52014DC0330

Euroopan unionin vauraus ja turvallisuus ovat riippuvaisia energiantoimitusten vakaudesta ja runsaudesta. Se, ettei useimpien jäsenvaltioiden kansalaisten ole tarvinnut kokea pitkäaikaisia häiriöitä energiansaannissa 1970-luvun öljykriisien jälkeen, on osoitus siitä, että jäsenvaltiot ja EU ovat kyenneet takaamaan sen. Useimmat kansalaiset saavat energiaa ”nappia painamalla” kaikkialla ja vaivattomasti. Tämä vaikuttaa keskeisesti kansallisten energiapoliittisten päätösten taustalla oleviin tekijöihin toimitusvarmuuden ollessa vähemmän tärkeällä sijalla kuin muut näkökohdat.

Vuosien 2006 ja 2009 talvina joidenkin EU:n itäisten jäsenvaltioiden kansalaiset joutuivat kuitenkin kärsimään kaasutoimitusten väliaikaisista häiriöistä. Tämä havahdutti tiedostamaan tarpeen yhteiselle eurooppalaiselle energiapolitiikalle. Tämän jälkeen on tehty paljon EU:n energiavarmuuden lujittamiseksi kaasutoimituksissa ja yhdestä ainoasta kaasuntoimittajasta riippuvaisten jäsenvaltioiden määrän pienentämiseksi. Huolimatta saavutuksistaan infrastruktuurinsa kehittämisessä ja toimittajiensa monipuolistamisessa EU on kuitenkin edelleen alttiina ulkoisille energiahäiriöille, kuten jäljempänä esitetyistä luvuista käy selvästi ilmi.  Tästä syystä EU tarvitsee realistisen energiavarmuusstrategian, joka lyhyellä aikavälillä parantaa sietokykyä näille häiriöille ja toimituskatkoksille ja pitkällä aikavälillä vähentää riippuvuutta tietyistä polttoaineista, energiantoimittajista ja toimitusreiteistä. Kansallisen ja EU:n tason poliittisten päättäjien on tehtävä kansalaisille selväksi, mitä valintoja tämän riippuvuuden vähentäminen edellyttää.

Perustietoa energian toimitusvarmuudesta EU:ssa § Tällä hetkellä EU tuo muualta 53 prosenttia kuluttamastaan energiasta. Tuontiriippuvuuden piiriin kuuluvat raakaöljy (lähes 90 %), maakaasu (66 %) ja vähäisemmässä määrin kiinteät polttoaineet (42 %) ja ydinpolttoaine (40 %). § Energian toimitusvarmuuteen liittyvät kysymykset koskettavat kaikkia jäsenvaltioita, mutta jotkin niistä ovat muita heikommassa asemassa. Tämä pätee etenkin alueisiin, joilla yhdentäminen ja yhteenliittäminen on vähemmän kehittynyttä, kuten Baltian alueeseen ja Itä-Eurooppaan. § Polttavin energian toimitusvarmuuteen liittyvä kysymys on voimakas riippuvuus yhdestä ainoasta ulkopuolisesta toimittajasta. Tämä koskee varsinkin kaasua, mutta myös sähköä: o Kuuden jäsenvaltion ainoa ulkopuolinen kaasuntoimittaja on Venäjä, jolta ne tuovat kaiken kaasunsa, ja kolmessa näistä jäsenvaltioista maakaasu tyydyttää yli neljäsosan maan koko energiantarpeesta. Vuonna 2013 Venäjän osuus oli 39 prosenttia EU:n maakaasun tuonnista ja 27 prosenttia kulutuksesta. Venäjä vei 71 prosenttia tuottamastaan kaasusta Eurooppaan, eniten Saksaan ja Italiaan (ks. liite 1). o Sähkön osalta kolme jäsenvaltiota (Viro, Latvia ja Liettua) ovat riippuvaisia yhdestä ulkopuolisesta verkonhaltijasta, joka vastaa niiden sähköverkon toiminnasta ja tasapainottamisesta. § EU:lle aiheutuu energiantuonnista päivittäin noin 1 miljardin euron lasku (yhteensä noin 400 miljardia vuonna 2013), mikä on yli viidesosa EU:n kokonaistuonnista. EU tuo raakaöljyä ja öljytuotteita yli 300 miljardin euron edestä, kolmasosan tästä Venäjältä. § EU:n energiavarmuus on myös nähtävä suhteessa maailmanlaajuisesti kasvavaan energiankysyntään, jonka ennakoidaan nousevan 27 prosenttia vuoteen 2030 mennessä ja johtavan merkittäviin muutoksiin energian toimituksissa ja kauppavirroissa.

Jäljempänä kuvattu strategia rakentuu vahvuuksille ja kokemuksille, joita on saatu nykyisen politiikan täytäntöönpanosta ja unionin tehokkaasta reagoinnista aikaisempiin energiahuoltokriiseihin. Eurooppa on edistynyt merkittävästi energian sisämarkkinoiden toteuttamisessa lisäämällä yhteenliitäntöjä, sen energiaintensiteetin kehitys kuuluu maailman parhaimpiin ja sen energiavalikoima on tasapainoisempi kuin sen keskeisillä kumppaneilla.

Energiavarmuuskysymysten käsittely rajoittuu kuitenkin liian usein kansalliselle tasolle ottamatta täysin huomioon jäsenvaltioiden keskinäistä riippuvuutta. Energiavarmuuden parantamisen keskeisenä edellytyksenä on ensinnäkin omaksua kollektiivisempi lähestymistapa huolehtimalla sisämarkkinoiden toimivuudesta ja tiiviimmästä yhteistyöstä alueellisella ja Euroopan tasolla – erityisesti koordinoimalla verkkojen kehittämistä ja markkinoiden avaamista – ja toiseksi harjoittaa johdonmukaisempaa ulkoista toimintaa. Tällöin on muun muassa varmistettava laajentumisvälineiden avulla, että ehdokasmaat ja mahdolliset ehdokasmaat noudattavat näitä ohjaavia periaatteita.

EU on tällä hetkellä ainoa merkittävä taloustoimija, joka tuottaa 50 prosenttia sähköstään ilman kasvihuonekaasupäästöjä[1]. Tätä suuntausta on pidettävä yllä. Pitkällä aikavälillä unionin energiavarmuus liittyy erottamattomasti tarpeeseen siirtyä kilpailukykyiseen vähähiiliseen talouteen, joka vähentää fossiilisten polttoaineiden tuontitarvetta ja tukee merkittävällä tavalla energiavarmuutta. Tämä Euroopan energiavarmuusstrategia on erottamaton osa vuoteen 2030 ulottuvia ilmasto- ja energiapolitiikan puitteita[2] ja myös täysin EU:n kilpailukyky- ja teollisuuspolitiikan[3] tavoitteiden mukainen. Siksi on tärkeää, että näistä puitteista tehdään päätökset pian, kuten Eurooppa-neuvosto on esittänyt, ja että jäsenvaltiot ovat valmiit yhdessä laatimaan ja panemaan täytäntöön pitkän aikavälin suunnitelmia kilpailukykyisen, varman ja kestävän energiahuollon turvaamiseksi. Energiavarmuuteen liittyvien kysymysten ratkaisu edellyttää nopeasti muuttuvassa ympäristössä joustavuutta ja kykyä sopeutua muutoksiin. Sen vuoksi tätä strategiaa on ehkä mukautettava olosuhteiden muuttuessa.

Strategiassa esitetään toimintalohkot, joilla on tehtävä päätöksiä tai ryhdyttävä konkreettisiin toimiin lyhyellä, keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä energiavarmuuskysymyksiin vastaamiseksi. Se perustuu seuraaviin kahdeksaan peruspilariin, jotka yhdessä tukevat tiiviimpää yhteistyötä kaikkien jäsenvaltioiden edun mukaisesti kansallisia energiavalintoja kunnioittaen ja pohjautuvat yhteisvastuun periaatteelle:

1. Välittömät toimet, joiden tarkoituksena on lisätä EU:n valmiuksia selviytyä merkittävästä toimitushäiriöstä talvella 2014–2015;

2. Valmius- ja yhteisvastuumekanismien vahvistaminen, muun muassa riskiarviointien ja valmiussuunnitelmien koordinointi, sekä strategisen infrastruktuurin suojaaminen;

3. Energian kysynnän hillitseminen;

4. Hyvin toimivien ja täysin yhdennettyjen sisämarkkinoiden luominen;

5. Energiantuotannon lisääminen Euroopan unionissa;

6. Energiateknologioiden kehittäminen;

7. Ulkoisten toimitusten ja niihin liittyvän infrastruktuurin monipuolistaminen;

8. Kansallisten energiapoliittisten toimintalinjojen koordinoinnin parantaminen ja yhdellä äänellä puhuminen ulkoisessa energiapolitiikassa.

1. Välittömät toimet, joilla lisätään EU:n valmiuksia selviytyä merkittävästä toimitushäiriöstä talvella 2014–2015

Ottaen huomion viimeaikaiset tapahtumat Ukrainassa ja mahdollisuus energiatoimitusten katkeamiseen, lyhyen aikavälin toimet on keskitettävä maiden, jotka ovat riippuvaisia yhdestä ainoasta kaasuntoimittajasta.

Tulevaa talvea varten komissio työskentelee yhdessä jäsenvaltioiden, sääntelyviranomaisten, siirtoverkonhaltijoiden ja operaattoreiden kanssa parantaakseen unionin välitöntä varautumista mahdollisiin häiriöihin. Erityistä huomiota kiinnitetään muita heikommassa asemassa oleviin alueisiin, varastointikapasiteetin lisäämiseen (esim. ottamalla täysimääräisesti käyttöön Latvian varastointikapasiteetti Itämeren alueella), vastakkaisvirtausten kehittämiseen (Slovakian ja Ukrainan yhteisymmärryspöytäkirjan esimerkin mukaan), toimitusvarmuussuunnitelmien kehittämiseen alueellisella tasolla ja mahdollisuuksiin hyödyntää laajemmin nesteytettyä maakaasua.

Avaintoimet Komission ja jäsenvaltioiden olisi · tehostettava yhteistyötä kaasualan koordinointiryhmässä[4] ja erityisesti jatkettava maakaasuvirtojen ja kaasuvarastojen tason seurantaa ja koordinoitava EU:n ja/tai alueellisella tasolla kansallisia riskiarviointeja ja valmiussuunnitelmia; · päivitettävä asetuksessa 994/2010 säädetyt riskiarvioinnit ja ennaltaehkäisyä koskevat suunnitelmat ja hätäsuunnitelmat; · käynnistettävä energiavarmuutta koskevat stressitestit toimituskatkosten varalta tulevana talvena ja kehitettävä tarvittaessa varmistusmekanismeja muun muassa lisäämällä kaasuvarastoja, kehittämällä hätäinfrastruktuuria ja vastakkaisvirtauskapasiteettia ja vähentämällä energian kysyntää tai siirtymällä vaihtoehtoisiin polttoaineisiin hyvin lyhyellä aikavälillä; · jatkettava yhteistyötä kaasuntoimittajien ja siirtoverkonhaltijoiden kanssa, jotta voidaan yksilöidä mahdollisia uusia lyhyen aikavälin toimituslähteitä, varsinkin nesteytetylle maakaasulle.

2. Valmius- ja yhteisvastuumekanismien vahvistaminen, muun muassa riskiarviointien ja valmiussuunnitelmien koordinointi, sekä strategisen infrastruktuurin suojaaminen

EU:n ehdottomana prioriteettina on varmistaa, että parhaalla mahdollisella valmistautumisella ja suunnittelulla parannetaan sietokykyä energiantoimituksissa tapahtuville äkillisille häiriöille, että strategiset infrastruktuurit suojataan ja että heikoimmassa asemassa olevia jäsenvaltioita tuetaan kollektiivisesti.

2.1. Öljyvarastot

Jäsenvaltioilla on velvollisuus luoda ja ylläpitää raakaöljyn ja öljytuotteiden vähimmäisvarastoja, mikä lieventää toimitushäiriöiden riskejä[5]. Nykyiset varastot riittävät noin 120 päivän kulutukseen, mikä ylittää selvästi vähimmäisvaatimuksen 90 päivän toimituksista. EU:n varastointivelvoite on linjassa Kansainvälisen energiajärjestön (IEA) puitteissa sovitun öljyn varastointivelvoitteen kanssa ja kytköksissä siihen.  Nämä velvoitteet ovat osoittautuneet tarkoituksenmukaisiksi ja toimiviksi. Takeet fyysisen toimitusvajeen epätodennäköisyydestä ovat olennainen markkinahintojen vaihtelua hillitsevä tekijä kriisin yhteydessä. Tästä syystä EU:n olisi edistettävä kansainvälistä yhteistyötä ja öljyvarastoihin ja -markkinoihin liittyvää avoimuutta erityisesti tuomalla mukaan tärkeitä uusia kuluttajia, kuten Kiina ja Intia.

2.2. Kaasunsaannin häiriöiden ehkäiseminen ja lieventäminen

Vuosien 2006 ja 2009 kaasukriisien jälkeen EU on lujittanut koordinointikapasiteettiaan mahdollisten kaasunsaannin häiriöiden ehkäisemiseksi ja lieventämiseksi[6]. Investoinnit varainfrastruktuuriin ovat nyt pakollisia: jäsenvaltioiden on 3. joulukuuta 2014 lähtien kyettävä vastaamaan huippukysyntään myös suurimman yksittäisen infrastruktuurin toimintahäiriön tapauksessa. Lisäksi vastakkaisvirtausten on toimittava kaikissa jäsenvaltioiden rajat ylittävissä yhteenliitännöissä.

EU on myös valmistautunut paremmin kaasun toimitushäiriöiden varalta. Euroopan unionissa on voimassa säännöt toimitusten varmistamisesta suojatuille asiakkaille (ts. asiakkaille, jotka käyttävät kaasua lämmitykseen) ankarissa oloissa, muun muassa infrastruktuurin toimintahäiriön tapauksessa normaaleissa talviolosuhteissa, ja jäsenvaltioiden on laadittava suunnitelmat valmiusjärjestelyistä ja -toiminnasta. Kaasualan koordinointiryhmä, johon jäsenvaltiot, sääntelyviranomaiset ja kaikki sidosryhmät osallistuvat, on osoittautunut tehokkaaksi EU:n laajuiseksi foorumiksi asiantuntijoiden välistä tiedonvaihtoa ja toiminnan koordinointia varten. Nämä säännöt muodostavat eurooppalaisen kehyksen, joka valaa luottamusta ja takaa yhteisvastuun varmistaessaan, että jäsenvaltiot toimivat kansallisten velvoitteidensa mukaisesti ja parantavat kollektiivisesti toimitusvarmuutta.

Kaasun toimitusvarmuuteen liittyvät kokemukset ovat osoittaneet, että lisäämällä yhteistyötä rajojen yli voidaan luoda synergioita esimerkiksi kehittämällä riskiarviointeja (stressitestit) ja toimitusvarmuussuunnitelmia alueellisella ja EU:n tasolla, kehittämällä kaasun varastoinnille sääntelypuitteita, joissa otetaan huomioon näiden varastojen strateginen merkitys toimitusvarmuuden kannalta, tai täsmentämällä ”suojatun asiakkaan” määritelmää EU:n laajuisesti. Myös näitä seikkoja tarkastellaan kaasunsaannin turvaamisesta annetun asetuksen nykyisten säännösten ja niiden täytäntöönpanon uudelleentarkastelussa, jonka komissio saattaa päätökseen ennen vuoden 2014 loppua.

Kansainvälisellä tasolla voitaisiin harkita uusia toimitusvarmuuteen liittyviä toimenpiteitä keskeisten strategisten kumppaneiden kanssa. Yhdistämällä vähimmäisosa nykyisistä varmuusvarastoista virtuaaliseen yhteiseen kapasiteettivarantoon – esimerkiksi IEA:n alaisuudessa – voitaisiin mahdollistaa nopeat toimet rajallisten häiriöiden tapauksessa[7].

2.3. Elintärkeän infrastruktuurin suojaaminen

EU on alkanut kehittää politiikkaa ratkaistakseen kriittisen infrastruktuurin, muun muassa energiainfrastruktuurin, fyysiseen suojaamiseen (uhilta, vaaroilta jne.) liittyvät kysymykset[8]. Tietoturvaan olisi kiinnitettävä yhä enemmän huomiota. Lisäksi on tarpeen käynnistää laaja keskustelu olennaisten tärkeää palvelua kaikille kuluttajille tarjoavien strategisten energiainfrastruktuurien, kuten kaasun- ja sähkönsiirtoverkkojen, suojaamisesta. Keskustelussa tulisi käsitellä tilanteita, joissa strategisen infrastruktuurin määräysvalta kuuluu EU:n ulkopuolisille tahoille, kuten keskeisten toimittajamaiden valtionyhtiöille, keskuspankeille tai valtio-omisteisille rahastoille, joiden tavoitteena on päästä EU:n energiamarkkinoille ja haitata monipuolistamista eikä kehittää EU:n verkkoa ja infrastruktuuria. Voimassa olevaa EU:n lainsäädäntöä on noudatettava kaikissa hankinnoissa, joissa strategista infrastruktuuria siirtyy EU:n ulkopuolisten tahojen hallintaan. Olisi myös arvioitava sellaisesta kokonaisvaltaisesta energiajärjestelmästä saatavat edut, jossa keskitetty ja hajautettu energiantuotanto tasapainotetaan toimivasti pyrkien järjestelmään, joka on sekä taloudellisesti tehokas että häiriönsietokykyinen yksittäisten tärkeiden infrastruktuurien toimintakatkoksissa.

Kaasunsiirtoon liittyvien toimintojen eriyttämistä koskevilla nykyisillä säännöksillä jo varmistetaan, että EU:n ulkopuolisten tahojen määräysvallassa olevat siirtoverkonhaltijat noudattavat samoja velvoitteita kuin EU:n tahojen määräysvallassa olevat. Viimeaikaiset kokemukset tietyistä EU:n ulkopuolisista verkonhaltijoista, jotka ovat koettaneet väistää EU:n lainsäädännön noudattamista EU:n alueella, viittaavat kuitenkin siihen, että sääntöjen soveltamista on tehostettava EU:n ja jäsenvaltioiden tasolla ja itse sääntöjä ehkä tiukennettava. Tässä yhteydessä on myös varmistettava EU:n sisämarkkinasääntöjen noudattaminen erityisesti julkisiin hankintoihin liittyen.

2.4. Jäsenvaltioiden väliset yhteisvastuumekanismit

EU:n perusperiaatteena oleva yhteisvastuu edellyttää käytännön apua niille jäsenvaltioille, jotka ovat heikoimmassa asemassa energiansaannissa tapahtuvien vakavien häiriöiden kannalta. Sen vuoksi olisi huolehdittava toimivasta valmiussuunnittelusta, joka perustuu energiajärjestelmien stressitesteihin ja kansallisten viranomaisten ja teollisuuden kanssa käytäviin keskusteluihin ja jota päivitetään säännöllisesti. Valmiussuunnittelun tavoitteena on taata EU:n sisäisten vaihtoehtoisten polttoainetoimitusten vähimmäistaso hätävarastojen täydennykseksi. Nykyisten tapahtumien valossa välittömän kohderyhmän muodostaisivat EU:n itärajalla sijaitsevat jäsenvaltiot. Tällaiseen mekanismiin voitaisiin tarvittaessa assosioida myös ehdokasmaita ja mahdollisia ehdokkaita.

Avaintoimet Komissio tarkastelee uudelleen nykyisiä mekanismeja energian toimitusvarmuuden turvaamiseksi ja ehdottaa tarvittaessa niiden lujittamista sekä toimenpiteitä, joilla voidaan huolehtia strategisten energiainfrastruktuurien suojaamisesta sekä keskitetyn ja hajautetun tuotannon asianmukaisesta tasapainottamisesta; ehdottaa jäsenvaltioille ja teollisuudelle riskiarviointien (energiavarmuuden stressitestien) perusteella uusia koordinointimekanismeja ja -suunnitelmia hätätilanteiden varalta energian toimittamiseksi tarpeen tullen sitä tarvitseviin maihin. Välittömän kohderyhmän muodostaisivat kaikki EU:n itärajalla sijaitsevat jäsenvaltiot.

3. Energian kysynnän hillitseminen

Energian kysynnän hillitseminen on yksi tehokkaimmista keinoista vähentää EU:n riippuvuutta tuontienergiasta ja altistumista hinnankorotuksille. EU:lle aiemmin sovittu 20 prosentin energiatehokkuustavoite, joka johtaa vuoteen 2020 mennessä 371 Mtoe:n säästöihin primaarienergian kulutuksessa ennusteisiin verrattuna, on käynyt entistä kiireellisemmäksi nykyisessä tilanteessa. Nämä säästöt voidaan saavuttaa, jos asiaa koskevassa lainsäädännössä vahvistetut toimenpiteet pannaan täytäntöön tinkimättä ja viiveittä. Tämä koskee erityisesti energiatehokkuusdirektiiviä ja rakennusten energiatehokkuusdirektiiviä.

Merkittävät energiansäästöt ovat mahdollisia vain sillä ehdolla, että painopistealat määritetään selkeästi ja että investointipääomaa on helposti saatavilla. Energian kysyntää rakennusalalla, jonka osuus on noin 40 prosenttia EU:n energiankulutuksesta ja kolmasosa maakaasun käytöstä[9], voitaisiin vähentää jopa kolme neljäsosaa, jos rakennusten kunnostamista nopeutetaan. Myös kaukolämmityksen ja -jäähdytyksen parantamisella voi olla tärkeä merkitys. Teollisuus kuluttaa noin neljäsosan EU:ssa käytetystä kaasusta, ja sen energiatehokkuutta voidaan merkittävästi parantaa tehostamalla päästökauppajärjestelmää, kuten komissio on ehdottanut vuoteen 2030 ulottuvissa ilmasto- ja energiapolitiikan puitteissa.[10] 

Asian kannalta on keskeinen rooli yksityisellä sektorilla, jolta saatavien lisäinvestointien houkuttelemiseksi Euroopan rakenne- ja investointirahastot (ERI) ovat varanneet[11] vähintään 27 miljardia euroa nimenomaan vähähiilisen talouden investointeihin, energiatehokkuus mukaan lukien. Ajantasainen analyysi näiden varojen ohjelmoinnista jäsenvaltioissa osoittaa, että näiden investointien tosiasiallinen määrä nousee yli 36 miljardiin euroon. ERI-rahastoja hyödyntävillä rahoitusvälineillä[12] voidaan vivuttaa yksityisiä pääomainvestointeja, ja ESCO-toimijoiden (energiapalveluyritysten) uudet liiketoimintamallit voivat johtaa säästöihin koko energiajärjestelmässä.

Avaintoimet Jäsenvaltioiden olisi joudutettava toimenpiteitä vuoden 2020 energiatehokkuustavoitteen saavuttamiseksi keskittyen lämmitykseen ja eristykseen erityisesti rakennuksissa ja teollisuudessa o panemalla energiatehokkuusdirektiivi ja rakennusten energiatehokkuusdirektiivi tehokkaasti täytäntöön, o lujittamalla sääntelyllistä ja julkista taloudellista tukea rakennusten kunnostamisvauhdin ja kaukolämmitysjärjestelmien parantamisen tai käyttöönoton nopeuttamiseksi, o edistämällä energiapalveluja ja kysynnänohjausta uusien teknologioiden avulla, mitä varten kansallisia rahoitusjärjestelmiä voidaan täydentää EU:n taloudellisella tuella, varsinkin ERI-rahastojen varoilla,  o nopeuttamalla kaupunginjohtajien ilmastosopimukseen (Covenant of Mayors) osallistuvien kuntien toimittamien kestävän energiahuollon toimintasuunnitelmien (SEAP) täytäntöönpanoa, o edistämällä energiatehokkuutta teollisuudessa EU:n tehostetun päästökauppajärjestelmän avulla. Komissio tarkastelee energiatehokkuusdirektiiviä uudelleen kuluvan vuoden kesällä, jotta voidaan arvioida edistymistä kohti vuoden 2020 energiatehokkuustavoitetta ja selvittää, mikä myötävaikutus energiatehokkuudella voi olla vuoteen 2030 ulottuvissa  ilmasto- ja energiapolitiikan puitteissa; yksilöi selkeät painopistealat (asuminen, liikenne ja teollisuus), joilla energiatehokkuutta voidaan parantaa keskipitkällä tai pitkällä aikavälillä, muun muassa toimituskatkosten kannalta haavoittuvimmissa jäsenvaltioissa; määrittää esteet, jotka edelleen haittaavat energiatehokkuustoimenpiteitä ja toimivien energiapalvelumarkkinoiden kehitystä, ja ehdottaa tapoja puuttua niihin muilla kuin lainsäädännöllisillä keinoilla; tarkastelee uudelleen energiamerkintädirektiiviä ja ekosuunnitteludirektiiviä saatujen kokemusten valossa, jotta voidaan vähentää tehokkaammin energiankulutusta ja muita tuotteiden ympäristövaikutuksia.

4. Hyvin toimivien ja täysin yhdennettyjen sisämarkkinoiden luominen

Eurooppalaiset energian sisämarkkinat ovat keskeinen tekijä energiavarmuuden turvaamisessa ja keino päästä siihen kustannustehokkaalla tavalla. Näiden markkinoiden reunaehtoihin vaikuttavista hallitusten toimista, kuten uusiutuvan energian käyttöä tai energiatehokkuustavoitteita koskevista kansallisista päätöksistä, päätöksistä tukea ydinenergian tuotantoon tehtäviä investointeja (tai ydinlaitosten käytöstäpoistoa) tai päätöksistä tukea keskeisiä infrastruktuurihankkeita (esim. NordStream, SouthStream, TAP tai Itämeren alueen LNG-terminaali), on tarpeen keskustella Euroopan ja/tai alueellisella tasolla, jotta voidaan varmistaa, etteivät yhdessä jäsenvaltiossa tehtävät päätökset heikennä toimitusvarmuutta toisessa jäsenvaltiossa. EU:n tasolla on käytössä erilaisia välineitä tällaisten hankkeiden toteuttamiseksi unionin säännöstön mukaisesti ja koordinoidulla tavalla (sisämarkkinalainsäädäntö, Euroopan laajuisten energiaverkkojen suuntaviivat ja valtiontukien valvonta). Aidosti eurooppalainen energiavarmuusstrategia edellyttää, että täytäntöönpanovälineiden käyttöä edeltää strateginen keskustelu EU:n tasolla eikä pelkästään kansallisella tasolla.

4.1. Sähkön ja kaasun sisämarkkinoiden toiminnan parantaminen

Energian kolmannessa sisämarkkinapaketissa luodaan puitteet, joissa Euroopan sisämarkkinoita on määrä kehittää. Valtioiden ja hallitusten päämiehet ovat sopineet, että sisämarkkinat olisi toteutettava vuoteen 2014 mennessä. Myönteistä kehitystä on tapahtunut, mutta paljon on vielä tekemättä.

Kehitys on ollut myönteistä alueellisten markkinoiden yhdentymisessä. Kilpailukykyiset ja likvidit markkinat tarjoavat tehokkaan suojan markkinoiden väärinkäyttöä tai yksittäisten energiantoimittajien poliittista vallankäyttöä vastaan. Kehittyneet kauppamekanismit ja likvidit spot-markkinat voivat tarjota tehokkaita lyhyen aikavälin ratkaisuja häiriöiden varalta. Tämä pätee jo öljy- tai kivihiilikaupan suhteen. Sama varmuus voidaan taata myös kaasun ja sähkön suhteen edellyttäen, että saatavilla on putkikapasiteettia ja verkkoja toimitusten siirtämiseksi paikasta toiseen.

Alueellinen lähestymistapa on ollut ja tulee jatkossakin olemaan ratkaiseva keino yhdentää Euroopan energiamarkkinoita rajat ylittävän kaupan ja toimitusvarmuuden turvaamiseksi (tarvittaessa kapasiteettimekanismit[13] mukaan lukien). Pohjoismaat (Suomi, Ruotsi, Tanska ja Norja) ovat näyttäneet esimerkkiä sähköalalla yhdentämällä markkinansa varhaisessa vaiheessa NordPool-markkina-alueeksi. Samoin Luoteis-Euroopan viidenvälinen foorumi (Ranska, Saksa, Belgia, Alankomaat, Luxemburg ja Itävalta) on käynnistänyt uraauurtavia yhdentämishankkeita sekä sähkö- että kaasusektorilla. Siirtoverkonhaltijat ja sääntelyviranomaiset ovat myös edenneet ratkaisevasti kohti sähkömarkkinoiden yhteenkytkemistä useilla alueilla[14]. Kaasusektorilla vastaava vaikutus on vuonna 2013 perustetulla PRISMA-markkinapaikalla, jolla käydään avoimella ja yhdenmukaisella tavalla huutokauppaa yhteenliittämiskapasiteetista 28 siirtoverkonhaltijan verkoissa, joiden osuus on 70 prosenttia Euroopassa kuljetetusta kaasusta.

Kilpailukykyisten ja yhdentyneiden markkinoiden kehitys Baltian maissa ja Kaakkois-Euroopassa on kuitenkin jäänyt jälkeen muista, mikä vie näillä alueilta tällaiseen kehitykseen liittyvät toimitusvarmuusedut. Tarvitaan kohdennettuja lähestymistapoja, jotka nopeuttavat elintärkeän infrastruktuurin kehittämistä (ks. kohta 4.2) ja alueellisten kaasukaupan keskusten perustamista näillä alueilla.

Kaasunsiirron verkkosääntöjen asianmukainen täytäntöönpano parantaa merkittävästi energiavarmuutta tehostaessaan avointa ja syrjimätöntä pääsyä siirtoverkkoihin niin, että kaasu voi virrata vapaasti ja joustavasti koko EU:ssa.  

Kilpailunrajoitusten ja yrityskeskittymien valvontaa koskevat säännöt on pantava edelleen tinkimättömästi täytäntöön, koska niiden avulla voidaan varmistaa, ettei EU:n toimitusvarmuus heikenny energiayhtiöiden kilpailua rajoittavan toiminnan, yhteenliittymisen tai vertikaalisen integraation vuoksi.

4.2. Keskeisten rajajohtojen ja yhdysputkien rakentamisen vauhdittaminen

Täysin yhdennetyt ja kilpailukykyiset energian sisämarkkinat edellyttävät yhteisen sääntelykehyksen lisäksi myös energiansiirtoon käytettävän infrastruktuurin merkittävää kehittämistä erityisesti jäsenvaltioiden rajat ylittävissä yhteenliitännöissä. Komission arvion mukaan tätä varten tarvitaan noin 200 miljardia euroa vuoteen 2020 mennessä, mutta tällä hetkellä vain noin puolet tästä määrästä voi tulla markkinoilta.

Asetus Euroopan laajuisia energiaverkkoja koskevista suuntaviivoista ja Verkkojen Eurooppa -väline on suunniteltu palvelemaan sitä, että Euroopan kahdellatoista ensisijaisella energiakäytävällä ja -alueella tarvitsemat keskeiset hankkeet voidaan yksilöidä ja niiden toteutus varmistaa viivytyksittä. Ensimmäinen unionin luettelo yhteistä etua koskevista hankkeista hyväksyttiin vuonna 2013. EU:n infrastruktuuripolitiikan ensisijaisena tavoitteena on nyt varmistaa yhteistä etua koskevien hankkeiden täytäntöönpano viiveittä. Verkkojen Eurooppa -välineen 5,8 miljardin euron rahoitus – yhdessä yksinkertaistettujen lupamenettelyjen kanssa – auttaa saavuttamaan tämän. Verkkojen Eurooppa -välineen osuus on vain noin 3 prosenttia vuoden 2020 aikajänteellä tarvittavista 200 miljardin euron investoinneista, mutta sen avulla voidaan vivuttaa muita varoja muista rahoitusvälineistä. Jotta Verkkojen Eurooppa -välineellä olisi toivottu vaikutus, se olisi kohdennettava tiettyihin kriittisiin hankkeisiin ja sääntelyviranomaisten olisi sen käytön yhteydessä pyrittävä rahoittamaan osa infrastruktuurista verkkotariffeilla ja jäsenvaltioiden olisi tarvittaessa hyödynnettävä Euroopan rakenne- ja investointirahastoja. Sekä lupamenettelyissä että hankkeiden toteutuksessa olisi otettava asianmukaisesti huomioon voimassa oleva EU:n ympäristölainsäädäntö ja -ohjeistus[15], jotta voidaan varmistaa hankkeiden kestävyys ympäristön kannalta ja yleinen tuki ja hyväksyntä.

EU:n energiavarmuuden kannalta kriittisiksi on lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä yksilöity 27 hanketta kaasualalla ja 6 sähköalalla (ohjeellinen luettelo on liitteessä 2), koska niiden toteutuksen odotetaan johtavan toimitusmahdollisuuksien monipuolistumiseen ja yhteisvastuun parantumiseen Euroopan haavoittuvimmissa osissa. Noin puolet näistä hankkeista on määrä saada valmiiksi vuoteen 2017 mennessä, ja muut otetaan suunnitelmien mukaan käyttöön vuoteen 2020 mennessä. Valtaenemmistö niistä toteutetaan Itä- ja Luoteis-Euroopassa. Niiden kustannukset on arvioitu noin 17 miljardiksi euroksi. Kriittisiksi yksilöidyt yhteistä etua koskevat hankkeet ovat pääasiassa laajamittaisia hankkeita, lukuun ottamatta muutamaa LNG-terminaalia ja varastointihanketta, ja ne ovat tyypillisesti monimutkaisia ja viivytyksille alttiita. Niiden toteuttamisen vauhdittamiseksi ei näin ollen riitä pelkkä varhaisen vaiheen tuki Verkkojen Eurooppa -välineestä. Komissio aikoo tehostaa tukeaan kriittisille hankkeille sitä kautta, että hankkeiden vetäjät tuodaan yhteen keskustelemaan teknisistä mahdollisuuksista nopeuttaa hankkeiden toteuttamista, kansalliset sääntelyviranomaiset sopimaan kustannusten ja rahoituksen jakamisesta rajojen yli ja asiasta vastaavat ministeriöt varmistamaan vahva poliittinen tuki sekä ensimmäisille että myöhemmille ehdotuspyynnöille.

Maaliskuussa 2014 kokoontunut Eurooppa-neuvosto kehotti päätelmissään ”toteuttamaan nopeasti kaikki toimenpiteet, joiden avulla saavutetaan kaikissa jäsenvaltioissa tavoite liittää yhteen vähintään 10 prosenttia niiden asennetusta sähköntuotantokapasiteetista”.  Tällä hetkellä keskimääräinen yhteenliittämisaste on 8 prosentin tienoilla. Kun otetaan huomioon rajajohtojen/yhdysputkien tärkeys toimitusvarmuuden lujittamisen kannalta ja tarve helpottaa rajat ylittävää kauppaa, Euroopan komissio ehdottaa, että nykyinen 10 prosentin yhteenliittämistavoite nostetaan 15 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä ottaen huomioon kustannusnäkökohdat ja keskinäisen kaupan mahdollisuudet kyseeseen tulevilla alueilla.

4.3. Euroopan öljymarkkinat

Venäjä on EU:ssa tällä hetkellä jalostettavan raakaöljyn suurimpia toimittajia, ja jotkin jalostamot on optimoitu tämän raakaöljyn käsittelyyn. Jalostuskapasiteetti riittää tyydyttämään öljytuotteiden yleisen kysynnän. EU on bensiinin nettoviejä ja dieselöljyn nettotuoja, pääasiassa Venäjältä ja Yhdysvalloista. EU:n, Yhdysvaltojen ja Venäjän keskinäinen riippuvuus öljyn suhteen, öljyvarastojen saatavuus ja valmiudet maailmanlaajuiseen öljykauppaan ja öljyn kuljetukseen merkitsevät sitä, ettei EU:hun kohdistu välitöntä uhkaa öljynsaantiin liittyen. Seuraavat kysymykset vaativat kuitenkin huolellista seurantaa ja EU:n öljypolitiikan strategisempaa koordinointia:

- EU:n jalostamoteollisuuden riippuvuus Venäjän raakaöljystä;

- Venäjän öljyteollisuuden lisääntyvä keskittyminen ja se, että kasvava osa EU:n jalostuskapasiteetista on venäläisten öljy-yhtiöiden omistuksessa;

- jalostettujen tuotteiden kulutus liikenteessä.

EU:n jalostamoalalla on edessään suuria haasteita pysyä kilpailukykyisenä, mikä näkyy jalostuskapasiteetin ja ulkomaisten investointien vähenemisenä – tämä pätee erityisesti venäläisten yhtiöiden investointeihin, mikä lisää riippuvuutta venäläisestä raakaöljystä. Euroopassa on tärkeää säilyttää kilpailukykyinen jalostuskapasiteetti, jotta voidaan välttää liiallinen riippuvuus jalostettujen öljytuotteiden tuonnista ja prosessoida raakaöljyvarastoja riittävän joustavasti[16].

Pitkällä aikavälillä EU:n öljyriippuvuutta erityisesti liikenteessä on pienennettävä.  Komissio on esittänyt joukon toimenpiteitä kasvihuonekaasupäästöjen ja liikenteen polttoaineiden kulutuksen vähentämiseksi, muun muassa vaihtoehtoisten polttoaineiden strategian[17],[18].

Avaintoimet Jäsenvaltioiden olisi  lujitettava alueellista yhteistyötä jäsenvaltioiden välillä silloin kun rajajohdot/yhdysputket, tasehallintajärjestelyt, kapasiteettimekanismit ja markkinaintegraatio myötävaikuttavat energiavarmuuteen; saatettava energian sisämarkkinalainsäädäntö osaksi kansallista lainsäädäntöä suunnitellussa aikataulussa vuoden 2014 loppuun mennessä etenkin eriyttämistä koskevia sääntöjen, vastakkaisvirtausten ja kaasuvarastojen käyttöoikeuksien osalta; tiivistettävä keskusteluja energiaverodirektiivistä dieselöljyn verokannustimien vähentämiseksi sekä jalostuskapasiteetin ja öljytuotteiden kulutuksen välisen tasapainon palauttamiseksi EU:ssa. Olisi myös harkittava suotuisaa verokohtelua vaihtoehtoisille polttoaineille, etenkin uusiutuville polttoaineille; tehostettava toimia, joilla pannaan täytäntöön äskettäin hyväksytty direktiivi vaihtoehtoisten polttoaineiden infrastruktuurin käyttöönotosta. Siirtoverkonhaltijoiden on vauhditettava kaasu- ja sähköalan verkkosääntöjen täytäntöönpanoa. Komissio nopeuttaa sisämarkkinalainsäädännön rikkomiseen liittyviä menettelyjä tarpeen mukaan; työskentelee jäsenvaltioiden kanssa varmistaakseen, että kaikki yhteistä etua koskevat hankkeet pannaan täytäntöön viiveittä ja että toteutetaan nopeasti muut toimenpiteet, joiden avulla saavutetaan kaikissa jäsenvaltioissa tavoite liittää yhteen vuoteen 2020 mennessä vähintään 10 prosenttia ja vuoteen 2030 mennessä 15 prosenttia niiden asennetusta sähköntuotantokapasiteetista, ja koordinoi kaikkia käytettävissä olevia unionin varoja, mukaan lukien Verkkojen Eurooppa -väline, ERI-rahastot ja Euroopan investointipankin tuki, keskeisten rajajohtojen/yhdysputkien ja niihin liittyvän kansallisen ja alueellisen infrastruktuurin rakentamisen nopeuttamiseksi; harkitsee yhteistyössä jäsenvaltioiden ja kansallisten sääntelyviranomaisten kanssa, mihin toimenpiteisiin voidaan ryhtyä asianmukaisen CBCA:n[19] vauhdittamiseksi liitteessä 2 mainittuja kriittisiä hankkeita varten, sekä kaikkia toimenpiteitä, jotka voivat johtaa näiden hankkeiden valmistumiseen seuraavien kahden tai kolmen vuoden aikana; keskustelee teollisuuden ja jäsenvaltioiden kanssa keinoista monipuolistaa raakaöljyn toimituksia EU:n jalostamoihin ja vähentää riippuvuutta Venäjästä; harjoittaa aktiivista kauppapolitiikkaa, jolla varmistetaan pääsy öljyn vientimarkkinoille ja rajoitetaan kauppaa vääristäviä käytäntöä edistämällä vahvoja energiakaupan sääntöjä, ja tarvittaessa varmistaa kaupan sääntöjen asianmukaisen täytäntöönpanon; määrittelee koko EU:n kannalta strategiset komponentit öljyn arvoketjussa sekä koordinoidut toimet varmistaakseen, että EU:n jalostuskapasiteetin keskittyminen tapahtuu tavalla, joka tukee EU:n energiansaannin monipuolistamista; toimii yhteistyötä IEA:n kanssa öljyn arvoketjun seuraamiseksi sekä virtoja, investointeja ja omistusta koskevien tietojen avoimuuden varmistamiseksi.

5. Energiantuotannon lisääminen Euroopan unionissa

Unioni voi vähentää riippuvuuttaan yksittäisistä toimittajista ja polttoaineista huolehtimalla omien energialähteidensä maksimaalisesta käytöstä.

5.1. Energiantuotannon lisääminen Euroopan unionissa

Kahden viime vuosikymmenen aikana Euroopan unionin oma energiantuotanto on jatkuvasti pienentynyt[20] huolimatta uusiutuvan energian tuotannon kasvusta. Pienenevää suuntausta on mahdollista hidastaa keskipitkällä aikavälillä lisäämällä edelleen uusiutuvan energian ja ydinenergian käyttöä ja kilpailukykyisten fossiilisten polttoaineiden tuotantoa silloin kun nämä vaihtoehdot on valittu.

Uusiutuva energia

Uusiutuvan energian käytön lisäämisellä säästetyt polttoaineiden tuontikustannukset ovat vähintään noin 30 miljardia euroa vuodessa. Uusiutuvista lähteistä tulevan energian osuus oli vuonna 2012 arviolta 14,1 prosenttia EU:n loppuenergiankulutuksesta, ja vuoteen 2020 mennessä on määrä saavuttaa 20 prosentin tavoite. Komissio on ehdottanut vuoden 2020 jälkeiseksi tavoitteeksi, että uusiutuvan energian osuus nostetaan vähintään 27 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä.

Uusiutuviin energialähteisiin perustuva sähkö ja lämmitys tarjoavat merkittäviä ja kustannustehokkaita mahdollisuuksia vähentää edelleen maakaasun käyttöä useilla aloilla kuluvan vuosikymmenen loppuun mennessä. Erityisesti siirtymällä lämmityksessä kotimaisiin uusiutuviin lähteisiin voidaan vähentää merkittävässä määrin tuontipolttoaineiden tarvetta. Uusiutuvia energialähteitä koskevien kansallisten suunnitelmiensa mukaan jäsenvaltiot kaavailevat jo 29 miljoonan öljyekvivalenttitonnin (Mtoe) lisäystä uusiutuvan lämmitysenergian ja 39 Mtoe:n lisäystä uusiutuvan sähkön tuotantoon vuosien 2012 ja 2020 välillä. Näitä suunnitelmia voitaisiin toteuttaa etupainotteisesti käyttämällä kansallisia ja ERI-varoja ja koordinoimalla rahoitus EIP:n ja kansainvälisten rahoituslaitosten tuen kanssa. Suurimman osan tarvittavista investoinneista olisi tultava yksityiseltä sektorilta, kuten infrastruktuuri-investointienkin tapauksessa.

Uusiutuva energia on nk. no regrets -vaihtoehto eli joka tapauksessa toteuttamisen arvoinen vaihtoehto, mutta sen kustannukset ja vaikutukset sisämarkkinoiden toimintaan ovat herättäneet kysymyksiä. Teknologian kustannusten laskiessa monet uusiutuvat energialähteet ovat kuitenkin yhä kilpailukykyisempiä ja markkinakelpoisempia (esim. maalla tuotettava tuulivoima). Niiden laajamittainen integrointi energiajärjestelmään edellyttää älykkäämpiä energiaverkkoja ja uusia energian varastointiratkaisuja. On ehkä myös tarpeen harkita kapasiteettimekanismeja alueellisella tasolla[21]. Uusilla suuntaviivoilla valtiontuesta ympäristönsuojelulle ja energia-alalle (2014–2020) myös tuetaan kansallisten uusiutuvaa energiaa koskevien tavoitteiden saavuttamista kustannustehokkaammalla tavalla vuoteen 2020.

Hiilivedyt ja puhdas hiili

Tavanomaisten öljy- ja kaasuvarantojen hyödyntämistä Euroopassa, niin perinteisillä (esim. Pohjanmeri) kuin uusillakin tuotantoalueilla (esim. itäinen Välimeri ja Mustameri), olisi kehitettävä noudattaen täysin energia- ja ympäristölainsäädäntöä, muun muassa uutta direktiiviä merellä tapahtuvan öljyn- ja kaasunporaustoiminnan turvallisuudesta[22]. Öljyn ja kaasun tuotanto epätavanomaisista lähteistä Euroopassa (varsinkin liuskekaasu) voisi osittain kompensoida tavanomaisen kaasuntuotannon vähenemistä[23] edellyttäen, että yleiseen hyväksyntään ja ympäristövaikutuksiin liittyvät kysymykset otetaan asianmukaisesti huomioon[24]. Ensivaiheen etsintätoimia on meneillään joissakin jäsenvaltioissa. Mahdollista kaupallisen mittakaavan tuotantoa varten EU:n epätavanomaisista (taloudellisesti hyödynnettävissä olevista) varannoista on muodostettava tarkempi yleiskuva.

Kahden viime vuosikymmenen aikana sekä kotimainen kivihiilen tuotanto että kivihiilen kulutus ovat pienentyneet EU:ssa. Kivi- ja ruskohiilellä on kuitenkin yhä merkittävä osuus sähköntuotannosta monissa jäsenvaltioissa ja noin 27 prosentin osuus EU:n tasolla. EU tuo tällä hetkellä muualta noin 40 prosenttia kiinteistä polttoaineistaan, mutta tuonti tapahtuu hyvin toimivilta ja monipuolisilta globaaleilta markkinoilta, jotka tarjoavat unionille varman tuontiperustan. Kivi- ja ruskohiilen hiilidioksidipäästöjen vuoksi niillä on pitkällä aikavälillä tulevaisuutta EU:ssa vain käytettäessä hiilidioksidin talteenottoa ja varastointia (CCS). CCS-teknologia tarjoaa myös mahdollisuuden parantaa entisestään kaasun ja öljyn talteenottoa – mikä potentiaali jäisi muutoin käyttämättä.  Tästä syystä ja ottaen huomioon CCS-teknologian toistaiseksi melko rajallinen käyttöönotto, tutkimuksen, kehittämisen ja käyttöönoton eteen on edelleen ponnisteltava, jotta tästä teknologiasta saataisiin täysi hyöty.

Avaintoimet Jäsenvaltioiden olisi jatkettava uusiutuvien energialähteiden käyttöönottoa, jotta voidaan saavuttaa vuoden 2020 tavoite markkinalähtöisellä lähestymistavalla; käynnistettävä uusiutuvan energian tukijärjestelmien eurooppalaistaminen parantamalla kansallisten tukijärjestelmien koordinointia; nopeutettava siirtymistä lämmityssektorilla uusiutuvaa energiaa käyttäviin tekniikoihin; varmistettava vakaa kansallinen sääntelykehys uusiutuville energialähteille ja pyrittävä poistamaan hallinnolliset esteet; helpotettava rahoituksen saantia uusiutuvan energian hankkeisiin kaikilla tasoilla (laajassa ja pienessä mittakaavassa) Euroopan investointipankin ja kansallisten investointipankkien yhteisen aloitteen kautta, tarvittaessa hyödyntäen ERI-rahastoista myönnettävää tukea; hyödynnettävä hiilivetyjä ja puhdasta hiiltä – silloin kun tämä vaihtoehto on valittu – ottaen huomioon hiilestä irtautumiseen liittyvät ensisijaiset tavoitteet; virtaviivaistettava kansallisia hallinnollisia menettelyjä hiilivetyhankkeita varten muun muassa tekemällä strategisia vaikutustenarviointeja ja luomalla keskitetty palvelupiste lupamenettelyjä varten noudattaen komission ohjeita yhteistä etua koskevien energiainfrastruktuurihankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnin virtaviivaistamisesta ja laajamittaisten rajat ylittävien hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinneista[25]; arvioitava mahdollisuuksia epätavanomaisten hiilivetyjen tuotantoon ottaen täysimääräisesti huomioon suositus 2014/70/EU, jotta voidaan varmistaa tiukimpien ympäristövaatimusten soveltaminen; tuettava hiilidioksidin talteenoton ja varastoinnin (CCS) demonstrointihankkeita (erityisesti NER 300 -ohjelmasta ja Euroopan energia-alan elvytysohjelmasta yhteisrahoitettavat hankkeet, kuten ROAD). Komissio käynnistää epätavanomaisten hiilivetyjen hyödyntämistä käsittelevän eurooppalaisen tiede- ja teknologiaverkoston; järjestää jäsenvaltioiden, asianomaisten teollisuudenalojen ja ympäristönsuojelua edistävien kansalaisjärjestöjen välisen tiedonvaihdon, jotta voidaan laatia parasta käytettävissä olevaa tekniikkaa (BAT) koskevia vertailuasiakirjoja (BREF-asiakirjoja) hiilivetyjen etsintään ja tuotantoon liittyen; varmistaa hiilidioksidin talteenottoa ja varastointia koskevan direktiivin täytäntöönpanon ja uudelleentarkastelun ja tekee NER 300 -ohjelman toisen kierroksen rahoituspäätökset;  edistää uusiutuvan energian teknologioiden ja kaupan kehittämistä monen- ja kahdenvälisissä neuvotteluissa.

6. Energiateknologioiden kehittäminen

Nyt esitettävä suunnitelma EU:n energiariippuvuuden vähentämiseksi edellyttää olennaisia muutoksia energiajärjestelmään keskipitkällä tai pitkällä aikavälillä. Ne eivät tapahdu, ellei energiateknologioiden kehittämistä viedä vahvasti eteenpäin. Näitä uusia teknologioita tarvitaan, jotta voidaan edelleen vähentää primaarienergian kysyntää, monipuolistaa ja lujittaa (sekä ulkoisia että Euroopan sisäisiä) toimitusvaihtoehtoja ja optimoida energiaverkkoinfrastruktuuria täyden hyödyn saamiseksi tästä monipuolistamisesta.

Uudet tekniikat voivat tarjota tehokkaita ja kustannustehokkaita ratkaisuja parantaa rakennusten energiatehokkuutta ja paikallisia lämmitysjärjestelmiä ja tarjota uusia energianvarastointiratkaisuja ja mahdollisuuksia optimoida verkkojen hallintaa.

Jotta tähän päästäisiin, EU:lta ja sen jäsenvaltioilta tarvitaan merkittäviä investointeja energia-alan tutkimukseen ja innovointiin. On ratkaisevan tärkeää ottaa käyttöön laaja valikoima uusia energiateknologioita. Tällä tavoin voidaan varmistaa, että riittävä määrä niistä tosiasiallisesti leviää markkinoilla ja että jäsenvaltiot voivat näin täyttää energiavalikoimaansa liittyvät erilaiset tarpeet.

Investointien on katettava koko teknologian toimitusketju materiaaleista (ml. kriittiset raaka-aineet) aina valmistukseen. Tällöin on varmistettava, että vähentäessään riippuvuuttaan tuontienergiasta EU myös pitää riippuvuutensa ulkomaisista teknologioista rajallisena. Viime kädessä tällainen strategia voidaan panna täytäntöön vain, jos se on olennainen osa unionin energia-alan tutkimus- ja innovaatiopolitiikkaa. 

Investointien vaikutuksen maksimoimiseksi on lisättävä koordinointia jäsenvaltioiden välillä sekä jäsenvaltioiden ja komission kesken. Varsinkin suuren mittakaavan demonstrointihankkeiden käyttöönoton kannalta on olennainen merkitys rahoitusvälineillä, joilla voidaan vivuttaa laajempia investointeja teollisuudelta, esimerkiksi Euroopan investointipankin kautta.

Avaintoimi Komissio valtavirtaistaa energiavarmuuskysymykset tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelman Horisontti 2020 (2014–2020) painopistealueiden täytäntöönpanoon ja varmistaa, että tuleva strategisen energiateknologiasuunnitelman yhtenäinen etenemissuunnitelma on linjassa Euroopan energiavarmuusstrategian kanssa.

7. Ulkoisten toimitusten ja niihin liittyvän infrastruktuurin monipuolistaminen 7.1. Kaasu

Tuontikaasu tyydyttää noin 70 prosenttia EU:n kaasunkulutuksesta. Kaasuntuonnin odotetaan[26] pysyvän vakaana vuoteen 2020 ja sen jälkeen nousevan jonkin verran noin 340–350 miljardiin kuutiometriin viimeistään 2025–2030. Vuonna 2013 volyymimääräisesti 39 prosenttia EU:hun tuodusta kaasusta oli peräisin Venäjältä, 33 prosenttia Norjasta ja 22 prosenttia Pohjois-Afrikasta (Algeria ja Libya). Muiden tuontilähteiden osuus on vähäinen, yhteensä noin 4 prosenttia. Nesteytetyn maakaasun tuonti näistä ja muista maista (esim. Qatar ja Nigeria) kasvoi ja ylsi 20 prosenttiin, mutta on sen jälkeen laskenut 15 prosentin tienoille Aasian korkeampien hintojen vuoksi.

Ensisijaisena tavoitteena on saada käyttöön monipuolisempia maakaasuvaroja samalla kun luotettavilta toimittajilta tuodaan edelleen merkittäviä määriä.  Nesteytetty maakaasu on monipuolistamisen näkökulmasta tärkeä lähde, jonka merkitys tulee kasvamaan tulevina vuosina. Pohjois-Afrikasta, Australiasta ja Qatarista saatava nesteytetty maakaasu ja uudet löydökset Itä-Afrikassa todennäköisesti kasvattavat nesteytetyn maakaasun maailmanlaajuisia markkinoita. Yhdysvalloissa ensimmäisen maan itärannikolla sijaitsevan nesteyttämislaitoksen on määrä aloittaa toimintansa vuosina 2015–2017 kapasiteetilla 24 mrd. m³/v. Monia muita hankkeita on kehitteillä. Suurimman osan vientivolyymistä ennakoidaan suuntautuvan Aasian markkinoille, mutta eräät eurooppalaiset yhtiöt neuvottelevat jo nesteytetyn maakaasun toimitussopimuksista yhdysvaltalaisten tuottajien kanssa. Tätä kehitystä olisi helpotettava ottaen asianmukaisesti huomioon EU:n ulkoisten politiikkojen painopisteet erityisesti transatlanttisesta kauppa- ja investointikumppanuudesta (TTIP) käytävissä neuvotteluissa. Tuotannolla on kasvupotentiaalia sekä Norjassa (106 mrd. m³/v nykyisin, 116 mrd. m³/v vuonna 2018) että Pohjois-Afrikassa (potentiaalisesti valtaisat etsimättömät tai hyödyntämättömät hiilivetyvarat ja etuna maantieteellinen läheisyys). Unionin olisi parannettava sisäisiä yhteenliitäntöjään varmistaakseen, että näiltä toimittajilta saatava kaasu pääsee kaikille alueellisille markkinoille nykyisten yhteenliitämistavoitteiden mukaisesti.

Sen lisäksi, että vahvistetaan suhteita nykyisiin toimittajiin, EU:n politiikalla tulisi pyrkiä myös avaamaan tietä uusiin lähteisiin. Eteläisen kaasukäytävän toteuttaminen ja yhteisen edun mukaisiksi yksilöidyt hankkeet ovat tärkeä elementti tässä yhteydessä, sillä ne valmistelevat tietä Kaspianmeren alueelta ja kauempaa tuleville toimituksille. Aktiivisen kauppapolitiikan eteenpäinvienti tällä alueella on olennaisen tärkeää markkinoillepääsyn varmistamiseksi ja myös kriittisen infrastruktuurin kehittämisen kannalta, sillä infrastruktuurin elinkelpoisuus riippuu riittävien vientivolyymien saannista. Ensi vaiheessa ennakoidaan, että vuoteen 2020 mennessä eteläisen kaasukäytävän kautta Euroopan markkinoille tulee vuodessa 10 miljardia kuutiometriä Azerbaidžanissa tuotettua maakaasua. Tämä uusi putkiyhteys on myös ratkaiseva kytkös Lähi-itään. Turkissa tällä hetkellä suunniteltava infrastruktuuri voisi toimittaa jopa 25 mrd. m³/v Euroopan markkinoille. Pitemmällä tähtäimellä myös muut maat, kuten Turkmenistan, Irak ja Iran – jos ehdot täyttyvät pakotetoimien poistamiseen – voisivat osallistua merkittävällä tavalla eteläisen kaasukäytävän laajentamiseen. Näiden maiden suhteen on ensiarvoisen tärkeää harjoittaa johdonmukaista ja kohdennettua ulkopolitiikkaa. Lisäksi EU:n pitäisi käydä tehostettua poliittista ja kauppadialogia Pohjois-Afrikan ja itäisen Välimeren alueen kumppaneiden kanssa, erityisesti Välimeren kaasukaupan keskuksen luomiseksi Etelä-Eurooppaan.

Kaikki tämä on mahdollista vain sillä ehdolla, että tuontia varten saadaan käyttöön infrastruktuurikapasiteettia ja että kaasua saadaan myyntiin kohtuulliseen hintaan. EU:n ja sen jäsenvaltioiden on tehtävä asiaankuuluvaa yhteistyötä (ks. jakso 4).

7.2. Uraani ja ydinpolttoaine

Ydinvoimaloiden tuottama sähkö muodostaa luotettavan ja päästöttömän perussähkön lähteen, jolla on energiavarmuuden kannalta tärkeä merkitys. Kaasu- tai kivihiilivoimaloiden polttoainekustannuksiin verrattuna ydinpolttoaineen suhteellinen arvo on marginaalinen osa sähköntuotannon kokonaiskustannuksia, ja uraani muodostaa vain pienen osan ydinpolttoaineen kokonaiskustannuksista. Maailmanlaajuiset uraanimarkkinat ovat vakaat ja monipuoliset, mutta EU on täysin riippuvainen ulkopuolisista toimittajista. Maailmassa on vain muutamia yrityksiä, jotka pystyvät muuntamaan uraania ydinreaktorien polttoaineeksi. EU:n teollisuudella on kuitenkin teknologinen johtoasema koko ketjussa, mukaan lukien rikastus ja jälleenkäsittely.

Ydinturvallisuus on ehdoton prioriteetti EU:lle. EU:n olisi säilytettävä kansainvälisesti johtava roolinsa ydinturvallisuuden arkkitehtinä. Siksi on tärkeää hyväksyä muutettu ydinturvallisuusdirektiivi nopeutetussa aikataulussa ja siten lujittaa ydinalan valvontaviranomaisten riippumattomuutta, tarjota tietoa yleisölle ja huolehtia säännöllisistä vertaisarvioinneista.

Ydinpolttoaineen tuotannossa Venäjä on kuitenkin keskeinen kilpailija, joka tarjoaa pakettiratkaisuja investoinneille koko ydinenergiaketjun laajuudelta. Sen vuoksi olisi kiinnitettävä erityistä huomiota investointeihin, joita tehdään EU:ssa rakennettaviin mutta EU:n ulkopuolista teknologiaa käyttäviin uusiin ydinvoimaloihin, ja varmistettava, etteivät nämä voimalaitokset ole riippuvaisia pelkästään Venäjältä toimitettavasta ydinpolttoaineesta: kaikkien uusien investointien ehdoksi on tarpeen asettaa se, että polttoaineen toimituksia on mahdollista monipuolistaa Euratomin hankintakeskuksen varmistamalla tavalla. Lisäksi kaikki ydinvoimalaitosten toiminnanharjoittajat tarvitsevat käyttöönsä kokonaisvaltaisesti monipuolistetun ydinpolttoainetoimitusten valikoiman.

Avaintoimet Komission ja jäsenvaltioiden olisi yhdessä lisättävä avoimuutta EU:n tasolla kaasun toimitusvarmuudesta ja tutkittava, kuinka hintainformaatiota voidaan kehittää edelleen nykyisten raportointimekanismien (esim. Eurostatin tiedot ja komission suorittama markkinoiden seuranta) puitteissa; tuettava kaasuntoimitusinfrastruktuurin kehittämistä ja laajentamista Norjan kanssa, eteläistä kaasukäytävää ja Välimeren kaasukaupan keskusta; otettava EU:n tasolla käyttöön energian toimitusvarmuuden seurantajärjestelmä, joka perustuu Euroopan komission Eurooppa-neuvostolle ja Euroopan parlamentille antamiin vuotuisiin kertomuksiin; joudutettava muutetun ydinturvallisuusdirektiivin hyväksymistä; tehtävä yhteistyötä ydinpolttoaineen saannin monipuolistamiseksi tarpeen mukaan. Komissio harjoittaa aktiivista kauppapolitiikkaa, jolla varmistetaan pääsy maakaasun ja nesteytetyn maakaasun vientimarkkinoille ja rajoitetaan kauppaa vääristäviä käytäntöjä edistämällä vahvoja energiakaupan sääntöjä, ja tarvittaessa varmistaa kaupan sääntöjen asianmukaisen täytäntöönpanon; pyrkii poistamaan nykyiset öljyn vientikiellot kolmansissa maissa; ottaa järjestelmällisesti huomioon polttoaineiden toimitusten monipuolistamisen arvioinneissaan, jotka koskevat uusia ydinenergia-alan investointihankkeita ja luonnoksia uusiksi kolmansien maiden kanssa tehtäviksi sopimuksiksi.

8. Kansallisten energiapoliittisten toimintalinjojen koordinoinnin parantaminen ja yhdellä äänellä puhuminen ulkoisessa energiapolitiikassa

Monet edellä kuvatuista toimenpiteitä viittaavat samaan perustavoitteeseen: jäsenvaltioiden tarpeeseen koordinoida paremmin tärkeitä energiapoliittisia päätöksiään. On selvää, että energialähteiden valikoimaa koskevat päätökset kuuluvat jäsenvaltioiden toimivaltaan, mutta energiainfrastruktuurin ja -markkinoiden vaiheittainen yhdentyminen, yhteinen riippuvuus ulkoisista toimittajista ja tarve varmistaa yhteisvastuu kriisiaikoina viittaavat kaikki siihen, että perusluonteisista energiaa koskevista päätöksistä olisi keskusteltava naapurimaiden kanssa.  Sama pätee EU:n energiapolitiikan ulkoiseen ulottuvuuteen[27], [28].

Komissio suhtautuu myönteisesti eräiden jäsenvaltioiden pyyntöihin energianunionin luomisesta. Komissio tukee ajatusta mekanismista, jonka avulla jäsenvaltiot voivat tiedottaa toisilleen energiavalikoimaansa liittyvistä tärkeistä päätöksistä ennen niiden yksityiskohtaista käsittelyä ja hyväksymistä, jotta kansallisessa päätöksentekoprosessissa voidaan ottaa huomioon mahdolliset asiaa koskevat huomautukset.

Vakaat, avoimet, sääntöihin perustuvat ja likvidit kansainväliset energiamarkkinat palvelevat Euroopan unionin yleistä etua. EU:n olisi pyrittävä antamaan johdonmukaisia ja koordinoituja viestejä kansainvälisissä järjestöissä ja kansainvälisillä foorumeilla. Tähän liittyvä poliittinen toimenpide on kestävien energiateknologioiden edistäminen kaikkialla maailmassa ja erityisesti kehittyvissä talouksissa, joissa energian kysynnän odotetaan kasvavan eniten tulevina vuosikymmeninä. Tällainen aloite on linjassa EU:n yleisten ympäristö- ja ilmastotavoitteiden kanssa, minkä lisäksi se voi vaikuttaa myös perinteisten fossiilisten polttoaineiden markkinoihin heikentämällä kysyntää ja parantamalla likviditeettiä.

EU:n naapurimaiden osalta tavoitteena on edelleen oltava kaikkien kumppaneiden mukaantulo kaikilla tasoilla, jotta ne voisivat integroitua tiiviisti EU:n energiamarkkinoihin. Energiayhteisöä, jonka tavoitteena on laajentaa EU:n energia-alan säännöstö koskemaan laajentumismaita ja naapuruuspolitiikan piiriin kuuluvia maita, olisi edelleen lujitettava EU:n toimitusvarmuuskysymysten valossa. Tähän olisi pyrittävä edistämällä energia-alan uudistuksia osallistuvissa maissa ja myös tukemalla niiden energiajärjestelmien nykyaikaistamista ja niiden täysimääräistä yhdentymistä EU:n energia-alan sääntelypuitteisiin. Lisäksi energiayhteisön institutionaalista järjestelyä tulisi tehostaa lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä, jotta täytäntöönpanon valvontamekanismeja voidaan lujittaa.

Ulkopolitiikan välineitä on tarpeen käyttää järjestelmällisesti muun muassa sisällyttämällä energia-asiat johdonmukaisesti poliittiseen vuoropuheluun erityisesti strategisten kumppaneiden kanssa järjestettävissä huipputapaamisissa. Tärkeimpien toimittajamaiden kanssa EU:n tasolla käytävästä energia-alan vuoropuhelusta tehdään yleisarvio. G7-maiden energiaministereiden hiljattain Roomassa antama yhteinen julkilausuma on hyvä malli keskeisten kumppaneiden kanssa harjoitettavan yhteistyön tehostamiselle. On myös tarpeen varmistaa johdonmukaisuus muiden politiikanalojen ulkoisten näkökohtien kanssa, koska tämä voi osaltaan edistää energiavarmuutta varsinkin EU:n ulkoisen avun välineiden strategisen ohjelmasuunnittelun avulla. Euroopan ulkosuhdehallinnolla on tärkeä rooli energianäkökohtien yhdentämisessä osaksi EU:n ulkopolitiikkaa ja jäsenvaltioiden ulkoasiainministeriöiden kanssa harjoitettavassa koordinoinnissa.

Jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välisissä energia-alan sopimuksissa olisi noudatettava täysin EU:n lainsäädäntöä ja EU:n energiavarmuuspolitiikkaa. Tätä varten komission ja jäsenvaltioiden olisi hyödynnettävä täysimääräisesti 25. lokakuuta 2012 annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöstä N:o 994/2012/EU energia-alalla tehtyjä jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden hallitustenvälisiä sopimuksia koskevan tietojenvaihtomekanismin perustamisesta. Tämä koskee erityisesti mahdollisuutta laatia vakiomääräyksiä ja pyytää komissiolta apua neuvottelujen aikana. Lisäksi hiljattaisten kokemusten perusteella jäsenvaltioiden ja kyseeseen tulevien yritysten on ilmoitettava komissiolle mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ennen kuin ne tekevät hallitustenvälisiä sopimuksia, jotka voivat vaikuttaa energiatoimitusten varmuuteen ja monipuolistamismahdollisuuksiin, ja pyydettävä komissiolta neuvoa neuvottelujen aikana. Tämä vaatii päätöksen N:o 994/2012/EU uudelleentarkastelua.

Erityistä huomiota kaipaa kaasusektori, jolla EU-tason poliittisten suhteiden lujittaminen mahdollisten toimittajamaiden kanssa valmistelisi tietä kaupankäynnille vaarantamatta kehitystä kilpailluilla EU:n sisämarkkinoilla. Lisäksi kysynnän kokoaminen yhteen voisi lisätä tietyissä tapauksissa EU:n neuvotteluvoimaa.

Maakaasun yhteisostosopimuksiin liittyen on viitattu Euratomin hankintakeskuksen ”yhteiseen hankintamenettelyyn”. Nykyisessä tilanteessa, jossa uraanimarkkinoilla ei esiinny toimitusvarmuusriskejä, kyseinen mekanismi jättää kaupallisille kumppaneille täyden vapauden neuvotella ostosopimuksensa itse. Euratomin hankintakeskuksen sopimuksiin lisäämä allekirjoitus vahvistaa pelkästään, ettei toimitusvarmuusriskiä ole. Jos sopimus vaarantaisi toimitusvarmuuden, hankintakeskuksella on oikeus vastustaa sitä. Ilmoitusten ja saamiensa muiden tietojen perusteella Euratomin hankintakeskus myös lisää ydinpolttoaineen markkinoiden avoimuutta julkaisemalla säännöllisiä raportteja.

Komissio aikoo tarkastella tiiviissä yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa, voidaanko kaasusektoria varten kehittää menettely, joka edistäisi markkinoiden läpinäkyvyyttä ja jossa samalla otetaan huomioon energiavarmuuteen liittyvät tarpeet. Lisäksi voitaisiin arvioida vapaaehtoisia mekanismeja kysynnän kokoamiseksi yhteen ja tällä tavoin eurooppalaisten ostajien neuvotteluvoiman lisäämiseksi. Nämä vaihtoehdot on suunniteltava ja toteutettava huolellisesti, jotta voidaan varmistaa EU:n lainsäädännön ja kauppaoikeuden noudattaminen. Tällaiseen menettelyyn voitaisiin tarvittaessa assosioida myös ehdokasmaita ja mahdollisia ehdokkaita.

Avaintoimet Komissio varmistaa syyskuussa 2011 antamassaan ulkoista energiapolitiikkaa koskevassa tiedonannossa mainittujen toimenpiteiden toteutuksen; arvioi eri vaihtoehtoja kysynnän kokoamisen mekanismeiksi, jotka lisäisivät eurooppalaisten ostajien neuvotteluvoimaa EU:n lainsäädännön ja kauppaoikeuden mukaisesti; edistää Euroopan ulkosuhdehallinnon kanssa entistä järjestelmällisempää ulkopolitiikan välineiden käyttöä ulkoisen energiapolitiikan tavoitteiden tueksi ja energia- ja ulkopoliittisten tavoitteiden välisen johdonmukaisuuden lujittamiseksi; tarkastelee uudelleen päätöstä N:o 994/2012/EU energia-alalla tehtyjä jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden hallitustenvälisiä sopimuksia koskevan tietojenvaihtomekanismin perustamisesta. Jäsenvaltioiden olisi tiedotettava toisilleen tärkeistä kansallisista energiapoliittisista päätöksistä ennen niiden hyväksymistä käyttäen olemassa olevia foorumeja, joiden puheenjohtajana toimii komissio; varmistettava, että komissiota informoidaan varhaisessa vaiheessa ennen neuvottelujen käynnistämistä hallitustenvälisistä sopimuksista, joilla voi olla vaikutuksia energian toimitusvarmuuteen, ja että komissio otetaan mukaan neuvotteluihin. Tämä varmistaisi, että sopimukset tehdään täysin unionin oikeuden mukaisesti.

Päätelmät

Paljon edistystä on tapahtunut viime vuosina Euroopan energiavarmuuden lisäämiseksi. Saavutuksista huolimatta Eurooppa on edelleen altis häiriöille energiansaannissa. Tämän vuoksi Euroopan energiavarmuusstrategiassa esitetään joukko konkreettisia toimia, joilla on tarkoitus vahvistaa Euroopan sietokykyä ja vähentää sen riippuvuutta tuontienergiasta.

Unionin energiavarmuutta ei voida tarkastella erillään vuoteen 2030 ulottuvista ilmasto- ja energiapolitiikan puitteista, ja siitä olisi sovittava yhdessä Eurooppa-neuvoston kanssa. Siirtyminen kilpailukykyiseen vähähiiliseen talouteen vähentää fossiilisten tuontipolttoaineiden käyttöä hillitsemällä energian kysyntää ja hyödyntämällä uusiutuvia energialähteitä ja muita kotimaisia energialähteitä.

Lyhyen aikavälin toimet

1. Tulevaa talvea varten unionin on parannettava varautumistaan energiantoimitusten häiriöihin. Tämänhetkisiä eurooppalaisia valmius- ja yhteisvastuumekanismeja olisi lujitettava riskiarviointien (energiavarmuuden stressitestien) perusteella häiriönsietokyvyn parantamiseksi. Komissio koordinoi nämä riskiarvioinnit yhdessä jäsenvaltioiden, sääntelyviranomaisten, siirtoverkonhaltijoiden ja operaattoreiden kanssa. Unionin on myös pyrittävä yhdessä kansainvälisten kumppaniensa kanssa kehittämään uusia yhteisvastuumekanismeja maakaasutoimituksia ja kaasun varastointilaitosten käyttöä varten.

2. Määräävässä asemassa olevien toimittajien ajamissa uusissa infrastruktuuri-investoinneissa on noudatettava kaikkia sisämarkkina- ja kilpailusääntöjä. Erityisesti SouthStream-hankkeen toteutus olisi keskeytettävä, kunnes EU:n lainsäädännön noudattaminen on kaikilta osin varmistettu, ja hanke olisi arvioitava uudelleen EU:n energiavarmuuteen liittyvien prioriteettien näkökulmasta.

3. Unionin olisi toimittava tiiviissä yhteistyössä naapureidensa ja kumppaneidensa, erityisesti Ukrainan ja Moldovan, kanssa energiayhteisön puitteissa energiavarmuuden parantamiseksi. Äskettäin Slovakian ja Ukrainan välillä vastakkaisvirtauksista tehtyä sopimusta on pidettävä tervetulleena tältä kannalta.

Keskipitkän ja pitkän aikavälin toimet

4. Euroopan on luotava paremmin toimivat ja yhdentyneemmät energiamarkkinat. Ensisijaisten hankkeiden toteutusta olisi nopeutettava, jotta voidaan yhdistää jäljellä olevat energiasaarekkeet ja varmistaa, että saavutetaan nykyinen tavoite liittää yhteen vuoteen 2020 mennessä vähintään 10 prosenttia asennetusta sähköntuotantokapasiteetista. Vuoteen 2030 mennessä jäsenvaltioiden pitäisi saavuttaa 15 prosentin yhteenliittämistavoite.

5. Unionin on vähennettävä riippuvuuttaan yksittäisistä ulkopuolisista toimittajista monipuolistamalla energialähteitään, energiantoimittajiaan ja toimitusreittejään. Erityisesti olisi vahvistettava kumppanuutta Norjan kanssa, nopeutettava eteläisen kaasukäytävän toteutusta ja edistettävä uutta kaasukaupan keskusta Etelä-Euroopassa.

6. Energiavarmuus ja siirtyminen vähähiiliseen talouteen olisi asetettava etusijalle EU:n rahoitusvälineiden täytäntöönpanossa vuosina 2014–2020, erityisesti Euroopan aluekehitysrahastossa, Verkkojen Eurooppa -välineessä, Horisontti 2020 -ohjelmassa ja eurooppalaisessa naapuruuden ja kumppanuuden välineessä. Näiden päämäärien tulisi myös olla ohjaavana tavoitteena käytettäessä EU:n ulkoisen toiminnan välineitä, kuten naapuruuspolitiikan investointivälinettä ja Länsi-Balkanin rahoitusvälinettä, sekä Euroopan investointipankin ja Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin rahoitusta.

7. Kansallisia energiapoliittisia toimintalinjoja on tarpeen koordinoida tiiviimmin, jotta voidaan vastata uskottavasti energiavarmuuden asettamaan haasteeseen. Kansalliset energialähteiden valikoimaa tai energiainfrastruktuuria koskevat valinnat vaikuttavat muihin jäsenvaltioihin ja koko unioniin. Jäsenvaltioiden olisi annettava toisilleen ja komissiolle paremmin tietoa, kun ne määrittelevät pitkän aikavälin energiapoliittisia strategioitaan ja valmistelevat hallitustenvälisiä sopimuksia kolmansien maiden kanssa. Lisätoimia tarvitaan, jotta voidaan varmistaa energia- ja ulkopoliittisten tavoitteiden parempi yhteisvaikutus ja puhua kumppaneillemme yhdellä äänellä.

___

Liite 1: Riippuvuus maakaasun tuonnista Venäjältä

Vaaka-akseli: Maakaasun %-osuus energialähdevalikoimasta – Pystyakseli: Venäläisen kaasu %-osuus kansallisesta kaasunkulutuksesta – Ympyröiden koko: Venäjän tuodun kaasun volyymi. Arviot perustuvat toimialan alustaviin tietoihin vuodelta 2013 ja sisältävät myös sellaiset venäläisten yritysten kaupankäynnin kohteena olevan maakaasumäärät, joita ei ole välttämättä tuotettu Venäjällä.

Liite 2: Toimitusvarmuuteen liittyvien keskeisten infrastruktuurihankkeiden tilanne

Maakaasu

A || Lyhyen aikavälin hankkeet || (2014–2016) ||

# || Hankkeen nimi || Kuvaus || Päätökseen

Itämeren alueen kaasumarkkinat

1 || LT: LNG-alus || Alus (ei yhteistä etua koskeva hanke). Tilanne: rakenteilla || Vuoden 2014 loppu

2 || Klaipėda–Kiemėna–putkilinjan nykyaikaistaminen || Liitos Klaipėdasta LT-LV-yhdysputkeen – kapasiteetin lisääminen. Tilanne: ympäristövaikutusten arviointi ja tekninen suunnittelu || 2017

Kaasuntoimitusvaihtoehtojen parantaminen Keski- ja Kaakkois-Euroopassa

1 || PL: LNG-terminaali || Świnoujścien terminaali ja yhdysputki (ei yhteistä etua koskeva hanke toteutusasteen vuoksi). Tilanne: rakenteilla || Vuoden 2014 loppu

2 || Yhdysputki EL–BG || Uusi yhdysputki monipuolistamisen tukemiseksi ja Shah Denizin kaasun toimittamiseksi Bulgariaan. Tilanne: lupamenettelyt käynnissä, ympäristövaikutusten arviointi (2 vuoden viive) || 2016

3 || Vastakkaisvirtaus EL–BG || Pysyvä vastakkaisvirtaus nykyisessä yhdysputkessa (IGB:lle vaihtoehtoinen/täydentävä). Tilanne: esitoteutettavuustutkimus || 2014

4 || BG: varastointikapasiteetin lisääminen || Varastointikapasiteetin lisääminen Chirenissä. Tilanne: esitoteutettavuustutkimus || 2017

5 || Vastakkaisvirtaus HU–HR || Kaasuvirrat Kroatiasta Unkariin mahdollistava vastakkaisvirtaus. Tilanne: toteutettavuustutkimukset || 2015

6 || Vastakkaisvirtaus HU–RO || Kaasuvirrat Romaniasta Unkariin mahdollistava hanke. Tilanne: toteutettavuustutkimukset. || 2016

7 || Yhdysputki BG–RS || Toimitusvarmuutta Bulgariassa ja Serbiassa tukeva uusi yhdysputki. Tilanne: Ympäristövaikutusten arviointi, reititys, rahoitus (rahoituksen saannin kannalta ongelmia liittyen toimintojen eriyttämiseen Srbijagas-yhtiössä) || 2016

8 || Yhdysputki SK–HU || Uusi kaksisuuntainen putkilinja. Tilanne: rakenteilla || 2015

B || Keskipitkän aikavälin hankkeet || (2017–2020) ||

# || Hankkeen nimi || Kuvaus || Päätökseen

Itämeren alueen kaasumarkkinat

1 || Yhdysputki PL–LT || Uusi kaksisuuntainen putkilinja (GIPL) Baltian maiden eristyneisyyden poistamiseksi. Tilanne: toteutettavuustutkimukset / alkuvaiheen tekniset ja konseptiselvitykset (FEED) || 2019

2 || Yhdysputki FI–EE || Uusi kaksisuuntainen merenalainen kaasuputki (”Balticconnector”). Tilanne: esitoteutettavuustutkimukset/lupamenettelyt || 2019

3 || Itämeren LNG-terminaali || Uusi LNG-terminaali, sijoituspaikasta ei vielä päätetty (EE, FI). Tilanne: esitoteutettavuustutkimus/lupamenettelyt || 2017

4 || Yhdysputki LV–LT || Nykyisen yhdysputken (ml. kompressoriasema) parantaminen. Tilanne: esitoteutettavuustutkimus || 2020

Kaasuvirtojen mahdollistaminen Espanjasta pohjoiseen

1 || ”Midcat”-yhdysputki ES–FR || Uusi yhteenliitäntä (ml. kompressori), joka mahdollistaa kaksisuuntaisen virtauksen[29] Ranskan ja Espanjan välillä. Tilanne: toteutettavuustutkimukset. || Vahvistetaan myöhemmin

Hankeklusterit kaasuntoimitusvaihtoehtojen parantamiseksi Keski- ja Kaakkois-Euroopassa

1 || Yhdysputki PL–CZ || Uusi Tšekin ja Puolan välinen kaksisuuntainen kaasuputki. Tilanne: Toteutettavuustutkimukset/FFED, lupamenettelyt (CZ) || 2019

2 || Yhdysputki PL-SK[30] || Uusi Slovakian ja Puolan välinen kaksisuuntainen kaasuputki. Tilanne: lopullinen investointipäätös vuonna 2014 || 2019

3 || PL: Kolme sisäistä putkilinjaa ja kompressoriasema || Sisäisiä parannuksia, joita tarvitaan Itämeren rannikon tulopisteiden yhdistämiseksi yhdysputkiin PL–SK ja PL–CZ. Tilanne: esitoteutettavuustutkimus || 2016–18

4 || TANAP (TR–EL) || Transanatolian maakaasuputki, joka tuo Kaspianmeren kaasua EU:hun Turkin kautta ja avaa eteläisen kaasukäytävän. Tilanne: toteutettavuustutkimukset / lopullinen investointipäätös || 2019

5 || TAP (EL–AL–IT) || EU:n sisäinen osuus eteläisestä kaasukäytävästä. Suora yhteys TANAPiin. Tilanne: lupamenettelyt käynnissä || 2019

6 || IAP (AL–ME–HR) || Uusi Balkanin kaasurenkaan yhdysputkiosa, josta kytkös TAP:hen. Tilanne: toteutettavuustutkimukset/FEED || 2020

7 || HR – LNG-terminaali || Uusi Krkin LNG-terminaali, joka tukee toimitusvarmuutta ja monipuolistamista alueella. Tilanne: toteutettavuustutkimukset/FEED (ongelmia rahoituksessa) || 2019

8 || BG – sisäinen verkko || Alueellisen yhdentymisen edellyttämän siirtoverkon kunnostaminen ja laajentaminen. Tilanne: toteutettavuustutkimukset/FEED || 2017 (vahvistetaan myöhemmin)

9 || RO – sisäinen verkko ja vastakkaisvirtaus Ukrainaan || Romanian kauttakulku- ja siirtoverkon ja Ukrainaan suuntautuvan vastakkaisvirtauksen yhdentäminen. Tilanne: toteutettavuustutkimukset (oikeudellisia ongelmia vastakkaisvirtaukseen liittyen) || Vahvistetaan myöhemmin

10 || EL – kompressoriasema || Kipin kompressoriasema TANAP- ja TAP-yhteyden mahdollistamiseksi. Tilanne: lupamenettelyt käynnissä || 2019

11 || EL: Alexandroupolisin LNG-terminaali || Uusi LNG-terminaali Pohjois-Kreikassa. Tilanne: lupamenettelyt käynnissä || 2016[31]

12 || EL: Egeanmeren LNG-terminaali || Uusi kelluva LNG-terminaali Kavalan lahdella. Tilanne: toteutettavuustutkimukset/FEED, lupamenettelyt || 2016[32]

Sähkö

A || Lyhyen aikavälin hankkeet || (2014–2016) ||

# || Hankkeen nimi || Kuvaus || Päätökseen

Baltian maiden eristyneisyyden poistaminen

1 || Nordbalt 1&2 || Ruotsin ja Liettuan väliset yhteenliitännät (ei yhteisen edun mukainen hanke). Tilanne: rakenteilla || 2015

2 || Yhteenliitäntä LT–PL || Uusi yhteenliitäntä ja tasasähkömuuttaja-asemat; toinen vaihe suunnitteilla (2020); vastaavat parannukset tarvitaan Puolassa. Tilanne: rakenteilla || 2015 (ensimmäinen vaihe)

B || Keskipitkän aikavälin hankkeet || (2017–2020) ||

# || Hankkeen nimi || Kuvaus || Päätökseen

Baltian maiden eristyneisyyden poistaminen

1 || Sisäiset johdot LV ja SE || Latvian ja Ruotsin välisen yhteenliitännän (NordBalt) kapasiteetin lisääminen. Tilanne: toteutettavuustutkimukset/FEED || 2019

2 || Yhteenliitäntä EE–LV || Yhteenliitäntä ja siihen liittyvät parannukset Virossa. Tilanne: toteutettavuustutkimukset/FEED || 2020

3 || Synkronointi EE, LV ja LT Manner-Euroopan verkkojen kanssa || Synkronointi – Baltian maat. Tilanne: toteutettavuustutkimukset. || 2020 (vahvistetaan myöhemmin)

Iberian niemimaan eristyneisyyden poistaminen

1 || Ranskan ja Espanjan välinen yhteenliitäntä || Suurjännitetasasähkönsiirron merenalainen yhdysjohto Aquitaine (FR) – Baskimaa (ES) || 2020 (vahvistetaan myöhemmin)

[1]     23 % uusiutuvasta energiasta ja 27 % ydinenergiasta.

[2]     COM(2014) 15.

[3]     Komission tiedonanto Kohti Euroopan teollista renessanssia, COM(2014) 14.

[4]     Perustettu asetuksella (EU) N:o 994/2010 toimista kaasunsaannin turvaamiseksi.

[5]     Neuvoston direktiivi 2009/119/EY, annettu 14 päivänä syyskuuta 2009, jäsenvaltioiden velvollisuudesta ylläpitää raakaöljy- ja/tai öljytuotevarastojen vähimmäistasoa.

[6]     Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 994/2010, annettu 20 päivänä lokakuuta 2010, toimista kaasunsaannin turvaamiseksi ja neuvoston direktiivin 2004/67/EY kumoamisesta.

[7]     Tätä mahdollisuutta painotetaan G7-maiden energiaministerikokouksen Roomassa 6. toukokuuta 2014 hyväksymässä yhteisessä julkilausumassa.

[8]     Neuvoston direktiivi 2008/114/EY, annettu 8 päivänä joulukuuta 2008, Euroopan elintärkeän infrastruktuurin määrittämisestä ja nimeämisestä sekä arvioinnista, joka koskee tarvetta parantaa sen suojaamista

[9]     Pääasiassa tilojen lämmitys ja kotitalouksien lämmin vesi.

[10]    Energian hintoja ja energiakustannuksia käsittelevä komission tiedonanto, s. 11.

[11]    Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) myöntämistä kansallisista osuuksista on investoitava vähintään tietty prosenttiosuus tukemaan siirtymää kohti vähähiilistä taloutta kaikilla sektoreilla. Tämä osuus on 12 prosenttia EU:n vähemmän kehittyneillä alueilla, 15 prosenttia siirtymäalueilla ja 20 prosenttia kehittyneemmillä alueilla. Jos investointeihin käytetään koheesiorahastoa, osuus nousee 15 prosenttiin vähemmän kehittyneillä alueilla.

[12]    Esimerkiksi ”kunnostuslaina” on riskinjakolainan malliin perustuva vakioitu ja käyttövalmis väline.

[13] Komission tiedonanto Sähkön sisämarkkinoiden toteuttaminen ja julkisten toimien täysimittainen hyödyntäminen, C(2013) 7243.

[14]Hyvä esimerkki tällaisesta alueellisesta yhteistyöstä on 16 jäsenvaltiosta tulevien verkonhaltijoiden ja sähköpörssien vuonna 2014 perustamat yhteenkytketyt vuorokausimarkkinat (day-ahead market coupling).

[15] Komission ohjeet ympäristöarviointimenettelyjen virtaviivaistamisesta energiainfrastruktuuria varten (Streamlining environmental assessment procedures for energy infrastructure) ja ympäristövaikutusten arvioinnista laajamittaisia rajat ylittäviä hankkeita varten.

[16] Ottaen erityisesti huomioon alan meneillään olevan ”kuntotestin” tulokset.

[17] Vuonna 2011 julkaistu liikenteen valkoinen kirja Yhtenäistä Euroopan liikennealuetta koskeva etenemissuunnitelma – Kohti kilpailukykyistä ja resurssitehokasta liikennejärjestelmää, KOM(2011)144 lopullinen.

[18] COM(2013) 17 final.

[19] CBCA = Cross-border cost allocation (rajat ylittävä kustannusten jako).

[20] Vuosina 2001–2012 EU:n energiantuotanto väheni kaikkiaan 15 prosenttia

[21] Komission tiedonanto Sähkön sisämarkkinoiden toteuttaminen ja julkisten toimien täysimittainen hyödyntäminen, C(2013)7243.

[22] 2013/30/EU

[23] JRC:n selvitys epätavanomaisista kaasulähteistä ja niiden potentiaalisista vaikutuksista energiamarkkinoihin EU:ssa (EUR 25305 EN).

[24] Komission tiedonanto ja suositus suuritehoisella vesisärötyksellä tapahtuvasta hiilivetyjen (esimerkiksi liuskekaasun) etsinnästä ja tuotannosta EU:ssa (COM(2014) 23 lopullinen ja suositus 2014/70/EU, annettu 22.1.2014).

[25]  http://ec.europa.eu/environment/eia/pdf/PCI_guidance.pdf ja http://ec.europa.eu/environment/eia/pdf/Transboundry%20EIA%20Guide.pdf

[26]    EU Energy, transport and GHG emissions trends to 2050 – Reference scenario 2013, Euroopan komissio.

[27]    Komission kertomus energian toimitusvarmuutta ja kansainvälistä yhteistyötä koskevan tiedonannon ja marraskuussa 2011 annettujen energianeuvoston päätelmien täytäntöönpanosta (COM(2013), 638).

[28]    Neuvoston kertomus Eurooppa-neuvoston 22. toukokuuta 2013 pidetyn kokouksen jatkotoimet: EU:n energiapolitiikan ulkoisen ulottuvuuden kehityksen arviointi, 12.12.2013.

[29]    Kaasuvirta Espanjasta Ranskaan Länsi-/Keski-Euroopan toimitusvajeen tapauksessa. Kaasuvirta Ranskasta Espanjaan korkeiden kaasunhintojen tasapainottamiseksi Espanjassa. Myös ”Artère du Rhône” kaipaa lujittamista.

[30]    Nämä kaksi yhdysputkea (PL–CZ ja PL–SK) mahdollistavat kaasuvirrat Itämeren ja Adrianmeren välillä, ja kaasua voidaan sen kautta siirtää myös Saksasta, Alankomaista ja Norjasta. Tämä parantaa merkittävästi toimitusvarmuustilannetta koko (Kaakkois- ja) Itä-Euroopassa.

[31]    Hankkeen vetäjien antama tieto. Hankkeen voidaan kohtuudella odottaa käynnistyvän kuitenkin vasta vuoden 2017 jälkeen.

[32]    Ks. ed.