1

Changshu City Standard Parts Factory ja Ningbo Jinding Fastener Co. Ltd vaativat valituksillaan unionin tuomioistuinta kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen 29.4.2015 antaman tuomion Changshu City Standard Parts Factory ja Ningbo Jinding Fastener v. neuvosto (T-558/12 ja T-559/12, ei julkaistu, EU:T:2015:237; jäljempänä valituksenalainen tuomio), jolla unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi niiden kanteet, joissa vaadittiin kumoamaan lopullisen polkumyyntitullin käyttöön ottamisesta Kiinan kansantasavallasta peräisin olevien tiettyjen rauta- ja teräskiinnittimien tuonnista annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 91/2009 muuttamisesta 4.10.2012 annettu neuvoston täytäntöönpanoasetus (EU) N:o 924/2012 (EUVL 2012, L 275, s. 1; jäljempänä riidanalainen asetus).

2

Euroopan unionin neuvosto hyväksyi Uruguayn kierroksen monenvälisissä kauppaneuvotteluissa (1986–1994) laadittujen sopimusten tekemisestä Euroopan yhteisön puolesta yhteisön toimivaltaan kuuluvissa asioissa 22.12.1994 tehdyllä neuvoston päätöksellä 94/800/EY (EYVL 1994, L 336, s. 1) Marrakechissa 15.4.1994 allekirjoitetun Maailman kauppajärjestön (WTO) perustamissopimuksen ja sen liitteissä 1–3 olevat sopimukset, joihin kuuluu sopimus tullitariffeja ja kauppaa koskevan yleissopimuksen 1994 VI artiklan soveltamisesta (EYVL 1994, L 336, s. 103; jäljempänä polkumyynnin vastainen sopimus).

3

Polkumyynnin vastaisen sopimuksen 2 artiklan otsikko on ”Polkumyynnin määrittely”. Mainitun sopimuksen 2 artiklan 4 kohdassa määrätään seuraavaa:

”Vientihinnan ja normaaliarvon välillä on tehtävä oikeudenmukainen vertailu. Tämä vertailu on tehtävä kaupan samassa portaassa, yleensä vapaasti tehtaalla, ja mahdollisimman samanaikaisten myyntien suhteen. Kussakin tapauksessa on asianmukaisesti otettava huomioon, kunkin tapauksen asianhaarat tutkien, hintojen vertailukelpoisuuteen vaikuttavat eroavuudet, mukaan lukien eroavuudet myyntiolosuhteissa ja ‑ehdoissa, verotuksessa, kaupan portaissa, määrissä, fyysisissä ominaispiirteissä ja kaikki muut eroavuudet, joiden on myös osoitettu vaikuttavan hintojen vertailukelpoisuuteen. Tämän artiklan 3 kohdassa mainituissa tapauksissa tulisi myös ottaa huomioon kustannukset, mukaan lukien verot ja tullit, jotka on maksettu maahan tuonnin ja jälleenmyynnin välisenä aikana samoin kuin tavaran arvoon lisätty voitto. Jos näissä tapauksissa hinnan vertailukelpoisuuteen on vaikutettu, viranomaisten on laskettava normaaliarvo siinä kaupan portaassa, joka vastaa laskennallisen vientihinnan kaupan porrasta, tai tehtävä tässä kohdassa perusteltu asianmukainen poisto. Viranomaisten on ilmoitettava kyseisille osapuolille, mitkä tiedot ovat tarpeen oikeudenmukaisen vertailun varmistamiseksi, eivätkä ne saa asettaa kohtuutonta näyttövelvollisuutta näille osapuolille.”

4

Mainitun sopimuksen 2 artiklan 4 kohdan 2 alakohdassa määrätään seuraavaa:

”Ellei tämän artiklan oikeudenmukaista vertailua koskevasta 4 kohdasta muuta johdu, polkumyyntimarginaalien olemassaolo tutkimusvaiheen aikana on tavallisesti todettava normaaliarvon painotetun keskiarvon ja kaikkien vertailukelpoisten vientitapahtumien hintojen painotetun keskiarvon välisellä vertailulla tai normaaliarvon ja vientihintojen välisellä vertailulla kunkin liiketapahtuman osalta. Painotettuun keskiarvoon perustuvaa normaaliarvoa voidaan verrata yksittäisten vientitapahtumien hintoihin, jos viranomaiset havaitsevat vientihintojen muodostelman, joka poikkeaa merkittävästi eri ostajien, alueiden ja ajanjaksojen kesken, ja jos ne saavat selvityksen siitä, miksi tällaiset eroavaisuudet eivät voi tulla asianmukaisesti huomioon otetuksi painotettujen keskiarvojen tai liiketapahtumien keskinäisessä vertailussa.”

5

Riidanalaisen asetuksen antamisajankohtana säännökset Euroopan unionin polkumyynnin vastaisten toimenpiteiden toteuttamisesta sisältyivät polkumyynnillä muista kuin Euroopan yhteisön jäsenvaltioista tapahtuvalta tuonnilta suojautumisesta 30.11.2009 annettuun neuvoston asetukseen (EY) N:o 1225/2009 (EUVL 2009, L 343, s. 51, ja oikaisu EUVL 2010, L 7, s. 22), sellaisena kuin se oli muutettuna 13.6.2012 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 765/2012 (EUVL 2012, L 237, s. 1) (jäljempänä perusasetus).

6

Tämän asetuksen 1 artiklan 2 ja 4 kohdassa säädettiin seuraavaa:

”2.   Tuotetta pidetään polkumyynnillä tuotuna, jos sen vientihinta yhteisöön on alempi kuin tavanomaisessa kaupankäynnissä käytettävä samankaltaisen tuotteen vertailukelpoinen hinta viejämaassa.

– –

4.   Tässä asetuksessa ilmaisu ’samankaltainen tuote’ tarkoittaa tuotetta, joka on identtinen, toisin sanoen kaikissa suhteissa samanlainen kuin kysymyksessä oleva tuote, tai sellaisen tuotteen puuttuessa muuta tuotetta, joka, vaikka se ei ole kaikissa suhteissa samanlainen, muistuttaa ominaispiirteiltään kyseistä tuotetta.”

