–

Maria Begoña Espadas Recio, edustajanaan A. Calvo Calmache, abogado,

–

Espanjan hallitus, asiamiehinään A. Gavela Llopis, V. Ester Casas, L. Banciella Rodríguez-Miñón ja A. Rubio González,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään S. Pardo Quintillán, A. Szmytkowska ja M. van Beek,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee yhtäältä Euroopan teollisuuden ja työnantajain keskusjärjestön (UNICE), julkisten yritysten Euroopan keskuksen (CEEP) ja Euroopan ammatillisen yhteisjärjestön (EAY) tekemästä osa-aikatyötä koskevasta puitesopimuksesta 15.12.1997 annetun neuvoston direktiivin 97/81/EY (EYVL 1998, L 14, s. 9) liitteessä olevan, 6.6.1997 tehdyn osa-aikatyötä koskevan puitesopimuksen (jäljempänä puitesopimus) 4 lausekkeen ja toisaalta miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaatteen asteittaisesta toteuttamisesta sosiaaliturvaa koskevissa kysymyksissä 19.12.1978 annetun neuvoston direktiivin 79/7/ETY (EYVL 1979, L 6, s. 24) 4 artiklan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa ovat vastakkain María Begoña Espadas Recio ja Servicio Público de Empleo Estatal (työllisyysviranomainen, Espanja) (jäljempänä SPEE) ja joka koskee ”vertikaalista työaikajärjestelyä” noudattavien osa-aikaisten työntekijöiden työttömyysetuuden keston laskentapohjan määrittämistä.

3

Puitesopimuksen johdanto-osan yleisten huomioiden neljännessä kohdassa todetaan seuraavaa:

”Essenissä kokoontuneen Eurooppa-neuvoston päätelmissä korostettiin tarvetta toteuttaa sellaisia toimenpiteitä, joilla edistetään työllisyyttä sekä naisten ja miesten tasa-arvoisia mahdollisuuksia, sekä vaadittiin toimenpiteitä kasvun työllistävän vaikutuksen lisäämiseksi erityisesti joustavammilla työjärjestelyillä, jotka vastaavat sekä työntekijöiden toiveita että kilpailun vaatimuksia.”

4

Puitesopimuksen 1 lausekkeen a kohdan mukaan puitesopimuksen tarkoituksena on ”osa-aikatyöntekijöihin kohdistuvan syrjinnän poistaminen ja osa-aikatyön laadun parantaminen”.

5

Puitesopimuksen 2 lausekkeen 1 kohdan mukaan sopimusta ”sovelletaan osa-aikatyöntekijöihin, joilla on laissa, työehtosopimuksessa tai kussakin jäsenvaltiossa voimassa olevissa käytännöissä määritelty työsopimus tai työsuhde”.

6

Puitesopimuksen 3 lausekkeen 1 kohdassa määritellään ”osa-aikatyöntekijäksi” jokainen sellainen palkattu työntekijä, jonka säännöllinen työaika viikkotyöaikana tai keskimääräisenä työaikana enintään vuoden pituisena ajanjaksona laskettuna on lyhyempi kuin vastaavan kokoaikaisen työntekijän säännöllinen työaika.

7

Puitesopimuksen 4 lausekkeen 1 ja 2 kohdassa määrätään seuraavaa:

8

Puitesopimuksen 5 lausekkeen 1 kohdan a alakohdassa määrätään seuraavaa:

”Tämän sopimuksen 1 lausekkeen sekä osa-aikatyöntekijöiden ja kokoaikaisten työntekijöiden välisen syrjimättömyysperiaatteen mukaisesti:

9

Direktiivin 79/7 2 artiklan mukaan kyseistä direktiiviä sovelletaan muun muassa työntekijöihin, joiden työnteko on keskeytynyt muunlaisen kuin vapaaehtoisen työttömyyden vuoksi.

10

Kyseisen direktiivin 3 artiklan mukaan sen soveltamisalaan kuuluvat myös lakisääteiset järjestelmät, jotka antavat turvaa työttömyyden varalta.

11

Saman direktiivin 4 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tasa-arvoisen kohtelun periaatteella tarkoitetaan, että minkäänlaista sukupuoleen perustuvaa syrjintää ei saa esiintyä välittömästi eikä välillisesti etenkään siviilisäädyn tai perheaseman perusteella eikä varsinkaan, kun on kysymyksessä:

12

Yleisen sosiaaliturvalain (Ley General de la Seguridad Social), sellaisena kuin se hyväksyttiin 20.6.1994 annetulla kuninkaan asetuksella 1/1994 (Real Decreto Legislativo 1/1994; BOE nro 154, 29.6.1994, s. 20658; jäljempänä LGSS), 203–234 §:ssä säädetään työttömyysturvasta.

13

LGSS:n 204 §:n 1 momentin mukaan työttömyysturva koostuu maksuperusteisesta ja avustuksiin perustuvasta työttömyysturvasta, jotka molemmat ovat luonteeltaan julkisia ja pakollisia. Pääasia liittyy maksuperusteiseen työttömyysturvaan.

14

LGSS:n 204 §:n 2 momentissa määritellään, että maksuperusteisella työttömyysturvalla ”myönnetään korvaavia etuuksia palkoille, joita ei enää saada aikaisemman työpaikan menetyksen tai lyhennetyn työajan vuoksi”.

15

LGSS:n 210 §:n 1 momentissa säädetään työttömyysetuuden kestosta maksuperusteisessa työttömyysturvassa seuraavaa:

”Työttömyysetuuden kesto lasketaan laissa tarkoitettua työttömyystilannetta tai vakuutusmaksuvelvollisuuden lakkaamishetkeä edeltävien kuuden vuoden työllisyysjaksojen, joilta vakuutusmaksut on suoritettu, mukaan seuraavan taulukon mukaisesti:

maksukausi (päiviä) / etuuksien maksukausi (päiviä)

360–539: 120

540–719: 180

720–899: 240

900–1 079: 300

1 080–1 259: 360

1 260–1 439: 420

1 440–1 619: 480

1 620–1 799: 540

1 800–1 979: 600

1 980–2 159: 660

vähintään 2160: 720.”

16

Osa-aikaisia työntekijöitä koskevia soveltamissäännöksiä annettiin työttömyysturvasta 2.8.1984 annetun lain 31/1984 soveltamisesta 2.4.1985 annetulla kuninkaan asetuksella 625/1985 (Real Decreto 625/1985 por el que se desarrolla la Ley 31/1984, de 2 de agosto, de Protección por Desempleo) (BOE nro 109, 7.5.1985, s. 12699; jäljempänä RD 625/1985).

17

RD 625/1985:n 3 §:n 4 momentissa säädetään, että kun vakuutusmaksut liittyvät osa-aikatyöhön tai tosiasiallisesti tehtyyn työhön niissä tapauksissa, joissa työaikaa on lyhennetty, jokainen työpäivä lasketaan maksupäiväksi työajan pituudesta riippumatta.

18

Espadas Recio työskenteli osa-aikaisena siivoojana keskeytyksettä 23.12.1999–29.7.2013. Hänen työtuntinsa oli jaettu siten, että hän työskenteli 2,5 tuntia jokaisen viikon maanantaina, keskiviikkona ja torstaina sekä 4 tuntia jokaisen kuukauden ensimmäisenä perjantaina.

19

Työsuhteensa päättymisen jälkeen Espadas Recio haki työttömyysetuutta. SPEE:n 30.9.2013 tekemällä päätöksellä hänelle myönnettiin kyseinen etuus 120 päivältä.

20

Espadas Recio katsoi olevansa oikeutettu työttömyysetuuteen 120 päivän sijasta 720 päivältä ja teki kyseisestä päätöksestä oikaisuvaatimuksen.

21

SPEE myönsi 9.12.2013 tekemällään päätöksellä Espadas Reciolle työttömyysetuuden 420 päivältä. SPEE päätyi kyseiseen 420 päivän kestoon, koska se katsoi, että LGSS:n 210 §:stä seuraa yhdessä RD 625/1985:n 3 §:n 4 momentin kanssa, että vaikka osa-aikatyössä sen ajanjakson kesto, jolta työttömyysetuutta maksetaan, määräytyy niiden päivien lukumäärän perusteella, joilta on suoritettu vakuutusmaksuja viimeisen kuuden vuoden aikana, huomioon oli otettava ainoastaan todelliset työssäolopäivät – tässä tapauksessa 1387 päivää – eikä koko sitä kuuden vuoden jaksoa, jolta vakuutusmaksuja maksettiin.

22

Espadas Recio katsoi maksaneensa vakuutusmaksuja koko kuuden vuoden ajalta ja nosti Juzgado de lo Social no 33 de Barcelonassa (Barcelonan sosiaalituomioistuin nro 33) kanteen SPEE:n häntä koskevien laskelmien riitauttamiseksi.

23

Espadas Recion vaatimus koskee SPEE:n hänelle myöntämän työttömyysetuuden kestoa. Hän katsoo, että koska hän työskenteli kuusi vuotta peräjälkeen ja maksoi vakuutusmaksuja 30 tai 31 päivältä kuukaudessa (yhteensä 2160 päivältä), hänellä on oikeus työttömyysetuuteen 720 päivältä hänelle myönnetyn 420 päivän – joka vastaa kolmea viidesosaa enimmäiskestosta – sijasta. Hän katsoo, että niiden päivien, joina ei ole työskennelty, jättäminen huomioon ottamatta hänen työttömyysetuutensa laskennassa merkitsee erilaista kohtelua vertikaalista työaikajärjestelyä noudattavien osa-aikaisten työntekijöiden vahingoksi. Osa-aikatyötä kutsutaan ”vertikaaliseksi”, jos sitä tekevä henkilö keskittää työtuntinsa joillekin viikon työpäiville, ja ”horisontaaliseksi”, jos osa-aikatyötä tekevä henkilö työskentelee viikon jokaisena työpäivänä. Nyt käsiteltävässä asiassa Espadas Recio keskitti työtuntinsa olennaisilta osin kolmelle viikonpäivälle.

24

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin esittää, että asianomainen henkilö suoritti vakuutusmaksuja koko työsuhteensa päättymistä edeltäneen kuuden vuoden ajan ja että kuukausittaiset vakuutusmaksut laskettiin koko kuukauden (joko 30 tai 31 päivää) aikana saadun palkan eikä työskentelytuntien tai ‑päivien perusteella. Kyseinen tuomioistuin toteaa kuitenkin, että pääasian kantajan kaltaisen vertikaalista työaikajärjestelyä noudattavan työntekijän tapauksessa pääasiassa kyseessä olevassa kansallisessa säännöstössä sallitaan ainoastaan työskentelypäivien eikä koko kuuden vuoden jakson, jolta vakuutusmaksuja suoritettiin, huomioon ottaminen. Se katsoo näin ollen, ettei pakollisen vakuutusmaksun maksupäiviä oteta kokonaisuudessaan huomioon määritettäessä työttömyysetuuden kestoa.

25

Mainitun tuomioistuimen mukaan kyseinen työntekijöiden ryhmä kärsii todellisuudessa kaksinkertaisesti, sillä pro rata temporis ‑periaatetta sovelletaan vertikaalisen osa-aikatyön tapauksessa kahteen kertaan: ensin osa-aikatyöstä johtuvasta pienemmästä kuukausipalkasta seuraa vastaavasti pienempi työttömyysetuuden määrä ja sitten kyseisen etuuden kesto lyhenee, koska ainoastaan työskentelypäivät otetaan huomioon, vaikka vakuutusmaksujen suorittamisaika on pidempi.

26

Kyseisen tuomioistuimen mukaan käänteisesti voidaan sanoa, että muiden työntekijöiden, jotka noudattavat työskentelyssään horisontaalista työaikajärjestelyä (työskentely kaikkina työpäivinä) tai työskentelevät kokoaikaisesti (riippumatta työtuntien jakautumisesta viikon sisällä), työttömyysetuuden kesto määräytyy kaikkien vakuutusmaksun suorittamispäivien perusteella.

27

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin lisää, että on osoitettu, että pääasiassa kyseessä oleva säännöstö vaikuttaa huomattavasti suurempaan joukkoon naisia kuin miehiä.

28

Tässä tilanteessa Juzgado de lo Social no 33 de Barcelona on päättänyt lykätä asian ratkaisua ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

29

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään olennaisilta osin sitä, sovelletaanko puitesopimuksen 4 lausekkeen 1 kohtaa pääasiassa kyseessä olevan kaltaiseen maksuperusteiseen työttömyysetuuteen.

30

Tässä yhteydessä on mainittava, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan puitesopimuksen 4 lausekkeen 1 kohdassa ilmaistaan kielto soveltaa pelkästään osa-aikaisuuden perusteella osa-aikaisiin työntekijöihin epäedullisempia työehtoja kuin vastaaviin kokoaikaisiin työntekijöihin, ellei erilainen kohtelu ole perusteltua asiallisista syistä (tuomio 13.7.2017, Kleinsteuber, C-354/16, EU:C:2017:539, 25 kohta).

31

Unionin tuomioistuin on lisäksi todennut yhtäältä, että puitesopimuksen johdanto-osan mukaan kyseinen sopimus koskee ”osa-aikatyöntekijöiden työehtoja samalla kun siinä tunnustetaan, että lakisääteinen sosiaaliturva kuuluu jäsenvaltioiden päätettäväksi” (tuomio 14.4.2015, Cachaldora Fernández, C-527/13, EU:C:2015:215, 36 kohta).

32

Toisaalta se on todennut, että puitesopimuksessa tarkoitettuun käsitteeseen ”työehdot” kuuluvat eläkkeet, jotka perustuvat työntekijän ja työnantajan väliseen työsuhteeseen, mutteivät lakisääteiseen sosiaaliturvajärjestelmään kuuluvat eläkkeet, jotka perustuvat enemmän sosiaalipoliittisiin syihin kuin tällaiseen työsuhteeseen (tuomio 22.11.2012, Elbal Moreno, C‑385/11, EU:C:2012:746, 21 kohta ja tuomio 14.4.2015, Cachaldora Fernández, C-527/13, EU:C:2015:215, 37 kohta).

33

Nyt käsiteltävässä asiassa on todettava unionin tuomioistuimelle toimitetusta asiakirja-aineistosta ilmenevän, että vaikka pääasiassa kyseessä oleva etuus rahoitetaan yksinomaan työntekijän ja työnantajan maksamilla vakuutusmaksuilla, vakuutusmaksut maksetaan kansallisen lainsäädännön mukaisesti eikä niitä näin ollen säännellä työntekijän ja työnantajan välisellä työsopimuksella. Kuten julkisasiamies esittää ratkaisuehdotuksensa 38 kohdassa, tällainen järjestely on näin ollen lähempänä edellisessä kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitettua valtion hallinnoimaa sosiaaliturvajärjestelmää. Vakuutusmaksut eivät näin ollen voi kuulua käsitteen ”työehdot” piiriin.

34

Ensimmäiseen kysymykseen on näin ollen vastattava, että puitesopimuksen 4 lausekkeen 1 kohtaa ei sovelleta pääasiassa kyseessä olevan kaltaiseen maksuperusteiseen työttömyysetuuteen.

35

Ensimmäiseen kysymykseen annetun vastauksen perusteella toiseen kysymykseen ei ole tarpeen vastata.

36

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kolmannella kysymyksellään olennaisilta osin sitä, onko direktiivin 79/7 4 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että se on esteenä jäsenvaltion lainsäädännölle, jonka mukaan vertikaalisen osa-aikatyön tapauksessa ei oteta niiden päivien laskennassa, joilta vakuutusmaksuja on maksettu, huomioon päiviä, joina ei ole työskennelty, mikä lyhentää näin ollen työttömyysetuuden maksamisaikaa, kun on todettu, että enemmistö vertikaalista osa-aikaista työtä tekevistä työntekijöistä on naisia, joihin tällaiset kansalliset toimenpiteet vaikuttavat kielteisesti.

37

Kysymykseen vastaamiseksi on muistutettava, että vaikka on riidatonta, ettei unionin oikeudessa rajoiteta jäsenvaltioiden toimivaltaa järjestää sosiaaliturvajärjestelmänsä, ja että vaikka on niin, että koska unionin tasoista yhdenmukaistamista ei ole suoritettu, kunkin jäsenvaltion lainsäädännössä on määritettävä etuuksien myöntämisedellytykset sosiaaliturvan alalla, jäsenvaltioiden on kuitenkin noudatettava kyseisen toimivallan käyttämisen yhteydessä unionin oikeutta (tuomio 16.5.2006, Watts, C-372/04, EU:C:2006:325, 92 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 5.11.2014, Somova, C-103/13, EU:C:2014:2334, 33–35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

38

Siitä, merkitseekö pääasiassa kyseessä olevan kaltainen lainsäädäntö naisten välillistä syrjintää, kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin antaa ymmärtää, on muistutettava, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kyseessä on välillinen syrjintä silloin, kun kansallisen toimenpiteen, joka tosin on sanamuodoltaan neutraali, soveltaminen on tosiasiassa epäedullista huomattavasti suuremmalle määrälle naisia kuin miehiä (tuomio 20.10.2011, Brachner, C-123/10, EU:C:2011:675, 56 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 22.11.2012, Elbal Moreno, C-385/11, EU:C:2012:746, 29 kohta).

39

Nyt käsiteltävässä asiassa on mainittava, että pääasiassa kyseessä oleva kansallinen säännös koskee osa-aikaisten työntekijöiden ryhmää, joka koostuu ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toteamusten mukaan huomattavasti suuremmalle määrälle naispuolisia työntekijöitä. Esitettyyn kysymykseen on näin ollen vastattava kyseisten toteamusten pohjalta.

40

Tässä yhteydessä on täsmennettävä, että pääasia eroaa asiasta, joka johti 14.4.2015 annettuun tuomioon Cachaldora Fernández (C-527/13, EU:C:2015:215), jossa unionin tuomioistuin totesi, ettei siinä kyseessä ollut pysyvästä täydestä työkyvyttömyydestä maksettavan eläkkeen laskentaperustan määrittämistä koskeva lainsäädäntö ollut direktiivin 79/7 4 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla syrjivä. Unionin tuomioistuin nimittäin totesi kyseisessä tuomiossa yhtäältä, ettei sillä ollut varmoja tilastotietoja niiden osa-aikaisten työntekijöiden määrästä, joiden vakuutusmaksut olivat keskeytyneet, eikä siitä, koostuiko kyseinen työntekijöiden ryhmä pääasiassa naisista (ks. vastaavasti tuomio 14.4.2015, Cachaldora Fernández, C-527/13, EU:C:2015:215, 30 kohta), ja toisaalta, että kyseessä olleen toimenpiteen vaikutukset olivat satunnaisia, koska tietyt osa-aikaiset työntekijät – joiden väitettiin ryhmänä kärsineen mainitusta toimenpiteestä – saattoivat jopa hyötyä saman toimenpiteen soveltamisesta.

41

Nyt käsiteltävässä asiassa on todettava, että sen lisäksi, ettei ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toimittamia tilastotietoja ole kiistetty, unionin tuomioistuimelle toimitetusta aineistosta ilmenee selkeästi, että pääasiassa kyseessä olevan kansallisen toimenpiteen soveltamisalaan kuuluvat vertikaalista osa-aikatyötä tekevät työntekijät kärsivät kaikki kyseisestä kansallisesta toimenpiteestä, koska he saavat sen seurauksena työttömyysetuutta lyhemmältä ajalta kuin horisontaalista osa-aikatyötä tekevät työntekijät. Lisäksi on todettu, ettei yksikään kyseiseen ryhmään kuuluva työntekijä ole voinut hyötyä tällaisen toimenpiteen soveltamisesta.

42

Lisäksi on mainittava pääasian osalta, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on täsmentänyt, että osa-aikatyötä koskevat tilastotiedot koskevat samalla tavalla kaikkia osa-aikaisia työntekijöitä riippumatta siitä, onko heidän työaikansa järjestetty horisontaalisesti vai vertikaalisesti. Niinpä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että kun 70–80 prosenttia vertikaalista osa-aikatyötä tekevistä työntekijöistä on naisia, heidän osuutensa on sama myös horisontaalisessa osa-aikatyössä. Kyseisistä tiedoista voidaan päätellä, että pääasiassa kyseessä oleva kansallinen toimenpide vaikuttaa kielteisesti huomattavasti suurempaan määrään naisia kuin miehiä.

43

Tässä tilanteessa on todettava, että pääasiassa kyseessä olevan kaltainen toimenpide merkitsee edellä 38 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitettua erilaista kohtelua naisten vahingoksi.

44

Tällainen toimenpide on direktiivin 79/7 4 artiklan 1 kohdan vastainen, ellei se ole perusteltavissa seikoilla, jotka ovat objektiivisia ja joilla ei mitenkään syrjitä sukupuolen perusteella. Asia on näin, jos valitut toimenpiteet vastaavat sosiaalipolitiikan hyväksyttävää tavoitetta, jos toimenpiteet ovat soveliaita tavoitellun päämäärän saavuttamiseksi ja jos ne ovat sitä varten tarpeellisia (ks. vastaavasti tuomio 22.11.2012, Elbal Moreno, C-385/11, EU:C:2012:746, 32 kohta).

45

Nyt käsiteltävässä asiassa on todettava, että vaikka ennakkoratkaisupyynnössä ei käsitellä pääasiassa kyseessä olevan toimenpiteen tavoitetta, Espanjan kuningaskunta esitti istunnossa, että sosiaaliturvajärjestelmän rahoittamista koskeva periaate oikeuttaa todetun erilaisen kohtelun. Se katsoo näin ollen, että koska oikeus työttömyysetuuteen ja kyseisen etuuden kesto perustuvat yksinomaan ajanjaksoon, jona työntekijä on työskennellyt tai ollut vakuutettuna sosiaaliturvajärjestelmässä, suhteellisuusperiaatteen noudattaminen edellyttää ainoastaan todellisten työskentelypäivien huomioon ottamista.

46

Tässä yhteydessä on siitä huolimatta, että kansallisen tuomioistuimen on viime kädessä ratkaistava, onko kansallinen lainsäätäjä todella tavoitellut kyseistä päämäärää, riittävää todeta, että pääasiassa kyseessä oleva toimenpide ei sovellu sen vastaavuuden turvaamiseen, joka työntekijän maksamien vakuutusmaksujen ja niiden oikeuksien välillä, joita tämä voi työttömyysetuuksien alalla vaatia, on Espanjan hallituksen mukaan vallittava.

47

Kuten julkisasiamies huomauttaa ratkaisuehdotuksensa 59 kohdassa, vertikaalista osa-aikatyötä tekevä työntekijä, joka on maksanut vakuutusmaksuja vuoden jokaisen kuukauden jokaiselta päivältä, saa nimittäin työttömyysetuutta lyhyemmän ajan kuin vastaava kokoaikainen työntekijä, joka on maksanut samat vakuutusmaksut. Espanjan hallituksen mainitsemaa vastaavuutta ei näin ollen voida selvästikään turvata näistä kahdesta työntekijästä ensimmäisen osalta.

48

Kuten julkisasiamies esittää ratkaisuehdotuksensa 58 kohdassa, tällainen vastaavuus voitaisiin turvata, jos kansalliset viranomaiset ottaisivat vertikaalista osa-aikatyötä tekevien työntekijöiden osalta huomioon muita seikkoja, kuten esimerkiksi ajanjakson, jona kyseiset työntekijät ja heidän työnantajansa ovat suorittaneet vakuutusmaksuja, näiden vakuutusmaksujen kokonaismäärän tai työtuntikertymän, jotka otetaan ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toimittaman selvityksen mukaan huomioon kaikkien niiden työntekijöiden osalta, joiden työaika on järjestetty horisontaalisesti, riippumatta siitä, työskentelevätkö he osa- vai kokoaikaisesti.

49

Kolmanteen kysymykseen on edellä esitetyn perusteella vastattava, että direktiivin 79/7 4 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että se on esteenä jäsenvaltion lainsäädännölle, jonka mukaan vertikaalisen osa-aikatyön tapauksessa ei oteta niiden päivien laskennassa, joilta vakuutusmaksuja on maksettu, huomioon päiviä, joina ei ole työskennelty, mikä lyhentää näin ollen työttömyysetuuden maksamisaikaa, kun on todettu, että enemmistö vertikaalista osa-aikatyötä tekevistä työntekijöistä on naisia, joihin tällainen lainsäädäntö vaikuttaa kielteisesti.

50

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (viides jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: