52002PC0244

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIKSI moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta koskevien neuvoston direktiivien 72/166/ETY, 84/5/ETY, 88/357/ETY ja 90/232/ETY sekä direktiivin 2000/26/EY muuttamisesta

(komission esittämä)

PERUSTELUT

1. Yleiset perustelut

1.1. Voimassa olevat liikennevakuutusdirektiivit

Moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta koskevista direktiiveistä (liikennevakuutusdirektiivit) [1] vanhin eli ensimmäinen liikennevakuutusdirektiivi annettiin vuonna 1972. Viimeisin säädös eli neljäs liikennevakuutusdirektiivi annettiin vuonna 2000.

[1] Direktiivi 72/166/EY, EYVL L 103, 2.5.1972, s. 1 (ensimmäinen liikennevakuutusdirektiivi); direktiivi 84/5/ETY, EYVL L 8, 11.1.1984, s. 17 (toinen liikennevakuutusdirektiivi); direktiivi 90/232/ETY, EYVL L 129, 19.5.1990, s. 33 (kolmas liikennevakuutusdirektiivi); direktiivi 2000/26/EY, EYVL L 181, 20.7.2000, s. 65 (neljäs liikennevakuutusdirektiivi).

Ensimmäisessä kolmessa direktiivissä yhteisö vahvisti lähtökohdat liikennevakuutuksen yhtenäismarkkinoiden perustamiselle.

- Direktiiveissä säädettiin, että kaikki yhteisön moottoriajoneuvot on vakuutettava vastuun varalta (pakollinen liikennevakuutus), ja vakuutusturvan vastuurajat.

- Ne turvasivat moottoriajoneuvojen vapaan liikkuvuuden, sillä niiden nojalla vakuutustodistus oli yleensä voimassa koko yhteisössä eikä vakuutuksia tarvinnut tarkastaa maiden rajoilla. Tämä edisti huomattavasti henkilöjen ja tavaroiden vapaata liikkuvuutta eri maiden välillä.

- Direktiivin varmistivat, että tuntemattomien tai vakuuttamattomien ajoneuvojen aiheuttamat vahingot korvattaisiin kaikkiin jäsenvaltioihin perustettavien korvauselinten (takuurahastojen) kautta.

- Ne varmistivat, että pakollisen liikennevakuutuksen piiriin kuuluvien vahingon kärsineiden määritelmä kattoi ajoneuvon kaikki matkustajat (myös kuljettajan perheenjäsenet).

Kolme ensimmäistä direktiiviä perustui vihreän kortin järjestelmälle. Järjestelmä oli otettu käyttöön, jotta voitiin helpottaa korvausvaatimusten käsittelyä liikennevahingoissa, jotka ajoneuvo oli aiheuttanut pysyvän kotipaikkansa ulkopuolissa jäsenvaltioissa. Järjestelmä takaa korvausten maksun vahingon kärsineille liikennevahingoissa, jotka on aiheuttanut maassa käymässä oleva ajoneuvo. Korvaukset maksetaan yksityissektorin toimistojen verkon kautta. Vakuutusyritykset ovat perustaneet toimistoja kaikkiin jäsenvaltioihin.

Koska alkuperäinen tavoite oli lopettaa vakuutusten tarkastukset maiden rajoilla, järjestelmä korvasi vahingon kärsineille vain silloin, kun kyseessä oli niiden kotijäsenvaltiossa aiheutunut vahinko. Näin ollen vakuutusturvaa oli vielä parannettava. Järjestelmä ei kattanut vahingonkorvauksia, jos liikennevahinko aiheutui vahingon kärsineen asuinjäsenvaltion ulkopuolella (toisessa jäsenvaltiossa vahinkoa kärsinyt). Tämä puute poistettiin neljännessä liikennevakuutus- direktiivissä [2], jossa säädetään tehokkaasta järjestelystä korvausvaatimusten käsittelemiseksi näissä liikennevahingoissa.

[2] Direktiivi 2000/26/EY, EYVL L 181, 20.7.2000, s. 65 (neljäs liikennevakuutusdirektiivi).

1.2. Viides liikennevakuutusdirektiivi tarpeen

Saavutettu kehitys ei kuitenkaan riitä, sillä rajatylittävä liikenne kasvaa jatkuvasti ja komissio saa yhä paljon liikennevakuutusdirektiivejä koskevia kysymyksiä, valituksia ja pyyntöjä yksityishenkilöiltä ja Euroopan parlamentin jäseniltä.

On tarpeen saattaa ajan tasalle joitakin säännöksiä 1970- ja 1980-luvuilla annetuista direktiiveistä (etenkin vastuumäärät on tarkistettava). Lisäksi on tarpeen korjata puutteet ja löytää ratkaisut toistuviin ongelmiin. Käsittelyä vaativia kysymyksiä ovat mm. seuraavat:

- monet (esim. opiskelijat, tilapäisesti ulkomailla työskentelevät ja asuvat) valittavat, että on vaikeaa saada vakuutusta tilapäistä oleskelua varten toisessa jäsenvaltiossa;

- kun halutaan ostaa uutta tai käytettyä autoa toisesta jäsenvaltiosta, on usein hankalaa löytää lyhytaikaista vakuutusturvaa ennen ajoneuvon rekisteröintiä maahantuontivaltiossa;

- tarve jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden sisällyttämiseksi moottoriajoneuvon liikennevakuutuksen piiriin on lisääntynyt;

- autoilijat toivovat vakuutusyrityksiltä todistuksia vahingottomista vuosista tai liikennevahinkojen määrästä (ns. bonustodistuksia) siirtyessään toiseen vakuutusyritykseen.

Neljättä liikennevakuutusdirektiiviä sovelletaan korvausvaatimusten käsittelyyn liikennevahingoissa, jotka aiheutuvat vahingon kärsijän asuinvaltion ulkopuolella. Tällä järjestelyllä on kaksi tavoitetta: toisessa jäsenvaltiossa vahinkoa kärsineiden nopean korvaamisen varmistaminen ja tehokkaan korvausjärjestelmän perustaminen, jolla supistetaan oikeudenkäyntikuluja.

Tätä järjestelyä ehdotetaan nyt laajennettavaksi kaikkiin liikennevahinkoihin riippumatta siitä, missä jäsenvaltiossa vahingon kärsinyt asuu.

Liikennevakuutusdirektiivien tarkistamisen ja uudistamisen tarve on vahvistunut komission aloitettua vuonna 1999 kansallisten viranomaisten, alan edustajien sekä kuluttajien ja vahingon kärsijöiden yhdistysten laajan kuulemisen. Euroopan parlamentti on tietoinen liikennevakuutuksen merkityksestä kuluttajille ja se antoi heinäkuussa 2001 päätöslauselman, jossa suositeltiin viidennen liikennevakuutus- direktiivin antamista. Tämä direktiiviehdotus on komission vastaus tähän suositukseen.

1.3. Ehdotuksen tavoitteet

Ehdotuksen tavoitteena on tarkistaa liikennevakuutusdirektiivit seuraavien päätavoitteiden saavuttamiseksi:

(1) Ajantasaistetaan ja parannetaan vahingon kärsineiden suojaa liikennevahingoissa pakollisen liikennevakuutuksen kautta.

(2) Korjataan direktiivien puutteet ja selvennetään joitakin säännöksiä varmistamalla näin yhdenmukaisempi tulkinta ja soveltaminen jäsenvaltioissa.

(3) Ratkaistaan toistuvat ongelmat tehokkaampien liikennevakuutuksen yhtenäismarkkinoiden luomiseksi.

1.4. Ehdotuksen sisältö: käsitellyt aiheet

Eri syitä liikennevakuutusdirektiivien tarkistamiseen ja uudistamiseen käsitellään yksityiskohtaisesti jäljempänä. Ehdotettuja ratkaisuja selvennetään artiklakohtaisissa perusteluissa.

(a) Väliaikaiset rekisterikilvet (1 artiklan 1 kohdan a alakohta)

Direktiivin 72/166/ETY 1 artiklan 4 kohdassa vahvistettu "ajoneuvon pysyvän kotipaikan määritelmä" viittaa valtioon, jonka antama rekisterikilpi ajoneuvossa on. Määritelmässä ei kuitenkaan täsmennetä, onko rekisterikilven oltava väliaikainen vai pysyvä. Väliaikaisin kilvin varustettuihin ajoneuvoihin on ollut vaikea löytää vakuutusturvaa jäsenvaltioissa, joissa ne rekisteröidään.

Tämän säännöksen virheellisten tulkintojen välttämiseksi määritelmää olisi muutettava lisäämällä siihen suora viittaus väliaikaisiin kilpiin.

(b) Rekisterikilpeä ei ole tai se ei vastaa ajoneuvoa (1 artiklan 1 kohdan b alakohta)

Jos liikennevahingon aiheuttaa ajoneuvo, jolla ei ole rekisterikilpeä tai jonka kilpi ei vastaa ajoneuvoa, "ajoneuvon pysyvän kotipaikan" määrittäminen on ongelmallista.

Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on tulkinnut liikennevakuutusdirektiivejä siten, että "sellaisen ajoneuvon tapauksessa, joka rajan ylittäessään on varustettu jonkin jäsenvaltion viranomaisten asianmukaisesti myöntämällä rekisterikilvellä, jota on pidettävä väärennettynä, koska se on todellisuudessa myönnetty toiselle ajoneuvolle, rekisterikilven myöntänyt jäsenvaltio on katsottava alueeksi, jossa on kyseisen ajoneuvon pysyvä kotipaikka" [3]. Lisäksi edellytetään järjestelmällisiä tarkastuksia kilven voimassaolon varmistamiseksi [4].

[3] Fournier-tuomio...

[4] Gambetta-tuomio...

Tämän perusteella kansallisten toimistojen on usein vastattava sellaisten liikennevahinkojen taloudellisista seurauksista, joilla ei ole mitään yhteyttä kyseiseen jäsenvaltioon. Tuomioistuimen tuomiot eivät kuitenkaan estä yhteisön lainsäätäjää suunnittelemasta erilaisen ratkaisun soveltamista tulevaisuudessa. Vihreän kortin järjestelmän keskustoimisto Council of Bureaux on ehdottanut, että kun kyse on ajoneuvosta, jolla ei ole rekisterikilpeä tai jonka kilpi ei vastaa ajoneuvoa, ajoneuvon pysyväksi kotipaikaksi olisi korvausvaatimusten selvittämiseksi katsottava sen jäsenvaltion alue, jossa liikennevahinko aiheutui.

(c) Vakuutusten tarkastaminen (1 artiklan 2 kohta)

Tavoitteena oli ajoneuvojen ja henkilöjen vapaan liikkuvuuden edistäminen Euroopan yhteisössä, joten direktiivin 72/166/ETY 2 artiklassa kiellettiin sellaisten jäsenvaltion alueelle saapuvien ajoneuvojen vihreiden korttien tarkastukset, joiden pysyvä kotipaikka on toisen jäsenvaltion alueella.

Direktiivin 2 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuista "pistokokeista" on kuitenkin esiintynyt epäselvyyttä. Ensimmäinen tulkintaongelma koskee sitä, sovelletaanko toisen alakohdan viimeistä virkettä myös ensimmäiseen alakohtaan. On ratkaistava, ovatko "pistokokeet" sallittuja, kun jäsenvaltion alueelle saapuu ajoneuvo, jonka pysyvä kotipaikka on toisen jäsenvaltion alueella. Toinen ongelma koskee "pistokoe"-termin ("random checks") tulkintaa. Sen merkitys ei ole itsestään selvä, etenkin kun käsitteelle on ollut vaikea löytää sopivaa vastinetta yhteisön kielillä.

Komissio pyrkii selventämään asiaa ja ehdottaa, että vakuutusten tarkastaminen yhteisön sisäisessä liikenteessä voidaan hyväksyä tietyissä olosuhteissa yleisen järjestyksen vuoksi (esim. onnettomuuden tai tapaturman jälkeen). Edellytyksenä pitäisi kuitenkin olla, että tarkastukset eivät ole järjestelmällisiä tai syrjiviä, ja että niiden yksinomaisena tarkoituksena ei ole vakuutusten tarkastaminen.

(d) Poikkeus tiettyjen ajoneuvojen vakuuttamisvelvollisuudesta (1 artiklan 3 kohta)

Direktiivin 72/166/ETY 4 artiklassa säädetään, että jäsenvaltiot voivat jättää pakollisen vakuutuksen ulkopuolelle tietyntyyppiset ajoneuvot tai erityistyyppisellä rekisterikilvellä varustetut ajoneuvot edellyttäen, että kyseinen jäsenvaltio ilmoittaa poikkeuksista muille jäsenvaltioille ja komissiolle.

Artiklan a kohdassa mainitaan tiettyjen luonnollisten tai oikeushenkilöjen omistamat ajoneuvot, joihin jäsenvaltiot soveltavat poikkeuksia. Poikkeuksen myöntäneen jäsenvaltion on varmistettava, että korvaukset maksetaan, jos liikennevahinko aiheutuu toisessa jäsenvaltiossa. Kohdan soveltaminen ei aiheuta erityisiä ongelmia, sillä jäsenvaltio takaa korvausten maksun.

Artiklan b kohdassa sallitaan jäsenvaltion vapauttaa vakuuttamisvelvollisuudesta "tietyntyyppiset ajoneuvot tai erityistyyppisellä rekisterikilvellä varustetut ajoneuvot" (eli eräät hitaat ajoneuvot ja moottorityökoneet). Jäsenvaltiolla ei ole velvollisuutta varmistaa, että vahingon kärsineille maksetaan korvausta tällaisten ajoneuvojen toisessa jäsenvaltiossa aiheuttamista liikennevahingoista. Kohdassa annetaan muille jäsenvaltioille lupa tarkastaa rajoillaan tällaiset ajoneuvot sen varmistamiseksi, että kuljettajalla on vihreä kortti tai hän on tehnyt rajavakuutussopimuksen.

Kyseisessä 4 artiklan b kohdassa tarkoitettujen ajoneuvojen vakuutusten tarkastaminen direktiivissä tarkoitetulla tavalla ei ole enää Schengenin sopimuksen perusteella sallittua yhteisön sisärajoilla. Olosuhteet poikkeuksen täytäntöönpanolle ovat muuttuneet.

(e) Vähimmäisvastuumäärien tarkistaminen (2 artikla)

Direktiivin 84/5/ETY 6 artiklan 2 kohdan mukaan komissio "tekee tarvittaessa ehdotukset erityisesti 1 artiklan 2 ja 4 kohdassa säädettyjen määrien tarkistamiseksi". Nykyisiä vähimmäisvastuumääriä ei kuitenkaan ole tarkistettu direktiivin antamisen jälkeen.

Jäsenvaltioiden kansallinen lainsäädäntö on tällä välin kehittynyt huomattavasti: kahdeksan jäsenvaltiota on ottanut käyttöön rajoittamattoman korvausvastuun henkilövahingoissa ja monet jäsenvaltiot ovat säätäneet omaisuusvahingoille huomattavasti direktiivin vastuurajaa korkeampia vastuumääriä.

Kun otetaan huomioon inflaation vaikutus nykyisiin määriin [5] direktiivin antamisvuodesta 1984, vastuumääriä olisi korotettava seuraavasti: henkilövahingot 605 500 euroa yhden ja 865 000 euroa useamman vahingon kärsineen tapauksessa, omaisuusvahingot 173 000 euroa ja henkilö- ja omaisuusvahingot 1 038 000 euroa tapausta kohti.

[5] Pakollisen liikennevakuutuksen nykyiset vähimmäisvastuumäärät ovat: henkilövahingot: 350 000 euroa yhden vahingonkärsineen ja 500 000 euroa useamman vahingonkärsineen osalta vahinkotapausta kohden; omaisuusvahingot: 100 000 euroa vahinkotapausta kohden; henkilö- ja omaisuusvahingot: 600 000 euroa vahinkotapausta kohden.

On huomattava, että viidettä liikennevakuutusdirektiiviä koskevassa Euroopan parlamentin päätöslauselmaluonnoksessa ehdotettiin 2 000 000 euron vastuurajaa, mutta tämän määrän laskentaperustetta ei selvitetty.

(f) Poistetaan jäsenvaltioiden mahdollisuus rajoittaa omaisuusvahingoista maksettavia korvauksia liikennevahingoissa, jotka on aiheuttanut tuntematon ajoneuvo (2 artikla)

Direktiivin 84/5/ETY 1 artiklan 4 kohdassa säädetään, että jäsenvaltioiden on perustettava tai valtuutettava toimielin suorittamaan korvauksia ainakin vakuuttamisvelvollisuuden vastuurajoihin saakka omaisuus- tai henkilövahingoista, jotka on aiheuttanut tuntematon tai vakuuttamaton ajoneuvo.

Kyseisen kohdan neljäs alakohta sisältää poikkeuksen, joka voi rajoittaa huomattavasti korvauksia. Sen mukaan "jäsenvaltiot voivat rajoittaa toimielimen korvausten maksamista tai vapauttaa sen siitä, jos kyseessä on omaisuusvahinko, jonka on aiheuttanut tuntematon ajoneuvo". Rajoitusta voidaan direktiivin johdanto-osan 6 kappaleen viimeisen virkkeen mukaan perustella "mahdollisen vilpin vuoksi".

Komissio on saanut vahingon kärsineiltä monia valituksia, joiden perusteella näyttää siltä, että eräiden jäsenvaltioiden toimielinten ei tarvitse maksaa korvausta omaisuusvahingoista edes silloin, kun tapaukseen liittyvät olosuhteet poistavat kaikki mahdollisuudet vilppiin (esim. vahingon kärsineelle on aiheutunut samasta liikennevahingosta sekä henkilö- että omaisuusvahinkoa).

(g) Edustajajärjestelmä (3 artikla)

Direktiivin 88/357/ETY (toinen vahinkovakuutusdirektiivi) 12 a artiklan 4 kohdan toisen alakohdan ensimmäisessä virkkeessä, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 90/618/ETY (palvelujen tarjoamisen vapaus - liikennevakuutukset), säädetään, että "jäsenvaltion, jossa palveluja tarjotaan, (eli jossa riski sijaitsee) on vaadittava, että yritys nimeää edustajan, jolla on valtion alueella pysyvä kotipaikka tai joka on sijoittautunut sinne ja jonka tehtävänä on hankkia kaikki tarvittavat korvausvaatimuksiin liittyvät tiedot". Neljännen alakohdan viimeisessä virkkeessä todetaan, että "edustaja ei saa ryhtyä harjoittamaan ensivakuutusliikettä kyseisen yrityksen puolesta."

Viimeksi mainittu säännös estää sen, että vakuutusyrityksen sivukonttoreista voisi tulla korvausedustajia palvelujen tarjoamisen vapauden järjestelmässä, vaikka tämä kielto ei koske tytäryhtiöitä (jotka ovat itsenäisiä oikeushenkilöitä). Tämä voi aiheuttaa ylimääräisiä kustannuksia.

Tämän säännöksen antamista ei ole perusteltu direktiivin johdanto-osassa. Todennäköisesti tarkoituksena oli kuitenkin estää palvelujen tarjoamisen vapauden ja sijoittautumisoikeuden yhtäaikainen soveltaminen. Kolmannessa liikennevakuutusdirektiivissä kumottiin kuitenkin kaikki tällaiset rajoitukset. Tästä seuraa, että nykyisten vakuutusdirektiivien mukaan vakuutusyritysten sivukonttorit saavat toimia edustajina liikennevakuutusta lukuun ottamatta kaikkien muiden vakuutusten osalta.

(h) Vakuutusturva matkustajille, jotka tiesivät tai joiden olisi pitänyt tietää, että kuljettaja oli alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena (4 artiklan 1 kohta)

Liikennevakuutusdirektiivien tarkoituksena on varmistaa, että pakollinen liikennevakuutus kattaa kiistatta kaikki ajoneuvon matkustajat. Eräiden tulkintojen mukaan matkustajat voisivat jäädä vakuutusturvan ulkopuolelle, jos ne tiesivät tai niiden olisi pitänyt tietää, että ajoneuvon kuljettaja oli liikennevahingon aiheutuessa alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena. Tällainen tulkinta on jopa sisällytetty joidenkin jäsenvaltioiden kansalliseen lainsäädäntöön.

Matkustaja ei yleensä pysty arvioimaan asianmukaisesti kuljettajan päihtymyksen tasoa. Joka tapauksessa painopisteen tulisi olla vahingon kärsineiden suojaamisessa. Huumaavien aineiden vaikutuksen alaisen ajon ehkäiseminen on tietysti hyvä tavoite, mutta ei ole perusteltua pyrkiä sen saavuttamiseen alentamalla liikennevahingoissa vahinkoa kärsivien matkustajien vakuutusturvaa.

Tästä syystä on tärkeää selventää tätä direktiiveissä yhteisöjen tuomioistuimen kannan mukaisesti. [6]

[6] Asia C-129/94, Ruiz Bernáldez.

(i) Jalankulkijat ja pyöräilijät (4 artiklan 2 kohta)

Vaikka jalankulkijat ja pyöräilijät voivat joskus aiheuttaa liikennevahinkoja, useimmiten aiheuttajana on moottoriajoneuvo. Riippumatta siitä, kuka on aiheuttanut liikennevahingon, jalankulkijat ja pyöräilijät kärsivät yleensä enemmän vahinkoa tilanteissa, joihin moottoriajoneuvo on osallisena.

Jos liikennevahinko ei ole kuljettajan aiheuttama, jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden tilanne vaihtelee huomattavasti jäsenvaltioittain. Eräissä jäsenvaltiossa vakuutusturvaa ei ole ja tuomioistuimet pyrkivät yleensä osoittamaan kuljettajan vastuun siten, että vahingon kärsinyt voidaan sisällyttää liikennevakuutusturvan piiriin. Eräissä jäsenvaltiossa säädetään, että jalankulkijat ja pyöräilijät kuuluvat liikennevahingossa osallisena olleen ajoneuvon vakuutusturvan piiriin riippumatta siitä, onko vahinko kuljettajan syytä. Kansalliset lait poikkeavat kuitenkin niiden edellytysten osalta, joita sovelletaan jalankulkijan ja pyöräilijän vastuuseen.

Komission tietojen mukaan jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden sisällyttäminen liikennevakuutusturvaan ei ole näissä jäsenvaltiossa aiheuttanut suuria vaikutuksia vakuutusten hintoihin.

(j) Voimassa koko yhteisön alueella koko sopimuskauden ajan (tilapäinen oleskelu toisissa jäsenvaltioissa) (4 artiklan 3 kohta)

Komissio on saanut kuluttajilta monia kirjeitä, joissa valitetaan, että tilapäistä ulkomailla oleskelua varten on hankalaa saada vakuutusturvaa eräiden vakuutusyritysten käytäntöjen vuoksi. Jotkut vakuutuksenantajat sisällyttävät vakuutussopimuksiinsa ehdon, jonka mukaan sopimus raukeaa sen jälkeen kun vakuutettu on oleskellut määrätyn ajan toisessa jäsenvaltiossa. Joissakin sopimuksissa todetaan, että vakuutetun on ilmoitettava vakuutusyritykselle, jos ajoneuvo on ulkomailla tiettyä aikaa pidempään, jotta vakuutusmaksua voidaan korottaa. Jos asiasta ei ilmoiteta, sopimus saatetaan päättää ennenaikaisesti.

Molemmilla tapauksilla on samanlaiset vaikutukset: ne estävät henkilöjen vapaata liikkuvuutta ja yhtenäismarkkinoiden toimintaa. Ne ovat myös ristiriidassa direktiivin 90/232/ETY 2 artiklan ensimmäisen luetelmakohdan kanssa, jossa velvoitetaan jäsenvaltiot huolehtimaan siitä, että moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavat pakolliset liikennevakuutukset ovat voimassa koko yhteisön alueella yhden vakuutusmaksun perusteella.

Voi olla tarpeen selventää direktiivejä tässä suhteessa, jotta voidaan varmistaa periaatteen tehokas soveltaminen. Toiseen jäsenvaltioon ammatillisista tai yksityisistä syistä tilapäisesti siirtyvälle vakuutetulle on aina myönnettävä vakuutusturva. Tämän ei kuitenkaan pitäisi vaikuttaa kansallisen lainsäädännön mukaisiin jäsenvaltioiden velvollisuuksiin ajoneuvojen rekisteröinnin osalta.

(k) Maahantuotavien ajoneuvojen vakuutusturva (4 artiklan 4 kohta)

Vuosittain tuhannet haluavat rekisteröidä asuinjäsenvaltiossaan ajoneuvon, joka on tuotu toisesta jäsenvaltiosta ja siellä aikaisemmin rekisteröity [7]. Kyse voi olla henkilön itsensä tai kauppiaan toisesta jäsenvaltiosta ostamasta käytetystä tai uudesta autosta. Yhteisössä on huomattavia hintaeroja ja yhtenäismarkkinoiden mahdollisuuksien hyödyntäminen on suotavaa.

[7] Ajoneuvojen uudelleenrekisteröinnin määräaikoja ei ole yhdenmukaistettu. Määräaika vaihtelee huomattavasti ETAssa: 1 päivä Irlannissa, 3 päivää Itävallassa, 14 päivää Tanskassa, 1 kuukausi Suomessa, Portugalissa ja Ruotsissa, 3 kuukautta Ranskassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa, 6 kuukautta Kreikassa, Luxemburgissa ja Espanjassa, 1 vuosi Saksassa, Italiassa, Alankomaissa ja Norjassa.

Matkalla kohdejäsenvaltioon ajoneuvolla on oltava alkuperämaassa luvanvaraisesti toimivan vakuutusyrityksen tekemä vakuutussopimus. Tällaiset lyhytaikaiset vakuutukset ovat yleensä suhteellisesti paljon kalliimpia kuin tavanomaiselle vakuutuskaudelle otettavat vakuutukset. Usein on myös vaikea löytää vakuutusyritystä, joka on valmis myöntämään tällaisen vakuutuksen.

Tultaessa kohdejäsenvaltioon ajoneuvolla on oltava vakuutus odotettaessa uudelleenrekisteröintimenettelyn päättymistä. Vientijäsenvaltion ajoneuvovakuutus ei yleensä kata tätä ajanjaksoa ja kohdejäsenvaltiosta on vaikea löytää vaihtoehtoista vakuutusta.

Direktiiveissä olisi säädettävä ratkaisusta tähän ongelmaan.

(l) Todistus vahingottomista vuosista tai vahingoista (4 artiklan 4 kohta)

Jos vakuutuksenottaja haluaa vakuutussopimuksen päättyessä siirtyä toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneeseen vakuutusyritykseen (vaihdettuaan asuinpaikkaansa tai halutessaan rajatylittävän vakuutuksen), vakuutuksenottajalla voi olla vaikeuksia saada aiemmalta vakuuttajalta todistusta vahingottomista vuosista tai aiheutuneiden liikennevahinkojen määrästä. Jos vakuutuksenottaja ei pysty esittämään tällaista todistusta, hän ei pysty neuvottelemaan edullista vakuutusmaksua uuden vakuuttajan kanssa.

Direktiiveissä olisi säädettävä vakuutusyrityksen velvollisuudesta toimittaa edellä mainittu todistus liikennevahingoista sopimussuhteen päättyessä. Velvoitteen ei kuitenkaan pidä vaikuttaa osapuolten vapauteen sopia vakuutusmaksusta.

(m) Omavastuu (4 artiklan 4 kohta)

Omavastuu on osa vahingonkorvausta, joka peritään vakuutetulta (eikä vakuuttajalta).

Vahingon kärsineiden tehokas suoja edellyttää, että kansallisessa lainsäädännössä tai vakuutussopimuksessa vahvistettuja omavastuuosuuksia ei pidä vaatia vahingon kärsineeltä pakollisen liikennevakuutuksen osalta.

Omavastuun määrääminen pitäisi sallia vain vakuutetun ja vakuuttajan välisissä suhteissa.

(n) Neljännen liikennevakuutusdirektiivin [8] mukaisen nopean ja tehokkaan korvausjärjestelyn laajentaminen kaikkiin liikennevahinkoihin (4 artiklan 4 kohta)

[8] Direktiivi 2000/26/EY, EYVL L 181, 20.7.2000, s. 65 (neljäs liikennevakuutusdirektiivi).

Neljännen liikennevakuutusdirektiivin mukaisella korvausjärjestelmällä on kaksi tavoitetta: nopeat korvaukset vahinkoa kärsineille ja tehokas korvausjärjestelmä, jolla supistetaan oikeudenkäyntikuluja. Direktiiviä sovelletaan korvausvaatimusten selvittelyyn liikennevahingoissa, jotka aiheutuvat vahingon kärsineen asuinjäsenvaltion ulkopuolella.

Liikennevakuutusdirektiivien uudistamisen yhteydessä on katsottu sopivaksi laajentaa neljännen direktiivin mukaiset vahingonkorvaussäännökset kaikentyyppisiin liikennevahinkoihin, vahingon kärsineen asuinjäsenvaltiosta riippumatta. Laajennuksen on oltava yhteensopiva direktiivin 72/166/ETY 2 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun vihreän kortin järjestelmän kanssa; toimistot selvittävät korvausvaatimukset liikennevahingoissa, jotka on aiheuttanut ajoneuvo, jonka pysyvä kotipaikka on toisen jäsenvaltion alueella.

Ehdotettu järjestelmä koostuu seuraavista osista:

- Kaikkien liikennevahinkojen vahingon kärsineillä on suora korvauksenvaatimisoikeus

Neljännen liikennevakuutusdirektiivin 3 artiklassa säädetään, että vahingon kärsineellä on oikeus vaatia korvausta suoraan vahingon aiheuttajalle vastuuvakuutuksen myöntäneeltä vakuutusyritykseltä, kun liikennevahinko aiheutuu vahingon kärsijän asuinvaltion ulkopuolisessa jäsenvaltiossa tai kolmannessa maassa, joka kuuluu vihreän kortin järjestelmään. Suora korvauksenvaatimisoikeus on tarpeen perusteltuja korvaustarjouksia varten (ks. jäljempänä).

On todettava, että vahingon kärsineiden oikeus vaatia korvausta suoraan vakuutusyritykseltä ei ole vakuutusalalle vieras menettely tai siviilioikeudellinen asia. Suora korvauksenvaatimisoikeus on laajennettava käsittämään kaikki liikennevahinkojen vahingon kärsineet, jotta yhteisössä voidaan siirtyä parannettuun pakollisten liikennevakuutusten järjestelmään, jossa vahingon kärsijöiden suoja on asianmukainen.

- Vakuutusyrityksen nimittämä korvausedustaja

Neljännen liikennevakuutusdirektiivin 4 artiklan 1 kohdassa edellytetään, että vakuutusyritys nimeää korvausedustajan jokaiseen jäsenvaltioon. Edustajan tehtävät rajoittuvat nykyisen direktiivin soveltamisalaan kuuluviin liikennevahinkoihin (vahingon kärsijän asuinjäsenvaltion ulkopuolella tapahtuvat liikennevahingot).

- Perustellut korvaustarjoukset

Neljännen liikennevakuutusdirektiivin 4 artiklan 6 kohdassa säädetään, että jäsenvaltioiden on asetettava vahingonaiheuttajan vakuutusyritykselle velvoite esittää kolmen kuukauden kuluessa korvausvaatimuksen esittämispäivästä perusteltu korvaustarjous (jos korvausvastuuta ei kiistetä ja vahinkojen suuruus on määritetty) tai perusteltu vastaus (jos korvausvastuu kiistetään). Velvoitetta olisi tuettava asianmukaisilla, tehokkailla ja järjestelmällisillä taloudellisilla seuraamuksilla tai vastaavilla hallinnollisilla seuraamuksilla.

- Tietokeskusten perustaminen

Direktiivin 2000/26/EY 5 artiklassa edellytetään jokaisen jäsenvaltion perustavan tietokeskuksen, jonka tehtävänä on pitää rekisteriä, joka sisältää korvausvaatimusten selvittämistä helpottavia tietoja.

Neljännen direktiivin 6 artiklassa tarkoitetun korvauselimen laajentaminen kaikkiin liikennevahinkoihin ei kuitenkaan olisi asianmukaista, sillä se aiheuttaisi ongelmia nykyisten vihreäkorttitoimistojen toiminnalle niiden ajoneuvojen aiheuttamissa liikennevahingoissa, joiden pysyvä kotipaikka on toisen jäsenvaltion alueella.

2. Artiklakohtaiset perustelut

1 artiklan 1 kohta - Väliaikaiset rekisterikilvet - Rekisterikilpeä ei ole tai se ei vastaa ajoneuvoa

Tämän artiklan 1 kohdassa muutetaan direktiivin 72/166/ETY 1 artiklan 4 kohdan ensimmäistä luetelmakohtaa, joka sisältää määritelmän alueesta, jossa on ajoneuvon pysyvä kotipaikka. Tavoitteena on estää virheelliset tulkinnat. Tekstistä ilmenee, että määritelmää sovelletaan sekä väliaikaiseen että pysyvään rekisteröintiin.

Artiklan 2 kohdassa lisätään virke edellä mainittuun määritelmään. Muutos selventää määritelmän soveltamista, kun kyseessä on ajoneuvo, jolla ei ole rekisterikilpeä tai jonka kilpi ei vastaa ajoneuvoa. Siinä todetaan, että liikennevahingon sattuessa ajoneuvon pysyväksi kotipaikaksi katsotaan sen jäsenvaltion alue, jossa vahinko tapahtui. Vaikka myös muita vaihtoehtoja on harkittu (esim. alue, jolla ajoneuvolle on myönnetty viimeisin laillinen kilpi), ehdotus noudattelee vihreäkorttitoimistojen suositusta, sillä näin helpotetaan tällaisiin ajoneuvoihin liittyvien korvausvaatimusten käsittelyä.

Jotta voidaan kattaa kaikentyyppiset rekisterikilpiin liittyvät ongelmat (väärät tai väärennetyt kilvet, kilpien puuttuminen, kilpi ei ole voimassa), säännöksessä viitataan "rekisterikilvettömään ajoneuvoon tai ajoneuvoon, jonka rekisterikilpi ei vastaa tai ei enää vastaa kyseistä ajoneuvoa".

1 artiklan 2 kohta - Vakuutusten tarkastaminen

Direktiivin 72/166/ETY 2 artiklan 1 kohdassa mainitun "pistokoe"-käsitteen soveltamisalan ja tulkinnan suhteen on esiintynyt epäselvyyttä.

Ehdotuksessa selvennetään säännöksen soveltamista kahdella tavalla. Siinä rajoitetaan liikennevakuutusten tarkastusten kielto ajoneuvoihin, joiden pysyvä kotipaikka on toisessa jäsenvaltiossa, ja ajoneuvoihin, joiden pysyvä kotipaikka on kolmannessa maassa ja jotka saapuvat toisen jäsenvaltion alueelta. Siinä vältetään "pistokoe"-termin käyttöä ja määritellään sallittavat tarkastukset kolmen kriteerin perustella: tarkastukset eivät saa olla järjestelmällisiä, niiden on oltava syrjimättömiä ja niiden tarkoituksena ei saa olla pelkästään vakuutusten tarkastaminen.

1 artiklan 3 kohta - Poikkeus tiettyjen ajoneuvojen vakuuttamisvelvollisuudesta

Ehdotuksessa kumotaan direktiivin 72/166/ETY 4 artiklan b kohta.

Ensimmäisen liikennevakuutusdirektiivin 4 artikla antaa jäsenvaltioille mahdollisuuden poiketa määrätyissä tapauksissa yleisestä moottoriajoneuvojen vakuuttamisvelvollisuudesta. Artiklan a kohdassa säädetään joitakin poikkeuksia (määrättyjen oikeushenkilöjen omistamat ajoneuvot), joissa jäsenvaltion on varmistettava, että korvausta maksetaan vahingoista tai vammoista, joita ajoneuvot ovat aiheuttaneet muiden jäsenvaltioiden alueilla. Koska vahingon kärsineiden suoja on vakuuttamattomien ajoneuvojen kohdalla turvattu, poikkeus voidaan säilyttää.

Artiklan b kohdassa säädetään muita poikkeuksia (tietyntyyppiset ajoneuvot), joissa direktiivi antaa muille jäsenvaltioille oikeuden vaatia voimassa olevan vihreän kortin tai rajavakuutussopimuksen esittämistä rajalla, jotta voidaan varmistaa korvausten maksaminen vahingon kärsineille toisesta jäsenvaltiosta tulevien ajoneuvojen aiheuttamissa vahingoissa. Kun tarkastukset lopetettiin yhteisön sisärajoilla Schengen-sopimuksen perusteella, ei voida enää taata korvausten maksamista liikennevahingoissa, jotka ovat tämän poikkeuksen kohteena olevien ajoneuvojen aiheuttamia rekisteröintivaltion ulkopuolella. Tästä syystä poikkeus on kumottava.

2 artikla - Vähimmäisvastuumäärät

Tarkistettaessa vuosia sitten hyväksyttyjä vakuutusturvan vähimmäismääriä komissio on hylännyt vaihtoehdon rajoittamattomasta vastuusta, jota sovelletaan joissakin jäsenvaltioissa. Se on myös hylännyt saman vähimmäisturvan soveltamisen henkilö- ja omaisuusvahinkoihin. Komissio katsoo, että henkilövahingot ovat vahingon kärsijöille omaisuusvahinkoja merkittävämpiä ja edellyttävät kattavampaa vakuutusturvaa.

Ehdotuksessa muutetaan direktiivin 84/5/ETY 1 artiklan 2 kohtaa ja vahvistetaan henkilövahingoille 1 000 000 euron vähimmäisvastuu ja omaisuusvahingoille 500 000 euron vähimmäisvastuu vahinkotapausta kohden. Henkilövahinkojen yhteenlaskettu vähimmäisvastuu vahinkotapahtumassa, jossa on useampia vahingon kärsineitä, sekä omaisuus- ja henkilövahinkojen yhteenlaskettu vähimmäisvastuu kumotaan. Komissio on katsonut, että ehdotettujen määrien pitäisi olla asianmukaisia vähimmäismääriä, jotta jäsenvaltioiden inflaatio ja taloudelliset realiteetit voidaan ottaa huomioon ja myös parantaa vahingon kärsineiden suojaa.

Yhteismäärien poistaminen ja vähimmäismäärän korottaminen parantavat suojaa olennaisesti. On korostettava, että komission pyrkimyksenä on säilyttää nykyisten alarajojen reaalinen arvo ja parantaa tuntuvasti vahingon kärsineiden suojaa.

Muutetussa artiklassa uusi 3 kohta korvaa vanhan. Vanha 3 kohta sisälsi muuntokurssisäännöksen, jota ei enää voida käytettäessä euroa. Uudessa 3 kohdassa säädetään säännöllisistä tarkistuksista. Näin varmistetaan, että vähimmäisvastuun määrät saatetaan ajan tasalle siten, ettei direktiiviä tarvitse muuttaa. Euroopan yhteisöjen tilastotoimiston Eurostatin julkaisema Euroopan kuluttajahintaindeksi lienee tarjolla olevista indekseistä selkein ja objektiivisin.

Tarkistussäännöksen soveltamisen helpottamiseksi komission on annettava neuvostolle ja Euroopan parlamentille tiedoksi tarkistetut määrät ja varmistettava niiden julkaisu Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä.

Jotta voidaan parantaa vahingon kärsineiden suojaa tunnistamattomien ajoneuvojen aiheuttamissa vahingoissa, direktiivin 84/5/ETY 1 artiklan 4 kohtaan ehdotetaan muutosta. Muutoksella pyritään rajoittamaan jäsenvaltioille myönnettyä harkintavaltaa rajoittaa toimielimen korvausten maksamista tai vapauttaa sen siitä vilpin ehkäisemiseksi. Harkintavallan käyttö estetään, jos omaisuusvahingot ja merkittävät henkilövahingot ovat aiheutuneet samasta liikennevahingosta ja jos vilpin riski on vähäinen. Koska merkittävän henkilövahingon yhdenmukaisen määritelmän laatiminen on vaikeaa, jäsenvaltiot voivat määritellä käsitteen kansallisessa lainsäädännössään.

3 artikla - Edustajat

Direktiivin 88/357/ETY 12 a artiklan 4 kohtaa on muutettu, jotta vakuutusyritysten sivukonttorit voisivat olla edustajia palvelujen tarjoamisen vapauden perusteella, mikä on nykyinen käytäntö muilla vakuutustoiminnan aloilla.

4 artiklan 1 kohta - Matkustajien tiedot kuljettajan tilasta

Säännöksen tarkoituksena on korjata direktiivien mahdolliset virheelliset tulkinnat ja varmistaa matkustajille täysi vakuutusturva. Joiden jäsenvaltioiden tulkintojen mukaan vakuutusturvan ulkopuolelle voidaan jättää matkustaja, joka tietää tai jonka olisi pitänyt tietää ajoneuvon kuljettajan olleen alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena liikennevahingon sattuessa. Vakuutusturvan poistaminen tällaisissa tapauksissa olisi selkeästi ristiriidassa vakuutusdirektiivien hengen ja yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön kanssa.

Matkustajien kuuluminen ajoneuvon pakollisen liikennevakuutuksen piiriin ei vaikuta matkustajien mahdolliseen vastuuseen kansallisen lainsäädännön nojalla eikä tietystä liikennevahingosta maksettavien vahingonkorvausten määrää, joka on määritettävä kansallisissa tuomioistuimissa.

4 artiklan 2 kohta - Jalankulkijat ja pyöräilijät

Direktiiviin 84/5/ETY on lisätty uusi säännös, jotta jalankulkijat ja pyöräilijät saataisiin ajoneuvon liikennevakuutuksen piiriin liikennevahingoissa, joissa on osallisena moottoriajoneuvo. Niiden olisi saatava pakollisen liikennevakuutuksen suoja riippumatta siitä, onko kuljettaja aiheuttanut vahingon tuottamuksellaan.

Jotta vältetään mahdolliset sekaannukset vakuutuskysymysten (vakuutusdirektiivien soveltamisala) ja siviilioikeuden (kansallisen lainsäädännön soveltamisala) välillä, johdanto-osan kappaleessa todetaan, että jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden vastuukysymykset kuuluvat jäsenvaltion lainsäädännön soveltamisalaan. Toisin sanoen vahingon kärsineiden vammat on pääsääntöisesti korvattava liikennevakuutuksesta. Moottoriajoneuvon pakollisen liikennevakuutuksen tarjoaman turvan piiriin kuulumisen perusteella ei voida määrittää jalankulkijan tai pyöräilijän vastuuta tai tietystä liikennevahingosta maksettavien vahingonkorvausten määrää. Tämä on ratkaistava sovellettavan kansallisen lainsäädännön nojalla ja kansallisissa tuomioistuimissa.

4 artiklan 3 kohta - Voimassa koko yhteisön alueella koko sopimuskauden ajan

Direktiivin 90/232/ETY 2 artiklan ensimmäisessä luetelmakohdassa säädetään, että pakollisen liikennevakuutuksen on oltava voimassa koko yhteisön alueella yhden vakuutusmaksun perusteella.

Ehdotuksen 4 artikla 3 kohdalla pyritään selventämään tätä velvoitetta ja estämään vakuuttajia toimimasta velvollisuutta rajoittavalla tavalla. Tavoitteena on, että toiseen jäsenvaltioon ammatillisista tai yksityisistä syistä tilapäisesti siirtyvälle vakuutetulta ei voi poistaa suoraan tai välillisesti vakuutusturvaa.

4 artiklan 4 kohta - Maahantuotavien ajoneuvojen vakuutusturva

Jos uusi tai käytetty auto halutaan ostaa toisesta jäsenvaltiosta ja tuoda se toiseen, usein valitetaan vaikeuksista vakuuttaa tällaista autoa.

Jos alueeksi, jolla on ajoneuvon pysyvä kotipaikka, katsotaan 30 päivän ajan sen vastaanottamisesta maahantuontijäsenvaltio, kyseisessä jäsenvaltiossa toimivat vakuutus- yritykset voisivat antaa vakuutuksen joutumatta täyttämään direktiiveissä palvelujen vapaan tarjoamisen varmistamiseksi säädettyjä edellytyksiä. Tämä helpottaisi vakuutusturvan hankkimista ajoneuvon vastaanottamista seuraavien 30 päivänä aikana ja ostaja voisi tuoda maahan ja rekisteröidä auton kyseisenä aikana.

Jos maahantuotu ajoneuvo on vakuuttamaton ja on osallisena liikennevahingossa kyseisenä aikana, tuontijäsenvaltion korvauselin vastaisi korvauksista. Kyseisen korvauselimen valtuudet asiassa perustuvat säännökseen, jonka mukaan maahantuontivaltio katsotaan kyseisenä aikana alueeksi, jossa on ajoneuvon pysyvä kotipaikka.

4 artiklan 4 kohta - Todistus vahingottomista vuosista tai vahingoista

Tällä säännöksellä pyritään siihen, että vakuutuksenottaja, joka haluaa tehdä uuden vakuutussopimuksen eri vakuutusyrityksen kanssa, voi todistaa aikaisempaa vakuutuskauttaan koskevat tiedot.

Artiklassa vakuuttajalle asetetaan velvollisuus toimittaa 15 päivän kuluessa sopimussuhteen päättymisestä vakuutuksenottajalle todistus vahingottomista vakuutuskausista tai ajoneuvoon liittyvistä korvausvaatimuksista sopimussuhteen viimeisen viiden vuoden ajalta.

Ehdotuksessa ei kuitenkaan pyritä määrittämään, miten uuden vakuutusyrityksen pitäisi ottaa huomioon vahinkokehitys arvioidessaan riskejä tai määrittäessään vakuutusmaksua. Direktiivit eivät voi vaikuttaa hintojen määräämisvapauden periaatteeseen, jota sovelletaan rahoituspalvelujen yhtenäismarkkinoilla. Säännös ei näin ollen vaikuta osapuolten vapauteen sopia vakuutusmaksusta.

4 artiklan 4 kohta - Omavastuu

Jotta liikennevahinkojen vahingon kärsineille voidaan antaa täysi suoja, jäsenvaltio ei saa sallia omavastuuosuuksien vaatimista vahingon kärsineiltä lukuun ottamatta tapauksia, joissa tämä on direktiivien nojalla sallittua (esim. direktiivin 84/5/ETY 1 artiklan 4 kohta, sellaisena kuin sen on muutettuna tämän ehdotuksen 4 artiklalla, vilpin estämiseksi).

4 artiklan 4 kohta - Suora korvauksenvaatimisoikeus

Tämä säännös laajentaa neljännen liikennevakuutusdirektiivin 3 artiklassa säädetyn suoran korvauksenvaatimisoikeuden koskemaan henkilöitä, jotka ovat kärsineet omaisuus- tai henkilövahingon missä tahansa liikennevahingossa.

Sen määrittäminen, onko vahingon kärsineellä oikeus vedota vakuutussopimukseen ja esittää korvausvaatimus suoraan vakuutusyritykselle, on merkittävä vakuutussuhteen osa. Se on erityisen merkittävä vahingon kärsineiden oikeuksien suojaamiseksi. Liikennevakuutus- direktiivien uudistamisen yhteydessä ei ole perusteltua rajata tätä oikeutta asuinjäsenvaltion ulkopuolella aiheutuneiden liikennevahinkojen vahingon kärsineisiin, kuten neljännessä liikennevakuutusdirektiivissä tehdään. Myös muiden liikennevahinkojen vahingon kärsineet ansaitsevat saman suojan.

