52000PC0027

Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS luettelon vahvistamisesta kolmansista maista, joiden kansalaisilla on oltava viisumi ulkorajoja ylittäessään, ja niistä kolmansista maista, joiden kansalaisia tämä vaatimus ei koske

(komission esittämä)

PERUSTELUT

1. Yleisperustelut

Asian käsittely toimielimissä

Amsterdamin sopimus merkitsi Maastrichtin sopimukseen verrattuna huomattavaa edistystä Euroopan unionin viisumipolitiikan yhtenäistämisessä. Maastrichtin sopimuksella EY:n perustamissopimukseen tosin lisättiin uusi 100 c artikla, mutta sen myötä yhteisön toimivaltaan siirrettiin ainoastaan kaksi viisumipoliittista tehtävää (niiden kolmansien maiden määrittäminen, joiden kansalaisilla on oltava viisumi ylittäessään jäsenvaltioiden ulkorajat, ja yhtenäisen viisumin kaavan käyttöönotto).

Amsterdamin sopimuksella viisumipolitiikka siirrettiin kokonaan yhteisön toimivaltaan, kun se sisällytettiin perustamissopimuksen uuteen IV osastoon "Viisumi-, turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikka sekä muu henkilöiden vapaaseen liikkuvuuteen liittyvä politiikka", jonka tavoitteena on toteuttaa vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuva alue. Amsterdamin sopimukseen liitetyllä pöytäkirjalla Schengenin säännöstö ja sen myötä Schengen-valtioiden viisumipolitiikan yhdenmukaistaminen sisällytettiin samalla osaksi Euroopan unionia.

Lainsäädännön nykytila

1. Yhteisön lainsäädäntö

Neuvosto antoi 25. syyskuuta 1995 EY:n perustamissopimuksen 100 c artiklan nojalla asetuksen (EY) N:o 2317/95 [1] kolmansista maista, joiden kansalaisilla on oltava viisumi ylittäessään jäsenvaltioiden ulkorajat. Yhteisöjen tuomioistuimen kumottua tämän asetuksen 10. kesäkuuta 1997 antamallaan tuomiolla neuvosto antoi asiasta uuden asetuksen (EY) N:o 574/99 [2].

[1] EYVL L 234, 3.10.1995, s. 1.

[2] EYVL L 72, 18.3.1999, s. 2.

Asetus (EY) N:o 574/99, samoin kuin sitä edeltävä asetus (EY) N:o 2317/95, sisältää ainoastaan luettelon kolmansista maista, joiden kansalaisilla on oltava viisumi. Jäsenvaltiot saavat edelleen vapaasti päättää, vaativatko ne viisumia niiden kolmansien maiden kansalaisilta, joita ei mainita luettelossa.

2. Hallitustenvälisestä Schengen-yhteistyöstä johtuva lainsäädäntö

Osa jäsenvaltioista on kehittänyt Schengen-säännöstön nojalla muita tiiviimpää yhteistyötä viisumiasioissa. Asetuksissa (EY) N:o 2317/95 ja (EY) N:o 574/99 vahvistettiin, että tämä yhteistyö on yhteisön lainsäädännön mukaista, ja täsmennettiin, että asetus ei estä jäsenvaltioiden käytäntöjen yhdenmukaistamista myös yhteistä luetteloa laajemmissa yhteyksissä.

Schengen-valtiot ovat vähitellen yhdenmukaistaneet viisumipolitiikkaansa niitä kolmansia maita kohtaan, joita ei mainita asetuksiin (EY) N:o 2317/95 ja 574/99 sisältyvässä luettelossa. Siihen mennessä, kun Schengen-säännöstö sisällytettiin osaksi Euroopan unionia, yhdenmukaistaminen oli johtanut seuraavien luetteloiden laatimiseen:

a) 32 maata käsittävä luettelo kolmansista maista, joita ei mainita asetukseen (EY) N:o 574/99 sisältyvässä luettelossa, mutta joiden kansalaisilta kaikki Schengen-valtiot vaativat viisumin)

b) 44 maata käsittävä luettelo kolmansista maista, joiden kansalaisilta yksikään Schengen-valtio ei vaadi viisumia (asetuksessa (EY) N:o 574/99 ei ole vastaavaa luetteloa)

Ainoastaan yhden kolmannen maan osalta Schengen-valtiot eivät päässeet yksimielisyyteen yhdenmukaisesta viisumikohtelusta.

Schengen-säännöstö on kuulunut yhteisön oikeuteen Amsterdamin sopimuksen voimaantulosta saakka, ja sitä sovelletaan edelleen Schengen-valtioiden välillä. Lisäksi Schengen-pöytäkirjan mukaan myös Yhdistynyt kuningaskunta ja Irlanti voivat milloin tahansa pyytää saada osallistua koko säännöstön tai sen osien soveltamiseen. Yhdistyneen kuningaskunnan 20.5.1999, 9.7.1999 ja 6.10.1999 päivätyissä, neuvoston puheenjohtajalle osoitetuissa kirjeissä esittämä osallistumispyyntö ei kuitenkaan liity viisumiasioihin.

Miksi uutta asetusta tarvitaan ja mikä on sen sisältö-

Uusi asetus on tarpeen pääasiassa siksi, että Amsterdamin sopimus on tullut voimaan.

- Kolmansien maiden luettelon täydellinen yhdenmukaistaminen

EY:n perustamissopimuksen 62 artiklan 2 alakohdan b alakohdassa lueteltujen toimenpiteiden yhteydessä mainitaan erikseen, että enintään kolmeksi kuukaudeksi suunniteltua oleskelua varten myönnettäviä viisumeja koskeviin sääntöihin kuuluu luettelo kolmansista maista, joiden kansalaisilla on oltava viisumi ulkorajoja ylittäessään, ja niistä kolmansista maista, joiden kansalaisia tämä vaatimus ei koske. Asetusehdotuksen liitteenä on 62 artiklan 2 alakohdan b alakohdan mukaisesti kaksi tyhjentävää luetteloa. Jokainen kolmas maa kuuluu välttämättä joko luetteloon 1 (viisumipakko) tai luetteloon 2 (viisumivapaus). Voimaan tullessaan asetus yhdenmukaistaa kolmansien maiden kansalaisiin sovellettavan viisumipolitiikan täysin: jäsenvaltiot eivät voi missään tapauksessa yksin päättää yhteenkään kolmanteen maahan sovellettavasta viisumijärjestelystä.

Vaikka tarve uuden asetuksen antamiseen johtuu muodollisesti Amsterdamin sopimuksen voimaantulosta, se on myös täysin perustamissopimuksen 100 c artiklan alkuperäisen tavoitteen mukainen. Ehdotuksessa 100 c artiklaan perustuvaksi asetukseksi, jonka komissio esitti 10. joulukuuta 1993, kyseistä määräystä tulkittiin niin, että neuvoston on ilman muuta vahvistettava myös niiden kolmansien maiden luettelo, joiden kansalaisilta ei vaadita viisumia.

Euroopan parlamentti otti selkeästi kantaa sekä artiklaosan että liitteiden sisältömuutosten puolesta (Bulgarian ja Romanian poistaminen yhteisestä luettelosta), kun siltä pyydettiin uutta lausuntoa asetuksen (EY) N:o 2317/95 kumoamisen jälkeen. Komissio ilmoitti tuolloin, että Amsterdamin sopimuksen tultua voimaan se esittäisi uuden asetusehdotuksen, jossa otettaisiin huomioon osa Euroopan parlamentin ehdottamista tarkistuksista.

- Vain pieni määrä poikkeuksia säilyy voimassa

Kaikesta huolimatta on katsottu tarpeelliseksi jättää jäsenvaltioille edelleen mahdollisuus säätää joitakin henkilöryhmiä koskevista poikkeuksista erityisesti kansainväliseen oikeuteen tai vakiintuneeseen tapaan perustuvista syistä.

Toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteet

EY:n perustamissopimuksen 62 artiklan b alakohdan i alakohdan nojalla yhteisöllä on yksinomainen toimivalta vahvistaa luettelo kolmansista maista, joiden kansalaisilla on oltava viisumi ja niistä kolmansista maista, joiden kansalaisia tämä vaatimus ei koske.

On useita syitä, joiden vuoksi asiasta on syytä antaa direktiivin sijasta asetus. Jäsenvaltioille ei voida jättää liikkumavaraa maaluetteloiden saattamisessa voimaan. Lisäksi mahdolliset viivästykset kansallisten säädösten antamisessa johtaisivat moniin käytännön ongelmiin, jotka saattaisivat vaarantaa koko Schengenin säännöstön viisumijärjestelmän toimivuuden.

Milloin uusi asetus tarvitaan-

EY:n perustamissopimuksen 62 artiklan mukaisesti neuvoston on toteutettava kaikki siinä tarkoitetut toimenpiteet (muun muassa luettelot kolmansista maista, joiden kansalaisilla on oltava viisumi ja niistä kolmansista maista, joiden kansalaisia tämä vaatimus ei koske) viiden vuoden kuluessa Amsterdamin sopimuksen voimaantulosta.

Joidenkin EY:n perustamissopimuksen IV osaston nojalla toteutettavien toimenpiteiden aikataulua kiristettiin perustamissopimuksessa asetettuun aikatauluun verrattuna 3. joulu-kuuta 1998 hyväksytyssä neuvoston ja komission toimintasuunnitelmassa (EYVL C 19, 23.1.1999), jonka Eurooppa-neuvosto vahvisti Wienin kokouksessaan 11.-12. joulu-kuuta 1998. Toimintasuunnitelman mukaan asetus kolmansista maista, joiden kansalaisilla on oltava viisumi ja niistä, joiden kansalaisia tämä vaatimus ei koske, kuuluu kahden vuoden kuluessa toteutettaviin toimiin.

Tampereen kokouksessaan 15.-16. lokakuuta 1999 Eurooppa-neuvosto tähdensi, että Amsterdamin sopimusta on sovellettava täysimääräisesti ja välittömästi Wienin toimintasuunnitelman perusteella.

Mitä jäsenvaltioita asetus koskee-

Jäsenvaltiot suhtautuivat jo aikaisemmin eri tavoin kysymykseen ulkomaalaisten viisumipakosta tai -vapaudesta: Schengen-valtiot saattoivat edetä pidemmälle käytäntöjensä yhdenmukaistamisessa niiden kolmansien maiden osalta, joita viisumipakko ei koskenut asetusten (EY) N:o 2317/95 ja (EY) N:o 574/99 nojalla. Tämä eriyttäminen on säilytetty ja sitä on jopa laajennettu Amsterdamin sopimuksessa ja siihen liitetyissä pöytäkirjoissa. Eriyttäminen koskee seuraavia kolmea jäsenvaltiota:

- Tanska:

Tanskan asemasta tehdyn, Amsterdamin sopimukseen liitetyn pöytäkirjan mukaisesti Tanska ei osallistu neuvostossa sellaisten toimenpiteiden antamiseen, joita ehdotetaan Euroopan yhteisön perustamissopimuksen IV osaston nojalla lukuun ottamatta toimenpiteitä, joilla määritellään ne kolmannet maat, joiden kansalaisilla on oltava viisumi ylittäessään jäsenvaltioiden ulkorajat, tai yhtenäistä viisumin kaavaa koskevia toimenpiteitä.

Tämä pöytäkirjan kohta johtuu Tanskan halusta noudattaa Maastrichtin sopimuksen yhteydessä antamiaan sitoumuksia yhteisöä kohtaan (asetukset (EY) N:o 1683/95 ja (EY) N:o 574/99). Komissio tulkitsee asiaa niin, että uuden 62 artiklan 2 alakohdan b alakohdan i alakohta ei tuo sopimukseen mitään uutta entiseen 100 c artiklaan verrattuna, vaan ainoastaan vahvistaa ja selkeyttää siinä esitettyä tavoitetta. Näin ollen Tanskan on osallistuttava täysin lainsäädäntötyöhön, joka liittyy 62 artiklan 2 alakohdan b alakohdan i alakohdan nojalla annettuun asetusehdotukseen.

- Yhdistynyt kuningaskunta ja Irlanti:

Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemasta tehdyn, Amsterdamin sopimukseen liitetyn pöytäkirjan mukaisesti kyseiset jäsenvaltiot eivät periaatteessa osallistu Euroopan yhteisön perustamissopimuksen IV osaston nojalla ehdotettujen toimenpiteiden hyväksymiseen. Niillä on kuitenkin mahdollisuus osallistua aloitteisiin tapauskohtaisesti. Irlanti tai Yhdistynyt kuningaskunta voi pöytäkirjan 3 artiklan mukaisesti ilmoittaa kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun IV osaston nojalla tehty ehdotus viisumiasetukseksi on esitetty neuvostolle, että se haluaa osallistua ehdotetun toimenpiteen antamiseen tai soveltamiseen. Ne voivat myös milloin tahansa sen jälkeen, kun neuvosto on antanut asetuksen, ilmoittaa aikomuksestaan hyväksyä kyseinen asetus.

Asetuksen soveltamisalue ei rajoitu yhteisön jäsenvaltioihin

Neuvosto teki 17. toukokuuta 1999 Schengen-pöytäkirjan 6 artiklan 1 kohdan nojalla Islannin ja Norjan kanssa sopimuksen niiden osallistumisesta Schengenin säännöstön täytäntöön-panoon, soveltamiseen ja kehittämiseen (EYVL L 176, s. 35). Sopimuksen 1 artiklan mukaan Islanti ja Norja osallistuvat Euroopan yhteisön ja Euroopan unionin toimintaan ja sen edelleen kehittämiseen sopimuksen liitteissä A ja B tarkoitettujen määräysten piiriin kuuluvilla aloilla. Liitteeseen B sisältyy asetus (EY) N:o 574/99. Sopimuksen 2 artiklan 3 kohdan mukaisesti tätä ehdotusta on käsiteltävä sekakomiteassa, ja asetusta annettaessa on sovellettava erityisesti sopimuksen 4 ja 8 artiklaa.

Mitä uusi asetus ei koske-

1. Ehdotettu asetus perustuu 62 artiklan 2 alakohdan b alakohdan i alakohtaan, joten

- sitä ei voida soveltaa pitkäaikaisen viisumin tai lentoaseman kauttakulkuviisumin kaltaisiin asiakirjoihin, joilla on toinen oikeusperusta

- siinä ei voida vahvistaa viisumia myönnettäessä noudatettavia menettelyjä ja edellytyksiä, sillä ne kuuluvat 62 artiklan 2 alakohdan b alakohdan ii alakohdan soveltamisalaan

- siinä ei voida vahvistaa edellytyksiä viisuminhaltijoiden tai viisumipakosta vapautettujen matkustamiselle yhteisön alueella, sillä niistä on säädettävä 62 artiklan 3 alakohdan nojalla

- siihen ei voi sisältyä säännöksiä, jotka kuuluvat ulkorajojen ylittämisen valvonnan piiriin (esim. yhteisöön pääsyn epääminen tai poikkeuksellinen salliminen humanitaarisista syistä; viisumin myöntäminen rajalla).

2. Ehdotettu asetus ei estä toteuttamasta poikkeustilanteissa väliaikaisia toimenpiteitä. Tältä osin voidaan viitata EY:n perustamissopimuksen 64 artiklan 2 kohtaan, jossa määrätään toimenpiteiden kestosta ja edellytyksistä (kolmansien maiden kansalaisten äkillisen ja joukoittaisen maahantulon aiheuttama hätätilanne) sekä tilanteessa sovellettavasta menettelystä.

3. Ehdotettu asetus ei vaikuta niihin Schengenin säännöstön viisumimääräyksiin, jotka eivät kuulu asetuksen soveltamisalaan (kuten viisumien vastavuoroinen tunnustaminen ja oleskeluluvan rinnastaminen viisumiin).

2. Artiklakohtaiset perustelut

1 artikla

- Asetusehdotuksen 1 artiklan 1 ja 2 kohta perustuvat EY:n perustamissopimuksen 62 artiklan 2 alakohdan b alakohdan i alakohtaan. Niissä vahvistetaan viisumipolitiikan täydellinen yhdenmukaistaminen maaluetteloiden osalta. Kolmansien maiden kansalaisia koskee joko viisumipakko (liite I) tai viisumivapaus (liite II). Toisin kuin asetuksissa (EY) N:o 2317/95 ja (EY) N:o 574/99, uudessa asetusehdotuksessa ei enää ole liitteiden ulkopuolelle jääviä kolmansia maita, joiden osalta jäsenvaltiot voivat päättää yksin, vaaditaanko niiden kansalaisilta viisumia.

- Artiklan 3 kohta, joka perustuu asetuksen (EY) N:o 574/99 1 artiklan 2 kohtaan, liittyy kansainvälisoikeudellisen tilanteen muuttumiseen valtioseuraannon yhteydessä. Periaatteena on, että edeltäjävaltion kansalaisiin sovellettuja viisumisäännöksiä sovelletaan toistaiseksi edelleen, kunnes neuvosto päättää seuraajavaltioon (tai -valtioihin) sovellettavista säännöksistä.

2 artikla

Jotta asetusta voitaisiin soveltaa täysin, on määriteltävä, mitä tarkoitetaan viisumilla. Ehdotuksen sanamuoto on sama kuin asetuksen (EY) N:o 574/99.

Liitteessä I tai II mainittujen kolmansien maiden kansalaiset voidaan vapauttaa viisumi-pakosta ainoastaan määritelmän mukaista lyhytaikaista oleskelua tai kauttakulkua varten.

Asetus ei koske pitkäaikaisia viisumeja, sillä niiden myöntäminen kuuluu EY:n perustamis-sopimuksen 63 artiklan 3 alakohdan a alakohdan soveltamisalaan. Asetus ei koske myöskään lentoasemien kauttakulkuviisumeja, sillä yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan (asia C-170/96) ne eivät sisälly käsitteeseen 'viisumit ulkorajojen ylittämiseksi' (perustamissopimuksen entisen 100 c artiklan muotoilu, jota käytetään myös uuden 62 artiklan 2 alakohdan b alakohdan i alakohdassa).

Lisäksi 2 artiklan viittaus yhteen tai useampaan jäsenvaltioon jättää viisumin voimassaoloalueen avoimeksi. Kysymystä viisumien vastavuoroisesta tunnustamisesta ei voida käsitellä tässä asetusehdotuksessa, sillä se kuuluu EY:n perustamissopimuksen 62 artiklan 2 alakohdan b alakohdan iv alakohdassa mainittuihin yhtenäistä viisumia koskeviin sääntöihin. Asetus ei vaikuta Schengenin säännöstön määräyksiin viisumien vastavuoroisesta tunnustamisesta.

3 artikla

Tämä artikla koskee niiden kolmansien maiden kansalaisia, joilla on kansalaisuutensa vuoksi periaatteessa oltava viisumi, mutta jotka ovat erikoisasemassa siksi, että he oleskelevat laillisesti jonkin jäsenvaltion alueella. Perustelut viisumin vaatimiselle kolmannen maan kansalaisilta eivät päde henkilöön, joka jo oleskelee jonkin jäsenvaltion alueella, jolla on kyseisen jäsenvaltion myöntämä oleskelulupa, ja joka on joutunut sen saadakseen käymään läpi viisumin myöntämiseen vaadittavat muodollisuudet.

Periaate, jonka mukaan viisumia ei vaadita tällaiselta kolmannen maan kansalaiselta, koskee tilannetta, josta tässä asetuksessa säädetään (eli ulkorajojen ylittämistä), mutta ei vaikuta ulkorajojen ylittämiseen liittyviin muihin edellytyksiin, sellaisina kuin ne on määritelty muun muassa Schengenin säännöstössä. Asetusta ei voida soveltaa kyseisten henkilöiden matkustamiseen yhteisön alueella, sillä se kuuluu 62 artiklan 3 alakohdan soveltamisalaan.

4 artikla

EY:n perustamissopimuksen 62 artiklan 2 alakohdan b alakohdan i alakohdassa esitetty kolmannen maan kansalaisen käsite sisältää myös henkilöryhmät, joilla on kansainvälis-oikeudellinen erityisasema. Näihin kuuluvat pakolaisaseman saaneet henkilöt, jotka eivät voi saada sen valtion suojelua, jonka kansalaisia he ovat, ja valtiottomat henkilöt, joilla ei ole enää liityntää mihinkään valtioon.

Asetuksessa (EY) N:o 574/99 jäsenvaltioille jätettiin vapaus päättää siitä, vaativatko ne viisumia näihin kahteen ryhmään kuuluvilta henkilöiltä. Ehdotuksen mukaisessa uudessa järjestelmässä viisumipakko tai -vapaus määräytyy objektiivisin perustein.

Viisumipakon tai -vapauden soveltaminen henkilöihin, jotka täyttävät New Yorkissa 28 päivänä syyskuuta 1954 tehtyyn yleissopimukseen sisältyvän määritelmän valtiottomasta henkilöstä tai Genevessä 28 päivänä heinäkuuta 1951 tehtyyn yleissopimukseen sisältyvän määritelmän pakolaisesta, vaatii erityistä liityntäsäännöstöä. Valtiottomiin ei voida soveltaa minkään tietyn maan järjestelmää, koska valtioton määritellään nimenomaan henkilöksi, jolla ei ole liityntää mihinkään valtioon. Sama koskee myös pakolaisia, koska pakolaisaseman saanut henkilö on käytännössä menettänyt liityntänsä lähtömaahansa eikä saa sen suojelua.

Toisaalta valtiottomille ja pakolaisille on yhteistä se, että he saavat sen valtion suojelua, jonka alueella he oleskelevat vakituisesti. Molempien edellä mainittujen yleissopimusten 28 artiklassa määrätään, että sopimusvaltioiden on annettava niiden alueilla laillisesti oleskeleville valtiottomille henkilöille matkustusasiakirja valtion alueen ulkopuolelle tehtäviä matkoja varten. Tässä tilanteessa valtiottomien ja pakolaisten viisumipakkoa ja -vapautta koskevia säännöksiä voitaneen soveltaa sellaisenaan sen valtion säännöstöön, joka tarjoaa heille suojelua.

Ehdotettu säännöstö edistäisi yhdenmukaistamista. Ehdotusta puoltaa myös sen yksinkertaisuus ja johdonmukaisuus: suojelua tarjoavaan kolmanteen maahan palaavilla valtiottomilla ja pakolaisilla on suurelta osin samat oikeudet maahanpääsyn ja matkustusasiakirjoihin liittyvän oikeusvarmuuden osalta kuin kyseisen valtion omilla kansalaisilla.

5 artikla

1 kohta

Kansainvälisen oikeuden ja vakiintuneen tavan mukaisesti viisumeja koskevia erityis-järjestelyjä sovelletaan henkilöihin, jotka käyttävät työtehtäviensä vuoksi tiettyjen ammattien harjoittajille tai tehtävien suorittajille myönnettäviä erityisiä matkustusasiakirjoja. Vaikka tavoitteena on viisumien laaja yhdenmukaistaminen, on hyväksyttävä se, että jäsenvaltioiden kansallisilla näkökohdilla on edelleen joissakin tapauksissa merkitystä. Siksi lienee tarkoituksenmukaista, että jäsenvaltioille jää jonkin verran joustovaraa päätettäessä viisumisäännöksistä, jotka koskevat kyseisiä kolmansien maiden kansalaisia.

Artiklan 1 kohta perustuu asetuksen (EY) N:o 574/99 4 artiklaan, mutta poikkeaa siitä kahdessa suhteessa. Toisaalta uuden artiklan muotoilu heijastaa sitä, että asetusehdotuksessa esitetään kaksi luetteloa, joista toinen käsittää viisumipakon alaiset kolmannet maat ja toinen viisumipakosta vapautetut maat. Tällöin jäsenvaltioille jää valta säätää poikkeuksista, jotka voivat koskea joko viisumipakkoa tai viisumivapautta. Toisaalta uudessa artiklassa lisätään kaksi henkilöryhmää niiden henkilöiden luetteloon, joiden osalta viisumipakosta tai -vapaudesta voidaan poiketa. Säännöksen tarkoituksena on ottaa huomioon jokilaivojen miehistöä koskevat käytännöt sekä asiakirjat, joita kansainväliset järjestöt myöntävät työntekijöilleen tai suojeluksessaan oleville henkilöille.

Tämän lisäyksen ohella ehdotuksessa selkeytetään asetuksen (EY) N:o 574/99 4 artiklan 1 kohdan sanamuotoa: koska tarkoitus on säilyttää kansainväliseen oikeuteen ja vakiintuneeseen tapaan perustuvat erityisjärjestelyt, jotka koskevat juuri mainittuja henkilö-ryhmiä, tekstistä on syytä poistaa asetuksen (EY) N:o 574/99 4 artiklaan sisältyvä sana 'erityisesti' (koska siitä voitaisiin päätellä, että on muitakin henkilöryhmiä, joita kansainvälinen oikeus tai vakiintunut tapa koskee).

2 kohta

Jäsenvaltiossa oleskelevien kolmansista maista kotoisin olevien koululaisten matkustusmahdollisuuksia koskevassa, 30. marraskuuta 1994 hyväksytyssä yhteisessä toiminnassa (EYVL L 327, 19.12.1994) säädetään, että jäsenvaltio voi tietyin edellytyksin vapauttaa viisumivaatimuksesta kolmannesta maasta kotoisin olevan koululaisen, joka oleskelee jäsenvaltion alueella, kun hän osallistuu matkaan, jonka koulu järjestää johonkin toiseen jäsenvaltioon. Vastaavasti voitaisiin helpottaa myös koululaisten matkoja sellaisista kolmansista maista, joiden kansalaisilta ei vaadita viisumia. Tällöin viisumipakosta vapautettaisiin ne koululaiset, jotka eivät ole lähtömaan kansalaisia, ja joita viisumipakko periaatteessa muuten koskisi.

Artiklan 2 kohta mahdollistaa näiden koululaisten vapauttamisen viisumipakosta. Tästä mahdollisuudesta voidaan myöhemmin antaa erillinen, koululaisia koskevaan yhteiseen toimintaan perustuva säädös. Periaatteessa viisumipakosta vapautettaisiin koululainen, joka on luettelossa 1 mainitun kolmannen maan kansalainen, mutta joka oleskelee luettelossa 2 mainitussa kolmannessa maassa. Säädöksessä voitaisiin antaa yksityiskohtaiset säännöt vapautuksen soveltamisesta. Lisäksi yhteisö voi tehdä kolmansien maiden kanssa sopimuksia matkustamisen helpottamisesta edellä esitetyllä tavalla.

6 artikla

Asetusehdotuksen 6 artiklassa säädetään siitä, miten viisumivaatimuksesta vapauttavista oleskeluluvista ja erityisiin henkilöryhmiin sovellettavista erityisjärjestelyistä on tiedotettava ja miten tiedot on julkaistava. Säännösten tarkoituksena on taata menettelyn avoimuus ja helpottaa jäsenvaltioiden viranomaisten (ja lentoyhtiöiden) työtä varmistamalla, että ne saavat käyttöönsä tarvitsemansa täsmälliset ja ajantasaiset tiedot.

Asetuksen (EY) N:o 574/99 2 ja 4 artiklassa säädettiin vastaavanlaisesta menettelystä yhdenmukaistamattomien käytäntöjen osalta.

7 artikla

Artiklan sanamuoto poikkeaa jonkin verran aikaisemman asetuksen kumoamista koskevan säännöksen vakiomuotoilusta. Tämä johtuu siitä, että asetusehdotuksen vaikutus Amsterdamin sopimuksen tultua voimaan on kaksitahoinen: se kumoaa edellisen asetuksen (EY) N:o 574/99, ja toisaalta se kumoaa myös osan Schengenin säännöstön viisumisäännöksistä.

8 artikla

Tämä on vakiomuotoinen säännös, jota käytetään, kun säädöstä ei sovelleta kaikissa jäsenvaltioissa (vrt. neuvoston työjärjestyksen vahvistamisesta 31 päivänä toukokuuta 1999 tehty neuvoston päätös, EYVL L 147, 12.6.1999) .

Liitteet

Määritettäessä, sijoitetaanko jokin kolmas maa liitteeseen I vai II, on nojauduttu seuraaviin perusteisiin.

Kun määritetään, vaaditaanko kolmannen maan kansalaisilta viisumi, on otettava huomioon useita eri näkökohtia, jotka voidaan jakaa kolmeen pääryhmään seuraavasti:

- laiton maahanmuutto: viisumijärjestelmä on välttämätön keino hallita muuttoliikkeitä. Siksi tarvitaan tietoja ja tilastollisia indikaattoreita, joiden perusteella voidaan arvioida laittomaan muuttoliikkeeseen liittyviä riskejä (mm. tietoja ja tilastoja, jotka koskevat laitonta oleskelua, maahanpääsyn epäämistä, karkottamista sekä laittomaan maahantuloon ja työvoimaan liittyviä verkostoja). On myös arvioitava kolmannen maan antamien matkustusasiakirjojen luotettavuutta ja otettava huomioon kyseisen maan tekemät takaisinottosopimukset ja miten ne toimivat.

- yleinen järjestys: erityisesti poliisiyhteistyön avulla voidaan paljastaa tietyntyyppisen rikollisuuden ominaispiirteitä. Rikollisen toiminnan vakavuudesta, kestosta ja levinneisyydestä riippuen vastatoimena voidaan ottaa käyttöön viisumipakko. Uhka yleiselle järjestykselle voi joissakin tapauksissa olla jopa niin vakava, että se vaarantaa yhden tai useamman jäsenvaltion sisäisen turvallisuuden. Tällöin voi olla aihetta ottaa käyttöön viisumipakko yhteisesti kaikissa jäsenvaltioissa.

- kansainväliset suhteet: kolmanteen maahan sovellettavan viisumijärjestelmän valinta voi olla keino korostaa sitä, millaisia suhteita unioni haluaa ylläpitää kyseiseen maahan. Unionin ja kolmannen maan suhteita ei yleensä voida käsitellä erilliskysymyksenä. Yleensä kysymys on unionin ja tiettyjen maaryhmien välisistä suhteista, jolloin sovellettavalla viisumijärjestelmällä on vaikutuksia myös alueellisen yhdenmukaisuuden kannalta. Viisumijärjestelmän valinta voi johtua myös yksittäisen jäsenvaltion ja kolmannen maan erityissuhteesta, jolloin muut jäsenvaltiot liittyvät järjestelmään solidaarisuuden osoituksena. Kun tästä lähtien sovelletaan vastavuoroisuusperiaatetta, jota kukin valtio on tähän asti soveltanut erikseen perinteisissä kansainvälisoikeudellisissa suhteissaan, on otettava huomioon unionin ja kolmansien maiden välisten suhteiden asettamat vaatimukset.

Koska kolmansien maiden sisäisessä tilanteessa ja suhteissa Euroopan unioniin ja jäsenvaltioihin on erittäin suuria eroja, edellä esitettyjä perusteita ei voida soveltaa tiukasti ennalta määrätyn kaavan mukaan. Niitä on pidettävä päätöksenteon apuvälineinä, joita on käytettävä joustavasti, tarkoituksenmukaisesti ja tapauskohtaisesti harkiten.

Liite I

Ehdotettu luettelo kolmansista maista, joiden kansalaisilla on oltava viisumi, poikkeaa asetuksessa (EY) N:o 574/99 olevasta luettelossa seuraavin osin:

- luettelosta on poistettu kaksi maata, Bulgaria ja Romania (ks. jäljempänä)

- Kiinaa koskeva alaviite, jossa käsitellään Hongkongin erityishallintoalueen passin haltijoiden tilannetta, on poistettu, koska kyseinen alue on otettu liitteeseen II.

- luetteloon on lisätty 35 maata, jotka eivät olleet asetuksen (EY) N:o 574/99 liitteenä olevassa luettelossa. Lisäyksen syynä ovat Schengenin säännöstön sisällyttäminen osaksi Euroopan unionia sekä edellä mainitut perusteet.

- Itä-Timor on lisätty liitteeseen I niiden yhteisöjen ja alueellisten viranomaisten joukkoon, joita vähintään yksi jäsenvaltio ei tunnusta valtioiksi.

Ehdotettu luettelo kolmansista maista, joiden kansalaisilla on oltava viisumi, poikkeaa uusimmasta Schengen-luettelosta siten, että se sisältää Kolumbian.

Liite 2

Ehdotettu luettelo kolmansista maista, joiden kansalaisilta ei vaadita viisumia, käsittää 48 maata. Seuraavat huomautukset ovat paikallaan:

1. Bulgaria ja Romania: Näiden maiden siirtämistä liitteeseen II tukee kaksi näkökohtaa:

- Maat ovat kiinnittäneet viime vuosina erityistä huomiota useisiin viisumijärjestelmän määrittämisen kannalta tärkeisiin kysymyksiin (mm. tarkastukset ulkorajoilla, matkustusasiakirjojen luotettavuus, uusien takaisinottosopimusten tekeminen ja olemassa olevien sopimusten toimivuus). Kokonaisuutena voidaan katsoa, että kumpikin maa on edistynyt merkittävästi, tosin eri tahtia.

- Laajentumisprosessi on edennyt ratkaisevaan vaiheeseen, kun Helsingissä 10.-11. joulukuuta kokoontunut Eurooppa-neuvosto päätti komission suosituksen mukaisesti aloittaa jäsenyysneuvottelut muun muassa Bulgarian ja Romanian kanssa. Tämä kuvastaa Bulgarian ja Romanian sekä Euroopan unionin välisten suhteiden huomattavaa paranemista. Näin ollen tilanne on muuttunut ratkaisevasti kansainvälisiä suhteita koskevan perusteen osalta.

Näistä syistä komissio ehdottaa, että Bulgarian ja Romanian kansalaiset vapautetaan viisumivaatimuksesta. Samalla komissio täyttää Euroopan parlamentin ilmaiseman toivomuksen (ks. marraskuussa 1995 annettu parlamentin päätöslauselma ja viisumiasetusta koskevan uuden kuulemisen yhteydessä helmikuussa 1999 annettu parlamentin lainsäädäntö-päätöslauselma).

2. Hongkongin ja Macaon erityishallintoalueet: Nämä alueet sisältyvät asetusehdotuksessa liitteeseen II. Perusteena on käsitteen "yksi maa, kaksi järjestelmää" huomioon ottaminen ja edellä esitettyihin kriteereihin perustuva komission arvio kyseisten alueiden asemasta. Alueiden oikeudellisen tilanteen ja niiden maahanmuuttopolitiikasta, rajatarkastuksista sekä matkustus- ja henkilöasiakirjojen luotettavuudesta antamien säännösten perusteella komissio ehdottaa, että Hongkongin tai Macaon erityishallintoalueen passin haltijat vapautetaan viisumipakosta.

Ehdotus:

NEUVOSTON ASETUS

luettelon vahvistamisesta kolmansista maista, joiden kansalaisilla on oltava viisumi ulkorajoja ylittäessään, ja niistä kolmansista maista, joiden kansalaisia tämä vaatimus ei koske

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 62 artiklan 2 alakohdan b alakohdan i alakohdan,

ottaa huomioon komission ehdotuksen [3],

[3] EYVL C

ottaa huomioon Euroopan parlamentin lausunnon [4],

[4] EYVL C

sekä katsoo, että:

(1) Perustamissopimuksen 62 artiklan 2 alakohdan b alakohdasta johtuu, että neuvosto vahvistaa enintään kolmeksi kuukaudeksi suunniteltua oleskelua varten myönnettäviä viisumeja koskevat säännöt. [5] Neuvosto vahvistaa muun muassa luettelon kolmansista maista, joiden kansalaisilla on oltava viisumi ulkorajoja ylittäessään, ja niistä kolmansista maista, joiden kansalaisia tämä vaatimus ei koske. Artiklan 61 mukaan luetteloiden vahvistaminen kuuluu niihin rinnakkaistoimen-piteisiin, jotka liittyvät suoraan henkilöiden vapaaseen liikkuvuuteen vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvalla alueella.

[5] Euroopan unionin neuvoston sekä Islannin tasavallan ja Norjan kuningaskunnan välisen, viimeksi mainittujen osallistumisesta Schengenin säännöstön soveltamiseen ja kehittämiseen tehdyn sopimuksen 1 artiklan nojalla tätä ehdotusta käsittelee sopimuksen 4 artiklan mukaisesti sekakomitea.

(2) Ne kolmannet maat, joiden kansalaisilla on oltava viisumi, ja ne, joiden kansalaisia tämä vaatimus ei koske, määritetään laitonta maahantuloa, yleistä järjestystä ja turvallisuutta sekä Euroopan unionin ulkosuhteita koskevien perusteiden tapaus-kohtaisen arvioinnin perusteella. Samalla on otettava huomioon ratkaisun vaikutus alueellisen yhdenmukaisuuden ja vastavuoroisuuden kannalta.

(3) On turhaa vaatia, että kolmansien maiden kansalaiset, jotka oleskelevat laillisesti jossakin jäsenvaltiossa ja joilla on kyseisen jäsenvaltion myöntämä oleskelulupa, hankkivat uuden viisumin ulkorajojen ylittämistä varten. Näihin henkilöihin on sovellettava periaatetta, jonka mukaan oleskelulupa vastaa viisumia, sanotun kuitenkaan rajoittamatta maahantulon muita edellytyksiä tai oleskelulupaan perustuvaa matkustamista yhteisön sisällä.

(4) Ratkaistaessa, koskeeko viisumipakko tai viisumivapaus valtiottomia henkilöitä, joilla ei ole enää siteitä mihinkään valtioon, ja pakolaisaseman saaneita henkilöitä, jotka eivät voi saada sen valtion suojelua, jonka kansalaisia he ovat, ratkaisuperusteena on oltava se, antaako valtio, jossa kyseiset henkilöt oleskelevat, heille suojelua ja antaako se heille matkustusasiakirjat.

(5) Erityistapauksissa, joissa viisumien myöntämiseen on perusteltua soveltaa erityisjärjestelmää, jäsenvaltiot voivat vapauttaa viisumipakosta tiettyjä henkilöryhmiä tai vaatia heiltä viisumia kansainvälisen oikeuden tai vakiintuneen tavan mukaisesti.

(6) Järjestelmän avoimuuden takaamiseksi ja sen varmistamiseksi, että tieto välittyy asianomaisille henkilöille, jäsenvaltioiden on tiedotettava muille jäsenvaltioille ja komissiolle toimenpiteistä, joita ne ovat toteuttaneet tämän asetuksen nojalla; samoista syistä nämä tiedot on myös julkaistava Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä.

(7) Perustamissopimuksen 5 artiklassa ilmaistun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti on yhteisen viisumijärjestelmän toimivuuden varmistamiseksi tärkeää ja tarkoituksen-mukaista antaa asetus luettelon vahvistamisesta kolmansista maista, joiden kansalaisilla on oltava viisumi ulkorajoja ylittäessään, ja niistä kolmansista maista, joiden kansalaisia tämä vaatimus ei koske.

(8) Tällä asetuksella säädetään täydellisestä harmonisoinnista, joka koskee niitä kolmansia maita, joiden kansalaisilla on oltava viisumi ulkorajoja ylittäessään, ja niitä kolmansia maita, joiden kansalaisia tämä vaatimus ei koske. Tämän vuoksi on tarpeen korvata tätä koskeva voimassa oleva yhteisön lainsäädäntö.

ON ANTANUT TÄMÄN ASETUKSEN:

1 artikla

1. Tämän asetuksen liitteenä I olevassa luettelossa mainittujen kolmansien maiden kansalaisilla on oltava viisumi ylittäessään jäsenvaltioiden ulkorajat.

2. Edellä 1 kohdassa säädettyä vaatimusta ei sovelleta liitteenä II olevassa yhteisessä luettelossa mainittujen maiden kansalaisiin.

3. Niiden kolmansien maiden kansalaisiin, jotka olivat aikaisemmin osa liitteissä I ja II olevissa luetteloissa mainituista maista, sovelletaan 1 ja 2 kohdan säännöksiä, kunnes neuvosto asiaa koskevien perustamissopimuksen määräysten mukaista menettelyä noudattaen päättää toisin.

2 artikla

Tässä asetuksessa tarkoitetaan 'viisumilla' jäsenvaltion myöntämää lupaa tai tekemää päätöstä, joka vaaditaan sen alueelle saapumista varten

- enintään kolme kuukautta kestävään oleskeluun tässä tai useammassa jäsenvaltiossa

- tämän tai useamman jäsenvaltion alueen kauttakulkuun, lukuun ottamatta kulkua lentoasemien kauttakulkumatkustajille varattujen kansainvälisten alueiden kautta sekä lentokenttien välisiä kuljetuksia jäsenvaltion alueella.

3 artikla

Liitteessä I mainittujen kolmansien maiden kansalaisten osalta jäsenvaltion myöntämä voimassa oleva oleskelulupa vastaa ulkorajojen ylittämiseen oikeuttavaa viisumia.

4 artikla

Valtiottomiin ja pakolaisaseman saaneisiin henkilöihin sovelletaan samoja viisumipakkoa tai viisumivapautta koskevia edellytyksiä kuin sen kolmannen valtion kansalaisiin, jossa he oleskelevat ja jossa heidän matkustusasiakirjansa on annettu.

5 artikla

1. Jäsenvaltio voi säätää 1 artiklan 1 kohdassa säädettyä viisumipakkoa tai 1 artiklan 2 kohdassa säädettyä viisumivapautta koskevista poikkeuksista seuraavien henkilöiden osalta:

a) diplomaattipassin, virkapassin tai muun virallisen passin haltijat

b) alusten ja ilma-alusten siviilimiehistö

c) avustus- tai pelastuslennon miehistö ja muu henkilöstö sekä muu katastrofi- ja onnettomuustapauksissa toimiva avustushenkilöstö

d) kansainvälisillä vesillä liikennöivien alusten miehistö

e) kansainvälisten järjestöjen antamien virallisten asiakirjojen haltijat.

