Asia C‑524/15

Rikosasia,

jossa vastaajana on

Luca Menci

(Tribunale di Bergamon esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

Ennakkoratkaisupyyntö – Arvonlisävero – Direktiivi 2006/112/EY – Maksettavan arvonlisäveron maksamatta jättäminen – Seuraamukset – Kansallinen lainsäädäntö, jossa säädetään hallinnollinen seuraamus ja rikosoikeudellinen seuraamus samasta teosta – Euroopan unionin perusoikeuskirja – 50 artikla – Ne bis in idem ‑periaate – Hallinnollisen seuraamuksen rikosoikeudellinen luonne – Saman rikkomuksen olemassaolo – 52 artiklan 1 kohta – Ne bis in idem ‑periaatteen rajoitukset – Edellytykset

Tiivistelmä – Unionin tuomioistuimen tuomio (suuri jaosto) 20.3.2018

1. Euroopan unionin omat varat–Unionin taloudellisten etujen suojaaminen–Petosten ja muun laittoman toiminnan torjunta–Jäsenvaltioiden velvollisuus ottaa käyttöön tehokkaita ja ennaltaehkäiseviä seuraamuksia–Ulottuvuus–Arvonlisäverotukseen liittyvät verorikokset

   (SEUT 325 artikla)

2. Perusoikeudet–Euroopan unionin perusoikeuskirja–Soveltamisala–Unionin oikeuden täytäntöönpano–Kansallinen säännöstö, jossa säädetään hallinnollisista ja rikosoikeudellisista seuraamuksista, joiden tarkoituksena on varmistaa arvonlisäveron kantaminen ja estää petoksia, kuuluu mainittuun alaan

   (EU 325 artikla; Euroopan unionin perusoikeuskirjan 50 artikla ja 51 artiklan 1 kohta; neuvoston direktiivin 2006/112 2 ja 273 artikla)

3. Perusoikeudet–Euroopan ihmisoikeussopimus–Väline, joka ei sisälly muodollisesti unionin oikeusjärjestykseen

   (SEU 6 artiklan 3 kohta; Euroopan unionin perusoikeuskirjan 52 artiklan 3 kohta)

4. Perusoikeudet–Ne bis in idem -periaate–Soveltamisen edellytykset–Luonteeltaan rikosoikeudellisten menettelyiden ja seuraamusten päällekkäisyys–Arviointiperusteet–Rikkomuksen oikeudellinen luonnehdinta kansallisessa oikeudessa, rikkomuksen luonne ja aiheutuneen seuraamuksen ankaruuden aste

   (Euroopan unionin perusoikeuskirjan 50 artikla)

5. Perusoikeudet–Ne bis in idem -periaate–Soveltamisen edellytykset–Saman rikkomuksen olemassaolo–Arviointiperuste–Tapahtuneiden tekojen samuus

   (Euroopan unionin perusoikeuskirjan 50 artikla)

6. Perusoikeudet–Ne bis in idem -periaate–Rajoittaminen–Kansallinen säännöstö, jossa sallitaan luonteeltaan rikosoikeudellisen hallinnollisen seuraamuksen ja rikosoikeudellisen seuraamuksen päällekkäisyys–Hyväksyttävyys–Edellytykset–Rajoituksen on oltava yleisen edun tavoitteen mukainen–Maksettavan arvonlisäveron kantamisen takaamista kokonaisuudessaan koskeva tavoite kuuluu mainitunlaisiin tavoitteisiin

   (Euroopan unionin perusoikeuskirjan 50 artikla ja 52 artiklan 1 kohta)

7. Perusoikeudet–Ne bis in idem -periaate–Rajoittaminen–Kansallinen säännöstö, jossa säädetään luonteeltaan rikosoikeudellisen hallinnollisen seuraamuksen ja rikosoikeudellisen seuraamuksen päällekkäisyydestä–Hyväksyttävyys–Edellytykset–Suhteellisuusperiaatteen noudattaminen–Vaikutus

   (Euroopan unionin perusoikeuskirjan 49 artiklan 3 kohta ja 50 artikla sekä 52 artiklan 1 kohta)

8. Perusoikeudet–Ne bis in idem -periaate–Vahvistaminen Euroopan unionin perusoikeuskirjan 50 artiklassa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen pöytäkirjassa N:o 7 olevassa 4 artiklassa–Sama tarkoitus ja ulottuvuus–Perusoikeuskirjan takaama suojan taso ei vaaranna mainitun yleissopimuksen takaaman suojan tasoa

   (Euroopan unionin perusoikeuskirjan 50 artikla, 52 artiklan 3 kohta ja 53 artikla)

9. Perusoikeudet–Ne bis in idem -periaate–Rajoittaminen–Kansallinen säännöstö, jossa sallitaan rikossyytteiden nostaminen arvonlisäveron maksamatta jättämisestä sellaista henkilöä vastaan, jolle on jo määrätty luonteeltaan rikosoikeudellinen hallinnollinen seuraamus samasta teosta–Hyväksyttävyys–Edellytykset–Kansallisen tuomioistuimen suorittama tarkastus

   (Euroopan unionin perusoikeuskirjan 50 artikla ja 52 artiklan 1 kohta)

1.  Ks. tuomion teksti.

   (ks. 19 ja 20 kohta)

2.  Koska pääasiassa kyseessä olevien kaltaisilla kansallisten veroviranomaisten määräämillä hallinnollisilla seuraamuksilla ja rikosoikeudellisilla menettelyillä, jotka koskevat arvonlisäveroon liittyviä rikkomuksia, pyritään varmistamaan arvonlisäveron oikea kantaminen ja estämään veropetoksia, ne ovat direktiivin 2006/112 2 ja 273 artiklan sekä SEUT 325 artiklan soveltamista ja siten perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua unionin oikeuden soveltamista (ks. vastaavasti tuomio 26.2.2013, Åkerberg Fransson, C-617/10, EU:C:2013:105, 27 kohta ja tuomio 5.4.2017, Orsi ja Baldetti, C-217/15 ja C-350/15, EU:C:2017:264, 16 kohta). Näin ollen niissä on kunnioitettava perusoikeuskirjan 50 artiklassa taattua perusoikeutta.

   (ks. 21 kohta)

3.  Ks. tuomion teksti.

   (ks. 22 kohta)

4.  On muistutettava siitä, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan pääasiassa kyseessä olevien kaltaisten menettelyiden ja seuraamusten rikosoikeudellisen luonteen arvioimisessa kolmella kriteerillä on merkitystä. Ensimmäinen kriteereistä koskee rikkomisen oikeudellista luonnehdintaa kansallisessa oikeudessa, toinen rikkomisen luonnetta ja kolmas sen seuraamuksen ankaruutta, joka tekijälle voidaan määrätä (ks. vastaavasti tuomio 5.6.2012, Bonda, C-489/10, EU:C:2012:319, 37 kohta ja tuomio 26.2.2013, Åkerberg Fransson, C-617/10, EU:C:2013:105, 35 kohta).

   Perusoikeuskirjan 50 artiklan soveltaminen ei kuitenkaan rajoitu ainoastaan kansallisen oikeuden mukaan rikosoikeudellisina pidettäviin menettelyihin ja seuraamuksiin vaan ulottuu mainitunlaisesta kansallisen oikeuden luokittelusta riippumatta menettelyihin ja seuraamuksiin, joita on pidettävä luonteeltaan rikosoikeudellisina mainitussa 26 kohdassa tarkoitettujen kahden muun kriteerin perusteella.

   Kun tarkastellaan toista kriteeriä, joka koskee rikkomisen luonnetta, on tutkittava, onko kyseessä olevan seuraamuksen tarkoituksena erityisesti rankaiseminen (ks. tuomio 5.6.2012, Bonda, C-489/10, EU:C:2012:319, 39 kohta). Tästä seuraa, että seuraamus, jonka tarkoituksena on rankaiseminen, on luonteeltaan perusoikeuskirjan 50 artiklassa tarkoitetulla tavalla rikosoikeudellinen ja pelkästään se seikka, että sillä on myös ennaltaehkäisevä tarkoitus, ei ole omiaan poistamaan sen luokittelua rikosoikeudelliseksi seuraamukseksi. Sitä vastoin toimenpide, joka rajoittuu vain kyseisestä rikkomisesta aiheutuneen vahingon korvaamiseen, ei ole luonteeltaan rikosoikeudellinen.

   (ks. 26, 30 ja 31 kohta)

5.  Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan arvioitaessa, onko kyseessä sama rikkominen, merkityksellinen kriteeri on tapahtuneiden tekojen samuus, ymmärrettynä joukkona konkreettisia ja toisiinsa erottamattomasti liittyviä seikkoja, jotka ovat johtaneet kyseisen henkilön lainvoimaiseen vapauttamiseen tai tuomitsemiseen (ks. analogisesti tuomio 18.7.2007, Kraaijenbrink, C-367/05, EU:C:2007:444, 26 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 16.11.2010, Mantello, C-261/09, EU:C:2010:683, 39 ja 40 kohta). Perusoikeuskirjan 50 artiklassa kielletään siis määräämästä useita luonteeltaan rikosoikeudellisia seuraamuksia samasta teosta tässä tarkoituksessa vireille pantujen eri menettelyjen päätteeksi.

   Kyseisten tekojen tai suojatun oikeushyvän oikeudellisella luonnehdinnalla kansallisessa oikeudessa ei ole merkitystä todettaessa, että kyseessä on sama rikkominen, koska perusoikeuskirjan 50 artiklassa annetun suojan ulottuvuus ei voi vaihdella jäsenvaltiosta toiseen.

   (ks. 35 ja 36 kohta)

6.  Siitä, vastaako pääasiassa kyseessä olevan kaltaisesta kansallisesta säännöstöstä johtuva ne bis in idem -periaatteen rajoittaminen yleisen edun mukaista tavoitetta, unionin tuomioistuimen käytettävissä olevasta asiakirja-aineistosta ilmenee, että mainitun säännöstön tarkoituksena on taata maksettavan arvonlisäveron kantaminen täysimääräisenä. Kun otetaan huomioon se, miten tärkeänä arvonlisäverorikkomusten torjumista on unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä pidetty kyseisen tavoitteen saavuttamisen kannalta (ks. vastaavasti tuomio 5.12.2017, M.A.S. ja M.B., C-42/17, EU:C:2017:936, 34 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen), luonteeltaan rikosoikeudellisten menettelyiden ja seuraamusten päällekkäisyys voi olla perusteltua silloin, kun mainituilla menettelyillä ja seuraamuksilla pyritään mainitunlaisen tavoitteen saavuttamiseksi toisiaan täydentäviin päämääriin, joiden kohteena mahdollisesti ovat kyseessä olevan saman rangaistavan teon eri ulottuvuudet, minkä tarkastaminen on ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävä.

   Tältä osin arvonlisäverorikkomusten alalla on oikeutettua, että jäsenvaltio pyrkii yhtäältä ehkäisemään ennalta arvonlisäveron ilmoittamista ja kantamista koskevien sääntöjen rikkomisia ja rankaisemaan niistä, olivatpa ne tahallisia tai tahattomia, määräämällä hallinnollisia seuraamuksia, jotka on mahdollisesti vahvistettu kiinteämääräisesti, ja toisaalta ehkäisemään ennalta kyseisten sääntöjen sellaisia vakavia rikkomisia, jotka ovat erityisen haitallisia yhteiskunnan kannalta ja joista on perusteltua määrätä rikosoikeudellisia seuraamuksia, jotka ovat hallinnollisia seuraamuksia ankarampia, ja rankaisemaan niistä.

   (ks. 44 ja 45 kohta)

7.  Suhteellisuusperiaatteesta on todettava, että se edellyttää, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa kansallisessa säännöstössä säädetyllä menettelyjen ja seuraamusten päällekkäisyydellä ei ylitetä niitä rajoja, jotka johtuvat siitä, mikä on tarpeellista asianomaisella säännöstöllä lainmukaisesti tavoiteltujen päämäärien toteuttamiseksi ja tähän soveltuvaa, eli silloin, kun on mahdollista valita usean tarkoituksenmukaisen toimenpiteen välillä, on valittava vähiten rajoittava, eivätkä toimenpiteistä aiheutuvat haitat saa olla liian suuria tavoiteltuihin päämääriin nähden (ks. vastaavasti tuomio 25.2.2010, Müller Fleisch, C-562/08, EU:C:2010:93, 43 kohta; tuomio 9.3.2010, ERG ym., C-379/08 ja C-380/08, EU:C:2010:127, 86 kohta ja tuomio 19.10.2016, EL-EM-2001, C-501/14, EU:C:2016:777, 37 ja 39 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

   Tältä osin on muistutettava siitä, että tämän tuomion 20 kohdassa siteeratun oikeuskäytännön mukaan jäsenvaltioilla on vapaus valita arvonlisäverotulojen täysimääräisen kantamisen varmistamiseksi sovellettavat seuraamukset. Koska unionin oikeutta ei ole yhdenmukaistettu kyseisellä alalla, jäsenvaltioilla on siis oikeus säätää sekä järjestelmästä, jossa arvonlisäverorikkomuksista voidaan panna vireille menettelyitä ja määrätä seuraamuksia vain kerran, että järjestelmästä, jossa sallitaan päällekkäiset menettelyt ja seuraamukset. Näissä olosuhteissa pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen kansallisen säännöstön oikeasuhteisuutta ei voida epäillä ainoastaan siksi, että kyseinen jäsenvaltio on päättänyt säätää tällaisen päällekkäisyyden mahdollisuudesta, sillä muutoin kyseiseltä jäsenvaltiolta viedään mainittu valinnanvapaus.

   Pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen kansallisen säännöstön ehdottomasta tarpeellisuudesta on ensinnäkin todettava, että siinä on säädettävä selkeistä ja täsmällisistä säännöistä, joiden perusteella oikeussubjektin on mahdollista ennakoida, mitkä toimet ja laiminlyönnit voivat johtaa mainitunlaisiin päällekkäisiin menettelyihin ja seuraamuksiin.

   Pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa kansallisessa säännöstössä on lisäksi varmistettava, että mainitunlaisesta päällekkäisyydestä kyseisille henkilöille johtuva taakka rajataan siihen, mikä on ehdottoman tarpeellista tämän tuomion 44 kohdassa tarkoitetun tavoitteen saavuttamiseksi.

   Sellaisten luonteeltaan rikosoikeudellisten menettelyjen päällekkäisyydestä, jotka – kuten asiakirja-aineistoon sisältyvistä tiedoista ilmenee – käydään toisistaan riippumatta, on yhtäältä todettava, että edellisessä kohdassa mieleen palautettu edellytys merkitsee sitä, että on annettava sääntöjä, joilla varmistetaan yhteensovittaminen, jonka tarkoituksena on vähentää mainitunlaisesta päällekkäisyydestä kyseisille henkilöille aiheutuva lisätaakka ehdottoman tarpeelliseen.

   Toisaalta luonteeltaan rikosoikeudellisten seuraamusten päällekkäisyyteen on liitettävä sääntöjä, joilla voidaan taata, että määrättyjen seuraamusten kokonaisuuden ankaruus vastaa kyseisen rikkomisen vakavuutta, sillä mainittu edellytys johtuu perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdan lisäksi myös perusoikeuskirjan 49 artiklan 3 kohdassa määrätystä periaatteesta, jonka mukaan rangaistuksen on oltava oikeassa suhteessa rikoksen vakavuuteen. Mainituissa säännöissä on säädettävä siitä, että toimivaltaisten viranomaisten on toista seuraamusta määrättäessä huolehdittava siitä, että määrättyjen seuraamusten kokonaisuuden ankaruus ei ylitä todetun rikkomisen vakavuutta.

   (ks. 46, 47, 49, 52, 53 ja 55 kohta)

8.  Ks. tuomion teksti.

   (ks. 60–62 kohta)

9.  Euroopan unionin perusoikeuskirjan 50 artiklaa on tulkittava niin, ettei se ole esteenä sellaiselle kansalliselle säännöstölle, jonka mukaan henkilöä vastaan voidaan panna vireille rikosoikeudellinen menettely siitä syystä, ettei hän ole maksanut arvonlisäveroa laissa säädetyssä määräajassa, vaikka kyseiselle henkilölle on jo määrätty samasta teosta kyseisessä 50 artiklassa tarkoitettu luonteeltaan rikosoikeudellinen lainvoimainen hallinnollinen seuraamus, sillä edellytyksellä, että

   –	mainitulla säännöstöllä pyritään yleisen edun mukaiseen tavoitteeseen, joka on omiaan oikeuttamaan mainitunlaisen menettelyiden ja seuraamusten päällekkäisyyden, eli arvonlisäverorikkomusten torjumiseen, ja mainituilla menettelyillä ja seuraamuksilla on toisiaan täydentävä päämäärä,

   –	mainittu säännöstö sisältää sääntöjä, joilla varmistetaan yhteensovittaminen, joka rajaa menettelyjen päällekkäisyydestä kyseisille henkilöille aiheutuvan lisätaakan ehdottoman tarpeelliseen, ja

   –

   mainitussa säännöstössä säädetään säännöistä, joilla voidaan varmistaa, että määrättyjen seuraamusten kokonaisuuden ankaruus rajataan siihen, mikä on kyseisen rikkomisen vakavuuteen nähden ehdottoman tarpeellista. Kansallisen tuomioistuimen tehtävä on varmistaa, että kun kaikki pääasiassa kyseessä olevat olosuhteet otetaan huomioon, pääasiassa kyseessä olevan kansallisen säännöstön soveltamisesta ja siinä sallitusta menettelyiden ja seuraamusten päällekkäisyydestä kyseiselle henkilölle konkreettisesti aiheutuva taakka ei ole liiallinen kyseisen rikkomisen vakavuuteen nähden.

   (ks. 63 ja 64 kohta sekä tuomiolauselman 1 ja 2 kohta)