehokas käyttö

2001/14/EY

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että rautateiden infrastruktuurin hinnoittelujärjestelmissä ja kapasiteetin käyttöoikeuden myöntämisjärjestelmissä noudatetaan tässä direktiivissä vahvistettuja periaatteita ja siten infrastruktuurin haltijalle annetaan mahdollisuus markkinoida ja hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti käytettävissä olevaa infrastruktuurikapasiteettia.

2001/14/EY (mukautettu)

uusi

27 artikla

Verkkoselostus

1. Infrastruktuurin haltijan on asianomaisia osapuolia , myös 55 artiklassa tarkoitettua sääntelyelintä, kuultuaan laadittava ja julkaistava verkkoselostus, joka on saatavissa sellaista maksua vastaan, joka ei saa ylittää tämän selostuksen julkaisemisesta aiheutuvia kustannuksia. Verkkoselostus on julkaistava vähintään kahdella unionin virallisella kielellä. Verkkoselostuksen sisällön on oltava maksutta saatavilla sähköisessä muodossa Euroopan rautatieviraston verkkosivuston kautta.

2001/14/EY

uusi

2. Verkkoselostuksessa on esiteltävä rautatieyritysten käytettävissä oleva infrastruktuuri. Siihen on sisällyttävä tietoja kyseisen rautateiden infrastruktuurin ja palvelujen tarjoamisen varusteiden käyttöä koskevien edellytysten määrittelystä. Verkkoselostuksen sisältö on liitteessä VI.

uusi

Liitettä VI voidaan muuttaa kokemuksen perusteella 60 artiklassa tarkoitettua menettelyä noudattaen.

2001/14/EY

3. Verkkoselostus on pidettävä ajan tasalla ja sitä on tarvittaessa muutettava.

4. Verkkoselostus on julkaistava vähintään neljä kuukautta ennen infrastruktuurin kapasiteettia koskevien hakemusten jättämiselle asetetun määräajan päättymistä.

2004/51/EY 1 artiklan 2 kohdan b alakohta (mukautettu)

28 artikla

Rautatieyritysten ja infrastruktuurin haltijoiden väliset sopimukset

Rautatieliikennepalveluja harjoittavien yritysten on tehtävä tarvittavat julkisoikeudelliset tai yksityisoikeudelliset sopimukset käyttämänsä rautatieinfrastruktuurin infrastruktuurin haltijan kanssa. Kyseisten sopimusten ehtojen on oltava syrjimättömiä ja läpinäkyviä tämän direktiivin säännösten mukaisesti.

2001/14/EY (mukautettu)

2 JAKSO

Infrastruktuuri- ja palvelumaksut

2001/14/EY (mukautettu)

29 artikla

Maksujen vahvistaminen, määrittäminen ja periminen

1. Jäsenvaltioiden on vahvistettava hinnoittelupuitteet ottaen kuitenkin huomioon hallinnon riippumattomuus, josta säädetään 4 artiklassa.

2001/14/EY 4 artikla

Ottaen huomioon hallinnon riippumattomuus, jäsenvaltioiden on myös vahvistettava hinnoittelun erityissäännöt tai annettava asiaa koskeva valtuutus infrastruktuurin haltijalle.

uusi

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että hinnoittelupuitteet ja hinnoittelusäännöt julkaistaan verkkoselostuksessa.

2001/14/EY (mukautettu)

uusi

Infrastruktuurin haltijan on määritettävä ja perittävä infrastruktuurin käyttömaksut.

2. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että infrastruktuurin haltijat toimivat yhteistyössä sellaisten tehokkaiden hinnoittelujärjestelmien luomiseksi, jotka mahdollistavat useamman kuin yhden infrastruktuuriverkon alueelle ulottuvat junapalvelut. Infrastruktuurin haltijoiden on pyrittävä erityisesti varmistamaan kansainvälisen rautateiden tavaraliikenteen kansainvälisten rautatieliikennepalvelujen paras mahdollinen kilpailukyky ja rautatieverkoston tehokas käyttö .

uusi

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että infrastruktuurin haltijoiden edustajat, joiden maksuja koskevilla päätöksillä on vaikutuksia muihin infrastruktuureihin, liittyvät yhteen koordinoidakseen maksuja tai periäkseen maksuja infrastruktuurin käytöstä kansainvälisellä tasolla.

2001/14/EY

3. Infrastruktuurin haltijoiden on varmistettava, että voimassa oleva hinnoittelujärjestelmä perustuu samoihin periaatteisiin koko verkon alueella 32 artiklan 2 kohdan mukaisia erityisjärjestelyjä lukuun ottamatta.

2001/14/EY

4. Infrastruktuurin haltijoiden on varmistettava, että hinnoittelujärjestelmien soveltaminen johtaa tasapuolisten ja ketään syrjimättömien maksujen perimiseen eri rautatieyrityksiltä, jotka tarjoavat vastaavia palveluja samanlaisella markkinoiden osalla, ja että tosiasiallisesti sovellettavat maksut ovat verkkoselostuksessa määrättyjen sääntöjen mukaisia. .

2001/14/EY (mukautettu)

5. Infrastruktuurin haltijan tai hinnoitteluelimen on pidettävä luottamuksellisina tietoina hakijoiden sille toimittamiin tietoihin liittyviä liikesalaisuuksia.

2001/14/EY (mukautettu)

30 artikla

Infrastruktuurikustannukset ja tilit

1. Infrastruktuurin haltijoille on tarjottava kannustimia infrastruktuurin tarjoamisesta aiheutuvien kustannusten vähentämiseksi ja sen käytöstä perittävien maksujen alentamiseksi kiinnittäen aiheellista huomiota turvallisuuteen sekä infrastruktuuripalvelun laadun ylläpitämiseen ja parantamiseen.

2. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että 1 kohta pannaan täytäntöön toimivaltaisen viranomaisen ja infrastruktuurin haltijan välisellä sopimuksella, jonka kesto on vähintään viisi vuotta ja jossa määrätään valtion rahoituksesta, tai perustamalla aiheelliset valvontatoimenpiteet, joihin liittyy riittävä toimivalta.

3. Kun tehdään sopimus,Sopimuksen ehdoista ja niiden maksujen määräytymisperusteista, joista on sovittu rahoituksen antamiseksi infrastruktuurin haltijalle, on sovittava etukäteen koko sopimuskauden ajaksi.

uusi

Kyseisten sopimusten perusperiaatteet ja -tekijät vahvistetaan liitteessä VII, jota voidaan muuttaa kokemuksen perusteella 60 artiklassa tarkoitettua menettelyä noudattaen.

Jäsenvaltioiden on kuultava asianomaisten osapuolten mielipidettä vähintään kuukautta ennen kuin sopimus allekirjoitetaan, sekä julkaistava sopimus kuukauden kuluessa sen tekemisestä.

Infrastruktuurin haltijan on varmistettava liiketoimintasuunnitelmansa yhteensopivuus sopimuksen määräysten kanssa.

Jäljempänä 55 artiklassa tarkoitettu sääntelyelin arvioi infrastruktuurin haltijan ennakoituja pitkän ja keskipitkän aikavälin tuloja sovittujen suorituskykytavoitteiden saavuttamisen kannalta ja antaa asiaa koskevia suosituksia vähintään kuukautta ennen sopimuksen allekirjoittamista.

Jos toimivaltainen viranomainen aikoo poiketa näistä suosituksista, sen on perusteltava tämä sääntelyelimelle.

4. Infrastruktuurin haltijoiden on laadittava hallinnoimastaan omaisuudesta inventaario sekä pidettävä se ajan tasalla; inventaariossa on esitettävä omaisuuden käypä arvo ja yksityiskohtaiset tiedot infrastruktuurin uusimisesta ja parantamisesta aiheutuvista menoista.

2001/14/EY (mukautettu)

uusi

5. Infrastruktuurin haltijan ja palvelujen tarjoajan on luotava menettely kustannusten jakamiseksi eri tarjottujen palvelujen välillä liitteen III mukaisesti sekä erilaisten raideliikenteen kulkuneuvojen välillä kustannusten aiheutumisesta saatavilla olevan parhaan mahdollisen tiedon ja 31 artiklassa tarkoitettujen hinnoitteluperiaatteiden perusteella. On luotava menetelmä kustannusten jakamiseksi. Jäsenvaltiot voivat edellyttää etukäteishyväksyntää. Tämä menetelmä on saatettava ajoittain ajan tasalle siten, että se vastaa parhainta kansainvälistä käytäntöä.

2001/14/EY (mukautettu)

uusi

31 artikla

Hinnoitteluperiaatteet

1. Rautateiden infrastruktuurin käyttömaksut on maksettava infrastruktuurin haltijalle ja palvelujen käyttömaksut palvelun harjoittajalle , ja maksut on käytettävä niiden liiketoimien rahoittamiseen.

2. Jäsenvaltiot voivat vaatia Jäsenvaltioiden on vaadittava , että infrastruktuurin haltija ja palvelun harjoittaja toimittavat sääntelyelimelle kaikki tarvittavat tiedot asetetuista maksuista. Infrastruktuurin haltijan ja palvelun harjoittajan on tässä suhteessa voitava osoittaa kullekin rautatieyritykselle , että rautatieyritykseltä 30–37 artiklan mukaisesti tosiasiallisesti laskutettavat infrastruktuuri- ja palvelumaksut noudattavat verkkoselostuksessa määrättyä menettelyä, sääntöjä ja tapauskohtaisesti taulukoita.

3. Vähimmäiskäyttömahdollisuuksista ja radan käyttömahdollisuuksista palveluihin pääsyä varten perittävät maksut on vahvistettava niiden kustannusten perusteella, jotka aiheutuvat suoraan junaliikenteen harjoittamisesta liitteessä VIII olevan 1 kohdan mukaisesti , sanotun kuitenkaan rajoittamatta tämän artiklan 4 tai 5 kohdan tai 32 artiklan soveltamista.

uusi

Liitteessä VIII olevaa 1 kohtaa voidaan muuttaa kokemuksen perusteella 60 artiklassa tarkoitettua menettelyä noudattaen.

2001/14/EY (mukautettu)

4. Infrastruktuurimaksuihin voi sisältyä maksu, jossa otetaan huomioon kapasiteetin niukkuus määriteltävällä infrastruktuurin osalla aikoina, jolloin se on ylikuormitettu.

uusi

5. Kun melun vaikutusten hinnoittelu tulee unionin lainsäädännössä mahdolliseksi maanteiden tavaraliikenteen osalta, infrastruktuurimaksuja on muutettava junan toiminnan meluvaikutuksista aiheutuvien kustannusten huomioon ottamiseksi liitteessä VIII olevan 2 kohdan mukaisesti.

Liitteessä VIII olevaa 2 kohtaa voidaan muuttaa kokemuksen perusteella 60 artiklassa tarkoitettua menettelyä noudattaen erityisesti eriytettyjen infrastruktuurimaksujen osatekijöiden täsmentämiseksi.

2001/14/EY (mukautettu)

uusi

Infrastruktuurimaksuja voidaan tarkistaa junan toiminnasta aiheutuvien muiden kuin liitteessä VIII olevassa 2 kohdassa tarkoitettujen ympäristövaikutusten kustannusten huomioon ottamiseksi. Tällainen tarkistus , jolla voidaan varmistaa junaliikenteen harjoittamisesta ilmaan tulevista epäpuhtauspäästöistä aiheutuvien ulkoisten kustannusten sisällyttäminen hintoihin, on suhteutettava aiheutetun vaikutuksen suuruuteen.

Infrastruktuurin haltijan kokonaistuloja kartuttavien muiden ympäristömaksujen sisällyttäminen hintoihin on kuitenkin sallittua ainoastaan siinä tapauksessa, että unionin lainsäädäntö mahdollistaa tällaisten maksujen soveltamisen maanteiden tavaraliikenteeseen kilpailevissakin liikennemuodoissa peritään samantasoisia maksuja. Jos unionin lainsäädäntö ei mahdollista tällaisten muissa kilpailevissa liikennemuodoissa ei peritä vertailukelpoisella tasolla olevia ympäristökustannuksiin perustuvien maksujen perimistä maanteiden tavaraliikenteeltä , tällainen tarkistus ei saa vaikuttaa infrastruktuurin haltijan saamien kokonaistulojen määrään.

Jos ympäristökustannuksiin perustuvista vertailukelpoiset maksuista aiheutuu ylimääräisiä tuloja, jäsenvaltioiden on päätettävä , kuinka kyseiset tulot käytetään.

uusi

Asianomaisten viranomaisten on säilytettävä tiedot, jotka ovat tarpeen ympäristökustannuksista aiheutuvien maksujen alkuperän ja käytön jäljittämiseksi. Jäsenvaltioiden on toimitettava nämä tiedot säännöllisesti komissiolle.

2001/14/EY

6. Epäsuotuisien ja suhteettomien vaihtelujen välttämiseksi 3, 4 ja 5 kohdassa tarkoitetut maksut voidaan laskea keskimääräisinä kohtuulliselta junaliikenteen määrältä ja aikaväliltä. Infrastruktuurimaksujen suuruus on kuitenkin suhteutettava liikenteen osuuteen kustannuksista.

2001/14/EY

uusi

7. Tätä artiklaa ei sovelleta liitteessä III olevassa 2 kohdassa tarkoitettuun palvelujen tarjontaan. Liitteessä II olevassa 2 kohdassa tarkoitettujen palvelujen hinnoittelussa on kuitenkin otettava huomioon rautatiealan kilpailutilanne, Kyseisistä palveluista perittävät maksut eivät kuitenkaan saa ylittää niiden tarjoamisesta aiheutuvia kustannuksia ja kohtuullista voittoa.

8. Jos liitteessä III olevassa 3 ja 4 kohdassa luetellut lisäpalvelut ja oheispalvelut tarjoaa ainoastaan yksi palveluntarjoaja, palvelusta perittävä maksu ei saa ylittää on sidottava sen tarjoamisesta aiheutuvia kustannuksia ja kohtuullista voittoa todellisen käyttöasteen perusteella.

2001/14/EY (mukautettu)

9. Kapasiteetista, jota käytetään infrastruktuurin kunnossapitoon , voidaan periä maksu. Kyseiset maksut eivät saa ylittää kunnossapidosta infrastruktuurin haltijalle aiheutuvaa tulojen nettomenetystä.

uusi

10. Liitteessä III olevassa 2, 3 ja 4 kohdassa tarkoitettujen palvelujen tarjoamisen varusteiden käyttäjän on annettava infrastruktuurin haltijalle maksuja koskevat tiedot, jotka sisällytetään verkkoselostukseen 27 artiklan mukaisesti.

2001/14/EY (mukautettu)

32 artikla

Hinnoitteluperiaatteisiin liittyvät poikkeukset

1. Saadakseen infrastruktuurin haltijalle aiheutuneet kustannukset katetuksi täysimääräisesti, jäsenvaltio voi markkinoiden niin salliessa periä lisähintoja toimivien, läpinäkyvien ja ketään syrjimättömien periaatteiden perusteella taaten kuitenkin samalla erityisesti kansainvälisen rautateiden tavaraliikenteen parhaan mahdollisen kilpailukyvyn. Hinnoittelujärjestelmässä on otettava huomioon rautatieyritysten aikaansaama tuottavuuden kasvu.

2001/14/EY

Maksut eivät kuitenkaan saa olla niin korkeita, että infrastruktuuria eivät voi käyttää sellaiset markkinalohkot, jotka pystyvät maksamaan vähintään rautatiepalvelujen käytöstä suoraan aiheutuvat kustannukset sekä sen katetuoton, jonka markkinat kestävät.

uusi

Nämä markkinalohkot vahvistetaan sääntelyelimen ennakkohyväksynnän perusteella liitteessä VIII olevassa 3 kohdassa vahvistettuja perusteita noudattaen. Sellaisten markkinalohkojen osalta, joilla ei ole liikennettä, hinnoittelujärjestelmään ei saa sisällyttää lisähintoja.

Liitteessä VIII olevaa 3 kohtaa voidaan muuttaa kokemuksen perusteella 60 artiklassa tarkoitettua menettelyä noudattaen.

2001/14/EY (mukautettu)

uusi

2. Infrastruktuurin haltija voi tulevia erityisiä investointihankkeita tai sellaisia erityisiä investointihankkeita varten, jotka on saatettu päätökseen aikaisintaan viisitoista vuotta ennen tämän direktiivin voimaantuloa vuoden 1988 jälkeen , määrätä tai pitää voimassa korkeampia maksuja, jotka perustuvat kyseisten hankkeiden pitkän aikavälin kustannuksiin, jos hankkeet lisäävät tehokkuutta tai kustannusvaikuttavuutta tai molempia ja jos niihin ei muuten voida tai olisi voitu ryhtyä. Tällaisiin maksujärjestelyihin voi myös sisältyä uusiin investointeihin liittyvien riskien jakamista koskevia sopimuksia.

uusi

3. Euroopan junanvalvontajärjestelmällä (ETCS) varustettujen junien osalta, jotka käyttävät kansallisilla ohjaus-, hallinta- ja merkinantojärjestelmillä varustettuja ratoja, infrastruktuurimaksuja alennetaan tilapäisesti liitteessä VIII olevan 5 kohdan mukaisesti.

Liitteessä VIII olevaa 5 kohtaa voidaan muuttaa kokemuksen perusteella 60 artiklassa tarkoitettua menettelyä noudattaen.

2001/14/EY 8 artikla (mukautettu)

4. Syrjinnän estämiseksi on varmistettava, että infrastruktuurin haltijan keskimääräiset maksut ja rajakustannuksiin perustuvat maksut sen infrastruktuurin samanlaisesta käytöstä ovat vertailukelpoisia ja että samanlaisilta palveluilta samalla markkinalohkolla peritään samanlaiset maksut. Infrastruktuurin haltijan on osoitettava verkkoselostuksessa, että hinnoittelujärjestelmä täyttää nämä vaatimukset, edellyttäen, että tämä voidaan tehdä ilmaisematta liikesalaisuuksia.

2001/14/EY

uusi

5. Jos infrastruktuurin haltija aikoo muuttaa 1 kohdassa tarkoitettuja hinnoittelujärjestelmän olennaisia osia, sen on julkistettava ne vähintään kolme kuukautta ennen 27 artiklan 4 kohdan mukaista verkkoselostuksen julkaisemisen määräaikaa .

2001/14/EY (mukautettu)

33 artikla

Alennukset

1. Sen estämättä, mitä 31 artiklan 3 kohdassa säädetään suorien kustannusten periaatteesta , kaikissa alennuksissa, joita infrastruktuurin haltija antaa rautatieyrityksiltä mistä tahansa palveluista perimistään maksuista, on noudatettava tässä artiklassa vahvistettuja perusteita, sanotun kuitenkaan rajoittamatta perussopimuksen 101, 102, 106 ja 107 artiklan soveltamista.

2001/14/EY (mukautettu)

uusi

2. Lukuun ottamatta 3 kohtaa alennukset eivät voi olla suuremmat kuin infrastruktuurin haltijalle hallintokustannusten osalta koituva todellinen säästö. Alennuksen suuruutta määritettäessä ei voida ottaa huomioon kustannussäästöjä, jotka on jo otettu huomioon perittävässä maksussa.

3. Infrastruktuurin haltijat voivat ottaa käyttöön kaikille infrastruktuurin käyttäjille tarkoitettuja järjestelmiä, jotka koskevat määrättyjä liikennevirtoja, ja joissa myönnetään määräaikaisia alennuksia uusien rautatiepalvelujen kehittämisen edistämiseksi, tai alennuksia, joilla kannustetaan käyttämään erityisen vähän käytettyjä ratoja.

4. Alennukset saavat koskea vain niitä maksuja, jotka peritään määrätyltä infrastruktuurin osalta.

5. Samanlaisiin palvelutyyppeihin on sovellettava samanlaisia alennusjärjestelmiä. Alennusjärjestelmiä on sovellettava syrjimättä kaikkiin rautatieyrityksiin.

34 artikla

Järjestelmä sellaisten ympäristö-, onnettomuus- ja infrastruktuurikustannusten korvaamiseksi, joilla muita liikennemuotoja ei rasiteta

1. Jäsenvaltiot voivat perustaa tietyksi määräajaksi järjestelmän, jolla korvataan rautateiden infrastruktuurin käytön osalta ne ympäristö-, onnettomuus- ja infrastruktuurikustannukset, joilla ei todistetusti rasiteta kilpailevia liikennemuotoja, jos nämä kustannukset ylittävät rautateiden vastaavanlaiset kustannukset.

2001/14/EY (mukautettu)

2. Jos yksinoikeudella toimiva rautatieyritys saa korvausta, korvauksen saamisen on näyttävä vastaavana etuna käyttäjälle.

2001/14/EY

3. Käytetyn menetelmän ja tehtyjen laskelmien on oltava julkisia. Erityisesti on oltava mahdollista osoittaa ne kilpailevan liikenneinfrastruktuurin erityiset perimättä jääneet kustannukset, joilta vältytään, sekä varmistaa, että järjestely myönnetään yrityksille ketään syrjimättömin perustein.

2001/14/EY (mukautettu)

4. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että järjestelmä on perussopimuksen 93, 107 ja 108 artiklan mukainen.

2001/14/EY (mukautettu)

35 artikla

Suorituskannustinjärjestelmä

1. Infrastruktuurin hinnoittelujärjestelmien on suorituskannustinjärjestelmän avulla kannustettava rautatieyrityksiä ja infrastruktuurin haltijaa minimoimaan häiriöt ja parantamaan rautatieverkon suorituskykyä suorituskannustinjärjestelmällä . Tähän saattaa sisältyä seuraamuksia verkon toiminnalle häiriötä tuottavista toimista, korvauksia häiriöistä kärsiville yrityksille ja palkintomaksuja ennakoitua paremmasta suorituskyvystä.

2001/14/EY (mukautettu)

uusi

2. Liitteessä VIII olevassa 4 kohdassa lueteltuja suorituskannustinjärjestelmän perusperiaatteita on sovellettava koko verkkoon.

Liitteessä VIII olevaa 4 kohtaa voidaan muuttaa kokemuksen perusteella 60 artiklassa tarkoitettua menettelyä noudattaen.

2001/14/EY (mukautettu)

uusi

36 artikla

Kapasiteetin varausmaksut

Infrastruktuurin haltija voi periä asianmukaisen maksun kapasiteetista, joka on myönnetty mutta jätetty käyttämättä. Maksulla on kannustettava kapasiteetin tehokasta käyttöä. Jos vuotuisen aikataulun vahvistamisen yhteydessä reitin myöntämistä hakee useampi kuin yksi hakija, on perittävä varausmaksu.

Infrastruktuurin haltijan on kyettävä aina ilmoittamaan rautatieyritysten käyttöön jo myönnetty infrastruktuurikapasiteetti kaikille, joiden etua asia koskee.

uusi

37 artikla

Hinnoittelujärjestelmiä koskeva yhteistyö useammassa kuin yhdessä verkossa

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että infrastruktuurin haltijat tekevät yhteistyötä 32 artiklassa tarkoitettujen lisähintojen ja 35 artiklassa tarkoitettujen suorituskannustinjärjestelmien tehokkaaksi soveltamiseksi useammassa kuin yhdessä verkossa tapahtuvaan liikenteeseen. Infrastruktuurin haltijoiden on vahvistettava asianmukaiset menettelyt kansainvälisten rautatieliikennepalvelujen kilpailukyvyn optimoimiseksi tämän direktiivin sääntöjen mukaisesti.

2001/14/EY

3 JAKSO

INFRASTRUKTUURIKAPASITEETIN KÄYTTÖOIKEUDEN MYÖNTÄMINEN

2001/14/EY (mukautettu)

38 artikla

Kapasiteettioikeudet

1. Infrastruktuurikapasiteetin käyttöoikeuden myöntää infrastruktuurin haltija. Oikeuden saanut hakija ei voi siirtää myönnettyä käyttöoikeutta toiselle yritykselle tai yksikölle.

2001/14/EY

Kaupan käyminen infrastruktuurikapasiteetilla on kielletty ja aiheuttaa sen, että kapasiteettia ei enää myönnetä.

Siirtona ei pidetä sitä, että jokin rautatieyritys käyttää kapasiteettia sellaisen hakijan liiketoimintaan, joka ei itse ole rautatieyritys.

2. Oikeus tietyn infrastruktuurikapasiteetin käyttöön reittien muodossa voidaan myöntää hakijoille enintään yhdeksi liikenteen aikataulun kaudeksi.

Infrastruktuurin haltija ja hakija voivat tehdä 42 artiklan mukaisen puitesopimuksen kyseessä olevan rautateiden infrastruktuurikapasiteetin käytöstä yhtä liikenteen aikataulun kautta pidemmäksi ajaksi.

2001/14/EY (mukautettu)

3. Infrastruktuurin haltijoiden ja hakijoiden oikeuksista ja velvollisuuksista kapasiteetin käyttöoikeuksien myöntämisen osalta määrätään sopimuksissa tai säädetään jäsenvaltioiden lainsäädännössä.

2007/58/EY 2 artiklan 3 kohta (mukautettu)

4. Jos hakija aikoo pyytää infrastruktuurikapasiteettia 2 artiklassa määritellyn kansainvälisen henkilöliikennepalvelun harjoittamiseksi, sen on ilmoitettava tästä asianomaisille infrastruktuurin haltijoille ja sääntelyelimille. Jotta sääntelyelinten olisi mahdollista arvioida, onko kansainvälisen palvelun tarkoituksena matkustajien kuljettaminen eri jäsenvaltioissa sijaitsevien asemien välillä, ja mitkä ovat mahdolliset taloudelliset vaikutukset olemassa oleviin julkisia palveluhankintoja koskeviin sopimuksiin, niiden on varmistettava, että asiasta ilmoitetaan kaikille toimivaltaisille viranomaisille, jotka ovat myöntäneet oikeuden julkisia palveluhankintoja koskevassa sopimuksessa määritellyn rautateiden henkilöliikennepalvelun tarjoamiseen kyseisellä reittiosuudella , muulle asiaan liittyvälle toimivaltaiselle viranomaiselle, jolla on 9 artiklan 3 kohdan nojalla oikeus rajoittaa käyttöoikeutta, ja kaikille rautatieyrityksille, jotka panevat täytäntöön julkisia palveluhankintoja koskevaa sopimusta tämän kansainvälisen henkilöliikennepalvelun käyttämällä reittiosuudella .

2001/14/EY (mukautettu)

39 artikla

Kapasiteetin käyttöoikeuden myöntäminen

1. Jäsenvaltiot voivat vahvistaa puitteet infrastruktuurikapasiteetin käyttöoikeuden myöntämiselle rajoittamatta kuitenkaan hallinnon riippumattomuutta, josta säädetään 4 artiklassa. Kapasiteetin käyttöoikeuden myöntämisestä on laadittava erityissäännöt. Infrastruktuurin haltijan on huolehdittava kapasiteetin käyttöoikeuden myöntämismenettelyistä. Infrastruktuurin haltijan on erityisesti varmistettava, että infrastruktuurikapasiteetin käyttöoikeudet myönnetään oikeudenmukaisin ja ketään syrjimättömin perustein ja unionin lainsäädännön mukaisesti.

2001/14/EY (mukautettu)

2. Jos infrastruktuurin hallinto ei ole oikeudelliselta muodoltaan, organisaatioltaan tai päätöksenteoltaan rautatieyrityksestä riippumaton, 1 kohdassa tarkoitetut ja tässä luvussa esitetyt toiminnot suorittaa käyttöoikeuden myöntävä elin, joka on oikeudelliselta muodoltaan, organisaatioltaan ja päätöksenteoltaan rautatieyrityksestä riippumaton.

2. Infrastruktuurin haltijoiden ja käyttöoikeuden myöntävän elimenon pidettävä luottamuksellisina tietoina niille toimitettuihin tietoihin liittyviä liikesalaisuuksia.

40 artikla

Yhteistyö infrastruktuurikapasiteetin käyttöoikeuden myöntämiseksi useampaan kuin yhteen verkkoon

2001/14/EYC (mukautettu)

uusi

1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että infrastruktuurin haltijat toimivat yhteistyössä, jotta voidaan tehokkaasti myöntää useamman kuin yhden verkon alueella sijaitseva infrastruktuurikapasiteetti ja myöntää sitä koskevat käyttöoikeudet myös 42 artiklassa tarkoitettujen puitesopimusten nojalla . Niiden on järjestettävä kansainväliset reitit osana Euroopan laajuista rautateiden tavaraliikenneverkkoa. Infrastruktuurin haltijoiden on perustettava asianmukaiset menettelyt tässä direktiivissä vahvistettujen sääntöjen mukaisesti, ja järjestettävä kansainväliset reitit toimintaa varten .

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että niiden infrastruktuurin haltijoiden edustajat, joiden tekemillä kapasiteetin käyttöoikeuden myöntämistä koskevilla päätöksillä on vaikutusta muihin infrastruktuurin haltijoihin, liittyvät yhteen infrastruktuurikapasiteetin käyttöoikeuden myöntämisen yhteensovittamiseksi tai kaiken asianmukaisen infrastruktuurikapasiteetin myöntämiseksi kansainvälisellä tasolla , sanotun kuitenkaan rajoittamatta rautateiden tavaraliikenneverkkoa koskevaan unionin lainsäädäntöön sisältyvien erityisten sääntöjen soveltamista . Tähän menettelyyn voi osallistua myös asianmukaisia kolmansien maiden infrastruktuurien haltijoiden edustajia.

2. Komissiolle ja 57 artiklan mukaista yhteistyötä tekevien sääntelyelinten edustajille on ilmoitettava kokouksista , joissa käsitellään infrastruktuurikapasiteetin käyttöoikeuden myöntämisen yhteisiä periaatteita ja käytäntöjä , ja ne on kutsuttava osallistumaan niihin tarkkailijoina. Jos kapasiteetin myöntämiseen käytetään tietotekniikkaan perustuvia järjestelmiä, sääntelyelinten on saatava näistä järjestelmistä riittävästi tietoja, jotta ne voivat toteuttaa valvontatehtävänsä 56 artiklan säännösten mukaisesti .

2001/14/EY (mukautettu)

3. Kokouksissa tai muissa toimissa, joiden tarkoituksena on mahdollistaa infrastruktuurin kapasiteetin myöntäminen verkkojen väliseen junaliikenteeseen , päätöksiä tekevät ainoastaan infrastruktuurin haltijoiden edustajat.

4. Edellä 1 kohdassa tarkoitettuun yhteistyöhön osallistuvien osapuolten on varmistettava, että organisaation jäsenyyttä ja toimintamenetelmiä koskevat tiedot sekä kaikki infrastruktuurikapasiteetin käyttöoikeuden arvioinnissa ja myöntämisessä käytettävät perusteet ovat julkisia.

5. Edellä 1 kohdassa tarkoitetun yhteistyön yhteydessä infrastruktuurin haltijoiden on arvioitava tarve perustaa kansainvälisiä reittejä tavarajunaliikenteen helpottamiseksi, sekä tarvittaessa ehdottaa ja järjestää kyseisiä reittejä, joiden osalta noudatetaan 48 artiklassa tarkoitettua ad hoc -hakemusmenettelyä.

Hakijoiden on voitava käyttää tällaisia etukäteen järjestettyjä kansainvälisiä reittejä minkä tahansa yhteistyöhön osallistuvan infrastruktuurin haltijan kautta.

2001/14/EY (mukautettu)

41 artikla

Hakijat

1. Infrastruktuurikapasiteetin käyttöoikeutta voivat hakea tässä direktiivissä tarkoitetut hakijat.

2001/14/EY (mukautettu)

2. Infrastruktuurin haltija voi asettaa vaatimuksia hakijoille varmistaakseen, että sen oikeutetut odotukset saatavista tuloista ja infrastruktuurin käytöstä turvataan. Kyseiset on oltava asianmukaisia, avoimia ja ketään syrjimättömiä. Kyseiset vaatimukset on julkaistava verkkoselostuksessa osana kapasiteetin käyttöoikeuden myöntämistä koskevia periaatteita, ja niistä on ilmoitettava komissiolle.3. Edellä 2 kohdassa tarkoitetut vaatimukset voivat koskea ainoastaan sellaisen taloudellisen takuun antamista, joka ei ylitä hakijan suunniteltuun toiminta-asteeseen suhteutettua tarkoituksenmukaista tasoa, sekä vakuutusta kyvystä tehdä tarjouksia, jotka ovat infrastruktuurikapasiteetin myöntämiseen liittyvien edellytysten kanssa yhdenmukaisia.

uusi

3. Komissio voi hyväksyä täytäntöönpanotoimenpiteitä, joissa vahvistetaan 2 kohdan soveltamiseksi noudatettavien perusteiden yksityiskohdat. Kyseiset toimenpiteet, joiden tarkoituksena on varmistaa tämän direktiivin täytäntöönpano yhdenmukaisin edellytyksin, annetaan täytäntöönpanosäädöksinä 63 artiklan 3 kohdan mukaisesti.

2001/14/EY (mukautettu)

42 artikla

Puitesopimukset

1. Infrastruktuurin haltijan ja hakijan välillä voidaan tehdä puitesopimus, sanotun kuitenkaan rajoittamatta perussopimuksen 101, 102 ja 106 artiklan soveltamista. Puitesopimuksessa on eriteltävä sen infrastruktuurikapasiteetin ominaispiirteet, jota hakija hakee, ja jota sille tarjotaan yhtä liikenteen aikataulun kautta pidemmäksi ajaksi. Puitesopimuksessa ei määritetä reittiä yksityiskohtaisesti, vaan sen avulla on voitava vastata hakijan oikeutettuihin kaupallisiin tarpeisiin. Jäsenvaltio voi vaatia, että tämän direktiivin 55 artiklassa tarkoitetun sääntelyelimen on ennakolta hyväksyttävä tällainen puitesopimus.

2001/14/EY

2. Puitesopimukset eivät saa estää muita hakijoita tai liikennepalveluja käyttämästä kyseistä infrastruktuuria.

3. Puitesopimusta on voitava muuttaa tai rajoittaa, jotta mahdollistetaan rautateiden infrastruktuurin entistä tehokkaampi käyttö.

4. Puitesopimukseen voi sisältyä määräyksiä seuraamuksista siltä varalta, että sopimusta joudutaan muuttamaan, tai se joudutaan purkamaan.

2007/58/EY 2 artiklan 4 kohta

5. Puitesopimusten kesto on periaatteessa viisi vuotta, ja niitä voidaan jatkaa niiden alkuperäistä kestoa vastaaviksi ajanjaksoiksi. Infrastruktuurin haltija voi erityisissä tapauksissa hyväksyä lyhyemmän tai pitemmän keston. Viittä vuotta pitempi kesto on perusteltava liiketoimintaan liittyvillä sopimuksilla, erityisillä investoinneilla tai riskeillä.

6. Jos kyseessä ovat 49 artiklassa tarkoitettua erikoistunutta infrastruktuuria käyttävät palvelut, jotka edellyttävät laajoja ja pitkäaikaisia investointeja, jotka hakijan on asianmukaisesti perusteltava, puitesopimusten kesto voi olla 15 vuotta. Kaudet, jotka ylittävät 15 vuotta, ovat sallittuja vain poikkeustapauksissa, erityisesti kun on kyse laajamittaisesta ja pitkäaikaisesta investoinnista ennen kaikkea silloin, kun investointeihin liittyy sopimusvelvoitteita kuten monivuotisia lyhennyssuunnitelmia.

2007/58/EY 2 artiklan 4 kohta (mukautettu)

Tällaisissa poikkeustapauksissa puitesopimuksessa voidaan vahvistaa sen kapasiteetin yksityiskohtaiset ominaispiirteet, joka hakijalle tarjotaan puitesopimuksen voimassaolon ajaksi. Kyseisiin ominaispiirteisiin voi sisältyä reittien liikennetiheys, liikennemäärät ja laatu. Infrastruktuurin haltija voi vähentää varattua kapasiteettia, jos sitä on vähintään kuukauden mittaisen ajanjakson aikana käytetty vähemmän kuin 52 artiklassa säädetään kynnysmääräksi.

2007/58/EY 2 artiklan 4 kohta

Alustava puitesopimus voidaan 1 päivästä tammikuuta 2010 alkaen laatia viiden vuoden ajaksi ennen 1 päivää tammikuuta 2010 palveluja tarjoavien hakijoiden käyttämän kapasiteetin ominaispiirteiden pohjalta erityisten investointien tai liiketoimintaan liittyvien sopimusten huomioon ottamiseksi, ja sopimusta voidaan jatkaa yhden kerran. Jäljempänä 55 artiklassa tarkoitetun sääntelyelimen tehtävänä on antaa lupa tällaisen sopimuksen voimaantulolle.

2001/14/EY (mukautettu)

7. Jokaisen puitesopimuksen yleisten tietojen on oltava kaikkien asianosaisten saatavilla, mutta liikesalaisuudet on pidettävä luottamuksellisina .

2001/14/EY

43 artikla

Käyttöoikeuden myöntämismenettelyn aikataulu

1. Infrastruktuurin haltijan on noudatettava käyttöoikeuden myöntämisessä liitteessä IX vahvistettua aikataulua.

uusi

Liitettä IX voidaan muuttaa kokemuksen perusteella 60 artiklassa tarkoitettua menettelyä noudattaen.

2001/14/EY

2. Infrastruktuurin haltijan on sovittava muiden asianosaisten infrastruktuurin haltijoiden kanssa liikenteen aikatauluun otettavista kansainvälisistä reiteistä, ennen kuin liikenteen aikataulua koskevia ehdotuksia koskevat kuulemiset aloitetaan. Muutoksia tehdään ainoastaan, jos ne ovat ehdottoman välttämättömiä.

2001/14/EY (mukautettu)

44 artikla

Hakemukset

1. Hakijat voivat toimittaa julkis- tai yksityisoikeuden mukaisesti infrastruktuurin haltijalle hakemuksen, jossa pyydetään sopimuksen tekemistä oikeudesta käyttää rautateiden infrastruktuuria IV luvun 2 jaksossa säädettyä korvausta vastaan.

2. Säännöllistä liikenteen aikataulua koskevissa hakemuksissa on noudatettava liitteessä IX vahvistettuja määräaikoja.

2001/14/EY (mukautettu)

uusi

3. Puitesopimuksen osapuolena olevan hakijan on tehtävä hakemus kyseisen sopimuksen mukaisesti.

4. Hakijat voivat hakea Hakijoiden on jätettävä useamman kuin yhden verkon alueelle ulottuvaa infrastruktuurikapasiteettia koskeva hakemus yhdelle infrastruktuurin haltijalle. Kyseisellä infrastruktuurin haltijalla on tällöin oikeus toimia hakijan puolesta hankkiakseen kapasiteettia muilta toimivaltaisilta infrastruktuurin haltijoilta.

5. Useamman kuin yhden verkon alueelle ulottuvan infrastruktuurikapasiteetin osalta infrastruktuurin haltijoiden on varmistettava, että hakijat voivat hakea kapasiteettia suoraan yhteiseltä elimeltä, esimerkiksi rautatiekäytävien keskitetyltä palvelupisteeltä, jonka infrastruktuurien haltijat voivat perustaa.

45 artikla

Aikataulusuunnittelu

2001/14/EC (mukautettu)

1. Infrastruktuurin haltijan on mahdollisuuksien mukaan pyrittävä täyttämään kaikki infrastruktuurikapasiteettia koskevat pyynnöt, erityisesti useamman kuin yhden verkon alueelle ulottuvia reittejä koskevat pyynnöt, sekä ottamaan huomioon mahdollisuuksien mukaan kaikki hakijoihin kohdistuvat rajoitteet , myös niiden liiketoimintaan kohdistuvat taloudelliset vaikutukset.

2001/14/EY 20 artikla

2. Infrastruktuurin haltija voi asettaa liikenteen aikataulun suunnittelu- ja yhteensovittamismenettelyssä jonkin palvelutyypin etusijalle, mutta ainoastaan 47 ja 49 artiklan mukaisesti.

2001/14/EY

3. Infrastruktuurin haltijan on kuultava asianomaisia osapuolia liikenteen aikataulua koskevasta ehdotuksesta ja annettava niille vähintään kuukausi aikaa esittää näkemyksensä. Asianomaisiin osapuoliin kuuluvat kaikki kapasiteettia hakeneet sekä muut osapuolet, jotka haluavat esittää huomautuksiaan siitä, miten liikenteen aikataulu saattaa vaikuttaa niiden mahdollisuuksiin hankkia rautatiepalveluja aikataulukaudella.

uusi

4. Infrastruktuurin haltijan on pyynnöstä annettava kohtuullisen ajan kuluessa ja 46 artiklassa tarkoitetun yhteensovittamismenettelyn kannalta riittävän ajoissa seuraavat tiedot kirjallisesti ja maksutta hakijoiden saataville tarkastelua varten:

a) kaikkien muiden hakijoiden samoilla reittiosuuksilla hakemat reitit;

b) kaikille muille hakijoille myönnetyt reitit ja kaikkien muiden hakijoiden myöntämistä odottavat reittihakemukset samoilla reittiosuuksilla;

c) kaikille muille hakijoille myönnetyt reitit samoilla reittiosuuksilla kuin edellisellä liikenteen aikataulukaudella;

d) asianomaisilla reittiosuuksilla vielä saatavilla oleva kapasiteetti;

e) kaikki yksityiskohtaiset tiedot kapasiteetin myöntämisprosessissa käytetyistä perusteista.

2001/14/EY

5. Infrastruktuurin haltijan on toteutettava tarkoituksenmukaiset toimenpiteet kaikkien esille otettujen kysymysten käsittelemiseksi.

46 artikla

Yhteensovittamismenettely

2001/14/EY

1. Jos infrastruktuurin haltija havaitsee 45 artiklassa tarkoitetun liikenteen aikataulusuunnitelman laatimismenettelyn aikana, että eri hakemukset ovat keskenään ristiriidassa, sen on pyrittävä sovittamaan hakemukset mahdollisimman hyvin yhteen.

2001/14/EY 21 artikla

2. Jos tilanne edellyttää yhteensovittamista, infrastruktuurin haltijalla on kohtuullisissa rajoissa oikeus ehdottaa infrastruktuurikapasiteettia, joka eroaa pyydetystä kapasiteetista.

2001/14/EY (mukautettu)

uusi

3. Infrastruktuurin haltijan on pyrittävä ratkaisemaan mahdolliset ristiriidat asianomaisten hakijoiden kanssa käytävillä neuvotteluilla.

4. Yhteensovittamismenettelyä ohjaavat periaatteet on vahvistettava verkkoselostuksessa. Niissä on erityisesti otettava huomioon kansainvälisten reittien järjestämiseen liittyvät vaikeudet sekä vaikutukset, joita muutoksista saattaa muille infrastruktuurin haltijoille aiheutua.

5. Jos infrastruktuurikapasiteettia koskevia hakemuksia ei voida täyttää ilman yhteensovittamista, infrastruktuurin haltijan on pyrittävä yhteensovittamisen avulla käsittelemään kaikki pyynnöt.

6. Infrastruktuurikapasiteetin käyttöoikeuden myöntämistä koskevia riitoja varten on luotava riitojenratkaisujärjestely riitojen ratkaisemiseksi nopeasti, sanotun kuitenkaan rajoittamatta olemassa olevien muutoksenhakukeinojen ja 56 artiklan soveltamista. Kyseinen järjestely on esitettävä verkkoselostuksessa. Jos tuota järjestelyä käytetään, päätös on tehtävä kymmenen työpäivän kuluessa.

47 artikla

Ylikuormitettu infrastruktuuri

2001/14/EY (mukautettu)

1. Jos pyydettyjen reittien koordinoinnin ja hakijoiden kuulemisen jälkeen ei ole mahdollista suostua kaikkiin infrastruktuurikapasiteettia koskeviin hakemuksiin, infrastruktuurin haltijan on välittömästi ilmoitettava, että kyseinen infrastruktuurin osa on ylikuormitettu. Tämä on tehtävä myös sellaisen infrastruktuurin osalta, jonka voidaan olettaa kärsivän kapasiteetin riittämättömyydestä lähitulevaisuudessa.

2. Jos infrastruktuurin on ilmoitettu olevan ylikuormitettu, infrastruktuurin haltijan on laadittava 50 artiklassa säädetty kapasiteettia koskeva arviointi, jollei 51 artiklassa säädetyn kapasiteetin vahvistamissuunnitelman toteutusta ole jo aloitettu.

2001/14/EY

3. Jos 31 artiklan 4 kohdan mukaisia maksuja ei ole peritty, tai ne eivät ole tuottaneet tyydyttävää tulosta ja infrastruktuurin on ilmoitettu olevan ylikuormitettu, infrastruktuurin haltija voi lisäksi soveltaa ensisijaisuusperusteita infrastruktuurikapasiteetin käyttöoikeuden myöntämisessä.

4. Ensisijaisuusperusteissa on otettava huomioon palvelun merkitys yhteiskunnalle suhteessa kaikkiin muihin liikennepalveluihin, joille ei näin ollen kapasiteettia myönnetä.

2001/14/EC (mukautettu)

Jäsenvaltiot voivat varmistaakseen riittävien liikennepalvelujen kehittämisen näissä puitteissa ja erityisesti vastatakseen julkisten palvelujen vaatimuksiin tai edistääkseen rautateiden tavaraliikennettä toteuttaa ketään syrjimättömin perustein tarvittavat toimenpiteet niin, että kyseiset liikennepalvelut ovat etusijalla infrastruktuurikapasiteettia myönnettäessä.

Jos siihen on aihetta, jäsenvaltiot voivat maksaa infrastruktuurin haltijalle korvauksen, joka vastaa mahdollista taloudellista tappiota siitä, että tietty kapasiteetti on osoitettava toisen alakohdan mukaisesti joillekin palveluille.

Kyseisissä toimenpiteissä ja korvauksissa on otettava huomioon ne vaikutukset, joita muissa jäsenvaltioissa on sillä, ettei kapasiteettia myönnetä.

2001/14/EY

5. Tavaraliikennepalvelujen ja erityisesti kansainvälisen tavaraliikenteen merkitys on otettava riittävällä tavalla huomioon ensisijaisuusperusteita määritettäessä.

6. Ylikuormitettujen infrastruktuurien osalta noudatettavat menettelyt ja käytettävät perusteet vahvistetaan verkkoselostuksessa.

48 artikla

Ad hoc -hakemukset

1. Infrastruktuurin haltijan on vastattava yksittäisiä reittejä koskeviin ad hoc -hakemuksiin mahdollisimman pian, kuitenkin viiden työpäivän kuluessa. Tiedot käytettävissä olevasta varakapasiteetista on asetettava kaikkien sellaisten hakijoiden saataville, jotka saattavat haluta käyttää kyseistä kapasiteettia.

2. Infrastruktuurin haltijoiden on tarvittaessa arvioitava, onko lopulliseen liikenteen aikatauluun tarpeen jättää tilaa varakapasiteetille, jotta ne voisivat nopeasti vastata ennakoitavissa oleviin kapasiteettia koskeviin ad hoc -hakemuksiin. Tätä sovelletaan myös ylikuormitettuun infrastruktuuriin.

49 artikla

Erikoistunut infrastruktuuri

2001/14/EY (mukautettu)

1. Infrastruktuurikapasiteetin on katsottava olevan saatavilla kaikkien sellaisten palvelujen käyttöön , jotka täyttävät reitin toimintaan vaadittavat ominaisuudet, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 2 kohdan soveltamista.

2. Jos sopivia vaihtoehtoisia reittiosuuksia on, infrastruktuurin haltija voi asianomaisia osapuolia kuultuaan osoittaa tietyn infrastruktuurin määrätyn tyyppisen liikenteen käyttöön. Jos tällainen osoittaminen on tapahtunut, infrastruktuurin haltija voi asettaa kyseisen liikennetyypin etusijalle infrastruktuurikapasiteetin käyttöoikeuksia myöntäessään, sanotun kuitenkaan rajoittamatta perussopimuksen 101, 102 ja 106 artiklan soveltamista.

Kyseinen osoittaminen ei saa estää muita liikennetyyppejä käyttämästä kyseistä infrastruktuuria, kun kapasiteettia on käytettävissä.

3. Jos infrastruktuuri on osoitettu tiettyyn käyttöön 2 kohdan mukaisesti , siitä on kerrottava verkkoselostuksessa.

50 artikla

Kapasiteettia koskeva arviointi

1. Kapasiteettia koskevan arvioinnin tarkoituksena on määrittää infrastruktuurikapasiteetin rajoitteet , jotka estävät sen, että infrastruktuurikapasiteettia koskevat hakemukset voidaan täyttää täysimääräisesti, sekä ehdottaa menetelmiä, joilla lisähakemuksiin voidaan suostua. Arvioinnissa yksilöidään ylikuormituksen syyt sekä toimenpiteet, joita ylikuormituksen poistamiseksi voitaisiin toteuttaa lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä.

2. Arvioinnin kohteena on infrastruktuuri, käyttömenettelyt, harjoitettavien liikennepalvelujen luonne ja kaikkien näiden tekijöiden vaikutus infrastruktuurikapasiteettiin. Arvioinnissa huomioon otettaviin toimenpiteisiin sisältyvät erityisesti liikenteen ohjaaminen toisille reittiosuuksille , liikenteen aikataulusuunnitelman uusiminen, nopeudenmuutokset ja infrastruktuurin parantaminen.

3. Kapasiteettia koskeva arviointi on saatava päätökseen kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun infrastruktuuri on määritelty ylikuormitetuksi.

51 artikla

Kapasiteetin vahvistamissuunnitelma

1. Infrastruktuurin haltijan on laadittava kapasiteetin vahvistamissuunnitelma kuuden kuukauden kuluessa kapasiteettia koskevan arvioinnin valmistumisesta.

2. Kapasiteetin vahvistamissuunnitelma laaditaan sen jälkeen, kun kyseisen ylikuormitetun infrastruktuurin käyttäjiä on kuultu.

Siinä on yksilöitävä:

a) ylikuormituksen syyt;

b) liikenteen todennäköinen kehittyminen;

c) infrastruktuurin kehittämistä koskevat rajoitteet ;

d) kapasiteetin vahvistamisen vaihtoehdot ja siitä aiheutuvat kustannukset, myös todennäköiset käyttömaksuja koskevat muutokset.

2001/14/EY (mukautettu)

uusi

Siinä on myös määritettävä kustannus-hyötyanalyysin perusteella mahdolliset infrastruktuurikapasiteetin vahvistamiseksi toteutettavat toimet mukaan lukien aikataulu toimenpiteiden toteuttamiselle.

Suunnitelman edellytyksenä voi olla jäsenvaltion ennakkohyväksyntä. Jäljempänä 55 artiklassa tarkoitettu sääntelyelin voi antaa lausunnon siitä, ovatko suunnitelmassa määrätyt toimet asianmukaisia.

2001/14/EY

3. Infrastruktuurin haltijan on keskeytettävä kaikkien sellaisten maksujen periminen, joita peritään kyseisen infrastruktuurin käytöstä 31 artiklan 4 kohdan perusteella, jos infrastruktuurin haltija

a) ei tee kapasiteetin vahvistamissuunnitelmaa; tai

2001/14/EY (mukautettu)

b) ei edisty kapasiteetin vahvistamissuunnitelmassa määritettyjen toimien toteuttamisessa.

2001/14/EY

Infrastruktuurin haltija voi kuitenkin jatkaa kyseisten maksujen perimistä edellyttäen, että 55 artiklassa tarkoitettu sääntelyelin hyväksyy tämän, jos

a) kapasiteetin vahvistamissuunnitelmaa ei pystytä toteuttamaan syistä, joihin infrastruktuurin haltija ei pysty vaikuttamaan; tai

b) käytettävissä olevat vaihtoehdot eivät ole taloudellisesti tai rahoituksellisesti toteuttamiskelpoisia.

2001/14/EY (mukautettu)

52 artikla

Reittien käyttö

1. Infrastruktuurin haltijan on eriteltävä verkkoselostuksessa edellytykset, joiden avulla otetaan huomioon reittien aikaisemmat käyttöasteet määritettäessä käyttöoikeuden myöntämismenettelyjen ensisijaisuusjärjestys.

2. Erityisesti ylikuormitetun infrastruktuurin osalta infrastruktuurin haltijan on vaadittava reitin luovuttamista, jos reittiä on vähintään kuukauden mittaisen ajanjakson aikana käytetty vähemmän kuin verkkoselostuksessa on vahvistettu kynnysmääräksi, paitsi jos tämä johtuu liikenteenharjoittajasta riippumattomista, muista kuin taloudellisista syistä.

53 artikla

Infrastruktuurikapasiteetti suunniteltua kunnossapitotöitä varten

1. Kunnossapitotöitä varten tapahtuvaa infrastruktuurikapasiteetin käyttöä koskevat hakemukset on tehtävä liikenteen aikataulusuunnitelman laatimisen yhteydessä.

2. Infrastruktuurin haltijan on otettava riittävällä tavalla huomioon suunniteltuun radan kunnossapitotöihin varatun infrastruktuurikapasiteetin vaikutus hakijoihin.

uusi

3. Infrastruktuurin haltijan on ilmoitettava asianomaisille osapuolille hyvissä ajoin kunnossapitotöistä, joita ei ole suunniteltu.

2001/14/EY (mukautettu)

54 artikla

Erityiset toimenpiteet häiriötilanteissa

1. Jos junaliikenteessä esiintyy teknisistä ongelmista tai onnettomuudesta johtuvia häiriöitä, infrastruktuurin haltijan on toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet tilanteen palauttamiseksi ennalleen. Tätä varten sen on laadittava varotoimia koskeva suunnitelma, jossa luetellaan ne elimet , joille on ilmoitettava vakavista vaaratilanteista tai vakavista häiriöistä junaliikenteessä.

2. Hätätilanteissa ja jos se on infrastruktuurin käytön tilapäisesti estävän häiriön vuoksi ehdottoman välttämätöntä reitit, joihin on myönnetty käyttöoikeus, voidaan ilman varoitusta poistaa käytöstä järjestelmän korjaamiseen tarvittavaksi ajaksi.

Jos infrastruktuurin haltija pitää tätä tarpeellisena, se voi vaatia rautatieyrityksiä antamaan sen käyttöön resurssit, joita se pitää kaikkein asianmukaisimpina tilanteen palauttamiseksi ennalleen mahdollisimman nopeasti.

3. Jäsenvaltiot voivat vaatia rautatieyrityksiä osallistumaan sen varmistamiseen, että turvallisuusstandardit ja säännöt pannaan täytäntöön ja niiden noudattamista valvotaan kyseisten yritysten itsensä osalta.

4 JAKSO

Sääntelyelin

2001/14/EY (mukautettu)

uusi

1 2007/58/EY 2 artiklan 5 kohta

55 artikla

Sääntelyelin

1. Kunkin jäsenvaltion on perustettava rautatiealalle yksi kansallinen sääntelyelin. Kyseisen elimen, joka voi olla liikenneasioista vastaava ministeriö tai jokin muu elin, on oltava itsenäinen viranomainen, joka on organisatorisesti, toiminnallisesti, hierarkkisesti ja päätöksenteoltaan oikeudellisesti erillinen ja riippumaton muista viranomaisista. Sen on myös oltava organisaatioltaan, rahoituspäätöksiltään, oikeudelliselta rakenteeltaan ja päätöksenteoltaan infrastruktuurin haltijoista, hinnoitteluelimistä, käyttöoikeuksia myöntävistä elimistä sekä hakijoista riippumaton. 1 Sen on lisäksi oltava toiminnallisesti riippumaton kaikista toimivaltaisista viranomaisista, jotka osallistuvat julkista palveluhankintaa koskevan sopimuksen tekemiseen. Elimen on toimittava tässä artiklassa esitettyjen periaatteiden mukaisesti, joiden mukaan muutoksenhaku- ja lainsäädäntötehtävät voidaan antaa erillisten elinten tehtäväksi.

uusi

2. Jäsenvaltiot voivat perustaa sääntelyelimiä, joilla on toimivaltaa usealla säännellyllä alalla, jos tällaiset yhdistetyt viranomaiset täyttävät 1 kohdassa vahvistetut riippumattomuusvaatimukset.

3. Rautatiealan sääntelyelimen pääjohtaja ja johtokunta nimitetään uusittavaksi olevaksi määräajaksi sellaisten selkeiden sääntöjen mukaisesti, joilla voidaan taata riippumattomuus. Näihin tehtäviin valitaan henkilöitä, joilla ei kolmen vuoden aikana ennen nimitystä eikä toimikauden aikana saa olla suoraan tai välillisesti ammatillista asemaa, vastuuta tai intressiä säännellyissä yrityksissä tai yksiköissä tai liiketoimintasuhdetta niiden kanssa. Toimikauden päätyttyä heillä ei saa vähintään kolmeen vuoteen olla ammatillista asemaa, vastuuta tai intressiä missään säännellyistä yrityksistä tai yksiköistä tai liiketoimintasuhdetta niihin. Heillä on täydet valtuudet sääntelyelimen henkilöstön palvelukseen ottamisessa ja hallinnoimisessa.

2001/14/EY (mukautettu)

uusi

56 artikla

Sääntelyelimen toiminta

1. Jäljempänä sanotun rajoittamatta 46 artiklan 6 kohdan soveltamista, hakijalla on oikeus vedota sääntelyelimeen, jos se katsoo tulleensa kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti, syrjityksi tai muulla tavalla loukatuksi erityisesti infrastruktuurin haltijan tai tapauskohtaisesti rautatieyrityksen tai palvelun harjoittajan tekemissä päätöksissä, jotka koskevat: :

2001/14/EY

a) verkkoselostusta; :

2001/14/EY (mukautettu)

b) verkkoselostuksessa vahvistettuja perusteita; :

2001/14/EY

c) käyttöoikeuden myöntämismenettelyjä ja sen tuloksia;

d) hinnoittelujärjestelmää;

e) hakijalta perittävien tai perittäväksi tarkoitettujen infrastruktuurimaksujen suuruutta tai määräytymisperusteita;

2004/49/EY 30 artiklan 2 kohta

f) käyttöoikeutta koskevia 10, 11 ja 12 artiklan mukaisia järjestelyjä;

uusi

g) palvelujen käyttöoikeutta ja niiden hinnoittelua 13 artiklan mukaisesti.

2. Sääntelyelimellä on oltava myös valtuudet seurata kilpailua rautatiepalvelujen markkinoilla ja tarkastella uudelleen 1 kohdan a–g alakohtaa omasta aloitteestaan ja ehkäistäkseen syrjinnän hakijoiden välillä. Sen on erityisesti tarkistettava, onko verkkoselostuksessa syrjiviä lausekkeita tai annetaanko siinä infrastruktuurin haltijalle harkintavaltaa, jota voisi olla mahdollista käyttää hakijoiden väliseen syrjintään. Sääntelyelimellä on oltava organisatoriset valmiudet näiden tehtävien toteuttamiseen.

2001/12/EY 1 artiklan 11 kohta

7. Direktiivin 2001/14/EY 30 artiklan mukaisesti perustettu sääntelyelin tai muu yhtä riippumaton elin valvoo kilpailua rautatiepalvelumarkkinoilla, mukaan lukien rautateiden tavaraliikennemarkkinat, sanotun kuitenkaan rajoittamatta kilpailupolitiikkaa ja alan toimivaltaisia instituutioita koskevaa yhteisön kansallista sääntelyä.

Tämä elin perustetaan edellä mainitun direktiivin 30 artiklan 1 kohdan säännösten mukaisesti. Hakijat tai asiasta kiinnostuneet osapuolet voivat tehdä valituksen tälle elimelle, jos ne katsovat joutuneensa epäoikeudenmukaisen kohtelun tai syrjinnän kohteeksi tai muulla tavoin loukatuksi. Sääntelyelin tekee valituksen johdosta tai tarvittaessa omasta aloitteestaan mahdollisimman nopeasti päätöksen asianmukaisista toimenpiteistä markkinoiden kielteisten ilmiöiden oikaisemiseksi. Tässä tapauksessa sovelletaan edellä mainitun direktiivin 30 artiklan 6 kohtaa ja 31 artiklaa, jotta varmistetaan tarvittava mahdollisuus tuomioistuinvalvontaan ja valvontaelinten yhteistyö.

2001/14/EY (mukautettu)

uusi

3. Sääntelyelimen on varmistettava, että infrastruktuurin haltijan määräämät maksut ovat IV luvun 2 jakson mukaisia ja ketään syrjimättömiä. Infrastruktuurimaksujen tasoa koskevat neuvottelut hakijoiden ja infrastruktuurin haltijan välillä sallitaan ainoastaan, jos ne käydään sääntelyelimen johdolla. Sääntelyelimen on puututtava asiaan, jos neuvottelut saattavat rikkoa tässä luvussa säädettyjä vaatimuksia.

4. Sääntelyelimellä on oikeus pyytää infrastruktuurin haltijalta, hakijoilta ja muulta kyseisessä jäsenvaltiossa sijaitsevalta kolmannelta asiaa koskevia tietoja. Pyydetyt tiedot on annettava viipymättä. Sääntelyelimellä on oltava mahdollisuus varmistaa pyyntöihin vastaaminen asianmukaisilla seuraamuksilla, sakot mukaan lukien. Sääntelyelimelle toimitettaviin tietoihin sisältyvät kaikki tiedot, joita sääntelyelin tarvitsee muutoksenhakutehtävässään ja seuratessaan kilpailua rautatiepalvelujen markkinoilla 2 kohdan mukaisesti. Tähän sisältyvät tiedot, jotka ovat tarpeen tilastointi- ja markkinaseurantatarkoituksiin.

2001/14/EY

uusi

5. Sääntelyelimen on ratkaistava valitukset ja toteutettava toimet tilanteen korjaamiseksi kahden kuukauden kuluessa tietojen vastaanottamisesta. Sen on tarvittaessa päätettävä omasta aloitteestaan aiheellisista toimenpiteistä markkinoiden kielteisten ilmiöiden oikaisemiseksi erityisesti 1 kohdan a–g alakohdan osalta.

2001/14/EY

uusi

Sääntelyelimen tekemä päätös sitoo kaikkia niitä, jotka kuuluvat päätöksen soveltamisalaan eivätkä ole jonkin toisen hallinnollisen tahon valvonnan alaisia. Sääntelyelimellä on oltava mahdollisuus varmistaa päätöstensä noudattaminen asianmukaisilla seuraamuksilla, sakot mukaan lukien .

2001/14/EY

Jos muutoksenhaku koskee kieltäytymistä infrastruktuurikapasiteetin myöntämisestä tai kapasiteetin tarjoamiseen liittyviä ehtoja, sääntelyelimen on joko vahvistettava, ettei infrastruktuurin haltijan tekemää päätöstä tarvitse muuttaa, tai vaadittava päätöksen muuttamista sääntelyelimen antamien suuntaviivojen mukaisesti.

2001/14/EY

uusi

6. Jäsenvaltioiden on sen varmistettava, että sääntelyelimen päätökset voidaan saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi. Muutoksenhaulla voi olla lykkäävä vaikutus sääntelyelimen päätökseen vain, jos muutoksenhakua käsittelevä tuomioistuin katsoo, että sääntelyelimen päätöksen välittömistä vaikutuksista aiheutuisi peruuttamatonta haittaa muutoksenhakijalle.

uusi

7. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että sääntelyelin julkaisee tiedot infrastruktuurin haltijoiden ja liitteessä III lueteltujen palvelujen tarjoajien tekemiin päätöksiin liittyvistä riitojenratkaisu- ja muutoksenhakumenettelyistä.

8. Sääntelyelimellä on oltava valtuudet tehdä tarkastuksia tai teettää ulkopuolisia tarkastuksia infrastruktuurin haltijoissa ja tarvittaessa rautatieyrityksissä varmistaakseen 6 artiklassa vahvistettuja tilien eriyttämistä koskevien säännösten noudattamisen.

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että infrastruktuurin haltijat ja kaikki yritykset tai muut yksiköt, jotka harjoittavat tai yhdistävät rautatieliikenteen eri muotoja tai infrastruktuurin hallintaa, joita tarkoitetaan 6 artiklan 1 ja 2 kohdassa, toimittavat sääntelyelimelle yksityiskohtaiset tilinpäätökset, jotta se voi toteuttaa eri tehtävänsä. Näihin tilinpäätöksiin on sisällyttävä vähintään liitteessä X vahvistetut osatekijät. Sääntelyelin voi myös tehdä näiden tilinpäätösten perusteella johtopäätöksiä valtiontukiasioista, joista sen on ilmoitettava tällaisten kysymysten ratkaisemisesta vastaaville viranomaisille.

Liitettä X voidaan muuttaa kokemuksen perusteella 60 artiklassa tarkoitettua menettelyä noudattaen.

2001/14/EY (mukautettu)

uusi

57 artikla

Sääntelyelinten välinen yhteistyö

1. Kansallisten sääntelyelinten on vaihdettava tietoja työstään, päätöstensä perusteista sekä päätöskäytännöistään ja tehtävä muulla tavoin yhteistyötä päätöksentekonsa sovittamiseksi yhteen koko unionissa . Tätä varten niiden on toimittava yhdessä työryhmässä, joka kokoontuu säännöllisin väliajoin. Komissio tukee sääntelyelimiä tässä tehtävässä.

uusi

2. Sääntelyelinten on voitava tehdä tiivistä yhteistyötä, myös työjärjestelyjen avulla, avustaakseen toisiaan markkinoiden seurantatehtävissään sekä valitusten ja tutkimusten käsittelyssä.

3. Kansainväliseen reittiin liittyvän käyttöoikeutta tai hinnoittelua koskevan valituksen tai oma-aloitteisen tutkimuksen tapauksessa sekä kansainvälisiin rautatieliikennepalveluihin liittyvän markkinoiden kilpailuseurannan yhteydessä asianomaisen sääntelyelimen on kuultava kaikkien muiden sellaisten jäsenvaltioiden sääntelyelimiä, joiden kautta kyseinen kansainvälinen reitti kulkee, ja pyydettävä niiltä kaikki tarvittavat tiedot ennen päätöksensä tekemistä.

4. Sääntelyelinten, joita kuullaan 3 kohdan mukaisesti, on annettava kaikki tiedot, joita niillä itsellään on oikeus pyytää kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti. Näitä tietoja saa käyttää ainoastaan 3 kohdassa tarkoitetun valituksen tai tutkimuksen käsittelemiseksi.

5. Valituksen vastaanottaneen tai omasta aloitteestaan tutkimuksen tehneen sääntelyelimen on toimitettava asian kannalta merkitykselliset tiedot vastuulliselle sääntelyelimelle, jotta se voi toteuttaa toimenpiteitä asiaomaisten osapuolten osalta.

6. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että 40 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut yhteenliittyneet infrastruktuurin haltijoiden edustajat toimittavat viipymättä kaikki tämän artiklan 3 kohdassa tarkoitetun valituksen tai tutkimuksen käsittelemiseksi tarvittavat tiedot, joita pyytää sen jäsenvaltion sääntelyelin, jonka alueella yhteenliittynyt edustaja on. Kyseisellä sääntelyelimellä on oltava oikeus toimittaa kyseistä kansainvälistä reittiä koskevat tällaiset tiedot 3 kohdassa tarkoitetulle sääntelyelimille.

7. Sääntelyelinten on vahvistettava yhteiset periaatteet ja käytänteet niiden päätösten tekemiseksi, joiden tekemiseen ne on valtuutettu tämän direktiivin nojalla. Komissio voi hyväksyä täytäntöönpanotoimenpiteitä, joissa säädetään tällaisista yhteisistä periaatteista ja käytänteistä. Tällaiset toimenpiteet, joiden tarkoituksena on varmistaa tämän direktiivin täytäntöönpano yhdenmukaisin edellytyksin, annetaan täytäntöönpanosäädöksenä 63 artiklan 3 kohdan mukaisesti.

Sääntelyelimet tarkastelevat myös 40 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen infrastruktuurin haltijoiden yhteenliittymien sellaisia päätöksiä ja käytänteitä, joilla pannaan täytäntöön tämän direktiivin säännöksiä tai edistetään muulla tavoin kansainvälisen raideliikenteen sujuvuutta.

91/440/ETY

V LUKU

LOPPUSÄÄNNÖKSET

2001/12/EY 1 artiklan 14 kohta

11 artikla

1. Jäsenvaltiot voivat saattaa komission käsiteltäväksi tämän direktiivin täytäntöönpanoa koskevat kysymykset. Niitä koskevat päätökset tehdään 11 a artiklan 2 kohdassa tarkoitettua neuvoa-antavaa menettelyä noudattaen.

2007/58/EY 1 artiklan 11 kohta

2. Toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän direktiivin muita kuin keskeisiä osia ja jotka koskevat sen liitteiden mukauttamista, päätetään 11 a artiklan 3 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.

91/440/ETY (mukautettu)

58 artikla

Tämän direktiivin säännöksiä sovelletaan rajoittamatta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/17/EY [17] soveltamista.

2001/14/EY

uusi

59 artikla

Poikkeukset

1. Maaliskuun 15 päivään 2013 asti

2001/14/EY (mukautettu)

Irlannin, jäsenvaltiona, joka sijaitsee saarella ja jolla on rautatieyhteys ainoastaan yhteen muuhun jäsenvaltioon, ja Yhdistyneen kuningaskunnan Pohjois-Irlannin osalta samalla perusteella,

2001/14/EY

– Kreikan, jäsenvaltiona, jolla ei ole yhtään suoraa rautatieyhteyttä mihinkään muuhun jäsenvaltioon,

2001/14/EY (mukautettu)

a) ei tarvitse antaa riippumattoman elimen hoidettavaksi infrastruktuurin yhtäläisten ja ketään syrjimättömien käyttömahdollisuuksien kannalta olennaisia toimintoja 7 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaisesti siltä osin kuin mainitussa artiklassa velvoitetaan jäsenvaltioita perustamaan riippumattomat elimet 7 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen tehtävien suorittamista varten;

b) ei tarvitse soveltaa 27 artiklassa, 29 artiklan 2 kohdassa, 38, 39, 42, 46 artiklan 4 ja 6 kohdassa, 47 artiklassa, 49 artiklan 3 kohdassa, 50–53 artiklassa sekä 55 ja 56 artiklassa säädettyjä vaatimuksia edellyttäen, että infrastruktuurikapasiteetin käyttöoikeuden myöntämistä tai maksujen perimistä koskeviin päätöksiin voidaan rautatieyrityksen kirjallisesti esittämästä pyynnöstä hakea muutosta riippumattomalta elimeltä, joka tekee päätöksensä kahden kuukauden kuluessa siitä, kun sille on toimitettu kaikki tarvittavat tiedot ja jonka elimen päätökset voidaan saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi.

2. Kun useampi kuin yksi rautatieyritys, jolle on myönnetty toimilupa 17 artiklan mukaisesti, tai Irlannin ja Pohjois-Irlannin osalta rautatieyritys, jolle on tällä tavoin myönnetty toimilupa muualla, esittää virallisen hakemuksen kilpailevan rautatieliikenteen harjoittamiseksi Irlannin tai Pohjois-Irlannin tai Kreikanalueella taikka kyseiselle alueelle tai kyseiseltä alueelta, tämän poikkeuksen soveltamisen jatkamisesta on päätettävä 64 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua menettelyä noudattaen.

Edellä 1 kohdassa tarkoitettuja poikkeuksia ei sovelleta, kun rautatieliikennettä Irlannissa tai Pohjois-Irlannissa tai Kreikassaharjoittava rautatieyritys esittää virallisen hakemuksen rautatieliikenteen harjoittamisesta jonkin toisen jäsenvaltion alueella, alueelle tai alueelta, lukuun ottamatta Irlantia Pohjois-Irlannissa toimivien rautatieyritysten osalta ja Yhdistynyttä kuningaskuntaa Irlannissa toimivien rautatieyritysten osalta .

Vuoden kuluessa joko tämän kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetun n päätöksen, tai tämän kohdan toisessa alakohdassa tarkoitettua virallista hakemusta koskevan ilmoituksen vastaanottamisesta, kyseisen jäsenvaltion tai kyseisten jäsenvaltioiden (Irlannin tai Yhdistyneen kuningaskunnan Pohjois-Irlannin osalta, tai Kreikan) on annettava 1 kohdassa tarkoitettujen artiklojen täytäntöön panemiseksi tarvittava lainsäädäntö.

3. Edellä 1 kohdassa tarkoitettu poikkeus voidaan uusia enintään viideksi vuodeksi kerrallaan. Jäsenvaltio, joka on käyttänyt hyväkseen kyseistä poikkeusta, voi viimeistään 12 kuukautta ennen poikkeuksen päättymispäivää esittää komissiolle poikkeuksen uusimista koskevan pyynnön. Tällainen pyyntö on perusteltava. Komissio tutkii pyynnön ja päättää asiasta 64 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua menettelyä noudattaen. Kyseistä menettelyä noudatetaan kaikissa pyyntöön liittyvissä päätöksissä.

Tehdessään päätöksen komissio ottaa huomioon geopoliittisen tilanteen kehityksen ja rautatieliikennemarkkinoiden kehityksen poikkeuksen uusimista pyytäneen jäsenvaltion alueella, alueelta ja alueelle harjoitettavan rautatieliikenteen osalta.

2001/14/EY

4. Luxemburg on jäsenvaltio, jolla on suhteellisen pieni rautatieverkko, ja siksi se saa olla 31 päivään elokuuta 2004 asti soveltamatta 4 ja 14 artiklassa säädettyä vaatimusta antaa infrastruktuurin yhtäläisten ja ketään syrjimättömien käyttömahdollisuuksien kannalta olennaiset toiminnot riippumattomalle elimelle siltä osin kuin säännöksissä velvoitetaan jäsenvaltiot perustamaan riippumattomat elimet kyseisissä artikloissa tarkoitettujen tehtävien suorittamista varten.

uusi

60 artikla

Siirretyn säädösvallan käyttäminen

1. Siirretään komissiolle määräämättömäksi ajaksi valta antaa 7 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa, 13 artiklan 5 kohdan toisessa alakohdassa, 15 artiklan 5 kohdan toisessa alakohdassa, 20 artiklan kolmannessa kohdassa, 27 artiklan 2 kohdassa, 30 artiklan 3 kohdan toisessa alakohdassa, 31 artiklan 5 kohdan toisessa alakohdassa, 32 artiklan 1 kohdan kolmannessa alakohdassa, 32 artiklan 3 kohdassa, 35 artiklan 2 kohdassa, 43 artiklan 1 kohdassa ja 56 artiklan 8 kohdan kolmannessa alakohdassa tarkoitettuja delegoituja säädöksiä.

2. Heti kun komissio on hyväksynyt delegoidun säädöksen, se antaa säädöksen tiedoksi samanaikaisesti Euroopan parlamentille ja neuvostolle.

3. Komissiolle siirrettyyn valtaan antaa delegoituja säädöksiä sovelletaan 61 ja 62 artiklassa säädettyjä ehtoja.

61 artikla

Säädösvallan siirron peruuttaminen

1. Euroopan parlamentti tai neuvosto voi peruuttaa 60 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun säädösvallan siirron.

2. Toimielin, joka on aloittanut sisäisen menettelyn päättääkseen, peruuttaako se säädösvallan siirron, ilmoittaa asiasta toiselle lainsäätäjälle ja komissiolle viimeistään kuukautta ennen lopullisen päätöksen tekemistä sekä ilmoittaa samalla, mitä siirrettyä säädösvaltaa mahdollinen peruuttaminen koskee, ja ilmoittaa peruuttamisen syyt.

3. Peruuttamispäätöksellä lopetetaan päätöksessä mainittu säädösvallan siirto. Päätös tulee voimaan joko välittömästi tai jonakin myöhempänä, siinä mainittuna päivänä. Päätös ei vaikuta aiemmin annettuja delegoitujen säädösten voimassaoloon. Se julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

62 artikla

Delegoitujen säädösten vastustaminen

1. Euroopan parlamentti ja neuvosto voi vastustaa delegoitua säädöstä kahden kuukauden kuluessa siitä, kun säädös on annettu tiedoksi. Euroopan parlamentin tai neuvoston aloitteesta määräaikaa pidennetään kuukaudella.

2. Jos Euroopan parlamentti tai neuvosto ei ole määräajan päättyessä vastustanut delegoitua säädöstä tai jos sekä Euroopan parlamentti että neuvosto ovat ennen kyseistä päivää ilmoittaneet komissiolle, etteivät ne aio vastustaa säädöstä, delegoitu säädös tulee voimaan päivänä, joka mainitaan sen säännöksissä.

3. Jos Euroopan parlamentti tai neuvosto vastustaa delegoitua säädöstä, se ei tule voimaan. Säädöstä vastustava toimielin esittää syyt, miksi se vastustaa delegoitua säädöstä.

2001/14/EY

63 artikla

Täytäntöönpanotoimenpiteet

1. Jäsenvaltiot voivat saattaa komission käsiteltäväksi kaikki tämän direktiivin täytäntöönpanoa koskevat kysymykset. Asiaa koskevat päätökset tehdään 64 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua menettelyä noudattaen.

2004/49/EY 30 artiklan 4 kohta (mukautettu)

2. Jäsenvaltion pyynnöstä tai omasta aloitteestaan komissio tutkii erityistapauksessa tämän direktiivin säännösten soveltamista ja täytäntöönpanoa, ja päättää kahden kuukauden kuluessa pyynnön vastaanottamisesta 64 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua menettelyä noudattaen, voidaanko siihen liittyvän toimenpiteen soveltamista jatkaa. Komissio ilmoittaa päätöksestään Euroopan parlamentille, neuvostolle ja jäsenvaltioille.

2001/14/EY (mukautettu)

Jäsenvaltio voi saattaa komission päätöksen neuvoston ratkaistavaksi yhden kuukauden kuluessa päätöksen tekemisestä , sanotun kuitenkaan rajoittamatta perussopimuksen 258 artiklan soveltamista. Neuvosto voi poikkeuksellisissa olosuhteissa päättää määräenemmistöllä asiasta toisin yhden kuukauden kuluessa siitä, kun asia on saatettu sen käsiteltäväksi .

2007/58/EY 2 artiklan 6 kohta (mukautettu)

3. Komissio antaa toimenpiteet , joiden tarkoituksena on varmistaa tämän direktiivin täytäntöönpano yhdenmukaisin edellytyksin, täytäntöönpanosäädöksinä 64 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää menettelyä noudattaen.

2001/14/EY

64 artikla

Komitea

1. Komissiota avustaa komitea.

2. Jos tähän kohtaan viitataan, sovelletaan päätöksen 1999/468/EY 3 ja 7 artiklassa määrättyä menettelyä ottaen huomioon mainitun päätöksen 8 artiklan säännökset.

2007/58/EY 2 artiklan 7 kohta (mukautettu)

uusi

3. Jos tähän kohtaan viitataan, sovelletaan päätöksen 1999/468/EY 5 ja artiklan 1–4 7 artiklaa ottaen huomioon mainitun päätöksen 8 artiklan säännökset.

2001/14/EY

65 artikla

Kertomus

Komissio antaa ennen 15 päivää maaliskuuta 2005 Euroopan parlamentille ja neuvostolle kertomuksen tämän direktiivin täytäntöönpanosta ja tarvittaessa liittää siihen ehdotuksia uusista yhteisön toimista.

2007/58/EY 1 artiklan 9 kohta

8. Komissio antaa viimeistään 1 päivänä tammikuuta 2009 Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle sekä alueiden komitealle kertomuksen tämän direktiivin täytäntöönpanosta.

Kertomuksessa käsitellään:

– tämän direktiivin täytäntöönpanoa jäsenvaltioissa ja erityisesti sen vaikutuksia 3 a kohdan toisessa alakohdassa tarkoitettuihin jäsenvaltioihin sekä eri asianomaisten elinten työskentelyn tehokkuutta,

– markkinoiden kehitystä, erityisesti kansainvälisiä liikenteen kehityssuuntauksia, toimintaa ja kaikkien markkinoiden toimijoiden, myös markkinoille tulijoiden, markkinaosuuksia.

2007/58/EY 1 artiklan 10 kohta

Komissio antaa viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2012 Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle sekä alueiden komitealle kertomuksen II luvun täytäntöönpanosta.

2007/58/EY 1 artiklan 10 kohta (mukautettu)

Tässä kertomuksessa arvioidaan myös markkinoiden kehitystä, mukaan lukien valmistautumisaste rautatieliikennemarkkinoiden avaamiseksi edelleen. Tässä kertomuksessa komissio myös analysoi eri malleja näiden markkinoiden järjestämiseksi ja tämän direktiivin vaikutuksia julkisia palveluhankintoja koskeviin sopimukseen ja niiden rahoitukseen. Samalla komissio ottaa huomioon asetuksen (EY) N:o 1370/2007 täytäntöönpanon ja jäsenvaltioiden väliset olennaiset erot (verkkojen tiheys, matkustajien määrä, keskimääräinen matkan pituus). Kertomuksessaan komissio tarvittaessa ehdottaa täydentäviä toimenpiteitä markkinoiden avaamisen helpottamiseksi ja arvioi näiden toimenpiteiden vaikutuksia.

2001/14/EY (mukautettu)

66 artikla

Saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä

uusi

1. Jäsenvaltioiden on saatettava [...] artiklan ja liitteiden [...] noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan viimeistään [...] päivänä [...]kuuta [...]. Niiden on viipymättä toimitettava komissiolle kirjallisina nämä säännökset sekä kyseisiä säännöksiä ja tätä direktiiviä koskeva vastaavuustaulukko.

Näissä jäsenvaltioiden antamissa säännöksissä on viitattava tähän direktiiviin tai niihin on liitettävä tällainen viittaus, kun ne virallisesti julkaistaan. Niissä on myös mainittava, että voimassa oleviin lakeihin, asetuksiin ja hallinnollisiin määräyksiin sisältyviä viittauksia tällä direktiivillä kumottuihin direktiiveihin pidetään viittauksina tähän direktiiviin. Jäsenvaltioiden on säädettävä siitä, miten viittaukset ja maininnat tehdään.

2. Jäsenvaltioiden on toimitettava tässä direktiivissä tarkoitetuista kysymyksistä antamansa keskeiset kansalliset säännökset kirjallisina komissiolle.

2007/58/EY 2 artiklan 8 kohta

Velvoitteet, jotka koskevat tämän direktiivin saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä ja sen täytäntöön panemista eivät koske Kyprosta ja Maltaa niin kauan kuin niiden alueilla ei ole rautatiejärjestelmää.

uusi

67 artikla

Kumoaminen

Kumotaan direktiivit 91/440/ETY, 95/18/EY ja 2001/14/EY, sellaisina kuin ne ovat muutettuina liitteessä XI olevassa A osassa mainituilla direktiiveillä, […] päivästä [...]kuuta [...], sanotun kuitenkaan rajoittamatta jäsenvaltioita velvoittavia, liitteessä XI olevassa B osassa asetettuja määräaikoja, joiden kuluessa niiden on saatettava mainitut direktiivit osaksi kansallista lainsäädäntöä ja sovellettava niitä.

Viittauksia kumottuihin direktiiveihin pidetään viittauksina tähän direktiiviin liitteessä XII olevan vastaavuustaulukon mukaisesti.

2001/14/EY (mukautettu)

68 artikla

Voimaantulo

Tämä direktiivi tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

uusi

Sovelletaan [...] artiklaa ja liitteitä [...] [...] päivästä [...]kuuta [...].

2001/14/EY

69 artikla

Osoitus

Tämä direktiivi on osoitettu kaikille jäsenvaltioille.

Tehty […]

Euroopan parlamentin puolesta Neuvoston puolesta

Puhemies Puheenjohtaja

2001/12/EY liite I

LIITE I

SATAMAT

BELGIE/BELGIQUE

Antwerpen/Anvers

Gent/Gand

Zeebrugge/Zeebruges

2006/103/EY 1 artikla ja liite B

БЪЛГАРИЯ

Варна

Бургас

Русе

Лом

Видин

Liittymisasiakirja

EUVL L 2003/236

20 artikla ja liite II, s. 456

ČESKÁ REPUBLIKA

2001/12/EY liite I

DANMARK

Ålborg

Århus

Esbjerg

Fredericia

København

Nyborg

Odense

DEUTSCHLAND

Brake

Bremen/Bremerhaven

Brunsbüttel

Cuxhaven

Emden

Hamburg

Kiel

Lübeck

Nordenham

Puttgarden

Rostock

Sassnitz

Wilhelmshaven

Wismar

Liittymisasiakirja

EUVL L 2003/236

20 artikla ja liite II, s. 456

EESTI

Muuga sadam

Paljassaare sadam

Vanasadam

Paldiski põhjasadam

Paldiski lõunasadam

Kopli põhjasadam

Kopli lõunasadam

Bekkeri sadam

Kunda sadam

2001/12/EY liite I

ΕΛΛΑΣ

Αλεξανδρούπολις

Ελευσίνα

Πάτρα

Πειραιάς

Θεσσαλονίκη

Βόλος

ESPAÑA

Algeciras

Almería

Barcelona

Bilbao

Cartagena-Escombreras

Gijón

Huelva

Tarragona

Valencia

Vigo

FRANCE

Bayonne

Bordeaux

Boulogne

Calais

Cherbourg

Dunkerque

Fos-Marseille

La Rochelle

Le Havre

Nantes

Port-la-Nouvelle

Rouen

Sète

St-Nazaire

IRELAND

Cork

Dublin

ITALIA

Ancona

Bari

Brindisi

C. Vecchia

Genova

Gioia Tauro

La Spezia

Livorno

Napoli

Piombino

Ravenna

Salerno

Savona

Taranto

Trieste

Venezia

Liittymisasiakirja

EUVL L 2003/236

20 artikla ja liite II, s. 456

ΚΥΠΡΟΣ

LATVIJA

Rîga

Ventspils

Liepâja

LIETUVA

Klaipëda

2001/12/EY liite I

LUXEMBOURG

Liittymisasiakirja

EUVL L 2003/236

20 artikla ja liite II, s. 456

MAGYARORSZÁG

MALTA

2001/12/EY liite I

NEDERLAND

Amsterdam Zeehaven

Delfzijl/Eemshaven

Vlissingen

Rotterdam Zeehaven

Terneuzen

ÖSTERREICH

Liittymisasiakirja

EUVL L 2003/236

20 artiklan ja liite II, s. 456

POLSKA

Szczecin

Świnoujście

Gdańsk

Gdynia

2001/12/EY liite I

PORTUGAL

Leixões

Lisboa

Setúbal

Sines

2006/103/EY 1 artikla ja liite B

ROMÂNIA

Constanța

Mangalia

Midia

Tulcea

Galați

Brăila

Medgidia

Oltenița

Giurgiu

Zimnicea

Calafat

Turnu Severin

Orșova

Liittymisasiakirja

EUVL L 2003/236

20 artikla ja liite II, s. 456

SLOVENIJA

Koper

SLOVENSKO

2001/12/EY liite I

SUOMI/FINLAND

Hamina

Hanko

Helsinki

Kemi

Kokkola

Kotka

Oulu

Pori

Rauma

Tornio

Turku

SVERIGE

Göteborg-Varberg

Helsingborg

Luleå

Malmö

Norrköping

Oxelösund

Stockholm

Trelleborg-Ystad

Umeå

UNITED KINGDOM

Kaikki satamat, joihin on rautatieyhteys

(...PICT...)

(...PICT...)

(...PICT...)

(...PICT...)

(...PICT...)

(...PICT...)

(...PICT...)

(...PICT...)

(...PICT...)

(...PICT...)

(...PICT...)

(...PICT...)

(...PICT...)

(...PICT...)

(...PICT...)

(...PICT...)

(...PICT...)

(...PICT...)

(...PICT...)

(...PICT...)

(...PICT...)

(...PICT...)

uusi

LIITE I

Luettelo rautateiden infrastruktuurin osista

Rautateiden infrastruktuuri koostuu seuraavista osista, jos ne ovat osa kiinteää rataa, mukaan luettuina sivuraiteet, mutta ei raiteita, jotka sijaitsevat korjaamoissa taikka vaunu- tai veturihalleissa, eikä yksityisiä haara- tai sivuraiteita:

– Maapohja;

– Raiteet ja ratapenkka, erityisesti vallit, maanleikkaukset, vedenpoistokanavat ja ojat, ojakivetykset, rummut, seinämät, radanvarsipenkereitä suojaava kasvillisuus, jne.; matkustaja- ja tavaralaiturit; ajo- ja jalankulkutiet; aitamuurit, pensasaidat ja muut aidat; paloturvallisuuskaistat; vaihteiden ja risteysten lämmityspisteiden laitteet; lumiaidat;

– Tekniset rakenteet: sillat, rummut ja muut ylikulkutiet, tunnelit, katetut leikkaukset ja muut alikulkutiet; suojamuurit sekä lumivyöryiltä ja putoavilta kiviltä suojaavat rakenteet, jne.;

– Tasoristeykset mukaan lukien tieliikenteen turvalaitteet;

– Ylärakenteet, erityisesti: raiteet, uurretut raiteet ja vastakiskot; ratapölkyt ja pitkittäispölkyt, kiinteän rautatien pientarvikkeet, täytemaa mukaan lukien kivimurska ja hiekka; vaihteet, risteykset, jne.; kääntölavat ja travessit (lukuun ottamatta yksinomaan vetureita varten olevia kääntölavoja);

– Matkustajia ja tavaroita varten olevat liittymät, mukaan lukien tieliittymät;

– Turva-, opastin- ja televiestintälaitteet radalla, asemilla ja järjestelyratapihoilla mukaan lukien opastimiin ja televiestintään tarvittavan sähkövirran tuotto-, muunto- ja siirtoasemat tai -laitteet; tällaisia laitteita tai asemia varten olevat rakennukset; raidejarrut;

– Valaistuslaitteet liikennettä ja turvallisuutta varten;

– Junien kulkua varten tarvittavan sähkövoiman muunto- ja siirtolaitteet: syöttöasemat, syöttöasemien ja kontaktijohtojen väliset syöttökaapelit, kantolangat ja kannattimet; kolmas raide kannattimineen;

– Infrastruktuurista vastaavan osaston käyttämät rakennukset.

_____________

2001/12/EY 1 artiklan 7 kohta (mukautettu)

uusi

LIITE II

Infrastruktuurin haltijan olennaiset toiminnot

(7 artiklassa tarkoitetut)

2001/12/EY 1 artiklan 7 kohta

uusi

Luettelo 7 artiklassa tarkoitetuista olennaisista toiminnoista:

– rautatieyritysten toimilupien myöntämistä koskeva valmistelu ja päätöksenteko, mukaan lukien yksittäisten toimilupien myöntäminen;

– reittien jakamista koskeva päätöksenteko, johon sisältyy saatavuuden määrittely ja arviointi sekä yksittäisten reittien jakaminen;

– infrastruktuurimaksuja koskeva päätöksenteko , mukaan lukien maksujen määrittäminen ja periminen ;

– tiettyjen palvelujen tarjoamisen muodossa tapahtuva julkisen palvelun velvoitteiden noudattamisen seuranta.

_____________

2001/14/EY (mukautettu)

LIITE III

Rautatieyrityksille tarjottavat palvelut

(13 artiklassa tarkoitetut)

2001/14/EY

1. Vähimmäiskäyttömahdollisuuksiin sisältyvät:

2001/14/EY (mukautettu)

a) rautateiden infrastruktuurikapasiteettia koskevien hakemusten käsittely;

2001/14/EY

b) oikeus käyttää myönnettyä kapasiteettia;

c) verkon risteysasemien ja vaihteiden käyttö;

d) junaliikenteen ohjaus, mukaan lukien merkinanto, liikenteen ohjaus, lähettäminen ja viestinanto sekä tietojen tarjonta junien liikkumisesta;

uusi

e) sähkönsiirtolaitteiden käyttö kuljetusvirran saamiseksi;

f) polttoaineen tankkaus;

2001/14/EY

g) kaikki muut tiedot, jotka tarvitaan sellaisen liikenteen harjoittamiseen, jota varten kapasiteetti on myönnetty.

2001/14/EY (mukautettu)

uusi

2. käyttömahdollisuuksiin palveluihin pääsyä varten Käyttöoikeus on annettava myös laitteisiin ja palvelujen tarjontaan sisältyvät seuraavasti:

2001/14/EY (mukautettu)

uusi

a) sähkönsiirtolaitteiden käyttö kuljetusvirran saamiseksi;

b) polttoaineen tankkaus;

a) matkustaja-asemat, niihin kuuluvat rakennukset ja muut tilat, mukaan lukien lipunmyynti ja tiedotus ;

b) tavaraliikenneterminaalit;

c) järjestelyratapihat;

d) junanmuodostuslaitteet;

e) varikkosivuraiteet;

f) huoltolaitteet ja muut tekniset laitteet.

uusi

g) rautatietoimintaan liittyvät satamavarusteet;

h) avustustoiminnot, hinaus mukaan lukien.

2001/14/EY

uusi

3. Lisäpalveluihin voi sisältyä:

a) kuljetussähkövirta , jota koskevat maksut on erotettava laskuissa sähkönsiirtolaitteiden käyttöä koskevista maksuista ;

b) matkustajavaunujen esilämmitys;

c) polttoaineen toimitus, jota koskevat maksut on erotettava laskuissa polttoaineen tankkausta koskevista maksuista , junien järjestely ja kaikki muut edellä mainittujen käyttöpalvelujen yhteydessä tarjottavat palvelut;

d) yksilölliset sopimukset, jotka koskevat:

– vaarallisten aineiden kuljetusten valvontaa,

– erikoiskuljetusten avustamista liikenteessä.

4. Oheispalveluihin voi sisältyä:

a) televiestintäverkkojen käyttömahdollisuus;

b) lisätietojen toimittaminen;

c) liikkuvan kaluston tekninen tarkastus.

_____________

uusi

LIITE IV

Tiedot rautatieliikennemarkkinoiden seurantaa varten

(15 artiklassa tarkoitetut)

1. Rautatieliikenteen suoritustason kehittyminen ja korvaukset julkisen palvelun velvoitteista

| 2007 | %-muutos verrattuna edelliseen vuoteen | 2008 | %-muutos verrattuna edelliseen vuoteen |

Tavaraliikenne (tonnikilometreinä) yhteensä | | | | |

kansainvälinen | | | | |

kauttakuljetus | | | | |

kansallinen | | | | |

Henkilöliikenne (henkilökilometreinä) yhteensä | | | | |

kansainvälinen | | | | |

kauttakuljetus | | | | |

kansallinen | | | | |

josta julkisen palvelun velvoitteen mukaista: | | | | |

Julkisen palvelun velvoitteesta maksettu korvaus (euroina): | | | | |

2. Rautatieyritysten osuudet kaikista liikennesuoritteista vuoden 2008 lopussa (rautatieyritykset, joiden markkinaosuus tonnikilometreinä/henkilökilometreinä mitattuna ≥ 1%):

Rautatieyritykset (TAVARALIIKENNE) | Osuus (% tonnikilometreistä) | Uusien yrittäjien markkinaosuus yhteensä |

| | |

Rautatieyritykset (HENKILÖLIIKENNE) | Osuus (% tonnikilometreistä) | Uusien yrittäjien markkinaosuus yhteensä |

| | |

3. Sääntelyelimet:

| Viime vuosi | Sitä edeltävä vuosi |

Rautatieliikennemarkkinoille pääsyä koskevia sääntelykysymyksiä käsittelevän henkilöstön määrä: | | |

Käsiteltyjen valitusten lukumäärä: | | |

Käsiteltyjen oma-aloitteisten tutkimusten lukumäärä: | | |

Tehtyjen päätösten lukumäärä – valituksista: | | |

– oma-aloitteisista tutkimuksista: | | |

4. Viime vuonna annetut rautatieliikennettä koskevat kansalliset lait ja määräykset.

5. Vakiintuneen rautatieyrityksen rakenneuudistuksessa tapahtunut merkityksellinen kehitys ja hyväksytyt tai toteutetut kansalliset liikennestrategiat menneen vuoden aikana.

6. Merkittävät koulutusaloitteet tai -toimenpiteet, joita maassanne toteutettiin rautatieliikenteen alalla viime vuonna.

7. Rautatieyritysten ja infrastruktuurin haltijoiden työllistämistilanne viime vuoden lopussa.

Rautatieyritysten henkilöstö yhteensä | |

- josta veturinkuljettajia | |

- josta muuta rajat ylittävässä liikkuvassa työssä olevaa henkilöstöä | |

Infrastruktuurin haltijoiden henkilöstö yhteensä | |

Muu henkilöstö, myös rautateihin liittyvissä palveluyrityksissä (esim. huoltokorjaamot, terminaalit, koulutus, vuokrakuljettajat, energian toimitus) | |

8. Viime vuonna voimassa olleiden infrastruktuurin hallinnointia koskevien monivuotisten sopimusten tilanne:

Infrastruktuurin haltija | Sopimuksen kattaman verkon pituus | Sopimuskausi ja alkamispäivä | Sovittujen suorituskykyindikaattoreiden määrittely (K/E)Jos vastaus on kyllä, täsmennettävä | Maksetut korvaukset yhteensä(euroa vuodessa) | |

| | | | | |

9. Infrastruktuurimenot (tavanomainen verkko ja suurten nopeuksien verkko)

| Kunnossapito | Uusiminen | Parannustyöt |

Tavanomaiset radat viime vuonna:(euroina) | | | |

(kilometreinä) | | | |

Ennuste täksi vuodeksi(euroina) | | | |

(kilometreinä) | | | |

Suurten nopeuksien radat viime vuonna (euroina) | | |

(kilometreinä) | | |

Ennuste täksi vuodeksi(euroina) | | |

(kilometreinä) | | |

10. Arvio toteuttamatta jääneestä infrastruktuurin kunnossapidosta viime vuoden lopussa

Tavanomaiset radat viime vuonna (euroina) | |

(kilometreinä) | |

Suurten nopeuksien radat viime vuonna(euroina) | |

(kilometreinä) | |

11. Investoinnit suurten nopeuksien verkkoon:

Radat | Viime vuonna käyttöön otetut ratakilometrit | Suunnitelmien mukaan (10–20 vuoden aikana) käyttöön otettavat ratakilometrit |

| | |

| | |

12. Rataverkon pituus viime vuoden lopussa:

Tavanomaiset radat (kilometreinä) | |

Suurten nopeuksien radat (kilometreinä) | |

13. Ratojen käyttöoikeudesta perityt maksut viime vuonna

Junaluokka | Keskimääräinen maksu euroina junakilometriä kohden, lukuun ottamatta sähkön käytöstä aiheutuneita kustannuksia |

1000 bruttotonnin tavarajuna | |

500 bruttotonnin intercity-henkilöjuna | |

Esikaupunkiliikenteen 140 bruttotonnin henkilöjuna | |

14. Onko olemassa tämän direktiivin 35 artiklan mukaisesti perustettu suorituskannustinjärjestelmä? (Jos vastaus on kyllä, sen pääpiirteet)

15. Toimivaltaisen kansallisen viranomaisen myöntämien käytössä olevien toimilupien lukumäärä

| Käytössä olevat toimiluvat 31. joulukuuta viime vuonna | Peruutetut toimiluvat | Myönnetyt uudet luvat | Käytössä olevat toimiluvat 31. joulukuuta vuotta aikaisemmin |

Yhteensä | | | | |

näistä: - tavaraliikenteen toimiluvat | | | | |

- henkilöliikenteen toimiluvat | | | | |

16. ERTMS:n käyttöönottotilanne

17. Muu merkityksellinen kehitys

_____________

95/18/EY (mukautettu)

LIITE V

Taloudellinen vakavaraisuus

(20 artiklassa tarkoitettu)

1. Taloudellinen vakavaraisuus tutkitaan rautatieyrityksen vuotuisten tilinpäätösten , tai mikäli hakijalle ei ole mahdollista esittää vuotuisia tilinpäätöksiä , taseen perusteella. Tarkempia tietoja tätä tutkintaa varten on toimitettava erityisesti seuraavista seikoista:

95/18/EY

a) käytettävissä olevat varat, mukaan lukien pankkitalletukset, luvattu tilinylitysvara ja lainat;

b) vakuutena käytettävissä olevat varat ja omaisuus;

c) käyttöpääoma;

d) toiminnasta välttämättä johtuvat menot, mukaan lukien kulkuneuvojen, maa-alueiden, rakennusten, rakennelmien ja liikkuvan kaluston hankinnasta johtuvat menot ja niitä koskevat maksut;

e) yhtiön omaisuudesta aiheutuvat menot.

2. Hakijan ei katsota olevan taloudellisesti vakavarainen, jos yhtiön toiminnasta on aiheutunut huomattavia vero- tai sosiaalimaksurästejä.

3. Viranomainen voi erityisesti vaatia asiantuntijakertomuksen toimittamista sekä pankin, julkisen luottolaitoksen, kirjanpitäjän tai tilintarkastajan laatimien aiheellisten asiakirjojen toimittamista. Näissä asiakirjoissa on oltava 1 kohdassa tarkoitettuja kysymyksiä koskevia tietoja.

_____________

2001/14/EY (mukautettu)

LIITE VI

Verkkoselostuksen sisältö

(27 artiklassa tarkoitettu)

2001/14/EY

uusi

Edellä 27 artiklassa tarkoitetun verkkoselostuksen on sisällettävä seuraavat tiedot:

1. Jakso, jossa esitellään rautatieyritysten käytettävissä oleva infrastruktuuri ja sen käyttöä koskevat edellytykset. Tämän jakson tietojen on oltava yhteneviä direktiivin 2008/57/EY 35 artiklan mukaisesti perustettujen rautateiden infrastruktuurirekisterien kanssa tai niissä on viitattava näihin rekistereihin.

2001/14/EY liite I

uusi

2. Jakso, jossa esitellään hinnoitteluperiaatteet ja hinnat. Sen on sisällettävä asianmukaiset tiedot hinnoittelujärjestelmästä ja riittävät tiedot maksuista sekä muita merkityksellisiä tietoja käyttöoikeudesta , joita sovelletaan liitteessä III lueteltuihin ja ainoastaan yhden palveluntarjoajan toimittamiin palveluihin. Jaksossa on esiteltävä sekä kustannusten että maksujen osalta yksityiskohtaisesti 7 artiklan 4 ja 5 kohdan sekä 8 ja 9 artiklan 31–36 artiklan soveltamisessa käytetyt menettelyt, säännöt ja tapauskohtaisesti taulukot. Siinä on myös oltava tietoja jo päätetyistä tai seuraavien viiden vuoden aikana suunnitelluista hinnanmuutoksista.

2001/14/EY (mukautettu)

uusi

3. Jakso, jossa esitellään kapasiteetin käyttöoikeuden myöntämisperiaatteet ja -perusteet. Siinä on esiteltävä rautatieyritysten käytettävissä olevan infrastruktuurin kapasiteetin yleispiirteet ja sen käyttöön liittyvät rajoitukset, mukaan lukien kapasiteetin todennäköinen käyttö kunnossapitoa varten. Jaksossa on myös tarkennettava kapasiteetin käyttöoikeuden myöntämiseen liittyvät menettelyt ja määräajat. Siihen on sisällyttävä menettelyissä sovellettavat erityisperusteet, erityisesti:

a) yksityiskohtaiset ohjeet, joiden mukaisesti hakijat voivat hakea kapasiteetin käyttöoikeutta infrastruktuurin haltijalta;

b) hakijoita koskevat vaatimukset;

c) hakumenettelyn ja käyttöoikeuden myöntämismenettelyn aikataulu ja menettelyt, joita on noudatettava pyydettäessä aikatauluja koskevia tietoja 45 artiklan 4 kohdan mukaisesti ;

d) yhteensovittamismenettelyä koskevat periaatteet ja kyseisessä menettelyssä käytettävissä olevat riitojenratkaisujärjestelyt ;

e) noudatettavat menettelyt ja käytettävät perusteet tapauksissa, joissa infrastruktuurikapasiteetti on ylikuormitettu;

f) yksityiskohtaiset tiedot infrastruktuurin käytön rajoituksista;

g) säännöt, joiden mukaan otetaan mahdollisesti huomioon kapasiteetin aikaisemmat käyttöasteet, jotta käyttöoikeuden myöntämismenettelyissä voidaan määritellä tärkeysjärjestykset.

Siinä on annettava yksityiskohtaiset tiedot toimenpiteistä, jotka on toteutettu tavaraliikennepalvelujen, kansainvälisten liikennepalvelujen ja ad hoc -menettelyä koskevien hakemusten asianmukaisen käsittelyn varmistamiseksi. Siihen on sisällyttävä kapasiteettihakemusten mallilomake. Lisäksi infrastruktuurin haltijan on julkaistava yksityiskohtaiset tiedot kansainvälisten reittien myöntämismenettelyistä.

uusi

4. Jakso, jossa on tietoja 25 artiklassa tarkoitetun toimiluvan ja direktiivin 2004/49/EY [18] mukaisesti myönnettävien rautateiden turvallisuustodistusten hakemisesta.

5. Jakso, jossa on tietoja rautatieinfrastruktuurin ja palvelun käyttöoikeuteen sekä 35 artiklassa tarkoitettuun suorituskannustinjärjestelmään liittyvistä riitojenratkaisu- ja muutoksenhakumenettelyistä.

6. Jakso, jossa on tietoja liitteessä III tarkoitettujen palvelujen käyttöoikeudesta ja hinnoittelusta. Sellaisten palvelujen tarjoajien, jotka eivät ole infrastruktuurin haltijan määräysvallassa, on annettava tietoja maksuista, joita peritään palvelun käyttöoikeudesta ja palvelujen tarjoamisesta, sekä tietoja käyttöoikeutta koskevista teknisistä edellytyksistä verkkoselostukseen sisällytettäviksi.

7. Mallisopimus infrastruktuurin haltijan ja hakijan välisten puitesopimusten tekemiseksi 42 artiklan mukaisesti.

_____________

LIITE VII

Toimivaltaisten viranomaisten ja infrastruktuurin haltijoiden välisten sopimusten perusperiaatteet ja –tekijät

(30 artiklassa tarkoitetut)

Sopimuksessa on täsmennettävä 30 artiklan säännökset, mukaan lukien:

1. sopimuksen soveltamisala infrastruktuurin ja palvelujen osalta liitteen III mukaisesti jäsenneltynä. Sen on katettava kaikki infrastruktuurin kehittämisen näkökohdat, mukaan lukien jo käytössä olevan infrastruktuurin kunnossapito ja uusiminen. Uuden infrastruktuurin rakentaminen voidaan ottaa mukaan erillisenä osana,

2. sovittujen maksujen rakenne jaoteltuna suhteessa liitteessä III lueteltuihin infrastruktuuripalveluihin, kunnossapitoon, uuden infrastruktuurin rakentamiseen ja infrastruktuurin kunnossapidon toteuttamatta jäämisen käsittelyyn.

3. käyttäjälähtöiset suoritustavoitteet indikaattoreina ja laatuvaatimuksina, jotka kattavat seuraavat:

a) junien suoritustaso ja asiakastyytyväisyys,

b) verkon kapasiteetti,

c) omaisuuden hoito,

d) toiminnan volyymit,

e) turvallisuustasot ja

f) ympäristönsuojelu,

4. mahdollisesti toteuttamatta jäänyt kunnossapito, sen käsittelemiseksi varatut menot sekä omaisuus, jota poistuu vähitellen käytöstä ja käynnistää sen vuoksi erilaisia pääoman liikkeitä,

5. 30 artiklan 1 kohdan mukaiset kannustimet,

6. infrastruktuurin haltijan vähimmäisraportointivaatimukset sisällön ja raportointitiheyden osalta, mukaan lukien tiedot, jotka on julkaistava vuosittain,

7. mekanismi, jolla varmistetaan, että merkittävä osuus kustannusvähennyksistä siirretään käyttäjille maksujen alennuksina,

8. sopimuksen sovittu kesto, jonka on sovitettava yhteen infrastruktuurin haltijan liiketoimintasuunnitelman, toimeksiannon tai toimiluvan keston kanssa, sekä hinnoittelupuitteet ja valtion asettamat säännöt,

9. säännöt merkittävien toimintakeskeytysten ja hätätilanteiden varalta, mukaan lukien palvelun vähimmäistaso mahdollisten lakkojen tapauksessa, sopimuksen ennenaikainen irtisanominen ja tiedottaminen käyttäjille,

10. korjaavat toimenpiteet, joita toteutetaan, jos jompikumpi osapuoli ei noudata sopimusvelvoitteitaan. Tähän sisältyy edellytyksiä ja menettelyjä sopimuksen uudelleen neuvottelemiseksi tai irtisanomiseksi, mukaan lukien sääntelyelimen asema.

_____________

LIITE VIII

Rautateiden infrastruktuuriin liittyviä kustannuksia ja maksuja koskevat vaatimukset

(31 artiklan 3 ja 5 kohdassa, 32 artiklan 1 ja 3 kohdassa ja 35 artiklassa tarkoitetut)

1. Edellä 31 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuihin rautatieliikenteen suoriin kustannuksiin, jotka liittyvät infrastruktuurin kulumiseen, eivät sisälly seuraavat:

a) koko verkon laajuiset yleiskustannukset, mukaan lukien palkat ja eläkkeet;

b) pääoman korko;

c) yli kymmenesosa kustannuksista, jotka liittyvät aikataulujen laatimiseen, reittien myöntämiseen, liikenteen hallintaan, lähettämiseen ja junankulun merkinantoon;

d) tieto-, viestintä- ja televiestintälaitteiden poistot;

e) kiinteistöjen hoitokustannukset, erityisesti maan ja muun kiinteän omaisuuden hankinta, myynti, purkaminen, puhdistus, uudelleenistutus tai vuokraaminen;

f) sosiaalipalvelut, koulut, lastentarhat, ravintolat;

g) luonnonkatastrofeihin, onnettomuuksiin ja palvelun keskeytyksiin liittyvät kustannukset.

Jos suorat kustannukset ovat koko verkon keskiarvona laskettuna yli 35 prosenttia suuremmat kuin verkon kunnossapidon, hallinnoinnin ja uusimisen keskimääräiset kustannukset ajettua junakilometriä kohden laskettuna, infrastruktuurin haltijan on ilmoitettava tämän syyt yksityiskohtaisesti sääntelyelimelle. Tässä tarkoituksessa laskettuihin keskimääräisiin kustannuksiin eivät sisälly e, f ja g alakohdassa tarkoitetut kustannustekijät.

2. Edellä 31 artiklan 5 kohdassa tarkoitettujen melun mukaan eriytettyjen infrastruktuurimaksujen on täytettävä seuraavat vaatimukset:

a) Maksu on eriytettävä siten, että siinä otetaan huomioon junan muodostaminen kalustoyksiköistä, jotka noudattavat komission päätöksessä 2006/66/EY [19] (melu-YTE) vahvistettuja raja-arvoja.

b) Etusija on annettava tavaraliikenteen vaunuille.

c) Eriyttäminen tavaravaunujen melupäästöjen tason mukaan on tehtävä siten, että se mahdollistaa investointien kuolettamisen kohtuullisessa ajassa, jotta vaunuihin kannattaa jälkiasentaa taloudellisesti toteuttamiskelpoisinta saatavilla olevaa melua rajoittavaa jarruteknologiaa.

d) maksujen eriyttämiseksi voidaan ottaa huomioon myös esimerkiksi seuraavia tekijöitä:

i) vuorokaudenaika, melupäästöjen osalta erityisesti yöaika;

ii) junanmuodostuksen vaikutus melupäästöjen tasoon;

iii) paikallisille melupäästöille altistuvan alueen herkkyys;

iv) uudet melupäästöluokat, jotka ovat selvästi a alakohdassa tarkoitettuja alhaisempia.

3. Infrastruktuurin haltijan on osoitettava sääntelyelimelle, että junaliikennepalvelu mahdollistaa lisähinnat 32 artiklan 1 kohdan mukaisesti siten, että kumpikin seuraavissa kohdissa luetelluista palveluista kuuluu eri markkinasegmenttiin:

a) henkilöliikenne/tavaraliikenne;

b) vaarallisia aineita kuljettavat junat / muut tavarajunat;

c) kotimainen/kansainvälinen liikenne;

d) yhdistetyt kuljetukset / suorat yhteydet;

e) kaupunki- tai alueellinen henkilöliikenne / kaupunkien välinen henkilöliikenne;

f) kokojunat / yksittäisvaunukuljetukset;

g) säännöllinen/epäsäännöllinen junaliikenne.

4. Edellä 35 artiklassa tarkoitetun suorituskannustinjärjestelmän on perustuttava seuraaviin perusperiaatteisiin:

a) Palvelun sovitun laatutason saavuttamiseksi ja jotta palvelun taloudellinen elinkelpoisuus ei vaarantuisi, infrastruktuurin haltijan on sääntelyelimen hyväksynnän jälkeen sovittava hakijoiden kanssa suorituskannustinjärjestelmän tärkeimmistä tekijöistä, erityisesti myöhästymisten arvosta ja kynnyksistä suorituskannustinjärjestelmän maksuille, jotka liittyvät sekä yksittäisiin junalla ajettuihin matkoihin että rautatieyrityksen kaikkien junien ajomatkoihin tiettynä ajanjaksona.

b) Infrastruktuurin haltijan on ilmoitettava vähintään viisi päivää ennen junan ajomatkaa rautatieyrityksille aikataulu, jonka perusteella myöhästymiset lasketaan.

c) Kaikki myöhästymiset on voitava luokitella yhteen seuraavista ryhmistä ja alaryhmistä:

1. Infrastruktuurin haltijasta johtuva toiminnan/suunnitteluun hallinnointiin liittyvä syy

1.1. Aikataulujen laatiminen

1.2. Junanmuodostus

1.3. Virheet toimintamenetelmissä

1.4. Ensisijaisuussääntöjen väärä soveltaminen

1.5. Henkilöstö

1.6. Muut syyt

2. Infrastruktuurin haltijasta johtuva infrastruktuurilaitteisiin liittyvä syy

2.1. Merkinantolaitteet

2.2. Merkinantolaitteet tasoristeyksissä

2.3. Televiestintälaitteet

2.4. Virransyöttölaitteet

2.5. Rata

2.6. Rakenteet

2.7. Henkilöstö

2.8. Muut syyt

3. Infrastruktuurin haltijasta johtuvat rakentamiseen liittyvät syyt

3.1. Suunnitellut rakennustyöt

3.2. Rakennustöiden sääntöjenvastaisuus

3.3. Viallisesta radasta johtuvat nopeusrajoitukset

3.4. Muut syyt

4. Muista infrastruktuurin haltijoista johtuvat syyt

4.1. Edellisen infrastruktuurin haltijan aiheuttamat

4.2. Seuraavan infrastruktuurin haltijan aiheuttamat

5. Rautatieyrityksestä johtuvat kaupalliset syyt

5.1. Pysähdysajan ylitys

5.2. Rautatieyrityksen pyyntö

5.3. Lastaustoiminnot

5.4. Lastauksen sääntöjenvastaisuudet

5.5. Junan kaupallinen valmistelu

5.6. Henkilöstö

5.7. Muut syyt

6. Rautatieyrityksestä johtuvat liikkuvaan kalustoon liittyvät syyt

6.1. Kaluston käytön suunnittelu/uudelleenjärjestely

6.2. Rautatieyrityksen suorittama junanmuodostus

6.3. Ongelmat, jotka vaikuttavat henkilöliikenteen vaunuihin

6.4. Ongelmat, jotka vaikuttavat tavaraliikenteen vaunuihin

6.5. Ongelmat, jotka vaikuttavat henkilövaunuihin, vetureihin ja sähkömoottorivaunuihin

6.6. Henkilöstö

6.7. Muut syyt

7. Muista rautatieyrityksistä johtuvat syyt

7.1. Seuraavan rautatieyrityksen aiheuttamat

7.2. Edellisen rautatieyrityksen aiheuttamat

8. Ulkoiset syyt, jotka eivät johdu infrastruktuurin haltijasta eivätkä rautatieyrityksestä

8.1. Lakko

8.2. Hallinnolliset muodollisuudet

8.3. Ulkopuolinen vaikutus

8.4. Sää- ja luonnonolojen vaikutukset

8.5. Myöhästyminen, joka johtuu ulkoisista syistä verkossa

8.6. Muut syyt

9. Toissijaiset syyt, jotka eivät johdu infrastruktuurin haltijasta eivätkä rautatieyrityksestä

9.1. Vakavat vaaratilanteet, onnettomuudet ja turvallisuusriskit

9.2. Rata varattu saman junan myöhässäolon vuoksi

9.3. Rata varattu toisen junan myöhässäolon vuoksi

9.4. Kierto

9.5. Yhdistäminen

9.6. Vaatii lisätutkimuksia

d) Myöhästymiset on, jos mahdollista pystyttävä osoittamaan yhdestä organisaatiosta johtuviksi sekä liikenteen häiriötä koskevan vastuun että tavanomaisten liikenneolosuhteiden palauttamismahdollisuuksien osalta.

e) Maksujen laskennassa on otettava huomioon samojen täsmällisyysvaatimusten mukaisen rautatieliikennepalvelun keskimääräinen myöhästyminen.

f) Infrastruktuurin haltijan on ilmoitettava suorituskannustinjärjestelmän mukaisten maksujen laskelmat rautatieyritykselle mahdollisimman nopeasti. Laskelmien on katettava kaikki myöhästyneet junat enintään kuukauden ajalta.

g) Suorituskannustinjärjestelmää koskevia riitoja varten on luotava riitojenratkaisujärjestelmä tällaisten kysymysten ratkaisemiseksi nopeasti, sanotun kuitenkaan rajoittamatta olemassa olevien muutoksenhakukeinojen ja 50 artiklan säännösten soveltamista. Jos tätä järjestelyä käytetään, päätös on tehtävä kymmenen työpäivän kuluessa.

h) Infrastruktuurin haltijan on julkaistava kerran vuodessa tiedot rautatieyritysten saavuttamasta keskimääräisestä vuotuisesta palvelutasosta suorituskannustinjärjestelmässä sovittujen tärkeimpien tekijöiden perusteella.

