23.12.2009   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 318/35

1.1

Yhteisen maatalouspolitiikan perustavoitteet, mm. ruokahuollon takaaminen, ovat edelleen ajankohtaisia ja edellyttävät maataloustuotannon säilyttämistä koko EU:n alueella ja myös pohjoisilla alueilla.

1.2

Käsillä olevassa lausunnossa keskitytään luonnosta, ilmastosta ja maantieteellisestä sijainnista johtuviin EU:n pohjoisten alueiden erityispiirteisiin ja ongelmiin. EU:n pohjoisten alueiden maataloustuotantoa rajoittaa kylmä pohjoinen ilmasto, mikä aiheuttaa lisäkustannuksia viljelylle suotuisammissa ilmasto-oloissa toimiviin maataloustuottajiin verrattuna.

1.3

Pohjoisilla alueilla maatalouden tuotantokustannukset ovat suuremmat ja tuottavuus on oleellisesti pienempi kuin suotuisammilla maataloustuotantoalueilla. Kannattavuuden jatkuva lasku ja samalla tuottajien motivaation heikentyminen vaarantavat maatalouden jatkumisen Euroopan pohjoisilla alueilla. Näitä vaaroja voidaan välttää soveltamalla asianmukaisia maatalouspolitiikan välineitä.

1.4

Maatalousmaan käyttö on taattava myös epäsuotuisassa asemassa olevilla pohjoisilla alueilla, jotta voidaan varmistaa perinnemaisemien ja ekologisesti arvokkaiden alueiden säilyminen. Tämä on mahdollista saavuttaa epäsuotuisassa asemassa oleville alueille osoitetun tuen avulla, mutta se edellyttää, että tukia suunnataan entistä enemmän alueille, joilla maanviljelyn loppumisen vaara on suurin.

1.5

Todellisten myönteisten vaikutusten saavuttamiseksi on epäsuotuisassa asemassa olevien alueiden kriteereitä määritettäessä tarkistettava myös rahoitusperiaatteita. Yhtenä mahdollisuutena tulisi pohtia epäsuotuisassa asemassa olevien alueiden tukien yhdentämistä ensimmäisen pilarin tukien kanssa. Nykyinen järjestelmä, jossa suorat tuet perustuvat aiempien vuosien tuotantomääriin, suosii suotuisassa asemassa olevien alueiden viljelijöitä. Epäsuotuisassa asemassa olevien alueiden tuki ei ole kompensoinut riittävästi epäsuotuisia tuotanto-olosuhteita alueilla, joilla on luonnonolosuhteista johtuvia haittoja.

1.6

Tukitason määrittelyssä tulisi tulevaisuudessa jokaisella yksittäisellä epäsuotuisassa asemassa olevalla alueella ottaa huomioon luonnonhaittojen ja epäsuotuisten tuotantotekijöiden aiheuttamien lisäkustannusten kokonaismäärä: mitä heikommat luonnonolosuhteet, sitä korkeampi tulisi tukitason olla. Samalla tulisi kuitenkin määritellä myös tukien ala- ja ylärajat.

1.7

Luonnonhaittojen määrittelyssä tulisi ottaa huomioon kasvukauden lämpöasteiden summan ohella myös alueen talvikauden pakkasasteiden summa.

1.8

Pohjoiset alueet sijaitsevat kaukana Euroopan suurista markkinoista, niiden maaseutualueet ovat erittäin harvaan asuttuja ja niiden pellot pirstaloituneita, mikä lisää maataloustuotannon kustannuksia. Epäsuotuisassa asemassa olevia alueita on tuettava niiden asuttuna pitämiseksi ja maataloustuotannon säilyttämiseksi. Näin ollen ETSK suosittaa, että epäsuotuisassa asemassa olevien alueiden kriteereihin lisätään myös harva asutus ja että laaditaan lisäkriteereitä metsäisten alueiden maataloustuotannon tukemiseksi.

1.9

ETSK suosittaa, että uusien epäsuotuisassa asemassa olevien alueiden (luonnonhaitta-alueiden) kriteereitä laadittaessa ja määriteltäessä otetaan huomion lausunnossa käsitellyt pohjoisten alueiden luonto-, ilmasto- ja sosiaalitaloudellisten olosuhteiden erot. Yksi mahdollisuus olisi määritellä ne vuoristoalueiden tapaan erityisalueiksi.

2.1

ETSK on käsitellyt epäsuotuisassa asemassa olevia alueita aiemmissa oma-aloitteisissa lausunnoissaan (1).

2.2

Euroopan komissio julkaisi 21. huhtikuuta 2009 tiedonantonsa KOM(2009) 161 lopullinen, jossa esitetään epäsuotuisassa asemassa olevien alueiden määrittelyperiaatteiden muuttamista ja uusien kriteerien asettamista. Komissio suosittelee mm., että epäsuotuisassa asemassa olevia alueita nimitetään tulevaisuudessa luonnonhaitta-alueiksi. ETSK pitää uutta lähestymistapaa tervetulleena.

2.3

EU:n yhtenäismarkkinoilla on taattu tavaroiden ja palveluiden vapaa liikkuvuus, joten maataloustuotantoa ei voida pitkällä aikavälillä harjoittaa ilman erityistukia EU:n pohjoisilla alueilla, joilla yksikkökustannukset ovat suuremmat. Tämä taas vaikuttaa kielteisesti kyseisten alueiden sosiaaliseen ja ekologiseen kestävyyteen sekä niiden biologiseen monimuotoisuuteen.

2.4

Epäsuotuisessa asemassa olevien alueiden järjestelmää ja sen vaikutusta ei voida vertailla jäsenvaltioiden kesken. Sovellettavien kriteereiden suuren määrän vuoksi nykyiset epäsuotuisassa asemassa olevien alueiden tukijärjestelmät eivät heijasta riittävän hyvin luonnon- ja ilmasto-olosuhteista johtuvia tuotantoedellytysten eroja eivätkä kompensoi niitä asianmukaisesti eivätkä suhteellisesti.

2.5

Maailmanlaajuisen ja Euroopan pitkän aikavälin elintarvikevarmuuden takaamiseksi maataloustuotannon on jatkuttava myös Euroopan unionin pohjoisilla alueilla. Ennusteiden mukaan maatalouden ilmasto-olot voivat ilmastonmuutoksen vuoksi parantua kyseisillä alueilla seuraavien 50–100 vuoden mittaan, kun taas eteläiset alueet kuivuvat ja Euroopan maataloustuotanto saattaa siirtyä pohjoiseen.

3.1

Euroopan unionin pohjoisten alueiden maataloustuotannon erottaa Etelä- ja Keski-Euroopan tuotannosta huomattavasti lyhyempi kasvukausi, viljelyn edellyttämien lämpötilojen oleellisesti alhaisempi summa ja liiallinen kosteus suurimman osan vuotta. Sateet jakautuvat vuosittain epätasaisesti: keväällä ja kesällä – kasvien itämisen, versomisen ja kasvun aikana – ongelmana on sateitten vähyys, kun taas syksyllä sateiden runsaus haittaa oikea-aikaista sadonkorjuuta ja heikentää sadon laatua.

3.2

Pohjoisten alueiden maatalouteen vaikuttaa oleellisesti myös pitkä talvi, jonka seurauksena maanpinta jäätyy. Alimmillaan lämpötila voi pudota jopa -40 celsiusasteen alle. Roudan syvyys riippuu sekä pakkasasteiden summasta että lumipeitteen paksuudesta, ja routa voi ulottua Latviassa ja Virossa metrin ja Pohjois-Suomessa ja Pohjois-Ruotsissa kahden metrin syvyyteen. Lumen ja roudan sulaminen sekä maaperän lämpeneminen on pitkäaikainen prosessi, jonka seurauksena kevätkylvöt ja kasvukauden alku siirtyvät myöhemmäksi. Leveysasteesta ja meren läheisyydestä riippuen kevätkylvöt tehdään pohjoisilla alueilla huhtikuun lopun ja kesäkuun puolenvälin välisenä aikana. Tämän vuoksi tulisi epäsuotuisessa asemassa olevien alueiden kriteereitä laadittaessa ottaa huomioon myös alueen pakkasasteiden summa.

3.3

Rakennusten perustusten sekä vesi- ja viemäriputkien on oltava routarajaa syvemmällä, ja rakennusten ulkoseinät on eristettävä: tämä lisää rakennuskustannuksia. Myös rakennusten lämmitys ja lumityöt aiheuttavat merkittäviä kustannuksia.

3.4

Koska maatuminen alkoi pohjoisilla alueilla vasta jääkauden päätyttyä, multakerros on kyseisillä alueilla ohuempi ja maa-aines on epäyhtenäinen ja laadultaan vaihteleva. Pohjoisten alueiden maaperä on yleensä myös liian kosteaa ja osittain kivistä ja siinä on liikaa savea, hiekkaa tai turvetta. Tämän vuoksi maaperän parantamiseksi on käytettävä suuria summia ennen kaikkea kuivatusjärjestelmien rakentamiseksi ja huoltamiseksi sekä peltojen lannoittamiseksi kalkilla.

3.5

Pohjoisille alueille tyypillistä on jäätiköiden luoma mäkinen ja pirstaloitunut pinnanmuodostus, missä valta-asemassa ovat vähäravinteiset metsät, kosteikot ja muut luonnonalat. Tämän seurauksena peltoalat ovat pieniä ja hajanaisia. Joillain alueilla tilan peltojen keskimääräinen koko saattaa olla alle hehtaarin, ja pellot ovat hajallaan keskellä metsää varsin kaukana tilan rakennuksista. Tämä estää suurien ja tehokkaiden koneiden käytön ja lisää samalla tilan sisäisiä tuotanto- ja kuljetuskustannuksia. Tämänkaltaisia luonnonhaittoja ei voida lieventää myöskään vaihtoehtoisia viljelmiä valitsemalla tai tuotantoa muulla tavoin järkiperäistämällä. Näin ollen on otettava käyttöön lisäkriteerejä, joissa otetaan huomioon metsäisten alueiden luonnonhaitat. Kriteerinä voisi olla peltoalan hehtaarikohtainen osuus. Tilojen ylimääräiset kuljetuskustannukset tulisi korvata epäsuotuisessa asemassa olevia alueita koskevalla välineellä.

3.6

Pohjoiset maaseutualueet ovat erittäin harvaanasuttuja. Suurten kaupunkien ulkopuolella asukastiheys on alle kymmenen henkeä neliökilometrillä ja syrjäisillä alueilla jopa alle kolme henkeä, minkä vuoksi kuljetuskustannukset ovat korkeat sekä tuotannossa että julkisia ja yksityisiä palveluja käytettäessä. Koneellistumisen vuoksi työn tuottavuus on kasvanut huomattavasti, ja 1900-luvulla Pohjois-Euroopasta onkin hävinnyt merkittävän paljon maaseudun työpaikkoja. Harva asutus ja heikot palvelut ovat osaltaan lisänneet maaltapakoa – monilla tiloilla tuotanto loppuu, kun nuoret eivät halua jatkaa tilanpitoa. Tästä huolimatta maanviljely on metsänhoidon ja matkailun ohella pohjoisilla alueilla maalaiselämän taloudellinen perusta. Maaseutuyhteisöt ovat huomattavan pieniä, minkä vuoksi julkisten palveluiden, esimerkiksi koulutuksen ja harrastustoiminnan, kustannukset ovat muihin alueisiin verrattuna asukasta kohden huomattavasti korkeammat. Elämä harvaan asutulla maaseudulla on kallista, sillä pienestä asukasmäärästä muodostuu sekä tavaroille että palveluille pieni kuluttajaryhmä. Pohjoisten alueiden kaukaisimmat osat sijaitsevat liian etäällä suurista keskuksista päivittäistä työssäkäyntiä tai palveluiden saantia ajatellen. Epäsuotuisessa asemassa olevia alueita koskevalla välineellä tulisi korvata ylimääräiset kuljetuskustannukset niille tiloille, jotka sijaitsevat erityisen pitkällä keskuksista (markkinoista).

3.7

Mitä vähemmän Pohjois-Euroopan maaseutualueilla asuu ihmisiä, sitä kalliimmaksi maalla asuvien elämä muodostuu, sillä heidän on taitettava pitkiä matkoja esimerkiksi käydessään kaupassa, lääkärissä ja koulussa sekä hyödyntäessään palveluja. Tämän vuoksi Pohjois-Euroopan harvaan asutuilla alueilla työpaikkojen säilyttäminen ja luominen niin maataloudessa kuin muillakin aloilla on erityisen tärkeää. Sitä tulisi tukea sekä yhteisellä maatalouspolitiikalla että aluepolitiikalla. Näiden politiikkojen toimeenpanon onnistumisesta riippuu, voidaanko maaseudun ja kaupungin välistä muuttoliikettä tasapainottaa sekä pysäyttää maista luopuminen ja syrjäseutujen taloudellinen ja sosiaalinen näivettyminen. Näiden EU:n syrjäseutujen asuttuna pitämisellä on turvallisuuspoliittinen merkitys koko Euroopan unionille.

3.8

Pohjoisten alueiden metsät ja kosteikot tarjoavat yhdessä laajamittaisen maanviljelyn ja osaksi luonnontilassa olevien ekosysteemien kanssa perustan biologiselle monimuotoisuudelle ja lajikirjolle. Pohjoisilla alueilla pesii lisäksi miljoonia muuttolintuja, jotka saavat ravintonsa pelloilta ja luontaisilta heinämailta.

3.9

Luonnonhaittojen, peltoalojen pirstaloitumisen ja harvan asutuksen aiheuttamien kuljetuskustannusten vuoksi maatalouden tuottavuus ja tuotto ovat pohjoisilla alueilla alhaiset. Tästä puolestaan johtuvat tähänastiset YMP:n periaatteiden mukaiset ensimmäisen pilarin matalat suorat tuet. Jos pohjoisten alueiden luonnonhaitta-alueilla halutaan varmistaa maatalousmaan hyödyntäminen, elintarvikkeiden kestävä tuotanto ja maisemanhoito, maataloustuottajille on taattava tuotannon kannalta suotuisien alueiden tuottajien kanssa vertailukelpoiset tulot. Muutoin asukkaat lähtevät kylistä, maata ei enää viljellä ja hoidetut kulttuurimaisemat metsittyvät ja menettävät viljavuutensa. Yhtenä mahdollisuutena ETSK suosittaa Euroopan komissiolle pohjoisten alueiden erityispiirteiden täydentävää analyysiä sekä mahdollisesti niiden määrittelyä vuoristoalueiden tapaan erityisalueiksi.

3.10

Luonnonhaittojen tyyppi ja laajuus saattaa vaihdella alueittain. Näin ollen tukitason määrittelyssä tulisi jokaisella yksittäisellä epäsuotuisassa asemassa olevalla alueella ottaa huomioon luonnonhaittojen ja epäsuotuisten tuotantoedellytysten aiheuttamien lisäkustannusten kokonaismäärä: mitä heikommat luonnonolosuhteet, sitä korkeampi tulisi tukitason olla. Samalla tulisi määritellä kuitenkin myös tukien ala- ja ylärajat.

4.1

Viljelyyn vaikuttavat pohjoisilla alueilla kylmät talvet, lyhyt kasvukausi, tarvittavien lämpötilojen niukka kertymä ja liiallinen kosteus, joka edellyttää huomattavia investointeja kuivatusjärjestelmien rakentamiseen. Kuivatusjärjestelmien käyttöikä on käytetyistä materiaaleista riippuen noin 30–50 vuotta, minkä jälkeen ne on uusittava. Kuivatusjärjestelmien vuosittaiset huolto- ja korjauskulut aiheuttavat lisäkustannuksia. Kuivatusjärjestelmien rakentaminen ja kunnossapito ovat edellytyksiä liian kosteiden maa-alojen käytölle.

4.2

Maaperä on pohjoisilla alueilla kiteisen kivilajin tai hiekkakiven vuoksi enimmäkseen hapan, joten viljely edellyttää peltojen säännöllistä kalkkilannoitusta 6–8 vuoden välein. Tästä aiheutuu lisäkuluja ph-arvoltaan neutraalin maaperän viljelyyn verrattuna. Kalkkilannoituksessa kyse ei ole maaperän viljavuuden parantamisesta vaan se on välttämättömyys happaman maaperän viljelemiseksi. Samoin sillä lievennetään pysyviä luonnonhaittoja. ETSK:n mielestä happaman maaperän ongelma tulisi ottaa entistä enemmän huomioon epäsuotuisassa asemassa olevien alueiden määrittelyssä ja uusia kriteerejä laadittaessa.

4.3

Pohjoisilla alueilla vilja on kuivattava erityisissä kuivureissa, sillä korjattavan viljan kosteusaste saattaa olla jopa 30 prosenttia. Viljan varastointi edellyttää, että sen kosteusaste lasketaan kuivatuksella 12–14 prosenttiin. Viljankuivurien rakentaminen vaatii suuria investointeja, ja kuivatukseen kuluva energia on merkittävä lisäkustannus. Kuivureiden ja varusteiden kustannukset ovat jopa 300 000 euroa, ja laitteiston käyttöikä on käyttömäärästä riippuen 10–15 vuotta. Maatiloilta saatujen tietojen mukaan viljankuivauskulut ovat keskimäärin 20–25 euroa tonnilta, vaikka kuivatukseen tarvittavan energian määrä vaihtelee vuosittain viljan kosteudesta riippuen. Kun keskimääräinen viljasato pohjoisilla alueilla on arviolta 3–4 tonnia hehtaarilta, hehtaarikohtaiset lisäkustannukset nousevat 60–100 euroon.

4.4

Kasvilajien on kestettävä kylmää, sillä hallaa esiintyy usein jopa kesäkuussa. Tämän vuoksi sato jää pienemmäksi. Lyhyen kasvukauden vuoksi ei ole mahdollista viljellä pitkän kasvukauden ja korkeampia vuorokausilämpötiloja vaativia satoisia lajeja, kuten rehumaissia, jonka viljely alentaisi huomattavasti myös karjankasvatuskuluja. Tämän vuoksi karjan ruokinta perustuu valtaosin säilörehuun, jonka yksikköhinta on rehumaissia korkeampi.

4.5

Hallanvaara vaikuttaa eniten hedelmäpuiden, marjojen ja vihannesten viljelyyn. Vähintään kerran kymmenessä vuodessa kasvien kukinnan aikana esiintyy niin ankaraa hallaa, että koko sato tuhoutuu. Hallan torjuntaan on olemassa lukuisia mahdollisuuksia, kuten sadetus, savu ja harsot, mutta niiden käyttö aiheuttaa lisäkustannuksia ja -työtä.

4.6

Lyhyen kasvukauden vuoksi kaikki peltotyöt on tehtävä hyvin lyhyessä ajassa. Tämä vaatii normaaliolosuhteisiin verrattuna suurimittaisempaa koneistusta, mikä taas edellyttää keskimääräistä suurempia hehtaarikohtaisia investointeja.

5.1

Pohjoisessa karjan laidunaika on lyhyt (toukokuun puolivälistä syyskuun loppuun). Tämän vuoksi eläimille on varattava talveksi paljon rehua, mikä lisää tuotantokuluja. Talvirehun säilyttämiseksi on myös rakennettava varastoja. Ilmasto-olojen vuoksi heinänteko myöhästyy usein, mikä alentaa heinän ravintoarvoa. Toistuvat sadekuurot heinänteon tai säilörehun teon aikana voivat heikentää rehun laatua.

5.2

Karjankasvatukseen tarvittavien rakennusten ja rakennelmien kustannukset ovat korkeammat kuin lämpimillä alueilla, sillä rakennusten perustusten sekä vesi- ja viemäriputkien on oltava routarajaa syvemmällä (esimerkiksi Virossa vähintään 1,2 metrin syvyydessä).

5.3

Lisäkuluja aiheutuu myös lumen ja liukkauden poistosta tiloilla ja tilusteillä. Routavaurioiden vuoksi teiden pinnoitteet on uusittava 5–10 vuoden välein. Harvan asutuksen vuoksi pohjoisissa maissa on paljon hiekka- ja sorateitä. Niiden huolto ja kunnostus aiheuttaa lisäkustannuksia etenkin keväisten kelirikkovahinkojen korjaamiseksi ja kesäisin pölyn estämiseksi.

5.4

Maidon varastointikulut kiloa kohti ovat harvaanasutulla alueella korkeammat kuin tiheään asutuilla tehoviljelyalueilla, sillä maidonhakua varten on taitettava pitkiä taipaleita. Esimerkiksi monilla merten ja järvien saarilla maidontuotanto on lopetettu, sillä tuotanto ei kuljetuskulujen vuoksi ollut kannattavaa. Myös muiden tuotantotarvikkeiden kuljetus tiloille on kallista.

—

varmistetaan kyseisten alueiden väestölle paikallisesti tuotettujen elintarvikkeiden saatavuus ja taataan tulevaisuudessa EU:n ruokahuolto, jos maapallon lämpötila kohoaa

—

säilytetään työpaikat ja pidetään maaseutu asuttuna

—

säilytetään ja monilta osin lisätään biologista monimuotoisuutta

—

pidetään maisemat avoimina ja matkailun kannalta puoleensavetävinä

—

varmistetaan EU:n raja-alueiden turvallisuus.