13.4.2017   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 120/2

(1)

Euroopan keskuspankki vastaa yhteisen valvontamekanismin (YVM) tehokkaasta ja johdonmukaisesta toiminnasta. Se valvoo järjestelmän toimintaa korkealaatuisten valvontakäytäntöjen johdonmukaisen soveltamisen ja valvonnan tulosten yhtenäisyyden varmistamiseksi osallistuvissa jäsenvaltioissa.

(2)

Osallistuvissa jäsenvaltioissa sijaitsevien luottolaitosten vakavaraisuusvaatimusten johdonmukaisen soveltamisen varmistaminen on asetuksessa (EU) N:o 1024/2013 ja Euroopan keskuspankin asetuksessa (EU) N:o 468/2014 (EKP/2014/17) (2) uskottu EKP:lle.

(3)

EKP on merkittäviksi luokiteltujen luottolaitosten osalta viranomainen, jolla on toimivalta käyttää Euroopan keskuspankin asetuksen (EU) N:o 1024/2013 mukaisia unionin oikeuden sallimia vaihtoehtoja ja harkintavaltaa, ja EKP on käyttänyt tiettyjä vaihtoehtoja ja tiettyä harkintavaltaa – nämä vaihtoehdot ja harkintavalta on vahvistettu Euroopan keskuspankin asetuksessa (EU) 2016/445 (EKP/2016/4) (3). Unionin oikeuden sallimista vaihtoehdoista ja harkintavallasta marraskuussa 2016 annetuissa ohjeissa (jäljempänä ’EKP:n ohjeet’) EKP on lisäksi vahvistanut yhteiset eritelmät siitä, miten eräitä muita vaihtoehtoja käytetään tapauskohtaisesti sen jälkeen kuin sellaisten luottolaitosten hakemukset on arvioitu, jotka on luokiteltu merkittäviksi asetuksen (EU) N:o 1024/2013 6 artiklan 4 kohdan ja asetuksen (EU) N:o 468/2014 IV osan ja 147 artiklan 1 kohdan mukaisesti.

(4)

Sen edistämiseksi, että kansalliset toimivaltaiset viranomaiset soveltavat yhdenmukaista lähestymistapaa arvioidessaan vaihtoehtojen ja harkintavallan käyttöä, EKP voi asetuksen (EU) N:o 1024/2013 4 artiklan 3 kohdan nojalla antaa suosituksen eritelmistä, joita soveltaen kansalliset toimivaltaiset viranomaiset arvioivat vähemmän merkittävien laitosten hakemuksia.

(5)

Yhteiset eritelmät vaihtoehtojen ja harkintavallan käyttöä varten ovat tarpeen yhtäältä siksi, että voidaan edistää yhdenmukaisuutta, tehokkuutta ja läpinäkyvyyttä vähemmän merkittävien luottolaitosten valvonnassa YVM:ssä, ja toisaalta siksi, että voidaan tarpeen mukaan edistää merkittävien ja vähemmän merkittävien luottolaitosten yhdenvertaista kohtelua sekä tasapuolisia toimintaedellytyksiä osallistuvien jäsenvaltioiden kaikille luottolaitoksille. Samalla on otettava huomioon suhteellisuusperiaate ja valvottavien laitosten perustellun luottamuksen suoja.

(6)

Tätä varten EKP on EKP:n ohjeessa olevien vaihtoehtojen ja harkintavallan joukosta yksilöinyt tiettyjä vaihtoehtoja ja tiettyä harkintavalaa, joita olisi asianmukaista soveltaa yhdenmukaisesti sekä suhteessa merkittäviin että vähemmän merkittäviin laitoksiin. Lisäksi EKP on yksilöinyt tiettyjä vaihtoehtoja ja tiettyä harkintavaltaa, joiden käyttöä varten EKP suosittaa erityistä lähestymistapaa suhteessa vähemmän merkittäviin luottolaitoksiin – tähän kategoriaan kuuluu kaksi yleisluontoista vaihtoehtoa ja harkintavaltaa, joista on säädetty asetuksen (EU) N:o 575/2013 380 artiklassa ja 420 artiklan 2 kohdassa.

(7)

Konsolidoituun valvontaan ja vakavaraisuusvaatimuksia koskeviin vapautuksiin liittyvien vaihtoehtojen ja harkintavallan osalta kansallisia toimivaltaisia viranomaisia olisi kannustettava – linjassa EKP:n ohjeiden II osan 1 luvussa olevien suositusten kanssa – soveltamaan varovaisuutta tällaisten yksittäisten vapautusten soveltamisessa. Tapauksissa, joissa on kyse vapautusten myöntämisestä maksuvalmiusvaatimuksista rajat ylittävällä tasolla, EKP suosittaa erityistä lähestymistapaa vähemmän merkittäviä luottolaitoksia varten, sillä kaikki EKP:n ohjeissa olevat hakemusten arviointia koskevat eritelmät eivät sovellu näihin laitoksiin.

(8)

Omiin varoihin ja pääomavaatimuksiin liittyvien vaihtoehtojen ja harkintavallan osalta olisi – linjassa EKP:n ohjeiden II osan 2 ja 3 luvun kanssa – sovellettava yhtenäistä ja varovaista lähestymistapaa, sillä nämä pankkivalvontapäätökset vaikuttavat omien varojen määrään ja laatuun. Tämä koskee myös ensisijaisen lisäpääoman (AT1) instrumentteja ja toissijaisen pääoman instrumentteja (T2) tai vähemmistöosuuksia, jotka voidaan lukea hyväksyttäviin omiin varoihin tietyin edellytyksin. Yhtäläisten toimintaedellytysten varmistamiseksi standardimenetelmää, sisäisten luottoluokitusten menetelmää, sisäisen mallin menetelmää ja omien varojen laskemiseksi käytettävää sisäisten mallien menetelmää olisi lisäksi sovellettava yhdenmukaisesti kaikkiin luottolaitoksiin koko YVM:ssä. Tästä syystä myös Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) N:o 575/2013 (4) vahvistettujen nollan prosentin painoarvon soveltamista ryhmänsisäisiin vastuisiin koskevien vaatimusten noudattamisen arvioinnin olisi perustettava yhteisiin eritelmiin. EKP on kuitenkin yksilöinyt omiin varoihin ja pääomavaatimuksiin liittyviä tiettyjä vaihtoehtoja ja tiettyä harkintavaltaa, joiden osalta on tarpeen soveltaa erityistä lähestymistapaa suhteessa vähemmän merkittäviin laitoksiin.

(9)

Yhdenmukaisen pankkivalvonnan saavuttamiseksi suositetaan suojajärjestelmään kuuluvia laitoksia koskevien vaihtoehtojen ja harkintavallan osalta EKP:n ohjeiden II osan 4 luvussa vahvistettujen yhteisten eritelmien käyttöä pankkivalvontavaatimuksista vapauttamista koskevia hakemuksia arvioitaessa, koska laitosten suojajärjestelmiin kuuluu tyypillisesti sekä merkittäviä että vähemmän merkittäviä laitoksia. Kuitenkin sellaisissa laitoksissa olevien omistusosuuksien osalta, jotka kuuluvat asetuksen (EU) N:o 575/2013 49 artiklan 3 kohdan mukaisiin laitosten suojajärjestelmiin, suositetaan erityisen lähestymistavan soveltamista suhteessa vähemmän merkittäviin luottolaitoksiin näiden laitosten hallinnollisten rasitteiden vähentämiseksi.

(10)

Vähemmän merkittävien laitosten suhteen olisi suuria asiakasriskejä koskevien vaatimusten osalta sovellettava merkittäviä laitoksia varten EKP:n ohjeiden II osan 5 luvussa vahvistettua lähestymistapaa – näin mahdollistetaan suurten asiakasriskien varovainen kohtelu kaikkien luottolaitosten osalta koko YVM:ssä ja pystytään hallitsemaan ja rajoittamaan keskittymäriskejä.

(11)

EKP:n ohjeiden II osan 6 luvussa vahvistetut maksuvalmiusvaatimuksiin liittyvät vaihtoehdot ja harkintavalta vaikuttavat maksuvalmiusvaatimusten laskemiseen – esimerkiksi määrittelemällä miten ulos- ja sisäänvirtauksia kohdellaan – minkä vuoksi niiden osalta olisi sovellettava yhtenäistä ja varovaista lähestymistapaa. Ulkomaankaupan rahoitukseen liittyvien taseen ulkopuolisten tuotteiden osalta toimivaltaiset kansalliset viranomaiset voivat soveltaa tasoltaan alle viiden prosentin ulosvirtausta, edellyttäen että sovellettavan ulosvirtausten tason kalibrointi perustuu tilastolliseen näyttöön.

(12)

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/36/EU (5) 21 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun pysyvästi keskuslaitokseen liittyneitä luottolaitoksia koskevan vapautuksen käytön osalta suositetaan EKP:n ohjeiden II osan 8 luvussa vahvistetun lähestymistavan soveltamista suhteessa vähemmän merkittäviin luottolaitoksiin yhtäläisten toimintaedellytysten saavuttamiseksi.

(13)

Hallinto- ja ohjausjärjestelyihin sekä vakavaraisuusvalvontaan liittyvien vaihtoehtojen ja harkintavallan osalta suositetaan EKP:n ohjeiden II osan 11 luvussa vahvistetun varovaisen ja yhdenmukaisen lähentymistavan soveltamista sen varmistamiseksi, että kaikkiin luottolaitoksiin sovelletaan asianmukaisia hallinto- ja ohjausjärjestelyjä. Riskikomitean ja tarkastuskomitean yhdistämisen osalta erityisen lähestymistavan soveltamista suhteessa vähemmän merkittäviin laitoksiin pidetään asianmukaisena suhteellisuusperiaate huomioon ottaen.

(14)

Tässä suosituksessa käsitellään lisäksi viranomaisten yhteistyötä koskevia vaihtoehtoja ja harkintavaltaa kitkattoman yhteistyön varmistamiseksi YVM:ssä.

(15)

Muissa kuin osallistuvissa jäsenvaltioissa olevien luottolaitosten valvontaa koskevien direktiivin 2013/36/EU 115 artiklan 2 kohdan mukaisten kahdenvälisten sopimusten osalta on tarpeen soveltaa erityistä lähestymistapaa suhteessa vähemmän merkittäviin laitoksiin, sillä tämä vaihtoehto on toimiluvan myöntämisestä vastuussa olevan toimivaltaisen viranomaisen käytettävissä. Asetuksen (EU) N:o 1024/2013 4 artiklan 1 kohdan a alakohdan ja 9 artiklan mukaisesti EKP:llä on yksinomainen toimivalta myöntää ja peruuttaa luottolaitosten toimilupia YVM:ssä. Tätä syystä EKP:n on osallistuttava muissa kuin osallistuvissa jäsenvaltioissa olevien luottolaitosten valvontaa koskevien kahdenvälisten sopimusten laatimiseen,

2.1

Kansallisen toimivaltaisen viranomaisen olisi sallittava luottolaitoksen käyttää asetuksen (EU) N:o 575/2013 310 artiklassa vahvistettua kohtelua vastuihin, jotka aiheutuvat sen kaupankäyntivastuista sekä keskusvastapuolen maksukyvyttömyysrahaston osuuksista edellyttäen, että kyseinen keskusvastapuoli on asetuksen (EU) N:o 575/2013 311 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaisesti ilmoittanut luottolaitokselle ettei se enää laske KCCP:tä (hypoteettinen pääoma).

2.2

Arvioidessaan 2.1 kohdan soveltamisen yhteydessä niiden syiden hyväksyttävyyttä, joiden takia keskusvastapuoli on lakannut laskemasta KCCP:tä (hypoteettinen pääoma), kansallisten toimivaltaisten viranomaisten olisi sovellettava päätelmiä, jotka EKP on tehnyt arvioidessaan syiden hyväksyttävyyttä saman keskusvastapuolen osalta.

3.1

Jos tapahtuu asetuksen (EU) N:o 575/2013 380 artiklassa tarkoitettu koko järjestelmän laajuinen toimintahäiriö, jonka EKP vahvistaa julkisella tiedonannolla, ja kunnes EKP antaa julkisen tiedonannon, jonka mukaan tilanne on korjattu, EKP:n olisi arvioitava toimintahäiriö ja kansallisten toimivaltaisten viranomaisten olisi sovellettava EKP:n suorittaman arvioinnin päätelmiä ja käytettävä asetuksen (EU) N:o 575/2013 380 artiklan mukaisia vaihtoehtoja. Tällaisessa tapauksessa

3.2

Jos kansallinen toimivaltainen viranomainen harkitsee antavansa julkisen tiedonannon, jolla vahvistetaan asetuksen (EU) N:o 575/2013 380 artiklassa tarkoitettu koko järjestelmän laajuinen toimintahäiriö, sen olisi koordinoitava asia EKP:n kanssa ennen tällaisen tiedonannon julkaisemista.

1.1

Jos on haettu lupaa olla vähentämättä omistusosuuksia omien varojen instrumenteista, kansallisten toimivaltaisten viranomaisten olisi sovellettava EKP:n ohjeiden II osan 4 luvun 4 kohdassa olevia eritelmiä arvioidessaan täyttyvätkö asetuksen (EU) N:o 575/2013 49 artiklan 3 kohdassa vahvistetut vaatimukset.

1.2

Kansallinen toimivaltainen viranomainen voi sallia, että laitosten suojajärjestelmä tekee asetuksen (EU) N:o 575/2013 49 artiklan 3 kohdan mukaisen hakemuksen kaikkien järjestelmään kuuluvien vähemmän merkittävien laitosten puolesta. Tässä tapauksessa kansallinen toimivaltainen viranomainen voi tehdä kaikkiin hakemuksessa lueteltuihin vähemmän merkittäviin laitoksiin sovellettavan päätöksen asetuksen (EU) N:o 575/2013 49 artiklan 3 kohdan mukaisen luvan myöntämisestä.

1.1

Asetuksen (EU) N:o 575/2013 429 artiklassa ja saman asetuksessa liitteessä I tarkoitettujen ulkomaankaupan rahoitukseen liittyvien taseen ulkopuolisten tuotteiden osalta toimivaltaisten viranomaisten olisi – sopusoinnussa asetuksen (EU) 2016/455 11 artiklan kanssa – sovellettava tasoltaan 5 prosentin ulosvirtausta luottolaitosten suorittamaa likviditeetin ulosvirtausten arviointia varten. Kansallisten toimivaltaisten viranomaisten olisi vaadittava, että luottolaitokset raportoivat asianomaiset ulosvirtaukset komission delegoidun täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 680/2014 (7) mukaisesti.

1.2

Poiketen 1.1 kohdasta kansallinen toimivaltainen viranomainen voi tilastollisen näytön perusteella vahvistaa kyseisessä jäsenvaltiossa olevia vähemmän merkittäviä laitoksia varten 5 prosenttia pienemmän ulosvirtaustason.

1.1

Kansallisten toimivaltaisten viranomaisten olisi sellaisten vähemmän merkittävien laitosten (ryhmän tytäryhtiöt mukaan luettuina) osalta, joita ei pidetä direktiivin 2013/36/EU 76 artiklan 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla merkittävinä, käytettävä riski- ja tarkastuskomitean yhdistämisen sallimista koskevaa vaihtoehtoa.

1.2

Kansallisten toimivaltaisten viranomaisten olisi arvioitava EKP:n ohjeiden II osan 11 luvun 3 kohdassa olevien arviointieritelmien mukaisesti, onko luottolaitos direktiivin 2013/36/EU 76 artiklan 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla merkittävä kokonsa, sisäisen organisaationsa sekä toimintansa luonteen, laajuuden ja monimutkaisuuden perusteella.

1.3

Jos direktiivin 2013/36/EU täytäntöönpanevassa kansallisessa lainsäädännössä on säädetty eri kriteereistä kuin EKP:n ohjeiden II osan 11 luvun 3 kohdassa olevissa eritelmissä, kansallisen toimivaltaisen viranomaisen olisi sovellettava kansallisessa lainsäädännössä vahvistettuja kriteereitä.

2.1

Ottaen huomioon että EKP vastaa alkuperäisen toimiluvan antamisesta luottolaitoksille YVM:ssä kun taas kansalliset toimivaltaiset viranomaiset vastaavat vähemmän merkittävien luottolaitosten vakavaraisuusvalvonnasta, kansallisten toimivaltaisten viranomaisten olisi aina ilmoitettava EKP:lle aikomuksestaan siirtää vähemmän merkittäviä laitoksia koskevan valvontavastuunsa kahdenvälisellä sopimuksella toimivaltaisille viranomaisille, jotka ovat antaneet vähemmän merkittävän laitoksen emoyritykselle toimiluvan ja valvovat sitä, tai aikomuksestaan ottaa vastaan valvontavastuu toisessa jäsenvaltiossa olevasta tytäryhtiön asemassa olevasta luottolaitoksesta. EKP tekee luottolaitosten toimiluvan myöntämisestä vastaavana viranomaisena yhteistyötä asianomaisen kansallisen viranomaisen kanssa kahdenvälisten sopimusten laatimiseksi valvontavastuun siirtämisestä tai vastuun vastaanottamisesta sellaisen kansallisen toimivaltaisen viranomaisen puolesta, joka vastaa emo- tai tytäryrityksen päivittäisestä valvonnasta osallistuvissa jäsenvaltioissa.

2.2

Seuraavissa tapauksissa sovelletaan 2.1 kohtaa: