5.7.2005   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 164/4

1.1.1

kannattaa komission ehdotuksia, jotka vastaavat 27 jäsenvaltion unioniksi (johon kuuluvat Bulgaria ja Romania) laajentuneen Euroopan unionin tarpeita ja haasteita. Lisäksi ehdotukset ovat jäsenvaltioiden hallitusten Lissabonissa ja Göteborgissa asettamien kestävän kasvun ja kestävän ympäristökehityksen strategioiden täydentävien tavoitteiden sekä yhtenäismarkkinoihin liittyvien nykyisten ja tulevien vaatimusten mukaisia.

1.1.2

toteaa, että Euroopan unioni on jäänyt vuodesta 1995 lähtien jälkeen tärkeimmistä kilpakumppaneistaan (5).

1.1.3

huomauttaa, että EU on merkittävästi maailman keskiarvoa hitaammin kasvava talousalue, vaikka siitä tuli 1. toukokuuta 2004 tapahtuneen laajentumisen yhteydessä maailman laajin talous- ja kaupparyhmittymä ja vaikka maailman tuottavimmat ja innovatiivisimmat kaupungit ja alueet sijaitsevat EU:n alueella.

1.1.4

korostaa, että ellei Euroopan talouden kaikkia osatekijöitä mukauteta globalisaation edellyttämiin rakennemuutoksiin, Euroopan talous heikkenee edelleen vuosina 2007–2013, mikä uhkaa Euroopan kaupunkien ja alueiden hyvinvointia, vakautta ja turvallisuutta.

1.1.5

toteaa, että koska kansalaisten luottamus eurooppalaisen mallin tehokkuuteen horjuu ja kansainvälinen tilanne on epävakaa, tulee kasvuun, kilpailukykyyn ja yhteisvastuuseen perustuvan Euroopan sosiaalisen mallin puolustamiseksi ja säilyttämiseksi toteuttaa koordinoituja toimia kaikilla hallintotasoilla.

1.1.6

toteaa lisäksi, että laajentumisen ansiosta tapahtuneen Euroopan uudelleenyhdistymisen tulee edelleen elvyttää yhteisvastuullisuutta ja antaa Euroopan unionille monimuotoisuutta, joka lisää sen potentiaalia. Laajentuminen on kuitenkin myös lisännyt ja synnyttänyt uusia taloudellisia ja sosiaalisia eroja kaupungeissa ja alueilla. Kontrolloimattomina ne uhkaavat yhteenkuuluvuutta ja yhtenäismarkkinoiden onnistumista sekä perustamissopimuksen mukaisia yhteisiä tavoitteita. Siksi eurooppalaisen yhteisvastuun hengen varmistaminen ja vahvistaminen on onnistuneen koheesiopolitiikan ja Euroopan sosiaalisen mallin edistämisen välttämätön edellytys.

1.1.7

yhtyy komission näkemykseen siitä, että yhteisön tulee kohdentaa aiempaa enemmän määrärahoja laajentumisen epäsymmetristen budjettivaikutusten korjaamiseen, poliittisten tavoitteiden saavuttamiseen ja tavoitteiden toteuttamisessa esiintyvien puutteiden korjaamiseen.

1.1.8

kannattaa komission ehdotuksia nykyaikaisen hallintotavan kanssa yhteensopivien ja paikallis- ja alueviranomaisten osallistumiseen pohjautuvien rahoitusnäkymien laatimiseksi.

1.1.9

katsoo, että se edellyttää, että jäsenvaltioissa asia tunnetaan kaikilla tasoilla omaksi ja siihen liittyvä yhteistoiminta ja vastuullisuus on koordinoitava, jotta toimet olisivat mahdollisimman tehokkaita ja EU:n näkyvyys mahdollisimman suurta, kansalaiset saisivat mahdollisimman paljon lisäarvoa ja jokainen julkisista varoista maksettu euro tuottaisi mahdollisimman paljon hyötyä.

1.2.1

suhtautuu myönteisesti komission ehdotuksiin, joiden mukaan nykyiset poliittiset sitoumukset tulee ottaa huomioon ja niukkojen määrärahojen kohdentamiseksi tulee arvioida realistisesti, mitä EU:n tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan ja mihin on varaa.

1.2.2

korostaa, että laajentumisen myötä unionin BKT on noussut viisi prosenttia, kun taas väestömäärä on kasvanut 20 prosenttia.

1.2.3

toteaa, että asukaskohtainen BKT on pienennyt 25:n jäsenvaltion unionissa 12,5 prosenttia, sillä laajentumisen yhteydessä tuloerot kaksinkertaistuivat ja köyhyydestä kärsiviä on nyt huomattavasti enemmän.

1.2.4

huomauttaa, että vaikka komissio ehdottaa maksumäärärahojen kasvattamista keskimäärin 1,14 prosenttiin BKTL:sta, maksusitoumusmäärärahojen osuus olisi rahoitusnäkymissä keskimäärin 1,22 prosenttia. Omien varojen enimmäismäärä on vuoden 2007–2013 rahoitusnäkymissäkin 1,24 prosenttia BKTL:sta eli sama kuin vuosina 2000–2006 (6).

1.2.5

toteaa lisäksi, että EU:n omien varojen enimmäismäärän pitäminen ennallaan on ristiriidassa sen kanssa, että enimmäismäärää nostettiin kahden ensimmäisen rahoitusnäkymän yhteydessä.

1.2.6

korostaa, että komission politiikka on muotoiltu yksinomaan laajentumisen sanelemin ehdoin ja että maksusitoumusmäärärahat kuvastavat tätä politiikkaa (yhdessä muiden ulkoisten vaikutustekijöiden kanssa): yhteenkuuluvuuden ja kilpailukyvyn edistämiseen (kestävään kasvuun) on varattu aiempaa enemmän määrärahoja, maataloustuotantoon (kestävään maatalouteen) varattuja määrärahoja on vähennetty, ja muuhun kuin maataloustuotantoon (maaseudun kehitykseen) varattuja määrärahoja taas on lisätty.

1.2.7

toteaa kuitenkin, että tällä tavoin laajentumisen väistämättömät kustannukset katetaan pienentämällä maksumäärärahojen ja omien varojen enimmäismäärän välistä marginaalia, jota voitiin aiemmissa rahoitusnäkymissä käyttää satunnaisiin menoihin.

1.2.8

huomauttaa, että vuosien 2007–2013 rahoitusnäkymissä maksumäärärahat ovat 1,14 prosenttia BKTL:sta ja sisältävät Euroopan kehitysrahaston ja solidaarisuusrahaston. Näin ollen 1,14 prosenttia BKTL:sta vastaa maksumäärärahoja, jotka olisivat olleet kaudella 2000–2006 noin 1,10 prosenttia BKTL:sta.

1.2.9

panee merkille, että komission ehdotuksista on erilaisia näkemyksiä ja että eräät nettomaksajavaltiot katsovat, että maksusitoumusmäärärahoihin käytettyjen menojen enimmäismäärää tulee pienentää 1 prosenttiin BKTL:sta (mikä sisältäisi aiemmin määritellyt sitoumukset, kuten maatalousmenot) (7).

1.2.10

on huolissaan siitä, että tuloksena olisi maksujen jääminen 0,9 prosenttiin BKTL:sta ja että keskimääräiset vuotuiset määrärahat siis alittaisivat vuosina 2007–2013 selvästi vuodeksi 2006 sovitun tason, joka on 1,09 prosenttia BKTL:sta.

1.2.11

toteaa, että se edellyttäisi tiukkaa budjettia, joka puolestaan saattaisi haitata sellaisilla politiikanlohkoilla toteutettavia toimia, joilla on perustamissopimuksen perusteella erityinen asema sekä merkittäviä kerrannaisvaikutuksia. Lisäksi asia vaikuttaisi uusien jäsenvaltioiden odotuksiin.

1.2.12

katsoo, että komission ehdotukset ovat looginen vastaus tällaisiin budjettihuoliin jäsenvaltioissa, joiden omia resursseja kaikkialla Euroopassa vallitseva hidas kasvuvauhti verottaa. Komitea yhtyykin Euroopan investointipankin näkemykseen siitä, että resursseja on suunnattava tulevaisuuden haasteisiin.

1.2.13

huomauttaa, että — kun perustana on 1,24 prosenttia BKTL:sta — EU:n talousarvio on vain noin 2,5 prosenttia unionin yhteenlasketuista julkisista menoista.

1.2.14

on komission kanssa samaa mieltä siitä, että on epärealistista odottaa nykyistä enemmän unionin toimia nykyistä pienemmillä määrärahoilla. Uudet yhteisön tason politiikanalat edellyttävät myös uutta rahoitusta.

1.2.15

toteaa, että rahoitusnäkymiä ei voida saada aikaan ilman Euroopan parlamentin ja neuvoston yhteisymmärrystä, sillä voimassa olevassa perustamissopimuksessa ei velvoiteta laatimaan rahoitusnäkymiä vaan määrätään vain vuotuisesta talousarviosta. Jäsenvaltioiden väliset erimielisyydet rahoitusnäkymistä on siis ratkaistava nopeasti. Ei ole viisasta toistaa Agenda 2000 -ohjelmaa annettaessa tapahtuneita myöhästymisiä. Viiveet neuvotteluissa johtavat häiriöihin tulevissa rakennerahasto-ohjelmissa.

1.2.16

pitää loogisena seitsemän vuoden jaksotusta, jota vuosien 2007–2013 rahoitusnäkymien yhteydessä sovelletaan, kun otetaan huomioon kauteen liittyvät merkittävät rakenteelliset haasteet. Näin voidaan myös laatia toteuttamiskelpoiset mekanismit ja välineet myöhempiä kausia varten. Verrattuna lyhytkestoiseen rahoitukseen, jonka kesto noudattelee usein neljän tai viiden vuoden mittaisia jäsenvaltiotason toimikausia, kaupungeilla ja alueilla on yhteisöltä saatavan taatun seitsenvuotisrahoituksen ansiosta tarvittava ajallinen kehys, jotta ne voivat suunnitella pitkän aikavälin strategisia toimia kestävän taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen edistämiseksi.

1.2.17

toteaa, että tulevia viisivuotiskausia koskevat ehdotukset voitaisiin sovittaa yhteen Euroopan parlamentin ja komission toimikausien kanssa. Näin lisättäisiin rahoitusnäkymien demokraattista oikeutusta.

1.3.1

pitää vuosien 2007–2013 rahoitusnäkymiä koskevassa komission tiedonannossa määriteltyjä kolmea painopistettä asianmukaisina. Painopisteet ovat

1.3.2

katsoo, että vuosien 2007–2013 rahoitusnäkymissä tulisi tunnustaa, että Euroopan laajuista yhteisymmärrystä rahoitusnäkymissä määritellyistä yleisistä poliittisista haasteista on tarpeen laajentaa. Kyseisten seikkojen eurooppalainen ulottuvuus tulee ilmaista selvästi, ja samalla tulee korostaa EU:n toimien tuomaa lisäarvoa sekä sitä, että kukin hallintotaso — paikallinen, alueellinen ja kansallinen — antaa oman panoksensa toissijaisuusperiaatteen mukaisesti.

1.3.3

pitää myönteisinä komission näkemyksiä unionitason toimien lisäarvosta ja EU:n politiikan täytäntöönpanon parantamisesta kussakin vuosien 2007–2013 rahoitusnäkymiin sisältyvässä budjettikohdassa. Komissio on kehittänyt kyseisiä näkemyksiä edelleen myöhemmässä tiedonannossaan.

1.3.4

kannattaa komission tässä yhteydessä esittämää tavoitetta, jonka mukaan vuosien 2007–2013 rahoitusnäkymissä rahoituksen siirtäminen EU:n tasolle ei saisi olla itsetarkoitus.

1.3.5

kannattaa komission näkemyksiä siitä, että seuraaviin rahoitusnäkymiin sisältyvien menojen avulla tulisi varmistaa EU:n tasolla toteutettavien toimien

1.3.6

katsoo, että EU:ssa sovellettava malli perustuu yksilön ja yhteiskunnan, valtion ja valtiotasoa alempien hallintotasojen sekä markkinahyödyn, sääntöjen ja määräysten tasapainoon. Toimien painottaminen, jota komissio esittää rahoitusnäkymien yhteydessä, avaa mahdollisuuden kehittää tulevaisuudessa kestävällä tavalla mallia, joka on taannut vakauden ja kasvun Euroopassa viimeksi kuluneiden 50 vuoden ajan.

1.3.7

katsoo, että tasapainottamalla huolellisesti EU:n laajuiset taloudelliset, sosiaaliset ja alueelliset erot komissio on laatinut punnitun yhteenkuuluvuutta edistävän strategian, joka kattaa kaikki toiminta-alat ja jossa painotetaan erityisesti uusien jäsenvaltioiden tarpeita.

1.3.8

katsoo, että kaikilla toiminta-aloilla on tärkeitä esimerkkejä siitä, että EU:n mallin avulla saadaan lisäarvoa: EU:n investoinnit tutkimukseen ja kehitykseen, rajatylittävä vaihtotoiminta, infrastruktuurihankkeet, Lissabonin ja Göteborgin tavoitteiden liittäminen kumppanuusperusteiseen lähestymistapaan, jonka avulla voidaan edistää kasvua, lähentymistä, kilpailukykyä ja pitkän aikavälin kestävyyttä. Euroopan tutkimus- ja kehitystoiminnassa kumppanuusperusteinen lähestymistapa sisältää myös maantieteellisesti hajautetun koulutus- ja tutkimusinfrastruktuurin, joka mahdollistaa sen, että Euroopan väestön korkea koulutustaso ja kasvupotentiaali voidaan hyödyntää täysimääräisesti. Euroopan tavoittelemaa kestävää tulevaisuutta ei voida saavuttaa pelkästään markkinaehtoisilla ratkaisuilla.

1.3.9

tunnustaa, että rahoitettavuus ja budjettikuri ovat neuvotteluprosessissa motivoivia taustatekijöitä. Rahoitusnäkymien laadintaprosessissa voidaan soveltaa kahdenlaista menetelmää:

1.3.10

toteaa, että komissio on suosinut ensin mainittua menetelmää ja soveltanut sen yhteydessä alhaalta ylöspäin suuntautuvaa näkökulmaa siten, että tarpeet arvioidaan ruohonjuuritason näkökulmasta.

1.3.11

ei pidä oikeana käsitystä siitä, että jälkimmäisen menetelmän avulla voitaisiin vastata kestävällä tavalla EU:n taloudellisiin, sosiaalisiin ja demokratiaa koskeviin haasteisiin.

—

(1a)

kasvua ja työllisyyttä edistävä kilpailukyky

—

(1b)

kasvua ja työllisyyttä edistävä koheesio

—

(2)

luonnonvarojen kestävä hallinta ja suojelu

—

(3)

unionin kansalaisuus, vapaus, turvallisuus ja oikeus

—

(4)

Euroopan unioni kansainvälisenä toimijana.

—

tunnustaa, että on taloudellisesti ja poliittisesti loogista käyttää kestävää kehitystä budjettivälineenä seuraavien kolmen toisiaan täydentävän pilarin yhteydessä: lähentyminen, kilpailukyky ja työllisyys, sekä alueyhteistyön kohdalla.

—

pitää tervetulleena ehdotusta siitä, että vuosiksi 2007–2013 rakenne- ja koheesiopolitiikkaan varataan 336,2 miljardia euroa, kun vuosina 2000–2006 rakenne- ja koheesiorahastojen määrärahat olivat 213 miljardia euroa. Komitea panee merkille, että 78 prosenttia varoista (262,3 miljardia) kohdennetaan kehityksessä jäljessä olevia alueita koskevaan lähentymistavoitteeseen, 18 prosenttia (68,5 miljardia) alueellisen kilpailukyvyn ja työllisyyden kehittämiseen ja 4 prosenttia (13,5 miljardia) alueellisen yhteistyön tavoitteeseen rajatylittävää ja alueidenvälistä kehitystä varten (8).

—

panee merkille, että lähentymistavoitteeseen kohdennetaan 262,3 miljardia euroa yksittäisestä budjettikohdasta alueille, joiden BKTL henkeä kohti on alle 75 prosenttia 25 jäsenvaltion EU:n keskiarvosta, ja että 15 vanhaan jäsenvaltioon kuuluville koheesiomaille, jotka ovat nykyisin tukikelpoisia mutta eivät enää täytä kyseistä ehtoa puhtaasti tilastollisista syistä (asteittain tuen ulkopuolelle jäävät alueet), myönnetään 22 miljardia euroa. Se on 66 prosenttia määrästä, jonka ne olisivat saaneet vuosina 2007–2013, jos ne kuuluisivat täysimääräisesti lähentymistavoitteen piiriin.

—

toteaa, että yksittäinen 336,2 miljardin euron budjettikohta vastaa 0,41:tä prosenttia BKTL:sta (jos huomioon otetaan myös solidaarisuusrahaston hallinnointikulut ja muut toimet, määrä on 344,9 miljardia euroa eli 0,46 prosenttia BKTL:sta).

—

tähdentää, että kestävää kehitystä edistävän terveen makrotaloudellisen kehityksen toteuttamiseksi kyseisiin pilareihin sisältyvien ohjelmien nimenomaisena päämääränä tulee olla Lissabonin ja Göteborgin tavoitteiden saavuttaminen.

—

huomauttaa, että Lissabonin strategian alkuperäisenä tarkoituksena on edistää kestävää talouskasvua ja lujittaa sosiaalista yhteenkuuluvuutta. Sen tavoitteena on

—

panee merkille, että komission täydentävässä tiedonannossa tunnustetaan, että Lissabonin ja Göteborgin strategioita tukevista, kasvua ja keskinäisten erojen pienentämistä koskevista tavoitteista ollaan vielä kaukana. Se johtuu osittain paineista, joita aiheutuu globaalista kilpailusta, tuottavuusongelmista, väestön ikääntymisestä ja kasvavista terveydenhuoltoon kohdistuvista odotuksista sekä julkisiin menoihin vastaavasti kohdistuvista paineista.

—

katsoo, että Lissabonin ja Göteborgin tavoitteiden seurannan vuoksi ja niiden saavuttamiseksi tulee määritellä onnistumisen keskeiset edellytykset ja arvioida niitä. Lisäksi on määriteltävä tavat edistää kansalaisyhteiskunnan, alue- ja paikallisviranomaisten sekä yritysjohtajien osallistumista, sillä kaikkien kyseisten tahojen toiminta vaikuttaa Lissabonin strategian onnistumiseen. Näin taataan Lissabonin ja Göteborgin strategioiden kattavuus.

—

toteaa, että mikäli rahoitusnäkymissä supistetaan menot komission ehdottamia maksumäärärahoja (1,14 prosenttia BKTL:sta) pienemmiksi, menetetään tavoitteeseen 1b ”kasvua ja työllisyyttä edistävä koheesio” sisältyvät ohjelmat, jotka koskevat alueellisen kilpailukyvyn ja työllisyyden edistämistä muillakin kuin köyhimmillä alueilla. Alueellisiin eroihin liittyvä ongelma pahenisi, eivätkä kaikki alueet pystyisi osallistumaan tasavertaisesti kilpailukyvyn, kasvun ja työllisyyden parantamiseen koko EU:n alueella.

—

on johdonmukaisesti kannattanut kilpailukyky- ja työllisyystoimien toteuttamista sen varmistamiseksi, että kaikki EU:n alueet pystyvät täysimääräisesti vastaamaan Lissabonin ja Göteborgin strategioiden asettamiin vaatimuksiin, mutta pohtii, ovatko pilarin ohjelmat todella kattavasti Lissabonin ja Göteborgin tavoitteiden mukaisia, mikäli alueiden vaurauden puute on rahoituksen ainoa indikaattori.

—

myöntää, ettei — kuten kolmannessa koheesiokertomuksessa tunnustetaan — BKT monista syistä ole paras mahdollinen pääindikaattori, ja että useaan otteeseen on osoitettu alueiden sisäisten erojen olevan monesti suurempia kuin alueiden väliset erot. Tämä on selvästi nähtävissä, kun tarkastellaan esimerkiksi suurten ja keskisuurten kaupunkien tilannetta (9).

—

pahoittelee, että alueiden sisäisten ja välisten kysymysten lisäksi ongelmana on uutta tavoitetta 2 varten varattujen määrärahojen pieneneminen aiempiin ohjelmakausiin verrattuna; vuosiksi 2007–2013 on varattu 18 prosenttia, kun osuus vuosina 2000–2006 oli 23,8 prosenttia (10).

—

pitää tervetulleena, että merkittävien kaupunkialueiden mahdollisuudet toimia talouskasvun veturina tiedostetaan yhä paremmin, mutta katsoo, että ehdotetuissa maakohtaisissa puitesäännöissä tulisi viitata selkeästi kaupunkialueiden kestävään kehittämiseen, jotta ilmennettäisiin kaupunkikeskusten roolia Euroopan talouden vetureina.

—

on pahoillaan siitä, että samalla kun Lissabonin strategiassa kiinnitetään asianmukaista huomiota niihin kielteisiin vaikutuksiin, joita väestön ikääntymisellä on talouskasvuun ja BKT:n suuruuteen — sekä toimenpiteisiin, joita tarvitaan kyseisten vaikutusten torjumiseksi –, ei kuitenkaan kiinnitetä vastaavanlaista huomiota mahdollisuuteen hyödyntää nuorten panosta kilpailukyky- ja kasvutavoitteiden toteuttamisessa.

—

kiinnittää huomiota tarpeeseen elvyttää eurooppalaista teollisuuspolitiikkaa luomalla yritystoimintaa suosiva toimintaympäristö.

—

kehottaa hyödyntämään ja edistämään pk-yritysten kehitysmahdollisuuksia, sillä ne muodostavat kasvun perustan yhtenäismarkkinoilla. On kiinnitettävä huomiota siihen, että pk-yritykset ovat ehkä merkittävin yhtenäismarkkinoilla edelleen hyödyntämättä oleva voimavara.

—

huomauttaa, että kun koheesiopolitiikassa sovelletaan yhtenäismarkkinoiden sääntöjä pienten yritysten kannustamiseksi, voidaan saavuttaa merkittävää lisäarvoa lisäämällä yhteisön sisäistä kauppaa vähiten kehittyneiden alueiden ja muun EU:n välillä, sillä noin neljännes kilpailukyvyn edistämiseen tähtäävän koheesiopolitiikan aiheuttamista menoista palautuu unionin muille alueille viennin lisääntymisenä.

—

katsoo, että valtiontukia koskevien sääntöjen tarkistuksen yhteydessä on otettava käyttöön horisontaalisia poikkeussäännöksiä tutkimuksen ja teknologian kehittämisen sekä pk-yritysten tukemiseksi.

—

katsoo, että muita heikommassa asemassa olevien alueiden kehitystä ja yrittäjyyttä voidaan edistää ottamalla käyttöön valtiontukien yhä paremman kohdentamisen mahdollistavia vaikutustenarviointeja, joiden yhteydessä jäsenvaltio-, alue- ja paikallistason viranomaiset voivat nykyistä joustavammin toteuttaa toimia, jotka vaikuttavat unionitason kilpailuun ja kauppaan vain rajoitetusti mutta joiden avulla pyritään korjaamaan markkinoiden todellisia puutteita.

—

katsoo, että EU:n kehittäminen dynaamiseksi tietoon perustuvaksi taloudeksi edellyttää monia toimia ja rahoitustukijärjestelyjä ja erityisesti laajoihin eurooppalaisiin koulutus- ja tutkimusperusrakenteisiin pohjautuvien huippuosaamisen keskusten luomista laajempien alueiden talouden vauhdittamiseksi, huippuosaamisen levittämiseksi ja kilpailukyvyn lisäämiseksi kaikkialla EU:ssa.

—

on komission kanssa samaa mieltä siitä, että yksi laajentuneen EU:n tärkeimmistä tavoitteista on tutkimuksen ja teknologisen kehittämisen vahvistaminen Euroopassa. Tällöin on kuitenkin löydettävä asianmukainen tasapaino julkisen ja yksityisen rahoituksen välillä (11).

—

kannattaa sen vuoksi Barcelonassa kokoontuneen Eurooppa-neuvoston päätöstä lisätä EU:n tutkimus- ja kehitysmenoja 3 prosenttiin unionin BKT:sta vuoteen 2010 mennessä.

—

kannattaa Euroopan komission ehdotusta Euroopan laajuisten verkkojen kehittämismäärärahojen kasvattamisesta. Tässä yhteydessä etusijalla ovat rajatylittävät hankkeet, joiden avulla edistetään intermodaalisuutta ja kestävien liikennemuotojen käyttöä sekä erityisesti nk. merten moottoriteitä siltä osin kuin ne soveltuvat osaksi kattavaa, kestävän kehityksen periaatteiden mukaista liikennejärjestelmää.

—

korostaa, että Euroopan laajuiset liikenneverkot, ja saarialueiden tapauksessa nimenomaan merten moottoritiet, voivat olla merkittävässä asemassa ratkaistaessa ongelmia, joita luonnon- ja väestöhaitoista kärsivät alueet kohtaavat pyrkiessään sisämarkkinoille tasavertaisin ehdoin.

—

tunnustaa, että jäsenvaltioilla on vähäiset mahdollisuudet kasvattaa perusrakenteisiin tarvittavia investointeja samaan aikaan kun ne yrittävät supistaa julkisia menoja pystyäkseen noudattamaan vakaus- ja kasvusopimuksen määräyksiä.

—

korostaa, että paikallis- ja alueyhteisöt voivat rahoittaa Euroopan laajuisia liikenneverkkoja vain marginaalisesti, koska ne ovat sitoutuneet merkittävällä tavalla muihin infrastruktuuri-investointeihin, jotka ovat usein ratkaisevan tärkeitä Euroopan laajuisten liikenneverkkojen sekä paikallistalouden ja sosiaalisen infrastruktuurin moitteettoman toiminnan varmistamiseksi.

—

toteaa, että kilpailukyvyn edistämisen ansiosta on yhä helpompi huomata kaupunkien ja alueiden väliset merkittävät riippuvuussuhteet. Näin voidaan kasvun vauhdittamiseksi alueilla saavuttaa kriittinen massa, joita yksittäiset kaupungit tai alueet eivät pystyisi kokoamaan tai luomaan. Euroopan strategiset kaupunkiverkot, kuten URBACT, ovat tästä hyviä esimerkkejä, ja niitä tulisi edistää unionitasolla, jotta alueet vaihtaisivat parhaita käytäntöjä ja jotta Lissabonin ja Göteborgin tavoitteiden saavuttamiseksi tarpeelliset investoinnit voitaisiin varmistaa.

—

korostaa, että paikallisen ja alueellisen osaamispääoman kasvattamiseen liittyvä koulutus on olennaisen tärkeää Euroopan sisämarkkinoiden kehittämiselle ja Lissabonin strategian toteuttamiselle. Liikkuvuuden tukemiseksi toteutettavilla toimilla on todellisia taloudellisia vaikutuksia kun niitä toteutetaan kaikkialla EU:ssa. Tarkasteltiinpa näitä toimia yksittäin tai kokonaisuutena ne ovat taloudellisesti erittäin kannattavia. Niistä aiheutuvia lisämenoja on pidettävä talousarviossa välttämättöminä integroitujen työmarkkinoiden sekä eurooppalaisen oppimisalueen toimivuuden ja kehityksen kannalta.

—

kannattaa komission näkemystä siitä, että on saatava aikaan kunnollinen lainsäädäntöjärjestelmä, joka takaa yrityksille ja työntekijöille sosiaalinormit ja perusoikeudet.

—

toteaa, että yhteisön tuoma lisäarvo ei muodostu pelkästään rahoituksesta; tarvitaan myös sellaisen yhteisömenetelmän käyttöönottoa, jossa määritellään alueelliset strategiat huomioon ottavat ja niitä toteuttavat ohjelmat. Vain unionin tason toimilla voidaan taata, että sektorikohtaiset politiikat ja rahoitusvälineet täydentävät toisiaan taloudellista, sosiaalista ja alueellista yhteenkuuluvuutta koskevien yhteisön tavoitteiden saavuttamiseksi.

—

tunnustaa, että laajentumisen yhteydessä etusijalle tulee asettaa lähentymistavoite. Tällä tavoin osoitetaan solidaarisuutta uusia jäsenvaltioita ja ”vanhojen” jäsenvaltioiden kaikkein heikoimmin kehittyneitä alueita kohtaan ja varmistetaan, että varat ohjautuvat heikoimmin kehittyneille alueille ja kaupungeille.

—

toteaa, että EU:n rakennerahastojen seuraavan tukikauden rahoitusta koskevassa komission ehdotuksessa tarjotaan myös unionin 15 vanhan jäsenvaltion alueille oikeudenmukaista kompromissia, sillä niillä toteutettaviin ja uuden tavoitteen 1 piiriin kuuluviin toimiin varataan 109,8 miljardia euroa ja uuden tavoitteen 2 piiriin kuuluviin toimiin 56,6 miljardia euroa (nykyisellä tukikaudella vastaavat luvut ovat 154 miljardia ja 46,6 miljardia euroa).

—

varoittaa heikentämästä kumppanuus- ja solidaarisuusperiaatteiden soveltamista jäsenvaltioihin, jotka eivät enää ole koheesiotukikelpoisia unionin laajentumisesta johtuvan tilastovaikutuksen takia.

—

tunnustaa sen perusteet, että kaikille jäsenvaltioille asetetaan EAKR:sta, ESR:stä ja koheesiorahastosta tehtävien määrärahasiirtojen enimmäismääräksi 4 prosenttia BKT:sta, mukaan luettuina maaseudun kehittämisen ja kalastussektorin uudelleenjärjestelyn osana tehtävät siirrot (12). Taloudellisen ja sosiaalisen eriarvoisuuden vähentämisen tulee edelleen olla Euroopan unionin keskeisenä tavoitteena, ja kyseisten määrärahojen avulla tulee auttaa taloudellisessa ja sosiaalisessa kehityksessä jälkeen jääneitä alueita ja jäsenvaltioita kuromaan eroja umpeen.

—

hyväksyy sen, että Berliinin mallin mukainen periaate — jonka mukaan tukea tulisi antaa sitä enemmän, mitä kehittymättömämpi alue on — oli hyvin perusteltu ja että sitä tulisi soveltaa tulevaisuudessa. Epäsäännöllisyydet, joita jäsenvaltioissa esiintyy BKT:ta koskevan 4 prosentin enimmäismäärän soveltamisessa, tulee siis tutkia.

—

varoittaa kuitenkin, että yleisten maksumäärärahojen mukauttaminen tapahtuu aina kyseisen 4 prosentin enimmäismäärän lisäksi. Vaikka uudet jäsenvaltiot saavat koheesiorahoitusta, mainitun seikan vaikutus uhkaa vakavasti periaatetta, jonka mukaan Lissabonin ja Göteborgin toimintasuunnitelmat koskevat kaikkia.

—

toteaa, että uusien jäsenvaltioiden ja uusien naapurivaltioiden alue- ja paikallisviranomaisten valmiuksien kehittäminen on tärkeää. Rajatylittävässä ja alueidenvälisessä yhteistyössä voidaan saada aikaan merkittäviä edistysaskeleita siten, että paikallis- ja alueyhteisöjen asiantuntijat vaihtavat tietoja ja asiantuntemusta.

—

maatalousalan kilpailukyvyn parantaminen rakenneuudistusta tukemalla

—

ympäristön ja maaseudun tilan kohentaminen maankäytön hallintoa tukemalla

—

elämänlaadun parantaminen

—

elinkeinotoiminnan monipuolistaminen.

—

rannikkoalueiden kestävästä kehityksestä

—

kalastuslaivastojen, vesiviljelyn ja kalanjalostusteollisuuden sopeuttamisesta.

2.1.1

vaatii, että paikallisen, alueellisen, kansallisen ja jäsenvaltioiden välisen ulottuvuuden yhdistävä kumppanuusperiaate on komission kaikki ehdotukset laaja-alaisesti läpäisevä perusperiaate. Sekä komission että neuvoston on tunnustettava tämä periaate ja sovellettava sitä käytännössä melko pikaisesti. Siitä on myös tiedotettava johdonmukaisesti jäsenvaltioissa ja tiedotusvälineissä EU:n tuoman lisäarvon esiintuomiseksi.

2.1.2

kehottaa, että kumppanuusperiaatetta sovellettaisiin johdonmukaisesti komission ehdottamissa yksityiskohtaisissa asetuksissa, jotka koskevat kaikkia vuosien 2007–2013 rahoitusnäkymissä yksilöityjä politiikan osa-alueita.

2.1.3

toteaa, että kumppanuusperiaate tulisi sisällyttää täysimääräisesti näitä ohjelmia käsitteleviin asetuksiin etenkin eurooppalaista yhteistyötä silmällä pitäen ja että niissä tulisi hyödyntää kyseeseen tulevien alue- ja paikallisviranomaisten tietoja ja asiantuntemusta.

2.2.1

korostaa, että koheesiopolitiikan ja unionin sektorikohtaisten politiikkojen, kuten maatalous-, tutkimus- ja kilpailupolitiikkojen sekä ympäristö- ja kuljetuspolitiikan välisen johdonmukaisuuden vahvistaminen siten, että mahdollistetaan alueiden ominaispiirteisiin pohjautuvat lähestymistavat, on olennaisen tärkeää. Kumppanuusperiaatteen soveltamisen ohella uusista ohjelmista on käytävä ilmi, että komissio ja neuvosto sitoutuvat yhteistyöhön perustuvaan hallintotapaan kaikilla hallintotasoilla, eli niin paikallis-, alue-, jäsenvaltio- kuin unionin tasolla.

2.3.1

suosittelee, että kolmikantasopimusten ja muiden sopimusten soveltamisalaa laajennetaan keinona antaa sisältöä vuosien 2007–2013 rahoitusnäkymien hallintotapaan liittyville näkökohdille. Samalla soveltaminen edustaisi alue- ja paikallisyhteisöjen vaaleilla valittujen luottamushenkilöiden sitoutumista ehdotettuun etenemissuunnitelmaan, joka liittyy jäsenvaltioiden välisten ja niiden sisäisten koheesiotavoitteiden saavuttamisen kannalta välttämättömien puiteohjelmien alueelliseen osatekijään.

2.3.2

katsoo, että paikallis- ja alueviranomaisten sitoutuminen etenemissuunnitelmaan, jossa alueelliset strategiat ovat osa kansallista strategiaa, toisi lisää johdonmukaisuutta kestävää kehitystä koskevien tavoitteiden saavuttamiseen sekä näkyvyyttä unionin koheesiopolitiikalle. Tämä takaisi myös sen, että resurssit voitaisiin kohdistaa sinne, missä niitä tarvitaan eniten.

2.3.3

korostaa, että nämä järjestelyt voidaan toteuttaa väheksymättä tarvetta yksinkertaistaa ja tehostaa kiireellisesti kilpailukykyä ja koheesiota edistävien ohjelmien muotoilua ja toteuttamista.

2.3.4

suosittelee, että toimielimet tekisivät yhdessä kriittisiä vaikutustenarviointeja, joiden avulla voitaisiin tarkastella jo tehtyjä toimia ja sitä, mitkä eri politiikanalojen osa-alueet toimivat jäsenvaltioissa asianmukaisesti. Yhden tarkasteluvälineen avulla voitaisiin arvioida sitä, onko Lissabonin ja Göteborgin ohjelmien mukaiset strategiset tavoitteet saavutettu. Näin resurssit voitaisiin kohdistaa sinne, missä niitä tarvitaan eniten.

2.4.1

korostaa unioninlaajuisen aluepolitiikan ja Lissabonin ja Göteborgin ohjelmien täytäntöönpanon välillä olevaa erottamatonta yhteyttä. Euroopan talouskasvua ja kilpailukykyä kaikkialla unionissa edistetään EU:n tason koheesiopolitiikan avulla eikä siten, että koheesiopolitiikka siirretään takaisin jäsenvaltioiden toimivaltaan. Samalla vahvistetaan unionin aluepolitiikan tähänastisia myönteisiä saavutuksia yhteisön sosiaalisen, taloudellisen ja alueellisen yhteenkuuluvuuden vahvistamisessa.

2.4.2

vaatii, että kaikissa jäsenvaltioiden ja komission laatimissa kansallisissa kasvuun ja työllisyyteen tähtäävissä toimintaohjelmissa heijastuu paikallis- ja alueviranomaisten kuuleminen ja siihen sitoutuminen. Jäsenvaltioiden toimintaohjelmien muotoilussa tulee ottaa huomioon kaupunkeja ja alueita koskevien strategisten suunnitelmien sitoumukset ja tavoitteet.

2.4.3

ehdottaa lisäksi, että luodaan mekanismi helpottamaan sellaisten ohjelmien perustamista, joissa voisi olla osapuolina kaksi tai useampia alueita ja jotka tarjoavat keinoja kasvattaa alueellista kilpailukykyä tehokkaasti.

2.4.4

painottaa, että vuosien 2007–2013 rahoitusnäkymiin sisältyvä, kasvua ja työllisyyttä edistävää kilpailukykyä koskeva asiakokonaisuus ei voi olla seikka, josta voidaan joustaa neuvoteltaessa seuraavan kauden maksumäärärahoista. Vaikka komitea hyväksyykin, että koheesioon liittyvässä otsakkeessa etusija tulisi antaa lähentymistavoitteelle, AK kuitenkin katsoo, että unionin tulisi tukea kilpailukykytavoitetta, jotta ennakoitaisiin ja edistettäisiin muutosta, jota ”uuden” Lissabonin strategian tavoitteiden saavuttaminen edellyttää.

2.4.5

tähdentää, että koheesiopolitiikan rahoitusosuuden tulisi olla ainakin 0,41 prosenttia unionin BKTL:sta sen varmistamiseksi, että EU:n 25 jäsenvaltiota saavuttavat koheesiopolitiikan tavoitteet.

2.4.6

kannattaa näkemystä siitä, että jäsenvaltiotasolla sovellettavan 4 prosentin enimmäismäärän BKT:sta ja kehityksessä jäljessä olevia alueita koskevan Berliinin mallin vaikutusten tulee olla johdonmukaisia.

2.4.7

vaatii, että kestävään kehitykseen tähtäävät maaseudun kehitysohjelmat integroidaan tiivisti koheesio-ohjelmiin. Niiden ei tule kehittyvä korvaaviksi maatalousohjelmiksi EU:n omia varoja koskevien paineiden seurauksena.

2.4.8

kehottaa, että kilpailukykyä ja työllisyyttä koskeva rahoitusnäkymien asiakokonaisuus nojautuisi sellaisten eri indikaattoreiden yhdistelmälle, joka heijastaisi alueellisia ja paikallisia tarpeita, keinoja ja mahdollisuuksia ja jonka avulla voidaan arvioida alueiden sisäisiä eroja.

2.4.9

vaatii, että kaupunkien tarjoamat mahdollisuudet koko EU:n sosiaaliselle ja taloudelliselle kehitykselle tunnustetaan ja otetaan huomioon jäsenvaltiotason strategisessa suunnittelussa.

2.4.10

kehottaa kuulemaan komiteaa, kun Eurooppa-neuvosto vuosittain tarkastelee kevään huippukokouksessaan kilpailukykyä ja koheesiota koskevien tavoitteiden saavuttamista. Kokouksen yhteydessä paikallis- ja alueviranomaisille tarjoutuisi tilaisuus tuoda esiin kysymyksiä ja hyviä käytänteitä ja siten edistää avoimen koordinaatiomenetelmän toimivuutta Lissabonissa ja Göteborgissa asetettujen tavoitteiden saavuttamisessa.

2.5.1

kehottaa soveltamaan nykyistä johdonmukaisempaa lähestymistapaa päätettäessä makrotaloudellisista sekä työllisyys- ja sosiaalipolitiikkaa koskevista toimista ja ympäristönsuojelu- ja tutkimusaloitteista. Näin strategialle voitaisiin antaa uutta pontta ja ohjata jäsenvaltioiden omia toimintaohjelmia.

2.5.2

kehottaa parantamaan ratkaisevasti Lissabonin ja Göteborgin strategioiden hallintotapaa strategioiden tehostamiseksi ja niiden ymmärrettävyyden parantamiseksi.

2.5.3

katsoo, että Lissabonin strategian väliarviointiin tulisi sisällyttää kriittinen arviointi hallintotavan toteutumisesta sekä analyysi hallinnon hajauttamisen vaikutuksista Lissabonin strategian täytäntöönpanon tehokkuuteen.

2.5.4

korostaa, että vaikka Lissabonin strategian toteuttamisen kokonaiskuva on synkkä ja pessimistinen, jotkut jäsenmaat ovat onnistuneet saavuttamaan tavoitteet monilla politiikan aloilla. Alueiden komitea katsoo, että näiden tulosten taustalla olevia tekijöitä tulisi analysoida nykyistä huolellisemmin ja ne tulisi ottaa huomioon avoimen koordinaation menetelmää sovellettaessa.

2.5.5

vaatii erityisesti, että alue- ja paikallistason toimien onnistumisen kannalta keskeiset edellytykset määritellään ja arvioidaan koko EU:ssa. Lisäksi tulee panostaa Wim Kokin johtaman työryhmän selvityksessään (14) esittämään neljääntoista osoittimeen ja tavoitteeseen, joilla on tarkoitus mitata suoritusten laatua jäsenvaltiotasolla.

2.5.6

korostaa, että talouden kilpailukyvyn parantaminen on olennaista sosiaaliseen koheesioon ja ympäristön kannalta kestävään kehitykseen pyrittäessä.

2.5.7

kehottaa antamaan paikallis- ja alueviranomaisille nykyistä merkittävämmän aseman mitä tulee Lissabonin ja Göteborgin strategioiden onnistuneen toteuttamisen edellyttämään tiedonjakamiseen sekä innovaation ja yrittämisen edistämiseen. Tällöin eri tahot pystyvät sitoutumaan Lissabonin ja Göteborgin strategioihin poliittisesti vahvemmin.

2.5.8

suosittelee myös, että Lissabonin ja Göteborgin strategioiden väliarvioinnin yhteydessä tehtäisiin Euroopan nuorisoa koskeva sopimus, jossa käsiteltäisiin työttömyyttä sekä sosiaalista ja ammatillista integraatiota. Sopimuksella täydennettäisiin Lissabonin ja Göteborgin strategioiden toimia, jotka liittyvät väestön ikääntymiseen.

2.5.9

kehottaa, että sekä jäsenvaltiotasolla että EU:n tasolla tehtäisiin vuosittain selvitys, jossa käsiteltäisiin edistymistä Lissabonin ja Göteborgin tavoitteiden saavuttamisessa. Myös alueiden komiteaa kuultaisiin näistä selvityksistä. Näin kevään Eurooppa-neuvostossa voitaisiin keskittyä keskeisiin poliittisiin kysymyksiin, jotka liittyvät Lissabonin ja Göteborgin tavoitteiden edistämiseen.

2.5.10

toteaa, että EU:n seuraavana suurena hankkeena laajentumisen, yhteisen rahan ja yhteismarkkinoiden jälkeen tulisi olla kasvun ja työllisyyden maksimointi siten, että huomio suunnattaisiin uudelleen Lissabonin ja Göteborgin strategioihin.

2.6.1

vaatii, että asetuksissa, jotka koskevat tutkimusta ja kehitystä — alaa, jonka rahoitusta on ehdotettu lisättäväksi huomattavasti — tunnustetaan selvästi tutkimuspuiteohjelmien aluepolitiikkaa koskeva ulottuvuus.

2.6.2

vaatii, että kansalliset ja alueelliset tutkimusohjelmat ja -politiikat on koordinoitava keskenään sellaisen eurooppalaisen tutkimusalueen luomiseksi, joka pystyy vastaamaan kilpailukykyä ja kasvua koskeviin tavoitteisiin.

2.6.3

kehottaa, että perustettaisiin keskinäisiä oppimisfoorumeita ja innovaatiokeskuksia sellaisten alueellisten tutkimusstrategioiden ja alueellisten tiedonkehitysmallien luomiseksi, joilla voidaan lisätä yliopistojen osallistumista paikalliseen talouteen. Nämä oppimiskeskukset ja verkostot tulisi suunnitella siten, että ne helpottaisivat uusien ideoiden ja tuotteiden nopeaa käyttöönottoa, kannustaisivat ns. ”spin out” -yritysten perustamiseen perus- ja soveltavan tutkimuksen pohjalta ja lyhentäisivät innovaation ja sen tulosten käyttöönoton välistä aikaa.

2.6.4

kehottaa jäsenvaltioita sisällyttämään kansallisiin toimintaohjelmiinsa toimet, joiden avulla voidaan saavuttaa tavoite tutkimus- ja kehitystyöhön tehtävien investointien lisäämisestä niin, että ne ovat 3 prosenttia BKT:sta.

2.7.1

suhtautuu myönteisesti Erasmus-opiskelijoiden lukumäärän kolminkertaistamiseen sekä opiskelijoiden liikkuvuutta koskevien toimien ja ammatillisen koulutuksen paikkojen lisäämiseen.

2.8.1

suhtautuu myönteisesti ehdotuksiin tehostaa kumppanuusjärjestelyjä ja yksinkertaistaa päätöksentekovälineitä hallinnon kaikkien tasojen toiminnassa ja niiden välillä paikallis-, alue- ja jäsenvaltiotasolla sekä EU:ssa. Alueiden komitea kehottaa kuitenkin ryhtymään näihin toimiin ripeästi.

2.8.2

suosittelee, että Euroopan komissio arvioisi Lissabonin ja Göteborgin strategioiden mukaisia tavoitteita toteutettaessa vuosittain kansallisia toimintasuunnitelmia, jolloin maantieteellisiä näkökohtia punnittaessa huomioon tulisi myös ottaa paikallis- ja alueviranomaisten näkemykset.

2.8.3

suosittelee myös, että Euroopan komission pitäisi esittää vuosittain selvitys siitä, miten vuosien 2007–2013 rahoitusnäkymiä koskevien tavoitteiden osalta on edistytty, sekä siitä, minkälaisen panoksen kukin hallintotaso — paikallinen, alueellinen ja valtakunnallinen — antaa. Selvityksen tavoitteena olisi tarvittaessa vauhdittaa talousuudistuksia ja sitouttaa kaikki toimijat sekä paikallis-, alue- ja jäsenvaltiotason hallinto tavoitteiden toteuttamiseen.

2.9.1

korostaa, että vaikka komissio on ehdottanut, että resursseja kansalaisuuteen, vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen liittyvissä kysymyksissä lisättäisiin, tämän ohella on tunnustettava se seikka, että oikeus- ja sisäasioita koskeva työ ei ole pelkästään unionin ja jäsenvaltioiden välillä neuvoteltava asia ajatellen toissijaisuusperiaatteen huomioonottamista paikallis- ja aluehallinnon tasoilla. Tältä osin erityistä huomiota olisi kiinnitettävä uusien jäsenvaltioiden paikallis- ja alueviranomaisten toimivallan tunnustamiseen.

2.9.2

pyytää, että EU:n ohjelmien tuomaa lisäarvoa korostavien mekanismien näkyvyyttä tehostetaan paikallis- ja aluehallinnossa yleisen tietoisuuden lisäämiseksi ja paikallistasolla täytäntöön pantujen unionin politiikkojen tukemiseksi.

2.10.1

toistaa, että se on samaa mieltä omien varojen enimmäismäärän pitämisessä 1,24 prosentissa BKTL:sta rahoitusnäkymien 2007–2013 osalta, sillä tämä määrä vastaa talousarvion kurinalaisuuden tarvetta ja heijastaa yhteisön politiikkojen tuomaa lisäarvoa. Komitean mielestä ainoastaan tällaisen osuuden avulla voidaan päästä koheesiota, kilpailukykyä, yhtenäismarkkinoiden toteuttamista ja perustamissopimuksessa kaikille toimijoille asetettuja velvoitteita koskeviin tavoitteisiin.

2.10.2

varoittaa vaaroista, joita kompromisseihin perustuvaan talousarvioon voi liittyä.

2.10.3

tukee Euroopan parlamenttia, jonka mukaan nykyiset rahoitusnäkymät ovat osa toimielintenvälistä, kokonaisvaltaista sopimusta, jonka uudistaminen edellyttää eri toimielinten keskinäistä luottamusta ja budjettivallan käyttäjien yhteistä sopimusta asiasta.

2.10.4

korostaa, että menoleikkauksiin pyrkivät jäsenvaltiot kohdistavat todennäköisimmin vaatimuksensa rakennerahasto-ohjelmiin alueelliseen kilpailukykyyn ja työllisyyteen liittyvän otsake 1 b:n osalta (kasvua ja työllisyyttä edistävä koheesio). Suhteettomat määrärahojen leikkaukset tällä alalla vaikuttaisivat käytännössä siten, että aluepolitiikka siirtyisi useimmissa vanhoissa jäsenvaltioissa takaisin niiden toimivaltaan.

2.10.5

painottaa, että menoleikkauksia koskeville paineille, jotka liittyvät kasvua ja työllisyyttä edistävää kilpailukykyä koskevaan otsakkeeseen, ei tule antaa periksi tutkimusta ja teknologista kehitystä koskevien aloitteiden osalta. Näin noudatetaan ja edistetään jäsenvaltioiden sitoutumista Barcelonan ohjelman tavoitteisiin ja tutkimus- ja kehitysmenojen lisäämiseen siten, että ne olisivat 3 prosenttia BKT:sta vuoteen 2010 mennessä.

2.10.6

varoittaa, että pitkittyneistä neuvotteluista johtuvat viiveet ohjelmointikauden aloittamisessa johtavat siihen, että EU:n paikallis- ja alueviranomaiset joutuvat kärsimään rahoitushäiriöistä ja epävakaudesta.

2.10.7

toivoo, että neuvottelutuloksella voidaan taata, että EU:n politiikkaa rakennerahastojen vuosina 1973–1975 tapahtuneesta perustamisesta lähtien ohjannutta solidaarisuusperiaatetta sovelletaan edelleen; tämän periaatteen mukaan EU tukee kaikkia tuen tarpeessa olevia alueita siitä riippumatta, sijaitsevatko ne rikkaissa vai köyhissä jäsenvaltioissa.

2.10.8

kehottaa jäsenvaltioita pyrkimään yhteistyössä kaupunkiensa ja alueidensa kanssa poliittiseen ratkaisuun niitä valtioita varten, jotka eivät tulevaisuudessa ole oikeutettuja saamaan tukea koheesiorahastosta laajentumisen tilastollisten vaikutusten johdosta.

2.11.1

pitää tervetulleena ehdotusta, joka mukaan eri politiikan aloilla, koheesiopolitiikka, maaseudun kehittäminen, ympäristönsuojeluohjelmat ja kalastussektorin uudelleenjärjestelyt mukaan lukien, käytetään ainoastaan yhtä alakohtaista rahoituslähdettä, sillä näin voidaan yhdenmukaistaa politiikkojen täytäntöönpanon hallintoa sekä yksinkertaistaa täytäntöönpanoa.

2.12.1

vaatii Euroopan komissiota luomaan rakenteelliset edellytykset alueelliselle eriyttämiselle aluetukisäädöksissä sekä sallimaan tarkkaan kohdistetut julkiset investoinnit silloin, kun tällä tavoin voidaan korjata markkinoiden häiriöitä kilpailuedellytyksiä vääristämättä; olisi myös luotava edellytykset tutkimuksen ja innovaation tukemiseen etenkin pk-yrityksissä alueellista yhteenkuuluvuutta koskevan tavoitteen saavuttamiseksi.

2.12.2

kehottaa antamaan uuden valtiontukiasetuksen, joka olisi yhdenmukainen uusia koheesio- ja aluepolitiikkaa koskevien asetusten kanssa siten, että valtion tuki olisi vaikeuksien vakavuudesta riippuen sallittu, mikäli rahoitusta koheesiorahastoista ei enää ole saatavilla.

2.12.3

pyytää komissiota selventämään, millä perustella perustamissopimuksen 87 artiklan 3 kohdan c alakohdan mukaista aluetukea voidaan myöntää, kun huomioon otetaan erot niiden ”kasvua ja työllisyyttä edistävä koheesio” –otsakkeeseen kuuluvien tukikelpoisten alueiden välillä, jotka sijaitsevat muualla kuin lähentymistavoitteen piiriin kuuluvilla köyhimmillä alueilla.

2.12.4

katsoo, että kestävä kehitys on tärkeä kysymys ja valtiontukien avulla tehtävien julkisten investointien on oltava yhdenmukaisia tämän periaatteen kanssa.

2.13.1

tukee komission ehdotusta, jonka mukaan olisi aloitettava keskustelu EU:n nykyisen rahoitusjärjestelmän puutteista.

2.13.2

tukee komission esitystä uuden oikeudenmukaisemman korjausmekanismin luomiseksi.

2.14.1

toteaa, että vakaus- ja kasvusopimuksen täytäntöönpano ei ole ollut johdonmukaista eikä uskottavaa. Tämän takia on erittäin tärkeää, että sopimuksessa otettaisiin huomioon EU:n tämänhetkinen taloudellinen tilanne siten, että vakautta ja kasvua koskevien sääntöjen talouspoliittista perustaa kehitettäisiin. Jäsenvaltiotason ja EU:n prosessien keskinäistä johdonmukaisuutta on vahvistettava, ja jäsenvaltioiden elinten on voitava osallistua tehokkaammin talouspolitiikan monenväliseen valvontaan sekä vero- ja rahapolitiikan välisen johdonmukaisuuden edistämiseen.

2.14.2

katsoo, että jäsenvaltioiden tämänhetkinen heikko talouskasvu aiheuttaa niiden julkisen talouden vaikeimmat ongelmat. Tähän liittyy monilla alueilla ja kunnissa korkea työttömyys ja sitkeät sosiaaliset ongelmat. Komission tulisi puuttua ongelmaan ensisijaisesti ehdottamalla vakaus- ja kasvusopimuksen täytäntöönpanon tarkistamista talouspolitiikan kestävyyden takaamiseksi. EU ei nimittäin voi saavuttaa tarvitsemaansa talouskasvun, työllisyyden ja sosiaalisen koheesion tasoa, ellei unionin talouspolitiikka ole yhdenmukainen Lissabonin strategian kanssa ja ellei yhteisön käytössä olevien välineiden koordinointia paranneta.