Asia C‑165/13

Stanislav Gross

vastaan

Hauptzollamt Braunschweig

(Bundesfinanzhofin esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

”Verotus — Direktiivi 92/12/ETY — 7‑9 artikla — Valmisteveron alaisia tuotteita koskeva yleinen järjestelmä — Tuotteet, jotka on luovutettu kulutukseen jäsenvaltiossa ja joita pidetään kaupallisiin tarkoituksiin hallussa toisessa jäsenvaltiossa — Valmisteverosaatavan syntyminen suhteessa kyseisten tuotteiden sellaiseen haltijaan, joka on hankkinut ne määräjäsenvaltiossa — Hankkiminen sen jälkeen, kun tuotteet on tuotu maahan”

Tiivistelmä – Unionin tuomioistuimen tuomio (toinen jaosto) 3.7.2014

1. Verotus – Jäsenvaltioiden lainsäädännön yhdenmukaistaminen – Valmisteverot – Direktiivi 92/12 – Valmisteverosaatavan syntyedellytysten on oltava samat kaikissa jäsenvaltioissa – Kaksinkertaisen verotuksen estäminen

   (Neuvoston direktiivi 92/12)

2. Ennakkoratkaisukysymykset – Unionin tuomioistuimen toimivalta – Asiaan vaikuttavien unionin oikeutta koskevien näkökohtien määrittäminen – Kysymysten uudelleenmuotoilu

   (SEUT 267 artikla; neuvoston direktiivi 92/12)

3. Verotus – Jäsenvaltioiden lainsäädännön yhdenmukaistaminen – Valmisteverot – Direktiivi 92/12 – Tuotteet, jotka on luovutettu kulutukseen jäsenvaltiossa ja joita pidetään kaupallisiin tarkoituksiin hallussa toisessa jäsenvaltiossa – Henkilö, jolle tuotteet on osoitettu – Tuotteet, joita useampi haltija peräkkäin pitää hallussaan – Valmisteveron maksamista voidaan vaatia keneltä tahansa tuotteen haltijalta

   (Neuvoston direktiivin 2008/118 33 artiklan 3 kohta ja neuvoston direktiivin 92/12 7 artiklan 3 kohta ja 9 artiklan 1 kohta)

1.  Ks. tuomion teksti.

   (ks. 17 kohta)

2.  Ks. tuomion teksti.

   (ks. 20 kohta)

3.  Koska valmisteveron alaisia tuotteita koskevasta yleisestä järjestelmästä sekä näiden tuotteiden hallussapidosta, liikkumisesta ja valvonnasta annetun direktiivin 92/12 7 artiklan 3 kohdassa säädetään nimenomaisesti, että henkilö, ”jolle tuotteet osoitetaan”, voi olla valmisteverovelvollinen sellaisten valmisteveron alaisten tuotteiden osalta, jotka on luovutettu kulutukseen jäsenvaltiossa ja joita pidetään kaupallisiin tarkoituksiin hallussa toisessa jäsenvaltiossa, kyseistä säännöstä on tulkittava siten, että kun on kyse tuotteista, joita useammat haltijat peräkkäin pitävät hallussaan, valmisteverovelvollisina voidaan pitää kaikkia kyseisten tuotteiden haltijoita.

   Suppeampi tulkinta, jolla valmisteverovelvollisuus rajattaisiin tuotteiden ensimmäiseen haltijaan, olisi ristiriidassa direktiivin 92/12 päämäärän kanssa. Direktiivin mukaan tuotteiden siirtyminen jäsenvaltion alueelta toisen jäsenvaltion alueelle ei nimittäin voi johtaa kansallisten viranomaisten suorittamaan järjestelmälliseen tarkastukseen, joka olisi omiaan rajoittamaan tavaroiden vapaata liikkuvuutta Euroopan unionin sisämarkkinoilla. Tällainen tulkinta tekisi näin ollen unionin rajojen ylittämiseen liittyvästä valmisteverojen kantamisesta epävarmempaa.

   Tätä päätelmää tukee myös valmisteveroja koskevasta yleisestä järjestelmästä ja direktiivin 92/12 kumoamisesta annetun direktiivin 2008/118 33 artiklan 3 kohta, jossa yksinkertaistetaan direktiivin 92/12 7 artiklan sisältöä viittaamalla tästä lähin pelkästään henkilöön, ”jolle tavarat luovutetaan toisessa jäsenvaltiossa”.

   Tästä seuraa, että direktiivin 92/12 9 artiklan 1 kohtaa, luettuna yhdessä kyseisen direktiivin 7 artiklan kanssa, on tulkittava siten, että siinä sallitaan pääasiassa kyseessä olevassa tilanteessa se, että jäsenvaltio osoittaa valmisteverovelvolliseksi henkilön, joka kyseisen valtion veroalueella pitää kaupallisiin tarkoituksiin hallussaan valmisteveron alaisia tuotteita, jotka on luovutettu kulutukseen toisessa jäsenvaltiossa, vaikka kyseinen henkilö ei olisikaan ollut kyseisten tuotteiden ensimmäinen haltija määräjäsenvaltiossa.

   (ks. 25–28 kohta sekä tuomiolauselma)