Kanne 11.8.2010 — Van Parys v. komissio

(Asia T-324/10)

()

2010/C 274/41

Oikeudenkäyntikieli: hollanti

Asianosaiset

Kantaja: Léon Van Parys NV (Antwerpen, Belgia) (edustajat: asianajajat P. Vlaemminck ja A. Hubert)

Vastaaja: Euroopan komissio

Vaatimukset

Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut

Kantajan ja tämän tulliasiamiehen väitetään esittäneen 22.6.1998–8.11.1999 väärennettyjä espanjalaisia AGRIM-todistuksia Antwerpenin tulliviranomaisille Ecuadorista peräisin olleiden banaanien tuonnista. Väitetään, että tämän seurauksena on perusteettomasti haettu tullietuuskohtelua.

Kantaja sai kaikki väärennetyiksi väitetyt espanjalaiset todistukset, jotka johtivat jälkitullaukseen, portugalilaiselta välittäjältään, joka toimi veroedustajan ominaisuudessa ja jonka kanssa kantajan italialainen tytäryhtiö oli jo vuosia toiminut espanjalaisten ja portugalilaisten lisenssien ostamiseksi.

Belgian tulli- ja valmisteveroviranomaiset toimittivat Euroopan komissiolle hakemuksen, jossa ne vaativat, että tulleja ei kanneta jälkikäteen ja/tai että jälkikäteen kannetut tullit peruutetaan. Vuotta 1999 koskeneen tuonnin osalta Euroopan komissio teki kielteisen päätöksen, josta kantaja on nostanut tämän kumoamiskanteen.

Kantaja vetoaa kuuteen perusteeseen edellä mainitun päätöksen kumoamiseksi.

Ensinnäkin kantaja väittää, että on rikottu yhteisön tullikoodeksin 239 artiklaa, asetuksen (ETY) N:o 1442/93 ja asetuksen (ETY) N:o 2362/98 säännöksiä sekä tunnustettuja kauppatapoja, sellaisina kuin Maailman kauppajärjestö on ne kuvannut. Kantajan mukaan komissio on rikkonut kyseisiä säännöksiä, joissa sallitaan tuontilisenssien käyttöoikeuden ostaminen kantajan käyttämillä kauppamenetelmillä, katsomalla virheellisesti, että kantaja on syyllistynyt laiminlyöntiin.

Toiseksi kantaja vetoaa yhteisön tullikoodeksin 239 artiklan rikkomiseen ja suhteellisuusperiaatteen loukkaamiseen. Kantajan mukaan komissio on päättänyt, että espanjalaisten tuontitodistusten osoitetut väärennökset ylittävät tavanomaisen kaupallisen riskin ja että niiden osalta on katsottava, että niissä on kyse erityistilanteesta. Kantaja kuitenkin kiistää toteamuksen, että se ei ole toiminut huolellisen kauppiaan tavoin ja että siis yhteisön tullikoodeksin 239 artiklassa säädetyt edellytykset eivät täyty.

Kolmannen kanneperusteen mukaan komissio on rikkonut yhteisön tullikoodeksin 239 artiklaa ja EY:n perustamissopimuksen 211 artiklaa sekä loukannut luottamuksensuojan periaatetta ja yleistä oikeusperiaatetta patere legem quam ipse fecisti. Kantaja väittää, että komissio asettaa kantajalle huolellisuusvelvoitteita, jotka ovat tiukempia kuin säännöstössä edellytetään ja kyseessä olevalla alalla tavanomaisesti noudatetaan, vaikka komissio ja Espanjan viranomaiset eivät ole noudattaneet omia laillisia velvoitteitaan.

Neljänneksi kantaja katsoo, että on rikottu yhteisön tullikoodeksin 239 artiklaa ja loukattu yhdenvertaisuusperiaatetta, koska komissio on perusteettomasti kohdellut vuoden 1998 tuontia eri tavalla kuin vuoden 1999 tuontia.

Viidenneksi kantaja vetoaa yhteisön tullikoodeksin 220 artiklan 2 kohdan b alakohdan rikkomiseen. Kantajan mukaan ei ole mahdollista katsoa ilman tarkempia selvityksiä, että Espanjan tulliviranomaiset eivät ole erehtyneet 220 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitetulla tavalla.

Kuudenneksi kantaja väittää, että on rikottu olennaisia menettelymääräyksiä ja että erityisesti on loukattu kantajan puolustautumisoikeuksia.