Asia C‑140/12

Pensionsversicherungsanstalt

vastaan

Peter Brey

(Oberster Gerichtshofin esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

”Henkilöiden vapaa liikkuvuus — Unionin kansalaisuus — Direktiivi 2004/38/EY — Oikeus oleskella yli kolme kuukautta — 7 artiklan 1 kohdan b alakohta — Henkilö, jolla ei ole enää työntekijän asemaa — Eläkkeensaaja — Edellytys riittävistä varoista niin, ettei asianomainen muodostu rasitteeksi vastaanottavan jäsenvaltion ”sosiaalihuoltojärjestelmälle” — Hakemus erityisestä maksuihin perustumattomasta rahaetuudesta — Vanhuuseläkkeen täydennykseksi tarkoitettu korvauslisä — Asetus (EY) N:o 883/2004 — 3 artiklan 3 kohta ja 70 artikla — Asuinjäsenvaltion toimivalta — Myöntämisedellytykset — Oikeus oleskella laillisesti jäsenvaltion alueella — Yhdenmukaisuus unionin oikeuden kanssa”

Tiivistelmä – Unionin tuomioistuimen tuomio (kolmas jaosto) 19.9.2013

1. Ennakkoratkaisukysymykset – Unionin tuomioistuimen toimivalta – Asiaan vaikuttavien unionin oikeutta koskevien näkökohtien määrittäminen – Kysymysten uudelleenmuotoilu

   (SEUT 267 artikla)

2. Sosiaaliturva – Siirtotyöläiset – Maksuihin perustumattomat erityisetuudet – Asetuksen N:o 1408/71 10 a artiklassa tarkoitettu yhteensovittamisjärjestelmä – Soveltamisala – Vanhuus- tai työkyvyttömyyseläkkeiden korvauslisä, joka myönnetään objektiivisten kriteerien nojalla ja jota ei rahoiteta vakuutettujen maksuilla – Kyseisen asetuksen liitteessä II a mainittu etuus kuuluu kyseiseen soveltamisalaan

   (Neuvoston asetuksen N:o 1408/71 4 artiklan 2 a kohta, 10 a artikla ja liite II a)

3. Sosiaaliturva – Siirtotyöläiset – Sovellettava lainsäädäntö – Useampien kansallisten lainsäädäntöjen samanaikainen soveltaminen – Tällaisen soveltamisen estäminen – Lainvalintasääntöjen järjestelmä – Kattavuus

   (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 883/2004 70 artiklan 4 kohta)

4. Unionin kansalaisuus – Vapaata liikkumista ja oleskelua jäsenvaltioiden alueella koskeva oikeus – Direktiivi 2004/38 – Unionin oikeuteen perustuvan oleskeluoikeuden edellytykset – Riittävien varojen edellytys – Sosiaalihuoltojärjestelmä – Käsite – Vanhuuseläkkeen täydennykseksi tarkoitettu korvauslisä kuuluu kyseiseen käsitteeseen

   (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 883/2004 3 artiklan 5 kohdan a alakohta; Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/38 7 artiklan 1 kohdan b alakohta)

5. Euroopan unionin oikeus – Tulkinta – Monikieliset säädöstekstit – Kieliversioiden eroavuudet – Kyseessä olevan säännöstön systematiikan ja tavoitteen ottaminen huomioon

6. Unionin kansalaisuus – Vapaata liikkumista ja oleskelua jäsenvaltioiden alueella koskeva oikeus – Direktiivi 2004/38 – Unionin oikeuteen perustuvan oleskeluoikeuden edellytykset – Riittävien varojen edellytys – Toisen jäsenvaltion kansalainen, joka ei ole taloudellisesti aktiivinen eikä täytä edellytyksiä saadakseen oikeuden oleskella laillisesti yli kolme kuukautta vastaanottavan jäsenvaltion alueella – Kansallista säännöstöä, jossa evätään vanhuuseläkkeen täydennykseksi tarkoitettu korvauslisä kaikissa olosuhteissa ja automaattisesti, ei voida hyväksyä

   (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/38 7 artiklan 1 kohdan b alakohta, 8 artiklan 4 kohta ja 24 artiklan 1 ja 2 kohta)

1.  Ks. tuomion teksti.

   (ks. 31 ja 32 kohta)

2.  Ks. tuomion teksti.

   (ks. 33–35 kohta)

3.  Ks. tuomion teksti.

   (ks. 39–42 ja 44 kohta)

4.  Unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeudesta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella annetun direktiivin 2004/38 7 artiklan 1 kohdan b alakohtaan sisältyvää sosiaalihuoltojärjestelmän käsitettä ei voida rajata koskemaan vain sosiaaliavustuksia, jotka sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta annetun asetuksen N:o 883/2004 3 artiklan 5 kohdan a alakohdan mukaan eivät kuulu tämän asetuksen soveltamisalaan.

   Mainittua käsitettä nimittäin ei ole määritettävä muodollisten kriteerien vaan direktiivin 2004/38 7 artiklan 1 kohdan b alakohdan tavoitteen mukaan, jossa on kyse siitä, että vastaanottavalle jäsenvaltiolle annetaan mahdollisuus asettaa unionin kansalaisille silloin, kun heillä ei ole tai ei ole enää työntekijän asemaa, legitiimejä rajoituksia sosiaalietuuksien myöntämisen osalta, jottei heistä aiheutuisi kohtuutonta rasitusta kyseisen jäsenvaltion sosiaalihuoltojärjestelmälle.

   Kyseistä käsitettä on siis tulkittava siten, että sillä viitataan kaikkiin kansallisten, alueellisten tai paikallisten viranomaisten perustamiin tukijärjestelmiin, joihin turvautuu henkilö, jolla ei ole riittäviä varoja perustarpeidensa ja perheensä perustarpeiden täyttämiseen ja joka saattaa siksi muodostua oleskelunsa aikana rasitteeksi vastaanottavan jäsenvaltion julkiselle taloudelle, millä voi olla seurauksia tuen, jota kyseinen valtio voi myöntää, kokonaistasolle. Tästä seuraa, että vanhuuseläkkeen täydennykseksi tarkoitetun korvauslisän voidaan katsoa kuuluvan kyseessä olevan jäsenvaltion ”sosiaalihuoltojärjestelmään”. On nimittäin niin, että mainittu etuus, jolla on tarkoitus taata saajalleen toimeentulominimi riittämättömän eläkkeen tapauksessa, on kokonaan viranomaisten rahoittama eivätkä vakuutetut suorita mitään maksuja.

   (ks. 57, 58 ja 60–62 kohta)

5.  Ks. tuomion teksti.

   (ks. 73 ja 74 kohta)

6.  Unionin oikeutta, sellaisena kuin se ilmenee erityisesti unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeudesta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella annetun direktiivin 2004/38 7 artiklan 1 kohdan b alakohdasta, 8 artiklan 4 kohdasta ja 24 artiklan 1 ja 2 kohdasta, on tulkittava siten, että se on esteenä jäsenvaltion säännöstölle, jossa evätään jopa kolmen ensimmäisen oleskelukuukauden jälkeiseltä ajanjaksolta kaikissa olosuhteissa ja automaattisesti korvauslisän, joka on tarkoitettu vanhuuseläkkeen täydennykseksi, kaltainen etuus toisen jäsenvaltion kansalaiselta, joka ei ole taloudellisesti aktiivinen, sillä perusteella, että tämä ei hänelle myönnetystä rekisteröintitodistuksesta huolimatta täytä edellytyksiä yli kolmen kuukauden pituista laillista oleskelua koskevan oikeuden saamiseksi ensin mainitun valtion alueella, koska tällaiselle oleskeluoikeudelle on asetettu edellytykseksi, että kyseisellä kansalaisella on riittävät varat niin, ettei hän joudu hakemaan mainittua etuutta.

   Se, että toisen jäsenvaltion kansalainen, joka ei ole taloudellisesti aktiivinen, voi olla oikeutettu tällaiseen etuuteen, voisi kyllä olla seikka, joka on omiaan osoittamaan, ettei kyseisellä kansalaisella ole riittäviä varoja sen välttämiseksi, että hänestä aiheutuu kohtuutonta rasitusta kyseisen valtion sosiaalihuoltojärjestelmälle direktiivin 2004/38 7 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetulla tavalla. Toimivaltaiset kansalliset viranomaiset eivät kuitenkaan voi tehdä tällaista päätelmää arvioimatta kokonaisuutena rasitusta, jota tällaisen etuuden myöntäminen konkreettisesti merkitsisi koko kansalliselle sosiaalihuoltojärjestelmälle, kun asianomaisen tilannetta luonnehtivat henkilökohtaiset olosuhteet otetaan huomioon.

   On nimittäin niin, että kun direktiivin 2004/38 7 artiklan 1 kohdan b alakohdassa asetetaan yli kolmen kuukauden pituista oleskelua koskevan oikeuden edellytykseksi se, ettei asianomainen muodostu ”kohtuuttomaksi” rasitukseksi vastaanottavan jäsenvaltion sosiaalihuoltoa koskevalle ”järjestelmälle”, se merkitsee sitä, että toimivaltaisilla kansallisilla viranomaisilla on toimivalta harkita useiden tekijöiden perusteella ja suhteellisuusperiaatteen kannalta, onko sosiaalietuuden myöntäminen omiaan merkitsemään rasitusta kyseisen jäsenvaltion kaikille sosiaalihuoltojärjestelmille.

   Se, että vastaanottava jäsenvaltio epää automaattisesti muiden jäsenvaltioiden kansalaisilta, jotka eivät ole taloudellisesti aktiivisia, tietyn sosiaalietuuden jopa direktiivin 2004/38 24 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulta kolmen kuukauden pituisen oleskelun jälkeiseltä ajanjaksolta, ei mahdollista sitä, että vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset arvioivat kyseistä rasitusta kokonaisuutena muun muassa direktiivin 7 artiklan 1 kohdan b alakohdasta ja 8 artiklan 4 kohdasta sekä suhteellisuusperiaatteesta johtuvien vaatimusten mukaisesti. Erityisesti on tärkeää, että toimivaltaiset viranomaiset voivat ottaa huomioon muun muassa asianomaisen henkilön tulojen suuruuden ja säännöllisyyden, sen, että nämä tulot ovat saaneet kyseiset viranomaiset myöntämään hänelle rekisteröintitodistuksen, sekä haetun etuuden mahdollisen maksamisajanjakson. Lisäksi sen arvioimiseksi, miten laajaa rasitusta tällainen maksaminen merkitsisi kansalliselle sosiaalihuoltojärjestelmälle, voi olla merkityksellistä selvittää kyseisen etuuden niiden saajien osuus, joilla on unionin kansalaisen asema ja jotka saavat vanhuuseläkettä toisessa jäsenvaltiossa.

   (ks. 63, 64, 72, 77, 78 ja 80 kohta sekä tuomiolauselma)

Asia C‑140/12

Pensionsversicherungsanstalt

vastaan

Peter Brey

(Oberster Gerichtshofin esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

”Henkilöiden vapaa liikkuvuus — Unionin kansalaisuus — Direktiivi 2004/38/EY — Oikeus oleskella yli kolme kuukautta — 7 artiklan 1 kohdan b alakohta — Henkilö, jolla ei ole enää työntekijän asemaa — Eläkkeensaaja — Edellytys riittävistä varoista niin, ettei asianomainen muodostu rasitteeksi vastaanottavan jäsenvaltion ”sosiaalihuoltojärjestelmälle” — Hakemus erityisestä maksuihin perustumattomasta rahaetuudesta — Vanhuuseläkkeen täydennykseksi tarkoitettu korvauslisä — Asetus (EY) N:o 883/2004 — 3 artiklan 3 kohta ja 70 artikla — Asuinjäsenvaltion toimivalta — Myöntämisedellytykset — Oikeus oleskella laillisesti jäsenvaltion alueella — Yhdenmukaisuus unionin oikeuden kanssa”

Tiivistelmä – Unionin tuomioistuimen tuomio (kolmas jaosto) 19.9.2013

1. Ennakkoratkaisukysymykset — Unionin tuomioistuimen toimivalta — Asiaan vaikuttavien unionin oikeutta koskevien näkökohtien määrittäminen — Kysymysten uudelleenmuotoilu

   (SEUT 267 artikla)

2. Sosiaaliturva — Siirtotyöläiset — Maksuihin perustumattomat erityisetuudet — Asetuksen N:o 1408/71 10 a artiklassa tarkoitettu yhteensovittamisjärjestelmä — Soveltamisala — Vanhuus- tai työkyvyttömyyseläkkeiden korvauslisä, joka myönnetään objektiivisten kriteerien nojalla ja jota ei rahoiteta vakuutettujen maksuilla — Kyseisen asetuksen liitteessä II a mainittu etuus kuuluu kyseiseen soveltamisalaan

   (Neuvoston asetuksen N:o 1408/71 4 artiklan 2 a kohta, 10 a artikla ja liite II a)

3. Sosiaaliturva — Siirtotyöläiset — Sovellettava lainsäädäntö — Useampien kansallisten lainsäädäntöjen samanaikainen soveltaminen — Tällaisen soveltamisen estäminen — Lainvalintasääntöjen järjestelmä — Kattavuus

   (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 883/2004 70 artiklan 4 kohta)

4. Unionin kansalaisuus — Vapaata liikkumista ja oleskelua jäsenvaltioiden alueella koskeva oikeus — Direktiivi 2004/38 — Unionin oikeuteen perustuvan oleskeluoikeuden edellytykset — Riittävien varojen edellytys — Sosiaalihuoltojärjestelmä — Käsite — Vanhuuseläkkeen täydennykseksi tarkoitettu korvauslisä kuuluu kyseiseen käsitteeseen

   (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 883/2004 3 artiklan 5 kohdan a alakohta; Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/38 7 artiklan 1 kohdan b alakohta)

5. Euroopan unionin oikeus — Tulkinta — Monikieliset säädöstekstit — Kieliversioiden eroavuudet — Kyseessä olevan säännöstön systematiikan ja tavoitteen ottaminen huomioon

6. Unionin kansalaisuus — Vapaata liikkumista ja oleskelua jäsenvaltioiden alueella koskeva oikeus — Direktiivi 2004/38 — Unionin oikeuteen perustuvan oleskeluoikeuden edellytykset — Riittävien varojen edellytys — Toisen jäsenvaltion kansalainen, joka ei ole taloudellisesti aktiivinen eikä täytä edellytyksiä saadakseen oikeuden oleskella laillisesti yli kolme kuukautta vastaanottavan jäsenvaltion alueella — Kansallista säännöstöä, jossa evätään vanhuuseläkkeen täydennykseksi tarkoitettu korvauslisä kaikissa olosuhteissa ja automaattisesti, ei voida hyväksyä

   (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/38 7 artiklan 1 kohdan b alakohta, 8 artiklan 4 kohta ja 24 artiklan 1 ja 2 kohta)

1.  Ks. tuomion teksti.

   (ks. 31 ja 32 kohta)

2.  Ks. tuomion teksti.

   (ks. 33–35 kohta)

3.  Ks. tuomion teksti.

   (ks. 39–42 ja 44 kohta)

4.  Unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeudesta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella annetun direktiivin 2004/38 7 artiklan 1 kohdan b alakohtaan sisältyvää sosiaalihuoltojärjestelmän käsitettä ei voida rajata koskemaan vain sosiaaliavustuksia, jotka sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta annetun asetuksen N:o 883/2004 3 artiklan 5 kohdan a alakohdan mukaan eivät kuulu tämän asetuksen soveltamisalaan.

   Mainittua käsitettä nimittäin ei ole määritettävä muodollisten kriteerien vaan direktiivin 2004/38 7 artiklan 1 kohdan b alakohdan tavoitteen mukaan, jossa on kyse siitä, että vastaanottavalle jäsenvaltiolle annetaan mahdollisuus asettaa unionin kansalaisille silloin, kun heillä ei ole tai ei ole enää työntekijän asemaa, legitiimejä rajoituksia sosiaalietuuksien myöntämisen osalta, jottei heistä aiheutuisi kohtuutonta rasitusta kyseisen jäsenvaltion sosiaalihuoltojärjestelmälle.

   Kyseistä käsitettä on siis tulkittava siten, että sillä viitataan kaikkiin kansallisten, alueellisten tai paikallisten viranomaisten perustamiin tukijärjestelmiin, joihin turvautuu henkilö, jolla ei ole riittäviä varoja perustarpeidensa ja perheensä perustarpeiden täyttämiseen ja joka saattaa siksi muodostua oleskelunsa aikana rasitteeksi vastaanottavan jäsenvaltion julkiselle taloudelle, millä voi olla seurauksia tuen, jota kyseinen valtio voi myöntää, kokonaistasolle. Tästä seuraa, että vanhuuseläkkeen täydennykseksi tarkoitetun korvauslisän voidaan katsoa kuuluvan kyseessä olevan jäsenvaltion ”sosiaalihuoltojärjestelmään”. On nimittäin niin, että mainittu etuus, jolla on tarkoitus taata saajalleen toimeentulominimi riittämättömän eläkkeen tapauksessa, on kokonaan viranomaisten rahoittama eivätkä vakuutetut suorita mitään maksuja.

   (ks. 57, 58 ja 60–62 kohta)

5.  Ks. tuomion teksti.

   (ks. 73 ja 74 kohta)

6.  Unionin oikeutta, sellaisena kuin se ilmenee erityisesti unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeudesta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella annetun direktiivin 2004/38 7 artiklan 1 kohdan b alakohdasta, 8 artiklan 4 kohdasta ja 24 artiklan 1 ja 2 kohdasta, on tulkittava siten, että se on esteenä jäsenvaltion säännöstölle, jossa evätään jopa kolmen ensimmäisen oleskelukuukauden jälkeiseltä ajanjaksolta kaikissa olosuhteissa ja automaattisesti korvauslisän, joka on tarkoitettu vanhuuseläkkeen täydennykseksi, kaltainen etuus toisen jäsenvaltion kansalaiselta, joka ei ole taloudellisesti aktiivinen, sillä perusteella, että tämä ei hänelle myönnetystä rekisteröintitodistuksesta huolimatta täytä edellytyksiä yli kolmen kuukauden pituista laillista oleskelua koskevan oikeuden saamiseksi ensin mainitun valtion alueella, koska tällaiselle oleskeluoikeudelle on asetettu edellytykseksi, että kyseisellä kansalaisella on riittävät varat niin, ettei hän joudu hakemaan mainittua etuutta.

   Se, että toisen jäsenvaltion kansalainen, joka ei ole taloudellisesti aktiivinen, voi olla oikeutettu tällaiseen etuuteen, voisi kyllä olla seikka, joka on omiaan osoittamaan, ettei kyseisellä kansalaisella ole riittäviä varoja sen välttämiseksi, että hänestä aiheutuu kohtuutonta rasitusta kyseisen valtion sosiaalihuoltojärjestelmälle direktiivin 2004/38 7 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetulla tavalla. Toimivaltaiset kansalliset viranomaiset eivät kuitenkaan voi tehdä tällaista päätelmää arvioimatta kokonaisuutena rasitusta, jota tällaisen etuuden myöntäminen konkreettisesti merkitsisi koko kansalliselle sosiaalihuoltojärjestelmälle, kun asianomaisen tilannetta luonnehtivat henkilökohtaiset olosuhteet otetaan huomioon.

   On nimittäin niin, että kun direktiivin 2004/38 7 artiklan 1 kohdan b alakohdassa asetetaan yli kolmen kuukauden pituista oleskelua koskevan oikeuden edellytykseksi se, ettei asianomainen muodostu ”kohtuuttomaksi” rasitukseksi vastaanottavan jäsenvaltion sosiaalihuoltoa koskevalle ”järjestelmälle”, se merkitsee sitä, että toimivaltaisilla kansallisilla viranomaisilla on toimivalta harkita useiden tekijöiden perusteella ja suhteellisuusperiaatteen kannalta, onko sosiaalietuuden myöntäminen omiaan merkitsemään rasitusta kyseisen jäsenvaltion kaikille sosiaalihuoltojärjestelmille.

   Se, että vastaanottava jäsenvaltio epää automaattisesti muiden jäsenvaltioiden kansalaisilta, jotka eivät ole taloudellisesti aktiivisia, tietyn sosiaalietuuden jopa direktiivin 2004/38 24 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulta kolmen kuukauden pituisen oleskelun jälkeiseltä ajanjaksolta, ei mahdollista sitä, että vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset arvioivat kyseistä rasitusta kokonaisuutena muun muassa direktiivin 7 artiklan 1 kohdan b alakohdasta ja 8 artiklan 4 kohdasta sekä suhteellisuusperiaatteesta johtuvien vaatimusten mukaisesti. Erityisesti on tärkeää, että toimivaltaiset viranomaiset voivat ottaa huomioon muun muassa asianomaisen henkilön tulojen suuruuden ja säännöllisyyden, sen, että nämä tulot ovat saaneet kyseiset viranomaiset myöntämään hänelle rekisteröintitodistuksen, sekä haetun etuuden mahdollisen maksamisajanjakson. Lisäksi sen arvioimiseksi, miten laajaa rasitusta tällainen maksaminen merkitsisi kansalliselle sosiaalihuoltojärjestelmälle, voi olla merkityksellistä selvittää kyseisen etuuden niiden saajien osuus, joilla on unionin kansalaisen asema ja jotka saavat vanhuuseläkettä toisessa jäsenvaltiossa.

   (ks. 63, 64, 72, 77, 78 ja 80 kohta sekä tuomiolauselma)