4 artiklan 4 kohta - Korvausedustajat ja perustellut korvaustarjoukset

Liikennevakuutusdirektiivien uudistamisen yhteydessä ei vaikuta perustellulta rajata vahingon kärsineiden suojaan merkittävästi vaikuttavien säännösten soveltamista neljännessä liikennevakuutusdirektiivissä vahvistettuun suppeaan soveltamisalaan.

Tällä säännöksellä laajennetaan neljännen liikennevakuutusdirektiivin 4 artiklan 6 kohdassa säädetty perusteltu korvaustarjousmenettely kaikkiin liikennevahinkoihin.

Menettelyn moitteeton toiminta edellyttää, että jokaisella vakuutusyrityksellä on korvausedustaja jokaisessa jäsenvaltiossa. Neljännessä liikennevakuutusdirektiivissä velvoitetaankin nimeämään tällainen edustaja. Ehdotus perustuu tälle järjestelylle, mutta siinä on laajennettu korvausedustajan tehtäviä siten, että edustaja voi käsitellä kaikkia pakollisella liikennevakuutuksella vakuutetun ajoneuvon aiheuttamia liikennevahinkoja.

Ehdotuksen 4 artiklan 4 kohta on yhteensopiva direktiivin 72/166/ETY 2 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuihin vihreäkorttitoimistojen kanssa vakuutettujen tai vakuuttamattomien ajoneuvojen, joiden pysyvä kotipaikka on toisen jäsenvaltion alueella, aiheuttamiin liikennevahinkoihin liittyvien korvausvaatimuksien käsittelyn osalta.

4 artiklan 4 kohta - Tietokeskukset

Korvauksen hakemisen helpottamiseksi neljännessä vakuutusdirektiivissä säädettyjen tietokeskusten tehtäviä ei pitäisi rajoittaa kyseisessä direktiivissä tarkoitettuihin liikennevahinkoihin, vaan niiden pitäisi antaa tietoja kaikista onnettomuuksista, jotka on aiheuttanut ajoneuvo, jolle on otettu pakollinen liikennevakuutus.

5 artikla - Poistetaan viittaus kumottuun artiklaan

Ehdotuksen 5 artiklassa kumotaan direktiivin 72/166/ETY 4 artiklan b kohta, joka sisältää eräitä poikkeuksia vakuuttamisvelvollisuudesta. Tästä syystä olisi kumottava viittaukset direktiivin 2000/26/EY 5 artiklaan.

2002/0124 (COD)

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIKSI moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta koskevien neuvoston direktiivien 72/166/ETY, 84/5/ETY, 88/357/ETY ja 90/232/ETY sekä 2000/26/EY muuttamisesta

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka

ottavat huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 47 artiklan 2 kohdan ensimmäisen ja kolmannen virkkeen, 55 artiklan sekä 95 artiklan 1 kohdan,

ottavat huomioon komission ehdotuksen [9],

[9] EYVL C

ottavat huomioon talous- ja sosiaalikomitean lausunnon [10],

[10] EYVL C

noudattavat perustamissopimuksen 251 artiklassa määrättyä menettelyä [11],

[11] EYVL C

sekä katsovat seuraavaa:

(1) Moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettava vakuutus (liikennevakuutus) on erityisen tärkeä Euroopan kansalaisille sekä vakuutuksenottajina että vahingon kärsijöinä. Se on merkittävä myös vakuutusyrityksille, sillä liikennevakuutukset ovat keskeinen osa yhteisön vahinkovakuutustoimintaa. Liikennevakuutus vaikuttaa myös henkilöjen ja ajoneuvojen vapaaseen liikkuvuuteen. Liikennevakuutuksen yhtenäismarkkinoiden vahvistamisen ja vakiinnuttamisen olisi oltava yhteisön toiminnan keskeinen tavoite rahoituspalvelujen alalla.

(2) Moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta ja vakuuttamisvelvollisuuden voimaansaattamista koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 24 päivänä huhtikuuta 1972 annetulla neuvoston direktiivillä 72/166/ETY [12], moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 30 päivänä joulukuuta 1983 annetulla toisella neuvoston direktiivillä 84/5/ETY [13], moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 14 päivänä toukokuuta 1990 annetulla kolmannella neuvoston direktiivillä 90/232/ETY [14] ja moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta koskevien jäsenvaltioiden lainsäädäntöjen lähentämisestä ja neuvoston direktiivien 73/239/ETY ja 88/357/ETY muuttamisesta 16 päivänä toukokuuta 2000 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2000/26/ETY (neljäs liikennevakuutusdirektiivi) [15] on jo edistetty huomattavasti yhtenäistämistä.

[12] EYVL L 103, 2.5.1972, s. 1, direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna direktiivillä 84/5/ETY (EYVL L 8, 11.1.1984, s. 17).

[13] EYVL L 8, 11.1.1984, s. 17, direktiivi sellaisena kuin viimeksi muutettuna direktiivillä 90/232/ETY (EYVL L 129, 19.5.1990. s. 33).

[14] EYVL L 129, 19.5.1990, s. 33.

[15] EYVL L 181, 20.7.2000, s. 65.

(3) On tarpeen ajantasaistaa ja kehittää yhteisön liikennevakuutusjärjestelmää. Tämä tarve on vahvistettu vakuutusalan edustajien, kuluttajien ja vahingon kärsijöiden yhdistysten kuulemisissa.

(4) Jotta estetään direktiivin 72/166/ETY säännösten virheelliset tulkinnat ja helpotetaan vakuutusturvan hankkimista väliaikaisin rekisterikilvin varustetuille ajoneuvoille, ajoneuvon pysyvän kotipaikan määritelmän olisi viitattava sen valtion alueeseen, jonka antama rekisterikilpi ajoneuvossa on, riippumatta siitä, onko kilpi pysyvä vai väliaikainen.

(5) Väärennetyin tai laittomin rekisterikilvin varustettujen ajoneuvojen pysyväksi kotipaikaksi katsotaan direktiivin 72/166/ETY mukaan kyseiset kilvet myöntäneen jäsenvaltion alue. Tämä sääntö usein merkitsee sitä, että kansallisten toimistojen on käsiteltävä sellaisten liikennevahinkojen taloudellisista seurauksista, joilla ei ole mitään yhteyttä jäsenvaltioon, johon ne ovat sijoittautuneet. Vaikka tarkoitus ei ole muuttaa yleisperiaatetta, että ajoneuvon pysyvä kotipaikka määräytyy rekisterikilpien perusteella, olisi kuitenkin vahvistettava erityissääntö tilanteisiin, joissa vahingon on aiheuttanut rekisterikilvetön ajoneuvo tai ajoneuvo, jonka rekisterikilpi ei vastaa tai ei enää vastaa kyseistä ajoneuvoa. Tässä tapauksessa ja yksinomaan korvausvaatimuksen selvittämistä varten ajoneuvon pysyväksi kotipaikaksi olisi katsottava sen jäsenvaltion alue, jossa vahinko on aiheutunut.

(6) Direktiivissä 72/166/ETY mainitun pistokoe-käsitteen tulkinnan ja soveltamisen helpottamiseksi asiaa koskevaa säännöstä olisi selkeytettävä. Kieltoa liikennevakuutusten järjestelmällisestä tarkastamisesta olisi sovellettava ajoneuvoihin, joiden pysyvä kotipaikka on toisen jäsenvaltion alueella, ja ajoneuvoihin, joiden pysyvä kotipaikka on kolmannen maan alueella ja jotka tulevat toisen jäsenvaltion alueelta. Vakuutusten tarkastaminen voidaan sallia, jos tarkastukset eivät ole järjestelmällisiä tai syrjiviä ja jos ne toteutetaan osana poliisin valvontaa, jonka yksinomaisena tarkoituksena ei ole vakuutusten tarkastaminen.

(7) Direktiivissä 72/166/ETY sallitaan jäsenvaltioille tietyissä tapauksissa poiketa moottoriajoneuvojen yleisestä vakuuttamisvelvollisuudesta. Eräissä näissä tapauksissa jäsenvaltioiden on varmistettava korvausten maksaminen toisen jäsenvaltion alueella aiheutuneesta vahingosta. Tällainen poikkeus, joka ei vaaranna vahingon kärsineiden suojaa, olisi säilytettävä. Toisissa tapauksissa poikkeusta soveltava jäsenvaltio ei ole velvollinen maksamaan korvausta ulkomailla aiheutuneesta liikennevahingosta kärsineelle, niin kauan kuin muut jäsenvaltiot saavat vaatia voimassa olevaa vihreää korttia tai rajavakuutussopimusta ajoneuvon tullessa niiden alueelle. Kun tarkastukset lopetettiin yhteisön sisärajoilla, korvausten maksua vahingon kärsineille tällaisten vakuuttamattomien ajoneuvojen ulkomailla aiheuttamista liikennevahingoista ei ole enää taattu. Poikkeuksia direktiivissä 72/166/ETY säädetyissä tapauksissa ei tulisi enää sallia. Direktiivin 2000/26/EY vastaavat säännökset olisi poistettava.

(8) Jäsenvaltioiden velvollisuuteen taata tietyt vastuurajat ylittävä vakuutusturva on tärkeä tekijä vahingon kärsineiden suojan varmistamisessa. Direktiivissä 84/5/ETY säädetyt vastuun vähimmäismäärät on ajanmukaistettava inflaation huomioon ottamiseksi, mutta myös niiden reaaliarvoa on korotettava vahingon kärsineiden suojan parantamiseksi. Lisäksi on kumottava nykyiset henkilövahinkojen vahinkotapauskohtaiset vastuun vähimmäismäärät, kun vahingon kärsineitä on useampia, sekä omaisuus- ja henkilövahinkojen yhteinen vastuumäärä, sillä ne vähentävät vahingon kärsineiden todellista vakuutusturvaa tietyissä vahingoissa.

(9) Sen varmistamiseksi, ettei vastuun vähimmäismäärä pienene ajan myötä, säännöksiin olisi lisättävä lauseke säännöllisistä tarkistuksista, jotka perustuvat yhdenmukaistetuista kuluttajahintaindekseistä 23 päivänä lokakuuta 1995 annetussa neuvoston asetuksessa N:o (EY) 2494/95 [16] säädettyyn Euroopan yhteisöjen tilastotoimiston julkaisemaan kuluttajahintaindeksiin. On tarpeen laatia tällaista tarkastusta koskevat menettelysäännöt.

[16] EYVL L 257, 27.10.1995, s. 1.

(10) Direktiivin 84/5/ETY säännös, joka mahdollistaa jäsenvaltioille petoksen estämiseksi rajoittaa korvausten maksamista tai vapauttaa korvauselin suorittamasta korvausta omaisuusvahingosta, jonka on aiheuttanut tuntematon ajoneuvo, voi eräissä tapauksissa estää vahingon kärsineitä saamasta oikeutettua korvausta. Tätä mahdollisuutta rajoittaa korvausta tai vapauttaa korvauksesta ei olisi sovellettava tapauksissa, joissa sama onnettomuus on aiheuttanut omaisuusvahingon lisäksi vakavia henkilövahinkoja ja petoksen riski on vähäinen. Jokaisen jäsenvaltion olisi määriteltävä kansallisessa lainsäädännössään määritettävä vakavien henkilövahinkojen käsite.

(11) Tällä hetkellä direktiivissä 84/5/ETY on mahdollisuus, jonka mukaan jäsenvaltiot voivat määrätä tietynsuuruisen omavastuun vahingon kärsineille, kun vakuuttamaton ajoneuvo aiheuttaa omaisuusvahingon. Tämä mahdollisuus alentaa perusteetta vahingon kärsineiden suojaa ja johtaa syrjintään verrattuna vahingon kärsineisiin muissa vahingoissa. Tätä mahdollisuutta ei tulisi enää sallia.

(12) Muuta ensivakuutusta kuin henkivakuutusta koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta, säännöksistä, joilla helpotetaan palvelujen tarjoamisen vapauden tehokasta käyttämistä, sekä direktiivin 73/239/ETY muuttamisesta 22 päivänä heinäkuuta 1988 annettua toista neuvoston direktiiviä 88/357/ETY [17] olisi muutettava, jotta vakuutusyritysten sivukonttorit voisivat olla edustajia liikennevakuutustoiminnassa, kuten ne nykyisin jo ovat muilla vakuutustoiminnan aloilla.

[17] EYVL L 172, 4.7.1998, s. 1,

(13) Ajoneuvon kaikkien matkustajien sisällyttäminen vakuutusturvan piiriin on nykyisen lainsäädännön huomattava saavutus. Tämä tavoite vaarantuu, jos kansallisessa lainsäädännössä suljetaan vakuutusturvan ulkopuolelle matkustajat, jotka tietävät tai joiden olisi pitänyt tietään ajoneuvon kuljettajan olleen alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena liikennevahingon aiheutuessa. Matkustaja ei yleensä pysty arvioimaan asianmukaisesti kuljettajan päihtymyksen tasoa. Tavoitetta estää kuljettajia ajamasta huumaavien aineiden vaikutuksen alaisina ei saavuteta alentamalla vahinkoa kärsineiden matkustajien vakuutusturvaa. Matkustajien kuuluminen ajoneuvon pakollisen liikennevakuutuksen piiriin ei vaikuta matkustajien mahdolliseen vastuuseen kansallisen lainsäädännön nojalla eikä tietystä liikennevahingosta maksettavien vahingonkorvausten määrään.

(14) Jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden vakuutusturva liikennevahingoissa, joissa on osallisena moottoriajoneuvo, vaihtelee huomattavasti yhteisössä. Muutamissa jäsenvaltioissa jalankulkijat ja pyöräilijät eivät kuulu moottoriajoneuvon vakuutuksen piiriin, ellei kuljettajan tuottamusta voida osoittaa. Toisissa jäsenvaltiossa jalankulkijat ja pyöräilijät kuuluvat liikennevakuutuksen piiriin, koska ne ovat onnettomuuden heikoimpia osapuolia. Näiden eroavuuksien vähentämiseksi on varmistettava, että jalankulkijat ja pyöräilijät kuuluvat liikennevahinkoon osallisen ajoneuvon pakollisen liikennevakuutuksen piiriin riippumatta siitä, onko kuljettaja aiheuttanut vahingon tuottamuksellaan. Moottoriajoneuvon pakollisen liikennevakuutuksen tarjoaman turvan piiriin kuuluminen ei vaikuta jalankulkijan tai pyöräilijän yksityisoikeudellisen vastuuseen tai tietystä liikennevahingosta kansallisen lainsäädännön mukaan maksettavien vahingonkorvausten määrään.

(15) Jotkut vakuutusyritykset lisäävät vakuutussopimuksiin ehtoja, joiden perusteella sopimus kumoutuu, jos ajoneuvo on rekisteröintivaltion ulkopuolella määrättyä aikaa pidempään. Käytäntö on ristiriidassa direktiivissä 90/232/ETY vahvistetun periaatteen kanssa, jonka mukaan pakollisen liikennevakuutuksen on yhden vakuutusmaksun perusteella oltava voimassa koko yhteisössä. Olisi sen vuoksi täsmennettävä, että vakuutusturvan on oltava voimassa koko sopimuskauden ajan riippumatta siitä, onko ajoneuvo määrätyn ajan toisessa jäsenvaltiossa rajoittamatta kansallisen lainsäädännön mukaisia jäsenvaltioiden velvollisuuksia ajoneuvojen rekisteröinnin osalta.

(16) Olisi ryhdyttävä toimiin, että helpotetaan vakuutusturvan saamista kuluttajalle toisesta jäsenvaltiosta toimitetulle ajoneuvolle silloin, kun ostaja on vastaanottanut ajoneuvon mutta ei ole vielä rekisteröinyt sitä määränpääjäsenvaltiossa. Olisi säädettävä tilapäinen poikkeus yleissäännöstä, jossa määritetään missä riski sijaitsee. Määränpääjäsenvaltiona on 30 päivän ajan ajoneuvon vastaanottamisesta pidettävä rekisteröintivaltion sijasta jäsenvaltiota, jossa riski sijaitsee.

(17) Sen, joka haluaa ottaa uuden liikennevakuutuksen toisesta vakuutusyrityksestä olisi voitava osoittaa aikaisemman sopimuksensa vahingottomat kaudet tai aiheutuneiden liikennevahinkojen määrä. Vakuutussopimuksen päättyessä vakuutusyrityksen on toimitettava vakuutuksenottajalle todistus vahingottomista vuosista tai liikennevahinkojen määrästä viimeisten viiden vuoden ajalta rajoittamatta vakuutussopimuksen osapuolten oikeuksia sopia vakuutusmaksusta.

(18) Liikenneonnettomuudessa vahinkoa kärsineiden asianmukaisen suojan varmistamiseksi jäsenvaltioiden ei pitäisi sallia omavastuuosuuden perimistä vahingon kärsineeltä.

(19) Vahingon kärsineen oikeus vedota vakuutussopimukseen ja vaatia korvausta suoraan vakuutusyritykseltä on erittäin tärkeätä liikenneonnettomuuden vahingon kärsijän kannalta. Direktiivissä 2000/26/EY jo säädetään vahingon kärsijän liikenneonnettomuudesta, joka on aiheutunut sellaisen vakuutetun ajoneuvon käytöstä, jolla ajoneuvolla on pysyvä kotipaikka tuossa jäsenvaltiossa suorasta korvauksenvaatimisoikeudesta vahinkovastuussa olevaa vakuutusyritystä vastaan. Korvausten tehokkaan ja nopean käsittelyn helpottamiseksi ja kalliiden oikeuskäsittelyjen välttämiseksi tämä oikeus olisi laajennettava kaikille liikenneonnettomuuksien vahingon kärsijöille.

(20) Liikenneonnettomuudessa vahingon kärsineiden suojan parantamiseksi direktiivissä 2000/26/EY säädettyä perusteltua korvaustarjousta koskeva menettely olisi laajennettava kaikkiin liikennevahinkoihin. Jotta menettelyn moitteeton toiminta varmistetaan kaksinkertaistamatta neljännen liikennevakuutusdirektiivin mukaisia järjestelyjä, kyseisen direktiivin mukaisesti nimetty vakuutusyrityksen korvausedustajan olisi myös sallittava käsitellä liikennevahinkoja. Tämä menettely on yhteensopiva direktiivissä 72/166/ETY säädetyn vihreän kortin järjestelmän kanssa, jossa kansalliset toimistot käsittelevät sellaisten ajoneuvojen aiheuttamiin liikennevahinkoihin liittyviä korvausvaatimuksia, joiden pysyvä kotipaikka on toisen jäsenvaltion alueella.

(21) Jotta vahingon kärsineiden on helpompi hakea korvausta, direktiivin 2000/26/EY mukaisesti perustettujen tietokeskusten on annettava sekä kyseisen direktiivin soveltamisalaan kuuluvia että kaikkia muita liikennevahinkoja koskevia tietoja.

(22) Sen vuoksi olisi muutettava direktiivejä 72/166/ETY, 84/5/ETY, 88/357/ETY, 90/232/ETY ja 2000/26/EY,

OVAT ANTANEET TÄMÄN DIREKTIIVIN:

1 artikla

Direktiivin 72/166/ETY muuttaminen

Muutetaan direktiivi 72/166/ETY seuraavasti:

1) Muutetaan 1 artiklan 4 kohta seuraavasti:

a) korvataan ensimmäinen luetelmakohta seuraavasti:

"- sen valtion aluetta, jonka rekisterikilpi ajoneuvossa on, riippumatta siitä, onko kilpi pysyvä vai väliaikainen; tai";

b) lisätään neljäs luetelmakohta seuraavasti:

"- jos liikennevahingossa osallisena olevalla ajoneuvolla ei ole rekisterikilpeä tai rekisterikilpi ei vastaa tai ei enää vastaa ajoneuvoa, sen valtion aluetta, jossa liikennevahinko aiheutui, korvausvaatimuksen käsittelemiseksi 2 artiklan 2 kohdan ensimmäisen luetelmakohdan mukaisesti;".

2) Korvataan 2 artiklan 1 kohta seuraavasti:

"1. Jäsenvaltioiden on oltava tarkastamatta sellaisten ajoneuvojen liikennevakuutuksia, joiden pysyvä kotipaikka on jonkin toisen jäsenvaltion alueella, ja sellaisten ajoneuvojen liikennevakuutuksia, joiden pysyvä kotipaikka on kolmannen valtion alueella ja jotka saapuvat niiden alueelle toisen jäsenvaltion alueelta.

Ne voivat kuitenkin tarkastaa vakuutuksia edellyttäen, että tarkastukset eivät ole järjestelmällisiä tai syrjiviä, ja jos ne toteutetaan osana poliisin valvontaa, jonka yksinomaisena tarkoituksena ei ole vakuutusten tarkastaminen."

3. Poistetaan 4 artiklan b alakohta.

2 artikla

Direktiivin 84/5/ETY muuttaminen

Muutetaan direktiivin 84/5/ETY 1 artikla seuraavasti:

"1 artikla

1. Direktiivin 72/166/ETY 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun liikennevakuutuksen on katettava sekä omaisuusvahingot että henkilövahingot.

2. Jäsenvaltioiden on vaadittava, rajoittamatta kuitenkaan niiden oikeutta vahvistaa korkeampia vastuurajoja, että vastuumäärät, joiden osalta tällainen vakuutus on pakollinen, ovat vähintään seuraavat:

a) henkilövahingossa 1 000 000 euroa vahingon kärsinyttä kohden,

b) omaisuusvahingossa 500 000 euroa vahinkotapausta kohden, riippumatta vahingon kärsineiden lukumäärästä.

3. Edellä 2 kohdassa tarkoitetut määrät on tarkistettava joka viides vuosi neuvoston asetuksessa (EY) N:o 2494/95(*) säädetyn Euroopan kuluttajahintaindeksin muutosten huomioon ottamiseksi. Ensimmäinen tarkistus on tehtävä [viiden vuoden kuluttua direktiivin 2003/.../EY voimaantulosta].

Määrät muutetaan ilman eri toimenpidettä. Määriä korotetaan yleisessä kuluttajahintaindeksissä kyseisenä aikana, eli tarkistuspäivää edeltävänä viitenä vuonna, tapahtuneen prosentuaalisen muutoksen verran ja arvo pyöristetään ylöspäin täyteen 10 000 euroon. Komission on annettava neuvoston ja Euroopan parlamentin tiedoksi tarkistetut vastuumäärät ja varmistettava, että ne julkaistaan Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä.

(*) EYVL L 257, 27.10.1995, s. 1."

4. Jokaisen jäsenvaltion on perustettava tai valtuutettava elin suorittamaan korvausta omaisuusvahingoista ainakin vakuuttamisvelvollisuuden vastuurajoihin saakka tai korvausta henkilövahingoista, jotka on aiheuttanut tuntematon ajoneuvo tai ajoneuvo, jolle ei ole täytetty 1 kohdassa tarkoitettua vakuuttamisvelvollisuutta. Ensimmäinen alakohta ei rajoita jäsenvaltioiden oikeutta pitää kyseisen elimen suorittamaa korvausta ensisijaisena tai toissijaisena eikä oikeutta järjestää korvausvaatimusten sovittelua kyseisen elimen ja vahingosta korvausvastuussa olevan henkilön tai henkilöiden ja muiden vakuutuksenantajien tai sosiaaliturvalaitosten välillä, joilta vaaditaan korvauksia vahingon kärsineelle samasta vahingosta. Jäsenvaltiot eivät kuitenkaan saa sallia laitoksen asettavan korvauksen maksamisen ehdoksi, että vahingon kärsijän on jollakin tavoin osoitettava vastuussa olevan henkilön olevan kyvytön maksamaan tai kieltäytyvän maksamasta.

5. Kaikissa tapauksissa vahingon kärsinyt voi kääntyä suoraan elimen puoleen, joka on vahingon kärsineeltä pyytämänsä tiedot saatuaan velvollinen antamaan tälle perustellun päätöksen korvausten suorittamisesta. Jäsenvaltiot voivat kuitenkin vapauttaa elimen maksamasta korvausta sellaisten henkilöiden vahingoista, jotka ovat vapaaehtoisesti nousseet vahingon tai vamman aiheuttaneeseen ajoneuvoon, jos elin voi osoittaa näiden tienneen ajoneuvon olevan vakuuttamaton.

6. Jäsenvaltiot voivat rajoittaa korvausten maksamista tai vapauttaa elimen korvauksen suorittamisesta, jos kyseessä on tuntemattoman ajoneuvon aiheuttama omaisuusvahinko. Tätä mahdollisuutta ei saa soveltaa, jos vahingon kärsineelle on samassa liikennevahingossa aiheutunut vakavia henkilövahinkoja. Jokaisen jäsenvaltion on määriteltävä kansallisessa lainsäädännössään edellytykset, joiden perusteella henkilövahingon katsotaan olevan vakava.

7. Jokaisen jäsenvaltion on sovellettava lakejaan, asetuksiaan ja hallinnollisia määräyksiään elimen suorittamiin korvauksiin, rajoittamatta muun vahingon kärsineelle edullisemman käytännön soveltamista.

3 artikla

Direktiivin 88/357/ETY muuttaminen

Poistetaan direktiivin 88/357/ETY 12 a artiklan 4 kohdan neljännen alakohdan toinen virke.

4 artikla

Direktiivin 90/232/ETY muuttaminen

Muutetaan direktiivi 90/232/ETY seuraavasti:

1) Lisätään 1 artiklaan toinen kohta seuraavasti:

"Vakuutusturvasta ei saa sulkea pois matkustajaa sillä perusteella, että hän tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää, että ajoneuvon kuljettaja oli liikennevahingon aiheutuessa alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena."

2) Lisätään 1 a artikla seuraavasti:

"1 a artikla

Direktiivin 72/166/ETY 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun liikennevakuutuksen on katettava jalankulkijoille ja pyöräilijöille aiheutuneet henkilövahingot sellaisesta liikennevahingosta, jossa moottoriajoneuvo on osallisena, riippumatta kuljettajan tuottamuksesta."

3) Korvataan 2 artiklan ensimmäinen luetelmakohta seuraavasti:

"- kattavat yhden vakuutusmaksun perusteella ja koko sopimuskauden ajan koko yhteisön alueen, mukaan lukien ajan jonka ajoneuvo on sopimuskauden aikana toisessa jäsenvaltiossa, ja"

4) Lisätään 4 a - 4 f artikla seuraavasti:

"4 a artikla

1. Poiketen siitä, mitä säädetään direktiivin 88/357/ETY 2 artiklan d kohdan toisesta luetelmakohdassa, jos ajoneuvo on toimitettu toisesta jäsenvaltiosta toiseen ajoneuvon määränpääjäsenvaltioksi katsotaan 30 päivän ajan siitä, kun ostaja on hyväksynyt vastaanottaneensa toimituksen, sen jäsenvaltion alue, jossa riski sijaitsee, vaikka ajoneuvoa ei olisi virallisesti rekisteröity määränpääjäsenvaltiossa.

2. Siinä tapauksessa, että vakuuttamaton ajoneuvo on osallisena liikennevahinkoon 1 kohdassa tarkoitettuna aikana, direktiivin 84/5/ETY 1 artiklan 4 kohdassa tarkoitettu elin ajoneuvon määränpääjäsenvaltiossa on korvausvelvollinen mainitun artiklan mukaisesti.

4 b artikla

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että 15 päivän kuluessa direktiivin 72/166/ETY 3 artiklan 1 kohdan mukaisesti vakuutettua ajoneuvoa koskevan vakuutussopimuksen päättymisestä vakuutuksenottajalle toimitetaan todistus vahingottomista vuosista tai aiheutuneiden liikennevahinkojen määrästä sopimusta edeltäneen viiden vuoden ajalta.

4 c artikla

Vahingon kärsineelle ei saa määrätä omavastuuta direktiivin 72/166/ETY 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun vakuutuksen osalta.

4 d artikla

Jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että vahingon kärsineillä on direktiivin 72/166/ETY 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla vakuutetun ajoneuvon aiheuttamissa liikennevahingoissa oikeus vaatia korvausta suoraan vahingon aiheuttajalle vastuuvakuutuksen myöntäneeltä vakuutusyritykseltä.

4 e artikla

1. Jäsenvaltioiden on huolehdittava, että vakuutusyrityksen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/26/EY(*) 4 artiklan 1-5 kohdan mukaisesti nimeämä korvausedustaja voi, rajoittamatta mainitun direktiivin mukaisia velvollisuuksia, käsitellä ja selvittää myös kaikki korvausvaatimukset, jotka johtuvat direktiivin 72/166/ETY 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla ja hänen edustamansa vakuutusyhtiön myöntämällä pakollisella liikennevakuutuksella vakuutetun ajoneuvon aiheuttamista liikennevahingoista siinä jäsenvaltiossa, jonne edustaja on nimetty.

(*) EYVL L 181, 20.7.2000, s. 65."

2. Jäsenvaltioiden on otettava käyttöön direktiivin 2000/26/EY 4 artiklan 6 kohdassa säädetty menettely direktiivin 72/166/ETY 3 artiklan 1 kohdan mukaisesti vakuutetun ajoneuvon aiheuttamiin liikennevahinkoihin liittyvien korvausvaatimusten käsittelemiseksi.

3. Edellä 1 ja 2 kohta eivät vaikuta direktiivin 72/166/ETY 2 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen toimistojen järjestelmään, jotka käsittelevät niiden vakuutettujen tai vakuuttamattomien ajoneuvojen, joiden pysyvä kotipaikka on toisen jäsenvaltion alueella, aiheuttamiin liikennevahinkoihin liittyviä korvausvaatimuksia.

4 f artikla

Rajoittamatta direktiivin 2000/26/EY mukaisia velvollisuuksia jäsenvaltioiden on varmistettava, että mainitun direktiivin 5 artiklan mukaisesti perustetut tai hyväksytyt tietokeskukset antavat kyseisessä artiklassa tarkoitetut tiedot kaikille niille, jotka ovat kärsineet direktiivin 72/166/ETY 3 artiklan 1 kohdan mukaisesti vakuutetun ajoneuvon aiheuttamia omaisuus- tai henkilövahinkoja.

5 artikla

Direktiivin 2000/26/EY muuttaminen

Muutetaan direktiivin 2000/26/EY 5 artiklan 1 kohdan a alakohta seuraavasti:

1) Poistetaan 2 alakohdan ii alakohta;

2) Poistetaan 5 alakohdan ii alakohta.

6 artikla

Täytäntöönpano

1. Jäsenvaltioiden on saatettava tämän direktiivin noudattamiseksi tarvittavat lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan viimeistään 31 päivänä joulu- kuuta 2004. Niiden on ilmoitettava tästä komissiolle viipymättä.

Näissä jäsenvaltioiden antamissa säädöksissä on viitattava tähän direktiiviin tai niihin on liitettävä tällainen viittaus, kun ne virallisesti julkaistaan. Jäsenvaltioiden on säädettävä siitä, miten viittaukset tehdään.

2. Jäsenvaltioiden on toimitettava tässä direktiivissä tarkoitetuista kysymyksistä antamansa keskeiset kansalliset säännökset komissiolle.

7 artikla

Voimaantulo

Tämä direktiivi tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä.

8 artikla

Osoitus

Tämä direktiivi on osoitettu kaikille jäsenvaltioille.

Tehty Brysselissä

Euroopan parlamentin puolesta Neuvoston puolesta

Puhemies Puheenjohtaja

VAIKUTUSTEN ARVIOINTI EHDOTUKSEN VAIKUTUS YRITYSTOIMINTAAN JA ERITYISESTI PIENIIN JA KESKISUURIIN YRITYKSIIN (Po-yrityksiin)

Ehdotuksen nimi

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta koskevien neuvoston direktiivien 72/166/ETY, 84/5/ETY, 88/357/ETY ja 90/232/ETY sekä direktiivin 2000/26/EY muuttamisesta

Asiakirjan viitenumero

KOM(2002) 244 lopullinen

Ehdotus

1. Miksi yhteisön lainsäädäntö on tarpeen tällä alalla ja mitkä ovat sen päätavoitteet, kun otetaan huomioon toissijaisuusperiaate-

Yhteisön lainsäädäntö on tarpeen, sillä direktiivillä pyritään selventämään ja parantamaan yhteisön nykyisiä sääntelypuitteita pakolliselle liikennevakuutukselle.

Kiireellisin muutos liittyy direktiiveissä vahvistettujen vähimmäisvastuumäärien tarkistamiseen. Direktiivin 84/5/ETY 6 artiklan 2 kohdan mukaan komissio "tekee tarvittaessa ehdotukset erityisesti 1 artiklan 2 ja 4 kohdassa säädettyjen määrien tarkistamiseksi". Tarkistusta ei ole kuitenkaan tehty direktiivin 84/5/ETY antamisen jälkeen.

Muut liikennevakuutuksen sääntelypuitteiden selventämiseen ja parantamiseen tähtäävät muutokset perustuvat moniin kansalaisten ja parlamentin jäsenten kysymyksiin, valituksiin ja pyyntöihin direktiivien soveltamisesta. Komissio on tutustunut perusteellisesti tarpeeseen tehdä nämä muutokset yhteisön lainsäädäntöön kuulemalla vakuutusalan edustajia, vahingon kärsineiden yhdistyksiä ja autoilijoiden etujärjestöjä sekä jäsenvaltioiden asiantuntijoita.

Muilla muutoksilla ehdotetaan direktiivin 2000/26/EY (neljäs liikennevakuutusdirektiivi) nojalla yhteisön lainsäädännössä jo vahvistettujen korvausvaatimusten käsittelymenetelmien laajentamista kaikentyyppisiin liikennevahinkoihin.

Toissijaisuusperiaatteen vuoksi on myös huomattava, että heinäkuussa 2001 annetussa Euroopan parlamentin päätöslauselmassa suositeltiin, että komissio esittäisi ehdotuksen viidenneksi liikennevakuutusdirektiiviksi. Päätöslauselmassa vaaditut toimenpiteet on otettu huomioon tässä ehdotuksessa.

Ehdotuksessa rajaudutaan EU:n liikennevakuutuslainsäädännön varsinaiseen soveltamisalaan. Siinä keskitytään pakolliseen liikennevakuutukseen ja vältetään huolellisesti sääntelemästä sen soveltamisalan ulkopuolisia seikkoja, kuten yksityisoikeutta tai ajoneuvojen rekisteröintiä koskevia sääntöjä.

Vaikutus yritystoimintaan

2. Keitä ehdotus koskee-

- Toimiala-: Vahinkovakuutusyritykset, jotka tarjoavat liikennevakuutuksia.

- Yrityskoko- (Pk-yritysten osuus-): Direktiivi koskee sekä pieniä ja keskisuuria että suuria vahinkovakuutusyrityksiä. Ehdotuksella ja EU:n liikennevakuutuslainsäädännöllä ylipäänsä pyritään varmistamaan, että pakollinen liikennevakuutus tarjoaa asianmukaisen vahingon kärsineiden suojan vakuutusturvan tarjoavan vakuutusyrityksen koosta ja ominaisuuksista riippumatta. Vakuutusyritysten välinen, niiden kokoon perustuva syrjintä ei olisi asianmukaista lainsäädännössä.

- Ovatko yritykset keskittyneet yhteisön tietylle maantieteelliselle alueelle- Eivät.

3. Mitä yritysten on tehtävä noudattaakseen ehdotetun direktiivin säännöksiä-

Useimmat ehdotuksen säännökset eivät selvästikään aseteta lisärasituksia vakuutusyrityksille.

Ehdotuksen 2 artiklan, jossa tarkistetaan direktiiveissä vahvistetut vähimmäisvastuumäärät ja vahvistetaan tarkistussäännös, voidaan katsoa vaikuttavan vakuutusyritysten maksamiin korvaussummiin. Komission kuultua eri osapuolia kävi kuitenkin ilmi, että vain pienessä osuudessa liikennevahingoista (yleensä alle 0,1 %) vakuutusyrityksen maksama korvaus saavuttaa nykyisissä direktiiveissä pakolliselle liikennevakuutukselle asetun vähimmäisvastuutason tai muita joissakin jäsenvaltioissa vahvistettuja korkeampia määriä. Eräissä jäsenvaltioissa vähimmäisvastuumääriä ei ole lainkaan (rajaton vastuu) tai niitä on vahvistettu vain omaisuusvahingoille. Useimmissa jäsenvaltioissa vähimmäisvastuumäärät ovat nykyisissä direktiiveissä vahvistettuja vähimmäistasoja korkeampia. Komission tietojen mukaan näiden jäsenvaltioiden vakuutusyritykset eivät ole kärsineet kielteisiä vaikutuksia vähimmäisvastuutasojen vuoksi. Lisäksi heinäkuussa 2001 annetussa Euroopan parlamentin päätöslauselmassa vaaditaan vähimmäis- vastuumäärien korottamista vielä enemmän kuin tässä ehdotuksessa on tehty.

Ehdotuksen 4 artiklan 2 kohdassa sisällytetään jalankulkijat ja pyöräilijät liikennevahinkoon osallisen ajoneuvon pakollisen liikennevakuutuksen piiriin, mutta ei vaikuteta jäsenvaltioissa voimassa oleviin vastuusääntöihin. Säännöksellä ei pitäisi olla tuntuvaa vakuutusmaksuja korottavaa vaikutusta. Eräät jäsenvaltiot ovat jo siirtyneet kyseiseen käytäntöön. Vakuutusyritykset ja vakuutusmarkkinat ovat voineet tarjota tällaista vakuutusturvaa ilman erityisiä vaikeuksia.

Ehdotuksen 4 artiklan 4 kohdassa vahvistetaan vakuutusyrityksen velvollisuus antaa vakuutuksenottajalle vakuutussopimuksen päättyessä todistus vahingottomista kausista tai vahingoista. Tämä on jo käytäntönä vakuutusalalla ja joissakin jäsenvaltioissa on voimassa myös kyseinen velvollisuus. Tästä vakuutusyrityksille aiheutuva rasitus on vähäinen.

Tässä artiklassa vakuutusyritykset velvoitetaan myös pitämään korvausedustajaa jokaisessa jäsenvaltiossa. Tämä ei edellytä vakuutusyhtiöiltä organisatorisia muutoksia, koska ehdotuksen lähtökohtana ovat jo neljännen liikennevakuutus- direktiivien mukaisesti nimetyt edustajat. Lisäksi ehdotuksen 3 artiklassa vähennetään vakuutusyritysten hallintotehtäviä, sillä siinä poistetaan nykyisten vakuutusdirektiivien kielto käyttää sivukonttoria vakuutusyrityksen edustajana toisessa jäsenvaltiossa.

4. Mitkä ovat ehdotuksen mahdolliset taloudelliset vaikutukset-

- työllisyyteen: melko neutraali;

- investointeihin ja uusien yritysten perustamiseen: melko neutraali;

- yritysten kilpailukykyyn: melko neutraali.

5. Sisältyykö ehdotukseen toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on ottaa huomioon pienten ja keskisuurten yritysten erityistarpeet (muihin ryhmiin verrattuna lievemmät tai erilaiset vaatimukset tms.) -

Ehdotus ei vaikuta vakuutusyritysten toiminnan vakauden valvontaa kuten vakuutusteknistä vastuuvelkaa tai solvenssimarginaalia koskeviin vaatimuksiin. Ehdotuksella pyritään parantamaan liikennevahinkojen vahingon kärsineiden suojaa ja tekemään vakuutusturvan hankkiminen helpommaksi vakuutuksenottajalle. Näissä kysymyksissä ei voida hyväksyä sitä, että vakuutusyrityksille asetettaisiin erilaisia vaatimuksia niiden koon perusteella.

Kuuleminen

6. Luettelo ehdotusta valmisteltaessa kuulluista järjestöistä ja yhteenveto niiden esittämistä kommenteista.

1) European Federation of Road Traffic Victims (FEVR)

Tämä tieliikennevahinkojen vahingon kärsijöiden liitto kannattaa komission ehdottamia toimenpiteitä. FEVR:n mielestä olisi kuitenkin parempi, jos henkilövahinkojen vakuutusturvaa ei olisi rajattu nykyisissä direktiiveissä ja tässä ehdotuksessa vahvistetun vähimmäisvastuumäärän tavoin. Kun tarkastellaan neljännen liikennevakuutusdirektiivin mukaisten korvausvaatimusten käsittelymenetelmien laajentamista kaikentyyppisiin onnettomuuksiin, FEVR kannattaa ajatusta, mutta se ehdottaa lisätakuiden ja neljännen liikennevakuutusdirektiivin tasoa tiukempien määräaikojen käyttöön ottamista. Se ehdottaa myös eräitä vakuutuslainsäädännön soveltamisalan ulkopuolisia lisätoimenpiteitä, kuten vahingonkorvausoikeuden yhdenmukaistaminen tuottamuksen osalta ja tietojen antaminen vahingon kärsineille alueella toimivista järjestöistä, jotka puolustavat niiden oikeuksia.

2) Euroopan vakuutuskomitea (CEA)

Eurooppalaisia vakuutusyrityksiä edustava CEA on ilmaissut kannattavansa komission aloitetta vakuutusdirektiivien uudistamisesta ja ehdotuksen pääkohtia. Ehdotuksessa on otettu huomioon eräitä CEA:n teknisiä ehdotuksia. Vähimmäisvastuumäärien osalta CEA kannattaa vuonna 1984 vahvistettujen määrien ajantasaistamista ja niiden säännöllistä tarkistusta. Se ei kuitenkaan puolla ehdotuksissa vahvistettuja (ja Euroopan parlamentin kannattamia) huomattavia vähimmäisvastuumäärien korotuksia vahingon kärsineiden suojan parantamiseksi. CEA toivoisi, että ehdotuksessa asetettaisiin nykyisten direktiivien tavoin vahinkotapauskohtainen kokonaismäärä (henkilövahinkojen osalta onnettomuuksissa, joissa on useampi kuin yksi vahingon kärsinyt, sekä muiden henkilövahinkojen ja omaisuusvahinkojen osalta). Se katsoo myös, että eräillä vakuutusmarkkinoilla voidaan tarvita siirtymäaikaa, jotta sopeudutaan ehdotuksen mukaisiin korvausmääriin. Lisäksi CEA on huolestunut jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden sisällyttämisestä kuljettajan pakollisen liikennevakuutuksen piiriin, sillä sen mielestä kyseiset yksityisoikeudelliset vastuukysymykset eivät kuulu liikennevakuutusdirektiiville sopivaan soveltamisalaan.

3) Council of Bureaux [18]

[18] Council of Bureaux on vihreän kortin järjestelmän keskustoimisto ja koordinointielin. Järjestelmä takaa korvausten maksun vahingonkärsineille liikennevahingoissa, jotka on aiheuttanut maassa käymässä oleva ajoneuvo. Korvaukset maksetaan yksityissektorin toimistojen verkon kautta. Vakuutusyritykset ovat perustaneet toimistoja kaikkiin jäsenvaltioihin ja moniin kolmansiin maihin.

Vihreän kortin järjestelmän keskustoimisto on ilmaissut kannattavansa tärkeimpiä ehdotukseen sisältyviä säännöksiä ja toiminut yhteistyössä komission kanssa joidenkin vaikeiden ongelmien ratkaisemiseksi (kuten ajoneuvot, joilla ei ole rekisterikilpeä tai joiden kilpi ei vastaa ajoneuvoa, maahantuotavien ajoneuvojen vakuutusturva).

4) Association of European Co-operative and Mutual Insurers (ACME)

Tämä osuustoiminnallisten ja keskinäisten vakuutusyhtiöiden liitto kannattaa komission ehdotusta uudistaa liikennevakuutusdirektiivit ja ehdotuksen pääkohtia. Ehdotuksessa on otettu huomioon eräitä sen ehdotuksia. ACME toi kuitenkin esiin huolensa siitä, että nykyisten direktiivinen kaltainen vahinkotapauskohtainen kokonaismäärä (henkilövahinkojen osalta onnettomuuksissa, joissa on useampi kuin yksi vahingon kärsinyt, sekä muiden henkilövahinkojen ja omaisuusvahinkojen osalta) poistetaan. Se oli huolestunut myös siitä, että jäsenvaltioilta poistetaan mahdollisuus rajoittaa vilpin riskin vuoksi omaisuusvahingoista maksettavia korvauksia liikennevahingoissa, jotka on aiheuttanut tuntematon ajoneuvo. ACMEn mielestä olisi parempi, että vakuuttajien velvollisuus antaa todistuksia vahingottomista kausista tai vahingoista rajattaisiin tapauksiin, joissa vakuutussopimus on purettu tai vakuutettu henkilö on pyytänyt todistusta.

5) Euroopan kuluttajaliitto (BEUC)

Euroopan kuluttajaliitto on suhtautunut myönteisesti komission aloitteeseen uudistaa liikennevakuutusdirektiivit ja parantaa yhteisön sääntelypuitteita tällä alalla. Kuluttajaliitto on ilmaissut kannattavansa yleisesti ehdotukseen nyt sisältyviä tärkeimpiä säännöksiä. Ehdotuksessa on otettu huomioon eräitä sen ehdotuksia. Ehdotettuja säännöksiä koskevien kommenttien lisäksi kuluttajaliitto on korostanut, että vakuutussopimusoikeudessa on tarpeen edetä kohti yhdenmukaistetumpaa sääntelyä. Kuluttajaliitto toi esiin huolestuneisuutensa liikennevakuutussopimusten korkeista vakuutusmaksuista ja suositteli, että vakuutusmaksut perustuisivat enemmän eri riskiluokkien tilastollisiin korvauskustannuksiin.

6) European Bureau of the International Alliance of Tourism ja International Automobile Federation

Nämä kaksi autoilijoita edustavaa eurooppalaista liittoa kannattavat komission aloitetta vakuutusdirektiivien uudistamisesta ja ehdotuksen pääkohtia. Niiden mielestä olisi kuitenkin parempi, jos henkilövahinkojen vakuutusturvaa ei olisi rajattu nykyisissä direktiiveissä ja tässä ehdotuksessa vahvistetun vähimmäisvastuumäärän tavoin. Ne toivat esiin huolestuneisuutensa jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden sisällyttämisestä kuljettajan pakollisen liikennevakuutuksen piiriin, sillä niiden mielestä asia kuuluu kansallisen vastuulainsäädännön alaan. Ne korostivat, että tilapäinen oleskelu tai asuminen toisessa jäsenvaltioissa ja ajoneuvojen maahantuonti ovat kysymyksiä, joita pitäisi tarkastella erillisessä horisontaalisessa direktiivissä, joka keskittyisi tähän aihepiiriin (vakuutukset, ajoneuvojen rekisteröinti, verotus jne.).

Kuten edellä todetaan, monet näiden järjestöjen esittämistä ongelmakohdista ja ehdotuksista on jo otettu huomioon ehdotuksessa. Eräitä kommentteja ei ole voitu hyväksyä, koska on ollut tarpeen säilyttää asianmukainen tasapaino niiden eri osapuolten etujen ja oikeuksien välillä, joita liikennevakuutusdirektiivien soveltaminen koskee. Perustelut komission lähestymistavalle eri kysymysten osalta on esitetty perusteluosassa ja ehdotuksen johdanto-osassa.