—

Axa Belgium SA, edustajanaan avocate J. Oosterbosch,

—

Belgian hallitus, asiamiehinään S. Vanrie, J.-C. Halleux ja C. Pochet,

—

Euroopan komissio, asiamiehenään T. S. Bohr, avustajanaan avocat J.-L. Fagnart,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen ja näiden yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevien palvelussuhteen ehtojen vahvistamisesta sekä yhteisöjen virkamiehiin tilapäisesti sovellettavien erityisten toimenpiteiden laatimisesta 29.2.1968 annetulla neuvoston asetuksella (ETY, Euratom, EHTY) N:o 259/68 (EYVL L 56, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna 7.4.1998 annetulla neuvoston asetuksella (EY, EHTY, Euratom) N:o 781/98 (EUVL L 113, s. 4), vahvistettujen Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen (jäljempänä henkilöstösäännöt) 73, 78 ja 85 a artiklan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa vastakkain ovat Euroopan unioni ja AXA Belgium SA (jäljempänä Axa Belgium) ja jossa on kyse sellaisten määrien palauttamisesta, joita Euroopan komissio maksoi eräälle virkamiehelleen sairauskuluina, ennallaan pysytettynä palkkana ja työkyvyttömyyseläkkeenä sellaisen liikenneonnettomuuden seurauksena, jossa osallisina olivat tämä virkamies ja eräs Axa Belgiumin vakuuttama henkilö.

3

Henkilöstösääntöjen 1 a artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Virkamiehillä on oikeus henkilöstösääntöjen nojalla tasa-arvoiseen kohteluun ilman että rotu, poliittinen, aatteellinen tai uskonnollinen vakaumus, sukupuoli tai sukupuolinen suuntautuminen otetaan huomioon suoraan tai välillisesti, sanotun kuitenkaan rajoittamatta sellaisten henkilöstösääntöihin sisältyvien asianmukaisten määräysten soveltamista, joissa edellytetään tiettyä siviilisäätyä.”

4

Henkilöstösääntöjen 73 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Henkilöstösääntökomitean lausunnon saamisen jälkeen tehdyllä yhteisöjen toimielinten yhteisellä sopimuksella vahvistetuissa määräyksissä vahvistetuin edellytyksin virkamies on tehtäviensä aloittamispäivästä lähtien vakuutettu ammattitautien ja tapaturmien varalta. Hänen on osallistuttava 0,1 prosentilla peruspalkastaan vapaa-ajan riskit kattavan vakuutuksen maksamiseen.

Riskit, joita vakuutus ei kata, on lueteltu kyseisissä määräyksissä.

2.   Vakuutuksen sisältämät etuudet ovat seuraavat:

– –

– –”

5

Henkilöstösääntöjen 78 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Virkamiehellä on liitteessä VIII olevissa 13–16 artiklassa vahvistetuin edellytyksin oikeus työkyvyttömyyskorvaukseen, kun häntä kohtaa pysyvä täysi työkyvyttömyys, joka estää häntä hoitamasta tehtäväryhmänsä toimeen kuuluvia tehtäviä.

Jos työkyvyttömyys on aiheutunut tehtäviä hoidettaessa sattuneesta onnettomuudesta tai tehtävien hoitoon liittyneestä onnettomuudesta, ammattitaudista tai yleisen edun vuoksi suoritetusta uhrautuvasta teosta taikka siitä, että virkamies on vaarantanut henkensä ihmishengen pelastamiseksi, työkyvyttömyyseläke on 70 prosenttia virkamiehen peruspalkasta.

– –

Työkyvyttömyyseläke lasketaan sen peruspalkan perusteella, jonka virkamies olisi saanut palkkaluokassaan, jos hän olisi ollut vielä palveluksessa eläkkeen maksuhetkellä.

Työkyvyttömyyseläkkeen on oltava vähintään 120 prosenttia vähimmäistoimeentulosta.

– –”

6

Henkilöstösääntöjen 85 a artiklan sanamuoto on seuraava:

”1.   Jos ulkopuolinen on vastuussa näissä henkilöstösäännöissä tarkoitetun henkilön kuolemasta, tapaturmasta tai sairaudesta, uhrin tai hänen oikeudenomistajiensa oikeudet [ja kanneoikeudet vastuussa olevia ulkopuolisia vastaan] siirtyvät suoraan yhteisöille niissä rajoissa, joissa yhteisöille henkilöstösääntöjen perusteella syntyy velvollisuuksia vahinkotapahtuman vuoksi.

2.   Edellä 1 kohdassa tarkoitetun sijaantulon soveltamisalaan kuuluvat:

3.   Yhteisöjen sijaantulo ei kuitenkaan koske sellaisten yksinomaan henkilökohtaisten tapahtumasta johtuneiden seikkojen hyvittämistä, kuten henkisen loukkauksen, kivun ja säryn korvaamista, eikä sitä osaa kosmeettista haittaa ja muita haittoja, joka on suurempi kuin näistä vahingoista ja menetyksistä 73 artiklaa soveltaen maksettava määrä.

4.   Edellä 1, 2 ja 3 kohdan määräykset eivät voi olla esteenä yhteisöjen välittömille toimille.”

7

Moottoriajoneuvoja koskevasta pakollisesta vastuuvakuutuksesta 21.11.1989 annetun lain (Moniteur belge 8.12.1989, s. 20122; jäljempänä 21.11.1989 annettu laki) 29 bis §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Kun kyse on liikenneonnettomuudesta, johon on osallisina yksi tai useampia moottoriajoneuvoja 2 §:n 1 momentissa tarkoitetuissa paikoissa, ja pois lukien aineelliset vahingot ja kunkin osallisena olevan moottoriajoneuvon kuljettajalle aiheutuneet vahingot, vakuutuksenantajat, jotka tämän lain mukaan kattavat moottoriajoneuvojen omistajan, kuljettajan tai haltijan vastuun, korvaavat yhteisvastuullisesti kaikki uhreille ja heidän oikeudenomistajilleen aiheutuneet ruumiinvammasta tai kuolemasta johtuvat vahingot, myös vaatteille aiheutuneet vahingot. Tätä säännöstä sovelletaan myös vahinkoihin, jotka kuljettaja on aiheuttanut tahallisesti.

– –”

8

Komission virkamies Corrazzini loukkaantui 28.5.2002 vakavasti jalankulkijana liikenneonnettomuudessa, jossa osallisena oli Kohaila, jolla on vakuutus Axa Belgiumissa. Tästä onnettomuudesta tehdyssä tutkintakertomuksessa ei ole todettu, että Kohaila olisi syyllistynyt tuottamuksellisena pidettävään rikkomukseen. Tämä päätelmä vahvistettiin siviilimenettelyssä ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa.

9

Komission työkyvyttömyyslautakunta totesi 6.11.2003 Corrazzinin pysyvän täyden työkyvyttömyyden, joka estää häntä hoitamasta tehtäviään, minkä vuoksi hänet siirrettiin eläkkeelle 3.12.2003 ja hänelle myönnettiin henkilöstösääntöjen 78 artiklan toisen kohdan mukainen työkyvyttömyyseläke 1.1.2004 lähtien.

10

Komissio otti vastatakseen Corrazzinin sairauskuluista ja pysytti hänen palkkansa ennallaan 28.5.2002–1.1.2004, minkä jälkeen komissio maksoi hänelle työkyvyttömyyseläkettä.

11

Komissio ilmoitti 27.6.2002 kirjeitse Axa Belgiumille, että Corrazzinin oikeudet olivat siirtyneet sille. Komissio vaati 20.9.2004 Axa Belgiumia maksamaan sille määrät, jotka se oli maksanut Corrazzinille.

12

Kun Axa Belgium kieltäytyi tästä maksusuorituksesta sillä perusteella, ettei komissio ollut osoittanut kyseisen yhtiön vakuutuksenottajan vastuuta, komissio nosti Axa Belgiumia vastaan kanteen Belgian tuomioistuimissa tukeutuen erityisesti 21.11.1989 annetun lain 29 bis §:ään. Tribunal de police de Bruxelles antoi 6.1.2012 tuomion, jossa se hylkäsi komission vaatimuksen. Unioni, jota komissio edusti, valitti tästä tuomiosta tribunal de première instance francophone de Bruxellesiin eli ennakkoratkaisua pyytäneeseen tuomioistuimeen vaatien Axa Belgiumin velvoittamista maksamaan 392650,14 euron määrän Corrazzinin puolesta maksettujen sairauskulujen, hänen palkkansa pysyttämisen ennallaan 25.5.2002–31.12.2003 ja sen nojalla, että hänelle maksettiin työkyvyttömyyseläkettä 1.1.2004 lähtien elokuuhun 2012 saakka, sekä maksamaan 167970,03 euron pääoman työkyvyttömyysetuuksien 1.9.2012 lähtien tapahtuvaa maksamista varten.

13

Axa Belgium väittää ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa, ettei unioni voi pätevästi väittää, että Corrazzinin oikeudet olivat siirtyneet sille, sillä henkilöstösääntöjen 85 a artiklassa säädetään kanteen nostamisesta sijaantulon perusteella ainoastaan vastuussa olevia ulkopuolisia vastaan. Axa Belgiumin mukaan sen vakuutuksenottajan ei ole kuitenkaan todettu olevan vastuussa onnettomuudesta. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii näin ollen henkilöstösääntöjen 85 a artiklassa tarkoitetun ”vastuussa olevien ulkopuolisten” käsitteen täsmällistä sisältöä.

14

Lisäksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, ettei unionin Corrazzinille maksaman työkyvyttömyyseläkkeen korvaamista voida missään tapauksessa vaatia kanteella, joka nostetaan henkilöstösääntöjen 85 a artiklan 1 kohdan mukaisen sijaantulon perusteella, sillä unioni, jolle uhrin oikeudet ovat siirtyneet, ei voi vaatia enempää oikeuksia kuin uhrilla on sovellettavan kansallisen lainsäädännön nojalla ollut ”vastuussa olevia ulkopuolisia” vastaan. Sen mukaan unionin Corrazzinille maksama työkyvyttömyyseläke ei kuulu 21.11.1989 annetun lain 29 bis §:n nojalla Axa Belgiumilla Corrazzinia kohtaan olevan korvausvelvollisuuden piiriin, sillä tämä työkyvyttömyyseläke on kansallisen oikeuskäytännön nojalla Corrazzinille aiheutuneesta vahingosta erillinen ja itsenäinen.

15

Sen sijaan ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että unionin Corrazzinille maksaman työkyvyttömyyseläkkeen korvaamista voitaisiin lähtökohtaisesti vaatia henkilöstösääntöjen 85 a artiklan 4 kohdan mukaisella suoralla kanteella. Se katsoo tältä osin, ettei mikään estä sitä, että unionia uhrin työnantajana pidetään 21.11.1989 annetun lain 29 bis §:ssä tarkoitettuna ”oikeudenomistajana”. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii kuitenkin, täyttyykö kyseisessä pykälässä asetettu edellytys, jonka mukaan unionille itselleen on pitänyt aiheutua vahinkoa. Tältä osin se toteaa, että vaikka kansallisen oikeuskäytännön mukaan henkilö, jonka on suoritettava maksu sopimukseen, lakiin tai asetukseen perustuvan velvoitteen nojalla, voi nostaa kanteen vastuussa olevia ulkopuolisia vastaan, tämä mahdollisuus on suljettu pois sellaisten kustannusten tai suoritusten osalta, joiden on sopimuksen, lain tai asetuksen sisällön tai ulottuvuuden mukaan lopullisesti jäätävä sen vastattaviksi, joka on niihin sitoutunut tai joka on velvollinen suorittamaan ne lain tai asetuksen nojalla.

16

Tässä tilanteessa tribunal de première instance francophone de Bruxelles on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

17

Ensimmäisellä kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko henkilöstösääntöjen 85 a artiklassa tarkoitettua ”vastuussa olevien ulkopuolisten” käsitettä tulkittava siten, että sillä viitataan kansalliseen oikeuteen, jota sovelletaan tässä säännöksessä tarkoitettuun kuoleman, tapaturman tai sairauden aiheuttajaan, vai onko tätä käsitettä tulkittava itsenäisesti ja yhtenäisesti unionin oikeusjärjestyksessä.

18

Aluksi on muistutettava, että oikeuskäytännön mukaan henkilöstösääntöjen 85 a artiklan tarkoituksena ei ole muuttaa kansallisia sääntöjä, joita sovelletaan sen määrittämiseksi, syntyykö vahingon aiheuttaneen kolmannen vastuu ja missä määrin. Viimeksi mainitun vastuu on edelleen niiden aineellisten sääntöjen alaista, joita kansallisen tuomioistuimen, jonka käsiteltäväksi vahingon kärsinyt on saattanut asian, on tavallisesti sovellettava, eli lähtökohtaisesti sen jäsenvaltion lainsäädännön, jonka alueella vahinko on tapahtunut (tuomio Clinique La Ramée ja Winterthur, C‑397/02, EU:C:2004:502, 17 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

19

Ensimmäisen kysymyksen ei siis ole ymmärrettävä koskevan aineellisia sääntöjä, joiden perusteella määritetään, syntyykö vahingon aiheuttaneen kolmannen vastuu ja missä määrin, koska tällaiset säännöt kuuluvat sovellettavan kansallisen oikeuden piiriin. Tällä kysymyksellä pyritään pikemminkin määrittämään, sisältääkö ”vastuussa olevien ulkopuolisten” käsite tekijän, jolla rajoitetaan henkilöstösääntöjen 85 a artiklassa säädettyä sijaantuloa sen mukaan, että kansallisessa oikeudessa erotetaan toisistaan kaksi onnettomuuden uhrien korvausmekanismia, joista ensimmäinen perustuu vastuuseen ja toinen objektiiviseen korvaamiseen, vai onko sitä tulkittava itsenäisesti ja yhtenäisesti unionin oikeusjärjestyksessä.

20

Henkilöstösääntöjen 85 a artiklan nojalla unionille siirtyvät nimittäin ainoastaan uhrin tai hänen oikeudenomistajiensa oikeudet ja kanneoikeudet ”vastuussa olevia ulkopuolisia” vastaan. Näin ollen tämän käsitteen tulkinnan seurauksena määritetään, onko henkilöstösääntöjen 85 a artiklassa tarkoitettu sijaantulo laajuudeltaan yhtenäinen koko unionissa vai riippuuko tämä laajuus kansallisessa oikeudessa toteutetusta vastuun rajaamisesta ryhmittäin.

21

On todettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan sekä unionin oikeuden yhtenäinen soveltaminen että yhdenvertaisuusperiaate edellyttävät, että unionin oikeuden sellaisen säännöksen sanamuotoa, joka ei sisällä nimenomaista viittausta jäsenvaltioiden oikeuteen sisältönsä ja ulottuvuutensa määrittämiseksi, on tavallisesti tulkittava koko unionissa itsenäisesti ja yhtenäisesti ja että tässä tulkinnassa on otettava huomioon säännöksen asiayhteys ja kyseisellä lainsäädännöllä tavoiteltu päämäärä (tuomio Deckmyn ja Vrijheidsfonds, C‑201/13, EU:C:2014:2132, 14 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio Modelo Continente Hipermercados, C‑343/13, EU:C:2015:146, 27 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

22

Tältä osin on todettava, ettei henkilöstösääntöjen 85 a artiklan 1 kohta sisällä tällaista nimenomaista viittausta ”vastuussa olevien ulkopuolisten” käsitteen osalta.

23

Sen määrittämiseksi, onko kyseistä käsitettä tulkittava itsenäisesti ja yhtenäisesti unionin oikeusjärjestyksessä, on tämän tuomion 21 kohdassa mainitun oikeuskäytännön valossa otettava huomioon henkilöstösääntöjen, joiden tarkoituksena on unionin toimielinten ja niiden virkamiesten välisten oikeussuhteiden sääntely luomalla vastavuoroisia oikeuksia ja velvoitteita, 85 a artiklan lainsäädäntökehys (ks. vastaavasti tuomio Johannes, C‑430/97, EU:C:1999:293, 19 kohta).

24

Henkilöstösääntöjen 1 a artiklan mukaan virkamiehillä on oikeus tasa-arvoiseen kohteluun henkilöstösääntöjä sovellettaessa, mikä edellyttää sitä, että niitä on tulkittava yleensä itsenäisesti ja yhtenäisesti koko unionissa.

25

Näissä olosuhteissa ”vastuussa olevien ulkopuolisten” käsitettä, joka määrittää henkilöstösääntöjen 85 a artiklassa säädetyn sijaantulon laajuuden, on tulkittava siten, että sitä voidaan soveltaa unionissa yhtenäisesti.

26

Jos sijaantulon sen mukaan, miten ”vastuussa olevien ulkopuolisten” käsitettä on tulkittava, pitäisi riippua siitä, katsotaanko eri kansallisissa oikeuksissa vastaavien korjausjärjestelmien perustuvan vastuuseen vai ei, tämä voisi johtaa epäyhdenvertaiseen tilanteeseen, jossa suositaan tiettyjä virkamiehiä. Vaikka virkamiehen oikeudet siirtyisivät unionille, jos kansallisessa oikeudessa katsottaisiin ulkopuolisen velvollisuuden tätä virkamiestä kohtaan perustuvan vastuuseen, tällainen siirtyminen olisi pois suljettu, jos sama korvauksen maksamista uhrille koskeva velvollisuus katsottaisiin kansallisessa oikeudessa erilliseksi korvausmuodoksi. Tällöin olisi olemassa vaara siitä, että virkamiehille, joita unionin sijaantulo ei koskisi, voitaisiin maksaa korvausta kaksi kertaa samasta vahingosta, kun taas näin ei olisi sellaisten virkamiesten kohdalla, joiden oikeudet siirtyisivät unionille.

27

Jos ”vastuussa olevien ulkopuolisten” käsitteen tulkinta riippuisi kansallisessa oikeudessa säädetyistä ryhmistä, olisi näin ollen olemassa vaara siitä, että virkamiehen oikeudet siirtyisivät unionille vastuutilanteessa jonkin kansallisen oikeuden mukaan muttei toisen kansallisen oikeuden mukaan, mikä loisi eroavaisuuksia henkilöstösääntöjen soveltamisessa tiettyjen virkamiesten hyväksi riippuen sovellettavasta kansallisesta oikeudesta.

28

Tästä seuraa, että henkilöstösääntöjen 85 a artiklan 1 kohdassa tarkoitettua ”vastuussa olevien ulkopuolisten” käsitettä on siinä säädetyn sijaantulon laajuuden määrittämiseksi tulkittava itsenäisesti ja yhtenäisesti unionin oikeusjärjestyksessä.

29

Toisella kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, tarkoitetaanko henkilöstösääntöjen 85 a artiklan 1 kohdan mukaisella ”vastuussa olevien ulkopuolisten” käsitteellä yksinomaan ulkopuolista, jonka on korvattava vahinko, jonka hän on aiheuttanut kyseiselle virkamiehelle sellaisen tuottamuksen perusteella, johon tämä ulkopuolinen on syyllistynyt ja joka on johtanut vahingon syntymiseen, vai kaikkia henkilöitä, mukaan lukien vakuutuksenantajat, joiden on kansallisen oikeuden nojalla korvattava uhrille tai hänen oikeudenomistajilleen aiheutuneet vahingot.

30

Aluksi henkilöstösääntöjen 85 a artiklan sanamuodosta on todettava ohjeellisesti, että vaikka saksankielisessä versiossa viitataan nimenomaisesti tuottamuksen käsitteeseen käyttäen termejä ”auf das Verschulden eines Dritten”, englanninkielisessä versiossa käytetään neutraalimpeja termejä ”ulkopuolisen aiheuttama” (”caused by a third party”). Muissa kieliversioissa, kuten espanjankielisessä versiossa (”imputable a un tercero”), ranskankielisessä versiossa (”imputable à un tiers”), italiankielisessä versiossa (”imputabile a un terzo”), hollanninkielisessä versiossa (”aan een derde is te wijten”) ja portugalinkielisessä versiossa (”imputável a um terceiro”) sen sijaan viitataan syyksiluettavuuden käsitteeseen mainitsematta tuottamuksen käsitettä.

31

Unionin tuomioistuimen vakiintuneessa oikeuskäytännössä katsotaan, että jossakin kieliversiossa käytettyä unionin oikeuden säännöksen sanamuotoa ei voida käyttää tämän säännöksen ainoana tulkintaperusteena eikä sille voida antaa etusijaa muihin kieliversioihin nähden. Unionin oikeuden säännöksiä on nimittäin tulkittava ja sovellettava yhtenäisesti ottaen huomioon kaikki unionin kielillä laaditut versiot. Unionin oikeuden säädöksen erikielisten versioiden poiketessa toisistaan kyseessä olevaa säännöstä on tulkittava sen lainsäädännön systematiikan ja tavoitteen mukaan, jonka osa säännös on (tuomio Léger, C‑528/13, EU:C:2015:288, 35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

32

Tästä seuraa, että kun otetaan huomioon tämän tuomion 29 kohdassa todetut henkilöstösääntöjen 85 a artiklan eri kieliversioiden väliset erot, tätä säännöstä on tulkittava erityisesti sen tavoitteen valossa.

33

Unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että henkilöstösääntöjen 85 a artiklassa tarkoitetun sijaantulo-oikeuden päämääränä on välttää se, että sama vahinko korvattaisiin virkamiehelle kahteen kertaan. Jos virkamiehen kärsimä vahinko aiheuttaa unionille velvollisuuden maksaa hänelle henkilöstösääntöihin perustuvia suorituksia, tällaisen kaksinkertaisuuden vaara voidaan välttää ainoastaan, jos virkamiehen oikeudet vastuussa olevia ulkopuolisia kohtaan siirtyvät jo vahinkotapahtuman tapahtuessa unionille (ks. vastaavasti tuomio Royale belge, C‑333/90, EU:C:1992:94, 9 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio Lucaccioni v. komissio, C‑257/98 P, EU:C:1999:402, 20 kohta).

34

Tämä tavoite voidaan saavuttaa täysimääräisesti ainoastaan, jos kyseisessä artiklassa tarkoitettu sijaantulo kattaa onnettomuuksien uhrien korvausjärjestelmät, pidetäänpä niitä kyseessä olevassa kansallisessa oikeudessa tuottamukseen perustuvan vastuun järjestelmänä tai muunlaisena korvausvelvollisuutena, myös kun niissä säädetään – kuten pääasiassa kyseessä olevassa lainsäädännössä –, että ulkopuolisen on korvattava vahinko tuottamuksesta riippumatta.

35

Kun otetaan huomioon henkilöstösääntöjen 85 a artiklassa tarkoitetun sijaantulon tavoite, ”vastuussa olevien ulkopuolisten” käsitettä on tulkittava laajasti eikä sitä pidä rajata koskemaan pelkkää tuottamukseen perustuvaa vastuuta.

36

Näin ollen toiseen kysymykseen on vastattava, että henkilöstösääntöjen 85 a artiklan 1 kohdan mukaisella ”vastuussa olevien ulkopuolisten” käsitteellä tarkoitetaan kaikkia henkilöitä, mukaan lukien vakuutuksenantajat, joiden on kansallisen oikeuden nojalla korvattava uhrille tai hänen oikeudenomistajilleen aiheutuneet vahingot.

37

Kun otetaan huomioon ensimmäiseen ja toiseen kysymykseen annetut vastaukset, kolmanteen kysymykseen ei ole tarpeen vastata.

38

Neljännellä kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii selvittämään, onko henkilöstösääntöjä tulkittava siten, että henkilöstösääntöjen 85 a artiklan 4 kohdan nojalla nostetun suoran kanteen yhteydessä suoritusten, jotka unionin on maksettava yhtäältä henkilöstösääntöjen 73 artiklan, jolla on tarkoitus kattaa sairauden ja tapaturman vaarat, ja toisaalta henkilöstösääntöjen 78 artiklan nojalla työkyvyttömyyseläkkeen osalta, on lopullisesti jäätävä sen vastattaviksi.

39

Aivan aluksi on todettava, että – kuten ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee – koska työkyvyttömyyseläke ei kansallisen oikeuskäytännön mukaan ole korvausta pääasiassa kyseessä olevalle tapaturman uhrille, se on hänelle aiheutuneesta vahingosta erillinen ja itsenäinen. Unionin velvollisuus maksaa uhrille suorituksia henkilöstösääntöjen 73 ja 78 artiklan nojalla saattaa kuitenkin muodostaa unionille oman vahingon.

40

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan on nimittäin niin, että sen kansallisen oikeuskäytännön mukaan, johon tämän tuomion 14 kohdassa viitataan, tällainen mahdollisuus on pois suljettu, jos kyseessä olevan suorituksen on sovellettavan lainsäädännön nojalla jäätävä lopullisesti unionin vastattavaksi.

41

Tältä osin on todettava, että unionille aiheutunut oma vahinko johtuu sille asetetusta velvollisuudesta maksaa uhrille suorituksia henkilöstösääntöjen 73 ja 78 artiklan nojalla ja on näin ollen unionin osalta seurausta henkilöstösääntöihin perustuvasta velvollisuudesta.

42

Siitä, onko yhtäältä henkilöstösääntöjen 73 ja 78 artiklassa säädettyjen suoritusten jäätävä lopullisesti unionin vastattaviksi, on todettava yhtäältä, että henkilöstösääntöjen 85 a artiklan 4 kohdassa säädetään nimenomaisesti, että paitsi että unioni voi henkilöstösääntöjen 85 a artiklan 1 kohdan mukaisen sijaantulon perusteella vedota virkamiehillensä aiheutuneisiin vahinkoihin, se voi myös nostaa suoran kanteen saadakseen korvauksen omasta vahingostaan, erityisesti niiden suoritusten vuoksi, jotka sen on maksettava henkilöstösääntöjen mukaisesti.

43

Toisaalta on niin, että vaikka pääasiassa kyseessä olevan työkyvyttömyyseläkkeen luonne perustuu unionin ja sen virkamiesten henkilöstösäännöissä säänneltyyn suhteeseen liittyvään erityispiirteeseen, tämän erityispiirteen kunnioittaminen ei kuitenkaan edellytä, että työkyvyttömyyseläkkeen nojalla maksettujen suoritusten olisi jäätävä lopullisesti unionin vastattaviksi.

44

Kaiken edellä esitetyn valossa neljänteen kysymykseen on vastattava, ettei henkilöstösääntöjä voida tulkita siten, että niiden 85 a artiklan 4 kohdan nojalla nostetun suoran kanteen yhteydessä suoritusten, jotka unionin on maksettava yhtäältä henkilöstösääntöjen 73 artiklan, jolla on tarkoitus kattaa sairauden ja tapaturman vaarat, ja toisaalta henkilöstösääntöjen 78 artiklan nojalla työkyvyttömyyseläkkeen osalta, olisi lopullisesti jäätävä sen vastattaviksi.

45

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (viides jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: