7.9.2015   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 294/19

—

kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen asiassa T-250/13 18.3.2015 antaman tuomion

—

kumoamaan valituslautakunnan antaman päätöksen asiassa R-1101/2011-2 tai vaihtoehtoisesti palauttamaan asian unionin yleiseen tuomioistuimeen, mikäli tämä on tarpeen,

—

velvoittamaan SMHV:n vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan sekä korvaamaan valittajalle unionin tuomioistuimessa ja unionin yleisessä tuomioistuimessa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut sekä valituslautakunnassa aiheutuneet kulut

—

velvoittamaan Energy Brands, Inc:in vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan, mikäli tämä osallistuu oikeudenkäyntiin väliintulijana.

—

totesi virheellisesti valituslautakunnan ottaneen huomioon toimitetut valaehtoiset vakuutukset, vaikka se ei ollut tarkastellut näiden valaehtoisten vakuutusten todistusarvoa laisinkaan

—

perusti toteamuksensa virheellisiin tosiseikkoihin, kun se totesi 12 lavan pullotilauksella olevan hyvin rajoitettu taloudellinen merkitys ”koemyyntien” suorittamiseksi

—

vahvisti virheellisesti säännön, jonka mukaan huomattavan suuret markkinat – kuten markkinat juomille suurkulutustuotteina – väistämättä johtivat korkeampiin vaatimuksiin käytön laajuuden osalta, sekä sovelsi sitä virheellisesti

—

ei noudattanut periaatetta, jonka mukaan vaatimusta jatkuvasta käytöstä ei ole,

—

teki oikeudellisen virheen todetessaan, että syitä sille, miksi tavaramerkkiä ei ollut käytetty laajemmin eikä koko merkityksellisen ajanjakson ajan, oli tarkasteltava ainoastaan arvioitaessa syitä kyseisen tavaramerkin käyttämättä jättämiselle

—

ei ottanut huomioon ”käyttämättä jättämisen” ja ”tilanteiden, joissa käyttö on ollut vähäistä,” välistä eroa

—

virheellisesti vahvisti periaatteen, jonka mukaan silloin, kun valituslautakunta arvioi tavaramerkin tosiasiallista käyttöä, sen täytyi ottaa ainoastaan huomioon näyttö tällaisesta käytöstä eikä näyttöä, jossa selitetään kyseisen tavaramerkin käyttämättä jättämistä,

—

virheellisesti vahvisti säännön, jonka mukaan ainoastaan suuret kampanjat voivat olla merkityksellisiä mainos- ja muussa myynninedistämistoiminnassa

—

virheellisesti kiisti tavaramerkin omistajan internetsivustolta tulostettujen tulosteiden merkityksellisyyden ja jätti ottamatta huomioon valittajan tältä osin esittämät selitykset ja todisteet

—

osoitti ymmärtäneensä virheellisesti ilmaisun ”symbolinen”.

—

teki laskuvirheen

—

ei ottanut todennäköisenä syynä huomioon tuotteiden viallisuutta eikä kolmannen osapuolen vireille saattamaa menettämismenettelyä

—

teki oikeudellisen virheen vähäistä käyttöä koskevilta perusteilta vaaditun laadun osalta. Syiden sille, miksi tavaramerkkiä ei käytetä laajemmin, ei tosiasiallisen käytön osalta tarvitse täyttää vaatimusta perustelluista syistä käyttämättä jättämiselle, vaan on oltava riittävää, että ne saattavat todennäköiseksi sen, miksi määrä ei ole ollut suurempi.

—

perusti toteamuksensa tosiseikkoihin, jotka on otettu huomioon vääristyneellä tavalla, koska velvoitteita tarkkailla ja valvoa tuotteiden valmistusta ei itse asiassa ollut rikottu

—

osoitti ymmärtäneensä virheellisesti TRIPS-sopimuksen 19 artiklan 1 kappaleessa tarkoitetut arviointiperusteet ”tavaramerkin omistajan tahdosta riippumat[ta]’ja’este” etenkin, kun se ei kysynyt, olisiko ollut kohtuutonta valmistaa ja markkinoida uusia tuotteita, vaan se kysyi, olisiko tämä ollut mahdotonta

—

ei havainnut sitä, että valittaja oli esittänyt yksityiskohtaiset selitykset sille, miksi valmistuksen ja toimituksen jatkaminen vaivatta ja nopeasti ei ollut ollut mahdollista, mitä valituslautakunta ja unionin yleinen tuomioistuin itse eivät kumpikaan ottaneet huomioon.

—

ei havainnut, että menettämismenettely on täysin riippumaton tavaramerkin omistajan tahdosta

—

sovelsi virheellisiä standardeja, kun se perusti päätelmänsä toteamukseen siitä, ettei menettämismenettely estä tavaramerkin omistajaa käyttämästä tavaramerkkiä

—

vahvisti virheellisen perusteen ”välittömille seurauksille”: unionin yleinen tuomioistuin myönsi, että mikäli tällainen menettämismenettely johtaisi tavaramerkin menettämiseen, saatettaisiin nostaa vahingonkorvauskanne. Se kuitenkin hylkäsi todellisen syyn käyttämättä jättämiselle, koska tämä ei ollut menettämismenettelyn ”välitön seuraus”: unionin yleisen tuomioistuimen toteamukset tältä osin ovat tosiasiallisen käytön vaatimuksen tarkoituksen vastaisia. Suppea toteamus siitä, että tavaramerkin omistajan tehtävänä oli arvioida ja laskea riskit ja joko käyttää tavaramerkkiä vahingonkorvausvastuuseen joutumisen epävarmuudesta huolimatta tai perääntyä ja pidättäytyä käyttämästä tavaramerkkiä, syrjisi selkeästi pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Tämä tekisi myös helposti mahdolliseksi sen, että rekisteröidystä tavaramerkistä kiinnostuneet kolmannet osapuolet käyttäisivät menettämismenettelyä välineenä väärin.