1

PJ ja PC vaativat valituksissaan unionin tuomioistuinta kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen 30.5.2018 antaman määräyksen PJ v. EUIPO – Erdmann & Rossi (Erdmann & Rossi) (T-664/16, EU:T:2018:517; jäljempänä valituksenalainen määräys), jolla tämä yhtäältä jätti tutkimatta kanteen Euroopan unionin teollisoikeuksien viraston (EUIPO) neljännen valituslautakunnan 18.7.2016 tekemästä päätöksestä (asia R 1670/2015-4), joka koskee Erdmann & Rossi GmbH:n ja PJ:n välistä mitättömyysmenettelyä, ja toisaalta katsoi, ettei lausunnon antamiseen PC:n tekemästä asianosaisseuraantoa koskevasta hakemuksesta ollut enää aihetta.

2

Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklan, jota sovelletaan kyseisen perussäännön 53 artiklan ensimmäisen kohdan nojalla unionin yleiseen tuomioistuimeen, ensimmäisestä neljänteen kohdassa määrätään seuraavaa:

”Unionin tuomioistuimessa jäsenvaltioita ja unionin toimielimiä edustaa kutakin asiaa varten määrätty asiamies; asiamiehellä voi olla apunaan avustaja tai asianajaja.

Euroopan talousalueesta [2.5.1992] tehdyn sopimuksen [(EYVL 1994, L 1, s. 3)] muita sopimuspuolia kuin jäsenvaltioita, sekä kyseisessä sopimuksessa tarkoitettua EFTAn valvontaviranomaista edustetaan samalla tavoin.

Muiden asianosaisten edustajan on oltava asianajaja.

Vain asianajaja, jolla on oikeus esiintyä jonkin jäsenvaltion tai jonkin Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen sopimuspuolena olevan valtion tuomioistuimessa, voi edustaa tai avustaa jotain asianosaista unionin tuomioistuimessa.”

3

Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 51 artiklan 1 kohdassa määrätään seuraavaa:

”Asianosaisilla on oltava oikeudenkäyntiedustajanaan asiamies tai asianajaja siten kuin perussäännön 19 artiklassa määrätään.”

4

Asian tausta voidaan esittää tiivistettynä seuraavasti.

5

PJ jätti 19.9.2011 EUIPO:lle hakemuksen sanamerkin Erdmann & Rossi rekisteröimiseksi EU-tavaramerkiksi.

6

Tavarat ja palvelut, joita varten rekisteröintiä haettiin, kuuluvat tavaroiden ja palvelujen kansainvälistä luokitusta tavaramerkkien rekisteröimistä varten koskevaan, 15.6.1957 tehtyyn Nizzan sopimukseen, sellaisena kuin se on tarkistettuna ja muutettuna, pohjautuvan luokituksen luokkiin 12, 37 ja 42.

7

Tavaramerkki rekisteröitiin 3.2.2012 numerolla 010310481.

8

Erdmann & Rossi esitti 26.3.2014 riidanalaista tavaramerkkiä koskevan mitättömyysvaatimuksen Euroopan unionin tavaramerkistä 26.2.2009 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 207/2009 (EUVL 2009, L 78, s. 1) 52 artiklan 1 kohdan b alakohdan (josta on tullut Euroopan unionin tavaramerkistä 14.6.2017 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/1001 (EUVL 2017, L 154, s. 1) 59 artiklan 1 kohdan b alakohta) nojalla.

9

EUIPO:n mitättömyysosasto hylkäsi mitättömyysvaatimuksen kokonaisuudessaan 29.6.2015 tekemällään päätöksellä.

10

Erdmann & Rossi teki 18.8.2015 EUIPO:ssa valituksen.

11

EUIPO:n neljäs valituslautakunta hyväksyi valituksen ja kumosi mitättömyysosaston päätöksen 18.7.2016 tekemällään päätöksellä.

12

PJ nosti unionin yleiseen tuomioistuimen kirjaamoon 14.9.2016 toimitetulla kannekirjelmällä kumoamiskanteen 18.7.2016 tehdystä päätöksestä. Kannekirjelmän oli allekirjoittanut S. asianajajana.

13

EUIPO teki unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 31.3.2017 toimitetulla asiakirjalla oikeudenkäyntiväitteen unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 130 artiklan 1 kohdan nojalla.

14

EUIPO ilmoitti unionin yleiselle tuomioistuimelle tämän kirjaamoon 3.4.2017 toimitetulla kirjeellä, että riidanalainen tavaramerkki oli 28.2.2017 merkitty rekisteriin uuden haltijan eli ”[X] [GmbH & Co. KG:n] hyväksi” ja 1.3.2017 EUIPO:n tekemän oikaisun johdosta PC:n hyväksi.

15

PJ pyysi unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 8.5.2017 toimitetulla kirjeellä yhtäältä prosessinjohtotoimeen ryhtymistä hallintomenettelyn asiakirjojen manipulointia koskevien epäilyjen johdosta ja toisaalta asian käsittelyn lykkäämistä siihen saakka, kunnes EUIPO:n työntekijöihin kohdistuvat rikostutkinnat on saatettu päätökseen.

16

S. pyysi unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 23.5.2017 toimitetulla asiakirjalla unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 174 artiklan nojalla saada tulla asianosaiseksi PC:n sijaan.

17

PJ esitti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 24.5.2017 toimitetulla asiakirjalla huomautuksensa EUIPO:n tekemästä oikeudenkäyntiväitteestä.

18

Unionin yleinen tuomioistuin jätti valituksenalaisella määräyksellä kanteen tutkimatta sillä perusteella, ettei kannekirjelmää ollut allekirjoittanut riippumaton asianajaja.

19

Unionin yleinen tuomioistuin muistutti valituksenalaisen määräyksen 51 kohdassa, että Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklan kolmannen ja neljännen kohdan ja 21 artiklan ensimmäisen kohdan, joita perussäännön 53 artiklan ensimmäisen kohdan nojalla sovelletaan asian käsittelyyn unionin yleisessä tuomioistuimessa, sekä unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 73 artiklan 1 kohdan nojalla unionin jäsenvaltioita ja toimielimiä, EFTAn valvontaviranomaista ja Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen sopimuspuolena olevia valtioita lukuun ottamatta asianosaisten edustajan on oltava asianajaja, jolla on oikeus esiintyä jonkin jäsenvaltion tuomioistuimessa.

20

Unionin yleinen tuomioistuin korosti valituksenalaisen määräyksen 53 kohdassa, että jäsenvaltioiden yhteisiin oikeudellisiin perinteisiin perustuva käsitys, johon Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artikla perustuu, asianajajan tehtävästä unionin oikeusjärjestyksessä on se, että tämä avustaa oikeudenhoidon toteuttamisessa ja antaa riippumattomasti ja oikeudenhoidon ylempien etujen mukaisesti asiakkaalle tämän tarvitsemaa oikeudellista neuvontaa.

21

Unionin yleinen tuomioistuin muistutti valituksenalaisen määräyksen 54 kohdassa 6.9.2012 annettuun tuomioon Prezes Urzędu Komunikacji Elektronicznej v. komissio (C‑422/11 P ja C‑423/11 P, EU:C:2012:553, 24 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) nojautuen, että asianajajan riippumattomuuden käsitettä ei määritellä vain positiivisesti eli viittaamalla ammattieettisiin sääntöihin liittyviin sitoumuksiin, vaan se määritellään myös negatiivisesti, eli asianajajan ja hänen asiakkaansa välisen työ- tai palvelussuhteen puuttumisen perusteella. Kyseisen määräyksen 55 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että tätä päättelyä sovelletaan samalla tavoin tilanteessa, jossa asianajajan työnantaja on yksikkö, joka on sidoksissa asianajajan edustamaan asianosaiseen, tai kun asianajajan ja kantajan välillä on olemassa yksityisoikeudellinen sopimus.

22

Muistutettuaan valituksenalaisen määräyksen 56 kohdassa, että etuoikeudettoman asianosaisen asianajajalla ei saa myöskään olla henkilökohtaista yhteyttä kyseessä olevaan asiaan eikä hän saa olla riippuvainen asiakkaastaan tavalla, joka vaarantaa sen, että hän suorittaa keskeisen tehtävänsä avustajana oikeudenhoidossa asianmukaisimmalla tavalla, unionin yleinen tuomioistuin päätteli tämän perusteella kyseisen määräyksen 57 kohdassa, että riippumattomuutta koskevalla vaatimuksella ei ole tarkoitus yksinomaan sulkea pois tapauksia, joissa päämiestä edustaa tämän työntekijä taikka tästä taloudellisesti riippuvainen henkilö, vaan se on yleisempi vaatimus, jonka noudattamista on tutkittava tapauskohtaisesti.

23

Nyt käsiteltävässä asiassa unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen määräyksen 62 kohdassa, että PJ on yksi asianajotoimiston Z perustajista ja toinen sen kahdesta osakkaasta ja hän on valtuuttanut kyseisen asianajotoimiston edustamaan itseään kyseisen toimiston lukuun toimivan S:n välityksellä unionin yleisessä tuomioistuimessa nostetun kanteen yhteydessä ja että kyseinen asianajotoimisto, joka on rekisteröity yksityisoikeudellinen ammatillinen henkilöyhtiö (Partnerschaftsgesellschaft), on PJ:stä erillinen oikeudellinen yksikkö.

24

Unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen määräyksen 63 kohdassa, että koska asianajotoimisto Z:n päätökset tehdään yksimielisesti, PJ:llä on osakkaana tosiasiallinen määräysvalta kaikkiin kyseisen toimiston päätöksiin, ja myös niihin, jotka koskevat asianajotoimiston työntekijöitä, joihin S. kuuluu. Unionin yleinen tuomioistuin huomautti erityisesti, ettei S. ollut samassa määrin riippumaton PJ:stä kuin muussa kuin siinä asianajotoimistossa, jossa hänen asiakkaansa on osakkaana, työskentelevä asianajaja on ja että hänen on vaikeampi ratkaista mahdolliset ristiriidat ammatillisten velvoitteidensa ja asiakkaansa tavoitteiden välillä.

25

Unionin yleinen tuomioistuin päätteli tämän perusteella valituksenalaisen määräyksen 64 kohdassa, että S:n suhde asianajotoimistoon Z on omiaan vaikuttamaan kyseisen asianajajan riippumattomuuteen, koska asianajotoimiston ja PJ:n edut ovat suurelta osin yhteiset ja koska on olemassa vaara siitä, että S:n ammatillinen toimintaympäristö vaikuttaa ainakin osittain hänen ammatilliseen mielipiteeseensä.

26

Unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen määräyksen 65 kohdassa, että ammatillinen yhteys, joka S:llä on ollut PJ:hin kanteen nostamishetkellä, on luonteeltaan sellainen, että se vaarantaa sen, että S. voi suorittaa keskeisen tehtävänsä avustajana oikeudenhoidossa asianmukaisimmalla tavalla.

27

Asianosaisseuraantoa koskevan hakemuksen osalta unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen määräyksen 78 kohdassa, että jos asianosaisseuraannon hakijalla on läheinen yhteys kantajaan, asianosaisseuraantoa koskeva hakemus menettää merkityksensä, kun kanne on jätetty tutkimatta kantajan edustukseen liittyvän puutteen vuoksi.

28

Unionin yleinen tuomioistuin totesi vielä valituksenalaisen määräyksen 80 kohdassa, että kun otetaan huomioon se, että Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklan mukaisia edustamista koskevia edellytyksiä sovelletaan myös asianosaisseuraantoa koskevan hakemuksen yhteydessä, kyseisen hakemuksen allekirjoittanut S. ei ole PC:stä riippumaton asianajaja, sillä PC:n toimitusjohtaja on PJ.

29

Unionin yleinen tuomioistuin päätteli tämän perusteella valituksenalaisen määräyksen 81 kohdassa, ettei lausunnon antamiseen asianosaisseuraantoa koskevasta hakemuksesta ollut enää aihetta.

30

PJ valitti 9.8.2018 ja PC 10.8.2018 valituksenalaisesta määräyksestä.

31

Unionin tuomioistuimen presidentti määräsi 29.11.2018 tekemällään päätöksellä näiden kummankin asian käsittelyn lykkäämisestä siihen saakka, kunnes yhdistetyissä asioissa Uniwersytet Wrocławski ja Puola v. REA (C‑515/17 P ja C‑561/17 P) annetaan tuomio.

32

Unionin tuomioistuin antoi 4.2.2020 tuomion Uniwersytet Wrocławski ja Puola v. REA (C‑515/17 P ja C‑561/17 P, EU:C:2020:73).

33

Asian käsittelyä jatkettiin 6.2.2020 tehdyllä päätöksellä.

34

Nämä kaksi valitusta päätettiin yhdistää 18.5.2021 tehdyllä päätöksellä suullista käsittelyä ja tuomion antamista varten.

35

Asiassa C‑529/18 P tekemässään valituksessa PJ vaatii, että unionin tuomioistuin

36

Asiassa C‑531/18 P tekemässään valituksessa PC vaatii, että unionin tuomioistuin

37

Kummassakin asiassa EUIPO ja Erdmann & Rossi vaativat, että unionin tuomioistuin

38

PJ vetoaa asiassa C‑529/18 P tekemänsä valituksen tueksi kolmeen valitusperusteeseen, jotka perustuvat Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklan kolmannen kohdan rikkomiseen, tosiseikkojen vääristämiseen sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 47 artiklan ensimmäisen ja toisen kohdan rikkomiseen.

39

Myös PC esittää asiassa C‑531/18 P tekemänsä valituksen tueksi kolme valitusperustetta, jotka perustuvat virheelliseen toteamukseen siitä, että lausunnon antaminen asianosaisseuraantoa koskevasta hakemuksesta raukeaa, Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklan kolmannen kohdan rikkomiseen sekä perusoikeuskirjan 47 artiklan ensimmäisen ja toisen kohdan rikkomiseen.

40

Koska asiassa C‑529/18 P esitettyjen ensimmäisen ja toisen valitusperusteen sekä asiassa C‑531/18 P esitetyn toisen valitusperusteen on todettu liittyvän toisiinsa, nämä valitusperusteet on tutkittava yhdessä.

41

PJ moittii asiassa C‑529/18 P esittämässään ensimmäisessä valitusperusteessa, joka perustuu Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklan kolmannen kohdan rikkomiseen, unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että tämä on soveltanut virheellisesti etuoikeudettomille asianosaisille asetettua velvollisuutta käyttää edustajana asianajajaa.

42

Unionin yleinen tuomioistuin on nimittäin tulkinnut asianajajan riippumattomuutta koskevia vaatimuksia liian laajasti, mikä ei ole perusteltavissa mainitun 19 artiklan sanamuodolla eikä merkityksellä ja mille ei löydy tukea unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä. Tämä tulkinta on täysin ennalta arvaamaton ja oikeusvarmuuden periaatteen vastainen.

43

PJ väittää siis ensinnäkin, että kun kantaja on luonnollinen henkilö, pelkästään se, että hänen valtuuttamansa asianajaja on toinen luonnollinen henkilö, riittää Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklan kolmannen kohdan tarkoituksen saavuttamiseksi.

44

PJ muistuttaa, että vaatimuksella, jonka mukaan unionin tuomioistuimissa on käytettävä edustajana riippumatonta kolmatta osapuolta, pyritään yhtäältä estämään, että yksityiset asianosaiset ajaisivat tuomioistuimessa omaa asiaansa käyttämättä välikättä, ja toisaalta varmistamaan, että oikeushenkilöiden puolustamisesta huolehtii edustaja, joka on riittävän erillään edustamastaan oikeushenkilöstä.

45

PJ katsoo toiseksi, että vaikka nyt käsiteltävässä asiassa sovellettaisiin oikeushenkilöihin nähden käytettyä kriteeriä asianajajan riippumattomuuden arvioimiseksi, unionin yleisen tuomioistuimen omaksuman kaltaiselle laajalle tulkinnalle ei ole mitään perustetta. Unionin yleinen tuomioistuin on nimittäin soveltanut virheellisesti yrityslakimiehiä koskevaa oikeuskäytäntöä ja ylittänyt niiden tilanteiden rajat, joissa asianajajan riippumattomuus on vaarantunut, koska pelkästään sen perusteella, että asianajajan ja hänen asiakkaansa välillä on taloudellinen yhteys, ei voida päätellä, ettei asianajaja ole riippumaton.

46

Nyt käsiteltävässä asiassa vallitseva tilanne ei ole rinnastettavissa tilanteeseen, josta oli kyse sen 6.9.2012 annetun tuomion Prezes Urzędu Komunikacji Elektronicznej v. komissio (C‑422/11 P ja C‑423/11 P, EU:C:2012:553) taustalla olevassa asiassa, johon unionin yleinen tuomioistuin on tukeutunut valituksenalaisessa määräyksessä. PJ:n edut yrittäjänä ja kyseessä olevan tavaramerkin haltijana eivät nimittäin ole mitenkään täysin yhtäläiset eivätkä ne ole yhteiset asianajotoimisto Z:n, jossa S. työskentelee, etujen kanssa. Ei ole myöskään olemassa mitään vaaraa siitä, etteikö S. voisi ratkaista mahdollisia ristiriitoja oikeudenhoidon avustajan tehtävänsä ja PJ:n etujen välillä, koska ammatillisten sääntöjen tarkoituksena on nimenomaan tällaisten ristiriitojen estäminen. PJ:llä ei myöskään ole mitään keinoa antaa ohjeita S:lle, koska asianajotoimistoa Z johtaa päivittäin toinen osakas ja kaikki tärkeät päätökset tehdään yksimielisesti.

47

PJ moittii toisessa valitusperusteessaan unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että tämä on vääristänyt tosiseikkoja Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklan kolmatta kohtaa sovellettaessa, koska toteamukset, joiden mukaan S. ei ole riippumaton, perustuvat olettamiin, joita tosiseikat eivät ole näyttäneet toteen. Unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen määräyksen 63 kohdassa tekemää päätelmää, joka koskee S:n kohtaamia vaikeuksia hänen ammatillisten velvoitteidensa ja hänen asiakkaansa tavoitteiden välisten mahdollisten ristiriitojen ratkaisemiseksi, ei nimittäin ole tuettu millään tavalla.

48

Erdmann & Rossi riitauttaa PJ:n väitteet tosiseikoista siltä osin kuin on kyse PJ:n valtuuksista asianajotoimistossa Z ja S:n riippumattomuudesta. Se katsoo, että Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklan kolmannessa kohdassa tarkoitettua riippumattomuutta koskevaa edellytystä ei voida täyttää pelkästään noudattamalla Saksan ammatillisia sääntöjä, koska kyseisessä määräyksessä tarkoitettua asianajajan käsitettä on tulkittava unionin oikeuden valossa. Se katsoo, että nyt käsiteltävässä asiassa ei ole noudatettu riippumattomuutta koskevaa kriteeriä, koska PJ ei ole valtuuttanut asianajaja S:ää vaan hän on valtuuttanut asianajotoimisto Z:n yksityisoikeudellisena ammatillisena henkilöyhtiönä. Oikeudenkäynnin yhteydessä tällainen yhtiö toimii kuitenkin osakkaidensa ja edustajiensa välityksellä, joten toimeksiantaja ja toimeksiannon saaja ovat samat.

49

EUIPO täsmentää aluksi, että Erdmann & Rossin esittämän mitättömyysvaatimuksen yhteydessä EUIPO:n valituslautakunta katsoi, että PJ oli ollut selvästi vilpillisessä mielessä, koska hän oli hakenut entisen asiakkaan hänelle uskoman merkin rekisteröintiä omissa nimissään kyseisen asiakkaan vahingoksi. Valituslautakunnan mukaan tämä käyttäytyminen ei ole yhteensopivaa niiden sopimusvelvoitteiden ja niiden sopimuksen jälkeisten velvoitteiden kanssa, jotka johtuvat PJ:n ja hänen asiakkaansa välisestä toimeksiantosuhteesta.

50

EUIPO väittää, että unionin yleinen tuomioistuin on tulkinnut oikein kumpaakin Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklan kolmannessa kohdassa määriteltyä edellytystä eli sitä, että edustaja on kolmas osapuoli ja että tämä kolmas osapuoli on asianajaja.

51

Vaikka EUIPO myöntää, että asianajajan ammatin harjoittaminen palkkatyöntekijänä voi olla ammattietiikkaa koskevien sääntöjen mukaista, se katsoo kuitenkin, että työsuhteessa oleva asianajaja ei ole vaaditulla tavalla riippumaton silloin, kun asiakas on kyseisen asianajajan työnantaja, koska asianajajan on vaikeampi ratkaista mahdolliset ristiriidat ammatillisten velvoitteidensa ja työnantajansa tavoitteiden välillä. Näin on myös silloin, kun työnantaja on asiakkaana olevasta luonnollisesta henkilöstä erillinen oikeushenkilö mutta kun asiakas on kyseisen oikeushenkilön osakas, sillä juuri luonnolliset henkilöt tekevät tosiasiallisesti päätökset erityisesti silloin, kun he toimivat ammattietiikkaa koskevien sääntöjen vastaisesti.

52

EUIPO katsoo lisäksi, että asianajotoimiston osakkaan ja asianajotoimistoon kuuluvan asianajajan välinen suhde on rinnastettavissa suhteeseen yrityslakimiehen kanssa. Vaikka asianajotoimistossa työntekijänä työskentelevä asianajaja voi olla riippumaton noudattaessaan ammattietiikkaa koskevia sääntöjä silloin, kun hän edustaa kyseiseen toimistoon nähden ulkopuolisia asiakkaita, hän ei ole tällä tavalla riippumaton enää silloin, kun on kyse sellaisen asianajotoimiston osakkaan edustamisesta, jossa myös kyseinen asianajaja työskentelee, varsinkaan silloin, kun tämä osakas on hierarkiassa mainitun asianajajan yläpuolella.

53

EUIPO päättelee, että asioissa, joissa on olemassa työ- tai palvelussuhde taikka muunlainen riippuvuussuhde, joka voi estää Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitetun edustamisen, asia on tutkittava tapauskohtaisesti. Tällainen tutkinta on kuitenkin tosiasiakysymys, joka ei kuulu unionin tuomioistuimen harjoittaman valvonnan piiriin muutoksenhaun yhteydessä.

54

Toisesta valitusperusteesta, joka koskee tosiseikkojen väitettyä vääristämistä, EUIPO katsoo, että PJ vaatii todellisuudessa, että unionin tuomioistuin arvioi tosiseikat uudelleen.

55

Aluksi on muistutettava EUIPO:n väitteistä, joiden mukaan asiassa C‑529/18 P esitetty ensimmäinen ja toinen valitusperuste on jätettävä tutkimatta sillä perusteella, että ne liittyvät tosiasiakysymyksiin, että SEUT 256 artiklasta ja Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisestä kohdasta seuraa, että ainoastaan unionin yleinen tuomioistuin on toimivaltainen yhtäältä määrittämään ratkaisun perustaksi asetettavan tosiseikaston, lukuun ottamatta sellaisia tapauksia, joissa määritetyn tosiseikaston paikkansapitämättömyys käy ilmi unionin yleiselle tuomioistuimelle toimitetusta aineistosta, ja toisaalta arvioimaan tätä tosiseikastoa. Lukuun ottamatta sitä tapausta, että unionin yleiselle tuomioistuimelle esitetty selvitys on otettu huomioon vääristyneellä tavalla, tämä arviointi ei ole sellainen oikeuskysymys, että se sinänsä kuuluisi unionin tuomioistuimen harjoittaman valvonnan piiriin. Kun unionin yleinen tuomioistuin on määrittänyt asian tosiseikaston tai arvioinut sitä, unionin tuomioistuin on SEUT 256 artiklan nojalla toimivaltainen harjoittamaan tämän tosiseikaston oikeudelliseen luonnehdintaan ja unionin yleisen tuomioistuimen sen pohjalta tekemiin oikeudellisiin päätelmiin kohdistuvaa valvontaa (tuomio 4.2.2020, Uniwersytet Wrocławski ja Puola v. REA, C‑515/17 P ja C‑561/17 P, EU:C:2020:73, 47 kohta).

56

Nyt käsiteltävässä asiassa unionin yleinen tuomioistuin on PJ:n ja hänen edustajansa välisen suhteen luonteen arvioimiseksi tukeutunut tosiseikkoihin, joiden luonnehdinnan Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklan kannalta unionin tuomioistuin voi etenkin tutkia.

57

EUIPO:n esittämä oikeudenkäyntiväite on näin ollen hylättävä.

58

Asiakysymyksestä on huomautettava siltä osin kuin on kyse Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklan ensimmäisen ja toisen kohdan soveltamisalan ulkopuolelle jäävän asianosaisen edustamisesta unionin tuomioistuimissa, että kyseisen perussäännön 19 artiklan kolmannessa ja neljännessä kohdassa, joita sovelletaan perussäännön 56 artiklan nojalla asian käsittelyyn unionin yleisessä tuomioistuimessa, määrätään kahdesta erillisestä ja kumulatiivisesta edellytyksestä, joista ensimmäisen mukaan perussäännön 19 artiklan ensimmäisen ja toisen kohdan soveltamisalan ulkopuolelle jäävän asianosaisen on käytettävä edustajanaan asianajajaa ja joista toisen mukaan vain asianajaja, jolla on oikeus esiintyä jonkin jäsenvaltion tai jonkin Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen sopimuspuolena olevan valtion tuomioistuimessa, voi edustaa tai avustaa jotain asianosaista unionin tuomioistuimissa (tuomio 4.2.2020, Uniwersytet Wrocławski ja Puola v. REA, C‑515/17 P ja C‑561/17 P, EU:C:2020:73, 55 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

59

Toisesta edellytyksestä on todettava, että Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklan neljännen kohdan sanamuodosta ilmenee, että kyseisen edellytyksen merkitystä ja ulottuvuutta on tulkittava tukeutumalla asianomaiseen kansalliseen oikeuteen. Nyt käsiteltävässä asiassa ei ole kiistetty sitä, etteikö PJ:tä edustanut asianajaja olisi täyttänyt mainittua edellytystä ensimmäisessä oikeusasteessa nostetun kanteen yhteydessä.

60

Ensimmäisestä edellytyksestä, joka koskee asianajajan käsitettä, unionin tuomioistuin on katsonut, että koska Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklan kolmannessa kohdassa ei viitata jäsenvaltioiden kansalliseen oikeuteen, kyseistä käsitettä on tulkittava koko unionissa itsenäisesti ja yhtenäisesti ja tässä tulkinnassa on otettava huomioon paitsi kyseisen määräyksen sanamuoto, myös sen asiayhteys ja päämäärä (tuomio 4.2.2020, Uniwersytet Wrocławski ja Puola v. REA, C‑515/17 P ja C‑561/17 P, EU:C:2020:73, 57 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

61

Kuten unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen määräyksen 52 kohdassa, Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklan kolmannen kohdan sanamuodosta ja erityisesti sanan ”edustaa” käytöstä ilmenee tältä osin, että tässä määräyksessä tarkoitettu ”asianosainen”, asemastaan riippumatta, ei saa itse ajaa asiaansa jossakin unionin tuomioistuimista, vaan asianosaisen on turvauduttava asian ajamisessa kolmannen osapuolen palveluihin. Kantajan itsensä allekirjoittama kannekirjelmä ei siis voi riittää kanteen nostamiseen siinäkään tapauksessa, että kantaja on asianajaja, jolla on oikeus esiintyä kansallisessa tuomioistuimessa (tuomio 4.2.2020, Uniwersytet Wrocławski ja Puola v. REA, C‑515/17 P ja C‑561/17 P, EU:C:2020:73, 58 ja 59 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

62

Tämän toteamuksen vahvistaa asiayhteys, johon kuuluu Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklan kolmas kohta, josta ilmenee nimenomaisesti, että kyseisen artiklan kahden ensimmäisen kohdan soveltamisalan ulkopuolelle jäävää asianosaista voi tuomioistuimessa edustaa ainoastaan asianajaja, kun taas kahden ensimmäisen kohdan soveltamisalan piiriin kuuluvia asianosaisia voi edustaa asiamies, jolla voi tarvittaessa olla apunaan avustaja tai asianajaja (ks. vastaavasti tuomio 4.2.2020, Uniwersytet Wrocławski ja Puola v. REA, C‑515/17 P ja C‑561/17 P, EU:C:2020:73, 60 kohta).

63

Mainittua toteamusta vahvistaa kyseisen edustussäännön tavoite, eli kyseisellä säännöllä, jonka mukaan Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklan kahden ensimmäisen kohdan soveltamisalan ulkopuolelle jääviä asianosaisia edustaa asianajaja, pyritään yhtäältä estämään, että yksityiset asianosaiset ajaisivat tuomioistuimessa omaa asiaansa käyttämättä välikättä, ja toisaalta varmistamaan, että oikeushenkilöiden puolustamisesta huolehtii edustaja, joka on riittävän erillään edustamastaan oikeushenkilöstä (tuomio 4.2.2020, Uniwersytet Wrocławski ja Puola v. REA, C‑515/17 P ja C‑561/17 P, EU:C:2020:73, 61 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

64

Unionin tuomioistuin on tältä osin korostanut, että Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklan kolmannessa ja neljännessä kohdassa tarkoitettua edustamista koskevaa asianajajan tehtävää on harjoitettava hyvän oikeudenhoidon etua palvellen, ja se perustuu erityisesti toimeksiantajan etujen suojelemiseen ja puolustamiseen parhaalla mahdollisella tavalla, täysin riippumattomasti sekä lakia ja ammatillisia ja ammattieettisiä sääntöjä noudattaen (ks. vastaavasti tuomio 4.2.2020, Uniwersytet Wrocławski ja Puola v. REA, C‑515/17 P ja C‑561/17 P, EU:C:2020:73, 62 kohta).

65

On totta, että asianajajan riippumattomuuden käsite on alun perin ilmaistu kilpailuasioissa noudatettavan asiakirjoja koskevan luottamuksellisuuden yhteydessä, ja valituksenalaisen määräyksen 53 ja 63 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä on täsmennetty tältä osin, että asianajaja avustaa oikeudenhoidon toteuttamisessa ja hänen on annettava asiakkaalle oikeudellista apua oikeudenhoidon ylempien etujen mukaisesti (ks. vastaavasti tuomio 18.5.1982, AM & S Europe v. komissio, 155/79, EU:C:1982:157, 24 kohta ja tuomio 14.9.2010, Akzo Nobel Chemicals ja Akcros Chemicals v. komissio ym., C‑550/07 P, EU:C:2010:512, 42 kohta). On kuitenkin todettava, että tämän käsitteen merkitys on muuttunut siltä osin kuin on kyse asianosaisten edustamisesta unionin tuomioistuimissa, ja tältä osin tärkein arviointiperuste on nykyisin asiakkaan etujen suojeleminen ja puolustaminen lakia ja sovellettavia ammatillisia ja ammattieettisiä sääntöjä noudattaen (ks. vastaavasti tuomio 4.2.2020, Uniwersytet Wrocławski ja Puola v. REA, C‑515/17 P ja C‑561/17 P, EU:C:2020:73, 62 kohta).

66

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan riippumattomuutta koskeva vaatimus määrittyy paitsi negatiivisesti, eli työ- tai palvelussuhteen puuttumisen perusteella, myös positiivisesti, eli viittaamalla ammattieettisiin sääntöihin liittyviin sitoumuksiin (ks. vastaavasti tuomio 4.2.2020, Uniwersytet Wrocławski ja Puola v. REA, C‑515/17 P ja C‑561/17 P, EU:C:2020:73, 63 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

67

Kuten unionin yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen määräyksen 54 kohdassa täsmentänyt, vaatimus asianajajan riippumattomuudesta Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklan erityisessä asiayhteydessä merkitsee välttämättä sitä, ettei asianajajan ja hänen asiakkaansa välillä ole työ- tai palvelussuhdetta.

68

Kuten unionin yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen määräyksen 55 kohdassa todennut, tätä päättelyä sovelletaan lisäksi samalla tavoin tilanteessa, jossa asianajajan työnantaja on yksikkö, joka on sidoksissa asianajajan edustamaan asianosaiseen (tuomio 6.9.2012, Prezes Urzędu Komunikacji Elektronicznej v. komissio, C‑422/11 P ja C‑423/11 P, EU:C:2012:553, 25 kohta).

69

Unionin tuomioistuin on korostanut nimenomaisesti asianajajan riippumattomuuden käsitteen positiivisesta määritelmästä, että tätä riippumattomuutta ei ole ymmärrettävä siten, ettei asianajajalla saisi olla asiakkaaseensa mitään siteitä, vaan siten, että hänellä ei ainoastaan saa olla asiakkaaseensa siteitä, jotka selvästi haittaavat hänen kykyään täyttää puolustamistehtävänsä palvellen asiakkaansa etuja parhaalla mahdollisella tavalla lakia ja ammatillisia ja ammattieettisiä sääntöjä noudattaen (ks. vastaavasti tuomio 4.2.2020, Uniwersytet Wrocławski ja Puola v. REA, C‑515/17 P ja C‑561/17 P, EU:C:2020:73, 62–64 kohta).

70

Asiassa C‑529/18 P esitettyjä ensimmäistä ja toista valitusperustetta sekä asiassa C‑531/18 P esitettyä toista valitusperustetta on arvioitava edellä esitettyjen seikkojen valossa.

71

Unionin yleinen tuomioistuin on katsonut tältä osin valituksenalaisen määräyksen 54 ja 55 kohdassa lähinnä, että riippumattomuutta arvioitaessa tilanne, jossa asianajaja on sidoksissa kantajaan yksityisoikeudellisen sopimuksen perusteella, on rinnastettava tilanteeseen, jossa asianajajan ja kantajan välillä on työ- tai palvelussuhde, mikä merkitsee sitä, ettei asianajaja ole riippumaton.

72

Kuten unionin tuomioistuin on jo todennut, pelkästään sen perusteella, että asianajajan ja hänen asiakkaansa välillä on jonkinlainen yksityisoikeudellinen sopimussuhde, ei voida kuitenkaan katsoa, että tämä asianajaja on tilanteessa, joka selvästi haittaa hänen kykyään puolustaa asiakkaansa etuja riippumattomuutta koskevaa kriteeriä noudattaen (ks. vastaavasti tuomio 4.2.2020, Uniwersytet Wrocławski ja Puola v. REA, C‑515/17 P ja C‑561/17 P, EU:C:2020:73, 66 ja 67 kohta).

73

Unionin yleinen tuomioistuin on lisäksi tulkinnut virheellisesti Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklassa tarkoitettua riippumattomuutta koskevaa kriteeriä, kun se katsoi valituksenalaisen määräyksen 57 kohdassa, että vaatimusta siitä, että edustajana on oltava riippumaton kolmas osapuoli, ei voida ymmärtää niin, että se on vaatimus, jonka tarkoituksena on yksinomaan sulkea pois se, että päämiestä edustaa tämän työntekijä taikka päämiehestä taloudellisesti riippuvainen henkilö, vaan se on yleisempi vaatimus, jonka noudattamista on tarkasteltava tapauskohtaisesti.

74

Edustamista koskevan asianajajan tehtävän tavoitteen huomioon ottamiseksi unionin oikeudessa etuoikeudettomien asianosaisten edustajille asetettua riippumattomuutta koskevaa vaatimusta on näet tulkittava siten, että tutkimatta jättäminen edustamista koskevaan tehtävään liittyvien puutteiden vuoksi rajoitetaan tapauksiin, joissa on selvää, että asianajaja ei pysty täyttämään puolustamistehtäväänsä palvellen asiakkaansa etuja parhaalla mahdollisella tavalla, jolloin asianajaja on syrjäytettävä hänen asiakkaansa edun mukaisesti.

75

On kuitenkin muistutettava, että vaikka unionin yleisen tuomioistuimen esittämät perustelut olisivat joiltain osin unionin oikeuden vastaisia, valitus on hylättävä, jos tuomiolauselman tueksi on sellaisia muita perusteluita, että siitä ilmenevä lopputulos on perusteltu (tuomio 22.9.2020, Itävalta v. komissio, C‑594/18 P, EU:C:2020:742, 47 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

76

Nyt käsiteltävässä asiassa on selvää, että PJ, joka on asianajaja ja joka toimii samanaikaisesti tavaramerkkilisenssien myöntämisen alalla, on valtuuttanut asianajotoimisto Z:n, joka on yksityisoikeudellinen ammatillinen henkilöyhtiö, jonka toinen osakas ja perustaja hän on, huolehtimaan edustamisestaan sellaista tavaramerkkiä koskevassa tuomioistuinmenettelyssä, jonka haltija hän on, ja että S:n, joka työskentelee mainitussa asianajotoimistossa työntekijänä, tehtäväksi on annettu edustaa häntä.

77

Arvioituaan valituksenalaisen määräyksen 62 ja 63 kohdassa asianajotoimisto Z:n rakennetta ja sen päätöksentekomenettelyä unionin yleinen tuomioistuin on päätellyt kyseisen määräyksen 63 kohdassa, että PJ:llä on tosiasiallinen määräysvalta S:ää koskeviin asianajotoimiston päätöksiin ja että tästä seuraa, että vaikka S:ää koskevat asianajajan ammattisääntöjen mukaiset sitoumukset, hän ei ole samassa määrin riippumaton PJ:stä kuin muussa kuin siinä asianajotoimistossa, jossa hänen asiakkaansa on osakkaana, työskentelevä asianajaja on.

78

Tältä osin on todettava, ettei suhdetta, joka yhdistää S:n asianajotoimisto Z:aan tai PJ:hin tämän asianajotoimiston osakkaana, voida automaattisesti pitää työ- tai palvelussuhteena, joka merkitsee sitä, ettei minkäänlaista riippuvuutta ole, kuten tämän tuomion 66–68 kohdasta ilmenee.

79

On nimittäin yleisesti tunnettua, että asianajajan ammattia voidaan harjoittaa eri muodoissa, jotka voivat vaihdella yksin toimivasta asianajajasta suuriin kansainvälisiin asianajotoimistoihin. Yhdessä toimintaa harjoittavien asianajajien on määritettävä heidän yhteistyötään koskevat yksityiskohdat, ja heidän sopimussuhteensa voivat olla myös palkkasuhteita, kunhan se on lain, kansallisten ammatillisten sääntöjen ja sovellettavien ammattieettisten sääntöjen mukaan mahdollista. On kuitenkin oletettava, että vaikka asianajotoimistossa työskentelevä asianajaja harjoittaa ammattiaan työsopimuksen perusteella, hän täyttää samat riippumattomuutta koskevat vaatimukset kuin asianajaja, joka harjoittaa ammattiaan yksin tai asianajotoimiston osakkaana.

80

Vaikka asianajotoimistossa työskentelevän asianajajan oletetaan lähtökohtaisesti täyttävän Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 19 artiklassa tarkoitetut riippumattomuutta koskevat vaatimukset myös siinä tapauksessa, että hän hoitaa tehtäviään työsopimuksen tai muun alisteisuussuhteen puitteissa, on kuitenkin tehtävä ero sen perusteella, missä tilanteessa edustettu asiakas on.

81

Vaikka tilanne, jossa asiakas on siihen asianajotoimistoon nähden ulkopuolinen luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, jossa kyseessä oleva työntekijä hoitaa tehtäviään, ei aiheuta tämän työntekijän kannalta erityistä riippumattomuutta koskevaa ongelmaa, asia on nimittäin toisin tilanteessa, jossa asiakas, joka on luonnollinen henkilö, on itse yksi asianajotoimiston osakkaista ja sen perustajajäsen ja voi tästä syystä käyttää tosiasiallista määräysvaltaa työntekijään. Viimeksi mainitussa tilanteessa on katsottava, että työntekijän asemassa olevan asianajajan ja asiakkaan asemassa olevan osakkaan väliset siteet ovat sellaiset, että ne selvästi haittaavat asianajajan riippumattomuutta.

82

Edellä esitetyn perusteella on siis perustelut korvaamalla hylättävä perusteettomina asiassa C‑529/18 P esitetty ensimmäinen ja toinen valitusperuste sekä asiassa C‑531/18 P esitetty toinen valitusperuste.

83

PJ väittää asiassa C‑529/18 P esittämässään kolmannessa valitusperusteessa, joka perustuu perusoikeuskirjan 47 artiklan ensimmäisen ja toisen kohdan rikkomiseen, että unionin yleisen tuomioistuimen käyttämällä laajalla tulkinnalla on merkittäviä vaikutuksia paitsi asianajajan ammatin vapaaseen harjoittamiseen Euroopassa myös yksityisten perusoikeuksiin, koska yksityiset eivät tämän johdosta saa enää tehokasta oikeussuojaa. Argumentaatio, johon PC nojautuu asiassa C‑531/18 P esitetyn kolmannen valitusperusteen yhteydessä, on pääosin sama.

84

PJ väittää, että valituksenalainen määräys loukkaa oikeutta tehokkaaseen oikeussuojaan, koska kyseinen oikeus edellyttää tehokasta oikeutta saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimissa. PJ selittää tältä osin, että jos unionin yleinen tuomioistuin olisi ilmoittanut hänelle ajoissa siitä, että oikeudelliseen edustamiseen liittyy mahdollisesti puutteita, hänen olisi ollut mahdollista valtuuttaa toinen asianajaja määräajassa.

85

Sekä Erdmann & Rossi että EUIPO katsovat, ettei käsiteltävässä asiassa ole loukattu millään tavalla oikeutta tehokkaaseen oikeussuojaan.

86

On muistutettava, että periaate, jonka mukaan yksityisten on voitava saada tehokasta oikeussuojaa niille unionin oikeusjärjestyksen mukaan kuuluvien oikeuksien osalta ja johon myös SEU 19 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa viitataan, on yksi jäsenvaltioiden yhteisestä valtiosääntöperinteestä johtuvista unionin oikeuden yleisistä periaatteista, ja se on vahvistettu nykyisin perusoikeuskirjan 47 artiklassa (ks. vastaavasti tuomio 5.11.2019, EKP ym. v. Trasta Komercbanka ym., C‑663/17 P, C‑665/17 P ja C‑669/17 P, EU:C:2019:923, 55 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

87

PJ:n kaltaisen luonnollisen henkilön, joka on mitättömyysvaatimuksen kohteena olleen tavaramerkin haltija, tehokas oikeussuoja varmistetaan kyseisellä henkilöllä olevalla oikeudella nostaa unionin tuomioistuimissa kanne EUIPO:n valituslautakunnan mitätöintipäätöksestä.

88

Puutteiden korjaamista koskevista mahdollisuuksista unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että vaikka Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännössä ja unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksessä määrätään mahdollisuudesta korjata sellaisessa kannekirjelmässä olevat puutteet, joka ei täytä tiettyjä muotovaatimuksia, on kuitenkin niin, että sen velvollisuuden noudattamatta jättäminen, jonka mukaan edustajan on oltava asianajaja, jolla on oikeus esiintyä jonkin jäsenvaltion tai jonkin Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen sopimuspuolena olevan valtion tuomioistuimessa, ei kuulu vaatimuksiin, joiden osalta puutteita voitaisiin korjata kanteen nostamisen määräajan päätyttyä perussäännön 21 artiklan toisen kohdan ja kyseisen työjärjestyksen 44 artiklan 6 kohdan, josta on sittemmin tullut mainitun työjärjestyksen 78 artiklan 6 kohta, nojalla (määräys 27.11.2007, Diy-Mar Insaat Sanayi ve Ticaret ja Akar v. komissio, C‑163/07 P, EU:C:2007:717, 26 kohta ja määräys 20.2.2008, Comunidad Autónoma de Valencia v. komissio, C‑363/06 P, ei julkaistu, EU:C:2008:99, 34 kohta).

89

Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 55 artiklan 3 kohdan mukaan asianosaiselle voidaan tosin hankkia uusi edustaja, jos unionin yleinen tuomioistuin kieltää alun perin hankittua henkilöä esiintymästä asian käsittelyssä, koska se katsoo, että kyseisen henkilön käyttäytyminen on, kuten kyseisen työjärjestyksen 55 artiklan 1 kohdassa määrätään, unionin yleisen tuomioistuimen arvoa loukkaavaa tai hyvän oikeudenhoidon vaatimusten vastaista.

90

Tämän tuomion 81 kohdassa mainitun kaltaisessa tapauksessa missään unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen tai Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön määräyksessä ei kuitenkaan tällä hetkellä velvoiteta unionin yleistä tuomioistuinta tai unionin tuomioistuinta ilmoittamaan asiasta kanteen nostaneelle henkilölle eikä antamaan tälle mahdollisuutta hankkia uusi edustaja asian käsittelyn aikana.

91

Edellä esitetystä seuraa, että asiassa C‑529/18 P esitetty kolmas valitusperuste ja asiassa C‑531/18 P esitetty kolmas valitusperuste on hylättävä perusteettomina.

92

Asiassa C‑531/18 P esittämässään ensimmäisessä valitusperusteessa PC moittii unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että tämä on todennut, ettei ollut enää aihetta antaa lausuntoa pyynnöstä saada tulla asianosaiseksi PC:n sijaan.

93

Erdmann & Rossi ja EUIPO vaativat tämän valitusperusteen hylkäämistä.

94

Koska unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisu, jolla PJ:n nostama kanne jätetään tutkimatta sillä perusteella, että PJ:n oikeudelliseen edustukseen liittyi puutteita, on lainmukainen, on todettava, että asianosaisseuraantoa koskeva hakemus on menettänyt täysin merkityksensä eikä lausunnon antamiseen tästä hakemuksesta ole enää aihetta.

95

Myös asiassa C‑531/18 P esitetty ensimmäinen valitusperuste on siis hylättävä.

96

Edellä esitetyn perusteella valitus on hylättävä kokonaisuudessaan.

97

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 184 artiklan 2 kohdan mukaan unionin tuomioistuin tekee ratkaisun oikeudenkäyntikuluista, jos valitus on perusteeton. Työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan, jota sovelletaan valituksen käsittelyyn työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla, mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.

98

Koska nyt käsiteltävässä asiassa Erdmann & Rossi ja EUIPO ovat vaatineet PJ:n ja PC:n velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut ja koska nämä ovat hävinneet asiat, PJ ja PC on velvoitettava korvaamaan näistä valituksista ja asioiden käsittelystä unionin yleisessä tuomioistuimessa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kolmas jaosto) on ratkaissut asiat seuraavasti: