EUR-Lex Access to European Union law

Back to EUR-Lex homepage

This document is an excerpt from the EUR-Lex website

Viides taloudellista ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta käsittelevä kertomus

Legal status of the document This summary has been archived and will not be updated, because the summarised document is no longer in force or does not reflect the current situation.

Viides taloudellista ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta käsittelevä kertomus

Kertomuksen ensimmäisessä osassa esitellään komission käynnistämän, koheesiopolitiikan tulevaisuutta koskevan julkisen kuulemisen tärkeimmät päätelmät. Kertomuksen toisessa osassa analysoidaan yhteisön alueiden kilpailukykyä ja keskeisiä tekijöitä, joihin alueellinen kilpailukyky ja talouskasvu perustuvat.

SÄÄDÖS

Komission tiedonanto parlamentille ja neuvostolle, tehty 19. kesäkuuta 2008, "Viides taloudellista ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta käsittelevä kertomus Kasvavat alueet, kasvava Eurooppa" [KOM(2008) 371 lopullinen – ei julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä].

TIIVISTELMÄ

Kertomukseen on koottu tiivistelmä yli sadan institutionaalisen ja muun kuin institutionaalisen sidosryhmän kannanotoista julkisen kuulemisen yhteydessä, jonka komissio käynnisti EU:n koheesiopolitiikan tulevaisuudesta.

Koheesiopolitiikan tulevat painopisteet

Komission julkisessa kuulemisessa saamien kannanottojen mukaan koheesiopolitiikalla on vuoden 2013 jälkeen jatkettava niin Euroopan unionin kasvun tukemista kuin alueellisten kehityserojen vähentämistä seuraavilla keinoilla:

  • edistetään kilpailukykyä myöntämällä rahoitusvaroja keskeisille aloille, jotka on määritelty uudistetussa Lissabonin strategiassa,
  • edistetään aktiivista työmarkkinapolitiikkaa, jotta kannustetaan sosiaalista osallisuutta ja pienennetään köyhyyden riskiä,
  • edistetään kestävää kehitystä erityisesti parantamalla energiatehokkuutta ja kehittämällä uusiutuvaa energiaa.

Alueellista yhteistyötä pidetään koheesiopolitiikan olennaisena osana. Tulevaisuudessa halutaan helpottaa yhteistyötä myös muiden kuin naapurialueiden tai samaan maantieteelliseen alueeseen kuuluvien alueiden kanssa. Olennaisen tärkeänä pidetään myös yhteistyötä EU:n naapurialueiden ja -maiden kanssa.

Politiikan hallintoa olisi parannettava syventämällä alue- ja paikallisviranomaisten roolia politiikan täytäntöönpanossa ja selventämällä eri osapuolien (komissio, jäsenvaltiot, alueet ja muut toimijat) vastuunjakoa.

Lisäksi politiikan täytäntöönpanoa voitaisiin parantaa uusilla välineillä, kuten hyödyntämällä muita rahoitusvälineitä, joita ovat pankkilainat, mikroluotot, riskipääomavälineet tai julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuusvälineet. Lopuksi koheesiopolitiikan, yhteisön muiden toimintalinjojen ja kansallisten toimintalinjojen koordinointia olisi parannettava.

Lähentyminen, kasvu ja alueiden talouden rakennemuutos

Komissio luokittelee alueet sen perusteella, kuuluvatko ne koheesiopolitiikan kahteen ensimmäiseen tavoitteeseen. Komissio analysoi alueiden lähentymistä koskevia tekijöitä kolmella nopeasti kasvavalla alalla, joita ovat:

  • rahoitus- ja liike-elämän palvelut,
  • kauppa, liikenne ja viestintä,
  • rakentaminen.

Lähivuosien alueellinen kehitys riippuu myös innovaatiotoimintaan ja inhimilliseen pääomaan tehtävistä sijoituksista.

Lähentymisalueilla on käynnistetty syvä talouden rakenneuudistus erityisesti palvelualan kasvun ansiosta. Alueilla on kehitettävä lähivuosina suuren lisäarvon tuovaa teollista tuotantoa, nykyaikaistettava maataloutta ja parannettava työntekijöiden ammattipätevyyttä.

Siirtymäalueilla kolme kasvutoimialaa ovat edistyneet merkittävästi, mutta alueiden on kuitenkin kehitettävä palveluja ja teollisuutta kuroakseen kiinni jälkeen jäänyttä kehitystään.

Alueellisen kilpailukyvyn ja työllisyyden tavoitteeseen kuuluvilla alueilla työllisyys- ja tuottavuusaste paranivat voimakkaasti erityisesti palvelualaan erikoistumisen myötä. Alueet ovat kilpailukykyisiä maailmantalouteen nähden suuren lisäarvon tuovan teollisen tuotannon ja tutkimukseen ja kehitykseen tehtyjen sijoituksien ansiosta.

Taustaa

Tämän kertomuksen päätelmät perustuvat vuonna 2007 käynnistettyyn koheesiopolitiikkaa koskevaan julkiseen kuulemiseen vuosien 2008–2009 talousarvion tarkastamisen ja EU:n menojen tulevien painopisteiden esittelyn yhteydessä. Koheesiopolitiikan tulevaisuutta koskevaa keskustelua jatketaan julkisella kuulemisella, joka käynnistetään lokakuussa 2008 alueellista koheesiota koskevasta vihreästä kirjasta.

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle, tehty 15. toukokuuta 2008, koheesiopolitiikan strategioita ja ohjelmia ohjelmakaudella 2007–2013 koskevien neuvottelujen tuloksista [KOM(2008) 301 lopullinen - Ei julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä].

Komission, jäsenvaltioiden, alueellisten ja paikallisten viranomaisten ja paikallisten toimijoiden välillä on käynnistetty neuvotteluprosessi koheesiopolitiikan täytäntöönpanon kohentamiseksi.

Neuvottelujen myötä on laadittu alue- tai alakohtaisia strategioita kasvun tehostamiseksi, uusien työpaikkojen luomiseksi ja varainkäytön ja ohjelmien laadun kohentamiseksi.

See also

Lisätietoja on saatavana Euroopan komission aluepolitiikan pääosaston Internet-sivustolla.

Viimeisin päivitys 22.01.2009

Top