EUR-Lex Access to European Union law

Back to EUR-Lex homepage

This document is an excerpt from the EUR-Lex website

Document 52008IE1919

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean Lausunto aiheesta EU-tason yhteistoiminnan tarve kansalaisyhteiskunnan vahvistamiseksi etenkin uusien jäsenvaltioiden maaseutualueilla

OJ C 175, 28.7.2009, p. 37–42 (BG, ES, CS, DA, DE, ET, EL, EN, FR, IT, LV, LT, HU, MT, NL, PL, PT, RO, SK, SL, FI, SV)

28.7.2009   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 175/37


Euroopan talous- ja sosiaalikomitean Lausunto aiheesta EU-tason yhteistoiminnan tarve kansalaisyhteiskunnan vahvistamiseksi etenkin uusien jäsenvaltioiden maaseutualueilla

(2009/C 175/07)

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea päätti 17. tammikuuta 2008 laatia työjärjestyksensä 29 artiklan 2 kohdan nojalla oma-aloitteisen lausunnon aiheesta

EU-tason yhteistoiminnan tarve kansalaisyhteiskunnan vahvistamiseksi etenkin uusien jäsenvaltioiden maaseutualueilla.

Asian valmistelusta vastannut ”maatalous, maaseudun kehittäminen, ympäristö” -erityisjaosto antoi lausuntonsa 30. lokakuuta 2008. Esittelijä oli Krzysztof Kamieniecki.

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea hyväksyi 3.–4. joulukuuta 2008 pitämässään 449. täysistunnossa (joulukuun 4. päivän kokouksessa) seuraavan lausunnon. Äänestyksessä annettiin 107 ääntä puolesta ja 6 vastaan 11:n pidättyessä äänestämästä.

1.   Päätelmät ja suositukset

1.1   Maaseutupolitiikassa keskityttiin hyvin kauan yksinomaan suoranaisesti maataloustuotantoon liittyviin kysymyksiin. Vasta kahden viime vuosikymmenen aikana on tullut yhä yleisemmäksi näkemys, jonka mukaan maaseutualueet ovat liian moninaisia, jotta niihin voitaisiin soveltaa samanlaisia, unioni- tai valtiotasolla kehitettyjä poliittisia välineitä ja että muun muassa kehitystavoitteita ja yhdenvertaisia mahdollisuuksia ei voi toteuttaa tehokkaasti ilman itse maaseudun asukkaiden sitoutumista ja osallistumista.

1.2   Yhteisestä maatalouspolitiikasta ja maaseutualueita koskevasta politiikasta tällä hetkellä käytävästä keskustelusta tulee keskeisen tärkeä eurooppalaisen maaseudun tulevaisuuden kannalta. Keskustelussa tulee kuunnella – asiantuntijoiden ja poliittisten päättäjien ohella – itse maaseutualueiden edustajien ääntä.

1.3   Leader-aloite on hyvä esimerkki tästä – sen vuoksi uudet jäsenvaltiot näkevät siinä mahdollisuuksia lisätä ihmisten aktiivisuutta ja hyödyntää nykyistä tehokkaammin kehittämisresursseja maaseutualueilla. Olennaista on, että tuetaan – sekä valtion että unionin lähteistä – erityyppisiä aloitteita, joilla vahvistetaan maaseutualueiden kansalaisyhteiskuntaa.

1.4   Euroopan eri maiden maaseutualueiden kansalaisyhteiskunta kehittyy taloudellisten muutosten (lisääntyvä kilpailu markkinoilla), yhteiskunnallisten muutosten (maaseutualueiden autioituminen) ja ekologisten muutosten (ilmastonmuutos) vaikutuksen alaisena, ja ne ovat olleet hyvin voimakkaita viime vuosikymmeninä. Nykyiset prosessit perustuvat talouskehityksen syvälle ulottuviin, historiallisiin olosuhteisiin. Erityisen dramaattisesti muutokset ovat vaikuttaneet uusien jäsenvaltioiden maaseutualueisiin.

1.5   Yksi kansalaisyhteiskunnan kehitysmahdollisuuksista on kehitysvälineiden mukauttaminen tiettyjen maaseutualueiden tarpeisiin ja mahdollisuuksiin, mikä edellyttää alhaalta ylöspäin suuntautuvan lähestymistavan yhä laajempaa soveltamista. Myös koulutuksella voi olla tässä olennainen rooli.

1.6   Keski- ja Itä-Euroopan maissa alkoi syntyä valtiovallasta riippumattomia organisaatioita jo 1980-luvun lopulla. 15 ”vanhassa” jäsenvaltiossa toimiviin organisaatioihin verrattuna niillä on enemmän esteitä voitettavanaan. Esteet liittyvät talouskehityksen tason eroon, uuden teknologian vaikeaan saatavuuteen sekä rahoituslähteiden, myös yksityisten, erilaisuuteen samoin kuin oikeudellisiin olosuhteisiin ja julkisviranomaisten asenteeseen.

1.7   Tulee myös kiinnittää nykyistä enemmän huomiota siihen, että turvataan maaseudun organisaatioiden mahdollisuudet saada taloudellisia resursseja. Tällaisen rahoituksen tulee olla vakaata ja joustavaa, ja sen tulee myös mahdollistaa organisaation toiminnasta aiheutuvien kustannusten kattaminen (institutionaaliset avustukset).

1.8   Lisäksi tarvitaan erityisiä institutionaalisia ratkaisuja, joilla varmistetaan maaseudun organisaatioiden mahdollisuuksien lisääminen myös EU-jäsenyyteen valmistautuvissa maissa. On myös välttämätöntä ottaa käyttöön erityyppisiä välineitä, joilla parannetaan maaseutuyhteisöjen informaationsaantia.

1.9   Maaseudun asukkailla, joilla on yleensä heikompi koulutus ja vähäisemmät mahdollisuudet saada informaatiota, on hyvin suuria vaikeuksia sopeutua nopeasti muuttuviin olosuhteisiin.

1.10   Koko EU:n maaseutualueilla ilmenee seuraavia kansalaisyhteiskunnan kehityksen esteitä:

tiedon- ja informaationsaannin esteet

yrittäjäosaamisen puuttuminen

väestörakenteen ongelmat ja naisten ja miesten epätasa-arvo (1)

heikommat sosiaaliset infrastruktuurit kuin kaupungeissa.

1.11   Valtiotason politiikassa tulee koordinoida nykyistä paremmin sellaisia, maaseutualueita koskevia päätöksiä, jotka tehdään yhtäältä terveydenhuollon, koulutuksen ja sosiaaliavun ja toisaalta maatalouspolitiikan ja tiukasti ymmärretyn maatalouspolitiikan alalla. Tarvitaan myös toimia, joilla vahvistetaan maaseudun ja kaupunkien välisiä siteitä.

1.12   Yhä on käytössä liian vähän välineitä, joiden avulla voidaan löytää maataloudelle vaihtoehtoisia tulonhankkimiskeinoja maaseutuväestölle. Valtion tehtävänä on myös sen instituutioiden ja yhteiskunnan vuoropuhelua suosivien olosuhteiden luominen.

1.13   Paikallis- ja alueviranomaisilla on tässä keskeinen rooli. Niiden tulee edistää maaseudun yhteisöjen kehitystä ja kannustaa niitä harjoittamaan yhteistä toimintaa.

1.14   Uusissa jäsenvaltioissa kansalaisyhteiskunnan edustajien ja paikallisviranomaisten välinen luottamuksen puute tulee esiin erityisen selvästi. Organisaatiot pitävät paikallishallintoa yhteiskunnallisten aloitteiden esteenä, kun taas paikallishallinnon edustajat pelkäävät kilpailua paikallisyhteisöjen piirissä vaikuttavien johtohahmojen kanssa.

1.15   On syytä pohtia mahdollisuutta käyttää nykyistä laajemmin menetelmää, jonka avulla selvitetään, miten tietyt oikeudelliset ja poliittiset ratkaisut (jotka koskevat esimerkiksi koulutusta tai julkisia hankintoja) vaikuttavat maaseutualueiden tilanteeseen (rural proofing -menettely).

2.   Taustaa

2.1   EU:n maaseutualueilla tapahtuvien muutosten vuoksi on pohdittava, mihin suuntaan maaseudun yhteisöt kehittyvät ja miten paljon ne voivat päättää itse tulevaisuudestaan sekä sitä, tukevatko politiikka, oikeusjärjestelmä ja julkiset elimet ihmisten välisten suhteiden muodostumista ja yhteistyötarpeisiin vastaamista.

2.2   Kansalaisyhteiskunnalla on monta roolia, joiden perusteella voidaan todeta, että se helpottaa ihmisten elämää ja täyttää yksilöiden ja perheen sekä valtion välisen tilan.

2.3   Euroopan integraatio vaikuttaa maaseudulla tapahtuvan muutoksen dynamiikkaan. Tämän prosessin seuraaminen on ETSK:n tärkeä tehtävä kansalaisyhteiskunnan perustan luomisen näkökulmasta.

2.4   Euroopan eri maiden maaseutualueiden kansalaisyhteiskunta muotoutuu taloudellisten muutosten (lisääntyvä kilpailu markkinoilla), yhteiskunnallisten muutosten (maaseutualueiden autioituminen) ja ekologisten muutosten (ilmastonmuutos) vaikutuksen alaisena, ja ne ovat olleet hyvin voimakkaita viime vuosikymmeninä. Nykyiset prosessit perustuvat talouskehityksen syvälle ulottuviin, historiallisiin olosuhteisiin.

2.5   Erityisen dramaattisesti muutokset ovat vaikuttaneet uusien jäsenvaltioiden maaseutualueisiin. Ne koskettavat samanaikaisesti kaikkia elämänalueita – ei vain taloutta (myös esimerkiksi pankkialaa), vaan myös yhteiskuntaa (terveydenhuollon uudistukset, sosiaalisen suojelun järjestelmä) ja oikeudellisia kysymyksiä (paikallistason itsehallintoyksiköiden roolin muuttuminen, valtiovallasta riippumattomia organisaatioita koskeva lainsäädäntö, rahoitusta ja verotusta koskevat säännöt jne.).

2.6   Aiemman kauden perintönä ovat niiden suurten maataloustuotantolaitosten entiset työntekijät, joissa maaseutuväestön perinteiset piirteet vääristyivät.

2.7   Maaseudun asukkailla, joilla on yleensä heikompi koulutus ja vähäisemmät mahdollisuudet informaationsaantiin, on hyvin suuria vaikeuksia sopeutua nopeasti muuttuviin olosuhteisiin.

2.8   15 jäsenvaltion EU:ssa osa näistä prosesseista ilmeni aiemmin, mutta ne kestivät kauemmin. Siitä huolimatta myöskään näissä maissa ei onnistuttu välttämään esimerkiksi maataloustuotannon keskittämisestä koituvia kielteisiä seurauksia.

2.9   Lisäksi 15 vanhassa jäsenvaltiossa ollaan huomattavasti enemmän tietoisia maaseutualueiden arvosta kuin uusissa jäsenvaltioissa. Uusissa jäsenvaltioissa suuren yleisön ja tiedotusvälineiden huomio keskittyy useimmiten maatalouteen liittyviin ongelmiin.

Ensimmäisiä virallisia valtiovallasta riippumattomia organisaatioita, joiden tavoitteena oli maaseudun kehityksen tukeminen Keski- ja Itä-Euroopan maissa, alkoi syntyä jo 1980-luvun lopulla. 15 vanhassa jäsenvaltiossa toimiviin organisaatioihin verrattuna niillä on yhä enemmän esteitä voitettavanaan. Esteet liittyvät esimerkiksi talouskehityksen tason eroon, uuden teknologian vaikeaan saatavuuteen sekä rahoituslähteiden, myös yksityisten, erilaisuuteen samoin kuin oikeudellisiin olosuhteisiin ja julkisviranomaisten asenteeseen, koska niillä on vähäisesti kokemusta yhteiskunnallisen sektorin kanssa tehtävästä yhteistyöstä ja vain vähän luottamusta siihen.

2.10.1   Viralliset tiedot, jotka koskevat esimerkiksi valtiovallasta riippumattomien organisaatioiden määrää suhteessa asukaslukuun, osoittavat maaseutualueiden yhteiskunnallisen aktiivisuuden olevan alhaisempaa kuin kaupungeissa. Jos kuitenkin otetaan huomioon epäviralliset ryhmät, naapuruussuhteet ja myös maaseudun asukkaiden osallistuminen omaa asuinaluettaan koskevien asioiden hoitoon tai tietämys paikallistason itsehallintoalueen käynnistämistä aloitteista, ilmenee, että tämäntyyppistä sosiaalista pääomaa on maaseudulla usein enemmän kuin suurissa kaupungeissa.

2.11   KIE-maiden maaseutualueiden organisaatioiden kehityksen huomattava nopeutuminen on ollut havaittavissa 2000-luvun alusta asti. Ne ovat myös alkaneet tehdä yhteistyötä keskenään ja luoda alue- ja valtiotason rakenteita. Joissakin maissa otettiin mallia Pohjoismaista, joissa jokaisella maaseutualueella toimii paikallisia järjestöjä. Muissa maissa maaseudun kehitystä edistävät valtiovallasta riippumattomat organisaatiot ovat luoneet valtiollisia yhteenliittymiä ja foorumeita, jotka edistävät yhteistyötä, kokemustenvaihtoa ja edustavat maaseudun yhteisöjä niiden ollessa yhteydessä viranomaisiin. Tämäntyyppiset organisaatiot uusissa jäsenvaltioissa ovat luoneet pohjoismaisten organisaatioiden tuella Euroopan maaseudun kumppanuuden Prepare-aloitteen (Partnership for Rural Europe), joka auttaa niitä tukemaan toinen toisiaan ja parantamaan edelleen toimintatapojaan.

3.   Euroopan unioni ja maaseutualueiden kansalaisyhteiskunta

3.1   Maaseutupolitiikassa keskityttiin hyvin kauan yksinomaan suorasti maataloustuotantoon liittyviin kysymyksiin, ja tuotanto oli samanlaista koko EU:ssa. Näin ollen esimerkiksi investoinnit maaseutualueiden infrastruktuureihin määriteltiin yleensä valtiotasolla. Vasta 1980-luvun loppupuolella tuli yhä yleisemmäksi näkemys, jonka mukaan maaseutualueet ovat liian moninaisia, jotta niihin voitaisiin soveltaa samoja, unioni- tai valtiotasolla kehitettyjä poliittisia välineitä, ja että muun muassa kehitystavoitteita ja yhdenvertaisia mahdollisuuksia ei voi toteuttaa tehokkaasti ilman itse maaseudun asukkaiden sitoutumista ja osallistumista.

3.2   Viime aikoina laadittuihin maaseudun kehittämisohjelmiin sisältyy sellaisia välineitä ja ratkaisuja, joilla vastataan tietyssä määrin maaseutualueiden kansalaisyhteiskunnan tarpeisiin. Näihin kuuluvat erityisesti Leader-ohjelma sekä valtiovallasta riippumattomien organisaatioiden tärkeä rooli paikallisissa toimintaryhmissä (uudella ohjelmakaudella Leader-ohjelma kattaa 40 prosenttia EU:n maaseutualueista).

3.3   Lisäksi valtiovallasta riippumattomat organisaatiot voivat hyödyntää maaseudun kehittämisohjelmien muita toimintoja, jotka liittyvät muun muassa maaseudulla tarjottaviin palveluihin. Tärkeää on kuitenkin löytää eri maissa ratkaisuja, jotka antavat organisaatioille mahdollisuuden tarjota palveluja ja luoda sellaisia julkisen ja yhteiskunnallisen sektorin tai julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksia, jotka ovat avoinna valtiovallasta riippumattomille organisaatioille. Myös kansallisten maaseutuverkkojen puitteissa on määrä tukea valtiovallasta riippumattomia organisaatioita.

3.4   Leader-aloitteessa ehdotettua lähestymistapaa muunnellaan eri jäsenvaltioiden olosuhteiden ja tarpeiden mukaisesti. Sitä noudatetaan monissa maissa huomattavasti laajemmin kuin yhteisön Leader-aloitetta siten, että hyödynnetään valtiollisia ja alueellisia resursseja paikallisten aloitteiden tehokkaaksi tukemiseksi (näin toimitaan muun muassa Irlannissa, Espanjassa ja Saksassa).

Uudet jäsenvaltiot näkevät Leader-aloitteessa mahdollisuuden lisätä ihmisten aktiivisuutta ja hyödyntää nykyistä tehokkaammin kehittämisresursseja maaseutualueilla. Olennaista on, että tuetaan – sekä valtion että unionin lähteistä – erityyppisiä aloitteita, joilla vahvistetaan maaseutualueiden kansalaisyhteiskuntaa.

3.5.1   Yhteiskunnallisen toiminnan tukeminen maaseudun asukkaiden yhteisten paikallisten tarpeiden tyydyttämiseksi on EU:n politiikan erittäin hyödyllinen osio. Kansalaisyhteiskunnan rakentamisessa parhaana pidetyn eli alhaalta ylöspäin suuntautuvan mallin mukaisesti on monia ongelmia, jotka johtuvat muun muassa välttämättömyydestä poistaa hallinnollisia esteitä.

4.   Jäsenvaltioiden politiikat ja maaseutualueiden kansalaisyhteiskunta

4.1   Viime aikoina on alettu keskustella yhteisestä maatalouspolitiikasta sekä maaseutupolitiikasta. Keskustelun tulokset vaikuttavat sekä tällä budjettikaudella maaseudulle suunniteltujen resurssien mahdollisiin muutoksiin että vuosina 2013–2020 ja sen jälkeen noudatettavan politiikan suuntaviivoihin. On aivan olennaista, että tässä keskustelussa kuunnellaan – asiantuntijoiden ja poliitikkojen lisäksi – itse maaseutualueiden edustajien ääntä.

4.2   Uusissa jäsenvaltioissa ei ole juurikaan hallituksen ja kansalaisyhteiskunnan eikä hallituksen eri ministeriöiden ja elinten välistä yhteistyöperinnettä. Näin ollen siellä ei koordinoida käytännöllisesti katsoen lainkaan sellaisia, maaseutualueita koskevia päätöksiä, jotka tehdään yhtäältä terveydenhuollon, koulutuksen ja sosiaaliavun ja toisaalta maatalouspolitiikan ja tiukasti ymmärretyn maaseutupolitiikan alalla.

4.3   Unionin varainkäytön periaatteiden suunnittelu budjettikaudella 2007–2013 on uusille jäsenvaltioille vasta toinen tämäntyyppinen ”harjoitus”, mikä yhdessä virkamiesten kokemuksen vähäisyyden ja usein vaihtuvien hallitusten kanssa aiheuttaa sen, että monia unionin politiikan luomia maaseudun kehitysmahdollisuuksia ei hyödynnetä täysimittaisesti.

4.4   Ei sovi myöskään unohtaa, että yksi laajentuneen unionin taloudellis-yhteiskunnallisen koheesion turvaamisen pääasiallisista edellytyksistä on maaseudun ja kaupungin välisten siteiden vahvistaminen. Sellaisten muodollisten, usein keinotekoisten, jakojen luominen, jotka liittyvät esimerkiksi ”demarkaatiolinjojen” säilyttämisen vaatimukseen EU:n rahastoista (esimerkiksi EAKR:sta ja maaseuturahastosta) peräisin olevien varojen välillä, voi vaikeuttaa täydentävää toimintaa ja syventää maaseutualueiden ja kaupunkien välistä jakoa. Lisäksi tuen saamisen ehdot vaihtelevat usein, eivätkä rahastojen päätöksentekomenettelyt ole yhteensopivia.

4.5   Maaseutualueille suunnataan pääasiassa perinteiseen maataloustuotantoon liittyvää toimintaa tai tyypillisesti ”sosiaalisia” välineitä (työttömyystuet ja osittaisten kotitarvetilojen tuki). Nämä tuet ovat kyllä aivan välttämättömiä (erityisesti maissa, joissa köyhyys keskittyy pääasiassa maaseudulle, esimerkiksi Romaniassa ja Puolassa), mutta samalla säilytetään nykytilanne eikä luoda perustaa sen muuttamiselle. Yhä on käytössä liian vähän välineitä, joiden avulla voidaan löytää maataloudelle vaihtoehtoisia tulonhankkimiskeinoja maaseutuväestölle. Työpaikkojen luominen maaseudulla on edelleen maatalouden kehityksen hyväksi toimivien elinten tehtävä, ja niiden ehdottamissa ohjelmissa ei tueta riittävästi maatalouden ulkopuolisia työpaikkoja.

4.6   Lissabonin strategialla voisi olla tässä tärkeä rooli, koska innovatiivisuus ja kilpailukyky laajasti ymmärrettyinä ovat mahdollisia myös maaseutualueilla. Valitettavasti nämä käsitteet liitetään liian usein yksinomaan uuteen teknologiaan ja suurten kaupunkien tutkimuskeskuksiin. Näin ollen valtava osa sosiaalista innovatiivisuutta tai kulttuuriperintöön, ympäristöarvoihin tai paikallisperinteisiin perustuvaa innovatiivisuutta jää hyödyntämättä.

4.7   Monissa jäsenvaltioissa ja erityisesti uusissa valtiollisessa politiikassa pitäydytään innovatiivisuuden ja kilpailukyvyn kapea-alaiseen määritelmään (esimerkkejä ovat muun muassa unionin yrityksille tarjoamaa tukea koskevat vaatimukset, joissa asetetaan tavattoman korkeita, jopa useiden miljoonien eurojen raja-arvoja tukea hakeville yrityksille, mikä käytännössä sulkee maaseutualueiden ja pienten kuntien potentiaaliset edunsaajat tuen ulkopuolelle).

4.8   Valtiollisten politiikkojen konservatiivinen ja suhdanneherkkä suhtautuminen maaseutuyhteisöihin johtuu viranomaisten päättäväisyyden puutteesta luotaessa maaseutuyhteisöjen kehityksen edellytyksiä, pitkän aikavälin maaseutupolitiikan puutteesta ja pelosta, että kansalaisyhteiskunta saa sellaisen roolin, joka voisi heikentää poliittisten puolueiden merkitystä. Valtiovallan tällaisen politiikan vuoksi monet maaseutuyhteisöt odottavat, että alkusysäys muutokseen tulee Euroopan unionilta.

4.9   Kuitenkin valtion viranomaisten tehtävänä on luoda edellytykset elintensä ja yhteiskunnan vuoropuhelulle sekä luoda selkeyden ja avoimuuden kulttuuri. Se on vieläkin tärkeämpää, kun otetaan huomioon, että maaseudun yhteisöihin kuuluvista verrattain pieni osa (Puolassa 17 prosenttia) on tietoinen demokratian merkityksestä yhteiskunnallisessa elämässä.

5.   Paikallisviranomaiset ja maaseutualueiden kansalaisyhteiskunta

5.1   Paikallisviranomaisten rooli kansalaisyhteiskunnan aloitteiden tukemisessa ja yhteistoiminnassa sen edustajien kanssa on keskeinen asia maaseutualueilla. Paikallisviranomaisten tulee edistää maaseudun yhteisöjen kehitystä ja kannustaa niitä harjoittamaan yhteistä toimintaa.

5.2   Maaseudun hyväksi toimivien organisaatioiden ja paikallis- ja alueviranomaisten yhteistyö ei ole aina ongelmatonta. Yhtäältä paikallis- ja alueviranomaisten ja toisaalta yhteiskunnallisten organisaatioiden ja niiden johtohahmojen suhteiden niukkuuden ongelma maaseutualueilla on yhteinen kaikille jäsenvaltioille, vaikka ilmiön voimakkuus vaihtelee. Monin paikoin on havaittu hyviä esimerkkejä, jotka kannustavat myönteisiin asenteisiin ja todistavat muutoksista ja mahdollisuuksista.

5.3   Kansalaisyhteiskunnan edustajien ja paikallisviranomaisten välinen luottamuksen puute tulee erityisen selvästi esiin uusissa jäsenvaltioissa. Yhtäältä paikallis- ja aluehallintoa pidetään yhteiskunnallisten aloitteiden esteenä, ja toisaalta se tarkastelee huolestuneina kansalaisyhteiskunnan puuhamiesten- ja naisten aktivoitumista alueellaan. Hallintotahot pitävät tällaista toimintaa kilpailuna, joka uhkaa niiden asemia. Kansalaisyhteiskunnan organisaatioihin, jotka odottavat paikallis- ja aluehallinnolta tukea tai osallistumista niiden tekemiin aloitteisiin, suhtaudutaan epäilevästi ja niitä pidetään ”hankalina asiakkaina”.

5.4   Luottamuksen puutteesta johtuvat esteet voidaan voittaa toteuttamalla hankkeita ja osoittamalla ne selvät hyödyt, joita kunnat (yhteisöt) saavat, kun paikallisviranomaisten ja kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden edustajien yhteistyö on kitkatonta.

5.5   Maaseutualueilla pyritään luomaan myönteisiä suhteita ja edistämään paikallisviranomaisten ja kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden välistä viestintää esimerkiksi koulutuksen avulla. Ongelman pysyvä ratkaisu edellyttää kuitenkin koulutustoimien lisäämistä.

6.   Kansalaisyhteiskunnan kehityksen esteitä maaseutualueilla

6.1   Niiden ongelmien lisäksi, jotka ovat tyypillisiä ennen kaikkea Keski- ja Itä-Euroopan maissa, koko EU:n maaseudulla ilmenee monia vaikeuksia. Niistä mainittakoon seuraavat:

tiedonsaannin esteet ja tarve turvata maaseudun asukkaille monentyyppistä koulutusta

vähäisemmät mahdollisuudet saada informaatiota ja heikommat valmiudet hyödyntää sitä

yrittäjäosaamisen puuttuminen ja vaikeudet siirtymisessä maatalousyrityksestä maaseutuyritykseen

naisten ja miesten epätasa-arvo (1)

alueelliset väestörakenteen ongelmat, jotka ilmenevät joko naisten tai miesten vähäisyytenä maaseudun kotitalouksia hoitavina kumppaneina, ja joillakin alueilla maaltamuutto

heikommat sosiaaliset infrastruktuurit kuin kaupungeissa

byrokraattiset rajoitukset ja julkisen hallinnon antaman tuen puute.

7.   Kansalaisyhteiskunnan kehityksen mahdollisuuksia maaseutualueilla

7.1   Maaseudun kansalaisyhteiskunnan aktiivisuutta voidaan lisätä parantamalla hallitusvallan (laajasti ymmärrettynä) käyttäjien päätöksentekomenettelyjä (hallintotapa) sekä valtiotasolla (kansalaisyhteiskunnan organisaatiot osallistuvat maaseutupolitiikan luomiseen eikä niitä vain kuulla virkamiesten valmiiksi tekemistä ratkaisuista) että alue- ja paikallistasolla (yhteisöt osallistuvat päätöksentekoon kehitysresurssien osoittamisesta eri hankkeisiin).

7.2   Kehitysvälineiden mukauttaminen tiettyjen maaseutualueiden tarpeisiin ja mahdollisuuksiin edellyttää alhaalta ylöspäin suuntautuvan lähestymistavan yhä laajempaa soveltamista. Se tarkoittaa, että tätä lähestymistapaa tulisi noudattaa paitsi maaseutualueiden kehitysohjelmien valituissa toiminnoissa myös rakennerahastojen toiminnassa ja valtakunnallisissa politiikoissa.

7.3   Maaseutualueiden keskeisten ongelmien ratkaiseminen on mahdollista julkissektorin, yksityissektorin (yritysten) ja valtiovallasta riippumattoman sektorin kumppanuuden ansiosta. Jos paikallisen kumppanuuden osapuolina toimiville yhteisöille annetaan mahdollisuus päättää ainakin osaksi työpaikkojen luomiseen, työttömien aktivointiin ja syrjäytymisen estämiseen suunnattujen resurssien hyödyntämisestä, se voi lisätä asukkaiden vastuuntuntoa oman alueensa tilanteesta ja halukkuutta sitoutua toimimaan paikallisyhteisön hyväksi.

7.4   Tutkimussektorin ja maaseudun organisaatioiden yhteyksien luomiseen tulisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota. Kannattaa myös yksilöidä ja levittää hyviä käytänteitä, joita on kehitetty tällä alalla monissa maissa.

7.5   Koulutuksella on erittäin suuri vaikutus maaseutualueiden kansalaisyhteiskunnan kehitykseen. Maaseutualueiden koulutusjärjestelmien muutoksilla tulisi helpottaa maaseudun asukkaiden aloitteiden toteuttamista, silloin kun nämä päättävät perustaa paikallisen koulun huolehtiakseen tulevien sukupolvien koulutuksesta. Tämä osoittaa yhteiskunnallista aktiivisuutta, joka edellyttävää viranomaisten kumppanuutta. On myös syytä levittää eräissä EU:n maissa noudatettavia aikuiskoulutuksen alan hyviä käytänteitä (kuten kansalaisopistot).

7.6   Yhteisöä vahvistaa juuri paikallisyhteisön hyväksi toimiminen. Viime vuosina on havaittu, että ne yhteisöt, joiden on onnistunut – yhteiskunnallisen aktiivisuuden ansiosta – voittaa neuvottomuus ja passiivisuus, ovat halukkaita jakamaan kokemuksensa muiden, passiivisempien yhteisöjen kanssa (2).

7.7   Tulee myös kiinnittää nykyistä enemmän huomiota siihen, miten turvataan maaseudun organisaatioiden mahdollisuudet saada taloudellisia resursseja. Teoreettisesti sekä unionin rahastot että valtiolliset ja kansainväliset rahastot tarjoavat tällaisia mahdollisuuksia. Viimeisimmät tutkimukset osoittavat kuitenkin, että pienet valtiovallasta riippumattomat organisaatiot (ja ennen kaikkea maaseutualueilla toimivat) hyödyntävät hyvin vähän tällä hetkellä saatavilla olevia rahoituslähteitä.

7.8   Näin ollen tulee luoda edellytykset, joilla varmistetaan vakaa ja joustava rahoitus valtiovallasta riippumattomille organisaatioille, itse toiminnan rahoittaminen mukaan luettuna (institutionaaliset avustukset eikä hankekohtainen rahoitus) sekä sellaisten menettelyjen yksilöiminen, joilla helpotetaan maaseutualueiden organisaatioiden mahdollisuuksia saada käyttöönsä näitä resursseja. Tämä voi tapahtua esimerkiksi ottamalla käyttöön välittäjäorganisaatioiden noudattamia menettelyjä (regranting) (kuten Leader-ohjelman lähestymistavassa, mutta suuremmassa mittakaavassa).

7.9   Tämäntyyppiset ratkaisut antavat myös mahdollisuuden lyhentää resurssien osoittamista koskevia päätöksentekoprosessia, mikä on keskeinen kysymys paikallisesti toimivissa pienissä hankkeissa.

7.10   Lisäämällä maaseudun kansalaisyhteiskunnan aktiivisuutta voidaan parantaa erityyppisten sektorikohtaisten politiikoiden (koulutus-, terveys-, sosiaali- ja ympäristösuojelupolitiikka) koordinointia jo sen vuoksi, että valtiovallasta riippumattomilla organisaatioilla on enemmän kokemusta ja perinteitä yhteistyöverkostojen rakentamisessa kuin julkissektorin toimijoilla.

7.11   On kuitenkin syytä pohtia mahdollisuutta ottaa nykyistä laajemmin käyttöön rural proofing -menettely, jota noudatetaan eräissä jäsenvaltioissa. Menettelyssä analysoidaan, miten tietyt oikeudelliset ratkaisut (jotka eivät suoranaisesti liity maaseutuun, mutta koskevat esimerkiksi koulutusta tai julkisia hankintoja) vaikuttavat maaseutualueiden tilanteeseen. Lisäksi olisi ratkaisevan tärkeää varmistaa, että kansalaisyhteiskunnan organisaatiot osallistuvat tähän arviointiin.

7.12   On syytä harkita erityisiä institutionaalisia ratkaisuja, joilla varmistetaan maaseudun organisaatioiden potentiaalin vahvistaminen. Tämäntyyppiset ratkaisut (institutionaalinen tuki, tuki organisaatioiden valmiuksien parantamisessa eli capacity building sekä julkisten ja yhteiskunnallisten tahojen välisten kumppanuuksien käsitteen tunnetuksi tekeminen) olisivat varmasti hyödyllisiä unionin jäsenyyteen valmistautuvissa maissa.

7.13   On välttämätöntä ottaa käyttöön erityyppisiä välineitä, joiden avulla parannetaan maaseutuyhteisöjen tiedonsaantia; ne tulisi mukauttaa kunkin maan erityispiirteisiin (esimerkiksi tiedotusvälineiden ja paikallishallinnon mukaan ottaminen ja tiedotuspisteiden perustaminen), ja mahdollisuudet internetin käyttämiseen tulisi ottaa huomioon. Valtiovallasta riippumattomien organisaatioiden ohella tällaisessa tiedottamisprosessissa kouluilla ja myös maatalousyhdistyksillä ja ammattiliitoilla voi olla tärkeä rooli.

7.14   Tässä yhteydessä tulisi helpottaa uusien jäsenvaltioiden ja ehdokasvaltioiden välistä kokemustenvaihtoa.

7.15   Tarkoituksenmukaista olisi myös yksilöidä menettelyjä, joiden avulla kannustettaisiin syventämään maaseudun ja kaupunkien organisaatioiden yhteistyötä, myös unionin resurssien hyödyntämisperiaatteiden asianmukaisen määrittämisen avulla. Se edellyttäisi kuitenkin pääsemistä ”sektorikohtaisesta” ajattelusta ja rahastojen väliseen jyrkkään jaotteluun vievän suuntauksen hillitsemistä.

7.16   Tällä hetkellä käytävä keskustelu maaseudun tulevaisuudesta voi tarjota tilaisuuden parantaa tietoisuutta maaseutualueita koskevista kysymyksistä myös kaupunkien asukkaiden keskuudessa. Tällä alalla on toteutettu hiljattain muutamia kiinnostavia kokeiluluonteisia hankkeita esimerkiksi Euroopan kansalaispaneelissa (3). Hankkeiden avulla maaseudusta käytävään keskusteluun on saatu osallistumaan laaja ihmisryhmä, joka ei aiemmin ole ollut kiinnostunut asiasta. Maaseudun ja kaupunkien organisaatiot voisivat osallistua yhdessä tietoisuutta lisääviin hankkeisiin.

Bryssel 4. joulukuuta 2008

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean puheenjohtaja

Mario SEPI

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean pääsihteeri

Martin WESTLAKE


(1)  ETSK käsittelee maaseutualueiden naisten ongelmia lausunnossaan EUVL C 204, 18.7.2000, s. 29.

(2)  Tämä on nähtävissä paitsi eri maissa (kuten Puolassa, jossa kumppanuusryhmien valtakunnallisessa verkostossa kehittyneempien ryhmät huolehtivat vähemmän kehittyneistä ryhmistä ja tukevat niitä), mutta myös eri maiden välillä (kuten puolalaisten maaseudun organisaatioiden toiminta Ukrainassa, Slovakiassa ja Serbiassa tai unkarilaisten organisaatioiden toiminta Albaniassa). Tämäntyyppinen toiminta edellyttää kuitenkin institutionaalista tukea ja toimintojen laajaa levittämistä hyvinä käytänteinä.

(3)  www.citizenspanel.eu


Top