Back to EUR-Lex homepage

EUR-Lex Access to European Union law

Back to EUR-Lex homepage

This document is an excerpt from the EUR-Lex website

Use quotation marks to search for an "exact phrase". Append an asterisk (*) to a search term to find variations of it (transp*, 32019R*). Use a question mark (?) instead of a single character in your search term to find variations of it (ca?e finds case, cane, care).
Search tips
Need more search options? Use the Advanced search
You are here

Document 62002CC0371

Julkisasiamiehen ratkaisuehdotus Léger 13 päivänä marraskuuta 2003.
Björnekulla Fruktindustrier AB vastaan Procordia Food AB.
Ennakkoratkaisupyyntö: Svea hovrätt - Ruotsi.
Tavaramerkit - Direktiivi 89/104/ETY - Direktiivin 12 artiklan 2 kohdan a alakohta - Tavaramerkin julistaminen menetetyksi - Tavaramerkki, josta on tullut elinkeinotoiminnassa yleisesti käytetty nimitys - Arvioitaessa merkityksellinen kohderyhm.
Asia C-371/02.

European Court Reports 2004 I-05791

ECLI identifier: ECLI:EU:C:2003:615

Date of document:
13/11/2003
Date lodged:
16/10/2002
Author:
Unionin tuomioistuin
Country or organisation from which the request originates:
Ruotsi
Form:
Julkisasiamiehen ratkaisuehdotus
Authentic language:
ranska
Type of procedure:
Ennakkoratkaisupyyntö
Applicant:
Alustavat tiedot
Defendant:
Alustavat tiedot
Judge-Rapporteur:
Gulmann
Advocate General:
Léger
Treaty:
Euroopan talousyhteisön perustamissopimus
Link
Select all documents mentioning this document
Instruments cited in case law:
Conclusions

JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
PHILIPPE LÉGER
13 päivänä marraskuuta 2003(1)



Asia C-371/02



Björnekulla Fruktindustrier AB
vastaan
Procordia Food AB


(Svea hovrättin (Ruotsi) esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

Tavaramerkit – Ensimmäisen direktiivin 89/104/ETY 12 artiklan 2 kohdan a alakohta – Tavaramerkin julistaminen menetetyksi – Tavaramerkki, josta on tullut elinkeinotoiminnassa siitä tavarasta tai palvelusta yleisesti käytetty nimitys, jota varten tavaramerkki on rekisteröity – Arviointiperusteet – Arvioinnin kannalta merkityksellisten kohderyhmien määrittäminen – Ammatinharjoittajat, jotka ovat kaupallisessa mielessä tekemisissä kyseisen tyyppisten tavaroiden tai palvelujen kanssa – Kyseisen tyyppisten tavaroiden tai palvelujen kuluttajat tai loppukäyttäjät






1.        Miten on arvioitava sitä, onko tavaramerkistä tullut elinkeinotoiminnassa sellaisesta tavarasta tai palvelusta yleisesti käytetty nimitys, jota varten kyseinen tavaramerkki on rekisteröity, jolloin tavaramerkki on julistettava menetetyksi? Onko tällaisen toteamuksen perustuttava ainoastaan niiden ammatinharjoittajien näkökantaan, jotka ovat kaupallisessa mielessä tekemisessä tämäntyyppisten tavaroiden tai palvelujen kanssa, vai myös kyseessä olevien kuluttajien näkökantaan?

2.        Lähinnä tällaiset ovat kysymykset, jotka Svea hovrätt (Ruotsi) on esittänyt riita-asiassa, jonka asianosaisina on kaksi taloudellista toimijaa ja jossa on kyse sanamerkistä, joka koskee Ruotsissa yleisesti kulutettua elintarviketta. Kansallinen tuomioistuin pyytää näillä kysymyksillään yhteisöjen tuomioistuinta ensimmäistä kertaa tulkitsemaan jäsenvaltioiden tavaramerkkilainsäädännön lähentämisestä 21 päivänä joulukuuta 1988 annetun ensimmäisen neuvoston direktiivin 89/104/ETY (2) 12 artiklan 2 kohdan a alakohdan säännöksiä.

I  Asiaa koskevat oikeussäännöt

A  Yhteisön lainsäädäntö

3.        Direktiivillä pyritään kansallisten tavaramerkkilainsäädäntöjen ensimmäisellä lähentämisellä poistamaan tällä alalla vallitsevat erot, jotka ovat omiaan rajoittamaan tavaroiden vapaata liikkuvuutta ja palvelujen tarjoamisen vapautta sekä toisaalta vääristämään kilpailua yhteismarkkinoilla ja jotka välittömimmin vaikuttavat kyseisten markkinoiden toimintaan. (3)

4.        Tätä tarkoitusta varten direktiivissä säädetään, että tavaramerkin rekisteröimiseen perustuvien oikeuksien saamisen ja säilyttämisen edellytykset ovat kaikissa jäsenvaltioissa pääsääntöisesti samat ja että asianmukaisesti rekisteröidyt tavaramerkit nauttivat yhdenmukaista suojaa. (4)

5.        Tavaramerkkien rekisteröinnin osalta direktiivin 2 artiklassa säädetään, että tavaramerkkinä voi olla mikä tahansa merkki, joka voidaan esittää graafisesti, jos sillä voidaan erottaa yrityksen tavarat tai palvelut toisen yrityksen tavaroista tai palveluista. (5)

6.        Kyseisen edellytyksen mukaisesti direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa luetellaan joukko tapauksia, joissa merkkiä ei voida rekisteröidä tavaramerkiksi tai joissa tavaramerkki on julistettava mitättömäksi, jos merkki on jo rekisteröity tavaramerkiksi.

7.        Asia on näin erityisesti silloin, kun kyseessä ovat tavaramerkit, joilta puuttuu erottamiskyky, (6) sekä tavaramerkit, joita kutsutaan kuvaileviksi, eli ”yksinomaan sellaisista merkeistä tai merkinnöistä muodostuvat tavaramerkit, jotka voivat elinkeinotoiminnassa osoittaa tavaroiden tai palvelujen lajia, laatua, määrää, käyttötarkoitusta, arvoa tai maantieteellistä alkuperää, tavaroiden valmistusajankohtaa tai palvelujen suoritusajankohtaa taikka muita tavaroiden tai palvelujen ominaisuuksia”. (7)

8.        Näin on myös silloin, kun kyseessä ovat ”yksinomaan sellaisista merkeistä tai merkinnöistä muodostuvat tavaramerkit, jotka ovat tulleet yleisessä kielenkäytössä tai hyvän kauppatavan mukaan tavanomaisiksi”. (8)

9.        Näissä kolmessa tapauksessa tavaramerkiltä ei kuitenkaan saa evätä rekisteröintiä tai sitä ei voida julistaa mitättömäksi, jos tavaramerkki on ennen rekisteröintihakemuksen tekopäivää käytössä tullut erottamiskykyiseksi. (9)

10.      Tavaramerkkien suojan osalta direktiivin 5 artiklan 1 kohdassa on vahvistettu periaate, jonka mukaan rekisteröidyn tavaramerkin haltijalla on tiettyjen tavaroiden tai palvelujen osalta tavaramerkkiin yksinoikeus, joka oikeuttaa tavaramerkin haltijan käyttämään tavaramerkiksi rekisteröityä merkkiä yksin ilman ajallisia rajoituksia.

11.      Direktiivin 12 artiklan mukaan tavaramerkki voidaan julistaa menetetyksi kolmessa eri tapauksessa.

12.      Yksi näistä tapauksista on esitetty direktiivin 12 artiklan 2 kohdan a alakohdassa, ja kyse on tilanteesta, jossa tavaramerkin ”rekisteröintipäivän jälkeen siitä on tavaramerkin haltijan toiminnan tai toimimatta jättämisen vuoksi tullut elinkeinotoiminnassa sellaisesta tavarasta tai palvelusta yleisesti käytetty nimitys, jota varten se on rekisteröity”. Kansallisen tuomioistuimen esittämä tulkintapyyntö koskee juuri näitä direktiivin säännöksiä.

13.      Jatkona direktiiville on yhteisön tavaramerkistä 20 päivänä joulukuuta 1993 annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 40/94 (10) luotu yhteisön tavaramerkki, eli teollisoikeuteen kuuluva uusi käsite, joka on erillinen kansallisesta tavaramerkistä ja jonka oikeusvaikutukset ovat samanlaiset kaikkialla yhteisössä. (11)

14.      Tavaramerkin saamista ja suojaa sekä tavaramerkin menetetyksi julistamista koskevat asetuksen säännökset ovat samanlaiset kuin direktiivin säännökset tai ainakin hyvin laajasti verrannolliset näiden kanssa. (12)

B  Kansallinen lainsäädäntö

15.      Ruotsissa 2.12.1960 annetun tavaramerkkilain (1960:644), sellaisena kuin se on muutettuna direktiivin täytäntöönpanemiseksi, 25 §:ssä säädetään, että tavaramerkin rekisteröinti on julistettava menetetyksi, jos tavaramerkki on menettänyt erottamiskykynsä.

16.      Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että lain esitöihin sisältyy toteamus, jonka mukaan ”tutkittaessa sitä, onko tavaramerkki menettänyt erottamiskykynsä, erityistä painoa on annettava niiden tahojen näkemykselle, jotka ovat kaupallisessa mielessä tekemisissä kyseisen tavaran kanssa”. (13)

17.      Kyseinen toteamus vastaa sitä, mitä on esitetty varumärkes- och firmautredningin (tavaramerkki- ja toiminimitoimikunta) mietinnössä, jonka mukaan ”ei riitä, että merkittävä osa kohderyhmästä mieltää tavaramerkin vapaasti käytettävissä olevaksi nimitykseksi, jos ne, jotka ovat kyseisen tavaran kanssa läheisimmin tekemisissä, vähäistä laajemmassa määrin yhä mieltävät tavaramerkin erottamiskykyiseksi”. (14) Mietinnössä täsmennetään, että ”tältä osin alemman jakeluportaan, tukkukaupan, tavaratalojen ja vähittäiskaupan sisäänosto-osastojen ym. näkemys on ratkaiseva, kun sitä vastoin sillä, kuinka vähittäiskauppojen myymälähenkilökunta tai kuluttajat mieltävät merkin, on vähäisempi merkitys”. (15)

II  Tosiseikat ja pääasian käsittelyn vaiheet

18.      Procordia Food AB -niminen ruotsalainen yhtiö (jäljempänä Procordia) on maustettua kurkkuhakkelussäilykettä koskevan rekisteröidyn tavaramerkin Bostongurka haltija.

19.      Toinen ruotsalainen yhtiö Björnekulla Fruktindustrier AB (jäljempänä Björnekulla) valmistaa maustekurkkuja, maustettuja punajuuria ja muita puolisäilykkeitä.

20.      Björnekulla nosti Procordiaa vastaan kanteen, jossa vaadittiin sen tavaramerkin julistamista menetetyksi, jonka haltija viimeksi mainittu yhtiö on. Kanteensa tueksi Björnekulla väitti, että kyseinen tavaramerkki on menettänyt erottamiskykynsä, koska yhtiön mukaan sanamerkkiä Bostongurka pidetään maustettua kurkkuhakkelusta tarkoittavana yleisnimenä. Björnekulla esitti tältä osin kaksi markkinatutkimusta, jotka perustuivat kuluttajille suunnattuun mielipidetutkimukseen, ja kyseisten markkinatutkimusten mukaan suurin osa haastatelluista ihmisistä katsoi, että kuka hyvänsä maustetun kurkkuhakkeluksen valmistaja voi vapaasti käyttää sanaa Bostongurka.

21.      Procordia kiisti tämän väitteen. Tässä tarkoituksessa se vetosi markkinatutkimukseen, joka oli suunnattu suurille toimijoille päivittäistavarakaupan, suurkeittiöiden ja katukeittiöiden alalla. Kyseisen tutkimuksen mukaan puolet haastatelluista oli ilmoittanut tuntevansa sanan Bostongurka maustetun kurkkuhakkeluksen tavaramerkkinä.

22.      Asiaa käsitellyt tuomioistuin eli tingsrätt (Ruotsi) hylkäsi Björnekullan esittämän vaatimuksen tavaramerkin julistamisesta menetetyksi sillä perusteella, että kyseinen yhtiö ei ollut osoittanut, että kyseinen tavaramerkki ei ole enää erottamiskykyinen. Tingsrätt katsoi erityisesti Ruotsin tavaramerkkilain esitöihin nojautuen, että kyseessä olevien tavaroiden jakeluverkosto on asian kannalta merkityksellinen kohderyhmä arvioitaessa sitä, onko riidanalainen tavaramerkki menettänyt erottamiskykynsä.

23.      Björnekulla valitti tästä päätöksestä Svea hovrättiin. Kyseisen yhtiön mukaan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että yleisön käsitys on ratkaiseva sen selvittämiseksi, voidaanko tavaramerkki direktiivin mukaan rekisteröidä ja onko olemassa sekaannusvaara, joka voi aiheuttaa sen, että tavaramerkkiä loukataan. Asian pitäisi olla näin myös tavaramerkin menettämisen osalta.

24.      Procordia puolestaan väittää, että sekä direktiivin esityöt että sen sanamuoto – erityisesti direktiivin eri kieliversioiden vertailu – osoittavat, että asian kannalta merkityksellisen kohderyhmän muodostavat ne, jotka ovat kaupallisessa mielessä tekemisissä kyseisen tavaran kanssa.

III  Ennakkoratkaisukysymys

25.      Otettuaan huomioon asianosaisten esittämät väitteet Svea hovrätt päätti lykätä asian ratkaisemista ja esittää yhteisöjen tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Sellaisessa tapauksessa, jossa usea kaupan porras on tekemisissä tavaran kanssa ennen kuin se tavoittaa kuluttajan, mikä on tai mitkä ovat tavaramerkkidirektiivin 12 artiklan 2 kohdan a alakohdan soveltamisen kannalta merkityksellinen kohderyhmä tai merkitykselliset kohderyhmät arvioitaessa sitä, onko tavaramerkistä tullut elinkeinotoiminnassa sellaisesta tavarasta yleisesti käytetty nimitys, jota varten se on rekisteröity?”

IV  Asian tarkastelu

26.      Kansallinen tuomioistuin haluaa tällä kysymyksellään ennen kaikkea tietää, onko direktiivin 12 artiklan 2 kohdan a alakohdan säännöksiä tulkittava siten, että arvioitaessa sitä, onko tavaramerkistä tullut elinkeinotoiminnassa sellaisesta tavarasta yleisesti käytetty nimitys, jota varten kyseinen tavaramerkki on rekisteröity, jolloin tavaramerkki on julistettava menetetyksi, on otettava huomioon ainoastaan niiden ammattipiirien näkemykset, jotka ovat kaupallisessa mielessä tekemisissä kyseisen tyyppisten tavaroiden kanssa, vai onko myös kyseisen tyyppisten tavaroiden kuluttajien näkemykset otettava huomioon.

27.      Tämä kysymys koskee erityisesti sellaista tapausta, jossa kyseinen tavara kulkee usean kaupan portaan kautta ennen kuin se saavuttaa kuluttajat tai loppukäyttäjät, eli jossa kyseisen tavaran pitäminen kaupan tapahtuu jakeluverkossa, johon liittyy useita peräkkäisiä välikäsiä, kuten jakelijat ja vähittäiskauppiaat.

28.      Tähän kysymykseen vastaamiseksi on yhteisöjen tuomioistuimessa noudatettujen tulkintamenetelmien mukaisesti tarkasteltava direktiivin sanamuotoa, erityisesti sen eri kieliversioita, minkä jälkeen tarkastellaan direktiivin yleistä rakennetta ja tavoitteita. (16)

A  Direktiivin 12 artiklan 2 kohdan a alakohdan sanamuoto

29.      Kuten jo totesin, direktiivin 12 artiklan 2 kohdan a alakohdassa säädetään, että ”tavaramerkki on julistettava menetetyksi – – , jos sen rekisteröintipäivän jälkeen siitä on tavaramerkin haltijan toiminnan tai toimimatta jättämisen vuoksi tullut elinkeinotoiminnassa sellaisesta tavarasta tai palvelusta yleisesti käytetty nimitys, jota varten se on rekisteröity”. (17)

30.      Tässä asiassa vallitsevan erimielisyyden ydinkysymys koskee edellä mainittuun 12 artiklan 2 kohdan a alakohtaan sisältyvän ilmaisun ”elinkeinotoiminnassa” merkityksen määrittämistä. Olettaen, että kyseisellä ilmaisulla viitataan merkitykselliseen kohderyhmään tai kohderyhmiin, joiden näkemys on otettava huomioon arvioitaessa sitä, onko tavaramerkistä tullut yleisesti käytetty nimitys, on ensiksi tarkasteltava sitä, onko edellä mainittujen säännösten sanamuodon perusteella mahdollista tunnistaa tältä osin merkityksellinen kohderyhmä tai merkitykselliset kohderyhmät.

31.      Direktiivin esitöistä ei mielestäni ole suurta apua tarkasteltaessa riidanalaisten säännösten sanamuotoa.

32.      Mikään seikka ei nimittäin tarkasti valaise merkitystä, joka on annettava sanalle ”elinkeinotoiminnassa”, jonka komissio lisäsi 17.12.1985 annettuun muutettuun direktiiviehdotukseensa. (18)

33.      Lisäksi toisin kuin Procordia ja Ruotsin hallitus väittävät, mitään ratkaisevaa johtopäätöstä ei voida tehdä siitä, että direktiivin 12 artiklan 2 kohdan a alakohdassa käytetään ilmaisua ”elinkeinotoiminnassa” eikä ilmaisua ”yleisön keskuudessa”, jota käytetään direktiivin 4 artiklan 1 kohdan b alakohdassa ja 5 artiklan 1 kohdan b alakohdassa. En ole vakuuttunut siitä – kuten ei myöskään komissio – että nämä kaksi ilmaisua olisi asetettava vastakkain. On joka tapauksessa virheellistä luulla, että ilmaisulla ”yleisön keskuudessa” viitataan ainoastaan kuluttajiin eikä ammatinharjoittajiin. Vaikka vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ”sillä, miten tämän tyyppisten tavaroiden tai palvelujen keskivertokuluttaja ymmärtää tavaramerkit, on ratkaiseva merkitys sekaannusvaaran kokonaisarvioinnissa” (19) direktiivin 4 artiklan 1 kohdan b alakohdassa ja 5 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetun mukaisesti, tästä ei voi päätellä, että ainoastaan kyseisellä näkemyksellä on merkitystä, eli että kyseessä olevien ammatinharjoittajien näkemystä ei voida lainkaan ottaa huomioon.

34.      Näin ollen on edettävä direktiivin eri kieliversioiden vertailuun.

35.      Kuten yhteisöjen tuomioistuin on korostanut asiassa 283/81, Cilfit ym., 6.10.1982 antamassaan tuomiossa, (20) ”on – – huomattava, että yhteisön oikeuden säädökset laaditaan usealla kielellä ja että kaikki kieliversiot ovat todistusvoimaisia”, (21) jolloin ”yhteisön oikeuden säännöksen tai määräyksen tulkinta edellyttää – – kieliversioiden vertailua”. (22) Toisin sanoen – kuten yhteisöjen tuomioistuin on todennut asiassa 19/67, Van der Vecht, 5.12.1967 antamassaan tuomiossa (23) – ”yhteisön asetusten yhtenäisen tulkinnan välttämättömyyden takia säännöksen tekstiä ei voida tarkastella erillisenä, vaan sitä on epäselvissä tapauksissa tulkittava ja sovellettava muilla kielillä laadittujen kieliversioiden valossa”. (24)

36.      Procordian tavoin katson, että ilmaisun ”in the trade” käyttäminen englanninkielisessä versiossa tuntuu viittaavan tiettyyn kohderyhmään, eli ammatinharjoittajiin, jotka harjoittavat tiettyä kaupallista tai teollista toimintaa tietyssä portaassa tai tietyllä alalla ja joiden näkemys on ainoa huomioon otettava näkemys. (25) Vaikuttaa näin ollen siltä, että kuluttajien näkemystä ei ole otettava huomioon arvioitaessa sitä, onko tavaramerkistä tullut direktiivin 12 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitettu yleisesti käytetty nimitys.

37.      Direktiivin 12 artiklan 2 kohdan a alakohdan suomenkielinen versio tuntuu olevan samansuuntainen. Sanan ”elinkeinotoiminnassa” käyttämisen voidaan nimittäin tulkita viittaavan ainoastaan taloudellisiin toimijoihin heidän ammattitoimintansa yhteydessä, eli kuluttajat jätetään ulkopuolelle.

38.      Direktiivin muissa kieliversioissa ei kuitenkaan esiinny tällaista kuluttajan jättämistä ulkopuolelle.

39.      Italiankielisellä ilmaisulla ”la generica denominazione commerciale”, kuten myös vastaavalla kreikankielisellä ilmaisulla, pyritään nimittäin perustamaan sen arviointi, onko tietty nimitys yleisnimen kaltainen, kaikkien niiden ihmisten (ammatinharjoittajien tai kuluttajien) näkemyksiin, jotka käyttävät kyseistä nimitystä kaupallisissa suhteissa, eli tavaroiden oston tai myynnin tai palvelujen suorittamisen yhteydessä.

40.      Tällainen käsitys esiintyy direktiivin ranskankielisessä versiossa. Ilmaisu ”dans le commerce” on nimittäin ilmaisun ”sur le marché” synonyymi. (26) Kun puhutaan markkinoista, tarkoitetaan tarjonnan ja kysynnän kohtaamista tai vaihdantaa ja kauppaa erityisesti ammatinharjoittajien ja kuluttajien välillä. Ilmaisun ”dans le commerce” käyttämisellä pyritään siis ilmaisemaan, että sen arvioimiseksi, onko tavaramerkistä tullut yleisesti käytetty nimitys, on otettava samalla kertaa huomioon sekä niiden ammatinharjoittajien näkemys, jotka ovat kaupallisessa mielessä tekemisissä kyseisen tyyppisten tavaroiden tai palvelujen kanssa, että niiden kuluttajien näkemys, joihin kyseinen tavaroiden tai palvelujen myynti on suunnattu.

41.      Se, mitä juuri esitin direktiivin ranskankielisestä versiosta, tuntuu pätevän myös direktiivin muihin kieliversioihin, eli espanjan-, portugalin-, hollannin-, ruotsin-, tanskan- ja saksankielisiin versioihin. (27)

42.      Tästä direktiivin kieliversioiden vertailusta ilmenee, että suurin osa kieliversioista vahvistaa oikeaksi väitteen, jonka mukaan direktiivin 12 artiklan 2 kohdan a alakohtaa on tulkittava siten, että arvioitaessa sitä, onko tavaramerkistä tullut yleisesti käytetty nimitys, on otettava samalla kertaa huomioon sekä niiden ammatinharjoittajien näkemys, jotka ovat kaupallisessa mielessä tekemisissä kyseisen tyyppisten tavaroiden tai palvelujen kanssa, että kyseisen tyyppisten tavaroiden tai palvelujen kuluttajien näkemys.

43.      Kun otetaan huomioon direktiivin eri kieliversioiden väliset erot ja se, että direktiivin esitöissä ei ole lisävalaistusta antavia seikkoja, direktiivin 12 artiklan 2 kohdan a alakohtaa on vakiintuneen oikeuskäytännön mukaisesti tulkittava sen yleisen rakenteen ja tarkoituksen mukaisesti. (28)

B  Direktiivin yleinen rakenne

44.      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tavaramerkin pääasiallisena tehtävänä on taata kuluttajalle tai loppukäyttäjälle se, että kyseisen tavaramerkin osoittamien tavaroiden tai palvelujen alkuperä on sama, antamalla kuluttajalle tai loppukäyttäjälle tilaisuus erottaa ilman sekaannuksen vaaraa kyseinen tavara tai kyseinen palvelu toisesta yrityksestä peräisin olevista tavaroista tai palveluista ja tehdä valintansa tämän mukaisesti. (29) Tavaramerkin on siis taattava sillä varustetun tavaran alkuperä, eli sen on oltava takeena siitä, että kaikki tavarat tai palvelut, joissa sitä käytetään, on tuotettu yhden ja saman, niiden laadusta vastaavan yrityksen valvonnassa. (30)

45.      Tämän takia direktiivin 2 artiklassa on esitetty periaate, jonka mukaan merkillä on voitava erottaa yrityksen tavarat tai palvelut toisen yrityksen tavaroista tai palveluista, jotta kyseinen merkki voi muodostaa tavaramerkin. (31)

46.      Tästä periaatteesta on useita seurauksia.

47.      Ensiksikin merkkejä ja merkintöjä, joilla ei voida erottaa yrityksen tavaroita tai palveluita toisen yrityksen tavaroista tai palveluista, ei voida rekisteröidä tavaramerkiksi, tai jos ne on jo rekisteröity, kyseinen tavaramerkki on julistettava mitättömäksi. Tällainen on direktiivin 3 artiklan 1 kohdan b, c ja d alakohdan säännösten sisältö, kun kyseessä ovat tavaramerkit, joilta puuttuu erottamiskyky, kuvailevat tavaramerkit tai yksinomaan sellaisista merkinnöistä muodostuvat tavaramerkit, jotka ovat tulleet yleisessä kielenkäytössä tai hyvän kauppatavan mukaan tavanomaisiksi.

48.      Toiseksi, jos merkki on käytössä tullut erottamiskykyiseksi, vaikka se ei alun perin ollut erottamiskykyinen, se voidaan rekisteröidä tavaramerkiksi, ja jos se on jo rekisteröity, kyseistä tavaramerkkiä ei saa julistaa mitättömäksi. Näin säädetään direktiivin 3 artiklan 3 kohdassa yllä mainitsemaani kyseisen artiklan 1 kohdan b, c ja d alakohdassa vahvistettua sääntöä lieventäen.

49.      Kolmanneksi, ja päinvastoin kuin edellä mainitussa tilanteessa, jos merkki on käytössä menettänyt erottamiskyvyn, joka sillä alun perin oli silloin, kun kyseinen merkki rekisteröitiin tavaramerkiksi, kyseinen tavaramerkki on julistettava menetetyksi. Tällainen on direktiivin 12 artiklan 2 kohdan a alakohdan sisältö.

50.      Nämä säännökset koskevat tapausta, jossa tavaramerkin käyttö on siinä määrin yleistynyt, että merkillä, joka muodostaa kyseessä olevan tavaramerkin, osoitetaan rekisteröinnillä tarkoitettujen tavaroiden tai palvelujen tyyppiä, lajia tai luonnetta, eikä enää määrätystä yrityksestä peräisin olevia tiettyjä tavaroita tai palveluita. Näin on asia esimerkiksi isotermisestä pullosta käytettävän sanan ”termos” osalta, kannettavasta soittimesta käytettävän sanan ”walkman” osalta, hydraattiselluloosasta valmistetusta ja pakkausmateriaalina käytettävästä läpinäkyvästä kalvosta käytettävän sanan ”sellofaani” osalta sekä sanan ”asperiini” osalta, jota käytetään kipua ja kuumetta lievittävästä lääkevalmisteesta, joka koostuu asetyylisalisyylihaposta.

51.      Tavaramerkki ei enää osoita alkuperää senkaltaisissa tapauksissa, jotka edellä mainitsin. Tavaramerkiksi rekisteröidyn merkin suojalla ei näin ollen ole enää merkitystä. Kyseinen tavaramerkki on siis julistettava menetetyksi.

52.      Tällainen menettäminen aiheuttaa sen yksinoikeuden päättymisen, joka tavaramerkin haltijalla on suhteessa muihin, jotka käyttävät kyseistä tavaramerkkiä liike-elämässä; täsmennettäköön, että kyseinen yksinoikeus on direktiivin 5 artiklan 1 kohdan mukaisesti voimassa ilman ajallisia rajoituksia, ja kyseinen tavaramerkin haltija voi tämän yksinoikeuden perusteella siten yksin käyttää tavaramerkiksi rekisteröityä merkkiä määräämättömän ajan. (32)

53.      Tämä menettämistoimenpide antaa täten muille toimijoille mahdollisuuden vapaasti käyttää rekisteröityä merkkiä. Tällä siis pyritään siihen yleisen edun mukaiseen tavoitteeseen, että tavanomaisiksi tulleiden merkkien tai merkintöjen, joilla kuvaillaan tavaroita tai palveluita, joita varten tavaramerkin rekisteröintiä haetaan tai joita varten tavaramerkki on rekisteröity, on oltava vapaana tai jokaisen on saatava vapaasti käyttää niitä. (33) Direktiivin 3 artiklan 1 kohdan c ja d alakohdan tavoin direktiivin 12 artiklan 2 kohdan a alakohdasta kuvastuu oikeutettu tavoite, jonka mukaan yksityisten oikeussubjektien ei sallita käyttävän tavaramerkin rekisteröintiä sellaisten yksinoikeuksien säilyttämiseksi rajoittamattoman ajan, jotka koskevat yleisnimiä tai sanoja, jotka yleisesti yhdistetään kyseisen rekisteröinnin kattamiin tavaroihin tai palveluihin. Kullakin näistä säännöksistä estetään se, että ainoastaan yksi yritys saisi rekisteröinnin perusteella käyttää tällaisia merkkejä tai merkintöjä tavaramerkkinään määräämättömän ajan.

54.      Tästä kaikesta seuraa, että direktiivin 3 artiklan 1 kohdan c ja d alakohdalla ja sen 12 artiklan 2 kohdan a alakohdalla pyritään samaan lopputulokseen, eli takaamaan tavaramerkin erottamiskyky tavaramerkillä olevan alkuperän osoittamista koskevan tehtävän mukaisesti ja välttämään se, että yksi ainoa yritys käyttää yleisnimiä määräämättömän ajan sen perusteella, että ne on rekisteröity tavaramerkeiksi.

55.      Koska näillä säännöksillä pyritään samaan lopputulokseen, niitä on tulkittava samalla tavalla. (34) Näin on erityisesti siltä osin kuin säännöksissä käytetään samoja tai keskenään selvästi verrannollisia ilmaisuja tai käsitteitä.

56.      Direktiivin 12 artiklan 2 kohdan a alakohtaa on siis tulkittava kyseisen direktiivin 3 artiklan 1 kohdan c ja d alakohdan valossa.

57.      Direktiivin 3 artiklan 1 kohdan d alakohdan sanamuoto ansaitsee tältä osin erityistä huomiota. Kyseisessä säännöksessä nimittäin säädetään nimenomaisesti, että sen arvioimiseksi, onko merkki tai merkintä muuttunut sellaiseksi, että sillä tavanomaisesti tarkoitetaan niitä tavaroita tai palveluja, joita varten tavaramerkin rekisteröintiä haetaan tai on haettu, jolloin rekisteröinti ei ole mahdollinen tai rekisteröity tavaramerkki on julistettava mitättömäksi, on tarkasteltava sitä, käytetäänkö kyseistä merkkiä tai merkintää yleisesti ”yleisessä kielenkäytössä tai hyvän kauppatavan mukaan” (kuten yhteisöjen tuomioistuin on todennut edellä mainitussa asiassa Merz & Krell). (35)

58.      Mielestäni tällä ilmaisulla selvästi viitataan kokonaisuutena sekä kyseisen tyyppisten tavaroiden tai palvelujen keskivertokuluttajan näkemykseen (eli tavanomaisesti valistuneen sekä kohtuullisen tarkkaavaisen ja huolellisen kuluttajan näkemykseen) (36) että niiden ammattipiirien näkemykseen, jotka ovat kaupallisessa mielessä tekemisissä edellä mainitun tyyppisten tavaroiden tai palvelujen kanssa. (37)

59.      Tätä osoittaa sitä paitsi sisämarkkinoiden harmonisointiviraston (tavaramerkit ja mallit) (SMHV) tähänastinen käytäntö sen soveltaessa asetuksen 7 artiklan 1 kohdan d alakohtaa, joka on sanamuodoltaan sama kuin direktiivin 3 artiklan 1 kohdan d alakohta.

60.      Asetuksen näiden säännösten nojalla SMHV suorittaa merkityksellisten kohderyhmien näkemyksen pohjalta kokonaisarvioinnin, joka vaihtelee sen perusteella, minkä tyyppiset tavarat tai palvelut ovat kyseessä. Kun tavaramerkki liittyy tavaraan, jonka kulutus on hyvin yleistä, kuten asia voi olla elintarvikkeen osalta, erityistä huomiota kiinnitetään kyseessä olevan sanan merkitykseen yleisessä kielenkäytössä, eli ei ainoastaan sen merkitykseen keskivertokuluttajan kannalta, vaan myös kyseessä olevien ammattipiirien kannalta. (38) Kun tavaramerkki koskee tavaraa tai palvelua, jonka käyttö rajoittuu ammatinharjoittajien rajattuun piiriin tietyllä toimialalla, huomioon otetaan pikemminkin kyseisen ammattipiirin tai -piirien näkemys kyseisestä sanasta, toisin sanoen kyseisen sanan hyvän kauppatavan mukainen merkitys. (39)

61.      Direktiivin 3 artiklan 1 kohdan d alakohdan tällainen tulkinta, samoin kuin asetuksen 7 artiklan 1 kohdan d alakohdan tulkinta, olisi ulotettava direktiivin 12 artiklan 2 kohdan a alakohdan tulkintaan.

62.      Viimeksi mainittuja säännöksiä olisi siis tulkittava siten, että niillä viitataan implisiittisesti mutta välttämättä sekä kyseisen tyyppisten tavaroiden tai palvelujen keskivertokuluttajan näkemykseen että niiden ammattipiirien näkemykseen, jotka ovat kaupallisessa mielessä tekemisissä kyseisen tyyppisten tavaroiden tai palvelujen kanssa.

63.      Kun on kyse yleisesti kulutetusta elintarvikkeesta, kuten asia on pääasian kohteena olevan maustetun kurkkuhakkeluksen osalta (ainakin Ruotsissa), ja kun kyseisen elintarvikkeen myynti tapahtuu usean peräkkäisen väliportaan kautta, arvioitaessa sitä, onko tavaramerkin suojaamasta sanasta tullut elinkeinotoiminnassa yleisesti käytetty nimitys, on siis otettava samanaikaisesti huomioon sekä keskivertokuluttajan näkemys että niiden ammattipiirien näkemys, jotka ovat kaupallisessa mielessä tekemisissä kyseisen tyyppisen tavaran kanssa.

64.      Tätä tukee mielestäni tulkinta, jonka yhteisöjen tuomioistuin on antanut direktiivin 3 artiklan 1 kohdan c alakohdalle ja kyseisen artiklan 3 kohdalle.

65.      On todettava, että direktiivin 3 artiklan 1 kohdan c alakohdassa säädetään, että ”seuraavia merkkejä ei saa rekisteröidä tai, jos ne on rekisteröity, ne on julistettava mitättömiksi: – – yksinomaan sellaisista merkeistä tai merkinnöistä muodostuvat tavaramerkit, jotka voivat elinkeinotoiminnassa osoittaa tavaroiden tai palvelujen lajia, laatua, määrää, käyttötarkoitusta, arvoa tai maantieteellistä alkuperää, tavaroiden valmistusajankohtaa tai palvelujen suoritusajankohtaa taikka muita tavaroiden tai palvelujen ominaisuuksia”. (40)

66.      Yhteisöjen tuomioistuin on katsonut edellä mainitussa asiassa Windsurfing Chiemsee, että ”maantieteellisten nimien rekisteröiminen tavaramerkeiksi ei ole myöskään [näiden säännösten] mukaan kiellettyä pelkästään silloin, kun ne ovat sellaisten täsmällisesti määriteltyjen maantieteellisten paikkojen nimiä, jotka ovat jo tunnettuja kyseisen tyyppisten tavaroiden osalta ja jotka asianomainen kohderyhmä eli elinkeinonharjoittajat tai tällaisten tavaroiden keskivertokuluttajat sillä maantieteellisellä alueella, jota rekisteröintihakemus koskee, yhdistävät näihin tavaroihin”. (41) Yhteisöjen tuomioistuimen mukaan näiden säännösten sanamuodosta nimittäin ilmenee, että ”sellaiset maantieteelliset nimet, joita yritykset mahdollisesti käyttävät vastaisuudessa, on jätettävä tällaisten yritysten vapaaseen käyttöön, jotta nämä yritykset voisivat ilmaista kyseisten tavaroiden maantieteellisen alkuperän”. (42)

67.      Yhteisöjen tuomioistuin on siten korostanut, että tavaramerkin kuvailevuutta (tavaramerkkiä rekisteröitäessä) on arvioitava kokonaisuutena ottamalla huomioon kaikkien kohderyhmien näkemykset, eli sekä kyseisen tyyppisten tavaroiden keskivertokuluttajan näkemys että niiden ammattipiirien näkemys, jotka ovat kaupallisessa mielessä tekemisissä kyseisen tyyppisten tavaroiden kanssa.

68.      Tämä tavaramerkin merkityksen kokonaisarviointi suoritetaan myös määritettäessä sitä, onko merkki, joka ei alun perin ollut erottamiskykyinen, tullut käytössä erottamiskykyiseksi, jolloin se voidaan rekisteröidä tavaramerkiksi direktiivin 3 artiklan 3 kohdan mukaisesti.

69.      Yhteisöjen tuomioistuin on edellä mainitussa asiassa Windsurfing Chiemsee nimittäin todennut, että ”toimivaltaisen viranomaisen on arvioitava kokonaisuutena niitä seikkoja, jotka voivat osoittaa tavaramerkin saaneen sellaisen ominaisuuden, että tämän tavaramerkin perusteella kyseinen tavara voidaan tunnistaa tietyn yrityksen tavaraksi ja erottaa näin muiden yritysten tavaroista”. (43)

70.      Yhteisöjen tuomioistuin on tältä osin täsmentänyt, että ”arvioitaessa rekisteröintihakemuksen kohteena olevan tavaramerkin erottamiskykyä voidaan – – ottaa huomioon tällä tavaramerkillä markkinoitujen tavaroiden markkinaosuus, tavaramerkin käyttämisen intensiivisyys, maantieteellinen laajuus ja kesto, se, missä määrin yritys on käyttänyt varoja tavaramerkin tunnetuksi tekemiseen, ja se, missä laajuudessa asianomaisessa kohderyhmässä tunnistetaan tämän merkin perusteella kyseinen tavara tietyn yrityksen tavaraksi, sekä kauppakamarien ja muiden liike-elämän yhteenliittymien antamat lausunnot”. (44)

71.      Yhteisöjen tuomioistuin on korostanut, että jotta direktiivin 3 artiklan 3 kohdassa asetettu edellytys täyttyisi, on tarpeen, että kohderyhmissä, tai ainakin niiden merkittävässä osassa, kyseinen tavara tunnistetaan tavaramerkin perusteella tietyn yrityksen tavaraksi. Yhteisöjen tuomioistuin on lisännyt, että tällainen toteamus ei voi olla perusteltu yksinomaan tiettyjen prosenttiosuuksien kaltaisten yleisten ja abstraktien kriteerien nojalla. (45)

72.      Tästä oikeuskäytännöstä johtuu, että direktiivin 3 artiklan 1 kohdan c alakohtaa ja kyseisen artiklan 3 kohtaa sovellettaessa tavaramerkin erottamiskykyä tai sen puuttumista on tavaramerkkiä rekisteröitäessä arvioitava kokonaisuutena, eli tarkastelemalla kaikkia tekijöitä, jotka liittyvät niin kyseisen tyyppisten tavaroiden tai palvelujen keskivertokuluttajan näkemykseen kuin niiden ammattipiirien näkemykseen, jotka ovat kaupallisessa mielessä tekemisissä kyseisen tyyppisten tavaroiden tai palvelujen kanssa. (46)

73.      Näin pitäisi menetellä myös arvioitaessa sitä, onko tavaramerkki rekisteröimisensä jälkeen yleisnimen kaltainen.

74.      Direktiivin 3 artiklan 1 kohdan c alakohtaan sisältyvä ilmaisu ”elinkeinotoiminnassa” esiintyy nimittäin myös kyseisen direktiivin 12 artiklan 2 kohdan a alakohdassa. Kaiken logiikan mukaan ja oikeusvarmuuden takia voidaan olettaa, että kyseisellä ilmaisulla on sama merkitys näissä molemmissa säännöksissä. (47)

75.      Lisäksi katson, että se, mikä pätee arvioitaessa tavaramerkin erottamiskykyä tavaramerkin rekisteröimishetkellä, pätee myös arvioitaessa sitä, onko tavaramerkki edelleen erottamiskykyinen myöhemmin. Kyse on todellisuudessa saman mitalin kahdesta eri puolesta.

76.      Procordian ja Ruotsin hallituksen väitteistä poiketen katson, että tätä toteamusta ei voida kyseenalaistaa sillä seikalla, että tavaramerkin menetetyksi julistamista koskeva toimenpide on selvästi vakavampi kuin päätös, jolla hylätään merkin rekisteröinti tavaramerkiksi.

77.      En väitä, etteikö tällainen menettäminen ole seurauksiltaan raskas tavaramerkin haltijalle, etenkin silloin, kun tämä menettäminen perustuu siihen, että hänen tavaramerkkinsä on yleisnimen kaltainen. Tällaisessa tapauksessa voidaan nimittäin olettaa, että tavaramerkin haltija on erityisesti mainostamalla uhrannut merkittävästi varoja kyseisen tavaramerkin hyödyntämiseksi ja sen tekemiseksi tunnetuksi markkinoilla siinä määrin, että tavaramerkistä on tullut yleisesti käytetty nimitys kyseisen tyyppisistä tavaroista tai palveluista.

78.      Procordian ja Ruotsin hallituksen näkemyksestä poiketen tästä ei voida kuitenkaan päätellä, että sen arvioinnin, onko tavaramerkki yleisnimen kaltainen, olisi perustuttava ainoastaan niiden ammattipiirien näkemykseen, jotka ovat kaupallisessa mielessä tekemisissä kyseisen tyyppisten tavaroiden tai palvelujen kanssa, ja että kyseisen tyyppisten tavaroiden tai palvelujen keskivertokuluttajan näkemys olisi jätettävä huomiotta. Mielestäni tällainen johtopäätös olisi nimittäin vastoin direktiivin tarkoitusta.

C  Direktiivin tarkoitus

79.      On syytä todeta, että kansallisten tavaramerkkilainsäädäntöjen ensimmäiseksi lähentämiseksi direktiivillä pyritään poistamaan alalla vallitsevat erot, jotka saattavat rajoittaa tavaroiden vapaata liikkuvuutta ja palvelujen tarjoamisen vapautta sekä toisaalta vääristää kilpailua yhteismarkkinoilla ja joilla on välittömin vaikutus kyseisten markkinoiden toimintaan. (48)

80.      Kuten yhteisöjen tuomioistuin on useaan kertaan korostanut, tavaramerkkioikeus ”on olennainen osa vääristymättömän kilpailun järjestelmää, joka perustamissopimuksella pyritään luomaan [ja säilyttämään]”. (49) Takaamalla kuluttajalle, että sen tavaran tai palvelun, jossa tavaramerkiä käytetään, alkuperä on sama, tavaramerkillä pyritään vääristymättömän kilpailun järjestelmään, jossa yritykset voivat hankkia itselleen asiakkaita tavaroidensa tai palvelujensa laadun perusteella. (50)

81.      Tällainen tavoite voi mielestäni jäädä saavuttamatta, jos tavaramerkin julistamiseksi menetetyksi riittäisi, että tavaramerkin osoitetaan muuttuneen yleisnimen kaltaiseksi pelkästään niissä ammattipiireissä, jotka ovat kaupallisessa mielessä tekemisissä kyseisen tyyppisten tavaroiden tai palvelujen kanssa. Tällaisen mekanismin hyväksyminen avaisi ovet menettelytavoille, jotka voivat vääristää kilpailua markkinoilla.

82.      On nimittäin suuresti pelättävissä, että tietyt taloudelliset toimijat, jotka ovat kaupallisessa mielessä tekemisissä sellaisten tavaroiden tai palvelujen kanssa, jotka ovat samoja kuin tavaramerkin kattamat tavarat tai palvelut tai näiden kanssa verrannollisia, tai jotka haluavat päästä näille markkinoille, turvautuvat tällaiseen tavaramerkin menetetyksi julistamista koskevaan menettelyyn pelkästään vakiinnuttaakseen asemansa kyseisillä markkinoilla loukaten siten vakavasti kilpailijansa (tavararamerkin haltijan) etuja ja käyttäen väärin hyödykseen sitä, että tämä on yrittänyt edistää kyseisten tavaroiden tai palvelujen myyntiä ja käyttänyt tähän varojaan, ja ensiksi mainitut taloudelliset toimijat menettelevät näin siitä huolimatta, että tavaramerkin haltija saattoi perustellusti odottaa saavansa tavaramerkistä jatkuvaa voittoa, koska rekisteröity tavaramerkki antaa sen haltijalle yksinoikeuden, jonka nojalla tämä voi yksin käyttää tavaramerkiksi rekisteröityä merkkiä ilman ajallisia rajoituksia.

83.      Yksinomaan ammattipiirien näkemysten huomioon ottamiseen liittyvää vaaraa on tavaramerkin käytössä hankitun erottamiskyvyn arvioinnin osalta korostanut myös julkisasiamies Cosmas edellä mainitussa asiassa Windsurfing Chiemsee antamassaan ratkaisuehdotuksessa. Eräillä taloudellisilla toimijoilla saattaa nimittäin pääasiassa kilpailullisista syistä olla tietty intressi joko siihen, että tavaramerkki rekisteröidään, tai siihen, että rekisteröinti evätään, joten niiden kantaan saattaa sisältyä taka-ajatuksia. (51)

84.      Näiden direktiivin päämäärään eli vapaan kilpailun tavoittelemiseen perustuvien toteamusten ohella on muistettava, että kuten direktiivin kymmenennessä perustelukappaleessa korostetaan, tavaramerkin antaman suojan tarkoituksena on pääasiassa taata, että tavaramerkki osoittaa alkuperän.

85.      Kuten olen edellä jo esittänyt, vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tämä alkuperän osoittamista koskeva tehtävä takaa kuluttajalle tai loppukäyttäjälle sen, että tietyllä tavaramerkillä varustetut tavarat tai palvelut ovat samoja, antaen heille tilaisuuden erottaa ilman sekaannuksen vaaraa nämä tavarat tai palvelut muualta peräisin olevista tavaroista ja palveluista. (52)

86.      Direktiivi perustuu tavaramerkin tähän päätehtävään, ja tämän tehtävän kannalta on arvioitava sitä, onko tavaramerkistä tullut yleisnimen kaltainen, jolloin tavaramerkki on julistettava menetetyksi. Kuten olen edellä jo esittänyt, direktiivissä on asetettu tällainen menettämisperuste juuri siitä syystä, että kyseinen tavaramerkki ei enää täytä päätehtäväänsä.

87.      Mielestäni tämä tavaramerkin päätehtävä sivuutetaan, jos sen arviointi, onko tavaramerkki yleisnimen kaltainen, perustetaan ainoastaan niiden ammattipiirien näkemyksiin, jotka ovat kaupallisessa mielessä tekemisissä kyseisen tyyppisten tavaroiden tai palvelujen kanssa, eli jos tämän tyyppisten tavaroiden tai palvelujen kuluttajien tai loppukäyttäjien näkemykset jätetään arvioinnin ulkopuolelle.

88.      Ennakkoratkaisukysymykseen on näin ollen vastattava, että direktiivin 12 artiklan 2 kohdan a alakohtaa on tulkittava siten, että arvioitaessa sitä, onko tavaramerkistä tullut elinkeinotoiminnassa sellaisesta tavarasta yleisesti käytetty nimitys, jota varten kyseinen tavaramerkki on rekisteröity, jolloin tavaramerkki on julistettava menetetyksi, on otettava kokonaisuutena huomioon sekä kyseisen tyyppisten tavaroiden tai palvelujen kuluttajien tai loppukäyttäjien näkemykset että niiden ammattipiirien näkemykset, jotka ovat kaupallisessa mielessä tekemisissä kyseisen tyyppisten tavaroiden tai palvelujen kanssa.

V  Ratkaisuehdotus

89.      Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että yhteisöjen tuomioistuin vastaa Svea hovrättin (Ruotsi) esittämään kysymykseen seuraavasti:

Jäsenvaltioiden tavaramerkkilainsäädännön lähentämisestä 21 päivänä joulukuuta 1988 annetun ensimmäisen neuvoston direktiivin 89/104/ETY 12 artiklan 2 kohdan a alakohtaa on tulkittava siten, että arvioitaessa sitä, onko tavaramerkistä tullut elinkeinotoiminnassa sellaisesta tavarasta yleisesti käytetty nimitys, jota varten tavaramerkki on rekisteröity, jolloin tavaramerkki on julistettava menetetyksi, on otettava kokonaisuutena huomioon sekä kyseisen tyyppisten tavaroiden tai palvelujen kuluttajien tai loppukäyttäjien näkemykset että niiden ammattipiirien näkemykset, jotka ovat kaupallisessa mielessä tekemisissä kyseisen tyyppisten tavaroiden tai palvelujen kanssa.

1 –
Alkuperäinen kieli: ranska.

2 –
EYVL L 40, s. 1 (jäljempänä direktiivi).

3 –
Ensimmäinen ja kolmas perustelukappale.

4 –
Seitsemäs ja yhdeksäs perustelukappale.

5 –
Tämä edellytys johtuu rekisteröidyn tavaramerkin antaman suojan tarkoituksesta, joka direktiivin kymmenennen perustelukappaleen osoittamalla tavalla on erityisesti taata, että tavaramerkki osoittaa alkuperän.

6 –
Direktiivin 3 artiklan 1 kohdan b alakohta.

7 –
Direktiivin 3 artiklan 1 kohdan c alakohta.

8 –
Direktiivin 3 artiklan 1 kohdan d alakohta.

9 –
Direktiivin 3 artiklan 3 kohdan ensimmäinen virke.

10 –
EYVL 1994, L 11, s. 1 (jäljempänä asetus).

11 –
Ks. asetuksen 1 artiklan 2 kohta.

12 –
Asetuksen 4 artiklassa toistetaan siten direktiivin 2 artiklan säännökset siltä osin kuin kyse on merkeistä, jotka voivat muodostaa tavaramerkin, 7 artiklassa toistetaan hylkäys- tai mitättömyysperusteita koskevat 3 artiklan säännökset, 9 artiklassa toistetaan tavaramerkkiin kuuluvia oikeuksia koskevat 5 artiklan säännökset ja lopuksi 50 artiklassa toistetaan kyseisten oikeuksien menettämisperusteita koskevat 12 artiklan säännökset.

13 –
Hallituksen esitys (1960:167, s. 147), josta on esitetty lainaus ennakkoratkaisupyynnössä (s. 6).

14 –
Ote Statens offentliga utredningar -julkaisusta (1958:10, s. 169 ja 170), josta on esitetty lainaus ennakkoratkaisupyynnössä (s. 5).

15 –
Idem.

16 –
Ks. erityisesti asia C-372/88, Cricket St Thomas, tuomio 27.3.1990 (Kok. 1990, s. I-1345, 14–23 kohta) ja asia C-6/98, ARD, tuomio 28.10.1999 (Kok. 1999, s. I-7599, 22–27 kohta). Ks. myös ratkaisuehdotukseni asiassa C-372/98, Cooke, tuomio 12.10.2000 (Kok. 2000, s. I-8683, ratkaisuehdotuksen 24–45 kohta) ja asiassa C-63/00, Schilling ja Nehring, tuomio 16.5.2002 (Kok. 2002, s. I-4483, ratkaisuehdotuksen 17, 26 ja 27 kohta).

17 –
Kursivointi tässä.

18 –
85/C 351/05 (EYVL C 351, s. 4).

19 –
Ks. asia C-342/97, Lloyd Schuhfabrik Meyer, tuomio 22.6.1999 (Kok. 1999, s. I-3819, 25 kohta). Ks. myös asia C-251/95, SABEL, tuomio 11.11.1997 (Kok. 1997, s. I-6191, 23 kohta).

20 –
Kok. 1982, s. 3415, Kok. Ep. VI, s. 537.

21 –
Tuomion 18 kohta.

22 –
Idem.

23 –
Kok. 1967, s. 445.

24 –
Sivu 456.

25 –
Ks. käsitteen ”the trade” määritelmä Shorter Oxford English Dictionaryssa, julk. Oxford at the Clarendon Press, 1970: ”those concerned in the particular business or industry in question”. Ks. vastaavasti käsitteelle ”trade” annettu määritelmä Webster’s Third New International Dictionaryssa, julk. Merriam-Webster INC, USA, 1993: ”the group of persons engaged in a particular occupation, business or industry”.

26 –
Ks. Le Petit Robert, Dictionnaire de la langue française, julk. Dictionnaires Le Robert, Paris, 1999.

27 –
Ks. espanjankielinen ilmaisu ”en el commercio”, portugalinkielinen ilmaisu ”no comércio”, hollanninkielinen ilmaisu ”in de handel”, ruotsinkielinen ilmaisu ”i handeln”, tanskankielinen ilmaisu ”inden for handelen” ja saksankielinen ilmaisu ”im geschäftlichen Verkehr”.

28 –
Yhteisöjen tuomioistuin on sellaisia tilanteita varten, joissa kieliversioiden välillä on eroja, määrittänyt tämän tulkintamenetelmän asiassa 30/77, Bouchereau, 27.10.1977 antamassaan tuomiossa (Kok. 1977, s. 1999, Kok. Ep. III, s. 485), ja se on täsmentänyt tätä tulkintamenetelmää asiassa 11/76, Alankomaat v. komissio, 7.2.1979 antamassaan tuomiossa (Kok. 1979, s. 245, 6 kohta). Ks. vastaavasti myös em. asia ARD, tuomion 27 kohta.

29 –
Ks. vastaavasti erityisesti asia C-10/89, Hag II, tuomio 17.10.1990 (Kok. 1990, s. I-3711, Kok. Ep. X, s. 543, 14 kohta); asia C-39/97, Canon, tuomio 29.9.1998 (Kok. 1998, s. I-5507, 28 kohta) ja asia C-517/99, Merz & Krell, tuomio 4.10.2001 (Kok. 2001, s. I-6959, 22 kohta).

30 –
Ks. erityisesti em. asia Hag II, tuomion 13 ja 14 kohta; em. asia Canon, tuomion 28 kohta ja asia C-143/00, Boehringer Ingelheim ym., tuomio 23.4.2002 (Kok. 2002, s. I-3759, 29 kohta).

31 –
Tämä periaate liittyy direktiivin kymmenenteen perustelukappaleeseen, jossa korostetaan, että rekisteröidyn tavaramerkin antaman suojan tarkoituksena on erityisesti taata, että tavaramerkki osoittaa alkuperän.

32 –
Ks. vastaavasti asia C-104/01, Libertel, tuomio 6.5.2003 (49 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

33 –
Ks. vastaavasti yhdistetyt asiat C-108/97 ja C-109/97, Windsurfing Chiemsee, tuomio 4.5.1999 (Kok. 1999, s. I-2779, 25 kohta); yhdistetyt asiat C-53/01–C-55/01, Linde ym., tuomio 8.4.2003 (73 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa) ja em. asia Libertel, tuomion 52 kohta.

34 –
Ks. erityisesti tavaramerkkien osalta vastaavasti yhdistetyt asiat C-427/93, C-429/93 ja C-436/93, Bristol-Myers Squibb ym., tuomio 11.7.1996 (Kok. 1996, s. I-3457, 40 kohta) ja asia C-379/97, Upjohn, tuomio 12.10.1999 (Kok. 1999, s. I-6927, 30 kohta).

35 –
Yhteisöjen tuomioistuin katsoi, että direktiivin 3 artiklan 1 kohdan d alakohta (vaikka asiaa ei täsmällisesti todetakaan kyseisen säännöksen sanamuodossa) on esteenä tavaramerkin rekisteröinnille ainoastaan, jos ne merkit tai ilmaukset, joista tämä tavaramerkki yksinomaan muodostuu, ovat muuttuneet sellaisiksi, että niillä yleisessä kielenkäytössä tai hyvän kauppatavan mukaan tavanomaisesti tarkoitetaan niitä tavaroita tai palveluja, joita varten kyseisen tavaramerkin rekisteröintiä on haettu (31 kohta). Ei siis riitä, että kyseiset merkit tai merkinnät kuuluvat yleiseen kielenkäyttöön tai hyvään kauppatapaan, vaan niillä on lisäksi tavanomaisesti tarkoitettava niitä tavaroita tai palveluita, joihin ne liittyvät.

36 –
Keskivertokuluttajan määritelmän osalta ks. erityisesti em. asia Lloyd Schuhfabrik Meyer, tuomion 26 kohta. Em. asiassa Merz & Krell antamassaan ratkaisuehdotuksessa julkisasiamies Ruiz-Jarabo Colomer on korostanut yhteyttä keskivertokuluttajan ja toisaalta direktiivin 3 artiklan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitetun yleisen kielenkäytön välillä (ratkaisuehdotuksen 51 ja 52 kohta).

37 –
Voidaan ajatella, että kyseiset ammattipiirit nähdään direktiivin 3 artiklan 1 kohdan d alakohdassa kahdella eri tavalla, eli samalla kertaa sekä ryhmänä, jossa hyvä kauppatapa kehittyy, että väestönosana, joka noudattaa yleistä kielenkäyttöä keskivertokuluttajan tavoin.

38 –
Ks. SMHV:n mitättömyysosaston päätös 13.2.2002 (133C 000372920/1) tavaramerkin Bruschetta osalta, joka koskee tiettyjä elintarvikkeita tai niihin liittyviä palveluita. Sen tosiseikan perusteella, että sana bruschetta esiintyy sanakirjoissa ja että sitä käytetään säännöllisesti Internetissä, kyseinen mitättömyysosasto katsoi, että ainakin Italiassa kyseistä sanaa selvästi käytetään italialaisesta ruokalajista, joka koostuu paahdetuista leipäviipaleista, jotka tarjoillaan valkosipulin, öljyn ja tomaattikastikkeen tai muuntyyppisten kastikkeiden kanssa, joten kyse on yleisestä käsitteestä arkikielessä. Kyseisen tavaramerkin mitätöimistä koskeva vaatimus katsottiin näin ollen perustelluksi.

39 –
Ks. SMHV:n ensimmäisen mitättömyysosaston päätös 15.12.1999 (C0000901341/1-BSS) tavaramerkin BSS osalta, joka koskee oftalmisia farmaseuttisia valmisteita ja steriilejä liuoksia silmäkirurgisia leikkauksia varten. Kyseinen mitättömyysosasto katsoi, että lääketieteen ja farmasian alalla kyseinen sana muodostaa yleisen lyhennesanan sanoista ”balanced salt solution”. Ks. myös SMHV:n ensimmäisen valituslautakunnan päätös 19.12.2000 (asia R 397/200-1) tavaramerkin Proteomics osalta, joka koskee lääketieteelliseen tai tieteelliseen tutkimukseen liittyviä erilaisia tarvikkeita tai palveluita. Ensimmäinen valituslautakunta katsoi erityisesti alan erikoisteosten tai -lehtien kirjoitusten perusteella, että kyseistä sanaa oli jo riidanalaista tavaramerkkiä rekisteröitäessä yleisesti käytetty tietyn tyyppisestä kehittymässä olevasta tutkimuksesta bioteknologian alalla. Ks. lopuksi ensimmäisen mitättömyysosaston päätös 11.12.2001 (85C 000703579/1) tavaramerkin DLC osalta, joka koskee parranajolaitteita, parranajolaitteiden teriä, työvälineitä ja erilaisia näihin tavaroihin liittyviä varusteita. SMHV:n kyseinen osasto katsoi tietyissä lehdissä ja eräässä tieteellisessä hakuteoksessa julkaistujen eri kirjoitusten perusteella, että kyseinen sana on lyhenne, jota metallurgian ammattilaisten piirissä, eikä pelkästään akateemisissa piireissä, käytetään nimellä ”diamond like carbon” kutsutusta teollisesta tuotteesta, joka on erittäin arvostettu sellaisten leikkausvälineiden valmistuksessa, joita kyseessä olevan tavaramerkin rekisteröinnillä tarkoitettiin.

40 –
Kursivointi tässä.

41 –
Tuomion 29 kohta; kursivointi tässä.

42 –
Em. asiassa Windsurfing Chiemsee annetun tuomion 30 kohta.

43 –
Em. asiassa Windsurfing Chiemsee annetun tuomion 49 kohta.

44 –
Em. asiassa Windsurfing Chiemsee annetun tuomion 51 kohta.

45 –
Em. asiassa Windsurfing Chiemsee annetun tuomion 52 kohta.

46 –
Julkisasiamies Cosmas oli em. asiassa Windsurfing Chiemsee antamassaan ratkaisuehdotuksessa sitä paitsi täsmentänyt, että merkityksellinen kohderyhmä arvioitaessa tavaramerkin käytössä hankittua erottamiskykyä muodostuu pääasiallisesti kyseisen tuotteen kuluttajista, mutta siihen kuuluvat periaatteessa myös samankaltaisia tavaroita myyvät kauppiaat ja liikkeet sekä tällaisten tavaroiden valmistajat ja tuottajat (72 kohta).

47 –
Tällaista tapausta koskevan esimerkin osalta ks. erityisesti julkisasiamies Jacobsin ratkaisuehdotus em. asiassa ARD, 43 kohta.

48 –
Ensimmäinen ja kolmas perustelukappale.

49 –
Ks. erityisesti em. asia Hag II, tuomion 13 kohta; asia C-349/95, Loendersloot, tuomio 11.11.1997 (Kok. 1997, s. I-6227, 22 kohta); asia C-63/97, BMW, tuomio 23.2.1999 (Kok. 1999, s. I-905, 62 kohta); em. asia Merz & Krell, tuomion 21 kohta ja em. asia Libertel, tuomion 48 kohta.

50 –
Ks. vastaavasti erityisesti em. asia Merz & Krell, tuomion 21 kohta.

51 –
Ks. ratkaisuehdotuksen 72 kohta sekä esitetyt esimerkit.

52 –
Ks. erityisesti em. asia Merz & Krell, tuomion 22 kohta.

Top