23.7.2011   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 218/7

1.1

Euroopassa harjoitettavat perhepolitiikat ovat lähteiltään ja sisällöiltään erilaisia, mutta niillä on yhteinen päämäärä: perheiden tukeminen. Laaja-alaisemmat valtakunnalliset ja alueelliset politiikat, investointi- ja koulutuspolitiikat, asumis- ja työllisyyspolitiikat voivat tehdä kulloisenkin jäsenvaltion tai alueen perheille puoleensavetäviksi ja tarjota näille suotuisan ympäristön.

1.2

Toteutettujen järjestelmien vertailu on mielenkiintoista, sillä näin voidaan havaita hyvät käytänteet. Kaikissa tapauksissa pätee kuitenkin se, että palvelujen ja tukimekanismien on vastattava perheiden ja vanhempien tai tulevien vanhempien odotuksia, jotta järjestelmät johtaisivat haluttuihin tuloksiin. Odotukset vaihtelevat jäsenvaltiosta toiseen riippuen kansallisesta kulttuurista, sosiaalisista tavoista ja perinteistä. Julkisen vallan onkin vältettävä ideologisia ennakkokäsityksiä ja ehdotettava järjestelyjä, jotka antavat yksilöille aidon mahdollisuuden perheen perustamiseen ja perheelle mahdollisuuden toivomansa lapsimäärän hankkimiseen.

1.3

Vaikka perhepolitiikka ei kuulu Euroopan unionin toimivaltaan, unioni voi kuitenkin antaa lainsäädäntöä aloilla, jotka liittyvät perhe- ja työelämän yhteensovittamiseen, miesten ja naisten ammatilliseen tasa-arvoon sekä lasten suojeluun ja kehittämiseen.

1.4

EU voi myös edistää hyödyllisellä tavalla väestörakenteiden ja niiden kehityksen tuntemusta sekä hyvien käytänteiden vaihtamista jäsenvaltioiden välillä.

1.5

Joitakin siihen liittyviä aloitteita ja rahoitusjärjestelyjä on nyt toteutettu Euroopan unionin alaisuudessa. Rakennerahastot ja Euroopan sosiaalirahasto voivat tukea perhepolitiikkaa ja ovat jo tehneetkin niin.

1.6

Olisi toivottavaa, että aloitteet sovitettaisiin yhteen ja että niistä vastaisi tai ainakin niitä koordinoisi taho, jonka tehtävänä olisi määritellä kokonaisvaltaista politiikkaa ja vahvistaa toiminta- ja tutkimuslinjoja. Tämä kapellimestarin ja koordinaattorin rooli voitaisiin uskoa poliittisesti ja hallinnollisesti Euroopan komissiolle Euroopan perheallianssin välityksellä ja tieteellisesti Eurofoundille.

1.7

Olisi suotavaa, että perheitä edustavat järjestöt osallistuisivat perhepolitiikan tai perheisiin vaikuttavien ratkaisujen laatimiseen niin EU:n tasolla kuin jäsenvaltioissa.

1.8

Monet unionin tasolla tehdyt poliittiset päätökset vaikuttavat suoraan perheiden elämään. ETSK suosittelee näin ollen, että perheulottuvuutta tarkasteltaisiin poikkialaisesti kaikilla EU:n politiikanaloilla, etenkin tehtäessä vastedes pakollisia vaikutustenarviointeja kaikista EU:n säädöksistä (1), ja että se otettaisiin huomioon kaikissa nykyisten politiikkojen arvioinneissa, jotka on tarkistettava.

1.9

Komitea kannattaa voimakkaasti ajatusta julistaa vuosi 2014 eurooppalaiseksi perheiden vuodeksi.

2.1

Eurooppalaiset perheet ovat muutosten kourissa: syntyvyys on ollut jo useita vuosikymmeniä selvästi alle väestön uusiutumiskynnyksen (2), ensisynnyttäjien keski-ikä on noussut, erot ovat lisääntyneet, yksinhuoltajaperheitä ja perheitä, joilla ei ole vakituisia tuloja, on yhä enemmän, elinikä on pidentynyt, ja huollettavien ikäihmisten määrä on kasvanut etenkin perityn väestörakenteen takia. Perherakenteiden muuttuminen asettaa uusia haasteita, jotka on otettava huomioon perhepolitiikkaa suunniteltaessa ja koordinoitaessa sekä myöhemmin niitä toteutettaessa.

2.2

Ydinperhe on korvannut suvun kaupungistumisen ja elintapojen muuttumisen seurauksena. Samalla on virinnyt aiempaa yksilökeskeisempiä asenteita ja ilmaantunut uusia riskialttiita yhteiskuntaryhmiä, joissa sosiaalinen syrjäytyminen on yhä yleisempää: pitkäaikaistyöttömät, yksinhuoltajaperheet, köyhät työntekijät ja köyhät tai köyhyysuhan alla elävät lapset. Nämä ilmiöt vaikuttavat valitettavasti kaikkiin eurooppalaisiin yhteiskuntiin. Arviolta 17 prosenttia eurooppalaisista kärsii köyhyydestä ja sosiaalisesta syrjäytymisestä. Tämä ei voi olla vaikuttamatta perhepolitiikkaan.

2.3

Vaikka syntyvyys alittaa uusiutumiskynnyksen kaikkialla Euroopan unionissa, erot jäsenvaltioiden ja niiden eri alueiden väestötilanteessa ja perhepolitiikassa ovat huomattavat. Lisäksi väestöntiheys vaihtelee erittäin paljon saman jäsenvaltionkin alueella, niin että osa alueista on äärimmäisen tiheään asuttuja ja osa on autioita. Tämä nostattaa aluesuunnitteluun ja julkisten palvelujen – myös perhepalvelujen – ylläpitoon liittyviä kysymyksiä. Euroopan unionin tunnuslause ”Moninaisuudessaan yhtenäinen” on siis erityisen osuva tällä alalla. Euroopan väestön ikääntyminen eli ikääntyvien väestöosuuden kasvu selittyy varmasti sillä myönteisellä seikalla, että elinikä on pidentynyt ja myöhäiset elinvuodet vietetään yhä terveempänä. Sen toinen syy on kuitenkin kielteinen: syntyvyys laskee niin voimakkaasti, ettei väestö enää uusiudu.

2.4

Yksikään jäsenvaltio ei saavuta väestön yksinkertaisen uusiutumisen kynnystä (3), vaikkakin kaksi valtiota, Ranska ja Irlanti, ovat hyvin lähellä. Yhdysvalloissa syntyvyys miltei yltää tähän rajaan, mutta Euroopan unionissa syntyvyys on keskimäärin neljänneksen kynnysarvon alapuolella.

2.5

Erot tämän kokonaiskuvan sisällä ovat suuria. Kahdeksassatoista jäsenvaltiossa luonnollinen väestökehitys on positiivinen eli ihmisiä syntyy enemmän kuin kuolee, ja yhdeksässä se on negatiivinen eli ihmisiä kuolee enemmän kuin syntyy (suuruusjärjestyksessä Portugali, Viro, Italia, Latvia, Liettua, Unkari, Romania, Bulgaria ja Saksa).

2.6

Suuntauksen kääntyminen edellyttää ennen kaikkea kokonaishedelmällisyysluvun (total fertility rate) selvää nousua. Myös muuttovirroilla on vaikutusta, mutta ne eivät riitä, sillä maahanmuuttajat eivät välttämättä asetu pienemmän syntyvyyden seuduille, ja hekin ikääntyvät. Maahanmuutto edellyttää lisäksi aktiivista kotouttamispolitiikkaa eri väestönosien yhteiseloon liittyvien ongelmien välttämiseksi, ja tämä on sitäkin vaikeampaa niissä vastaanottajamaissa, joiden väestökehitys on heikkoa.

3.1

Talouskriisi on vaikuttanut monella tavalla joidenkin perheiden elinoloihin ja hankaloittanut tarvittavan tuen antamista. Taloudellisen tilanteen seuraukset ovat ilmenneet ensimmäisenä työllisyydessä ja monien kotitalouksien rahatilanteessa.

3.2

Kriisi ja julkisen talouden kriittinen tilanne monissa jäsenvaltioissa saattavat myös johtaa siihen, että hallitukset muuttavat perhepoliittisia toimenpiteitä tai lykkäävät niiden käyttöönottoa.

3.3

Suurin osa valtioiden sisäpoliittisista linjauksista koskee suoraan perheitä tai ainakin vaikuttaa niihin. Sellaisia ovat esimerkiksi ratkaisut, jotka liittyvät syrjäytymisen torjuntaan, koulutuspolitiikkaan, asuntopolitiikkaan, julkiseen liikenteeseen, energiapolitiikkaan, sosiaalitukeen, koulutukseen ja työllisyyteen. Tämä osoittaa, että näitä politiikanaloja ja erityisesti niiden vaikutuksia perheisiin on seurattava horisontaalisesti (perhenäkökohtien valtavirtaistaminen). (4)

4.1

Kokonaisvaltainen perhepolitiikka käsittää perheille suunnattuja verotoimenpiteitä ja etuuksia, toimenpiteitä miesten ja naisten ammatillisen tasa-arvon tukemiseksi, lasten ja muiden huollettavien perheenjäsenten hoitopalveluja, perheiden oikeuksia eläkevakuutusjärjestelmissä sekä mahdollisuuksia perhe- ja työelämän yhteensovittamiseen vanhempainvapaan ja omavalintaisen osa-aikatyön avulla. Tällaisia toimenpiteitä on käytössä kaikkialla Euroopan unionissa, joskin eri maissa painotetaan eri asioita tai toimenpiteet saattavat kuulua sosiaali- eivätkä perhepolitiikkaan. Eriävyys ei ole yllätys, sillä perinteet, tarpeet, yhteiskunnalliset ja jopa filosofiset ajattelutavat ja perheiden odotukset ovat eri maissa erilaisia.

4.2

Politiikkaa myös perustellaan eri tavoin: toisinaan se liittyy moraaliin ja kansalaiskasvatukseen, toisinaan sillä tavoitellaan taloudellista tai poliittista päämäärää tai syntyvyyden lisäämistä. Lasten henkinen, terveydellinen ja kasvatuksellinen hyvinvointi on kuitenkin aina perhepolitiikan keskeinen osatekijä, samoin kuin tarve antaa vanhemmille mahdollisuus kasvattaa haluamansa määrä lapsia sekä yhdistää perhe-, työ- ja sosiaalinen elämä.

4.3

Pohjoismaissa kiinnitetään erityishuomiota isien ja äitien tasa-arvoiseen asemaan niin työelämässä kuin kotitöissäkin. Niissä on jo 1970-luvulta saakka sovellettu sosiaali- ja koulutuspolitiikkaa, jolla mahdollistetaan työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen ja myös helpotetaan työhön paluuta vanhempainvapaan jälkeen. Ruotsissa politiikka sai alkunsa merkittävistä uudistuksista, jotka koskivat vanhempainvapaata, pienten lasten julkisia hoitopalveluja, erityistä perheverotusta (yhteisverotus lopetettiin jo vuonna 1971) ja perhelainsäädäntöä. Käyttöön otettu perhepolitiikka perustuu kolmeen ulottuvuuteen: varsinainen perheille suunnattu tuki, työssäkäyvien vanhempien tuki palkallisen vanhempainvapaan muodossa sekä palkallista vanhempainvapaata koskevien oikeuksien jakautuminen isälle ja äidille. Tuloksena on korkea naisten työllisyysaste, isien aktiivisempi osallistuminen pienten lasten hoitoon, Euroopan unionin keskiarvoa korkeampi syntyvyys ja lasten köyhyyden väheneminen. Suomessa otettiin vuonna 1988 käyttöön lasten kotihoidon tuki kokopäiväisesti lapsiaan hoitavien vanhempien työn tunnustamiseksi ja tukemiseksi rahallisesti. Vastaava etuus on ollut Norjassa vuodesta 1998.

4.4

Alankomaissa pidetään tärkeimpänä osa-aikatyön kehittämistä, jotta lasten kasvatukseen jäisi aikaa. Siellä isät työskentelevätkin osa-aikaisesti enemmän kuin missään muualla. Kuitenkin miehistä 73,2 prosentilla on kokoaikatyö, kun naisilla vastaava osuus on 45,9 prosenttia. Isistä 19 prosenttia käyttää vanhemmille kuuluvaa osa-aikatyömahdollisuutta, mikä on paljon enemmän kuin muualla Euroopassa. Äideistä tätä mahdollisuutta käyttää 41 prosenttia. Järjestely on mahdollinen siihen asti, kunnes lapsi täyttää kahdeksan vuotta, ja siihen liittyy 704 euron verovähennys kuukaudessa. Vapaa myönnetään tuntimääräkiintiönä, joka on 26 kertaa viikkotyötuntimäärä lasta kohden. Kiintiöitä voi siis olla useampi kuin yksi. Näin lastenhoitopalveluja voidaan käyttää osa-aikaisesti.

4.5

Ranskassa on harjoitettu perhepolitiikkaa jo pitkään ja se on pysynyt perinteisesti hyvin samanlaisena riippumatta siitä, mikä poliittinen suunta on vallassa. Perhepolitiikkaan kuuluvat rahalliset etuudet, perheiden kannalta oikeudenmukainen verojärjestelmä, eläkejärjestelmiin ja työlainsäädäntöön sisältyvät palkalliset erityisvapaat, 0–3-vuotiaiden hoitojärjestelmä ja ilmainen esikoulu yli 3-vuotiaille. Perhepolitiikan merkitystä lisää myös se, että siitä huolehtivat sekä valtio että läänit ja kunnat poliittisista suuntauksista huolimatta. Läänit ja kunnat täydentävät kansallisen tason politiikkaa lukuisilla paikallisilla perhepoliittisilla toimilla, jotka liittyvät lastenhoitojärjestelmiin tai perheiden tukemiseen. Varsinaisten perhelisien tarkoituksena on korvata perheelle kustakin lapsesta aiheutuvat kustannukset, ja ne suosivat suurperheitä. Niihin ei sovelleta tulorajoja, eli ne kuuluvat kaikille. Lisät on suunnattu lapselle, mikä erottaa perhepolitiikan sosiaalipolitiikasta. Tämän politiikan tuloksena Ranska on yksi niistä Euroopan maista, joissa naisten työllisyysaste ja syntyvyys ovat korkeimmat. Lasten hoitotavan valitsemisen vapaus on olennaisen tärkeä tekijä Ranskan perhepolitiikassa, mutta valinnanvapaus edellyttää vaihtoehtoja eli riittävää hoitopaikkatarjontaa.

4.6

Yhdistyneessä kuningaskunnassa politiikka keskittyy tehokkaasti enemmän perheiden ja lasten köyhyyden torjuntaan, ja yleisesti ajatellaan, ettei valtio saa puuttua yksilön omiin valintoihin. Tällaiset linjaukset toimivat olosuhteissa, jossa äidit löytävät melko helposti työtä työmarkkinoiden joustavuuden ansiosta. Suuri joustavuus mahdollistaa myös perheiden hyvin erilaisiin odotuksiin vastaamisen. Syntyvyys on perhe-elämään keskittyvillä naisilla noin kaksi kertaa korkeampi kuin naisilla, jotka panostavat enemmän työelämään.

4.7

Saksassa, jossa väestötilanne on kriittinen, käynnistettiin muutamia vuosia sitten kunnianhimoiset toimet työ- ja perhe-elämän yhteensovittamiseksi käytännössä ja varmasti myös ihmisten mielissä: Saksassa on nimittäin suhtauduttu karsaasti lapsiperheiden äitien työssäkäyntiin. Tässä yhteydessä kehitettiin lastenhoitojärjestelmiä ja hoidon ajallista saatavuutta ja luotiin neljäntoista kuukauden vanhempainvapaa, jonka ajalta saa kahteen kolmasosaan palkasta yltävää korvausta. Näiden toimenpiteiden lisäksi käynnistettiin lasten köyhyyden torjumiseksi suunnattuja erityistukia, joilla kohennetaan tulotasoa.

4.8

Tutkimuksista käy joka tapauksessa selvästi ilmi, että naisten työllisyysasteen ollessa korkea syntyvyyskin on usein korkea tai suhteellisen korkea, jos tarjolla on mahdollisuuksia työ- ja perhe-elämän yhteensovittamiseen. Vaikuttaa siis siltä, että kun väestörakenteen muutosvaiheessa syntyvyys naista kohden laskee, samalla kun kuolevuus ja etenkin imeväisten, lasten ja äitien kuolleisuus laskee huomattavasti ja hygieniakäytännöt ja mahdollisuudet valita lasten saamisen ajankohta yleistyvät, väestömuutoksen jälkeisellä kaudella tilanne muotoutuu sellaiseksi, että molemmat vanhemmat käyvät töissä kodin ulkopuolella. Isien kokopäivätyöllisyysaste on kuitenkin korkeampi kuin äitien erityisesti silloin, kun palvelujen saantia ja palkallisia vanhempainvapaita ei ole turvattu riittävällä tavalla.

5.1

Euroopan unionin nykyisessä väestörakennevaiheessa on tärkeää määrittää, miten harjoitetut politiikat ovat vaikuttaneet syntyvyyteen. Väestörakenne voi tulevaisuudessa kehittyä usealla eri tavalla.

5.2

Ensimmäisessä skenaariossa kehitys jatkuu nykysuuntauksen mukaisesti. Tällöin syntyvyys pysyisi Euroopan unionissa väestön uusiutumisen kynnysarvoa alempana ja vaihtelisi jäsenvaltioittain, mutta väestö kasvaisi hieman väestönkehitykselle ominaisen vitkan vaikutuksesta. Tämä vaikutus peittyy kuitenkin lopulta eliniän pidentymisen ja muuttovoiton johdosta. Tässä skenaariossa EU:n väestö ikääntyisi nopeasti muuttoliikkeestä huolimatta (rakennevaikutus), ikääntyneiden määrä kasvaisi voimakkaasti (kehityssuunnasta johtuva vaikutus) – ilmiön ranskankielinen nimitys on gérontocroissance – ja työikäinen väestö mahdollisesti vähenisi, vaikka eläkeikää korotettaisiin. Lisäksi noin joka toisessa Euroopan unionin maassa väkiluku pienenisi.

5.3

Tilanne johtaisi väestörakenteen erojen kasvuun jäsenvaltioiden välillä ja uhkaisi Euroopan unionin koheesiota, sillä harjoitettavat politiikat ja eri maiden kansalaisten vaatimukset saattaisivat muuttua hyvin erilaisiksi väestörakenteesta johtuen.

5.4

”Katastrofiskenaario” toteutuu silloin, jos ”demografinen talvi” kylmenee ja syntyvien määrä jää paljon pienemmäksi kuin kuolleiden määrä. Silloin yhdistyisivät hyvin voimakas alhaalta päin tapahtuva ikääntyminen, joka johtuu erittäin alhaisesta syntyvyydestä (alle puolet väestön yksinkertaisen uusiutumisen kynnyksestä, mikä on jo todellisuutta eräillä Euroopan unionin alueilla), ja mahdollisesti ylhäältä päin tapahtuva ikääntyminen, kun 65 ikävuoden jälkeinen elinikä pitenee. Tällainen yhteiskunta, jossa ikääntyneiden osuus on erittäin suuri, ei ehkä enää kykenisi takaamaan rahoitusta palkkojen maksamiseksi ja ikäihmisten tarvitsemien terveydenhoitopalvelujen tarjoamiseksi.

5.5

Nämä kaksi ”katastrofiskenaarion” osatekijää johtaisivat koulutettujen nuorten maastapakoon: he lähtisivät vanhenevasta Euroopan unionista yritteliäämpiin maihin. Maahanmuutto vähenisi myös, sillä vähemmän dynaaminen, köyhempi ja suuriin sosiaalialan budjetin tasapainovaikeuksiin ajautunut Eurooppa ei olisi enää niin houkutteleva kohde.

5.6

Tällaisen tilanteen tuloksena Euroopan unioniin syntyisi hyvin epätasapainoinen ikäpyramidi, jossa olisi paljon enemmän ikääntyneitä kuin nuoria ja työikäinen väestönosuus vähenisi ja vanhenisi nopeasti.

5.7

On myös olemassa myönteisempi kolmas, väestön uusiutumisen skenaario, joka merkitsisi siis ”demografista kevättä”. Sen mukaan syntyvyys nousisi lähelle väestön yksinkertaisen uusiutumisen rajaa. Syntyvien määrän kasvu antaisi piristysruiskeen monille talouden aloille. Pienempi työikäinen väestöosuus siirtyisi seuraavaan sukupolveen. Dynaaminen väestörakenne näkyisi dynaamisena taloutena, joka puolestaan auttaisi rahoittamaan sosiaaliturvan. Euroopan unionin omia kansalaisia ei ulkomaille lähtö enää houkuttelisi, ja EU houkuttelisi myös paremmin koulutettuja maahanmuuttajia.

5.8

Nämä skenaariot eivät tietenkään ole ennusteita, vaan pelkkiä oletuksia, joiden avulla voidaan suunnitella tarkoituksenmukaista politiikkaa nykytilanteen korjaamiseksi ja pahimmalta vaihtoehdolta säästymiseksi.

6.1

Kaikki jäsenvaltiot ovat tehneet erilaisia poliittisia linjauksia, joista yhdessä muodostuu perhepolitiikka, vaikka sitä ei siksi kutsuttaisi. (5) Linjauksilla pyritään erilaisiin tavoitteisiin, joita voivat olla

6.2

Jos maat haluttaisiin luokitella sen mukaan, millaista perhepolitiikkaa niissä harjoitetaan, voitaisiin erottaa seuraavat ryhmät:

Näin nähdään, että politiikka vaikuttaa syntyvyyteen ja että vaikutus vaihtelee politiikkaan sisältyvien osatekijöiden mukaan.

6.3

Perhepolitiikkojen vertailu on mielenkiintoista, sillä näin voidaan havaita hyvät käytänteet. Kaikissa tapauksissa pätee kuitenkin se, että palvelujen ja tukimekanismien ja erityisesti taloudellisen ja/tai verotuksellisen tuen tarjonnan on vastattava perheiden ja vanhempien tai tulevien vanhempien odotuksia, jotta järjestelmät johtaisivat haluttuihin tuloksiin. Odotukset vaihtelevat jäsenvaltiosta toiseen riippuen kansallisesta kulttuurista, sosiaalisista tavoista ja perinteistä. Julkisen vallan onkin vältettävä ideologisia ennakkokäsityksiä ja ehdotettava järjestelyjä, jotka antavat yksilöille aidon mahdollisuuden perheen perustamiseen ja perheelle mahdollisuuden toivomansa lapsimäärän hankkimiseen. Järjestelyjä on myös voitava mukauttaa väestöntiheyden alueelliseen vaihteluun. Näiden havaintojen pohjalta ja mainittuja eroja kunnioittaen voidaan kehittää parhaiden käytänteiden tunnetuksi tekemisen ja keskinäisen vaihdannan järjestelmä. Julkisen vallan toiminta on joka tapauksessa täysin perusteltua, sillä perhe, jossa tuotetaan nk. inhimillistä pääomaa (7), on yhteiskunnan rakenteellinen perusta. Tämä havaittiin myös kriisin yhteydessä, jossa perheet toimivat usein sosiaalisena ”iskunvaimentimena”.

7.1

Perheitä tuetaan monin eri tavoin, mutta toimivan perhepolitiikan taustalta löytyy yhteisiä tekijöitä. Niitä ovat

7.2

Näiden perhepolitiikkaan suoraan liittyvien osatekijöiden lisäksi on olemassa kaksi alaa, jotka ovat eittämättä hyvin merkittäviä: työllisyys- ja asumispolitiikka. (9) Työttömän ja asunnottoman on vaikea sitoutua perheen perustamiseen. Perheen perustaminen edellyttää edes jonkinlaista uskoa tulevaisuuteen. Nuorten korkea työttömyys ja epävarmat työsuhteet saattavat vaikuttaa merkittävästi väestön uusiutumiseen, sillä vaikka lasten kasvatukseen tarvitaan pitkä aika, naisten hedelmällisyysikä on lyhyt. Tästä syystä olisi kiinnitettävä huomiota myös niiden opiskelijoiden ja nuorten tilanteeseen, jotka ovat jo vanhempia tai haluavat vanhemmiksi.

7.3

Kun perhepolitiikkaa harjoitetaan pitkäjänteisesti ja sillä vastataan aidosti perheiden odotuksiin, se vaikuttaa myönteisesti lasten ja vanhempien hyvinvointiin, yhteiskunnallisen elämän sopusointuisuuteen ja syntyvyyslukuihin.

7.4

Maailmanlaajuinen äitien järjestö (Mouvement mondial des mères, MMM) toteutti hiljattain kyselytutkimuksen, johon osallistui 11 000 äitiä. Sen mukaan äitien toiveet ovat seuraavat:

7.5

Vastaava kysely isien keskuudessa olisi mielenkiintoinen, sillä esiin nousseet kolme tärkeintä asiaa voisivat hyvin koskea myös heitä. Tällainen on erityisesti isien roolin tunnustaminen, mistä seuraisi luonnollisesti, että isät panostaisivat enemmän perhe-elämään. (10) Tässä suhteessa viimeaikaiset ehdotukset, joiden tarkoituksena on kannustaa isiä ottamaan vanhempainvapaata tai jopa muuttaa isyysloma pakolliseksi ja palkalliseksi, ovat kiinnostavia, sillä niihin sisältyy ajatus isyyden arvostuksen parantamisesta ja isien vastuullistamisesta, mikä on välttämätöntä erityisesti avioerotapauksissa. Olisikin hyödyllistä kerätä hyviä käytänteitä sellaisilta yrityksiltä, joissa vanhemmille kuuluvat tehtävät on otettu huomioon työn organisoinnissa. Yritysten yhteiskuntavastuu ulottuu myös toimenpiteisiin, joiden avulla edistetään työ- ja perhe-elämän tasapainottamista. Niitä toteutetaan käytännössä yrityksissä. Olisi kiinnostavaa kehittää ”perheystävällisen” yrityksen sertifikaatti, jollainen on luotu Espanjassa terveys- ja sosiaaliministeriön tuella (11).

7.6

Komitea on aiemmin antamassaan lausunnossa esittänyt ”että harkittaisiin aloitteita, jotka antaisivat isovanhemmille ja muille läheisille perheenjäsenille mahdollisuuden hoitaa lapsia, mikäli myös työssäkäyvät vanhemmat niin haluavat ja mikäli se on lapsen edun mukaista.” (12) ETSK on jo aiemmin esittänyt perheen ajankäytöstä periaatteen, jonka mukaan ”jokaisella tulee olla ’pankissa’ riittävä määrä vuosia perheen – – hyväksi käytettäväksi. Eläköitymisajankohtaa olisi voitava lykätä, jos haluaa mieluummin pitää (eläkkeen tapaan toimeentulon tarjoavaa) vapaata työuran aikana.” (13) Tällöin tulot eivät pienenisi kohtuuttomasti, vaikka kodin ulkopuolinen työ olisi osa-aikaista tai työura katkeaisi väliaikaisesti. Olisi selvitettävä tarkoin talouslaskelmin, miten paljon julkisissa lastenhoitojärjestelmissä on syntynyt säästöä. Tätä tietoa voitaisiin hyödyntää otettaessa lasten kasvatukseen käytetty aika huomioon eläkkeen määrän laskennassa. Pitää myös taata isovanhempien oikeudet lastenlapsiinsa nähden.

7.7

Tutkimukset nuorten odotuksista, perheiden yleistyneestä liikkuvuudesta ja sen aiheuttamista muutoksista, nuorten asunnonsaannista perheenperustamispäätökseen vaikuttavana tekijänä tai uusien perhemallien vaikutuksista syntyvyyteen auttaisivat myös laatimaan tarpeita vastaavaa perhepolitiikkaa. Tutkimukset olisivat hyödyllisiä, sillä ne toisivat paremmin esiin perheiden odotukset, joiden huomioon ottaminen on yksi politiikan onnistumisen avaimista.

8.1

Perhepolitiikka ei kuulu Euroopan unionin toimivaltaan. Perusoikeuskirjan 9 artiklassakin todetaan, että oikeus perustaa perhe taataan kansallisten lainsäädäntöjen mukaisesti. EU voi kuitenkin antaa lainsäädäntöä aloilla, jotka liittyvät perhe- ja työelämän yhteensovittamiseen, ja työmarkkinaosapuolet voivat neuvotella sopimuksia, jotka kirjataan direktiiveiksi. Näin kävi vanhempainvapaan yhteydessä ja keskusteltaessa äitiysloman pituudesta. EU voi myös antaa lainsäädäntöä miesten ja naisten ammatillisen tasa-arvon alalla, joka on aina yksi perhepolitiikan osatekijöistä, sekä lasten suojeluun ja kehittämiseen liittyvissä kysymyksissä Euroopan komission hiljattain julkaiseman lapsen oikeuksia koskevan toimintasuunnitelman (14) pohjalta.

8.2

Eurooppa 2020 -strategian mukaista miesten ja naisten työllisyystavoitetta ei voida saavuttaa ilman sellaista perhepolitiikkaa, jonka ansiosta miehet ja naiset voivat kasvattaa haluamansa määrän lapsia käyden samalla töissä, mikä ei tällä hetkellä ole mahdollista useimmissa unionin jäsenvaltioissa.

8.3

Euroopan unioni voi myös edistää hyödyllisellä tavalla väestörakenteiden ja niiden kehityksen tuntemusta kaikilla maantieteellisillä tarkastelutasoilla, perheille suunnatun tukipolitiikan arviointia – olipa kyse valtioiden harjoittamista politiikoista tai paikallisviranomaisten toteuttamista perhepoliittisista toimista – ja hyvien käytänteiden vaihtamista jäsenvaltioiden välillä.

8.4

Saksan edellisen puheenjohtajakauden aikana käynnistetyssä Euroopan perheallianssissa kaavailtiin seurantakeskuksen perustamista, mutta se ei koskaan toteutunut.

8.5

Joitakin siihen liittyviä aloitteita ja rahoitusjärjestelyjä on nyt toteutettu Euroopan unionin alaisuudessa. Niitä ovat:

Näiden toimien kokonaismäärärahat ovat noin 500 000 euroa. Lisäksi tulevat lopuillaan oleva Family Platform -tutkimushanke, väestökysymysten lisäksi myös perheasioita koskevat muut tutkimushankkeet ja OECD:n perhetietokanta.

8.6

Olisi toivottavaa, että kaikki nämä aloitteet tuotaisiin yhteen ja että niistä vastaisi tai ainakin niitä koordinoisi taho, jonka tehtävänä olisi määritellä kokonaisvaltaista politiikkaa ja vahvistaa toiminta- ja tutkimuslinjoja. Koska nyt ei ole otollinen aika perustaa uusia itsenäisiä elimiä Euroopan unioniin, kapellimestarin ja koordinaattorin rooli voitaisiin uskoa poliittisesti ja hallinnollisesti Euroopan komissiolle Euroopan perheallianssin välityksellä ja tieteellisesti Eurofoundille, joka Euroopan unionin kolmikantavirastona soveltuisi hyvin tehtävään. Euroopan unionin tasolla toteutettujen aloitteiden toimivan koordinoinnin ansiosta jäsenvaltioiden käyttöön voitaisiin näin antaa todellinen tietopankki. Lisäksi allianssin olisi kehitettävä yhteyksiä sosiaalialan avoimen koordinointimenetelmän rakenteisiin ja toimiin sekä luotava siihen liittyvää yhteistyötä. Euroopan komissio pohtii parhaillaan koordinointimenetelmää sidosryhmien kanssa.

8.7

Euroopan sosiaalirahasto ja Euroopan aluekehitysrahasto ovat jo tukeneet perhepoliittisten toimenpiteiden toteuttamista eräissä jäsenvaltioissa. Olisi pohdittava, miten tällaista toimintaa voidaan kehittää. Perhepolitiikka on sisällytettävä myös köyhyydentorjuntafoorumin toimintaan.

8.8

Tutkimus- ja innovointiohjelmasta (15) voitaisiin puolestaan varata rahoitusta väestötieteellisille tutkimuksille, mutta myös sosiologialle, antropologialle ja filosofialle, joihin perhekysymykset myös liittyvät. Lisäksi olisi tehtävä tutkimuksia perheille suunnatun politiikan tehokkuudesta ja vaikutuksista. Sikäli olisi toivottavaa, että Family Platform -foorumin toiminta ei loppuisi vaan päinvastoin muuttuisi pysyväksi, kuten kaikki perhealalla toimivat järjestöt ja sidosryhmät toivovat.

8.9

Olisi suotavaa, että perheitä edustavat järjestöt osallistuisivat tiiviimmin perhepolitiikan tai perheisiin vaikuttavien ratkaisujen laatimiseen niin EU-tasolla kuin jäsenvaltioissa.

8.10

Kaikki eurooppalaiset ovat ainakin joskus olleet perheenjäseniä, olipa perheen kohtalo tai historia mikä tahansa ja riippumatta perhekäsityksen yleisestä kehityksestä viime vuosikymmeninä. Kukaan ei synny itsestään, ja kaikki mielipidekyselyt osoittavat, että perheen yhteenkuuluvuus on edelleen Euroopan kansalaisten perusarvojen kärkisijoilla. Monet unionin tasolla tehdyt poliittiset päätökset vaikuttavat suoraan perheiden elämään (henkilöiden vapaa liikkuvuus, työllisyys ja sosiaalinen suojelu, ympäristönsuojelu ja kuluttajat, lastentarvikkeiden alv-kantojen määrittely (16), tiedotusvälinepolitiikka, koulutusohjelmat sekä kulttuuriohjelmat ja yhteiskunnalliset ohjelmat).

8.11

ETSK suosittelee näin ollen, että perheulottuvuutta tarkasteltaisiin poikkialaisesti kaikilla EU:n politiikanaloilla, etenkin tehtäessä vastedes pakollisia vaikutustenarviointeja kaikista EU:n säädöksistä (17), ja että se otettaisiin huomioon kaikissa nykyisten politiikkojen tarkistamista varten tehtävissä arvioinneissa. Espanjassa juomavesi hinnoiteltiin tämän niukan luonnonvaran kulutuksen vähentämiseksi aikanaan niin, että kuutiohinta oli sitä korkeampi, mitä enemmän vettä kulutetaan. Tällainen järjestely oli kuitenkin erittäin epäedullinen suurperheiden kannalta, sillä viisihenkinen perhe kuluttaa joka tapauksessa enemmän vettä kuin yksineläjä tai lapseton talous. Hinnoittelujärjestelmästä luovuttiin sen jälkeen, kun asiasta oli kanneltu tuomioistuimeen. (18) Olisikin suotavaa, että kaikesta EU-tasolla kaavaillusta perheasioita koskevasta lainsäädännöstä tehtäisiin vaikutusarviointi, jotta vältettäisiin mahdolliset perheisiin kohdistuvat epäsuotuisat haittavaikutukset.

8.12

Lisäksi on paikallaan korostaa, miten tiiviisti alueelliset politiikat, investointi- ja koulutus-, asunto- ja työllisyyspolitiikat kytkeytyvät toisiinsa ja miten paljon ne vaikuttavat siihen, mikä jäsenvaltio tai alue vetää puoleensa perheitä ja nuoria – enemmänkin kuin varsinaiset perhepolitiikat. Ne saattavat yhdessä saada aikaan vahvasti dynaamisen yleisen väestökehityksen.

8.13

Komitea kannattaa voimakkaasti ajatusta julistaa vuosi 2014 eurooppalaiseksi perheiden vuodeksi, myös sen kunniaksi, että YK:n kansainvälisestä perheen vuodesta on kulunut 20 vuotta. Yhteiskuntien tulevaisuus on nimittäin tulevissa sukupolvissa, joita syntyy perheissä. Lopuksi on kuitenkin syytä korostaa, että perheen perustamisesta päätettäessä ratkaisevana tekijänä on toivo paremmasta tulevaisuudesta. Hallitukset ovat vastuussa siitä, onko kansalaisilla toivoa. Siinä piilee niiden tehtävän suuruus ja merkitys.