31.3.2009   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 77/88

1.1

Komitea panee merkille energia-alan markkinaympäristön muutokset ja toteaa tarpeen lieventää ihmisen toiminnan aiheuttamaa ilmastonmuutosta vähentämällä kasvihuonekaasupäästöjä. Ilmastonmuutoksen kustannukset ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen sovellettavat kustannustehokkaat lähestymistavat ovat tärkeitä kysymyksiä ilmastopolitiikkaa koskevassa keskustelussa. Niiden merkitys kasvaa entisestään, kun maailmanlaajuinen energiantuotanto on kaksinkertaistettava vuoteen 2050 mennessä kaikkien maailman ihmisten energiantarpeen kattamiseksi. Kestävä energia- ja ilmastopolitiikka on rakennettava niin, että tavoitteet saavutetaan ja samalla säilytetään teollisuuden arvoketjut Euroopan talouden selkärankana myös ilmastonmuutoksesta aiheutuvien vahinkojen kulut huomioon ottaen. Se on myös mitä huomattavimmissa määrin Euroopan unionin edun mukaista.

1.2

Raaka-aineiden muuntaminen perusmateriaaleiksi vaatii väistämättä paljon energiaa. Tästä syystä kaikenlaiset muutokset energiakustannuksissa samoin kuin energiaverot ja muut vastaavat taloudelliset toimenpiteet vaikuttavat voimakkaasti perusteollisuuteen. Teollisuuden arvoketjun on kuitenkin jaettava kokonaisuutena vastuu perusmateriaalien energiankulutuksen ekologisesta jalanjäljestä, eikä sitä ole mielekästä käsitellä erillään.

1.3

Komitea uskoo, että Euroopan talouskasvu ja innovaatio voidaan turvata vain teollisuuden ollessa kestävällä pohjalla. Kilpailukykyinen ja innovatiivinen perusteollisuus on teollisuuden arvoketjujen toimivuuden ennakkoehto. Ympäristöteknologian ja uusiutuvan energian tukeminen on tietenkin tärkeä tavoite. Teollisuuden toimivat arvoketjut ovat kuitenkin välttämättömiä myös ympäristöteknologian kehittämisessä, ja ne ovat riippuvaisia perusteollisuuden saatavuudesta ja asiantuntemuksesta. Etenkin ympäristöalalla innovaatio edellyttää yhteistyötä koko arvoketjussa. Onnistuminen on mahdotonta ilman kaikenkattavaa lähestymistapaa, joka käsittää arvoketjun kokonaisuudessaan.

1.4

Komitea muistuttaa, että rakennukset, jotka vastaavat 40 prosentista energian loppukysynnästä Euroopan unionissa, ovat suurin yksittäinen energian kuluttaja. Jopa puolet energiatehokkuuden lisäpotentiaalista voidaan saavuttaa rakennetussa ympäristössä ja samalla vähentää taloudellisia kustannuksia. Yksistään kyseisillä energiansäästöillä voitaisiin täyttää EU:n Kioton pöytäkirjan mukaiset sitoumukset. Lisäksi kyseiset energiansäästöt voidaan saavuttaa jo olemassa olevien teknologioiden avulla. Rakennusten energiatehokkuuden lisäämisellä on sitä paitsi ainoastaan myönteisiä vaikutuksia — se luo hyödyllistä työllisyyttä, pienentää käyttökustannuksia, lisää mukavuutta ja vähentää ympäristösaasteita. Tämän tulisi olla Euroopan unionin ehdoton painopiste. Komitea tunnustaa myös uusien ja pitkälle kehitettyjen perusmateriaalien merkityksen kotitalous- ja toimistolaitteissa sekä muilla sektoreilla, kuten energia- ja kuljetusalalla.

1.5

Paljon energiaa kuluttavan teollisuuden mahdollinen siirtäminen EU:n ulkopuolelle heikentäisi merkittävästi Euroopan houkuttelevuutta teollisuuden sijoituspaikkana, johtaisi talouskasvun ja työpaikkojen vähentymiseen ja vaarantaisi Euroopan sosiaalisen mallin. Teollisuuden arvoketjuille ominaisen keskinäisen riippuvuuden vuoksi heikentymistä ei lyhyellä aikavälillä voitaisi kompensoida kehittämällä muita aloja, kuten ympäristöteknologiaa, vaan myös näiden sektoreiden kilpailukyky heikkenisi.

1.6

Energiaintensiivisen teollisuuden on tietenkin annettava panoksensa energia- ja ilmastopoliittisten tavoitteiden saavuttamiseen. Teollisuudelle asetettavat vaatimukset on kuitenkin muokattava sellaisiksi, että kilpailuhaitat globaalissa yritysympäristössä kyetään pitkälti estämään. Perusteollisuus on ominaisluonteensa vuoksi erittäin altis energiakustannusten vaikutukselle. Energia- ja ympäristöpoliittisia välineitä on siksi tarkasteltava huolellisesti, ja niitä kehitettäessä on otettava huomioon se, missä määrin ne vaikuttavat teollisuuden kilpailukykyyn.

1.7

Paljon energiaa kuluttava teollisuus vaatii energiahuollon turvaamista sopivasta eurooppalaisesta energialähteiden yhdistelmästä, jonka ulkopuolelle ei pitäisi jättää mitään energianlähdettä (kivihiili, uusiutuvat luonnonvarat, ydinvoima). Perustana tulisi olla sähkö- ja kaasumarkkinoiden toimiva kilpailu, joka johtaa lopulta energian kohtuullisiin hintoihin. Jäsenvaltioiden energiapolitiikkojen intressit tulisi sisällyttää entistä tiiviimmin yhdennettyyn, eurooppalaiseen näkemykseen, sillä toistaiseksi energiamarkkinat eivät ole pysyneet teollisuustuotteiden sisämarkkinoiden kehityksen tahdissa. Huolimatta siitä, että osa jäsenvaltioista on päättänyt luopua ydinenergiasta, merkitsee fissioon perustuvan sähköntuotannon säilyttäminen EU:ssa myös alan osaamisen ylläpitämistä Euroopassa. Ydinvoiman käytön jatkaminen edellyttää tietenkin korkeaa turvallisuustasoa sekä hyvin koulutettuja työntekijöitä (1).

1.8

Kunnianhimoisen kansainvälisen ilmastosopimuksen aikaansaaminen on erittäin tärkeää ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Sopimuksen tulee johtaa paljon päästöjä aiheuttavia maita velvoittaviin päästörajoituksiin (yhteisen mutta eriytetyn vastuun periaatetta noudattaen) ja kattaa oikeudenmukaisen kilpailun ja yhdenvertaisten toimintaedellytysten varmistamiseksi myös energiaintensiiviset teollisuudenalat. Ellei tällaista sopimusta saada aikaan, tulisi harkita päästöoikeuksien vapaata jakamista EU:n päästökauppajärjestelmän puitteissa energiaintensiivisille teollisuudenaloille, joita ”hiilivuoto” todennäköisimmin uhkaa. Näin voitaisiin torjua Euroopan kilpailuasemaa teollisuuden sijoituspaikkana samoin kuin sen talouskasvua uhkaava vaara. Jakojärjestelmän lopullisen valinnan tulisi perustua parhaaseen mahdolliseen tekniikkaan pohjautuvaan suorituskykyyn (esim. esikuva-analyysi).

1.9

Jotta voitaisiin valmistella pitkän aikavälin panosta energia- ja ilmastopolitiikan tavoitteisiin, komitea kehottaa painokkaasti keskittymään uuden teknologian tutkimukseen ja kehittämiseen erityisesti siksi, että käytettävissä olevat tuotantomenetelmät ovat jo pitkälle kehitettyjä. Jos teknisiä ratkaisuja ei ole vielä olemassa, energiatehokkuuden lisäämisen ja päästöjen vähentämisen tavoitteiden edellyttämiä vaatimuksia ei voida saavuttaa. Toimivia rakenteita on jo nyt, esimerkiksi teknologiayhteisöt, mutta toimet vaativat tiiviimpää koordinointia, niin kuin SET-suunnitelmassa (2) edellytetään. Toivotun teknologisen kehityksen aikaansaamiseksi sekä tarvittavan maailmanlaajuisen markkinakelpoisuuden ja kilpailukyvyn kehittämiseksi on kuitenkin annettava riittävästi aikaa.

1.10

Euroopan talous- ja sosiaalikomitealla on erityinen suhde talouden toimijoihin, joten sen tulee tähdentää teollisuuden arvoketjujen ongelmia; poliittiset elimet eivät aina kiinnitä niihin riittävästi huomiota.

2.1

Teollisuuden arvoketjujen välttämätön perusta on perusmateriaalien kuten teräksen, alumiinin ja muiden rautaa sisältämättömien metallien, kemikaalien, sementin, kalkin, lasin sekä sellun ja paperin tuotanto. Teollisuustuotteiden tuotanto edellyttää tiettyjä valmistus- ja käyttömateriaaleja, joiden erityiset mekaaniset, fysikaaliset ja kemialliset ominaisuudet eivät esiinny luonnossa sellaisenaan. Teollisuustuotteiden suorituskyky riippuukin käytettyjen materiaalien erityisistä käyttöominaisuuksista ja optimaalisista suorituksista mm. materiaalien ja energian kulutuksen, laadun, käyttövarmuuden, taloudellisen tehokkuuden, kestävyyden ja ympäristövaikutusten kannalta. Tällaisten materiaalien jatkuva kehittäminen on siksi tärkeä tekijä kaikkien ajateltavissa olevien tuotteiden teknologisen innovaation tasolla. Arvoketju muodostuu yrityksistä tai yhteistyötä tekevistä toimijoista, jotka tekevät työtä yhdessä tiettyjen tuotteiden tai palvelujen markkinavaatimusten tyydyttämiseksi. Teollisuuden arvoketjujen loppupään teollisuus käyttää suhteessa vähemmän energiaa valmistusprosesseissa, joten lopputuotteen tarkastelu erillään ei ole hyödyllistä. Energiankulutuksen ekologinen jalanjälki on laskettava koko arvoketjusta. Energiakustannusten nousu ei vaikuta ainoastaan perusmateriaalien tuotantoon, vaan se voi nostaa myös ketjun loppupään teollisten väli- ja lopputuotteiden hintoja perusmateriaalien kallistumisen myötä, jos markkinoilla on tilaa tällaiselle nousulle.

2.2

Kilpailukykyinen ja innovatiivinen perusteollisuus on merkittävä tekijä päätettäessä teollisuuden arvonmuodostusketjun muiden lenkkien, esimerkiksi autonvalmistuksen, koneenrakennuksen tai rakennusteollisuuden, sijoittamisesta. Se takaa käyttäjän yksilöllisiin tarpeisiin räätälöityjen materiaalien rinnakkaisen kehittämisen. Kuluttajien vaatimukset oikeaan aikaan tapahtuvasta toimituksesta edellyttävät lisäksi, että toimittajat ovat lähellä käyttäjiä. Teollisuuden arvoketju menettää innovaatio- ja kilpailukykynsä, jos siltä puuttuu asianmukainen materiaaliperusta. Tämä koskee erityisesti pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Tällaisia yrityksiä on paljon esimerkiksi teräksen jalostuksessa.

2.3

Perusmateriaalien tuotanto vaatii pääsääntöisesti paljon energiaa etenkin myöhempiin tuotantovaiheisiin verrattuna. Energiaintensiivisen teollisuuden energiankulutus tuotettuun lisäarvoon suhteutettuna on vähintään kymmenkertaista (ja jopa viisikymmenkertaista) ketjun seuraaviin vaiheisiin, esim. koneteollisuuteen, verrattuna. Esimerkiksi Saksassa primäärienergian kulutus on sementin valmistuksessa 4,5 kg, teräksen valmistuksessa 2,83 kg ja paperin valmistuksessa 2,02 kg kivihiiltä lisäarvoyksikköä kohden, kun vastaava luku koneenrakennusalalla on vain 0,05 kg kivihiiltä (3). Tämä johtuu siitä, että perusmateriaalit on valmistettava luonnollisista raaka-aineista fysikaalisesti tai kemiallisesti muuntamalla, mikä edellyttää korkeita lämpötiloja poltto-, sulatus- ja pelkistysprosesseissa sekä sähköä elektrolyysiä varten. Myös puolivalmistetuotannon energiankulutus on suurta. Usein primäärienergialähteitä ei käytetä lämmön- ja sähköntuotantoon vaan raaka-aineena tai pelkisteenä esimerkiksi raudanvalmistuksen pelkistysprosesseissa. On myös tärkeää huomata, että raaka-aineiden laatu heikkenee asteittain ja että niiden prosessointiin kuluu yleensä enemmän energiaa.

2.4

Teollisuustuotteiden energian kokonaistarvetta on verrattava tuotteiden mahdollisten innovatiivisten parannusten ja niiden muilla aloilla soveltamisen aikaansaamaan energiansäästöön. Vertailu on mahdollista vain, jos perusmateriaalien tuottajat ja loppupään teolliset valmistajat tekevät yhteistyötä, ja tärkeässä asemassa ovat uudet, vasta kehitetyt materiaalit. Esimerkiksi tehokkaampien ja vähemmän primäärienergialähteitä kuluttavien voimaloiden rakentamiseksi tarvitaan suorituskykyistä, lämmönkestävää terästä. Vaihtoehtoisesti esimerkiksi kuljetussektorin polttoainekulutusta voidaan vähentää käyttämällä ajoneuvojen valmistuksessa kevyempiä materiaaleja.

3.1

Perusteollisuus — sementti- ja terästeollisuus, muiden kuin rautametallien valmistus, kemikaali-, lasi-, sellu- ja paperiteollisuus — käyttää fossiilisia polttoaineita sekä energiana että raaka-aineena, ja eri energialähteiden kustannukset vaikuttavat siihen monin eri tavoin. Esimerkiksi raakaöljyä käytetään kemianteollisuudessa raaka-aineena muovin ja muiden petrokemian tuotteiden valmistuksessa. Kehitys öljymarkkinoilla on vaikuttanut myös kaasun ja sähkön ostohintaan, koska kaasun hinta on edelleen sidoksissa öljyn hintaan. Myös hiilimarkkinoiden kehitys vaikuttaa sähkön hintaan paljon energiaa kuluttavassa teollisuudessa. Terästeollisuus taas käyttää hiiltä ja koksia pelkisteinä.

3.2

Tunnetut öljyvarat, joita voidaan nykytekniikalla hyödyntää tuottavasti, vastaavat noin 40 vuoden tarvetta. Niitä voitaisiin laajentaa olennaisesti, jos uusia ja etenkin muita kuin perinteisiä öljyvaroja, kuten öljyhiekkaa, voidaan tulevaisuudessa hyödyntää taloudellisesti. Öljyn hintakehitystä leimaa kulutuksen kasvu etenkin Kiinassa ja Intiassa. Tilanteen vaikutuksia vahvistaa entisestään OPEC-maiden kasvava markkinavalta, jonka vuoksi toimituslähteiden monipuolistaminen on yhä vaikeampaa resurssien epätasaisen jakautumisen vuoksi. Epävarmuutta lisää tuotannon alueellinen keskittyminen maihin, joille ominaista on suuri poliittinen ja taloudellinen epävakaus, koska mahdollisia tulevia toimitusrajoituksia ja niihin liittyvää hintakehitystä ei voida ennakoida.

3.3

Maakaasuvarat riittävät pidemmäksi ajaksi kuin öljy eli arviolta 60 vuodeksi. Euroopassa maakaasun käyttö lisääntyy primäärienergialähteistä nopeimmin. EU:n riippuvuus maakaasun tuonnista kasvaa vielä kulutustakin nopeammin. Yksittäiset öljy- ja kaasuesiintymät esimerkiksi Alankomaissa, Norjassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa ehtyvät vähitellen samalla kun kaasun tuonti — pitkälti yhdestä ainoasta lähteestä eli Venäjältä — lisääntyy. Pitkällä aikavälillä on odotettavissa kaasun hinnannousua, jonka lisäksi riippuvuus yhdestä ainoasta toimittajasta voi antaa Venäjälle mahdollisuuden käyttää poliittista vaikutusvaltaa suhteessa unioniin. Tämän kehityskulun toteutumismahdollisuuksia lisää se, että EU:n sisäiset strategiset kaasuvarat ovat luonnollisesti rajalliset.

3.4

Hiilivarat, joita voidaan hyödyntää taloudellisesti kannattavalla tavalla, ovat huomattavasti öljy- ja kaasuvaroja suuremmat. Hiilen arvioidaan yleisesti riittävän noin 150 vuodeksi. Hiilivarat jakautuvat lisäksi tasaisemmin eri mantereille, ja ne sijaitsevat pääosin poliittisesti vakaissa maissa kuten Yhdysvalloissa ja Australiassa. Muiden energiankantajien tapaan myös hiilen hinta on kohonnut huomattavasti viime vuosina kysynnän kasvun takia.

3.5

Sähkö on sekundäärienergiaa, jota tuotetaan lähinnä hiilellä, kaasulla, ydinvoimalla sekä uusiutuvilla primäärienergialähteillä, joskin eräissä jäsenvaltioissa suuri osa sähköntuotannosta perustuu edelleen öljyyn. Sähköntuotannon kulut määräytyvät pitkälti sähköntuotantolähteiden yhdistelmän perusteella. Hiileen ja ydinvoimaan perustuva sähkö tarjoaa kustannustehokkaan energialähteen perussähköntuotantoa varten, kun taas uusiutuvia energialähteitä on tarpeen kehittää edelleen unionissa. Muihin primäärienergialähteisiin verrattuina uusiutuvat energiat ovat tähän saakka erottuneet joukosta suhteellisen korkeilla kustannuksillaan, etenkin koska ulkoisia vaikutuksia ei yleensä ole otettu huomioon perinteisten energiamuotojen hinnassa. Lisäksi esimerkiksi tuulivoimalle ja aurinkoenergialle ominaista on vähäinen ja vaihteleva saatavuus sekä sen mukanaan tuomat ongelmat sähköverkoissa, jotka on mukautettava, kun uusiutuvista energialähteistä peräisin olevan sähkön määrä tulevaisuudessa kasvaa. Tietyt uusiutuvat energialähteet ovat alueesta riippuen muita edullisempia. Esimerkiksi aurinkosähkö voi olla taloudellisesti kannattavaa aurinkoisilla alueilla kuten Etelä-Euroopassa, mutta se ei ole kannattavaa Pohjois-Euroopassa.

4.1

Energia-alan markkinaympäristö on dynaaminen, ja siihen vaikuttavat monenlaiset taloudelliset, poliittiset ja yhteiskunnalliset tekijät, jotka ovat monitahoisessa vuorovaikutuksessa keskenään. Teollisuuden on vastattava energiahuollon ehdoissa ja kustannuksissa tapahtuviin muutoksiin, jotka johtavat kohtuuttomaan epävarmuuteen. Euroopan kasvava riippuvuus tuontienergiasta ja odotettu energian hinnannousu lisäävät huolia siitä, kuinka tulevaan energiantarpeeseen voidaan vastata. Yleisesti tunnustetaan, että turvallisten ja varmojen energiatoimitusten takaaminen vakain ja kohtuullisin hinnoin on ratkaisevan tärkeää taloudelliselle ja sosiaaliselle kehitykselle, ja sen olisi oltava erottamaton osa kestävää ja johdonmukaista energiapolitiikkaa.

4.2

Viimeaikaiset nopeat muutokset taloudellisessa ympäristössä Euroopassa ja maailmalla pakottavat energia-alan kehittämään uusia ideoita ja toimintalinjoja, jotta se voisi vastata entistä paremmin energian toimitusvarmuutta koskeviin vaatimuksiin. Energian toimitusvarmuuden on perinteisesti katsottu kuuluvan pääasiassa jäsenvaltioiden hallitusten vastuulle, mutta Euroopan energiamarkkinoiden nykytilanteen vuoksi markkinavoimien on toimittava täydentävässä tehtävässä. Vapailla markkinoilla varmuuden ja kilpailukyvyn säilyttämisellä on hintansa. Yhteisellä eurooppalaisella energiapolitiikalla on strategisesti keskeinen merkitys pitkäaikaisen toimitusvarmuuden saavuttamiselle. (5)

4.3

Fossiiliset energialähteet eivät ole uusiutuvia. Monet EU:n öljy- ja maakaasuvaroista on jo ammennettu tyhjiin. Tämä kysymys olisi nähtävä kehittyvien maiden, kuten Kiinan ja Intian, kasvavan kulutuksen valossa. Etenkin öljyn osalta monenlaisten muiden kuin perinteisten esiintymien (esim. öljyhiekka) hyödyntäminen on edelleen vaikeaa ja kallista ja tuottaa valtavia määriä kasvihuonekaasuja. Varantojen hupeneminen tulee siis todennäköisesti johtamaan hyödyntämiskustannusten nousuun ja siten myös viime kädessä hintojen nousuun.

4.4

Tuonnin osuus primäärienergian kokonaiskulutuksesta Euroopan unionissa on nykyään noin puolet, ja sen odotetaan nousevat lähitulevaisuudessa (2030) 70 prosenttiin. EU on siis riippuvainen etenkin öljyn ja kaasun suhteen muutamista tuontimaista (kuten OPEC-valtiot tai Venäjä), joiden markkina-asema on vahva. Koska näitä maita leimaa usein huomattava poliittinen ja taloudellinen epävakaus, jatkuvaa saantia ei voida taata. Viimeaikainen öljyn hinnannousu on osoittanut EU:n taloudellisen haavoittuvuuden. Euroopan unionin omien varojen käyttöönotto ja unionissa olemassa olevien varojen kestävä kehittäminen on siksi tärkeää. Energiariippuvuudella on huomattavia turvallisuusvaikutuksia. Tämä koskee kaikkia muita energiamuotoja paitsi hiiltä, sillä sitä tuodaan useammista maista, joita pidetään lisäksi vakaina. Euroopalla on myös omia taloudellisesti kannattavia hiilivaroja: ruskohiilen louhinta on EU:ssa suhteellisen halpaa.

4.5

Sähkö- ja kaasumarkkinoita, joilla vallitsi ennen luonnollinen monopoli ja joilla oli kansallinen ulottuvuus, ollaan vapauttamassa ja yhdentämässä. Vaikka verkkoa säännellään, tuotannon ja kaupan tasolla tapahtuvan kilpailun on määrä johtaa hintojen laskuun ja tehokkuuden lisääntymiseen. Strategia on johtanut jonkinasteiseen hintojen lähentymiseen naapurimaiden kesken. Siirtoverkkojen perinteisistä pullonkauloista johtuva markkinoiden kansallinen segmentoituminen on muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta heikentänyt jäsenvaltioiden keskeistä kilpailua.

4.6

Lisäksi kaasun ja muiden primäärienergialähteiden hinnat — jotka muodostavat suurimman osan sähköntuotannon kustannuksista (ks. edellä kohta 3.5) — ovat nousseet huomattavasti viime vuosina. Sähköntuotannossa ei ole enää ylikapasiteettia, ja sähköteollisuudella on edessään suuret investoinnit. Kaikki nämä tekijät ovat johtaneet hintojen nousuun jatkuvista parannuksista huolimatta (esim. Keski- ja Länsi-Euroopan alueen asteittainen yhdentyminen: Belgia, Ranska, Saksa, Luxemburg ja Alankomaat). Energian tuotannon ja jakelun keskittymistä tapahtuu myös Euroopan unionin ulkopuolella ilman korrelaatiota kaasun tai sähkön hintatason kanssa.

4.7

Unionin poliittisella päätöksellä lieventää ihmisen toiminnan aiheuttamaa ilmastonmuutosta leikkaamalla kasvihuonekaasupäästöjä huomattavasti on jo nyt merkittäviä seurauksia energiamarkkinoilla, ja sen merkitys kasvaa entisestään. Vastaavasti energiatehokkuuteen on kiinnitetty entistä enemmän huomiota. Sitä on lisättävä huomattavasti, jotta energiankäytön hiilidioksidi-intensiteettiä voidaan laskea turvallisesti. Näin ollen hiilipäästöiltään suurten fossiilisten polttoaineiden hyväksyntä on aiempaa vähäisempää, kun taas vähähiiliset energialähteet (kuten kaasu) tai hiilidioksidia tuskin lainkaan tuottavat tekniikat (kuten uusiutuvat energiat ja eräiltä osin ydinvoima) ovat saaneet lisää arvostusta, tosin ei kaikissa jäsenvaltioissa.

4.8

EU:n riittävän energiansaannin turvaamisesta on tullut suuri haaste sopivan ja saatavilla olevan teknologian hankkimisen kannalta. Samalla se on yhä enenevässä määrin kilpajuoksua aikaa vastaan. Eräät unionin jäsenvaltiot päättivät aikanaan lopettaa ydinenergian käytön, mikä on johtanut sähköntuotantolähteiden yhdistelmän rajoittumiseen. Lisäksi hiilikäyttöisten voimaloiden ja energiansiirron edellyttämän infrastruktuurin rakentaminen on kohdannut jonkinasteista vastustusta väestön keskuudessa. Tämä saattaa johtaa yhä useammin hiilivoimaloiden rakennushankkeiden peruuntumiseen, kuten kävi esimerkiksi Ensdorfissa Saksassa kansalaisjärjestöjen toiminnan seurauksena. Jopa tiettyjä uusiutuvia energiamuotoja, kuten tuulimyllyjä, vastustetaan yhä useammin. Kaikkien energioiden — eikä vain ydinenergian — yleisestä hyväksynnästä on tullut vakava ongelma, jonka ratkaiseminen vaatii äärimmäistä tarkkuutta, jos sähköntuotanto halutaan saada EU:n kansalaisten ja talouden tarpeiden tasalle.

4.9

Näin ollen EU:n tuotantokapasiteetti ei kehity, kun suunnitteilla on vain muutamia uusia hankkeita, eikä voida sulkea täysin pois mahdollisuutta, että unioni tulee kohtaamaan ongelmia tulevaisuudessa. Nykyisin edessä oleva eurooppalaisten voimaloiden nykyaikaistaminen on samalla kertaa sekä haaste että mahdollisuus. Nyt on välttämätöntä antaa mahdollisille investoijille kiireellisesti signaali siitä, että ainoastaan investoinnit vähän hiilidioksidipäästöjä aiheuttaviin teknologioihin ovat taloudellisesti järkeviä.

5.1

Markkinoiden globaalistuminen ja energiamarkkinoiden muuttunut tilanne asettavat monia sopeutumispaineita paljon energiaa kuluttavalle perusteollisuudelle. Yritysten on ensinnäkin menestyttävä kansainvälisessä kilpailussa kehittämällä innovatiivisia tuotteita ja menetelmiä. Samalla niiden on kuitenkin mukauduttava nouseviin energiakustannuksiin sekä varmistettava hiilidioksidipäästöjen ja energiankulutuksen asianmukaista vähentämistä koskevien poliittisten päätösten noudattaminen.

5.2

Kansainvälinen taloudellinen vuorovaikutus on lisääntynyt globalisaation myötä. Kehittyvien maiden toimittajat ovat kuroneet umpeen teknologista etumatkaa, ja niiden työvoimavaltainen tuotanto on nykyisin kohtuuhintaisempaa. Perusteollisuuden toimittajat ovat vastanneet tähän haasteeseen optimoimalla tuotantoprosessinsa, erikoistumalla korkealaatuisiin teknologiatuotteisiin ja kehittämällä räätälöityjä tuotteita tiiviissä yhteistyössä asiakkaidensa kanssa. Materiaalien toimittajien ja asiakkaiden välisiä kumppanuuksia luodaan yhä useammin, ja niiden puitteissa tarjotaan lukuisia eri palveluja.

5.3

Energiakustannusten osuus on huomattava energiaintensiivisen teollisuuden materiaalien tuotantokustannuksista. Erityistarkoituksiin käytetyn energiankulutuksen vähentäminen on siten paljon energiaa kuluttavan teollisuuden taloudellisen edun mukaista. Paljon on saatu aikaan viimeisten vuosikymmenten aikana. EU:n energiaintensiivinen teollisuus on maailman ykkönen tuotannon energiatehokkuudessa.

5.4

Viimeaikaiset poliittiset vaatimukset hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi ja energiatehokkuuden lisäämiseksi asettavat lisähaasteita paljon energiaa kuluttavalle teollisuudelle. Nykyiset valmistustekniikat ja -menetelmät ovat monissa tapauksissa jo saavuttaneet fysikaaliset ja kemialliset äärirajansa (6). Esimerkiksi terästeollisuuden masuuniprosessissa pelkistysaineita käytetään jo nykyään kemiallinen ja fysikaalinen minimimäärä, eikä sen pienentäminen ole enää mahdollista muuten kuin kysynnän ja tuotantomäärien kustannuksella. Monenlaiset vielä tuntemattomat, perustavaa laatua olevat teknologiset edistysaskeleet, joita olisi ensin tutkittava ja kehitettävä, olisivat tarpeen ennen kuin energiatehokkuutta voitaisiin parantaa huomattavasti. Tämä vaatii teollisuudelta suuria ponnistuksia. Pitkäkestoisia yhteisiä tutkimushankkeita ja esittelyhankkeita onkin jo aloitettu teknologiayhteisöjen puitteissa ja lisäksi on ryhdytty muun muassa hiilidioksidin talteenottoon ja varastointiin (CCS). Näin on myös muilla prosessipäästöjä tuottavilla teollisuudenaloilla, kuten sementti- ja kalkkiteollisuudessa. Tutkimus ja kehittäminen ovat pitkän aikavälin haasteita myös energiahuollossa. Esimerkkinä voidaan mainita hiilidioksidin talteenotto ja varastointi sekä uusiutuviin energialähteisiin liittyvä teknologia.

5.5

Perusteollisuuden ponnistelut vähemmän energiaa kuluttavien mullistavien uusien tuotantoteknologioiden kehittämiseksi vievät aikaa. Teknisen kehityksen lisäksi uusien menetelmien käyttöönoton on täsmättävä yritysten investointisyklien kanssa. Uusien prosessien käyttöönoton perusedellytys on viime kädessä niiden taloudellinen kannattavuus — joka puolestaan on mitattava maailmanmarkkinoilla käytävässä kilpailussa. Tästä syystä sekä muista tekijöistä johtuen (hallinnollinen taakka, rajalliset taloudelliset resurssit ja niistä johtuva taloudellinen epävarmuus) on varauduttava odottamaan useita kymmeniä vuosia ennen merkittävää energiansäästöön johtavaa kehitystä perusteollisuudessa. Paljon energiaa kuluttava teollisuus eroaa tässä suhteessa sähköntuotantoalasta, joka parantaa kyllä energiatehokkuuttaan asteittain innovaatiosyklien myötä, mutta joka voi myös paljon helpommin siirtää kehityskustannukset ja muut vastaavat hallinnolliset rasitteet sidoksissa oleville asiakkaille.

5.6

Teollisuustuotteiden energiatehokkuutta voidaan parantaa huomattavasti käyttämällä uusia, pitkälle kehitettyjä perusmateriaaleja, jotka on tuotettu yhteistyössä muiden sektoreiden kuten autonvalmistajien tai voimaloiden rakentajien kanssa ja jotka mahdollistavat suurempia lämpötiloja kestävien tai kevyempien komponenttien valmistamisen. Asianmukaiset prosessinvalvontajärjestelmät vievät nekin energiatehokkuuden aivan uudelle tasolle. Myös uusiutuvan energian tuotantolaitteistot valmistetaan perusmateriaaleista (esim. teräksestä ja suorituskykyisistä muoveista valmistetut tuuliturbiinit). Potentiaali on kyllä suurta, mutta niin on myös materiaalien tutkimuksen tarve, sillä valtaosaa uusista keksinnöistä ei ole kehitetty vielä riittävän pitkälle kaupallista käyttöä varten.

6.1

Energiapolitiikka vaikuttaa energiamarkkinoihin monin eri välinein. Sähkön ja kaasun sisämarkkinoiden eurooppalainen sääntelykehys etenee pikkuhiljaa, mutta se ole vieläkään johtanut toivottuun tavoitteeseen eli hintojen vakauteen. Energiantuotantoon ja teollisuuden energiankulutukseen taas vaikuttaa nyt ja tulevaisuudessa suuresti EU:n päästökauppajärjestelmä, jonka on tarkoitus toimia keskeisenä välineenä päästöjen vähentämisessä. EU:n päästökauppajärjestelmän arvon osoittaa sen vaikutus Euroopan kasvihuonekaasupäästöihin ja se, missä määrin se edistää maailmanlaajuisia toimia ja/tai kehittyy kattavaksi globaaliksi järjestelmäksi. Pääasiallisena ongelmana on se, ettei järjestelmä ole maailmanlaajuinen, vaan se koskee vain Euroopan unionia. Tästä aiheutuu hiilivuodon vaara, eli kilpailuetu EU:n ulkopuoliselle teollisuudelle. Myös tästä syystä EU:n pitäisi vaatia ilmastonmuutosta käsittelevissä neuvotteluissa, että kasvihuonekaasujen päästökaupasta keskustellaan kansainvälisellä tasolla. Ehdotetun tarkistetun järjestelmän ongelmakohtia tulisi siis pohtia tarkkaan ennakoitujen kustannusvaikutusten minimoimiseksi.

6.2

Voimalaitosten ja paljon energiaa kuluttavan teollisuuden tuotantolaitosten ehdottomat hiilidioksidipäästörajat otettiin käyttöön vuonna 2005. Energiaintensiivisen teollisuuden päästöt ovat teknisten rajoitteiden vuoksi tiiviisti sidoksissa tuotantovolyymeihin, joten päästörajat lisäävät huomattavasti tuotannon kasvun kustannuksia sallittujen määrien ylittyessä. Päästöoikeuksien huutokauppa, joka on määrä aloittaa vuonna 2013, merkitsisi koko perustuotannon kustannusten huomattavaa kasvua, ja sitä ei useimmissa tapauksissa voitaisi siirtää ketjun loppupään asiakkaille.

6.3

EU pyrkii vähentämään hiilidioksidipäästöjä, pitämään tuontiriippuvuuden hallittavalla tasolla ja edistämään teknologian vientiä nostamalla uusiutuvien energialähteiden osuutta. Uusiutuvan energian käytön käynnistämisen rahoittaminen olisi järkevää tavoitteiden kannalta, mutta pysyviä tukijärjestelmiä tulisi välttää. Uusiutuvasta energiasta on lopulta tultava markkinoilla kilpailukykyistä. Energiahintojen tämänhetkinen kehitys sekä uusiutuvia energialähteitä hyödyntävän teknologian kehittyminen ovat jo selvästi parantaneet uusiutuvan energian kilpailukykyä. Uusiutuvan energian käyttöä sähköalalla edistetään EU:ssa nykyään kansallisilla tukijärjestelmillä. Niitä voivat olla mm. kiintiöjärjestelmät ja sertifikaattikauppa tai uusiutuvien energioiden syöttötariffijärjestelmät. Uusiutuvien energioiden lisäkustannukset siirretään yleensä loppukuluttajien sähkön hintaan. Energiaintensiivisen teollisuuden, kuten kaikkien muidenkin käyttäjien, on vielä osallistuttava uusiutuvien energioiden rahoitukseen sähkön hinnan muodossa.

6.4

Vaikka tietyt toimialat, kuten eräät koneteollisuuden osa-alueet, hyötyvät uusiutuvien energialähteiden markkinoista, hyödyt on punnittava suhteessa perusteollisuudelle aiheutuviin kielteisiin vaikutuksiin. Perusteollisuuden hiipuminen uusiutuvan energian tukemisen aiheuttamien lisäkustannusten johdosta vaikuttaisi lisäksi näiden alojen toimitusketjuihin ja siten myös niiden kilpailukykyyn (7). Tämä voidaan välttää ainakin sillä, että kyseiselle teollisuudelle asetetaan kustannusrajat. Uusiutuvan energian markkinoiden kehittyminen avaa mahdollisuuksia myös teknologian — esimerkiksi tuulivoimateknologian — vientiin alueille, joilla sitä voidaan käyttää kannattavalla tavalla. On kuitenkin myös muistettava, että eurooppalaisten yritysten lisäksi Euroopan talous hyötyy Euroopan tuetuista markkinoista — esimerkiksi suuri osa Euroopassa käytetyistä aurinkosähkötuotteista tuodaan Japanista.

6.5

Ydinvoima on tärkeässä asemassa monien EU-maiden energialähteiden yhdistelmässä, kun taas toiset maat ovat päättäneet lopettaa kokonaan sen käytön. Näillä mailla ei ole käytettävissään kohtuuhintaista ja vähän hiilidioksidia tuottavaa energialähdettä perussähköntuotantoa varten, joten se on korvattava fossiilisilla polttoaineilla tai uusiutuvilla energialähteillä (8). Tämän seurauksena sähkön hinta, hiilidioksidipäästöt ja päästölupien hinnat nousevat, millä on vaikutuksensa paljon energiaa kuluttavaan teollisuuteen.

6.6

Monet EU:n jäsenvaltiot ottavat käyttöön veroja pyrkimyksenään vähentää energiankulutusta tai leikata hiilidioksidipäästöjä. Ilmastopolitiikan taloudellisia välineitä käsittelevässä vihreässä kirjassa EU:n komissio pohtii mahdollisuuksia yhdenmukaistaa näitä välineitä kaikkialla Euroopassa ja ottaa käyttöön uusia kannusteita hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi. Sähkön ja energian hinnat nousisivat näin huomattavasti paljon energiaa kuluttavassa teollisuudessa. Kuten aiemmin todettiin, nämä kustannukset voitaisiin kompensoida vain osittain energiatehokkuutta parantavilla toimilla.

7.1

Energia- ja ilmastonmuutospolitiikka ei enää nykyään pysähdy maiden tai alueiden rajoille. Toimitusvarmuus, energiavarojen hupeneminen ja ennen kaikkea ilmastonmuutos ovat globaaleja haasteita. Ilmastonmuutosta voidaan torjua tehokkaasti vain, jos kaikki maailman alueet osallistuvat pyrkimyksiin. Vastaavasti EU:n kunnianhimoinen päästövähennyspolitiikka pysyy tuloksettomana niin kauan kuin teollisuuden kasvu nopeasti kehittyvissä maissa kuten Kiinassa mitätöi aikaansaadut säästöt.

7.2

Globaalien kauppa- ja pääomavirtojen kasvava vuorovaikutus johtaa sijaintipaikkojen välisen kilpailun lisääntymiseen. Paljon energiaa kuluttava teollisuus altistuu myös enenevässä määrin globaalille kilpailulle asiakkaista ja pääomasta. Se kilpailee ensinnäkin suoraan muiden unionin ulkopuolisten materiaalien toimittajien kanssa. Lisäksi tuonnista pitkälti riippuvainen prosessiteollisuus, kuten autonvalmistajat tai koneenrakennusteollisuus, siirtää eteenpäin maailmanmarkkinoiden materiaaliteollisuudelle asettamat kustannuspaineet. Energiaintensiivinen teollisuus eroaa alueellisista sektoreista, kuten sähköalasta, juuri kansainvälisen kilpailutilanteen osalta.

7.3

Maailmanlaajuiset energia- ja ilmastopoliittiset haasteet sekä globaali teollinen kilpailu yhdessä johtavat siihen, että paljon energiaa kuluttavaan teollisuuteen kohdistuva kohtuuton kustannustaakka aiheuttaa tuotannon siirtämisen muualle. Näin tapahtuu silloin, kun Euroopan ulkopuoliset alueet eivät aseta teollisuudelle vastaavia kustannusrasitteita. EU:n ilmasto- ja energiapolitiikan kaikkien osatekijöiden tulisi perustua realistiseen arvioon resursseista (luonnonvarat sekä henkiset ja sosiaaliset voimavarat) ja niiden mahdollisesta kehittämisestä ajan kuluessa (Lissabonin strategia jne.), jotta näitä resursseja voitaisiin hyödyntää kestävästi tulevaisuudessa. EU:n strategisten näkökohtien tulisi heijastella näitä strategisia perustekijöitä.

7.4

Tuotannon siirtyminen johtaisi luultavasti Euroopan ulkopuolisten alueiden päästöjen kasvamiseen, ja tuotantoprosessien energiatehokkuus voisi hyvinkin olla näillä alueilla alkuperämaita heikompaa. Lisäpäästöjä tulee ennen Euroopassa valmistettujen tuotteiden kuljettamisesta Eurooppaan. Vaikka tuotanto siirrettäisiin tehokkaisiin tuotantolaitoksiin, kato olisi kuitenkin kestämätöntä, sillä se johtaisi Euroopan tuotannon alasajoon sekä työpaikkojen ja teknisen osaamisen katoamiseen myös ympäristöteknologian alalla. Kasvihuonekaasupäästöjen maailmanlaajuisen vähentämisen olisi oltava ratkaisevaa yhteisön politiikan määrittelyssä.

7.5

Paljon energiaa kuluttavan teollisuuden siirtyminen muualle johtaisi työllisyyden ja talouskasvun heikkenemiseen. Perusteollisuuden linkin katoaminen ketjusta heikentää myös alueen houkuttelevuutta teollisen ketjun muiden osien näkökulmasta, ja se johtaa arvoketjun kaikkien tasojen heikkenemiseen. Teollinen ydin on kuitenkin välttämätön Euroopan taloudelle. Pelkästään palveluihin perustuva talous ei ole kestävää, sillä monet suurta lisäarvoa tuottavat palvelut ovat sidoksissa teollisuuteen ja myös niitä uhkaisi teollisen perustan häviäminen. Lisäksi johtoaseman säilyttäminen teknologiassa ja innovaatiossa (sekä ympäristöalalla että muilla sektoreilla) riippuu perusteollisuuden säilymisestä Euroopan unionissa.