7

Saman asetuksen 2 artiklassa, jonka otsikko oli ”Polkumyynnin määrittely”, säädettiin seuraavaa:

”– –

C. Vertailu

D. Polkumyyntimarginaali

8

Mainitun asetuksen 3 artiklan 2, 3 ja 8 kohdassa säädettiin seuraavaa:

”2.   Vahingon toteamisen on perustuttava selkeään näyttöön, ja siihen on sisällyttävä puolueeton tarkastelu

3.   Polkumyynnillä tapahtuvan tuonnin määrän osalta on harkittava, onko polkumyynnillä tapahtuva tuonti lisääntynyt merkittävästi joko absoluuttisesti tai suhteessa yhteisön tuotantoon tai kulutukseen. Tutkittaessa polkumyynnillä tapahtuvan tuonnin vaikutusta hintoihin on harkittava, onko polkumyynnillä tapahtuvan tuonnin osalta esiintynyt huomattavaa alihinnoittelua suhteessa yhteisön tuotannonalan samankaltaisen tuotteen hintaan tai onko tällaisen tuonnin vaikutuksesta muutoin ilmennyt merkittävää hintojen alenemista tai onko tuonti huomattavassa määrin estänyt sellaisia hinnankorotuksia, jotka muuten olisi tehty. Yksi tai useampi näistä tekijöistä ei välttämättä ole ratkaiseva.

– –

8.   Polkumyynnillä tapahtuvan tuonnin vaikutusta on arvioitava suhteessa samankaltaisen tuotteen yhteisön tuotannonalan tuotantoon silloin, kun käytettävissä olevat tiedot mahdollistavat tämän tuotannon erillisen tunnistamisen esimerkiksi tuotantomenetelmien, myynnin ja voittojen perusteella. Jos kyseisen tuotannon erillinen tunnistaminen ei ole mahdollista, polkumyynnillä tapahtuvan tuonnin vaikutus on arvioitava tarkastelemalla sellaisen mahdollisimman rajoitetun, samankaltaisen tuotteen sisältävän tuoteryhmän tuotantoa, josta tarvittavat tiedot ovat saatavissa.”

9

Valittajat ovat Kiinaan sijoittautuneita yhtiöitä, jotka tuottavat kotimaan markkinoille tai vientiin, erityisesti Euroopan unioniin, tarkoitettuja tiettyjä rauta- ja teräskiinnittimiä (jäljempänä kysymyksessä oleva tuote).

10

Neuvosto määräsi lopullisen polkumyyntitullin käyttöön ottamisesta Kiinan kansantasavallasta peräisin olevien tiettyjen rauta- ja teräskiinnittimien tuonnissa 26.1.2009 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 91/2009 (EUVL 2009, L 29, s. 1) polkumyyntitullin kysymyksessä olevan tuotteen tuonnissa.

11

WTO:n riitojenratkaisuelin hyväksyi 28.7.2011 WTO:n valituselimen raportin ja paneelin raportin, sellaisena kuin se on muutettuna valituselimen raportilla, joka koskee asiaa ”European Communities – Definitive Anti-Dumping Measures on Certain Iron or Steel Fasteners from China” (Euroopan yhteisöt – tiettyjen Kiinasta peräisin olevien rauta- ja teräskiinnittimien tuonnissa sovellettavat lopulliset polkumyynnin vastaiset toimenpiteet) (WT/DS397). Raporteissa todettiin unionin rikkoneen tiettyjä WTO:n oikeuden sääntöjä.

12

Euroopan komissio julkaisi 6.3.2012 toimenpiteistä, joita yhteisö voi toteuttaa polkumyyntitoimenpiteitä ja tukien vastaisia toimenpiteitä koskevan WTO:n riitojenratkaisuelimen hyväksymän raportin johdosta, 23.7.2001 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1515/2001 (EYVL 2001, L 201, s. 10) mukaisesti ilmoituksen, joka koskee Kiinan kansantasavallasta peräisin olevien tiettyjen rauta- ja teräskiinnittimien tuonnissa voimassa olevia polkumyynnin vastaisia toimenpiteitä ja joka on annettu 28.7.2011 annettujen Maailman kauppajärjestön riitojenratkaisuelimen suositusten ja päätösten seurauksena – kiinnittimiä koskeva riita-asia (DS 397) (EUVL 2012, C 66, s. 29).

13

Komissio aloitti tämän ilmoituksen mukaisesti asetuksen N:o 1515/2001 perusteella polkumyynnin vastaisten toimenpiteiden uudelleentarkastelun voidakseen määrittää, miten asetusta N:o 91/2009 olisi muutettava, jotta se olisi edellä mainitun riitojenratkaisuelimen suositusten ja päätösten mukainen. Uudelleentarkastelun johdosta neuvosto antoi 4.10.2012 riidanalaisen asetuksen.

14

Neuvosto hylkäsi vientihinnan ja normaaliarvon vertailun osalta tiettyjen osapuolten perusasetuksen 2 artiklan 10 kohdan nojalla tuotantokustannuksissa sekä tehokkuudessa ja tuottavuudessa esiintyneiden erojen johdosta tekemät oikaisuvaatimukset.

15

Neuvosto totesi polkumyyntimarginaalilaskelman osalta riidanalaisen asetuksen 82, 102 ja 109 kohdassa pääasiallisesti, että koska normaaliarvo oli perusasetuksen 2 artiklan 7 kohdan a alakohdan nojalla määritetty kolmatta maata, joka on markkinatalousmaa, eli Intiaa, koskevien tietojen ja erityisesti erään intialaisen tuottajan (jäljempänä intialainen tuottaja) toimittamien tietojen perusteella, painotetun keskimääräisen normaaliarvon ja painotetun keskimääräisen vientihinnan vertailu oli tehty jättämällä sen ulkopuolelle vientiä harjoittavien kiinalaisten tuottajien viemät tuotetyypit, joita vastaavia tyyppejä intialainen tuottaja ei tuottanut eikä myynyt. Neuvosto täsmensi, että tätä menetelmää pidettiin luotettavimpana polkumyynnin tason määrittämiseksi, sillä jos olisi yritetty löytää kaikki vientiä harjoittavien kiinalaisten tuottajien viemiä tuotetyyppejä hyvin läheisesti muistuttavat intialaisen tuottajan valmistamat ja myymät tuotetyypit, tulokseksi olisi saatu epätarkkoja tuloksia. Lisäksi neuvosto totesi katsovansa, että polkumyynnin määrän laskennassa käytetyt vientitapahtumat edustivat kaikkia vientiä harjoittavien kiinalaisten tuottajien viemiä kysymyksessä olevan tuotteen tyyppejä.

16

Riidanalaisen asetuksen 1 artiklalla alennettiin Changshu City Standard Parts Factorylle asetuksella N:o 91/2009 määrätty polkumyyntitulli 38,3 prosenttiin ja pysytettiin voimassa Ningbo Jinding Fastenerille määrätty 64,3 prosentin polkumyyntitulli.

17

Valittajat nostivat kanteet riidanalaisen asetuksen kumoamiseksi unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 24.12.2012 toimittamillaan kannekirjelmillä.

18

Unionin yleisen tuomioistuimen neljännen jaoston puheenjohtajan 6.5.2014 antamalla määräyksellä asiat T-558/12 ja T-559/12 yhdistettiin suullista käsittelyä ja tuomion antamista varten.

19

Valittajat vetosivat unionin yleisessä tuomioistuimessa nostamiensa kanteiden tueksi kahteen kanneperusteeseen.

20

Ensimmäisessä kanneperusteessa vedottiin perusasetuksen 2 artiklan 7 kohdan a alakohdan, 2 artiklan 8, 9 ja 11 kohdan sekä 9 artiklan 5 kohdan rikkomiseen, syrjintäkiellon periaatteen loukkaamiseen ja polkumyynnin vastaisen sopimuksen 2 artiklan 4 kohdan 2 alakohdan rikkomiseen. Valittajat väittivät tämän kanneperusteen yhteydessä, että neuvosto ja komissio olivat jättäneet sellaisiin vientiä harjoittavien kiinalaisten tuottajien viemiin kysymyksessä olevan tuotteen tyyppeihin, joita vastaavia tyyppejä intialainen tuottaja ei tuottanut eikä myynyt, liittyvät vientitapahtumat polkumyyntimarginaalilaskelman ulkopuolelle. Ne väittivät, että 38 prosenttia Changshu City Standard Parts Factoryn vientiin suuntautuneista myynneistä ja 43 prosenttia Ningbo Jinding Fastenerin vientiin suuntautuneista myynneistä oli jätetty polkumyyntimarginaalilaskelman ulkopuolelle.

21

Toisessa kanneperusteessa vedottiin ensisijaisesti perusasetuksen 2 artiklan 10 kohdan ja polkumyynnin vastaisen sopimuksen 2 artiklan 4 kohdan sekä toissijaisesti SEUT 296 artiklan rikkomiseen. Se koski valittajien esittämien oikaisuvaatimusten hylkäämistä.

22

Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valituksenalaisessa tuomiossa molemmat valittajien esittämät kanneperusteet ja siten kanteet kokonaisuudessaan.

23

Valittajat vaativat, että unionin tuomioistuin

24

Neuvosto vaatii, että valitukset hylätään ja valittajat velvoitetaan korvaamaan unionin yleisessä tuomioistuimessa ja unionin tuomioistuimessa käydyistä menettelyistä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

25

Komissio vaatii, että unionin tuomioistuin

26

Asiat C‑376/15 P ja C‑377/15 P yhdistettiin unionin tuomioistuimen presidentin 22.9.2015 antamalla määräyksellä kirjallista ja suullista käsittelyä sekä tuomion antamista varten.

27

Valittajat vetoavat valitustensa tueksi kahteen perusteeseen. Ensimmäinen valitusperuste koskee tiettyjen vientitapahtumien jättämistä polkumyyntimarginaalilaskelman ulkopuolelle. Toinen valitusperuste koskee sitä, että unionin toimielimet ovat kieltäytyneet tekemästä tiettyjä oikaisuja normaaliarvon ja vientihinnan vertailussa.

28

Komissio vaatii, että asiassa C‑377/15 P tehty valitus on jätettävä tutkimatta, koska se on täysin samanlainen kuin asiassa C‑376/15 P tehty valitus. Näiden kahden asian asianosaiset, riidanalaiset toimet, valituksenalainen tuomio ja valitusten perustelut ovat sen mukaan täysin samat. Näin ollen asiassa C‑377/15 P tehty valitus, joka on esitetty viimeksi, on komission mukaan jätettävä tutkimatta vireilläolovaikutuksen vuoksi.

29

Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan aiemman kanteen nostamisen jälkeen nostettu samoja asianosaisia koskeva ja samoihin kanneperusteisiin perustuva kanne, jolla vaaditaan saman oikeudellisen toimen kumoamista, on vireilläolovaikutuksen johdosta jätettävä tutkimatta (tuomio 9.6.2011, Diputación Foral de Vizcaya ym. v. komissio, C‑465/09 P–C‑470/09 P, ei julkaistu, EU:C:2011:372, 58 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

30

Nyt käsiteltävässä asiassa on todettava, että valitukset asioissa C‑376/15 P ja C‑377/15 P koskevat samoja asianosaisia. Lisäksi asiassa C‑377/15 P tehdyssä valituksessa toistetaan sanasta sanaan asiassa C‑376/15 P tehty valitus. Nämä kaksi valitusta perustuvat näin ollen samoihin valitusperusteisiin, ja niissä vaaditaan kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen sama tuomio ja sama oikeudellinen toimi.

31

Näissä olosuhteissa on todettava, että koska asiassa C‑377/15 P tehty valitus on esitetty asiassa C‑376/15 P tehtyä valitusta myöhemmin, se on jätettävä tutkimatta vireilläolovaikutuksen vuoksi.

32

Ensimmäinen valitusperuste koskee unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalainen tuomion 61–90 kohdassa esittämää päättelyä. Tämä valitusperuste jakautuu kolmeen osaan.

33

Valittajat väittävät ensimmäisen valitusperusteen ensimmäisessä osassa, että unionin yleinen tuomioistuin on tulkinnut virheellisesti velvollisuutta vertailla kaikkia vientitapahtumia perusasetuksen 2 artiklan 11 kohdan ja polkumyynnin vastaisen sopimuksen 2 artiklan 4 kohdan 2 alakohdan perusteella. Valittajien mukaan näiden kahden oikeussäännön on tulkittava edellyttävän, että polkumyyntimarginaalia laskettaessa tehtävään vertailuun sisällytetään kaikki kysymyksessä olevan tuotteen, sellaisena kuin se on määritelty tutkimuksen aloittamisvaiheessa, vientiin suuntautuva myynti. Tämä tulkinta perustuu niiden mukaan kyseisiin oikeussääntöihin ja 27.9.2007 annettuun tuomioon Ikea Wholesale (C-351/04, EU:C:2007:547). Niin kutsutun vertailumaan menetelmän soveltamisesta aiheutuvat lisävaikeudet eivät niiden mukaan oikeuta poikkeamaan polkumyyntimarginaalin laskemista koskevista säännöistä.

34

Valittajat väittävät ensimmäisen valitusperusteen toisessa osassa, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen sekoittaessaan perusasetuksen 2 artiklan 11 kohdassa ja polkumyynnin vastaisen sopimuksen 2 artiklan 4 kohdan 2 alakohdassa ilmaistut velvoitteet mainitun asetuksen 2 artiklan 10 kohdassa ja mainitun sopimuksen 2 artiklan 4 kohdassa ilmaistuihin, hintojen vertailukelpoisuutta koskeviin velvoitteisiin. Ne täsmentävät tässä yhteydessä, että sitä, onko polkumyyntimarginaalin laskeminen yhteensopivaa perusasetuksen 2 artiklan 11 kohdan ja polkumyynnin vastaisen sopimuksen 2 artiklan 4 kohdan 2 alakohdan kanssa, ei ole arvioitava ”vertailukelpoisten hintojen” käsitteen perusteella, niin kuin unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt valituksenalaisen tuomion 61 kohdassa, vaan ”vertailukelpoisten liiketapahtumien” käsitteen perusteella. Valittajien mukaan hinnat olisi saatettava vertailukelpoisiksi kaikkien vertailukelpoisten liiketapahtumien osalta perusasetuksen 2 artiklan 10 kohdan ja polkumyynnin vastaisen sopimuksen 2 artiklan 4 kohdan mukaisesti, mikä olisi ollut mahdollista esillä olevassa asiassa.

35

Valittajat väittävät ensimmäisen valitusperusteen kolmannessa osassa toissijaisesti, että unionin yleisen tuomioistuimen ”tasapuolisesta vertailusta” tekemä arviointi ei ole perusasetuksen 2 artiklan 10 ja 11 kohdassa ja polkumyynnin vastaisen sopimuksen 2 artiklan 4 kohdassa ja sen 2 alakohdassa asetettujen vaatimusten mukainen. Valittajien mukaan unionin yleinen tuomioistuin on ensinnäkin virheellisesti tutkinut, olisiko muiden menetelmien käyttö normaaliarvoa määritettäessä voinut johtaa unionin toimielinten suorittamaa vertailua ”tasapuolisempaan” vertailuun. Toiseksi ne väittävät, että unionin yleisen tuomioistuimen arviointi vahvistaa, että unionin toimielinten ei ollut mahdotonta vaan vain vaikeampaa noudattaa perusasetuksen 2 artiklan 10 ja 11 kohtaa. Kolmanneksi unionin yleinen tuomioistuin on niiden mukaan virheellisesti antanut merkitystä sille, olivatko valittajat toimineet yhteistyössä unionin toimielinten kanssa ilmoittamalla niille, millä tavalla ne saattoivat noudattaa perusasetuksen 2 artiklan 10 ja 11 kohtaan ja polkumyynnin vastaisen sopimuksen 2 artiklan 4 kohtaan ja sen 2 alakohtaan perustuvia velvoitteitaan. Valittajat esittävät neljänneksi, että unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 81 ja 83 kohdassa tutkimalla, liiketoimien ”edustavuutta” koskevalla käsitteellä ei ole merkitystä asian kannalta.

36

Neuvosto ja komissio kiistävät valittajien väitteet. Komissio toteaa aluksi, että ensimmäinen valitusperuste on jätettävä tutkimatta, koska valittajat riitauttavat unionin yleisen tuomioistuimen tosiseikkoja koskevan arvioinnin ja koska ne eivät yksilöi oikeudellista virhettä, jonka unionin yleinen tuomioistuin on niiden mukaan tehnyt. Lisäksi komissio väittää, että tämä valitusperuste on tehoton.

37

Asiakysymyksestä neuvosto ja komissio väittävät ensimmäisen valitusperusteen ensimmäisen osan osalta yhtäältä, että unionin yleinen tuomioistuin on perustellusti kieltäytynyt soveltamasta 27.9.2007 annettua tuomiota Ikea Wholesale (C-351/04, EU:C:2007:547) käsiteltävänä olevaan asiaan, ja toisaalta, että riitojenratkaisuelimen raportit eivät tue valittajien ehdottamaa tulkintaa. Komissio toteaa myös, että polkumyynnin vastaisen sopimuksen 2 artiklan 4 kohdan ja sen 2 alakohdan perustana on ”tasapuolisen vertailun” periaate. Perusasetuksen 2 artiklan 10 ja 11 kohdan tavoitteena on sen mukaan kuitenkin saattaa polkumyynnin vastaisen sopimuksen 2 artiklan 4 kohta osaksi unionin oikeutta, ja mainittua periaatetta on siten sovellettava ensisijaisesti.

38

Neuvosto ja komissio väittävät ensimmäisen valitusperusteen toisen osan osalta lähinnä, että perusasetuksen ja polkumyynnin vastaisen sopimuksen sanamuoto osoittaa, että ”tasapuolista vertailua” koskevan vaatimuksen on oltava ensisijainen verrattuna edellytykseen, jonka mukaan polkumyyntimarginaali on laskettava kaikkien vientitapahtumien perusteella. Lisäksi perusasetuksen 2 artiklan 11 kohdassa selostetaan niiden mukaan polkumyyntimarginaalin laskemista koskevat erityiset menetelmät mutta ei syrjäytetä mainitun asetuksen 2 artiklan 10 kohdassa säädettyä, tasapuolista vertailua koskevaa yleistä vaatimusta.

39

Neuvosto ja komissio toteavat ensimmäisen valitusperusteen kolmannen osan osalta ensinnäkin, että vaikuttaa siltä, että valittajien mukaan unionin toimielinten olisi pitänyt valita ”mahdollisimman tasapuolinen” lähestymistapa, mikä on oikeudellisesti virheellistä. Toiseksi unionin toimielinten omaksuma lähestymistapa oli niiden mukaan tasapuolinen, kun otetaan huomioon, että hintatietoja tuotteista, joita intialainen tuottaja ei myynyt, ei ollut. Kolmanneksi unionin yleinen tuomioistuin on niiden mukaan perustellusti katsonut, että valittajien olisi pitänyt ja niiden olisi ollut mahdollista perustella väitteensä. Neljänneksi komissio katsoo, että ”edustavuuden” käsite on merkityksellinen ja sitä on arvioitava kaikkien kysymyksessä olevaa tuotetta koskevien liiketapahtumien eikä kunkin vientiä harjoittavan tuottajan tasolla. Lisäksi vientitapahtumien poissulkeminen oli täysin satunnaista eikä sillä ollut tarkoitus vaikuttaa unionin toimielinten arvioinnin tulokseen.

40

On muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin tuomioistuimella ei ole toimivaltaa määrittää asian tosiseikastoa eikä lähtökohtaisesti myöskään arvioida sitä selvitystä, johon unionin yleinen tuomioistuin on asian tosiseikastoa määrittäessään tukeutunut. Silloin, kun tämä selvitys on saatu asianmukaisesti ja kun todistustaakkaa ja asian selvittämistä koskevia menettelysääntöjä ja yleisiä oikeusperiaatteita on noudatettu, ainoastaan unionin yleisen tuomioistuimen tehtävänä on arvioida sille esitetyn selvityksen näyttöarvoa. Lukuun ottamatta sitä tapausta, että selvitys on otettu huomioon vääristyneellä tavalla, tämä arviointi ei näin ollen ole sellainen oikeuskysymys, että se sinänsä kuuluisi unionin tuomioistuimen harjoittaman valvonnan piiriin.

41

Valittajat väittävät nyt käsiteltävänä olevan valitusperusteen tueksi esittämissään perusteluissa pääasiallisesti, että unionin yleinen tuomioistuin on tulkinnut virheellisesti perusasetuksen 2 artiklan 11 kohtaa ja polkumyynnin vastaisen sopimuksen 2 artiklan 4 kohdan 2 alakohtaa, ja toissijaisesti, että se on tehnyt arvioinnin, joka on vastoin mainitun asetuksen 2 artiklan 10 ja 11 kohtaa ja mainitun sopimuksen 2 artiklan 4 kohtaa ja sen 2 alakohtaa. Toisin kuin komissio väittää, näissä perusteluissa ei aseteta kyseenalaiseksi unionin yleisen tuomioistuimen arviointia tosiseikoista vaan sen oikeussäännöistä tekemä tulkinta. Valittajat yksilöivät siten oikeudelliset virheet, jotka niiden mukaan rasittavat valituksenalaista päätöstä. Kyseiset perustelut koskevat näin ollen oikeudellisia kysymyksiä, jotka voidaan saattaa unionin tuomioistuimen käsiteltäviksi valituksen yhteydessä.

42

Näin ollen komission väitettä siitä, että tämä valitusperuste olisi jätettävä tutkimatta, ei voida hyväksyä.

43

Komissio väittää, että ensimmäinen valitusperuste on tehoton.

44

Kuten julkisasiamies kuitenkin totesi ratkaisuehdotuksensa 56 kohdassa, on niin, että jos unionin tuomioistuin hyväksyisi tämän valitusperusteen ja katsoisi erityisesti, että unionin yleisen tuomioistuimen perusasetuksen 2 artiklan 11 kohdasta ja polkumyynnin vastaisen sopimuksen 2 artiklan 4 kohdan 2 alakohdasta omaksuma tulkinta on virheellinen, valituksenalaisessa tuomiossa olisi tehty oikeudellinen virhe, jonka vuoksi se olisi kumottava.

45

Näin ollen komission väitettä siitä, että tämä valitusperuste on tehoton, ei voida hyväksyä.

46

Valittajat asettavat kyseenalaiseksi unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 61–90 kohtaan sisältyvän päättelyn. Niiden mukaan tähän päättelyyn sisältyy oikeudellinen virhe, koska se perustuu erityisesti perusasetuksen 2 artiklan 11 kohdasta omaksuttuun virheelliseen tulkintaan.

47

Tässä yhteydessä on muistutettava, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yhteisen kauppapolitiikan ja aivan erityisesti kaupallisten suojatoimenpiteiden alalla unionin toimielimillä on laaja harkintavalta, koska ne taloudelliset, poliittiset ja oikeudelliset tilanteet, joita toimielinten on arvioitava, ovat monitahoisia. Koska perusasetuksen 2 artiklan 11 kohdan soveltaminen edellyttää monitahoisten taloudellisten kysymysten arviointia, tällaista arviointia koskevassa tuomioistuinvalvonnassa on rajoituttava tarkistamaan, että menettelysääntöjä on noudatettu, että riitautetun valinnan perustaksi hyväksytyt tosiseikat ovat aineellisesti paikkansapitäviä, että näitä tosiseikkoja arvioitaessa ei ole tehty ilmeistä virhettä ja että harkintavaltaa ei ole käytetty väärin (ks. vastaavasti tuomio 27.9.2007, Ikea Wholesale, C-351/04, EU:C:2007:547, 40 ja 41 kohta ja tuomio 16.2.2012, neuvosto ja komissio v. Interpipe Niko Tube ja Interpipe NTRP, C‑191/09 P ja C‑200/09 P, EU:C:2012:78, 63 kohta).

48

Unionin yleinen tuomioistuin päätyi valituksenalaisen tuomion 90 kohdassa johtopäätökseen, jonka mukaan neuvosto ei ollut tehnyt ilmeistä arviointivirhettä jättäessään polkumyyntimarginaalilaskelman ulkopuolelle kysymyksessä olevan tuotteen tyypit, jotka eivät vastanneet mitään intialaisen tuottajan valmistamia ja myymiä tuotteita, niin että riidanalaisella asetuksella ei loukattu perusasetuksen 2 artiklan 11 kohtaa eikä polkumyynnin vastaisen sopimuksen 2 artiklan 4 kohdan 2 alakohtaa, tutkittuaan, kuten käy ilmi valituksenalaisen tuomion 61 kohdasta, oliko tällainen lähestymistapa mahdollinen perusasetuksen 2 artiklan 11 kohdan ja polkumyynnin vastaisen sopimuksen 2 artiklan 4 kohdan 2 alakohdan perusteella; viimeksi mainittujen oikeussääntöjen nojalla unionin toimielinten on yhtäältä otettava huomioon kaikkien normaaliarvon kanssa vertailukelpoisten vientitapahtumien hinnat, ja toisaalta niissä viitataan tasapuolista vertailua koskeviin merkityksellisiin säännöksiin.

49

Unionin yleinen tuomioistuin katsoi aluksi mainitun tuomion 63 kohdassa, että vaikka kysymyksessä olevan tuotteen tyyppien voitiin katsoa olevan vertailukelpoisia, näin ei ollut tämän tuotteen sellaisten tyyppien hintojen osalta, joita kyseinen tuottaja ei valmistanut tai myynyt. Tästä syystä unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että koska tietyiltä kysymyksessä olevan tuotteen tyypeiltä puuttuivat myyntihinnat, niitä ei siitä huolimatta, että ne olivat samankaltaisia, voitu sisällyttää normaaliarvon ja vientihinnan vertailuun. Se katsoi tämän jälkeen mainitun tuomion 71, 80 ja 84 kohdassa, että kun otetaan huomioon vaara epätarkkuudesta, mikäli käytettäisiin sellaisten tuotteiden normaaliarvon laskentamenetelmiä, joita intialainen tuottaja ei myynyt, unionin toimielimet olivat voineet perustellusti todeta, että niiden ehdottama lähestymistapa oli tasapuolinen eikä tällaisia menetelmiä käyttämällä olisi pystytty takaamaan tarkempaa tai tasapuolisempaa vertailua. Lopuksi se totesi saman tuomion 85 kohdassa, että 27.9.2007 annetulla tuomiolla Ikea Wholesale (C-351/04, EU:C:2007:547) ei ollut merkitystä asian kannalta, koska toisin kuin nyt käsiteltävässä asiassa, tuon asian taustalla olleessa asiassa polkumyyntimarginaalilaskelma ei perustunut riittävän merkittävään otokseen kysymyksessä olevan tuotteen tyyppejä.

50

Unionin yleinen tuomioistuin katsoi näin, että unionin toimielimet saattoivat laskiessaan polkumyyntimarginaalia perusasetuksen 2 artiklan 11 kohdan mukaisesti perustellusti jättää tietyt vientitapahtumat tämän laskelman ulkopuolelle, jos vertailukelpoiset hinnat puuttuivat ja jos minkään muun laskentamenetelmän avulla ei olisi ollut mahdollista suorittaa ”tasapuolisempaa vertailua”, koska mainittu laskelma perustui ”riittävän merkittävään otokseen” kysymyksessä olevan tuotteen tyyppejä.

51

Näin ollen on selvitettävä, sisältyykö unionin yleisen tuomioistuimen päättelyyn oikeudellinen virhe niin kuin valittajat väittävät.

52

Ensinnäkin on niin, että selvitettäessä, onko unionin toimielinten perusasetuksen 2 artiklan 11 kohdan nojalla otettava huomioon polkumyyntimarginaalilaskelmassa kaikki vientitapahtumat vai voivatko ne jättää tietyt näistä tapahtumista mainitun laskelman ulkopuolelle, on tutkittava tämän säännöksen sanamuoto, asiayhteys ja tavoitteet (tuomio 16.4.2015, Angerer, C-477/13, EU:C:2015:239, 26 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

53

Tämän säännöksen sanamuodosta on todettava heti aluksi, että siinä säädetään normaaliarvon ja vientihinnan vertailua koskevista kahdesta menetelmästä, joita ovat niin kutsuttu symmetrinen menetelmä, joka perustuu joko normaaliarvon painotetun keskiarvon ja kaiken unioniin suuntautuvan viennin hintojen painotetun keskiarvon väliseen vertailuun tai vertailuun kunkin liiketapahtuman osalta, sekä niin kutsuttu epäsymmetrinen menetelmä, joka perustuu normaaliarvon painotetun keskiarvon ja kaiken unioniin suuntautuvan viennin hintojen väliseen vertailuun. Perusasetuksen 2 artiklan 11 kohdassa viitataan vertailumenetelmästä riippumatta ”kaikkeen [unioniin] suuntautuvaan vientiin”. Kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 71 kohdassa, tämän muotoilun perusteella voidaan katsoa, että unionin toimielimet eivät voi jättää tiettyihin kysymyksessä olevan tuotteen tyyppeihin liittyviä vientitapahtumia polkumyyntimarginaalilaskelman ulkopuolelle.

54

Perusasetuksen 2 artiklan 11 kohdassa tavoitellun päämäärän osalta tästä säännöksestä käy ilmi, että laskettaessa polkumyyntimarginaalia polkumyynnin tosiasiallisen laajuuden on käytävä ilmi sekä symmetrisen että epäsymmetrisen menetelmän avulla.

55

Kuten julkisasiamies kuitenkin huomautti ratkaisuehdotuksensa 67 kohdassa, se, että unionin toimielimet jättivät tiettyihin kysymyksessä olevan tuotteen tyyppeihin liittyvät vientitapahtumat polkumyyntimarginaalilaskelman ulkopuolelle, on tämän tavoitteen vastaista. Tällaisen laskelman ulkopuolelle jättämisen välittömänä seurauksena on näet se, että kyseisten toimielinten ei ole mahdollista mitata sitä vaikutusta, joka näillä tapahtumilla voi olla mainittuun laskelmaan, mikä tarkoittaa, että kyseiset toimielimet eivät voi varmistua siitä, että laskettu polkumyyntimarginaali heijastaa harjoitetun polkumyynnin tosiasiallista laajuutta.

56

Perusasetuksen 2 artiklan 11 kohdan asiayhteydestä on todettava lopuksi, että perusasetuksen 1 artiklasta, jonka otsikko on ”Periaatteet”, käy ilmi, että polkumyyntitutkimuksen kohteena on tietty tuote, jota kutsutaan ”kysymyksessä olevaksi tuotteeksi”, jonka unionin toimielimet määrittävät mainitun tutkimuksen aloittamisvaiheessa.

57

Mainitun asetuksen 1 artiklan 2 kohdassa säädetään siten, että tuotetta pidetään polkumyynnillä tuotuna, jos sen vientihinta unioniin on alempi kuin samankaltaisen tuotteen vertailukelpoinen hinta viejämaassa. Lisäksi perusasetuksen 1 artiklan 4 kohdassa säädetään, että perusasetuksessa ilmaisulla ”samankaltainen tuote” tarkoitetaan tuotetta, joka on identtinen eli samanlainen kuin ”kysymyksessä oleva tuote”. Polkumyyntimarginaali on näin ollen laskettava ”kysymyksessä olevan tuotteen” määritelmän perusteella, sellaisena kuin unionin toimielimet ovat ehdottaneet tutkimuksen aloittamisvaiheessa.

58

Lisäksi perusasetuksen 3 artiklan 2, 3 ja 8 kohdasta, joissa viitataan ”samankaltaisen tuotteen” käsitteeseen, seuraa, että unionin toimielimet määrittävät ”kysymyksessä olevan tuotteen” perusteella, onko unionin tuotannonalalle aiheutunut vahinkoa polkumyynnin kohteena olevien tuontien vuoksi.

59

Kuten julkisasiamies totesi ratkaisuehdotuksensa 64 kohdassa, kysymyksessä olevan tuotteen määrittäminen tutkimuksen aloittamisvaiheessa ei estä unionin toimielimiä jakamasta tätä tuotetta eri tyyppeihin tai eri tyyppien malleihin tai tekemästä normaaliarvon ja vientihinnan välisiä vertailuja kunkin mallin tai tyypin osalta.

60

On kuitenkin niin, että unionin toimielinten on tämän määritelmän mukaisesti määritettävä yleinen polkumyyntimarginaali ”kysymyksessä olevalle tuotteelle” kokonaisuudessaan. Mikä tahansa muunlainen tulkinta johtaisi siihen, että niille myönnettäisiin mahdollisuus vaikuttaa polkumyyntimarginaalilaskelman tulokseen jättämällä yhden tai useampia tuotteen tyyppejä tai malleja ”kysymyksessä olevan tuotteen”, sellaisena kuin se on määritetty tutkimuksen aloittamisvaiheessa, käsitteen ulkopuolelle.

61

Tästä seuraa, että kun otetaan huomioon perusasetuksen 2 artiklan 11 kohdan sanamuoto, päämäärä ja asiayhteys, johon se kuuluu, sitä ei voida tulkita niin, että siinä sallittaisiin jätettävän tietyt kysymyksessä olevaa tuotetta koskevat unioniin suuntautuvat vientitapahtumat polkumyyntimarginaalilaskelman ulkopuolelle. Tästä säännöksestä käy päinvastoin ilmi, että unionin toimielinten on otettava huomioon kaikki nämä tapahtumat polkumyyntimarginaalia laskettaessa.

62

Lisäksi on todettava, että tätä päätelmää ei voida asettaa kyseenalaiseksi millään neuvoston ja komission esittämistä, polkumyynnin vastaisen asetuksen 2 artiklan 4 kohdan 2 alakohdan tulkintaa koskevista argumenteista.

63

Lisäksi tätä päätelmää tukee 27.9.2007 annettu tuomio Ikea Wholesale (C-351/04, EU:C:2007:547, 56 kohta). Tuomiossa toistettiin perusasetuksen 2 artiklan 11 kohdan sanamuoto, jonka mukaan normaaliarvon painotettua keskiarvoa verrataan ”kaiken” unioniin suuntautuvan ”viennin hintojen painotettuun keskiarvoon”. Tämän jälkeen tuomiossa todettiin, että neuvosto oli tehnyt ilmeisen arviointivirheen, koska se ei ollut laskenut yleistä polkumyyntimarginaalia sellaisten vertailujen perusteella, jotka heijastelisivat täysimääräisesti kaikkia vertailukelpoisia vientihintoja.

64

On totta, että mainittu tuomio koski negatiivisten polkumyyntimarginaalien ”nollaamismenetelmän” käyttämistä yleistä polkumyyntimarginaalia laskettaessa, mikä on eri kysymys kuin nyt käsiteltävässä asiassa esillä oleva kysymys, joka koskee tiettyjen tapahtumien jättämistä tämän laskennan ulkopuolelle siksi, että vertailumaan tuottaja ei valmista eikä myy vastaavia tuotteita. Kuten julkisasiamies kuitenkin totesi ratkaisuehdotuksensa 82 kohdassa, sekä edellä mainitun tuomion taustalla olleessa asiassa että nyt käsiteltävässä asiassa on kyseessä se, että tiettyjä vientitapahtumia koskevia hintoja ei ole otettu huomioon polkumyyntimarginaalin laskennassa. Tässä yhteydessä merkitystä ei ole sillä, että nyt käsiteltävässä asiassa tiettyjä vientitapahtumia koskevat hinnat on jätetty kokonaan huomiotta, kun taas asiassa, jossa annettiin 27.9.2007 tuomio Ikea Wholesale (C-351/04, EU:C:2007:547), nämä hinnat oli jätetty huomiotta vain osittain, koska niitä oli pääasiallisesti muutettu.

65

Toisin kuin valituksenalaisen tuomion 85 kohdassa on katsottu, sitä seikkaa, että polkumyyntimarginaali laskettiin nyt käsiteltävässä asiassa kysymyksessä olevan tuotteen tyyppien ”riittävän merkittävän otoksen” perusteella, ei voida ottaa huomioon sen toteamiseksi, että 27.9.2007 annetulla tuomiolla Ikea Wholesale (C-351/04, EU:C:2007:547) ei ole merkitystä nyt käsiteltävässä asiassa. Paitsi että valittajat kiistävät unionin toimielinten polkumyyntimarginaalin laskennassa huomioon ottamien tapahtumien edustavuuden, perusasetuksen 2 artiklan 11 kohdassa ei nimittäin säädetä mitään siitä, että polkumyyntimarginaali voitaisiin laskea kysymyksessä olevan tuotteen tyyppejä koskevan ”riittävän merkittävän otoksen” perusteella.

66

Toiseksi on selvitettävä, onko unionin yleinen tuomioistuin perusasetuksen 2 artiklan 11 kohdan, sellaisena kuin se on täsmennetty nyt annettavan tuomion 61 kohdassa, ulottuvuudesta huolimatta katsonut valituksenalaisen tuomion 64 kohdassa perustellusti, että unionin toimielimillä oli oikeus jättää tietyt kysymyksessä olevaa tuotetta koskevat vientitapahtumat polkumyyntilaskelman ulkopuolelle, koska näiltä tuotetyypeiltä puuttuivat ”vertailukelpoiset hinnat” ja koska muuta normaaliarvon laskentamenetelmää käyttämällä ei olisi pystytty takaamaan ”tasapuolisempaa vertailua”.

67

Yhtäältä ”vertailukelpoisten hintojen” puuttumisen osalta on todettava, että perusasetuksen 2 artiklan 11 kohdan mukaan polkumyyntimarginaali määritetään normaaliarvon ja kaiken unioniin suuntautuvan viennin hintojen välisellä vertailulla, ”jollei tasapuolista vertailua koskevista säännöksistä muuta johdu”. Tässä lainatussa lauseessa viitataan perusasetuksen 2 artiklan 10 kohtaan, jossa säädetään, että elleivät normaaliarvo ja vientihinta ole tasapuolisesti verrattavissa, on otettava huomioon, oikaisujen muodossa, hintoihin vaikuttavat väitetyt ja osoitetut eroavuudet. Hintojen vertailukelpoisuutta ei siis oteta huomioon mainitun asetuksen 2 artiklan 11 kohdan vaan saman asetuksen 2 artiklan 10 kohdan soveltamisen yhteydessä.

68

Toisin sanoen on niin, kuten nyt annettavan tuomion 57 ja 61 kohdasta seuraa, että polkumyyntimarginaali lasketaan perusasetuksen 2 artiklan 11 kohdan nojalla ”kysymyksessä olevan tuotteen” määritelmän perusteella, sellaisena kuin unionin toimielimet ovat ehdottaneet tutkimuksen aloittamisvaiheessa, eikä mitään mainitun tuotteen tyyppiä tai mallia voida jättää tämän laskelman ulkopuolelle. Jotta tämä laskelma voidaan tehdä, unionin toimielinten on suoritettava hintojen vertailu ottaen huomioon oikaisujen muodossa mainitun asetuksen 2 artiklan 10 kohdassa tarkoitetut hintoihin vaikuttavat eroavuudet.

69

Tästä seuraa, että unionin yleinen tuomioistuin on virheellisesti katsonut, että unionin toimielimillä oli oikeus jättää tiettyihin kysymyksessä olevan tuotteen tyyppeihin liittyvät vientitapahtumat polkumyyntilaskelman ulkopuolelle siksi, että näiltä tuotetyypeiltä puuttuivat ”vertailukelpoiset hinnat”.

70

Lisäksi on vielä täsmennettävä, kuten julkisasiamies totesi ratkaisuehdotuksensa 78 kohdassa, että käsiteltävänä olevan kaltaisissa tapauksissa, joissa vertailumaan tuottaja ei tuota eikä myy tiettyjä tuotetyyppejä, unionin toimielimet voivat käytännössä joko päättää, että ne jättävät tämän tuotetyypin ”kysymyksessä olevan tuotteen” määritelmän ulkopuolelle, tai ne voivat muodostaa näille tuotetyypeille laskennallisen normaaliarvon, jonka avulla ne voivat ottaa huomioon tähän samaan tuotetyyppiin liittyvät vientitapahtumat polkumyyntimarginaaleja laskettaessa.

71

Toisaalta siitä, että muuta normaaliarvon laskentamenetelmää käyttämällä ei olisi pystytty takaamaan ”tasapuolisempaa vertailua”, on todettava, että vaikka perusasetuksen 2 artiklan 10 ja 11 kohdasta niitä yhdessä luettuina seuraa, että polkumyyntimarginaalilaskelman on perustuttava ”tasapuoliseen vertailuun”, näissä säännöksissä ei mainita ”tasapuolisemman vertailun” käsitettä. Vaikka katsottaisiinkin, että tämä käsite on merkityksellinen, on todettava, kuten nyt annettavan tuomion 61 kohdasta käy ilmi, että sitä, että vientitapahtumia jätetään polkumyyntimarginaalilaskelman ulkopuolelle, ei voida pitää keinona, jolla voidaan taata ”tasapuolinen vertailu”. Näin ollen ei voida katsoa, että muuta normaaliarvon laskentamenetelmää käyttämällä ei olisi pystytty takaamaan ”tasapuolisempaa vertailua”.

72

Tästä seuraa, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen katsoessaan valituksenalaisen tuomion 61–90 kohdassa, että neuvosto saattoi jättää polkumyyntimarginaalilaskelman ulkopuolelle sellaiset tuotteen tyypit, jotka eivät vastanneet mitään intialaisen tuottajan valmistamia ja myymiä tuotteita.

73

Edellä esitetyn perusteella ensimmäinen valitusperuste on hyväksyttävä ja valituksenalainen tuomio on kumottava, eikä tämän valitusperusteen tai toisen valitusperusteen yhteydessä esitettyjä muita argumentteja ole tarpeen tutkia.

74

Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 61 artiklan ensimmäisessä kohdassa määrätään, että jos unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisu kumotaan, unionin tuomioistuin voi itse ratkaista asian lopullisesti, jos asia on ratkaisukelpoinen. Näin on tässä asiassa.

75

Kuten nyt annettavan tuomion 52–72 kohdasta käy ilmi, neuvosto on rikkonut perusasetuksen 2 artiklan 11 kohtaa katsoessaan riidanalaisen asetuksen 82, 102 ja 109 kohdassa, että sellaiset vientiä harjoittavien kiinalaisten tuottajien viemät tuotetyypit, joita vastaavia tyyppejä intialainen tuottaja ei tuottanut eikä myynyt, voitiin jättää polkumyyntimarginaalilaskelman ulkopuolelle.

76

Näin ollen riidanalainen asetus on kumottava siltä osin kuin se koskee valittajia.

77

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 184 artiklan 2 kohdan mukaan silloin, kun valitus on perusteltu ja unionin tuomioistuin ratkaisee itse riidan lopullisesti, se päättää oikeudenkäyntikuluista. Työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdassa, jota sovelletaan valituksen käsittelyyn työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla, määrätään, että asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.

78

Koska valittajat ovat vaatineet neuvoston velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut ja koska tämä on hävinnyt asiat, neuvosto on velvoitettava korvaamaan sekä ensimmäisessä oikeusasteessa asioissa T-558/12 ja T-559/12 aiheutuneet oikeudenkäyntikulut että muutoksenhausta asiassa C‑376/15 P aiheutuneet oikeudenkäyntikulut. Koska neuvosto on vaatinut valittajien velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut, viimeksi mainitut on sitä vastoin velvoitettava korvaamaan muutoksenhausta asiassa C‑377/15 P aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

79

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 140 artiklan 1 kohdan, jota sovelletaan myös valituksen käsittelyyn saman työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla, mukaan asioissa väliintulijoina olleet jäsenvaltiot ja toimielimet vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.

80

Näin ollen komissio vastaa asioiden käsittelystä ensimmäisessä oikeusasteessa asioissa T-558/12 ja T-559/12 aiheutuneista omista oikeudenkäyntikuluistaan sekä muutoksenhausta asioissa C‑376/15 P ja C‑377/15 P aiheutuneista oikeudenkäyntikuluistaan.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (neljäs jaosto) on ratkaissut asiat seuraavasti: