1

Yhtiö, jonka seuraaja Nadine Fink on, sai 29.3.2012 Maailman henkisen omaisuuden järjestöltä (WIPO) kansainvälisen rekisteröinnin nro 1111651, jossa nimetään Euroopan unioni ja joka koskee seuraavaa kuviomerkkiä:

2

Tavarat, joita varten tavaramerkin rekisteröintiä haettiin, kuuluvat tavaroiden ja palvelujen kansainvälistä luokitusta tavaramerkkien rekisteröimistä varten koskevan, 15.6.1957 tehdyn Nizzan sopimuksen, sellaisena kuin se on tarkistettuna ja muutettuna, mukaisiin luokkiin 14, 18 ja 26, ja ne vastaavat kunkin luokan osalta seuraavaa kuvausta:

3

Tämä kansainvälinen rekisteröinti ilmoitettiin Euroopan unionin teollisoikeuksien virastolle (EUIPO) Euroopan unionin tavaramerkistä 26.2.2009 annetun asetuksen (EY) N:o 207/2009 (EUVL 2009, L 78, s. 1) nojalla. Se julkaistiin Yhteisön tavaramerkkilehden 13.4.2012 ilmestyneessä numerossa 71/2012. Kyseinen kansainvälinen rekisteröinti siirrettiin Nadine Finkille 24.8.2012.

4

Kantaja Nanu-Nana Joachim Hoepp GmbH & Co. KG teki 9.1.2013 asetuksen N:o 207/2009 41 ja 156 artiklan nojalla väitteen kansainvälistä rekisteröintiä vastaan siltä osin kuin siinä nimettiin unioni kaikkien edellä 2 kohdassa tarkoitettujen tavaroiden osalta.

5

Väite perustui aikaisempaan EU-sanamerkkiin NANA, joka rekisteröitiin 19.4.2011 numerolla 6218945 ja jossa nimettiin muun muassa luokkiin 14, 18 ja 26 kuuluvat tavarat, jotka vastaavat seuraavaa kuvausta:

6

Väitteen tueksi vedottiin asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaiseen perusteeseen.

7

Väiteosasto hyväksyi väitteen osittain 21.1.2014 tekemällään päätöksellä. Väite hylättiin tavaroiden samankaltaisuuden puuttumisen vuoksi seuraavien tavaroiden osalta:

8

Väiteosasto hyväksyi väitteen kyseisen kansainvälisen rekisteröinnin kattamien muiden tavaroiden osalta sekaannusvaaran vuoksi.

9

Kantaja valitti 7.3.2014 EUIPO:ssa väiteosaston päätöksestä asetuksen N:o 207/2009 58–64 artiklan nojalla.

10

EUIPO:n ensimmäinen valituslautakunta hylkäsi valituksen 12.11.2015 tekemällään päätöksellä (jäljempänä riidanalainen päätös). Se totesi muun muassa, että väiteosasto oli hylännyt väitteen seuraavien tavaroiden osalta:

11

Valituslautakunta totesi, etteivät nämä tavarat ja aikaisemman tavaramerkin kattamat tavarat ole samankaltaisia. Tässä yhteydessä se totesi muun muassa, että nämä tavarat ovat osaksi yksittäisiä osia ja osaksi raaka-aineita tai puolivalmisteita, joita käytetään ensisijaisesti muiden tavaroiden valmistuksessa ja jotka on siis tarkoitettu erityisen tarkkaavaiselle ammattilaisyleisölle, kun taas aikaisemman tavaramerkin kattamat tavarat ovat lopputuotteita, jotka on tarkoitettu kohtuullisen tarkkaavaiselle loppukuluttajalle. Valituslautakunta totesi, ettei vastakkain asetettujen tavaramerkkien välillä ole sekaannusvaaraa, koska kyseiset tavarat eivät ole samankaltaisia.

12

Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

13

EUIPO vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

14

EUIPO väittää, että kantaja perustelee luokkiin 14, 18 ja 26 kuuluvien tavaroiden samankaltaisuutta koskevia väitteitään suureksi osaksi sellaisten tavaroiden – kuten ”vöiden”, ”vaatteiden” tai ”huonekalujen”, ”vuodevaatteiden” ja ”taiteilijantarvikkeiden” – samankaltaisuudella, jotka kuuluvat todellisuudessa eri luokkiin, kuin joita varten aikaisempi tavaramerkki on rekisteröity, mutta jotka eivät ole olleet EUIPO:n hallinnollisen menettelyn kohteena. Tämän vuoksi kantajan selitykset näistä muista tavaroista pitäisi jättää tutkimatta.

15

Lisäksi EUIPO väittää, että kantaja esittää uusia väitteitä ensimmäisen kerran unionin yleisessä tuomioistuimessa. Tältä osin EUIPO viittaa aluksi kantajan väitteeseen, jonka mukaan ”nahka” ja ”vuodat” eivät ole pelkästään raaka-aineita, jotka on tarkoitettu jalostettaviksi lopputuotteiksi, vaan että niitä myös myydään markkinoilla suoraan sellaisinaan, muun muassa koriste-esineinä. Lisäksi EUIPO katsoo myös, että kantaja on esittänyt uuden väitteen siitä, että aikaisempi tavaramerkki, jonka haltija se on, olisi rekisteröity myös ”nahan jäljitelmille” sellaisinaan. Lopuksi EUIPO väittää sen kantajan väitteen olevan uusi, joka koskee valituslautakunnan aikaisemmissa päätöksissä noudattamaa lähestymistapaa, jonka mukaan ”nahka” ja ”vuodat” ovat samankaltaisia yhtäältä puolivalmiina tavaroina ja toisaalta näistä materiaaleista valmistettuina lopputuotteina. Koska nämä väitteet esitettiin ensimmäisen kerran unionin yleisessä tuomioistuimessa, ne on jätettävä tutkimatta.

16

On muistettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin yleisessä tuomioistuimessa asetuksen N:o 207/2009 65 artiklan 2 kohdan perusteella nostetun kanteen tarkoituksena on valituslautakuntien ratkaisujen laillisuuden valvonta. Mainitun asetuksen puitteissa tämä valvonta on kyseisen asetuksen 76 artiklan mukaan tehtävä ottaen huomioon asian tosiseikat ja oikeudelliset seikat sellaisina, kuin ne on esitetty valituslautakunnalle (ks. vastaavasti tuomio 1.2.2005, SPAG v. SMHV – Dann ja Backer (HOOLIGAN), T‑57/03, EU:T:2005:29, 17 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen.

17

Lisäksi unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 188 artiklan mukaan asian käsittelyyn unionin yleisessä tuomioistuimessa liittyvillä asianosaisten toimittamilla kirjelmillä ei voida muuttaa oikeusriidan kohdetta siitä, mikä se oli valituslautakunnassa.

18

Tiettyjen kantajan väitteiden tutkittavaksi ottamista koskevia EUIPO:n väitteitä on tutkittava nämä periaatteet huomioon ottaen.

19

Sen kantajan väitteen tutkittavaksi ottamisesta, joka liittyy kyseisten tavaroiden vertailuun muiden kuin niiden tavaroiden osalta, jotka ovat olleet EUIPO:n hallinnollisen menettelyn kohteena, on todettava, ettei kantaja merkinnyt väitelomakkeeseen otsikon ”tavarat ja palvelut, joihin väite perustuu”, alle rastia ruutuun ”kaikki rekisteröinnin/hakemuksen tavarat ja palvelut”, vaan ruutuun ”seuraavat tavarat ja palvelut”, ja että se ilmoitti tämän otsikon alla ”kaikki luokkiin 14, 18 ja 26 kuuluvat tavarat”. Kantaja perusti väitteen siis pelkästään tavaroihin, jotka kuuluvat aikaisemman tavaramerkin kattamiin luokkiin 14, 18 ja 26. Näin ollen kantajan väitteet, jotka koskevat muiden tavaroiden samankaltaisuutta, jäävät valituslautakunnassa tehdyn valituksen kohteen ulkopuolelle ja ne on siis jätettävä tutkimatta.

20

Kantajan väite, jonka mukaan ”nahkaa” ja ”vuotia” myydään paitsi raaka-aineena myös lopputuotteina, on sitä vastoin otettava tutkittavaksi.

21

Valituslautakunta nimittäin nojautui riidanalaisen päätöksen 32–35 kohdassa lähinnä notorisiin seikkoihin – eli seikkoihin, jotka jokainen henkilö voi tuntea tai jotka voivat olla tunnettuja yleisesti saatavilla olevista lähteistä – toteamalla, että ”nahat ja nahan jäljitelmät, jotka eivät kuulu muihin luokkiin; vuodat” ovat puolivalmisteita ja että ne on tarkoitettu erilaiselle yleisölle kuin se yleisö, jolle aikaisemman tavaramerkin kattamat lopputuotteet on tarkoitettu.

22

Oikeuskäytännöstä ilmenee, että asianosainen, jota vastaan EUIPO esittää notorisia seikkoja, voi riitauttaa niiden paikkansapitävyyden unionin yleisessä tuomioistuimessa (tuomio 22.6.2006, Storck v. SMHV, C‑25/05 P, EU:C:2006:422, 52 kohta; määräys 3.6.2009, Zipcar v. SMHV, C‑394/08 P, ei julkaistu, EU:C:2009:334, 43 kohta ja tuomio 10.11.2011, LG Electronics v. SMHV, C‑88/11 P, ei julkaistu, EU:C:2011:727, 28 kohta).

23

Lisäksi on todettava, että kantajan EUIPO:n päätöskäytäntöä koskeva väite on myös otettava tutkittavaksi, koska oikeuskäytännön mukaan asianosaisella on oikeus vedota siihen, vaikka näin tehdään ensimmäisen kerran unionin yleisessä tuomioistuimessa ja vaikka tämä käytäntö on EUIPO:ssa käytyä hallinnollista menettelyä myöhempää (ks. vastaavasti tuomio 24.11.2005, Sadas v. SMHV – LTJ Diffusion (ARTHUR ET FELICIE), T‑346/04, EU:T:2005:420, 20 kohta).

24

Lopuksi on todettava, että kantajan väite, jonka mukaan aikaisempi tavaramerkki, jonka haltija kantaja on, on rekisteröity myös ”nahan jäljitelmille” sellaisinaan, on otettava tutkittavaksi ja tutkittava aineellisesti.

25

Tämä kantajan väite koskee lähinnä aikaisemman tavaramerkin kattamien tavaroiden luettelon tulkintaa. Tästä on todettava, että kysymys siitä, onko luokan 18 sanamuotoa luettava aikaisemman tavaramerkin osalta siten, että se sisältää ”nahasta tehdyt tavarat”, ”nahan jäljitelmät” sellaisinaan ja ”nahan jäljitelmistä tehdyt tavarat” vai onko sitä luettava siten, että se kattaa vain ”nahasta tehdyt tavarat” ja ”nahan jäljitelmistä tehdyt tavarat” kuului valituslautakunnassa esitettyihin tosiseikkoihin ja oikeudellisiin seikkoihin.

26

Voidakseen tutkia kyseisten tavaroiden samuutta tai samankaltaisuutta EUIPO:n elinten on nimittäin aina määritettävä tavarat, jotka vastakkain asetetut tavaramerkit kattavat, ja tässä yhteydessä niiden on tarvittaessa tulkittava niiden tavaroiden luetteloa, joita varten tavaramerkki on rekisteröity. Ei siis voida katsoa, että väite, joka koskee aikaisemman tavaramerkin kattamien tavaroiden luettelon tulkintaa, ei liittyisi asiaan sellaisena kuin se on esitetty valituslautakunnalle. Nimittäin ne kysymykset, jotka on ehdottomasti ratkaistava, jotta asiasta voidaan lausua, kuuluvat valituslautakunnassa käsitellyn asian tosiseikkoihin ja oikeudellisiin seikkoihin (ks. vastaavasti tuomio 1.2.2005, HOOLIGAN,T‑57/03, EU:T:2005:29, 25 kohta).

27

On todettava, että kantaja totesi valituslautakunnalle tehdyn valituksen perusteluissa, että väiteosasto oli hylännyt väitteen luokkaan 14 kuuluvien tavaroiden ”jalometalliset vetoketjujen tarvikkeet ja koristeet”, luokkaan 18 kuuluvien tavaroiden ”vuodat” ja luokkaan 26 kuuluvien tavaroiden ”vyönsoljet; jalometalliset vetoketjujen tarvikkeet ja koristeet” osalta.

28

On todettava, ettei tässä luettelossa mainita ”jalometalleja ja niiden seoksia” tai ”nahkaa ja nahan jäljitelmiä”, joiden osalta väite oli myös hylätty.

29

Vaikka valituslautakunta tarkasteli tavaroita ”nahka ja nahan jäljitelmät”, se ei tarkastellut tavaroita ”jalometallit ja niiden seokset”, koska se totesi, ettei väiteosasto ollut hylännyt väitettä näiden viimeksi mainittujen tavaroiden osalta.

30

Tästä on todettava, että väiteosaston päätöksen päätösosasta ilmenee, että vaikka viimeksi mainittu hyväksyi väitteen ”jalometalleista ja niiden seoksista valmistettujen tavaroiden” osalta, se kuitenkin hylkäsi väitteen ”jalometallien ja niiden seosten” osalta, joista se totesi, etteivät ne ole samankaltaisia kuin aikaisemman tavaramerkin kattamat tavarat. Väiteosasto totesi päätöksensä sivulla kuusi, että se hylkää väitteen kaikkien tavaroiden osalta, jotka eivät ole samankaltaisia kuin aikaisemman tavaramerkin kattamat tavarat ja joihin sisältyivät ”jalometallit ja niiden seokset”.

31

Koska valituslautakunta totesi, että väiteosasto oli hylännyt väitteen pelkästään riidanalaisen päätöksen 1 kohdassa lueteltujen tavaroiden osalta – joihin kuuluvat kyseisen kansainvälisen rekisteröinnin kattamien luokkaan 14 kuuluvien tavaroiden osalta pelkästään ”jalometalliset vetoketjujen tarvikkeet ja koristeet” – ilman mitään viittausta ”jalometalleihin ja niiden seoksiin”, osapuolia on kehotettu prosessinjohtotoimella unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 89 artiklan nojalla lausumaan yhtäältä riidan kohteen laajuudesta valituslautakunnassa ja toisaalta mahdollisesta oikeudenkäyntiväitteestä, jonka mukaan valituslautakunta ei ottanut kantaa luokkaan 14 kuuluviin ”jalometalleihin ja niiden seoksiin” kyseisen kansainvälisen rekisteröinnin osalta.

32

Yhtäältä kantaja tarkensi vastauksena esitettyihin kysymyksiin, että sen valituslautakunnalle tekemä valitus koski väiteosaston päätöstä kokonaisuudessaan siltä osin kuin väite oli hylätty. Näin ollen valituslautakunnalle tehty valitus piti ymmärtää siten, että siinä riitautettiin myös väitteen hylkääminen tavaroiden ”nahka ja nahan jäljitelmät” ja ”jalometallit ja niiden seokset” osalta.

33

Kantaja esittää, että koska valituslautakunta teki virheen, kun se ei lausunut ”jalometalleista ja niiden seoksista”, riidanalainen päätös pitäisi kumota.

34

Toisaalta EUIPO totesi, että riidan laajuus ei ilmene selvästi kantajan valituslautakunnalle esittämästä vaatimuksesta. EUIPO totesi kuitenkin, että valituslautakunnan olisi pitänyt tulkita mainittua vaatimusta siten, että se koskee kaikkia tavaroita, joiden osalta väiteosasto oli hylännyt väitteen ja joihin kuuluivat ”nahka ja nahan jäljitelmät” ja ”jalometallit ja niiden seokset”.

35

EUIPO:n mukaan virheellä, joka johtuu valituslautakunnan laiminlyönnistä todeta ”jalometalleista ja niiden seoksista”, ei ole vaikutuksia käsiteltävänä olevan asian ratkaisemisessa sitä suuremmalla syyllä, että kantaja on itse jättänyt mainitsematta nämä tavarat sekä valituksessaan EUIPO:ssa että kannekirjelmässään unionin yleisessä tuomioistuimessa.

36

Edellä esitettyjen seikkojen perusteella on todettava, että kantajan valituslautakunnalle tekemän valituksen kohteena oli väiteosaston päätös kokonaisuudessaan siltä osin kuin väite oli hylätty. Tämä toteamus ilmenee selvästi sekä EUIPO:n lomakkeesta, joka koskee valituksen laajuutta, että kantajan kirjelmässä, jossa esitetään valituksen perusteet, esitetyistä vaatimuksista. Yhtäältä nimittäin kantaja on rastittanut mainitun lomakkeen ruudun, joka merkitsi sitä, että päätös riitautettiin kokonaisuudessaan, ja toisaalta se vaati kirjelmässään ensiksi, että väite hyväksyttäisiin kaikkien kyseisten tavaroiden osalta, ja toiseksi, että kyseisen kansainvälisen rekisteröinnin suoja unionissa hylättäisiin täysin. Sekä kantaja että EUIPO ovat lisäksi vahvistaneet vastauksissaan esitettyihin kysymyksiin, että kantajan valituslautakunnalle tekemän valituksen kohteena oli väiteosaston päätös kokonaisuudessaan siltä osin kuin väite oli hylätty.

37

Näin ollen on todettava, että valituslautakunta ei ole lausunut sille tehdystä valituksesta siltä osin kuin se koskee väitteen hylkäämistä kyseisen kansainvälisen rekisteröinnin kattamien luokkaan 14 kuuluvien ”jalometallien ja niiden seosten” osalta. Näin tehdessään valituslautakunta rikkoi asetuksen N:o 207/2009 64 artiklan 1 kohdan ensimmäisestä virkkeestä johtuvaa velvollisuuttaan lausua sille tehdystä valituksesta. Tämä velvollisuus on ymmärrettävä siten, että valituslautakunnan on ratkaistava jokainen sille esitetty vaatimusten osa kokonaisuudessaan joko hyväksymällä se, jättämällä se tutkimatta tai hylkäämällä se perusteettomana. On todettava, että tämän velvoitteen laiminlyönti voi vaikuttaa valituslautakunnan päätöksen sisältöön, ja kysymyksessä on näin ollen olennainen menettelymääräys, jonka rikkominen voidaan tutkia viran puolesta (tuomio 10.6.2008, Gabel Industria Tessile v. SMHV – Creaciones Garel (GABEL), T‑85/07, EU:T:2008:186, 20 kohta).

38

Vastoin EUIPO:n väitettä sen unionin yleiselle tuomioistuimelle antamissa kirjallisissa vastauksissa ei voida olettaa, että valituslautakunta hylätessään valituksen kokonaisuudessaan olisi vahvistanut toiminnallisen jatkuvuuden nojalla väiteosaston kannan ”jalometallien ja niiden seosten” osalta. Riidanalaisesta päätöksestä ilmenee nimittäin, ettei valituslautakunta ole todennut, että nämä tavarat olivat sille tehdyn valituksen kohteena. Ei siis voida todeta, että valituslautakunnan tarkoituksena oli yhtyä väiteosaston päätelmiin ”jalometallien ja niiden seosten” osalta.

39

Lisäksi on todettava, ettei unionin yleinen tuomioistuin voi ratkaista sellaista kysymystä, johon valituslautakunta ei ole ottanut kantaa (ks. vastaavasti tuomio 5.7.2011, Edwin v. SMHV, C‑263/09 P, EU:C:2011:452, 72 kohta). Käsiteltävässä asiassa on kuitenkin selvää, ettei valituslautakunta ole lausunut lainkaan ”jalometalleista ja niiden seoksista”. Riidanalainen päätös on näin ollen kumottava siltä osin kuin valituslautakunta on jättänyt lausumatta kyseisen kansainvälisen rekisteröinnin kattamista luokkaan 14 kuuluvista ”jalometalleista ja niiden seoksista”.

40

Kantaja väittää analyysissään, joka koskee vastakkain asetettujen tavaramerkkien kattamien luokkaan 18 kuuluvien tavaroiden välistä suhdetta, että aikaisempi tavaramerkki, jonka haltija se on, on rekisteröity ”nahasta tehdyille tavaroille”, ”nahan jäljitelmille” sellaisinaan sekä ”nahan jäljitelmistä tehdyille tavaroille”. Sen päättely nojautuu saksan kielellä, jolla aikaisemman tavaramerkin rekisteröintihakemus jätettiin, laadittuun tavaraluetteloon, jossa todetaan seuraavaa: ”Waren aus Leder und Lederimitationen sowie Waren daraus (soweit in Klasse 18 enthalten)” (tavarat nahasta ja nahan jäljitelmistä sekä niistä tehdyt tavarat (luokassa 18)).

41

EUIPO riitauttaa tämän kantajan väitteen. Yhtäältä se väittää, että aikaisemman tavaramerkin kattamien luokkaan 18 kuuluvien tavaroiden luettelon sanamuoto on erilainen kuin Nizzan sopimuksen sanamuoto, joka on seuraava: ”Nahat ja nahan jäljitelmät ja niistä tehdyt tavarat, jotka eivät sisälly muihin luokkiin – –”. Toisaalta EUIPO väittää, että tämän luokan nojalla myönnetyn suojan laajuus on epätarkka ja tulkinnanvarainen, ja ettei se joka tapauksessa täytä selvyyden ja täsmällisyyden kriteereitä, jotka unionin tuomioistuin vahvisti 19.6.2012 antamassaan tuomiossa Chartered Institute of Patent Attorneys (C‑307/10, EU:C:2012:361).

42

On todettava, että asetuksen N:o 207/2009 120 artiklan 3 kohdan sanamuodon – jonka mukaan ”epäselvissä tapauksissa, sillä [EUIPO:n] kielellä, jolla EU-tavaramerkkiä koskeva hakemus on tehty, laadittu teksti on todistusvoimainen” – mukaan kyseisen sanamuodon antaman suojan laajuuden on käsiteltävässä asiassa määräydyttävä saksankielisen version mukaan (ks. vastaavasti tuomio 21.3.2013, Event v. SMHV – CBT Comunicación Multimedia (eventer EVENT MANAGEMENT SYSTEMS), T‑353/11, ei julkaistu, EU:T:2013:147, 14–16 kohta).

43

Lisäksi on muistettava, että yhteisön tavaramerkistä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 40/94 täytäntöönpanosta 13.12.1995 annetun komission asetuksen (EY) N:o 2868/95 (EYVL 1995, L 303, s. 1) 2 säännön 2 kohdan, sellaisena kuin sitä sovelletaan tosiseikkojen tapahtumahetkellä, mukaan luettelo tavaroista ja palveluista, joita varten tavaramerkkiä haetaan, on muotoiltava niin, että tavaroiden ja palvelujen laatu selvästi ilmenee.

44

Tästä seuraa, että sen, joka hakee merkin rekisteröintiä EU-tavaramerkiksi, on esitettävä pyynnössään luettelo tavaroista tai palveluista, joita varten rekisteröintiä haetaan, ja toimitettava kustakin näistä tavaroista ja palveluista kuvaus, josta ilmenee selvästi sen laatu (tuomio 23.11.2011, Pukka Luggage v. SMHV – Azpiroz Arruti (PUKKA), T‑483/10, ei julkaistu, EU:T:2011:692, 37 kohta).

45

Tämä selvyysvaatimus vahvistettiin 19.6.2012 annetulla tuomiolla Chartered Institute of Patent Attorneys (C‑307/10, EU:C:2012:361), johon EUIPO viittaa huomautuksissaan ja jossa unionin tuomioistuin totesi perustellusti, että hakijan on yksilöitävä tavarat ja palvelut, joille EU-tavaramerkkiä haetaan, riittävän selvästi ja täsmällisesti, jotta toimivaltaiset viranomaiset ja taloudelliset toimijat voivat pelkästään tällä perusteella määrittää tavaramerkin antaman suojan laajuuden (tuomio 19.6.2012, Chartered Institute of Patent Attorneys, C‑307/10, EU:C:2012:361, 64 kohta).

46

On todettava, että käsiteltävässä asiassa edellä mainittu saksankielinen sanamuoto voidaan ymmärtää kahdella eri tavalla. Yhtäältä sitä voidaan tulkita kantajan ehdottamalla tavalla, kuten edellä 40 kohdassa on todettu. Tällainen tulkinta perustuu olettamaan siitä, että koska sanaa ”tavarat” käytetään sekä kyseiseen luokkaan 18 kuuluvien tavaroiden kuvauksen alussa että lopussa, tämän sanan ensimmäinen käyttö viittaa pelkästään osaan ”nahka”, kun taas ilmaisu ”sowie Waren daraus (soweit in Klasse 18 enthalten)” (sekä siitä tehdyt tavarat (luokassa 18)) koskee osaa ”nahan jäljitelmät”. Tästä johtuu, että tämän tulkinnan mukaan mainittu sanamuoto kattaa myös ”nahan jäljitelmät”. Toisaalta tämä sanamuoto voidaan myös ymmärtää EUIPO:n puoltamassa merkityksessä eli siten, että siinä viitataan pelkästään ”nahkaan ja nahan jäljitelmiin” lopputuotteina.

47

On todettava, että kantajan valitsema aikaisemman tavaramerkin kattamien luokkaan 18 kuuluvien tavaroiden luettelon sanamuoto on moniselitteinen, koska se mahdollistaa kaksi edellä mainittua erilaista tulkintaa, eikä se näin ollen voi täyttää asetuksen N:o 2868/95 2 säännön 2 kohdasta ja oikeuskäytännöstä johtuvaa selvyysvaatimusta. On todettava, että kantaja on itse luonut tämän moniselitteisyyden lisäämällä sanat ”Waren aus” (tavarat, jotka on tehty) ennen luokan 18 yleisotsikkoa. Edellä 44 ja 45 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti kantajan on täsmennettävä aikaisemman tavaramerkin kattamien luokkaan 18 kuuluvien tavaroiden luettelon sanamuoto. Jos kantajan tarkoituksena oli hakea suojaa erityisesti ”nahan jäljitelmille”, sen oli valittava sellainen tavaraluettelon sanamuoto, josta tämä aikomus ymmärretään selvästi.

48

On katsottava, että tavaramerkin haltija ei voi hyötyä siitä, että se ei noudata velvollisuuttaan määrittää tavaraluettelo selvästi ja täsmällisesti. Kyseistä sanamuotoa ei joka tapauksessa pidä tulkita sillä tavoin, että se sisältää kantajan eduksi myös ”nahan jäljitelmät” sellaisinaan.

49

Näin ollen kantajan väite, jonka mukaan aikaisempi tavaramerkki kattaa ”nahan jäljitelmät”, on hylättävä.

50

Kantaja vetoaa vain yhteen kanneperusteeseen, joka perustuu asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan rikkomiseen.

51

Se perustaa kanteensa väitteisiin, jotka koskevat valituslautakunnan riidanalaisessa päätöksessä tekemää arviointia sekaannusvaaran puuttumisesta kyseisten tavaramerkkien väliltä. Kantaja väittää erityisesti, että valituslautakunta totesi virheellisesti, että kyseisen kansainvälisen rekisteröinnin kattamat tavarat ja aikaisemman tavaramerkin kattamat tavarat eivät ole samankaltaisia. Näin ollen se esittää, että valituslautakunta totesi virheellisesti, ettei sekaannusvaaraa ole.

52

EUIPO kiistää kantajan väitteet.

53

Aluksi on todettava, että asetuksen N:o 209/2009 151 artiklan 1 kohdan mukaan jokaisella Euroopan unionin nimeävällä kansainvälisellä rekisteröinnillä on sen tavaramerkkien kansainvälistä rekisteröintiä koskevaan Madridin sopimukseen liittyvän 27.6.1989 tehdyn pöytäkirjan (EUVL 2003, L 296, s. 22) 3 artiklan 4 kohdassa tarkoitetusta rekisteröintipäivästä lukien samat vaikutukset kuin EU-tavaramerkin rekisteröintihakemuksella. Asetuksen N:o 207/2009 156 artiklan 1 kohdassa säädetään, että Euroopan unionin nimeäviä kansainvälisiä rekisteröintejä vastaan voi tehdä väitteen samalla tavalla kuin julkaistuja EU-tavaramerkkiä koskevia hakemuksia vastaan.

54

Asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaan aikaisemman tavaramerkin haltijan vastustuksesta tavaramerkkiä ei rekisteröidä, jos sen vuoksi, että se on sama tai samankaltainen kuin aikaisempi, samoja tai samankaltaisia tavaroita tai palveluja varten oleva tavaramerkki, sen alueen yleisön keskuudessa, jolla aikaisempi tavaramerkki on suojattu, on sekaannusvaara. Sekaannusvaara sisältää vaaran tavaramerkin ja aikaisemman tavaramerkin välisestä mielleyhtymästä.

55

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan sekaannusvaara on olemassa, jos yleisö saattaa luulla, että kyseiset tavarat tai palvelut ovat peräisin samasta yrityksestä tai taloudellisesti keskenään sidoksissa olevista yrityksistä. Saman oikeuskäytännön mukaan sekaannusvaaraa on arvioitava kokonaisuutena sen mukaan, mikä käsitys kohdeyleisöllä on asianomaisista merkeistä ja tavaroista tai palveluista, ja huomioon on otettava kaikki tekijät, joilla on merkitystä kyseisessä yksittäistapauksessa, ja etenkin merkkien samankaltaisuuden ja niiden tavaroiden tai palvelujen samankaltaisuuden, jotka ne kattavat, välinen keskinäinen riippuvuus (ks. tuomio 29.9.1998, Canon, C‑39/97, EU:C:1998:442, 16, 17 ja 29 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 9.7.2003, Laboratorios RTB v. SMHV – Giorgio Beverly Hills (GIORGIO BEVERLY HILLS), T‑162/01, EU:T:2003:199, 30–33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

56

Asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettu sekaannusvaara edellyttää yhtä aikaa, että kyseiset tavaramerkit ovat samoja tai samankaltaisia sekä että niiden kattamat tavarat tai palvelut ovat samoja tai samankaltaisia. On kyse kumulatiivisista edellytyksistä (ks. tuomio 8.3.2013, Mayer Naman v. SMHV – Daniel e Mayer (David Mayer), T‑498/10, ei julkaistu, EU:T:2013:117, 47 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

57

Edellä mainittujen periaatteiden valossa on tutkittava, katsoiko valituslautakunta perustellusti, ettei kyseisten tavaramerkkien välillä ole kyseisten tavaroiden osalta sekaannusvaaraa.

58

Oikeuskäytännön mukaan sekaannusvaaran kokonaisarvioinnissa on otettava huomioon asianomaisen tuoteryhmän tavanomaisesti valistunut sekä kohtuullisen tarkkaavainen ja huolellinen keskivertokuluttaja. On myös otettava huomioon se, että keskivertokuluttajan tarkkaavaisuusaste voi vaihdella asianomaisen tavara- tai palveluryhmän mukaan (ks. tuomio 13.2.2007, Mundipharma v. SMHV – Altana Pharma (RESPICUR), T‑256/04, EU:T:2007:46, 42 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

59

Käsiteltävässä asiassa on todettava, kun otetaan huomioon se seikka, että aikaisempi tavaramerkki on EU-tavaramerkki, että sekaannusvaaran arvioinnissa merkityksellinen alue on unionin alue, kuten valituslautakunta perustellusti totesi ja mitä kantaja ei myöskään riitauta.

60

Kantaja sitä vastoin riitauttaa valituslautakunnan toteamuksen, jonka mukaan merkityksellinen kuluttajien ryhmä, jonka osalta sekaannusvaaraa on arvioitava, koostuu erityisen tarkkaavaisesta erikoistuneesta yleisöstä.

61

Koska kantajan tästä esittämät väitteet koskevat suurelta osin tiettyjä seikkoja, jotka eivät kuulu kyseisten tavaroiden vertailevaan analyysiin, näitä väitteitä tutkitaan mainittujen tavaroiden samankaltaisuutta arvioitaessa.

62

Näin ollen kanteen tutkimista on jatkettava vertailemalla tavaroita.

63

Valituslautakunta totesi riidanalaisessa päätöksessä yhtäältä, että kyseiset kaksi tavararyhmää, jotka kuuluvat luokkiin 14 ja 26, jotka sekä kyseinen kansainvälinen rekisteröinti että aikaisempi tavaramerkki kattavat, eroavat toisistaan luonteeltaan, käyttötarkoitukseltaan ja käyttötavaltaan. Se totesi, etteivät nämä tavarat ole samankaltaisia sillä perusteella, että vyönsoljet ja jalometalliset vetoketjujen tarvikkeet ja koristeet ovat erillisiä osia, joita käytetään ensisijaisesti vetoketjujen tai vöiden valmistukseen tai koristeluun ja jotka ovat siis puolivalmisteita, kun taas aikaisemman tavaramerkin kattamat luokkiin 14 ja 26 kuuluvat tavarat ovat lopputuotteita, joista osa näyttää ja mittaa aikaa (kellot ja ajanmittauslaitteet) ja osa on koruja tai koristeita.

64

Valituslautakunta totesi lisäksi, etteivät kyseiset tavarat ole toisiinsa nähden täydentäviä, koska riitautetut erilliset osat eivät ole välttämättömiä tai tärkeitä aikaisemman tavaramerkin kattamien luokkiin 14 ja 26 kuuluvien lopputuotteiden käyttämiselle. Lisäksi kyseisiä tavaroita ei myydä samojen jakelukanavien kautta. Niillä on täysin eri käyttötarkoitus eivätkä ne kilpaile keskenään. Lopuksi on todettava, että koska kyseisiä tavaroita ei ole tarkoitettu samalle yleisölle, ne eivät siis ole keskenään vaihdettavissa. Valituslautakunta katsoi näin ollen, etteivät kyseiset luokkiin 14 ja 26 kuuluvat tavarat ole samankaltaisia.

65

Toisaalta valituslautakunta totesi, että lopputuotteet, muun muassa aikaisemman tavaramerkin kattamat luokkaan 18 kuuluvat ”laukut”, eroavat sekä luonteensa että käyttötarkoituksensa kannalta kyseisen kansainvälisen rekisteröinnin kattamista luokkiin 14 ja 26 kuuluvista erillisistä osista. Vaikka oletetaan, että vetoketjujen ja vöiden erilliset osat olisivat välttämättömiä aikaisemman tavaramerkin kattamien luokkaan 18 kuuluvien tavaroiden käytölle siltä osin kuin nämä tavarat ovat vetoketjuja, vöitä tai olkavöitä, kyseiset kuluttajat eivät kuitenkaan olettaisi, että näitä tavaroita tarjoavat samat valmistajat.

66

Kantaja riitauttaa valituslautakunnan arvioinnin useista syistä. Aluksi se väittää, että valituslautakunta jätti ottamatta huomioon sen, että kyseisiä tavaroita voidaan käyttää myös erikseen kokonaisina tavaroina, jotka on suunnattu myös loppukuluttajille. Tältä osin kantaja viittaa erityisesti ilmaisulla ”vetoketjujen koristeet” – kuten riipukset, ketjut, renkaat –, joita voidaan lisätä vetoketjuihin lopputuotteiden, kuten laukkujen tai vaatteiden, koristelemiseksi, nimettyjen tavaroiden, monimuotoisuuteen. Samalla tavoin ”vyönsolkia” pidetään kaupan kokonaisina tavaroina, joiden avulla loppukuluttajat voivat kiinnittää esimerkiksi pitkiä kankaita, kuten lakanoita, verhoja tai kasukoita, vartaloon tai korostaa näiden muotoa. Lisäksi kantaja väittää, että kyseisiä tavaroita jakelevat samat valmistajat, niitä ostaa sama yleisö ja niitä tarjotaan samoissa myyntipaikoissa. Näin ollen kohdeyleisö saattaa kuvitella, että niiden välillä on välitön yhteys ja täydentävyyssuhde. Lisäksi mainittujen tavaroiden täydentävyys perustuu niiden luonteeltaan esteettisen käyttötarkoituksen, jona on lopputuotteiden koristelu, läheisyyteen.

67

EUIPO kiistää kantajan väitteet.

68

Aluksi on huomattava, kuten vakiintuneessa oikeuskäytännössä on todettu, että kyseisten tavaroiden tai palveluiden samankaltaisuuden arvioinnissa on otettava huomioon kaikki niiden väliseen suhteeseen liittyvät merkitykselliset tekijät. Näihin tekijöihin kuuluvat erityisesti tavaroiden ja palvelujen luonne, käyttötarkoitus, käyttötavat sekä se, ovatko ne keskenään kilpailevia vai toisiaan täydentäviä. Huomioon voidaan ottaa myös muita tekijöitä, kuten kyseisten tavaroiden jakelukanavat (ks. vastaavasti tuomio 11.7.2007, El Corte Inglés v. SMHV – Bolaños Sabri (PiraÑAM diseño original Juan Bolaños), T‑443/05, EU:T:2007:219, 37 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

69

Ensiksi kantajan väitteestä, jonka mukaan kyseisiä luokkiin 14 ja 26 kuuluvia tavaroita eli ”jalometallisia vetoketjujen koristeita” ja ”vyönsolkia” voidaan pitää kaupan myös kokonaisina tavaroina suoraan loppukuluttajille, on todettava, että vaikka näin voisi olla, tällä ei kuitenkaan voida kyseenalaistaa sitä tosiseikkaa, että nämä tavarat on pääasiallisesti tarkoitettu myytäväksi lopputuotteita työstäville ammattilaisille ja erityisesti vöiden ja vetoketjujen valmistajille.

70

Tätä päätelmää ei voida horjuttaa kantajan esittämillä väitteillä. Tästä on todettava erityisesti, että kantajan väite, jonka mukaan kuluttajat voivat ”vyönsoljilla” kiinnittää lakanakankaita ja verhoja tai kasukoita vartaloon, ei voida hyväksyä. ”Vyönsoljet” ovat nimittäin itse luonteensa ja käyttötarkoituksensa vuoksi tavaroita, joiden tarkoitus on sulkea vöitä, eivätkä tavaroita, joita käytetään kantajan ilmoittamilla tavoilla.

71

Lisäksi on todettava, että kantaja väittää, että kyseisiä tavaroita jakelevat samat valmistajat tai toisiinsa yhteydessä olevat valmistajat, ja että niitä tarjotaan samoissa jakelupaikoissa ja lisäksi samoilla osastoilla. Se kuitenkin esittää pelkän väitteen tarkentamatta, minkä tyyppinen yritys sen mukaan valmistaa sekä kyseisiä tavaroita että aikaisemman tavaramerkin kattamia tavaroita ja missä jakelupaikoissa näitä tavaroita tarjotaan.

72

Toiseksi kantajan väite, joka koskee kyseisten tavaroiden täydentävyyttä – ja joka perustuu niiden esteettiseen käyttötarkoitukseen koristaa lopputuotteita –, on hylättävä.

73

Tästä on aluksi todettava, että oikeuskäytännön valossa tavarat ja palvelut ovat toisiaan täydentäviä, kun niiden välillä on läheinen yhteys siinä mielessä, että toinen tavara on välttämätön tai tärkeä toisen tavaran käytön kannalta, joten kuluttajat voivat ajatella, että sama yritys on vastuussa näiden kahden tavaran valmistuksesta tai kahden palvelun tarjoamisesta (tuomio 30.4.2015, Tecalan v. SMHV – Ensinger (TECALAN), T‑100/14, ei julkaistu, EU:T:2015:251, 40 kohta; ks. myös vastaavasti tuomio 22.1.2009, Commercy v. SMHV – easyGroup IP Licensing (easyHotel), T‑316/07, EU:T:2009:14, 57 ja 58 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

74

Lisäksi oikeuskäytännön mukaan tavaroiden välisen esteettisen täydentävyyden on vastattava todellista esteettistä tarvetta siinä mielessä, että tavara on välttämätön tai tärkeä toisen tavaran käyttämistä varten ja että kuluttajat pitävät tavanomaisena ja normaalina, että kyseisiä tavaroita käytetään yhdessä (tuomio 11.7.2007, Mülhens v. SMHV – Minoronzoni (TOSCA BLU), T‑150/04, EU:T:2007:214, 36 kohta; ks. myös vastaavasti tuomio 1.3.2005, Sergio Rossi v. SMHV – Sissi Rossi (SISSI ROSSI), T‑169/03, EU:T:2005:72, 60 ja 62 kohta).

75

Käsiteltävässä asiassa on todettava, että erilaisen luonteensa vuoksi kyseiset tavarat eli yhtäältä ”vyönsoljet” ja ”jalometalliset vetoketjujen tarvikkeet ja koristeet”, jotka kuuluvat kyseisen kansainvälisen rekisteröinnin kattamiin luokkiin 14 ja 26, ja toisaalta näihin samoihin luokkiin kuuluvat aikaisemman tavaramerkin kattamat tavarat eli kellot, korut tai koristetuotteet, kuten avaimenperät ja jalometalliset koriste-esineet sekä tekokukat, eivät ole välttämättömiä eivätkä lainkaan tärkeitä toistensa käytölle.

76

Kantajan väitteestä, joka liittyy yhtäältä ”jalometallisten vetoketjujen tarvikkeiden ja koristeiden” ja toisaalta aikaisemman tavaramerkin kattamien luokkaan 18 kuuluvien ”laukkujen” täydentävyyteen, on todettava, etteivät ”jalometalliset vetoketjujen tarvikkeet ja koristeet” ole tärkeitä tai välttämättömiä laukun käytölle. Laukkua, vaikka siinä olisikin vetoketju, voidaan nimittäin käyttää lisäämättä tähän vetoketjuun koristetta. Lisäksi jos kysymystä käsitellään tärkeyden eli sen kannalta, ovatko ”laukut” välttämättömiä ”vetoketjujen tarvikkeiden ja koristeiden” käytölle, on todettava, että on varmasti totta, että vetoketjujen koristeen käyttämiseksi tarvitaan tavaraa, joka on varustettu vetoketjulla. On kuitenkin todettava, etteivät laukut ole ainoita tavaroita, joissa on tällainen sulkemisjärjestelmä. Vetoketjujen koristetta voidaan myös käyttää esimerkiksi vaatteessa, jossa on vetoketju. Tästä on lisäksi todettava, että on olemassa laukkuja, joissa ei ole vetoketjujärjestelmää. Yhteys ”jalometallisten vetoketjun koristeiden” ja ”laukkujen” välillä ei siis ole läheinen. Tästä on todettava, että tavaroiden toteamiseksi samankaltaisiksi niiden täydentävyyden nojalla ei ole riittävää, että tavara on välttämätön tai tärkeä toisen käytölle, vaan tästä on vielä seurattava, että kuluttaja voi ajatella saman yrityksen valmistaneen ne (ks. edellä 74 kohta). Toisin sanoen on tarkasteltava, ovatko ”laukut” tärkeitä ”vetoketjujen koristeiden” käytölle siinä määrin, että yleisö voisi ajatella, että sama yritys on vastuussa näiden tavaroiden valmistuksesta (ks. vastaavasti tuomio 14.5.2013, Sanco v. SMHV – Marsalman (Kanan kuva), T‑249/11, EU:T:2013:238, 39 kohta. On todettava, että yhteys ”jalometallisten vetoketjun koristeiden” ja ”laukkujen” välillä ei ole riittävän läheinen, jotta kuluttajat voisivat ajatella, että sama yritys on vastuussa näiden tavaroiden valmistuksesta. Yleisö ei odota, että laukkujen valmistaja pitää kaupan myös vetoketjujen koristeita.

77

Lisäksi on todettava, kuten valituslautakunta totesi riidanalaisen päätöksen 26 kohdassa, ettei kaikkien riidanalaisten tavaroiden mahdollinen käyttö koristeena riitä luomaan tavaroiden samankaltaisuutta. Tämä seikka on nimittäin liian yleinen, jotta se voisi yksinään olla peruste todeta, että kyseiset tavarat ovat täydentäviä ja tämän vuoksi samankaltaisia.

78

Edellä esitetystä ilmenee, että kantajan argumentointi kyseisten tavaroiden väitetystä täydentävyydestä on hylättävä.

79

Edellä 68 kohdassa mainitun oikeuskäytännön nojalla merkityksellisten tekijöiden osalta on yhtäältä huomattava, että kantaja on itse myöntänyt, etteivät kyseiset tavarat ole keskenään kilpailevia. Toisaalta on todettava, että kyseiset tavarat eivät erilaisen luonteensa vuoksi ole myöskään korvaavia.

80

Kun otetaan huomioon edellä mainitut seikat, valituslautakunta totesi virhettä tekemättä, että kyseiset tavarat eivät ole samankaltaisia.

81

Valituslautakunta totesi riidanalaisessa päätöksessä, että kyseisen kansainvälisen rekisteröinnin kattamat luokkaan 18 kuuluvat tavarat ”nahka”, ”nahan jäljitelmät” ja ”vuodat” ovat raaka-aineita tai puolivalmisteita, jotka on tarkoitettu työstettäviksi tai jatkojalostettaviksi ja jotka on tämän vuoksi tarkoitettu nahkatuotteiden valmistajille ja siis erikoistuneelle yleisölle. Se totesi, että mainitut tavarat ovat hyvin erilaisia kuin aikaisemman tavaramerkin kattamat tavarat, jotka puolestaan ovat loppukuluttajille tarkoitettuja lopputuotteita. Valituslautakunnan mukaan se seikka, että kyseiset puolivalmisteet ovat tarpeellisia tiettyjen aikaisemman tavaramerkin kattamien lopputuotteiden, kuten kaikentyyppisten laukkujen ja matkalaukkujen, lompakkojen tai pussien, valmistuksessa, ei riitä kyseisten tavaroiden toteamiseksi samankaltaisiksi, koska nämä lopputuotteet voivat myös olla muista materiaaleista valmistettuja. Yleisö ei siis oleta, että näitä tavaroita tarjoavat samat valmistajat. Valituslautakunta totesi, etteivät luokkaan 18 kuuluvat kyseiset tavarat ole samankaltaisia.

82

Kantaja kiistää tämän valituslautakunnan arvioinnin useista syistä. Aluksi se toteaa, että EUIPO:n eri valituslautakunnat ovat jo aikaisemmissa päätöksissään myöntäneet mahdollisuuden todeta yhtäältä nahka, nahan jäljitelmät ja vuodat puolivalmisteina ja toisaalta näistä materiaaleista valmistetut lopputuotteet samankaltaisiksi. Lisäksi se väittää, ettei myöskään nahkaa, nahan jäljitelmiä ja vuotia pidetä kaupan pelkästään puolivalmisteina tai raaka-aineina, vaan niitä voidaan myös myydä sellaisinaan suoraan loppukuluttajalle. Tältä osin kantaja viittaa näiden tavaroiden käyttöön koriste-esineinä, kuten mattoina tai seinäkoristeina. Lisäksi vuotia käytetään myös päällyksinä tai istuinpäällisinä. Näissä tapauksissa riidanalaisia tavaroita ei jalosteta muiksi tavaroiksi vaan niitä käytetään kokonaisina tavaroina. Kantajan mukaan kyseiset tavarat ovat näin ollen samankaltaisia.

83

EUIPO kiistää kantajan väitteet.

84

Ensiksi kantajan väitteestä, joka liittyy valituslautakuntien aikaisempaan päätöskäytäntöön, jossa on puollettu yhtäältä nahan ja vuotien puolivalmisteina ja toisaalta näistä aineista valmistettujen tavaroiden samankaltaisuutta, on todettava, että vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että EUIPO:n valituslautakuntien merkin rekisteröintiä EU-tavaramerkiksi koskevat päätökset kuuluvat asetuksen N:o 207/2009 mukaan sidotun toimivallan eivätkä vapaan harkintavallan käyttöön. Mainittujen päätösten laillisuutta on näin ollen arvioitava yksinomaan tämän asetuksen perusteella eikä valituslautakuntien aikaisemman päätöksentekokäytännön perusteella (tuomio 26.4.2007, Alcon v. SMHV, C‑412/05 P, EU:C:2007:252, 65 kohta ja tuomio 24.11.2005, Sadas v. SMHV – LTJ Diffusion (ARTHUR ET FELICIE), T‑346/04, EU:T:2005:420, 71 kohta). Lisäksi on joka tapauksessa todettava, että unionin yleinen tuomioistuin on jo todennut, etteivät ”nahat ja nahan jäljitelmät” ja niistä tehdyt tavarat, kuten laukut, matkalaukut, sateenvarjot, päivänvarjot ja kävelykepit, kuten ne, jotka aikaisempi tavaramerkki käsiteltävässä asiassa kattaa, ole samankaltaisia (ks. vastaavasti tuomio 25.11.2010, Vidieffe v. SMHV – Ellis International Group (GOTHA), T‑169/09, ei julkaistu, EU:T:2010:484, 7 ja 29 kohta).

85

Toiseksi kantajan väitteestä, jonka mukaan nahkaa, nahan jäljitelmiä ja vuotia ei pidetä kaupan pelkästään raaka-aineina tai puolivalmisteina vaan niitä voidaan myydä myös kokonaisina tavaroina suoraan loppukuluttajalle, on todettava, että vaikka näin oletettaisiin, tällä ei kuitenkaan voida kyseenalaistaa sitä tosiseikkaa, että nämä tavarat on tarkoitettu etupäässä ammattilaisyleisölle (ks. vastaavasti tuomio 9.11.2016, Birkenstock Sales v. EUIPO (Risteileviä aaltoviivoja esittävä kuviomerkki), T‑579/14, valitus vireillä, EU:T:2016:650, 32 kohta).

86

Lisäksi on todettava, että tavaroilla ”nahka ja nahan jäljitelmät; vuodat” on erilainen luonne ja käyttötarkoitus kuin aikaisemman tavaramerkin kattamilla tavaroilla. Kun nimittäin kyseisen kansainvälisen rekisteröinnin tarkoittamat tavarat ovat pääasiassa raaka-aineita nahasta, nahan jäljitelmistä ja vuodista tehtyjen tavaroiden valmistajille, aikaisemman tavaramerkin kattamien tavaroiden tarkoituksena on peittää ja vaatettaa ihmisvartalon osia, kuljettaa tavaroita ja suojata sateelta ja auringolta. Tästä on lisäksi todettava, että unionin tuomioistuimet ovat myöntäneet, että osan aikaisemman tavaramerkin kattamista tavaroista, kuten ”sateenvarjojen ja ”päivänvarjojen”, voitaisiin niiden päätehtävän lisäksi myös katsoa kuuluvan muotialalle sanan laajassa merkityksessä, koska kuluttaja voi käyttää niitä tietyn ulkoisen imagon luomiseksi (ks. vastaavasti tuomio 9.11.2016, Risteileviä aaltoviivoja esittävä kuviomerkki, T‑579/14, valitus vireillä, EU:T:2016:650, 118 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

87

Kyseisiä tavaroita valmistavat niiden erilaisen luonteen vuoksi yleensä eri valmistajat ja niitä myydään eri jakelukanavia pitkin. Näiden tavaroiden välillä ei ole myöskään kilpailusuhdetta.

88

”Nahan ja nahan jäljitelmien; vuotien” mahdollisesta täydentävyydestä tiettyjen aikaisemman tavaramerkin kattamien luokkaan 18 kuuluvien tavaroiden kanssa on syytä muistuttaa, että oikeuskäytännön mukaan toisiaan täydentävät tavarat ovat tavaroita, joiden välillä on läheinen yhteys siinä mielessä, että toinen tavara on välttämätön tai tärkeä toisen tavaran käytön kannalta, joten kuluttajat voivat ajatella, että sama yritys on vastuussa näiden tavaroiden valmistuksesta (ks. vastaavasti tuomio 11.7.2007, PiraÑAM diseño original Juan Bolaños, T‑443/05, EU:T:2007:219, 48 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Käsiteltävässä asiassa on todettava, ettei kantaja ole tarkentanut niitä syitä, joiden vuoksi kyseiset tavarat olisivat välttämättömiä tai ainakin tärkeitä toistensa käytölle.

89

Kantaja ei voi väittää, että aikaisemman tavaramerkin kattamat tavarat ja ”nahka ja nahan jäljitelmät; vuodat” ovat täydentäviä sillä perusteella, että ensiksi mainitut valmistetaan toiseksi mainituista. Tästä on todettava, että valituslautakunta totesi riidanalaisen päätöksen 34–36 kohdassa perustellusti, ettei se, että kyseisen kansainvälisen rekisteröinnin kattamat luokkaan 18 kuuluvat tavarat ovat välttämättömiä tiettyjen aikaisemman tavaramerkin kattamien luokkaan 18 kuuluvien tavaroiden, kuten kaikenlaisten laukkujen ja matkalaukkujen, valmistuksessa, ole riittävää kyseisten tavaroiden toteamiseksi samankaltaisiksi, koska näitä tavaroita voidaan valmistaa myös muista aineista ja koska yleisö ei näin ollen oleta, että mainittuja tavaroita tarjoavat samat valmistajat.

90

Edellä esitetystä ilmenee, että valituslautakunta totesi arviointivirhettä tekemättä, etteivät kyseiset luokkaan 18 kuuluvat tavarat ole samankaltaisia.

91

On todettava, että koska yksi sekaannusvaaran toteamisen kumulatiivisista edellytyksistä ei käsiteltävässä asiassa täyty, kantajan merkkien samankaltaisuutta koskevat väitteet ovat tehottomia.

92

Edellä esitetyn perusteella on todettava, että valituslautakunta totesi perustellusti, ettei kyseisten tavaramerkkien välillä ole kyseisten tavaroiden osalta sekaannusvaaraa.

93

Tästä seuraa, että riidanalainen päätös on kumottava siltä osin kuin valituslautakunta on jättänyt lausumatta sille tehdystä valituksesta kyseisen kansainvälisen rekisteröinnin kattamien luokkaan 14 kuuluvien ”jalometallien ja niiden seoksien” osalta. Muilta osin kanne on hylättävä.

94

Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 3 kohdassa määrätään, että jos asiassa osa vaatimuksista ratkaistaan toisen asianosaisen ja osa toisen asianosaisen hyväksi, kukin asianosainen vastaa omista kuluistaan.

95

Näin ollen kumpikin osapuoli on velvoitettava vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (viides jaosto),

on ratkaissut asian seuraavasti: