This document is an excerpt from the EUR-Lex website
Document 62011CJ0438
Tuomion tiivistelmä
Tuomion tiivistelmä
Asia C-438/11
Lagura Vermögensverwaltung GmbH
vastaan
Hauptzollamt Hamburg-Hafen
(Finanzgericht Hamburgin esittämä ennakkoratkaisupyyntö)
”Yhteisön tullikoodeksi — 220 artiklan 2 kohdan b alakohta — Tuontitullien kantaminen jälkitullauksin — Perusteltu luottamus — Tilanne, jossa alkuperätodistuksen paikkansapitävyyttä ei ole mahdollista tarkastaa — Viejän antamaan virheelliseen selvitykseen tosiasioista perustuvan todistuksen käsite — Todistustaakka — Yleinen tullietuuskohtelu”
Tiivistelmä – Unionin tuomioistuimen tuomio (ensimmäinen jaosto) 8.11.2012
Euroopan unionin omat varat – Tuonti- tai vientitullien kantaminen jälkitullauksin – Asetuksen N:o 2913/12 220 artiklan 2 kohdan b alakohdassa säädetyt edellytykset, jotka koskevat sitä, että tuontitullia ei kirjata tileihin – Kolmannen valtion toimivaltaiset viranomaiset eivät pysty tarkastamaan A-alkuperätodistuksen paikkansapitävyyttä, koska viejä on lopettanut toimintansa – Maksuvelvollisen todistustaakka
(Neuvoston asetuksen N:o 2913/92 220 artiklan 2 kohdan b alakohta, sellaisena kuin se on muutettuna Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella N:o 2700/2000)
Yhteisön tullikoodeksista annetun asetuksen N:o 2913/92, sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella N:o 2700/2000, 220 artiklan 2 kohdan b alakohtaa on tulkittava niin, että silloin, kun kolmannen valtion toimivaltaiset viranomaiset eivät pysty sen vuoksi, että viejä on lopettanut tuotantotoimintansa, jälkitarkastuksessa tarkastamaan, perustuuko niiden antama A-alkuperätodistus viejän oikein esittämiin tosiseikkoihin, todistustaakka siitä, että kyseinen todistus on laadittu viejän oikein esittämien tosiseikkojen perusteella, on maksuvelvollisella.
Asetuksessa N:o 2913/92 ei tosin säädetä viejälle mitään velvollisuutta säilyttää todisteena olevia asiakirjoja, koska unioni ei voi yksipuolisesti asettaa velvollisuuksia kolmansien valtioiden talouden toimijoille. Mainitunlaisen viejälle asetetun velvollisuuden puuttuminen ei kuitenkaan sellaisenaan voi johtaa siihen, ettei maksuvelvollisella ole mitään huolellisuusvelvoitetta tai että se vapautettaisiin kaikista tarkastuksia ja tavaroiden alkuperän määrittämistä jälkitarkastuksessa koskevista riskeistä. Taloudellisten toimijoiden on näin ollen toteutettava sopimussuhteissaan tarvittavat toimenpiteet, jotta ne voivat varautua siihen, että tullit kannetaan jälkitullauksin.
On lisäksi korostettava, että se, että tuontivaltion tulliviranomaisten pitäisi näyttää, että viejän esittämät tosiseikat eivät pidä paikkaansa, mutta että niiden on mahdotonta tehdä niin, koska viimeksi mainittu on lopettanut toimintansa, olisi omiaan luomaan riskin yleisen tullietuusjärjestelmän tavoitteiden vastaisista menettelyistä. Vaikka tuotannon lopettaminen on lähtökohtaisesti tavallinen taloudellinen päätös, ei voida sulkea pois sitä, että se saattaisi kuitenkin olla viejän epäasianmukainen menettely, jonka tarkoituksena on kiertää yleisen tullietuusjärjestelmän säännöksiä, jos kyseinen viejä käyttää sitä keinona salata tavaroiden todellinen alkuperä ja tavarat ovat peräisin valtiosta, johon ei sovelleta etuusjärjestelmää.
(ks. 27, 29, 30, 32 ja 41 kohta sekä tuomiolauselma)
Asia C-438/11
Lagura Vermögensverwaltung GmbH
vastaan
Hauptzollamt Hamburg-Hafen
(Finanzgericht Hamburgin esittämä ennakkoratkaisupyyntö)
”Yhteisön tullikoodeksi — 220 artiklan 2 kohdan b alakohta — Tuontitullien kantaminen jälkitullauksin — Perusteltu luottamus — Tilanne, jossa alkuperätodistuksen paikkansapitävyyttä ei ole mahdollista tarkastaa — Viejän antamaan virheelliseen selvitykseen tosiasioista perustuvan todistuksen käsite — Todistustaakka — Yleinen tullietuuskohtelu”
Tiivistelmä – Unionin tuomioistuimen tuomio (ensimmäinen jaosto) 8.11.2012
Euroopan unionin omat varat — Tuonti- tai vientitullien kantaminen jälkitullauksin — Asetuksen N:o 2913/12 220 artiklan 2 kohdan b alakohdassa säädetyt edellytykset, jotka koskevat sitä, että tuontitullia ei kirjata tileihin — Kolmannen valtion toimivaltaiset viranomaiset eivät pysty tarkastamaan A-alkuperätodistuksen paikkansapitävyyttä, koska viejä on lopettanut toimintansa — Maksuvelvollisen todistustaakka
(Neuvoston asetuksen N:o 2913/92 220 artiklan 2 kohdan b alakohta, sellaisena kuin se on muutettuna Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella N:o 2700/2000)
Yhteisön tullikoodeksista annetun asetuksen N:o 2913/92, sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella N:o 2700/2000, 220 artiklan 2 kohdan b alakohtaa on tulkittava niin, että silloin, kun kolmannen valtion toimivaltaiset viranomaiset eivät pysty sen vuoksi, että viejä on lopettanut tuotantotoimintansa, jälkitarkastuksessa tarkastamaan, perustuuko niiden antama A-alkuperätodistus viejän oikein esittämiin tosiseikkoihin, todistustaakka siitä, että kyseinen todistus on laadittu viejän oikein esittämien tosiseikkojen perusteella, on maksuvelvollisella.
Asetuksessa N:o 2913/92 ei tosin säädetä viejälle mitään velvollisuutta säilyttää todisteena olevia asiakirjoja, koska unioni ei voi yksipuolisesti asettaa velvollisuuksia kolmansien valtioiden talouden toimijoille. Mainitunlaisen viejälle asetetun velvollisuuden puuttuminen ei kuitenkaan sellaisenaan voi johtaa siihen, ettei maksuvelvollisella ole mitään huolellisuusvelvoitetta tai että se vapautettaisiin kaikista tarkastuksia ja tavaroiden alkuperän määrittämistä jälkitarkastuksessa koskevista riskeistä. Taloudellisten toimijoiden on näin ollen toteutettava sopimussuhteissaan tarvittavat toimenpiteet, jotta ne voivat varautua siihen, että tullit kannetaan jälkitullauksin.
On lisäksi korostettava, että se, että tuontivaltion tulliviranomaisten pitäisi näyttää, että viejän esittämät tosiseikat eivät pidä paikkaansa, mutta että niiden on mahdotonta tehdä niin, koska viimeksi mainittu on lopettanut toimintansa, olisi omiaan luomaan riskin yleisen tullietuusjärjestelmän tavoitteiden vastaisista menettelyistä. Vaikka tuotannon lopettaminen on lähtökohtaisesti tavallinen taloudellinen päätös, ei voida sulkea pois sitä, että se saattaisi kuitenkin olla viejän epäasianmukainen menettely, jonka tarkoituksena on kiertää yleisen tullietuusjärjestelmän säännöksiä, jos kyseinen viejä käyttää sitä keinona salata tavaroiden todellinen alkuperä ja tavarat ovat peräisin valtiosta, johon ei sovelleta etuusjärjestelmää.
(ks. 27, 29, 30, 32 ja 41 kohta sekä tuomiolauselma)