5. Edellä 32 artiklan 3 kohdassa tarkoitettu ETCS-järjestelmällä varustettuihin juniin sovellettava tilapäinen alennus vahvistetaan seuraavasti:

Tavaraliikenne:

Vuosi | 2015 | 2016 | 2017 | 2018 | 2019 | 2020 | 2021 | 2022 | 2023 | 2024 |

Alennus | 5 % | 5 % | 5 % | 5 % | 5 % | 5 % | 4 % | 3 % | 2 % | 1 % |

Matkustajaliikenne:

Vuosi | 2020 | 2021 | 2022 | 2023 | 2024 |

Alennus | 5 % | 5 % | 5 % | 5 % | 5 % |

_____________

2001/14/EY (mukautettu)

LIITE IX

Käyttöoikeuden myöntämismenettelyn aikataulu

43 artiklassa tarkoitettu

2001/14/EY

1. Liikenteen aikataulu laaditaan kerran kalenterivuodessa.

2002/844/EY 1 artikla

2. Liikenteen aikataulumuutokset tulevat voimaan keskiyöllä joulukuun toisena lauantaina. Jos muutokset tai korjaukset toteutetaan talven jälkeen – jotta voitaisiin tarvittaessa ottaa huomioon alueellisen henkilöliikenteen aikataulumuutokset – ne tulevat voimaan keskiyöllä kesäkuun toisena lauantaina ja tarvittaessa edellä mainittujen päivämäärien välisinä muina vastaavina aikoina. Infrastruktuurin hallintoviranomaiset voivat sopia toisenlaisista päivämääristä, ja niiden on ilmoitettava kyseiset päivämäärät komissiolle, jos ne voivat vaikuttaa kansainväliseen liikenteeseen.

2001/14/EY (mukautettu)

uusi

3. Liikenteen aikatauluun sisällytettävien kapasiteettia koskevien hakemusten viimeinen vastaanottopäivä on 12 kuukautta ennen liikenteen aikataulun voimaantuloa.

4. Viimeistään 11 kuukautta ennen liikenteen aikataulun voimaantuloa infrastruktuurin haltijoiden on varmistettava, että alustavat kansainväliset reitit on luotu yhteistyössä muiden asianomaisten infrastruktuurin haltijoiden kanssa käyttöoikeuksia myöntävien elinten kanssa 15 artiklan mukaisesti. Infrastruktuurin haltijoiden on varmistettava, että näitä alustavia reittejä noudatetaan seuraavien menettelyjen aikana mahdollisimman pitkälle.

5. Infrastruktuurin haltijan on laadittava liikenteen aikataulua koskeva ehdotus viimeistään 4 kuukauden kuluttua siitä, kun määräaika hakijoiden tekemien tarjousten esittämiselle on päättynyt .

_____________

uusi

LIITE X

Sääntelyelimelle toimitettavat säännellyt tilinpäätökset

(56 artiklan 8 kohdassa tarkoitetut)

Säänneltyjen tilinpäätösten, jotka on toimitettava sääntelyelimelle 56 artiklan 8 kohdan mukaisesti, on sisällettävä vähintään seuraavat:

1. Tilien eriyttäminen

Säänneltyjen tilinpäätösten, jotka infrastruktuurin haltijoiden ja kaikkien yritysten tai muiden yksiköiden, jotka harjoittavat tai yhdistävät rautatieliikenteen eri muotoja tai saavat julkista rahoitusta, on toimitettava, on

a) sisällettävä erilliset tuloslaskelmat ja taseet tavara- ja henkilöliikenteestä ja infrastruktuurin hallinnasta;

b) sisällettävä yksityiskohtaisia tietoja julkisten varojen ja muiden korvausten eri lähteistä ja käytöstä läpinäkyvästi ja yksityiskohtaisesti; mukaan lukien liiketoiminnan rahavirtojen yksityiskohtainen tarkastelu, jonka perusteella voidaan määrittää, miten julkiset varat ja muut korvaukset on käytetty;

c) sisällettävä kustannus- ja tuloluokat, joiden perusteella on mahdollista määrittää sääntelyelimen vaatimusten mukaisesti, onko eri toimintoja tuettu ristiin;

d) oltava niin yksityiskohtaisia kuin sääntelyelin katsoo tarpeelliseksi ja oikeasuhteiseksi;

e) sisällettävä liiteasiakirja, jossa täsmennetään menettelyt, joita on käytetty kustannusten jakamiseksi eri toimintojen välillä.

Jos säännelty yritys on osa ryhmittymää, säännelty tilinpäätös on annettava sekä koko ryhmän että jokaisen tytäryrityksen osalta. Lisäksi säänneltyihin tilinpäätöksiin on sisällyttävä kaikki tiedot yhtiöiden välisistä maksuista, jotta voidaan varmistaa julkisten varojen asianmukainen käyttö.

2. Radan käyttöoikeudesta perittyjen maksujen seuranta

Säännellyissä tilinpäätöksissä, jotka infrastruktuurin haltijoiden on toimitettava sääntelyelimille, on

a) eriteltävä kustannusluokat ja erityisesti annettava riittävästi tietoa eri palvelujen tai palveluryhmien marginaalisista/suorista kustannuksista siten, että infrastruktuurimaksuja voidaan seurata;

b) annettava riittävät tiedot, jotka mahdollistavat palveluista (tai palveluryhmistä) maksettujen yksittäisten maksujen seurannan; jos sääntelyelin niin vaatii, näihin on sisällyttävä tietoja yksittäisten palvelujen volyymeista, yksittäisten palvelujen hinnoista sekä sisäisten ja ulkoisten asiakkaiden maksamien yksittäisten palvelujen kaikista tuloista yhteensä.

c) ilmoitettava yksittäisten palvelujen (tai palveluryhmien) kustannukset ja tulot käyttäen sääntelyelimen vaatimukset täyttäviä asianmukaisia kustannuslaskentamenetelmiä mahdollisen kilpailun vastaisen hinnoittelun paljastamiseksi (ristikkäistuki, saalistushinnoittelu ja kohtuuton hinnoittelu).

3. Taloudellisen tuloksen ilmoittaminen

Säänneltyihin tilinpäätöksiin, jotka infrastruktuurin haltijoiden on toimitettava sääntelyelimille, on sisällyttävä

a) tuloksen muodostumista koskeva laskelma;

b) tiivistetty menolaskelma;

c) kunnossapidon menolaskelma;

d) toiminnan menolaskelma;

e) tulolaskelma;

f) selventäviä huomautuksia, joissa täsmennetään ja selitetään laskelmia tarvittaessa.

4. Muut asiat

Infrastruktuurin haltijoiden säänneltyjen tilinpäätösten on oltava riippumattoman tilintarkastajan tarkastamia. Tilintarkastuskertomuksen on oltava niiden liitteenä.

Säänneltyyn tilinpäätökseen on sisällyttävä tuloslaskelma ja tase, ja se on täsmäytettävä suhteessa yhtiön lakisääteiseen tilinpäätökseen sekä annettava selitykset jokaisesta täsmäytyserästä.

_____________

LIITE XI

A osa

Kumotut direktiivit ja niiden myöhemmät muutokset

(67 artiklassa tarkoitetut)

Neuvoston direktiivi 91/440/ETY (EYVL L 237, 24.8.1991, s. 25) | |

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2001/12/EY (EYVL L 75, 15.3.2001, s. 1) | |

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/51/EY (EUVL L 164, 30.4.2004, s. 164) | |

Neuvoston direktiivi 2006/103/EY (EUVL L 363, 20.12.2006, s. 344) | Ainoastaan liitteessä oleva B osa |

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2007/58/EY (EUVL L 315, 3.12.2007, s. 44) | Ainoastaan 1 artikla |

Neuvoston direktiivi 95/18/EY (EYVL L 143, 27.6.1995, s. 70) | |

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2001/13/EY (EYVL L 75, 15.3.2001, s. 26) | |

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/49/EY (EUVL L 164, 30.4.2004, s. 44) | Ainoastaan 29 artikla |

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2001/14/EY (EYVL L 75, 15.3.2001, s. 29) | |

Komission päätös 2002/844/EY (EYVL L 289, 26.10.2002, s. 30) | |

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/49/EY (EUVL L 164, 30.4.2004, s. 44) | Ainoastaan 30 artikla |

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2007/58/EY (EUVL L 315, 3.12.2007, s. 44) | Ainoastaan 2 artikla |

B osa

Määräajat kansallisen lainsäädännön osaksi saattamiselle

(67 artiklassa tarkoitetut)

Direktiivi | Määräaika |

91/440/ETY | 1 päivä tammikuuta 1993 |

95/18/EY | 27 päivä kesäkuuta 1997 |

2001/12/EY | 15 päivä maaliskuuta 2003 |

2001/13/EY | 15 päivä maaliskuuta 2003 |

2001/14/EY | 15 päivä maaliskuuta 2003 |

2004/49/EY | 30 päivä huhtikuuta 2006 |

2004/51/EY | 31 päivä joulukuuta 2005 |

2006/103/EY | 1 päivä tammikuuta 2007 |

2007/58/EY | 4 päivä kesäkuuta 2009 |

_____________

LIITE XII

Vastaavuustaulukko

Direktiivi 91/440/ETY | Direktiivi 95/18/EY | Direktiivi 2001/14/EY | Tämä direktiivi |

2 artiklan 1 kohta | 1 artiklan 1 kohta | 1 artiklan 1 kohdan ensimmäinen alakohta | 1 artiklan 1 kohta |

| | 1 artiklan 2 kohta | 1 artiklan 2 kohta |

2 artiklan 2 kohta | | | 2 artiklan 1 kohta |

| 1 artiklan 2 kohta | | 2 artiklan 2 kohta |

| | 1 artiklan 3 kohta | 2 artiklan 3 kohta |

2 artiklan 3 kohta | 1 artiklan 3 kohta | 1 artiklan 4 kohta | 2 artiklan 4 kohta |

2 artiklan 4 kohta | | | 2 artiklan 5 kohta |

3 artikla | | | 3 artiklan 1-8 alakohta |

| 2 artiklan b ja c alakohta | | 3 artiklan 9 ja 10 alakohta |

| | 2 artikla | 3 artiklan 11-21 alakohta |

4 artikla | | | 4 artikla |

5 artikla | | | 5 artikla |

6 artiklan 1 ja 2 kohta | | | 6 artiklan 1 ja 2 kohta |

9 artiklan 4 kohta | | | 6 artiklan 3 kohta |

6 artiklan 1 kohdan toinen alakohta | | | 6 artiklan 4 kohta |

6 artiklan 3 kohta | | | 7 artiklan 1 kohta |

| | 4 artiklan 2 kohta ja 14 artiklan 2 kohta | 7 artiklan 2 kohta |

7 artiklan 1, 3 ja 4 kohta | | | 8 artiklan 1, 2 ja 3 kohta |

| | 6 artiklan 1 kohta | 8 artiklan 4 kohta |

9 artiklan 1 ja 2 kohta | | | 9 artiklan 1 ja 2 kohta |

10 artiklan 3 ja 3 a kohta | | | 10 artiklan 1 kohta ja 2 kohdan ensimmäinen, toinen ja kolmas alakohta |

10 artiklan 3 b kohta | | | 11 artiklan 1, 2 ja 3 kohta |

| | | 11 artiklan 4 kohta |

10 artiklan 3 c ja 3 e kohta | | | 11 artiklan 5 ja 6 kohta |

10 artiklan 3 f kohta | | | 12 artikla |

| | 5 artikla | 13 artikla |

| | | 14 artikla |

10 b artikla | | | 15 artikla |

| 3 artikla | | 16 artikla |

| 4 artiklan 1–4 kohta | | 17 artiklan 1–4 kohta |

| 5 artikla | | 18 artikla |

| 6 artikla | | 19 artikla |

| 7 artikla | | 20 artikla |

| 8 artikla | | 21 artikla |

| 9 artikla | | 22 artikla |

| 4 artiklan 5 kohta | | 23 artiklan 1 kohta |

| 10 artikla | | 23 artiklan 2 ja 3 kohta |

| 11 artikla | | 24 artikla |

| 15 artikla | | 25 artikla |

| | 1 artiklan 1 kohdan toinen alakohta | 26 artikla |

| | 3 artikla | 27 artikla |

10 artiklan 5 kohta | | | 28 artikla |

| | 4 artiklan 1 ja 3-6 kohta | 29 artikla |

| | 6 artiklan 2–5 kohta | 30 artikla |

| | 7 artikla | 31 artikla |

| | 8 artikla | 32 artikla |

| | 9 artikla | 33 artikla |

| | 10 artikla | 34 artikla |

| | 11 artikla | 35 artikla |

| | 12 artikla | 36 artikla |

| | 13 artikla | 38 artikla |

| | 14 artiklan 1 ja 3 kohta | 39 artikla |

| | 15 artikla | 40 artikla |

| | 16 artikla | 41 artikla |

| | 17 artikla | 42 artikla |

| | 18 artikla | 43 artikla |

| | 19 artikla | 44 artikla |

| | 20 artiklan 1, 2 ja 3 kohta | 45 artiklan 1, 2 ja 3 kohta |

| | | 45 artiklan 4 kohta |

| | 20 artiklan 4 kohta | 45 artiklan 5 kohta |

| | 21 artikla | 46 artikla |

| | 22 artikla | 47 artikla |

| | 23 artikla | 48 artikla |

| | 24 artikla | 49 artikla |

| | 25 artikla | 50 artikla |

| | 26 artikla | 51 artikla |

| | 27 artikla | 52 artikla |

| | 28 artikla | 53 artikla |

| | 29 artikla | 54 artikla |

| | 30 artiklan 1 kohta | 55 artikla |

| | 30 artiklan 2 kohta | 56 artiklan 1 kohta |

| | 31 artikla | 57 artikla |

12 artikla | | | 58 artikla |

14 a artikla | | 33 artiklan 1, 2 ja 3 kohta | 59 artikla |

| | | 60 artikla |

| | | 61 artikla |

| | | 62 artikla |

11 artikla | | 34 artikla | 63 artikla |

11 a artikla | | 35 artiklan 1, 2 ja 3 kohta | 64 artikla |

10 artiklan 9 kohta | | | 65 artikla |

| | 38 artikla | 66 artikla |

| | | 67 artikla |

| 17 artikla | 39 artikla | 68 artikla |

16 artikla | 18 artikla | 40 artikla | 69 artikla |

| | | Liite I |

Liite II | | | Liite II |

| | Liite II | Liite III |

| | | Liite IV |

| Liite | | Liite V |

| | Liite I | Liite VI |

| | | Liite VII |

| | Liite III | Liite IX |

| | | Liite X |

_____________

[1] EYVL L 75, 15.3.2001, s. 1, direktiivi sellaisena kuin se on muutettuna 29 päivänä huhtikuuta 2004 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2004/51/EY (EUVL L 164, 30.4.2004, s. 164), 20 päivänä marraskuuta 2006 annetulla neuvoston direktiivillä 2006/103/EY (EUVL L 363, 20.12.2006, s. 344), 23 päivänä lokakuuta 2007 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2007/58/EY (EUVL L 315, 3.12.2007, s. 44) sekä asiakirjalla Tšekin tasavallan, Viron tasavallan, Kyproksen tasavallan, Latvian tasavallan, Liettuan tasavallan, Unkarin tasavallan, Maltan tasavallan, Puolan tasavallan, Slovenian tasavallan ja Slovakian tasavallan liittymisehdoista ja niiden sopimusten mukautuksista, joihin Euroopan unioni perustuu (EUVL L 236, 23.9.2003, s. 33).

[2] Neuvoston direktiivi 91/440/ETY (EYVL L 237, 24.8.1991, s. 25).

[3] EYVL L 75, 15.3.2001, s. 26, direktiivi sellaisena kuin se on muutettuna 29 päivänä huhtikuuta 2004 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2004/49/EY (EUVL L 220, 21.6.2004, s. 16).

[4] Neuvoston direktiivi 95/18/EY (EYVL L 143, 27.6.1995, s. 70).

[5] EYVL L 75, 15.3.2001, s. 29, direktiivi sellaisena kuin se on muutettuna 23 päivänä lokakuuta 2002 tehdyllä komission päätöksellä 2002/844/EY (EYVL L 289, 26.10.2002, s. 30), 29 päivänä huhtikuuta 2004 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2004/49/EY (EUVL L 164, 30.4.2004, s. 44) ja 23 päivänä lokakuuta 2007 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2007/58/EY (EUVL L 315, 3.12.2007, s. 44).

[6] Erityisesti komission kertomus (edellä mainitun) ensimmäisen rautatiepaketin täytäntöönpanosta, komission tiedonanto rautatiemarkkinoiden kehityksen seurannasta sekä monivuotisia sopimuksia ja rautateihin liittyviä palveluja koskevat tutkimukset.

[7] EUVL […], […], s. […].

[8] EUVL […], […], s. […].

[9] EYVL L 237, 24.8.1991, s. 25.

[10] EYVL L 143, 27.6.1995, s. 70.

[11] EYVL L 75, 15.3.2001, s. 29.

[12] EUVL L 315, 3.12.2007, s. 1.

[13] EYVL L 184, 17.7.1999, s. 23.

[14] EUVL C 321, 31.12.2003, s. 1.

[15] EYVL L 278, 23.12.1970, s. 1.

[16] EUVL L 315, 3.12.2007, s. 14.

[17] EUVL L 134, 30.4.2004, s. 1.

[18] EUVL L 164, 30.4.2004, s. 44.

[19] EUVL L 37, 8.2.2006, s. 1.

--------------------------------------------------

Top