Asia C‑176/12

Association de médiation sociale

vastaan

Union locale des syndicats CGT ym.

(Cour de cassationin (Ranska) esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

”Sosiaalipolitiikka — Direktiivi 2002/14/EY — Euroopan unionin perusoikeuskirja — 27 artikla — Henkilöstöä edustavien elinten perustamisen edellytyksenä tietyt palveluksessa olevien työntekijöiden määrät — Määrien laskeminen — Unionin oikeuden vastainen kansallinen säännöstö — Kansallisen tuomioistuimen rooli”

Tiivistelmä – Unionin tuomioistuimen tuomio (suuri jaosto) 15.1.2014

1. Sosiaalipolitiikka — Työntekijöille tiedottaminen ja heidän kuulemisensa — Direktiivi 2002/14 — Soveltamisala — Palveluksessa olevien työntekijöiden määrän laskeminen — Kansallinen lainsäädäntö, jonka mukaan tietty työntekijäryhmä jätetään laskennan ulkopuolelle — Ei voida hyväksyä

   (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/14/EY 3 artiklan 1 kohta)

2. Sosiaalipolitiikka — Työntekijöille tiedottaminen ja heidän kuulemisensa — Direktiivi 2002/14 — 3 artiklan 1 kohta — Välitön oikeusvaikutus — Mahdollisuus vedota direktiiviin yksityistä oikeussubjektia vastaan — Ei ole

   (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/14/EY 3 artiklan 1 kohta)

3. Sosiaalipolitiikka — Työntekijöille tiedottaminen ja heidän kuulemisensa — Direktiivi 2002/14 — 3 artiklan 1 kohta — Kansallisen tuomioistuimen velvollisuudet — Velvollisuus tulkita kansallista lainsäädäntöä yhdenmukaisesti unionin oikeuden kanssa — Rajat — Yleisten oikeusperiaatteiden noudattaminen — Kansallisen oikeuden contra legem -tulkinta

   (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/14/EY 3 artiklan 1 kohta)

4. Perusoikeudet — Euroopan unionin perusoikeuskirja — Työntekijöiden oikeus saada tietoja ja tulla kuulluksi yrityksessä — Mahdollisuus vedota yksityisten välisessä riita-asiassa direktiivin 2002/14 vastaisen kansallisen säännöksen sivuuttamiseksi — Ulkopuolelle jääminen — Asianomaisen jäsenvaltion mahdollinen velvollisuus korvata vahinko, joka yksityisille on aiheutunut sen vuoksi, että kansallinen oikeus on ristiriidassa unionin oikeuden kanssa

   (Euroopan unionin perusoikeuskirjan 27 artikla; Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/14 3 artiklan 1 kohta)

1.  Työntekijöille tiedottamista ja heidän kuulemistaan koskevista yleisistä puitteista Euroopan yhteisössä annetun direktiivin 2002/14 3 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle säännökselle, jossa henkilöstöä edustavien elinten perustamista varten vaadittujen lakisääteisten henkilöstön määrien määrittämiseksi jätetään yrityksen henkilöstön määrää laskettaessa huomiotta tuetuilla sopimuksilla palkatut työntekijät.

   Vaikka työllisyyden edistäminen muodostaa hyväksyttävän sosiaalipoliittisen tavoitteen ja vaikka jäsenvaltioilla on laaja harkintavalta, kun ne valitsevat toimenpiteet, joilla ne voivat toteuttaa sosiaali- ja työllisyyspoliittiset tavoitteensa, tämä harkintavalta ei kuitenkaan voi tehdä tyhjäksi unionin oikeuden perusperiaatteen tai säännöksen tai määräyksen toteuttamista.

   (ks. 26, 27 ja 29 kohta)

2.  Työntekijöille tiedottamista ja heidän kuulemistaan koskevista yleisistä puitteista Euroopan yhteisössä annetun direktiivin 2002/14 3 artiklan 1 kohta täyttää edellytykset tuottaakseen välittömän oikeusvaikutuksen. Vaikka kyseisessä direktiivissä annetaan jäsenvaltioille tiettyä harkintavaltaa siltä osin kuin siinä ei säädetä tavasta, jonka mukaisesti jäsenvaltioiden on työntekijöiden määrän laskemisessa otettava huomioon direktiivin soveltamisalaan kuuluvat työntekijät, tämä seikka ei kuitenkaan horjuta kyseisessä artiklassa säädetyn velvollisuuden, jonka mukaan ei voida jättää huomiotta tiettyä henkilöiden ryhmää, joka alun perin kuuluu huomioon otettavien henkilöiden joukkoon, täsmällistä ja ehdotonta luonnetta.

   Edes sellaista direktiivin säännöstä, joka on selkeä, täsmällinen ja ehdoton ja jolla pyritään myöntämään yksityisille oikeussubjekteille oikeuksia tai asettamaan heille velvollisuuksia, ei kuitenkaan voida soveltaa sellaisenaan pelkästään yksityisten oikeussubjektien välisessä oikeudenkäynnissä.

   (ks. 33–36 kohta)

3.  Ks. tuomion teksti.

   (ks. 38 ja 40 kohta)

4.  Euroopan perusoikeuskirjan 27 artiklaa yksin tai yhdessä työntekijöille tiedottamista ja heidän kuulemistaan koskevista yleisistä puitteista Euroopan yhteisössä annetun direktiivin 2002/14 säännösten kanssa on tulkittava siten, että kun kyseisen direktiivin kansallinen täytäntöönpanosäännös on ristiriidassa unionin oikeuden kanssa, tähän perusoikeuskirjan artiklaan ei voida vedota yksityisten välisessä riita-asiassa unionin oikeuden kanssa ristiriidassa olevan kansallisen säännöksen soveltamatta jättämiseksi.

   Perusoikeuskirjan 27 artiklan sanamuodosta käy selvästi ilmi, että jotta kyseinen artikla saisi täyden vaikutuksensa, sitä on täsmennettävä unionin oikeussäännöillä tai kansallisilla oikeussäännöillä. Tältä osin direktiivin 2002/14 3 artiklan 1 kohdassa vahvistettua jäsenvaltioille osoitettua kieltoa, jonka mukaan ne eivät saa jättää huomiotta yrityksen henkilöstön määrää laskettaessa tiettyä työntekijöiden ryhmää, joka alun perin kuuluu kyseisessä laskelmassa huomioon otettavien henkilöiden joukkoon, ei voida johtaa välittömästi sovellettavana oikeussääntönä perusoikeuskirjan 27 artiklan sanamuodosta eikä kyseistä artiklaa koskevista selityksistä. Perusoikeuskirjan 27 artiklaan sellaisenaan ei siis voida vedota yksityisten välisessä riita-asiassa sen päätelmän tekemiseksi, että direktiivin 2002/14 vastainen kansallinen säännös on sivuutettava. Tätä toteamusta eivät horjuta perusoikeuskirjan 27 artikla ja direktiivin 2002/14 säännökset yhdessä, kun otetaan huomioon, että siltä osin kuin kyseinen artikla ei itsessään riitä antamaan yksityisille oikeutta, johon voidaan vedota sellaisenaan, toisin ei voi olla silloin, kun kyseessä on tällainen yhdistelmä.

   Tarvittaessa asianosainen, jonka oikeuksia on loukattu sen vuoksi, että kansallinen oikeus on ristiriidassa unionin oikeuden kanssa, voi kuitenkin vedota yhdistetyissä asioissa C-6/90 ja C-9/90, Francovich ym., 19.11.1991 annetussa tuomiossa vahvistettuun oikeuskäytäntöön saadakseen korvausta kärsimästään vahingosta.

   (ks. 45, 46 ja 48–50 kohta sekä tuomiolauselma)

Asia C‑176/12

Association de médiation sociale

vastaan

Union locale des syndicats CGT ym.

(Cour de cassationin (Ranska) esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

”Sosiaalipolitiikka — Direktiivi 2002/14/EY — Euroopan unionin perusoikeuskirja — 27 artikla — Henkilöstöä edustavien elinten perustamisen edellytyksenä tietyt palveluksessa olevien työntekijöiden määrät — Määrien laskeminen — Unionin oikeuden vastainen kansallinen säännöstö — Kansallisen tuomioistuimen rooli”

Tiivistelmä – Unionin tuomioistuimen tuomio (suuri jaosto) 15.1.2014

1. Sosiaalipolitiikka – Työntekijöille tiedottaminen ja heidän kuulemisensa – Direktiivi 2002/14 – Soveltamisala – Palveluksessa olevien työntekijöiden määrän laskeminen – Kansallinen lainsäädäntö, jonka mukaan tietty työntekijäryhmä jätetään laskennan ulkopuolelle – Ei voida hyväksyä

   (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/14/EY 3 artiklan 1 kohta)

2. Sosiaalipolitiikka – Työntekijöille tiedottaminen ja heidän kuulemisensa – Direktiivi 2002/14 – 3 artiklan 1 kohta – Välitön oikeusvaikutus – Mahdollisuus vedota direktiiviin yksityistä oikeussubjektia vastaan – Ei ole

   (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/14/EY 3 artiklan 1 kohta)

3. Sosiaalipolitiikka – Työntekijöille tiedottaminen ja heidän kuulemisensa – Direktiivi 2002/14 – 3 artiklan 1 kohta – Kansallisen tuomioistuimen velvollisuudet – Velvollisuus tulkita kansallista lainsäädäntöä yhdenmukaisesti unionin oikeuden kanssa – Rajat – Yleisten oikeusperiaatteiden noudattaminen – Kansallisen oikeuden contra legem -tulkinta

   (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/14/EY 3 artiklan 1 kohta)

4. Perusoikeudet – Euroopan unionin perusoikeuskirja – Työntekijöiden oikeus saada tietoja ja tulla kuulluksi yrityksessä – Mahdollisuus vedota yksityisten välisessä riita-asiassa direktiivin 2002/14 vastaisen kansallisen säännöksen sivuuttamiseksi – Ulkopuolelle jääminen – Asianomaisen jäsenvaltion mahdollinen velvollisuus korvata vahinko, joka yksityisille on aiheutunut sen vuoksi, että kansallinen oikeus on ristiriidassa unionin oikeuden kanssa

   (Euroopan unionin perusoikeuskirjan 27 artikla; Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/14 3 artiklan 1 kohta)

1.  Työntekijöille tiedottamista ja heidän kuulemistaan koskevista yleisistä puitteista Euroopan yhteisössä annetun direktiivin 2002/14 3 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle säännökselle, jossa henkilöstöä edustavien elinten perustamista varten vaadittujen lakisääteisten henkilöstön määrien määrittämiseksi jätetään yrityksen henkilöstön määrää laskettaessa huomiotta tuetuilla sopimuksilla palkatut työntekijät.

   Vaikka työllisyyden edistäminen muodostaa hyväksyttävän sosiaalipoliittisen tavoitteen ja vaikka jäsenvaltioilla on laaja harkintavalta, kun ne valitsevat toimenpiteet, joilla ne voivat toteuttaa sosiaali- ja työllisyyspoliittiset tavoitteensa, tämä harkintavalta ei kuitenkaan voi tehdä tyhjäksi unionin oikeuden perusperiaatteen tai säännöksen tai määräyksen toteuttamista.

   (ks. 26, 27 ja 29 kohta)

2.  Työntekijöille tiedottamista ja heidän kuulemistaan koskevista yleisistä puitteista Euroopan yhteisössä annetun direktiivin 2002/14 3 artiklan 1 kohta täyttää edellytykset tuottaakseen välittömän oikeusvaikutuksen. Vaikka kyseisessä direktiivissä annetaan jäsenvaltioille tiettyä harkintavaltaa siltä osin kuin siinä ei säädetä tavasta, jonka mukaisesti jäsenvaltioiden on työntekijöiden määrän laskemisessa otettava huomioon direktiivin soveltamisalaan kuuluvat työntekijät, tämä seikka ei kuitenkaan horjuta kyseisessä artiklassa säädetyn velvollisuuden, jonka mukaan ei voida jättää huomiotta tiettyä henkilöiden ryhmää, joka alun perin kuuluu huomioon otettavien henkilöiden joukkoon, täsmällistä ja ehdotonta luonnetta.

   Edes sellaista direktiivin säännöstä, joka on selkeä, täsmällinen ja ehdoton ja jolla pyritään myöntämään yksityisille oikeussubjekteille oikeuksia tai asettamaan heille velvollisuuksia, ei kuitenkaan voida soveltaa sellaisenaan pelkästään yksityisten oikeussubjektien välisessä oikeudenkäynnissä.

   (ks. 33–36 kohta)

3.  Ks. tuomion teksti.

   (ks. 38 ja 40 kohta)

4.  Euroopan perusoikeuskirjan 27 artiklaa yksin tai yhdessä työntekijöille tiedottamista ja heidän kuulemistaan koskevista yleisistä puitteista Euroopan yhteisössä annetun direktiivin 2002/14 säännösten kanssa on tulkittava siten, että kun kyseisen direktiivin kansallinen täytäntöönpanosäännös on ristiriidassa unionin oikeuden kanssa, tähän perusoikeuskirjan artiklaan ei voida vedota yksityisten välisessä riita-asiassa unionin oikeuden kanssa ristiriidassa olevan kansallisen säännöksen soveltamatta jättämiseksi.

   Perusoikeuskirjan 27 artiklan sanamuodosta käy selvästi ilmi, että jotta kyseinen artikla saisi täyden vaikutuksensa, sitä on täsmennettävä unionin oikeussäännöillä tai kansallisilla oikeussäännöillä. Tältä osin direktiivin 2002/14 3 artiklan 1 kohdassa vahvistettua jäsenvaltioille osoitettua kieltoa, jonka mukaan ne eivät saa jättää huomiotta yrityksen henkilöstön määrää laskettaessa tiettyä työntekijöiden ryhmää, joka alun perin kuuluu kyseisessä laskelmassa huomioon otettavien henkilöiden joukkoon, ei voida johtaa välittömästi sovellettavana oikeussääntönä perusoikeuskirjan 27 artiklan sanamuodosta eikä kyseistä artiklaa koskevista selityksistä. Perusoikeuskirjan 27 artiklaan sellaisenaan ei siis voida vedota yksityisten välisessä riita-asiassa sen päätelmän tekemiseksi, että direktiivin 2002/14 vastainen kansallinen säännös on sivuutettava. Tätä toteamusta eivät horjuta perusoikeuskirjan 27 artikla ja direktiivin 2002/14 säännökset yhdessä, kun otetaan huomioon, että siltä osin kuin kyseinen artikla ei itsessään riitä antamaan yksityisille oikeutta, johon voidaan vedota sellaisenaan, toisin ei voi olla silloin, kun kyseessä on tällainen yhdistelmä.

   Tarvittaessa asianosainen, jonka oikeuksia on loukattu sen vuoksi, että kansallinen oikeus on ristiriidassa unionin oikeuden kanssa, voi kuitenkin vedota yhdistetyissä asioissa C-6/90 ja C-9/90, Francovich ym., 19.11.1991 annetussa tuomiossa vahvistettuun oikeuskäytäntöön saadakseen korvausta kärsimästään vahingosta.

   (ks. 45, 46 ja 48–50 kohta sekä tuomiolauselma)