(1)

Moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettava vakuutus, jäljempänä ’liikennevakuutus’, on erityisen tärkeä Euroopan kansalaisille riippumatta siitä, ovatko he vakuutuksenottajia tai voisiko heistä tulla liikennevahingon seurauksena vahingon kärsineitä. Se on merkittävä myös vakuutusyrityksille, sillä liikennevakuutukset ovat tärkeä unionin vahinkovakuutusmarkkinoiden segmentti. Liikennevakuutus vaikuttaa merkittävästi myös henkilöiden, tavaroiden ja ajoneuvojen vapaaseen liikkuvuuteen ja siten sisämarkkinoihin. Liikennevakuutuksen sisämarkkinoiden vahvistamisen ja vakiinnuttamisen olisi sen vuoksi oltava unionin toiminnan keskeinen tavoite rahoituspalvelujen alalla.

(2)

Komissio teki vuonna 2017 arvioinnin Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/103/EY (3) toimivuudesta, mukaan lukien sen tehokkuus, vaikuttavuus ja johdonmukaisuus unionin muiden politiikkojen kanssa. Arvioinnin päätelmänä oli, että direktiivi 2009/103/EY toimii yleisesti ottaen hyvin eikä useimpia sen säännöksistä tarvitse muuttaa. Arvioinnissa kuitenkin määritettiin neljä osa-aluetta, joiden osalta olisi aiheellista tehdä kohdennettuja muutoksia: korvauksen suorittaminen liikennevahingoissa vahingon kärsineille, jos asianomainen vakuutusyritys on maksukyvytön, vakuutusturvan pakolliset vähimmäismäärät, jäsenvaltioiden suorittamat ajoneuvojen vakuutustarkastukset ja vakuutuksenottajien vakuutus- ja vahinkohistoriatodistusten käyttö uudessa vakuutusyrityksessä. Näiden neljän osa-alueen lisäksi myös seuraavat osa-alueet eli ajoneuvon toimittaminen jäsenvaltiosta toiseen, liikennevahingot, joissa on osallisena ajoneuvon vetämä perävaunu, liikennevakuutusten riippumattomat hintavertailuvälineet sekä tietokeskukset ja tiedottaminen vahingon kärsineille on määritetty osa-alueiksi, joiden osalta olisi aiheellista tehdä kohdennettuja muutoksia. Direktiiviä 2009/103/EY olisi lisäksi selvennettävä korvaamalla sen englanninkielisessä versiossa termi ”injured party” (”vahingon kärsinyt”) synonyyminä käytetty termi ”victim” tapauksen mukaan termillä ”injured party” tai ”party injured” (”vahingon kärsinyt”) tekemällä tekstiin aiheelliset muutokset. Kyseisten muutosten yksinomaisena tavoitteena on yhdenmukaistaa direktiivissä käytetty terminologia, eikä niillä muuteta tekstin asiasisältöä.

(3)

Direktiivin 2009/103/EY voimaantulon jälkeen markkinoille on tullut monia uusia moottorikäyttöisten ajoneuvojen tyyppejä. Osassa niistä käyttövoimana on pelkkä sähkömoottori, osassa lisävaruste. Tällaiset ajoneuvot olisi otettava huomioon ”ajoneuvon” merkitystä määriteltäessä. Kyseisen määritelmän olisi perustuttava tällaisten ajoneuvojen yleisiin ominaisuuksiin, erityisesti niiden suurimpiin rakenteellisiin nopeuksiin ja nettopainoihin, ja siinä olisi säädettävä, että sen alaan kuuluvat ainoastaan yksinomaan mekaanisella voimalla kulkevat ajoneuvot. Määritelmää olisi sovellettava riippumatta siitä, kuinka monta pyörää ajoneuvossa on. Määritelmän soveltamisalaan ei pitäisi sisällyttää liikkumisesteisten henkilöiden käyttöön tarkoitettuja pyörätuoleja.

(4)

Direktiivin 2009/103/EY soveltamisalan ulkopuolelle olisi jätettävä kevyet sähkökäyttöiset ajoneuvot, jotka eivät kuulu ”ajoneuvon” määritelmän alaan. Mikään kyseisessä direktiivissä ei kuitenkaan saisi estää jäsenvaltioita vaatimasta niiden kansallisen lainsäädännön nojalla liikennevakuutusta edellytyksin, jotka ne itse vahvistavat minkä tahansa sellaisen maalla käytettävän moottorikäyttöisen laitteen osalta, joka ei kuulu kyseisessä direktiivissä vahvistetun ”ajoneuvon” määritelmän alaan ja jolle kyseisessä direktiivissä ei näin ollen edellytetä tällaista vakuutusta. Kyseisellä direktiivillä ei myöskään saisi estää jäsenvaltioita säätämästä niiden kansallisessa lainsäädännössä siitä, että muun moottorikäyttöisen laitteen aiheuttamissa liikennevahingoissa vahingon kärsineet voivat kääntyä 4 luvussa määritetyn jäsenvaltion korvauselimen puoleen. Jäsenvaltioiden olisi niin ikään voitava päättää, että kun niiden alueella asuvat ovat kärsineet vahingon tällaisen muun moottorikäyttöisen laitteen aiheuttamassa liikennevahingossa toisessa jäsenvaltiossa, jossa kyseiselle moottorikäyttöiselle laitteelle ei vaadita liikennevakuutusta, kyseisillä niiden alueella asuvilla on mahdollisuus kääntyä 4 luvussa määritetyn korvauselimen puoleen siinä jäsenvaltiossa, jossa he asuvat. Jäsenvaltioiden korvauselimillä olisi oltava mahdollisuus tehdä keskinäinen sopimus siitä, millä tavoin ne tekevät yhteistyötä tämänkaltaisessa tilanteessa.

(5)

Euroopan unionin tuomioistuin on hiljattain antamissaan ratkaisuissa eli asioissa Vnuk (4), Rodrigues de Andrade (5) ja Torreiro (6) antamissaan tuomioissa käsitteen ”ajoneuvojen käyttäminen” merkitystä. Unionin tuomioistuin on erityisesti tarkentanut, että moottoriajoneuvoja on niiden ominaisuuksista riippumatta tarkoitus käyttää tavanomaisesti liikennevälineinä ja että näiden ajoneuvojen käytön piiriin kuuluu kaikenlainen ajoneuvon tavanomaista käyttötarkoitusta vastaava käyttö liikennevälineenä riippumatta siitä, missä maastossa moottoriajoneuvoa käytetään ja onko ajoneuvo paikallaan vai liikkeessä. Direktiiviä 2009/103/EY ei sovelleta, jos liikennevahingon aiheutuessa tällaisen ajoneuvon tavanomainen käyttötarkoitus on ”käyttö muuna kuin liikennevälineenä”. Tästä voisi olla kyse, jos ajoneuvoa ei käytetä kyseisen direktiivin 3 artiklan ensimmäisen kohdan mukaisessa tarkoituksessa, sillä sen tavanomainen käyttötarkoitus on esimerkiksi ”käyttö teollisuuden tai maatalouden voimanlähteenä”. Oikeusvarmuuden vuoksi on aiheellista ottaa tämä oikeuskäytäntö huomioon lisäämällä direktiiviin 2009/103/EY ”ajoneuvon käytön” määritelmä.

(6)

Eräät moottoriajoneuvot ovat pienempiä, joten niiden kohdalla on epätodennäköisempää, että ne aiheuttaisivat merkittäviä henkilö- tai omaisuusvahinkoja. Niiden sisällyttäminen direktiivin 2009/103/EY soveltamisalaan ei olisi oikeasuhteista eikä tulevaisuuden vaatimukset huomioon ottavaa. Se myös hankaloittaisi sellaisten sähköpolkupyörien kaltaisten uudempien ajoneuvojen käyttöönottoa, jotka eivät kulje yksinomaan mekaanisella voimalla, ja hidastaisi innovointia. Ei myöskään ole olemassa riittävästi näyttöä siitä, että tällaiset pienemmät ajoneuvot voisivat aiheuttaa liikennevahinkoja samassa määrin kuin muut ajoneuvot, kuten henkilö- tai kuorma-autot. Toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteiden mukaisesti unionin tason vaatimusten olisi sen vuoksi katettava ainoastaan ne ajoneuvot, jotka on määritelty tällaisiksi direktiivissä 2009/103/EY.

(7)

Liikennevakuutuksen olisi lähtökohtaisesti katettava liikennevahingot jäsenvaltioiden kaikilla alueilla. Eräillä jäsenvaltioilla on kuitenkin säännöksiä, joita sovelletaan yksinomaan sellaisilla erityisillä alueilla käytettäviin ajoneuvoihin, joille on rajoitettu pääsy. Kyseisten jäsenvaltioiden olisi voitava tehdä rajallisia poikkeuksia direktiivin 2009/103/EY 3 artiklaan sellaisten rajoitetuttujen alueiden osalta, joille asiattomien ei pitäisi päästä, kuten sijainniltaan erityisten alueiden osalta sekä satamien ja lentoasemien laitteille tarkoitettujen alueiden osalta. Jos jäsenvaltio päättää tehdä tällaisia poikkeuksia, sen olisi myös toteutettava aiheelliset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että korvausta maksetaan tällaisen ajoneuvon aiheuttamista vahingoista tai vammoista.

(8)

Jäsenvaltion olisi niin ikään voitava olla vaatimatta pakollista liikennevakuutusta ajoneuvoille, joita ei sen kansallisen lainsäädännön mukaisesti ole hyväksytty käyttöön yleisillä teillä. Tällaisen jäsenvaltion olisi kuitenkin toteutettava aiheelliset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että korvausta maksetaan vahingoista tai vammoista, joita tällaiset ajoneuvot ovat aiheuttaneet, paitsi jos jäsenvaltio päättää poiketa myös direktiivin 2009/103/EY 10 artiklasta siltä osin kuin kyseessä on korvaus vahingoista, joita tällaiset ajoneuvot ovat aiheuttaneet alueilla, joille yleisöllä ei ole pääsyä sen vuoksi, että tällaisille alueille, sellaisina kuin ne määritellään sen kansallisessa lainsäädännössä, pääsyä koskee oikeudellinen tai fyysinen rajoitus. Tällaista poikkeusta 10 artiklasta olisi sovellettava ajoneuvoihin, joiden osalta jäsenvaltio on päättänyt poiketa vakuuttamisvelvollisuudesta siksi, että kyseisiä ajoneuvoja ei sen kansallisen lainsäädännön mukaisesti ole hyväksytty käyttöön yleisillä teillä, vaikka kyseisiä ajoneuvoja koskevaan vakuuttamisvelvollisuuteen voitaisiin soveltaa myös jotakin muuta, direktiivin 2009/103/EY 5 artiklassa säädettyä poikkeusta.

(9)

Eräissä jäsenvaltioissa on säännöksiä, jotka koskevat ajoneuvon käyttöä välineenä tahalliseen henkilö- tai omaisuusvahinkojen aiheuttamiseen. Jäsenvaltioiden olisi tarvittaessa sallittava vakavimpien rikosten kohdalla jatkaa oikeudellista käytäntöään, jonka mukaan kyseiset vahingot suljetaan pakollisen liikennevakuutuksen ulkopuolelle tai vahingon kärsineille vakuutuksesta maksettava korvaus peritään takaisin kyseisestä vahingosta korvausvastuussa olevilta henkilöiltä. Jotta direktiivillä 2009/103/EY myönnettyä suojaa ei kuitenkaan heikennettäisi, tällaiset oikeudelliset käytännöt olisi sallittava vain, jos jäsenvaltio varmistaa, että tällaisissa tapauksissa vahingon kärsineille korvataan tällainen vahinko tavalla, joka on mahdollisimman lähellä tapaa, jolla vahinko korvattaisiin heille direktiivin 2009/103/EY nojalla. Tällainen vahinko olisi korvattava direktiivin 2009/103/EY mukaisesti, paitsi jos jäsenvaltio on säätänyt tällaisesta vaihtoehtoisesta korvausmekanismista tai takuusta, jolla varmistetaan vahingon kärsineille korvaus tällaisesta vahingosta tavalla, joka on mahdollisimman lähellä tapaa, jolla tällainen vahinko korvattaisiin heille kyseisen direktiivin nojalla.

(10)

Jäsenvaltioiden ei pitäisi soveltaa direktiiviä 2009/103/EY ajoneuvojen käyttöön niiden kansallisen lainsäädännön mukaisesti sallituissa moottoriurheilutapahtumissa ja -toiminnoissa, mukaan lukien kilpa-ajot ja kilpailut sekä harjoittelu, testaus ja esittelyt, mukaan lukien nopeutta, luotettavuutta tai taitoa koskevat. Tällaisten vapautettujen toimintojen olisi tapahduttava rajoitetulla ja merkityllä alueella siten, että varmistetaan, että tavanomainen liikenne, yleisön jäsenet ja muut toimintaan liittymättömät tahot eivät tosiasiallisesti tai mahdollisesti pysty niiden kanssa käyttämään ajettavana olevaa reittiä. Tällaisiin toimintoihin sisältyvät yleensä toiminnat nimetyillä moottoriurheiluradoilla tai -reiteillä ja niiden välittömässä läheisyydessä olevilla alueilla, kuten turva-alueilla, varikkoalueilla ja autotalleilla, joilla liikennevahinkoriski on paljon suurempi tavanomaisiin teihin verrattuna ja joille asiattomien ei pitäisi päästä.

(11)

Tällaista moottoriurheilutapahtumia ja -toimintoja koskevaa vapautusta olisi sovellettava ainoastaan silloin, kun jäsenvaltio varmistaa, että tapahtuman tai toiminnan järjestäjä taikka mikä tahansa muu taho on ottanut vaihtoehtoisen vakuutuksen tai takuun, joka kattaa kolmansille, katsojat ja muut sivulliset mukaan lukien, aiheutuvan vahingon muttei välttämättä osallistuville kuljettajille ja heidän ajoneuvoilleen aiheutuvaa vahinkoa. Vahinko olisi korvattava, osallistuville kuljettajille ja heidän ajoneuvoilleen aiheutuvaa vahinkoa mahdollisesti lukuun ottamatta, direktiivin 2009/103/EY mukaisesti, paitsi jos järjestäjät tai muut tahot ovat mainitun vapautuksen ehtona ottaneet vaihtoehtoisen vakuutuksen tai takuun.

(12)

Jotta direktiivillä 2009/103/EY myönnettyä suojaa ei heikennettäisi, jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että niiden kansallisen lainsäädännön mukaisesti sallituissa moottoriurheilutapahtumissa ja -toiminnoissa, joihin kyseistä vapautusta voidaan soveltaa, korvataan vahingon kärsineille tällainen vahinko tavalla, joka on mahdollisimman lähellä tapaa, jolla vahinko korvattaisiin heille direktiivin 2009/103/EY nojalla.

(13)

Silloin kun ajoneuvoja valmistetaan ja kuljetetaan, niillä ei ole liikennekäyttötarkoituksia eikä niitä katsota käytettävän direktiivin 2009/103/EY 3 artiklan ensimmäisen kohdan mukaisessa tarkoituksessa. Jos jäsenvaltio kuitenkin päättää olla soveltamatta vaatimusta ottaa tällaisille ajoneuvoille liikennevakuutus direktiivin 2009/103/EY 28 artiklan 1 kohdan nojalla, toiminnan vastuuvakuutuksen olisi katettava vahinko, jonka kyseiset ajoneuvot saattaisivat aiheuttaa.

(14)

Monen jäsenvaltion kansallisessa lainsäädännössä vakuuttamisvelvollisuus on nykyisin liitetty direktiivin 2009/103/EY 3 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitettuun ajoneuvon käyttöön. Tällaisissa jäsenvaltioissa ajoneuvon käyttö on sallittua vain, kun ajoneuvo on rekisteröitynä. Kyseisten jäsenvaltioiden lainsäädännössä säädetään, että ajoneuvolla on oltava liikennevakuutus ajoneuvon aktiivisen rekisterissäolon ja direktiivin 2009/103/EY 3 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitetun käytön aikana. Näin ollen kyseiset jäsenvaltiot eivät edellytä vakuutusta sellaisten ajoneuvojen käytölle, jotka on lopullisesti tai väliaikaisesti poistettu rekisteristä esimerkiksi siksi, että ne ovat museossa, niitä entisöidään tai niitä ei ole käytetty pidempään aikaan muusta syystä, kuten kausiluonteisen käytön vuoksi. Tällaisten jäsenvaltioiden on tarpeen toteuttaa aiheelliset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että direktiivin 2009/103/EY nojalla saatavilla olevan korvauksen mukaista korvausta maksetaan vahingoista tai vammoista, joita kyseisessä direktiivissä määritellyt ajoneuvot, joita käytetään sen 3 artiklan ensimmäisen kohdan mukaisessa tarkoituksessa, ovat aiheuttaneet niiden alueella ja muiden jäsenvaltioiden alueilla.

(15)

Eräät jäsenvaltiot, joissa velvollisuutta ottaa vakuutus moottoriajoneuvon käyttöön liittyvän vastuun varalta ei ole liitetty ajoneuvon rekisteröintiin, eivät nykyisin vaadi pakollista liikennevakuutusta ajoneuvoille, jotka on niiden kansallisen lainsäädännön mukaisesti virallisesti poistettu käytöstä. Esimerkkejä tällaisesta virallisesta käytöstäpoistosta ovat ilmoituksen lähettäminen toimivaltaiselle viranomaiselle tai muille toimivaltaisen viranomaisen tehtävää hoitaville nimetyille tahoille taikka muiden todennettavissa olevien fyysisten toimenpiteiden toteuttaminen. Kyseisten jäsenvaltioiden on tarpeen toteuttaa aiheelliset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että direktiivin 2009/103/EY nojalla saatavilla olevan korvauksen mukaista korvausta maksetaan vahingoista tai vammoista, joita tällaiset ajoneuvot ovat aiheuttaneet niiden alueella ja muiden jäsenvaltioiden alueilla.

(16)

Jäsenvaltioiden on nykyisin pidätyttävä tarkastamasta sellaisten ajoneuvojen vakuutuksia, joiden pysyvä kotipaikka on jonkin toisen jäsenvaltion alueella, ja sellaisten ajoneuvojen vakuutuksia, joiden pysyvä kotipaikka on kolmannen maan alueella ja jotka saapuvat niiden alueelle toisen jäsenvaltion alueelta. Teknologian uudet edistysaskeleet, kuten rekisterikilpien automaattisen tunnistuksen mahdollistava teknologia, antavat mahdollisuuden tarkastaa ajoneuvojen vakuutuksia pysäyttämättä ajoneuvoja ja puuttumatta siten henkilöiden vapaaseen liikkuvuuteen. Sen vuoksi on aiheellista sallia tällaiset ajoneuvojen vakuutustarkastukset mutta vain, jos ne ovat syrjimättömiä, tarpeellisia ja oikeasuhteisia, ne ovat osa sellaisten kansallisella alueella toteuttavien tarkastusten yleistä järjestelmää, jotka koskevat myös niitä ajoneuvoja, joiden pysyvä kotipaikka on tarkastukset tekevän jäsenvaltion alueella, eivätkä ne edellytä ajoneuvon pysäyttämistä.

(17)

Jos jäsenvaltiot päättävät perustaa järjestelmän käsittelemään henkilötietoja, joita voidaan myöhemmin jakaa muiden jäsenvaltioiden kanssa, kuten rekisterikilpien tunnistusteknologiasta saatavia tietoja, niiden on tarpeen antaa lainsäädäntöä, joka mahdollistaa henkilötietojen käsittelyn vakuuttamattomalla ajoneuvolla ajamisen estämiseksi, ja säätää samalla soveltuvista toimenpiteistä rekisteröityjen oikeuksien ja vapauksien sekä oikeutettujen etujen turvaamiseksi. Vakuuttamattomalla ajoneuvolla ajamisen estämiseksi tapahtuvaan henkilötietojen käsittelyyn sovelletaan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/679 (7) säännöksiä. Jäsenvaltioiden lainsäädännössä olisi erityisesti mainittava tietojen käsittelyn täsmällinen tarkoitus, viitattava asiaankuuluvaan oikeusperustaan, noudatettava asiaankuuluvia turvallisuusvaatimuksia ja kunnioitettava tarpeellisuuden, oikeasuhteisuuden ja käyttötarkoitussidonnaisuuden periaatteita sekä vahvistettava tietojen oikeasuhteinen säilyttämisaika. Kaikkiin jäsenvaltioiden lainsäädännön puitteissa kehitettäviin ja käytettäviin tietojenkäsittelyjärjestelmiin olisi myös sovellettava sisäänrakennetun henkilötietojen suojan ja oletusarvoisen henkilötietojen suojan periaatteita.

(18)

Kyseisten periaatteiden mukaisesti jäsenvaltiot eivät saisi säilyttää yksinomaan vakuutustarkastuksen käsittelyä varten käsiteltäviä henkilötietoja pidempään kuin sen ajan, joka on tarpeen sen tarkastamiseksi, onko ajoneuvolla voimassa oleva vakuutus. Kun ajoneuvolla on todettu olevan vakuutus, kaikki kyseiseen tarkastukseen liittyvät tiedot olisi poistettava. Kun tarkastusjärjestelmässä ei pystytä selvittämään, onko ajoneuvo vakuutettu, kyseisiä tietoja olisi säilytettävä ainoastaan rajoitetun ajan, joka ei saa ylittää vakuutusturvan olemassaolon selvittämiseksi tarvittavien päivien lukumäärää. Jos ajoneuvolta on todettu puuttuvan voimassa oleva vakuutus, on kohtuullista vaatia, että tällaiset tiedot säilytetään siihen saakka, että mahdolliset hallinnolliset tai oikeudelliset prosessit on saatu päätökseen ja ajoneuvolla on voimassa oleva vakuutus.

(19)

Direktiivissä 2009/103/EY vahvistetaan nykyisin eri viitepäivät vakuutusturvan vähimmäismäärien määräajoin suoritettavalle uudelleenlaskennalle eri jäsenvaltioissa, minkä vuoksi vakuutusturvan vähimmäismäärät ovat eri jäsenvaltioissa erisuuruisia. Jotta varmistettaisiin vahingon kärsineiden yhtäläinen vähimmäissuoja koko unionissa, kyseiset vähimmäismäärät olisi yhdenmukaistettava ja käyttöön olisi otettava yhdenmukainen tarkistuslauseke, jonka mukaan vertailuarvona käytetään Eurostatin julkaisemaa yhdenmukaistettua kuluttajahintaindeksiä, sekä tällaista tarkistusta koskevat menettelysäännöt, joissa vahvistetaan yhdenmukainen määräaika.

(20)

Liikennevahingoissa vahingon kärsineiden vaikuttava ja tehokas suoja edellyttää, että heillä on oikeus esittää korvausvaatimus asuinjäsenvaltiossaan ja saada vastaus kohtuullisen ajan kuluessa. Se myös edellyttää, että jos kyseisten vahingon kärsineiden vaatimukset ovat perusteltuja, heille suoritetaan aina korvaus heille aiheutuneista henkilö- tai omaisuusvahingoista riippumatta siitä, onko korvausvastuussa olevan osapuolen vakuutusyritys maksukykyinen. Jäsenvaltioiden olisi sen vuoksi perustettava tai valtuutettava elin, joka suorittaa ensimmäisen korvauksen niiden alueella asuville vahingon kärsineille ja jolla on oikeus saada mainittu korvaus takaisin elimeltä, joka on perustettu tai valtuutettu samaan tarkoitukseen korvausvastuussa olevan osapuolen ajoneuvon vakuuttaneen maksukyvyttömän vakuutusyrityksen kotijäsenvaltiossa. Jos jäsenvaltiolla on jo jokin korvausjärjestely, jäsenvaltion olisi voitava sallia sen käyttäminen jatkossakin.

(21)

Vakuutusyrityksestä voi tulla maksukyvytön eri syistä, kuten esimerkiksi siksi, että se asetetaan konkurssiin, se laiminlyö velvoitteidensa noudattamisen luovuttuaan toimiluvastaan kotijäsenvaltiossaan tai sitä koskee kumoamistoimenpide tai päätös sen toiminnan kieltämisestä. Kun annetaan määräys tai tehdään päätös konkurssi- tai likvidaatiomenettelyn aloittamisesta, kyseinen määräys tai päätös olisi julkistettava. Sen elimen, joka on perustettu tai valtuutettu suorittamaan korvausta vahingon kärsineille vakuutusyrityksen maksukyvyttömyystapauksessa vakuutusyrityksen kotijäsenvaltiossa, olisi ilmoitettava kyseisestä määräyksestä tai päätöksestä tällaisille elimille kaikissa muissa jäsenvaltioissa.

(22)

Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että elin, joka on perustettu tai valtuutettu suorittamaan korvausta vahingon kärsineille vakuutusyrityksen maksukyvyttömyystapauksessa siinä jäsenvaltiossa, jonka alueella vahingon kärsinyt asuu, on kaikissa menettelyn vaiheissa toimivaltainen pyytämään tietoa muilta asiaankuuluvilta elimiltä, viranomaisilta ja sidosryhmiltä unionissa, antamaan niille ja saamaan niiltä tietoa sekä tekemään niiden kanssa yhteistyötä. Tällaisten tietojen olisi oltava riittäviä, jotta vastaanottaja saa ainakin yleisen käsityksen tilanteesta. Tällaiset tiedot ovat tärkeitä sen varmistamiseksi, että korvausta vahingon kärsineelle suorittava elin pystyy ennen korvauksen maksamista selvittämään itse tai yhdessä kaikkien muiden asiaankuuluvien osapuolten kanssa kansallisen lainsäädännön nojalla, onko vakuutusyritys jo suorittanut korvausvaatimuksen esittäjälle tämän vaatiman korvauksen. Kyseiselle elimelle esitetty korvausvaatimus voidaan jopa siirtää vakuutusyritykselle lisätutkintaa tai päätöstä varten, jos kansallisessa prosessioikeudessa niin edellytetään. Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että elin pyytää ja saa yksityiskohtaisempia tietoja tietyistä korvausvaatimuksista.

(23)

Hyvitysjärjestelmä ei saisi vaikuttaa vahingon kärsineiden vakuutusturvan tasoa koskevan sovellettavan lain soveltamiseen. Korvausvaatimuksiin olisi sovellettava samoja periaatteita riippumatta siitä, onko vakuutusyritys maksukykyinen vai maksukyvytön. Korvausvastuussa olevan osapuolen vakuuttaneen vakuutusyrityksen kotijäsenvaltion elimen olisi hyvitettävä korvaus sen jäsenvaltion elimelle, jonka alueella vahingon kärsinyt asuu, kohtuullisen ajan kuluessa siitä, kun vakuutusyrityksen kotijäsenvaltion elin on saanut hyvitysvaatimuksen korvauksesta, jonka vahingon kärsineen asuinjäsenvaltion elin on suorittanut vahingon kärsineelle.

(24)

Sen mukaan, missä vaiheessa korvausvaatimusten käsittely on, mitä korvauksia vahingon kärsineille on suoritettu ja millaisia hyvitysmenettelyjä eri elimissä on, vahingon kärsineille vakuutusyrityksen maksukyvyttömyystapauksessa korvausta suorittamaan perustettujen tai valtuutettujen elinten välillä voi olla hyvittämättömistä korvauksista johtuvia vastuita. Takautumisoikeuden olisi siirryttävä korvauksen ensin suorittaneelta elimeltä toisen jäsenvaltion elimelle, sitä mukaa kuin elinten välinen hyvitysmenettely etenee. Sen vuoksi vahingon kärsineen oikeuden saada korvausta vahingonaiheuttajalta tai tämän vakuutusyritykseltä olisi siirryttävä elimelle siinä määrin, kuin kyseinen elin on suorittanut korvausta kärsitystä vahingosta eikä ole saanut siitä vielä hyvitystä. Vahingon kärsineen oikeutta saada korvausta vakuutuksenottajalta tai muulta vakuutetulta vahingonaiheuttajalta ei kuitenkaan saisi siirtää elimelle siltä osin, kuin maksukyvytön vakuutusyritys kattaisi vakuutuksenottajan tai muun vakuutetun vastuun sovellettavan kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Kullakin jäsenvaltiolla olisi oltava velvollisuus tunnustaa tämän korvausoikeuden siirtyminen sellaisena, kuin siitä toisessa jäsenvaltiossa säädetään.

(25)

Jotta varmistettaisiin vahingon kärsineiden vaikuttava ja tehokas suoja vakuutusyrityksen maksukyvyttömyystapauksessa, jäsenvaltioiden on tarpeen toteuttaa asianmukaiset järjestelyt sen varmistamiseksi, että korvauksen suorittamiseksi vahingon kärsineille tarvittavat varat ovat saatavilla silloin, kun korvaus on maksettava. Toissijaisuusperiaatteen mukaisesti kotijäsenvaltioiden olisi päätettävä kyseisistä järjestelyistä kansallisella tasolla. Niissä olisi kuitenkin noudatettava unionin oikeutta ja erityisesti sellaisia periaatteita kuin lex specialis ja lex posterior. Jos jokin jäsenvaltio vaatii vakuutusyrityksiltä rahoitusosuuksia, kyseisiä rahoitusosuuksia olisi perittävä ainoastaan kyseisessä jäsenvaltiossa toimiluvan saaneilta vakuutusyrityksiltä, jotta vakuutuksenantajille ei aiheutuisi perusteetonta ja kohtuutonta rasitetta. Tämä ei saisi vaikuttaa sellaisten muiden tehtävien rahoittamiseen, joita vahingon kärsineille vakuutusyrityksen maksukyvyttömyystapauksessa korvausta suorittamaan perustetulle tai valtuutetulle elimelle voitaisiin antaa.

(26)

Jotta varmistettaisiin, että tässä direktiivissä säädetyt vaatimukset korvauksen suorittamisesta vahingon kärsineille vakuutusyrityksen maksukyvyttömyystapauksessa pannaan täytäntöön tehokkaasti, niiden elinten, joille on annettu tämä tehtävä, olisi pyrittävä tekemään sopimus tehtävistään ja velvoitteistaan sekä hyvitysmenettelyistä. Jos tällaista sopimusta ei ole tehty 24 kuukauden kuluessa tämän direktiivin voimaantulopäivästä, komissiolle olisi siirrettävä valta hyväksyä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 290 artiklan mukaisesti säädösvallan siirron nojalla annettavia delegoituja säädöksiä, joissa täsmennetään tällaisten elinten menettelyihin liittyvät tehtävät ja menettelyihin liittyvät velvoitteet hyvityksen osalta.

(27)

Vahingon kärsineillä olisi vakuutusyrityksen maksukyvyttömyystapauksessa oltava oikeus esittää korvausvaatimus elimelle asuinjäsenvaltiossaan, myös silloin, kun liikennevahinko on aiheutunut muussa jäsenvaltiossa kuin heidän asuinjäsenvaltiossaan. Jäsenvaltioiden olisi voitava antaa korvauksen suorittaminen tällaisille vahingon kärsineille uuden tai jo olemassa olevan elimen tehtäväksi, direktiivin 2009/103/EY 24 artiklan nojalla perustettu tai hyväksytty korvauselin mukaan lukien. Jäsenvaltioiden olisi vakuutusyrityksen maksukyvyttömyystapauksessa myös voitava antaa korvauksen suorittaminen vahingon kärsineille yhden ainoan elimen tehtäväksi silloin, kun liikennevahinko on aiheutunut heidän asuinjäsenvaltiossaan ja kun se on aiheutunut muissa jäsenvaltioissa kuin heidän asuinjäsenvaltiossaan. Muissa jäsenvaltioissa kuin asuinjäsenvaltiossaan vahingon kärsineiden tapauksessa on niin ikään tärkeää varmistaa tietojenvaihto ja yhteistyö direktiivin 2009/103/EY 24 artiklan nojalla perustettujen tai hyväksyttyjen korvauselinten kanssa kaikissa jäsenvaltioissa ja korvausedustajien kanssa.

(28)

Jäsenvaltiot voivat perustaa tai valtuuttaa useamman kuin yhden korvauselimen direktiivin 2009/103/EY nojalla, mikä voisi mahdollisesti vaikeuttaa vahingon kärsineille sen elimen tunnistamista, jolle heidän on esitettävä korvausvaatimuksensa. Jäsenvaltioiden, jotka perustavat tai valtuuttavat useamman kuin yhden korvauselimen, olisi sen vuoksi varmistettava, että vahingon kärsineet voivat saada olennaisia tietoja mahdollisista tavoista hakea korvausta niin, että he voivat helposti ymmärtää, miltä elimeltä heidän olisi haettava korvausta.

(29)

Kun kyseessä on jäsenvaltiosta toiseen toimitettu ajoneuvo, vakuutusturvasta kolmansille aiheutuvan vahingon varalta vastuussa olevan henkilön olisi voitava valita, ottaako hän vakuutuksen siinä jäsenvaltiossa, jossa ajoneuvo on rekisteröity, vai määränpääjäsenvaltiossa 30 päivän ajan siitä, kun ostaja on hyväksynyt toimituksen, vaikka ajoneuvoa ei ole virallisesti rekisteröity määränpääjäsenvaltiossa. Sen jäsenvaltion, jossa ajoneuvo on rekisteröity, tietokeskuksen ja, jos kyseessä on eri jäsenvaltio, määränpääjäsenvaltion tietokeskuksen sekä muun asiaankuuluvan jäsenvaltion, kuten sen jäsenvaltion, jonka alueella liikennevahinko on tapahtunut tai jossa vahingon kärsinyt asuu, tietokeskuksen olisi tehtävä keskenään yhteistyötä sen varmistamiseksi, että jäsenvaltiosta toiseen toimitettua ajoneuvoa koskevat tarvittavat tiedot, jotka niillä on direktiivin 2009/103/EY 23 artiklan mukaisesti, ovat saatavilla.

(30)

Kun liikennevahingossa on ollut osallisena perävaunu, jolle on otettu kolmansille aiheutuvan vahingon varalta vetoajoneuvon vakuutuksesta erillinen vakuutus, vahingon kärsineen olisi voitava esittää korvausvaatimus perävaunun vakuutuksenantajalle, jos kansallisessa lainsäädännössä niin säädetään. Vahingon kärsineen olisi pyynnöstä voitava saada perävaunun vakuutuksenantajalta tietoja vetoajoneuvon vakuutuksenantajasta tai tietoja direktiivin 2009/103/EY 10 artiklassa säädetystä korvausmekanismista, jos perävaunun vakuutuksenantaja ei pysty selvittämään vetoajoneuvon vakuutuksenantajaa siitä huolimatta, että se on toteuttanut kohtuulliset toimet sen selvittämiseksi.

(31)

Jotta vakuutus- ja vahinkohistoriat olisi helpompi tunnustaa uutta vakuutussopimusta tehtäessä, olisi oltava mahdollista todentaa vaivattomasti sellaisten vakuutuksenottajien aiemmat vakuutus- ja vahinkohistoriat, jotka haluavat tehdä uusia vakuutussopimuksia vakuutusyritysten kanssa. Vakuutus- ja vahinkohistoriatodistusten tarkastamisen ja todentamisen yksinkertaistamiseksi on tärkeää, että ne ovat sisällöltään ja muodoltaan samanlaisia kaikissa jäsenvaltioissa. Vakuutusyritykset, jotka ottavat vakuutus- ja vahinkohistoriatodistukset huomioon määrittäessään liikennevakuutusten vakuutusmaksuja, eivät myöskään saisi harjoittaa syrjintää vakuutuksenottajan kansalaisuuden tai pelkästään hänen edellisen asuinjäsenvaltionsa perusteella. Vakuutusyritysten olisi lisäksi kohdeltava toisesta jäsenvaltiosta peräisin olevaa vakuutus- ja vahinkohistoriatodistusta yhdenvertaisesti kotimaiseen todistukseen verrattuna ja sovellettava toisen jäsenvaltion asiakkaaseen alennuksia, jotka olisivat saatavilla muuten samanlaiselle kotimaiselle asiakkaalle, mukaan lukien jäsenvaltion kansallisessa lainsäädännössä edellytettävät alennukset, kuten bonus–malus-järjestelmiin perustuvat alennukset. Jäsenvaltioiden olisi edelleen voitava vapaasti antaa bonus–malus-järjestelmiä koskevaa kansallista lainsäädäntöä, sillä tällaiset järjestelmät ovat luonteeltaan kansallisia eikä niihin liity rajatylittäviä tekijöitä, ja sen vuoksi niitä koskevan päätösvallan olisi toissijaisuusperiaatteen mukaisesti pysyttävä jäsenvaltioilla. Jotta jäsenvaltiot voisivat tarkistaa, käsittelevätkö vakuutusyritykset vakuutus- ja vahinkohistoriatodistuksia ja miten ne kohtelevat niitä, vakuutusyritysten olisi julkaistava yleinen kuvaus toimintaperiaatteistaan, joiden mukaisesti ne käyttävät vakuutus- ja vahinkohistorioita laskiessaan vakuutusmaksuja. Vakuutusyritykset eivät ole velvollisia julkaisemaan kaupallisesti arkaluonteisia tietoja, kuten tariffisääntöjen yksityiskohtia, sanotun kuitenkaan rajoittamatta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2016/943 (8) soveltamista.

(32)

Jotta voidaan varmistaa direktiivin 2009/103/EY yhdenmukainen täytäntöönpano, komissiolle olisi siirrettävä täytäntöönpanovaltaa vakuutus- ja vahinkohistoriatodistuksen muodon ja sisällön osalta. Tätä täytäntöönpanovaltaa olisi käytettävä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 182/2011 (9) mukaisesti.

(33)

Jäsenvaltioiden olisi voitava halutessaan sertifioida välineitä, joiden avulla kuluttajat voivat vertailla hintoja, tariffeja ja vakuutussuojaa liikennevakuutuksen tarjoajien välillä, jos nämä välineet täyttävät direktiivissä 2009/103/EY vahvistetut edellytykset. Jos tällaiset välineet on sertifioitu asianmukaisesti, niitä voitaisiin nimittää ”liikennevakuutusten riippumattomiksi hintavertailuvälineiksi”. Jäsenvaltioiden olisi myös voitava ottaa käyttöön julkisia hintavertailuvälineitä, joita hallinnoi viranomainen.

(34)

Sen varmistamiseksi, että korvausvaatimukset käsitellään sujuvasti silloin, kun kansallisen lainsäädännön nojalla vaaditaan liikennevahinkoraportti, ja kansallisessa lainsäädännössä varmistetaan vahingon kärsineen oikeus saada toimivaltaisilta viranomaisilta kopio liikennevahinkoraportista, on tärkeää, että vahingon kärsineellä on siihen pääsy hyvissä ajoin.

(35)

Jotta voitaisiin varmistaa, että liikennevakuutuksen vakuutusturvan vähimmäismäärät eivät pienene ajan myötä, komissiolle olisi siirrettävä valta hyväksyä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 290 artiklan mukaisesti säädösvallan siirron nojalla annettavia delegoituja säädöksiä, jotka koskevat kyseisten vähimmäismäärien tarkistamista muuttuvan taloustilanteen huomioon ottamiseksi.

(36)

On erityisen tärkeää, että hyväksyttäessä delegoituja säädöksiä tämän direktiivin mukaisten valtuutusten nojalla komissio asiaa valmistellessaan toteuttaa asianmukaiset kuulemiset, myös asiantuntijatasolla, ja että nämä kuulemiset toteutetaan paremmasta lainsäädännöstä 13 päivänä huhtikuuta 2016 tehdyssä toimielinten välisessä sopimuksessa (10) vahvistettujen periaatteiden mukaisesti. Jotta voitaisiin erityisesti varmistaa tasavertainen osallistuminen delegoitujen säädösten valmisteluun, Euroopan parlamentille ja neuvostolle toimitetaan kaikki asiakirjat samaan aikaan kuin jäsenvaltioiden asiantuntijoille, ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asiantuntijoilla on järjestelmällisesti oikeus osallistua komission asiantuntijaryhmien kokouksiin, joissa valmistellaan delegoituja säädöksiä.

(37)

Komission olisi osana direktiivin 2009/103/EY toimivuuden arviointia seurattava kyseisen direktiivin soveltamista ottaen huomioon vahingon kärsineiden lukumäärän, sellaisten korvausten määrän, jotka ovat vielä maksamatta maksujen viivästyttyä rajatylittävien maksukyvyttömyystapausten vuoksi, vakuutusturvan vähimmäismäärien tason jäsenvaltioissa, sellaisten korvausvaatimusten määrän, jotka johtuvat rajatylittävään liikenteeseen liittyvästä vakuuttamattomalla ajoneuvolla ajamisesta, sekä vakuutus- ja vahinkohistoriatodistuksia koskevien valitusten lukumäärän.

(38)

Komission olisi lisäksi laadittava kertomus, jossa arvioidaan sellaisten korvauselinten toimintaa, jotka on perustettu tai valtuutettu suorittamaan korvausta vahingon kärsineille vakuutusyrityksen maksukyvyttömyystapauksessa, niiden välistä yhteistyötä ja niiden rahoitusta. Kertomukseen olisi tarvittaessa liitettävä lainsäädäntöehdotus.

(39)

Jotta varmistettaisiin, että direktiivi 2009/103/EY palvelee edelleen tarkoitustaan, joka on mahdollisten vahingon kärsineiden suojaaminen liikennevahingoissa, joissa on osallisina moottoriajoneuvoja, komission olisi myös seurattava ja tarkasteltava uudelleen kyseistä direktiiviä ottaen huomioon teknologian kehityksen, mukaan lukien autonomisten ja puoliautonomisten ajoneuvojen lisääntyvä käyttö. Sen olisi lisäksi analysoitava sellaisten järjestelmien käyttöä vakuutusyrityksissä, joissa vakuutuksenottajien vakuutus- ja vahinkohistoriatodistukset vaikuttavat vakuutusmaksuihin. Komission olisi niin ikään arvioitava rajatylittävissä vakuutustarkastuksissa käytettyjen tietojenvaihtojärjestelmien tuloksellisuutta.

(40)

Jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla saavuttaa tämän direktiivin tavoitteita, eli varmistaa erityisesti liikennevahingoissa vahingon kärsineiden yhtäläinen vähimmäissuoja koko unionissa, varmistaa heidän suojansa vakuutusyritysten maksukyvyttömyystapauksessa ja varmistaa unionin sisärajat ylittävien mahdollisten vakuutuksenottajien vakuutus- ja vahinkohistoriatodistusten yhdenvertainen kohtelu vakuutuksenantajien taholta, vaan ne voidaan niiden vaikutusten vuoksi saavuttaa paremmin unionin tasolla. Sen vuoksi unioni voi toteuttaa toimenpiteitä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Mainitussa artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä direktiivissä ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen näiden tavoitteiden saavuttamiseksi.

(41)

Jäsenvaltiot ovat selittävistä asiakirjoista 28 päivänä syyskuuta 2011 annetun jäsenvaltioiden ja komission yhteisen poliittisen lausuman (11) mukaisesti sitoutuneet perustelluissa tapauksissa liittämään ilmoitukseen toimenpiteistä, jotka koskevat direktiivin saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä, yhden tai useamman asiakirjan, joista käy ilmi direktiivin osien ja kansallisen lainsäädännön osaksi saattamiseen tarkoitettujen välineiden vastaavien osien suhde. Tämän direktiivin osalta lainsäätäjä pitää tällaisten asiakirjojen toimittamista perusteltuna.

(42)

Direktiivi 2009/103/EY olisi sen vuoksi muutettava,