2. Jäsenvaltio voi vapauttaa viisumipakosta koululaiset, jotka ovat liitteessä I mainitun kolmannen maan kansalaisia ja jotka oleskelevat liitteessä II mainitussa kolmannessa maassa, jos he osallistuvat koulun järjestämään matkaan koululaisryhmän jäseninä ja ryhmän valvojana toimii koulun opettaja.

6 artikla

1. Jäsenvaltioiden on kymmenen työpäivän kuluessa tämän asetuksen voimaantulosta toimitettava muille jäsenvaltioille ja komissiolle luettelo oleskeluluvista, joita 3 artiklan säännökset koskevat, ja ilmoitettava niille 5 artiklan nojalla toteuttamistaan poikkeustoimenpiteistä. Luetteloon ja poikkeustoimenpiteisiin myöhemmin tehtävistä muutoksista on ilmoitettava viiden työpäivän kuluessa.

2. Komissio antaa tiedoksi 1 kohdassa tarkoitetut ilmoitukset julkaisemalla ne Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä.

7 artikla

1. Korvataan asetus (EY) N:o 574/99 [6] tällä asetuksella.

[6] EYVL L 72, 18.3.1999, s. 2.

2. Korvataan yhteisen konsuliohjeiston liite I ja yhteisen käsikirjan liite IV, sellaisina kuin ne on esitetty yhteisen käsikirjan ja yhteisen konsuliohjeiston lopullisesta versiosta 28 päivänä huhtikuuta 1999 annetussa Schengenin toimeenpanevan komitean päätöksessä (SCH/Com-ex(99)13), tämän asetuksen liitteillä I ja II.

8 artikla

Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se julkaistaan Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä.

Tämä asetus on kaikilta osin velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan jäsenvaltioissa Euroopan yhteisön perustamissopimuksen mukaisesti.

Tehty Brysselissä

Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja

LIITE I

1 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu yhteinen luettelo

1. VALTIOT

Afganistan

Albania

Algeria

Angola

Antigua ja Barbuda

Arabiemiirikunnat

Armenia

AzerbaidŽan

Bahama

Bahrain

Bangladesh

Barbados

Belize

Benin

Bhutan

Bosnia ja Hertsegovina

Botswana

Burkina Faso

Burma/Myanmar

Burundi

Djibouti

Dominica

Dominikaaninen tasavalta

Egypti

Entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia

Eritrea

Etelä-Afrikka

Etiopia

FidŽi

Filippiinit

Gabon

Gambia

Georgia

Ghana

Grenada

Guinea

Guinea-Bissau

Guyana

Haiti

Indonesia

Intia

Irak

Iran

Jamaika

Jemen

Jordania

Jugoslavian liittotasavalta (Serbia-Montenegro)

KambodŽa

Kamerun

Kap Verde

Kazakstan

Kenia

Keski-Afrikan tasavalta

Kiina

Kirgisia

Kiribati

Kolumbia

Komorit

Kongo

Kongon demokraattinen tasavalta

Kuuba

Kuwait

Laos

Lesotho

Libanon

Liberia

Libya

Madagaskar

Malawi

Malediivit

Mali

Marokko

Marshallinsaaret

Mauritania

Mauritius

Mikronesia

Moldova

Mongolia

Mosambik

Namibia

Nauru

Nepal

Niger

Nigeria

Norsunluurannikko

Oman

Päiväntasaajan Guinea

Pakistan

Palau

Papua-Uusi-Guinea

Peru

Pohjois-Korea

Pohjois-Mariaanit

Qatar

Ruanda

Saint Kitts ja Nevis

Saint Lucia

Saint Vincent ja Grenadiinit

Salomonsaaret

Sambia

Samoa

São Tomé ja Príncipe

Saudi-Arabia

Senegal

Seychellit

Sierra Leone

Somalia

Sri Lanka

Sudan

Suriname

Swazimaa

Syyria

TadŽikistan

Tansania

Thaimaa

Togo

Tonga

Trinidad ja Tobago

Tqad

Tunisia

Turkki

Turkmenistan

Tuvalu

Uganda

Ukraina

Uzbekistan

Valko-Venäjä

Vanuatu

Venäjä

Vietnam

Zimbabwe

2. YHTEISÖT JA ALUEELLISET VIRANOMAISET, JOITA VÄHINTÄÄN YKSI JÄSENVALTIO EI TUNNUSTA VALTIOIKSI:

Taiwan

Palestiinalaishallinto

Itä-Timor

LIITE II

1 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu yhteinen luettelo.

1. VALTIOT

Andorra

Argentiina

Australia

Bolivia

Brasilia

Brunei

Bulgaria

Chile

Costa Rica

Ecuador

Etelä-Korea

Guatemala

Honduras

Israel

Japani

Kanada

Kroatia

Kypros

Latvia

Liettua

Malesia

Malta

Meksiko

Monaco

Nicaragua

Panama

Paraguay

Puola

Pyhä istuin

Romania

Salvador

San Marino

Singapore

Slovakia

Slovenia

Sveitsi

Tqekin tasavalta

Unkari

Uruguay

Uusi-Seelanti

Venezuela

Viro

Yhdysvallat

Islanti [7]

[7] Tämän maan kansalaisia koskeva viisumivapaus ei perustu tähän asetukseen vaan ETA-sopimukseen.

Liechtenstein [8]

[8] Tämän maan kansalaisia koskeva viisumivapaus ei perustu tähän asetukseen vaan ETA-sopimukseen.

Norja [9]

[9] Tämän maan kansalaisia koskeva viisumivapaus ei perustu tähän asetukseen vaan ETA-sopimukseen.

2. YHTEISÖT JA ALUEELLISET VIRANOMAISET, JOITA VÄHINTÄÄN YKSI JÄSENVALTIO EI TUNNUSTA VALTIOIKSI

Hongkongin erityishallintoalue

Macaon erityishallintoalue