(1)

Unioni on asettanut tavoitteekseen pitää yllä ja kehittää vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta, jonka kulmakivenä on yksityis- ja rikosoikeuden alalla annettujen oikeusviranomaisten päätösten vastavuoroinen tunnustaminen.

(2)

Unioni on sitoutunut suojelemaan rikosten uhreja ja vahvistamaan heitä koskevat vähimmäisvaatimukset, ja neuvosto on hyväksynyt uhrin asemasta rikosoikeudenkäyntimenettelyissä 15 päivänä maaliskuuta 2001 tehdyn puitepäätöksen 2001/220/YOS (4). Eurooppa-neuvoston 10 ja 11 päivänä joulukuuta 2009 pitämässään kokouksessa hyväksymässä Tukholman ohjelmassa – Avoin ja turvallinen Eurooppa kansalaisia ja heidän suojeluaan varten (5) komissiota ja jäsenvaltioita kehotettiin tarkastelemaan, miten uhrien suojelua koskevaa lainsäädäntöä ja käytännön tukitoimia voitaisiin parantaa kiinnittäen erityistä huomiota kaikille uhreille, myös ennen kaikkea terrorismin uhreille, annettavaan tukeen ja heidän huomioon ottamiseensa.

(3)

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 82 artiklan 2 kohdassa määrätään jäsenvaltioissa sovellettavien sellaisten vähimmäissääntöjen säätämisestä, joilla voidaan helpottaa tuomioiden ja oikeusviranomaisten päätösten vastavuoroista tunnustamista sekä poliisiyhteistyötä ja oikeudellista yhteistyötä rajatylittävissä rikosasioissa, erityisesti siltä osin kuin kyse on rikosten uhrien oikeuksista.

(4)

Etenemissuunnitelmasta uhrien oikeuksien ja heidän suojelunsa vahvistamiseksi erityisesti rikosoikeudenkäyntimenettelyissä 10 päivänä kesäkuuta 2011 antamassaan päätöslauselmassa (6), jäljempänä ’Budapestin etenemissuunnitelma’, neuvosto totesi, että unionin tasolla olisi toteutettava toimia rikoksen uhrien oikeuksien ja heille annettavan tuen ja suojelun vahvistamiseksi. Tämän toteuttamiseksi ja tuon päätöslauselman mukaisesti tällä direktiivillä pyritään tarkistamaan ja täydentämään puitepäätöksessä 2001/220/YOS säädettyjä periaatteita ja toteuttamaan merkittäviä toimia uhrien suojelun tason parantamiseksi kaikkialla unionissa erityisesti rikosoikeudellisissa menettelyissä.

(5)

Euroopan parlamentin 26 päivänä marraskuuta 2009 antamassa päätöslauselmassa naisiin kohdistuvan väkivallan poistamisesta (7) vaaditaan jäsenvaltioita parantamaan kaikenlaisen naisiin kohdistuvan väkivallan poistamista koskevaa omaa lainsäädäntöään ja omia toimintalinjojaan ja ryhtymään toimiin, joilla puututaan naisiin kohdistuvan väkivallan syihin etenkin ennalta ehkäisevillä toimenpiteillä, ja kehotetaan unionia varmistamaan, että kaikilla väkivallan uhreilla on oikeus apuun ja tukeen.

(6)

Euroopan parlamentti esitti naisiin kohdistuvan väkivallan torjumista koskevan EU:n politiikan painopistealueista ja yleispiirteistä 5 päivänä huhtikuuta 2011 antamassaan päätöslauselmassa (8) naisiin kohdistuvan väkivallan, perheväkivallan ja naisten sukupuolielinten silpomisen torjumista koskevaa strategiaa perustaksi tuleville rikoslainsäädännön alaan kuuluville välineille, joilla torjutaan sukupuoleen perustuvaa väkivaltaa, mukaan luettuna naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen kehys (toimenpiteet, ennaltaehkäisy, suojelu, syytteeseenpano, tuen tarjoaminen ja kumppanuus), ja siihen perustuvaa unionin toimintasuunnitelmaa. Tämän alan kansainväliseen sääntelyyn kuuluu 18 päivänä joulukuuta 1979 tehty Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimus kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamisesta (CEDAW), CEDAW-komitean suositukset ja päätökset sekä 7 päivänä huhtikuuta 2011 tehty Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta.

(7)

Eurooppalaisesta suojelumääräyksestä 13 päivänä joulukuuta 2011 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2011/99/EU (9) säädetään mekanismista rikosasioita koskevien suojelutoimenpiteiden vastavuoroista tunnustamista varten jäsenvaltioiden välillä. Ihmiskaupan ehkäisemisestä ja torjumisesta sekä ihmiskaupan uhrien suojelemisesta 5 päivänä huhtikuuta 2011 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2011/36/EU (10) ja lasten seksuaalisen hyväksikäytön ja seksuaalisen riiston sekä lapsipornografian torjumisesta 13 päivänä joulukuuta 2011 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2011/93/EU (11) käsitellään muun muassa ihmiskaupan, lasten seksuaalisen hyväksikäytön, seksuaalisen riiston ja lapsipornografian uhrien tiettyjen ryhmien erityistarpeita.

(8)

Terrorismin torjumisesta 13 päivänä kesäkuuta 2002 tehdyssä neuvoston puitepäätöksessä 2002/475/YOS (12) todetaan, että unioni perustuu muun muassa kansanvallan periaatteeseen ja että terrorismi on yksi näiden perusperiaatteiden vakavimmista loukkauksista, ja siinä vahvistetaan, että terrorismi on uhka muun muassa ihmisoikeuksien toteutumiselle.

(9)

Rikos on yhteiskuntaan kohdistuva vääryys, ja sillä myös rikotaan uhrin yksilökohtaisia oikeuksia. Rikosten uhrit olisi tunnustettava uhreiksi ja heitä olisi kohdeltava kunnioittavasti, hienotunteisesti ja ammattitaitoisesti ilman minkäänlaista syrjintää, joka perustuu esimerkiksi rotuun, ihonväriin, etniseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, geneettisiin ominaisuuksiin, kieleen, uskontoon tai vakaumukseen, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen vähemmistöön kuulumiseen, omaisuuteen, syntyperään, vammaan, ikään, sukupuoleen, sukupuolen ilmaisuun, sukupuoli-identiteettiin, seksuaaliseen suuntautumiseen, oleskeluoikeuteen tai terveydentilaan. Kaikessa yhteydenpidossa rikosoikeudellisen menettelyn puitteissa toimivaan toimivaltaiseen viranomaiseen ja kaikissa palveluissa, joissa joudutaan kosketukseen uhrien kanssa ja joita ovat esimerkiksi uhrien tukipalvelut tai korjaavan oikeuden palvelut, olisi otettava huomioon rikosten uhrien henkilökohtainen tilanne ja välittömät tarpeet, ikä, sukupuoli, mahdollinen vammaisuus ja kypsyystaso, samalla kun kunnioitetaan täysin uhrien ruumiillista, henkistä ja moraalista koskemattomuutta. Rikosten uhreja olisi suojeltava toissijaiselta ja toistuvalta uhriksi joutumiselta, pelottelulta ja kostotoimilta, ja heidän olisi saatava toipumistaan varten tarvittava tuki sekä riittävät oikeussuojakeinot.

(10)

Tässä direktiivissä ei käsitellä rikosten uhrien oleskelua jäsenvaltioiden alueella koskevia edellytyksiä. Jäsenvaltioiden olisi toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että tässä direktiivissä vahvistettujen oikeuksien ehdoksi ei aseteta sitä, että uhrilla on oleskeluoikeus niiden alueella tai että uhrilla on niiden kansalaisuus. Rikosilmoituksen tekeminen ja rikosoikeudelliseen menettelyyn osallistuminen eivät luo uhrille oleskeluun liittyviä oikeuksia.

(11)

Tässä direktiivissä säädetään vähimmäissäännöistä. Jäsenvaltiot voivat laajentaa tässä direktiivissä vahvistettuja oikeuksia korkeamman suojelutason tarjoamiseksi.

(12)

Tässä direktiivissä vahvistetut oikeudet eivät vaikuta rikoksentekijän oikeuksiin. Ilmauksella ”rikoksentekijä” viitataan henkilöön, joka on tuomittu rikoksen johdosta. Tätä direktiiviä sovellettaessa sillä kuitenkin viitataan myös epäiltyihin tai syytteessä oleviin henkilöihin ennen mahdollista syyllisyyden tunnustamista tai tuomion antamista, eikä sen käyttäminen vaikuta syyttömyysolettamaan.

(13)

Tätä direktiiviä sovelletaan unionissa tehtyihin rikoksiin ja unionissa toteutettaviin rikosoikeudellisiin menettelyihin. Siinä annetaan unionin alueen ulkopuolella tehtyjen rikosten uhreille oikeuksia ainoastaan siltä osin, kuin kyse on unionissa toteutettavista rikosoikeudellisista menettelyistä. Unionin ulkopuolella, kuten suurlähetystöissä, oleville toimivaltaisille viranomaisille tehdyistä rikosilmoituksista ei aiheudu tässä direktiivissä säädettyjä velvoitteita.

(14)

Tätä direktiiviä sovellettaessa on ensisijaista turvata lasten etu Euroopan unionin perusoikeuskirjan ja 20 päivänä marraskuuta 1989 tehdyn Yhdistyneiden kansakuntien lapsen oikeuksien yleissopimuksen mukaisesti. Lapsiuhrit olisi otettava huomioon ja heitä olisi kohdeltava tässä direktiivissä vahvistettujen oikeuksien täysinä haltijoina, ja heillä olisi oltava oikeus käyttää näitä oikeuksia tavalla, jossa otetaan huomioon heidän kykynsä muodostaa omat näkemyksensä.

(15)

Jäsenvaltioiden olisi tätä direktiiviä soveltaessaan huolehdittava siitä, että vammaiset uhrit voivat täysimääräisesti hyödyntää tässä direktiivissä vahvistettuja oikeuksia yhdenvertaisesti muiden kanssa, muun muassa helpottamalla niihin tiloihin pääsyä, joissa rikosoikeudellinen menettely käydään, ja helpottamalla tietojensaantia.

(16)

Terrorismin uhrit ovat kärsineet iskuista, joiden perimmäisenä tarkoituksena on ollut yhteiskunnan vahingoittaminen. Heihin kohdistuneen rikoksen erityisestä luonteesta johtuen he saattavat näin ollen tarvita erityistä huomiota, tukea ja suojelua. Terrorismin uhrit saattavat joutua huomattavan julkisen huomion kohteeksi ja tarvitsevat usein huomioon ottamista ja kunnioittavaa kohtelua yhteiskunnan taholta. Jäsenvaltioiden olisi sen vuoksi kiinnitettävä erityistä huomiota terrorismin uhrien tarpeisiin ja pyrittävä suojelemaan heidän ihmisarvoaan ja turvallisuuttaan.

(17)

Sukupuoleen perustuvalla väkivallalla tarkoitetaan väkivaltaa, joka kohdistuu henkilöön hänen sukupuolensa, sukupuoli-identiteettinsä tai sukupuolen ilmaisunsa vuoksi tai joka vaikuttaa tiettyä sukupuolta edustaviin henkilöihin suhteettomasti. Se voi aiheuttaa uhrille fyysistä, seksuaalista, henkistä, emotionaalista tai psyykkistä haittaa taikka taloudellista vahinkoa. Sukupuoleen perustuva väkivalta ymmärretään syrjintämuodoksi ja uhrin perusvapauksien loukkaukseksi, ja siihen sisältyvät läheisväkivalta, seksuaalinen väkivalta (mukaan lukien raiskaus, seksuaaliset hyökkäykset ja seksuaalinen häirintä), ihmiskauppa, orjuuttaminen sekä erilaiset vahingolliset käytännöt, kuten pakkoavioliitot, naisten sukuelinten silpominen ja niin kutsutut kunniarikokset. Sukupuoleen perustuvan väkivallan naisuhrit ja heidän lapsensa tarvitsevat usein erityistä tukea ja suojelua, koska tällaiseen väkivaltaan liittyy suuri toissijaisen tai toistuvan uhriksi joutumisen, pelottelun ja kostotoimien riski.

(18)

Läheisväkivallassa väkivaltaan syyllistyy henkilö, joka on uhrin nykyinen tai entinen puoliso tai kumppani tai muu perheenjäsen riippumatta siitä, asuuko rikoksentekijä tai onko hän asunut samassa taloudessa uhrin kanssa. Tällainen väkivalta voi olla fyysistä, seksuaalista, henkistä tai taloudellista väkivaltaa, ja se voi aiheuttaa fyysistä, henkistä tai emotionaalista haittaa taikka taloudellista vahinkoa. Läheisväkivalta on vakava ja usein piilossa oleva sosiaalinen ongelma, joka saattaa aiheuttaa järjestelmällisiä henkisiä ja fyysisiä vammoja, joilla on vakavia seurauksia, koska rikoksentekijä on henkilö, johon uhrin pitäisi voida luottaa. Läheisväkivallan uhrit saattavat sen vuoksi tarvita erityisiä suojelutoimenpiteitä. Naisiin kohdistuu suhteettomasti tämäntyyppistä väkivaltaa, ja tilanne voi olla vaikeampi, jos nainen on taloudellisesti, sosiaalisesti tai oleskeluoikeutensa suhteen riippuvainen rikoksentekijästä.

(19)

Henkilöä olisi pidettävä uhrina riippumatta siitä, onko rikoksentekijä tunnistettu, pidätetty, pantu syytteeseen tai tuomittu, ja riippumatta siitä, mikä on näiden kahden välinen perhesuhde. On mahdollista, että myös uhrien perheenjäsenet kärsivät rikoksesta vahinkoa. Rikos voi aiheuttaa vahinkoa erityisesti suoraan rikoksen seurauksena kuolleen henkilön perheenjäsenille. Tällaisten perheenjäsenten, jotka ovat rikoksen välillisiä uhreja, olisi sen vuoksi myös saatava tämän direktiivin mukaista suojelua. Jäsenvaltioiden olisi kuitenkin voitava ottaa käyttöön menettelyjä, joilla rajoitetaan niiden perheenjäsenten määrää, jotka voivat käyttää hyväkseen tässä direktiivissä vahvistettuja oikeuksia. Jos kyseessä on lapsi, lapsella tai, jollei se ole vastoin lapsen etua, lapsen vanhempainvastuunkantajalla olisi lapsen puolesta oltava oikeus käyttää tässä direktiivissä vahvistettuja oikeuksia. Tämä direktiivi ei vaikuta kansallisiin hallinnollisiin menettelyihin, joita edellytetään sen toteamiseksi, että henkilö on uhri.

(20)

Uhrin asema rikosoikeudellisessa järjestelmässä ja se, voiko uhri osallistua aktiivisesti rikosoikeudelliseen menettelyyn, vaihtelevat jäsenvaltiosta toiseen kansallisesta järjestelmästä riippuen, ja ne määräytyvät yhdellä tai useammalla seuraavista perusteista: kansallisessa järjestelmässä säädetään uhrille annettava oikeudellinen asema rikosoikeudellisen menettelyn osapuolena; uhria koskee lakisääteinen velvollisuus osallistua aktiivisesti rikosoikeudelliseen menettelyyn esimerkiksi todistajana tai häneltä edellytetään sitä; ja/tai uhrilla on kansallisen lainsäädännön mukaan oikeus osallistua aktiivisesti rikosoikeudelliseen menettelyyn ja hän haluaa käyttää sitä, jos kansallisessa järjestelmässä ei säädetä siitä, että uhrilla on oikeudellinen asema rikosoikeudellisen menettelyn osapuolena. Jäsenvaltioiden olisi määritettävä, mitä näistä perusteista sovelletaan tässä direktiivissä vahvistettujen oikeuksien soveltamisalan määrittelemiseksi, kun tässä direktiivissä on viittauksia uhrilla asianomaisessa rikosoikeudellisessa järjestelmässä olevaan asemaan.

(21)

Toimivaltaisten viranomaisten, uhrien tukipalvelujen ja korjaavan oikeuden palvelujen antama tiedotus ja neuvonta olisi toteutettava mahdollisuuksien mukaan eri välineiden avulla ja tavalla, jonka uhri ymmärtää. Tällaista tiedotusta ja neuvontaa olisi tarjottava selkeällä ja helposti ymmärrettävällä kielellä. Olisi myös huolehdittava siitä, että uhri tulee ymmärretyksi oikeudellisen menettelyn kuluessa. Tätä varten olisi otettava huomioon, kuinka hyvin uhri osaa kieltä, jolla tietoja annetaan, sekä uhrin ikä, kypsyys, älylliset ja emotionaaliset valmiudet, lukutaito sekä mahdollinen psyykkinen tai fyysinen haitta. Erityistä huomiota olisi kiinnitettävä ymmärtämis- tai viestintäongelmiin, jotka saattavat johtua jostakin vammasta, kuten kuulo- tai puhevioista. Myös uhrin mahdollisesti rajoittunut kyky välittää tietoa olisi otettava huomioon rikosoikeudellisen menettelyn kuluessa.

(22)

Rikosilmoituksen tekemisajankohdan olisi tätä direktiiviä sovellettaessa katsottava kuuluvan rikosoikeudellisen menettelyn piiriin. Tämän olisi koskettava myös tilanteita, joissa viranomaiset panevat uhriin kohdistuneen rikoksen johdosta viran puolesta vireille rikosoikeudellisen menettelyn.

(23)

Kulujen korvaamista koskevat tiedot olisi annettava esimerkiksi kulujen korvaamisen perusedellytyksiä käsittelevällä esitteellä siinä vaiheessa, kun toimivaltaiseen viranomaiseen otetaan ensimmäisen kerran yhteyttä. Jäsenvaltioita ei tässä rikosoikeudellisen menettelyn varhaisessa vaiheessa olisi vaadittava päättämään, täyttääkö kyseessä oleva uhri kulujen korvaamista koskevat edellytykset.

(24)

Rikosilmoitusta tehdessään uhrin olisi saatava poliisilta rikosilmoituksestaan kirjallinen vahvistus, jossa todetaan rikoksen perustiedot, kuten rikoksen tyyppi, aika ja paikka sekä rikoksen aiheuttama vahinko tai haitta. Tämän vahvistuksen olisi sisällettävä asianumero ja rikosilmoituksen tekoaika ja -paikka, jotta vahvistusta voidaan käyttää todisteena rikosilmoituksen tekemisestä esimerkiksi vakuutusyhtiöille tehtäviä korvaushakemuksia varten.

(25)

Rikosilmoitusta koskevan vahvistuksen antamista ei saisi evätä, jos rikosilmoituksen tekeminen on viivästynyt kostotoimien, nöyryytyksen tai leimatuksi tulemisen pelon vuoksi, sanotun kuitenkaan rajoittamatta vanhentumisaikaa koskevien sääntöjen soveltamista.

(26)

Tiedot olisi annettava riittävän yksityiskohtaisina sen varmistamiseksi, että uhreja kohdellaan kunnioittavasti ja että he voivat tehdä tietoon perustuvia päätöksiä osallistumisestaan asian käsittelyyn. Tältä osin on erityisen tärkeää antaa uhrille tietoja käsittelyn kulloisessakin vaiheessa. Tämä koskee yhtä lailla tietoja, joiden perusteella uhri voi päättää, vaatiiko hän syyttämättäjättämispäätöksen uudelleen käsittelyä. Uhrille toimitettavat tiedot olisi voitava antaa suullisesti tai kirjallisesti, myös sähköisesti, jollei muuta vaadita.

(27)

Uhrille annettavat tiedot olisi toimitettava uhrin toimivaltaiselle viranomaiselle viimeksi ilmoittamaan posti- tai sähköpostiosoitteeseen. Poikkeustapauksissa, esimerkiksi silloin, kun asiaan liittyy hyvin paljon uhreja, tietoja olisi voitava toimittaa lehdistön välityksellä taikka toimivaltaisen viranomaisen virallisen verkkosivuston tai vastaavan tiedotuskanavan kautta.

(28)

Jäsenvaltioilla ei olisi oltava velvollisuutta toimittaa tietoja, jos kyseisten tietojen paljastaminen voisi vaikuttaa jonkin asian moitteettomaan käsittelyyn tai vahingoittaa tiettyä tapausta tai henkilöä, tai jos ne katsovat sen olevan keskeisten turvallisuusetujensa vastaista.

(29)

Toimivaltaisten viranomaisten olisi huolehdittava siitä, että uhri saa voimassa olevat yhteystiedot asiaansa koskevia yhteydenottoja varten, jollei hän ole ilmoittanut, ettei halua saada tällaisia tietoja.

(30)

Viittaus ”päätökseen” tietojen, tulkkauksen ja käännösten saamista koskevan oikeuden yhteydessä olisi ymmärrettävä vain viittauksena syyllisyyden toteamiseen tai rikosoikeudellisen menettelyn päättämiseen muulla tavoin. Päätöksen perustelut olisi toimitettava uhrille toimittamalla hänelle jäljennös asiakirjasta, joka sisältää tämän päätöksen, tai lyhyt yhteenveto perusteluista.

(31)

Oikeuden saada tietoja sen tuomioistuinkäsittelyn ajasta ja paikasta, joka pidetään sen johdosta, että uhri on tehnyt rikosilmoituksen häneen kohdistuneesta rikoksesta, olisi koskettava myös tietoja asiassa annettuun tuomioon liittyvän valituksen käsittelyajasta ja -paikasta.

(32)

Uhrille olisi hänen pyynnöstään annettava tieto rikoksentekijän vapauttamisesta tai pakenemisesta ainakin tapauksissa, joissa saattaa olla olemassa uhriin kohdistuvan vahingon vaara tai tunnistettu riski, paitsi jos on olemassa tällaisen ilmoituksen tekemisestä aiheutuva tunnistettu rikoksentekijään kohdistuvan vahingon riski. Jos on olemassa tällaisen ilmoituksen tekemisestä aiheutuva tunnistettu rikoksentekijään kohdistuvan vahingon riski, toimivaltaisen viranomaisen olisi otettava huomioon kaikki muut riskit asianmukaisista toimista päättäessään. Viittauksen ”tunnistettu uhriin kohdistuvan vahingon riski” olisi katettava sellaiset seikat kuten rikoksen luonne ja vakavuus sekä kostotoimien riski. Sitä ei näin ollen pitäisi soveltaa tilanteisiin, joissa on tehty vähäisiä rikoksia ja joissa on vain pieni uhriin kohdistuvan vahingon riski.

(33)

Uhrin olisi saatava tieto oikeudesta hakea muutosta rikoksentekijän vapauttamista koskevaan päätökseen, jos tällainen oikeus on olemassa kansallisessa oikeudessa.

(34)

Oikeus ei voi toteutua tehokkaasti, ellei uhri pysty kunnolla selittämään rikokseen liittyviä olosuhteita ja esittämään todisteita tavalla, jonka toimivaltaiset viranomaiset ymmärtävät. On niin ikään tärkeää huolehtia siitä, että uhria kohdellaan kunnioittavasti ja että hän voi käyttää oikeuksiaan. Uhria kuulusteltaessa olisi näin ollen oltava saatavilla maksuton tulkkaus, jotta hän voi osallistua aktiivisesti oikeuden istuntoon sen mukaan, mikä on uhrien asema asianomaisessa rikosoikeudellisessa järjestelmässä. Rikosoikeudellisen menettelyn muissa vaiheissa tulkkauksen ja kääntämisen tarve voi vaihdella käsiteltävän asian mukaan ja sen perusteella, mikä on uhrin asema asianomaisessa rikosoikeudellisessa järjestelmässä, miten uhri osallistuu menettelyyn ja mitä erityisiä oikeuksia uhrilla mahdollisesti on. Näin ollen tulkkaus ja kääntäminen olisi järjestettävä tällaisissa muissa tapauksissa ainoastaan siinä laajuudessa, kuin on tarpeen, jotta uhri voi käyttää oikeuksiaan.

(35)

Uhrilla olisi kansallisen oikeuden mukaisten menettelyjen mukaisesti oltava oikeus riitauttaa päätös, jonka mukaan tulkkausta tai kääntämistä ei tarvita. Tähän oikeuteen ei sisälly jäsenvaltioiden velvollisuutta tarjota erillinen mekanismi tai valitusmenettely, jossa tällainen päätös voidaan riitauttaa, eikä se saisi kohtuuttomasti pitkittää rikosoikeudellista menettelyä. Päätöksen uudelleen käsittely olemassa olevien kansallisten menettelyjen mukaisesti olisi riittävää.

(36)

Sen, että uhri puhuu jotakin harvinaista kieltä, ei pitäisi itsessään olla perusteena päätökselle siitä, että tulkkaus tai kääntäminen pitkittäisi rikosoikeudellista menettelyä kohtuuttomasti.

(37)

Uhrille olisi tarjottava tukea heti, kun hän on toimivaltaisten viranomaisten tiedossa, kaikissa rikosoikeudellisen menettelyn vaiheissa ja riittävän pitkään myös niiden jälkeen uhrin tarpeiden mukaan ja tässä direktiivissä vahvistettujen oikeuksien mukaisesti. Tukea olisi annettava eri keinoin ilman liiallisia muodollisuuksia ja huolehtien riittävästä maantieteellisestä kattavuudesta jäsenvaltion alueella, jotta kaikilla uhreilla on mahdollisuus hyödyntää tällaisia palveluja. Uhri, jolle on rikoksen vakavuudesta johtuen koitunut huomattavaa vahinkoa, voi tarvita erityistukipalveluja.

(38)

Henkilöille, jotka ovat erityisen haavoittuvassa asemassa tai tilanteessa, jossa he altistuvat erityisen suurelle vahingon riskille, kuten toistuvan läheisväkivallan kohteiksi joutuneet henkilöt, sukupuoleen perustuvan väkivallan kohteiksi joutuneet henkilöt tai henkilöt, jotka joutuvat muuntyyppisten rikosten uhreiksi jäsenvaltiossa, jonka kansalaisia he eivät ole tai jossa he eivät asu, olisi annettava erityistukea ja oikeudellista suojelua. Erityistukipalvelujen olisi perustuttava yhtenäiseen ja kohdennettuun lähestymistapaan, jossa olisi ennen kaikkea otettava huomioon uhrien erityistarpeet, rikoksen aiheuttaman vahingon vakavuus sekä uhrien, rikoksentekijöiden ja lasten väliset suhteet sekä heidän laajempi sosiaalinen ympäristönsä. Näiden palvelujen ja niistä vastaavan henkilöstön, joilla on tärkeä merkitys tuettaessa uhrin toipumista ja selviämistä rikoksen mahdollisesti aiheuttamasta vahingosta tai vammasta, pääasiallisia tehtäviä olisi oltava ilmoittaa uhreille tässä direktiivissä vahvistetuista oikeuksista, jotta uhrit voivat tehdä päätöksiä heitä tukevassa ympäristössä, jossa heitä kohdellaan ihmisarvoa kunnioittaen ja hienotunteisesti. Tällaisiin erityistukipalveluihin voivat kuulua seuraavat tukimuodot: suoja ja turvallinen majoitus, välitön lääketieteellinen apu, raiskauksen tai seksuaalisen väkivallan uhrien lähettäminen lääketieteellisiin ja oikeuslääketieteellisiin tutkimuksiin todisteita varten, lyhyt- ja pitkäaikainen psykologinen neuvonta, vammojen hoito, oikeudellinen neuvonta, asianajopalvelut sekä erityispalvelut lapsille, jotka ovat joko suoraan tai välillisesti uhreja.

(39)

Uhrien tukipalvelujen ei edellytetä tarjoavan itse laajaa erikois- ja ammatillista asiantuntemusta. Uhrien tukipalvelujen olisi tarvittaessa autettava uhreja ottamaan yhteyttä olemassa oleviin ammattiauttajiin, kuten psykologeihin.

(40)

Vaikka uhrin poliisille tai muulle toimivaltaiselle viranomaiselle tekemä rikosilmoitus ei saisi olla tuen saannin ehtona, näillä viranomaisilla on usein parhaat edellytykset kertoa uhreille tukimahdollisuuksista. Siksi jäsenvaltioita rohkaistaan luomaan asianmukaiset olosuhteet, joissa uhrit voidaan saattaa tukipalvelujen piiriin ja samalla huolehditaan muun muassa siitä, että tietosuojavaatimuksia voidaan noudattaa ja että niitä noudatetaan. Toistuvaa tukipalvelujen piiriin ohjaamista olisi vältettävä.

(41)

Uhrin oikeuden tulla kuulluksi olisi katsottava toteutuneen silloin, kun uhri saa antaa kirjallisia lausuntoja tai selityksiä.

(42)

Lapsiuhrin oikeutta tulla kuulluksi rikosoikeudellisessa menettelyssä ei olisi estettävä yksinomaan sillä perusteella, että uhri on lapsi, tai uhrin iän perusteella.

(43)

Oikeuden syyttämättäjättämispäätöksen uudelleen käsittelyyn olisi ymmärrettävä koskevan syyttäjien ja tutkintatuomarien taikka lainvalvontaviranomaisten, esimerkiksi poliisien, tekemiä päätöksiä, mutta ei tuomioistuinten tekemiä päätöksiä. Sen, joka käsittelee syyttämättäjättämispäätöksen uudelleen, olisi oltava eri henkilö tai viranomainen kuin se, joka teki alkuperäisen päätöksen, paitsi jos alkuperäisen syyttämättäjättämispäätöksen on tehnyt ylin syyttäjäviranomainen, jonka päätökseen ei voi hakea muutosta; tällöin uudelleen käsittelyn voi suorittaa sama viranomainen. Oikeuden syyttämättäjättämispäätöksen uudelleen käsittelyyn ei olisi ymmärrettävä koskevan erityismenettelyjä, esimerkiksi parlamentin tai hallituksen jäseniä vastaan aloitettuja menettelyjä, jotka liittyvät heidän virallisten tehtäviensä hoitamiseen.

(44)

Rikosoikeudellisen menettelyn lopettamisesta tehdyn päätöksen olisi käsitettävä tilanteet, joissa syyttäjä päättää peruuttaa syytteen tai olla jatkamatta menettelyä.

(45)

Syyttäjän päätös, joka johtaa tuomioistuimen ulkopuoliseen ratkaisuun ja jolla näin ollen lopetetaan rikosoikeudellinen menettely, epää uhreilta oikeuden syyttäjän syyttämättäjättämispäätöksen uudelleen käsittelyyn vain, jos tuomioistuimen ulkopuoliseen ratkaisuun sisältyy varoitus tai velvoite.

(46)

Korjaavan oikeuden palvelut, kuten uhrin ja rikoksentekijän välinen sovittelu, läheisneuvonpito tai asian selvittelypiirit, voivat olla uhrille hyvin hyödyllisiä, mutta ne edellyttävät suojatoimia toissijaisen ja toistuvan uhriksi joutumisen, pelottelun ja kostotoimien välttämiseksi. Siksi näissä palveluissa olisi ensisijaisesti otettava huomioon uhrin etu ja tarpeet, uhrille aiheutuneen vahingon korjaaminen ja uuden vahingon estäminen. Sellaiset tekijät kuin rikoksen luonne ja vakavuus, siitä seuranneen vamman aste, uhrin fyysisen, seksuaalisen tai henkisen koskemattomuuden toistuva loukkaaminen, vallan epätasapaino ja uhrin ikä, kypsyys tai älyllinen kapasiteetti, jotka voisivat rajoittaa tai vähentää uhrin kykyä tehdä tietoon perustuva valinta tai vaarantaa uhrin kannalta myönteisen lopputuloksen, olisi otettava huomioon siirrettäessä asia korjaavan oikeuden palveluihin ja korjaavan oikeuden toteutuksessa. Korjaavan oikeuden menettelyjen olisi periaatteessa oltava luottamuksellisia, jolleivät osapuolet toisin sovi tai jollei kansallisessa lainsäädännössä toisin säädetä erittäin tärkeän yleisen edun vuoksi. Yleisen edun voidaan katsoa vaativan esimerkiksi prosessin kuluessa esitettyjen uhkausten tai sen kuluessa tapahtuvan kaikenlaisen väkivallan julkistamista.

(47)

Uhrille ei saisi aiheutua kuluja rikosoikeudelliseen menettelyyn osallistumisestaan. Jäsenvaltioiden olisi edellytettävä korvaavan ainoastaan välttämättömät kulut, jotka uhrille aiheutuvat rikosoikeudelliseen menettelyyn osallistumisestaan, ja niiden ei olisi edellytettävä korvaavan uhrin oikeudenkäyntikuluja. Jäsenvaltioiden olisi voitava asettaa kansallisessa lainsäädännössä kulujen korvaamista koskevia ehtoja, kuten korvauksen hakemista koskevat määräajat, päivärahojen ja matkakorvausten vakiomäärät sekä ansionmenetyksestä maksettavat päivittäiset enimmäismäärät. Oikeus saada rikosoikeudellisessa menettelyssä korvausta kuluista ei saisi johtua tilanteesta, jossa uhri antaa lausunnon ilmoittaessaan rikoksesta. Kulut olisi katettava vain siinä määrin, kuin toimivaltaiset viranomaiset velvoittavat tai pyytävät uhria olemaan läsnä ja osallistumaan aktiivisesti rikosoikeudelliseen menettelyyn.

(48)

Rikosoikeudellisen menettelyn kuluessa takavarikoitu rikoksen uhrin omaisuus, joka on palautettavissa, olisi palautettava hänelle viipymättä, jollei ole olemassa poikkeuksellisia olosuhteita, kuten riita omistusoikeudesta taikka jos omaisuuden hallussapito tai omaisuus itsessään on laitonta. Oikeus saada omaisuus palautetuksi ei saisi vaikuttaa sen lainmukaiseen pidättämiseen muita oikeudellisia menettelyjä varten.

(49)

Oikeutta saada päätös rikoksentekijän velvoittamisesta maksamaan korvaus ja sitä koskevaa menettelyä olisi sovellettava myös uhreihin, jotka asuvat muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, jossa rikos tehtiin.

(50)

Tässä direktiivissä säädetty velvoite toimittaa rikosilmoitus ei saisi vaikuttaa jäsenvaltioiden toimivaltaan aloittaa menettelyt, eikä se rajoita rikosoikeudellisia menettelyjä koskevien toimivaltaristiriitojen ehkäisemisestä ja ratkaisemisesta 30 päivänä marraskuuta 2009 tehdyssä neuvoston puitepäätöksessä 2009/948/YOS (13) vahvistettujen tuomioistuimen toimivallan määräytymistä koskevien sääntöjen soveltamista.

(51)

Jos uhri on poistunut sen jäsenvaltion alueelta, jossa rikos tehtiin, tätä jäsenvaltiota ei olisi enää velvoitettava tarjoamaan apua, tukea ja suojelua paitsi siltä osin, kuin ne liittyvät suoraan kyseisen rikoksen osalta jäsenvaltiossa meneillään oleviin rikosoikeudellisiin menettelyihin, kuten erityiset suojelutoimenpiteet tuomioistuinkäsittelyn aikana. Uhrin asuinjäsenvaltion olisi annettava uhrin toipumiseen tarvittavaa apua, tukea ja suojelua.

(52)

Saatavilla olisi oltava toimenpiteitä, joilla uhrin ja hänen perheenjäsentensä turvallisuutta ja koskemattomuutta suojellaan toissijaiselta ja toistuvalta uhriksi joutumiselta, pelottelulta ja kostotoimilta ja joita ovat esimerkiksi väliaikaiset kieltotuomiot, suojelumääräykset tai lähestymiskiellot.

(53)

Toissijaisen tai toistuvan uhriksi joutumisen, pelottelun tai kostotoimien riskiä rikoksentekijän toimesta tai rikosoikeudelliseen menettelyyn osallistumisen seurauksena olisi rajoitettava toteuttamalla menettely yhteen sovitetulla tavalla ja kunnioittavasti siten, että uhri voi luottaa viranomaisiin. Yhteydenpito toimivaltaisiin viranomaisiin olisi tehtävä mahdollisimman vaivattomaksi, samalla kun viranomaisten ja uhrin välistä tarpeetonta yhteydenpitoa rajoitetaan esimerkiksi tallentamalla kuulustelut videolle ja sallimalla tallenteen käyttö tuomioistuinkäsittelyssä. Oikeusalalla toimivien käyttöön olisi asetettava mahdollisimman laaja toimenpidevalikoima, jotta voidaan välttää aiheuttamasta uhrille tuomioistuinkäsittelyn aikana ahdistusta erityisesti sen johdosta, että hän joutuu katsekontaktiin rikoksentekijän tai tämän perheen tai rikoskumppanien taikka yleisöön kuuluvien kanssa. Tätä varten jäsenvaltioita olisi rohkaistava ottamaan erityisesti tuomioistuinrakennuksissa ja poliisiasemilla käyttöön toteuttamiskelpoisia ja käytännönläheisiä toimenpiteitä, joiden avulla tilat voidaan varustaa erillisten sisäänkäyntien ja uhreja varten olevien odotustilojen kaltaisilla ominaisuuksilla. Lisäksi jäsenvaltioiden olisi mahdollisuuksien mukaan järjestettävä rikosoikeudelliset menettelyt siten, että vältetään uhrin ja hänen perheenjäsentensä sekä rikoksentekijöiden kohtaaminen, esimerkiksi kutsumalla uhrit ja rikoksentekijät kuultavaksi eri aikoina.

(54)

Uhrin yksityisyyden suojan turvaaminen voi olla tärkeä keino toissijaisen ja toistuvan uhriksi joutumisen, pelottelun sekä kostotoimien välttämiseksi, ja tämä voidaan toteuttaa erilaisilla toimenpiteillä, kuten salaamalla uhrin henkilöllisyyttä ja olinpaikkaa koskevat tiedot tai rajoittamalla niiden paljastamista. Tällainen suojelu on erityisen tärkeää, jos uhri on lapsi, ja se käsittää myös lapsen nimen salaamisen. Poikkeustapauksissa tiedon paljastamisesta tai jopa laajasta julkistamisesta saattaa kuitenkin olla lapselle hyötyä esimerkiksi silloin, kun lapsi on kaapattu. Uhrien ja heidän perheenjäsentensä yksityisyyden ja kuvien suojaamiseksi toteutettavissa toimenpiteissä olisi aina kunnioitettava oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, sellaisena kuin se on tunnustettu ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen (Euroopan ihmisoikeussopimus) 6 artiklassa, ja sananvapautta, sellaisena kuin se on tunnustettu mainitun yleissopimuksen 10 artiklassa.

(55)

Jotkut uhrit ovat rikosoikeudellisen menettelyn aikana erityisen suuressa vaarassa joutua rikoksentekijän toimesta toissijaisesti tai toistuvasti uhriksi taikka pelottelun tai kostotoimien kohteeksi. On mahdollista, että tällainen vaara johtuu uhrin henkilökohtaisista ominaisuuksista tai rikoksen tyypistä tai luonteesta taikka sen olosuhteista. Tällainen vaara voidaan todeta luotettavasti vain mahdollisimman varhaisessa vaiheessa suoritetulla henkilökohtaisella arvioinnilla. Tällainen arviointi olisi suoritettava kaikille uhreille sen määrittämiseksi, ovatko he vaarassa joutua toissijaisesti tai toistuvasti uhriksi taikka pelottelun tai kostotoimien kohteeksi ja mitä erityisiä suojelutoimenpiteitä he tarvitsevat.

(56)

Henkilökohtaisessa arvioinnissa olisi otettava huomioon uhrin henkilökohtaiset ominaisuudet, kuten ikä, sukupuoli ja sukupuoli-identiteetti tai sukupuolen ilmaisu, etninen alkuperä, rotu, uskonto, sukupuolinen suuntautuminen, terveydentila, vammaisuus, oleskeluoikeus, kommunikaatiovaikeudet, suhde tai riippuvuussuhde rikoksentekijään ja aiemmat kokemukset rikoksista. Siinä olisi otettava huomioon myös rikoksen tyyppi ja luonne sekä sen olosuhteet, kuten se, onko kyseessä viharikos tai rikos, jonka motiivin muodostaa ennakkoluulo tai syrjintä, seksuaalinen väkivalta, tai läheisväkivalta, se, oliko rikoksentekijä hallitsevassa asemassa, se, asuuko uhri alueella, jolla tapahtuu paljon rikoksia tai jota jengit hallitsevat, tai se, onko uhri kotoisin jostain muusta maasta kuin siitä jäsenvaltiosta, jossa rikos tehtiin.

(57)

Ihmiskaupan, terrorismin, järjestäytyneen rikollisuuden, läheisväkivallan, seksuaalisen väkivallan tai hyväksikäytön, sukupuoleen perustuvan väkivallan ja viharikosten uhrilla sekä vammaisella uhrilla ja lapsiuhrilla on suuri alttius toissijaiselle tai toistuvalle uhriksi joutumiselle, pelottelulle tai kostotoimille. Tällaisen uhrin vaaraa joutua uudelleen uhriksi taikka pelottelun tai kostotoimien kohteeksi olisi arvioitava erityisen huolellisesti, ja selvänä ennakko-oletuksena olisi oltava se, että kyseisen uhrin hyväksi toteutetaan erityisiä suojelutoimenpiteitä.

(58)

Toissijaiselle tai toistuvalle uhriksi joutumiselle, pelottelulle tai kostotoimille alttiiksi todetulle uhrille olisi tarjottava asianmukaisia toimenpiteitä hänen suojelemisekseen rikosoikeudellisten menettelyjen aikana. Näiden toimenpiteiden täsmällinen luonne olisi määritettävä henkilökohtaisen arvioinnin perusteella ja uhrin toiveet huomioon ottaen. Toimenpiteiden laajuus olisi määritettävä puolustukselle kuuluvia oikeuksia rajoittamatta ja oikeudellista harkintavaltaa koskevien sääntöjen mukaisesti. Uhrin huolten ja pelkojen, jotka liittyvät oikeudelliseen menettelyyn, olisi oltava ratkaisevassa asemassa, kun arvioidaan uhrin tarvetta tiettyyn toimenpiteeseen.

(59)

Välittömien toiminnallisten tarpeiden ja rajoitteiden vuoksi saattaa olla mahdotonta huolehtia esimerkiksi siitä, että uhria kuulustelee aina sama poliisivirkailija; sairaus-, äitiys- ja vanhempainloma ovat esimerkkejä tällaisista rajoitteista. Lisäksi uhrien kuulustelua varten erityisesti suunniteltuja tiloja ei välttämättä ole saatavilla esimerkiksi kunnostustöiden vuoksi. Tällaisten toiminnallisten tai käytännön rajoitteiden vallitessa henkilökohtaisen arvioinnin perusteella kaavaillun erityistoimenpiteen toteuttaminen ei välttämättä ole mahdollista tapauskohtaisesti.

(60)

Jos lapselle on tämän direktiivin mukaisesti määrä nimetä holhooja tai edustaja, näitä tehtäviä voi hoitaa sama henkilö tai oikeushenkilö, laitos tai viranomainen.

(61)

Kaikkien rikosoikeudellisiin menettelyihin osallistuvien virkamiesten, jotka todennäköisesti joutuvat kohtaamaan henkilökohtaisesti uhreja, olisi voitava saada asianmukaista perus- ja jatkokoulutusta tasolla, jota heidän yhteytensä uhreihin edellyttää, niin, että he kykenevät tunnistamaan uhrit ja näiden tarpeet ja käsittelemään näiden asiaa kunnioittavasti, hienotunteisesti, ammattitaitoisesti ja syrjimättömästi. Henkilöiden, jotka todennäköisesti joutuvat osallistumaan henkilökohtaiseen arviointiin, jossa määritetään uhrien erityiset suojelutarpeet ja se, tarvitsevatko he erityisiä suojelutoimenpiteitä, olisi saatava tällaisen arvioinnin suorittamista koskevaa erityiskoulutusta. Jäsenvaltioiden olisi huolehdittava tällaisesta koulutuksesta poliisiviranomaisten ja tuomioistuinten henkilöstön osalta. Myös lakimieskunnan, syyttäjien ja tuomareiden sekä sellaisten oikeusalalla toimivien, jotka tarjoavat uhrien tukipalveluja tai korjaavan oikeuden palveluja, koulutusta olisi edistettävä. Tämän vaatimuksen olisi sisällettävä myös niitä tukipalveluja koskevaa koulutusta, joihin uhreja olisi ohjattava, tai erityiskoulutusta, jos näiden henkilöiden työ keskittyy erityistarpeita omaaviin uhreihin, ja tarvittaessa erityistä psykologista koulutusta. Tässä koulutuksessa olisi tarpeen mukaan otettava huomioon sukupuolinäkökohdat. Jäsenvaltioiden koulutustoimia olisi täydennettävä Budapestin etenemissuunnitelman mukaisesti suuntaviivoilla, suosituksilla ja parhaiden käytäntöjen vaihdolla.

(62)

Jäsenvaltioiden olisi rohkaistava kansalaisjärjestöjä, mukaan lukien tunnustetut ja aktiiviset valtiosta riippumattomat järjestöt, jotka työskentelevät rikoksen uhrien parissa, ja tehtävä niiden kanssa tiiviisti yhteistyötä erityisesti toimintapoliittisten aloitteiden, tiedotus- ja valistuskampanjoiden, tutkimus- ja koulutusohjelmien, koulutuksen sekä rikosten uhrien tuki- ja suojelutoimenpiteiden vaikutusten seurannan ja arvioinnin toteuttamisessa. Asianmukaisen avun, tuen ja suojelun antaminen rikoksen uhreille edellyttää julkisten palvelujen yhteen sovitettua toimintaa ja osallistumista hallinnon kaikilla tasoilla: unionin tasolla sekä kansallisella, alueellisella ja paikallisella tasolla. Uhreja olisi autettava löytämään toimivaltaiset viranomaiset ja kääntymään näiden puoleen, jotta vältetään toistuva tukipalvelujen piiriin ohjaaminen. Jäsenvaltioiden olisi harkittava ”yhden yhteyspisteen” kehittämistä rikosoikeudellisiin menettelyihin osallisina olevien uhrien moninaisten tarpeiden käsittelyä varten; näihin tarpeisiin kuuluu tarve saada tietoa, apua, tukea, suojelua ja korvauksia.

(63)

Rikosilmoituksen tekemiseen rohkaisemiseksi ja sen helpottamiseksi ja jotta uhreille voidaan antaa mahdollisuus vapautua toistuvasti uhriksi joutumisen kehästä, on välttämätöntä, että uhrien saatavilla on luotettavia tukipalveluja ja että toimivaltaiset viranomaiset ovat valmiita vastaamaan uhrien ilmoituksiin kunnioittavasti, hienotunteisesti, ammattitaitoisesti ja syrjimättömästi. Tämä voisi lisätä uhrien luottamusta jäsenvaltioiden rikosoikeudellisiin järjestelmiin ja vähentää ilmoittamatta jäävien rikosten määrää. Oikeusalalla toimivien, jotka todennäköisesti saavat uhreilta rikosilmoituksia, olisi saatava asianmukaista koulutusta rikosilmoitusten tekemisen helpottamiseksi, ja olisi toteutettava toimenpiteitä, jotta kolmansille osapuolille, myös kansalaisjärjestöille, annetaan mahdollisuus tehdä ilmoituksia. Viestintäteknologian, kuten sähköpostin, videotallenteiden tai sähköisten lomakkeiden, käytön pitäisi olla mahdollista rikosilmoitusta tehtäessä.

(64)

Järjestelmällisen ja riittävän tilastotietojen keruun tunnustetaan olevan tässä direktiivissä vahvistettuja oikeuksia koskevan tehokkaan toimintapolitiikan olennainen osatekijä. Tämän direktiivin soveltamisen arvioinnin helpottamiseksi jäsenvaltioiden olisi toimitettava komissiolle rikosten uhreja koskevien kansallisten menettelyjen soveltamista koskevat merkitykselliset tilastotiedot, mukaan luettuina ainakin ilmoitettujen rikosten lukumäärä ja laji sekä, sikäli kuin kyseiset tiedot ovat tiedossa ja saatavilla, uhrien lukumäärä, ikä ja sukupuoli. Asiaankuuluvat tilastotiedot voivat sisältää oikeusviranomaisten ja lainvalvontaviranomaisten kirjaamia tietoja sekä mahdollisuuksien mukaan terveydenhuollon ja sosiaalihuollon palvelujen, julkisten ja valtiosta riippumattomien uhrin tukipalvelujen ja korjaavan oikeuden palvelujen sekä muiden, rikosten uhrien kanssa työskentelevien järjestöjen kokoamia hallinnollisia tietoja. Oikeudelliset tiedot voivat sisältää tietoja ilmoitetuista rikoksista, niiden tapausten määrästä, joista on suoritettu tutkinta, sekä niistä henkilöistä, joita vastaan on nostettu syyte tai jotka on tuomittu. Palvelupohjaiset hallinnolliset tiedot voivat sisältää mahdollisuuksien mukaan tietoja siitä, miten uhrit käyttävät valtion virastojen ja julkisten tai yksityisten tukijärjestöjen tarjoamia palveluja, kuten niiden tapausten lukumäärä, joissa poliisi on ohjannut henkilön uhrin tukipalveluihin, sekä niiden uhrien määrä, jotka pyytävät, saavat tai eivät saa tukea tai korjaavan oikeuden palveluita.

(65)

Tällä direktiivillä on tarkoitus muuttaa puitepäätöksen 2001/220/YOS säännöksiä ja laajentaa niiden soveltamisalaa. Koska tehtävät muutokset ovat määrältään ja luonteeltaan merkittäviä, mainittu puitepäätös olisi selkeyden vuoksi korvattava tämän direktiivin antamiseen osallistuvien jäsenvaltioiden osalta kokonaisuudessaan.

(66)

Tässä direktiivissä kunnioitetaan perusoikeuksia ja otetaan huomioon Euroopan unionin perusoikeuskirjassa tunnustetut periaatteet. Sillä pyritään erityisesti edistämään oikeutta ihmisarvoon, elämään, ruumiilliseen ja henkiseen koskemattomuuteen, vapauteen ja turvallisuuteen ja yksityis- ja perhe-elämän kunnioittamiseen sekä omistusoikeutta, syrjintäkiellon periaatetta, sukupuolten tasa-arvon periaatetta, lasten, ikääntyneiden ja vammaisten oikeuksia sekä oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin.

(67)

Jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla saavuttaa tämän direktiivin tavoitetta, joka on rikoksen uhrien oikeuksia, tukea ja suojelua koskevien vähimmäisvaatimusten vahvistaminen, vaan se voidaan toiminnan laajuuden ja mahdollisten vaikutusten vuoksi saavuttaa paremmin unionin tasolla, joten unioni voi toteuttaa toimenpiteitä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Mainitussa artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä direktiivissä ei ylitetä sitä, mikä on tämän tavoitteen saavuttamiseksi tarpeen.

(68)

Tämän direktiivin täytäntöönpanon yhteydessä käsiteltävät henkilötiedot olisi suojattava rikosasioissa tehtävässä poliisi- ja oikeudellisessa yhteistyössä käsiteltävien henkilötietojen suojaamisesta 27 päivänä marraskuuta 2008 tehdyn neuvoston puitepäätöksen 2008/977/YOS (14) ja kaikkien jäsenvaltioiden ratifioimassa, yksilöiden suojelusta henkilötietojen automaattisessa tietojenkäsittelyssä 28 päivänä tammikuuta 1981 tehdyssä Euroopan neuvoston yleissopimuksessa vahvistettujen periaatteiden mukaisesti.

(69)

Tämä direktiivi ei vaikuta muissa unionin säädöksissä oleviin pidemmälle meneviin säännöksiin, joissa käsitellään kohdennetummin tiettyjen uhriryhmien kuten ihmiskaupan uhrien sekä lasten seksuaalisen hyväksikäytön, seksuaalisen riiston ja lapsipornografian uhrien erityistarpeita.

(70)

Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen liitetyssä, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemasta vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen osalta tehdyssä pöytäkirjassa N:o 21 olevan 3 artiklan mukaisesti nämä jäsenvaltiot ovat ilmoittaneet haluavansa osallistua tämän direktiivin hyväksymiseen ja soveltamiseen.

(71)

Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen liitetyssä, Tanskan asemasta tehdyssä pöytäkirjassa N:o 22 olevan 1 ja 2 artiklan mukaisesti Tanska ei osallistu tämän direktiivin hyväksymiseen, direktiivi ei sido Tanskaa eikä sitä sovelleta Tanskaan.

(72)

Euroopan tietosuojavaltuutettu on antanut 17 päivänä lokakuuta 2011 (15) yksilöiden suojelusta yhteisöjen toimielinten ja elinten suorittamassa henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta 18 päivänä joulukuuta 2000 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 45/2001 (16) 41 artiklan 2 kohdan perusteella lausunnon,